Kirjoittaja: EmppuOmppu
Nimet: Valkopentu, Valkotassu, Valkohäntä
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Myrskyklaani → Jokiklaani
Syntynyt: 06.12.2016
Entinen mestari: Korppisielu(Myrskyklaani)
Koulutetut oppilaat: -
KP: 215
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Valkohäntä on kaunis lumenvalkea naaras. Korvat ovat pitkät ja kolmiomaiset. Silmät ovat taivaansiniset, muodoltansa mantelimaiset. Nenä on vaaleanpunainen. Viikset ovat pitkät ja valkeat. Hampaat ovat lyhyet ja tylpähköt. Valkohäntä on sangen solakka naaraskissa. Turkki on puolipitkää ja erittäin pehmeää. Häntä on pitkä ja tuuhea, muodoltansa se muistuttaa hieman sulkaa. Lavat ovat leveät ja voimakkaat. Raajat ovat pitkät ja tukevat. Kynnet ovat pitkät ja terävät, väriltänsä valkeat. Polkuanturat ovat vaaleanpunaiset ja pehmeät. Valkohäntä on hieman normaalia kissaa pienempi.
Luonne: Valkohäntä on klaanilleen uskollinen myrskyklaanilainen, joka uskoo vakaasti Tähtiklaaniin. Hän on hyvin puhelias ja aina tunkemassa kuonoaan kiellettyihin paikkoihin. Virtaa tältä naaraalta ei puutu. Hän tulee toimeen lähes kaikkien kissojen kanssa. Valkohäntä inhoaa yksinäisyyttä, joten hän viihtyy mieluiten suurissa porukoissa jossa hänellä on paljon juttu seuraa. Hän pitää pennuista hyvin paljon. Valkohäntä kiinnostuu kolleista turhankin usein, mutta tosirakkautta se ei voita. Joskus tämäkin naaras osaa rauhoittua kuuntelemaan ystäviensä huolia ja murheita. Hän yrittää auttaa kaikkia parhaansa mukaan, vaikka se ei aina johda toivottuun lopputulokseen. Valkohäntää näkee harvoin allapäin. Hän haluaa jakaa hyvää mieltä kaikille klaanitovereilleen.
Taidot: Valkohäntä on taitava kiipeilijä. Taisteleminenkin sujuu kohtuun hyvin. Saalistaminen ja piiloutuminen kuitenkin tuottavat vaikeuksia hänen valkeanturkkinsa takia. Valkohännällä on erinomainen hajuaisti.
Muuta: Valkohännän lempiriistaeläin on myyrä.
Menneisyys: Valkohäntä syntyi lehtikadon aikoihin vanhemmilleen kahden muun sisaruksensa kanssa. Siirtyi nuorena soturina Jokiklaaniin, kumppaninsa Lohiselän luokse.
Suku&suhteet:
Kumppani: Lohiselkä(Tähtiklaani)
Emo: Polttosydän(Myrskyklaani) Isä: Purohäntä(Myrskyklaani) Sisko: Unitaivas(Tähtiklaani) Veli: Vaahterapentu(Tähtiklaani)
Mesiviiksi 23.9.2018
Työnsin pääni oppilaiden pesään ja etsin hetken ajan katseellani Jäätikkötassun raidallista turkkia, jonka pian erotinkin läheltä pesän keskiosaa. Naaras nukkui sievässä kerässä häntä pään vierellä sikeää unta. En ymmärtänyt, kuinka oppilas pystyi nukkumaan noin rauhallisesti. Omat uneni olivat pääasiassa painajaisia ja muutenkin kovin katkonaisia, kuollut kuolonklaanilainen kummitteli unissani öisin. Olin harkinnut Kirkasmarjalle puhumista, mutta ymmärtäisikö parantaja tekoani? Pahimmassa tapauksessa hän saattaisi kertoa Helmitähdelle, joka tuskin arvostaisi kuolonklaanilaisen tappamista ja asian salaamista. Tapahtumasta oli kulunut jo lähes kaksi kuuta, eli ruumis oli jo löydetty. Kokoontumisessa oli Kuolonklaani todennut vain, että Hiiripisaraksi kutsuttu naaras oli kuollut. Joko suunnitelmani oli toiminut tai sitten Kuolonklaani suunnitteli jotain Jokiklaanin pään menoksi. Toivoin ensimmäistä, sillä en tahtonut ajaa Jokiklaania ongelmiin teoillani.
"Jäätikkötassu, herää", nau'uin lämpimällä äänellä oppilaalleni. Toistin sanani, jonka jälkeen hän nosti hitaasti päätään ja siristeli unisia silmiään.
"Harjoitukset", selitin naaraalle. Hetkessä hän piristyi ja nosti päänsä ylös. Olin luvannut lähteä Jäätikkötassun ja Valkohännän mukaan opettelemaan kalastamista. Moni soturi oli opettanut Jäätikkötassua, mutta vain siksi, että halusin hänen löytävän oman tapansa kalastaa. Vaikka kyllähän minä myös itseäni hieman ajattelin, sillä Helmitähden ja pentujeni vuoksi tahdoin myös opetella kalastamaan, vaikka en pitänytkään itseni kastelemisesta sitten yhtään.
"Odotan sinua pesän ulkopuolella", totesin naaraalle ja palasin sotureiden pesän edustalle. Aurinko oli noussut hetki sitten. Kuuviiksi järjesteli partioita, joihin minä ja oppilaani emme tänään osallistuisi. Kävimme eilen peräti kahdessa partiossa; auringonnousun ja -laskun. Siinä välissä olin ottanut makoisat unet, jotta jaksoin johtaa auringonlaskun partiota. Huomasin varapäällikön ilmeen olevan normaalia haikeampi. Oliko hänellä kaikki hyvin?
Kuulin rapinaa takaani sotureiden pesästä. Väräytin korviani ja käänsin pian katseeni pesästä ulos astuneeseen valkeaan soturiin. Valkohäntä tervehti minua nyökkäämällä, minä tervehdin takaisin.
"Jäätikkötassu tulee pian, lähdetään sitten", kerroin naaraskissalle, joka alkoi sukimaan kielellään yön jäljiltä sekaista turkkiaan. Kului tovi, jonka jälkeen Jäätikkötassu asteli rennosti ulos pesästä. Naaraan turkki oli suittu siistiksi.
"Lähdetään", sanoin ja lähdin kulkemaan kaksi naaraskissaa perässäni kohti leirin uloskäyntiä. Annoin Valkohännän ottaa leirin ulkopuolella johdon. Hän johdatti meitä kohti jokea.
"Nukuitko hyvin?" aloitin keskustelun oppilaani kanssa.
//Jäätikkö?
Jäätikkötassu 24.9.2018
Heräsin Mesiviiksen ääneen, joka katkaisi syvän uneni. Kohotin päätäni ja siristelin silmiäni nähdäkseni, kuka oppilaiden pesän ovella oli. Tunnistin mestarini valkoisen hahmon ja samaan aikaan hän ilmoitti harjoituksista. Mesiviiksi meni odottamaan minua ulkopuolelle. Nousin istumaan ja ravistelin turkkiani. Haukottelin makeasti ja aloin sitten nopeasti sukia pörröistä turkkiani ojennukseen, ennen kuin menisin ulos. Ovesta saapuva valo häikäisi minua ennen kuin silmät kerkesivät kunnolla tottua valoon. Kun turkkini oli ojennuksessa, pujottauduin ulos pesästä ja menin mestarini ja tämän luona odottavan Valkohännän luokse. Luvassa oli siis kalastusharjoitukset, joista oli ollut puhetta aikaisemmin Mesiviiksen ja Valkohännän kanssa. Moni soturi oli opettanut minua kalastuksessa ja muutaman kerran myös yksinkertaisesti uimisessa, mutta sen taidon olin oppinut hyvin nopeasti ja tiesin keinot taistella voimakkaitakin virtauksia vastaan.
Menimme ulos leiristä ja Valkohäntä otti johdon Mesiviiksen asetuttua rinnalleni hänen peräänsä.
"Nukuitko hyvin?" hän kysyi minulta.
"Itse asiassa kyllä", sanoin ja itsekseni olin tyytyväinen siihen, kuinka sujuvasti onnistuin vastamaan.
Sosiaaliset taitoni olivat syvällä jäässä edelleenkin, mutta koska jouduin viettämään Mesiviiksen kanssa runsaasti aikaa mestari-oppilas -suhteemme takia, olin jo tottunut kolliin siinä mielessä, että hänen kanssaan pystyin juttelemaan edes ihan kohtuullisesti kompuroimatta sanoissani ja rupeamatta järkyttävän ärsyttäväksi ja kylmäksi häntä kohtaan. Oli se edelleen välillä vaikeaa, mutta onnistuipahan kuitenkin suurimman osan ajasta.
"Pitkästä aikaa", uskaltauduin lisäämään ja vilkaisin mestariani.
Hän tiesi aika varmasti, mitä tarkoitin. Hiiripisaraan liittyvät tapahtumat taisivat kalvaa meidän kummankin mieltä siitä huolimatta, että tapahtuneesta oli kulunut jo parisen kuuta. Vähitellen olin oppinut rentoutumaan, vaikka aluksi oli tuntunut koko ajan siltä, että Kuolonklaanin kostajat syöksyisivät esiin minä hetkenä hyvänsä. Vaikka mitään ei ollutkaan tapahtunut, olin silti huolissani. Ehkä Kuolonklaani hautoi kavalaa kostoa ja oli vain yllättävän kärsivällinen.
Vieläkin kaduin, että olin silloin jutellut Hiiripisaran kanssa niinkin pitkään. Olin ärsyttänyt häntä siihen pisteeseen asti, että hän oli hyökännyt. Siksi koin syyllisyyttä, mutta samalla yritin sanoa itselleni, että hän olisi luultavasti hyökännyt joka tapauksessa, jos olisin yrittänyt lähteä pois. Ja enpä minä kuitenkaan voinut enää näin jälkeenpäin vaikuttaa asiaan. Mutta ehkäpä Tähtiklaani järjestäisi asiat parhain päin
"Muistatko vielä liikkeen, jota harjoittelimme viime harjoituksissa?" Mesiviiksi kysäisi ja viittasi viime harjoituksiimme, jotka olivat koskeneet taistelua.
"Uskoisin", naukaisin rauhallisesti ja samalla kävin liikkeen lähes automaattisesti läpi päässäni.
Mesiviiksi nyökkäsi ja samalla Valkohäntä pysähtyi edessämme. Olimme saapuneet joen rannalle. Joki virtasi tänään aika tyynenä, varsinkin tässä kohdassa. Siksi Valkohäntä olikin sen luultavasti valinnut muiden joen kohtien joukosta.
"Täällä ei ole kalastettu muutamaan päivään, joten täällä saattaa nyt liikkua paljon kalaa", Valkohäntä sanoi hiljaa, tyytyväisen kuuloisena.
Muistin, ettei nyt kannattanut puhua kovin suureen ääneen, jottemme säikyttäisi kaloja pois. Vilkaisin Mesiviistä, joka katseli vettä hiukan tympääntyneenä. Hän ei pitänyt vedestä, se oli helppo nähdä ja tietää, jos oli ollut hänen kanssaan aikaisemmin joella.
Pujahdin mestarini ohitse Valkohännän viereen joen rantaan. Tarkistin, ettei minusta langennut varjoa veteen. Taivas oli kuitenkin pilvessä, joten varjot olivat aika himmeitä tai niitä ei ollut ollenkaan. Kosketin hyvin varovasti tassullani veden pintaa ja tunsin, kuinka se virtasi tassuani vasten kylmänä.
"Ei ole enää lämmintä vettä", totesin.
"Viherlehti on ohitse, vesi kylmenee. Kunhan vähän pidemmälle mennään, saat nähdä kuinka joki jäätyy", Valkohäntä sanoi ja vilkaisi minua hymyillen.
Nostin tassuni vedestä ja ravistin polkuanturoistani muutamat vesipisarat pois.
"Mitä tärkeitä asioita muistat kalastuksesta?" Valkohäntä aloitti opetustuokion.
"Ei saa langettaa varjoa veteen eikä saa pitää liian isoa ääntä", aloitin.
"Ja kun kauhaisee kalan vedestä, täytyy olla nopea, koska kalatkin ovat", jatkoin.
"Kyllä, nopeus on tärkeää. Sinun täytyy myös olla valppaana ja pitää katseesi vedessä, kuten tiedätkin. Näetkö kaloja?" Valkohäntä kysäisi.
Otin hyvän asennon joen rannalla. Oli tärkeää pitää asento vakaana, ettei horjahtaisi veteen kauhaistessaan kalaa. Olin unohtanut sanoa sen äsken Valkohännälle, mutta hän ei ollut huomauttanut siitä. Tiirailin veteen siristäen hiukan silmiäni ja hetken kuluttua näin, kuinka syvemmällä vilahteli muutama kala välillä.
"Tuollahan noita menee", naukaisin hiljaa.
"Hyvin havaittu. Minun puolestani voit kokeilla napata yhden, olethan tätä jo jonkin verran harjoitellut", Valkohäntä sanoi.
Kyyristyin lähemmäs veden pintaa ja kiinnitin silmäni hetken kuluttua paikalle uivaan kalaan. Arvioin sen etäisyyttä, ja kun kala tuli kohdalle, upotin salamannopeasti toisen etutassuni veteen. Kynteni tavoittivat kalan sileän ja suomuisen pinnan. Kouhaisin sen vauhdilla pois vedestä ja paiskasin rannalle. Kala kiemurteli, ja koska heittoni oli jäänyt hiukan vajaaksi ja kala oli liian lähellä vettä, se onnistui luiskahtamaan takaisin veteen.
Meinasin huudahtaa pettymyksestä, mutta muistin juuri ajoissa, ettei nyt saanut huutaa etten karkottaisi muita kaloja.
"Se oli erittäin nopea isku, hienoa. Muista kuitenkin heittää kala kunnolla rannalle, jotta kerkeät tappamaan sen", Valkohäntä sanoi.
Nöykkäsin harmistuneena ja ravistelin märkää tassuani. Vilkaisin Mesiviistä, joka istui muutaman hännänmitan päässä kauempana ja sanoi juuri: "Muista siirtää toista etutassuasi hiukan eteenpäin, sitä, jota et käytä kalastuksessa. Viimeksi kun harjoittelimme kalastusta, Aaltomyrsky joutui huomauttamaan sinulle siitä useammin kuin kerran. Muuten minun silmiini hyvää toimintaa."
"Selvä", nyökkäsin mestarilleni ja asetuin uudelleen veden äärelle, valmiina yrittämään uudelleen.
"Entä sinä, Mesiviiksi? Kokeiletko?" Valkohäntä kysäisi mestariltani.
"Olen surkea", hän naukaisi.
"Kyllä sen oppii. Minäkin olen Myrskyklaanista, ja opin", Valkohäntä sanoi kohauttaen lapojaan.
En kuunnellut enää heitä, sillä olin kiinnittänyt katseeni saapuvaan kalaan. Kun se oli kohdalla, upotin tassuni veteen ja kauhaisin kalan rannalle. Kiepahdin ympäri ja iskin hampaani kalaan.
"Jes", mumahdin hiljaa hampaat vielä kiinni kalassa.
Irrotin hampaat, kun kala lopetti pyristelyt ja jäi kuolleena maahan. Vaikka olin onnistunut nappaamaan kaloja aikaisemmin, jostakin syystä onnistuminen tuntui taas vaihteeksi mukavalta.
//Mesi?
Mesiviiksi 24.9.2018
"Jes!" Jäätikkötassu iloitsi saatuaan kalan rantaan pois vedestä. Oppilaan kasvoilla oli innostunut ja erittäin tyytyväinen ilme. Oppilaani oli minua hurjasti parempi kalastaja ja uimari, uskoin sen johtuvan vain geeneistä. Jokiklaanilaiset olivat uineet aina, mutta myrskyklaanilaiset pysyivät mielellään mahdollisimman kaukana vedestä.
"Hyvä on, minä yritän", lupasin hetken hiljaisuuden kuluttua Valkohännälle. Soturin kasvoilla oli tyytyväinen ilme, kun Jäätikkötassu astui taaksepäin ja antoi minulle tilaa aivan vedenpinnan viereltä. Kumarruin maahan ja pidin katseeni tiukasti vedessä. Kuulin Jäätikkötassun astelevan kauemmas meistä, ja käänsin katseeni vain hetkeksi oppilaani suuntaan. Hän oli kai löytänyt vainun jostakin maaeläimestä. Kun käänsin katseeni taas veteen, huomasin kalaparven uivan kauemmas minusta. Hiirenpapanat, en ollut huomannut niitä. Vilkaisin Valkohäntää, jonka kasvoilla oli kannustava ilme, hän hymyili lempeästi. Olin huonompi kuin oppilaani, ajattelin ja tiesin sen olevan totta. Jokiklaaniin oli vaikea sopeutua, sillä en minä osannut kalastaa tai uida, ja siitäpä vasta sainkin kuulla jokiklaanilaissotureilta. Yksi kala ui ohitseni, näin kuinka sen suomut kimmelsivät veden alla. Upotin hiljaa oikean etukäpäläni veteen niin, että sain kauhaistua sillä kalan ylös vedestä. Suoristin ryhtini ja olin juuri huitaisemassa kalaa rantaan, kunnes huomasin astuvani toisella etukäpälälläni ohi maasta.
"Mesiviik-", oli ainoa mitä kuulin, kun olin jo vajonnut pinnan alle. Vesi oli jääkylmää, hetkeksi kehoni lamaantui enkä kyennyt tekemään mitään. Hetkessä kuitenkin tajusin mitä oli tapahtunut, minun täytyi päästä pintaan. Epäonnekseni onnistuin vetämään vettä henkeeni, joten aloin vain räpiköimään pinnan alla paniikinomaisesti. Tajuntani alkoi jo pikkuhiljaa heiketä, kunnes tunsin hampaat niskassani. Kissa repi pääni veden pinnalle ja heti vedin happea keuhkoihi, mutta hengittämäni vesi sai minut yskimään. Valkohäntä raahasi minut maalle Jäätikkötassun avustuksella.
Hetken ajan yskin vain vettä keuhkoistani. Kun hetki oli kulunut, onnistuin hengittämään moitteettomasti. Turkkini oli läpimärkä ja maa allani alkoi kastumaan ja siihen muodostui vesilammikko.
"Oletko kunnossa?" Valkohäntä kysyi huolissaan ja ravisteli märkää turkkiaan. Nyökkäsin ja käänsin nolostuneena katseeni maahan.
"Olen kuin mikäkin surkea oppilas, ei minusta taida olla jokiklaanilaiseksi", huokaisin hiljaa ja pettyneenä. Olin jo hyväksynyt olevani jokiklaanilainen sanoi kuka mitä tahansa, mutta juuri nyt minuun iski suunnaton epätoivo. Saisin kuulla tästä loppuikäni, olin siitä varma.
"Etkä ole, sinä olet hyvä soturi, jokiklaanilainen. Jokiklaanilaisuus on sitä, että puolustat tätä klaania henkesi uhalla ja rakastat sitä, ei uimisella ja kalastamisella ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä jokiklaanilaisuuden kanssa, vaikka niin aina oletetaan. Mieti nyt, jos myrskyklaanilainen ei olisi osannut vaania aluskasvillisuuden seassa saalistaan tai kiivetä puuhun, olisitko pitänyt häntä huonompana myrskyklaanilaisena?" Valkohäntä heitti ilmoille kysymyksen, jota en ollut aiemmin ymmärtänyt.
"En tietenkään, ei myrskyklaanilaisuus ole vain siitä kiinni", nau'uin yhä nolostuneempana minua vanhemmalle soturille. Tuntui kamalalta olla tässä tilanteessa Jäätikkötassun edessä, lisäksi hän kuuli kaiken mitä puhuimme. Toivoin, ettei hän pitänyt minua ihan surkeana mestarina ja soturina ylipäätään.
"Mesiviiksi täytyy viedä leiriin", Jäätikkötassu naukui ja rikkoi yllemme laskeutuneen hiljaisuuden. Valkohäntä nyökkäsi.
"Pystytkö kävelemään?" soturi kysyi minulta ja vastasin nyökäten. Nousin ylös ja lähdin horjahdellen kävelemään kohti leiriä. Minua nolotti hurjasti veteen putoaminen ja se, että olin melkein hukkunut!
"Minä tuon saaliit", oppilaani lupasi. Hän oli kai saanut kiinni vainuamansa saaliin.
//Jäätikkö? Mesi menee käymää parantajan pesäl ja Valkohäntä vois käskee Jäätikön viiä sen sinne.
Jäätikkötassu 26.9.2018
Mesiviiksen yrittäessä kalastusta hän rojahtikin vahingossa veteen. Minä olin astellut kauemmas nappaamaan vesimyyrän, joka toikkaroi rannassa. Olin juuri saanut upotettua hampaani vesimyyrän niskaan ja nautin salaa tuoreen saaliin tuoksusta nenässäni, kun kuulin taaempaa molskahduksen. Kiepahdin ympäri ja näin rannalla vain Valkohännän ja vedessä pärskeitä. Ryntäsin kaksikkoa kohti unohtaen kuolleen vesimyyrän aloilleen. Valkohäntä loikkasi sulavasti veteen ja hetken kuluttua ilmaantui pintaan raahaten Mesiviistä niskasta. Saavuin heidän luokseen juuri parahiksi auttamaan mestarini nostamisessa kuivalle maalle. Mesiviiksi yski vettä, mutta vaikutti olevan kuitenkin suhteellisen kunnolla.
Ravistelin kastuneita tassujani muutaman hännänmitan päässä etten suihkisi vettä kahden soturin päälle ja kuuntelin, kuinka kaksikko jutteli jokiklaanilaisuudesta. Väräytin korviani kun kaksikon välille laskeutui hiljaisuus ja ehdotin sitten leiriin palaamista. Mesiviiksi voisi saada hypotermian, vesi ei ollut enää kovin lämmintä, kun lehtisade oli jo pitkällä.
Mesiviiksi pääsi jaloilleen ja pää hiukan kumarassa lähti hoippuroimaan kohti leiriä Valkohäntä rinnallaan.
"Minä tuon saaliit", sanoin sotureille ja käännyin etsimään vesimyyrää.
Jolkutin rantaa pitkin eläimen luokse ja nostin sen suuhuni. Hain myös kalan, jonka olin saanut kiinni ja mahdutin senkin leukoihini. Lähdin sotureiden tassunjäljissä heidän peräänsä saaden heidät hetken kuluttua kiinni. Mesiviiksi näytti saaneen tasapainonsa takaisin ja selvisimme leiriin, ehkä hiukan normaalia hitaampaa tahtia, mutta selvisimmepä kuitenkin ilman enempiä vahinkoja.
Mesiviiksi vaikutti nolostuneelta ja silmäilin häntä takaapäin saapuessamme leirin suuaukolle. Häntä varmaan nolotti yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ollut kovin kypsää kaatua veteen ja melkein hukkua, mutta toisaalta, kaikille sattui vahinkoja. Ei Mesiviikseltä voinut odottaa täydellisiä kalastus- tai uimistaitoja, niissä asioissa hän oli periaatteessa oppilas kuten minäkin.
Laskin kalan ja vesimyyrän leirin tuoresaaliskasaan ja samalla kuulin Valkohännän sanovan minulle:
"Vie Mesiviiksi parantajan pesälle. Minusta on parempi, että Kirkasmarja tarkistaa hänet."
"Selvä", mau'uin ja kuljin mestarini rinnalla parantajan pesälle silmäillen kollia.
Hän näytti hiukan viluiselta ja karvat olivat kuivumassa takuiksi, mutta kaiketi hänellä ei ollut kuitenkaan mitään suurempaa hätää. Olisi kuitenkin parempi, että Kirkasmarja tarkistaisi hänet, siinä asiassa olin samaa mieltä Valkohännän kanssa.
//Mesi?
//309 sanaa
Puumatassu 15.11.2018
Astelin reippaasti ulos leiristä Valkohännän perässä, olimme menossa harjoittelemaan. Mestarini ei ollut kertonut minulle etukäteen, mitä menimme harjoittelemaan, mutta maltoin odottaa rauhassa sen paljastumista. Ei mennyt kauaakaan, kun saavuimme metsäaukealle. Mestarini pysähtyessä jäin katsomaan häntä odottavasti.
"Tänään harjoittelemme taistelua", Valkohäntä kertoi. Nyökkäsin vastaukseksi, mutten irrottanut katsettani hänestä. Oletin, että seuraavaksi tulisi joko lisää ohjeita, tai sitten Valkohäntä yrittäisi yllättää minut iskemällä, kun vähiten odotin. Tälläkertaa vuorossa oli ohjeita.
"Yritä sinä ensin käydä kimppuuni", Valkohäntä naukui. Nyökkäsin ja säntäsin oitis kohti mestariani. En ollut varma, mitä aikoisin tehdä, mutta päätin sitten kokeilla erästä yksinkertaista hyökkäystä, jonka olin oppinut miltei ensimmäisenä. Siinä vain sivallettiin vastustajan kylkeä. Kiinnitin katseeni Valkohännän korvaan ja raotin suutani, kuin olisin aikonut puraista sitä, mutta syöksähdinkin sivulle viiltääkseni kylkeen. Kummastuksekseni Valkohäntä kuitenkin torjui iskuni, kuin olisi osannut odottaa sitä.
"Hämäyksesi olisi ollut uskottavampi, jos olisi jännittänyt lihaksesi samalla tavalla kuin ennen hyppyä. Et ylettäisi vielä korvaani hyppäämättä. Olit kuitenkin kehosi perusteella selvästi syöksymässä sivulle", Valkohäntä selitti. Niin tietysti, sehän oli loppujen lopuksi aivan selvää. En ollut ottanut huomioon jotakin, jonka olisin varmaankin itse huomannut, jos joku olisi yrittänyt samaa minuun. Palasin hiukan etäämmälle valmiina jatkamaan.
//Joku?
Mesiviiksi 12.4.2018
Elämäni Jokiklaanissa oli lähtenyt käyntiin hyvin. Viimeisen puolen kuun aikana joki oli alkanut sulaa ja vesi oli noussut normaalia korkeammalle, mutta Helmitähden mukaan leiri ei ollut vaarassa joutua veden varaan. Kumppanini oli lähtenyt jonnekin, joten istuskelin yksinäni leirin pääaukiolla. Jokiklaanilaiset olivat ottaneet minut vastaan suurilta osin ilman epäluuloja, mutta joillekin muuttoni Jokiklaaniin ei sopinut. Helmitähti yritti ahkerasti opettaa minulle kalastamista ja Jokiklaanissa elämistä. Uimisen harjoittelun aloittaisimme vasta, kun joet ovat kunnolla sulaneet. Huomasin Valkohännän saapuvan leiriin partion johdossa. Naaras kantoi suussaan pientä kalaa, hänen partionsa jäsenilläkin oli saaliita mukana. Partio laski saaliinsa tuoresaaliskasaa. Eniten yhteistä minulla koko jokiklaanilaisista oli Valkotuulen kanssa. Naaras oli syntynyt Myrskyklaanissa, hän oli Polttosydämen ja Purohännän pentu. Naaras oli rakastunut jokiklaanilaiseen ja muuttanut tuon luokse Jokiklaaniin. Lohiselkä oli kuitenkin kuollut ja Valkohäntä oli jäänyt Jokiklaaniin. Hänen täytyi olla yksinäinen, sillä itse en tietäisi, mitä tekisin jos Helmitähti kuolisi. Kuolisin takuulla itsekin ainoastaan suruun ja kaipuuseen. Astelin Valkohännän luokse, naaras käänsi katseensa minuun ja väläytti minulle hennon hymyn.
"Hei", tervehdin soturia kohteliaasti ja istuuduin alas häntä vastapäätä.
"Hei Mesiviiksi", naaras tervehti takaisin.
"Kuinka sopeuduit Jokiklaaniin? En tunne täältä ketään, joten ystävien hankkiminen on vaikeaa kalastuksesta puhumattakaan", nau'uin entiselle myrskyklaanilaiselle.
"Lohiselkä auttoi minua siinä. Ystävien hankkiminen ei ollut kovinkaan helppoa, mutta saatuani pentuja tutustuin joihinkin kuningattariin ja joihinkin sotureihin myös", naaras kertoi. Nyökkäsin.
"Miten Myrskyklaanissa menee? Kuinka Polttosydän ja Purohäntä voivat?" naaras kysyi vaihtaen puheenaihetta.
"Kun lähdin he voivat hyvin. Molemmilla on kai tehtäviä", naukaisin.
//Jäi keske lol xd
Mesiviiksi 28.4.2018
//Sori Jäätikkö, kirjotan tän nyt pois tuolt koska myrsky ja lupasin kirjottaa täst xd
Vettä oli satanut runsaasti koko päivän. Tällä hetkellä aurinko oli ohittanut korkeimman kohtansa ja suuntasi pilvien takana nyt kohti taivaanrantaa. Olin päässyt mukaan Valkohännän johtamaan partioon, johon lisäksemme olivat osallistuneet Kurkisiipi ja Valkohännän oppilas Puumatassu. Sadepisarat iskeytyivät vasten kasvojani. Minun täytyi kääntää pääni poispäin, jotta liikkuminen tuulisella ja sateisella säällä oli helpompaa. Partioon olisi pitänyt osallistua lisäksemme myös Aamukynsi, mutta naaras oli kieltäytynyt lähtemästä myrskyyn. Eikä meidänkään tänne olisi pitänyt lähteä, mutta rakastin seikkailuita Valkohännän tavoin. Hän oli puhunut Kurkisiiven ja Puumatassun ympäri ja saanut heidät osallistumaan partioon.
Lähestyimme jokea, jonka alueen olimme ottaneet tarkistettavaksi tulvien varalta. Edellisenä hiirenkorvana joki oli tulvinut paljon, Valkohäntä oli kertonut tämän minulle ennen partioon lähtöä.
"Katsokaa! Joki tulvii!" kuulin Puumatassun ulvaisevan sateen läpi. Käännyin katsomaan oppilasta, joka oli loikkinut lähelle jokea. Vesi oli siirtynyt monta ketunmittaa lähemmäs leiriä. Tästä me saatoimme jopa nähdä leiriin.
"Puumatassu, tule pois sieltä ellet tahdo joutua veden viemäksi! Vesi jatkaa nousua, meidän täytyy ilmoittaa tästä Helmitähdelle", Valkohäntä naukui. Saatoin kuulla naaraan äänessä innostuneisuuden. Hän todella rakasti seikkailuita, joka tämä taisi hänelle olla. Itse en pitänyt ajatuksesta joen tulvimisesta. Koska vesi oli näin lähellä leiriä, meidän kai pitäisi lähteä leiristä tulvan ajaksi.
Suunnistimme sateessa takaisin leiriin, jonka pääaukio oli tyhjillään. Astelin kohti päällikön pesää Valkohännän perässä. Naaras oli antanut oppilaalleen ja Kurkisiivelle luvan poistua pesiin.
"Helmitähti!" Valkohäntä huusi kumppanini nimen.
"Sisään!" päällikön naukaisu kuului heikosti voimakkaan sateen läpi. Entisen myrskyklaanilaisnaaraan perässä sujahdin sisään muinaisen pajupuun juurakkoon, jossa kumppanini pesä sijaitsi. Vesi ei ollut päässyt sisään juurakkoon, joka oli mukavan kuiva verrattuna leirin pääaukioon, jolle oli ilmestynyt lukuisia vesilammikoita. Saatoin kuulla voimakkaan sateen äänen pesään, vaikkakin se oli vaimeampi kuin ulkona.
"Mitä asiaa?" Helmitähti kysyi sen jälkeen, kun olimme Valkohännän kanssa ravistelleet vettä tihkuvat turkkimme kuivemmiksi.
"Joki tulvii taas. Tätä tahtia ei mene kauaakaan, ennen kuin se on taas leirissä", Valkohäntä ilmoitti päällikölle tasaisella äänellä. Helmitähti näytti turhautuneelta. Hän käänsi katseensa minuun, jonka jälkeen katsoi taas vanhempaa soturia.
"Leiri täytyy evakuoida. Valkohäntä, kävisitkö katsomassa, onko kukkulalla yhä turvallista väliaikaiselle leirille? Mesiviiksi, auta minua ilmoittamaan muille evakuoinnista. Leirin tulee olla tyhjillään auringonlaskuun mennessä", päällikkö ilmoitti vakavalla äänellä. Valkohäntä nyökkäsi, kumarsi hennosti ja loikki ulos pesästä. Lähdin hitaammin askelin naaraan perään. Helmitähti kulki perässäni ja lähti suuntaamaan kohti pentutarhaa.
"Ilmoita sotureille ja oppilaille. Pyydä oppilaat parantajan pesälle auttamaan yrttien kantamisessa", päällikkö käski ja sujahti kaislamuurin ympäröimään pentutarhaan. Suuntasin kohti sotureiden pesään, jonne astelin rauhallisin askelin sisään.
"Joki tulvii! Helmitähden käskystä evakuoimme leirin auringonlaskuun mennessä. Valkohäntä lähti tarkistamaan, että kukkula on turvallinen väliaikaiseksi leiriksi. Valmistautukaa lähtöön ja lähtekää vaikka auttamaan kuningattaria ja klaaninvanhimpia, oppilaat auttavat parantajaa", naukaisin kovalla äänellä pesässä oleville sotureille. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä tämä kukkula oli. Kun muutama vastasi minulle ja alkoi herättelemään nukkuvia tovereitaan, poistuin pesästä suunnaten seuraavaksi oppilaiden pesälle. Nopeasti ilmoitin mitä oli tapahtumassa ja passitin oppilaat parantajan pesälle, jonne suuntasin itsekin. Kohtasin pesän sairasaukiolla kumppanini Helmitähden. Naaras väläytti minulle nopean hymyn ja jatkoi klaanitovereidensa ohjeistamista.
"Käskin soturit auttamaan klaaninvanhimpia ja kuningattaria", ilmoitin kumppanilleni tuon hiljentyessä. Naaras nyökkäsi.
"Hyvä, kaikki apu on tarpeen. Mene odottamaan pääaukiolle Valkohännän paluuta", päällikkö komensi. Nyökkäsin ja poistuin pesästä pääaukiolle. Asetuin sisäänkäynnin luona olevien puskien alle suojaan sateelta, vaikka sade läpäisi niiden alastomat oksat helposti. Oli tämä kuitenkin parempi kuin ei mitään.
//Saa jatkaa :D
Puumatassu 30.4.2018
Olin harjoittelemassa uuden mestarini Valkohännän kanssa taistelua pienellä aukiolla. Valkohäntä oli jo kolmas mestarini, molemmat edelliset mestarini olivat kuolleet. Ensimmäinen mestarini Susihäntä oli hukkunut ja toinen mestarini Puolukkaturkki oli kuollut kettujen kynsissä.
"Keskity", Valkohäntä komensi keskeyttäen mietteeni.
"Anteeksi", nau'uin ja painoin päätäni hivenen alemmas.
"Katso tarkkaan mitä teen", Valkohäntä käski ja nyökkäsin vastaukseksi. Naaras näytti minulle liikkeen. Nyt olisi minun vuoroni, ja minun pitäisi yrittää toistaa Valkohännän näyttämä liike.
"Nyt on sinun vuorosi. Yritä toistaa näyttämäni liike", Valkohäntä sanoi, kuin olisi lukenut ajatukseni. Muistelin, mitä Valkohäntä oli juuri näyttänyt ja menin asentoon, josta hän oli aloittanut. Yritykseni jälkeen katsoin mestariani odottaen palautetta. Sitä tulikin oitis.
"Aloittaessasi paina itseäsi hieman lähemmäs maata. Polkaise vauhtia lujemmin. Loikassa älä yritä päästä niin korkealle", Valkohäntä ohjeisti. Nyökkäsin ja lähdin seuraavaan yritykseeni. Kuten Valkohäntä oli neuvonutkin, painauduin aloitusasennossa matalammaksi. Polkaisin vauhtia lujasti. Loikassa en pyrkinyt aivan niin korkealle, kuin edellisellä yritykselläni.
"Sinun pitää yhä polkaista enemmän vauhtia ja loikka on yhä liian korkea", Valkohäntä kritisoi. Toistin liikkeen uudelleen ainakin kymmenen kertaa ja välissä Valkohäntä antoi palautetta ja neuvoja.
"Tämä riittänee tältä päivältä", mestarini totesi viimein ja oli jo lähdössä.
"Voinko jäädä vielä metsästämään?" kysyin Valkohännältä. Myöntävän vastauksen saatuani suuntasin toisaalle metsästämään ruokaa klaanilleni, kun taas Valkohäntä lähti jonnekkin muualle.
//Joku?
Helmitähti 30.4.2018
Mesiviiksen lähdettyä jäin opastamaan oppilaita auttamaan Kirkasmarjaa ja Heinätassua. Leiri oli parempi saada äkkiä tyhjäksi. Tulvan suhteen oli mieluummin oltava liian ajoissa kuin liian myöhässä. Jos se yllättäisi meidät, leiri jäisi veden valtaan eivätkä kaikki kissat välttämättä selviäisi.
Olin juuri käskenyt Helmiäistassun auttamaan mestariansa Salamasydäntä, kun tunsin jonkinlaisen pienen kouristuksen vatsassani. Kyyristyin hämmentyneenä hiukan. Vatsani tuntui kipeältä. Tällaista kipua olin tuntenut vain kerran aiemmin, ja kun tajusin sen, vedin hämmästyneenä henkeä. Olin viime aikoina tuntenut välillä pientä kipua vatsassani ja pahoinvointia, mutta olin ajatellut sen johtuvan pilaantuneesta riistasta tai muusta vastaavasta. Ajatus siitä, että odottaisin pentuja, tuntui liian kaukaiselta. Mutta nyt kun tuo ajatus oli noussut mieleeni, olin jo varma siitä, että se piti paikkansa.
"Kirkasmarja?"
Mustavalkoinen naaras kohotti päänsä yrttiensä seasta ja katsoi minua kysyvästi. Loin häneen merkitsevän katseen vatsaani ja vinkkini tajuttuaan parantaja hätisti soturioppilaat tiehensä. Sitten hän asteli luokseni.
"Tarkoititko tuolla sitä mitä luulen?" hän kysyi kallistaen päätäni. Huomasin naaraan katseen siirtyvän silmistäni vatsaani.
"Kyllä tarkoitin", naukaisin nyökäten ja asetuin kyljelleni makaamaan. "Odotan pentuja. Olen aivan varma siitä, mutta sinun on vielä todettava se."
Kirkasmarja nyökkäsi ja viittoi oppilaansa vierelleni istumaan. Hän laski tassunsa kyljelleni ja alkoi liikutella sitä turkillani. Nuoren naaraan kulmat kurtistuivat ja hetken päästä käpälänsä maahan laskettuaan hän nosti katseensa minuun.
"Olet oikeassa, Helmitähti. Olet tiine", hän naukui ja hymyili. Vaikka olinkin sanonut olleeni varma siitä, tunsin oloni onnelliseksi vasta nyt. Hymyilin väkisinkin ilon kupliessa sisälläni. Nousin nopeasti seisomaan. Mesiviiksen olisi saatava tietää heti. Me saisimme pentuja!
Kiitin nopeasti parantajia ja juoksin ulos yrtintuoksuisesta pesästä. Kumppanini odotteli edelleen Valkohäntää parin puskan alla. Askeleeni tuntuivat kevyiltä astellessani hänen luokseen, kuin olisin vain liitänyt maan yli. Hidastin kuitenkin kävelyäni ajatellessani asiaa. Ehkä olisi parempi, että kertoisin pennuista vasta kun tämä tilanne oli ohi. Niin olisi varmasti parempi, Mesiviiksen oli tärkeää keskittyä nyt tähän hetkeen. En halunnut asettaa omia asioitani klaanin asioiden yläpuolelle.
Saavuin kumppanini vierelle juuri, kun Valkohäntä saapui. Vilkaisin valkoista kollia ja astelimme molemmat naaraan luo. En pystynyt olemaan hymyilemättä häntä katsoessani, mutta yritin käyttäytyä normaalisti. Mahdollisimman normaalisti.
"No, Valkohäntä, voimmeko siirtää leirimme kukkulalle?" kysyin kohottaen kulmiani.
//Mesi? Jätin tähän ku en oo iha varma mite tosta pitäis jatkaa :D
Mesiviiksi 26.7.2018
"Olin etsimässä sinua. Olit poissa niin kauan, että huolestuin", selitin oppilaalle matkalla leiriin. Naaras vastasi vain nyökäten. Leiri häämötti edessämme, joten hidastin tahtiani. Minun täytyi olla mahdollisimman normaali, jotta kukaan ei epäilisi mitään. Olin hyvin hermostunut, olinhan juuri tappanut jonkun! Astelin sisään leiriin oppilaani edellä. Pääaukio oli melko tyhjä, partiot olivat kai lähteneet juuri. Käänsin katseeni Jäätikkötassuun.
"Syö jotain, pidämme huomenna vapaapäivän harjoituksista", lupasin nuorelle naaraskissalle.
"Selvä", hän vastasi vain ja suuntasi tuoresaaliskasalle valikoiden itselleen kalan, jota hän lähti syömään oppilaiden pesän edustalle aivan yksinään. Astelin pentutarhalle käydäkseni tervehtimässä pentujani, mutta yllätyksekseni pesä oli aivan tyhjä. Vain lämmin maidontuoksu oli jäljellä. Pujahdin ulos pesästä etsien pääaukiolta jotakuta, joka saattaisi tietää missä pennut ovat. Näin Valkohännän lähellä pentutarhaa, joten päätin mennä naaraan puheille.
"Tiedätkö missä pennut ja Vuokkovirta ovat?" kysyin huolestuneena soturilta, joka nosti katseensa minuun.
"He lähtivät Helmitähden kanssa joelle joku aika sitten", naaras osasi kertoa lämpimällä äänellä ja väläytti minulle ystävällisen hymyn. Nyökkäsin vastaukseksi, he olivat sentään turvassa. Ehkä olin vainoharhainen, mutta pelkäsin Kuolonklaanin saavan tietää mitä tein ja nyt he kostaisivat sen minun pennuilleni. Ajatuskin siitä sai karvat selässäni nousemaan pystyyn ja minut irvistämään.
"Oletko kunnossa?" Valkohännän huolestunut ääni sai minut säpsähtämään. Pakotin karvani laskeutumaan ja loihdin kasvoilleni tyynen hymyn.
"Olen, ajattelin vain uimista. Miksi kukaan tahtoo vapaaehtoisesti kastella turkkinsa?" valehtelin ja naurahdin perään vielä. Valkohäntä naurahti myös.
"Mietin aikoinani ihan samaa, mutta ei se enää ole edes niin kamalaa, vaikka en minäkään mielelläni ui", naaras vastasi lämpimällä äänellä. Nyökkäsin hitaasti.
"Minun pitäisi kai mennä nyt, olen kovin väsynyt", nau'uin haukotellen ja heilautin hännälläni hyvästit entiselle myrskyklaanilaisnaaraalle.
"Nähdään", hän huikkasi perääni. Astelin sisään sotureiden pesään. Matkalla vilkaisin tuoresaaliskasaa, mutta en tuntenut olevani nälkäinen. Vatsassani velloi, olisin voinut oksentaa, mutta sekö ei olisi outoa. En saanut herättää nyt lainkaan huomiota, minun täytyi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mutta kun suljin silmäni, näin kuolonklaanilaisnaaraan kasvot, jotka huusivat äänettä apua. Mutta minä en auttanut, katsoin vain. Räväytin silmäni auki. Tällaistako se tulisi olemaan ikuisesti? Antaisiko se kuollut naarasparka minulle ikinä mielenrauhaa?
//saa jatkaa xd
Aamukynsi 23.6.2017
Nokihäntä harppoi rinnaltani emonsa Valkohännän rinnalle. Tisin heti mistä hän meinsai puhua. *Tiineydestäni* ajattelin.
"Emo.. minulla olisi asiaa", Nokihäntä naukaisi varovasti emolleen. Valkohäntä siirsi katseensa kumppaniini.
"Sano vain, kuuntelen koko aika", Valkohäntä vastasi. Nokihäntä katsoi minuun syvänsinisillä silmillään kuin hakien tukea. Lempeä hymy levisi kasvoilleni ja nyökkäsin hitaasti. Nokihäntä räpäytti silmiään minulle ja käänsi jälleen huomionsa emoonsa. Näin kuinka kumppanini veti syvään henkeä. Pian Nokihäntä naukaisi emolleen mahdollisimman varman oloisena:
"Minusta tulee isä. Aamukynsi odottaa pentujamme." Pieni puna levisi poskilleni odottaessani Valkohännän reaktiota. *Ovatkohan nämä hänen ensimmäiset pennunpentunsa?* mietin katsellessani kaunista valkeaa naarasta. *Onkohan hän yksinäinen Lohiselän kuoltua?* mietin hieman huolissani katsellen iäkkäämpää naarasta. Mieleeni hiipi ajatus, että menettäisin Nokihännän. En voisi menettää häntä elämäni murenisi palasiksi. Minulla ei olisi enää tarkoitusta. Huokaisin hiljaa itsekseni.
//Noki?
Nokihäntä 23.6.2017
Odotin edellleen Valkohännän reaktiota. Hän vain katsoi eteenpäin ja taisi mietiskellä asiaa. Huokaisin syvään ja odotin.
"Onnea, olen todella iloinen puolestanne", emoni lausahti ja kääntyi katsomaan minua rakastava hymy huulillaan. Silloin myöskin minun ilmeeni muuttui iloiseksi kun kuulin miten Valkohäntä otti asian vastaan.
"Hyvä ettei sinulla ole mitään sitä vastaan", sanoin ja se oli aika tyhmästi sanottu. Emoni ilme muuttui ensin hieman hämmentäväksi kunnes hänen huulilleen muodostui huvittunut hymy. Tuo naurahti.
