Kirjoittaja: EmppuOmppu
Nimet: Valkopentu, Valkotassu, Valkohäntä
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Myrskyklaani → Jokiklaani
Syntynyt: 06.12.2016
Entinen mestari: Korppisielu(Myrskyklaani)
Koulutetut oppilaat: -
KP: 215
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Valkohäntä on kaunis lumenvalkea naaras. Korvat ovat pitkät ja kolmiomaiset. Silmät ovat taivaansiniset, muodoltansa mantelimaiset. Nenä on vaaleanpunainen. Viikset ovat pitkät ja valkeat. Hampaat ovat lyhyet ja tylpähköt. Valkohäntä on sangen solakka naaraskissa. Turkki on puolipitkää ja erittäin pehmeää. Häntä on pitkä ja tuuhea, muodoltansa se muistuttaa hieman sulkaa. Lavat ovat leveät ja voimakkaat. Raajat ovat pitkät ja tukevat. Kynnet ovat pitkät ja terävät, väriltänsä valkeat. Polkuanturat ovat vaaleanpunaiset ja pehmeät. Valkohäntä on hieman normaalia kissaa pienempi.
Luonne: Valkohäntä on klaanilleen uskollinen myrskyklaanilainen, joka uskoo vakaasti Tähtiklaaniin. Hän on hyvin puhelias ja aina tunkemassa kuonoaan kiellettyihin paikkoihin. Virtaa tältä naaraalta ei puutu. Hän tulee toimeen lähes kaikkien kissojen kanssa. Valkohäntä inhoaa yksinäisyyttä, joten hän viihtyy mieluiten suurissa porukoissa jossa hänellä on paljon juttu seuraa. Hän pitää pennuista hyvin paljon. Valkohäntä kiinnostuu kolleista turhankin usein, mutta tosirakkautta se ei voita. Joskus tämäkin naaras osaa rauhoittua kuuntelemaan ystäviensä huolia ja murheita. Hän yrittää auttaa kaikkia parhaansa mukaan, vaikka se ei aina johda toivottuun lopputulokseen. Valkohäntää näkee harvoin allapäin. Hän haluaa jakaa hyvää mieltä kaikille klaanitovereilleen.
Taidot: Valkohäntä on taitava kiipeilijä. Taisteleminenkin sujuu kohtuun hyvin. Saalistaminen ja piiloutuminen kuitenkin tuottavat vaikeuksia hänen valkeanturkkinsa takia. Valkohännällä on erinomainen hajuaisti.
Muuta: Valkohännän lempiriistaeläin on myyrä.
Menneisyys: Valkohäntä syntyi lehtikadon aikoihin vanhemmilleen kahden muun sisaruksensa kanssa. Siirtyi nuorena soturina Jokiklaaniin, kumppaninsa Lohiselän luokse.
Suku&suhteet:
Kumppani: Lohiselkä(Tähtiklaani)
Emo: Polttosydän(Myrskyklaani) Isä: Purohäntä(Myrskyklaani) Sisko: Unitaivas(Tähtiklaani) Veli: Vaahterapentu(Tähtiklaani)
Mesiviiksi 23.9.2018
Työnsin pääni oppilaiden pesään ja etsin hetken ajan katseellani Jäätikkötassun raidallista turkkia, jonka pian erotinkin läheltä pesän keskiosaa. Naaras nukkui sievässä kerässä häntä pään vierellä sikeää unta. En ymmärtänyt, kuinka oppilas pystyi nukkumaan noin rauhallisesti. Omat uneni olivat pääasiassa painajaisia ja muutenkin kovin katkonaisia, kuollut kuolonklaanilainen kummitteli unissani öisin. Olin harkinnut Kirkasmarjalle puhumista, mutta ymmärtäisikö parantaja tekoani? Pahimmassa tapauksessa hän saattaisi kertoa Helmitähdelle, joka tuskin arvostaisi kuolonklaanilaisen tappamista ja asian salaamista. Tapahtumasta oli kulunut jo lähes kaksi kuuta, eli ruumis oli jo löydetty. Kokoontumisessa oli Kuolonklaani todennut vain, että Hiiripisaraksi kutsuttu naaras oli kuollut. Joko suunnitelmani oli toiminut tai sitten Kuolonklaani suunnitteli jotain Jokiklaanin pään menoksi. Toivoin ensimmäistä, sillä en tahtonut ajaa Jokiklaania ongelmiin teoillani.
