Kirjoittaja: Elandra
Nimet: Lohitassu, Lohiselkä
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Jokiklaani
Luotu:
Kuollut: 00.04.2017
Kuolinsyy:
Koulutetut oppilaat: Särkisilmä, Silakkasiipi
Entinen mestari: Hämärälilja
KP: 360
Ulkonäkö: Lohiselkä on hopeanharmaa kollikissa, jonka vatsa on vaaleampi kuin muut kohdat kollin kehossa. Hänen selkä, niska ja häntä ovat tummanharmaita ja niissä on mustia pilkkuja. Lohiselkä on melko suurikokoinen ja kollin lavat ovat leveät. Hänen turkkinsa on lyhyttä ja sileää, se hylkii vettä melko hyvin. Soturin häntä on keskipitkä ja karva on siinäkin lyhyttä. Lohiselän silmät ovat suurehkot, mantelin muotoiset ja väriltään meripihkaiset. Silmien väri sävyttyy punaiseen. Kollin otsassa on vaakasuuntaan kulkeva arpi, joka kulkee aivan oikeanpuoleisen silmän yläpuolelta, muttei osu siihen. Arpi jatkuu hieman vasemman silmän yli, muttei ole niin lähellä sitä kuin oikeanpuoleista silmää.
Luonne: Kolli on hyvin ystävällinen ja avoin. Häneen on helppo ystävystyä, sillä hän on melko puhelias. Lohiselkä on rohkea ja joskus ehkä jopa tyhmänrohkea. Lohiselkä ihastuu kissoihin turhan helposti. Häneen voi luottaa, sillä kolli ei paljasta helpolla toisten salaisuuksia. Soturi ei pidä muista klaaneista, mutta yrittää siltikin olla ystävällinen muiden klaanien kissoille. Hän päästelee joskus suustaan sammakoita, joita katuu myöhemmin. Hän on sataprosenttisesti uskollinen klaanilleen, mutta usko Tähtiklaaniin horjuu hieman. Kolli ei kuitenkaan usko Pimeyden Metsän olemassaoloon. Lohiselkä on usein jonkun verran itsekäs ja haluaa tehdä tärkeät asiat usein itse. Hän ärsyyntyy turhankin helposti.
Taidot: Lohiselkä on taitava kalastaja ja uimari. Maalla saalistamisessa kolli ei ole kovinkaan hyvä. Hän omaa melko huonon tasapainon. Hän on taitava puolustaja suuren kokonsa vuoksi, mutta hyökkäämisessä hän ei ole hyvä. Lohiselkä on hidasliikkeinen eikä ole ketterä. Hän omaa hyvän hajuaistin ja näköaistin, mutta kuuloaisti on aavistuksen verran tavallista huonompi. Soturi on hidas juoksija. Hän on hyvä pidättämään hengitystään veden alla ja hyvä piiloutuja.
Suku&suhteet:
Kumppani: Valkohäntä(Jokiklaani)
Tytär: Lampisydän(Jokiklaani)
Poika: Nokihäntä(Jokiklaani)
Toiveet: Saada ystäviä, kumppani ja pentuja. Kolli toivoo, että voisi elää pitkän elämän, jossa olisi mahdollisimman vähän taisteluita.
Lohiselkä 16.4.2017
Kuljin yksikseni Myrskyklaanin vastaista rajaa myöten. Askeleeni tuntuivat keveiltä pitkästä aikaa, sillä lumi oli lähes täysin sulanut tältä paikalta ja muta oli muuttunut jäiseksi, jonka vuoksi sitä ei tarttunut jalkoihini askel askeleelta enemmän. Olin lähtenyt yksin kävelylle, sillä Valkohäntä hoiti pentujamme, enkä ketään muutakaan tahtonut mukaani pyytää. Sieraimiini kantautui tuoksu, joka sai karvani nousemaan pystyyn. Tuoksu kuului ketulle. Katselin ympärilleni ja odotin näkeväni eläimen punaruskean turkin ja pörröisen hännän. Hetkeen en nähnyt tai kuullut mitään merkkejä ketusta, ainoastaan kykenin haistamaan ketun voimakkaan hajun ympärilläni. Samassa erotin ketun juoksevan nopeasti minua kohti. En ennättänyt väistää sitä, vaan kettu tönäisi minut suoraan jokeen, mutta sinne hän pääsi myös itsekin mukanani. Upotin hampaani ketun kaulaan. Lensin selkä edellä jokeen, joten se tuntui melko pahalta. Vajosin ketun mukana pinnan alle. Otus pyrki uimaan onnettomana pintaan, mutta olin upottanut hampaani syvälle sen kaulaan. Jos päästäisin ketun pois vedestä, se tappaisi minut hetkissä. Kettu oli kooltaan minua runsaasti suurempi ja parhaillaankin sen kynnet hipoivat turkkiani tehden kehooni joitakin pieniä naarmuja. Siispä päätin yrittää pitää petoeläimen mahdollisimman kauan pinnan alla tarkoituksena sen hukuttaminen. Kettu pyrki päästä irti otteestani, mutta leukani olivat sulkeutuneet tiukasti sen kaulaan. Puristin hampaitani yhteen, mutta voimani eivät onnistuneet katkaisemaan kaulavaltimoa. Saatoin kuitenkin maistaa rautaisen veren maun suussani. Kettu vaikutti rauhoittuvan, mutta huomasin myös, että happeni oli loppumaisillaan. En antaisi ketun viedä itseäni pintaan, sillä siellä minua odottaisi varma kuolema ketun hampaissa. Näin saatoin tappaa sen varmasti, vaikka tiesin riskit; oma henkeni voisi mennä siinä samalla. Kun kettu lopetti räpiköinnin, happeni oli jo aivan lopussa. Irtauduin eläimestä ja lähdin uimaan kohti pintaa.
*Enää vähän matkaa*, ajattelin mielessäni, mutta jalkani eivät suostuneet potkimaan enää vettä ja viemään minua niin nopeasti kohti pintaa. Huomaamattani vedin vettä keuhkoihini. Aloin yskiä vedessä ja yritin vielä päästä pintaan; turhaan. Silloin menetin tajuntani ja pääsin Tähtiklaaniin.
//Lol xd jne aiva järkyttävää, ei vaa jaksa kirjottaa sry siit.
Lohiselkä 2.4.2017
"Niin", nau'uin kumppanilleni ja painoin pääni vasten tuon valkeaa ja pehmoista turkkia. Tunsin olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minä ja Valkohäntä saisimme pentuja, joista kasvaisi Jokiklaanille hyviä sotureita. En malttanut odottaa pikkuistemme syntymää.
"Miltäköhän he näyttävät?" kysyin huvittuneena kumppaniltani. Mielestäni oli mukavaa miettiä, miltä tulevat pienokaisemme näyttivät.
"Ehkä he ovat hopeanharmaita kuin sinä", Valkohäntä ehdotti.
"Tai valkeita kuten sinä", minä nau'uin. Kumppanini painautui kehoani vasten.
"Voi Lohiselkä, minä rakastan sinua", naaras kuiskasi hiljaisella äänellä.
"Niin minäkin sinua, Valkohäntä. Rakastan sinua enemmän kuin ketään tässä maailmassa. Sinä olet minulle kaikki kaikessa. En tahdo ikinä menettää sinua", nau'uin valkoiselle naaraskissalle.
"En minäkään sinua", Valkohäntä sanoi. Vedin keuhkoni täyteen naaraan makeaa tuoksua hänen turkistaan. En koskaan Kuvitellut, että voisin rakastaa jotakuta näin paljon kuin Valkohäntää rakastin. Tuntui kuin vain sillä oli väliä, että minä sain olla hänen kanssaan nyt ja aina. Elämä ilman Valkohäntää ei olisi elämää, siitä olin aivan varma.
Parin päivän kuluttua siitä, kun kumppanini oli siirtynyt pentutarhaan, astelin sisään leiriin. Huomasin jokiklaanilaisten olevan kerääntynyt lähelle pentutarhaa, joten astelin heidän luokseen. Se koski takuulla Valkohäntää.
"Onko Valkohäntä kunnossa?" nau'uin huolissani entiselle mestarilleni, Hämäräliljalle. Naaras käänsi katseensa minuun.
"Uskon niin. Hän synnyttää teidän pentujanne", soturi naukaisi. Silmäni suurenivat ja ryntäsin kissajoukon ohitse sisään pentutarhaan. Kumppanini makasi pesän keskellä ja hän hengitti raskaasti. Mäntyvarjo ja Kirkasmarja olivat hänen luonaan.
"Valkohäntä, minä olen tässä", nau'uin ja astelin nopeasti kumppanini vierelle, "pian me näemme meidän pentumme." Naaras käänsi sinisen katseensa minuun. Hän näytti uupuneelta.
"Vielä vähän, Valkohäntä. Jaksa vielä", Mäntyvarjo naukui kumppanilleni, joka yritti parhaansa mukaan saada pennut ulos itsestään. Ei kulunut kauaakaan, kun ensimmäinen tuli. Ensimmäisen jälkeen tulivat myös toinen ja kolmas. Parantaja ja hänen oppilaansa eivät kaivanneet apuani pentujen nuolemisessa. Kun pennut hengittivät tasaisesti ja heidät oli tarkastettu, Kirkasmarja nosti ne Valkohännän vatsan vierelle.
"Onnittelut, kaksi kollia ja yksi naaras. Kaikki kolme ovat terveitä", Kirkasmarja onnitteli. Käänsin katseeni kolmeen pieneen karvapalloon, jotka makasivat emonsa valkean vatsan vierellä. Ne alkoivat painella emonsa vatsaa pienillä käpälillään ja alkoivat juomaan maitoa. Katsoin kumppaniani hymyillen.
"He ovat niin täydellisiä", nau'uin hiljaa Valkohännälle.
//Valkohäntä? Myös pennut voi jatkaa:D
Valkohäntä 3.4.2017
Katsoin kolmea, suloista pienokaistani, jotka makasivat tiiviisti toisiaan vasten vieressäni.
"He ovat kauniita", kuiskasin lumoutuneena ja kurkotin nuolaisemaan raidallisen kollipennun päälakea hellästi.
"Oletko jo miettinyt nimiä?" Lohiselkä kysyi irrottamatta katsettaan pennuista.
"Olen... Ajattelin, että tuon raidallisen pennun nimi voisi olla Myskipentu", sanoin lempeästi hymyillen. Kumppanini nyökkäsi.
"Myskipentu siis. Ja tuo kirjava naaras voisi olla Leppäpentu", hän maukui. Nyökkäsin aavistuksen verran. Katselin nimeämätöntä, vaaleanharmaata kollipentua pää hieman kallellaan.
"Tuo vaaleanharmaa voisi olla Hanhipentu", kehräsin.
"Myskipentu, Leppäpentu ja Hanhipentu - täydelliset nimet täydellisille pennuille", Lohiselkä hymyili.
"Niin", huokaisin onnellisena ja laskin pääni sammaleille. Suljin hetkiseksi silmäni, mutta avasin ne jälleen kumppanini esittäessä huolestuneen kysymyksen minulle:
"Onko kaikki hyvin? Heikottaako?"
"Kaikki on vallan mainiosti. Minua vain hieman väsyttää", vastasin naurahtaen pienesti.
"Minä voin hakea sinulle hieman lunta", Lohiselkä tarjoutui ja pujahti ulos pesästä. Juuri sillä hetkellä Nokihäntä ja Lampisydän pelmahtivat paikalle. He katsoivat uusia sisaruksiaan silmät ymmyrkäisinä.
"He ovat tosi sööttejä!" Lampisydän henkäisi ja kyyristyi viereeni niin, että näkisi pennut paremmin.
"Onko niillä jo nimet?" Nokihäntä tiedusteli.
"On. Tuo raidallinen kolli on Myskipentu, kirjava naaras Leppäpentu ja vaaleanharmaa kolli Hanhipentu", sanoin.
"Heistä tulee takuulla yhtä hyviä sotureita kuin meistä, vai mitä, sisko?" Nokihäntä virnisti leikkisästi ja puski sisartaan hellästi. Lampisydän vilkaisi nopeasti veljeään, muttei sanonut mitään. Lohiselkä palasi takaisin lumipaakku suussaan. Hän laski sen eteeni ja istuutui sitten pentujensa viereen ihastelemaan uusia tulokkaita. Nuolaisin luminokaretta muutaman kerran saadakseni kurkkuni kostumaan.
//Lohi? Lampi? Noki? Pennut?
Lohiselkä 4.4.2017
Pyrstötähti oli antanut meille luvan päättää, missä Valkohäntä tahtoi pentujemme kanssa olla väliaikaisessa ja ahtaassa leirissämme. Olimme valinneet syrjäisen nurkan, jossa Viiltokaaos oli viettänyt Silakkasiiven kanssa aikaa ennen kuin kaksikko oli lähtenyt klaanista sanomatta kenellekään sanaakaan kesken vartioinnin, joka jokaisen uuden soturin tuli suorittaa. Katsoin ylpeänä kahta pentuani, jotka olivat jo ansainneet soturinimensä. Sitten käänsin katseeni valkeaan kumppaniini ja kolmeen pieneen pentuun, jotka olivat saapuneet tähän maailmaan vain muutamia hetkiä aiemmin.
“Tarvitsetko vielä jotain?” kysyin rauhallisella äänellä valkealta kumppaniltani.
“Ei kiitos, en tarvitse mitään. Voin paremmin kuin aikoihin”, naaras naukui huokaisten. Hän katsoi taivaansinisillä silmillään kolmea pientä karvapalloa. He olivat niin pieniä, mutta siitä huolimatta minulle jo kovin tärkeitä. Kuten Lampisydäntä ja Nokihäntääkin, tulisin suojelemaan näit pentuja hengelläni. Milloin tahansa olin valmis kuolemaan rakkaideni puolesta, jotta he voisivat elää. Olin huomaamattani nostanut leukani pystyyn ja katseeni pois pienokaisistamme ja kumppanistani.
“Onko Viiltokaaoksesta tai Silakkasiivestä tehty havaintoja?” kuulin Valkohännän kysyvän. En ymmrtänyt, miksi se kiinnosti kuningatarta, mutta päätin vastata:
“Viimeinen hajujälki on siinä, missä joki tulee vastaan. Mitä todennäköisimmin he ovat uineet toiselle puolelle jokea”, kerroin Valkohännälle, joka nyökkäsi.
“He olisivat olleet hyviä sotureita Jokiklaanille”, naaras huokaisi. Laskin häntäni kumppanini lavalleni.
“Meidän pentumme tulevat olemaan myös. He eivät jätä Jokiklaania tai meitä, olen aivan varma siitä”, mau’uin Valkohännälle ja nuolaisin kielelläni tuon korvantaustaa.
//Valko, Noki, Lampi, Leppä, Myski tai Hanhi?
Lohiselkä 8.4.2017
Pyrstötähti oli menettänyt pari päivää sitten henkensä. Ilvesturkki oli sitä ennen luopunut varapäällikkyydestään, ja Pyrstötähti oli nimittänyt Ahvenleuan Jokiklaanin uudeksi varapäälliköksi. Olin oikeastaan iloinen, että tabbykuvioinen päällikkö ei ollut nimennyt minua päällikökseen, sillä tahdoin vain olla hyvä soturi. Varapäällikkyys ja sen myötä päällikkyys eivät olleet minua varten, sillä en pitänyt liiallisesta päätösvallasta, joka päälliköllä klaanissa oli, se ei vain sopinut minulle. Ahvenleuka oli lähettänyt minut, Puolukkaturkin, Särkisilmän ja Kurkitassun katsomaan, kuinka paljon vedenpinta oli laskenut. Viimepäivinä tulva oli alkanut hellittää, ja suuri osa klaanin jäsenistä olivat toiveikkaita sen suhteen, että pääsisimme pian muuttamaan takaisin omaan leiriimme. Kuljimme kauemmas leirinä toimivasta pensaikosta, jossa Jokiklaani oli majaillut jo melko kauan aikaa tulvan vuoksi.
"En malta odottaa, että pääsemme omaan leiriimme", Särkisilmä naukaisi. Vilkaisin takanani kulkevaa kollikissaa, jonka olin kouluttanut soturiksi.
"Lohiselkä, katso! Leiri ei ole enää tulvan alla!" Puolukkaturkki huudahti ja osoitti hännällään leiriä, joka oli pahoin hajonnut tulvan vuoksi. Siellä täällä leirin pääaukiolla oli vesilammikkoja ja kaisloja lojui joka paikassa.
"Kurkitassu, palaa takaisin muiden luokse ja käy kertomassa, että voimme varmaankin muuttaa takaisin leiriimme, kunhan kissat tulevat auttamaan tämän korjaamisessa. Puolukkaturkki ja Särkisilmä, aloitetaan jo siirtämällä kaisloja pois leirin pääaukiolta", nau'uin. Oppilas nyökkäsi ja lähti kulkemaan rivakasti kohti pensaikkoa.
//Joku vois jatkaa ja kirjottaa kui Kurki palaa sinne muitte luo ja jotku tulee auttaa leirin kokoamises xd
Nokihäntä 9.4.2017
Aamutassu lähti partioon. Hänen kanssaan oli mukava jutella. Tietysti sanani menivät välillä solmuun ja kaikkea mutten voinut sille mitään. En halunnut pahoittaa Aamutassun mieltä millään tavalla.
"Hei, kuunnelkaa!" Kurkitassu huusi kovaan ääneen. Kissat pusikossa ja sen vierellä hiljenivät.
"Joen vesi ei enää tulvi! Lohiselkä lähetti minut kertomaan, että he tarvitsevat apua leirin kunnostuksessa niin pääsisimme muuttamaan sinne takaisin", Kurkitassu sanoi.
"Selvä, kiitos ilmoituksesta Kurkitassu. Leiriä menevät kunnostamaan Kuuviiksi, Karviaiskynsi, Kaislavirta ja Nokihäntä. Saatte palata takaisin tänne kun olen lähettänyt toisen partion, saamme varmasti leirin kunnostettua muutto valmiiksi", Ahvenleuka naukaisi ja silmäili vierellään istuvaa Pyrstötähteä, joka nyökkäsi.
"Tehkää niin kuin Ahvenleuka sanoi!" päällikkö kajautti ilmoille ja kuiskutti jotakin varapäällikön korvaan. Nyökkäsin. Lähdimme neljästään kohti leiriä. Leiri oli kärsineen näköinen. Kaisloja oli joka puolella ja leirin aukiolla lillui vesilammikko.
"Viesti meni siis perille?" Lohiselkä naukaisi nähdessään meidät neljä. Kuuviiksi nyökkäsi.
"Kyllä, Pyrstötähti ja Ahvenleuka tietävät tästä", Kuuviiksi täsmensi nyökkäyksensä merkityksen.
"Alkakaa vain hommiin", Puolukkaturkki naukaisi, "mitä nopeampia olemme sitä vähemmän aikaa leirin kunnostamiseen menee."
"Mitä me teemme?" kysyin kysymyksen nopeasti varmaan sävyyn ja katsoin odottavasti Lohiselkää. Hän oli sentään isäni ja en tiennyt halusiko hän minun olevan hiljaa kuin mato.
"Kerätkää nuo kaislat ja viekää ne leirin ulkopuolelle johonkin aurinkoiseen paikkaan. Saatamme saada niistä vielä makuualusia jos ne kuivuvat", isäni naukaisi. Ihailin Lohiselän päättäväisyyttä. Ihme ettei hänestä ollut tullut varapäällikkö.
"Selvä!" naukaisin ymmärryksen merkiksi ja etsin lähempänä olevan kaislan. Nappasin kaislan toisesta päästä kiinni hampaillani ja aloin raahaamaan sitä ulos leiristä. Jätin kaislan leirin ulkopuolella olevaan aurinkoiseen kohtaan, jonka lähellä oli vain pari puuta. Aurinko ei pääsisi paistamaan vain aamusta muuten se paistaisi siihen asti kunnes aurinko laskisi. Tallustelun takaisin leiriin ja otin toisen kaislan. Raahasin kaislan sen viimeksi viemäni kaislan vierelle.
Oli kulunut jo paljon aikaa. Huomasin Mustikkamyrskyn, Liekkikajon, Kurkitassun ja Särkisilmän tulevan kohti leiriä. Pääsisimme pois, vihdoinkin.
"Saatte mennä", Mustikkamyrsky ilmoitti. Kaisla kasa oli iso, sillä olimme yhteisvoimin raahanneet siihen kaisloja. Lähin edeltä kohti pusikkoa ja perässäni talsi Puolukkaturkki. Pääsin viimein pusikon luo ja menin suoraan makaamaan paikalleni. Rutistin silmäni kiinni ja nukahdin heti.
//Aamu?
Pajukaste 30.3.2017
"Huh. Unikkotassu vaikutti ottavan tiineytesi hyvin vastaan", kumppanini totesi.
"Niin. Se on hyvä juttu", vastasin.
"Oletko muuten huomannut kuinka paljon Kaikutassu ja Lampitassu viettävät aikaa yhdessä?" Liekkikajo kysyi.
"Joo olen. Mitä siitä?" kysyin.
"Ajattelin vain, että on hyvä, että Kaikutassulla on Lampitassu tukenaan. Heistä on tullut parhaita kavereita", kumppanini naurahti.
"Niin onkin. Muistatko vielä sen ajan kun rakastuimme?" kysyin.
"Tottakai muistan", Liekkikajo sanoi.
"Minä ihastuin sinuun melkein heti. Roiskevirta tiesi siitä. En ikinä unohda kuinka pyysit minua kumppaniksesi", kerroin.
"En minäkään. En ole vieläkään katunut päätöstäni", kumppani sanoi.
"Hyvä", vastasin ja nuolaisin tämän päätä.
"Eikös sinun pitäisi muuttaa jo pentutarhaan?" kuului Valkohännän ääni.
"Älä huoli Valkohäntä. Tiineys on vasta aluillaan. Kyllä minä pystyn kouluttamaan vielä Kiitotassua", vastasin valkealle naaraalle, "muuten Valkohäntä."
"Niin?" naaras kysyi.
"Tämä koskee Lampitassua. Oletko huomannut, että hän on nykyään kaikutasun paras kaveri?" kysyin. Valkohäntä puditi päätään.
"En ole, mutta se on hyvä juttu, jos hänellä on kavereita", Valkohäntä vastasi. Pian Valkohännän kumppani Lohiselkä tuli Valkohännän luokse.
"Mistäs täällä puhutaan?" Lohiselkä kysyi.
"Ei mistään muusta kuin siitä että Pajukaste on tiineenä ja että Lampitassu on Kaikutassun paras kaveri", Valkohäntä kertoi.
"Onnea teille", Lohiselkä onnitteli.
"Kiitos", kiitin.
Aamutassu 30.3.2017
Joki oli tulvinut leiriimme saakka. Katsoin hermostuneena ympärilleni sillä en löytänyt Nokihäntää mistään. Etsin katseellani mutta Nokihännän mustaa turkkia ei vain näkynyt. Lopulta huokaisin helpotuksesta, kun näin kollin seisomassa soturi rykelmässä. Minulla oli super tylsää joten tassutin mestarini luokse.
"Voisinko mennä johonkin partioon?" Ilvesturkki nyökkäsi ja lähti loikkimaan kohti soturi rykelmää.
"Särkisilmä sinä johdat metsästys partion kauas tulvivasta joesta. Ota mukaasi Lohiselkä ja Mustikkamyrsky te lähdette Aamutassun ja Silakkatassun kanssa metsästämään. Muistakaa, että ette saa mennä lähellekkään nousevaa jokea, joten joudutte saalistamaan maalla", Ilvesturkki naukui. Soturit nyökkäsivät ja nousivat seisomaan. Katsoin Ilvesturkin perään hetken ennen kuin juoksin hänet kiinni.
"Entä sinä etkö sinä tulekkaan?" Kysyin ihmeissäni.
"En. Täällä tarvitaan mahdollisimman paljon partioita nyt, kun tuoresaalis on noin vähissä", mestarini maukui osoittaen hännällään paria kalaa. Nyökkäsin ja tassutin partioni luokse. Katselin kuinka Lohiselkä tassutti luoksemme Silakkatassu rinnallaan. Lopulta pääsimme lähtemään, lähdimme kulkemaan reviirin korkeimpiin osiin. Matkalla Särkisilmä vielä jankutti siitä, että lähellekkään tulvivaa jokea ei saanut mennä. Huokaisin, sillä tämä oli varmaan jo viides kerta. Vihdoin ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Särkisilmä tokaisi:
"Tämä on riittävän korkealla. Jokainen varmistaa koko ajan, että on jonkun toisen lähettyvillä. Näin väistämme jokeen joutumista." Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja lähdin kävelemään pois päin ilmaa haistellen.
//Lohi?
Viiltotassu 31.3.2017
Kuljimme vesirajaa pitkin. Vatsani kurni lähes taukoamatta, enkä saanut sanotuksi mitään Silakkatassulle. Tahdoin aloittaa keskustelun ja saada kollin palvelemaan minua, mutta nälkäisenä minusta tuskin oli mihinkään. Vähän väliä vilkuilin aivan vierelläni kulkevaa oppilastoveriani yrittäen keksiä hyvää puheenaihetta.
"Menkää kauemmas vedenrajasta", kuulin Kaislavirran sihahtavan partion edeltä. Silakkatassun tassut lähes kastuivat, kun hän kulki niin lähellä vettä. Olin huomaamattani itsekin mennyt yllättävän lähelle vettä. Samassa astuin pari askelta sivuun. Myös Silakkatassu teki samoin. Kuljimme nyt hyvin märällä alueella, jolla lunta oli vielä yllättävän paljon. Astelimme lumen päällä, se oli käpälieni alla yllättävän liukas, joten annoin terävien ja pitkien kynsieni liukua ulos tassuistani ja uppoutua lumeen. Tulviva jokivesi vierellämme näytti syvältä ja kylmältä. Silakkatassu liukasteli vierelläni. Olin juuri ehdottamassa kaikille, että siirtyisimme kauemmas vesirajasta ja lumesta, mutta en kerennyt sanoa mitään, kun Kaislavirta onnistui liukastumaan lumella ja loiskahti veteen.
"Kaislavirta!" Lohiselkä ulvaisi. Veteen pudonnut soturi katosi hetkessä näkyvistä ja upposi veden pinnan alle. Samassa tajusin, missä olimme. Kuljimme siinä kohden, jossa maa oli korkeammalla kuin siinä, mihin jokivesi oli nyt tulvinut. Muutaman hetken emmittyään Lohiselkä syöksyi hyiseen veteen Kaislavirran perään. Kolli onnistui nostamaan soturitoverinsa takaisin pintaan. Kaislavirta räpiköi kauhuissaan ja yritti yskiä suuhunsa menneitä vesiä ulos. Helmiloiste kumartui varovasti kohti kaksikkoa valmiina ottamaan Kaislavirran turkista kiinni ja vetämään hänet pois vedestä. Sulavasti Lohiselkä auttoi Kaislavirran lumelle ja nosti hänet pois vedestä mestarini kanssa. Minä ja Silakkatassu kävelimme vain hieman kauemmas joesta.
"En todellakaan tahdo pudota tuonne, vesi on takuulla jääkylmää", oppilastoverini tokaisi, kun Kaislavirta oli saatu kauemmas tulvivasta vedestä.
"Kukapa sinne tahtoisi pudota. Kaislavirta vaikuttaa surkealta soturilta, kun hän ei tajunnut, että lumi on liukasta. Minä olin juuri sanomassa siitä, kun hän onnistui putoamaan veteen", nau'uin Silakkatassulle. Kolli katsoi minua pysyen hetken hiljaa, hän hymyili varovasti.
"Palataan muiden luokse, jotta Kaislavirta saadaan lämpimään mahdollisimman pian", Lohiselkä naukui.
"Sinutkin täytyy saada lämpimään", Helmiloiste huomautti Silakkatassun mestarille, "Jokiklaanilla ei ole varaa antaa kahden etevän soturin sairastua." Tuhahdin itsekseni ja korjasin mielessäni kahden yhdeksi, sillä Kaislavirta ei vaikuttanut etevältä soturilta. Eikä myöskään Helmiloiste, sillä hän ei ollut tehnyt elettäkään pelastaakseen toverinsa hukkumiselta. Tässä partiossa ainoa oikea ja todellinen soturi taisi siis olla Lohiselkä. Tahdoin selvittää, oliko hän osallistunut yhteenkään sotaan, sillä se saisi minut varmistumaan asiasta.
Jatkoimme matkaa kohti väliaikaista leiriämme. Käänsin katseeni Silakkatassuun, joka huomasi katseeni ja katsoi minua takaisin.
"Tiedätkö, onko Lohiselkä osallistunut koskaan yhteenkään suureen sotaan?" kysyin kollilta. Silakkatassu vaikutti miettivän.
"On hän. Hän sai arpensa viimeisimmästä suuresta sodasta, kun hän taisteli yhtä hirveää kuolonklaanilaista kissaa vastaan", Silakkatassu kertoi painottaen 'hirveää kuolonklaanilaista'.
"Minä olen nähnyt kuolonklaanilaisen", tokaisin rauhallisesti.
"Ihanko totta? Missä?" soturioppilas kysyi.
"Ethän kerro kenellekään, etenkään Pyrstötähdelle?" kysyin ja katsoin arvostellen Silakkatassua. Kolli pudisti päätään.
"En kerro", hän tokaisi. Halusin kokeilla, pystynkö luottamaan kolliin.
"Ensimmäisenä oppilaspäivänäni karkasin Helmiloisteen kielloista huolimatta nelipuille. Tapasin yhden kuolonklaanilaisen, joka olisi tahtonut tietää nimeni, mutta en vaivautunut kertomaan", virnistin.
"Rikoitko siis soturilakia?" kolli kysyi ja kohotti kulmiaan. Kohautin lapojani.
"Ei yksi klaani voi omia aluetta, joka on aina kuulunut kaikille", huomautin.
"Niin kai.. Oliko Helmiloiste hurjan vihainen?" oppilastoverini kysyi. Olin vastaamassa, mutta samassa huomasin, että lähestyimme nopeasti leirinä toimivaa pensaikkoa.
"Jutellaan myöhemmin lisää tästä. Älä kerro kenellekään, muista se", nau'uin. Silakkatassu nyökkäsi. Astelin kolmen soturin perässä sisään ahtaasta kolosta pensaikkoon. Riistan lämmin ja tuore tuoksu kantautui välittömästi sieraimiini, vatsani kurni yhä vain kovaäänisemmin. Helmiloiste ei vaikuttanut huomaavan minua, sillä hän oli kovin keskittynyt viemään kaksi soturia parantajan luokse, joten astelin vain pensaikon aukion keskelle muotoutuneelle tuoresaaliskasalle ja nappasin suuhuni yhden hiiren. Vilkaisin Silakkatassua, joka kulki perässäni.
"Eikö meidän pitäisi ensin ruokkia klaaninvanhimmat?" kolli kysyi. Tuhahdin.
