Kirjoittaja: Elandra
Nimet: Mesipentu, Mesitassu, Mesiviiksi
Sukupuoli: Kolli
Klaanit: Myrskyklaani → Kotikisu → Myrskyklaani → Jokiklaani
Syntynyt: 20.01.2017
Koulutetut oppilaat: Kirjosiipi, Kuikkakatse, Sammalsilmä, Tiaislaulu, Jäätikkövirta Entinen mestari: Hiiliturkki
KP: 1174
Luonne: Tämä soturi on erittäin lempeä ja ystävällinen. Mesiviikseen voi luottaa, eikä hän paljasta toisten salaisuuksia edes henkensä uhalla, ellei asia olisi oikeasti vakava. Mesiviiksi on lähes aina erittäin rauhallinen, ja hän osaa säilyttää malttinsa. Soturi on puhelias, eikä pelkää kertoa mielipidettään toisille. Mesiviiksi on avoin, ja yrittää olla syrjimättä ketään. Hänen mielestään on mukavaa, jos klaaniin liittyy joitakin erakoita, kotikisuja tai muiden klaanin jäseniä, mutta jos niitä liikaa alkaa tulemaan, Mesiviiksi ei pidä asiaa kovinkaan hyvänä. Soturi on uskollinen Tähtiklaanille, mutta ei niinkään klaanilleen. Hän rakastaa Myrskyklaania ja sen jäseniä koko sydämestään, mutta Jokiklaanissa soturilla on jotain Myrskyklaania tärkeämpää: oma perhe. Hän kohtaa mielellään uusia asioita, eikä pelkää haasteita. Epäonnistuessaan Mesiviiksi yrittää vain uudelleen, ja onnistuessaan hänen itseluottamuksensa kasvaa ja kolli on tällöin erittäin hyvällä tuulella. Mesiviiksi ei rakastu tai ihastu kovinkaan helposti, mutta rakastuessaan kolli rakastaa kumppaniaan niin hyvin kuin vain voi. Hän on erittäin penturakas, ja viettää mielellään aikaa pentujen seurassa. Mesiviiksi pyrkii noudattamaan soturilakia, mutta ei pelkää sen rikkomista. Mesiviiksi on yhä hieman epävarma asemastaan Jokiklaanissa, jonka vuoksi hän pyrkii pitämään matalaa profiilia. Hän ei tahdo pahoittaa kenenkään mieltä tai saada ketään ajattelemaan, että hän olisi heitä millään tavalla parempi tai huonompi. Hän kunnioittaa jokiklaanilaisia, mutta kolli tuntee vetoa synnyinklaaniaan ja sen jäseniä kohtaan.
Taidot: Soturi on taitava saalistaja, kiipeilijä ja tasapainoilija. Taistelussa Mesiviiksi ei ole erityisen hyvä, eikä hän myöskään ole nopea juoksija. Kolli ei ole hyvä piiloutuja. Soturi on surkea kalastaja ja uimari, mutta vaaniminen ja hiljaa kulkeminen onnistuvat häneltä erinomaisesti.
Kumppani: Helmiloiste(Jokiklaani) Entinen kumppani: Kirjosiipi(Tähtiklaani) Eron syynä Kirjosiiven kuolema Tyttäret: Laaksotassu(Tähtiklaani), Marjakieli(Jokiklaani) Pojat: Pähkinätassu(Jokiklaani), Simpukkaloiste(Jokiklaani) Emo: Usvahäntä(Tähtiklaani) Isä: Vinhasiipi(Tähtiklaani) Veljet: Hurjatassu(Tähtiklaani), Harakkausva(Tähtiklaani), Kortelampi(Tähtiklaani), Takiaispiikki(Myrskyklaani), Halavatassu(Tähtiklaani) Siskot: Huurulilja(Tähtiklaani), Utukatse(Tähtiklaani), Kamomillapisara(Myrskyklaani), Sädelehti(Tähtiklaani) Velipuolet(Usvahännän ja Vinhaviiksen pennut): Sumuturkki(Tähtiklaani), Tiikeripentu(Tähtiklaani) Siskopuolet(Usvahännän ja Vinhaviiksen pennut): Raitatassu(Tähtiklaani), Nopsatassu(Tähtiklaani) Velipuolet(Usvahännän ja Valkotuulen pennut): Varjohaukka(Tähtiklaani), Jalavapentu(Tähtiklaani) Siskopuolet(Usvahännän ja Valkotuulen pennut): Liljapentu(Tähtiklaani), Hopeaturkki(Tähtiklaani)
Setä: Ruskaraita(Tähtiklaani) Täti: Mutalampi(Tähtiklaani), Vilma(kuollut, Usvahännän sisko) Eno: Leopardikarva/Gari(kuollut) Serkku(Usvahännän puolelta): Usva(erakko)
