Veri

Veri 11.12.2018

Avasin jäänsiniset silmäni, joihin paistoi kuuraisen aamun kylmä ja kalvakka valo. Ravistin päätäni, sillä tunsin viiksieni painosta kuinka kuura oli kuorruttanut nekin. Nousin hieman kömpelösti ylös makuualuseltani ja loikin sutjakkaasti nukkuvien soturien yli. Kuolonklaani oli heräilemässä uuteen aamuun. Aurinko paistoi kovin matalalta puiden välistä, joka merkitsi aamun aikaisuutta. Pidin lehtikafon kylmistä aamuistä, joka varmasti johtui siitä että pidin kylmästä. Se oli sinänsä outoa, sillä yleensä kissat olivat auringonpalvojia. Minä mustan turkkini kanssa taas tunsin oloni epämiellyttäväksi kuumassa auringonpaisteessa tai ylipäätänsä helteessä. Istahdin aivan soturienpesän viereen sukimaan kylmettynyttä turkkiani siistein vedoin, jotla tasoittivat samalla myös mustan karvani liiallista pörröisyyttä. Sen hoidettuani otin askeleeni kohti tuoresaaliskasaa. Valikoin pinosta laihan hiiren, sillä vatsani kurniminen ei ollut suuri. En ollut nähnyt tytärtäni Jääliljaa soturien pesällä, joka merkitsi että hän oli lähtenyt johonkin. Olin kovin ylpeä tyttärestäni, hän ei ollut heikko vaan voimakas ja arvostettu ainakin omissa jäänsinisissä silmissäni. Haukkasin palan hento rakenteisesta saaliistani ja aloin pureskella sen sitkeää lihaa, joka maistui onnekseni vielä hyvälle. Söin jyrsijän nopeasti ja sen jälkeen päätin ilmoittautua partioon, sillä halusin tubtea itseni hyödyllisemmäksi. Pian partioni olikin jo matkassa tarkastamaan rajoja. Olin erittäin tarkka rajojen kanssa, enkä jättäisi yhtäkään meidän reviirimme puolella olevaa hajuvanaa tarkistamatta. En ikinä. Reviiri oli tärkeä, erittäin tärkeä.

//Joku?

202 sanaa

Veri 17.3.2018

"Minä" - Raparuusu veti syvään henkeä henkeä - "olen Rapapolte." Sähköinen tunnelma nousi kattoon ja hiljaisuus piinasi korvia. En tiennyt pitikö itkeä vai nauraa.

"Rapapolte?" henkäisin ja katselin Raparuusun tuttua, liiankin tuttua turkkia. Olihan yhdennäköisyys selvä. Kaikki alkoi vähitellen käydä järkeen, pakollinen tarveeni suojella Raparuusua oli ehkä johtunut tästä, tai ehkei, mutta siitä olin varma ettei Raparuusu ollut tiennyt alusta asti.

"S-sinäkö?" ääneni murtui. Pudistin päätäni itsekseni, ämä kaikki oli niin uskomatonta. Kiersin Raparuusun kasvojen puolelle ja otin katsekontaktin naaraaseen. Katseeni oli lempeä.

"Rapapolteko?" naukaisin kysyvästi vaikken tarvinnut vastausta. Istahdin Raparuusun eteen, pieni kyynel tipahti maahan. Tunsin onnea.

"Älä huoli, olet minulle silti aina Raparuusu", naukaisin ja nyökkäsin. Sisälläni kävi monia tunteita, jännittyneisyyttä, iloa, ällistystä, hämmennystä, kaikkea mitä vain voi olla. Huokaisin syvään.

//Rapa?

Raparuusu 27.3.2018

Olin mennyt paljastamaan salaisuuteni Verelle, edesmenneen minäni kumppanille, joka tuntui olevan aivan yhtä hämillään asiasta kuin minäkin. Hän katsoi minua samaan aikaan hämmentynyt ja iloinen ilme kasvoillaan loistaen.

"Tämä on uskomatonta!" hän henkäisi.

"Sanos muuta", tuhahdin silmiäni pyöritellen.

"Tietääkö kukaan muu tästä?"

"Sinua lukuun ottamatta ei."

"Mutta miten...?"

"Turha sinun on sitä minulta udella!" Käänsin kollille toistamiseen selkäni ja upotin kynteni yhä vain syvemmälle routaiseen maahan. Veri pysytteli sinnikkäästi kimpussani, eikä suostunut antamaan periksi, joka sai minut entistä turhautuneemmaksi. Halusin vain olla rauhassa ja antaa asian hautua kaikessa hiljaisuudessa sisälläni, mutta Veren piti repiä se kynsin ja hampain esiin piilostansa.

"Älä huoli", vierelleni istahtanut kolli naukui, "minulle sinä olet silti aina Raparuusu." Veri katsoi minua jäänsinisissä silmissään utelias pilke ja pää aavistuksen verran kallellaan vasemmalle. Vaikkei soturi sitä päälle päin näyttänytkään, tiesin hänen haluavan vastauksia kysymyksiinsä.

"Ihan miten vain", ärähdin. "Meidän on parasta palata leiriin, ennen kuin meitä aletaan epäillä klaanin petoksesta." Nousin seisomaan ja nuolaisin pariin otteeseen oikeaa etukäpälääni, ennen kuin lähdin tassuttamaan takaisin leiriin päin pidätellen sisälläni kuohuvaa tunnemyrskyä purkautumasta ulos.

Veri jolkutti perääni. Vierelleni päästyään hän hidasti hieman vauhtiaan, jotta ehtisi samaan tahtiin kanssani. Vilkaisin häntä sivusilmällä, mutten sanonut mitään, sillä minun ei tarvinnut. Minun ja Veren välillä oli ollut pentuajoistani lähtien jonkinlainen yhteys, jolle olin vierailullani Pimeyden metsässä keksinyt syyn. Meitä yhdisti samat muistot menneisyydestä.

Jos olisin vain voinut, olisin mieluusti unohtanut kaiken sen, mutta koska olin mennyt lipsauttamaan ne sanat - joita olin jo jonkin aikaa vältellyt - Verelle, tiesin, etten voisi enää perääntyä. Minun olisi kohdattava kohtaloni kasvotusten, taaksepäin kavahtamatta. Olin kuitenkin varma, etten tulisi kertomaan tästä pikku salaisuudestani muille kuin Verelle, vaikka isäni olisi taatusti ollut mielissänsä kuultuaan uutiseni, sillä olihan Rapapolte ollut sentään hänen siskonsa.

Juuri ennen kuin ehdimme sisäänkäynnille, pysäytin Veren ja nau'uin hänelle hermostuneena: "Lupaathan, ettet kerro tästä kellekään?" Katsoin kollia ehkä jopa hieman anelevana, joka ei missään tapauksessa ollut minun tapaistani, tuskin edes edellisessä elämässäni.

//Veri?

Veri 10.4.2018

"Lupaathan, ettet kerro tästä kellekään?" Raparuusu naukui ja nosti katseensa miuun.

"Jos niin pyydät", naukaisin asiallisesti, jotta Raparuusu ymmärtäisi minun pitävän sanani. En rikkoisi lupauksiani.

"Mutta nyt on tosiaan mentävä, alkaa olla myöhä", naukaisin. Viitoin naaraan menevän esiksi sisään leiriin. Raparuusu tassutti suoraan kohti soturien pesää.

"Hyvää yötä", Raparuusu naukaisi vielä ja sukelsi syvälle pesän pimeyteen. Jäin vielä istuskelemaan kuun kelmeään valoon leirin reunamille. En vieläkään tiennyt mitä ajatella kaikesta mitä tämän päivän aikana oli tapahtunut, pelkäsin kohta herääväni ja tajuavan kaiken olevan unta. *Nyt tiedän mikset koskaan antanut mitään merkkiä itsestäsi* Hymy nousi kasvoilleni ja astelin pesään. Käperryin petiini ja vedin etutassuni kasvojeni päälle, sillä pieni kuun säde paistoi kasvoihini. Haistoin kaikki pesässä olijat ja myös ne jotka puuttuivat. Roihumyrskyn, Kauhumurhan ja Jääliljan vuoteet olivat tyhjät. Roihumyrsky ja Kauhumurha olivat vartioimassa leiriä, mutta missä Jäälilja luurasi. Kohautin lapojani ja suljin silmäni uupuneena.

//Rapa? Sori pätkä xd

Veri 30.4.2018

Tassutin partion johdossa ylväänä, häntä korkealla pystyssä. Jäiset silmäni tarkkailivat raikasta luontoa. Sade oli lakannut ja aurinko oli ilmestynyt pilven raosta ja loi sinne tänne pieniä auringon valo pilkkuja. Vaalenharmaa kolli mustilla pilkuilla - Mutinakieli- ravasi heti minun jälkeeni. Letkan jatkona oli vielä Pihlajakynsi ja tämän oppilas Terätassu. Otimme suunnan kohti korkokiviä. Kiihdytin vauhtiani ja pian astelin pienelle mäelle ja näin jotain jokaikisen karvani ylös nostattavaa. Kuoppa josta pääsee emonsuulle, kirjaimellisesti tulvi.

"Mutinakieli, tulehan katsomaan tätä", naukaisin kylmä vire äänessäni. Harmaankirjava kolli tassutteli viereeni suu melkein loksahtaen auki.

"Tuon kuivumisessa kestää varmasti kauan", kolli mutisi.

"No nyt me ainakin omistamme järven", naukaisin virnistäen ja tassuttelin lähemmäs.

"Kuinka syvää se on?" Mutinakieli naukaisi jyrkännettä alas astellessaan. Kurkotin etutassullani reunan yli liejuiseen veteen.

"Ehkä pari hiirenmittaa", nau'uin ja käännyin loikkimaan takaisin ylös. Pihlajakynsi ja tämän oppilas Terätassu kurkivvat mäeltä.

"No?" naaras naukui terävästi.

"Ei ole pääsyä emonsuulle hetkeen", naukaisin ja lähdin johtamaan partiota tyynen rauhallisesti.

Istahdin Raetähden eteen kunnioittavasti nyökäten.

"Tervehdys Raetähti, minulla olisi ilmoitettavaa", naukaisin silmät välkkyen. Raetähti kohotti kulmiaan.

"Rajan ylityskö?" päällikkö naukui ryhtiään kohentaen. Pudistin päätäni.

"Emonsuulla tulvii", maukaisin leukaani kohottaen.

//Rae? Sori vähän tönkkö..

Veri 18.6.2018

Ravasin partion johdossa pää pystyssä Mustajalka ja Pihlajakynsi mukanani. Kiersimme Varjoklaanin läheistä rajaa. Tassuuni alkoi jo koskea sillä olin lyönyt sen suureen harmaaseen kivenmurikkaan partion alku päässä. Sinnittelin kuitenkin ylpeänä eteenpäin sillä luonteeni ei antautumista sallinut. Kiristin vain tahtia jotta partio olisi nopeammin ohi. Mitä nopeammin se etenisi, sitä nopeammin ehitisin käydä parantajan pesällä Pikiviillon tai hänen oppilaansa Talvikkimuiston luona ja saada jotain helpottavaa yrttiä. Itse en olisi koskaan alkanut parantajan rooliin keräämään yrttejä ja hoitamaan kissoja jotka olivat sairastuneet. Mielummin metsästin villinä metsässä, partioisin reviirillä ja kouluttaisin oppilaita. Poikani oli mitä ilmeisimmin jättänyt klaanin ja se satutti sydäntäni, hän ei ollut sanonut sanaakaan minulle valinnastaan. Tai kenties joku villieläin oli osunut hänen tielleen. Pudistin päätäni. En tahtonut ajatella kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja tyydyin esimmäiseen. Höristin korviani kuullakseni takanani tulevat kissat.

Rapapruusu 9.3.2018

"Onko sinulla kumppani?" Pöllösyöksyn kysymys tuli minulle täytenä yllätyksenä. Kollin silmistä näkyi vihan ja pelon sekainen tunnekuohu, joka paljasti edesmenneen kuolonklaanilaisen ajatukset. Hän tiesi minun olleen edellisessä elämässäni hänen kumppaninsa, mutta nykyhetki oli Pimeyden metsän soturille totaallinen mysteeri, joka oli minulle niin eduksi kuin myös haitaksikin tässä tilanteessa.

Pysähdyin hetkeksi miettimään vastaustani, sillä en halunnut saada vihaista henkeä kimppuuni palatessani takaisin todellisuuteen. Jos sanoisin jotakin harkitsematonta, voisi Pöllösyöksy hirmustua siitä niin, että saattaisi kirota koko perheeni, jos Pimeyden metsän kissat edes pystyivät sellaisiin manauksiin. Auoin suutani ja yritin etsiä oikeita sanoja. Pöllösyöksyn silmät kapenivat ohuiksi viiruiksi.

"Ei tietenkään ole!" päädyin lopulta tokaisemaan. En ollut täysin varma siitä, tiesikö entisen minäni kumppani Verestä, johon olin sekavien muistikuvieni mukaan tutustunut joskus kauan sitten lähdettyäni Kuolonklaanista ja erakoiduttuani. Samalla minulle oli paljastunut, että minulla ja Verellä oli ollut pentuja. Pennut olivat kuitenkin olleet kuollessani vielä niin pieniä, etten osannut sanoa, keitä he olivat, tai olivatko he edes selviytyneet hengissä minun - tai pikemminkin Rapapoltteen - menehdyttyä ja siirryttyä Pimeyden metsään.

"Hyvä on, minä uskon sinua", Pöllösyöksy sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen ja antoi karvojensa laskeutua. Päästin äänettömän helpotuksen huokauksen ja käännyin sitten katsomaan ympärilleni tarkemmin. Paikka, minne kolli oli joutunut kuolluttuaan, vaikutti melko karulta, ja siellä tuskin edes oli riistaa, sillä maaperä oli kuollutta ja puut lahonneita ja lehdettömiä. Taivasta ei näkynyt, eikä liioimmin tähtiäkään, joka sai minut tuntemaan oloni hieman ahdistuneeksi, sillä kaipasin avointa maastoa ja kirkasta tähtitaivasta, sekä hentoa tuulenvirettä kasvoillani. Käännyin katsomaan taas Pöllösyöksyä, joka oli myös siirtänyt katseensa alastomiin puihin.

"Miten täältä pääsee pois?" kysyin hetken emmittyäni. Pöllösyöksy katsahti minuun harmistuneen näköisenä.

"Joko sinä olet lähdössä?" hän naukui pettyneenä. Nyökkäsin.

"Sinun täytyy vain keskittyä oikein kovasti, sulkea silmäsi ja miettiä Kuolonklaanin leiriä", hän jatkoi ja istuutui alas.

"Toimiiko se?" nau'uin kulmiani kurtistaen, sillä minusta kollin kertoma tapa vaikutti ihan tuulesta temmatulta.

"Kuka tietää", Pöllösyöksy sanoi ilkikurisesti virnistäen. Samassa aukiolle laskeutui aavemainen utu, joka kietoi Pimeyden metsän kissan sisälleen.

"Tapaamisiin, Rapapolte." Kuulin Pöllösyöksyn hiljaisen naukunan utuverhon läpi, ennen kuin metsäaukio katosi ja tajusin olevani jälleen Kuolonklaanin leirissä.

Katsahdin petini vieressä istuvaan Vereen hämmentyneenä. Viimeisin muistikuva todellisesta maailmasta oli se, kun olin kompastunut kiveen ja lyönyt pääni jäälohkareeseen matkaten Pimeyden metsän maille tapaamaan Pöllösyöksyä, joka olikin paljastunut edellisen minäni - Rapapoltteen - kuolleeksi kumppaniksi.

"Mitä minä täällä teen?" murahdin vaisusti ja nousin istumaan.

"Sinä löit pääsi ja menetit siinä hässäkässä myös tajuntasi, joten toin sinut takaisin leiriin", Veri selitti nopeasti.

"Selvä", huoahdin ja nuolaisin pariin otteeseen lavassani törröttävää karvatupsua, joka ei sitten millään tuntunut asettuvan aloillensa. "Kiitos." Väläytin Verelle nopeasti kiitollisen hymyn ja oikaisin sen jälkeen selkäni makean haukotuksen säestämänä.

"Eipä kestä", Veri sanoi hymyillen.

"Kauanko oikein olin tajuttomana?" tiedustelin kollilta hetken kuluttua, kun olin saanut turkkini suittua siedettävään kuntoon.

//Veri?

Veri 9.3.2018

"Vähän aikaa", naukaisin pidätellen hymyäni, "Ja vähän on suhteellinen aika". Kiedoin lyhyehkön häntäni lihaksikkaan ruumiini ympäri.

"Mutta jos tosissasi haluat tietää, niin nythän on jo yö", selitin ja vilkaisin Raparuusun turkkiin osuvaa kuun kelmeää valonsädettä.

"Menikö minulta paljonkin ohi?" Raparuusu naukaisi hiukan hämmästellen.

"Ei juurikaan", selitin nopeasti. Lihakseni värähtelivät järjestelmällisesti pienen tuulen henkäyksen iskiessä.

"Tarvitsetko jotain? Riistaa tai kenties yrttejä? Taisit lyödä pääsi aika kovaa", naukaisin leikkisästi ja tutkin naaraan kasvoja. Ei ruhjeita, eikä muitakaan haavaumia.

"Ulkoisesti näytät ainakin olevan kunnossa, mutta menikö jotain rikki sisäpuolelta?" naukaisin synkeällä äänensävylläni silmissäni ilkikurinen pilke. Naurahdin hiljaa itsekseni. Raparuusu näytti miltei sanattomalta, hän oli hämmennyksen vallassa liiallisesta sana ryöpystä.

"Tulkitse sanani miten haluat, mutta nyt tarvitset syötävää, etkö vain?" kysyin kohteliaasti, samalla pienen hymyn väläyttäen.

//Rapa?

Raparuusu 10.3.2018

"Vähän aikaa." Veri tuskin pystyi pidättelemään kasvoilleen pyrkivää hymyä. "Ja vähän on suhteellinen aika." Soturi kietaisi häntänsä etukäpäliensä eteen ja jatkoi sitten:

"Mutta jos tosissasi haluat tietää, niin nythän on jo yö." Räpäytin hitaasti silmiäni.

"Menikö minulta paljonkin ohi?" kysyin hiukan hämmentyneenä, sillä en ollut olettanut viettäväni niin pitkää aikaa Pimeyden metsässä Pöllösyöksyn seurassa.

"Ei juurikaan", Veri maukui. "Tarvitsetko jotain? Riistaa tai kenties yrttejä? Taisit lyödä pääsi aika kovaa. Ulkoisesti näytät ainakin olevan kunnossa, mutta menikö jotain rikki sisäpuolelta?" kolli tiedusteli niin vinhaa vauhtia, etten meinannut pysyä perässä, sillä Pöllösyöksyn tapaaminen oli sekoittanut ajatukseni täysin.

"Tulkitse sanani miten haluat, mutta nyt tarvitset syötävää, etkö vain?" hän esitti lopulta sellaisen kysymyksen, jonka minäkin pystyin sillä hetkellä käsittelemään.

"Jos vain viitsisit tuoda jotakin, niin kyllä kiitos", sanoin haukotellen. "Mieluiten oikein pulska hiiri. Pidän hiiristä."

"Selvä on", Veri hymähti ja hiipi pesän suulle, josta sitten jatkoi matkaansa aina aukion toisella puolella olevalle tuoresaaliskasalle.

Istahdin takamukselleni ja mietin sitä, mitä kaikkea olin saanut tietää Pimeyden metsässä - tai oikeastaan muistaa. Edellisessä elämässäni - kun Pöllösyöksy oli jo kuollut - olin löytänyt Veren erakoituessani ja liittynyt tämän sekalaiseen laumaan. Ystävyys oli lopulta johtanut palavaan rakkauteen ja sitä kautta pentuihin, joita en koskaan saanut oppia tuntemaan kunnolla. Koska en voinut olla varma siitä, oliko Veri saanut pentuja Kuolonklaanissa jonkun toisen naaraan kanssa, ei minun paranisi luottaa vain arvailuun, sillä mitä ilmeisemmin osuisin harhaan ja joutuisin aloittamaan alusta.

Minun olisi kysyttävä asiaa suoraan heti kun siihen tulisi tilaisuus. En kuitenkaan aikonut kertoa Verelle entisestä elämästäni vielä, sillä olihan kolli ollut Rapapoltteen kumppani, ja asia saattaisi ehkä järkyttää häntä - tai sitten ei, en minä vain tiennyt.

Nousin seisomaan ja tassutin ulos pesästä. Veri oli palaamassa takaisin hiiri mukanaan ja näytti hämmästyvän huomatessaan minut.

"Ajattelin syödä ulkona", sanoin nopeasti ja asetuin istumaan vähän matkan päähän pesän suusta.

"Selvä sitten", Veri tokaisi ja laski hiiren eteeni istuutuen itsekin.

"Kuules, Veri, sinähän sanoit sinun ja Rapapoltteen saaneen pentuja? Selvisivätkö he?" kysyin yrittäen esittää mahdollisimman välinpitämätöntä samalla kun mutustin lihapalaa suussani.

//Veri?

Veri 10.3.2018

"Kuules, Veri, sinähän sanoit sinun ja Rapapoltteen saaneen pentuja? Selvisivätkö he?" Raparuusu naukaisi samalla syödessään pientä riistaeläintä. Hymähdin vaisusti, mutta vedin kasvoilleni taas normaalin, mitäänsanomattoman ilmeeni. Sisäisesti kärsin aina miettiessäni Rapaoltetta, mutta tiesin, että tapaisin hänet vielä joskus, se oli lohdullista.

"Tosiaan, saimme kokonaisuudessaan neljä pentua, kakasi tytärtä ja kaksi poikaa. Kaikki selvisivät Kuolonklaaniin asti, mutta tyttäreni Vaaratassu jätti maailman ennen sinun syntymääsi. Ja vain alle kuu sitten poikani Varistassu..", naukaisin ja tuijotin tuskaa täynnä olevilla silmilläni Raparuusua. Sydäntäni raastoi.

"Tyttäreni Jäälilja ja Roihumyrsky selvisivät, muttemme ole kovin läheisissä väleissä", naukaisin jämäkästi. Tunteet olivat nousseet pintaan miettiessä perhettäni, mutta pidin kasvoni synkkinä.

"Minä kaipaan jokaista perheeni jäsentä paljon", hymähdin ja räpäytin silmiäni nopeasti, "Mutta menneet pitää jättää taakseen ja alkaa rakentaa uutta elämää tulevaisuudessa, niillä asioilla mitä sinulle annetaan." Vedin kasvoilleni taas hymyn ja katselin Raparuusua.

"Haluatko kuulla vielä jotain?" kysyin.

//Rapa?

Raparuusu 16.3.2018

Veri kääntyi katsomaan minua jäänsiniset silmät viiruiksi kavenneina. "Tosiaan, saimme kokonaisuudessaan neljä pentua, kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Kaikki selvisivät Kuolonklaaniin asti, mutta tyttäreni Vaaratassu jätti maailman ennen sinun syntymääsi. Ja vain alle kuu sitten poikani Varistassu..." Soturi sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne sitten taas, katse täynnä tuskaa ja kaipuuta.

"Tyttäreni, Jäälilja, ja poikani, Roihumyrsky, selvisivät, mutta emme ole kovin läheisissä väleissä." Veren naukunassa oli synkkä kaiku, mutta hänen kasvoilleen oli palannut jälleen mitäänsanomaton-ilme.

"Minä kaipaan jokaista perheenjäsentäni paljon", hän hymähti ja väänsi huulilleen melko tekaistun näköisen hymyn. "Mutta menneet pitää jättää taakseen ja alkaa rakentaa uutta elämää tulevaisuudessa, niillä asioilla mitä sinulle annetaan." Hetken hiljaisuuden päätteeksi hän kysyi lopulta:

"Haluatko kuulla vielä jotakin?"

Pudistin päätäni. "Tämä riittää minulle, kiitos", sanoin nopeasti ja nousin seisomaan syötyäni hiiren loppuun. "Minun onkin riennettävä tästä asioille!" Naurahdin hieman kireän kuuloisesti ja hiivin vaivihkaa leirin uloskäyntiä kohden.

"Mutta nythän on yö?" Veren kasvoille levisi hämmentynyt ilme.

"Niinpä tosiaan", virnistin ja vilkaisin taivaalle tokaisten: "Mutta myyrät ja hiiret eivät odottele. Niinhän sitä sanotaan: aikainen lintu madon nappaa." Sen sanottuani hölkytin loppumatkan uloskäynnille asti ja kiihdytin leirin ulkopuolelle päästyäni juoksuun.

Kiidin hiljaisen metsän poikki ukkospolun suuntaan. Aikomuksinani ei todellakaan ollut lähteä metsälle, halusin vain päästä tuulettamaan ajatuksiani, sillä vei jonkin aikaa sulatella sitä asiaa, että olinkin joku aivan muu kuin luulin.

Istuuduin ukkospolun varrelle ja jäin seuraamaan kuinka hirviö toisensa jälkeen juoksi ärjyen ohitseni. Minua ei pelottanut. Tunsin vain tyhjää, jäytävää tekemättömyyden tunnetta, joka ei vain jättänyt minua rauhaan.

"Mikä sinun mieltäsi painaa?" Säpsähdin kuullessani Veren äänen takaani. Käännyin katsomaan säikähtäneenä entiseen mestariini, joka oli ilmestynyt siihen aivan yllättäen, ilman, että olin edes huomannut häntä.

"Voinko kertoa sinulle jotakin?" kysyin hetken epäröityäni. Veri nyökkäsi.

"Minä" - vedin syvään henkeä - "olen Rapapolte." Seurasi kiusallinen hiljaisuus. Sanat olivat vain lipsahtaneet suustani, ennen kuin olin edes ehtinyt kunnolla ajatella, miten esittäisin asiani kollille.

//Veri? Sori, tästä tuli tosi sekava, lyhyt ja ennen kaikkea tönkkö. xd

Rapatassu/-ruusu 22.1.2018

Avasin silmäni ensimmäisten valonsäteiden tunkeutuessa oppilaiden pesään. Suurin osa oppilaista nukkui vielä, muttei se minua haitannut. Niin kuin sanonta kuului: aikainen lintu madon nappaa.

Kampesin itseni istumaan ja nypin irtonaiset sammalhapsut irti karvoistani, jonka jälkeen pesin turkkini perusteellisesti. Sitten nousin seisomaan ja oikaisin selkäni makean haukotuksen kera.

Hiippailin pesän suuaukkoa kohden nukkuvien klaanitoverieni lomassa varoen astumasta kenenkään hännän tai käpälän päälle vahingossa. En tahtonut aiheuttaa sen suurempaa häslinkiä näin aamuvarhain, muuten saattaisin joutua siivoamaan klaaninvanhimpien makuualusia.

Kirpeä pakkasilma nipisteli nenääni astuessani ulos. Kirkas valo tuntui inhottavalta oppilaiden pesän mukavan hämyn jälkeen, mutta silmäni tottuivat pian hangen kimalteluun ja lumiseen maisemaan.

Vilkaisin soturien pesälle päin siinä toivossa, että Veri olisi jo hereillä ja pääsisimme aloittamaan päivän harjoitukset. Pikimustasta kollista ei näkynyt kuitenkaan vilaustakaan, joten päätin itse mennä herättämään hänet henkilökohtaisesti.

Astuin sisään tunkkaiseen pesään. Joka puolella lojui nukkuvia sotureita, jotka eivät kylläkään näyttäneet yhtä urheilta sammalilla vääntyillessään kuin päivänvalossa. Siristin silmiäni ja yritin löytää mestarini lukuisten muiden kissojen joukosta, mutta päädyin lopulta kiertämään sikin sokin pesässä, jotta huomaisin hänet helpommin.

Astuin vahingossa Sumumyrskyn, isoisäni, hännänpäälle. Purin hammasta ja odotin jäykistyneenä hänen heräävän, mutta vanha kolli vain murahti jotakin unissaan ja käänsi kylkeä. Huokaisin huojentuneena ja pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni.

Viimein löysin Veren; hän nukkui melko lähellä pesän keskustaa Kohmesydän naapurustossaan. Hipsin hiljaa hänen luoksensa ja aloin töniä kuonollani tätä kylkeen. Soturikolli urahti ärtyneenä ja huitaisi minua silmästä vähän alle viiksenmitan päähän, mutta nopeiden refleksieni ansiosta olin onnistunut väistämään sokkona tähdätyn iskun.

"Ylös, senkin hiirenaivo!" sihisin ja näykkäisin tuota korvasta. Veri räpäytti silmänsä auki ja siirsi jäänsinisten silmiensä katseen minuun. Hetken ajan hän katsoi minua kuin vihollista, mutta pian kolli tuntui tunnistavan minut ja rauhoittui.

"Onko aurinko edes noussut vielä?" hän mutisi unenpöpperöisenä ja vääntäytyi istumaan. Kohautin lapojani ja vastasin:

"Noin hetki sitten." Normaalisti heräsin jo ennen auringon nousua, mutten koskaan ollut viitsinyt herättää Vereä niin aikaisin, koska silloin hän ei olisi ollut täydessä potentiaalissaan kentällä - tai niin ainakin uskoin. Tänään oli kuitenkin ihan erityinen päivä, enkä halunnut menettää siitä hetkeäkään.

"No, hyvä on", Veri huokaisi hiljaa, "lähdetään sitten." Hihkaisin tohkeissani ja tepastelin edeltä kohti pesän suuta, ja vilkuilin samalla lapani yli varmistaakseni, että mestarini seurasi varmasti perässä.

Pujahdin takaisin viileään ulkoilmaan, ja käännyin katsomaan vielä viimeisen kerran soturien pesälle. Pian Verikin sai ujuttauduttua ulkosalle. Pikimustan kollin turkki oli sekaisin, sillä hän ei ollut minun hoputtamiseltani ehtinyt sitä sukimaan.

"Saisinko hoitaa turkkini kuntoon, ennen kuin lähdemme?" Veri kysyi kulmiaan kohottaen. Nyökkäsin viikset huvittuneesti vipattaen ja istahdin alas odottamaan, että hän olisi valmis. Välimme mestarini kanssa olivat siedettävät, eivätkä alkuunkaan niin kireät, kuten Kuolonklaanissa yleensä oli. Ihan kuin olisin tuntenut Veren aina.

"Eiköhän sitten mennä", hän tokaisi lopulta ja lähti astelemaan vakain askelin kohti leirin sisäänkäyntitunnelia.

"Suoritammeko me nyt loppuarviointini?" kysyin päästyäni kollin rinnalle. Veri vilkaisi minuun ilkikurinen pilke silmissään ja hymähti:

"Mitäs luulet?" Vaikka minun olisi kuinka tehnyt mieli kirmata ympäriinsä ilosta, hillitsin mieleni ja tyynnyin vain nyökkäämään.

Saavuttuamme ukkospolun varrelle Veri katsahti minuun vakavana ja sanoi:

"Sinun tehtäväsi on mennä ukkospolun yli ja saalistaa Nelipuiden laaksossa." Silmät ohuiksi viiruiksi kaveten murahdin ymmärtämisen merkiksi ja tassuttelin valkoiseksi värjäytyneen kivipinnan luo.

Katsoin kumpaankin suuntaan huolella ja pinkaisin sitten yli. Parin silmänräpäyksen ajan olin kuulevinani hirviön matalaa murinaa, mutta ilmeisesti se oli vain tuulen luomaa harhaa. Heittäydyin ukkospolun toisella puolella olevaan hankeen ja vedin syvään henkeä. Käännyin katsomaan taakseni, sinne mistä olin tullut, mutta en nähnyt Vereä missään. Arviointini oli ilmeisestikin jo alkanut.

Kuono koholla lähdin etsimään hajujälkiä riistan toivossa. Sainkin yllättävän nopeasti vainun variksesta. Itse en juuri välittänyt variksen nihkeästä mausta, mutta joku muu klaanissa saattaisi olla mielissään saaliistani, sillä olihan se sentään melko iso lintu, josta riittäisi syömistä pitemmäksi aikaa.

Hiivin eteenpäin hännänpää maata pitkin viistäen. Variksen tuoksu voimistui hetki hetkeltä. Ryömin loppumatkan erään kitukasvuisen pensaan luo ja jäin sinne väijyksiin. Piilopaikastani näin suuren, mustan linnun Puhujankiven päällä. Se katseli ympärilleen päätään kallisten, ihan kuin se olisi tietänyt, että sitä tarkkailtiin.

Liikuin hiljaa lähemmäs saalistani. Varis rääkäisi jännittyneen kuuloisena. Liu'utin kynteni esiin ja valmistauduin loikkaamaan, ja juuri kun lintu oli lehahtamassa ilmaan ponnistin sen perään kaikin voimin.

Sain nipin napin tartuttua kiinni sen toisesta siivestä kynsilläni ja vedettyä sen maahan. Tipahdin Puhujankiven päälle vatsalleni. Tunsin kuinka ilma pakeni keuhkoistani. Varis räpiköi kiven juurella yrittäen päästä lentoon, mutta minä olin nopeampi ja syöksyin sen kimppuun. Upotin hampaani sen kurkkuun ja odotin, että se vetäisi viimeisen henkäyksen, kunnes uskalsin päästää siitä irti.

Pudotin saaliini maahan ja nuoleskelin suupieliäni tyytyväisenä. Toivoin, että Verikin oli nähnyt onnistumiseni, sillä jos ei, tulisin kynsimään korvat hänen päästään.

Hetken kuluttua pikimusta soturi astelikin esiin Nelipuun takaa hilpeä virnistys kasvoillaan. Kolli katsoi minuun mieluissaan.

"Onnistuit aika hyvin", tuo totesi ja tassutti luokseni. Nostin variksen hampaisiini ja nau'uin suu täynnä höyheniä:

"Pääsinkö läpi?" Veri nyökkäsi huvittunut pilke silmissään. Tällä kertaa en pidätellyt innostustani. Loikin ympäri Puhujankiveä varis hampaissani keikkuen.

Minusta tulis vihdoin ja viimein Kuolonklaanin soturi!

"Rapatassu on valmis soturiksi. Hänen soturinimensä on Raparuusu." Seisoin Pimeystähden edessä ylväänä. Kuuntelin klaanin suosionosoituksia hymy korvissa. Tästä päivästä lähtien en olisi enää mikään oppilas, jota sai pompotella mielensä mukaan. Nyt minä sain määräillä nuorempia!

"No, miltä nyt tuntuu, Raparuusu?" Veri virnisti. Tönäisin tuota leikkisästi ja virnistin takaisin:

"Mahtavalta!"

"Raparuusu." Kuulin jonkun kutsuvan minua. Käännähdin ympäri ja näin suuren, tumman kollin. Veri siristi aavistuksen verran silmiään ja vakavoitui.

"Niin, Viiltokaaos?" kysyin höristäen korviani uteliaana.

"Raepisara määräsi sinut partioon minun, Graniittipoltteen ja Mustakoiven kanssa", soturi vastasi ja vilkaisi sivusilmällä Vereen, joka heilautti häntäänsä turhautuneena.

"Selvä", sanoin ja väläytin kollille häijyn hymyn kääntyen sitten takaisin Veren puoleen: "Juteltaisiinko lisää vaikka sitten, kun palaan?"

"Sopii", Veri maukui ja tassutteli tuoresaaliskasalle, jossa Roihumyrsky oli paraikaa valikoimassa saalista itselleen.

"Milloin lähdemme?" käännyin kysymään Viiltokaaokselta.

//Viilto? Veri? Tästä tuli aika sekava, mutta mitä väliä. :D Ja sori jos hittasin jompaakumpaa liikaa.

Raparuusu 26.1.2018

Vilkaisin Viiltokaaokseen mietteliäänä. "Sinusta tulisi hyvä päällikkö", naukaisin pieni virne kasvoilleni leviten. Vanhempi soturi katsahti minuun kulmiaan kohottaen ja murahti jotakin epämääräistä vastaukseksi.

Kehujen antaminen toiselle kissalle oli minulta suuri saavutus, sillä en ollut kovin hyvä antamaan muille positiivista palautetta oma-aloitteisesti. Viiltokaaos oli kuitenkin saanut kunnioitukseni. Jokin hänen olemuksessaan herätti minussa vahvoja tunteita.

Päästyämme leiriin Mustakoipi ja Graniittipolte suuntasivat tuoresaaliskasalle. Minä kuljin vielä hetken aikaa Viiltokaaoksen rinnalla, kunnes sanoin tuolle hyvästit ja loikin entisen mestarini luo, joka suki paraikaa turkkiaan soturien pesän edustalla.

Pikimusta kolli kohotti katseensa minuun. "Ai, joko sinä palasit?" hän murahti ja lipaisi suupieliään peseytymisen päätteeksi.

"No, miltä näyttää?" tuhahdin silmiäni pyöritellen ja istuuduin alas kietaisten häntäni etukäpälieni ympärille.

Katseeni harhaili aukion toisella puolella Raepisaran kanssa puhuvaan Viiltokaaokseen. Räpäytin silmiäni ja käännyin takaisin Veren puoleen, jonka ilme oli muuttunut vakavaksi. Hänellä näytti selvästi olevan jotakin mielen päällä.

"Oliko sinulla jotakin asiaa minulle?" kysyin tuolta höristäen korviani uteliaana. Soturi nyökkäsi ja viittoi minua seuraamaan. Lähdin hänen peräänsä hieman vastahakoisesti, mutta jos asia oli tärkeä, en voisi kieltäytyä.

Veri johdatti meidät leirin ulkopuolelle muutaman ketunmitan päähän leirin sisäänkäyntitunnelista. Hän halusi selvästikin keskustella kanssani ihan kahden kesken, joka oli toki ymmärrettävää, sillä en minäkään kaivannut useampia korvapareja kuuntelemaan meidän välisiämme keskusteluja.

//Veri?

Veri 6.3.2018

Istuin leirin reunamilla, aionoissa varjoissa. Olin lähiaikoina alkanut tuntea oloni ahdistuneeksi suuren kissa joukon keskellä. Tamppasin maata lyhyellä hännän tupsulla. Loin jäisen silmäyksen vuorotellen jokaiseen leirin kissaan kunnes silmääni pisti Raparuusu. Katseeni suli ja muuttui lempeäksi. Tuo hellyyttävä naaras, jota pidin yhtä läheisenä kun omaa tytärtäni, oli tullut minulle todella tärkeäksi. En ollut oikein enään väleissä kunnolla pentujeni kanssa, heitä ei kiinnostanut se joka heistä eniten välitti. Olin palannut vanhaan luonteeseeni. Kylmään ja väkivaltaiseen. Uskaltauduin astumaan ulos varjoista, hampaani välkähtivät auringossa. Halusin palata takaisin luontoon, ulos klaanista. Ehkä vanha leirikin olisi jäljellä. Tassutin ripeästi leiriaukion poikki kohti Raparuusua.

"Hei, Raparuusu", huikkasin hiljaisella äänellä. Naaraan kääntäessään kauniin katseensa kasvoilleni suli hymy.

"tervehdys, eikö sinun pitänyt jättää minut jo rauhaan kun olenhan jo soturi?" naaras vitasaili. Naurahdin kolkosti, mutta vino hymy pysyi yhä kasvoillani.

"Ehkä, mutta entä jos en voi pysyä sinusta erossa?" kysyin samettisesti.

"Miten sinä olet pärjäillyt?" naukaisin ja istahdin Raparuusun vierelle.

//Rapa?

Raparuusu 8.3.2018

Istuskelin leirin laitamilla suojassa jo paahtavan kuumana polttavalta auringolta. Tänään oli poikkeuksellisen lämmin päivä, joka oli riistan lisääntymisen kannalta ihan hyvä juttu, mutta paksussa turkissa auringonsäteet tuottivat ainoastaan tuskaa ja hikoilua.

"Hei, Raparuusu." Käännyin katsomaan luokseni saapunutta pikimustaa kollia, joka katseli minua pieni hymy kasvoillaan leväten.

"Tervehdys", vastasin Veren tervehdykseen. "Eikö sinun pitänyt jättää minut jo rauhaan? En ole enää oppilaasi, muistatkos?" Häijyn ilkikurinen virne nousi kasvoilleni.

Veri naurahti kolkon kuuloisesti, mutta sama vino hymy pysyi hänen kasvoillaan.

"Ehkä, mutta entä jos en voi pysyä sinusta erossa?" Kollin äänensävyssä oli ripaus jotakin sellaista, mitä minä en ainakaan vielä tajunnut, tai mistä kuitenkin tiesin, mutta en saanut selkoa. Se aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia, mutta en antanut sisälläni vellovan tunnekuohun näkyä ulospäin, vaan pakottauduin säilyttämään mitäänsanomattoman-ilmeen kasvoillani ja kohtaamaan Veren jäänsinisten silmien katseen.