"Jäätikkötassu, herää", nau'uin lämpimällä äänellä oppilaalleni. Toistin sanani, jonka jälkeen hän nosti hitaasti päätään ja siristeli unisia silmiään.
"Harjoitukset", selitin naaraalle. Hetkessä hän piristyi ja nosti päänsä ylös. Olin luvannut lähteä Jäätikkötassun ja Valkohännän mukaan opettelemaan kalastamista. Moni soturi oli opettanut Jäätikkötassua, mutta vain siksi, että halusin hänen löytävän oman tapansa kalastaa. Vaikka kyllähän minä myös itseäni hieman ajattelin, sillä Helmitähden ja pentujeni vuoksi tahdoin myös opetella kalastamaan, vaikka en pitänytkään itseni kastelemisesta sitten yhtään.
"Odotan sinua pesän ulkopuolella", totesin naaraalle ja palasin sotureiden pesän edustalle. Aurinko oli noussut hetki sitten. Kuuviiksi järjesteli partioita, joihin minä ja oppilaani emme tänään osallistuisi. Kävimme eilen peräti kahdessa partiossa; auringonnousun ja -laskun. Siinä välissä olin ottanut makoisat unet, jotta jaksoin johtaa auringonlaskun partiota. Huomasin varapäällikön ilmeen olevan normaalia haikeampi. Oliko hänellä kaikki hyvin?
Kuulin rapinaa takaani sotureiden pesästä. Väräytin korviani ja käänsin pian katseeni pesästä ulos astuneeseen valkeaan soturiin. Valkohäntä tervehti minua nyökkäämällä, minä tervehdin takaisin.
"Jäätikkötassu tulee pian, lähdetään sitten", kerroin naaraskissalle, joka alkoi sukimaan kielellään yön jäljiltä sekaista turkkiaan. Kului tovi, jonka jälkeen Jäätikkötassu asteli rennosti ulos pesästä. Naaraan turkki oli suittu siistiksi.
"Lähdetään", sanoin ja lähdin kulkemaan kaksi naaraskissaa perässäni kohti leirin uloskäyntiä. Annoin Valkohännän ottaa leirin ulkopuolella johdon. Hän johdatti meitä kohti jokea.
"Nukuitko hyvin?" aloitin keskustelun oppilaani kanssa.
//Jäätikkö?
Jäätikkötassu 24.9.2018
Heräsin Mesiviiksen ääneen, joka katkaisi syvän uneni. Kohotin päätäni ja siristelin silmiäni nähdäkseni, kuka oppilaiden pesän ovella oli. Tunnistin mestarini valkoisen hahmon ja samaan aikaan hän ilmoitti harjoituksista. Mesiviiksi meni odottamaan minua ulkopuolelle. Nousin istumaan ja ravistelin turkkiani. Haukottelin makeasti ja aloin sitten nopeasti sukia pörröistä turkkiani ojennukseen, ennen kuin menisin ulos. Ovesta saapuva valo häikäisi minua ennen kuin silmät kerkesivät kunnolla tottua valoon. Kun turkkini oli ojennuksessa, pujottauduin ulos pesästä ja menin mestarini ja tämän luona odottavan Valkohännän luokse. Luvassa oli siis kalastusharjoitukset, joista oli ollut puhetta aikaisemmin Mesiviiksen ja Valkohännän kanssa. Moni soturi oli opettanut minua kalastuksessa ja muutaman kerran myös yksinkertaisesti uimisessa, mutta sen taidon olin oppinut hyvin nopeasti ja tiesin keinot taistella voimakkaitakin virtauksia vastaan.
Menimme ulos leiristä ja Valkohäntä otti johdon Mesiviiksen asetuttua rinnalleni hänen peräänsä.
"Nukuitko hyvin?" hän kysyi minulta.
"Itse asiassa kyllä", sanoin ja itsekseni olin tyytyväinen siihen, kuinka sujuvasti onnistuin vastamaan.
Sosiaaliset taitoni olivat syvällä jäässä edelleenkin, mutta koska jouduin viettämään Mesiviiksen kanssa runsaasti aikaa mestari-oppilas -suhteemme takia, olin jo tottunut kolliin siinä mielessä, että hänen kanssaan pystyin juttelemaan edes ihan kohtuullisesti kompuroimatta sanoissani ja rupeamatta järkyttävän ärsyttäväksi ja kylmäksi häntä kohtaan. Oli se edelleen välillä vaikeaa, mutta onnistuipahan kuitenkin suurimman osan ajasta.