"He ovat takuulla saaneet jo ruokansa, kyllä me voimme syödä. Ota tuosta vaikka tuo hyvältä näyttävä kala ja tule aterioimaan kanssani tuonne syrjäiseen nurkkaan", ehdotin oppilaalle. Silakkatassu vaikutti empivän, joten päätin yllyttää häntä:
"Älä ole pelkuri. Kyllä sinun täytyy joskus tehdä jotain jännittävää, siitä tulee yllättävän mukava olokin." Se vaikutti tehneen oppilastoveriini vaikutuksen, sillä hän tarttui hampaillaan kiinni kasassa olevaan kalaan. Sitten astelin hänen edellään pensaikon syrjäisimpään nurkkaan ja aloin syömään hiirtäni samalla, kun Silakkatassu söi kalaansa.
"No, eihän se ollut niin kamalaa?" kysyin virnistäen kollilta, joka kohautti vastaukseksi lapojaan.
"Se tuntui itse asiassa ihan mukavalta, jos totta puhutaan", hän naukui.
"Minähän sanoin", nau'uin ja nousin ylös. Huomasin Helmiloisteen astelevan minua kohti. Astelin kohti mestariani leuka pystyssä.
"No?" kysyin. Naaras katsoi minua silmiään siristellen. Aikoiko hän valittaa siitä, että olin syönyt ilman hänen lupaansa, vai aikoisiko hän kenties viedä minut harjoituksiin? Toivoin kovasti viimeisintä vaihtoehtoa, vaikka Helmiloiste tuntuikin niin hirveältä mestarilta.
//Helmi?
Lohiselkä 31.3.2017
Kun olimme saalistaneet jo melko kauan, palasin Silakkatassun ja Aamutassun kanssa paikalle, jossa olimme sopineet tapaavamme, kun partio palaisi leiriin. Olin rikkonut Ilvesturkin käskyä ja käynyt joen äärellä saalistamassa yhden kalan, sillä siinä kohtaa olin tiennyt olevan turvallista. Olin saanut kalan lisäksi melkein kiinni yhden hiiren, mutta se oli päässyt karkuun, enkä ollut jaksanut enää yrittää saada sitä sen jälkeen kiinni. Aamutassu oli saanut kiinni yhden vesimyyrän ja oma oppilaani Silakkatassu oli saanut kiinni hiiren. Särkisilmä oli ilmeisesti myös käynyt joella, sillä hän oli saanut kaksi kalaa.
"Palataan leiriin", entinen oppilaani tokaisi ja lähti johdattamaan partiota kohti väliaikaisena leirinä toimivaa pensaikkoa. Vilkaisin Aamutassua, joka kulki toisella puolellani. Toisella puolellani oli oma oppilaani Silakkatassu. Aamutassun mestari oli Ilvesturkki, joka ei ollut tullut mukaan partioon.
"No Aamutassu, miten soturikoulutuksesi on sujunut?" kysyin naaraalta kala suussani. En ollut ihan varma, oliko oppilas saanut selvää puheestani kalan vuoksi, mutta toivoin niin ja jäin odottamaan Aamutassun vastausta.
//Aamu?:3
Valkohäntä 2.4.2017
Olin käynyt tänään aamulla Kirkasmarjan luona, sillä olin tuntenut aamuyöstä kamalaa kipua vatsassani ja minua oli oksettanut. Parantajanaaras oli kertonut minulle, että odotin pentuja. Uutinen oli tullut minulle täysin yllätyksenä. En ollut kertonut pennuista vielä Lohiselälle, mutta aioin kertoa siitä vielä tänään hänelle.
Lampisydän oli auttanut minua siirtämään vuoteeni pentutarhaan. Kirkasmarja oli sanonut, ettei pentujen syntymään olisi kauaa, ja että ne voisivat syntyä ihan lähipäivinä. Lampisydän oli ollut tohkeissaan saadessaan kuulla, että saisi uusia sisaruksia.
Makasin parhaillaan omalla vuoteellani pentutarhassa. Kuuntelin leiriaukiolta kantautuvia ääniä tylsistyneenä. Minulla ei koskaan ollut näin tylsää. Räntätassukin oli lähtenyt partion matkaan, sillä en ollut pystynyt viemään häntä harjoituksiin pentujen takia.
Siinä samassa pentutarhan suulla kahahti. Nostin päätäni ja ilokseni tajusin tulijan olevan Lohiselkä.
"Hei! Joko olet kuullut uutiset?" hymyilin.
"Lampisydän kertoi", kumppanini kehräsi ja laski kalan eteeni.
"Heistä tulee takuulla kauniita", hyrisin.
//Lohi?
Nokitassu 1.3.2017
"Kiitos isä", naukaisin kiitollisena. Minulla oli jälleen kevyempi olo, kuin olisin leijunut ilmassa ja osannut lentää kuin lintu.
"Sitä varten minä olen", Lohiselkä sanoi. Nyökkäsin. Painoin silmäni kiinni. Isän ehdotud kuulosti hyvältä. Ja eihän niitä susia enää ole.. Tuuli tuiversi turkkiini. Aurinko lämmitti hieman leiriä, kohta lumet sulaisivat kokonaan. Ei mene enää kauaa kun joessa ei ole jäätä ollenkaan. Hengitin syvään raitista ilmaa ja avasin silmäni. Siinä minä olin edelleen, isän vieressä.
"Entä mitä sinulle kuuluu?" kysyin ja nuolaisin rintaani. Odotellasseni isäni vastausta katsoin hänen silmiinsä.
*Kai minunkin joskus pitää tuota kysyä*, naukaisin pääni sisällä. Hymähdin ja muutin vähän asentoani vastausta odotellessa.
//Lohi?
Valkohäntä 8.3.2017
Olin palaamassa leiriin metsästysretkeltä. Minä olin saanut kiinni valtavan taimenen, josta riittäisi vähintään viidelle kissalle. Muut partiossa olleet olivat hämmästelleet saalistani.
Ollessani kalassa, olin huomannut joessa avonaisen kohdan. Ajattelin kertoa siitä Lohiselälle ja pyytää häntä opettamaan minua uimaan. Pujahdin sisään sisäänkäynti tunnelia pitkin raahaten samalla taimenta mukanani. Lohiselkä istuskeli pääaukiolla sukimassa hopeanharmaata turkkiaan.
Vein taimenen nopeasti tuoresaaliskasaan ja tassutin sitten hänen luokseen. Kumppanini keskeytti puuhansa hetkeksi ja nosti päätään. Hän katsoi minua lempeästi hymyillen.
"Hei, miten meni?" Lohiselkä kysyi.
"Hyvin - sain kiinni valtavan taimenen!" vastasin.
"Sepä hienoa. Klaaninvanhimmat ovat varmasti hyvillään siitä", hän kehräsi.
"Niin", hymähdin. "Muuten, kun olimme tänään joella, minä näin, että joessa oli sulia kohtia. Ajattelin, että voisitkohan sinä kenties opettaa minua uimaan?" Lohiselkä mietti hetken, kunnes vastasi:
"Jokivesi on tähän aikaan vuodesta vielä kylmää."
"Ei se minua haittaa! Onhan minulla paksu turkki", yritin.
"No, voimme me käydä katsomassa, mutta en lupaa vielä mitään", kumppanini huokaisi ja kurkotti nuolaisemaan poskeani. Katsoin tuota hymyillen.
"Mahtavaa! Joko mennään?" hihkaisin.
//Lohi? :3
Lohiselkä 8.3.2017
Hymyilin lempeästi Valkohännälle.
"Mennään vain", naukaisin. Naaras lähti kulkemaan rinnallani ulos leiristä. Vilkaisin nopeasti taivaalle ennen kuin pääsin leirin ulkopuolelle. Taivaalla ajelehti pilviä paljon, mutta niiden tekemistä raoista saatoin välillä erottaa vaaleansinisen taivaan ja kirkkaan, keltaisen auringon. Lähdimme kulkemaan rinnatusten kohti jokea ja samalla Myrskyklaanin rajaa kohti. Vilkaisin Valkohäntää, joka vaikutti innostuneelta. Ajattelikohan naaras paljon perhettään Myrskyklaanissa? Valkohäntä huomasi minun katsovan häntä, ja hän kallisti hämmentyneenä päätään.
"Onko jokin huonosti?" naaras kysyi huolestuneena ja katsoi minua taivaansinisillä silmillään. Ne silmät olivat kauneimmat mitä olin eläessäni nähnyt. Olisin voinut tuijottaa Valkohännän silmiä maailman loppuun saakka ja sen ylikin, sillä niin kauniit ne olivat.
"Ei, kaikki on oikein hyvin", vastasin ja väläytin naaraskissalle lämpimän hymyn. Nokitassu ja Lampitassu olivat jo melko vanhoja. Olin muutamia päiviä sitten miettinyt, mahtaisiko Valkohäntä tahtoa kanssani lisää pentuja. Minusta sukuni ja ylipäätään Jokiklaanin kasvaminen olivat hyviä asioita. Tällä hetkellä Jokiklaanissa oli melko paljon jäseniä, ja saalistakin oli paljon.
Joki häämötti jo edessämme, ja saatoin selkeästi kuulla sen solinan. Valkohäntä kiristi tahtiaan ja ohitti samalla minun.
"Hei!" huudahdin ja nostin askeleeni kävelystä raviin ja otin kumppanini nopeasti kiinni. Kuljin ripeästi hänen vierellään kohti joentörmää. Törmälle päästyämme, Valkohäntä kurottui katsomaan jokea.
"Muistatko, kun tapasimme ensimmäisen kerran?" kysyin hiljaa ja nostin katseeni eteenpäin. Olimme siinä kohdassa, jossa olin tavannut ensimmäisen kerran Valkohännän. En olisi silloin uskonut, että rakastuisin häneen, ja että hänestä tulisi minun pentujeni emo ja minulle tärkein kissa, mitä maailmassa olikaan koskaan ollut.
"Sinä pelastit minut hukkumiselta", Valkohäntä vastasi ja käänsi taivaansiniset silmänsä minua kohti. Nyökkäsin.
"Olen onnellinen, että tein sen", sanoin sitten hiljaisella äänellä. Vedin syvään henkeä ja hengittäessäni ulos, suustani leijaili ilmaan huurua. Oli yhä kylmää, vaikka olikin jo hiirenkorva. Ilma lämpeni kuitenkin päivä päivältä aivan pienesti, vaikka välillä tulikin kylmempiä päiviä. En malttanut odottaa viherlehteä. Se oli lämpimin vuodenaika, vaikka itse nautinkin eniten lehtisateen alusta ja hiirenkorvan lopusta. Niissä oli vain jotain niin hienoa, joka osui suoraan minun sydämeeni, kuten myös Valkohännässä.
//Valko?cx
Valkohäntä 8.3.2017
Katsoin auringonvalossa kylpevää jokea, joka kimalteli kauniisti. Olisin voinut seistä siinä ikuisuuksia, katsella kaikkea sitä loputtomiin. Käännyin katsomaan Lohiselkää, joka väläytti minulle lempeän hymyn.
"Täällä on niin kaunista", huokaisin lumoutuneena ja painauduin kumppaniani vasten, joka nuolaisi hellästi korvaani. En olisi voinut kuvitella elämää ilman Lohiselkää. Hän oli elämäni rakkaus, josta en aikonut koskaan luopua. Ja jos joskus siirtyisimme Tähtiklaaniin, niin minä etsisin hänet käpäliini vaikka väkisin. En luopuisi onnestani mistään hinnasta, en Lohiselästä enkä pennuistamme, jotka olivat kasvaneet hurjaa vauhtia.
Pennut - niin, meidän pentumme. He olivat totta tosiaan jo melko vanhoja, melkein täysi-ikäisiä.
Vilkaisin Lohiselkää leikkisästi virnistäen ja kaadoin hänet maahan. Hopeanharmaa kolli älähti yllättyneenä. Kierimme hangessa jonkin aikaa, kunnes lopulta pysähdyimme aivan joenrantaan. Juuri kun olin aikeissa nousta ylös, lumi petti allani ja minä loiskahdin veteen.
Kuulin Lohiselän kauhistuneet huudot.
*Minä osaan kyllä! Olen jokiklaanilainen! Jokiklaanilaiset uivat!* Kauhoin voimakkain vedoin pintaan. Yskäisin muutaman kerran ja käännyin katsomaan Lohiselkää, joka auttoi minut rannalle.
Ravistelin turkkini kuivaksi ja hihkaisin:
"Minä osasin, Lohiselkä, minä uin!"
//Lohi?
Lohiselkä 24.3.2017
Kuljin partion johdossa kohti Myrskyklaanin rajaa. Askeleeni olivat tasaiset ja hieman varovaiset, sillä maa oli märkä, enkä tahtonut roiskia vettä päälleni tai upottaa jalkojani siihen. Lunta oli maassa yhä, mutta ainoastaan kasoina siellä täällä maastossa.
"Lohiselkä, katso", kuulin Roiskevirran kuiskaavan takaani. Käänsin katseeni vasemmalle sinne suuntaan, mihin soturi hännällään osoitti. Kirkasmarja kulki eteenpäin kohti meitä suussaan pikkuruinen karvanyytti. Tunnistin naaraan suussa olevan asian kissanpennuksi, joka omasi tummanharmaan turkin. Ravasin partion johdolla parantajakissaa vastaan.
"Löysin pennun kylmissään Jokiklaanin reviiriltä", parantajakissa kertoi ja laski hellästi pennun märälle maalle puhuakseen.
"Se pitää viedä leiriin", tokaisin, mutta parantaja oli ilmeisesti tajunnut sen itsekin.
"Ihan hyvä huomio", Kirkasmarja naukui ja pyöräytti silmiään. Naaras tarttui kiinni pennun niskanahkaan ja lähti kantamaan sitä kohti leiriä.
"Minä tulen mukaasi. Puolukkaturkki, johda partio loppuun ja palatkaa sitten leiriin", nau'uin soturille, joka nyökkäsi ja lähti johtamaan partiota kohti Myrskyklaanin rajaa.
"Pentu näyttää vastasyntyneeltä. Näitkö sen vanhempia missään?" kysyin Kirkasmarjalta. Naaras vilkaisi minua nopeasti, jonka jälkeen hän naukui pentu suussaan:
"En nähnyt jälkeäkään vanhemmista. Uskon, että pentu on yli päivän ikäinen suuren kokonsa vuoksi." Tyydyin parantajan vastaukseen, sillä hänhän se parantaja oli ja hän tiesi tuollaiset asiat pennuista. Pentu oli suurikokoinen, jonka vuoksi sen ikä oli varmasti yli vuorokauden.
//Kirjotan jossai vaihees Viillol :))
Valkohäntä 18.2.2017
Olin pyytänyt Pyrstötähdeltä lupaa lähteä neuvottelemaan Polttotähden kanssa. Hänelle oli puhuttava järkeä, tai muuten klaanit ajautuisivat tyhjänpäiväiseen sotaan, joka ei hyödyttäisi ketään.
Kuljimme paraikaa kohti Myrskyklaanin reviiriä Lohiselän kanssa. En ollut halunnut mukaan enempää kissoja, sillä Polttotähti olisi saattanut pitää sitä uhkauksena.
Ylitimme juuri Myrskyklaanin rajamerkin. Suuntasimme kohti Myrskyklaanin leiriä. Tie leiriin oli minulle haikean tuttu. Muistin edelleen kuin eilispäivän, kun olin kulkenut tätä samaista reittiä tapaamaan Lohiselkää.
Kuljettuamme jonkin aikaa, saavuimme piikkihernetunnelin suuaukolle. Vedin syvään henkeä ja pujahdin sisään tunneliin. Minua tuli vastaan tutun näköinen, vaaleanruskea kolli, jolta puuttui toinen silmä. Pian tunnistin kissan Okrapennuksi - oikeastaan hän taisi olla jo soturi.
"Kuka... Hetkinen, oletko sinä Valkohäntä?" vaaleanruskea kollisoturi maukui kulmiaan kurtistaen.
"Olen, ja tulin puhumaan emolleni järkeä", vastasin pakottautuen pysymään rauhallisena. Soturi katsoi minua pitkään, kunnes päästi minut jatkamaan matkaa. Saavuin pääaukiolle Lohiselkä kannoillani. Huomasin Polttotähden vaihtamassa kieliä isäni Purohännän kanssa Suurkiven luona. Harmaa naaras valpastui nähdessään minut ja kumppanini. Tuo pörhisteli karvojaan ja astui askeleen lähemmäs minua.
"Pitkästä aikaa, Polttotähti - vai pitäisikö sanoa emo? Minulla on hieman asiaa sinulle", mau'uin jäätävällä äänellä.
//Poltto?
Lohiselkä 20.2.2017
Valkohäntä asteli luokseni ja naukui:
"Saimme sovittua. Palataan takaisin kotiin, ennen kuin kukaan huolestuu." Vilkaisin Polttotähteä, joka odotteli ilmeisesti meitä leirin uloskäynnillä. En pitänyt kyseisestä naaraasta sitten lainkaan. Vaikka he saivatkin sovittua, en voinut unohtaa sitä, että hän oli edes yrittänyt viedä pentuni minulta. Ja kaiken lisäksi hän oli solvannut Valkohäntää siitä, että hän muutti Jokiklaaniin rakkauden perässä, vaikka tuskin hän sellaisesta mitään ymmärsi.
"Mitä nopeammin pääsen täältä pois, sitä iloisempi olen", naukaisin rauhallisella äänensävyllä kumppanilleni ja astelin tuon vierellä piikkihernetunnelille.
"Mitä tuo tarkoitti?" Valkohäntä kysyi ja katsoi minua silmiään siristäen.
"En pidä tästä paikasta. Kuten tiedät, en sen kummemmin välitä muista klaaneista, jonka vuoksi en myöskään tykkää olla niiden leireissä näinkään kauaa", selitin Valkohännälle. Astelin ehkä hieman töykeästi ulos leiristä Polttotähden edellä, kun myrskyklaanilaispäällikkö vaikutti odottavan jotain. Valkohäntä käveli perässäni. Sanaakaan sanomatta lähdin kulkemaan aluskasvillisuuden seassa kohti jokea. Valkohäntä ravasi minut kiinni, kuten tekivät myös Polttotähti ja muutama muu myrskyklaanilainen. Minua ei huvittanut puhua heidän kanssaan. Unitaivas vaikutti ihan mukavalta, mutta Polttotähteä en voinut sietää. Myös Usvahäntä oli vaikuttanut mukavalta, sillä hän oli kertonut, että menettäisi ennemmin henkensä kuin antaisi Polttotähden viedä pentujamme Myrskyklaaniin.
//Valko tai joku vaik
Lohiselkä 28.2.2017
Astelin ulos sotureiden pesästä kaikessa rauhassa. Aurinko oli korkeimmillaan, ja olin nukkunut hyvin pitkään, koska olin viime yönä ollut vartioimassa leiriä. Leirin pääaukio oli lähes tyhjillään, sillä suurin osa klaanin jäsenistä oli lähtenyt joko partioihin tai harjoituksiin. Leirin sisäänkäynniltä kuului lähestyvien askelien ääntä, joten käänsin katseeni vaistomaisesti sinne. Ahvenleuka asteli leiriin perässään poikani Nokitassu. Pikimusta oppilas loikki luokseni nähdessään minut. Emme olleet muutamaan päivään jutelleet oikeastaan lainkaan, sillä olin ollut melko kiireinen, samoin myös Nokitassu.
"Hei", tervehdin pentuani.
"Hei isä", Nokitassu vastasi katsoen minua tyynesti, mutta ystävällisesti.
"Mitä te harjoittelitte tänään Ahvenleuan kanssa?" kysyin pojaltani yrittäen synnyttää jonkinlaisen keskustelun hänen kanssaan. Minua aidosti kiinnosti, mitä Nokitassu parhaillaan harjoitteli mestarinsa kanssa, sillä ehkä voisin antaa hänelle jotain neuvoja.
//Noki?
Nokitassu 28.2.2017
"Mitä te harjoittelitte tänään Ahvenleuan kanssa?" Lohiselkä kysyi. Nielaisin kuuluvasti ja koitin pysyä rauhallisena.
"Noh.. metsästimme..", nau'uin hyvin hiljaisella äänellä ja katsekin vähän joka suuntaan kiusallisena.
*Pitäisikö minun kertoa unistani vai ei.. En halua huolestuttaa isää enkä emoa. Mutta haluan kuitenkin kertoa. Tai oikeastaan en halua*, pähkäilin.
"Tekniikoitako harjoittelitte?" Lohiselkä -isäsi- kysyin kysyvällä äänellään ja katsoi minua. Onnistuin vilkaisemaan pikaisestk isäni silmiin.
"No joo", maukaisin. Sydämeni alkoi jälleen sykkiä vaikka kuinka yritin rauhoittua. En vain pystynyt pysymään tyynenä ja rauhallisena.
"Onko kaikki varmasti hyvin?" isä kysyi hieman huolestuneella äänellä. Tuhahdin. Mitä minä sanoisin?
"On.. tai oikeastaan ei ole", vastasin epävarmasti.
"Voit kertoa minulle", Lohiselkä sanoi. Nyökkäsin. Menimme rauhallisenpaan paikkaan. Huokaisin.
"Olen nähnyt painajaisia enkä tiedä miten pääsisin niistä eroon. Niissä on susi ja emo ja minä. Ja niissä käy aina huonosti..", maukaisin hiljaa tuskin kuiskausta kovempaa. Silmiäni kirveli ja painoin ne hetkeksi kiinni kunnes avasin jälleen.
//Lohi?
Lohiselkä 1.3.2017
Silmäni suurenivat, kun kuulin Nokitassun sanat. Painajaisia, joissa hänelle ja Valkohännälle kävi aina huonosti?
"Osaatko yhtään kertoa, mitä niissä sitten tapahtuu?" kysyin varovaisesti pojaltani, joka oli siirtänyt katseensa minusta etutassuihinsa.
"Yhdessä unessa susi hyökkäsi emon kimppuun", Nokitassu naukui ja nieliaisi, "ja sitten se hyökkäsi minun kimppuuni, kun oli tappanut jo emon.." Huokaisin hiljaa ja vedin käpälilläni Nokitassun vasten kehoani yrittäen lohduttaa tätä.
"Sudet ovat lähteneet jo metsästä, joten olen ihan varma, että se oli vain uni. Valkohännällä on kaikki hyvin, ja niin on sinullakin. Jos nyt kuitenkin haluat ihan varmuuden vuoksi välttää, että mikään unistasi käy toteen, voisit olla menemättä leirin ulkopuolella, jos Valkohäntä on mukana", ehdotin rauhallisella äänellä, "silloin ette voisi törmätä yhteenkään petoeläimeen." Nokitassu käänsi katseensa minuun. Hän vaikutti pohtivan ehdotustani mielessään.
//Noki?
Lohiselkä 13.2.2017
Katsoin ehkä jopa hieman kauhistuneesti Nokitassua, joka oli ilmoittanut juuri, että Unitaivas ja Purohäntä vaikuttivat kilteiltä. Unitaivas ehkä vaikuttikin, mutta Purohäntä! Hän selkeästi yritti kiemurrella poikani suosioon saadakseen hänet klaaninsa jäseneksi! Miten häikäilemätöntä soturilta, joka väittää olevansa kunniallinen klaaninsa jäsen!
"Älä puhu tuollaisia", naukaisin ankarasti pojalleni, joka katsoi minua hieman kysyvästi.
"Jokiklaani on kotisi, etkä sinä voi muuttaa Myrskyklaaniin, olivat sen jsäenet kuinka kivoja vaikuttavilta. Purohäntä ei olekaan niin kiva kuin luulet. Kun hän ja Polttotähti kuulivat, että emonne oli rakastunut toisen klaanin kissaan, he pakottivat hänen pysymään leirissä kokonaisen kuun! Hän oli soturi, ja siitä huolimatta. Entä jos menet Myrskyklaaniin ja alat haikailla takaisin perheesi luokse. He varmaan telkeävät sinut kaninkoloon siksi ajaksi, että kuolet ja luusikin ovat jo mädäntyneet!" huudahdin pojalleni, joka vaikutti hieman yllättyneeltä sanoistani.
"Lohiselkä, rauhoitu", Valkohäntä naukui ja laski häntänsä lavalleni.
"En suostu menettämään pentujani vieraalle klaanille. Se ei ole oikein, en vain suostu siihen", naukaisin katsoen haikeasti kumppaniani tuon taivaansinisiin silmiin. Oli epäreilua, että Polttotähti kehtasi edes vaatia pentujamme klaaniinsa! Pentuja, jotka olivat eläneet ja syntyneet Jokiklaanissa, he olivat täysiä jokiklaanilaisia, jos minulta kysyttiin!
//Noki, Valko tai Lampi?
Valkohäntä 13.2.2017
Siirsin katseeni tummalle taivaalle.
"En minäkään halua menettää heitä. Aioin puolustaa pentujani viimeiseen hengen vetooni saakka, jos ei muukaan auta", nau'uin vaisusti. Tunsin Lohiselän surullisen katseen, joka porautui lävitseni suoraan sisimpääni.
"Polttotähti ei ole enää emoni, eikä Purohäntä isäni", sanoin hetken kuluttua. Tiesin, että meissä virtasi samaa verta, mutta minun ei ollut pakko pitää heitä vanhempinani. Eivät hekään pitäneet minua tyttärenään - tai no pitivät siinä mielessä, että olin oikea paholainen, jolla ei ollut minkäänlaisia tunteita toisia kohtaan.
"Nokitassu ja Lampitassu, luvatkaa isälle, ettette mene enää koskaan niiden myrskyklaanilaisten juttusille. Heidän seuransa ei tee teille hyvää", Lohiselkä urahti. Sisarukset vilkaisivat toisiaan hieman hämmentyneinä, mutta nyökkäsivät kumminkin.
"Hyvä." Laskin katseeni tassuihini. Toivoin, etten olisi ollut Polttotähden pentu. Missä oli se entinen, rakastava emoni, joka kuunteli huoliani ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa minua?
"Lohiselkä, haluaisitko lähteä kanssani kävelylle...?" kysyin hopeanharmaalta kollilta, joka katsoi minua huolestuneena.
//Lohi?
Lohislkä 13.2.2017
"Tietenkin, mennään vain", nau'uin Valkohännälle. Nokitassu ja Lampitassu jäivät oppilaiden pesän edustalle, kun minä ja kumppanini suuntasimme kohti leirin uloskäyntiä. Vilkaisin vielä leirin pääaukiolla olevia kissoja; heitä oli tarpeeksi leirin vartiointiin, joten en uskonut, että meitä tarvittaisi leirissä juuri nyt. Kun pääsimme leirin ulkopuolelle, jatkoimme jonkun matkaa sanomatta sanaakaan. Suuntasimme kohti kaksijalkojen suurta pesää, joka sijaitsi melko lähellä leiriä. Kaksijalkoja kävi enää harvakseltaan pesällä, jonka vuoksi sen ympäristössä oli nykyään enemmän riistaa kuin aiemmin. Katsoin kumppaniani hetken aikaa sanomatta mitään, eikä naaras vaikuttanut huomaavan sitä. Kun hän käänsi taivaansinisen katseensa minuun, hän huomasi minun katsovan häntä. Naaras virnisti ja kauhaisi käpälällään maasta lunta, jonka hän heitti päälleni.
"Hei!" ulvaisin, kun lunta lensi kyljelleni. Naaras lähti juoksemaan leikkisästi kauemmas, ja juoksin hänen peräänsä. Kompastuin jalkoihini vain parin hiirenmitan päähän kumppanistani, ja kaaduin eteenpäin niin, että valkea naaras jäi alleni. Nousimme nopeasti pystyyn, sillä allamme oleva lumi oli märkää.
"Tahdoitko lähteä kävelylle muuten vain, vai oliko sinulla jotain erityistä asiaa?" kysyin kumppaniltani vakava ilme kasvoillani.
//Valko?
Silakkatassu 13.2.2017
Minä olin oppilas! Minua hymyillytti. Olin saanut hyvän mestarin, Lohiselän. Nyt olimme kiertämässä rajoja. Susien varalta mukanamme olivat myös Karviaiskynsi ja Kuuviiksi. Katselin innoissani kaikkea, mitä näin yrittäen muistaa kaikkea, mitä Lohiselkä minulle kertoi soturilaista.
Kun saavuimme joelle silmäni pyöristyivät. En ollut koskaan nähnyt niin paljon vettä. Joki oli vähän jäässä, mutta jää oli heikkoa, eikä se kestäisi kissan painoa. Jäässä oli reikä, josta varmaankin kalastettiin.
"Tuolla ovat aurinkokivet", Lohiselkä kertoi osoittaen joen toisella puolella olevia kiviä. Haistoin joen toiselta puolelta oudon hajun, joka ei muistuttanut minua Jokiklaanin kalaisesta hajusta. Oliko se Varjoklaani? Vai Myrskyklaani? Tuuliklaani se ei ainakaan ollut, sillä olin kuullut heidän asuvan nummilla. Kuolonklaanikaan se ei voinut olla.
"Mikä klaani joen tuolla puolella asuu?" kysyin kiinnostuneena.
"Myrskyklaani." Lausuessaan klaanin nimen mestarini silmissä välähti viha. Muistin, mitä viime kokoontumisessa oli tapahtunut. En ehtinyt miettiä sitä sen enempää kun jatkoimmekin jo matkaa. Kuljimme hetken joen vierellä kunnes poikkesimme metsään. Pian metsä harveni ja edessämme oli hieno näkymä. Neljä puuta isoa puuta seisoivat ringissä. Niiden keskellä oli iso kivi.
"Nuo ovat varmaankin nelipuut?" kysyin henkäisten. Lohiselkä nyökkäsi.
"Kyllä."
"Ennen nelipuilla sai olla, mutta nyt se on Kuolonklaanin reviiriä", Kuuviiksi tuhahti nyrpeänä. Karviaiskynsi nyökytteli päätään. Lohiselkä vilkaisi taivaalle.
"Meidän täytyy palata leiriin, minä lupasin mennä aurinkohuipun partioon", mestarini ilmoitti.
Lähdimme kulkemaan takaisin kohti leiriä. Emme palanneet samaa reittiä takaisin vaan oikaisimme metsän läpi.
Kun viimein saavuimme takaisin leiriin nälkä kolotti vatsaani. Huomasin Lohiselän menneen jututtamaan Pyrstötähteä. Näin päällikön nyökyttävän päätään. En kuullut mistä he puhuivat. Pian mestarini jolkotteli luokseni.
"Pyrstötähti pitää sinulle taisteluharjoitukset. Syö ennen kun lähdette", Lohiselkä selitti nopeasti ennen kuin lähti partion mukana leiristä. Kävelin tyyväisenä tuoresaaliskasalle ja valikoin itselleni mehukkaan näköisen ahvenen. Kannoin kalan oppilaiden pesän edustalle ja aloin syömään. Iskin hampaani ahveneen. Pureskelin lihaa tyytyväisenä.
Kun olin saanut kalan syötyä siistin kasvoni ja riensin Pyrstötähdrn luokse, joka odotteli minua leirin uloskäynnillä.