Isän emo: Lumikukka(Tähtiklaani) Isän isä: Leijonaloikka(Tähtiklaani) Isän isän emo: Virtaviiksi(Tähtiklaani) Uud.synt. Virtakyyneleenä Isän isän isä: Sumuturkki(Tähtiklaani) Isän isän isän emo: Usvahäntä(Tähtiklaani) Isän isän isän isä: Vinhaviiksi(Tähtiklaani) Uud.synt. Vinhasiipenä Isän isän emon isä: Leijonatähti(Tähtiklaani) Uud.synt. Leijonaloikkana Isän isän emon emo: Vihertähti(Tähtiklaani) Isän isän emon isän isä: Aamunkajo(Tähtiklaani) Isän isän emon isän emo: Pajutähti(Tähtiklaani)
Ystävät: Alice(kotikisu), Lucy(kotikisu), Elijah(kotikisu), Valkohäntä(Jokiklaani) Viholliset: Hiiripisara(Pimeyden Metsä)
Menneisyys: Syntyi Myrskyklaaniin. Mesiviiksi karkasi pentuna leiristä ja kaksijalka löysi tuon Jokiklaanin rajalta ja vei pesäänsä. Siellä Mesipentu oli useamman kuun, kunnes myrskyklaanilaiset löysivät hänet ja auttoivat vapauteen. Hänen kumppaninsa Kirjosiipi kuoli Varjoklaanin Tihkutähden kynsissä, kun kolli oli tunkeutunut luvatta Myrskyklaanin reviirille. Mesiviiksi oli kovin alamaissa asian johdosta, mutta tapasi sitten Helmitähden, Jokiklaanin päällikön. Kaksikko alkoi tapailla ja heidän suhteensa alkoi syntyä kuiden yhteydenpidon jälkeen. Mesiviiksi teki vaikean valinnan ja luopui asemastaan Myrskyklaanin varapäällikkönä ja liittyi Jokiklaaniin. Siellä hän sai Helmitähden kanssa kolme pentua; Marjakielen, Pähkinätassun ja Simpukkaloisteen.
Varapäällikön asema Myrskyklaanissa Edeltäjä: Saniaishäntä/-tähti Seuraaja: Lehtiturkki
Tapetut kissat: Hiiripisara(Kuolonklaani, vahinko)
Mesiviiksi | 09.02.2019
Viime yönä Kirkasmarja oli kaikkien yllätykseksi synnyttänyt kolme pentua. Naaras ei millään suostunut kertomaan pentujen isää, joka oli kaikista hyvin arvelluttavaa. "Onkohan hän taas rikkonut soturilakia? Jos pennut olisivat jokiklaanilaisen, kai hän sen kertoisi", Helmiloiste oli varovasti ehdottanut aamulla. "Miten niin taas?" kysyin hämmästyneenä. Naaras tajusi pian, että en tiennyt mistä hän puhui. Helmiloiste vaikeni, mutta nosti sitten katseensa minuun. "Hän on Viiltotähden emo", naaras kuiskasi hiljaa varoen, että kukaan muu ei sitä kuullut. Silmäni suurenivat ja katsoin hämmästyneenä kumppaniani. Hänen täytyi vitsailla! Eihän maailman lempein kissa voinut millään olla koko metsän pelätyimmän kissan emo. Viiltotähti oli kylmäverinen ja sydämetön murhaaja. Toki hän oli entinen jokiklaanilainen, mutta siitä huolimatta en ollut varma uskoinko kumppanini sanaa. Toisaalta, miksi hän minulle valehtelisi? "Anteeksi mitä? Et ole tosissasi!" maukaisin yhä hämmentyneenä. Helmiloiste painoi häntänsä kuonolleni merkiksi olla hiljempaa. Irvistin pahoitellen. "Totta se on.. Hänellä oli jotakin Kuolonklaanin Syöksyviillon kanssa aikoinaan", Helmiloiste naukui irvistäen inhosta. Ajatus siitä, että parantajamme oli rakastanut kuolonklaanilaista tuntui uskomattomalta. "Onko heidän välillään yhä jotain? Tai että ovatkohan pennut Syöksyviillon?" kysyin varovasti. Helmiloiste pudisti päätään. "En usko. Luulen, että hän ymmärsi olla sekaantumatta kuolonklaanilaisiin", naaras naukui. "Totta. Viiltotähti on hirviö, Kirkasmarja takuulla katuu