Kirjoittaja: Rita Nimet: Vuokkovirta Sukupuoli: Naaras Klaani: Jokiklaani Luotu: 5.06.2018
KP: 64 Suoraan soturi-ikäinen
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Vuokkovirta on kokonaan kermanvalkea naaras lukuun ottamat vasenta etutassua, joka on kokonaan hopeanharmaa. Harmaa haalenee sitä paikkaa kohti, joten ei voi selvästi erottaa, mistä valkea alkaa ja hopeanharmaa loppuu. Naaraan turkki on melko ohutta, mutta silti untuvaista, eikä se mene kovin helposti takkuun. Jokiklaanilaisen häntä on normaalia lyhyempi ja muuta turkkia tuuheampi. Naaras on rakenteeltaan hyvin solakka, hoikka ja kevyt. Hän ei ole kovin pieni naaraaksi, mutta ei hän yhtään isokaan ole. Vuokkovirta omaa pitkähköt, mutta kapeat jalat, jotka kapenevat tassua kohti. Lihaksia hänellä ei juurikaan ole, hänellä on vain uimiseen tarvittavat lihakset, jotka nekin ovat pienet, eivätkä paista turkin läpi. Korvat hänellä ovat luonnottoman suurikokoiset, jonka ansioista hänellä on hyvä kuuloaisti. Jokiklaanilainen omaa kirkkaanvihreät ja tutkivaisen näköiset silmät, jotka ovat hyvin sopusuhtaiset tämän päähän verrattuna. Vuokkovirran polkuanturat ovat hyvin haalean vaaleanpunaiset, kuten myös korvansisustat. Nenä puolestaan on hieman tummemman vaaleanpunainen, mutta melko haalea sekin. Kynnet ovat pienet, ja tylpät kärjistä. Ne ovat läpikuultavat. Hampaat ovat myös pienet, mutta ne sen sijaan ovat valkoiset ja terävät.
Luonne: Vuokkovirta on hyvin ystävällinen ja kärsivällinen kaikille. Naaras ajattelee aina muita ennen itseään, välillä edes huomaamatta tekevänsä niin. Kohteliaisuuttakin tältä löytyy tarvittaessa. Jokiklaanilainen on myös melko rauhallinen, useimmiten. Jos tämä ystävystyy jonkun kanssa, suhde on ainakin naaraan puolesta useimmiten kestävää laatua. Hän pyrkii aina näyttämään kaikille lempeät ja hyvät puolensa, jopa vihollisillekin. Naaras yrittääkin usein selvittää riitoja neuvottelemalla. Hän ei kestä sitä, jos näkee, että toisella on suruja ja pyrkii aina lohduttamaan surullisia kissoja. Ja vaikkeivät nämä olisikaan surullisia, Vuokkovirrasta on kuitenkin mahtava auttaa kaikkia parhaansa mukaan. Tämä ei turhaudu helposti, ja jos turhautuu, niin pyrkii piilottamaan tunteensa muilta. Muuten hän on usein avoin muille. Jokiklaanilainen voi joskus innostua liikaa, ja alkaa ärsyttäväksi hössöttäjäksi, muttei sellaista kovinkaan usein tapahdu. Hän ei suutu helposti, mutta jos suuttuu, hänen raivonsa on hirveätä kestettävää. Vuokkovirran ollessa vihainen, hän ei ajattele yhtään, vaan voi lausua todella julkeita haukkumanimiä ja tajuttuaan mitä on tehnyt purskahtaa joskus itkuun. Naaras osaa siis olla myös dramaattinen, mutta se puoli hänessä näkyy vain harvoin tämän ollessa vihainen tai surullinen. Muuten hän on todella mukava kissa, jonka kanssa pystyy helposti ystävystyä. Vuokkovirran tunteet ovat siis melko äärirajoilla. Naaras uskoo vilpittömästi Tähtiklaaniin.
Taidot: Vuokkovirta on todella hyvä uimaan, ja myös kalastamisen tämä hallitsee melko hyvin. Taistelemisessa naaras on sen sijaan täysi katastrofi, eikä jäljittämistaidotkaan ole hyvät. Jokiklaanilaisella on poikkeuksellisen hyvä kuulo, mutta hajuaisti on huononpuoleinen. Näkö kissalla on tarkka, hänellä on huono tasapaino lyhyen hännän takia. Vuokkovirta on nopea juoksemaan, mutta huono piiloutumaan.
Menneisyys: Vuokkovirta syntyi Jokiklaaniin hiirenkorvan aikana. Hänellä ei ollut sisaruksia, ja naaraan vanhemmat menehtyivät tämän ollessa vielä pentu. Sen takia hän halusi tulla kuningattareksi, jotta kukaan pentu ei tuntisi itseään yksinäiseksi.
Muuta: Vuokkovirta rakastaa itsensä ja muiden sukimista kielellään. Naaras on kuningatar, eli hän pysyy pentutarhalla jatkuvasti, ja hoitaa orpopentuja jos sellaisia on.
Toiveet: Vuokkovirta toivoo voivansa saada vanhempansa takaisin, tietäen kuitenkin sen olevan mahdotonta. Jokiklaanilainen toivoo myös pitkää ikää.
Kuningattaren asema Jokiklaanissa
Jaguaaripentu 20.10.2018 22:57
Makasin parantajan pesän kaislavuoteella ja katselin pieni keho yhä jännittyneenä ulos pesän suuaukosta. Olin ollut siellä kaksi auringonnousua "klaanikokouksen" jälkeen, kuten nämä kissat sitä nimittivät, ja olin alkanut tuntea oloni terveemmäksi. Ne kitkerän makuiset yrtit olivat kai auttaneet. Yrttinurkassa hääräsi se vanhempi parantajakissa. Kirkasmarja? Se hänen nimensä muistaakseni oli. Hän näytti keskittyneeltä puuhaansa selostaessaan oppilaalleen jotakin, mutta kohta hän kääntyi katsomaan minua.
"Olet jo tervehtynyt", hän naukaisi, "joten sinun ei enää tarvitse olla täällä parantajan pesässä." Hän nousi seisomaan. "Minä vien sinut pentutarhaan."
Katsoin Kirkasmarjaa epäröiden hänen jäädessään odottamaan minua suuaukolle. Hän hymyili minulle ystävällisesti, lempeästi, kuin yrittäen rohkaista. Nousin käpälilleni ja yhä epäröiden lähdin tassuttamaan hänen vierellään. Katselin ympärileni varautuneena sekä edelleen oikein ymmärtämättä tätä paikkaa. Kirkasmarja pysähtyi erään pesän suulle ja kääntyi sanomaan: "Tämä on pentutarha. Tuolla sisällä on muitakin pentuja, tutustu heihin. Saat heistä varmasti ystäviä. Eräs kuningatar, Vuokkovirta, hoitaa sinua."
Katsoin parantajanaaraan silmiä etukäpäliäni jännittyneenä siirtäen.
"Älä huoli, Vuokkovirta on mukava. Kaikki Jokiklaanissa ovat." Hän pujahti sisään. Minä kurkistelin sisälle, ennen kuin varovaisesti hipsin itsekin sisäpuolelle. Pesässä oli kuin olikin muutama pentu. Yksi niistä oli erään kermanvalkean naaraan vierellä, siellä missä Kirkasmarja oli ja katseli minua odottavana. Tepsutin hänen luokseen.
"Jaguaaripentu, tämä on Vuokkovirta. Hän hoitaa sinua sekä Perhospentua." Vilkaisin Kirkasmarjaa, joka hymyili minulle. "Voit rentoutua, käy vuoteelle lepäämään. Olet turvassa nyt."
"Niin.. minun annettiin jäädä", nau'uin. "Mutta onko se totta? Vai käsketäänkö minun lähteä vähän ajan päästä?"
Katsoin parantajaa, sitten Vuokkovirtaa. Kirkasmarjan häntä sipaisi lapaani. "Ei, totta se on. Sinut otettiin osaksi Jokiklaania, eikä kukaan koskaan käske sinua lähtemään mihinkään Jokiklaanin reviiriä kauemmas."
Hän maukui hyvästit ja poistui sitten parantajan pesästä. Katsoin hetken hänen menoaan, kunnes hän katosi ulos, ja Vuokkovirta-niminen naaras kehotti minua käymään vuoteelleen. Käännyin katsomaan häntä. Hänen vieras tuoksunsa leijaili ympärilläni niiden kaikkien muiden tuoksujen tavoin. Tepsutin hiljaa kaislavuoteelle mutta vaikka olin kylmissäni, jäin viiksenmitan päähän hänen lämpöisestä kehostaan. Vilkaisin mustavalkoista pentua, joka oli lähempänä häntä. Kietouduin kerälle, laskin pään käpälilleni ja katselin pentua hetken. Hänen nimensä oli Perhospentu. Minunkin nimeni oli -pentu. Jaguaaripentu. Päällikkö oli nimittänyt minut siksi, säästänyt oman nimeni uudessa. Nimi tuntui omituiselta.. Äkillinen muistikuva uistikuva perheenjäsenteni kuolemasta sai minut jännittymään, sillä tapahtuma oli järkyttänyt minua. He todella olivat kuolleet.. enkä minä enää koskaan näkisi heitä. Suljin murheesta sumeat silmäni ja jossain vaiheessa nukahdin, kylmän ilman pidellessä minua otteessaan.
//Vuokko? Perhospentu? Kamala ku en enää osaa kirjottaa pennulla...
379 sanaa
Perhospentu 24.10.2018 07:54
Katsoin hiukan ihmeissäni Jaguaaripentua joka oli vihdoin päässyt pentutarhaan. Hän oli käynyt heti nukkumaan.
"Vuokkovirta, jääkö tuo tänne?" kysyin hiljaa etten herättäisi toista pentua. Vuokkovirta nyökkäsi.
"Kyllä. Hänestä ja sinusta tulee varmasti ystäviä", Vuokkovirta naukui. Hymähdin hiljaa. Minusta ja Jaguaaripennusta? Minähän olin koko klaanin ujoin kissa! Toisaalta minulla ei ollut muita ystäviä kuin Apilatassu. Istahdin maahan Jaguaaripennun viereen.