//Pyrstö?
Valkohäntä 15.2.2017
Katsoin Lohiselkää vakavoituen. Siirtelin etukäpäliäni hermostuneesti, kumppanini näytti huolestuvan.
"Valkohäntä, onko kaikki hyvin?" hän kysyi. Suljin silmäni hetkeksi.
"Lohiselkä, minä haluan mennä tapaamaan emoani Myrskyklaaniin", sanoin henkeä vetäen. Avasin silmäni jälleen ja kohtasin Lohiselän katseen. Hän tuijotti minua epäuskoisena.
"Haluat... tavata Polttotähden? Miksi?" Purin huulta yrittäen etsiä sopivia sanoja.
"Haluan sanoa hänelle suorat sanat", vastasin epäröiden. Lohiselkä sipaisi kylkeäni hännänpäällään.
"Rauhassa nyt... Polttotähti ymmärtää kyllä sanomattakin, että Jokiklaani ei aio luovuttaa pentuja hänelle", hän maukui vienosti hymyillen. Käänsin pääni poispäin ja irtauduin hänen otteestaan.
"Jos sinä et aio tulla mukaani, niin sitten minä menen yksin", sihahdin. Sanaakaan sanomatta lähdin ravaamaan kohti jokea. Kuulin kuinka Lohiselkä lähti perääni.
"Valkohäntä, odota!" En välittänyt hänen huudoistaan, ainoa määränpääni oli Myrskyklaanin leiri.
//Lohi?
Pyrstötähti 5.2.2017
Kun avasin silmäni, huomasin olevani nelipuilla. Ennen kuin edes ehdin ihmetellä miten olin sinne päätynyt, tiesin että olin Tähtiklaanissa. Suljin silmäni kun yhtäkkiä taivaalla loistavat tähdet alkoivat pyörteillä. Odotin hiljaa paikoillani että tähtikissat olivat laskeutuneet luokseni ennen kuin avasin silmäni. Kun lopulta raotin silmiäni, vetäisin terävästi henkeä. Näin nimittäin edessäni hyvin läpikuultavan kopion itsestäni. Silmäni suurenivat ja katsoin itseäni kauhuissani. Sitten Palotähti astui eteen. Katsoin entistä mestariani osittain kauhuissani ja toiveikkaana - ehkä hän kertoisi miksi Tähtiklaanin kissojen rivissä seisoi läpikuultava kopio itsestäni. Kuin lukien ajatukset Palotähti huiskaisi hännällään taakseen ja osoitti kopiotani.
"Tuossa näkyvät kaikki sinun menettämät henget. Heikko henkikissasi ei pysty kommunikoimaan kanssamme ja se muuttuu yhä aina värikkäämmäksi mitä enemmän henkiä menetät. Sinä et tosin muutu läpikuultavaksi aina menettäessäsi henkiä vaan pysyt tuollaisena kuin olet", Palotähti naukui. Kavahdin kauemmas kun muistini perukoilta syöksähti tieto siitä että Lohiselkä ja Pilvimarja taistelivat sutta vastaan. Tiedostin myös samalla sen että olin menettänyt hengen - ellen jopa henkiä suden puremasta. Siirtelin tassujani ja tunsin hien kihoavan pintaan.
"Minun täytyy mennä takaisin!" ulvoin. Palotähti asteli viereeni ja kosketti hännällään lapaani. Ele oli rauhoittava ja sanat rauhoittivat minua vielä enemmän:
"Kyllä he pärjäävät." Huokaisin ja räpsäytin silmiäni.
"Kuinka monta henkeä menetin?" Kaksi kissaa Palotähden lisäksi astui eteen ja sydämeni tuntui murskaantuvan.
"Kolme", henkäisin. Palotähti nyökkäsi surumielisenä ja tajusin että hän alkoi vaaleta. Puristin silmäni kiinni ja odotin että matkasin takaisin todellisuuteen.
Kun heräsin tunsin kovan maan allani ja nousin heti pystyyn. Tajusin että suden purema oli parantunut ja tunsin oloni hyväksi. Näin Lohiselän katsovan rotkoon edessäni ja tuon kehon tärisevän. Juoksin kollin luo ja katsoin häntä kysyvästi. Lohiselkä katsoi minua surun sumentamin silmin. Tajusin, ettö jokin oli vialla.
"Missä susi? Ja missä on Pilvimarja?" Pahat aavistukset levisivät kehooni ja ne saivat täydennystä kun Lohiselkä naukui:
"Pilvimarja uhrautui ja vei suden mukanaan rotkon pohjalle." Haukkasin henkeä ja polveni notkahtivat. Hoipuin pari askelta taaksepäin ja huohotin raskaasti. Minun typerästä päätöksestäni Pilvimarja oli kuollut, kaikki oli minun syytäni. Riiputin päätäni ja näytin Lohiselälle merkin seurata minua. Emme voisi saada naaraan ruumista rotkon pohjalta joten hänet oli jätettävä.
// Lohi? Joku?
Nokipentu/tassu 8.2.2017
//kirjoitan nyt vaa näi jännästi xdd//
Heräsin virkeänä. Olin jo kuusi kuuta. Minusta pitäisi jo tulla oppilas. Valkohäntä suki turkkiani.
"Tänään on teille molemmille suuri päivä", Lohiselkä maukaisi pilke silmäkulmassa. Hymyilin lempeää hymyä. Pian kuitenkin kuulin Pyrstötähden kovan naukaisun korvissani:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen." Valkohäntä nousi ylös.
"Mennään!" tuo hoputti minua ja siskoani Lampipentua. Lohiselkä meni edeltä kohti Suurkiveä. Hymyilin yhä mutta leveämpää hymyä kuin viimeksi. Pyrstötähti vilkuili ympärilleen ennen kuin aloitti:
"Helmitassu, astuisitko eteeni?" Helmitassu nimitettiin soturiksi, Helmiloisteeksi.
"Helmiloiste! Helmiloiste!" klaani hurrasi tuoreen soturin nimeä. Minä kun luulin että meidät Lampitassun kanssa nimitettäisiin oppilaiksi.
"Nokipentu, astuisitko eteeni", Pyrstötähti naukaisi hymyillen. Minut nimitettiin oppilaaksi, nykyään olen sitten Nokitassu. Ja mestarinani on Ahvenleuka.
"Nokitassu! Nokitassu!" klaani hurrasi minun nimeäni. Pyrstötähti heilautti häntäänsä ja katsoi vierelläni istuvaan Lampipentua. Pian Lampipentukin nimitettiin oppilaaksi, Lampitassuksi ja hän sai mestarikseen Kuuviiksen.
"Lampitassu! Lampitassu!" hurrasin klaanin mukana siskoni nimeä.
Onnittelujen loputtua menin Ahvenleuan puheille.
"Mitä teemme tänään?" kysyin. Ahvenleuka hymyili hieman minulle ja naukaisi:
"Lepää tämä päivä. Mennään kiertämään rajat huomenna." Nyökkäsin.
Alkoi hämärtämään. Meille Lampitassun kanssa oli tehty jo oppilaiden pesään vuoteet. Menin makaamaan sammalvuoteelleni. Olin syönyt vähän aikaa sitten särjen joten nyt mahani oli täynnä. Painoin silmäni kiinni.
"Hyvää yötä", mumisin muille ja nukahdin syvään uneen.
Heräsin. Aukaisin silmäni ja katsahdin muihin oppilaisiin jotka nukkuivat, sukivat turkkiaan tai juttelivat.
"Huomenta!" naukaisin ja aloin sukimaan omaa pikimustaa turkkiani.
//Joku? Ja tää on tönkkö tarina.. hyppii ja pommii paikasta toiseen mut en jaksanu tehä parempaa ://
Lohiselkä 11.2.2017
//Lisään myös tohon Polttotähen juttuun Lohiselän reaktion, koska se ei päätään tollases tilantees pitäis kii xDD //
"Ne pennut kuuluvat Myrskyklaanille!" Polttotähti naukui puhujankiven päällä kovaan ääneen. Viha kuohahti sisälläni. Ettäs kehtasi!
"Minä vaadin pentuja Myrslyklaanille!" Polttotähti naukui kovaäänisesti. Myrskyklaanin jäsenet yhtyivät huutoihin:
"Pennut kuuluvat Myrskyklaanille!"
"Ne ovat minun pentujani! Jokiklaanin pentuja!" liityin keskusteluun ja loikkasin lähemmäs puhujankiveä. Kynteni olivat paljastetut, karvani pystyssä ja viha leiskui silmissäni. Onnekseni Pyrstötähti selitti, että pennut kuuluivat Jokiklaanille. Siirsin katseeni Nokitassuun, joka istui aivan vierelläni. Oppilas näytti olevan hieman hämillään.
"Missä Valkohäntä on?" kysyi Polttotähti ja katsoi Pyrstötähteä silmiään siristäen. Vihjasiko hän jotain?!
"Valkohäntä on vartioimassa leiriä, sillä luotan häneen!" Pyrstötähti naukui leuka pystyssä ja siirsi katseensa taivaalle. Pilvet leijailivat kaukana täysikuusta, joka oli hyvä asia. Tähtiklaani ei ollut vihainen meille - ainakaan vielä. Samassa Polttotähden pentu ja Valkohännän sisar, Unitaivas liittyi keskusteluun yrittäen puhua järkeä emolleen. Hymyilin tyytyväisenä, sillä naaras puhui asiaa. Samassa huomasin Purohännän - Valkohännän isän - juttelevan Nokitassulle etäämmällä. Syöksyin nopeasti kaksikon väliin.
"Pysy kaukana pojastani, tai saat katua syntymääsi", nau'uin ja paljastin uhkaavasti hampaat myrskyklaanilaiskissalle.
//Puro? Noki tai joku muuki voi jatkaa:'3
Lampitassu 12.2.2017
Huomasin kuinka kokoontumisesta palaavat saapuivat takaisin. Syöksyin veljeni Nokitassun luokse.
"Miten meni?" kysyin. Nokitassu katsoi hetken maahan, mutta sitten taas minua.
"Ihan hyvin. Minä näin heidät", veljeni aloitti ja vei minut syrjemmälle.
"Keidät?" kysyin kummissani.
"Polttotähden ja Purohännän sekä Unitaivaan", Nokitassu vastasi.
"Ai emomme vanhemmat ja siskon?" varmistin. Nokitassu nyökkäsi.
"Ja et usko mitä Polttotähti sanoi. Hän vaaati minua ja sinua Myrskyklaaniin", Nokitassu sanoi. Tuntui kuin silmäni hyppäisivät ulos.
"Mitä? Emme kai me...?" kysyin, mutta veljeni keskeytti:
"Emme ole menossa minnekään. Pyrstötähti ei luovuta meitä."
"Hyvä. Huh...", vastasin ja lähdin etsimään Valkohäntää ja Lohiselkää. Huomasin heidät vaihtamassa kieliä sotureidenpesän edustalla.
"Kaikki hyvin?" emoni kysyi huolissaan.
"Nokitassu kertoi kaiken", sanoin ja istahdin alas.
"Ai emoni sukulaisista Myrskyklaanissa vai?" isäni varmisti.
"Kyllä. On hyvä, että Pyrstötähti ei luovuta meitä", sanoin, "millainen Unitaivas on?"
"Hän on kaunis kuten sinäkin", Valkohäntä kuvaili.
"Ainakin hän vaikutti olevan puolellasi Valkohäntä", Lohiselkä lisäsi. Menin vanhempieni syleilyyn ja Nokitassu tuli mukaan.
"En anna Polttotähden viedä teitä", isäni kuiskasi minulle. Huomasin sivusilmällä Pajukasteen hymyilevän meille Unikkopennun, Aurinkopennun ja Kiitopennun kanssa.
// Noki? Valko? Lohi?
Valkohäntä 12.2.2018
Kokoontumiseen lähteneet olivat palanneet hetki sitten. Etsin katseellani Lohiselkää, joka ilmestyi pian näkyville Pyrstötähden takaa. Jolkutin hänen luokseen kehräten.
"Hei, kulta, miten kokoontuminen meni? Osasiko Nokitassu käyttäytyä kunnolla?" utelin hymyillen. Lohiselkä katsoi minua huolestuneennäköisenä.
"Valkohäntä, Polttotähti... Polttotähti vaati pentuja itselleen", hän maukui vakavana. Tuijotin kumppaniani järkyttyneenä.
"Ei kai Pyrstötähti suostunut?" henkäisin. Lohiselkä pudisti päätään.
"Ei, onneksi", hän huokaisi. Suljin silmäni helpottuneena. Tiesin, ettei Pyrstötähti ollut samanlainen hiirenaivo kuin emoni.
"Oliko Unitassu siellä?" kysyin hiljaa.
"Unitaivas", Lohiselkä korjasi ja jatkoi sitten: "Kyllä, oli hän. Unitaivas puolusti sinua ja pentujamme." Katsoin kumppaniani yllättyneenä. Oliko Unitaivas puolustanut minua emoltamme?
*Kiitos, Unitaivas*, kiitin hiljaa mielessäni ja käännyin sitten katsomaan pentujamme, jotka kipittivät luoksemme.
"Kaikki hyvin?" kysyin huolestuneena. Lampitassu nyökkäsi.
"Nokitassu kertoi kaiken", tyttäreni naukui ja istahti alas.
"Ai Valkohännän sukulaisista Myrskyklaanissa?" Lohiselkä varmisti kulmiaan kurtistaen.
"Kyllä. On hyvä, ettei Pyrstötähti luovuta meitä", Lampitassu tokaisi ja kysyi sitten: "Millainen Unitaivas on?"
"Hän kaunis, hopeanharmaa naaras", kerroin, "yhtä kaunis kuin sinäkin."
Lampitassu ja Nokitassu tulivat väliimme ja hukutin heidät lempeisiin nuolaisuihin. En antaisi heitä kellekään mistään hinnasta. Rakastin nykyistä perhettäni, enkä aikonut luopua onnestani ilman taistelua. Polttotähti saisi katua sitä karvaasti, että oli uhannut minua ja perhettäni kokoontumisessa. Tästä hän ei selviäisi vähällä.
//Lampi? Noki? Lohi?
Nokipentu 2.2.2017
"Minne kissat menevät jos he kuolevat?" kysyin kallistaen päätäni. Katoaako kissa vain jonnekkin?
"He pääsevät Tähtiklaaniin, mutta Kuolonklaanin kissat joutuvat Pimeyden Metsään missä ei koskaan ole valoa", Valkohäntä naukaisi Lohiselän puolesta vastauksen minulle.
"Psenkö minäkin Tähtiklaaniin?" kysyin ja vapisin pelosta, että joutuisin Pimeyden Metsään.
"Pääset, noudatat soturilakia ja olet kiltti muille", Valkohäntä naukaisi.
"Niin juuri", isäni naukaisi. Hoipertelin isäni luokse ja istahdin tuon eteen. Minulla oli kysyttäävää, erityisesti isältäni.
"Tuleeko minusta koskaan yhtä hyvä kuin sinusta?" naukaisin jännittyneellä äänellä. Halusin olla samanlainen kuin isäni.
"Tulee sinusta, ehkä jopa parempikin", Lohisekä sanoi naurahtaen. Silmäni levenivät. Hynyilin hyvin leveästi.
"Mahtavaa!" naukaisin. Katselin ihaillen Lohiselkää. Hopeanharmaa kolli nuolaisi päälakeani karkealla kielellään. Valkohäntä oli nuolemassa Lampipentua puhtaaksi.
"Hei! Minuakin", naukaisin ja tassuttelin Lampipennun vierelle. Emoni vain naurahti ja nuoli kummankin. Vatsani kurni. Minulla oli nälkä. Aloin juomaan lämmintä maitoa nisästä. Painelin maidonlähteen vierestä tassuillani ja kehräsin. Lopetin juomisen. Väsymys alkoi painaa kehoani. Käperryin Valkohännän vierelle ja nukahdin.
//Lampi? Valko? Lohi? Joo paljon kirjoitusvirheitä mut piti kirjoittaa nopeesti..
Pyrstötähti 3.2.2017
Kokosin partion hännänheilautuksella ja nyökkäsin Ilvesturkille merkiksi että leiri olisi nyt hänen hallinnassaan hetken. Kuulin Lohiselän ja Pilvimarjan askeleet takaani kun ahtauduin sisäänkäynnistä ulos harmaaseen päivään. Pilvet roikkuivat raskaina taivaalla eikä aurinkoa näkynyt, mutta valkoinen lumi hohkasi valoa niin ettemme vaeltaneet säkkipimeässä. Tuuli vinkui ympärillämme ja painoin korvani luimuun pörhistäessäni turkkiani. Tassuistani jäi jäljet maahan sataneelle lumikerrokselle ja takaa puhaltava tuuli toi sieraimiini Lohiselän ja Pilvimarjan ominaistuoksut. Voimistuneet askelten äänet kertoivat minulle Lohiselän astelleen viereeni. Käänsin mietteliäänä silmäni kollin silmiin. Soturi näytti hieman huolestuneelta ja kallistin kysyvästi päätäni. Lohiselkä rykäisi ja räpäytti silmiään.
"Olikohan viisasta lähteä näin pienellä partiolla tarkistamaan rajoja? Mietin vain jos sudet tulevat vastaan", kolli naukui. Vatsassani tuntui muljahdus ja tajusin että tämä saattoi olla isokin virhe. Tassuni alkoivat hikoilla ja tunsin hermostuneen pistoksen rinnassani. Yritin peittää pelkoni joten käänsin katseeni eteenpäin. Aistin Lohiselän tuijotuksen turkillani mikä sai minut vielä hermostuneemmaksi. Häntäni värisi kun nau'uin:
"Kyllä tämä tästä. Olemme sen verran kaukana leiristä että olisi typerää palata takaisin kokoamaan suurempi partio." Katsahdin soturiini ja aistin hänessä edelleen hivenen epävarmuutta, mutta sitten Lohiselkä nyökkäsi. Hän hidasti hieman vauhtiaan niin että oli Pilvimarjan vieressä. Huokaisin hiljaa ja toivoin että kaikki menisi hyvin, emme kohtaisi yhtään sutta ainakaan taistelun merkeissä.
Odottelin hieman sivummalla kun Lohiselkä jätti rajamerkit ja nousin sitten käpälilleni kun hopeanharmaa kolli oli suorittanut tehtävän. Pilvimarja odotteli Lohiselän takana ja tuo lähti heti matkaan kun näytin hännälläni merkin seurata. Tuuli puhalsi edelleen takaamme ja minua häiritsi se että haistoin koko ajan Lohiselän ja Pilvimarjan tuoksun enkä edestä tulevia tuoksuja. En voinut olla miettimättä että susilla olisi hyvä tilaisuus hyökätä kimppuumme sillä emme haistaisi niitä. Ajatukseni katkaisi etäältä kuuluva haukahdus joka sai niskakarvani pystyyn. Pysähdyin ja yritin hillitä kohonnutta sykettäni. Hengitykseni tiheni kun toinen haukahdus lävisti ilman.
"Susi", Pilvimarjan kuiskaus jähmetti sisuskaluni. Katsahdin ympärilleni ja näin vasemmalla suuren harmaan olennon. Olennon turkki oli karheaa ja paksua, häntä lyhyt ja jalat vankat. Kuono oli suippo ja suden kellertävät hampaat hohtivat hämärässä. Koiraeläin kohotti toisen tassunsa ja väläytti kynsiään jotka olivat viisi kertaa omieni paksuiset. Värähdin ja sihahdin muille:
"Peräännytään hitaasti, ehkä se antaa meidän mennä." En odottanut vastausta vaan lähdin astelemaan taaksepäin pitäen silmäni suden keltaisissa häijyissä silmissä ja yritin välittää viestin:
"Emme halua sinulle pahaa." Yritin siloittaa niskakarvani mutta en onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Pelkäsin suden pitävän sitä uhkaavana joten yritin entistä ankarammin tasioittaa karvani. Olin ottanut ehkä viisi askelta, kun edessämme seisova jykevä susi ulvaisi. Sitten se lähti syöksymään meitä kohti. Silmänräpäyksen ajan seisoin kauhusta kankeana paikoillani. Sitten huusin:
"Väistäkää!" Loikkasin sivulle juuri ajoissa ja tunsin suden kuumankostean hengitykseni turkillani. Otus jarrutti vauhtinsa ja käänsi keltaiset silmät omiini. Viikseni värähtivät ja odotin eläimen uutta siirtoa.
"Meidän täytyy tappaa se", kuiskasin Lohiselälle ja Pilvimarjalle jotka olivat takanani.
"Saarretaan se ja ohjataan se putoukseen." Kuulin soturien hitaat askeleet lumessa kun he lähtivät kiertämään sutta toinen toiselta ja toinen toiselta puolelta. Nuolaisin huuliani ja sitten susi hyökkäsi. Se oli todella nopea niinkin suureksi ja vankaksi eläimeksi ja tunsin hampaiden pyyhkäisevän takajalkaani kun syöksyin sivuun. Pyörähdin ympäri ja loikkasin eläimen päälle. Upotin kynteni suden lapoihin mutta tuo tuskin näytti huomaavan sitä. Kumarruin kohti suden korviani ja upotin hampaani otuksen korvaan saaden sen ulvomaan. Pidin huolen etten lentänyt maahan sinne tänne säntäilevän suden selästä. Hapan veren maku pursui suuhuni mutta en irrottanut otettani eläimen korvasta. Kokosin lihaksiini mahdollisimman paljon voimaa ja repäisin komean rasahduksen saattelemana palan suden korvasta. Menetin kuitenkin tasapainon ja mäjähdin maahan niin että ilmat pursusivat keuhkoistani ulos. Haukoin maassa henkeä ja kuulin Pilvimarjan ja Lohiselän kamppailevan suden kanssa. Yritin haukkoa happea mahdollisimman nopeasti jotta pääsisin taisteluun mukaan mutten ollut kyllin nopea.
"Pyrstötähti varo!" Lohiselkä karjasi ja siinä samassa tunsin hampaat jotka pureutuivat kaulassani olevaan arpeen. Suuni avautui äänettömään huutoon ja yritin viuhtoa itseni irti kun nousin ylös maasta. Hirvittävä tuska viilsi kehoani ja suden kuola valui rintaani pitkin. Yritin saada henkeä mutta kurkussani oleva veri ja suden hampaat kaulani ympräillä estivät sen. Silmissäni välähti kirkas valo ja sitten niissä alkoi sumeta. Kaikki ympärilläni olevat äänet vaimenivat kun sydämeni pysähtyi hitaasti ja sieluni lensi korkeuteen.
// Lohi? Pyrstö menetti tossa sit kolme henkee koska se oli sen verran paha purema
Lohiselkä 4.2.2017
"Pyrstötähti!" ulvaisin ja ryntäsin kohti sutta, joka kuitenkin heitti päällikön elottoman ruumiin minua kohti. Ruumis tuli kovalla vauhdilla kohti minua ja sen voima sai minut kaatumaan lumihankeen. Vaivalloisesti siirsin päällikön elottoman ruumiin pois päältäni ja nousin seisomaan. Käänsin katseeni Pilvimarjaan, joka oli ajanut suden rotkon reunalle.
*Tee se!* ulvoin mielessäni klaanitoverilleni, joka valmistautui loikkaamaan kohti sutta. Samassa huomasin, kuinka Pilvimarja empi. Minulta meni hetki tajuta, miksi soturi niin teki. Jos hän hyppäisi sutta kohti, häntä odottaisi väistämätön kuolema suden kanssa, kun he putoaisivat rotkoon. Ennen kuin kerkesin tehdä mitään, naarassoturi lähti syöksyyn. Susi oli väistämässä iskua, mutta Pilvimarja ponnisti itsensä kepeästi ilmaan ja takertui kynsillään ja hampaillaan kiinni itseään suuremman otuksen kaulaan. Kaksikko heittäytyi taaksepäin. Susi lipesi rotkon reunalta ja lähti putoamaan kohti rotkon pohjaa.
"Ei!" ulvaisin ja lähdin juoksemaan kohti reunamaa. Jalkani tärisivät, kun kumarruin katsomaan reunan yli. Kuulin tömähdyksen ja irvistin. Keho vapisten käänsin meripihkaisen katseeni rotkon pohjalle. En nähnyt Pilvimarjaa ja sutta missään. Huomasin kuitenkin, että rotkon pohjalla kulkevan joen ohuessa jääpinnassa oli reikä. He olivat pudonneet sen läpi, mutta en nähnyt heistä mitään merkkiä. Kuulin liikehdintää takaani, ja vaistomaisesti käänsin katseeni sinne. Astuin askeleen kauemmas rotkon reunalta. Pyrstötähti kompuroi lumihangessa ja onnistui nousemaan seisomaan.
"Pyrstötähti", henkäisin ja ravasin tabbykuvioisen päällikön luokse.
"Missä Pilvimarja ja susi ovat?" harmaaruskea kolli kysyi katsoen minua suoraan silmiini. Kasvoilleni piirtyi pahoitteleva ilme.
"Pilvimarja uhrautui ja vei suden mukanaan rotkon pohjalle", nau'uin hiljaa ja painoin pääni alas. Pyrstötähti pysyi vaiti. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, pysyimme vain paikoillamme. Hädin tuskin kuulin edes päällikön hengityksen oman raskaan hengitykseni lävitse. Pilvimarja oli kuollut. Soturin kuolema oli ollut kuitenkin niin uskollinen, mitä soturin kuolema voi edes olla. Hän oli ehkä pelastanut henkeni, ties vaikka susi olisi hyökännyt kimppuuni, jos Pilvimarja ei olisi vienyt sitä alas rotkoon mukanaan. Olin ikuisesti kiitollinen Pilvimarjalle.
//Pyrstö? Sori jos tapoin suden liia aikasin mut en mä tähä oikee mitää keksiny xD
Lampipentu 4.2.2017
Pajukaste oli synnyttänyt kolme tervettä pentua. Heidän nimikseen olivat tulleet Unikkopentu, Ohdakepentu ja Roihupentu. Emoni Valkohäntä oli muistuttanut, että heistä ei saa leikkikavereita vähään aikaan.
"Roihupentu muistuttaa paljon isäänsä ja Unikkopentu taas emoaan", Valkohäntä naukui.
"Olet oikeassa", Pajukaste vastasi ja nuolaisi pentujaan.
*Kumpa olisin oppilas*, mietin.
"Kuinka kauan kestää, että pääsen oppilaaksi?" kysyin.
"Noin kolme kuuta vielä. Olet nyt kolmen kuun ikäinen ja kuuden kuun iässä sinusta ja Nokipennusta tulee oppilaita", Pajukaste vastasi.
"Ja Aurinkopennusta", emoni lisäsi. Pian huomasin isäni pentutarhan suuaukolla.
"Hei. Menikö partiossa hyvin?" emoni kysyi.
"Ihan hyvin kait, mutta törmäsimme suteen ja Pyrstötähti menetti kolme henkeä", isäni kertoi, "ja Pilvimarja uhrasi itsensä työntääkseen suden pois."
"Voi ei, mutta Pilvimarja oli urhea soturi", Pajukaste naukui surullisena.
"Niin. Ilman häntä olisimme kuolleet", Lohiselkä sanoi.
"Valvojaiset ovat varmaankin tänään?" emoni kysyi.
"Uskoisin niin", isäni vastasi. En jaksanut kuunnella enään surullista uutista ja suljin silmäni ja nukahdin.
// Noki? Lohi? Valko?
Nokipentu 4.2.2017
Paljon surua, paljon tuskaa. Kaikkialla...
Avasin silmäni. Lampipentu nukkui sikeästi vieressäni ja tuhisi kovaan ääneen. Valkohäntä jutteli Pajukasteen ja Lohiselän kanssa. Minua puistatti. Pelottavia asioita tapahtuu koko ajan. Tai ehkä ne tuntuvat pelottavilta siksi että olen pentu. Haluaisin pian oppilaaksi. En vain jaksa istua ja maata kun voisin tehdäkin jotain. Lampipentu nosti päätään mutta laski sen pian ja jatkoi uniaan. Harjoittelin ahkerasti juoksemista. Juoksin pentutarhan toisesta päästä toiseen päähän aika nopeasti. Pajukaste imetti pentujaan ja katseli touhujani hymyillen.
"Mitä sinä teet Nokipentu?" kuului takaani Lampipennun ääni. Hymähdin. Kai sen jo näkee kaukaakin?
"Harjoittelen juoksua", naukaisin ja juoksin jälleen pentutarhan toiseen päähän. Lampipentu nyökytteli päätään.
"Selvä", tuo naukaisi.
"Tulkaa tänne ja olkaa hiljempaa että Pajukasteen pennut saavat nukkua rauhassa", Valkohäntä, emomme naukaisi.
"Mutta juurihan me herättiin", Lampipentu sanoi ja katsoi ihmeissään emoaan.
"Niin, me halutaan leikkiä", lisäsin kannattaen siskoni Lampipennun ajatusta. Valkohäntä näytti miettivön hetken.
"Noh, Lohiselkä, ehtisitkö vahtia pentujamme. Voisit viedä heidät ulos pentutarhasta leikkimään leirin aukiolle. Tai mieluiten pentutarhan lähettyville", emo naukui. Lohiselkä nyökkäsi.
"Kai minä jaksan", tuo naurahti ja katsoi meitä kumpaakin hymyillen. Tuo nousi ylös ja minä menin hänen luokseen Lampipentu perässämme.
"Ei sitten olla kauaa", isä naukaisi huvittuneesti ja me oemnut nyökkäsimme.
//Lohi? Lampi?
Lohiselkä 31.1.2017
"Mitä erikoista Myrskyklaanissa on?" Lampipentu päätyi kysymään. Valkohäntä veti syvään henkeä.
"Minä synnyin ja kasvoin siellä", valkea kuningatar kertoi pennullemme ja kosketti kuonollaan pennun kuonoa.
"Mutta miksi sinä sitten olet Jokiklaanissa?" Nokipentu hämmästeli.
"Koska minä ja teidän emonne rakastuimme. Hän muutti luokseni Jokiklaaniin", kerroin kahdelle pienelle pennulle.
"Voiko niin tehdä?" Lampipentu kysyi vuorostaan.
"Ei yleensä, mutta joskus, jos sinulla on oikeasti hyvä syy", Valkohäntä selitti.
"Onko rakkaus hyvä syy?" Lampipentu kysyi.
"Se riippuu kovasti päälliköstä. Kuolonklaanissa esimerkiksi usko Pimeyden Metsään on hyvä syy", kerroin.
//Valko tai pennut?
Lampipentu 31.1.2017
// JATKOO NOELLE ja LOHELLE //
Kuuntelin tarkasti, kun emo kertoi emtsän klaaneista sekä Kuolonklaanista. Minua alkoi pelottaa. Isäni Lohiselkä selitti myös hänen ja emoni rakkaustarinan. Se oli minusta aika mielenkiintoinen. Olin myös kysynyt onko rakkaus hyvä syy. Isäni oli selittänyt, että on ja kuolonklaanilaisten usko Pimeyden metsäänkin on.