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sinä teet omat päätöksesi kun olet nyt soturi eikä minulla niihin ole paljoa vaikutusvaltaa", emoni sanoi hymyillen.
"Kiitos, olet tärkeä minulle", sanoin ja hiljensin vauhtiani kunnes astelimme Aamukynnen kanssa vierekkäin.
"Nyt se on sanottu", huokaisin helpottuneena. Minua oli hieman epäilyttänyt kertoa asiasta emolleni, mutta eihän siinä nyt mitään pahaa ollutkaan vaikka olin toisin luullut.
//Aamu? :D
Aamukynsi 25.6.2017
Näin kuinka valkea naaras asteli sisään. Hän tervehti muita, jonka jälkeen tämä asteli minun ja kumppanini luokse.
"Miten täällä pärjäillään?" Valkohäntä kysyi ennemmin minulta kuin kumppaniltani. Ensin hämmästyin hieman, että kumppanini emo tuli kysymään vointia ennemmin minulta kuin Nokihännältä mutta sitten päässäni napsahti: *Hän ei kysynyt niinkään vointia välttämättä minulta vaan lähinnä pentujen takia sillä odotinhan minä hänen pennunpentujaan.* Samassa tajusin, että valkea naaras odotti yhä vastausta.
"Täällä pärjäillään mainiosti! Vaikka muutama emollinen vinkki olisikin tarpeen" naukaisin. En ollut kauheasti perehtynyt emouteen tai muuhunkaan pentutarhaan liittyvääm, joten apu kokeneemmilta naarailta oli todellakin tarpeen. Sain jatkuvasti pelätä, että en tekisi kaikkea oikein emona.
"Kyllä minulta pari vinkkiä löytyy", Valkohäntä naukui mietteliäänä. Naaras istuutui Nokihännän vierelle.
"Ainakaan stressisi ei auta mitään. Ole ihan rauhassa ja rentoudu täällä pentutarhassa", Valkohäntä naukui. Nyökkäsin ja jatkoin korvat hörössä kuuntelua:
"Katso myös vaikka esimerkkiä Katajakynnen toiminnasta." Katsahdin pikaisesti Katajakynteen joka virnisti minulle.
"Onnistut kyllä hienosti emona, sillä sinulla on tukijoukot", Valkohäntä naukui ja heilautti häntäänsä Nokihäntää ja muita kuningattaria kohti. Nyökkäsin hitaasti ja käänsin katseeni Valkohäntään.
"Kiitos", naukaisin tänkösti vanhemmalle naaraalle.
//Noki?
Nokihäntä 25.6.2017
Kyllä minulta pari vinkkiä löytyy", Valkohäntä naukui ehkö hieman mietteliäänä kun kumppanini oli kysynyt häneltä vinkkejä. Naaras istuutui minun viereeni ja oli näköjään valmis aloittamaan.
"Ainakaan stressisi ei auta mitään. Ole ihan rauhassa ja rentoudu täällä pentutarhassa. Katso myös vaikka esimerkkiä Katajakynnen toiminnasta", Valkohäntä sanoi rauhallisesti ja hymyili ystävällistä hymyään.
"Onnistut kyllä hienosti emona, sillä sinulla on tukijoukot", Valkohäntä sanoi ja osoitti hännällään ensin minua ja sitten toisia kuningattaria. Nyökkäsin olevani Valkohännän kanssa samaa mieltä vaikken näistä asioista paljoa tajunnutkaan. Sen kuitenkin tiesin, että minun pitäisi olla kumppanini tukena kävi mitä tahansa. Olisin hänen tukenaan aina, sen minä voin hänelle luvata.
"Kiitos", Aamukynsi naukaisi emolleni. Valkohäntä nyökkäsi ja nousi ylös. Tuo avasi suunsa ja naukaisi kumppanilleni:
"Pärjäile. Minun täytyy nyt mennä." Valkea naaras katosi ulos pentutarhan hämärästä. Katsoin syvänsinisillä silmilläni naaraskissaa odottavan näköisenä. Odotin hänen sanovan jotain, vaikken kyllä tiedä miksi. Itselläni ei ollut ainakaan mitään sanottavaa tällä hetkellä, joten kai minä sitten odottelin Aamukynnen sanovan jotain. Hän ainakin oli parempi näissä asioissa kun minä, kai hänellä oli jotkut luontaiset emon vaistot tai sellaiset. Kuitenkin halusin olla läsnä, vaikken mistään mitään tajunnutkaan. Välillämme oli pitkän aikaa hiljaisuus ja arvelin, ettei kumpikaan keksinyt mitään sanottavaa. Ajattelin sitten itse sanoa jotakin.
"Onko sinulla nyt varmempi olo?" kysyin kun en muutakaan keksinyt. Aamukynsi hätkähti kuullessaan kysymykseni, hän oli varmaankin ollut ajatuksissana kuten minäkin. Nuolaisin pari kertaa rintaani ja jäin odottamaan mitä naaras vastaisi. Nyt minulle tuli mieleen paljon sanottavaa, mutta ehkä vain yksi asia kerrallaan olisi parempi. En halunnut mitenkään hukuttaa kumppaniani kysymyksiini.
//Aamu?
Putousvirta 28.11.2017
Kohautin olkiani ja nousin venytellen seisomaan.
"Samapa tuo", tokaisin hymyillen, "mennään vaikkapa Karviaiskynnen ja Valkohännän luo, heillä näyttää olevan vapaa-aikaa."
Lähdin astelemaan kaksikon luo rennosti, Pyökkitassu kintereilläni. Valkohäntä huomasi meidät ensin ja hymyili lämpimästi. Istahdin Karviaiskynnen viereen ja nyökkäsin kunnioittavasti vanhemmalle soturille, joka oli myös entinen mestarini.
"Pyökkitassu, tässä ovat Karviaiskynsi ja Valkohäntä", kerroin oppilaalle ja käännyin sitten kahden soturin puoleen. "Hän halusi tavata sotureita."
"Sinä taas kartoit paljoltikin muiden kissojen seuraa oppilaana", Karviaiskynsi naurahti virnistäen. Niin no, olin silloin ollut hiukan ujo, olin kai vieläkin.
"Haluatteko kertoa Pyökkitassulle soturin elämästä?" ehdotin ja Pyökkitassukin istuutui innokkaan näköisenä.
//Pyökki? Sry pätkä :/
Hanhipentu 16.4.2017
Makoilin rauhassa veljeni Myskipennun vieressä kiinni emomme Valkohännän kyljessä. Yhtäkkiä emomme kuitenkin nousi istumaan ja avasin silmäni hämmentyneenä. Katsoin Myskipennun ylitse kohtaa johon Leppäpentu oli käynyt nukkumaan kuunnousun aikaan.
"Missä Leppäpentu?" kysyin hämmentyneenä. Näin kuitenkin jonkun soturin kantavan siskoani hampaissani. Katsoin soturia kauhuissani.
"Ei! Päästä irti!" voihkaisin ja loikkasin Myskipennun ylitse soturin luokse. Soturi jatkoi kuitenkin matkaansa.
"Älä vie Leppäpentua! Mihin viet hänet?" huutelin Jokiklaanin soturin perään, mutta tuo ei ollut kuulevinaankaan.
"Hanhipentu", emoni maukui hiljaa. Käännyin epäuskoisena katsomaan surun murtamaa emoani. Myös Myskipentu oli suruissaan. Veljeni tiesi!
"Mitä Leppäpennulle tapahtui?" kysyin hiljaa tassutellessani emoni ja veljeni luokse.
"Hän on poissa", Valkohäntä maukui laskien katseensa tassuihinsa. Käänsin heti katseeni siihen suuntaan mihin Leppäpentu oli juuri kannettu.
*Siskoni on poissa... Nyt ja ainiaan*, ajattelin kyyneleet silmissä. Lähdin juoksemaan ulos pentutarhalta kuuntelematta Myskipennun tai Valkohännän huutoja. Tarvitsin aikaa yksin. En ollut aivan varma mihin juoksin, mutta ympärilläni ei ollut enää kissoja. Yritin seurata sitä soturia, joka oli vienyt sisareni, mutta hän oli kadonnut.
"Leppäpentu!" huusin epätoivoisena, mutta en kuitenkaan saanut vastausta.
"Leppäpentu", kuiskasin hiljaa ja laskin tummansiniset silmäni valkeisiin tassuihini. Silmäkulmasta putosi kyyneliä maahan. Pyyhkäisin kuitenkin tassullani silmiäni kuullessani jonkun kissan tassun askeleet maassa. Käännyin nopeasti ympäri ja huomasin edessä seisovan Jokiklaanin oppilaan. En muistanut rusehtavan naaraan nimeä, mutta katseeni osuivat tuon sinisiin silmiin ja muistin tuon nimen, Sinitassu.
"Hanhipentu", Sinitassu maukui yllättyneenä. Nyökkäsin Jokiklaanin oppilaalle peitellen äsköistä itkuani ja hymyilin ujosti. Tiesin vain yhden asian, Leppäpentu oli poissa enkä saisi häntä koskaan takaisin. Enkä tahtoisi puhua asiasta koskaan kenellekkään.
"Mitä teet täällä?" Sinitassu kysyi hämillään. Kohautin lapojani.
"Eksyin?" maukaisin mukamas huvittuneena.
Hanhipentu/-tassu 20.4.2017
Mietin vieläkin yksinäni Leppäpennun kohtaloa. Naaras oli ollut todeöla lähellä sydäntäni. Myskipentu kävi aina välillä kuuntelemassa Hiekkasielun ja Joutsenjalan tarinoita, mutta minua ei erityisemmin kiinnostanut. Jäin aina pesälle miettimään omiani. Enimmäkseen mietin sitä seuraavaa päivää, jolloin minusta voisi tulla oppilas. Vei aina kuitenkin oman aikansa hyväksyä se, että sinä kyseisenä päivänä minusta ei tulisi oppilas.
"Hanhipentu?" Valkohäntä kysyi minua. Käännyin katsomaan emoani ja heilautin häntääni iloisesti.
"Oletko kunnossa? Olet ollut ajatuksissasi aika kauan", emoni maukaisi. Lopetin heti häntäni heilauttelun. Minun ei tehnyt mieli puhua Leppäpennun kuolemasta emolleni.
"Ei, olen kunnossa", maukaisin nopeasti ja käänsin katseeni uudestaan kohti leirin keskustaan.
*Vauhtia nyt! En tahdo enää mädäntyä täällä sekunttiakaan kauempaa!* ajattelin hermostuneena. Kuulin Valkohännän hymähtävän hieman. Naaraalla mahtoi olla rankkaa. Hän menetti oman tyttärensä ja kumppaninsa.
"Tiedän, että suret isääsi...", Valkohäntä aloitti, mutta lopetti puhumisen kyyneliin. Toki se oli totta, mutta jostakin syystä Lohiselkää enemmän kaipasin Leppäpentua.
"Saapukoon jokainen oman riistansa kalastukseen kykenevä klaanikokoukseen!" kuulin Pyrstötähden huutavan. Emoni Valkohäntä nousi istumaan. Naaras tuuppi minua kohti leirin keskustaan. Osa minusta olisi vain tahtonut oysytellä pesällä, sillä leiri toi mieleen isän, mutta toisaalta pentutarha toi mieleen Leppäpennun. Jäljelle oli jäänyt enää minä, Myskipentu ja Valkohäntä. En keskittynyt yhtään siihen mitä tapahtui. Seuraavan kerran kun olin avanut silmäni ympärillä oleville asioille, huomasin istuvani veljeni kanssa aivan eturivissä. Pieni toiveikas liekki leimahti sisälle.
*Voisiko nyt olla sen aika?* ajattelin toiveikkaana.
"Myskipentu ja Hanhipentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi", Pyrstötähti maukaisi. Nousin istumaan ryhdikkäämmäksi. Huomasin Pyrstötähden katseen kohdistuvan meihin. Juuri sillä hetkellä tunsin itseni todella pienelksi.
*Minustako joskus soturi?* ajattelin epäuskoisena. Pyrstötähden katse oli kuitenkin enemmän Myskipennussa kuin minussa.
"Tästä hetkestä siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Myskitassuna. Mestarisi olkoon Katajakynsi. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Putousvirralta oppinut", päällikkö maukui. Katsoin haltioituneena veljeäni, joka oli juuri nimetty Myskitassuksi.
*Myskitassu! Myskitassu!* huusin pääni sisällä, sillä en huomannut kenenkään muun hurraavan ääneen veljelleni. Olin hieman ymmälläni. Pian älysin mistä oli kyse. Pyrstötähden katse laski suoraan minuun. Katsoin tyynesti päällikköä, vaikka sisälöäni sydän hakkasi kovaa ja jyskytys täytti pääni.
"Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Hanhitassuna. Mestarisi olkoon Ahvenleuka. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Hämäräliljalta oppinut", Pyrstötähti maukui puolestaan minulle.
*Varapäällikkö!* ajattelin häkentyneenä. Ahvenleuka loikkasi alas luokseni ja kosketti kuonoani. Kuonon kosketus oli kylmä ja sai minut värähtämään. Pian kuulinkin klaanin hurraukset. Hurraukset saivat minut väkisinkin hymyilemään.
"Myskitassu! Hanhitassu! Myskitassu! Hanhitassu!"
Makoilin oppilaiden pesässä hyvillä mielin. Uusi sammalvuoteeni oli ihanan raikas ja pehmeä. Pentutarhan sammalvuode oli jotenkin todella tunkkainen ja ahdistava. Aivan kuin niitä ei olisi vaihdettu moneen kuuhun. Kehräsin hyväntuulisena ja avasin silmäni. Katsoin hämärässä pesässä ympärilleni. Mikään ei ollut varsinaisesti muuttunut. Olin vain saanut uuden turvapaikan. En tuntenut ketään minulle läheistä kissaa, joka olisi kuollut oppilaana. Siispä Leppäpennun muistot eivät häirinneet minua oppilaiden pesässä. Myös isäni kuoleman ajatteleminen jäi nykyään vähemmälle. Keskityin vain täysillä koulutukseeni. Venyttelin rauhassa raajojani ja poistuin pesästä. Moni kissa oli vaihtamassa kieliään toistensa kanssa. Katsahdin vähän kiusaantuneena valkeisiin tassuihini. Olin melko tuore oppilas enkä tuntenut klaanin kissoja niin hyvin kuin luulin. Huomasin kuitenkin jonkun kissan yksin lähellä tuoresaaliskasaa, joten tassuttelin tuon luokse.
"Hei!" maukaisin hymyilen.
// Joku?
Lampisydän 28.4.2017
// JATKOO PUTOUKSELLE //
"Haluaisitko ehkä olla kumppanini?" Putousvirta kysyi kehräten. Kasvoilleni levisi todella kaunis hymy.
"Tottakai minä haluan olla", vastasin kehräten. Puskin Putousvirtaa hellästi. Toiveeni oli viimeinkin toteutunut. Saisin elää loppuelääni Putousvirran kanssa.
"Meidän pitäisi varmaankin kertoa perheillemme", sanoin.
"Niin", kolli vastasi, "mennäänkö kertomaan?"
Mennään vain, mutta haluan itse kertoa perheelleni", pyysin.
"Sopii minulle. Minä hoidan oman perheeni", sanoin ja lähdin kohti leiriä Kävelin sisäänkäynnin läpi. Kävin mielessäni sitä pitäisikö ensin kertoa Kaikutaivaalle vai perheelleni. Päätin kuitenkin ensin kertoa Kaikutaivaalle. Etsin naarasta katseellani. Huomasin hänet sotureidenpesän luona.
"Kaikutaivas!" huusin ja juoksin naaraan luokse.
"Mitä nyt?" ystäväni kysyi.
"Putousvirta sanoi rakastavansa minua ja hän kysyi minua kumppanikseen", kerroin pidätellen naurua.
"Vau! Todella hienoa. Olen iloinen puolestasi", ystäväni sanoi.
"Ja nyt olemme kumppaneita", lisäsin. Kaikutaivas oli todella iloinen puolestani. Pian näin emoni juttelevan Myskihännän ja Nokihännän kanssa.
"Menen äkkiä kertomaan heille. Tulen pian takaisin", sanoin. Kaikutaivas nyökkäsi. Juoksin perheeni luokse ja puuskahdin.
"Minulla on teille tärkeää asiaa", sanoin.
"No?" Myskihäntä kysyi.
"Minä ja Putousvirta olemme nyt kumppaneita", kerroin. Valkohäntä näytti iloiselta ja samoin sisarukseni.
"Onnea sisko", Nokihäntä onnitteli.
"Niin onnea paljon", Myskihäntä lisäsi.
"Olen ylpeä sinusta ja niin olisi myös isäsi", emoni sanoi. Nyökkäsin pienesti ja menin takaisin Kaikutaivaan luokse.
"miten he reagoivat?" Kaikutaivas kysyi.
"Iloisesti. He olivat onnellisia puolestani. Varsinkin Nokihäntä ja Valkohäntä", sanoin.
//Kaiku?
Aamukynsi 23.6.2017
"Minun pentujaniko?" Nokihäntä kysyi.
"Kenen muunkaan!?" Naurahdin ja haukkasin palan lohesta.
"Joko kohta muutat pentutarhaan?" Nokihäntä kysyi onnellisena ja hieman naurahtaen.
"En! Menen vasta, kun on pakko", naukaisin jämäkästi. Rakastin soturin tehtäviäni, enkä olisi malttanut mennä pentutarhaan. Huokaisin ja kysäisin kumppaniltani:
"Jos syömme pikaisesti niin ehdimmeköhän auringon huipun rajapartioon?" Nokihäntä katseli ympärilleen.
"Emmeköhän", kolli naukaisi vakuuttelevasti. Nyökkäsin ja haukkasin lohesta suuren suupalan.
Kun olimme syöneet lohen lähdimme astelemaan Ahvenleuan luokse.
"Hei! Mahtuisimmeko auringonhuipun rajapartioon?" Kysäisin varapäälliköltä ystävällisesti. Ahvenleuka nyökkäsi ja osoitti hännällään juuri lähtevää partiota. Nyökkäsin pikaisesti tälle kiitokseni ja loikin rivakasti Nokihäntä kintereilläni partion luo.
"Hei! Tulemme mukaan!" Naukaisin partion johdossa olevalle Valkohännälle. Valkohäntä nyökkäsi ystävällisesti hymyillen.
//Noki?
Nokihäntä 23.6.2017
"Hei", naukaisin ja loin ystävällisen hymyn Valkohännälle. Olihan hän emoni, rakas emoni. Hän oli varmasti hieman yksinäisempi ilman Lohiselkää. Huokaisin syvään ja katsoin muita, jotka tulisivat partioon kanssamme. Kuuviiksi ja Mustikkamyrsky odottivat, että olisimme valmiina lähtemään, mutta me kaikki odotimme, että Valkohäntä ilmoittaisi voivamme lähteä. Valkea naaras katsoi taivaansinisillä silmillään jokaista yksi kerrallaan hetken aikaa kunnes huusi, kuitenkin niin ettei se ihan joka paikkaan leirissä kuulunut:
"Mennään!"
Nyökkäsin ja lähdin Aamukynnen kanssa rinnakkain emoni perään. Vilkaisin kumppaniani hymyillen ja lisäsin vauhtia niin, että pääsin emoni vierelle. Varoin kuitenkin astumasta Valkohännän ohi.
"Emo.. minulla olisi asiaa", naukaisin, mutta kuitenkin niin, että perimmäisenä tulevat Kuuviiksi ja Mustikkamyrsky eivät kuulisi. Valkohäntä siirsi taivaasinisen katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Sano vain, kuuntelen koko aika", tuo sanoi. Vilkaisin taakseni Aamukynteen kysyvästi, olin ajatellut kertoa Valkohännälle, että saisimme pentuja Aamukynnen kanssa. Hain kuitenkin kumppanistani rohkaisua kertoa asian.
//Aamu?
Katajapentu 8.4.2017
Haukottelin, ja avasin silmäni. Aurinko oli jo noussut. Sotureita parveili pitkin Jokiklaanin väliaikaista leiriä. Kaikki odottelivat partioiden jakoa.
” Huomenta ”, Valkohäntä maukui Katajapennulle.
” Huomenta ”, mau´uin hieman arasti valkealle naaraalle.
” Mitä voisin tehdä? ” kysyin.
” Voit mennä vaikka katsomaan mitä Hanhipentu, Myskipentu ja Leppäpentu tekevät”, Valkohäntä naukaisi minulle.
Nyökkäsin pienensti, ja nousin huterasti ylös. Lähdin tassuttelemaan kohti väliaikaisen leirin reunaa, jossa Myskipentu, Leppäpentu ja Hanhipentu leikkivät.
* Ottavatkohan he minut mukaan leikkeihinsä? * mietin mielessäni.
Kun olin juuri saapumassa Valkohännän pentuje luo, kuulin takanani pieniä juoksuaskealia. Kännyin salamannopeasti ympäri. Omenapentu tassutteli rinnalleni.
* Huh. * ajattelin.
* Se olikin vain Omenapentu. *
” Mennäänkö leikkimään Valkohännän pentujen kanssa sammalpallon jahtausta? ” Omenapentu kysäisi minulta.
* Mistä hän voi tietää mitä Valkohännän pennut leikkivät? * mietin.
Kun käänsin katseeni kohti Hanhipentua, Leppäpentua ja Myskipentua, huomasin, että he todella jahtasivat sammalpalloa. Mietin hetken. Voisihan se sammalpallon jahtaaminen olla ihan kivaa. Ainakin muut pennut olivat kivoja.
” No, mennään mukaan! ” huudahdin.
Lähdin juoksemaan mahdollisimman nopeasti kohti kolmea leikkivää pentua. Käänsin katseeni taakse. Omenapentu tuli jäljessäni. Kun katsoin taakse en huomannut pientä juurta, joka oli edessäni. Kompastuin siihen, ja lensin kuperkeikan. Pyörin villiä vahtia kohti Myskipentua, Leppäpentua ja Hanhipentua.
” Varokaa! ” Omenapentu huusi kolmelle pennulle.
” Elävä kivi kierimässä sinne päin! ”
Hanhipentu, Leppäpentu ja Myskipentu väistivät juuri ajoissa. Vierin suoraan vastapäiseen pusikkoon. Kun olin päässyt pystyyn, kömmin hieman nolon näköisenä ulos puskasta.
* Onneksi ketkään muut kuin Omenapentu, Leppäpentu, Myskipentu ja Hanhipentu eivät nähneet tätä. * mietin.
* Muuten saisin kuulla tästä lopun ikäni. *
Kun näin hihittävät pennut, ajattelin:
* Ja varmaan saan kyllä kuullakin. *
Minua ei enää huvittanut leikkiä sammalpallolla. Korvaani koski hieman, ja olin tavattoman häpeissäni. Lähdin laahustamaan kohti pentutarhaa.
* Valkohäntä varmasti ymmärtää. * mietin.
Omenapentu juoksi perääni.
” Olit ainakin minua ennen Valkohännän pentujen luona ”, kollipentu yritti lohduttaa.
Hymyilin pienesti Omenapennulle. Leppäpentu, Myskipentu ja Hanhipentu, eivät ymmärtäneet minua. Omenapentu oli ihan toista maata. Hän ei koskaan kiusannut pienempiään. Eikä kyllä isompiakaan. Eivät kyllä Hanhipentu, Leppäpentu ja Myskipentukaan, mutta he silti aina välillä ärsyttivät muita. Ainakin minua. Tassuttelin Valkohännän luo Omenapennun kanssa.
” Katajapennulle kävi pieni haaveri ”, Omenapentu naukui.
” Mitä sinulle sattui pikkuinen? ” Valkohäntä kysyi.
” No kun minä kompastuin ”, mau´uin.
” Ja sitten lensin pusikkoon. Ja korvaani sattuu. ”
” Voi raukkaa ”, Valkohäntä kehräsi.
” Voisimme mennä näyttämään tuota korvaasi Kirkasmarjan luona. ”
” Saanko tulla mukaan? ” Omenapentu kysyi.
” Jos se sopii Katajapennulle ”, Valkohäntä maukui.
” Kyllä se sopii ”, nau´uin.
” On kiva jos on toinen pentu seurana. ”
Valkohäntä ja Omenapentu astuivat edelläni parantajan pesään. Heti kun astuin heidän perässään sisälle pesään, kuonooni tulvahti voimakas haju.
” Mitä tämä on? ” kysyin Valkohännältä.
” Nämä ovat yrttejä ”, Valkohäntä naukui hiljaa.
Samassa musta naaraskissa tassutteli meitä vastaan.
” Hei ”, Valkohäntä naukui.
” Hei ”, Kirkasmarja maukui.
” Mitä nyt on käynyt? ”
” Katajapentu sai naarmun korvaansa ”, Valkohäntä naukui.
” Selvä ”, Kirkasmarja maukui.
” Tule tänne Katajapentu. ”
Tassuttelin parantajan luo. Hän haki jotain yrttejä, ja hoito nopeasti haavani. Sitten lähdin takaisin pentutarhalle Valkohännän ja Omenapennun kanssa.
Omenapentu 8.4.2017
"Hei, voidaanko me leikkiä teidän kanssanne?" kysyin vanhemmilta pennuilta.
"Toki", Leppäpentu vastasi.
"Me leikitään hippaa", Myskipentu naukui.
"Selvä", Katajapentu sanoi.
"Kuka on hippaa?" kysyin.
"Minä!" Leppäpentu hihkaisi. Loikkasin äkkiä naaraan tieltä, kun tuo yritti napata minut kiinni. Säntäsin pakoon katsomatta lainkaan eteeni. Yhtäkkiä törmäsin johonkin.
"Hei, olen Räntätassu. Kuka sinä olet?" kissa kysyi.
"Olen Omenapentu", naukasin.
"Selvä", Räntätassu maukui. Kolli tuijotti minua. Hän oli aika paljon pidempi, kun minä ja sen takia jouduin katsomaan yläviistoon, kun puhuin hänelle. Yhtäkkiä tunsin läppäisyn selässäni.
"Hippa!" Leppäpentu naurahti.
"Hei!" huusin, ja lähdin muiden pentujen perään. Otin kohteekseni Hanhipennun. Juoksin niin kovaa, kun pääsin, mutta en vain saanut isompaa pentua kiinni. Lopulta Hanhipennun oli pakko pysähtyä, sillä hän oli aivan hengästynyt. Läppäisin pentua selkään ja huusin samalla:
"Hippa!" Lähdin juoksemaan Hanhipentua pakoon.
"Pennut, nyt mennään pienille päiväunille!" Valkohäntä huudahti pentutarhalta. Me kaikki lähdimme hieman vastahakoisesti ja haluttomasti pentutarhalle. Valkohäntä paisti meidät reippaasti sisälle. Käperryin omalle nukkumapaikalleni tyytyväisenä.
*Ehkä on sittenkin hyvä nukkua joskus*, ajattelin.
//Valko? Muut pennut?
Omenapentu 9.4.2017
"Onnea uudelle oppilaalle!" onnittelin Katajatassua. Oikeastaan olin vähän kateellinen Katajatassulle. Emmekö me olleet saman ikäisiä? Tai ainakin melkein.
"No, minä menen nyt", sanoin ja hyppelin pentutarhalle. Istahdin maahan. Katsoin katkerana, kun Katajatassu kipitti Putousvirran perässä ulos tilapäisestä leiristä.
*Miksi elämä on niin epäreilua?* ajattelin harmissani.
*Mutta kyllä minustakin tulee kohta oppilas*, lohduttauduin. Siirryin seuraamaan vanhempien pentujen leikkejä. He leikkivät jotain epämääräistä, joka muistutti kaikke mahdollista piiloleikin ja hipan välillä. En juuri nyt jaksanut mennä mukaan. Istuin vain paikoillani ja tuijotin käpäliini. Oli kyllä vähän tyhmää olla kateellinen Katajatassulle, sillä hän oli kuitenkin ylsi parhaista ystävistäni. Minusta tulisi kyllä oppilas ihan pian. Menin makuulle lämpimään auringontäplään. Oli keskipäivä ja aurinko porotti korkealla taivaalla. Suljin silmäni.
Taisin nukahtaa hetkeksi, sillä kun havahduin, ulkona oli jo viileämpää ja hämärämpää. Katajatassu tuli juuri leiriin mestarinsa kanssa. Hän meni tuoresaaliskasalle, valikoi sileltä ahvenen ja asettui sitten syömään saalista. Kun naaras oli syönyt ahvenen, hän tassutteli luokseni.
"Hei", naukaisin.
"Heipä vaan", Katajatassu vastasi.
"Miten päiväsi meni?" kysyin naaraalta.
"Ihan hyvin, Putousvirta opetti minua kalastamaan", Katajatassu kertoi.
"Minäkin haluaisin olla jo oppilas", sanoin hieman haikeana.
"Kyllä Pyrstötähti nimittää pian sinutkin, ja sitten saadaan harjoitella yhdessä", Katajatassu lohdutti.
"Niin", naukaisin.
"Alkaa olla jo aika myöhä. Pitäisi ehkä mennä nukkumaan. Ainakin minun, että jaksan harjoitella aamulla", Katajatassu huomautti.
"Niin, ehkä", nau'uin. Käännyimme kumpikin eri suuntiin. Minä pentutarhalle ja Katajatassu oppilaiden pesälle. Tuntui niin oudolta mennä pentutarhaan, kun Katajatassu ei ollutkaan siellä. Vain Valkohäntä ja tuon pennut. Käperryin omalle makuupaikalleni. Minulla ei oikeastaan ollut ollenkaan väsy, sillä olin juuri äsken ottaut pienet torkut. Tuijottelin pentutarhan kattoa täysin hereillä. Kieriskelin levottomana pedilläni. Valkohäntä nosti päätään varovaisesti.
"Eikö uni tule?" kuningatar kysyi.
"Ei", naukaisin.
"No, jos haluat voit mennä hetkeksi ulos. Jos se vaikka auttaisi", Valkohäntä opasti.
"Selvä, minä kokeilen", naukaisin. Hiivin ulos. Istahdin pentutarhan edustalle katselemaan Hopeahäntään. Istuskelin siinä hetken. Sitten minua alkoi väsyttää yllättäen ihan kauheasti. Kömmin sisälle lämpimään pentutarhaan. Kompuroin omalle pedilleni. Pian olinkin jo syvässä unessa.
Pajukaste 12.4.2017
"Kiitos paljon", kiitin Kirkasmarjaa. Kävelin pentutarhalle kaislojen kanssa. Nyt, kun Kiitotassusta tai no nykyisestä Kiitopyörteestä oli tullut soturi, voisin muuttaa pentutarhaan Valkohännän seuraksi. Ainakin voisin auttaa valkeaa naarasta hänen pentujensa hoidossa. Punoin oman vuoteeni ja asetuin makoilemaan sen päälle.
"Nyt, kun minäkin muutin tänne, niin voin vahtia pentujasi aina, kun haluat", sanoin.
"Kiitos Pajukaste", Valkohäntä kiitti. Leppäpentu, Hanhipentu ja Myskipentu kiemurtelivat Valkohännän ympärillä. Minusta se näytti todella söpöltä, koska kohta minulla olisi omatkin pentuni. Huomasin pian Mäntyvarjon yrttien kanssa.
"Kirkasmarja halusi tuoda sinulle vielä nämä yrtit, jotta synnytyksesi on helpompi", kolli sanoi.
"Kiitos", kiitin, "osaatko muuten sanoa kuinka monta pentua saan?"
"Vatsasi perusteella joko yhden tai kaksi", kolli vastasi.
"Okei. Kiitos tiedosta", naukaisin. Parantajaoppilaan lähdettyä Valkohäntä kysyi:
"Mitenkäs sinulla ja Liekkikajolla menee?"
"Hyvin kiitos", vastasin, "entäs sinulla ja Lohiselällä?"
"Hyvin myöskin", naaras vastasi.
//Joku pentutarhalta?
Myskipentu 16.4.2017
Oli kulunut muutama päivä, kun herätessäni huomasin, että pesästä kannettiin pois jotakin... Jotakin kirjavaa, pientä ja karvaista...
*Leppäpentu!*
Katsoin ylöspäin, emoani kohti, hieman kysyvästi ja huomasin, että tuo itki tai ainakin oli itkenyt. Valkohännän poskilla oli kyynelien jättämät vanat ja hänen silmistään suorastaan säteili suru ja tuska. Hän vapisi hieman - itkunvärinää.
"Emo... Emo mitä tapahtui?" kysyin. En ollut koskaan nähnyt häntä tällaisena.
"Leppäpentu... Siskosi on Tähtiklaanin luona nyt", naaras naukui.
"Hän kuoli?" Hanhipentu kysyi hiljaisella äänellä.
Valkohäntä nyökkäsi. Liike oli pieni, mutta se kertoi paljon. Siskoni oli poissa. Ikuisesti. Hän ei tulisi takaisin - meistä ei koskaan nimitettäisi yhdessä oppilaita, emme koskaan enää leikkisi yhdessä, enkä koskaan saisi tietää, mikä hänen soturinimensä olisi ollut.
Painoin kuononi emoani vasten, yrittäen lohduttaa.
// Mini, mutta parempi kuin ei mitään. Hanhi?
Myskipentu 4.4.2017
Haukottelin makeasti. Äänet olivat vaienneet ja pesässä oli hiljaista, jos ei laskenut tasaista hengitysten ääntä ja pieniä rapsahduksia, kun sisarukseni vaihtoivat unisesti asentoa. Yritin painautua emoani vasten, mutta jostain syystä minua ei enää nukuttanut. Pimeys ei tuntunut enää mukavalta. Se oli epämukavan raskasta ja silmiäni kutitti.
Naukaisin ja kierähdin kauemmas emoni vierestä – samalla huomasin liikkuneeni kauemmas lämmöstä, sillä nyt oli viileä, jopa kylmä. Tunsin pienen kylmänvärähdyksen kulkevan kehoni läpi ja se ravisti hellästi pois viimeisetkin unenrippeet. Aivastin ja kuulin hiljaisen naurahduksen.
Sitten valo valtasi silmäni.
Yhtäkkiä oli niin valoisaa – raskaalta tuntunut pimeys oli ajettu pois ja kykenin hetken näkemään pelkkää valkoista, hohtavaa valoa. Hetken se tuntui polttavalta, mutta muutaman silmänräpäytyksen jälkeen se himmeni ja kykenin erottamaan ympärilläni olevia muotoja – reunat olivat sumeita ja värit tuntuivat sulautuvan toisiinsa, mutta minä näin! Aiemmin voimakkaalta tuntunut valo oli lähtöisin pesän oviaukosta ja se tuntui loistavan kirkkaanvalkoisen sijaan lämpimän keltaisena ja huomasin miettiväni mitä kaikkea muuta se koskettaa tuolla pesän ulkopuolella.
Käänsin varoen päätäni ja tajusin katsovani emoni taivaansinisiin silmiin.
// Valko, Lohi, Hanhi tai Leppä?
Leppäpentu 5.4.2017
Avasin silmäni ensimmäistä kertaa. Kirkas valo sokaisi minut hetkellisesti, enkä nähnyt mitään muutaman sydämenlyönnin ajan, mutta pian kaikki selkeni ja näkökenttääni piirtyivät kolme kissaa: valkea naaraskissa sekä kaksi pienempää pentua, jotka olivat mitä ilmeisemmin minun pentuetovereitani. Vilkuilin ympärilleni henkeä haukkoen.
*Kaikki on niin suurta!* ajattelin häkeltyneenä. Katsahdin jälleen valkeaan naaraaseen, joka tapitti minua taivaansinisillä silmillään. Hän oli ilmeisesti emoni.
"Leppäpentu, sinä avasit silmäsi!" naaras hymyili ilahtuneena. Kallistin hieman päätäni.
*Leppäpentu? Onko se minun nimeni?* pohdiskelin. Hätkähdin kuullessani kovaäänisen vinkaisun. Toinen pentuetovereistani - vaaleanharmaa kollipentu - inisi nälissään.
"Kuka tuo on?" kysyin katsahtaen jälleen emooni.
"Hän on Hanhipentu, sinun veljesi", valkea naaras sanoi ja nuolaisi hellästi poikansa päälakea.
"Entä tuo toinen?" Osoitin korvillani raidallista kollia, joka makasi Hanhipennun vieressä.
"Myskipentu, ja hänkin on sinun veljesi", emo hyrisi.
"Myskipentu ja Hanhipentu", maistelin heidän nimiään suussani. "Voinko minä leikkiä heidän kanssaan?"
"Ehkä sitten, kun kasvatte hieman", emoni maukui lempeästi ja veti minut lähelleen. Käperryin veljieni vierelle ja suljin silmäni.
*Toivottavasti hekin avaavat pian silmänsä!* ajattelin unisena, ja lopulta minä vaivuinkin rauhalliseen uneen.
//Lohi? Hanhi tai Myski?
Lumotassu 6.4.2017
Nielaisin juuri loput minun ja Kiitotassun hiirestä. Kiitotassu oli juuri kutsuttu metsästyspartioon joten minulla ei ollut tekemistä. Tulva oli vallannut Jokiklaanin leirin, emmekä voineet enää asua siellä. Kuulin pentujen vinkaisuja eräästä läheisestä pusikosta, jota pidettiin tulvan aikana pentutarhana. En ollut käynyt siellä kuin viimeksi silloin kun olin ollut pentu. Lähdin tassuttamaan kohti puskaa. Astuin sisään maidon tuoksuiseen tilaan. Lämmin tuulahdus värisytti turkkiani. Kaikki tuoksui niin tutulta. Näin Valkohännän makaamassa pentujensa vierellä.
"Twrvehdys Valkohäntä", tervehdin kuningatarta. Tämä nyökkäsi tervehdykseksi ja sulki silmänsä.
"Tahtoisitko vahtia pentuja hetken jos otan pienet nokoset?" Valkohäntä kysyi. Nyökkäsin. Kehräys kantautui kurkustani katsellessani pentuja. Hanhipentu inisi kova äänisesti.
Vilkaisin Valkohäntään, joka oli jo nukahtanut syvään uneen.
"Hanhipentu ei ole hätää", yritin lohdutella ulvovaa pentua.
Pentu vain jatkoi kimeällä äänellään inisemistä.
//Hanhi?
Lumotassu 7.4.2017
Henkäisin kun näin Hanhipenmun avaavan silmänsä.
"Olen Lumotassu, Jokiklaanin soturi oppilas", hymyilin. Tämä kääntyi katsomaan emoaan. Valkohäntä raotti silmiään.
"Voi Hanhipentu, olet avannut silmäsi!" Valkohäntä hymyili. Nyökkäsin hyvästeikisi ja lähdin kipittämään kohti tilapäisen leirkn aukiota. Näin jotain mahtavaa. Isäni oli pyydetty klaanin eteen.
"Ja näin Jokiklaanin uusi varapäällikkö on Ahvenleuka", Pyrstötähti julisti. Tunsin iloini kuplivan sisälläni. Isäni oli varapäällikkö. Hän lähti astelemaan pois Pyrstötähden luota ja kirmasin tämän luokse.
"Onnea isä!" kiljaisin iloisena. Isäni hymyili onnellisena.
"Jonain päivänä sinusta tulee paras päällikkö ikinä!" totesin iloisesti.
//Ahven?
Lampisydän 7.4.2017
// JATKOO PUTOUKSELLe //
"En ole varma", vastasin, vaikka tiesinkin mistä oli kyse. Putousvirta ei varmaankaan tainnut tietää mitään tästä. Minulla oli aivan liikaa ajatuksia päässäni.
"Voinko käydä katsomassa emoani?" kysäisin varovasti.
"Sen kun menet vaan. Jatketaanko sen jälkeen?" kolli kysyi.
"Jatketaan vaan", vastasin. Etsin emoni pusikon nurkkauksesta, jossa hän juuri parhaillaan syötti Myskipentua, Hanhipentua ja Leppäpentua.
"Onko kaikki hyvin Lampisydän?" emoni kysyi.
"On. Minulla oli vain kiusallinen keskustelu Putousvirran kanssa", selitin.
"Aijaa, mutta Hanhipentu on jo avannut silmänsä", Valkohäntä kertoi.
"Sehän on hienoa", totesin. Veljeni ja siskoni näyttivät hieman pelokkailta.
"Ei tarvitse pelätä. Tässä on isosiskonne Lampisydän", emoni sanoi rauhoittelevalla äänellä. Pennut katsoivat minua vuorollaan. Huomasin Putousvirran pian vierelläni.
"Voiko puhua tyttäresi kanssa hetken?" Putousvirta kysyi.
"Tottakai voit", emoni vastasi. Siirryimme rauhalliseen nurkkaukseen. Välillemme iski heti nolo hiljaisuus. Pitiköhän Putousvirta minusta vai ei?
//Putous?
Valkohäntä 1.4.2017
Olin päättänyt, että harjoittelisimme tänään jotakin, joka onnistuisi moitteita jopa Räntätassulta. Oppilas oli selvinnyt eilisestä vähin vammoin, mutta uskoin, ettei se suinkaan olisi viimeinen kerta, kun tuo joutuisi vaikeuksiin.
Etsin katseellani tuttua siniharmaata kollia, ja pian huomasinkin hänet oppilaiden pesän lähistöllä. Tassutin hänen luokseen ja sanoin sitten:
"Siinähän sinä olet!"
Räntätassu siirsi katseensa minuun. "Minne me menemme tänään?" hän kysyi.
"Ajattelin lyhyitä taisteluharjoituksia", sanoin hymyillen, "kauempana joesta."
"Käy", Räntätassu hihkaisi.
Kuljimme jonkun matkan päähän väliaikaisesta leiristä, kunnes löysimme sopivan aukion, jonka reunamilla kasvoi muutama kitukasvuinen puu. Joki avautui aukion takana noin viiden-kuuden ketunmitan päässä, joten ei ollut pelkoa, että nuori oppilas humpsahtaisi jorpakkoon ainakaan ihan heti.
Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja lämmitti mukavasti turkkiani. Katselin hetken taivaalla lentäviä lintuja ja mau'uin sitten Räntätassulle:
"Harjoitellaan ensin potkuja."
"Okei, eli siis pitääkö minun kokeilla iskujani sinuun?" hän kysyi tohkeissaan. Pudistin päätäni huvittuneena.
"Ei. Kokeile niitä mielummin tuohon puuhun", sanoin heilauttaen korviani maasta törröttävää, lahoa puuta päin. Räntätassu nyökkäsi ja pudottautui matalaksi lähtien vaanimaan puuta hännänpää vääntyillen kuin vihainen käärme. Ohjastin oppilasta syöksymään puuta päin ja kierähtämään ympäri juuri ennen törmäystä, jolloin hän saisi iskuun enemmän voimaa. Jopa Räntätassu osasi sen. Kehräsin tyytyväisenä.
"Hienoa! Kokeile vielä kerran", kehotin. Kollioppilas nyökkäsi ja lähti jälleen syöksymään puuta päin. Juuri, kun hän oli kääntymäisillään ympäri, tuon jalka lipesi ja nuorukainen lennähti maahan rähmälleen. Kiiruhdin hänen luokseen huolestuneena.
"Oletko kunnossa? Sattuiko sinuun?" tiukkasin. Räntätassu kömpi nopeasti jaloilleen ja ravisteli sitten muutaman kerran päätään.
"Ei...", hän mutisi.
"Onko varma?"
"On, on", Räntätassu murahti ojennellen kynsiään, "minä vain kompastuin. Ei sen pahempaa."
"Hyvä on... Jatketaan sitten", mau'uin ja näytin hänelle jälleen uuden liikkeen, jonka kolli toisti mallikkaasti perässä.
//Räntä?
Valkohäntä 2.4.2017
Olin käynyt tänään aamulla Kirkasmarjan luona, sillä olin tuntenut aamuyöstä kamalaa kipua vatsassani ja minua oli oksettanut. Parantajanaaras oli kertonut minulle, että odotin pentuja. Uutinen oli tullut minulle täysin yllätyksenä. En ollut kertonut pennuista vielä Lohiselälle, mutta aioin kertoa siitä vielä tänään hänelle.
Lampisydän oli auttanut minua siirtämään vuoteeni pentutarhaan. Kirkasmarja oli sanonut, ettei pentujen syntymään olisi kauaa, ja että ne voisivat syntyä ihan lähipäivinä. Lampisydän oli ollut tohkeissaan saadessaan kuulla, että saisi uusia sisaruksia.
Makasin parhaillaan omalla vuoteellani pentutarhassa. Kuuntelin leiriaukiolta kantautuvia ääniä tylsistyneenä. Minulla ei koskaan ollut näin tylsää. Räntätassukin oli lähtenyt partion matkaan, sillä en ollut pystynyt viemään häntä harjoituksiin pentujen takia.
Siinä samassa pentutarhan suulla kahahti. Nostin päätäni ja ilokseni tajusin tulijan olevan Lohiselkä.
"Hei! Joko olet kuullut uutiset?" hymyilin.
"Lampisydän kertoi", kumppanini kehräsi ja laski kalan eteeni.
"Heistä tulee takuulla kauniita", hyrisin.
//Lohi?
Lohiselkä 2.4.2017
"Niin", nau'uin kumppanilleni ja painoin pääni vasten tuon valkeaa ja pehmoista turkkia. Tunsin olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minä ja Valkohäntä saisimme pentuja, joista kasvaisi Jokiklaanille hyviä sotureita. En malttanut odottaa pikkuistemme syntymää.
"Miltäköhän he näyttävät?" kysyin huvittuneena kumppaniltani. Mielestäni oli mukavaa miettiä, miltä tulevat pienokaisemme näyttivät.
"Ehkä he ovat hopeanharmaita kuin sinä", Valkohäntä ehdotti.
"Tai valkeita kuten sinä", minä nau'uin. Kumppanini painautui kehoani vasten.
"Voi Lohiselkä, minä rakastan sinua", naaras kuiskasi hiljaisella äänellä.
