Kirjoittaja: Lonely Warrior
Nimet:
Erakkonimi: Icy Pentunimi: Jääpentu Oppilasnimi: Jäätassu Soturinimi: Jäälilja
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Kuolonklaani
Syntynyt: 06.04.2017
Koulutetut oppilaat: Jyrkkävälähdys
Entinen mestari: Pisaratähti
Kokemuspisteet: 1434
Ulkonäkö:
Jääliljan turkki on väriltään likaisen valkoinen ja siinä on tummanharmaita kohtia. Tummanharmaat kohdat ikään kuin liukuvärjääntyvät valkoiseksi, korvan nipukoista kasvoihin päin, tassuissa varpaista kehon suuntaan, nenän lähettyviltä kasvoihin päin ja hännänpäästä vartalon suuntaan. Tummanharmaa väritys on muuttunut jo valkoiseksi puolessa välissä häntää. Jääliljan turkin kuviot muistuttavat paljon siamilaiskissojen väritystä. Naaraan turkki on lyhyttä, siistiä ja silkkistä, eikä se takkuunnu helposti. Jäälilja omaa lihaksikkaan ja suurikokoisen ruumiinrakenteen, mutta omaa silti samalla viehättävän ulkomuodon. Suuresta koostaan ja lihaksikkaasta ulkomuodostaan huolimatta naaras on elegantti ja pitkävartaloinen. Naaraan kasvot ovat ruumiiseensa sopivat ja kapeat, tämän viikset ovat pitkät ja tuuheat. Jääliljan silmät ovat nimensä mukaisesti kuin jäätä. Niihin katsoessaan voisi luulla, että naaras voisi katsoa jäänsinisillä silmillään suoraan kissojen sieluihin. Silmissään tällä on ilkeä ja voimakas katse ja silmät näyttävät leimuavan sinistä tulta. Jääliljan nenä on vaalean punainen, mutta sitä ympäröi tummanharmaa nenää myötä kulkeva raja. Naaraan kuonossa on suuri arpi joka kulkee aivan nenän yläpuolelta ja se melkein osuu naaraasta päin katsottuna oikeaan silmäänsä. Jääliljan hampaat ovat neulanterävät ja samalla tämän paras ase. Jääliljan hymy on hampaittensa takia hieman mielipuolisen näköinen, mutta osaa hän tahtoessaan ainakin vähän ystävällisemmältä näyttää. Jääliljan tassut ovat pitkät ja voimakkaan näköiset. Tassujen sisällä olevat mustat kynnet ovat kovat ja kaarevat, mutta eivät kovin terävät. Naaraan polkuanturat ovat pääosin vaaleanpunaiset, mutta siellä sun täällä vaaleanpunaista väriä peittää tummanharmaat laikut. Hän omaa normaalipituisen piiskamaisen hännän joka omaa tuuhean karvan.
Luonne:
Jäälilja on todella temperamenttinen ja itsevarma persoona. Vallanhimoisen naaraan tavoite on luoda suhteita, joidenka avulla naaras voisi päästä pitkälle. Naaraan käytöstavat ovat erittäin hyvät. Hänen luonteensa ailahtelee laidasta laitaan ja päivästä riippuen. Joskus joku saattaa nähdä hänet vain yksinään mietiskelemässä ja toisesta suusta kuuleekin tuon olevan erittäin ärsyttävä ja sosiaalinen. Yleensä naaras juonittelee kissojen selän takana, eikä vahingossakaan kerro kenellekkään suunitelmistaan. Hän ei uskoisi muiden ymmärtävän tämän suunnitelmia. Naaras ei ole kuitenkaan sydämeltään sysi paha, vaan häneltä löytyy herkkä ja välittäväkin puoli. Jäälilja on kaiken tuon kovuuden alla melko pehmo. Kuolonklaaniin muuttaessaan Jäälilja koki tarvetta muuttua, jotta tuli hyväksytyksi erakkojuuriensa takia. Tämän takia Jäälilja tunnetaan pahana kissana. Jäälilja pelkää rakkautta, kuitenkin kun hän ihastuu, ei ole rakkaudenliekin sammuminen lähellä. Pohjimmiltaan Jäälilja on johtajatyyppiä ja osaa ajatella muiden parasta, mutta ei pidä klaanitovereitaan läheskään yhtä tärkeänä kuin mielitiettyään. Jos naaraan saa kerran suututettua, niin paluuta ei enään ole. Silloin kuin naaraan luottamuksen kerran pettää, hän leimaa kissan ikuisesti petturiksi, kuitenkin jos petturiksi leimautuja saa anteeksipyynnön, hän saa tietää olevansa erityinen kissa.
Jäälilja luottaa vain harvoihin ja tarkkaan valittuihin kissoihin. Jäälilja pitää kolleista, jotka ovat vahvoja ja joilla on paljon sananvaltaa, hän on kiinnostunut sarkastisista ja salaperäisistä kolleista, jotka osaavat hurmata hänet. Jos ja kun Jäälilja rakastuu, hän tekee mitä vain saadakseen kumppaninsa tyytyväiseksi. Hän haluaa sukunsa kasvavan mahdollisimman suureksi. Naaras tekee mitä vain perheensä vuoksi, eikä suostuisi tappamaan heitä milloinkaan. Nuorempana Jäälilja ei osannut hallita äkkipikaisuuttaan ja saattoi hyökätä kissan kimppuun turhimmastakin syystä tai härnätä toista taistelunpartaalle, mutta matkan Kuolonklaanin uudelle reviirille hän käytti mietiskelyyn. Hän lopulta ymmärsi sen kaiken veren vuodatuksen olevan turhaa ja hän ymmärsi, kuinka tärkeä ja kallis asia elämä on. Hän lupasi itsellensä, ettei tappaisi ketään ilman täydellisen hyvää syytä. Tekemistensä katuminen ei kuitenkaan ole muuttanut Jääliljan luonnetta täysin, vaan hän on edelleen yhä oima temperamenttinen ja juonitteleva itsensä. Kuitenkin hän on luopunut muiden tahallaan ärsyttämisestään ja uskaltaa olla oma itsensä, ilman ilkeää kuorta, jonka viritti joukkoon sopeutuakseen. Jääliljan ajatukset saivat muuttumaan Pakkastassun adoptioemoksi alkaminen.
Jäälilja on itsepäinen, eli tekee aina oman tahtonsa mukaan. Hän pitää viholliset lähellä, sillä hän uskoo heistä olevan apua. Jäälilja ei luota heti uusiin tulokkaisiin vaan testaa heidät alusta alkaen. Jäälilja uskoo koko sydämestään Pimeyden metsään. Jäälilja haluaa tulla muistetuksi ja kunnialliseksi kissaksi.
Taidot:
Jäälilja on todella hyvä taistelemaan ja on ollut jo syntymästään lähtien luonnon lahjakkuus siinä, metsästys luonnistuu, kuten korkeat hypytkin, mutta piiloutuminen, juokseminen ja kiipeily ovat huonossa hallinassa. Jäälilja on erittäin hyvä vainuamaan, kun hän niin tahtoo.
Kumppani: Kylmähenkäys (Pimeyden metsä) Adoptiotytär: Pakkastassu (Kuolonklaani) Emo: Rapapolte(Pimeyden Metsä) Isä: Veri(Kuolonklaani) Sisko: Vaaratassu(Pimeyden Metsä) Veljet: Roihumyrsky(Taivasklaani) ja Varistassu(Pimeyden Metsä) Siskopuoli: Viiriäistassu(Pimeyden Metsä) Velipuoli: Virnepentu(Pimeyden Metsä) Täti: Hiutaleturkki(Tuuliklaani) Setä: Raepisara(Pimeyden Metsä) Serkut: Toivokuiske(Tähtiklaani), Säihketassu(Tähtiklaani), Havupentu(Pimeyden Metsä), Kielomyrkky(Tähtiklaani), Lieskasydän (Tuuliklaani), Leutotaival (Tuuliklaani), Räntäruusu Tuuliklaani), Kojoottivirne (Kuolonklaani), Raparuusu (Pimeyden metsä) ja Sysisydän (Kuolonklaani) Emon isän emo: Varpusulka(Tähtiklaani) Emon isän isä: Myrkkykatse(Tähtiklaani) Emon isän emon emo: Lupiinihäntä(Myrskyklaani) Emon isän emon isä: Ruskaraita(Tähtiklaani)
Menneisyys:
Jäälilja syntyi erakkona, Myrskyklaanin takaisen kaksijalkalan takana olevassa silloisen Veren "laumassa". Jääliljan emo oli Kuolonklaanista kotoisin oleva Rapapolte ja isänä toimi erakkosyntyinen Veri, joka oli kotoisin kaukaa metsien takaa. Pentuaikoina Jääliljan erakkonimi oli Icy, jonka sai isänsä lapsuudn ystävän mukaan. Silloisen Icyn sisaruksien nimet olivat Shadow, Flame ja Arrow. Vähän aikaa pentujen syntymän jälkeen ennen oppilasikää Jäälilja ystävystyi erakkokissa Taran kanssa joka kuului samaan porukkaan kuin hänkin. Vähän aika sen jälkeen Jääliljan emo Rapapolte kuoli nukkuessaan tuntemattomaan syyhyn. Jääliljan isälle Verelle Rapapoltteen kuolema oli järkytys, mutta niin Taran ja Jääliljan ystävyys vahvistui vahvistumistaan, mutta Taran itsemuurhayrityksen jälkeen heidän välinsä katkesivat, eivätkä he ole pitäneet sen jälkeen vahvempaa yhteyttä.
Tapahtumien jälkeen lauman johtaja Veri päätti, että tämä ja tämän laumansa muuttaisivat tämän kumppanin synnyinklaaniin Kuolonklaaniin. Silloin Jäälilja oli viiden ja puolen kuun ikäinen ja muutti klaanin pentutarhaan sisaruksiensa kanssa. Jäälilja alkoi tuntea tarvetta todistaa itsensä muille sen jälkeen kun heidän laumansa liittyi Kuolonklaaniin, jonka takia hän oppi näyttämään aina kovan ja ilkeän kuorensa vastaan tulijoille. Hän halusi sopeutua ja tulla hyväksytyksi Kuolonklaaniin.
Silloin hän tutustui klaaninpäällikön pentuun, Kostopentuun, nykyiseen Kostohenkeen, ja he tulivat hyvin läheisiksi. Puolen kuun päästä Jäälilja nimettiin oppilaaksi ja ihastus Kostohenkeen sen kuin kasvoi, mutta pian sen jälkeen hän sai tietään, että Kostohenki olikin tämän sukulainen ja joutui tukahduttamaan tunteensa, mutta tunteiden tukahduttaminen vie aikaa ja sekin valkeni nuorelle naaraalle. Oppilaskoulutuksensa loppuvaiheilla Jäälilja sai unessaan ennustuksen entiseltä mestariltaan sekä Kuolonklaanin edelliseltä päälliköltä Pisaratähdeltä, jossa kerrottiin Tähtiklaanin olevan uhkana Kuolonklaanin uskolle. Hänen tehtäväkseen annettiin tuhota Tähtiklaanin lähetti ja tämän liittolaiset, jotta Kuolonklaanissa säilyisi usko Pimeyden metsään. . Naaraan kerrottua enteestä Kostohengelle he päättivät yhdessä selvittää lähettilään ja päätyivät vastaukseen, joka miellytti molempia. Kielomyrkky, Kostohengen emo. Kostohenki päätti riistää emonsa hengen kuolonmarja hiiren avulla tämän pentueensa syntymän jälkeen. Kielomyrkyn kuoleman jälkeen Jäälilja tiesi heidän tuhonneeen väärän kissan. Pian paljastuikin, että lähetti oli Kalmalilja. Jäälilja poisti Tähtiklaanin klaanistaan kunnialla ja Kalmaliljan usko kääntyi takaisin Pimeyden metsään. Jo nimitetyn soturin elämään astui uusi kissa, Kuutihku joka alkoi sekoittaa pakkaa. Silloin Jääliljaan iski kateus. Naaraan kuulleessan entisen liittolaisensa Kostohengen sanovan Kuutihkulle käyttäneensä vain Jääliljaa hyväkseen, hän murtui ja kaivoi sotakirveensä esiin, pysyvästi. Tai ainakin niin hän luuli, lopulta pienen rajakahakan seurauksena Tuuliklaania vastaan missä Tuuliklaanin päällikkö menetti viimeiset henkensä Viiltokaaoksen kynsissä, he sopivat erimielisyyksensä ja palasivat yhteistyöhön. Kauhukaksikon yhteisinä tekoina voi mainita tähän mennessä Tuuliklaanin ja Kuoplonklaanin rajan ylittäneen Jalavamielen surman.
Muuta: Sai entisen nimensä Icyn, isänsä lapsuuden ystävän mukaan.
Toiveet: Tahtoisi tulla kunnioitetuksi.
Theme song: Imagine Dragons - Warriors
Jäälilja 21.11.2018
Tassutin Kuolonklaanin reviirillä taakseni leirin ja Pakkaspennun jättäen. Pakkaspentu oli jäänyt leikkimään Tuskapennun kanssa leiriin. Uskoin tyttäreni arvostelukykyyn ja siihen, ettei tämä tekisi mitään typerää, hän oli viisas kissa. Matkani kulki kohti kivikkoista emonsuuta, jonne henkiin heränneet kissat olivat majoitettu, sillä klaanin leiri ei olisi kyennyt asuttamaan niin montaa kissaa. Kissoja tuli päivä päivältä enemmän ja tila väheni samaa tahtia. Yksi asia oli kuitenkin erittäin hyvä, se että Viiltoklaanin joukot kasvoivat, mutta olihan otettava myös se huomioon että muiden klaanienkin kissat ylösnousivat ja olivat valmiita auttamaan taisteluissa. Sappeni kiehui jo valmiiksi ja kynteni yrittivät työntyä esiin tummanharmaista ja pehmeistä tassuistani. Ai mikäkö minua ärsytti? Se ketunmielinen naaras, Pakkanen. Hän joka käveli Kylmähenkäyksen rinnalla kuin kolli olisi pala maata minkä hän omisti. Olin ajautunut kateuden halveksuttavalle tielle, myönsin sen, mutta aina kun vilkaisinkaan Kylmähenkäystä, jokin sisälläni sanoi "minun". Kuitenkaan Pakkanen ei ollut ainut kissa jota halusin kynsiä, Kylmähenkäyskin oli ansainnut osan vihastani hankkimalla pentuja toisen naaraan kanssa. Eihän väillämme ollut koskaan ollutkaan mitään virallista, mutta silti tunsin oloni kaltoin kohdelluksi ja antaisin Kylmähenkäyksen kuulla siitä. Minun olisi kerrottava hänelle tunteistani - jossain vaiheessa - sillä en tiennyt kauanko Kylmähenkäys olisi maanpäällä, ehkä lopullisesti tai ehkä vain tämän auringonkierron ajan. Epätietoisuus kuristi minua kireällä otteellaan ja vaikka yritin rimpuilla sen otteesta tunsin vain kaulani ympäri kierretyn silmukan kiristyvän. Edessäni alkoi jo häämöttää emonsuuksi kutsuttu kivinen luola ja tunsin halua kiihdyttää hitaan puoleisia askeleitani. Pian työnnyin jo sisälle kolkkoon luolaan.
"Tervehdys", naukaisin jäätävääkin kylmemmin, sillä silmiini pisti lumenvalkea naaras, joka oli pesemässä likaisenharmaata tassuaan ilkeä kiilto silmissään.
"Kylmähenkäys. Tule käymään tuolla ulkopuolella", naukaisin tiukasti, sillä asia jonka olin sanonut ei ollut pyyntö vaan käsky ja jos Kylmähenkäys ei tottelisi laittaisin kollin tottelemaan. Sinertävänharmaa kolli kohautti lapojaan välinpitämättömästi, mutta kuitenkin perääni astellen. Kun olimme vähän matkan päässä kiviluolasta käännähdin salaman nopeasti ympäri vihan kiilto silmissäni. Samalla näin Kylmähenkäyksen kylmän katseen, jota olin huomaamattani kaivannut tolkuttomasti. Se katse, jota himoitsin turkilleni ja se, joka sai minut tuntemaan itseni vihdoin eläväksi, mutta tänään se sai minut tuntemaan tolkutonta vihaa ja pettymystä. Katkeruutta. Loikkasin kynnet esillä Kylmähenkäyksen kimppuun yllätyshyökkäyksen edun omaten ja painoin kollin kovakouraisesti maahan.
"Tiedätkö mitä sinä ansaitset? Teit minut surulliseksi hankittuasi pennun sen ketunmielisen naaraan kanssa, et tiedäkään kuinka haluaisin käydä sen kissan kurkkuun kiinni ja sinä.. sinä ansaitset kaiken kärsimyksen yllesi", nau'uin kivusta sumein silmin ja se kipu oli sydämessäni. Käänsin kollin siniharmaan pään sivulle tassullani ja kurkotin kollin korvan luokse ja päästin hennon kuiskauksen:
"Minä vihaan sinua." Nousin ylös ja istuin parin viiksen mitan päähän kollista.
"Ja voit kertoa Pakkaselle, ettei hänellä ole enää tytärtä vaan Pakkaspentu on minun", sähähdin kylmän katseeni Kylmähenkäykseen poraten.
//Kylmä?
430 sanaa
Kylmähenkäys 23.11.2018
Makoilin rauhallisesti Emonsuun edustalla sijaitsevassa luolassa, joka oli mahdollisesti kolkoimmasta mahdollisesta päästä. Nämä olosuhteet olivat huomattavasti surkeammat kuin Kuolonklaanin leirissä, mutta en olisi voinut muutakaan odottaa, sillä Viiltotähti vihasi minua palavasti. Ainakin olin päässyt Pakkasen kanssa Emonsuulle yhtenä kappaleena.
"Tervehdys."
Erittäin tutun jäätävä ääni kajahti luolan sisäänkäynniltä ja sai niskakarvani nousemaan, kun tajusin kelle tuo selkäpiitä karmiva ääni kuului. Käännyin kohtaamaan luolan edustalla seisovan Jääliljan tuijotuksen, joka oli nyt porautunut vierelläni makaavaan Pakkasen. Naaraan silmissä roihusivat jäänsiniset liekit, kun hän käänsi katseensa suoraan minuun.
"Kylmähenkäys. Tule käymään tuolla ulkopuolella", Jäälilja käski tiukasti ja kohensi ryhtiään tavalla, joka kertoi minulle ettei naaras suostuisi kieltävään vastaukseen. Nousin ylös lapojani välinpitämättömästi kohauttaen, lausuin nopeat hyvästit Pakkaselle ja marssin sitten mitäänsanomaton ilme kasvoillani Jääliljan perään.
Olimme tuskin ehtineet poistua luolasta ja päässeet kuuraiselle tantereelle, kunnes Jäälilja kääntyi salamannopeasti ympäri viha silmissään roihuten. Sitten likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras syöksyi kimppuuni ja iski minut maahan kynsiensä otteeseen. Yllätyin soturin hyökkäyksestä, mutta tunsin silti tyyneyden virtaavan välitseni.
"Tiedätkö mitä sinä ansaitset? Teit minut surulliseksi hankittuasi pennun sen ketunmielisen naaraan kanssa, et tiedäkään kuinka haluaisin käydä sen kissan kurkkuun kiinni ja sinä.. sinä ansaitset kaiken kärsimyksen yllesi", Jäälilja naukui kipu äänessään hehkuen ja tunsin ensimmäistä kertaa, että tuo naaras oli kunnolla tuskan kourissa. Olinko minä ollut muka niin tärkeä Jääliljalle, että hän oli näin tunteikas Pakkaspennun syntymästä? Jäälilja painoi pääni samalla sivuttain käpälällään ja kumartui sitten viemään kuononsa aivan korvani juureen.
"Minä vihaan sinua", naaras kuiskasi ja istuutui sitten vähän matkan päähän minusta.
"Ja voit kertoa Pakkaselle, ettei hänellä ole enää tytärtä vaan Pakkaspentu on minun", Jäälilja sähähti kylmästi minulle. Kohotin hitaasti kulmiani ja verryttelin lapojani hitaasti.
"En muista sanoneeni että saisit tyttäreni omaksesi", huomautin tyynesti.
"Sinä ja Pakkanen heräsitte kuolleista ja varmasti palaattekin Pimeyden metsän riveihin piakkoin, joten miksi minä en saisi häntä tyttärekseni? Jäälilja virnisti jäisesti.
"Sinä saat sanoa häntä tyttäreksesi tai miksi ikinä tahdotkaan, mutta minä pidän huolta että tyttäreni saa tietää todellisten vanhempiensa nimet ja että sinä et ole minkäänlaista sukua hänelle. Pakkaspentu saattaa ehkä nähdä sinut hänen emonaan, mutta sinä olet loppujen lopuksi hänen adoptioemonsa. Ja mitä tulee Pakkaseen, voit pitää käpäläsi kaukana hänestä, pystyn aistimaan kateellisuutesi Emonsuulta asti. Ainiin ja yksi juttu", naukaisin kylmällä sävyllä ja nousin seisomaan, "minun täytyi kasvattaa Pakkaspentu uskolliseksi Viiltotähdelle, mutta tietenkään
Emonsuulta käsin en pysty tekemään sitä. Oletan siis, että sinä autat tytärtäni siinä tehtävässä, koska kyseessä saattaa hyvinkin olla adoptiotyttäresi henki."
Tiesin jättäväni sen osan pois, että kyseessä oli myös minunkin henkeni, mutta Jääliljan ei tarvinnut tietää sitä osaa, koska sitten hän saattaisi oikeasti harkita tehtävän jättämistä. Tällä hetkellä hän olisi voinut aivan varmasti viedä henkeni jos olisi ollut sillä tuulella.
//Jää?
//436 sanaa
Jäälilja 24.11.2018
"Minun täytyi kasvattaa Pakkaspentu uskolliseksi Viiltotähdelle, mutta tietenkään
Emonsuulta käsin en pysty tekemään sitä. Oletan siis, että sinä autat tytärtäni siinä tehtävässä, koska kyseessä saattaa hyvinkin olla adoptiotyttäresi henki", Kylmähenkäys naukui tunteettoman kylmästi minua silmäillen. Vihan liekki paloi rinnassani ja tuntui kuin olisin voinut polttaa koko metsän yhdellä käpälänheilautuksella. Kasvoillani oli mitäänsanomaton ilme.
"Luuletko voivasi uhkailla minua?" nau'uin pelottavan tyynesti, en saisi päästää enää mitään tunteita ulkoisesti valloille, "Luuletko, että teen jotain mitä sinä pyydät?" Kylmähenkäyksen korvat värähtivät pienen lehtisateisen tuulen johdosta.
"Kuule sanasi ovat kovinkin ristiriitaisia, et taida edes ymmärtää omia sanojasi. Ensin väität, että kerrot tyttärelleni hänen oikeista vanhemmistaan, mutta ainiin ethän sinä voi kasvattaakaan häntä täältä emonsuulta käsin, joten miten pääsisit hänen puheillensa. Hän tapaa teidät sitten kun on itse siihen valmis ja minä pidän siitä huolen. Jos kasvattaisin Pakkaspennun Viiltotähdelle uskolliseksi, tiedä vaan että en tekisi sitä sinun takiasi vaan minun tyttäreni turvallisuuden takia!" sähisin jäänsinisillä silmilläni pettyneesti Kylmähenkäykseen katsellen.
"En edes tajua miksi ikinä rakastuin sinuun", nau'uin siten, että ääneni hiljeni loppua kohden, eikä kolli välttämättä kuulisi sanojani. Käännyin ja lähdin tassuttamaan pois, ilman hyvästejä. En halunnut nähdä Kylmähenkäystä enää ja jos näkisin en lupaisi sitä, ettenkö kävisi kollin kimppuun tosissani. Minua suututti vain niin hirveästi. Vedin syvään henkeä ja yritin rauhoittua, minun pitäisi palata leiriin. Takaisin Pakkaspennun luokse.
Olin saapunut leiriin hetki sitten ja nyt olin tyyni kuin lampi ilman tuulenvirettä. Yritin etsiä katseellani lumenvalkeaa pentua, mutten paikantanut häntä. Hetken päästä silmiini kuitenkin pisti Kostohengen poika, jonka vierellä tyttäreni oli. En menisi häiritsemään, sillä tiesin mille koko ajan tiellä oleva emo tuntuisi. Asetin tiukat rajat joidenkin asioiden suhteen, mutta halusin Pakkaspennun sosiaalisoituvan kuten minä. Näin naarassa erityisesti potentiaalia ja olin milteinpä varma, että hän kasvaisi oman ylpeyteni aiheeksi. Jos joku ansaitsi ylpeyteni, kannatti olla otettu siitä, sillä sitä en jakanut monelle.
//Joku?
297 sanaa
Pakkaspentu 25.11.2018
Seurasin kiinnostuneena, kuinka Viiltotähti nimitti Tuskapennun oppilaaksi ja ilmoitti ottavansa vastanimitetyn oppilaan itselleen koulutettavaksi. Olisin itsekin tahtonut päästä Viiltotähden oppilaaksi, mutta oli Kuolonklaanissa muitakin hyviä mestariehdokkaita. Yksi esimerkki oli Kalmalilja, mutta hänellä oli tällä hetkellä oppilaana Pirstaletassu, Kostohengen poika. Naaras oli suosittu klaanin keskuudessa - ainakin oman tietoni mukaan ja mitä olin nähnyt leirissä - ja hän oli yksi Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista. Muita Kuolonklaanin kokeneita sotureita olivat esimerkiksi Sumumyrsky, Verikyynel ja Syöksyviilto. Ainoa toiveeni mestarini kohtaan oli se, että hän oli taitava ja klaaninsa suosiossa oleva soturi. Kojoottivirne, se ruskeanharmaa kolli jonka olin tavannut hetki sitten, ei vaikuttanut sellaiselta kissalta. Onneksi hänellä oli oppilas, Sirpaletassu, Pirstaletassun sisko. Jäin seuraamaan kuinka Viiltotähti ohjeisti Tuskatassun pois leiristä ja jäin seisomaan tuoresaaliskasan edustalle toimeettomana. Nyt hän muuttaisi oppilaiden pesään ja minä jäisin pentutarhaan yksin Synkkäpennun kanssa. En ollut jutellut vaaleanharmaan naaraan kanssa lainkaan eikä minua rehellisesti sanottuna kiinnostanut lainkaan hänelle puhuminen. Niiskaisin äänekkäästi ja aloin puhdistamaan lumenvalkoisia karvojani.
"Pakkaspentu."
Nostin jäänsinisen katseeni salamannopeasti, kun näin silmäkulmastani tutun naaraan saapuvan luokseni. Jääliljan likaisenvalkean ja tummanharmaan kirjava hahmo seisoi edessäni ja emoni jäänsiniset silmät olivat porautuneet minuun.
"Emo. Missä sinä kävit?" kysyin uteliaana. Jäälilja räpäytti hitaasti jäänsinisiä silmiään ja asettui istumaan viereeni. Kohensin nopeasti ryhtiäni näyttääkseni hieman isommalta lihaksikkaan emoni rinnalla.
"Emonsuulla. Onko täällä tapahtunut jotain sillä aikaa kun olin poissa?" Jäälilja kysyi puolestaan minulta ja vilkuili ympärilleen aivan kuin odottaen, että jotain kiinnostavaa tapahtuisi Kuolonklaanin leirissä.
"Tuskapennusta tuli oppilas, Tuskatassu. Hänen mestarinsa on Viiltotähti. Emo", naukaisin pahanenteisellä äänensävyllä ja porasin jäänsinisen tuijotukseni suoraan Jääliljan sieluun, "kuka on Kylmähenkäys? Eräs naaras nimeltään Rosmariiniputous tuli nimittäin kertomaan minulle, että minun isäni nimi olisi Kylmähenkäys ja tahtoisin tietää, puhuuko hän totta."
//Jää?
//272 sanaa
Jäälilja 28.11.2018
"Kuka on Kylmähenkäys? Eräs naaras nimeltään Rosmariiniputous tuli nimittäin kertomaan minulle, että minun isäni nimi olisi Kylmähenkäys ja tahtoisin tietää, puhuuko hän totta", Pakkaspentu naukui samalla kun tutkaili minua hieman hämmentyneillä jäänsinisillä silmillään. Viiltotähti oli mitä ilmeisemmin kertonut Rosmariiniputoukselle Pakkaspennun ja hänen sukulaisuudestaan. Mietin mitä kaikkea Rosmariiniputous oli ehtinyt sanoa tyttärelleni tietämättä kummallisesta tilanteesta minun, Pakkaspennun ja Kylmähenkäyksen välillä. Tiesin Pakkaspennun kysyvän joskus isästään, mutten arvannut sen olevan näin pian. En uskoisi, että Pakkaspentu itse koksaan epäilisi meidän emo-tytär suhdettamme, sillä vaikka Pakkaspentu ei ollutkaan biologinen tyttäreni, hän muistutti minua kovin valkoisine turkkeinensa ja harmaine varpainensa.
"Kyllä, Kylmähenkäys on isäsi ja Rosmariiniputous mainitsi varmaan myös Kylmähenkäyksen olevan hänen isänsä, eikö?" kysyin ja katsoin suoraa Pakkaspennun silmiin lämmönväre katseessani. Pakkaspentu nyökkäsi silmät pyöristyen.
"Kun kävin emonsuulla kävin tapaamassa Kylmähenkäystä. Tai no ei sitä voi sanoa tapaamiseksi, kävin haukkumassa hänet lyttyyn. Jos haluat tavata hänet niin saat, mutta minä varoitan, että hän on vihaamisen arvoinen", naukaisin karskisti. Nuolaisin tyttäreni päätä vaaleanpunaisella kielelläni ja sen jälkeen katsoin lempeästi tämän silmiin.
"Mutta ennen kuin tapaat hänet niin sinun on vannottava, että olet sataprosenttisen valmis", nau'uin, sillä tiesin että samalla paljastuisi karu totuus pennun oikeasta emosta, "Onko sinulla vielä jotain kysyttävää kultaseni?"
//Pakkanen?¨
197 sanaa
Pakkastassu 1.12.2018
"Ei ole, emo. Ja minä lupaan, että olen valmis tapaamaan Kylmähenkäyksen", ilmoitin päättäväisenä, salaten kuitenkin taitavasti sisäisen epäröintini. Isäni oli siis vihaamisen arvoinen kissa, jota ei näemmä hyväksytty edes omaan leiriinsä vaan hän asusti Emonsuulla. Olin kuullut, että siellä asustivat kaikki ylösnousseet kissat ja ne kissat, jotka olivat hylänneet klaaninsa liittyäkseen Viiltoklaaniin. Ne kissat omistivat sentään aivot, koska he olivat tajunneet että Viiltoklaani tulisi voittamaan tämän sodan.
"Saapukoon jokainen klaanikokoukseen suurkivelle!"
Jäänsininen katseeni kohosi, kun Viiltotähden kutsuhuuto kajahti aukiolla. Jääliljakin kääntyi ympäri ja silmäili tummanharmaata päällikköä lyhyen hetken. Sitten likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras kääntyi minun puoleeni tyytyväinen virne kasvoillaan.
"Sinusta tulee varmaankin oppilas", emoni ilmoitti. Kasvoilleni nousi tyytyväinen virne, vihdoinkin pääsisin pois pentutarhasta ja voisin päästä mukaan klaanissani tapahtuviin asioihin, koska en olisi enää turha pentu.
"Tule, et saa myöhästyä omista nimitysmenoistasi", Jäälilja naukaisi ja puski minua hellästi eteenpäin. Lähdin kipittämään ylpeänä emoni rinnalla suurkiveä kohti, jonka ympärille oli kerääntynyt jo suuri määrä kissoja. Pujottelin Jääliljan perässä kissajoukon eturiviin ja vilkaisin Viiltotähteä, joka silmäili kokoontunutta ryhmää arvioivasti.
"Pakkaspentu, tule eteen", Viiltotähti matala murahdus käski minua eteenpäin. Irrottauduin emostani ja marssin mahdollisimman päättäväisenä klaanitoverieni eteen.
"Olet nyt kuusikuinen, joten sinusta tulee oppilas. Pakkastassu, mestarisi on Tuhokatse", päällikkö naukaisi. Käännyin seuraamaan, kuinka kissajoukosta erkani mustaturkkinen kollisoturi. Tuhokatse oli yksi Kuolonklaanin kokeneimmista sotureista, joten olin erittäin tyytyväinen mestariini. Tuhokatseen avulla minusta tulisi todella taitava taistelija ja muillakin mitoilla erinomainen soturi klaanilleni.
"Pakkastassu! Pakkastassu!" klaanitoverini hurrasivat nimeäni, mutta ainakin minun korvissani hurraaminen oli laimeanpuoleista. En kuitenkaan antanut sen lannistaa minua, koska aikoisin todistaa olevani kunnioituksen arvioinen kissa. Kohotin kuonoani päättäväisenä ja marssin Tuhokatseen luokse, kun kuolonklaanilaiset olivat lähteneet jatkamaan jokapäiväisiä tekemisiään.
"Aiommeko me kiertää reviirit ja sen rajat?" kysyin Tuhokatseelta mahdollisimman kärsivällisenä, vaikka käpäläni tärisivät halusta aloittaa taisteluliikkeiden harjoittelu. Vihreäsilmäinen soturi nyökäytti päätään ja siristeli hieman katsettaan.
"Jos meille jää aikaa, käymme jo läpi joitain taisteluliikkeitä, sillä ne ovat erittäin tärkeitä", Tuhokatse murahti kylmällä äänensävyllä. Nyökäytin tyytyväisenä päätäni, minäkin tahdoin panostaa taisteluun. Saalistamisenkin osaaminen oli minulle tärkeää, mutta ennen kaikkea tahdoin olla taitava ja pelätty taistelija.
"Me lähdemme heti", Tuhokatse ilmoitti jäisellä äänensävyllä ja lähti marssimaan minua odottamatta leirin uloskäyntiä kohti. Juoksin nopeasti lihaksikkaan mestarini rinnalle ja paransin ryhtiäni nopeasti, jotten näyttäisi niin pieneltä ja heikolta suuren kollin rinnalla kun sukelsimme piikkihernetunneliin.
"Tuolla sijaitsee Emonsuu, joka kuuluu nummialueineen reviiriimme. Sodan aikana varjoklaanilaiset saavat partioida ja metsästää tällä alueella, mutta he eivät saa ylittää ukkospolkua ja kulkea leirinpuoleisella reviirillämme", Tuhokatse selitti vaeltaessamme nummimaiden halki. Emonsuu koostui suurista kalliomaisista jyrkänteistä ja koko paikka oli ainakin minun mielestäni masentava ja ruma, joten en tulisi nauttimaan täällä kuljeskelusta. Jätimme Emonsuun taaksemme ja jatkoimme matkaamme. Pian kuonooni osui todella voimakas löyhkä, joka sai kuononi nyrpistymään. Tuhokatse vilkaisi minua nopeasti kirkkaanvihreillä silmillään ja virnisti kylmästi.
"Tuo haju tulee Varjoklaanin reviiriltä. Vien sinut rajan luokse, jotta ymmärrät missä se on", Tuhokatse selitti ja nyökäytin päätäni vastaukseksi. En tiennyt kovin paljon varjoklaanilaisista, vain sen että päällikkl oli punertavanruskea naaras nimeltään Minttutähti ja siskopuoleni, luonnonvalkea naaras nimeltään Rosmariiniputous, oli varapäällikkönä. Eipä minun paljon muuta tarvinnut tietääkään, parantaja ja hänen oppilaansa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minua. Talvikkimuistokin oli miltein täysin turha kissa Kuolonklaanissa, ainoa asia missä hän oli hyödyllinen oli kissojen haavojen korjaamisessa ja heidän ärsyttämisessä hempeilyllään.
"Tässä kulkee raja", Tuhokatse ilmoitti, kun saavuimme nummimaiden rajalle. Vain muutaman hännänmitan päässä ruoho olikin tummempaa ja pitempää, ja Varjoklaanin reviirillä kasvoi paljon korkeita ja synkkiä puita. Siristelin jäänsinisiä silmiäni hieman ja nyökyttelin sitten päätäni, kunnes käännyimme ympäri ja lähdimme palaamaan syvemmälle Kuolonklaanin reviirille.
"Käymme nyt läpi joitakin taisteluliikkeitä", Tuhokatse ilmoitti tiukasti. Olimme kiertäneet Tuuliklaanin rajan ja nyt seisoimme eräällä aukiolla, joka oli itseasiassa aika lähellä Kuolonklaanin leiriä. Ei se minua haitannut, koska Tuuliklaanin rajalla oli haisenut miltein yhtä kuvottavalle kuin Varjoklaanin rajalla.
"Otetaan harjoitustaistelu. Tahdon nähdä, millaisia taitoja sinulla on ja miten reagoit taistelussa", Tuhokatse murahti ja syöksyi sitten salamannopeasti minua kohti. Pakokauhu hyökyi ruumiini läpi, kun minua miltein kolme kertaa suurikokoisempi. Onnistuin paniikin vallassa kuitenkin syöksyä sivulle juuri ennen kuin Tuhokatseen kookkaat etukäpälät iskeytyivät minuun. Mustaturkkinen kolli laskeutui taitavasti maahan ja teki sitten hallitun, mutta silti nopean loikan minua kohti. Tällä kertaa en ehtinyt väistää, vaan iskeydyin maahan kömpelösti mestarini kaataessa minut alleen. Potkin epätoivoisena kollia vatsaan, mutta harva potku edes osui mestarini vatsakarvoihin ja Tuhokatseen puristavat käpälät saivat ruumiini väsymään nopeasti. Lopulta mestarini irrotti tiukan otteensa ja antoi minun nousta ylös.
"Taistelussa sinun ei ikinä pidä jäädä haukkomaan henkeäsi. Ehdit väistää syöksyni, mutta jäit sitten keräämään voimiasi vaikka olin vielä taisteluvalmiudessa. Sinun täytyy valmistautua uuteen hyökkäykseen aina, muista se. Yritetään uudelleen, nyt pysy valmiina uuden hyökkäyksen varalta", Tuhokatse murahti jäisellä äänensävyllä ja marssi sitten kauemmas minusta. Kun hän oli päässyt tarpeeksi kauas minusta, kolli syöksyi uudelleen minua kohti. Väistin yhtä taitavasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kun Tuhokatse loikkasi toistamiseen minua kohti, tajusin hypätä uudelleen sivulle. Maahan laskeuduttuani jäin tuijottamaan mestariani ja odottamaan jonkinlaista kommenttia häneltä.
"Parempi. Jatketaan illemmalla, nyt me palaamme leiriin", Tuhokatse ilmoitti ja lähti marssimaan pois aukiolta. Kipitin hengästyneenä mestarini perään.
//saa tuoda Pakkasen seuraan :D
//811 sanaa
Jäälilja 3.12.2018
Katsoin edessäni roihuavaa taistelua tyytyväisyys silmissäni, aika ajoin kylmät väreet kulkivat selässäni kuin jäiset kynnet ja saivat tunnelman virittäytymään entisestään. Adrenaliini virtasi kehossani lakkaamatta, mutta en antaisi sen ohjata minua. Tarkkailin ympärilläni olevaa kahakkaa ja etsin kohteen, joka olisi joko uhkaamassa jotain Viiltoklaanilaista, siten että klaanitoverini tarvitsisi apua tai kissaa joka oli toimettomana ja suunnittelisi hyökkäystään, jonkun muun vastukseen, sillä yhdessä he olivat vahvempia. Sehän taisikin olla Myrskyklaanilaisten motto, yhdessä aina parempi tai jotain vastaavaa. Silmiini osui mustavalkoinen naaras, jonka kellertävät silmät olivat kiinnittyneet selin olevaan Kettuaskeleen, joka taisteli juuri rusehtavan savunharmaata Takiaispiikkiä vastaan kovaan ääneen sähisten. Punaruskea kolli oli Minttutähden poika, johon olin joskus aikoinaan törmännyt ja kollin avulla saanut Minttutähden tapaamaan Viiltotähteä. Ravasin huomaamattomasti mustavalkean naaraan luokse ja juuri kun hän oli loikkaamassa kohteensa kimppuun, nappasin hampaillani kiinni tämän hännästä ja vetäisin tämän maahan. Naaras räpiköi nopeasti ylös ja loi säikähtäneen katseensa minuun turkkiaan samalla pörhistellen, kuitenkin pian hän loikkasi terävät kynnet eteenpäin sojottaen kohti minua, mutta ehdin väistää juuri sopivasti ja iskeä kiinni neulanterävillä hampaillani Myrskyklaanilaisen kylkeen. Olin huomannut, että Ruohoviiksen keskittymiskyky ei ollut kaikista parhain, sillä hän vilkuili vähän väliä ympärillämme pauhaavaa taistelua. Mustavalkean naaraan korvat värähtivät aina kun aukiolla raikui kissan rääkäisy. Tunsin terävän pistoksen hännässäni ja tiesin oitis, että naaras oli napannut hännästäni kiinni ja alkoi kiskomaan minua irti. Irrotin yhtäkkiä ja lensin vähän matkan päähän puolimakuuasentoon. Nousin nopeasti ylös ja olin iskemässä uudestaan Ruohoviiksen kirjavaan turkkiin, mutta kellanpunainen "liekki" loikkasi ensin ja aivan yllättäen Myrskyklaanilaiseen, joka rääkäisi järkyttyneenä. Pian tunnisti Varjoklaanin Okaliekin ja katsoin kuinka hän alkoi piestä Ruohoviikseä.
"Minä jatkan tästä, mene auttamaan muita", Okaliekki naukui taistelun keskeltä ja turhaa marisematta nyökkäsin ja sukelsin taistelevien kissojen joukkoon katse leirin toiselta laidalta toiselle poukkoillen. Kynteni eivät olleet saaneet upota kunnolla edelliseen vastustajaani, sillä taisteluni oli keskeytetty. En pitänyt siitä, mutta nyt ei ollut aika valittaa. Silmiini pisti veri lammikossa makaava punaruskea naaras, jonka tutut syvänsiniset silmät olivat puolittain ummessa. Kulmani kurtistuivat kun tajusin naaraan olevan oudon liikkumaton. Pian kuitenkin punaruskea kissa sätkähti ja nousi tasapainoa hakien ylös. Tunnistin kissan Minttutähdeksi ja olin varma, että naaras oli menettänyt yhden hengistään ja jos en menisi auttamaan hän menettäisi toisenkin. Minttutähden haavat eivät olleet tappavan näköisiä mihin oli varmasti osasyynä se niin sanottu "Tähtiklaanin voima", joka paransi päälliköitä heidän henkien menettämisensä aikana. Sen enempää ajattelematta loikkasin Minttutähden vastustajan kimppuun, jonka valkeatta turkkia koristivat mustat koukeroiset raidat.
"Sinun täytyy voitta minut ennen kuin kajoat häneen", sähisin jäänsinisiä silmiäni siristellen ja aloin raastamaan selällensä kaatuneen naaraan vatsaa. Kuulin Minttutähden henkäyksen takaani, ihmettelikö hän miksi olin vaivautunut pelastamaan hänet? No totta kai pelastaisin hänet, kuinka tyhmänä hän minua piti. Minä pidin huolta oman klaanini jäsenistä ja Minttutähti oli tällä hetkellä sellainen, joka meinasi sitä että taistelisin hänen rinnalla loppuun asti. Nuorehko naaras sai minut potkaistua sivuun, mutta pian olimme taas kiinni toisissamme. Huomasin, että kissa joka taisteli kanssani ei ollut taistelun ammattilainen kuten minä, naaras oli suorastaan huono siinä, josta päättelin ettei hän ollut se joka oli saanut Minttutähden tuohon kuntoon. Naaras olisi kuitenkin varmasti yrittänyt tappaa heikossa kunnossa olevan kissan uudestaan, sillä hänen katseestaan näki, että klaani merkitsi hänelle paljon. Katsahdin valkeaa naarasta halveksien ja tein pienen silmänkääntö tempun, jonka avulla pääsin kaatamaan naaraan taas maahan.
"Kerro nimesi", murahdin samalla kuin painoin tassullani maassa makaavan naaran kurkkua. Naaraan silmissä välkehti kauhu, mutta siltihän yritti saada sanansa kuulostamaan rohkeilta.
"Miksi?" naaras kakoi ja yritti kiemurrella pois otteestani. Kasvoilleni nousi jäätävä virne kun puristin kynteni esille ja painoin ne naaraan pehmeään ihoon.
"Vuokkonenä", valkea naaras mustilla raidoilla kähisi peloissaan.
"Näin siinä käy kun yrittää vahingoittaa jotain minun klaaniini kuuluvaa, Vuokkonenä", naukaisin kylmästi ja sivalsin kynsilläni Vuokkonenää siten, että tämän helakanpunainen verilammikko tämän ympärillä alkoi kasvaa nopeaa tahtia.
"Jäälilja. Muista nimeni kun astut Tähtiklaaniin", naukaisin dramaattisesti ja käännyin pois kuolevan kissan viereltä. Näin Minttutähden syvänsiniset hyvin hämmentyneet silmät.
"Kiitos", tämä naukui kuitenkin vakaus äänessään. Nyökkäsin nopeasti ja tassutin aivan punaruskean naaraan viereen.
"En minä halunnut sinun kuolevan", naukaisin ja tarkastelin Varjoklaanin päällikön ilmettä, "Samalla puolellahan tässä ollaan." Korvani kääntyivät taakse päin kun kuulin jonkun kissan kauhistuneen nau'un.
"Vuokkonenä!" En vaivautunut katsomaan taakse päin vaan pidin katseeni tiukasti Minttutähdessä.
"Pärjäät varmaa itse tästä eteenpäin", naukaisin ja vilkaisin vierelleni juuri saapunutta Sirpaletassua. Ennen kuin Minttutähti ehti vastata, oli jo uusi Myrskyklaanilainen iskenyt hampaansa tähän, mutta tällä kertaa näytti siltä, että päällikön voimat olivat palautuneet. Käänsin katseeni Kostohengen tyttäreen, mutta juuri samaan aikaan Myrskyklaanilais kolli lähti lähestymään meitä. Loin oppilaaseen suunnitelmallisen katseen ja sen jälkeen lähdimme yhdessä kohti soturia.
//Sirpale?
735 sanaa
Sirpaletassu 3.12.2018
Ryntäsin taisteluun merkin saatuani. Olin innoissani taistelusta, vaikka en koskaan myöntäisi sitä ainakaan kovin monelle kissalle. Silti, tuntui ihanalta päästä käyttämään vihdoin oppimiani taitoja. Upottamaan kynteni vihollisklaanilaisen turkkiin. Annoin myrkynvihreiden silmieni katseen kiertää leiriä ja etsiä ensimmäistä uhriani. Olin varma pystyväni voittamaan jonkun saastaisista myrkyklaanilaisista. Viiltoklaani sattui nyt vain olemaan Metsäklaania parempi. Kaikissa suhteissa ja minä kuuluin sen parhaaseen osaan, Kuolonklaaniin. Hetken katseltuani huomasin myrskyklaanilaisen, joka käveli ilman vastustajaa. Hyökkäsin vaivihkaa. Hiivin ketunmitan päähän ennen kuin otin vauhtia ja liu'uin kissan ali kynsilläni tuon vatsaa pyyhkien. Taistelun huuma valtasi minut, kun haistoin veren. Loikkasin kauemmas kissasta julmasti hymyillen. Hän kohtasi katseeni ennen kuin lähti hyökkäämään vuorostaan. Väistin ketterästi ja hyppäsin hänen selkäänsä. Tartuin kynsilläni turkin peittämään selkään ja pidin tiukasti kiinni samalla takatassuilla raapien. Myrskyklaanilainen yritti puistella minua päältään. Nauroin mielipuolisesti roikkuessani. En tiennyt mistä nauru tuli, mutta pidin siitä, vaikka se viestikin hurmoksesta, johon taistelu oli minut saattanut. Kun kissa sai minut lopulta karistettua, hän juoksi pelokkaana karkuun. Kun katsoin kissaa tarkemmin, huomasin hänen olevan vain hieman minua isompi ja päätin olla lähtemättä perään ja etsiä uuden vastustajan. Sitä ei tarvinnut kauan etsiä. Se tuli luokseni myrskyklaanilaisen, suuren soturin muodossa. Soturi kaatoi minut takaa päin ennen kuin ehdin väistää. Kiemurtelin suuren kissan alta kummallisessa mielentilassa. Hurmokseen ja vihaan sekoittui ripaus pelkoa. Kierähdin kauemmas ja nousin ylös.
"Tervehdys. Kukas sinä olet?" kysyin heleästi sanomani jälkeen kevyesti hymyillen. Kissa vastasi hyökkäämällä uudestaan kimppuuni. "Tuo ei ollut kivaa", nau'uin ja mutristin suutani muka pettyneenä.
"Ei ollut tänne hyökkkääminenkään", kissa vastasi. Kohotin kasvoilleni taas hymyn ja annoin hampaideni näkyä.
"Minusta tämä on oikein kivaa", kehräsin ja hyökkäsin. Tähtäsin kissan silmään, mutta myrskyklaanilainen oli yllättävän nopea koostaan huolimatta ja kynteni raapaisi naarmun reilusti silmän yläpuolelle. Samalla myös myrkyklaanilainen raapaisi minua lapaani. Loikin kauemmas ja katsoin kissaa hurjistuneena. Kukaan ei saanut loukata minua millään lailla ilman seurauksia.Yritin liukua kissan alta hänen vatsaansa raastaen, mutta hän osasi odottaa sitä ja likisti minut alleen nopeammin kuin ehdin sanoa kissa. Kissa sai tilaisuuden raastaa häntääni hetken ajan, mutta vain hetken ennen kuin pääsin luikertelemaan hänen altaan ja livistämään taistelevaan kissamassaan. Häntäni vuosi verta, mutta ei vaarallisesti, joten en mennyt parantajan luo. Katseeni osui Jääliljaan kuolleen myrskyklaanilaisen yllä. Hymy levisi taas kasvoilleni, mutta tällä kertaa ylpeyden vuoksi. Jäälilja, minun tuntemani Jäälilja oli juuri päästänyt myrskyklaanilaisen hengestään. Jolkotin naaraan luo ja tuo vilkaisi minua. Huomasimme myrskyklaanin soturin lähestyvän meitä. Se oli sama kolli, joka oli aiemmin haavoittanut minua. Jäälilja vilkaisi minua uudestaan ja ymmärsin, että taistelisimme kollia vastaan yhdessä. Paljastin hampaani ja lähdin kohti soturia Jäälilja vierelläni. Hyökkäsimme yhdessä. Jäälilja kollin tasossa, minä kollin alta. Hän ei voinut keskittyä minun hätistelemiseeni, kun Jäälilja oli suoraan edessä. Pakokauhu alkoi näkyä soturin kasvoilta. Naurahdin taas julmasti ja nousin Jääliljan rinnalle taiselemaan. Kolli pakeni häntä viidentenä jalkana. Käännyin Jääliljan puoleen ihaillen.
"Kun pääsemme reviirillemme, haluan oppia parhaalta", naukaisin naaraalle.
//Jää?
Jäälilja 6.12.2018
Olimme saapuneet leiriin hetki sitten ja aamun kauniit säteet loivat jo valoaan puiden välistä. Olin passittanut Sirpaletassun nukkumaan, sillä halusin naaraan olevan virkeä ja taistelusta toipunut kun pitäisin hänelle harjoitustuokioni. Olin kuitenkin heti miltei leiriin saapumiseni jälkeen astunut ulos ja lähtenyt kävelylle raikkaaseen metsään. Pakkanen nipisteli ihoani niiltä kohdin mistä kissat olivat repineet karvoja irti ja oikeastaan myös haavojani kirveli. En ollut kumminkaan valittaja ja selvisin hyvin niiden kanssa, piti vain työntää kipu pois mielestään. Tassuni kuljettivat minua - yllätys yllätys - kohti emonsuuta, luolaa jossa Kylmähenkäys ja muut ylösnousseet kissat asustelivat. Pysäytin askeleeni hetkeksi ja puntaroin sitä, että kannattaisiko minun mennä sinne. Toisaalta kuka minua oli estämään? Tassutin reippaasti kohti kivistä luolaa ja työnnyin sisään silmät pimeydestä pimentyen. Hetken päästä kuitenkin totuin hämärään ja erotin pesässä olevat kissat, jotka olivat eristäytyneet omiin oloihinsa tuttujensa kanssa.
"Tervehdys", naukaisin, vaikka en uskonut kenenkään vastaavan. Kuitenkin emonsuulle vasta saapunut Tihkuturkki nyökkäsi minulle. Kuulin varjoista keveitä askelia ja pian erotin lumenvalkean naaraan hahmon, jonka jäänsiniset silmät tiirailivat minua inhoten. Erotin myös Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät pesän perältä.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkin pehmeästi. Vihasin tuon naaraan ääntä, niin mairea. Tuijotin Pakkasta tunteettomasti ja kuuntelin mitä tällä olisi sanottavaa.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", saastainen erakko naaras naukui astellen entistä lähemmäs, joka sai minut vaistomaisesti peruuttamaan. Pian olimmekin ulkona luolasta vai kahdestaan.
"Enpä usko", murahdin. Pakkasen jäänsiniset silmät kaventuivat ja tämän suu taittui vienoon hymyyn.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", naaras sähisi ja loikkasi päälleni. Olin voimaton ja haavoittunut. En tulisi voittamaan tätä taistelua. Häpesin itseäni juuri nyt, olin heikko ja se sai minun vatsani muljahtamaan ilkeästi. Olin heikko ja vihasin sitä. Aloin raapia Pakkasta kaikella voimalla, jota oli jäljellä.
//Kylmä?
284 sanaa
Kylmähenkäys 6.12.2018
"Tervehdys."
Kylmänsininen katseeni kohosi samaan aikaan Pakkasen jäänsinisen katseen kanssa ylös, kun Emonsuun uloskäynnin edustalta kajahti tuttu ääni, joka heitti selkärankaani kylmäävän värähtelyn. Jääliljan likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava hahmo piirtyi tarkkana siluettina edessämme ja kohotin hitaasti kulmiani, kun kuolonklaanilaisen tuijotus porautui ensin minuun ja sitten vieressäni makaavaan Pakkaseen. Pakkanen murahti turhautuneena ja nousi sitten ryhdikkäästi seisomaan, kohdaten haastavana Jääliljan tuijotuksen. Sitten lumenvalkoinen erakko lähti tassuttelemaan Jääliljaa kohti tuuhea häntä puolelta toiselle heilahdellen. Pyöräytin ärtyneenä kylmänsinisiä silmiäni, tästä ei seuraisi mitään hyvää kun nämä kaksi naarasta joutuisivat vastakkain. Jäin kuitenkin seuraamaan mitä tapahtuisi, koska jos Pakkanen koskisi Jääliljaan, minä aikoisin lopettaa riidan siihen paikkaan.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkkisellä äänensävyllä, joka sai niskakarvani pörhistymään pahanenteisesti. Erakko suorastaan janosi verta nenästään, mutta toisaalta jos tilanne päättyisi taisteluun, Pakkanen saattaisi voittaa. Jäälilja oli juuri palannut hyökkäyksestä Myrskyklaanin leirissä, joten hänellä oli varmasti jomotusta ja väsymystä vielä lihaksikssa ja joitakin Talvikkimuiston korjaamia haavoja, jotka saattaisivat aueta.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", Pakkanen ilmoitti jäisesti ja lähti askel askeleelta lähestymään Jääliljaa. Valkean ja harmaan kirjava soturi lähti peruuttamaan pois luolasta, kunnes hän oli Pakkasen kanssa kadonnut kokonaan. Murahdin ärsyyntyneenä ja nousin sitten seisomaan, lähtien marssimaan ulos luolasta. Tämä ei päättyisi hyvin.
"Enpä usko", Jääliljan murahdus kantautui korviini kun sukelsin raikkaaseen ulkoilmaan. Kaksi hyvin samanlaisen näköistä naarasta tuijotti toisiaan muutaman hännänmitan päässä minusta, pystyin tuntemaan ilman sähköisyyden.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", Pakkanen sähähti ja loikkasi sitten Jääliljan kimppuun, josta puhkesi kovaääninen taistelu. Siristin silmiäni raivostuneena, kun tajusin lumenvalkoisen erakon käyttävän kynsiään ja hampaitaan. Hän ei yrittänyt vain vahingoittaa Jääliljaa, vaan tappaa hänet! Murahdin ja ponnistin suoraan tyttäreni emon kimppuun, työntäen hampaani tuon niskaan. Verta purskahti kasvoilleni ja Pakkasen suusta pääsi ulos tuskainen rääkäisy. Erakko irrotti otteensa Jääliljasta ja heitin hänet raskaasti muutaman hännänmitan päähän. Jäin tuijottamaan hämmentynyttä erakkoa ärtyneenä ja Pakkanen räpytteli jäänsinisiä silmiään.
"Mitä sinä teet, Kylmähenkäys? Suojelet samaa kissaa joka yrittää omia meidän tytärtämme? Hän on vain päättänyt, että Pakkaspentu on hänen pentunsa", Pakkanen sähähti tulistuneena ja sivalsi neulanterävillä kynsillään kylmää ilmaa. Paljastin valkean hammasrivistöni ja puristelin ruohikkoa kynsilläni.
"Aivan sama mitä Jäälilja on tehnyt, en anna sinun tappaa häntä", sähähdin kylmästi ja sain vastaukseksi Pakkasen halveksuvan mulkaisun.
"Jätä tämä asia suosiolla minulle, ellet halua joutua seuraavaksi uhrikseni", Pakkanen sylkäisi jäisesti ja syöksyi sitten uuteen hyökkäysyritykseen. Mutta tällä kertaa en antanut erakon vahingoittaa Jääliljaa, vaan sukelsin viime hetkellä hänen eteensä ja kierähdin kauemmas erakon kynsien tarttuesss turkkiini. Erakko siristi silmiään, kun hän kahlitsi minut alleen.
"Sinä kosket häneen ainoastaan kuolleen ruumiini ylitse", sähähdin Pakkaselle. Hän virnisti jäisesti ja puristi sitten kynsiensä otetta sinertävänharmaassa turkissani. Rääkäisin raivostuneena ja potkaisin sitten minua runsaasti pienikokoisemman erakon pois päältäni, sukeltaen heti naaraan perään. Heti kun Pakkanen iskeytyi tantereelle, heittäydyin hänen päälleen ja laskin käpäläni hurjistuneena naaraan hennolle kaulalle. Pakkanen tuijotti minua kylmästi, mutta hän ei edes yrittänyt taistella vastaan.
"Tapa minut. Pystytkö sinä edes siihen?" erakko kysyi haastavasti ja paljasti valkean hammasrivistönsä. Sähähdin ja työnsin sitten neulanterävät kynteni tuon kurkkuun, jolloin verta purskahti kasvoilleni ja etukäpäläni alkoivat muuttua punertavaksi. Pakkanen alkoi kurluttaa tuskaisesti ja tuijotin kylmänsininen katse tyhjänä, kuinka tyttäreni emo vuosi kuiviin. Lopulta Pakkasen hento ruumis muuttui elottomaksi ja hän retkahti kyljelleen maahan, joka oli värjäytynyt punaiseksi hänen verestään. Irrotin kynteni kuolleen erakon kurkusta ja peruutin muutaman hännänmitan päähän, jääden tuijottamaan Pakkasen ruumista. Siinä hän oli, minun tappamanani. Ei minun tarkoituksena ollut tappaa erakkoa, mutta nyt se oli kuitenkin tapahtunut ja jos en olisi tappanut häntä, Pakkanen olisi varmasti yrittänyt tappaa Jääliljaa uudelleen kun en olisin ollut paikalla. Vetäisin syvään henkeä ja käännyin sitten Jääliljan puoleen, joka tuijotti minua ja Pakkasen kuollutta ruumista uskomatta silmiään. En tiennyt mitä sanoa naaraalle, joten tuijotin häntä vain pitkän tovin sanomatta sanaakaan.
"Miksi sinä tapoit hänet?" Jäälilja kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Räpäytin kylmänsinisiä silmiäni ilmeettömästi.
"En tahtonut hänen tappavan sinua. Minun tunteeni häntä kohtaan eivät koskaan olleet yhtä vahvat kuin tunteeni sinua kohtaan", lausahdin mahdollisimman välinpitämättömästi ja käännyin katsomaan Jääliljaa, samaa naarasta jota rakastin vieläkin enemmän kuin hän olisi ikinä voinut arvata tai kuvitella.
//Jää? Kylmä tappoi siis Pakkasen
//665 sanaa
Jäälilja 14.12.2018
"En tahtonut hänen tappavan sinua. Minun tunteeni häntä kohtaan eivät koskaan olleet yhtä vahvat kuin tunteeni sinua kohtaan", Kylmähenkäys naukui ja näin kuinka hänen kylmänsininen katseensa harhaili ohitseni ja ehkä jopa lävitseni. Kylmähenkäyksen sisällä oli varmasti kaikkia erilaisia tunteita, sillä olihan hän juuri murhannut kissan - minun vuokseni. Nielaisin epävarmana, ja se epävarmuus oli minulle niin tyystin outoa. Siirtelin tassujani sanattomana, jonka jälkeen avasin suuni ja käänsin jäänsinisen silmäni kolliin, joka sai sydämeni hakkaamaan lujaa ja lämpimästi. Kun katsoin häntä, jäämuuri sydämeni ympäriltä oli kärvistynyt vedeksi Kylmähenkäyksestä loistavan lämmön takia.
"Sinullako oli tai on tunteita minua kohtaan?" naukaisin puoliksi itselleni asiaa todeten, sillä kaikki looksahti liian täydellisesti paikoilleen. Se mikä oli liian täydellistä oli harvoin totta, tai se ei kestäisi pitkään. Onneni voitaisiin viedä minä hetkenä hyvänsä.
"Minä olen rakastunut sinuun, Kylmähenkäys enkä osaa näyttää sitä tätä paremmin. Olen halunnut sinut jo pitkään kumppanikseni, mutta olen ollut ... vihaan sanoa näin, mutta ihan hirveän epävarma", selitin suupieleni nykien, sillä olisin tahtonut hymyillä. Hymyn syitä oli kaksi, joista toinen oli mitä ilmeisemmin Pakkasen kohtalo, mutta tiesin että se oli epäsopivaa. Tällaiset tilanteet olivat minulle niin kovin uusia.
"Ja ihan tiedoksi vain, ei hän olisi minua voinut tappaa", tuhahdin loukkaantuneena. Oikeasti yritin vain uskotella itselleni, että en ollut heikossa kunnossa vaikka todellisuudessa olin haavojen peittämä.
