Kirjoittaja: Rita Nimet: Vuokkovirta Sukupuoli: Naaras Klaani: Jokiklaani Luotu: 5.06.2018
KP: 64 Suoraan soturi-ikäinen
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Vuokkovirta on kokonaan kermanvalkea naaras lukuun ottamat vasenta etutassua, joka on kokonaan hopeanharmaa. Harmaa haalenee sitä paikkaa kohti, joten ei voi selvästi erottaa, mistä valkea alkaa ja hopeanharmaa loppuu. Naaraan turkki on melko ohutta, mutta silti untuvaista, eikä se mene kovin helposti takkuun. Jokiklaanilaisen häntä on normaalia lyhyempi ja muuta turkkia tuuheampi. Naaras on rakenteeltaan hyvin solakka, hoikka ja kevyt. Hän ei ole kovin pieni naaraaksi, mutta ei hän yhtään isokaan ole. Vuokkovirta omaa pitkähköt, mutta kapeat jalat, jotka kapenevat tassua kohti. Lihaksia hänellä ei juurikaan ole, hänellä on vain uimiseen tarvittavat lihakset, jotka nekin ovat pienet, eivätkä paista turkin läpi. Korvat hänellä ovat luonnottoman suurikokoiset, jonka ansioista hänellä on hyvä kuuloaisti. Jokiklaanilainen omaa kirkkaanvihreät ja tutkivaisen näköiset silmät, jotka ovat hyvin sopusuhtaiset tämän päähän verrattuna. Vuokkovirran polkuanturat ovat hyvin haalean vaaleanpunaiset, kuten myös korvansisustat. Nenä puolestaan on hieman tummemman vaaleanpunainen, mutta melko haalea sekin. Kynnet ovat pienet, ja tylpät kärjistä. Ne ovat läpikuultavat. Hampaat ovat myös pienet, mutta ne sen sijaan ovat valkoiset ja terävät.
Luonne: Vuokkovirta on hyvin ystävällinen ja kärsivällinen kaikille. Naaras ajattelee aina muita ennen itseään, välillä edes huomaamatta tekevänsä niin. Kohteliaisuuttakin tältä löytyy tarvittaessa. Jokiklaanilainen on myös melko rauhallinen, useimmiten. Jos tämä ystävystyy jonkun kanssa, suhde on ainakin naaraan puolesta useimmiten kestävää laatua. Hän pyrkii aina näyttämään kaikille lempeät ja hyvät puolensa, jopa vihollisillekin. Naaras yrittääkin usein selvittää riitoja neuvottelemalla. Hän ei kestä sitä, jos näkee, että toisella on suruja ja pyrkii aina lohduttamaan surullisia kissoja. Ja vaikkeivät nämä olisikaan surullisia, Vuokkovirrasta on kuitenkin mahtava auttaa kaikkia parhaansa mukaan. Tämä ei turhaudu helposti, ja jos turhautuu, niin pyrkii piilottamaan tunteensa muilta. Muuten hän on usein avoin muille. Jokiklaanilainen voi joskus innostua liikaa, ja alkaa ärsyttäväksi hössöttäjäksi, muttei sellaista kovinkaan usein tapahdu. Hän ei suutu helposti, mutta jos suuttuu, hänen raivonsa on hirveätä kestettävää. Vuokkovirran ollessa vihainen, hän ei ajattele yhtään, vaan voi lausua todella julkeita haukkumanimiä ja tajuttuaan mitä on tehnyt purskahtaa joskus itkuun. Naaras osaa siis olla myös dramaattinen, mutta se puoli hänessä näkyy vain harvoin tämän ollessa vihainen tai surullinen. Muuten hän on todella mukava kissa, jonka kanssa pystyy helposti ystävystyä. Vuokkovirran tunteet ovat siis melko äärirajoilla. Naaras uskoo vilpittömästi Tähtiklaaniin.
