Kirjoittaja: Untuva
Nimet: Puolukkapentu, Puolukkatassu, Puolukkaturkki Sukupuoli: Naaras Klaani: Jokiklaani Luotu: 6.10.2016
Kuolinsyy: Kettu tappoi.
Koulutetut oppilaat: Pihkasielu, Kurkisiipi
Entinen mestari: Salamasydän
Kokemuspisteet: 408
Ulkonäkö: Puolukkaturkilla on punertavanoranssi, paksu ja takkuinen turkki. Naaraan polkuantujat ja nenä ovat vaaleanpunaiset. Naaraan korvat ovat pienet. Puolukkaturkin viikset ovat harmaat ja pitkät. Naaraan häntä on normaalia pidempi. Puolukkaturkin hännän pää on valkoinen. Puolukkaturkilla on vihreät silmät. Naaraan hampaat ovat terävät ja pienet. Naaras on hieman pyöreä. Puolukkaturkin korvassa on kaksi pientä valkoista pilkkua.
Luonne: Puolukkaturkki on ystävällinen, lempeä ja ihastuu herkästi. Puolukkaturkki on uskollinen klaanilleen ja tulevaisuudessa myöskin kumppanilleen. Naaras uskoo Tähtiklaaniin. Naaras on energinen, suuttuu harvoin ja kun suuttuu ei ole kenellekkään hyvää seuraa. Puolukkaturkki on herkkä, ei kuitenkään näytä sitä ja harkitsee aina ennenkuin tekee mitään. Naaras ei pidä pomottelusta mutta ottaa kuitenkin käskyt vastaan. Naaras tulee naaraiden ja kollien kanssa samallalailla toimeen. Puolukkaturkki arvostaa päällikköä.
Taidot: Puolukkaturkki on huono saalistamaan mutta saa kuitenkin jonkun verran riistaa itselleen ja klaanilleen. Naaras on erittäin hyvä uimaan. Naaras on huono taistelemaan, ketterä ja notkea. Puolukkaturkki aliarvioi kissoja.
Suku&suhteet:
Kumppani: Pihkasielu(Tähtiklaani)
Menneisyys: Klaanisyntyinen
Toiveet: Saada kumppani ja pentuja. Olla arvostettu klaanissa. Naaras haluaa päästä joskus varapäälliköksi ja sitä kautta päälliköksi.
Puolukkaturkki, 03.02.2018
"Totta. Ehkä on parempi, että suuntaamme takaisin leiriin, joten sinun kannattaa kaivaa nyt se hautaamasi saalis sieltä", totesin ja hymähdin lopussa.
"Selvä", Kurkisiipi sanoi nyökäten ja alkoi kaivamaan tassuillaan lumista maata. Tuo kaivoi esiin saalistamansa hiiren ja roikotti sitä tällä hetkellä hampaissaan. Entinen oppilaani oli siis hyväksynyt ehdotukseni lähteä kävelemään leiriin päin. Olihan täällä melko kylmä, ei, vaan todella kylmä. Leiriin olisi täältä vielä kyllä matkaa, joten ehtisimme jutella vaikka mistä.
"Miten kumppanisi kanssa menee? Onko kenties tiedossa jo Jokiklaanille vahvistusta?" maukaisin pilke silmäkulmassa ja lähdin kävelemään kohti leiriä Kurkisiiven ottaen minut parilla isommalla loikalla kiinni. Odotin edelleenkin hänen vastaustaan kysymykseeni kärsivällisenä. Olin tarkoittanut kysymyksen vain pieneksi vitsin poikaseksi, mutten tiennyt oliko se sitä enää. En tiennyt ymmärsikö Kurkisiipi sen vitsinä vai ei. Koskaan ei voinut tietää, mitä toisen päässä liikkui.
//Kurki?
Kurkisiipi, 18.02.2018
Puolukkaturkki lähti kulkemaan kohti leiriä, kun naaras myöskin esitti minulle kaksi kysymystä. Loikin nopeasti tämän kiinni hiiren heiluessa kevyesti hampaissani. Puolukkaturkin kysymykset saivat minut hetkeksi vajoamaan ajatuksiini muistelemaan eilisen päivän aamua, kun olin oleillut leirin laitamilla tekemättä kerrassaan yhtään mitään. Paitsi ehkä katsellut tylsistyneenä klaanin puuhia. Silloin Alppivirta, kumppanini, oli astellut luokseni. Olimme lähteneet sitten metsästämään yhdessä ja Alppivirta oli paljastanut, että hän odotti pentujamme. Yhtäkkiä todella napakka ja kylmä tuulenvire kuitenkin havahdutti minut muistamaan, että minun piti edelleen myös vastata molempiin Puolukkaturkin esittämiin kysymyksiin.
"Meillä menee itseasiassa oikein hyvin", aloitin vastaten ensimmäiseen kysymykseen.
"Ja Jokiklaanin vahvistukset? Nekin ovat kyllä jo tulossa, ei hätää" jatkoin naurahtaen kevyesti vastaukseni lopussa.
"Alppivirta ajatteli odottaa vielä muutaman päivän, ennenkuin muuttaa pentutarhaan", kerroin vielä Puolukkaturkille.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 25.02.2018
Katsoin hymyillen entistä oppilastani. Hän oli todellakin ansainnut tuon kaiken, ihan kaiken. Hän oli tehnyt paljon hommia sen eteen. Tiesin sen.
"Varaudu sitten siihen, että tulen katsomaan pentujasi heti kun mahdollista! Toivottavasti he perivät paljon piirteitä teiltä, tehdän olette niin täydelliset vanhemmat pennuille", naukaisin ja lisäsin tassuihini hieman lisää vauhtia.
"Enkä epäile yhtään, vaikka teidän kasvattamistanne pennuista tulisikin jotakin suurta", lisäsin hetken päästä, kun Kurkisiipi ei ehtinyt vastata edelliseen lauseeseeni millään tavalla. Minä halusin pentuja. Halusin pentuja, olin hslunnut jo kauan. Olin halunnut niitä jo kuolleen kumppanini kanssa. Nyt minulla oli kumppani ja uusi mahdollisuus pentuihin. En vain tiennyt halusiko kumppanini pentuja...
"Noh, toivottavasti kaikki menee hyvin", naukaisin ajatellen synnytystä. Toivottavasti se menisi hyvin eikä Kurkisiiven kumppanille, Alppivirralle vain sattuisi mitään.
"Ja mitä sitä nyt liian aikaisin pentutarhaan siirtymään", naurahdin lopuksi, jonka jälkeen suljin suuni ja antaa puheenvuoron välillä Kurkisiivelle. Olin puhunut yhtä soittoa yllättävän kauan ilman, että toinen kommentoi jotakin väliin. Ei yhtään minun tapaistani. Minulla vain oli paljon asiaa pennuista.
//Kurki?
Kurkisiipi, 11.03.2018
Hymyilin hyväntuulisena Puolukkaturkin sanoille. Naaraan kehut ja onnentoivotukset lämmittivät sydäntäni. Hän oli hyvä ystävä ja mielestäni entinen mestarini ansaitsi mahdollisimman mukavan ja onnellisen elämän. Ei siinä nytkään tietääkseni ollut mitään vikana, mutta jos Puolukkaturkin asiat voisivat olla jotenkin paremmin, niin silloin hän ansaitsisi parempaa.
"Kiitos", nau'uin hyväntuulisena Puolukkaturkille, tarkoittaen sanojani täysin. Tai oikeastaan sanaani, eihän niitä ollut kuin vain yksi. Mutta se sopi mielestäni hyvin tilanteeseen. Haistoin ilmaa, leiriin oli vielä matkaa. Ehtisimme vielä jonkin aikaa keskustella, ennenkuin saapuisimme takaisin leiriin. Ilma oli yhä hyvin kylmä, joten ajattelin kouluttaa melko uutta oppilastani Varistassua vasta huomenna.
"Onkohan vahvistuksia tulossa sinunkin suunnaltasi?" kysyin.
//Puolukka?
Puolukkaturkki kuoli, kun kettu tappoi hänet. Siitä ei ole tarinaa.
Puolukkaturkki, 03.12.2017
"Tänne tahdoit tulla?" kysyin naaraan takana. Aamukynsi nyökkäsi myöntävästi. Tämä oli ehkä Jokiklaanin parhain paikka rauhoittumiseen, oleilimiseen, leikkimiseen ja salaisuuksien kertomiseen. Aamukynsi istahdi alas katselemaan kuinka joki liplatti eteenpäin. Tassuttelin hänen vierelleen istumaan. Laskin häntäni etutassujeni päälle ja kuuntelin joen solinaa. Se toi mieleeni kaikki hyvät muistot, jotka olivat syntyneet täällä.
"Uskon, että lähes jokainen jokiklaanilainen, ellei jopa jokainen, rakastaa tätä paikkaa kaikista eniten reviirillämme", mau'uin kuin mikäkin klaaninvanhus nuorelle ystävälleni, "täällä on koettu niin paljon hyvää, niin paljon pahaa ja täällä on syntynyt niin monta muistoa niin monelle jokiklaanilaiselle."
Aloin sukimaan turkissani olevaa takkua, en ollut huomannut sitä aikaisemmin. Tällaista se on kun hieman vanhenee.
"Olen samaa mieltä", naaraskissa naukui hymyillen.
"Pennuistasi tulee varmasti jo pian oppilaita", sanoin vaihtaen aihetta, "ja pian he ovatkin jo sotureita ennen kuin kukaan ehtii huomata."
//Aamu?
Aamukynsi, 06.12.2017
"ja pian he ovatkin jo sotureita ennen kuin kukaan ehtii huomata", Puolukkaturkki naukui.
"Niinpä. He ovat kasvaneet nopeasti. Ja tapahtui mitä hyvänsä niin olen heistä aina ylpeä", nau'uin haikeutta äänessäni. Tuntui oudolta, että en voisi enää huolehtia heistä päivittäin. Jopa pelottavalta. En voisi enää huolehtia etteikö heille sattuisi mitään. Olihan heidän kartutettava taitojaan ja kokemustaan, mutta se voisi viedä heidät minulta ennen aikojaan. Kuten Liplatuspennun. Surun musta pilvi leijaili mieleeni muistellessani poikaani. Rukoilin mielessäni, että hän olisi hyvissä käpälissä tähtiklaanissa.
Suin rivakasti Puumapentua karhealla kielelläni. Pentuni nimitettäisiin hetkenä minä hyvänsä oppilaiksi. Olin ylpeä tuosta kaksikosta ja toivoin, että heistä tulisi vielä jotakin suurta. Hätkähdin kuullessani Helmitähden kutsuhuudon. Patistin pennut äkkiä ulos muiden joukkoon. Kaksikko kiemurteli innoissaan vierelläni ja muistelin omia nimitysmrnojani haikeana, sillä nyt olisi jo pentujeni vuoro.
"Puumapentu ja Loikkapentu, tulisitteko lähemmäs." Helmitähti naukui arvokkaasti. Pennut astelivat luotani pois. Luovutin heidät nyt klaanini käpäliin. Huokaisin ja näin silmänurkastani mustan hahmon. Nokihäntä istui viereeni katsellen pentujemme nimitysmenoja. Nojasin päätäni onnellisesti kumppanini rintaa vasten.
"He kasvoivat nopeasti", kuiskasin kumppanilleni.
Talvikkitassu, 17.12.2017
Heräsin siihen, että jäseniäni kolotti kylmän yön jäljiltä. Räpyttelin silmiäni ja haukottelin pitkään. Olin väsynyt, koska en ollut saanut unta kunnolla, koska minua oli jännittänyt tämä päivä aivan liikaa. Alottaisin viimein koulutukseni soturioppilaana! Mestarikseni oli valikoitunut punertavaturkkinen naaraskissa Puolukkaturkki. Olin innosta pinkeänä ja yritin sivuuttaa turtumisen tunteen, joka tuli väsymyksestä. Kampesin itseni makuupediltäni ylös ja venyttelin kunnolla jäseniäni.
Jolkotin leirin aukiolle ja etsiskelin katseellani vihreäsilmäistä mestariani. Haukoittelin maireasti ja katseeni löysikin pian naaraan.
"Puolukkaturkki!" hihkaisin mestarilleni leirin toiselta puolelta. Puolukkaturkin katse nousi ja hän hymyili nähdessään minut. Hän nousi ylös ja tassutteli luokseni.
"Nukuitko hyvin?", mestarini naukaisi hyväntuulisena.
"Riittävän hyvin", vastasin mestarilleni ja katsoin häntä pitkään, "mitä me teemme tänään?"
Puolukkaturkki vilkaisi nopeasti sivullensa ja käänsi katseensa sitten takaisin minuun. Hän räpäytti vihreitä silmiään ja naukaisi:
"Ajattelin, että aloitamme metsästyksellä."
"Selvä", vastasin ja jatkoin hieman innostuneena, "olemmeko me menossa nyt?"
Puolukkaturkki ei käyttänyt sanoja vastaamiseen vaan nyökkäsi minulle ja loikki ohitseni viittoen hännällään minua seuraamaan. Käännyin ketterästi ja lähdin seuraamaan mestariani.
// Puolukka?
Puolukkaturkki, 23.12.2017
Tassuttelin reippain askelin ulos Jokiklaanin leiristä oppilaani Talvikkitassu perässäni. Olimme menossa metsästämään, harjoittelisimme vain perusasioita.
"Menemme ensin joelle, siellä on paikkoja joista voimme vielä saada kalaa", maukaisin suunnaten kohti tuttua paikkaa, jokea. Rakastin istuskella joen lähettyvillä kuunnellen sen solinaa ja imien keuhkoihini sen raikasta tuoksua.
Kesti ennen kuin pääsimme joen luokse. Istahdin alas ja odotin tummanruskeasilmäisen naaraan tekevän samoin. Pian Talvikkitassunkin istahdettua kiedoin häntäni etutassujeni päälle.
"Kukaan ei osaa kalastaa heti synnyttyään, sitäkin täytyy opetella niin kuin kaikkea muutakin. Ensin on varmistettava, ettei oma varjo heijastu joen pintaan, kalat huomaavat kyllä sen. Toiseksi on oltava hiljaa ja istuttava paikoillaan kuitenkin valmiina iskemään kun sen aika on. Kun näet kalan uivan lähemmäs sinua ja pintaa, odota oikeaa hetkeä. Silloin kun se oikea hetki on sinun täytyy vain koukata kala kuivalle maalle ja heti tappaa se. Ymmärsitkö?" maukaisin ja nuoleskelin huuliani pitkän selostuksen jälkeen. Talvikkitassu nyökkäsi nopeasti ymmärryksen merkiksi.
"Näin kylmällä kun on muutenkin vähän riistaa on myöskin vähemmän kaloja, oppilaalle on varmastikin onnea olla oppilaana viherlehden aikaan jolloin kaikkea riistaa on runsaasti", hymähdin huvittuneena oppilaalleni, "valitettavasti sinä satut olemaan oppilaana juuri lehtikadon aikaan ja lehtikato jos mikä on kissoille paha vihollinen - josta toivon mukaan selvitään."
Nousin ylös tassuilleni. "Kokeillaanko?"
//Talvikki?
Puolukkaturkki, 04.01.2018
Kuulin kuinka oma nimeni mainittiin kokoontumiseen lähtiöissä. Olin hieman innoissani, kuten olin aina päästessäni lähtemään kokoontumiseen. Minusta oli niin ihanaa nähdä kaikki klaanit sulassa sovussa! En kaivannut enää yhtäkään rajakahakkaa isompaa taistelua, oli iso taistelu Kuolonklaania vastaan oppilaana ollut niin kamala. Vaikka olinkin siellä selvinnyt hengissä ja ilman vakavempia vammoja se oli ollut elämäni kauhein kokemus.
Lähdin muiden kokoontumiseen lähtijäiden mukana ulos leiristä suuntanamme nelipuut. Olisi ihanaa taas käydä siellä. Muutenhan sinne ei päässyt, kun se oli Kuolonklaanin reviiriä. Harmi, tykkäsin niin tavattoman paljon paikasta. Hiljaa huokaisten jättäydyin viimeiseksi kissaksi pitkässä epämääräisessä jonossa, jona kuljimme eteenpäin reipasta vauhtia. Katsahdin taivaalle ja hymyilin. Taivaalla leijaili vain pienen pieni pilvenriekale. Siirsin katseeni edellä tassutteleviin jokiklaanilaisiin samalla nauttien viileästä pakkasilmasta. Mitäköhän kaikkea kokoontumisessa puhuttaisiin?
Kurkisiipi, 15.01.2018
Astelin pirteänä ulos leiristä. Halusin käydä metsästämässä. Meni jonkin aikaa, ennenkuin viimein erotin saaliin houkuttelevan hajun. Tunnistin eläimen hajun perusteella oravaksi. Etenin ääneti muutaman askelen hajun lähdettä kohti. Painauduin sitten matalaksi vaanimisasentoon, niinkuin mestarini oli opettanut ollessani oppilas. En koskaan ollut vaanimisessa kovin taitava, mutta olin riittävän taitava saadakseni saalista. Jähmetin häntäni paikoilleen ja varmistin, etteivät vatsakarvani viistäneet maata. Tarkistin olevani tuulen alapuolella ja lähdin hiipimään hiljaa kohti oravaa. Huomasin sen pian katseellani pienen pensaan ja korkean puun välissä. Vilkaisin maahan ja pysäytin käpäläni juuri ajoissa estäen sitä laskeutumasta kepin päälle. Laskin tassuni kepin viereen ja jatkoin hiipimistä. Yhtäkkiä erotin toisenkin saaliin hajun. Se oli hiiri. Jännityin yllättyneenä ja varovaisena. Hiiri oli vain ketunmitan päässä kyljestäni. Hiiri rapisteli kuivassa heinikossa. Epäonnekseni orava erehtyi luulemaan sitä saalistajaksi. Se loikkasi nopeasti puuhun ja lähti kiipeämään ylöspäin, ennekuin ehdin reagoida. En saisi sitä sieltä millään. Mutta hiiri... Se viheliäinen saalis saisi vielä katua, että tuli häiritsemään metsästystäni. Käännyin niin hiljaa kuin osasin ja lähdin hiipimään kohti hiirtä. Uusi saaliini nakersi pientä siementä heinikossa. Pian olin riittävän lähellä ja loikkasin. Heti loikatessani hiiri huomasi minut ja vilisti syvemmälle heinikkoon. Pinkaisin saaliin perään kuivien heinänkorsien sekaan. Se yritti päästä suojaan puun juurakkoon. Ehdin kuitenkin iskeä hampaani juuri ajoissa hiiren pehmeään lihaan. Hiiri valahti veltoksi ja hengettömäksi. Hymyilin tyytyväisenä ja hautasin hiiren vaivalloisesti erään heinätuppaan kohdalle. Haistoin vielä uudelleen ilmaa muun saaliin toivossa.
//Joku?
Puolukkaturkki, 17.01.2018
Huomasin jonkun vilahtavan näköpiirissäni. Lähdin hiljaa vaanien sen perään. En ollut ehtinyt erottaa mikä se oli ollut, tuskin mikään pieni riistaeläin. Uteliaisuus kuitenkin pisteli koko ajan minua ja ajoi liikkeelle kohti otusta. Kun pääsin lähemmäs huomasin kissan olevan entinen oppilaani Kurkisiipi. Kissa nuuhki ilmaa ja keskittyi siihen. Nousin seisomaan ja tassuttelin soturin luokse niin, että tuo huomasi minut. Hetkessä Kurkisiiven katse oli kiinnittynyt minuun odottavana ja ehkä jopa hieman kysyvänä.
"Hei Kurkisiipi", maukaisin tervehdykseksi ystävällisesti, en missään nimessä halunnut vaikuttaa toisten kissojen silmissä töykeältä. Soturi nyökkäsi ensin kuin pohtien mitä aikoisi vastata. Toinen näytti kuitenkin tyytyvän lyhyeen tervehdykseen pelkällä nyökkäyksellä. Naurahdin huvittuneena ja astuin pari askelta lähemmäs entistä oppilastani.
"Ei hätää, en minä sinua seurannut. Satuin vain näkemään jotakin ja lähdin seuraamaan sitä. Ja kappas, se olitkin sinä. Nyt kerta kun tässä kahdestaan ollaan; Mitä sinulle kuuluu?" lausahdin soturille kohottaen hieman kysyvästi kulmiani. Istahdin alas lumiselle maalle ja kiepautin häntäni etutassujeni päälle. Olin ollut ensin vain saalistamassa, kuten ilmeisesti Kurkisiipikin, mutta sattumoisin olin löytänyt hänet. Miksen siis voisi käyttää tilaisuutta hyväksi ja kysellä mitä entiselle oppilaalleni kuului?
//Kurki?
Kurkisiipi, 20.01.2018
Etsin todella keskittyneesti ilmasta riistan hajuja joen lähettyvillä, kun aivan yhtäkkiä näköpiiriini ilmestyi Jokiklaanin soturi. Hätkähdin aavistuksen, koska en ollut varautunut siihen, mutta tunnistin punaoranssin naaraan välittömästi entiseksi mestarikseni Puolukkaturkiksi. Vihreiden silmieni katse kiinnittyi kissaan heti.
"Hei Kurkisiipi", soturi tervehti minua ystävällisesti. Nyökkäsin yllättyneenä tervehdykseksi. Avasin suuni, mutta suljin sen heti, koska en keksinytkään vielä mitään sanottavaa.
"Ei hätää, en minä sinua seurannut. Satuin vain näkemään jotakin ja lähdin seuraamaan sitä. Ja kappas, se olitkin sinä. Nyt kerta kun tässä kahdestaan ollaan; Mitä sinulle kuuluu?" Puolukkaturkki naukui kulmiaan kohottaen asteltuaan vähän lähemmäs minua ja istuutui lumeen. Hämmennykseni laantui ja myös minä istuin valkeaan, kylmään hankeen.
"Minulle kuuluu oikein hyvää. Etenkin kun minulla kumppani, se tekee elämästäni entistäkin paremman", vastasin hymyillen.
"Entä miten sinulla itselläsi menee?" kysyin sitten uteliaana Puolukkaturkilta. Häntäni pyyhkäisi tuoretta, pehmeää lunta vanhemman ja kovemman lumen päällä. Puolukkaturkki oli varmaankin ollut metsästämässä tai ehkä ihan vain kävelyllä. Minusta oli joka tapauksessa mukava jutella entisen mestarini kanssa. Edellisestä kerrasta oli melkoisesti aikaa.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 20.01.2018
"Minulle kuuluu oikein hyvää. Etenkin kun minulla kumppani, se tekee elämästäni entistäkin paremman", Kurkisiipi vastasi kysymykseeeni hymyillen. Hienoa, että tummanruskea kolli oli löytänyt itselleen kumppanin. Sen hän oli todellakin ansainnut. Olin jo miettimässä, seuraavia sanoja, mutta soturi ennätti sanomaan omansa ennen minua.
"Entä miten sinulla itselläsi menee?" kollikissa lausui ilmoille kysymyksen ja saatoin jopa kuulla hänen äänessään uteliaisuutta. Kurkisiipi pyyhkäisi vastaustani odotellessa maata hännällään pyyhkäisten tuoretta lunta ilmaan. Hymähdin mietteliäänä.
"Siihen nähden, että on lehtikato kuuluu ihan hyvää", nau'uin vastaukseksi entiselle oppilaalleni. Lehtikadon aikaan oli kyllä yllättävän mukava käydä Kaislavirran kanssa kävelyllä, vaikka melko kylmä olikin. Oikeastaan, voisin pyytää kumppaniani kanssani huomenna kävelylle, voisimme vaikka metsästää.
"Kaunis sää tänään, vaikkakin hirmu kylmä", lausuin kohottaen vihreän katseeni ylös taivaalla leijaileviin pilven riekaleisiin. Lehtikato oli tällä hetkellä pahimmillaan, eikä auttanut kuin vain kestää se loppuun asti.
"Voitaisiin kävellä vähän matkaa yhdessä? Tänne muuten jäätyy", hymähdin huvittuneena ja nousin tassuilleni seisomaan. Häntäni heilahteli puolelta toiselle nopeaan tahtiin. Viikseni väpättivät napakan tuulen mukana odottaessani Kurkisiiven vastausta.
//Kurki?
Kurkisiipi, 02.02.2018
Kuuntelin Puolukkaturkin puhetta tarkasti. Vilkaisin samalla ympärilleni ja tunsin kylmän viiman turkillani. Yhden puun oksa huojahti ja sitä peittävä lumi putosi maahan kevyen tömähdyksen saattelemana. Olin suuresti samaa mieltä entisen mestarini kanssa lehtikadon tuomasta hyytävästä säästä. Se karkotti riistankin koloihinsa ja vaikeutti suuresti ruoan hankintaa klaanille. Sama ongelma koski Jokiklaanin lisäksi kaikkia muitakin klaaneja.
"Voitaisiin kävellä vähän matkaa yhdessä? Tänne muuten jäätyy", Puolukkaturkki naukui ehdotuksensa ja käänsin vihreiden silmieni katseen suoraan Puolukkaturkin silmiin, jotka olivat myös vihreät. Minun ei tarvinnut juuri lainkaan harkita vastaustani, mutta silti hengitin syvään, ennenkuin vastasin.
"Olet oikeassa. Mutta mihin me kävelemme? Leiriin, vai kulkisimmeko jonnekkin päin reviiriä?" lausahdin kysymykseni lehtikadon kylmään pakkasilmaan ja nousin seisomaan.
"Sillä jos menemme leiriin, minun kannattaisi ottaa äsken nappaamani hiiri mukaan", nau'uin sitten ja viittasin hännälläni sen pensaikon suuntaan, jonne olin haudannut aivan hetki sitten nappaamani hiiren. Se oli tapahtunut vain vähän ennen kuin Puolukkaturkki oli ilmaantunut luokseni.
"Mutta jos emme mene leiriin, se ei hyödytä lainkaan, jolloin voisin jättää sen kätköönsä odottamaan", perustelin kysymystäni jääden odottamaan entisen mestarini vastausta.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 02.07.2017
Oli kulunut pari päivää siitä kun olin käynyt kävelyllä Kaislavirran kanssa. Sen jälkeen olimme sanoneet vain pari kertaa huomenet. Oikeastaan olisin joka päivä halunnut mennä kysymään kollia uudestaan kanssasi kävelylle, mutten viitsinyt. En minäkään haluaisi, että joku kissa vain tulisi luokseni joka päivä ja pyytäisi kävelylle. Siinähän menisi molempien elämät ihan hukkaan. Huokaisin hiljaa. Tänään menisin rajapartioon, jota johtaisi Kaislavirta. Jokiklaanin päällikkö Ahventähti, joka oli käynyt hakemassa henkensä oli nimittänyt Helmiloisteen varapäälliköksi. Kuulemani mukaan varapäällikkö oli kuitenkin nyt parantajan pesässä, syytä en tiedä. Hätkähdin huutoon, joka huusi nimeäni. Olin ollut ihan ajatuksissani ja rajapartio johon olin menossa odotti minua sisäänkäynnillä. Kaislavirta huusi nimeäni ja nousin ylös. Tassuttelin reippaasti toisten luokse. Minun ja Kaislavirran lisäksi partioon tuli Kuuviiksi. Nyökkäsin molemmille tervehdyksesti hieman nolostuneena. Ei olisi pitänyt uppoutua niin paljoa ajatuksiin. Enhän minä voinut sille mitään, niin kävi minulle aika useasti ja se oli ärsyttävää. Välillä kun ajattelin sanat menivät korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos. Ja se jos jokin oli inhottavaa.
"Mennään!" tummanharmaa kolli huudahti. Minä ja Kuuviiksi lähdimme rinnakkin Kaislavirran perään. Vierelläni tassutteleva valkea naaras kermanvärisillä laikuilla siirsi katseensa minuun. Kohotin kulmiani merkittävästi ja vihreissä silmissäni oli kysyvä katse. Naaraskissa naurahti:
"Mitäs nyt?" Olin edelleenkin hieman hämmentynyt, mutta taisin reagoida vähän liian äkkipikaisesti. Ei katsomisessa ollut mitään pahaa. Olinpa taas ollut äkkipikainen ja tyhmä, todella tyhmä!
"Ei mitään", mutisin nolona. Katsoin eteenpäin, mutta katseeni kiinnittyi Kaislavirran puolelta toiselle huiskivaan häntään. Korvan päitäni alkoi kuumottamaan ja rinnassa tuntui jonkinlaista kipinöintiä mitä olin ennenkin tuntenut kollikissan seurassa. Nyt olin varma, että tämä johtui kollista. Mutta mitä tämä kaikki meinasi? Kumpa olisi joku joka osaisi selittää sen minulle. Kompuroin ja kaaduin nenälleni maahan. Ähkäisin ja puristin silmäni tiukasti kiinni. Miksi minulla oli nyt näin huono tuuri?
"Oletko kunnossa?" Kaislavirta kysyi ja auttoi minut pystyyn. Pudistelin päätäni ja pidin silmiäni edelleenkin kiinni.
"Ei ole. Minulle on koko tämän päivän tapahtunut jotain kummallista enkä tiedä mistä se johtuu", mutisin ja uskalsin aukaista vihreät silmäni.
"Kaipa se on vain huonoa tuuria", Kuuviiksi lohdutteli. Nyökkäsin olevani samaa mieltä. Katsahdin puun juureen, johon olin kompastunut. Naurahdin huvittuneena koko asialle. Miksi suuttua pienestä?
"Taisin kompastua tuohon puun juureen, joka on tuossa aika törröllään", nau'uin huvittuneesti hymyillen.
"Noh, sellaista sattuu", Kaislavirta naukui. Katsoin vihreillä silmilläni kollin vaaleansinisiä silmiäni.
"Jatkettaisiinko?" naaraskissa lausahti huvittuneena.
"Jatketaan", sanoimme Kaislavirran kanssa lähes yhtä aikaa. Me kaikki kolme purskahdimme nauruun. Lopulta saimme kuitenkin jatkettua matkaa. Suuntasimme kohti Jokiklaanin ja Kuolonklaanin välistä rajaa, joka meidän pitäisi nyt merkata. Viimein saavuimme rajalle. Kaislavirta katsahti meihin kahteen -Kuuviikseen ja minuun.
"Aloitetaan!" tuo lausahti. Nyökkäsin ja niin aloitimme.
Palasimme leiriin. Kuuviiksi lähti omille teilleen ja me jäimme Kaislavirran kanssa kahden. Katsoin kollia lempeästi ja ystävällisesti hymyillen.
"Tänään oli hauskaa", mau'uin katsellen vihreillä silmilläni tummanharmaata kollia valkein ja mustin merkein.
"Niin oli", kolli naukui, "olisi kiva kokea sama uudestaan." Nyökkäsin olevani samaa mieltä Kaislavirran kanssa.
"Mentäisiinkö joku päivä taas kävelylle?" kolli lausahti kysymyksen ilmoille. Hymyni leveni entisestään kuultuani kollin kysymyksen.
"Oikeasti? Haluaisitko kävellä minun kanssani?" sanoin punastellen. Minulla oli todella kuumottava olo.
"Toki, sinä olet mukavaa seuraa. Ainakin näin tämän perusteella", Kaislavirta naurahti ja väläytti minulle pienen hymyn.
"Tuo on mukava kuulla. Minusta sinä olet myös mukavaa seuraa. Mennäänkö vaikka huomenna kävelylle, joen luokse?" lausuin.
"Mennään vain", tummanharmaa kissa maukui. Nyökkäsin. Olin mahdottoman iloinen tällä hetkellä. Suustani karkasi haukotus.
"Sinua taitaa väsyttää, mene vain nukkumaan", Kaislavirta sanoi.
"Niin väsyttääkin, hyvää yötä", huokaisin ja tassuttelin sotureiden pesälle. Käperryin omalle vuoteelleni ja suljin vihreät silmäni. Olin aika kauan hereillä ja kuuntelin sotureiden pesän ääniä kunnes nukahdin.
Juoksin vihreällä nurmellä auringon paistaessa. Aurinko lämmitti turkkiani mukavasti ja se sai minut hymyilemään lempeää hymyä. Huomasin ruohikossa vaaleansinisiä kukkija. En tunnistanut niitä, enhän minä mikään parantaja ollut. Kun katsoin kukkija niistä muodostui yhtäkkiä kissan silmät. Sitten kissan vartalo muodostui ja tunnistin kissan Kaislavirraksi. Tummamharmaa kissa mustilla ja valkeilla merkeillä ja vaaleansinisillä silmillä seisoi siinä edessäni ryhdikkäästi. Pian kuitenkin Kaislavirta haihtui ilmaan.