*Mitäköhän minun vanhemmilleni kävi?* ajattelin. Olin joskus aiemminkin ajatellut sitä, mutta työntänyt ajatukset pois. En ollut ikinä myöskään kysynyt keneltäkään. Yritin työntää ajatukset jälleen pois, mutta ne jäivät kummitelemaan jonnekin. Ravistin päätäni. Katsoin ulos. Sitten vilkaisin Jaguaaripentua.
*Kai minä voin mennä hetkeksi ulos*, ajattelin. En tiedä miksi edes ajattelin niin. Tottakai minä voisin mennä ulos. Mutta sitten katseeni kiinnittyi taas Jaguaaripentuun.
*Mitä jos hän herää?* kysyin itseltäni. Olin jo noussut ylös, mutta nyt istuin takaisin maahan. Jostain syystä halusin ehdottomasti olla hänen lähellään, kun hän heräisi.
*Mikä minua vaivaa?* ihmettelin. En minä yleensä takertunut kehenkään. Vilkaisin jälleen Jaguaaripentua. Tämä liikahti ja nosti hiukan unisena päätään. Keräsin kaiken rohkeuteni yhteen sanaan. Vieraalle pennulle.
" H-huomenta", sanoin hiljaa. Jaguaaripentu käänsi katseensa minuun.
//Jaguaari? // 157 sanaa
Vuokkovirta 05.11.2018 20:07
Makasin unisena pentutarhassa venytellen kehoni jokaista jäsentä hyvin huolellisesti. Jaquaaripentu oli jossain tekemässä omia puuhiaan, joten minulla oli aikaa ajatella. Ja minulla olikin paljon ajateltavaa. Viime kuukaudet olivat vierähtäneet nopeasti. *Yhtäkkiä on jo lehtisade, vaikka tuntuu, että ihan äsken oli vielä viherlehti*, mietin, kun äkillinen tuuli tunkeutui sisään pentutarhaan sen seinässä olevasta pienestä aukosta.
"Täytyypä korjata tuo aukko, tai me vielä jäädymme tänne", mutisin itsekseni, ja aloin keräämään pentutarhassa lojuvia ylimääräisiä sammalia, jotta voisin paikata reiän. Pyöritin ensin sammaleet pieneksi palloksi, ja sitten asettelin ne seinää vasten. ei se kovin kestävä varmaan olisi, mutta ainakin parempi kuin ei mitään. *Täytyy varmaan pyytää jotain soturia korjaamaan tuo aukko.*
"Terve, Vuokkovirta!" Kaakkurisulka tassutteli sisään pulska vesimyyrä suussaan, "Haluaisitko jakaa tämän, minä kun en jaksa tätä yksin", kuningatar tiedusteli.
"Mielelläni", kehräsin kun tajusin, kuinka nälkäinen oikeastaan olin.
"Tämä onkin harvinainen herkku lehtisateen aikaan", totesin silmäillen vesimyyrää, kun asetuimme syömään. Vesimyyrä maistui uskottoman hyvältä. Revimme Kaakkurisulan kanssa siitä isoja paloja. Kun olimme syöneet, kävin hautaamassa luut leirin ulkopuolelle. Nahan kuitenkin säästimme, ja revimme siitä pehmeitä karvoja jokaisen pennun petille.
"Toivottavasti he pitävät näistä", nau'uin asetellessani karvoja lähelläni nukkuvan Jaquaaripennun petille.
//Haluaako joku pentutarhalainen jatkaa?
Jaguaaripentu/-tassu 08.11.2018 22:38
Istuskelin neljän hännänmitan päässä pentutarhan suuaukon edessä ja katselin leiriaukiota. Oli jo melko pimeää, ja kissat alkoivat mennä pesiinsä. Tummalla taivaalla tähdet loistivat. Ne olivat kuulemma niitä Tähtiklaanin kissoja, joista Mesiviiksi oli kertonut silloin parantajan pesässä. Tähtiklaaniin matkasivat kaikki kuolemansa jälkeen - siis jos uskoi Tähtiklaaniin, niin minä luulisin. Miksi se ottaisi luokseen kissoja, jotka eivät uskoneet? Siinä ei olisi järkeä. Jos asia oli niin, minun perheeni tuskin katseli minua juuri nyt. Jokainen perheestäni oli poissa, eivät enää luonani. Suru ja ikävä raastoivat sydäntäni, eikä asiaa helpottanut se, että näin heidät mielessäni. Kuulin veljieni äänet meidän leikkiessämme kolmisin, ja vanhempiemme kutsuvan meitä, kun olimme menneet liian kauas. Minulla oli suunnaton ikävä heitä, tuntui kuin sydämeni halkeaisi ikävästä!
Mutta Perhospennusta oli tullut se sellainen soturioppilas, ja olin iloinen hänen vuokseen. Nyt hän pääsisi tämän paikan ulkopuolellekin. Siitähän hän oli unelmoinut. Kissasta nimeltään Putousvirta oli tullut hänen mestarinsa. Se kolli varmaan veisi Perhostassun huomenna pois leiristä. Mitähän minä tekisin huomenna? Voisin ehkä tutustua niihin muihin pentuihin. Jos he edes haluaisivat olla kanssani. Toisaalta, eihän se haittaisi vaikkeivät haluaisikaan; osaisin kyllä viihdyttää itse itseäni. Havahduin mietteistäni, kun kylmä tuuli puhalsi turkkiini. Minä tavallaan nautin siitä, kylmyyden ja lämmön vuorottelusta. Olin tottunut siihen. Vaikka tietenkin, aiempina kylminä aikoina ollessani perheeni kanssa, olimme lämmittäneet toinen toistamme. Turkki kiinni turkissa, veljien ja vanhempien tuoksut ympärilläni ja toisinaan jonkun häntä tai käpälä huitomassa nenääni nukkumisen aikana. Niin.. sellaista meidän elämämme oli ollut. Silloin, kun kaikki oli vielä ollut hyvin. Vilkaisin vielä murheellisena tähtiä, ennen kuin nousin seisomaan ja menin pentutarhaan vuoteelleni Vuokkovirran lähelle. Joku oli laittanut vuoteelleni pehmeitä karvoja, joten se oli vielä pehmoisempi kuin aiemmin.
"Mukavan pehmeää", ynähdin asettuessani kerälle silmät jo ummessa. "Kiitos sille, kuka tämän tekikään.."
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Joku kosketti päälakeani kuonollaan, jolloin minä avasin silmäni. Kohotin päätäni ja katsoin unenpöpperöisenä suuaukosta näkyvää välähdystä leiristä.
"Mitä tapahtuu?" haukottelin.
"Klaanikokous. Päälliköllä on asiaa klaanille." Vuokkovirta nousi ylös vuoteeltaan. Minäkin nousin, hieman horjuen tosin mutta kuitenkin. Tepsuttelin häntä pystyssä pentutarhan suuaukolle ja pujahdin ulos. Kaiketi koko klaani oli kokoontunut suuren kiven ympärille ja siellä ylhäällä kiven päällä oli itse päällikkö, kuten eilenkin Perhostassun nimitysmenoissa. Vilkaisin pikaisesti turkkiani ja suoristin ne pari hapsua. Onneksi turkkini ei ollut pahasti sotkussa... Sitten astelin kissojen luokse ja istuuduin hiljaa Vuokkovirran viereen. Päällikön, Kurkitähden pyytäessä minua astumaan eteen, yllätyin niin, että silmänräpäyksen ajan vain tuijotin häntä, kunnes joku patisti minua liikkeelle hännällään selkääni pyyhkäisten. Astelin sen suuren kiven eteen, ja päällikkö alkoi puhua.
"Jaguaaripentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Jaguaaritassuna. Mestarisi olkoon Mesiviiksi. Toivon hänen opettavan sinulle kaiken, minkä on Hiiliturkilta oppinut."
Ilahduin kuullessani, että Mesiviiksi olisi mestarini. Ensimmäinen juttutoverini! Käännyin katsomaan kollia hilpeästi hymyillen ja tepsutin häntä vastaan. Kosketimme neniä ja sitten hän meni toveriensa joukkoon ja minä toisten oppilaiden luokse. Tosin, jäin hännänmitan päähän heistä, enhän tiennyt, kuinka he reagoisivat minuun, kaiketi entiseen erakkokissaan. Kokous päättyi ja minä jäin hieman eksyneen oloisena Suurkiven eteen seisomaan. Mitä nyt tekisin? Tai siis mihin pitäisi mennä? Surustani huolimatta pieni innostus kipinöi käpälissäni ja rinnassani, vaikken oikein vielä tiennytkään, mitä tuleman piti. En tiennyt oikein mitään klaanielämästä... mutta ehkä Mesiviiksi opettaisi minua?
//Mesi kenties?
530 sanaa
^Toi oli periaattees viimene tarina. Lisäsin tänne vähä muidenki pentujen tarinoit vaik Vuokko ei ollukkaa kovin suures osas niissä toivottavasti ei haittaa :'D
Helmitähti 12.07.2018 14:12
"Ei sinun sinne asti tarvitse mennä", naukaisin huvittuneena astellessani Marjapennun luo. Vuokkovirta hymyili ystävällisesti minut huomatessaan ja hymyilin takaisin. Olin hyvin kiitollinen naaraalle siitä, että hän oli pitänyt pentueestani huolta päällikkönä ollessani, vaikka minun olikin myönnettävä, että olisin mieluummin kasvattanut heidät itse. Ja vaikka tuntui osin typerältä myöntää se, olisin mieluummin kuningattarena pentujeni kanssa kuin klaanin johdossa, vaikka olinkin unelmoinut päälikkyydestä kovin pitkään.
"Toivoisin, että vousin käydä tervehtimässä teitä useammin", naukaisin hiukan haikeasti. "Mutta tässä minä nyt olen."
Näin Simpukkapennunkin loikkivan luoksemme ja pysähtyvän Kuparipennun viereen.
"Marjapentu haukkui minua sammakoksi!" Simpukkapentu naukui ja vilkaisi siskoaan. Pyöräytin silmiäni. Kollipentu selvästi vain halusi Marjapennulle jonkin rangaistuksen, sillä asia ei muuten näyttänyt vaivaavan häntä.
"Hänellä oli varmasti hyvä syy siihen", naukaisin kohottaen kulmiani. Siirsin katseeni hopeanharmaasta kollipennusta savunharmaaseen naaraaseen.
