Kirjoittaja: Nagini Nimi: Fria Sukupuoli: Naaras Klaani: Erakko Luotu: 27.06.2016 Kokemuspisteet: 392
Ulkonäkö: Frialla on kiiltävä, ohut, pohjavillaton turkki. Hänen turkkinsa on väriltään musta, mutta selässä kulkee valkoinen juova, joka alkaa kuonosta ja loppuu hännän tyveen. Korvat ovat leveät ja isot ja niiden takapuoli on harmahtava. Hänen kuononsa ympärillä on myös harmahtavanvalkoista karvaa, ja viikset ovat erikoisen pitkät. Frialla olisi täydellinen tuuliklaanilaisen ruumiinrakenne; hän on hoikka, sulavalinjainen ja pitkäjalkainen. Hänen kyntensä ovat pienet mutta erittäin terävät ja väriltään ne ovat tummat - usein ei edes huomaa kynsien olevan esillä. Hänen häntänsä on pitkä ja sen päässä kasvaa vaaleaa karvaa. Frialla on harmaat, isot, mantelinmuotoiset silmät, jotka ovat melko kaukana toisistaan. Luonne: Fria on hyvin tiukka ja määrätietoinen naaras. Hän on erittäin hyvä käsittelemään pentuja, mutta ei tule kovinkaan hyvin toimeen ikäistensä kissojen kanssa. Naaras on melko komentelvainen, minkä vuoksi monetkaan kissat eivät halua olla Frian kanssa. Fria ei pelkää tappaa, mutta ei tee sitä kuin pakon edessä. Hän ei avaudu tai jaa menneisyyttä tai mitään muutakaan muille kuin sellaisille kissoille, joihin hän luottaa erittäin paljon. Naaras on usein varaurunur uusien kissojen seurassa, ja niiden harvojen tuttujen kissojen kanssa joita Fria joskus tapaa, ei hän ole silloinkaan erityisen ystävällinen tai puhelias. Hän ei pidä siitä, että joku auttaa häntä tai tekee asioita hänen puolestaan. Fria on hyvin suorapuheinen, mutta pohtii seurauksia ennen kuin sanoo mitään. Hän tarkastelee asioita paljon monelta kantilta eikä tee mitään hätiköityä - paitsi silloin, jos hän suuttuu. Suuttuessaan Fria saattaa sanoa jotain, mikä jälkeenpäin tuntuu hänestä tyhmältä ja mitä hän sitten katuu. Naaras osaa sanoa mielipiteensä ääneen ja omaa terävän kielen. Taidot: Fria on erittäin nopea juoksija pitkien jalkojensa ansiosta. Hänen kevyt ruumiinrakenteensa tekee vaanimisesta helppoa, mutta siitä on myös haittaakin. Fria on huono taistelija koska ei omaa paljoa lihaksia, mutta pärjää ketteryydessä ja nopeudessa. Fria pitää myös puihin kiipeilystä, mutta joskus alas tuleminen tuottaa vaikeuksia. Kumppani: Fire (kuollut) Tyttäret: Huurre (kuollut), Kaisla (erakko) Poika: Havuviiksi (Tähtiklaani) Pennunpennut: Havuviiksen pennut: Tillitassu (Tuuliklaani), Tähtimötuuli (Tuuliklaani), Timoteitassu (Tähtiklaani) Menneisyys: Fria syntyi viherlehden alussa eräälle erakkonaaraalle. Hänen emonsa kasvatti ainoan pentunsa tarpeeksi vanhaksi jotta se pärjäisi itse ja häipyi sitten jäljettömiin. Fria ei muista emostaan muuta kuin sen, että hän jätti pentunsa. Tämän takia Fria tahtoo auttaa pentuja, joiden emo on kuollut tai lähtenyt pois. Toiveet: Tahtoisi koko loppuelämän kumppanin ja ehkä myös muutaman pentueen.