Taidot: Vuokkovirta on todella hyvä uimaan, ja myös kalastamisen tämä hallitsee melko hyvin. Taistelemisessa naaras on sen sijaan täysi katastrofi, eikä jäljittämistaidotkaan ole hyvät. Jokiklaanilaisella on poikkeuksellisen hyvä kuulo, mutta hajuaisti on huononpuoleinen. Näkö kissalla on tarkka, hänellä on huono tasapaino lyhyen hännän takia. Vuokkovirta on nopea juoksemaan, mutta huono piiloutumaan.
Menneisyys: Vuokkovirta syntyi Jokiklaaniin hiirenkorvan aikana. Hänellä ei ollut sisaruksia, ja naaraan vanhemmat menehtyivät tämän ollessa vielä pentu. Sen takia hän halusi tulla kuningattareksi, jotta kukaan pentu ei tuntisi itseään yksinäiseksi.
Muuta: Vuokkovirta rakastaa itsensä ja muiden sukimista kielellään. Naaras on kuningatar, eli hän pysyy pentutarhalla jatkuvasti, ja hoitaa orpopentuja jos sellaisia on.
Toiveet: Vuokkovirta toivoo voivansa saada vanhempansa takaisin, tietäen kuitenkin sen olevan mahdotonta. Jokiklaanilainen toivoo myös pitkää ikää.
Kuningattaren asema Jokiklaanissa
Jaguaaripentu 20.10.2018 22:57
Makasin parantajan pesän kaislavuoteella ja katselin pieni keho yhä jännittyneenä ulos pesän suuaukosta. Olin ollut siellä kaksi auringonnousua "klaanikokouksen" jälkeen, kuten nämä kissat sitä nimittivät, ja olin alkanut tuntea oloni terveemmäksi. Ne kitkerän makuiset yrtit olivat kai auttaneet. Yrttinurkassa hääräsi se vanhempi parantajakissa. Kirkasmarja? Se hänen nimensä muistaakseni oli. Hän näytti keskittyneeltä puuhaansa selostaessaan oppilaalleen jotakin, mutta kohta hän kääntyi katsomaan minua.
"Olet jo tervehtynyt", hän naukaisi, "joten sinun ei enää tarvitse olla täällä parantajan pesässä." Hän nousi seisomaan. "Minä vien sinut pentutarhaan."
Katsoin Kirkasmarjaa epäröiden hänen jäädessään odottamaan minua suuaukolle. Hän hymyili minulle ystävällisesti, lempeästi, kuin yrittäen rohkaista. Nousin käpälilleni ja yhä epäröiden lähdin tassuttamaan hänen vierellään. Katselin ympärileni varautuneena sekä edelleen oikein ymmärtämättä tätä paikkaa. Kirkasmarja pysähtyi erään pesän suulle ja kääntyi sanomaan: "Tämä on pentutarha. Tuolla sisällä on muitakin pentuja, tutustu heihin. Saat heistä varmasti ystäviä. Eräs kuningatar, Vuokkovirta, hoitaa sinua."
Katsoin parantajanaaraan silmiä etukäpäliäni jännittyneenä siirtäen.
"Älä huoli, Vuokkovirta on mukava. Kaikki Jokiklaanissa ovat." Hän pujahti sisään. Minä kurkistelin sisälle, ennen kuin varovaisesti hipsin itsekin sisäpuolelle. Pesässä oli kuin olikin muutama pentu. Yksi niistä oli erään kermanvalkean naaraan vierellä, siellä missä Kirkasmarja oli ja katseli minua odottavana. Tepsutin hänen luokseen.
"Jaguaaripentu, tämä on Vuokkovirta. Hän hoitaa sinua sekä Perhospentua." Vilkaisin Kirkasmarjaa, joka hymyili minulle. "Voit rentoutua, käy vuoteelle lepäämään. Olet turvassa nyt."