"Pitkästä aikaa", uskaltauduin lisäämään ja vilkaisin mestariani.
Hän tiesi aika varmasti, mitä tarkoitin. Hiiripisaraan liittyvät tapahtumat taisivat kalvaa meidän kummankin mieltä siitä huolimatta, että tapahtuneesta oli kulunut jo parisen kuuta. Vähitellen olin oppinut rentoutumaan, vaikka aluksi oli tuntunut koko ajan siltä, että Kuolonklaanin kostajat syöksyisivät esiin minä hetkenä hyvänsä. Vaikka mitään ei ollutkaan tapahtunut, olin silti huolissani. Ehkä Kuolonklaani hautoi kavalaa kostoa ja oli vain yllättävän kärsivällinen.
Vieläkin kaduin, että olin silloin jutellut Hiiripisaran kanssa niinkin pitkään. Olin ärsyttänyt häntä siihen pisteeseen asti, että hän oli hyökännyt. Siksi koin syyllisyyttä, mutta samalla yritin sanoa itselleni, että hän olisi luultavasti hyökännyt joka tapauksessa, jos olisin yrittänyt lähteä pois. Ja enpä minä kuitenkaan voinut enää näin jälkeenpäin vaikuttaa asiaan. Mutta ehkäpä Tähtiklaani järjestäisi asiat parhain päin
"Muistatko vielä liikkeen, jota harjoittelimme viime harjoituksissa?" Mesiviiksi kysäisi ja viittasi viime harjoituksiimme, jotka olivat koskeneet taistelua.
"Uskoisin", naukaisin rauhallisesti ja samalla kävin liikkeen lähes automaattisesti läpi päässäni.
Mesiviiksi nyökkäsi ja samalla Valkohäntä pysähtyi edessämme. Olimme saapuneet joen rannalle. Joki virtasi tänään aika tyynenä, varsinkin tässä kohdassa. Siksi Valkohäntä olikin sen luultavasti valinnut muiden joen kohtien joukosta.
"Täällä ei ole kalastettu muutamaan päivään, joten täällä saattaa nyt liikkua paljon kalaa", Valkohäntä sanoi hiljaa, tyytyväisen kuuloisena.
Muistin, ettei nyt kannattanut puhua kovin suureen ääneen, jottemme säikyttäisi kaloja pois. Vilkaisin Mesiviistä, joka katseli vettä hiukan tympääntyneenä. Hän ei pitänyt vedestä, se oli helppo nähdä ja tietää, jos oli ollut hänen kanssaan aikaisemmin joella.
Pujahdin mestarini ohitse Valkohännän viereen joen rantaan. Tarkistin, ettei minusta langennut varjoa veteen. Taivas oli kuitenkin pilvessä, joten varjot olivat aika himmeitä tai niitä ei ollut ollenkaan. Kosketin hyvin varovasti tassullani veden pintaa ja tunsin, kuinka se virtasi tassuani vasten kylmänä.
"Ei ole enää lämmintä vettä", totesin.
"Viherlehti on ohitse, vesi kylmenee. Kunhan vähän pidemmälle mennään, saat nähdä kuinka joki jäätyy", Valkohäntä sanoi ja vilkaisi minua hymyillen.
Nostin tassuni vedestä ja ravistin polkuanturoistani muutamat vesipisarat pois.
"Mitä tärkeitä asioita muistat kalastuksesta?" Valkohäntä aloitti opetustuokion.
"Ei saa langettaa varjoa veteen eikä saa pitää liian isoa ääntä", aloitin.
"Ja kun kauhaisee kalan vedestä, täytyy olla nopea, koska kalatkin ovat", jatkoin.
"Kyllä, nopeus on tärkeää. Sinun täytyy myös olla valppaana ja pitää katseesi vedessä, kuten tiedätkin. Näetkö kaloja?" Valkohäntä kysäisi.
Otin hyvän asennon joen rannalla. Oli tärkeää pitää asento vakaana, ettei horjahtaisi veteen kauhaistessaan kalaa. Olin unohtanut sanoa sen äsken Valkohännälle, mutta hän ei ollut huomauttanut siitä. Tiirailin veteen siristäen hiukan silmiäni ja hetken kuluttua näin, kuinka syvemmällä vilahteli muutama kala välillä.
"Tuollahan noita menee", naukaisin hiljaa.
"Hyvin havaittu. Minun puolestani voit kokeilla napata yhden, olethan tätä jo jonkin verran harjoitellut", Valkohäntä sanoi.