"Ei, älä menen vielä!" huusin tuon perään, muttei kuulunut vastausta. Jäin yksin ruohikolle seisomaan.
Räväytin vihreät silmäni auki. Olin nähnyt äsken unta. Unessa oli ollut Kaislavirta. Huokaisin. Ei unista tahtonut koskaan ottaa mitään selvää. Nyt minun kuitenkin pitäisi odottaa, että lähtisimme Kaislavirran kanssa kävelylle. En oikeastaan olisi malttanut odottaa. Aloin sukimaan punertavaa takkuistaturkkiani huolellisin vedoin.
Puolukkaturkki, 16.07.2017
Olimme käyneet Kaislavirran kanssa monesti kävelyillä ja istuneet katsomassa auringon laskua joen rannalla. Jokainen hetki kollin kanssa oli ihana ja nyt tiesin mitä se polte ja kikinöinti rinnassani, korvan nipukoissani ja hännänpäässäni oli. Se oli rakkautta. Olin rakastunut kolliin hiljattain ja minun olisi tehnyt mieli viettää joka ikinen hetki kollin kanssa. En vain uskaltanut sanoa tunteistani Kaislavirralle, jos hän vaikka ei sitten olisikaan kanssani. Nyt kuitenkin olin pyytänyt tummanharmaata kollia kanssani kävelylle ja kävelisimme joen rantaan katsomaan auringon laskua. Silloin minä kertoisin tunteistani hänelle.
Tassuttelin Kaislavirran vierellä kohti jokea, joka taisi olla kummankin lempipaikka. Turkkimme hipoivat toisiaan ja olisin haöunnut painautua lähemmäs kollikissaa, mutten uskaltanut. Viimein saavuimme joelle. Istahdimme vierekkäin katsomaan auringon värjäämää purppuranpunaista taivasta, jolla leijaili vain muutama pilven riekale. Sydämeni hakkasi rinnassa niin lujaa, että luulin sen tulevan pian ulos. Suljin vihreät silmäni ja hengitin syvään. Aukaisin vihreät silmäni ja käännyin katsomaan niillä vieressäni istuvaa Kaislavirtaa. Kaislavirta siirsi vaaleansinisen katseena minuun.
"Kaislavirta...", lausuin ja katsoin vakavana tuon silmiin. Minua jännitti ihan hirmuisesti kertoa tämä asia hänelle.
"Niin Puolukkaturkki", kolli lausahti pehmeästi ja hymyili minulle. Sain hymystä voimaa kertoa asiani hänelle.
"Minun rinnassani on ollut jo pitkän aikaa tietynlainen polte ja kipinöinti", sanoin ääni hieman väristen. Kaislavirta kurtisti kulmiaan.
"Oletko käynyt parantajalla? Onko se jotain vakavaa?" kolli sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Pudistelin päätäni.
"Ei tämä ole mitään vakavaa. Tämä ei ole mikään sairaus vaan aivan jotain muuta", sanelin epävarmana. Kaislavirta kallisti aavistuksen verran päätään oikealle ja katsoi minua vaaleansinisillä silmillään kysyvästi. Pitäisikö minun sittenkin pysyä hiljaa? Suustani karkasi syvä huokaus.
"Puolukkaturkki, kerro nyt mikä sinulla on?" Kaislavirta naukui ja huomasin hänen äänessään huolestuneisuutta. Miksi kolli olisi nyt minusta huolestunut? Minähän taidan olla hänelle vain yksi naaras muiden keskellä. Taas jos en kerro se vaivaa minua lopun ikäni. Huokaisten painoin pääni alas ja katsoin tassujani. En vain kestäisi sitä jos Kaislavirta ei enää sanomani jälkeen haluaisi olla kanssani. Silmäni kostuivat nopeaa vauhtia ja pian huomasin kyynelien virtaavan pitkin kasvojani ja tippuvan maahan. Katsoin itkuisin, vihrein silmin Kaislavirtaa jännittyneenä ja ehkä myöskin hieman pelokkaana.
"Puolukkaturkki! Mikä sinulla on?" Kaislavirta sanoi ja nyt hänen silmissään paistoi selvästi huoli. Nieleskelin ja räpyttelin silmiäni koittaen saada kyynelien tulon loppumaan, mutta tuloksetta.
"En halua menettää sinua", maukaisin ääni väristen. Kaislavirta hymyili minulle lempeästi ja silitti selkääni rauhoittavasti hännällään.
"Enkä minä sinua", tuo lausui. Kyynelien tulo lakkasi ja tyhdistäydyin. Katsoin rohkeana Kaislavirran silmiin.
"En tajunnut tätä ennen. Se polte ja kipinöinti rinnassani johtui sinusta. Minä... minä rakastan sinua", maukaisin ja painoin pääni Kaislavirran tummanharmaaseen turkkiin. Kuulin kuinka kolli alkoi kehräämään matalasti.
"Puolukkaturkki... minulla on ollut jo pitkään tunteita sinua kohtaan. En vain ole halunnut puhua niistä sinulle, sillä en ajatellut, että sinunlaisesi naaras voisi.. pitää minusta. Mutta nyt kun tiedän sinun rakastavan minua voin sanoa tämän. Sinä olet minulle todella rakas!" kolli maukui lempeästi. Nostin pääni ja katsoin vihreillä silmilläni onnellisena rakastamaani soturia. Nyökkäsin.
"Haluaisitko olla vierelläni ja tulla kumppanikseni?" Kaislavirta lausui ilmoille kysymyksen. Haukoin henkeä. Minustako Kaislavirran kumppani? Huulilleni nousi lempeä ja rakastavainen hymy kun katsoin kollia.
"Haluan", kehräsin. Painauduimme toisiamme vasten auringon laskiessa. Aurinko loi vielä taivaalle viimeisiä tämän päivän säteitään. Kesti hetki kunnes Kaislavirta tassutteli puun juurelle. Tuo katsoi minua ja nousin ylös tassutellen hänen luokseen. Käperryimme vierekkäin. Suljin silmäni ja vaivuin rauhalliseen uneen.
Puolukkaturkki, 28.07.2017
Olimme käyneet tuoreen kumppanini kanssa kalastamassa ja matkalla takaisin leiriin olin saanut tikun polkuanturaani. Jouduin tassuttelemaan kolmella tassulla, sillä aina kun koitin astua oikealla etutassullani - johon tikku oli jäänyt - siihen sattui ja kipu oli hurja. Oli vaikea uskoa, että tikusta koituisi näin paljon vaivaa, mutta uskottava se oli. Kompuroin askelissani ja oikea etutassuni työntyi maata pitkin eteenpäin ja minä liusuin sen perässä kostealla maalla. Tuhahdin ja puristin silmäni kiinni tuntiessani kamalaa kipua polkuanturassani. Nostin tassuani ylemmäs ja huomasin tikun maassa. Hihkaisin yllättyneenä, että se olikin lähtenyt pois.
"Onko kaikki hyvin?" Kaislavirta naukui huolestuneena ja tuijotti tikkua. Naurahdin huvittuneena kollikissalle.
"On on. Katso", mau'uin ja näytin polkuanturaani kumppanilleni.
"Tuo näyttää pahalta", Kaislavirta naukui ja katsoi minua kulmat kurtussa. Pudistelin päätäni varmana. Ei tässä enää mitään, tikku oli jo poissa, joten miksi kuluttaa aikaa parantajalla.
"Tietysti se näyttää juuri tältä. Juurihan tikku irtosi polkuanturastani. Tietysti se irtosi aika pahalla tavalla, joten siitä varmastikin johtuu tämä", sanoin hymyillen lempeästi kumppanilleni. Kolli huokaisi hiljaa.
"Selvä, mutta olethan sen kanssa varovainen! En halua, että sinulle käy yhtään tuon pahemmin", Kaislavirta naukui oikeastikin huolestuneelta ja katsoi minua vaaleansiniset silmät huolesta loistaen.
"Ei minulle käy mitenkään. Luuletko, että tikku polkuanturassa tappaa minut jos kerran selvisin sodastakin hengissä", tuhahdin närkästyneenä. Pitikö Kaislavirran oikeasti aina hössöttää tuolla tavalla! Tosin, olisin itsekin varmaankin saman lainen jos hänelle sattuisi jotakin tälläistä, vaikka se olisikin sitten vain jotakin pientä.
"Hmp! Olisit kiitollinen, ettei käynyt mitään pahempaa", tummanharmaa kollikissa valkeilla ja mustilla merkeillä lausahti.
"Niin olenkin", naurahdin ja kurotin puskemaan Kaislavirtaa. Nousin ylös, mutta tunsin polkuanturassani edelleenkin kipua. Irvistin ja kolli vieressäni säpsähti ilmettäni.
"Kaikki ei ole hyvin! Mars parantajalle siitä, Puolukkaturkki!" kumppanini saneli. Pyöräytin silmiäni huvittuneen. Luuliko kolli tosiaan, että joutuisin pienestä tikusta makaamaan parantajan pesälle!?
"Älä nyt! Totta kai polkuanturaan sattuu pari päivää. Jos se on vielä kipeä parin päivän päästä, menen kyllä parantajalle, lupaan sen", maukaisin nyökyttäen päätäni ja värisyttäen viiksiäni. Kyllä tämä kipu menisi päivässä ohitse.
"Ei kun menet parantajalle huomenna jos se on edelleenkin kipeä", Kaislavirta maukui ja hänen kasvoillaan oli sellainen ilme, ettei kannattanut väittää vastaan. Tuhahdin hiljaa ja nyökyttelin päätäni vasten tahtoani. En yleensä ottanut paljoakaan neuvoja muilta, varsinkaan nuoremmilta, mutta Kaislavirta oli ensinnäkin minua vanhempi ja kokeneempi myöskin kumppanini. Tiesin kyllä, että hän oli hyvin huolestunut tästä kaikesta mitä tänään oli minulle tapahtunut. Hymähtäen jatkoin matkaani kumppanini rinnalla kolmella jalalla astellen kohti Jokiklaanin leiriä.
Oli kulunut päivä ja polkuanturaani koski paljon, todella paljon. Juttelin tällä hetkellä Kaislavirran kanssa polkuanturastani samalla syöden pulskaa vesimyyrä, jonka jaoin kumppanini kanssa.
"Selvä, menen näyttämään polkuanturaani parantajalle syönnin jälkeen", myönnyin kumppanini ehdotukseen.
"Tulen mukaasi", kollikissa maukui katsoen minua huolestuneilla, vaaleansinisillä silmillään. Nyökyttelin päätäni.
"Noh, tule sitten vain", maukaisin ja haukkasin jälleen palasen vesimyyrästä.
Pian vesinyyrä olikin jo syöty ja astelimme kollin kanssa parantajan pesään. Kohtasin Kirkasmarjan vaaleanvihreän katseen, joka oli kysyvä.
"Kaislavirta ja Puolukkaturkki, onko teillä kaikki hyvin?" Kirkasmarja naukui ja hänen häntänsä heilui puolelta toiselle odottaessaan meidän vastausta. Hymähdin huvittuneena ja huulilleni nousi lempeä ja ystävällinen hymy.
"Miksi muutenkaan olisimme täällä", naurahdin. Kaislavirta vieressäni tuuppasi minua ja tiesin mitä tuuppaus tarkoitti.
"Noh, minun polkuanturani on kipeä. Astuin eilen tikun päälle, mutta tikku irtosi paluu matkalla leiriin. Nyt kuitenkin polkuanturani on hyvin, hyvin kipeä", maukaisin, mutta jätin kertomatta, että polkuantura oli ollut kipeä koko eilispäivän tähän asti. Parantajanaaras pudisteli päätään yllättyneenä.
"Olisin luullut sinun olevan järkevämpi, Puolukkaturkki. Olisit vain heti tullut luokseni näyttämään sitä. Tule."
Seurasin Kirkasmarjaa yhden vuoteen äärelle ja naaraskissa käski minun istuutua siihen. Näytin polkuanturaani naaraalle.
"Pahoin pelkään, että se on tulehtunut", Kirkasmarja naukaisi vakavalla ilmeellä ja katosi yrttivarastonsa kimppuun.
"Minähän sanoin, että-", Kaislavirta ehti sanoa kunnes käänsin hänen suuntaansa ärtyneen katseen. Kollikissa ymmärsi olla hiljaa.
"Mennyttä ei voi muuttaa", murahdin ja piristyin parissa silmänräpäyksessä. Kirkasmarja asteli luokseni mukanaan yrttejä.
"Ensin vedän tikun pois. Se oli vain katkennut silloin kun luulit sen irronneen. Sen pää pilkistää hyvin vähän ja minun on saatava sitä enenmän näkyviin", parantaja maukaisi ja puristi polkuanturaani sivuista. Sitten tuo kiskoi tikun toisen puolikkaan irti. Älähdin kun kipu ravisutti tassuani. Naaraskissa laski tikun puolikkaan vierelleen.
"Noin, nyt laitan tähän kirvelihauteen ja sitten saat viettää pari päivää täällä", Kirkasmarja naukui ja alkoi levittämään haudetta polkuanturaani. Ilmeisesti haude auttoi tulehduksiin. Tuhahdin pyöritellen silmiäni.
"Kyllä minä voin ihan normaalisti hoitaa soturin tehtäviä", sanoin huvittuneena.
"Et voi. Pysyt täällä kunnes annan kuvan poistua!" parantaja naukui. Kai sitten olisi toteltava...
Puolukkaturkki, 30.07.2017
Äskettäin pesään oli tupsahtanut kolme pientä pentua, joista yksi tällä hetkellä hiipi minun taakseni. Hymähdin huvittuneena. Minulle tuli mieleen omat pentuaikani kahden muun pennun kanssa ja toki muistin kuinka silloinen Jokiklaanin päällikkö oli minulle kuin oma emo. Sydäntäni riisti ajatus siitä, että nyt minulla ei ollut muuta kuin Kaislavirta. Se sai minut hätkähtämään.
"Hei, mitäs te pikkuiset täällä teette?" päästin matalan kehräyksen kun kurotin katsomaan takanani piileskelevää kollipentua.
"Ei me olla pieniä!" kuului rohkean kuuloinen inahdus takaani. Päästin pienen mmrrau-naurahduksen ja nostin kollipennun niskanahasta eteeni. Kaksi muuta pentua kipittivät hänen viereensä. Kolmen pennut innokkaat pikkuruiset silmät tapittivat minua loistaen. Huokaisin hiljaa ja huulilleni muodostui ystävällinen ja hyvin lempeä hymy katsoessani pentuja.
"Ja miksei täällä muka saisi olla jos tekin olette!" yksi pnenuista inahti. Naurahdin huvittuneena ja vilkaisin naarasparantajaan.
"Toki täällä olla saa, mutta te ette kuitenkaan saa häiritä potilaita tai muutenkaan minun tai oppilaani hommia", Kirkasmarja maukui hieman käskevällä sävyllä, mutta kuitenkin niin, että hänen äänessään kuului ystävällisyys.
"Ei me teitä häiritä", yksi kolmesta, naaraspentu inahti kuuluvasti ja siirsi katseensa parantajaan. Hymähdin. Katsahdin myöskin Helmiloisteeseen, joka katseli pentuja para-aikaa ja hänen vierellä olevaan klaanimme päällikköön Ahventähteen.
"Niin, osoittakaapa kunnioitusta klaaminne päällikölle, Ahventähdelle. Olette varmasti kuulleet hänestä paljon", maukaisin, "ja hänen kumppanilleen Helmiloisteelle."
Pennut nyökkäsivät kohteliaasti päällikölle ja juttelivat hieman hänen kanssaan.
"Oletko sinä potilas?" yksi pennuista kysyi ja katsoi minua, joten muutkin kääntyivät katsomaan minuun päin.
"Olen, sain tikun polkuanturaani ja nyt se on tulehtunut. Kiitos Kirkasmarjan minun polkuanturani on pian kunnossa. Mutta, nyt te saatte kertoa miksi olette täällä ja mitkä mahtavat olla edes teidän nimenne. Kertokaa toki myös emonne ja isänne... ja tietysti mitä teille kuuluu?" naurahdin ladellessani pikkuisille pennuille kysymyksiä. Pennut olivat klaanin tulevaisuus ja todella arvostin niitä kuningattaria, jotka selviytyivät synnytyksestä ja olivat niin kovin virkeitä. Huokaisin ja nuolaisin pikaisesti rintaani samalla odottaen, että pennut - tai joku pennuista - vastaisivat äskettäin esittämääni kysymykseen.
//Kupla, Puuma, Ahven, Helmi, Loikka? Tästä tuli jtn hyvin tönkköä...
Loikkapentu, 02.08.2017
"Me tulimme tänne tutkimaan paikkoja!" vastasin aivan innoissani.
"Ja me olemme-"
"Puumapentu, Loikkapentu ja Kuplapentu!" Puumapentu keskeytti minut. Puolukkaturkki naurahti lempeästi.
"Minun vanhempani ovat Lampisydän ja Putousvirta ja minulla on veli nimeltä Värepentu", Kuplapentu selitti.
"Meidän vanhempamme ovat Aamukynsi ja Nokihäntä ja meidän veljemme on Liplatuspentu", kerroin suurelle punertavalle naaraalle.
"Jaa...vai niin", Puolukkaturkki totesi miettiväisenä.
"Minä haluan jo soturiksi", piipitin silmät suurena.
"Ensin pitää tulla oppilaaksi", Puolukkaturkki naurahti.
"Tylsää!" valitin äänekkäästi. Ahventähti mulkaisi minua paheksuvasti. Suljin oitis suuni ja menin Puolukkaturkin selän taakse piiloon.
"Ei kai Ahventähti syö minua?" kysyin pelokkaasti.
//Puolukka? Kupla? Puuma? Ahven? Helmi?
Puolukkaturkki, 04.08.2017
"Niistä susista olikin paljon riesaa", tuhahdin ja katsahdin pentuihin kulmiani kohottaen. Toivottavasti heillä kaikilla olisi hyvä elämä edessä.
"Olkaa onnellisia, ettette ole kokeneet sotaa, susia tai tulvaa. Kiitos Tähtiklaanin nyt lähiaikoina ei ole ollut mitään sen tapaista", maukaisin ja nuolaisin tervettä tassuani, jolla sitten aloin puhdistamaan päätäni. Polkuanturaani sattui nyt erittäin paljon ja en uskaltanut laittaa sille koko painoani vaan pidin sitä hieman ylhäällä maasta niin, että kuitenkin pysyin pystyssä. Pian kuitenkin lopetin ja katsahdin pentuihin, jotka näyttivät pelokkailta, mutta samaan aikaan rohkeilta. En oikein tiennyt mitä heidän mielessään liikkui, muttei minun tarvinnutkaan. Huokaisten asetuin makuulle vuoteelle ja kiepautin häntäni kylkeeni kiinni. Jäin katsomaan vihreillä silmilläni muita parantajan pesässä olijoita.
*Kunpa heille ei kävisi mitään pahaa*, ajattelin ja katsoin pentuja. Jokiklaani tarvitsi klaaniin uutta verta ja pennut tarjosivat sitä. Hymähdin ja räpyttelin nopeasti silmiäni. Olin melkein jo vaipunut uneen, mutta halusin kuitenkin pysytellä hereillä sen aikaa kun pennut olivat täällä. Olisi melko epäkohteliasta nukahtaa tästä vain.
//Muut parantajan pesällä? Sori lyhyt xc
Puolukkaturkki, 28.11.2017
Livoin huuliani. Olin juuri syönyt pienen, mutta todella hyvän makuisen ahvenen. Nousin ylös tassuilleni ja lähdin tassuttelemaan kohti sotureiden pesää aikeissani etsiä itselleni jotakin seuraa. Kaislavirtakin oli lähtenyt vähän aikaa sitten rajapartioon. Huomasin kuitenkin matkalla Aamukynnen astelemassa kohti leirin suuaukkoa.
"Hei, Aamukynsi! Odota!" huusin naaraan perään ja jolkottelin tuon luokse ripeästi. Naaraskissa kääntyi katsomaan minua ja hän varmasti odotti minun sanovan jotain. Hymyilin ystävällisesti ja kysyin:
"Minne olet menossa?"
"Kävelylle", kuningatar vastasi lyhyesti hymyillen. Nyökkäsin nopeasti.
"Kelpaisiko seura? Voisin tulla mukaasi, jos se vain sinulle sopii", maukaisin kohottaen kulmiani kysyvästi. Minulle kelpaisi niin seura kuin kävelykin.
//Aamu? Tuli aika mini...
Aamukynsi, 28.11.2017
Tassutin rauhassa kohti leirin suuaukkoa viileän tuulen pyyhkiessä turkkiani vastakarvaan. Höristin korviani kuullessani tutun lempeähkön huudon:
"Hei, Aamukynsi! Odota!" Käännähdin sanojen suuntaan ja näin minua kohti jolkottavan Puolukkaturkin. Naaras pysähtyi viereeni ja kallistin päätäni odottaen Puolukkaturkin sanovan jotain.
"Minne olet menossa?" Minua hieman vanhempi naaras kysäisi ystävällisesti.
"Kävelylle", naukaisin lyhyesti mutta ystävälliseen äänen sävyyn. Vilkuilin keskustelumme lomassa leiriin tullutta kotikisua epäilevästi. Jokin tuossa kollissa epäilytti minua. Käänsin vihreät silmäni jälleen Puolukkaturkkiin kun tuo naukaisi:
"Kelpaisiko seura?" Väläytin ystävälleni kiitollisen hymyn ja totesin pirteänä:
"Toki kelpaa!" Käännähdin jälleen kohti leirin suuaukkoa merkiksi, että olisi aika lähteä. En voisi kauaa olla poissa leiristä Puumapennun ja Loikkapennun takia. Luotin kyllä Pajukasteeseen, mutta en luottanut pentuihini. He saattoivat saada ties minkälaisia tyhmiä ideoita poissa ollessani. Puolukkatutkki ymmärsi vihjeeni ja lähti tassuttamaan edeltäni ulos leiristä. Katselin tyytyväisenä kuinka valkoinen hännänpää huiski edessäni sujahtaessani ulos leiristä. Leirin vilske vaimeni korvissani tassuttaessamme yhä vain kauemmas leiristä. En tiennyt minne olimme matkalla. Kävelimme vain.
"Miten pentujen kanssa sujuu?" Puolukkaturkki kysyi vilkaisten samalla minua lempeä hymy kasvoillaan.
"Hyvin. He vilkastuvat päivä päivältä, joka tuo hieman haastetta mutta eivät he vielä riesaa ole tuottaneet", selostin vieressäni tassuttavalle ystävälleni.
//Ihan huippu tönkkö koska tuli kiire. Sori siitä! Puolukka?
Puolukkaturkki, 29.11.2017
"Miten pentujen kanssa sujuu?" kysyinvilkaisten samalla naarasta lempeä hymy kasvoillani. Kävelin rauhallista tahtia eteenpäin Aamukynnen vierellä. Odotin juuri nyt vastausta äskettäin esittämääni kysymykseen.
"Hyvin. He vilkastuvat päivä päivältä, joka tuo hieman haastetta mutta eivät he vielä riesaa ole tuottaneet", naarasklssa selitti minulle hymyillen. Nyökkäsin Aamukynnelle nopeasti. Oli välistä varmaankin hyvin raskasta pitää huolta pennuista, ainakin kuulemani mukaan.
"Sepä mukava kuulla", lausuin hymyillen. Toiveenani oli jo pitkään ollut omat pennut, mutten ole vielä oikein uskaltanut puhua kenelllekään asiasta. En oikein tiennyt miten pitäisi aloittaa ja kannattaisiko siitä edes puhua. Halusin keskustelumme etenevän Aamukynnen kanssa, sillä välillämme oli laskeutunut hiljaisuus kun kumpikaan ei ollut sanonut mitään.
"Entä sinä? Mitä sinulle kuuluu?" kysyin kysyvällä äänen sävyllä ja käännyin katsomaan Aamykynttä, joka tassutteli vierelläni reippaaseen tahtiin, "etkai vain väsytä itseäsi sitten liikaa tällä kävelyllä, sinulla taitaa olla paljon hommaa pentutarhallakin pentujen vahtimisessa."
Hiljensin hieman vauhtiani odotellessani naaraan vastausta.
//Aamu?
Aamukynsi, 03.12.2017
"Entä sinä? Mitä sinulle kuuluu?" Puolukkaturkki kysäisi. Katsahdin punertavaa naarasta ja mietin sopivia sanoja päässäni. Avasin suuni naukaistakseni vastauksen kun Puolukkaturkki naukaisi huolehtivasti:
"Etkai vain väsytä itseäsi sitten liikaa tällä kävelyllä, sinulla taitaa olla paljon hommaa pentutarhallakin pentujen vahtimisessa." Huomasin ystäväni hidastavan tahtia.
"Äh! Kyllä minä pärjään. On vain mukavaa päästä liikuttelemaan jäseniään pentutarhalla kököttämisen sijaan", selitin yrittäen uskotella, että kaikki on hyvin. Tunsin kuitenkin kuinka lihaksiani ramaisi hieman pentutarhalla kököttämisen jälkeen. Samassa tajusin, että Puolukkaturkki oli hetki sitten kysynut vointiani.
"Ja minulle kuuluu hyvää. Pentutarhalla kököttäminen ottaa välillä hieman päähän, mutta Puumapentu ja Loikkapentu motivoivat minua jaksamaan", nau'uin pirteästi ystävälleni. Ilmeeni kirkastui kun kuulin joen tutun kuohunnan. Kiristin tahtiani vilkaisten samalla, että Puolukkaturkki pysyi mukana. Naaras loikki minut helposti kiinni, sillä olin pitänyt taukoa juoksemisesta jo hyvän tovin. Lihakseni olisivat jo tahtoneet takaisin pentutarhaan, mutta tahdoin nähdä joen. Joki oli ollut minulle aina tärkeä. Se oli jokiklaanille elin tärkeä, mutta minulle se merkitsi muutakin kuin ruokaa ja uimista. Se oli ystävä, joka kuunteli, rauhoitti ja leikki kanssani. Hidastin tahtiani joen ilmestyessä näköpiiriin.
"Tänne tahdoit tulla?" Puolukkaturkki naukui lempeästi selkäni takaa. Nyökkäsin hitaasti katsoen pulputtavaa jokea.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 23.06.2017
Hätkähdin ja siirsin katseeni muualle Pyrstötähden kysyessä miten olen jaksanut Pihkasielun kuoleman jälkeen. Vihreät silmäni kostuivat ja räpyttelin kovaa vauhtia, etten vain murtuisi tässä. Olin jaksanut jo tähänkin asti, joten miksi nyt murtuisin. Minun pitäisi kuitenkin vastata päällikölle ja mieluusti melko pian, mutta miten ihmeessä saan jotain sanoja suustani niin etten kuulosta epävarmalta. Halusin kuulostaa siltä, että olin jättänyt hänet taakseen vaikken ollut. En koskaan tulisi unohtamaan häntä, eikä minun olisi edes pakko unohtaa. Minun pitäisi vain jotenkin jatkaa elämääni eteenpäin, mutta tiesin, että Pihkasielu katsoi tuolla jossain minua ja oli kanssani ja tulisi olemaan kanssani aina. Nyt minun kuitenkin pitäisi vastata, en voisi odottaa hiljaa tämän pitempään.
"Ihan hyvin", lausahdin hiljaa vastauksen ja siirsin vihreän katseeni Pyrstötähteen. Olikohan vastaukseni kelvannut kollille?
//Pyrstö? XD kauhee mini..
Pyrstötähti, 23.06.2017
Räpäytin silmiä Puolukkaturkille, jonka vastaus ei ollut todenmukainen. Saatoin aistia sen hänen levottomasta liikehdinnästään ja kirkkaista silmistä. En kuitenkaan tiennyt mitä sanoisin ja tilanne tuntui muutenkin tukalalta. Uskoin Puolukkaturkin haluavan Pihkasielun takaisin, mutta hän ei enää palaisi.
"Hän katselee sinua Tähtiklaanista", kuiskasin hiljaa. Puolukkaturkki käänsi kyyneleiden täyttämät silmänsä omiini, mutta näytti hieman epävarmalta.
"Minä olen nähnyt Palotähden Tähtiklaanissa. Pihkasielukin on siellä, saalistamassa Tähtiklaanin reviirillä", naukaisin, "ja sinä pääset sinne joskus ja voit olla taas Pihkasielun kanssa." Puolukkaturkki räpytteli kiivaasti silmiään yrittäen peitellä kyyneleitään, mutta minä ravistelin pienesti päätäni. Muistin, kun olin saanut henkeni, Sieluvirraksi esirtäytynyt kolli oli antanut minulle kyvyn lievittää surua ja tuskaa. Nyt tuntui, kuin olisin toiminut hänen ohjaamana sanoessani:
"Itkiessäsi oikeasti Pihkasielua, pääset hänestä yli. Voit muistella häntä hyvillä mielin ja kaivata häntä, mutta se ei enää tunnu sellaiselta, miltä se nyt tuntuu, etkä joudu peittelemään suruasi. Koska silloin se ei enää ole surua, vaan kaipuuta." Puolukkaturkki hätkähti sanojani.
"Miten sinä tiedät..?" naaras kuiskasi. Hän tarkoitti kysymyksellään sitä, että mistä minä voisin tietää sillä kukaan läheiseni ei ollut kuollut. Paitsi Palotähti, mutta hän ei ollut kumppanini, toisin kuin Pihkasielu Puolukkaturkille.
"Minä vain tiedän", naukaisin hitaasti. Sitten värähdin ja nau'uin vielä:
"Mutta en ole koskaan tuntenut sitä."
// Puolukka? cx
Ilvesturkki, 25.06.2017
Katselin maahan allapäin. Oli päästävä yli tästä kaikesta. Oli elettävä omaa elämääni.
"Älä sure. Sinun pitää elää omaa elämääsi", Pyrstötähti naukui vieressäni. Se oli totta. Oli vain unohdettava. Kaikki.
"Lähden metsälle", nau'uin jo hieman piristyneenä.
"Onnea metsälle", kolli vastasi. Lähdin tassuttelemaan kohti rannan kaislikkoa.
"Saanko liittyä seuraan?" En tunnistanun ääntä joten käännyin ympäri. Puolukkaturkki seisoi takanani.
"Noh, mikä ettei" maukaisin takaisin.
"Olin menossa kaislikkoon, sopiiko?" Kysäisin.
"Tottakai", punertava naaras tokaisi. Lähdimme pois leiristä miltei heti. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja vain muutama pilvenhattara taivaalla.
"Kaunis sää!" Sanoimme molemmat yhteen ääneen. Purskahdimme nauruun. Tiesin että naaraalla on kumppani mutta en minä sitä hakenutkaan. Tarvitsin vain tukea juuri nyt. Puolukkaturkki näytti näytti merkin ja pysähdyin tykkänään. Hetkisen kuluttua naaraalla oli mukanaan kaksi suurta
vesimyyrää.
"Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!" Naurahdin.
"Sinun vuorosi!" Puolukkaturkki lisäsi. Kääntelin ja vääntelin korviani kuullakseni saalista. Takanani rusahti. Aloin hiipiä kohti sitä. En nähnyt mikä se oli. Hyppäsin pensaan yli ja purin kiinni. Jäniksen poikanen vääntyili maassa, kunnes purin sen hengiltä.
"No ei hullumpi loikka", naaras tokaisi.
"Kiitos!" Sanoin ja tuntui kun olisin onnellinen liian pitkään aikaan.
"Palataan leiriin ennen sadetta", naaras naukui.
"Mutta eihän..." ehdin naukua kunnes katsoin taivaalle.
"Sopii" sanoin päälle. Lähdimme juoksemaan kilpaa kohti leiriä saaliit suussamme.
"Kumpi ensin leirissä!" Huudahdin. Olin jo loppukirissä johdolla mutta naaras ohitti minut.
"Voittaja!" Puolukkaturkki huudahti. Purskahdimme molemmat nauruun.
"Kiitos päivästä!" Sanoin kun heitin saaliimme tuoresaaliskasaan. Otin pohjalta lohen ja menin syömään sen Susihännän viereen.
"Mistä nyt tuulee", Susihäntä naukaisi.
"Tähtiklaanista!" Naukaisin ja hymyilin leveästi.
"Hymyilet pitkästä aikaa", naaras huomautti.