"Niin minäkin sinua, Valkohäntä. Rakastan sinua enemmän kuin ketään tässä maailmassa. Sinä olet minulle kaikki kaikessa. En tahdo ikinä menettää sinua", nau'uin valkoiselle naaraskissalle.
"En minäkään sinua", Valkohäntä sanoi. Vedin keuhkoni täyteen naaraan makeaa tuoksua hänen turkistaan. En koskaan Kuvitellut, että voisin rakastaa jotakuta näin paljon kuin Valkohäntää rakastin. Tuntui kuin vain sillä oli väliä, että minä sain olla hänen kanssaan nyt ja aina. Elämä ilman Valkohäntää ei olisi elämää, siitä olin aivan varma.
Parin päivän kuluttua siitä, kun kumppanini oli siirtynyt pentutarhaan, astelin sisään leiriin. Huomasin jokiklaanilaisten olevan kerääntynyt lähelle pentutarhaa, joten astelin heidän luokseen. Se koski takuulla Valkohäntää.
"Onko Valkohäntä kunnossa?" nau'uin huolissani entiselle mestarilleni, Hämäräliljalle. Naaras käänsi katseensa minuun.
"Uskon niin. Hän synnyttää teidän pentujanne", soturi naukaisi. Silmäni suurenivat ja ryntäsin kissajoukon ohitse sisään pentutarhaan. Kumppanini makasi pesän keskellä ja hän hengitti raskaasti. Mäntyvarjo ja Kirkasmarja olivat hänen luonaan.
"Valkohäntä, minä olen tässä", nau'uin ja astelin nopeasti kumppanini vierelle, "pian me näemme meidän pentumme." Naaras käänsi sinisen katseensa minuun. Hän näytti uupuneelta.
"Vielä vähän, Valkohäntä. Jaksa vielä", Mäntyvarjo naukui kumppanilleni, joka yritti parhaansa mukaan saada pennut ulos itsestään. Ei kulunut kauaakaan, kun ensimmäinen tuli. Ensimmäisen jälkeen tulivat myös toinen ja kolmas. Parantaja ja hänen oppilaansa eivät kaivanneet apuani pentujen nuolemisessa. Kun pennut hengittivät tasaisesti ja heidät oli tarkastettu, Kirkasmarja nosti ne Valkohännän vatsan vierelle.
"Onnittelut, kaksi kollia ja yksi naaras. Kaikki kolme ovat terveitä", Kirkasmarja onnitteli. Käänsin katseeni kolmeen pieneen karvapalloon, jotka makasivat emonsa valkean vatsan vierellä. Ne alkoivat painella emonsa vatsaa pienillä käpälillään ja alkoivat juomaan maitoa. Katsoin kumppaniani hymyillen.
"He ovat niin täydellisiä", nau'uin hiljaa Valkohännälle.
//Valkohäntä? Myös pennut voi jatkaa:D
Valkohäntä 3.4.2017
Katsoin kolmea, suloista pienokaistani, jotka makasivat tiiviisti toisiaan vasten vieressäni.
"He ovat kauniita", kuiskasin lumoutuneena ja kurkotin nuolaisemaan raidallisen kollipennun päälakea hellästi.
"Oletko jo miettinyt nimiä?" Lohiselkä kysyi irrottamatta katsettaan pennuista.
"Olen... Ajattelin, että tuon raidallisen pennun nimi voisi olla Myskipentu", sanoin lempeästi hymyillen. Kumppanini nyökkäsi.
"Myskipentu siis. Ja tuo kirjava naaras voisi olla Leppäpentu", hän maukui. Nyökkäsin aavistuksen verran. Katselin nimeämätöntä, vaaleanharmaata kollipentua pää hieman kallellaan.
"Tuo vaaleanharmaa voisi olla Hanhipentu", kehräsin.
"Myskipentu, Leppäpentu ja Hanhipentu - täydelliset nimet täydellisille pennuille", Lohiselkä hymyili.
"Niin", huokaisin onnellisena ja laskin pääni sammaleille. Suljin hetkiseksi silmäni, mutta avasin ne jälleen kumppanini esittäessä huolestuneen kysymyksen minulle:
"Onko kaikki hyvin? Heikottaako?"
"Kaikki on vallan mainiosti. Minua vain hieman väsyttää", vastasin naurahtaen pienesti.
"Minä voin hakea sinulle hieman lunta", Lohiselkä tarjoutui ja pujahti ulos pesästä. Juuri sillä hetkellä Nokihäntä ja Lampisydän pelmahtivat paikalle. He katsoivat uusia sisaruksiaan silmät ymmyrkäisinä.
"He ovat tosi sööttejä!" Lampisydän henkäisi ja kyyristyi viereeni niin, että näkisi pennut paremmin.
"Onko niillä jo nimet?" Nokihäntä tiedusteli.
"On. Tuo raidallinen kolli on Myskipentu, kirjava naaras Leppäpentu ja vaaleanharmaa kolli Hanhipentu", sanoin.
"Heistä tulee takuulla yhtä hyviä sotureita kuin meistä, vai mitä, sisko?" Nokihäntä virnisti leikkisästi ja puski sisartaan hellästi. Lampisydän vilkaisi nopeasti veljeään, muttei sanonut mitään. Lohiselkä palasi takaisin lumipaakku suussaan. Hän laski sen eteeni ja istuutui sitten pentujensa viereen ihastelemaan uusia tulokkaita. Nuolaisin luminokaretta muutaman kerran saadakseni kurkkuni kostumaan.
//Lohi? Lampi? Noki? Pennut?
Lohiselkä 4.4.2017
Pyrstötähti oli antanut meille luvan päättää, missä Valkohäntä tahtoi pentujemme kanssa olla väliaikaisessa ja ahtaassa leirissämme. Olimme valinneet syrjäisen nurkan, jossa Viiltokaaos oli viettänyt Silakkasiiven kanssa aikaa ennen kuin kaksikko oli lähtenyt klaanista sanomatta kenellekään sanaakaan kesken vartioinnin, joka jokaisen uuden soturin tuli suorittaa. Katsoin ylpeänä kahta pentuani, jotka olivat jo ansainneet soturinimensä. Sitten käänsin katseeni valkeaan kumppaniini ja kolmeen pieneen pentuun, jotka olivat saapuneet tähän maailmaan vain muutamia hetkiä aiemmin.
“Tarvitsetko vielä jotain?” kysyin rauhallisella äänellä valkealta kumppaniltani.
“Ei kiitos, en tarvitse mitään. Voin paremmin kuin aikoihin”, naaras naukui huokaisten. Hän katsoi taivaansinisillä silmillään kolmea pientä karvapalloa. He olivat niin pieniä, mutta siitä huolimatta minulle jo kovin tärkeitä. Kuten Lampisydäntä ja Nokihäntääkin, tulisin suojelemaan näit pentuja hengelläni. Milloin tahansa olin valmis kuolemaan rakkaideni puolesta, jotta he voisivat elää. Olin huomaamattani nostanut leukani pystyyn ja katseeni pois pienokaisistamme ja kumppanistani.
“Onko Viiltokaaoksesta tai Silakkasiivestä tehty havaintoja?” kuulin Valkohännän kysyvän. En ymmrtänyt, miksi se kiinnosti kuningatarta, mutta päätin vastata:
“Viimeinen hajujälki on siinä, missä joki tulee vastaan. Mitä todennäköisimmin he ovat uineet toiselle puolelle jokea”, kerroin Valkohännälle, joka nyökkäsi.
“He olisivat olleet hyviä sotureita Jokiklaanille”, naaras huokaisi. Laskin häntäni kumppanini lavalleni.
“Meidän pentumme tulevat olemaan myös. He eivät jätä Jokiklaania tai meitä, olen aivan varma siitä”, mau’uin Valkohännälle ja nuolaisin kielelläni tuon korvantaustaa.
//Valko, Noki, Lampi, Leppä, Myski tai Hanhi?
Nokitassu/-häntä 17.3.2017
Heräsin virkeänä aamuun. Nousin istumaan kaislasta tehdylle vuoteelleni. Lampitassu nukkui vieressäni sikeästi niin, että vain tuhina kuului. Hymähdin hiljaa ja aloin sukimaan pikimustaa turkkiani karkealla kielelläni. Sen jälkeen nousin ylös ja venyttelin selkä kaarella. Haukottelin makeasti ja astelin ulos oppilaiden pesästä aurinkoon. Huomasin Pyrstötähden nousevan suurkivelle ja huutavan kovalla äänen sävyllä niin, että kaikki kuulisivat:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!"
Häntäni heilahti hilpeästi puolelta toiselle. Mitäköhän nyt tapahtuu? Pääsisinköhän jo soturiksi? Pääseekö joku muu oppilas soturiksi? Astelin innoissani suurkiven läheisyyteen emoni -Valkohännän- ja isäni -Lohiselän- väliin. Lampitassu istahti Valkohännän toiselle puolelle yhtä innoissaan kuin minäkin. Harmaanruskea tabbykuvioinen päällikkömme katseli ympärilleen katsoen olivatko kaikki jo paikalla. Katsoin kuinka mestarini Ahvenleuka asteli paikalle ja istuutui vähän matkan päähän meistä. Hymähdin hiljaa.
"On aika nimittää uusi soturi", Jokiklaanin päällikkö aloitti ja hänen meripihkaiset silmänsä, joissa oli häivähdys vihreää kääntyivät minua kohti. Nielaisin.
"Nokitassu, astuisitko eteen", Pyrstötähti naukaisi. Sydämeni hypähti kurkkuun ja koitin pysyä rauhallisena. Nousin ylös ja tunsin pikimustassa turkissani todella monen Jokiklaanilaisen katseet. Astelin lähelle päällikköä ja vilkaisin vielä perhettäni. Sitten siirsin katseeni Jokiklaanin päällikköön Pyrstötähteen.
"Minä Pyrstötähti Jokiklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Nokitassu lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?" Pyrstötähti kajautti kovaan äänen. Kohotin kuonoani ylemmäs.
"Lupaan", vastasin varmalla äänellä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Nokitassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan nimellä Nokihäntä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taistelu taitojasi ja hyväksyy sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi", päällikkö kajautti kovalla äänellä. Pyrstötähti kosketti kuonollaan päätäni ja minä nuolaisin tuon lapaa.
"Nokihäntä! Nokihäntä! Nokihäntä!" klaani hurrasi uutta nimeäni. Tämä tuntui niin mahtavalta! Astelin perheeni luokse. Lampitassu katsoi minua onnellisen mutta myöskin hieman kateellisen näköisenä.
"Kyllä sinäkin pääset pian soturiksi", naukaisin siskolleni rohkaisevalla äänellä.
"Onnea", Valkohäntä sanoi ja nuolaisi poskeani. Nolostuin paljon. Ei noin voi tehdä soturille!
"Onnea Nokihäntä!" Lohiselkä sanoi ilmeisesti ylpeänä. Huomasin Ahvenleuan tulevan luokseni.
"Onnea tuoreelle soturille", tuo naukaisi. Väläytin entiselle mestarilleni hymyn.
"En olisi tässä ilman todella hyvää mestaria", sanoin kehuen entistä mestariani. Minun pitäisi vielä valvoa tämä yö. Nyt vihdoinkin olin soturi! Jokiklaanin soturi!
Räntätassu 28.3.2017
Istuskelin oppilaidenpesän edustalla. Odotin mestariani Valkohäntää.
"Tulehan, menemme saalistamaan", Valkohäntä sanoi. Pomppasin pystyyn ja lähdin hänen peräänsä.
"Minne menemme?" kysyin.
"Osaatko uida?" hän kysyi.
"No ainakin pysyn pinnalla", sanoin.
"Sitten joelle", Valkohäntä sanoi. Astelimme rannalle ja naaras näytti kuinka kala napataan.
"Nyt sinä", hän totesi. Katselin kalaa joka ui ohitseni ja sukelsin sen perään. Minulta loppui happi ennenkuin ehdin saada kalasta kiinni. Uin pintaan.
//Valko?
Pajukaste 30.3.2017
"Huh. Unikkotassu vaikutti ottavan tiineytesi hyvin vastaan", kumppanini totesi.
"Niin. Se on hyvä juttu", vastasin.
"Oletko muuten huomannut kuinka paljon Kaikutassu ja Lampitassu viettävät aikaa yhdessä?" Liekkikajo kysyi.
"Joo olen. Mitä siitä?" kysyin.
"Ajattelin vain, että on hyvä, että Kaikutassulla on Lampitassu tukenaan. Heistä on tullut parhaita kavereita", kumppanini naurahti.
"Niin onkin. Muistatko vielä sen ajan kun rakastuimme?" kysyin.
"Tottakai muistan", Liekkikajo sanoi.
"Minä ihastuin sinuun melkein heti. Roiskevirta tiesi siitä. En ikinä unohda kuinka pyysit minua kumppaniksesi", kerroin.
"En minäkään. En ole vieläkään katunut päätöstäni", kumppani sanoi.
"Hyvä", vastasin ja nuolaisin tämän päätä.
"Eikös sinun pitäisi muuttaa jo pentutarhaan?" kuului Valkohännän ääni.
"Älä huoli Valkohäntä. Tiineys on vasta aluillaan. Kyllä minä pystyn kouluttamaan vielä Kiitotassua", vastasin valkealle naaraalle, "muuten Valkohäntä."
"Niin?" naaras kysyi.
"Tämä koskee Lampitassua. Oletko huomannut, että hän on nykyään kaikutasun paras kaveri?" kysyin. Valkohäntä puditi päätään.
"En ole, mutta se on hyvä juttu, jos hänellä on kavereita", Valkohäntä vastasi. Pian Valkohännän kumppani Lohiselkä tuli Valkohännän luokse.
"Mistäs täällä puhutaan?" Lohiselkä kysyi.
"Ei mistään muusta kuin siitä että Pajukaste on tiineenä ja että Lampitassu on Kaikutassun paras kaveri", Valkohäntä kertoi.
"Onnea teille", Lohiselkä onnitteli.
"Kiitos", kiitin.
Valkohäntä 1.4.2017
Pulahdin sulavasti veteen ja uin pienen kierroksen, ennen kuin palasin takaisin rantaan ja kehotin Räntätassuakin kokeilemaan. Siniharmaa oppilas loi minuun epäileväisen katseen.
"Miksi me uimme, vaikka meidän pitäisi kalastaa?" hän kysyi ihmeissään.
"Jos satut putoamaan veteen vahingossakaan, niin on parempi totutella märkään turkkiin jo etukäteen", vastasin hymyillen ja ravistelin enimmät vedet pois turkistani. Kollioppilas kohautti lapojaan ja loikkasi sitten veteen ja ui samanlaisen kierroksen kuten minäkin, mutta vain paljon pienemmän.
"Hyvä", kehuin ja jatkoin sitten: "Nyt voimme harjoitella kalastamista, mutta muistathan, että vesi on nyt todella korkealla, joten sinun ei parane lähteä sukeltamaan kalan perään."
"Joo", Räntätassu mutisi ja istahti sitten kuuntelemaan, kun aloin selittää, miten kalan saisi napattua helposti suoraan rannalta. Onneksi Lohiselkä oli neuvonut minulle kaikki parhaimmat niksinsä, muuten olisin varmaan ollut melkoisessa pulassa, jos oppilas olisi saanut kuulla, etten osannut kalastaa edes kalanpoikasia matalikossa.
"Ymmärsitkö?" kysyin vielä vieressäni istuvalta kollilta varmistukseksi.
"Ymmärsin. Kyllä minä osaan", Räntätassu maukui ja otti samaisen asennon, jonka olin hänelle vähän aikaa sitten näyttänyt. Katselin häntä tyytyväisenä. Räntätassu oli ensimmäinen oppilaani, ja siksi aioinkin kouluttaa hänet kunnolliseksi soturiksi, josta Jokiklaani saisi olla ylpeä.
Hätkähdin hereille ajatuksistani kuullessani kovaäänisen molskahduksen. Oppilas oli ilmeisesti huomannut kalan ja sukeltanut sen perään.
"Räntätassu!" parahdin kauhuissani. Etsin kuumeisesti katseellani oppilasta, mutta häntä ei näkynyt vieläkään. Yhtäkkiä pintaan alkoi nousta kuplia ja nuoren kollin pää nousi pinnalle. Hän kakoi ja yski yrittäen haukkoa henkeä epätoivoisesti. Loikkasin veteen ja uin hänen luokseen tarraten kiinni hampaillani hänen niskanahastaan. Sain vietyä meidät molemmat rantaan ehjinnahoin.
Asetin etukäpäläni oppilaan rintakehälle ja painoin muutaman kerran saadakseni veden pois nuorukaisen keuhkoista. Räntätassu yskäisi kerran ja alkoi jälleen hengittää normaalisti. Huokaisin helpottuneena.
"Tähtiklaanin kiitos, olet hengissä!" sanoin ja autoin kollin istumaan. Räntätassu katsoi minua vapisten. En tiennyt johtuiko se pelosta, kylmästä vai silkasta rasituksesta, mutta sen tiesin, että minun olisi paras palata takaisin leiriin ja viedä hänet suorinta tietä Kirkasmarjan pesälle.
"Pystytkö kävelemään?" kysyin oppilaalta, joka nyökkäsi aavistuksen verran ja vääntäytyi sitten jaloilleen. En viitsinyt nuhdella häntä nyt, pääasiahan oli, että hän oli selvinnyt hengissä.
"Sattuuko sinua mihinkään?" utelin Räntätassulta.
//Räntä? Sori, jos hittasin liikaa.
Räntätassu 1.4.2017
"Ei", sanoin naaraalle. Kävelimme Kirkasmarjan luo.
"Mitä te olette tehneet", parantaja kysyi, kun näki Valkohännän vettävaluvan turkin ja minun hiukan rahisevan hengityksen.
"Olimme kalassa, mutta kaikki ei mennyt aivan putkeen", mestarini selitti.
"Huomaan, huomaan", Kirkasmarja toisteli.
"Mene lepäämään", parantaja sanoi minulle. Tassutin oppilaidenpesään ja kävin kerälle.
Ummistin silmäni ja nukahdin.
//Aamu//
Heräsin oppilaidenpesällä. Päätin etsiä Valkohännän, jos meillä olisi tänään jotain erityistä.
"Siinähän siinä", Valkohäntä sanoi.
"Minne menemme tänään?" kysyin.
"Ajattelin lyhyitä taisteluharjoituksia kauempana joesta", mestarini sanoi.
"Käy", hihkuin.
Aloitimme harjoitukset aukiolla. Oli aurinkoinen sää.
"Harjoitellaan ensin potkuja", naaras sanoi.
//Valko? Ei muuten haittaa Räntä on hieman yli-innokas.
Lampitassu 4.3.2017
// JATKOA KURKITASSULLE //
"Ehkä vähän, mutta ei se riista sieltä karkaa aina", vastasin kollille.
"Selvä", Kurkitassu vastasi. Pian huomasin Ilvesturkin tulleen päällikönesän eteen jakamaan partioita. Huomasin emoni Valkohännän tulevan luokseni.
"Hei", tervehdin emoani.
"Hei Lampitassu. Anteeksi, että häiritsen juttelutuokiotanne", emoni pahoitteli.
"Ei se mitään. Menemmekö me johonkin partioon?" kysyin.
"En tiedä", Valkohäntä vastasi. Pian Pajukaste asteli luoksemme ja sanoi:
"Ilvesturkki käski minun ottaa mukaani Lampitassu, Kurkitassu, Valkohäntä, Aurinkotassu, Unikkotassu sekä Lohiselkä ja Liekkikajo."
"Selvä. Voin hakea Lohiselän", Valkohäntä naukui. Menin itse Kurkitassun kanssa Pajukasteen kanssa sisäänkäynnille odottamaan muita partiolaisia. Pian Unikkotassu ilmestyi esiin Aurinkotassun kanssa sekä emoni isän kanssa. Liekkikajo taas tuli Pajukasteen viereen. Lähdimme liikkeelle heti. Pian isäni kysyi minulta:
"Mitenkäs sinulla on mennyt Lampitassu?"
"Ihan hyvin. Koulutukseni on hyvällä mallilla ja Kuuviiksi on hyvä mestari", vastasin.
"Sehän on mukava kuulla", emoni vastasi. Pian jäin kuitenkin juttelemaan Kurkitassun kanssa.
// Joku partiolaisista? Saatan ehkä ite jatkaa Pajulla.
Valkohäntä 8.3.2017
Olin palaamassa leiriin metsästysretkeltä. Minä olin saanut kiinni valtavan taimenen, josta riittäisi vähintään viidelle kissalle. Muut partiossa olleet olivat hämmästelleet saalistani.
Ollessani kalassa, olin huomannut joessa avonaisen kohdan. Ajattelin kertoa siitä Lohiselälle ja pyytää häntä opettamaan minua uimaan. Pujahdin sisään sisäänkäynti tunnelia pitkin raahaten samalla taimenta mukanani. Lohiselkä istuskeli pääaukiolla sukimassa hopeanharmaata turkkiaan.
Vein taimenen nopeasti tuoresaaliskasaan ja tassutin sitten hänen luokseen. Kumppanini keskeytti puuhansa hetkeksi ja nosti päätään. Hän katsoi minua lempeästi hymyillen.
"Hei, miten meni?" Lohiselkä kysyi.
"Hyvin - sain kiinni valtavan taimenen!" vastasin.
"Sepä hienoa. Klaaninvanhimmat ovat varmasti hyvillään siitä", hän kehräsi.
"Niin", hymähdin. "Muuten, kun olimme tänään joella, minä näin, että joessa oli sulia kohtia. Ajattelin, että voisitkohan sinä kenties opettaa minua uimaan?" Lohiselkä mietti hetken, kunnes vastasi:
"Jokivesi on tähän aikaan vuodesta vielä kylmää."
"Ei se minua haittaa! Onhan minulla paksu turkki", yritin.
"No, voimme me käydä katsomassa, mutta en lupaa vielä mitään", kumppanini huokaisi ja kurkotti nuolaisemaan poskeani. Katsoin tuota hymyillen.
"Mahtavaa! Joko mennään?" hihkaisin.
//Lohi? :3
Lohiselkä 8.3.2017
Hymyilin lempeästi Valkohännälle.
"Mennään vain", naukaisin. Naaras lähti kulkemaan rinnallani ulos leiristä. Vilkaisin nopeasti taivaalle ennen kuin pääsin leirin ulkopuolelle. Taivaalla ajelehti pilviä paljon, mutta niiden tekemistä raoista saatoin välillä erottaa vaaleansinisen taivaan ja kirkkaan, keltaisen auringon. Lähdimme kulkemaan rinnatusten kohti jokea ja samalla Myrskyklaanin rajaa kohti. Vilkaisin Valkohäntää, joka vaikutti innostuneelta. Ajattelikohan naaras paljon perhettään Myrskyklaanissa? Valkohäntä huomasi minun katsovan häntä, ja hän kallisti hämmentyneenä päätään.
"Onko jokin huonosti?" naaras kysyi huolestuneena ja katsoi minua taivaansinisillä silmillään. Ne silmät olivat kauneimmat mitä olin eläessäni nähnyt. Olisin voinut tuijottaa Valkohännän silmiä maailman loppuun saakka ja sen ylikin, sillä niin kauniit ne olivat.
"Ei, kaikki on oikein hyvin", vastasin ja väläytin naaraskissalle lämpimän hymyn. Nokitassu ja Lampitassu olivat jo melko vanhoja. Olin muutamia päiviä sitten miettinyt, mahtaisiko Valkohäntä tahtoa kanssani lisää pentuja. Minusta sukuni ja ylipäätään Jokiklaanin kasvaminen olivat hyviä asioita. Tällä hetkellä Jokiklaanissa oli melko paljon jäseniä, ja saalistakin oli paljon.
Joki häämötti jo edessämme, ja saatoin selkeästi kuulla sen solinan. Valkohäntä kiristi tahtiaan ja ohitti samalla minun.
"Hei!" huudahdin ja nostin askeleeni kävelystä raviin ja otin kumppanini nopeasti kiinni. Kuljin ripeästi hänen vierellään kohti joentörmää. Törmälle päästyämme, Valkohäntä kurottui katsomaan jokea.
"Muistatko, kun tapasimme ensimmäisen kerran?" kysyin hiljaa ja nostin katseeni eteenpäin. Olimme siinä kohdassa, jossa olin tavannut ensimmäisen kerran Valkohännän. En olisi silloin uskonut, että rakastuisin häneen, ja että hänestä tulisi minun pentujeni emo ja minulle tärkein kissa, mitä maailmassa olikaan koskaan ollut.
"Sinä pelastit minut hukkumiselta", Valkohäntä vastasi ja käänsi taivaansiniset silmänsä minua kohti. Nyökkäsin.
"Olen onnellinen, että tein sen", sanoin sitten hiljaisella äänellä. Vedin syvään henkeä ja hengittäessäni ulos, suustani leijaili ilmaan huurua. Oli yhä kylmää, vaikka olikin jo hiirenkorva. Ilma lämpeni kuitenkin päivä päivältä aivan pienesti, vaikka välillä tulikin kylmempiä päiviä. En malttanut odottaa viherlehteä. Se oli lämpimin vuodenaika, vaikka itse nautinkin eniten lehtisateen alusta ja hiirenkorvan lopusta. Niissä oli vain jotain niin hienoa, joka osui suoraan minun sydämeeni, kuten myös Valkohännässä.
//Valko?cx
Valkohäntä 8.3.2017
Katsoin auringonvalossa kylpevää jokea, joka kimalteli kauniisti. Olisin voinut seistä siinä ikuisuuksia, katsella kaikkea sitä loputtomiin. Käännyin katsomaan Lohiselkää, joka väläytti minulle lempeän hymyn.
"Täällä on niin kaunista", huokaisin lumoutuneena ja painauduin kumppaniani vasten, joka nuolaisi hellästi korvaani. En olisi voinut kuvitella elämää ilman Lohiselkää. Hän oli elämäni rakkaus, josta en aikonut koskaan luopua. Ja jos joskus siirtyisimme Tähtiklaaniin, niin minä etsisin hänet käpäliini vaikka väkisin. En luopuisi onnestani mistään hinnasta, en Lohiselästä enkä pennuistamme, jotka olivat kasvaneet hurjaa vauhtia.
Pennut - niin, meidän pentumme. He olivat totta tosiaan jo melko vanhoja, melkein täysi-ikäisiä.
Vilkaisin Lohiselkää leikkisästi virnistäen ja kaadoin hänet maahan. Hopeanharmaa kolli älähti yllättyneenä. Kierimme hangessa jonkin aikaa, kunnes lopulta pysähdyimme aivan joenrantaan. Juuri kun olin aikeissa nousta ylös, lumi petti allani ja minä loiskahdin veteen.
Kuulin Lohiselän kauhistuneet huudot.
*Minä osaan kyllä! Olen jokiklaanilainen! Jokiklaanilaiset uivat!* Kauhoin voimakkain vedoin pintaan. Yskäisin muutaman kerran ja käännyin katsomaan Lohiselkää, joka auttoi minut rannalle.
Ravistelin turkkini kuivaksi ja hihkaisin:
"Minä osasin, Lohiselkä, minä uin!"
//Lohi?
Lampitassu 14.3.2017
Oli kulunut päivä kokoontumisesta. Olin tällä kertaa päässyt mukaan mikä oli ollut minulle suuri kunnia. Viime kerralla Nokitassu oli päässyt mukaan ja nyt oli ollut minun vuoroni. Myös Kurkitassu oli päässyt mukaan ja olin oikeastaan puhunut hänen kanssaan melkein koko kokoontumisen hiljaa. En ollut kuitenkaan nähyt emoni Valkohännän vanhempia Purohäntää ja Polttosydäntä missään, mikä harmitti minua paljon. Nokitassu ja Valkohäntä eivät päässeet mukaan kokoontumiseen, mutta isäni Lohiselkä oli päässyt. Istuskelin oppilaidenpesän edustalla katselemassa partioon lähteviä kissoja.
"Hei Lampitassu", kuului emoni ääni.
"Hei", vastasin.
"Miksi olet täällä?" emoni kysyi.
"Kuuviiksi ei ole antanut mitään tehtävää minulle", selitin.
*Olisi kiva nähdä Polttosydän*, ajattelin.
"Emo", aloitin, "minä tahdon tavata vanhempasi." Valkohännän kasvoilla oli yllättynyt ilme.
"Niinkö?" emoni kysyi.
"Kyllä. Onko se mahdollista?" kysyin.
"Ehkä, jos menemme Nelipuiden lähelle", Valkohäntä vastasi.
"Voidaanko lähteä sinne?" kysyin.
"No miksei, mutta pysy koko ajan lähelläni", Valkohäntä vastasi.
"Jes!" huudahdin. Lähdimme kävelemään pois leiristä.
// Nelipuiden lähellä //
Saavuimme Nelipuiden luokse viimeinkin, mutta me pysyimme omalla reviirillämme.
"Mitäs nyt?" kysyin.
"Nyt odotamme", Valkohäntä vastasi. Odottelimme jonkin aikaa, kunnes huomasin harmaan naaraan mustalla käpälällä sekä siniharmaan kollin.
"Valkohäntä. Mitä sinä täällä?" naaras kysyi.
"Lampitassu halusi tavata teidät", emoni selitti.
"Niinkö?" kolli kysyi, "sinä olet siis Lampitassu?"
"Juu. Oletteko te Polttosydän ja Purohäntä?" kysyin.
"Kyllä", Polttosydän vastasi.
// Puro? Poltto? Valko? //
Polttotähti 19.2.2017
Heräsin unestani. Tunsin lämmittävän möykyn vierelläni, se se ei haissut Myrskyklaanilaiselta, Valkohäntä! Nousin äristen seisomaan.
"Mitä teet pesässäni?" ärisin. Valkohäntä avasi silmänsä ja nousi ylös karistaen viimeisetkin unenrippeet itsestään.
"Puhun sinulle järkeä", tuo naukaisi. Katsoin Jokiklaanin soturia vihaisesti.
"Lähtekää leiristämme, älkääkä koskaan palatko, en halua nähdä sinua, tai rakasta ketunjätöstäsi enää ikinä!" raivosin vihaisena. Valkohäntä ei kuitenkaan näyttänyt ottavan kuuleviin korviinsa.
"Minä vihaan sinua, olet kauheinta mitä minulle on koskaan tapahtunut!" jatkoin pauhaamista. Valkohäntä ei kuitenkaan vieläkään hätkähtänyt.
"Lähde elämästäni, en kaipaa sinua!" ärjyin vihaisena. Valkohäntä kuitenkin katsoi minua tyynesti. Lauoin solvauksia, mutta naaras vain seisoi ja katsoi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.
"Miksi sinä olet tyttäreni, vihaan sinua, petit meidät, saisit kuolla, et ansaitse mitään, et edes sitä saastaa joka nyt sattuu olemaan syysi lähteä Myrskyklaanista!" ärjyin. Olisin voinut upottaa kynteni naaraan kaulaan, mutta jokin esti minua tekemästä sitä. Purskahdin itkuun. Tunsin itseni pieneksi pennuksi. Itkin hervottomasti. Jalat pettivät altani ja lysähdin maahan. Käperryin pieneksi. Koko kehoni hytkyi itkustani. En tiennyt mitä Valkohäntä siitä ajatteli. Kaikki suru ja kaipaus purkautui minusta ulos sillä hetkellä.
//Valko? x33
Valkohäntä 20.2.2017
Kyyristyin maahan lyyhistyneen emoni vierelle ja laskin häntäni lohduttavasti tuon lavoille. Polttotähti ei pistänyt vastaan, nyyhkytti vain hiljaa.
"Miksi, Valkohäntä... Miksi sinä jätit meidät...", hän itki.
"Voi Polttotähti, en minä teitä jättänyt. Pysyn aina sydämissänne, jos vain niin tahdotte. Minä rakastan teitä edelleen, vaikken olisikaan läsnä juuri sillä hetkellä", kuiskasin lempeästi hymyillen. "Haluan vain, että lopetat menneiden murehtimisen ja jatkaisit elämääsi normaalisti. Lupaan tulla käymään aina silloin tällöin, jos vain sinä haluat minun tulevan." Polttotähti hiljeni. Hän kyyhötti maassa surkean näköisenä. Minun kävi häntä sääliksi, mutta tiesin, että hän ei katsoisi sitä hyvällä, jos alkaisin leperrellä tuolle kuin emoaan ikävöivälle pennulle.
"Emo, saanko minä anteeksi? Saanko anteeksi kaiken sen, mitä olen tehnyt sinulle? Tiedän, että sinä tajuat mitä tarkoittaa tosirakkaus", naukaisin hiljaa. Polttotähti siirsi katseensa minuun. Sävähdin hieman, mutten lähtenyt minnekään. Kohtaisin emoni sanat hievahtamattakaan.
//Poltto?
Polttotähti 20.2.2017
Katsoin Valkohäntää itkuisilla silmilläni. Valkoinen naaras istui vieressäni häntä lavoillani. Nousin istumaan. Katsoin pentuni silmiin.
"Saat anteeksi, kunhan lupaat, että tulet joskus käymään luonani ja saan nähdä pentusi", huokaisin ja katsoin Valkohäntää vienosti hymyillen. Valkohäntä hymyili. Tuo nuolaisi kyyneleet poskiltani.
"Lupaan", tuo kuiskasi. Kehräsin hiljaa ja painauduin tyttäreni kylkeen.
"Et uskokaan kuinka kaipasin sinua", kuiskasin. Kosketin tyttäreni korvaa kuonollani. Rakastin tytärtäni.
"Pitäisiköhän teidän lähteä Myrskyklaanista, ennekuin Pyrstötähti alkaa hermostua ja lähettää jonkun etsimään teitä. Tulen saattamaan teidät parin soturin kanssa", naukaisin "Ja vaikka annoin anteeksi en pidä kumppanistasi, mutta yritän sitää häntä aina kun käytte täällä", naukaisin. Nousin ja lähdin pesästä. Valkohäntä seurasi minua.
"Purohäntä, Usvahäntä ja Pitkätassu, tulkaa mukaani!" nakaisin kovaan ääneen. Kävelin Korppisielun luokse.
"Pidä leiristä huolta sen aikaa kun käyn saattamassa Jokiklaanilaiset", naukaisin. Palasin Valkohännän luokse, jonka luona Purohäntä, Usvahäntä ja Pitkätassu olivat jo.
"Pitkätassu, hae Unitaivas. Valkohäntä, hakisitko kumppanisi?" kysyin. Valkohäntä nyökkäsi ja lähti hakemaan kumppaniaan.
"Polttotähti, mistä nyt kiikastaa, saitteko sovittua?" Purohäntä uteli minulta.
"Saimme, ja hän lupasi että tulee perhrensä kanssa käymään joskus", huokaisin hymyillen.
//Valko? Puro?
Lohiselkä 21.2.2017
Valkohäntä asteli luokseni ja naukui:
"Saimme sovittua. Palataan takaisin kotiin, ennen kuin kukaan huolestuu." Vilkaisin Polttotähteä, joka odotteli ilmeisesti meitä leirin uloskäynnillä. En pitänyt kyseisestä naaraasta sitten lainkaan. Vaikka he saivatkin sovittua, en voinut unohtaa sitä, että hän oli edes yrittänyt viedä pentuni minulta. Ja kaiken lisäksi hän oli solvannut Valkohäntää siitä, että hän muutti Jokiklaaniin rakkauden perässä, vaikka tuskin hän sellaisesta mitään ymmärsi.
"Mitä nopeammin pääsen täältä pois, sitä iloisempi olen", naukaisin rauhallisella äänensävyllä kumppanilleni ja astelin tuon vierellä piikkihernetunnelille.
"Mitä tuo tarkoitti?" Valkohäntä kysyi ja katsoi minua silmiään siristäen.
"En pidä tästä paikasta. Kuten tiedät, en sen kummemmin välitä muista klaaneista, jonka vuoksi en myöskään tykkää olla niiden leireissä näinkään kauaa", selitin Valkohännälle. Astelin ehkä hieman töykeästi ulos leiristä Polttotähden edellä, kun myrskyklaanilaispäällikkö vaikutti odottavan jotain. Valkohäntä käveli perässäni. Sanaakaan sanomatta lähdin kulkemaan aluskasvillisuuden seassa kohti jokea. Valkohäntä ravasi minut kiinni, kuten tekivät myös Polttotähti ja muutama muu myrskyklaanilainen. Minua ei huvittanut puhua heidän kanssaan. Unitaivas vaikutti ihan mukavalta, mutta Polttotähteä en voinut sietää. Myös Usvahäntä oli vaikuttanut mukavalta, sillä hän oli kertonut, että menettäisi ennemmin henkensä kuin antaisi Polttotähden viedä pentujamme Myrskyklaaniin.
//Valko tai joku vaik
Purohäntä 20.2.2017
"Polttotähti, mistä nyt kiikastaa, saitteko sovittua?" utelin kumppaniltani.
"Saimme, ja hän lupasi että tulee perhrensä kanssa käymään joskus", Polttotähti naukaisi lempeästi huokaisten. Tuo hymyili.
"Hienoa", kehräsin ja nuolaisin kumppanini poskea. Pian muutkin tulivat luoksemme. Katsahdin Lohiselkään ja sitten Valkohäntään.
*Heidän välillään tosiaan on palavaa rakkautta jota kukaan ei voi estää*, huokaisin mielssäni ja katsahdin eteen päin.
"Mennään!" Polttotähti naukaisi kovaan ääneen. Lähdimme piikkihernetunnelista. Astelin kumppanini vierellä, kuitenkin niin että Polttotähti oli kärjessä. Valkohöntä ja Lohiselkä tulivat heti takanamme ja sitten Usvahäntä ja Pitkätassu. Hymähdin. Oli ollut hienoa taas tavata tyttäremme. Jättäydyin Valkohännän rinnalle -Lohiselkä oli toisella puolella.
"Muista, että rakastamme sinua", kehräsin. Unitaivaskin oli tullut mukaamme.
"Muistan", tuo vastasi ja otin Polttotähden kiinni.
//Mää en oo iha selvil mut jonkunlaine täst ny sit tuli.
Purohäntä 19.2.2017
Polttotähti ja Valkohäntä -kumppanini ja tyttäreni- olivat menneet juttelemaan päällikön pesään. Kuulin ääniä ja ajattelin mennä tarkistamana asian. Kun astuin sisään pesään näin sen: Polttotähti oli puolittain Valkohännän päällä ja Valkohäntä ei liikahtanutkaan.
"Mitä täällä Tähtiklaanin nimeen tapahtuu?" karjuin kummallekin naaraskissalle. Vilkuilin kumppaniani ja tytärtäni.
"Mh", kuulin vain Polttotähden äänen. Menin Valkohännän luo ja katsoin tuota.
"Auta hänet selkääni", karjaisin epätoivoisena. Polttotähti tuhahti ja auttoi jotenkin muttei paljoa. Melkein itse nostin hänet selkääni. Viimein saimme Valkohännän selkääni, Polttotähden avulla. Kun astuin ulos päällikön pesästä Lohiselkä katsoi minua kauhistuneena ja vihaisena.
"Mitä olet tehnyt kumppanilleni!" tuo naukaisi ja mulkoili minua.
"En mitään, ja tule auttamaan sieltö en jaksa kantaa häntä yksin parantajan pesälle asti", naukaisin tuimasti.
Laskimme Lohiselän kanssa Valkohännän parantajan pesän sammalvuoteelle. Kuiskevirta tuli hänen luokseen sanoi:
"Hön on menettänyt tajuntansa."
//Joku? Sori mini.
Polttotähti 19.2.2017
Jäin istumaan vihan kuohuessa sisälläni. Miten Valkohäntä kehtasi hyökätä kimppuuni omassa pesässäni? Nousin ja astelin ulos pesästä. Näin kuinka Purohäntä ja Lohiselkä veivät Valkohäntää parantajalle. Silmäni kapenivat viiruiksi.
"Polttotähti, mitä siellä tapahtui, miksi hyökkäsit Valkohännän päälle?" Unitaivaan kysymykset pursusivat tuon suusta. Siirsin katseeni toiseen tyttäreeni.
"Hän hyökkäsi päälleni, puolustin itseäni", sanoin kylmällä äänellä. Unitaivas näytti hämmästyvän ääntäni, mutta en sanonut mitään.
"Korppisielu, määrää partiot varmistamaan, errei reviirillä ole muita Jokiklaanilaisia", naukaisin. "Ja Saniaishäntä, sekä Virtakyynel, vahtikaa leiriä, muut omiin hommiinsa!" määräsin. Korppisielu alkoi jakaa partioita. Lähdin takaisin pesääni, olin juuri astumassa sisään, kunnes Purohännän ääni pysäytti minut.
"Mitä sinä luulit tekeväsi?!" tuo ärisi vihaisena.
"Puolustin itseäni, hän hyökkäsi kimppuuni!" vastasin kylmällä äänellä.
//Puro?
Valkohäntä 19.2.2017
"Valkopentu, tule leikkimään!" Avasin silmäni. En ollut enää Polttotähden pesässä, vaan Myrskyklaanin pentutarhassa. Makasin emoni kylkeä vasten ja kuuntelin kuinka tuo rupatteli Paatsamapilven kanssa. Okrapentu ja Hiilipentu leikkivät pesän toisella puolella Virtakyyneleen vahtiessa heitä. Siirsin katseeni hitaasti hopeanharmaaseen siskooni, joka seisoi pentutarhan suuaukolla silmät loistaen.
"Ala tulla, laiskamato!" tuo naurahti ja loikki ulos pesästä. Katselin hänen menoaan hölmistyneenä, kunnes lopulta nousin ja kipitin hänen peräänsä. Kirkas auringonvalo sokaisi minut. Myrskyklaanin leiri avautui edessäni. Unipentu seisoi keskellä leiriä viikset vipattaen ja iloisesti kikattaen. Hymy levisi kasvoilleni juostessani tuon luo. Unipentu loikkasi päälleni leikkisästi hyristen. Päästin pienen naurahduksen ja yritin karistaa häntä pois kimpustani. Yhtäkkiä paino katosi pois päältäni. Polttotähti - niinä aikoina vielä Saarnikynsi - laski Unipennun vierelleen, kauas minusta. Hän katsahti minuun halveksuvasti.
"Tuollaisten kanssa ei kannata olla. Ryhtyä nyt jokiklaanilaisen kumppaniksi ja täyttää koko klaani pennuillaan", Saarnikynsi virnuili. Tuijotin häntä äimistyneenä.
"Mi-mitä?" vinkaisin. Saarnikynsi kohotti käpälänsä valmiiksi iskuun. Suljin silmäni ja vajosin pimeyteen.
"Emo! Emo!" ulvoin. Koko kehoni oli jännittynyt. Hengitykseni oli salpaantunut. Raajani tärisivät. Minua pelotti, pelotti ihan kamalasti. Missä oli emon lämpö? Missä rakastamani emo, joka auttoi minut aina jaloilleen, kun kaaduin?
"Hakekaa joku Polttotähti tai Purohäntä!" kuului hätääntynyt naukaisu. Jatkoin emon huutamista, vaikka en tiennyt miksi. Heikosti saatoin erottaa sumean hahmon pesän suuaukolla. Hengitin pinnallisesti.
//Poltto tai Puro?
Polttotähti 19.2.2017
Saavuin parantajanpesän suulle.
"Mitä?" kysyin jäätävällä äänellä.
"Emo, tule tänne", Valkohäntä naukui heiveröisellä äänellä. Katsoin tuota jäätävästi.
"En ole emosi", naukaisin.
"Olet, tule tänne", Valkohäntä vastusti ja punnersi itsensä ylös ja katsoi minua.
"Sinä olet aina emoni", tuo naukui. Katsoin naarasta.
"Miksi muka haluaisit olla tyttäreni, valitsit Jokiklaanilaisen saastan!" nau'uin kylmällä äänellä. Katsoin halveksuvasti tytärtäni. Käänsin tuolle selkäni ja astelin ulos pesästä. En kaipaisi tuota, hän oli pettänyt meidät, ikiajoiksi! Suuntasin kohti pesääni raivon kuohuessa sisälläni. Näin kuinka kolme partiota lähti leiristä. Saniaishäntä ja Virtakyynel vartioivat leirin sisäänkäynnillä. Tassuttelin pesääni. Käperryin pedilleni.
//Valko?
Valkohäntä 19.2.2017
Nousin jaloilleni. Minun olisi saatava Polttotähti järkiinsä, ja jos se ei onnistuisi ensimmäisellä kerralla, niin jäisin Myrskyklaanin leiriin siksi aikaa, kunnes hän suostuisi kuuntelemaan minua. Käännyin Kuiskevirran puoleen, joka katseli minua hiljaa.
"Kiitos, Kuiskevirta", sanoin vienosti hymyillen. Parantajanaaras nyökkäsi.
"Eipä tämä mitään, mutta suosittelisin sinua ja kumppaniasi lähtemään pian. Polttotähti on huonolla päällä tänään ja saattaa tehdä holtittomia päätöksiä...", hän varoitti. Heilautin häntääni.
"En minä häntä pelkää. Ja jos hän uskaltaakin kajota minuun tai kumppaniini, niin Tähtiklaani häntä rangaiskoot", tuhahdin. Kuiskevirta vaihto huolestuneita katseita oppilaansa kanssa.
"Jos kerran niin sanot...", tuo mutisi.
"Ja teitä on varoitettu", hänen vierellään seisova kolli maukui.
"Niin, tiedän. Minä en kuitenkaan aio perääntyä", mau'uin kulmiani kurtistaen. Lohiselkä tassutteli luokseni. Hän nuolaisi poskeani.
"Et arvaakaan kuinka huolissani olin sinusta!" tuo murahti.
"Arvaan kyllä", naurahdin hiljaa.
"Mitä Polttotähti teki sinulle?" Lohiselkä kysyi yllättäen ja astui kauemmas. Nuolaisin rintaani vaivautuneena.