Katsoin kohtaa missä veren vuodatus oli juuri päättynyt. Silmäni olivat tyhjät ja sydäntäni särki. Olin saapunut paikalle liian myöhään, mutta olin silti nähnyt syyllisen tähän - Kylmähenkäyksen kuolemaan. Menetin kollin taas, juuri kun kaikki oli järjestynyt. Minä tiesin, että täydellisyys ei kestäisi kauaa. Hapuilin seuraavaa askeltani, mutta olin horjahtaa. Näin kuinka tummanharmaa naaras hautasi siniharmaan ruumiin maan alle ja jäi tuijottamaan maasta nousevaa pientä kumpua. Liljahenkäys, se hänen nimensä oli, vaikka pääni löi tyhjää silti nimi putkahti ajatuksiini. Hänen tyttärensä.. ja Kylmähenkäyksen tytär oli Kylmähenkäyksen murhaaja. Vannoin itselleni tappavani Rosmariiniputouksen jonain päivänä siitä hyvästä, että hän vei Kylmähenkäyksen minulta taas. Mutta nyt pitäisin välit Varjoklaaniin hyvinä, en halunnut kaiken kaatuvan vain yhden virheen takia, josta minä olisin vastuussa. Astelin Liljahenkäyksen luokse.
"Liljahenkäys", naukaisin ohuella äänellä. Liljahenkäys vilkaisi minuun meripihkaisilla silmillään. En tiennyt mitä sanoa.
"Et varmaankaan tiennyt tyttäresi suunnitelmista", naukaisin ja katsahdin maakumpuun vierellämme. En tuntenut surua vaan tolkuttomasti vihaa. Olin suorastaan vihani kourissa, mutten antanut sen näkyä.
//Lilja?
368 sanaa
Viiltokaaos 2.10.2018
Yö Mäyräraidan kanssa vartioidessa oli sujunut hyvin. Olin selittänyt varjoklaanilaisnaaraalle Kuolonklaanin tapoja ja esitellyt hänelle leirin, mutta pesiin emme olleet menneet nukkuvien kissojen vuoksi. Aamulla Raetähti oli kertonut klaanille, että Mäyräraita oli Kuolonklaanin uusin jäsen. Vain pari päivää tämän jälkeen Naakkalaulu oli synnyttänyt pentunsa. Kuten Kostohenki oli epäillyt, oli syntynyt vain yksi pentu. Siitä kollista tulisi minun oppilaani. Raetähden mielestä ajatus oli hyvä, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. En tietenkään ollut kertonut hänelle sopimuksestani Kostohengen kanssa, sillä se vasta olisikin herättänyt päällikön epäilyt uskollisuudestani hänelle.
Nyt pentu oli jo muutamien päivien ikäinen. Istuin suurkiven liepeillä ja katselin tummenevaa taivasta, jolle oli kertynyt kasa pilviä. Pian alkaisi kai satamaan. Aamulla olin ilmoittanut itseni auringonlaskun partion johtoon. Tarkastaisimme Tuuliklaanin vastaisen rajan sekä siitä korkokivien juurelle saakka. Toinen partio saisi hoitaa Korkokivien välisen matkan sekä varmistaa, ettei Emonsuulla ollut kutsumattomia vieraita. Olin ottanut partiooni mukaan Tuhokatseen, Ahvenleuan, Kalmaliljan sekä Jääliljan. Nelikko saisi kuulla tuoreimmat uutiset, joita ei hirveästi ollut. Sen sijaan toivoin kuulevani jotakin heiltä. Päätin olla kertomatta Kostohengen osallisuudesta suunnitelmiin, sillä koin sen parhaaksi. Auringonlasku oli jo oikeastaan alkanut, mutta partioiden lähtöön menisi vielä hetki. Niinpä päätin syödä odotellessani hiiren, jonka saalistuspartio oli tuonut leiriin tovi sitten. Hiiri oli vielä melko lämmin, mutta sen liha oli sitkeää. Siitä tiesin hiiren olleen vanha ja todennäköisesti helppo saalis.
Kun viimein lähdön aika tuli, asetuin leirin uliskäynnin edustalle ja viitoin hännälläni partioni jäsenet luokseni. Kun kaikki olivat koossa, lähdin kulkemaan ulos leiristä. Kumarruin aivan matalaksi piikkihernetunnelissa ja yritin välttää sen oksia, mutta pari raapaisi turkkiani ja sai sen sotkuisemmaksi. Tunnelia täytyi isontaa, ajattelin hiljaa mielessäni. Suuntasin kohti ukkospolkua niin, että saapuisimme juuri Tuuliklaanin rajalle ukkospolun kohdatessamme. Oli turhaa kulkea sen vierellä ja haistella katkua pidempään. Mitä vähemmän olin ukkospolun lähellä, sitä parempi.
Aikoinaan, kun metsä oli vielä hallussani, vaikeutimme hirviöiden matkaa raahaamalla oksia Myrskyklaanin reviiriltä ukkospolulle. Se toimi, ja ukkospolun pystyi ylittämään helpommin, vaikka eipä se nytkään kovin vaikeaa ollut. Ukkospolku oli hiljentynyt sitten ollessani myrskyklaanilainen oppilas. Aikoinaan polku oli ollut vilkkaampi.
Kun olimme päässeet sopivan matkan päähän, aloitin tapaamisen melko virallisesti:
"Kaikki, mistä puhumme tämän partion aikana jäävät meidän väliseksemme. Ette kerro keskusteluistamme kenellekään." Sen kissat kyllä jo tiesivät, mutta tahdoin varmistaa asian. Kissat vastasivat minulle luvaten pysyvänsä hiljaa partion keskusteluista.
"Näin aluksi voisin päivittää teidät ajan tasalle suunnitelmissani. Minulla on muutama kohde, joiden kanssa olen jo onnistunut lähentymään. Sysisydän, Mututassu ja Syöksyviilto vaikuttavat varsin hyviltä vaihtoehdoilta. Myös Verikyynel voisi olla erinomainen lisä lähelleni taistelutaitojensa ansiosta", naukaisin tasaisella äänellä ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Syöksyviilto ja Verikyynel? Oletko aivan varma?" Tuhokatse kysyi ja vilkaisi Jääliljaa. Kolli tiesi, että naaras oli ainoa, joka ei tiennyt minun olevan Viiltotähti. Entisen elämäni luottosoturini kai tarkoitti, että ei olisi järkevää kertoa heille minusta. En minä aikonutkaan, ainakaan vielä. Kohautin vastaukseksi leveitä lapojani.
"Mututassuhan on vasta oppilas", Jäälilja huomautti piikikkäästi. Käänsin vihreän katseeni vaaleaan soturiin.
"Oppilaista tulee sotureita", selitin. Naaras taisi ymmärtää, että ei ollut tarkoitus mennä heti kertomaan naaraalle suunnitelmistani, vaan odottaa hänen kasvavan hieman ja ansaitsevan soturinimensä.
"Suunnitelmat Minttusydämen kanssa etenevät hyvin. Toivon vain, että Mäyräraidan muutto Kuolonklaaniin ei vaikeuta tilannetta. Mutta ei hätää, tiedän mitä teen", totesin kylmän viileästi viiltäen jälleen vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa.
"Entä te? Oletteko saaneet luotua suhteita muiden klaanien kanssa? Olisi hyvä, että meillä olisi vähintään yksi joka klaanista, jotta klaanien seuraaminen olisi helpompaa", nau'uin antaen katseeni kiertää ensin vasemmalla takaviistossa kulkevat Kalmaliljan ja Tuhokatseen ja sitten oikealla kävelevät Ahvenleuan ja Jääliljan. Katseeni pysähtyi Jääliljaan. Naaras sai paljon aikaan, joten oletin hänellä olevan jotain tietoa.
//Jää, Kalma tai Ahven?
// 572 sanaa
Jäälilja 3.10.2018
"Entä te? Oletteko saaneet luotua suhteita muiden klaanien kanssa? Olisi hyvä, että meillä olisi vähintään yksi joka klaanista, jotta klaanien seuraaminen olisi helpompaa", Viiltokaaos kysyi ja vilkaisi jokaista kissaa vuorollaan. Kun kolli oli kutsunut partion koolle, olin arvannut miltei täysin varmasti, että kyseessä ei ollut pelkkä partio. Näköjään arvaukseni olivat osuneet oikeaan. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne, sillä minulla oli tismalleen sitä mitä kolli tarvitsi. Nimittäin Hohdetassu Tuuliklaanista. Olin jopa suunnitellut antavani seuraavalla harjoituskerralla naaraalle tehtävän, joka edistäisi tietoisuuttani Tuuliklaanin heikkouksista ja vaikkapa salaisuuksista. Katsoin tummanharmaan suurikokoisen kollin vihreisiin silmiin.
"Minulla on juuri se mitä tarvitset, nimittäin liittolainen. Tuuliklaanista. Ja jos seuraava kysymyksesi liittyy siihen, että miksi et ole kuullut asiasta - usko pois - olit listalla ensimmäisenä. Olin ajatellut kertoa vasta kun kaikki on täydellistä ja olen saanut imettyä itseeni enemmän tietoja, mutta käyhän salaisen aseeni paljastus näinkin", naukaisin kylmän viileästi ja kietaisin häntäni tiukemmin etutassujeni ympärille.
"Nimen saat vasta sitten kun on aika. Ei kannata kerralla paljastaa kaikkea, tiedäthän"; naukaisin ja räpäytin silmiäni arvostavasti. Tiesin, että ei Viiltokaaos kaikkea meille kertonut. Tai ainakaan minulle. Hän oli viisas kissa. Kova tuuli alkoi miltei yhtäkkiä lepattamaan turkissani ja humista kovana kaikuna korvissani. Vilkaisin taivaalle, joka alkoi peittyä erisävyisistä harmaista pilvistä.
"Raportoin sinulle kyllä, älä huoli. Saat tavatakin hänet joskus, ehkä jopa pian. Jos siis haluat", selitin vielä nopeasti ennen kuin astuin hieman syrjempään ja annoin muille kissoille tilaa puhua. Halusin tosiaan kuulla muitten kissojen saavutuksista.
//Viilto, Kalma tai Ahven?
232 sanaa
Viiltokaaos 6.10.2018
Käärsin vihreät silmäni kohti Jääliljaa, joka kulki hitaasti partion mukana ja katsoi minua naaraalle tavanomainen kylmä ilme kasvoillaan. Vastasin aluksi vain hymähtäen, mutta vaalea naaras tuskin kuuli sitä voimakkaan puhurin ja voimistuneen sateen vuoksi.
"Haluan, niin pian kuin mahdollista", vastasin murahtaen hetken hiljaisuuden kuluttua. Käänsin katseeni eteenpäin avarille nummille, joita lähes koko Kuolonklaanin reviiri oli lukuun ottamatta joitakin pieniä metsäplänttejä, jos niitä edes siksi pystyi sanoa. Muutama puu siellä täällä ja aluskasvillisuuden tapaista kasvikkoa niiden alla ei ollut vielä metsä. Lehtisade oli alkanut ja lähestyimme kovaa vauhtia Lehtikatoa. Ilma oli kylmä ja joinain öinä hengittäessäni höyry pakeni suustani. Tällä hetkellä ilma oli kuitenkin suhteellisen lämmin, mutta hyytävän puhurin takertuessa tummaan turkkiini mieleni muuttui hetkessä. Kuolonklaanin lehtisade oli hyvin erilainen kuin Jokiklaanin ja Myrskyklaanin, joista minulla oli kokemusta. Myrskyklaanissa lehtisateen aikaan ihan sama missä kävelit, turkkisi kastui kiitos rehevän aluskasvillisuuden. Sen lisäksi kaikkialla maassa oli värikkäitä lehtiä, jotka vaikeuttivat saalistusta yhä vain. Yksikin askel lehtien sekaan saattoi pilata koko vaanimishetken.
Jokiklaanissa sen sijaan Lehtisateen aikoihin kissat panikoivat kalan vähäisyydestä, eivätkä onnettomat jokiklaanilaiset olleet mitään parhaita maalla saalistajia. Niinpä toisinaan onnettomimmat saalistuspartiot saattoivat tulla tyhjin käpälin leiriin. Jokiklaanissa ollessani olin sitä mieltä, että maalla saalistusta tulisi lisätä harjoituksiin, jotta klaani pärjäisi myös Lehtikadon aikaan kun joki oli jäässä.
Enää minua eivät Myrskyklaanin ja Jokiklaanin ongelmat vaivanneet. Kuolonklaanissa ei ollut kaikkialla rasahtelevia lehtiä tai pulaa maalla saalistavista kissoista. Ehkä joki oli viherlehtisin pullollaan kalaa, mutta lehtikatona siitä ei ollut juurikaan hyötyä, jonka vuoksi pyöreät jokiklaanilaiset laihtuivatkin usein huimasti.
"Teille on muuten vielä yksi tehtävä", nau'uin ja kiersin taas katseellani läpi jokaisen, kun kukaan ei sanonut hetkeen mitään. Jokainen katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan.
"Varmistakaa, että kukaan ei saalista muiden klaanien reviireillä tai hankkiudu ongelmiin heidän kanssaan. Mitä vähemmän kissoilla on puhuttavaa Kuolonklaanista, sitä helpompi meidän on toimia salaa muiden huomaamatta. Jos jotain tapahtuu, lavastakaa tilanne niin, että vika ei ollut Kuolonklaanin", nau'uin matalalla äänellä ja pysähdyin hetkeksi, kun Tuhokatse loikki merkkaamaan rajoja. Siinä välissä viilsin kynsilläni ilmaa.
//Kalma, Ahven, Jää?
Jäälilja 23.10.2018
Tassutin rajapartion mukana, joka oli juuri kohdannut Minttusydämen matkallaan emonsuulle hakemaan henkiään Tähtiklaanilta, jonka olemassa olon uskomiseen Varjoklaani oli taas taipumassa. Ei siinä mitään, että he uskoivat Tähtiklaaniin, epäilin vain että haluaisiko Tähtiklaaniin uskova klaani kannattaa Kuolonklaanin kaltaista klaania kun sen aika tulisi, mutta sopimukset olisivat sopimuksia. Jos Minttusydän edes suunnittelisi rikkovansa lupauksensa, syövänsä omat sanansa, voisin olla varma, että Viiltokaaos aiheuttaisi Varjoklaanille ihan omanlaisensa kärsimyksen. Graniittipoltteen leveät lavat olivat ainoa maisema edessäni, joten päätin siirtyä hieman sivummalle nähdäkseni jotain silmiä hivelevää. Kuolonklaanin reviiri alkoi olla jo ruskan oranssinpunaiseksi muuttama, jopa maakin oli olla erinäköinen haalistuvan ruohon takia. Mietin miltä nelipuulla näyttäisi tänään juuri nyt, en ollut käynyt siellä hetkeen. Viimeisin kertani nelipuilla kokoontumisia laskematta oli se kun olin käynyt siellä Viiltokaaoksen kanssa ja kuullut hänen suunnitelmistaan. Se kolli osasikin olla fiksu kehitellessään suurenmoisia juonia, ikään kuin olisi syntynyt suunnitelmiensa kanssa. Sitä se pitkään ajattelu aiheuttaa, hyviä ideoita. Vaikken olisikaan halunnut myöntää tätä itselleni, niin olihan se silti ihailtavan totta; Viiltokaaos oli juuri oikea kissa kruunattavaksi metsän kuninkaaksi, muttei se tarkoita sitä ettenkö minä aikoisi nousta samalle pallille joskus. Vilkaisin taakseni ja näin mietteliään näköisen Vuonovarjon, hän kuitenkin hätkähti kun vilkaisin häntä jäänsinisillä silmilläni - tuskin kuitenkaan värin vuoksi vaan herpaantuneen keskittymisensä takia. Räpäytin silmiäni kollille tyynesti, joka oli verrattavissa muitten klaanien ystävälliseen. Klaanitovereitahan tässä oltiin, eikä Vuonovarjo koskaan ollut kilpaillut minua vastaan missä, joten en voinut häntä kilpailijakseni laskea. Käänsin pääni takaisin eteenpäin ja otin pari hyvinkin lennokasta askelta eteenpäin kiriäkseni Graniittipoltteen kellanpunaisen hahmon.
"Uskotko Tihkutähden kuolleen luonnollisista syistä?" kysyin Graniittipoltteelta ja käänsin jäänsinisen katseeni tämän hahmoon. Tämän vihreät silmät näyttivät välähtäen mietteliäästi kun hän ajatteli asiaa tarkemmin, kuitenkin lopulta hän kohautti lapojaan ja naukaisi:
"En tiedä. Minulla on sellainen aavistus, että hänen otteensa klaanista alkoi, joka hengen myötä hiljalleen hiipua. Hänestä tuli ikään kuin heikompi koko ajan kun Tähtiklaanin usko vahvistui heidän klaanissaan, joten ei olisi mikään ihme jos joku olisi laittanut hänen ruokaansa jotakin astetta vahvempaa. Kai saamme lisätietoa kokoontumisessa", kolli naukaisi ja vilkaisi minua räpäyttäen silmiään kevyesti, sen jälkeen hän käänsi katseensa takaisin vastaan tulevaan.
"Niin, olen kuitenkin hyvin varma ettei Varjoklaani aio paljastaa entisen päällikkönsä kuolinsyytä kuin korkeintaan valehtelemalla", töksäytin normaalin häijyllä äänensävylläni ja kohautin lapojani ikään kuin luopuen aiheesta, silti kuitenkin jatkoin ripeää tahtiani kollin rinnalla, sillä hän oli sentään maankamaralla sataprosenttisesti kun taas takana reippaasti tassutteleva suurikokoinen kolli. Kun kaikki tuntuivat olevan hiljaa päätin minäkin sukeltaa ajatuksiini muiden tavoin. Olin toki tiedostanut täydenkuun lähenemisen, mutta silti unohtanut liittää kokoontumiseen kyseiseen tapahtumaan. Yleensä jokaisen viiden klaanin tapaamisissa ei tapahtunut mitään sen kummempaa, mutta kannatti siellä olla keräilemässä arvokasta tietoa vasta nimitetyiltä oppilailta. Olihan se jotenkin koomista, että Kuolonklaanilaiset syntyivät sen tietyn salailu piirteen kanssa ja muita tarvitsi opettaa. En tietenkään tahtonut yleistää, eivät toki kaikki olleet samanlaisia, joissakin kissoissa oli niitä hyviäkin piirteitä. Aika monessa kissassa oli hyviä piirteitä jos lähti oikein kaivelemaan.
"Palataan nyt leiriin, eiköhän rajat ole nyt tarkastettu", Graniittipolte murahti tuttuun kuolonklaanilaiseen tapaan ja hetken odotettuaan kääntyi takaisin leirin suunnalle puoliympyrän muotoisen kaarteen tehden. Matka leiriin sujui leppoisasti ilman mitään suurempia keskusteluja. Pidin keskustelusta, mutta pidin myöskin hiljaisuudesta, jos kumpaakin sekoittaa vähän saa aikaiseksi juuri oikean ilmapiirin. Ilta oli alkanut hämärtää ja luoda lämmintä valoa leiriin, mustia varjoja lukuun ottamatta. Tänään olisi nopea tapaaminen Hohdetassun kanssa, minun oli annettava naaraalle pieni tehtävä ja myöskin varoitus tulevasta - jos sitä nyt varoitukseksi pystyi sanomaan. Päätin kuitenkin, että minun olisi syötävä jotakin ennen lähtöäni ja pitihän minun myös odottaa yön saapumista. Se ei haittaisi tällä kertaa, vaikka söisin vatsani täyteen, sillä taisteluharjoituksia ei ollut tulossa. Erkaannuin saapuneesta partiostamme ja suuntasin riistakasalle. Poimin hellästi hampaillani tuoreen varpusen ja vetäydyin sivummalle nauttimaan saaliista, jonka joku Kuolonklaanin kissa oli saalistanut klaaniansa varten.
"Tervehdys Jäälilja", kuulin kumean kollimaisen äänen edestäni ja katsomattakin tunnistin oitis äänen päästäjän. Nostin katseeni ruskeanharmaasta varpusesta ja näin isäni jäänsiniset silmät, jotka katsoivat minuun siten, miten isän kuuluikin katsoa. Välittävästi.
"Heipähei", vastasin tervehdykseen silmiäni räpäyttäen ja katseeni takaisin ruokaan laskien. Näin mustan kollin istahtavan vähän matkan päähän minusta ja alkavan sukia turkkiaan. Vilkaisin tätä päätäni nostamatta ja tuhahdin:
"Etkö sen parempaa paikkaa peseytymisen löytänyt? Jos huomaat minulla on tässä syöminen kesken", naukaisin mukamas häiriintyneenä Veren läsnäolosta.
"En löytänyt. Ja onhan se mukava katsella kun ravitset itseäsi oikein mehukkaalla varpusella", musta kolli naukui jäätävästi virnistäen pieni ilahtumisen pilke silmäkulmassaan. Kasvoilleni piirtyi jokin hymyntapainen kun nousin istualteni. Olin ainut isäni pennuista, jonka hän enää kykeni tapaamaan. Vaaratassu ja Varistassu olivat menehtyneet jo kuita sitten ja Roihumyrsky oli kokenut erakkoelämän hyväksi itselleen. Voi kuinka kaipasinkaan Roihumyrskyä, joka oli aina niin hyväntahtoinen.
"No, miten sinulla on mennyt?" Veri naukaisi ja vilkaisi ensin taivaalle varmistaakseen illan saapumisen ja sen jälkeen taakseni vilkaisten. Kohautin lapojani.
"Ihan hyvin. Älä huoli en ajatellut esittää samaa kysymystä sinulle, joten voit vastata itsekin omaan kysymykseesi", naukaisin. Sanani olivat töksähteleviä, mutta en tarkoittanut niitä epäystävällisiksi, tiesin Veren ymmärtävän sen. Hän nimittäin tunsi minut kauttaaltaan.
"Sitä samaa. En vain oikein tiedä viihdynkö vieläkään täällä, mutta sepä ei varman sinua kiinnosta", isä naurahti kuivasti ja jatkoi silkkisen mustan turkkinsa pesemistä. Hautasin varpusen jäänteet ja samalla kun nousin seisomaan puskin kevyesti Veren lapaa kiintymyksen merkiksi.
"Näkemisiin, isä", hyvästelin ja säntäsin tieheni.
Olin saapunut kuun valaisemalle paikalle, jossa olimme viime kuiden aikana Hohdetassun kanssa tavanneet joka toinen yö. Tällä hetkellä olin kuitenkin paikalla yksin, sillä harjoittelijani ei ollut saapunut vielä. Istuin kylmän viileällä kasteen kastuttamalla ruoholla häntä käpälieni ympärille kiedottuna ilmaa haistellen. Olin mestari vainuamaan ja jos Hohdetassu pääsisi livahtamaan kuononi ohi, olisin erityisen ylpeä. Kuitenkin hetken päästä haistoin Tuuliklaanilaisen ominaistuoksun ja höristin korviani kuullakseni oppilaan etäisyyden. Ruoho kahisi korvissani, joten naaraan oli oltava aivan lähettyvillä, kun käännähdin ympäri näinkin jo parin ketunmitan päässä jolkottavan mustan naaraan. Hänen jäänsiniset silmänsä kiilsivät innostuksesta, kuten aina. Niissä ei näkynyt ollenkaan väsy, vaikka naaras jättikin osittain nukkumatta joka toisen yönsä.
"Iltaa Jäälilja", Hohdetassu naukui, kun ei tiennyt miten vuorokauden aikaa kutsua nimittäin olimme kumpikin ajoissa, taivaalla näkyi vielä miltei kokonaan maillensa painuneen auringon säteitä.
"Kovin myöhäistä iltaa", naukaisin ja nypin ruoho kynsilläni. Hohdetassu kiinnitti katseensa hetkeksi tassuihini valppaasti ja sen jälkeen kuulosteli ympärilleen hetken. *Hienoa tarkkaavaisuutta.* Nyt en kuitenkaan hidastelisi tapaamistamme kovinkaan pitkäksi, sillä halusin naaraan olevan täysissä voimissaan seuraavalla tapaamiskerrallamme. Aioin nimittäin pyytää Viiltokaaoksen mukaan tapaamaan liittolaistani.
"Hohdetassu. Tämä tapaaminen tulee olemaan lyhyt, voin jo kertoa näin heti alkuun. Minulla on eräs ystävä, joka haluaa tavata sinut ja ensi kerralla kun tapaamme hän on mukanani. Sinun tulee nukkua hyvin, sillä haluan sinun näyttävän voimakkaalta ja terveeltä. Seuraava ohjeeni on, että älä vastaa hänen urkkiviin kysymyksiinsä ennen kuin olen antanut luvan olla avoin, sillä tavalla näytämme sinuun luotettavuuden ja sinun uskollisuutesi. Vaikken kerro sinulle tästä kissasta sen enempää, voin luvata että tämä on ainoa mahdollisuutesi vielä parempaan", selitin tiukasti, sillä halusin kaiken olevan parempaa kuin keskiverto kun tapaisimme Viiltokaaoksen. Halusin kollin vaikuttuvan. Hohdetassu ensiksi hetken sisäisti sanomaani asiaa ja sitten nyökkäsi jäänsiniset silmät välkähtäen.
"Selvä, voit luottaa minuun", naaras naukaisi, sillä tiesi aisan koskevan suurimmaksi osaksi häntä itseään. Kasvoilleni nousi tyytyväinen hymähdys.
"No niin alahan mennä, että saat hyvät yö unet", patistelin oppilasta hyväntuulisena. Hohdetassu teki työtä käskettyään ja lähti paikalta hyvästellen. Pian enää ainoana merkkinä naaraan täällä käymisestä, oli ilmassa leijuva tuuliklaanilaisen tuoksu.
Olin ollut jo hetken hereillä. Kun olin noussut, varhaisen aamun sumu oli vielä peittänyt leiriä verhollaan. Kiitos nukutun yön olin herännyt aikaisin kuten yleensäkin kun olin nukkunut kunnolla. Olin todellinen aamuvirkku ja mielestäni aamu oli päivää parhaimmillaan. Kun olin nähnyt oppilaiden pesästä kömpivän Sirpaletassun olin tietenkin sännännyt naaraan luokse. Hoikka musta naaras myrkynvihrein silmin oli entisen parhaan ystäväni Kostohengen tytär ja jo verensä takia erityinen, entistä erityisemmäksi naaraan teki se että näin hänessä - hänen veljiään unohtamatta - potentiaalia Kuolonklaanin parhaimpien soturien joukkoa täydentämään. Huono mestari kuitenkin saattaisi pilata potentiaalisuuden, jonka takia halusin osittain itse neuvoa naarasta. Hetken juteltuamme tuli Viiltokaaos luoksemme ja määräsi meidät partioon Sumumyrskyn kanssa ja pian olimmekin jo tassuttelemassa leirin ulkopuolella varhaisena aamupartiona. Käännyin kuitenkin taas Sirpaletassun puoleen ja olin hyvilläni, että partion johtotehtävä annettiin Sumumyrskylle.
"Haluaisin kysyä mitä kaikkea Kojoottivirne on sinulle opettanut? Haluan vain tietää, että hänen metodinsa ovat riittävät", naukaisin oppilaalle. Suoraan sanottuna epäilin hieman Kojoottivirneen opetusta, mutta ainahan kyseinen kolli voisi yllättää.
//Sirpale?
1329 sanaa
Sirpaletassu 24.10.2018
Iloitsin hiljaa mielessäni siitä, että olin saanut tämän hetken Jääliljan kanssa. Arvostin naarasta aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi Kojoottivirnettä tai jopa Raetähteä. Mielestäni Jääliljalle olisi pitänyt antaa vastuu partiosta. Ei Sumumyrskylle. Jäälilja oli itsevarma ja voimakas, täydellinen johtaja. Lisäksi ainakin isäni tuntui arvostavan häntä, mikä kertoi jo jotain vierelläni jolkottavasta naaraasta. Hänen mestarintaitojaan kukaan ei varmasti rohkenisi epäillä. En myöskään hyväksyisi pahaa sanaa Jääliljasta keneltäkään. En edes veljiltäni, vaikka he tuskin koskaan sitä sanoisivatkaan. Toisen klaanin jäsentä voisin tarpeen vaatiessa rankaistakin, mutta en veljiäni. Ainakaan fyysisesti.
"Haluaisin kysyä mitä kaikkea Kojoottivirne on sinulle opettanut? Haluan vain tietää, että hänen metodinsa ovat riittävät", Jäälilja naukui tassutellessamme Sumumyrskyn perässä. Mietin ja muotoilin vastaukseni tarkkaan ennen kuin vastasin.
"Hän on kelvollinen. Saan tehdä kunnolla töitä, mikä on mielestäni jo oikeansuuntaista koulutusta. Saan myös harjoitella taistelua, mikä on myös hyvä.", aloitin kertoen ensin hyvät asiat."Suurin puute on luonnekoulutuksessa. Kojoottivirne opettaa minulle enimmäkseen fyysisiä asioita. Hän myös tuntuu olettavan, että en halua tehdä töitä. Hän luulee, että haluan oikaista harjoituksissa ja rankaisee minua teettämällä lisää harjoituksia", jatkoin huonoista asioista. Sen jälkeen katsahdin Jääliljaa poraten vihreiden silmieni katsetta hänen silmiinsä miettien, mitä hän ajoi takaa. Tarjoaisikohan hän nyt sitä koulutusta, jota hän oli minulle luvannut ollessani vasta pentu. Mitä hän pyytäisi vastapalkinnoksi? Olin valmis maksamaan hinnan, kunhan se ei liittyisi perheeseeni. Perheeni kohdalla kulki raja kaikessa.
//Jää?
//221 sanaa
Kylmähenkäys 30.9.2018
Jäin tuijottamaan hetkeksi Jääliljaa, joka oli kavunnut vielä korkeammalle oksistossa ja kirosin surkeita kiipeilytaitojani mielessäni. En tahtonut esitellä surkeita kiipeilytaitojani naaraalle, mutta kieltäytyminen antaisi minusta heikon kuvan enkä minä sitäkään tahtonut, joten tällä kertaa joutuisin vain tekemään parhaani kiipeilyssä. Pyöräytin kylmänsinisiä silmiäni ja tartuin kynsilläni männyn runkoon, lähtien sitten kiipeämään ylemmäs. Kiipeilyni oli tönkömpää kuin Jääliljan, mutta onnistuin silti kapuamaan kuolonklaanilaisen perässä samalle oksalle. Päästin suustani puuskahduksen ja heitin nopean silmäyksen Jääliljaan, joka virnisteli ilkikurisesti vierelläni.
"Onko kiipeily vaikeaa?" hän ilkkui jäätävä virne kasvoillaan.
"En satu olemaan myrskyklaanilainen, joka kiipeilee päivittäin puissa", murahdin kuolonklaanilaiselle ja lähdin sitten kiipeämään vielä korkeammalle Jääliljan perässä. Olin viimeksi kiipeillyt kunnolla ollessani Varjoklaanissa, ja olin ollut viimeksi Varjoklaanin reviirillä hiirenkorvan keskivaiheilla, joten viime kiipeilyistä oli kulunut jo pitkä tovi.
"Utukyynel olisi hyvä lisäys Kuolonklaanin rivistöön kunhan hänelle opetetaan kuolonklaanilaisten perustaitoja. Hän on erinomainen taistelija ja uskaltaa vahingoittaa kissoja, toisin kuin enkelityttäreni Rosmariiniputous", murahdin kylmästi lausuessani taas vanhemman tyttäreni nimen ääneen. Olisi myös erittäin virkistävää Utukyyneleelle päästä pois siskonsa seurasta.
"No, mitä sinä ajattelet Utukyyneleestä? Hän on varmasti paljon vaikuttavampi soturi kuin Rosmariiniputous", totesin, kun kapusin eräälle paksulle oksalle, jolla Jäälilja istui jo. Kohdistin kylmänsinisen katseeni naaraan jäänsinisiin silmiin ja sama liekki, joka oli suurimman osan ajasta sammuksissa, alkoi taas roihuamaan kun katsoin Jääliljaa.
//Jää?
//208 sanaa
Jäälilja 30.9.2018
Tiesin kuinka kovasti Kylmähenkäys odotti mielipidettäni tyttärestään, joten päätin hieman hidastella- omaksi ilokseni tietenkin.
"Jaa mitä mieltä olen?" myhäilin ja tähyilin taivasta esittäen mietteliään oloista. Mietin tuota saman siniharmaan turkin värin omaavaa naarasta. Hän oli syntynyt todellakin väärään klaaniin.
"Hän on varmasti loistosoturi Varjoklaanissa ja se antaa hyvät pohjat Kuolonklaaniin, mutta hän kaipaa vielä harjoitusta. Oikein potentiaalinen tapaus. Pidän hänestä, mutta pakko sanoa, että pidän sinusta paljon enemmän", naurahdin kylmästi ja heilautin häntääni kerran jos kaksikin puolelta toiselle. Vilkaisin puolikaljujen oksien lomasta Varjoklaanin reviirin suuntaan. Osa männyn neulasista oli tipahtanut maahan menetettyään vehreytensä, muuttuen ruskean keltaisiksi. Se jos jokin todisti, että lehtisade oli alkanut. Katsahdin yläoksistoa ja huomasin kuivan oksan ruskeine neulasineen Kylmähenkäyksen yläpuolella. Yletyin juuri ja juuri läimäisemään sitä tassullani ja pian kaikki männyn neulaset varisivat kollin siniharmaan turkin päälle. Yritin pidätellä pientä hykerrystäni, mutta pian puhkesin nauramaan. En kylmästi. En kolkosti. Vaan aidosti.
"Onnea vaan turkkisi kanssa", naukaisin hilpeän oloisena. Tunsin olevani vapaa kaikesta kun sain olla Kylmähenkäyksen kanssa. Taisin olla rakastunut.
//Kylmä?
164 sanaa
Kylmähenkäys 30.9.2018
Meinasin menettää tiukan otteeni männyn rungosta ja luisua muutaman oksan verran alemmas kun männyn terävät neulaset putosivat Jääliljan lyönnistä suoraan päälleni. Murahdin turhautuneena ja kohdistin ärtyneen kylmänsinisen katseeni ylläni olevaan Jääliljaan. Sitten tapahtui jotain, mitä en ollut ikinä nähnyt tuon naaraan tekevän; hän alkoi nauraa. Jäälilja nauroi. Mutta ensimmäistä kertaa ikinä minun kuulleni hänen naurunsa ei ollut ilkeää eikä kylmää, vaan se oli aitoa naurua. Se kuulosti niin oudolta korvissani, koska en ollut kuullut aitoa naurua sen jälkeen kun olin lähtenyt Varjoklaanista. Tavallisesti kuolonklaanilaiset eivät nauraneet, vaan he pitivät kylmää verhoa tunteidensa suojana. Olinko minä saanut avattua hetkellisesti Jääliljan verhon vai mistä hänen naurunsa johtui?
"Onnea vaan turkkisi kanssa", Jäälilja naukaisi hilpeästi, mikä hämmensi minua vielä enemmän. En kuitenkaan vaivautunut keskittymään asiaan sen enempää, vaan kiipesin muutaman hännänmitan korkealla sijaitsevalle oksalle, jolle Jäälilja oli asettunut istumaan. Heilautin raskaan kehoni oksalle ja aloin näykkimään neulasia irti turkistani. Jäälilja seurasi vieläkin huvittuneena yrityksiäni saada neulaset pois.
"Naura sinä vain siinä, kyllä minä ehdin kostaa", murahdin hampaideni välistä sylkiessäni neulasia suustani.
"Tuskin se tulee tapahtumaan, kun olen kokoajan sinua korkeammalla", Jäälilja virnisti ilkikurisesti. Naaras oli tietenkin oikeassa, lievä korkeiden paikkojen kammoni ja surkea tasapainoni tekivät minusta hävettävän huonon kiipeilijän.
"Lähdetään kohta laskeutumaan, ei kestä varmaan kauan kunnes Utukyynel tulee", tokaisin ilmeettömästi ja heitin nopean silmäyksen Jääliljaan.
"Sinua vain pelottaa olla näin korkealla, eikö niin?" Jäälilja kysyi. Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja käänsin katseeni takaisin sinertävänharmaaseen turkkiini, josta olin onnistunut irrottamaan miltein kaikki neulaset.
"Ihan sama, jää sinä sitten tänne. Mutta minä lähden nyt laskeutumaan", naukaisin ja tartuin kynsilläni tukevasti runkoon ja aloin hivuttautumaan alemmas. Varmistin, että en katsoisi missään vaiheessa alas, koska se saisi minut hetkessä paniikkiin.
//Jää?
//273 sanaa
Jäälilja 2.10.2018
"Ihan sama, jää sinä sitten tänne. Mutta minä lähden nyt laskeutumaan", Kylmähenkäys tokaisi ja aloitti alaspäin kulkeutumisen. Kohautin lapojani ja vilkaisin Varjoklaanin reviirin suunnalle ja samalla huomasin paikalle saapuneen Utukyyneleen.
”Onko teillä menossa turhankin herkkä hetki? Joudunko odottamaan teitä pitkänkin aikaa?” naaras naukaisi kuuluvasti alhaalta. Pyöräytin silmiäni itsekseni ja vilkaisin Kylmähenkäystä, joka loikkasi alas puusta kun oli saavuttanut sopivan korkeuden. Tämän siniharmaa hahmo lähti tassuttelemaan Utukyyneleen luokse. Huokaisin. *Kaipa minäkin lähden laskeutumaan, enpä minä tänne yksin ajatellut jäädä* Luiskahdin sulavasti alaspäin kynsilläni kiinni pitäen ja loikkasin alas. Jäin seisoskelemaan puunjuurelle ja odotin.
"Taidan mennä hakemaan tuoresaaliit, jotka hautasimme tuonnemmas", huikkasin ja lähdin loikkimaan syvemmälle Kuolonklaaniin reviirille, sen enempää vastauksia odottamatta. Olin saanut oivan tekosyyn poistua paikalta, sillä halusin pitää sen selvänä, ettei Utukyyneleen Kuolonklaaniin liittymisellä ollut mitään tekemistä kanssani. Raetähti saisi itse luulla, että Kylmähenkäys raahaisi koko Varjoklaanin perässään klaaniimme. Pian saavuin kätköllemme, joka oli pieni lehtikasa jonka päällä oli kolme käpyä merkkinä piilosta. Huiskin ruskeanpunaiset lehdet hännälläni ja nappasin paljastuneet saaliit hampaisiini. Olimme napanneet todella hyvin saalista.
Saavuin leiriin ennen Utukyyneltä ja Kylmähenkäystä, onneksi. Vein jo hieman kylmähköt jyrsijät tuoresaaliskasaan, joka oli yllättävän täynnä. Muutkin olivat saaneet reilusti syötävää. Hetken leirissä kierrellessäni sain kuulla Kostohengen ja Naakkalaulun pennun syntyneen. *Hankkii tuo Kostohenki kovaan tahtiin noita pentuja.* Vaikka ajattelinkin näin, veikkasin sen johtuvan kateudesta sillä minulla ei ollut yhtään jälkikasvua, mutta toisaalta en edes tiennyt olisinko valmis. Halusin toki tavata tämän entisen liittolaiseni pennun, sillä kollin edellinen pentue oli saanut arvon - todellakin - silmissäni. Syy miksi laskin Kostohengen ex- liittolaisekseni oli se, että emme olleet enää niin läheisiä, enkä enää luottanut häneen. En tiennyt hänen liitoistaan, enkä voisi livauttaa yhtikäs mitään omista suhteistani tai siitä kuinka monta ässää minulla oli tassuissani. Ties vaikka tuo kolli olisi liitossa itse Raetähden kanssa. Myönsin itselleni kaipaavani kollin ja minun liittolaisaikojani, sillä minusta tuntui silloin kuin olisimme olleet erottamattomat kuin kaksi yhteen sulanutta kiveä. Paitsi, että nyt väliimme oli tullut elämä. Tähyilin leiriä jäänsinisillä silmilläni tarkasti ja paikansin jokaisen leirissä olevan kissan vuorotellen. Hei eivät osaisi odottaa uutta tulokasta klaaniimme siten kuin minä.
338 sanaa
Kylmähenkäys 4.10.2018
"Onko teillä menossa turhankin herkkä hetki? Joudunko odottamaan teitä pitkänkin aikaa?"
Käänsin kylmänsinisen katseeni noin kahden ketunmitan päässä sijaitsevaan maahan, johon Utukyynel oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Tyttäreni tummansinisissä silmissä säkenöi ilkikurinen virne ja hän näytti suorastaan voitonriemuiselta siitä, että oli saanut minut kiinni viettämässä aikaa Jääliljan kanssa. Pyöräytin silmiäni hieman ärtyneenä tyttäreni pentumaisesta käytöksestä ja loikkasin sulavasti pehmeälle nummiruohikolle. Utukyynel väläytti minulle merkittävän silmäyksen ja kohdisti sitten katseensa Jääliljaan, joka oli hypännyt juuri itsekin maahan.
"Taidan mennä hakemaan tuoresaaliit, jotka hautasimme tuonnemmas", Jäälilja ilmoitti tyynesti ja lähti vastausta odottamatta marssimaan Kuolonklaanin reviiriä kohti. Koska minulla ei ollut varsinaista syytä estää naarasta lähtemästä, annoin hänen vain lähteä ja jättää minut kahdestaan tyttäreni kanssa. Nyt pääsisin viettämään vaikka kuinka paljon aikaa Utukyyneleen kanssa.
"No, turha meidän on tähän jäädä seisomaan. Lähdetään leiriä kohti ja käydään saman tien kysymässä Raetähden vastausta muuttoosi", naukaisin tavanomaisen kylmästi ja lähdin marssimaan Kuolonklaanin leiriä kohti Utukyynel rinnallani, "miten muuten Minttusydän otti muuttosi vastaan? Ja Rosmariiniputous?"
Olin todella innoissani siitä, että tyttäreni oli muuttamassa Kuolonklaaniin. Mäyräraita oli muuttanut Kuolonklaaniin pari auringonnousua sitten ja suureksi yllätyksekseni, hän näytti nauttivan uudesta klaanistaan. En ollut saanut vielä mahdollisuutta kysyä naaraalta syytä muuttoon, mutta jossakin vaiheessa pakottaisin hänet kertomaan, koska minua kiinnosti Mäyräraidan elämä.
//Utu?
//202 sanaa
Jäälilja 25.9.2018
"Oliko sinulla vielä mielessä lähteä jonnekin muualle vai palaammeko me leiriin?" kysyi Kylmähenkäys. Liljahenkäyksestä puhuminen ei varmasti ollut Kylmähenkäyksen lempi asia, joten päätin jättää asian sikseen ja keskittyä johonkin muuhun. Kun ajattelin Varjoklaanin parantajaa, muistin tämän pentuajoiltamme. Hän ei ollut ollut tippaakaan Kuolonklaanilaisen oloinen, mutta senkin puolesta erittäin sydämellinen. Jos pääsisin ensi kokoontumiseen tahtoisin tavata tämän ja välttyä vihamielisiltä kommenteilta. Olin joskus jopa miettinyt, että oliko Kylmähenkäys nimetty rakastettunsa mukaan. Kohautin lapojani tyytyväisenä tiedottomuuteeni, sillä saisin joskus tietää jokaisen yksityiskohdan. Minun ei tarvitsisi kysyä kuin oikealta kissalta.
"Mennään vaan. Uusi sadekuuro alkaa pian", naukaisin haistelin ilmaa, jossa selvästikin tuoksui tulevan veden tuoma kosteus. Kylmähenkäys nyökäytti siniharmaata päätään ja keräsi omat saaliinsa kasasta. Lähdimme tassuttamaan rintarinnan pois aukiolta turkkimme välillä toisiaan hipoen. Hetki oli sykähdyttävä. Minä nautin Kylmähenkäyksen vierellä olosta. Siirryin ajattelemaan jotakin aivan muuta. Ensimmäisenä mieleeni juolahti ajatus Kostohengen pentujen tapaamisesta, jotka nykyään olivatkin jo oppilaita. Pidin kolmikosta kovasti, muistuttivat niin kovin isäänsä, että melkein unohdan Kuutihkun olleen heidän emonsa.
"Entä kaipaatko sinä takaisin erakkoelämääsi?" vierelläni tassuttava kolli kysyi tynnesti ja kohdisti uteliaansiniset silmänsä minuun. *Ahaa selvä, nyt kyseltäisiin minulta.* Katsoin Kylmähenkäyksen silmiä pitkään ennen kuin päätin vastata, minä luotin häneen ja voisin kertoa hänelle heikkouksistani jos olisi tarvis.
"En oikein tiedä. Nautin kovasti asumisestani täällä Kuolonklaanissa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään muuhun, mutta minulla ei ole miltei mitään muistoja erakkona olosta. Muistan vain sen, että Lintulumo ja minä olimme erottamattomat. Joten en kaipaa erakkoelämää, vaan kaipaan hänen ystävyyttään", selitin ja loin lämpimän katseen kolliin. Tunsin olevani kerrankin avoin, enkä pitänyt monen sadan ketunmittaista seinää ympärilläni. Seuraavaksi kun mietin, muistin todellisen ikäväni Roihumyrskyä kohtaan. Missäköhän olisi nyt? Näkisimmekö enää koskaan. Kyyneleet miltei puristuivat ulos, mutta en sallinut niitä. Olin luvannut olevani vahva kaikesta huolimatta. Ja jos Roihumyrsky olisi siirtynyt jo tähtiin.. Pudistin päätäni ja jatkoin hieman rivakammin askelin eteen päin.
"No se siitä", naukaisin vilkaisten taivasta jossa aurinko oli jo puolitangossa painumassa mailleen, josta sain loistavan idean. Vilkaisin kissa vierelläni. Veisin hänet erääseen kauniiseen maisemapaikkaan.
"Seuraa minua. Näytän yhden hienon paikan, siellä on todella kaunista tähän aikaan", selitin ja sen enempää kertomatta lähdin ravaamaan oikealle Kylmähenkäys perässäni. Hetken etenemisen jälkeen saavuin minua kaksi kertaa korkeamman kiven juureen ja katsoin ylöspäin. Tiputin saaliit maahan ja loikkasin kynnet luisuen kiveä vasten. Takajalkani haroivat kiven harmaanpunertavaa pintaa hetken aikaa, kunnes löysivät kolon josta sai melko tukevan otteen. Saavuin kiven kovin tasaiselle pinnalle ja kuuntelin olisiko entinen varjoklaanilainen tulossa. Katselin kauas kauneuteen samalla kun odotin Kylmähenkäyksen saapumista. Kolli lopulta loikkasi kiven päälle ja vilkaisi maisemaa.
"Nelipuilla on paljon parempaa, sillä saa istua puhujankivellä, mutta en ajatellut sinne tähän aikaan lähteä. Joten pidä hyvänäsi, varjoklaanilainen", naukaisin.
//Kylmä?
Kylmähenkäys 26.9.2018
En vaivautunut sanomaan mitään Jääliljan lauseeseen vastaukseksi, joten päätin vain pysyä hiljaa ja katsella ympäristöä. Katseeni liukui huomaamattani Varjoklaanin rajan suuntaan ja pian tuijotinkin tuttuakin tutumpaa reviiriä. Tähän aikaan vuodesta Varjoklaanin reviiri näytti todella ankealta ja kurjalta asuinpaikalta eivätkä lehtisateet olleet helppoja omien kokemuksieni mukaan. En voinut olla miettimättä miten kaikilla varjoklaanilaisilla meni, koska vaikka en kaivannut klaania, kaipasin joskus sitä yhtenäisyyttä, jota kuolonklaanilaisilla ei ollut. Joskus ikävöin joitakin varjoklaanilaisia, kuten entistä kumppaniani Liljahenkäystä, ainoaa läheistä pentuani Utukyyneltä ja kuollutta oppilastani Happohenkäystä. Ikituulikin oli ollut minulle läheinen, mutta en ollut jutellut entiselle mestarilleni lainkaan pentujeni syntymän jälkeen ja nykyään hän tuntui aivan muukalaiselta.
"Minä taidan lähteä kävelylle", töksäytin yllättäen ja käännyin vilkaisemaan Jääliljaa, joka silmäili nummia ilmeettömänä. Minun katseeni huomattuaan likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras kääntyi minua kohti ja sai pienen liekin syttymään rinnassani. Mutta jo silloin tiesin että se liekki ei tulisi koskaan palamaan yhtä vahvasti kuin se liekki joka oli palannut Liljahenkäyksen seurassa.
"Tahdotko sinä lähteä mukaan vai palaatko sinä leiriin?" kysyin hetken mietinnän jälkeen. Minulle oli loppujen lopuksi aivan sama tulisiko naaras kanssani kävelylle.
"Aivan sama, ei minulla ole mitään muutakaan tehtävää", Jäälilja totesi viileästi ja nousi seisomaan, "lähdetään sitten. Mihin suuntaan?"
"Varjoklaanin rajalle", ilmoitin ja käänsin sitten katseeni muualle ennen kuin Jäälilja ehtisi heittää minuun hämmästyneen katseen. Köhäisin nopeasti kurkkuani ja lähdin marssimaan kyseistä suuntaa kohti, toivoen että Jäälilja ei kysyisi syytä äkilliseen päätökseeni. Suureksi helpotuksekseni kuolonklaanilainen piti kuononsa kiinni ja lähti jatkamaan matkaa.
Kävelimme rauhallisella tahdilla Varjoklaanin rajaa pitkin ja silmäilimme kummatkin ympäröiviä nummia kiusallisessa hiljaisuudessa. En keksinyt yhtikäs mitään sanottavaa joten tyydyin vain nuuhkimaan ilmaa riistan varalta ja pitämään katseeni Kuolonklaanin reviirillä. Olihan se todella kiusallista, mutta minulla ei ainakaan ollut pientäkään aietta aloittaa keskustelua.
"Hei, joku varjoklaanilainen on tulossa tänne!" Jäälilja sähähti yht'äkkiä ja työnsi minut nopeasti lähistöllä sijaitsevan pensaan suojiin. Tajutessani tilanteen onnistuin kömpimään jaloilleni ja tirkistin pensaan raoista Varjoklaanin rajaa. Siellä tosiaan oli joku kissa, mutta se ei ollutkaan kuka tahansa kissa. Varjoklaanilainen oli sinertävävänharmaa naaras, jonka päästä kulki tummanharmaa raita aina häntään asti. Kun tunnistin kissan tummansiniset kissat, sukelsin epäröimättä ulos pensaasta ja lähdin marssimaan rajaa kohti.
"Hyvää päivää Utukyynel!"
Utukyyneleen kasvot kääntyivät salamannopeasti minuun ja heti minut tunnistettuaan tyttäreni kasvoille nousi hetkeksi heikko hymy, jonka seurauksena hän lähti marssimaan minua kohti. Kuulin heikosti kuinka Jäälilja pujahti ulos pensasta ja tassutteli vierelleni.
"En ole nähnyt sinua niin pitkään aikaan että olen jo miltein unohtanut sinut. Miten Varjoklaanissa menee?" kysyin ilkikurisesti, koska tiesin jo että Utukyynel vihasi suurta osaa Varjoklaanin kissoista.
//Utu? Jää?
//410 sanaa
Utukyynel 28.9.2018
Virnistin jäisesti nähdessäni isäni hahmon. Hän osasi aina valita oikeat sanat keskustelun alkajaisiksi. Totta kai epäluuloani herätti likaisenvalkoinen naaras, mutta sivuutin hänen olemassaoloansa täysin kohdatessani uudestaan isäni kasvot. Jos naaras oli tullut rajalle isäni kanssa, hän ei olisi millään tapaa uhka minulle. Isäni pitäisi varmasti huolta siitä, että hänen lempityttärensä poistuisi Varjoklaanin rajalta hengissä.
"Mitä minä uskaltaisinkaan sanoa Varjoklaanista?" maukaisin ääneen muka miettiäkseni asiaa. "Luultavasti oletkin kohdannut jo suurimman ihmetyksen aiheen, Mäyräraidan, Tihkutähden ja Minttusydämen tyttären. Hänhän muutti tässä äskettäin Kuolonklaaniin. On sillä katilla otsaa!"
Pyöräytin sinisiä silmiäni ylidramaattisesti. Mäyräraidan mielen muutos ei oikeasti yllättänyt minua, mutta saatoin haluta tämän toisen kuolonklaanilaisen kuitenkin ajattelevan niin.
"Ja minä kun luulin, et ehtisin saada kunnian muuttaa Kuolonklaaniin omin neuvoini", naurahdin jäisesti. "Mäyräraita taisi lievästi sanoen varastaa omat suunnitelmani sekä ajatukseni. Mutta jos jokin on positiivista niin se, että jopa päällikön tytär ymmärtää kuinka vahvasta Varjoklaani on syöksymässä kohti tuhoaan."
Kylmähenkäys näytti mietteliäältä. Hän taisi punoa jotakin suunnnitelmaa, ainakin hänen ilmeestänsä päätellen. Tunsin ini paremmin kuin kukaan oikeasti uskoisikaan. Tunsin hänet jopa paremmin kuin emoni, joka sentään asui samassa klaaniss kanssani. Mutta ei ollut minun valintani kumpaa vanhemmistani olin onnistunut mielyttämään enemmän. Liljahenkäyksen häpeäksi sen en ollut minä. Hän ei tiedäkään mitä hän menetti silloin aikiinaan. Lyhyesti sanottuna kaiken. Liljahenkäyskin oli nykyään vain varjo itsestänsä. Kuka tietää mitä parantajan pesällä tapahtui kun Sienikarva ja Liljahenkäys olivat siellä keskenänsä. Inho vieraili hetken aikaa kasvoillani. Kylmähenkäys tarttui siihen yksityiskohtaan heti.
"Varjoklanissa taitaa olla meneillä muutakin kuin Tihkutähden tyttären pako klaanista?" Kylmähenkäys kysyi taas suuntaa ohjailevasti. Hymähdin viileästi. Katsoin isääni silmät viirulla pelkästä inhoasta, joka ei tietenkään ollut isääni kohtaan.
"Rosmariiniputous", murahdin nimen molempien kuolonklaanilaisten kuultaville. "Hän keräilee taas suosiota klaanin keskeltä kuin marjoja pensaista. Odota vain ja kuulet pian kuinka hän on saanut Kettuaskeleen kanssa pentuja. En tahdo kuulla sanaakaan siitä uutisesta, että olisin täti. Rosmariiniputous ja Kettuaskel ovat kuin yö ja päivä. Rosmariiniputous on lempeydellään onnistunut pilaamaan joskus lupaavan Varjoklaanin soturin kokonaan."
Suljin silmäni ja pudistelin päätäni. Katseeni siirtyi nyt kokonaan pois isästäni tähän likaisenvalkoiseen naaraaseen.
"Oletettavasti hiljainen ja tarkkaileva seuralaisesti on Jäälilja", totesin silmät kapeilla viiruilla.
*Äläkä sinä siinä hetkeäkään kyseenalaista minun motiivejani tai uskollisuuttani*, lisäsin ärtyneesti pääni sisällä. Naaras näytti siltä, että jos livauttaisin jotakin josta Kuolonklaani voisi hyötyä, hän hyödyntäisi sitä vain itse. Siispä käänsin katseeni puoliksi isääni Kylmähenkäyksen ja pääni heilautuksella oyysin häntä lähemmäs minua. Onnekseni Kylmähenkäys ymmärsi minua, välillä jopa paremmin kuin kukaan muu.
"Tihkutähden on huhuttu olevan heikoimmillansa. Tietenkään en tätä tietoa ole voinut varmistaa, mutta Minttusydämen valta voi oll jo neljännesosakuun takana. Näin olen kuullut. Siksi tarvitsen jonkun motiivin, jotta pystyn elämään edes tässä klanissa. Harmikseni en sellaista omista. Mutta sinulla taitaa olla jotakin mielessäsi?" kerroin Kylmähenkäykselle hiljaa kuiskaten, mutta ääneni vaihtui viekottelevaksi loppua kohden. Kylmähenkäys nousi takaisin koko ryhtiinsä ja perääntyi muutaman askeleen.
"Tunnen sinut liian hyvin. Et voi väittää etteikö sinun mielessäsi olisi jotakin. Sinä päätät onko se toteuttamisen arvoinen, mutta minun korvani ovat kuulolla."
// Kylmä? Jää?
Kylmähenkäys 29.9.2018
"Rosmariiniputous", Utukyynel murahti yritettyäni saada hänet kertomaan jotain muutakin huonoa Varjoklaanista kuin Tihkutähden hiipuvan vallan, "hän keräilee taas suosiota klaanin keskeltä kuin marjoja pensaista. Odota vain ja kuulet pian kuinka hän on saanut Kettuaskeleen kanssa pentuja. En tahdo kuulla sanaakaan siitä uutisesta, että olisin täti. Rosmariiniputous ja Kettuaskel ovat kuin yö ja päivä. Rosmariiniputous on lempeydellään onnistunut pilaamaan joskus lupaavan Varjoklaanin soturin kokonaan."
Nyökyttelin päätäni tasaiseen tahtiin koko Utukyynelen selityksen ajan, koska samaistuin jokaikiseen sanaan joka tuli ulos tyttäreni suusta. Vanhempi tyttäreni oli hiljalleen kerännyt suosiota Varjoklaanissa ja ansainnut jokaisen Tähtiklaaniin uskovan kissan kunnioituksen. Ja kun Tihkutähti siirtyisi Pimeyden metsään ja Minttusydän ansaitsisi kauan odotetun asemansa päällikkönä, en yllättyisi yhtään jos hän valitsisi varapäällikökseen Rosmariiniputouksen. Olin jo niin kyllästynyt kuulemaan tyttäreni nimen aina kun Varjoklaani tuli puheenaiheeksi. Sitten huomasin, että Utukyyneleen arvioiva katse oli siirtynyt Jääliljaan ja nuorin pentuni silmäili kuolonklaanilaista päästä varpaisiin. Jäälilja pysyi tietenkin rentona eikä näyttänyt edes huomiovan tyttäreni tuijotusta.
"Oletettavasti hiljainen ja tarkkaileva seuralaisesti on Jäälilja", Utukyynel arvasi tyynesti ja annoin hänelle tietyn ilmeen, josta naaras tajusi arvanneensa oikein. Tyttäreni oli varmastikin nähnyt minut Jääliljan seurassa useimminkin kuin kerran, olihan Jäälilja ainoa kissa Kuolonklaanissa jolle olin edes kunnolla jutellut muuttoni jälkeen. Oli todella outoa ajatella että olin muuttanut Kuolonklaaniin hiirenkorvan keskivaiheilla ja nyt oli jo lehtisade.
"Tihkutähden on huhuttu olevan heikoimmillansa. Tietenkään en tätä tietoa ole voinut varmistaa, mutta Minttusydämen valta voi olla jo neljännesosakuun takana. Näin olen kuullut. Siksi tarvitsen jonkun motiivin, jotta pystyn elämään edes tässä klanissa. Harmikseni en sellaista omista. Mutta sinulla taitaa olla jotakin mielessäsi?" Utukyynel kääntyi minuun päin ja alkoi arvioimaan kasvoillani lepäävää ilmettä. Nousin hitaasti kunnolliseen ryhtiin ja peräännyin pari askelta muka miettivä ilme kasvoillani, mutta minun mielessäni pyöri oikeastikin jotain.
"Tunnen sinut liian hyvin. Et voi väittää etteikö sinun mielessäsi olisi jotakin. Sinä päätät onko se toteuttamisen arvoinen, mutta minun korvani ovat kuulolla."
"Eli sinä kaipaat jotain motiivia olla Varjoklaanissa mutta sinulla ei ole sellaista", aloitin tavanomaisesti sanojani venytellen ja silmäilin Utukyyneltä yliliioitellun arvioivasti. Utukyynel nyökäytti päätään, kylmyys silmissään säihkyen. Tämän takia minä rakastin vain ja ainoastaan nuorinta pentuani enkä tulisi ikinä rakastamaan Hikkoritassua, Korentolentoa enkä varsinkaan Rosmariiniputousta.
"Entä jos sinä et jäisikään Varjoklaaniin. Ajatteleppas, mitä siellä on sinulle? Ei yhtikääs mitään, joten miksi sinun pitäisi jäädä klaaniin vaikka sinulla ei ole pienintäkään halua olla siellä", jatkoin hieman ohjailevaan sävyyn, mutta Utukyynel ei tuntunut saavan kiinni vinkkejäni, sillä hän vaikutti hyvin hämmentyneeltä.
"Eli mitä minun kuuluisi tehdä?" hän kysyi.
"Muuta Kuolonklaaniin", naukaisin päättäväisesti ja räpäytin kylmänsinisiä silmiäni. Utukyyneleen silmät laajenivat, kun hän tajusi mitä olin kysynyt. Jäin vain odottamaan kärsivällisenä vastausta enkä uskonut että siinä kestäisi kovin kauan.
//Utu? Jää?
//429 sanaa
Jäälilja 29.9.2018
Tarkkailin Kylmähenkäyksen ja Utukyynelen keskustelua laskelmoivasti. Osasin arvata mitä Kylmähenkäyksen suusta - loppujen lopuksi - oli tulossa. Melko kaunis sinertävänharmaa naaras vilkaisi minua tummansinisillä silmillään kerran jos toisenkin. Jokin hänen persoonassaan hehkui jo kauas metsän toiseen päähän, minä pidin siitä. Utukyynel vaikutti pikemminkin enemmän Kuolonklaanilaiselta kuin Varjoklaanilaiselta.
"Muuta Kuolonklaaniin", sanoi Kylmähenkäys päättäväisesti sen enempää miettimättä. *Sieltähän se tuli.* Kaikki tapahtui nopeasti ja pian kollin tytär oli jo poissa. Oikeastaan hetken Utukyynelen loittonevaa selkää katsellessani mietin, että minkäköhänlaisia omat tyttäreni ja poikani tulisivat olemaan.
"Ihan vaikuttava Rosmariiniputoukseen verrattuna, mutta hän täyttää kokonaisen arvon silmissäni vasta kun on osoittanut ansaitsevansa sen", naukaisin osoittaen jäänsinisillä silmilläni Kylmähenkäystä. Kasvoillani väreili jokin hymyntapainen katsoessani kylmiä silmiä edessäni, kuinka kylmät ne olivatkaan, silti ne olivat tarpeeksi lämpimät sydämeni puolittaiseen sulamiseen.
"Saat sitten itse selittää Raetähdelle sen, että miksi koko Varjoklaani on raahautumassa kuolonklaaniin. Sinähän sen aloitit", naurahdin kylmän leikkisästi. Kylmähenkäys kohotti kulmiaan ja astui lähemmäs.
"Sinä houkuttelit", kolli murahti ja käänsi katseensa Varjoklaanin reviirille. Pyöräytin silmiäni ja naurahdin. Nousin seisomaan ja venyttelin puutuneita tassujani hitaasti ja miellyttävästi.
"Meidän ei varmaan pitäisi seisoskella tässä vain ja odotella partion saapumista. Kiivetään noihin puihin niin olemme vähän piilossa, saat myös osoittaa minulle kiipeilytaitosi. Ties vaikka joutuisin opettamana sinua, siitähän minulla on kokemusta", virnistin ja loikin lähimmän männyn luokse. Loikkasin vähän matkaa ylös ja lopulta kiipesin alimmalta oksalta hieman korkeammalle.