*Onneksi en syntynyt siihen klaaniin!* ajattelin.
"Menikö partiossa hyvin?" kysyin.
"Kyllä, mutta törmäsimme susiin", Lohiselkä kertoi. Menin äkkiä piiloon Valkohännän viereen.
"Ei tarvitse pelätä. Jos ne tänne tulevat, olen valmis puolustamaan pentujani sekä kumppaniani", Lohiselkä rauhoitteli minua.
"Huh. Kiitos", Nokipentu kiitti.
"Haluatko opetella kävelyä?" emoni kysyi minulta.
"Toki", vastasin. Nousin eka varovasti ylös, mutta kaaduin heti takaisin maahan.
"Ei se mitään", emoni pahoitteli ja nosti minut takaisin ylös. Aloin ottamaan haparoivia ensi askeleitani kohti isääni. Sain käveltyä pari pennunaskelta.
"Hienoa Lampipentu. Siitä se lähtee", isäni kehui minua. Huomasin Nokipennunkin yrittävän kävelyä. Veljeni kaatui maahan, mutta pian hän kävelikin hiljaa luokseni.
"Voimmeko lopettaa tältä päivältä? Olen nälkäinen ja väsynyt", valitin.
"Toki. Tulkaahan juomaan", emoni sanoi. Möngin veljeni kanssa kilpaa emoni maidolta tuoksuvan mahan luokse. Aloin juomaan sitä. Juotuani tarpeeksi suljin silmäni ja annoin unen ottaa vallan.
// Lohi? Valko? Noki?
Lohiselkä 31.1.2017
Palasin leiriin Ahvenleuan, Särkitassun ja Helmitassun kanssa. Nuori oppilaani ansaitsisi pian soturinimensä. Minun puolestani hän olisi voinut ansaita sen vaikka heti, mutta Pyrstötähti oli kehottanut odottamaan vielä, sillä en kuulemma ollut arvioinut oppilasta vielä kunnolla. Se oli totta. Arviointi oli kuitenkin mahdoton suorittaa vanhaan tapaan, sillä susien vuoksi en voinut päästää oppilastani yksin Jokiklaanin reviirille. Laskin saalistamani, luisevan hiiren tuoresaaliskasaan ja käännyin kohti pentutarhaa. Huomasin Valkohännän istuvan sen edustalla surkean näköisenä.
"Oletko sinä kunnossa?" kysyin kumppaniltani ja istuuduin tuon vierelle. Laskin häntäni naaraan lavalle. Valkea naaras käänsi taivaansinisen katseensa minuun.
"Onko jotain tapahtunut? Ovatko Lampipentu ja Nokipentu kunnossa?" henkäisin ja katsoin hiukan kauhistuneena valkeaa naaraskissaa.
"Ei, ei mitään sellaista. Heillä on kaikki oikein hyvin", kuningatar kertoi hiljaisella äänellä.
"Haluatko kertoa, mikä sinulla on? Voisin yrittää parantaa oloasi tai jotain", naukaisin ja nuolaisin kumppanini korvantaustaa karhealla kielelläni.
//Valko?
Valkohäntä 2.2.2017
Katsoin Lohiselkää hieman surullisena.
"Kaipaan perhettäni", tunnustin. Kolli ei näyttänyt yllättyvän.
"Ymmärrän sinua, mutta ikävä menee pian ohi. Kohta et edes enää muistakaan koko Myrskyklaania", Lohiselkä lohdutti. Vilkaisin haikeasti leirin takana näkyvälle joelle, jonka toisella puolella oli Myrskyklaanin reviiri.
"En pysty kohtaamaan emoani kasvokkain", huokaisin muistaessani, että joku kuu saattaisin joutua lähtemään kokoontumiseen nelipuille. Toisaalta minua kutkutti saada tietää, mitä perheelleni kuului. Tuskin he edes kaipasivat minua. Pitivät vain haaleana muistona, jota ei ollut enää olemassa.
Pelkäsin, että pentuni joutuisivat ongelmiin myrskyklaanilaissyntyperäni takia. Entä jos Polttotähti vaatisi heitä itselleen? Ei hän voisi tehdä niin, ei ikinä! Puolustaisin Jokiklaania Jokiklaanin soturina, enkä epäröisi hyökätä myrskyklaanilaissoturin kimppuun tarpeen vaatiessa.
"Kyllä emosi antaa sinulle anteeksi", Lohiselkä maukui hieman epävarmasti. Pudistin päätäni.
"Ei anna", puuskahdin turhautuneena, "koska hänen pitää olla sellainen jääräpää, joka ei välitä muista tippaakaan!" Lohiselkä katsoi minua vaitonaisena.
Painoin pääni ja annoin itkun tulla. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin. Kuinka saatoin olla sellainen hiirenaivo? Olin varmasti häpeätahra koko suvussani!
"Voi Valkohäntä...", kuulin kumppanini kuiskaavan ja kurkottavan sitten nuolaisemaan korviani, "kaikki järjestyy vielä. Ihan varmasti. Lupaan olla tukenasi niin kauan kuin Tähtiklaani vain sallii." Nostin päätäni ja siirsin katseeni Lohiselän meripihkanvärisiin silmiin.
"Kiitos, Lohiselkä", kiitin hiljaa. Kyynel valui poskeani pitkin ja Lohiselkä pyyhkäisi sen pois tassullaan. Hymy hiipi hiljaa huulilleni. Painauduin kiinni hänen hopeanharmaata turkkiaan vasten ja hengitin tuon tuttua ja turvallista tuoksua.
"Minä rakastan sinua, Lohiselkä", kehräsin. Lohiselkä laski leukansa päälaelleni.
"Niin minäkin sinua, Valkohäntä."
//Lohi?
Lohiselkä 2.2.2017
"Palataan takaisin pentutarhaan. Lampipentu ja Nokipentu takuulla ihmettelevät, mihin sinä jäit", nau'uin kumppanilleni ja lähdin astelemaan rauhallisesti hänen kanssaan kohti pentutarhaa. Päästessämme sisään hämärään pesään, kaksi pentuamme loikkivat innoissaan luoksemme. Nokipentu kompastui käpäliinsä aivan Lampipennun päälle. Naaraspentu ei kestänyt veljensä painoa, joten pian molemmat makasivat pesän lattialla yrittäen päästä ylös. Kun pennuista toinen pääsi ylös, toinen vetäisi toisen takaisin maahan. Niinpä astelin kaksikon luokse. Tartuin hampaillani kiinni Nokipennun niskanahasta, sillä kolli oli paremmin otteeseen otettavassa paikassa ja asennossa.
"Missä sinä kävit?" Lampipentu kysyi Valkohännältä ja nousi ylös. Nokipentu loikki hoiperrellen emonsa luokse, ja naaraspentu seurasi veljeään.
"Kävin pesän ulkopuolella", Valkohäntä kertoi vaisusti ja painoi päänsä sammaliin.
"Onko kaikki hyvin? Ethän sinä ole kuolemassa?" Lampipentu murehti ja katsoi hieman kauhistuneena emoaan.
"Ei mitään hätää, en minä ole kuolemassa", Valkohäntä vakuutti ja veti kaksi pentua vatsansa vierelle.
"En minä teitä jätä", valkea naaras naukui hiljaa. Astelin kolmikon luokse.
"Minäkin lupaan pysyä kuolemaani saakka teidän rinnallanne", sanoin hiljaa kahdelle pienelle pennulleni, joita rakastin niin kovasti.
//Valko tai pennut? Sori jos hittasin xd
Lohiselkä 29.1.2017
Kävelin partion hännillä sisään leiriin. Kannoin suussani kalaa, jonka olin onnistunut kalastamaan joesta sellaisesta kohdasta, jossa ei ollut lainkaan jäätä.
"Lohiselkä!" Kuuviiksi ulvaisi ja juoksi kohti minua sotureiden pesältä.
"Mitä nyt?" kysyin päästessäni tuoresaaliskasalle ja laskettuani kalani kasaan. Samassa kuulin korvia särkevän parkaisun pentutarhalta.
"Valkohäntä!" ulvaisin ja lähdin rynnimään pentutarhaan. Kirkasmarja ja Mäntytassu seisoivat Valkohännän pedin edessä, kun kumppanini kiemurteli siinä tuskissaan.
"Valkohäntä", kuiskasin hiljaa kumppanini nimen ja astelin varovasti hänen luokseen. Samassa huomasin mustan mytyn aivan Valkohännän vierellä. Lämmin tunne leimahti sisälleni, kun katsoin pientä karvamyttyä. Se oli meidän pentumme.
"Terve kollipentu", Mäntytassu tönäisi minua hellästi ja osoitti etukäpälällään mustaa myttyä.
"Hyvin tehty Valkohäntä!" Kirkasmarja huudahti ja alkoi nuolemaan seuraavaa pentua.
"Terve naaras", parantaja kertoi ja nosti pennun emonsa vatsan vierelle. Valkohäntä käänsi katseensa kahteen pentuun ja päästi väsyneen, mutta onnellisen huokaisun.
"Meidän pentumme", kuiskasin hiljaa ja kosketin hellästi hännälläni kahta pientä pentua.
"Ne ovat todella meidän", Valkohäntä naukui ja siirsi sinisen katseensa minuun. Saatoin nähdä, että kumppanini oli väsynyt, mutta en ikinä ollut nähnyt häntä noin onnellisena.
"Onnea", Mäntytassu sanoi ja lähti kävelemään Kirkasmarjan perässä ulos pesästä. En edes vilkaissut pesästä poistuvia kissoja, vaan katsoin lumoutuneena kahta pentua, jotka alkoivat juomaan maitoa emonsa nisistä.
"Saako tulla?" kuulin Susihännän naukuvan pesän suulta.
"Saa, tietenkin", Valkohäntä naukui, eikä edes katsonut soturia, jonka kanssa hän oli joku aika sitten ystävystynyt. Itse katsoin pesään astuvaa naarassoturia hetken, jonka jälkeen käänsin katseeni pentuihimme.
"Onnea", Susihäntä naukui lempeästi ja istui lähelleni.
"Yksi naaras ja yksi kolli", Valkohäntä kuiskasi.
"Oletteko miettineet jo nimiä?" Susihäntä kysyi. Valkohäntä vilkaisi minua.
"Emme me vielä", kumppanini kertoi.
"Eikö kollipentu voisi olla Nokipentu mustan turkkinsa vuoksi?" ehdotin Valkohännälle.
//Valko, Susi tai pennut?
Lampipentu 29.1.2017
// JATKOA NOKIPENNULLE //
Vinkaisin kovaan ääneen. Kuka edes olin?
"Tuo pentu voisi olla Lampipentu", vieressäni oleva ääni sanoi.
"Se on täydellinen nimi", toinen ääni sanoi. Imin maitoa, joka oli lämmintä. Haluaisin jo avata silmäni.
*Miksei se onnistu?* mietin. Annoin unen ottaa vallan itsestäni.
// Skip. Lampi herää. //
En nähnyt mitään vieläkään. Vieressäni oleva Nokipentu äänteli.
"Mitenkäs sinä jakselet Valkohäntä?" ääni kysyi.
"Hyvin Lohiselkä", vieressäni oleva ääni vastasi väsyneenä. Seuraavaksi huomasin raottaneeni silmiäni hieman auki ja näin, että vierelläni makoili valkea naaras. Pian sain silmäni auki kokonaan.
"Minä näen!" hihkaisin. Valkea naaras hymyili.
"Hei Lampipentu. Olen emosi Valkohäntä ja tuossa on isäsi Lohiselkä", naaras naukui. Isäni tuli vierelleni ja nuolaisi korvaani.
"Ja tuossa on veljesi Nokipentu", isäni lisäsi.
// Lohi? Valko? Noki?
Lohiselkä 29.1.2017
Katsoin lempeästi Lampipentua, joka oli juuri avannut silmänsä.
"Lohiselkä! Partiosi lähtee!" Ilvesturkin ulvaisu pesän ulkopuolelta kantautui korviini. Väräytin korviani ja käänsin katseeni pesän uloskäyntiin.
"Minun täytyy lähteä. Tulen aamulla katsomaan teitä taas", kuiskasin Valkohännälle ja nuolaisin naaraan korvantaustaa.
"Nähdään huomenna, hyvää yötä", Valkohäntä kuiskasi hiljaa.
"Mihin isä menee?" kuulin Lampipennun kysyvän.
"Hän menee partioon leirin ulkopuolelle varmistamaan, että me olemme turvassa", kuulin Valkohännän kuiskaavan vanhemmalle pennullemme. Astelin ulos pesästä ja kävelin suoraan hämärässä leirissä sen uloskäynnille, jossa Ahvenleuka, Susihäntä, Roiskevirta, Särkitassu ja Helmitassu odottivat minua. Johdatin partioni ulos leiristä.
"Minne me menemme?" oppilaani Särkitassu kysyi ja loikki lähes vierelleni, mutta varoi astumasta ohitseni.
"Kierrämme Myrskyklaanin rajan putoukselle saakka. Emme mene sen toiselle puolelle, sillä Pyrstötähti kielsi menemästä sinne", selitin. Särkitassu nyökkäsi ja jättäytyi hieman taaemmas. Susien laimea tuoksu kantautui kitalakeeni, kun raotin hieman leukojani.
"Pysykää valppaina susien varalta. En usko, että ne hyökkäävät näin kookkaan partion kimppuun, mutta aina on hyvä olla valmiina", naukaisin ja vilkaisin partion jäseniä, jotka nyökyttelivät päitään merkkinä, että he ymmärsivät.
//Joku partiosta tai Valko ja pennut jatkakoot jos haluaa tai sit ei:D
Lohiselkä 30.1.2017
Partio oli pysähtynyt, sillä olin näyttänyt merkin hännälläni.
"Mitä nyt?" Helmitassu kysyi ja pysähtyi viimeisenä meinaten törmätä mestariinsa.
"Susien haju on voimakasta täällä. Pysykää valppaina. Jos kuulette tai näette jotain, joka on edes hieman epäilyttävää, kertokaa heti", naukaisin ja jatkoin matkaani hitaasti. Korvani olivat pystyssä ja suuni pysyi hieman auki, jotte saatoin haistaa kaiken aikaa susien tuoksut. Kääntelin päätäni ja katsoin taukoamatta ympärilleni.
Etenimme hitaasti, mutta pystyimme niin kaiken aikaa näkemään, haistamaan ja kuulemaan kaiken, mitä ympärillämme tapahtui.
"Katsokaa! Joen toisella puolella on susia", Ahvenleuka kuiskasi ja astui vierelleni. Käänsin katseeni joelle. Myrskyklaanin reviirillä joen rannalla käveli neljä täysi-ikäistä sutta. Ne eivät nähneet meitä.
"Ne eivät ole meidän ongelmanne, sillä ne ovat Myrskyklaanin reviirillä", sanoin, "mutta pysykää hiljaa, emme halua, että he näkevät meidät." Jatkoimme matkaa. Olin edelleen valppaana mahdollisien susien varalta.
//Partion jäsenet?ö3ö
Nokipentu 30.1.2017
Heräsin. En ollut edelleenkään avannut silmiäni sillä isä ei ollut paikalla. Inahdin.
"Huomenta Valkohäntä", kolli sanoi ja äöni kuului läheltä.
"Isä!" Lampipentu huudahti. Möngin epätoivoisesti äänen suuntaan joka puhui Valkohännälle.
"Hei Lampipentu", isäni sanoi. Lampipentu taisi kehrätä hieman hiljaisella äänellä.
"Hei Nokipentu", isäni sanoi, hän varmasti katsoi minua. Kohotin päätäni äänen suuntaan ja räväytin silmäni auki. Räpsyttelin silmiäni valossa.
"Nokipentu avasi silmänsä", isäni sanoi.
"Minä olen emosi Valkohäntä ja tuo on isäsi Lohiselkä", emoni maukui. Väläytin hymyn emolleni mutta halusin olla isäni seurassa. Katselin silmilläni isääni. En hahmottanut vielä kauheasti mitään. Vain värillisiä läiskiä ja siellä täällä. Räpsyttelin silmiäni. Pikkuhiljaa ympärilläni alkoi hahmottua.
"Missä minä olen?" kysyin.
"Olet Jokiklaanissa, pentutarhassa", Valkohäntä naukui. Minulla kesti kauan mönkiä emoni luokse, siis hyvin kauan. Aloin imemään maitoa emoni nisästä.
"Mikä on Jokiklaani?" kysyin.
"Täällä metsässä asuu viisi klaania. Jokiklaani", emo sanoi. Tuo nielaisi kuuluvasti ja jatkoi.
"Myrskyklaani", tuo odotti taas hetken.
"Varjoklaani, Tuuliklaani ja Kuolonklaani", tuo naukui. Jokiklaanissa on varmaankin vettä, Myrskyklaanissa on jotain jännittävää koska emo vaikutti oudolta sanoessaan sen, Tuuliklaanissa tuulee ja Varjoklaanissa hiippaillaan. Vaikutin tyytyväiseltä.
"Mikä se Kuolonklaani on?" kysyin jälleen ja räpsyttelin silmiäni katsoessani emoani.
"Kuolonklaani on pahojen kissojen klaani, he uskovat Pimeyden Metsään. Me uskomme Tähtiklaaniin", naaras maukui. Nyökkäsin. Kuolonklaani kuulosti pelottavalta ja Myrskyklaani kiinnostavalta.
//Valko? Lohi? Lampi?
Valkohäntä 22.1.2018
Makasin soturien pesässä Lohiselkään nojaten. Hänen viiksensä kutittivat nenääni.
"Totunkohan minä ikinä kalaan?" huokaisin hetkellisen hiljaisuuden jälkeen. Lohiselkä nuolaisi otsaani.
"Totta kai totut. Ja olen varma, että sinusta tulee loisto uimari", hän sanoi kannustavaan sävyyn. Katsahdin häneen vieno hymy kasvoillani.
"Parempiko kuin sinusta?" virnistin. Lohiselkä napautti hännänpäällään kylkeäni.
"Sitä päivää saat odottaa", tuo vastasi huvittunut pilke silmissään.
Annoin katseeni kulkea pesässä olevissa kissoissa. En vieläkään tuntenut kaikkia nimeltä, mutta ei se ollut minun vikani, sillä he eivät itse halunneet tutustua minuun. Osa piti minua edelleen myrskyklaanilaisena, vaikka olin ollut Jokiklaanissa jo neljännesosakuun. Pentutarhan väen tunsin, sillä olihan siellä vain Helmipentu, tällä hetkellä klaanin ainoa pentu.
Mietin tulisinko saamaan pentuja Lohiselän kanssa. Se olisi ihanaa.
"Lohiselkä, haluaisitko sinä joskus pentuja?" kysyin yllättäen.
//Lohi?
Valkohäntä 25.1.2017
Olin käynyt aikaisemmin aamulla Kirkasmarjan luona, joka oli kertonut minulle, että odotin pentuja. Tiineys oli vasta alulla, mutta hän suositteli minua ottamaan vähän rauhallisemmin ja siirtymään parin päivän kuluttua pentutarhaan.
Olin niin innoissani! En malttanut odottaa, että pääsisin kertomaan uutisista Lohiselälle. Hän oli paraikaa partiossa.
Istuskelin soturien pesän edustalla sukien valkoista turkkiani. Huomasin Ahvenleuan lähestyvän minua. Nostin päätäni ja nyökkäsin kollille tervehdykseksi.
"Tervehdys, Valkohäntä. Kuinka olet jaksellut?" Ahvenleuka kysyi ystävällisesti hymyillen.
"Hyvin, kiitos kysymästä", vastasin. "Lisäksi sain kuulla jotakin aivan ihanaa aamulla." Ahvenleuka kohotti kulmiaan yllättyneenä.
"Mitä?"
"Odotan Lohiselän pentuja", kuiskasin hymyillen. Ahvenleuka räpäytti silmiään hämmästyneenä.
"Niinkö? Onneksi olkoon!" hän toivotti kehräten.
"Kiitos", kiitin painaen pääni.
"No, mutta milloin aiot siirtyä pentutarhaan?" hän uteli. Kohautin lapojani.
"Varmaan parin päivän päästä", sanoin.
"Sepä hienoa", Ahvenleuka hymähti.
Hetken juteltuamme hän poistui soturien pesään. Jäin odottamaan Lohiselän paluuta jännitys käpälissäni kihelmöiden.
//Lohi?
Lohiselkä 26.1.2017
Astelin ulos sotureiden pesästä leirin pääaukiolle. Olin saapunut eilen leiriin vasta myöhään illalla, ja Valkohäntä oli ollut jo silloin nukkumassa. Nyt kumppanini kuitenkin istui lähellä leirin uloskäyntiä ja katseli taivaalle, jonka auringonnousu oli värjännyt punertavaksi. Astelin lumihangen poikki naaraan luokse ja puskin tuota kuonollani. Naaras päästi kehräyksen ja katsoi minua kummallisesti.
"Onko jokin vialla?" kysyin huolestuneena ja istuin alas. Naaras pudisti päätään.
"Päinvastoin. Lohiselkä, minä odotan pentuja", naaras henkäisi ja katsoi minua silmät suurina. Aluksi naukaisu sai minut hämmästyneeksi ja epävarmaksi, mutta sitten onnellisuus voitti kaikki muut tunteet. En kuitenkaan kerennyt sanoa mitään, kun kuulin Ilvesturkin huutavan nimeäni:
"Lohiselkä!" Käänsin pääni kohti varapäällikköä.
"Niin?" kysyin ja käänsin koko kehoni kohti Ilvesturkkia, joka ravasi luokseni.
"En pystykään johtamaan aamun partiota, joten olisiko mahdollista, että lähtisit siihen Särkitassun kanssa?" varapäällikkö kysyi ja katsoi minua suorastaan rukoillen. Virnistin ystävällisesti.
"Tietenkin", vastasin varapäällikölle kääntäen sitten katseeni Valkohäntään, "palaamme pian, jutellaan sitten lisää." Naaras vastasi nyökäten, ja haikein mielin loikin oppilaiden pesälle herättämään oppilastani, joka oli jo jalkeilla.
"Lähdemme partioon, tule heti leirin uloskäynnille", naukaisin ja kiiruhdin leirin uloskäynnille, jossa Puolukkaturkki, Kaislavirta ja Kaikutassu olivat jo. Kun Särkitassu saapui luoksemme, naukaisin:
"Lähdetään." Lähdimme ulos leiristä.
Olimme nähneet jotain erittäin outoa aivan Tuuliklaanin reviirin tuntumassa. Lauma susia - tai niin uskoimme - oli saapunut Jokiklaanin reviirille. Hiivin lumihangessa seuraten katseellani koiramaisten olentojen toimia. Ne kulkivat kohti putousta.
"Meidän olisi parasta palata leiriin. Sudet saattavat huomata meidät, emmekä selviä noin monelle sudelle. Meidän täytyy ilmoittaa tästä Pyrstötähdelle, ennen kuin mitään tapahtuu", naukaisin ja käänsin katseeni muihin partion jäseniin, jotka kyyhöttivät kanssani lumihangen takana.
"Se on hyvä idea", Puolukkaturkki totesi. Lähdin johdattamaan partiota hiljaa kohti Jokiklaanin leiriä. Vähän väliä vilkuilin, seurasivatko sudet meitä. Onneksemme yksikään ei nähnyt meitä, eikä kai haistanutkaan.
Kun lopulta saavuimme leiriin, näin Valkohännän sotureiden pesän lähettyvillä. Astelin kuitenkin varmoilla askelilla päällikön pesälle.
"Pyrstötähti", nau'uin isoon ääneen päällikön nimen. Pian harmaaruskea pää ilmestyi ulos pesästä.
"Mitä nyt, Lohiselkä?" Pyrstötähti kysyi. Muut partion jäsenet astelivat luokseni.
"Reviirillämme on lauma susia, ne ovat aivan putouksen lähellä", kertoi Puolukkaturkki. Pyrstötähden silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Susiako? Oletteko ihan varma? Etteivät olisi olleet vaikka koiria?" päällikkö kysyi.
"Olen kyllä kuullut, miltä sudet näyttävät ja miten ne toimivat. Koirat kulkevat kaksijalkojen kanssa, mutta reviirillämme olleilla olennoilla ei ollut kaksijalkoja, ja ne olivat koiria suurempia", kertoi Kaislavirta.
//Pyrstö, Puolukka, Särki, Kaiku tai Valko?
Pyrstötähti 28.1.2017
// leikitään nyt että Pyrstö ja Aamu on tullu jo saalistamasta :D //
Katsoin Lohiselkää silmät suurina tuon kertoessa nähneensä susia. Vatsaani väänsi sillä en halunnut ajaa klaaniani vaaraan, en mistään hinnasta. Nielaisin ääneti ja naukaisin:
"Susiako? Oletteko ihan varma? Etteivät olisi olleet vaikka koiria?" Ääneni oli yllättävän vakaa vaikka pohdin samalla vimmaisesti miten saisimme sudet pois reviiriltä. Kun Kaislavirta avasi suunsa ja kertoi että tiesi miltä sudet näyttävät ja miten ne toimivat, aloin pikkuhiljaa vakuuttua siitä että isokokoiset eläimet olivat susia. Yritin peittää epävarmuuteni ja pelkoni klaanini puolesta kun partion jäsenet katsoivat minua. Rykäisin ja huiskaisin hännälläni ilmaa yrittäen lievittää stressiäni joka aiheutui susista.
"Koko klaanin olisi hyvä tietää susista että kaikki osaavat olla varuillaan. Lohiselkä, tule pesääni ja kerro missä tarkalleenottaen näit sudet." Yllätyin positiivisesti kun huomasin että päällikönvaistoni alkoi ottaa minusta vallan sillä sanani olivat vahvat ja kaikki mitä sanoin tuntui oikealta. Käännähdin ympäri ja viittilöin hännälläni Lohiselkää seuraamaan. Sitten huusin vielä olkani yli:
"Puolukkaturkki, hae Ilvesturkki luokseni!" Kuulin soturin ripeät loittonevat askeleet ja hymähdin tyytyväisenä. Sitten suuntasin askeleeni omaan pesääni. Lohiselkä tepsutti perässäni kun työntäydyin pesään. Astelin pedilleni ja istahdin siihen kietaisten häntäni siististi käpälien ympärille. Lohiselkä räpäytti silmiään ja näytti epäröivän hieman. Näytin kollille hännälläni merkin istua ja soturi laskeutui istuma-asentoon eteeni.
"Odotetaan Ilvesturkkia, sitten saat kertoa missä näit sudet", naukaisin. Lohiselkä nyökäytti päätään juuri kun pesän suulta kuului naukaisu:
"Pyrstötähti, kutsuit minua."
"Tule vain sisään", tokaisin heilauttaen korviani. Varapällikköni astahti pesään sisään ja näytti yllättyvän lievästi nähtyään Lohiselän.
"Hänellä on meille tärkeää tietoa", kerroin. Ilvesturkki nyökkäsi ja istui Lohiselän viereen. Hännänpääni nytkähti ja vaihdoin asentoa kaisloilla.
"Lohiselkä kertoi nähneensä susia reviirillämme. Olen pyytänyt häntä kertomaan meille missä näki ne, sillä aion ilmoittaa klaanille susista. Vaikka se saattaa pelottaa, on kaikkien hyvä tietää niistä välttyäksemme mahdollisilta tapaturmilta." Huiskaisin hännälläni ja annoin Lohiselälle nyökäten merkin jatkaa.
// Lohi? Ilves?
Lohiselkä 28.1.2017
"Sudet olivat putouksen lähellä. Ne olivat sen toisella puolella, ja ilmeisesti ne aikovat asettua asumaan sinne. Onnistuin näkemään ainakin kaksitoista sutta, mutta uskon, että siinä eivät olleet kaikki. Osa niistä on suurikokoisia ja voimakkaan oloisia, mutta muutama on pentu. Niiden hajua on joka paikassa putouksen toisella puolella. Mietin siis, että olisiko järkevintä kieltää kissojen meneminen putouksen toiselle puolelle?" kysyin Pyrstötähdeltä ja oikeastaan myös Ilvesturkilta. kaksikko näytti miettivän sanojani.
"Oliko niistä mitään jälkiä putouksen tällä puolen?" Ilvesturkki kysyi ja kallisti aavistuksen verran päätään.
"Oli, mutta haju ei ollut kovinkaan tuore, ehkä eilisillalta, niin ainakin arvaisin. Pitäisikö varoittaa muitakin klaaneja? Myrskyklaanin reviirille on putoukselta lyhyt matka, joten sudet saattavat suunnata seuraavaksi sinne", sanoin. Pyrstötähti ei sanonut mitään, ja Ilvesturkkikin pysyi hiljaa. Kaksikko vilkaisi toisiaan, jonka jälkeen Pyrstötähti avasi suunsa sanoakseen jotain.
//Pyrstö tai Ilves?xdd Kamalan tönkkö ku oli vaa pakko tunkee tähä jotai et saisin ees vähä pituutta:'D
Lohiselkä 18.1.2017
Leiri häämötti edessämme. Pilvet olivat väistyneet enää himmeänä taivaalla erottuvan kuun tieltä, ja aurinko värjäsi horisontin punertavaksi. Lumi narisi tassujeni alla, kun astelin hieman jännittynein askelin kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Lohiselkä", Kaislavirran hämmästynyt ääni kantautui korviini jostain leirin sisäänkäyntitunnelin uumenista. Siristin silmiäni ja erotin pian tummanharmaan kollikissan astelevan meitä kohti katsoen ihmeissään Valkohäntää, joka oli pysähtynyt hieman taaemmas kuin minä.
"Miksi olet tuonut vieraan kissan Jokiklaanin leirille?" valkeita ja mustia merkkejä omaava jokiklaanilaissoturi kysyi ja siirsi vaaleansiniset silmänsä suoraan minuun. Otin katseen vastaan tyynellä ilmeellä, enkä edes värähtänyt, vaikka Kaislavirta näytti hetken aikaa ehkä jopa hieman vihaiselta.
"Tässä on Valkohäntä, ja hän on Myrskyklaanin jäsen. Me pidämme toisistamme - siis rakastamme toisiamme - ja Valkohäntä haluaa muuttaa Jokiklaaniin. Päästäisitkö meidät siis ohitsesi, niin voisimme mennä Pyrstötähden puheille, hänhän se lopullisen päätöksen Valkohännän klaaninvaihdosta kuitenkin tekee", naukaisin rauhallisella äänellä klaanitoverilleni. Kaislavirta epäröi hetken, mutta asteli sitten ulos leiristä antaen minulle ja rakastamalleni kissalle tilaa astella sisään leiriin. Vilkaisin kysyvästi Valkohäntää, joka nyökkäsi. Astelin valkean naaraskissan edellä sisään Jokiklaanin leiriin. Vaikka aurinko oli hädintuskin edes vielä noussut, pääaukiolla oli jo jonkun verran kissoja - ilmeisesti aamupartioihin menossa. En ollut yllättynyt, että kaikki hiljenivät ja siirsivät hämmästyneet katseensa valkeaan naaraaseen, joka asteli leirin pääaukiolle aivan kintereilläni. Kuulin, kuinka jotkut alkoivat kuiskia toisilleen jotain - todennäköisesti liittyen siihen, että myrskyklaanilaisnaaras oli juuri saapunut minun kanssani Jokiklaanin leiriin.