"Vai kuinka, Marjapentu?"
//Marja? Muut?
Vuokkovirta 16.07.2018 13:25
Kun Kuparipentu oli lausunut mielipiteensä ulos lähtemisestä, Marjapentukin ilmaisi itsensä pian, kinasteltuaan kuitenkin ensin hetken sisarensa Simpukkapennun kanssa.
"Näytä minulle missä päällikön pesä on. Tahdon tervehtiä emoani!" Marjapentu naukui vaativasti katsoen minuun ja Kuparipentuun päin. Olin juuri vastaamassa tälle, kun Helmitähti puuttui puheeseen. Säpsähdin hieman käännähtäessäni kohti päällikköä, sillä en ollut huomannut hänen saapumistaan.
"Ei sinun sinne tarvitse mennä", päällikkö sanoi huvittuneena Marjapennulle ja asteli tämän luo. Hymyilin Helmitähdelle ja huomatessaan sen hän hymyili takaisin. *Haluaakohan hän hoitaa pentujaan mieluummin itse, muttei kykene jättämään virkaansa?* pohdin itsekseni, mutta ravistin sitten ajatuksen päästäni. *Eihän se ole minun murheeni, enkä pysty auttamaan häntä!*
"Marjapentu haukkui minua sammakoksi!" Simpukkapennun kantelu havahdutti minut ajatuksistani. Kun kiinnitin huomioni Helmitähteen, näin hänen pyöräyttävän silmiään.
"Vai kuinka, Marjapentu?" hän kysyi pojaltaan. Päätin kiinnittää huomioni nyt pentuihin, sillä halusin pitää kiinni siitä, että pennut voisivat mennä tutkimaan leiriä. Samalla kun Helmitähti keskusteli Marjapentua ja Simpukkapentua, aloin puhua muille pennuille matalalla äänellä, jotten häiritsisi Helmitähteä.
"Ketkä siis Kuparipennun lisäksi haluavat lähteä? Voimme lähteä myös kaksin, jolloin joudun kuitenkin herättämään Kaakkurisulan teitä vahtimaan", sanoin katsellessani pentuja, "Edellyttäen kuitenkin sen, että olette kiltisti." Annoin katseeni kiertää pennuissa, ja otin kasvoilleni vakavamman ilmeen. Sitten kuitenkin havahduin Helmitähden sanoihin.
"No, voimme ainakin käydä joella", tämä maukui Marjapennulle ja Simpukkapennulle. *Vai joelle asti? No, onhan hän päällikkömme. Hän saa tehdä mitä haluaa*, ajattelin. Kuuntelin hetken, kun Helmitähti jatkoi puhumistaan, ja kertoi pennuille näiden voivan ehkä kahlata jossain matalassa kohdassa. Päätin mennä väliin sen jälkeen, kun Helmitähti oli varoittanut pentuja tekemättä omin luvin mitään. Astuin heidän joukkoonsa.
"Anteeksi, jos häiritsen", aloitin varovasti Helmitähteä katsoen.
"Mutta saisivatko muutkin halukkaat pennut ja minä tulla mukaan? Ajattelin juuri mennä tutkimaan heidän kanssaan leiriä, ja olisi mahtavaa, jos voisimme käydä joellakin, sillä kaikki varmasti haluavat nähdä sen", kysyin varovasti päälliköltä. Samalla kun odotin vastausta, katsahdin pentuihin ja huomasin muutaman tulleen kiinnostuneena kuuntelemaan.
"Pääsette ehkä käymään vähän leiriä pidemmällä", kerroin pennuille ja huomasin heti pienen innostuksen syttyvän Kuparipennun silmiin. *Hän varmaan ainakin on tulossa mukaan, jos Helmitähti suostuu pyyntööni.*
//Helmi? Pennut? Sori kun tungin Vuokon tohon keskusteluun mukaan
Kuparipentu 17.07.2018 12:36
Odotin malttamattomana, että lähtisimme. Kummastelin, kuinka muutkin eivät olleet jo innoissaan lähtemässä, olihan paljon mielenkiintoisempaa tutkia ulkomaailmaa kuin kyyhöttää täällä sukimassa turkkiaan ja jahtaamassa silloin tällöin ohi lentäviä itikoita. Minä ainakin haluaisin jo olla oppilas ja päästä tutkimaan metsää. Kuulin jo korvissani, kuinka tuuli ulvoisi korvissani, kun juoksisin saaliin perässä. Kehräsin tyytyväisenä ajatukselle. Pitäisi harjoitella paljon, ehkäpä pääsisin siten nopeammin soturiksi. Kuuntelin kun Vuokkovirta kyseli muita mukaan ja korviini kantautui myös toinen keskustelu. Marjapentu ilmeisesti valitti Simpukkapennusta päälliköllemme. Hetkinen, olivatkohan he Helmitähden pentuja? Vau, niin sen täytyi olla. Olisipa hienoa jos minunkin emoni olisi joku tärkeä soturi, tai vaikka varapäällikkö. Olin sisäisesti kateudesta vihreä kun kuulin, että Helmitähti oli viemässä pentujaan joelle. Minäkin haluaisin, voi kun saisinkin jo uida ja kalastaa, se olisi ihan mahtavaa! Yllättäen Vuokkovirta menikin keskusteluun mukaan ja kysyi voisimmeko mekin mennä mukaan. Sisäinen seikkailijani heräsi jälleen ja silmäni loistivat. Toivottavasti päällikkömme olisi suopea ja myöntyisi ehdotukseen. Odotin hänen vastaustaan, häntäni heiluen kärsimättömästi.
-"Voimmeko me sitten kalastaa?", en voinut olla kysymättä aikuisilta. Olisi pitänyt hillitä suuni, sillä eihän edes ollut varmaa pääsisimmekö mukaan. Odottaessani vastausta istahdin jälleen peseytymään, enhän halunnut näyttää miltään takkuiselta karvapallolta jos lähtisin ulos. Piti näyttää edustavalta ja ylväältä jos näyttäytyisi sotureiden keskuudessä. Yritin jo vilkuilla ulos ja käännyin käänsin päätäni, huomaten että pari muutakin pentua oli ilmeisesti kiinnostunut pikku retkestä.
//Vuokko? Helmi? Pennut?
Marjapentu 18.07.2018 16:44
Olin hiukan oettynyt Vuokkovirran astuessa kuvioihin Kjparipennun kanssa. Olisin tahtonut viettää yksinäni aikaa emoni Helmitähden kanssa, mutta ilmeiseti Kuparipentukin tahtoi mukaan. Toisaalta taas, jos Vuokkovirta katsoin Kuparipennun perään, Helmitähden ei tarvitsisi huolehtia kaksikosta yhtään. Heilautin pientä häntääni innostuneena.
"Eiköhän jokeen mahdu enemmänkin kuin kolme kissaa", napitin Vuokkovirtaa ystävällisesti. En voisi antaa hänen ja Kuparipennun saada tietää mitä mieltä minä tästä olin alunperin ollut. Olinhan minä kuitenkin heittänyt Kuparipentua sammalpallolla päähän. Se ei tainut tuntua mukavalta. Taisin olla hänelle velkaa jotakin, joka korvaisi tekoni. Ehkä tämä auttaisi. Käänsin katseeni kohti Helmitähteä uteliaana.
"Eikö niin emo? Jokeen mahtuu meidän lisäksemme myös Vuokkovirta ja Kuparipentukin", maukaisin silmät säihkyen. Tahdoin todella antaa emolleni hyvän vaikutelman itsestäni. Tahdoin olla se kissa, joka tuli toimeen kaikkien kanssa. Käänsin katseeni emoni vierellä istuvaan Simpukkapentuun. Kolli oli ollut koko keskustelun aivan hiljaa.
"Joko sinua alkoi pelottaa?" härnäsin Simpukkapentua. Sain vastaukseksi vaivalloista sihinää. Naurahdin hiukan.
"Älä unta näe!" Simoukkapentu huudahti loikatessa pystyyn. Veljeni käänsi katseensa emoomme hyvin nopeasti. "Emo, voimmeko jo mennä?"
Kerrankin olimme samaa mieltä. Minäkin tahdoin jo lähteä joelle. Tassuni syhysivät jo juoksemaan ja tuntemaan veden pinnan polkuanturoissani.
// Helmi? Vuokko? Kupari?
Helmitähti 21.07.2018 11:08
Katselin hymyillen pentuja. Vuokkovirta ja Kuparipentu olivat myös tulossa mukaan, ja kenties vielä muitakin pentuja. Olin ehkä hiukan pettynyt, sillä olisin halunnut viettää pentujeni kanssa aikaa ilman ulkopuolisia. Mutta mikäs siinä, Vuokkovirta voisi varmasti vahtia muita pentuja. Enhän minä yksin voisi heitä kaikkia pitää silmällä, en minäkään kaikkeen pystynyt.
"Mennään. Tulkaahan", naukaisin ja heilautin häntääni pennuille merkiksi seurata. "Te kuuntelette minun ja Vuokkovirran ohjeita. Kukaan ei ala sooloilemaan."
Marjapentu ja Simpukkapentu kipittivät perääni, Vuokkovirta ja Kuparipentu astelivat pari askelta kauempana. Johdatin joukkoe tietylle, matalammalle paikalle lähellä astinkiviä. Siellä pennut saisivat kahlata vedessä turvallisemmissa oloissa. Joen luokse saavuttuani huomasin, että virtaus ei ollut edes kovin voimakas. Olosuhteet olivat siis ihanteelliset.
Pysähdyin joen rantaan pentujen eteen.
"Tulkaa pari kerrallaan veteen, jotta voimme vahtia teitä paremmin. Jos haluatte, voittr kokeilla uintia, tässä ei ole niin syvää että voisitte hukkua", kerroin pennuille ja käännyin ympäri. Sitten astelin veteen. Se oli mukavan lämmintä, ja ylsi näin rannassa ehkä jalkojeni puoliväliin.
"Jos haluatte opetella kalastuksen liikkeitä, sitäkin voi tehdä. Näin matalalla kaloja ei kuitenkaan varmaan ole juurikaan."
Katsahdin kolmeen pentuun hymyillen lempeästi.
"No, ketkä tulevat ensin? Ja muistakaakin kuunnella minun ohjeistustani. Vuokkovirta, ole valmiina auttamassa, jos joku pennuista sitä tarvitsee."