"Minun oli pakko hyökätä hänen kimppuunsa, jotta saisin hänet tajuamaan miten tärkeä klaanien välinen rauha on minulle. Lopulta hän pääsikin niskan päälle ja menetin tajuntani", kerroin.
"Et tehnyt mitään väärää. Ethän edes satuttanut häntä, vai?" Lohiselkä naukaisi lohduttavasti ja painautui minua vasten.
"En..."
"Palataanko jo takaisin kotiin? Tämä on ajanhukkaa."
"Ei, aioin saada hänet järkiinsä." Lohiselkä katsoi minua hiljaa. Hän oli huolissaan minusta, huomasin sen hänen silmistään. Nuolaisin tuon korvaa hellästi.
"Minä menen puhumaan hänelle", kuiskasin kaihoisasti hymyillen ja nilkutin ulos pesästä. Kuljin tuoresaaliskasan kautta napaten mukaani pulskan myyrän. Pujahdin sisään hämärään pesään, jonka perällä Polttotähti nukkui. Hiivin hänen vierelleen, laskin myyrän maahan ja istahdin alas. En viitsinyt herättää häntä. Katsellessani hänen rauhallista untaan, tunsin väsymyksen painavan silmäluomiani. Huokaisten käperryin emoni viereen ja nukahdin.
//Poltto?
Valkohäntä 18.2.2017
Tuijotin Polttotähteä mitäänsanomaton ilme kasvoillani. En ollut tullut riitelemään, vaan saamaan tuota raivohullua naarasta järkiinsä. Pakottauduin pitämään itseni rauhallisena:
"Minä en ole tullut tänne pilkkaamaan sinua, toisin kuin sinä teet minulle juuri nyt. Kaivat vain itsellesi kuoppaa haukkumalla muita." Polttotähti sähähti hurjistuneena. Näytti siltä, että hän olisi ollut valmis hyökkäämään kimppuuni hetkenä minä hyvänsä. Pysyin kuitenkin tyynenä ja kohtasin tuon solvaukset vastaan panematta. Lohiselkä vilkuili minua hermostuneesti.
"Kerro asiasi, ketunläjä!" Polttotähti murisi.
"Ensinnäkään minä en ole ketunläjä", sanoin ärsyyntyneenä, "vaan sinä. Olen tullut solmimaan rauhaa. Klaanimme eivät hyödy tyhjänpäiväisestä taistelusta mitään. Lisäksi pentuni eivät ole halukkaita vaihtamaan klaania, he ovat uskollisia jokiklaanilaisia, kuten minäkin." Harmaa naaras oli pörhistänyt turkkinsa.
"Voisimmeko jutella kahden pesässäsi?" kysyin silmiäni siristäen.
//Poltto?
Polttotähti 18.2.2017
"En ole järjestämässä taistelua!" ärjäisin. "Ja sinulla ei ole mitään asiaa pesääni, jos olet niin kunniakas Jokiklaanin soturi, häivy leiristä ennenkuin saat loppusi!" sähisin. Kuulin kauhistuneita henkäyksiä.
"Polttotähti, ethän sinä.." Unitaivaan ääni kantautui korviini.
"Ole hiljaa, tämä ei ole sinun asiasi!" raivosin toisellekin tyttärelleni. Olin menettänyt siteeni kaikkiin muihin perheeni jäseniin, paitsi Purohäntään. Olin valmis tappamaan tuon naaraan hetkenä minä hyvänsä. Katkeruus, suru, murhe ja raivo mylläsivät sisälläni. En osannut enää hallita itseäni. Aina kun näin tuon petturin - joka oli oma pentuni - raivostuin. Mitä tuokin ketunläjä seisoi tuossa niin uhmakkaana, häipykööt rakkaansa kanssa pois silmistäni, iäksi. Vaahvistakoot Jokiklaania rauhassa, tehkööt tuhat pentua, mutta sisimmässäni hän oli aina tyttäreni, sekä petturi, joka hylkäsi perheensä.
"No tule sitten pesääni", sähisin.
"Korppisielu, Kamomillapisara, Hiiliturkki ja Usvahäntä, pitäkää huolta ettei hän karkaa", naukaisin sotureilleni. Tassuttelimme pesääni. Katsoin tytärtäni vihaisesti.
"Sinulla ei ole mitään oikeutta olla täällä, et ole enää tyttäreni, vaan petturi, joka hylkäsi perheensä", sähisin vihaisena ja katkerana.
//Valko? xdd
Valkohäntä 19.2.2017
Vilkaisin taakseni vielä viimeisen kerran ja näin Lohiselän huolestuneet kasvot. Sen jälkeen astuin sisään hämärään pesään. Polttotähti seisoi edessäni uhkaavasti muristen. Istahdin alas ja kohtasin tuon raivonpurkauksen tyynenä. En saanut antaa hänen ärsyttää itseäni.
"Sinulla ei ole mitään oikeutta olla täällä, et ole enää tyttäreni, vaan petturi, joka hylkäsi perheensä!" Polttotähti sähisi.
"Minä en ole petturi, mutta tyttäresi olen, vaikket sitä haluaisikaan", napautin. "Olet menettänyt viimeisetkin järjenrippeesi."
"Vaiti!" hän ulvaisi.
"En vaikene, ennen kuin saan sinut ymmärtämään, että vihan pitosi minua kohtaan on turhaa. Mikset voi käsittää sitä, että rakkaus on kaikkia lakeja voimakkaampi? Luulisi sinun tietävän sen", sanoin irrottamatta katsettani emoni silmistä. Naaras oli lopettanut sähinän hetkeksi.
"Sinä et ymmärrä! Olen menettänyt poikani... Olen menettänyt sinut!" hän kähisi. "Lähdit sen ketunläjän matkaan, piittaamatta perheestäsi."
"Sinä et uskokaan kuinka monta kertaa minä olen teitä miettinyt, mutta Lohiselkä ja pentumme ovat nyt perheemme. Haluatko muka tämän sodan jatkuvan loputtomiin? Haluatko todella nähdä kuinka pennunpentusi kasvavat vihan ja raivon keskellä rakkauden ja hellyyden sijaan?" mau'uin astuen lähemmäs emoani, joka pälyili minua varautuneena. "Polttotähti... Ei vaan emo... minä rakastan sinua, olen aina rakastanut. Muistan kuin eilisen ne päivät, kun hoivasit minua ja Unitaivasta pentutarhassa." Kyyneleet kihosivat silmiini. Halusin tämän piinan loppuvan jo, halusin saada emoni takaisin.
//Poltto?
Polttotähti 19.2.2017
"Et sinä meitä ole kaivannut ja vaikka muistaisitkin, minä en muista, enkä tahdo muistaa, en tahdo olla petturin emo, menetin toisenkin pentuni, ja kohta varmaan Unitaivaankin!" sähisin. Minun ei olisi koskaan pitänyt hankkia pentuja, yksi kuolee, toinen muuttaa Jokiklaaniin ja kolmannenkaan kanssa en ole enää väleissä.
"Sinä et ymmärtänyt tuskaani, vaan lähdit! Jätit meidät, sinulla ei ole sydäntä!" sähisin vihaisena. Kyyneleet pyrkivät silmiini.
"Yritin olla paras mahdollinen emo, mutta se ei riittänyt, mikään ei mennyt oikein!"
Kyyneleet tulvivat silmistäni.
"Mene sen rakkaan perheesi luo, sinua ei täällä kaivata!" naukaisin. Kyyneleet tulvivat poskilleni ja tipahtelivat siitä maahan. Katsoin tytärtäni. Tuo oli pilannut mahdollisuutensa olla perheenjäseneni, vaikka hän oli ikuisesti tyttäreni, vihasin häntä yli kaiken, niinkuin sitä saastaa jonka mukaan hän oli läthenyt. En rakastanut häntä enää, niinkuin muut emot pentujaan.
"Sinä et ole enää tervetullut tänne", sähisin itkuisesti.
//Valko?
Valkohäntä 19.2.2017
"Polttotähti, pyydän, kuuntele minua", kuiskasin murheen murtamalla äänellä. "Lopeta tämä vihanpito... Klaanisi kärsii, etkä sinä hiirenaivo sitä raivon luomalta sokeudeltasi näe. Et ole enää mikään oikeudenmukainen päällikkö, vaan itsepäinen karvakasa, jolle on noussut valta päähän! Koeta tajuta se jo!" Polttotähti väläytti minulle hampaitaan.
"Senkin käärmeenmielinen ketunläjä!" tuo ärjäisi. Pörhistelin karvojani.
"Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla", murisin, "on minunkin kärsivällisyydelläni rajansa." Minun olisi saatava hänet järkiinsä. Tuo edessäni seisova kissa ei ollut tuntemani Polttotähti, saati sitten emoni, jota olin rakastanut koko sydämestäni.
"Häivy pesästäni!" hän sähisi.
"En, ennen kuin suostut ymmärtämään minua, kuuntelemaan muita ja käsittelemään asiat asiallisesti!" sihahdin. Syöksähdin emoani päin ja tönäisin tuon pesän seinää vasten. Polttotähti älähti ja kampesi itsensä jaloilleen.
"Tuota saat katua!" hän murisi hurjistuneena ja loikkasi minua päin. Yritin väistää, mutta käpäläni lipesi ja kaaduin maahan. Tunsin kuinka valtava paino rysähti päälleni. Ilma pakeni keuhkoistani. Kynnet upposivat nahkaani.
"Emo, pyydän...", kähisin hiljaa. Polttotähti tuijotti minua murhanhimoisesti. Sen jälkeen en nähnyt enää mitään, vaan kaikki sumeni.
//Poltto? Ja Valko menettää tajuntansa, mut Puro tai joku vois viiä sen parantajan pesälle toipumaan?
Valkohäntä 13.2.2017
Siirsin katseeni tummalle taivaalle.
"En minäkään halua menettää heitä. Aioin puolustaa pentujani viimeiseen hengen vetooni saakka, jos ei muukaan auta", nau'uin vaisusti. Tunsin Lohiselän surullisen katseen, joka porautui lävitseni suoraan sisimpääni.
"Polttotähti ei ole enää emoni, eikä Purohäntä isäni", sanoin hetken kuluttua. Tiesin, että meissä virtasi samaa verta, mutta minun ei ollut pakko pitää heitä vanhempinani. Eivät hekään pitäneet minua tyttärenään - tai no pitivät siinä mielessä, että olin oikea paholainen, jolla ei ollut minkäänlaisia tunteita toisia kohtaan.
"Nokitassu ja Lampitassu, luvatkaa isälle, ettette mene enää koskaan niiden myrskyklaanilaisten juttusille. Heidän seuransa ei tee teille hyvää", Lohiselkä urahti. Sisarukset vilkaisivat toisiaan hieman hämmentyneinä, mutta nyökkäsivät kumminkin.
"Hyvä." Laskin katseeni tassuihini. Toivoin, etten olisi ollut Polttotähden pentu. Missä oli se entinen, rakastava emoni, joka kuunteli huoliani ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa minua?
"Lohiselkä, haluaisitko lähteä kanssani kävelylle...?" kysyin hopeanharmaalta kollilta, joka katsoi minua huolestuneena.
//Lohi?
Lohiselkä 13.2.2017
"Tietenkin, mennään vain", nau'uin Valkohännälle. Nokitassu ja Lampitassu jäivät oppilaiden pesän edustalle, kun minä ja kumppanini suuntasimme kohti leirin uloskäyntiä. Vilkaisin vielä leirin pääaukiolla olevia kissoja; heitä oli tarpeeksi leirin vartiointiin, joten en uskonut, että meitä tarvittaisi leirissä juuri nyt. Kun pääsimme leirin ulkopuolelle, jatkoimme jonkun matkaa sanomatta sanaakaan. Suuntasimme kohti kaksijalkojen suurta pesää, joka sijaitsi melko lähellä leiriä. Kaksijalkoja kävi enää harvakseltaan pesällä, jonka vuoksi sen ympäristössä oli nykyään enemmän riistaa kuin aiemmin. Katsoin kumppaniani hetken aikaa sanomatta mitään, eikä naaras vaikuttanut huomaavan sitä. Kun hän käänsi taivaansinisen katseensa minuun, hän huomasi minun katsovan häntä. Naaras virnisti ja kauhaisi käpälällään maasta lunta, jonka hän heitti päälleni.
"Hei!" ulvaisin, kun lunta lensi kyljelleni. Naaras lähti juoksemaan leikkisästi kauemmas, ja juoksin hänen peräänsä. Kompastuin jalkoihini vain parin hiirenmitan päähän kumppanistani, ja kaaduin eteenpäin niin, että valkea naaras jäi alleni. Nousimme nopeasti pystyyn, sillä allamme oleva lumi oli märkää.
"Tahdoitko lähteä kävelylle muuten vain, vai oliko sinulla jotain erityistä asiaa?" kysyin kumppaniltani vakava ilme kasvoillani.
//Valko?
Valkohäntä 15.2.2017
Nimi:Valkohäntä
15.02.2017 14:59Katsoin Lohiselkää vakavoituen. Siirtelin etukäpäliäni hermostuneesti, kumppanini näytti huolestuvan.
"Valkohäntä, onko kaikki hyvin?" hän kysyi. Suljin silmäni hetkeksi.
"Lohiselkä, minä haluan mennä tapaamaan emoani Myrskyklaaniin", sanoin henkeä vetäen. Avasin silmäni jälleen ja kohtasin Lohiselän katseen. Hän tuijotti minua epäuskoisena.
"Haluat... tavata Polttotähden? Miksi?" Purin huulta yrittäen etsiä sopivia sanoja.
"Haluan sanoa hänelle suorat sanat", vastasin epäröiden. Lohiselkä sipaisi kylkeäni hännänpäällään.
"Rauhassa nyt... Polttotähti ymmärtää kyllä sanomattakin, että Jokiklaani ei aio luovuttaa pentuja hänelle", hän maukui vienosti hymyillen. Käänsin pääni poispäin ja irtauduin hänen otteestaan.
"Jos sinä et aio tulla mukaani, niin sitten minä menen yksin", sihahdin. Sanaakaan sanomatta lähdin ravaamaan kohti jokea. Kuulin kuinka Lohiselkä lähti perääni.
"Valkohäntä, odota!" En välittänyt hänen huudoistaan, ainoa määränpääni oli Myrskyklaanin leiri.
//Lohi?
Valkohäntä 18.2.2017
Olin pyytänyt Pyrstötähdeltä lupaa lähteä neuvottelemaan Polttotähden kanssa. Hänelle oli puhuttava järkeä, tai muuten klaanit ajautuisivat tyhjänpäiväiseen sotaan, joka ei hyödyttäisi ketään.
Kuljimme paraikaa kohti Myrskyklaanin reviiriä Lohiselän kanssa. En ollut halunnut mukaan enempää kissoja, sillä Polttotähti olisi saattanut pitää sitä uhkauksena.
Ylitimme juuri Myrskyklaanin rajamerkin. Suuntasimme kohti Myrskyklaanin leiriä. Tie leiriin oli minulle haikean tuttu. Muistin edelleen kuin eilispäivän, kun olin kulkenut tätä samaista reittiä tapaamaan Lohiselkää.
Kuljettuamme jonkin aikaa, saavuimme piikkihernetunnelin suuaukolle. Vedin syvään henkeä ja pujahdin sisään tunneliin. Minua tuli vastaan tutun näköinen, vaaleanruskea kolli, jolta puuttui toinen silmä. Pian tunnistin kissan Okrapennuksi - oikeastaan hän taisi olla jo soturi.
"Kuka... Hetkinen, oletko sinä Valkohäntä?" vaaleanruskea kollisoturi maukui kulmiaan kurtistaen.
"Olen, ja tulin puhumaan emolleni järkeä", vastasin pakottautuen pysymään rauhallisena. Soturi katsoi minua pitkään, kunnes päästi minut jatkamaan matkaa. Saavuin pääaukiolle Lohiselkä kannoillani. Huomasin Polttotähden vaihtamassa kieliä isäni Purohännän kanssa Suurkiven luona. Harmaa naaras valpastui nähdessään minut ja kumppanini. Tuo pörhisteli karvojaan ja astui askeleen lähemmäs minua.
"Pitkästä aikaa, Polttotähti - vai pitäisikö sanoa emo? Minulla on hieman asiaa sinulle", mau'uin jäätävällä äänellä.
//Poltto?
Polttotähti 18.2.2017
"Mitä teet reviirillämme, tai leirissämme!" kysyin jäätävästi. Viha paloi silmissäni.
"Sinulla ja kalannaamaisella kumppanillasi ei ole tänne mitään asiaa!" sähisin paljastaen hampaani. Kissoja alkoi kerääntyä aukiolle. Karvani olivat pörhistyneet ja silmissäni leiskui viha. Miten tuo kalannaamainen petturi kehtasi tunkeutua leiriimme?! Valkohäntä yritti avata suutaan, mutta en antanut hänelle aikaa puhua.
"Valitsit Jokiklaanin ja sinulla on pentuja, mitä turhaan tuhlaat aikaasi täällä, voisithan juuri olla vaikka ihanalla kävelyllä kumppanisi kanssa tai vaikka saamassa uutta pentuetta!" ääneni oli ivallinen. En ollut koskaan puhunut kenellekkään noin rumasti, mutta Valkohäntä ansaitsi sen! Liu'utin kynteni esille ja vilautin hampaitani Jokiklaanin sotureille.
"Olet kauheinta mitä minulle on tapahtunut, häivy silmistäni ja ota tuo saasta mukaasi!" ääneni koveni suorastaan karjumiseksi, joka säikytti riistankin varmaan nelipuille asti.
//Valko?
Pajukaste 7.2.2017
Nokipennusta ja Lampipennusta oli tullut oppilaita Nokitassu ja Lampitassu. Jäin nyt itsekseni huolehtimaan tyttärestäni Unikkopennusta sekä Aurinkopennusta. He näyttivät tulevan toimeen hyvin. Minusta se oli vain hyvä juttu. Huomasin pian Liekkikajon tulevan vierelleni.
"Mitenkäs sinulla sujuu?" kumppanini kysyi.
"Hyvin kiitos", vastasin, "näyttää siltä, että Unikkopentu ja Aurinkopentu ovat ystävystyneet."
"Sehän on mukava juttu", Liekkikajo vastasi, "onko sinulla nälkä?" Huomasin Liekkikajon ottavan esille särjen.
"Kyllä. Kiitos", kiitin samalla, kun söin särkeä. Samassa huomasin Valkohännän.
"Hei", tervehdin naarasta, "miltä nyt tuntuu kun Lampitassusta ja Nokitassusta on tullut oppilaita?"
"Hyvältä. Pääsen nyt taas soturin tehtäviin sekä nukkumaan Lohiselän viereen", Valkohäntä kertoi.
"Minä täällä taas hoidan Unikkopentua ja Aurinkopentua", kerroin.
"Niin, mutta kyllä sinä selviät siitä", naaras lohdutti minua.
// Valko?
Lampitassu 12.2.2017
Huomasin kuinka kokoontumisesta palaavat saapuivat takaisin. Syöksyin veljeni Nokitassun luokse.
"Miten meni?" kysyin. Nokitassu katsoi hetken maahan, mutta sitten taas minua.
"Ihan hyvin. Minä näin heidät", veljeni aloitti ja vei minut syrjemmälle.
"Keidät?" kysyin kummissani.
"Polttotähden ja Purohännän sekä Unitaivaan", Nokitassu vastasi.
"Ai emomme vanhemmat ja siskon?" varmistin. Nokitassu nyökkäsi.
"Ja et usko mitä Polttotähti sanoi. Hän vaaati minua ja sinua Myrskyklaaniin", Nokitassu sanoi. Tuntui kuin silmäni hyppäisivät ulos.
"Mitä? Emme kai me...?" kysyin, mutta veljeni keskeytti:
"Emme ole menossa minnekään. Pyrstötähti ei luovuta meitä."
"Hyvä. Huh...", vastasin ja lähdin etsimään Valkohäntää ja Lohiselkää. Huomasin heidät vaihtamassa kieliä sotureidenpesän edustalla.
"Kaikki hyvin?" emoni kysyi huolissaan.
"Nokitassu kertoi kaiken", sanoin ja istahdin alas.
"Ai emoni sukulaisista Myrskyklaanissa vai?" isäni varmisti.
"Kyllä. On hyvä, että Pyrstötähti ei luovuta meitä", sanoin, "millainen Unitaivas on?"
"Hän on kaunis kuten sinäkin", Valkohäntä kuvaili.
"Ainakin hän vaikutti olevan puolellasi Valkohäntä", Lohiselkä lisäsi. Menin vanhempieni syleilyyn ja Nokitassu tuli mukaan.
"En anna Polttotähden viedä teitä", isäni kuiskasi minulle. Huomasin sivusilmällä Pajukasteen hymyilevän meille Unikkopennun, Aurinkopennun ja Kiitopennun kanssa.
// Noki? Valko? Lohi?
Valkohäntä 12.2.2017
Kokoontumiseen lähteneet olivat palanneet hetki sitten. Etsin katseellani Lohiselkää, joka ilmestyi pian näkyville Pyrstötähden takaa. Jolkutin hänen luokseen kehräten.
"Hei, kulta, miten kokoontuminen meni? Osasiko Nokitassu käyttäytyä kunnolla?" utelin hymyillen. Lohiselkä katsoi minua huolestuneennäköisenä.
"Valkohäntä, Polttotähti... Polttotähti vaati pentuja itselleen", hän maukui vakavana. Tuijotin kumppaniani järkyttyneenä.
"Ei kai Pyrstötähti suostunut?" henkäisin. Lohiselkä pudisti päätään.
"Ei, onneksi", hän huokaisi. Suljin silmäni helpottuneena. Tiesin, ettei Pyrstötähti ollut samanlainen hiirenaivo kuin emoni.
"Oliko Unitassu siellä?" kysyin hiljaa.
"Unitaivas", Lohiselkä korjasi ja jatkoi sitten: "Kyllä, oli hän. Unitaivas puolusti sinua ja pentujamme." Katsoin kumppaniani yllättyneenä. Oliko Unitaivas puolustanut minua emoltamme?
*Kiitos, Unitaivas*, kiitin hiljaa mielessäni ja käännyin sitten katsomaan pentujamme, jotka kipittivät luoksemme.
"Kaikki hyvin?" kysyin huolestuneena. Lampitassu nyökkäsi.
"Nokitassu kertoi kaiken", tyttäreni naukui ja istahti alas.
"Ai Valkohännän sukulaisista Myrskyklaanissa?" Lohiselkä varmisti kulmiaan kurtistaen.
"Kyllä. On hyvä, ettei Pyrstötähti luovuta meitä", Lampitassu tokaisi ja kysyi sitten: "Millainen Unitaivas on?"
"Hän kaunis, hopeanharmaa naaras", kerroin, "yhtä kaunis kuin sinäkin."
Lampitassu ja Nokitassu tulivat väliimme ja hukutin heidät lempeisiin nuolaisuihin. En antaisi heitä kellekään mistään hinnasta. Rakastin nykyistä perhettäni, enkä aikonut luopua onnestani ilman taistelua. Polttotähti saisi katua sitä karvaasti, että oli uhannut minua ja perhettäni kokoontumisessa. Tästä hän ei selviäisi vähällä.
//Lampi? Noki? Lohi?
Nokitassu 13.2.2017
Katsoin innoissani isääni ja emoani.
"Minä juttelin", sanoin mutta jouduin hetken miettimään tuon nimeä. Pian kuitenkin vastasin naukaisten:
"Purohännän kanssa." Olin pirteällä tuulella. Ei Purohäntä vaikuttanut ilkeältä tai mitään muultakaan sellaiselta. Tuo oli minulle kiltti, ystävällinen ja lempeä. Huomasin Valkohännön katseessa jotain. Jotain sellaista mitä en ollut ennen nähnyt. En tiennyt mikä se oli? Enkä uskaltanut kysyä siitä! Jokin tunne velloi emoni sisällä. Ikävöikö hän emoaan, isäänsä, siskoaan, omaa klaaniaan? Mitä jos Valkohäntä haluaa muutta takaiain Myrskyklaaniin? Ei, ei hän sitä halua. Enkä minäkään, eikä kukaan muukaan. Nuolaisin rintaani hetken hiljaisuuden jälkeen ja naukaisin:
"Minusta Unitaivas ja Purohäntä vaikuttivat kilteiltä."
*Miyäköhän he vastaavat?*
//Valko? Lohi? Lampi? Virheitä ku kirjotin puhelimel
Lohiselkä 13.2.2017
Katsoin ehkä jopa hieman kauhistuneesti Nokitassua, joka oli ilmoittanut juuri, että Unitaivas ja Purohäntä vaikuttivat kilteiltä. Unitaivas ehkä vaikuttikin, mutta Purohäntä! Hän selkeästi yritti kiemurrella poikani suosioon saadakseen hänet klaaninsa jäseneksi! Miten häikäilemätöntä soturilta, joka väittää olevansa kunniallinen klaaninsa jäsen!
"Älä puhu tuollaisia", naukaisin ankarasti pojalleni, joka katsoi minua hieman kysyvästi.
"Jokiklaani on kotisi, etkä sinä voi muuttaa Myrskyklaaniin, olivat sen jsäenet kuinka kivoja vaikuttavilta. Purohäntä ei olekaan niin kiva kuin luulet. Kun hän ja Polttotähti kuulivat, että emonne oli rakastunut toisen klaanin kissaan, he pakottivat hänen pysymään leirissä kokonaisen kuun! Hän oli soturi, ja siitä huolimatta. Entä jos menet Myrskyklaaniin ja alat haikailla takaisin perheesi luokse. He varmaan telkeävät sinut kaninkoloon siksi ajaksi, että kuolet ja luusikin ovat jo mädäntyneet!" huudahdin pojalleni, joka vaikutti hieman yllättyneeltä sanoistani.
"Lohiselkä, rauhoitu", Valkohäntä naukui ja laski häntänsä lavalleni.
"En suostu menettämään pentujani vieraalle klaanille. Se ei ole oikein, en vain suostu siihen", naukaisin katsoen haikeasti kumppaniani tuon taivaansinisiin silmiin. Oli epäreilua, että Polttotähti kehtasi edes vaatia pentujamme klaaniinsa! Pentuja, jotka olivat eläneet ja syntyneet Jokiklaanissa, he olivat täysiä jokiklaanilaisia, jos minulta kysyttiin!
//Noki, Valko tai Lampi?
Nokipentu 4.2.2017
Paljon surua, paljon tuskaa. Kaikkialla...
Avasin silmäni. Lampipentu nukkui sikeästi vieressäni ja tuhisi kovaan ääneen. Valkohäntä jutteli Pajukasteen ja Lohiselän kanssa. Minua puistatti. Pelottavia asioita tapahtuu koko ajan. Tai ehkä ne tuntuvat pelottavilta siksi että olen pentu. Haluaisin pian oppilaaksi. En vain jaksa istua ja maata kun voisin tehdäkin jotain. Lampipentu nosti päätään mutta laski sen pian ja jatkoi uniaan. Harjoittelin ahkerasti juoksemista. Juoksin pentutarhan toisesta päästä toiseen päähän aika nopeasti. Pajukaste imetti pentujaan ja katseli touhujani hymyillen.
"Mitä sinä teet Nokipentu?" kuului takaani Lampipennun ääni. Hymähdin. Kai sen jo näkee kaukaakin?
"Harjoittelen juoksua", naukaisin ja juoksin jälleen pentutarhan toiseen päähän. Lampipentu nyökytteli päätään.
"Selvä", tuo naukaisi.
"Tulkaa tänne ja olkaa hiljempaa että Pajukasteen pennut saavat nukkua rauhassa", Valkohäntä, emomme naukaisi.
"Mutta juurihan me herättiin", Lampipentu sanoi ja katsoi ihmeissään emoaan.
"Niin, me halutaan leikkiä", lisäsin kannattaen siskoni Lampipennun ajatusta. Valkohäntä näytti miettivön hetken.
"Noh, Lohiselkä, ehtisitkö vahtia pentujamme. Voisit viedä heidät ulos pentutarhasta leikkimään leirin aukiolle. Tai mieluiten pentutarhan lähettyville", emo naukui. Lohiselkä nyökkäsi.
"Kai minä jaksan", tuo naurahti ja katsoi meitä kumpaakin hymyillen. Tuo nousi ylös ja minä menin hänen luokseen Lampipentu perässämme.
"Ei sitten olla kauaa", isä naukaisi huvittuneesti ja me oemnut nyökkäsimme.
//Lohi? Lampi?
Pajukaste 5.2.2017
// JATKOO UNIKOLLE //
Liekkikajo oli joutunut lähtemään partioon jokin aika sitten. Huomasin Unikkopennun avanneen jo silmänsä, mutta Roihupennulla ja Ohdakepennulle ne olivat vielä kiinni. En malttanut odottaa sitä, että näkisin minkälaiset silmät heillä olisi. Unikkopennulla oli vihreät silmät, kuten Liekkikajollakin. Nokipentu ja Lampipentu olivat menneet Lohiselän kanssa ulos.
"Ainakin Valkohäntä voit hetken aikaa pitää taukoa", totesin.
"Niin. Sinun pentusi ovat niin rauhallisia ja Unikkopentu on niin suloinen", valkea kuningatar naukui.
"Kiitos", kiitin. Pian huomasin Ohdakepennun avanneen silmäsä. Hänellä oli siniset silmät.
"Emo minä näen!" Ohdakepentu naukaisi. Samalla hetkellä Nokipentu ja Lampipentu palasivat pentutarhaan. He näyttivät todella iloisilta.
// Noki? Unikko? Valko? Aurinko? //
Helmitassu 5.2.2017
Asetuimme syömään tuoresaalista Ahvenleuan kanssa.
"Aiotko siis arvioida taitojani jonain päivänä", kysyin kollilta. Minusta oli mahtavaa, että pääsisin pian soturiksi.
"Kyllä, ajattelin niin", Ahvenleuka maukaisi särkensä ääreltä.
Syötyämme Ahvenleuka nousi ylös.
"Voisit käväistä pentutarhalla, Pajunaste ja Valkohäntä saattavat haluta tuoresaalista."
Nyökkäsin ja hain kaksi ahventa tuoresaaliskasasta ja juoksin pentutarhalle. Olisi ihana nähdä pentuja. Pentutarhassa tuoksui maidolle. *Ovatkohan pennut löytäneet koloa?* Pentutarhan seinässä oli ollut omina pentuaikoinani pieni aukko, jonka Ahvenleuka ja Kurkitassu olivat kai löytäneet. *Se on kyllä varmaan paikattu*, järkeilin. Kolosta tulisi pesään tarpeetonta kylmää ilmaa.
"Hei Pajukaste, hei Valkohäntä", naukaisin kuningattarille ja ojensin kalat heille.
"Hei Helmitassu", Pajukaste maukui.
Katselin pentuja, jotka leikkivät innoissaan. *Saisinko minä koskaan pentuja?*
//Joku pentutarhasta?
Nokipentu 5.2.2017
///Jatkoa Helmitassulle//
Huomasin itseäni isomman kissan tulevan pentutarhaan. Astelin tuon luokse ja jötin Lampipennun ja Unikkopennun leikkimään keskenään.
"Hei, kuka sinä olet?" kysyin kysyvällä äänellä.
"Minä olen Helmitassu, oppilas", naaras naukaisi. Katselin hopeanharmaata naarasta, oppilasta. Halusin pian olla itsekkin oppilas. Katsahdin emooni Valkohäntään.
"Milloin minusta tulee oppilas?" kysyin ja hailautin häntääni ilmassa turhautuneena ja ärtyneenä.
*Haluan olla jo oppilas!* nau'uin mielessäni.
"Sinusta tulee kyllä oppilas kun sen aika koittaa", valkea kuningatar, emo naukui lempeällä äänellään ja katsoi minua taivaansinisillä silmillään.
"Mutta haluan olla jo oppilas!" huudahdin. Lampipentu, siskoni astettui istumaan viereeni. Unikkopentu meni sisarustensa luokse kerälle Pajukasteen, heidän emonsa vierelle.
"Millaista on olla oppilas?" Lampipentu kysyi Helmitassulta meripihkaiset silmät loistaen. Hopeanharmaa soturioppilas hymähti.
"Välillä rankkaa ja välillä kivaa", tuo naukaisi ja heilautti häntäänsä iloisesti. Naaras hailautti korviaan ja heilutteli viiksiään.
"Mitä oppilaana tehdään?" kysyin.
//Helmi? Lampi? Unikko? Valko? Lohi? Paju?
Unikkopentu 6.2.2017
Hetken kuluttua Valkohäntä tuli luokseni.
"Aurinkopentu joutuu olemaan parantajan luona jonkin aikaa", hän naukaisi lempeästi.
"Onko hän kunnossa?" kysyin huolissani.
"On hän", Valkohäntä sanoi.
Jonkin ajan kuluttua menin pentutarhalle. Menin emoni Pajukasteen luokse ja sanoin, että minua väsytti. Emo antoi minulle tilaa jotta pääsin käpertymään kerälle. Nukahdin miltei heti.
Heräsin rapinaan pesän suuaukolta.
*Aurinkopentu!* ajattelin riemastuneena kun tunnistin tulijan.
Juoksin häntä vastaan.
"Onko se yhä kipeä?" kysyin.
"Ei kovin", kolli vastasi.
"Selvä", naukaisin.
Seuraavana aamuna Aurinkopentu herätti minut.
"Mennään ulos", hän supatti korvaani.
Olin hetkessä jaloillani, ja lähdin Aurinkopennun perässä ulos.
//Aurinko? Ja kiva et se sopii :3
Lohiselkä 2.2.2017
"Palataan takaisin pentutarhaan. Lampipentu ja Nokipentu takuulla ihmettelevät, mihin sinä jäit", nau'uin kumppanilleni ja lähdin astelemaan rauhallisesti hänen kanssaan kohti pentutarhaa. Päästessämme sisään hämärään pesään, kaksi pentuamme loikkivat innoissaan luoksemme. Nokipentu kompastui käpäliinsä aivan Lampipennun päälle. Naaraspentu ei kestänyt veljensä painoa, joten pian molemmat makasivat pesän lattialla yrittäen päästä ylös. Kun pennuista toinen pääsi ylös, toinen vetäisi toisen takaisin maahan. Niinpä astelin kaksikon luokse. Tartuin hampaillani kiinni Nokipennun niskanahasta, sillä kolli oli paremmin otteeseen otettavassa paikassa ja asennossa.
"Missä sinä kävit?" Lampipentu kysyi Valkohännältä ja nousi ylös. Nokipentu loikki hoiperrellen emonsa luokse, ja naaraspentu seurasi veljeään.
"Kävin pesän ulkopuolella", Valkohäntä kertoi vaisusti ja painoi päänsä sammaliin.
"Onko kaikki hyvin? Ethän sinä ole kuolemassa?" Lampipentu murehti ja katsoi hieman kauhistuneena emoaan.
"Ei mitään hätää, en minä ole kuolemassa", Valkohäntä vakuutti ja veti kaksi pentua vatsansa vierelle.
"En minä teitä jätä", valkea naaras naukui hiljaa. Astelin kolmikon luokse.
"Minäkin lupaan pysyä kuolemaani saakka teidän rinnallanne", sanoin hiljaa kahdelle pienelle pennulleni, joita rakastin niin kovasti.
//Valko tai pennut? Sori jos hittasin xd
Nokipentu 2.2.2017
"Minne kissat menevät jos he kuolevat?" kysyin kallistaen päätäni. Katoaako kissa vain jonnekkin?
"He pääsevät Tähtiklaaniin, mutta Kuolonklaanin kissat joutuvat Pimeyden Metsään missä ei koskaan ole valoa", Valkohäntä naukaisi Lohiselän puolesta vastauksen minulle.
"Psenkö minäkin Tähtiklaaniin?" kysyin ja vapisin pelosta, että joutuisin Pimeyden Metsään.
"Pääset, noudatat soturilakia ja olet kiltti muille", Valkohäntä naukaisi.
"Niin juuri", isäni naukaisi. Hoipertelin isäni luokse ja istahdin tuon eteen. Minulla oli kysyttäävää, erityisesti isältäni.
"Tuleeko minusta koskaan yhtä hyvä kuin sinusta?" naukaisin jännittyneellä äänellä. Halusin olla samanlainen kuin isäni.
"Tulee sinusta, ehkä jopa parempikin", Lohisekä sanoi naurahtaen. Silmäni levenivät. Hynyilin hyvin leveästi.
"Mahtavaa!" naukaisin. Katselin ihaillen Lohiselkää. Hopeanharmaa kolli nuolaisi päälakeani karkealla kielellään. Valkohäntä oli nuolemassa Lampipentua puhtaaksi.
"Hei! Minuakin", naukaisin ja tassuttelin Lampipennun vierelle. Emoni vain naurahti ja nuoli kummankin. Vatsani kurni. Minulla oli nälkä. Aloin juomaan lämmintä maitoa nisästä. Painelin maidonlähteen vierestä tassuillani ja kehräsin. Lopetin juomisen. Väsymys alkoi painaa kehoani. Käperryin Valkohännän vierelle ja nukahdin.
//Lampi? Valko? Lohi? Joo paljon kirjoitusvirheitä mut piti kirjoittaa nopeesti..
Lampipentu 2.2.2017
// JATKOA NOKIPENNULLE //
Heräsin emoni ja veljeni viereltä virkeänä. En muistanut milloin olin viimeksi nukkunut yhtä hyvin.
"Missä isä on?" kysyin emoltani.
"Hän lähti partioon", Valkohäntä vastasi.
"Eikä. Milloin hän palaa?" kysyin.
"Varmasti pian Lampipentu", emoni vastasi lempeästi. Pian huomasin Nokipennun heränneen unestaan.
"Voimmeko mennä Lampipennun kanssa tuohon ulos leikkimään?" Nokipentu kysyi emolta. Emo antoi meille luvan nyökkäämällä. Menin veljeni kanssa pentutarhan ulkopuolelle vierittämään sammalpalloa toisillemme.
"Minä olen paras!" naukaisin.
"Eikä. Minä olen", Nokipentu pisti takaisin.
// Noki? Valko?
Nokipentu 2.2.2017
Vierittelimme pentutarhan ulkopuolella sammalpalleroa. Emomme Valkohäntä tarkkaili meitä pentutarhan lähistöllä taivaansiniset silmät tarkkana.
"Katsokaa!" naukaisin kuuluvaan ääneen. Otin sammalpallerosta kiinni hampaillani ja viskasin sen ilmaan.
"Eikö mennytkin hienosti?" kysyin Lampipennulta innostuneena.
"Meni, anna nyt minun kokeilla!" siskoni naukui. Naurahdin ja nappasin sammalpalmeron suuhuni. Kuljetin sen siskoni eteen ja naukaisin:
"Tuossa." Lampipentu nyökkäsi hymyillen. Tuo otti hampaillaan kiinni sammalpallerosta ja viskasi sen ilmaan. Sammalpalmero lensi korkeammalle kuin mihin minä sain. Tuhahdin mutta piristyin heti.
"Nyt minun vuoroni!" naukaisin ja ääneni värisi sillä oli aika kylmä. Valkohäntä tuli luoksemme.
"Nyt takasisin pentutarhaan tai jäädytte!" emon ääni oli tomera, mutta kuulin siinä myöskin lempeyttä.
"Joo joo", marisin ja koitin panna vastaan. Lampipentu oli kuuliainen ja kipitti edeltä. Emoni nosti minut niskanahasta ja kantoi minut lämpimään pentutarhaan.
"Kiitos", inahdin kehräten. Pentutarhan lämpö oli ihana!
*Mutta haluaisin oppilaaksi*, mietin mielessäni.
//Lampi? Valko? Lohi?
Lampipentu 4.2.2017
Pajukaste oli synnyttänyt kolme tervettä pentua. Heidän nimikseen olivat tulleet Unikkopentu, Ohdakepentu ja Roihupentu. Emoni Valkohäntä oli muistuttanut, että heistä ei saa leikkikavereita vähään aikaan.
"Roihupentu muistuttaa paljon isäänsä ja Unikkopentu taas emoaan", Valkohäntä naukui.
"Olet oikeassa", Pajukaste vastasi ja nuolaisi pentujaan.
*Kumpa olisin oppilas*, mietin.
"Kuinka kauan kestää, että pääsen oppilaaksi?" kysyin.
"Noin kolme kuuta vielä. Olet nyt kolmen kuun ikäinen ja kuuden kuun iässä sinusta ja Nokipennusta tulee oppilaita", Pajukaste vastasi.
"Ja Aurinkopennusta", emoni lisäsi. Pian huomasin isäni pentutarhan suuaukolla.
"Hei. Menikö partiossa hyvin?" emoni kysyi.
"Ihan hyvin kait, mutta törmäsimme suteen ja Pyrstötähti menetti kolme henkeä", isäni kertoi, "ja Pilvimarja uhrasi itsensä työntääkseen suden pois."
"Voi ei, mutta Pilvimarja oli urhea soturi", Pajukaste naukui surullisena.
"Niin. Ilman häntä olisimme kuolleet", Lohiselkä sanoi.
"Valvojaiset ovat varmaankin tänään?" emoni kysyi.
"Uskoisin niin", isäni vastasi. En jaksanut kuunnella enään surullista uutista ja suljin silmäni ja nukahdin.
// Noki? Lohi? Valko?
Lohiselkä 31.1.2017
"Mitä erikoista Myrskyklaanissa on?" Lampipentu päätyi kysymään. Valkohäntä veti syvään henkeä.
"Minä synnyin ja kasvoin siellä", valkea kuningatar kertoi pennullemme ja kosketti kuonollaan pennun kuonoa.
"Mutta miksi sinä sitten olet Jokiklaanissa?" Nokipentu hämmästeli.
"Koska minä ja teidän emonne rakastuimme. Hän muutti luokseni Jokiklaaniin", kerroin kahdelle pienelle pennulle.
"Voiko niin tehdä?" Lampipentu kysyi vuorostaan.
"Ei yleensä, mutta joskus, jos sinulla on oikeasti hyvä syy", Valkohäntä selitti.
"Onko rakkaus hyvä syy?" Lampipentu kysyi.
"Se riippuu kovasti päälliköstä. Kuolonklaanissa esimerkiksi usko Pimeyden Metsään on hyvä syy", kerroin.
//Valko tai pennut?
Lampipentu 31.1.2017
// JATKOO NOELLE ja LOHELLE //
Kuuntelin tarkasti, kun emo kertoi emtsän klaaneista sekä Kuolonklaanista. Minua alkoi pelottaa. Isäni Lohiselkä selitti myös hänen ja emoni rakkaustarinan. Se oli minusta aika mielenkiintoinen. Olin myös kysynyt onko rakkaus hyvä syy. Isäni oli selittänyt, että on ja kuolonklaanilaisten usko Pimeyden metsäänkin on.
*Onneksi en syntynyt siihen klaaniin!* ajattelin.
"Menikö partiossa hyvin?" kysyin.
"Kyllä, mutta törmäsimme susiin", Lohiselkä kertoi. Menin äkkiä piiloon Valkohännän viereen.
"Ei tarvitse pelätä. Jos ne tänne tulevat, olen valmis puolustamaan pentujani sekä kumppaniani", Lohiselkä rauhoitteli minua.
"Huh. Kiitos", Nokipentu kiitti.
"Haluatko opetella kävelyä?" emoni kysyi minulta.
"Toki", vastasin. Nousin eka varovasti ylös, mutta kaaduin heti takaisin maahan.
"Ei se mitään", emoni pahoitteli ja nosti minut takaisin ylös. Aloin ottamaan haparoivia ensi askeleitani kohti isääni. Sain käveltyä pari pennunaskelta.
"Hienoa Lampipentu. Siitä se lähtee", isäni kehui minua. Huomasin Nokipennunkin yrittävän kävelyä. Veljeni kaatui maahan, mutta pian hän kävelikin hiljaa luokseni.
"Voimmeko lopettaa tältä päivältä? Olen nälkäinen ja väsynyt", valitin.
"Toki. Tulkaahan juomaan", emoni sanoi. Möngin veljeni kanssa kilpaa emoni maidolta tuoksuvan mahan luokse. Aloin juomaan sitä. Juotuani tarpeeksi suljin silmäni ja annoin unen ottaa vallan.
// Lohi? Valko? Noki?
Valkohäntä 31.1.2017
Makasin pentutarhassa silmät ummessa. Kuuntelin onnellisena nukkuvien pentujen tuhinaa. Lohiselkä oli lähtenyt partioon hetki sitten, mutta sanoi tulevansa katsomaan meitä heti sen jälkeen. Olin yrittänyt sanoa hänelle, ettei hänen tarvinnut unohtaa velvollisuuksiaan meidän takia. Sai hän partioida ja kalastaa ihan rauhassa, ei hänen tarvinnut olla koko ajan meidän kimpussamme.
Räväytin silmäni auki Lampipennun liikahtaessa. Katsahdin vierelläni makaavaan laikukkaaseen naaraaseen, joka avasi suunsa makoisaan haukotukseen. Kurkotin nuolaisemaan tyttäreni päälakea lempeästi.
"Huomenta, pikkuinen. Nukuitko hyvin?" kehräys hyrisi kurkussani. Lampipentu avasi silmänsä ja katsoi minua hivenen yllättyneenä.
"Nukuin", tuo vastasi, "minä nappasin monta kalaa."
"Vai niin", naurahdin. Vilkaisin Lampipennun vieressä nukkuvaa Nokipentua, joka vikisi unissaan. Hän näytti niin suloiselta nukkuessaan.
"Emo?" Lampipentu vingahti. Siirsin katseeni häneen.
"Niin?"
"Onko sinulla vanhempia?" pentu uteli vilpitön katse silmissään. Nyökkäsin aavistuksen verran.