"Lohiselkä, mitä tämä tarkoittaa?" Ilvesturkki kysyi ja asteli luokseni sotureiden pesän liepeiltä katsoen kysyvästi Valkohäntää.
"Haluan jutella Pyrstötähden kanssa, joten voisitko herättää hänet ja kertoa, että minulla on kiireellistä asiaa?" kysyin varapäälliköltä. Ilvesturkki siristi silmiään ja mietti vastaustaan, jonka jälkeen hän vilkaisi nopeasti päällikön pesälle, jossa ei näkynyt mitään liikettä.
"Hyvä on. Odota tässä", kolli tokaisi ja suuntasi kohti päällikön pesää. Kului hetki, ja pian Pyrstötähti käveli ulos pesästään katsoen mitäänsanomattomalla katseella minua ja Valkohäntää. Myrskyklaanilaisnaaras istui vierelläni turkki omaani hipoen, eikä hän sanonut mitään.
"Lohiselkä, tule pesääni. Ja sinä myös", Pyrstötähti tokaisi minulle ja Valkohännälle. Vilkaisin kysyvästi valkeaa kissaa, joka vastasi jälleen nyökäten. Kävelimme naaraan kanssa päällikön pesään. Olisin kuvitellut, että myös Ilvesturkki tulee mukaamme, mutta varapäällikkö jäi leirin pääaukiolle, hän lähti ilmeisesti partioon. Pyrstötähti istuutui sammalpedilleen ja suoristi ryhtinsä.
"Haluatko kertoa, mitä tämä tarkoittaa?" tabbykuvioinen päällikkökissa kysyi katsoen minua syvälle meripihkaisiin silmiini. Vedin syvään henkeä estääkseni ääneni värinän parhaani mukaan. Olin kovin jännittynyt, joten minun täytyi rauhoittua.
"Valkohäntä on myrskyklaanilainen ja hän on minun kumppanini. Minä rakastan häntä, ja hän haluaa liittyä Jokiklaaniin", kerroin suoraan päällikölle. Pyrstötähti ei vaikuttanut kovinkaan hämmästyneeltä sanomastani. Hän oli kai osannut odottaa jotain tämänkaltaista.
"Tiedättehän, että olette juuri rikkoneet soturilakia?" harmaaruskea kollikissa kysyi ja katsoi ensin Valkohäntää ja sitten minua. Nyökkäsimme molemmat.
"Rakkaudelle ei ole sääntöjä. Yksikään laki ei voi estää kissaa rakastumasta toiseen kissaan. Jos joku yrittää erottaa meidät, olen valmis vaikka jättämään Jokiklaanin, jotta voin elää Valkohännän kanssa", naukaisin tyynesti Pyrstötähdelle.
"Haluatko sinä todella muuttaa Jokiklaaniin, Valkohäntä?" Pyrstötähti kysyi valkealta naaraskissalta.
"Haluan", vastasi valkea naaras tyynellä äänellä. Pyrstötähti näytti miettivän asiaa. Hän ei sanonut mitään, ainoastaan katsoi vuoroperään minua ja sitten taas Valkohäntää. Aloin tuntea oloni hieman kiusaantuneeksi. Oli hiirenhiljaista, kun kukaan meistä kolmesta ei sanonut mitään. Hengitin vaivallisesti ja mahdollisimman hiljaisesti, ja niin teki ilmeisesti myös Valkohäntä, joka näytti hyvin jännittyneeltä.
"Minun täytyy miettiä asiaa Ilvesturkin kanssa. Voit olla Jokiklaanin leirissä siihen saakka, että ilmoitamme päätöksemme teille", Pyrstötähti naukaisi ja nousi ylös. Myös minä ja Valkohäntä nousimme ylös. Astelin kaksikon edellä ulos pesästä, ja tunsin jokiklaanilaisten katseet turkissani.
//Valko?
Valkohäntä 19.1.2017
Seurasin Lohiselkää kiusaantuneena meitä tuijottavien jokiklaanilaisten katseista. Kipitin nopeasti edelläni kulkevan hopeanharmaan kollin rinnalle. Minusta tuntui, että kaikki ympärillämme olevat kissat inhosivat minua. Laskin katseeni käpäliini.
*Olikohan tämä huono idea?* pohdin. Lohiselkä nuolaisi hellästi korvaani. Siirsin katseeni hänen meripihkanvärisiin silmiinsä.
"Onko jokin vialla?" kumppanini kysyi huolestuneena. Pudistin päätäni.
"Ei", vastasin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Olen vain hieman väsynyt." Lohiselkä nyökkäsi aavistuksen verran.
"Tule, voimme olla tuolla rauhassa", hän sanoi viittoen hännällään lähelle leirin sisäänkäyntiä. Vienosti hymyillen seurasin häntä osoitetulle paikalle ja lysähdin istumaan. Katselin ympärilleni hieman peloissani. Painauduin kiinni Lohiselkään.
"Minua pelottaa", vinkaisin hiljaa.
//Lohi? Sori, aika lyhyt, mut halusin päästää sut jatkamaan pian. cx
Lohiselkä 19.1.2017
"Älä pelkää", kuiskasin hiljaa Valkohännän korvaan, joka värähti, kun suustani pääsi korvia kutittavaa ilmaa puhuessani. Saatoin kuulla nuoren oppilaani - Särkitassun - uskovan, että Valkohäntä oli ainoastaan myrskyklaanilainen, joka oli ollut riistavarkaissa Jokiklaanin reviirillä. Oppilas yritti kovasti saada muutkin uskomaan sen, mutta kyllähän sen nyt vanha, sokea myyräkin huomasi, että minä rakastin Valkohäntää. Tämä naaras oli kaunein asia, mitä eteeni oli ikinä tullut. Ymmärsin hyvin Särkitassua. Hän oli uskollinen Jokiklaanille, eikä halunnut uskoa, että minä - hänen ainoa ja oma mestarinsa - olin pettänyt klaanini ja rikkonut soturilakia. Halusin opettaa oppilaalleni tulevaisuudessa, että kun rakkaudesta on kyse, klaanien väliset rajat eivät tarkoita mitään. Valkohäntä tönäisi minua hellästi ja osoitti etukäpälällään Ilvesturkkia, joka asteli partionsa johdolla sisään leiriin. Varapäällikkö vilkaisi ilmeettömästi minua ja kumppaniani, jonka jälkeen hän asteli kohti Pyrstötähden pesää, jonka liepeillä päällikkö istui odottamassa varapäällikköään. Koko kehoani kihelmöi. Kaikki lihakseni olivat jännittyneitä. Aivan kuin olisin valmistautunut taistelemaan kokonaista klaania vastaan, jotta Valkohäntä voisi jäädä Jokiklaaniin. Todellisuudessa taistelin ainoastaan itseäni vastaan. Olin jo tovin kuunnellut oppilaiden ja muutaman soturin avointa keskustelua siitä, kuinka minä olin rikkonut soturilakia. Moni kissa puhui siitä. Pahimmassa tapauksessa olin saattanut kuulla, kuinka joku klaaninvanhinkin oli sanonut, että minä olisin häpeäksi koko Jokiklaanille, jos Pyrstötähti antaisi Valkohännän jäädä Jokiklaaniin. Koko elämäni aikana ei yksikään jokiklaanilainen - lukuun ottamatta Sähköviiltoa ja Pöllösyöksyä - ollut vaihtanut klaania tai tuonut toisen klaanin jäsentä Jokiklaaniin asumaan. Olin kuitenkin kuullut, että muissa klaaneissa sitä tapahtui melko paljonkin. Myrskyklaanin Lupiinihäntä oli varttunut soturiksi Tuuliklaanissa - tai oikeastaan ladossa, jossa neljä klaania asuivat kauan sitten - ja muuttanut sittemmin Kuolonklaanin lähdettyä metsästä Myrskyklaaniin yhdessä kumppaninsa Ruskaraidan kanssa. Kaksikko oli kuulemma kadonnut jälkiä jättämättä kahdestaan ladosta. Lupiinihännän tytär - Varpusulka - oli muuttanut Tuuliklaaniin Myrskyklaanista, enkä tiennyt tähän syytä. Varpusulan pentu, jonka nimeä en muistanut muutti taas Varjoklaaniin ja toinen hänen pentunsa muutti Kuolonklaaniin. Ainoa asia, mitä pystyin todeta oli se, että Lupiinihännän perhe oli rikkonut soturilakia varmaan enemmän kuin Jokiklaani yhteensä tällaisissa klaaninvaihdos asioissa. En halunnut miettiä, mitä muut olivat tehneet, kuinka usein ja miksi. Totuus oli se, että minä rakastin Valkohäntää ja olin valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa - tai ainakin melkein. Myrskyklaaniin minä en muuttaisi, se oli varmaa. Minä olin koko ruumiiltani ja sydämeltäni jokiklaanilainen, enkä pettäisi klaaniani vaihtamalla toiseen klaaniin. Ennemmin lähtisin erakoksi kauas kaikista klaaneista. Pyrstötähti astui Ilvesturkki perässään ulos pesästään. Tabbykuvioinen Pyrstötähti katsoi minua mitäänsanomattomalla ilmeellä. Tunsin, kuinka kehoni värisi hieman jännityksestä. Saatoin aistia kissojen keskellä jännitystä. Myös Valkohäntä tärisi, mutta vähemmän kuin minä, ja sitä tuskin edes huomasi. Minun yllätyksekseni Pyrstötähti ei kävellytkään meidän luokse, vaan loikkasi sulavalla ja kaarevalla loikalla suurkiven päälle.
"Saapukoon jokainen jokiklaanilainen klaanikokoukseen!" harmaaruskea kollikissa kajautti kutsuhuudon ilmoille. Lähes kaikki leirissä olijat olivat jo valmiina leirin pääaukiolla, joten kamalasti ei väkeä tarvinut odottaa. Pyrstötähti meni heti asiaan:
"Kuten suuri osa teistä on huomannut, että Lohiselkä on tuonut leiriimme myrskyklaanilaisnaaraan. Valkohäntä pyysi lupaa muuttaa Jokiklaaniin, ja olemme Ilvesturkin kanssa tehneet päätöksen asiasta. Valkohäntä, sinä olet tervetullut Jokiklaanin soturiksi, jos siis vielä haluat. Sinun täytyy kuitenkin varautua siihen, että kaikki eivät ole ottamassa sinua avosylin vastaan, vaan saatat kokea ongelmia sopeutumisessa. Olette rikkoneet soturilakia, eivätkä kaikki ota sitä yhtä pehmeästi vastaan, kuten minä tässä tapauksessa tein", Pyrstötähti naukui, loikkasi alas suurkiveltä ja jätti jokiklaanilaiset katsomaan tyhjää, suurta kiveä keskellä leiriä. Siirsin katseeni Valkohäntään. Hymy leimahti kasvoilleni, kun tajusin, mitä Pyrstötähti oli juuri sanonut.
"Oletko varma tästä?" kysyin henkäisten ja katsoin hymyillen epävarmasti kumppaniani.
//Valko?
Valkohäntä 20.1.2017
Katsoin Lohiselkää lempeästi hymyillen.
"Tämän varmempi en voisi enää olla", kuiskasin hiljaa. Ilo sykähteli sisälläni. Olin nyt Jokiklaanin soturi. Myrskyklaani oli edelleen sydämessäni, mutta sinne visusti lukittuna.
Lohiselkä kurkotti nuolaisemaan poskeani.
"No", hän kehräsi hilpeästi, "sinun on sitten aika alkaa totutella kalaan ja märkään turkkiin." Päästin pienen mrrau-naurahduksen.
"Vai niin." Lohiselkä katsahti erään pesän suuntaan.
"Meidän on parasta hakea hieman sammalia ja tehdä vuode sinulle", hän tokaisi. Nyökkäsin aavistuksen verran
"Mistä me saamme sammalta?" kysyin.
"Kirkasmarjalta", kumppanini vastasi nopeasti ja lähti johdattamaan minua kohti erästä pesää, josta huokui makea yrttien tuoksu. Hajusta päätellen olimme menossa parantajan pesälle. Katsoin silmiäni räpäyttäen kuinka hopeanharmaa kollisoturi pujahti sisään hämärään pesään.
"Kirkasmarja?" Lohiselkä huhuili.
"Täällä", kuului tukehtunut naukaisu jostain päin pesää. Siristin silmiäni nähdäkseni pesän nurkassa kyykistelevän kissan - joka oli mitä ilmeisemmin klaanin parantaja.
"Onko sinulla sammalia?" Lohiselkä kysyi. Parantajakissa nousi ja asteli lähemmäs.
"On", hän vastasi.
"Hienoa. Voisimme saada vähän sammalta Valkohännän petiä varten?" kumppanini maukui. Kirkasmarja nyökkäsi, vilkaisi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja katosi peremmälle pesään. Pian hän tuli takaisin sammaltukko suussaan.
"Siinä", tuo murahti suu täynnä sammalia. Lohiselkä otti ne kiitollisena vastaan ja kääntyi sitten lähteäkseen. Peruutin ulos pesästä, jotta hän pääsisi tulemaan ulos sammalten kanssa.
"Mennään", Lohiselkä mumisi. Huvittuneesti naurahtaen loikin hänen peräänsä.
//Lohi? :3 Aika sekava. cx
Lohiselkä 21.1.2017
Kun olimme saaneet tehtyä pesän Valkohännälle sotureiden pesään oman petini vierelle, astelimme tuoresaaliskasalle.
"Oletko nälkäinen?" kysyin valkealta naaraalta kääntäen häneen katseeni.
"Et arvaakkaan, miten nälkäinen", naaras naukui ja virnisti.
"Syödään siis. Voit valita meille saaliin, syödään se sitten yhdessä", naukaisin kehräten kumppanilleni. Hän otti kasasta hieman epäröiden hiiren, sillä kalaa ei tällä hetkellä ollut tarjolla. Jokiklaanilaiset rakastivat kalaa, ja niitä ei lehtikadon aikaan ollut kamalasti tarjolla. Astelin Valkohännän vierellä leirin sisäänkäynnin läheisyyteen paikkaan, jossa olimme aiemmin olleet yhdessä. Kumppanini haukkasi ensimmäisen palan harmahtavasta, ja minä haukkasin hänen jälkeensä.
Kun olimme saaneet saaliin syötyä, vaihdoimme kieliä.
"Haluatko, että esittelen leirin sinulle?" kysyin Valkohännältä.
"Se olisi mukavaa", naaras kehräsi lempeällä äänellä.
"Kuten tiedätkin, tuolla on parantajan pesä ja tuolla sotureiden pesä. Päällikön pesässäkin pääsit jo käymään. Tule, täällä on pentutarha", naukaisin ja johdatin naaraan kohti pentutarhaa. Astelin varovasti sisään pesään, jossa asusti tällä hetkellä vain yksi kissa, joka oli Helmipentu. Hopeanharmaa naaras nukkui sikeästi pedillään.
"Eikö täällä ole lainkaan kuningattaria?" Valkohäntä kysyi selkeästi yllättyneellä äänellä.
"Helmipennun emo kuoli, eikä Jokiklaanissa ole tällä hetkellä siis kuningattaria. Hän pärjää kuitenkin hyvin olosuhteisiin nähden. Kylmimpinä öinä joku sotureista saattaa tulla tänne nukkumaan, ja joissain tapauksissa Helmipentu saattaa nukkua sotureiden, oppilaiden, klaaninvanhimpien tai parantajan pesässä", kerroin kumppanilleni, joka kuunteli yhtä tarkasti kuin oppilas. Valkohäntä nyökkäsi vastaukseksi vielä. Hän peruutti edelläni ulos pentutarhasta hiljaa, jottei herättäisi nukkuvaa pentua.
"Tuolla on klaaninvanhimpien pesä", nau'uin ja osoitin etukäpälälläni klaaninvanhimpien pesän suuntaan.
"Haluatko käydä kurkkaamassa?" kysyin vielä Valkohännältä ennen kuin lähdimme kävelemään pesälle päin.
//Valko?
Lohiselkä 15.1.2017
Istuin lumen peittämän kiven päällä katsellen haikeana Myrskyklaanin puoleiselle reviirille. Kuu heijasti valoa lumihangista melko paljon jopa pilvien takaa. Pilvet rakoilivat vähän väliä ja antoivat kuun loistaa koko valoaan alas lumiseen maailmaan. Toivoin enemmän kuin mitään, että voisin nähdä Valkohännän valkean turkin vastarannalla. Olin jo muutamana yönä ja päivänä tullut istumaan tälle kivelle. Näin suoraan Aurinkokiville, enkä ollut nähnyt kertaakaan rakastamani myrskyklaanilaisnaaraan valkeaa turkkia edes vilaukselta. Olin käynyt mahdollisimman monessa partiossa, joka kulki jokea pitkin, mutta vaikka olin muutamia myrskyklaanilaispartioita nähnyt, ei Valkohäntä ollut ollut yhdessäkään. Polttotähti oli takuulla antanut nuorelle soturille aivan turhan rangaistuksen. Pelkkä ajatus Myrskyklaanin uudesta päälliköstä - Valkohännän emosta - sai karvani pörhistymään. Hän kielsi asian, joka oli jopa aidompi kuin hänen päällikkyytensä. Minä olin rakastunut Valkohäntään ja hän minuun. Jonain päivänä me olisimme yhdessä, eikä kukaan voisi kieltää meitä tekemästä sitä. Säpsähdin ja kohdistin katseeni kahden valtavan kiven väliin. Valkea turkki vilahti kivenkoloon. Sydämeni iskeytyi rintaani vasten yhä vain nopeampaa, kun valkea kissa puikkelehti taas näkyville. Hymy ilmestyi kasvoilleni, kun erotin kissan Valkohännäksi. Loikkasin alas kiveltä ja astelin aivan rantaan. Jää oli melko paksua jo, ja tässä kohtaa virtaus oli heikko, joten uskoin jään kantavan jo. Astelin varovasti lumen peittämälle jäälle. Muistot siitä, kuinka olin pelastanut Valkohännän nuorena oppilaana hukkumiselta tulvivat mieleeni. Saatoin jopa maistaa naaraan makeahkon tuoksun sieraimissani, kun lähestyin Myrskyklaanin rantaa. Valkohäntä oli huomannut minut, ja hän asteli varovasti jäälle.
"Valkohäntä", henkäisin naaraan nimen ääneen ja suustani pakeni äänen lisäksi myös huurua, joka kuitenkin katosi pian ilmaan.
"Luulin, etten enää ikinä näkisi sinua. Eikö Polttotähti antanut sinulle rangaistusta? Mitä sinä edes teet täällä?" kysyin kuiskaten ja painoin pääni vasten myrskyklaanilaisnaaraan valkeaa turkkia.
//Valko?
Valkohäntä 17.1.2017
"Sain minä rangaistuksen. Minun on pysyttävä leirissä kaksi kuuta, ja siivottava klaaninvanhimpien makuualusia", kuiskasin surullisena. Painoin pääni Lohiselän rintaa vasten. "Minun oli niin ikävä sinua."
"Niin minullakin sinua", hän sanoi hiljaa. Siinä me nyt olimme. Kahdestaan, toisiamme vasten painautuneina. Tämä oli ollut vaikea päätös, mutta tein mitä tahansa saadakseni olla Lohiselän rinnalla.
"Miten pääsit tänne, jos sinun pitää pysyä kaksi kuuta leirissä?" Lohiselkä kysyi yllättäen. Katsahdin häntä suoraan tuon meripihkaisiin silmiin. Salaperäinen hymy levisi huulilleni.
"Minä karkasin. En aio enää palata takaisin Myrskyklaaniin; tulen sinun mukaasi Jokiklaaniin!" kerroin. Lohiselkä tuijotti minua suu auki.
"Jokiklaaniinko?" hän toisti epäuskoisena.
"Niin. Saanhan minä tulla? Saanhan?" vinkaisin kuin emoaan kaipaava pentu. Lohiselkä katsoi minua mietteliään näköisenä.
"Entä jos Polttotähti aloittaa sodan?" hän kysyi hiljaa. Pudistin päätäni.
"Sitten minä estän hänen aikeensa. Ei hän omaa tytärtään satuta, kai", sanoin häntääni heilauttaen. Hautasin kuononi Lohiselän hopeanharmaaseen turkkiin.
"Pyydän, Lohiselkä, anna minun tulla mukaasi... Haluan elää sinun rinnallasi koko pitkän elämäni", kuiskasin hiljaa. Sydämeni oli pakahtua kaipuun tuskasta.
//Lohi? cx
Särkitassu 16.1.2017
Istuskelin oppilaiden pesän edustalla. Katselin ympärilleni hiljaa. Mestarini Lohiselkä oli luvannut viedä minut harjoittelemaan aurinkohuipun aikoihin. Innostus kihelmöi käpälissäni. Tänään oli ensimmäinen päiväni Jokiklaanin oppilaana! Olin kerennyt tutustua muutamaan muuhun oppilaaseen edellisiltana. He olivat vaikuttaneet mukavilta. Satuin huomaamaan kaksi pentua, jotka leikkivät tuoresaaliskasan lähistöllä. Tunsin heidät jo entuudestaan, sillä olin nukkunut heidän kanssaan samassa pesässä kaikki nämä kuusi kuuta. Tai no, he olivat tulleet vähän myöhemmin pentutarhaan kuin minä, mutta me olimme silti melkein saman ikäisiä. Hätkähdin hereille ajatuksistani nähdessäni Lohiselän tassuttelevan kohti. Korjasin ryhtiäni ja nyökkäsin tervehdyksesi mestarilleni hänen tultuaan lähemmäs.
”Hei. Oletko valmis ensimmäisiin harjoituksiisi oppilaana?” Lohiselkä maukui. Nyökkäsin viikset jännityksestä väristen.
”Kyllä olen!” vastasin intoa puhkuen. Lohiselkä katsoi minua huvittuneena.
”Hienoa. Voimme lähteä heti”, hän sanoi ja lähti kulkemaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Loikin hänen peräänsä päästäen samalla pienen hihkaisun.
”Minne me menemme?” kysyin saatuani hänet kiinni.
”Sitten näet”, hän vastasi hidastamatta tahtiaan. Hän oli todella nopea! Loikin Lohiselän perässä. Lunta oli melkein hännänmitan verran. Olin vähällä upota valkeisiin nietoksiin kompastuessani oksaan, joka oli jäätynyt kiinni maahan.
”Olemmeko me jo perillä?” puuskutin hengästyneenä. Lohiselkä vilkaisi minua huvittunut pilke silmissään.
”Melkein.” Laahustin hänen perässään rättiväsyneenä. Aivan kuin tassujeni tilalla olisi ollut neljä painavaa kiveä. Yhtäkkiä Lohiselkä pysähtyi, ja minä lyyhistyin hangelle läähättäen kuin koira.
”Perillä”, kolli ilmoitti häntäänsä heilauttaen.
”Vihdoin!” puuskahdin vääntäytyen samalla istumaan. Katselin ympärilleni uteliaana. Edessämme oli aava ja leveä alue, joka oli puhtaanvalkoisen lumen peittämä. Puunoksista roikkui hennonmaakin hennompia jääpuikkoja, jotka kimaltelivat auringonvalossa.
”Kaunista”, kuiskasin lumoutuneena. ”Mikä tämä paikka oikein on?” Lohiselän katse oli kiinnittynyt tiheään metsikköön, joka oli saanut ylleen valkoisen lumipeitteen.
”Särkitassu, tässä on Jokiklaanin ja Myrskyklaanin raja. Tuo metsä on osa Myrskyklaanin reviiriä”, hän kertoi. ”Näetkö nuo kivet tuolla?” Katsahdin kollin osoittamaan suuntaan, ja näin kiviä, jotka veivät Myrskyklaanin reviirille päin. Nyökkäsin aavistuksen verran.
”Ne ovat astinkiviä. Niitä pitkin voi kulkea kastumatta joen yli”, Lohiselkä selitti. Kurtistin kulmiani.
”Joen yli? Missä täällä on joki?” kysyin. Lohiselkä heilautti korviaan kohti aavaa aluetta, jossa kivet sijaitsivat.
”Nenäsi edessä. Se on nyt jäässä, mutta sulaa kyllä hiirenkorvan aikana”, hän sanoi hymyillen.
”Ahaa”, nau'uin kuin ymmärtäneeni asian, mutta oikeasti en tajunnut vähääkään siitä, mitä mestarini yritti minulle selittää.
”Kierretään vielä Tuuliklaanin raja ja palataan sitten leiriin. Tällaisella pakkasella ulkona ei tarkene olla kauaa”, Lohiselkä murahti ja lähti johdattamaan meitä kohti Tuuliklaanin rajaa.
Saavuimme leiriin illalla. Oli jo pimeää ja pakkanen oli kiristynyt. Hengitykseni höyrysi kylmässä ilmassa. En tuntenut enää anturoitani. Kankeana kuin jääpalikka tassuttelin oppilaiden pesälle. Lohiselkä oli käskenyt minun mennä lämmittelemään, sillä hänen mukaansa ei kannattanut palelluttaa itseään turhaan. Muut oppilaat olivat jo palanneet harjoittelemasta mestareidensa kanssa. Astelin omalle vuoteelleni ja lysähdin makaamaan. Vedin etukäpäläni rintani alle ja annoin niiden lämmetä. Vilkuilin ympärilleni seuran toivossa.
//Joku oppilas?
Valkohäntä 17.1.2017
Tassuttelin tasaista tahtia eteenpäin. Jännitys kipristeli sisälläni. Hyväksyisikö Pyrstötähti minut klaaniinsa? Entä minun ja Lohiselän rakkauden? Ja mitä emoni sanoisi, jos saisi tietää minun olevan matkalla Jokiklaanin leiriin? Minua hermostutti. Mitä jos minua ei hyväksyttäisikään, ja minut karkotettaisiin metsästä ikiajoiksi, pois klaanien reviireiltä? Selviäisinkö minä yksin luonnossa? Söisinkö kaksijalkojen jätteitä hengenpitimiksi?
"Valkohäntä? Onko kaikki hyvin?" Lohiselän huolestunut naukaisu sai minut lopettamaan murehtimisen.
"On. Olen vain hieman hermostunut. Ei muuta", vastasin.
"Hyvin se menee. Pyrstötähti pitää sinusta takuulla", hän rauhoitteli.
"Entä jos olen liian epätoivoinen tapaus, enkä opi ikinä uimaan tai kalastamaan?" kysyin.
"Minä opetan sinua", Lohiselkä lupasi. Tunsin jännityksen hellittävän hetkeksi. Ehkä minusta voisi sittenkin tulla jokiklaanilainen, joka osasi kalastaa ja uida. Oli kuitenkin vaikeaa kuvitella itseäni joessa kuin kalaa, joka lipui rauhallisesti virran mukana. Vilkaisin Lohiselkää sivusilmällä.
"Osaatko sinä uida?" utelin.
"Tottakai osaan", hän vastasi hymyillen. "Ja pian sinäkin osaat." Vastasin kollin hymyyn.
"Mitä jos Pyrstötähti ei hyväksy minua?" kysyin hiljaa. Lohiselän ilme synkkeni hetkessä.
"Ei murehdita sitä vielä", hän naukui. Luimistin korviani Jokiklaanin hajun voimistuessa.
"Olemmeko pian perillä?" kysyin.
"Olemme ihan kohta leirissä", Lohiselkä sanoi. Puristin nappaamaani hiirtä edelleen hampaissani. Sydämeni takoi hurjana. Veri kohisi korvissani. Sydän jyskyttäen lähdin seuraamaan Lohiselkää, joka johdatti meitä kohti Jokiklaanin leiriä.
//Lohi? :3
Lohselkä 17.1.2017
"Minun puolestani olet enemmän kuin tervetullut Jokiklaaniin", kuiskasin hiljaa Valkohännän korvaan, "mutta asiasta täytyy kysyä myös Pyrstötähdeltä." Nostin pääni pois Valkohännän läheisyydestä, ja katsoin tuota suoraan silmiin.
"Mennään rantaan, jotta jää ei romahda allamme. En halua saattaa sinua hengenvaaraan", kuiskasin myrskyklaanilaisnaaraalle ja lähdin kävelemään tuon rinnalla kohti Jokiklaanin vastaista rantaa. Minusta oli hieman vaikeaa kuvitella, että myrskyklaanilainen siirtyisi jokiklaanilaiseksi, mutta minä rakastin Valkohäntää. Hänestä tulisi takuulla mahtava jokiklaanilainen, vaikka hän ei ollut ikinä opetellu uimaan tai kalastamaan. Minä auttaisin naarasta kaikessa, missä hän ikinä apua tarvitsisikaan. Halusin rakastaa Valkohäntää aina siihen asti, että toinen meistä - toivon mukaan ensin minä - kuolisi ja vielä senkin jälkeen. Ensin täytyi kuitenkin saada Pyrstötähti hyväksymään Valkohäntä Jokiklaaniin. Kun astelimme rauhallisesti kyljet toisiaan hipoen kohti Jokiklaanin leiriä, yritin kuvitella Valkohännän uivan ja kalastavan kuten kuka tahansa jokiklaanilaissyntyinen jokiklaanilainen. Naaraalla ei ollut sileää ja ohutta turkkia, joka hylkisi vettä, ja aluskasvillisuudessa eläminen oli tehnyt naaraan liikkeistä erilaisia kuin millaisia ne jokiklaanilaisilla olivat. Olin muutaman kerran käynyt Myrskyklaanin reviirillä, ja siellä hiljaa hiipiminen oli suorastaan mahdotonta - ainakin minulta. Valkohännältä se ilmeisesti sujui kuin leikki, sillä hän oli kuusikuisesta saakka saalistanut ja opetellut taistelemaan tiheän aluskasvillisuuden seassa. Toivoin, ettei Valkohäntä tulisi katumaan muuttoa Jokiklaaniin. Jos Pyrstötähti ei antaisi naaraan muuttaa klaaniimme, en olisi valmis muuttamaan Myrskyklaaniin. Ennemmin lähtisin kaikkien klaanien luota yhdessä rakkaani kanssa ja jättäisin kaikki klaanit taakseni.
Säpsähdin, kun kuulin lumen narskuntaa takaamme. Käänsin katseeni sinne, ja erotin pienen hiiren. Valkohäntä katsoi ensin minua kysyvästi, ja käänsi sitten katseensa saaliseläimeen, joka ei ilmeisesti ollut huomannut meitä. Nyökkäsin naaraalle merkiksi, että hän voisi saalistaa sen. Vai olisiko se soturilain vastaista? Valkohäntä ei kuitenkaan veisi saalista pois Jokiklaanin reviiriltä, eikä edes välttämättä söisi sitä itse, vaan veisimme sen leiriin, jossa joku jokiklaanilainen voisi nauttia sen. Ei kulunut kuin muutama pieni hetki, ja Valkohäntä asteli luokseni suussaan eloton hiiri, jonka häntä roikkui lähes maassa, kun myrskyklaanilaisnaaras asteli kanssani lumisella polulla kohti Jokiklaanin leiriä. Minua jännitti ajatus siitä, mitä Pyrstötähti sanoisi siitä, että toisin myrskyklaanilaisen Jokiklaanin leiriin ja kertoisin, että rakastin tätä naarasta ja hän halusi muuttaa klaaniimme.