"Anna palaa Varjoklaanilainen."
//Kylmä?
221 sanaa
Säpälepentu 30.7.2018
Seisoessamme emomme kylmentyneen, joltain raikkaalta tuoksuvan ruumiin vieressä, luoksemme ilmaantui lisää kissoja. Isämme saapui vierellemme ja vilkaisin hänen mustanpuhuvaa hahmoaan. Mietin, mitä Kostohenki mahtoi ajatella koko jutusta eli Kuutihkun kuolemasta. Hän ja emomme eivät ilmeisesti olleet olleet enää kovin hyvissä väleissä meidän syntyessämme. Mielenkiintoista, miten he kuitenkin olivat päätyneet saamaan meidät vielä, jos eivät oikeastaan enää pitäneet toisistaan - siltä heidän käyttäytymisensä oli ainakin vaikuttanut. Ja nyt Kuutihku oli kuollut. Ehkä asia ei kiinnostanut isää, ehkä se oli hänelle se ja sama.
Kostohengen saapuessa Jäälilja kehaisi meitä hänelle, ja olin iloinen siitä. Isän oli pakko olla meihin tyytyväinen jossain määrin, kun kerran ulkopuolisetkin olivat sitä mieltä. En kuitenkaan oikeastaan tällä hetkellä välittänyt siitä, kuka meistä oli ylpeä ja miten. Aloin kyllästyä emon vierellä istumiseen. Ymmärsin kyllä, että se oli kunnioittavaa ja näin poispäin, mutta jotenkin hänen turkistaan kohoava tuore haju ei sopinut hänen kuolemaansa.
Samaan aikaan vierellemme saapui kolmas aikuinen kissa. En tiennyt hänen nimeään, mutta hänkin taisi olla naaras. Kissalla oli musta turkki kuten isällämmekin, mutta hänellä oli vielä enemmän valkoista turkissaan kuin Kostohengellä. Tuo uusi, vielä minulle nimetön naaras sanoi jotain Jääliljalle ja Kostohengelle, enkä saanut ihan selvää, mitä naaras supatti. Hän kuitenkin kääntyi minun ja sisaruksieni puoleen ja suoraansanoen haukkui meitä tietämättömiksi ja helposti höynäytettäviksi. Olin sanomassa jotakin takaisin, mutta isäni kerkesi ensin ja huomautti naaraalle jotakin tämän omista pennuista. Vaikutti vähän siltä, että naaras ei ollut omien pentujensa kanssa kovin hyvissä väleissä. Kävisiköhän meille joskus niin? Että erkanesimme isämme kanssa emmekä olisi niin läheisiä?
Kostohenki käski meidät sivummalle, jotta voisi esitellä Jääliljan paremmin. Mietin, miksi hän kutsui naarasta rikostoverikseen. Olivatko he yhdessä rikkoneet sääntöjä tai jotain? Isä heilautti häntäänsä ja suuntasi sivummalle. Jäälilja lähti hänen peräänsä ja niin myös minä, Sirpalepentu ja Pirstalepentu.
"Kukahan tuo outo naaras oli?" supatin sisaruksilleni samalla, kun isä johdatti meidät haluaamansa kohtaan ja istahti alas.
"En tiedä. Ei vaikuttanut kovin mukavalta", Sirpalepentu naukaisi ja vilkaisi taaksemme, jossa musta naaras oli jäänyt mulkoilemaan meidän peräämme.
"Älkää hänestä välittäkö", Kostohenki maukui ja sai meidän huomiomme taas itseensä.
//Perhe? Jää?
Pirstalepentu 30.7.2018
Katsoin kuollutta emoani. Olin kuullut, kun Jäälilja oli sanonut Sirpalepennulle Pimeyden metsästä. Emo olisi siis siellä. Ja Pimeyden metsään piti uskoa, jotta voisin tavata emoni siellä. Jos jokainen kissa, joka uskoi kuollessaan Pimeyden metsään, pääsisi sinne, minäkin tapaisin Kuutihkun joskus. Mutta voisin tavata emoni vasta, kun olisin itse kuollut. Enkä minä aikoisi kuolla pitkään aikaan. En haluaisi missään nimessä kuolla nuorena.
Seuraamme liittyi jälleen uusi kissa. Hän oli musta, mutta hänellä oli valkoisia merkkejä. Kuuntelin hänen puheitaan korvat höröllä. Oliko naaras oikeassa?
Pian kuitenkin lähdin Kostohengen perään, kuten teki Jäälilja ja sisaruksenikin. En tiennyt seurasiko naaras, sillä ainakaan Kostohenki ei viittonut häntä mukaan. Olisin halunnut kuulla lisää ja edes tietää naaraan nimen. Kostohenki kuitenkin sanoi, ettei meidän kannattaisi välittää hänestä. Uskoin isääni. Hän oli mahtava kissa ja mahtavat kissat olivat aina oikeassa. Siirsin siis ajatuksen naaraasta ja hänen sanoistaan taka-alalle, mutta vilkaisin kuitenkin vielä pikaisesti taakse häneen, kunnes katsahdin isään. Nyt hän ilmeisesti esittelisi Jääliljan meille paremmin. Ennenkuin Kostohenki ehti avata edes suutaan mielessäni alkoi pyörimään taas paljon kysymyksiä.
"Kenetköhän saamme sitten mestareiksi?" naukaisin kahdelle pentuetoverilleni. Katselin leirissä oleilevia kissoja. Kolme kissaa katosivat johonkin tunneliin. Suurin osa kissoista jutteli toisilleen. Osa kissoista söi riistaa. Vesi lehahti kielelleni, kun ajattelin riistan maukasta makua. Vaikka olinkin vasta ehtinyt maistamaan vain hiirtä, ja sitäkin vain vähän. Uskoin kuitenkin, että muutkin riistaeläimet olivat ihan yhtä hyviä kuin hiirikin oli ollut. Huomasin, että kissat hakivat itselleen riistan kasasta, johon oli pinottu erilaisia saaliita. Ilmeisesti jokainen sai hakea siitä itselleen syötävää ja soturit, jotka olivat saalistaneet riistaa, pystyivät tuomaan saaliinsa kasaan.
Ravistelin päätäni ja käännyin jälleen sisaruksieni puoleen. Olisi hyvä, jos me kaikki saisimme mestareiksi klaanin parhaimmat soturit, jotta meistäkin tulisi samanlaisia.
"Olisi ollut hyvä, jos Kostohenki olisi kouluttanut meidät kaikki. Muttei se tietenkään ole mahdollista. Toivottavasti saamme edes hieman yhtä hyvät mestarit kuin mitä isämme on", naukaisin Sirpalepennulle ja Säpälepennulle. En tiennyt osaisiko kukaan muu kissa opettaa meitä yhtä hyviksi sotureiksi, mitä Kostohenki oli. Ainakin sen perusteella, mitä Kuutihku oli kertonut, yhdellä soturilla pystyi olemaan vain yksi oppilas yhtä aikaa. Eikä tainnut olla mahdollista saada omaa isää mestariksi, ainakin uskoin niin. Mutta myös Jäälilja vaikutti samankaltaiselta kuin isä. Ehkä hän oli myös mahtava, niin kuin isäkin - vaikkei hän tietystikään voisi vedellä vertoja Kostohengelle. Jos Jäälilja todella oli sitä, miltä vaikutti, olisi hienoa jos joku meistä kolmesta saisi hänet mestarikseen. Kaikista eniten toivoin, että saisin mestarikseni taitavan kissan. Kissan taitavuus taisi riippua myös siitä, kuka häntä oli kouluttanut. Hymähdin omille mietteilleni ja keskityin odottamaan josko sisarukseni sanoisivat jotain asiaan liittyen.
//Muut?
Sirpalepentu 30.7.2018
Mitä rikostoveri tarkoitti? Jos se tarkoitti ystävää, jonka kanssa rikkoa sääntöjä..? Ei. Se ei ollut mahdollista. Eihän kukaan muu kuin päällikkö voinut asettaa Kostohengelle sääntöjä ja isä oli sanonut, että päällikön määräyksiä oli toteltava. Isäni oli liian suuri ja mahtava muiden kissojen kuin päällikön määrämille säännöille. Entä Jäälilja? Vilkaisin likaisenvalkoista naarasta ja päädyin samaan tulokseen kuin Kostohengen kohdalla; kukaan ei voisi määräillä häntä. Tarkastelin Jääliljan olemusta. Hän muistutti Kostohenkeä, mutta oli enemmän kaltaiseni. Jos olisin saanut valita emoni, se olisi ehdottomasti ollut Jäälilja. Sydäntäni kirpaisi taas ajatellessani emoa. Kuutihku oli ollut hyvä emo, mutta hänen kasvatusmenetelmänsä olivat olleet vääriä. Hän oli ollut liian pehmeä. Ehkä isääni verrattuna heikko. Jäälilja oli ilmeisesti erilainen. Kopioin Jääliljan jalkojen asennon, koska hän näytti niin ylväältä siinä seisoessaan. Pidin kuitenkin kasvoillani isäni kylmän ilmeen. Aloin uskoa, että näiden kahden soturin yhdistelmä halusin olla. Heidän kasvatustaan tarvitsin kipeimmin. Pirstalepentu avasi keskustelun mestareistamme. Se sai mieleeni juolahtamaan uuden ajatuksen. Mitä jos Jääliljasta tulisi mestarini? Hän voisi tehdä minusta yhtä mahtavan ja ylvään soturin kuin hän ja Kostohenki olivat.
"Olisi ollut hyvä, jos Kostohenki olisi kouluttanut meidät kaikki. Muttei se tietenkään ole mahdollista. Toivottavasti saamme edes hieman yhtä hyvät mestarit kuin mitä isämme on", Pirstalepentu naukui minulle ja Säpälepennulle. Mietin veljeni sanomia asioita. Hyvät mestarit olisivat hyvä asia, mutta uskoin saaneen hyvän idean sen varalle, että mestarimme eivät olisi yhtä mahtavia kuin Kostohenki ja Jäälilja.
"Minä haluaisin mestarikseni Jääliljan, jos kukaan meistä ei voi kerran saada Kostohenkeä. Kuu... erään kissan mukaan päällikkö päättää kuitenkin suurimman osan klaanin asioista, joten voi olla, että joku meistä saa Jääliljan tai sitten ei. Mitä vain voi tapahtua", nau'uin. Nielaisin Kuutihkun nimen, sillä en halunnut sanoa sitä ääneen. Olisin vain järkyttänyt veljiäni ja itseäni siinä sivussa. Se minun oli pakko myöntää. "Haluaisin siis kysyä teiltä kysymyksen, jos sallitte", jatkoin kylmän kohteliaasti ja käännyin soturien puoleen. "Mestari kouluttaa oppilastaan, joten mitä parempi mestari, sitä parempi tuleva soturi. Haluaisin siis esittää pyynnön: jos joku meistä saa mestarin, jonka taidot, tiedot, järki tai luonne eivät ole samanlaisia kuin teillä kahdella, voitteko ottaa osan sen oppilaan koulutuksen taakasta lavoillenne?" pyysin, mutta en anellut. Pidin ääneni viileänä, mutta kohteliaana. Aneleva pentu olisi vaikuttanut heikolta. Heikkoa pentua isäni ja Jäälilja eivät ainakaan suostuisi kouluttamaan. Olin siitä varma. Kokeilin uusinta oppimaani hyvältä vaikuttavaa temppua ja annoin katseeni kiertää leirissä ennen kuin palautin sen isääni ja Jääliljaan.
//Jää?
Jäälilja 31.7.2018
Sirpalepentu oli hetken tuumittuaan esittänyt kysymyksen. Hän pyysi minua tai Kostohenkeä kouluttamaan jonkun heistä jos saisivat toivottoman mestarin ja varsin hyvinhän se minulle sopi. Aioin kuitenkin pitää nuoren mustan naaraan jännityksessä käyttämällä hieman epäselvää sanojen järjestystä, jotta merkitys saattoi olla jotakin muutakin. Huomasin pian muidenkin pienten pentujen katseet. Meripihkainen ja sähkösininen silmäpari tuijotti minua odottavaisina myrkynvihreän rinnalla.
"Minulle sopii järjestely varsin hyvin, vaikkakin yleensä perin maksua moisesta", lausahdin ja räpäytin jäänsinisiä silmiäni hitaasti. Istahdin maahan, sillä puhuessani olin noussut vaistomaisesti seisomaan. Kietaisin häntäni etutassujeni ympäri kuten minulla oli tapana ja loin katseeni uudestaan tähän kolmikkoon.
"Kertokaapas minulle sitten minkälainen on hyvä mestari ja kuka se voisi olla? Tai ketkä ovat ehdoton ei ja liian heikkoja Kuolonklaaniin mielestänne", esitin kysymykseni kolkolla äänensävylläni ja tarkkailin jokaista pentua kiinnostuneena, mutta hyvin huomaamattomasti. Tietenkin pennut vastaisivat oman isänsä nimen näin alkajaisiksi ja vasta sen jälkeen päästäisiin vauhtiin nimiluetteloissa. Olihan Kostohenki yksi klaanin parhaista sotureista ainakin omissa silmissäni ja olisin voinut vannoa, että jokainen katsoa ainakin nuorempana isäänsä sillä tavoin. Olinhan minäkin ihaillut Verta kun hän oli pyörittänyt laumaa, sillä kauniin kivisellä aukiolla. Aivan yksin. En millään voinut ymmärtää miksi hän oli luopunut johtajan asemasta vain sen takia, että muuttaisi rakkaan kumppaninsa entiseen klaaniin. Tavallaan myös kunnioitin isän valintaa, sillä minä kuuluin Kuolonklaaniin ja viihdyin siellä. Jos ei otettu mukaan laskuihin paria täyttä - kauniisti sanottuna - hiirenaivoa. Jotkut vain olivat niin olevinaan, ehkä minäkin olin sitä muitten silmissä muttei minua kiinnostanut pätkän vertaa. Tärkeintä oli, että piti itsestään ja minähän suorastaan rakastan itseäni. Pian hälvenin pois ajatuksistani takaisin tosimaailman samalla huomasin mustan naaraspennun valmistautuvan vastaamaan.
"Hyvä mestari on mieleltään tarpeeksi vahva ja pystyy kouluttamaan meistä kunnollisia sotureita. Samanlaisia kuin sinä ja isä. Soturi kouluttaa oppilaasta kaltaistaan, joten sinä tai isä olisitte tällä hetkellä parhaita vaihtoehtoja tapaamistamme kissoista", Sirpalepentu kertoili ja olin otettu pennun vastauksesta. Hän piti minua voimakkaana soturina, enkä yleensä saanut kuulla sitä ilman vaivannäköä tai taidonnäytettä, mutta tämä pentu tiesi jo paljon aiemmin. Aloin sekunti sekunnilta pitää naaraasta enemmän ja tulla siihen tulokseen, että saattaisin löytää uuden liittolaisen kuukausien päästä aivan käpälieni juurelta. En koskaan alkaisi käskyttää Sirpalepentua tai hyväksikäyttää häntä kuten ihan mielelläni joillekin muille kissoille voisin tehdä, tämä pieni naaras oli ansainnut jo suuren osan luottamuksestani. Pian Sirpalepentu jatkoi litaniaansa mahdollisista mestareistaan ja niiden piirteistä..
"Pikiviillon tai Kuutihkun kaltaiset kissat ovat ehdoton ei. Heidänlaisensa kissat eivät voisi tehdä meistä kunnollisia Kuolonklaanin sotureita", pentu lopetti ja loi kylmästi hohkaavan, vaikkakin vihreän katseensa minuun. Nyökäytin päätäni hento virne naamallani. Vilkaisin paikalla olevaa Kostohenkeä ja hänkin näytti tyytyväiseltä tyttärestään. Pirstalepentu ja Säpälepentukin luultavasti vastaisivat samankaltaisesti, mutta eri sanoin tai jopa eri kissoin, mutta ennen sitä kertoisin erään asian.
"Luulen, että joudutte pettymään isänne kannalta, sillä yleensä pennut eivät saa mestareiksi omia vanhempiaan. Silti tiedän, että selviäisitte pettymyksestä - ainakin luultavasti - varsin kevyesti. Jos ja kun joku teistä saa heikon mestarin, suosittelen ajan myötä näyttämään missä on hänen paikkansa omassa järjestyksessäsi. Kertoa ilman sanoja sinun olevan hänen yläpuolellasi", naukaisin ja siristelin silmiäni miettiessäni omaa mestariani. Oma mestarini oli ollut kunniakas kissa, klaaninpäällikkö. Hänestä ei luonnetta puuttunut ja olin ylpeä siitä, että olin ollut kollin oppilas. Silloinkin kun Pisaratähti oli antanut ennustuksen minulle Pimeyden metsästä uneni kautta, olin ollut otettu siitä, että ennustuksen sain juuri minä.
"No niin, nyt haluan kuulla teidän muiden mestari toiveista", sanoin ja loin kylmän katseeni kahteen kolliin, jotka istuskelivat rennon näköisesti, mutta silti kaunis palo silmissään.
//Muut? En yhtää muista tätä järjestystä nii laitan vaan kaikki tollee yhes :')
Säpälepentu 31.5.2018
Sirpalepentu kuulosti kovin muodolliselta kysyessään, voisivatko Kostohenki ja Jäälilja auttaa jonkun koulutuksessa tarvittaessa. Siristin aavistuksen silmiäni kuunnellessani sisareni kysymyksen, mutta toisaalta ajatus kuulosti hyvältä. En haluaisi saada huonoa mestaria, mutta jos sellainen sattuisi minulle, ottaisin mielihyvin vastaan lisäkoulutusta joltakin paremmalta soturilta, kuten Jääliljalta.
Jääliljan vastaus yllätti minua hiukan. Mitä maksua hän haluaisi? En kuitenkaan kerennyt kysyä, sillä naaras jatkoi kysymällä, millainen olisi hyvä mestari ja ketkä taas olisivat ehdoton ei. Sirpalepentu kerkesi jälleen puhumaan ensimmäisenä, ja hän mainitsi vahvamielisyyden, joka oli myös minun mielestäni tärkeää. Sisareni mainitsi myös, että Pikiviilto ja Kuutihku eivät sopisi mestareiksi.
Jäälilja sanoi kuitenkin, etteivät pennut saa yleensä mestareiksi omia vanhempiaan. 'Ilman sanoja kertominen, että olet toisen yläpuolella'. Jääliljan sanat jäivät kiertelemään päähäni, Naaras kuitenkin jatkoi ja palautti minut takaisin maan pinnalle. Olisi minun tai Pirtsalepennun vuoro kertoa mielipiteemme.
"Olen samaa mieltä Sirpalepennun kanssa. Minäkään en haluaisi esimerkiksi Kuutihkun kaltaista mestaria, hänen täytyy olla vahvamielisempi", Pirstalepentu sanoi.
"Minäkin olen samaa mieltä, mestarin täytyy olla teidän kaltaisenne. Vahvamielinen, järkevä. En tahdo heikkoa mestaria, joka ei osaa tehdä päätöksiä", minä sanoin.
"Vaikea sanoa nimeltä, kenet tahtoisin, En tiedä vielä juuri ketään sotureista", jatkoin ja vilkaisin selkäni taa, missä klaanin kissoja parveili juttelemassa, syömässä, sukimassa itseään tai lähtemässä partioihin.
"Huono mestari vaikeuttaa myös varmasti motivoitumista koulutukseen, joten haluan mestarin, joka saa minut motivoitumaan. Ja sellaiseen ei kelpaa heikko kissa", lisäsin vielä ja koin sitten saaneeni sanottua kaiken.
"Ketkä teidän mielestänne muuten sopisivat meille mestareiksi?" minä kysyin sitten ja käänsin katseeni taas hetkeksi klaanin muihin kissoihin.
"Voitteko näyttää meille täältä hyviä ehdokkaita ja esitellä meille samalla klaanin kissoja nimiltä, niin opimme tuntemaan klaanitovereitamme?" jatkoin ja vilkaisin isääni ja Jääliljaa.
//Kosto?
Jäälilja 25.7.2018
"Mitäs sinä teet Tuuliklaanin rajalla?" Hohdetassu sihisi karvat pörhöllään. Kurkustani kuului kolkko naurahdus samalla kuin katsoin nuorta mustaa naarasta. Pörhistin omia karvojani ja väläytin teräviä hampaitani.
"En suosittele isottelemaan. Me kumpikin tiedämme mitä tässä käy jos ajaudut taistelemaan kanssani", lausahdin ja silmät hämärtyvässä ilmassa välkähtäen. Pitkäjalkainen naaras tuijotti minua suoraan silmiin yrittäen kurkottaa katseellaan syvälle sieluuni.
"Ja mitäkö teen täällä? En tiedä, ehkä valvon rajaa sinunlaisiltasi pennuilta jotka luulevat olevansa vahvempia kuin kokenut soturi", selitin. Pyöräytin silmiäni kierroksen ympäri ja astuin askeleen lähemmäs. Näytti siltä kuin Hohdetassu olisi värähtänyt, mutta voi olla että vain nummien tuuli värisytti naaraan karvoja.
"Sinusta olisi voinut tulla jotain suurta ja voimakasta Kuolonklaanissa", nau'uin hitaasti jokaista sanaa korostaen. Heilauttelin häntääni piiskamaisesti puolelta toiselle ja katselin oppilasta mitäänsanomattomasti.
"Voisin auttaa", kerroin, "Mutten tiedä haluanko. Kerro minulle miksi juuri sinusta pitäisi tulla jotain suurta." Määräykseni oli vai sitä varten, jotta voisin tunnustella Hohdetassun olemusta. Jos ottaisin väärän kissan mukaan leikkeihini ja alkaisin katua, kissalta lähtisi henki. Hohdetassu vaikutti kunnianhimoiselta.
//Hohde? Sori tönkkö
Hohdetassu 25.7.2018
"Sinusta olisi voinut tulla jotain suurta ja voimakasta Kuolonklaanissa", likaisenvalkea naaras maukui maireasti. Se oli minulle liikaa. Jäälilja oli juuri nimittänyt minua pennuksi ja nyt hän haukkui klaaniani. Karvani pörhistyivät entisestään ja häntäni viuhtoi kuin riivattu. Kuolonklaanilainen tuntui nauttivan tästä.
"Voisin auttaa", Jäälilja naukui.
"Mutten tiedä haluanko. Kerro minulle miksi juuri sinusta pitäisi tulla jotain suurta", naaras maukui. Hän istahti alas ja laittoi häntänsä käpäliensä päälle.
"Miksi kenestäkään pitäisi tulla jotain suurta? Miksi Raetähdestä tuli jotain suurta?" mau'uin kiihdyksissäni. Haukoin hetken henkeäni ja sain raivon partaalla olevan ääneni muutettua viileäksi.
"Koska joissakin kissoissa on potentiaalia. Minä kuulun niihin kissoihin. Minulla on tahtoa. Kun tahdon osaa kanavoida oikeisiin asioihin, voi tehdä jotain suurta", mau'uin. Jäälilja kohotti kulmiaan joko halveksuen tai yllättyen selitykseni vakuuttavuudesta.
"Minä olen kasvanut Tähtiklaaniin uskovien hyypiöiden kanssa, mutta olenko luovuttanut? En", maukaisin tyynen viileästi. Tiesin, että uskoni Pimeyden Metsään saattaisi olla ratkaiseva tekijä, en tosin ollut siitä varma, ja siksi otinkin sen aiheeksi.
"Uskon yhä Pimeyden Metsään", nau'uin.
"Minusta voi tulla jotain suurta ja jos nyt päätät väärin, kadut sitä vielä. Minusta-", sain maukaistua, mutta sitten yskänpuuska keskeytti minut. Olinkin odotellut sen tapahtumista.
"Mitäs se oli?" Jäälilja kysyi inhottavan tuomitsevaan sävyyn.
"Astmaa", maukaisin tietäen hykerryttävän hyvin, ettei Jäälilja tiennyt, mitä se oli ja jatkoin puhettani.
"Minusta tulee vielä jotain suurta. Mitä sinä hyödyt? Minusta tulisi vakoojasi Tuuliklaanissa. Voisin murtaa klaania sisältä päin, jolloin se olisi epävakaampi ulkoa päin. Totta, olen uskollinen klaanilleni, mutten sen kissoille. Ehkä olisinkin, jos he tajuasivat, kuinka väärässä ovat Tähtiklaanin suhteen", mau'uin ja pidin hetken taukoa.
"Mutta voin olla uskollinen sinullekin, jos pidät lupauksista kiinni ja autat minua", lopetin puheeni. Saatoin vain toivoa, että se oli tehnyt vaikutuksen Jääliljaan.
Jäälilja 25.7.2018
Katseeni karkasi taivaalle. Tähyilin laskevaa aurinkoa rauhallisesti hengittäen. Liu'utin lopulta katseeni takaisin aivan minua vastapäätä olevaan oppilaaseen, jonka jäänsiniset silmät hehkuivat innokkaina.
"Aloitetaampa Raetähdestä. Hän ei ole mitään sen suurempaa kuin normaali klaaninpäällikkö, hän ei ole tehnyt mitään erilaista. Mitään voimakasta. Istuskellut vain pesässään iloisena päällikön paikastaan, eikä ole auttanut minkään asian eteenpäin viemistä vaan klaani on junnanut paikallaan. Sitten ajattelitko tosiaan ansaitsevasi minun luottamukseni noinkin helpolla? Minä en ole sinisilmäinen. Heti kun ole kertonut sinulle jotain sinun klaaniasi uhkaavaa, mistä minä tietäisin ettet juoksisi oikopäätä Naalitähden puheille?" naukaisin kulmiani kohottaen ja pientä ympyrää hitaasti tassuttaen. Kynteni olivat liukuneet ulos tassuistani ja ne jättivät pienet viirut maahan tassutellessani.
"Minä voin auttaa sinua ehdoilla jotka minä sanelen. Et hiisku siitä kenellekään, teet ihan kaiken mitä minä pyydän ja vannot minulle ikuista uskollisuutta kunnes toisin pyydän. Ja sinun on opettava kuuntelemaan kaiken kunnianhimosi takaa. Kuuntelemaan järkipuhetta", naukaisin itsevarmasti pysähtyen ja poraten katseeni Hohdetassun silmiin. Toivoin tosiaan etten tehnyt virhettä.
"Jos suostut kaikkiin ehtoihini olet tervetullut tulemaan jokatoinen yö harjoituksiin kanssani, mutta yksi asia sinun tulee tietää. Jos kuulen jostain sinun puhuneen ohi suusi, sinun henkesi on minun tassuissani." Kun Hohdetassu vahvistuisi voisin alkaa puhua Viiltokaaokselle liittolaisesta Tuuliklaanissa. Jos ja kun nuori naaras suostuisi niin antaisin hänen ensitehtäväkseen etsiä meille harjoittelupaikan huomisyötä varten, paikan jossa kukaan ei osaisi aavistaa mitään.
//Hohde?
Hohdetassu 25.7.2018
Ei vaikuttanut lupaavalta. Jäälilja kertoi minulle totuuden Raetähdestä, josta en ollut kuullutkaan. Päällikkökö vain istuisi ja nauttisi paikastaan? Ehei. Ja sitten hän oli epäillyt uskollisuuttani, sanonut, että menisin kantelemaan Naalitähdelle. Tuijotin Jääliljaa jäänsinisillä silmilläni haastavan läpitunkevasti.
"Minä voin auttaa sinua ehdoilla jotka minä sanelen. Et hiisku siitä kenellekään, teet ihan kaiken mitä minä pyydän ja vannot minulle ikuista uskollisuutta kunnes toisin pyydän. Ja sinun on opettava kuuntelemaan kaiken kunnianhimosi takaa. Kuuntelemaan järkipuhetta", Jäälilja kuitenkin maukui. Olin iloinen, että hän oli päättänyt kuitenkin luottaa minuun. Mietin, mitä lupaukset tarkoittivat. Olin viisas kissa, tiesin sen, enkä menisi lankaan millään tasolla. En hiisku kenellekään, se oli itsestäänselvyys ja helppo homma. 'Teet ihan kaiken, mitä pyydän' epäilytti minua. Se tarkoitti todellakin ihan kaikkea, sen verran tosissaan kuolonklaanilaiset olivat. Arvelin, että henkeni olisi uhattuna, ellen tottelisi. Mutta olin valmis. Vaikka totteleminen voisi pahimmassa tapauksessa olla Jonkun tuuliklaanilaisen tappamista, olin valmis. Tahdoin kunniaa ja arvostusta. Tahdoin joskus päälliköksi, ja koska oli säälittävän pieni mahdollisuus, että joku valitsisi minut vapaaehtoisesti päälliköksi, oli käytettävä erilaisia keinoja. Ja tässä minulle tuli yksi keino eteen. Sitten oli enää uskollisuuden vannominen ja järkipuheen kuuntelu. Vannoisin uskollisuutta, selvähän se. Jäälilja oli huomannut, että olin kunnianhimoinen. Siksi hän oli ottanut kuuntelunkin puheeksi. Se ei ollut vaikea tehtävä, suostuisin siihenkin.
"Jos suostut kaikkiin ehtoihini olet tervetullut tulemaan jokatoinen yö harjoituksiin kanssani, mutta yksi asia sinun tulee tietää. Jos kuulen jostain sinun puhuneen ohi suusi, sinun henkesi on minun tassuissani", Jäälilja maukui. Nyökkäsin totisena. Olin arvannut oikein: sääntöjen rikkominen tietäisi kuolemaa.
"Minä lupaan olla sinulle uskollinen, kunnes toisin käsketään. Lupaan myös noudattaa sääntöjäsi. Suostun niihin ja minä ja kohtaloni olemme täten sidotut sinuun", mau'uin ja nostin katseeni käpälistään Jääliljaan.
"Katso minua", naaras maukui sihahduksenomaisesti.
"Lupaat olla uskollinen minulle. Mietitkö sitä? Oletko varma? En halua, että tuotat minulle pettymyksen", likaisenvalkea kuolonklaanilainen maukui ja vetäisi jäänsiniset katseensa sitten pois.
"Olen miettinyt. Olen varma siitä", maukaisin tyynesti.
"Siinä tapauksessa, ensimmäinen tehtäväsi on löytää meille sopiva paikka harjoitella. Paikan täytyy olla sellainen, josta meitä ei löydetä. Jos et löydä sellaista, on ilmiselvää, ettemme voi harjoitella", Jäälilja naukui.
"Tietenkin. Menen heti", maukaisin tyynesti aloittaen, mutta innostustani vaikeasti lopussa peitellen. Olin Jääliljan opissa. Voisin tulla klaanini parhaaksi soturiksi. Jopa koko metsän.
"Odotan tässä", Jäälilja puoliksi huusi perääni. Nyökkäsin ja lähdin jolkottelemaan Kuolonklaanin reviirin ja Tuuliklaanin reviirin erkaantumista päin. Tiesin, että siellä oli muutamia puita myös Tuuliklaanin puolella. Se oli syrjässä, eikä oikeastaan kukaan käynyt siellä, ellei ollut aivan pakko. Vaihdoin hölkän juoksuksi, mutta jouduin hidastamaan yskänpuuskan saadessani.
"Hiirenpapanat", sihahdin puoliääneen ja jatkoin matkaa. Saavuin pian määränpääni. Paikka oli parempi, kun olin odottanutkaan. Puoliksi ulkona klaanireviireistä oli aukio, jonka klaanien puolella oli puita ja toisella puolella harvassa puskia. Maa oli pehmeähkön sammaleen peitossa, ei tosin kokonaan. Aukio oli kaukana ainakin Tuuliklaanin leiristä, Kuolonklaanin leiristä en tiennyt. Ääniä ei kuitenkaan kuulunut, joten ei leiri aivan kulman takanakaan ollut. Hajumerkit olivat laimeat molemmin puolin, eihän tääläisen aukion kautta kukaan hylännyt, eikä kukaan kyllä tänne eksynytkään. Olin löytänyt miltei täydellisen paikan. Lähdin juoksemaan takaisin Jääliljan luokse. Matka ei ollut kovin pitkä nopealle tuuliklaanilaiselle, mutta minulle, vasta nimitetylle oppilaalle, vaikka olinkin nopea, se oli melko pitkä juosta. Vihdoin sain näkyviini valkean kissan hahmon.
"Jäälilja", huohotin pysähtyessäni. Köhin pari kertaa ennen kuin jatkoin.
"Löysin sopivan paikan kohdassa, jossa klaaniemme rajat erkanevat. Siellä on aukio, joka on puoliksi ulkona koko klaanireviireiltä. Kelpaako?" kysyin ja nuolaisin rintaani muutaman kerran, ennen kuin nostin katseeni Jääliljaan.
"No?" naukaisin kylmän viileästi ja jäin odottamaan toisen, paremman, mestarini vastausta.
//Jää?
Jäälilja 29.7.2018
"Löysin sopivan paikan kohdassa, jossa klaaniemme rajat erkanevat. Siellä on aukio, joka on puoliksi ulkona koko klaanireviireiltä. Kelpaako?" naaras naukui nuolaisten rintaansa luultavasti ylpeänä löydöstään.
"No?" kissa toisti ja omissa silmissäni naaraan olemus vaikutti ylimieliseltä ja liikaa ylpeilevältä, vaikkei hän sitä olisi yrittänyt viestiä. Jäänsininen katseeni monien mutkien kautta päätyi nuoreen oppilaaseen, jonka silmät tuijottivat kärsimättöminä minuun.
"Pidäkin huoli sitten siitä, ettei minun tarvitse astua tassullanikaan muiden klaanien reviireille, minä halveksun rajarikkeitä. Oliko vielä jotakin?" kivahdin. Pienen tuokiomme pituus oli ollut jo aivan liian pitkä, en soisi enää sekuntiakaan tälle oppilaalle kalliista ajastani. Hohdetassu empi ja lopulta ravisti päätään. Nyökkäsin terävästi ja silmäni siristyivät.
"Antaa laputtaa sitten. Nähdään täällä huomispäivän yönä ja sinä johdatat minut sinne paikalle. Äläkä yritä järjestää minulle väijytystä", lausahdin kylmästi, "Jos näen sinut reviirillämme aion silti repiä sinut kappaleiksi."
Astelin leiriin ja näin kuinka miltei klaanin jokainen kissa oli aukiolla kuuntelemassa jotakin. Kissat supisivat keskenään hämmentyneinä ja halveksivina. Näin aukiolla jopa Kostohengen nuoret pennut. Olisi oiva tilaisuus mennä tapaamaan heitä ja voisin samalla esittää pari kysymystä. Ensimmäisenä silmiini pisti ystäväni ainoa tytär, joka muistutti hiukan isäänsä, tämän rinnalla kaksi harmaata kollia. Heidät erottivat toisistaan lihaksikkaan kollin valkeat kuviot ja toki kaksikko omasi eri väriset silmät. Tasaisen harmaan kollin katse oli kauniin meripihkainen ja lihaksikkaamman silmiinpistävän sähkönsininen. Minun oli pakko myöntää; kolleista kasvaisi luultavasti varsin komeita tapauksia. Tasaisen tummanharmaan värin omaava pyöreä kasvoinen kolli supatti juuri jotakin sisarensa korvaan, pennut näyttivät kovin vihaisilta ja ehkä jopa kostonhaluisilta. Aloin hieman ihailemaan mustan naaraan kylmää ilmettää, jonka alle hän yritti kätkeä tunteensa. Varsin kiinnostavaa. Lähdin askeltamaan kolmikon luo kevein askelin ympäriltäni kuuluvaa supinaa kuunnellen. Erotin sanoja Pikiviillosta, kolli oli ilmeisesti pimahtanut ja tehnyt jotakin hälyttävää, saisin luultavasti kuulla pian. Näin Kylmähenkäyksenkin kissa joukossa ja veikkasin hänen saapuvan luokseni minä hetkenä hyvänsä huomaisi minut.
"Kostohengen pennut, oletan?" naukaisin ja annoin katseeni kiertää kolmikon silmissä. Pennut katsahtivat minuun. Pidin kovasti ainokaisen naaraan olemuksesta, saattaisimme tulla oikein hyvin toimeen.
"Tällä kertaa hänen pentunsa näyttävät kovin onnistuneilta. Haluaisitteko esitellä itsenne ja sen jälkeen kertoa mitä täällä on tapahtunut?" lausahdin synkästi ja katseeni kävi aukion läpi lopulta katseeni palasi takaisin pentuihin.
//Sirpale? Pirstale? Säpäle? Kylmäki voi jatkaa
Jäälilja 25.7.2018
"Miksi? Sinulla oli jotain asiaa mutta sitten päätit jättää sanomatta kuin mikäkin säälittävä pentu, joka loukkaantui kun pentuetoveria eivät leikit kiinnostaneet", kolli naukui silmiään siristellen. Istahdin maahan ja setvin hetken ajatuksia. Lintulumo oli torjunut minut ja Vahvamielen. Sisälleni oli kasaantunut kova pala.
"Aluksi Vahvamieli, Lintulumo saa kerjätä huomiota jos haluaa kumppaniltaan, joka on jättänyt tämän vähälle huomiolle", naukaisin harmaalle kollille painottaen sanaa kumppani, "Minä veikkaan, että jos teidän suhteenne on rappiolla niin sinä olet syypää." Ääneni oli tasainen ja kylmä ja silmäni hohkasivat tuttua kylmää liekkiä.
"Emme ole ehkä puhuneet pitkään aikaan, mutta minunko vastuullani se on? Astelisit itse luokseni, mielestäni sinulla on vielä jalat jäljellä", selitin kääntäen katseeni Lintulumon valkeaan hahmoon, "Tämä klaani on muuttanut sinua, enkä ole varma enää tunnenko sinua." Kietaisin pörröisen häntäni etutassujeni ympärille ja otin katsekontaktin Vahvamieleen. Lintulumo oli oikeasti muuttunut, hän ei ollut se ketä rakastin emonani, hän ei ollut yksi parhaista ystävistäni. Hänestä oli tullut jotain muuta ja pahoin pelkäsin, että ystävyytemme oli kadonnut tämän vanhan minän mukana.
"Olet aika toivottoman oloinen jos sinun täytyy yrittää puristaa tieto minusta ulos. Tulin luoksesi, koska minä halusin. Minulla ei ole aina tähdellistä syytä tavata kissoja, varsinkaan partiossa. Suosittelisin käyttämään kaiken sen ajan mitä käytät minun kuulusteluuni, kumppanisi hyvittelyyn. Ja jos et tee niin, satun huomaamaan kuinka kova sinä todella olet, luulin Lintulumon olevan oikeasti kissa josta vältät, mutta näköjään olen väärässä".
//Lintu? Vahva?
Vahvamieli 25.7.2018
Hymyilin Jääliljalle kylmän häijysti. "Olen kovempi kuin kukaan tapaamasi kissa koskaan", sanoin, "enkä minä kaipaa neuvoja sinulta tai keltään muultakaan, joten ole hyvä ja poistu seurastamme. Minulla on asiaa Lintulumolle. Keskustelen hänen kanssaan mielelläni ihan vain kahden kesken." Katsoin Jääliljaa viileästi. "Toivon, ettei minun tarvitse itse raahata sinua pois. Voin toki tehdä senkin, jos välttämättä haluat." Käänsin vakaan katseeni Lintulumoon. "Sinä et sitten karkaa yhtään mihinkään, sillä me juttelemme nyt, kunhan ystäväsi on poistunut näköpiiristä."
Jo pelkkä katseeni antoi ymmärtää, ettei kannattanut yrittää mitään. En ollut leikkituulella. No, olinko minä koskaan? En. Jääliljakin kuvitteli tietävänsä vaikka ja mitä minusta ja siitä, mihin olin syypää. Säälittävä kissa kaikinpuolin.
"Ai niin", huikkasin äkkiä kyseiselle naaraalle. "Älä tee minusta analyyseja; ne menevät joka kissalla joka kerta päin synkintä metsää. Paitsi se sinun viimeisimpäsi koskien kovuuttani. Se meni yllättävänkin oikein."
Väläytin kylmän hymyn.
//Jää? Lintu?
Jäälilja 25.7.2018
Kasvoilleni nousi häijy virnistys, kun Vahvamieli yritti leikkiä pelottavaa. Mielestäni Vahvamieli yritti liikaa. Hän oli ollut paljon enemmän mieleeni silloin kun olin ollut pentu - ja laumassa.
"No? Aiotko jättää meidät rauhaan?" Vahvamieli murahti kulmiaan kohottaen kylmä katse meripihkaisissa silmissään. Väläytin harmaalle kollille yli ystävällisen hymyn ja puristein etutassujen kynsilläni leirin maata.
"Kuten tahdot", lausahdin ja sipaisin tätä kevyesti hännälläni, "Mutta älä luule, että jättäisin sinut rauhaan tulevaisuudessa." Lähdin tassuttamaan kevyesti poispäin Vahvamielen sanomia sanoja kuuntelematta. Nyt olisi aika mennä metsästämään rajarikkojia tai jotakin mihin saisin upottaa kynteni.
Olin tassutellut metsässä jo jonkin aikaa. Oli se outoa, että Kuolonklaanissa asiat olivat niin hyvin, että sai vain itsekseen lähteä metsään harhailemaan. Ei tarvisi ravata kokoajan partioissa. Vilkaisin taivaalle ja näin puolipilvisen taivaan. Aurinko oli jo puoli matkassa maillensa ja sen oranssinpunaiset säteet siivilöityivät läpi pilvien värittäen ne vaaleanpunaisiksi. Koko taivas tuntui hehkuvan. Olin saapunut hetki sitten Tuuliklaanin rajalle, jonka tunsin erittäin hyvin. Pitihän vihaamansa klaanin rajalle suoda aikaa. Tassutin läheisen puun juurelle ja loikkasin sen matalimmalle oksalle, sen jälkeen lähdin kiipeämään korkeammalle oksiston suojaan. Hapuilin otetta seuraavasta tukevasta oksasta ja pian istuinkin jo sillä. Olin aina ollut huono kiipeilemään, mutta kun tarpeeksi kauan olin harjoitellut sitä olin huomannut sen alkavan sujua jo mallikkaammin. Istumaltani oksalta näin suorassa linjassa melkein mihin tahansa suuntaan halusinkin ja pakko sanoa, kaikki mitä näin oli kaunista. Korvani havahtuivat rasahdukseen, joka äänestä päätellen oli katkeavan oksan ääni. Terästin kuuloani niin kauas kuin pystyin ja pian kuulinkin hengästyneen kissan, varsin hengästyneen. Kuulosti sille, että kissa olisi juossut reviirinsä kymmenen kertaa ympäri. Pian näin kuinka musta kissa valkealla rinnalla nuuhki maata kiinnostuneena. Kenties vasta nimitetty oppilas? He olivat helppoja kohteita jos he omasivat tipankin potentiaalia, sillä nuoret oppilaat olivat helppo imarrella mukaan leikkeihini. Jos aloittaisin luomaan suhteita nuoren oppilaan kanssa, nii ne pitäisivät pitkään. Mielessäni leijui häilyvä mahdollisuus liitosta, mutta tiesin että aluksi kissan pitäisi tunnustaa potentiaalinsa.
"Hei sinä siellä. Älä luulekkaan tulevasi rajan yli tai revin korvat päästäsi", naukaisin häijyn kylmästi ja loikkasin puusta alas. Mustan naaraan jäänsiniset silmät kiinnittyivät minuun. En muistanutkaan kuinka paljon rakastinkaan jäänsinisiä silmiäni, ne olivat todella kauniit.
//Hohde?
Hohdetassu 25.7.2018
"Hei sinä siellä. Älä luulekkaan tulevasi rajan yli tai revin korvat päästäsi", joku maukui. Nostin jäänsiniset katseeni ylöspäin ja näin toisen jäänsiniset silmäparin tuijottavan minua. Olin ollut Havuviiksen kanssa saalistamassa, mutta en saanut jänistä, jota olin ollut jahtaamassa, kiinni. Suutuin jänikselle ja kirosin hiirenpapanoita, jolloin Havuviiksi oli sanonut, että säikäytin riistan koko reviirillä. Olin lähtenyt juoksemaan pois, sillä tyhmä mestari sai ihan itse saalistaa jäniksensä, kun hän kerta nii hyvin osasi.
"Et revi, jos minä kerkeän ensin", mau'uin rauhassa kylmänviileästä lähemmäs päästyäni. Kissa oli naaras. Ja kuolonklaanilainen. Oikeastaan osa minusta pelkäsi tuota kissaa ja sitä, mitä hän voisi tehdä, mutta en näyttänyt sitä, sillä tuo kissa voisi käyttää sitä hyväkseen ja pitää minua heikkona. Juuri sitähän minä en ollut.
"Jaahas", valkea naaras maukui mairealla äänellä.
"Kukas sinä luulet olevasi, kun minua määräilet?" tuo kysyi. Annoin silmieni kipinöidä aivan rauhassa, kun aloitin vastaukseni.
"No kukas sinä sitten olet?" kysyin, vaikka tiesinkin olevani alakynnessä, jos ärsyttäisin liikaa ja tulisi rajakahakka.
"Minä kysyin sitä sinulta", naaras sihahti ärtyneesti.
"Hohdetassu", vastasin päätäni ylväästi ylhäällä pitäen.
"Ja nyt, kuka sinä olet?"
"Jäälilja", Jääliljaksi tunnustautunut kissa maukui. Hänen silmänsä leiskuivat. Ne olivat kauniit. Alitajuntani oli jo uppoutunut niiden syvyyksiin, kun ravistelin päätäni suuret korvat läpsyen. Minun olisi pidettävä kaikki aistini auki. Sitä paitsi, Kuolonklaanista tullut tuttavuus saataisi olla hyödyksi. Kuolonklaanista olivat kaikki suuret, mielenkiintoiset sodat lähteneet, sikäli, kun muistin. Minä liitoutuisin Kuolonklaanin puolelle, ja jotta puoleni hyväksyttäisiin Kuolonklaanin puolelta, oli hyväksi olla joku liittolainen.
"Mitäs sinä teet Tuuliklaanin rajalla?" kysyin sihisten pienen hiljaisuuden jälkeen. Seisoin hännänmitan päässä rajasta ja Jäälilja taas aivan rajalla. Häntäni viuhtoi puolelta toiselle ilmaa viillellen. Kynteni olisivat valmiita viiltelemään muutakin kuin ilmaa.
//Jää?
Jäälilja 2.6.2018
Kurkustani kuului kolkko naurahdus ja loin kylmän katseen Korpitassuun. Sipaisin naaraan päälakea tarkoituksellisen suurin liikkein.
"Kultaseni, Varjoklaanilaiset ovat samanlaisia tonttuja kuin muutkin klaanit, älä arvioi heitä nimensä takia yhtään paremmiksi", lausahdin äänenpainollani leikitellen. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virnistys, kun näin Korpitassun mietteliään ilmeen.
"Ja niistä mahtavista suunnitelmista mielessäsi, veikkaan että sielläkään eivät minun ja Viiltokaaoksen asiat kuulu sinun korvillesi ja tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin", sanoin samalla kuin kasvoilleni piirtyi vieno hymyn kare. Räpäytin silmiäni liioitellun hitaasti, jotta saisin aikaa kulumaan ja näkisin Korpitassun kärsimättömyyden. Hiljaisuuteni ei kuitenkaan tarkoittanut Korpitassun puheenvuoroa.
"Asiasta kolmanteen, miltäs uljas mestarisi vaikuttaa?" kysyin vilkaisten suurkiven juurelle jossa päälliköt alkoivat valmistautua kokoontumisen alkamiseen, paitsi että yksi klaani puuttui vielä. Tuuliklaani. Hetken ajateltuani kuulin jo pienehkön kissalauman tassujen rummutuksen tasaisessa laukassa. Tuuliklaani oli ainoa joka juoksi tuolla tavalla, pakko sanoa: mukavan kevyen näköisesti. Olin joskus kuullut huhua, että joissakin kuolonklaanin kissoissakin olisi Tuuliklaanin verta. Hoikat ja hentoluisen oloiset kissat sukelsivat eri klaanien turkkien lomitse ja heidän johtajansa Naalitähti otti suunnan puhujankiveä. Näin kuinka päälliköt vaihtoivat nopeat tervehdykset ja selittelyt Viiltokaaoksen läsnäololle. Pian klaanien keulakuvat loikkasivat samaiselle kivenlohkareelle, jolla sain tietää Viiltokaaoksen metsän valloitus suunnitelmista. Kissat ympärillämme alkoivat hiljalleen vaieta ja viimeinenkin supattelu muuttui kuiskutteluksi.
"Tervetuloa kokoontumiseen", Tihkutähti aloitti ylväästi rintaansa röyhistellen. En ollut saanut vastausta Korpitassulta ajan puutteen iskiessä, joten päätin vaihtaa aihetta.
"Mikäkin pullistelija", naukaisin silmiäni melodramaattisesti pyöritellen. Jos Varjoklaanin ja Kuolonklaanin liitto vahvistuisi Minttusydämen valtaan astumisen aikaan, se merkitsisi sitä että Tihkutähdestä olisi päästävä nopeasti eroon. Kolli oli heikko, siitä oli varma, miksi muuten hän olisi hankkinut valtansa kiduttamalla kun sen olisi voinut hoitaa nopeammin. Yksinkertaista, hän oli liian heikko tekemään sen, eikä varmastikaan saanut kannatusta edes kumppaniltansa.
"Aloitetaan ilouutisista, poikani ja tyttäreni Kettutassu ja Mäyrätassu ovat päässeet oppilaiksi ja heidän vaativa koulutuksensa klaanin sotureiksi alkaa", harmaankirjava kolli naukui ylpeillen pennuistansa, jotka istuivat kissajoukon keskiosassa. Mäyrätassu näytti innokkaalta ja ylpeältä ja Kettutassu hieman vaivaantuneelta. Kissojen eriväriset katseet olivat kohdistuneet oppilaisiin ikuisuuden tuntuisen ajan kunnes heidän isänsä jatkoi:
"Klaanissamme on myös uusi soturi, Utukyynel." Kissojen katseet olivat jo pian kauniissa harmaassa naaraassa joka istui vaarallisen lähellä Kylmähenkäystä. Jostakin olin saanut sellaisen kuvan, että Kylmähenkäys ei ollut halunnut olla tekemisissä pentujensa kanssa, mutta toisaalta olihan hän kehunut Utukyyneltä potentiaaliseksi. Kai nyt oma isä pentuaan onnittelee.
"Kaikkien meidän suruksemme klaaninvanhimpamme ja entinen parantajamme Kaunokukka on kuollut nimeämättömään sairauteen", Tihkutähti naukaisi silmät kylmästi hohkaten ja äänessä hiven teko sääliä. Pyöräytin silmiäni.
"Hmm, eikö sinunkin mielestä Tihkutähti ole hieman säälittävä? Hän ei ole edes ansainnut koko klaaninsa kunnioitusta. Hänellä ei ole tippaakaan ymmärrystä siitä, että klaani voitettaan puolelleen välittämällä heidän tarpeistaan", naukaisin kulmiani halveksuvasti kurtistaen. Kiedoin paksun ja pöyhkeän häntäni tiukemmin etutassujeni ympärille ja loin katseeni Korpitassun oranssi keltaisiin silmiin, en vihamielisenä, mutten ystävällisenäkään. Naaraan nenäkkyys hiukan ärsytti minua, mutta tiesin ettei hänestä olisi minulle vastusta ellen itse kouluttaisi häntä.
//Korpi?
Korpitassu 2.6.2018
Käännyin taas Jääliljaan päin. Olisi kaiketi aika vastata kysymyksiin, jotka naaras oli äsken esittänyt.
"Taisit kysyä äsken jotain Sysisydämestä. Niin, enpä tiedä. Hän ei vaikuta kovin sosiaaliselta, en ole nähnyt häntä hetkeen. Minusta tuntuu, että hän on vähän omissa maailmoissaan. En usko, että kovin haaveileva mestari on sopiva minulle. Hän ei sitä paitsi mielestäni vaikuta kovin kokeneelta."
Tässä vaiheessa vilkaisin Jääliljaa kulmieni alta, toiveenani, että naaras luulisi minun tarkoittavan jotain.
"En tosin ole harjoitellut hänen kanssaan tippaakaan, joten mistä senkin voisin tietää. Nytkin hän huitelee jossain tuolla."
Pikainen hännänheilautus väkijoukkoon.
"Mitä sitten Tihkutähteen tulee, hän yrittää mielestäni olla varsin vakuuttava. Mutta kukaan ei tunnu vakuuttuvan hänestä, hänen imelät puheensa eivät vain tepsi. Tai ehkä joihinkin, mutta minun, ja ilmeisesti sinunkin mielestäsi hän on vain ylimielinen nirppanokka, joka kuvittelee klaanin tekevän kaiken. Hän on todella säälittävä", naukaisin niin halveksien kuin osasin. Niin, joskus oli hauskaa vetää vähän överiksi toisten haukkumisen kanssa.
"Hän tuntuu olevan myös hieman liian ylpeä noista pikku pennuistaan. Oppilaita he vain ovat", huomautin kylmästi. Siirryin hetkeksi katsomaan Puhujankiveä, Tihkutähti siirtyi juuri suureleiaesti takavasemmalle ja antoi tilaa Naalitähdelle. Tuuliklaanin päällikkö rykäisi ja alkoi puhua:
"Tervetuloa vain minunkin puolestani! Tuuliklaanista on vain vähän uutisia, pitkäaikainen varapäällikkömme Pyryviima on siirtynyt viettämään vanhoja päiviään ja uusi varapäällikkömme on nyt Hallasydän!"
Katseet siirtyivät maireasti hymyilevän Hallasydämeen. Naaras näytti olevan tyytyväinen uudesta virastaan.
"Tiedätkö muuten mitään noista Tihkutähden pennuista? En ole itse tavannut heitä, tietenkään. Meistähän tuli vasta oppilaita", kysyin taas Jääliljan puoleen kääntyen. Hymyilin naaraalle hieman vinosti. Ilmeestäni ei voinut päätellä ulospäin, olinko Jääliljaa kohtaan ystävällinen vai piikittelevä, mutta arvelin naaraan tietävän sen. Odotellessa vastausta, yritin keksiä joitakin hyviä kommentteja, joita voisin laukoa Jääliljalle. Tässä oli vain käymässä niin, että Jäälilja pääsisi voittajaksi tässä väittelykilpailussa. Olin nimittäin jäämässä pahasti alakynteen toisen ärsyttämisessä. Ainakaan naaras ei näyttänyt ärdyynymistään ulkoisesti. Joka tapauksessa aikoisin pysyä tyynenä ja mahdollisimman nenäkkäänä.
//Jää?
Kylmähenkäys 3.6.2018
Vajosin lyhyeen hiljaisuuteen, kun Utukyynel siirtyi kyselemään oppilaista ja pennuista. Eihän minulla kumpiakaan ollut, mutta pentujen mainitseminen sai heti Jääliljan nousemaan mieleeni. Olin hiljalleen sisäistänyt sen faktan, että olin alkanut ihastua tuohon kuolonklaanilaiseen, vaikka kuinka välillä vihasinkin häntä. Minulla oli ollut tunteita häntä kohtaan jo ennen kuin minut oltiin karkotettu Varjoklaanista. Jääliljalla ei ollut kumppania, joten hänhän oli täysin vapaata riistaa, mutten ollut varna mitä suhteestamme voisi tulla. Pentuja minä todellakin tahdoin, koska toivoin saavani vielä pentuja joista voisin olla ylpeä. En pystynyt nimittäin sanoa olevani ylpeä Varjoklaanissa olevista pennuistani, koska se olisi täyttä valetta. Pakottauduin pitämään neutraalin ilmeen kasvoillani, kun vastasin tyttärelleni:
"Ei ole kumpiakaan tiedossa. Oppilaan kyllä tahtoisin jossakin vaiheessa ja ehkä pennutkin kiiinnostaisivat minua", lausahdin mahdollisimman välinpitämättömästi ja nuolaisin vasenta etukäpälääni hitaasti. Sitten siirryin seuraamaan Tihkutähteä, joka oli aloittanut kokoontumisen.
"Aloitetaan ilouutisista, poikani ja tyttäreni Kettutassu ja Mäyrätassu ovat päässeet oppilaiksi ja heidän vaativa koulutuksensa klaanin sotureiksi alkaa", Tihkutähti ilmoitti omahyväisesti ja heilautti häntäänsä kissojen keskirivistöä kohti. Siellä uudet oppilaat istuivatkin mestariensa rinnalla ja Rosmariiniputous näytti tietenkin aivan säälittävän pienikokoiselta oppilaansa - joka oli suunnilleen hänen kokoisensa - rinnalla. Irvistin uusille oppilaille ja käänsin sitten kylmänsinisen tuijotukseni Tihkutähteen, joka ilmiselvästi nautti saamastaan huomiosta.
"Klaanissamme on myös uusi soturi, Utukyynel", hän lisäsi ja käänsi sitten neutraaliksi muuttuneen katseensa vierelläni istuvaan Utukyyneleeseen. Tyttäreni kohotti kuononsa ylväästi korkealle, kun lukuisien kissojen katseet kääntyivät häneen. Sain muutaman tylyn vilkauksen, mutta vähät minä siitä välitin. Tihkutähtikin heitti minuun pilkkaavan irvistyksen ja jatkoi sitten selostustaan:
"Kaikkien meidän suruksemme klaaninvanhimpamme ja entinen parantajamme Kaunokukka on kuollut nimeämättömään sairauteen."
En edes muistanut Kaunokukkaa mitenkään, mutta tiesin ettei Tihkutähti tuntenut pienintäkään sääliä siitä, että Varjoklaani oli menettänyt yhden Tähtiklaaniin uskoneen kissan. Päällikkö oli varmasti vain tyytyväinen menetykseen. Tihkutähti siirtyi lopulta taaemmas ja antoi tilaa Tuuliklaanin päällikölle, Naalitähdelle.
"Tervetuloa vain minunkin puolestani! Tuuliklaanista on vain vähän uutisia, pitkäaikainen varapäällikkömme Pyryviima on siirtynyt viettämään vanhoja päiviään ja uusi varapäällikkömme on nyt Hallasydän!" Naalitähti ilmoitti ja antoi sitten katseensa laskeutua kauniiseen valkeaan naaraaseen, jonka turkissa oli hopeanharmaata tabbykuviota. Tuuliklaanilainen vaikutti erittäin tyytyväiseltä uuteen asemaansa ja nyökäytti nopeasti päätään kiitokseksi.
"Jokiklaaniin on syntynyt kolme uutta pentua, Simpukkapentu, Pähkinäpentu ja Marjapentu, joiden vanhempina toimivat minä ja kumppanini Mesiviiksi", Helmitähti ilmoitti ylpeänä ja väläytti nopean hymyn jokiklaanilaisten joukossa istuvaan kumppaniinsa, "parantajaoppilaamme Heinätassu on kuollut ja Kuusihäntä, Helinäpentu ja Aurinkopentukin ovat kuolleet."
Sitten eteen astui Saniaistähti, Myrskyklaanin päällikkö. Pähkinänruskea raidallinen kolli silmäili hetken ympäröivää kissajoukkoa ja aloitti sitten oman klaaninsa uutisten kertomisen:
"Myrskyklaani on saanut viisi uutta oppilasta, Sääskitassun, Tunturitassun, Pakkastassun, Pilvitassun ja Leijonatassun sekä uuden soturin, Riekkosulan. Olemme kuitenkin myös menettäneet Sädelehden, Hohdejuovan, Apilatassun, Viljatassun, Yökköpennun ja Pitkävarjon. Jäämne ikävöimään heitä", Saniaistähti naukaisi ja peruutti sitten, antaen viimeisen puheenvuoron Viiltokaaokselle. Kun Kuolonklaanin varapäällikkö astui eteen, kissajoukosta nousi muutama hämmentynyt naukaisu. Viiltokaaosta huudahdukset eivät haitanneet, kun hän aloitti puheensa:
"Raetähti sairastui viheryskään eikä sen takia päässyt kokoontumiseen, joten minä korvaan häntä tänä iltana. Ja sitten klaanimme uutisiin; Kuolonklaanissa on kolme uutta oppilasta, Mututassu, Virnetassu ja Korpitassu. Kohmesydän, Raparuusu ja Säröpentu ovat kuolleet. Kokoontuminen on päättynyt!"
Kun Viiltokaaos loikkasi alas maahan ja alkoi kutsumaan kuolonklaanilaisia ympärilleen, tajusin että oli aika lähteä. Käännyin Utukyyneleen puoleen ja väläytin hänelle nopean ja kylmän hymyn.
"No, oli mukavaa nähdä sinuakin. Nyt minun on palattava klaanitoverieni luokse. Näkemisiin, Utukyynel", lausahdin neutraalisti ja jätin sinertävänharmaan tyttäreni. Pujottelin hajaantuvien klaanikissojen välistä Kuolonklaanin ryhmän luokse ja lähdin sitten heidän kanssaan leiriä kohti.
Leiriin saavuttuani erkanin heti kissajoukosta ja marssin kuono korkealla leirin reunamille pitämään pienen lepotauon. Tuskin ehdin asettua makuuasentoon, kun huomasin Jääliljan erkanevan kissajoukosta. Kohensin heti ryhtini ja valmistauduin ottamaan suunnakseni tuon likaisenvalkoisen ja tummanharmaan naaraan. Mutta Jäälilja ei edes huomannutkaan minua, vaan hän marssi suoraan ohitseni Roihumyrskyn luokse. Jäin tuijottamaan kaksikkoa hetkeksi aikaa, mutta käänsin sitten katseeni välinpitämättömänä turkkiini ja aloin siistimään sinertävänharmaita karvojani. Sisälläni kuitenkin kupli raivo ja vaikken sitä tahtonutkaan myöntää, mustasukkaisuus.
*Miksi hän meni jonkun Roihumyrskyn luokse ja käveli samalla suoraan ohitseni kuin olisin jotain ilmaa? Välittääkö hän jostakin Roihumyrskystä enemmän kuin minusta?* kysyin itseltäni raivostuneena. Ehkä heillä oli jotakin meneillään. Mutta miksi se minua kiinnosti? En olisi voinut välittää vähempää siitä, oliko Jääliljalla ja Roihumyrskyllä jotain meneillään. Mutta kun jatkoin turkkini siistimistä, tiesin erittäin hyvin että välitin todella paljon.
//Jää?
Jäälilja 4.6.2018
Kokoontumiseen lähteneet kissat olivat juuri palanneet leiriin. Vilkaisin Korpitassua joka oli tullut hieman etäämmällä minusta. Korpitassu oli loppujen lopuksi aivan kelvollista seuraa.
"Kun kysyit olenko tavannut heitä, en. En ole", valehtelin sulavasti silmiäni luottavaisesti räpäyttäen. Nyökkäsin pienen hyvästin oppilaalle joka otti suunnan oppilaiden pesää kohti. Oli pimeää, ei niin pimeää kuin lehtikato yönä, mutta pimeää kuitenkin.