//Vuokko? Kupari? Marja?
Marjapentu /-tassu 31.07.2018 13:59
Vesi tuntui kylmältä ja epäilyttävältä itseni ympärilläni, mutta pakotin itseni totuttautumaan veteen. Emoni Helmitähtikin käski minun vain luottaa jokeen. Se tuntui hiukan hankalalta, kun virtaus uhkasi viedä minut mukanaan jokaisena hetkenä. Katsoin välillä epäluuloisesti emoani. Kuinka tähän pystyisi tottua niin nopeasti? Tehtävä tuntui niin mahdottomalta. Tunsin kuitenkin emoni hampaat niskavilloissani.
"Jos haluat, voit kokeilla uimista. Minä pidän sinusta kiinni, joten pysyt paikoillasi etkä lähde virran mukana pois", Helmitähti maukui. Hänen sanansa sekä läsnäolonsa rauhoittivat minua. Annoin vihdoinkin itseni rentoutua. Suljin hetkeksi silmäni ja kuuntrlin ympäröiviä ääniä. Kuulin kuinka Helmitähti hengitti vierelläni ja kuinka Simpukkapentu rannalla kuiskutteli jotakin jännittyneesti Kuparipennun tai Vuokkovirran kanssa. Yritin sulkea kaikki kissojen äänet pois mielestäni. Keskistyin tiukemmin veteen, sen lorinaan ja rauhoittavaan virtaukseen. Tunsin yhtäkkiä olevani rennompi kuin koskaan aikaisemmin. Maailma tuntui oysähtyneen hetkeksi. Ryhdyin potkimaan takajaloillani rauhallisesti sekä kauhimaan vettä ympäriltäni etutassuillani. Tunsin liikkuvan veden mukana. Tunsin olevan yhtä joen kanssa. Se oli uskomatonta. Avasin silmäni ja tajusin polkivani joessa emoni avustuksella.
"Päästän sinusta aivan pieneksi hetkeksi irti, lähde uimaan rantaan niin muutkin saavat kokeilla", emoni maukui lämpimästi, kuten yleensäkin. Tunsin kuinka Helmitähden hampaat irtosivat niskastani. Polskin hetken iloisesti yksin.
"Katsokaa! Minä uin!" huusin riemukkaasti. Huutaessani haukkasin kuitenkin suuhuni vettä ja loin yskimään. Voimani kuluivat yskiessä, joten aloin valua pinnan alle. Keskittymiseni oli tiessään. Yhtäkkiä korvani täyttyivät vedestä, mutta tunsin pohjan tassujeni alla. Potkaisin kovasti takatassuillani hiekkaista pohjaa, joka luisti hiukan allani, mutta riitti kuitenkin antamaan vauhtia. Pääni rikkoi veden pinnan ja sain taas henkeä. Kuulin osan emoni hätäisestä huudosta. Naaras loiskutteli luokseni. Sesioin nyt vatsaa myöten rannalla vedessä ja tärisin.
"Oletko kunnossa?" Vuokkovirta kiiruhti luokseni. Niiskaisin hiukan, koska tunsin nenässäni olevan vettä. Yskäisin myös kerran, mutta ulos ei tullut mitään. Ei vettä, ei karvapalloa. Olin kunnossa.
"Kaikki hyvin", maukaisin hiljaa. Tassuttelin kokonaan pois rannikolta takaisin kuivalle maalle. Lysähdin hetkeksi makuulleni maahan ja vain hengitin. Oloni oli ollut jopa veden alla rentoutunut, mutta olinkin vetänyt vettä henkeeni. Päätin kuitenkin olla kertomatta asiasta emolleni tai hän ei uskaltaisi päästää minua enää koskaan lähelle jokea. Pieni jännitys oli saanut asian tuntumaan vain vielä ihanammalta.
"Ehkä meidän olisi parasta lopettaa", Vuokkovirta maukui hiukan huolissaan.
"Mitä!? Ei!" Kuparipentu maukaisi topakasti. "Minäkin tahdon kokeilla!"
"Niin minäkin", veljeni Simpukkaoentu maukui korostaen Kuparipennun sanoja. "Vaikka Marjapentu ei onnistunut, se ei tarkoita ettemmekö me voisi onnistua!"
Olihan veljeni minulle rakas, mutta välillä hän oli suoraan sanottuna rasittava. Nousin ylös maasta makaamasta ja huomasin olevani täynnä hiekkaa. Märkänä hiekalla makaaminen ei ollut viisasta.
"Emo! Tahdon puhdistaa turkkini. Saanko edes sen verran käydä vedessä uudestaan?" pyysin kiltisti. Helmitähti näytti mietteliäältä. "Olen täysin kunnossa!"
Onnekseni sanani vetosivat Vuokkovirtaan. "Ehkä Marjapentu voi käydä puhdistamassa turkkinsa kunhan Kuparipentu ja Simpukkapentu ovat saaneet yrittää miltä vesi tuntuu?"
Katsoin silmät kirkkaina Vuokkovirtaa. Kiitin kuningatarta päässäni varmaan sata kertaa!
"Hyvä on, mutta pidä sinä kiinni Kuparipennusta niin minä pidän kiinni Simpukkapennusta. Älä päästä pennusta irti ennen kuin tiedät varmasti, että hänen tassunsa osuvat pohjaan", Helmitähti ohjeisti. Heilautin hiekkata häntääni innoissani. Katsoin kuinka Vuokkovirta kahlasi Helmitähden tavoin veteen ja kutsui Kuparipentua seuraamaan. Kaksikon veteen menemistä oli huvittava seurata. Varsinkin Simpukkapennun ilmeitä. Ne olivat loistavat!
Kaksikon polskittua Helmitähden ja Vuokkovirran mielestä tarpeeksi, heidät saateltiin takaisin rantaan. Helmitähti kahlasi vielä takaisin veteen, jotta hän voisi katsoa minun perääni. Hiekka oli alkanut jo hiljattain kutittaa turkissani, varsinkin vatsan kohdalla.
"Tule vain", emoni maukaisi rauhallisesti. Lähdin kahlaamaan veteen, mutta Helmitähti ei antanut minun mennä vatsan mittaa syvemmälle.
"Mutta emo, minulla on hiekkaa myös selässäni!" maukaisin vastustelevasti. En ymmärtänyt kuinka voisin saada vain tässä seistessäni kaiken hiekan pois selästäni.
"Asetu pohjaa myöten makaamaan ja anna laineiden kuljettaa hiekka pois selästäsi", naaras ohjeisti. Tein kuten hän sanoi ja painauduin joen hiekkapohjaa vasten. Tunsin taas kylmän veden ympärilläni. Aloin hytisemään hiukan. En ollut varma kauan siinä makasin, mutta keskittin sen aikana ainoastaan kuuntelemaan joen ääniä.
"No niin. Olet nyt varmasti puhdas", Helmitähti naukaisi. Nostin katseeni ylös emooni. Nousin aluksi istumaan, mutta minut hoputettiin seisomaan ja kävelemään pois joesta. Otin vinkin ensimmäisestä kerrasta enkä enää asettunut maahan makaamaan vaan puistelin turkkini heti päästyäni pois vedestä. Vesipisarat roiskuivat lähinnä lähistöllä seisovien Kuparipennun, Simpukkapennun ja hiukan Helmitähden päälle.
"Marjapentu!" Simpukkapentu nurisi. Loikkasin nopeasti veljeni vierelle ja läppäsin tätä tassullani. "Viimeinen leirissä on kala kuivalla maalla!"
Lähdin nopeasti hurjaan juoksuun kohti leiriä Simpukkapentu visusti kannoillani.
Leirissä Helmitähti hyvästeli nooeasti minut ja Simpukkapennun. Katsoin emoani hiukan harmissani.
"Miksi sinun täytyy mennä? Meillä oli niin kivaa joella. Miksi et jäisi hetkeksi kanssamme pentutarhalle?" kysyin viattomaa ilmettä tavoitellen. Helmitähti hymähti lämpimästi. Naaras kurottautui koskettamaan meidän molempien päälakia.
"Me näemme kyllä aivan pian. Menkääpäs nyt siistiytymään pentutarhalle Vuokkovirran kanssa", Helmitähti ohjeisti. Sen sanottuaan päällikkö sekä emomme lähti kohti suurkiveä. Lähdin yhdessä Vuokkovirran, Kuparipennun sekä Simpukkapennun kanssa kohti pentutarhaa.
Pentutarhalla meitä vasta odottikin perusteellinen puunaus. Kaakkurisulka tahtoi meidän näyttävän niin suituilta kuin vain voisi. Totta kai Vuokkovirtakin pesi meistä osaa, mutta minä jouduin Kaakkurisulan käsittelyyn.
"Mikä voi olla näin erikoista, että puunaatte meitä kuin viimeistä päivää?" Simpukkapentu nuri ollessaan Vuokkovirran käsittelyssä. Pähkinäpentu olikin jo puunattuna, koska hän ei ollut kanssamme joella.
"Oppilasseremonia totta kai!" maukaisin yhtäkkiä kovaan ääneen. Nyt minä sen vasta tajusinkin. Tämän takia Helmitähti oli vienyt meidät joelle! Aivan varmasti. Hän tahtoi nähdä olimmeko valmiita oppilaiksi.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästykseen kykenevä suurkivelle Jokiklaanin klaanikokoukseen!" kuului Helmitähden huuto. Kaakkurisulka voihkaisi. Luultavasti, koska ei saanut minua omasta mielestään tarpeeksi puhtaaksi. Loikkasin kuitenkin Kaakkurisulan viereltä veljieni luokse.
"Varokaa vain Jokiklaani, täältä tulevat uudet oppilaanne!" kehräsin huvittuneena. Jopa Simpukkaoentu naurahti minulle.
Meidät ohjattiin suurkiven läheisyyteen, jonne suurin osa kissoista olikin jo saapunut. Heitä oli niin paljon! Vuokkovirta ohjasi meidät kissojen eteen aivan suurkiven alle ja siirtyi itse sivummalle.
"Tänään on aika julistaa klaaniimme uusia oppilaita", Helmitähti julisti. Kokosin ryhtini paremmaksi tässä välissä.
