Kirjoittaja: Nagini Nimi: Huurre Sukupuoli: Naaras Klaanit: Erakko -> kotikisu Luotu: 30.01.2017 Kokemispisteet: 164
Ulkonäkö: Huurre on solakka, kaunis, pohjaväriltään vaaleanharmaa naaras. Hänen koko kehonsa on verhottuna vaaleanharmaaseen eikä missään kohdassa pohjaväriä ole mihinkään muuhun sävyyn taittuvaa karvaa. Huurteen turkki on silkkisen pehmeää ja harmaa pohjavilla on paksua. Päällysturkilla on mustia pilkkuja ympäri naaraan kehoa. Pilkut ovat kuin maalitahroja täydellisellä maalauksella. Ne ovat ryhmittyneet hyvin epätasaisesti ja kaulan alueella niitä on erityisen paljon, kun taas jaloissa niitä on tuskin lainkaan. Huurteen jalat ovat hoikat ja melko pitkät, jotka ovat olleet pentuaikoina iso riesa. Naaraan tassut ovat sirot ja kynnet niiden päissä todella ohuet. Kynnet ovat tyvestään väriltään kellertävät mutta teräviä päitä kohden niiden väri kallistuu valkoiseen ja jopa läpikuultavaan. Naaras omaa pitkän hännän, jonka päässä karva on pidempää kuin muualla kehossa. Hänen päänsä on muodoltaan yllättävän pyöreä ja korvat lähtevät tukevasti päälaelta suoraan ylöspäin. Korvat ovat muodoltaan hyvin kolmiomaiset ja niiden kärjissä kasvaa pienet tupsut mustaa karvaa kuin ilveksillä. Huurteen vasemmalla puolella kasvoja mustia pilkkuja on paljon ja ne verhoavat tuon leuan, silmänympäryksen ja korvan. Oikealla puolella pilkkuja on harvempaan ja niitä on vain muutama piste siellä täällä. Naaraan silmät ovat syvän taivaansiniset ja hyvin kirkkaat. Luonne: Huurre on luonteeltaan hyvin ujo ja tulee vain harvojen kissojen kanssa heti ensisilmäyksellä toimeen. Joskus hänellä on jopa vaikeaa olla tai puhua sisarustensa kanssa ujoutensa takia. Naaras sulkee omat asiansa yleensä sisäänsä eikä niitä hevillä kaiveta sieltä irti. Hän näkee yleensä pahoja unia siitä syystä, että on padonnut kaikki tuskansa ja pahan mielen sisällensä. Huurre on myös hyvin herkkä ja saattaa ottaa hänelle sanotut asiat itseensä erittäin herkästi. Harva kuitenkaan sitä huomaa, sillä Huurre peittää melkein liiankin hyvin kaiken tuskan sisällensä. Vaikka naaras on ujo, hän on myös hyvin lempeä eikä tahtoisi kenellekään pahaa - se on myös yksi syy jonka vuoksi hän ei jaa murheitaan. Toisten satuttaminen tuntuu Huurteesta samalta, kuin joku riistäisi häneltä henkeä. Hän ei suutu melkein mistään, ellei osu johonkin erittäin arkaan paikkaan. Silloin hän jäykistyy ja välttelee kissaa tai juoksee häntä pakoon. Huurre ei ole koskaan tiuskinut kenellekään eikä koskaan pystyisi olemaan toiselle ilkeä. Hän häpeää sitä, jos joku hänen läheisensä tiuskii toiselle, sillä Huurre ottaa senkin itseensä. Taidot: Huurre on solakkuutensa ja kevyen rakenteensa ansiosta erinomainen hiljaa hiipiä ja vaaniminenkin onnistuu naaraalta hyvin. Hän kykenee äärettömin nopeisiin liikkeisiin esimerkiksi taistelussa, mutta voimaa hän ei saa ladattua iskuihin millään. Huurteen näkö on yllättävän huono, vaikka suurista kirkkaista silmistä saattaisi päätellä toisin. Hänen suuntavaistonsa on olematon ja jos hän sattuu eksymään jonnekkin, ei takaisin ole paluuta. Vain todella tutulla alueella naaras pystyy suunnistamaan. Emo: Fria (kuollut) Isä: Fire (kuollut) Veli: Havuviiksi (Tähtiklaani) Sisko: Kaisla (erakko) Veljen pennut: Tillitassu (Tuuliklaani), Tähtimötuuli (Tuuliklaani), Timoteitassu (Tähtiklaani) Menneisyys: Huurre syntyi lehtikadon aikaan erakkoemolleen ja -isälleen kahden sisaruksensa kanssa. Muuta: Huurre rakastaa lehtikatoa, vaikka silloin riista on vähissä. Lehtikadon aikaan on kuitenkin hyvin kaunista, kun kuura ja lumi peittää maan ja pakkanen nipistelee turkkia. Hän tykkää myös syödä kylmää riistaa. Toiveet: Huurre toivoo pitkää, hyvää ja tervettä elämää. Ehkä joskus maailmassa hän haluaisi myös rakastavan kumppanin ja pentuja. Theme song: Inside the lines - Mike Perry
Huurre | 25.07.2017
Kumarruin alas ja livoin suuhuni kaiken ruoan kulhosta. Pystykulkijani katseli minua hieman etäämpää ja vaikken nähnyt sitä, vaistosin sen katseen turkillani.