"Kiitos", vastasin ja käperryin paikalleni nukkumaan.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 26.06.2017
//unta//
Ei ollut maata. En tiennyt missä kävelin. Puut olivat kaarevia ja ihan kuin ne olisivat kaartuneet juuri minun tieltäni pois. Kuin ilmassa olisi jotakin erilaista, mutten tunnistanut mitä se erilainen oli. Ei tuullut, mutta kuulin veden solinan. Vaikka kävelin kuinka solinan suuntaan en löytänyt vettä, edes pientä puroa, joten luovutin etsinnän. Lysähdin maahan ja suljin silmäni.
//hereillä//
Räväytin silmäni auki. Mietin tarkkaan mitä olin unessa nähnyt, mutten enää muistanut tapahtumia. Ainoastaan yksi asia tuli mieleeni, veden solina. Noh, ei uni maailmaa kaada. Eikä se mitään tärkeää ollut vain yksi monista unista. Olin ollut eilen Ilvesturkin kanssa saalistamassa ja olimme ottaneet kisan leiriin. Olin voittanut sen kisan. Muistelin sitä kuinka olimme nauraneet ja kuinka olimme olleet iloisia. En ole ollut kumppanini kuoleman jälkeen juurikaan iloinen. Välillä vähän hymyillyt. Huokaisin hiljaa ja katsahdin Ilvesturkin vuoteelle. Hän nukkui vielä, mutta ajattelin odottaa kunnes hän heräisi. Ehkä me voisimme pitää tänäänkin hauskaa.
//Ilves?
Ilvesturkki, 26.06.2017
Avasin silmäni. Suljin ne. Avasin, suljin.
Hetken kuluttua Puolukkaturkki tökkäisee minua.
"En haluaisi olla töykeä mutta aurinko on jo keskipisteessään, olisi aika herätä", naaras naukui.
"Hyvä kun herätit, olen vaan viimeöinä nukkunut syystäkin vähän liian vähän", vastasin.
"Lähdetäänkö joelle tänään?" Puolukkaturkki kysyi.
"Tottakai sopii", vastasin ja nousin venytellen naaraan viereen.
"No mennäämpä sitten", Puolukkaturkki sanoi.
"No mennään mennään", naurahdin naaraalle jolla oli ilmeisesti hirveä kiire rannalle.
"Anteeksi", Puolukkaturkki naukui sarkastisesti.
"Kilpaa rannalle?" Naukaisin.
"Mikä ettei", naaras naukui ja lähti juoksemaan ennen kuin lopetti lauseensa kokonaan.
//Puolukka? Sori pätkä:(
Puolukkaturkki, 27.06.2017
Olin saanut hieman etumatkaa lähtemällä heti juoksemaan kohti jokea, mutta Ilvesturkki sai minua koko aika kiinni yhä enemmän ja enemmän. Tassuni rummuttivat maata juostessani ja pujotellessani puiden välistä. Lisäin tassuihini hiukan enemmän vauhtia ja huomasin oksan maassa. Ponnistin ennen sitä ja niin loikkasin sen yli. Ilvesturkki sai minut kiinni ja nyt juoksimme rinnakkain.
"Olet hirveän nopea!" huudahdin naurahtaen.
"Muttet kuitenkaan yhtä nopea kuin minä!" naurahdin ja lisäsin hieman vauhtia, jotta sain välillemme hieman eroa. Johdin nyt kilpailuamme hännänmitalla, mutta tuntui kuin Ilvesturkki olisi koko ajan taas sanaut minua yhä enemmän ja enemmän kiinni.
"Et sinä minua voita!" Ilvesturkki huudahti ja kiri minut jälleen kiinni. Huomasin jo joen näkyvän edessämme.
"Katsotaan, katsotaan!" hymähdin.
//Ilves? Aika sekava tarina, mutta menkööt.
Ilvesturkki, 27.06.2017
Juoksimme kilpaa joelle.
"Jess!" Huudahdin kun hyppäsin esimmäisenä rantaan. Sitten Puolukkaturkki hyppäsi seuraavana.
"No nyt ollaan sitten tasoissa!" Puolukkaturkki naukaisi ehkä hieman pettyneenä.
"Mitähän me keksimme seuraavaksi?" Nau'uin naureskellen ja naaras yhtyi nauruun.
"Kaivetaanko kuopat meille? Nyt kun on näin kuuma päivä?" Kysyin. Puolukkaturkki nyökkäsi ja sitten aloimme kaivaa. Näytti siltä että naaras kaivoi nopeammin. Aloin kiihdyttää tahtia ja sitten olimme tasoissa. Puolukkaturkki lopetti,
"Onko tämäkin kisaa?" Naaras kysyi ja katsoi minuun. Nostin katseeni ja sanoin yhtäkkisesti:
"On!" Ja sitten aloimme kaivaa kilpaa.
"Valmis!" Kuului molempien suista täysin samaan aikaan. Ja taas alkoi virvittävä nauru. Juttelimme ja juttelimme kunnes aurinko alkoi laskea horisonttiin.
"Tiedätkös Puolukkaturkki, olet ainoa kissa jokaon saanut minut hymyilemään moneen kuuhun. Tiedän miltä sinustakin tuntui, Pihkasielu oli sinullekin tärkeä. Minun suru moninkertaistui kun Hämäräliljan ja Pihkasielun jälkeen vielä Roiskevirta kuoli. En uskonut että enää koskaan tulisin hymyilemään. Sinä sait minut hymyilemään, olet minulle tärkeä. Olet hyvä ystävä Puolukkaturkki", sanoin ja kyynel silmästäni tippui veteen. Hän oli minulle kuin sisko.
// Puolukka?:) kauhee draama
Puolukkaturkki, 27.06.2017
"Tiedätkös Puolukkaturkki, olet ainoa kissa joka on saanut minut hymyilemään moneen kuuhun. Tiedän miltä sinustakin tuntui, Pihkasielu oli sinullekin tärkeä. Minun suru moninkertaistui kun Hämäräliljan ja Pihkasielun jälkeen vielä Roiskevirta kuoli. En uskonut että enää koskaan tulisin hymyilemään. Sinä sait minut hymyilemään, olet minulle tärkeä. Olet hyvä ystävä Puolukkaturkki", Ilvesturkki kertoi minulle. Pian tuon silmästä tippui kyynel veteen. Välillämme oli kiusallinen hiljaisuus, sillä en keksinyt mitään mitä olisin voinut sanoa kollille. Sitten kuitenkin päätin rikkoa hilajisuuden.
"Tiedän hyvin miltä menettäminen tuntuu. Silloin haluaisi vain sen toisen takaisin, haluaisi muuttaa tapahtunutta. Se ei kuitenkaan onnistu, ehei. Pitää vain myöntää asia ja jatkaa eteenpäin. Jos jonkun elämä päättyy se ei tarkoita ettei itse saisi elää. Se kaikkien tulisi muistaa", lausuin ja katsoin kaukaisuuteen. Uppouduin muistoihin. Muistin kuinka yhdessä nauroimme Pihkasielun kanssa. Kuinka istuimme hiljaa ja katselimme toisiamme lumoutuneina. Kaikki oli niin ihanaa!
//Ilves?
Ilvesturkki, 28.06.2017
Taivas alkoi punertaa kun istuimme Puolukkaturkin kanssa joen rannassa katselemassa maisemia. Kuu näkyi ja se muistutti minua Roiskevirran silmistä, se loisto, se väri, se oli upea.
"Palaammeko jo leiriin vai jäämmekö tänne yöksi?" Puolukkaturkki kysyi minulta.
"Palataan leiriin", vastasin, "yöstä tulee kylmä ja täälle ei ole suojaa", jatkoin vielä.
"Selvä'', naaras naukui ja nousimme ylös. Olimme molemmat täysin hiljaa kun palasimme leiriin. Leiriin päästyämme kaikki nukkuivat. Menimme suoraan petiin.
"Öitä, Puolukkaturkki", nau'uin. Puolukkaturkki mumisi takaisin. Hän oli selvästi väsynyt.
//Sori pätkät. Puolukka?? Jos haluut
Puolukkaturkki, 01.07.2017
Meillä oli ollut Ilvesturkin kanssa eilen todella hauskaa, mutta välistä piti hoitaa soturin tehtäviäkin. Emme olleet sotureita siksi, että emme tekisi mitään vaan siksi, että pyydystäisimme klaanille riistaa, tarkistaisimme rajoja ja kouluttaisimme oppilaita. Soturiksi tuleminen oli kaikkea muuta kuin lepoa. Se saattoi olla jopa raskaampaa kuin oppilailla. Me vain teimme sitä vapaaehtoisesti. Ja toivottavasti näin tulisi pysymään aina. En halunnut olla klaaninvanhin ja katsoa kun soturit laiskottelevat ja tuoresaaliskasa on tyhjillään. Toivottavasti niin ei käy. Nyt istuskelin omalla kaisloista punotulla vuoteellani sukien turkkiani. Turkkini oli jälleen ihan kauheissa takuissa ja jouduin selvittämään sitä vaikka kuinka kauan. Viimein olin valmis ja nousin seisomaan. Tassuttelin ulos sotureiden pesästä ja räpyttelin silmiäni kirkkaassa auringossa. Kun silmäni olivat hämärän pesän jälkeen tottuneet kirkkaaseen auringon valoon tassuttelin leirin aukiolle istumaan. Huomasin vähän matkan päässä istuvan Kaislavirran. Tassuttelin tummanharmaan kollin luokse reippain askelin. Istahdin hänen vierelleen kuitenkin niin, että väliimme jäi hiiren mittainen rako. Katsoin kollia tuon vaaleansinisiin silmiin ja naukaisin:
"Huomenta." Kollikissa nyökkäsi ystävällisesti ja väläytti pienen hymyn. Hän osasi olla aina niin kohtelias.
"Huomenta Puolukkaturkki", Kaislavirta lausahti. Keskustelumme oli vähällä jäädä siihen kun yllemme laskeitui hiljaisuus, mutta päätin rikkoa sen.
"Mitäs sinulla on tänään suunnitelmissa?" kysyin ja katsoin hymyillen Kaislavirtaa. Kaislavirta oli tummanharmaa kolli valkeilla ja mustilla merkeillä. Hänellä oli komeat vaaleansiniset silmät.
"Menen aurinkohuipun partioon, ei minulla muuta", Kaislavirta maukui. Nyökkäsin ymmärtäväisenä. Ehkä hän lähtisi kanssani illalla kävelylle? Haluaisin kovasti uusia ystäviä kun nyt olen aika yksinäinen ollut. Enkä voisi vain roikkua koko aikaa Ilvesturkin mukana. Minun pitäisi tehdä jotain muutakin. Vaikka koittaa saada uusia ystäviä tai edes kissoja joille voisin mennä tilanteessa kuin tilanteessa kertomaan mieleäni askarruttavan asian. Katsoin Kaislavirtaa ja hymyni vain leveni.
"Mentäisiinkö illalla kävelylle?" kysyin. Kaislavirta näytti miettivän mitä vastaisi. Lopulta hän kuitenkin avasi suunsa ja naukui:
"Mennään vain." Nyökkäsin ja nousin ylös.
"Nähdään sitten illalla", mau'uin ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Valikoin itselleni pienen ahvenen. Menin syömään ahventa rauhalliseen paikkaan, jossa tykkäsin usein syödä. Asetuin hyvään asentoon ja haukkasin palasen ahvenesta. Kala maistui todella maukkaalta. Jokin Kaislavirrassa oli erikoista.. tuntui kuin hän vetäisi minua puoleensa. Se tunne oli ollut niin outo puhuessani hänelle. Kai se vain johtui siitä, että minulla oli ollut nälkä. Illallahan se selviäisi tuntisinko taas niin.
Kaislavirta oli palannut jo aurinkohuipun paartiosta. Nyt oli ilta ja odottelin kollia sisäänkäynnin luona. Istuin häntä etutassujen päällä ja odotin. Viimein tummanharmaa kollikissa asteli luokseni rauhallisin askelin.
"Mennäänkö jo?" lausahdin ilmoille kysymyksen kysyvällä äänellä katsoessani Kaislavirran vaaleansinisiin silmiin.
"Vaikka", kolli sanoi. Nyökkäsin. Lähdimme peräkanaa leiristä ja sitten leirin ulkopuolella lisäsin vauhtia, jotta pääsin Kaislavirran vierelle. Minulla oli taas se outo tunne. Rinnassani kipinöi ja minulla oli tukahduttavan kuuma. Ilta oli kuitenkin viileä. Mistä tämä.kaikki johtui. Olimme kävelleet jo aika monta ketunmittaa puhumatta mitään. Toisaalta sain ihmetellä ihan rauhassa tätä tunnetta. Kävelimme kohti jokea. Siellä oli aina niin kaunista, varsinkin auringon laskiessa ja pian aurinko laskisikin. Pääsimme joen vierelle ja istuimme alas. Aurinko aloitti laskunsa ja se värjäsi taivaan purppuranpunaiseksi. Taivaalla ei näkynyt pilviä ollenkaan. Huokaisin hiljaa katsellessani kaunista taivasta.
"Taivas on nyt niin kaunis", sanoin lempeästi. Kaislavirta nyökkäsi ka ihasteli taivaan eri värejä. Kolli vieressäni hymähti.
"Mennään takaisin leiriin, ennen kuin aurinko laskee kokonaan", kollikissa sanoi.
"Mennään vain", huokaisin ja nousin ylös. Aloimm tassutella kohti Jokiklaanin leiriä rinnakkain.
Palasimme leiriin. Aurinko loi taivaalle vielä viimeisiä säteitä tämän päivän aikana. Huomenna se sitten nousisi uudestaan. Tassuttelimme suoraan sotureiden pesään. Hymyilin Kaislavirralle ystävällisesti.
"Hyvää yötä", naukaisin.
"Samoin", kolli lausahti. Asetuin vuoteelleni mukavaan asentoon. Muistelin vielä tämän päivän tapahtumia kunnes suljin silmäni. Hetkessä vaivuin rauhalliseen uneen.
Aaltotassu, 20.06.2017
// jatkoa Pyrstötähdelle.
Olin kiinnittänyt katseeni muutaman hännänmitän päässä lymyilevään oranssihtavanruskeaan oravaan, joka söi innokkaasti pähkinää. Orava kumminkin kerkesi loikkia karkuun, kun kauempaa kuului oksan räsähdys, ulvaisu ja molskahdus. Tietooni tulvahti ajatus, että se kissan huudahdus kuulosti aivan mestarilleni.
Tartuin vaistoni varaan ja lähdin nelistämään mahdollisimman nopeasti joelle, vaikka tiesinkin, että mestarini osasi uida. Minulla kesti hetki, ennemmin kuin pääsin joentörmälle. En huomannut mitään poikkeavaa, mutta vilkuilin silti ympärilleni.
Hetken päästä huomasin Pyrstötähden harteikkaan hahmon vedessä virrassa. Mietin hetken ankarasti, pitäisikö minun hypätä apuun vai pärjäisikö hän itse. Mieleni teki äkkikäännöksen nähdessäni jotakin punaista päällikköni ympärillä.
Ennen kuin huomasinkaan, olin tarttunut toimeen ja hyppäsin veden armoille. Uin Pyrstötähden luokse, enkä ollut täysin varma, oliko hän tajuissaan.
"Pyrstötähti?" naukaisin, kun pääsin hänen luokseen. Vastausta ei kuulunut, joten päätin tarrata häneen. Tiesin, etten voisi kumminkaan tehdä kovinkaan paljoa. Minulla ei ollut voimia vetää mestariani rannalle yksinäni.
Tarrasin Pyrstötähteen ja koitin keksiä, mitä tehdä. Keksin ottaa joentörmästä kiinni ja jotenkin sain pidettyä Pyrstötähteä paikoilaan.
"Saarnihäntä! Lumotassu!" karjuin tätä kurkkua. Pitihän jonkun kuulla minut!
//Saarni? Lumo? Pyrstö?
Puolukkaturkki, 20.06.2017
Olin kävelyllä metsässä. Olin nukkunut viime yönä ihan hyvin, vaikka olinkin odottanut muuta. Minua rauhoitti aina veden ääni ja se tuoksu mikä ympärilläni leijuskeli kun olin joen lähellä. Olinkin jo menossa joelle päin ja olin aika lähelläkin, sillä kuulin joen suunnasta huutoa.
"Saarnihäntä! Lumotassu!" joku karjui. Kurtistin kulmiani ja lisäsin nopeasti tassuihini vauhtia. Kenelle ääni kuului ja miksi joku karjuisi noin lujaa ilman hyvää syytä? Mielessäni kävin läpi monia vaihtoehtoja, mutta sysäsin ne pian syrjään. Huomasin Aaltotassun pitävän joentörmästä kiinni samalla kun tuo piti kiinni Pyrstötähdestä, joka ei ollut tajuissaan ja sitten leukani loksahti auki. Minun pitäisi auttaa heitä!
"Aaltotassu! Koita vielä jaksaa pitää kiinni!" huusin ja rynnistin kohti kaksikkoa. Otin hampaillani kiinni päällikköni nahasta ja yritin täysin voimin kiskoa tuota ylös joesta. Tabbykuvioinen harmaanruskea kolli oli kuitenkin painavampi kuin minä, hän oli minua myöskin paljon vanhempikin. Silloin kun olin pieni pentu hän oli jo soturi. Vilkuilin samalla Pyrstötähden oppilasta, Aaltotassua oliko hän vielä kiinni joentörmässä. Jos auttaisin Aaltotassun ylös Pyrstötähti lähtisi ajelehtimaan jokea pitkin, mutta jos olen vain tässä Aaltotassu saattaa menettää otteensa. Sydämeni hakkasi todella lujaa ja en kuullut muuta kuin sydämeni sykkeen ja joen kohinan.
*Tähtiklaani anna heidän selvitä!* ajattelin. Kiskoin Pyrstötähteä täysin voimin, mutta en ole varma saanko päällikön yksin rannalle. Minun täytyy yrittää vielä! Paljastin kynteni esiin ja upotin ne maahan, että saisin enemmän voimaa vetoon. Puristin silmäni kiinni ja vedin niin lujaa kuin pystyin. Päällikkö liikahti eteenpäin ja astuin askeleen taaksepäin kunnes vedin uudestaan. Koitin vielä, mutta enempää en saanut kollikissaa vedettyä. Kollikissa oli kuitenkin jo niin maalla, että voisin päästää hänestä irti. Irrotin varovaisesti otteeni ja huokaisin helpottuneena kun päällikkö pysyi paikallaan. Kolli ei ollut kokonaan kuivalla maalla, mutta pysyisi tuossa kunnes joku tulisi auttamaan. Autoin Aaltotassun ylös joesta, vaikka ei minusta paljon tainnut olla edes apua.
"Aaltotassu.. katsotaan saisimmeko yhdessä päällikön kauemmas joesta", sanoin ja tartuin jälleen Pyrstötähteen kiinni katsoen samalla Aaltotassua.
//Aalto? Saarni? Lumo? Pyrstö? Toivottavasti saitte tästä tarinasta jotain selkoa :'3 toivottavasti en hitannu liikaa
Aaltotassu, 20.06.2017
Olin helpottunut, kun Puolukkaturkki oli tullut auttamaan. En olisi jaksanut pitää Pyrstötähteä pinnalla enää kauaa, ellei hän olisi saapunut hätään.
"Eikö meidän pitäisi odottaa muita, jos he auttaisivat. Saarnihäntä ja Lumotassu ovat lähistöllä", selitin Puolukkaturkille.
Katsoin Puolukkaturkkia odottavasti, mutta silti yritimme siirtää päällikkökissaa kauemmas vedestä. Harmaanruskea kissa kumminkin painoi paljon ja se vaikutti olevan jopa minulle ja Puolukkaturkillekin liikaa.
Saimme kumminkin revittyä vielä enemmän häntä vedestä pois. Vilkuilin ympärilleni, koska odotin, että Saarnihäntä ja Lumotassu tulisivat paikalle. Yhdessä voisimme saadakin päällikön leiriin, jos he vain ilmestyisivät paikalle. Päätin huutaa uudestaan mestariani ja siskoani.
"Saarnihäntä! Lumotassu!" karjaisin uudelleen, koska jolleivat he ilmestyisi paikalle, joutuisimme todennäköisesti hakemaan apua leiristä. Huomasin Pyrstötähden haavan, mutten ollut varma, vuosiko se.
"Pitäisikl haavalle tehdä jotakin?" ehdotin malttamattomana ja tohkeissani.
Puolukkaturkki, 20.06.2017
"Ai niin, tuo haava", naukaisin voihkaisten ja katsoin Pyrstötähden päässä olevaa haavaa. Katselin ympärilleni, mutta apua ei näkynyt missään.
"En tiedä mitä haavalle pitäisi tehdä..", huokaisin. Sitten mieleeni muistui yksi asia.
"Olen kuullut jotain, että juuri tälläisessä tilanteessa olevaa kissaa pitäisi sukia", naukaisin mietteliäänä ja aloin sukimaan päällikköä. En yhtään muista kuka siitä minulle puhui, mutta tiedän, että olin kuullut sen joltain. Aaltotassukin alkoi sukimaan Pyrstötähteä. Välillä huusimme kovaan ääneen Saarnihäntää ja Lumotassua, mutta heitä ei vielä näkynyt. Aloin pelätä, että kohta jomman kumman pitäisi lähteä hakemaan apua leiristä.
"Jos heitä ei kohta kuulu niin toinen meistä lähtee hakemaan apua leiristä", sanoin nopeasti ja jatkoin taas sukimista.
//Aalto? Saarni? Lumo? Pyrstö?
Pyrstötähti, 20.06.2017
Istuin maassa pää painuksissa. Katselin tassujani ja odotin, sen tapahtuvan. Odotin omaa lopullista kuolemaani. Kuulin kissojen supisevan ympärilläni, mutta en viitsinyt kohottaa katsettani. Pian voisin kuitenkin katsella heitä lähemmin. Nenäni oli täynnä Tähtiklaanin raikkaita sekä kirpeitä tuoksuja ja silmäkulmissani näin paljon tähtien kimmellystä. Vedin syvään henkeä yrittäen kirkastaa ajatukseni, kun tunsin yhtäkkiä kivun alkavan sykkiä otsassani. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja kohotin katseeni hyvin nopeasti. Kaikki ympärilläni näytti yhtäkkiä haalistuvan, mutta erotin silti ympärilläni olevan kissoja. En kuitenkaan enää tunnistanut heitä, sillä näkymä sumeni jokaisella silmänräpäyksellä. Kipu voimistui otsassani ja muukin ruumiini alkoi käydä raskaaksi. Keuhkojani alkoi puristaa ja lysähdin maahan. Juuri silloin silmäni sulkeutuivat ja tajusin makaavani maassa. Oikealla maalla enkä Tähtiklaanin mailla. Vetäisin keuhkoihini ilmaa, mutta yökkäsin sitten vettä keuhkoistani. Muutaman yökkäyksen ja yskimisen jälkeen tunsin oloni yllättävän hyväksi ja vaistosin myös kahden kissan katselevan minua.
"Pyrstötähti!" oman oppilaani ääni lävisti kehoni terävänä.
"Oletko kunnossa?" erotin Puolukkaturkin naukuvan. He olivat siis pelastaneet minut. Yskähdin vielä kerran ja sitten raotin silmiäni. Valo tulvi näkökenttääni ja räpyttelin silmiä tuulen repiessä turkkiani ja auringon kutitellessa varpaitani.
"Luulisin", kähähdin. Ääneni kuulosti kuivalta ja käheältä, mutten antanut sen häiritä. Käänsin hieman päätäni ja kohtasin Aaltotassun katseen, jonka silmät olivat täynnä huojennusta. Hymyilin vaisusti oppilaalleni ja sitten vilkaisin Puolukkaturkkia. Naaras näytti myös vähintäänkin yhtä huojentuneelta kuin Aaltotassu.
"Missä Saarniturkki ja Lumotassu ovat?" kähisin. Aaltotassu kohatti lapojaan ja sanoi:
"Yritin huutaa heitä, mutta he ovat kai sen verran kaukana etteivät kuulleet. Onneksi kuitenkin Puolukkaturkki tuli paikalle, sillä en olisi saanut sinua yksin rantaan." Räpäytin silmiäni hieman hämilläni ja sitten katsahdin kiitollisena Puolukkaturkkia.
"Aaltotassu jaksoi kuitenkin kannatella sinua hirmu kauan vedessä ennen kuin saavuin paikalle ja autoin sinut maalle", Puolukkaturkki kehräsi.
"Kiitos", naukaisin molemmille ja hymyilin vaisusti. Olin selvinnyt, mutta tiesin, että olin menettänyt hengen. Puraisin huultani ja ponnistin käpälilleni. Huimaus sai pääni jomottamaan, mutta pysyin silti pystyssä.
"Lähdetään leiriin. Puolukkaturkki, lähetä joku leirissäolija etsimään Saarnihäntä ja Lumotassu." Puolukkaturkilta sain vastaukseksi nyökkäyksen, ja myös Aaltotassu ynähti myöntävästi. Sitten yritin lähteä liikkeelle, mutta tassuni tuntuivat veteliltä, joten horjahdin rajusti ja melkein kaaduin. Siinä samassa Puolukkaturkki ja Aaltotassu olivat kuitenkin molemmilla sivuillani ja lähdimme taivaltamaan kohti leiriä.
// Puolukka? Aalto?
Aaltotassu, 21.06.2017
Talutin klaanini päällikköä tukemalla tätä toiselta puolelta, jottei tämä kaatuisi. Puolukkaturkki käveli hänen toisella puolellaan. Yritin ottaa varovaisia, pieniä askelia, etten etenisi turhan nopeasti.
Maa vietti hieman ylöspäin ja meidän piti pinnistellä, että pääsimme taas suoremmalle kohdalle. Huomasin lähistöllä linnun, ja yritin hallita himoani lähteä jahtaamaan sitä. Joutaville asioille ei ollut nyt aikaa, kun meidän piti saada Pyrstötähti parantajan pesälle tarkistetavaksi.
Pitkien ponnistelujen jälkeen pääsimme leirin sisäänkäynnistä sisälle. Uteliaita kissoja pisti paikalle kyselemään, mutta Pyrtötähti vakuutti heille kaiken olevan hyvin. Minä loikin parantajan pesälle jo valmiiksi.
"Pyrstötähti tulee kohta. Hänellä on vuotavava haava päässä", ilmoitin klaanimme parantajalle, Kirkasmarjalle.
Saarnihäntä sai kuin saikin omin voimin talutettua mestarini ja päällikköni parantajan pesälle. Pujahdin sitten vähin äänin leiriin ja jolkutin saaliskasalle.
*Toivottavasti kukaan ei tule kyselemään mitään*, ajattelin närkästyneenä. Valikoin saaliskasasta pienen lohen. Annoin sen levätä hetken etutassujeni välissä ja sitten aloin hotkimaan sitä hyviin suihin. Tunsin, kuinka kaikki kadotettu energia Pyrstötähden auttamisen yhteydessä, alkoi hiljalleen palata takaisin. Syötyäni lohen ja haudattuani sen jäänteet maahan menin oppilaiden pesään. Vaikka olikin vasta alkuilta, minua väsytti kamalan paljon. Menin kerälle sammalpedilleni ja kävin nukkumaan.
//Saarni? Pyrstö? Joku?
Puolukkaturkki, 21.06.2017
Heräsin aamulla. Aukaisin vihreät silmäni ja nousin istumaan sukimaan turkkiani nopein vedoin. Eilen oli ollut rankka päivä. Olimme Aaltotassun kanssa pelastaneet päällikön, vaikka ilman Aaltotassua Pyrstötähti ei olisi nyt täällä. Se oli pelottava ajatus, mutta sysäsin sen pian syrjään. Pyrstötähti oli nyt hengissä ja turvassa. Voisin käydä katsomassa häntä nyt aamulla, jos hän vielä edes on hereillä. Kun olin saanut turkkini suittua nousin seisomaan. Tassuttelin ulos sotureiden pesästä. Otin suunnakseni heti parantajan pesän. Astelin hiljaa sisään pesään. Yrttien kirpsakka tuoksu tuli voimakkaana minua vastaan heti astuttuani sisälle pesään. Nyrpistin hieman neääni ja katsoin päällikköä. Tuo nukkui vielä, mutta Kirkasmarja oli hereillä.
"Saanko jäädä tähän odottamaan, että päällikkö herää?" kuiskasin hiljaa. Parantaja nyökkäsi nopeasti ja jatkoi yrttiensä järjestelemistä. Katsoin kuinka Pyrstötähden kylki kohoili aina säännöllisin väliajoin. Tuo hengitti rauhallisesti ja se sai minutkin rentoutumaan. Olin nimittäin ollut koko aamun jännittynyt siitä, mitä päällikölle mahtaisi juuri nyt kuulua. Hän oli eilen vakuutellut kaiken olevan hyvin, mutta ken tietää oliko hänellä kaikki hyvin nyt. Päässäni pyöri niin monia ajatuksia, mutta työnsin ne syrjäisempään nurkkaan. Koitin keskittyä nykyhetkeen.
//Pyrstö? Joku? ..supertönkköö..
Pyrstötähti, 22.06.2017
Säpsähdin hereille unesta ja liikahdin hieman. Äännähdin hiljaa, kun tunsin päässäni pientä kipua liikkuessani, jolloin päätin vain pysyä paikoillani. En ollut ensin tajunnut miksi päähäni koski ja olin luullut että olin omassa pesässäni, mutta kun hetki oli kulunut, tajusin olevani parantajan pesässä. Kaikki edellisen päivän tapahtumat vyöryivät ylitseni pikakelauksena, jonka jälkeen tunsin sisälleni asettuvan tyhjyyden. Raotin silmiäni antaen niiden tottua pesän valoon ennen kuin avasin silmäni kokonaan. Ensimmäiseksi huomasin, että Puolukkaturkki istui edessäni. Naaraan katseessa oli aavistuksen huolestuneisuutta, mutta muuten hän näytti rauhalliselta. Kun soturi huomasi minun heränneen, hänen huulensa kaartuivat hymyyn.
"Huomenta Pyrstötähti", Puolukkaturkki naukaisi hiljaa ja kumarsi kohteliaasti.
"Huomenta", yritin sanoa, mutta kurkkuni oli rutikuiva, enkä saanut suustani ulos kuin epämääräistä kähinää. Puolukkaturkki kallisti päätään.
"Onko kaikki kunnossa?" Lipaisin huuliani ja yritin kostuttaa kurkkuani nielaisemalla, mutta sain vain aikaan polttavan janon suuhuni.
"Vettä", kähähdin hädin tuskin ymmärrettäväksi. Onneksi Puolukkaturkki kuitenkin sai sanastani selvää ja naukaisi:
"Käyn hakemassa." Hymähdin kiitollisena eikä kulunut aikaakaan, ku Puolukkaturkki jo seisoi edessäni vettä tihkuva sammalpallo hampaissaan. Naaras laski pallon eteeni ja minä kurottauduin lipomaan vedet siitä. Kun olin saanut juotua oloni tuntui yhtäkkiä kohenevan hyvin paljon.
"Voitko hyvin?" Puolukkaturkki kysyi uudelleen.
"Paremmin nyt, kun sain juotua", naukaisin. Olin silti vielä hieman janoinen, mutta en halunnut enää juoda sammalpallosta. Kykenisin kyllä kävelemään juomapaikalle.
"Hienoa", Puolukkaturkki sanoi hymyä äänessään. Nyökkäsin naaraalle ja sitten vetäisin tassut alleni. Ponnistin itseni istumaan saaden Puolukkaturkin henkäisemään.
"Menen vielä juomaan hieman", naukaisin. Päätäni jomotti aavistuksen, mutta työnsin kivun syrjään.
"Saatko muka jo poistua pesästä?" Puolukkaturkki kysyi kurtistaen kulmiaan.
"En ole kysynyt mutta oloni on aivan hyvä", tokaisin ehkä hieman äreästi, mutta halusin tosissani hieman jaloitella. En minä nyt niin sairas ollut enkä halunnut minusta taakkaa muille kykkimällä parantajan pesässä. Sitten nousin seisomaan ja lähdin astelemaan Puolukkaturkin ohitse juomapaikalle. Kun astuin ulos leirin aukealle, kuulin Puolukkaturkin tulevan perässäni.
"En uskoisi että saat..."