Fria | 25.07.2017
Viileä tuuli pörrötti turkkiani, kun katselin harmailla silmilläni Kaislaa. Pieni aukea pesämme edustalla kylpi auringossa saaden Kaislan kellanpunaisen turkin kiiltämään auringonvalossa. Kuulin lähellä olevien puiden oksilla istuvien lintujen viserrykset lempeästi suhisevan tuulen yli. Oloni tuntui hiukan ontolta, kun Kaisla käänsi silmänsä omiini. Vaikka naaraan kasvoilla oli hymy ja hän näytti rentoutuneen, tunsin vatsassani outoa kiemurtelua eikä ola oloni ollut kovin rento. Väläytin nopean hymyn pennulleni ja sitten käännähdin Kaislasta hieman pois päin. *Nyt Kaisla tietää, että hän voi jäädä tänne*, ajattelin. *Miksi siis murehdin?* Mutta minä tiesin miksi. Syyllisyyden painava saalis oli laskettu leukoihini ja minun täytyi kantaa sitä suussani vaikka niskoihin kuinka sattui. Minun vuokseni Kaislan olo oli ollut huono ja hän oli miettinyt kenties jo päiviä milloin hänen täytyisi lähteä. En kyennyt työntämään asiaa pois mielestäni ajattelemalla, että Kaislalla oli nyt kaikki hyvin, sillä ajatus siitä että hänellä ei ollut ollut kaikki hyvin nipisteli ilkeästi vatsanpohjassa. Huokaisin syvään ja yritin rentouttaa itseni, mutta lihakseni pysyivät jännittyneinä istuessani pentuni vieressä. Siispä nousin ylös ja lähdin hieman hermostuneesti ravaamaan aukealla yrittäen näyttää siltä kuin katselisin vain metsää. "Onko joki hätänä?" Kaisla kysyi epävarmana. Seisahduin ja puraisin huultani. En voisi sanoa Kaislalle mitään. "E-ei", naukaisin hieman haparoiden. Sitten keräsin ääneeni pirteyttä ja kysyin: "Lähdettäisiinkö kiertämään reviirin rajat? Samalla voisimme etsiä uusia makuualusia. Pesässä alkaa jo todella haista..." En katsonut Kaislaa aivan suoraan silmiin vaan pikemminkin hänen otsaansa jäädessäni odottelemaan vastausta. // Kaisla? xd
Kaisla | 28.07.2017
Olikohan emollani o i k e a s t i kaikki hyvin? Minun pitäisi nyt kuitenkin vastata Frian esittämään kysymykseen. "Vaikka", naukaisin ja kohautin samalla lapojani. Totta puhuen pesässä kyllä haisi melko pahalle. Naurahdin ja ravasin emoni vierelle. "Hauskaa tehdä välillä jotain muutakin", sanoin ja tarkoitin sammaleen keräämistä. Fria nyökkäsi minulle hymähtäen. Viherlehden aurinko lämmitti selkääni ja sai oloni tuntumaan hyvältä. Nautin tästä vuodenajasta, sillä kaikkialla oli niin kaunista ja kaiken lisäksi aurinko vielä paistoi lämmittäen. Tälläiset kelit olivat mukavia, mutta ei minulla mitään pieniä sadekuuroja vastaankaan ollut. Se oli kyllä inhottavaa kun turkki liimautui ihoon kiinni. Mieluummin sateen aikana nukuin pesässä kuivana enkä metsästänyt ulkona sateessa. Säpyttelin silmiäni ja nuolaisin pikaisesti rintaani. Lähdin ravaamaan emoni vierellä melko nopeasti, kuitenkin melko rennosti. Ei minulla ainakaan ollut minnekään kiire. Nautin siitä kuinka lämmin tuulenvire värisytti viiksiäni ja turkkiani. Jostain kaukaa kuului linnun kamala rääkäisy kuitenkin melko vaimeana. "Tänään on hyvä keli", maukaisin. //Fria? En tiiä yhtään mitä tapahtu xD
Fria
Tassutin rauhallista hölkkää Kaislan vieressä syvemmälle metsään. Keskityin hengittämiseen ja siihen, että rentoutuisin. Muutaman askeleen verran olin hyvin jännittynyt, mutta sitten kehoni alkoi vertyä. Kaislan tasainen kävelytahti valoi minuun rauhallista ja luotettavuutta ja pian jo tunsin oloni paljon paremmaksi. "Tänään on hyvä keli", Kaisla naukaisi. Erotin hienoisen hymyn hänen äänestään. Hymähdin ja vilkaisin pentuani. Kaislan turkki näytti liekehtivän auringonvalossa ja tajusin hänen kasvaneen huimasti. Kaisla ei enää ollut se pikkuinen pentu, joka leikki sisariensa kanssa lumisotaa tai yritti sukia pehmeää pentuturkkiaan kaatuillen vähän väliä. Hän oli kasvanut ja oli melkein jo täysikasvuinen, kuin minä. Hän pärjäisi omillaan nyt jos haluaisi. Väristys kulki selässäni ja käänsin katseeni