Kun olin syönyt, nuolaisin huuliani ja sitten tassutin ruokahuoneen lävitse pystykulkijani luo. Se oli istuutunut suurelle istumapedille josta se katseli minua. Päästin pienen kehräyksen kurkustani ennen kuin loikkasin pystykulkijan viereen tummalle pedille. Käperryin kerälle pystykulkijan lähelle ja aloin kehräämään kovaäänisesti, kun pystykulkija alkoi silittää minua hajamielisesti suunnaten katseensa pois minusta siihen välkkyvään laatikkoon. Laatikko oli vähän matkan päässä meistä ja siitä kuului erilaisia ääniä. En ymmärtänyt miksi pystykulkijani katsoi sitä, mutta kaipa se oli pystykulkijoille jonkinlaista viihdykettä. Oloni oli lämmin ja raukea syötyäni vatsani täyteen ja taisinkin nukahtaa jossain vaiheessa, sillä säpsähdin hereille kuullessani haukahduksen ulkoa.
Ponkaisin seisomaan hieman unenpöpperössä ja tunsin niskavillojeni nousevan pystyyn. Pystykulkijani örähti jotain ja kaappasi minut syliinsä. Pyristelin kuitenkin vapaaksi ja juoksin takaisin ruokahuoneeseen. Latasin jalkoihin voimaa ja ponnistin korkean laatikon päälle. Sen päältä näin seinässä olevan läpinäkyvän laatan läpi ulos.
Silmiini osui ensimmäisenä suuri punainen hirviö, joka nukkui ukkospolun laidassa. Puistatukset kiirivät kehoni halki, kun katselin miten pystykulkija kipusi pedon mahalaukusta ulos. Sillä pystykulkijalla oli pidemmät karvat päässään ja ne olivat eri väriset kuin omalla pystykulkijallani. Ulkona oleva pystykulkija ei lähtenyt vielä hirviön luota. Se käveli sen toiselle puolelle ja pian sen kädessä oli sellainen samanlainen risu josta minäkin olin aina kiinni kun menin ulos. Ja sen risun päässä oli jokin haukkuva eläin. Silmäni pyöristyivät kauhusta, kun tajusin sen olevan koira. Kynteni työntyivät esiin nähdessäni, miten pystykulkija ja hänen koiransa kävelivät kohti minun ja pystykulkijani pesää. Pian he hävisivät näkyvistä, mutta sitten kuulin jonkin hyvin kovan ja kimakan äänen pesässä.
Hätkähdin ja yritin katsella ympärilleni mistä ääni oikein tuli, mutta se oli vain kaikunut pesässä omituisesti. Pystykulkijani ilmeisesti tiesi mikä ääni se oli, sillä hän riensi ulko-oven luo ja kuulin pian oven avaamisesta aiheutuvan kivan pikku kalahduksen. Kauhun solmu kiristyi vatsassani, kun käännyin ympäri korkean puulaatikon päällä ja kuuntelin koiran innostuneita ulvahduksia ja sen kynsien rapinaa lattialla.
Huurre | 03.08.2017
Henkeni salpaantui kuunnellessani, miten koiran kynnet rapisivat lattialla. Karvani sojottivat pystyssa tuijottaessani lattialle. Odotin, odotin ja odotin. Tuntui kuluvan ikuisuus, ennen kuin koira tuli ruokahuoneeseen.