tekojaan", huokaisin. Helmiloiste nousi venytellen seisomaan. "Käydäänkö tapaamassa klaanimme uusimpia tulokkaita?" naaras ehdotti. "Mikä ettei", tokaisin ja kävelin kumppanini rinnalla leirin pääaukion poikki parantajan pesälle. Lämmin maidon tuoksu kantautui kitalakeeni heti pesään astuessani. Yrttien kitkerät tuoksut sekoittuivat pentutarhamaiseen tuoksuun. "Hei", tervehdin sairasaukiolla lepäävää parantajanaarasta. Katseeni kohdistui kolmeen pieneen pentuun, jotka imivät tarmokkaasti maitoa emostaan. Pennuista kaksi olivat tummanharmaita. Toisen vaalea takakäpälä sai karvani nousemaan pystyyn. Kolmas pentu oli ruskea raidallinen, ilmeisesti pentueen ainoa naaras. Tummanharmaat pennut muistuttivat hämmentävän paljon Viiltotähteä, etenkin keskikokoinen vaaleajalkainen. "Kuinka voit?" Helmiloiste kysyi kohteliaasti. "Ihan hyvin", Kirkasmarja vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen ja nosti katseensa kumppaniini. Juttuhetkemme naaraan kanssa kesti tovin, jonka jälkeen lähdimme partioon Helmiloisteen kanssa. Illemmalla saimme kuulla, että yksi pennuista oli yllättäen kuollut sydänkohtaukseen. Kirkasmarja oli käynyt hautaamassa pennun leirin ulkopuolelle yksin. Tiesin miltä pennun menettäminen tuntui. Oma pieni Laaksotassuni oli kuollut nuorena oppilaana, aivan liian aikaisin. Kirkasmarja ei ollut kerennyt kiintyä omaan pentuunsa samalla tavalla kuin minä omaani. Laaksotassun muisteleminen toi mieleeni Kirjosiiven ja toteutumatta jääneen keskustelun kotikisuystäviemme kanssa. Minun piti ajat sitten käydä tervehtimässä heitä ja kertoa entisen kumppanini kuolemasta. Halusin keskittyä nyt Jokiklaaniin ja kumppaniini, kyllä minä kerkeäisin vielä kaksijalkalassa käymään. //Joku?xdd // 383 sanaa
Jaguaaritassu | 16.02.2019
Tunsin uneni läpi, kuinka jokin pörröinen hipaisi kuonoani. Avasin silmäni ja ehdin nähdä vilaukselta, kuinka jonkun pesästä lähteneen soturioppilaan häntä katosi ulos. Hän oli näköjään päättänyt herättää minut.. *No jaa*, ajattelin sitten. *Kenties se oli vain vahinko.* Venyttelin ja suin pikaisesti yön jäljiltä pörröisen turkkini, minkä jälkeen hipsin ulos oppilaiden pesästä. Jäin sen edustalle hetkeksi istumaan ja katselemaan. Tämä oli Jokiklaani. Kaikki siellä oli ajan mittaan alkanut tuntua... kotoisalta. Huulillani kävi pieni, joskin haikea hymy. Niinpä. Minun kotinihan tämä nyt oli. Ei minulla ollut muutakaan. Ei enää. Myöhemmin katsellessani ympärilleni kissojen puuhia, näkökenttääni osui mestarini, Mesiviiksi. Korvani nousivat pystympään, ja lähdin jolkottamaan kollin luokse. Mesiviiksi oli ensimmäinen kissa, johon olin tutustunut - parantajan pesässä - ja olin ollut iloinen saadessani hänet mestarikseni. "Hei, Mesiviiksi", tervehdin hymyillen. "Menemmekö me tänään harjoittelemaan?" Istuuduin hännänpää hyväntuulisesti heilahdellen. Minusta Mesiviiksi oli mukava kissa. Vaikka hän ei ollutkaan syntyperältään jokiklaanilainen, en pitänyt häntä mitenkään huonompana kuin nuo muut. Enhän minäkään ollut syntynyt Jokiklaaniin. Olimme siis tavallaan samankaltaisia. Ja minä pidin siitä. Mesiviiksi oli minulle kiltti, mitä välttämättä muut mahdolliset mestariehdokkaat eivät olisi. 175 sanaa //Mesi?