"Miten sinä olet pärjäillyt?" hän jatkoi ja istuutui alas. Katsoin entiseen mestariini hetken hiljaa, miettin samalla, miten muotoilisin vastaukseni. Viime päivien aikana olin osallistunut useaan otteeseen metsästyspartioihin, vaikkei saalistus minua juuri houkutellutkaan, mutta koska minulla ei ollut ollut leirissä mitään sen tähdellisempää tekemistä, olin päättänyt tappaa aikaani tarjoutumalla vapaaehtoisesti vajaavaisiin partioihin mukaan.

Lopulta päädyin vain vastaamaan: "Hyvin." Olisin voinut alkaa selittämään Verelle sitä, miten en viihtynyt leirissä ja kuinka tunsin oloni ulkopuoliseksi, mutta olin tuumannut, että ehkä olisi vain parempi vastata lyhyesti ja ytimekkäästi niin, ettei asiani jäisi epäselväksi.

Veri nyökäytti päätään. "Sepä mukava kuulla", hän sanoi hymyillen ja kääntyi katsomaan hiljalleen punertuvalle taivaalle jatkaen: "Haluaisitko kenties lähteä pienelle kävelylle näin päivän päätteeksi?"

Vilkaisin ensin Vereen ja sitten taivaalla mollottavaan aurinkoon, joka oli jo alkanut painua mailleen, eikä tuntunut enää niin paahtavalta kuin aikaisemmin. Tovin emmittyäni olin lopulta suostunut kollin tarjoukseen, sillä mitäpä menetettävääkään minulla oli tässä tilanteessa?

"Näytä sinä tietä", sanoin.

"Hyvä on", Veri vastasi ja lähti tassuttamaan uloskäynnin suuntaan, mutta pysähtyi vielä kurkkaamaan lapansa yli minuun, ikään kuin varmistaakseen, että pysyin hänen perässään, josta minä en tietenkään kovin ilahtunut, sillä olinhan sentään jo soturi, enkä kaivannut ketään suojaamaan selustaani. Osasin pitää ihan itse itsestäni huolen.

Seurasin Vereä ulos leiristä, josta sitten jatkoimmekin yhdessä matkaamme Korkokivien suuntaan.

Vaikka lehtikato olikin ollut harvinaisen ankara, pystyi roudan peittämästä maasta silti havaitsemaan kukkaan puhkeavan hiirenkorvan merkkejä. Muun muassa hangella risteili useita hiiren jälkiä, jotka johtivat useimmiten tiheään pusikkoon tai puun juurikossa olevaan koloon, mutta koska olin saanut saalistamisesta tarpeekseni lähiaikoina, ei minua suoraan sanottuna huvittanut sännätä siimahäntöjen perään riemusta hihkuen.

"Raparuusu! Varo!" Veren varoitus kajahti liian myöhään. Onnistuin kompastumaan lumen alla piilossa olleeseen kiveen ja lyömään pääni jäälohkareeseen, joka oli juuri sattumalta osunut siihen kohtaan, ja menettämään tajuntani toviksi.

Raotin hitaasti silmiäni. Tiesin lähes ensisilmäyksellä, etten ollut enää Kuolonklaanin reviirillä, vaan ihan jossain muualla.

Nousin seisomaan ja hieraisin käpälälläni kipeää päätäni, jonka jälkeen siristin silmiäni nähdäkseni paremmin ympärilleni.

Paikka, johon olin tupsahtanut, muistutti erehdyttävästi metsää, mutta sellaista metsää, missä ei voinut asua mikään elollinen.

Kuulin rasahduksen takaani ja käännyin ympäri kohtaamaan suurikokoisen kollin, joka katsoi minuun tummankeltaiset silmät ohuiksi viiruiksi kavenneina.

"Kuka sinä olet?" sähähdin varautuneena ja ojentelin kynsiäni valmistautuen mahdolliseen yhteenottoon. Vieraalla kissalla oli kieltämättä kotikenttäetu apunaan, mutta minäpä turvauduin sitäkin väkevämpään aseeseen, nimittäin oveluuteeni.

//Pöllö?

Veri 9.3.2018

Istuin pedilläni ja Katselin rauhaisasti nukkuvaa Raparuusua. En halunnut nukkua vielä, enkä ollut väsynyt. Sisälläni sykki lämpö. Olin niin kovasti kiintynyt hänen seuraansa. Olin niin valtavan suojelushaluinen tätä nukkuvaa naarasta kohtaan. Mitä pahaa ikinä tapahtuisikin, minä pitäisin Raparuusun turvassa ja erossa siitä, mutta jos hän sattuisi sekaantumaan johonkin, suojelisin häntä, vaikka hengelläni. Silmäilin naaraan punaruskeaa ja pörröistä turkkia. Myhäilin itsekseni ja loin vielä viimeisen katseen Raparuusuun ja poistuin pesästä. Ehkä suuri suojelusvaistoni johtui siitä, että tunsin kohtelevani Rapapoltetta ennen hänen kuolemaansa turhan huonosti ja antanut liian vähän huomiota. Kaduin sitä valtavasti. Nyt minulla oli joku josta huolehtia, kissa joka oli minulle tärkeä. Lähdin tassuttamaan leirin keskustaan kuunsäteissä hohtaen. Huokaisin. Kuolonklaani ei ollut paikkani, ja minun olisi kerrottava se Raparuusulle. Osaisinko vielä tien vanhaan leiriini, sille kiviselle aukiolle, jonne olin rakentanut elämäni. Jäälilja ja Roihumyrsky olivat jo itsenäisiä, olisin vapaa, mutta kuitenki jokin piti minut klaanissa. Tuntui kun minut olisi solmittu kiinni ja vain tajuamalla tilanteeni voisin katkaista sen. Vilkaisin taivaalle. *Rapapolte, minä kaipaan sinua* Silmäni kiilsivät märkinä kuunvalossa. Suljin silmäni ja laskin pääni takaisin alas. *Raparuusu on perinyt turkkisi, huomaa, että olet hänen tätinsä.* Hymy nousi kasvoilleni.

Rapatassu 30.12.2017

Olin ollut oppilaana jo muutaman päivän ajan ja olin oppinut hurjasti erillaisia taisteluliikkeitä Vereltä, joka taas oli oppinut ne edesmenneeltä kumppaniltaan, Rapapoltteelta. Liikkeet tuntuivat kuitenkin jotenkin erityisen tutuilta, mutta en meinannut millään saada mieleen, miksi.

Istuskelin oppilaiden pesän edustalla pesemässä punaruskeaa turkkiani. Minulle oli erittäin tärkeää, minkälaisen vaikutuksen annoin itsestäni muille kissoille ulkonäköni perusteella. Pidin turkkini aina siistinä ja hyvin suittuna.

Veri jolkutti luokseni soturien pesältä. Katsahdin häneen siinä toivossa, että olisimme lähdössä harjoittelemaan, mutta kollilla oli kaikkea muuta kuin harjoitukset mielessä:

"Rapatassu, minun pitää lähteä metsästyspartioon, mutta sinä voit siivota klaaninvanhimpien makuualuset sillä välin." Katsoin häneen tyrmistyneenä. Joutuisinko siivoamaan niiden kirppukasojen likaisia sammalia koko loppupäivän?

"Emmekö me mene tänään harjoittelemaan?" kysyin pettyneenä. Olin odottanut, että Veri olisi opettanut minulle joitain siistejä liikkeitä, joita voisin mahdollisesti hyödyntää taistelukentällä tai ärsyttäviä vanhuksia vastaan.

"Katsotaan sitten vähän illemmalla", hän lupasi ja lisäsi sitten kiireesti: "Mutta minun täytyy nyt mennä, Kalmalilja odottaa minua jo."

Katselin kollin loittonemista happamana. Oli ihan epäreilua, että minä jouduin siivoamaan yksin klaaninvanhimpien makuualusia. Sysitassu ja Kojoottitassukaan eivät voineet olla minulle avuksi, sillä he olivat mitä ilmeisemmin harjoittelemassa mestareidensa kanssa jossakin päin Kuolonklaanin reviiriä - minä sen sijaan jouduin kykkimään koko päivän leirissä vanhusten kuolemanlöyhkää haistellen.

Nousin vaivalloisesti seisomaan ja lähdin tassuttamaan verkkaiseen tahtiin parantajan pesän suuntaan hakemaan sammalta.

Astuessani sisään hämärään pesään, sieraimiini lehahti yrttien väkevä tuoksu. Silmilläni meni hetki tottua yllättäen muuttuneeseen valon määrään. Pian erotin parantajakollin siluetin pesän seinää vasten. Hän näytti järjestelevän yrttejään pelottavan keskittyneenä - kuka muka oikeasti viihtyi tällaisessa tunkkaisessa pesässä päivät pitkät kasvinlehtiä hiplaillen.

"Tarvitsen sammalta", murahdin parantajalle, joka katsahti minuun kylmästi.

"Ensin on ollut kylläkin tapana tervehtiä, ennen kuin käydään suoraan asiaan", Pikiviilto sanoi nyreästi ja käänsi katseensa takaisin maassa lojuviin yrtteihin. Pyörittelin turhautuneena silmiäni ja aloitin alusta:

"Hei vain, minun nimeni on Rapatassu! Tarvitsisin sammalta klaaninvanhimpien makuualusten vaihtoa varten - olisitko niin kiltti?" Kollin korva nytkähti suuntaani, mutta tämä ei sanonut mitään. Hänen käytöksensä alkoi ärsyttämään minua toden teolla, enkä pystyisi hillitsemään itseäni enää kovin pitkään.

Juuri kun olin aikeissa loikata Pikiviillon kimppuun ja kynsiä tuolta korvat päästä, kolli kääntyi ympäri ja katosi pesän perällä olevaan varastoon, josta hän kantoi minulle tukon sammalta.

"Siinä on", tuo tuhahti laskiessan sammaltukon maahan, "eipä kestä kiittää." Sen jälkeen hän palasi omiin puuhiinsa ja oli kuin minua ei olisi ollutkaan.

*Ihan hiirenaivoja nuo parantajat*, ajattelin noukkiessani sammaleet leukoihini ja lähtiessäni kiikuttamaan niitä klaaninvanhimpien pesälle.

Saavuttuani pesän sisäänkäyntiaukolle murahdin pikaisen tervehdykseni ja ujuttauduin sisään sammalteni kanssa.

Pesässä oli aivan hirveä löyhkä - juuri sellainen, mitä olin uumoillutkin. Erotin kärttyisten, ikäloppujen kissojen hahmoja ympäri pesää, ja se sai minut muistamaan sen kerran, kun olin erehtynyt piiloutumaan klaaninvanhimpien pesään Vereltä ja saanut pelätä kuollakseni.

"No niin, arvon vanhukset, saisitte luvan nousta ylös ja antaa minun hoitaa hommani", nau'uin katsellen kissoja määrätietoisena, mutta ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua jouduttamaan tehtävääni. Lopulta yksi vanhuksista suostui liikahtamaan hieman vuoteeltaan.

*Tästä tulee pitkä päivä*, ajattelin närkästyneenä ja ryhdyin hommiin.

Hoidettuani klaaninvanhimpien makuualuset asetuin makuulleni oppilaiden pesän edustalle odottamaan Veren paluuta. Kolli oli viipynyt jo pitkään, mutta uskoin hänen palaavan pian - ja niin olikin.

Ravasin hänen luokseen silmät sädehtien ja aloitin utelun loppupäivän suunnitelmista:

"Mitä me teemme nyt?"

//Veri?

Rapatassu 1.1.2017

Kuutamo valaisi hiljaisen metsän. Tassuttelin kepeästi eteen päin roudan peittämää polkua pitkin kuono koholla ja korvat valppaasti pystyssä. Minulla ei ollut mitään hajua, miten olin joutunut siihen paikkaan, mutta ei se minua haitannutkaan, sillä mielummin olin täällä kuin metsästyspartiossa, johon isäni oli minut määrännyt aamutuimaan.

Pakkaslumi narskahteli mukavasti polkuanturoideni alla. Kirpeä tuuli puhalsi kasvoilleni, ja jouduin lopulta pörhistämään turkkini suojaksi läpitunkevalta kylmyydeltä, joka tuntui hidastavan kulkuani askel askelelta. Jos jatkaisin tätä vauhtia, jäätyisin ennemmin tai myöhemmin hengiltä, eikä kukaan koskaan löytäisi ruumistani, kun se hautautuisi lumen alle, ja jos se löydettäisiinkin, niin vasta lumien sulettua hiirenkorvan aikaan, jolloin minusta ei olisi jäljellä kuin vain luut.

Yhtäkkiä tunsin kuinka maa liikahti allani. Kuului pahaa enteilevä narahdus ja maa halkesi kahtia jalkojeni alla. Putosin repeämän muodostamaan syvään railoon, joka tuntui jatkuvan aina vain. Lopulta jokin kumma tunne sai minusta otteen ja vajosin pimeyteen.

Avasin silmäni tuntiessani kuinka joku tökki minua kylkeen. Veri seisoi vieressäni kärsimättömän oloisena.

"Rapatassu, ylös! Meidän pitäisi olla jo metsästyspartiossa", hän supisi kiihtyneenä. Pomppasin kuin salaman iskusta jaloilleni. Suin nopeasti turkkini siedettävään kuntoon ja hiippailin sitten mestarini perässä ulos pesästä.

Oli vielä pimeää, mutta saatoin silti kuulla, kuinka suurin osa kissoista oli heräilemäisilläään pesissään.

Saavuttuamme leirin sisäänkäyntitunnelin luo huomasin, että mukaamme oli lähdössä myös joku toinenkin. Kissa oli punaruskea kolli, joka katsoi minuun tummansiniset silmät aamuhämärässä kiiluen.

"Rapatassu, tässä Roihumyrsky. Minun poikani, sekä sinun serkkusi", Veri esitteli hänet. Roihumyrsky nyökkäsi tervehdykseksi ja minä vastasin eleeseen epämääräisellä murahduksella.

Roihumyrskykin vaikutti jotenkin eteisesti tutulta, samalla tavalla kuin Veri, mutta en saanut päähäni, minkä takia.

//Roihu? Veri? Tuli aika sekava. xd

Roihumyrsky 1.1.2018

Olin lähdössä metsästyspartioon isäni Veren ja hänen oppilaansa Rapatassun kanssa. Rapatassu oli Kalmaliljan ja Raepisaran tytär, siis minun serkkuni. Olin kuullut, että hänet oltiin nimetty kuolleen emoni mukaan, sillä oppilas kuulemma muistutti häntä niin paljon. Tajusin heti, mitä sillä trkoitettiin, kun naaras asteli luokseni. Veri esutteli minut hänelle pikaisesti, mutta minä vain katsoin häntä hämmästellen. Hän todella näytti emoltani hyvin paljon. Nyökkäsin kuitenkin hajamielisesti tervehdyksen ja Rapatassu murahti vastaukseksi. Lähdimme sitten astelemaan ulos leiristä. Leirin ulkopuolella kirin isäni vierelle, punaruskea naaras jäi taaksemme.

"Hän todella muistuttaa Rapapoltetta", murahdin hiljaa ja vilkaisin taakseni. Olikohan Veri huomannut saman? Varmaankin, tietääkseni hän oli viettänyt oppilaan kanssa paljon aikaa. Tai no, olihan hän Rapatassun mestari, mutta olin pari kertaa nähnyt heidät tekemässä jotain naaraan ollessa vielä pentu. Tiesin, että Veri kaipasi entistä kumppaniaan varmasti paljon.

//Veri? Rapa?

Rapatassu 2.1.2018

Seurasin Roihumyrskyn ja Veren keskustelua muutaman hännänmitan päästä. Isällä ja pojalla näytti riittävän juttua keskenään, joka ei minua sinänsä haitannut, sillä miksi minua kiinnostaisi kollien turhanpäiväiset löpinät.

Ajan päälle heidän jutustelunsa alkoi kuitenkin ottaa minua aivoon, kun tajusin, ettei minua huomioitu laisinkaan, joka ei käynyt todellakaan laatuun. Kulmat kurtussa ja korvia luimistellen kirin heidän rinnalleen ja murahdin tympääntyneenä:

"Mitä salaista täällä oikein keskustellaan, ettei minulle voida kertoa?" Soturit katsahtivat minuun yllättyneinä. Veri vilkaisi poikaansa, joka nyökkäsi.

"Me tässä puhuimme vain siitä, kuinka sinä muistutat niin paljon emoani", Roihumyrsky maukui. Katsoin nuorempaan kolliin silmiäni siristäen, mutta annoin asian olla sillä selvä.

Heilautin ylimielisesti häntääni ja painelin heidän edelleen. Jos heistä ei kerta ollut apua, niin sitten minun täytyi toimia itsenäisesti.

Kohotin aavistuksen verran kuonoani ja nuuhkaisin ilmaa riistaeläinten toivossa, mutta en haistanut vanhan oravan jäljen lisäksi mitään muuta. Kuopaisin turhautuneena maata käpälälläni ja käännähdin sitten Veren ja Roihumyrskyn puoleen, jotka katsoivat minuun huvittuneen näköisinä.

"Mitä nyt?" puuskahdin kiukkuisena. Veri pudisti päätään ja hymähti:

"Ei mitään." Loin häneen murhaavan katsauksen ja käännähdin sitten kannoillani. Minun olisi saatava napattua jotakin tällä reissulla, tai muuten saisin kuunnella pentuetovereideni letkautuksia pitkin päivää.

Yhtäkkiä sieraimiini leijaili hiiren tuoksu. Viitoin hännälläni kolleille merkiksi pysyä hiljaa, kun lähdin hiipimään hajun suuntaan. Saatoin jo melkein maistaa sen mehevän lihan maun kielelläni.

Päästyäni isku etäisyydelle valmistauduin loikkaamaan. Jännitin lihakseni ja hyppäsin. Kuulin kuinka hiiri päästi hätääntyneen vinkaisun, mutta vaikeni saadessaan osuman kynnestäni kalloonsa. Noukin pienen, elottoman otuksen hampaisiini ja tassuttelin mestarini ja Roihumyrskyn luo.

//Veri? Roihu?

Roihumyrsky 6.1.2018

"Hyvin saalistettu", kehaisin hymyillen.

Astelin kauemmas Verestä ja Rapatassusta, haistellen ilmaa tarkasti. Lehtikadon aikaan riistaa oli tietenkin vähemmän, kuin normaalisti, mutta se ei käsittääkseni ollut vielä tuottanut Kuolonklaanille suuria vaikeuksia. En ollut itse metsästyksessä mikään mestari, mutta näinä kylminä aikoina tein kaikkeni tuodakseni klaanin kissoille riistaa.

Yllättäen erotin aika valjun hajun ja lähdin astelemaan sen suuntaan. Tunsin kylmän lumen tassujeni alla, pörhistin turkkiani, kun kylmä viima puski päälleni. Lehtikadon aikaan saalistaminen ei ollut hankalaa vain sen takia, että eläimet olisivat horroksessa tai talviunilla. Sää vaikeutti sitä myös. Lisäksi lumen valkeus jollain tavalla sai silmäni kipeiksi.

Pian näin kauempana oravan, jonka hajun olin kaiketi tunnistanut. Pudittauduin vaanimisasentoon ja värähdin, kun tunsin kylmyyden vatsallani. En kuitenkaan suuremmin välittänyt siitä, vaan lähdin hiljaa hiipimään kohti lehtikadon takia harmahtavaa jyrsijää. Orava ei huomannut minua, vaan puuhasteli jotain keskittyneenä. Lumi narisi hiukan allani, otus nosti päätään ja kuunteli korvat hörössä ympäristöään. Pian sen kuitenkin keskittyi taas siihen, mitä oli ollut tekemässä. Hipsin lähemmäs oravaa, kunnes olin vain ketunmitan päässä siitä. Hännänpääni nyki hiukan innostuneena, mutta varoin, ettei se osunut läheisiin oksiin. Tuo orava minun oli pakko saada kiinni, siitä riittäisi ruokaa vaikka kahdellekin kissalle, tämä yksilö oli nimittäin aika hyvin syöneen näköinen. Kyyristyin valmistautuen loikkaan, jännitin lihakseni ja ponnistin. Orava ei edes huomannut minua ennen, kuin olin jo purrut sitä kaulasta. Nyt veltto, punertava otus roikku suustani. Käännyin tyytyväisenä ympäri ja astelin takaisin Veren ja Rapatassun luo. Pudotin kuolleen oravan oppilaan saaliin päälle.

//Veri? Rapa?

Veri 18.1.2018

Istuskelin yksin soturienpesän edustalla. Olin näiden päivien aikana miettinyt mitä minulle oli tapahtunut, en enään ollut oma vallanhimoinen itseni niin kuin silloin kun olin perustanut laumani. *Tämä klaani on tuhonnut minut* Tiesin, että tämä oli parempi paikka minun ja Rapapoltteen jäljellä oleville pennuille. Varistassu oli kuollut pari auringonnousua sitten. Kaikki oli tapahtunut yllättäen. Jäljellä olivat enään Jäälilja ja Roihumyrsky, ainoat muistoni Rapapoltteesta. Jättäisin klaanin. En nauttinut tästä

Mutta sen tiesin, että olisin täällä vielä sen aikaa, että saisin Rapatassun koulutettua. Antaisin hänelle kaikkeni, jokin käski tekemään niin. Silmissäni välähti häijy katse, jota olin ikävöinyt. Virne nousi kasvoilleni. *Kiitos Pisaratähti, että sain tuoda laumani tänne.*

//Joku?

Rapapentu 26.12.2017

Katsoin Vereen ylpeydestä säteillen. Olin onnistunut jo toisella kerralla!

*Näistä tasapainoharjoituksista on todella hyötyä*, ajattelin tyytyväisenä, *tätä menoa minusta tulee koko klaanin parhain soturi, jos jaksan harjoitella kovasti!*

Takajalkani väsyivät hiljalleen kannattelemaan koko ruhoni painoa ja lopulta jouduin laskeutumaan takaisin neljälle jalalle. Ravistelin hieman puutuneita raajojani ja vilkaisin sitten Vereen, joka katseli minua mietteliään näköisenä.

"Onnistuinko?" kysyin malttamattomana. Veri nyökytti hyväksyvästi päätään.

"Se meni jo paljon paremmin kuin äsken", hän kehui mieluissaan hymyillen. Kolli oli varmasti yksi klaanin parhaimmista sotureista kouluttamaan oppilaita. Toivoin saavani hänet mestarikseni, kunhan saavuttaisin kuuden kuun iän.

"Mitä me teemme seuraavaksi?" tiedustelin. Veri mietti hetken ja vastasi sitten:

"Voisit kokeilla torjua iskuni takajalkojesi varassa keikkuen." Katsoin häneen pöllämystyneenä. En ollut olettanut, että etenemisimme niin pitkälle ja jo näin pian. Olin ajatellut jotakin hieman erillaisempaa, mutta en aikonut alkaa arvostelemaan Veren harkintakykyä. Hän tiesi kyllä, mikä olisi minulle parhaaksi, ja miten harjoitukset tulisi suorittaa minun kohdallani.

Istahdin takajalkojeni varaan: raajani olivat vieläkin vähän hellinä edellisestä harjoituksesta.

Veren käpälän lähestyessä minua nopeaa vauhtia olin nostanut etutassuni suojaksi rintakehäni korkeudelle. Kun käpälä oli melkein osumispisteessä huitaisin tassullani pois sen ulottuviltani. Kellahdin iskun voimasta selälleni maahan.

"Oletko kunnossa?" Veri huolehti. Nousin kiukusta puhisten seisomaan. En luovuttaisi näin vähästä.

Rääkäisten loikkasin soturin kimppuun ja jäin roikkumaan kiinni hänen niskaansa. Veri päästi huvittuneen naurahduksen ja lysähti maahan huudahtaen mukamas kauhuissaan:

"Voi Rapatähti, anna minulle armoa!"

Päästin irti kollin niskanahasta ja sylkäisin maahan aivan hänen viereensä laskeutuen sitten alas tuon päältä. Olin saanut hieman tyydytystä kiukkuuni, mutta ei se paljon ollut auttanut, sillä minun oli pakko onnistua siinä liikkeessä, tai en koskaan voisi kutsua itseäni kuolonklaanilaiseksi.

//Veri? Melko sekava. :D

Veri 27.12.2017

Oli kulunut kaksi auringon nousa siitä kun olin opettanut Rapapennulle puolustusliikkeitä. Olimme näiden päivien aikana viettäneet hyvin paljon aikaa, ja ainakin mielestäni meistä oli tullut läheisempiä. Valpastuin ja höristin korviani, sillä kuulin kuinka Pimeystähti loikkasi suurkivelle. Olisiko nyt se suuri päivä, kun Rapapennusta tulisi oppilas? Ei ihme ettei Kalmalilja ollut päästänyt tänään Rapapentua leikkimään kanssani. Pimeystähti kajautti leirin ylle kutsuhuudon ja kissat valuivat pesistään leirin aukiolle. Rapapentu sisaruksineen tassuttelivat Kalmaliljan vierellä. Katsoin ylpeänä suitun näköistä pentua, Rapapentu oli kuin tytär minulle. Heti kun pennut olivat ehtineet klaanin eteen Pimeystähti aloitti lyhykäisen puheensa:

"Rapapentu, Kojoottipentu ja Sysipentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja ovat valmiita oppilaiksi. Rapapentu oppilas nimesi on Rapatassu ja mestarinasi toimii Veri.", Pimeystähti naukui kuuluvalla äänellä tunsin suuren onnen sykähdyksen. Rapatassu rytäsi luokseni. En kuuntelisi menoja enempää.

"Rapatassu! Rapatassu!" kuulin klaanin hurraavaan. Seuraavaksi olisi muiden pentujen vuoro, muttei se varmaan niin tärkeää ollut ettemme voisi jo lähteä naaraan ensimmäiseen oppilas päivään.

"Otetaan kaikki irti ensimmäisestä oppilaspäivästäsi, mutta nyt lähdetään kiertämään rajoja", nau'uin ylpeästi Rapatassulle.

//Rapa? En viittinyt kirjottaa noitten muitten menoista koska aatelin et ne haluu varmaa ite kirjottaa siitä ::D

Rapatassu 27.12.2017

"Mahtavaa!" hihkaisin täpinöissäni. Tästä ei voisi päivä paremmin alkaa. Sisarusteni nimitysmenot olivat vielä kesken, mutta Veri sanoi, ettemme me jäisi juuri mistään pois, jos lähtisimme kiertämään rajoja jo nyt. Ja tottahan se oli, sillä nimitysmenoja tuli ja meni, eikä tämä poikennut niistä muista millään tavalla.

"Mitä pikemmin pääsemme lähtemään, sitä enemmän kerkeämme näkemään tämän päivän aikana", Veri naukaisi ja viittoi minua seuraamaan. Lähdin hänen peräänsä intoa puhkuen.

Astuttuani ulos sisäänkäyntitunnelista, edessäni avautuva maisema sai minut pysähtymään hetkeksi. Kaikkialla oli paksuin nietoksin lunta ja siellä täällä oli muutama puu. Näky oli kerta kaikkiaan ihmeellinen. Luonnon karu kauneus mykisti minut totaallisesti.

"Hei, Rapatassu! Tuletko sinä, vai jäätyivätkö tassusi kiinni jo heti ensi askelella?" mestarini huvittunut naukaisu kuului muutaman ketunmitan päästä. Nostin häntäni pystyyn ja nyrpistin tuolle nenääni mukamas loukkaantuneena.

"Eivät sentään, mutta sinun suusi sietäisikin jäätyä kiinni", tokaisin ilkikurisesti virnistäen. Veri virnisti takaisin ja jatkoi sitten matkaa. Kirin hänet nopeasti kiinni.

"Mitkä klaanit ovat Kuolonklaanin rajanaapureita?" tiedustelin.

"Ainakin Varjoklaani ja Tuuliklaani", Veri vastasi.

"Jos näemme vihollisklaanin kissoja rajalla, mitä me teemme?" kysyin.

"Luultavasti ajamme kauemmas, riippuen kuinka lähellä he ovat rajamerkkiämme."

"Saanko minä piestä jonkun tuuliklaanilaisen tai varjoklaanilaisen, jos tapaamme sellaisia?"

"En usko, että Pimeystähti katsoisi sitä hyvällä." Keskustelumme loppui siihen. Kuljimme loppumatkan hiljaa, kunnes saavuimme Varjoklaanin ja Kuolonklaanin väliselle rajalle.

Tassuttelin lähemmäs rajamerkkiä ja nuuhkaisin ilmaa varovasti. Varjoklaanin kuvottava löyhkä tunkeutui sieraimiini.

"Hyi, kamala lemu!" nurisin ja irvistelin hajulle. Peruutin takaisin Veren vierelle.

"Varjoklaanilla on kyllä kieltämättä hyvin vahva ominaishaju", kolli myönsi nenäänsä nyrpistellen.

"Seuraavaksi on Tuuliklaanin raja, eikö olekin?" nau'uin malttamattomana, kun pääsimme kauemmas rajan tuntumasta.

//Veri?

Veri 28.12.2017

Nyökkäsin pennun terävälle älylle. Tassutimme rajaa pitkin kohti Tuuliklaanin puoleista rajaa ja pian olimmekin jo siellä. Tuuliklaanin hajumerkit olivat juuri vahvistettu ainakin hajun perusteella.

"Tuuliklaanin ominaistuoksu on paljon laimeampi kuin Varjoklaanin", selitin innokkaalle oppilaalle.

"Mitä huomaat tässä hajussa?" naukaisin. Rapatassu haisteli ilmaa nenänpää heiluen.

"Se haisee tosi paljon", Rapatassu naukui. Nyökkäsin naurahtaen.

"Ja se tarkoittaa? Että haju on tuore, eikö vain?" nau'uin. Rapatassu nyökkäsi terävästi. Merkkasin lumisen pensaan.

"Haluan, että seuraat rajaa nenäsi avulla, etkä harhaudu vahigossakaan Tuuliklaanin alueelle. Se voi kuulostaa tyhmälle, mutta tahdon harjoittaa nenääsi", naukaisin katsoen suoraan Rapatassun silmiin. Jokin liikahti sisälläni, hän jos kuka muistutti Rapapoltetta.

//Rapa? Sori pätkä xc

Rapatassu 28.12.2017

Katsahdin mestariini kulmiani kurtistaen, mutta tottelin minulle annettua käskyä inttämättä vastaan. Vedin syvään henkeä ja yritin siinä samalla hieman kartoittaa, missä Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin välinen raja kulki. Kun olin varma, mihin rajamerkit oli asetettu, lähdin seuraamaam hajuvanaa kuono maanpintaa hipoen. Se näytti varmasti todella tyhmältä, mutta minkäs sille teit - kaikki ei voinut mennä aina mieliksi.

Seurasin rajaa varoen astumasta vahingossakaan Tuuliklaanin reviirin puolelle. Ja vaikka olisin astunutkin, mitä ne hiirenaivoiset katit siitä välittivät? Me olimme kuolonklaanilaisia, saimme tehdä mitä halusimme ja milloin halusimme.

Olin kulkenut eteen päin omissa ajatuksissani ja havahduin siihen, kun tajusin kolauttaneeni pääni nuoren puun runkoon. Peräännyin ähkäisten ja upotin pääni lähimpään lumikasaan siinä toivossa, että se lieventäisi hieman kipua. Onnekseni päälleni ei ollut käynyt kuinkaan, mutta ylpeyteni oli kokenut kovemman kolauksen. Kuinka olin saattanut olla niin varomaton, vieläpä mestarini nähden?

"Sattuiko sinuun?" Veri naukaisi takaani. Vetäisin pääni pois lumikasasta ja katsahdin häneen korvat luimussa ja hampaat irvessä.

"Jos kerrot tästä kellekään, voin vannoa, että et tule näkemään seuraavaa päivää", sihisin närkästyneenä ja ravistelin lumet turkistani. Sen jälkeen annoin karvojeni laskeutua takaisin paikalleen ja käännyin katsomaan mestariani odottaen seuraavaa tehtävää.

"Suoriuduit tästä hommasta melko hyvin", Veri totesi. Hän tuskin enää muistikaan äskeistä töppäystäni, joka oli vain hyvä asia.

"Voimmeko me tänään harjoitella taisteluliikkeitä?" kysyin toiveikkaana, mutta vastaus olisi melko varmasti kielteinen, sillä tänään oli vasta ensimmäinen päiväni oppilaana ja meillä oli vielä paljon tehtävää ennen kuin pääsisin edes tekemään omaa vuodettani oppilaiden pesään.

//Veri?

Veri 13.12.2017

Naurahdin.

"Voi armahda minua suuri päällikkö Rapatähti", kehräsin. Rapapennun pienet kynnet pistelivät nahkaani.

"Saat armoa tämän kerran", naaras murisi mahtipontisesti ja röyhisti rintaansa. *Hän muistuttaa tosi paljon Rapapoltetta.* Hymy nousi kasvoilleni.

"Voin liittyä klaaniisi kunhan vain säästät minut", kehräsin. Rapapentu katsoi minua iloisesti leikkien.

"Taidat tykätä leikkiä päällikköä?" hymyilin. Rapapentu nyökkäsi.

"Minulla oli joskus oma lauma. Ja minä johdin sitä kumppanini kanssa", kehräsin muistellessani tuota kaunista punaruskeaa naarasta.

"Oikeasti?" naaras naukui. Nyökkäsin.

"Osa Kuolonklaanilaisista ovat entisiä laumalaisiani", nau'uin.

//Rapa? Sori tönkkö xd

Rapapentu 16.12.2017

Katsoin Vereen kiinnostuneen näköisenä. Jokin hänessä sai minut tuntemaan sisälläni kaukaista kaipuuta, jota oli mahdoton selittää. Ihan kuin joku toinen kissa sisälläni olisi kutsunut häntä tulemaan luokseni, siirtymään lähemmäs - tyydyttämään kyltymätöntä kaipuun tuskaa, joka vihloi rintaa.

Puistelin päätäni yrittäen karistaa oudot ajatukset pois mielestäni, mutta ne palasivat aina vain uudelleen, yritinpä ajatella sitten ihan mitä tahansa muuta. Upotin kynteni syvälle routaiseen maahan ja sanoin maltillisesti:

"Valitettavasti minun täytyy nyt palata takaisin pentutarhaan. Törmäillään taas joskus." Hampaita kiristellen syöksyin pentutarhalle päin. Tunsin Veren hämmästyneen katseen polttavan kuumana niskassani, mutta en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaani aina emoni ja sisarusteni luokse.

Saavuttuani pentutarhaan, huomasin pesässä vieraan kissan. Se oli pikimusta kolli, joka jutteli parhaillaan emoni kanssa katsellen samalla Sysipentua ja Kojoottipentua, joilla oli parhaillaan painiottelu meneillään.

Hipsin Kalmaliljan luo pälyillen kollia hieman varuillani. Kissan toinen korva nytkähti suuntaani ja hän kääntyi katsomaan minua vihreillä silmillään, joiden läpitunkeva katse porautui syvälle sisimpääni.

"Tämä nuorukainen taitaakin olla Rapapentu?" hän naukaisi Kalmaliljalle, joka nyökytti päätään ja kumartui sitten sanomaan minulle:

"Hän on ystäväni Pikiviilto, sekä myöskin klaanin parantaja. Koetahan käyttäytyä."

Tuhahdin ylimielisesti, mutta tervehdin kuitenkin kohteliaasti parantajakollia, joka vastasi eleeseeni nyökkäämällä viileän rauhallisesti. Hän vaikutti olevan sellainen kissa, joka tiesi paikkansa tässä klaanissa, eikä hänen kanssaan auttaisi alkaa inttelemään.

"Menehän nyt leikkimään", emo murahti minulle ja tuuppasi minua pentuetovereideni suuntaan. Mulkaisin häntä tuohtuneena, mutta en sanonut mitään. Emokin oli yksi sellainen kissa, jonka kanssa väitteleminen johti useimmiten arestiin.

Löntystin Kojoottipennun ja Sysipennun luokse äreänä. Minua suututti kaikki se epäselvyys, jota olin kokenut ollessani Veren kanssa. Olin tottunut siihen, että sain vastauksen kaikkeen mitä halusin tietää, mutta sitä tunnetta ei vain yksinkertaisesti voinut selittää.

*Huomenna kyllä menen selvittämään nämä asiat sen kollin kanssa. Ei tästä tule muuten mitään*, tuumasin närkästyneenä ja liityin sitten Kojoottipennun kanssa hyökkäykseen siskoani vastaan, joka kävi rohkeaan vastahyökkäykseen yksin.

Seuraavana päivänä olin lähtenyt etsimään Vereä. Emo ja sisarukset nukkuivat edelleen, mutta mitäpä se haittasi, sillä tämä asia ei kuulunut heille millään tavalla.

Aukiolla oli hiljaista - lukuun ottamatta aamupartioon valmistautuvia kissoja, jotka olivat kerääntyneet yhdeksi sumpuksi keskelle leiriä odottamaan lähtemiskäskyä. Isäni oli partion johdossa.

Odotin heidän lähtevän leiristä, ennen kuin suuntasin soturien pesälle. Pesässä oli hämärää, sekä siellä tuoksui melko tunkkaiselle. Pujottelin äänettömästi kuorsaavien kissojen välissä etsien Vereä. Hän oli mitä luultavammin lähellä pesän keskiosaa, jossa klaanin kokeneimmat soturit nukkuivat yleensä - olihan Veri sentään johtanut omaa erakkolaumaa ja sekös ilman muuta ansaitsi pienen kunnianosoituksen.

Pian löysinkin hänet nukkumasta kerälle käpertyneenä isoisäni vuoteen läheltä. Vuoteet sijaitsivat lyhyen matkan päästä toisistaan, mutta uinuvien soturien välille jäi kuitenkin pieni liikkumisvara, joka mahdollisti asennon vaihtamisen vaikka keskellä yötä.

Tepsutin Veren vuoteen luo ja laskin käpäläni tuon lavan päälle sihisten samalla tuon korvaan:

"Ylös senkin köntys!"

Kolli räpäytti unenpöpperöisenä silmänsä auki ja katsahti minuun. "Rapapentu? Mitä sinä täällä teet?" hän kuiskutti hiljaa, jottei olisi herättänyt muita.

"Tulin tapaamaan sinua", sanoin perääntyen muutaman askelen, jotta kolli mahtuisi kunnolla istumaan. Tallasin vahingossa viereisellä pedillä nukkuneen soturin hännälle. Odotin sydän tykyttäen hänen heräävän, mutta kissan silmät pysyivät visusti kiinni.

"Et sinä voi tulla omin luvin tänne! Mieti, jos isäsi olisi nähnyt sinut täällä?" Veri kähisi. Kohautin lapojani ja tokaisin välinpitämättömästi:

"Niin, mutta ei nähnyt. Hän lähti aamupartioon muutaman muun kissan kanssa."

"Mitä minä oikein teen sinun kanssasi?" hän huokaisi turhautuneena ja viittoi minua seuraamaan. Jolkotin hänen peräänsä hännänpää innosta kippuralla ja korvat valppaasti pystyssä.

Päästyämme ulos Veri kysyi: "Mitä asiaa sinulla oikein oli minulle? Tuskinpa tulit herättämään minua pelkkää ilkeyttäsi, vai?" Kolli tiesi minut liiankin hyvin, joka oli toisaalta samaan aikaan melko pelottava ajatus.

"Haluan kuulla lisää siitä entisestä kumppanistasi", esitin vaatimukseni, "Rapapoltteesta."

//Veri? Hittasinkohan liikaa? :D

Veri 18.12.2017

"Jaa Rapapoltteesta?" myhäilin pennulle. Muistin varsin hyvin melkein kaiken Rapapoltteesta, mutta kertoisinko tuolle naaraalle. Saisiko liika muistelu tuskani alkamaan uudestaan?

"No tuota, hänen turkkinsa oli melkeimpä samanlaista kuin sinun. Hän oli maailman kaunein ja ystävällisin kissa koko maailmassa", kehräsin muistellessani naarasta. Rapapentu katseli minua silmät tarkkaavaisina. Hän oli selvästi kiinnostunut aiheesta.

"Tapasimme eräänä päivänä, kun olin perustamassa laumaani. Törmäsin häneen sattumalta ja pian hän liittyikin laumaani, josta tuli loppujen lopuksi meidän laumamme. Rapapolte auttoi minua kokoamamaan sen ja ilman häntä se ei olisi onnistunut", naukaisin ja tunsin vihlaisun sydämessäni. Minun rakas Rapapoltteeni. En kestäisi enään kauaa, minun olisi purettava tunteitani. Käänsin pääni äkillisesti pois pennusta ja kyynel vierähti poskelleni katselin taivasta. Tuo pentu ei saisi nähdä minun itkevän.

//Rapa?

Rapapentu 26.12.2017

Veri käänsi kiiresti päänsä toiseen suuntaan. Tunsin kollin sisällä vellovan tuskan, vaikken osannutkaan selittää, miksi. Ihan kuin minulla ja tuolla entisellä erakkokollilla olisi ollut jonkunlainen kaukainen side.