Kyyristyin lähemmäs veden pintaa ja kiinnitin silmäni hetken kuluttua paikalle uivaan kalaan. Arvioin sen etäisyyttä, ja kun kala tuli kohdalle, upotin salamannopeasti toisen etutassuni veteen. Kynteni tavoittivat kalan sileän ja suomuisen pinnan. Kouhaisin sen vauhdilla pois vedestä ja paiskasin rannalle. Kala kiemurteli, ja koska heittoni oli jäänyt hiukan vajaaksi ja kala oli liian lähellä vettä, se onnistui luiskahtamaan takaisin veteen.
Meinasin huudahtaa pettymyksestä, mutta muistin juuri ajoissa, ettei nyt saanut huutaa etten karkottaisi muita kaloja.
"Se oli erittäin nopea isku, hienoa. Muista kuitenkin heittää kala kunnolla rannalle, jotta kerkeät tappamaan sen", Valkohäntä sanoi.
Nöykkäsin harmistuneena ja ravistelin märkää tassuani. Vilkaisin Mesiviistä, joka istui muutaman hännänmitan päässä kauempana ja sanoi juuri: "Muista siirtää toista etutassuasi hiukan eteenpäin, sitä, jota et käytä kalastuksessa. Viimeksi kun harjoittelimme kalastusta, Aaltomyrsky joutui huomauttamaan sinulle siitä useammin kuin kerran. Muuten minun silmiini hyvää toimintaa."
"Selvä", nyökkäsin mestarilleni ja asetuin uudelleen veden äärelle, valmiina yrittämään uudelleen.
"Entä sinä, Mesiviiksi? Kokeiletko?" Valkohäntä kysäisi mestariltani.
"Olen surkea", hän naukaisi.
"Kyllä sen oppii. Minäkin olen Myrskyklaanista, ja opin", Valkohäntä sanoi kohauttaen lapojaan.
En kuunnellut enää heitä, sillä olin kiinnittänyt katseeni saapuvaan kalaan. Kun se oli kohdalla, upotin tassuni veteen ja kauhaisin kalan rannalle. Kiepahdin ympäri ja iskin hampaani kalaan.
"Jes", mumahdin hiljaa hampaat vielä kiinni kalassa.
Irrotin hampaat, kun kala lopetti pyristelyt ja jäi kuolleena maahan. Vaikka olin onnistunut nappaamaan kaloja aikaisemmin, jostakin syystä onnistuminen tuntui taas vaihteeksi mukavalta.
//Mesi?
Mesiviiksi 24.9.2018
"Jes!" Jäätikkötassu iloitsi saatuaan kalan rantaan pois vedestä. Oppilaan kasvoilla oli innostunut ja erittäin tyytyväinen ilme. Oppilaani oli minua hurjasti parempi kalastaja ja uimari, uskoin sen johtuvan vain geeneistä. Jokiklaanilaiset olivat uineet aina, mutta myrskyklaanilaiset pysyivät mielellään mahdollisimman kaukana vedestä.
"Hyvä on, minä yritän", lupasin hetken hiljaisuuden kuluttua Valkohännälle. Soturin kasvoilla oli tyytyväinen ilme, kun Jäätikkötassu astui taaksepäin ja antoi minulle tilaa aivan vedenpinnan viereltä. Kumarruin maahan ja pidin katseeni tiukasti vedessä. Kuulin Jäätikkötassun astelevan kauemmas meistä, ja käänsin katseeni vain hetkeksi oppilaani suuntaan. Hän oli kai löytänyt vainun jostakin maaeläimestä. Kun käänsin katseeni taas veteen, huomasin kalaparven uivan kauemmas minusta. Hiirenpapanat, en ollut huomannut niitä. Vilkaisin Valkohäntää, jonka kasvoilla oli kannustava ilme, hän hymyili lempeästi. Olin huonompi kuin oppilaani, ajattelin ja tiesin sen olevan totta. Jokiklaaniin oli vaikea sopeutua, sillä en minä osannut kalastaa tai uida, ja siitäpä vasta sainkin kuulla jokiklaanilaissotureilta. Yksi kala ui ohitseni, näin kuinka sen suomut kimmelsivät veden alla. Upotin hiljaa oikean etukäpäläni veteen niin, että sain kauhaistua sillä kalan ylös vedestä. Suoristin ryhtini ja olin juuri huitaisemassa kalaa rantaan, kunnes huomasin astuvani toisella etukäpälälläni ohi maasta.