Se oli yllättävän pieni, omissa kuvitelmissani olin kuvitellut jättiläismäisen ja ilkeännäköisen otuksen, jonka hampaat ovat tassuani isommat. Olin myös kuvitellut, miten se alkaisi heti hyppiä vauhkona laatikkoa vasten. Musta, valkolaikkuinen koira kuitenkin vain tassutti ilmeisen rauhallisena ohitseni eikä huomannut minua. Eikä se näyttänyt ilkeältä eikä se ollut oso. Koiran katse oli jopa yllättävän lempeä, jos niin voi sanoa. Uteliasuuteni heräsi, ja minun alkoi yhtäkkiä tehdä mieli mennä koiran lähelle. Pelko vei kuitenkin voiton, ja niimpä pysyttelin laatikon päällä.
Pian koiran jälkeen myös oma pystykulkijani ja toinen, minulle tuntematon pystykulkija saapuivat ruokahuoneeseen. Oma pystykulkijani nosti karvattoman tassunsa ja suuntasi sen minuun. Molempien katseet kääntyivät suuntaani. Pörhistin karvani ja peräännyin taaksepäin, kun tuntematon pystykulkija alkoi lähestyä minua. Paljastin hampaani ja painoin kynteni puuhun, mutta pystykulkija ei lopettanut lähestymistään. Oloni tuntui hyvin ahdistuneelta ja tukalalta. Päästin terävän sähähdyksen ja sitten syöksyin pystykulkijan ohi lattialle. Kynteni raapivat kovaa maata, kun syöksyin ruokahuoneen lävitse istumapedin alle. Tunsin sydämeni hakkaavan rinnassani hullun lailla, kun katselin pystykulkijoiden jalkojen kävelevän pois päin. Käperryin kerälle seinän viereen ja ummistin silmäni. Kaikki se panikointi sai minut väsyneeksi, enkä enää jaksanut välittää mistään. Koira ei tänne pääsisi, eikä myöskään pystykulkijat. Annoin itseni nukahtaa pimeyteen.
Huurre | 08.08.2017
Se tuli yöllä. Se valtasi minut. En voinut sille mitään, se vain iski minuun, sai minut vääntelemään pedissäni. Se aloitti ensin hitaasti. Sai vain uneni ikäväksi. Mutta sitten se voimistui ja heräsin. Suuni oli kuiva ja minun oli kuuma. Paha olla. Minuun sattui.
En halunnut huutaa, sillä pelkäsin, että joku löytäisi minut. En kuitenkaan voinut estää itseäni vikisemästä niin, että pystykulkijani heräsi. Minuun nimittäin sattui. Oloni oli karmea, tuntui kuin kehoni olisi tulessa, kuin joku tökkisi minua ympäri kehoa piikeillä. Minä vain halusin sen kivun pois, halusin kaiken lakkaavan. Jopa oman elämäni, kunhan saisin vain kivun pois. En edes tajunnut pystykulkijani tulleen luokseni silittämään minua. Oloni oli niin heikko, vääntelehdin tuskissani pedilläni. Liekit nuolivat kehoani samaan aikaan kun piikit pistelivät ihoani ja jääpalat raapivat sisuksiani.
Jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin omiin kipuihini, kuumehoureisiin. En nähnyt unta, mutta en myöskään ollut kivulta piilossa. Se vain pahentui unen jälkeen, ei halunnut lakata yrittämästä. Se halusi minut hengiltä. Pidin silmiäni kiinni vaikka heräsin, tajusin vain hämärästi pystykulkijani nostavan minut ja kantavan minut jonnekin. Sen jälkeen kuului kovaa murinaa pitkän aikaa. Sitten se ääni hiljeni ja minut nostettiin taas. Pian makasin jonkun kovan ja kylmän päällä. Kuulin ölinää jota tuntui jatkuvan ikuisuuksia. Koko kehoni tuntui veltolta ja lihaksiani pisteli. Halusin vain kivun lakkaavan.
Silmäni olivat edelleen kiinni, mutta tajusin olevani jossain kirkkaassa valossa, sillä näin punaista suljettujen silmäluomieni takana. En kuitenkaan ehtinyt avata silmiäni, ennen kuin jokin todellinen pisti minua ja ulvahdin. Sen jälkeen tunsin miten kipu hellitti, vaimeni. Ajauduin mustuuteen...
Näin emoni kehon edessäni, tiesin päässeeni hänen luokseen. Ja vaikka tiesin Frian aiheuttaneen minulle kipuni, hän oli vain halunnut minut luokseen. En kantanut kaunaa emoani kohtaan, sillä viimein olin hänen luonaan.
"Emo!"
// r.i.p. Huurre, mut nyt pakko karsia vähän kissoja