"Tuota noin", nau'uin hieman vaivautuneena, "eiköhän tämä ollut tässä. Minä tästä sitten lähdenkin sinua häiritsemästä."

"Et sinä minua häiritse", kuului tukahtunut mutina kollin suusta, "ja kiitos kun jaksoit kuunnella. En olisi kylläkään uskonut sitä sinulta."

"No, minä osaan joskus yllättää", sanoin ilkikurisesti virnistäen ja tepastelin Veren vierelle. Puskin tuon jalkaa hellästi päälläni tietämättä itsekään, miksi niin tein - jotenkin se tuntui melko luonnolliselta hänen seurassaan.

Soturi jännittyi ja katsahti minuun silmät suurina hämmästyksestä. Vilkaisin häntä hieman kiusaantuneena ja hivuttauduin vähän etäämmäs hänestä.

"Sinulla on varmasti hirveästi tehtävää vielä tänään, joten päästän sinut nyt omiin puuhiisi", murahdin tassujani katsellen ja lähdin kulkemaan hitain, verkkaisin askelin takaisin pentutarhan suuntaan.

"Odota." Käännähdin katsomaan Vereä, joka oli selvästikin jo toipunut äskeisestä järkytyksestä. Hänen häntänsä heilui levottomasti puolelta toiselle.

"Niin?" sihahdin korvat kolliin päin kääntyneinä. Veri rykäisi kurkkuaan ja tokaisi sitten:

"Minulla on aurinkohuipun hetken aikaan partio, joten jos sen jälkeen voisimme harjoitella muutamia perus puolustusliikkeitä, jotka sinun olisi hyvä hallita?"

"Toki!" hymähdin iloisesti kehräten ja heilautin häntääni tuolle hyvästeiksi. Kiiruhdin pentutarhalle niin nopeasti kuin vain tassuistani jouduin, toivoen siinä samalla, että aika kuluisi nopeammin.

Aurinkohuippu tuli ja meni. Veri palasi takaisin leiriin hieman uupuneen oloisena. Olin istunut odottamassa häntä pentutarhan suuaukolla koko aamupäivän ajan.

Loikin hänen luoksensa innoissani. Mustan kollin väsyneisiin silmiin syttyi uusi kipinä, kun hänen katseensa tavoitti minut.

"Vihdoinkin! Odotin koko aamupäivän!" huudahdin mukamas närkästyneenä. Veri hymähti huvittuneena ja istahti alas kietaisten häntänsä etukäpäliensä ympärille.

"Vai niin", hän naurahti ja kysyi sitten: "Oletko valmis pieneen harjoitustuokioon?"

"Minä synnyin valmiina", virnistin itsevarmana ja kyyristyin rutkasti suuremman kollin eteen silmät sädehtien jännityksestä.

//Veri? Aika tönkköä pötköä, mutta en oo vähään aikaan kirjottanu, niin taidot kerenny hieman ruostua. Ja sori, jos hittasin liikaa Vereä.

Veri 26.12.2017

Tunsin kuinka lämpö valtasi minut kuunnellessani naaraan puheita. Hän oli itsepäinen ja sanavalmis, aivan kuten Rapapolte.

"Noh aloitetaan. Saat oppia tärkeimmän asian taistelu- ja puolustusliikkeissä. Tasapaino", naukaisin ja katsoin Rapapennun kasvoja. En tiennyt mitä naaraan mielessä liikkui juuri nyt.

"Se voi kuulostaa tylsältä ja tarpeettomalta, mutta tosiasiassa suurinkin soturi käyttää tasapainoa jokaisessa liikkeessään", nau'uin. Rapapentu nyökkäsi valmiina kuulemaan lisää.

"No niin, tee näin. Tämä on lämmittelyksi tasapainoharjoitus", naukaisin ja nostin toisen etutassuni ilmaan ja vielä lopuksi oikean puoleisenkin. Tukeuduin takajalkoihini. Tiesin liikkeen olevan aluksi vaikea. Laskeuduin alas.

Rapapentu nosti ensin huterasti yhden etutassun ilmaan ja sitten toisen. Pieni naaras pysyi ilmassa hetken, mutta horjahti alas maantasalle. Pennun silmiin syttyi itsepäinen pilke ja pian tuo yritti uudestaan, ja se sujui paljon paremmin.

"Hienoa!" kehuin silmät säihkyen.

//Rapa? Sori pätkä :D

Rapapentu 7.12.2017

Iskin pikkuruiset kynteni pentutarhan lattialla lojuvaan sammaleen riekaleeseen. Sysipentu ja Kojoottipentu olivat parasta aikaa päiväunilla, ja niin olisi minunkin pitänyt olla, mutta minua ei ollut väsyttänyt ollenkaan, joten niinpä olin valvonut ja odottanut, että emo ja pentuetoverini nukahtaisivat.

Olin yrittänyt leikkiä mahdollisimman hiljaa, mutta hiljaiset leikit eivät olleet minun alaani, eivät varsinkaan sellaiset, joissa en saanut huutaa ja komentaa alamaisiani mieleni mukaan.

Vilkaisin nukkuviin sisaruksiini sekä emooni siinä toivossa, että he olisivat jo alkaneet heräillä, mutta turhaan. He olivat edelleen sikiunessa.

Sillä hetkellä Raepisara astui sisään pesään. Hänen katseensa siirtyi kumppanistaan ja nukkuvista pennuistaan minuun. Sitten hän päästi turhautuneen huokaisun ja viittoi minua seuraamaan pesän ulkopuolelle. Korvat valppaana pystyssä ja turkki innosta pörhössä riensin hänen peräänsä.

Kun pääsin ulkosalle hurja tuulenpuuska puistatteli turkkiani ja puhalsi kylmänä kasvoilleni. Vinkaisin närkästyneenä ja painauduin maata vasten korviani luimistellen.

"No niin, antaa kuulua: mikset ollut nukkumassa muiden kanssa, vaan puuhastelit yksinäsi pesässä ilman valvontaa?" Raepisara tiedusteli. Kohautin lapojani välinpitämättömänä.

"Ei minua väsyttänyt", vastasin yksinkertaisesti muuntelematta totuutta. Isäni päästi raskaan huokaisun ja katsahti sitten neuvottomana pentutarhalle.

"En minä voi sinua tuonne takaisinkaan passittaa. Turhaa vaivata emoasi tällaisella pikku jutulla, kun hänellä on jo valmiiksi huolia omastakin takaa", tuo murahti hivenen ärsyyntyneen kuuloisena. "Mitäpä jos menisimme tapaamaan isovanhempiasi?" hän ehdotti.

Katsoin isääni pää kallellaan. Isovanhempianiko? Eli siis isäni vanhempia? Kasvoilleni levisi innostunut hymy ja nyökyttelin päätäni vastaukseksi tohkeissani. Raepisara käski minua seuraamaan - ja tietenkin minä tottelin, koska olinhan minä kuuliainen tytär. Tällä kertaa minulla ei kuitenkaan ollut mitään taka-ajatuksia, sillä minä todella odotin tapaavani isovanhempani.

Raepisara tassutti parhaillaan kohti kahta soturia. Toinen oli suuri, hopeanharmaa kolli. Hänen rinnallaan istuskeli hieman pienempi punaruskea naaras.

"Kas, päivää, Raepisara", naaras tervehti pienesti virnistäen. Isäni vastasi lyhyellä nyökkäyksellä.

"Päivää, Kohmesydän", hän naukaisi vaisusti ja kääntyi sitten kollin puoleen: "Toin tämän teidän riesaksenne hetkeksi." Isäni passitti minut heidän eteensä. Aikuiset kissat olivat minua rutkasti suurempia ja saivat omalla, ylväällä olemuksellaan tuntemaan minussa kunnioitusta heitä kohtaan.

Kumppanukset katsoivat minuun jotenkin hassusti. Näytti siltä kuin he eivät olisi voineet uskoa näkemäänsä. Kurtistin hieman ihmeissäni kulmiani ja kivahdin sitten:

"Miksi te katsotte minua noin?"

Kolli pudisteli päätään sekavan oloisena ja kysyi sitten pojaltaan:

"Hänkö on toinen tyttäristäsi?"

Raepisara nyökkäsi. "Hänen nimensä on Rapapentu", hän vastasi ja kumartui sitten puoleeni: "Tässä ovat isovanhempasi. Tuo iso kolli tuossa on isäni, Sumumyrsky, sekä hänen vieressään istuva naaras on Kohmesydän."

Nyökkäsin isovanhemmilleni tervehdykseksi. Kohmesydän vastasi eleeseen väläyttämällä minulle pienen, häijyn lempeän hymyn. Sumumyrsky vaikutti edelleen hieman poissaolevalta.

"Voitte palauttaa hänet pentutarhalle aurinkohuipun aikoihin", Raepisara sanoi nopeasti, "luulisi Kalmaliljan ja pentujen olevan herännyt siihen mennessä." Sen sanottuaan hän loikki tiehensä.

"No, kerropas, Rapapentu", Kohmesydän naukui, "mikset olet pentutarhassa nukkumassa sisarustesi kanssa?"

"Ei minua väsyttänyt, joten miksi minun olisi pitänyt nukkua? Parempi nukkua silloin, kun väsyttää", tuhahdin. "Se on suoraansanottuna energian haaskausta."

Punaruskean naaraan kasvoilla käväisi huvittunut hymy, mutta se katosi pian hänen huomattuaan kumppaninsa vakavuuden.

"Kultaseni, oletko kunnossa?" hän kysyi tuolta hivenen huolestuneen kuuloisena. Sumumyrsky nyökäytti päätään ja vastasi sitteni:

"Olen minä, olen vain hieman väsynyt. Siinä kaikki."

Isovanhempieni jatkaessa jutustelua päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja lähteä tutkimaan hieman paikkoja.

Tassutin pitkin leiriä kurkkien pesiin uteliaana. Leiri suorastaan kuhisi kissoja ja minun oli helppo sulautua heidän joukkoonsa, mutta toisinaan meinasin jäädä heidän käpäliinsä.

Hortoilin ympäriinsä ja törmäsin päin jotakin kookasta ja karvaista. Kellahdin maahan selälleni ja jäin toljottomaan suu auki suurta, mustaa kollia, joka katsoi minuun yllättyneenä. En tiennyt miksi tai miten, mutta hän vaikutti jotenkin tutulta. Ihan kuin olisin nähnyt hänet joskus aiemminkin.

//Veri? Sori jos hittasin liikaa jotakin hahmoa, ja tästä tuli muutenkin melko sekava. x(

Veri 8.12.2017

Huoasin tuon kaatuneen pennun, joka tuijotti pienillä pennun silmillään minua. Jokin hänessä kiinnitti huomioni, hänen katseessaan oli jotain tuttua. Loikin pennun luokse.

"Hei, pentu. Taidat olla joku niistä Kalmaliljan uusista pennuista, vai kuinka?" naukaisin ja hymyilin pennulle. Autoin naaraan ylös.

"Kyllä minä itsekin olisin osannut", pentu naukui röyhistäen rintaansa. Hymyilin. Hän muistutti jotain kaukaa menneisyydestäni.

"Kuka olet?" pentu naukui silmäillen minua. Virnistin.

"Kysyjä esittäytyy ensinmäisenä", naukaisin ja tuijotin tiukasti pentua.

"Niin edesmennyt kumppanini opetti", naukaisin miettien kaunista punaruskeaa naarasta. Istahdin maahan puolikkaan häntäni tassujeni ympäri kiertäen, kuten minulla oli tapana.

//Rapa? Sori pätkä xc

Rapapentu 8.12.2017

"No, minun nimeni on Rapapentu, jos se kiinnostaa sinua niin paljon", naukaisin välinpitämättömästi. "Ja nyt sinun vuorosi", kärtin heti perään. Huomasin kollin jännittyvän.

"Sinun nimesi... on Rapapentu?" hän toisti ikään kuin ei olisi voinut uskoa korviaan. Hännänpääni nytkähti ärsyyntyneesti.

"Niinhän minä juuri sanoin", kivahdin. Soturi räpäytti ihmeissään silmiään ja esitteli sitten itsensä hieman tökerösti:

"Minä olen Veri."

"Veri? Etkö sinä olekaan klaanikissa?" hämmästelin. Veri pudisteli päätään yhtä hämmentyneen oloisena kuin minäkin.

"Olenhan minä, mutta olin ennen erakko, ja sain tämän klaanin silloiselta päälliköltä luvan pitää erakkonimeni", hän selitti.

"Mikä on erakko?" utelin.

"Erakko on sellainen kissa, joka liikkuu useimmiten itseksekseen, eikä juuri piittaa suurista kissajoukoista", Veri kertoi. Hän vaikutti olevan hieman tolaltaan.

Ilmeeni synkkeni huomatessani miten tuo katsoi minuun. Hänellä oli samanlainen ilme kuin isoisälläni Sumumyrskyllä oli ollut, kun hän oli nähnyt minut ensimmäistä kertaa.

"Miksi kaikki katsovat minua niin oudosti?" murisin loukkaantuneena. Veri hätkähti kuin olisi havahtunut hereille painajaisesta.

"Mikä minussa on vikana?" sihisin hampaitteni takaa. Jäämättä odottelemaan vastausta käännyin kannoilla ja marssin matkoihini. Minä en leikkisi sellaisten kissojen kanssa, jotka vain toljottivat minua ikään kuin toisesta klaanista tullutta.

"Rapapol... Rapapentu!" kolli huusi perääni. Hän oli meinannut huutaa jonkun toisen kissan nimen.

*Hetkinen... Tarkoittiko hän isän kuollutta siskoa, Rapapoltetta?* pysähdyin miettimään, mutta jatkoin karkumatkaani huomatessani Veren lähestyvän minua.

Pujahdin sisään lähimpään pesään. Pesässä oli hämärää ja siellä haisi kamalalta. Nenääni nyrpistäen hiivin peremmälle, kun tunsin astuvani jonkun päälle. Se oli kuin käärme, tai... häntä!

"Pois häntäni päältä, penikka!" joku kähisi uhkaavaa murinaa kurkustaan päästellen. Nostin tassuni nopeasti pois hännän päältä ja juoksin eteen päin sokeana. Ensimmäistä kertaa tunsin pelkoa. Mikä tämä paikka oikein oli, jos se ei kerta ollut soturien, oppilaiden tai parantajan pesä? Tuskin sentään päällikönkään pesä, sillä en uskonut Pimeystähden antavan pesänsä lemuta tällaiselta.

Piilouduin lähimpään koloon, minkä löysin piikkiherneiden ja oksien seasta ja ahtauduin sinne. Kyyhötin piilossani turkki pörhöllään ja likaisena. Seurasin pimeässä liikkuvia hahmoja silmät pelosta suurina.

//Veri? Toivottavasti en hitannut liikaa. Ja se on siis klaaninvanhimpien pesässä. xd

Veri 10.12.2017

Riensin pienen pennun perässä, joka oli juuri äskön luikahtanut klaaninvanhimpien pesään. *Olikohan Sumumyrskykin huomannut tuossa pennussa Rapapoltteen piirteitä? Mutta olihan Rapapentu sukua kumppanilleni, joten yhden näköisyys oli mahdollista.* Astuin sisään klaaninvanhimpien pesään ja odotin hetken, että silmäni tottuisivat pimeään hämyyn. Pian erotin pesässä Pikkuvarjon joka kuiski jotain Kidesydämen korvaan kärttyisellä äänellä. Kuulin kahinaa pesän nurkasta ja huomasin Rapapennun silmät pelosta suurina. Astelin naaraan luokse ja kietaisin häntäni rauhoittavasti naaraan ympärille.

"Katsoin sinua siksi niin, sillä muistutat edesmennyttä kumppaniani", naukaisin lempeästi.

"No niin mennään ulos täältä", nau'uin ja tönäisin kuonollani pennun selkää. Punasirppi mulkaisi minua tuimasti.

"Alkaako täällä nykyään parveilla nuoria ympäri päivän? Missään ei enään saa rauhaa!" naaras sähisi ja pörhisti turkkiaan.

"No niin nyt mennään", naukaisin Rapapennulle.

//Rapa?

Rapapentu 12.12.2017

Seurasin Vereä pälyillen kärttyisiä vanhuksia varuillani. Vihaisia, ikäloppuja kissoja pelottavampaa asiaa tuskin oli olemassakaan.

Päästyämme ulkosalle huokaisin syvään ja käännyin sitten Veren puoleen, joka oli tullut pelastamaan minut tappajavanhusten kynsistä.

"Kiitos, se oli tipalla", hengähdin huojentuneena. Veri räpäytti silmiään ihmeissään.

"Mikä oli tipalla?" hän hämmästeli. Tuhahdin halveksuvasti - eikö tuo hiirenaivoinen kolli tiennyt mistään mitään?

"Olisin voinut olla entistä kissaa, jos olisin jäänyt sinne pidemmäksi aikaa", täsmensin yrittäen säilyttää malttini. Veri naurahti hivenen huvittuneen kuuloisena, mutta piti kuitenkin pintansa.

"Vai niin. No, onneksi ehdin ajoissa", hän naukui yrittäen kuulostaa mahdollisimman vakavalta puhuessaan. Pyörittelin silmiäni ja katsahdin sitten taivaalle, joka oli harmaan pilviverhon peitossa.

"Onko täällä aina tämän näköistä?" kysyin. "Näin masentavaa ja kylmää", selvensin karvojani pörhistellen.

"Ei", Veri murahti, "et ole nähnyt vielä puoliakaan vuoden kiertokulusta. Satuit syntymään koleimpaan aikaan vuodenajasta, mutta se tekee sinusta vain vahvemman. Mitä nopeammin sopeudut elämään ankarissa olosuhteissa, sitä paremmin pärjäät."

"Montako vuodenaikaa lehtikadon lisäksi on oikein olemassa?" utelin kiinnostuneena. Halusin tietää, oliko olemassa mitään lehtikatoa kylmempää ja petollisempaa.

"Kolme: hiirenkorva, viherlehti ja lehtisade", kolli vastasi ja kertoi sitten hieman kustakin vuodenajasta jotakin: "Hiirenkorvan aikaan aurinko sulattaa lumen pois, jolloin kasvit pääsevät kasvamaan. Viherlehtenä luonto on kauneimmillaan ja riistaa on runsaasti. Lehtisade taas kehottaa valmistautumaan lehtikadon tuloon, kun se tiputtaa puista lehdet ja ilma viilenee."

Katsoin Vereä kunnioituksen vallassa. Hän tiesi todella paljon kaikesta sellaisesta, josta minä tiesin vain vähäsen.

"Voisitko sinä leikkiä minun kanssani?" kysyin räpäyttäen silmiäni viattomasti. Veri vilkaisi ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei meitä kuunneltu.

"Hyvä on, mutta vain vähän aikaa", hän murahti vaisusti. Päästin innostuneen kiljaisun ja otin lyhyen pyrähdyksen pentutarhan suuntaan.

"Mennäänkö pentutarhalle?" ehdotin hymyillen.

"Emme", Veri sanoi, "me leikimme tässä näin."

"Tässä näin? Keskellä leiriä?" hämmästelin. Veri viittoi minua hieman sivummalle.

"Hyökkää kimppuuni, kun käsken", kolli neuvoi. Katsoin häneen kummaksuen. Miksi minun pitäisi hyökätä itseäni kookkaaman kissan kimppuun, sillä olisi selvää, että tuo voittaisi minut kaksintaistelussa.

"Sinä olet minua vahvempi ja suurempi", nau'uin epäröiden. Veri nyökkäsi.

"Älä huoli, en taistele vastaan - ainakaan tosissani", hän rauhoitteli. Epävarmana liu'utin pikkuruiset kynteni esiin ja kyyristyin valmiina loikkaamaan tuon kimppuun. Siinä samalla älysin, ettei tämä tainnut olla mitään tavallista leikkiä, vaan harjoittelua.

Hurjasti rääkäisten loikkasin tuon mustan kollin kimppuun upottaen kynteni tuon paksuun nahkaan. Soturi ei värähtänytkään. Kipusin hänen selkäänsä ja iskin hampaani hänen pehmeään niskanahkaansa. Veri lysähti maahan ja ravisteli minut irti itsestään kuin takiaisen.

*Minuahan ei karisteta noin vain!* ajattelin hampaita kiristellen ja heittäydyin uudelleen Veren kimppuun. Veri älähti yllättyneenä ja kellahti selälleen yrittäen irrottaa hampaani käpälästään, mutta turhaan.

"Antaudutko?" ärisin.

//Veri? Sori jos hittasin liikaa, ja tää on muutenkin aika sekava.

Kalmalilja 22.11.2017

"Jos on aivan pakko", naukaisin viileästi ja nousin ylös nuolaistuani rintaani pari kertaa. Kiersin leiriä katseellani etsien jotakuta partioon mukaan. Silmiini osui ensimmäisenä Veri, tuo turha, entinen erakko. Pyöräytin silmiäni.

"Veri! Osoita osaavasi tehdä muutakin, kuin tuijotella taivaalle. Tule partioon, nyt."

Purin hampaani äreästi yhteen, kun muistin Veren olevan Jääliljan isä. No, ehkä voisin antaa hänelle mahdollisuuden osoittaa olevansa edes jollakin tasolla hyödyllinen klaanikissa. Jos - tai kun - joskus pääsisin tämän klaanin päälliköksi, potkisin ulos jokaisen, joka minua vähänkin sattuisi ärsyttämään. *Sirppiraita lähtisi ensimmäisenä.* Kyseinen kolli ei ymmärtänyt, että sopimuksemme oli ohi, ja oli siksi liimautuneena turkkiini koko ajan. Oli hän tietenkin ystäväni, mutta joka tapauksessa. Ystävyys on yliarvostettua.

Menin Raepisaran kanssa leirin suuaukolle odottamaan kahta muuta niin sanottua soturia. Menisimme kaiketi rajapartioon, sillä juuri äskettäin metsästyspartio oli tullut sisään leiriin. Hyvä niin; metsästys ei ollut vahvuuksiani.

// Rae, Veri, Risu?

Raepisara 22.11.2017

Odotimme Kalmaliljan kanssa leirin suuaukolla rajapartioon mukaan tulevia sotureja. Pian Risuturkki tassutteli luoksemme ja sen jälkeen Veri. Pikimusta kolli jäänsinisin silmin oli entinen erakko, minkä pystyi jo nimestä päättelemään ja suurikokoinen musta kollikissa noh, hän oli elänyt aina klaanissa. Molemmat olivat ihan kelpo sotureita jos minulta kysytään, mutta en minä kyllä kahta kissaa tuntenut lähes yhtään.

"Hyvä, tulitte", murahdin.

"Mennään", Kalmalilja naukaisi käskevästi ja lähti edeltä ulos leiristä. Minä menin hänen jälkeensä, sitten Veri ja sitten Risuturkki.

"Edellinen rajapartio kävi nelipuilla, joten ei mennä ainakaan sinne", ilmoitin ja katsoin kumppaniani odottavasti meripihkanvärisillä silmilläni. Odotin hänen päättävän suunnan. Olimme nyt sisäänkäynnin edessä tukkeena ja olisi ihan hyvä päättää jo tässä kohin suunta. Nuolaisin pari kertaa valkeaa rintaani, jonka jälkeen palasin katsomaan Kalmaliljaa.

//Kalma, Veri tai Risu?

Veri 24.11.2017

Loukkaannuinhan minä tuosta veritahra nimestä. Se kylä kirpaisi, mutta tiesin, että se pitäisi vaan unohtaa. Risuturkki tipautti jäniksen eteeni.

"Senkin pallero", Risuturkki murahti. Laitoin kulmani kurttuun.

"Enhän ole itse olet", naukaisin, leikilläni. Risuturkki pyöräytti silmiään halveksuen. Heilautin hännäntöpöäni iloisena jäniksen saannista. Rakastin ruokaa. Ilo hiipi kasvoilleni. Nostin ruskeankirjava turkkisen jäniksen ilmaan.

"En minä tätä yksin ajatellut syödä. Haluaisitko sinä syödä kanssani?" nau'uin ja heilautin päätäni kerran. Käänsin katseeni suoraan Risturkin harmaisiin silmiin. Katsoin tuota kollia kiivaan järkkymättömästi. Kävimme kuin näkymätöntä kamppailua. En aikonut luovuttaa. Kun olimme tovin kamppailleet, tipautin jäniksen maahan.

"Veikö hiiri kielesi?" murahdin ja repäisin suuren palan rusakosta. Nostin pääni ja katsoin kollia.

"Saat kyllä syödä jos haluat", naukaisin ja tönäisin rusakkoa lähemmäs Risuturkkia. Koko aikana mustankirjava kolli ei ollut puhunut juurikaan.

"Ihan tosi, ei sinun tarvitse kovistella", naukaisin leikkisämmin kuin äsken.

//Risu? Sori tosi tönkköö koska en oo kirjottanu hetkeen Verel xd

Risuturkki 24.11.2017

"Ihan tosi, ei sinun tarvitse kovistella", Veri naukaisi hieman leikkisämmin kuin aiemmin.

”Hyvä on sitten, mutta en ole vieläkään unohtanut, kuinka hyökkäsit kimppuumme, kun olin vain oppilas valkoyskässä!” sihahdin erakon tahralle, mutta otin rusakosta palan itselleni. En ymmärtänyt Veren mieltä. Miksi hän oli alunperinkään hyökännyt Kuolonklaaniin, kun kerta liittyi siihen heti sen jälkeen? Ja miksi hän oli nykyään tuollainen pehmo? Vilkaisin Verta nopeasti.

*Hän tuskin edes itse muistaa koko asiaa!*

”Me kumminkin voitimme sen taistelun. Olimme vahvempia, mutta miksi muistelet vielä niitä aikoja?”

”Miksiköhän? Sinä hyökkäsit kimppuuni! Olin silloin aivan avuttomana parantajanpesällä! Pystyin vain vaivoin puollustamaan itseäni, ja olisin saattanut kuolla ilman silloista mestariani, Mutinakieltä!” raivosin Verelle. En pystynyt pitämään vihaa sisälläni. En osannut. Näin, kuinka uteliaita katseita kohdistui meihin leirin reunamilla.

*Antaa katsoa vaan!*

”En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni tarvitsisimme uusinta taistelun! Ei ole reilua, jos toinen on sairas! Nähdään pimeän laskettua hieman syvemmällä metsässä, jos uskallat, senkin saastainen erakko, Veritahra!” huusin hänelle täyttä kurkkua, ennen kuin lähdin soturinpesälle. Kun hieman rauhoituin, tajusin virheeni. Hän on vanhempi ja hyvä taistelija. Hänellä on myös varmasti enemmän kokemusta. Miksi suutuin aina niin helposti? Pitäisi oppia viisaammaksi.

//Risulla oli taas pikku raget, eli toisin sanoen peruspäivä XD Veri?

Veri 25.11.2017

Siristin silmiäni ja annoin turkkini pörhistyä. Murina kantautui kurkustani.

"Selvä! Mutta nuista tämä!" sähisin vihan raivostuttamana. Näin leirissä ainoastaan Risuturkin, vaikka tiesin sen olevan täynnä kissoja. Väkivaltaisuuteni kuihahti pintaan.

"Voitin sinut silloin ja tulen nytkin voittamaan", karjaisin ja hännäntöpöni alkoi heilua vihan kourissa. Hengitin kiivaasti ja puppillini kapenivat.

"SINÄ. ET. HAUKU. MINUA. VERITAHRAKSI!" murisin. Päässäni pyöri solvauksia, mutta tiesin, että niitä ei ollut viisasta päästää ilmoille.

"Nyt kun sait suututtettua minut, niin sinä saat tuntea tuskani nahoissani", murisin ja poistuin paikalta häntäni kiivaasti heiluen. Valmistautuisin vielä tausteluun. Rakastin taistella. Istahdin leirin nurkkaan ja laitoin kasvoilleni mielipuolisen hymyn. Minut oli vallannut uusi aikakausi. Häijyys, palasin takaisin nuoruuteeni, enkä tiedä onko enää paluuta.

//Risu? Verestä tuli vähä agressiivinen xd

Veri 15.7.2017

Käänsin jäänsinisen katseeni luokseni saapuneeseen naaraaseen.

"Veri, se on nimeni", hymähdin. Istahdin naaraan viereen.

"Miten koulutuksesi on sujunut?" naukaisin ystävällisesti. Naaras kohautti lapojaan.

"Hyvin, kai", tämä hymyili arasti. Nyökkäsin. Katselin taivaalle. *Miten sinulla menee Rapapolte?* Koitassu katseli minua hämmentyneenä kun kuiskuttelin asioita ilmaan.

"Anteeksi", virnistin ja nuolaisin tassuani. Katselin naarasta hetkenaikaa. Olihan hän kaunis kissa. Niin kuin tyttärenikin.

"No tuota sinulla on varmaan parempaakin tekemistä kuin jutella vain tälläisen oppilaan kanssa", naaras hymähti ja alkoi peruuttaa. Pysäytin tämän hännälläni.

"Ei ole, ei todellakaan ole", naukaisin. *En oikein koskaa ollut viihtynyt täällä*

"No miten viihdyt täällä?" naukaisin oppilaalle. Tämä vilkaisi ympärilleen ja naukui:

"Kyllähän täällä on ihan mukavaa, onhan tämä synnyinklaanini", tämä naukui. *Mutta minunpas ei, eikä mikään pidättelisi minua täällä*

//Koi? :3

Koitassu 16.7.2017

Katselin kun Veri vilkuili vähän väliä taivaalle ja mutisi jotain, en tietenkään kuullut mitä. Päätin kuitenkin pysyä hiljaa, sillä en halunnut udella kollilta enempää. Katselin itsekin hetken ympärilläni, jotta olisin löytänyt mestarini, Norppakyyneleen mutta en nähnyt häntä missään. Käänsin katseeni takaisin Vereen, joka istui hiljaisena vierelläni. Yritin keksiä jotain sanottavaa, mutta en tiennyt mitä. Ihmetteli myös, että Veri ei ollut vastannut kieltävästi minulle. Olin sanonut tälle, että hänellä on varmasti muutakin tekemistä kuin jutella kanssani. Musta kolli oli kuitenkin pysäyttänyt minut. Kuin hän ei olisi halunnut minun lähtevän.

*Haluaisiko joku todella olla ystäväni? Minun? Siis minun?*

"Mitä mietit?" Veri keskeytti ajatteluni. Säpsähdin hiukan.

"Mietin vain, että haluaisiko joku todella olla joskus ystäväni. Tai siis... En tiedä, minusta vain tuntuu että kaikki välttelevät minua ja ihan syystä. Olen melkein täysin kuuro, joten kuka minunmaiseni kanssa haluaisi olla?" sanat vain tulvivat ulos suustani.

//Veri? Sorry mini ja tönkkö :c

Veri 27.7.2017

"Totta kai haluaisi", kehräsin lohduttavasti. Koitassu katsoi minuun.

"Mutta kuka?" tämä naukui.

"Tyttäristäni ainakin löytyisi seuraa ja varmasti pojistanikin, he ovat kunnon kissoja. Tai ainakin pentuina olivat", hymyilin. Yhtäkkiä muistin ettei tämä varmasti edes tiennyt kestä puhuin.

"Siis Jäälilja, Vaaratassu, Varistassu ja Roihutassu. Jäälilja saattaa vaikuttaa kovalta, mutta kun rähän tutustuu hän oikein mukava", hymyilin.

"Roihutassukin on oikein mukava ja vaikuttaa todella kiltiltä, vähän ehkä liiankin kiltilstä", naukaisin ja madalsin ääntäni hieman.

"Ja sitten minusta vähän tuntuu, että Jäälilja puuhailee jotain parin muun kussan kanssa meidän muitten kissojen selän takana", naukaisin. Olin pulputtanut jo sanoja kauan suustani kunnes huomasin Koitassun vaivaantuneen ilmeen.

"Ai anteeksi, minä taas vähän innostuin", hymyilin pienesti.

//Koi?

Koitassu 28.7.2017

"Ei, et sinä liikaa innostunut", naurahdin hymy suupielilläni. Kollin jäänsinisien silmien pilkkeestä huomasi, että hän oli aidosti pahoillaan - ainakin toivoin niin. Olin hieman vaivaantunut kollin sanoista, sillä minun oli vaikea myöntää itselleni että oikeasti pidin juoruista. Aloin väkisinkin pohtimaan Jääliljan puuhailuja muiden kissojen kanssa. Kyyristyin matalaksi ja vilkasin ympärilleni tarkistaakseni ettei meitä kuunneltu.

"Luuletko tosiaan Jääliljan puuhavan jotain?" ääntäni madaltaen kuiskutin.

"Luulen", hän kuiskasi nuökäten. Huomasin Veren hännänpään kääntyilevän, kuin hän olisi epäröinyt jonkun kuuntelevan meitä.

"Juoruja ne vain ovat. En usko, että kukaan meitä kuuntelisi", nau'uin ja yritin saada Veren rauhoittumaan.

"Niin kai", hän murahti, mutta hymyili kuitenkin pienesti. Paljastin kellertävät hampaani vastaamalla hymyyn ja huiskaisin ilmaa pörröisellä hännälläni.

//Veri?

Veri 10.8.2017

Hymyilin Koitassulle ystävällisesti.

"No mutta oikeasti, voisit löytää heistä seuraa halutessasi. Jos siis haluat lähteä minun seurastani", hymyilin ja kietaisin puolikkaan häntäni tassujeni ympärille.

"Miksei sinulla ole soturinimeä?" Koitassu naukui arasti. Väläytin leveän hymyn kohti taivasta.

"No, tuota. Kun olin erakko minulla oli lauma, ihan oma sellainen jota minä johdin ja kun päätin etsiä Rapapoltteen synnyinklaanin ja viedä kissani sinne Pisaratähti antoi minulle luvan pitää oman nimeni erikoisluvalla", selitin muistellen tuota punaruskeaa naarasta.

"Rapapolte oli minun kaikkeni, mutta olen jo päässyt yli. Juttelen hänelle joskus yksikseni ja toivon että tämä kuulee. Tiedän että se on hieman outoa, mutta.. minusta se ei ole", naukaisin ja katsahdin tassuihini. Käänsin katseeni takaisin nuoren naaras oppilaan silmiin.

//Koi? :

Veri 15.5.2017

*Minullekko?*

"Hän on, tai no oli kumppanini", naukaisin huokaisten. Muistin vielä mille Rapapoltteen turkki oli tuoksunut. Naaraan makea tuoksu. Kalmaliljan leuka loksahti auki.

"Kumppanisi?" tämä ärähti ihmeissään. Nyökkäsin.

"Ja Vaaratassu, Jäätassu, Roihutassu ja Varistassu ovat pentujamme", hymyilin miettien punertavanruskeaa naarasta.

"No, ei siitä sen enenpää", naukaisin ja lähdin harppomaan pois, naaras jolle olin jutellut oli lähtenyt erään toisen kissan luoske joka oli varmastikkin oppilas. Minäkin uskoin nykyäön Pimeyden metsään, meille oli kerrottu siitä ja se vaikutti erittäin hyvälle. Katsoin aukiolle, oli vaikea uskoa, että laumani aika oli ohi.

//Joku?

Hiiripentu/-tassu 20.6.2017

Virnistin pienesti Kuutihkulle. Kumpikaan ei kerennyt sanoa mitään, kun huomasin Pisaratähden loikkaavan suurkivelle. Päällikkö kutsui klaanin kokoon.

"Taas kokous?" Kuutihku kysyi, "onko niitä kuinka usein?"

"Usein ei kovin usein. Pisaratähti ilmeisesti aikoo nimetä uuden soturin tai jotain", ilmoitin soturille, "ehä hän tekee minusta ja Kostopennusta oppilaita." Naaraskissa nyökkäsi. Lähdin loikkimaan hänen edessään kohti suurkiveä. Tahdoin tietää, nimeäisikö isäni minusta ja veljestäni oppilaita, olimmehan jo sen ikäisiä, ainakin melkein. Huomasin Kuutihkun kävelevän perässäni kohti suurkiveä.

Kun klaani oli koossa, päällikkö aloitti:

"Hiiripentu ja Kostopentu, olette valmiita oppilaiksi, joten saatte nyt oppilasnimenne, Hiiritassu ja Kostotassu. Mestareinanne toimivat Veri ja Kauhumurha." Nyökkäsin ja vilkaisin Verta, jonka isäni oli antanut mestarikseni. Miksi erakko, jolla ei edes ollut klaaninimeä?! Vilkaisin takanani istuvaa Kuutihkua, joka ei tuntunut huomiovan minua. Hän katseli ympärilleen kissoja. Pisaratähti loikkasi alas suurkiveltä kokouksen päättymisen merkiksi. Astelin oman mestarini luokse, josta en kamalasti pitänyt. Olisin tahtonut jonkun oikean soturin, joka oli syntynyt ja kasvanut klaanissa. Veri katsoi minua turhankin ylpeän näköisenä. Pakotin kasvoilleni hymyn astellessani kollin luokse.

"Hei, voimmeko lähteä harjoittelemaan?" kysyin ystävällisellä äänellä mustalta kollilta. Hänen kanssaan riidan haastaminen olisi vain tylsää, joten minun oli pakko esittää, että hän olisi mahtava mestari, vaikka ei takuulla olisi!

//Veri? Kuu voi myös halutessaa jatkaa jotenki jos tahtoo

Veri 20.6.2017

Katsoin hieman arvioivasti Hiiritassua.

"Hei", naukaisin. Nostin häntäni ilmaan ja katsoin taakseni.

"Kierrämme ensin rajat", naukaisin ja yritin kuulostaa vähemmän karskilta.

Hiiritassu nyökkäsi. Lähdin tassuttamaan kohti uloskäyntiä Hiiritassu perässäni. "No miltä tuntuu olla oppilas?" nau'uin yrittäen kuulostaa ystävälliseltä.

"Ihan kivalta", oppilas naukui. Minusta tuntui hieman kiusalliselta kun meillä ei ollut puheen aiheita. Pian muistin erään kissan. Piikin. Piikin, jonka tämän klaanin päällikkö oli murhannut. Pysähdyin hetkeksi ja rutistin silmäni kiinni. Pian lähdin jatkamaan matkaani taas. Piikki oli ollut hyvä ystäväni.

"Sinä et pääse koulutuksestasi helpolla", naukaisin ja katsoin oppilaasee. Vaikka hän olisikin päällikön pentu, hän joutuisi koville.

//Hiiri? Sori tönkköö..xc

Hiiritassu 20.6.2017

"Sinä et pääse koulutuksestasi helpolla", edelläni kulkeva Veri naukaisi ja vilkaisi minua. Väläytin kollille hymyn. Sentään hänellä oli edes oikea asenne koulutuksestani. Mestarin tuli olla ankara, oppilas ei saanut päästä liian helpolla.

"Aivan, olenhan sentään päällikön pentu. Sait kunnian olla mestarini ja sinun täytyy kouluttaa minusta hyvä soturi. Toivon todella, että onnistut hyvin tehtävässäsi", nau'uin kollille yhä ystävällisesti hymyillen. Veri väläytti minulle hymyntapaisen ja käänsi sitten katseensa eteenpäin.

"Selvä. Tässä on ukkospolku ja tuollapäin on", kolli keskeytti hetkeksi puheensa ja vaikutti miettivän, mitä sielläpäin on.

"Tuuliklaanin reviiri", kolli ilmoitti lyhyen mietintähetken jälkeen. Nyökkäsin. Päätin olla huomioimatta sitä, että kolli ei ollut ollut Kuolonklaanissa pitkään. Hän vaikutti osaavan reviirin kuitenkin suhteellisen hyvin.

"Kun ylität ukkospolun, sinun tulee katsoa tarkasti, ettei kummastakaan suunnasta tule hirviöitä. Kun reitti on selvä, juokset nopeasti yli. Saat ylittää polun nyt ilman minun neuvojani", kolli naukui ja antoi minun ohittaa hänet. Hän jäi polun pientareesta vähän matkan päähän katselemaan, kun kyyristelin polun reunalla. Yksi hirviö lähestyi vasemmalta, joten astuin taaksepäin, jotta se ei vahingosskaan juoksisi ylitseni. Kun hirviö rymisteli kovaäänisesti ohitseni ja jätti ilmaan pahanhajuisen katkun, katsoin jälleen molempiin suuntiin; ei hirviöitä näkyvissä. En myöskään kuullut ainuttakaan hirviötä, lukuunottamatta juuri ohitseni kiitänyttä yksilöä. Niinpä jännitin takajalkojeni lihaksia ja potkaisin itseni vauhtiin. Ylitin ukkospolun parissa hetkessä. Veri kulki perässäni näyttäen tyytyväiseltä. Suoristin selkäni ja nostin leukani ylös yrittäen näyttää mahdollisimman suurelta, mutta tajusin sen pian olevan vain noloa itselleni, joten laskin leukani alas, mutta pidin ryhtini hyvänä. Veri jatkoi matkaa eteenpäin ilmeisesti Varjoklaanin rajaa pitkin. Kolli ei kertonut reviirin olevan Varjoklaanin reviiri, ilmeisesti hän unohti tehdä sen. En välittänyt siitä, vaan päätin yrittää aloittaa keskustelua erakkosyntyiselle kollille, joka oli vasta ystävineen ja pentuineen saapunut klaaniimme.