"Simpukkapentu, Marjapentu sekä Pähkinäpentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja on heidän aikansa tulla oppilaiksi."
Tunsin niin suurta ylpeyttä emostani hänen seistessään suurkiven yllä. Hän vaikutti niin ylväältä.
"Simpukkapentu, astuisitko eteeni?" Helmitähti pyysi. Totta kai veljeni astelisi hänen eteensä! Hän näytti kuitenkin niin jännittyneeltä, että tuuppasin häntä hitusen. Simpukkapentu asteli lopulta minun ja Pähkinäpennun eteen ja katsoi Helmitähteä jännittyneen oloisena.
"Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Simoukkatassuna. Mestarisi olkoon Rämetuska. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Myskihännältä oppinut."
Simpukkatassun luokse asteli kolli, jonka nimi oli ilmeiseti Rämetuska. Simpukkatassu kosketti mestarinsa lapaa. Se näytti niin viralliselta ja upealta. Kaksikko siirtyi sivummalle Helmitähden valittaessa minun ja Pähkinäpennun väliltä.
"Marjapentu, tulisitko eteeni seuraavana?" Helmitähti kysyi katse minussa. Astelin emoni eteen suurkiven alle odottamaan jännittyneenä tietoa uudesta mestaristani.
"Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Marjatassuna. Mestarisi olkoon Pääskylento. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on minulta oppinut."
Katsoin silmät pyöreinä emoani. Sainko minä mestarikseni hänen oppilaansa? Käännyin katsomaan suuntaan, josta oletin tulevan mestarini astelevan. Millainenkohan hän oli? Naaras vai kolli? Musta vai valkea? Pian saisin tietää.
// Pääsky?
Marjapentu 22.06.2018 12:48
Kuulin heti kuinka Kuparipentu kysyi kaloista ja siitä, mistä niitä löytäisi. Olin jo aikaisemmin puhunut aiheesta sivumennen Vuokkovirran sekä Helmiäisvirran kanssa. Samalla minä kuitenkin päättelin asian itse. Käänsin katseeni kiinnostuneena kohti Kuparipentua. Minun teki kovasti mieli kujeilla toiselle pennulle. Katsoin säihkyvin silmin Vuokkovirtaa, joka ei ehtinyt edes suutaan avata.
"Totta kai niitä löytää vaikla mistä!" niljahdin matkien innostunutta maukausta. "Kaloja voi löytää maalta kävelemässä aivan kuten kissatkin. Kävelevät kalat vain ovat todella harvinaisia. Niitä liikkuu kuulemma aivan hiirenkorvan aikana, kun joet ovat sulaneet. Ne tahtovat tarkastaa onki joki vielä lehtikadon jälkeen pesimisen arvoinen."
Sain muutamalta pennukta kiinnostuneen katseen. Osa taas tuijotti minua kuin idioottia. Naurahdin hiukan. Tunsin vihdoinkin onnistuneen jossakin tavoitteessani.
"Emmekä saa unohtaa lehtisateen alku puolella olevia lentäviä kaloja. Ne muuttavat joelta aina lehtikadon ajaksi toisaalle."
Häntäni heilahteli pari kertaa innoissani. Minusta oli mukava saada tarinoita omiani ja olla muiden pentujen huomion keskipisteenä. Vaikka tarina saikin epäilyitä, kaikki kuuntelivat keskittyneenä. Lopulta siirryin katsomaan silmät hohtaen Vuokkovirtaa.
"Tarinasi oli hyvin vakuuttava, mutta kaloja ui vain joissa", Vuokkovirta maukaidi huvuttuneena.
"Tiedän kyllä", nyökkäsin innostuneena. "Tahdoin vain koettaa kuinka hyvin muut pennut kuuntelivat minua."
Käännyin muiden pentujen luo pieni hännänpääni heilahdellen.
"Tahtooko jonu pelata kanssani piilosta?" lysyin hymyilen, sillä kiinnostukseni riistaa kohtaan oli laantunut hiukan. Nyt minua kiinnosti vain leikkiminen.
// Muut Jokiklaanin pennut?
Kuparipentu 23.06.2018 21:38
Ravistin päätäni.
"Senkin huijari, minä jo uskoin sinua! No en sitten tulevaisuudessa kuuntele sinua enää." Vastasin Marjapennulle myhäillen ja tassutin tavanomaiseen nurkkaani istuskelemaan.
"Ja en minä piilosta jouda leikkimään, eihän täällä edes ole kunnon piiloja! Jos pääsisimme metsään niin sitten asia olisi toisin! Menisin niin hyvää piiloon ettei kukaan löydä minua", uhkailin ja katsoin toisia pentuja hetken, nyt kun kerran suuni olin avannut. Sen jälkeen aloin pesemään itseäni. Ajattelin pääseväni karkumatkalleni heti kun Vuokkovirta ja muut pennut nukkuisivat, eli yöllä! Ajatukseni karkailivat taas ihan minne sattui kun kuvittelin kirmaavani niin kauas leiristä, että näkisin jopa Varjoklaanin reviirin. Se olisi niin mahtavaa ja odotin karkuretkeäni niin kovasti, etten ollut varma pysynkö nahoissani.
Marjapentu 24.06.2018 14:05
Käännyin katsomaan hiukan pettyneenä Kuparipennun suuntaan. En ollut ajatellutkaan, että hän olisi ottanut pienen vitsailuni noin tosissansa. Kohotin hiukan kulmiani kun Kuparipentu meni sivummalle meistä muista sukimaan turkkiansa. Olin hyväntahtoisesti tarjoutunut piiloseen, mutta ilmeisesti ketään muuta ei juuri nyt kiinnostanut. Pyyhkäisin tassullani pentutarhan maata.
*Ihan typerää!* tuhisin pääni sisällä. Vuokkovirta jatkoi muiden pentujen kanssa kertomustaan muista riistaeläimistä, joita Jokiklaanin mailta löytyi. Jopa omat sisarukseni Pähkinäpentu ja Simpukkapentu olivat aivan innoissansa. Ehkä voisin ottaa Kuparipennusta mallia ja syrjäytyä pentutarhan reunalle omiin maailmoihini. Astelin minun ja sisarusteni sammalvuoteelle ja katsoin hetken ajan pienten pentujen hännänpäiden heilumista. Suljin silmäni ja saatoin kuulla kuinka riistasta kuunteleminen sai vatsani murisemaan pienesti. Heilautin häntäni visusti marjanvärisen nenäni eteen ja suljin silmäni.
Hetken ajan pysyin omissa ajatuksissani, kunnes kuulin rapinaa sammalvuoteeltani. Ajattelin Pähkinäpennun tai Simpukkapennun tulleen nukkymaan, mutta sitten kuulin pienten kynsien raavintaa. Raotin silmäni ja kohtasin Simpukkapennun kasvot. Hänellä oli suussaan sammalpallo. Simpukkapennun silmissä oli pieni innostunut pilke. Sammalpallo lensi kaaressa päin kasvojani.
"Hei!" vinkaisin ja loikkasin pystyyn. Simpukkapentu vain nauroi minulle. Murisin leikkisästi ja nappasin sammalpallon suuhuni.
"Tästä sinä et ilman seurauksia selviä!" murisin sammalpallo suussani. Lähdin hurjaan takaa-ajoon Simpukkapennun kanssa. Sisareni ei missään kohdassa hidastanut vauhtia tarpeeksi, joten joutuisin vauhdista koettaa heittää häntä. Heitin sammalpallon hurjassa kaaressa ja hymyilin voitokkaasti. Se oli täydellisessä suunnassa kohti Simpukkapentua. Se ei kuitenkaan osunut kohteeseensa. Sammalpallo mätkähti suoraan sivummalla olevan Kuparipennun kylkeen. Päästin pienen säikähtäneen vingahduksen. Vaihdoin nopeasti katsettani Simpukkapennun kanssa. Mitäköhän Kuparipentu minulle nyt sanoisi? Suuttuisiko hän vai tahtoisiko hän mukaan leikkiin? En ollut varma tahdoinko tietää. Olisin vain tahtonut nolostukseltani mennä piiloon.
// Kupari? Muut pennut?
Vuokkovirta 25.06.2018 19:32
"Voiko kaloja sitten löytää muualta kuin meidän joestamme, kuten esimerkiksi muista joista tai metsistä?" kuulin Kuparipennun kysyvän hyvin tietäväisellä äänellä, ja kääntäessäni katseeni äänen suuntaan, näin hänen katsovan minua. Olin juuri avaamassa suutani, kun huomasin Marjapennun tuijottavan minua säkenöivin silmin. Suljin raolleen jääneen suuni, ja unohdin hetkeksi Kuparipennun kysymyksen.. *Onkohan hänellä jotain asiaa?* mietin hetken. Pentu oli kuitenkin jo kääntänyt katseensa muualle. Olin avaamassa uudestaan suunsa, kun Marjapentu sanoikin jotain.
"Totta kai niitä löytää vaikka mistä!" Marjapentu maukui matkien hyvin elävästi innostunutta. *Mitähän hänellä nytkin on mielessä?* pohdin ja jouduin hillitsemään itseäni puuskahtamasta sitä ääneen. Sain kuitenkin pian vastauksen, kun Marjapentu jatkoi.
"Kaloja voi löytää maalta kävelemästä aivan kuten kissatkin. Kävelevät kalat vain ovat todella harvinaisia. Niitä liikkuu kuulemma aivan hiirenkorvan aikana, kun joet ovat sulaneet. Ne tahtovat tarkastaa onko joki vielä lehtikadon jälkeen pesimisen arvoinen", tämä selitti. Pystyin vaivoin pidättää naurahdusta joka tuntui vain tunkevan ylös kurkustani. Marjapentu kuulosti niin totiselta ja tärkeältä, että kehräsin väkisinkin. *Pennut ovat niin ihania!* ajattelin mielessäni. Useimmat pennut kerääntyivät kuuntelemaan Marjapentua, joka naurahti hiukan. En viitsinyt keskeyttää pennun uskottavaa esitystä, vaan tyydyin itsekin vain kuuntelemaan tätä.
"Emmekä saa unohtaa lehtisateen alkupuolella olevia lentäviä kaloja. Ne muuttavat joelta aina lehtikadon ajaksi toisaalle", tämä maukui pientä voitonriemua äänessään, varmaankin tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Sitten tämä kääntyi katsomaan minua. Tajusin, että tässä vaiheessa minun olisi puututtava Marjapennun kertomukseen.