eteenpäin. Pian saavuimmekin suuren sammalmättään luo ja kumarruimme molemmat nyhtämään sammalta maasta. Keräsimme aimo pinon sammalia. Tajusin kuitenkin että emme saisi kaikkia yhdellä kertaa kannetuksi pesään - ellemme kantaisi joitakin sammalia selässä. "Kaisla, meidän täytyy nyt improvisoida", naukaisin. "Otetaan molemmat sammalia suuhun niin paljon kuin pystytään ja sitten työnnetään loput selkään niin meidän ei tarvitse tehdä montaa reissua tänne." Puhtaita sammalia oli siksi niin paljon, sillä olimme päättäneet tehdä pedeistä hyvin pehmeät ja mukavat. Saatoin jo kuvitella miten asettuisin uusille makuusammalille illalla. // Kaisla? ::D
Kaisla | 06.08.2017
Nyökkäsin emolleni, joka oli juuri sanonut mitä meidän pitäisi tehdä, jotta saisimme sammaleet kannettua yhdellä kerralla pesäämme. Otin sammalia suuhuni niin paljon kuin vain mahtui. Sammaleet tuntuivat hirman inhottavilta hampaissani ja vielä inhottavimmalta selässäni. "Malmisma?" mutisin sammaleet suussa Frialle, joka taisi ymmärtää mutinastani, että tarkoitin 'valmista?', sillä hän nyökkäsi minulle nopeasti. Fria lähti edeltä ravaamaan ja otin hänet pian kiinni. Hidastin tahtiani hieman ravatessani emoni vierellä. Viimein pesämme häämötti edessämme. Hymähdin helpottuneena, että saisin nämä sammalet irti turkistani. Aurinko oli mennyt hiljattain pilveen ja nyt oli hieman viileämpää kuin auringon paistaessa. Katsahdin nopeasti taivaalle. *Pilvi siirtyy kyllä pian auringon edestä pois*, pohdin ja siirsin katseeni eteenpäin. Sujahdin emoni perässä sisälle hämärähköön pesään ja jouduin räpyttelemään silmiäni hetken, että ne tottuisivat hämärään. Pudotin sammalet suustani maahan niin kuin Friakin teki. "En oikein pidä näistä sammalista kun ne ovat turkissani kiinni", sanoin irvistellen ja aloin irrottelemaan sammalpalluroita irti turkistani. "Ihanaa saada nämä irti", naurahdin. //Fria?
Fria
Hymyilin Kaislalle ja autoin tuota nyppimään sammaleita turkista, jotka olivat takertuneet tiukasti naaraan paksuun turkkiin. Oma karvani oli hieman ohuempaa, joten sain kaiken ylimääräisen roskan turkistani pois kevyesti ravistelemalla. Kun olimme molemmat sammaleettomia, naukaisin: "Kaisla, viedään nyt nämä vanhat makuualuset pois." Sitten siirsin tassullani hieman puhtaita sammaleita syrjään, jotta voisimme kerätä vanhat sammaleet pois. Kaisla tuli auttamaan ja hän pyöritteli vanhat sammaleet palloiksi, jotka sitten kiikuttaisimme ulos. Nyrpistin hieman nenääni, kun tartuin hampaillani yhteen sammalpalloon. Johdatin Kaislan ulos pesästä ja veimme makuualuset vähän matkan päähän pesästä. Jouduimme tekemään vielä toisenkin reissun, mutta sen jälkeen pesä oli puhdas. Levitimme vielä uudet sammaleet pesän pohjalle, ja sitten saatoimme vain ihailla työmme tulosta. "Kiitos avusta", kehräsin, ja kumarruin nuolaisemaan Kaislan poskea. Pentuni hymyili ja pukkasi minua lempeästi päällään. "Fire, Havu ja Crokell varmasti ilahtuvat", jatkoin. "Olet oikeassa", Kaisla tokaisi. Hymähdin pienesti ja samalla tajusin, että suussani oli vielä sammalta. Sylkäisin inhoten sammalhippuja pois suustani, mutta se ei auttanut. Suuni tuntui olevan edelleen täynnä sammalta. "Minä käyn nopeasti joella, sillä suussani on vielä sammalta", sanoin Kaislalle lähtien jo tassuttamaan pesästä ulos. "Minulla ei mene kauaa!" Pian juoksin puiden lomassa, pujottelin aluskasvillisuuden seassa kohti jokea. Kun olin vähän matkaa juossut, saatoin kuulla veden liplatuksen edessäni. Hidastin vauhtini kävelyksi. Kun astuin puiden välistä pois, erotin auringossa kimaltavan joen edessäni. Kiitollisena siitä, tassutin aivan joen viereen ja join muutaman kulauksen raikasta vettä. Tuntui ihanalta saada suu taas puhtaaksi, sillä pienet sammalhiput olivat tuntuneet todella ällöttäviltä suussa. Juotuani nojauduin hieman eteenpäin ja upotin kuononi