Mesiviiksi | 17.02.2019
Käänsin lempeän katseeni kohti Jaguaaritassua. Naaras katseli minua odottaen vastausta kysymykseensä. "Menemme. Ajattelin, että lähtisimme vasta aurinkohuipun jälkeen, mutta koska leirissä on runsaasti kissoja, voimme lähteä nyt", naukaisin ja heilautin häntääni puolelta toiselle. Jaguaaritassu nyökkäsi ja vilkasi leirin uloskäyntiä. Viitoin oppilasta seuraamaan suunnatessani kohti uloskäyntiä. Leirin ulkopuolella sää oli mitä parhain. Taivas oli kirkas ja huippuaan kohti suuntaava aurinko sai hanget näyttämään yhä vain valkoisemmilta. Hiirenkorva teki tuloaan, vaikka saisimme odottaa sitä vielä tovin. Puissa ei edes ollut lehden silmuja, mutta sää lämpeni päivä päivältä. Auringon säteet lämmittävät jo hieman vaaleaa turkkiani. Suuntasin kohti Nelipuita. Taivasklaanilaiset ja jotkut ylösnousseet majailivat siellä nykyään. Riistaa oli melko vähän, mutta me pärjäsimme. Jokiklaani hyökkäisi Kuolonklaanin leiriin vain pienen ajan kuluttua. Pysähdyin päästyämme tarpeeksi kauas leiristä. Käännyin kohti oppilastani, joka katsoi minua odottava ilme kasvoillaan. "Harjoittelemme erilaisia väistöliikkeitä. Jos vastustajasi on sinua hitaampi ja kookkaampi, voit käyttää väistöliikkeitä esimerkiksi väsyttääksesi vastustajaa. Toki kaikkia vastaan voi myös käyttää väistöliikkeitä, mutta ketterämpiä kissoja vastaan ne eivät ole niin järkeviä", selitin oppilaalleni rauhallisesti. Jaguaaritassu nyökkäsi merkiksi siitä, että hän ymmärsi puheeni. "Kokeillaan. Minä hyökkään sinua kohti. Yritä ennakoida liikkeeni ja väistää niitä parhaasi mukaan", naukaisin ja valmistauduin hyökkäämään oppilaan kimppuun. //Jaguaari? // 193 sanaa
Jaguaaritassu | 10.03.2019
Jo ennen kuin Mesiviiksi oli päässyt lauseensa loppuun, valmistauduin väistämään hänen hyökkäystään. Kun hän hyökkäsi, sujahdin vikkelästi hänen ohitseen. Seuraava väistöliike ei sitten mennytkään niin kuin olin kuvitellut: Mesiviiksen isku, kynnetön tosin, osui minuun, mikä ei sinällään ollut ihmettelemisen arvoinen asia. Olinhan vastaa oppilas, enkä omannut juurikaan kokemusta taistelemisesta - paitsi sen osalta, mitä olin pienenä pentuna nähnyt, kun vanhempani olivat aina välillä joutuneet tappeluihin toisten erakoiden kanssa. Useimmiten he, vanhempani, voittivat. Tappeluiden jälkeen he tulivat minun ja veljieni luokse mahdollisia haavojaan nuolemaan. Isä joka kerta sanoi: "Tappelu voitettu ja viholliset karkotettu. Elämä jatkuu." Emo puolestaan nuolaisi meitä kaikkia päälaelle rakastavasti kehräten. Lämpimiä muistoja... Mutta nyt kaikki mitä minulla perheestäni oli, oli muistot. Ei mitään.. elävää. Sellaista, mitä voisin koskettaa. Saatoin vain muistella. Ja ikävöidä. Ikävä sentään oli jo helpottanut samalla kun suru sydämessäni oli alkanut hellittää otettaan. Nykyisin sain muistoistani voimaa, vaikka toisinaan ikävöin perhettäni hurjastikin. Mutta nyt jos koskaan oli minun aikani hyväksyä se, että he olivat poissa, he eivät palaisi, enkä minä koskaan enää tulisi näkemään heitä. Surullista mutta totta. "Yritetään uudelleen", mau'uin tyytymättömänä suoritukseeni. "Haluan onnistua paremmin tuon edellisen liikkeen kanssa." //Mesi?