//Valko? Älä kirjota mitää siit hyväksyyks Pyrstö Valkon vai ei ku anna mun kirjottaa vaik siit kosk sovittii Ekkuun kaa mitä se tekee:'D
Valkotassu/-häntä 3.1.2017
Katsoin Lohiselkää lempeä hymy huulillani. Tiesin vihdoin, mikä se tunne oli ollut silloin, kun olin tavannut tuon hopeanharmaan kollin ensimmäistä kertaa. Se tunne oli nimeltään... rakkaus. Minä rakastin Lohiselkää koko sydämestäni, ja tuntui, etten pystynyt irrottamaan katsettani hänestä. Astuin askeleen lähemmäs. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä kasvoillani.
"Lohiselkä... Minäkin rakastan sinua", kuiskasin hiljaa. Varovasti painoin pääni hänen rintaansa vasten hengittäen samalla kollin tuttua ja turvallista tuoksua. Samassa tajusin, että meidän rakkautemme välillä oli este. Nostin päätäni luoden Lohiselälle surullisen katseen.
*Miksi sinun täytyy olla Jokiklaanista? Mikset vain voisi olla myrskyklaanista, kuten minäkin olen?* pohdin ajatukset synkkien pilvien peittämänä. Lohiselkä hipaisi korvaani huonollaan. Saatoin aistia hänestä huokuvat murheenaallot.
"Voimmehan me aina tavata rajalla?" ehdotin toiveikkaana. Lohiselkä pudisti päätään.
"Me paljastuisimme kuitenkin lopulta. Mitä me silloin tekisimme?" hän naukaisi. Katsahdin tassuihini. Lohiselkä oli oikeassa.
"Kyllä me vielä keinon keksimme", nau´uin yrittäen hymyillä. Lohiselkä nyökkäsi ja nuolaisi sitten päälakeani. Hätkähdin kuullessani tutun huudahduksen:
"Valkotassu! Valkotassu, missä sinä olet?!" Huutaja oli emoni, Polttotähti. Hajusta päätellen hänen mukanaan oli myös isäni Purohäntä. Vilkaisin Lohiselkää kauhistuneena.
"Sinun täytyy mennä!" sihahdin hiljaa, jotta vanhempani eivät olisi kuulleet. "Nähdään täällä taas huomenna, auringonlaskun aikoihin!" Kaikin voimin tönin Lohiselkää kohti astinkiviä.
"Mene! Minä pidättelen heitä!" lisäsin nopeasti, käännähdin ympäri ja loikin läheiseen pensaikkoon. Annoin oksien takertua valkoiseen turkkiini, jotta vanhempani olisivat luulleet minun olevan metsällä. Samalla myös Lohiselän haju peittyi kuuraisten oksien tuoksun alle. Pian erotinkin Polttotähden turkista vilahduksen. Ryömin pois pensaan alta. Emoni katsahti minuun yllättyneenä.
"Valkotassu? Mitä sinä täällä teet?!" Polttotähti maukui hukuttaen minut helliin nuolaisuihin. Purohäntä tassutteli luoksemme huojentuneen näköisenä.
"Olimme huollissamme sinusta! Puoli klaania on poukkoillut metsässä sinua etsimässä!" hän naukaisi hännänpää vääntyillen.
"Anteeksi. Matkalla leiriin huomasin oravan, ja päätin napata sen tuomisiksi. Harmikseni se kuitenkin pakeni jäätä pitkin Jokiklaanin reviirille", sepitin nopeasti. Minun oli pakko valehdella, vaikka se ei tuntunutkaan mukavalta. Polttotähti mittaili minua hetken katsellaan, kunnes hän sanoi:
"Palataan leiriin. Sinun on siistiydyttävä, ja klaanille on ilmoitettava, että olet kunnossa." Vanhempieni välissä tassutellen lähdin kulkemaan kohti leiriä.
Oli kulunut jo lähes kuu siitä, kun olimme tavanneet ensimmäisen kerran Lohiselän kanssa. Salaa tapailumme oli jatkunut tähän päivään saakka. Polttotähti oli nimittänyt minut tänään aurinkohuipun hetkellä soturiksi. Olin hyvin iloinen siitä. Juoksin kohti Aurinkokiviä, josta oli tullut vakituinen paikka tapaamisillemme Lohiselän kanssa. Joka ilta sanoin muille, että lähtisin pienelle iltakävelylle, jotta uni tulisi paremmin. Raivasin pensaita pois tieltäni. Aurinkokivet häämöttivät jo edessäni. Lohiselkä istuskeli rannassa, lähellä kaisloja, joita peitti ohut jääkerros. Jolkutin hänen luokseen häntä innosta kippuralla.
"Hei, Valkotassu!" Lohiselkä tervehti huomattuaan minut. Sipaisin Lohiselän nenää hännänpäälläni.
"Tervehdys sinullekin", vastasin tervehdykseen ja lisäsin sitten: "Ja olen nykyään Valkohäntä." En pystynyt peittelemään iloa, joka sai karvani pörhistymään.
//Lohi? c:
Polttotähti 3.1.2017
Katselin kuinka Valkohäntä katosi jälleen kerran leiristä. Päätin, että nyt oli minun aikani ottaa selvää mitä hän teki. Nousiylös ja ravasin ulos leiristä. En uskonut pentuani siinä, että tuo kävi iltalenkeillä. Avasin suuni raolleen ja maistelin ilmaa. Valkohännän hajujälki meni tästä tuoreena. Lähdin seuraamaan hajujälkeä tarkkaillen kokoajan joka puolelle. Pysyin varuulta melko piilossa, ettei kukaan huomaisi minua - etenkään Valkohäntä, jos hän tulisi takaisin. Hetken aikaa seurasin hajujälkeä, mutta huomasin sen vievän Jokiklaanin reviirin rajalle. Katselikohan Valkohäntä siellä maisemaa, niinkuin minä ja Purohäntä joskus? Pian näin vilauksen valkoista ja kuulin ääniä. Piilouduin erään pensaan taakse.
"Ja olen nyt Valkohäntä", pentuni äänestä loisti ilo ja ylpeys.
"Hienoa!" kuulin jonkun hopeanharmaan, ilmeisesti kollikissan äänen. Tarkkailin noita kahta. He katsoivat toisiaan se oli rakkautta. Astuin esiin pensaasta.
"Valkohäntä, mitä ihmettä sinä Tähtiklaanin nimeen teet?" kysyin vakaalla, mutta vihaisella äänellä. Selin minuun ollut Valkohäntä kääntyi ympäri.
"Emo, mi- mitä sinä täällä teet?" tuo änkytti. Katsoin vihaisesti pentuani ja sitten hopeanharmaata kissaa.
"Seurasin hajujälkeäsi, ja kysymys kuuluu, mitä sinä täällä teet?" kysyin pennultani painottaen sanaa sinä. "Saatte selittää tämän minulle, nyt heti", naukaisin vihaisesti. Valkohäntä katsoi minua hieman peloissaan, ehkä pettyneenäkin.
"Tule, me lähdemme nyt leiriin, ja mitä Jokiklaanilainen tekee meidän reviirillämme? Häivy", sihisin vihaisesti kollille. "Myrskyklaanin reviitille ei tunkeuduta!" ärjäisin vihaisesti. Suunnaton viha ja pettymys kuohusi sisälläni.
"Mene", Valkohäntä naukaisi hiljaa. Katsoin silmät leimuten, kun hopeanharmaa kolli loikki tottuneesti astinkiviä pitkin jokiklaanin reviirille.
"Nyt sinä tulet leiriin ja saat selittää minulle kaiken!" Sihisin vihaisesti. Annoin vihan ja pettymykseni näkyä.
"Luulin, että sinä, minun, klaanin päällikön tytär olisit ollut uskollinen klaanille, mutta ei, mitä sinä ajattelit, leiriin siitä!" ärjyin vihaisena. Valkohäntä lähti tassuttelemaan kohti leiriä, minä perässäni.
Saavuimme leiriin. Moni silmäpari tarkkaili meitä.
"Minun pesääni", naukaisin vihaisesti ja katsoin, kuinka pentuni tassutteli pesääni.
"Usvahäntä ja Lehtiturkki, vartioikaa leiriä!" naukaisin enkä jäänyt odottamaan kenenkään vastausta, vaan marssin pesääni. Kummistuneet ja hämmentyneet katseet jäivät pesäni ulkopuolelle. Hämärässä pesässäni erotin valkoisen naaraan.
"Nyt selität minulle kaiken, heti!" naukaisin vihaisesti. Kiersin pesälleni ja jäin kuuntelemaan mitä pentuni minulle selitti.
//Valko? Poltto on sit vihanen, ja Valko on eka joka kohtaa Polton vihan.
Ja sitten vielä Miyulle, voisitko kirjoittaa tarinan, jossa Polttotähti valitsee Korppisielun varapäälliköks?
Lohiselkä 5.1.2017
Kävelin kohti Jokiklaanin leiriä katse lumisessa polussa, jota pitkin olin kävellyt joelle. Polttotähti - Valkohännän emo - oli yllättänyt meidät ja häätänyt minut tieteheni vieden rakastamani naaraan mukanaan. Askeleeni tuntuivat raskaammilta kuin koskaan. Tuntui kuin sydämeni olisi rikottu satoihin pieniin palasiin, joista terävimmät iskeytyivät sisuskaluihini saaden aikaan tuskallista kipua. En voinut edes kuvitella elämää ilman Valkohäntää. Olimme tavanneet vasta pari kertaa, mutta ne olivat olleet elämäni parhaimpia hetkiä. Toivoin vain näkeväni vielä joskus Valkohännän taivaansiniset silmät ja tuon lumenvalkean turkin. Kipu sisälläni sai minut lyyhistymään maahan. Märkiä kyyneleitä ilmestyi yksi kerrallaan poskilleni ja valuivat siitä jäiselle maalle. Nyyhkytin lähes äänettömästi polulla. Aurinko oli lähdössä, joten oli jo melko hämärää. Yritin kuunnella, lähestyikö minua kukaan. En kuitenkaan onnistunut keskittymään muuhun kuin Valkohäntään, jota tuskin enää ikinä näkisin.
Onnistuin ihmeen kaupalla nousemaan ylös ja suuntaamaan takaisin Jokiklaanin leiriin, tietenkin sen jälkeen, kun olin pyyhkinyt kyyneleet poskiltani. En voinut siltikään peitellä onnetonta olemustani. Olin peittänyt Myrskyklaanin tuoksun palatessani takaisin leiriin, joten kukaan tuskin arvasi, mistä oi kyse.
"Lohiselkä, oletko kunnossa?" kuulin Puolukkaturkin kysyvän, kun saavuin leiriin. En edes kääntänyt meripihkaista katsettani naaraaseen.
"Anna minun olla", nau'uin rauhallisella, vaimealla äänellä. Puolukkaturkki totteli ja jäi seisomaan taakseni, kun astelin sisään sotureiden pesään. Käperryin sammalvuoteelleni ja painoin pääni sammaliin. Olin onnettomin kissa, mitä ikinä oli nähty. Sydämeni oli hakattu pirstaleiksi ja se tuntui kamalalta. Mitä enemmän ajattelin sitä, etten ikinä enää tulisi näkemään Valkohäntää, sitä enemmän väsymys sisälläni kasvoi. Kehoni oli turta, ja pian sydämeni teki samoin. Makasin vain sammalpedilläni ja katsoin tyhjyyteen. Väsymys valtasi minut, enkä kyennyt enää ajattelemaan mitään. Kului htkiä, jonka jälkeen vajosin syvään uneen. En olisi halunnut enää herätä, koska herääminen takuulla tuntuisi ihan kamalalta tietäessäni, että Valkohännän ja minun juttuni oli ohi.
//Valko vaik? Jos siis jotenki pystyt jatkamaan..
Ahvenpentu 9.1.2017
Pentutarhan katossa olevasta aukosta paistoi valoa. Se ei kuitenkaan ollut lämmintä ja kutsuvaa auringonvaloa, vain pieni säde kuun kylmää ja kaukaista valoa. Painoin pääni takaisin etutassujeni väliin ja mietin vasta menehtyneen emoni makean maidon tuoksua. Kurkipennun vaimea tuhina alkoi tuntua kaukaiselta, eikä silmäni pysyneet enää auki.
"Ahvenpentu? Ahvenpentu herää!", Kurkipennun huudahdukset havahduttivat minut unestani. Aurinko häikäisi silmiäni, joita hieroin tokkuraisena.
"Kyllä minä herään!", tiuskaisin takaisin. Kurkipentu oli mukava pesätoveri ja vaikka hän toisinaan herättikin minut, olin todella onnekas ettei minun tarvinnut olla pesässä yksinäni. Kaiken lisäksi hän osasi myös lohduttaa. Kävelin väsyneesti tuoresaaliskasalle ja nappasin itselleni tietenkin ahvenen. Se oli pieni mutta sai kelvata. Vein sen pesän suulle ja söin sen nautiskellen mättään vieressä. Aamupartio palasi leirille, kuten myös metsästämässä olleet kissat. Saalista oli riittävästi koko klaanille. En malttanut odottaa, milloin pääsisin oppilaaksi. Olin oikeastaan jo oikean oppilaan kokoinen ja söin tuoresaalista, mutta kaikki väittivät, että minun oli tultava vielä vanhemmaksi.
Oli jo auringonhuippu eikä minulla ollut mitään tekemistä. *Ehkä ketään ei haittaisi, jos kävisin jaloittelemassa hieman. Odotin sopivaa hetkeä ja lähdin sisäänkäynnistä ulos. Ilma tuoksui raikkaalle sieraimissani ja aurinko lämmitti turkkiani. Vain hieman kauempana virtasi joki. Tunsin vieraita hajuja, joita ei ollut koko leirissä. Koetin juosta kömpelösti hangessa ja vingahdin kun hanki petti painoni alla ja upposin syvemmälle. Tuntui heti, kuin lihakseni alkaisi suurentua ja koko kehoni kasvaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lähdin jatkamaan matkaa, ihmetellen kaikkea uutta.
Joelle saapuessani aloin jo hieman epäröidä. Virtaus ei ollut kova, mutta uskoin sen voivan viedä kaltaiseni uimataidottoman pennun hetkessä mukanaan. uskaltauduin lähemmäs ja kurkistin veteen. Jo aluksi luulin oman emoni katsovan vedestä, mutta hetken peilailtuani huomasin paljonkin eroja. Olin emoani suurempi ja silmäni olivat samanlaiset kuin isälläni aikoinaan.
Samassa joku tarttui niskastani. Kiljahdin ja hän laski minut maahan ja kun käännyin katsomaan, näin hopeanharmaan kollin vieressäni, jonka tajusin olevan Lohiselkä.
//Lohi?
Ahvenpentu 10.1.2017
"Pienten pentujen ei tule juoksennella ympäriinsä. Täällä voi olla vaarallista ja olit melkein syöksymässä suoraan jäiseen jokeen", Lohiselkä ärähti.
"En minä mikään pieni ole ja sitä paitsi minä vain vilkaisin".
Lohiselkä haisteli ilmaa kuonollaan ja kurottui sitten kohti vettä. Yhdellä tassunheilautuksella hän heitti sätkivän kalan rantaan. Saatuaan kalan hengiltä, hän kääntyi taas minuun päin.
"Sinulle on varmasti kerrottu, että pennut eivät saa poistua leiristä ilman soturia", hän jatkoi ja katsoi minua meripihkan värisillä silmillään. Katselin vain omiin tassuihini nolostuneena, enkä viitsinyt edes katsoa häntä.
"Hyvä on. En kerro pikku retkestäsi, mutta rangaistukseksi saat luvan siivota klaanivanhimpien pesän" Lähdin seuraamaan soturia leiriin. Vähän matkan päästä pysähdyin, kuultuani lähistöltä rapinaa. Vilkaisin takanamme olevaa puuta, jonka oksilla näin yllätyksekseni Kurkipennun. Maukaisin tervehdykseksi, mutta jatkoin matkaa Lohiselän käskystä. Tassuttelin sisäänkäynnistä sisälle leiriin ja jatkoin matkaa kohti klaanivanhimpien pesää.
"Tässä on kuivaa sammalta ja heinää. Puhdista heidän makuupaikat ja laita nämä tilalle. Sen jälkeen saat luvan tutkia heidän turkkinsa" Lohiselkä sanoi ja osoitti hännällään kohti sammalkasaa. Aloin puhdistaa hänen esimerkillään pölyisiä sammalia. *Mielummin olisin syönyt hiirensappea, kuin puunaisin toisen kissan petiä. Urakan jälkeen kaikki sammalissa ja heinissä ollut lika oli siirtynyt minuun, enkä pystynyt edes nuolemaan itseäni irvistämättä. Lohiselkä oli palannut ja hän katseli ympäriinsä tyytyväisenä.
"Täällähän näyttää hyvältä. Sinusta voisikin tulla soturin sijaan makuupaikkojen puhdistaja", hän kiusoitteli, äänessään uudenlaista ystävällisyyttä.
Klaanivanhimpien turkkien puhdistus ei ollutkaan niin kamalaa. Hiekkasielu oli kertonut koko ajan tarinoita nuoruudestaan. Valitettavasti sitten olikin jo pakko lähteä. Vatsaani alkoi kurnia, mutta olin jo syönyt tänään. Sitä paitsi suurin osa sotureistakaan ei ollut syönyt koko päivänä. Samassa valkoinen kissa pudotti eteeni mehukkaan kalan, mutta juuri, kun olin haukkaamassa siitä palan valkoinen naaras ärähti.
"Ei! Viet tuon Kuusihännälle. Vanha kissa tarvii sitä enemmän kuin tuollainen pentu" Kyyristyin matalaksi ja lähdin nopeasti kohti vanhusten pesää.
Vietin kauan aikaa pentutarhassa omissa ajatuksissani. *Miksi heidän piti kuolla? Miksi Varjoklaani hyökkäsi.
"Auts! Ahvenpentu onko sinun pakko raapia häntääni?" Kurkipentu tivasi.
"Anteeksi olin omissa maailmoissani" , vastasin pahoittelevasti.
"Oletko jo miettinyt, kenestä tulee mestarisi?" jatkoin.
"En ole vielä, mutta Puolukkaturkki on mukava. Valitettavasti hänellä on jo oppilas", Kurkipentu sanoi.
"Ehkä Pihkatassu on jo päässyt silloin soturiksi. Minä ainakin haluaisin mestarikseni Lohiselän", jatkoin. Puhuimme vielä pitkään mahdollisista mestareistamme ja muista sotureista, kunnes kuuhuipun aikaan olimme käpertyneet vierekkäin uneen.
//Kurki tai Lohi?
Lohiselkä 31.12.2016 "Ei se mitään", sanoin Valkotassulle, jonka vatsa oli murissut nälästä. Ajatellessani tuoresaalista, tajusin kuinka nälkäinen olin. Olin jakanut yhden pienen hiiren auringonnousun aikaan Ilvesturkin kanssa, joten olin kovin nälkäinen. "Laantuukohan tuo lumipyry jo pian?" valkea naaraskissa kysyi ääni väristen. Siirsin meripihkaisen katseeni ketunkolon uloskäyntiin, jonka edustalle oli satanut hieman lunta. "En tiedä, mutta käyn nopeasti siirtämässä nuo lumet kauemmas suuaukosta, ettemme jää tänne loukkuun", nau'uin ja nousin hitaasti ylös. Kehoni oli hieman kylmä vedessä uimisen takia, joten astelin hieman kankeasti kolon uloskäynnille. Kaivauduin ulos pesästä puoleksi ja työnsin etukäpälilläni lunta sivummalle. Lumi tuprutti heti kiinni harmaaseen turkkiini, joten vetäydyin takaisin hylättyyn ketunkoloon. Ravistelin lumet pois turkiltani ja astelin sitten takaisin siihen paikkaan Valkotassun vierelle, jossa olin hetki sitten maannut. Paikka oli kehoni jäljiltä melko lämmin, joten siinä oli oikeastaan ihan mukava olla, jos ei ajatellut kiviä, jotka olivat epämukavasti allani. En kuitenkaan jaksanut alkaa niitä kaivamaan pois, koska maa oli kuitenkin sen verran jäässä, että olisin vain satuttanut itseni. "Se ei ole laantunut sitten yhtään", totesin huokaisten. Pesässä oli lähes pilkkopimeää, koska aurinko oli ilmeisesti laskenut jo taivaanrannan taakse ja kuu oli noussut pilvien takaiselle taivaalle. "Pitäisikö nukkua?" Valkotassu kysyi hiljaisella äänellä ja painoi päänsä vasten tassujaan. Naaraan pieni keho tärisi kylmästä. "Sinä jäädyt kuoliaaksi, jos nukahdat nyt", naukaisin varoittavasti, mutta Valkotassu ei tuntunut välittävän. Nuori oppilas vaikutti niin väsyneeltä, että kun hän ensimmäisen kerran sulki silmänsä, hän vaipui heti uneen. *Hiirenpapanat!* ajattelin mielessäni. En voisi antaa oppilaan kuolla kylmyyteen, sillä Myrskyklaani taatusti syyttäisi minua heidän päällikkönsä pennun kuolemasta. En keksinyt muuta kuin lämmittää naarasta omalla kehollani. Niinpä asetuin aivan tuon vierelle - lähes päälle - ja yritin itsekin nukkkua. Oppilaan kehosta suorastaan hohkasi kylmyys, joka yritti takertua minuunkin, mutta kun olin aivan lähellä naarasta, en edes tuntenut kylmyyttä. Ainoastaan lämpö tuntui minussa. Kun hengitin naaraan tuoksua sisääni, se oli taivaallisin haju, mitä ikinä olin haistanut. Ei. En voinut ajatella niin. Oli velvollisuuteni lämmittää Valkotassua kehollani, en minä oikeasti halunnut olla näin lähellä yhtäkään toisen klaanin jäsentä. Vai halusinko? Ravistin päätäni ja katsoin nukkuvaa Valkotassua. Naaraan taivaansiniset silmät olivat suljetut, ja hänen suunsa oli hieman auki. Naaras hengitti hiljaisesti ja hengittäessään hän päästi pientä tuhinaa ilmoille. Tuo pieni tuhina sai minutkin väsymään, ja lopulta vaivuin itsekin uneen. //Valko? Valkotassu 31.12.2016 Paljon tummaa, tappavan kylmää vettä, joka kietoi minut sisäänsä. Ääretöntä pimeyttä. Syvää hiljaisuutta; ei kuulunut pienintäkään äännähdystä. Näin kuinka pienet kuplat nousivat pintaan, kohti valoa. Minua pelotti. Ei ollut muita; vain minä ja hyytävä jokivesi, joka oli vanginnut minut sisälleen. Myrskyklaani oli kaukana. Niin kaukana, ettei sitä voinut enää sanoin kuvata. Vaahterapentu kuiski hiljaa korvaani: "Tule, Valkotassu, tule minun luokseni. Voimme leikkiä päivät pitkät kahdestaan, syödä kylliksemme ja nauttia Tähtiklaanin lämpimästä tuulesta." Yrtin puhua, mutta suuni täyttyi vedestä. Kelluin hiljaa paikoillani, kuunnellen soturiesi-isieni kutsua. Yhtäkkiä vesi alkoi liikehtiä levottomasti. Tunsin kuinka vahvat käpälät tarttuivat minua kyljistä, ja aloin liikkua ylöspäin, pintaa kohden. Samassa tunsin kuinka kylmä tuuli tarttui turkkiini. Haukoin henkeä ahnaasti. Sydämeni lyönnit nopeutuivat. Saatoin melkein kuulla sen. Viimein tunsin kiinteää, kovaa maata jalkojeni alla. "Valkotassu!" Joku kutsui minua. Katsahdin taakseni. Näin kirkkaan valon. Se houkutteli minua luokseen. Kylmästä kankeana lähdin kulkemaan kohti valoa. "Minä tulen!" huusin heittäytyen valon sekaan. "Valkotassu, herää!" Raotin aavistuksen verran silmiäni. Lohiselkä makasi vierellä katsoen huolestuneena minua. Nostin päätäni haukottelen. Tunsin kuinka pienoin väristys kulki lävitseni. Sekavat muistikuvat pyörivät mielessäni. Se kylmyys ja aavemainen hiljaisuus - ajatuskin siitä, että joutuisin joskus uudelleen tuollaiseen tilanteeseen, puistatti minua. "Oletko kunnossa?" Lohiselkä maukui. Katsahdin häneen pelokkaan näköisenä. "Siellä oli kylmää... Kamalaa!" kuiskasin ääni väristen. Hän kurtisti kulmiaan. "Missä siellä?" tuo kysyi. En pystynyt säikähdykseltäni vastaamaan. //Lohi? Lohiselkä 31.12.2016 Valkotassu hengitti raskaasti aivan edessäni. Naaras ei kyennyt vastaamaan kysymykseeni. Olin herännyt juuri äsken Valkotassun kiemurteluun, ja naaras oli herättyään naukunut: "Siellä oli kylmää.. Kamalaa!" En ollut varma, mitä hän oli tarkoittanut, joten olin tiedustellut, missä oli olllut kylmää ja kamalaa. Naaras pysyi kuitenkin yhä hiljaa. Lopulta pitkän hiljaisuuden päätteeksi valkea naaraskissa naukui: "Ei missään. Näin vain unta." Hetken aikaa katsoin naarasta epäillen tuon sanojaan, mutta kohautin lapojani. Käänsin katseeni ketunkolon uloskäynnille. se oli lähes täysin lumen peitossa, joten nousin ylös. Kehoni oli kohmeessa, joten venyttelin hieman ja astelin sitten uloskäynnille. Tunkeuduin lumien läpi kolon ulkopuolelle ja astelin hieman eteenpäin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja ilma oli suhteellisen lämmin. "Valkotassu! Tule ulos, lumisade on loppunut", ilmoitin naaraalle kolon sisäänkäynnin läheltä. Kului hetki, ennen kuin lumenvalkea kissa asteli ulos vanhasta ketunkolosta. Lunta oli satanut yön aikana runsaasti, ja tassunjälkemme olivat kadonneet täysin. Oli onni, että edes toinen meistä tunsi alueen, koska muuten olisimme olleet ongelman edessä. "Voitko viedä minut takaisin Myrskyklaaniin?" Valkotassu kysyi ääni väristen. Naaraalla näytti olevan vieläkin kylmä. En olisi halunnut viedä naarasta klaaniinsa. En tiennyt, mikä minuun oli mennyt. Olisin halunnut Valkotassun jäävän luokseni koko loppuelämäksemme. Ikäväkseni jouduin kuitenkin vastaamaan: "Tietenkin. Tule, tätä kautta." Lähdin kävelemään lumihangessa kohti astinkiviä, joita pitkin oli nopein reitti Myrskyklaanin puolelle. Valkotassu kulki jälkiäni pitkin kohti astinkiviä. Kuljimme aivan joen läheisyydessä, ja saatoin nähdä silmissäni eilisen kamppailun veden kanssa. Jos en olisi ollut paikalla, Valkotassu voisi olla nyt kuollut. Ajatus valkean naaraan kuolemisesta sai minut voimaan pahoin. Jatkoin kuitenkin matkaa kohti astinkiviä. Kun pääsimme lopulta joen keskellä olevien kivien luokse, Valkotassu katsoi minua epäuskoisena. "Enhän minä noita pitkin voi hyppiä! Olen ihan jäässä ja nälkäinen", naaras naukui valittaen. Huokaisin hiljaa. Olin itsekin kovin nälkäinen, joten päädyin sanomaan: "Odota siinä. Etsin meille jotain syötävää." Astelin hitaasti joentörmälle. Tästä kohtaa jokea jää oli rikottu jokiklaanilaisten toimesta. Kalat kulkivat tästä kohtaa myös lehtikatona. Vesi oli melko matalaa. Katselin hiljaisuudessa muutamien hetkien ajan virtaavaa vettä. Onnekseni hopeinen välähdys kiisi ohitseni hetken kuluttua. Juuri ajoissa iskin toisen etukäpäläni veteen ja kynnet esillä ja viskaisin kalan ilmaan. Iskin sitä ilmassa vielä kerran kynsilläni niin, että se lennähti rannalle. Tapoin kalan nopeasti ja kannoin sen sitten Valkotassun luokse. Valkea naaras katsoi hieman inhoavalla katseella suomuista, mielestäni erittäin maukkaalta näyttävää kalaa. "Käy kiinni", nau'uin. Valkotassu katsoi minua hieman epäuskoisena. Naaras selkeästi epäröi. "Et ole ilmeisesti ikinä syönyt kalaa. Haukkaa vain, se on hyvää", sanoin ja työnsin kalan lähemmäs myrskyklaanilaisnaarasta. Epäröiden hän haukkasi siitä ensimmäisen suupalan. Sitten naaras nosti katseensa minuun. En osannut arvioida, pitikö naaras kalasta vaiko eikö. //Valko?
Valkotassu 1.1.2017
Katsoin Lohiselkää pitkään, makustellen kalapalaa samalla suussani. Kalanliha oli liukasta, mutta silti todella maukasta. Se oli suorastaan suussa sulavaa.
"Tämähän on hyvää", totesin lopulta. Lohiselkä näytti huvittuneelta.
"Niinhän minä sanoin", tuo hymähti. Kumarruin haukkaamaan vielä muutaman palan lisää. Tunsin kuinka uutta voimaa virtasi kehooni, ja jaksoin jälleen liikkua omin avuin eteenpäin. Työnsin loput kalasta Lohiselälle, joka katsahti minuun kummastuneena.
"Luulin, että sinä pidit kalasta", hän maukui kulmiaan kohottaen. Nyökkäsin hitaasti.
"Niin, niin pidänkin, mutta sinunkin on syötävä, jotta jaksat palata takaisin kotiisi", sanoin katsellen toiselle puolelle jokea. En vain pystynyt kohtaamaan Lohiselän katsetta. Osa minusta käski jäädä tänne, Lohiselän luo, ja osa taas käski palata takaisin Myrskyklaaniin. Jos halusin kasvaa kunnon soturiksi, oli minun pakko keskittyä koulutukseeni huolella.
"Ai, kiitos." Kuuntelin kuinka hän kumartui ja alkoi repiä sopivia paloja itselleen. Vaivihkaa vilkaisin häntä sivusilmällä. Sydämeni oli vähällä jättää lyönnin välistä.