"No, miltä tuntuu olla kuolonklaanilainen? Eikö olekin klaanimme mahtava?" kysyin kollilta virnistäen ystävällisesti.

//Veri?

Koitassu 13.7.2017

Ensimmäisenä oppilaspäivänäni minusta tuntui, että minua välteltiin kuin ruttoa. Sanat juuttuivat kurkkuuni, kun yritin edes tervehtiä muita ja jäin vain paikoilleni änkyttämään sitä sun tätä. Välillä minusta tuntui jopa, että muut puhuivat minusta pahaa selän takana. Enhän minä sitä kuullut, mutta ajattelin itsekseni niin. Vai kuvittelinko minä vain niin? Enpä usko - tai ken tietää.

Makasin omalla pedilläni oppilaiden pesässä ja tuijotin karhunvatukkapensaasta tehdyn pesän kattoa. Tunsin sydämeni lyönnit rintaani vasten ja hitaan, syvän hengitykseni. Ajatuksiini vaipuneena minä nousin istumaan ja aloin sukia turkkiani pikaisin vedoin. Puhtaanvalkean turkkini jokaikinen karva tuntui sojottavan pystyssä, vaikka niitä kuinka yritin siloittaa. Kun karvat olivat vihdoin kohtalaisen sileiksi suittuja, nousin jaloilleni ja ravistin vielä viimeisetkin makuualusten rippeet pois turkiltani. Astelin oppilaiden pesästä leirin aukiolle. Pysähdyin pienen kiven eteen ja päätin hypätä sen päälle. Jäin katselemaaan muita kuolonklaanilaisia, jotka astelivat minua huomaamatta ohitseni. Kiinnitin samassa katseeni sotureiden pesän edustalla istuvaan pikimustaan kolliin. Ehkä vain ajattelin sen päässäni, mutta minusta tuntui että kolli vilkaisi minua jäänsinisillä silmillään. Jäin tuijottamaan tuota kollia hetkisen verran, enkä edes tiennyt hänen nimeään. Mietin mitä hänen jäänisinistä silmistään oli paljastunut.

*Inho minua kohtaan? Sääliminen? Viha?* Ahdistavat ajatukset vain pyörivät päässäni entistä enemmän, kunnes päätin tehdä siitä lopun. Harpoin mahdollisimman rohkeasti näyttäen mustaturkkisen kollin luokse ja pysähdyin hänen eteensä. Sisälläni velloi ujous ja pelko, koska pelkäsin että sanat taas juuttuisivat kurkkuuni niin kuin ennenkin oli käynyt. Kolli käänsi katseensa minuun ja odotti mitä ilmeisimmin minun sanovan jotain. Keräsin kaiken rohkeuteni ja sanoin hänelle hiljaisella äänelläni, mutta mahdollisimman itsevarmasti:

"Hei, Olen Koitassu. Mikä sinun nimesi on?"

//Veri? :'D

Veri 1.5.2017

Katsoin tyytyväisenä kissoja, jotka suostuivat lähtemään.

"Eli siis Tara, Chuma, Viiltokaaos, Silakkasiipi, Luna, Ron, Icy, Flame, Shadow ja Arrow lähtevät", ulvaisin ja viitoin kissoja hännälläni luokseni.

"Me lähdemme nyt. Kaikki te muut, jotka ette lähde, voitte seurata perässä jos muutatte mielenne", naukaisin. Kissat lähtivät perääni.

"Muistakaa heti kun astumme rajan yli emme ole enää yksin", naukaisin. Juoksimme maiden ja mantujen poikki tuuli turkkia nuollen. Pian saavuimme tammen luo mihin olin haudannut Rapapoltteen. Pysähdyin hetkeksi.

"Hyvästi Rapapolte", kuiskasin. Lähdimme jatkamaan matkaa ja eteemme avartui neljä suurta tammea. Haistoin Kuoloklaanin. Jatkoimme ja jatkoimme kunnes ympärillämme tuoksui vain ja ainoastaan Kuoloklaani.

*Tämä olisi uusi kotimme* Nyt osasin jo suunnistaa kohti leiriä. Muistin missä se oli hyökkäyksen jälkeen. Astuimme sisään leiriin ja näimme kissojen tuijottavan meitä.

"He hyökkäävät taas!" kuulin jonkun ulvaisevan. *Emmehän hyökkää!* Pian heidän johtajansa, harmaa kolli asteli luoksemme.

"Me haluamme liittyä teihin", naukaisin kylmällä äänellä. Kuulin jännittyneen kohahduksen.

//Pisara?

Pisaratähti 1.5.2017

Kaikessa rauhassa peseydyin omassa pesässäni, kunnes kuulin jonkun ulvaisevan leirin pääaukiolta:

"He hyökkäävät taas!" Salamannopeasti loikkasin pystyyn ja ryntäsin ulos pesästäni. Olin vähällä törmätä Syöksyviiltoon, joka ilmeisesti oli tullut hakemaan minua ulos pesästäni. Kohtaaminen sai minut hieman nolostumaan, sillä leirissä ei ollut mitään merkkejä hyökkäyksestä. Sieraimiini kuitenkin leijaili niiden kissojen tuoksuja, jotka olivat hyökänneet joku aika sitten klaaniini. Kymmenisen kissaa oli saapunut sisään leiriin, ja kuolonklaanilaiset olivat tietenkin saartaneet heidät hyökkäyksen varalta. Huomasin Viiltokaaoksen istuvan mustan kollikissan - Veren - vierellä leuka pystyssä. Vilkaisin vierelläni olevaan Syöksyviiltoon, kolli oli naulinnut katseensa tummanharmaaseen Viiltokaaokseen. Astelin kohti tulijoita. He eivät selkeästikään olleet hyökkäämässä, sillä mukana oli kissoja, jotka tuskin olivat edes kuuden kuun ikäisiä. Kävelin ilmeisesti joukon johtajan Veren eteen ja siristin keltaisia silmiäni. Veri oli nostanut leukansa pystyyn tarkoituksena kai näyttää suurelta. Hän katsoi minua jäänsinisillä silmillään.

"Me haluamme liittyä teihin", kolli naukui jännittyneen hiljaisuuden päätteeksi. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne ja katseeni käväisi Viiltokaaoksessa. Kollin kasvoilla oli tyyni ilme. Jälleen yllemme laskeutui hiljaisuus, jonka kuitenkin pian päätin:

"Sepä mainiota! Voin luvata, että ette tule katumaan päätöstänne. Huomaan, että mukananne on pentuja. Kalmalilja voi viedä pennut pentutarhalle, jossa klaanini yksi kuningattarista - Kohmesydän - voi ruokkia pennut maidollaan, sillä mukana ei näytä olevan pentujen emoa, eikö niin?" Veri pudisti päätään vastaukseksi. Käänsin katseeni Kalmaliljaan, joka pyöräytti silmiään ja asteli neljän pennun luokse.

"Tulkaa tänne, minä vien teidät pentutarhalle", soturi lupasi ja lähti kulkemaan pentujen edellä kohti pentutarhaa. Käänsin jälleen katseeni Vereen.

"Tahdon toivottaa teidät jokaisen tervetulleeksi Kuolonklaaniin. Heti huomisaamuna annan teille jokaiselle klaaninimen", nau'uin. Huomasin Veren katsovan minua uskottomasti.

"Tarvitsemmeko me uudet nimet? Eivätkö vanhat kelpaa?" musta kollikissa kysyi ja katsoi minua silmiään siristäen.

"Emme me mitään erakoita ole, joten tarvitsette klaaninimet. Koska suostuit tuomaan kaikki nämä kissat klaaniini, saat erityisluvan pitää oman nimesi. Muut sen sijaan saavat klaaninimen huomisaamuna. Oletteko te nälkäisiä? Tuoresaaliskasassa on runsaasti riistaa, jota te voitte syödä", nau'uin ja osoitin hännälläni kohti tuoresaaliskasaa, joka oli tällä hetkellä yllättävän täynnä. Tosin suuri osa Kuolonklaanin jäsenistä tuskin oli vielä syömättä, mutta kyllä he ruokaa saisivat vaikka itse sitä saalistamalla.

//Veri, Tara, Chuma, Luna, Icy, Flame, Shadow tai Arrow?:D Voitte kirjottaa tänne ja ilmottakaa vaikka viekkuun kissanne klaaninimi ja käykää sit muokkaamas kissan tiedot sille tarkotettuun osioon nii että puhuttelette kissaa klaaninimil niis :)

Pisaratähti 6.5.2017

Kielomyrkky oli juuri lähtenyt saattamaan nimetöntä naaraspentuamme pois Kuolonklaanista, sillä hän ei ollut kyllin hyvä ollakseen klaanini jäsen. Olin myös päättänyt antaa klaaninimet Kuolonklaanin uusille jäsenille. Veri oli heistä ainoa, joka ei saisi klaaninimeä, sillä se oli kollin oma tahto, ja hänen ja ehkä osittain myös Viiltokaaoksen ansiosta klaanini oli kasvanut hetkessä monella soturilla. Tassuttelin ulos pesästäni leirin pääaukiolle ja loikkasin suurkivelle. Moni kissa käänsi katseensa minuun ja hiljeni ennen kuin ennätin edes kutsua klaania koolle:

"Klaanikokous alkaa!" Kului hetki ja ehkä toinenkin, mutta pian suuri osa kuolonklaanilaisista oli pääaukiolla odottamassa kokouksen alkua.

"Kuten te kaikki tiedätte, olemme saaneet klaaniimme monta uutta jäsentä ja annan heille nyt klaaninimensä. Veri, toiveesi mukaisesti voit pitää entisen nimesi, mutta sinun täytyy siitä huolimatta totella jokaista minun latelemaani sääntöä ja tehdä kaikille selväksi, että sinä olet kuolonklaanilainen", nau'uin pikimustalle kollille, joka nyökkäsi syvään. Murahdin pienesti.

"Kuolonklaanin uudet jäsenet, tulkaa kaikki suurkiven eteen, niin voin antaa teille uudet nimenne", lausuin kovaäänisesti, jotta pentutarhan edustalla olevat neljä pentuakin kuulivat käskyni. Odotin jälleen hetken, ja kun suuri osa uusista jäsenistä oli suurkiven edessä, aloitin kääntämällä katseeni Lunaan, yönmustaan naaraskissaan.

"Luna, sinun soturinimesi on Kuutihku", sanoin naaraskissalle. Hän nyökkäsi. Kaikki pysyivät vaiti, kun siirsin katseeni seuraavaan kissaan, joka istui Kuutihkun vierellä. Kissa oli tumman siniharmaa kolli, jonka kehossa oli tummempia raitoja ja joissain kohdissa myös mustaa.

"Ron, sinun soturinimesi on Ruskasilmä. Tara, sinä olet Lintulumo. Chuma, sinun uusi nimesi on Vahvamieli", nau'uin. Seuraavaksi vuorossa oli Viiltokaaos ja hänen ystävänsä Silakkasiipi, mutta koska kaksikolla oli jo klaaninimet, päätin jättää heidät välistä. Heidän nimensä pysyisivät samoina. Seuraavana oli neljä pentua, ensimmäisenä Flame, punaruskea kollikissa. Hänen vierellään olivat Arrow, Icy ja Shadow.

"Flame, sinun klaaninimesi on Roihupentu. Arrow, sinä olet tästä lähin Vaarapentu. Icy, sinä olet Jääpentu ja sinä Shadow, sinä olet Varispentu. Ansaitsette oppilasnimenne, kun minä niin päätän", nau'uin pennuille silmiäni siristellen. He kaikki nyökkäsivät. Klaani ei edes vaivautunut huutamaan jokaisen uuden jäsenen klaaninimiä, vaan kun minä loikkasin alas suurkiveltä kokouksen päättymisen merkkinä, kaikki kissat lähtivät omille teilleen. Huomasin Viiltokaaoksen astelevan minua kohti.

"No?" murahdin kollikissalle. Hänen vihreissä silmissään oli katse, jonka olin nähnyt aiemminkin esimerkiksi isälläni. Kolli selvästi odotti minun sanovan jotakin. Viiltokaaos murahti ilmeisesti kysymyksestäni ja viilsi kynsillään ilmaa. Se sai minut hätkähtämään. Ei siksi, että olisin pelännyt kynsiä, vaan koska liike oli täysin samanlainen kuin Viiltotähdellä. Silmäni suurenivat katsoessani tuota tummanharmaata kollia. En ymmärtänyt, miksi hän muistutti niin kovasti Viiltotähteä. Viiltotähti oli saanut jälkeläisiä suhteellisen paljon, eikä yksikään niistä muistuttanut noin paljoa häntä.

"Et sitten maininnut minusta mitään, vaikka erityisesti ilmoitit, että Veri ei saanut nimeään. Minusta minä ansaitsisin maininnan, sillä ilman minua, et ikinä olisi saanut esimerkiksi Kuutihkua klaaniisi. Hän on erittäin hyvä lisäys, jonka minä suostuttelin tulemaan tänne", tumma kolli naukui murahtaen. Virnistin hänelle pienesti.

"Aikasi tulee vielä", tokaisin ja käänsin hänelle selkäni lähtien kulkemaan kohti tuoresaaliskasaa. Yleensä passitin oppilaat tuomaan minulle tuoresaaliini, mutta nyt nälkä oli niin suuri, että päätin hakea sen itse. Matkalla tuoresaaliskasalle, Syöksyviilto astui eteeni.

"Minulla on sinulle asiaa, se ei voi odottaa", kolli naukui kiireesti ja vilkuili yhä takanani olevaa Viiltokaaosta. Oliko nuori soturi tehnyt jotakin, joka oli saanut Pihlajakynnen pennun huolestuneeksi tai vihaiseksi?

"Kerro", nau'uin soturille tyynellä äänellä. Syöksyviilto vilkuili hieman hermostuneena ympärillemme.

"Voisimmeko mennä muualle? Vaikka pois leiristä?" musta kollikissa ehdotti ja veti syvään henkeään. Nälkä kurni vatsassani, mutta se sai nyt luvan odottaa. Soturilla oli selkeästi tärkeää kerrottavaa minulle.

"Selvä. Jos asiasi ei minua kiinnosta, sinä saat katua sitä, että koskaan tulit juttelemaan minulle", nau'uin soturille silmiäni siristellen. Hän ei vastannut mitenkään, vaan asteli perässäni ulos leiristä. Päästyämme vähän matkan päähän piikkihernetunnelista, soturi pysähtyi takanani. Pysähdyin myös ja käännyin Syöksyviiltoa kohti.

"No, mikä on vikana?" kysyin ja istuuduin alas suoristaen samalla selkäni.

"En tiedä, miten kertoisin tämän, mutta.. Minä uskon, että Viiltokaaos on minun poikani", kolli naukui katsoen minua rohkeasti suoraan keltaisiin silmiini. Katsoin hämmästyneenä soturia.

"Ja kuinka se on mahdollista? Oletko sinä rakastunut erakkoon?" murahdin kollikissalle ja siristin silmiäni. Hän pudisti päätään.

"En ole rakastunut keheenkään. Tiedät kai Kirkasmarjan, Jokiklaanin parantajan. Törmäsin häneen monia kuita sitten nelipuilla Jokiklaanin vastaisella rajalla. Sain hänet rakastumaan itseeni, mutta sitten se vain loppui. Naaras ei enää puhunut minulle lainkaan kokoontumisissa, ilmeisesti siksi, että hän mitä ilmeisimmin oli tullut tiineeksi ja synnyttänyt Viiltokaaoksen", pikimusta soturi naukui yhä katse silmissäni. Hän ei vaikuttanut häpeilevän lainkaan sitä, mitä oli tehnyt. Eipä se minuakaan kamalasti haitannut. Viiltokaaos oli nimittäin päätynyt kuin päätynytkin Kuolonklaaniin yhdessä jokiklaanilaisystävänsä kanssa.

"Et siis ole ihan varma siitä, että olet Syöksyviillon isä?" kysyin kollilta. Hän pudisti hitaasti päätään.

"Mutta se on kovin todennäköistä. Huomaat kai, kuinka paljon hän muistuttaa Viiltotähteä, hänen täytyy olla minun pentuni", Syöksyviilto naukui.

"Niin täytyy. Nyt, minä menen syömään ja sinä saat joko kertoa Viiltokaaoksele epäilysi tai pysyä hiljaa, päätös on yksin sinun", naukaisin kollille ja suuntasin takaisin kothi leiriä.

Kun olin saanut syötyä vatsani täyteen, asetuin makaamaan suurkiven varjoon ja katselemaan klaanini jokapäiväisiä toimia. Uudet soturit opettelivat vielä klaanielämää, mutta se vaikutti sujuvan jo yllättävän hyvin. Samassa huomasin kumppanini astelevan minua kohti. Emme olleet jutelleet kamalasti sitten minun ja Kielomyrkyn pentujen syntymän. Nousin istumaan ja väläytin mustalle naaraskissalle pienen hymyn.

"Hei, mikä sinut tänne tuo?" kysyin naaraalta virnistäen. Hän oli kumppanini, joten olin iloinen hänen tulostaan, johon en oikeasti edes kaivannut syytä, tahdoin vain leikitellä hieman. Pimeyslehti irvisti leikkisästi ja istuutui alas aivan eteeni. Odotin, että hän sanoisi jotain, sillä hiljaisuus alkoi olla jo hieman kiusallinen.

//Pimeys?

Veri 14.5.2017

Olimme muuttaneeet Rapapoltteen syntymä klaanin noin kuu sitten. Nuolaisin tassuani ja lähdin tassuttamaan kohti aukiota. Näin monen näköisiä kissoja ja lähdin tassuttamaan yhden luo. Minun pitäisi tutustua näihin kissoihin. Tassuttelin kohti mustaa naarasta. Astuin tämän viereen.

"Öh hei", naukaisin sillä en tiennyt miten tutustua näihin kissoihin.

Naaras käänsi kirkkaan vihreän katseensa miuun päin ja murahti jotain. Katselin naarasta hieman miettivästi.

"Oletko koskaan kuullut Rapapolte nimisestä kissasta", naukaisin ja väläytin jonkinlaisen hymyni kissalle. Siirtelin tassujani jännittyneenä. Toivoin että joku edes tietäisi jotain Rapapoltteen taustoista.

"Niin?" toistin vielä varmuuden vuoksi.

//Kalma? Sori mini..

Kalmalilja 14.5.2017

Käänsin jälleen kylmän katseeni Vereen, joka oli juuri tullut luokseni. Hän oli aiemmin johtanut tänne tulleita erakoita, ja oli ainoa, joka oli saanut pitää entisen nimensä. Nyt hän kysyi minulta Rapapoltteesta, kolli ilmeisesti tunsi hänet jotenkin.

"Rapapolte oli kumppanini sisar", naukaisin viileästi. Raepisara ikävöi häntä paljon, samoin Hiutaleturkkia.

"Hän lähti klaanista kun naaraan kumppani ja toinen pentu kuolivat. Hän jätti tänne tyttärensä, Viiriäistassun. Olin silloin itse vasta oppilas", kerroin kollille. Olin kuullut, että Rapapolte oli kuollut. Se oli varmasti kamalaa Raepisaralle, nyt kun hän oli lopullisesti eronnut sisarestaan. Kelvoton Hiutaleturkki oli toki vielä elossa, mutta Tuuliklaanissa.

"Kuulin, että hän kuoli. Onko se totta?" kysyin kulmiani kohottaen ja sitten silmiäni hiukan siristäen. "Muuten... miten sinä tunnet hänet?"

//Veri? Anteeksi pätkä :'D

Viiltokaaos 21.4.2017

Pisaratähti oli sulkenut silmänsä ja lakannut hengittämästä. Minä olin siis ilmeisesti voittanut. Musta kollikissa - Tuhokatse nimeltään - lähti juoksemaan kohti leiriä. Katsoin vaitonaisena Pisaratähden elotonta ruumista. Hän oli kai menettämässä henkeä. Olin kuullut, että päällikön menettäessä hengen, hän kävi Tähtiklaanin luona, mutta en ollut varma, kuinka Pimeyden Metsään uskoville kävi. Hetken ajan katselin kollin elotonta ruumista, kunnes kuulin nopeaa tahtia lähestyviä askeleita. Kaksi kissaa juoksivat minua kohti. Toinen kissoista oli hopeanharmaa soturikissa, ja toinen oli nuoren oloinen tummanruskea raidallinen naaras.

"Pisaratähti!" naaraskissa ulvoi kauhuissaan ja juoksi muutaman hiirenmitan päähän meistä. Soturi kulki hänen perässään.

"Olet surmannut Pisaratähden!" arviolta oppilasikäinen kissa naukui hetken hengen haukkomisen jälkeen. Soturi asettui pienemmän kissan eteen. Hän näytti hämmästyneeltä, kun hän katsoi minua.

"Kuka sinä olet, ja mitä teet Kuolonklaanin reviirillä?" harmaa kissa sihisi ja paljasti hampaansa. Pysyin rauhallisena.

"Olen Viiltokaaos. Yhdessä joukkojeni kanssa hyökkäsimme klaaniinne, sillä tapoitte yhden ystävistämme. Pisaratähti tahtoi itse taistella minua vastaan ja hän on menettämässä yhtä henkeään. Koska minä voitin, Tuhokatse lähti ilmoittamaan leiriin, että kuolonklaanilaisten tulee lopettaa taistelu", nau'uin viileästi kaksikolle. Soturi vaikutti jokseenkin tutulta, mutta en edelleenkään osannut yhdistää kasvoja kenellekään. Samassa huomasin Pisaratähden avaavan silmänsä. Hän katsoi ensin pitkään pilviselle ja hämärtyvälle taivaalle, kunnes käänsi katseensa minuun.

"Tuhokatse lähti leiriin", ilmoitin kollille, "ja suosittelen kertomaan tapahtumat kahdelle klaanisi jäsenelle." Raidallinen kolli kääntyi kohti kahta kuolonklaanilaista.

"Onko leiriin hyökätty todella?" hopeanharmaa kolli kysyi ja astui lähemmäs päällikköään.

"On. Palataan leiriin, taistelu on kuolonklaanilaisten osalta ohi", kolli sanoi ja käänsi katseensa minuun, "me lopetamme sen, kunhan käsket sen Veren viedä ystävänsä pois." Murahdin.

"Voin kyllä yrittää", tokaisin ja lähdin kulkemaan kohti leiriä. Kuljin joukon edellä. Pisaratähti otti tukea hopeanharmaasta soturista. Kuulin kaksikon keskustelevan:

"Hän muistuttaa ihan.." Soturi ei sanonut lausettaan loppuun, mutta tiesin kyllä, ketä minä muistutin; Viiltotähteä.

"Tiedän. Hän on mitä todennäköisimmin sukua minulle", ilmoitti Pisaratähti kähisevällä äänellä. En kuunnellut keskustelua sen enempää. Taistelun äänet olivat vaimenneet, Tuhokatse oli kai onnistunut lopettamaan tiastelun. Kävelin sisään leiriin piikkihernetunnelista, josta olin aiemminkin sinne mennyt. Leirissä oli hyvin kireä tunnelma. Huomasin kaikkien katsovan minua ja perässäni kulkevaa kolmea kissaa. Erotin Veren lähellä suurta kiveä samaisen mustan kollin vieressä, joka ei ollut rohennut ilmeisesti taistelemaan minua vastaan. Astelin Veren luokse piittaamatta kuolonklaanilaisen katseesta turkissani.

"Minä voitin heidän päällikkönsä, Pisaratähden. Kuolonklaanilaiset eivät hyökkää enää kimppuumme, kunhan lähdemme nyt", nau'uin Verelle ja katsoin häntä silmiäni siristäen. Toivoin, että kolli ymmärtäisi, että nyt olisi oikeasti hyvä aika lähteä, ellemme tahtoneet tapattaa kaikkia ystäviämme.

//Veri?

Veri 21.4.2017

Katsoin Viiltokaaosta tyytyväisenä. Minä tosiaan olin alkanut luottaa tähän kolliin. Heilautin häntääni kissojen tänne tulemisen merkiksi. Laumani kissat alkoivat kerääntyä minun ja Viiltokaaoksen ympärille.

Käännyin mitäön sanomatta ympäri ja vilkaisin Viiltokaaokseen. Nyökkäsin tälle ja tämä alkoi johtaa partionsa kissoja pois Kuolonklaanin leiristä. Vilkaisin vielä meihin katsoviin Kuolonklaanin kissoihin ja hymyilin voitonriemuisesti. Lähdin juoksemaan eteen päin partioni kissat perässäni. Kirimme Viiltokaaoksen partion rinnalle. Juoksimme takaisin leiriin päin. Saavuimme leiriin hetken päästä. Näin pienet pennut leikkimässä Tiu'un ja Myrkyn kanssa. Nyt vasta huomasin kuinka haavoittuneilta näytimme. Onneksi leiri näytti siistiltä ja ehjältä. Huokaisin väsyneenä. Kaikki kissat valuivat tekemään omia askareitaan ja jäin vielä hetkeksi harmaan kollin luo.

"Et olekkaan niin huono kissa kuin luulin", hymähdin väsyneesti ja lähdin laahustamaan pesääni. Astuin sisään ja käperryin sammalille jotka haisivat vieläkin Rapaoltteelle. Ihanalle kumppanilleni. Naaraan tuoksu tuuditti minut rauhalliseen uneen.

//Joku?

Veri 30.4.2017

Nousin ylös istumaan. Aamu alkoi sarastaa. Laumasta oli viime aikoina kuollut todella monta kissaa, joten koko laumanme idea tuntui hajoavan tassuihin. *Voi Rapapolte mitä sinä tekisit?* Nuolaisin tassuani ja nousin ylös. Minun olisi tehtävä ratkaisu. Lähdin tassuttamaan ulos ja katselin ympärilleni. Huokaisin. Tämä oli Rapapoltteen ansiota. En olisi yksin pystynyt tähän. Sitten keksin, mikä se klaani oli josta Rapapolte oli kotoisin? Haravoin katseellani leiriämme, en nähnyt Viiltokaaosta missään joten päätin käydä kysymässä Silakkasiiveltä. Juoksin kollin luokse ja tämä käänsi katseensa minuun.

"Niin?" tämä naukaisi ja keskeytti tekemisensä.

"Tiedätkö sinä, mistä klaanista Rapaolte oli kotoisin?" murahdin. Silakkasiipi näytti hetken mietteliäältä, mutta naukaisi pian:

"Kuolonklaanista, kenties?" tämä totesi ja jatkoi puuhiaan.

"Kiitos", hymähdin ja heilautin päätäni. Lähdin loikkimaan kivelle josta ilmoitin asiat. Loikin ylös kielekkeitä pitkin ja katsoin taivaalle. *Toivon, että tein oikean ratkaisun* Ulvaisin kissat koolle. Nyt ei olisi enää paluuta.

"Arvoisa laumani. Olette varmasti huomanneet kissojen vähemtyvän päivä päivältä, joten olen päättänyt. Me muutamme. Emmekä minne tahansa, vaan Kuolonklaaniin", naukaisin. Tuntui kuin Rapapolte olisi istunut vierelläni. Kuului jännittynyt kohahdus.

"Eikö se ollut se klaani joka tappoi Piikin?" joku naukaisi.

"Me emme pärjää täällä", naukaisin.

"Pennut ja mibä ainakin lähdemme. Ketkä lähtevät mukaan?" naukaisin ja nousin seisomaan.

//Lauma?

Viiltokaaos 30.4.2017

Katsoin tyytyväisenä Flamea ja nostin leukani pystyyn.

"Se paikka on klaani, josta emosi oli kotoisin. Klaanissa on paljon vahvoja kissoja ja he mielellään ottavat meidät vastaan. Ja sen klaanin nimi on Kuolonklaani, oletkin ehkä kuullut siitä", nau'uin kollille ja virnistin hieman.

"Olen kuullut siitä", hän sanoi ja nyökytteli päätään.

"Selvä. Lähdemme sinne viimeistään muutaman päivän kuluttua, mutta sinun täytyy pitää suusi kiinni asiasta, vaikka mitä tapahtuisi", murahdin kollille, joka epäröiden nyökkäsi vastaukseksi. Lähdin kulkemaan poispäin Veren ja Rapapoltteen pennusta kohti Silakkasiipeä, joka keskusteli parhaillaan Veren kanssa.

"Kiitos", kuulin mustan kollikissan naukuvan ystävälleni. Nyt olin hieman hämmästynyt, mistä kaksikko oli mahtanut puhua? Ennen kuin kerkesin kysyä, Veri poistui paikalta eikä ilmeisesti edes huomannut minua. Katsoin kysyvästi ystävääni, joka katsoi kuitenkin Veren perään. Veri kutsui kaikki koolle, ja käännyin kohti häntä.

"Arvoisa laumani. Olette varmasti huomanneet kissojen vähemtyvän päivä päivältä, joten olen päättänyt. Me muutamme. Emmekä minne tahansa, vaan Kuolonklaaniin", kollikissa sanoi varmalla ja kovalla äänellä.

"Eikö se ollut se klaani joka tappoi Piikin?" kuulin jonkun naukuvan jostain, mutta en vaivautunut katsomaan, kuka oli tämän sanonut. Silmäni suurenivat, kun ymmärsin Veren sanat. Hän aikoi lähteä Kuolonklaaniin aivan kuten minäkin olin suunnitellut. Ensin se tuntui hyvältä ajatukselta, kunnes ymmärsin: Pisaratähti kiittäisi tästä kaikesta Vereä, ei minua. Se sai vihan suorastaan räjähtämään sisälläni, mutta pakotin sen pysymään sisälläni. Annoin vihan laantua hetkessä ja käänsin taas katseeni Vereen.

"Me emme pärjää täällä", musta kissa naukui. Hän piti tauon.

"Pennut ja minä ainakin lähdemme. Ketkä lähtevät mukaan?" Veri sitten sanoi ja nousi seisomaan. Nousin myös seisomaan.

"Minä ja Silakkasiipi olemme mukana, olin muutenkin ajatellut lähteväni täältä. Kuten itse sanoit, että kissat vähenevät vain, enkä siksi ajatellut voivani elää elämääni loppuun saakka täällä", naukaisin rauhalliseen ääneen Verelle ja heilautin häntääni. Huomasin Silakkasiiven katsovan minua hieman uskottomasti, mutta kolli pysyi vaiti.

//Joku?

Chuma 30.4.2017

Vilkaisin Taraa, joka istui vieressäni kissalauman reunamilla. Olimme siirtyneet siihen kuulemaan, mitä asiaa Verellä oli ollut. Kolli oli juuri kuuluttanut aikovansa muuttaa pentujensa kanssa Kuolonklaaniin, minkä jälkeen myös Viiltokaaos oli avannut suunsa ja ilmoittanut samoista aikeistaan. Tarkkailin tummanharmaata kollia ja siristin silmiäni. Sitten käänsin vakaan ja terävän meripihkakatseeni Vereen.

"Minä lähden mukaan", ilmoitin matalalla mutta kuuluvalla äänellä. Sitten vilkaisin Taraa ja kuiskasin hänen korvaansa: "Pahoittelut äkkinäisestä liikkeestäni, rakas. Toivon sinun lähtevän mukaan."

Loin vakaan katseen Veren silmiin.

//Tara? Veri? Viilto? Voi olla virheitä, en ehi tarkistaa...

Shadow 12.4.2017

Leikin pesässämme siskoni Arrowin kanssa. Olimme hetki sitten pyöritelleet yhteistuumin pienen sammalpallon revittyämme sitä irti pedistämme. Heittelimme palloa vuorotellen toisillemme ja otimme sen aina kiinni pienillä tassuillamme. Arrow viskasi vaikean heiton ja pallo lähti lentämään aivan muualle, kun sen pitäisi. Loikkasin sitä kohti yrittäen saada sitä kiinni, mutta hyppyni jää lyhyeksi ja laskeudun suoraan kuonolleni maahan.

"Kömpelys!" siskoni huutaa huvittuneena vähän matkan päästä katsoen minua.

"Itse heitit huonon heiton!" puolustelin katsoen ärsyyntyneenä sisarustani. Huomasin samalla, kun isäni Veri saapui pedään.

"Hei, isä!" hihkaisin huomatessani hänet. Katsoin häntä hetken ja nappasin sitten sammalpallon maasta hyppysiini.

"Ota koppi!" huudahdan viskaten pallon isääni kohden. Hän ei kerkeä reagoida heittooni, sillä ei ollut valmiina, joten pallo osuu häntä suoraan hänen rinnuksiinsa ja putoaa sitten maahan.

"Olet huono ottamaan koppeja", mau'uin katsellen isääni huvittuneena. Isäni ei vastannut mitään, vaan pysytteli hiljaa.

"Milloin me muuten päästän katsomaan millaista on meidän kotimme ulkopuolella?" kysyin isältäni.

//Veri?

Veri 12.4.2017

Hymähdin pikku pennulleni.

"Sitten kun olette vähän isompia", hymyilin. Shadow katseli minua hölmistyneenä.

"Mutta minähän olen jo iso!" tämä ulvaisi.

"Muttet tarpeeksi iso", kehräsin. Katselin pennun lihaksikkaita piirteitä.

"Olen ylpeä sinusta", kehräsin. Nuolaisin kollin päätä.

"Sinusta tulee pian oppilas, mennäänkö katselemaan sotureista sinulle kouluttajaa?" kysyin pennultani hymyillen. Tämä katsoi minua silmät loistaen.

"Oikeastikko?" tämä nauakisi onnellisesti.

"Joo o, ihan oikeasti poikaseni", hymyilin. Lähdimme tassuttamaan kohti leirin keskustaa.

//Shadow?

Veri 17.4.2017

Kyhjötin kyyneleet silmissäni Rapapoltteen ruumiin äärellä. Naaras oli kuollut yöllä nukkuessaan. Kun aamulla olin herännyt huomasin naaraan ruumiin olevan kylmä, eikä tämä ollut enään hengittänyt. Seinät kaatuivat päälleni. Tunsin surun myllertävän sisälläni. Hautasin kuononi naaraan kylmään turkkiin. Pian kuulin kissan nauakisevan pesän suulla. Se oli Tiuku.

"Pennut haluaisivat tulla käymään", kuulin tämän naukaisevan. Murahdin vain jotain sekavaa ja pennut astelivat emonsa luokse. Icy katsoi emoaan ja tämän silmät täyttyivät hämmästyksestä.

"Nukkuuko hän? Miksei hän liiku?" tämä kiljaisi. Katsoin pentuuni kyynelten täyttämillä silmilläni.

"Isä, miksi itket?" tämä nauakisi.

"Kuulkaas, hän on kuollut", naukaisin surun murtamalla äänelläni. Icyn silmät täyttyivät kyynelistä. Pennut katselivat kuolutta emoaan tyrmistyneenä. Huomasin järkytyksen heidän silmissään.

"Tiuku, tule hakemaan pennut ja pidä heistä huolta hetken", naukaisin ja naaras haki pennut.

"Voi rakas Rapapoltteeni, ilman sinua en olisi tässä. Tietäisitpä kuinka rakastin sinua", nyyhkytin. Nuolin kuolleen kumppanini päätä.

"Saako tulla?" kuulin jonkun kissan naukaisevan.

"Häivy", murahdin ja painoin kuononi tämän kylmään ruumiiseen.

//Joku?

Viiltokaaos 20.4.2017

Rapapolte oli kuollut, ja Silakkasiipi oli monen monta kertaa ehdottanut tästä porukasta lähtemistä. Seikkailustani Flamen kanssa oli kulunut jo tovi. Kukaan ei ollut saanut meitä kiinni siitä, joka oli hyvä juttu, eikä kolli ollut ilmeisesti kertonut siitä kenellekään. Astelin Veren pesän luokse.

"Saako tulla?" kysyin kollilta mahdollisimman lempeään ja rauhalliseen äänensävyyn. Työnsin pääni sisään pesään. Huomasin kollin kääntävän murhaavan katseensa minua kohti.

"Häivy", hän sihahti ja käänsi päänsä pois.

"En", nau'uin kylmästi ja astuin sisään pesään. Veri katsoi minua yhä vain murhaavammin.

"Tiedän, että olet vihainen, mutta ennen kuin hyökkäät kimppuuni surusta sokeana ja tapatat itsesi, minulla on sinulle parempi ehdotus. Muistatko, kuinka epäreilusti Piikki tapettiin hänen, Ronin ja Taran(?) ollessa saalistamassa. Ehkä meidän tulisi kostaa hänen kuolemansa. Voisit siinä sivussa tyynnyttää tuon surusi, kun saisit vuodattaa verta. Miltä kuulostaa?" kysyin ja katsoin kollia virnistäen. Tahdoin päästä hänen suosioonsa. Ja me takuulla voisimme voittaa sen kissaporukan, jonka reviirille porukkamme kolmikko oli eksynyt.

//Veri?

Veri 20.4.2017

Katsoin kollia surun sumenramin silmin.

"Olet sinä kyllä fiksu", naukaisin sarkastisesti. Kolli pyöräytti dilmiään turhautuneena.

"Kannattaa miettiä asiaa", kolli murahti ja oli kääntymässä ulos pesästäni.

"Odota", naukaisin hänen peräänsä. Kolli kääntyi ja katsoi minuun kuin tietäen saavansa tahtonsa läpi.

"Tuo on itseasiassa hyvä idea", naukaisin peitellen suruani. Nousin seisomaan ryhdikkäästi ja katsoin kolliin joka näytti tyytyväiseltä.

"Teen ilmoituksen", hymyilin ilkeästi, mutta tunsin silti surun kaivertavan sisälmyksiäni. Astelin ulos pesästäni ja tassutin aukion suurimman kiven luo. Työnsin kynteni ulos ja loikkadin kiveä vasten. Otteeni lipesi ja haroin kynsilläni ilmaa, pian kuitenkin sain sen takaisin. Loikin voimattomana kiven päälle. Loikkasin ylimmälle tasanteelle ja katdoin leirin vilskettä. Ryhdistäydyin ja kutsuin kissat koolle. Kissat asettuivat aukiolle katsomaan silmät uteliaisuudesta kiiluvina minuun päin. Tunsin oloni hieman tökeröksi. Ravautin päätäni.

"Hyvät kissat, muistatte varmasti mitä se klaani teki Piikille? Nyt on aika kostaa!" ulvaisin. Kuulin kissojen joukusta tyytyväistä ja tyytymätöntä mutinaa.

"Tämän kaiken muistuttamisesta saatte kiittää Viiltokaaosta", hymyilin hampaani vilkkuen ja vilkaisin Viiltokaaokseen.

Kolli nyökkäsi ympärillä olevilleen kissoille.

"Lähetän kaksi partioita. Ensimmäistä johdan minä, ja toisen ryhmän vastuun annan Viiltokaaokselle", murahdin.

Kissojen keskellä alkoi hirveä supina kissojen kuiskiessa toisillensa.

"Vaiti!" murahdin. Kissat hätkähtivät ja käänsivät taas huomionsa minuun.

"Minun partiooni lähtee Tara, Alfa ja Chuma. Viiltokaaoksen johtamaan partioon lähtee Silakkasiipi, Ron ja Luna", ulvaisin. Kissat alkoivat järjestäytyä partioihin.

"Entä me muut?" kuulin Myrkyn naukaisevan.

"Jäätte pitämään huolta pennuista", naukaisin. Viitoin hännälläni pentuja kohti.

"Lähdemme illan hämärtyessä, siihen asti levätkää, syökää ja harjoitelkaa viimeisen kerran ennen koitosta", naukaisin täyteläisesti ja nyökkäsin merkiksi poistua. Loikin alas kiveltä ja palasin takaisin pesääni. Oli vielä yksi asia ennen taistelua. Rapapoltteen hautaaminen. Astuin pesääni ja painoin kuononi vielä viimeisen kerran kumppanini turkkiin.

"Hyvästi Rapapolte, rakastan sinua", naukaisin lempeämmin kuin koskaan. Nostin naaraan ilmaan ja lähdin raahaamaan hänen ruumistaan ulos leiristä.

Pian olin saanut kaivettua suuren kuopan kumppanin ruumille. Kuoppa sijaitsi suuren tammen luona, jossa olimme tunnustaneet rakkautemme. Huokaisin hiljaa. Ladkin naaraan punaruskean ruumiin kuoppaan ja huomasin kyyneleen valuvan poskelleni.

"Olen varma, että rapaamme vielä", hymyilin. Katkoin tassuni vierestä keltaisia kukkia ja asetin ne naaraan ruumiin päälle.