"Niin.. minun annettiin jäädä", nau'uin. "Mutta onko se totta? Vai käsketäänkö minun lähteä vähän ajan päästä?"
Katsoin parantajaa, sitten Vuokkovirtaa. Kirkasmarjan häntä sipaisi lapaani. "Ei, totta se on. Sinut otettiin osaksi Jokiklaania, eikä kukaan koskaan käske sinua lähtemään mihinkään Jokiklaanin reviiriä kauemmas."
Hän maukui hyvästit ja poistui sitten parantajan pesästä. Katsoin hetken hänen menoaan, kunnes hän katosi ulos, ja Vuokkovirta-niminen naaras kehotti minua käymään vuoteelleen. Käännyin katsomaan häntä. Hänen vieras tuoksunsa leijaili ympärilläni niiden kaikkien muiden tuoksujen tavoin. Tepsutin hiljaa kaislavuoteelle mutta vaikka olin kylmissäni, jäin viiksenmitan päähän hänen lämpöisestä kehostaan. Vilkaisin mustavalkoista pentua, joka oli lähempänä häntä. Kietouduin kerälle, laskin pään käpälilleni ja katselin pentua hetken. Hänen nimensä oli Perhospentu. Minunkin nimeni oli -pentu. Jaguaaripentu. Päällikkö oli nimittänyt minut siksi, säästänyt oman nimeni uudessa. Nimi tuntui omituiselta.. Äkillinen muistikuva uistikuva perheenjäsenteni kuolemasta sai minut jännittymään, sillä tapahtuma oli järkyttänyt minua. He todella olivat kuolleet.. enkä minä enää koskaan näkisi heitä. Suljin murheesta sumeat silmäni ja jossain vaiheessa nukahdin, kylmän ilman pidellessä minua otteessaan.
//Vuokko? Perhospentu? Kamala ku en enää osaa kirjottaa pennulla...
379 sanaa
Perhospentu 24.10.2018 07:54
Katsoin hiukan ihmeissäni Jaguaaripentua joka oli vihdoin päässyt pentutarhaan. Hän oli käynyt heti nukkumaan.
"Vuokkovirta, jääkö tuo tänne?" kysyin hiljaa etten herättäisi toista pentua. Vuokkovirta nyökkäsi.
"Kyllä. Hänestä ja sinusta tulee varmasti ystäviä", Vuokkovirta naukui. Hymähdin hiljaa. Minusta ja Jaguaaripennusta? Minähän olin koko klaanin ujoin kissa! Toisaalta minulla ei ollut muita ystäviä kuin Apilatassu. Istahdin maahan Jaguaaripennun viereen.
*Mitäköhän minun vanhemmilleni kävi?* ajattelin. Olin joskus aiemminkin ajatellut sitä, mutta työntänyt ajatukset pois. En ollut ikinä myöskään kysynyt keneltäkään. Yritin työntää ajatukset jälleen pois, mutta ne jäivät kummitelemaan jonnekin. Ravistin päätäni. Katsoin ulos. Sitten vilkaisin Jaguaaripentua.
*Kai minä voin mennä hetkeksi ulos*, ajattelin. En tiedä miksi edes ajattelin niin. Tottakai minä voisin mennä ulos. Mutta sitten katseeni kiinnittyi taas Jaguaaripentuun.
*Mitä jos hän herää?* kysyin itseltäni. Olin jo noussut ylös, mutta nyt istuin takaisin maahan. Jostain syystä halusin ehdottomasti olla hänen lähellään, kun hän heräisi.
*Mikä minua vaivaa?* ihmettelin. En minä yleensä takertunut kehenkään. Vilkaisin jälleen Jaguaaripentua. Tämä liikahti ja nosti hiukan unisena päätään. Keräsin kaiken rohkeuteni yhteen sanaan. Vieraalle pennulle.
" H-huomenta", sanoin hiljaa. Jaguaaripentu käänsi katseensa minuun.