*Onko päässäni vain untuvia?* mietin turhautuneena kääntäen katseeni poispäin Lohiselästä. Samassa muistin Purohännän ja Polttotähden. Hehän käyttäytyivät usein toistensa lähellä näin. Silmäni rävähtivät ammolleen.
*Olenko minä ihastunut... Lohiselkään?* ajattelin järkyttyneenä. Enhän minä voinut ihastua häneen! Hän oli jokiklaanilainen ja minä myrskyklaanilainen.
Hätkähdin tuntiessani lämpimän henkäyksen niskassani.
"Oletko valmis?" Lohiselkä maukui. Käänsin varovasti päätäni katsahtaen samalla tuon meripihkaisiin silmiin.
"O-olen", vingahdin hiljaa. Sydäntäni revittiin kahteen eri suuntaan.
"Hyvä. Seuraa perässä", hän naukaisi ja tassutti astinkivien luo. Katselin kuinka Lohiselkä loikkasi ensimmäiselle kivelle ja siitä sitten seuraavalla. Hän pysähtyi odottamaan, että saisin hänet kiinni. Vedin syvään henkeä, jännitin lihakseni ja loikkasin ensimmäiselle kivelle. Kynteni raastoivat harmaan kiven jäistä pintaa, havitellen kunnollista otetta. Lohiselän hännänpää nyki hermostuneesti.
"Rauhassa vain. Ei mitään kiirettä!" hän huusi. Pelko jyskytti sisälläni. Jokainen lihakseni anoi armoa pyytäen minua palaamaan takaisin suojaisaan koloon, jossa olin viettänyt viime yön Lohiselän kanssa. Henkeä haukkoen hyppäsin seuraavalle kivelle, Lohiselkä edelläni loikkien. Pian olimmekin joen toisella puolella.
"Saatanko sinut leiriin?" Lohiselkä tarjoutui. Pudistin päätäni.
"Jään tähän odottamaan seuraavaa partiota. En halua, että sinulle aiheutuu minun takiani ongelmia", hymähdin istahtaen pehmeälle hangelle. Hopeanharmaa kolli nyökkäsi.
"Selvä on. Jään tuonne joen toiselle puolelle pensaikkoon odottamaan, että sinut haetaan. Siltä varalta ettet palellu hengiltä odotellessasi", hän naukui ja kääntyi lähteäkseen.
"Odota", inahdin hiljaa. Lohiselkä katsahti minuun kummastuneena. Nousin ja kipitin hänen luokseen. Kurkotin kaulaani nuolaistakseni Lohiselän poskea. Kolli näytti hetken ajan hämmentyneeltä.
"Nähdään", kuiskasin ujosti hymyillen ja tassuttelin samalle paikalle istumaan. Lohiselkä räpäytti silmiään, kääntyi ja loikki astinkiviä pitkin joen toiselle puolelle. Katsoin hänen menoaan surullisena. Näkisimmekö enää koskaan? Ajatukseni katkesivat kuullessani rapinaa läheisten pensaiden takaa. Polttotähden, Purohännän ja Unitassun tuoksut tulvahtivat sieraimiini. Ilo täytti pienen kehoni. Pian he tassuttelivatkin näkyviin. Vanhempani ja sisareni tuijottivat minua hämmästyneinä.
//Poltto, Puro tai Uni? cx
Lohiselkä 2.1.2017
Kahtena edellisenä yönä olin nähnyt unta valkeasta myrskyklaanilaisnaaraasta, joka oli vienyt sydämeni mukanaan, kun hän oli palannut Myrskyklaaniin yhteisen yömme Jokiklaanin reviirillä jälkeen. Astelin hieman masentuneen oloisena joentörmän läheisyydessä katsellen toiveikkaasti Myrskyklaanin puoleiselle reviirille. Tullessani Aurinkokivien kohdalle, erotin valkean turkin vilahtavan harmaiden kivien välissä. Toiveikkaana syöksähdin aivan joentörmälle ja olin lähellä astua heikoille jäille, mutta pysyttelin lumisella maalla. Sydämeni hakkasi kovaa, kun jännittyneenä odotin, että näkisin valkean vilahduksen uudelleen. Pian lumenvalkea naaraskissa asteli kohti joen rantaa. Valkotassu! Lämmin tunne valtasi minut, kun myrskyklaanilaisnaaras näki minut taivaansinisillä silmillään. Mieleni teki kajauttaa ilmoille naaraan nimi, mutten tehnyt niin. Vilkaisin nopeasti taakseni ja siirsin katseeni astinkiviin, joita pitkin voisin päästä Myrskyklaanin reviirille. Hetken aikaa puntaroin mielessäni, pitäisikö jäädä Jokiklaanin reviirille ja unohtaa Valkotassu vai rikkoa soturilakia ja lähteä Myrskyklaanin reviirille ja kertoa Valkotassulle, kuinka kovasti olin kaivannut häntä. Rakkaus vei voiton, ja lähdin loikkimaan kohti astinkiviä. Vielä kerran varmistin, ettei yksikään jokiklaanilainen lähestynyt minua. Lopulta loikin ketterästi astinkiviä pitkin tieni Myrskyklaanin reviirille. Valkea naaraskissa oli tullut minua vastaan. Hänen taivaansiniset silmänsä veivät minut aivan uudenlaiseen maailmaan ja tuntui kuin näkisin kaiken erillä tavalla kuin aiemmin. Lumi oli valkeampaa, taivas sinisempi ja alastomien puiden rungot ruskeampia kuin aiemmin.
"Valkotassu", henkäisin naaraan nimen lähes äänettömällä äänelläni. Tunsin sydämen iskut rinnassani, välillämme oli täydellinen hiljaisuus.
"Minä rakastan sinua", nau'uin yllättäen itsenikin. Minun oli tarkoitus sanoa "ikävöin sinua", mutta sanat vain ryöppysivät suussani. Näin myrskyklaanilaiskissan kasvoilla hieman yllättyneen ilmeen. Olin jo perumassa sanojani, kun Valkotassun kasvoille levisi lämmin hymy. Sen täytyi merkitä jotain. Samassa huomasin, etten edes ollut varma tunteistani. Entä jos en rakastanutkaan Valkotassua? Entä jos rakastin, mitä minä sitten tekisin? En voisi elää erossa Valkotassusta, mutta en ikimaailmassa muuttaisi Myrskyklaaniin. Pahan olon tunne peitti muutamassa hetkessä onnen alleen, mutta en voinut näyttää sitä Valkotassulle. Halusin rakastaa Valkotassua, halusin olla hänen kanssaa kuolemaamme saakka. En kuitenkaan ollut varma, voisiko juttumme onnistua ikinä, jos asuisimme eri klaaneissa ja joutuisimme tapailla salaa.
//Valko?cx
Lohiselkä 18.12.2016
Loikin leirin pääaukiolle pentutarhalta ja jatkoin matkaani kohti sotureiden pesää, jonka edustalla Ilvesturkki istuskeli syöden kalaa, jonka olin saalistanut aurinkohuipun partiossa. Olin juuri käynyt katsomassa entisen mestarini - Hämäräliljan - ja klaanin tuoreen varapäällikön - Ilvesturkin, joka oli aivan edessäni - pentuja.
"Hei, Ilvesturkki", naukaisin hymyillen kollille. Varapäällikkö nosti katseensa minuun ja nielaisi viimeisen palan kalaansa.
"Tervehdys Lohiselkä", rusehtavan oranssi kolli naukaisi hymyillen ystävällisesti.
"Olisiko mahdollista, että pääsisin vielä tänään partioon? Olen kovin tylsistynyt, kun Pyrstötähti ei voi antaa minulle oppilasta, koska "olen liian nuori", vaikka tunnen itseni jo melko vanhaksi", naukaisin hieman turhautuneena varapäällikölle, joka nousi seisomaan ja venytteli lihaksiaan siirtäen sitten taas katseensa minuun. Kolli näytti hieman mietteliäältä.
"Puolestani voisit osallistua vaikka auringonlaskun partioon, joka kulkee Tuuliklaanin rajaa pitkin", kolli totesi.
"Kiitos. Keitä muita siihen tulee?" kysyin nopeasti.
"Partiota johtaa Karviaiskynsi ja siihen osallistuvat lisäksesi Kaislavirta, Ohdaketassu ja Susihäntä", varapäällikkö kertoi.
"Selvä. Menen tästä nyt lepäämään, jotta jaksan partioida mahdollisimman hyvin", totesin ja lähdin loikkimaan kollin ohitse kohti sotureiden pesää. Minulla oli yllättävän paljon energiaa, vaikka yöunet olivat jääneet melko lyhyiksi suunnattoman ärsyttävää ääntä pitäneen puhurin vuoksi. Päästessäni sisään pesään, suuntasin omalle sammalpedilleni ja asetuin siihen makaamaan. Sulkiessani silmäni, energia sisälläni tuntui katoavan yhtä nopeasti kuin lumihiutale lämpimällä kuonolla.
Lohiselkä 31.12.2016 Kävelin joen rannassa katsellen haikeana heikon jään alla olevaa vettä, jonka virtauksen kuulin ja jopa näin jään lävitse. Oli täysin hiljaista lukuun ottamatta joen solinaa. Kun siirsin katseeni vastarannalle Myrskyklaanin puoleiselle rannalle, erotin valkean - arviolta oppilasikäisen - myrskyklaanilaiskissan kävelevän aivan lähellä jään rajaa. Hetken aikaa tyydyin katsomaan, kuinka kissa käveli huteralla jäällä. En ollut varma, huomasiko hän itse siirtyneensä maalta jäälle, mutta takuulla hän sen pian huomasi, kun jää alkoi rätisemään kissan jalkojen alla. Myrskyklaanilainen näytti menevän paniikkiin, kun jää alkoi ensin pikkuhiljaa pehmentyä, kunnes muutaman hetken kuluttua se rösähti kissan painosta ja myrskyklaanilainen katosi jään alle. Pian kuitenkin valkeat, läpimärät tassut ilmestyivät veden pinnalle. Hetkeksi kissa sai vedettyä päänsä vedenpinnan yläpuolelle, mutta kun jää, johon hän oli etukäpälänsä iskenyt sortui, kissa katosi taas pinnan alle. Hetken aikaa epäröin, pitäisikö kissaa auttaa. Hän oli kuitenkin myrskyklaanilainen, enkä välittänyt paljoakaan muiden klaanien kissoista. Lopulta kuitenkin muutaman silmänräpäyksen ajan kestäneen miettimistuokion jälkeen ryntäsin heikolle jäälle ja ennen kuin se petti, ponkaisin niin lähelle paikkaa, josta myrskyklaanilainen oli joutunut veden varaan. Päädyin parin hiirenmitan pähään siitä paikasta, ja loikkasin huteralle jäälle, joka rikkoutui kovan rasahduksen saattelemana kehoni alla. Vesi nielaisi minut hetkeksi täysin valtaansa, mutta potkin itseni nopeasti pinnalle. Vedin syvään henkeä ja katosin nopeasti pinnan alle lähtien virran mukana etsimään myrskyklaanilaiskissaa. Kun en ollut yhtään varma, missä kissa oli, nousin taas pintaan. Tässä kohtaa jokea ei ollut jäätä, joten vähän väliä erotin valkean kissan käyvän pinnassa, jonka jälkeen se katosi taas pinnan alle. Virtaus ei ollut kovin vahva, joten uskoin saavani kissan kiinni kiitos uintitaitojeni, joita olin koko viherlehden ja lehtisateella niin pitkään kuin olin vedessä kyennyt jäätymättä olemaan harjoittanut. Kylmyys yritti vallata kehoni, ja tiesin, että minun täytyisi liikkua tai paleltuisin alta aikayksikön. Lähdin nopeasti vauhtia potkien ja käpälilläni kauhoen kohti myrskyklaanilaiskissaa. Lähestyin häntä nopeasti ja pian olin jo aivan kissassa kiinni. Tartuin hampaillani naaraan niskanahasta kiinni ja lähdin uimaan kohti Jokiklaanin vastaista rantaa, jonka lähelle olimme ajautuneet. Naaras oli miltei tajuton, mutta pyristeli siltikin yrittäen saada päänsä vedenpinnan yläpuolelle, kun kissan riuhtomisen vuoksi se uppoutui välillä pinnan alle. Kun lopulta olin päässyt joentörmälle, nostin myrskyklaanilaisen pois vedestä. Tuon perässä nousin sulavasti itsekin kuivalle maalle, joka oli tällä hetkellä lumen peittämä. Naaras alkoi yskiä vettä pois sisältään, ja pian tuo oli lähes täysin toennut pienestä uintireissusta. "En tiennyt, että myrskyklaanilaiset osaavat uida", nau'uin sarkastisesti hymyillen naaraskissalle, joka tuskin oli pentua paljoakaan vanhempi - tai ainakin pennulta hän näytti. Naaras nousi seisomaan ja ravisteli läpimärkää turkkiaan. Huomasin, miten valkean kissan pieni keho tärisi kylmästä. "Sinut täytyy saada nopeasti lämpimään", naukaisin huolestuneella äänellä naaraalle ja etsin katseellani paikkaa, jossa voisi olla lämpimämpää kuin tässä aukealla paikalla, jossa puhuri takertui märkiin turkkeihimme. Yhtäkkiä muistin vanhan ketunkolon, joka sijaitsi aivan lähellä tätä paikkaa, josta olimme nousseet pois vedestä. "Seuraa minua, vien sinut johonkin, jossa voit kuivatella", nau'uin ja lähdin johdattamaan kissaa hitaasti kävellen kohti ketunkoloa. Olin vain muutama päivä sitten käynyt tarkastamassa kolon, koska vielä lehtisateen lopulla siellä oli asustanut kettupariskunta, jotka olimme kuitenkin häätäneet pois reviiriltämme. Aluksi mietin, pitäisikö minun viedä tämä valkea naaraskissa Myrskyklaaniin, mutta jos hän todella oli niin nuori miltä näytti, ei hän kestäisi matkaa tällaisessa puhurissa, eikä takuulla saisi ylitettyä jokea astinkiviä pitkin, ja jos kiertäisimme nelipuiden kautta, siellä voisi epäonneksemme olla kuolonklaanilaisia, jotka takuulla tulisivat aukomaan meille päätään. Kun lopulta olimme myrskyklaanilaisnaaraan kanssa päässeet vanhalle ketunkololle, sujahdin ensimmäisenä pesään. Lumi ei ollut päässyt kolon perälle saakka, joten tuolla minulle täysin tuntemattomalla kissalla olisi parempi lämmitellä jäisellä mullalla kuin jäisellä ja märällä lumella. Naaras työntyi koloon perässäni yhä täristen. "Sinun täytyy nuolla turkkiasi, jotta se kuivuu. Et voi lähteä mihinkään, jos turkkisi on märkä", naukaisin ja siirsin katseeni nopeasti ulos. Aurinko oli laskemaan päin, ja pian tulisi pimeä. "Saatat joutua olemaan täällä yön yli. Pilvistä päätellen lunta alkaa satamaan hetkenä minä hyvänsä, ja turkillasi kestää kuivua", lisäsin vielä. //Valko?cx Sopisko et Valko vaik joutus viettää yön ja seuraavan päivän Lohen kaa siel kolos ku alkais vaik joku pieni lumimyrsky?XD Valkotassu 31.12.2016 Vilkaisin henkeni pelastanutta kollia kylmissäni. Tein työtä käskettyä ja aloin nuolla turkkiani kuivaksi. Jokaista lihastani särki. Halusin vain käpertyä lämpimään ja nukahtaa, mutta tiesin, että se ei onnistuisi täällä. Valkea turkkini oli ihan sekaisin ja takkuuntunut. Takkujen selvittelyyn menisi ikuisuus. Sukiessani turkkiani vilkuilin samalla hopeanharmaata jokiklaanilaiskollia, joka katseli ulos huolestuneen näköisenä. Ulkona alkanut lumipyry näytti voimistuvan. En pääsisi kotiin tänä iltana - tiesin sen sanomattakin. Saatuani nuoltua turkkini kuivaksi, katsahdin vierelläni makaavaan jokiklaanilaiseen. Hän oli vetänyt käpälänsä rintansa alle ja sulkenut silmänsä. "Eh... anteeksi?" vingahdin hiljaa. Kolli avasi silmänsä siirtäen katseensa minuun. "Niin?" hän maukui. "Tuota... Mikä on nimesi?" kysyin varovasti. Kollin meripihkanväristen silmien lämmin tuike rauhoitti minua. "Nimeni on Lohiselkä. Entä sinun?" Lohiseläksi esittäytynyt kissa hymyili. Katsahdin käpäliini kiusaantuneena. "Valkotassu", inahdin. Lohiselkä nyökkäsi. "Nimesi sopii sinulle hyvin", hän naurahti. Vilkaisin häntä ujosti hymyillen. Lohiselkä oli niin suuri ja vahvan näköinen! "K-kiitos siitä, kun pelastit minut", ynähdin katsahtaen häntä silmiin. Jokiklaanilasta kotoisin oleva soturi nyökkäsi. "Sinun on nyt paras levätä", tuo naukaisi hetken kuluttua, kun hän näki minun haukottelevan. Suljin silmäni hymyillen. Ajantajuntani oli kadonnut kokonaan. Minun ei auttanut kuin nukahtaa, vaipua suloiseen pimeyteen ja lämpöön. //Lohi? :D
Lohiselkä 31.12.2016
Valkotassuksi itsensä esitellyt myrskyklaanilaisoppilas sulki taivaansiniset silmänsä ja vajosi ilmeisesti lähes heti syvään uneen. Makoilin itse lähes kiinni oppilaassa katsellen kolon uloskäyntiin, josta näki ulkona raivoavan lumipyryn, joka oli voimistunut kovaksi pian sen jälkeen, kun Valkotassu oli saanut turkkinsa lähes täysin kuivattua. Oma turkkini oli kuivunut lähes heti, kun olimme saapuneet vanhaan ketunkoloon. Siirsin katseeni ulkoilmasta valkeaan naaraskissaan, joka tärisi nukkuessaan. Aloin ajan kuluksi ajatella, millaista oli elämä Myrskyklaanissa. Takuulla yksikään sen klaanin jäsenistä ei osannut uida, sillä he elivät aluskasvillisuuden keskellä. Valkotassu söi takuulla päivät pitkät oravia, lintuja ja hiiriä, joita Myrskyklaanin reviirillä kuulemani mukaan oli paljon. Olikohan naaras koko elämänsä aikana maistanut kalaa? Ajatus siitä sai minut halveksumaan myrskyklaanilaiselämää ja muidenkin klaanien elämää. He tuskin olivat koskaan edes maistaneet kalaa, mutta siitä huolimatta ne haukkuivat sitä ällöttäväksi ja pahaksi. Emme mekään haukkuneet heidän reviiriltään löytyvää riistaa. Myrskyklaanin jäsenet opettelivat kuulemma kiipeilemään puissa toisin kuin me jokiklaanilaiset. Lähes kaikki jokiklaanilaiset opettelivat jo pentuna märkään turkkiin, ja oppilaina uimaan ja kalastamaan. Klaanissamme oli kuitenkin muutama kissa, jotka eivät uineet syystä tai toisesta. Yksi näistä oli Salamasydän. Vaikka tuo valkea naaras olikin yksi klaanin vanhimmista ja kokeneimmista kissoista, joku osa minusta halveksi häntä. Mielestäni jokaisen jokiklaanilaisen tulisi pystyä uimaan, tai ainakin mennä veteen ilman kamalaa kauhun tunnetta tai muuta. Olin huomaamattani siirtänyt katseeni pois Valkotassusta suoraan vanhan ketunkolon multaiseen maahan. Kun myrskyklaanilaisoppilas liikahti, siirsin taas katseeni häneen. Naaras avasi hitaasti taivaansiniset silmänsä ja katsoi niillä minua suoraan omiin meripihkaisiin silmiini. Tunsin sisälläni jotain omituista. Olin tuntenut sen ennenkin. Nuorena oppilaana Hämäräliljan seurassa, ja joskus jopa Puolukkaturkin seurassa. Se tunne oli ihastuminen. En minä voinut olla ihastunut minua puolta nuorempaan kissaan, ja vielä myrskyklaanilaiseen! Vedin syvään henkeä katse yhä nauliintuneena naaraan sinisissä silmissä. Välillämme oli hiljaisuus, jota kumpikaan ei tuntunut millään rikkovan. Vasta muutaman pitkän tovin kuluttua sain suustani sanottua:
"Toivottavasti myrskyklaanilaiset eivät aiheuta taistelua katoamisesi takia." Valkotassu räpäytti silmiään pari kertaa ja katsoi minua sitten kysyvästi.
"Miksi ihmeessä he niin tekisivät? Eivät he tiedä, että olen täällä", valkea naaras kertoi ääni kylmästä väristen.
"Ei sitä tiedä, jos joku olisi nähnyt sinun putoavan jokeen, ehkä he huomasivat minun pelastavan sinut. Toki he saattavat luulla, että olemme kuolleita", tokaisin. Kun vedin syvään henkeä ja hengitin ulos, huurua ilmestyi suustani kylmyyden vuoksi.
"Ketkä muuten ovat vanhempasi? Tai onko sinulla sellaisia", naukaisin hieman tönkösti ja huokaisin. En osannut enää kunnolla puhuakaan. Naaraan läsnäolo sai minut aivan sekasin. Mikä ihme minuun oli mennyt?!
//Valko?
Valkotassu 31.12.2016
Katsoin Lohiselkää silmiäni räpäyttäen. Tunsin oudonlaista leiskuntaa sisälläni. En ollut tuntenut sellaista aiemmin.
"On minulla vanhemmat. Emoni on klaanimme päällikkö, Polttotähti, ja isäni on Purohäntä, ehkä koko klaanin urhein soturi", hymyilin. Lohiselkä näytti hieman hämmästyvän.
"Oletko Polttotähden tytär?" hän maukui kulmiaan kohottaen. Nyökkäsin hieman ylpeänä emostani. Oli mahtavaa olla klaanipäällikön pentu - tai no, eihän se poikennut juuri mitenkään soturin pennusta; kissojahan mekin olimme Unitassun kanssa. Muistelin niitä aikoja, jolloin Polttotähti oli ollut vielä tavallinen soturi - Saarnikynsi nimeltään -, joka oli hoivannut meitä yöt ja päivät. Isämme Purohäntä oli käynyt aina tervehtimässä meitä pentutarhassa. Meillä oli ollut aina hauskaa keskenämme. Muistin Vaahterapennun, pienen kollin, joka oli kuollut muutamia kuita sitten, silloin kun emo oli nimitetty varapäälliköksi. Mietin tulisiko minusta koskaan päällikköä, joka puolustaisi klaaniaan viimeiseen hengenvetoon asti. Upotin kynteni multaiseen maahan. Pystyisinkö minä edes siihen? Saisinko koskaan kumppania, joka olisi rinnallani vaikeinakin aikoina; kuten Purohäntä oli Polttotähden tukena ja turvana? Säpsähdin Lohiselän aivastaessa. Kolli hieraisi kuonoaan käpälällään.
"Terveydeksi", hymähdin huvittuneena. Lohiselkä vilkaisi minua hymyillen.
"Kiitos." Katsoessani tuota hopeanharmaata kollia, tunsin sydämeni alkavan takoa kiivaammin.
*Mikä minua vaivaa?* ajattelin hämilläni. Olinko tulossa kipeäksi? Entä jos en näkisikään seuraavaa auringonnousua? Katsoin kolon multaista seinämää silmät kauhusta lasittuneina.
"Valkotassu?" Lohiselän huolestunut naukaisu sai minut havahtumaan todellisuuteen. Pudistelin päätäni ajaakseni pakokauhua lietsovat ajatukset tiehensä. Halusin saada tuon oudon tunteen pois, joten niinpä minä päätin aloittaa jonkinlaisen keskustelun:
"Uitteko te lehtikadon aikanakin?" Lohiselkä katsahti minuun kummissaan, mutta vastasi kuitenkin:
"Joskus. Jokivesi ei ole mitenkään erityisen lämmintä jäiden tultua." Nyökkäsin hiljaa.
"Umm... Onko si-", lauseeni keskeytyi kovaääniseen murinaan, joka tuli tyhjästä vatsastani. En ollut syönyt mitään koko päivänä. Katsahdin käpäliini nolostuneena.
"Anteeksi", vinkaisin.
//Lohi?
Lohiselkä 3.11.2016
"Lohiselkä!" joku ulvaisi nimeäni ja tökkäsi sotureiden pesän sisäänkäyntiä kohti olevaa oikeaa kylkeäni. Säpsähdin samassa hereille, mutta pidin silmiäni yhä kiinni.
"Herää", tunnistin äänen kuuluvan Pyrstökuiskaukselle. Raotin hitaasti silmiäni ja näin soturin seisovan aivan vieressäni minua katsoen. Pesässä oli vielä hämärää ja erotin muiden sotureiden tasaiset ja rentouttavat hengitykset ympäriltäni.
"Partio", Pyrstökuiskaus muistutti nopeasti ja kääntyi kävelemään kohti leirin pääaukiota. Haukottelin ja venyttelin makoisasti, jonka jälkeen nousin seisomaan. Olin lähellä astua Ilvesturkin hännän päälle, kun astuin ensimmäisen askeleen kohti pesän uloskäyntiä. Loikin sitten muutamalla loikalla pois pesästä. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta auringonnousu oli alkamassa. Pilvimarja ja Sähköviilto odottivat meitä jo leirin uloskäynnin läheisyydessä. Pyrstökuiskaus ravasi edelläni heidän luokseen. Kun minä olin parin hiirenmitan päässä heistä, he lähtivät jo suuntaamaan ulos leiristä.
"Oletko nähnyt Sähköviiltoa?" Palotähti kysyi leirin pääaukiolla kovaan ääneen Kirkasmarjalta, joka jutteli juuri oppilaansa, Mäntytassun kanssa.
"En ole nähnyt häntä koko päivänä", parantajakissa vastasi. Astelin kolmikon luokse.
"Hän oli auringonnousun partiossa, mutta jäi saalistamaan eikä tullut kanssamme leiriin", naukaisin tyynesti päällikölle. Aurinko oli jo alkanut laskemaan, enkä kuitenkaan ollut osannut ihmetellä, missä kookas, vaaleanharmaa kollisoturi oli.
"Lähetän partion etsimään häntä. Missäpäin partioitte?" kysyi Palotähti.
"Myrskyklaanin rajalla, näin Sähköviillon viimeksi nelipuiden lähettyvillä", ilmoitin.
"Kiitos", Palotähti sanoi ja lähti kävelemään kohti suurkiveä lähettääkseen partion matkaan.
//Joku? Ja Sähköviilto siis liitty nyt Kuolonklaaniin, mut ei sitä tietenkää saaha tietää xD
Lohiselkä 4.11.2016
Sähköviilto oli yhä kadoksissa. Kaikkien yllätykseksi myös Pöllösyöksy oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Istuskelin sotureiden pesän liepeillä ja kuuntelin leirin jokapäiväisiä ääniä. Kaikkien yllätykseksi, Palotähti loikkasi suurkiven päälle ja kajautti ilmoille tuttuakin tutumman kutsuhuudon, joka sai kissat tulemaan ulos pesistään ja sisään leiriin, jos sen lähettyvillä olivat. Kuusihäntä asettui suurkiven vierelle.
"Kuusihäntä, toiveesi on luopua varapäällikön virasta ja siirtyä klaaninvanhimpiin. Koko Jokiklaani kunnioittaa sinua kaikesta, mitä olet soturina ja varapäällikkönä klaanillesi - ja muille klaaneille - antanut. Pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä klaaninvanhimpien pesässä", Palotähti naukui rauhallisella, yllättävän tyynellä ja lempeällä äänensävyllä varapäällikölle, joka nyökkäsi hennosti hymyillen. Klaani alkoi hurrata juuri virastaan luopuneen varapäällikön nimeä, kun hän käveli rauhallisesti kohti klaaninvanhimpien pesää.
"Aion vielä nimittää uuden varapäällikön", Palotähti jatkoi ennen kuin kukaan lähti pois pääaukiolta.
"Sanon nämä sanat Kuusihännän kuullen, jotta hän voi kuulla ja hyväksyä valintani. Jokiklaanin uusi varapäällikkö on Pyrstökuiskaus", tulenoranssi päällikkö naukaisi kovaan ääneen. Siirsin katseeni ystävääni, joka istui muutaman kissan päässä minusta.
"Otatko vastaan paikan Jokiklaanin varapäällikkönä?" Palotähti kysyi katsoen silmiään siristäen soturikollia.
//Pyrstö?
Lohiselkä 6.11.2016
Tallustelin rauhallisin askelin ulos sotureiden pesästä. Ensimmäinen asia johon kiinnitin leirin pääaukiolla huomiota oli Pyrstökuiskaus suurkiven edessä järjestämässä partioita. Näky oli uusi, sillä vaon pari päivää sitten kollisoturista oli tullut varapäällikkö.
"Hei, Lohiselkä! Haluaisitko tulla minun, Solinasydämen ja Liekkitassun kanssa aurinkohuipun rajapartioon? Aiomme mennä Myrskyklaanin vastaiselle rajalle", tabbykuvioinen harmaanruskea kolli naukui. Mietin hetken aikaa. Ei kai minulla muutakaan ollut.
"Tietenkin haluan", naukaisin virnistäen, "ja sinähän se varapäällikkö olet, joten päätät ketkä mihinkin partioon osallistuvat." Pyrstökuiskaus naurahti hennosti.
"On hieman vaikeaa totuttautua siihen", kolli naukaisi virnistäen.
"Uskon sen, minullakin oli soturiksi tulon jälkeen totuteltava siihen, että Hämärälilja ei ollut koko ajan ohjeistamassa minua", naukaisin kovaan ääneen. Aurinko oli nousemassa vasta, joten partion alkuun olisi melko kauan aikaa.
"Aiotko viedä Liekkitassun ennen partiota harjoituksiin? Voisin tulla mukaanne, koska en ole koskaan ollut taisteluharjoituksissa keidenkään kanssa, Hämärälilja sanoi eilen, että olisi hyvä käydä taisteluharjoituksissa ennen kuin saisin oman oppilaani", naukaisin varapäällikölle.
//Pyrstö?cx
Pyrstökuiskaus 6.11.2018
Nyökkäsin mietteliäänä Lohiselälle. Etsin katseellani uutta oppilastani, Liekkitassua. Hyvin pian erotin punaoranssin kollin istumassa oppilaiden pesän edustalla jutellen Myskitassun kanssa. Heilautin häntääni Lohiselälle ja tassutin Liekkitassun luo. Rykäisin ennen kuin aloitin.
"Liekkitassu, tule minun ja Lohiselän kanssa taisteluharjoituksiin." Liekkitassu lopetti vastahakoisen näköisenä keskustelunsa pesätoverinsa kanssa.
"Milloin ne ovat?" kolli kysyi. Viitoin hännälläni Lohiselkään joka katseli meitä. Liekkitassu tuhahti ja nousi käpälilleen. Hän naukaisi heiheit Myskitassulle ennen kuin kiisi perääni.