"Mesiviik-", oli ainoa mitä kuulin, kun olin jo vajonnut pinnan alle. Vesi oli jääkylmää, hetkeksi kehoni lamaantui enkä kyennyt tekemään mitään. Hetkessä kuitenkin tajusin mitä oli tapahtunut, minun täytyi päästä pintaan. Epäonnekseni onnistuin vetämään vettä henkeeni, joten aloin vain räpiköimään pinnan alla paniikinomaisesti. Tajuntani alkoi jo pikkuhiljaa heiketä, kunnes tunsin hampaat niskassani. Kissa repi pääni veden pinnalle ja heti vedin happea keuhkoihi, mutta hengittämäni vesi sai minut yskimään. Valkohäntä raahasi minut maalle Jäätikkötassun avustuksella.
Hetken ajan yskin vain vettä keuhkoistani. Kun hetki oli kulunut, onnistuin hengittämään moitteettomasti. Turkkini oli läpimärkä ja maa allani alkoi kastumaan ja siihen muodostui vesilammikko.
"Oletko kunnossa?" Valkohäntä kysyi huolissaan ja ravisteli märkää turkkiaan. Nyökkäsin ja käänsin nolostuneena katseeni maahan.
"Olen kuin mikäkin surkea oppilas, ei minusta taida olla jokiklaanilaiseksi", huokaisin hiljaa ja pettyneenä. Olin jo hyväksynyt olevani jokiklaanilainen sanoi kuka mitä tahansa, mutta juuri nyt minuun iski suunnaton epätoivo. Saisin kuulla tästä loppuikäni, olin siitä varma.
"Etkä ole, sinä olet hyvä soturi, jokiklaanilainen. Jokiklaanilaisuus on sitä, että puolustat tätä klaania henkesi uhalla ja rakastat sitä, ei uimisella ja kalastamisella ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä jokiklaanilaisuuden kanssa, vaikka niin aina oletetaan. Mieti nyt, jos myrskyklaanilainen ei olisi osannut vaania aluskasvillisuuden seassa saalistaan tai kiivetä puuhun, olisitko pitänyt häntä huonompana myrskyklaanilaisena?" Valkohäntä heitti ilmoille kysymyksen, jota en ollut aiemmin ymmärtänyt.
"En tietenkään, ei myrskyklaanilaisuus ole vain siitä kiinni", nau'uin yhä nolostuneempana minua vanhemmalle soturille. Tuntui kamalalta olla tässä tilanteessa Jäätikkötassun edessä, lisäksi hän kuuli kaiken mitä puhuimme. Toivoin, ettei hän pitänyt minua ihan surkeana mestarina ja soturina ylipäätään.
"Mesiviiksi täytyy viedä leiriin", Jäätikkötassu naukui ja rikkoi yllemme laskeutuneen hiljaisuuden. Valkohäntä nyökkäsi.
"Pystytkö kävelemään?" soturi kysyi minulta ja vastasin nyökäten. Nousin ylös ja lähdin horjahdellen kävelemään kohti leiriä. Minua nolotti hurjasti veteen putoaminen ja se, että olin melkein hukkunut!
"Minä tuon saaliit", oppilaani lupasi. Hän oli kai saanut kiinni vainuamansa saaliin.
//Jäätikkö? Mesi menee käymää parantajan pesäl ja Valkohäntä vois käskee Jäätikön viiä sen sinne.
Jäätikkötassu 26.9.2018
Mesiviiksen yrittäessä kalastusta hän rojahtikin vahingossa veteen. Minä olin astellut kauemmas nappaamaan vesimyyrän, joka toikkaroi rannassa. Olin juuri saanut upotettua hampaani vesimyyrän niskaan ja nautin salaa tuoreen saaliin tuoksusta nenässäni, kun kuulin taaempaa molskahduksen. Kiepahdin ympäri ja näin rannalla vain Valkohännän ja vedessä pärskeitä. Ryntäsin kaksikkoa kohti unohtaen kuolleen vesimyyrän aloilleen. Valkohäntä loikkasi sulavasti veteen ja hetken kuluttua ilmaantui pintaan raahaten Mesiviistä niskasta. Saavuin heidän luokseen juuri parahiksi auttamaan mestarini nostamisessa kuivalle maalle. Mesiviiksi yski vettä, mutta vaikutti olevan kuitenkin suhteellisen kunnolla.