"Jäälilja", kuulin jonkun kutsuvan. Käänsin katseeni suuntaan josta ääni oli kuulunut, näinkin pian tutun puaruskean kollin. Roihumyrsky - veljeni - istui pienen ruohotupsun vierellä ja nyppi sitä, ehkä hieman hermostuneena. En ollut viettänyt hetkeen aikaa veljeni kanssa ja kaipasin tämän seuraa kovasti. Lähdin tassuttamaan ripeästi veljeäni kohti. Kasvoilleni levisi oikea hymy, jonka näytin vain harvoille.
"Roihumyrsky", naukaisin säteilevästi hymyillen, "Tiedätkö kuinka myöhä on?" Katsoin nuoren kolin olemusta tutkivasti. Tiesin jo nopealla vilkaisullakin että veljelläni olisi jotakin asiaa. Loin Roihumyrskyyn kysyvän katseen.
//Roihu? Sori pätkä xd
Roihumyrsky 4.6.2018
"Juuri sopivan myöhä", naukaisin ja hymyilin lämpimästi siskolleni. Hän oli ainoa kissa tässä klaanissa, jolle voisin uskoutua lähdöstäni. Olin viimein päättänyt jättäväni Kuolonklaanin. En koskaan voisi olla onnellinen täällä, varsinkin kun Kalmalilja uhkasi tappaa minut jos jäisin.
"Tule. Minulla on sinulle tärkeää asiaa, ainakin omalta kannaltani. Mutta täällä on liikaa korvia", murahdin ja käännyin ottaen suunnan ulos leiristä. Vilkaisin Jääliljaa, joka seurasi minua ehkä hiukan hämmentyneen näköisenä. Olkn itse vähän hermostunut, ensinnäkin siitä, että olin jättämässä kaiken taakseni ja toiseksi siitä, etten tiennyt miten Jäälilja reagoisi.
Kuljin jonkin matkaa kauemmas leiristä, kunnes pysähdyin pienen puun juurelle ja istuuduin.
"Mennään suoraan asiaan. Minä lähden Kuolonklaanista, minusta tulee erakko", naukaisin ja tutkin valkoisen naaraan ilmettä. "En voi enää olla Kuolonklaanin jäsen. En kuulu tänne, en ole moneen kuuhun kuulunut. Olen muuttunut liikaa."
Olin todellakin muuttunut. Ennen olin ollut ilkeä ja kylmä, eikä tappaminen tai taistelu haitannut minua ollenkaan. Mutta sitten Tähtiklaani oli opastanut minut oikealle tielle.
"Minä uskon Tähtiklaaniin. Olet ainoita kissoja, jotka tietävät siitä. Kuolonklaani taas uskoo johonkin hyvin synkkään ja pahaan, jos sallit minun sanoa. Ja tämän lisäksi koko klaanin luonne on paha ja murhanhimoinen. Minä haluan elää vapaana, sellaisena kuin olen."
Nousin seisomaan ja astelin siskoni eteen kehräten. Olin onnellinen siitä, että olin tehnyt tämän päätöksen, mutta surullinen siitä, että jouduin jättämään kissan, joka oli minulle kaikista rakkain.
"Hyvästi Jäälilja", naukaisin.
//Jää?
Minttusydän 26.5.2018
Tarkkailin Viiltokaaosta enimmäkseen, mutta katseeni hapuili välillä likaisen valkeassa naaraassa. Klaanimme oli tosiaan nääntymässä hiirenkorvasta huolimatta, mutta luottaakko Kuolonklaanilaisiin? Klaanin hätä oli kova, mutta näin tämän kollin epäilyttävässä varjossa. Mitä jos riista olisikin myrkytettyä ja aikeena olisi vain tuhota koko Varjoklaani? Klaanini tulevaisuus riippui minusta, sen tulevaisuus oli jo valmiiksi vaakalaudalla. Jos saisimme riistaa, meistä tulisi vahvempia ja jos ajautuisimme taisteluun olisi mahdollisuus voittaa. Siristelin silmiäni epäilevästi. Päätöksen hetki oli koittanut minun olisi valittava myöntyminen tai kieltäytyminen. "On. On meillä, en halua Varjoklaanin ajautuvan ongelmiin - ainakaan tyhjällä vatsalla", naukaisin vakavasti ja nousten seisaalleni, "Mutta kysymykseni kuuluu miten selittäisin rajalle ilmestyneet riistat klaanille? Enhän minä suin päin rupea huutelemaan niiden olevan klaaniltanne?" Nuolaisin tassuani jo siinä uskossa etteivät kissat kävisi päälleni. "Ja rajalla on paras olla riistaa, muuten sopimuksemme purkautuu eikö näin?" naukaisin kuononani hitusen kohottaen. Jäälilja oli ollut koko keskustelun hiljaa, luultavasti käskystä. Tiesin nuoren naaraan olevan lopulta aikamoinen hölösuu joka ei osaisi koskaan pitää kuonoaan kiinni. Käänsin katseeni takaisin Viiltokaaokseen vastausta odottamaan.
//Viilto? Sori tönkkö..
Viiltokaaos 29.5.2018
Minttusydämen sanat kuullessani kasvoilleni piirtyi hento, tyytyväinen virne. Naaras jatkoi kysyen minulta kysymyksiä kysymyksen perään, enkä ennättänyt välissä vastata niihin. Siispä odotin, että varjoklaanilainen hiljeni ja antoi minulle puheenvuoron. Huomasin varapäällikön katseen harhailevan minusta takanani istuvaan Jääliljaan, joka oli pysynyt ihme kyllä aivan hiljaa koko tapaamisen ajan. "Kerro vaikka löytäneesi ne, jos joku alkaa kyselemään niin uhkaile vaikka vähän. Tuskin ketään niin kovin kiinnostaa muutama saalis", murahdin naaraskissalle vastaten hänen ensimmäiseen kysymykseensä. Vilkaisin nyt itsekin Jääliljaa. Valkea soturi istui yhä paikoillaan pitäen katseensa tiukasti Minttusydämessä. Käänsin katseeni takaisin varjoklaanilaiseen. "Tietenkin. Auringonlaskun aikaan ukkospolun tällä puolen on pari riistaa, joista riittää vähintään kolmelle vatsan täyttämiseen. Pidä siihen aikaan siis soturisi pois täältä, ellet tahdo suunnitelmiemme epäonnistuvan jo alkuvaiheessa", lisäsin vielä. Minttusydän nyökkäsi tyynesti. "Miten jatkamme sitten siitä? Jatkatko riistan tuomista meille vai onko se vain kertaluontoinen asia?" Minttusydän kysyi ja siristi aavistuksen verran silmiään. "Pian on täysikuu, ilmoitan sitten siellä miten tehdään", lupasin naaraskissalle, nousin ylös ja käänsin hänelle hitaasti selkäni. "Lähdetään", murahdin Jääliljalle häntääni heilauttaen ja lähdin astelemaan kohti ukkospolun reunaa. Kuulin soturin nousevan ylös ja lähtevän astelemaan perässäni eteenpäin. Astuin jalallani ukkospolun polttelevalle, mustalle pinnalle. Hirviöitä ei ollut lähistöllä, joten muutamalla juoksuaskeleella ylitin polun. Jatkoin matkaani Jäälilja aivan kintereilläni ukkospolun viertä vasten kohti sen käännöstä. Vielä yksi ukkospolku oli ylitettävä leiriin päästäksemme.
(tarinan loppu jätetty pois)
Jäälilja 30.5.2018
Katselin leppoisasti kuinka Viiltokaaos - klaanimme varapäällikkö - ilmoitti kokoontumiseen lähtijöitä reippaaseen tahtiin. Päällikkömme Raetähti oli sairastunut viheryskään, vaikka tuskin Viiltokaaos siitä kokoontumisessa puhuisikaan, klaanin päällikkön sairastuminen oli heikkouden merkki klaanille, jos ei omistanut tuollaista varapäällikköä joka meni päälliköstä heittämällä. Vaikka katkeruus painoi minua kuin kynsi kurkulla, olin jossakin määrin ylpeä siitä että Viiltokaaos oli klaanin varapäällikkö. Tavallaan ihailin häntä, jollakin oudolla tavalla, vaikken sitä halunnutkaan myöntää.
"...Jäälilja...", kuulin oman nimeni tummanharmaan kollin suusta. Nuolaisin tassuani hymyillen, pidin kokoontumisista, tilaisuus tutustua vihollisiin - vaikkain Varjoklaanilaiset pitäisi pudottaa laskuista. Olihan ollut Viiltokaaoksen mukana kun tämä oli saanut Minttusydämen suostumaan tarjoukseensa. Kohautin lapojani itsekseni ja otin suunnan kohti riistakasaa. Matkalla näin isäni särkyneet silmät, hänen läheisin ystävänsä Raparuusu oli kuollut, isällä oli aina tapana mennä rakastumaan kissoihin jonka nimissä mainittiin rapa.
Astelin aivan Kylmähenkäyksen kannoilla, joka oli päässyt jo ties monenteen kokoontumiseensa Kuolonklaanissa. Kollin harmaa turkki hohti kuunvalossa kuin mikäkin lampi josta kuun säteet hohkaavat. Pian Viiltokaaos joukon johdossa antoi äänettömän merkin hajaantua jokiklaanin sekaan. Sukelsin kalalta haisevien kissojen lomitse pienelle kohdalle jossa oli vähemmän kissoja, asia jota vihasin. Jokiklaanin haju. Pian kuulin kevyehköjä askelia takaani. Käännyin ja näin tutun kissan, miltei pennun. Korpitassun.
"Mukavaa iltaa Korpitassu, onko jännittävää?" kysyin silmät pimeässä välkkyen, kasvoillani loisti ei yhtään ivallinen ilme. Ilmeeni voisi luokitella miltei normaaliksi.
//Korpi?
Korpitassu 1.6.2018
Istuskelin kokoontumispaikalla toimettomana. Olin päässyt tänne kokoontumiseen vihdoinkin, mutta en voinut kyllä sanoa oloani erityisen mahtavaksi. Oppilaaksi tulo oli kyllä hienoa, ja kokoontumiset myös, mutta kun paikalla oli vain typerä kalanhajuinen Jokiklaani, oli täällä iljettävää. Sysisydän oli häipynyt jonnekin ja oleskelin täällä nyt siis täysin yksin, vieraiden kalaklönttien seurassa. Jokiklaanilaiset eivät olleet erityisen miellyttävää seuraa. Olin jo aikeissa lähteä etsimään seuraa, kun huomasin Jääliljan. Tyhjä ja mitäänsanomaton ilme kasvoillani katselin Jääliljan lähestyvää selkää, kun tassuttelin hänen luokseen. Naaras kääntyi ja katseli minua hetken sanoen sitten:
"Mukavaa iltaa Korpitassu, onko jännittävää?"
Tuhahdin viileästi. Todella jännittävää! Lauma kalanhajuisia kissoja.
"No, täytyy tässä kyllä myöntää, että odotin kokoontumiselta hieman enemmän. Jokiklaanilaiset ovat vain tyhmiä, kalaa mussuttavia, iljettäviä otuksia", virnistin ja katselin ympärilleni, ilmenevin näkyvä inho. Joitakin paheksuvia katseita oli kääntynyt suuntaamme.
"Mitä muihin klaaneihin tulee - olen kuullut - myrskyklaanilaiset ovat vain ylpeileviä lihaskimppuja, joilta ei edes vaivaisen hiiren metsästys sujuisi. Tuuliklaanilaiset ovat rimpuloita, jotka osaavat kyllä metsästää, mutteivät niin hyvin että saisivat itsensä kyläläisen näköisiksi. Varjoklaanista en tiedä tarkemmin, mutta nimensä perusteella heissä on edes jotain kunnollista, ilmeisesti aika salailijoita ja viekkaita heppuja, vai kuinka? Taidatkin tietää nämä asiat paremmin kuin minä, olethan vanhempi ja kokeneempi", naukaisin mukamas kunnioitusta äänessäni.
"Niin, ja mitä siihen ensimmäiseen alkuperäiseen kysymykseesi tulee, en pidä tätä mitenkään erityisenä. Kokoontumisessa kokoontuvat mitä ilmeisimmin kissat, jotka haluavat rauhaa ja ystävyyssuhteita, sekä kissat, jotka haluavat... noh, sotaa ja hieman toisenlaisia ystävyyssuhteita. Ystävät voivat joskus olla ihan hyödyllisiä. Vaikka en väitä, että heitä voisi aivan ystäviksi kutsua. Sinulla on tietenkin jotain suuria suunnitelmia meneillään, olen kyllä huomannut, että vietät jonkin verran aikaa Viiltokaaoksen kanssa. Hän on varapäällikkö, Kuolonklaanin varapäällikkö, vaikka sinä sen kyllä tiedätkin, ja yleensä Kuolonklaanilaisilla on jotain pahaa mielessään. Varsinkin niillä, jotka aikovat korkeisiin asemiin. Mutta nyt olen tainnut puhua tarpeeksi, sinun vuorosi ole hyvä!" virnistin ilkeästi. Olin tosiaankin puhunut aika paljon. Mieleeni tuli vielä, että voisin kysyä missä Sysisydän mahtoi olla, mutta tämän kokoontumisen voisin pyhittää myös täysin Jääliljalle. Sysisydämestä kyseleminen saisi jäädä hetkeksi.
//Jää? Korvella on puhemoodi päällä :D
Viiltokaaos 21.5.2018
Jäin istumaan hetkeksi aloilleni katsoen, kuinka Jäälilja suuntasi kauemmaksi minusta kohti nelipuiden laakson laitaa. Naaras pysähtyi hetkeksi ja nuolaisi yhden käpälänsä polkuanturaa ja kääntyi sitten minua kohti sanoen:
"Jos suostut, saan viestin kuljetettua jo ennen iltahämärää."
Siristin silmiäni, viilsin kynsilläni ilmaa ja sanaakaan sanomatta nousin ylös. Astelin Jääliljan rinnalle jatkaen matkaa hänen ohitseen. Soturi lähti kävelemään myös eteenpäin kirien minut hetkessä kiinni. Aavistin hänen katsovan minua, mutta en vaivautunut varmistamaan asiaa kääntämällä katsettani hänen suuntaansa. Hetken ajan hiljaa mielessäni pohdin vastausta. Yksin tapaamiseen meneminen oli osa alkuperäistä suunnitelmaani, mutta jos en suostuisi Jääliljan ehtoon, en välttämättä saisi Minttusydäntä paikalle niin nopeasti. Tuskin Jääliljasta olisi harmia, jos saisin hänet vain pitämään suuren suunsa tukossa tapaamisen ajan.
Vasta puoliväliin Tuuliklaanin rajaa päästyämme vastasin vaalealle naaraskissalle:
"Hyvä on, mutta muistakin että minä hoidan puhumisen, sinä seuraat suu supussa sivusta tilannetta ja et kerro tapaamisestamme kenellekään, et edes parhaimmille ystävillesi." Jäälilja murahti vastaukseksi jotain, josta en saanut täysin selvää. Oletin sen olevan myöntävä vastaus. Jatkoin matkaani eteenpäin ukkospolun laitaa myöten kohti Kuolonklaanin omaa reviiriä.
(tarinan loppu jätetty pois)
Jäälilja 23.5.2018
"Hyvä on, mutta muistakin että minä hoidan puhumisen, sinä seuraat suu supussa sivusta tilannetta ja et kerro tapaamisestamme kenellekään, et edes parhaimmille ystävillesi", Viiltokaaos naukaisi. Siristin silmiäni itsekseni ja lopulta vilkaisin kollia sivusilmällä.
"Älä huoli, ystävät eivät ole minun juttuni", murahdin samalla antaen vastauksen joka vihjasi mielestäni tarpeeksi myöntymiseen. Viiltokaaos oli tarpeeksi älykäs lukemaan eleitäni.
Olin käynyt pienellä kierroksella leirissä ennen kuin olin poistunut omiin askareisiini. Kuononi otti juuri nyt suuntaa kohti Varjoklaanin reviiriä ja mielessäni vilisi satoja ideoita kuinka houkutella Minttusydän rajalle. Toimisin kuitenkin tilanteen mukaan, ties vaikka juuri hän olisi partion johdossa. Pitäisi vain käyttää hyväkseen tilanteen tarjoamia anteja. Juoksin rauhalliseen tahtiin kuono tuulta halkoen. Tunsin pienen kosteuden lämpimässä ilmassa, sadetta luvassa siis - ainakin pienissä määrin. Pian annoin tasaisen tahtini hidastua siroksi askellukseksi saapuessani noin ketunmitan päähän rajasta. Nuuhkaisin ilmaa. Ei partioita hetkeen, joten voisi olla minun tuuriani jos yksi saapuisikin. Tassutin lähimmän korkean männyn juurelle joka oli jo kuolonklaanin puolella. Aloitin ensin notkistamalla selkääni ja kynsiäni teroitellen ja lopulta loikkasin männyn alimmalle oksalle. Alin oksa oli hieman hutera ja keikkui keveästi painoni alla, loikkasin korkeammalle - ja tukevammalle - oksalle ja etsin männynneulasia täynnä olevasta oksistosta välin josta olisi sopiva näköetäisyys. Puu oli aivan rajan tuntumassa, joka oli minun etuni. Nyt vain odottelisin. Otin mukavan asennon neljän tassun varassa puun oksalla ja siristelin silmiäni pilven takaa paistavalle auringolle. Viikseni vapisivat tuulessa kuin haavan lehdet. Kuulin rapinaa lähistöltä ja terästin kuuloni äärimmilleen. Kuonooni lehahti voimakas ja kuvottava Varjoklaanin ominaistuoksu. Onneksi olin tottunut siihen hiukan Kylmähenkäyksen takia. Onneksi tuo entinen varjoklaanilais kolli alkoi tuoksua jo samalta kuin muutkin Kuolonklaanilaiset. Nyt ymmärsin miltä muista tuntui kun lauma erakko kissoja saapui klaaniinsa haisemaan. Olin tuulen yläpuolella joka piti huolen siitä, ettei tulija huomaisi minua. Näin kuinka nuorehko kolli asteli kitukasvuisen männyn lomitse eksyneen näköisenä kohti ukkospolkua. Sydämeni hyppäsi kurkkuun tyytyväisyydestä. *Punaruskea turkki, sähkönsiniset silmät. Ilmiselvä Tihkutähden ja Minttusydämen sekoitus* Olin toki kuullut tuohtuneelta Kylmähenkäykseltä joka oli kokoontumisesta palattuaan kertonut Minttusydämen saaneen pentuja. *Kettupentu, tai kenties -tassu* Nimi tosiaan kuvasti kollin kettumaista väritystä ja koiramaisia kasvonpiirteitä. Hänen oli pakko olla heidän poikansa, aivan minun tuuriani. Saisin viestin kulkemaan paljon odotettua helpommin, ehkä liiankin helposti. Kollista leijaili hento maidon tuoksu, ehkä juuri ja juuri oppilas. Kollin tassuttaessa tietämättömänä ympäriinsä loikkasin alas puusta. Varoin astumasta lähellekkään Varjoklaanin puolta, sillä en astuisi käpälällänikään vihollisklaanin reviirille ja saisi syitä niskoilleni. Kova ukkospolku allani ja sen katku pitäisivät huolen siitä ettei tarvinnut kärsiä hajujen leviämisen pelosta.
"Kettutassu, oletan?" naukaisin leukaani kohottaen, merkiksi kollille, että minä olin tilanteen johtaja. Kettutassu siristi silmiään itsevarmasti.
"Aivan oikein", oppilas naukui yllättävän kumealla äänellä noin nuoreksi, tämän silmissä paloi voimakas vihan kiihko - tai pettymyksen. Kettutassulla oli mahdollisuus tavoitella jotain suurta varttuessaan, mutta vain mahdollisuus.
"Etkö tahdo tietää kuka minä olen?" kysyin kulmiani uteliaasti kohottaen. Kettutassu väläytti minulle vinon hymyn. Kietaisin häntäni tiukasti etutassujeni ympärille.
"En". Katsoin Kettutassua vakavasti.
"Jospa mentäisiin suoraan asiaan. Haluan sinun kuljettaman antamani viestin kissalle - ainoastaan sille kissalle jonka nimen mainitsen - etkä kerro tästä kenellekään, et mainitse sanan sanaa etkä edes vihjaa. Onko selvä?" murahdin ja nousin seisomaan. Siristelin silmiäni.
"Entä jos en suostu viemään viestiä?" kolli uhmasi jännittyneisyyttään peitellen, vaikkakin kollin huomaamatta pörhistynyt punaruskea turkki paljasti totuuden.
"Sitten emollesi ja sinulle käy kalpaten, ja niille myös kenet olet itse sotkenut asiaan", naukaisin vakavasti astuen pari askelta lähemmäs.
"Selvä, teen sen kunhan pidät Minttusydämen erossa tästä asiasta", punaruskea kolli selitti silmissä pelkoa - ei itsensä vaan emonsa puolesta. Selvästikin perhe merkitsi enemmän nuorelle kollille kuin tämä itse.
"Teknisesti kyllä, mutta - nyt päästäänkin itse viestiin - kissa jolle haluan viestin lähettää sattuu olemaan Minttusydän. Sinun tulee käskeä häntä - minun puolestani - tulemaan tähän tismalleen samaan paikkaan ja varmistaa että kissaliikenne toimii niin, ettei tästä kulje partion partiota sillä hetkellä. Ja painotan vielä : ei sanaakaan kellekkään tai hän on kuollut jo seuraavana päivänä. Ymmärretty?" varmistin tyynen rauhallisena ja aloin valmistautua lähtöön. En pystynyt haistamaan lähestyviä partioita ukkospolun katkun takaa, joten tapaamisen oli päätyttävä pian.
"Ei sanaakaan kenellekkään", Kettutassu varmisti ja otti pari askelta taaksepäin. Päätin poistua paikalta kun kuulin painavia käpälänaskeleita tulevan kohti. Joku oli varmasti tulossa etsimään Kettutassua, eikä minun sopisi olla paikalla. Lähdin luikkimaan pois paikalta aivan rajan tuntumassa, ukkospolun katku pitäisi hajuni poissa Varjoklaanista. Pidin kuitenkin silmällä sitä ettei tassuni astuisi kertaakaan Varjoklaanin reviirille. Kettutassu saisi alkaa miettimään mihin emonsa oli sekaantunut. Hidastettuani tahtiani aloin kuulla innokkaita ja kevyitä askelia perässäni. Joku seurasi minua. Sukelsin läheiseen aluskasvillisuuteen ja painauduin aivan maahan kiinni. Painoin korvani luimuun jottei ne paistaisi vihreiden kasvien joukosta. Maa oli kylmää puiden luomien varjojen takia, se esti auringon säteiden pääsyn tähän kohtaan. Näin kuinka pienikokoinen mustavalko kirjava naaras kipitti aivan nenä kiinni hajujälkeni vieressä, silti toisella puolella rajaa. Kissassa ei ollut Varjoklaanin kamalaa katkua vaan myrskyklaanin metsänomainen. *Myrskyklaani varjoklaanin reviirillä?*
Pienin naaras oli ehkä juuri ja juuri oppilaan kokoinen, kutakuinkin samaa ikäluokkaa Kettutassun kanssa. Nousin seisaalleni etutassut kiinni toisissaan ja silmiäni raivoisasti siristellen.
"Älä astu käpälälläsikään Kuolonklaanin reviirille tai muuten sinusta ei ole enää jäljellä mitään sen jälkeen", naukaisin, samalla kasvilleni piirtyi jäinen virne. Valkean kirjava naaras nosti päätään säpsähtäen.
//Pakkanen? :3
Viiltokaaos 23.5.2018
Siristin silmiäni kuullessani nuoren naarasoppilaan kysymyksen. Jos en olisi ollut keskellä leiriä kaikkien edessä, olisin antanut oppilaalle sellaisen opetuksen, ettei hän enää ikipäivänä uskaltaisi epäillä kyvykkyyttäni olla Kuolonklaanin varapäällikkö. Viilsin kynsilläni jälleen ilmaa. Mututassu siirsi hieman etukäpäläänsä astuakseen taaksepäin, mutta tajutessaan viillon olevan ilmalle, hän pysäytti liikkeensä. Vedin syvään henkeä ja yritin keksiä mahdollisimman osuvan ja erinomaisen vastauksen oppilaalle, jotta hän ymmärtäisi minun olevan yhtä arvokas - ellen jopa arvokkaampi - kuin kuka tahansa syntyjään kuolonklaanilainen. Vaikka toisaalta olinhan minä syntyjäni kuolonklaanilainen, minä perustin tämän klaanin.
"Olet kuullut oikein, sillä synnyin ja vartuin soturiksi Jokiklaanissa. Suosittelen muuten pysymään kaukana siitä klaanista, sillä se tuottaa vain harmia", kerroin ensiksi nuorelle naaraskissalle, joka kuunteli tarkkaavaisesti ja nyökkäili minun puhuessani. Pidin hetken hiljaisuuden, kun mietin miten jatkaisin.
"Se missä synnyin ei määrää tulevaisuuttani vaan se, mitä varten minä synnyin. Minun kohtaloni on olla Kuolonklaanin päällikkö, se on ollut aina niin. Kuolonklaani on minun klaanini ja minä olen sen täysiverinen jäsen, pidä se mielessäsi", nau'uin tyynellä äänellä oppilaalle ja katsoin häntä suoraan silmiin. Mututassu nyökkäsi hitaasti.
"Tietenkin olet", hän vastasi tasaisella äänellä ja kallisti päätään hieman eteenpäin osoittaakseenin kunnioitusta. Kohotin leukaani ylöspäin tyytyväisenä, kun Mututassu nosti katseensa taas minuun.
"Jos se käy Valhekuiskeelle, voin ottaa teidät joku kerta taisteluharjoituksiin Tappotassun kanssa", ilmoitin kylmänviileästi Mututassulle ja vilkaisin leirin sisäänkäynnin suuntaan. Partio palasi juuri leiriin. He kantoivat hampaissaan tuoresaaliita ja laskivat ne sitten tuoresaaliskasaan. Odotin Jääliljan palaavan. Aurinko ei ollut vielä laskemassa, mutta en siltikään jaksanut odottaa vaalean soturin paluuta. Mitä nopeammin pääsisin juttelemaan Minttusydämen kanssa, sitä nopeammin suunnitelmani etenisivät ja sitä suurempi todennäköisyys oli voittaa metsän klaanit sodassa ja nousta jälleen se hallitsijaksi. Varapäälliköksi tultuani yhä useampi kissa oli kiinnostunut juttelemaan kanssani. Olin onnistunut parantamaan suhteitani moneen kuolonklaanilaiseen, joka sai heidät luottamaan minuun. Kun minusta tulisi päällikkö, jokainen kuolonklaanilainen olisi valmis kuolemaan vuokseni tulevassa koitoksessa, jonka johdosta Kuolonklaani nousisi jälleen ansaitsemaansa loistoon.
Havahduin pois ajatuksistani ja siirsin vihreän katseeni leirin sisäänkäynniltä edessäni seisovaan oppilaaseen, joka silmäili minua tarkasti.
"Kiitos tästä keskustelutuokiosta. Sinulla on takuulla tehtäviä oppilaana, kuten esimerkiksi vuoteen tekeminen. Kipitä matkoihisi ja palaa mestarisi kanssa asiaan sitten, kun olet opetellut taistelun alkeet", murahdin oppilaalle ja käänsin tuolle selkäni. Astelin lähemmäs sisäänkäyntiä, jotta varmasti huomaisin Jääliljan heti tuon saapuessa. Jäin odottelemaan kaikessa rauhassa soturia aloilleni.
//Jää? Mutu?
Jäälilja 24.5.2018
"Hmm", myhäilin ja astuin askeleen lähemmäs oppilasta. Oppilaalla ei todellakaan ollut mahdollisuuksia vastaukseen. Antaisin hänen selvittää sen itse varttuessaan. Pakkastassu oli liian lähellä Kuolonklaanin rajaa joka sai sappeni kiehumaan - ei vaan palamaan. Puristin kynteni ulos. Aloin kuulla - äänestä päätellen - noin neljän kissan partion tassun äänet joka sai lampun palamaan pääni päällä. Nuuhkaisin ilmaa: kyllä neljä kissaa, varjoklaanilaista.
"Näkemisiin armas Pakkastassu", naukaisin ja nostin kurkustani matalaa murinaa. Pian murinani kuullessaan aluskasvillisuus alkoi heilua ja partion johdossa asteleva valkeanharmahtava naaras, Valkosydän jos oikein tunnistin. Naaraan meripihkaiset silmät välkkyivät auringon valossa vihamielisesti; johtajan perässä kaksi kissaa rinnakkain, pienempi ja suurempi. Pienempi kissa, naaras jonka turkki oli väriltään musta ja sitä täplittivät vaaleanharmaat ympyrän muotoiset kuviot. Suurempi valkoturkkinen kolli mustalla rinnalla ja vatsalla; kävelivät Valkosydämen rinnalle. Heidän vanavedessään kulki vielä tummanharmaa oppilas.
"Mitäs täällä tapahtuu?" Valkosydän murahti silmät raivoisasti siristyen. Pörhistelin turkkiani näytelmässä mukana ollen.
"Mitäs Kuolonklaanilaiset tekevät näin lähellä rajaa ja rajan toisella puolella?" suuri kolli naukui, kenties Tummasielu. Päästin kurkustani ärtyneen murahduksen.
"Haistappa vähän tarkemmin", naukaisin kulmiani nopeasti kohottaen. Likaisenvalkean turkkini alla lihakseni väreilivät jännittyneinä.
"Niin arvon Varjoklaani, Myrskyklaani. Sitähän minäkin tulin tänne ihmettelemään", naukaisin omahyväisen virneen väläyttäen. Kaikkien muiden kissojen katseet liukuivat Pakkastassuun paitsi Valkosydämen.
"Pitäkää pentu omalla puolellanne ja tehkää mitä haluatte, mutta mielestäni teidän pitäisi saattaa hänet pois, hän näyttää eksyneeltä", nau'uin ja otin pari askelta taakse päin.
"Me hoidamme tämän", harmaaraidallinen naaras naukui silmät säkenöiden, tunnistin naaraan lopulta Kyyhkylennoksi. Nyökkäsin aisallisesti ja lähdin vetäytymään pois. Naurahdin itsekseni ja lähdin luikkimaan kohti leiriä.
Aivan edessäni alkoi jo häämöttää tuttu sisäänkäynti josta tulvi tuttujen kissojen makeita tai karvaita tuoksuja. Talvikkimuistokin oli kulkenut tästä tuoreen yrtti tukon kanssa ja tipauttanut samalla pari lehteä maahan. Sukelsin sisään ja pian näinkin sen minkä olin aavistanut, Viiltokaaos oli odottamassa.
"Tervehdys", naukaisin hymyillen. Käännyin aivan Viiltokaaoksen puoleen ja istahdin häntä tassujeni ympärille kietoutuen.
"Tein sen mitä pyysit ja pidin vielä huolen siitäkin, että saamme olla rauhassa ainakin Varjoklaanin suunnalta. Toivon, että teet sen saman Kuolonklaanille", naukaisin hiukan ääntäni hiljentäen jottei joka ikinen kissa kuulisi sanojani. Vilkaisin taivasta, aurinko oli laskemassa.
"Ja hei älä luulekkaan, että minulla meni näin kauan pelkästään sen asian kanssa, jouduin pitämään huolta rajoistamme", naukaisin terävästi ja silmiäni pyöritellen.
"Oletko varma, että hän tulee?" Viiltokaaos murahti. Kohotin kulmiani itsevarmasti..
"Aivan varma, Kettutassu vähintään anelee emonsa tapaamiseen".
//Viilto? Sori loppu on vähä hutastu mut ihan sama :D ja sori Starlet että Pakkasen ja Jään kohtaus jäi näi lyhyeks :c
Viiltokaaos 24.5.2018
Jäälilja oli viimein saapunut leiriin ja kertonut onnistuneensa löytämään varjoklaanilaisen, joka saisi klaanin varapäällikön Kuolonklaanin rajalle auringonlaskun aikaan. Ilmeisesti hän oli löytänyt Minttusydämen ja Tihkutähden pennun ja antanut tehtävän hänelle.
"Vai Kettutassu, ystäväsikö?" murahdin ilkkuen Jääliljalle. Soturi ei vastannut mitään vaan katsoi minua tyyni ilme kasvoillaan.
"Miten vain, kunhan et kiinny häneen liikaa. Kenties pian saat hänetkin vaihtamaan klaaniaan ja korvaat rakkaan ystäväsi Kylmähenkäyksen hänellä", virnistin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Jäälilja pyöräytti silmiään ja pudisteli päätään hitaasti.
"Älä ole noin vakava. Suunnitelmani etenee, se on hyvä juttu", murahdin ja vaihdoin kasvoillani koreilevan virneen kylmänviileään ilmeeseen. Nousin seisomaan, venyttelin raajojani ja lähdin kävelemään kohti leirin uloskäyntiä.
"Lähdetään, jotta ehdimme varmasti paikalle ennen Minttusydäntä", murahdin ja vilkaisemattakaan soturia astelin ulos leiristä. Leirin ulkopuolella ilma oli raikkaampaa. Tuuli oli voimistunut siitä, kun olin käynyt nelipuilla Jääliljan kanssa. Kuulin soturin askeleet takanani. Hän ei ollut aivan kiinni perässäni, mutta välillämme oli tuskin kahta ketunmittaa pidempää matkaa. Matkalla mietin, mitä sanoisin Minttusydämelle. Minun täytyi olla vakuuttava, sillä ei kukaan tahtonut tarttua lähes hyvään tarjoukseen, sen piti olla paras tarjous.
Saavuimme ukkospolulle. Ennen kuin lähdin ylittämään sitä, vilkaisin nopeasti puolelta toiselle. Astuin pari askelta taaksepäin nähdessäni Myrskyklaanin reviirin suunnalta rymistelevän, tumman hirviön. Jäälilja oli nyt saapunut vierelleni ja painautunut maata vasten. Itse kumarruin hieman alaspäin, mutta pidin pääni pystyssä ja katseeni koko ajan hirviössä. Maa alkoi täristä jalkojeni alla aina vain kovemmin, mitä lähemmäs hirviö pääsi. Lopulta hirviö oli kohdallamme. Silmänräpäyksessä se oli jo juossut ohiksemme ja suuntasi korkokivien suuntaan. Takajalkojeni avulla ponnistin itseni vauhtiin ja muutamalla loikalla ylitin mustan ukkospolun, jonka mustan pinnan aurinko oli tehnyt lähes käpäliä polttelevaksi. Jäälilja seurasi minua hieman hitaammin. Kun soturi oli vierelläni, jatkoin matkaa Varjoklaanin rajaa myöten Jäälilja vierelläni. Pian soturi pysähtyi reviirimme rajalle ukkospolun viereen ja asettui istumaan sen lähelle. Istuuduin hänen vierelleen ja käänsin katseeni Varjoklaanin reviirin suuntaan. Ukkospolun toisella puolen muutaman puun takaa siintävä nummimaisema oli muuttunut märäksi ja upottavaksi suoksi, jolla kasvoi erilaisia kasveja ja pieniä kitukasvuisia puita. Varjoklaanin puolella ukkospolkua reunustivat erilaiset lehtipuut. Puita oli kuitenkin niin vähän, että niiden välistä näki helposti Varjoklaanin puolelle.
"Kerrataanpa vielä: Kun Minttusydän saapuu, siirrymme Varjoklaanin puolelle. Minä hoidan puhumisen ja sinä seuraat tilannetta taustalta. Et sano mitään, ymmärrätkö sinä?" kysyin ja katsoin naarassoturia silmiäni siristellen. Jäälilja nyökkäsi epäröiden.
"Ymmärrän toki", hän vastasi tyyni ilme kasvoillaan. Nyökkäsin vuorostani tyytyväisenä.
"Yksikin sana voi pilata tämän jutun. Jos siis pilaat tämän, pidän huolen että elämäsi kääntyy päälaelleen yhden ainoan auringonkierron sisällä", vastasin purren hampaitani yhteen. Viilsin kynsilläni ilmaa ja käänsin katseeni poispäin kuolonklaanilaisnaaraasta. Aurinko oli jo laskemassa, joten Minttusydämen pitäisi olla täällä hetkenä minä hyvänsä. Pidin aistini tarkkoina, koska en luottanut täysin Jääliljaan. En voinut olla täysin varma, etteikö soturi olisi vain järjestänyt varjoklaanilaisten ystäviensä kanssa väijytystä minulle. Hän oli kateellinen varapäällikön paikastani muiden kuolonklaanilaisten tavoin, joten saatoin odottaa mitä vain. Pian kuitenkin erotin lähestyvän hahmon Varjoklaanin puolelta. Tunnistin punertavan ruskean naaraskissan Minttusydämeksi. Nousin ylös ukkospolulle, varmistin ettei hirviöitä tule ja astelin viileästi Varjoklaanin reviirin puolelle. Minttusydän näki meidät heti ja siristi silmiään. Astelin Jäälilja perässäni aivan varjoklaanilaisnaaraan lähettyville ja istuin alas.
"Hei Minttusydän, kiitos kun suostuit tapaamaan minut. Miten Varjoklaanilla menee? Veikkaan, että teillä on pieni pula riistasta kaiken aikaa", naukaisin tyynellä äänellä ja väläytin pienen hymyn varjoklaanilaisnaaraalle, jota ei huvittanut. Tyyni ilme kasvoillani odotin hänen vastaustaan. Kun keskustelu saataisiin käyntiin, siirtyisin oikeaan aiheeseeni, joka oli Varjoklaanin saaminen puolelleni. Minulla oli varsin hyvät tarjoukset heille, joista yksikään järkevä tuleva päällikkö ei voisi kieltäytyä.
//Minttu?
Jäälilja 18.5.2018
Kohotin kulmiani omahyväisesti.
"Kekseliästä", naukaisin tyly vire äänessäni. Lähdin tassuttamaan keveästi suurikokoisen tummanharmaan kollin perään, joka oli jo kiiruhtamassa ulos leiristä. Nostin kevyen ravin jolla kuroin välimatkaa kollista umpeen. Taivas oli kauniin sininen ja valkeat pilvenhattarat leijuivat suurina sekä pieninä kasoina eteenpäin jatkaen ikuista taivaltaan. Vilkaisin Viiltokaaosta tarkemmin. Kaksi pystysuoraa kulkevaa viiltoa vasemman silmän lävitse - onnihan se oli ettei näkö ollut lähtenyt. Arvet pukivat tuota tummanharmaata kollia, loivat tarpeeksi järisyttävän kuvan tuntemattomille.
"Kuules Viiltokaaos, onko se totta, että yrität jollakin oudolla tavalla uhitella päällikköä rikkomalla sääntöjä? Eikö varapäällikön paikka ole tarpeeksi?" naukaisin kulmiani hiukan uteliaasti kohottaen, silti kasvoillani välkkyi kylmä tyyneys. En halunnut ärsyttää, halusin tietää. Halusin saada jollain oudolla tapaa selkoa hänen ajatuksistaan ja suunnitelmistaan, tiesin, se olisi vaikeaa. Kolli ei kääntänyt tuttua vihreää katsettaan vaan jatkoi kävelyä kuin yrittäen saada minut hermostumaan odotuksesta. Olin kärsivällinen - ainakin joskus. Käänsin oman katseeni suoraan eteenpäin ja annoin katseeni harhailla puiden puhkeamaisillaan olevilla lehdillä sekä auringon valon aukaisemilla valkovuokoilla. Siellä täällä valkoisten kukkien seassa loisti pari sinistä kukkaa. Siniset kukat olivat erilaisia, kaiken muun samanlaisen massan keskellä sininen hohti kauneiten erilaisuudellaan. Erilainen minäkin halusin olla, eri tavalla paha ja töykeä kuin muut Kuolonklaanilaiset. Halusin olla tunnettu ja tunnetuksi pääsi erilaisuudellaan. Suurin esikuvani - Viiltotähti - oli ollut erilainen kuin muut. Hän oli uskaltanut aloittaa sen mitä muut pelkäsivät. Käänsin katseeni taas Viiltokaaokseen.
"Antaa tulla, kärsivällisyyteni alkaa loppua", naukaisin heilauttaen häntääni odottelevasti.
//Viilto?
Viiltokaaos 18.5.2018
Naaraan ilmoittaessa kärsivällisyytensä loppuvan, käänsin vihreän katseeni häneen ja naurahdin huvittuneesti. Hetkessä vieno hymynkaltainen katosi kasvoiltani muuttuen mitäänsanomattomaan ilmeeseen.
"Raetähti on hyvä päällikkö, minulla ei ole syitä uhitella lainkaan. Varapäällikön paikka riittää minulle toistaiseksi paremmin kuin hyvin. Nelipuille meneminen on rikkeistäni pienin", naukaisin soturille pitäen katseeni suoraan edessäpäin.
"Jos oikeasti tietäisit minusta jotakin, huomaisit ettei tämä ole mitään verrattuna siihen, mitä olen aiemmin tehnyt", naukaisin, viilsin kynsilläni ilmaa ja vilkaisin Jääliljaa siristäen silmiäni samalla, kun kasvoillani koreili vieno hymy. Yllemme laskeutui hiljaisuus, joka antoi mahdollisuuden muistella, miltä tuntui olla koko metsän johtaja. Olin ylpeä itsestäni. Tein jotain, jonka hiirenaivoiset Tähtiklaania palvovat surkimukset luulivat olevan mahdotonta. Vaikka metsän päällikkönä olo kesti vain pienen hetken elämästäni, olin onnistunut tuottamaan paljon pelkoa. Voisin vaikka vannoa vereni kautta, että jokainen metsäkissa tuntisi pienessä, heikossa sydämessään pelkoa, jos kuulisi kuka minä olen ja mitä olen tehnyt. Jo syntyessäni sieluni oli tahriintunut, loppujen lopuksi edes vanhempien läsnäolo ei olisi voinut estää tulemistani Kuolonklaanin varapäälliköksi.
"Olemme perillä", naukaisin rikkoen hiljaisuuden, kun saavuimme nelipuiden laaksoon. Astelin rauhallisin askelin alas laaksoon sen loivaa seinämää pitkin Jäälilja perässäni. Nostin katseeni laakson keskellä koreileviin tammiin, joiden oksia koristi lehtien vihreät silmut. Viherlehti todella teki tuloaan. Nelipuilla leijaili vahva riistan tuoksu. Tassuttelin kaikessa rauhassa kohti laakson keskellä olevaa kivenjärkäletttä, jonka soturikissat tunsivat nimellä puhujankivi. Jäälilja asteli perässäni hieman ripeimmin askelin. Kun saavuin puhujankiven varjoon, ponnistin takajaloillani itselleni vauhtia ja loikkasin valtavan kiven päälle. Loikka oli sulava ja onnistunut. Kun varmistin tasapainoni, käännyin ympäri ja katsoin Jääliljaa kohti soturin jäisiä silmiä.
"Tahdotko tietää jotain?" kysyin siirtämättä katsettani pois soturista. Viilsin oikean etukäpäläni kynsillä ilmaa.
"Tietenkin, anna tulla vain", soturi vastasi, heilautti häntäänsä puolelta toiselle ja istuutui alas.
"Kun minusta tulee päällikkö, aion seistä juuri tässä ja katsella, kuinka klaanini soturit vuodattavat metsäkissojen verta", naukaisin hetken epäröinnin jälkeen. Jäälilja oli ehkä ärsyttävä, mutta hän oli lojaali Kuolonklaanille, vaikka olikin erakkosyntyinen. Ainakin uskoin niin, mutta tuskin hän suunnitelmiani vuotaisi vihollisklaaneillemme. Hän tuhoaisi samalla myös oman maineensa kuolonklaanilaisten keskuudessa.
Jäälilja kohotti kulmiaan kuullessaan sanani.
"Aiot siis viedä klaanisi sotaan neljää hyvin syönyttä klaania vastaan?" soturi kysyi naurahtaen viileästi ja pudisteli päätään tuomiten suunnitelmani. Siristin silmiäni ja odotin, että sain katsekontaktin soturiin.
"Ehkä he ovat hyvin syöneitä, mutta me olemme valmistautuneita ja hyvin syöneitä. Eikä se ole ainoa etumme, katsos kun harva tahtoo taistella vihollisklaaninsa rinnalla, ainakaan se ei tule olemaan helppoa", naukaisin vihjaillen suunnitelmiini päin ja viilsin jälleen kynsilläni ilmaa. Jääliljan kasvoille piirtyi vieno hymy. Ymmärsikö soturi mitä ajoin takaa? Hän oli Jäälilja, tietenkin hän ymmärsi sen.
//Jää?
Jäälilja 19.5.2018
Kurtistin kulmiani hiukan yllättyneenä samaan aikaan omahyväisesti hymyillen. Tarkastelin hetken ajan kokoontumisaukiota. Neljän suuren tammen lehdet näyttivät olevan puhkeamaisillaan. Kaunista, kuten Viiltokaaos oli sanonut.
"Valitettavasti minun on sanottava, pidän ajatusmaailmastasi", ilmoitin vakuuttuneena. *Taistelu nelipuilla?*
"Historia näyttää toistavan itseään, Viiltokaaos tiedäthän mitä tarkoitan", naurahdin kolkosti, "Uusi Viiltotähti ja uudet - sitäkin suuremmat - suunnitelmat". Puristelin tassujeni alla olevaa kovaa kiveä kynsilläni. Viiltokaaos ottaisi koko metsän haltuunsa. Pian hän olisi se joka vetelisi naruista, hän olisi se joksi minä tähtäsin.
"Tiedätkös mitä, sinä tulet saavuttamaan sen mitä minä halusin, enkä pidä siitä. Taidat silti olla ihan hyvä kakkosvaihtoehto, pakko myöntää", kasvoillani vilahti pieni hymyntapainen, mutta pian taas kasvoni olivat tyynet. Kohensin ryhtiäni ylväästi.
"Mutta älä luulekkaan, että sinä alat ylimieliseksi, muuten saat tuntea kynnet nahassasi", naukaisin vinon hymyn väläyttäen, "Ja tiedätkö kenen? Minun".
//Viilto?
Viiltokaaos 20.5.2018
Katsoin Jääliljaa mitäänsanomaton ilme kasvoillani. Soturi oli selvästi kiinnostunut suunnitelmistani, joka oli erittäin hyvä asia. Hän olisi hyvä lisä joukkoihini ja hänestä voisi olla apua järjestelyissä. Hänen kauttaan voisin saada yhteyden Varjoklaanin Minttusydämeen, joka oli tärkeä kissa sodan voittamisen kannalta, mutta ei välttämätön. Loikkasin alas puhujankiveltä ja kiersin Jääliljan hitaasti ympäri. Naaras piti katseensa minussa koko ajan paitsi silloin, kun olin hänen takanaan.
"Sinulla on suhteita Varjoklaanissa, eikö niin?" naukaisin ja jatkoin odottamatta vaalean naarassoturin vastausta:
"Minulla on sinulle tehtävä." Naaras siristi silmiään kuunnellessaan sanojani.
"Mitä tahdot minun tekevän?" soturi kysyi nostaen leukaansa aavistuksen verran ylemmäs. Istuin alas hänen eteensä ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Jos hankit Minttusydämen Varjoklaanin ja Kuolonklaanin vastaiselle rajalle huomisillaksi, olet mukana suunnitelmissani", vastasin ja katsoin soturia syvälle tuon jäisiin silmiin. Jäälilja ei vastannut mitään, hän piti katseensa tiukasti silmissäni. Tunsin auringon paahtavan tummaa turkkiani suoraan ylhäältä, mutta en halunnut liikkua ja irrottaa katsestani soturista ennen tuon vastausta. Onnekseni kuitenkin hento tuulenvire viilensi hieman oloani, vaikka varjoon peruuttaminen olisi auttanut huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä olin hieman kateellinen Jääliljan vaalealle turkille, johon aurinko ei tarttunut lämmöllään samalla tavoin kuin omaani.
//Jää?
Jäälilja 21.5.2018
Annoin tarkoituksella Viiltokaaoksen odottaa vastaustaan. Tutkin tämän vihreitä silmiä etsien totuuden merkkejä, enhän minä kissaan noin vain luottaisi. Kissa kuin kissa luottamus oli ansaittava. Räpäytin silmiäni rauhallisena ja huomattavan hitaasti.
"Mistä tiedän, että voin luottaa sinuun?" naukaisin epäilevästi ja loin nopean koko kuvan kollista päässäni. Viiltokaaoksen vihreät silmät hehkuivat varmoina, kuin arvaten minun kysyvän juuri tuota. Kollin viiksikarvat nytkähtivät hennosti tuulen vireessä juuri ennen kuin tämä alkoi puhua.
"Et mistään", kolli naukaisi tyynen rauhallisesti ja kevesti kuin tuulessa leijuva voikukan hahtuva, "Se riski sinun on vain otettava". Siristelin silmiäni epäluuloisesti. Lopulta irrotin katseeni kollin silmistä. Kuulin kuinka jossain kaukana haukkui koira, kenties kissaa? Pikkulinnut lauloivat koreassa kuorossa, nyt olisi oiva saalistus sää. Nousin seisomaan ja astuin askeleen taaksepäin kynnet kivialustaa vasten rahisten.
"Ja mistä sinä ylipäätään tiedät varjoklaanilaiskontakteistani? Tai unohda ehken halua kuulla sittenkään vastausta", naukaisin leukaani kohottaen. Varjoklaanilla oli synkkä maine muiden klaanien keskuudessa, mutta tosiasiassa he olivat vain pehmoja jotka leikkivät itseään vahvempaa ja pelottavamapaa. Helppoja narutettavia. Ehkä Viiltokaaos oli arvannut suhteeni Varjoklaaniin Kylmähenkäyksen kautta? Vilkaisin äkisti Varjoklaanin reviirin suunnalle, vaikken sitä ihan täältä nähnytkään. Puhujankivellä seisoessa tunsin, että sinne minä kuuluisin.
"Voin luvata hankkia hänet sinne sillä ehdolla, että otat minut mukaan kun menet tapaamaan häntä", naukaisin kulmiani kohottaen ja alas puhujankiveltä loikaten. Lähdin tassuttamaan eteenpäin arvellen tummanharmaan kollin tulevan perässä. Pehmeän ja tuoreen ruohon seassa oli silloin tällöin eläinten tassuissa kulkeutunutta hiekkaa, joka jäi ilkeästi hiertämään varpaan väleihin. Nuolaisin tassuani vauhdissa, jotta sille astuminen olisi mukavampaa.
"Jos suostut, saan viestin kuljetettua jo ennen iltahämärää".
//Viilto?
Jäälilja 8.5.2018
"Jäälilja, minä en usko, että aiot oikeastaan tehdä minulle mitään, jos jatkan tuota pentumaista nokittelua. Minusta tuntuu, että sinä... Sinä haluat minusta jotain. Mitä? Tai ehkä et halua. Mutta jos sinä nyt niin kovasti tahdot, että lopetan tämän rauhallisen juttelemisen sinulle, voin kyllä olla hiljaakin. Kyllähän minä nyt vanhempien ja isompien vallan tiedän", Korpipentu murahti - tai ainakin siltä sen piti kuulostaa pennun mietteissä kuulostaa. Nostin kasvoilleni yli siirappisen hymyn ja naurahdin synkästi.
"En yleensä halua noin pieniltä pennuilta juuri mitään, mutta sinä..", naukaisin vakavana. Korpipentu taisi ehkä tosiaan hetken luulla, että olin tosissani. Kasvoilleni nousi huvittunut virnistys.
"Sinä luulit, että minä tahdon jonkin sortin pennusta jotakin?" naurahdin. Kohotin kulmiani ja nostin kasvoilleni vakavan ilmeen.
"Minulla ei ole tapana sekaantua pentuihin, kokeile uudelleen kun kasvat hiukan isommaksi. Ja vielä siitä uhkauksesta, ei noin pieni pentu voi ymmärtää mihin minä pystyn. Jatka naljailua niin saat kokea sen mihin et usko minun pystyvän ja tule kärsimään seuraukset. Ja toivon sinun tosiaan lopettavan", naukaisin kylmähkön hymyn väläyttäen ja nousten seisomaan. Sipaisin vielä Korpipentua hännälläni silkinpehmeästi.
"Näkemisiin, pentunen". Vilkaisin veljeäni joka oli seurannut tapahtumia sivusta. Tapaamisemme ei ollut päättynyt kovin hyvin - se ei ehtinyt edes alkaa. Tiesin, että tulisin tapaamaan pikkuisen naaraspennun vielä uuteen otteeseen, ja vielä lähiaikoina. Ehkä jopa huomenna? Kuitenkin väsy painoi silmäluomiani liikaa nyt. Jos hän ottaisi minut vastaan kunnioittaen, siitä voisi olla hänelle hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Rakastin olla vaikea.
//Korpi? Roihu?
Jäälilja 10.5.2018
Raotin silmiäni. Silmiäni häikäisi kivuliaasti auringon säteet, joten suljin ne heti. Siirsin päätäni ja aukaisin silmäni uudestaan, jo hieman tottuneena valoon. Nousin virkeänä seisomaan ja venyttelin pikaisesti. Vilkaisin pesässä olijoita, vain Mustakoipi. *Tätä se teettää kun valvoo itsensä uuvuksiin. Oma vikani* Aurinko oli jo korkealla taivaalla. Vilkaisin kuitenkin vielä vaistomaisesti Kostohengen petiä. Sisimmässänni velloi kuitenkin kaipuu. Kaipasin Kostohengen seuraa. Tuo musta kolli oli tärkeä ystäväni, vielä tärkeämpi kuin Kylmähenkäys. Pelkäsin että välimme eivät olleet enää niin hyvät, vaan alkaisivat rakoilla voimakkaasti. Nyt kuitenkin työntäisin ajatukseni muulle ja keskittyisin Korpipentuun. Lähdin astelemaan kohti pienen pennun nukkumapaikkaa - pentutarhaa. Kun suuaukko häämötti edessäni vetäisin henkeä ja nostin sen saman roolin ylleni. Astuin sisään pesään.
"Korpipentu", naukaisin. Silmäni tottuivat hämärään valoon ja näin pienen hahmon Pimeysllehden vierellä.
"Haluaisitko tulla tutkimaan leiriä kanssani?" naukaisin silmät kylmästi välähtäen. Vastaus saisi olla Korpipennun päätettävissä, mitä ikinä päättäisikään.
//Korpi? Sori tönkkö ja lyhyt...
Korpipentu 10.5.2018
Tarkkailin pentutarhaa väsyneenä. Eilen oli mennyt myöhään ja nyt olin herännyt mielestäni aivan liian aikaisin. Olin levoton ja pyöriskelin paikoillani, välittämättä siitä että Pimeyslehti saattaisi herätä. Minulle oli se ja sama heräsikö joku toinen sen vuoksi mitä minä tein. Samassa kuulin pentutarhan ulkopuolelta ääniä ja nostin korvani valppaasti pystyyn. Oviaukosta sisään tunkeva valo väistyi hetkeksi ja hahmo siirtyi sisälle. Jäälilja. Murahdin tympääntyneenä. Juuri tuota naarastahan minä olin oikein kaivannut ja ikävöinyt.
"Korpipentu", Jäälilja naukui pehmeästi.
"Haluaisitko tulla tutkimaan leiriä kanssani?" naaras kysyi. Katsoin Jääliljaa hieman epäröiden. En voinut hämärässä nähdä naaraasta kunnolla muuta, kuin kirkkaana loistavat silmät, joten en voinut myöskään arvioida Jäälilja käyttäytymisen mukaan mitä hänellä oli mielessään. Arvelin, ettei hän ihan hyvää hyvyyttään tahtonut näyttää minulle paikkoja. Päätin lopulta kuitenkin luottaa siihen, ettei Jäälilja luultavasti hyökkäsi kurkulleni heti kun olisimme ulkona, ja niin suostua tämän ehdotukseen.
"Hyvä on. Mennään", kuiskasin kuuluvasti ja samettisesti. Ponnahdin pystyyn ja pujahdin solakasti Jääliljan ohitse kirkkaaseen ja häikäisevään auringonpaisteeseen. Pentutarhan varjot tuntuivat oikeastaan aika houkuttelevilta tähän verrattuna, mutten antaisi periksi nyt. Silmiäni siristellen käännyin Jääliljaa kohti 'mitäs sitten' - ilme kasvoillani.
//Jää? Tosi tönkkö... Sori
Jäälilja 17.5.2018
Katsoin Korpipentua kulmia mietteliäänä kohottaen. Pentujen hyväksikäyttö oli liian helppoa, halusin haasteita. Tutkiskelin Korpipennun oranssinkeltaisia silmiä, pentu oli tosissaan. Helppo uhri, muttei minulle, joku onnekas lunastaisi omansa. Korpipentu olisi kasvaessaan pidettävä lähellä, hänestä voisi saada - kouluttamalla oikein - hyvän liittolaisen tai kätyrin. Pitäisi katsoa minkälainen kukka tuosta nupusta puhkeaisi.
"Kuten sanoin esittelen sinulle leiriä, tai luultavasti olet tutkinut sen jo, joten ehkä voisimme keksiä jotain kiinnostavampaa?" naukaisin silmät vaarallisesti välähtäen.
"Tai ehkä vain unohdamme sen", kuiskasin ja lähdin hivuttautumaan pois päin. Pian hämmentynyt pentukin huomasi syyn, Pimeyslehti lähestyi meitä. Nyökkäsin Korpipennulle liittolaismaisesti, vaikka nyökkäys oli minulle merkityksetön, halusin pennun tuntevan itsensä tärkeäksi. .Vaikka sen välillä kielsinkin, minun pitäisi vain toimia spontaanisti ja olla se mikä pohjimmiltani olin. Jätin Korpipennun Pimeyslehden huomaan kuin nallin kalliolle. Minun pitäisi luultavasti nähdä joskus Kalmaliljaa - liittolaistani - vaikka en minä kummemmin hänen seurassaan oleillut. Pian silmiini pisti hyvin tutun näköinen tummanharmaa kolli. *Viiltokaaos.* Kasvoilleni syttyi se sama suunnitteleva ilme joka oli hyvin tuttu kasvoillani. Astelin kollia kohti.
"Katsos, varapäällikköhän se siinä", naukaisin hiven kunnioitusta äänessäni vaikka valtaosin sitä hallitsisi kylmä leikkimielisyys. Kasvoni olivat vakavat, joka ei ollut minulle ominaista, mutta tuntui kun minun kuuluisi käyttäytyä kerrankin mallikkaasti. Olihan Viiltokaaos kuitenkin varapäällikköni. En kuitenkaan lopettaisi pientä piikittelyäni ja Viiltokaaos saisi tuntea sen nahoissaan jos rupeaisi ylimieliseksi.
//Viilto? Laatu on nyt mitä on, mutta joo xd
Viiltokaaos 18.5.2018
Käänsin hitaasti ja välinpitämättömästi vihreän katseeni kohti Jääliljaa, joka oli saapunut luokseni hetki sitten. Naaraan äänestä saattoi löytää hieman kunnioitusta, vaikka siitä säteili runsaasti myös paljon muita eri sävyjä. Käänsin katseeni pois vaaleasta soturista ja käänsin sen nyt vuorostaan taivaalle. Hiirenkorva oli edennyt jo pitkälle, Kuolonklaanin harvoissa puissa oli jo suuret, vihreät hiirenkorvat ja lehtikadon kylmän viiman oli korvannut hento, viileä tuulenvire. Riistaa oli jo melko paljon, vaikkakin arvelin sitä olevan enemmän Jokiklaanissa ja Myrskyklaanissa, kuten aiempina hiirenkorvinakin.
"Aiotko vain istua siinä ja kuluttaa kallisarvoista aikaani, vai aioitko sanoakin jotain?" kysyin ja käänsin katseeni kohti Jääliljaa siristellen silmiäni. Naaras tuhahti ja pyöräytti jäänsinisiä silmiään. Huomasin naaraan katseen harhailevan tyhjälle tuoresaaliskasalle.
"Lähteekö arvon varapäällikkö saalistamaan? Klaanisi nääntyy nälkään, ellet saalista sille ruokaa", Jäälilja naukui ivallisesti virnuillen. Tyyni ilme kasvoillani murahdin soturille vastaukseksi.
"Partiot ovat jo saalistamassa. Kaiken lisäksi klaani ei ole minun", nau'uin jatkaen, "vielä." Se oli valhe, josta Jääliljalla ei ollut aavistustakaan. Kaiken järjen mukaan Kuolonklaani oli minun klaanini. Jäälilja ei vastannut mitään.
"Sen sijaan voisimme lähteä kävelylle. Nelipuilla on kuulemma erityisen upean näköistä, kun lehdet tekevät tuloaan tammiin", ehdotin vaalealle soturille. Nelipuille meno oli kielletty kaikilta paitsi partioon menevistä sotureilta, mutta säännöt eivät minua pidätelleet, eivätkä tainneet estellä myöskään Jääliljaa. Soturin kasvoille piirtyi hento virne.
"Hankitko ainoan jännityksen elämääsi menemällä nelipuille luvatta?" soturi kysyi ja hymähti pienesti.
"En, vaan tuon sisältöä sinun elämääsi. Ala tulla nyt", vastasin viileästi, viilsin kynsilläni ilmaa ja lähdin suuntaamaan kohti leirin uloskäyntiä olettaen, että Jäälilja seurasi minua.
//Jää? Sori hittaus, koitan herätellä inspii xdd
Korpipentu 5.5.2018
Kun olin katsellut hetken ympärilleni juttuseuraa etsien, jouduin toteamaan, että oikeastaan ketään ei näkynyt. Ainoastaan Jäälilja ja joku kolli tuntuivat olevan aukiolla. Niinpä hetken mietittyäni hiippailin kaksikon luokse.
"Hei!" sanoin reippaasti ja heilauttelin häntääni hermostuneena puolelta toiselle. Mitähän Jäälilja ja se kolli sanoisivat, kun tällä tavalla tungin heidän seuraansa. Toivottavasti heillä ei ollut mitään tärkeää kahdenkeskeistä puhuttavaa.
"Anteeksi, jos keskeytin. Voin kyllä mennä poiskin, jos haluatte puhua kahdestaan", livautin vielä kiireesti, ennen kuin kaksikko alkoi puhua. Tajusin vaikuttavani ehkä hieman typerältä siinä varpaita katsellessani, joten kohensin hieman ryhtiäni ja siirsin katsettani kissojen silmien välillä. Arvelin, että ainakin Jääliljan suosioon olisi hyvä päästä, hän vaikutti jotenkin arvokkaalta ja voimakkaalta kissalta. Toisesta kissasta en tiennyt oikeastaan mitään. Tutkailin kissaa arvioivasti katseellani. Kollin turkki oli punaisenruskeaa ja näytti paksulta ja kiiltävältä. Kolli näytti todella lihaksikkaalta ja oli arviolta Jääliljan ikäinen. Kumpikaan ei vaikuttanut hirveän vanhalta, joten oletin, että he eivät olleet olleet sotureita vielä kovin kauaa. Tai en oikeastaan tiennyt oliko punaisenruskea kolli edes soturi. Samassa tajusin, että tuo kolli ei luultavasti tiennyt minusta mitään, ei edes nimeä. Enhän minäkään tiennyt. Tai no. Yleisesti kissat täällä vaikuttivat minua fiksummilta, joten voihan sitä olla, että kolli tiesi jotain minusta. Päätin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi kertoa nimeni.