"Käyn vain juomassa nopeasti", keskeytin naaraan lauseen. Puolukkaturkki pyöräytti takanani silmiään, muttei enäö yrittänyt estää minua. Hän kuitenkin käveli rinnallani leirin perukoilla olevalle pienelle lammikolle joka oli täynnä vettä. Kumarruin juomaan raikasta nestettä antaen sen virrata lävitseni ja vahvistaa minua.
// Puolukka? ::D
Puolukkaturkki, 22.06.2017
Katsoin kun tabbykuvioinen, harmaanruskea kolli kumartui juomaan nestettä. Istahdin alas ja kiersin häntäni etutassujeni päälle. Huomasin punertavassa turkissani ison takun ja odotellessani aloin selvittämään sitä auki. Se olikin helppo takku kun se suostui selväksi parilla sukaisulla.
"Pyrstötähti, et saisi vielä lähteä pesästä", hätkähdin kun parantajan pesän suunnalta kuului Kirkasmarjan huuto. Pyrstötähti nosti päänsä ja kääntyi katsomaan parantajaa.
"Minulla on hyvä olo ja tulin vain juomaan, ei se minun oloani huononna", päällikkö maukaisi vieressäni.
"Mennään nyt vain takaisin pesään. Tiedät, että Kirkasmarja on vain huolissaan sinusta", lausahdin päällikölle. Kolli siirsi katseensa minuun ja hätkähdin katsoessani tuon meripihkaisiin silmiin, joissa oli häivähdys vihreää. Minulle tuli samanlainen olo kuin silloin pentuna kun Pyrstötähti, silloinen Pyrstökuiskaus oli tullut vahtimaan meitä kolmea pentua kun Palotähti oli lähtenyt verryttelemään jalkojaan. Minä en tiennyt vanhempiani, mutta Palotähti oli hoitanut minua. Sitä en unohda ikinä. Ravistelin päätäni palatakseni todellisuuteen.
//Pyrstö? :'3
Pyrstötähti, 22.06.2017
Kohotin hieman närkästyksissäni ylähuultani, mutta nyökkäsin kuitenkin Puolukkaturkille.
"Mennään vain", naukaisin ja lähdin sitten tassuttamaan kohti parantajan pesää. Puolukkaturkki tassutti rinnalleni ja kävelimme yhtä matkaa hämärään pesään. Naaras antoi minun mennä edeltä pesään ja odotti, että olin laskeutunut makuulle omalle sammalpedilleni. Sitten Puolukkaturkki istahti itsekin alas ja katsoi minua. Katsellessani naaraan vihreitä silmiä, näin edelleenkin silmissäni sen saman pienen ja innokkaan pennun, jota olin tulkut vahtimaan eräänä päivänä. Silloin Palotähti oli halunnut käydä jaloittelemassa, ja olin jäänyt vahtimaan Puolukkaturkkia, silloista Puolukkapentua. Muistin edelleen miten vireä pentu oli halunnut leikkiä kanssani, ja lopulta nukahtanut pedilleen leikin väsyttämänä. Hymynkare kohosi huulilleni muistellessani sitä päivää. Nyt olimme kuitenkin molemmat vanhenneet ja kasvaneet ajan kuluessa, kuononi ympärille oli tullut muutama valkoinen karva ja Puolukkaturkki oli täysissä voimissa oleva soturi. Lopulta irrotin katseeni naaraan silmistä ja laskin pääni tassujeni päälle.
"Muistelitko sinäkin sitä päivää, kun tulit vahtimaan minua pentutarhalle?" Puolukkaturkki kysyi yhtäkkiä. Räpäytin silmiäni ja nyökkäsin.
"Se oli hauskaa", naaras naukaisi. En vastannut mitään, nyökkäsin vain, sillä Puolukkaturkin sanat olivat kuljettaneet minut takaisin menneisyyteen, mutta nyt vain omiin pentuaikoihini.
Muistoissani ensimmäisenä oli aina Siikapuron rakkaus minua kohtaan, vaikken ollut hänen biologinen pentunsa. Se oli syöpynyt sisälleni, enkä tulisi koskaan unohtamaan niitä hetkiä, kun olin yöllä herättänyt sijaisemoni painajaisen jäljiltä ja käpertyyt sitten hänen viereensä tiukemmin. Siikapuro oli kasvattanut minut ja hän oli minulle kuin emo. Siikapuron kumppani Karviaiskynsi oli minulle jonkinlainen isähahmo, vaikken tuota kovin syvällisesti tuntenutkaan. Oli kuitenkin ihanaa nähdä Karviaiskynnen hoitavan Siikapuroa, joka oli sokeutunut taistelussa. Saatoin suorastaan nähdä rakkauden kipinöivän heidän välillään. Ja välillä minusta tuntui, että tiesin, mitä Siikapuro tarkoitti, kun hän kyseli minulta olinko jo löytäyt kumppanin. Hän halusi minunkin kokevan sen rakkauden. En vain koskaan ollut ajatellut sitä tosissani ja nyt tuntui jo olevan liian myöhäistä. Kukaan klaanitoverini ei myöskään herättäyt minussa tunteita, eikä rakkautta saa pakottamalla. Huokaisin syvään ja ravistelin päätäni aavistuksen palatakseni takaisin tähän hetkeen. Puolukkaturkki istui edelleen edessäni tiiraillen minua vihreillä silmillään.
"Miten olet jaksanut Pihkasielun kuoleman jälkeen?" kysyin hiljaa Puolukkaturkilta. En tiennyt miksi halusin tietää asiasta, mutta halusin mahdollisesti auttaa Puolukkaturkkia, jos hänellä olisi vaikeaa.
// Puolukka? xd älä kysy tosta Pyrstön kysymyksest
Kurkitassu, 07.04.2017
Klaanin varapäällikkö oli vaihtunut. Ilvesturkki oli palannut soturin tehtäviin ja uusi varapäällikkö oli Ahvenleuka. Sitä oli vaikea uskoa. Pentuaikojeni ja toivottavasti myös oppilas- ja soturiaikojeni paras ystävä oli varapäällikkö! Ja itse olin, no, oppilas. Nuolaisin turkkiani ja katsoin ympärilleni. Hiirenkorvan aurinko valaisi Jokiklaanin väliaikaista leiriä. Kissat hoitivat tavallisia tehtäviään parhaansa mukaan. Värähdin nähdessäni Karviaiskynnen. En luottanut Karviaiskynteen sen jälkeen, mitä tapahtui ollessani pentu. Mestarini Puolukkaturkki asteli luokseni.
"Menemme metsästämään", Puolukkaturkki sanoi. Nyökkäsin ja juoksimme ulos pensaikosta.
"Toivottavasti saamme saalista", naukaisin hiljaa. Haistoin rastaan ja painauduin matalaksi. Huomasin pian rastaan pensaan alla ja pinkaisin eteenpäin. Pian rastas roikkui hampaissani elottomana.
"Hyvin napattu", Puolukkaturkki totesi. Kehräsin.
'Olen liikaa jäljessä Ahvenleuasta', ajattelin.
'Minun on saatava hänet kiinni', jatkoin mietteitäni ja hymähdin itsekseni.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 10.04.2017
Heräsin ahtaassa pusikossa. Emme pääsisi vielä leiriin, mutta kyllä sekin päivä joskus koittaisi. Änkesin ulos pusikosta varomalla samalla toisten häntiä etten astuisi niiden päälle. Huomasin Pyrstötähden juttelemassa Ahvenleualle.
"Huomenta!" huusin heille.
"Huomenta", Pyrstötähti naukaisi. Varapäällikkö tyytyi nyökkäämään tervehdykseksi minulle.
"Saisinko lähteä seuraavaan partioon?" kysyin.
"Saat, tuolla se onkin lähdössä kunnostamaan leiriä", päällikkö hymähti, "ota Kurkitassu mukaasi."
"Selvä", sanoin. Etsin katseellani Kurkitassua. Hän ei ollut ulosalla, mutta pusikossa varmaankin. Menin lähelle pusikkoa.
"Kurkitassu, tule ulos", naukaisin oppilaalleni kovaan ääneen, että hän kuulisi minut varmasti.
"Tulossa!" kuului vastaus.
"Hyvä", päästin pienen kehräyksen. Hymyilin nähdessäni oppilaani tulevan luokseni reipasta tahtia.
"Mennään tuohon partioon mikä menee kunnostamaan leiriä", naukaisin tummanruskealle kollille.
"Selvä, toivottavasti pääsisimme pian takaisin leiriin. Tuolla pusikossa on todella ahdasta", vihreä silmäinen kolli sanoi.
"Samoin, joskus herää siihen kun joku talloo hännän eikä se ole ollenkaan kivaa", hymähdin. Kävelimme partion luokse.
//Kurki? Sori tönkköö..
Puolukkaturkki, 23.04.2017
Oli auringonhuippu. Juttelin kumppanini kanssa niitä näitä ja olin erittäin iloinen. Taivaalla loisti kirkas aurinko.
"Olet minulle todella rakas", naukaisin.
"Niin sinökin minulle", kollikissa vastasi.
"Mentäisiinkö kävelylle?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Huomasin kuinka kumppanini pohti hetken kunnes nyökkäsi.
"Mennään vain."
Hymähdin hiljaa ja nousin ylös. Lähdimme kävelemään metsään. Tuuli humisi kivasti korvissani, oikeastaan kutitti. Kuulin kuinka jossain linnut visertivät sointujaan ja välistä kuulin jonkun linnun varoitushuudon.
"Täällä on ihana ilma", kehräsin ja painauduin Pihkasielua vasten.
//Pihka? Upsista keikkaa.. en muistanut koko Puolukan olemassa oloa.
Puolukkaturkki, 04.05.2017
Heräsin kumppanini viereltä aamulla. Eilen Ahvenleuka oli jakanut tämän päivän partiot ja olin menossa aamupartioon. En tarkalleen tiennyt ketä sinne oli menossa, mutta saisin nähdä sen melko pian. Kumppanini tuhisi ja nukkui, hänellä taisi olla tänään vapaata. Jokiklaanilla oli todella paljon oppilaita ja sotureita. Pentutarhalla oli kolme kuningatarta, joka tarkoitti sitä, että pentujakin oli tulossa. Nyt sotureilla saattoi olla koko päivä vapaata, ellei sattunut olemaan oppilasta koulutettavana. Huokaisin hiljaa ja suin nopeasti punertavan turkkini, joka on aina aamuisin takussa. Nousin ylös vuoteeltani ja tassuttelin ulos pesästä. Katsoin sisäänkäynnille, minua taidettiinkin jo odottaa. Partioon oli lähdössä minun lisäkseni Putousvirta ja Kaislavirta. Hölkkäsin odottavan kaksikon luokse. Kaislavirta saisi tällä kertaa johtaa partiota. Nyökkäsin kolleille tervehdykseksi ja katsoin taivaalle. Ei näyttänyt siltä, että alkaisi tämän partion aikana satamaan. Oikeastaan oli todella lämmin ilma, ainakin verrattuna lehtikatoon.
"Kaikki valmiina! Jos on voimme lähteä", Kaislavirta naukaisi. Katsoin tummanharmaata kolli ja nyökkäsin.
"Mennään vain", maukaisin, jonka jälkeen siirsin katseeni harmaat silmät, joissa ruskeita läikkiä omaavaan kissaan -Putousvirtaan.
//Putous?
Putousvirta, 04.05.2017
Oddottelin Kaislavirran kanssa keirin suuaukolla aamupartiomme kolmatta kissaa, Puolukkaturkkia. Minua väsytti, olisin halunnut nukkua pitempään, mutta aurinko oli herättänyt minut jo ennen kuin olisi ollut tarpeelkista herätä. Nykyisin nukuin Lampisydämen vierellä, olimme tehneet yhteisen makuusijan sotureiden pesään.
Katselin tarkasti sotureiden pesän suuta. Pian näin Puolukkaturkin. Punaoranssi naaras asteli verkkaisesti luoksemme. Kaislavirta johtaisi kaiketi partiota. Lähdimme heti Puolukkaturkin saavuttua. Naaras katseli minuun välillä, ja tunsin oloni hiukan kiusalliseksi. En edelleenkään ollut kovin hyvä puhumaan kissojen kanssa, vain Lampisydämelle ja perheelleni pystyin puhumaan rennosti ja vaivattomasti.
"Kaunis ilma, eikö?" naukaisin rikkoen hiljaisuuden. Puolukkaturkki katsahti pilvettömälle taivaalle.
"On, erittäin. Pian koittaa viherlehti", naaras naukui mietteliäästi. Päätin jatkaa keskustelua, sillä en halunnut kiusallisen hiljaisuuden enää jatkuvan.
"Niin, maalla saalistus helpottuu, vaikka kalastus onkin minun lajini. Niin kuin emonikin", naukaisin, mutta tunsin jotenkin jähmettyväni, kun mainitdin hänet. Helmiloiste oli vasta synnyttänyt pennun, siskon minulle. Kuitenkin minua epäilytti pennun isä; Ahvenleuka ja Helmiloiste eivät olleet olleet kovin läheisiä. *Isäni ei voi mitenkään olla Aaltopennun isä.* Ilmeeni muuttui hiukan kierämmäksi. Kuitenkaan se ei ollut pennun vika, hänelle olisin mahdollisimman hyvä isoveli.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 05.05.2017
"Jokainen on aina hyvä jossain, minä en taas meinaa koskaan saada lintuja kiinni. Oikeasti ne ovat hyvin inhottavia ja yleensä en edes enää ryhdy pyydystämään lintuja, minulle vain ajan tuhlausta", höpöttelin Putousvirralle. Tunsin oloni kevyeksi ja virkeäksi. Minusta tuntuu, että se johtuu tästä kivasta kelistä. Nuuhkaisin raikasta ilmaa ja vedin sitä heti jälkeen paljon keuhkoihini. Huokaisin hiljaa, olisipa kumppanini tullut mukaan partioon. Hän varmaankin nukkuu edelleenkin sotureiden pesässä. Lisäsin tassuihini hieman lisää vauhtia. Kaislavirta kulki minun ja Putousvirran edellä.
"Tässä on hyvä paikka saalistaa", Kaislavirta maukui pian ja kääntyi katsomaan meitä kahta. Nyökkäsin nopeasti ja aloin heti nuuhkimaan ilmaa. Nenääni leijaili herkullinen vesimyyrän tuoksu, joka sai veden lehahtamaan kielelleni. Vilkaisin Putousvirtaan, joka taisi myäs paikantaa jonkun riistan hajun -tai siltä se ainakin näytti. Kolli lähti kulkemaan hajun perässä. Minä taas vesimyyrän hajun perässä. Haju oli tuore ja tiesin vesimyyrän olevan lähellä. Kuljettuani hajun perässä huomasin vesimyyrän. Se nuuhki ilmaa ja jatkoi jälleen puuhiaan. Vesimyyrä ei voinut haistaa minua, sillä tuuli vesimyyrän suunnasta. Menin matalaksi ja lähdin hiipimään eteenpäin. Raks! Tietysti allani oleva oksa rasahti kuuluvasti. Kun katsoin hämilläni oksaa vesimyyrä ehti jo paeta. Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni ärtyneenä.
"Tuostakin olisi saanut hyvän saaliin klaanille", mutisin itsekseni. Lähdin etsimään uutta hajua ja uutta riistaeläintä.
//Putous?
Pihkasielu, 05.05.2017
Katselin nukkuvaa Puolukkaturkkia kärsivästi. Minä rakastin häntä. Hän oli kaikkeni. Minun maailmani. Ja nyt hän valitsi toisen. Se sattui. Sattui niin vietävästi.
"Hyvästi sitten", sanoin hyvin hiljaa, ja lähdin tassuttamaan ulos leiristä. Kuljin kuunvalossa eteenpäin, astuen eisujen ja kaislojen päälle. En jaksanut välittää. Kuljin kohti jokea, sen rauhoittavaa kohinaa, ja katsoin sen kuohuvaan pintaan muodostuvaa kuvajaistani ja henkäisin surullisena. Halusin vain olla on ellinen.
"Mitä tein väärin?" kysyin hiljaa peilikuvaltani. Pudistin päätäni. Voisin lopettaa kaiken nyt. Voisin hypätä. Hukuttautua jokeen, päästä pois. Mutta se olisi pelkurin valinta. Pudistin päätäni.
"Ei..." huokaisin. Katselin kivajaistani joen pinnasta, joka aaltoili virtauksen mukana. Käperryin siihen nukkumaan.
(Tarina tärkeä, sillä Pihkasielu oli Puolukkaturkin entinen kumppani)
Putousvirta, 07.05.2017
Haistelin ilmaa ja erotin tuoreen myyrän tuoksun. Puolukkaturkki oli lähtenyt johonkin toiseen suuntaan, samoin Kaislavirta. *No, nyt ei tarvitse ottaa osaa kiusallisiin keskusteluihin.* Lähdin jäljittämään myyrän tuoksua. En oikein uskonut saavani sitä kiinni, olin huono vaanimisessa ja metsästyksessä. Voisin minä kuitenkin yrittää, ihan vain klaanin takia. Laskeuduin hiukan matalemmaksi ja hiivin pienehkön pensaan ali. Myyrä oli kulkenut selvästi tästä, ja olin lähellä. Haju voimistui, ja pian seisahduin tarkistamaan tuulen suunnan. *Vastatuuli.* Myyrä ei haistaisi minua, tilanne oli ihanteellinen. Näin eläimen kuopimassa maata vähän matkan päässä, ruohikkoisella aukiolla. Laskeuduin vaanimisasnetoon, niin kuin parhaiten taisin ja hiivin aivan myyrän taakse. Odotin jännittyneenä oikeaa hetkeä, ja kun se viimein koitti, kahmaisin myyrän tassullani ilmaan ja puraisin sitä nsikasta. Riistaeläin valahti veltoksi.
Jolkotin kahden muun partiossa olevan luo myyrä suussani. Kaislavirta oli saanut kaksi hiirtä, jotka olivat kyllä minun silmissäni aika luisevia, ei niistä riittänyt oikein edes yhtäkään suupalaa kaltasielleni vahvalle soturille.
"En tiennytkään, että hiiret voivat olla noin pieniä", naukaisin hiukan ylimielisesti. "No, hyvin napattu kumminkin."
Kaislavirta loi hiukan yrmeän katseen minuun, mutta klaanitoverini olivat jo tottuneet luonteeseeni. Ainakin oletin niin.
//Puolukka? Anteeksi, pätkä
Puolukkaturkki, 07.05.2017
Putousvirta jolkotti minun ja Kaislavirran luokse. Olin onnistunut nappaamaan pienen epäonnistumisen jälkeen laihan vesimyyrän. Sinänsä olin tyytyväinen, että sain edes jotain, mutta kyllä minusta parempaankin olisi. Kaislavirta silmäili pyydystämääni vesimyyrää ja tuhahti hiljaa. Hän varmaankin ihmetteli miksi sain nyt näin vähän vaikka pari päivää sitten olin saanut paljon enemmän.
"Lähdetään takaisin leiriin", Kaislavirta ilmoitti ja lähti kävelemään reipasta vauhtia eteenpäin. Nyökkäsin ymmärtäväisenä vakkei Kaislavirta sitä nähnytkään. Minä ja Putousvirta tassuttelimme hänen perässään melko samaa vauhtia. Ympärillämme oli hiljaisuus, mutta päätin rikkoa sen.
"Ei ollut kauhean mahtava saalistusonni mukana", mutisin vesimyyrä suussani ja vilkaisin vierelläni kävelevää kissaa. Noh, ainakin olimme saaneet jotain klaanille vietäväksi ja hyvä niin. Putousvirta näytti miettivän hetken mitä vastaisi.
//Putous? Ääh mikä mini taas.
Puolukkaturkki, 20.06.2017
Ilta oli jo pitkällä. Istuin yksin tuoresaaliskasan läheisyydessä vailla seuraa. Minulla ei enää ollut kumppania.. minulla ei enää ollut ketään.. minulla oli enää vain minä. Huokaisin hiljaa kun liian monet ajatukset pyörivät päässäni. En ollut tänään vielä syönyt mitään jiten valikoin tuoresaaliskasasta ahvenen ja aloin syömään sitä. Oikeastaan kala ei maistunut melkein miltään. Minä vain söin sen. Kun olin säänyt syötyä kalan tassuttelin sotureiden pesälle. Käperryin omalle sammalvuoteelleni ja kuiskasin:
"Nukkukaa hyvin."
Tuskin kukaan sitä kuulisi, mutta halusin sanoa sen. En ollut enää se sama Puolukkaturkki vaan olin arka ja olematon, kuin ilmaa. Minun pitäisi ryhdistäytyä ja hankkia ystäviä! Huomenna sitten olisi sen aika! Painoin vihreät silmäni kiinni ja vaivuin pian rauhalliseen ja syvään uneen.
//Joku?
Putouspentu, 01.03.2017
Inisin tyytymättömästi Puolukkaturkin kantaessa minua pentutarhaan. Keinuin puolelta toiselle, ja minulle tuli huono olo. Onneksi olimme pian pentutarhalla.
"Hei, täällä olisi tällainen pikku karkulainen", Puolukkaturkki naukaisi ja emoni heräsi.
"Ei ollut tarkoitus herättää, mutta ajattelin sinun haluavan tietää", soturi naukaisi ja laski minut emoni viereen.
"Putouspentu! Et saa lähteä pentutarhalta yksin!" emoni torui ja kääntyi sitten Puolukkaturkin puoleen. "Kiitos, kun toit hänet tänne. Anteeksi että hänestä oli vaivaa."
Nousin ylös Helmiloisteen viereltä ja menin Puolukkaturkin luo.
"Oletko soturi? Voitko opettaa minua taistelemaan?" kysyin silmät loistaen. Vilkaisin emooni.
"Voihan hän?"
Helmiloiste mietti hetken.
"Jos Puolukkaturkki haluaa, mutta sotureilla on muutakin tekemistä", hän maukaisi. Käännyin taas katsomaan Puolukkaturkkia.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 01.03.2017
"Jos Puolukkaturkki haluaa, mutta sotureilla on muutakin tekemistä", tuon emo naukui. Nyökkäsin.
"Kyllä minä voin vähän aikaa", vastasin ja katsoin Putouspentua. Nostin tassuni ilmaan ja vedin kynnelläni viillon ilmaan.
"Näin", naurahdin.
"Mutta älä ikinä käytä kynsiä muutakuin viholliseen", sanoin tiukemmalla äänellä kuin yleensä.
"En!" Putouspentu naukaisi tottelevaisesti ja ymmärtävöisesti. Tuo nosti tassuaan ja teki ilmaan pienellä kyljellään 'viillon'.
"Sitten jos Kuolonklaanin soturi tulee osaat taistella häntä vastaan", irvistin mutta minua puistatti. Olin utse ollut yhdessä sisassa Kuolonklaania vastaan.
"Oletko sinä ollut siinä sodassa", Putouspentu kysyi.
"Olen", vastasin ja ilmeeni synkkeni hetkessä.
"Kertoisitko siitä?" tuo naukui. Huokaisin syvään ja katsoin innokasta pentua joka varmasti haluaisi kuulla.
"Selvä sitten. Jos se sopii emollesi?" sanoin ja katsahdin hetkeksi Helmiloisteeseen joka nyökkäsi.
"Klaaneista oli hävinnyt jäseniä. Osa hävinneistä kövi ilmoittamassa Palotähdelle-", ehdin sanoa.
"Kuka on Palotähti?" Putouspentu kysyi.
"Hän oli Pyrstötähteä edeltävä päällikkö. No niin jatketaan. Niin he ilmoityivat Palotähdelle että Kuolonklaanilla olisi toiset kissat ja heidän pitäisi puhua. Niin me lähdimme. Mutta ne olivatkin liittyneet Kuolonklaanin joukkoon. Pian neljä klaania olivat yhdessä samassa paikassa ja sota syttyi. Minä olin silloin vielä Puolukkatassu. Se vasta oli kauheaa oppilaalle", naukaisin ja pysähdyin. Kaunis Palotähti! Et olisi saanut jättää minua tai pentujasi!
//Putous?
Putouspentu, 01.03.2017
Puolukkaturkki kertoi sodasta Kuolonklaania vastaan, ja minä kuuntelin korva tarkkana. Oli kiinnostavaa kuunnella sodista, jotka olivat vaikuttaneet kaikkien klaanien tulevaisuuteen. Taistelisinkohan minä ikinä sodassa? Taistelisinpa!
Emonikin näytti myös olevan kiinnostunut tarinasta, ja hänkin kuunteli samalla kun nuoli Lumopennun korvia. Lumopennun silmät olivat raollaan ja hänkin kai kuunteli unisena. Puolukkaturkki oli sodassa ollut vasta oppilas, Puolukkatassu. Sodassa oli varmasti ollut kamalaa oppilaana raivoisan taistelun keskellä. Mutta olisi silti upeaa taistella klaanin kissojen rinnalla! Kun minusta tulisi soturi, puolustaisin klaaniani vaikka henki menisi. Huokaisin hiljaa. Olin vasta pentu, en edes oppilas. No, kyllä sekin koittaisi.
Puolukkaturkki näytti vaipuneen mietteisiinsä. Hän oli jossain kaukana muistoissaan, ehkä sodassa, en tiedä.
"Mitä sitten tapahtui?" kysyin kiinnostuneena. Puolukkaturkki käännähti taas minuun päin ja räpäytti silmiään hajamielisenä. Odotin, mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja kuka voittaisi.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 02.03.2017
"Mitä sitten tapahtui?" Putpuspentu havahdutti minut muistoistani. Nielaisin kuuluvasti ja räpyttelin silmiäni.
"Kuolonklaani voitti, he tappoivat Palotähden", jouduin pitämään taukoa etteivät kyyneleet tulvisi silmistäni pentutarhaan. Huokaisin ja koitin ryhdistäytyä. Hengitin syvään ja jatkoin tarinaa.
"Kaikki neljä klaania palasivat leiriinsä. Kuolonklaanista tuli yksi metsän klaani ja nyt klaaneja on viisi", nau'uin hiljaisella äänellä. Muistin sodan asiat liiankin hyvin ja toivoin unohtavani ne joskus.
"Siinö se", sanoin ja nousin ylös.
"Minun pitäisi varmaan jo mennä ellet halua kuulla jostain muusta tarinaa", naukaisin ja lopussa naurahdin. Istuin vielä alas odottamaan Putouspennun vastausta ja minulla oli korvat höröllään.
//Putous?
Puolukkaturkki, 08.03.2017
Heräsin kaislasta punotulta vuoteeltani. Aukaisin silmäni. Pihkasielu tuhisi vieressäni sikeässä unessa. Päästin kurkustani hiljaisen mutta lempeän kehräyksen. En olisi voinut kuvitella, että oppilaastani tulisi minulle kumppani. Haukottelin makeasti ja nousin ylös. Ravistelin turkkiani ja nuolaisin rintaani. Tassutin ulos sotureiden pesästä. Voisin lähteä partioon. Huomasin klaanimme varapäällikön ja kävelin hänen luokseen rauhallisin askelin. En pitänyt mitään kiirettä.
"Pääsisinkö auringon huipun partioon?" kysyin pää hieman kallellaan. Varapäällikkö ajatteli hetken kunnes tiesi vastata.
"Kyllä pääset", tuo vastasi. Kumarsin kiitollisena ja astelin tuiresaaliskasalle. Valikoin ahvenen. Menin kauemmas syömään sitä. Ahven maistui suultani maukkaalta ja nautin todella paljon siitä kalasta.
"Hmm.. Erittöin hyvää", mutisin itsekseni. Mussutin ahventa kauan kunnes sain sen syötyä. Nousin ylös ja venyttelin raajojani oli jo viherlehti. Ihanaa! Pian lumi alkaisi pikkuhiljaa sulamaan. Kivaa ja mahtavaa!
//Joku?
Pihkasielu, 10.03.2017
Makasin soturien pesässä ja pesin itseäni Roiskevirta oli lähtenyt hetki sitten isämme perään metsälle. Minua ei huvittanut lähteä. Olin ollut hieman nuhainen jo vähän pidempään, ja tullut siihen tulokseen, etten rasittaisi itseäni liikaa nyt, etten sairastuisi kunnolla. Puolukkaturkki oli tuntunut olevan hieman etäinen viime aikoina. Kaikki olivat olleet vähän muissa maailmoissa. Sitä se hiirenkorva kai tekee, vie ajatukset helppoon viherlehden aikaan, jolloin useimmiten voi laiskotella, käydä päivässä ehkä partiossa erran- kaksi ja uida joen viileässä vedessä. No, eihän aika haaveilemalla eteenpäin kulje, joten päätin lähteä ulos, katsomaan, oliko Roiskevirta jo tullut. Venyttelin, ja laiskahkosti nousin ylös. Pujahdin ulos leirin keskustaan. Kissoja oli peseytymässä, ja äkkäsin Puolukkaturkin heidän joukossaan. Tassutin kumppanini luokse ja istahdin tuon viereen.
"Hei", naukaisin ja nuolaisin punertavan naaraan poskea. Hän kehräsi hiljaa ja nuolaisi omaani.
"Hei", hän vastasi.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 12.03.2017
Olin erittäin innoissani. Minut oli valittu kokoontumiseen mukaan. Olisin voinut vaikka leijua ilmassa, niin iloinen ja onnellinen olin. Oli jo aika hämärää ja Pyrstötähti kokosi kokoontumiset lähtevät yhteen kasaan. Olin yksikseni. Ei se niinkään minua haitannut. Katselin ympärilleni. Nokitassu puhui jotakin Lampitassulle kunnes katosi oppilaiden pesään. Huokaisin hiljaa ja odotin lähtöä.
"Mennään!" Jokiklaanin päällikkö Pyrstötähti kajautti ilmoille huudon ja lähdimme matkaan. Pääsimme nelipuille. Olimme viimeinen klaani. Kuolonklaanissa kaikki oli entisellään. Tuuliklaanissa oli oudon näköinen päällikkö ja varapäällikkö. Ruostetähti oli siis joko kuollut tai luopunut paikastaan. Myrskyklaanissakin oli uusi päällikkö ja varapäällikkö. Keitähän he ovat? Hymähdin ja asetuin hyvälle paikalle kuuntelemaan kokousta. Pyrstötähti hyppäsi muiden päälliköiden vierelle. Olisinpa minäkin joskus tuossa! Olin pennusta asti unelmoinut päällikön paikasta. Se unelma minulla on edelleen. Näen vieläkin unia siitä kuinka minusta tulee joskus päällikkö. Pentuna luulin ettei Palotähti koskaan.. luopuisi paikastaan mutta.. minulla on häntä aivan kauhea ikävä! Päälliköt taisivat olla valmiita puhumaan joten lopetin ajattelun ja keskityin olennaiseen asiaan; kokoukseen.
//Ömh, varmaa tosi sekava ja vääri noi päällikkö jutut.. Mut jooh, saa jatkaa jos haluaa.
Puolukkaturkki, 25.03.2017
Heräsin virkeänä kaislavuoteeltani jossa oli myöskin sammalta pehmukkeena. Haukottelin makeasti ja aloin sukimaan turkkiani tarkasti.
"Huomenta", nau'uin Nokihännälle joka näytti myöskin olevan hereillä. Kolli oli Lohiselän ja Valkohännän pentu. Hän oli päässyt ennen siskoaan soturiksi ja nukkui nyt tietenkin sotureiden pesässä. Viime yön tuo olikin vartioinut leiriä.
"Huomenta", pikimusta kolli vastasi. Nyökkäsin ja jatkoin turkkini sukimista. Kolli aloitti oman turkkinsa suinnan.
"Väsyttääkö?" kysyin tuolta.
"Ei kauheasti", Nokihäntä vastasi ja huokaisi hiljaa.
"Okei", hymähdin ja nousin ylös. Vierelläni nukkuva kumppanini tuhisi hiljaa enkä viitsinyt herättää häntä. Astelin ulos pesästä ja menin syömään tuoresaalista. Valikoin lohen kasasta ja aloin syömään sitä.
"Mm.. Ihan hyvää", mutisin itsekseni hiljaa samalla kun maistelin lohta suussani hymy huulillani. Lohen syötyäni livoin huuliani.
"Menen vaikka kävelylle", huokaisin hiljaa ja astelin ulso leiristä. Pidin rauhallisen tahdin yllä sillä en halunnut hengästyä mitenkään.
Puolukkaturkki, 31.03.2017
Heräsin vieressäni olevaan liikehdintään. Aukaisin vihreät silmäni ja näin kumppanini tökkivän minua.