veteen. Annoin raikkaan veden pyyhkiä kuonoani, kun yhtäkkiä virtaus upotti koko pääni veden alle. Avasin säikähdyksessä suuni ja vedin kulauksen vettä keuhkoihin. Se tuntui puristavan keuhkojani kasaan, mutta en veden alla saanut yskittyä vettä pois. Yritin vetää päätäni ylös, mutta vesi pianoi minua alas. Sitten kuulin kaukaa huudon ja holahdin rannalta veteen. Vesi pyörteili ympärilläni, paiskoi minua sinne tänne. En nähnyt mitään, sillä vesi oli sameaa. En tiennyt missä oli pinta. Keuhkojani puristi ja halusin hengittää. Puristin kuitenkin suuni tiukasti kiinni. Yritin uida ylöspäin, mutta vesi painoi minua yhä alemmas ja alemmas. Rintaani puristi ja kauhu hiipi suoniini. *Minä kuolen, minä kuolen*, päässäni takoi. Sitten virtaus heitti minut päin jotain terävää, jotain, mikä sai kivun sykähtelemään kehossani ja veden ympärilläni värjäytymään tummaksi, punaiseksi. Yritin ulvoa tuskaani, mutta pimeys alkoi lähestyä minua. En saanut happea, kipu halkoi kehoani enkä voinut tehdä mitään. En jaksanut enää kauhoa vettä, jotta pääsisin pintaan. Mustuus alkoi painaa minua alemmas, enkä enää tuntenut veden painoa päälläni. Kipu kuitenkin tuntui ylitsepääsemättömältä, ja halusin vain sen loppuvan. Koko kehoani kivisti, vesi työnsi minua yhä eteenpäin, paiskoen minua aina välillä kiviin. Jokainen liikahdus sai kehoni kouristumaan tuskallisesti. Sitten avasin suuni ja yritin epätoivoisesti hengittää, mutta keuhkoihini tunkeutui taas kulaus vettä. Halusin veden pois keuhkoistani, yritin yskiä, halusin kivun lakkaavan, mutta mikään ei enää auttanut. Silmäluomeni lepsuivat vaikka yritin pitää niitä auki. Näkökenttäni sumentui sumentumistaan... kipu koveni hetki hetkeltä... mutta kaikesta huolimatta... näin haalean kissan hahmon edessäni... sen vaaleanruskeat silmät... olisin tuntenut... missä... vain... Sitten silmäni sulkeutuivat, mustuus imaisi minut sisälleen, veden paino hälveni päältäni, tunsin leijuvani. Mutta vaikka en nähnyt mitään, en tuntenut mitään, olin kuolemaisillani, tiesin Tillin olevan vierelläni. Hän oli tullut saattamaan minut pois tästä maailmasta. // rest in peace Fria 27.6.2016 - 6.8.2017 :'(
Crokell
Päätin mennä saalistamaan joelle. Huomasin vesimyyrän. Kyyristyin matalaksi ja lähdin hiipimään kohti vesimyyrää. Vesimyyrä ahersi omissa askareissaan, joten ponnistin ja tapoin sen helposti. Hautasin sen maan alle, hakisin sen siitä myöhemmin. Lähdin jolkuttelemaan eteenpäin. Huomasin Frian tuoksun lähellä. Hän oli varmaan juomassa. Katselin valppaana ympärilleni. Pian huomasinkin vähän matkan päässä emoni. Emoksi häntä kutsuin. Lähdin kovempaa tuon luokse, mutta pian sainkin huomata ettei kaikki ollut hyvin. Ehdin ulvaista jotakin emolleni kun tuo putosi veteen. Ampaisin tuon luo. Juoksin kovempaa kuin ikinä osasin. Kun saavuin siihen kohtaan missä emoni oli ollut, huomasin että oli jo liian myöhäistä. Hyppäsin silti ruumiin perään. En voinut vain katsella kuinka tuo tärkeä kissa ajelehti pois virran mukana. Yritin pysyä pinnalla ja uida emoni ruumiin luo. Muistan kuinka Sinisilmä opetti minua joskus uimaan. Yritin muistaa kaiken mahdollisen. Saavuin emoni ruumiin luo. Otin tuon niskasta kiinni hampaillani ja lähdin uimaan kohti rantaa, mikä osoittautuikin vaikeammaksi kuin olin kuvitellut. Keuhkojani poltti ja lihakseni olivat kuin tulessa. Ranta olisi enää parin ponkaisun päässä. Kauhoin minkä osasin ja pian tunsinkin maankamaran tassujeni alla. Ponnistelin itseni rannalle vetäen ruumista perässäni. Lyyhistyin maahan ja päästin surun murtaman ulvaisun. Hän oli poissa. Painoin kuononi vielä hieman lämpimään turkkiin ja itkin emoni karvaa vasten. "Rakastan sinua, voi hyvin", naukaisin itkuni seasta. //Kaisla? Fire? Joo voin kirjottaa enää yhen ja jos kirjotan kolmannen nii mun loma purkautuu :)) Joten tässä olkaa hyvät