"On. Ja yksi sisko myös", vastasin muistellen Unitassua, jonka kanssa olin viettänyt suurimman osa pentuajoistani.
"Kuka sinun emosi on? Entä isäsi?" Lampipentu kyseli.
"Emoni on Myrskyklaanin päällikkö, Polttotähti, ja isäni Myrskyklaanin soturi, Purohäntä", kerroin silittäen samalla tyttäreni selkää hännänpäälläni. Lampipennun silmät levenivät hämmästyksestä.
"Olemmeko me Nokipennun kanssa sukua Myrskyklaanin päällikölle?" hän henkäisi.
"Olette", hymyilin aavistuksen verran surumielisesti. Lampipentu tuijotti minua suu auki.
"Vau!" hän kuiskasi haltioissaan.
Verkkaisesti nousin istumaan ja aloin sukia turkkiani. Tunsin Lampipennun katseen polttavana turkillani.
"Minä käväisen ulkona", sanoin nopeasti ja hipsin ulos pesästä.
Istahdin pentutarhan edustalle huokaisten raskaasti. Kaipasin perhettäni. Mikään ei olisi enää koskaan niin kuin ennen. Painoin pääni murheellisena ja annoin kylmän tuulen pörröttää valkeaa turkkiani.
//Lohi? Pennut?
Lohiselkä 31.1.2017
Palasin leiriin Ahvenleuan, Särkitassun ja Helmitassun kanssa. Nuori oppilaani ansaitsisi pian soturinimensä. Minun puolestani hän olisi voinut ansaita sen vaikka heti, mutta Pyrstötähti oli kehottanut odottamaan vielä, sillä en kuulemma ollut arvioinut oppilasta vielä kunnolla. Se oli totta. Arviointi oli kuitenkin mahdoton suorittaa vanhaan tapaan, sillä susien vuoksi en voinut päästää oppilastani yksin Jokiklaanin reviirille. Laskin saalistamani, luisevan hiiren tuoresaaliskasaan ja käännyin kohti pentutarhaa. Huomasin Valkohännän istuvan sen edustalla surkean näköisenä.
"Oletko sinä kunnossa?" kysyin kumppaniltani ja istuuduin tuon vierelle. Laskin häntäni naaraan lavalle. Valkea naaras käänsi taivaansinisen katseensa minuun.
"Onko jotain tapahtunut? Ovatko Lampipentu ja Nokipentu kunnossa?" henkäisin ja katsoin hiukan kauhistuneena valkeaa naaraskissaa.
"Ei, ei mitään sellaista. Heillä on kaikki oikein hyvin", kuningatar kertoi hiljaisella äänellä.
"Haluatko kertoa, mikä sinulla on? Voisin yrittää parantaa oloasi tai jotain", naukaisin ja nuolaisin kumppanini korvantaustaa karhealla kielelläni.
//Valko?
Valkohäntä 2.2.2017
Katsoin Lohiselkää hieman surullisena.
"Kaipaan perhettäni", tunnustin. Kolli ei näyttänyt yllättyvän.
"Ymmärrän sinua, mutta ikävä menee pian ohi. Kohta et edes enää muistakaan koko Myrskyklaania", Lohiselkä lohdutti. Vilkaisin haikeasti leirin takana näkyvälle joelle, jonka toisella puolella oli Myrskyklaanin reviiri.
"En pysty kohtaamaan emoani kasvokkain", huokaisin muistaessani, että joku kuu saattaisin joutua lähtemään kokoontumiseen nelipuille. Toisaalta minua kutkutti saada tietää, mitä perheelleni kuului. Tuskin he edes kaipasivat minua. Pitivät vain haaleana muistona, jota ei ollut enää olemassa.
Pelkäsin, että pentuni joutuisivat ongelmiin myrskyklaanilaissyntyperäni takia. Entä jos Polttotähti vaatisi heitä itselleen? Ei hän voisi tehdä niin, ei ikinä! Puolustaisin Jokiklaania Jokiklaanin soturina, enkä epäröisi hyökätä myrskyklaanilaissoturin kimppuun tarpeen vaatiessa.
"Kyllä emosi antaa sinulle anteeksi", Lohiselkä maukui hieman epävarmasti. Pudistin päätäni.
"Ei anna", puuskahdin turhautuneena, "koska hänen pitää olla sellainen jääräpää, joka ei välitä muista tippaakaan!" Lohiselkä katsoi minua vaitonaisena.
Painoin pääni ja annoin itkun tulla. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin. Kuinka saatoin olla sellainen hiirenaivo? Olin varmasti häpeätahra koko suvussani!
"Voi Valkohäntä...", kuulin kumppanini kuiskaavan ja kurkottavan sitten nuolaisemaan korviani, "kaikki järjestyy vielä. Ihan varmasti. Lupaan olla tukenasi niin kauan kuin Tähtiklaani vain sallii." Nostin päätäni ja siirsin katseeni Lohiselän meripihkanvärisiin silmiin.
"Kiitos, Lohiselkä", kiitin hiljaa. Kyynel valui poskeani pitkin ja Lohiselkä pyyhkäisi sen pois tassullaan. Hymy hiipi hiljaa huulilleni. Painauduin kiinni hänen hopeanharmaata turkkiaan vasten ja hengitin tuon tuttua ja turvallista tuoksua.
"Minä rakastan sinua, Lohiselkä", kehräsin. Lohiselkä laski leukansa päälaelleni.
"Niin minäkin sinua, Valkohäntä."
//Lohi?
Susihäntä 28.1.2017
Huokaisin ja vilkaisin kylkeäni. Haavat olivat siis edelleen hyvin huomattavissa.
"Jäin ketun saaliiksi. Siitä on jo puoli kuuta, mutta Kirkasmarja ja Mäntytassu kieltävät partioohin osallistumisen. Kaipaan soturin elämää", huokaisin hieman haikeana. Valkohäntä katsoi minua ymmärtävisenä.
"No, onpahan ainakin jotain mistä kertoa pennuille sitten joskus klaaninvanhimpana", naukaisin hymyillen. Valkohäntä naurahti. Olin ehkä hieman häntä vanhempi, parisen kuuta tai jotain.
"Tuota, haluaisitko olla ystäväni?" kysyin hieman tönkösti. Valkohäntä näytti hieman yllättyneenä mutta avasi kuitenkin suunsa vastatakseen.
//Valko?
Lohiselkä 29.1.2017
Kävelin partion hännillä sisään leiriin. Kannoin suussani kalaa, jonka olin onnistunut kalastamaan joesta sellaisesta kohdasta, jossa ei ollut lainkaan jäätä.
"Lohiselkä!" Kuuviiksi ulvaisi ja juoksi kohti minua sotureiden pesältä.
"Mitä nyt?" kysyin päästessäni tuoresaaliskasalle ja laskettuani kalani kasaan. Samassa kuulin korvia särkevän parkaisun pentutarhalta.
"Valkohäntä!" ulvaisin ja lähdin rynnimään pentutarhaan. Kirkasmarja ja Mäntytassu seisoivat Valkohännän pedin edessä, kun kumppanini kiemurteli siinä tuskissaan.
"Valkohäntä", kuiskasin hiljaa kumppanini nimen ja astelin varovasti hänen luokseen. Samassa huomasin mustan mytyn aivan Valkohännän vierellä. Lämmin tunne leimahti sisälleni, kun katsoin pientä karvamyttyä. Se oli meidän pentumme.
"Terve kollipentu", Mäntytassu tönäisi minua hellästi ja osoitti etukäpälällään mustaa myttyä.
"Hyvin tehty Valkohäntä!" Kirkasmarja huudahti ja alkoi nuolemaan seuraavaa pentua.
"Terve naaras", parantaja kertoi ja nosti pennun emonsa vatsan vierelle. Valkohäntä käänsi katseensa kahteen pentuun ja päästi väsyneen, mutta onnellisen huokaisun.
"Meidän pentumme", kuiskasin hiljaa ja kosketin hellästi hännälläni kahta pientä pentua.
"Ne ovat todella meidän", Valkohäntä naukui ja siirsi sinisen katseensa minuun. Saatoin nähdä, että kumppanini oli väsynyt, mutta en ikinä ollut nähnyt häntä noin onnellisena.
"Onnea", Mäntytassu sanoi ja lähti kävelemään Kirkasmarjan perässä ulos pesästä. En edes vilkaissut pesästä poistuvia kissoja, vaan katsoin lumoutuneena kahta pentua, jotka alkoivat juomaan maitoa emonsa nisistä.
"Saako tulla?" kuulin Susihännän naukuvan pesän suulta.
"Saa, tietenkin", Valkohäntä naukui, eikä edes katsonut soturia, jonka kanssa hän oli joku aika sitten ystävystynyt. Itse katsoin pesään astuvaa naarassoturia hetken, jonka jälkeen käänsin katseeni pentuihimme.
"Onnea", Susihäntä naukui lempeästi ja istui lähelleni.
"Yksi naaras ja yksi kolli", Valkohäntä kuiskasi.
"Oletteko miettineet jo nimiä?" Susihäntä kysyi. Valkohäntä vilkaisi minua.
"Emme me vielä", kumppanini kertoi.
"Eikö kollipentu voisi olla Nokipentu mustan turkkinsa vuoksi?" ehdotin Valkohännälle.
//Valko, Susi tai pennut?
Lampipentu 29.1.2017
// JATKOA NOKIPENNULLE //
Vinkaisin kovaan ääneen. Kuka edes olin?
"Tuo pentu voisi olla Lampipentu", vieressäni oleva ääni sanoi.
"Se on täydellinen nimi", toinen ääni sanoi. Imin maitoa, joka oli lämmintä. Haluaisin jo avata silmäni.
*Miksei se onnistu?* mietin. Annoin unen ottaa vallan itsestäni.
// Skip. Lampi herää. //
En nähnyt mitään vieläkään. Vieressäni oleva Nokipentu äänteli.
"Mitenkäs sinä jakselet Valkohäntä?" ääni kysyi.
"Hyvin Lohiselkä", vieressäni oleva ääni vastasi väsyneenä. Seuraavaksi huomasin raottaneeni silmiäni hieman auki ja näin, että vierelläni makoili valkea naaras. Pian sain silmäni auki kokonaan.
"Minä näen!" hihkaisin. Valkea naaras hymyili.
"Hei Lampipentu. Olen emosi Valkohäntä ja tuossa on isäsi Lohiselkä", naaras naukui. Isäni tuli vierelleni ja nuolaisi korvaani.
"Ja tuossa on veljesi Nokipentu", isäni lisäsi.
// Lohi? Valko? Noki?
Lohiselkä 29.1.2017
Katsoin lempeästi Lampipentua, joka oli juuri avannut silmänsä.
"Lohiselkä! Partiosi lähtee!" Ilvesturkin ulvaisu pesän ulkopuolelta kantautui korviini. Väräytin korviani ja käänsin katseeni pesän uloskäyntiin.
"Minun täytyy lähteä. Tulen aamulla katsomaan teitä taas", kuiskasin Valkohännälle ja nuolaisin naaraan korvantaustaa.
"Nähdään huomenna, hyvää yötä", Valkohäntä kuiskasi hiljaa.
"Mihin isä menee?" kuulin Lampipennun kysyvän.
"Hän menee partioon leirin ulkopuolelle varmistamaan, että me olemme turvassa", kuulin Valkohännän kuiskaavan vanhemmalle pennullemme. Astelin ulos pesästä ja kävelin suoraan hämärässä leirissä sen uloskäynnille, jossa Ahvenleuka, Susihäntä, Roiskevirta, Särkitassu ja Helmitassu odottivat minua. Johdatin partioni ulos leiristä.
"Minne me menemme?" oppilaani Särkitassu kysyi ja loikki lähes vierelleni, mutta varoi astumasta ohitseni.
"Kierrämme Myrskyklaanin rajan putoukselle saakka. Emme mene sen toiselle puolelle, sillä Pyrstötähti kielsi menemästä sinne", selitin. Särkitassu nyökkäsi ja jättäytyi hieman taaemmas. Susien laimea tuoksu kantautui kitalakeeni, kun raotin hieman leukojani.
"Pysykää valppaina susien varalta. En usko, että ne hyökkäävät näin kookkaan partion kimppuun, mutta aina on hyvä olla valmiina", naukaisin ja vilkaisin partion jäseniä, jotka nyökyttelivät päitään merkkinä, että he ymmärsivät.
//Joku partiosta tai Valko ja pennut jatkakoot jos haluaa tai sit ei:D
Nokipentu 30.1.2017
Heräsin. En ollut edelleenkään avannut silmiäni sillä isä ei ollut paikalla. Inahdin.
"Huomenta Valkohäntä", kolli sanoi ja äöni kuului läheltä.
"Isä!" Lampipentu huudahti. Möngin epätoivoisesti äänen suuntaan joka puhui Valkohännälle.
"Hei Lampipentu", isäni sanoi. Lampipentu taisi kehrätä hieman hiljaisella äänellä.
"Hei Nokipentu", isäni sanoi, hän varmasti katsoi minua. Kohotin päätäni äänen suuntaan ja räväytin silmäni auki. Räpsyttelin silmiäni valossa.
"Nokipentu avasi silmänsä", isäni sanoi.
"Minä olen emosi Valkohäntä ja tuo on isäsi Lohiselkä", emoni maukui. Väläytin hymyn emolleni mutta halusin olla isäni seurassa. Katselin silmilläni isääni. En hahmottanut vielä kauheasti mitään. Vain värillisiä läiskiä ja siellä täällä. Räpsyttelin silmiäni. Pikkuhiljaa ympärilläni alkoi hahmottua.
"Missä minä olen?" kysyin.
"Olet Jokiklaanissa, pentutarhassa", Valkohäntä naukui. Minulla kesti kauan mönkiä emoni luokse, siis hyvin kauan. Aloin imemään maitoa emoni nisästä.
"Mikä on Jokiklaani?" kysyin.
"Täällä metsässä asuu viisi klaania. Jokiklaani", emo sanoi. Tuo nielaisi kuuluvasti ja jatkoi.
"Myrskyklaani", tuo odotti taas hetken.
"Varjoklaani, Tuuliklaani ja Kuolonklaani", tuo naukui. Jokiklaanissa on varmaankin vettä, Myrskyklaanissa on jotain jännittävää koska emo vaikutti oudolta sanoessaan sen, Tuuliklaanissa tuulee ja Varjoklaanissa hiippaillaan. Vaikutin tyytyväiseltä.
"Mikä se Kuolonklaani on?" kysyin jälleen ja räpsyttelin silmiäni katsoessani emoani.
"Kuolonklaani on pahojen kissojen klaani, he uskovat Pimeyden Metsään. Me uskomme Tähtiklaaniin", naaras maukui. Nyökkäsin. Kuolonklaani kuulosti pelottavalta ja Myrskyklaani kiinnostavalta.
//Valko? Lohi? Lampi?
Valkohäntä 22.1.2017
Makasin soturien pesässä Lohiselkään nojaten. Hänen viiksensä kutittivat nenääni.
"Totunkohan minä ikinä kalaan?" huokaisin hetkellisen hiljaisuuden jälkeen. Lohiselkä nuolaisi otsaani.
"Totta kai totut. Ja olen varma, että sinusta tulee loisto uimari", hän sanoi kannustavaan sävyyn. Katsahdin häneen vieno hymy kasvoillani.
"Parempiko kuin sinusta?" virnistin. Lohiselkä napautti hännänpäällään kylkeäni.
"Sitä päivää saat odottaa", tuo vastasi huvittunut pilke silmissään.
Annoin katseeni kulkea pesässä olevissa kissoissa. En vieläkään tuntenut kaikkia nimeltä, mutta ei se ollut minun vikani, sillä he eivät itse halunneet tutustua minuun. Osa piti minua edelleen myrskyklaanilaisena, vaikka olin ollut Jokiklaanissa jo neljännesosakuun. Pentutarhan väen tunsin, sillä olihan siellä vain Helmipentu, tällä hetkellä klaanin ainoa pentu.
Mietin tulisinko saamaan pentuja Lohiselän kanssa. Se olisi ihanaa.
"Lohiselkä, haluaisitko sinä joskus pentuja?" kysyin yllättäen.
//Lohi?
Valkohäntä 25.1.2017
Olin käynyt aikaisemmin aamulla Kirkasmarjan luona, joka oli kertonut minulle, että odotin pentuja. Tiineys oli vasta alulla, mutta hän suositteli minua ottamaan vähän rauhallisemmin ja siirtymään parin päivän kuluttua pentutarhaan.
Olin niin innoissani! En malttanut odottaa, että pääsisin kertomaan uutisista Lohiselälle. Hän oli paraikaa partiossa.
Istuskelin soturien pesän edustalla sukien valkoista turkkiani. Huomasin Ahvenleuan lähestyvän minua. Nostin päätäni ja nyökkäsin kollille tervehdykseksi.
"Tervehdys, Valkohäntä. Kuinka olet jaksellut?" Ahvenleuka kysyi ystävällisesti hymyillen.
"Hyvin, kiitos kysymästä", vastasin. "Lisäksi sain kuulla jotakin aivan ihanaa aamulla." Ahvenleuka kohotti kulmiaan yllättyneenä.
"Mitä?"
"Odotan Lohiselän pentuja", kuiskasin hymyillen. Ahvenleuka räpäytti silmiään hämmästyneenä.
"Niinkö? Onneksi olkoon!" hän toivotti kehräten.
"Kiitos", kiitin painaen pääni.
"No, mutta milloin aiot siirtyä pentutarhaan?" hän uteli. Kohautin lapojani.
"Varmaan parin päivän päästä", sanoin.
"Sepä hienoa", Ahvenleuka hymähti.
Hetken juteltuamme hän poistui soturien pesään. Jäin odottamaan Lohiselän paluuta jännitys käpälissäni kihelmöiden.
//Lohi?
Lohiselkä 26.1.2017
Astelin ulos sotureiden pesästä leirin pääaukiolle. Olin saapunut eilen leiriin vasta myöhään illalla, ja Valkohäntä oli ollut jo silloin nukkumassa. Nyt kumppanini kuitenkin istui lähellä leirin uloskäyntiä ja katseli taivaalle, jonka auringonnousu oli värjännyt punertavaksi. Astelin lumihangen poikki naaraan luokse ja puskin tuota kuonollani. Naaras päästi kehräyksen ja katsoi minua kummallisesti.
"Onko jokin vialla?" kysyin huolestuneena ja istuin alas. Naaras pudisti päätään.
"Päinvastoin. Lohiselkä, minä odotan pentuja", naaras henkäisi ja katsoi minua silmät suurina. Aluksi naukaisu sai minut hämmästyneeksi ja epävarmaksi, mutta sitten onnellisuus voitti kaikki muut tunteet. En kuitenkaan kerennyt sanoa mitään, kun kuulin Ilvesturkin huutavan nimeäni:
"Lohiselkä!" Käänsin pääni kohti varapäällikköä.
"Niin?" kysyin ja käänsin koko kehoni kohti Ilvesturkkia, joka ravasi luokseni.
"En pystykään johtamaan aamun partiota, joten olisiko mahdollista, että lähtisit siihen Särkitassun kanssa?" varapäällikkö kysyi ja katsoi minua suorastaan rukoillen. Virnistin ystävällisesti.
"Tietenkin", vastasin varapäällikölle kääntäen sitten katseeni Valkohäntään, "palaamme pian, jutellaan sitten lisää." Naaras vastasi nyökäten, ja haikein mielin loikin oppilaiden pesälle herättämään oppilastani, joka oli jo jalkeilla.
"Lähdemme partioon, tule heti leirin uloskäynnille", naukaisin ja kiiruhdin leirin uloskäynnille, jossa Puolukkaturkki, Kaislavirta ja Kaikutassu olivat jo. Kun Särkitassu saapui luoksemme, naukaisin:
"Lähdetään." Lähdimme ulos leiristä.
Olimme nähneet jotain erittäin outoa aivan Tuuliklaanin reviirin tuntumassa. Lauma susia - tai niin uskoimme - oli saapunut Jokiklaanin reviirille. Hiivin lumihangessa seuraten katseellani koiramaisten olentojen toimia. Ne kulkivat kohti putousta.
"Meidän olisi parasta palata leiriin. Sudet saattavat huomata meidät, emmekä selviä noin monelle sudelle. Meidän täytyy ilmoittaa tästä Pyrstötähdelle, ennen kuin mitään tapahtuu", naukaisin ja käänsin katseeni muihin partion jäseniin, jotka kyyhöttivät kanssani lumihangen takana.
"Se on hyvä idea", Puolukkaturkki totesi. Lähdin johdattamaan partiota hiljaa kohti Jokiklaanin leiriä. Vähän väliä vilkuilin, seurasivatko sudet meitä. Onneksemme yksikään ei nähnyt meitä, eikä kai haistanutkaan.
Kun lopulta saavuimme leiriin, näin Valkohännän sotureiden pesän lähettyvillä. Astelin kuitenkin varmoilla askelilla päällikön pesälle.
"Pyrstötähti", nau'uin isoon ääneen päällikön nimen. Pian harmaaruskea pää ilmestyi ulos pesästä.
"Mitä nyt, Lohiselkä?" Pyrstötähti kysyi. Muut partion jäsenet astelivat luokseni.
"Reviirillämme on lauma susia, ne ovat aivan putouksen lähellä", kertoi Puolukkaturkki. Pyrstötähden silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Susiako? Oletteko ihan varma? Etteivät olisi olleet vaikka koiria?" päällikkö kysyi.
"Olen kyllä kuullut, miltä sudet näyttävät ja miten ne toimivat. Koirat kulkevat kaksijalkojen kanssa, mutta reviirillämme olleilla olennoilla ei ollut kaksijalkoja, ja ne olivat koiria suurempia", kertoi Kaislavirta.
//Pyrstö, Puolukka, Särki, Kaiku tai Valko?
Susihäntä 26.1.2017
Katselin ulos. Makasin soturien pesässä, omalla paikallani. En edelleenkään osallistunut partioihin, vaikka olin omasta mielestäni ihan kunnossa, jos nyt ei lasketa, että puolet selkäni kasrvoista oli revitty irti, hampaanjäljet näkyivät siellä selvästi ja rinnasta oikeaan kylkeeni oli näkyvä haava. Tassutin kuitenkin ulos ja suuntasin Valkohännän luo. Hän oli muuttanut juuri Myrskyklaanista Jokiklaaniin. Ajattelin mennä tutustumaan häneen, ettei olo tulisi kovin yksinäiseksi. Tassutin hitaasti häntä kohti. Haavoja kirveli vähän joka askeleella, ja astuin varovasti oikealla jalallani ettei haava hankautuisi.
"Hei", naukaisin karhealla äänellä kun olin tarpeeksi lähellä naarasta.
"Olen Susihäntä", esittelin itseni, "ja sinä taidat olla Valkohäntä?" jatkoin heti perään. Hän käännähti ja katsoi minuun.
"Ai, hei", hän vastasi hieman hajamielisenä.
"Oletko sopeutunut hyvin?" kysyin ja istahdin tuon viereen.
"Ihan hyvin kai. Jotkut eivät tunnu hyväksyvän sitä, että olen täällä", hän naukaisi hiljaa.
"Harmi. Tiedän jotakuinkin miltä tuntuu olla ulkopuolinen. Ihan vaikka oman klaaninkin keskuudessa", naukaisin hiljaa.
//Valko? Voiks näist tulla kavereitä :)?
Valkohäntä 27.1.2017
Edellisiltana olin muuttanut pentutarhaan. Pentujen syntymiseen ei olisi enää kauaa. Lohiselkä oli kertonut muutama päivä sitten susista, joita hän ja muut partiossa olleet olivat nähneet.
Ajatuskin niistä kammottavista olennoista sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Olin ollut erittäin varovainen kuultuani susivaarasta. Pelkäsin, että ne löytäisivät leirin, ja pahimmassa tapauksessa söisivät vastasyntyneet pennut.
Istuskelin tuoresaaliskasan lähistöllä. Huomasin erään vaaleanruskean naaraan nilkuttavan kohti minua. Naaras oli ilmeisesti minua vanhempi. Hän näytti haavoittuneen pahasti.
"Hei", naaras kähisi. Nyökkäsin tervehdykseksi.
"Olen Susihäntä", hän esittäytyi. "Ja sinä taidat olla Valkohäntä?"
"Kyllä, minä olen Valkohäntä", hymyilin ystävällisesti.
"Oletko sopeutunut hyvin?" Susihännäksi esittäytynyt kissa kysyi ja istahti viereeni.
"Ihan hyvin, kai. Jotkut eivät tunnu hyväksyvän sitä, että olen täällä", sanoin hiljaa.
"Harmi. Tiedän jotakuinkin miltä tuntuu olla ulkopuolinen. Ihan vaikka oman klaaninkin keskuudessa", hän huokaisi. Laskin häntäni tuon lavoille lohduttavasti.
"Kyllä se siitä", sanoin myötätuntoisesti.
"Mistä sinä olet muuten saanut nuo haavat?" kysyin heti perään.
//Susi? Ja juu, voi niistä tulla. :)
Valkohäntä 17.1.2017
Tassuttelin tasaista tahtia eteenpäin. Jännitys kipristeli sisälläni. Hyväksyisikö Pyrstötähti minut klaaniinsa? Entä minun ja Lohiselän rakkauden? Ja mitä emoni sanoisi, jos saisi tietää minun olevan matkalla Jokiklaanin leiriin? Minua hermostutti. Mitä jos minua ei hyväksyttäisikään, ja minut karkotettaisiin metsästä ikiajoiksi, pois klaanien reviireiltä? Selviäisinkö minä yksin luonnossa? Söisinkö kaksijalkojen jätteitä hengenpitimiksi?
"Valkohäntä? Onko kaikki hyvin?" Lohiselän huolestunut naukaisu sai minut lopettamaan murehtimisen.
"On. Olen vain hieman hermostunut. Ei muuta", vastasin.
"Hyvin se menee. Pyrstötähti pitää sinusta takuulla", hän rauhoitteli.
"Entä jos olen liian epätoivoinen tapaus, enkä opi ikinä uimaan tai kalastamaan?" kysyin.
"Minä opetan sinua", Lohiselkä lupasi. Tunsin jännityksen hellittävän hetkeksi. Ehkä minusta voisi sittenkin tulla jokiklaanilainen, joka osasi kalastaa ja uida. Oli kuitenkin vaikeaa kuvitella itseäni joessa kuin kalaa, joka lipui rauhallisesti virran mukana. Vilkaisin Lohiselkää sivusilmällä.
"Osaatko sinä uida?" utelin.
"Tottakai osaan", hän vastasi hymyillen. "Ja pian sinäkin osaat." Vastasin kollin hymyyn.
"Mitä jos Pyrstötähti ei hyväksy minua?" kysyin hiljaa. Lohiselän ilme synkkeni hetkessä.
"Ei murehdita sitä vielä", hän naukui. Luimistin korviani Jokiklaanin hajun voimistuessa.
"Olemmeko pian perillä?" kysyin.
"Olemme ihan kohta leirissä", Lohiselkä sanoi. Puristin nappaamaani hiirtä edelleen hampaissani. Sydämeni takoi hurjana. Veri kohisi korvissani. Sydän jyskyttäen lähdin seuraamaan Lohiselkää, joka johdatti meitä kohti Jokiklaanin leiriä.
//Lohi? :3
Lohiselkä 18.1.2017
Leiri häämötti edessämme. Pilvet olivat väistyneet enää himmeänä taivaalla erottuvan kuun tieltä, ja aurinko värjäsi horisontin punertavaksi. Lumi narisi tassujeni alla, kun astelin hieman jännittynein askelin kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Lohiselkä", Kaislavirran hämmästynyt ääni kantautui korviini jostain leirin sisäänkäyntitunnelin uumenista. Siristin silmiäni ja erotin pian tummanharmaan kollikissan astelevan meitä kohti katsoen ihmeissään Valkohäntää, joka oli pysähtynyt hieman taaemmas kuin minä.
"Miksi olet tuonut vieraan kissan Jokiklaanin leirille?" valkeita ja mustia merkkejä omaava jokiklaanilaissoturi kysyi ja siirsi vaaleansiniset silmänsä suoraan minuun. Otin katseen vastaan tyynellä ilmeellä, enkä edes värähtänyt, vaikka Kaislavirta näytti hetken aikaa ehkä jopa hieman vihaiselta.
"Tässä on Valkohäntä, ja hän on Myrskyklaanin jäsen. Me pidämme toisistamme - siis rakastamme toisiamme - ja Valkohäntä haluaa muuttaa Jokiklaaniin. Päästäisitkö meidät siis ohitsesi, niin voisimme mennä Pyrstötähden puheille, hänhän se lopullisen päätöksen Valkohännän klaaninvaihdosta kuitenkin tekee", naukaisin rauhallisella äänellä klaanitoverilleni. Kaislavirta epäröi hetken, mutta asteli sitten ulos leiristä antaen minulle ja rakastamalleni kissalle tilaa astella sisään leiriin. Vilkaisin kysyvästi Valkohäntää, joka nyökkäsi. Astelin valkean naaraskissan edellä sisään Jokiklaanin leiriin. Vaikka aurinko oli hädintuskin edes vielä noussut, pääaukiolla oli jo jonkun verran kissoja - ilmeisesti aamupartioihin menossa. En ollut yllättynyt, että kaikki hiljenivät ja siirsivät hämmästyneet katseensa valkeaan naaraaseen, joka asteli leirin pääaukiolle aivan kintereilläni. Kuulin, kuinka jotkut alkoivat kuiskia toisilleen jotain - todennäköisesti liittyen siihen, että myrskyklaanilaisnaaras oli juuri saapunut minun kanssani Jokiklaanin leiriin.
"Lohiselkä, mitä tämä tarkoittaa?" Ilvesturkki kysyi ja asteli luokseni sotureiden pesän liepeiltä katsoen kysyvästi Valkohäntää.
"Haluan jutella Pyrstötähden kanssa, joten voisitko herättää hänet ja kertoa, että minulla on kiireellistä asiaa?" kysyin varapäälliköltä. Ilvesturkki siristi silmiään ja mietti vastaustaan, jonka jälkeen hän vilkaisi nopeasti päällikön pesälle, jossa ei näkynyt mitään liikettä.
"Hyvä on. Odota tässä", kolli tokaisi ja suuntasi kohti päällikön pesää. Kului hetki, ja pian Pyrstötähti käveli ulos pesästään katsoen mitäänsanomattomalla katseella minua ja Valkohäntää. Myrskyklaanilaisnaaras istui vierelläni turkki omaani hipoen, eikä hän sanonut mitään.
"Lohiselkä, tule pesääni. Ja sinä myös", Pyrstötähti tokaisi minulle ja Valkohännälle. Vilkaisin kysyvästi valkeaa kissaa, joka vastasi jälleen nyökäten. Kävelimme naaraan kanssa päällikön pesään. Olisin kuvitellut, että myös Ilvesturkki tulee mukaamme, mutta varapäällikkö jäi leirin pääaukiolle, hän lähti ilmeisesti partioon. Pyrstötähti istuutui sammalpedilleen ja suoristi ryhtinsä.
"Haluatko kertoa, mitä tämä tarkoittaa?" tabbykuvioinen päällikkökissa kysyi katsoen minua syvälle meripihkaisiin silmiini. Vedin syvään henkeä estääkseni ääneni värinän parhaani mukaan. Olin kovin jännittynyt, joten minun täytyi rauhoittua.
"Valkohäntä on myrskyklaanilainen ja hän on minun kumppanini. Minä rakastan häntä, ja hän haluaa liittyä Jokiklaaniin", kerroin suoraan päällikölle. Pyrstötähti ei vaikuttanut kovinkaan hämmästyneeltä sanomastani. Hän oli kai osannut odottaa jotain tämänkaltaista.
"Tiedättehän, että olette juuri rikkoneet soturilakia?" harmaaruskea kollikissa kysyi ja katsoi ensin Valkohäntää ja sitten minua. Nyökkäsimme molemmat.
"Rakkaudelle ei ole sääntöjä. Yksikään laki ei voi estää kissaa rakastumasta toiseen kissaan. Jos joku yrittää erottaa meidät, olen valmis vaikka jättämään Jokiklaanin, jotta voin elää Valkohännän kanssa", naukaisin tyynesti Pyrstötähdelle.
"Haluatko sinä todella muuttaa Jokiklaaniin, Valkohäntä?" Pyrstötähti kysyi valkealta naaraskissalta.
"Haluan", vastasi valkea naaras tyynellä äänellä. Pyrstötähti näytti miettivän asiaa. Hän ei sanonut mitään, ainoastaan katsoi vuoroperään minua ja sitten taas Valkohäntää. Aloin tuntea oloni hieman kiusaantuneeksi. Oli hiirenhiljaista, kun kukaan meistä kolmesta ei sanonut mitään. Hengitin vaivallisesti ja mahdollisimman hiljaisesti, ja niin teki ilmeisesti myös Valkohäntä, joka näytti hyvin jännittyneeltä.
"Minun täytyy miettiä asiaa Ilvesturkin kanssa. Voit olla Jokiklaanin leirissä siihen saakka, että ilmoitamme päätöksemme teille", Pyrstötähti naukaisi ja nousi ylös. Myös minä ja Valkohäntä nousimme ylös. Astelin kaksikon edellä ulos pesästä, ja tunsin jokiklaanilaisten katseet turkissani.
//Valko?
Valkohäntä 19.1.2017
Seurasin Lohiselkää kiusaantuneena meitä tuijottavien jokiklaanilaisten katseista. Kipitin nopeasti edelläni kulkevan hopeanharmaan kollin rinnalle. Minusta tuntui, että kaikki ympärillämme olevat kissat inhosivat minua. Laskin katseeni käpäliini.
*Olikohan tämä huono idea?* pohdin. Lohiselkä nuolaisi hellästi korvaani. Siirsin katseeni hänen meripihkanvärisiin silmiinsä.
"Onko jokin vialla?" kumppanini kysyi huolestuneena. Pudistin päätäni.
"Ei", vastasin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Olen vain hieman väsynyt." Lohiselkä nyökkäsi aavistuksen verran.
"Tule, voimme olla tuolla rauhassa", hän sanoi viittoen hännällään lähelle leirin sisäänkäyntiä. Vienosti hymyillen seurasin häntä osoitetulle paikalle ja lysähdin istumaan. Katselin ympärilleni hieman peloissani. Painauduin kiinni Lohiselkään.
"Minua pelottaa", vinkaisin hiljaa.
//Lohi? Sori, aika lyhyt, mut halusin päästää sut jatkamaan pian. cx
Lohiselkä 19.1.2017
"Älä pelkää", kuiskasin hiljaa Valkohännän korvaan, joka värähti, kun suustani pääsi korvia kutittavaa ilmaa puhuessani. Saatoin kuulla nuoren oppilaani - Särkitassun - uskovan, että Valkohäntä oli ainoastaan myrskyklaanilainen, joka oli ollut riistavarkaissa Jokiklaanin reviirillä. Oppilas yritti kovasti saada muutkin uskomaan sen, mutta kyllähän sen nyt vanha, sokea myyräkin huomasi, että minä rakastin Valkohäntää. Tämä naaras oli kaunein asia, mitä eteeni oli ikinä tullut. Ymmärsin hyvin Särkitassua. Hän oli uskollinen Jokiklaanille, eikä halunnut uskoa, että minä - hänen ainoa ja oma mestarinsa - olin pettänyt klaanini ja rikkonut soturilakia. Halusin opettaa oppilaalleni tulevaisuudessa, että kun rakkaudesta on kyse, klaanien väliset rajat eivät tarkoita mitään. Valkohäntä tönäisi minua hellästi ja osoitti etukäpälällään Ilvesturkkia, joka asteli partionsa johdolla sisään leiriin. Varapäällikkö vilkaisi ilmeettömästi minua ja kumppaniani, jonka jälkeen hän asteli kohti Pyrstötähden pesää, jonka liepeillä päällikkö istui odottamassa varapäällikköään. Koko kehoani kihelmöi. Kaikki lihakseni olivat jännittyneitä. Aivan kuin olisin valmistautunut taistelemaan kokonaista klaania vastaan, jotta Valkohäntä voisi jäädä Jokiklaaniin. Todellisuudessa taistelin ainoastaan itseäni vastaan. Olin jo tovin kuunnellut oppilaiden ja muutaman soturin avointa keskustelua siitä, kuinka minä olin rikkonut soturilakia. Moni kissa puhui siitä. Pahimmassa tapauksessa olin saattanut kuulla, kuinka joku klaaninvanhinkin oli sanonut, että minä olisin häpeäksi koko Jokiklaanille, jos Pyrstötähti antaisi Valkohännän jäädä Jokiklaaniin. Koko elämäni aikana ei yksikään jokiklaanilainen - lukuun ottamatta Sähköviiltoa ja Pöllösyöksyä - ollut vaihtanut klaania tai tuonut toisen klaanin jäsentä Jokiklaaniin asumaan. Olin kuitenkin kuullut, että muissa klaaneissa sitä tapahtui melko paljonkin. Myrskyklaanin Lupiinihäntä oli varttunut soturiksi Tuuliklaanissa - tai oikeastaan ladossa, jossa neljä klaania asuivat kauan sitten - ja muuttanut sittemmin Kuolonklaanin lähdettyä metsästä Myrskyklaaniin yhdessä kumppaninsa Ruskaraidan kanssa. Kaksikko oli kuulemma kadonnut jälkiä jättämättä kahdestaan ladosta. Lupiinihännän tytär - Varpusulka - oli muuttanut Tuuliklaaniin Myrskyklaanista, enkä tiennyt tähän syytä. Varpusulan pentu, jonka nimeä en muistanut muutti taas Varjoklaaniin ja toinen hänen pentunsa muutti Kuolonklaaniin. Ainoa asia, mitä pystyin todeta oli se, että Lupiinihännän perhe oli rikkonut soturilakia varmaan enemmän kuin Jokiklaani yhteensä tällaisissa klaaninvaihdos asioissa. En halunnut miettiä, mitä muut olivat tehneet, kuinka usein ja miksi. Totuus oli se, että minä rakastin Valkohäntää ja olin valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa - tai ainakin melkein. Myrskyklaaniin minä en muuttaisi, se oli varmaa. Minä olin koko ruumiiltani ja sydämeltäni jokiklaanilainen, enkä pettäisi klaaniani vaihtamalla toiseen klaaniin. Ennemmin lähtisin erakoksi kauas kaikista klaaneista. Pyrstötähti astui Ilvesturkki perässään ulos pesästään. Tabbykuvioinen Pyrstötähti katsoi minua mitäänsanomattomalla ilmeellä. Tunsin, kuinka kehoni värisi hieman jännityksestä. Saatoin aistia kissojen keskellä jännitystä. Myös Valkohäntä tärisi, mutta vähemmän kuin minä, ja sitä tuskin edes huomasi. Minun yllätyksekseni Pyrstötähti ei kävellytkään meidän luokse, vaan loikkasi sulavalla ja kaarevalla loikalla suurkiven päälle.
"Saapukoon jokainen jokiklaanilainen klaanikokoukseen!" harmaaruskea kollikissa kajautti kutsuhuudon ilmoille. Lähes kaikki leirissä olijat olivat jo valmiina leirin pääaukiolla, joten kamalasti ei väkeä tarvinut odottaa. Pyrstötähti meni heti asiaan:
"Kuten suuri osa teistä on huomannut, että Lohiselkä on tuonut leiriimme myrskyklaanilaisnaaraan. Valkohäntä pyysi lupaa muuttaa Jokiklaaniin, ja olemme Ilvesturkin kanssa tehneet päätöksen asiasta. Valkohäntä, sinä olet tervetullut Jokiklaanin soturiksi, jos siis vielä haluat. Sinun täytyy kuitenkin varautua siihen, että kaikki eivät ole ottamassa sinua avosylin vastaan, vaan saatat kokea ongelmia sopeutumisessa. Olette rikkoneet soturilakia, eivätkä kaikki ota sitä yhtä pehmeästi vastaan, kuten minä tässä tapauksessa tein", Pyrstötähti naukui, loikkasi alas suurkiveltä ja jätti jokiklaanilaiset katsomaan tyhjää, suurta kiveä keskellä leiriä. Siirsin katseeni Valkohäntään. Hymy leimahti kasvoilleni, kun tajusin, mitä Pyrstötähti oli juuri sanonut.
"Oletko varma tästä?" kysyin henkäisten ja katsoin hymyillen epävarmasti kumppaniani.
//Valko?
Valkohäntä 20.1.2017
Katsoin Lohiselkää lempeästi hymyillen.
"Tämän varmempi en voisi enää olla", kuiskasin hiljaa. Ilo sykähteli sisälläni. Olin nyt Jokiklaanin soturi. Myrskyklaani oli edelleen sydämessäni, mutta sinne visusti lukittuna.
Lohiselkä kurkotti nuolaisemaan poskeani.
"No", hän kehräsi hilpeästi, "sinun on sitten aika alkaa totutella kalaan ja märkään turkkiin." Päästin pienen mrrau-naurahduksen.
"Vai niin." Lohiselkä katsahti erään pesän suuntaan.
"Meidän on parasta hakea hieman sammalia ja tehdä vuode sinulle", hän tokaisi. Nyökkäsin aavistuksen verran
"Mistä me saamme sammalta?" kysyin.
"Kirkasmarjalta", kumppanini vastasi nopeasti ja lähti johdattamaan minua kohti erästä pesää, josta huokui makea yrttien tuoksu. Hajusta päätellen olimme menossa parantajan pesälle. Katsoin silmiäni räpäyttäen kuinka hopeanharmaa kollisoturi pujahti sisään hämärään pesään.
"Kirkasmarja?" Lohiselkä huhuili.
"Täällä", kuului tukehtunut naukaisu jostain päin pesää. Siristin silmiäni nähdäkseni pesän nurkassa kyykistelevän kissan - joka oli mitä ilmeisemmin klaanin parantaja.
"Onko sinulla sammalia?" Lohiselkä kysyi. Parantajakissa nousi ja asteli lähemmäs.
"On", hän vastasi.
"Hienoa. Voisimme saada vähän sammalta Valkohännän petiä varten?" kumppanini maukui. Kirkasmarja nyökkäsi, vilkaisi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja katosi peremmälle pesään. Pian hän tuli takaisin sammaltukko suussaan.
"Siinä", tuo murahti suu täynnä sammalia. Lohiselkä otti ne kiitollisena vastaan ja kääntyi sitten lähteäkseen. Peruutin ulos pesästä, jotta hän pääsisi tulemaan ulos sammalten kanssa.
"Mennään", Lohiselkä mumisi. Huvittuneesti naurahtaen loikin hänen peräänsä.
//Lohi? :3 Aika sekava. cx
Lohiselkä 21.1.2017
Kun olimme saaneet tehtyä pesän Valkohännälle sotureiden pesään oman petini vierelle, astelimme tuoresaaliskasalle.
"Oletko nälkäinen?" kysyin valkealta naaraalta kääntäen häneen katseeni.
"Et arvaakkaan, miten nälkäinen", naaras naukui ja virnisti.
"Syödään siis. Voit valita meille saaliin, syödään se sitten yhdessä", naukaisin kehräten kumppanilleni. Hän otti kasasta hieman epäröiden hiiren, sillä kalaa ei tällä hetkellä ollut tarjolla. Jokiklaanilaiset rakastivat kalaa, ja niitä ei lehtikadon aikaan ollut kamalasti tarjolla. Astelin Valkohännän vierellä leirin sisäänkäynnin läheisyyteen paikkaan, jossa olimme aiemmin olleet yhdessä. Kumppanini haukkasi ensimmäisen palan harmahtavasta, ja minä haukkasin hänen jälkeensä.
Kun olimme saaneet saaliin syötyä, vaihdoimme kieliä.
"Haluatko, että esittelen leirin sinulle?" kysyin Valkohännältä.
"Se olisi mukavaa", naaras kehräsi lempeällä äänellä.
"Kuten tiedätkin, tuolla on parantajan pesä ja tuolla sotureiden pesä. Päällikön pesässäkin pääsit jo käymään. Tule, täällä on pentutarha", naukaisin ja johdatin naaraan kohti pentutarhaa. Astelin varovasti sisään pesään, jossa asusti tällä hetkellä vain yksi kissa, joka oli Helmipentu. Hopeanharmaa naaras nukkui sikeästi pedillään.
"Eikö täällä ole lainkaan kuningattaria?" Valkohäntä kysyi selkeästi yllättyneellä äänellä.
"Helmipennun emo kuoli, eikä Jokiklaanissa ole tällä hetkellä siis kuningattaria. Hän pärjää kuitenkin hyvin olosuhteisiin nähden. Kylmimpinä öinä joku sotureista saattaa tulla tänne nukkumaan, ja joissain tapauksissa Helmipentu saattaa nukkua sotureiden, oppilaiden, klaaninvanhimpien tai parantajan pesässä", kerroin kumppanilleni, joka kuunteli yhtä tarkasti kuin oppilas. Valkohäntä nyökkäsi vastaukseksi vielä. Hän peruutti edelläni ulos pentutarhasta hiljaa, jottei herättäisi nukkuvaa pentua.
"Tuolla on klaaninvanhimpien pesä", nau'uin ja osoitin etukäpälälläni klaaninvanhimpien pesän suuntaan.
"Haluatko käydä kurkkaamassa?" kysyin vielä Valkohännältä ennen kuin lähdimme kävelemään pesälle päin.
//Valko?
Purohäntä 5.1.2017
"Jatkakaa te vain, minä menen", kuiskasin Polttotähdelle ja Unitassulle. Nuo nyökkäsivät. Tassuttelin Valkohännän vierelle. Tuo mulkaisi minua edelleen vihaisena. Koskin hännälläni tuon lapaa mutta naaras siirtyi kauemmaksi.
"Valkohäntä", kuiskasin valkean naaraan korvaan.
"En kaipaa selityksiä, tiedän jo kenen puolella olet", tuo sanoi. Kyyneleet alkoivat valua poskilleni.