"Olet kaunein kissa jonka olen nähnyt", naukaisin ja aloin kauhomaan hiekkaa kumppanini päälle. Ilta alkoi hämärtää, pian pitäisi lähteä taisteluun. Laskin viekä yhden kukkasen naaraan haudan päälle ja lähdin kipittämään leiriin.

Astuin leirin sisäänkäynnistä sisälle ja näin kissat jotka odottivat valmiina.

"Nyt lähdetään kostamaan Piikin kuolema!" ulvaisin ja lähdimme juoksemaan kohti taistelu tannerta Viiltokaaoksen partion rinnalla.

//Joku taistelupartiosta?

Piikki 7.4.2017

Katsoin kiveä hetken, kunnes vedin syvään henkeä ja loikkasin. Sain tukevat otteet ensimmäisestä ja toisesta kielekkeestä, joka valoi minuun rohkeutta. Ponnistin takajaloillani niin kovaa, kuin pystyin. Sain hieman haparoivan otteen kahdesta seuraavasta kielekkeestä. *Enää muutama!* ajattelin voiton riemuisena. Ponnistin suureen loikkaan, seuraavalle kielekkeelle. Loikkasin ylöspäin, mutta loikka jäi aika matalaksi. Sain juuri ja juuri kiinni seuraavasta kielekkeestä, joka oli viimeinen kieleke. Sen jälkeen kapusin täristen ylös Veren luokse. Silmäni kimalsivat voiton riemuisesti ja päässäni kaikui: *minä onnistuin! Min tein sen!* olin iloinen. Katsahdin opettajaani Vereen silmät tuikkien. Kolli nyökkäsi minulle ja tuumasi:

"Ja nyt sinne metsälle." Nyökkäsin ja kysyin opettajaltani katsellessani kiveltä maisemia:

"Minne päin menemme?"

//Veri?

Veri 7.4.2017

Mennään tuonne päin osoitin hännälöäni tiheää metsää. Naaras nyökkäsi ja lähdimme laskeutumaan alas kiveltä varovasti liukuen. Kun pääsimme maan tasalle pinkaisimme juoksuun. Juoksimme kohti erästä tammea josta sai hyvin riistaa. Tein ääki pysähdyksen kuten Piikkikin teki.

"Mene sinä tuolle puolelle ja minä menen tuolle puolelle saalistamaan", naukaisin ja lähdin kohti puoltani. Haistoin lämpimän tuoksun. Se oli linnun tuoksu. Pian näin pienen variksen poikasen. Lähdin vaanimaan sitä varovasti ja pian loikkasin se kimppuun ja rusensin sen niskat yhdellä puraisulla. Hautasin linnun jotta voisin hakea sen myöhemmin. Lähdin jäljittämään toista tuoksua. Pian eteeni avautui maalinnun pesä, jossa oli vasta kuoriutuneita poikasia. *Emoa ei ole lähettyvillä!* Kipitin linnun poikasten luo ja nappasin ne yksi kerrallaan hampaiaisiini. Nyt palaisin Piikin luokse.

Olimme hetki sitten palanneet leiriin ja nyt istuskelin pesässäni. Nuolin turkkiani puhtaaksi, sillä oksat olivat takertuneet kiinni siihen. Nypin niitä irti turkistani ja kperryin kerälle. Tunsin oloni väsyneeksi ja nukahdin heti.

//Joku?

Icy 7.4.2018

Katsoin valkeaa naarasta anteeksipyytävästi.

"Anteeksi, en saanut vain nukuttua kun mietin että emme voi olla enää kavereita", naukaisin. *Ihan tyhmää kun isä oli määrännyt niin!* Tara nousi istumaan.

"Nyt sinun täytyy mennä oikeasti, en saisi olla lähelläsi", Tara kuiskasi.

"Mutta kun en halua lähteä", vinkaisin kimakasti. Tara huiskautti häntäänsä vaikenemisen merkiksi. Joku oli tulossa.

"Piiloon", Tara kuiskasi. Kipitin suuren Chuman taakse piiloon. Pian isäni asteli pesääni sisään.

"Oletteko nähneet Icyä? Ajattelin, että hän on sinun luonasi, mutta näköjään oletkin totellut käskyäni", Veri hymähti tyytyväisenä ja poistui paikalta. Henkäisin huojentuneena.

"Mene nyt äkkiä ja sano, että olit leikkimässä", Tara naukaisi.

"Mutta kun haluan olla sinun kanssasi!" kiljaisin niin lujaa, että puoli laumaa varmasti heräsi. Pian isäni juoksi pesälle.

"Icy! Mitä sinä täällä teet?" tämä murisi.

"Hän on paras ystäväni ja halusin olla hänen kanssaan!" inahdin. Veri katseli minua tyytymättömänä.

//Tara?

Arrow 10.4.2017

"Emo, missä Flame ja Icy ovat?" Katsoin pesän perällä makaavaa, punaruskeaa naaraskissaa kysyvästi. Vanhemmat sisarukseni olivat lähteneet jonkun aikaa sitten ulos pesästä, eivätkä he olleet vieläkään palanneet takaisin.

"Ulkona. Kuinka niin?" hän naukaisi ja kurotti sitten nuolaisemaan kylkeään.

"No kun he eivät ole palanneet vielä", sanoin huolestuneeseen äänensävyyn.

"Kyllä he palaavat", emoni vakuutti. "Mikset sinäkin menisi ulos leikkimään?"

"Niin...", huokaisin turhautuneena ja laahustin ulos pesästä. Istahdin pesän edustalle ja jäin katselemaan ympärilleni seuran toivossa. Shadow nukkui jossain päin pentutarhaa, joten hänestä ei ainakaan olisi leikkikaveria minulle.

"Huomenta, Arrow", isäni hyväntuulinen tervehdys sai minut pomppaamaan jaloilleni. Loikin isääni vastaan iloisesti virnistäen.

"Hei, isä! Voitko sinä leikkiä minun kanssani hetken?" kysyin tohkeissani.

//Veri?

Veri 10.4.2017

Katsoin nuorta pentuani.

"Jos tahdot", hymyilin. Arrow näytti aivan minulta.

"Leikitäänkö piilosta?" Arrow kiljaisi.

"Selvä, mene sinä piiloon niin minä etsin sinut. Selvä?" naukaisin katsoen Arrowin innokkaisiin silmiin. Arrow nyökkäsi ja lähti taapertamaan piilonsa. Käännyin eri suuntaan jotten näkisi minne tuo nuori naaras katoaisi. Hetken päästä lähdin etsimään pentua. Pystyin haistamaan pennun haju vanan, mutta en viitsinyt heti lähteä sen perässä.

"Missähän se Arrow on?" nau'uin leikkisästi. Näin kuinka Arrow kurkki pienen kiven takaa. Kävelin varovasti tämän taakse ja tämä katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt minua.

"Pöö", naukaisin ja nullaosin naaran pääntä. Tämä keklahti kumoon säikähtyneenä, mutta alkoi pian kehräämään.

//Arrow?

Veri 3.4.2017

Katsoin kumppaniani suu auki. Ilmeeni vaihtui pian iloiseen hymyyn. Nuolaisin naaraan kasvoja.

"Oikeasti?" hymyilin sädehtien. Naaras nyökkäsi.

"En kai minä nyt huijaisi!" naaras virnisti. Tunsin ilon kuplivan sisälläni. En enää tuntenut haavojani, tunsin vain ilon ja onnen.

"Koska ne syntyvät?" hymyilin puolikas häntäni heiluen onnellisesti.

"En minä tiedä", naaras hymähti. Nuolin naaraan kasvoja onnessani. *Mitä minun nyt pitäisi tehdä?* Olisin halunnut hyppiä ja pomppia ympäriinsä kuin jokin pentu! En ollut koskaan ollut näin onnellinen.

"Meidän pentumme", kuiskasin hymyillen kumppanini korvaan.

//Rapa? Sori lyhyt.

Viiltokaaos 4.4.2017

Veri oli käskenyt kaksi alaistaan luokseni varmistamaan, josko tarvisin jotakin. Silakkasiipi istui vierelläni ja katsoi, kun nuolin veren peittämää rintaani.

"Eikö teillä ole parantajaa?" Silakkasiipi kysyi ja käänsi katseensa kahteen naaraaseen, joista toisen nimi oli muistaakseni Luna.

"Parantajaa? En ole kuullutkaan moisesta, joten ei, meillä ei ole parantajaa", tummanharmaa, raidallinen naaraskissa naukui ja virnisti pienesti.

"Eikö ketään, joka osaa parantaa haavat tai tunnistaa yrtit ja sairaudet?" Silakkasiipi kysyi ja kohotti hämmästyneenä kulmiaan. Kaksi naarasta pudistelivat päitään.

"En minä mitään parantajaa tarvitse. Nämä ovat vain pintanaarmuja", murahdin ystävälleni, joka pudisteli päätään.

"Kyljessäsi on iso haava, joka tulehtuessaan voi viedä sinulta pahimmassa tapauksessa henkesi", Silakkasiipi naukaisi ja osoitti hännällään oikeassa kyljessäni olevaa, lähes pystysuoraan kulkevaa haavaa, josta ei enää tullut verta kuten aiemmin.

"Aijaa, oletko sinä sitten parantaja?" murahdin kollille ja katsoin häntä vihreillä silmilläni suoraan hänen omiin silmiinsä. Kolli pudisti päätään.

"Autoin Kirkasmarjaa ja Mäntyvarjoa paljon, joten opin heiltä parantajien taitoja", kolli selitti.

"Ja mitä sitten nälle haavoille tulisi tehdä?" murahdin kollikissalle, joka arvioi ilmeisesti haavojeni vakavuutta. Kollin katse osui kasvoihini tulleisiin haavoihin, jotka olivat vasemman silmäni päällä. Olin saanut silmäni auki, mutta näkö siinä oli hieman sumeahko.

"Hämähäkinseitti voisi auttaa verenvuodon tyrehdyttämiseen. Kirkasmarjan mukaan kehäkukka auttaa myös siihen, se auttaa myös tulehduksiin tai voi ehkäistä tulehduksen, en muista", Silakkasiipi naukui. Pyöräytin silmiäni.

"On siinäkin parantajan taidot hallitseva kissa", sihahdin. Silakkasiipi ei huomioinut naukaisuani vaan käänsi katseensa kahteen naaraskissaan.

"Minä lähden etsimään metsästä yrttejä. Jos tahdotte olla avuksi, yrittäkää pitää Viiltokaaos mahdollisimman paikoillaan", ystäväni naukui.

"En minä ole pentu, joten en tarvitse holhoojaa, ei sillä, että minulla olisi sellainen pentunakaan ollut", murahdin Silakkasiivelle, joka vilkaisi minua hymyillen ja jatkoi matkaansa pois kiviseltä aukiolta.

"Voitte mennä, en minä apuanne tarvitse", murahdin kahdelle naaraskissalle, jotka kohauttivat lapojaan ja lähtivät kulkemaan poispäin luotani. Jäin odottelemaan Silakkasiiven paluuta.

Kun ystäväni palasi takaisin, hän toi mukanaan hämähäkinseittiä ja keltaisen kukan, joka ilmeisesti oli kehäkukka.

"Anna minun auttaa sinua", kolli naukui ja laski yrtit maahan.

"Ihan miten vain", murahdin ja käänsin Silakkasiivelle kylkeni, jotta hän saattoi hoitaa siinä olevaa haavaa. Harmaa kissa pureskeli kukan tahnaksi ja levitti tahnaa haavalleni. Se kirveli hieman, mutta kestin sen kuin todellinen soturi. Sitten kolli asetteli tahnan päälle hämähäkinseittiä. Kolli teki saman myös muutamalle muulle haavalle ja puhdisti vasemmän silmäni päällä olevat haavat. Sitten hän asetteli silmäni päälle hämähäkinseittiä.

"Saat nyt vähän aikaa elää yksisilmäisenä. Älä valita minulle, jos haavat tulehtuvat, koska minä en ole parantaja. Silloin meidän olisi parasta jättää tämä paikka ja palata Jokiklaniin", Silakkasiipi naukui. Yrittikö hän todella saada minua noin palaamaan klaaniin? Virnistin kollille.

"Minä ehkä jopa alan viihtymään täällä. Viihtyisin paremmin, jos olisit antanut minun taistella taisteluni loppuun Veren kanssa. Olisin voinut voittaa hänet ja saada kaikki tämän porukan kissat puolelleni", nau'uin.

"Unohditko jo, mitä tulimme etsimään tänne? Emme tulleet etsimään sinulle alaisia vaan vanhempiasi", Silakkasiipi kivahti.

"Kai minä saan pitää hauskaa. En voi etsiä vanhempiani ainakaan pariin päivään, sillä ei, en ajatellut opetella elämään yksisilmäisenä. Kunhan haavani eivät enää vuoda, otan kaikki nämä yrtit pois itsestäni. Ne löyhkäävät kamalalle", murahdin ja lähdin kulkemaan kohti Verta, joka ei ollut paikannut haavojaan. Kolli oli kuitenkin saanut verenvuodon tyrehtymään ja nuollut turkkiaan puhtaaksi jonkun verran. Kun musta kolli käänsi katseensa minuun, nostin leukani ylös.

"Kyllä minä olisin sinut voittanut", vakuutin kollille.

//Veri?cx

AIKAHYPPY

Veri 6.4.2017

Pari päivää sitten kumppanini oli ilmoittanut minulle odottavansa pentuja. Punaruskea naaras istui vierelläni ja turkkimme hipoivat toisiaan. Tunsin lämpimien väreiden kulkevan selkäpiissäni.

"Hakisinko syötävää?" naukaisin katsoen Rapapoltteen silmiin. Huomasin jotain hänen silmissään, kärsimystä. Oliko hänellä kipuja?

"Onko jokin hätä?" naukaisin huolissani. Naaras pudisti päätänsä voipuneesti. *Ehkä hänellä on vain nälkä* Juoksin matalalle riistakasalle. Kasassa makasi vain kolme elotonta ruumista. Orava, ja kaksi varpusta. Nostin varpuset hampaisiini ja palasin takaisin kumppanini luokse. Tipautin ruskean linnun tämän eteen ja asetuin tämän viereen syömään. Rapapolte närppi lintua. Katselin häntä huolissani. Pian Rapapolte ähkäisi. Loikkasin ilmaan säikähtyneenä ja astelin Rapapoltteen vierelle.

"Mikä sinulla on?" naukaisin melkein kyyneleet silmissäni.

"Ne tulevat", punaruskea naaras voihkaisi huulta purren.

"Kenet minä haen? Mitä minä nyt teen?" naukaisin hädissäni.

"Kaikki hyvin, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olen poikinut!" naaras murahti kivuissaan.

"Paitsi, että voisit hakea kepin ja märkää sammalta", naaras kuiskasi. Nyökkäsin kiiruhtaen kohti lähintä lätäkköä. *Nyt on kiire!* Noukin pienen sammalen palan maasta ja kastoin sen veteen. *Ja sitten vielä se keppi!* Porhalsin ulos leiristä ja etsin katseellani keppiä. *Mistä minä saan keåin? Täällä on vain risuja* Pian katseeni kiinnittyi puusta melkein irronneeseen paksuun oksaan. Juoksin se luo ja nyppäsin se rivakasti irti. Kannoin kepin ja sammalen kohti leiriä. Juoksin sisäänkäynnistä sisään ja näin hellyyttävän näyn. Kumppanini vierellä makasi neljä suloista pentua.

"Onko se jo ohi?" henkäisin tipauttaessani sammalen ja kepin Rapapoltteen eteen. Naaras nyökkäsi ylpeänä.

"Tuo punaruskea ja tummanharmaa ovat kolleja ja pikimusta ja likaisen valkoinen ovat naaraita", Rapapolte hymähti.

"Tuo punaruskea kolli on aivan näköisesi", hymyilin. Kumppanin nyökkäsi.

"Ja tuo musta naaras sinun näköisesi", Rapapolte kehräsi.

"Mietitäänkö heille nimet?" kysyin kumppaniltani iloiten.

Naaras nyökkäsi. Katselin pentuja.

"Miten olisi Shadow tuolle vankkarakenteiselle harmaalle ja Flame tuolle sinun näköisellesi. Kun olin pentu, vanhempani kertoivat sen nimisistä kissoista tarinoita. Ne kissat olivat voimakkaita ja rohkeita ja uskon heistäkin tulevan", hymyilin.

"Käy se ", Rapapolte virnisti lempeästi. Katselimme yhdessä muita pentuja ja mieleeni juolahti vanhojen lapsuuden ystävieni nimiä.

"Olisiko tuo musta Arrow ja valkea Icy? Sen nimisiä olivat vanhat ystäväni", hymyilin muistellessani vanhoja ystäviäni.

"Käy tosi hyvin", punaruskea naaras naurahti. Nuolaisin kumppanini päälakea ja asetuin makaamaan tämän viereen.

"Ne ovat todella kauniita", kehräsin.

//Rapa? Pennut?

Icy 6.4.2017

Kierähdin hieman. Olin juuri herännyt syvästä unestani, joka ei ollut ollut yhtään näin pimeää. Tumma pimeys hämmästytti minua, mutta työnsin pimeyden pois mielestäni ja lähdin ryömimään kauemmas lämpimästä möykystä. Nukkuminen ja syöminen olivat antaneet minulle aivan uutta virtaa ja tunsin voivani vaeltaa mihin vain, tai no mihin vain täällä pimeydessä pystyi menemään. Ryömin ja ryömin yhä vain kauemmas. En pystynyt aistimaan etäisyyttä näistä epämääräisistä möykyistä, mutta tiesin niiden olevan jo kaukana. Erotin hiljaista juttelua ympäriltäni. Pian törmäsin johonkin. Sähähdin hieman säikähdyksissäni ja yritin työntyä eteenpäin, mutta satunnainen möykky oli vain edessäni.

"Mene pois edestä!" inahdin hiljaa. Möykky ei haissut yhtään tutulta vaan hieman erilaiselta.

"Mitä tuollainen pieni pentu täällä leirissä tekee? Voi, mutta ovatko Rapapoltteen pennut jo syntyneet?" kuulin hilpeän naukaisun. Iskin pienet hampaani edessäni olevaan möykkyyn. Möykky kavahti taaksepäin.

"Olet näköjään perinyt isäsi luonteen", möykky naukaisi nostaen minut ilmaan. Nau'uin tyytymättömästi. Seikkailuni oli päättynyt lyhyeen. Haistoin jo tutun lämpimän möykyn kuka oli ilmeisesti emoni.

"Hei Rapapolte! Onko pentusi jo syntyneet? Tälläinen tuli tuonne pesän edustalle puremaan minua tassuun", kuulin hilpeän kehräyksen.

"Icy! Kyllä hän on minun. Hän taitaa olla pieni seikkailija. Kiitos Piikki että toit hänet takaisin", emoni kehräsi.

"Hän on samanlainen kuin minä pienenä", kuulin astetta möreämmän äänen maukuvan. Möykky laski minut alas ja ryömin emoni vatsan viereen ja aloin imemään lämmintä nestettä, jonka nimeä en tiennyt. Olin niin onnellinen, käperryin kerälle ja annoin unen tulla.

//Perhe? Piikki?

Veri 7.4.2017

Katselin kuinka pieni likaisen valkoinen pentu ryömi takaisin emonsa Rapapoltteen viereen. Icy käpertyi pienelle kerälle ja tuhahti kerran.

"Kiitos tpdella kun toit hänet", hymähdin onnellisena. Piinni nyökkäsi ja oli kääntymässä pois päin.

"Odota! Mitä jos mentäisiin harjoittelemaan kivelle kiipeämistä?" naukaisin oppilaalleni. Tämä värähti hieman, mutta nyökkäsi lopulta. Tämä lähti tassuttamaan kohti ulos käyntiä. Emme olleet vielä muuranneet reikää muutissa, mutta tekisimme sen pian. Astelimme ulos yhdessä ja Piikki lähti vaistomaisesti kulkemaan kohti kiveä. Saavuimme kivelle. Ponkaisin kiveä päin ja lähdin ponnimaan vauhtia ylös päin. Kuljin matkan ylös leikiten. Pian ponnahdin viimeiselle kielekkeelle ja näin maailman alhaalla.

"Sinun vuorosi", naukaisin ja huomasin kuinka hän jännitti kiipeäminen.

"Mennään vaikka tämän jälkeen metsälle", hymähdin.

//Piikki?

Icy 7.4.2017

Katsoin valkeaa naarasta anteeksipyytävästi. "Anteeksi, en saanut vain nukuttua kun mietin että emme voi olla enää kavereita", naukaisin. *Ihan tyhmää kun isä oli määrännyt niin!* Tara nousi istumaan. "Nyt sinun täytyy mennä oikeasti, en saisi olla lähelläsi", Tara kuiskasi. "Mutta kun en halua lähteä", vinkaisin kimakasti. Tara huiskautti häntäänsä vaikenemisen merkiksi. Joku oli tulossa. "Piiloon", Tara kuiskasi. Kipitin suuren Chuman taakse piiloon. Pian isäni asteli pesääni sisään. "Oletteko nähneet Icyä? Ajattelin, että hän on sinun luonasi, mutta näköjään oletkin totellut käskyäni", Veri hymähti tyytyväisenä ja poistui paikalta. Henkäisin huojentuneena. "Mene nyt äkkiä ja sano, että olit leikkimässä", Tara naukaisi. "Mutta kun haluan olla sinun kanssasi!" kiljaisin niin lujaa, että puoli laumaa varmasti heräsi. Pian isäni juoksi pesälle. "Icy! Mitä sinä täällä teet?" tämä murisi. "Hän on paras ystäväni ja halusin olla hänen kanssaan!" inahdin. Veri katseli minua tyytymättömänä. //Tara?

Tara 7.4.2017

Veri katsoi minuun kylmästi. En keksinyt mitään selitystä puolustuksekseni, joten olin vain hiljaa. Ei kai se nyt minun vikani muutenkaan ollut, että Icy oli vain tullut luokseni? "Lähde metsästämään, ota vaikka Piikki ja Ron mukaasi", Veri maukui. Nyökkäsin, ja kosketin vielä hätäisesti Icyn päälakea, se saattoi olla virhe. Juoksin kuitenkin ulos pesästä ja etsin Piikin ja Ronin käpäliini. Juoksimme leiristä uloskäynnin läpi metsään. Kuljimme kaksijalkojen ukkospolun reunaa. Täällä oli paljon outoja hajuja, joita en tunnistanut. Haistoin tietysti ukkospolun karmean katkun, mutta kauemapan erottui haju, joka oli minulle tuntematon. Kuljimme vaitonaisina ja varuillamme hirviöiden varalta, olimme melkeinpä vaarallisen lähellä mustaa polkua. Hirviö suhahti ohitsemme, ja Ron oli jäädä sen alle. "Liikytaan kauempana siitä!" sähähdin ärtyneenä ja jatkoin matkaa. Pian eteemme tuli ukkospolku. Sen toisella puolella näin korkeita, kummallisia kiviä. *Tuolla voisi olla riistaa.* Jäin odottamaan polun reunalle, Piikki ja Ron tekivät niin perässäni. Kun yksi hirviö suhahti ohi, juoksimme nopeasti toiselle puolelle. Nyt sieraimiini tulvahti taas samanlainen, outo ja voimakas tuoksu. Silmäni laajenivat, kun muistin tuon hajun. Rapapolte oli tuoksunut tältä tullessaan metsään, jossa asuimme. Oliko hän täältä kotoisin? Jos tämä oli sellaisen klaanin reviiriä, emme ehkä saisi metsästää täällä. Hymyilin halveksuen, mitö väliä sillä oli? Kuljimme kauemmas ukkospolusta. Haistelimme kaikki ilmaa riistan varalta. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahti samanlainen tuoksu kuin äskeinen, mutta vain voimakkaampana. Katsoin ympärilleni ja niskakarvani nousivat pystyyn, kun huomasin vähän matkan päässä edessäni suuren, harmaan kollin sekä pienemmän punarusjean naaraan. Pian kuitenkin rentouduin ja sallin karvojeni laskeutua. Virnistin ilkeästi lähestyessäni kaksikkoa. //Pisara?

Icy 8.4.2017

Katselin kuinka Tara otti Piikin ja Ronin mukaansa ja poistui leiristä. Tunsin oloni yksinäiseksi. Isäni nosti minut ilmaan ja lähti kiikuttamaan minua takaisin pentutarhalle. "Hmh", päästin murjottavan tuhahduksen. Isäni ei välittänyt siitä vaan kuljetti minut emoni viereen, joka nukkui vieläkin sikeästi. "Sinä et voi estää minua tapaamasta Taraa! Luulin, että olit kiva, mutta olitkin ihan tyhmä!" kiljaisin isälleni. Isäni tönäisi minut kumoon suurella käpälällään. "Vaikka oletkin pentuni, sinä et puhu minulle noin!" isäni murisi uhkaavasti. Käänsin korvat luimuun ja nyökkäsin peloissani. Tunsin ruumiini tärisevän. Käpälieni vierestä kipitti pieni muurahainen. "Hei, seurasitko minua tänne?" kuiskasin muurahaiselle. Pieni ötökkä lähti kulkemaan isääni kohti. Ja kolli astui sen päälle. "Sinä tapoit sen!" nyyhkytin. "Se oli ystäväni", kyyneleet valuivat poskilleni. //Joku?

Arrow 10.4.2017

"Emo, missä Flame ja Icy ovat?" Katsoin pesän perällä makaavaa, punaruskeaa naaraskissaa kysyvästi. Vanhemmat sisarukseni olivat lähteneet jonkun aikaa sitten ulos pesästä, eivätkä he olleet vieläkään palanneet takaisin. "Ulkona. Kuinka niin?" hän naukaisi ja kurotti sitten nuolaisemaan kylkeään. "No kun he eivät ole palanneet vielä", sanoin huolestuneeseen äänensävyyn. "Kyllä he palaavat", emoni vakuutti. "Mikset sinäkin menisi ulos leikkimään?" "Niin...", huokaisin turhautuneena ja laahustin ulos pesästä. Istahdin pesän edustalle ja jäin katselemaan ympärilleni seuran toivossa. Shadow nukkui jossain päin pentutarhaa, joten hänestä ei ainakaan olisi leikkikaveria minulle. "Huomenta, Arrow", isäni hyväntuulinen tervehdys sai minut pomppaamaan jaloilleni. Loikin isääni vastaan iloisesti virnistäen. "Hei, isä! Voitko sinä leikkiä minun kanssani hetken?" kysyin tohkeissani. //Veri?

Veri 10.4.2017

Katsoin nuorta pentuani. "Jos tahdot", hymyilin. Arrow näytti aivan minulta. "Leikitäänkö piilosta?" Arrow kiljaisi. "Selvä, mene sinä piiloon niin minä etsin sinut. Selvä?" naukaisin katsoen Arrowin innokkaisiin silmiin. Arrow nyökkäsi ja lähti taapertamaan piilonsa. Käännyin eri suuntaan jotten näkisi minne tuo nuori naaras katoaisi. Hetken päästä lähdin etsimään pentua. Pystyin haistamaan pennun haju vanan, mutta en viitsinyt heti lähteä sen perässä. "Missähän se Arrow on?" nau'uin leikkisästi. Näin kuinka Arrow kurkki pienen kiven takaa. Kävelin varovasti tämän taakse ja tämä katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt minua. "Pöö", naukaisin ja nuolaisin naaran päätä. Tämä kellahti kumoon säikähtyneenä, mutta alkoi pian kehräämään. //Arrow?

Piikki 7. 4.2017

Katsoin kiveä hetken, kunnes vedin syvään henkeä ja loikkasin. Sain tukevat otteet ensimmäisestä ja toisesta kielekkeestä, joka valoi minuun rohkeutta. Ponnistin takajaloillani niin kovaa, kuin pystyin. Sain hieman haparoivan otteen kahdesta seuraavasta kielekkeestä. *Enää muutama!* ajattelin voiton riemuisena. Ponnistin suureen loikkaan, seuraavalle kielekkeelle. Loikkasin ylöspäin, mutta loikka jäi aika matalaksi. Sain juuri ja juuri kiinni seuraavasta kielekkeestä, joka oli viimeinen kieleke. Sen jälkeen kapusin täristen ylös Veren luokse. Silmäni kimalsivat voiton riemuisesti ja päässäni kaikui: *minä onnistuin! Min tein sen!* olin iloinen. Katsahdin opettajaani Vereen silmät tuikkien. Kolli nyökkäsi minulle ja tuumasi: "Ja nyt sinne metsälle." Nyökkäsin ja kysyin opettajaltani katsellessani kiveltä maisemia: "Minne päin menemme?" //Veri?

Veri 7.4.2017

Mennään tuonne päin osoitin hännälöäni tiheää metsää. Naaras nyökkäsi ja lähdimme laskeutumaan alas kiveltä varovasti liukuen. Kun pääsimme maan tasalle pinkaisimme juoksuun. Juoksimme kohti erästä tammea josta sai hyvin riistaa. Tein ääki pysähdyksen kuten Piikkikin teki. "Mene sinä tuolle puolelle ja minä menen tuolle puolelle saalistamaan", naukaisin ja lähdin kohti puoltani.

Icy 7.4.2017

Kierin tylsistyneenä. Ei ollut mitään tekemistä. Raotin hiyaasti silmiäni ja kirkas valo sokaisi minut. Suljin silmäni, mutta avasin ne pian uudestaan. Maailma oli täynnä värejä ja tuoksuja. Nousin hitaasti tassuille i ja huomasin seosovani. "Emo! Katso minä seison!" kiljaisin innoissani. Emoni katsoi minua lämpimästi ja kehräys kantautui tämän kurkusta. Astuin ensimmäisen hitaan askeleen ja kaaduin kumoon. Emoni nosti minut takaisin seisomaan ja yritin astua uudestaan. Tällä kertaa pysyin vaivoin pystyssä ja astuin uudenkin askeleen. "Minä kävelen!" kiljaisin. Emoni nuolaisi poskeani. "Siltä näyttää", punaruskea naaras hymyili. Lähdin hoipertelemaan ulos. Näin suuria kiviä ja yhden päällä makasi kookas musta kolli. *Vau!* Hoipertelin kohti kiven juurta. Suuri harmaa kivi nousi korkealle ylös. Huomasin pienen kielekkeen, jolle juuri ja juuri yletin. Kiskoin pienen ruumiini ylös ja juomasin olevani korkeammalla kuin kävelessäni. Tunnustelin kiven sileää pintaa tassuillani ja huomasin pienen soiron johon juuri ja juuri mahtuisin. Kurotin siihen ja raahasin itseni ylös. Huomasin olevani jo hiukan korkeammalla kuin täysikasvuinen kissa. *Minusta kasvaa ainakin noin iso kuin tuo kissa tuolla* Mietin katsoessani mustaa kissaa kiven huipulla. Nousin vähän ylemmäs ja melkein otteeni irtosi ja luiskahdin alaspäin, mutta sain tylpät kynteni juuri ja juuri kiinni kiven pintaan. Tunsin tasapainoni horjuvan puun lailla, mutta sain pidettyä kiinni. Pian musta kissa loikki minua vastaan. "Ajattelitko kiivetä tänne?" kolli hymähti ja nosti minut ilmaan ja loikki ylös kivelle. Kolli laski minut maahan. Tapitin silmät suurina mustaa kollia. "Kuka olet?" naukaisin katsoen kollia ihailevasti. "Olen isäsi kulta pieni", tämä hymyili. "Tämä kaikki saattaa joskus olla sinun", kolli naukaisi osoittaen leiriämme hännällään. "Jonkun teistä neljästä", tämä hymyili istuessaan. *Minun!* Katseeni kiinnittyi kollin tynkään häntään. "Mitä hännällesi on tapahtunut?" nau'uin hämmentyneenä. "Se on opetus jonka kerron sinulle joskus", tämä naukaisi täyteläisesti. Huomasin kollin terävät hampaat. *Minäkin haluan tuollaiset!* //Joku?

Myrkky 7.4.2017

Hampaani iskeytyivät jänikseen ja päästin lyhyen kehräyksen. En ollut kovin hyvä metsästämään, joten olin syystäkin tyytyväinen. Tassutin leiriin ja tipautin jäniksen sinne, missä muukin ruoka oli. Laumaan oli kertynyt monia kissoja sen jälkeen, kun olin itse siihen liittynyt. 'Olin kolmas jäsen', mietin. Alfa oli liittynyt laumaan oikeastaan heti, kun olin liittynyt siihen. Sitten oli tullut Tara ja Luna, sekä myöhemmin Piikki ja Tiuku, myös Ron oli tullut, sekä Chuma. 'Miksiköhän se yksi kotikisu, Raitako se nyt oli, ei ole vielä liittynyt laumaan? Eikö se ymmärrä, että luonnossa on paljon mukavampaa kuin kaksijalkojen luona', tuumin väliin ja päätin käydä myöhemmin kysymässä asiasta siltä kotikisulta. Viiltokaaos ja Silakkasiipi olivat tulleet myös, mutta he eivät välttämättä jäisi. Heidän nimensä olivat yhtä outoja kuin Rapapoltteen, mutta olivathan ne myös omalla tavallaan kiehtovan hienoja. Veri ja Rapapolte olivat saaneet pentuja joiden nimet olivat Flame, Arrow, Shadow ja Icy. Huomasin Icyn keskustelemassa isänsä Veren kanssa ja tassutin lähemmäs. //Veri? Icy? Joku?

Icy 7.4.2017

Istuin isäni vieressä suurella kivellä. Näin kuinka toinen tumma kolli loikki kiveä pitkin ylös. "Kuka tuo on?" kysyin kimakalla äänelläni. "Hän on Myrkky", isäni naukaisi kylmällä äänellä. Kylmän äänensä ansiosta hän kuulosti itsevarmalle, mikä oli varmasti hyvä asia laumallemme. Kipitin tummaa kollia vastaan ja odotin kunnes tämä loikkasi tasanteelle. Haistoin tämän turkkia hieman. Hän haisi samalle kuin muutkin jäsenet. Niiskautin nenääni ja tassutin katsomaan alas reunalta. "Tahdotko alas?" isäni murahti hyvän tuulisesti. Nyökkäsin. Isäni nosti minut ilmaan ja kiikutti minut alas kiveltä. Hän palasi äsken saapuneen kissan luo. Tutkin aukiota uteliaasti ja lähdin hoipertelemaan eteenpäin. Päästin pienen haukotuksen. Olin ollut jo kauan seikkailullani. Pian näin valkean naaraan ja harmaan kollin istumassa vierekkäin. Kipitin heidän luokseen. He olivat hurjan näköisiä. "Hei!" kiljaisin innoissani. Kissat vilkaisivat toisiaan ja kääntyivät takaisin minun suuntaani. "Veikö hiiri kielenne?" inisin samalla kun tapitin valkeaa naarasta silmät suurena. *Näytinkö minäkin tuolta?* //Tara?

Veri 3.4.2017

Katsoin kumppaniani suu auki. Ilmeeni vaihtui pian iloiseen hymyyn. Nuolaisin naaraan kasvoja. "Oikeasti?" hymyilin sädehtien. Naaras nyökkäsi. "En kai minä nyt huijaisi!" naaras virnisti. Tunsin ilon kuplivan sisälläni. En enää tuntenut haavojani, tunsin vain ilon ja onnen. "Koska ne syntyvät?" hymyilin puolikas häntäni heiluen onnellisesti. "En minä tiedä", naaras hymähti. Nuolin naaraan kasvoja onnessani. *Mitä minun nyt pitäisi tehdä?* Olisin halunnut hyppiä ja pomppia ympäriinsä kuin jokin pentu! En ollut koskaan ollut näin onnellinen. "Meidän pentumme", kuiskasin hymyillen kumppanini korvaan. //Rapa? Sori lyhyt...

Viiltokaaos 4.4.2017

Veri oli käskenyt kaksi alaistaan luokseni varmistamaan, josko tarvisin jotakin. Silakkasiipi istui vierelläni ja katsoi, kun nuolin veren peittämää rintaani. "Eikö teillä ole parantajaa?" Silakkasiipi kysyi ja käänsi katseensa kahteen naaraaseen, joista toisen nimi oli muistaakseni Luna. "Parantajaa? En ole kuullutkaan moisesta, joten ei, meillä ei ole parantajaa", tummanharmaa, raidallinen naaraskissa naukui ja virnisti pienesti. "Eikö ketään, joka osaa parantaa haavat tai tunnistaa yrtit ja sairaudet?" Silakkasiipi kysyi ja kohotti hämmästyneenä kulmiaan. Kaksi naarasta pudistelivat päitään. "En minä mitään parantajaa tarvitse. Nämä ovat vain pintanaarmuja", murahdin ystävälleni, joka pudisteli päätään. "Kyljessäsi on iso haava, joka tulehtuessaan voi viedä sinulta pahimmassa tapauksessa henkesi", Silakkasiipi naukaisi ja osoitti hännällään oikeassa kyljessäni olevaa, lähes pystysuoraan kulkevaa haavaa, josta ei enää tullut verta kuten aiemmin. "Aijaa, oletko sinä sitten parantaja?" murahdin kollille ja katsoin häntä vihreillä silmilläni suoraan hänen omiin silmiinsä. Kolli pudisti päätään. "Autoin Kirkasmarjaa ja Mäntyvarjoa paljon, joten opin heiltä parantajien taitoja", kolli selitti. "Ja mitä sitten nälle haavoille tulisi tehdä?" murahdin kollikissalle, joka arvioi ilmeisesti haavojeni vakavuutta. Kollin katse osui kasvoihini tulleisiin haavoihin, jotka olivat vasemman silmäni päällä. Olin saanut silmäni auki, mutta näkö siinä oli hieman sumeahko. "Hämähäkinseitti voisi auttaa verenvuodon tyrehdyttämiseen. Kirkasmarjan mukaan kehäkukka auttaa myös siihen, se auttaa myös tulehduksiin tai voi ehkäistä tulehduksen, en muista", Silakkasiipi naukui. Pyöräytin silmiäni. "On siinäkin parantajan taidot hallitseva kissa", sihahdin. Silakkasiipi ei huomioinut naukaisuani vaan käänsi katseensa kahteen naaraskissaan. "Minä lähden etsimään metsästä yrttejä. Jos tahdotte olla avuksi, yrittäkää pitää Viiltokaaos mahdollisimman paikoillaan", ystäväni naukui. "En minä ole pentu, joten en tarvitse holhoojaa, ei sillä, että minulla olisi sellainen pentunakaan ollut", murahdin Silakkasiivelle, joka vilkaisi minua hymyillen ja jatkoi matkaansa pois kiviseltä aukiolta. "Voitte mennä, en minä apuanne tarvitse", murahdin kahdelle naaraskissalle, jotka kohauttivat lapojaan ja lähtivät kulkemaan poispäin luotani. Jäin odottelemaan Silakkasiiven paluuta. Kun ystäväni palasi takaisin, hän toi mukanaan hämähäkinseittiä ja keltaisen kukan, joka ilmeisesti oli kehäkukka. "Anna minun auttaa sinua", kolli naukui ja laski yrtit maahan. "Ihan miten vain", murahdin ja käänsin Silakkasiivelle kylkeni, jotta hän saattoi hoitaa siinä olevaa haavaa. Harmaa kissa pureskeli kukan tahnaksi ja levitti tahnaa haavalleni. Se kirveli hieman, mutta kestin sen kuin todellinen soturi. Sitten kolli asetteli tahnan päälle hämähäkinseittiä. Kolli teki saman myös muutamalle muulle haavalle ja puhdisti vasemmän silmäni päällä olevat haavat. Sitten hän asetteli silmäni päälle hämähäkinseittiä. "Saat nyt vähän aikaa elää yksisilmäisenä. Älä valita minulle, jos haavat tulehtuvat, koska minä en ole parantaja. Silloin meidän olisi parasta jättää tämä paikka ja palata Jokiklaniin", Silakkasiipi naukui. Yrittikö hän todella saada minua noin palaamaan klaaniin? Virnistin kollille. "Minä ehkä jopa alan viihtymään täällä. Viihtyisin paremmin, jos olisit antanut minun taistella taisteluni loppuun Veren kanssa. Olisin voinut voittaa hänet ja saada kaikki tämän porukan kissat puolelleni", nau'uin. "Unohditko jo, mitä tulimme etsimään tänne? Emme tulleet etsimään sinulle alaisia vaan vanhempiasi", Silakkasiipi kivahti. "Kai minä saan pitää hauskaa. En voi etsiä vanhempiani ainakaan pariin päivään, sillä ei, en ajatellut opetella elämään yksisilmäisenä. Kunhan haavani eivät enää vuoda, otan kaikki nämä yrtit pois itsestäni. Ne löyhkäävät kamalalle", murahdin ja lähdin kulkemaan kohti Verta, joka ei ollut paikannut haavojaan. Kolli oli kuitenkin saanut verenvuodon tyrehtymään ja nuollut turkkiaan puhtaaksi jonkun verran. Kun musta kolli käänsi katseensa minuun, nostin leukani ylös. "Kyllä minä olisin sinut voittanut", vakuutin kollille. //Veri?cx

Veri 6.4.2017

Pari päivää sitten kumppanini oli ilmoittanut minulle odottavansa pentuja. Punaruskea naaras istui vierelläni ja turkkimme hipoivat toisiaan. Tunsin lämpimien väreiden kulkevan selkäpiissäni. "Hakisinko syötävää?" naukaisin katsoen Rapapoltteen silmiin. Huomasin jotain hänen silmissään, kärsimystä. Oliko hänellä kipuja? "Onko jokin hätä?" naukaisin huolissani. Naaras pudisti päätänsä voipuneesti. *Ehkä hänellä on vain nälkä* Juoksin matalalle riistakasalle. Kasassa makasi vain kolme elotonta ruumista. Orava, ja kaksi varpusta. Nostin varpuset hampaisiini ja palasin takaisin kumppanini luokse. Tipautin ruskean linnun tämän eteen ja asetuin tämän viereen syömään. Rapapolte närppi lintua. Katselin häntä huolissani. Pian Rapapolte ähkäisi. Loikkasin ilmaan säikähtyneenä ja astelin Rapapoltteen vierelle. "Mikä sinulla on?" naukaisin melkein kyyneleet silmissäni. "Ne tulevat", punaruskea naaras voihkaisi huulta purren. "Kenet minä haen? Mitä minä nyt teen?" naukaisin hädissäni. "Kaikki hyvin, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olen poikinut!" naaras murahti kivuissaan. "Paitsi, että voisit hakea kepin ja märkää sammalta", naaras kuiskasi. Nyökkäsin kiiruhtaen kohti lähintä lätäkköä. *Nyt on kiire!* Noukin pienen sammalen palan maasta ja kastoin sen veteen. *Ja sitten vielä se keppi!* Porhalsin ulos leiristä ja etsin katseellani keppiä. *Mistä minä saan keåin? Täällä on vain risuja* Pian katseeni kiinnittyi puusta melkein irronneeseen paksuun oksaan. Juoksin se luo ja nyppäsin se rivakasti irti. Kannoin kepin ja sammalen kohti leiriä. Juoksin sisäänkäynnistä sisään ja näin hellyyttävän näyn. Kumppanini vierellä makasi neljä suloista pentua. "Onko se jo ohi?" henkäisin tipauttaessani sammalen ja kepin Rapapoltteen eteen. Naaras nyökkäsi ylpeänä. "Tuo punaruskea ja tummanharmaa ovat kolleja ja pikimusta ja likaisen valkoinen ovat naaraita", Rapapolte hymähti. "Tuo punaruskea kolli on aivan näköisesi", hymyilin. Kumppanin nyökkäsi. "Ja tuo musta naaras sinun näköisesi", Rapapolte kehräsi. "Mietitäänkö heille nimet?" kysyin kumppaniltani iloiten. Naaras nyökkäsi. Katselin pentuja. "Miten olisi Shadow tuolle vankkarakenteiselle harmaalle ja Flame tuolle sinun näköisellesi. Kun olin pentu, vanhempani kertoivat sen nimisistä kissoista tarinoita. Ne kissat olivat voimakkaita ja rohkeita ja uskon heistäkin tulevan", hymyilin. "Käy se ", Rapapolte virnisti lempeästi. Katselimme yhdessä muita pentuja ja mieleeni juolahti vanhojen lapsuuden ystävieni nimiä. "Olisiko tuo musta Arrow ja valkea Icy? Sen nimisiä olivat vanhat ystäväni", hymyilin muistellessani vanhoja ystäviäni. "Käy tosi hyvin", punaruskea naaras naurahti. Nuolaisin kumppanini päälakea ja asetuin makaamaan tämän viereen. "Ne ovat todella kauniita", kehräsin. //Rapa? Pennut?