"Olen muuten Korpipentu, vaikka saatoitkin sen jo tietää. Minä sen sijaan en tiedä sinun nimeäsi, joten voisit kertoa sen minulle. Äläkä nyt luule, että olen jotenkin tungetteleva. Kyllähän kaikkien pitäisi omien klaanilaistensa nimet tietää, joten tunnen oikeaksi, että utelen sitä sinulta. Jääliljan nimen olenkin tainnut kuulla jossain sivumennen", virnistin. Huomasin, että äänestäneistä oli alkanut kuulua jonkinlaista ivallisuutta ainakin viimeisten lauseiden kohdalla. Loin Jääliljaan hieman ivallisen katseen ja virnistin ilkikurisesti.
//Jää? Roihu? Tönkkösuolattua pätkä
Jäälilja 5.5.2018
"Olen muuten Korpipentu, vaikka saatoitkin sen jo tietää. Minä sen sijaan en tiedä sinun nimeäsi, joten voisit kertoa sen minulle. Äläkä nyt luule, että olen jotenkin tungetteleva. Kyllähän kaikkien pitäisi omien klaanilaistensa nimet tietää, joten tunnen oikeaksi, että utelen sitä sinulta. Jääliljan nimen olenkin tainnut kuulla jossain sivumennen", pentu naukui pieni ivallinen sävel äänessään. Kurtistin kulmiani.
"Roihumyrsky?" kysyin päätäni tämän suuntaan heilauttaen, "Koska pennut ovat alkaneet hyppimään varpaillesi?" Kommentti oli tarkoitettu hilpeäksi huulenheitoksi, ei loukkaukseksi. Pian suuntasin jäätävän katseeni tummanruskeaan naaraspentuun valkoisilla merkeillä.
"Tiedäthän ettei sinun kokoisten kissojen, ei kannata hyppiä vanhempien varpaille? Luulisi, että haluaisit pitää pienet somat varpaasi turvassa", naukaisin. En pilkannut lauseessani kissan ikää, vaan kokoa. Varoitus pätee, jos hyppii isompien varpaille. Korpipentu ei vastannut. Nyökkäsin.
"Sitä minäkin". Naarasta ei näyttänyt juuri pelottavan, tai sitten hän oli taitava tunteittensa kätkijä. Olin ihan tyytyväinen, että klaanissamme olisi pentu joka osaisi pitää puolensa.
"No, tuskinpa tulit tänne vain meitä herjaamaan, vaikka herjaus on kyllä hyvää syy saapua kissan luokse. Haluan kuulla oikeat aikeesi", naukaisin varoittavasti kynsilläni hiekkaa sivaltaen. Kasvojeni ilme ei kuitenkaan ollut vihamielinen ja uskoin sen välittyvän Korpipennulle asti.
"Jos et ala laulaa totuutta, olen valmis puristamaan sen sinusta". Loin Korpipentuun 'Tiedäthän mitä tarkoitan' katseen. Kietaisin pöyhkeän häntäni etutassujeni ympärille.
"Ala laulaa", toivoisin, että pentu ei pilaisi itseään uhkarohkeudella. Se asia tappoi yllättävän helposti.
//Korpi? Roihu? Sori vähän töksähtävä..
Korpipentu 5.5.2018
Tuijotin Jääliljaa hieman uhmakkaasti.
"Noh, niin kuin jo sanoinkin, haluan oppia tuntemaan Kuolonklaanin jäsenet paremmin. Mikäpä olisikaan parempi tapa tutustua, kuin juttelu? Niin. Roihumyrskyä en ole koskaan nähnytkään ja sinutkin vain vilaukselta. Enkä oikeastaan nähnyt ketään muuta kiinnostavaa juttuseuraa, kuin teidät kaksi, joten tänne siis tulin. Pentutarha alkoi vähän kyllästyttää. Oletko tyytyväinen vastaukseeni, johtaja?" naukaisin hymyillen viattomasti ja painottaen erityisesti johtaja-sanaa. "Ja eipä teilläkään näytä mitään varsinaista syytä toistenne kanssa oleiluun. Vai miten on?"
Virnistin Jääliljalle. Naaras tuntui jotenkin yllyttävän minua väittelyyn kanssaan, joten päätin pysyä rauhallisena ja vain ärsyttää tätä. Jääliljaa ei kuitenkaan kannattaisi ärsyttää liikaa, sillä naaraasta voisi tosiaankin saada hyvän kumppanin tulevaisuutta varten.
"Noh, veikö kissa kielen? Haluatko kertoa miksi te kaksi juttelette? Onhan minulla oikeus tietää, kun sinäkin tuolla tavalla utelet", heitin Jääliljalle. Tajusin olevani aika rohkea, ehkä hieman tyhmänrohkeakin, mutta en välittänyt. Juurihan Jäälilja oli varoittanut toisten varpaille hyppimisestä ja minähän en aikonut häntä kuunnella.
//Jää? Roihu? Tönkkö pätkä
Jäälilja 5.5.2018
"Noh, veikö kissa kielen? Haluatko kertoa miksi te kaksi juttelette? Onhan minulla oikeus tietää, kun sinäkin tuolla tavalla utelet", Korpipentu naukui virneen väläyttäen. Naurahdin synkästi.
"Kai nyt sisarukset voivat viettää aikaa yhdessä? Niin olemme sisarukset" kysyin kovin hämmentynyttä näytellen. Räpytin silmiäni ja kiersin seisomaan Korpipennun taakse. Silitin hännälläni naaraspennun päätä kevyesti. Korpipentu värähti häntäni osuessa tämän takaraivoon.
"Emmekä me mitään ehtineet puhua kun sinä tungit jo seuraamme, ei kovin hyvätapaista eihän?" naukaisin päätäni pudistellen. Nostin pääni korkealle ja katsoin Korpipentua ylväästi alaspäin. Silmäni siristyivät.
"Oliko vielä jotain muuta mistä valittaa?" naukaisin kulmiani nostaen.
"Ehkä taidan käskeä Pimeyslehteä laittamaan sinut päiväunille, pennut ovat kärttyisiä väsyessään", naurahdin kolkosti. Itsepähän pentu minua yritti ärsyttää.
"Jos jatkat tuota pentumaista nokittelua minulle, joudut hankaluuksiin kanssani. Usko pois, kukaan ei halua vaikeuksiin kanssani", murahdin ääntäni madaltaen. Voisin hyödyntää hänen väittelytahtoaan. Saattaisin saada hänet huomaamattaan puolelleni, jos joskus tekisin suuren valtaannousun tarvitsin liittolaisia. Tukijoita. Minulla oli jotain mitä tarjota pienelle pennullemme, taistelutaitoa. Korpipennun tarvisi luovuttaa vain uskollisuutensa minulle.
//Korpi? Roihu? Sori pätkä..
Korpipentu 6.5.2018
Katselin Jääliljaa ja Roihumyrskyä mietteliäänä. Heissä tosiaan oli hiukkasen samaa näköä, joten ei oikeastaan ollut ihme, että he olivat sisaruksia.
"Vai olette te sisaruksia. No en sitten vaivaa sinua kyselemällä enää - ilmeisesti todella kiusallisia - kysymyksiä. Vai olikohan minulla vielä jotain asiaa?" mietiskelin.
"Ja voi olla, ettei muiden seuraan tunkeminen ole kovin hyvätapaista, mutta tämä on Kuolonklaani. Emmekös me ole erilaisia kuin muut. Olen saanut sellaisen käsityksen tästä paikasta, että kissat nimenomaan ovat epäkohteliaita ja ilkeitä. Korjaa toki, jos käsitin väärin", hymähdin Jääliljalle. Mietin hetken viimeistä lausahdusta, jonka Jäälilja oli minulle esittänyt. Uskoin kyllä, että Jäälilja voisi olla vaarallinen vastustaja, joten päätin hieman rauhoittaa tilannetta. Mutta en liikaa. Jääliljakin tuntui ajavan jotain takaa, sillä sanottuaan viimeisen asiansa, hän vaikutti kovin mietteliäältä. Ehkä Jääliljakin ajoi takaa sitä mitä minäkin. Halusiko hän olla liittolaisen, halusiko hän etten olisi hänelle vihollisen.
"Jäälilja, minä en usko, että aiot oikeastaan tehdä minulle mitään, jos jatkan tuota pentumaista nokittelua. Minusta tuntuu, että sinä... Sinä haluat minusta jotain. Mitä? Tai ehkä et halua. Mutta jos sinä nyt niin kovasti tahdot, että lopetan tämän rauhallisen juttelemisen sinulle, voin kyllä olla hiljaakin. Kyllähän minä nyt vanhempien ja isompien vallan tiedän", murahdin hiljaisella äänellä. Tällä kertaa pyrin pitämään ääneni tasaisena ja rauhallisena, en ollenkaan ivallisena. Katsoisin nyt miten se vaikuttaa Jääliljaa, se ettei koko ajan ole haastamassa riitaa ja ivallisuutta äänessä.
Sysisydän 14.3.2018
Katselin epäluuloisena varjoklaanilaista kissaa. Olisiko viisasta viedä hänet leiriin? Olisi tosin hyvä saada vahvoja sotureita Kuolonklaaniin, mutta tästä kissasta en osannut sanoa oikein mitään. Hän voisi osoittautua heikoksi ja hyödyttömäksi, ehkä hän haikailisi takaisin entiseen klaaniinsa. Tai kumppaninsa luo, jonka kolli oli sanojensa mukaan halunnut tappaa. Se oli mielestäni epäilyttävää... Minä ainakin halusin tietää syyn siihen. Kiristin tahtiani ja jäin ravaamaan Jääliljan ja Kylmähenkäyksen vierelle.
"Miksi sinä halusit tappaa kumppanisi? Ja miksi sinä epäonnistuit, onko Varjoklaani tosissaan niin heikko ettei osaa kouluttaa sotureitaan edes tappamaan?" naukaisin kylmästi ja kohotin kulmaani. "Voi sentään, jättikö hän sinut? En ihmettelisi."
Vilkaisin Jääliljaa. Hänessä oli jotain outoa. Kuka normali kissa olisi heti ottanut noin avosylin vastaan entisen vihollisklaanin kissan, joka oli vielä häädetty klaanista? Se teki hänestä epäluotettavan ja kenties mieleltään tasapainottoman, jos hänellä ei vaikka ollutkaan mitään hyvää syytä yrittää tappaa Liljahenkäys.
"Sinä käyttäydyt oudosti", murahdin likaisenvalkealle naaraalle hymyillen jäisesti, pitäen huolen siitä, etteivät Pihlajakynsi ja Verikyynel kuulleet puhettani.
"Kerro minulle, miksi olit heti viemässä Kylmähenkäystä klaaniimme? Jos et edes tiennyt hänestä siinä vaiheessa mitään... Vai tiesitkö? Joko sinulla ei ole tarvittavaa arvostelukykyä tai sitten tunnet hänet entuudestaan."
//Jää? Kylmä?
Jäälilja 14.4.2018
"Mitä te siihen jäitte nököttämään, leiri on täynnä muitakin kissoja kuin me kolme", murahdin. Verikyynel pyöräytti silmiään ja poistui paikalta Pihlajakynsi perässään.
"Ehkä sinun kannattaisi mennä puhumaan noista harhaluuloistasi jollekkin joka välittää?" naukaisin jäisesti hymyillen. Tiedostin tarkkaan käytökseni olin käyttäytynyt aivan samalla lailla kuin ennekin, Sysisydän halusi vain ujuttautua pääni sisään. Olin mestari kätkemään tunteeni. Vilkaisin Kylmähenkäystä.
"Niin kerroppa minullekkin, miksi juuri Liljahenkäys?" naukaisin vaativasti. Porasin katseeni nuoreen kolliin. Tämä oli kysymys joka oli vaivannut minua. Liljahenkäys ei saisi kuolla, Kostohengen takia.
"Kai sinä tiedostat, että Kostohenki ja Hiiripisara olisivat nirhanneet sinut jos olisit onnistunut", kuiskasin huomaamattomasti. *Hyvä, Sysisydän ei huomannut.* Naaras vilkaisi juuri silloin sivulleen.
//Sysi? Kylmä? Poistin ton yhen kommentin, ku se oli jäällekki liian ilkee. Edellisen voi poistaa :D
Sysisydän 15.4.2018
"Sinä et vastannut", naukaisin kylmästi hymyillen Kylmähenkäykselle. "Miksi yritit tappaa Liljahenkäyksen? Sinulla on siihen varmasti hyvä syy ja jos ei ole, emme kaipaa Kuolonklaaniin epätasapainoisia kissoja, jotka haluavat syyttä suotta tappaa kumppaninsa."
En ollut aivan varma siitä mitä ajattelin Kylmähenkäyksestä. Hän oli vähintäänkin epäilyttävä. Kolli oli vain tupsahtanut reviirillemme ja väittänyt yrittäneensä murhaa. Hänhän saattoi valehdellakin.
Toisaalta hän voisi olla hyvä lisä Kuolonklaanin sotureihin, jos hän olisi uskollinen. Ja jos hän oli hyvä taistelija, Kuolonklaanissa oli jo tarpeeksi täysikasvuisia, jotka käyttäytyivät kuin pennut. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Kylmähenkäys oli entinen varjoklaanilainen. *Jos hän siis on entinen.* Hän tunsi Varjoklaanin reviirin ja pystyisi varmasti antamaan meille myös klaanin sisäisiä tietoja.
"Voisin muuten todellakin mennä kertomaan harhaluuloistani jollekin, joka varmasti välittää", naukaisin Jääliljalle viitaten sanoillani hänen aiempaan kommenttiini. "Isälleni. Uskon, että häntä kiinnostaa, kuka Kylmähenkäys on kissojaan."
//Kylmä? Jää? Sori tönks
Viiltokaaos 16.4.2018
Käänsin katseeni leiriin saapuneeseen Raetähteen. Kun kolli oli viemässä saalistaan tuoresaaliskasalle, hivuttauduin Kylmähenkäyksen, Jääliljan ja Sysisydämen lähettyville. Päällikkö saapui luoksemme katsellen rauhallisesti varjoklaanilaiskollia.
"Haluan kuulla selityksen tälle", kolli murahti katsellen jokaista kuolonklaanilaista Kylmähenkäyksen lähellä. Astuin askeleen eteenpäin selittääkseni tapahtumat.
"Partio löysi varjoklaanilaisen rajalta. Kylmähenkäys tahtoo kuulemma liittyä Kuolonklaaniin", naukaisin päällikölle tasaisella, mutta voimakkaalla äänellä jatkaen viileästi:
"Syy ilmeisesti on pieleen mennyt tapon yritys. Kylmähenkäys yritti tappaa Varjoklaanin parantajaoppilaan, kumppaninsa ja sinunkin pennunpentusi Liljahenkäyksen." Sanoillani yritin herättää jotain tunteita Raetähdessä ja niin yrittää selvittää, välittikö kolli samolla tavalla kuin minä itselleen tuntemattomasta naaraasta, joka sattui olemaan meille molemmille sukua. Päällikön ilme oli tyyni, huomasin ilmapiirin olevan jännittyneempi kuin aikaisemmin. Kylmähenkäys odotti päällikön reaktiota ja siinä samassa heilutteli häntäänsä puolelta toiselle. Jäälilja taas katsoi kylmänviileästi setäänsä, joka parhaillaan punnitsi sanojani. Sysisydän seurasi tapahtumia ilmeettömänä. Itse taas istuin aloillani Raetähden vierellä virnistäen.
//Rae tai muut? Lisään tähänki viel et jos Rae tahtoo jututtaa Kylmää ni Viilto toteaa tahtovansa mukaa ilma ketää muita perustellen asian nii et se o varis ja sen ja Raetähden pitäs yhes tehä tollaset päätökset :D
Jäälilja 17.4.2018
Tassuttelin Kylmähenkäyksen siniharmaaturkkisen ja lihaksikkaan ruumiin rinnalla rennosti askeltaen. Olimme matkalla Raetähden pesään, tiesin ja tunsin, ettei minua päästettäisi sisään, senpä takia hivutin pääni Kylmähenkäyksen korvalle.
"Et mainitse mitään minun tapaamisestani, tai muuten hautaan sinut elävältä ja kaivan sinut vasta aamulla ylös", kuiskasin.
"Luotan sinuun", naukaisin varmistaen. Vilkaisin Viiltokaaokseen, hän katseli minua tuimasti kuin viestiäkseen sen, että minun tuli poistui. Pyöräytin silmiäni, mutta lopulta kunnioittavasti nyökäyttäen.
Lähdin tassuttelemaan hiukan kauemmas pesästä, mutta kuitenki siten, että raetähden pesä oli tiukasti katsekentässäni. Nyt Kylmähenkäyksen unelma Varjoklaanin päälikkyydestä oli tuhoutunut ja meidän sopimuksemme oli rikkoutunut, mutta minusta silti tuntui, että välillämme oli jotain muuta kuin liittolaisuutta. Ystävyyttä. En hylkäisi kollia heti kun hänestä ei olisi minulle enää hyötyä, Kylmähenkäys oli liian hyvä uskoinen suhteeni, mutta se oli omalla tavallansa herttaista. Luottaa suin päin puoli tuntemattomaan kissaan. Lupaisin itselleni auttaa Kylmähenkäystä Varjoklaanille kostamisessa, auttaisin Minttusydämen houkuttelemisessa tarpeen vaatiessa ja ehkä jonkun muunkin. Olin omalla tavallani onnellinen, että Liljahenkäys oli elossa, en olisi koskaan halunnut Kostohengen vihoja niskoilleni. Emme kollin kanssa olleet juonineet juurikaaan viimeaikoina, sillä Kylmähenkäyksen valmennus oli vaatinut veronsa. Kohautin lapojani itsekseni ja silmäilin leirä jäänsinisellä katseellani. Leiri oli jo siirtynyt omiin oloihinsa, sillä jännitysnäytelmän - joka kertoi Varjoklaanikissasta Kuolonklaanin leirissä - oli päättynyt.
//Kylmä sit ku se tulee sielt pesästä? :D
Kylmähenkäys 8.4.2018 "Ole hyvä, ainakin tiedät mitä on tulossa", hymähdin hampaideni välistä ja käänsin koppavasti selkäni naaraalle, "hyviä päivänjatkoja, Minttusydän." En jäänyt odottamaan varapäällikön vastausta sanoihini, vaan lähdin rivakkaan marssiin leirin uloskäyntiä kohti. Jäälilja tulisi olemaan niin tyytyväinen, kun kuulisi kuvailuni varapäällikön ilmeestä. Olin suorittanut tehtäväni täydellisesti, vaikka itse niin sanoinkin. Minttusydämen säälittävä ilme oli ollut tämän aamun kohokohta. *Kukaan ei ole lähettyvilläkään, joten voin kadota äänettömästi*, totesin tyytyväisenä vilkaistuani leiriaukiota, jolla olevat kissat näyttivät olevan omissa ajatuksissaan, tietysti Minttusydäntä lukuunottamatta. Varapäällikön silmissä oli raivoa, hämmennystä ja surua, mutta myös sanoinkuvaamatonta tyhjyyttä. *Katso minua miten tahdot, mutta en tule katumaan tekoani*, sähähdin hänelle ajatuksissani ja sukelsin piikkihernetunneliin. Kun saavuin sovitulle aukiolle, Jääliljaa ei näkynyt missään. Se itsevarmuus, joka minusta oli huokunut hetki sitten, muuttui silmänräpäyksessä hämmästykseksi. Tähyilin ympärilleni ja yritin tunnistaa likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjavaa hahmoa aluskasvillisuuden seasta, mutten löytänyt häntä. "Kylmähenkäys." Kohotin kylmänsinisen katseeni suoraan erään puun oksistoon ja siellä Jäälilja olikin. Kuolonklaanilaisen jäänsiniset silmät tapittivat minua aivan yhtä tiukasti kuin ennenkin. Virnistin nopeasti ja otin pari askelta lähemmäs, valmiina kertomaan onnistumisestani. Mutta kun Jäälilja avasi suunsa, suljin suuni ja valmistauduin kuulemaan naaraan sanat. "Nauti tapaamisestamme, sillä se on viimeinen. En aio tuhlata aikaani toivottomien varjoklaanilaisten kanssa. Jos haluat tavata minut vielä joskus, keksi keino joka estää minut repimästä sinut kappaileiksi. Ellen revi jo nyt", Jäälilja lausahti musertavan kylmällä äänensävyllä ja tuon kasvoille nousi se sama hyytävä, joka samalla pelotti ja hymyilytti minua. Varmaan enemmän pelotti, koska en osannut mitenkään arvioida soturin seuraavia liikkeitä. "Lupasin taistelua, sitä sinä saatkin", naaras lisäsi ja loikkasi sitten sulavasti alas puusta. Tuijotin kuolonklaanilaista arvioivasti ja nuolaisin huuliani. Jokin tuossa kissassa kiinnosti ja vetosi minua paljon enemmän kuin Liljahenkäys. Liljahenkäys oli niin pehmo ja heikko, kun taas Jäälilja oli tiukka ja vahva. "Voi Kylmähenkäys, laskeen viiteen ja niin kauan sinun on aikaa poistua. Tai no, taidan ottaa varaslähdön", Jäälilja naukaisi ja ponnisti sitten hyökkäykseen. Jäin vain katsomaan lähestyvää naarasta, hän ei näyttänyt kovin rauhalliselta, ja vaikutti siltä, että hän olisi valmis repimään kurkkuni auki. No, sitten me taistelisimme kunnolla. Sukelsin nopeasti sivulle ja valmistauduin ponnistamaan naarasta kohti. Jäälilja kuitenkin arvasi liikkeni ja syöksyi suoraan kylkeeni. Iskeydyin lumiseen maahan ja Jäälilja iski neulanterävät kyntensä kylkikarvoihini. Kipu oli tuntuva, muttei kuitenkaan sietämätön. "Säälittävää, tuo liike oli typerin mahdollinen valinta. Oletin sinun edes tajuavan sen", Jäälilja sähähti pehmeästi ja tiukensi otettaan. Murahdin hampaideni välistä ja heilautin raskasta lantiotani naarasta kohti. Jäälilja heittäytyi muutaman hännänmitan verran kauemmas minusta ja irvisti nopeasti. Kompuroin jaloilleni ja ähkäisin, naaras oli irrottanut kyljestäni paksun karvatukon. Onneksi kylkeäni ei sattunut tuskallisen paljon. "Taistellaan sitten, arvon Jäälilja", murahdin hampaideni välistä ja valmistauduin kuolonklaanilaisen seuraavaan siirtoon. //Jää? Jäälilja 8.4.2018 "Taistellaan sitten, arvon Jäälilja", Kylmähenkäys murahti kuuluvasti. Jäin hetkeksi laskelmoimaan tapahtumia ja pian jännitin takajalkani loikkaan. Loikka siivitti minut aivan Kylmähenkäyksen vierelle, siniharmaa kolli huomasi tilaisuuden ja upotti kyntensä kylkeeni. Siinä samassa loikkasin kauemmas, mutta kuin salama loikkasin taas Kylmähenkäyksen kimppuun. Tartuin hampaillani tämän niskanahasta. Kolli ravisteli minua irti. Rojahdin alas ja tunsin kuinka jokin sisälläni naksahti ja keskinkertainen kipuaalto kulki lävitseni. Kylmähenkäys oli jo painanut tassunsa rintani päälle ja katsoi minua suoraan silmiin uhkaavasti muristen. Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät olivat täynnä taistelun tarjoamaa pientä intoa ja raivoa. Siristin silmiäni. Väläytin Kylmähenkäykselle kiehtovan vienon hymyn. "Pidän silmistäsi, kauniin väriset", naukaisin ja sinä pienenä hetkenä rojautin Kylmähenkäyksen selälleen maahan. Nyt minä olin niskan päällä. Nyt minä painoin tassuni kollin rinnan päälle. Kolli ei taistellut vastaan. Oikeastihan Kylmähenkäys olis helposti voinut vielä heittää minut päältään pois. Kaikessa sanomassani voisi aistia pientä hilpeyttä. Kaikki katumus oli poissa. Jollakin oudolla tapaa Kylmähenkäys oli vakuuttanut minut, hän oli ansainnut luottamukseni. Jotain kihetovaa tuossa tassuni alla olevassa sinertävänharmaassa kollissa oli. Pian tunsin takajalat vatsassani ja lennähdin Kylmähenkäyksen viereen selälleni. Siihen minä sitten jäin. "Ihan hyvä sinä olit, mutta minä vein tämän ottelun eikö totta?" naukaisin silmiäni siristäen. //Kylmä? Kylmähenkäys 8.4.2018 Jäin tuijottamaan vieressäni makaavaa Jääliljaa, jonka jäänsiniset silmät sen sijaan olivat porautuneet minuun. Hänen kasvoilleen oli noussut virnistys, joka näytti minun mielestäni jopa ehkä hieman ystävälliseltä. Ehkä siinä oli vieläkin sitä tuttua hulluutta ja kieroutta, mutta pystyin ensimmäistä kertaa katsomaan suoraan niiden taakse. Virnistin lyhyesti ja kierähdin sulavasti jaloilleni. "Voin myöntää sen, että olet minua hieman parempi taistelija", tokaisin tyynesti, mutta sydämeni suorastaan huusi tyytyväisyydestä. Olin näemmä onnistunut todistamaan Jääliljalle, että osasin puolustaa itseäni. "Ei pahemmin varjoklaanilaiselta", huomautin ilkikurisesti ja ravistelin sinertävänharmaata turkkiani, joka oli aivan täynnä paksua lunta. Jäälilja virnisti niin nopeasti, etten ehtinyt tunnistaa ilmeen tunteita, mutta oletin hänen virnistyksen olevan myöntävä vastaus. "Tässäkö se oli vai taistelemmeko uudelleen?" kysyin yht'äkkiä ja laskeuduin taisteluasentoon. Äskeinen harjoitus oli saanut vereni virtaamaan ja lihakseni tiukentumaan. Tuntui aivan siltä, kuin olisin tällä hetkellä pystynyt voittamaan kokonaisen klaanin yksin, niin paljon energiaa vartalossani tällä hetkellä oli. //Jää? Sori vähä lyhyt :D Jäälilja 9.4.2018 Kylmähenkäyksen lihakset väreilivät jännittyneinä valmiina taistoon. Naurahdin viattomasti. Nousin ylös ja istahdin kuivaan kohtaan. "Taistellaan, tietenkin. Mutta ensin haluan antaa sinulle elämän ohjeen", naukaisin samaanaikaan kun pieni räntäpisara tipahti kuonolleni. *Räntäsadetta, hmm* Kylmähenkäys istuutui levottomasti alas ja kietaisi häntänsä etutassujensa ympärille. "Taistelussa ei saa antaa veren sumentaa ajatuksia. Sinun tulee tarkkailla vastustajaasi ja tehdä sen avulla johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi: Vihollisesi aina iskiessään kyntesi sinuun käyttää oikeaa käpäläänsä, siitä voit päätellä tämän toisen tassun olevan heikompi. Tai jos vastustajasi ei käytä taistelussa kertaakaan ahmaoiataan, voi päätellä, ettei kissa osaa hyödyntää niitä tarpeeksi hyvin. Pienien heikkojen kohtien avulla sinusta tulee taistelun kuningas", lopetin sanani topakasti. Kietaisin häntäni etutassujeni ympärille kuten minulla oli tapana. Kylmähenkäys nyökkäsi hitaasti. "Tiedätkö, olen suunnitellut sinulle jo loppukokeen, jonka suoritat kun totean sinun olevan valmis. Valmiilla tarkoitan tarpeeksi hyvä. Haluan sinun murhaaavan kissan, enkä ketä tahansa vaan klaanikissan", naukaisin salaperäisesti. Pian neutralisoin katseeni ja kohtoin kulmiani. Tämä olisi vain keino, jotta hän saisi karkotuksen klaanistaan. Halusin hänet luokseni. En halunnut olla erossa hänestä. "Uskon sinun pystyvän siihen. Mutta nyt, antaa tulla", murahdin ja pörhentelin turkkiani. Kylmähenkäyksestä tulisi uskomattoman hyvä taistelija, kun hän oppisi käyttämään koko lihasvoimaansa. //Kylmä?
Kylmähenkäys 9.4.2018
Jääliljan sanat suorastaan syöksyivät ruumiini läpi ja oli vähällä, etten joutunut hoipertelemaan tasapainoni varassa ja valmistautumaan kyljelleni kaatumiseen. Tappaa klaanikissa? Tarkoittiko Jäälilja vihollisklaanin jäsentä vai Varjoklaanin jäsentä? Pystyisinhän minä toisen klaanin kissan tappamaan, mutten ollut täysin varma oman klaanini jäsenestä. Olihan minulla ollut jo jonkin aikaa mielessä Minttusydämen hengen riistäminen, mutta jostakin syystä mieleeni nousi yksi kissa, jonka ei todellakaan olisi pitänyt tulla edes harkintaankaan.
Liljahenkäys.
"Aiommeko me olla täällä kuunhuippuun asti? Anna tulla, Kylmähenkäys!" Jäälilja sähähti tiukemmin ja paljasti minulle vitivalkean hammasrivistönsä. En kuitenkaan kavahtanut tuota naarasta, vaan syöksyin epäröimättä hyökkäykseen.
*Tähtää käpäliin!* käskin itseäni ja porasin hetkeksi kylmänsinisen katseeni kuolonklaanilaisen jäänsinisiin silmiin. Niiden armoton ja kunnianhimoinen tuijotus sai sydämeni hakkaamaan rintaani vasten ja veren kihisemään ruumiissani. Sitten sukelsin nopeaan liukuun ja sivalsin neulanterävillä kynsilläni Jääliljan jalkoja. Kuolonklaanilainen sähähti kivusta ja romahti samassa kaikella painollaan päälleni. Päästin turhautuneen ähkäisyn suustani ja aloin ravistella selkääni saadakseni naaraan heitettyä pois päältäni. Jäälilja ei aluksi säpsähtänytkään rimpuilustani.
"Yritä edes, älä taistele kuin mikäkin kotikisu!" naaras ulvaisi ja tiukensi otettaan, tällä kertaa tähdäten terävät kulmahampaansa vasempaan korvaani. En ehtinyt edes arvioida vihollisklaanin jäsenen aikeita, kun korvassani pamahti tuskallinen kipu. Rääkäisin raivosta ja heitin rajusti Jääliljan kauemmas. Likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras liukui kauemmas, mutta sivusilmästäni huomasin tyytyväisen virneen hänen kasvoillaan. Naaras oli saanut revittyä komean reiän vasempaan korvaani, mutta veren valuminen ei tuntunut enää kivuliaalta. Veri tuntui kuumalta turkkiani vasten ja se tuntui takovan minuun lisää energiaa ja lisää voimaa. Hoipertelin hetken aikaa paikallani ja yritin lopettaa ympäröivän maailman pyörimisen. Kun se lopulta päättyi, vetäisin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa.
"Pidetään pieni tauko", Jäälilja kuiskasi ja kohdisti sitten jäätävän tuijotuksensa minuun, "olisiko sinulla ketään klaanikissaa mielessäsi?"
"Kyllä vain. Liljahenkäys."
//Jää?
Jäälilja 2.4.2018
Silmäilin Kylmähenkäystä hetken.
"Kyllä, minulla on oppilas tällä hetkellä. Lumotassu. Hänessä on ainesta minun avustuksellani", naukaisin ja jätin pienen Rosmariinitassun huomiotta.
"Entinen oppilaani Jyrkkävälähdys oli liian helposti ärsyyntyvä minunlaiselle mestarille, joka on elementissänsä ärsyttäessään muita", hyrisin silkinpehmeästi. Nuolaisin tassuani. Heilautin häntääni hetken puolelta toiselle ja haravoin katseellani kissamerta.
"Mennään tapaamaan muitakin", naukaisin itsevarmasti ja lähdin sukeltamaan kissojen välistä pieelle aukella paikalle, välittämättä seuraisiko Kylmähenkäys. Kuulin kuitenki kollin suuret käpälät takanani ja tunsin itsevarmuuden aallon tulevan luokseni. Silmiini pisti punaruskea naaras, hänen syvänsiniset silmänsä näyttivät tarkkailevan minua ylväästi ja hieman huolissaan, minun ottaessani suunnan häntä kohti. Varjoklaanin varapäällikkö Minttusydän. Kohensin ryhtiäni, ja tanssahtelin varapäällikön luokse.
"Minttusydänhän se siinä?" naukaisin hunajaisesti. Varjoklaanilainen vilkaisi minua kuin aikoisin tappaa hänet sillä sekunnilla. Mikä Pimeyden metsään uskova kissa hänkin muka on, ja vuelä varapäällikkö. Pelokas kuin jänis.
"Lepo vain, en minä sinua aikonut nitistää", naurahdin kolkosti. Tunsin pienen viiman kun Kylmähenkäys astahti rinnalleni. Olin näkevinäni Minttusydämen siristävän silmiään siniharmaalle kollille vieressäni.
//Kylmä?
Kylmähenkäys 2.4.2018
Minttusydämen näkeminen nosti automaattisesti niskakarvani pystyyn. Olin yrittänyt olla edes siedettävä tuon naaraan seurassa, koska halusin hänen nimittävän minut varapäällikökseen, kun Tihkutähti siirtyisi Pimeyden metsän riveihin. Mutta olin hiljalleen alkanut taas tiuskentelemaan ja heittämään tylyjä silmäyksiä varapäällikköön. Aivan sama mitä hän ajatteli minusta, tekisin mitä tahaksa päästäkseni Varjoklaanin hallitsijaksi.
"Iltoja, Minttusydän", tervehdin varapäällikköä viileästi. Rosmariinitassua ei näkynyt, pikkuinen oli varmaankin jäänyt yksin.
"Iltoja", Minttusydän naukaisi epäilevästi, "en tiennytkään että te tunnette."
"No satumme tuntemaan toisemme", ilmoitin kylmästi ja vilkaisin rinnallani seisovaa Jääliljaa. Naaraan olemus suorastaan huokui itsevarmutta, mikä sai minutkin tuntemaan oloni päättäväisemmäksi.
"Olin näkevinäni Rosmariinitassun seurassanne. Missä hän nyt on?" Minttusydän siirtyi sulavasti asiasta toiseen ja tähyili ympäröivää kissajoukkoa, varmaankin etsien luonnonvalkoista oppilasta. Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja kurottauduin nuolaisemaan likaisenharmaita rintakarvojani. Juuri nyt en todellakaan tahtoisi tytärtäni tänne, olin saanut jo äsken tarpeeksi hänen viattomista kasvoistaan.
"Jäi jonnekin. Annetaan hänen olla, meni varmaan juttelemaan muiden klaanien oppilaille", murahdin hampaideni välistä ja väistin nopeasti Minttusydämen katseen, joka oli varmastikin yllättynyt. Kaikki olettivat näemmä minun rakastavan pentujani ja olevan ylpeä heistä, mutta Rosmariinitassun kohdalla suorastaan halveksin häntä.
"Minä olen täällä!"
*Se siitä haaveilusta sitten*, tuhahdin mielessäni ja käännyin kohtaamaan tyttäreni meripihkaiset silmät. Rosmariinitassu tepasteli suoraan ohitseni ja kumarsi kunnioittavasti Minttusydämelle, jonka jälkeen tuo asettui istumaan hännänmitan päähän varapäälliköstä. Loin tyttäreeni tuiman silmäyksen ja hän vastasi samalla mitalla takaisin.
"En kai keskeyttänyt mitään?" Rosmariinitassu kysyi ja vilkaisi Minttusydäntä kohtelias hymy kasvoillaan.
//Minttu? Jää?
Jäälilja 2.4.2018
"Et toki", Minttusydän naukaisi ja väläytti lempeän hymyn Rosmariinitassulle. Pyöräytin silmiäni turhautuneena.
"Oliko teillä jotain asiaa?" varapäällikkö naaras naukaisi. Hänen kysymyksensä oli ilmiselvästi tarkoitettu minulle ja Kylmähenkäykselle.
"Kai nyt varapäälliköitä tapaamaan muutenkin voi tulla?" nau'uin vienosti.
Nostin katseeni suoraan syvälle Minttusydämen silmiin. Silmät olivat täynnä tunteita, varovaisuutta, ärtymystä ja huolehtimista. Varmaankin Rosmariinitassun puolesta. Näin sivusilmällä kuinka Minttusydämen karvat alkoivat sojottaa ympäriinsä jännittyneenä. Aivan kun punaruskea naaras olisi saanut sähköiskun. Naaraan silmät tuijottivat suoraan omiini. Pian suljin silmäni. Sain aivan loistavan idean. Se oli vain pieni jäynä Varjoklaanin varapäälikölle, jonka avulla saattaisin saada Minttusydämeen sellasien vaikutuksen, että hän korottaisi itsensä vuoksi peläten Kylmähenkäyksen Varjoklaanin varapäälliköksi. En kuitenkaan tarkoittanut sillä mitään pahaa, minun täytyisi pystyä vain lunastamaan lupaukseni ja tämä tuntui keinolta päästä lähemmäs sitä.
"Muista olla varovainen, kun sinä astut valtaan, Varjoklaani ei ole enää turvassa", naukaisin kylmästi ja kiepsahdin ympäri, välittämättä siitä kuka kuuli sanani. Niiden merkitys oli ei mitään. Halusin vain saada Minttusydämen stressaantumaan. Jos Kylmähenkäys tosiaan haluaisi klaaninsa johtoon, voisin auttaa.
"Mukavaa päivänjatkoa, arvon Minttusydän", naukaisin ja käännyin Kylmähenkäyksen puoleen.
"Minulla on pieni suunnitelma, jolla muutamme voimakkaan varapäällikösi hermoraunioksi", naukaisin, "Mutta siihen tarvitsen apuasi." Kylmähenkäys kohotti kulmiaan kiinnostuneena. Minttusydän vaikutti turhan heikolta johtamaan jotain Pimeyden Metsään uskovaa.
"Palvelus, jonka haluan sinun tekevän on aivan helppo", naukaisin hymyillen, silmät jännityksestä tuikkien, "Sinun ei tarvitse kuin viedä minulta terveisiä, pienen lahjan kera, joita voit pyytää Liljahenkäykseltä. Mintun lehtiä, mutta haluan sinun repivän ne". Katsoin Kylmähenkäystä suostuttelevasti.
"Usko pois hetken mietittyään hän on kauhuissaan. Ja oletan, että tajuat tämän olevan maksu tulevista taisteluharjoituksista. Oletko mukana?" En halunnut kaiken tapahtuvan liian nopeasti, hänet olisi mukava pitää jännityksessä hetken aikaa. Odottelin Kylmähenkäyksen vastausta, olin aivan varma että saisin kiristettyä mitä vain, taisteluharjoituksilla.
//Kylmä? Sori hirveen sekava xd En vaan keksiny mitää muutakaa cx Ja vielä sori laadusta, kirjotin puhelimella ::D
Kylmähenkäys 7.4.2018
Makoilin Varjoklaanin leirin reunamilla, ja silmäilin kirkasta täysikuuta, joka lipui taivaan halki sulavalla tahdilla. Olimme jo hetki sitten palanneet kokouksesta, mutta kun klaanitoverini olivat hajaantuneet nukkumaan, olin jäänyt yksin aukiolle. Minun ei todellakaan tehnyt mieli mennä nukkumaan. Rosmariinitassu oli juuri lähtenyt Tihkutähden kanssa metsälle, varmaankin yöharjoituksiin. Elämäni tuntui vain niin omituiselta tällä hetkellä.
Ensinnäkin, suhteeni Liljahenkäyksen kanssa. Se palava rakkaus, joka oli joskus meitä yhdistänyt, oli heikentynyt päivä päivältä enemmän ja nykyään en nähnyt parantajaoppilasta enää kumppaninani. En olisi voinut vähempää välittää pennuistamme ja siitä, kuinka vaikeaa vanhempien eroaminen heille olisi. Ainoa asia, mikä piti minua vieläkin Liljahenkäyksen kumppanina, oli sydämessäni sykkivä rakkaus häntä kohtaan, joka tulisi tuskin koskaan kokonaan sammumaan.
Pentuni edistyivät surkeasti eikä tällä hetkellä yksikään heistä näyttänyt erittäin lupaavalta. Ututassulla oli eniten potentiaalia Varjoklaanin soturiksi, mutta hänen pentumainen leikittely ja ilkikurisuus tulisivat aiheuttamaan hänelle paljon vihaajia. Hikkoritassun ja Korentotassun edistymistä en ollut tarkemmin tutkinut, mutta kolleiksi he eivät olleet tarpeeksi vahvoja. Poikieni pitäisi rakentaa vielä paljon lihaksia kehoonsa, jotta he oikeasti voisivat säikäyttää vastustajansa. Ja sitten oli Rosmariinitassu, emoni kaksoisolento. Vanhin tyttäreni oli aivan yhtä säälittävän ystävällinen, pehmo ja klaanilleen uskollinen. Hän oli myös naurettavan pienikokoinen oppilaaksi ja ajatuskin siitä, miltä naaras tulisi näyttämään soturina, sai ilkeän virneen kasvoilleni. Rosmariinitassu tulisi aina näyttämään ikäistään nuoremmalta pienen koonsa takia, mutta se olikin hänen ongelmansa eikä minun. Toivottavasti vain Tihkutähti kasvattaisi tyttäreni lihaksistoa ja tekisi hänestä Varjoklaanin arvoisen soturin.
Ja sitten vielä Jäälilja. Luottamukseni kuolonklaanilaista kohtaan oli vieläkin hieman horjuva, mutta uskoin sen kasvavan kunhan lisäisimme taisteluharjoituksien määrää.
*Minunhan piti tuoda Minttusydämelle ne mintun lehdet!* tajusin äkillisesti ja nousin jaloilleni. Tähyilin nopeasti ympärilleni, mutta Minttusydäntä ei näkynyt aukiolla. Varapäällikkö oli varmaankin mennyt nukkumaan.
"Menen vain tuomaan ne hänelle huomenna, nyt en jaksa mennä häntä herättelemään", murahdin itsekseni ja käänsin kulkuni soturien pesää kohti. Siellä pujottelin vain nopeasti sammalpedilleni ja vaivuin syvään uneen.
(tarinan loppu jätetty pois)
Jäälilja 5.4.2018
Avasin silmäni oudolla utuisella niityllä, jonka kylmyys sukelsi syvälle turkkini alle, luihin ja ytimiin asti. Selässäni kulki kylmiäväreitä, jotka aaltoilivat veden lailla. Silmäilin paikkaa epäröiden, tiesin olevni unessa, sillä minulla ei ollut käsitystä siitä miten olin tänne päätynyt. Joka kerta vetäessäni henkeä, kurkkuani kuristi. Näin sumun keskellä keltaiset silmät, mutten kissaa.
"Päästi hänet yli", katumuksen ääni kaikui. Kaiku oli aivan hiljainen, mutta silti korviani vihloi. Hengitykseni kiihtyi, tiedostin virheeni.
"En voi sille mitään..", henkäisin kauhuissani.
"En voi mitään, hän on päässyt pääni sisälle!" huusin usvaiselle niitylle. Silmät olivat kadonneet. Olin toivoton. Katumus tuntui ravistelevan minua puolelta toiselle. Katumus oli tunne, joka romauttaa minut. Täytyisi taistella vastaan.
Silmäni rävähtivät auki Kuolonklaanin leirissä soturienpesässä, omalla sammalvuoteellani. Aamuaurinko ei ollut vielä noussut ja muut nukkuivat. Sisälläni riehui raivo itseäni kohtaan, veljeilin Varjoklaanilaisen kanssa. *Ei , aion käyttää häntä vain hyväkseni*, vakuuttelin itselleni. Kuitenkin sydämeni pamppaili epätavallisen ihastuneesti. Rauha kuitenki alkoi taas virrata suonissani, nousin ylös ja pujottelin kaikkien muiden soturien ohitse ulospäin pesälle, mutta lopulta pysähdyin yhden luokse.
"Voi Roihumyrsky, minä rakastan sinua niin kovasti", kuiskasin ja kasvoilleni hiipi hymy. Ainoa sisaruksistani enää elossa oleva Roihumyrsky, oli minulle tärkein kissa Kostohengen rinnalla. Suojelisin häntä hengelläni. Jatkoin matkaani ulos pesästä ja suuntasin leirin reunamilla olevaa riistakasaa kohden.
Minulla ei ollut tosin nälkä, mutta kai minun silti jotain pitäisi syödä. Tänään raataisin Kuolonklaanin eteen, halusin unohtaa teon joka söi minua sisältä.
Ravasin partion johdossa Kauhumurha, Sirppiraita ja Terätassu perässäni. Ravasin tarmokkaasti eteenpäin vahvoilla jaloillani.
Oikealla puolellani häämötti Varjoklaanin mänty metsä, joka ei säväyttänyt minua yhtään. Varjoklaanin löyhkä kantautui nenääni, ja siihen sekoittui haaskalan likainen haju. Minua kylmäsi ajatus siitä, että eläisimme reviirillä, roskavuoren siimeksessä. No, Varjoklaani on tullut reviiriinsä, täyttä roskaa. Hidastin tahtiani, ene hengästymistäni. Halusin näyttää mahdollisimman voimakkaalta ja ties vaikka yllättäisimme Varjoklaanin partion varastamassa meiltä riistaa. Kokoontumisessa Myrskyklaani oli kertonut riistavarkaudesta, jonka Varjoklaani oli tunnustanut muitta mutkitta. Ei sillä että asia koskettaisi minua jollain tavalla. Syvällä metsän siimeksessä, näin kuinka Varjoklaanin varapäällikkö Minttusydän partioineen merkitsi aluettaan. Pian olimme aluella mihin reviirit päättyivät, muistin sovitun tapaamisen Kylmähenkäyksen kanssa. Tänään taistelisin lujaa kaiken katumuksen vallassa.
"Käännytään takaisin", Kauhumurha murahti ja vilkaisi minua kulmiensa alta. Nyökkäsin ja lähdimme kohti suuntaa josta olimme saapuneet.
"Lumotassu, korkeammalle!" nau'uin vaativasti. Lumotassu toisti liikkeen uudestaaan ja nyökkäsin tyytyväisenä.
"Edistyt hyvin", kehuin hiukan laimealla äänensävyllä, vaikka tunsin tosiaan ylpeyttä oppilastani kohtaan. Lumotassu nyökkäsi silmät ylpeydestä loistaen.
"Mutta silti sinun on tehtävä toistoja, jotta taitosi nousevat äärimmilleen. En hyväksy heikkoutta fyysisesti, enkä henkisesti", murahdin matalasti ja loin varoittavan katseen kulmieni alta. Lumotassu nyökkäsi.
"Ymmärretty, en tuota pettymystä", Lumotassu varmensi ja tuijotti suoraan silmiini itsevarmasti. Räpäytin silmiäni hyväksyvästi.
Vähenevä täysikuu mollotii taivaalla, luoden kelmeää valoaan tukilleni ja muuttaen sen hopeanhohtoiseksi. Lumi, josta suurin osa oli sulanut, loisti kuin pienet timantit. Olin matkalla tapaamiseen Kylmähenkäyksen kanssa, ehkä viimeiseen. Loikin ryhdikkäästi eteenpäin ja toivoin Kylmähenkäyksen olevan jo paikalla, mutta astellesaani rajan yli, en nähnyt ketään missään. Loikkasin tarpeeksi suurelle kivelle ja loikkasin sen kautta viereiseen puuhun jonka lumiset oksat maastoutuisivat helposti turkkiini. Puusta näkisin jokaisen liikkeen hiukan kauempaakin, mutta kukaan ei näkisi minua. Ainoastaan silmäni, eivät sopineet tähtitaivaan tummaan kajoon. Pian aukiolle tepasteli itsevarman näköinen kolli kissa.
"Kylmähenkäys", naukaisin puiden oksien rajasta, ääntääni pehmentäen.
"Nauti tapaamisestamme, sillä se on viimeinen. En aio tuhlata aikaani toivottomien Varjoklaanilaisten kanssa. Jos haluat tavata minut vielä joskus, keksi keino joka estää minut repimästä sinut kappaileiksi. Ellen revi jo nyt", naukaisin. Katumuksen aika olisi ohi, saisin pian kiven vieritettyä sydämeltäi.
"Lupasin taistelua, sitä sinä saatkin", naurahdin kolkosti ja loikkasin alast puusta karvat sähköisesti ympäriinsä sojottaen.
"Voi Kylmähenkäys, laskeen viiteen ja niin kauan sinun on aikaa poistua. Tai no, taidan ottaa varaslähdön", naukaisin jäätävästi ja otin suunnan kohti Kylmähenkäystä.
//Kylmä? Jää on taas vähän ailahteleva xd
Kylmähenkäys 31.3.2018
"Oliko tuon tarkoitus olla kohteliaisuus vai pitikö sanojesi loukata minua?" kysyin hitaasti, venyyttäen jokaista sanaani. Olin jättänyt oudon tapani hieman harvemmalle, mutta voisin hiljalleen tuoda sen takaisin, olihan tapani hyvin ainutlaatuinen. Olin huomannut, että Rosmariinitassukin oli alkanut venyttää sanojaan, joten hitaasti puhuminen oli selvästi siirtynyt hänelle eteenpäin.
"En tiedä. Saat itse päättää, oliko se kohteliaisuus vai loukkaus", Jäälilja hymähti silkkisenpehmeällä äänensävyllä. Rehellisesti sanottuna minua ärsytti naaraan pehmeä äänensävy, sillä se toi mieleen Ututassun viettelevän äänen. Nuorimmasta pennustani oli tulossa juuri sellainen kissa, joka varmaankin flirttailisi jokaisen vastaan tulevan kollin kanssa. Vaikken sitä halunnutkaan ääneen myöntää, Jääliljan käyttäessä kyseistä viettelevää äänensävyä se ei minua haitannut.
"Olettaisin siis sinunkin alkuliitteesi tulleen silmiesi väristä, Jäälilja", naukaisin, painottaen naaraan nimen alkuliitettä. Likaisenvalkoisen ja tumnanharmaan kirjava naaras nosti kasvoilleen viekkaan hymyn.
"Oletit oikein. Olisiko minun luonteeni ansainnut sitten näin kauniin nimen?" Jäälilja kysyi, selvästi huomiota hakien.
"Kyllä", vastasin lyhyesti ja sain Jääliljalta omahyväisen kehräyksen.
*Saakoot sitten huomionsa minulta kun kerran sitä tahtoo*, murahdin mielessäni ja nuolaisin oikeaa etukäpälääni.
"Satuin kuulemaan, että kaksi pentuasi ovat täällä", Jäälilja lausahti äkillisesti. Pentujeni maininta sai korvani nousemaan pystyyn ja kasvoni kohoamaan. Heilautin välinpitämättömästi korviani ja laskin etukäpäläni maahan.
"Kuulit oikein. Oletan, että tahdot tavata heidät", naukaisin ja kohdistin odottavan tuijotukseni Jääliljan jäänsinisiin silmiin, "en ole varma missä poikani on, mutta tyttäreni näin tuossa vähän aikaa sitten."
//Jää? Sori jos hittasin Jäätä
Jäälilja 1.4.2018
"Kuulit oikein. Oletan, että tahdot tavata heidät", Kylmähenkäys naukui ja katsoi suoraan silmiini, "En ole varma missä poikani on, mutta tyttäreni näin tuossa vähän aikaa sitten." Nyökäytin hitaasti ja arvioivasti päätäni, mutta pidin edelleenkin katseeni tiukasti kollin silmissä. Halusin tietää olisivatko Kylmähenkäyksen pennut kelvollisia, en halunnut veljeillä kissan kanssa, joka kasvattaisi Tähtiklaaniin uskovia pentuja. Kylmähenkäyksestä itsestä huokui jotain, joka ilmensi sen, että kollin usko Tähtiklaaniin on vähäinen tai sitä ei ole ollenkaan.
"Sinun ja parantajan pentuja, oletan?" kysyin Kylmähenkäystä tarkkaillen. Parantajalla oli vahvin side Tähtiklaaniin, ja vaikka Pimeyden metsä kumoaisikin vallan parantajien usko säilyisi.
"Niin", Kylmähenkäys vastasi tyynesti.
"Selvä, suostun tapaamaan yhden pentusi, ja muista yhden pennun käytös määrittää muidenkin pentujen käytöksen", naukaisin. Sanoillani oli merkitys, jonka kuulija sai itse tulkita.
"Olen ehkä liian pelottava pennuillesi", irvailin leikkisästi.
//Kylmä?
Kylmähenkäys 1.4.2018
"Annan sinun pysyä siinä uskossa, että pelotat tyttäreni metsän rajalle asti", murahdin ja jätin Jääliljan yksikseen, kun lähdin etsimään Rosmariinitassua, jonka olin nähnyt juuri ennen kuin olin hajaantunut soturitovereideni kanssa nelipuiden alueelle. Vilkaistessani päälliköiden rivistöä pystyin erottamaan Saniaistähden pähkinänruskean hahmon, joka oli selvästi aloittamassa ensimmäisenä klaaninsa uutisten kertomisen. Siinä samassa silmäkulmaani osui Rosmariinitassun luonnonvalkea hahmo, joka istui Ikituulen vieressä. Minut nähdessään tyttäreni nousi jaloilleen, muttei tervehtinyt minua pienelläkään eleellä. Aivan sama, en minä tervehdystä häneltä tarvitsisi.
"Rosmariinitassu. Tule mukaani", murahdin jäätävällä äänensävyllä, jolle ei ollut varaa vastata kieltävästi. Tyttäreni pyöräytti meripihkaisia silmiään tympääntyneenä, muttei ottanut askeltakaan.
"Minne me olemme menossa?" hän kysyi tylsistyneenä. Loin tyttäreeni paheksuvan mulkaisun.
"Jääliljan luokse. Hän on kuolonklaanilainen. Nyt tulet tai saat luvan siivota vanhusten sammaleet seuraavan kuun ajan!" sähähdin tiukemmin Rosmariinitassulle. Uhkaus tepsi ja luonnonvalkoinen naaras lähti lompsimaan perääni. Minulla menisi kohta hermot tuohon naaraaseen.
"Jäälilja", tervehdin kirjavaa naarasta saapuessani tuon luokse ja astuin sivummalle, jotta Rosmariinitassu pääsisi rinnalleni, "tässä on Rosmariinitassu."
En edes yrittänyt näyttää ylpeältä, vaan annoin häpeäni näkyä Jääliljalle, koska en ollut todellakaan ylpeä vanhemmasta tyttärestäni. Hänestä oli tulossa juuri samanlainen pehmo, millainen Liljahenkäyskin oli. Kohta hänen uskonsa Pimeyden metsäänkin alkaisi horjumaan.
"Mukava tavata, Jäälilja", Rosmariinitassu murahti hampaidensa välistä ja hymyili teennäisesti kuolonklaanilaiselle. Tyttäreni ei todellakaan nauttinut tästä tilanteesta, mutta minua taas huvitti se, että Jäälilja voisi sylkeä ties millaisia halveksivia lausahduksia pennulleni.
//Jää?
Jäälilja 1.4.2018
"Mukava tavata, Jäälilja", Kylmähenkäyksen tytär murahti hampaidensa välistä. Naaraan hymyn teennäisyys paistoi läpi kuin aurinko mustalle turkille. Sisältäni kumpusi syvää halveksuntaa oppilaan käyttäytymistä kohtaan.
"Eikö vanhempasi ole opettaneet sinua kunnioittamaan vanhempia sotureita?" naukaisin kulmiani kohottaen. Kylmähenkäyksen ilme oli suuri yllätys ja nosti karvani pystyyn, eikö nuori kolli ollut ylpeä tyttärestään? Omat tyttäreni olisivat niin hienoja, että kaikki ylistäisivät heidän lahjojaan ja ulkonäköään, he olisivat voimakkaita ja poikani, suuria ja lojaaleja sotureita. Olisin heistä ylpeä. Kylmähenkäyksenkin pitäisi olla ylpeä. Rosmariinitassu oli hyvin pienikokoinen ja hyvin suurikokoisena kissana vieressä seisominen tuntui ihanalta. Olin elementissäni. Rosmariinitassu pyöräytti silmiään kysymykselleni.
"Voi kuinka te pikku oppilaat olette niin herttaisia", naukaisin ja katsoin syvälle Rosmariinitassun meripihkaisten silmien mereen.
//Rosma? Kylmä? Sori pätkä xc
Kylmähenkäys 1.4.2018
Vilkaisin sivusilmästäni Rosmariinitassua, joka tuskin yltyi olkapäideni korkeudelle ja kohotin hitaasti kulmiani. Kun mietin hieman asiaa, olihan minun tyttäreni ihan mukavan näköinen kissa. Naaraan pieni koko korosti tuon siroja ja pehmeälinjaisia piirteitä, siististi suitussa luonnonvalkeassa turkissa risteilevät kilpikonnalaikut saivat tyttäreni erottumaan muiden varjoklaanilaisten joukosta ja hänen meripihkaisissa silmissään oli se sama lumoava katse, mikä Liljahenkäyksenkin silmissä. Olihan Rosmariinitassu kaunis ja luonteelta mukava, mutta silti aivan liian pehmo.
"On sääli, etteivät muut pentuni päässeet mukaan. Korentotassu on pentueen suurikokoisin, Ututassulla on selvää potentiaalia Varjoklaanin soturiksi ja Hikkoritassun komeus saa varmasti monet naaraat juoksemaan hänen peräänsä. On sääli, että pennuistani juuri pienikokoisin ja heikoin pääsi kokoukseen", haukottelin yliliioiteltusti ja loin tuiman vilkaisun Rosmariinitassuun. Solakkarakenteinen naaras näytti olevan valmis iskemään kynnet kasvoihini, mutta tiesin ettei hän sitä tekisi, olihan tyttäreni niin uskollinen soturilaille.
"Hikkoritassukin on täällä, ellet tiennyt", Rosmariinitassu mutisi ja heitti minuun raivostuneen silmäyksen. Hän kyllä näytti enemmän söpöltä kuin pelottavalta, ainakin minun mielestäni.
"Joten, Jäälilja. Onko sinulla oppilasta tällä hetkellä?" kysyin mahdollisimman välinpitämättömästi, jättäen tyttäreni huomautuksen vastaamatta.
"Minun oppilaani Happotassu on edistynyt erinomaisesti ja hänestä tulee yksi Varjoklaanin rohkeimmista ja vahvimmista sotureista, tiedän sen jo nyt", lisäsin vielä ja annoin sitten kohteliaasti puhevuoron kuolonklaanilaiselle.
//Jää?
Jäälilja 26.3.2018
Naurahdin.
"Emme taistele, minä vain haluan arvioida sinua. Ainakin näin aluksi", naukaisin jäisesti virnistäen ja lähdin sulavin askelin kiertämään Kylmähenkäystä. Liikuin huomaamattomasti, aivan kuin olisin lipunut eteenpäin. Kiersin kollia aivan kuin kyykäärme, joka oli väijymässä saalistaan. Silmäni vääntyivät sirrillä ja jännitin lihakseni. Käänsin suuntani ja jännitin lihakseni, loikkasin Kylmähenkäyksen kimppuun ilman kynsiä, ilman hampaita.
"Näytä mihin sinusta on!" ärisin kiristyneiden hampaitteni välistä. Kylmähenkäys heitti minut irti itsestään helposti, kun minä en saanut otetta ilman kynsiä. Raivo välkähti silmissäni, kaduin käytöstän rajan ylittänyttä kollia kohtaan. Vedin henkeä sisään.
"Nyt minun on aika lähteä", naukaisin ja liu'utin kynteni ulos. Kylmähenkäys ihmetteli mielenmuutostani pikaisella vilkaisulla.
"Mutta ennen sitä-", naukaisin ja nostin tassuni ilmaan ja raapaisin Kylmähenkäyksen rintaa tassullani. En ehtinyt jäädä katsomaan jätinkö jälkeä, sillä Kylmähenkäys olisi käynyt päälle.
"Tuo oli siitä hyvästä, että ylitit rajan", naukaisin, "Pysykin poissa". Halusin vain pois tästä katumuksesta, joka nousi pintaan päästäessäni Kylmähenkäyksen rajan yli.
"Hyvää päivänjatkoa, arvon Kylmähenkäys", naukaisin ja loikin tieheni.
Astuin sisään leiriin. Tutut tuoksut ympäröivät minua. Tassutin eteenpäin katumuksen vallassa, tästä lähtien kukaan ei poistisi Kuolonklaanin reviiriltä elävänä. Tappaisin jokaisen omin kynsin. Tarkkailin leiriä ja erotin Viiltokaaoksen hahmon. En tuntenut kollia kovinkaan hyvin. Lähdin astelemaan hänen luokseen.
" Viiltokaaoshan se siinä", naukaisin kulmiani kohottaen.
//Viilto? Sori tönkkö
Viiltokaaos 27.3.2018
Käänsin vihreän katseeni kohti Jääliljaa, joka oli juuri saapunut luokseni leirin pääaukiolle. Siristin silmiäni naarasta katsellessani ja viilsin kynsilläni ilmaa.
"Jäälilja", vastasin naaraskissalle matalalla äänellä ja paransin ryhtiäni, vaikka pelkoa pienemmältä näyttämisestä ei ollut. Naaras istuutui alas ja kietaisi häntänsä etukäpäliensä päälle. Soturi sipaisi kielellään pari kertaa rintaansa, jonka karvat sojottivat jokainen hieman eri suuntiin. Oliko naaras ottanut yhteen jonkun kanssa?
"Mitä luulet, kenet Raepisara valitsee varapäälliköksi?" Jäälilja otti esille aiheen, joka oli jokaisen kuolonklaanilaisen suupielillä. Kasvoilleni piirtyi virne, sillä olin lähes satavarma, että tuleva päällikkö valitsisi minut.
"Ei ainakaan sinua", tokaisin kylmällä äänellä viileästi ja viilsin toistamiseen vasemman etukäpäläni kynsillä ilmaa. Jäälilja hymähti, vaikkakaan ei kokenut oikeasti lausahdukseni olevan millään tavoin hauska. Hänen kasvoillaan oli ehkä jopa hieman tympeä ilme.
"Sinutko sitten?" hän kysyi ja irvisti.
"Päällikkö tarvitsee rinnalleen uskollisen, luotettavan ja kyvykkään varapäällikön. Olen kaikkea sitä ja enemmänkin, tiedät sen", vastasin Jääliljalle yhä vinosti hymyillen.