"Valkohäntä, katso minua", sanoin. Naaras kohotti katseensa ja hämmästyi kyynelistäni.
"Jos oikeasti rakastat sitä kollia katso syvälle silmiini ja sano se", naukaisin. Valkohäntä katsoi taivaansinisillä silmillään minun sinisiin silmiini jotka loistivat hieman kyynelistä.
"Minä rakastan Lohiselkää", Valkohäntä sanoi lempeällä äänellä. Naaras hehkui iloa ja rakkautta mutta halusi peittää sen vihalla.
"Olen aina puolellasi", sanoin totuudenmukaisesti.
"Aina ja ikuisesti vaikka tekisit mitä typerää", sanoin. Pentuni ei näyttänyt ollenkaan surulliselta enää.
"Mutta ymmärräthän että sinä voit rakastaa aina Lohiselkää. Tuo pysyy sydämmessäsi. Usko minua, ota tämä rangaistus vastaan hyvällä mielellä", sanoin ja pentuni ilme synkkeni.
//Valko?
Valkohäntä 9.1.2017
Nakkasin vanhan ja haisevan sammalmytyn pesän suuaukolle. Vaihdoin parhaillaan Hopeataivaan makuualusia. Totuustassu oli jo siivonnut muiden vanhusten sammaleet aiemmin tänään. Laskin uudet sammaleet entisten tilalle ja pöyhin ne oikein mukaviksi. Entinen päällikkö katseli työskentelyäni häntä siististi käpälien ympärille kiedottuna. Saatuani työn valmiiksi astelin pesän suulle ja noukin vanhat sammaleet hampaisiini. Vielä ennen kuin poistuin pesästä, varmistin, että Hopeataivas oli tyytyväinen petiinsä. Tassuttelin ulos pesästä. Taivas oli jo alkanut hämärtyä. Metsästyspartio näytti palanneen juuri. Vein sammaleet tarpeidentekotunnelille ja palasin takaisin aukiolle. Vilkuilin ympärilleni haikeana. Tänä yönä se tapahtuisi; minä jättäisin tämän paikan ikiajoiksi. Huokaisten astelin soturien pesälle. Kohmeinen maa tuntui kylmältä polkuanturoideni alla. Käperryin sammaleille onnellinen hymy huulillani. Pääsisin viimein tapaamaan rakasta Lohiselkääni. Kollia, joka oli vienyt sydämeni mukanaan. Suljin silmäni kuiskaten samalla:
"Minä tulen. Minä tulen luoksesi, Lohiselkä."
Kuu loi aavemaista valoaan soturien pesään. Oli hiljaista. Ei kuulunut pihaustakaan. Nousin hiljaa jaloilleni ja hiippailin pesän suulle varoen herättämästä kerään. Loin ystäviini surullisen katsauksen, kunnes lopulta loikin aukiolle. Kylmä pakkasilma pureutui minuun luita ja ytimiä myöten. Aikomukseni oli paeta tarpeidentekotunnelin kautta. Juuri, kun olin kääntymässä mennäkseni tarpeidentekotunnelille, kuulin takaani hieman kummastuneen kysymyksen:
"Minne sinä olet menossa, Valkohäntä?" Käännähdin ympäri karvat pörhistyen. Sydämeni hakkasi hurjana. Kysyjä oli Saniaishäntä, joka oli vartiossa.
"Tarpeilleni", sepitin nopeasti. Soturi nyökkäsi. Ravasin tunnelille sydän jyskyttäen. Veri kohisi korvissani. Ketterästi ujuttauduin tarpeidentekotunnelin seinässä olevasta pienestä aukosta ulos. Tukahdutin voitonriemuisen ulvahduksen ja säntäsin juoksuun, kohti Aurinkokiviä.
//Lohi? Sori tarinan hirmuinen sekavuus, mut teen samalla läksyjä. x(
Lohiselkä 15.1.2017
Istuin lumen peittämän kiven päällä katsellen haikeana Myrskyklaanin puoleiselle reviirille. Kuu heijasti valoa lumihangista melko paljon jopa pilvien takaa. Pilvet rakoilivat vähän väliä ja antoivat kuun loistaa koko valoaan alas lumiseen maailmaan. Toivoin enemmän kuin mitään, että voisin nähdä Valkohännän valkean turkin vastarannalla. Olin jo muutamana yönä ja päivänä tullut istumaan tälle kivelle. Näin suoraan Aurinkokiville, enkä ollut nähnyt kertaakaan rakastamani myrskyklaanilaisnaaraan valkeaa turkkia edes vilaukselta. Olin käynyt mahdollisimman monessa partiossa, joka kulki jokea pitkin, mutta vaikka olin muutamia myrskyklaanilaispartioita nähnyt, ei Valkohäntä ollut ollut yhdessäkään. Polttotähti oli takuulla antanut nuorelle soturille aivan turhan rangaistuksen. Pelkkä ajatus Myrskyklaanin uudesta päälliköstä - Valkohännän emosta - sai karvani pörhistymään. Hän kielsi asian, joka oli jopa aidompi kuin hänen päällikkyytensä. Minä olin rakastunut Valkohäntään ja hän minuun. Jonain päivänä me olisimme yhdessä, eikä kukaan voisi kieltää meitä tekemästä sitä. Säpsähdin ja kohdistin katseeni kahden valtavan kiven väliin. Valkea turkki vilahti kivenkoloon. Sydämeni iskeytyi rintaani vasten yhä vain nopeampaa, kun valkea kissa puikkelehti taas näkyville. Hymy ilmestyi kasvoilleni, kun erotin kissan Valkohännäksi. Loikkasin alas kiveltä ja astelin aivan rantaan. Jää oli melko paksua jo, ja tässä kohtaa virtaus oli heikko, joten uskoin jään kantavan jo. Astelin varovasti lumen peittämälle jäälle. Muistot siitä, kuinka olin pelastanut Valkohännän nuorena oppilaana hukkumiselta tulvivat mieleeni. Saatoin jopa maistaa naaraan makeahkon tuoksun sieraimissani, kun lähestyin Myrskyklaanin rantaa. Valkohäntä oli huomannut minut, ja hän asteli varovasti jäälle.
"Valkohäntä", henkäisin naaraan nimen ääneen ja suustani pakeni äänen lisäksi myös huurua, joka kuitenkin katosi pian ilmaan.
"Luulin, etten enää ikinä näkisi sinua. Eikö Polttotähti antanut sinulle rangaistusta? Mitä sinä edes teet täällä?" kysyin kuiskaten ja painoin pääni vasten myrskyklaanilaisnaaraan valkeaa turkkia.
//Valko?
Valkohäntä 17.1.2017
"Sain minä rangaistuksen. Minun on pysyttävä leirissä kaksi kuuta, ja siivottava klaaninvanhimpien makuualusia", kuiskasin surullisena. Painoin pääni Lohiselän rintaa vasten. "Minun oli niin ikävä sinua."
"Niin minullakin sinua", hän sanoi hiljaa. Siinä me nyt olimme. Kahdestaan, toisiamme vasten painautuneina. Tämä oli ollut vaikea päätös, mutta tein mitä tahansa saadakseni olla Lohiselän rinnalla.
"Miten pääsit tänne, jos sinun pitää pysyä kaksi kuuta leirissä?" Lohiselkä kysyi yllättäen. Katsahdin häntä suoraan tuon meripihkaisiin silmiin. Salaperäinen hymy levisi huulilleni.
"Minä karkasin. En aio enää palata takaisin Myrskyklaaniin; tulen sinun mukaasi Jokiklaaniin!" kerroin. Lohiselkä tuijotti minua suu auki.
"Jokiklaaniinko?" hän toisti epäuskoisena.
"Niin. Saanhan minä tulla? Saanhan?" vinkaisin kuin emoaan kaipaava pentu. Lohiselkä katsoi minua mietteliään näköisenä.
"Entä jos Polttotähti aloittaa sodan?" hän kysyi hiljaa. Pudistin päätäni.
"Sitten minä estän hänen aikeensa. Ei hän omaa tytärtään satuta, kai", sanoin häntääni heilauttaen. Hautasin kuononi Lohiselän hopeanharmaaseen turkkiin.
"Pyydän, Lohiselkä, anna minun tulla mukaasi... Haluan elää sinun rinnallasi koko pitkän elämäni", kuiskasin hiljaa. Sydämeni oli pakahtua kaipuun tuskasta.
//Lohi? cx
Lohiselkä 17.1.2017
"Minun puolestani olet enemmän kuin tervetullut Jokiklaaniin", kuiskasin hiljaa Valkohännän korvaan, "mutta asiasta täytyy kysyä myös Pyrstötähdeltä." Nostin pääni pois Valkohännän läheisyydestä, ja katsoin tuota suoraan silmiin.
"Mennään rantaan, jotta jää ei romahda allamme. En halua saattaa sinua hengenvaaraan", kuiskasin myrskyklaanilaisnaaraalle ja lähdin kävelemään tuon rinnalla kohti Jokiklaanin vastaista rantaa. Minusta oli hieman vaikeaa kuvitella, että myrskyklaanilainen siirtyisi jokiklaanilaiseksi, mutta minä rakastin Valkohäntää. Hänestä tulisi takuulla mahtava jokiklaanilainen, vaikka hän ei ollut ikinä opetellu uimaan tai kalastamaan. Minä auttaisin naarasta kaikessa, missä hän ikinä apua tarvitsisikaan. Halusin rakastaa Valkohäntää aina siihen asti, että toinen meistä - toivon mukaan ensin minä - kuolisi ja vielä senkin jälkeen. Ensin täytyi kuitenkin saada Pyrstötähti hyväksymään Valkohäntä Jokiklaaniin. Kun astelimme rauhallisesti kyljet toisiaan hipoen kohti Jokiklaanin leiriä, yritin kuvitella Valkohännän uivan ja kalastavan kuten kuka tahansa jokiklaanilaissyntyinen jokiklaanilainen. Naaraalla ei ollut sileää ja ohutta turkkia, joka hylkisi vettä, ja aluskasvillisuudessa eläminen oli tehnyt naaraan liikkeistä erilaisia kuin millaisia ne jokiklaanilaisilla olivat. Olin muutaman kerran käynyt Myrskyklaanin reviirillä, ja siellä hiljaa hiipiminen oli suorastaan mahdotonta - ainakin minulta. Valkohännältä se ilmeisesti sujui kuin leikki, sillä hän oli kuusikuisesta saakka saalistanut ja opetellut taistelemaan tiheän aluskasvillisuuden seassa. Toivoin, ettei Valkohäntä tulisi katumaan muuttoa Jokiklaaniin. Jos Pyrstötähti ei antaisi naaraan muuttaa klaaniimme, en olisi valmis muuttamaan Myrskyklaaniin. Ennemmin lähtisin kaikkien klaanien luota yhdessä rakkaani kanssa ja jättäisin kaikki klaanit taakseni.
Säpsähdin, kun kuulin lumen narskuntaa takaamme. Käänsin katseeni sinne, ja erotin pienen hiiren. Valkohäntä katsoi ensin minua kysyvästi, ja käänsi sitten katseensa saaliseläimeen, joka ei ilmeisesti ollut huomannut meitä. Nyökkäsin naaraalle merkiksi, että hän voisi saalistaa sen. Vai olisiko se soturilain vastaista? Valkohäntä ei kuitenkaan veisi saalista pois Jokiklaanin reviiriltä, eikä edes välttämättä söisi sitä itse, vaan veisimme sen leiriin, jossa joku jokiklaanilainen voisi nauttia sen. Ei kulunut kuin muutama pieni hetki, ja Valkohäntä asteli luokseni suussaan eloton hiiri, jonka häntä roikkui lähes maassa, kun myrskyklaanilaisnaaras asteli kanssani lumisella polulla kohti Jokiklaanin leiriä. Minua jännitti ajatus siitä, mitä Pyrstötähti sanoisi siitä, että toisin myrskyklaanilaisen Jokiklaanin leiriin ja kertoisin, että rakastin tätä naarasta ja hän halusi muuttaa klaaniimme.
//Valko? Älä kirjota mitää siit hyväksyyks Pyrstö Valkon vai ei ku anna mun kirjottaa vaik siit kosk sovittii Ekkuun kaa mitä se tekee:'D
Purohäntä 4.1.2017
Näin pentuni Valkohännän joka meni itkemään nurkkaan. Menin tuon luokse. Koskin varovasti Valkohännän selkää hännälläni. Tuo vilkaisi minua vihoissaan. Katsoin muita sotureita ja he lähtivät vähin äänin pois sotureiden pesästä.
"Mikä hätänä?" kysyin Valkohännältä varovasti.
"Ette te tajua", valkea naaras nyyhkytti. Huokaisin syvään. En pitänyt pennustani surullisena, halusin tuon olevan onnellinen ja iloinen.
"Voit aina kertoa minulle ja emollesi kaikesta mikö vain painaa mieltäsi", sanoin lempeällä äänellä ja hymyilin lempeästi. Valkohäntä käänsi katseensa minuun. Katsoin Valkohännän taivaansinisiin silmiin.
"Se jokiklaanilainen joka pelasti minut", Valkohäntä aloitti.
"Niin", sanoin nyökkäillen.
"Olen tapaillut häntä ja rakastan häntä. Polttotähti ei ymmärrä sitä", naaras purki suruaan nyyhkyttäen. Vatsaani kouraisi.
"Hän on Lohiselkä nimeltään, kolli ja Jokiklaanin soturi", Valkohäntä lopetti. Nielaisin kuuluvasti. Jokiklaanin soturi. Pentuni rakastunut jokiklaanilaiseen kolliin, Lohiselkään. Silmissäni lehahti.
"Jokiklaanin soturi?" varmistin kysyvällä äänellä. Valkohäntä nyökkäsi.
"Niin", tuo sanoi. Minua kuumotti. Mitä sanoisin? Jos sanoisin jotain väärin.. Äh.. Mitä nyt sanon?
"Kuule Valkohäntä", sanoin ja astuin lähemmäs pentuani.
"Jos todella rakastat häntä niin paljon ettet voi pysyä tuosta kollista erossa ja se tekee sinut onnelliseksi minua ei haittaa", huokaisin. Muistin kuinka paljon minä ja Polttotähti rakastamme toisiamme. Jos rakastuu ei rakastu välttämättä enää koskaan elämässään. Jos rakastuu ei pidä päästää rakastaan pois vaan ottaa tuo itselleen. Jos kummatkin rakastavat toisiaan heidän pitää pysyä yhdessä, ei heitä voi erottaa. Valkohännän silmissä alkoi näkyä pilkettä ja hymyilin sillö tuo lopetti itkemisen.
"Mutta hän on kuitenkin Jokiklaanin soturi ja tiedät hyvin että emosi on Myrskyklaanin päällikkö", sanoin. Pentuni nyökkäsi.
"Mutta nyt menen Polttotähden puheille", sanoin ja nuolaisin valkean naaraan päälakea. Menin yksin päällikön pesään. Polttotähti istui katsoen seinää.
"Ymmärrän", sanoin astuessani sisään. Harmaa naaras kääntyi katsomaan minuun. Katsoin kumppanini meripihkanvärisiin silmiin.
//Poltto?
Purohäntä 5.1.2017
"Tuo on mielestäni ihan hyvä Valkohännälle", sanoin katsoen kumppaniani. Naaras nyökkäsi.
"Valkohäntä saa myöskin vaihtaa koko klaanin makuualuset", naukaisin sillä mitä tästä vielä syntyisi.
"Selvä, käy hakemassa Valkohäntä päällikön pesään, tänne", Polttotähti sanoi päättäväisesti. Nyökkäsin ja menin sotureiden pesälle Valkohännän luokse.
"Sinun pitää tulla mukaani päällikön pesään", naukaisin. Valkohäntä katsoi minua hämmästyneenä.
"Miksi?" Valkohänyä kysyi. Huokaisin.
"Näet sitten", sanoin ja lähdin tassuttelemaan pentuni edeltä. Pian olimme päällikön pesässä. Valkohäntä ja Polttotähti katsoivat pitkään toisiaan kunnes kumppanini aloitti.
"Sinun pitää ottaa vastaan rangaistuksesi", päällikkö sanoi. Pentuni istahdi ja nyökkäsi.
"Sinun pitää pysyä leirissä kaksi kuuta ja sinun pitää huolehtia klaaninvanhimmista, poistaa kirput, ruokkia ja vaihtaa koko klaanin makuualuset", Polttotähti sanoi.
"Kaksi kuuta?" Valkohäntä kysyi.
"Niin", kumppanini sanoi. Painoin pääni alas.
"Me rakastamme sinua Valkohäntä mutta ymmärräthän tilanteen", naukaisin lohduttavasti.
"Tietysti rakastamme sinua", Polttotähti naukui lempeästi.
"Mutta se kolli on Jokiklaanista", päällikkö lisäsi vähemmän lempeällä äänellä.
//Poltto? Valko?
Valkohäntä 5.1.2017
Mulkoilin vanhempiani vihaisena.
"Kaksi kuuta?" murisin. En voinut uskoa kuulemaani. "Oletteko menettäneet järkenne vai oletteko muuten vain niin hiirenaivoisia?!" Kiukku kupli sisälläni.
"Juuri niin, kaksikuuta. Voimme toki lisätä toiset kaksi kuuta päälle, jos sitä tahdot", Polttotähti naukaisi kynsiään ojennellen. Kohotian kulmiani hämmentyneenä. Oliko tuo naaras, jota olin ennen kutsunut emokseni, suunnitellut rangaistukseni jonkun toisen kanssa? Katsahdin hänen vierellään istuvaan Purohäntään, joka polki maata kiusaantuneena.
"Suunnittelitko sinä tätä Polttotähden kanssa?" sihisin raivoissani. Isäni nosti päätään ja nyökkäsi. Tuijotin minua kasvattaneita kissoja epäuskoisena.
"Luulin, että olit puolellani! Te... Te saastat!" mylväisin. Kynteni raastoivat pesän lattiaa. "Ette ole minun vanhempani! Te olette hirviöitä! Ette voi estää minua tapaamasta Lohiselkää!" Huutoni kaikui varmasti koko leirissä. Vihoissani käännänhdin ympäri lähteäkseni. Sitä ennen murisin Polttotähdelle ja Purohännälle viimeiset sanani:
"Teidän likaisia makuualusianne en ala vaihtamaan!"
Vimmoissani painelin ulos pesästä. Tuuli pörrötti valkoista turkkiani. Minun teki vain mieli hautautua lumeen. Astelin soturien pesälle. Pesässä oli vain muutama kissa, mutta en välittänyt heistä. Tassuttelin omalle sammalpedilleni ja lysähdin siihen. Hautasin kuononi sammaleisiin ja jäin siihen.
//Joku? Valko veti pikku raivarit. xd
Unitassu 5.1.2017
Katselin katkerana ylpeän näköistä siskoani, kun kaikki huusivat hänen nimeään. Minä en ollut vielä lähelläkään soturinimityksiä. Mulkaisin vihaisena Purohäntää ja Polttotähteä, jotka hurrasivat pentunsa nimeä muiden mukana. Käännyin ympäri ja ryntäsin ulos leiristä kyynelien virratessa kasvoillani ja Valkohännän nimen kaikuessa korvissani. Siskoni oli paljon parempi kaikessa! Minä en osannut mitään. Juoksin nyyhkyttäen metsään. Käpäläni tuntuivat kömpelöiltä, raskailta kuin kivet. Lopulta kompuroin ja kompastuin käpäliini. Lensin lumeen vatsalleni. Katselin lannistuneena, silmät sumeina eteeni. Minusta ei tulisi koskaan soturia. Ei koskaan. Ei Polttotähti varmaan edes haluaisi, että minusta tulisi soturi. Suljin silmäni ja kuvittelin Okrapennun mieleeni. Hänen kuuluisi jo olla oppilas. Halusin, että hän olisi oppilas. Ehkä hän ymmärtäisi. Vedin väristen henkeä.
//Skip jonkin aikaa//
Istuin silmiäni siristellen päällikön pesän lähellä. Upoti kynteni maahan. Olin kuunnellut isäni, emoni ja siskoni keskustelua päällikön pesässä. Valkohäntä oli rakastunut Jokiklaanin Lohiselkään. Petturi. Valkohäntä ryntäsi sotureiden pesään. Hän ansaitsi rangaistuksen.
//Joku?
Polttotähti 5.1.2017
//Jatkoo Valkolle\\
Katsoin pentuni perään järkyttyneenä. Kyyneleet kirposivat silmiini, kun muistelin pentuni sanoja.
*Te... Te saastat* pyöri päässäni. Ensin yksi kyynel vieri pitkin poskeani. Sitten toinenkin ja pian niitä tuli kokoajan lisää. Nyyhkytin hiljaa ja katsoin sammaliani. Tunsin Purohännän painautuvan kylkeeni. Purskahdin vallattomaan itkuun. Ei pentuni voinut hylätä minua! Hän ei tiennyt mitä kaikkea olen hänen ja Unitassun vuoksi tehnyt, varsinkin Vaahterapennun kuoleman jälkeen. Purohäntä kosketti korvaani kuonollaan. Kolli nuolaisi poskeani ja painautui minuun tiukemmin kiinni.
"Unitassu, mitä sinä täällä?" Purohännän ääni kantautui tajuntaani. Notin itkuiset silmäni sammalista Unitassuun joka tassutteli sisälle pesään. Unitassu painautui minun toiseen kylkeeni ja painoi kuonollaan poskeani lohduttavasti. Katsoin tytärtäni hieman iloisenpana. Sentään minulla oli Unitassu ja Purohäntä, sekä kuollut Vaahterapentu Tähtiklaanissa. Tietenkin toivoin, että Valkohäntä pitäisi edelleen minusta, mutta hän hylkäsi meidät.
//Joku?
Valkohäntä 5.1.2017
Avasin silmäni unenpöpperöisenä. Olin ilmeisesti torkahtanut hetkeksi. Nousin kylmästä kankeana istumaan. Hengitykseni höyrysi raikkaassa pakkasilmassa. Pesässä olleet soturit olivat lähteneet jonnekin.
*Tietenkin minua pakoon*, ajattelin kaihoisasti. Kaikki varmaan jo tiesivät siitä, mitä olin tehnyt. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin hiljaisen tuulen kuljettaa mieleni Jokiklaanin rajalle, jossa olimme tavanneet jo muutamia kertoja Lohiselän kanssa. Sydämeni oli riekaleina. Miksi Polttotähden piti olla niin hiirenaivoinen? Hän tuskin edes välitti minusta saati Unitassustakaan. Ojentelin kynsiäni. Minun teki mieli iskeä ne Polttotähden turkkiin ja nyhtää turkki tuon yltä. Hätkähdin pesän kahahtaessa. Saniaishäntä asteli sisään pesään Lehtiturkki perässään. He asettuivat makaamaan vierekkäin. Katselin kuinka Lehtiturkki nuolaisi lempeästi vierellään makaavan pähkinänruskean kollin poskea. Kateus poltteli sisälläni. Miksi Lohiselän piti olla niin kaukana? Huokaisten nousin seisomaan ja laahustin ulos pesästä. Lunta pyrytti hiljalleen maahan. Katseeni kulki hitaasti leirin läpi, kunnes se kiinnittyi eräisiin kissoihin, jotka jakoivat keskenään oravaa. Kissat olivat Purohäntä, Unitassu ja Polttotähti. Unitassu oli kyyristynyt vanhempiensa väliin ja selitti innostuneena, mitä oli puuhaillut mestarinsa kanssa. Tunsin pientä katkeruutta. Miksi sisareni piti aina olla kaikkien suosiossa? Marssin heidän luokseen, nappasin hampaisiini myyrän tuoresaaliskasasta ja tassuttelin kauemmas syömään sen, selkä perheeseeni päin.
//Poltto, Puro tai Uni?
Lohiselkä 2.1.2017
Kahtena edellisenä yönä olin nähnyt unta valkeasta myrskyklaanilaisnaaraasta, joka oli vienyt sydämeni mukanaan, kun hän oli palannut Myrskyklaaniin yhteisen yömme Jokiklaanin reviirillä jälkeen. Astelin hieman masentuneen oloisena joentörmän läheisyydessä katsellen toiveikkaasti Myrskyklaanin puoleiselle reviirille. Tullessani Aurinkokivien kohdalle, erotin valkean turkin vilahtavan harmaiden kivien välissä. Toiveikkaana syöksähdin aivan joentörmälle ja olin lähellä astua heikoille jäille, mutta pysyttelin lumisella maalla. Sydämeni hakkasi kovaa, kun jännittyneenä odotin, että näkisin valkean vilahduksen uudelleen. Pian lumenvalkea naaraskissa asteli kohti joen rantaa. Valkotassu! Lämmin tunne valtasi minut, kun myrskyklaanilaisnaaras näki minut taivaansinisillä silmillään. Mieleni teki kajauttaa ilmoille naaraan nimi, mutten tehnyt niin. Vilkaisin nopeasti taakseni ja siirsin katseeni astinkiviin, joita pitkin voisin päästä Myrskyklaanin reviirille. Hetken aikaa puntaroin mielessäni, pitäisikö jäädä Jokiklaanin reviirille ja unohtaa Valkotassu vai rikkoa soturilakia ja lähteä Myrskyklaanin reviirille ja kertoa Valkotassulle, kuinka kovasti olin kaivannut häntä. Rakkaus vei voiton, ja lähdin loikkimaan kohti astinkiviä. Vielä kerran varmistin, ettei yksikään jokiklaanilainen lähestynyt minua. Lopulta loikin ketterästi astinkiviä pitkin tieni Myrskyklaanin reviirille. Valkea naaraskissa oli tullut minua vastaan. Hänen taivaansiniset silmänsä veivät minut aivan uudenlaiseen maailmaan ja tuntui kuin näkisin kaiken erillä tavalla kuin aiemmin. Lumi oli valkeampaa, taivas sinisempi ja alastomien puiden rungot ruskeampia kuin aiemmin.
"Valkotassu", henkäisin naaraan nimen lähes äänettömällä äänelläni. Tunsin sydämen iskut rinnassani, välillämme oli täydellinen hiljaisuus.
"Minä rakastan sinua", nau'uin yllättäen itsenikin. Minun oli tarkoitus sanoa "ikävöin sinua", mutta sanat vain ryöppysivät suussani. Näin myrskyklaanilaiskissan kasvoilla hieman yllättyneen ilmeen. Olin jo perumassa sanojani, kun Valkotassun kasvoille levisi lämmin hymy. Sen täytyi merkitä jotain. Samassa huomasin, etten edes ollut varma tunteistani. Entä jos en rakastanutkaan Valkotassua? Entä jos rakastin, mitä minä sitten tekisin? En voisi elää erossa Valkotassusta, mutta en ikimaailmassa muuttaisi Myrskyklaaniin. Pahan olon tunne peitti muutamassa hetkessä onnen alleen, mutta en voinut näyttää sitä Valkotassulle. Halusin rakastaa Valkotassua, halusin olla hänen kanssaa kuolemaamme saakka. En kuitenkaan ollut varma, voisiko juttumme onnistua ikinä, jos asuisimme eri klaaneissa ja joutuisimme tapailla salaa.
//Valko?cx
Polttotähti 2.1.2017
Istuin rauhassa päällikönpesän vieressä, tarkastellen leiriä. Partio, jonka oli määrä lähteä kohta, odotteli Korppisielua piikkihernetunnelin suulla. Kuulin puuskutusta ja näin Korppisielun juoksevan leiriin. Odotin, että pentuni, Valkotassu tulisi mestarinsa perässä, mutta oppilasta ei näkynyt missään.
*Missä Valkotassu on?* kauhu pyöri mielessäni.
Nousin ylös ja tassuttelin Korppisielun luokse. En antanut hätäännyksen, kauhun tai minkään muunkaan tunteen kuulua äänessäni, tai näkyä kasvoillani.
"Missä Valkotassu on?" kysyin Korppisielulta.
"Hän tulee kohta", musta kolli vastasi.
"Miten niin kohta?" kysyin kollilta
"Hän sanoi tulevansa perässä kävellen, kun ei jaksanut juosta, olimme ihan lähellä leiriä, hän tulee pian", Korppisielu naukui. Nyökkäsin kollille, joka lähti partion mukaan. Katsoin kuinka partio lähti piikkihernetunneliin ja sitä kautta ulos leiristä. En jäänyt odottamaan mitään, vaan tassuttelin päällikönpesän viereen istumaan.
Partio palasi, eikä Valkotassusta ollut kuulunut vieläkään mitään. Huolestuin hetki hetkeltä enemmän. Etsin Kirsikkaviiksen ja tassuttelin tuon luo.
"Partio etsimään Valkotassua", naukaisin. Naaras näytti hieman hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi silti. Hän kokosi kissoja kasaan ja lähetti kaksi partiota. Olin huolesta suunniltani, minun oli löydettävä Valkotassu! Etsin katseellani Purohäntää. Äkkäsin tuon kömpivän ulos sotureidenpesästä. Ravasin kollin luo.
"Valkotassu on kadonnut, taas!" naukaisin. Purohännän ilme vaihtui hämmennyksestä, tyrmistykseksi.
"Minä lähden etsimään häntä, voin mennä jonkun partion mukaan, tai vaikka yksin", kolli naukaisi.
"Minä tulen kanssasi", naukaisin ja katsoin kumppaniani. Tahdoin löytää pentumme!
"Odota hetki", naukaisin. Tassuttelin Kirsikkaviiksen luo.
"Pidä sinä huolta klaanista, minä käyn etsimässä Valkotassua Purohännän kanssa", naukaisin.
"Selvä", Kirsikkaviiksi vastasi. Tassuttelin kohti piikkihernetunnelia, heilauttaen häntääni Purohännälle. Purohäntä ravasi luokseni. Lähdimme leiristä.
//Puro?
Valkotassu/-häntä 3.1.2017
Katsoin Lohiselkää lempeä hymy huulillani. Tiesin vihdoin, mikä se tunne oli ollut silloin, kun olin tavannut tuon hopeanharmaan kollin ensimmäistä kertaa. Se tunne oli nimeltään... rakkaus. Minä rakastin Lohiselkää koko sydämestäni, ja tuntui, etten pystynyt irrottamaan katsettani hänestä. Astuin askeleen lähemmäs. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä kasvoillani.
"Lohiselkä... Minäkin rakastan sinua", kuiskasin hiljaa. Varovasti painoin pääni hänen rintaansa vasten hengittäen samalla kollin tuttua ja turvallista tuoksua. Samassa tajusin, että meidän rakkautemme välillä oli este. Nostin päätäni luoden Lohiselälle surullisen katseen.
*Miksi sinun täytyy olla Jokiklaanista? Mikset vain voisi olla myrskyklaanista, kuten minäkin olen?* pohdin ajatukset synkkien pilvien peittämänä. Lohiselkä hipaisi korvaani huonollaan. Saatoin aistia hänestä huokuvat murheenaallot.
"Voimmehan me aina tavata rajalla?" ehdotin toiveikkaana. Lohiselkä pudisti päätään.
"Me paljastuisimme kuitenkin lopulta. Mitä me silloin tekisimme?" hän naukaisi. Katsahdin tassuihini. Lohiselkä oli oikeassa.
"Kyllä me vielä keinon keksimme", nau´uin yrittäen hymyillä. Lohiselkä nyökkäsi ja nuolaisi sitten päälakeani. Hätkähdin kuullessani tutun huudahduksen:
"Valkotassu! Valkotassu, missä sinä olet?!" Huutaja oli emoni, Polttotähti. Hajusta päätellen hänen mukanaan oli myös isäni Purohäntä. Vilkaisin Lohiselkää kauhistuneena.
"Sinun täytyy mennä!" sihahdin hiljaa, jotta vanhempani eivät olisi kuulleet. "Nähdään täällä taas huomenna, auringonlaskun aikoihin!" Kaikin voimin tönin Lohiselkää kohti astinkiviä.
"Mene! Minä pidättelen heitä!" lisäsin nopeasti, käännähdin ympäri ja loikin läheiseen pensaikkoon. Annoin oksien takertua valkoiseen turkkiini, jotta vanhempani olisivat luulleet minun olevan metsällä. Samalla myös Lohiselän haju peittyi kuuraisten oksien tuoksun alle. Pian erotinkin Polttotähden turkista vilahduksen. Ryömin pois pensaan alta. Emoni katsahti minuun yllättyneenä.
"Valkotassu? Mitä sinä täällä teet?!" Polttotähti maukui hukuttaen minut helliin nuolaisuihin. Purohäntä tassutteli luoksemme huojentuneen näköisenä.
"Olimme huollissamme sinusta! Puoli klaania on poukkoillut metsässä sinua etsimässä!" hän naukaisi hännänpää vääntyillen.
"Anteeksi. Matkalla leiriin huomasin oravan, ja päätin napata sen tuomisiksi. Harmikseni se kuitenkin pakeni jäätä pitkin Jokiklaanin reviirille", sepitin nopeasti. Minun oli pakko valehdella, vaikka se ei tuntunutkaan mukavalta. Polttotähti mittaili minua hetken katsellaan, kunnes hän sanoi:
"Palataan leiriin. Sinun on siistiydyttävä, ja klaanille on ilmoitettava, että olet kunnossa." Vanhempieni välissä tassutellen lähdin kulkemaan kohti leiriä.
Oli kulunut jo lähes kuu siitä, kun olimme tavanneet ensimmäisen kerran Lohiselän kanssa. Salaa tapailumme oli jatkunut tähän päivään saakka. Polttotähti oli nimittänyt minut tänään aurinkohuipun hetkellä soturiksi. Olin hyvin iloinen siitä. Juoksin kohti Aurinkokiviä, josta oli tullut vakituinen paikka tapaamisillemme Lohiselän kanssa. Joka ilta sanoin muille, että lähtisin pienelle iltakävelylle, jotta uni tulisi paremmin. Raivasin pensaita pois tieltäni. Aurinkokivet häämöttivät jo edessäni. Lohiselkä istuskeli rannassa, lähellä kaisloja, joita peitti ohut jääkerros. Jolkutin hänen luokseen häntä innosta kippuralla.
"Hei, Valkotassu!" Lohiselkä tervehti huomattuaan minut. Sipaisin Lohiselän nenää hännänpäälläni.
"Tervehdys sinullekin", vastasin tervehdykseen ja lisäsin sitten: "Ja olen nykyään Valkohäntä." En pystynyt peittelemään iloa, joka sai karvani pörhistymään.
//Lohi? c:
Polttotähti 3.1.2017
Katselin kuinka Valkohäntä katosi jälleen kerran leiristä. Päätin, että nyt oli minun aikani ottaa selvää mitä hän teki. Nousiylös ja ravasin ulos leiristä. En uskonut pentuani siinä, että tuo kävi iltalenkeillä. Avasin suuni raolleen ja maistelin ilmaa. Valkohännän hajujälki meni tästä tuoreena. Lähdin seuraamaan hajujälkeä tarkkaillen kokoajan joka puolelle. Pysyin varuulta melko piilossa, ettei kukaan huomaisi minua - etenkään Valkohäntä, jos hän tulisi takaisin. Hetken aikaa seurasin hajujälkeä, mutta huomasin sen vievän Jokiklaanin reviirin rajalle. Katselikohan Valkohäntä siellä maisemaa, niinkuin minä ja Purohäntä joskus? Pian näin vilauksen valkoista ja kuulin ääniä. Piilouduin erään pensaan taakse.
"Ja olen nyt Valkohäntä", pentuni äänestä loisti ilo ja ylpeys.
"Hienoa!" kuulin jonkun hopeanharmaan, ilmeisesti kollikissan äänen. Tarkkailin noita kahta. He katsoivat toisiaan se oli rakkautta. Astuin esiin pensaasta.
"Valkohäntä, mitä ihmettä sinä Tähtiklaanin nimeen teet?" kysyin vakaalla, mutta vihaisella äänellä. Selin minuun ollut Valkohäntä kääntyi ympäri.
"Emo, mi- mitä sinä täällä teet?" tuo änkytti. Katsoin vihaisesti pentuani ja sitten hopeanharmaata kissaa.
"Seurasin hajujälkeäsi, ja kysymys kuuluu, mitä sinä täällä teet?" kysyin pennultani painottaen sanaa sinä. "Saatte selittää tämän minulle, nyt heti", naukaisin vihaisesti. Valkohäntä katsoi minua hieman peloissaan, ehkä pettyneenäkin.
"Tule, me lähdemme nyt leiriin, ja mitä Jokiklaanilainen tekee meidän reviirillämme? Häivy", sihisin vihaisesti kollille. "Myrskyklaanin reviitille ei tunkeuduta!" ärjäisin vihaisesti. Suunnaton viha ja pettymys kuohusi sisälläni.
"Mene", Valkohäntä naukaisi hiljaa. Katsoin silmät leimuten, kun hopeanharmaa kolli loikki tottuneesti astinkiviä pitkin jokiklaanin reviirille.
"Nyt sinä tulet leiriin ja saat selittää minulle kaiken!" Sihisin vihaisesti. Annoin vihan ja pettymykseni näkyä.
"Luulin, että sinä, minun, klaanin päällikön tytär olisit ollut uskollinen klaanille, mutta ei, mitä sinä ajattelit, leiriin siitä!" ärjyin vihaisena. Valkohäntä lähti tassuttelemaan kohti leiriä, minä perässäni.
Saavuimme leiriin. Moni silmäpari tarkkaili meitä.
"Minun pesääni", naukaisin vihaisesti ja katsoin, kuinka pentuni tassutteli pesääni.
"Usvahäntä ja Lehtiturkki, vartioikaa leiriä!" naukaisin enkä jäänyt odottamaan kenenkään vastausta, vaan marssin pesääni. Kummistuneet ja hämmentyneet katseet jäivät pesäni ulkopuolelle. Hämärässä pesässäni erotin valkoisen naaraan.
"Nyt selität minulle kaiken, heti!" naukaisin vihaisesti. Kiersin pesälleni ja jäin kuuntelemaan mitä pentuni minulle selitti.
//Valko? Poltto on sit vihanen, ja Valko on eka joka kohtaa Polton vihan.
Ja sitten vielä Miyulle, voisitko kirjoittaa tarinan, jossa Polttotähti valitsee Korppisielun varapäälliköks?
Valkohäntä 4.1.2017
Tuijotin emoani mitäänsanomaton ilme kasvoillani. Miksi juuri hänen oli pitänyt sattua paikalle? Miksei se voinut olla joku helposti hämättävä oppilas, joka uskoi kaiken, mitä soturi sanoi.
"Antaa kuulua!" Polttotähti sihisi raivoissaan. Luimistin äkkämystyneenä korviani. Tuo hiirenaivo ei tajunnut mistään mitään! Upotin kynteni pesän kohmeiseen maahan.
"Mitä se sinulle kuuluu?" ärähdin, vaikka tiesinkin jo vastauksen.
"Olen emosi, sekä klaanisi päällikkö, joten totta kai se kuuluu minulle!" Polttotähden silmät leimusivat. Hänen jokainen karvansa sojotti pystyssä. Emo oli oikeassa. Hänellä oli oikeus emonani ja klaanini päällikkönä kuulla totuus kaikesta, mitä olin puuhaillut päivät pitkät. Tällä hetkellä sen kaiken paljastaminen oli liian vastenmielistä minulle.
"No hyvä on. Minä kerron!" sähähdin Polttotähden ojennellessa kynsiään. Vedin syvään henkeä ja aloitin:
"Muistat varmaan sen jokiklaanilaisen, joka pelasti minut silloin kerran, kun olin vähällä hukkua jokeen?" Päällikkö nyökkäsi kulmat kurtussa. Hän oli edelleen vihainen minulle. Hänen vihaisesta mulkoilustaan huolimatta jatkoin:
"Minä ja Lohiselkä - siis se minut pelastanut jokiklaanilainen - olemme tapailleet toisiamme rajalla siitä päivästä lähtien. Kyllä... minä rakastan häntä, etkä sinä voi muuttaa tunteitani Lohiselkää kohtaan!" Olin noussut seisomaan ja turkkini oli pörhistynyt jännityksestä. Polttotähti katsoi minua silmät pelkiksi, ohuiksi viiruiksi kavenneina.
"Vai niin", Polttotähti maukui jäätävästi. "Saat luvan pysyä leirissä ja siivota klaaninvanhimpien makuualusia, kunnes me isäsi kanssa keksimme sinulle kunnollisen rangaistuksen."
"Mitä?!" sähähdin vihaisena. "Et sinä voi!"
"Kyllä voin", hän murisi. Huitaisin naaraan kuonoa vimmoissani, käännähdin ympäri ja syöksyin ulos pesästä. Ohitin tuoresaalista kantavan Unitassun, joka katsahti minuun kummissaan. Ryntäsin soturien pesälle. Karhunvatukat raapivat kylkiäni pujahtaessani sisään pesän hämärään. Marssin vuoteeni luo ja vedin sen kauemmas muista, ihan pesän nurkkaan, jossa kävi melkoinen vinkka. Lysähdin sammaleille istumaan, painoin pääni ja annoin kyyneleiden virrata vuolaana poskiani pitkin. En halunnut nähdä enää ketään. Varsinkaan emoani, jos häntä siksi enää pystyi nimittämään.
//Poltto tai Puro?
Valkotassu 1.1.2017
Katsoin Lohiselkää pitkään, makustellen kalapalaa samalla suussani. Kalanliha oli liukasta, mutta silti todella maukasta. Se oli suorastaan suussa sulavaa.
"Tämähän on hyvää", totesin lopulta. Lohiselkä näytti huvittuneelta.
"Niinhän minä sanoin", tuo hymähti. Kumarruin haukkaamaan vielä muutaman palan lisää. Tunsin kuinka uutta voimaa virtasi kehooni, ja jaksoin jälleen liikkua omin avuin eteenpäin. Työnsin loput kalasta Lohiselälle, joka katsahti minuun kummastuneena.
"Luulin, että sinä pidit kalasta", hän maukui kulmiaan kohottaen. Nyökkäsin hitaasti.
"Niin, niin pidänkin, mutta sinunkin on syötävä, jotta jaksat palata takaisin kotiisi", sanoin katsellen toiselle puolelle jokea. En vain pystynyt kohtaamaan Lohiselän katsetta. Osa minusta käski jäädä tänne, Lohiselän luo, ja osa taas käski palata takaisin Myrskyklaaniin. Jos halusin kasvaa kunnon soturiksi, oli minun pakko keskittyä koulutukseeni huolella.
"Ai, kiitos." Kuuntelin kuinka hän kumartui ja alkoi repiä sopivia paloja itselleen. Vaivihkaa vilkaisin häntä sivusilmällä. Sydämeni oli vähällä jättää lyönnin välistä.
*Onko päässäni vain untuvia?* mietin turhautuneena kääntäen katseeni poispäin Lohiselästä. Samassa muistin Purohännän ja Polttotähden. Hehän käyttäytyivät usein toistensa lähellä näin. Silmäni rävähtivät ammolleen.
*Olenko minä ihastunut... Lohiselkään?* ajattelin järkyttyneenä. Enhän minä voinut ihastua häneen! Hän oli jokiklaanilainen ja minä myrskyklaanilainen.
Hätkähdin tuntiessani lämpimän henkäyksen niskassani.
"Oletko valmis?" Lohiselkä maukui. Käänsin varovasti päätäni katsahtaen samalla tuon meripihkaisiin silmiin.
"O-olen", vingahdin hiljaa. Sydäntäni revittiin kahteen eri suuntaan.
"Hyvä. Seuraa perässä", hän naukaisi ja tassutti astinkivien luo. Katselin kuinka Lohiselkä loikkasi ensimmäiselle kivelle ja siitä sitten seuraavalla. Hän pysähtyi odottamaan, että saisin hänet kiinni. Vedin syvään henkeä, jännitin lihakseni ja loikkasin ensimmäiselle kivelle. Kynteni raastoivat harmaan kiven jäistä pintaa, havitellen kunnollista otetta. Lohiselän hännänpää nyki hermostuneesti.
"Rauhassa vain. Ei mitään kiirettä!" hän huusi. Pelko jyskytti sisälläni. Jokainen lihakseni anoi armoa pyytäen minua palaamaan takaisin suojaisaan koloon, jossa olin viettänyt viime yön Lohiselän kanssa. Henkeä haukkoen hyppäsin seuraavalle kivelle, Lohiselkä edelläni loikkien. Pian olimmekin joen toisella puolella.
"Saatanko sinut leiriin?" Lohiselkä tarjoutui. Pudistin päätäni.
"Jään tähän odottamaan seuraavaa partiota. En halua, että sinulle aiheutuu minun takiani ongelmia", hymähdin istahtaen pehmeälle hangelle. Hopeanharmaa kolli nyökkäsi.
"Selvä on. Jään tuonne joen toiselle puolelle pensaikkoon odottamaan, että sinut haetaan. Siltä varalta ettet palellu hengiltä odotellessasi", hän naukui ja kääntyi lähteäkseen.
"Odota", inahdin hiljaa. Lohiselkä katsahti minuun kummastuneena. Nousin ja kipitin hänen luokseen. Kurkotin kaulaani nuolaistakseni Lohiselän poskea. Kolli näytti hetken ajan hämmentyneeltä.
"Nähdään", kuiskasin ujosti hymyillen ja tassuttelin samalle paikalle istumaan. Lohiselkä räpäytti silmiään, kääntyi ja loikki astinkiviä pitkin joen toiselle puolelle. Katsoin hänen menoaan surullisena. Näkisimmekö enää koskaan? Ajatukseni katkesivat kuullessani rapinaa läheisten pensaiden takaa. Polttotähden, Purohännän ja Unitassun tuoksut tulvahtivat sieraimiini. Ilo täytti pienen kehoni. Pian he tassuttelivatkin näkyviin. Vanhempani ja sisareni tuijottivat minua hämmästyneinä.