"Mitä ihmettä sinä-", ehdin sanoa kun tunsin olevani märkä. Hypähdin pystyyn parkaisten samalla kamalan kauhunhuudon. Vettä lillui sotureiden pesässä.
"Nukuit ihan älyttömän sikeästi, muut ovat jo menneet ulos pesästä. Nopeasti nyt!" Pihkasielu maukaisi nopeasti ja sujahti ulos pesästä. Katsoin tyhjiä vuoteita. Tosiaan, ketään muista ei ollut enää sotureiden pesässä. Tuhahdin ja ravistelin nopeasti punertavaa takkuista turkkiani kunnes loikin ulos sotureiden pesästä. Huomasin klaanin olevan aika hätäinen. Huokaisin syvään ja suljin vihreät silmäni. Tunsin tutun hajun läheltäni. Tunsin kuinka Pihkasielu painautui minua vasten. Aukaisin silmäni ja katselin.
"Menen auttamaan klaaninvanhimpia!" naukaisin nopeasti ja kiirehdin klaaninvanhimpien pesälle. Siikapuro oli juuri nousemassa ylös ja minä menin tukemaan häntä.
"Olen Puolukkaturkki, autan sinua", sanoin klaaninvanhimmalle, joka oli sokea. Vaaleanruskea naaras tuhahti:
"Vaikka olenkin sokea osaan kyllä kävellä ihan itsekin!"
"Mutta nyt minä autan sinua ja kun autan niin sitten auta. Minusta ei olisi ainakaan kiva hukkua, olisiko muka se sinusta kivaa?" tuhahdin tiukan kysymyksen Siikapurolle.
"Selvä sitten", naaras hymähti ja lisäsi tassuihinsa vauhtia. Kun klaani oli koolla lähdimme ulos leiristä.
"Minne me nyt ylipäätään menemme?" vierelläni kulkeva klaaninvanhin kysyi katsoen minua sokeilla silmillään.
"Menemme sellaiseen paikkaan minne vesi ei yletä", vastasin vaaleanruskealle, musta tassuiselle naaraalle. Saavuimme pian kuivan pusikon luokse, jonne koko klaani ahtautui. Autoin Siikapuron Kuusihännän seuraksi. Kuusihäntä katsoi minua ystävällisellä vihreällä katseellaan. Änkesin hyvälle kohdalle kumppanini vierelle. Painauduin tuota vasten.
"Selviämme tästä vielä", kollisoturi kuiskasi korvaani. Sisältäni kumpusi pienoinen kehräys. Minua kuitenkin huoletti se, selviäisimmekö oikeasti täällä. Jos yöllä vesi nouseekin tänne asti. Pakko kai vain toivoa, ettei. Hymähdin. Ilvesturkki ja Pyrstötähti jakoivat partioita. Minua ei laitettu vielä mihinkään partioon. Haukottelin ja asetuin jotenkin mukavaan asentoon. Tunsin kuitenkin asentoni olevan epämukava. Jokin möykky oli selkäni alla, mutten oikeastaan välittänyt siitä. Painoin vihreät silmäni kiinni vaipuen samalla syvään uneen.
Puolukkaturkki, 02.04.2017
Hätkähdin hereille tuntiessani hännässäni kipua.
"Auts!" kiljahdin kun huomasin jonkun olevan hännän päälläni, se oli tietysti kumppanini.
"Anteeksi Puolukkaturkki, mutta täällä on todella ahdasta kuten ehkä huomaat", Pihkasielu naukaisi.
"Joo joo", tuhahdin.
"Menen saalistamaan klaanille ruokaa, minusta pitäisi olla jotakin hyötyä", sanoin.
"Selvä, ole varovainen", kumppanini naukaisi kun livahdin varoen toisten häntiä ulos pusikosta, jossa olimme turvassa tulvalta ja nousevalta vedeltä. Nuuhkaisin ilmaa ja haistoin vesimyyrän. Lähdin seuraamaan vesimyyrän tuoretta tuoksua. Pian kuulin läheltä rapinaa. Jännitin lihakseni ja loikkasin saaliseläimen kimppuun. Upotin kynteni sen nahkaan ja näykkäsin sitä niskasta. Vesimyyrä valahti veltoksi hampaissani. Kävipä hyvä tuuri! Hymähdin ja menin takaisin pusikkoon vieden vesimyyrän Siikapurolle ruuaksi.
"Ole hyvä", sanoin sokealle klaaninvanhimmalle, joka nuuhkaisi vesimyyräänsä.
"Kiitos vain, Puolukkaturkki", tuo maukaisi.
//Tulipa lyhyt.. Joku?
Puolukkaturkki, 29.01.2017
Minusta ja Pihkasielusta.. Meistä oli tullut kumppanit. Rakastin tuota kollia niin paljon kuin vain voin. Rakastan häntä niin paljon!
"Minä lupaan rakastaa sinua, aina, myöskin Tähtiklaanissa", naukaisin yljaasti mutta lempeällä äänellä. Painauduin kollin kylkeen kiinni ja kehräsin hiljaista kehräystä. Olin onnellinen. Ilon kyynel vierähti poskelleni ja siitä Pihkasielun turkkiin. Nuolaisin kollin poskea ja tuo minun.
"Rakastan sinua niin paljon", kehräsin.
*Niin paljon ettei kukaan voi sitä ymmärtää*, ajattelin. Olimme nyt kumppanit. Ja uskoakseni, tulemme aina ikuisesti olemaan.
*Pihkasielu on niin rakas!*
"Olet minulle hyvin tärkeä", kolli naukaisi vuorostaan.
"Niin sinäkin minulle", sanoin hymyillen vastaukseksi.
//Pihka?
Kurkitassu, 02.02.2017
Nielaisin viimeisenkin palasen hiirestä ja nousin.
"Tulehan. Tänään harjoittelemme metsästystä", mestarini Puolukkaturkki sanoi ja käveli luokseni. Kävelimme leirin ulkopuolelle metsään.
"Näytän sinulle kuinka vaanitaan. Katso tarkkaan", Puolukkaturkki ilmoitti. Keskityin ja katsoin tarkkaan mestariani. Hän laskeutui matalaksi ja varmisti ettei hänen vatsansa osunut maahan. Puolukkaturkki jähmetti häntänsä paikoilleen ja pysyi ääneti. Hän odotti kärsivällisesti ja lähti sitten varovasti hiipimään eteenpäin. Mestarini keinutti lapojaan. Hän laski tassunsa hitaasti maahan ja pysähtyi jonkin matkan päähän. Hän odotti ja jännitti lihaksensa. Yhtäkkiä Puolukkaturkki ponkaisi eteenpäin ja iski kyntensä kuvitteelliseen saaliiseen ja nousi.
"Nyt on sinun vuorosi", Puolukkaturkki kehotti. Laskeuduin matalaksi ja kiinnitin katseeni eteenpäin.
"Pidä häntäsi paikoillaan", Puolukkaturkki muistutti. Katsahdin viuhtovaa häntääni ja jähmetin sen paikoilleen. Lähdin hiipimään eteenpäin.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 02.02.2017
"Kuvittele, että tassusi ovat pehmeämmät kuin pilvet hattarat", naukaisin Kurkitassulle. Pian oppilaani hiipi hiirenhiljaa eteenpäin. Nyökyttelin tyytyvöisenä päätäni. Kurkitassu pysähtyi. Tuo jännitti lihaksensa ja loikkasi kuvitteellisen saaliin niskaan.
"Seuraavan kerran voit tehdä nopeamman ja kyhyemmän loikan. Hiiri olisi saattanut jo ehtiä pois alta", neuvoin. Kolli nyökkäsi ja koitti uudelleen. Tällä kertaa paljon paremmin.
"Hyvä Kurkitassu!" naukaisin kehuvasti. Tummanruskea kolli hymyili minulle. Olimme hyvin lähellä leiriä susien varalta. Eivät sudet uskaltaisi sentään leirin luokse tulla, kai?!
"Mennään nyt takaisin leiriin. Auringon huipun aikaan menemme harjoittelukuopalle, mutta otamme pari soturia mukaan susien takia", naukaisin Kurkitassulle. Tassuttelimme leiriin.
"Muista, tavataan tuoresaaliskasan luona auringon huipun aikaan", naukaisin muistutukseksi.
"Selvä Puolukkaturkki", Kurkitassu sanoi ja loikki oppilaiden pesälle.
Istuin odottamassa Kurkitassua auringon huipun aikaan tuoresaaliskasan läheisyydessä Mustikkamyrkyn ja Karviaiskynnen kanssa. Kurkitassu kipitti luoksemme.
"Oletko valmis?" kysyin kysyvällä äänellä oppilaaltani.
"Olen", kolli vastasi varmalla äänellä. Nyökkäsin.
"Voimme lähteä", naukaisin. Mustikkamyrsky ja Karviaiskynsi tallustivat mukanamme ja menimme harjoituskuopalle. Liusuin kynsillä pitäen kiinni jöisestä reunasta.
"Varovaisesti Kurkitassu", varoitin oppilastani. Tuo liusui sulavasti alas. Mustikkamyrsky horjahti hieman ja Karviaiskynsi laisi vain loikata harjoituskuopan pohjalle.
"Aloitetaan!" sanoin aina kovalla äänellä mutta suhteellisen hiljaa.
//Kurki?
Puolukkaturkki, 03.01.2017
Palasimme takaisin leiriin Kurkitassun kanssa. Oppilaani oppi taisteluliikkeitä todella hyvin. Ja erittäin nopeasti! Palasimme neljästään leiriin ja annoin Kurkitassulle luvan mennä jo nukkumaan.
*Huomenna ehkä soturilakia?* Väsymys alkoi painaa minua itseäniäkin ja silmäluomeni lupsahtelivat jatkuvasti kiinni. Tassuttelin sotureiden pesälle. Näin Pihkasielun nukkuvan yhteisessä vuoteessaamme joka oli tehty kaisloista. Siellä täällä oli kuitenkin sammalia pehmukkeena.
"Hyvää yötä", naukaisin Pihkasielulle joka nosti päätään. Kollin huulille levisi väsynyt ja pieni hymy.
"Hyvää yötä Puolukkaturkki", kumppanini naukaisi ja kurotti nuolaisemaan poskeani. Hynyilin pienesti. Asetuin hyvään asentoon selkä kiinni Pihkasieluun ja nukahdin heti.
Veräsin aamulla. Huomasin kumppanini vielä nukkuvan. Tuo tuhisi ja hengitti rauhalliseen tahtiin, niin kuin kaikki nukkuessaan. Nousin ylös ja venyttelin selkä kaarella. Iatahdin alas ja aloin sukimaan punertavaa takkuista turkkiani nopein vedoin. Halusin auringon huioun partioon ja kuulin leirin aukiolta aamupartioon ilmoittautumis äänet. Sain turkkini suittua ja hipsin nopeasti Ilvesturkin luokse joka jakoi partioita.
"Ilmoittaudun auringon huipun partioon", naukaisin ja katsoin varapäällikköämme joka nyökkäsi.
"Selvä, auringon huipun partio menee lähelle putousta joten älä ota oppilastasi Kurkitassua mukaan", Jokiklaanin varapäällikkö Ilvesturkki naukui päättäväisellä äänellä ja katsoi minua odottaen vastaustani.
"Käyhän se", maukaisin Ilvesturkille. Lähdin tallustamaan kohti tuoresaaliskasaa mutta se oli tyhjä.
*Voisin mennä vielä lepäämään*, mietin. Pian näin Kurkitassun tulevan oppilaiden pesän suunnalta luokseni.
"Hei Kurkitassu!" naukaisin oppilaalleni.
"Hei", tuo haukotteli.
"Sitten kun aamupartio palaa ota riistaa ja vie sitä klaaninvanhimmille", naukaisin kollille. Tuo nyökkäsi minullle ja lähti muiden oppilaiden seuraan.
Oli aika lähteä. Kaikki auringon huipun partioon lähtijät olivat odottelemassa minua sisäänkäynti tunnelilla. Partiossa oli mukana Mustikkamyrsky, minä, Kuuviiksi ja Kaislavirta. Partion johdossa oli Mustikkamyrsky.
"Olemmeko valmiit?" Mustikkamyrsky kysyi ja läpi kaikki partion jäsenet katseellaan läpi.
"Valmista", naukaisin.
"Minulla myös", Kaislavirta sanoi. Kuuviiksi heilutteli viiksiään. Nyt voimme varmaankin jo lähteä metsään.
"Mennään", Mustikkamyrsky naukaisi. Heilautin häntääni ilmaan pari kertaa kun astelimme metsään. Aloimme lähestyä hiljaisin askelin putousta. Emme menisi muuta kuin ohi. Haistoin nenässäni karseän löyhkän, susia! Pian koko partio pysähtyi. Mustikkamyrsky oli partion kärjessä ja kyyristyi maahan. Kaikki teimme samoin, mutta susi ehti jo huomata meidät. Suden kanssa oli sudenpentu. Susi murisi ja avasi suuren kitansa auki. Tuo astui pennun eteen, varmaankin suojellakseen tuota.
"Meidän ei ole pakko taistella sutta vastaan, mutta taistelemme jos se hyökkää ensin", Mustikkamyrsky sanoi hiljaisella äänellä. Tärisin, pelkäsin susia.
"Ei hätää Puolukkaturkki", Kaislavirta naukaisi vieresdäni lohdutukseksi. Nyökkäsin. Aloimme kulkea sivulle päin yhä hiipien. Salamannopeasti susi hyökkäsi meitä kohti. Jokainen ehti väistää suden hyökkäyksen. Susi katsoi minua pelottavilla suurilla silmillään ja hyökkäsi minua päin. Kaislavirta ja Kuuviiksi ehtivät työntää suden maahan ennen kuin tuo ehti minuun kiinni. Pentu oli takanani ja puraisi terävillä hampaillaan häntääni. Hännästäni alkoi tihkua verta. Nopealla ja kovalla käpälän iskulla pentu irrotti otteensa hännästäni. Pentu oli melkein minun kokoiseni. Hyppäsin tuon selkään ja pidin kynsilläni kiinni. Sain jotenkuten heilautettua sudenpennun maahan selälleen. Otin tuon kaulasta hampaillani ja puraisin. Purin lujaa ja kuului raksahdus.
"Anteeksi", henkäisin elottomalle sudenpennulle. Tuo oli kuitenkin vasta pentu..
"Varo Puolukkaturkki!" Mustikkamyrsky ulvaisi. Käännyin katsomaan ja susi hyökkäsi valtavalla loikalla luokseni. Tuo katsoi pentuaan ja sitten minua. Susi ja minä loikkasimme toisiamme kohti ylös. Raapaisin suden kuonoa ja ourin tuon korvaa. Susi taas viskasi minut puuhun tassu edellä. Tassuani raastoi kipu. En pystynyt liikkumaan sillä. Mustikkamyrsky syöksyi sutta kohti mutta susi repaisi hänen selästään pari karvatukkoa irti. Kolli rääkäisi kivusta. Kaislavirta, Kuuviiksi ja Mustikkamyrsky ympäröivät pian sutta. Susi näki parhaakseen perääntyä. Eloton sudenpentu makasi verisenä maassa. Minä sain itseni ylös Mustikkamyrskyn avulla. Seidoin kolmella jalalla.
"Mennään ennenkuin saamme seuraksi lisää susia", Mustikkamyrsky naukaisi.
"Puolukkaturkki, olet tarpeeksi kevyt joten tule selkääni", kolli sanoi. Sain itseni Mustikkamyrskyn selkään. Huomasin Kaislavirralla lavassa viillon. Kuuviinseltä tihkui verta korvasta. Vilkaisin hännänpäätäni josta tihkui edelleen verta. Lähdimme kohti leiriä.
Päästyämme leiriin menimme suoraan parantajan pesälle.
"Parantajan pesässä on liian ahdasta teille kaikille", Mäntytadsu naukui.
"Minä selviän kyllä sotureiden pesässä", Mustikkamyrsky maukui sillä häneltä oli lähtenyt vain karvatukkoja.
"Minun korvastani ei vuoda enää verta. Pärjään", Kuuviiksi sanoi.
"Hyvä, voitte mennä lepäämään. Tulen sitten kohta", Kirkasmarja naukaisi huolestuneen näköisenä.
//Täs olis tää susi tarina Cx
Puolukkaturkki, 04.01.2017
Makasin kaislavuoteella parantajan pesässä toista päivää. Pihkasielu oli köynyt tervehtimässä minua aamulla. Huokaisin. Hännänpäästäni ei enää vuotsnut verta. Kirkasmarja ja Mäntytassu ovat tehneet hyvää työtä. Mäntytassu näki minun heränneen ja asteli luokseni.
"Mikä on vointisi?" parantajaoppilas kysyi ja katsoi minua meripihkanvärisillä silmillään. Mietin hetken vastausta.
"Ihan hyvin... kai", naukaisin. Huokaisin. Etutassuni kipu ei tuntunut enää.
"Mitä minun etutassulleni kävi?" kysyin sillä olin nukahtanut heti parantajan pesälle saapumisen jälkeen.
"Se ei ole murtunut", Kirkasmarja naukaisi ja tuli luokseni. Nyökkäsin parantajanaaraalle hymyillen.
*Tähtiklaanin kiitos pääsen pian soturin hommiin!*
Kirkasmarja kosketti kuonollaan etutassuani ja inahdin.
"Tuo sattuu", naukaisin ja siristelin silmiäni hämärässä parantajan pesässä. Kirkasmarja näytti mietteliäältä.
"Saat nyt levätä ainakin kolme päivää, sitten olet valmis soturin tehtäviin", parantajanaaras naukaisi. Nyökkäsin mustalle naaraalle.
"Selvä", huokaisin. Huomasin Mustikkamyrskyn parantajan pesän suulla.
"Taistelit urheasti noin nuoreksi soturiksi Puolukkaturkki", Mustikkamyrsky naukaisi. Hymy levisi kasvoilleni.
"Kiitos, sinä selvisitkin noin vähällä", sanoin hieman värisevällä äänellä. Parantajan pesä oli aivan täynnä. Kohta kuitenkin nuo kaksi löhtisivät Emonsuulle, Kuukivelle vaihtamaan kieliä Tähtiklaanin kanssa.
Kirkamarja ja Mäntytassu olivat jo lähteneet pois leiristä, heillä oli kai sotureita mukana susien takia. Sydämmeni pulssi kiihtyi aina kun ajattelinkin susia ja kuinka minä tapoin sudenpennun... Se oli kuitenkin vasta pentu. Tuo kyllä aiheutti minulle pahan jäljen hännänpäähäni. Ja siitä pennusta olisi kasvanut pian iso susi joka syö kissoja ruuakseen. Minua puistatti. Huokaisin syvään ja koitin saada unta. Kirkasmarja oli jättänyt eteeni jotain yrttejä jotka kuulemma auttaisivat minua saamaan unta. Säästän ne ehkä myöhemmäksi. Aamutassu tuli tuomaan meille kaikille potilaille Puuskatassun kanssa riistaa. Minä sain kalan. Haukkasin palasen mutta kala ei maistunut miltään.
*Onpa kiva syödä tälläistä*, ajattelin ärtyneenä. Sain kuitenkin pian syötyä kalan. Lipaisin suuhuni yrtit ja nukahdin vähän ajan päästä.
//Joku?
Puolukkaturkki, 07.01.2017
Makasin kolmatta päivää parantajan pesässä. Huokaisin syvään. Milloin pääsisin soturin hommiin, tällä hetkellä toiset toivat minulle riistaa ja ilmoittivat mitä missäkin on tapahtunut. Hengitin syvään yrttien voimakasta tuoksua ja nyrpistin nenääni. Yrttien tuoksu oli niin voimakas, haluaksin jo täältä pian pois! Parantajan pesässä täytyy kuitenkin antaa tilaa muille jotka tulevat haavoittuvaisina. Kurkitassu tassutteli luokseni hiiri hampaissaan.
"Tässä sinulle", tummanruskea kolli sanoi katsoen minua vihreillä silmillään. Nyökkäsin ja hymyilin hieman oppilaalleni.
"Koulutuksesi on hieman jäljessä, kun minä tästä toivun otamme toiset kiinni!" naukaisin innostavalla ilmeellä. Kolli päästi kehräyksen ja nyökkäsi kiitollisena. Hymyilin.
"Voit mennä nyt", naukaisin oppilaalleni Kurkitassulle, "saan tämän itsekkin syötyä." Mäntytassu järjesteli yrttejä. Kirkasmarja asteli pesään hymyillen vienosti minulle.
"Puolukkaturkki, tassusi on parantunut. Muista kuitenkin olla in aluksi varovainen", musta parantajanaaras naukui normaalilla äänensävyllään. Ilmeeni kirkastui. Vihdoinkin! Katsahdin Kirkasmarjaan joka nyökkäsi.
"Kiitos", kiitin, "olette pitäneet minusta hyvää huolta." Kehräsin hieman. Parantajanaaras auttoi minut ylös. En ollut kävellyt kolmeen päivään!
"Hei! Syöpä riistasi", Mäntytassu muistutti minua ja jatkoi yrttien järjestelimistä. Nyökkäsin huvittuneen näköisenä.
"Menen raittiiseen ulkoilmaan mieluummin syömään", sanoin ja nappasin hiiren suuhuni. Tallustin kolmella jalalla lähelle tuoresaaliskasaa missä näin Pihkasielun.
"Puolukkaturkki!" tuo henkäisi ja nuolaisi poskeani. Laskin varovasti etutassuni maahan. Ei kipua! Hymyilin ja asetuin hyvään asentoon.
"Jaetaanko tämä hiiri?" kysyin kumppaniltani khsyvällä äänellä. Tuo pudisti päätään ja naurahti:
"Minä olen syönyt jo tänään." Kehräsin hieman ja haukkasin hiiresta palasen. Hengitin keuhkoihini samalla ihanaa ilmaa. Vihdoinkin maistoin jotain makuja riistasta! Yrttien tuoksu on tukkinut hajuaistini..! Naurahdin ajatukselle ja haukkasin toisen palasen.
"Miten sinulla on nyt mennyt?" kysyin Pihkasielulta ja nielaisin tuoresaaliin palasen.
//Pihka? :3
Pihkasielu, 12.02.2017
Kuuntelin hiljaa kokoontumisen tapahtumia. Painauduin Puolukkaturkin lämmintä kehoa vasten ja suljin silmäni. Olin onnellinen, mutta pelko kynsi vatsaani. Mitä jos Myrskyklaani hyökkäisi? Jos Puolukkaturkki ei selviäisi hyökkäyksestä? *Aion suojella häntä loppuun asti, hinnalla millä hyvänsä*, ajattelin tiukasti.
"Pihkasielu? Kaikki hyvin?" kumppanini kysyi huolestuneena. Pudistin päätäni.
"Ei, kaikki on ihan hyvin", naukaisin lempeästi.
"Olen vähän miettinyt..." naukaisin hiljaa ja katsoin Puolukkaturkkiin. Hän nosti päätään.
"Tuota... Haluaisitko sinä joskus pentuja?" kysyin hiljaa, ja poskiani alkoi taas kuumottaa.
//Puolukka? :3
Puolukkaturkki, 12.02.2017
"Pihkasielu? Kaikki hyvin?" kysyin huolestuneena. Kumppanini pudosti päätään.
"Ei, kaikki on ihan hyvin", tuo naukaisi lempeästi.
"Olen vähän miettinyt..." Pihkasielu naukaisi hiljaa ja katsoi minua. Nostin päätäni hieman ylemmäs. Hailautin häntääni.
'Tuota... Haluaisitko sinä joskus pentuja?" rakastamani kolli kysyi hiljaa, kuin kuiskaten. Nuolaisin kumppanini poskea lempeä hyny huulillani.
"Tottakai haluan, heistä tulee varmasti yhtä komeita kuin sinusta", kuiskasinnOihkasielun korvaan hyvin hiljaa. Kehräsin. Kehräys kumpusi syvältä sisältäni. Rakastin tuota kollia niin paljon. Kallistin hieman päätäni.
*Tekisin ihan mitä tahansa Pihkasielun puolesta!*
//Pihka? :33
Putouspentu, 01.03.2017
Heräsin aamulla pentutarhasta. Siskoni Lumopentu nukkui vielä, ja Kiitopennusta oli tullut oppilas, Kiitotassu. Olin siis yksin. Emoni nukkui sikeästi, eikä siis huomannut, kun nousin ylös hänen viereltään. Kuljin väsyneesti pentutarhan suuaukolle. Katsoin ensimmäisen kerran kunnolla ulos.
Aurinko oli jo noussut, itse asiassa aika korkealle. Partoita kulki leiristä ja leiriin edestakaisin, metsästyspartiot toivat riistaa ja joku kissoista, varmaan varapäällikkö, jakeli käskyjä muille. Istahdin katsomaan ihmeissäni leiriä. Leirin keskiaukiolla kohosi suuri kivi ja leirissä oli siellä täällä kaislasta punottuja pesiä. Lähdin hiljaa hiipimään yhteen niistä. Sisältä kuului ääniä, mutta päättelin, että siellä oli vain pari kissaa. Kurkistin varovasti sisään. Pesässä nukkui kaksi kissaa, koosta päätellen sotureita. Kaislasta tehtyjä makuualusia oli pesän reunoilla ja keskellä niitä oli pieni rykelmä. Hipsin hiljaa sisään, eivätkä nukkuvat kissat huomanneet minua.
//Joku sotureista? :D
Puolukkaturkki, 01.03.2017
//Jatkoa Putouspennulle!//
Jokin hipaisi selkääni. Hätkähdin hereille ja aukaisin silmäni sähisten. Kuului ininää ja näin pennun, luultavammin Putouspennun. Hämmästyin todella.
"Anteeksi pienokainen, en minä tiennyt, että se olit sinä", naukaisin ja silitin hännälläni inisevää pentua. Vieressäni makaava kumppanini vain nukkui.
"Mennään nyt takaisin pentutarhaan. Ties kuinka kauan sinä olet täällä ollut. Emosi voi olla huolissaan sinusta", kehräsin ja nuolaisin pennun päälakea. Olisi varmasti mahtavaa saada omia pentuja ja katsoa heidän varttumistaan sotureiksi. Hymyilin ajatukselle.
"Mutta minä vasta tulin", Putouspentu inisi ja koitti jäädä sotureiden pesään istumaan. Nostin pennun niskanahasta ja kuljetin hänet pentutarhaa.
"Hei, täällä olisi tällainen pikku karkulainen", naukaisin ja Helmiloiste heräsi unestaan.
"Ei ollut tarkoitus herättää, mutta ajattelin sinun haluavan tietää", naurahdin pikaisesti ja työnsin Putouspennun kohti emoaan.
//Joku pentutarhalta?
Ilvesturkki, 07.01.2017
Olin juuri aloittamassa rajapartion lähettämistä, kun metsästyspartio saapui leiriin mukanaan kolme jänistä, orava ha lintu. Se oli hämmästyttävää, koska nyt on lehtikato, eikä riistaa pitäisi todellakaan olla noin paljoa.
"Teillä kävi ilmeisesti tuuri metsällä!" Naukaisin Kaislavirralle kun hän astui sisään leiriin.
"Todellakin kävi hyvä tuuri!" Puolukkaturkki maukaisi kun ensin vain sai riistat pois suustaan.
"Tästä riittää aika monelle klaanissa", otti huomioon Roiskevirta, ja se oli tosiaankin totta.
"Rajapartioon lähtevät tänään minä ja Aamutassu, Lohiselkä ja Susihäntä!" Mau'uin kovalla äänellä.
"Hyvin valittu", Pyrstötähti naukui, lähtijät alkoivat valmistautua.
// Partiolaiset?
Pihkatassu, 08.01.2017
Istuskelin tuoresaaliskasan edustalla ja valikoin kasasta sopivaa saalista. Nappasin suurehkon lohen, ja katselin ympärilleni. Puolukkaturkki istui hieman kauempana sukien turkkiaan. Katselin höntä hetken keröten rohkeutta.
"Puolukkaturkki? Tultko syömään? En jaksa tätä yksin", naukaisin ja Puolukkaturkki näytti hämmentyneeltä ja vilkaisi ympärilleen. Hän kuitenkin nousi ja tassutteli lähemmäs.
"Öh, no kai minä voin tulla", hän naukaisi kävellessään kohti. Huokaisin. Sieltä hän tulee.
"Kuka oli sinun mestarisi?" kysyin Puolukkaturkilta. Hänen kasvoilleen nousi iloinen, kaunis hymy.
"Salamasydän", hän vastasi iloisella, lempeällä äänellään. Sydämeni suli aina kun kuulin tuon äänen, ja nyt olin varma siitä. Minä rakastin Puolukkaturkkia.
Puolukkaturkki, 08.01.2017
"Salamasydän oli oikein hyvä mestari", naukaisin. Pihkatassu haukkasi palan lohesta hymyillen. Hymyilin hänelle iloista hymyä.
"Toivoisin että voisin olla jonakin päivänä samanlainen kuin hän", lisäsin. Katsoin Pihkatassun sinertäviin silmiin. Tunsin taas tunteen mutten tiennyt mikä tunne oli. Tunne oli lämmin ja hyvin herkkä. Rakkaus! Tunne jota tunsin oli rakkaus. Haukkasin palan lohesta ja katsoin Pihkatassun punertavanruskeaa karvaa. Olinko rakastunut oppilaaseeni? Ilmeisesti olin. Myönsin itselleni viimein rakastavani Pihkatassua. Aina kun kolli katsoi minua sydämeni pulssi kiihtyi nopeammaksi. Mitäköhän Pihkatassu tunsi minua kohtaan? Pitäisikö minun kertoa tunteistani oppilaalleni? Ei, ei vielä ainakaan. Ehkä joskus muttei nyt. Saimme syötyä lohen ja astelimme vierekkäin kohti sotureiden pesää. Pysähdyin kuitenkin ja katsoin vierelläni tassuttelevaa Pihkatassua.
"Olet kyllä hyvä oppilas", naukaisin.
//Pihka?
Pihkatassu, 12.01.2017
Isyuin pesemässä pörröistä turkkiani. Se ei meinannut mitenkään pysyä tasaisena, saatika suorassa. Pyrstötähti loikkasi puhujankivelle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästäään kykenevä tänne puhujankivelle klaanikokoukseen!" Hän kajautti, ja nousin hieman tylsistyneenä ylös. Tassuttelin puhujankiven juurelle, Puolukkaturkin viereen.
"Hei", naukaisin hiljaa.
"Hei", Puolukkaturkki vastasi. Kun suurinpiirtein kaikki olivat koolla, Pyrstötähti avasi suunsa ja sanoi:
"On aika tullut nimiittäää uusi soturi!"ja katsoi alas. Aivan kuin hän olisi katsonut suoraan minuun.
"Pihkatassu,astuisitko eteen?" Hatkahdin. Mitä? Minäkö? Astahdin kutienkin varovasti eteenpäin ja ryhdistäydyin.
"Minä Pyrstöthti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi", hän naukaisi kiveltä, katse porautuen silmiini.
"Pihkatassu, lupaatko noudattaa soturiliakia ja puolustaa tätä klaania- jopa henkesi uhalla?" Pyrstötähti naukui arvokkaasi. Tuon äääni kuulosti painokkaammalta kuin koskaan.
"Minä lupaan", nakaisin niin varmasti kuin pystyin.ääneini värisi hiukan, ja hain katseellani turvaa Puolukkaturkin silmistä. Niiden lämpö toi minulle turva ja rohkaistuin. Suoristin selkäni ja suuntasin korvani eteenpäin.
"Siinäb tapauksessa, Tähtiklaanin voimieni kautta, annan sinulle soturinimesi: tästä päivästä alkaen sinut tunnettakoon nimellä Pihkasielu! Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja voimaasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi! Sinun tulee valvoa seuraava yö hiljaa yksinäsi", naukaisi päällikköni. Kosketin nenälläni tuon lapaa, ja vetäydyin taaksepäin.
"Pihkasielu! Pihkasielu ! Pihkasielu!" Klaani hurrasi nimeäni. Roiskevirta tuli luokseni ja kehräsi poskeani vasten. Puskin häntä lapaan. Puolukkaturkki isui syrjemmällä, katseli minua ja Roiskevirtaa jotenkin kateellisen näköisenä. Nuolaisin siskoni poskea ja snoin nopeasti:
"Hei hei", ennen kuin juoksin Puolukkaturkin perään. Naaras tassutti soturien pesään.