"Sehän nähdään", Jäälilja vastasi tuhahtaen ja nuolaisi jälleen rintaansa. Käänsimme molemmat katseemme kohti leirin sisäänkäyntiä kuullessamme askeleita ja haistaessamme veren tuoksun. Silmäni suurenivat, kun näin Kostohengen ja Graniittipoltteen astelevan leiriin ja kantavan elotonta ruumista. Tunnistin vaaleanharmaan raidallisen kollin nopeasti Sähköviilloksi, jonka olimme saaneet Kuolonklaanin joukkoihin vain joku aika ennen viimeistä taisteluani nelipuilla. Kasvoilleni ilmestyi hieman haikea ilme, sillä kolli oli ollut hyvä soturi ja taitava taistelija. Kolmikon haavoista päätellen heitä vastassa oli ollut joku suurempi petoeläin, kenties kettu, susi tai koira? Kaksi soturia kantoivat elottoman ruumiin parantajan pesää kohti.
"Menetitkö yhden tukijoistasi?" Jäälilja tokaisi virnistäen. Käänsin vihreän katseeni kohti naaraskissaa ja murahdin.
"Ennemminkin entisten aikojen ystävän", vastasin rauhallisella, tasaisella äänellä naaraskissalle, joka selkeästi yritti pahoittaa mieleni. Jäälilja pyöräytti silmiään, mutta ei alkanut kyselemään enempää mitään.
"Sähköviilto olisi ollut hyvä varapäällikköehdokas", Jäälilja naukaisi ja käänsi jäisen katseensa minua kohti. Naaraan kasvoilla oli pieni virne, vihjailiko hän jotain?
"Enää hänestä ei varapäälliköksi taida olla", vastasin kylmällä äänellä naaraskissalle. Jäälilja tuhahti vastaukseksi. Yllemme laskeutui hiljaisuus, joka vallitsi lähes koko leiriä lukuun ottamatta muutamaa nuorta soturia, jotka keskenään juttelivat leirin uloskäynnin lähettyvillä.
"Mitä sinä suunnittelet? Äläkä nyt leiki, ettet suunnittelisi mitään. Me olemme ystäviä Jäälilja, voit kertoa minulle mitä vain", naukaisin Jääliljalle, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Naaras ei ollut koskaan suostunut kertomaan suunnitelmiaan minulle. Toisaalta aina oli parempi yrittää, ehkä tällä kertaa naaras tahtoisikin avoimesti kertoa suunnitelmistaan.
//Jää? Sori tönkkö xd
Jäälilja 30.3.2018
"Mitä sinä suunnittelet? Äläkä nyt leiki, ettet suunnittelisi mitään. Me olemme ystäviä Jäälilja, voit kertoa minulle mitä vain", Viiltokaaos naukaisi pehmeästi. Hän yritti leikitellä ajatuksillani, antaisi kollin leikkiä ja luulla pääsevänsä pääni sisään. Saisi johto aseman ajatuksiini. *Ja pyh, ystäviä. Ehkä joskus, ei ihan mahdoton ajatus*
"No voi kuule, suunnittelin juuri tässä päivällä klaaninvanhimpien pesän ryöstöä", naukaisin silmiän vilpittömästi räpytellen. Viiltokaaos murahti itsekseen ja pyöräytti silmiään.
"Luuletko tosiaan, että kertoisin sinulle jos minulla olisi jotakin mitä haluat tietää, rakas ystävä?" naukaisin pehmeästi, mutten lainkaan vihamielisesti.
Pidin muuria korkealla välissämme, en paljastelisi liikoja, enne kuin saisin tietää jotain syvältä kollin sisimmästä. Jotain jonka hän paljastaisi vain harvoille. Se oli minun mielestäni ystävyyttä. Pyöräytin silmiäni.
"Älä elättele liian suuria toiveita, en tiedä sinusta mitään, joten en kerro sinulle mitään", naukaisin ilottomasti.
"No, mutta mitäs suunnitelmia sinulla on? Niin, nyt tiedät tunteen, joka sanoo "ei kuulu sinulle"", naukaisin ja väläytin "mites nyt suupannaan" ilmeen tummalle Kuolonklaanilaiselle.
"Turha minun on yrittää ärsyttää sinua, suoraan sanottuna en edes vihaa sinua, mutta älä luulekkaan että pidänkään", naukaisin kulmiani kohottaen.
//Viilto? Sori, et kesti näin kaua ku oli vähän kiireitä :3
Kylmähenkäys 31.3.2018
(tarinan alku jätetty pois)
Kun saavuimme nelipuille, aukio oli miltei tyhjä. Hajun perusteella ainoastaan tuuliklaanilaiset olivat jo paikalla, mutta muut klaanit olivat vielä varmaankin matkalla. Irvistin hieman kuonoani, kun jänisten heikko haju tunkeutui sieraimiini.
"Inhoan tuuliklaanilaisten hajua. He ovat muutenkin niin vastenmielisiä ja sitten löyhkäävät kaiken lisäksi. Aivan kuvottavaa", vierelläni kulkeva Ikituuli murahti tyytymättömänä.
"Veit sanat suustani", hymähdin entiselle mestarilleni ja suunnistimme soturien ryhmän johtajina nelipuita kohti. Pujottelimme tuuliklaanilaisten ohitse ja kun asetuimme istumaan, jokiklaanilaisten ja kuolonklaanilaisten ryhmät saapuivat aukiolle. Minua kiinnosti mennä vilkaisemaan, jos Jäälilja sattuisi olla mukana.
"Menen haukkaamaan hieman raitista ilmaa", valehtelin nopeasti Ikituulelle. Mestarini vain nyökäytti heikosti päätään ja lähdin harppomaan kuolonklaanilaisten ryhmää kohti. Hetken kuluttua tunnistinkin Jääliljan, joka oli pysähtynyt sukimaan turkkiaan. Minut huomattuaan hänen kasvoillaan käväisi jäätävä virnistys.
"Sinäkin sitten pääsit kokoontumiseen", naaras lausahti silkinpehmeästi.
//Jää? Aika tönks
Jäälilja 31.3.2018
Hätkähdin siihen kuinka Raetähti kajautti kokoontumiseen lähtijät, korkean kiven juurella seistessään.
"Kokoontumiseen lähtee varapäällikön ja parantajien lisäksi: Pihlajakynsi, Jäälilja, Ahvenleuka, Valhekuiske, Kojoottivirne, Raparuusu, Lumotassu, Tappotassu, Terätassu, Pimeyslehti ja Punasirppi. Valmistautukaa lähtöön", hä naukui. *Ei Kostohenkeä?* Pyöräytin silmiäni tylsistyneenä. *No ehkä kerrankin menisin muiden klaanien luo* Kohautin lapojani ja tarkkailin kuinka äskön mainitut turkit alkoivat kerääntyä suuaukolle odottelemaan. Pimeys oli jo laskeutunut. Asetuimme siististi Raetähden perään. Sedästäni Raepisarasta oli tullut Pimeystähdelle sattuneen onnettomuuden jälkeen Raetähti, ja suoraan sanottuna tunsin ylpeyttä, mutta yhdestä asiasta olin katkera, mutta myös ymmärsin syyn. Viiltokaaoksesta oli tullut varapäällikkö. Otin ylvään asennon, halusin näyttää mahtavalta tuntemattomien kissojen silmissä, kaunis kun olin. Ainakin omasta mielestäni. Lähdimme tassuttamaan kohti reviiriämme, nelipuita. Pimeystähti kulki vaikea kulkuisesti jonon perällä, hänen jalkansa oli rampautunut. Olihan se surullista, mutta pidin Raetähteä parempana päällikkönä. Saavuimme aukiolle joka oli täynnä kuunvalossa hohtavia eri sävyisiä turkkeja. Kuolonklaani sukelsi turkkien joukkoon rohkeasti. Jäin hiukan sivummalle sukimaan turkkiani, joka oli pävän aikan päässyt sekoittumaan, enkä ennen lähtöäni ollut ehtinyt siistiytymään. Halusin edustaa Kuolonklaania.
Pian silmäkulmassani vilhati tutun, vähän liiankin tutun sinertävän harmaan turkin. Kuonooni tulvahti kollin tuoksu ja nostin oäääni edes varmistamatta kissan henkilöllisyyttä. Olin oikeassa, Kylmähenkäys.
"Sinäkin sitten pääsit kokoontumiseen", nau'uin silkkisesti. Kylmähenkäys murahti.
"Olen minä ennenkin ollut kokoontumisessa, ei se kovin ihmeellistä ole", sinertävänharmaa kollia naukaisi kulmiansa kohottaen.
"Ennen en vain välittänyt olemassa olostasi, en väitä että välittäisin nytkään, mutten sitä kielläkkään", nau'uin silkinpehmeällä korostuksella. Nuolaisin tassuani ja suin sillä kasvojani.
"Sinun täytynee ilmestyä ensi yönä, ei kenenkään reviirille", kuiskasin, jottei kukaan muu kuulisi. Painotin saa täytyy.
"Onko selvä?" kysyin jäisesti ja porasin katseeni Kylmähenkäyksen kirkkaisiin kylmänsinisiin silmiinsä.
"Nyt tiedän mistä olet saanut alkuliitteen Kylmä, silmäsi ovat kylmänsiniset. Luonteesi ei olisikaan ansainnut noin tyylikästä nimeä", naukaisin silmiäni hiukan leikkisästi siristäen.
//Kylmä?
Kalmalilja 23.3.2018
Astelin jälleen yksikseni metsässä kokoamassa ajatuksiani. Päiväni oli jälleen ollut kiireinen, mutta en alkanut valittamaan muutamasta partiosta. Se kuului vain soturin velvollisuuksiin, enkä ollut sellainen turhan nillittäjä, kuin osa Kuolonklaanin kissoista. Tuhahdin itsekseni. Sitten kun saisin tarpeeksi valtaa, heittäisin kaikki laiskat kirppusäkit pois leirin nurkista.
Jostain läheltä kantautuvat äänet herättivät minut ajatuksistani ja höristin korviani. Kun tunnistin äänet, suljin silmäni kärsien. Miksi juuri he sattuivat minun kävelyreitilleni? Olin erottanu Kostohengen ja Jääliljan äänet, ja pian tunnistin myös jälkimmäisenä mainitun oppilaan. Olin jo jatkamassa matkaani, kun kuulin Kojoottivirneen puhuvan. Seisahduin paikoilleni ja vilkaisin äänen suuntaan. En ollut sokea. Tiesin, että Kojoottivirneellä ja Jääliljalla ja Kostohengellä oli jotain välillään, enkä pitänyt siitä. Poikani ei ehkä käyttäytynyt niin kuin kuolonklaanilaisen kuuluisi, mutta hän oli silti jälkikasvuani, eikä minun pentujani kiusannut kukaan.
Kiersin lumisen pensaan jonka takana kissat ilmeisesti olivat. Pysähdyin nähdessäni heidät, ja kaikkien viiden - mukana oli myös Talvikkimuisto - katseet kääntyivät suuntaani. Pyöröytin silmiäni.
"Mitä ehdottoman turhanpäiväistä ja aivosolujani syövyttävää täällä tapahtuu?" kysyin tympääntyneenä ja istuuduin. "Sillä sitähän se aina on, kun tämä surkimustrio on kyseessä."
Viittasin sanoillani Kostohenkeen, Lumotassuun ja Jääliljaan. Toivoin vain, ettei soturinaaras suuttuisi turhaan, olimme edelleen omasta puolestani liittolaisia. Päätin jättää myös Talvikkimuiston rauhaan; parantajat saivat muutenkin tarpeeksi kuraa niskaan kiittämättömiltä sotureilta. Heitä haukkuvat olivat vain itse liian tyhmiä ajattelemaan tai suorittamaan niitä päätöksiä, jota parantajat joka päivä tekivät. Ja jotenkin vaikutti siltä, että Kojoottivirneen ja Talvikkimuiston välillä oli jotain.
//Jää? Kosto? Kojo? Talvikki? Lumo?
Jäälilja 23.3.2018
"Mikä Kuolonklaanilaisten tapaamispaikka tämäkin on olevinaan?"
Pyöräytin silmiäni ja nostin häntäni ilmaan hiljaisuuden merkiksi muille kissoille.
"No jos todella haluat tietää nii selvä on", naukaisin ja nyökkäsin Kalmaliljan suuntaan. Kyseessähän oli vain satunnainen yhteeentörmäys.
"Ensinnäkin minä ja Kostohenki olimme metsällä, kunnes tämä nuori pari ilmaantui tiellemme ja siihen samaan ilmestyikin Lumotassu joka etsi mestariansa. Ja pieni "riitamme" alkoi siitä kun ehdotin Kojoottivirneen ottavan minut ja Lumotassun mukaansa harjoittelemaan, mutta eihän se meidän pienelle parantajallemme sopinutkaan. Niinpä meidän Talvikkimuistomme tulistui pienestä lempi nimestä, jota käytin hänestä", naukaisin silmät turhautuneena sirrillään. En missään välissä haukkunut Talvikkimuistoa, kutsuin vain pieneksi parantajaksemme, eihän sen kissa pitäisi loukata.
"Ja eihän "pikku parantaja" nimen pitäisi loukata ketään noin sopusuhtaista kissaa", naukaisin ja vilkaisin Talvikkimuistoa melko neutraalisti.
"Ja anteeksi vain, en ole mikään tarinan kertoja", mutisin ja astuin askelen taaksepäin. Katsoin Talvikkimuisto merkitsevästi. Olipa hänkin herkkänahkainen kissa.
"No rauhansointu mitä sinä täällä teet?" naukaisin ja katsoin Kalmaliljaa pahoitellen hänen joutumista tällaisen tyhmän tilanteen keskelle, joka oli syntynyt yhtä nopeasti kuin vesi liplattaa putouksesta alas.
//Kojo? Kalma? Talvikki? Lumo? Kosto?
Kalmalilja 25.3.2018
Pyöräytin silmiäni.
"Olen vain viaton ohikulkija. Tai olin", tuhahdin ja huiskaisin häntääni. Miksi juuri minä? Aivoton seura oli viimeinen asia, mitä nyt kaipasin. Minun oli kuitenkin pakko jäädä viisikon luo, sillä halusin pitää huolen siitä, etteivät Kostohenki ja Jäälilja tekisi pojalleni mitään.
"Minä tiedän, että teillä kahdella on jotain Kojoottivirnettä vastaan. Teihin ei voi luottaa, saatatte vaikka keksiä jotain hänen varalleen. Siksi ehdotan, että minä tulen mukaan kaavailemaanne koulutukseen."
Vilkaisin arvioiden Jääliljan oppilasta. Olikohan hänestä yhtään mihinkään?
"Jos se siis sopii. Itse asiassa tulen, vaikkei se sopisikaan."
//Muut?
Talvikkimuisto 25.3.2018
Kalmaliljan sanat saivat verenkiertoni tahdin nopenemaan ja sydämeni hakkaamaan rintaani vasten. Alunperin ajatuksena oli ollut, että vain linä ja Kojoottivirne olisimme lähteneet harjoittelemaan taistelemista, mutta nyt neljä muuta kissaa olisivat tulossa mukaan. Otin päättäväisenä askeleen eteenpäin ja porasin katseeni tällä kertaa Jääliljaan, jonka kasvoilla kävi pilkkaava irvistys. En kuitenkaan antanut naarassoturin ilveilyn raivostuttaa minua.
"Minä ja Kojoottivirne olimme tahtoneet mennä rauhassa harjoittelemaan taisteluliikkeitä emmekä tahtoneet ketään muuta mukaan. Emme saisi hetkenkään rauhaa jos te olisitte siellä", lausahdin mahdollisimman tyynesti ja loin nopean vilkaisun Jääliljaan ja Kostohenkeen, jonka jälkeen siirsin katseeni Kalmaliljaan ja Lumotassuun, "te tuskin haittaisitte siellä, mutta haluaisin kuitenkin että menisitte muualle reviirille. Kuolonklaanin reviiri on tarpeeksi suuri, jottei teidän kaikkien tarvitsisi tulla mukaamme."
"Miksi sinä et tahdo meitä mukaan, Talvikkimuisto? Kerropas nyt meille jokaiselle syysi, pikku parantajaoppilas", Jäälilja naukaisi jäätävällä äänensävyllä, hänen silmänsä suorastaan säkenöivät voitonriemusta. Muttei minulla ollut aikomustakaan antaa hänen voittaa, en vaikka tunsinkin oloni hieman ahdistuneeksi näiden kaikkien kissojen katseen alla.
"En todellakaan pystyisi keskittymään, saati rentoutumaan näin suuressa kissajoukossa, varsinkaan jos sinä tulisit mukaan. Jos ette suostu lähtemään muualle reviirillä, menkää te sitten vaan. Minä jään leiriin."
// Kojo? Jää? Kalma? Kosto? Lumo?
Jäälilja 25.3.2018
"Minä ja Kojoottivirne olimme tahtoneet mennä rauhassa harjoittelemaan taisteluliikkeitä emmekä tahtoneet ketään muuta mukaan. Emme saisi hetkenkään rauhaa jos te olisitte siellä", Talvikkimuisto selitti. Nyökkäsin terävästi. Nuori naaras katsoi ensin minua ja Kostohenkeä ja käänsi lopulta päänsä Kalmaliljan suuntaan.
"Te tuskin haittaisitte siellä, mutta haluaisin kuitenkin että menisitte muualle reviirille. Kuolonklaanin reviiri on tarpeeksi suuri, jottei teidän kaikkien tarvitsisi tulla mukaamme", naaras jatkoi.
"Johan sanoin, emme me tule. En minä halua olla häiriönä, ajattelin vain, että olisi mukavampi harjoitella suuremmalla joukolla. Mutta anteeksi nyt että tästä kehkeytyi tälläinen "kahakka"", naukaisin ja väläytin sydämellisen hymyn Talvikkimuistolle. Hymyn jälkeen kasvoni vetäytyivät irveen, en ollut koskaan päästänyt kasvoilleni noin siirappista hymya, minua kylmäsi.
"En ihan oikeasti tarkoittanut tulla eteenne, kaikilla on vapaa oikeus kulkea mihin haluaa. Elementtini vain nousi esiin", naukaisin hiukan pahoitellen. Minulla ei tosiaankaan ollut halua jatkaa tätä tilannetta.
"Ja Kalmalilja, ei meillä ole mitään poikaasi vastaan, vain päin vastoin", naukaisin vakuuttavasti. En paljastaisi suunnitelmiamme enempää, ne olivat jo nyt vaarassa paljastua. Operaatio Kojoottivirne olisi pysäytettävä nyt heti.
Vilkaisin vuorollaan Kojoottivirneeseen ja Talvikkimuistoon pahoittelevasti, tilanne olisi ohi nyt.
"Nyt lähden tuulettumaan. Lumotassu, heti kun palaan lähdemme metsästämään", ilmoitin nuroelle naaraalle ja lähdin loikkimaan metsään. Tilanne alkoi ahdistaa minua. *Anteeksi Kostohenki, tarvitsen nyt omaa rauhaa* Huomaamattomasti loikin aivan Varjoklaanin rajan lähelle, tassuni olivat johdattaneet minut sinne, en tiennyt pelkäsinkö vai toivoinko jokun ylittäneen rajan, olisin valmis upottamaan kynteni kehen tahansa.
//Kylmä? Sori et muutin tätä tarinan kulkua tosta Talvikin tarinasta, mut yritin kirjottaa tossa yhdessä edellisessä tarinassa et Jää luovuttaa tossa "riidassa" nii, halusin korjata tilanteen. Toivottavasti ei haittaa D:
Viiltokaaos 6.3.2018
Kokoontumisesta oli jo pari päivää. Pettymyksekseni Valhekuiske ei ollut tullut luokseni. Ehkä hän oli valehdellut, eikä oikeasti ollut sitä mieltä kuin oli sanonut. Päätin, että en menisi juttelemaan naaraalle, hän saisi luvan tulla minun luokseni. Jos saisin Valhekuiskeen tuekseni, saisin takuulla myös Pikiviillon. Parantaja takuulla rakasti koko sydämestään ainoaa elävää pentuaan. Jos Valhekuiske luottaisi minuun, hän voisi puhua isänsäkin puolelleni. Vilkaisin leirin pääaukiolla keskustelevaa kolmikkoa, johon kuuluivat Kalmalilja, Jäälilja ja Kostohenki. Keskustelu näytti mielenkiintoiselta, sillä se ei selkeästi ollut mikään tavallinen keskustelu säästä ja sen sellaisesta. Kolmikon välillä oli selvää kitkaa. Minä aioin selvittää vaikka väkisin, mikä heidän välejään risoi. Kenties saisin viimein selville Jääliljan ja Kostohengen suunnitelmat. Jos menisin vain heidän luokseen, lopettaisivatko he keskustelunsa ja lähtisivät omille teilleen? Toisaalta, jos haastaisin riitaa hieman, he takuulla jäivät. Suuri osa kuolonklaanilaisista rakasti riidan haastamista ja siihen vastausta, joten se voisi olla hyvä suunnitelma. Hivuttauduin hitaasti kolmikkoa kohden kuullakseni heidän puheensa. Kuljin kohti Silakkasiipeä, joka seisoi vain vähän matkan päässä heistä. Kolli nosti katseensa minuun.
"Hei Viiltokaaos", hän tervehti.
"Shh", sihahdin ja käänsin korviani niin, että kuulin paremmin kolmikon puheet. En saanut paljoa selvää. Kolmikko puhui jotain ennustuksesta ja sydänystävistä.
"En edes tiedä, miksi tulin luoksenne. Sinä et tarjoa minulle mitään vastusta. Saati tämä tuppisuu", kuulin Kalmaliljan naukuvan. Nyt oli hetkeni. Käännyin sulavasti jäisellä maalla ympäri ja astelin kolmikon keskelle. Huomasin heidän katsovan minua kysyvästi ja hieman ehkä vihaisestikin juttunsa kesksuttämisen vuoksi.
"Viiltokaaos", Kalmalilja naukui kylmällä äänellä ja katsoi minua mitäänsanomattomalla katseella.
"Minä olen", vastasin vitsikkäästi ja istuuduin alas. Viilsin kynsilläni ilmaa läheltä Jääliljan viiksikarvoja. Naaras murahti ja katsoi minua murhaavalla, jäisellä katseellaan.
"Kinastelunne on kerrassaan säälittävää. Olette kuin mitäkin pentuja", naukaisin virnistäen.
"Voin auttaa teitä ratkaisemaan riitanne. Järjestetään pieni taisteluhetki leirin ulkopuolella. Molemmat saa taistella toisiaan vastaan täysillä ja näemme sitten, kumpi onkaan oikeasti parempi", naukaisin virnistäen. Päätin olla haastamatta riitaa, mutta taistelun minä ehdottomasti tahdoin nähdä. Toivoin, että kaksikko tarttuisi tarjoukseeni ja päättäisi taistella toisiaan vastaan.
"Vai ettekö te uskalla? Kyllähän minä sen ymmärrän", naukaisin, kun yllemme laskeutui hiljaisuus.
//Kalma, Jää tai Kosto? Sori et tungin tän tähä mut ei ollu muutakaa tekemistä XD
Kalmalilja 6.3.2018
"Uskaltaisin kyllä", murahdin katsahtaen Viiltokaaokseen. "Mutta en tiedä jaksanko. Minulla ei ole mitään syytä tuhlata energiaani häneen."
Juuri nyt en olisi halunnut olla Viiltokaaoksen seurassa. Jäälilja oli nostanut ennustuksen mukaan keskusteluun turhan monta kertaa, ja vaikka itse tiesinkin olevani ehdottoman uskollinen Pimeyden Metsälle, saattaisi kolli luulla toisin jos kuulisi ennustuksesta. Ja sitä en halunnut. Enkä sitä, että Viiltokaaos ottaisi Jääliljan mukaan. En sietänyt naarasta. Hän oli niin ylimielinen ja kuvitteli olevansa samalla tasolla kanssani, vaikka soturi olikin minua reilusti nuorempi ja kokemattomampi.
"Välillämme ei ole riitaa. Keskustelimme vain aivan normaaliin tapaamme", naukaisin jäisesti vilkaisten likaisenvalkeaa naaraskissaa. Taistelu kuulosti silti hyvältä. Olisi kerrassaan ihanaa päästä raastamaan hänen turkkiaan verille. En muutenkaan ollut päässyt kunnolla tappelemaan, en tapettuani Helmitähden.
"Itse asiassa... Suostun taistelemaan, vaikka onkin selvää, kumpi meistä on parempi. Epäilen myös, tarvitseeko minun edes taistella täysillä", naurahdin kylmästi ja nousin seisomaan, katsellen tyynenä Jääliljaa. "Vaikka mistäpä sitä tietää? Aliarvioimisesi saattaisi olla suuri virhe."
//Jää? Kosto? Viilto?
Jäälilja 6.3.2018
Naurahdin klseasti ja hampaani kalahtivat yhteen.
"Suuri virhe, hyvinkin suuri", naukaisin arvostellen Kalmaliljaa, "Eihän ikä hyvää taistelijaa tee eihän? Vaikka iältäsi olet suurempi, et silti ehkä taidoiltasi". Virne yritti nousta kasvoilleni, mutta olin liian keskittynyt päästääkseni sitä valoilleen.
"Olenhan voittanut sinut jo kerran, vaikken ehkä fyysisesti", naukaisin ja katsoin naarasta tyynesti vihjaillen. Voisin aina nostaa ennustus kortin reunaa esille tahtoessani naaraan muistavan hävinneensä minulle jo kerran. *No eipä siitä sen enempää* Käänsin katseeni Viiltokaaokseen.
"Ehkei ideasi olekaan niin huono", nau'uin. Rakastin taisteluita, varsinkin niitä joissa voitin. Enkä halunnut pettyä.
"Varsin erinomainen", naukaisin. Ja tuijotin kaikkien kissojen silmiin vuorotellen. Minulla olisi kannustusjoukotkin mukana.
//Viilto? Kalma? Kosto? Sori pätkä mä tuskailin hirveen kauan näitten replojen kaa xd
Viiltokaaos 6.3.2018
Kasvoilleni ilmestyi pieni hymynkaltainen kuullessani Jääliljan sanat. Naaras oli todennut ideani erinomaiseksi.
"Eiköhän siis lähdetä heti. Toimin tuomarina, eli saan puuttua taisteluun, jos koen toisen teistä olevan hengenvaarassa. Kostohenki saa tulla mukaan, mutta taisteluun hän ei osallistu, onhan hän ollut tuppisuuna koko keskustelun ajan", nau'uin virnistäen. Kolli murahti, mutta ei väittänyt vastaan. Lähdin johdattamaan kolmikkoa ulos leiristä häntä pystyssä. Kalmalilja kulki perässäni, Jäälilja sen sijaan tuli ystävänsä kanssa hänen perässään lähes rinnatusten. Suoraan sanoen en ollut varma, kumpi kissoista voittaisi. Jäälilja oli huomauttanut aiemmin Kalmaliljalle, että hän oli voittanut naaraan aiemmin jo. Kenties soturi tarkoitti ennustusta, joka oli ollut hänelle suotuisa. Sujahdin ulos leiristä joukon johtajana ja lähdin kulkemaan kohti ukkospolkua.
Pysähdyin pian ja käännyin kohti kolmikkoa. Kalmalilja seisoi hieman edempänä kuin Jäälilja ja Kostohenki, naarassoturi katsoi minua suoraan silmiini. Toisaalta toivoin mustan naaraan voittavan, olihan hän sentään mukana juonessani. Toisaalta Jääliljan voitto kuulosti myös mieluisalta sillä se antaisi minulle syyn hankkiutua naaraan ystäväksi. Toisaalta.. Jääliljalla oli selkeästikin omiakin suunnitelmia yhdessä Kostohengen kanssa, joten hän ei välttämättä tahtoisi toimia minun alaisenani.
Palasin takaisin taistelukentälle ajatuksistani.
"Kostohenki, ole hyvä ja astu kauemmas. Kalmalilja ja Jäälilja tarvitsevat tilaa taisteluaan varten", murahdin kollille viiltäessäni kynsilläni ilmaa. Kostohenki kuiskasi jotain jääliljalle ja astui sitten askeleen taaksepäin.
"Taistelussa ei ole sääntöjä kuin yksi: Jos minä käsken lopettaa, te lopetatte", naukaisin.
"Miksi me niin tekisimme?" Jäälilja tuhahti, "et sinä ole meitä mitenkään parempi." Kohautin lapojani virnistäen.
"Koska minä järjestin koko jutun. Mutta ei hätää, en keskeytä teitä turhaan. Kun keskeytän teidät, voittaja on selvillä", murahdin. Kaksikko vilkaisi toisiaan murhaavasti, kunnes he käänsivät odottavat katseensa minuun päin.
"Olkaa hyvät ja aloittakaa", naukaisin. Astuin askelen taaksepäin ja istuuduin hankeen. Katsoin, kuinka soturit valmistautuivat hyökkäämään toistensa kurkkuihin kiinni.
//Kalma, Jää tai Kosto? anteeks tönkköys xd
Jäälilja 6.3.2018
Matala murina kantautui kurkustani. Räpäytin silmiäni nopeasti, en olisi se joka alottaisi. Arvioisin vastustajani sen perusteella kuinka hän valitsisi ensimmäisen liikkeensä. Jos minä aloittaisin ja loikkaisin suoraapäätä hänen kimppuunsa hänen olisi puolustauduttava, eikä hän saisi itse valita liikettään. Jotkut kissat olivat helppolukuisiampiakuin toiset. Viiltokaaos oli yksi niistä vaikeista, mutta olisiko Kalmaliljasta siihen? Havahduin todellisuuteen kuullessani Kalmaliljan sihahtavan ja loikkaavan ilmaan minua kohti tassut edellä. Liu'uin ketterästi naaraan ohi. Kalmalilja laskeutui tassuilleen ja nosti etutassunsa ilmaan ja tämän kynnet viilsivät lapaani. Ärähdin ja loikkasin naaraan kimppuun. Menettäisin maineeni näiden kissojen keskuudessa jos häviäisin. Kynteni sivalsivat Kalmaliljan lapaa.
"Silmä silmästä, eikö vain?" sähähdin naaraan korvaan, ennen kuin tämä ehti väistää. Olimme taas samassa tilanteessa. Alkutilanteessa. Kumpikin arvioi vastustajansa seuraavaa liikettä.
//Kalma? Viilto? Kosto? Tappo?
Kalmalilja 3.4.2018
Katselin, miten tyttäreni katosi leirin suuaukista sisään. Olin hänestä ylpeä. Siksi, ettei hän ollut heikko, ja siksi, että hän muistutti minua niin suuresti. Ja se oli vain hyvä asia. Hänen pentuetovereistaan en kuitenkaan ollut niinkään varma. Ainakaan Kojoottivirneen käytös ei luvannut mitään hyvää. Hänen olisi lopetettava kaikenlainen pehmoilu, sillä se ei auttanut elämässä mitään. Mutta toisaalta, omapahan oli hänen ongelmansa. Valta teki minut onnelliseksi, mitä se minua haittaisi, jos Kojoottivirne tekisi omalla käytöksellään itsensä onnelliseksi? Vaikka enhän minä ollut nähnyt hänen muualla käyttäytyvän niin raukkamaisesti, kuin sen erakkopennun kanssa. Mutta aivan sama. Olkoon sitten.
Nousin seisomaan venytellen ja astelin verkkaisesti leiriin. Kiersin aukiota katseellani, ja siristin silmiäni huomatessani Jääliljan ja Kostohengen. Tuntui, että kaksikko oli jatkuvasti suunnittelemassa jotain. Ja mitä varten muka? Ei ainakaan mitään tärkeää. En kuitenkaan pitänyt heidän toiminnastaan. Hehän saattoivat jopa suunnitella minun varalleni jotain. Tiesin kyllä, etteivät he pystyisi minua vahingoittamaan, vaikka Kostohenki olikin tappanut Kielomyrkyn. Hänen tekonsa oli ollut silti liian läpinäkyvä.
Astahdin kaksikon luo hymyillen jäisesti.
"Jos en tietäisi paremmin, sanoisin, että juonitte jotain", naukaisin katsellen kumpaakin kissaa. "En ole kuitenkaan varma, onko teillä siihen aivoja."
//Jää? Kosto?
Jäälilja 5.3.2018
Kohotin kulmiani ylimielisesti.
"Jaa a", myhäilin häijysti naurahtaen.
"Eikö kumppanillasi riitä enään aikaa sinulle kun pitää tulla häiritsemään?" kysyin haastavasti. Kalmlilja pyöräytti silmiään. Hän ei ollut laimean pilkkauksen kissoja. Hän ei ärsyyntyisi helpolla, rakastin haasteita, mutta vielä enemmän voittamista.
"Ja kuka sinä olet minun aivojeni kokoa tulkitsemaan omillasi. Se mitä ei näe ei välttämättä ole", naurahdin kylmästi ja pupillini siristyivät.
"Mukavaa, että saavuit siihen. Aurinko juuri häikäisikin silmiäni", naukaisin tylysti, "Ensimmäinen kerta kun sinusta on hyötyä, Tähtiklaanin lähetti". Sisäisesti olisin halunnut haukkua Kalmaliljaa niin kauan klaanin petturuudesta kunnes suuni olisi puhdas, mutta tunnelma ei ollut sopiva.
//Kalma? Kosto? Sori tönkkö en oikeen keksiny Jäälle jostain oudon syystä kunnon repliikkejä xc
Kalmalilja 5.3.2018
"Olen Tähtiklaanille aivan yhtä uskollinen, kuin sinulle. Tiedät siis varmastikin, kuinka paljon."
En uskonut Tähtiklaaniin, vaikka nykyään tiesinkin, että se todella oli olemassa. Tähtiklaani ei kuitenkaan voinut eikä koskaan voisi tarjota minulle samaa, mitä Pimeyden Metsä.
"En tarvitse Raepisaraa viihdyttämään itseäni. Te riitätte hyvin", naukaisin jäisesti ja nuolaisin pari kertaa rintaani. "Aivojen koko ei muuten kerro mitään älynlahjoista. Sinä olet yhtä älykäs kuin voikukka, vaikkei kasveilla edes ole aivoja."
Naurahdin kylmästi ja siirryin sen verran, että aurinko jälleen häikäisi Jääliljan silmiä. Jos vain jollain tapaa pystyin tekemään tuon naaraan elämästä vaikeampaa, tekisin sen. Hän oli sen jo moneen kertaan ansainnut. Jokin naaraassa oli vain ärsyttävää, mutta sitä minä en tietenkään hänelle näyttänyt. Minä raivostuin vain oikeista syistä, en siitä, että jokin nousukas hyppeli kuonolleni.
//Jää? Kosto?
Jäälilja 5.3.2018
"Jos ja kun pidät minua ja tyttären poikaasi seuranasi, olet väärässä. Et koskaan kelpaisi seuraksemme", naukaisin kylmästi hymyillen ja nousin seisomaan. Katsoin Kalmaliljan silmiin iloisena tästä kesustelusta. Nautin kaikesta tälläisestä, jollakin oudolla tapaa.
"Jos pidät minua voikukkana, muistathan että niitä on kasteltava jos tiedät mitä tarkoitan. Niitä pieniä rikkakasveja ei kannata päästää liian pitkälle, mutta kaikkihan me kukkia ollaan, Kalma"lilja"", hymähdin.
"Ja hei, älä ota tätä tosissasi, olisin ottanut kenet tahansa kohteekseni kuka olisi astunut nenäni eteen. Ei muistella tämän jälkeen pahalla", virnistin. Virnistykseni oli kylmä, mutta se sisälsi oikeasti pientä pahoittelua, se oli varmasti liian näkyvää. Laskin kasvoni takaisin peruslukemille. En halunnut kuitenkaan pilata välejäni klaanin joka kissaan.
"Saattaisimme olla vaikka sydänystävät jos se ennustus ei olisi tullut väliimme, eikö niin?" kysyin ontuva ja kylmyyttätavoitteleva hymy kasvoillani.
//Kalma? Kosto?
Kalmalilja 5.3.2018
"Tuskin", naukaisin silmiäni pyöräyttäen. 'Sydänystävä'. Se oli jo sanana ärsyttävä. "Minulla ei ole juuri ystäviä, saati mitään... 'sydänystäviä'. En edes haluaisi, ellen sitten tarvitse heitä johonkin. Äläkä huoli, en todellakaan ota sinua tosissani. Et taida itsekään käsittää, mitä oikein selität."
Minulla ei ollut muita ystäviä kuin Lintulumo ja Sirppiraita. Ja jos jompikumpi asettuisi tielleni, voisin käyttää kumpaankin kynsiäni. Minä otin ystävikseni vain sellaisia, jotka pystyisivät tarjoamaan minulle jotain.
"Sanoinko missään vaiheessa, että olisitte seuranani? Vaikka sitähän te olette, vaikket haluaisi", murahdin katsahtaen tylsistyneenä kumpaakin kissaa. Tämä keskustelu ei johtanut mihinkään eikä se ollut minulle tarpeeksi älykäs. Enkä minä nyt kovin mielelläni tuijotellut Jääliljan alati virnistelevää naamaa. Joka itse asiassa välitti tunteita hyvin, olin nähnyt hänen katseessaan pahoittelua. Ja miksi? Ei hänellä ollut mitään pahoiteltavaa, se vain osoitti, että hän ei ollut torjunut niitä kaikkia tunteita, jotka estivät saavuttamasta valtaa.
"En edes tiedä, miksi tulin luoksenne. Sinä et tarjoa minulle mitään vastusta", naukaisin venytellen laiskasti. Vilkaisin Kostohenkeä kohottaen halveksien toista kulmaani. "Saati tämä tuppisuu."
//Jää? Kosto?
Kylmähenkäys 4.2.2018
En voinut olla pyöräyttämättä silmiäni turhautuneisuudesta, kun Sienikarvan kutsuhuuto klaaninvanhimpien pesän edustalta kantautui korviini. Otin vaistomaisesti pari askelta kauemmas Liljahenkäyksestä ja kohdatessani naaraan katseen onnistuin erottamaan oman harmistuneisuuteni heijastuvan klaanitoverini silmistä. En todellakaan tahtonut jättää Liljahenkäystä yksin, klaaniin missä hän tunsi itsensä jokaisella hetkellä hyökkäyksen ja tuomitsemisen kohteeksi. Tähtiklaaniin uskoville kissoille ei ollut nykyisessä Varjoklaanissa tilaa ja heitä seurattiin tiukalla katseella. Minulle elämä oli paljon helpompaa, koska olin Pimeyden metsän kannattaja ja klaanitoverini näkivät minut lisäjoukkona, kun taas Liljahenkäyksen vihollisena.
"Mene vain, sinua tarvitaan", maukaisin lämpimästi ja nostin jopa lempeähkön hymyn kasvoilleni - joka kuitenkin katosi silmänräpäyksen sisällä, eihän minulla ollut tapana pitää minkäänlaista hymyä kasvoillani kauan aikaa. Liljahenkäyskin väläytti kiitollisuudesta viestivän hymyn ja ennen kuin hän ehti edes vastata mitään, käännyin kannoillani ja pujahdin aivan vieressämme olleeseen piikkihernetunneliin.
Olin muistanut, että ukkospolun toisella puolella, emonsuun alueella, oli ollut jonkin verran riistaa ja koska Varjoklaanin riistatilanne oli huvennut vaarallisen pieneksi lähiaikoina, ajatus riistan varastamisesta Kuolonklaanilta ei kuulostanut lainkaan huonolta idealta. Pitäisi vain varmistaa, ettei lähistöllä olisi sillä hetkellä partioita ja etten jättäisi mitään hajumerkkejä perässäni, koska en tällä hetkellä tahtonut saada kuolonklaanilaisten raivoa Varjoklaanin niskaan.
Kun pujahdin ulos piikkihernetunnelista, suunnistin kulkuni saman tien reviirin länsiosaa kohti, minkä rajana toimi ukkospolku. Päivittäin ukkospolun halki ei mennyt läheskään yhtä monta hirviötä kuin Myrskyklaanin puoleisen ukkospolun halki, mutta sen ylittämisessä piti silti olla erittäin varovainen. Mieleeni palasi automaattisesti Kuohuvirran kohtalo ja myrskyklaanilaisen verinen ruumis, jonka oli sydämettömästi jättänyt taakseni. Ehkä olisin voinut osoittaa hieman enemmän kunnioitusta kyseistä kissaa kohtaan, mutta mitäpä menneille jutuille pystyisin tekemään. Pitäisi vain muistaa seuraavalla kerralla kunnioittaa muidenkin klaanien jäsenten elämää, mutta rehellisesti sanottuna en vieläkään uskonut, että sillä hetkellä auttaisin vihollisklaanin kissaa, olipa hän kuinka suuressa pulassa.
Kun lopulta saavuinkin ukkospolun rajalle ja kurkistin kitukasvuisen saniaistiheikön läpi, edessäni avautui leveä polku, joka oli täysin tyhjä aluskasvillisuudesta. Hetken siinä seistyäni kuulin hirviön lähestyvää murinaa ja yht'äkkiä ohi hurahtikin hopeinen, kiiltävä hirviö. Vaikkei se minua varsinaisesti pelästyttänyt, tunsin niskakarvojeni hiljalleen pörhistyvän. Ei kukaan kissa viihtynyt ukkospolulla.
Vilkaisin nopeasti ukkospolun sivulta sivulle ja höristin vielä varmuuden varalta suipohkoja korviani, mutta lähestyvistä hirviöistä ei ollut merkkiäkään. Hetkeäkään epäröimättä sukelsin ukkospolulle ja lähdin juoksemaan sen halki niin kovalla vauhdilla kuin vain surkeilta juoksutaidoiltani pääsin. Onnistuin kuitenkin loikkaamaan aluskasvillisuuden sekaan ennen kuin lähestyvän hirviön ääni alkoi edes hiljalleen kantautua korviini. Huokaisin nopeasti helpotuksesta, kun ylitys oli viimein ohi. Nyt pitäisi vain löytää riistaa klaanille.
Lähdin marssimaan Kuolonklaanin reviirin halki ja tajusin heti nuuhkivani jatkuvasti ilmaa. Lähettyvillä ei ollut yhtäkään partiota eikä kissaa, mikä sai minut ainakin hieman rauhoittumaan. Jatkoin matkaa vielä syvemmälle ja pian Emonsuu alkoi erottuakin kaukaisuudessa. Nostin vaistomaisesti kuononi korkealle ja aloin nuuhkia ilmapiiriä riistan varalta.
"Seis siihen paikkaan!"
Säpsähdin ja melkein kompastuin omiin käpäliini, kun vasemmalta kitukasvuisesta aluskasvillisuudesta sukelsi esiin suurikokoinen, likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras. Kissan jäänsinisissä silmissä roihusivat raivosta viestivät liekit, jotka näyttivät kykenevän polttamaan minut pelkällä tuijotuksellaan.
"Kuka olet ja mitä teet täällä?" kirjavaturkkinen naaras kysyi jäätävällä äänensävyllä ja otti uhkaavan askeleen eteenpäin. Sydämeni alkoi hiljalleen rummuttaa rintaani vasten, mutta pakottauduin pitämään mitäänsanomattoman ilmeen kasvoilleni ja pullistamaan lihakseni näyttääkseni mahdollisimman suurelta ja vaaralliselta vihollisen edessä.
"Olen Varjoklaanin Kylmähenkäys ja aikeeni eivät kuulu sinulle", lausahdin aivan yhtä jäätävällä äänensävyllä ja porasin kylmänsinisen tuijotukseni tuntemattoman kissan silmiin, "mikä sinun nimesi sitten on?"
// Jää? Lilja?
Jäälilja 4.2.2018
Tassujani ei särkenyt juurikaan edellisen päivän jäljiltä, eikä haavanikaan olleet oleet kovin pahoja. Joistakin kohdista vain sattui vuotamaan enemmän verta. Olin levännyt parantajan pesässä hetken unikon siemenien avustuksella, mutta olin herännyt jo aikapäiviä sitten. Tunsin oloni vahvaksi ja virkeäksi pientä kirvelyä lukuunottamatta. Tassuttelin metsässä kepeästi askeltaen. Lehtikadon lopun lämmin aurinko lämmitti turkkiani. Olin päättänyt vähän mennä tuulettamaan ajatuksiani metsään ja kierellä siellä sun täällä. Kuonooni leijaili varsin tuttu tuoksu ja karu totuus iski minuun kuin salama. Varjoklaani oli syvällä reviirillämme. Eikä tämä ollut vain satunnainen vahingossa astuttu harha-askel vaan tämä oli tehty tarkoituksella. Lähdin seuraamaan tuoretta hajujälkeä. Siitä oli kulkenut vain yksi kissa. Ei ollut kovin järkevää tunkeutua Kuolonklaanin reviirille yksinään. Aistini olivat tarkat, pystyin seuraamaan hajujälkeä vaivatta kunnes pian huomasin parin ketunmitan päässä olevan kollin.
"Seis siihen paikkaan", päästin jäätävän murinan. Kolli käänsi katseensa minuun. Hänen ilmeensä oli tyynni, mutta saatoin erottaa pienen pelon häivähdyksen.
"Kuka olet ja mitä teet täällä?" kysyin jäätävällä äänelläni viralliseen sävyyn. Kollin vastattua hän kysyi nimeäni.
"Jäälilja, se on nimeni. Kannattaa muistaa varoittaa klaanitovereitasi minusta, ei kun ainiin sinähän et koskaan palaa", nau'uin varoittavasti ja katsoin Kylmähenkäystä tutkien.
"Oli tosiaankin suurin virheesi tulla tänne", selitin ja heilauttelin häntääni tasaisesti puolelta toiselle. Kolli katsoi minua uhmakkailla silmillään.
"Sääli, että noin komea kolli valuu hukkaan tyhmyytensä takia. Sinusta olisi saanut kelpo soturin", nau'uin jäätävästi ystävällinen hymy kasvoillani. Sanani olivat tarkoittetu ärsyttämään, halusin testata hänen taitojaan. Toivoin tosiaan hänen osaavan käyttää kynsiään.
//Kylmä? Muut?
Kylmähenkäys 4.2.2018
Tuijotin Jääliljaksi esittäytynyttä naarasta hätkähtämättä, en tiennyt mitä tehdä. Olin kevyesti sanottuna kuljettanut itseni täydelliseen ansaan. Olin jo syvällä Kuolonklaanin reviirillä ja vastassani oli kuolonklaanilainen, jonka ulkonäöstä pystyin jo arvioimaan automaattisen häviöni. En pääsisi surkeilta juoksutaidoiltani ajoissa takaisin Varjoklaanin reviirille enkä ollut ehtinyt edes napata yhtäkään saaliseläintä. Matka oli ollut yhtä tyhjän kanssa. Minun olisi tehnyt mieli sylkeä ties minkälaisia solvauksia naaraan niskaan ja loikata suoraan armottomaan taisteluun, mutta tuota kissaa vastaan en juuri nyt tahtonut taistella.
"Olen täysin kelpo soturi, yritinkin vain etsiä riistaa", totesin jäätävällä äänellä ja kohotin häntäni korkealle, toivoen sen nostavan ylvästä ja vahvaa profiiliani vielä korkeammalle. Kuolonklaanilainen ei näyttänyt vakuuttuvan yrityksestäni, mikä oli tietenkin katkera pettymys minulle.
Sitten haistoin tutun tuoksun, liiankin tutun tuoksun. Tuo kyseinen tuoksu sai sydämeni hakkaamaan rintaani vasten. Liljahenkäys oli ylittänyt ukkospolun ja tullut Kuolonklaanin reviirille perässäni.
"Kylmähenkäys?"
Käännyin kokonaan ympäri kuultuani hämmentyneen äänen. Katseeni kohtasi aluskasvillisuuden seassa olevan Liljahenkäyksen, jonka meripihkaiset silmät säkenöivät kalpeassa auringonvalossa. Paniikki alkoi kuristaa kurkkuani.
// Jää? Lilja?
Liljahenkäys 4.2.2018 Rämmin eteenpäin paksuissa nietoksissa. Kylmähenkäyksen hajujälki tuntui vahvana ilmassa ja valoi minuun lisää voimaa. Kolli oli minulle kaikkeni, enkä aikonut päästää hänestä irti niin kauan kuin elin. Pysähdyin yhtäkkiä, kun tajusin Kuolonklaanin hajumerkin tulevan vastaan. Kylmähenkäyksen tuoksu johti vihollisklaanin reviirille. Huoli painoi rintaani. Mitä Kylmähenkäys oli oikein ajatellut? Aikoiko hän tapattaa itsensä? Vedin syvään henkeä ja tassuttelin ukkospolun reunalle. Painauduin vaistomaisesti alemmas, kun hirviö kiiti ohitseni ärjyen. Mieleeni muistui Kuohuvirran traaginen kuolema, jolloin myös yksi myrskyklaanilainen oli menettänyt oman henkensä yrittäessään auttaa. Vilkaisin varuillani kumpaankin suuntaan, ennen kuin uskaltauduin ylittämään ukkospolun. Tassuni lipsuivat liukkaalla pinnalla ja oli vähällä, etten horjahtanut kumoon. Onnekseni selvisin ehjin nahoin toiselle puolelle. Astelin varovasti eteenpäin Kuolonklaanin reviirillä. Niskakarvani nousivat pystyyn synkkien muistikuvien muistuessa mieleeni. Juuri tämän klaanin kissat olivat leimanneet minut hylkiöksi, sillä en ollut ollut kelvollinen kuolonklaanilaiseksi, mutta ei se minua enää haitannutkaan, sillä minun uusi kotini oli nykyään Varjoklaanissa. Kuulin ärinää vähän matkan päästä edestä. Hiivin äänen suuntaan varoen päästämästä pihaustakaan, jottei minua olisi vahingossakaan huomattu. En kaivannut juuri sillä hetkellä löyhkääviä kuolonklaanilaisia niskaani hönkimään. Kylmähenkäyksen tuoksu voimistui entisestään, ja pian näinkin hänet seisomassa karvat sojollaan kirjavaturkkisen kuolonklaanilaisnaaraam edessä. Naaras näytti jotenkin etäisesti tutulta, mutta en millään meinannut saada hänen nimeään muistumaan mieleeni. "Kylmähenkäys?" nau'uin hiljaa. Kaksikko kääntyi katsomaan minuun päin yllättyneinä. Kuolonklaanilaisnaaraan kasvoille levisi häijy virne. "Nimetönkö se siinä?" hän sihahti. Kurtistin kulmiani. "Jääpentu", murahdin tylysti. Muistin Jääpennun heikosti, mutta en minä ollut häntä täysin unohtanutkaan. Arvelin naaraan olevan jo soturi kokonsa ja olemuksensa perusteella. //Jää? Kylmä?
Jäälilja 4.2.2018
"Saanen pyytää, että kutsuisit ninua omalla ninelläni, Liljahenkäys", naukaisin painottaen naaraan nimeä. Olinhan minä kuullut hänen nimensä kokoontumisissa lukemattomia kertoja tämän parantajuuden takia.
"Kutsuithan sinäkin häntä nimettömäksi", Kylmähenkäys täydensi hiukan tylysti. Pyöräytin silmiäni.
"Sisäpiirin juttu, eikö vain?" kysyin kylmästi katsoen parantajaa, "Onhan hän serkkuni tytär". Nyt loin kaksikkoon kylmän katseen. Palasin mietteissäni taaksepäin ja muistin mitä olin tekemässä täällä.
"Älä pelkää, en satuta parantajia, mutta sinä saat vastata teoistasi". Kuulun rapinaa takaani ja huomasin tutun mustan kollin saapuvan.
"Jäälilja. Aina haastamassa riitaa", kuulin synkän naurahduksen. Sisälläni syttyi ilon liekki nähdessäni Kostohengen kauniit kasvot.
//Kylmä? Lilja? Kosto? Sori pätkä xd
Jäälilja 24.1.2018
Silmissäni välähti jäinen liekki kollin loikatessa rajan yli. Turkkini pörhistyi ja teki minusta kaksinkertaisen kokoisen.
"Olisin voinut säästää sinut jos sinusta ei olisi puuttunut sitä tiettyä kipinää", naukaisin kylmästi ja loikkasin kohti kollia. Surmaviilto loikkasi juuri samoihin aikoihin kohti minua ja tilaisuus avautui käyttää voimakasta liikettä joka haavoittaisi. Hidastin vauhtiani ja tiputtauduin yllättäen maahan. Kollin loikka kesti juuri niin pitkään kuin arvelinkin. Sujahdin Surmaviillon vatsan alle ja upotin hampaani ensin kollin turkkiin ja lopulta lihaan. Uskoin, että se vähintään kirpaisisi. Tunsin Surmaviillon nappaavan niskastani ja upottavan hampaansa syvälle nahkaani. Kolli riuhtoi minua irti vatsastaan. Surmaviillon vatsanahka suussani, kiristin otettani. Kollin purema teki kipeää, mutta teki varmasti minunkin. Irrotin otteeni yhtäkkisesti ja lennähdin Surmaviillon kiskonnan ansiosta ilmaan. Kollin hamaiden irrotessa tähtäsin laskautumiseni jaloilleni. Surmaviillon vatsakarvat olivat tahriutuneet verestä, en tiennyt oliko haava syvä. Vuorin varmasti itsekin verta. Pinkaisin juoksuun ja kiersin Surmaviiltoa ympäri täyttä vauhtia, minun oli tarkoitus saada kolli hämääntymään. Pian hyppäisin kiinni Surmaviillon selkään.
//Surma?
Surmaviilto 26.1.2018
Naaras alkoi juosta lujaa ympärilläni. Katsoin hänen liikkeitään hyvin tarkasti. En ryhtynyt pyörimään ympyrää, käänsin vain riittävästi päätäni.
*Yrittääkö tuo hiirenaivo väsyttää itsensä perusteellisesti heti alussa?* mietin. Hetken kuluttua Jäälilja loikkasi selkääni. Heti huomatessani kuolonklaanilaisen nousevan ilmaan tämän aloittaessa loikkansa, minä aloitin väistön, mutten ollut kyllin nopea. Tunsin pian kookkaan naaraan laskeutuvan selkääni kynnet esillä, mutta yksi etutassu ei aivan osunut, vaan se vain hipaisi kylkeäni. Jääliljan paino sai kehoni lähenemään maata ja kynnet puristivat selkääni. En jaksaisi painoa kuin hetken.
*Minähän en luovuta noin vähästä*, ajattelin, vaan iskin hampaani etutassuun, jonka naaras oli juuri nostamassa selkääni. En olisi voinut kierähtää selälleni, Jäälilja olisi loikannut pois ja iskenyt suojattomaksi jääneeseen vatsaani. Vatsa oli heikko kohta ja olin saanut siihen jo yhden osuman. Haavasta vuoti verta, tunsin sen. Haava myös tuotti jonkin verran kipua. Tassuun tarttuminen oli paljon parempi idea. Vetäisin tassusta lujasti ja onnistuin kaatamaan meidät molemmat kyljelleen. Pyörähdin nopeasti pystyyn ja seisoimme jo muutaman ketunmitan päässä toisistamme. En ollut tehnyt kovin pahaa haavaa kuolonklaanilaisen naaraan tassuun. Olin sitä melko varma. Mutta kyllä siitä silti vähän verta tihkui. Omaan selkääni saamani haavat eivät myöskään olleet mitenkään erityisen syviä, mutta kyllä niistäkin verta tuli ja kipu tuntui selkeänä. Mutta en minä moisesta kuolisi. Katsoin Jääliljaa silmät hehkuen verenhimoisesti. Syöksähdin eteenpäin mahdollisimman lujaa. Aioin teeskennellä hyökkääväni edestä, mutta käännähtäisin viime hetkellä sivulle ja valmistautuisin hämäävästi loikkaan, mutta syöksyisinkin vatsan ali jättäen siihen viillon kynsilläni. Jäälilja saattaisi kuitenkin tehdä jotain aivan odottamatonta.
//Jää?
Jäälilja 27.1.2018
Katsoin Surmaviiltoa silmät sirrillä. Kolli oli hyökkäämässä, mutta nostin häntäni ilmaan antautumisen merkiksi, vaikka janosin verta tämä taistelu oli turha. Surmaviilto katsoi minuun omahyväisesti.
"Tämä taistelu ei ole minun vereni arvoinen", naukaisin kylmästi. Katsoin Surmaviiltoa halveksuen.
"Oli todella halveksittava temppu astua rajan yli, olen minäkin kunniallinen kissa", naukaisin ontosti salamyhkäinen hymy kasvoillani. Minä vihasin Tuuliklaania sydämeni kyllyydestä, mutta halusin antaa kunniakkaan vaikutuksen Kuolonklaanista. Surmaviilto katsoi minua mitäänsanomattomasti
"Tällä kertaa päätin säästää sinut, mutta älä odota ensi kertaa. Näkemisiin", naukaisin häijysti ja loikin pois. Surmaviilto asteli rajan yli takaisin Tuuliklaanin puolelle ja huusi jotain perääni. En välittänyt tuollaisista heikoista kirppusäkeistä, saivatpahan itse valita kenen kimppuun kävivät. Veri ei enään vuotanut, olin ainoastaan kuivuneen veren peitossa. Olin astellut jo hetken aikaa ja pian Kuolonklaaanin leiri häämötti edessäni. Istahdin leirin ulkopuolelle sukimaan likaisia karvojani puhtaiksi, en halunnut mennä veren peitossa sisään, se olisi, no. Epäilyttävää. Kuulin rapinaa sisäänkäynti tunnelista ja näin kuinka Sysitassu, Kalmaliljan tytär asteli ulos.
"Minnekkä sitä ollaan menossa?" naukaisin. Sysitassu vilkaisi minuun.
//Sysi? :3
Sysitassu 27.1.2018
Pyöräytin silmiäni ja katsoin Jääliljaa kuin tyhmääkin kissaa.
"Ulos leiristä? Ehkäpä? Saatoit nähdä, miten menin tuon aukon läpi. Siitä pääsee sisään ja ulos, ovela keksintö, eikö vain?"
Seisahduin paikoilleni ja katsoin silmiäni siristellen likaisenvalkoista naarasta. Tiesin, ettei emoni pitänyt hänestä, vaikkei hän ollutkaan kertonut, miksi. Lisäksi tiesin myös, että Jäälilja oli minulle sukua, hän oli isäni siskon tytär. Ja saastainen, entinen erakko.
Tarkastelin suurehkon naaraan kehoa ja sen haavoja. Ja hänkö tässä oli se, jonka täytyi kysellä minun menemisistäni?
"Ja missähän sinä olet ollut? Minun on aiheellisempaa kysyä sitä, kuin sinun minun menoistani."
Olin ollut menossa vain kävelylle, haukkaamaan happea. Olin ollut koko aamupäivän taisteluharjoituksissa Hiiripisaran kanssa, eikä mestarini ollut päästänyt minua helpolla. Lihaksiani särki vieläkin.
"Olet taistellut. Ja selvästikin -", nuuhkaisin ilmaa ja irvistin tunnistaessani hajun, "Tuuliklaanin soturin kanssa. Tai kenties oppilaan, en ole varma tasostasi taistelijana."
//Jää?
Kojoottivirne 28.1.2018
Katselin silmät viirulla leirin elämää. Kohmesydäntä ei ollut taas näkynyt hetkeen. Ehkä entisellä mestarillani oli jotakin muuta ajateltavaa kuin entinen oppilaansa. Nousin ylös istumasta. Nosti oikean etutassuni ilmaan nuolaistaakseeni sitä. Sipaisin nopeasti etutassullani korvani takusta. Kuulin kuitenkin eteenpää ääniä, jotka kiinnittivät syvästi huomioni. Huomasin kuinka Jäälilja ja Sysitassu keskustelivat jostakin leirin auuaukolla. Siristin silmiäni vielä enemmän. En uskonut hänen enää yrittävät tehdä tuota tahallansa minun kiusakseen. Jääliljalla oli jokin aivan liian kiero taka-ajatus. Katsoi ympäri leiriä Kostohengen varalta, mutta mustaa soturia ei näkynyt missään. Kasvoilleni levisi halveksuva irvistys.
*Käpälät irti siskostani*, murahdin pääni sisällä. Lähdin astelemaan Sysitassun ja Jääliljan suuntaan rauhallisin, tungettelevin askelin.
"Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin tuhlata muiden kissojen aikaa typerillä kysymyksilläsi?" kysyin matalalla äänensävyllä Jääliljalta. Likaisen valkean naaraan kasvot kääntyivät minua kohden. Ne olivat täynnä inhoa. Pystyin kuvitella kuinka hän ryhtyisi sylkemään päin kasvojani.
"Ja kyllä, minä taas", lisäsin pienesti sihahtaen. Loin nopean katseeni Sysitassuun. En osannut sanoa oliko hän kiitollinen siitä, että tuuppauduin väliin vai ei. No... jos saan kynsistä, tulkitsen sen silti kiitokseksi. Sitä paitsi jos vain saisin tilaisuuden ärsyttää Jääliljaa, aikoisin mielihyvin käyttää sen. Käännyin nyt katsomaan naarasta haastava virnistys kasvoillani.
"Vai eikö tässä klaanissa edes oppilas saa päättää omista menoistansa ilman, että sinä olet tarkistuttamassa kaikki? Ja missä onkaan rikostoverisi?" kysyin haastavasti ja hyvin hyvin tungettelevasti. Astelin samaan aikaan lähemmäs likaisen valkoista naarasta saadakseeni pointtini perille. "Mutta ainiin. Kostohenki taitaa olla kiireinen kumppaninsa kanssa. Aivan, Kuutihkun kanssa eikä sinun."
Odotin innolla saavani Jääliljan raivostumaan minulle. Näyttäisin mielelläni mihin pystyinkään nyt kun Kohmesydän ei ollut määräämässä tai kieltämässä tekemiäsini. Olin vihdoinkin vapaa tekemään omia ratkaisujani ja päätöksiäni. Ja voin sanoa, tämä oli puhtaasti oma päätökseni ja olin ylpeä siitä.
"Mutta minkäs sille teet, jos et olekaan Kostohengelle se tärkein kissa? Näyttää siltä, että jäät nyt pahasti alakynteen. Onhan vastassasi kuitenkin Kostohengen kumppani sekä tytär. Hän unohtaa sinut hetkessä", virnistin ilkeästi.
// Jää? Sysi? Anteeks tuuppauduin :')
Jäälilja 17.1.2018
"En minä olen niin avuton etten tulisi", murahdin. Raepisara lähti tassuttamaan edellä ja seurasin häntä perässä. Huikkasin samalla Kostohengen mukaamme. Kolli ravasi peräämme.
"No?" Kostohenki murahti matalasti.
"Homma hoidossa", murahdin ja kiihdytin Raepisaran rinnalle.