Icy 6.4.2017

Kierähdin hieman. Olin juuri herännyt syvästä unestani, joka ei ollut ollut yhtään näin pimeää. Tumma pimeys hämmästytti minua, mutta työnsin pimeyden pois mielestäni ja lähdin ryömimään kauemmas lämpimästä möykystä. Nukkuminen ja syöminen olivat antaneet minulle aivan uutta virtaa ja tunsin voivani vaeltaa mihin vain, tai no mihin vain täällä pimeydessä pystyi menemään. Ryömin ja ryömin yhä vain kauemmas. En pystynyt aistimaan etäisyyttä näistä epämääräisistä möykyistä, mutta tiesin niiden olevan jo kaukana. Erotin hiljaista juttelua ympäriltäni. Pian törmäsin johonkin. Sähähdin hieman säikähdyksissäni ja yritin työntyä eteenpäin, mutta satunnainen möykky oli vain edessäni. "Mene pois edestä!" inahdin hiljaa. Möykky ei haissut yhtään tutulta vaan hieman erilaiselta. "Mitä tuollainen pieni pentu täällä leirissä tekee? Voi, mutta ovatko Rapapoltteen pennut jo syntyneet?" kuulin hilpeän naukaisun. Iskin pienet hampaani edessäni olevaan möykkyyn. Möykky kavahti taaksepäin. "Olet näköjään perinyt isäsi luonteen", möykky naukaisi nostaen minut ilmaan. Nau'uin tyytymättömästi. Seikkailuni oli päättynyt lyhyeen. Haistoin jo tutun lämpimän möykyn kuka oli ilmeisesti emoni. "Hei Rapapolte! Onko pentusi jo syntyneet? Tälläinen tuli tuonne pesän edustalle puremaan minua tassuun", kuulin hilpeän kehräyksen. "Icy! Kyllä hän on minun. Hän taitaa olla pieni seikkailija. Kiitos Piikki että toit hänet takaisin", emoni kehräsi. "Hän on samanlainen kuin minä pienenä", kuulin astetta möreämmän äänen maukuvan. Möykky laski minut alas ja ryömin emoni vatsan viereen ja aloin imemään lämmintä nestettä, jonka nimeä en tiennyt. Olin niin onnellinen, käperryin kerälle ja annoin unen tulla. //Perhe? Piikki?

Veri 7.4.2017

Katselin kuinka pieni likaisen valkoinen pentu ryömi takaisin emonsa Rapapoltteen viereen. Icy käpertyi pienelle kerälle ja tuhahti kerran. "Kiitos todella kun toit hänet", hymähdin onnellisena. Piikki nyökkäsi ja oli kääntymässä pois päin. "Odota! Mitä jos mentäisiin harjoittelemaan kivelle kiipeämistä?" naukaisin oppilaalleni. Tämä värähti hieman, mutta nyökkäsi lopulta. Tämä lähti tassuttamaan kohti ulos käyntiä. Emme olleet vielä muuranneet reikää muutissa, mutta tekisimme sen pian. Astelimme ulos yhdessä ja Piikki lähti vaistomaisesti kulkemaan kohti kiveä. Saavuimme kivelle. Ponkaisin kiveä päin ja lähdin ponnimaan vauhtia ylös päin. Kuljin matkan ylös leikiten. Pian ponnahdin viimeiselle kielekkeelle ja näin maailman alhaalla. "Sinun vuorosi", naukaisin ja huomasin kuinka hän jännitti kiipeäminen. "Mennään vaikka tämän jälkeen metsälle", hymähdin. //Piikki?

Veri 3.4.2017

Katsoin kumppaniani suu auki. Ilmeeni vaihtui pian iloiseen hymyyn. Nuolaisin naaraan kasvoja. "Oikeasti?" hymyilin sädehtien. Naaras nyökkäsi. "En kai minä nyt huijaisi!" naaras virnisti. Tunsin ilon kuplivan sisälläni. En enää tuntenut haavojani, tunsin vain ilon ja onnen. "Koska ne syntyvät?" hymyilin puolikas häntäni heiluen onnellisesti. "En minä tiedä", naaras hymähti. Nuolin naaraan kasvoja onnessani. *Mitä minun nyt pitäisi tehdä?* Olisin halunnut hyppiä ja pomppia ympäriinsä kuin jokin pentu! En ollut koskaan ollut näin onnellinen. "Meidän pentumme", kuiskasin hymyillen kumppanini korvaan. //Rapa? Sori lyhyt...

Viiltokaaos 4.4.2017

Veri oli käskenyt kaksi alaistaan luokseni varmistamaan, josko tarvisin jotakin. Silakkasiipi istui vierelläni ja katsoi, kun nuolin veren peittämää rintaani. "Eikö teillä ole parantajaa?" Silakkasiipi kysyi ja käänsi katseensa kahteen naaraaseen, joista toisen nimi oli muistaakseni Luna. "Parantajaa? En ole kuullutkaan moisesta, joten ei, meillä ei ole parantajaa", tummanharmaa, raidallinen naaraskissa naukui ja virnisti pienesti. "Eikö ketään, joka osaa parantaa haavat tai tunnistaa yrtit ja sairaudet?" Silakkasiipi kysyi ja kohotti hämmästyneenä kulmiaan. Kaksi naarasta pudistelivat päitään. "En minä mitään parantajaa tarvitse. Nämä ovat vain pintanaarmuja", murahdin ystävälleni, joka pudisteli päätään. "Kyljessäsi on iso haava, joka tulehtuessaan voi viedä sinulta pahimmassa tapauksessa henkesi", Silakkasiipi naukaisi ja osoitti hännällään oikeassa kyljessäni olevaa, lähes pystysuoraan kulkevaa haavaa, josta ei enää tullut verta kuten aiemmin. "Aijaa, oletko sinä sitten parantaja?" murahdin kollille ja katsoin häntä vihreillä silmilläni suoraan hänen omiin silmiinsä. Kolli pudisti päätään. "Autoin Kirkasmarjaa ja Mäntyvarjoa paljon, joten opin heiltä parantajien taitoja", kolli selitti. "Ja mitä sitten nälle haavoille tulisi tehdä?" murahdin kollikissalle, joka arvioi ilmeisesti haavojeni vakavuutta. Kollin katse osui kasvoihini tulleisiin haavoihin, jotka olivat vasemman silmäni päällä. Olin saanut silmäni auki, mutta näkö siinä oli hieman sumeahko. "Hämähäkinseitti voisi auttaa verenvuodon tyrehdyttämiseen. Kirkasmarjan mukaan kehäkukka auttaa myös siihen, se auttaa myös tulehduksiin tai voi ehkäistä tulehduksen, en muista", Silakkasiipi naukui. Pyöräytin silmiäni. "On siinäkin parantajan taidot hallitseva kissa", sihahdin. Silakkasiipi ei huomioinut naukaisuani vaan käänsi katseensa kahteen naaraskissaan. "Minä lähden etsimään metsästä yrttejä. Jos tahdotte olla avuksi, yrittäkää pitää Viiltokaaos mahdollisimman paikoillaan", ystäväni naukui. "En minä ole pentu, joten en tarvitse holhoojaa, ei sillä, että minulla olisi sellainen pentunakaan ollut", murahdin Silakkasiivelle, joka vilkaisi minua hymyillen ja jatkoi matkaansa pois kiviseltä aukiolta. "Voitte mennä, en minä apuanne tarvitse", murahdin kahdelle naaraskissalle, jotka kohauttivat lapojaan ja lähtivät kulkemaan poispäin luotani. Jäin odottelemaan Silakkasiiven paluuta. Kun ystäväni palasi takaisin, hän toi mukanaan hämähäkinseittiä ja keltaisen kukan, joka ilmeisesti oli kehäkukka. "Anna minun auttaa sinua", kolli naukui ja laski yrtit maahan. "Ihan miten vain", murahdin ja käänsin Silakkasiivelle kylkeni, jotta hän saattoi hoitaa siinä olevaa haavaa. Harmaa kissa pureskeli kukan tahnaksi ja levitti tahnaa haavalleni. Se kirveli hieman, mutta kestin sen kuin todellinen soturi. Sitten kolli asetteli tahnan päälle hämähäkinseittiä. Kolli teki saman myös muutamalle muulle haavalle ja puhdisti vasemmän silmäni päällä olevat haavat. Sitten hän asetteli silmäni päälle hämähäkinseittiä. "Saat nyt vähän aikaa elää yksisilmäisenä. Älä valita minulle, jos haavat tulehtuvat, koska minä en ole parantaja. Silloin meidän olisi parasta jättää tämä paikka ja palata Jokiklaniin", Silakkasiipi naukui. Yrittikö hän todella saada minua noin palaamaan klaaniin? Virnistin kollille. "Minä ehkä jopa alan viihtymään täällä. Viihtyisin paremmin, jos olisit antanut minun taistella taisteluni loppuun Veren kanssa. Olisin voinut voittaa hänet ja saada kaikki tämän porukan kissat puolelleni", nau'uin. "Unohditko jo, mitä tulimme etsimään tänne? Emme tulleet etsimään sinulle alaisia vaan vanhempiasi", Silakkasiipi kivahti. "Kai minä saan pitää hauskaa. En voi etsiä vanhempiani ainakaan pariin päivään, sillä ei, en ajatellut opetella elämään yksisilmäisenä. Kunhan haavani eivät enää vuoda, otan kaikki nämä yrtit pois itsestäni. Ne löyhkäävät kamalalle", murahdin ja lähdin kulkemaan kohti Verta, joka ei ollut paikannut haavojaan. Kolli oli kuitenkin saanut verenvuodon tyrehtymään ja nuollut turkkiaan puhtaaksi jonkun verran. Kun musta kolli käänsi katseensa minuun, nostin leukani ylös. "Kyllä minä olisin sinut voittanut", vakuutin kollille. //Veri?cx

Veri 6.4.2017

Pari päivää sitten kumppanini oli ilmoittanut minulle odottavansa pentuja. Punaruskea naaras istui vierelläni ja turkkimme hipoivat toisiaan. Tunsin lämpimien väreiden kulkevan selkäpiissäni. "Hakisinko syötävää?" naukaisin katsoen Rapapoltteen silmiin. Huomasin jotain hänen silmissään, kärsimystä. Oliko hänellä kipuja? "Onko jokin hätä?" naukaisin huolissani. Naaras pudisti päätänsä voipuneesti. *Ehkä hänellä on vain nälkä* Juoksin matalalle riistakasalle. Kasassa makasi vain kolme elotonta ruumista. Orava, ja kaksi varpusta. Nostin varpuset hampaisiini ja palasin takaisin kumppanini luokse. Tipautin ruskean linnun tämän eteen ja asetuin tämän viereen syömään. Rapapolte närppi lintua. Katselin häntä huolissani. Pian Rapapolte ähkäisi. Loikkasin ilmaan säikähtyneenä ja astelin Rapapoltteen vierelle. "Mikä sinulla on?" naukaisin melkein kyyneleet silmissäni. "Ne tulevat", punaruskea naaras voihkaisi huulta purren. "Kenet minä haen? Mitä minä nyt teen?" naukaisin hädissäni. "Kaikki hyvin, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun olen poikinut!" naaras murahti kivuissaan. "Paitsi, että voisit hakea kepin ja märkää sammalta", naaras kuiskasi. Nyökkäsin kiiruhtaen kohti lähintä lätäkköä. *Nyt on kiire!* Noukin pienen sammalen palan maasta ja kastoin sen veteen. *Ja sitten vielä se keppi!* Porhalsin ulos leiristä ja etsin katseellani keppiä. *Mistä minä saan keåin? Täällä on vain risuja* Pian katseeni kiinnittyi puusta melkein irronneeseen paksuun oksaan. Juoksin se luo ja nyppäsin se rivakasti irti. Kannoin kepin ja sammalen kohti leiriä. Juoksin sisäänkäynnistä sisään ja näin hellyyttävän näyn. Kumppanini vierellä makasi neljä suloista pentua. "Onko se jo ohi?" henkäisin tipauttaessani sammalen ja kepin Rapapoltteen eteen. Naaras nyökkäsi ylpeänä. "Tuo punaruskea ja tummanharmaa ovat kolleja ja pikimusta ja likaisen valkoinen ovat naaraita", Rapapolte hymähti. "Tuo punaruskea kolli on aivan näköisesi", hymyilin. Kumppanin nyökkäsi. "Ja tuo musta naaras sinun näköisesi", Rapapolte kehräsi. "Mietitäänkö heille nimet?" kysyin kumppaniltani iloiten. Naaras nyökkäsi. Katselin pentuja. "Miten olisi Shadow tuolle vankkarakenteiselle harmaalle ja Flame tuolle sinun näköisellesi. Kun olin pentu, vanhempani kertoivat sen nimisistä kissoista tarinoita. Ne kissat olivat voimakkaita ja rohkeita ja uskon heistäkin tulevan", hymyilin. "Käy se ", Rapapolte virnisti lempeästi. Katselimme yhdessä muita pentuja ja mieleeni juolahti vanhojen lapsuuden ystävieni nimiä. "Olisiko tuo musta Arrow ja valkea Icy? Sen nimisiä olivat vanhat ystäväni", hymyilin muistellessani vanhoja ystäviäni. "Käy tosi hyvin", punaruskea naaras naurahti. Nuolaisin kumppanini päälakea ja asetuin makaamaan tämän viereen. "Ne ovat todella kauniita", kehräsin. //Rapa? Pennut?

Veri 7.4.2017

Katselin kuinka pieni likaisen valkoinen pentu ryömi takaisin emonsa Rapapoltteen viereen. Icy käpertyi pienelle kerälle ja tuhahti kerran. "Kiitos tpdella kun toit hänet", hymähdin onnellisena. Piinni nyökkäsi ja oli kääntymässä pois päin. "Odota! Mitä jos mentäisiin harjoittelemaan kivelle kiipeämistä?" naukaisin oppilaalleni. Tämä värähti hieman, mutta nyökkäsi lopulta. Tämä lähti tassuttamaan kohti ulos käyntiä. Emme olleet vielä muuranneet reikää muutissa, mutta tekisimme sen pian. Astelimme ulos yhdessä ja Piikki lähti vaistomaisesti kulkemaan kohti kiveä. Saavuimme kivelle. Ponkaisin kiveä päin ja lähdin ponnimaan vauhtia ylös päin. Kuljin matkan ylös leikiten. Pian ponnahdin viimeiselle kielekkeelle ja näin maailman alhaalla. "Sinun vuorosi", naukaisin ja huomasin kuinka hän jännitti kiipeäminen. "Mennään vaikka tämän jälkeen metsälle", hymähdin. //Piikki?

Piikki 7.4.2017

Katsoin kiveä hetken, kunnes vedin syvään henkeä ja loikkasin. Sain tukevat otteet ensimmäisestä ja toisesta kielekkeestä, joka valoi minuun rohkeutta. Ponnistin takajaloillani niin kovaa, kuin pystyin. Sain hieman haparoivan otteen kahdesta seuraavasta kielekkeestä. *Enää muutama!* ajattelin voiton riemuisena. Ponnistin suureen loikkaan, seuraavalle kielekkeelle. Loikkasin ylöspäin, mutta loikka jäi aika matalaksi. Sain juuri ja juuri kiinni seuraavasta kielekkeestä, joka oli viimeinen kieleke. Sen jälkeen kapusin täristen ylös Veren luokse. Silmäni kimalsivat voiton riemuisesti ja päässäni kaikui: *minä onnistuin! Min tein sen!* olin iloinen. Katsahdin opettajaani Vereen silmät tuikkien. Kolli nyökkäsi minulle ja tuumasi: "Ja nyt sinne metsälle." Nyökkäsin ja kysyin opettajaltani katsellessani kiveltä maisemia: "Minne päin menemme?" //Veri?

Viiltokaaos 3.4.2017

Katsoin vierellemme tullutta yönmustaa naaraskissaa. Naarasta katsoessani kohotin leukaani korkeammalle. Naaraskissa oli minua runsaasti pienikokoisempi, eikä minun olisi edes tarvinnut ryhtiäni parantaa sen huomatakseni. "Sehän ei ole sinun asiasi", sihahdin ja väläytin naaralle lähes huomaamattani hampaita, "teidän tarvitsee vain tietää se, että kasvoimme Jokiklaanista ja lähdimme sieltä, mikään muu ei ole oleellista." Vilkaisin Verta, joka katsoi minua silmiään siristellen. Tuhahdin pienesti ja käänsin katseeni takaisin viehättävään, yönmustaan naaraaseen. Hän vaikutti jo näin kättelyssä makuuni tylsältä, joten käännyin Silakkasiiven puoleen. Kolli katsoi minua epävarmalla katseellaan. "No, mitä me teemme seuraavaksi?" kolli kuiskasi korvaani. Sivusilmälläni näin, kuinka Veri katsoi meitä arvostelevasti. En välittänyt kollista, vaan keskityin Silakkasiipeen. "Viivytään täällä ainakin muutama päivä ja katsotaan, mitä tästä tulee", sanoin Silakkasiivelle. Kolli kohotti kulmiaan. "Ai mitä mistä tulee?" hän pyysi minua kertomaan. En kerennyt vastata kollille, sillä kuulin Veren naukuvan ilmeisesti meille kahdelle: "No, mitä te osaatte?" kolli kysyi katsoen meitä jäänsinisillä silmillään. "Me osaamme taistella ja saalistaa, kaiken lisäksi Silakkasiipi on loistava kalastaja ja uimari", kerroin Verelle. "Jos uiminen ja kalastus ovat hänen erityisalaasi, mitkä ovat sinun?" musta kolli kysyi minulta. Virnistin ja viilsin kynsilläni ilmaa. "Etevänä kissana ehkä osasit ulkonäköni perusteella päätellä, että olen erinomainen lisä taistelujoukkoihisi. Ehkä olenkin nuori, mutta taitoni ylettävät korkeammalle kuin voisit uskoa. Uskallan melkein väittää, että voisin voittaa kenet tahansa tämän niin kutsutun lauman jäsenistä kaksintaistelussa", nau'uin Verelle. Huomasin, kuinka Silakkasiipi katsoi minua kuin olisin ollut hullu. Ei nämä kissat voineet minua niin helpolla voittaa. Ainoa, jonka uskoin minut helposti voittavan oli Rapapolte, sillä naaras oli varttunut klaanissa, jossa kuulemma taistelu ratkaisi kaiken. Jokiklaanilaisten mielestä sellainen ajattelutapa oli vääränlainen, mutta mielestäni se kuulosti reilulta. Jos kissa ei osannut taistella, ei hän voisi selvitä elämässä. Jos kissan ympärillä olisi koko ajan taistelutaitoisia, se voisikin olla mahdollista, mutta entä jos koko klaani olisi täynnä taistelutaidottomia ja samalla hyödyttömiä kissoja? Siinä tapauksessa haastaisin vaikka yksin sen klaanin ja tuhoaisin omin kynsin jokaista kissaa myöten, elleivät he osoittaisi todellista kunnioitusta minua kohtaan ja opettelisi taistelemaan minun ohjeideni mukaan. Olin itsekseni harjoittanut erilaisia taisteluliikkeitä, joita Helmiloiste ei ollut edes tiennyt. Niiden avulla voisin perustaa todellisen lauman, joka olisi aivan toista kuin tämä pieni kissaporukka. Veri katsoi minua jäänsinisin silmin sanomatta sanaakaan. Hän vilkaisi hänen vierellään istuvaa Rapapoltetta. "Jos ymmärsit, se oli vihje. Tahdon taistella jotakuta tämän porukan kissaa vastaan ja todistaa, että sinun kannattaa tehdä jotain sen eteen, että liittyisin tähän "laumaasi"", sanoin kollikissalle tyynenä ja viilsin vielä kynsilläni ilmaa. //Veri? Anteeks sekavuus xd Muute kosk Veren ulkas ei missään mainittu sen olevan suuri kooltaan, päättelin sen olevan normaalin kissan kokone ja samalla Viiltoo ainaki jonku verra pienikokosempi, kosk Viilto puolestaan on tosi isokokone xd

Veri 3.4.2017

Siristin silmiäni. *Tästä voisi olla jotain hyötyä* Mietiskelin hieman. "Saat vastaasi minut. En halua, että vahingoitat muita jäseniä", murahdin. Viiltokaaos katsoi minuun kuin pilkaten kokoani. "Älä luulekkaan pääseväsi helpolla", sähähdin. Kolli räpäytti silmiään huvittuneena. Tuhahdin. Eikö kolli aikonutkaan taistella? Hän istui tyynenä kuin tämä olisi normaali tilanne. Pian loikkasin kollin kimppuun kynnet esillä. Tämä väisti minut silmät leimuten ja loikkasi kimppuuni. Hänen kyntensä repivät vatsaani. *Ei tämän näin pitänyt mennä* Potkaisin kollia odottamattomasti vatsaan ja tämä jorjahti vain vähän. Olin ehtinyt jo seisaalleni. Loikkasin uudestaan kollin kimppuun ja tällä kertaa sain otteen tämän niskasta. Tämä ravisteli minua hurjalla voimalla irti, mutta en lentänyt. Pian tämä loikkasi ilmaan ja ilma virta tipautti minut alas maahan.

Viiltokaaos 3.4.2017

Veri syöksyi jo monetta kertaa minua kohti. Ennätin juuri ja juuri väistämään hänen kyntensä loikkaamalla sivuun. Upotin hampaani kiviseen maahan ja odotin hetken ajan, että musta kolli kerkeisi kääntyä minua kohti. Kun hän lähti uudelleen ties' kuinka monetta kertaa juoksemaan minua kohti, yllättäen loikkasin ilmaan. Onnistuin pääsemään kollin yli ja kyllin pitkälle, jotta kerkesin kääntyä ennen Verta. Syöksyin suoraan hänen päälleen ja pakottauduin hänet maata vastaan kehoni alle. Aluksi kolli rimpuili ja yritti päästä pois otteestani, kunnes tajusi sen olevan hyödytöntä. Suorastaan makasin hänen ruumiinsa päällään, ja mitä enemmän hän pyristeli, sitä enemmän painauduin häntä vasten. Koska en tahtonut taistelun loppuvan vielä, yllättäen nousin ylös ja upotin hampaani kollin niskanahkaan. Hänen kehonsa oli painavampi kuin olin olettanut, mutta onnistuin heittämään hänet kohti kiveä. Voimani oli kuitenkin liian vähäinen ja kolli putosi suoraan kiviselle maalle. Hän kierähti muutaman kerran ympäri, jonka jälkeen kolli onnistui pääsemään jaloilleen. Hengitykseni oli raskasta, mutta niin oli myös vastustajani. Olin paljastanut hampaani ja kynteni olivat liukuneet ulos. Ne olivat painautuneet vasten kivistä maasta. Veri lähti jälleen syöksymään minua kohti. Päätin ottaa iskun vastaan, mutta se ei ollutkaan niin järkevää. Kolli tuli minua päin kynnet ojossa ja hän onnistui osumaan kynsillään vasempaan silmääni. Sihahdin lähes äänettömästi ja heittäydyin taaksepäin, jonka jälkeen käännyin katsomaan mustaa kollia, joka näytti tyytyväiseltä. Hänen kehonsa oli kuitenkin veren peitossa, mutta niin oli myös minunkin. Sieltä täältä meidän molempien turkeista puuttui karvatukkoja. Lähdin juoksemaan kohti kollia, ja hän teki samoin. Painoni vuoksi törmätessämme minä liikuin suoraan eteenpäin. Hetken aikaa kierimme maassa yhtenä karvojen ja kynsien kasana, kunnes sain otteeni Verestä. Tunsin kollin hampaat pistävänä kipuna hännäntyvessäni. Olin saanut hampaillani otteen hänen takajalastaan, eikä kolli näyttänyt nauttivan siitä, sillä hänen kasvoillaan oli irvistys. Muutamien silmänräpäyksien ajan pysyimme paikoillamme; minä pitelin kollin takajalkaa ja hän piti kiinni hännästäni. Yllättäen nykäisin päätäni taaksepäin vetäen samalla kollin häntää taaksepäin. Veri horjahti ja irrotti otteensa hännästäni, jonka jälkeen hän potkaisi minua päin näköä ennen kuin hän kaatui kiviselle maalle. Isku oli vähällä viedä minulta tajuntani, mutta pakottauduin itseäni pysymään tässä maailmassa ja muutenkin pystyssä. En nähnyt vasemmalla silmälläni mitään, sillä se oli aivan veren peitossa. Tunsin yhä kipua hännäntyvessäni ja muualla kehossani, kuten esimerkiksi vasemmassa kyljessäni, josta Veri oli onnistunut saamaan karvaa melkoisen paljon irti. Ei kolli kuitenkaan ollut itsekään ilman vammoitta tästä selvinnyt. Hänen kasvonsa olivat veren peittämät ja siellä täällä oli verta vuotavia haavoja. Lähdin syöksymään kohti kollia. Askeleeni olivat hieman huteria, mutta pakottauduin itseni pysymään pystyssä. Veri valmistautui väistämään iskuni, ja hän onnistuikin siinä. Sitten kolli kiersi taakseni ja loikkasi minua kohti. Onnistuin kuitenkin potkaisemaan kollia rintaan, eikä hän saanut otetta jalastani tai hännästäni. Kolli horjahti taaksepäin, mutta pysyi tasapainossa. Veri näytti yhtä uupuneelta kuin minäkin. Minua heikotti hieman. Ennen kuin kumpikaan ennätti tehdä mitään, huomasin Silakkasiiven ryntäävän väliimme. "Lopettakaa nyt tai toinen teistä oikeasti kuolee!" ystäväni parkui ja katsoi varuillaan minua ja Verta, joka hengitti raskaasti Silakkasiiven toisella puolen. Myös Rapapolte ja pari niin sanotun lauman jäsentä loikki väliimme. Yksi kissoista käveli Veren toiselle puolelle ja auttoi tuota pysymään pystyssä. Jalkani eivät tuntuneet enää kestävän painoani, joten istuuduin alas. "Tämä taisi sitten olla tasapeli", nau'uin ja irvistin Verelle. Hengitin raskaasti, kuten teki myös pikimusta kolli. Tunsin kovaa kipua vasemman silmäni päällä. Kolli oli onnistunut tekemään ihan kivan haavan varmaankin siihen, mutta en uskonut, että silmäni olisi lopullisesti mennyttä. //Veri? Joku muuki voi jatkaa:D Viilto sai pari arpee tos taistelus ja lisäilen ne itte sen sivulle sitte >.>

Veri 3.4.2017

Istuin hengästyneenä maassa. Maailma pyöri ympärilläni, sillä olin menettänyt paljon verta. En näyttänyt sitä ympärillä oleville kissoille, en varsinkaan Viiltokaaokselle. Tunsin kuinka hengittäminenkin sattui. Ravistin päätäni ja ympärilläni olevien kissojen turkkeja täplittivät pienet veri pisarat. Vaikka kuinka ravautin päätäni, verta vuosi aina vain uudestaan silmilleni. Käännähdin takanani olevaan Lunaan ja Tiukuun. "Voitte mennä kusymään häneltä tarvitseeko hän apuanne", murahdin osoittaen katkenneella hännälläni kohti Viiltokaaosta. En uskonut kollin ottavan apua vastaan. Nuoleskelin haavojani, muttei se auttanut. Huomasin kuinka naamassa oleva haavani alkoi tyrehtyä ja kuivua kasvoilleni. Nuolaisin vieressäni istuvan kumppanini poskea. "Taistelit paremmin mitä harjoituksissa", Rapapolte virnisti. "Kiitos sinun opettamiesi liikkeiden", ähisin vieläkin hengästyneenä. "Tuossa kissassa on ainesta", hymähdin. //Rapa? Viilto? Luna?

Rapapolte 3.4.2017

Katsoin kahden kollikissan kamppailua tyynenä. Taistelu loppui tasapeliin - onneksi, sillä pahimmassa tapauksessa he olisivat taistelleet niin kauan, kunnes toinen kuolisi. Veri istui punaiseksi värjäytyneellä hangella yrittäen tasata hengitystään. "Voitte mennä kysymään Viiltokaaokselta tarvitseeko hän apuanne", hän murahti Lunalle ja Tiu'ulle, jotka nyökkäsivät ja tassuttivat jokiklaanilaissyntyisen kollin luo. Veri nuoli kuumeisesti saamiaan haavoja, mutta verenvuoto ei näyttänyt tyrehtyvän, vaikka hän kuinka yritti. Menin kumppanini luokse ja istahdin hänen viereensä, jolloin hän kurkotti nuolaisemaan poskeani. "Taistelit paremmin mitä harjoituksissa", virnistin. "Kiitos sinun opettamiesi liikkeiden", Veri ähisi hengästyneenä ja jatkoi sitten: "Tuossa kissassa on ainesta." "Niin on", mutisin hiljaa ja siirsin katseeni tummanharmaaseen kolliin, joka puhdisti parhaillaan haavojaan. Olin tajunnut hetki sitten, että Viiltokaaos oli käyttänyt liikkeitä, joita opetettiin vain ja ainoastaan kuolonklaanilaisille, joten miten ihmeessä hän oli osannut ne? Tuskin Jokiklaanilaisilla oli samoja liikkeitä kuin Kuolonklaanilla. Jokin tässä nyt mättäsi. *Minun on kysyttävä häneltä asiasta myöhemmin*, ajattelin itsekseni ja käännyin sitten taas kumppanini puoleen. "Arvaa mitä, Veri", kehräsin. "No?" hän murahti. Vedin syvään henkeä: "Minä odotan sinun pentujasi." Veri keskeytti turkkinsa sukimisensa ja katsahti minuun suu auki. //Veri tai vaikka Viilto?