//Jaguaari? // 157 sanaa
Vuokkovirta 05.11.2018 20:07
Makasin unisena pentutarhassa venytellen kehoni jokaista jäsentä hyvin huolellisesti. Jaquaaripentu oli jossain tekemässä omia puuhiaan, joten minulla oli aikaa ajatella. Ja minulla olikin paljon ajateltavaa. Viime kuukaudet olivat vierähtäneet nopeasti. *Yhtäkkiä on jo lehtisade, vaikka tuntuu, että ihan äsken oli vielä viherlehti*, mietin, kun äkillinen tuuli tunkeutui sisään pentutarhaan sen seinässä olevasta pienestä aukosta.
"Täytyypä korjata tuo aukko, tai me vielä jäädymme tänne", mutisin itsekseni, ja aloin keräämään pentutarhassa lojuvia ylimääräisiä sammalia, jotta voisin paikata reiän. Pyöritin ensin sammaleet pieneksi palloksi, ja sitten asettelin ne seinää vasten. ei se kovin kestävä varmaan olisi, mutta ainakin parempi kuin ei mitään. *Täytyy varmaan pyytää jotain soturia korjaamaan tuo aukko.*
"Terve, Vuokkovirta!" Kaakkurisulka tassutteli sisään pulska vesimyyrä suussaan, "Haluaisitko jakaa tämän, minä kun en jaksa tätä yksin", kuningatar tiedusteli.
"Mielelläni", kehräsin kun tajusin, kuinka nälkäinen oikeastaan olin.
"Tämä onkin harvinainen herkku lehtisateen aikaan", totesin silmäillen vesimyyrää, kun asetuimme syömään. Vesimyyrä maistui uskottoman hyvältä. Revimme Kaakkurisulan kanssa siitä isoja paloja. Kun olimme syöneet, kävin hautaamassa luut leirin ulkopuolelle. Nahan kuitenkin säästimme, ja revimme siitä pehmeitä karvoja jokaisen pennun petille.
"Toivottavasti he pitävät näistä", nau'uin asetellessani karvoja lähelläni nukkuvan Jaquaaripennun petille.
//Haluaako joku pentutarhalainen jatkaa?
Jaguaaripentu/-tassu 08.11.2018 22:38
Istuskelin neljän hännänmitan päässä pentutarhan suuaukon edessä ja katselin leiriaukiota. Oli jo melko pimeää, ja kissat alkoivat mennä pesiinsä. Tummalla taivaalla tähdet loistivat. Ne olivat kuulemma niitä Tähtiklaanin kissoja, joista Mesiviiksi oli kertonut silloin parantajan pesässä. Tähtiklaaniin matkasivat kaikki kuolemansa jälkeen - siis jos uskoi Tähtiklaaniin, niin minä luulisin. Miksi se ottaisi luokseen kissoja, jotka eivät uskoneet? Siinä ei olisi järkeä. Jos asia oli niin, minun perheeni tuskin katseli minua juuri nyt. Jokainen perheestäni oli poissa, eivät enää luonani. Suru ja ikävä raastoivat sydäntäni, eikä asiaa helpottanut se, että näin heidät mielessäni. Kuulin veljieni äänet meidän leikkiessämme kolmisin, ja vanhempiemme kutsuvan meitä, kun olimme menneet liian kauas. Minulla oli suunnaton ikävä heitä, tuntui kuin sydämeni halkeaisi ikävästä!