"Sysitassu on pentutarhalla", naukaisin varapäällikölle. Otimme suunnan kohti owntutarhaa, josta kantautui maidoin lämmin tuoksu. Lintulumo oli siellä, pentujensa kanssa. Sysitassu asteli juuri ulos pesästä. *Mahtava ajoitus!* Suunnitelma toimisi täydellisesti, Sysitassu ei voisi olla kieltäytymättä isänsä sekä varapällikkönsä pyyntöön. Kostohenki asteli viereemme.
"Kun Raepisara pyytää häntä, hän suostuu varmasti", kuiskasin Kostohengen korvaan.
//Rae? Kosto? Sysi? Sori lyhyt xc
Viiltokaaos 17.1.2018
(tarinan alkua ei lisätty)
Kun saavuimme leiriin, Tuhokatse suuntasi kohti sotureiden pesää. Huomasin Jääliljan ja Raepisaran astelevan kohti pentutarhaa. Samassa huomasin Sysitassun astelevan ulos pentutarhalta. Kostohenki saapui varapäällikön ja Jääliljan vierelle. Kolmikolla näytti olevan asiaa Kostohengen oppilaalle. Kenties he olivat lähdössä partioon tai harjoittelemaan? Ehkä Sysitassu olikin tehnyt jotain kiellettyä. Hetken ajan mietin, pitäisikö mennä selvittämään asia vai jättää se omaan arvoonsa, kunnes uteliaisuus vei voiton. Kävelin kolmikkoa kohti.
"Raepisara, voisitko laittaa minut seuraavaan partioon. Olen ollut koko päivän vailla tekemistä", naukaisin päästyäni varapäällikön taakse. Kolli käänsi katseensa hieman hämmästyneenä minuun. Nyt piti vain toivoa, että he olivat menossa partioon.
//Rae, Jää, Kosto tai Sysi? Anteeks tungin Viillon vaa tähä xd
Raepisara 17.1.2018
Sysitassu tuli meitä kolmea jo vastaan ennen kuin ehdimme astella pentutarhan sisälle. Sysitassu loi meihin katseen, jota en osannut tulkita.
"Sysitassu", lausuin tyttäreni nimen ääneen ja tuon katse kiersi ensin Kostohengessä ja Jääliljassa, kunnes pysähtyi omiin meripihkaisiin silmiini.
"Menet Kostohengen johtamaan metsästyspartioon, niin kuin halusitkin", maukaisin nopeasti mustalle soturioppilaalle. Naaras näytti olevan sanovillaan jotakin, mutten antanut hänen vastata, sillä minulla oli omat epäillykseni koko partiosta. Sysitassu saisi sanoa sanottavansa joskus toiste, jos hänellä sellaista oli edes ollut. En ollut aivan varma.
"Minä lähden myöskin mukaan partioon, tiedoksi vain", murahdin koko porukalle. Halusin mukaan varmistaakseni, että kaikki sujuisi hyvin. Jääliljasta ei koskaan voinut olla varma, hän oli aina niin salaperäinen.
"Raepisara, voisitko laittaa minut seuraavaan partioon. Olen ollut koko päivän vailla tekemistä", kuului takaani naukaisu, jonka tunnistin kuuluvan Viiltokaaokselle. Käänsin pääni kohti kollisoturia ja nyökkäsin.
"Kyllä tässä partiossa on vielä yhdelle tilaa", hymähdin vastaukseksi soturille. Kissoja oli jo tarpeeksi paljon yhteen partioon, joten ajattelin olevan hyvä hetki lähteä heti, ettei partio kohta tulvisi liikaa kissoja.
"Kostohenki?" käänsin meripihkaisen katseeni partion johtajaan kasvoillani odottava ilme, "aiommeko jossakin vaiheessa lähteä?"
//Kosto? Sysi? Jää? Viilto? :]
Jäälilja 17.1.2018
Katsoin Kostohenkeä. Miten kaikki oli kääntynyt väärinpäin ihan yhtäkkiä? Ensin Raepisara ja sitten Viiltokaaos? Nyt emme olisi uskottavia kun meillä oli näin paljon kissoja mukana. Kojoottitassu tietäisi, että me emme olisi vieneet Sysitassua vapaaehtoisesti, vaan hänet oli pakotettu. Kojoottitassu olisi jo tarpeeksi kiihdyksissä, että saapuisi varmasti paikalle kuunhuipun aikaan. Kostohenki lähti johtamaan partiota, siten kuin emme olisi suunnitelleet mitään. Partiosta ei olisi enään hyötyä meille joten voisimme ehkä hoitaa sen kunnialla. Jättäydyin partion perälle ja siirryin Viiltokaaoksen rinnalle.
"Oliko sinunkin pakko tunkea mukaan?" murahdin matalasti, jotta vain hän kuulisi. Häntäni oiiskasi ilmaa tasiasesti.
//Viilto? Muut? Sori lyhyt xd
Viiltokaaos 17.1.2018
Kun partio lähti matkaan, Jäälilja jättäytyi porukan hännille ja kulki eteenpäin vierelläni. Käänsin päätäni hieman nähdäkseni valkean ja harmaan kirjavan soturin vierelläni. Hänen jääsininen katseensa oli ärsyyntynyt.
"Oliko sinunkin pakko tunkea mukaan?" minua runsaasti nuorempi soturi kysyi tuhahtaen. Virnistin naaraalle ja siirsin katseeni eteenpäin. Sysitassu asteli kaikessa rauhassa eteenpäin kohti ukkospolkua, Raepisara kulki partion johdossa katsomatta taakseen. Kostohenki taas kulki hieman Sysitassua edempänä lähellä varapäällikköä.
"Jotain on meneillä, enkä todellakaan aio jäädä tiedottomaksi. Mitä te suunnittelette?" kysyin suoraan naaraalta ja nostin leukaani hieman ylöspäin kääntäessäni taas katseeni minua pienikokoisempaan soturiin. Jääliljan katse oli edelleen ärsyyntynyt.
"Äläkä valehtele, olen tarkkaillut teitä", nau'uin. Se oli valhe, mutta olin minä nähnyt soturin moneen kertaan keskustelevan hyvinkin tiiviisti Kostohengen kanssa ja poistuvan leiristä ties kenen kanssa. Ja Jääliljan tuntien hän janosi valtaa. Kenties hän tahtoi päälliköksi kuten minäkin, jolloin minun täytyisi olla tietoinen hänen suunnitelmistaan. Minä olisin Kuolonklaanin seuraava varapäällikkö.
//Jää? Köhköh vähän tönkkö, sori siitä :DD
AIKAHYPPY
Kostohenki 15.1.2018
Kohautin lapojani Jääliljan sanoille. Totta puhuen aloin hiljattain kyllästyä siihen, kuinka ideani toimivat. Jäälilja hyväksyi jokaisen. Kaipasin sitä pientä kapinan henkeä, joka olisi tahtonut sanoa suunnitelmani huonoksi ja keksiä sitten omansa omani päälle. Niistä oli välillä hauska väitellä. Kaipasin väittelyseuraa, joka olisi vanhempi kuin oppilasikäinen. Mietin hetken ajan omia ajatuksiani ja pudistin päätäni. Ei tänään. Nyt minun tuli keskittyä Kojoottitassun ärsyttämiseen.
"Eipä sitä oikeastaan kukaan tiedä missä me oikeasti olemme", maukaisin tympääntyneenä. Katseeni kiersi kaikessa rauhassa ympäri leiriä etsiessääni katseella Sysitassua. Näin naaraan turkin vilahtavan pentutarhan suunnalla.
"Pentutarha", murahdin matalasti. Viittasin nopeasti päälläni tarhan suuntaan. "Olenko ainut joka miettii miksi Kuolonklaanin soturioppilas haikailee niin usein pentutarhan suuntaan?"
Jäälilja kohautti lapojansa paljastaessaan samalla kieroutuneen hymyn. Tuolle selvästi syttyi jokin taka-ajatus. Ilmeestä päätellen en tahtonut edes tietää mitä hän ajatteli syyksi. Totta kai hän olettaisi naaraan olleen ihastuneen johonkin pennuista.
"Jos jotain rakkauslöpinää aiot selittää, pidä kuonosi ummessa. Rakkaus on sokeaa ja vaarallista", maukaisin jäisesti. Käännyin katsomaan kohti tuoresaaliskasaa. Se näytti hyvinkin tyhjältä.
"Jäälilja", viittasin hännälläni kohti tuoresaaliskasaa. "Klaani näyttää tarvitsevan lisää riistaa. Olisiko nyt rajapartion vierustalle hyvä lisätä tekaistu metsästyspartio?"
// Jää?
Jäälilja 16.1.2018
"Hmm, eikö se olisikin outoa lähettää aina samat kissat partioon?" naukaisin. Olinhan oikeassa, ainahan olin tai melkein aina ainakin.
"Mutta entä jos me saisimme Pimeystähden itse kutsumaan meidät partioon, niin että muut oikeasti kuulisivat?" ehdotin. Olin varma, että se laannuttaisi Rapatassunkin epäilykset.
"Et varmaan miettinyt miten se onnistuu. Luuletko, että voimme pyytää häntä vain kutsumaan meidät partioon?", Kostohenki murahti epäileväisenä.
"Luulen. Enkä vain luule vaan tiedän", naukaisin, "Mutta sen on oltava vain tarpeeksi vakuuttavaa". Kostohenki katsoi minua aluksi epäilevästi.
"Luota mahtiini. Anna kuin minä näytän", naukaisin ja sivalsin mustan kollin leukaa hännälläni. Lähdin tassuttamaan kohti päällikön pesää, en ollut varma olisiko Pimeystähti siellä, mutta toivoa voi. Kostohenki lähti vähän ajan päästä perääni, jotta vosi seurata tilannetta sivulta päin. Huomasin tutun kollin pesän edustalla. Raepisaran. Tassutin hänen luokseen.
"Tulin tapaamaan Pimeystähteä, jos sallit", nau'uin ja kasvoillani komeili mitäänsanomaton ilme. Raepisara katsoi minua tiukasti.
"Hän lähti juuri rajapartioon", Raepisara naukui ja nuolaisi tassuaan.
"No minulla on asiaa sinulle sitten", naukaisin. Raepisara höristi korviaan ja nyökkäsi merkiksi, että hän kuuntelisi.
"Tulin vain kertomaan, että satuin kuulemaan että, arvoisalla tyttärelläsi on toive, siis Sysitassulla", naukaisin ja istahdin Raepisaran eteen. Kietaisin häntäni etutassujeni ympäri. Työnsin kasvoni hyvin lähelle Raepisaran kasvoja.
"Kuulin hänen puhuvan Rapatassulle kuinka haluaisi metsästyspartioon, ajattelin et sinä voisit kutsua hänet partioon, olethan hänen isänsä ja toteutat hänen toiveensa?" kerroin.
"Olisin ainakin vapaaehtoinen mukaan ja eikö vaikka..." nau'uin silkkisesti ja tähyilin leiriin katsoen kenet hän voisi ottaa partioon, "Eikö vaikka Kostohenkikin voisi tulla. Hän näyttää hieman yksinäiselle tuolla noin", naukaisin ja katsoin merkitsevästi Kostohenkeä. Käänsin pääni takaisin Raepisaran suuntaan. Nosuin seisomaan ja kiersin hänet kerran ympäri.
"Mitäs sanot suuri varapäällikkö?"
//Rae? Kosto?
Raepisara 16.1.2018
Olin kaikessa rauhassa istuskellut ja mietiskellyt kaikenlaista, kunnes Jäälilja oli tullut häiritsemään minua. Noh, ehkä häiritsemään oli hieman liikaa tässä tapauksessa, olisin vain halunnut saattaa ajatukseni loppuun asti, enkä jättää seuraavaan kertaan. Heitin kaikki päässäni myllerrävät asiat taka-alalle, joko unohdettavaksi tai sitten ihan vain seuraavaan tylsään kohtaan elämässäni. Soturi kysyi Pimeystähteä ja minä sanoin hänen olevan rajapartiossa niin kuin hän tällä hetkellä olikin. En minä menisi tuollaisia valkoisia valheita luikertelemaan, kuten jotkut tässäkin klaanissa tekivät. Oli parempikin tapa, nimittäin uskollisuus. Se auttoi asemassaan eteenpäin, kuten juuri minullekin oli käynyt. Ehkä valhe on joskus parempi vaihtoehto kuin totuus. Ehkä. Jäälilja istuutui eteeni ja kyseli tyttäreni asioita. Kertoi Sysitassun haluavan metsästyspartioon, Jäälilja oli ilmeisesti kuullut hänen ja Rapatassun juttelevan toisilleen. Naarassoturi sanoi vielä itsensä vapaaehtoiseksi lähtemään partioon ja vilkuili ympärilleen kuin kissaa etsien. Tuon katse pysähtyi Kostohenkeen, jota ehdotti partioon myöskin mukaan.
"Mitäs sanot suuri varapäällikkö?" Jäälilja maukaisi, kun oli noussut seisomaan ja kiersi ympärilläni. Olikohan soturilla mukana jokin taka-ajatus? Hän ainakin vaikutti hyvinkin paljon sellaiselta tällä hetkellä, jolla voisi sellaisia ajatuksia korvan takana olla. Viimeksi kun olin ollut Jääliljan kanssa partiossa hän ei ollut ollut tuollainen.
"Tulin miettineeni mitä kaikkea muuta suuret korvasi ovat kuulleet?" hymähdin hieman kysyvästi ja kohotin kulmakarvojani. En kuitenkaan jaksanut kuluttaa aikaani entiseen erakkoon, joten en antanut hänen vastata kysymykseeni vaan jatkoin:
"Enkä minä kohtele pentujani paremmin kuin muita. He ovat silmissäni vain omiani, eivät mitään muuta", lausuin viileästi ja kohotin leukaani hiukan ylemmäs. Siinä se tuli, valkoinen valhe. Juuri kun olin itse miettinyt totuutta paremmaksi, niin menin puhumaan sellaista, joka oli totta. Noh, aivan sama. Olin jo kuitenkin päässyt varapäälliköksi, eikä pieni valhe saisi minua tästä asemasta. Sitä paitsi olen kuolonklaanilainen, olemme tällaisia. Minulle pennut ja Kalmalilja eivät olleet vain läheisiä, vaan hyvin tärkeitä. Tekisin mitä tahansa heidän puolestaan. He olivat minulle paljon enemmän mitä Jäälilja pystyi edes kuvittelemaan. Sisälläni sykkivä lämpö oli vain tärkeitä kissoja varten - ja heitäkään ei ollut montaa. Kasvoillani oli tuttuakin tutumpi mitään sanomaton ilme katsoessani meripihkaisilla silmilläni ympärilläni kiertämää kuolonklaanilaista soturia.
"Mutta olkoon sitten. Kostohenki partion johtoon, mukaan sinä ja Sysitassu", tuhahdin räpytellen silmiäni. Nuolaisin valkeaa rintaani sillottaen siinä törröttävän takun ja siirsin katseeni uudelleen Jääliljaan odottaen hänen vielä sanovan jotakin. Annoin odottavan ilmeen laskeutua kasvoilleni. Tuskin naaras lähtisi pois ilman mitään ärsyttävää kommenttia?
//Jää? :] Tää jos joku on sekava tarina :'D enkä tiiä miks Rae pohtii tuol iha ihmeellisiä asioita xD
Jäälilja 17.1.2018
"Kiitos, olit paljon avuksi", naukaisin jäätävästi, mutta silti hymyillen. Raepisara nyökkäsi.
"Mutta itseasiassa, minulla olisi vielä toive", selitin leikkisä pilke silmäkulmassani ja vino virne kasvoillani. Raepisara huokaisi ja naukaisi:
"Ei yllätä yhtään", kolli murahti ja katsoi minua odottaen. Kolli luuli varmasti minun toiveeni olevan suuri.
"Ensiksi haluaisin asemasi varapäällikkönä, toisena haluaisin istua siinä missä sinä istut ja kolmantena haluaisin olla kumppanisi", naukaisin leikilläni. Kasvoilleni levisi tyytyväinen virne.
"Oliko sinulla jotain oikeaa sanottavaa?" Raepisara murahti pyöräyttäen silmiään. Katsoin Raepisaraa tyynesti.
"Oli. Kaikki ajallaan", naurahdin häijysti. Raepisara ei ärsyyntynyt helposti.
"No siis haluiaisin vain, että sinä kutsuisit hänet patioon", naukaisin mystisesti.
Istahdin uudestaan alas.
"Kun hän ei välttämättä usko jos menen itse pyytämään häntä", selitin. Puristin kynteni maahan toivoen varapäällikön suostumusta. Suunnitelma voisi liukua raiteiltaan jos Raepisara ei suostuisi. Haluisin kaiken olevan täydellistä.
//Rae? Sori tönkkö xc
Raepisara 17.1.2017
Jäälilja pyysi vielä yhtä asiaa, ensin hän varmastikin yritti ärsyttää toiveillaan, kunnes suostui vihdoin naukaisemaan oikean asiansa.
"No siis haluiaisin vain, että sinä kutsuisit hänet patioon", Jäälilja naukaisi mystisesti ja istahti uudestaan alas eteeni. Ja minköhän ihmeen takia naaras ei voinut itse kutsua tytärtäni partioon? Ei luulisi olevan niin vaikeaa.
"Kun hän ei välttämättä usko jos menen itse pyytämään häntä", naarassoturi selitti. Pyörittelin meripihkan värisiä silmiäni. Uskoin kyllä, että Sysitassu sellaisen uskoisi ja miksei hän muka uskoisi. Tänään olin kuitenkin hyvällä tuulella, eikä minulla myöskään ollut mitään muutakaan järkevää tekemistä. Vaikka koko asia alkoi vaikuttamaan yhä oudommalta uskoisin, ettei tästä mitään vaarallista syntyisi. Olivathan kissat toisilleen sentään sukua, se saattaisi riittämään sopuiseen elämään kaikkien kesken. Tai sitten ei.
"Kummallista, ettet itse voi pyytää häntä mukaan", sanoin tyynesti jälleen mitään sanomaton ilme kasvoillani. Viikseni värähtivät ennen kuin jatkoin.
"Mutta kerta et saa häntä uskomaan itseäsi, niin kai minun täytyy auttaa sinua. Saat kyllä tulla itse mukaan - ja näytäppä missä se Sysitassu oikein on", murahdin ja nousin ylös tassuilleni. Venyttelin hieman raajojani, kunnes käänsin meripihkaisen katseeni Jääliljaan. Naaras oli noussut myöskin seisomaan.
"Vai haluatko vain näyttää missä Sysitassu on ja mennä kertomaan partion lähdöstä Kostohengelle?" maukaisin hieman kysyvällä äänellä, "vai pitääkö minun tehdä sekin?"
//Jää? :3
Kostohenki 5.1.2018
Jääliljan onnekseen olimme nelipuun laitamilla. Nopealla kierähdyksellä ja potkulla naaraan jalkoihin, kierähdimme pois nelipuun sisältä suoraan hankeen sen ulkopuolelle. Loikkasin naaraan kimpusta pois yhden neljästä tammesta taakse. En tahtonut silminnäkijöitä pienelle kärhämällemme. Jäälilja oli kuitenkin nopeampi ja painoi minua nyt puuta vasten. En voinut kuin nauraa häijysti.
"Missä olikaan tuo kipinä silloin kun olimme pentuja?" maukaisin huvittuneena, mutta silti kylmästi. Jääliljaa ei näyttänyt huvittavan. Naaraan silmissä leiskui vain viha.
"Sinä kerroit!" naaras sihisi vasten kasvojani. Nauroin taas. Tilanne oli liian hyvä ollakseen totta.
"Nolaat juuri nyt koko klaanisi", maukaisin herjaavasti. Jääliljaa ei kiinnostamut. Naaras sähisi minulle vasten kasvojani. "Klaanin, johon sinä kuulut!"
Jäälilja oli vihansa sokaisema. Tai pettymyksen... En koskaan ole osannut erottaa niitä. Joka tapauksessa noiden kahden aikana kissa oli sokea. Nopea potku takajaloillani Jääliljan vatsaan horjutti naaraan pois kurkultani. Sain kuitenkin pian käpälän iskun vasten kasvojani. Murahdin kylmästi katsoessani Jääliljaa.
"Miksi edes yritän luottaa sinuun! Tuotat tuskaa kaikille jotka ovat lähelläsi!" naaras ulvahti. Aloin hiljattain tympääntyä tähän keskusteluun. En edes tiennyt miksi naaras oli niin hiiltynyt. Pyyhkäisin nopeasti tassullani kasvoani. Valkeisiin etutassuini ei jäänyt mitään, mutta pystyin maistamaan veren suussani. Sylkäisin maahan limaisen veriklöntin. Käännyin hitaasti katsomaan Jääliljaa hampaat puoliksi paljastettuna.
"Voisitko täsmentää m i t ä olen mennyt kertomaan ja kenelle?" murahdin ärsyyntyneenä.
// Jää?
Jäälilja 5.1.2018
"No Kojoottitassulle. Hän sanoi että olit sanonut jotain", kivahdin pettymyksen vallassa. Käänsin pääni turhautuneena eri suuntaan.
"Ja et kysynyt mitä olin muka kertonut?" kolli murahti oudon leppoisasti tähän tilanteeseen. Jokin hänessä vaikutti huvittuneelta.
"No en!" naukaisin hieman nolona siitä etten ollut edes varmistanut tiedonlähteitä.
"Sinä siis et ole kertonut yhtään mitään?" varmistin Kostohengeltä.
"En sanaakaan", Kostohenki naukaisi varmasti. Käänsin katseeni nolaantuneena tassuihini. Nolasin itseni Kostohengen edessä.
Tunsin ilmassa jännitystä, Kostohenki nauraisi varmasti silmänsä ulos.
"No en minä voinut tietää!" kivahdin. Kasvoni olivat häpeästä liekeissä, se varmasti näkyi uloskin päin. Ainut kissa jolle osasin näyttää tunteeni oli Kostohenki.
//Kosto? :3
Kostohenki 5.1.2018
Normaalisti sanoisin olevani helpottunut tästä tilanteesta, mutta en nyt pystynyt siihen. Tiesin muutenkin että mitään ei tulisi tapahtumaan. Miksi siis edes teeskennellä helpottunutta turhan takia? Käännyin hetkeksi katsomaan ylös taivaalle. Tähdet tuikkivat kirkkaana sekä kuu paistoi täydellä tehollansa. Katsahdin nopeasti alas valkeisiin tassuihini. Ajatus siitä että vanhempani katsoivat minua tuolta jostakin, karmaisi minua. Toivoin edes toisen olevan ylpeä minusta. Enkä nyt puhunut Kielomyrkystä. Käännyin katsomaan Jääliljaa silmät viirulla.
"Olisihan se pitänyt arvata", murahdin raivostuneena. Jäälilja ei näyttänyt ymmärtävän. Naaras kohotti kulmaansa ja katsoi minua kysyvästi. Ilmeisesti soturi unohti hetkessä oman nolostuneisuuden, joka aikaisemmin paistoi tuon kasvoilta auringon lailla.
"Mikä olisi pitänyt arvata?" Jäälilja kysyi. Naaras todella näytti kaipaavan selitystä.
"Kojoottitassu!" sihahdin raivoissani. Kävelin pientä kehää ympäriinsä miettiessääni seuraavaa liikettäni. Kolli tarvitsisi opetuksen.
"Mitä yhteistä on emossa... anteeksi, oli emossani Kielomyrkyssä ja Kojoottitassussa?" kysyin pysähtyessääni suoraan Jääliljan kasvojen eteen. Naaras vain kohautti lapojansa.
"Koppavaisuus ja itsekkhys?" tuo kuitenkin ehotti. Naurahdin turhautuneesti.
"Niiden lisäksi heitä yhdisti Kalmalilja. Kielomyrkky ja Kojoottitassu olivat sisaruksia", sihahdin halveksuen. "Se pikku pentu kerjää opetusta... Hänellä ei ole mitää oikeutta tunkeutua päidemme sisään!"
// Jää?
Jäälilja 6.1.2018
Kuolonklaani oli palannut leiriin hetki sitten. Uupumus painoi tassujani. Kaukana taivaanrannassa näkyi jo vaaleita aamuauringon säteitä. Haukottelin makeasti. Kuulin askelia takaani jaa näin Kostohengen palaavan pentutarhalta Kuutihkun saattelemana.
"Jutellaan huomenna, näytät väsyneeltä", Kuutihku naukui tasaisella äänellään. Kostohenki nyökkäsi. Kolli vaikutti jotenkin oudosti ehkä olevan poissa tolaltaan. Kollin elämässä oli varmasti tapahtunut suuri mutka.
"Kostohenki, annetaan sapiskaa Kojoottitassulle vasta aamulla. Nyt minun pitää saada nukkua", murahdin väsyneesti. Kostohenki nyökkäsi. Lähdin tassuttelemaan kohti soturien pesää näin kuinka Norppakyynel nukkui syvässä unessa tasaisesti hengittäen. Suurin osa kissoista oli jalkeilla. Astelin varovasti oman petini luokse ja rojahdin siihen. Olin hyvin väsynyt. Suljin silmäni ja nukahdin syvään uneen.
Räväytin silmäni auki. Nousin pehmeältä sammalelta ylös ja hapuilin otetta maan kamarasta. Kävellessäni horjahtelin ympäriinsä. Astellessani pesästä ulos ja kielelleni tulvahti suuri määrä lämpimiä tuoksuja. Oli hiirenkorva. *Näinkö minä unta?* Kuolonklaani leiri oli kauniin värikäs lukemattomista kasveista ja kissojen turkeista. Huomasin kuinka päällikön pesästä asteli minulle tuttu kissa, Pisaratähti. *Tämän on pakko olla unta!* Vierelleni asteli tuttu musta kolli.
"Kostohenki?" naukaisin ja kuulin kuinka pieni ääneni oli. Pentu katseli kummastuneena minuun.
"Olen Kostopentu jos muistat? Onko Ruususella mennyt pää sekaisin?" kolli naukaisi ivallisesti. *Olen pentu!* Siristin silmiäni. Tämä oli aika ennen ennnustustani.
"Herra päivänsäde on tainnut saada auringon pistoksen päähänsä kuin tuolaista luulee", naukaisin ja lähdin kipittämään leiriin. Pian kaikki pimeni ja tuntui kuin olisin tippunut syvään rotkoon.
Räväytin silmäni auki. Lehtikadon hailakka auringon valo paistoi turkilleni. Pesässä ei ollut enään muita. Osa petien tuoksuista oli vielä lämpimiä, eikä he olleet luultavammin ollut vielä kauaa hereillä. Vennyttelin pikaisesti ja tassuttelin aukiolle. Näin Kostohengen ja Kuutihkun juttelemassa keskenään. *En minä heitä häiritse* Istahdin maahan. Nuolaisin tassuani pari kertaa ja sen jälkee silotin sillä kasvojeni karvoja. Tehtyäni sen, aloin nuolemaan rintaani. Turkkini pitäisi olla täydellinen. En tiennyt menisikö Kostohengellä ja Kuutihkulla vielä kauan, mutta minä odotin kollia tässä. Meillä oli opetus annettavana.
//Kosto?
Kostohenki 9.1.2018
Hetken ajan tahdoin purkaa kaikki ajatukseni Kuutihkulle, mutta päätin olla hiljaa. Olisin vain ryhtynyt solvaamaan naarasta, jos se olisi ollut minusta kiinni. Minulle oli tarpeeksi vaikeaa muutoinkin saada ajatukseni sanoiksi. Nyt Kuutihku tahtoi vielä varmistuksen tästä asiasta. Eikö hän vain olisi voinut hymyillä ja olla onnellinen sanomistani sanoista?
*Mietitäämpä...*, ajattelin pääni sisällä, *sait juuri pennun, vaikka emme olleet suunnitelleet tätä... Joudut kasvattamaan pennun yksin, jos päätän poistua luotasi... Olemme kauhea kaksikko yhdessä, mutta kauheampi erillämme...*
Olisin keksinyt vaikka mitä, joka olisi kuitenkin taittunut todella pisteliääksi naarasta kohtaan. Tuntui kuin äsköinen lemmentuulahdukseni olisi kadonnut yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Käännyin katsomaan valkeita tassujani. En tahtonut myöntää ajattelevani väärin tai itsekkäästi, mutta se pieni osa torui minua.
"Kostohenki?" Kuutihku kysyi ja heräsin horroksestani. Huomasin samalla katsoa naarasta silmiin. En tiennyt juuri nyt mitä tunnetta tuon silmät kuvastivat, mutta olin varma että olin nähnyt tuon ilmeen joskus aikaisemminkin. Käännyin siis vaistomaisesti katsomaan hiukan naaraasta ohitse.
"Sinun ei ole pakko tehdä tätä...", naaras aloitti, mutta ehdin kuitenkin kävellä tämän eteen. Kosketin hellästi nenälläni Kuutihkun omaa.
"Tietenkin on", maukaisin matalasti, yrittäen kuullostaa hellältä. "Nyt, jos et pahastu arvon kumppanini, minun täytyy käydä selvittämässä tilini emoni veljen kanssa."
Kuutihku katsoi minua hämillänsä kysyessään: "Kojoottitassunko? Mitä se pentu on mennyt tekemään?"
"Sanotaanko näin, että se kissa tykkää sohia muita kynsillänsä", murahdin kylmästi. "Nähdään."
Poistuin pesästä sanomatta enempää. Oli outoa ajatella Kuutihkua kumppaninani, mutta ehkä tämä oli lopulta tarkoitettu näin...
Astellessani Jääliljan luokse, yritin olla välittämästä virneestä tuon kasvoilla. Joko naaras oli keksinyt kostonsa Kojoottitassulle tai hän oli nähnyt minua ja Kuutihkun. Oli miten oli, en välittänyt.
"Toivottavasti sinulla on minulle jotakin sanottavaa eilisen jäljiltä", maukaisin kylmästi.
// Jää?
Jäälilja 5.1.2018
Olimme saapuneet leiriin hetki sitten. Pimeystähti oli juuri astellut muiden kissojen sekaan.
"Nyt kaikki kuulolle!" naaras murahti. Höristin korviani, saisimme varmasti tietää mukaan lähtijät. Vilkaisin vierelläni istuvaa Kostohenkeä hänen silmissään näkyi hieman kiinnostusta.
"Mukaan lähtevät minun, Raepisaran ja parantajan ja tuon oppilaan lisäksi: Kohmesydän, Kalmalilja, Viiltokaaos, Jäälilja, Kostohenki, Ahvenleuka, Valhetassu, Kojoottitassu, Nietotassu, Lintulumo ja Punasirppi", Pimeystähti kajautti. Tunnistaessa nimeni minut valtasi riemu, olin onnellinen siitä ettei Kuutihku päässyt mukaan. Sillä hänet tuntien hän kieppuisi kokoajan Kostohengen ympärillä. Punasirppi tassutteli kohti klaaninpäällikön muodostamaa jonoa kärttyisästi mumisten.
"Toivottavasti minusta ei tule samanlaista kuin Punasirppi", kuiskasin Kostohengelle. Lähdin astelemaan jonon perään.
"Sinusta tulee pahempi", Kostohenki murahti perässä astellessaan. Pyöräytin silmiäni itsekseni. Kuolonklaanin huumori oli ehkä outoa muiden klaanien miekestä, mikä oli toisaalta ymmärrettävää.
"Kaikki valmiina?" Pimeystähti varmisti. Joukosta kuului myöntyvää puheensorinaa.
"Lähdetään", Pimeystähti naukui ja lähti nelistämään ulos leiristä. Lähdin edessäni olevan Kohmesydämen perään. Pidin hieman välimatkaa naaraaseen sillä tunsin oloni hiema epämukavaksi tämän lähettyvillä.
Pian saavuimme valtavien tammien luokse. Nelipuu hohti kirkkaana tähtien ja täysikuun kelmeässä loisteessa. Yö oli tuonut tullessaan kolean ilma, jonka takia pörhistin turkkiani. Pieni kuura peitti maata.
Varjoklaani ei ollut vielä saapunut, joka oli sinänsä hyvä asia, halusin ehtiä puhua muiden klaanien kissojen kanssa. Parin jännänmitan päässä oleva Kostohenki haravoi aluetta katseellaan. Kostohenki oli paras ystäväni, hän olisi vielä enemmäkin ellemme olisi sukua. Hain ympäriltäni seuraa.
//Joku? Tai sit Kosto? :3
Kojoottitassu 5.1.2018
Jos joku kissa vielä todella tulisi parantajan pesälle kysymään kuinka voin ja mitä oli tapahtunut, purisin tältä palan korvasta irti. Kokoontuminenkin olisi tänään enkä aikoisi todellakaan jäädä pesään mätänemään. Juuri nyt leikin nukkuvaa aivan vain Pikiviillon takia. Kohtalotassu taisi olla juuri nyt klaanivanhinten luona, joten Pikiviilto piti puolestani vahtia. Avasin silmiäni hiukan ja tuijotin parantajaa. Kolli vain hääräsi yrttiensä parissa. Pääni makasi tassujeni päällä. Tylsistyneisyyteni oli varmasti aivan tassujen ulottuvissa. Kuka vain pesään astuva oystyisi kyllä huomata kuinka olin täällä vasten tahtoani. En ollut varma pystyisinkö antamaan itselleni anteeksi pyörtymistäni muutama päivä taakse päin. Vilkaisin haavijani jotka olivat mielestäni ja täysin parantuneita. Pikiviilto ei pitänyt niissä enää edes yrttejä.
"Hyvä on", murahdin matalasti. Nyt minulta meni viimeinenkin pisara odottamisen suhteen. Ponnasin itseni jaloilleni ja katsoin Pikiviiltoa silmät kiiluen. "Olen jo täysin parantunut, minä lähden pesältä nyt ja sillä selvä."
Pikiviilto käänryi katsomaan minua. Parantaja ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä.
"Tahdotko sinä siis ottaa riskin haavojesi suhteen? Entäpä, jos ne aukeavat uudestaan?" kolli kysyi mietteliäänä. Parantaja selvästi
tutki haavojani. Aivan kuin ne eivät kelpaisi Pikiviillolle millään tapaa. Naurahdin pilkallisesti vasten kollin kasvoja.
"Sen riskin olen valmis ottamaan päästäkseeni pois tästä kaninkolosta!" sihahdin aivan kuin pentu. Matalampi ääneni sai asiani kuullostamaan kuitenkin hyvin paljon uhmakkaammalta. Käännyin nopeasti ympäri ja nelistin pois pesältä ennen kuin parantaja ehtisi oikeasti väittää vastaan.
Jos olin pentuna pitänyt leiriä ihmeellisenä paikkana, se ei tuntunut miltään tähän verrattuna. Tunsin itseni vapaaksi pitkään aikaan. Ei enää tunkkaista parantajan pesää ja homeisia yrttejä. Saisin olla leirissä muiden kissojen seurassa.
Vaistomaisesti etsin katseellani Kohmesydäntä, jotta pystyisin kertomaan tälle tapahtuneesta. Mestarini näytti kuitenkin kadonneen jonnekkin muiden kissojen joukkoon. Murahdin matalasti ja katsoin kohti taivasta. Taivas alkoi jo pimetä. Kuinka olinkaan jättänyt pesältä poistumisen niin viimeisille hetkille? Pimeystähti oli varmasti jo unohtanut olemassaoloni tyysti. Huomasin sivusilmällä kuinka Jäälilja ja Kostohenki astelivat takaisin kuolonklaanin leiriin. Minulle nousi aina kylmät väreet nähdessääni kaksikon kävelevän yhdessä jonnekin. Kaksikko oli myös jättämään välistä Kuutihkun siirtymisen pentutarhalle. Tai niin olin minäkin mädäntyessääni parantajan pesällä. Se kaikki muuttuisi kuitenkin nyt!
Huomasin Pimeystähden loikkaavan suurkiven päälle ja ilmoittavan kokoontumiseen lähtevät kissat. Ilokseni nimeni mainittiin. Huomasin kuinka Kostohenki ja Jäälilja loittonivat toisistansa hetkeksi. Tässä olistilaisuuteni. Nelistin suoraan Jääliljan kintereillä kohti nelipuuta. Olisi ehkä oikein, jos olisin mestarini Kohmesydämen seurassa, mutta minkäs teet jos en tiennyt naaraan olinpaikkaa. Kohautin lapojani muuten vain ajatuksissani. Kiristin lopulta tahtiani päästäkseeni Jääliljan vierelle.
"Vaikutit hyvin vahingoniloiselta saapuessasi leiriin", tokaisin Jääliljalle katsomatta naarasta. Kuulin tuon tuhahtavan kylmästi.
"Entä sitten?" tuo sihahti hiljaa. Kohautin lapojani aivan kuin en olisi kuullutkaan naarasta. Ajattelin ehkä hiukan sekoittavani pakkaa johonkin suuntaan.
"Kostohenki kertoi sinun joutuneen ongelmiin. Kunhan vain ajattelin kysyä miksi", maukaisin muka viattomasti. Toivoin, että Jäälilja ei huomaisi pientä valhetta lauseessani. Yritin vain jotenkin kiinnittää soturin huomion itseeni.
// Jää?
Kostohenki 5.1.2018
Pyöräytin nopeasti Jääliljalle silmiäni lähtiessämme kohti klaanien välistä kokousta. Katsoin nopeasti lapani yli siltä varalta, että Kuutihku olisi leirissä. Huomasin naaraan seisovan pentutarhan edustalla. Edelläni Pimeystähti jakoi vielä jotain viime hetken ohjeita ennen lähtöä. Katsahdin nopeasti myös Jääliljaan.
"Palaan pian, minun täytyy selvittää eräs asia", murahdin nopeasti naaraalle, joka jäi katsomaan minua kummistuneena.
"Kokous alkaa aivan pian ja meidän on lähdettävä. Mitä aiot?" naaras sihahti. Jätin kysymyksen kuitenkin omaan ylhääseen yksinäisyyteen ja astelin Kuutihkun luokse. Jokin minua vaivasi juuri nyt. Ehkä se oli Kuutihkun vaiteliaisuus tai salamyhkäisyys, en osannut sanoa. Pysähdyin aivan naaraan eteen ja katsoin tämän ohitse kohti pentutarhaa.
"Mitä tämä meinaa?" kysyin melko suoranaisesti. Tahdoin tietää kaiken mitä tapahtui ollessaani poissa. Jokin ei vain täsmännyt. Huomasin kuinka Lintulumo kaitsi Kuutihkun takana omia pentujansa.
"Minä odotan pentuja", Kuutihku huokasi. Olin ällikällä lyöty. Melkein aion kysyä kenen pentuja ne olivat, mutta en tahtonut kohdata totuutta. En ainakaan juuri nyt ennen kokousta.
"Miksi et kertonut?" kysyin sen sijaan. Kuutihku näytti hiukan tulistuneelta, vaikka en tajunnut miksi.
"Koska olet koko ajan jossakin", naaras vastasi tympääntyneenä. Sain aikaiseksi tuhahduksen. Minulla ei olisi aikaa tähän. Käännyin katsomaan kuinka Kuolonklaanin kissat lähtivät leiristä. Kuutihku huokasi hiljaa.
"Mene. Puhumme tästä myöhemmin", naaras sanoi. Hän ei kuullostanut kiukkuiselta, mutta jälkimmäisempi lausahdus oli paljon edeltäjäänsä tiukempi ja käskevämpi. Nyökkäsin hitaasti. Suuntasin kasvoni uudestaan viimeisiin poistuviin kissoihin ja juoksin heidän peräänsä.
// Lähtevät?
Jäälilja 5.1.2018
Siristin silmiäni Kojoottitassulle.
"Onko Kostohenki laverrellut sinulle tai jollekkin toiselle jotain?" naukaisin jäätävästi. Eri klaanien kissat kuhisivat ympärillämme. Yksi oppilas puhui kuinka oli oppinut vaikean taisteluliikkeen ja toinen taas väitti hoidelleensa Kuolonklaanin soturin omin tassuin.
"Entä jos onkin?" Kojoottitassu naukaisi haastavasti. Käänsin pääni äkkiä katseeni oppilaasen ja räväytin silmäni auki.
"Kaikki mitä olet kuullut, pysyy sinun tietonasi. Onko selvä?" sähähdin.
"Ja jos yksikin lause livahtaa suustasi jollekkin muulle kuin minulle, teen sinusta silppua", kuiskasin oppilaan korvaan. Olisin halunnut puristaa oppilaasta kaiken tämän kuuleman ulos, mutta kunnioitin aselepoa. Häntäni heilahteli puolelta toiselle vihaisesti. Kohmesydän tassutteli luoksemme.
"Minulla on tärkeää asiaa sinulle Kojoottitassu", naaras naukui ja vei Kojoottitassua mukanaan. Annoin oppilaalle vielä merkitsevän katseen. Nyt olin yksin.
//Pitkä?
Jäälilja 5.1.2018
Kuu loisti kelmeänä taivaalla ja tuuli pörrötti paksua turkkiani. Minulla oli hyvä olo. Ainaki melkein. Kivi painoi sydäntäni.
*Kostohenki oli kertonut!* Katseeni terästyi ja etsin katseellani tuota mustaa kollia, silmäkulmassani näin Kostohengen yksinään yhden suuren tammen vierellä. Lähdin kemurtelemaan suuren kissajoukon lävitse kohti petturia. Pian saavutin hänet ja katsoin häntä silmät loimuten.
"Petturi!" sihisin hampaitteni välistä. Kuulin vain sydämeni sykkeen. Se tykytti lujaa. Kostohenki käänsi minuun kummastuneen katseensa. Loikkasin tuohun kiinni ja kaadoin hänet maahan. Istuin hänen päälleen jotta tämä vahva kolli ei livistäisi mihinkään.
"Sinä kerroit!" sähisin raivosta. Nostin etutassuni Kostohengen leuan alle.
"Minun ei olisi pitänyt luottaa sinuun!" ärähdin. Häntäni huiski kovaa vauhtia. Ktsoessani Kostohengen itsevarmoihin ja pelottomiin silmiin, ymmärsin vielä rakastavani häntä. *Pimeyden metsä soikoon, miten tunteista pääsee eroon?*
//Kosto? cx
Jäälilja 2.1.2018
Nyökkäsin hitaasti Lumepennulle.
"Et vaikuta kovin halukkaalta puhumiseen, joten jätän sinut yksin", naukaisin kylmästi ja astelin Raepisaran luokse. Nappasin samala riistakasasta ruipelon hiiren. *Ansaitsen parempaa kuin tämä ja niin ansaitsee klaanimmekin.*
"Oletko koskaan ajatellut miten Kuolonklaani voisi vallata Tuuliklaanin alueen, ja saisi lisää tuoresaalista", nau'uin vilkaisten Raepisaraa. Haukkasin viimeiset palat hiirestäni.
"Mieti asiaa, se alkaa kuulostaa hyvälle, eikö vain?" hymähdin kylmästi ja poistuin pienessä ravissa paikalta. Jätin Raepisaran taakseni, palaisin vielä kollin luokse. Hän oli ihan hyvää juttelu seuraa ja vielä sellaista kuka ei juoruillut. Ajatuksissani lähdin vaistomaisesti kulkemaan ulos leiristä. Viihdyin leirin ulkopuolella paremmin. Maistelin ilmaa, ei riistan hajua, ei tuoretta kissan hajua. Mieleeni nousi ajatus siitä, että Tuuliklaani olisi taas saattanut ylittää rajan. Tein äkkinäisen käännöksen Tuuliklaanin rajan suunnalle. Ne hiirenaivoit eivät ylittäisi minun silmieni alla rajaa, ja jos ylittäisivät, he eivät palaisi Tuuliklaaniin. Pian saavuin rajalle. Siinä tuoksui vielä minun partioni asettamat rajamerkit, mutta siinä haisi myös tuore Tuuliklaanilaisen tuoksu. *Ei ole ainakaan vielä mennyt rajan yli. Pian huomasin rajaa pitkin kulkevan tutun tumman kollin. Kostohengen.
"En taidakkaan olla yksin?" naukaisin minua kohti astelevalle kollille. En tiennyt mistä hän tuli.
//Kosto?
Kostohenki 2.1.2018
Tunsin maan vavisevan allani. Hirviö lähestyi meitä ukkospolulla. Saatoi jo arvata Narsissiviiksen aikeet, joten lähdin tyynesti kävelemään ukkospolun reunamaa pitkin kohti Tuuliklaanin rajaa. Hirviö juoksi nopeasti ohitseni jättäen jälkeensä vain hiljaisuuden ja pöllähtäneen lumen. Taisin ajaa kissan juuti hulluuden partaalle. Vaikka kieltämättä Narsissiviiksi tuntui olleensa sen laidalla jo pidemmänkin aikaan. Totta puhuen minua ei vain kiinnostanut.
Lähempänä Tuuliklaanin rajaa huomasin liikettä. Laskeuduin alas vaanimisasentooni. Toivoin sen olevan hartaasti hiiri, jonka lupasin viedä Kuutihkulle. Kaiken tämän välillämme tapahtuneen jälkeenkin, tahdoin oikeattaa päästä Kuutihkun hyvälle puolelle. Ehkä naaras vielä oppisi olematta viihamatta minua. Tai mistä minä tiesin vihasiko hän minua vai ei. Huomasin kuitenkin likaisen valkoisen hännän lumen seasta.
*Mitä kummaa?* ajattelin noustessani takaisin seisomaan. Pian lumikasan takaa pilkistikin Jääliljan kasvot. Murahdin ärsyyntyneenä.
"Seuraatko sinä jokaista liikettäni?" kysyin kylmällä, yutulla äänensävylläni. Astelin siitä huolimatta Kuolonklaanin soturin luokse. Keltaiset silmäni olivat nauliintuneena Jääliljaan. Tuo aivan selvästi odotti jotakin.
"Onko Tuuliklaanista ollut taas ongelmia vai miksi notkut täällä?"
// Jää? Sori tönkkö
Jäälilja 3.1.2018
Siristin silmiäni leikkisästi. Naurahdin jäätävästi.
"Kai sitä nyt omalla reviirillään saa olla ilman syytä?" nau'uin jäätävällä äänelläni.
Heilautin pörheää häntääni.
"Ja kyllä, ole täällä Tuuliklaanin takia, tulin tarkistamaan, ettei Kuolonklaanin puolella ole karvatukkoakaan Tuuliklaanilaiselta. Haluan olla ensimmäinen joka on paikalla kun joku astuu rajan yli", naukaisin ja käänsin katseeni kauas Tuuliklaanin reviirin uumeniin.
"Mieti jos Kuolonklaani tuhoaisi Tuuliklaanin ja me saisimme alkaa saalistaa tuolla reviirillä. Silloin jokainen klaaninpäällikkö pelkäisi, että hänen klaaninsa olisi seuraava", selitin. Rakastin unelmointia. Pian huomasin harmaanmustan kollin tassuttelevan lähemmäs rajaa. Ehkä nyt olisi tilaisuuteni repiä joltain tuuliklaanilaiselta korvat päästä.
//Kosto? Jalava?
Kostohenki 3.1.2018
Hymähdin hyvin kylmästi, mutta samalla ilkeästi. Jääliljalla oli selvästi yhä verenmaku suussa. Näytti siltä, että naaras olisi todella valmis hyökkäämään kenen tahansa kimppuun. Suljin hetkeksi keltaiset silmäni ja venyttelin jalkojani. Annoin kynteni samaan aikaan uppoutua kokonaan lumiseen maahan. Olin jäänyt katumaan, että en ollut iskenyt kynsiäni siihen Varjoklaanin naaraaseen. Olisin todella nauttinut siitä.
"Kostohenki!" kuulin Jääliljan sihahtavan. Avasin silmäni ja katsoin tuota kärttyisästi. Naaras oli juuri ollut omissa maailmoissaan, mutta miksi ihmeessä minä en sitten saanut olla? Naaras viittoi kuitenkin päällänsä kohti Tuuliklaanin rajaa. Huomasin katsoa lopulta Jääliljan asentoa, jossa hän seisoi. Niskakarva oli pörhistyneenä, kynnet puoliksi paljastettuna tassujen syövereistä sekä takajalat olivat jännittyneet. Naurahdin kylmästi ja käännyin katsomaan Tuuliklaanin rajaa. Huomasin sivusilmällä kuinka Jäälilja pörhisti turkkiansa yrittäessään näyttää pelottavalta. Lähdin askeltamaan suoraan kohti Tuuliklaanin ja Kuolonklaanin rajaa. Tällä kertaa olimme lähempänä ukkospolkua kuin viimeksi. Viime kerralla olimme tavallaan sisimpänä Tuuliklaanin reviirin rajaa, ukkospolulta päin katsottuna. Jäin ketun mitan päähän seisomaan rajalle ja katsoin luoksemme tulevaa kissaa hyvin arvostelevasti. Yritin pitää kuitenkin omaa arvokkuuttani yllä katsoessani kissaa silmät viiruilla. Musta häntäni heilahteli arvaamattomasti, mutta tahdikkaasti puolelta toiselle.
"Saanen kysyä mitä Tuuliklaanin soturi tekee näin lähellä Kuolonklaanin rajaa?" kysyin kylmästi, mutta arvokkaasti. Yritin kuullastaa samalla myös uhkaavalta, yrittäen välittää tuolle vaaran tunneta. Katsoin kissaa kissaa pitkää aina kuonosta hännänpäähän asti.
"Ja vieläpä yksin", lisäsin lopulta hiukan säälivästi. Yritin olevinani katsoa kissan molemmin puolin tuon taakse. "Ellet siis piilottele pentua takanasi, olet hyvin vaarallisessa asemassa juuri nyt."
Näytin kissalle hampaitani ja sähähdin. Kissa kavahti hiukan, mutta pysyi paikallansa.
"Auts... Ei pentua. Huono tuurii", maukaisin säälien, "meille tietenkin."
// Jää? Jalava?
Jäälilja 4.1.2018
Kostohenki oli valinnut oikeat sanat pelotteluun. Kissan silmissä vilahti pelkoa, mutta tuo röyhisti rintaansa rohkeuden ja urhoollisuuden merkiksi.
"Olihan se Jalavamieli?" naukaisin varautuneena kollin rajanylitykseen.
"Kyllä", kolli murahti ja pörhisti turkkiaan kokonsa kaksinkertaistamiseen. Siristin silmiäni. Hänen kasvoillaan oli itsevarma ja peloton ilme. Hän hyökkäsisi kimppuuni jos en toimisi nopeasti. Kolli ei ollut kovin lähellä, mutta tarpeeksi lähellä. Tunsin sisälläni inhoa, kun tuuli käänsi suuntansa minun kasvojani päin ja haistoin Tuuliklaanin löyhkän. Kurotin hännälläni kolliin. Hän kavahti taaksepäin.
"Älä luulekkaan senkin hiirenaivo, että astuisin teitä yhtään lähemmäs", kolli murisi. Pyöräytin silmiäni.. Kurotin häntääni uudestaan.
"En voi tappaa sinua hännälläni", naukaisin. Kolki katsoi minua silmät loimuten, hän vaikutti luonteeltaan siltä ettei olisi kiltti, hän vaikutti enemmän Kuolonklaanilaismaiselta.
Häntä-temppu ei tehonnut.
"Sääli, että tuollainen kissa menee hukkaan Tuuliklaanissa", nau'uin.
"Olisit syntynyt Kuolonklaaniin", naukaisin.
"Tietääkseni et sinäkään ole syntynyt siellä", Jalavamieli murahti ilkeästi.
//Jalava? Kosto? Toivottavasti en hitannu liikaa Jalavaa xc
Jäälilja 20.12.2017
"Hei odota!" naukaisin hänen peräänsä, mutta liian myöhään. Olisin ihan tosissani halunnut pahoitella käytöstäni. Olihan hän minulle sukua. Ja sen lisäksi minua vanhempi ja kokeneempi, totta kai arvostin häntä. *Puhun hänelle myöhemmin, en halua hänen muistavan pennun pentuaan huonotapaisena ketunjätöksenä* Olinhan minä vähän kimpaantunut tuossa tilanteessa. Huokaisin ja lähdin tassuttamaan kohti soturie pesää. Vasta soturien pesään kotiutunut Roihumyrsky oli juuri sijaamassa vuodettaan. Pian hänen katseensa osui minuun.
"Löysin piikin pedistäni, joten ajattelin siivota petini oikein kunnolla", Roihumyrsky selitti jatkaen touhuaan. Nyökkäsin hymyillen. Roihumyrsky toi lämpöä elämääni.
"Annas kun autan", naukaisin ja astelin liekinvärisen veljeni vierelle. Roihumyrskyn sammalet toden tosiaan olivat likaiset.
"Sinulla toden tosiaan kävi huono tuuri", naurahdin. Roihumyrsky lähti tassuttamaan parantajan pesää kohti hakemaan tuoreita sammalia, sillä välin minä nostelin vanhat sammalet pesän ulkopuolelle. Pian veljeni kipitti luokseni.
"Tehdään sinun pedistäsi kaikkein pehmein", naukaisin leikkisästi. Tunsin oikeaa iloa veljeni seurassa.
//Roihu? ;3
Roihumyrsky 20.12.2017
Vilkaisin hymyillen siskoani iloisena siitä, että hän oli ylipäätään olemassa. Ilman häntä elämäni olisi ollut paljon köyhempää. Saatoimme ehkä joskus kiistellä, mutta se ei merkannut mitään. Minä ja Jäälilja olimme aina olleet hyvin läheiset ja hän oli minulle tärkein pentuetovereistani. En kuitenkaan ollut hänelle täysin avoin, sillä en ollut kertonut uskostani Tähtiklaaniin. Enkä varmaankaan kertoisikaan, sillä tiesin Jääliljan kannattavan Pimeyden Metsää. En myöskään uskaltanut kertoa minun ja Kalmaliljan välisestä yhteydestä. Välillä tuntui, että näiden asioiden takia olisin huono veli, mutta kun tarkemmin mietti, eivät uskoni tai ystäväni kaikille kuuluneetkaan.
Astahdin taaksepäin makuusijastani ja hymyilin valkealle naaraalle.
"Nyt se on suorastaan täydellinen", naurahdin ja astelin ulos pesästä Jäälilja kintereilläni. Sää oli pitkästä aikaa aurinkoinen, vaikkakin pilviä näkyi siellä täällä. Käänsin lempeän katseeni naarassoturiin.
"Haluaisitko lähteä metsästämään? Vain sinä ja minä yhdessä metsäs riistan kanssa", naukaisin ja raavin lunta maassa kynsilläni.
//Jää?
Jäälilja 21.12.2017
"Toki", naukaisin ja nyökkäsin pehmeästi. Puoliksi sulanut lumi narskuisi mukavasti tassujen alla. Nousin seisomaan ja lähdimme Roihumyrskyn kanssa kohti uloskäyntiä.
"Muistatko kun harhauduimme Tuuliklaanin reviirille?" naukaisin hymyillen muistolleni, rakastin muistelua ja muistoja ylipäätänsä. Tai no jos ne siis olivat hyviä muistoja. Hyviin muistoihini kuului myös välit Kostohengen kanssa, mutta siitä oli jo kauan ja nyt vain Roihumyrsky merkitsi minulle.
"Muistanhan minä", kolli naukaisi ja höristi korviaan riistan varalta. Lehtikadon aikaan jokainen hiiri oilisi tarpeellinen, varsinkin kun klaanissa oli pentuja. Maistoin ilmaa.
"Täällä haisee oudolle", Roihumyrsky kuiskasi. Nyökkäsin ja jännitin lihakseni kaiken varalta. Jatkoimme matkaa eteenpäin. Pian edestämme kuului linnun rääkäisy.
"Minkäköhänlainen lintu pitää tuollaista ääntä?" naukaisin varautuneesti. Suoraan sanoen minua pelotti hieman. Pian edessämme seisoi suuri tumman lintu, jonka silmää reunusti punainen kuvio. Olin kuullut joskus pentutarhassa tarinoita näistä linnuista, ne voisivat jopa hyökätä. *Metso! Se se on*
"Roihumyrsky, se on metso!" rääkäisin. Tuo suuri lintu olisi oivaa riistaa klaanillemme, mutta tuntui siltä ettemme mahtaisi sille mitään.
"Mennään tuonne puskaan äkki'", kuiskasin ja luikahdimme piiloon kuivuneeseen vadelmapensaaseen. Lintu ei ollut huomannut meitä.
"No, otetaanko se kiinni?" kysyin Roihumyrskyltä. Olin varma ettei kukaan ollut ennen saanut tällaista saalista.
//Roihu? :3
Viherloikka 23.12.2017
Kivinen harmaa rinne vietti ylöspäin. Tassuni huusivat jo armoa, mutta jatkoin silti sitkeästi matkaani kohti korkokiviä. Kylmyys tunkeutui ruskean harnaan turkkini alle ja sai jäseneni kangistumaan hieman. Hengitykseni höyrysi kylmässä talvi ilmassa. Minun olisi löydettävä paikka, jonne asettua yöksi ja jonne paeta tätä kylmyyttä, joka tavoitteli minua uhkaavasti. Paksukaan turkkini ei auttanut tässä säässä. Kuolonklaanin lemu leijui ilmassa vahvana. Klaanin raja kulki minusta varmaankin kahden ketunmitan päässä. Pääni sisällä toivoin hartaasti, etten törmäisi rajapartioon, sillä parhaimmillaan se voisi olla viimeinen asia jonka näen. Kuolonklaani oli jo pelottavan uhkaava Varjoklaanin rajapartiota vastaan ja minua vastaan he olisivat vielä pelottavampia. Kyllä, myönsin, että Kuolonklaani oli pelottava. Jokin tuossa klaanissa sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. Kuulin rapinaa ja höristin korviani. Jokin lähestyi minua Kuolonklaanin reviiriltä päin. Köyristin selkäninja olin valmis juoksemaan. Esiin pinkoi hiiri, perässään likaisen valkoinen naaras. Loikkasin sivumpaan väistääkseni tuon kaksikon. Naaraassa lemusi Kuolonklaani. *Siinä paha missä mainitaan* ajattelin varuillani, lähtemättä kuitenkaan pakoon. Katselin jopa hieman uteliaana naarasta joka yritti saada hiirtä kiinni.
//Jää?
Jäälilja 23.12.2017
Hengitin hengästyneenä. Olimme ensin jahdanneet tuota suurta lintua, kunnes se oli alkanut jahtaamaan meitä.
"Minusta tuntuu, että tuo metso jää henkin vielä", naurahdin veljelleni. Jäänsiniset silmäni paloivat riemusta. Veljeni seura oli ihanaa. Kun metso oli kadonnut näkyvistä lähdimme korkokivie suunnalle.
"Harmi ettemme saanet sitä metsoa. Se olisi ollut kyllä ylpeilynaihe", Roihumyrsky naukaisi. Katsoin kollia huvittuneena.
"Sinä olt ihan tarpeeksi ylpeydenaihetta minulle", hymähdin ja pinkaisin juoksuun. Roihumyrsky naukaisi jotain ja lähti perääni. Aloimme olla jo lähellä rajaa. Pysähdyin ja avasin suuni maistellakseni ilmaa. Hiiren mehukas tuoksu leijaili ilmassa. Pian tavoitinkin jo harmaanruskean eläimen. Loikkasin sen kimppuun, mutta hiiri oli liian nopea ja lähti karkuun. Juoksin sen perässä kunnes hampaani upposivat sen pehmeään lihaan. Nostin hiiren ylpästi ilmaan ja käännyin lähteäkseni takaisin Roihumyrskyn luokse, mutta näinkin jotain muuta. Tuntemattoman harmaanruskean kissan, jonka silmät tarkkailivat kiinnostuvasti tekemisiäni. Tiputin hiiren maahan ja pörhistin turkkiani.
"Mitä teet näin lähellä rajaa, kultaseni?" naukaisin jäätävästi häntä huiskien. Katsoin suoraan kollin silmiin, siristin silmäni kapeiksi viiruiksi. Jos kolli astuisi tassullansakaan rajan yli, se olisi hänen viimeinen tekonsa. Katsoin kissaa haastavasti.
//Viher? Sori vähän tönkkö xc
Kohmesydän 17.12.2017
Päästin jäisen naurun ilmoille. "Sehän nähdään." Sitten äkkiä potkaisin Jääliljan pois päältäni, melkein ketunmitan päähän. Hän lensi selälleen mutta pomppasi samantien käpälilleen, jolloin minä hyökkäsin häntä kohti ja kaadoin hänet takaisin selälleen. Nopeasti raastoin hänen vatsaansa muutamat syvät viillot ja loikkasin sitten sivuun.
"Turha valittaa sitten kun makaat verissäsi maassa!" sihahdin Jääliljan noustessa jälleen seisomaan. Syöksähdin eteenpäin, tarrasin etukynsilläni hänen lavoistaan ja upotin hampaani hänen kaulaansa. Kaaduimme molemmat maahan ja kierimme johonkin suuntaan. Maistaessani jo veren lämpimän, metallisen maun kielelläni annoin Jääliljan potkaista minut sivuun. Ponkaisin seisomaan.
"Ai niin, meillä jäi juttu kesken", naukaisin kylmästi naurahtaen. "Rapapolte oli sinun emosi ja minun tyttäreni mutta hän on ikävä kyllä kuollut. Varmaan kaipaat rakasta emoasi." Katsoin Jääliljaa teatraalisen säälivällä ilmeellä. Nousin takajalkojeni varaan ja otin vastaan iskun, jonka soturi kaulaani kynsillään kohdisti. Tunsin veren alkavan pulputa viilloista mutta sivalsin puolestani hänen kasvojaan ja syöksyin hänen kimppuunsa.
"Joko riittää?" sähisin kun painoin toisen etutassuni kynnet Jääliljan kurkulle, melkein tuntien, kuinka ne osuivat turkin alla olevaan nahkaan ja lihaan.
//Jää? :D
Jäälilja 17.12.2017
"Ei todellakaan", rääkäisin ja syöksyin kynnet esillä kohti naaraan kasvoja. Läimäisin naaraan kasvoja suurella etukäpälälläni ja tuo horjahti maahan, mutta pian punaruskea kissa oli jo jalkeilla. Loikkasin uudestaan, tällä kertaa kohti vatsaa. Raastoin naaraan vatsaa ja pian Kohmeysdän teki vastaliikkeen. Pian olimme kaukana toisistamme.
"Minua ei noin helpolla päihitetä", murisin hiljaa silmät säihkyen. Häntäni heilui tukahtuneena.
"Ja vielä vanhemmistani vihaan heitä molempia, isäni on hävettävä ja emoni ei koskaan pitänyt minusta huolta niin kuin eräs toinen. Ja tiedänkin nyt mistä se johtui. Sinä kasvatit hänet väärin", naukaisin silkinpehmeästi silmiäni räpyttäen. *Emoni yritti pitää minusta huolta, mutta itse minä karkasin aina Lintulumon luokse.* Kohmesydämen vatsassa olevat haavat tihkuivat verta pieninä noroina. Omatkin haavani vuosivat verta. Kohmesydän oli minua kokeneempi, joten hyväksyin sen, että hän oli haavoittanut minua enemmän. Mutta silti tiesin, iästäni huolimatta olin yksi klaanin parhaista taistelijoista tai ainakin melkein. Suuren kokoni ansiosta olin saanut haavoitettua Kohmesydäntä.