//Poltto, Puro tai Uni? cx
Polttotähti 1.1.2017
"Valkotassu!" ulvaisin ja juoksin naaraan luokse. Hukutin tuon lempeisiin nuolaisuihini.
"Et arvaakaan kuinka huolissamme olimme, Tähtiklaanin kiitos, että olet elossa!" nau'uin tohkeissani. Valkotassu katsoi minua.
"Sinut pitää viedä leiriin", naukaisin. Valkotassu nyökkäsi. Purohäntäkin tuli luoksemme.
"Missä sinä olit?" tuo kysyi ja katsoi Valkotassua. Purohäntä nuolaisi pari kertaa pentunsa päätä.
"Mennään ensin leiriin, sitten saat luvan kertoa koko tarinan", naukaisin. Unitassu kipitti Valkotassun luokse ja painautui tuon kylkeen kiinni.
"Korppisielu, emo, isä ja minä olimme kauhusta kankeita, kun Korppisielu kertoi, että hajujälkesi johtivat joelle ja jäässä oli reikä. Onneksi et ole hukkunut!" Unitassu naukui. Katsoin Valkopentua rakkauden täytein silmin ja lähdin leiriin päin muiden perässä. Vilkaisin vielä taakseni ja tassuttelin muiden perään. Ihanaa että Valkotassu oli löytynyt! Olin ollut huolesta suunnillani.
Saavuimme leiriin.
"Valkotassu!" Korppisielun huuto kantautui korviini, kun tuo ravasi oppilaansa luokse.
"Oletko kunnossa?" kolli kysyi. Oppilas ja mestari olivat toistensa vastakohdat, Korppisielun musta turkki oli hyvin synkkä ja tumma, kun taas hänen oppilaansa, Valkotassun turkki oli valkoinen. Annoin Korppisielun puhua hetken aikaa Valkotassulle, kunnes johdin koko perheeni päällikönpesään. Istahdin sammalille ja vetäisin Valkotassun ja Unitassun viereeni.
"Nyt saat kertoa Valkotassu, missä olit", naukaisin ja odotin tarkkaavaisena pentuni sanoja.
//Valko?
Purohäntä 1.1.2016
Olimme päättäneet mennä joen reunaa pitkin niin pitkälle kuin pystyimme. Minä, Polttotähti ja Unitassu olimme niin huolissamme. Tunsin nenässäni Valkotassun tuoksun. Kun näin naaraan valkoisen turkin.
*Tähtiklaanin kiitos*, nau'uin mielessäni. Olin niin helpottunut kun pentumme oli elävä ja tiesimme hänen olevan turvassa. Olimmekin pian matkalla leiriin. Minulla oli edelleenkin jännityksen tunnetta vatsassani. Oli ihanaa tietää että Valkotassu oli elossa!
*Tiesin että Valkotassu pärjäisi*, mietin tyytyväisenä. Halusin kuitenkin kuulla miten kaikki oli tapahtunut. Jos Valkotassu oli tippunut jokeen moten hän pääsi pois? Ei hän minun tietääkseni osannut uida. Oliko joku auttanut Valkotassua? Sen Valkotassu saisi kertoa leirissä. Saavuimme leiriin. Monet klaanilaiset olivat nyöskin helpottuneita tietäessään Valkotassun olevan kunnossa. Koko perheeni -Polttotähti, Unitassu, Valkotassu ja minä- meni päällikön pesään. Kumppanini istahti sammalille ja vetäisi viereensä Unitassun ja Valkotassun. Minä istuin heidän eteensä. Sitten jäimme vain odottamaan että Valkotassu kertoisi mitä oikein oli tapahtunut.
//Tää oli aika turha tarina mutku tylsää nii :// Ja sit et Valko?
Valkotassu 1.1.2016
Istahdin emoni vierelle painautuen häntä vasten. Hengitin Polttotähden tuttua ja turvallista tuoksu huojentuneena. Olin viimein kotona.
"Nyt saat kertoa, Valkotassu, missä olit ja mitä oikein tapahtui", Polttotähti naukaisi silittäen selkääni hännällään. Nyökkäsin emolleni vetäen samalla syvään henkeä. Katsahdin kuhunkin perheenjäseneeni vuorollaan, kunnes lopulta aloitin:
"Minä ja Korppisielu lähdimme eilen aikaisin aamulla metsälle, koska tuoresaaliskasa oli kovin pieni, eikä siitä olisi riittänyt klaaninvanhimmille saati pennuillekaan. Korppisielu määräsi minut lähelle Aurinkokiviä. Ensin en meinannut löytää mitään, kunnes haistoin myyrän. Hiivin sitä lähemmäs ja loikkasin. Sain sen kyllä kiinni, mutta tajusin liian myöhään joutuneeni jäälle. Jää rikkoutui allani ja minä upposin veteen kuin painava kivi. Olin jo vähällä menettää toivoni, ja antautua virran vietäväksi, kunnes eräs jokiklaanilainen tuli ja pelasti minut." Polttotähti vaihtoi Purohännän kanssa katseita, joista ei saanut minkäänlaista vinkkiä heidän tunnetilansa arvioimiseen. Vilkaisin Unitassua, joka katseli minua silmät ymmyrkäisinä. Hän ilmeisesti odotti, että jatkaisin tarinaani. Huulilleni levisi salamyhkäinen hymy. En kertoisi heille kaikkea - en ainakaan sitä kohtaa, jossa Lohiselkä nukkui vierelläni. Vanhempani olisivat varmasti saaneet hermoromahduksen kuullessaan nukkuneeni vihollisklaanin kissan vieressä.
"Se kissa vei minut hylättyyn ketunkoloon. Se jokiklaanilainen piti koloa lämpimänä ja neuvoi, kuinka saisin turkkini kuivaksi, etten paleltuisi kuoliaaksi. Sitten seuraavana aamuna hän nappasi minulle kalan, saattoi minut joen toiselle puolelle astinkiviä pitkin ja katosi", jatkoin. Polttotähti ja Purohäntä tuijottivat minua epäuskoisina.
"Nukuit siis... ketunkolossa?" emo maukui hivenen järkyttyneenä.
"Hylätyssä ketunkolossa", korjasin. Polttotähti nyökkäsi hitaasti ja vilkaisi sitten vaivihkaa kumppaniaan. Unitassu katsoi minua silmät säihkyen.
"Oliko siellä pelottavaa?" hän kysyi.
"Ei oikeastaan", vastasin hetken mietittyäni. Lohiselän seurassa olin tuntenut oloni turvalliseksi. Purohäntä tassutti luokseni hännänpää vääntyillen.
"Sinun on varmaan parasta käydä Kuiskevirran luona. Siltä varalta, että sinulla on paleltumia", hän hymyili. Vastentahtoisesti nousin ja lähdin Polttotähden saattelemana kulkemaan kohti parantajan pesää.
"Kuiskevirta!" päällikkö kutsui nuorta parantajaa. Kuiskevirta tuli paikalle yrttitukko hampaissaan. Hänen turkissaan oli kuivuneiden lehtien riekaleita. Polttotähti viittoi parantajanaaraan kauemmas. Hän naukui Kuiskevirralle jotakin, ja tassutteli sitten takaisin luokseni.
"Tulen katsomaan sinua taas illalla", hän kehräsi ja nuolaisi korvaani hellästi. Katselin kuinka emoni loikki aukiolle, kohti Purohäntää, joka odotteli häntä Unitassu vierellään.
"Valkotassu!" Kuiskevirran kutsu kuului peremmältä pesästä. Häntääni heilauttaen tassuttelin hänen luokseen. Parantajanaaras ohjasi minut makaamaan tuoreille sammaleille. Hän tutki minut paleltumien varalta ja maukui sitten:
"Ei paleltumisia. Sinun olisi parasta levätä vähän aikaa. Tarvitsetko unikonsiemeniä?"
"En tarvitse", murahdin ja laskin pääni etukäpälieni varaan. Hitaasti suljin silmäni ja jäin odottamaan unen tuloa.
//Poltto, Puro tai Uni? Aika sekava.
Valkotassu 2.1.2017
Olin viettänyt koko seuraavan päivän parantajien pesässä. Onnekseni Kuiskevirta oli päästänyt minut tämän päivän harjoituksiin - tosin sillä ehdolla, että ottaisin vähän rauhallisemmin. Istuskelin paraikaa leirin sisäänkäyntitunnelin edustalla, odottamassa Korppisielua, joka suunnitteli Saniaishännän kanssa huomisia harjoituksia, jolloin saisimme saalistaa kahdestaan Unitassun kanssa. Pian Korppisielu jo loikkikin luokseni.
"Anteeksi, että jouduit odottamaan", hän pahoitteli.
"Ei se mitään", sanoin, yrittäen vakuuttaa hänet siitä, ettei hänen tarvinnut pahoitella minulle myöhästymisiään. Korppisielu edelläni kulkien pujahdimme tunneliin peräkanaa. Lumi narskui käpälieni alla. Metsä tuntui yllättävän hiljaiselta näin aikaisin aamusta. Aamupartioon lähteneiden tuoksut leijailivat vielä selkeästi tunnistettavina ilmassa.
"Mitä me teemme tänään?" kysyin Korppisielulta hetken kuluttua. Tumma kolli ei pysähtynyt, mutta vastasi silti:
"Harjoittelemme puolustautumista." Tunsin lievää ärtymystä. Minähän osasin jo puolustautua!
"Teemmekö me mitään muuta?" kysäisin toiveikkaana. Korppisielu pudisti päätään.
"Emme." Kuopaisin lunta turhautuneena. Tämä oli yhtä tylsää kuin klaaninvanhimpien makuualusten vaihtaminen!
Pian saavuimme harjoittelukuopalle. Katsoin kuinka Korppisielu laskeutui aivan kuopan pohjalle, ja viittoi minua sitten seuraamaan häntä. Epäröiden lähdin laskeutumaan alas liukasta pintaa pitkin. Kynteni raastoivat lumen alla piilossa olevaa jäätä. Lopulta pääsin turvallisesti kuopan pohjalle.
"No niin", Korppisielu aloitti, "minä hyökkään ensin ja sinun täytyy yrittää pysäyttää iskuni." Kallistin päätäni hieman hämilläni, mutta nyökkäsin kuitenkin. Yllättäen tuo minua rutkasti suurempi kolli syöksyi minua päin. Hän näytti tähtäävän iskunsa käpäliini, joten nousin takakäpälieni varaan, ja iskin etukäpäläni Korppisielun niskaan tuon tullessa kohdalle.
"Ei paha", hän maukui, "mutta tarvitset paljon enemmän voimaa, jos haluat saada vihollisesi kaatumaan."
Jatkoimme harjoittelua aurinkohuipun hetkelle asti. Korppisielulla oli jo kiire partioon, johon hän oli kerennyt lupautua. Minun olisi kykittävä leirissä koko loppupäivä. Kiipesin ylös liukasta seinämää pitkin, pois kuopasta, jossa olimme harjoitelleet. Korppisielu nosti minut tasaiselle maalle niskanahasta.
"Nopeasti!" hän sihahti ja säntäsi juoksuun. Ravasin hänen perässään puuskuttaen. Mestarini tuntui huomanneen sen, joten hän hidasti vauhtiaan ja naukaisi:
"Leiri on tässä ihan lähellä. Menen edeltä. Pääsetkö perille itse?"
"Pääsen", vastasin huohottaen. Korppisielu nyökkäsi ja jatkoi matkaansa kohti leiriä. Saatoin nähdä jo täältä asti leirin seinämät, mutta en aikonut mennä sinne. En vielä. Otin suunnakseni Aurinkokivet, sen paikan, jossa olimme tavanneet Lohiselän kanssa. Ehkä kolli oli siellä?
Hymyillen syöksähdin läheiseen pensaaseen, ryömin sen ali ja juoksin kohti Aurinkokiviä. Saatoin jo melkein kuulla joen solinan.
*Minä tulen, Lohiselkä!*
//Lohi?
Lohiselkä 31.12.2016
Valkotassuksi itsensä esitellyt myrskyklaanilaisoppilas sulki taivaansiniset silmänsä ja vajosi ilmeisesti lähes heti syvään uneen. Makoilin itse lähes kiinni oppilaassa katsellen kolon uloskäyntiin, josta näki ulkona raivoavan lumipyryn, joka oli voimistunut kovaksi pian sen jälkeen, kun Valkotassu oli saanut turkkinsa lähes täysin kuivattua. Oma turkkini oli kuivunut lähes heti, kun olimme saapuneet vanhaan ketunkoloon. Siirsin katseeni ulkoilmasta valkeaan naaraskissaan, joka tärisi nukkuessaan. Aloin ajan kuluksi ajatella, millaista oli elämä Myrskyklaanissa. Takuulla yksikään sen klaanin jäsenistä ei osannut uida, sillä he elivät aluskasvillisuuden keskellä. Valkotassu söi takuulla päivät pitkät oravia, lintuja ja hiiriä, joita Myrskyklaanin reviirillä kuulemani mukaan oli paljon. Olikohan naaras koko elämänsä aikana maistanut kalaa? Ajatus siitä sai minut halveksumaan myrskyklaanilaiselämää ja muidenkin klaanien elämää. He tuskin olivat koskaan edes maistaneet kalaa, mutta siitä huolimatta ne haukkuivat sitä ällöttäväksi ja pahaksi. Emme mekään haukkuneet heidän reviiriltään löytyvää riistaa. Myrskyklaanin jäsenet opettelivat kuulemma kiipeilemään puissa toisin kuin me jokiklaanilaiset. Lähes kaikki jokiklaanilaiset opettelivat jo pentuna märkään turkkiin, ja oppilaina uimaan ja kalastamaan. Klaanissamme oli kuitenkin muutama kissa, jotka eivät uineet syystä tai toisesta. Yksi näistä oli Salamasydän. Vaikka tuo valkea naaras olikin yksi klaanin vanhimmista ja kokeneimmista kissoista, joku osa minusta halveksi häntä. Mielestäni jokaisen jokiklaanilaisen tulisi pystyä uimaan, tai ainakin mennä veteen ilman kamalaa kauhun tunnetta tai muuta. Olin huomaamattani siirtänyt katseeni pois Valkotassusta suoraan vanhan ketunkolon multaiseen maahan. Kun myrskyklaanilaisoppilas liikahti, siirsin taas katseeni häneen. Naaras avasi hitaasti taivaansiniset silmänsä ja katsoi niillä minua suoraan omiin meripihkaisiin silmiini. Tunsin sisälläni jotain omituista. Olin tuntenut sen ennenkin. Nuorena oppilaana Hämäräliljan seurassa, ja joskus jopa Puolukkaturkin seurassa. Se tunne oli ihastuminen. En minä voinut olla ihastunut minua puolta nuorempaan kissaan, ja vielä myrskyklaanilaiseen! Vedin syvään henkeä katse yhä nauliintuneena naaraan sinisissä silmissä. Välillämme oli hiljaisuus, jota kumpikaan ei tuntunut millään rikkovan. Vasta muutaman pitkän tovin kuluttua sain suustani sanottua:
"Toivottavasti myrskyklaanilaiset eivät aiheuta taistelua katoamisesi takia." Valkotassu räpäytti silmiään pari kertaa ja katsoi minua sitten kysyvästi.
"Miksi ihmeessä he niin tekisivät? Eivät he tiedä, että olen täällä", valkea naaras kertoi ääni kylmästä väristen.
"Ei sitä tiedä, jos joku olisi nähnyt sinun putoavan jokeen, ehkä he huomasivat minun pelastavan sinut. Toki he saattavat luulla, että olemme kuolleita", tokaisin. Kun vedin syvään henkeä ja hengitin ulos, huurua ilmestyi suustani kylmyyden vuoksi.
"Ketkä muuten ovat vanhempasi? Tai onko sinulla sellaisia", naukaisin hieman tönkösti ja huokaisin. En osannut enää kunnolla puhuakaan. Naaraan läsnäolo sai minut aivan sekasin. Mikä ihme minuun oli mennyt?!
//Valko?
Valkotassu 31.12.2016
Katsoin Lohiselkää silmiäni räpäyttäen. Tunsin oudonlaista leiskuntaa sisälläni. En ollut tuntenut sellaista aiemmin.
"On minulla vanhemmat. Emoni on klaanimme päällikkö, Polttotähti, ja isäni on Purohäntä, ehkä koko klaanin urhein soturi", hymyilin. Lohiselkä näytti hieman hämmästyvän.
"Oletko Polttotähden tytär?" hän maukui kulmiaan kohottaen. Nyökkäsin hieman ylpeänä emostani. Oli mahtavaa olla klaanipäällikön pentu - tai no, eihän se poikennut juuri mitenkään soturin pennusta; kissojahan mekin olimme Unitassun kanssa. Muistelin niitä aikoja, jolloin Polttotähti oli ollut vielä tavallinen soturi - Saarnikynsi nimeltään -, joka oli hoivannut meitä yöt ja päivät. Isämme Purohäntä oli käynyt aina tervehtimässä meitä pentutarhassa. Meillä oli ollut aina hauskaa keskenämme. Muistin Vaahterapennun, pienen kollin, joka oli kuollut muutamia kuita sitten, silloin kun emo oli nimitetty varapäälliköksi. Mietin tulisiko minusta koskaan päällikköä, joka puolustaisi klaaniaan viimeiseen hengenvetoon asti. Upotin kynteni multaiseen maahan. Pystyisinkö minä edes siihen? Saisinko koskaan kumppania, joka olisi rinnallani vaikeinakin aikoina; kuten Purohäntä oli Polttotähden tukena ja turvana? Säpsähdin Lohiselän aivastaessa. Kolli hieraisi kuonoaan käpälällään.
"Terveydeksi", hymähdin huvittuneena. Lohiselkä vilkaisi minua hymyillen.
"Kiitos." Katsoessani tuota hopeanharmaata kollia, tunsin sydämeni alkavan takoa kiivaammin.
*Mikä minua vaivaa?* ajattelin hämilläni. Olinko tulossa kipeäksi? Entä jos en näkisikään seuraavaa auringonnousua? Katsoin kolon multaista seinämää silmät kauhusta lasittuneina.
"Valkotassu?" Lohiselän huolestunut naukaisu sai minut havahtumaan todellisuuteen. Pudistelin päätäni ajaakseni pakokauhua lietsovat ajatukset tiehensä. Halusin saada tuon oudon tunteen pois, joten niinpä minä päätin aloittaa jonkinlaisen keskustelun:
"Uitteko te lehtikadon aikanakin?" Lohiselkä katsahti minuun kummissaan, mutta vastasi kuitenkin:
"Joskus. Jokivesi ei ole mitenkään erityisen lämmintä jäiden tultua." Nyökkäsin hiljaa.
"Umm... Onko si-", lauseeni keskeytyi kovaääniseen murinaan, joka tuli tyhjästä vatsastani. En ollut syönyt mitään koko päivänä. Katsahdin käpäliini nolostuneena.
"Anteeksi", vinkaisin.
//Lohi?
Lohiselkä 31.12.2016
"Ei se mitään", sanoin Valkotassulle, jonka vatsa oli murissut nälästä. Ajatellessani tuoresaalista, tajusin kuinka nälkäinen olin. Olin jakanut yhden pienen hiiren auringonnousun aikaan Ilvesturkin kanssa, joten olin kovin nälkäinen.
"Laantuukohan tuo lumipyry jo pian?" valkea naaraskissa kysyi ääni väristen. Siirsin meripihkaisen katseeni ketunkolon uloskäyntiin, jonka edustalle oli satanut hieman lunta.
"En tiedä, mutta käyn nopeasti siirtämässä nuo lumet kauemmas suuaukosta, ettemme jää tänne loukkuun", nau'uin ja nousin hitaasti ylös. Kehoni oli hieman kylmä vedessä uimisen takia, joten astelin hieman kankeasti kolon uloskäynnille. Kaivauduin ulos pesästä puoleksi ja työnsin etukäpälilläni lunta sivummalle. Lumi tuprutti heti kiinni harmaaseen turkkiini, joten vetäydyin takaisin hylättyyn ketunkoloon. Ravistelin lumet pois turkiltani ja astelin sitten takaisin siihen paikkaan Valkotassun vierelle, jossa olin hetki sitten maannut. Paikka oli kehoni jäljiltä melko lämmin, joten siinä oli oikeastaan ihan mukava olla, jos ei ajatellut kiviä, jotka olivat epämukavasti allani. En kuitenkaan jaksanut alkaa niitä kaivamaan pois, koska maa oli kuitenkin sen verran jäässä, että olisin vain satuttanut itseni.
"Se ei ole laantunut sitten yhtään", totesin huokaisten. Pesässä oli lähes pilkkopimeää, koska aurinko oli ilmeisesti laskenut jo taivaanrannan taakse ja kuu oli noussut pilvien takaiselle taivaalle.
"Pitäisikö nukkua?" Valkotassu kysyi hiljaisella äänellä ja painoi päänsä vasten tassujaan. Naaraan pieni keho tärisi kylmästä.
"Sinä jäädyt kuoliaaksi, jos nukahdat nyt", naukaisin varoittavasti, mutta Valkotassu ei tuntunut välittävän. Nuori oppilas vaikutti niin väsyneeltä, että kun hän ensimmäisen kerran sulki silmänsä, hän vaipui heti uneen.
*Hiirenpapanat!* ajattelin mielessäni. En voisi antaa oppilaan kuolla kylmyyteen, sillä Myrskyklaani taatusti syyttäisi minua heidän päällikkönsä pennun kuolemasta. En keksinyt muuta kuin lämmittää naarasta omalla kehollani. Niinpä asetuin aivan tuon vierelle - lähes päälle - ja yritin itsekin nukkkua. Oppilaan kehosta suorastaan hohkasi kylmyys, joka yritti takertua minuunkin, mutta kun olin aivan lähellä naarasta, en edes tuntenut kylmyyttä. Ainoastaan lämpö tuntui minussa. Kun hengitin naaraan tuoksua sisääni, se oli taivaallisin haju, mitä ikinä olin haistanut. Ei. En voinut ajatella niin. Oli velvollisuuteni lämmittää Valkotassua kehollani, en minä oikeasti halunnut olla näin lähellä yhtäkään toisen klaanin jäsentä. Vai halusinko? Ravistin päätäni ja katsoin nukkuvaa Valkotassua. Naaraan taivaansiniset silmät olivat suljetut, ja hänen suunsa oli hieman auki. Naaras hengitti hiljaisesti ja hengittäessään hän päästi pientä tuhinaa ilmoille. Tuo pieni tuhina sai minutkin väsymään, ja lopulta vaivuin itsekin uneen.
//Valko?
Valkotassu 31.12.2016
Paljon tummaa, tappavan kylmää vettä, joka kietoi minut sisäänsä. Ääretöntä pimeyttä. Syvää hiljaisuutta; ei kuulunut pienintäkään äännähdystä. Näin kuinka pienet kuplat nousivat pintaan, kohti valoa. Minua pelotti. Ei ollut muita; vain minä ja hyytävä jokivesi, joka oli vanginnut minut sisälleen. Myrskyklaani oli kaukana. Niin kaukana, ettei sitä voinut enää sanoin kuvata. Vaahterapentu kuiski hiljaa korvaani:
"Tule, Valkotassu, tule minun luokseni. Voimme leikkiä päivät pitkät kahdestaan, syödä kylliksemme ja nauttia Tähtiklaanin lämpimästä tuulesta." Yrtin puhua, mutta suuni täyttyi vedestä. Kelluin hiljaa paikoillani, kuunnellen soturiesi-isieni kutsua. Yhtäkkiä vesi alkoi liikehtiä levottomasti. Tunsin kuinka vahvat käpälät tarttuivat minua kyljistä, ja aloin liikkua ylöspäin, pintaa kohden. Samassa tunsin kuinka kylmä tuuli tarttui turkkiini. Haukoin henkeä ahnaasti. Sydämeni lyönnit nopeutuivat. Saatoin melkein kuulla sen. Viimein tunsin kiinteää, kovaa maata jalkojeni alla.
"Valkotassu!" Joku kutsui minua. Katsahdin taakseni. Näin kirkkaan valon. Se houkutteli minua luokseen. Kylmästä kankeana lähdin kulkemaan kohti valoa.
"Minä tulen!" huusin heittäytyen valon sekaan.
"Valkotassu, herää!" Raotin aavistuksen verran silmiäni. Lohiselkä makasi vierellä katsoen huolestuneena minua. Nostin päätäni haukottelen. Tunsin kuinka pienoin väristys kulki lävitseni. Sekavat muistikuvat pyörivät mielessäni. Se kylmyys ja aavemainen hiljaisuus - ajatuskin siitä, että joutuisin joskus uudelleen tuollaiseen tilanteeseen, puistatti minua.
"Oletko kunnossa?" Lohiselkä maukui. Katsahdin häneen pelokkaan näköisenä.
"Siellä oli kylmää... Kamalaa!" kuiskasin ääni väristen. Hän kurtisti kulmiaan.
"Missä siellä?" tuo kysyi. En pystynyt säikähdykseltäni vastaamaan.
//Lohi?
Lohiselkä 31.12.2016
Valkotassu hengitti raskaasti aivan edessäni. Naaras ei kyennyt vastaamaan kysymykseeni. Olin herännyt juuri äsken Valkotassun kiemurteluun, ja naaras oli herättyään naukunut:
"Siellä oli kylmää.. Kamalaa!" En ollut varma, mitä hän oli tarkoittanut, joten olin tiedustellut, missä oli olllut kylmää ja kamalaa. Naaras pysyi kuitenkin yhä hiljaa. Lopulta pitkän hiljaisuuden päätteeksi valkea naaraskissa naukui:
"Ei missään. Näin vain unta." Hetken aikaa katsoin naarasta epäillen tuon sanojaan, mutta kohautin lapojani. Käänsin katseeni ketunkolon uloskäynnille. se oli lähes täysin lumen peitossa, joten nousin ylös. Kehoni oli kohmeessa, joten venyttelin hieman ja astelin sitten uloskäynnille. Tunkeuduin lumien läpi kolon ulkopuolelle ja astelin hieman eteenpäin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja ilma oli suhteellisen lämmin.
"Valkotassu! Tule ulos, lumisade on loppunut", ilmoitin naaraalle kolon sisäänkäynnin läheltä. Kului hetki, ennen kuin lumenvalkea kissa asteli ulos vanhasta ketunkolosta. Lunta oli satanut yön aikana runsaasti, ja tassunjälkemme olivat kadonneet täysin. Oli onni, että edes toinen meistä tunsi alueen, koska muuten olisimme olleet ongelman edessä.
"Voitko viedä minut takaisin Myrskyklaaniin?" Valkotassu kysyi ääni väristen. Naaraalla näytti olevan vieläkin kylmä. En olisi halunnut viedä naarasta klaaniinsa. En tiennyt, mikä minuun oli mennyt. Olisin halunnut Valkotassun jäävän luokseni koko loppuelämäksemme. Ikäväkseni jouduin kuitenkin vastaamaan:
"Tietenkin. Tule, tätä kautta." Lähdin kävelemään lumihangessa kohti astinkiviä, joita pitkin oli nopein reitti Myrskyklaanin puolelle. Valkotassu kulki jälkiäni pitkin kohti astinkiviä. Kuljimme aivan joen läheisyydessä, ja saatoin nähdä silmissäni eilisen kamppailun veden kanssa. Jos en olisi ollut paikalla, Valkotassu voisi olla nyt kuollut. Ajatus valkean naaraan kuolemisesta sai minut voimaan pahoin. Jatkoin kuitenkin matkaa kohti astinkiviä.
Kun pääsimme lopulta joen keskellä olevien kivien luokse, Valkotassu katsoi minua epäuskoisena.
"Enhän minä noita pitkin voi hyppiä! Olen ihan jäässä ja nälkäinen", naaras naukui valittaen. Huokaisin hiljaa. Olin itsekin kovin nälkäinen, joten päädyin sanomaan:
"Odota siinä. Etsin meille jotain syötävää." Astelin hitaasti joentörmälle. Tästä kohtaa jokea jää oli rikottu jokiklaanilaisten toimesta. Kalat kulkivat tästä kohtaa myös lehtikatona. Vesi oli melko matalaa. Katselin hiljaisuudessa muutamien hetkien ajan virtaavaa vettä. Onnekseni hopeinen välähdys kiisi ohitseni hetken kuluttua. Juuri ajoissa iskin toisen etukäpäläni veteen ja kynnet esillä ja viskaisin kalan ilmaan. Iskin sitä ilmassa vielä kerran kynsilläni niin, että se lennähti rannalle. Tapoin kalan nopeasti ja kannoin sen sitten Valkotassun luokse. Valkea naaras katsoi hieman inhoavalla katseella suomuista, mielestäni erittäin maukkaalta näyttävää kalaa.
"Käy kiinni", nau'uin. Valkotassu katsoi minua hieman epäuskoisena. Naaras selkeästi epäröi.
"Et ole ilmeisesti ikinä syönyt kalaa. Haukkaa vain, se on hyvää", sanoin ja työnsin kalan lähemmäs myrskyklaanilaisnaarasta. Epäröiden hän haukkasi siitä ensimmäisen suupalan. Sitten naaras nosti katseensa minuun. En osannut arvioida, pitikö naaras kalasta vaiko eikö.
//Valko?
Purohäntä 26.12.2016
Odotin niin kauan -aika vähän aikaa- että Polttotähti oli saanut suittua Valkopennun ja Unipennun turkit. Kun katselin kahta pentua mieleeni muistui pieni Vaahterapentu jota rakastin yhtä paljon kuin Valkopentua ja Unipentuakin. Silmiäni alkoi kirveltää tulevat kyyneleet. Räpyttelin silmiäni niin ettei yksikään kyynel vierähtäisi poskelleni pentuni nähden. En halunnut jakaa suruani heille. Heidän piti jatkaa elämässään eteenpäin ja niin myöskin minunkin. Mutta en tiedä milloin pääsen tuon kollin kuolemasta yli. Aloitimme syömään oravaa. Minä haukkasin ensiksi pienen palasen ja sitten haukkasivat pennut. Viimeisenä Polttotähti otti palasen suuhunsa. Hymyilin lempeästi katsoen kuinka pentuni söivät.
"Teistä kyllä kasvaa urheita sotureita", mau'uin nielaistuani palan oravasta.
"Varmasti", Polttotähti maukui.
"Niin tuleekin", Valkopentu ja Unipentu sanoivat yhteen ääneen.
"Mutta syödäänpäs tämä nyt loppuun", naukaisin ja haukkasin toisen palasen. En pitänyt oravasta kovinkaan paljoa. Nieleskelin palasen hiukan vastustaen.
//Uni? Valko? Poltto? (:
Polttotähti 28.12.2016
Olin sukinut pentujeni turkit. Söin itsekin oravaa. Huomasin, että Purohäntä ei pitänyt oravasta. Söimme kuitenkin oravan loppuun. Katsoin kahta pentuani. Pian heistäkin tulisi oppilaita!
"Ketä toivoisitte mestareiksenne?" kysyin pennuilta. Nuo miettivät hetken, kunnes Valkopentu avasi suunsa, mutta sulki sen sitten.
"En minä tiedä", pennut sanoivat. Nyökkäsin.
Pennut kipittivät pentutarhalle ja Purohäntä omiin hommiinsa. Katselin tyynenä leiriä. Nousin ylös ja tassuttelin Kirsikkaviiksen luo.
"Järjestäisitkö partiot?" kysyin ja katsoin varapäällikköäni.
"Selvä", tuo naukaisi. Vilautin hymyn tuolle ja palasin pesälleni. Pujahdin sisään pimeään pesään. Annoin silmieni tottua pimeään ja tassuttelin sitten pedilleni. Aloin sukimaan turkkiani.
//Aika turha tarina mut :/
Valkotassu 31.12.2016
"Unitassu! Valkotassu! Unitassu! Valkotassu!" Klaani hurrasi uusia nimiämme, jotka olimme saaneet hetki sitten. Polttotähti seisoi Suurkivellä katsellen meitä lempeä hymy huulillaan. Ylpeys paistoi hänen katseestaan. Korjasin ryhtiäni näyttääkseni saman kokoiselta kuin emoni, joka loikkasi alas Suurkiven päältä. Hän hukutti meidät helliin nuolaisuihin.
"Olen niin ylpeä teistä", Polttotähti kehräsi. Vaihdoimme innostuneita katseita sisareni kanssa. Korppisielu tassutteli luoksemme Saniaishäntä perässään. He nyökkäsivät pikaisen tervehdyksensä Polttotähdelle, kunnes mestarini - Korppisielu - maukui:
"Huomenna kierämme yhdessä rajat. Tänään saatte tutustua uusiin pesätovereihinne."
"Okei!" hihkaisin karvojani pörhistellen. Olin niin innoissani tulevista päivistä oppilaana. Loikimme Korppisielun ja Saniaishännän ohitse Unitassun kanssa suunnaten oppilaiden pesälle. Peräkanaa pujahdimme sisään hämärään pesään. Harakkatassu ja Jalotassu istuskelivat vuoteillaan jutellen keskenään jostakin. Tassuttelimme eteenpäin ja näimme kaksi sammalpetiä, jotka eivät tuoksuneet keneltäkään - ainoastaan raikkaalta pakkasilmalta.
"Nämä ovat varmaan meidän", Unitassu totesi. Nyökkäsin olevani samaa mieltä. Asetuimme makaamaan testataksemme olivatko pedit yhtä pehmeitä kuin näyttivät.
"Ah, tässä on kivi!" Unitassu vinkaisi ja nousi seisomaan karvat pystyssä. Hän ryhtyi tonkimaan sammaleen sisuksia, kunnes löysi pienen, terävän kiven, ja nakkasi sen menemään. Huvittunut hymy huulillani suljin silmäni ja annoin unen ottaa vallan kehossani.
Oli kulunut jo muutama päivä nimitysmenoista. Olimme lähteneet saalistamaan Korppisielun kanssa, sillä tuoresaaliskasa oli näyttänyt kovin pieneltä. Hän oli lähettänyt minut Jokiklaanin rajan suuntaan - lähelle Aurinkokiviä. Nuuhkin ilmaa saalin toivossa. En kuitenkaan haistanut muuta kuin jokiklaanilaisten kalamaisen löyhkän. Samassa erotin Jokiklaanin hajun keskeltä voimakkaamman tuoksun - se oli myyrä. Vaistomaisesti laskeuduin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään eteenpäin. Otus oli jossakin lähistöllä. Pian huomasinkin sen vähän matkan päässä, kaislojen takana. Hiivin lähemmäs - ihan kaislojen ja lumisen maan rajalle. Sähähtäen loikkasin ilmaan ja suuntasin iskuni säikähtäneeseen myyrään. Se yritti pinkoa pakoon, mutta kerkesin pysäyttää sen upottamalla kynteni sen niskaan. Tapoin sen nopealla puraisulla kaulaan, ja nostin sen sitten leukoihini. Tyytyväisenä lähdin kulkemaan takaisin kohti metsää, mutta pysähdyin kuullessani rasahduksen. Katsahdin käpäliini hölmistyneenä. Maa jalkojeni alla rakoili! Pian kuului valtava räsähdys ja hyytävä jokivesi kietoutui ympärilleni. Sätkin ja räpiköin kohti pintaa. Kynteni hakivat otetta liukkaasta jäästä, mutta sitä ei tuntunut saavan millään, sillä jää rikkoutui enemmän ja enemmän yrittäessäni tarrautua siihen. Viimein sain pääni pinnalle, mutta pian upposin takaisin jäihin.
*Tähtiklaani, apua!*
//Lohi? c:
Lohiselkä 31.12.2016
Kävelin joen rannassa katsellen haikeana heikon jään alla olevaa vettä, jonka virtauksen kuulin ja jopa näin jään lävitse. Oli täysin hiljaista lukuun ottamatta joen solinaa. Kun siirsin katseeni vastarannalle Myrskyklaanin puoleiselle rannalle, erotin valkean - arviolta oppilasikäisen - myrskyklaanilaiskissan kävelevän aivan lähellä jään rajaa. Hetken aikaa tyydyin katsomaan, kuinka kissa käveli huteralla jäällä. En ollut varma, huomasiko hän itse siirtyneensä maalta jäälle, mutta takuulla hän sen pian huomasi, kun jää alkoi rätisemään kissan jalkojen alla. Myrskyklaanilainen näytti menevän paniikkiin, kun jää alkoi ensin pikkuhiljaa pehmentyä, kunnes muutaman hetken kuluttua se rösähti kissan painosta ja myrskyklaanilainen katosi jään alle. Pian kuitenkin valkeat, läpimärät tassut ilmestyivät veden pinnalle. Hetkeksi kissa sai vedettyä päänsä vedenpinnan yläpuolelle, mutta kun jää, johon hän oli etukäpälänsä iskenyt sortui, kissa katosi taas pinnan alle. Hetken aikaa epäröin, pitäisikö kissaa auttaa. Hän oli kuitenkin myrskyklaanilainen, enkä välittänyt paljoakaan muiden klaanien kissoista. Lopulta kuitenkin muutaman silmänräpäyksen ajan kestäneen miettimistuokion jälkeen ryntäsin heikolle jäälle ja ennen kuin se petti, ponkaisin niin lähelle paikkaa, josta myrskyklaanilainen oli joutunut veden varaan. Päädyin parin hiirenmitan pähään siitä paikasta, ja loikkasin huteralle jäälle, joka rikkoutui kovan rasahduksen saattelemana kehoni alla. Vesi nielaisi minut hetkeksi täysin valtaansa, mutta potkin itseni nopeasti pinnalle. Vedin syvään henkeä ja katosin nopeasti pinnan alle lähtien virran mukana etsimään myrskyklaanilaiskissaa. Kun en ollut yhtään varma, missä kissa oli, nousin taas pintaan. Tässä kohtaa jokea ei ollut jäätä, joten vähän väliä erotin valkean kissan käyvän pinnassa, jonka jälkeen se katosi taas pinnan alle. Virtaus ei ollut kovin vahva, joten uskoin saavani kissan kiinni kiitos uintitaitojeni, joita olin koko viherlehden ja lehtisateella niin pitkään kuin olin vedessä kyennyt jäätymättä olemaan harjoittanut. Kylmyys yritti vallata kehoni, ja tiesin, että minun täytyisi liikkua tai paleltuisin alta aikayksikön. Lähdin nopeasti vauhtia potkien ja käpälilläni kauhoen kohti myrskyklaanilaiskissaa. Lähestyin häntä nopeasti ja pian olin jo aivan kissassa kiinni. Tartuin hampaillani naaraan niskanahasta kiinni ja lähdin uimaan kohti Jokiklaanin vastaista rantaa, jonka lähelle olimme ajautuneet. Naaras oli miltei tajuton, mutta pyristeli siltikin yrittäen saada päänsä vedenpinnan yläpuolelle, kun kissan riuhtomisen vuoksi se uppoutui välillä pinnan alle. Kun lopulta olin päässyt joentörmälle, nostin myrskyklaanilaisen pois vedestä. Tuon perässä nousin sulavasti itsekin kuivalle maalle, joka oli tällä hetkellä lumen peittämä. Naaras alkoi yskiä vettä pois sisältään, ja pian tuo oli lähes täysin toennut pienestä uintireissusta.
"En tiennyt, että myrskyklaanilaiset osaavat uida", nau'uin sarkastisesti hymyillen naaraskissalle, joka tuskin oli pentua paljoakaan vanhempi - tai ainakin pennulta hän näytti. Naaras nousi seisomaan ja ravisteli läpimärkää turkkiaan. Huomasin, miten valkean kissan pieni keho tärisi kylmästä.
"Sinut täytyy saada nopeasti lämpimään", naukaisin huolestuneella äänellä naaraalle ja etsin katseellani paikkaa, jossa voisi olla lämpimämpää kuin tässä aukealla paikalla, jossa puhuri takertui märkiin turkkeihimme. Yhtäkkiä muistin vanhan ketunkolon, joka sijaitsi aivan lähellä tätä paikkaa, josta olimme nousseet pois vedestä.
"Seuraa minua, vien sinut johonkin, jossa voit kuivatella", nau'uin ja lähdin johdattamaan kissaa hitaasti kävellen kohti ketunkoloa. Olin vain muutama päivä sitten käynyt tarkastamassa kolon, koska vielä lehtisateen lopulla siellä oli asustanut kettupariskunta, jotka olimme kuitenkin häätäneet pois reviiriltämme. Aluksi mietin, pitäisikö minun viedä tämä valkea naaraskissa Myrskyklaaniin, mutta jos hän todella oli niin nuori miltä näytti, ei hän kestäisi matkaa tällaisessa puhurissa, eikä takuulla saisi ylitettyä jokea astinkiviä pitkin, ja jos kiertäisimme nelipuiden kautta, siellä voisi epäonneksemme olla kuolonklaanilaisia, jotka takuulla tulisivat aukomaan meille päätään. Kun lopulta olimme myrskyklaanilaisnaaraan kanssa päässeet vanhalle ketunkololle, sujahdin ensimmäisenä pesään. Lumi ei ollut päässyt kolon perälle saakka, joten tuolla minulle täysin tuntemattomalla kissalla olisi parempi lämmitellä jäisellä mullalla kuin jäisellä ja märällä lumella. Naaras työntyi koloon perässäni yhä täristen.
"Sinun täytyy nuolla turkkiasi, jotta se kuivuu. Et voi lähteä mihinkään, jos turkkisi on märkä", naukaisin ja siirsin katseeni nopeasti ulos. Aurinko oli laskemaan päin, ja pian tulisi pimeä.
"Saatat joutua olemaan täällä yön yli. Pilvistä päätellen lunta alkaa satamaan hetkenä minä hyvänsä, ja turkillasi kestää kuivua", lisäsin vielä.
//Valko?cx Sopisko et Valko vaik joutus viettää yön ja seuraavan päivän Lohen kaa siel kolos ku alkais vaik joku pieni lumimyrsky?XD
Valkotassu 31.12.2016
Vilkaisin henkeni pelastanutta kollia kylmissäni. Tein työtä käskettyä ja aloin nuolla turkkiani kuivaksi. Jokaista lihastani särki. Halusin vain käpertyä lämpimään ja nukahtaa, mutta tiesin, että se ei onnistuisi täällä. Valkea turkkini oli ihan sekaisin ja takkuuntunut. Takkujen selvittelyyn menisi ikuisuus. Sukiessani turkkiani vilkuilin samalla hopeanharmaata jokiklaanilaiskollia, joka katseli ulos huolestuneen näköisenä. Ulkona alkanut lumipyry näytti voimistuvan. En pääsisi kotiin tänä iltana - tiesin sen sanomattakin.
Saatuani nuoltua turkkini kuivaksi, katsahdin vierelläni makaavaan jokiklaanilaiseen. Hän oli vetänyt käpälänsä rintansa alle ja sulkenut silmänsä.
"Eh... anteeksi?" vingahdin hiljaa. Kolli avasi silmänsä siirtäen katseensa minuun.
"Niin?" hän maukui.
"Tuota... Mikä on nimesi?" kysyin varovasti. Kollin meripihkanväristen silmien lämmin tuike rauhoitti minua.
"Nimeni on Lohiselkä. Entä sinun?" Lohiseläksi esittäytynyt kissa hymyili. Katsahdin käpäliini kiusaantuneena.
"Valkotassu", inahdin. Lohiselkä nyökkäsi.
"Nimesi sopii sinulle hyvin", hän naurahti. Vilkaisin häntä ujosti hymyillen. Lohiselkä oli niin suuri ja vahvan näköinen!
"K-kiitos siitä, kun pelastit minut", ynähdin katsahtaen häntä silmiin. Jokiklaanilasta kotoisin oleva soturi nyökkäsi.
"Sinun on nyt paras levätä", tuo naukaisi hetken kuluttua, kun hän näki minun haukottelevan. Suljin silmäni hymyillen. Ajantajuntani oli kadonnut kokonaan. Minun ei auttanut kuin nukahtaa, vaipua suloiseen pimeyteen ja lämpöön.
//Lohi? :D
Valkopentu 22.12.2016
Emostani oli tullut päällikkö! Olin niin ylpeä hänestä - ja niin olisi myös Vaahterapentukin, joka oli kuollut jonkin aikaa sitten. Siirsin katseeni vieressäni istuvaan Purohäntään.
”Nukummeko mekin nyt päällikön pesässä?” kysyin toiveikkaana. Isäni katsahti minuun huvittuneena, ja kumartui sitten koskettamaan päälakeani kuonollaan.
”Ette. Te nukutte tästedes Paatsamapilven ja Virtakyyneleen kanssa pentutarhassa”, hän maukui. Unipentu kipitti vierelleni.
”Miksi emo ei enää nuku kanssamme? Eikö hän pidä peistä?” sisareni vinkaisi. Purohäntä pudisti päätään.
”Ei, kyllä hän pitää teistä - ja tulee pitämään aina - mutta hänellä on nyt vastuu koko klaanista”, isä selitti. Katsoin hänen sinisiä silmiään. Näin niissä tunteiden sekamelskaa, kipinöitä ja palavaa rakkautta emoani kohtaan. Isäni rakkaus Polttotähteä kohtaan oli todella vahva. Sen saattoi aistia sokeakin. Havahduin kuullessani askeleita takaani. Käännähdin ympäri silmät selällään säikähdyksestä. Tulija oli Polttotähti. Purohäntä kiiruhti kumppaniaan vastaan. Kuuntelin kuinka he juttelivat hetken keskenään, kunnes Polttotähti poistui paikalta.
”Tulkaahan. Vien teidät pentutarhalle Virtakyyneleen ja Paatsamapilven luo”, isä tassutteli luoksemme hymyillen. Hän kietaisi häntänsä ympärillemme ja ohjasti meitä hellästi pentutarhan suuntaan. Vilkaisin vielä viimeisen kerran emoni perään, joka jäi kuuntelemaan ja ottamaan vastaan klaanitovereidensa onnitteluja.