"Tarinasi oli hyvin vakuuttava, mutta kaloja ui vain joissa", naurahdin huvittuneena niin, että kaikki kuulisivat.
"Tiedän kyllä", tämä myönsi innostuneena, "Tahdoin vain koettaa kuinka hyvin muut pennut kuuntelivat minua." Sitten Marjapentu kääntyi muihin pentuihin päin heiluttaen hännänpäätään.
"Tahtooko joku pelata kanssani piilosta?" tämä tiedusteli hilpeästi muilta pennuilta. Huomasin kuinka Kuparipentu ravisteli päätään vähän matkan päässä.
"Senkin huijari, minä jo uskoin sinua! No en sitten tulevaisuudessa kuuntele sinua enää", Kuparipentu kertoi myhäillen Marjapennulle ja kipitti sitten istumaan pentutarhan nurkkaan, jossa hän tavanomaisesti istuskeli tai makoili.
"Ja minähän en piilosta jouda leikkimään, eihän täällä ole edes kunnon piiloja! Jos pääsisimme metsään niin sitten asia olisi toisin! Menisin niin hyvään piiloon ettei kukaan löydä minua", Kuparipentu uhkaili ja antoi katseensa kiertää muissa pennuissa. Sitten hän alkoi tyynenä pesemään tassuaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Käänsin katseeni nopeasti pois pennusta, ja jatkoin riistasta kertomista. Oli kai parasta, että Kuparipentu saisi hetken olla yksin, rauhassa muilta pennuilta. Huomasin Marjapennun näyttävän tylsistyneeltä, mutta alkavan sitten pelata sammalpallolla Simpukkapennun kanssa. En kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, vaan käännyin taas muiden pentujen puoleen.
"No niin, enempää en nyt opeta teille, että tuleville mestareillennekin jää jotain opetettavaa", nau'uin yrittäen kuulostaa hilpeältä, "Kohta te tiedätte jo enemmän kuin minä!" Tämän jälkeen käännyin vuodettani kohti, ja asetuin nukkuvan Kaakkurisulan viereen istumaan. Nuolaisin hopeanharmaata tassuani ja vajosin mietteisiini. *Marjapennusta tulee isona varmaan päällikkö, hänhän on niin määrätietoinen*, pohdin hajamielisenä. *Kunpa kukaan pennuista ei lähiaikoina tekisi mitään harkitsematonta*, mietin ja annoin katseeni kiertää pentutarhassa hajamielisen näköisenä. *Minähän tylsistyn täällä!* mietin hetken päästä ja päätin nousta. En harmi kyllä voinut mennä pentutarhan ulkopuolelle, sillä pennut voisivat karata. Mutta ainahan jotain voisi tehdä.
"Hei, haluatteko mennä tutkimaan leiriä kanssani? Voisimme käydä vaikka klaaninvanhimpien tai oppilaiden pesillä. Voimme lähteä, jos kaikki suostuvat mukaan. Yksin en voi kuitenkaan ketään päästää tai jättää ketään, en pentutarhaan tai leiriin", kysyin pennuilta vääntäytyen seisomaan. Tassutin pentutarhan keskelle odottamaan vastauksia.
//Pennut? Sori kun kesti
Kuparipentu 29.06.2018 22:06
Tunsin kuinka kylkeeni osui jotain ja karvani nousivat hetkellisesti pystyyn, koska säikähdin. Pian huomasin kauempana telmivät pennut ja vieressäni lojuvan sammalpallon. Olin jälleen pilvilinnoissani, joten potkaisin vain pallon takaisin takajalallani. Kävelin taas Pentutarhan suuaukolle ja katselin ulos, miettien mitä kaikkea ulkona voisikaan tehdä. Siellä voisi jahdata perhosia, metsästää hiiriä ja kalastaa näitä kaloja! Huokaisin syvään, miten mahtavaa se olisikaan. Pian käänsin korviani kun kuulin Vuokkovirran sanovan:
"Hei, haluatteko mennä tutkimaan leiriä kanssani?" En edes kuunnellut loppuun kun ryntäsin jo hänen eteensä silmät suurina innosta.
"Kyllä, kyllä ehdottomasti! Mennään jo!" Huudahdin ja hypin ylös ja alas. Tämä oli loistavaa! Ei tarvitsisi karata kun minut oikein luvan kanssa vietäisiin ulos! Ryntäsin takaisin pentutarhan suuaukolle ja tassuni tärisivät innosta, vaikka kuvittelinkin liikoja, enhän minä edes pääsisi leirin ulkopuolelle. Voin vain kuvitella kuinka muut pennut pitivät minua outoa, kun yleensä olin hiljaa omissa oloissani ja nyt riehuin kuin mikäkin. Minkäs sille teki kun oli aina omissa maailmoissaan ja kuvitteli soturin elämää. Heilautin häntääni ärsyyntyneenä odotuksesta, vaikka tiesin, että maltti on valttia ja pitäisi odottaa, että muut kerkeäisivät tulla.
//Vuokkovirta? Marjapentu? Joku muu pennuista?
Marjapentu 05.07.2018 16:16
Katsoin hämilläni Kuparipennun innostuneisuutta leiriä tutkimista kohtaan. Samalla minua hämmensi myös se, kuinka hän ei ollut tahtonut leikkiä minun ja Simpukkapennun kanssa. Samalla olin kyllä tyytyväinen, että en saanut Kuparipennulta sellaisten sanojen ryöpyä, joka olisi laittanut minut tahtomaan piiloon maan alle. Yleensä pennut olivat aina innoissansa ja kiinnostuneita sammalpalloa kohtaan, mutta Kuparipentu ei ollut. Ehkä hänelle tuli paha mieli, kun sammalpallo osui häntä kylkeen.
"Marjapentu", Simpukkapentu maukaisi nimeni. Käännyin hölmistyneenä sisarustani kohden. Räpäytin silmiäni hämmentyneenä. Oliko Simpukkapentu sanonut jotakin ja minä en ollut kuullut? Olinko minä sanonut jotakin enkä ollut itse edes tajunnut asiaa? Silmäni olivat varmasti kaksinkertaiset katsoessani Simpukkpentua. Sisareni räjähti pentumaiseen nauruun.
"Näytät aivan pöllöltä", hän nauroi ja yritti selvästi peitellä onnen kyyneliä. Nyrpistin hiukan nenääni ja heilautin häntääni.
"No itse näytät aivan...", yritin, mutta en keksinyt sopivaa sanaa. "Aivan..."
Simpukkapentu istui ja katsoi minua pidetellen naurua. "Minä odotan."
"Sammakko!" huusi yhtäkkiä. Simpukkapentu nauroi minulle vielä enememmän. Väräytin viiksiäni varoittavasti.
"Sinä näytät kuin siltäkin sammakolta pomppiessasi sammalpallon perässä!" yritin uudestaan ja korjasin rythiäni yrittäessäni uhota. Sanani eivät kuitenkaan näyttäneet tuntuvan Simpukkapennulla missään. Katsoin tassuihini murjottaen.
"Hyvä on!" tiuskaisin. Käänsin katseeni toiveikkaana Vuokkovirran ja Kuparipennun suuntaan. Loikin kaksikon luokse. "Näytä minulle missä päällikön pesä on. Tahdon tervehtiä emoani!"
*Koska Simpukkapentu on ärsyttävä ja emoni olisi hyvä kuulla asiasta*, lisäsin ajatuksissani.
// Vuokko? Kupari?
Vuokkovirta 05.06.2018 14:30
Tunsin oloni mukavan viileäksi ja iloiseksi istuessani pentutarhassa. Nuolin turkkiani puhtaaksi kielelläni, ja pidin samalla silmällä pentutarhassa olevia pieniä pentuja, jotka näyttivät niin suloisilta. Tunsin oloni täydellisen mukavaksi tämän ilmapiirin keskellä, tietäen, että tänne minä kuuluisin, kauaksi taisteluista ja riidoista. Olin niin iloinen, että olin saanut luvan olla kuningatar. Ulkona oli kuuma ja aurinkoinen päivä, mutta pentutarhassa oli ihanan viileää. Pentujen turkit näyttivät hieman sotkuisilta, mutta annoin niiden olla sellaisia kuin ne olivat. Sitten huomasin kolmen kissan astuvan pentutarhaan, pennun, kollin ja naaraan. Tunnistin nuo kissat melko hyvin. Kolli ja naaras olivat Mesiviiksi, ja tämän kumppani Helmitähti. Pentu taas oli Marjapentu. Säpsähdin hieman päällikön astuessa sisään, mutta yritin pysytellä normaalin näköisenä.
"Missä te olitte?" Pähkinäpentu kysyi vanhemmiltaan.
"Kävimme ulkona, isä kertoo meille Myrskyklaanista!" Marjapentu ilmoitti tohkeissaan, ja istuutui sisariensa Pähkinäpennun ja Simpukkapennun viereen. Hymyilin pentujen innokkuudelle, vaikka olin kuitenkin itsekin innokas kuulemaan Myrskyklaanista. Vetäydyin pentutarhan nurkkaan, jossa oli sopivan varjoisaa, ja asetuin kuuntelemaan.
"Myrskyklaanistako? Miksei Tuuliklaanista tai Varjoklaanista?" Simpukkapentu kysyi kulmiaan kurtistaen.
"Koska minä olen kotoisin Myrskyklaanista, kuunnelkaahan nyt", Mesiviiksi naukui vastaukseksi. Näin muiden pentujen saapuvan myös paikalle kuuntelemaan Mesiviiksen ollessa hetken aikaa hiljaa, ja hymyilin. *Minäkin voisin joskus kertoa heille muista klaaneista, varmaan Simpukkapentu haluaisi ainakin kuulla Tuuliklaanista tai Varjoklaanista*, mietin itsekseni.