Viiltokaaos | 01.04.2017

Olin kaikkea muuta kuin mielissäni siitä, että jouduin opettelemaan kalastusta ja kastelemaan tassuni. Idea oli surkea, enkä kuitenkaan oppisi kalastamaan, joten se oli turhaa. En ollut jokiklaanilaissyntyinen, joten minulle ei oltu suotu hyvä kalastus- tai uintitaitoja, enkä yksinkertaisesti edes halunnut oppia niitä. "Onko meidän ihan pakko kalastaa? Taistellaan ennemmin", murahdin mestarilleni ja viilsin etukäpälälläni ilmaa. Hopeanharmaa soturi huokaisi. "Jokaisen jokiklaanilaisoppilaan tulee opetella kalastamaan. Sinun tulee edes yrittää", Helmiloiste naukui. "Mutta minä en tahdo. Vaikka asunkin Jokiklaanissa, minua ei voi pakottaa menemään jokeen uimaan tai kastelemaan tassujani kalastamalla. En minä ole oikeasti jokiklaanilainen, minä olen erakko, joka vain jätettiin tämän kalanhajuisen klaanin keskelle, kun emoni ei jaksanut huolehtia minusta", nau'uin ja paljastin hampaani mestarilleni. Helmiloiste näytti hieman yllättyneen sanoistani, mutta kohautti lapojaan. "Joka tapauksessa minä olen mestarisi ja käsken sinun yrittää", mestarini naukui ja nosti leukansa pystyyn minua katsoessaan. "Ihan sama, en minä kuitenkaan tässä onnistu", murahdin ja asetuin lähelle joen pengertä, kuten mestarinikin teki. "Älä anna varjosi heijastua veteen", soturi naukui. Huokaisin turhautuneena ja astuin siis askeleen taaksepäin, jotta varjoni ei heijastuisi vedenpintaan. "Entä sitten?" kysyin ja vilkaisin hopeanharmaata naarasta, joka oli kiinnittänyt katseensa keskittyneesti jokeen. "Odotetaan. Kun näet kalan, työnnä käpäläsi veteen niin, että voit heittää kalan ilmaan. Yritä saada se rantaan ja rannassa tapat sen. Nyt meidän pitää kuitenkin olla ihan hiirenhiljaa", mestarini kuiskasi kääntämättä katsettaan pois vedestä. Huokaisin turhautuneena. Tämä oli todella tylsää. Istuskelin vain joen äärellä ja katselin vettä, joka virtasi melko hitaasti. Samassa erotin hopeisen välähdyksen joessa. Iskin kynteni veteen ja yritin läimäistä kalan ilmaan, mutta käpäläni ei osunut mihinkään. Kala ui nopeasti pois luotamme. "Hiirenpapanat! Minähän sanoin, että en osaa tätä", sihahdin mestarilleni ja katsoin häntä vihaisena. "Se oli vasta ensimmäinen yrityksesi. Sinun tulee olla kärsivällinen ja yrittää uudelleen. Odota vielä hieman kauemmin, ennen kuin yrität osua kalaan", naaras naukui. Huokaisin. Jäin jälleen odottelemaan kalaa, se oli tylsintä mitä olin ikinä elämäni aikana tehnyt. Kun palasimme takaisin pensaikon luokse, olin hyvin turhautunut. En ollut saanut yhtäkään kalaa ja koko ilta oli mennyt ihan hukkaan, kun Helmiloiste oli yrittänyt opettaa minua. Hän oli sen sijaan saanut peräti kaksi kalaa, jotka olisivat olleet minut, mutta en olllut osunut niihin, joten mestarini oli kalastanut ne puolestani. "Vie toinen kaloista klaaninvanhimmille", hopeanharmaa naaras käski. "Joo joo", murahdin ja lähdin kulkemaan kohti paikkaa, jossa klaaninvanhimmat oleskelivat. Heitin kalan heidän lähelleen. "Siinä on teille", murahdin ja käänsin vanhuksille selkäni ja astelin kohti Silakkatassua, joka istuskeli siellä, minne olin hänet viimeksi jättänytkin. "Hei", kolli tervehti minua. Katsoin häntä leuka pystyssä ja nyökkäsin hänelle. "Kalastaminen on hirveää", nau'uin muristen hampaideni välistä. "Ei se nyt niin hirveää ole, mielestäni se on ihan kivaa", oppilastoverini tokaisi. "Mutta miksi ihmeessä minun pitää opetella sitä?! En minä ole edes oikea jokiklaanilainen!" parkaisin kovaäänisesti niin, että takuulla kaikki pensaikossa olijat kuulivat sen. Huomasin kissojen kääntävän päitään minun suuntani, mutta väläytin heille vain murhaavia katseita, joka sai heidät kääntämään päänsä pois. "Kyllähän sinä olet oikea jokiklaanilainen. Olet elänyt täällä koko elämäsi, eikä kukaan voi sanoa sinua erakoksi", Silakkatassu huomautti ja laski häntänsä lavalleni yrittäen kai lohduttaa minua. Astuin kauemmas kollista ja katsoin häntä silmiäni siristellen. "Entä sitten? Syntyperältäni olen siltikin erakko, jonka vuoksi minä en osaa kalastaa tai uida, eikä minua voi pakottaa opettelemaan niitä", murisin. Silakkatassu irvisti. "Aiotko muuten etsiä vanhempasi joskus?" kolli kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta. Samassa minulla välähti. Silakkatassuhan oli nero! Jos lähtisin etsimään vanhempiani, minun ei tarvitsisi opetella kalastusta tai uimista, koska en olisi silloin Jokiklaanissa! "Aion", vastasin, "mahdollisiman pian." Silakkatassu kohotti kulmiaan. "Ai, mistä aiot aloittaa?" kolli kysyi. Kohautin lapojani. "Olen kuullut, että Myrskyklaanin reviirin takana on kaksijalkala. Siellä asustaa kuulemma paljon kulkukissoja, ehkä joku niistä on emoni", nau'uin. "Tosiaan. Milloin aiot sitten lähteä? Onko Pyrstötähti antanut sinulle luvan? Kai aiot odottaa, kunnes olet soturi?" Silakkatassu suorastaan tykitti minua kysymyksillään. "En tiedä. Soturiksi odottaminen voisi ehkä olla järkevää, mutta en tahdo opetella kalastamaan ja uimaan.. Pyrstötähden lupaa tuskin tarvitsen, sillä en minä täällä ole syntynyt, joten voin kai lähteä, kun itse haluan", sanoin Silakkatassulle. Kolli kohautti lapojaan. "Ehkä.. Ehkä minä voisin sitten tulla mukaasi? Jos vain suostut odottamaan soturiksi tuloa", Silakkatassu naukui epäröiden. Silmäni suurenivat. "Ihanko totta? Oletko nyt aivan tosissasi?" kysyin. Kolli nyökkäsi, "emmekö me ole ystäviä? Ystäväthän auttavat toisiaan, ja minä tahdon auttaa sinua löytämään vanhempasi, jos se on sinulle tärkeää." Virnistin kollille. "Aivan niin", nau'uin tasaisella äänellä. "Aurinko on jo laskemassa, pitäisikö meidän mennä jo nukkumaan?" soturioppilas ehdotti. Kohautin lapojani. "Minä ainakin aion nukkua tässä", tokaisin ja asetuin makaamaan siihen, missä olin kaiken aikaa seissyt. "Niin kai sitten minäkin", Silakkatassu naukui. Suljin silmäni ja pian vajosin uneen, joka oli hyvin sekava. Unessa tapasin vanhempani. Pyrstötähti oli jälleen kerran kutsunut koko klaanin koolle. Leiri oli yhä veden alla, ja olimme asuneet jo jonkun aikaa pensaikossa. Olin tutustunut Silakkatassuun, ja kolli vaikutti olevan minulle jo uskollinen. Hän oli jopa lupautunut lähtemään etsimään vanhempiani, kun Pyrstötähti suostuisi nimittämään meidät soturiksi. Klaani hiljeni, kun Pyrstötähti aloitti: "Silakkatassu, astuisitko askeleen eteenpäin." Silakkatassu vilkaisi minua nopeasti, virnistin hänelle. Olin oikeasti kovin kateellinen kollille, vaikka hän olikin minua vanhempi, oli epäreilua, että hänestä tuli soturi. Kolli astui aivan lähelle päällikköä. "Minä Pyrstötähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Silakkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" tabbykuvioinen kolli kysyi oppilaalta ja katsoi häntä tarkasti. "Lupaan", Silakkatassu naukui kovaäänisesti. "Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Silakkatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Silakkasiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut jokiklaanin täydeksi soturiksi", Pyrstötähti naukui. Hän astui kollin eteen, kosketti kuonollaan tuon päälakea, jolloin Silakkasiipi nuolaisi päällikön lapaa. Sitten Pyrstötähti astui taaksepäin. "On aika nimittää myös toinen oppilas soturiksi. Viiltotassu, astuisitko eteen", Pyrstötähti naukui. Päällikön sanat yllättivät minut, ja silmäni suurenivat. Tulisiko minustakin soturi?! Astelin varmoin askelin leuka pystyssä aivan päällikön eteen ja istuin alas. Asetin häntäni etukäpälieni päälle. "Minä Pyrstötähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Viiltotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" Pyrstötähti kysyi ja katsoi minua suoraan vihreisiin silmiini. "Lupaan", valehtelin, sillä tiesin, että en aikoisi jäädä Jokiklaaniin mätänemään koko loppuelämäkseni. Etsisin vanhempani kynsiini ja kostaisin heille sen vääryyden, kun he minut jättivät Jokiklaanin armoille. "Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Viiltotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Viiltokaaoksena. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taitojasi ja hyväksyy sinut jokiklaanin täydeksi soturiksi", Pyrstötähti naukui. Sitten hän kosketti päälakeani ja minä nuolaisin hänen lapaansa, kuten tuoreen soturin oli tapana tehdä. "Silakkasiipi! Viiltokaaos!" koko Jokiklaani hurrasi uusia nimiämme. Olin ylpeä itsestäni, sillä olin päässyt näinkin pitkälle elämässäni. Minä tahdoin saavuttaa vielä jotain suurempaa, tahdoin löytää vanhempani ja kostaa heille sen, että he jättivät minut. Lähtisin matkaan jo seuraavana yönä, joko Silakkasiiven kanssa tai ilman häntä. Kissat onnittelivat meitä, mutta suurin osa onnitteluista menivät Silakkasiivelle. Olin nähnyt, kuinka kissat katsoivat minua. Muutama oli jopa tullut sanomaan minulle, että muistutan pelottavan paljon Kuolonklaanin perustajaa, Viiltotähteä. Ihan sama, aiheestakin he minua pelkäävät, minä olin vaarallinen, eikä kenenkään kannattanut ärsyttää minua. "Silakkasiipi, tule käymään täällä", nau'uin kollille ja johdatin hänet ulos pensaikosta. Vilkaisin Putousvirtaa, jonka kanssa en ollut jutellut sitten leiristä lähdön. "No?" soturi kysyi ja kohotti kulmiaan kehottaen minua jatkamaan. "Minä tahdon lähteä ensi yönä. Me olemme kahdestaan vartiossa tässä, joten kukaan ei huomaa, jos lähdemme", nau'uin kollille. "Oletko sekaisin? Meidän tulee valvoa leiriä, jotta olemme oikeita sotureita", Silakkasiipi naukaisi. "Kyllähän me sitä vartioimmekin, mutta vain osan yöstä. Eikö se olisi yksinkertaista, jos lähdemme aamun valjetessa? Kukaan ei näe meitä, joten suunnitelmiamme ei voi pysäyttää", sanoin. "Olet kai oikeassa.. Tehdään sitten niin, mutta vartioimme leiriä aina auringonnousuun", soturi naukui. "Ainakin melkein", murahdin ja astelin takaisin pensaikkoon. Hiivin Silakkasiipi rinnallani kauemmas pensaikosta. Saavuimme siihen kohtaan, johon jokivesi oli jo noussut. "Meidän täytyy uida joen yli, osaathan sinä uida?" ystäväni kysyi ja vilkaisi minua. Murahdin hänelle. "Helmiloiste pakotti minut opettelemaan", sanoin. "No sepä hyvä. Tule, mennään", Silakkasiipi naukui ja pulahti veteen. Emmin hetken aikaa, mutta astelin itsekin sitten veteen kollin perässä. Kauhoin vettä käpälilläni ja pääsin eteenpäin. Virtaus oli onnekseni pieni, joten pääsin etenemään nopeasti ja suoraan. Silakkasiipi oli minua paljon nopeampi uimari, joten hän oli jo vastarannalla, kun olin itse vasta puolessa matkassa. Onnistuin kuitenkin lopulta pääsemään Myrskyklaanin puoleiselle rannalle, jolla Silakkasiipi odotteli minua. Aurinko oli nousemassa, ja sen ensisäteet heijastuivat Myrskyklaanin metsään. "Tule, mennään", Silakkasiipi naukui ja lähti kulkemaan kohti metsänrajaa. "Kuivatellaan ensin. En takuulla lähde minnekään näin märällä turkilla", sihahdin kollille ja katsoin häntä silmiäni siristellen. "Hyvä on sitten, mutta ihan vähän aikaa vain. Meidän täytyy päästä kaksijalkalalle mahdollisimman pian. Tiedätkö edes, missäpäin se on?" harmaa kollikissa kysyi. Kohautin lapojani. "Uskoisin, että vastakkaisessa suunnassa kuin nelipuut", selitin. "Niin kai. Kuivattele nyt nopeasti", Silakkasiipi hoputti. Nuolin kaikessa rauhassa tummaa turkkiani kuivaksi, ja hetken kuluttua olinkin jo valmis. Turkkini oli edelleen märkä, mutta en antanut sen haitata. Lähdimme kulkemaan tiheän aluskasvillisuuden seassa kohti kaksijalkalaa - tai ainakin niin me uskoimme. Haistoin Myrskyklaanin tuoksun kaikkialla, haju oli minulle tuttu, mutta en osannut sanoa, missä olin haistanut sen. En ainakaan nelipuilla, sillä siellä leijaili ainoastaan laimea Kuolonklaanin jäsenten tuoksu, joka vaikutti myös yllättävän tutulta. Kuljimme melko kauan aikaa metsässä, kunnes viimeinkin metsänraja tuli vastaamme. Se tuntui olevan myös Myrskyklaanin raja, sillä rajamerkit oli jätetty siihen. Kaksijalan pesiä avartui eteemme muutamia, ja niiden edessä oli aidaksi kutsuttu asia. Astelin rauhallisin askelin rajan yli ja katselin ympärilleni. "Oletko muuten ajatellut, että milloin palaamme Jokiklaaniin?" Silakkasiipi kysyi epäröiden. Kohautin lapojani. "En tiedä palaanko koskaan", kerroin, "ehkä minä pidänkin erakon elämästä, kuka tietää." Ystäväni nyökkäsi. "Sinä olet minun ystäväni, mutta en tiedä, voinko olla palaamatta Jokiklaaniin. Voin kuitenkin nyt jonkun aikaa autaa sinua vanhempiesi etsimisessä", Silakkasiipi naukaisi. Murahdin. Eikö kolli ollutkaan minulle niin uskollinen, mitä hän oli antanut ymmärtää? Lähdin kulkemaan eteenpäin. "Kierretään ainakin osa tästä kaksijalkalasta läpi. Mennään jossain vaiheessa saalistamaan jotain kaksijalkalan ulkopuolelle", laadin nopeasti suunnitelman, jonka Silakkasiipi hyväksyi nyökyttelemällä päätään. Olimme aina aurinkohuippuun saakka kierrelleet kaksijalkalassa yrittäen etsiä jotain merkkejä vanhemmistani. Olimme törmänneet muutamiin kotikisuihin, mutta eivät he voineet vanhempiani olla, sillä olivat väriltään punaruskeita, valkeita ja kellertäviä. Uskoin vanhempieni olevan tummia kuten minäkin. Kävelin Silakkasiiven edellä kohti metsää, joka oli ilmeisesti eri metsä kuin se, millä Myrskyklaani asui. Haistoin samassa kissan tuoksun tai oikeastaan aika montakin sellaista. Se ei ollut kotikisun tuoksu, vaan kissan, joka asuu takuulla luonnossa ja aivan lähettyvillä. "Seurataan tätä hajujälkeä", nau'uin Silakkasiivelle. "Se voi olla vaarallista", harmaa kolli naukui, mutta kuljin jo eteenpäin hajujäljen perässä, Silakkasiipi juoksi minut nopeasti kiinni. Kuljin eteenpäin hajujäljen perässä melko pitkään. Välillä joidenkin kissojen tuoksut erkanivat tästä jäljestä, mutta kuljin siltikin suoraan kulkeneen kissan hajua. "Katso!" Silakkasiipi kuiskasi ja osoitti etukäpälällään kivistä aukiota, joka avartui eteemme. Aukiolla oli monia kissoja, joista yksi huomasi meidät. Tuo kissa oli väriltään musta kolli. "Keitä te olette, ja mitä te teette täällä?" kissa kysyi ja katsoi minua silmiään siristäen. Oliko hän minun isäni? Kollin vierellä oli punaruskea laikukas naaras, joka katsoi minua hyvin hämmästyneenä. Hänen vaaleanvihreät silmänsä olivat suurina, ja hänen suunsa oli hieman raollaan. Koska olimme ilmeisesti näiden kissojen reviirillä, katsoin parhaaksi esittäytyä: "Minä olen Viiltokaaos, tässä on ystäväni Silakkasiipi. Me tulemme Jokiklaanista. Keitä te olette?" Silakkasiipi katsoi minua epäröiden, mutta en välittänyt siitä. Suoristin selkäni ja yritin näyttää mahdollisimman suurelta. Olin kooltani Silakkasiipeä suurempi, mutta koska aukiolla olevat kissat olivat suhteellisen kaukana meistä, en osannut verrata itseäni heihin. Odottelin heidän vastaustaan. //Veri, Rapa tai joku siit kissaporukast?

Rapapolte 1.4.2017

Katsoin jonkun matka päässä seisovaa kollikissaa varautuneena. Hän sanoi tulevansa Jokiklaanista, mutta minun mielestäni hän ei näyttänyt alkuunkaan jokiklaanilaiselta. "Minun nimeni on Veri", vieressäni seisova Veri maukui kylmästi, "ja tämä on minun laumani reviiriä, ellette sattuneet huomaamaan." Viiltokaaos katsoi Vereä nyökäten pienesti. Silloin Tara astui mukaan kuvioihin. Hän löntysti rennosti minun ja kumppanini ohitse suoraan kollien luo. "Kaksi raavasta kollia, vain kahdestaan. Mistähän mahdatte tulla?" Tara kysyi viattomasti hymyillen. Heilautin häntääni ärtyneenä. Tuo naaras se sitten osasi tunkea itsensä joka paikkaan. "Etkö sinä koskaan kuuntele? He sanoivat tulevansa Jokiklaanista", murahdin hivenen kireään sävyyn. Tara vilkaisi minua ilkeästi virnistäen. Häntä eivät selvästikään kiinnostaneet minun saati sitten kumppanini käskyt. "Viiltokaaos? Sehän oli nimesi, eikö vain?" hän hymyili. Saatoin melkein kuvitella, minkälaisia tuntemuksia Chuman sisällä tällä hetkellä velloi, kun tuo näki naaraansa kahden vieraan kolli kimpussa. "Tara, tule tänne sieltä!" Veri komensi. Tara kääntyi katsomaan Vereä. "Miksi? Pelkäätkö puolestani? Herttaista", hän sanoi maireasti hymyillen. Heilautin korviani ärsyyntyneenä. Nyt tämä sai luvan riittää! "Tara, sinä palaat nyt takaisin muiden luo", murisin loikaten sulavasti alas kiveltä. Astelin Taran luo välittämättä kahden jokiklaanilaisen katseista. Naaras mulkaisi minua näreissään, mutta palasi kuitenkin takaisin. Taran mentyä käännyin kollien puoleen. "Minä olen Rapapolte, Veren puoliso", esittäydyin. "Tulkaa mukaani. Voimme jutella rauhassa minun ja kumppanini pesässä." Viiltokaaos nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua Silakkasiiven kanssa. Veri vilkaisi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja johdatti meidät pesälle. Pujahdin sisään hämärään pesään ja tassutin peremmälle, kunnes käännyin ympäri ja istahdin alas. Veri istuutui viereeni. //Viilto tai Veri?

Viiltokaaos 1.4.2017

Astelin Silakkasiiven edellä Rapapoltteen ja Veren pesään, joka oli hyvin hämärä. Minulla meni hetki totutella hämäryyteen. Arvelin, että Rapapolte oli syntynyt ja kasvanut soturiksi klaanissa minun tavoin, mutta en osannut sanoa, että missä klaanissa. Naaras tuoksui ainoastaan erakolle, eikä niinkään klaanikissalle. “Mistä klaanista sinä tulet?” kysyin erakkonaaraalta suoraan. Hän kohotti kulmiaan. “Kuolonklaanista. Te tulette hajunne perusteella Jokiklaanista, eikö niin?” naaraskissa kysyi. Silakkasiipi nyökkäsi. “Me etsimme-”, kolli aloitti, mutta tönäisin häntä niin, että hän hiljeni. En aikonut kertoa aikeitani täysin tuntemattomille kissoille. “Mitä te etsitte?” kissa nimeltä Veri kysyi ja katsoi minua silmiään siristäen. Silakkasiipi katsoi minua pahoitellen. “Etsimme kissaporukkaa, johon voisimme liittyä”, valehtelin sulavasti kahdelle kissalle. “Sitten taisitte tulla oikeaan paikkaan”, Veri naukaisi ja katsoi minuun ilmeettömästi. “Ole hyvä ja esittele minulle laumasi. Jos teet sen hyvin, saatat saada minut ja ystäväni joukkoonne”, naukaisin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Rapapolte katsoi minua hämmästyneesti. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta kerkesin ensin: “Tiedän, minä muistutan entisen klaanisi perustajaa, Viiltotähteä.” Sitten siirsin katseeni Vereen. Odotun, että hän esittelisi minulle klaaninsa.

//touvottavasti tää o tarpeeks pitkä xd Veri voi jatkaa

Veri 1.4.2017

Katselin Viiltokaaokseksi esittäytynyttä kollia arvioivasti. Nousin seisomaan ja astelin häntä pystyssä eteenpäin. Käännähdin kohti Viiltokaaosta. "Mistä tiedän, että voin luottaa sinuun?" sähähdin. Nuori kolli katsoi minuun hieman erikoisesti arvioiden. Tämän silmät kaventuivat viiruiksi. Kolli heilautti päätänsä välinpitämättömästi ja murahti jotain mitä en kuullut. Hymähdin ilkeästi ja loikkasin yhdelle kiven kielekkeistä. Loikkasin toiselle ja pian istuinkin jo tasanteella. Katselin kuinka Rapapolte ja Chuma loikkivat perässäni. Rapapolte asettui omalle kilekkeelleen ja Chuma omalleen. Halusin näyttää tälle kissalle selvät säännöt heti näin aluksi. Kissat kerääntyivät aukiolle ja Viiltokaaos ja Silakkasiipiasettuivat kiven eteen istumaan. Kaikkien kissojen silmät tapittivat uusia tulokkaita. Osa katseli heitä turkkejaan pörhistellen, osa taas hieman leppoisammin. "Hyvät laumatoverit, haluan esitellä laumamme uudet jäsenet, tässä ovat Viiltokaaos ja Silakkasiipi", naukaisin neulan terävät hampaani välkkyen uhkaavasti. Tunsin veren kuohuvan sisälläni, kun katsoin tuota vierasta kollia. *Hänessä on jotain epäilyttävää* "Ilo toivottaa teidät tervetulleiksi", valehtelin teatraalisesti hymyillen. Loikin alas kiveltä ja astelin Lunan viereen. "Pidä tuota kollia silmällä", murahdin tämän korvaan. Tumma naaras nyökytti kunioittavasti. Astelin uusien kissojen luokse. "Saanen tarjota aterian?" naukaisin ilkeän täyteläisesti naukuen. "Piikki, haetko tulokkaille riistaa?" naukaisin enemmänkin määräyksenä kuin kysymyksenä. Rapapolte asteli viereeni. Pian Piikki kipitti kaksi hiirtä leukojensa välissä roikkuen. "Olkaa hyvät", tämä hymähti. Kissat ottivat saaliit vastaan vähän epäröiden. Kissat nyökkäsivät kiitokseksi. "Kertoisitteko hieman taustoistanne?" katsoin kahta kissaa kylmästi. Nämä näyttivät siltä kuin eivät haluaisi kertoa kaikkea. "No?" naukaisin kietoen lyhyen häntäni ympärilleni. //Viilto? Rapa?

Viiltokaaos 1.4.2017

“En ole missään vaiheessa sanonut, että liityn sinun laumaasi. Sanoin, että saatamme tehdä sen”, murahdin Verelle. Kolli siristi silmiään ja pysyi vaiti. Silakkasiipi oli sanomassa jotain, mutta vilkaisin häntä ankarasti ja hän sulki suunsa. “Tämän hiiren minä siltikin syön, vaikka en päätöstäni ole edes tehnyt”, murahdin ja tartuin hampaillani hiireen alkaen syömään sitä. Samoin teki harmaa ystäväni. Hiiri oli sen verran pieni ja ruipelo, että siitä ei ollut kolmea suupalaa enempää syötävää. “Nyt kun olet syönyt, voisit kertoa taustoistasi”, pikimusta kollikissa kehotti. Murahdin. “Sen enempää sinun ei tarvitse tietää, että me olemme Jokiklaanista”, murisin kissalle, joka oli esittäytynyt laumansa johtajaksi. Tämä kissaporukka ei vaikuttanut lainkaan laumalta, jos katsottiin kissojen lukumäärää. Jokiklaanissa kissoja oli monta kertaa enemmän ja kissat olivat siellä erin ikäisiä. Täällä oli vain soturi- ja oppilasikäisiä kissoja. Klaaninvanhimmat ja pennut uupuivat kokonaan, eikä kuningattariakaan tuntunut olevan missään. Parantajaakaan näillä kissoilla tuskin oli. “Viiltokaaos, ehkä meidän pitäisi lähteä?” Silakkasiipi kuiskasi korvaani niin, että kukaan ymärillämme olevista kissoista ei kuullut sitä. Pudistin päätäni. “Minä itse asiassa viihdyn täällä”, nau’uin ja virnistin pienesti harmaalle kollikissalle. //Veri tai joku?

Piikki 30.3.2017

Nyökkäsin Verelle ja aloin puhua: "Vai uusi sissänkäynti? Siinä tapauksessa minun on harjoiteltava!" Katsoin Verta itsevarmana. Kolli nyökkäsi hyväksyvästi. Yhtäkkiä mieleeni pälkähti *miten saamme riistan leiriin? Tai jos täytyy paeta äkkiä leiriin tai juosta leiriin ja tehdä hälytys?* katsoin Vereen ja naukaisin: "Mitä jos täytyy päästä äkkiä leiriin? Tai tuoda riistaa? Joudummeko kiipeämään kivelle?" Veri katseli minua suurilla silmillään. Käänsin katseeni tassuihini. *Voinko kyseen alaistaa näin paljon johtajaani? Senkin typerys!* toruin äkkiä itseäni mielessäni. Tuuli puhalsi ylitsemme ja kutitti niskaani. Alfa katseli Verta odottavin katsein. Koetin tasoittaa niskakarvani odotuksen jännityksessä mutta en kyennyt siihen. Miksi stressasin aina näin paljon Verelle puhumista ja ennen kaikkea hänen vastaustaann? Veri haukkasi palan kottaraisestaan ja avasi suunsa. //Veri?

Veri 31.3.2017

Myhäilin hetken. "Koulutamme soturimme niin vahvoiksi, että he jaksavat raahata suurenkin saaliin kiven päälle", naukaisin kylmällä äänelläni. Piikki katsoi minua kuin katuen mitä kysyi. "Ja kiireessä saamme vain paremmat vauhdit ylöspäin loikkaamisen", murahdin. Piikki nyökytteli hyväksyvästi. Haukkasin toisen palasen kottaraisestani. Sen maku täytti aistini. Söin pikaisesti loput linnustani ja nousin seisomaan. "Kiitos seurasta; mutta taidanpa lähteä nyt", hymähdin lähtien tassuttamaan poispäin. Vilkaisin vielä taakseni. "Piikki, seuraavat harjoitukset ovat auringon huipun jälkeen", naukaisin juostessani Rapapoltteen luokse. "Mitenhän kouluttajat pärjäävät?" murahdin ystävällisesti miettien. Tunsin kuinka häntäni heilui hurmaantuneesti. "Mitä jos mennään katselemaan?" punaruskea naaras virnisti merkitsevästi. "Mutta heidän käytöksensähän muuttu jos katselemme", naukaisin arvioivasti. "Niin, mutta mennään vakoilemaan", kumppanin selitti viehkeällä äänellään. Nyt vasta ymmärsin. Nyökkäsin. Lähdimme pinkomaan ulospäin iloisesti loikkien. "Suuntaamme ensimmäisenä Myrkyn luokse", naukaisin juostessani ja seuratessani tumman kollin hajujälkeä. Pian hahmotin tumman kollin taistelemassa entisen kotikisun kanssa. "Heillä menee hyvin", kuiskasin. "Sitten Taran ja Lunan luokse", naukasin lähtiessäni astelemaan valkean naaraan hajujälkeä. Piilouduimme puskaan ja näin kuinka valkea naaras ja sinertävän musta naaras harjoittelivat vaanimista. //Tara? Luna? Rapa?

Tara 1.4.2017

Avasin silmäni, kun kuulin vieraita ääniä. Olin edelleen Chuman vierellä, mutta nousin seisomaan ja venyttelin notkeasti kehoani. Kumppanini katsoi minua hiukan epäileväisesti, kun astelin tulokkaiden luo. Hymyilin viekkaasti. Rapapolte ja Veri seisoivat kahden kollin - ah, kollin - edessä. Toinen heistä oli harmaa ja selvästi toista suurempi. Virnistin häijysti. Astelin rennosti joukkiomme johtajan ohi. "Kaksi raavasta kollia, vain kahdestaan. Mistähän mahdatte tulla?" naukaisin viattomasti hymyillen. *He tuoksuvat vähän samantapaiselle, kuin Rapapolte tänne tullessaan.* Tulivatko he siis - mikä se nyt oli? - klaanista? Kollit olivat ilmoittaneet nimikseen Viiltokaaos ja Silakkasiipi. *Silakkasiipi? Kuulostaa älyttömältä.* Viiltokaaos kuulosti kiinnostavalta, siltä hän näyttikin. No, en minä hänestä ollut sillä tavalla kiinnostunut, kuuluin Chumalle. Astuin askeleen lähemmäs Viiltokaaosta. "Viiltokaaos? Sehän oli nimesi, eikö vain?" naukaisin hymyillen. Katsahdin syrjäsilmällä Chumaan, mutta kollin ilmeestä ei voisi tulkita mitään. "Tara, tule tänne sieltä", Veri murahti. Käännyin kärsimättömästi ympäri. "Miksi? Pelkäätkö puolestani? Herttaista", maukaisin ilkeästi. Rapapolte siristi hiukan silmiään, mutta pysyi hiljaa. //Viilto tai joku kissaporukasta?:D

Piikki 29.3.2017

Näin kuinka Veri istui suuren kiven päällä uljaasti. Hänen turkkinsa kimalsi taivasta vasten ja huokaisin. *Kunpa voisin olla kuin hän, rohkea ja taitava sekä päättäväinen*. Havahduin kun Rapapolte istahti Veren viereen juteltuaan kollille hetken. Nousin ylös ja loikin saaliiden luokse. Otin pienimmän päästäisen ja vein sen erään kannon viereen. Laskin laihan otuksen maahan ja asetuin makuulleni. Päästäinen oli hieman kuiva ja sen maku oli jo hiipunut. Pakottauduin syömään loputkin laihasta linnusta ennen kuin nousin seisaalleni. Tuuli hutaisi ohitseni ja pörrötti turkkiani. Aurinko pilkahti pilvien takaa ja hymy levisi kasvoilleni, hiiren korva oli täällä. Pian pääsisin saalistamaan runsaasti riistaa. Nuolaisin rintaani pari kertaa ja istahdin. Kietaisin häntäni siististi käpälieni ympärille ja jäin ajatuksissani tuijottamaan pientä lähistöllä olevaa puuta. Yhtäkkiä havahduin, kun kuulin Veren äänen kiveltä huutavan. //Joku?

Veri 29.3.2017

Nousin istumaan. Kuu oli noussut hetki sitten. Nyt olisi se hetki. "Rapapolte", kuiskasin nukkuvan kumppanini korvaan. Tämä raotti islmiään ja katsoi minuun. "Voisitko hakea Chuman tänne?" hymyilin. Tämä nyökkäsi ja nousi venyttelemään. Punaruskea naaras loikkasi kielekkeeltä kielekkeelle ja alas maahan. Katselin kuinka hän asteli harmaan kollin luo, joka istui Taran vieressä. Katselin kuinka Rapapolte selitti Chumalle, että hänen pitäisi tulla tänne. Näin kuinka kolli lähti seuraamaan Rapapoltetta kumppaniaan hyvästellen. Kissat lähestyivät kiveä. Harmaa kolli loikki punaruskean naaraan perässä ja pian he saavuttivat tasanteen. "Niin, mitä?" Chuma naukaisi hieman hengästyneenä. "Pidän kokouksen ja sinä istut tuolla kolmanneksi ylimmällä kielekkeellä", naukaisin kunioittavasti. Chuma nyökkäsi laskeutuen osoittamalleni kielekkeelle. Rapapolte asettui omalle tasanteelleen. "Miten minä kutsuisin lauman koolle?" naukaisin Rapapoltteen suuntaan. "Huuda vaikka kaikki tänne kuuntelemaan, tai jotain", Rapapolte hymyili. Nyökkäsin. "Kaikki tänne kuuntelemaan, meillä on sanottavaa!" kajautin ilmoille kutsuhuudon. Pian laumalaiset alkoivat kerääntyä kiviselle aukiolle. Tara katseli kumppaniaan ylpeästi. "Tahdon sanoa jotain uudesta arvojärjestyksestä", naukaisin ylväästi seisoen. Kissat alapuolellani katselivat minua uteliaasti. Vilkaisin Rapapoltteeseen ja tämä nyökkäsi minulle jatkamisen merkiksi. "Tästä lähtien Rapapolte toimii varajohtajana ja Chuma neuvon antajani", naukaisin täyteläisesti. Yleisöstä kuului tyytyväistä mutinaa. "Soturit ovat vahvoja kissoja jotka pystyvät suojelemaan laumaansa aina. Oppilaat ovat harjoittelijoita, mutta heistä tulee myöhemmin kehittyessään sotureita. Soturit toimivat oppilaiden opettajina, ja näistä ehdotuksista kiitetään Rapapoltetta", naukaisin. Hymyilin sanoessani kumppanini nimen. "Tästä lähtien sotureita ovat Alfa, Tara, Myrkky ja Ron. Ja kuten arvelittekin varmaan oppilaita ovat muut kissat eli Luna, Piikki ja Tiuku", naukaisin hymyillen neulan terävät hampaani esillä. "Jos ette ole tyytyväisiä järjestelmään, emme ole vastuullisia ottamaan valituksia. Olette paikkanne ansainneet ja voitte yletä miellyttämälöä minua ja varajohtajia", naukaisin hymyillen. Loikkasin alas kiveltä. //Joku?

Piikki 30.3.2017

Saimme vihdoin arvo järjestyksen! Olin innoissani sillä nyt lauman asiat voisivat selvitä paremmin kun jokainen tietää kenen yläpuolella on. Toisaalta monta kysymystä heräsi mielessäni ja pohdin tohdinko mennä kysymään Vereltä. Olinhan vasta oppilas, voisiko lauman yksi alhaisimmista kissoista mennä puhumeen kaikkein ylhäisimmälle? Jännitin lihakseni miettiessäni ja harkitessani asiaa. Kävelin hetken pitkin leiriä kunnes huomasin Lunan katselevan minua oudoksuen. Istahdin nolostuneena alas ja tuijotin maata. Olin jo melkein menossa Veren puheille mutta jänistin viime tingassa ja kävelin vain Veren ja Rapapoltteen pesän ohi. Vedin syvään hemkeä ja istahdin alas hieman varjoon. Huomasin stressaavani turhasta. Miksi minun täytyisi pelätä Verta? Hän vaikutti ystävällisesltä ja ennen kaikkea hyvältä johtajalta. Katselin hetken tassuja ennen kuin lähdin tassuttamaan Veren ja Rapapoltteen pesälle. "Veri! Piikki täällä minulla olisi asiaa!" Huusin pesän sisäpuolelle. "Tule sisään", kuului Veren ääni ja astuin hänen ja Rapapoltteen pesään. Istahdin lähelle suuaukkoa ja katsoin kun Veri nyökkäsi kuin puhumisen aloittamisen merkiksi. Vedin syvään henkeä ja aloitin: "Toimivatko kaikki soturit kaikkien oppilaiden opettajina vai onko jotkut tietyt opettajat? Onko jotain erityistä mitä minun täytyy tehdä päästäkseni soturiksi?" //Veri?

Veri 30.3.2017

Katsoin Piikkiä arvioivasti. *Mistä hän tuon keksi? Itse asiassa ihan hyvä idea* "Kyllä, kaikilla oppilailla on omat opettajansa", naukaisin täyteläisesti. Piikki nyökkäsi. "Tahdot varmasti tietää omasi, eikö vain?" naukaisin hymyillen nuorelle kissalle. "Itse asiassa kyllä", tämä hymähti. Nyökkäsin. "Minun täytyy miettiä hetki. Voit mennä pesän ulkopuolelle odottamaan ja sitten kun kutsun sinua, tule ja ota muut oppilaat mukaasi", naukaisin ja räpäytin silmiäni hitaasti kerran. "Selvä", tämä naukui astelleessaan ulos minun ja Rapapoltteen pesästä. En voisi tehdä ratkaisua yksin. Tarvitsisin Rapapoltteen apua. "Rapapolte? Tuletko käymään?" kutsuin kumppaniani. Rapapolte käännähti minuun päin ja tuijotti minua tyynesti. Pian naaras nyökkäsi ja lähti astelemaan luokseni. Pian tämä työntyi pesääni ylväästi astellen. "Niin?" narras virnisti. "Tahtoisin kysyä kouluttaako soturit harjoittelijoita, siten että kaikki kouluttavat kaikkia vai, että yhdelle oppilaalle nimitetään yksi opettaja?" kehräsin katsellessani kumppaniani. "Olisiko parempi jos oppilaat saisivat yhden opettajan, joka kouluttaisi soturiksi", punaruskea naaras selitti. Nyökkäsin. ""Ei minulla sitten muuta, kiitos avusta", hymyilin. Pian kun Rapapolte oli lähtenyt kutsuin Piikin takaisin. "Piikki ja muut oppilaat, voitte tulla nyt", naukaisin hymyillen. Näin kuinka Piikki, Luna ja Tiuku astelivat pesääni. "Nyt nimitän teille opettajat, Tiuku sinä saat opettajaksesi Myrkyn, olette luonteeltanne saman laisia ja uskon teidän tulevan toimeen. Luna sinulle valitsin Taran, olette vastakohdat, mutta vastakohdat vahvistavat toisiaan, uskon Taran olevan täydellinen valinta sinulle. Jaa sitten vielä sinä Piikki, minä ajattelin ottaa sinut omaan koulutukseeni. Uskon tutustuvani sinuun paremmin tämän myötä", naukaisin katsoen vuorotellen kolmea oppilasta. "Voitte mennä kertomaan kouluttajillenne", hymähdin hieman ystävällisemmin nuorille kissoille. Luna ja Tiuku pinkaisivat ulos pesästä etsimään kouluttajansa. Piikki jäi seisomaan eteeni. "Me lähdemme harjoittelemaan", naukaisin kylmästi. Piikki lähti astelemaan perässäni. Yhtäkkiä pinkaisin juoksuun. Piikki katseli minua hetken hölmistyneenä, mutta pian pinkaisi perääni. Yritin kiihdyttää tahtiani ja jätättää hieman Piikkiä, mutta hän oli nopea ja pysyi perässäni. Pian huomasin juoksevani harjoittelu paikan ohitse ja käännähdin suureen loikkaan Piikkiä kohti liisin naaraan yllä ja loikkasin tämän kimppuun. Tämä hätkähti, mutta alkoi heti vastahyökkäykseen. "Et osannu arvata vai mitä?" hymähdin kierien Piikin kimpussa. //Piikki?

Piikki 30.3.2017

Jäin ensin ala kynteen Veren yllätyshyökkäyksen takia. Sain kuitenkin kieräytettyä itseni Veren alta pois ja loikkasin hänen niskaansa. Tiesin, että en jaksaisi kauaa sinnitellä pomppivan Veren niskassa, joten loikkasin pois Veren pään yli ja säntäsin tämän vasemmalle puolelle. Läimäisin kynnet piilossa hänen kylkeään. Veri käännähti äkisti ja syöksyi suoraan minua kohti. Hän tönäisi minut kumoon, kun makasin hänen allaan. Jäin maahan makaamaan liikkumattomana. Veri asteli pois päältäni niin, että pääsin istumaan. Huohotin hengästyneenä kamppailun jäljiltä. Veri oli loistava taistelija! Voittaisimme varmasti joka taistelun hänen ansiostaan! Olin iloinen, että sain hänet mestarikseni vaikka hän oli välillä hieman pelottava ja uhkaavan oloinen. Nuolaisin rintaani siistiäkseni karvojani. "Voitko opettaa minulle jotain liikkeitä? Olet niin taitava!" Kysyin silmät tuikkien Vereltä. Katsoin Veren silmiin hiljaa, kun hän alkoi puhua. //Veri?

Veri 30.3.2017

Tunsin itseni otetuksi kehuista. Olinko muka niin hyvä? "Totta kai, jos haluat", naukaisin tasaten hengitystäni. *Mikä olisi hyvä Piikin tasoiselle kissalle?* Piikki oli paljon parempi kuin uskoin, ja hänestä varmasti olisi paljon apua laumallemme. Muistelin mitä kaikkea Rapapolte oli minulle opettanut. "Nyt opetan sinulle erään liikkeen, joka on voimakas vahvaa kissaa vastaan", murahdin katsoen innostunutta Piikkiä. "Yritä puolustatua minua vastaan kun hyökkään", nauakisin jo puoli loikassa. Piikki katseli minua tarkkaavaisena ja oli lihakset jännittyneinä valmiina puolustautumaan. Loikkasin maahan naaraan eteen ja nousin takatassyilleni Piikin hartioista kiinni pitäen. Tämä otti otteen hartioistani ja yritti läimäistä minua naamaan. *Arvasin hänen tekevän tuon!* Väistin päälläni iskua, mutta nuoren naaraan tassu silti hipaisi hieman poskeani. Piikki yritti liikettä uudestaan. Tällä kertaa tiesin mitä hän aikoi ja väistin rutkasti ennen naaraan iskua. Tämän toinen tassu oli ilmassa, joten hän nojasi minuun koko painollansa. Irrotin otteeni Piikin hartioista ja kierähdin pois tämän alta. Piikki romahti maahan ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja loikkasin tämän päälle. Västöin pois Piikin päältä ja istahdin tämän viereen. "Tuo oli hieno liike!" tämä naukaisi hämillään. "Sinun vuorosi yrittää", naukaisin mitään sanomattomalla äänellä. "Selvä", naaras naukaisi ja loikkasi kimppuuni. Yritin puolustatua kaikin voimin, mutta naaras lopultakin kaatoi minut märkään maahan makaamaan. "Tuo oli hyvä!" kehuin. Piikki näytti ratkeavan ylpeydestä. "Lähdetään nyt takaisin leiriin, siellä on yksi tärkeimmistä harjoituksista minkä teen kaikille oppilaille. Sinä teet sen ensimmäisenä", naukaisin kylmästi häntääni heiluttaen. Viitoin naarasta seuraamaan kohti leiriä. Tunsin mielihyvää toisten määräämisestä. Hymyilin ilkeästi itsekseni. Pian saavuimme leirin sisään käynnille. Piikki oli astelemassa sisään, mutta pysäytin tämän. "Emme mene sinne, teemme asia leirin ulkopuolella", hymähdin kävellessäni kohti suurta jyrkkää kiveä. "Sinä kiipeät tuonne", osoitin suurta jyrkkää, sileää kiveä. Åiikki katsoi minua hieman ahdistuneesti. "Tuonne ihan ylös?" tämä naukaisi katse harhaillen kivessä. "Se ei ole vaikeaa, katso kiveä tarkkaan. Mitä näet?" nauakisin. Piikki tuumaili hetken ja pian avasi suunsa. "Pienen pieniä kielekkeitä, mutta niissä ei voi seisoa", naaras selitti. "Niin, mutta niistä voi ponnistaa vauhtia. Sillä jos vauhti loppuu niin tiput ja voit murtaa niskasi", nauaksin vakavana. "Nyt katso tarkkaan", totesin katsoen vielä kerran Piikin jännittynyttä ilmettä. Loikkasin suuren loikan kiveä päin ja lähdin ponnistelemaan pienistä kielekkeistä vauhtia. Vauhtini hidastui uhkaavasti. *Hiirenpapanat!* Ponkaisin kaikilla voimillani lisää vauhtia ja juuri ja juuri yletin kiven ylätasabteeseen ja kiskoin itseni ylös. "Sinun vuorosi!" kajautin kutsun naaraalle. Tämä katseli kiveä arvioicasti ja ponkaisi vauhtia kiveä kohti. //Piikki?

Piikki 30.3.2017

Kivi oli pelottavan iso. Ääni sisällä sanoi, että en pystyisi siihen, kuolisin. Vedin kuitenkin syvään henkeä ja ponnistin ensimmäiselle kielekkeelle. Horjahdin mutta sain nipin napin pidettyä tasapainoni. Ponnahdin äkkiä seuraavalle ja vielä toiselle. *Enää vähän!* ajattelin hätääntyneenä. Ponnistin suuren loikan. Katsoin peloissani kuinka näytti siltä, että en ylettäisikään. Kuolisin! Ei en kuole! En anna niin käydä! Tarrasin viime tingassa kiinni kielekkeestä. Otteeni lipsui, joten ponnistin ripeästi seuraavalle. Tärisin pelosta. Katsoin ylös ja näin, että jäljellä oli enää yksi kieleke ennen kiven huippua. Loikkasin viimeiselle kaikkein leveimmälle kielekkeelle. Kuulin kuinka pieniä kiviä rapisi alas loikatessani viimeisen kerran. En ylettänyt! Odotin jo tippuvani maahan ja valon sammuvan. Tunsin kuitenkin neulanterävät hampaat niskahassani. Avasin silmäni hämmästyksestä ja huomasin Veren kiskovan minua ylös. Aloin etsiä otetta kivestä kynsilläni, jotta Veri saisi minut hilattua ylös. Lopulta olin kiven huipulla. Minä mokasin en suoriutunut tehtävästäni! Jäin arasti katsomaan Veren tuomiota. //Veri?