"Puolukkaturkki! Odota! " huusin ja loikkasin sisään. Siellä ei ollut vielä muita.
"Tuota.. tämä saattaa tuntua oudolta, olinhan oppilaasi ja näin.. mutta", sanoin ennen kuin Puolukkaturkki ehti edes kääntyä katsomaan minua. Vedin syvään henkeä.
"Rakastan sinua", naukaisin.
"Mitä se äskeinen sitten oli?" Puolkkaturkki naukaisi hiljaa.
"Roiskevirran kanssa? Hän on siskoni, hölmö karvapallo, unohditko?" Kysyin hymyssä suin.
//Puolukka :3?
Puolukkaturkki, 12.01.2017
Lämmin tunne valtasi minut kokonaan kuultuani Pihkasielun sanat. Kuin kaikki olisi pysähtynyt ympärillämme. Vain minä ja rakastamani kolli. Katsoin Pihkasielun sinertäviin silmiin ja olin sulaa rakkauden voimasta joka hohkui kollin silmistä. Kukaan ei ollut sotureiden pesässä, olimme kahdestaan. Astuin lähelle entistä oppilastani josta oli tullut juuri soturi. Hymyilin lempeää hymyä ja suljin silmäni painautuessani minua hiukan pienemmän kollin turkkiin. Vedin sisääni Pihkasielun ihanaa tuoksua.
"Rakastan sinua", kuiskasin Pihkasielun korvaan ja kuulin kollin helpottuneen kuiskauksen korvissani. Oli alkanut jo hämärtää. Roiskevirta astui sotureiden pesään ja nähdessään minut ja Pihkasielun tuo väläytti lempeän hymyn meille. Nyt astuin askeleen taaksepäin Pihkasielusta.
"Sinun pitäisi varmaan mennä, edessäsi on pitkä yö", naukaisin lempeästi.
"Voin tehdä sinulle vuoteen aamuksi vierelleni, vai haluatko nukkua minun vieressäni? Voin tehdä sammalvuoteestani isomman..", sanoin.
"Tee niin, voin nukkua vieressäni", punertavanruskea kolli naukaisi ja lähti. Menin hetken päästä hakemaan sammalia ja suurensin vuodettani. Aloin nukkumaan vuoteeni toisessa reunassa hymyillen edelleen.
//Pihka? <3
Pihkasielu, 16.01.2017
Tassutin väsyneenä soturien pesään ja lysähdin Puolukkaturkin viereen. Oli kulunut muutama päivä soturinimityksestäni, ja nukuin edelleen Puolukkaturkki vierelläni. Naaras nosti hitaasti päänsä.
"Anteeksi, herätinkö?" kysyin varovasti. Kumppanini pudisti päätään ja laski sen sammalille.
"Et ollenkaan", hän naukaisi pehmeästi ja asetuin makuulle tuon viereen pehmeille sammalille.
"Hienoa", sanoin ja otin mukavan asennon. Pesä oli melko tyhjä, vain Kuuviiksi oli sisällä. Painauduin lähenmäs kumppaniani ja annoin turkkimme lämmettää toisiamme.
"Haluaisin tämän jatkuvan ikuisesti", sanoin hiljaa. Olin jo pentuna huomannut, miten agressiiviseksi saatoin muuttua jopa leikkitappeluissa. Sen takia olin aina kieltänyt Roiskevirtaa tulemasta mukaan. En halunnut satuttaa siskoani.
"Olen aina tässä", Puolukkaturkki naukaisi.
"Hyvä", sanoin hiljaa ja nuolaisin Puolukkaturkin poskea. Hyvin nopeasti vaivuin uneen, vaikka olikin miltei aurinkohuippu.
//Puolukka<3?
Puolukkaturkki, 17.01.2017
Nousin ylös ja suin punertavaa takkuista turkkiani. Rakastamani kolli tuhisi nukkuvana vieressäni. Annoin Pihkasielun nukkua vaikka minulla olikin tuolle tärkeää asiaa.
*Ehtisin kertoa sen myöhemmin*, ajattelin. Tassutin metsälle aikeenani saada turesaalista. Pian haistoin oravan joka istui oksalla. Orava ei huomannut minua vaan tarkkaili toisessa puussa istuvaa lintua. Lintua ei kannattaisi yrittää ottaa kiinni kun oli ihan puun latvassa. Loikkasin salamannopeasti puuhun mutta otteeni lipesi ja tipuin alas maahan.
*Voihan hiirenpapanat*, ajattelin tuskissani. Etutassuani särki enkä uskaltanut liikuttaa sitä. Hengitin syvään ja nousin kolmelle jalalle ylös. Koitin venyttää särkevää etutassua ja kuului raksahdus. Etutassuun ei enää sattunut. Huokaisin helpotuksesta ja nuolaisin tassuani. Hymyillen lähdin syvemmälle metsään. Vaikken ollutkaan saanut oravaa kiinni olin tyytyväinen ettei tassuni ollut murtunut. Haistoin pian hiiren hajun. Aloin seuraamaan sitä ja näin hiiren. Hiiren pesäkolo oli vieressä. Mietin miten ehtisin nappaamaam hiiren ennenkuin se ehtisi koloonsa. Kyyristyin hyvin matalaksi ja varmistin ettei häntäni näkynyt. Olin ponnistusasennossa ja ponnistin. Ehdin juuri ja juuri kiinni hiiren häntään kynsilläni. Puraisin riistan niskaa ja tuo valahti hampaissani veltoksi. Kiitin Tähtiklaania. Loikin leiriin nopeasti. Tuoresaaliskasalle tultuani tiputin hiiren kasan päällimmäisiksi. Astelin sotureiden pesään missä Pihkasielu suki turkkiaan.
"Seuraa minua", kuiskasin kollin korvaan. Menimme lähelle leiriä mutta sellaiseen paikkaan mistä kukaan ei näkisi meitä.
"Rakastan sinua", naukaisin.
"Tuletko kumppanikseni?" esitin kysymyksen rakastamalleni kollille. Silmäni loistivat jännityksestä kun odotin kollin vastausta.
//Pihka? <3
Lohiselkä, 26.01.2017
Astelin ulos sotureiden pesästä leirin pääaukiolle. Olin saapunut eilen leiriin vasta myöhään illalla, ja Valkohäntä oli ollut jo silloin nukkumassa. Nyt kumppanini kuitenkin istui lähellä leirin uloskäyntiä ja katseli taivaalle, jonka auringonnousu oli värjännyt punertavaksi. Astelin lumihangen poikki naaraan luokse ja puskin tuota kuonollani. Naaras päästi kehräyksen ja katsoi minua kummallisesti.
"Onko jokin vialla?" kysyin huolestuneena ja istuin alas. Naaras pudisti päätään.
"Päinvastoin. Lohiselkä, minä odotan pentuja", naaras henkäisi ja katsoi minua silmät suurina. Aluksi naukaisu sai minut hämmästyneeksi ja epävarmaksi, mutta sitten onnellisuus voitti kaikki muut tunteet. En kuitenkaan kerennyt sanoa mitään, kun kuulin Ilvesturkin huutavan nimeäni:
"Lohiselkä!" Käänsin pääni kohti varapäällikköä.
"Niin?" kysyin ja käänsin koko kehoni kohti Ilvesturkkia, joka ravasi luokseni.
"En pystykään johtamaan aamun partiota, joten olisiko mahdollista, että lähtisit siihen Särkitassun kanssa?" varapäällikkö kysyi ja katsoi minua suorastaan rukoillen. Virnistin ystävällisesti.
"Tietenkin", vastasin varapäällikölle kääntäen sitten katseeni Valkohäntään, "palaamme pian, jutellaan sitten lisää." Naaras vastasi nyökäten, ja haikein mielin loikin oppilaiden pesälle herättämään oppilastani, joka oli jo jalkeilla.
"Lähdemme partioon, tule heti leirin uloskäynnille", naukaisin ja kiiruhdin leirin uloskäynnille, jossa Puolukkaturkki, Kaislavirta ja Kaikutassu olivat jo. Kun Särkitassu saapui luoksemme, naukaisin:
"Lähdetään." Lähdimme ulos leiristä.
Olimme nähneet jotain erittäin outoa aivan Tuuliklaanin reviirin tuntumassa. Lauma susia - tai niin uskoimme - oli saapunut Jokiklaanin reviirille. Hiivin lumihangessa seuraten katseellani koiramaisten olentojen toimia. Ne kulkivat kohti putousta.
"Meidän olisi parasta palata leiriin. Sudet saattavat huomata meidät, emmekä selviä noin monelle sudelle. Meidän täytyy ilmoittaa tästä Pyrstötähdelle, ennen kuin mitään tapahtuu", naukaisin ja käänsin katseeni muihin partion jäseniin, jotka kyyhöttivät kanssani lumihangen takana.
"Se on hyvä idea", Puolukkaturkki totesi. Lähdin johdattamaan partiota hiljaa kohti Jokiklaanin leiriä. Vähän väliä vilkuilin, seurasivatko sudet meitä. Onneksemme yksikään ei nähnyt meitä, eikä kai haistanutkaan.
Kun lopulta saavuimme leiriin, näin Valkohännän sotureiden pesän lähettyvillä. Astelin kuitenkin varmoilla askelilla päällikön pesälle.
"Pyrstötähti", nau'uin isoon ääneen päällikön nimen. Pian harmaaruskea pää ilmestyi ulos pesästä.
"Mitä nyt, Lohiselkä?" Pyrstötähti kysyi. Muut partion jäsenet astelivat luokseni.
"Reviirillämme on lauma susia, ne ovat aivan putouksen lähellä", kertoi Puolukkaturkki. Pyrstötähden silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Susiako? Oletteko ihan varma? Etteivät olisi olleet vaikka koiria?" päällikkö kysyi.
"Olen kyllä kuullut, miltä sudet näyttävät ja miten ne toimivat. Koirat kulkevat kaksijalkojen kanssa, mutta reviirillämme olleilla olennoilla ei ollut kaksijalkoja, ja ne olivat koiria suurempia", kertoi Kaislavirta.
//Pyrstö, Puolukka, Särki, Kaiku tai Valko?
Puolukkaturkki, 26.01.2017
Olimme hetki sitten palanneet partiosta jossa oli ollut minä, Lohiselkä, Kaislavirta, Kaikutassu ja Särkitassu. Olimme kertoneet päällikölle mitä olimme nähneet. Olimme nähneet susia. Isoja koiramaisia olioita jotka katselivat häijysti ympärilleen. Tähtiklaanin kiitos, sudet eivät olleet nähneet meitä. En ollut ikinä nähnyt susia, enkä kyllä kuullutkaan. Huokaisin hermostuneesti. Sudet olivat olleet Tuuliklaanin reviirillä mutta ei varmastikaan kestöisi kauan kun ne ovat jo täällä. Minua puistatti. Entä jos rakastamani kolli vahingoittuisi. Pudistin päätäni. Niin ei saisi käydä! Ja jos minä voisin estää sen, estäisin sen vaikka henkeni uhalla. Sysäsin ajatuksen kokonaan pois mielestäni huokaillen. Katselin tassujani pitkän aikaa sillä kyyneleet olivat tuloillaan. Räpyttelin silmiäni sillä pelkäsin susia kuollakseni. Eräs kissa oli kertonut minulle, että Valkohäntä saisi pentuja. Naaras oli muuttanut Myrskyklaanista Jokiklaaniin sillä rakasti Lohihäntää ja Lohihäntä häntä. Rakkaus voittaisi kaikki esteet jos rakkaus olisi aitoa.
//Siis Susi jatka Puolukan tarinaa joka on tuol jossain tositen joukossa. Pian se katoaa kokonaan. Taitaa olla jo toisella tai kolmannella sivulla...
Pihkasielu, 29.01.2017
Hämmennyin naaraan kysymyksestä.
"Rakastan sinua, aina", naukaisin hiljaa ja puskin Puolukkaturkkia, "ja tahdon olla kumppanisi", naukaisin hiljaa.
"Kiitos", Puolukkaturkki henkäisi hiljaa.
"Lupaan rakastaa sinua aina. Kuoleman jälkeenkin", sanoin. Rakkaudentunne tuntui kiehuvan yli. Silmiäni kirveli ja pala nousi kurkkuun.
"Kiva, nyt sain itseni itkemään", sanoin naurahtaen, mutta ääni väristen.
"Shh, eiväthän soturit itke", Puolukkaturkki sanoi hellästi naurahtaen. Vetäydyin hieman kauemmas ja nojasin taas naaraan pehmeään, hieman takkuiseen turkkiin. *Sinulle voin kertoa kaiken, ninhän?* ajattelin mielessäni.
//Puolukka? Sori tönkkö :(
Puolukkaturkki, 26.12.2016
"Onko sinulla jokin asia josta haluaisit kertoa minulle?" Pyrstötähti naukaisi. Haluaisinhan minä kertoa vähän kaikesta. Kaikesta joka vaivaa minua. Avasin suuni ja olin kertomassa miltä minusta tämä kaikki -Palotähden kuolema, uusi päällikkö ja kaikkea muuta- tuntui. Suljin kuitenkin suuni. Ei minun tarvitse siitä Pyrstötähdelle kertoa. Päälliköllä on vastuu koko klaanista ja varmasti ihan tarpeeksi huolia ja tekemistä. Etsisin ystävän jolle kertoisin huolistani jotka olivat vain murheita. Vai kannattaisiko edes kertoa? Nuohan olivat vain turhia ajatuksiani. Ei minun kenellekkään tarvitsisi kertoa, pärjään ihan hyvin näinkin.
"Ei minulla mitään ollut", naukaisin lopulta ja koitin hymyillä joten kuten.
"Niin minä kai tästä menenkin", sanoin ja katsoin vielä hetken päällikön silmiin. Pidin katseeni tuon silmissä.
//Pyrstö?
Puolukkaturkki, 31.12.2016
Siitä kun olimme keskustelleet Pyrstötähden kanssa oli kulunut pari päivää. Nyt mietin missä Lohiselkä oli. Olisin kysynyt kollia kanssani metsästämään mutta en tahtonut löytää tuota mistään. Oli lumipyry ja olin todella huolestunut. Kyselin sotureilta ja oppilailta mutta turhaan. Olisi kauheaa menettää klaaninsa jäsen. Uskoin että Lohiselkä kyllä pärjäisi. Menin Pyrstötähden luokse.
"Tiedätkö missö Lohiselkä on?" kysyin.
"En tosiaan tiedä", päällikkö naukui.
"Mitä jos hän on lumipyryssä, yksin?" kyselin. Päällikkö mietti hetken.
"Kyllä Lohiselkä pärjää. Ellei hänestä kuuluu pariin päivään mitään lähdemme etsimään", Pyrstötähti maukui. Nyökkäsin nopeasti ja tassuttelin ulos päällikön pesästä. Otin suunnaksi sotureiden pesän. Oli vaikea nähdä lumipyryssä mitään. Viimein pääsin sotureiden pesälle. Ravistelin turkkiani. Menin sammalvuoteelleni istumaan ja aloin sukia turkkiani. Oli jo pimeää. Nukahdin sammalvuoteelleni mukavaan asentoon.
Ilvesturkki, 02.01.2017
Heräilin aamulla valkeaan päivään. Lunta oli vatsaan asti, pakkastakin oli paljon. Pensaat olivat huurussa, erittäin kaunista. Aurinko ei ollut vielä huipulla, mutta pian olisi. Muutama soturi kehräsi vielä pesässä. Minun oli määräys käydä Pyrstötähden luona. Minulla ei ollut tietoa mitä kollilla oli tälläkertaa sanottavana, mutta toivottavasti ei mitään huonoja uutisia. Riistaa oli muutenkin vähäisesti. En viivästellyt sen enempää, vaan venyttelin vähän ja menin Pyrstötähden luokse.
"Mikä oli asiasi?" Naukaisin päällikölle.
"Roisketassu nimitetään tänään soturiksi, voisitko huolehtia että hän on leirissä hetkisen kuluttua jotta voin nimittää hänet", kolli naukui.
"Teen sen"nauùin .
"Sinun kannattaa lähteä harjoittelemaan vasta Roisketassun nimityksen jälkeen", hän ohjeisti. Nyökkäsin myöntävästi ja poistuin päällikän luota. Tassuttelin rauhalliseen tahtiin Aamutassun luokse.
"Lähdemme harjoittelemaan vasta puolipäivän jälkeen", maukaisin.
"Mutta miksi?"naukui oppilaani.
"odotamme Roisketassun nimitystä" kerroin ja tassuttelin takaisin soturien pesään.
//Joku soturi?
Puolukkaturkki, 02.01.2017
//Jatkoa Ilvekselle//
Näin kun Ilvesturkki asteli sotureiden pesään.
"Huomenta", naukaisin katsoen Ilvesturkkia.
"Huomenta Puolukkaturkki", tuo sanoi vastauksesksi ja istahti vuoteelleen. Katsoin pitkään varapäällikön turkkia.
"Onko jokin hätänä?" tuo sanoi kysyvällä äänellä.
"Ei ole", sanoin ja katsoin tassuihini.
"Hyvä", Ilvesturkki sanoi ja alkoi sukimaan turkkiansa. Minä nuolaisin hännän päätäni kehräten. Kuulin kokoontumiskutsun ja tassuttelin suurkivelle. Nimityksien jälkeen. Menin onnittelemaan Roiskevirtaa ja Pihkasielua. Heistä oli tullut sotureita. Pian näkisinkin heidät joka päivä sotureiden pesässä.
"Onnitteluni", naukaisin molemmille.
"Kiitos", kuului vastaus molemmilta samaan aikaan. Menin tuoresaaliskasan luokse. Minun mahani murisi ja olin viimeksi syönyt eilen pienen hiiren samoihin aikoihin. Nappasin vesimyyrän hampaisiini ja menin sotureiden pesän suulle syömään vesimyyrää. Haukkasin palasen ja tunsin kuinka hyvä maku tulvi suuhuni. Kehräsin syödessäni sillä en ollut mitkään aikaan syönyt niin mehukasta vesimyyrää. Pian olin hotkinut koko vesimyyrän ja tassuttelin sotureiden pesään. Menin sammalille makuulle ja lepäsin. Näin Ilvesturkin saapuvan pesään.
"Onko tänään partioita?" kysyin ja esitin kysyvän katseen Ilvesturkille.
//Ilves?
Pihkatassu, 05.01.2017
Istuin hiljaa oppilaiden pesän edustalla.
"Pihkatassu? Olisi harjoitusten aika", kuului Puolukkaturkin ääni pesän ulkopuolelta. Venyttelin nopeasti ja astelin ulos.
"Mitä teemme tänään?" kysäisin. Mestarini pöörröinen ja takkuinen turkki oli pörhössä.
"Taistelua. Ei tässä pakkasessa muuta pysty oinein tekemään", hän naukaisi naurahtaen. Hymyilin hänelle. Ouyo lämpö kumpusi sisältäni kun katsoin mestariani. Samanlainen lämpö kuin emon tai isän kanssa leikkiessä.
"No, täällä on aika kylmä", naukaisin vastaukseksi. Puolukkaturkki naurahti.
"Lähdetäänkö heti?" kysyin perään. Puolukkaturkki näytti miettivän hetken, ainakin hän seisoi hiljaa.
"Kyyllä kai, ellei sinun tarvitse syödä ensin", hän vastasi.
"Hyvä, en jaksa odottaa. Jäädyn paikalleni", sanoin, ja nauroin taas. Puolukkaturkkikin nauroi.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 05.01.2017
Kun katsoin oppilaani silmiin tunsin lämpöä sisälläni. Kuin olisin syönyt jotain liian hyvää kalaa jota ei ikinä haluaisi lopettaa syömästä. Ravistin päätäni.
*Ryhdistäydy*, ajattelin komentaen itseäni.
"Mennään harjoituskuopalle", naukaisin Pihkatassulle. Katsoin kollin punertavanruskeaa turkkia. Hymyilin katsoessani taakseni oppilaaseeni. Tuo katsoi minua hymyillen. Hidastin tahtiani ja pian kävelimme rinta rinnan kohti harjoituskuoppaa.
"Varovasti sitten", sanoin kun näin harjoituskuopan reunojen olevan jäässä. Laskeuduin kynsieni varassa alas kuopan pohjalle ja Pihkatassu tuli perässäni paljon paremmin kuin minä.
"Aloitetaan vaikka puolustuksesta. Pitää osata puolustaa itseään", sanoin vihreät silmät kiiltäen.
"Voimme harjoitella sitten myöhemmin hyökkäystä", sanoin. Pihkatassu nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Jos vastustaja hyökkää edestäsi se on helppo huomata mutta tiedätkö mitä pitää tehdä kun tunnet vastustajan selässäsi?" kysyin. Pihkatassu avasi suunsa vastatakseen:
//Pihka?
Ilvesturkki, 06.01.2017
Olin juuri määräämässä metsästyspartiota aamulle. Edes kaikki soturit eivät olleet paikalla.
"Aamupartioon lähtevät tänään Puolukkaturkki ja Pihkatassu, Roiskevirta, ja Kaislavirta!" Mau'uin kovalla äänellä. Kissat valmistautuivat lähtöön. Pyrstötähti tuli luokseni.
"Mikset sinä mennyt itse partioon Ilvesturkki?" Maukaisi päällikkö takanani hieman kysyvänä.
"Aion lähettää hetken kuluttua myös rajapartion, johon minä menen mukaan", kerroin.
"Selvä, mutta lähetä se vasta kun metsästyspartio palaa, leiriin täytyy jäädä enemmän sotureita", Pyrstötähti naukui.
//Pyrstö?
Puolukkaturkki, 06.01.2017
Olimme käyneet eilen harjoittelemassa puolustusta Pihkatassun kanssa. Nyt olin herännyt aikaisin sukimaan turkkiani.
"Aamupartioon lähtevät Puolukkaturkki ja Pihkatassu, Roiskevirta ja Kaislavirta!" Ilvesturkki maukui kovalla äänellä. Kaikki aamupartioon lähtevät olivat valmiita joten lähdimme matkaan. Rusehtavan oranssi kolli -Ilvesturkki- jäi katsomaan peräämme kun lähdimme matkaan. Pihkatassu käveli vierelläni. Kollin pumertavanruskea turkki oli mielestäni ihanan näköinen. Kaislavirta, tummanharmaa kolli käveli kärjessä ja Roiskevirta, luonnonvalkoinen naaras hänen takanaan.
"Mitä haistat?" kysyin Pihkatassulta. Tuo haisteli ja maisteli ilmaa.
"Tästä on mennyt hiiri", tuo sanoi.
"Milloin?" esitin kysymyksen.
"Haju on tuore", oppilaani sanoi. Nyökkäsin ja hyppäsin hiiren niskaan.
"Sainpas", sanoin. Pihkatassu nyökkäsi.
"Hyvä, hyvä. Hajuaistisi kehittyy tuota menoa hyväksi", naukaisin katsoen oppilaani sinertäviin silmiin. Tuo hymyili hetken kunnes keskittyi taas hajuun ja hyökkäsi oravan kimppuun. Orava kuitenkin pääsi karkuun.
"Sitä sattuu", sanoin.
"Niin sattuukin", Kaislavirta sanoi. Näin oravan mutten saanut sitä kiinni.
"Vaikka olisi kuinka kokenut ei aina saa riistaa kiinni", sanoin. Muut nyökkäsivät.
//Muut aamupartiolaiset?
Pihkatassu, 06.01.2017
Katselin surkeana Puolukkaturkkia. Hän oli napannut jäniksen, mutta minulta oli päässyt orava karkuun.
"Hei, sitä sattuu. Aina ei voi onnistua", mestarini naukaisi lämpimällä äänellä, ja kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Kuulin äänessä jotakin, mikä aiheutti väristykset, mutten ollut varma, mitä se oli. Lause sai minut kuitenkin paremmalle tuulelle, joten haistoin ilmaa uudestaan. Ennen kuin ehdin haistaa mitään, huomasin linnun maassa nokkimassa lunta. Kyyristyin, ja lähdin vaistomaisesti vaanimaan sitä. Lintu huomasi minut, mutta olin nopeampi- loikkasin niin korkealle kuin pystyin, ja juuri ja juuri sain osuttua kynnelläni sen siipeen, ja se takertui kiinni tassuuni. Läimäisin sen alas ja puraisin. Se oli melko iso- ehkä nuori varis tai jotain.
"Miten sinä tuon teit?! Se oli mahtavaa! Emme ole edes harjoitelleet linnun saalistamista", Puolukkaturkki huudahti. Minun tuli hyvä olo mestarini kehuista. En edes ymmärtänyt miksi.
//Puolukka?
Puolukkaturkki, 06.01.2017
Pihkatassu oli saanut juuri linnun kiinni vaikken ollut edes opettanut Pihkatassua pyydystämään lintua. Olin onnellinen oppilaastani sillä hänestä tulisi hyvä soturi. Hymyilin katsoessani punaruskeaa kollia joka oli oppilaani. Olin onnekas kun sain niin hyvän oppilaan.
"Hienoa!" naukaisin vielä kerran kehuessani oppilastani. Kaislavirta vain vilkaisi taakseen ja väläytti pienen hymyn.
"Kiitos", Pihkatassu sanoi kun olin kehunut hänen mielestään riittävästi. Heilautin puolelta toiselle häntääni. Kaislavirta katsoi vaaleansinisillä silmillään minua kummastuneena.
"Kumma kun en ole aiemmin tutustunut sinuun", tuo sanoi.
"Niin, onhan meitä sotureita", naurahdin. Pihkatassu tökkäsi kylkeeni.
"Niin", naukaisin. Pihkatassu nyökkäsi Kaislavirtaan päin.
"Tunnetteko toisenne?" tuo kysyi. Hämmästyin kysymyksestä.
"Emme oikeastaan. Emme vain ole huomanneet toisiamme kunnolla. Tai en ole tutustunut häneen sen paremmin kuin kohdannut tuoresaaliskasalla tai jotain muuta", selitin. Oppilaani nyökkäsi. Minulle tuli taas tunne jota en osannut selittää, lämmin ja ymmärtävä tunne. Tunne jota en ollut vielä ikinä tuntenut.
//Pihka?
Puolukkaturkki, 03.12.2016
Heräsin. Oli viileää. Yö oli ollut raskas. Nyt olin kuitenkin saanut nukuttua kauan. Nousin ylös ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Ikävöin Palotähteä mutta nyt Pyrstötähti oli päällikkö. Pyrstötähti oli myöskin hyvä päällikkö. Söin rauhassa kalan joka oli tuoresaaliskasan päällimmäisenä. Ajattelin lähteä metsästämään.
Palasin metsältä. Olin saanut yhden vesimyyrän ja kaksi kalaa. Laskin ne tuoresaaliskasan päälle ja hymähdin. Tuoresaaliskasa ei ollut mitenkään iso mutta siitä kyllä riittää koko klaanille. Näin Salamasydämen ja nyökkäsin hänelle tervehdykseksi. Tuo nyökkäsi takaisin ja jatkoi hommiaan. Hymyilin itsekseni. Salamasydän oli opettanut minulle paljon. Ilman häntä en olisi soturi. Tallustelin soturien pesälle. Istuuduin sammalvuoteelleni ja päätin levätä hieman. Minua väsytti edelleen joten miksen sitten lepäisi? Kun olin saanut mukavan asennon suljin silmäni ja nukahdin heti.
//Joku?
Mäntytassu, 07.12.2016
Makoilin jälleen kerran parantajan pesässä omalla alustallani. Ajattelin asioita. *Entä jos minua ei ole tarkoitettu klaanikissaksi?* huokasin mielessäni. En halunnut tappaa ja suuret verimöörät saivat pääni pyörälle. Minua ei ehkä vain oltu tarkoitettu tähän. Huokaisin ja käperryin tiukemmalle kerälle.
"Hippa, sinä jäät!" kuului pentujen vikinää äsken.
"Epäreilua! Minä olin äskenkin! Nyt on Kettupennun vuoro", vastasi siihen toinen ääni, ilmeisesti Roiskepentu. Olisipa sitä itsekin yhtä huoleton.
"Ai! Emo, Kettupentu kiusaa", Roiskepentu vikisi.
"Hei, rauhoittukaa", Hämäräliljan väsynyt, ei, pikemminkin kyllästynyt ääni tuhahti. Päätin tehdä jotain hyödyllistä ja lähdin järjestelemään yrttejä. Heitin kaikki lehdet yhteen kasaan ja aloitin työni. Ensin erottelin pilaantuneet muista.
//Joku?
Puolukkaturkki, 08.12.2016
//JATKOA MÄNTYTASSULLE//
Ajattelin mennä tapaamaan Mäntytassua. Tassuttelin Mäntytassun luo. Tuo järjesteli yrttejä.
"Öh, seuraa?" kysyin epävarmana. Mäntytassu siirsi katseensa minuun.
"Selvä sitten. Onko sinulla kaikki hyvin?" tuo kysyi.
"Noh, en oikein tiedä. Hieman yksinäistä", vaikeroin vastauksen parantajaoppilaalle.
"Etsi jokin kaveri. Kyllä se löytyy", Mäntytassu sanoi. Vaikka tuo olikin vielä parantajaoppilas Mäntytassun puhe vakuutti minut. Tuo oli totta. Jos viihtisin kysellä ja etsiä ystävää itselleni saisinkin sen varmaan. Ehkä?
"Se on niin vaikeaa", huokaisin. Olin huomannut että purin tunteitani tuolle kissalle.
"Ei se aina helppoa ole", tuo naukui.
"Tiedetään", sanoin hieman pirteämmin.
"Mutta kiitos kun kuuntelet", sanoin.
"Ainahan minä", tuo sanoi ja jatkoi puuhiaan; yrttien kanssa puuhailua. Hymyilin itsekseni ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Otin kalan ja söin sen ahmien. Se oli hyvää. Nuolaisin kerran huuliani kunnes lähdin sotureiden pesälle. Menin istumaan sammalvuoteelleni ja suin turkkini.
//Joku soturi?
Puolukkaturkki, 11.12.2016
Suittua turkkini nousin ylös. Tassuttelin ulos sotureiden pesästä. Kävelin tuoresaaliskasalle. Valikoin kalan ja söin sen. Lähdin joelle. Tökkäsin tassullani ohuen jään rikki. Aurinko pilkotti puiden takaa. Asetuin joen pientareelle niin ettei varjoni osunut veden pintaan. Katsoin tarkasti pinnan alle. Näin kalan ja iskin käpäläni hyytävän kylmään veteen. Kiepautin kalan lumiselle maalle. Iskin hampaani siihen ja kannoin sen elottomana tuoresaaliskasan päällimmäiseksi. Minua oli alkanut väsyttää. Olikin jo hämärää. Tassuttelin sotureiden pesälle ja kävin mmakuulle sammalvuoteelleni. Suljin silmäni ja nukahdin.
//Joku?
Roiskepentu, 13.12.2016
Veljeni ja Ilvesturkki katselivat minua kummastuneesti. En tiennyt miksi he eivät halunneet tulla kanssani uimaan. Vesi tuntui ainakin minusta viileältä, ei missään nimessä kylmältä.
"Miksi te katsotte minua noin?" Kysyin kun Pihkapentu ja Kettupentu tuijottivat minua kuin olisin hulluuden partaalla.
"No... Eikös tuo vesi ole aikas kylmää?" Kettupentu naurahti ja kiusoitteli minua. Mina nousin ylös vedestä ja lähdin juoksemaan leiriin. Nyt minulle riitti! Miksi minua kiusattiin? Oliko minussa muka jotain erilaista kuin muissa? Mitä pahaa oli jäisessä vedessä uimisesta? Pujahdin sisään leiriin ja etsin katseellani Hämäräliljaa. Emoni oli juuri menossa pentutarhaan.
"Emo!" Huudahdin emoni perään. Hän käänsi katseensa minuun ja tuli luokseni.
"Mikä hätänä Roiskepentu?" Emoni naukui.
"Kettupentu ja Pihkapentu kiusaavat taas", maukaisin.
"Mistä?", Hämärälilja naukaisi.
"Uin jäisessä joessa, ja he alkoivat kiusaamaan", kerroin.
"Sinun ei vain pitäisi välittää heistä", Hämärälilja ohjeisti.
//Hämärä??
Puolukkaturkki, 13.12.2016
//Jatkoa Roiskeelle//
"Kuulin tästä kulkiessani ohi että joku on uinut jäisessä joessa", sanoin rehellisenä.
"Niin Roiskepentu. Hän tykkää uida", Hämärälilja sanoi.