"Myrskyklaani sijaitsee Jokiklaanin rajanaapurustossa, heti joen toisella puolen. Klaanin reviirillä on paljon puita, ja aluskasvillisuus on hyvin tiheää, myrskyklaanilaiset piileksivätkin usein saaliita sen avulla. Minn sukuni on suurimmaksi osaksi Myrskyklaanista, siihen kuuluu monen monta päällikköä ja merkittäviä sotureita pitkä liuta. Veljeni oli aikoinaan myös Jokiklaanin varapäällikkö, voitteko uskoa sitä?" Mesiviiksi naukui ja piti pienen tauon ennen jatkoa. Aavistin, että kysymyksiä seuraisi pitkä liuta, joten asetuin hetkeksi makaamaan, yrittäen sulkea korvani noilta kysymyksiltä. Huomaamattani ummistin silmäni, ja nukahdin vahingossa kevyeen uneen, sillä herätessäni kuulin sadepisaroiden ropisevan äänen ulkoa, Mesiviiksen puheen takana.
//Pentutarhalaiset, jos haluutte? Sori jos jotenkin tungin Vuokon tonne pentutarhalle mukaan huonolla hetkellä.
Marjapentu 07.06.2018 19:05
Isäni tarinat Myrskyklaanista olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta silmäni alkoivat hiljattain valua kiinni. Yhdessä kohtaa silmäni olivat jo kiinni ja olin melko varma, että saatoin jopa kuorsata siinä ohessa. Heräsin kuitenkin sii kohtaa, kun tasapainoni ei enää riittänyt jaa kaaduin maahan. Kohtasin siinä samassa monen pennun sekä isäni Mesiviiksen ja kuningatar Vuokkovirtauksen katseet. Punastuin hiukan, mutta väsymyksen pohjalta en onnistunut edes pidättelemään haukotustani. Vilkaisin nopeasti lapani ylitse Vuokkovirtaan, joka hymyili lämpimästi.
"Ehkä teidän kannattaisi käydä jo nukkumaan. Tunnutte kaikki hyvin unisilta, enemmän tai vähemmän", Vuokkovirta maukaisi ystävällisesti. Käänsin kuitenkin meripihkaiset silmäni kohti Mesiviikseä.
"Voitko tulla huomenna kertomaan enemmän?" kysyin katsoen isääni erittäin suloisella katseella. Minua todella kiinnosti Myrskyklaani ja siellä puiden seassa liikkuvat kissat enemmän kuin Tuuliklaani nummineen tai Varjoklaani soineen. Räpäytin silmiäni pari kertaa toiveikkaasti.
"Enköhän minä jossakin vaiheessa ehdi tulla kertomaan kertomukseni loppuun asti", Mesiviiksi vastasi. Heilautin häntääni innoissani, mutta uusi haukotus keskeytti ajatukseni. Lähdin käpyttelemään kohti sammalpetiä, jolle lopulta käperryin ja nukahdin.
Aamulla aurinko paistoi kirkkaasti suoraan silmääni. Urahdin tympääntyneenä. Käänsin katseeni pois kirkkaasta valosta, mutta tiesin että en saisi enää unta. Kerran Aurinko oli minut jo päättänyt herättää, olisi minun siis pysyttävä hereillä. Siispä makoilin pitkän aikaa pentutarhan sammalilla vain miettien mitä uusi päivä toisi tällä kertaa mukanansa. Lopulta kuulin kissan askelten lähestyvän. Pääni nytkähti heti suuaukon suuntaan. Auringonvalon siivittämänä huomasin Vuokkovirran palaavan pentutarjalle suussaan jokin pieni karvainen möykky. En valon takia erottanut mikä se oli. Nousin silmänräpäyksessä pystyyn ja katsoin naarasta toiveikkaasti.
"Mitä se on" loikkasin kuningataren vierelle. Kuulin kuinka Simpukkapentu tuhisi takanani. En kuitenkaan piitannut sisarusteni tuhinasta. En uskonut heidän minun mau'untaani heräävän. Pähkinäpentu ja Simpukkapentu nukkuivat aina niin sikeästi, että oli ihme jos edes potkaisemalla jompaa kumpaa sai vastaukseksi murahduksen. Nyt huomioni oli kuitenkin kiinnittineenä täydin Vuokkovirtauksen suussa olevaan möykkyyn. Hiivin lähemmäs kuningatarta, joka katsoi perääni huvittuneena. Ryhdyin pentumaisesti vaanimaan tätä karvaista olento ja läimäisin sitä etutassullani. Se kierähti kyljellensä ja loikkasin ainakin hännänmitan verran ilmaan.
"Miksi se liikkui!?" huudahdin. Vuokkovirta nauroi minulle. Käännyin katsomaan kuningatarta ihmeissäni. Mitä hauskaa tässä tilanteeessa muka oli? Tuhahdin.
"Tämä olento edessäsi on riistaa, jota me kissat syömme. Emme voi ainiaan juoda maitoa. Ja tämä kyseinen yksilö on vesimyyrä. Se on melko yleinen Jokiklaanin mailla", Vuokkovirta selitti. Tuntui kuin olisin juuri kuullut jotakin normaalia, kerrankin. Kissojen nimetkin olivat monimutkaisempi asia kuin tämä. Katsoin toiveikkaasti vesimyyrää.
"Saanko maistaa?" kysyin aivan yhtä toiveikkaasti. "Kilttiii!"
// Vuokko?
Vuokkovirta 08.06.2018 16:27
Säpsähdin hereille varhain aamulla. Katsahdin pentutarhasta ulos. Aurinko ei ollut vielä noussut, ja Hopeahäntäkin loisti vielä taivaalla melkein kokonaisena. *Tänään voisin näyttää pennuille jotain uutta*, ajattelin hieman unisena. Haukottelin makeasti ja kampesin itseni istumaan. Ravistelin unihiekat silmistäni, ja nousin seisomaan ravistellen häntääni. Jäseneni tuntuivat hiukan kankeilta, sillä kaksi pentua oli nukkunut minua vasten. Ojentelin jalkojani, ja hiippailin sitten hiljaa leiriin, jossa ei ollut ketään. Haravoin katseellani leiriä etsien jotain tutkittavaa pennuille. Hetken päästä katseeni osui tuoresaaliskasaan. *Olisi hyvä, jos pennut voisivat totutella riistaan. Sitten oppilaiksi tultuaan he tietäisivät edes jotain ruoastamme*, keksin. Mielestäni ajatus oli hyvä, joten tassuttelin leirin poikki tuoresaaliskasalle, ja poimin sieltä pullean vesimyyrän. Katsoin taivasta, josta olivat jo kaikki tähdet himmenneet, ja aurinko alkoi hiljalleen nousemaan. leiriin saapui heti pari soturia, jotka kuitenkin vain nyökkäsivät minulle, kun kuljetin tuoresaalista leiriin. Tai no, eihän se aivan tuoretta ollut, sillä se oli napattu varmaan eilen illalla, mutta se kelpaisi. Nyökkäsin kissoille takaisin, ja kiihdytin vauhtia, jotta pääsisin pentutarhalle, ennen kuin kukaan heräisi. Katsoin taas aurinkoa, joka oli jo suurimmaksi osaksi noussut, ja loi säteitään pentutarhalle. Huokaisin, sillä aavistin että ainakin yksi pentu olisi herännyt auringonvaloon. Loikin loppumetrit pentutarhalle, mutta hidastin vauhtia astuessani sisään. Pyrin olemaan mahdollisimman hiljaa, ja tarkastin, nukkuivatko kaikki pennut vielä. Marjapentu oli hereillä, mutta kaikki muut näyttivät vielä nukkuvan. Marjapentu nousi salamana ylös, ja katseli minua toiveikkaasti. Sitten hänen katseensa kohdistui kantamaani vesimyyrään, ja hän näytti tarkastelevan sitä.
"Mitä se on?" pentu kysyi loikaten vierelleni. Mietin, mitä vastaisin kysymykseen, kun kuulin Simpukkapennun tuhinan. *Ehkä pitäisi herättää muutkin, jotta opetus tulisi kaikille?* pohdin. Huomasin, kuinka Marjapentu hiipi kohti hampaissani roikkuvaa tuoresaalista, mutten estänyt häntä. *Jos hän haluaa totutella siihen noin, niin en estä häntä*, päätin. Sen sijaan katselin tätä huvittuneena, ja laskin vesimyyrän maahan. Marjapentu alkoi vaania vesimyyrää pentumaisesti, ja läimäisi lopulta sitä. Tuoresaalis kierähti kyljelleen, ja Marjapentu ilmeisesti pelästyi sitä, sillä hän hyppäsi jokseenkin kauhistuneen näköisenä ilmaan.
"Miksi se liikkui!?" pentu huudahti silmäillen vesimyyrää pelästyneenä, ja nauroin, ennen kuin ehdin tukahduttaa nauruani. Marjapentu kääntyi ihmeissään minuun päin. *Toivottavasti hän ei pahoittanut mieltään!* ajattelin hieman katuvaisena, koska en ollut pystynyt pidättämään nauruani. Marjapentu tuhahti.
"Tämä olento edessäsi on riistaa, jota me kissat syömme. Emme voi ainiaan juoda maitoa. Ja tämä kyseinen yksilö on vesimyyrä. Se on melko yleinen Jokiklaanin mailla", selitin tälle melko kuuluvalla äänellä, toivoen että muutkin pennut heräisivät. Marjapentu oli selvästikin kiinnostunut puheistani, sillä hän uskalsi jo lähestyä sitä vähän. Tämä katsoi toiveikkaasti vesimyyrää.
"Saanko maistaa?" tämä kysyi toiveikkaasti, "Kilttii!"
"Saat maistaa heti, kun olemme herättäneet muutkin pennut ja selittäneet heille mikä tämä on. Sitten te kaikki saatte syödä sitä, jos vain haluatte", mau'uin Marjapennulle ystävällisellä äänensävyllä.
"Voisitko auttaa minua herättämään muutkin pennut?" kysyin tältä toiveikkaan näköisenä, "Sitten pääsisit nopeammin maistamaan." Odottamatta tämän vastausta, aloin jo kierrellä pentutarhassa, ja herättelin pentuja. Näytti siltä, että Marjapentukin oli herättänyt yhden tai kaksi. Kun kaikki pennut olivat hereillä, näytin heille vesimyyrän, ja kerroin heille saman, minkä olin sanonut Marjapennullekin.