"Lähdetään", naukaisin. Lohiselkä kiirehti perääni jättäen Liekkitassun joukon hännille.
"Osasithan sinä kuitenkin käskyttää oppilasta", Lohiselkä naukui vitsaillen. Kohotin kulmiani ja tuhahdin huvittuneesti kun ahtauduin leiristä ulos.
Maa oli kylmä ja aurinko pilkotti juuri ja juuri pilvien raosta. Poskelleni tipahti sadepisara ja ravitselin sen inhoten pois. Vaikka pidin vedestä, ei ollut hauskaa jos kastuin silloin kun ene halunnut. Tiesin kuitenkin että luonnonvoimille ei mahtanut mikään. Lohiselän askeleet kuuluivat takaani ja vilkaisin taakseni nähdäkseni oliko Liekkitassukin mukana. Näin oppilaani kulkevan Lohiselän takana. Siirsin katseeni eteenpäin ja mietin minne menisimme. Olin niin vaipunut ajatuksiin, että säpsähdin kun vierelleni tullut Lohiselkä naukui:
"Toivottavasti ei ala sataa." Nyökäytin päätäni sanomatta mitään.
// Lohi?
Lohiselkä 25.11.2016
Kävelin sisään leiriin suussani vesimyyrä ja kala, jotka olin saalistanut juuri saalistuspartiossa. Olin palannut leiriin partion hännillä, sillä auringonnoususta aurinkohuipun yli saalistaminen oli rasittanut voimiani, jotka olivat yhä hieman heikonlaiset sodan jäljiltä. Astelin tuoresaaliskasalle pduottaen kaksi tuoresaalista kasaan.
"Hei, Lohiselkä", kuulin Hämäräliljan - entisen mestarini - naukuvan minulle pentutarhan liepeiltä. Käänsin katseeni juovikkaaseen naaraaseen, joka asteli luokseni tarttuen hampaillaan juuri tuoresaaliskasaan laskemaani hiireen.
"Hei. Kuinka Roiskepentu, Kettupentu ja Pihkapentu voivat?" kysyin hymyillen kuningattarelta.
"Ihan hyvin. Sota oli kaikille raskasta aikaa, mutta pennuilla ei ole mitään hätää, eikä minullakaan. Oletko sinä kunnossa?" Hämärälilja kysyi ja laski hiiren maahan jutellakseen hetken aikaa kanssani.
"Mäntytassun aavistus oli, että olisin rasittunut, mutta enpä tiedä. Ainoastaan tämä kasvoihini tullut viilto kiinnosti parantajia, ja Kirkasmarja ei edes tarkastanut minua, koska Mäntytassu teki sen. Se ei kuulemma ollut edes kovin syvä", kerroin nopeasti. Pentutarhalta alkoi kuulua pentujen ulvaisuja, joten entinen mestarini nappasi hiiren hampaisiinsa ja naukui:
"Minun täytyy mennä nyt. Jutellaan sitten myöhemmin lisää." En vastannut naaraalle mitenkään, vaan lähdin kävelemään kohti sotureiden pesää. Olin todellakin ansainnut päiväunet pitkän saalistusreissun jälkeen.
Täpläturkki 29.9.2016
Katselin Myrskyklaanilaisia.
*Häipykää. En pdä siitä, että olette noin lähellä rajaa*, murisin mielessäni. En tuntenut ketään.
"Keitä nuo ovat?" kysyin Pyrstökuiskaukselta.
"En tiedä", kolli vastasi. Susitassu oli pysynyt hiljaa.
"Mennäänkö jo?" hän kysyi.
"Mennään vain", vastasi Pyrstökuiskaus. Olin saanut kaksi kalaa, Pyrstökuiskaus kolme ja Susitassu myös kaksi. Se oli hyvä saalis.
Palasimme leiriin.
"Vie vanhuksille ruokaa Susitassu", Pyrstökuiskaus maukaisi. Minä vein saaliini kasaan ja katsoin taivaalle. Oli iltapäivä. Menin lekottelemaa sotureiden pesään. Pian nukahdin. Huomenna minulla olisi aamupartio.
//Unessa...
Juoksin pitkin kukka niittyä. Pian huomasin, että minut oli piiritetty. He olivat kissoja.
"Keitä te olette?" huusin. En saanut vastausta. Kissat vain lähestyivät minua.
"Mitä te teette?" huusin, mutta taaskaan en saanut vastausta.
//Valveilla...
"Täpläturkki! Hiljaa! Herätät koko klaanin!" sihisi Salamasydän.
"Anteeksi. Näin unta", selitin. Salamasydän murahti ja jatkoi uniaan, niin, kuin moni muukin. Huomasin, että oli noin keskiyö. En saanut enää unta. Olin valveilla vielä, kun piti lähteä aamupartioon Hämäräliljan ja Lohitassun kanssa.
//Hämärä tai Lohi?
Savutassu 2.10.2016
Kirkasmarja nukkui pesässään. Minä istuin oppilaiden pesän edustalla, ja kuuntelin, kuinka klaaninvanhimmat kertoivat tarinoita ja keskustelivat taisteluista, jotka olivat tapahtuneet kauan sitten. Lohitassu asteli pian tuoresaaliskasalle ja otti sieltä särjen, samanlaisen mitä minä juuri söin. Viittasin hänet hännälläni luokseni, ja pian me jo keskustelimme.
"Hei Lohitassu!" naukaisin.
"Hei vain, Savutassu", Lohitassu vastasi.
Vaihdoimme kieliä jälleen kerran, ja jutustelimme huomaamatta auringonlaskuun saakka.
"Menen nyt nukkumaan. Hei sitten, Lohitassu", nau´uin vielä, ja Lohitassukin marssi nukkuma-alustalleen. Minä nukahdin pian. Aamulla lähdin taisteluharjoituksiin. Kuusihäntä opetti minulle monta uutta asiaa.
//Aika lyhyt... Kuusi tai joku? Ehkä voin jatkaa itsekin, mutta nyt ei oo aikaa
Lohitassu 4.10.2016
Leppätassun ruumis makasi lähellä tuoresaalista elottomana kuin kivi.
*Taas yksin ruumis Jokiklaanin leirissä.. Mikä pahinta, jokiklaanilaisen ruumis*, ajattelin hiljaa mielessäni nostaen sitten meripihkaiset silmäni Savutassuun, joka käveli sisään leiriin mestarinsa - Kuusihännän - perässä. Savunharmaa naaras kantoi suussaan kalaa, ja varapäälliköllä oli suussaan kaksi kalaa. En ollut nähnyt koko päivänä Savutassua, josta pystyin arvelemaan, että naaras olisi ollut auringonnoususta saakka leirin ulkopuolella. Olin tosin itse käynyt aurinkohuipun hetkellä partioimassa, jonka aikana naaras olisi ihan hyvin saattanut käydä leirissä.
"Hei", tervehdin hiljaisella äänellä naaraskissaa, joka asteli luokseni katse kiinni Leppätassun ruumiissa.
"Kissoja on kuollut vähän ajan sisällä paljon", huokaisin hiljaa, mutta yritin estää liian masentuneen ilmapiirin saapua luoksemme.
"Oletko sinä ollut koko päivän leirin ulkopuolella?" päätin sitten kysyä juovikkaalta, savunharmaalta naaraskissalta.
//Savu?
Lohitassu > Lohiselkä 8.10.2016
"Lohitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Palotähden kova ääni kajahti leiriin. Leveä hymy oli ilmestynyt kasvoilleni, kun katsoin naaraspäällikköä hetken hiljaa.
"Lupaan", vastasin jännittyneellä äänellä. Jokainen lihakseni oli jännittynyt.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnettakoon Lohiselkänä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja voimaasi hyväksyen sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi", päällikkö naukui kovaäänisesti. Palotähti loikkasi alas suurkiveltä luokseni ja kosketti päälakeani, jonka jälkeen minä vanhan tavan mukaan nuolaisin naaraan lapaa.
"Lohiselkä! Lohiselkä!" soturinimeni kaikui ilmassa.
*Viimeinkin!* ajattelin. Olin täynnä intoa. Tuntui kuin olisin voinut tehdä juuri nyt mitä vain. Aivan kuin olisin ollut voittamaton!
"Onnitteluni", mestarini, Hämärälilja naukui hymyillen.
"Onnittelut myös minun puolestani", Ilvesturkki naukui virnistäen.
"Kiitos", henkäisin ja katsoin hymyillen kahta soturia. He olivat nyt pesätovereitani, vaikka tämän yön joutuisinkin valvomaan leiriä sanomatta sanaakaan tai nukahtamatta. Se tuntui pieneltä haasteelta. Olin varma, että tulevaisuudessa kokisin paljon suurempia ja vaarallisempia haasteita kuin leirin vartioiminen.
//Joku?
Ilvesturkki 20.10.2016
Hämärälilja napsi pieniä paloja lohesta. Huokaisten töykkäsin lohta Hämäräliljaan päin.
"Eikö sinun ole nälkä?" kysyin. Hämärälilja puisteli päätään. Katsoin hämäräliljaa hiukan kysyvästi.
"Ei ole. Syö sinä vaan", Hämärälilja huokaisi ja nousi venytellen ylös. Minä kohautin lapojani ja nopeasti hotkaisin loput lohesta, hautasin ruodot ja nousin ylös. Päätin mennä vielä saalistamaan ennen nukkumaan menoa. Tassuttelin rauhassa joelle. Joella kuuntelin hetken veden liplatusta. Kuulin jonkun eläimen rapistelevan kaislikossa. Raotin suutani haistaakseni paremmin eläimen. Hajun prusteella se oli vesimyyrä. Aloin hiipiä kohti rapistelevaa pikku olentoa. Mutta juuri kun olin olin hyppäämässä sen kimppuun, Lohiselkä hyppäsi sn kimppuun.
"Hienosti napattu", huomautin soturille.
"Kiitos!" Lohiselkä vastasi nyökkäillen.
"En olekkaan ehtinyt sinua vielä kunnolla onnitella", naukaisin hieman nolona, sillä olihan siitä jo aikaa kun kollista tuli soturi.
"Ei se haittaa", kolli naukui takaisin.
"No kuu on alkanut nousta, jo joten palataanko jo leiriin?" Lohiselkä naukaisi. Nyökkäsin ja lähdimme palaamaan leiriin.
//Lohi??
Lohitassu 14.9.2016
Katsoin järkyttyneenä Hopeapisaran elotonta ruumista, joka makasi leirin keskellä lähellä tuoresaaliskasaa. Palotähti asteli rauhallisin askelin Kirkastassun luokse. Parantajaoppilas kyyhötti mestarinsa ruumiin äärellä itkien.
"Hopeapisara kertoi, että antaisi sinulle parantajanimesi aivan lähipäivinä", kuulin päällikön naukuvan hiljaa Kirkastassulle.
"Ihanko oikeasti?" parantajaoppilas kysyi ja purskahti itkuun. Minusta tuntui hyvin pahalta nähdä klaanitoverini noin murtuneena, joten käänsin pääni pois Kirkastassusta, Palotähdestä ja Hopeapisaran ruumiista. Hopeapisara ei ollut edes kovin vanha, joten miksi hänen piti kuolla? Ehkä siksi, että kaksijalat olivat hiirenaivoisia ketunläjiä! Myös Lampitassu, Kiurusiipi ja Sieluvirta olivat kuolleet kaksijalkojen takia, ja se jos joku oli epäreilua! Kuka seuraavaksi kuolisi? Hämärälilja? Minä? Kirkastassu?
Myös Palotähti oli menettänyt yhden hengistään kaksijalkojen vuoksi. Viha paisui sisälläni. Jos kaksijalka tulisi lähelleni, kynsisin siltä silmät päästä!
"Oletko sinäkin vihainen kaksijaloille?" kuulin Savutassun äänen takaani. Siirsin katseeni minua nuorempaan oppilaaseen.
"No arvaa vain!" ulvaisin. Tajusin samassa, että karvani olivat nousseet pystyyn. Näytin takuulla aivan valtavalta karvapallolta. Savunharmaa naaras ei näyttänyt iloiselta, myös hänen kasvoillaan oli surullinen ilme.
"Toivon vain, että kukaan ei enää kuolisi kaksijalkojen takia. Kaksijalat puolestaan voisivat kuolla sukupuuttoon", murahdin oppilastoverilleni ja upotin kynteni leirin kovettuneeseen, multaiseen maahan, jonka päällä jokiklaanilaiskissat olivat kävelleet lukemattomien vuodenaikojen ajan.
//Savutassu vaik?
Lohitassu 24.9.2016
Viereisellä pedillä nukkuva Savutassu potkaisi minua unissaan selkääni niin, että heräsin. Potku oli sattunut melko paljon, mutta unisena kampesin itseni istumaan ja käänsin katseeni yhä nukkuvaan oppilastoveriini. Naaraskissa säpsähteli vähän väliä ja liikutteli raajojaan.
*Hän näkee kai painajaista*, ajattelin ja pyöräytin silmiäni. Olin mennyt myöhään nukkumaan, eikä aurinko tuskin ollut vielä edes noussut, joten olin hyvin, hyvin väsynyt ja samalla myös ärtynyt siitä, että minut oli herätetty noinkin epämukavalla tavalla, vaikka tiesin sen olleen vahinko.
"Savutassu, herää", naukaisin ja tökkäsin ensin varovasti naaraskissan kylkeä käpällälläni, mutta oppilastoverini ei herännyt. Huokaisin turhautuneena ja tökkäsin hieman kovemmalla voimalla kissan kylkeä, ja hän räväytti samassa hetkessä silmänsä auki. Savutassun hengitys oli raskasta ja tuon silmät olivat kauhusta suuret. Naaras katsoi hädissään ympärilleen, jonka jälkeen hän rauhoittui.
"Näit painajaista", vastasin nopeasti ja asetuin taas omalle pedilleni. Suljin silmäni ja jatkoin untani, vaikka se ei ollut enää yhtään hyvää kuin aiemmin.
//Vaik Savu?öwö
Savutassu 25.9.2016
Lohitassu alkoi nukkua vierelläni. Pimeä pesä näytti yhtäkkiä aivan autiolta lukuun ottamatta minua ja Lohitassua. Muistin unen enkä millään pystynyt olla katselematta ympärilleni vielä kerran varmistaakseni ettei kissa ollut siellä.
*Se oli vain uni* rauhoittelin itseäni.
Lohitassu joka makasi vierelläni näytti uupuneelta vaikka tämä nukkui.
Olimme harjoittelemassa Lohitassun kanssa yhdessä taistelua. Lohitassun etukäpälä viilsi lapaani pintanaarmun. Kiljahdin huvittuneesti ja syöksähdin häntä päin. Lohitassu väisti ja kääntyi uuteen iskuun, jolloin minä livahdin pois hänen kynsistään ja hyppäsin hänen niskaansa, tai ainakin yritin. Lohitassu työnsi minut käpälillään pois.
"Hyvä yritys", hän sanoi, ja minä katsahdin häneen.
"Kiitos, mutta sinä taistelut hyvin", vastasin.
Aloin kehrätä, jotenkin Lohitassun läheisyydessä oleminen toi minulle tunteen, jonkun, jota itse en ymmärtänyt.
//Lohi tai joku?
Lohitassu 25.9.2016
"Palataan leiriin", Hämäräliljan rauhallinen ääni kuului takaani. Käänsin katseeni mestariini ja nyökkäsin. Savutassun mestari, Kuusihäntä naukui kuitenkin:
"Me jäämme Savutassun kanssa vielä saalistamaan."
"Selvä, me menemme nyt", naukui mestarini ja lähti johdattamaan minua kohti leiriä. En ohittanut soturia tai puhunut matkan aikana mitään.
Leiriin saavuttuamme, astelin suoraan kohti tuoresaaliskasaa.
"Jos vien klaaninvanhimmille tuoresaalista, voinko syödä itse?" kysyin Hämäräliljalta, joka asteli kohti sotureiden pesää, jonka edustalla hänen kumppaninsa, Ilvesturkki makoili.
"Voit", vastasi naaraskissa ja jatkoi matkaansa. Nappasin tuoresaaliskasasta kalan, jonka vein klaaninvanhimpien pesään.
"Olkaa hyvät", naukaisin ja laskin kalan pesän lattialle. Minulle oli aivan sama, kuka sen ottaisi, joten astelin sanaakaan sanomatta pois pesästä takaisin tuoresaaliskasalle. Hetken aikaa katselin melko täyttä kasaa, kunnes nappasin suuhuni vesimyyrän. Vein tuoresaaliin oppilaiden pesälle ja aloin syömään sitä.
Lohitassu 28.9.2016
Katsoin vuolaasti virtaavaa jokea. Vesi näytti niin kylmältä ja syvältä, kun katsoin sitä pinnan yläpuolelta. Jäätä ei joessa vielä ollut - eikä sitä Hämäräliljan mukaan tulisi vielä kuihin - joten kalastus ja uiminen oli vielä mahdollista. Enää en kyllä lähtisi huvin vuoksi veteen pulikoimaan, sillä tähän aikaan vuodesta turkin kasteleminen ei olisi kovinkaan järkevää. Puhuri oli jo kylmä, sillä lehtikato lähestyi, vaikka ei niinkään kovaa vauhtia. Aurinko hehkui taivaalla täydessä korkeudessaan, mutta lämpöä se ei juurikaan suonut kenellekään. Olin lähtenyt Hämäräliljan luvan kanssa joelle. Kalastaminen ei ollut tarkoitukseni, vaan halusin ainoastaan katsella jokea ja muita ihmeitä, mitä luonnosta nyt ikinä löytyikään. Nostin katseeni vastarannalle; Myrskyklaanin reviirille. En ollut kovinkaan kaukana Aurinkokiveistä, jotka olivat lukemattomia vuodenaikoja sitten kuuluneet Jokiklaanille. Enää Aurinkokiviä ei niinkään pyritty saamaan takaisin, sillä ilmeisesti kaikki olivat ymmärtäneet, miten turhia yhdet kivet olivat, kun oli olemassa oikeitakin murheita, kuten Kuolonklaani oli. En tosin ollut edes syntynyt, kun tuo julma klaani oli ollut metsän valtias. Ei sillä, että minua olisi edes huvittanut koskaan tavata tuota klaania. Olisihan siinä kuitenkin omat hyvät puolensa. Jos syttyisi taistelu, voisin todistaa kaikille, että minäkin osaan taistella. Huomasin liikettä Myrskyklaanin puolella. Vesimyyrä kömpi joen rantaan. Mieleni teki pulahtaa veteen ja uida saaliin luo, jonka jälkeen voisin tappaa sen, mutta tiesin, ettei se onnistuisi ikipäivänä. Veteen menemisestä kuuluisi ääntä, ja vesimyyrä huomaisi sen heti. Se kerkeäisi juosta kauas ennen kuin pääsisin edes vastarannalle. Käänsin selkäni joelle ja vesimyyrälle. Lähdin kävelemään kohti leiriä, sillä olin ollut joella jo tarpeeksi kauan.
Kirkastassu 4.9.2016
Järjestelen yrttejä pesässä ahkeraan tahtiin. Mahastani kuuluu kovaa kurinaa.
"Äh ei nyt maha...hyvä on teen tämän loppuun ja sitten haen ruokaa", mietin
Jatkoin järjestelyä reippaaseen tahtiin.
"Tähän minttu...ai niin ja tuohon Kehäkukka...Hämähäkin seitti tuohon", mutisin itsekseni
Kun olin saanut järjesteltyä yrtit huomasin, että sammal pino olikin tyhjä.
"Ääh en saakkaan ruokaa", ärähdän ja lähden ravaamaan kohti leirin ulos käyntiä.
Saavuin paikkaan jossa oli sammalta. Aloin nyhtää niitä irti maasta. Nypin sammalta niin paljon, että suuni oli sitä täynnä. Kannoin ne takaisin parantajanpesälle. Tiputin sammaleet kasaan ja venyttelin hiukan.
"Aaah olisikohan nyt ruokailun aika?" Naukaisin miettivästi
Lähdin ravaamaan kohti tuoresaalis kasaa. Nappasin kasasta ison Vesimyyrän ja aloin syömään sitä isoin haukuin.
"Voisin tämän jälkeen mennä katsomaan klaaninvanhimpia", mutisin suu täynnä vesimyyrää
Kun olin syönyt viimeisetkin lihan rippeet nousin ylös ja aloin sukimaan itseäni. Lähdin tassuttamaan kohti klaaninvanhimpien pesää. Kurkistin sisään varovasti. Hiekkasielu raotti silmiään ja nosti päänsä ylös.
"Ai hei Kirkastassu", tuo naukui ja tökki Joutsenjalan hereille
"Mrr mitä nyt...ai hei Kirkastassu sinua ei olekkaan näkynyt vähään aikaan", tuo maukui
"On ollut muita kiiteitä", naurahdan
"Olet kasvanut", naukui Hiekkasielu
"Ai kiitos...no onko täällä kaikki hyvin?" Naukaisen
"Ai hyvin?! Miksei oppilaat tuo ruokaa enään?" Murahti Joutsenjalka
"Ai...no minä kipaisen nopeasti hakemassa tuolta vähän tuoresaalista", naukaisen ja ravaan ulos pesästä
Nappaan tuoresaalis kasasta kaksi Vesimyyrää ja kannan ne Hiekkasielulle ja Joutsenjalalle.
"Tässä", naukaisin ja tiputin myyrät heille
"Kiitos", nuo naukaisivat yhteen ääneen
"Hmm eipä kestä", naukaisin ja käännyin lähteäkseni pois
"Heippa", sanoi Hiekkasielu suu täynnä myyrää
Heilautin häntääni ja astuin ulos pesästä. Leiriaukiolla näin Lohitassun ja loikin tuon luokse
"Voisitko sanoa muillekkin oppilaille, että hoitavat Hiekkasielua ja Joutsen jalkaa?"
//Lohi?
Hämärälilja 5.9.2016
*Pari päivää myöhemmin*
Minut oli määrätty partioon Sieluvirran, Lohitassun, Ilvesturkin ja Kuuviiksen kanssa.
"Sopiiko jos minä otan johdon?" kysyi Sieluvirta. Katsahdin Ilvesturkkiin.
"Kyllä kai se sopii", naukaisi Ilvestrukki,
"Ei minua ainakaan haittaa", naukaisin ja Lohitassu nyökkäsi. Lähdimme matkaan. Pudonneet lehdet rapisivat aina välillä tassujemme alla. Ilma oli painostava. Reviirillä leijui koiran ja kaksijalan haju.
"Jokin on pielessä", murisin hiljaa.
"Täällä haisee ihan liian vahvasti kaksijalka", sähähti Lohitassu.
"Pysykää takanani", Sieluvirta käski. Hetken aikaa kuljettuamme kaksijalan- ja koiranhaju alkoi kuitenkin muuttua valjummaksi, joten jatkoimme markaa reippaammin, tosin yhä varautuneena. Putoukselle päästyämme kaksijalanhaju alkoi voimistua taas vähitellen. Lähdimme seuraamaan jokea. Viileä, miltei kylmä tuuli pörrötti turkkejamme. Jostain kuului risahtava ääni, kuin suuri oksa olisi pudonnut maahan, tosin vaimeampi. Sitten kuului valtava pamaus.
"Juoskaa! Leiriin, pian!" Sieluvirta rääkäisi ja lähdimme juoksuun. Sydämeni tykytti tuhatta ja sataa. Taakse vilkaistessani näin paniikin kuvastuvan Lohitassun silmissä. Kuului uusi risahtava ääni- tällä kertaa lähempää. Kiristimme vauhtia. Sitten kuului valtava pamahdus. Kaikki kävi kuin hidastettuna. Sieluvirta rääkäisi. Veri purskahti kollin suusta ja tämä kaatui maahan.
"Sieluvirta!" huusin. Ryntäsin kollin luokse. Painoin korvani hänen rinnalleen. *Hän ei hengitä?!* tunnustelin kollin rintaa. *Pulssi ei tunnu!?* verilammikko kollin rinnan alla kasvoi kasvamistaan. Ja sitten näin sen- kollin rinnassa oli reikä.
"Sieluvirta?" kuului Lohitassun ääni.
"Lohitassu, mene Kuuviiksen kanssa leiriin. Me tulemme perässä Ilvesturkin kanssa", naukaisin. Lohitassu nyökkäsi.
"Onko okei, Kuuviiksi?" Kysyin ja katsahdin naaraaseen.
"Selvä on. Ilmoitanko Palotähdelle?" Kuuviiksi kysyi.
"Ilmoita. Ja Hopeapisaralle myös", naukaisin. Kuuviiksi loikki Lohitassun perään.
"Miksi tässä piti käydä näin?" kysyin hiljaa. Ilvesturkki nuolaisi korvaani.
"Emme voi päättää kaikesta", kumppanini naukaisi karhealla äänellä.
"Hän oli ystäväni", istuimme siinä hetken toimettomina.
"No, meidän pitäisi lähteä, että hän saa kunnolliset menot", naukaisin. Nostimme kollin selkäämme niin, että kövelimme vieremkäin ja Sieluvirran ruumis oli poikittain meijän päällämme. Kollin häntä laahasi maata ja haavasta tihkuva veri naalasi selkäni punaiseksi. *Hyvästi* kuiskasin mielessäni.
//Joku vois jatjaa soitä kun nää pääsee leiriin?
Lohitassu 7.9.2016
//Kirkastassu, muista pitää aikamuoto samana. Ei kävelee, vaan käveli, kuten myös järjestelee ja järjesteli. Kiinnitä tähän huomiota:)
Katsoin hiukan hämmentyneenä parantajaoppilasta, joka oli juuri käskenyt minua sanomaan muille oppilaille, että klaaninvanhimmat pitää hoitaa.
"Sitähän me teemme joka päivä! He eivät vain tyydy yhtään mihinkään", huokaisin turhautuneena, "vein tänäänkin heille suorastaan valtavan kokoisen kalan. En ollut ikinä saanut mitään sen kokoista vedestä." Nyt vuorostaan Kirkastassu näytti hämmentyneeltä.
"Mutta he sanoivat-", parantajaoppilas ei kerennyt sanoa lausettaan loppuun, kun painoin häntäni hänen suulleen.
"Sanovat mitä sanovat, mutta minä olen tehnyt ainakin tehtäväni aivan täydellisesti, eikä kukaan voi väittää muuta", sanoin kipakasti ja käänsin selkäni naaraalle.
"Anteeksi, että väitin muuta.. Voisitko kuitenkin sanoa muille oppilaille..?" Kirkastassu kysyi hiljaa katsoen minua hieman alakantista. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin.
"Hyvä on, mutta se on sitten sinun syysi, jos he suuttuvat minulle. En halua vihamiehiä", naukaisin ja lähdin kävelemään kohti oppilaiden pesää odottaen, että oppilaita saapuisi paikalle. Huomasin Lampitassun aterioivan oppilaiden pesän edustalla. Ennen kuin menin juttelemaan nuorelle oppilaalle, leiriin kannettiin ruumis. Ruumis oli kissan, se kuului Sieluvirralle. Olin sanaton. Mitä soturille oli oikein tapahtunut? Lampitassu ravasi ruumiin luokse ja jutteli jokiklaanilaisille kissoille. Pysyin hiljaa ja liikkumattomana oppilaiden pesän läheisyydessä. Kun soturioppilas lopulta käveli takaisin oppilaiden pesän luokse, päätin toimia. Kävelin kohti minua nuorempaa oppilasta.
"Ruokithan klaaninvanhimmat ennen kuin aloit syömään tuota?" kysyin ja tarkoittaen "tuolla" puolisyötyä kalaa, joka oli oppilaan jalkojen juurella.
//Lampi?
Täpläturkki 12.9.2018
Katsoin Lampitassun ruumista järkyttyneenä.
"Ei! Ei!" ulvoin ja säntäsin ulos leiristä kohti jokea.
*Rakastin häntä! En voi menettää häntä!* ajattelin ja sukelsin veden alle. Elämälläni ei ollut enää merkitystä. Minun ei tarvinnut elää. Lähdin uimaan kohti pintaa. Sain nenäni veden pinnalle ja sitten raahasin itseni takaisin rannalla. Lähdin kävelemään turkki vettä valuen kohti leiriä. Olin murheen murtama. Alkoi jo hämärtää ja menin valvomaan Lampitassun vierelle.
"Aiotko olla siinä koko yön?" kysyi viereeni tullut Leppätassu. Nyökkäsin.
"Eikö sinulla ollut aamupartio?"
"Oli. Voin silti valvoa", naukaisin ja painoin kuononi Lampitassun kylmään turkkiin.
Nousin väsyneenä Lampitassun ruumiin vierestä ja tassutin Kaislavirran ja Ohdaketassun luo. He lähtisivät kanssani aamupartioon.
"Oletko varma, että jaksat tulla?" Kaislavirta kysyi.
"Olen", vastasin. Äkkiä Hämärälilja ja Lohitassukin tulivat vielä kiireen vilkkaa luoksemme.
"Meidät käskettiin vielä mukaan", Hämärälilja selitti. Jäin joukon perälle. Lohitassu ja Ohdaketassu jäivät myös viereeni. Ensin he juttelivat kahdestaan, mutta pikkuhiljaa Ohdaketassu alkoi siirtyä mestarinsa viereen. Nyt Lohitassu alkoi jutella minun kanssani ensin varovasti.
//Lohi?
Lohitassu 12.9.2018
"Lampitassun kuolema tuli aivan puskista. Tuskin kukaan olisi uskonut, että niin kävisi", naukaisin vaimealla äänellä vierelläni kulkevalle Täpläturkille. Kollisoturi siirsi katseensa minuun. Täpläturkin silmistä saattoi nähdä, kuinka surullinen ja murtunut hän oli.
"Hän olisi ansainnut pidemmän elämän", soturi vastasi hiljaa ja siirsi katseensa etukäpäliinsä.
"Hänellä on kuitenkin kaikki hyvin Tähtiklaanissa. Me kaikki tapaamme hänet siellä vielä joskus", naukaisin ja laskin lohduttavasti häntäni Täpläturkin lavalle. Vilahtiko kollin kasvoilla kiitollinen hymy vai kuvittelinko vain? Ilme muuttui kuitenkin pian synkäksi ja mitäänsanomattomaksi.
"En halua, että kukaan enää kuolee. Kaksijalat voisivat lähteä keppiensä ja koiriensa kanssa sinne mistä tulivat!" sihahdin ja nyrpistin nenääni, kun haistoin hajun, joka myös Lampitassun ruumiissa oli haissut. Myös muut partion jäsenet haistoivat saman. Kaikki katselivat ympärilleen ja pysyivät varuillaan. Jokiklaanin reviiri ei ollut turvallinen - ainakaan tällä hetkellä.
"Voisimmeko me Täpläturkin kanssa käydä kiertämässä hieman reviiriä kaksijalkojen ja koirien varalta? Voisimme vaikka etsiä paikkoja, joissa on turvallista saalistaa", ehdotin partiota johtavalle Hämäräliljalle, eli mestarilleni.
//Täplä vois jatkaa?