"No sehän on hyvä", nau'uin. Hämärälilja katsoi Roiskepentuun.
"Kettupentu ja Pihkapentu kiusaavat Roiskepentua", Hämärälilja huokaisi.
"Minä voisin tulla mukaasi, Roiskepentu. Voisin pitää puoliasi", naukaisin ja nyökkäsin pienesti Roiskepennulle.
"Jos se vain sopii sinulle ja Roiskepennulle", sanoin ja katsoin ensin Hämäräliljaa ja sitten Roiskepentua. Jäin odottamaan Hämäräliljan ja Roiskepennun vastausta. Minulla ei olisi ainakaan minään kiire joten voisin olla Roiskepennun kanssa joella.
//Roiske? Hämärä?
Roiskepentu, 14.12.2016
//Jatkoa Puolukalle//
"Minä voisin tulla mukaasi, Roiskepentu", tuo sai minut paljon paremmalle mielelle.
"Jos se vain sopii teille", naaras jatkoi. Katsoin emoani anelevasti.
*kiltti sano että se sopii* mietin päässäni.
"No kyllä se sopii", Hämärälilja naukaisi. "Mutta muistakaa olla varovaisia", emoni huomautti vielä.
"Tottakai olemme!" Nau'uin välillä ylihuolehtivalle emolleni. Hän jäi katsomaan peräämme kun juoksimme kilpaa joelle.
"Viimeinen joella ei saa uida!" Nau'uin Puolukkaturkille. Hän vain nauroi, mutta kumpikin oli yhtä nopeita, vaikka minusta tuntuikin että hän vain hidsteli takiani. Olimme joella täsmälleen samaan aikaan.
"Kumpikin saa uida!" Huudahdin Puolukkaturkille. Hyppäsimme kumpikin veteen Puolukkaturkki nilkkoihin asti ja minä vähän syvemmällä.
//Puolukka??
Puolukkaturkki, 14.12.2016
//Jatkoa Roiskeelle//
Naurahdin. Pidin itsekkin uimisesta. Tietysti vesi tuntui ensin kylmältä mutta kun siihen tottuu se on aivan eriasia.
"Tämä on hauskaa", naurahdin ja katsoin kuinka Roiskepentu roiski päälleni viileää -oikeastaan kylmää- vettä.
"Tämä on ollut aina hauskaa", naurahdin ja vettä lensi suuhuni. Maistelin joen raikasta kylmää vettä joka alkoi tuntua jo viileältä. Roiskepentu nauroi samalla kun roiski vettä päälleni.
"Vai haluat olla vesisotaa?" nau'uin hymyillen. Roiskutin vettä Roiskepennun päälle ja Roiskepentu ruiski vettä minuun päin. Nauroimme.
"Täältä tulee kunnon vesimyrsky!" Roiskepentu huudahti ja alkoi potkia takatassuillaan vettä päälleni. Turkkini oli jo nyt läpimärkä.
"Eihän tuo nyt lle reilua", sanoin leikilläni ja roiskutin vettä tuon päälle.
"Eikö muka?" Roiskepentu kysyi naurahtaen.
"No kai se sitten on", sanoin. Oli ihanaa olla ajattelematta muutakuin yhtä asiaa kerrallaan. Tämä teki minulle hyvää.
//Roiske?
Puolukkaturkki, 22.12.2016
Kun olimme uineet riittävästi ja minulla alkoi olemaan kylmä hyppäsin takaisin rannalle.
"Minulle riittää nyt", nau'uin ja ravistin vedet pois turkistani.
"Selvä", Foiskepentu sanoi ja tuli kanssani rannalle. Tassuttelimme takaisin leiriin.
"Tuo oli kivaa", naukaisin vielä ennenkuin Roiskepentu meni etsimään emoaan. Menin tuoresaaliskasalle ja söin yhden kalan. Näin Pyrstötähden tulevan pesästään. Tassuttelin nopeaan tahtiin tuon luokse. Kumarsin syvään.
"Hei", naukaisin noustessani ylös. Hymyilin katsoessani Pyrstötähteä. Muistin vielä sen kun Pyrstötähti oli vahtimassa meitä pentuja kun entinen päällikkömme kävi jaloittelemassa.
"Hei vain Puolukkaturkki", Pyrstötähti sanoi.
"Mitäs sinulle kuuluu?" tuo kysyi.
"Kiitos, hyvää", sanoin. Istahdin.
"Entä sinulle?" kysyin. Pyrstötähti avasi suunsa vastatakseen. Olin huomannut että aina kun näin nykyisen päällikkömme minulle tuli mieleen monia muistoja.
//Pyrstö?
Pyrstötähti, 26.12.2016
Katsahdin hieman yllättyneenä Puolukkaturkkiin kun tuo asteli luokseni ripeästi. Pelästyin ensin että hän olisi saanut tietää Susihännästä, mutta soturin levollisesta ilmeestä päätellen kaikki oli kunnossa. En tiennyt miksi koin velvollisuudekseni salata Susihännän ja Susitähden välisen yhteyden. Siitä oli kulunut muutama päivä kun entinen oppilaani oli kertonut Susitähdestä ja pahin järkytykseni oli jo laantunut. Kuitenkin jokainen kerta kun joku saapui luokseni pahat aavistukset ottivat vallan. Huokaisin henkisesti ja ymmärsin että minun olisi puhuttava Kirkasmarjan ja Susihännän kanssa. Nyt ei kuitenkaan olisi se hetki. Siirsin huomioni Puolukkaturkkiin juuri ajoissa sillä tuo naukaisi:
"Hei", kumartaen kohteliaasti minulle. Kohotin kulmiani arvostaen elettä sillä en ollut tottunut päällikön kohteluun. Tervehdin Puolukkaturkkia ja istahdin kovaksi tallautuneelle maalle kietaisten häntäni käpälien ympäri.
"Mitäs sinulle kuuluu?" kysyin. Puolukkaturkin vastaus tuli heti.
"Hyvää." Sitten hän liikahti pienesti.
"Entäs sinulle?" Räpsäytin silmiäni ja pohdin mitä minulle kuului. Susihännän salaisuus, Palotähden kuolema, henkien hakeminen. Ei kovin hyvää siis, hieman ahdistavaa, mutta naukaisin vain:
"Hyvää." Puolukkaturkki siirsi katseensa silmistäni pois ja näytti hetken verran epäröivältä.
"Onko sinulla jokin asia josta haluaisit kertoa minulle?" naukaisin ja kallistin päätäni.
// Puolukka? :3 ja sorry kun tässä vähän kesti
Puolukkatassu, 30.10.2016
Heräsin raikkaaseen ilmaan. Haistelin ilmaa silmät kiinni. Huomasin että ikävöin pantutarhan tuoksua. Ikävöin Liekkipentua ja Polttopentua. Ikävöin Palotähteä. Kaipasin heitä vaikka olinkinnedelleen heidän kanssaan, vain hieman kauempana. Nuuhkin ilmaa vielä kerran ja avasin silmäni. Istuuduin ja aloin nuolemaan häntääni.
*Olen jo oppilas*, mietin. Nuolaisin turkistani takut suoriksi ja siirryin päähäni. Nuolaisin etutassuani ja etutassullani kosketin päätäni. Häntäni heilui puolelta toiselle kun rapsutin korvaani.
*Tämä tuntuu hyvältä*, mietin. Oli aikaista ja minua väsytti. Menin makuulle.
*Jospa nukkuisin hetken*, mietin mielessäni. Painoin pääni etutassujen päälle ja suljin silmäni. Kohta olinkin jo unessa.
//Joku?
Ohdaketassu, 31.10.2016
Heräsin kirpeään aamuun ja lähdin ulos oppilaiden pesästä. Kävelin tuoresaaliskasalle ja vedin sieltä pienen särjen söin sen ja katsahdin Solinasydämeen. Rauhoitin sydämeni tykytyksen. *Olisinpa pian soturi* ajattelin haaveissani.
"Ohdaketassu! Menemme tänään Puolukkatassun kanssa kalastamaan!" Kaislavirta huusi takaani. Nyökkäsin.
"Nyt!" Kaislavirta lisäsi. Sitten tuo käveli leirin suuaukolle Salamasydämen luo. Kävelin oppilaiden pesään jossa Puolukkatassu nukkui.
"Herää! Menemme kalastamaan", naukaisin ja tökkäsin Puolukkatassun poskea. Puolukkatassu heräsi ja nousi istumaan. Tuo suki turkkinsa nopeasti ja tassutti perässäni leirin suuaukolle.
Palasimme kalastamasta. Suustani roikkui särki ja ahven. Puolukkatassulla oli kaksi ahventa, ja tuo näytti ylpeälle. Salamasydämellä oli hauki. Kaislavirta kantoi ahventa ja kahta särkeä.
"Viekää ruokaa klaaninvanhimmille", Kaislavirta pyysi. Lähdimme Puolukkatassun kanssa kohti klaaninvanhinten pesää.
//Puolukka?
Puolukkatassu, 02.11.2016
Menimme Ohdaketassun kanssa klaaninvanhimpien pesälle.
"Sait hyvän saaliin", sanoin.
"Samoin", Ohdaketassu sanoi. Kosketin hännälläni Ohdaketassun lapaa kiitokseksi. Astuimme klaaninvanhimpien pesään. Tervehdimme ja juttelimme mukavia.
"Voimme varmaankin jo lähteä", kuiskasin Ohdaketassun korvaan. Tuo nyökkäsi ja lähdimme etsimään mestarimme. Tulimme Salamasydämen ja Kaislavirran luo.
"Saatte syödä", Salamasydän sanoi. Kaislavirta nyökkäsi.
"Noh, syödään", nau'uin. Aloin syömään. Ohdaketassu nyökkäsi.
"Hyväähän tämä on", maukaisin.
"On se", Ohdaketassu sanoi ja aloitti itsekkin syömään.
//Ohdake?
Puolukkatassu, 06.11.2016
Lähdin tallustelemaan oppilaiden pesälle täydellä vatsalla.
"Hei", sanoin muille oppilaille.
"Hei", kuului jostain. Sain myöskin pari nyökkäystä. Istuuduin sammalvuoteelleni ja katselin ympärilleni. Vähän ajan kuluttua menin makuulle ja suljin simäni.
Kun olin herännyt kylmään aamulla suin itseni. Tärisin kylmästä ja päätin lähteä kävelylle metsään. Pyydystin oravan joka loikki valkoisella ja kylmällä hangella. Se oli lunta. Kylmää valkoista lunta. Sain oravan jotenkin kiinni valtavalla loikalla. Kannoin oravan tuoresaaliskasaan. Otinkin oravan heti pois tuoresaaliskasasta ja otin mukaani vielä vesimyyrän. Vein ne klaanin vanhimmille. Sen jälkeen söin itse pienen hiiren. Taivas oli kirkas. Ei näkynyt pilven pilveä. Oli kirkasta ja valoisaa sillä lumi heijasti kummallisesti valoa. Tassuttelin takaisin oppilaiden pesälle ja istuin sammalvuoteelleni sukimaan itseäni. Turkkini oli taas takussa. Sain viimein suittua kaikki takut turkistani.
Mäntytassu, 07.11.2016
Katselin pilviselle taivaalle ja henkäisin huurua. Suuria, valkeita lumihiutaleita leijui hiljalleen alas pilvistä. Vaikka lehtikato olikin kylmä, ja pakkasta oli paljon, minulla ei ollut kylmä. Paksu ruskeajuovainen turkkini oli pörhöllään, joten kylmyys eristyi entistäkin paremmin ulkopuolelle. Hymyilin, ja maan valkeus tuikki silmissäni. Lehtikadon kylmyys oli riskialtista klaanin vanhimmille kissoille, samoin kuin myös pienille pennuille. Suljin keltaiset silmäni ja annoin lumen laskeutua kuonolleni. Maassa sitä oli paikoin hiirenmitan verran, paikoin puoli hännänmittaa. Henkäisin huurua suustani uudelleen. Se levisi pääni ympärille ja hetken olin omassa pienessä kuplassani, pilven sisällä, tavoittamattomissa. Havahduin maailmastani kuitenkin hyvin pian kun tajusin, että lumisade oli yltynyt. Suuret, pehmeät ja kirkkaanvalkoiset hahtuvat olivat muuttuneet pieniksi, koviksi jääkiteiksi. Taivas oli tummunut, ja pilvet liikkuivat kovaa vauhtia himmenevässä valossa. Tassutin tyynesti parantajan -tai parantajien - aukiolle ja ravistelin turkkini. Nopeasti suoristin muutaman takun ja tassutin omalle sammalpedilleni. Aloin järjestellä sen reunalle keräämiäni kiviä ja sulkia. Tarkistin, että auringonlaskun värinen simpukkani oli tallessa, ja niin se olikin. Sijoitin sen petini taakse, pois näkyvistä. Järjestenin sammalen ja ruokojen reunalle muutaman värikkään kiven, jotka olivat pyöreäreunaisia ja suurin osa myös melko litteitä. Sujautin pari sinistä närhensulkaa, sinisorsan vihreitä sulkia ja pitkän fasaaninsulan kivien alle, niin etteivät ne ole tiellä, mutta ne ovat hyvin näkyvillä eikä tuuli ei pääse puhaltamaan niitä pois. Lumipyry ulkona alkoi hellittää, joten päätin tarkastaa yrttivarastot ja lähteä etsimään lisää. Kaarna oli loppu, eikä hunajaakaaan ollut paljoa. Sitä tuskin enää löytyisi, mutta parempi katsoa kuin katua. Tassutin ulos valkeuteen, ja olin sokaistua, sillä pilvet olivat kadonneet ja ilta-aurinko valaisi lumen. Räpyttelin silmiäni.
"Oho, aika kirkasta", mutisin itseskeni. Kun silmäni olivat alkaneet jo jotenkuten tottua valoon, lähdin ulos leiristä ja suuntasin kohti jokea. Siellä lähellä oli puu, josta irtosi kaarnaa helposti, jos vähän repi. Hyvin pian olin vaikeista kulkumahdollisuuksista huolimatta perillä. Lumi oli alempaa näet sitä paakkuuntuvaa sorttia- ja se oli huono juttu. Se tarttui pitkiin vatsakarvoihini, jäi paakuiksi varpaiden väliin ja sotkeutui korvien taakse. Yritin pudistella lunta irti, mutta turhaan. Se oli tullut pysyäkseen, joten annoin olla. Yritin irrottaa hampaillani mahdollisimman suuria paloja kaarnasta, jotta sitä voitaisiin käyttää esimerkiksi murtumien tukemiseen, vaikka siihen yleensä käytettiinkin ruokosodosta ja muita rohtoja. Kaarna pitäisi luut paremmin paikoillaan kun se sidottaisiin murtumakohtaa. Suuntasin sitten etsimään hunajaa, mutta kuten olin arvellut, sitä ei ollut enää missään. Ei mailla halmeilla. Huokaisin ja lopetin etsinnän. Lähdin leiriin, käyden kuitenkin ensin nappaamassa muutaman pakkasen puraiseman katajanmarjan. Sain kantamukseni vain vaivoin leiriin ja vein ne parantajan pesälle.
"Terve!" naukaisi Susihäntä. Naaras hymyili, ja hymyilin mitä nyt suu täynnä kantamuksia pystyy.
"Tehwe", sanoin hieman kömpelösti. Tassutin pesään, ja tervehdin vielä Pyrstökuiskausta kukartamalla. Kolli hämmästyi ensin elettä, mutta tervehti hieman kömpelösti pian takaisin. Laskin kantamukseni maahan ja aloin lajitella niitä. Tuuppasin kaarnatvpaikalleen kivenkoloon, ja vierittelin katajanparjoja paikoilleen. Tämän jälkeen tassutin tuoresaaliskasalle ja valitsin sieltä pulskan vesimyyrän. Tiesin, etten jaksaisi, enkä varmaan oikeastaan saisi syödä sitä kokonaan yksin. Vinkkasin Puolukkatassulle, ja naaras tassutti luokseni. Katsoin oppilasta hetken vesimyyrö suussa.
"Haluatko jakaa? En jaksa syödä yksin", naukaisin katsoen tuota silmiin. Töykkäsin vesimyyrää naarasta kohti.
//Puolukka? Tää ei vihjaile yhtään mitään vaikka niinkin vois tulkita xD
Puolukkatassu, 07.11.2016
Katsoin ensin Mäntytassua hämmästyneenä kun itse olisin jaksanut syödä tuon itsekkin. Halusin kuitenkin olla kohtelias ja nyökkäsin.
"Kyllä se käy", sanoin.
"Syö sinä vain ensin", lisäsin. Tuo nyökkäsi ja alkoi syömään. Klaanin vanhimmat oli jo tuokittu joten voisin syödä huoleti. Aikaisemmin oli ollut kauhea lumipyry joka oli kuitenkin loppunut. Nyt satoi hitaasti pieniä kylmiä hiutaleita maahan. Maassa oli jo ohut kerros lunta. Vedin syvään henkeä.
"Sinun vuorosi", kuului ääni jonka tunnistin Mäntytassun ääneksi.
"Vihdoin", naurahdi leikkisästi.
"Ja oletan sinun ymmärtäneen tuon äsköisen vitsinä", lisäsin.
"Ymmärsin", Mäntytassu sanoi. Haukkasin ison palan ja nielin sen nopeasti. Kun olin saanut syötyä nuolaisin huuliani.
"Se oli hyvää", sanoin.
"Eikös se ole aina", Mäntytassu naurahti. Nyökkäsin naurahtaen.
"Niin hän se on", sanoin. Nuolaisin Mäntytassun huomaamatta tassuani.
"Entä sitten?" kysyin kallistaen hieman päätäni. Mäntytassu avasi suunsa vastatakseen. Katsoin tuota silmiin ja jäin odottamaan vastausta.
//Mäntytassu? Aika pieni mut en kerkee nyt pidempää kirjoittamaankaan xD!
Puolukkatassu, 09.11.2016
"Ei kai mitään", Mäntytassu vastasi. Nyökkäsin ja lähdin Salamasydämen luo. En kuitenkaan löytänyt tuota ja minua väsytti ihan hirveästi. Menin oppilaiden pesälle ja käperryin sammalvuoteelleni. Nukahdin.
//unta//
Heräsi pilkko pimeään. Yht'äkkiä kuun valo ilmestyi eteeni. Tassuttelin kuun valossa ja näin hiirren. Söin sen. Menin puun alle ja puu kaatui päälleni. Jäin huutamaan apua mutta kukaan ei tullut.
//hereillä//
Heräsin ja olin todella kuuma. Tunsin hien ihollani. Turkkini oli ihan märkä hikoilustani. Olin nähnyt pahaa unta. Oneksi se oli vain pahaa unta!
"Onneksi", sanoin kun oppilaiden pesä oli tyhjillään. Nousin ylös ja menin etsimään muita oppilaita viileään ilmaan.
//Joku?
Tässä välissä tarinat kirjoitettiin Taistelutarinat-osioon.
Puolukkatassu, 21.11.2016
Heräsin. Takana oli rankka sota.
"Huomenta", nau'uin.
"Huomenta",kuului vastaus. Kaikki kissat tarvitsevat lepoa. Jopa minä! Minua väsytti. Nousin kuitenkin väkisten ylös.
"Palotähti", nau'uin tuskaisena. Tassuttelin ulos surun murtamana ja kyyneleet silmistäni valuen. Palotähti oli aina ollut esikuvani. Ja on nytkin. Hän on vain poissa. Tähtiklaanin seurassa.
*Palotähti, kiitos kaikesta", lähetin kiitoksen ajatuksistani. Tiesin ettei se koskaan menisi perille mutta Palotähti ansaitsi kiitoksen. Nyt Pyrstökuiskauksesta tulisi päällikkömme. Minulla liittyy muistoja häneenkin. Pyrstökuiskaus hoiti minua silloin sen ajan kun Palotähti kävi verryttelemässä. Kaipaan niin kovasti sitä aikaa! Vain klaanin vanhimmille tuoresaalista jonka jälkeen söin itse.
*Hyvää*, mietin.
*Erittäin hyvää, mutta en osaa nyt kyllä nauttia kunnolla*, mietiskelin. Tassuttelin takaisin oppilaiden pesälle.
Puolukkatassu, 26.11.2016
Heräsin viileään aamuun. Oli vielä hämärää. Lunta oli ohut kerros maan päällä. Suin itseni. Tassuttelin tuoresaaliskasalle jättäen maahan tassun jälkiä. Valikoin klaanin vanhimmille tuoresaalista.
"Tuossa", sanoin lempeästi kun saavuin klaanin vanhimpien pesälle.
"Kiitos", yksi sanoi. Kun kaikki olivat saaneet syötyä ja kiitettyä vaihdoin klaanin vanhimpien makuualuset.
Olin saanut kaiken valmiiksi ja voisin syödä itse. Söin pienen hiiren. Riistaa on todella vähän ja kasakin on pieni. Yksi sotureista toi juuri kaksi pientä hiirtä kasaan. Hymyilin.
*Kaikki saavat kuitenkin jotain*, mietin. Kertasin syönnin jälkeen päässäni soturilakia. Osasin sen jo ulkoa.
*Milloinkohan minusta tulee soturi?* mietin ja nuolin tassuani.
Tassuttelin oppilaiden pesälle hämärän tultua. Menin makuulle sammalvuoteelleni ja nukahdin.
Puolukkatassu/Puolukkaturkki, 29.11.2016
Oli hämärää. Taivas kirkastui ja kuulin kokoontumiskutsun. Pyrstötähti katsoi hetken minua kunnes aloitti.
"Tänään on aika nimittää uusi soturi", päällikkö kailotti kovaan ääneen.
*Kukakohan se on?* mietin jännityksessä. Mestarini Salamasydän istui vieressäni.
"Pyydän Puolukkatassu sinua astumaan eteeni", Pyrstötähti sanoi. Jännitys kihelmöi vatsassani. Astuin päällikkömme eteen. Nyökkäsin päällikölle ja tuo nyökkäsi takaisin.
"Minä Pyrstötähti, Jokiklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen", päällikkö sanoi kuuluvalla äänellä. Kaikki istuivat hiljaa ympärillämme.
"Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Puolukkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Pyrstötähti lausui. Katsoin päällikköä silmiin vakavana.
"Lupaan", sanoin.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Puolukkatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Puolukkaturkkina, klaani kunnioittaa rohkeuttasi ja älyäsi ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi", päällikkö sanoi. Klaani hurrasi nimeäni.
"Puolukkaturkki!" klaani hurrasi. Olin onnellinen. Olisiko entinen päällikkömme minusta ylpeä?
"Onnitteluni uudelle soturille", monet sanoivat.
"Kiitos", vastasin.
Kaikki menivät nukkumaan, kaikki paitsi minä. Minun piti jäädä vartioon. Pyrstötähti tuli luokseni.
"Muistathan ettet saa enää puhua?" Pyrstötähti sanoi. Nyökkäsin. Kaikki nukkuivat jo nyt. Olin yksin pimeässä. Olin ihan hiljaa. Aika kului todella hitaasti.
Oli jo kirkasta kun Pyrstötähti tuli luokseni.
"Saat puhua", tuo sanoi.
"Kiitos", sanoin iloisena. Raahustin itseni väkisten soturien pesälle jonne joku ystävällinen oli laittanut minulle sammalvuoteen valmiiksi. Kävin makaamaan siihen ja nukahdin heti.
Puolukkapentu, 14.10.2016
Pyrstlkuiskaus lähti jahtaamaan Liekkipentua. Pyrstökuiskaus sai Liekkipennun kiinni.
"Hippa", Pyrstökuiskaus sanoi ja loikki karkuun. Pyrstökuiskaus oli pentu mutta vain isompi. Ei Pyrstökuiskaus ollut pentu. Ehkä hän halusi olla pentu mutta pennulta hän ainakin vaikutti. Näin Liekkipennun tulevan minua kohti. Väistin loikaten taaksepäin.
"Et saa kiinni", sanoin.
"Saanpas", Liekkipentu sanoi. Liekkipentu sai minut kiinni.
"Hippa", Liekkipentu sanoi.
"Ei olla enää hippaa", Polttopentu sanoi kyllästyneenä.
"Mitä me voitaisiin leikkiä?" kysyin katsoen Pyrstökuiskaukseen. Näin kuinka Pyrstökuiskaus mietti. Ihan kuin hän olisi miettinyt joka ikisen sanan kysymyksestä. Pyrstökuiskaus avasi suunsa.
//Pyrstö?
Pyrstökuiskaus, 15.10.2016
"Voitaisiin leikkiä sellaista, että minä olen paha myrskyklaanilainen ja te jokiklaanilaisia. Teidän täytyy häätää minut pois koska olen tunkeutunut leirinne", ehdotin kolmelle pennulle jotka istuivat korvat hörössä kuuntelemassa. Pentujen innokkaat kiljaisut melkein räjäyttivät korvani ja hyssyttelin heitä.
"Hyvä on, ollaan sitä." Nyökkäsin pennuille ja hipsin vähän matkan päähän.
"Hähää, nyt tulen ja häädän kaikki täältä!" uhosin ja vinkkasin pennuille että he voisvat aloittaa
"Hyökkäykseen!" Liekkipentu karjaisi ja kolme pentua lähti jalat sutien minua kohti. Silmänräpäyksen ajan tunsin kauhua kun katselin Puolukkapentua ja hänen tovereitaan jotka syöksyivät minua kohti, sillä pentuajan painajainen muisti mieleen. Unessa olin ollut Siikapuron vielä siihen aikaan syntymättömien pentujen pilkattavana. Henkäisin kauhuissani ja tajusin samalla että Siikapuron toinen pennuista oli oma oppilaani. Helpotus kuitenkin työnsi unen pois mielestäni sillä tiesin Susitassun kunnioittavan minua ja röyhistin automaattisesti rintaani. Kaikki tuo tapahtui alle silmänräpäyksessä, ja pennut juoksivat vielä viimeiset ketunmitat ennen kuin loikkasivat päälleni. Jos vain yksi pentu olisi hypännyt kylkeeni, en olisi kaatunut. Mutta kun kolme täydestä vauhdista päälleni hyppäävää pentua törmäsivät kylkeeni kellahdin maahan ja keuhkoistani tyhjenivät ilmat. Huohotin maassa hetken pentujen mäiskiessä selkääni ja työntäessä pikkuiset kyntensä turkkini sekaan. Kun sain taas keuhkoihini happea ponnistin ylös ja pudotin pennut selästäni. Polttopennun kiljaisu kuului kovimpana kun tuo mätkähti sammalille.
"Meidän pitää karkottaa tuo paha myrskyklaanilainen!" Puolukkapentu ulvaisi ja tarttui häntääni. Olin uikuttavinani tuskasta ja anelin leikkiemielisesti armoa.
"Päästäkää minut", nau'uin pentujen retuuttaessa minua.
"Ei päästetä ennen kuin olet oppinut läksysi!" Polttopentu kiljahti ja läimi tassuillaan jalkaani.
"Päällikkönänne käsken teitä päästämään "pahan myrskylaanilaisen" omalle reviirilleen sillä hän on jo oppinut läksynsä", kuului käskevä ääni takaani. Käänsin pääni ja näin Palotähden joka asteli sisään. Hänen mukanaa pesään tuli raikas lehtisateen tuoksu. Työnsin pennut hellästi kauemmas minusta ja istuuduin Palotähden eteen kumartaen tälle. Päällikkö naurahti, ja paimensi pennut pedille.
"Kiitos Pyrstökuiskaus kun vahdit pentuja", entinen mestarini naukui. Hymyilin.
"Siitä ei ollut vaivaa."
"Hyvä. Nyt pyydän sinua kuitenin lähtemään koska ilta hämärtää jo ja pentujen täytyy rauhoittua. Kiitos vielä kun vahdit heitä hetkisen", Palotähti naukui kuulostaen kiitolliselta.
"Ei se mitään, nähdään", naukaisin ja käännyin kohti pesän suuaukkoa.
"Hei, ei Pyrstökuiskaus vielä saa lähteä!" kuului Puolukkapennun ääni takaani ja kohotin huvittuneesti kulmiani astuessani pesästä ulos.
Toden totta, ulkona oli jo hämärää. Vain harvat olivat aukiolla, ja tunsin miten väsymys ja nälkä painoivat raskaana taakkana harteillani. Raahustin tuoresaaliskasalle ja valikoin sieltä pienen siian ja ryhdyin syömään.
// Puolukka tai joku muu?
Puolukkapentu, 15.10.2016
Katsoin pienenevää Pyrstökuiskuasta joka lähti piis luotamme hämärään. Palotähti nukutti ensin Liekkipennun ja Polttopennun. Liekkipentu ja Polttopentu nukahtivat. He nukkuivat kylkikyljessä. Siristelin silmiäni sillä minua väsytti. Tänään oli ollut kiva päivä mutta raskas. Palotähti tuli hitaasti luokseni. Päällikkö puski hellästi otsaani. Tunsin lämpimän posken viiksineen.
"Nukuppas nyt", Palotähti sanoi.
"Joo joo", mau'uin. Laskin pääni etutassujen päälle. Palotähti puhalsi korvaani. En jaksanut avata silmiäni. Nukahdin pieneen tuulen vireeseen.
Tunsin viileän ilman. Avasin silmäni ja näin että oli jo aamu. Liekkipentu herätteli Polttopentua.
"Palotähti", naukaisin.
"Niin", päällikkö sanoi.
"Voisiko Pyrstökuiskaus tulla tänäänkin leikkimään meidän kanssamme?" kysyin.
"Vai niin, oliko se sitten niin kivaa?" Palotähti sanoi.
"Oli se", sanoin.
"Ei tänään. Ei häiritä häntä enempää", päällikkö sanoi. Nousin ylös. Kävelin Palotähden viereen.
"No milloin sitten", sanoin.
"Joskus", päällikkö sanoi.
"Jos koskaan", Palotähti lisäsi. Palotähti opetti minulle, Liekkipennulle ja Polttopennulle sääntöjä ja muita tärkeitä klaanin asioita.
"Lopetetaan jo", sanoin.
"Okei", Palotähti sanoi.
//Joku?
Puolukkapentu, 16.10.2016
Katselin Palotähteä. Halusin itsekkin olla päällikkö, joskus. Kun katsoin naaraan tuimaa katsetta joka oli samaan aikaan lempeä halusin nukahtaa. Palotähti on niin kaunis.
*Haluan olla samanlainen kuin hän*, mietin.
"Tulla päälliköksi", kuiskasin. Se on unelmani. Mutta unelmani aika ei ole vielä. Ei tänään eikä huomenna. Joskus se voi olla mutta ei nyt. Istuin viileähköllä sammaleella joka lämpeni allani. Menin makuulle ja katselin Liekkipennun ja Polttopennun puuhia.
"En ole samanlainen kuin he", kuiskasin.
"En tule koskaan olemaan. Mutta mikä olen. Olen pentu. Ja haluan kasvaa", kuiskasin. Nuolaisin tassuani.
"Minulla on unelma", sanoin.
"Jokaisella on", päällikkö sanoi.
"Niin, mutta milloin se toteutuu. Sitä ei tiedä", sanoin.
"Aivan. Se toteutuu kun on sen aika. Varmasti", Palotähti sanoi. Nyökkäsin Palotähdelle ja tämä lähti puhumaan Liekkipemnulle ja Polttopennulle.
"Mutta nyt on nyt. On aika elää", kuiskasin ja nukahdin tuohon ihastuttavaan lauseeseen.
Tunsin lämpimän henkäyksen. Liekkipentu puski poskeani.
"Leikitään", Liekkipentu maukui.
"Mitä leikimme?" kysyin.
"Hippaa", Liekkipentu sanoi. Polttopentu nyökkäsi.
"Jos joku muu jää", sanoin virnistäen.
"Okei, minä jään!" Polttopentu huusi. Polttopentu sai minut heti kiinni.
"Hippa", Polttopentu sanoi.
"Minä saan teidät kiinni", sanoin.
"Etkä saa", he huusivat. Sain Polttopennun kiinni.
"Hippa", sanoin. Polttopentu otti Liekkipennun kiinni.
"Hippa!" Polttopentu huusi. Palotähti tuli viereemme.
"Lepo tauko", päällikkö sanoi.
"Miksi?" kysyin.
"Älkää väsyttäkö itseänne että jaksatte illemmalla kuunnella sääntöjä", päällikkö vastasi.
"Taasko?" Polttopentu sanoi.
"Teidän pitää oppia ne", Palotähti sanoi.