"Nyt saatte maista sitä. ottakaa jokainen ainakin yksi haukku, niin tiedätte suurin piirtein, miltä se maistuu", sanoin lopuksi ja otin sitten itse pienen palan, kuin esimerkiksi pennuille. Sitten peräännyin vähän kauemmas, antaen pennuille tilaa. En kiinnittänyt heidän maisteluihinsa juurikaan huomiota, vaan istuuduin vähän kauemmas valmiina ottamaan kysymyksiä vastaan, jos niitä ilmenisi.
//Pennut? Sori, tönkkö
Marjapentu 08.06.2018 21:09
Vuokkovirran ehdotuksen kuultuani loikin heti Simpukkapennun ja Pähkinäpennun luokse. Antaisin kuningataren herättää kaikessa rauhassa Harmaapennun, Kuparipennun sekä Unikkopennun. Enhän mi vuelä ollut edes ehtinyt kunnolla tutustua kolmeen muuhun pentutarhan pentuun. Parhaiten minä totta kai tunsin sisarukseni, joten valitsin herättää heidät. Aivan ensimmäisenä valitsin kohteekseni valkean kollin, jonka turkissa oli harmahtavan ruskeaa. Nimeltänsä hänet tunnettiin Pähkinäpentuna. Tuuppasin veljeäni voimakkaasti. Kolli avasi hämmentyneenä meripihkaiset silmänsä.
"Nouse ylös Vuokkovirta antaa meidän maistaa vesiimyyrää!" maukaisin innoissani. Tuuppasin Pähkinäpentua omalla kuonollani vielä kerran kylkeen, jotta saisin häneen liikettä. Naurahdin hiukan vlejeni pöllästyneelle katseelle. Loikkasin sitten Simpukkpennun vierelle. Tällä kertaa tuuppasin häntä niin kovasti, että hän kierähti ympäri.
"Marjapentu!" Simpukkapentu älähti ja katsoi minua jäänsinisillä silmillänsä ärtyneesti.
"Nouse nyt!" maukaisin innostuneena. Simpukkapentu ei pystynyt olla kauaa minulle vihainen, sillä kuuli ympärillänsä olevan kuiskutuksen tästä uudesta otuksesta nimeltä vesimyyrä.
"Vauhtia!" vinkaisin siskolöeni ja riensin takaisin Vuokkovirran luokse. Kuparipentu ja Harmaapentu olivat jo valloittaneet parhaimmat paikat. Siirryin itsekin vielä mahdollisimman lähelle vesimyyrää. Vuokkovirta kuitenkin käski välissä meitä tekemään tilaa muille. Katseeni oli niin kiinni vesimyyrässä, että en kuunnellut mitä Vuokkovirta kertoikaan vesimyyrästä muille pennuille.
"Nyt saatte maista sitä. ottakaa jokainen ainakin yksi haukku, niin tiedätte suurin piirtein, miltä se maistuu", Vuokkovirta maukui ystävällisesti. En maltyanut enää odottaa, joten heti kuninhataren napattuaan oman palansa, syöksyin vesimyyrän vierelle ja nappasin siitä palasen. Maistelin sitä suussani hyvin pitkän aikaa, kunnes se alkoi lopulta maistua todella sitkeältä ja pakotin itseni nielemään sen. En ollut aivan varma mitä sanoisin. Olin tottunut erilaiseen.
"Vuokkovirta", käänsin katseeni kuningatareen. Katsoin samalla kuinka muut pentutarhan pennut söivät omia palojansa vesimyyrästä. Katseeni valahti uudestaan tähän riistaksi kutsuttuun asiaan. Olisin ehkä tahtonut lisää, mutta se oli Vuokkovirran ruoka. Eikä siitä riittäisi edes kaikille toista palaa. Joutuisin siis oottamaan vielä tovin aikaa, että voisin itse saada syödä vesimyyriä ilman, että se ytyisi jakaa.
"Marjapentu?" Vuokkovirta kydyi minulta. Käännyin katsomaan naarasta.
"Mitä?" kysyin hölmistyneenä. Päässäni pyöri vieläkin vaikka kuinka monta kuvajaista vesimyyristä.
"Olit kysymässä jotakin?" Vuokkovirta avusti minua muistamaan. Pudostelin päätäni. Olin taas unohtanut oleellisen yhden asian takia. Naurahdin hiukan.
"Onko olemassa muutakin riistaa kuten tämä vesimyyrä? Kuten vaikka maamyyrä?" kysyin heilauttaen häntääni innoissani pentutarhan maata vasten.
// Vuokko? Muut pennut?
Vuokkovirta 09.06.2018 16:40
"Vuokkovirta", kuulin nimeni lausuttavan hyvinkin tutulla äänellä, ja käännyin katsomaan. Marjapentu oli kääntynyt minua kohti, ja näytti siltä, kuin hänellä olisi jotain asiaa. Sitten hänen katseensa kuitenkin harhaili muihin pentuihin, ja heistä se valahti vesimyyrään. Hän näytti hyvin hajamieliseltä ja miettiväiseltä, joten päätin herättää hänen huomionsa pois ajatuksistaan.
"Marjapentu?" minä mau'uin tälle lempeällä äänensävyllä. Pentu kääntyi katsomaan minua hieman hölmistyneenä kuullessaan nimensä.
"Mitä?" tämä kysyi hölmistyneenä. *Eikö hän todellakaan muista?* mietin itsekseni. Päätin kuitenkin avustaa tätä muistamaan.
"Olit kysymässä jotakin?" avustin tätä hieman pitäen yhä lempeän äänensävyn. Marjapentu pudisteli hetken päätään, ja naurahti sitten. *Pennut ovat ihania! Olisipa minullakin sellaisia*, haaveilin mutta pakottauduin kuuntelemaan Marjapentua.
"Onko olemassa muutakin riistaa kuin tämä vesimyyrä? Kuten vaikka maamyyrä?" tämä tiedusteli heilauttaen samalla häntäänsä pentutarhan lattiaa vasten.
"No, maamyyrästä en ole kylläkään kuullut, mutta toki on olemassa muutakin riistaa kuin vesimyyrä", nau'uin tälle. *Tuo oli muuten todella hyvää kysymys. Taidanpa kertoa vastauksen kaikille*, pohdin.
"Kuulkaa kaikki. Marjapentu kysyi juuri loistavan kysymyksen, ja haluan antaa teille kaikille vastauksen. Eli siis, on olemassa muutakin riistaa, kuin tuo vesimyyrä. Me Jokiklaanilaiset syömme enimmäkseen vesimyyriä ja kalaa, jota löytyy joesta. Opitte kalastamaan sitä oppilaina. Kaloja on paljon erikokoisia, ja ne ovat usein harmaita tai hopeita", selitin kantavalla äänellä, jotta kaikki pennut kuulisivat. Vedin kerran henkeä, ja sitten jatkoin.
"Mutta ei Jokiklaanikaan elä kokonaan pelkillä kaloilla ja vesimyyrillä. Talvella kun joki on jäässä, emmekä pysty kalastamaan saalistamme maariistaa. Yleistä maariistaa ovat esimerkiksi oravat, linnut ja jänikset. Oravat ovat pieniä, oransseja ja tuuheahäntäisiä, linnut ovat siivekkäitä ja niillä on sulat, ja jänikset ovat pitkäkorvaisia ja nopeita. Jos pidätte nämä tuntomerkit mielessänne, se helpottaa teitä oppilasiässä", selostin, ja vedin taas henkeä. Pennut olivat kuunnelleet hetken, mutta nyt he kyyristyivät taas vesimyyrän ääreen.
"Syökää vain kokonaan, jos jaksatte. Riistaa on nyt runsaasti, joten se on kokonaan teitä varten", nau'uin vielä pennuille, ja huomasin sitten Helmitähden astuvan sisään. Hän istuutui sievästi melko lähelle oviaukkoa, ja kehräsi hieman. Nyökkäsin tälle tervehdykseksi, vaikkei hän kylläkään nähnyt sitä, sillä päällikön katse oli pennuissa.
"Tulin pistäytymään", hän naukui silmäillen pentuja ja minua hieman hermostuneena, "Toivottavasti en keskeyttänyt mitään tärkeää." Ihmettelin hetken, miksi päällikkö oli tullut, mutta muistin sitten, että hänhän oli Marjapennun ja tämän pentutovereiden emo.
"Päivää, Helmitähti. Mukavaa kun tulit. Etkä keskeyttänyt mitään tärkeää, opetan vain pennuille hieman riistasta. Sinäkin voit opettaa heille jotain jos haluat, sillä tiedät varmaan enemmän kuin minä", vastasin tälle ystävällisesti. Olin hieman jännittynyt päällikön seurassa sillä en tuntenut tätä hyvin, mutta mielestäni tämä vaikutti mukavalta kissalta.
//Helmi? Pennut? Eikä haittaa, kun Helmi tuli mukaan :)
Kuparipentu 09.06.2018 21:35
Olin suunnitellut pientä karkumatkaani, mutta kun joku aikuinen kissa kerran pistäytyi tarhassa ja opetti meillekin jotain, oloni tuntui jo oppilaalta ja kuuntelin tarkkaan kaiken selostuksen riistasta. Kuvittelin mielessäni miltä Vuokkovirran kuvailemat kalat mahtoivat maistua, voisikohan niiden kanssa olla ystäviä? Kaikki nämä uudet opit mielessäni olin ylpeä itsestäni. Ehkäpä minusta tulisi tosi hyvä oppilas tätä menoa. Tassutin lähemmäs toisia pentuja ja istahdin taas maahan, huomatessani myös toisen aikuisen kissan, hän oli tietääkseni klaanin päällikkö! Vau, koko pienen elämäni aikana en ollut tuntenut itseäni niin tärkeäksi. Katsoin silmät ihailusta suurina päällikköä. Enhän minä juurikaan suutani avannut, mutta tuli silti tärkeä olo kun ajattelin, että klaanimme päällikkö edes sivusilmällään näkisi minut. Yritin antaa mahdollisimman viisaan vaikutuksen itsestäni, joten vetäisin henkeä ja uskaltauduin kysymään Vuokkovirralta kysymyksen jonka ajattelin olevan ihan järjellinen.
"Voiko kaloja sitten löytää muualta kuin meidän joestamme, kuten esimerkiksi muista joista tai vaikka metsästä",kysyin yrittäen kuulostaa erittäin tietäväiseltä.
//Vuokkovirta? Sori, hirmu tönkköö tekstii ku on ollu taukoo roolipelaamisest