Veri 30.3.2017

Katselin surkean näköistä Piikkiä. "Ei se mitään. Ei aina onnistu. Voimme yrittää myöhemmin uudestaan", nau'uin nuorelle kissalle hymähtäen. "Eikö se oikeasti haittaa?" Piikki katsoi minuun vieläkin hieman täristen. Pudistin päätäni. "Pää asia, että sinulle ei käynyt kuinkaan", naukaisin hieman jännittyneenä ja viitoin hännälläni seuraamaan. Edessäni näkyi kiven toinen puoli, loiva mäki josta pääsi vaikka kävellen alas. "Ei ihme, että en tunnistanut tuota kiveä, kun olen aina nähnyt sen vain täältä loivalta puolelta!" Piikki hihkaisi. Nyökkäsin. Astelimme leiriin loivaa mäkeä pitkin. "Voit mennä tekemään omia askareitasi tai lepäämään", nauakisin oppilaalle. Tämä nyökkäsi ja hyppi Alfan luokse. Katselin kuinka Piikki nosti riistakasasta pienen linnun poikasen ja jakoi sen Alfan kanssa. *Kaikki rulla nyt hyvin* Käännyin katsomaan kiveä. Pian sain aivan mahtavan idean. *Tuosta kivestä tulee sisään käynti! Tukimme muut sisäänkäynnit. Silloin kaikkien kissojen pitäisi osata kiivetä ylös tuota kiveä pitkin* Näin kuinka tuttu punaruskea naaras asteli leiriin oravaa kantaen. Juoksin naaraan luo. "Hei Rapapolte!" kehräsin nuolaisten kumppanini poskea. "Voidaanko jutella? Vai onko kiire?" naukaisin katsoen Rapapoltteen kauniisiin silmiin. Tämä nyökkäsi. "Minä mietin, että mitä jos tekisimme tuosta kivestä sisäänkäyntimme? Kukaan tuntematon ei tuntisi sisäänkäyntiämme", nau'uin hymyillen. Olin ylpeä ideastani. "Jaa että kaivaisimme koveen reiän? Uskon että se on mahdotonta", Rapapolte virnisti. "No ei", hyrähdin tönäisten kumppaniani lempeästi. "Vaan opettaisimme kissat kiipeämään kiven ylitse leiriin", naukaisin. Rapapolte näytti yllättyneeltä, mutta tyytyväiseltä. "Tuo on hyvä idea", kumppanini hymyili. "Kävisitkö hakemassa Chuman?" murahdin lempeästi. Naaras nyökkäsi kävellen harmaan kollin luo. Olimme selittäneet asian Chumalle ja nyt istuimme suurimman kiven päällä telemässä ilmoitusta. "Eli uusi sisäänkäynti on tuo kivi", naukaison osoittaen suurta kiveä lyhyellä hännälläni. Kuului hämmästynyt kohahdus. Loikkasin alas kivelta ja astelin Piikin seuraan, joka söi lintua edelleen. Nostin kasasta kottaraisen. "Saanko liittyä seuraan?" naukaisin. //Piikki?

Veri 28.3.2017

Olimme juuri palaamassa Lunan kanssa leiriin. Astelin sisälle leiriin pitäen tynkää häntääni korkealla ilmassa. Pian näin jotain. Jotain mikä ei yllättänyt minua ollenkaan. "Sitä on tapeltu taas vai?" murahdin astellessani eteenpäin. "Ei tällä kertaa", kuulin kollin naukuvan ilkikurisesti. Käännähdin katsomaan vaativasti Chumaa, sekä Taraa. "No mitä sitten?" porasin katseeni kissoihin. Kuulin Chuman tuhahtavan. "Voisit olla ylpeä kun hääsimme erakoita pois alueeltamme", harmaa kolli naukaisi kylmästi. *Tuo kolli on fiksu!* "Hyvä. Olen ylpeä teistä", naukaisin täyteläisesti. Jäin vielä miettimään Chuman kykyjä kääntyessäni Rapapoltteen suuntaan. "Rapapolte, meidän pitää jutella", naukaisin. Naaras nyökkäsi epäilevästi. "Pitäisikö meillä olla arvojärjestys?" naukaisin kumppanilleni. "Olisihan siitä apua. Mitä sanoisit jos hieman huonommat näissä perustaidoissa olisivat harjoittelijoita?" Rapapolte ehdotti. Nyökkäsin. "Entä muut?" naukaisin miettien. "Hmm", Rapapolte mietti. *Sotilas!* "Mitä jos muut olisivat sotilaita?" hihkaisn lempeästi. Naaras nyökkäsi. "Ja sinä olisit varapäällikkö. Ja joku noista muista voisi olla neuvon antajani", naukaisin. Kumppanini hymyili ja nyökkäsi nopeasti. Lähdin tassuttamaan aukiolle. Minun pitäisi löytää Chuma. "Chuma meidän pitäisi jutella", naukaisin terävästi harmaalle kollille. "Tahtoisitko ruveta neuvon antajakseni?" naukaisin kylmästi hymyillen. //Chuma? Tara?

Chuma 28.3.2017

Katsoin Vereä silmiin vakaa ilme kasvoillani, kohotin toista kulmaani hieman kysyvänä. "Vai että neuvonantajaksi sinulle?" mau'uin viileällä äänellä. "Juuri niin." Veri katsoi minua tiiviisti silmiin. "Odotan vastausta, ei minulla koko päivää aikaa ole." Tuhahtaen minä siristin silmiäni ja tutkin kollia meripihkaisella katseellani. "Selvä on", sanoin sitten kylmällä äänellä. "Minähän olen mielelläni sinun neuvonantajasi, Veri." Hymyilin petomaisesti johtajalleni. Hymyni ei kuitenkaan viestinyt aikomuksistani tappaa Vereä heti kun tilaisuus koittaisi, ei. Se oli pikemminkin... ikään kuin sanaton sopimus siitä, että olisin uskollinen neuvonantaja Verelle. "Hienoa", tämä murahti. Nyökkäsin ja hänen käskiessään minä harpoin pesästä ulos ja Taran luokse. Kosketin naaraan kuonoa omallani ja virnistin. "Minusta tuli juuri Veren neuvonantaja." //Tara?

Vhuma 28.3.2017

Hymyilin Taralle ja sipaisin hänen lapaansa hännänpäälläni. "En tiedä vielä, kuinka paljon aikaa se vie", naukaisin, "mutta uskon, että aikaa jää sinullekin. Sinulle minulla on aina aikaa, kultaseni." Vilkaisin Veren pesää, jonne kolli oli jäänyt. "Kuulin muuten Veren puhuvan Rapapoltteen kanssa aiemmin tänään", jatkoin. "He puhuivat jostain arvojärjestyksestä. Epäilen, että jokaiselle kissalle tässä laumassa on luvassa jokin asema. Minun kohdallani se oli neuvonantaja." Kohautin pohtivaisena lapojani. "Sinusta tulee kai Veren ja minun alapuolella oleva kissa." Taran avatessa suunsa jatkoin nopeasti: "En tiedä, mikä on sinun arvonimesi, en kysellyt asiasta sen enenpää. Voisin kyllä myöhemmin keskustella Veren kanssa..." Viimeinen lauseeni oli totta, kaiken muun tavoin. Minua todella kiinnosti, mitä kaikkea neuvonantajan tehtäviin kuului. Nimestä kyllä saattoi päätellä, että minun olisi määrä antaa Verelle neuvoja, kun hän niitä tarvitsi. Käännyin ympäri ja otin muutaman askeleen kohti mustaturkkisen kollin ja tämän kumppanin pesää. Sitten kuitenkin pysähdyin. Tohtisinko häiritä Vereä jo nyt? Totta kai minä tohtisin, minähän olin nyt hänen neuvonantajansa ja sitä paitsi: Hän ei ollut kertonut minulle sen enempää siitä, miksi hän oli päättänyt ottaa itselleen neuvonantajan. Ja siitä kuulemastani arvojärjestyspölinästä halusin myös tietää lisää. Katsahdin Taraa lapani yli ja sanoin: "Käyn Veren luona. Odota täällä, kultaseni." Harpoin jälleen johtajani pesälle ja ilmoitin saapumisestani suuaukolla ja luvan saatuani astuin sisään pesään. Veri oli yksin pesässään. Seisoin ryhdikkäänä hänen edessään. "Tahtoisin tietää lisää", maukaisin ja virnistin häijysti tapani mukaan. "Olisiko mahdollista, että arvoisa johtajani kertoisi minulle enemmän asiasta? Miksi halusit juuri minut neuvonantajaksesi? Laumassa on monia muitakin kissoja, jotka varmasti janoaisivat päästä paikalleni." Väläytin Verelle jäisen hymyn. "Mitä sellaista minussa on, mitä et muissa näe? Ei siinä mitään, olen mielelläni neuvonantajasi. Käpäläni vain syyhyävät, haluan lisää tietoa." //Veri?

Veri 28.3.2017

Katsoin harmaata kollia. "Sinussa oli jotain mitä muissa ei ollut. Osoitit rohkeutta ja uskollisuutta häätäessässi erakot pois. Nyt varmaan mietit miksi en ottanut Taraa, vaikka hänkin oli mukana. Sinä osoitit voimasi ja taistelu tahtosi taistellessassi minua vastaan, etkä aikonut luovuttaa, vaikka olisit kuollut", naukaisin tyynenä. Chuma katsoi minuun arvioivasti. "Sinä vaikutit sille, että kunioitat johtajaasi, etkä tappaisi laumasi jäseniä", naukaisin hymyillen neulan terävät hampaani esillä. Mutta tällä kertaa hymyni ei ollut ilkeä, vaikka se ehkä siltä näyttikin. Se näytti enemmänkin iloiselta hymyltä. "Selvä", kolli nyökkäsi. Heilautin lyhyttä häntääni kerran ja siirsin tassujani. "Halusitko vielä tietää jotain?" murahdin asiallisesti. //Chuma?

Chuma 28.3.2017

"Ei, kyllä tässä taisi olla kaikki", vastasin tyynesti ja huitaisin hännälläni ilmaa, yhä Vereä katsoen. Sitten jatkoin hiljaa murahtaen: "Olit minusta täydellistä johtaja-ainesta, kun tulin laumaan. Et ole heikko, kuten monet muut kissat. Siksi minä kunnioitan sinua johtajanani. Enkä tapa kissaa, ellei joku pyydä minua tekemään niin - esimerkiksi sinä. Tapan mielelläni, jos voin sillä palvella laumaani ja varsinkin johtajaani." Virnistin häijysti mutta väläytin sitten kollille hieman ystävälliseen vivahtavan hymyn. "Voin kai nyt mennä?" "Toki", hän sanoi. Nyökkäsin, käännyin ja tassutin takaisin Taran luokse, etsittyäni hänet ensin käpäliini. "Hei taas", tervehdin. //Tara? Veri?

Veri 29.3.2017

Chuma oli huuri poistunut luotani. Istuskelin pesässäni miettien tulevaa arvojärjestystä. *Soturit! Muut kissat ovat sotureita* Muistan Rapapoltteen sanoneen, että heidän klaanissansa heitä oltiin kutsuttu sotureiksi. Nousin ylös ja lähdin astelemaan ulos päin lyhyt häntäni pystyssä. Näin kaikki aukiolla olevat kissat. Heidän joukkossaan oli yksi uusi turkki. Siniharmaa kolli, joka oli muuttanut pari päivää sitten laumaamme. Hänen nimensä oli Ron. Jatkoin tassutusta kohti uloskäyntiä. Minusta tuntui iloiselta. Lähdin nelistämään. Tunsin lämpimän tuulen vireen turkillani. *Nyt on hiirenkorva!* Juoksin ympäriinsä iloisesti pomppien. Onneksi kukaan ei nähnyt minua, sillä olisin ollut niin pentumainen näky, että olisin menettänyt maineeni. Pian haistoin tutun tuoksun minkä olin haistanut viimeksi kauan sitten. Se oli jänis. Lähdin nelistämään tuoksua kohti. Lumen alta kasvaneet kasvit kutittivat polkuanturoitani. Hidastin hieman sillä näin pienen kanin poikasen istumassa syömässä ruohonkortta. Keinutin vartaloani ja valmistauduin loikkaan. Varjot täplittivät kanin turkkia. Pidättelin itseäni vielä hetken. Loikkasin ilmaan ja kurottauduin kohti nuorta kania. Kynteni hipoivat sen pientä tupsu häntää. Kani pinkaisi juoksuun. "Hiiren papanat!" ärjäisin. Jatkoin nelistämistä eteenpäin. Haistoin nuoren kanin haju jäljen uudestaan. *Nyt jäät kiinni!* Pieni murina kantautui kurkustani juostessani kohti kanin tuoksua. Pian näin valkean töpö hännän. Ärjäisin ja loikkasin kynnet esillä eläimen kimppuun. Painoin sen turkin maata vasten ja puraisin niskat katki. Kynsin valkean eläimen mahaan merkin, josta tiesi, että minä saalistin sen. Tahrin tassuni tahallani vereen, että näyttäisin hurjemmalta. Nostin kuolleen eläimen ilmaan ja lähdin vaeltamaan leiriin. Laskevan auringon säteet värittivät edessäni olevan sulaneen lumen punertavaksi. Olin päättänyt erään asian juuri sillä hetkellä kun sotkin verta tassuihini, tänään pitäisin kokouksen, jossa ilmoittaisin klaanille arvojärjestyksestä. Astelin leiriin ja laskin kanin kahden päästäisen viereen. Astelin koko leirimme suurimman kiven luokse, se ylettyi melkein pienen kuusen latvaan saakka. Loikkasin valtavalla loikalla kiven yhdelle kielekkeelle ja siitä toiselle tasanteelle. Pian huomasin olevani melkein kiven huipulla. Loikkasin vielä kerran. Nyt se tapahtui. Istuin sen suuren kiven huipulla. Tämä olisi minun kiveni! Kun ilmoittaisin asioita Rapapolte istuisi toisiksi korkeimmalla kielekkeellä ja Chuma kolmanneksi korkeimmalla. Asetuin istumaan kovalle kivi tasanteelle. Katselin alas miten kissat touhusivat omia askareitaan tai juttelivat. Välillä pari vilkaisi ylöspäin taivaalle, mutta jatkoi pian asioitansa. Pian kuulin askelia takaani. "Mitä sinä täällä teet?" kuulin lempeän kehräyksen. "Hei Rapapolte", kehräsin. "Niin vielä haluaisin sanoa erään asian siitä arvojärjestyksestä. Kun minun vanhassa klaanissani soturit olivat normaaleja kissoja oppilaat vähän niitä taidottomampia, niin tahtoisitko käyttää samoja nimityksiä?" punaruskea naaras naukaisi. "Jos niin tahdot. Itse asiassa minusta ne ovat paljon paremmat kuin keksimäni", hymyilin. "Vaikoiletko laumasi jäseniä?" Rapapolte virnisti ilkikurisesti. "No en, tai no mitä väliä sillä on? Tule sinäkin katselemaan", naukaisin kumppanilleni. Tämä asettui viereeni ja huokaisi onnellisesti. //Joku?

Luna 25.3.2017

Etsin leiristä katseellani Verta, mutta en nähnyt häntä missään. Paloin halusta päästä harjoittelemaan taistelua, sillä jokaisen lauman jäsenen piti kai saada jonkunlaista koulutusta, jos vaikka joutuisimme kohtaamaan metsässä eläviä kissoja, tai vaikka vain ihan tavallisia kulkukissoja. Samassa mieleeni palasi muistot vanhasta perheestäni - kaksijaloistani. En ollut nähnyt heitä sen jälkeen, kun kävin Alfan kanssa heidän luonaan. Sydämessäni tuntui pieni vihlaisu, joka kuitenkin hävisi pian. En kaivannut heitä enää, enkä tarvinnutkaan heitä mihinkään. Minä kuuluin nyt tähän laumaan ja aion olla sille uskollinen, kunnes toisin päätän. Toisaalta kaikki nämä kissat eivät olleet vielä osoittaneet olevani luottamukseni arvoisia ja olin valitettavasti vieläkin vihainen Alfalle, sillä en tiennyt välittikö hän Tarasta. Istuin hetkeksi kylmälle maalle ja aloin sukia mustaa turkkiani, jossa oli pieni tahra jäniksen verta. Nuolaisin sen äkkiä pois, sillä en välittänyt haista jäniksen raadolle. Suittuani turkkini, tunsin kipua vasemmassa silmässäni, enkä nähnyt kunnolla ympärilleni. *Mitä tämä tarkoittaa?* ajattelin mielessäni ja yritin olla välittämättä kivusta. Hetken kuluttua huomasin Veren saapuvan leiriin ja juoksin oitis hänen luokseen. "Veri, voisitko opettaa minua taistelemaan?" kysyin silmiäni anovasti räpytellen ja hymyilin pienesti. //Veri?

Veri 25.3.2017

Katsoin sìnertävään naaraaseen. Nyökkäsin. "Mennään metsään harjoittelemaan", naukaisin kääntyen kohti leirimme suuaukkoa. Naaras näytti puhkuvan intoa. Pinkaisin juoksuun ja huomasin naaraan juoksevan todella lujaa. Kiristin tahtiani, ja Luna pysyi edelleen mukana. *Hänestä tulee varmaan suuremmoinen taistelija* Hidastin vähitellen ja huomasin olevani hengästyksissä. "Harjoitellaan tässä", naukaisin hengästyksissäni. "Joo", naaras naukaisi hymyillen innostuneena. "Mitä jos opettaisin sinulle ensin takapotkun?" naukaisin rennosti. Luotin tähän kissaan. Tämä nyökytteli päällään. "Se tehdään näin", selitin näyttäen komean potkun ilmaan. Takapotku oli yksi ensinmäisistä liikkeistä mitä Rapapolte oli minulle opettanut. //Luna? Sori mini..

Luna 25.3.2017

Lähin seuraamaan Vereä metsään innoissani. Kolli juoksi lujaa, mutta onnistuin pian saavuttamaan hänet. Halusin näyttää olevani yhtä vahva, kuin kuka tahansa muu lauman kissoista. Kiihdytin vauhtiani, kun Veri alkoi juosta lujempaa ja olin jo hänen rinnallaan. Keskellä pientä aukiota hän alkoi hidastaa. *Täällä me varmasti harjoittelemme* tuumin ja istuin maahan. "Harjoitellaan tässä", Veri naukaisi. "Joo", vastasin ja yritin pitää malttini. Ei olisi viisasta käyttäytyä kuin pikkuinen pentu. "Mitä jos opettaisin sinulle ensin takapotkun?" hän naukaisi viileästi. Nyökkäsin pienesti ja jäin odottaman hänen esimerkkiä. "Se tehdään näin", näin hän sanoi loikaten ilmaan tehden sulavasti potkun ja laskeutui sitten pehmeästi maahan. Katsoin hänen temppuaan ihailevasti ja kävin mielessäni liikkeen kaikki vaiheet. Se näytti vaikealta, mutta halusin olla hyvä taistelija. "Selvä. Voin yrittää sitä nyt", naukaisin ja jännitin lihakseni hyppyyn. Loikkasin ilmaan, mutta menin kuitenkin heti lukkoon. Tömähdin kömpelösti maahan ja tunsin punehtuvani noloudestani. "Yritä uudelleen ja koeta nyt ottaa enemmän vauhtia", Veri neuvoi. Nousin ylös ja ravistelin lumet turkiltani. Tällä kerralla halusin onnistua. Hyppäsin ilmaan ja potkaisin ilmaa jaloillani. Tällä kertaa onnistuin laskeutumaan paremmin. Katsoin kollia odottaen hänen arviotaan. //Veri?

Veri 25.3.2017

Luna loikkasi ilmaan ja näytti parhaimman takapotkun minkä olin ikinä nähnyt. "Hyvä!" kehuin. Naaras näytti ylpeältä. "Otetaanko pieni harjoitus? Voisin olla tunkeutuja ja sinä yrität pysäyttää minua", naukaisin. Luna nyökkäsi ja ponnisti loikkaan, mutta olin varautunut. Kierähdin sivummalle ja näin kuinka Luna tömähti maahan. Pian entinen kotikisu oli jo ylhäällä. Nyt oli minun vuoroni. Loikkasin tumma naarasta kohti, mutta hän oli ottanut opikseen väistöliikkeestäni. Tunsin kuinka kehräys kantautui kurkustani. *Hänhän on hyvä* Valmistauduin käännökseen ilmassa ja tipahdin Lunan päälle, joka ei ollut vielä kerennyt nousta. Tämä potkaisi mahaani ja lensin maahan. Nousin istumaan ja kiedoin häntäni tassujeni ympärille. "Saat olla ylpeä itsestäsi, sinusta ei huomaa kotikisun juuriasi juuri lainkaan", naukaisin hengästyneenä. Luna hymyili iloisena. "Muuten... asiasta poiketen, tahtoisitko olla ystäväni? Minulla ei ole juurikaan ystäviä", naukaisin hieman arasti. Odotin nuoren naaraan vastausta. //Luna?

Luna 25.3.2017

Olin tyytyväinen itseeni, sillä Veren kehut olivat saaneet itseluottamukseni kohoamaan. Veri istui maahan ja kietoi häntänsä ympärilleen. "Saat olla ylpeä itsestäsi, sinusta ei huomaa kotikisun juuria juuri lainkaan", hän naukaisi. Kasvoilleni nousi väkisin hymy, joka johtui ilosta. En ollut koskaan järin tyytyväinen kotikisu taustaani. Hengitin tiheästi ja tunsin sydämeni vielä pompottavan kovaa rinnassani. "Muuten... asiasta poiketen, tahtoisitko olla ystäväni? Minulla ei ole juurikaan ystäviä", hän naukaisi ja näytti hieman ujolta. Hymyni oli jo edellistä leveämpi. Veri vaikutti luotettavalta ja hyvältä johtajalta. Kaikista lauman kissoista en ollut varma, mutta Verelle olisin uskollinen varmasti. "Tietenkin olen ystäväsi ja lupaan olla puolellasi", vastasin pienesti kehräten. "Mutta olethan varma, ettei Rapapolte ole mustasukkainen", lisäsin leikilläni. Vaikka kolli saattoi vaikuttaa kylmältä ja armottomalta, ei hän sitä täysin ollut. Vahva luonne tekee laumasta vahvan. "Jatketaanko vielä, vai lähdetäänkö leiriin?" kysyin häneltä. //Veri?

Veri 20.3.2017

Juoksin leiriin huohottaen. *Se naaras kissa sai ansionsa mukaan. * Ajattelin voiton riemuisesti. Palasin viekä myöhemmin katsomaan oliko kissa lähtenyt. Astelin sisään tunnelista, joka raapi haavojani. Tunneliin jäi tukko karvojani. Astelin aukiolle. Näin kolme veristä kissaa. Katsoin Chumaa, joka näytti pelottomalta. *Tuo kolli!* "Mitä olette tehneet täällä? Tai sanoisinko mitä sinä teit?" Sähisin osoittaen Chumaa hännälläni. Chuma tuijotti minua jöäräpäisesti. Murina kantautui kurkustani. Muut kissat siirtyivät sivummalle. Tuijotin harmaan kollin loimuaviin silmiin. "Tapellakko sinä haluat?" murisin hymyillen ilkeästi, neulan terävät hampaani vilkkuen. Loikkasin valtavalla loikalla harmaan kissan kimppuun. Mutta tämä väisti. Onneksi huomasin liikkeen tarpeeksi ajoissa ja vaihdoin suuntaa lennossa. Tartuin kynsilläni ensin Chuman turkkiin ja lopulta nahkaan. Painoin hampaani tämän niskaan. Kolli ulvaisi ravistellen minua selästään. Pidin otteeni terävillä hampaillani. Tunsin nykäisyn hännässäni. Chuma oli tarttunut hännän päähäni kiinni. Irrotin hampaani äkillisesti Chumasta ja riuhtaisin häntäni väkevästi irti. Tunsin kipua, kuin kävelisin tulessa. Puan näin syyn. Häntäni oli lyhentynyt paljon. Osa hännästäni roikkui Chuman leukojen välissä. Raivo kuohahti sisälläni. "Saat katua sitä mitä juuri teit!" mourusin loikaten Chuman kimppuun. Näin vain Chuman. Kaikki katosi ympäriltäni. Chuma oli kohteeni. //Chuma?

Chuma 20.3.2017

Olin juuri hyökkäämässä sähisten Alfan kimppuun, kunnen kuulin Veren tulevan leiriin. "Mitä te olette tehneet täällä? Tai sanoisinko, mitä sinä teit?" hän sähisi ja osoitti minua hännällään. Hänen kurkustaan kohosi murinaa. Tuijotin kollia jääräpäisesti. "Tapellako sinä haluat?" Veri loikkasi minua kohti mutta väistin nopeasti. Hän kuitenkin kääntyi ilmassa, laskeutui selkääni ja iski kyntensä nahkaani. Tunsin kollin hampaiden uppoavan lihaani ja ulvahdin hiljaa. Koetin ravistella Vereä pois selästäni, mutta hän piti otteensa. Yht'äkkiä pureuduin hänen hännänpäähänsä ja Veri irrotti otteensa. Hän kiskaisi häntäänsä rajusti. Hetken kuluttua hän mourusi: "Saat katua sitä, mitä juuri teit!" Viskasin hännänpuolikkaan jonnekin, juuri ennen kuin hän hyökkäsi kimppuuni ja kaatoi minut maahan ja alkoi raastaa vatsaani takakynsillään, niin että karvatukkoja lenteli. Sähisin raivosta ja potkaisin hänet voimalla kauemmas ja ponkaisin jaloilleni häntä huitoen. "Tara kerjäsi verta kuonostaan", sihisin, kun aloin kiertää Veren kanssa ympyrää. "Hän leikki kanssani, pelasi peliä. Alfa halusi taistella suojattinsa vuoksi, joten minä annoin hänelle taistelun. Enkä minä todellakaan pidättele voimiani taistelussa!" Loikkasin ilmaan, käännyin ilmassa ja laskeuduin Veren selkään iskien kynteni hänen lapoihinsa. Upotin hampaani syvälle hänen lihaansa, niin että verta alkoi valua kielelleni. Raastoin hänen kylkiään ja selkäänsä raivoisasti takakynsilläni ja tunsin veren alkavan pulputa tekemistäni haavoista. Samassa Veri kierähti selälleen jättäen minut allensa. Pidin kuitenkin pintani ja kun hän nousi takaisin jaloilleen, minä loikkasin hänen eteensä ja viilsin molempien etukäpälieni kynsillä syvät viillot hänen rintakehäänsä. //Veri? Tara? Alfa?

Tara 20.3.2017

Chuma istahti maahan nuolemaan turkkiaan. "Anteeksi mitä? Suhde?" sähähdin. "Sinutkin voisi 'merkata', eikö?" Niskakarvani olivat pystyssä, mutta en todellakaan lähtisi taisteluun tässä kunnossa. Sitten kuulin jonkun rynnistävän leiriin. Veri tuli ja huokaisin helpotuksesta. Nyt tämä asia selviäisi. Katsahdin Alfaan, joka nuoli haavojaan vieressäni. Hänelle ei olisi saanut tapahtua noin, hän ei ansaitsisi sellaista. Mietteeni keskeytyivät, kun kuulin taas mouruamista ja sähinää. Käännähdin katsomaan ja näin Chuman ja Veren taistelevan. Veri upotti hampaansa Chuman niskaan. Kavahdin kauhusta. Chuma oli tehnyt minulle kaikkea kamalaa, satuttanut minua ja saattanut minut tällaiseen kuntoon, mutta ei hän saisi kuolla. Pitäisikö minun puuttua tähän? Seuraavaksi harmaa kolli kuitenkin tarrasi Veren häntään. Musta kolli nykäisi häntäänsä. En tiennyt, mitä tapahtui, mutta seuraava asia minkä näin, oli osa Veren häntää Chuman suussa. Naurahdin hiukan kylmästi. En ollut varsinaisesti kummankaan puolella, mutta Veri vain näytti niin typerältä yhdessä Chuman kanssa. "Saat katua mitä juuri teit!" Veri sähisi loikaten Chuman kimppuun. Taistelu kävi raivokkaana, ja se voisi päättyä jomman kumman kuolemaan. Enkä halunnut sitä. Lauma tarvitsi Vereä ja... no, en haluaisi Chumankaan kuolevan, vaikka eihän se haittaisi jos Veri repisi häneltä turkin päältä. Kollit sähisivät yhä raivokkaammin. Olin nyt varma siitä, että tämä tappelu päättyisi toisen menehtymiseen tai ainakin vakavaan haavoittumiseen. Nousin ylös. Tämän jälkeen menisin varmasti lepäämään, sillä oloni oli kamala. Astelin lähemmäs sähisevää häntien ja raajojen sekamelskaa. "Lopettakaa", naukaisin. Kumpikaan ei kuullut mitö sanoin. Minun olisi pysäytettävä heidät. Vedin henkeä. "Looettakaa!!" kirkaisin ilmoille kovan huudon. Veri ja Chuma jähemttyivät paikoilleen, Chuma Veren tassua purren ja Veri Chuman häntää tavoitellen. Hyppäsin heidän välilleen ja sähisin. "Lopettakaa, olkaa niin hyvät", naukaisin viileästi. //Chuma? Veri?

Veri 20.3.2017

Katsoin Taraa epäluuloisesti "Älä sinä puutu tähän", murisin raivokkaasti. Heilautin puolikasta häntääni. Tönäisin valkean naaraan pois edestämme. Naaras kellahti maahan nousten nopeasti ylös. Astelin Chuman eteen arvokkaasti. Olin todella lähellä sähisevää kollia. "Älä luulekkaan, että antaisin anteeksi", hymyilin ilkeästi hampaat vilkkuen auringon valossa. Tassutin Chuman ohitse. Huomasin valuvani verta suurella tahdilla. Punainen neste pulppusi hännästäni samaan tahtiin sydämmeni kanssa. Häntäni oli liian lyhyt nuollakseni sitä. Aloin nuolemaan rintaani. Häntäni alkoi veri alkoi kuivua. Näin kuinka Piikki katseli hieman arasti pesän edustalta. Nousin ylös ja astelin takaisin aukiolle jossa tappelimme. Istahdin Chumaa vastapäätä ja tuijotin tätä. Katselin tätä kylmästi. Tuntui kuin Chuma ei olisi välittänyt katseestani. Siristin silmiäni. //Tara, Chuma tai Piikki?

Veri 21.3.2017

Katsoin aukiolle saapunutta Rapapoltetta. "Tulisitko Veri hetkeksi käymään", punaruskea naaras naukaisi. Nyökkäsin ja lähdin tassuttamaan Rapapoltteen perään. Hän asteli pesäämme ja istahti katsoen minua vaativasti. "Et voi käydä laumalaistesi kimppuun", Rapapolte naukui vakavana. Katsoin tämän silmiin. "Minä en aloittanut...", lauseeni jäi kesken. "Kuulostat ihan pikku pennulta", Rapapolte virnisti. "Annoin vain opetuksen sille kollille. En luota häneen", nau'uin osoittaen häntääni. Rapapolte nyökkäsi ja lähti ulos takaisin seurasin häntä. Vilkaisin Chumaan, ja väläytin hänelke ilkeän katseen. Pudistin päätäni. *Minun pitäisi ajatella lauman jäsenteni parasta, ei minun* Huokaisin ja vilkaisin Chumaan vähän ystävällisemmin. //Chuma?

Rapapolte 21.3.2017

Kuulin hiljaista tassutusta takaani. Käännähdin ympäri ja näin Veren, joka seurasi minua vaiti. Pikimusta kolli nosti päätään ja siirsi katseensa silmiini. Pyörittelin silmiäni turhautuneena. "Oliko sinulla vielä jotakin?" kysyin mittaillen minua nuorempaa kissaa katseellani. Veri pudisti hieman hämmentyneenä päätään. "Hyvä. Sitten voitkin jättää minut rauhaan", sihahdin hänelle turhankin äkäisesti ja painelin takaisin metsään. Metsässä tunsin oloni rauhoittuvan, sisälläni vellovat aallot tyyntyivät. Hetken huonoa omatuntoa siitä, että olen sähissyt Verelle niin, mutta pian sekin pyyhkiytyi pois mielestäni. Oli ainoastaan minä ja metsä. Ennenpitkää huomasin joutuneeni Nelipuille. Vilkuilin ympärilleni kaihoisasti. Täällä pidettiin joka täysikuu klaanien välinen kokoontuminen. Säpsähdin kuullessani askeleita edestäpäin. Ennen kuin ehdin toimia, edessäni - muutaman ketunmitan päässä minusta - seisoi vaaleanharmaa naaraskissa. Hiutaleturkki. //Hiutale?

Veri 16.3.2017

Astelin kohti leiriä. Haistoin jotain outoa. *Joku on leirissämme!* Juoksin aukiolle ja näin harmahtavan kollin istumassa aukiolla. "Kuka olet ja mitä teet täällä?" sähisin pörhistäen turkkini. Kolli käännähti minuun päin ja tuijotti minua tyynesti. Pian huomasin Rapapoltteen ja Taran tämän vieressä. "Miksi minulle ei ole kerrottu tästä mitään?" murisin häntä vispaten. "Tämä kissa haluaa puhua kanssasi", Rapapolte naukui. Katselin kollia epäluuloisesti. Kissat olivat kerääntyneet aukiolle katselemaan mistä mekkala kuului. "En tiedä voinko luottaa häneen", tiuskaisin mouruten. "Et voi luottaa minuun? Saanen olla eri mieltä", kolli murahti katsoen minua palavilla silmillään. Katsoin kollia arvioivasti. Heilautin päätäni. Katsoin kollia ilkeästi virnistäen. "Selvä tule sitten", naukaisin täyteläisellä äänelläni ja viitoin kollia seuraamaan. Harmahtava kolli tassutteli perässäni kohti pesääni. Työnnyin sisälle pesään ja istahdin sammalille. Katselin kuinka harmaa kolli teki samoin. "Niin?" kysyin kietoen häntäni tassujeni ympärille. Kolli katseli minua hieman arvostelevasti. //Chuma?

Chuma 16.3.2017

"Tahtoisin liittyä laumaasi, Veri", ilmoitin tyynesti ja jatkoin hieman virnistäen: "Minusta olisi hyötyä teille, usko pois. Minulle ei katsos kettuilla turhasta, mikäli mielii säilyä hengissä." Ulkoa kuului linnun kirkaisu ja liikautin korvaani. Sitten kohautin toista kulmaani ja lisäsin muina kissoina: "Eräs laumasi jäsen muuten pyysi minua itsemurhassa avustamaan. Hänen nimensä taisi olla Tara. Olitkohan sinä noin johtajana tietoinen laumalaisesi aikomuksista?" Veren jäänsiniset silmät kapenivat hänen katsoessaan minua ja kertoessani asiasta. Väläytin häijyn hymyn. "Miksi et ottaisi minua laumaasi, Veri?" naukaisin virnistäen. "Olen ollut erakko koko ikäni, isäni kasvatti minut lähes kaltaisekseen. Ja mikä parasta; En pelkää tappaa missään tai milloinkaan. Kai sinäkin tahtoisit laumaasi minun kaltaiseni kissan, eikö totta?" //Tara tai Veri tai molemmat?

Veri 16.3.2017

*Totta kai tahtoisin.* "Selvä, saat liittyä", naukaisin tyynesti. Nyökkäsin kollille poistumisen merkiksi. Astelin pesäni suulle ja vilkaisin ulos. Näin kuinka valkea naaras kissa katsoi tänne päin hieman jännittyneenä. "Tara, tulisitko luokseni käymään", murahdin. Valkea naaras kissa tassutteli pesääni kohti hermostuneen näköisenä. Astelin takaisin pesäni sisälle ja istuuduin alas. Tara asteli viereeni ja katsoi tassuihinsa. "Mitä sinä oikein ajattelit?" murisin hieman ärtyneesti. Naaras vältteli jään dinistä katsettani. "Mikä oikein ajattelit", toistin kysymykseni hieman huolehtivaisemmalla äänellä. Naaras käänsi katseensa minuun. //Tara? Chuma?

Tara 16.3.2017

"Selvä, saat liittyä", Veri naukaisi. Pian Chuma astui ulos. Näin Veren kurkistavan pesästään. Yritin olla mahdollisimman huomaamaton, mutta Veren katse kiinnittyi minuun. "Tara, tulisitko luokseni käymään", kolli murahti. Lihakseni jännittyivät, mutta pakotin itseni nousemaan tyynenä ylös. Veri pujahti oesäänsä ja istuutui. Astelin hänen vierelleen, ja pysyin tarpeeksi kaukana. Katselin häpeissäni tassuihini. "Mitä sinä oikein ajattelit?" Veri murisi. En voinut katsoa häntä silmiin. Mielialani heitteli tavallisen apeuden ja oudon pirteyden välillä, mutta nyt se oli jämähtänyt taas samaan masentuneeseen tilaan. "Mitä oikein ajattelit", Veri toisti hiukan huolehtivaisemmalla äänellä. Nostin katseeni. Silmäni olivat jälleen kostuneet. "Et voi ymmärtää", naukaisin hiljaa ja katsoin surullisin silmin Vereä. "Minä olen ollut täällä vain harmina. Minusta ei ole mihinkään. Minulla ei ole ystäviä, ja ymmärrän kyllä miksi. Olen typerä. Halusin tappaa itseni, jolloin saisin rauhan, jota kaipaan. Ja muut saisivat rauhan minulta. En osaa metsästääkään." Painoin pääni. Kyynel vierähti kuonolleni. "Sinulla on Rapapolte. Ja kaikki lauman kissat tukenasi, ystävinäsi. Minulla ei ole ketään. Eikä ole koskaan ollutkaan", parkaisin. Tärisin itkiessäni. Miekessäni pyöri kaksi ajatusta. Toinen sanoi, ettei minulla ollut arvoa, ja että minun pitäisi kuolla. Toinentaas sanoi, että olin liian arvokas menetettäväksi. "Tiedät, millainen olin ennen. Mitä minulle on tapahtunut? Miksi suunnittelen murhaani?" kuiskasin ja suljin silmäni. Hän sai ajatella mitä tahtoi. Odotin Veren vastausta kärsivällisenä. //Veri? Chuma?

Veri 16.3.2017

Katsoin naaraan surullisiin silmiin. En ollut koskaan nähnyt tätä näin surkeana. Tunsin hieman myötätuntoa. "Sinulla on aina paikka tässä laumassa. Tiedän, että teet parhaasi ja se riittää minulle", naukaisin naaraalle. Tämä nyökkäsi.Viitoin naaraan poistumaan. Pian kun naaras oli lähtenyt jäin miettimään tämän sanoja. *Onko hän noin yksinäinen* Ilta alkoi hämärtää. Kuulin askelia pesäni edustalta. Pian näin punaruskean naaraan pesäni suulla. "Tervehdys", tämä naukaisi. "Hei, haluaisitko nukkua tänään seuranani?" naukaisin lempeästi virnistäen. "Jos niin tahdot", Rapapolte naukui tassuttaen sammalille. Tunsin onnea katsoen Rapapoltetta. *Mitä tekisin ilman häntä?* "Kauniita unia", kuiskasin tämän korvaan. Nousin ylös ja astelin ulos kivelle. Katselin taivaalle ja katsoin kuinka tähdet vähitellen ilmestyivät taivaalle. //Joku?

Veri 19.3.2017

Istuskelin kivellä. Kuulin Rapapoltteen heräävän. "Huomenta", naukaisin takanani olevalle kissalle. "Huomenta", tämä vastasi. Käännähdin Rapapoltteeseen ja nuolaisin tämän poskea. Lähdin tassuttamaan ulos. Haistoin jotain, jotain uutta. Hyppäsin puuhun ja jäin tähystämään. Pian näin raidallisen naaras kissan. Se haisi täsmälleen samalta kuin ne kissat jotka yrittivät napata minut. Naaras näytti pelokkaalta. Loikkasin tämän takana olevaan puskaan. Tämä lähti häntääntyneenä poispäin. "Sinä et lähde minnekkään", naukaisin neulan terävät hampaani esillä. Naaras katsoi minua hätääntyneenä ja yritti luikerella pois tilanteesta. "Tämän siitä saa kun tunkeutuu toisten kissojen alueille!", rääkäisin loikaten naaraan kimppuun. Olin pian häätänyt naaraan.

"Älä palaa enää reviirillemme!" rääkäisin juosten takaisin leiriin.

Veri 13.3.2017

Olimme palanneet hetki sitten Rapapoltteen kanssa. Tämä oli mennyt harjoittelemaan Tiu'un kanssa. Valkea jänis makasi kahden orvan keskellä uljaasti. Käännähdin lepo pesälle päin. Näin kuinka Tara istui surullisen näköisenä yksin. Taasutin tämän luokse. "Tahdotko tulla harjoittelemaan?" naukaisin ystävällisellä äänellä. Naaras käänsi katseensa minuun hänen silmänsä näyttivät surullisilta. Tämä kohautti lapojaan. "Kaipa", hän naukaisi hieman iloisemmin. "Tahtoisin vain, että mekin voisimme olla ystäviä", naukaisin tyynesti. Tara katsoi minua hieman hämmentyneenä. "Niin mi-", Taran lause katkesi kaukaiseen huhuiluun. "Hu-huh-huhuu!" joku huhuili. Vilkaisin äänen suuntaan. Pörhistin karvani. "Kuka olet?" mourusin kovaan ääneen. Haistoin pelon, tiesin, että kissaa pelotti. "Kakista ulos", sihahdin. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulin vastauksen: "O-olen Piikki". "Astu sisään", murahdin. Pian näin kuinka kissa asteli sisään. "Tahtoosin liittyä laumaasi", kissa naukui. Nyökkäsin. Pian huomasin Rapapoltteen ja Tiu'un palaavan. "Hyvä Rapapolte, että tulit! Tahtoisitko esitellä Piikille laumamme?" kysäisin. Naaras nyökkäsi ja kipitti Piikin luokse. Viitoin Taran seuraamaan minua. Lähdimme tassuttamaan kohti harjoittelu paikkaa. //Tara? Rapa?