"Okei sitten jos kerran on pakko", Liekkipentu sanoi. Nyökkäsin.
"Mutta olkaas vähän rauhallisemmin", päällikkö sanoi. Me pennut nyökkäsimme ja mumisimme. Menin makaamaan ja nuolaisin häntäni päätä.
//Joku?
Puolukkapentu, 17.10.2016
Makasin maassa. Palotähti asteli minua päin. Päällikkö nyökkäsi minulle.
"Tule", Palotähti sanoi. Nyökkäsin. Tiesin mitä tapahtuisi. Taas kerran tylsät säännöt. Tai ne ovat tarpeellisia mutta niiden opetteleminen on vaikeaa. Liekkipentu ja Polttopentu istuivat vierekkäin. Istuin heidän viereensä. Palotähti istui eteemme.
"Olette opetelleet jo hyvin sääntöjä mutta niitä täytyy kerrata. Myöskin minä kertaan niitä päässäni. Niitä ei saa unohtaa. Säännöt pitää muistaa ulkoa", Palotähti sanoi. Nyökkäilimme kuunnellen tarkasti. Katsoin Palotähteä silmiin kuunnellen edelleen. Samalla kun kuuntelin sanoja kuuntelin myöskin Palotähden lempeää ääntä. Minä haaveilin taas. Mutta haaveillessani kuuntelin samalla. Olin kahdessa paikassa samaan aikaan. Haaveissani ja oikeassa elämässä. Mietin itseäni päällikkönä ja ravistin päätäni.
"Puolukkapentu? Onko kaikki hyvin?" Palotähti sanoi.
"On", vastasin nopeasti. Minähän olin kuunnellut koko ajan. Mitä olin tehnyt väärin. No tietysti on epäkohteliasta haaveilla kun puhutaan mutten voi sille mitään. Haluaisin elää haaveissani. Naurahdin sille kuinka paljon halusin päälliköksi.
"Puolukkapentu!" Palotähti sanoi tiukasti.
"Mitä?" sanoin nolona.
"Tämä ei ole naurun asia", päällikkö sanoi.
"Tiedän!" huusin.
"Miksi nauroit?" Palotähti kysyi.
"En tiedä", sanoin.
"Ole rehellinen", päällikkö sanoi.
"Haaveilin. Haaveilin olevani samanlainen kuin sinä", ääneni hiipui olemattomiin.
"Vai samanlainen kuin minä", Palotähti naurahti.
"No joo", sanoin nolona.
"Mutta koita keskittyä nyt tähän", päällikkö sanoi nyökkäillen.
"Yritän!" huusin. Palotähti puhui ja minä kuuntelin. En haaveillut. Olin ylpeä itsestäni että voitin haavemaailman. Palotähti lopetti ja kysyi meiltä kysymyksiä.
"Nyt nukkumaan", päällikkö sanoi. Palotähti nukutti Liekkipennun ja Polttopennun. Palotähti puhui heille mutten tiennyt mistä. Menin makuulle ja painoin silmät kiinni. Avasin silmät kuullessani Palotähden tulevan luokseni.
"Vai haaveilia", Palotähti sanoi virnistäen.
"Niin", sanoi hiljaa. Palotähti istahti eteeni.
"Nuku hyvin", Palotähti sanoi.
"Samoin", vastasin. Palotähti lähti luotani kauemmas. Suljin silmäni ja vaivuin uneen.
Puolukkapentu, 18.10.2016
Heräsin. Katsoin nukkuvaa Palotähteä huokaillen. Nousin istumaan ja nuolin tassuani. Nuolaisin häntääni. Katsoin Polttopentua ja sitten Liekkipentua. Naurahdin kuin näin miten Liekkipennun häntä oli Polttopennun nenän päällä. Kuului aivastus. Polttopentu aivasti.
"Pidä häntäsi omalla puolellasi. Minä heräsin tyhmän häntäsi takia", Polttopentu sihisi.
"Häh?" Liekkipentu heräsi ja kysyi.
"Häntäsi oli minun nenäni päällä", Polttopentu tiuskasi.
"Eikä ollut", Liekkipentu sanoi.
"Oli se. Mutta Polttopentu, se taisi olla vqin vahinko-", sanoin kunnes Polttopentu keskeytti.
"Vahinko. Ei varmana ollut", Polttopentu sanoi.
"Liekkipentu nukkui. Jos sinä nukut tiedätkö mitä teet?" kysyin.
"Anteeksi Liekkipentu", Polttopentu sanoi.
"Saat", Liekkipentu vastasi.
"Hei, takaisin nukkumaan", Palotähti sanoi herätessään. Nyt oli tosiaan kylmä. Ja tiesin että oli väärä aika herätä.
"Okei", sanoin.
"En halua", Liekkipentu sanoi.
"Haluat sinä", Palotähti sanoi virnistäen. Naurahdin ja menin nukkumaan. Esitin että nukuin. En kuitenkaan saanut unta. Koitin vain olla Palotähdelle mieliksi.
"Herätys! Nyt on aika herätä", Palotähti sanoi. Ponkaisin heti pystyyn.
"Vihdoin", sanoin.
"Mitä vihdoin?" Palotähti kysyi.
"Ei mitään", vastasin.
//joku?
Puolukkapentu/Puolukkatassu, 24.10.2016
Minua jännitti. Vatsaani kouristi kovasti ja menin makaamaan sammalvuoteelleni. Sammalvuoteeni oli pehmeä ja tuoksui raikkaalle. Hengitin viileää ilmaa keuhkoihini isoin henkäyksin. Suljin silmäni hetkeksi ja huokaisin. Tänään on se päivä jolloin minusta tulee soturioppilas. Nousin seisomaan ja astelin sammalvuoteeltani pois.
Mahaani kouraisi kun Palotähti alkoi puhumaan.
"Puolukkapentu on täyttänyt kuusi kuuta, ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi", Palotähti sanoi. Liikuin hievahtamatta.
"Puolukkapentu, tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kunnes olet ansainnut soturinimesi, kutsuttakoon sinua Puolukkatassuksi. Mestarinasi toimii Salamasydän ja toivon että hän opettaa sinulle kaiken...", Palotähti puhui. Kun päällikkö oli puhunut Salamasydän kosketti kostealla kuonollaan minua. Sen jälkeen koko klaani hurrasi nimeäni.
"Puolukkatassu, Puolukkatassu", kuului eri suunnista.
"Onnittelut", Salamasydän sanoi.
"Kiitos", vastasin.
"Onnitteluni", Palotähti sanoi.
"Kiitos, kiitos", mau'uin. Monet onnittelivat ja hurrasivat. Palotähti tuli luokseni Salamasydämen seurassa.
"Minä taidankin jatkaa tästä", Salamasydän sanoi. Palotähti nyökkäsi.
"Kiitos kaikesta Palotähti", sanoin kumartaen. Nyt vasta tajusin että päällikkö oli hoitanut minua. Ilmeeni kirkastui ja painoin mieleeni Palotähden lempeän hymyn, pienen irvistyksen ja kuinka ystävällinen hän oli.
"Noh, miltäs nyt tuntuu?" Salamasydän kysyi.
"Mahtavalta", nau'uin.
"Niin sen kuuluukin olla", Salamasydän naurahti. Tajusin kuinka mukavan mestärin olin saanut. Naurahdin itsekkin hieman.
//Salama? Joku, kuka tahansa voi jatkaa mutta jos Salamasydän olet paikalla ennen keskiviikkoa joku muu saa jatkaa (:
Puolukkatassu, 27.10.2016
Oli hämärää. Menimme Salamasydämen kanssa nukkumaan. Käperryin pienelle kerälle uuteen sammalvuoteeseeni. Sammal tuoksui raikkaalta ja tuntui hyvin viileältä. Muistelin entistä sammalvuodettani. Muistin sen tuoksun. Entinen sammalvuoteeni ei ollut näin pöyheä. Ei varmaankaan siksi, koska olin nukkunut siinä niin monta kertaa. Ensimmäisestä yöstäni en kyllä muista mitään. Kurja juttu! Olisi kiva muistella juuri ensimmäisiä hetkiä. Ei kuitenkaan moni niitä muista. Ellei nää joitain näkyjä tai unia. Mieleeni muistui taas Palotähti. Olisin halunnut juuri nyt puhua hänelle. Puhua tästä päivästä. Minua on jännittänyt vähän Salamasydämen seurassa. Nyt olin kuitenkin jo oppilaiden pesässä. Katselin muita oppilaita. Silmäluomeni alkoivat valua alas enkä ehtinyt katsella paljoa ympärilleni ennen kuin menin makuulle sammalvuoteelleni.
"Nuku hyvin", kuiskasin hyvin hiljaa Palotähdelle pentutarhaan. Vaikkei Palotähti ollutkaan täällä missä minä halusin sanoa hänelle tuon.
"Nuku hyvin", kuului jostain. Minua nolotti hieman kun olin sanonut tuon ääneen. Hymähdin. Silmäni olivat olleet jo kauan kiinni. Laskin pääni etutassujen päälle. Kiepautin häntäni nenän alle. Vähän ajan kuluttua nukahdin raikkaalle ja uudelle sammalvuoteelleni.
//Joku oppilas, Salama?
Puolukkatassu, 28.10.2016
Heräsin aikaisin. Monet oppilaat nukkuivat vielä. Vain pari oli valkeilla. Menin ulos. Näin Salamasydämen ja tepastelin hänen luokseen.
"Huomenta Salamasydän", sanoin istuessani Salamasydämen viereen.
"Huomenta Puolukkatassu", mestarini vastasi.
"Mitä voisin tehdä?" kysyin nopeasti.
"Mietin vielä", Salamasydän sanoi.
"Entä mitä teen nyt?" kysyin.
"Sinun täytyy opetella olemaan kärsivällinen", mestarini huokaisi irvistäen hieman samalla.
"Selvä", sanoin hieman nolona.
"Voit levätä vielä hetken", Salamasydän sanoi.
"Menen nyt oppilaiden pesälle", sanoin nyökäten.
"Voit vaikka jutella muille oppilaille", Salamasydän ehdotti.
"Tutustua paremmin toisiin", hän lisäsi nopeasti.
"Kyllä Salamasydän, mutta menen nyt", sanoin ja lähdin oppilaitten pesälle. Salamasydän nyökkäsi perääni. Kun katsoin taakseni Salamasydän tassutteli soturien pesälle. Astuin oppilaiden pesään ja naukaisin hiljaisen tervehdyksen. Nyt kaikki olivat jo heränneet.
//Joku oppilas?
Puolukkatassu, 29.10.2016
Menin Salamasydämen luo.
"Hei", sanoin.
"Puolukkatassu, minulla olisi sinulle sopiva homma", Salamasydän sanoi.
"Mikä?" kysyin uteliaana.
"Sinulla ln varmasti nälkä. Mutta sinun täytyy ensin ruokkia klaaninvanhimmat ennen kuin saat syödä itse", Salamasydän sanoi.
"Mitä vien heille?" kysyin. Salama sydän saattoi minut tuoresaaliskasalle.
"Ota tuosta nuo vesimyyrät", Salamasydän sanoi.
"Noista riittää kaikille klaanin vanhimmille", Salamasydän lisäsi.
"Selvä", sanoin.
"Käyn itse saalistamassa iltapartiossa lisää riistaa. Tule mukaan", Salamasydän sanoi ja otti pienen hiiren tuoresaaliskasasta.
"Tulen varmasti", mau'uin.
"Mutta menehän nyt", mestarini hoputti. Otin vesimyyrät suuhuni ja kipitin klaankn vanhimpien luo. Tervehdin kaikkia ystävällisesti. Puhuin klaanin vanhimmille kuulumisia.
Olin valmis iltapartioon. Kävelin Salamasydämen perässä.
"Haistele ilmaa", Salamasydän sanoi. Nyökkäsin ja nuuhkaisin ilmaa.
"Vesimyyrä", sanoin hiljaa.
"Ota se kiinni", mestarini ehdoitti. Viereisessä puskassa haisi vesimyyrä ja rapisi. Näin vesimyyrän ja hypöäsin sen kurkkuun kiinni. Kun vesimyyrä oli eloton otin sen suuhuni ja aloin kantamaan.
"Oikein hyvä", Salamasydän sanoi. Nyökkäsin kiitollisena kehuista.
Veimme saaliimme partion päätyttyä tuoresaaliskasalle. Salamasydän sai yhden vesimyyrän ja kaksi pulleaa hiirtä. Minä sain vain sen yhden vesimyyrän.
"Ihan hyvin meni", mestarini totesi.
"Sait ainakin jotain", Salamasydän sanoi.
"Sinä sait todella hyvän saaliin", kehuin.
"Kiitos", Salamasydän sanoi kiitollisena.
"Pääsenkö nyt nukkumaan?" kysyin.
"Pääset", Salamasydän sanoi ja meni nukkumaan itsekkin. Kävelin oppilaiden pesälle ja nukahdin heti sammalvuoteelleni.
//Joku? Toivottavasti ei ollut liikaa autohittaamista koska silloin oli jo ilta ja ne meni iltapartioon. Ja mitään ei sattunut...
Puolukkapentu, 07.10.2016
Pentutarhassa oli viileä ilma.
"Päivää", tervehdin Palotähteä.
"Päivää", päällikkö vastasi.
"Mitä voin tehdä nyt?" Kysyin.
"Jos nukkuisit" Palotähti vastasi virnistäen.
"Höh", maukaisin. Menin sammalestatehtyyn petiini ja laskin pääni etutassujeni päälle.
"Ei minua nukuta", nau'uin päällikölle.
"Et ole nukkunut kunnolla. Koita edes", Palotähti sanoi.
"Okei", sanoin. Painoin silmäni kiinni pehmeässä sammalvuoteessani. Koitin saada unesta kiinni. Viimein nukahdin.
//unessa
Heräsin. Olin myyrä. Pompin ympäri kissoja jotka hyökkäsivät kimppuuni.
//herää unesta
Heräsin.
"Apua", maukaisin kovaa.
"No mikäs nyt?" Palotähti kysyi.
"Kissat syövät minut", sanoin.
"Kissat...", päällikkö sanoi.
"Olen myyrä ja kissat syövät minut", mau'uin.
"Se taisi olla vain unta", Palotähti maukui.
"Huh", vastasin.
"Jatka uniasi, jooko?" Palotähti sanoi.
"Selvä" sanoin ja käperryin sammalpetiin.
//joku?
Pyrstökuiskaus, 08.10.2016
Suljin silmäni ajatusteni myllertäessä päässäni. En pystynyt käsittelemään mitään koska päässäni vilisi liikaa ajatuksia joista toiset olivat yksinkertaisia ja toiset monimutkaisia. Korvani värähtivät, sillä kuulin pentutarhasta pennun miukunaa. Hätkähdin, sillä ensimmäinen ajatukseni oli että joku pentu oli kuoleman kielissä. Sydämeni tykytys laantui kun tunnistin Puolukkapennun äänen joka vain marisi Palotähdelle. Tuhahdin ja avasin silmäni. Leirissä oli melko paljon vilinää, mutta olin erottanut vain Puolukkapennun äänen. Kohotin yllättyneenä kulmiani ja ponnistin itseni seisomaan. Ravistelin turkkiani ja siloitin muutaman takun paksusta turkistani. Astelin kohti pentutarhaa ja työntelin matkan aikana kynsiäni ulos ja sisään. Pian olin jo pentutarhan suuaukolla ja ahtauduin siitä varovasti sisään.
Hämärässä pesässä erotin ensimmäiseksi Liekkipennun ja Polttopennun joilla oli käynnissä kiivas leikkitappelu. Naurahdin, ja sitten siirsin katseeni entiseen mestariini ja tämän vierellä makaavaan pikkuiseen nyyttin joka oli Puolukkapentu. Hymähdin huvittuneena, ja Palotähti käänsi katseensa minuun.
"Hei Pyrstökuiskaus", tuo tervehti. Nyökäytin päätäni ja katselin miten Puolukkapentu avasi silmänsä ja nosti päätään katsellen uteliaana ympärilleen.
"Jos haluat käydä jaloittelemassa voin vahtia pentuja", naukaisin ajatuksen pälkähtäessä päähäni. Palotähti kohotti yllättyneenä kulmiaan mutta nuosi kuitenkin venytellen seisomaan.
"Kiitos paljon", tuo sanoi ja naukuisitten pennuille:
"Menen vähän jaloittelemaan, Pyrstökuiskaus jää teidän kanssanne." Liekkipentu ja Polttopentu tuskin kuulivat mitä heidän emonsa sanoi, mutta Puolukkapentu nyökkäsi ylväästi ja yritti nousta seisomaan. Palotähti asteli ohitseni ja kumarsin päällikölle pikaisesti ennen kuin hän astui aukiolle. Sitten käänsin katseeni pieneen Puolukkapentuun joka istui pedillään silmäillen minua.
// Puolukka?
Puolukkapentu, 08.10.2016
Katsoin Palotähden perään hetken kunnes käänsin katseeni Pyrstökuiskaukseen. Hyppäsin pois sammalkasasta. Venyttelin ja istahdin Pyrstökuiskauksen eteen.
"Mitä teet", kysyin.
"Minä vahdin sinua ja muita pentuja", Pyrstökuiskaus vastasi.
"Miksi?" kysäisin nopeasti.
"Kun vahdin teitä Palotähti saa jaloitella", Pystökuiskaus selitti. Katsahdin Liekkipentuun ja Polttopentuun joilla oli leikkitappelu käynnissä. Nousin ylös. Menin lähemmäs Polttopentua ja Liekkipentua.
"Mitä teette?" kysyin katsoen Liekkipentua ja Polttopentua.
"Kumpi voittaa", Polttopentu sanoi.
"Jep", Liekkipentu lisäsi. Kävelin Pyrstökuiskauksen luo.
"Mitä tehdään?" kysyin.
//Pyrstö?
Pyrstökuiskaus, 09.10.2016
Katsahdin edessäni istuvaan pentuun ja otsalleni ilmestyi miettimisen ryppy kun kaivelin aivoistani mukavia leikkejä joita olin leikkinyt pentuna. Huomasin sen olevan vaikeaa, sillä olin ollut yksin koko pentuajan pentutarhassa. Toisaalta olin iloinen siitä ja toisaalta se masensi minua. Huokaisin raskaasti ja karkotin ajatuksen pois mielestäni mutta se palasi aina takaisin kun ryhdyin pohtimaan mitä voisin tehdä pentujen kanssa. Pistin merkille miten Puolukkapentu alkoi kyllästyä odottelemiseen, sillä tuon häntä huiski ilmaa nopeasti ja naaraan korvat värisivät. Unohduin muutamaksi silmänräpäykseksi katsomaan Puolukkapentua. Mieleeni nousi kuva itsestäni pentuna. Olin melko varma, että Siikapurosta olin näyttänyt samalta kun en ollut keksinyt tekemistä.
Ravistelin päätäni ja pakotin itseni pysymään nykyhetkessä. Purin huultani pakottaessani aivoni ja mielikuvitukseni laukkaamaan yrittäessäni keksiä jotain pennulle sopivaa tekemistä.
*Voisin opettaa Puolukkapennulle vaanimista!* Ajatus pälkähti päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta tyrmäsin sen kuitenkin saman tien. En uskonut että Puolukkapentu pitäisi siitä mitä minä olin harjoitellut pentuna. Kurkustani valmistautui kajahtamaan ilmoille valtaisa ärähdys mutta hillitsin itseni. Hengitin ensin muutaman kerran syvään ja suljin silmäni. Sitten räväytin ne auki, ja suuntasin leveän hymyni kohti edessäni kärsimättömänä odottelevaa pentua kohden.
"Leikittäisiinkö piilosta?" kysyin innostusta tulvillaan. Häntäni heilui puolelta toiselle ja tunsin olevani taas pentu sillä saisin leikkiä. Piti vain muistaa etten voisi ruveta leikkitappeluun täydellä voimalla koska valtava kehoni olisi todennäköisesti tappanut Puolukkapennun. Katsoin odottavasti edessäni istuvaa naaraspentua ja kysyin saman vielä uudelleen:
"Leikittäisiinkö piilosta?"
// Puolukka?
Puolukkapentu, 09.10.2016
Silmäni loistivat. Heilutin häntääni innostuneesti.
"Joo, leikitään piilosta", sanoin innokkaasti. Huomasin myöskin Pyrstökuiskauksen innostuksen.
"Kumpi laskee?" Pyrstökuiskaus kysyi katsoen minua yhtä innokkaana kuin vähän aikaa sitten.
"Minä!" karjaisin kovaan ääneen. Menin maahan makuulle ja peitin silmäni.
"Sanon kun olen piilossa", Pyrstökuiskaus sanoi. Odotin maassa makuullani tassut silmilläni.
"Saa tulla etsimään!" Pyrstökuiskaus huusi.
"Tullaan", sanoin. Katselin ympärilleni ja näin Pyrstökuiskauksen hännän.
"Löysin", sanoin.
"Minä kai lasken seuraavaksi", Pyrstökuiskaus sanoi. Liekkipentu ja Poltto pentu tulivat vierellemme.
"Me tullaan mukaan", Polttopentu ja Liekkipentu sanoivat.
"Jee", maukaisin.
"Minä lasken joten menkää piiloon", Pyrstökuiskaus sanoi ja peitti silmänsä. Menin piiloon kiven taakse.
Susitassu, 09.10.2016
Istuin syömässä kalaa leirin nurkassa. Lohitassusta oli tullut Lohiselkä, ja olin iloinen kollin puolesta. Pyrstökuiskaus vilkuili minnun päin aina välillä, ja sivusilmällä huomasin hänen olevan hermostuneen oloinen. Yhtäkkiä kolli nousi ja tassutti pois Puolukkapennun luota. Mestarini käveli uhkaavan oloisena luokseni.
"Susitassu, voidaanko jutella?" kolli kysyi ehkä hieman vaivaantuneesti. Nostin katseeni.
"Joo, mutta ennen kuin aloitat, voin kertoa, että kun olin pentu, se olin minä joka kävi aina salaa syömässä tuoresaaliskasasta, että jos sen takaa alkaa löytyä luurankoja, se ei ole Puolukkapentu vaan minä", sanoin, kun en siihen mitään muutakaan keksinyt. Pyrstökuiskaus näytti ensin hyvin hämmentyneeltä ja sitten purskahti nauruun. Minäkin nauroin vähän. Kun saimme naurun loppumaan, Pyrstökuiskaus jatkoi.
"Tuota, silloin kun olimme harjoittelemassa taistelua Salamasydämen ja Leppätassun kanssa", hän sanoi ja näytti etsivän oikeita sanoja.
"Hmm?"
"Kysyn suoraan- mistä olet oppinut pystylukon? Älä sano että olet hiippaillut leiristä salaa", hän sanoi, kaiken hyvin nopeasti. Minun oli vaikea tajuta kysymystä. Pystylukko? Hiippailu pois leiristä salaa? Minä?
"Pystylukon?" kysyin hämmentyneenä. Tarkoittiko mestari sitä liikettä millä olin voittanut Leppätassun.
"Se liike, jossa nouset kahdelle jalle ja niin edespäin", Pyrstökuiskaus vastasi.
"Aaa, joku oppilaista näytti sen minulle kun olin pieni, ja sitten-" naukaisin, mutta läimäisin häntäni suuni eteen. En voisi kertoa hänelle niistä unista mitä olin nähnyt.
"Tai unohda. Niin, joku oppilas näytti minulle kun olin ihan pieni- minä kinusin kaikilta aina taisteluliikkeiden opettamista, sinultakin pari kertaa", sanoin nopeasti.
"Ahaa, muistan kyllä kuknka roikuit hännässäni ja vinguit liikkeiden opettamista", hän sanoi.
"Ja sitten- mitä meinasit sanoa lopuksi?" kolli jatkoi vähän ajan kukuttua. Katsoin maahan ja siirtelin tassujani hieman vaivautuneesti.
"Tuota..." aloitin mutta en tiennyt miten muotoilla asiaa.
"Tuota, oliko Jokiklaanissa joskus päällikkö, jonka nimi oli Oravatähti?" kysyin. En ollut varma asiasta, vaikka olin kyllä kuullut muutaman kerran soturien puhuvan hänestä.
"Mmh. Oli. Hän oli Palotähden edeltäjä", Pyrstökuiskaus vastasi.
"Oliko hän sellainen punertavan oranssi, ja sellaiset kirkkaansiniset silmät?" kysyin katse maassa.
"Oli, mutta miten sinä tiedät hänestä?" kolli kysyi hämmentyneenä.
"Hän.. hän on ollut pari kertaa unessani. Älä kysy miksi- en tiedä", sanoin hiljaa. Pyrstökuiskaus näytti hämmästyneeltä.
"Ole kiltti äläkä kerro kenellekkään", sanoin ja katsoin kollia silmiin. Sitten tassutin pois, ja suuntasin matkani kohti Oppilaiden pesää.
"Kymmenen!" kuulin Pyrstökuiskauksen huutavan kun astuin sisälle pesään.
//Pyrstö, Puolukka, Kuka vaan Cx?
Puolukkapentu, 09.10.2016
Kyyhötin kiven takana. Pyrstökuiskaus alkoi etsimään ja huomasin häntäni näkyvän kiven takaa. Liikautin häntäni kiven taakse.
*Toivottavasti Pyrstökuiskaus ei nähnyt*, mietin.
"Missäköhän ne pennut mahtavat piileksiä", Pyrstökuiskaus sanoi vilkuillen ympärilleen. En uskaltanut liikkua. Näin Liekkipennun joka liikkui matalana minua lähemmäs.
"Saanko tulla?" Liekkipentu kysyi hiljaa.
"Saat", sanoin hiljaa. Liekkipentu käpertyi viereeni.
"En jaksa kököttää paikoillaani", Liekkipentu sanoi jaa mönki vieressäni.
"Pysy paikoillasi sillä Pyrstökuiskaus on tulossa tänne", kuiskasin Liekkipennun korvaan. Liekkipentu pysähtyi ja jähmettyi paikalleen. Minä tein samoin.
"Puolukkapentu ja Liekkipentu löydetty!" Pyrstökuiskaus naukui.
"Nyt jo", nau'uin.
"Niin, miksi näin nopeasti", Liekkipentu lisäsi.
"Hei, tämä on vain leikkiä", Pyrstökuiskaus sanoi.
"No joo", sanoin.
"Yllätys!" Polttopentu huusi ja tuli esiin piilostaan.
Puolukkapentu, 10.10.2016
"Yleensä kun ollaan piilosta pysytään piilossa", sanoin.
"En jaksanut odottaa", Polttopentu sanoi. Aloimme kaikki nauraa. Menin makuulleni maahan koska vatsaani koski nauraminen.
"Kuka nyt laskee?" kysyin.
"Liekkipentu tai Puolukkapentu", Pyrstökuiskaus sanoi.
"Olen laskenut jo kerran", puolustauduin.
"Okei, okei. Minä lasken", Liekkipentu sanoi. Liekkipentu peitti silmänsä ja alkoi laskea.
"Yksi, kaksi, kolme, neljä", Liekkipentu laski. Menin taas kerran kiven taakse. Kiven päällä oli vihreää ja hieman rusehtavaa sammalta. Katsoin etten näkyisin ja käperryin maahan pienelle sykkerölle.
"Kymmenen!" Liekkipentu huusi. Liekkipentu löysi Polttopennun. Sitten minut. Viimeisenä löydettiin Pyrstökuiskaus jolla oli mahtava piilo.
"En haluaisi olla enää tätä leikkiä", Polttopentu sanoi.
"No ei olla ellei kukaan enää halua", Pyrstökuiskaus sanoi.
"Joo, vaihetaan leikkiä", sanoin haukotellen.
"Mitä jos pitäisimme pienen tauon", Pyrstökuiskaus sanoi näkiessään minun haukottelevan.
"Okei", vastasin.
"Käy", Liekkipentu sanoi.
"Okei, kyllä käy", Polttopentu sanoi. Menin sammalvuoteelleni makaamaan. Pyrstökuiskaus tuli viereeni istumaan. Vahtimaan ylväästi ja pitämään myös muita silmällä.
"Nuku vain", hän sanoi.
"Koko aika", vastasin. Painoin pääni etutassujeni päälle ja laitoin silmät kiinni. Nukahdin.
//Pyrstö?
Pyrstökuiskaus, 12.10.2016
Tarkastelin katseellani vieressäni makaavaa Puolukkapentua joka sulki silmänsä valtavan haukotuksen säestämänä. Lempeä tuhahdus huuliltani heilautti viiksiäni saaden ne värisemään. Puolukkapennun kylki kohoili ensin nopeasti, mutta pennun nukahtaessa hengitys syveni ja rsuhoittui. Vilkaisin vähän matkan päähän jossa Liekkipentu ja Polttopentu makasivat sykkyrässä toisiaan vasten. Päästin syvän huokauksen ulos ja laskeuduin makuulle. Asetin pääni tassujen päälle ja kietaisin häntäni Puolukkapennun ympärille. Pentutarhan lämmin maidontuoksu tuntui rauhoittavalta ja kuulin vain pentujen hennon tuhinan heidän nukkuessaan. Silmäluomeni alkoivat lepsua ja pääni retkahti sivulle vaipuessani uneen.
Tunsin jonkun nykivän minua hännästä ja ravistin korviani. Minua väsytti hieman ja en halunnut herätä. Murahdin ärsyyntyneenä mutta nyintä ei lakannut. Ärähtäen avasin silmäni. Tajusin että olin pentutarhassa ja se joka nyki häntääni oli Puolukkapentu. Räpäytin pari kertaa silmiäni unisuuden haihtuessa pois. Nykäisin häntäni ilmaan ja kuulin naaraspennun kiljahtavan ja loikkaavan selkääni. Unisena nousin varovasti istumaan ja ravistelin turkkiani niin että kuulin Puolukkapennun mätkähtävän sammalille.
"No, sitä ollaan näköjään herätty"., naukaisin kuuluvasti Puolukkapennun kiipeäessä ylös seisomaan. Pentu nyökkäsi ja katsahdin vielä nukkuviin Liekkipentuu ja Polttopentuun.
"Mitä haluasit tehdä?" kysyin innokkaan näköiseltä Puolukkapennulta jonka häntä huiski ilmaa. Naaraspentu rypisti otsaansa mietteliääni ja sain hetken aika sukua turkkiani. Lapani kohdalle oli ilmestynyt takku. Ryhdyin nuolemaan sitä voimakkain vedoin ja sain avattua takkuun menneet karvat. Käänsin katseeni edessäni puokkoilevaan Puolukkapentuun ja näin hänen avaavan suunsa.
// Puolukka?
Puolukkapentu, 12.10.2016
Mietin pienen hetken mitä voisimme tehdä.
"Leikitään hippaa", sanoin. Pyrstökuiskaus nyökkäsi.
"Okei", hän sanoi.
"Minä olen hippa", sanoin. Lähdin jahtaamaan Pyrstökuiskausta. Tajusin että minähän olin pentu ja alakynnessä. Pysähdyin ja odotin niin kauan että Pyrstökyiskaus tuli lähelleni.
"Onko jokin hätänä?" Pyrstökuiskaus kysyi.
"Hippa!" huusin samalla koskin Pyrstökuiskauksen jalkaa.
"Ai, sinä huijaat", Pyrstökuiskaus sanoi leikillään.
"No enkä huijaa!" huudahdin.
"No minä olen nyt hippa ja sinun on parasta juosta karkuun", Pyrstökuiskaus sanoi.
"Minäkin haluan mukaan", Polttopentu sanoi herätessään.
"Varo, Pyrstökuiskaus on hippa!" huudahdin.
"Varotaan", Polttopentu sanoi. Liekkipentu nukkui vielä. Pyrstökuiskaus alkoi jahtaamaan ensin minua. Sitten hän kääntyi Polttopentuun päin. Huomasin kuinka Pyrstökuiskauksen vauhti hidastui ja pysähtyi. Tiesin mitä Pyrstökuiskaus koitti. Polttopentu käveli hänen luokseen ja Pyrstökuiskaus läppäsi Polttopentua.
"Hippa", Pyrstökuiskaus maukaisi.
"Minä en halua enää leikkiä", Polttopentu sanoi.
"Hippa on kivaa", Liekkipentu sanoi herätessään.
"Niin on", sanoin.
"No okei, ollaan vähän aikaa vielä" Polttopentu sanoi.
"Kuka jää hipaksi?" kysyin.
"Minä", Pyrstökuiskaus sanoi.