Heräsin keskellä yötä. En saanut unta. Vilkaisin vierelläni nukkuvaa Unipentua, joka oli käpertynyt Okrapentua vasten. Paatsamapilvi nukkui hännänmitan päässä meistä. Halusin olla oman emoni kanssa, vaikka ei muissa kuningattarissa mitään valittamistakaan ollut. Nousin käpälilleni. Oli miten oli, mutta pennun tuli saada nukkua oikean emonsa vieressä yöt. Sehän oli emojen vastuu! Huolehtia pienokaisistaan - ei hylätä toisten pentujen emolle. Hiivin hiljaa pentutarhan suuaukolle ja kurkistin ulos pesästä. Ulkona ei ollut ketään. Vedin syvään henkeä ja kipitin lumisen aukion poikki Polttotähden pesälle. Varovasti liu'uin sisälle pesään. Huomasin pesän nurkassa liikettä. Saatoin erottaa emoni tutun tuoksun.
”Emo?” kutsuin Polttotähteä. Naaras nosti päätään hölmistyneenä.
”Valkopentu? Mitä sinä täällä teet? Sinunhan pitäisi olla nukkumassa pentutarhassa”, hän kummasteli. Tassuttelin hänen luoksensa.
”Haluan nukkua sinun kanssasi. Käyhän se, joohan? Tämä yö edes”, vikisin surkeana. Jäin odottamaan emoni vastausta jännittyneenä.
//Poltto?
Polttotähti 22.12.2016
"Voi höpsö" naukaisin hyvittuneena. Katsoin pientä valkoista pentua.
"No tule nyt täksi yöksi, mutta aamulla sinun pitää mennä pentutarhaan", naukaisin. Pentuni tassutteli vatsani viereen. Suljin silmäni ja nukahdin.
//Hereillä\\
Heräsin. Valkopentu tuhisi edelleen vierelläni. Nuolaisin valkoisen pennun päätä.
"Tule, mennään takaisin pentutarhaan", naukaisin ja katsoin kuinka Valkopentu heräsi ja nousi ylös.
"Selvä", tuo sanoi hieman pettyneenä. Tassuttelimme pentutarhalle. Pujahdimme sisään.
"Hei emo ja Valkopentu tulivat!" Unipennun ääni kuului. Hymyilin pennulleni lempeästi. Virtakyynel silmäili huolestuneesti Valkopentua.
"Valkopentu tuli luokseni yöksi nukkumaan", naukaisin. "Hän halusi nukkua vieressäni yön. Annoin hänen silti tulla, koska en voinut enää kieltääkään", selitin kuningattarille, jotka nyökkäsivät.
"Valkopentu ja Unipentu, en ole hylännyt teitä, rakastan teitä, en vain voi osoittaa sitä samalla tavalla, kuin muut kuningattaret, sillä olen päällikkö, minulla on koko klaani vastuullani", naukaisin ja katsoin kahta pentuani. Nuolaisin molempien päitä.
"Voimmeko me joskus nukkua päällikönpesässä, tai sinä täällä?" Unipentu kysyi. Katsoin pentuani hymyillen lempeästi.
"Kyllä voitte, mutta se ei käy läheskään joka yö, teidän on totuttava siihen, että olen kanssanne niin usein kun pystyn, mutten pysty olla kanssanne aina", naukaisin. Katsoin pentujani hymyillen.
Purohäntä 22.12.2016
//Jatkoa Poltolle//
Tassuttelin pentutarhaan ja näin Polttotähden -kumppanini- pentujen ja kuningattarien luona.
"Huomenta kaikille", naukaisin.
"Mitenkäs yö meni? Nukuitteko hyvin?" naukaisin kysyvästi kahdelta pennultani. Mieleeni tuli taas pieni Vaahterapentu joka oli karannut ja paleltunut. Silmissäni alkoi sumentua mutta ravistin päätäni enkä antanut kyynelten tulla.
"Minä nukuin emon vieressä", Valkopentu sanoi leveä hymy huulillaan. Naurahdin.
"Niin, Valkopentu oli tullut päällikön pesän eteen ja tullut viereeni kun annoin luvan. Mutta en halua että ramppaatte joka yö luonani", Polttotähti sanoi ja katsoi minua lempeästi.
"Entäs sinä, Unipentu?" kysyin katsoen Unipentua.
"Nukuin hyvin. Mutta minäkin haluan nukkua emon vieressä!" Unipentu naukui ja katsoi Polttotähteä anelevasti.
"Selvä. Yksi yö sinullekin", tuo naurahti. Nuolaisin kummankin pennun pää lakea karkealla kielelläni.
"Ollaan piilosta", Unipentu sanoi ja alkoi laskemaan. Valkopentu meni piiloon. Tassuttelin pentutarhan ulkopuolelle ja Polttotähti seurasi perässäni.
"Muista aina että rakastan sinua", naukaisin katsoen Polttotähteä silmiin.
"Muuta olisikos päällikölle minulle hommia?" kysyin kehräten.
//Poltto?
Purohäntä 23.12.2016
//Nyt siis jatkoa Poltolle//
Jaoin oravan kumppanini Polttotähden kanssa. Syötyäni nuolin pari kertaa huuliani. Orava ei ollut mitenkään mieleeni mutta söin kyllä mitä vain. Kosketin nenälläni kumppanini nenää. Kehräsin kovasti. Nuolaisin Polttotähden poskea.
"Minua väsyttää", haukottelin.
"Selvä, mene lepäämään vain", Polttotähti naukui. Nyökkäsin pienesti. Lähdin tallustelemaan sotureiden pesälle päin.
"Isä", kuului Unipennun ääni pentutarhalta päin.
"Tule tänne", Valkopentu lisäsi. Hymyilin lempeästi pennuilleni vaikka minua väsytti paljon.
"Tullaan tullaan", sanoin. Tassuttelin pentutarhalle. Valkopentu ja Unipentu leikkivät hippaa. Minä menin makuulle ja katselin pentujen menoa. Pikku hiljaa uni vei voiton ja nukahdin. Joku tökki minua kylkeen.
"Isä, herää", Valkopentu sanoi.
"Niin! Leiki kanssamme hippaa", Unipentu naukui. Minua ei väsyttänyt enää ollenkaan.
"Selvä, minä olen hippa", sanoin ja otin Unipennun kiinni. Unipentu otti Valkopennun kiinni. Kun olimme leikkineet hämärän tuloon asti hippaa sanoin pennuille hyvät yöt.
"Menen nyt. Nukkukaa hyvin", nau'uin. Tallustelin sotureiden pesälle omalla vuoteelleni. Käperryin sammalvuoteelleni ja nukahdin.
//Joku?
Unipentu 26.12.2016
Avasin silmäni pentutarhassa. Kuulin Valkopennun tuhisevan vierelläni. Okrapentu ja Hiilipentu leikkitaistelivat keskenään. Virtakyynel katseli hymyillen pentujensa leikkiä. Olin ylpeä siitä, että emostani oli tullut päällikkö. Olisin kyllä halunnut, että Polttotähti olisi voinut nukkua meidän kanssamme pentutarhassa. Liikahdin paikaltani. Nousin varovasti ylös. Tökkäsin Valkopentua selkään.
"Valkopentu? Herätys", kuiskasin. Katsellessani siskoani, joka liikutteli viiksiään ja mutisi jotain epäselvää mieleeni muistui Vaahterapentu. Veli oli kuollut yhdessä Luppopennun kanssa karatessaan leiristä. Hän oli jättänyt meidät. Emokin oli tavallaan.
"Valkopentu ihan oikeasti!" Valkopentu nousi ylös haukotellen.
"Tule jo!" naukaisin ja kipitin ulos pentutarhasta. Siskoni juoksi vierelleni.
"Jaetaanko joku saalis emon tai isän kanssa? Haluaisin maistaa tuoresaalista", naukaisin Valkopennulle.
//Valko? c:
Valkopentu 26.12.2016
”Miksei?” haukottelin. Unipentu tönäisi minua huvittuneena.
”Sinä se sitten taidat olla ainainen unikeko”, tuo maukui hilpeästi. Puskin siskoani kehräten.
”Voi, sinunhan se tässä pitäisi olla unikeko, Unipentu hyvä”, virnistin. Katselimme hetken toisiamme silmiin, kunnes puhkesimme hillittömään nauruun. Annoimme naurumme raikua ja kuulua kaikkialle, jotta kissat voisivat hymyillä - hymyillä ollessaan onnellisia. Tunsin Virtakyyneleen kummastuneen katseen itsessäni, mutten antanut sen häiritä. Minä ja sisareni voisimme tuoda valoa maailmaan. Saada klaanit sopuun, lehtikadon katoamaan, tuulet laantumaan, jos vain oikein yrittäisimme, mutta Tähtiklaanilla oli silti suurin voima, mikä kellään kissalla koskaan oli ollut.
”Haetaanko vaikka orava tuomisiksi?” tirskahdin lopetettuani nauramisen. Unipentu nyökkäsi puuskahtaen. Tunsin oloni virkeämmäksi kuin koskaan. Rinta rinnan tassuttelimme ulos pesästä, tuoresaaliskasan luo. Unipentu nappasi oravan hännästä ja minä sen korvista ja yhteistuumin kannoimme sen Polttotähden pesälle.
”Minä haen isän, kutsu sinä emo syömään kanssamme”, sanoin pikaisesti ja loikin etsimään isääni. Pian näinkin hänet soturien pesän edustalla. Juoksin hänen luokseen lumi pöllyten.
”Isä! Tule syömään minun, Unipennun ja emon kanssa!” huohotin. Purohäntä katsahti minuun hymyillen, nousi ja tassutti edeltä päällikön pesälle. Kipitin hänen peräänsä hännänpää vääntyillen. Olin niin onnellinen, että sain syödä heidän kanssaan jälleen! Polttotähti oli tullut ulos pesästä, hän suki Unipennun turkkia tarmokkaasti.
”Minun myös!” hihkaisin ja pompin emoni ympärillä. Polttotähti vetäisi minut etukäpäliensä väliin ja alkoi pestä meitä molempia. Purohäntä istahti aloilleen ja odotti, että voisimme aloittaa aterioinnin.
//Poltto, Puro tai Uni? :)
Unipentu 17.12.2016
"Pitäisikö meidän hakea parantaja?" kuulin emon kysyvän isältä. Muksahdin takamuksilleni. Valkopentu katseli minua ihmeissään. Ponnistin itseni ylös ja kävelin haparoivin askelin Saarnikynnen ja Purohännän luo.
"Minkä takia teidän pitää hakea parantaja?" utelin. Saarnikynsi vilkaisi isääni nopeasti ennen kuin vastasi.
"Ei minkään takia. Menehän nyt leikkimään", emo kehotti lempeästi. Avasin suuni vastalauseeseen, mutta sitten mieleeni nousi isompi kysymys.
"Voimmeko mennä ulos pesästä? Leiriin?" kyselin meripihkaiset silmät suurina. En ollut ennen käynyt ulkona.
"No menkää vain, mutta älkää häiritkö muita", emo vastasi hymyillen. Kiljahdin innoissani. Kipitin Valkopennun luokse. Yhtäkkiä jalkani pettivät. Yritin nousta ylös, mutta jalkani pettivät uudelleen.
"Haluaisin mennä katsomaan ulos, mutta jalkani tuntuvat olevan ihan kuin veltto saalis", vikisin Valkopennulle. Yritin jälleen nousta ylös. Tällä kertaa jalat kantoivat - joskin hiukan täristen - painoni.
"Ehkä sinun pitäisi levätä hetken", siskoni ehdotti. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään emoani ja isääni kohti. Jalkani pettivät puolivälissä matkaa.
"Emo? Isä? Jalkani eivät kanna enää painoani. Voisiko joku auttaa? Haluaisin levätä hetken", naukaisin maasta ja odotin Saarnikynnen tai Purohännän ottavan minua niskanahasta kiinni.
//Saarni? Puro? Pennut?
Purohäntä 17.12.2016
"Minä voin auttaa", naukaisin kun näin Unipennun muksahtavan maahan.
"Älä harjoittele liikaa. Sinun täytyy levätäkin", Saarnikynsi sanoi. Otin Unipennun niskanahasta kiinni ja kannoin hänet Saarnikynnen mahan viereen. Unipentu nukahti melkein heti. Valkopentu tuli juomaan maitoa jonka jälkeen nukahti. Kun pennut nukkuivat katsoin vakavana Saarnikynteä.
"Pitäisikö minun hakea parantaja? Vai pitäisikö meidän odottaa vielä päivä?" kysyin huolestuneena. Vaahterapentu ei ollut vieläkään avavnnut silmiään ja se huolestutti minua, todella paljon.
"En tiedä, pitäisikö ottaa riski ja vain odottaa?", Saarnikynsi maukui.
"Minusta kannattaa ottaa riski. Ellei hän aukaise silmiään huomennna haen parantajan, sopiiko?", sanoin ja kosketin Vaahterapennun päälakea hännälläni.
"Kai se sopii", naaras vastasi.
"Selvä", sanoin nyökäten.
Valkopentu heräsi ja nousin jaloilleen. Valkopentu alkoi tepastelemaan ja loikkimaan ympäri pentutarhaa.
//Saarni? Pennut?
Saarnikynsi 17.12.2016
//Jatkoo Purolle\\
Katsoin, kuinka Valkopentu mönki lähemmäs vatsaani. Hymyillen siirsin rakkaudentäyteisen katseeni Unipentuun ja siitä Vaahterapentuun. Sitten nostin katseeni ja kohtasin Purohännän katseen. Hymynkare nousi huulilleni. Oli harmi, että Valkopentu oli keskeyttänyt hetkemme, mutta ei sille voinut mitään, itse olimme halunneet pentuja ja nyt kun niitä oli, ei ollut valittamista. Olisi hauska katsoa, kun pennuista kasvaa oppilaita ja vahvoja sotureita. Hymyilin Purohännälle. Joskus pyytäisin Virtakyyneltä vahtimaan pentuja ja lähtisin ulos - tietenkin Purohännän kanssa. Hymyillen siirsin jälleen katseeni pentuihin. Vaahterapentu mönki lähemmäs minua ja alkoi juoda. Huomenna hakisimme parantajan, jos pentu ei avaisi silmiään. Toisin kuin Vaahterapentu, Unipentu mönki kauemmas. Hänellä oli kai kuuma. Valkopentu tuhisi vatsani vieressä. Hymyillen laskin pääni sammalille ja suljin silmäni. Ajattelin kumppaniani Purohäntää. Kolli oli kaikkea mitä toivoin. Hymyilin ajatellessani kollia ja nähdessäni tuon edessäni.
Heräsin pentujen ääniin. Olin kai vahingossa nukahtanut. Avasin silmäni ja nostin pääni sammalilta. Unipentu ja Valkopentu telmivät yhdessä ja Purohäntä istui lähellä minua vahtimassa pentuja. Vaahterapentu edelleen makasi vatsani vieressä silmät tiukasti ummessa. Kukaan ei ollut huomannut heräämistäni. Makasin ja katselin kuinka pennut telmivät, he leikkitaistelivat.
"Häivy reviiriltämme senkin Varjoklaanilainen, minä olen Valkotähti, enkä aijo hävitä!" Valkopentu ulvaisi ja syöksyi jälleen leikkimieliseen taisteluun Unipennun kanssa.
"Etkäs voita!" Unipentu naukaisi ja taisteli leikkimielisesti Valkopennun kanssa. Pian pennut irtaantuivat toisistaan hengästyneenä.
"Nyt on minun vuoro olla Myrskyklaanin päällikkö, ole sinä Kuolonklaanilainen", Unipentu naukui hetken päästä, kun pennut olivat tasanneet hengityksensä.
Purohäntä 17.12.2016
//Jatkoa Saarnille//
Katsoin kuinka Unipentu ja Valkopentu leikkitaistelivat.
Häivy reviiriltämme senkin Varjoklaanilainen, minä olen Valkotähti, enkä aijo hävitä", Valkopentu sanoi ja hyökkäsi pienellä loikalla Unipennun kimppuun.
"Etkäs voita", Unipentu sanoi. Leikkitappelu kesti hetken kunnes Unipentu sanoi:
"Nyt on minun vuoroni olla Myrskyklaanin päällikkö, ole sinä Kuolonklaanilainen".
"No selvä sitten", Valkopentu sanoi hieman pettyneesti mutta suostui kuitenkin. Katsoin viereeni ja huomasin Saarnikynnen olevan hereillä.
"Huomenta", sanoin lempeällä äänellä ja nuolaisin naaraan poskea. Nuolaisin Vaahterapennun päälakea. Tuo inahti. Katsoin Saarnikynteen ja loin naamalleni iloisen hymyn. Kehräsin hiljaa. Siirsin katseeni Valkopentuun ja Unipentuun. Valkopentu katsoi minua.
"Isä, sinä olet Kuolonklaanilainen ja minä ja Unipentu Myrskyklaanin sotureita", Valkopentu sanoi. Unipentu nyökkäsi. Pennut lähtivät tulemaan toikkien luokseni. Valkopentu puri häntääni. Esitin häviäväni kaksikolle.
"Voi ei! Älkää enään, antakaa minun olla", lausuin leikilläni.
"Emme anna. Suojelemme Myrskyklaania sinulta", Unipentu sanoi. Heistä tulisi varmasti hyviä sotureita.
"Lopettakaas jo Purohännän kiusaaminen", Saarnikynsi sanoi lempeällä äänellä.
"No höh! Tule Unipentu", Valkopentu sanoi. Unipentu ja Valkopentu menivät jatkamaan leikkitappeluaan.
"Minä olen nyt Myrskyklaanin päällikkö ja sinä Kuolonklaanilainen", Valkopentu sanoi. Siirsin katseeni naaraaseen joka oli äskön 'pelastanut' minut pennuilta.
"Heistä tulee mahtavia sotureita jos jatkavat samaan malliin", kehräsin.
"Tietenkin", Saarnikynsi sanoi ja hymyili. Katsoin Saarnikynnen meripihkanvärisiin silmiin. Nousin seisomaan.
"Unipentu ja Valkopentu, tulkaa tänne", sanoin katsoen kahta pentua.
"Niin mitä?" Unipentu kysyi. Hymyilin lempeästi.
"Haluaisitteko lähteä pentutarhan ulkopuolelle ennen pimeää?" esitin kysymykseni molemmille pennuille.
//Saarni? Pennut?
Unipentu 19.12.2016
Leikin Valkopennun kanssa leirissä, pentutarhan ulkopuolella. Isä oli mennyt juuri pentutarhaan parantajan kanssa. Nyt hän näytti palaavan meidän luoksemme. Kipitin hänen luokseen.
"Miksi parantaja meni pentutarhaan?" kyselin.
"Vaahterapennun takia", Purohäntä vastasi lyhyesti. Nyökkäsin hitaasti. Valkopentu tuli viereeni.
"Isä? Voisitko esitellä meille leiriä?" sisareni kysyi isältä. Hän nyökkäsi ja lähti johdattamaan meitä yhdelle pesälle.
"Täällä on oppilaiden pesä. Tänne te menette seuraavaksi", Purohäntä esitelmöi ja viittasi hännällään pesään. Minä kurkistin sisälle. Siellä oli muutama oppilas. Yksi oppilaista käänsi katseensa suoraan minuun. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta minä pinkaisin nopeasti isän ja siskon perään, jotka olivat jo menossa seuraavalle pesälle. Saavuin hengästyneenä Purohännän ja Valkopennun luo.
"Ja tässä on sotureiden pesä", isä kertoi. Valkopentu kurkisti sisään, mutta minä en uskaltanut. Kävelimme seuraavalle pesälle. Pesästä tulievat voimakkaat hajut yökköttivät minua.
"Tässä on parantajan pesä", Purohäntä naukaisi. Tällä kertaa kumpikaan meistä ei kurkistanut sisään.
"Miksi siellä haisee?" minä kysyin.
"Parantajan yrtit", isä vastasi. Jatkoimme pikaisesti toiselle pesälle.
"Tuolla on klaaninvanhimpien pesä", Purohäntä sanoi. Valkopentu kipitti pesään. Minä seurasin hänen kintereillään. Klaaninvanhimmat kohottivat katseensa meihin.
"Kenenkäs pentuja te olette?" yksi klaaninvanhus kysyi ystävällisesti.
"Me olemme Saarnikynnen ja Purohännän pentuja. Minun nimeni on Valkopentu ja siskoni nimi on Unipentu", siskoni vastasi.
"Minun nimeni on Vaahteranlehti", ensimmäiseksi puhunut naaras sanoi. Me nyökkäsimme.
"Haluaisitteko jäädä kuuntelemaan tarinaa?" Vaahteranlehti kysyi. Vilkaisin Valkopentua.
"Vaikka."
"Tulkaa sitten pentutarhaan kun olette valmiita, Unipentu ja Valkopentu!" isä huikkasi pesän suuakolta ja lähti. Sitten Vaahteranlehti aloitti tarinan.
//Valko? Puro? Saarni?
Okrapentu 15.12.2016
Älähdin osuessani kohmeiseen maahan. Hiilipentu painoi minut kylmää lunta vasten. Hän virnisti voitonriemuisesti ja päästi kurkustaan tyytyväistä hyrinää, mutta sähähti Luppopennun tönäistessä hänet pois päältäni. Kampesin itseni käpälilleni ja vilkuilin pentuetovereitani varautuneena. Minulla ei ollut varaa näyttää pelkoa vihollisilleni - tai oikeastaan sisaruksilleni, jotka olivat yllättävän rajuliikkeisiä leikeissään. Hyppäsin Luppopennun ja Hiilipennun tieltä, kun he kierivät yhtenä häntien ja turkkien pyörteenä eteenpäin.
"Hei...! Emmekö me kaikki voisi olla yhtä hyviä sotureita?" huikkasin heidän peräänsä. Pennut pysähtyivät huutaen:
"Vain yksi voi olla paras soturi!"
Minun teki pahaa katsoa heidän nujakointiaan, vaikka tiesin sen olevan vain leikkimielistä kisailua. Jokainen tappelu, jokainen kuolema, ne heikensivät klaania. Se muistutti myös siitä, kuinka nälkä ajoi kissat toistensa kimppuun lehtikadon aikoihin. Pää painuksissa laahustin pentutarhalle päin jättäen pentutoverini riehumaan keskenään.
Istuskelin pesän hiekkaisella maalla, joka oli hieman jäässä. Pyörittelin käpälissäni sammaleenriekaletta, jonka olin löytänyt sattumalta. Se oli ilmeisesti irronnut sammalvuoteista. Hiilipentu ja Luppopentu nukkuivat emon vatsan suojissa. He olivat väsyneet ulkona leikkiessään. Minua taasen ei väsyttänyt ollenkaan. Katseeni kiinnittyi Valkopentuun, joka nökötti pesän perällä. Miten hän oli päässyt sinne? Eihän hän osannut vielä kävellä. Päätäni kallistaen jätin sammaleenriekaleen siihen ja tepastelin valkean naaraspennun luo.
"Hei, miten sinä tänne pääsit?" kysyin päästessäni lähemmäs. Valkopentu nosti päätään ja katsahti minuun suurilla, sinisillä silmillään.
"Raahauduin. Halusin opetella kävelemään itse", hän ilmoitti hännänpää vääntyillen. Istahdin hymähtäen. Muistin itsekin kuinka vaikeaa kävelemään opetteleminen oli.
"Sinun täytyy keskittää kaikki voimasi jalkoihin ja ponnistaa ylöspäin. Tällöin kehosi nousee vaivattomasti ja voit ottaa muutaman askeleen eteenpäin, jos oikein kovasti harjoittelet", selitin. Oli kiva neuvoa nuoremmalle pennulle asiaa, joka oli minulle jo itsestäänselvyys.
"Okrapentu! On päiväuni aika, alahan tulla jo!" Virtakyyneleen kutsu kantautui korviini. Kurkkasin lapani yli huikaten:
"Tulossa ollaan!"
Katsahdin vielä kerran Valkopentuun, joka tapitti minua kummastuneena.
"Minun täytyy mennä. Palaa sinäkin jo emosi luo", mau'uin ystävällisesti hymyillen ja loikin emoni luo. Virtakyynel suki parhaillaan turkkiaan.
"Emo! Minä opetin Valkopennulle miten kävellään", ilmoitin ylpeänä. Emoni katsahti minuun lempeästi.
"Sehän on mukavaa. Kohta hän voi leikkiä teidän kanssanne, kunhan kasvaa vielä vähän", naaras kehräsi. Ynähtäen käperryin emoni etukäpälien väliin sulkien silmäni. Hiljalleen vaivuin onnelliseen uneen, jossa lehtikadon karu maisema oli kadonnut.
"Katsokaa! Minä osaan seisoa!" Havahduin hereille Valkopennun huutoon. Säpsähtäen pomppasin jaloilleni.
Pieni valkoinen naaras seisoi käpälillään silmät sädehtien. Sydämeni oli pakahtua huomatessani kuinka iloinen hän oli saavutuksestaan.
"Hyvä, Valkopentu!" kannustin nuorempaa pentua innostuneena. Naaraspentu loi minulle kiitollisen hymyn.
Saarnikynsi nosti päätään ja katsahti tyttäreensä. Hän näytti yllättyneeltä, mutta samaan aikaan onnelliselta.
//Saarni?
Saarnikynsi 15.12.2016
Makasin sammalilla. Katsoin ylpeänä, kuinka Valkopentu otti ensimmäisiä askeliaan.
"Hienoa!" naukaisin silmät sädehtien. Pian pentuni saisivat leikkiä Okrapennun ja Hiilipennun kanssa. Hymyilin ja katsoin, kuinka Valkopentu hivutti tassuaan aina eteenpäin vähäsen ja sitten toista tassua. Valkopentu tassutteli pienen lenkin lähellä Virtakyyneltä ja palasi sitten. Pentu oppi supernopeasti. Hymyilin ja katsoin kuinka Valkopentu palasi luokseni silmät sädehtien.
"Minä osaan kävellä!" tuo kilkaisi innoissaan. Hymyilin pennulle.
"Hyvä hyvä", Okrapentu kannusti. Okrapennusta ja Valkopennusta oli tullut nopeasti ystäviä.
"Hyvä Valkopentu!" naukaisin hymyillen. Katsoin kuinka pentuni laskeutui makaamaan sammalille.
"Minäkin haluan osata!" Unipentu naukaisi. Katsoin Unipentua.
"Sinäkin opit kyllä, pitää vain yrittää kovasti, Valkopentu oppi nyt, sinä saatat oppia vähän myöhemmin", naukaisin. Unipentu katsoi minua. Tiesin mitä pennun päässä liikkui.
"Mutta minä haluan oppia sen nyt!" Unipentu naukaisi.
"No yritä", vastasin ja katsoin kuinka Unipentu ponnisteli tassuilleen, pian tuo kuitenkin kupsahti maahan.
"Kyllä sinä vielä opit", naukaisin. Unipentu mönki lähelle minua ja käpertyi siihen. Valkopentu teki samoin. Katsoin kuinka pennut nukahtivat. Hymyillen laskin pääni tassuilleni. Annoin unen viedä minut mukanaan.
Valkopentu 16.12.2016
Ensimmäiset auringonsäteet valaisivat pentutarhan. Vaahterapentu ja Unipentu nukkuivat yhä. Emoni jutteli Virtakyyneleen kanssa. Katselin pesän kuuraisia seinämiä lumoutuneena. Kallistin päätäni huomatessani seinämien liikkuvan. Katsahdin pesän suuaukolle kereten juuri ja juuri nähdä pesästä poistuvan Okrapennun. Häntääni heilauttaen nousin. Halusin nähdä mitä hän teki ulkona. Loikin minua rutkasti vanhemman pennun perään.
"Valkopentu, minne sinä olet menossa?" Pysähdyin kuullessani Saarnikynnen kysymyksen. Kurkkasin lapani ylitse emooni ja mau'uin pikaisesti:
"Menen Okrapennun perään."
Sen enempää jaarittelematta sujahdin ulos pesästä. Annoin silmieni tottua valoon. Vilkuilin ympärilleni uteliaana. En ollut ennen käynyt pentutarhan ulkopuolella.
*Ehkä voisin tutkia sitä hieman?* ajattelin. Ajatukseni kuitenkin katkesi huomatessani Okrapennun tuoresaaliskasan luona.
Virnistäen kipitin hänen luoksensa. Kollipentu tonki kasaa keskittyneen näköisenä.
"Hei, Okrapentu! Mitä sinä teet?" vinkaisin. Okrapentu nosti päätään säpsähtäen. Hän ei ilmeisesti ollut huomannut tuloani.
"Ai, hei", hän murahti nolostuneena, "minä etsin tuoresaalista emolle."
"Eikö tuoresaalis ollut niitä hiiriä ja oravia?" mau'uin päätäni kallistaen. Okrapentu nyökkäsi.
"Minä aioin viedä emolle koko kasan komeimman hiiren!" hän ilmoitti rintaansa röyhistäen. Katselin pesätoveriani ihaillen.
"Voisinkohan minäkin viedä emolle jotakin?" mietin ääneen. Okrapentu kohautti lapojaan.
"Ihan miten vain", hän mutisi napaten kasan päältä pulskan hiiren. "Minä menen nyt, heippa!"
Katselin kuinka Okrapentu kipitti pentutarhalle hiiri hampaissaan roikkuen. En tiennyt mistä emo piti, mutta uskoin että hän ilahtuisi kasan suurimmasta tuoresaaliista. Mittailin kasaa katseellani. Siitä kyllä riittäisi muillekin, jos veisin emolle jotakin. Kiersin kasan ympäri. Kasan pinnalla ei ollut mitään erityistä - vain muutama luiseva hiiri. Tungin pääni kasaan ja tunnustelin viiksilläni ympäristöäni. Oravan herkullinen tuoksu lehahti sieraimiini. Tarrasin sen pörröisestä hännästä hampaillani ja vedin sen ulos. Koko tuoresaaliskasa levisi maahan silmieni edessä. Hätiköiden laskin oravan maahan ja ryhdyin kasaamaan saaliseläimiä uudelleen siistiin pinoon.
Koottuani kasan uudelleen tassuttelin pentutarhalle päin. Raahasin oravaa perässäni. Se oli suuri - melkein minun kokoiseni. Pentutarhan suuaukko häämötti edessäni. Kiristin otettani ja peruutin pesään. Kuulin Saarnikynnen kummastuneen naukaisun takaani:
"Valkopentu, mitä sinä oikein puuhaat?"
Huohottaen hellitin otteeni oravasta. Lysähdin pehmeille sammaleille uupuneena.
"Toin sinulle tuoresaalista", inahdin hiljaa. Emoni katsahti kovia kokeneeseen oravaan. Hän näytti huvittuneelta.
"Maista sitä", puuskahdin. Saarnikynsi vilkaisi minua hymyillen ja kumartui sitten näykkäisemään palasen oravasta.
"Hyvää", hän maukui nielaistuaan ensimmäisen palan. Tyytyväisenä kehräten suljin silmäni ja vaivuin uneen.
Raotin aavistuksen verran silmiäni. Isäni tuttu tuoksu leijaili ilmassa. Haukotellen avasin silmäni kokonaan ja katsahdin isääni, joka katseli meitä lempeästi hymyillen.
"Isä!" miu'uin ilahtuneena ja kömmin lähemmäs häntä. Purohäntä kyyristyi ja kosketti nenällään omaani.
"Osaan jo kävellä", ynähdin ylpeänä. Isäni päästi kurkustaan hyväntuulista hyrinää.
"Sehän on hienoa. Osaavatko muut jo?" hän kysyi.
"Eivät vielä", sanoin.
Kuulin rapinaa takaani. Käännähdin ympäri ja näin emini, joka oli alkanut heräillä.
//Saarni? Puro? Muut pennut?
Purohäntä 16.12.2016
Minua huollestutti hieman se ettei Vaahterapentu avaisikaan silmiään. Kyllä hän avaisi vielä silmänsä! Luotan siihen. Vaahterapentu tuhisi. Tassuttelin Vaahterapennun luokse ja nuolaisin kollin päälakea. Saarnikynsi katsoi minua hymyillen. Hymyilin takaisin kunnes menin nuolaisemaan Unipennun päälakea. Kosketin hännänpäälläni Valkopentua ja tuo inahti.
"Mitenkäs täällä on sujunut?" kysyin ja nuolaisin Saarnikynnen korvaa.
"Hyvin. Valkopentu toi minulle tuoresaalista, oravan", naaras naukui ja naurahti. Naurahdin myös. Katsoin lempeästi Valkopentua joka joi maitoa.
"Onko kaikki hyvin, sinulla ja pennuilla?" kysyin ja kosketin nenälläni Saarnikynnen nenää.
"On minulla, ja luulisin että pennuillakin. Vaahterapennusta en tiedä...", naaras kuiski korvaani.
"Kyllä hän avaa silmänsä pian. Hänestä tulee vahva kolli, usko pois", kuiskin.
"No onko sinulla kaikki hyvin?" Saarnikynsi kysyi.
"On, hieman yksinäistä ilman sinua", naurahdin. Nuolaisin etutassuani.
"Tänään on vapaampaa. Voin olla koko päivän sinun ja pentujen kanssa", nau'uin lempeästi. Valkopentu tassutteli luokseni.
//Valko? Saarni? Muut pennut?
Saarnikynsi 17.12.2016
//Jatkoo Purolle\\
"Ihanaa", naukaisin hymyillen. Katselin, kuinka Valkopentu loikki isänsä - minun kumppanini - Purohännän luokse. Hymyillen katsoin kuinka Purohäntä alkoi leikkimään Valkopennun kanssa.
"Nyt minä aijon oppia seisomaan!" Unipentu kailotti. Katsoin, kuinka pentu ponnisti jaloilleen, mutta kupsahti sitten maahan.
"Hyvä Unipentu, sinä osaat seisoa!" naukaisin hymyillen. Olin ylpeä pennustani. Hopeanharmaa naaras hivutti toista tassuaan eteenpäin, sitten toista ja niin tuo käveli, kylläkin vähän jäykästi.
"Unipentu osaa kävellä!" Valkopentu huusi innoissaan ja riensi siskonsa luo. Katsoin kuinka Valkopentu kannusti siskoaan. Pian nuo jo telmivät yhdessä. Hymyillen siirsin katseeni Purohäntään, joka tassutteli lähemmäs. Nousin istumaan kumppanini vierelle ja nojasin tuohon. Siirsin katseeni kollin silmiin.
"Rakastan sinua", naukaisin hiljaa ja nuolaisin kumppanini poskea. Kolli kehräsi hiljaa. Hymyilin tuolle ja siirsin katseeni Vaahterapentuun. Ilmeeni muuttui heti. Milloin pentu avaisi silmänsä? Huoli kalvoi sisintäni. Huomasin myös Purohännän huolestuneisuuden.
"Pitäisikö hakea parantaja?" kysyin ja katsoin Purohäntää.
//Purooo?
Valkopentu 13.12.2016
Kuulin sydämeni kiivaat lyönnit. Minua pelotti. En tiennyt missä olin. Ympärilläni leijaili paljon erilaisia tuoksuja. Yksi niistä sai veden herahtamaan kielelleni; se oli maidon makea tuoksu, joka leijaili ilmassa sakeanaan. Vatsaani kurni. Minun oli nälkä. En kuitenkaan uskaltanut liikkua. Kaikki oli niin vierasta, niin... outoa. Yhtäkkiä joku tarttui minua kiinni niskasta. Päästin suustani heiveröistä ininää.
*Älä syö minua! Älä syö minua!* anelin hiljaa mielessäni.
Hämmästyksekseni se jokin laski minut maahan. Tunsin vierelläni jotakin pehmeää ja lämmintä. Maidon tuoksu oli voimakkaampi kuin äsken. Nostin hieman toista käpälääni ja tunnustelin vieressäni olevaa pehmeää olentoa. Silloin käpäläni osui johonkin. Möngin lähemmäs ja tarrasin tuntemaani pattiin käpälilläni. Työnsin kuonoani lähemmäs nuolaisten sen pintaa varovasti. Tunsin maidon hunajaisen maun kielelläni. Ahnaasti aloin imeä maitoa. Lämpö valtasi kehoni. Hiljalleen minua alkoi unettaa. Irrottamatta otettani - siis siitä pienestä patista - nukahdin.
Havahduin hereille tuntiessani pikkuruisen käpälän painevelan kylkeäni. Vinkaisin hiljaa. En pitänyt siitä, että minua kosketeltiin ilman lupaa.
*Lopeta tuo! Se ei ole kivaa!* ajattelin hieman tuohtuneena. Yritin mönkiä kauemmas tuosta oudosta läpsijäisestä, mutta edessäni oli suuri karvainen este. Auoin suutani turhautuneena. Halusin kauemmas siitä läpsivästä otuksesta. Lopulta minun oli suostuttava kohtalooni. Yritin saada unen päästä kiinni, mutta se oli turhaa, sillä olin nukkunut jo aiemmin tänään. Ehkä voisin koettaa avata silmäni. Eihän se kovin vaikeaa voinut olla? Vedin syvään henkeä ja valmistauduin suureen koitokseen. Halusin päästä tutkimaan ympärilläni olevaa maailmaa! Avasin silmäni hitaasti. Kirkasvalo sokaisi minut hetkellisesti. En voinut enää perääntyä. Räpyttelin silmiäni tokkuraisena. Paikka, jossa olin juuri nyt, oli valtava! Vilkuilin ympärilleni henkeä haukkoen. Katseeni osui kahteen kissaan, jotka makasivat vierekkäin pehmeiden sammalien päällä. Toinen kissoista tuoksui maidolta. Oliko hän se otus, jolta olin saanut maitoa? Mutta keitä he olivat?
//Saarni? Puro? Muut pennut?
Saarnikynsi 13.12.2016
*Skip pari päivää*
"Valkopentu, avasit jo silmäsi!" hymyilin ja katsoin pientä valkoista pentua. Nuolaisin tuon päälakea hellästi. Pieni valkoinen karvamytty inahti.
"Kaikki on suurta... Ketä te olette?" Valkopentu kysyi. Tuo siirsi katseensa sivulle. "Ketä nuo ovat?" tuo inahti. Valkopentu oli hyvin säikky.
"Rauhoitu vähän. Olen emosi, Saarnikynsi, tässä on isäsi Purohäntä ja nuo ovat sisaruksiasi", kerroin Valkopennulle ja tuo rauhottui huomattavasti.
"Ketä nuo ovat?" Okrapentu tuli vierelleni seisomaan.
"Kuka tuo on?" Valkopentu inahti.
"Okrapentu, sinä tiedät jo, tämä on Valkoprntu, hän avasi juuri silmänsä", naukaisin Okrapennulle hymyillen.
"Ja Valkopentu, tässä on entisen mestarini Virtakyyneleen toinen pentu, Okrapentu", selitin valkoiselle pennulle. Pennut katsoivat hetken toisiaan ihmeissään.
"Saammeko leikkiä heidän kanssa?" Hiilipentu ryntäsi luoksemme.
"Valkopentu, tämä on Hiilipentu", naukaisin. Käännyin Hiilipennun puoleen. "Ette vielä", naukaisin. Valkopentu näytti olevan pyörällään päästään.
"Lupauduin partioon, pitää mennä", Purohäntä naukaisi. Nuolaisin kumppanini poskea, ennenkuin tuo lähti. Okrapentu ja Hiilipentu tassuttelivat emonsa luokse ja Valkopentu katsoa tapitti minua isoilla pentusilmillään. Hymyilin pennulle lempeästi.
//Pennut? Toiset pennut? Puro?
Unipentu 13.12.2016
Vikisin hiljaa. Ympärilläni olevat kissat puhuivat jostain. Vieressäni oleva karvamytty liikkui. Muiden keskustelusta päätellen hänen nimensä oli Valkopentu. Kuka oli Okrapentu? Ja kuka Hiilipentu? Raotin silmiäni hiukan. Valo melkein sokaisi minut. Suljin silmäni. Inahdin hiljaa ja painauduin kiinni ilmeisesti emoani vasten. Minun oli pakko pystyä tähän. Jos Valkopentukin avasi jo silmänsä, kyllä minäkin pystyisin siihen! Raotin silmiäni hiukan. Avasin ne hitaasti ihan auki. Näin vierelläni kaksi karvamyttyä. Toinen oli valkoinen, toinen ruskea.
"Emo?" inahdin hiljaa. Paikka, jossa olin oli niin iso. Tunsin jonkun nuolaisevan niskaani.
"Unipentu, sinäkin avasit silmäsi", emoni kehräsi. Katsoin ylös ja näin emoni silmät, jotka olivat meripihkan väriset.
"Onko minun nimeni Unipentu?" kysyin varovasti. Emoni hymyili kehräten.
"On. Minun nimeni on Saarnikynsi, isäsi on Purohäntä, siskosi on Valkopentu ja veljesi on Vaahterapentu", Saarnikynsi selitti lenpeästi. Siirsin katseeni Valkopentuun, joka tiiraili minua ja emoa. Sitten katselin Vaahterapentua, joka nukkui yhä.
"Missä isä on?" kysyin ihmeissäni.
"Hän on nyt partiossa", emo vastasi. Mikä oli partio? Tiirailin pesän toiselle laidalle, jossa oli yksi iso kissa, ja hänen vierellään oli kolme pentua, jotka olivat vähän meitä isompia.
"Keitä nuo ovat?" kysyin. Kuinka monta kissaa täällä oli?
"Siellä on Virtakyynel, ja hänen pentunsa Okrapentu, Hiilipentu ja Luppopentu", Saarnikynsi maukui. Virtakyynel hymyili minulle huomatessaan minun katselevan. Hänen pentunsa katselivat meitä. Hiilipentu kohotti katseensa emoonsa.
"Voimmeko me mennä leikkimään heidän kanssaan?" kuulin hänen kysyvän.
"Ette te mene enää häiritsemään heitä", Virtakyynel vastasi. Ryömin hiukan lähemmäs Valkopentua, siskoani.
"Tiedätkö sinä, mistä täältä saa ruokaa?" kysyin nälkäisenä.
//Valko?
Valkopentu 14.12.2016
"Tiedätkö sinä, mistä täältä saa ruokaa?"
Katsahdin sisareeni hölmistyneenä. Eikö hän tiennyt mistä maitoa sai?
"Tuolta saa maitoa", inahdin osoittaen emoni pehmeää vatsaa. Unipentu räpytteli silmiään.
"Tuolta?" hän toisti.
"Tuolta", vahvistin. Sen enempää jaarittelematta Unipentu lähti mönkimään kohti emon pehmoista vatsaa.
Katsahdin vierelläni makaavaan Vaahterapentuun, joka piti vielä silmiään kiinni. Kurkotin kaulaani veljeni puoleen ja supatin hänen korvaansa kannustavia sanoja:
"Avaa silmäsi pian! Täällä on todella hienoa. Kyllä sinä pystyt siihen!"
Veljeni vain ynähti ja hautasi kuononsa käpälänsä alle. Hän näytti hyvin kylläiseltä. Haukotellen käperryin hänen vierellensä.
"Nuku hyvin, Vaahterapentu", vinkaisin hiljaa nuolaisten veljeni poskea samalla. Hiljalleen suljin silmäni ja vaivuin rauhalliseen uneen.
Herätessäni isä oli saapunut pesään. Hän katseli minua pää hieman kallellaan.
"He ovat kauniita", isäni totesi hymyillen. Emoni päästi kurkustaan kehräystä.
Katselin isääni ihaillen. Hän osasi seistä, toisin kuin minä. Nostin toista etukäpälääni hieman ja mittailin sitä katseellani. Se ei kantanut vielä painoani. Laskin käpäläni maahan ja siirsin katseeni emooni, joka makoili sammalten päällä. Eikö hänkään osannut kävellä? Emo ja isä juttelivat hetken keskenään. Sitten emo laski päänsä etukäpäliensä varaan ja nukahti. Isä käänsi katseensa meihin.
"Mitä te haluaisitte tehdä?" hän kysyi. Vilkaisin Unipentua, joka imi yhä maitoa.
"Minä haluan opetella kävelemään", nau'uin korviani heilauttaen.
//Puro, Saarni tai muut pennut?
Saarnikynsi 14.12.2016
Heräsin hetken kuluttua. Huomasin Valkopennun seisovan, Purohännän avustuksella. Nostin pääni tassuiltani.
"Täälläkö harjoitellaan seisomaan?" kysyin.
"Joo!" Valkopentu hihkaisi iloisrna, mutta kun hänen keskittymisensä herpaantui, hän muksahti maahan.
"Osaatko sinä seisoa?" Valkopentu osoitti kysymyksensä minulle. Katsoin hymyillen pentua.
"Tietenkin osaan", naukaisin. Nousin seisomaan ja tassuttelin istumaan Purohännän viereen. Hymyilin kumppanilleni lempeästi ja siirsin sitten katseeni Valkopentuun.
"Sinäkin osaat seisoa, miksi minä en?" Valkopentu ihmetteli hölmistyneenä.
"Sinun pitää kasvaa vielä vähän", naukaisin ja autoin Valkopennun hellästi sammalille. Kosketin Purohännän kuonoa hymyillen ja tassuttelin omalle paikalleni.
"Mutta miksen minä voi seisoa, nyt? Minä haluan leikkiä Hiilipennun ja Orkapennun kanssa!" Valkopentu naukaisi.
"Hän on Okrapentu, ei Orkapentu", muistutin pentua hivenen hilpeästi. Unipentukin heräsi nokosiltaan. Tuo avasi silmänsä ja nosti päänsä ylös. Unipentu katsoi ensin minua ja sitten Vaahterapentua.
"Miksei hän herää koskaan?" Unipentu kysyi ja töllisteli veljeään.
"Hän saattaa olla hereillä, hän ei vain ole avannut silmiään vielä", selitin. "Muilla se menee kauemmin, kuin toisilla", lisäsin. Unipentu siirsi katseensa minuun ja nyökkäsi hitaasti.
//Puro? Valko? Vaahtera? Uni?