Ravistelin kastuneita tassujani muutaman hännänmitan päässä etten suihkisi vettä kahden soturin päälle ja kuuntelin, kuinka kaksikko jutteli jokiklaanilaisuudesta. Väräytin korviani kun kaksikon välille laskeutui hiljaisuus ja ehdotin sitten leiriin palaamista. Mesiviiksi voisi saada hypotermian, vesi ei ollut enää kovin lämmintä, kun lehtisade oli jo pitkällä.
Mesiviiksi pääsi jaloilleen ja pää hiukan kumarassa lähti hoippuroimaan kohti leiriä Valkohäntä rinnallaan.
"Minä tuon saaliit", sanoin sotureille ja käännyin etsimään vesimyyrää.
Jolkutin rantaa pitkin eläimen luokse ja nostin sen suuhuni. Hain myös kalan, jonka olin saanut kiinni ja mahdutin senkin leukoihini. Lähdin sotureiden tassunjäljissä heidän peräänsä saaden heidät hetken kuluttua kiinni. Mesiviiksi näytti saaneen tasapainonsa takaisin ja selvisimme leiriin, ehkä hiukan normaalia hitaampaa tahtia, mutta selvisimmepä kuitenkin ilman enempiä vahinkoja.
Mesiviiksi vaikutti nolostuneelta ja silmäilin häntä takaapäin saapuessamme leirin suuaukolle. Häntä varmaan nolotti yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ollut kovin kypsää kaatua veteen ja melkein hukkua, mutta toisaalta, kaikille sattui vahinkoja. Ei Mesiviikseltä voinut odottaa täydellisiä kalastus- tai uimistaitoja, niissä asioissa hän oli periaatteessa oppilas kuten minäkin.
Laskin kalan ja vesimyyrän leirin tuoresaaliskasaan ja samalla kuulin Valkohännän sanovan minulle:
"Vie Mesiviiksi parantajan pesälle. Minusta on parempi, että Kirkasmarja tarkistaa hänet."
"Selvä", mau'uin ja kuljin mestarini rinnalla parantajan pesälle silmäillen kollia.
Hän näytti hiukan viluiselta ja karvat olivat kuivumassa takuiksi, mutta kaiketi hänellä ei ollut kuitenkaan mitään suurempaa hätää. Olisi kuitenkin parempi, että Kirkasmarja tarkistaisi hänet, siinä asiassa olin samaa mieltä Valkohännän kanssa.
//Mesi?
//309 sanaa
Puumatassu 15.11.2018
Astelin reippaasti ulos leiristä Valkohännän perässä, olimme menossa harjoittelemaan. Mestarini ei ollut kertonut minulle etukäteen, mitä menimme harjoittelemaan, mutta maltoin odottaa rauhassa sen paljastumista. Ei mennyt kauaakaan, kun saavuimme metsäaukealle. Mestarini pysähtyessä jäin katsomaan häntä odottavasti.
"Tänään harjoittelemme taistelua", Valkohäntä kertoi. Nyökkäsin vastaukseksi, mutten irrottanut katsettani hänestä. Oletin, että seuraavaksi tulisi joko lisää ohjeita, tai sitten Valkohäntä yrittäisi yllättää minut iskemällä, kun vähiten odotin. Tälläkertaa vuorossa oli ohjeita.
"Yritä sinä ensin käydä kimppuuni", Valkohäntä naukui. Nyökkäsin ja säntäsin oitis kohti mestariani. En ollut varma, mitä aikoisin tehdä, mutta päätin sitten kokeilla erästä yksinkertaista hyökkäystä, jonka olin oppinut miltei ensimmäisenä. Siinä vain sivallettiin vastustajan kylkeä. Kiinnitin katseeni Valkohännän korvaan ja raotin suutani, kuin olisin aikonut puraista sitä, mutta syöksähdinkin sivulle viiltääkseni kylkeen. Kummastuksekseni Valkohäntä kuitenkin torjui iskuni, kuin olisi osannut odottaa sitä.
"Hämäyksesi olisi ollut uskottavampi, jos olisi jännittänyt lihaksesi samalla tavalla kuin ennen hyppyä. Et ylettäisi vielä korvaani hyppäämättä. Olit kuitenkin kehosi perusteella selvästi syöksymässä sivulle", Valkohäntä selitti. Niin tietysti, sehän oli loppujen lopuksi aivan selvää. En ollut ottanut huomioon jotakin, jonka olisin varmaankin itse huomannut, jos joku olisi yrittänyt samaa minuun. Palasin hiukan etäämmälle valmiina jatkamaan.
//Joku?