Mutta Perhospennusta oli tullut se sellainen soturioppilas, ja olin iloinen hänen vuokseen. Nyt hän pääsisi tämän paikan ulkopuolellekin. Siitähän hän oli unelmoinut. Kissasta nimeltään Putousvirta oli tullut hänen mestarinsa. Se kolli varmaan veisi Perhostassun huomenna pois leiristä. Mitähän minä tekisin huomenna? Voisin ehkä tutustua niihin muihin pentuihin. Jos he edes haluaisivat olla kanssani. Toisaalta, eihän se haittaisi vaikkeivät haluaisikaan; osaisin kyllä viihdyttää itse itseäni. Havahduin mietteistäni, kun kylmä tuuli puhalsi turkkiini. Minä tavallaan nautin siitä, kylmyyden ja lämmön vuorottelusta. Olin tottunut siihen. Vaikka tietenkin, aiempina kylminä aikoina ollessani perheeni kanssa, olimme lämmittäneet toinen toistamme. Turkki kiinni turkissa, veljien ja vanhempien tuoksut ympärilläni ja toisinaan jonkun häntä tai käpälä huitomassa nenääni nukkumisen aikana. Niin.. sellaista meidän elämämme oli ollut. Silloin, kun kaikki oli vielä ollut hyvin. Vilkaisin vielä murheellisena tähtiä, ennen kuin nousin seisomaan ja menin pentutarhaan vuoteelleni Vuokkovirran lähelle. Joku oli laittanut vuoteelleni pehmeitä karvoja, joten se oli vielä pehmoisempi kuin aiemmin.
"Mukavan pehmeää", ynähdin asettuessani kerälle silmät jo ummessa. "Kiitos sille, kuka tämän tekikään.."
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Joku kosketti päälakeani kuonollaan, jolloin minä avasin silmäni. Kohotin päätäni ja katsoin unenpöpperöisenä suuaukosta näkyvää välähdystä leiristä.
"Mitä tapahtuu?" haukottelin.
"Klaanikokous. Päälliköllä on asiaa klaanille." Vuokkovirta nousi ylös vuoteeltaan. Minäkin nousin, hieman horjuen tosin mutta kuitenkin. Tepsuttelin häntä pystyssä pentutarhan suuaukolle ja pujahdin ulos. Kaiketi koko klaani oli kokoontunut suuren kiven ympärille ja siellä ylhäällä kiven päällä oli itse päällikkö, kuten eilenkin Perhostassun nimitysmenoissa. Vilkaisin pikaisesti turkkiani ja suoristin ne pari hapsua. Onneksi turkkini ei ollut pahasti sotkussa... Sitten astelin kissojen luokse ja istuuduin hiljaa Vuokkovirran viereen. Päällikön, Kurkitähden pyytäessä minua astumaan eteen, yllätyin niin, että silmänräpäyksen ajan vain tuijotin häntä, kunnes joku patisti minua liikkeelle hännällään selkääni pyyhkäisten. Astelin sen suuren kiven eteen, ja päällikkö alkoi puhua.
"Jaguaaripentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Jaguaaritassuna. Mestarisi olkoon Mesiviiksi. Toivon hänen opettavan sinulle kaiken, minkä on Hiiliturkilta oppinut."
Ilahduin kuullessani, että Mesiviiksi olisi mestarini. Ensimmäinen juttutoverini! Käännyin katsomaan kollia hilpeästi hymyillen ja tepsutin häntä vastaan. Kosketimme neniä ja sitten hän meni toveriensa joukkoon ja minä toisten oppilaiden luokse. Tosin, jäin hännänmitan päähän heistä, enhän tiennyt, kuinka he reagoisivat minuun, kaiketi entiseen erakkokissaan. Kokous päättyi ja minä jäin hieman eksyneen oloisena Suurkiven eteen seisomaan. Mitä nyt tekisin? Tai siis mihin pitäisi mennä? Surustani huolimatta pieni innostus kipinöi käpälissäni ja rinnassani, vaikken oikein vielä tiennytkään, mitä tuleman piti. En tiennyt oikein mitään klaanielämästä... mutta ehkä Mesiviiksi opettaisi minua?
//Mesi kenties?
530 sanaa
^Toi oli periaattees viimene tarina. Lisäsin tänne vähä muidenki pentujen tarinoit vaik Vuokko ei ollukkaa kovin suures osas niissä toivottavasti ei haittaa :'D