"Sinulle ei ole edes raaskittu antaa oppilasta, koska Pimeystähti pelkää että kasvatat oppilaasi samanlailla kuin pentusi", ivasin. Tiesin että Kohmesydän oli ollut oiva emo pennuilleen, mutta yritin pureutua johonkin herkkään kohtaan naaraan mielessä.
//Kohme? Sori vähän tönkkö..
Kohmesydän 18.12.2017
Nauroin jälleen jäätävästi. "Minä kasvatin pentuni samalla tavalla kuin jokainen Kuolonklaanin kuningatar. Minkä minä sille mahdan, jos tyttäreni päätti kasvattaa omat pentunsa sillä tavalla, jolla minä kasvatin hänet?" Väläytin Jääliljalle häijyn hymyn. "Luovuttaisit ennen kuin sinun käy huonosti, kultaseni."
Loikkasin salamana ilmaan ja laskeuduin hänen selkäänsä. Iskin kynteni hänen lapoihinsa ja aloin raastaa syviä viiltoja naaraan selkään ja kylkiin. Jäälilja paiskautui maahan ja kierähti selälleen, aikomuksenaan saada otteeni irtoamaan. Olin kuitenkin kokeneena taistelijana varautunut tuohon liikkeeseen, joten upotin hampaani hänen niskanahkaansa ja kynteni yhä syvemmälle lavoissa ja pysyin hänen kimpussaan. Kun hän nousi jaloilleen, loikkasin sivuun ja jäin kyräilemään häntä haastavasti. Vieläkä Jäälilja halusi tapella? Niskakarvani olivat pystyssä ja häntäni huitoi ilmaa. Kallistin hieman päätäni ja hymyilin.
"Vieläkö nuorella naaraalla riittää intoa?"
Soturi syöksyi minua kohti ja valmistauduin iskemään. Heti kun hän oli lähempänä, hyökkäsin ja iskin etutassujeni kynnet hänen rintakehäänsä ja viilsin siihen syvät viillot ja samalla hetkellä loikkasin taemmas. En antanut vastustajalleni silmänräpäystäkään toipumisaikaa kun tekemistäni haavoista alkoi pulputa verta, vaan raivolla kaadoin hänet kyljelleen ja aloin raastaa hänen kylkeään. Upotin hampaani Jääliljan kaulaan ja pitelin häntä voimalla paikoillaan, kun revin hänen turkistaan irti karvatukkoja ja sain veren vuotamaan yhä pahemmin. En antanut hänelle tilaisuutta potkaista minua kimpustaan, vaan loikkasin itse sivuun. Vatsani viillot polttelivat mutta se kuului asiaan.
"Luovuttaisit jo", sihahdin ja naurahdin kylmästi, "et nimittäin selviä hengissä jos jatkat."
//Jää?
Jäälilja 18.12.2017
Pyöräytin silmiäni. Loikkasin naaraan kimppuun yhä uudestaan ja uudestaan. Upotin neulan terävät hampaani naaraan niskaan ja maistoin veren suussani. Naaras riuhtoi minua irti, mutta pidin väkevästi otteeni. Pian naaras kierähti selälleen ja riuhtaisin hampaani juuri oikealla hetkellä irti ja repäisin samalla karvaturkon tuon turkista. Verta pulpahti naaraan niskasta. Loikkasin kauemmas hengästyneenä. Tiesin, että haavat alkaisivat olla pahoja jos jatkaisimme.
"Tunnustan häviöni, mutta vannon, ettet sinäkään säästynyt vammoitta. Vaikka oletkin minua monta vuodenaikaa vanhempi, mutta kunniallisena soturina päätän taistelumme tähän", naurahdin maireasti. Kohmesydän hymyili ylpeänä jäljestään. Punaruskean naaraan niskasta valui edelleen verta, mutta niin myös minunkin. Valkea turkkini oli omani ja Kohmesydämen veren peitossa.
Kohmesydän kierähti ja käänsi loimuavan katseensa minuun. Hän olis selvästi hyvillään voitostaan.
//Kohme?
Kohmesydän 19.12.2017
"Viisas päätös, Jäälilja", naukaisin silkkisesti. Väläytin naaraalle häijyn hymyn ja räpäytin silmiäni. "Osaathan sinä ajatella omaakin parastasi."
Istuuduin hänen eteensä ja kietaisin häntäni sievästi käpälieni ympäri. Jäälilja oli ihan siedettävä taistelija mutta hiomista toki löytyi yhä. Eikä hän koskaan tulisi olemaan niin kuin muut kuolonklaanilaiset - ainakaan toistaiseksi. En minä uskonut siihen.
"Anteeksi", naukaisin silkkisellä äänellä, "mutta minut on käsketty partioon. Täytyy mennä. Nähdään, armas klaanitoverini."
Sipaisin Jääliljan kaulaa hännänpäälläni. Sitten nousin käpälilleni ja lähdin sievästi keinahdellen tassuttamaan leirin sisäänkäynnille.
*Uskomatonta*, ajattelin, *mikä idiootti hän on.*
Liityin partion mukaan ja kun se lähti sisäänkäyntitunneliin, vilkaisin vielä Jääliljaa häijy hymy kasvoillani, ennen kuin pujahdin heidän perässään. Kiihdytimme jolkotukseen.
//Jää?
Viiltokaaos 7.12.2017
"Pennulla taitaa olla turhan suuret luulot itsestään. Sinä olet kuollut kuusi kertaa vanhuuteen ennen kuin joku tahtoisi kaltaisestasi onnettomasta erakosta päällikön tai edes varapäällikön", nau'uin naaraskissalle virnistäen ilkkuen. Viilsin vaistomaisesti kynsilläni ilmaa. Kynteni hipoivat lähes naaraan viiksikarvoja, joka sai hänet astumaan taaksepäin ja katsomaan minua yhä tuimemmin.
"Ennemmin erakko kuin soturi, joka on vannonut jo kerran olevansa uskollinen toiselle klaanille", Jäälilja naukaisi. Pyöräytin silmiäni. Eikö pentu pystynyt parempaan?
"Oletko koskaan kuullut valehtelemisesta?" kysyin minua jonkun verran pienemmältä naaraskissalta. Hän oli toki isokokoinen, mutta ikänsä vuoksi hän ei vetänyt vertoja minun koolleni. Jos naaras kävisi kimppuuni, hän häviäisi silmänräpäyksessä. Jäälilja katsoi minua silmiään siristellen.
"Älä haasta riitaa sinua vanhempien kanssa, ellet ole varma voitostasi. Näetkö nämä? Näillä minä viillän vastustajani kurkun auki hitaasti, kasvoillani on ilkkuva virne ja tukenani jokainen Pimeyden Metsän jäsen ja kuolonklaanilainen. Ymmärrätkö sinä? Jätä minut rauhaan ja mene leikkimään pentujen kanssa", murahdin. Olin kävellyt aivan naaraan eteen ja nostanut käpäläni ilmaan niin, että nuori soturi saattoi nähdä pitkät, terävät kynteni aivan läheltä. Käänsin soturille selkäni ja lähdin kulkemaan kohti leiriä. Naaraalla oli monta vaihtoehtoa. Hän voisi tehdä typerimmän valinnan ikinä ja hyökätä kimppuuni, palata kanssani leiriin, jäädä istumaan aloilleen tai vain lähteä pois. Mielellään ikuisiksi ajoiksi. Minusta tulisi vielä Kuolonklaanin päällikkö, olin aivan varma siitä. Minut oli luotu päälliköksi, eikä yksikään Jäälilja estäisi minua.
//Jää?
Jäälilja 7.12.2017
Siristin silmiäni omahyväisesti. *Tuo kolli luule itsestään liikoja.* Ottihan minua hermoon se, että minua arvosteltiin. Minä vielä näyttäisin tuolle kollille.
"En ajatellut luovuttaa näin helpolla, jos kerran haluat käyttää niitä likaisia rotankynsiäsi niin anna tulla", nau'uin haastavasti häntä sirosti heiluen. Tiesin, että minun kynsilläni ei taistelua voitettaisi, mutta olihan minulla hampaat ja hampaani läipäisisivät mitä vain. Viiltokaaos pysähtyi, mutta oli silti selkä minuun päin. Minä janosin taistelua, halusin voittaa Viiltokaaoksen ja todistaa hänelle etten ole pentu. Arvioin vastustajaani. Kollin suuresta koosta olisi hyötyä, jos tämä yltyisi tappeluksi, mutta niin olisi haittaakin.
"Eikö isä opettanutkaan pikku pentuaan tappelemaan?" murisin ivaten. Tiesin, että olin vajonnut syvälle.
//Viilto? Sori vähän lyhyt xd
Viiltokaaos 7.12.2017
Naurahdin vienosti naaraskissalle kääntämättä kuitenkaan katsettani hänen suuntaansa.
"Sinulla ei taida olla varaa puhua siitä, mitä minun isäni teki. Hän sentään ei helposti vedätettävissä oleva luovuttaja, kuten sinun rakas isäsi. Vain hiirenaivo suostuisi antamaan itselleen uskollisen laumansa ja kaiken lisäksi itsensä toisen kissan komenneltavaksi. Ja oletko nähnyt isäsi nyt? Minä säälin häntä, jonkun pitäisi todella lopettaa sen kolliparan tuska. Hän luulee olevansa vanha ja viisas, mutta todellisuudessa hän on vain vanha ja säälittävä. Eikö sinua hävetä olla hänen tyttärensä?" kysyin naaraskissalta ja käänsin viimeinkin vihreän katseeni häntä kohti. Kasvoillani oli leveä virne. Jäälilja avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta vaikeni. Hän katsoi minua murhaavasti. Hetken hiljaisuuden kuluttua hän naukui:
"Tuskin sinun isäsi on saanut koskaan aikaan mitään, muuta kuin tuollaisen säälittävän karvakasan. Ymmärrän täysin, miksi hän ja sinut jätti. Jos saisin veikata, sinun isäsi se säälittävä luovuttaja on. Mutta ei hätää, sinäkin pian olet!" Virnistin. Jääliljan kasvoilla ollut itsevarma katse hyytyi hieman, kun hän näki hymyni. Naaras luuli yhä, että vanhempani olivat erakoita. Niin tekivät kaikki paitsi minä, Syöksyviilto, Pimeystähti ja muutama muu kuolonklaanilainen.
"Tahdotko kertoa sen hänelle? En usko, että sinusta olisi jäljellä mitään sen jälkeen, kun kerrot tuon minun isälleni", nau'uin virnistäen naaraskissalle ja viilsin kynsilläni ilmaa. Jäälilja näytti hetken ajan hämmästyneeltä, kunnes hän peitti sen täydellisesti. Naaraan kasvoilla oli nyt tyyni ilme. Lähdin kävelemään hitaasti kohti Kuolonklaanin leiriä.
"Tule jo", naukaisin naaraskissalle kääntäen hänelle jälleen selkäni. Leiri häämötti kaukana edessämme, mutta Jäälilja pysyi yhä paikoillaan. En pysähtynyt, vaikka tiesin, ettei naaras minua seurannut.
//Jää?
Jäälilja 7.12.2017
"Isäsi hylkäsi sinut, joten olet ei-haluttu pentu", naukaisin vienosti ja lähdin ravaamaan kollin perään. Häntä ei enään kiinnostanut.
"Ja minun onnekseni minulla on sentään isä, vaikka häpeän häntä kuollakseni. Siinä et ole muuta kuin oman isäsi varjo", nau'uin ivallisesti vaikken edes tiennyt kuka tuon isä oli. Kiihdytin kokoajan enemmän ja Viiltokaaoksen kohdalla tein äkkikäännöksen kohti kollin kylkeä. Kolli horjahti. Luikahdin ketterästi kollin vatsan alle ja nappasin hampaillani tuon hännästä. Nykäisin ja kolli kaatui selälleen. Painoin tassuni tuon rinnan päälle. Katsoin kollia voitonriemuisesti. Viiltokaaos nosti suuren käpälänsä ilmaan ja läimäytti minut pois yhdellä iskulla ja nousi pystyyn. Lensin ilmassa vähän matkaa ja onnistuin kääntämään itseäni sen verran, jotta laskeutuminen ei olisi yhtä kivulias. Rojahdin maahan vatsalleni siten, että tassuni olivat kohti maata seisoma asennossa. Yllätyin kollin voimasta, hän oli kieltämättä vahva. Siristin silmiäni Viiltokaaokselle. Tuo seisoi vähän matkan päässä, ja katsoi minuun tulkitsemattomalla ilmeellä. Katsoin jäänsinisillä silmillä takaisin. Heilautin päätäni kuin selvittääkseni päätäni. Viiltokaaos oli kaikin puolin puhdasverisen kuolonklaanilaisen oloinen. Vahva, rohkea ja häijy. Klaanissamme oli pulaa tuollaisista sotureista.
//Viilto?
Viiltokaaos 7.12.2017
"Tiedä se, että isäni ei missään vaiheessa hylännyt minua. Hän ei vain tiennyt minusta", murahdin ja lähdin juoksemaan kohti Jääliljaa. Kerta naaras oli aloittanut taistelun, turha sitä oli lopettaa kesken. Soturi oli toisaalta varsin huvittava lisä Kuolonklaaniin, jonka takia en missään nimessä taistelisi täysillä. Jäälilja ei vastannut, vaan väisti hampaani juuri ja juuri hyppäämällä sivuun. Naaras ei odottanut seuraavaa liikettäni, vaan hyökkäsi kimppuuni. En edes yrittänyt väistää, sillä naaras oli minua pienempi ja samalla myös liikkeiltään nopeampi. Kun hän iski terävät hampaansa rintani vasemmalle puolelle, minun täytyi tunnustaa itselleni, että se sattui hieman. Olin aliarvioinut nuoren soturin hampaiden terävyyden ja leukojen voiman. Tein nopean heilautuksen kehollani toiselle puolelle niin, että Jääliljan ote irtosi. Samalla tosin haava rinnassani repesi hieman, mutta soturi lensi ohuen lumipeitteen peittämälle nurmelle kyljelleen. Loikkasin naaraan päälle ennen kuin hän kerkesi nousta ylös. Painoin kynteni vasten hänen kaulaansa ja katselin häntä suoraan tuon jäänsinisiin silmiin. Pian huomasin, että naaraan valkealle turkille ripsi punaisia pisaroita. Ne putolivat rinnastani.
"Saasta!" sihahdin ja painoin kynteni naaraan kaulavaltimon kohdalle. Yksikin väärä liike ja kynteni uppoaisivat tuon kaulaan. Naaras katsoi minua ja irvisti. Hän pysyi liikkumattomana, niin tein minäkin. Huomasin, että kynsieni alta naaraan kaula punertui. Irrotin otteeni ja astuin kauemmas. Kynteni eivät olleet uponneet syvälle, ne olivat vain tehneet pienet haavat naaraan kaulalle, mutta ne tuskin edes arpeutuisivat.
"Jos tahdot elää, älä palaa leiriin ennen auringonlaskua", naukaisin murahtaen naaraskissalle ja lähdin kävelemään kauemmas hänestä. Aurinko oli nyt korkeimmillaan. Jos hän palaisi leiriin, minä takuulla repisin hänet riekaleiksi. Rinnastani vuosi yhä hieman verta, mutta haava ei ollut kovinkaan syvä. Olin minä pahempiakin vammoja saanut elämäni aikana. En edes vilkaissut Jääliljan suuntaan, mutta kuulin hänen nousevan ylös.
"Voimme illalla kertoa yhdessä isälleni, mitä mieltä sinä hänestä olet!" huudahdin vielä ja jatkoin matkaani eteenpäin vilkaisematta taakseni jäänyttä soturia. Hän oli onnistunut suututtamaan minut. Olisi vain pitänyt tappaa soturi, mutta sitten olisin saanut liikaa vihamiehiä. Kirottu pentu, palaisi vain takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin.
Vihasin yhä isääni, mutta olipahan hänestäkin kerrankin hyötyä. Soturilla oli hyvä asema klaanissa, jos Jäälilja hänelle menisi sanomaan saman kuin minulle, soturi kuolisi siihen paikkaan. Olihan Viiltotähti itse kouluttanut Syöksyviillon ja tuon sisaren Verikyyneleen. Kollilla taistelutaidot olivat hallussa paremmin kuin monella muulla soturilla. Jos totta puhuttiin, uskoin hänen olevan minuakin parempi taistelija.
//Jää?
Jyrkkäpentu 28.11.2017
"Hei? Oletko aina noin hiljainen?" Jäälilja kysyi yllättäen lempeämmin. Olin hämmentynyt, mutta kätkinsen. En voinut paljastaa tuolle tunteitani, kun en tuntenut tuota likaisenvalkoista naarasta. Jäälilja otti muutaman askeleen lähemmäs minua. Entinen erakko yritti nähdä silmiäni, mutta katsoin maata. Silmistä olisi voinut nähdä liikaa tunteita. Ei, en voinut antaa sen tapahtua.
*Jäälilja yrittää vain auttaa...*, lempenin vähän, mutta ryhdistäydyin.
*Ei, ei, ei! Tuolla naaraalla on varmaan tarkoitusperänsä! En voi antaa hänen nähdä silmiäni*, ajattelin jo pakkomielteisesi. Jääliljan katse harpaantui pentutarhan edessä leikkivään Valhepentuun.
*Nyt on minun aikani paeta!* ajattelin, mutta en voisi olla pelkuri, jota aletaan ivata siitä, kun pakeni klaanitoverin luota. Silloin ei olisi kuolonklaanilainen. Kuolonklaanilainen kestäisi paineen.
*Mitä minä teen? En tiedä mitä pitäisi tehdä...* Mielini oli tyhjä.
*Pitäisikö olla rehellinen vai vahlehdella?* Vaikeaa, mitä teen?
"Var-maan", takertelin hyvin hiljaa. Ääneni oli nyt yllättäen matala, vaikka se oli kyllä aina matala, mutta nyt erityisen mata. Kollin ääni. Jäälilja värähti, kun puhuin. Naaraan ruumiinkieli oli kuitenkin epäselvää, enkä saanut siitä selvää. Huokaisin raskaasti. Voisin kertoa Jääliljalle jotain, mutta en kaikkea.
"Minua vain vaivaa vanhempani ja...", pidin tauon, ääneni murtui vähän.
"Siskoni." Upotin kynteni turhautumisesta jo vähän kylmään maahan, joka oli yhä aamun pikku sateesta märkä. Varjoni lakesi eteeni pitkälle. Katsoin sitä värähtämättä. Olinko nykyään noin iso? Ennen se ei ollut noin pitkä. Vilkuilin äkkiä ympärilleni toisia kissoja. Olin kyllä jo aika iso. Oppilaan kokoinen jo? En ollut varma.
*Miten olen kasvanut pikkupentu ajoistani?* Nostelin käpäliäni, jotka olivat ijalkoihini nöhden isot ja murhaajakissan näköiset. Niihin sopisi mahtavastiTurkkini oli sileää, vaikka olin kyllä huomannut sen. Katsoin yhä leikkivää Valhepentua. Olin kyllä häntä isompi. Sain äkkiä päähäni kysyä asiaa Jääliljalta, koska hän näki paremmin minut kuin minä itse.
"Jäälilja, olenko minä... pieni, iso, vai normaalia pentua isompi? Olenko minä oppilaan kokoinen?" kysyin vähän epävarmana, koska en ollut mielyttääkö minua lopputulos. Odotin kärsivällisesti soturin vastausta.
//Jää? :3 Sori, jos tuli tönkkis xd
Jäälilja 29.11.2017
Vertasin Jyrkkäpentua ulkona leikkivään Valhepentuun. Oli hieman hankalaa verrata naaraita, sillä Valhepentu oli paljon kauempana, mutta siitäkin huolimatta, Jyrkkäpentu näytti valtavalta.
"Olethan sinä.. siis paljon isompi kuin Valhepentu", naukaisin ja nyökkäsin lempeästi. En voinut olla huomaamatta pennussa sitä samaa kuin minussa pentuna. En voinut olla ihastumatta tuon pennun päättäväisyyteen.
"Muistutat minua itseäni pentuna hyvin paljon", hymähdin. En tiennyt miksi tuollainen pentu teki minuun vaikutuksen ja muutuin.. no tälläiseksi, mutta siitä olin varma, että meistä tulisi hyvät ystävät ajan myötä.
"Ai..", pentu naukaisi hyvin matalasti. Olin jo tottunut tuon hieman matalampaan ääneen.
"Haluaisitko tulla kanssani tutkimaan leiriä? Vai oletko jo tutkinut sen ominpäin?" naurahdin. Halusin tietää olisiko tästä pennusta ainesta.
//Jyrkkä? :3
Valhepentu 1.12.2017
Katsoin isäni perään, kun tuo oli peruuttanut ulos pentutarhan sisäänkäynistä ja nielaisin viimeisen palasen myyrästäni, jonka joku oppilas oli minulle aiemmin tänään tuonut. Henkäisin kuuluvasti ja asetuin makaamaan tarhan sammaleille, laskien pääni etutassujeni väliin. Ymmärsin hyvin olleeni Pikiviillolle hieman tyly, mutta hän oli itse laiminlyönyt minua, eikä käynyt koskaan luonani. Kaiketi välitin hänestä, mutten vain halunnut päästää parantajaa liian helpolla. Pienen syyllisyyden aiheuttaminen oli pientä siihen verrattuna, että olin menettänyt emoni - ja tietenkin myös veljeni, mutten ollut saanut tuntea häntä lainkaan. Totuuspentu oli kuollut kuulemma synnytyksessä. Nousin takaisin jaloilleni ja kiersin katseellani hämärää pesää, joka vaikutti kovin tylsältä. Jyrkkäpentu oli kaiketi Jääliljan kanssa katsomassa leiriä, joten en minäkään jäisi tänne sammaloitumaan. Juoksin ulos pentutarhalta ja katselin ympärilleni, nähden kaikkialla erilaisia kissoja, joista osan olin jo tavannut. Isästäni en nähnyt jälkeäkään, mutta hänen oppilaansa oli ilmeisesti parantajan pesällä. Halusin tietää, mikä vei Pikiviillon kaiken ajan, joten päätin lähteä tutkimaan hänen pesäänsä. Jo sisäänkäynnin luona tunsin nenässäni pistävien yrttien hajun, mikä oikeastaan vain lisäsi uteliaisuuttani. Astuin pesään ja erotin Niittytassun hahmon ja hän taisi huomata myös minut. Parantajaoppilas käveli rauhallusesti luokseni, estäen kulkuani pidemmälle.
"Pikiviilto sanoi, ettei tänne saa päästää ketään ja se koskee myös sinua", Niittytassu naukausi itsevarmasti. Luimistin korviani ja aioin sanoa jotain tuolle vastaan, mutta päätinkin vain kääntyä pois. Pian huomasin Jyrkkäpennun ja Jääliljan puhuvan leirin toisella puolella. Mietittyäni hetken, päätin astella heidän luokseen.
//Jyrkkä? Jää? Valhe nyt tunki tähän mukaan xd
Jyrkkäpentu 1.12.2017
"Haluaisitko tulla kanssani tutkimaan leiriä? Vai oletko jo tutkinut sen ominpäin?" Jäälilja naurahti. Kuulin hänen äänessään koittelemista. Nousin seisomaan ja nostin vähän katsettani. Silmissäni kiilsi päättäväisyys.
"Olen tutkinut sen jo monta kertaa ominpäin, mutta jos näyttäisit minulle jotain asioita mitä en ole varmaan nähnyt. Pakotunneleita?" kysyin mahdollisimman mielyttävällä äänellä. Hymyilin häijysti, että hampaani välkkyivät.
*Toivottavasti hän suostuu! Tahdon pois täältä ketunloukusta jo, en kestä näitä muita tyhmiä kissoja*, ajattelin kiihkeästi, mutta hallitsin kaiken innostukseni kylmän ulkokuoreni alle ja näytin arvaamattomalta. Ehkä pelottavaltakin? Otin muutaman askeleen kohti Jääliljaa, mutta jätin väliimme vaon, koska vihasin ruumiilistakosketusta. Avasin suuni, että olisin voinut haistaa metsän tuoksut, mutta sen sijaan haistoin vahvan Valhepennun tuoksun. Nostin yhä katsettani ja näin minua pienemmän pennun astelevan meitä kahta kohti.
*Miksi kaikkien on tultava luokseni?* kysyin itseltäni ja kasvoilleni ilmestyi myrtynytilme.
"Hei, Jyrkkäpentu ja Jäälilja!" pikkupentu naukui tervehdykseksi.
"Hei vain, Valhepentu", soturi edessäni vastasi kylmästi. Katsoin vähän aikaa Valhepennun kaulaa kuin murhatakseni hänet, mutta käänsin katseeni taivaalle. Minun ja kahden muun kissan välille syntyi hiljaisuus, kun mietin mitä sanoisin.
*Suksi kuuseen, Valhepentu? Häivy!* En tiennyt.
"Ai, tervehdys Valhepentu", murahdin lopulta tyynesti. Heilautin häntääni kerran ja käännyin lähteäkseni pois.
//Jää? Valhe? c:
Jäälilja 1.12.2017
Katsoin jäätävästi Jyrkkäpentua. Naaraassa oli jotain minkä avulla hän voisi yltää pitkälle. Toisaalta pelkäsin tuon kasvaessa sitä, että hänestä syntyisi uhka minulle.
"Hei", naukaisin nuorelle naaraspennulle jonka silmät loimusivat kirkkaan vihreinä. Puristin kynteni pentutarhan pohjaa pehmustaviin sammaliin. Käänsin katseeni Valhepentuun. Aistin naaraassa jo pientä uhmakuutta. Siristin silmiäni. En voinut sietää tuita pentua, hän oli Kielomyrkyn pentu, joten myös sukua Kostohengelle. Valhepentu vilkaisi Jyrkkäpentua. Kallionharmaa naaras istui hieman minua kauempana. Tassuni alkoivat krampata, joten irroitin otteeni sammalista.
"Mennään tänään myöhemmin katsomaan niitä sinun pakotunneleitasi", naukaisin vielä ennen Jyrkkäpennulle, kun Valhepentu ehtisi vastata. Käänsin taas haastavan katseeni pienempään pentuun. En kohdellut pentuja mitenkään eritavalla kuin muitakaan klaaniimme kuuluvia. Valhepentu siristi silmiään.
//Valhe? Jyrkkä? Apua kuinka tönkkö xc
Roihumyrsky 21.11.2017
Asetuin syömään omaa, hiukan laihahkoa hiirtäni sisareni vierellä. Hän vaikutti hyvin iloiselta, ja hyvädtä syystä. Jokin aikaa sitten hän oli saanut tehtävänsä suoritettua, hän oli paljastanut Kalmaliljan. Hän kaiketi oletti minunkin olevan iloinen puolestaan, mutta asia oli täysin päinvastoin. Olin pettynyt siitä, että Kalmalilja paljastui. Sillä minä olin tukenut häntä hänen yrittäessään kääntää Kuolonklaania Tähtiklaaniin uskovaksi. Hän oli kertonut minulle niin paljon Tähtiklaanista, ja välillemme oli kehittynyt erityinen side. Meitä kuitenkin erotti oma hyvin vahva uskoni Tähtiklaaniin. Olin jo pitkään miettinyt uskoani, kunnes tajusin, ettei siinä ollut mitään miettimistä. Olisin aina koko sydämestäni uskollinen Tähtiklaanille. Kalmalilja taas oli selvästi alkanut epäillä Tähtiklaania tehtävänsä edetessä. Hän oli ollut stressaantunut, eikä kissojen käännyttäminen edistynyt tarpeeksi tehokkaasti. Olin muutaman kerran kuullut, miten hän puhui kumppanilleen olevansa uskollinen Pimeyden Metsälle ja miten Tähtiklaani oli huijannut häntä. Tiesin kuitenkin, että hänen uskonsa ei enää ollut sama, kuin ennen.
Hotkaisin viimeisen palan hiirtä ja nuolaisin huuliani.
"Haluatko lähteä kanssani johonkin partioon?" kysyin hymyillen ja nousin seisomaan.
//Jää? Anteeks ku tuli nii tönkkö taas ._.
Jäälilja 21.11.2017
Nyökkäsin Roihumyrskylle. Huomasin katsoessani tuota kollia, paljon samaa kuin emossammekin, tai no sen verran mitä muistin hänestä.
"Se olisi mukavaa, viimeksi jouduimme Tuuliklaanin kanssa kahakkaan", nau'uin hymyillen.
"Mennään kysymään olisiko Pimeystähdellä partioita mihin voisimme mennä", sanoin ja loikin jo kohti päällikköä. Roihumyrsky tassutti hieman kärsivällisemmin perässäni. En ollut tottunut siihen, että Roihumyrskykin oli jo soturi, pitihän minun vähän totutella tuohon nimeenkin.
"Tervehdys Jäälilja", Pimeystähti naukui ja käänsi katseensa minuun. Nyökkäsin kylmästi. Kiltti puoleni paljastui vain veljelleni.
"Lähdemme Roihumyrskyn kanssa oartioon, jos sopii?" murahdin ja siristin hiukan silmiäni. Pimeystähti katsoi minua halveksuen. Hän ei pitänyt puhetyylistäni, mutta en minä suuresti pitänyt Pimeystähdestäkään. Naaras tuhahti ja heilautti häntäänsä.
"Menkää sitten ja ottakaa Vuolastassu mukaanne", naaras murahti. Käänsin suuni pilkalliseen hymyyn.
"Sain tahtoni läpi, kuten aina ja vielä ilman suostuttelua", nau'uin jäätävästi ja tassutin naaraan ohi. Samalla sipaisin tuon leukaa hännälläni. Ravasin Roihumyrskyn luokse.
"Pääsemme partioon Vuolastassun kanssa", naukaisin iloisesti, kuin häijyyteni ei olisi ollut olemassaolevaa. Kolli nyökkäsi ja haki pikaisesti Vuolastassun.
"Ja koska sinä olet tämän partion ainut kolli, ja tuore soturi, saat johtaa partiotamme", hymähdin leikkisästi ja kumarruin hieman.
//Roihu? Ja siis ton edellisen saa poistaa. Toivottavasti laatu on parempi nyt xd
Jäälilja 28.11.2017
Olimme käyneet partiossa Roihumyrskyn ja Vuolastassun kanssa.
Ravasin riistakasan luoksr ja vilkaisin olisiko siellä mitään. Kasassa oli vain suuri orava ja pari hiirtä. Lähdin tassuttelemaan leirin reunalla olevan isäni luokse. Tuon jäänsiniset silmänsä hohtivat pitkästä aikaa häijyyttä ja murhanhimoa.
"Tervehdys isä, mitäs on mielessä?" kehräsin vieno hymy kasvoillani. Huomasin kuinka ärsyyntynyt hän oli.
"Sinä se aina jaksat", tuo murahti ja heilutti töpöhäntäänsä. Pyöräytin silmiäni ja lähdin kohti pentutarhaa. Huomasin Jyrkkäpennun ruokailemassa.
"Tervehdys Jyrkkäpentu", naukaisin.
//Jyrkkä? :3
Jyrkkäpentu 28.11.2017
"Tervehdys, Jyrkkäpentu", joku maukui takanani häijyn maireasti. Söin loput hiirestä ja nuolaisin viiksiäni. Hiiri oli ollut yllättävän hyvää. Suoristauduin ja käännyn hitaasti kohtaamaan tervehtijäni. Katsoin ensin käpäliä ja nostin lopulta katsettani aina kuonoon saakka. Silmiin en nostanut katsettani, koska vihaan katsekontakteja.
"Hei, Jäälilja", nau'uin tyynenä. Ääneni oli tasainen ja kehonkieleni tyyni. Jäälilja koukisteli kynsiään ja hänen suunsa vääntyi kylmään hymyyn.
"Oliko muuta asiaa?" kysyin värähtämättä.
*Miksi hän ei tee mitään? Aikooko hän haukkua minua vai jopa tapella?' mietin, mutta en odottaisi, että kokenut soturi tekisi niin pennulle.
*Oppilaat saavat hoitaa sen, että tappelevat pentujen kanssa*, mietin. Äkkiä muistin, että Jäälilja oli entinen erakko. En aikoisi tuoda sitä esille, koska muuten naaras taitaisi suuttua ja pahasti. Se kuolonklaanilaisissa oli huonointa. He suuttuivat liian helposti. *Suutunko minä?* Minun teki mieli pudistaa päätäni, koska en, en suuttunut helposti, en todellakaan. Pysyin hiljaa. Minulla ei ollut enää sanottavaa.
*Mitähän Jäälilja aikoo sano?* ajattelin, mutta liikautin korvaani kuin olisin häätänyt kärpästä. En aikonut miettiä sitä mitä Jäälilja sanoisi, vaan mitä minä sanoisin.
*Mutta en tiedä tulevaisuutta! En voi miettiä mitä sanon, kun en tiedä mitä vastapuoli sanoisi edelliseen kysymykseeni!* Masennuin silmin nähden. Kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, kun ei tiedä tulevaisuutta.
//Jää? :3
Jäälilja 28.11.2017
Katsoin pennuksi hyvin suurta kallionharmaata naarasta. Naaraan asenteessa näkyi miettiläisyyttä ja valmistautumista. Hänen turkkinsa oki sileä ja kiiltävä. Huomasin jännityksen ilmassa minun ja Jyrkkäpennun välillä.
"No maistuiko?" naukaisin kylmästi virnistäen. Lähdin tassuttamaan kohti Jyrkkäpennun kasvoja, mutta istahdin vähän matkan päähän niin, että jos naaras nostaisi päänsä saisin katsekontaktin. Naaras nyökkäsi.
"Hei? Oletko aina noin hiljainen?" naukaisin hieman lempeämmin ja yritin kurkistaa alhaalta päin Jyrkkäpennun kasvoihin. Nostin pääni ylös ja kallistin sitä. *Hmm. Miten saisin hänet rohkeammaksi, jotta voisin jututtaa häntä? Hän muistuttaa minua jostain..* Huokaisin.
Katseeni harhaili ympäriinsä ja huomasin kuinka Valhepentu pomppi ulkona leikkimässä. Naaras oli suntynyt pari kuuta sitten, nyt jo edesmenneelle Kielomyrkylle, Kostohengen emolle. Kiinnitin katseeni taas Jyrkkäpentuun.
//Jyrkkä? Sori pätkä xc
Jäälilja 8.8.2017
Virnistin itsekseni mielihyvästä. Nyt minulla olisi jo yksi varmasti luotettava tukija, tai no olihan Kauhumurhakin puolellani. Ylpeys kupli sisälläni, kuin emo poikaansa kohtaan. Minä todella välitin Kostohengestä, mutta joutuisin heittämään rakkauteni pois tätä kohtaan, jäljelle jäisi enää se rakkaus, mitä tunsin Roihutassua kohtaan, sukulaisrakkaus. Mutta tiesin sen, että tuota kollia voisin pitää parhaana ystävänäni. Myyrä oli täyttänyt vatsani juuri oikeaan aikaan. Toivoin todella, että Pikiviilto ei olisi huomannut mitään Kostohengen aikeista. *Onko Kielomyrkky todella poissa* Huokaisin huojentuneena, mutta minua vähän hirvitti ajatus, että kissa oli menettänyt henkensä vuokseni. *Minun pitäisi alkaa saada lisää kissoja puolelleni* Astelin takaisin muitten kissojen luokse ja mulkaisin paheksuvasti Kuutihkun maireaan hymyyn. Astelin tämän kasvojen eteen ja katsoin tätä jäisellä katseellani.
"Mitäs nyt ajattelit tehdä kun olen kohteesi edessä?" tuhahdin ärsyyntyneenä.
"Kuule sinuna pitäisin kynteni erossa tuosta kollista, sillä hän on varattu minulle", nau'uin silkkisesti. Tiesin kyllä, pelkäsin, pelkäsin menettäväni Kostohengen tälle naaraalle. Yhtäkkiä tunsin outoa kipua vatssani, pian se valtasi koko kehoni. Suljin silmäni hetkeksi. Tuntui kuin kipu olisi tykyttänyt minulle sanoina. *Hän ei ole vielä poissa* Avasin silmäni ja yriitin päästä tunteesta eroon. Pian se oli ohi. *Kai se oli vaan siitä keuhkoissa olevasta haavastani* Pian avasin jäisen katseeni taas Kuutihkulle.
"Pidä varasi, yksi kissa on jo eliminoitu, halutessani, sinä voit olla seuraava", kuiskasin varoittavasti ja sipaisin Kuutihkun kuonoa hännälläni. Lähdin astelemaan takaisin Kostohengen vierelle, mutta silti, porasin jäisen katseeni Kuutihkuun sen merkiksi, että halutessani taistelisin vaikka hengelläni. Kostohengestä. Mutta tiesin, että minun oli pidettävä viholliset lähelläni, sillä heistä saattaisi olla vielä hyötyä.
//Kuu? Kosto? Kohme?
Kuutihku 10.8.2017
Hymyilin hieman huvittuneesti ja astuin lähemmäs Jääliljaa aivan tuon kasvojen eteen. Naaras oli tosiaan muuttunut suloisesta pennusta, melkein ärsyttävän itsevarmaksi soturiksi. Hän oli myös ärsyttävän omistushaluinen Kostohenkeä kohtaan.
"Ai, sinäkö muka 'eliminoisit' minut. Hädintuskin saat edes hiirtä hengiltä", naukaisin ärsyttääkseni Jääliljaa. Tuskin hän nyt oikeasti ketään kissaa olisi eliminoinut, vaikka niin sanoikin. Voisin kyllä taistella Jääliljan kanssa, jos hän itse aloittaisi, mutta muuten en aikoisi väräyttää viiksikarvaakaan. Mielessäni pyöri edelleen naaraan sanat ennustuksesta ja Tähtiklaanin soluttautujasta. Halusin toisaalta olla mukana, mutta minun ja Jääliljan nihkeät välit olisivat haittana. Tosin hän itse käyttäytyi törkeästi ensin ja minähän vain... puolustin itseäni.
"Haluaisin vain vähän jutella tämän ystäväsi kanssa ja tutustua häneen. Ei sinun tarvitse menettää hermojasi aina, kun joku lähestyy Kostohenkeä ja voit sinä tietenkin liittyä seuraamme, ettei mitään pahaa vain pääse tapahtumaan", naukaisin viileästi ja siristin silmiäni.
"Vai mitä sanot, Kostohenki?"
//Kosto? Jää?
Jäälilja 10.8.2017
Katsoin Kuutihkua ylimielisesti. Häntäni alkoi heilua, mutta yritin pitää sen kurissa.
Katsoin Kostohenkeen hän räpäytti minulle silmiään varmasti. Huokaisin ja ja katselin tarkasti Kuutihkun jokaista liikettä. Tämä hymyili Kostohengelle maireasti. Tunsin kuinka sydämeni särkyi, olin onneton. Mutten näyttänyt sitä kuoreni läpi vaan tuijotin tummaa naarasta ilmeettömästi. Kynteni työntyivät ulos ja aloin puristaa maata. Viha kuohui sisälläni. Tuo naaras olisi viholliseni, loppuun saakka. Kurkustani alkoi kuukua matalaa murinaa. *En minä nyt voi ärsyyntyä! Sitten tuo kapinen naaras luulee olevansa jotain* Hengitin rauhallisesti. Nousin seisomaan ja niiasin pienestä hännälläni Kostohenkeä osoittaen.
"Tervetuloa vaan", naukaiisin ärsyttävästi. Kuutihku tassutti Kostohengen vierelle ja katseli minuun ärsyttävästi. Musta naaras oli juuri sopivalla etäisyydellä, että saisin kuiskattua tämän korvaan asiani ilman, että muut kuulevat. Nousin seisomaan ja kävelin seisovan Kuutihkun ohi turkki turkkia hipoen ja pysähdyin tuon korvan viereen.
"Tiedän kyllä aikeistasi", kuiskasin ja silmäni roihusivat enstisestään. Jatkoin matkaani ja sipaisin tämän selkää hännälläni. Lähdin tassuttamaan keinuvin askelin kohti aukiolla peseytyvää Tuhokatsetta. Musta kolli käänsi vihreän katseensa minuun ja tunsin kylmiä väreitä.
"Tervehdys", tervehdin vanhempaa soturia kunnioittaen. *Pian Tuhokatse olisi kuin sulaa vahaa tassuissani* Tämä katsoi minua armottomalla katseellaan ja nyökkäsi tervehdykseksi.
"Mitä jos lähdettäisiin kävelylle?" naukaisin ja yritin katsoa tätä suostuttelevastii. Kolli murahti jotain ja nousi seisomaan, tämä lähti kohti sisäänkäyntiä ja naukaisi:
"Etkö tulekkaan?" Kurtistin kulmiani samalla virnistäen ja lähdin ravaaman kollin perään. Työnnyin Tuhokatseen perässä sissänkäynti tunneliin ja pian saavuin ulos. Aurinko porotti tassuihini, korviini, kuonooni ja häntääni kuumasti. Tuhokatse tassutti sivummalle. *Tämä kolli ei olekkaan niin helppo kuin luulin* Pysähdyin ja lysähdin maahan. Pian Tuhokatse käänsi päänsä kohti minua ja loikki luokseni.
"Onko kaikki hyvin?" kolli naukui ääni kuulostaen yhtä kovalta, kuin aina. Nyt kun olin saanut Tuhkatseen huomion nousin ylös.
"Mitä haluat?" Katsoin tätä vaikuttuneena.
"Olet aika fiksu kolliksi", kehräsin virnistäen.
"Minulla on sinullee tarjous", naukaisin mitäänsanomattomalla ilmeellä. Tuhokatseen ilme muuttui kiinostuneemmaksi.
"Antaa kuulua", kolli töksäytti. Väläytin valkeita hampaitani.
"Sinähän uskot Pimeyden metsään?" varmistin. Tuhokatseen ilme muuttui ylimielisestä leikkisäksi.
"Mitä jos uskonkin Tähtiklaaniin?" tämä vitsaili. Tönäisin tätä pienesti ja tujotin kollia tiukasti.
"Sitten en kertoisi tarjoustani", murahdin sen merkkinä ettei tämä ollut leikkiä. *Tuhokatse onkin ihan erilainen kuin luulin* Tuhokatse katsoi minua silmät kärsimättömänä leimuten.
"No kuitenkin, sinun täytyy liittoutua puolelleni ja totella käskyjäni sillä tavoin pelastumme Tähtiklaanilta", selitin silmät sirrillään. Tuhokatse avasi suunsa ja sulki sen.
"Sinä siis käsket minua tottelemaan SINUA?" kolli murahti ja katsoi minua ylimielisesti.
"Vain sen aikaa kunnes Tähtiklaani on kitketty pois riveistämme". Tuhokatse nosti toista kulmaansa miettien mitä sanoisi.
"Mitä minä hyötyisin siitä?" kolli naukui. Suljin silmäni kyllästyneenä kollin kysymyksille ja avasin ne taas uutta paloa silmissäni.
"Olisit voittajien puolella ja saisit luottamukseni", naukaisin hiljaa ja nousin lähteäkseni paikalta.
"Selvä, minä teen sen", kolli naukui.
"Teit viisaan päätöksen, Tuhokatse", naukaisin. *Onkohan Kostohenki saanut jo hätisteltyä sen naaraan kimpustaan?*
//Joku?
Jäälilja 12.8.2017
Tassutin tuskastuneena ympyrää, sillä en tiennyt mitä tehdä. Kostohenki ja Kuutihku näyttivät juttelevan toisilleen ja huomasin kuinka naaraan silmät säteilivät flirttailevevasti. En kehtaisi enää palata noiden luokse. Pieni tyytymättömyyden murina kantautui kurkustani. Pian jokin, tai oikeastaan joku loikkasi kynnet esillä kiinni selkäkarvoihini.
"Sainpas!" kuulin kimeän naukaisun. Loikkasin ainakin ketunmitan ilmaan ja sähähdin. Laskeudyin joustavasti tassuilleni ja siloittelin pörhistynyttä turkkiani.
"Vuolastassu!" sähähdin oppilaalle hymyillen. Vuolastassun katseessa paloi nuori liekki, ja tuntui kuin liekki olisi koko ajan kasvanut vain enemmän ja enemmän. Hänen silmänsä roihusivat Pimeyden metsän voimaa. Virnistin.
"Mustakoipi käski pyytää sinua taisteluharjoituksiin kanssamme sillä näytit sille, että tarvitsisit tekemistä", nuori naaras miukui. *Tietenkin näytän sillä minua ärsyttää tuo Kuutihkun leikki* Siristin silmiäni, mutta nyökkäsin myöntävästi.
"Selvä, minä tulen", naukaisin ja nousin seisomaan. Minun pitäisi virkistäytyä. Huomasin kuinka Mustakoipi odotti jo leirin uloskäynnillä.
"Mikä teillä kesti?" tuo murahti ja heilautti häntäänsä. Pylräytin silmiäni ja suljin korvani, jotten kuulusi Mustakoiven valituksia. Tassutin eteenpöib ajatuksissani. *Mitäköhän Roihutassu tekee nyt? Menen hänen luokseenkun pääsen täältä* Raavistin itseni takaisin maan pinnalle ja huomasin kuinka Vuolastassu ja tämän mestari seisoivat jo harjoittelu paikalla. Lähdin loikkimaan heidän luokseen.
"No niin Vuolastassu...", Mustakoipi sai naukaistua ennen kuin suljin tämän suun hännälläni. Katsoin Mustakoipea häijysti.
"Jos minä kerran tulin mukaan, niin minä haluan opettaa",vaadin. Vuolastassun pupillit laajenivat innostuksesta.
"Jääliljahan on koko klaanin paras taistelija!" Vuolastassu kiljaisi innoissaan. Tunsin kuinka ylpeys nousi pintaan, tuo oppilas todella arvosti minua.
"En minä nyt kaikkein paras ole", naukaisin vaatimattomasti ja väläytin pienen hymyn nuorelle naaraalle. Nyökkäsin vielä kiitokseksi kehuista.
"No siis, minä suunnittelin, että tekisimme näin: Aluksi Vuolastassu ja minä taistelisimme harjoitus taistelun", Mustakoipi naukui. Nyökkäsin hyväksyvästi ja kavensin silmäni tarkkaavaisiksi viiruiksi. Vuolastassu köyristi selkänsä ja pudottautui matalaksi. Mustakoipi kyyristyi. Nuori naaras oppilas loikkasi kohti mestariaan, mutta Mustakoipi väisti juuri viime hetkillä ja Vuolastassu tömähti hiekalle. Mustakoipi hetkeä hyväsikäyttäen loikkasi tuon päälle ja painoi pehmeän tassunsa oppilaansa selän päälle.
"Sinulla täytyy olla nopeammat refleksit. Kun huomaat vastustajasi väistävän käännä hyppysi kohti häntä", naukaisin kylmästi silmäni ikijäätä kiiluen. Mustakoipi nousi pois oppilaansa päältä ja pudisti turkkiaan.
"Ilmassako?" Vuolastassu henkäisi. Nyökkäsin. Olin juuri opettanut salaisen liikkeeni tälle nuorelle naaraalle. Minä uskoin tähän.
"Kokeile uudestaan, mutta älä kerro tästä liikkeestä kenellekkään. Et edes perheellesi", murahdin ja katsoin tiukasti Vuolastassun silmiin.
"Voin kouluttaa sinusta parhaimman soturin koko klaanissa jos suostut olemaan puolellani joka tilanteessa. Vaikka perheesi kääntyisi sinua vastaan", naukaisin hiljaa.
Oppilaan pupillit laajenivat, hän selvästi mietti mitä halusi.
"Selvä, mitä vain jotta olisin yhtä hyvä kuin sinä", naaras naukui.
"Parempi, kuin minä. Muistathan ettet kerro kenellekkään ja olet aina uskollinen Pimeyden metsälle", naukaisin. Vuolastassu nyökkäsi. Minua kyllä imarteli nuoren oppilaan kehut, mutten minä ollut niin hyvä kuin hän väitti. Kiedoin paksun häntäni tassujeni ympärille.
"No niin, kokeile", naukaisin ja patistin oppilaan takaisin mestarinsa luokse. Vuolastassu kyyristyi taas valmiina taisteluun ja loikkasi kohti Mustakoipea. Tämän mestari yritti taas samaa väistötekniikkaa, mutta Vuolastassu kierähti ilmassa kömpelösti kohti mestariaan ja tönäisi tämän kumoon samalla itse kaatuen. Nousin seisomaan ja tassuttelin nuoren oppilaan rinnalle ja räpäytin silmiäni hyväksyvästi.
"Vähän enemmän harjoittelua niin liike sujuu", naukaisin. Vuolastassu nyökkäsi.
"Kertokaa minullekkin, tuo näyttää sille, että olisitte itse mestari ja oppilas, mutta tosiasiassa minä olen Vuolastassun mestari joten minä jaan ohjeet", Mustakoipi naukaisi. Pyöräytin silmiäni. Kumarruin vielä Vuolastassun korvan viereen ja kuiskasin:
"Jos haluat, että opetan sinua niin tule auringon laskun aikaan tänne samaan kohtaan". Vuolastassun silmät kiiluivat.
Olimme jatkaneet harjoituksia Mustakoiven mallin mukaan hetken aikaa kunnes palasimme takaisin leiriin. Tassuihini sattui hieman, joten päätin mennä lepuuttamaan niitä. Tassutin leirin varjoisaan nurkkaan ja lysähdin kyljelleni. Edessäni näin lehtiä, jotka kahisivat tuulessa. Huokaisin raskaasti ja mietin päivän tapahtumia. Olin kokenut tänään aikamoisen tunnemylläkän Kuutihkun takia. Karistin paganmieleni pois miekestäni ja keskityin miettimään tulisiko Vuolastassu. Yksi polkuanturoistani oli repeytynyt ja siitä tihkutti vähän verta, joten päätin nousta ja lähteä hakemaan siihen jotain. Saavuin parantajan vehreälle pesälle ja näin Pikiviillon nuoren naaras oppilaan, Niittytassun.
"Ai hei Jäälilja! Mitä saisi olla tänään?" nuori ja pirteä oppilas sanoi.
"Kehäkukkaa, kiitos", naukaisin ja tassutin Niittytassun oerässä yrttivaraston puolelle. Kuulin mientä muminaa Niittytassun etsiessä kehäkukkaa.
"Tässä, pureskele se ja levitä sitä tassullesi ja vältä sillä astumista vähän aikaa", naaras naukui ja heikautti häntäänsä hyvästeiksi. Lähdin tassuttamaan takaisin varjoiseen nurkkaan kehäkukka suussani. Pureskelin kasvin Niittytassun selittämällä tavalla ja hiroin nestettö tassuuni. Kavensin silmäni viiruiksi kun kasvin neste kirveli tassussani. Sylkäisin pahan makuiset lehden rippeet hiekalle ja työnsin vähän hiekkaa niiden päälle. Asetuin makuulle ja suljin silmäni väsyneenä.
Unessani vaelsin kauniilla kukkaniityllä, komea, musta, kolli vierelläni. Kehräsin kunnes tajusin kuka se kissa oli.
"Kostohenki...", henkäisin, mutta tiesin, että oli aika päästää irti. Käänsin suuntaani ja jätin tuon kollin yksin.
Räpäytin silmäni auki. Mietin hetken missä olin, mutta pian tunnistin paikan leirin peränurkaksi. Nousin varovasti ylös ja huomasin, että polkuanturani tuntui taas paljon pehmeämmältä. Huokaisin ja huomasin kuinka aurinko oli jo painumassa mailleen. *Vuolastassu!* Lähdin loikkimaan kohti harjoittelu paikkaa niin että sisäänkäynnin kuivat oksat pöllysivät. Pian saavutin paikan, jossa näin entisen Päällikkömme tyttären istuvan.
"Mikä sinulla kesti?" nuori naaras naukui hiljaa. Pudistin päätäni.
"Ei mikään, nukuin vain pommiin", naukaisin ja käänsin katseeni naaraan innosta sädehtiviin silmiin.
"No niin kokeillaan sitä liikettä minkä kerroin sinulle aikaisemmin", nau'uin. Vuolastassu nyökkäsi ja kyyristyi, en päästäisi naarasta helpolla vaikka tuo olikin vasta oppilas. Jännitin lihakseni valmiina väistöliikkeeseen.
Jäälilja 13.8.2017
Jämähdin paikalleni kuullessani kahinaa läheiseltä polulta ja pian ilman täytti puheensorina. *Kostohenki ja Kuutihku* Nostin häntäni Vuolastassulle merkiksi olla hiljaa.
"...edes Jäälilja. Käytin häntä vain hyväkseni saadakseeni mitä halusin. Ja nyt kun sain kostoni hänellä ei ole merkitystä", kuulin Kostohengen hiljaisen nau'un. Tuska poltti sisäelimiäni.
"Mitä selkään puukotusta", kuiskasin itselleni. Suljin korvani jotten kuulisi enempää. *Petturi* Vuolastassu tassutti vierelleni ja katsoi minua myötätuntoisesti. Silmäni roihahtivat.
"Voimme harjoitella toisenakin päivänä jos tahdot", Vuolastassu naukui ja istahti maahan. Käänsin katseeni kohti nuorta naarasta.
"Ei, lupasin sinulle jotain ja minä pidän lupaukseni", naukaisin alakuloisesti. *Minut oli petetty*
Olimme harjoitelleet Vuolastassun kanssa pitkään, mutta nyt olinme palanneet leiriin. Huomasin Roihutassun lekottelemassa ilta-auringon läikässä. Laahustin tämän luokse.
"Hei", tuo naukui ja räpäytti silmiään. *Kostohenki saisi nimensä mukaisen Koston* Henkäisin tyrmistyneenä. En voinut uskoa tätä todeksi. Minä luotun häneen. Katsoin Roihutassuun surkeana.
"Voi Roihutassu, minut on petetty", naukaisin alakuloisesti ja kyynel vierähyi poskelleni. *Nyt tiesin, että mikään ei voisi pysäyttää kostoani Kostohenkeä kohtaan. Ei mikään*
//Roihu?
Jäälilja 31.7.2017
Avasin silmäni ja kampesin väsyneenä ylös. Vennyttelin pikaisesti ja haukottelin päästäen pienen mraur-äänen. Kun silmäni tottuivat aamun varhaiseen valoon, näin pesämme edustalla tutun liekinvärisen oppilaan.
"Huomenta Roihutassu!" kehräsin iloisena ja virnistin kollille.
"Mikäs sinut tänne johdatti, ennustus vai?" naukaisin leikkisästi ja kutitin veljeni leukaa hännälläni. Roihutassu kehräsi hilpeästi. Puskin tämän päätä varovasti.
"Kerron sinulle kyllä, mutta jossain sivummalla", hymyilin. Viitoin veljeni perääni. Tiesin, että Pimeystähti olisi vielä aamupartiossa, joten tämän pesä olisi täydellinen valinta. Työnnyin sisään pesään ja istahdin sammalille. *Toivottavasti tämä on joskus pesäni* Ajattelin ja virnistin mielihyvästä. Katselin pesän kattoa ja seinämiä.
"Jääliljä?!" kuulin Roihutassun naukaisevan ja pian hätkähdin. Huomasin Roihutassun edessäni.
"Anteeksi, menin taas omiin maailmoihini", kehräsin leikkisästi.
"Huomattu", Roihutassu hymyili. Huokaisin ja käänsin jäisen katseeni Roihutassun silmiin.
"Lupaathan, ettet ikinä, etkä koskaan kerro mitään miyä nyt kerron sinulle, näiden seinien sisällä, kenelleekkään?" naukaisin vakavasti ja ääntäni hieman hiljentäen. Roihutassu nyökkäsi hitaasti, mutta varmasti ja hyväksyi pyyntöni.
"Lupaatko kiven ja kannon kautta?" varmistin hymyillen. Roihutassu virnisti minullee:
"Joo joo".
"Sain unen Pisaratähdeltä", naukaisin vakavasti ja aloin tarkkailla Roihutassun eleitä, jotta saisin tietää mitä tämä ajatteli sanomastani.
"Pisaratähdeltä? Mitä hän sanoi?" veljeni naukui uteliaisuudesta ymmällään. Vilkaisin sivulle.
"Hän sanoi, että Kuolonklaania uhkaa Tähtiklaani. Klaanissamme on petturi ja minun täytyy tuhota hänet", naukaisin mystisesti pitäen silmiäni kiinni. Kuulin veljeni henkäisevän raskaasti. Avasin silmäni ja näin veljeni siniset silmät. Tämä näytti jännittyneeltä.
"Minun tehtäväni on löytää hänet ja olen jo löytänytkin", naukaisin hitaasti.
"Mitä te täällä teette?" kuulin tutun murahduksen. *Pimeystähti. Onneksi minun ei tarvinnut enää jatkaa* Viitoin Roihutassun perääni ja astuin ulos pesästä.
"Pysykää poissa", Pimeystähti naukui ja väläytti pienen hymyn meille. *Onkohan hänellä ikävä Pisaratähteä? Tottakai on* Huomasin Kostohengen aukiolla. Loikin tämän luokse Roihutassu perässäni.
"Hei herra Päivänsäde", naukaisin muistaen kollin lempinimen. Kolli käänsi katseensa minuun ja Roihutassuun istuin veljeni viereen.
"Minulla on ehdotus. Meidän täytyy pyrkiä Pimeystähden suosioon. Kun hän luottaa meihin täysin niin silloin meillä on myös syurin osa klaanista tukenamme", naukaisin ja vilkaisen vuoroin Roihutassuun ja Kostohenkeen.
//Ruoho? Kosto? Sori on vähä tönkkö xc
Pimeystähti 1.8.2017
Tassuttelin leiriin aamupartion johdossa. Emme olleet löytäneet mitään epätvallisia hajuja reviiriltä. Siitä asti kun se kulkukissa tappoi Pisaratähden minulla on ollut hienoinen pakkomielle partioista. Halusin varmistaa, ettei yksikään kulkukissa pääsisi reviiriltäni elävänä. Suuntasin suoraan pesälleni. Kun astuin sisään olin hypätä säikähdyksestä ilmaan. Roihutassu ja Jäälilja juttelivat jostain hiljaiseen ääneen.
"Mitä te täällä teette?" murisin hiljaa. Kenenkään muun kuin minun oli lupa tulla pesääni koska vain halusin.
"Pysykää poissa täältä!" murahdin ja katsoin kaksikon perään tuimasti kun he lähtivät. Nuoret kissat osasivat sitten olla ajattelemattomia! Istahdin pedilleni ja aloin sukia partiossa sekaantunutta turkkiani pitkin vedoin. Minä pidin siitä, kuinka turkkini kiilsi perusteellisen sukimisen jälkeen, joten puhdistin sitä usein. Ajatukseni harhailivat ja lopulta päätyivät Pisaratähteen. Minulla oli valtavan kova ikävä häntä, mutta asian vatvominen ei toisi kumppaniani takaisin. Minulla oli enää vain pentuni. En ollut hankkinut yhtäkään ystävää klaanista, joten pystyin oleskelemaan vain pentujeni kanssa. Erityisesti Vuonovarjo toi mieleeni Pisaratähden. Norppakyynel oli ollut entinen oppilaani, mutta en ollut hänen kanssaan kovin hyvissä väleissä enää. Naaras vietti nykyään aikaa omien asioidensa parissa. Entistä mestariani Pihlajakynttä taas ei voinut miltään kantilta sanoa läheiseksi. Varapäällikkööni Raepisaraan pystyin luottamaan, mutta en minä hänen kanssaan aikaa viettänyt.
Olin juuri pääsemässä sukimisoperaationi loppuun kun pesäni ulkopuolelta kuului ääni.
"Jäälilja täällä. Saanko tulla sisään?" Mitä asiaa nuorella naaraalla minulle olisi?
"Tule vain", naukaisin kietaisten häntäni käpälieni päälle. Jäälilja tuli sisään pesääni ja istahti.
"No, mitä asiaa sinulla oli?" kysyin pitäen katseeni ilmeettömänä.
//Jää?
Jäälilja 1.8.2017
Astuin sisään päällikön pesään ja katsoin suoraan Pimeydstähden silmiin. Jäinen katseeni porautui syvälle tämän sieluun. Väläytin pienen hymyn ja istahdin vähän kauemmas Pimeystähdestä.
"Haluan tietää erään asian", naukaisin itsevarmasti ja katsoin Pimeystähteen silmäkovana ja lukematon ilme kasvoillani.
"No minkä?" Pimeystähti naukui vakavasti.
"Minulla ei ole aikaa tuhlattavana", naaras naukui ja näin tämän silmissä pienen välähdyksen. Nousin seisomaan.
"Luuletko, että tuhlaisin aikaani asioihin joista en välitä? Tuskimpa. Sinulla on aikaa minulle sillä minulla on uutisia sinun entisestä kumppanistasi", naukaisin salakavalasti, minulla oli täydellinen ase. Tumma naaras hätkähti.
"Pisaratähdestä?" tämä naukui hämmentyneenä. Istuin taas alas ja nyökkäsin hitaasti.
"Sain unen häneltä. Pimeystähti, tässä on kaksi puolta. Pisaratähden ja minun puoli tai petturin puoli. Luulisin, että haluaisit tukea Pisaratähden lähettämää ennettä?" kehräsin.
"Ota sanoistasi nyt selkoa", Pimeystähti murahti.
"Eli siis klaaniamme uhkaa soluttautuja joka värvää kissoja ympärilleen. Sinun on valittava oletko minun ja unen lähettäjä puolella vai soluttautujan?" murahdin hiljaa.
"Ja muista et puhu tästä kellekkään", kuiskasin.
//Pimeys?
Kostohenki 4.8.2017
En voi olla sanomatta, että olen tyytyväinen itseeni. Roihutassusta ei olisi minulle mitään ongelmaa emoni hoitelemisen rinnalla. Jäälilja oli kadonnut jonnekkin jäljettömiin. Olin äsken näkevinäni naaraan leirissä, mutta ehkä hänelle oli tullut mieleen jotakin parempaa tekemistä. Sillä välin olin pystynyt suunnittelemaan läpikotaisin kuinka saada Kielomyrkky pois Kuolonklaanista. Naaras ei edes uskonut Pimeyden metsään, joten en tulisi enää koskaan näkemään naarasta. Hetkeksi mieleni valtasi outo tyhjyys, mutta sen tilalle syttyi vain ilkeä hymy. Pystyisin päättämään tämän kaiken tässä ja nyt!
Suuntasin parantajan pesälle, sillä tiesin Pikiviillon olevan pentutarhalla emoni Kielomyrkyn kanssa. Pelkkä ajatus emostani ja Pikiviillosta kumppaneina sai aikaan kylmät väreet. Halveksuin Pikiviiltoa yli kaiken, emostani puhumattakaan. Päästin ilmoille turhautuneen tuhahduksen ja astelin sisälle parantajan pesään. Pesässä oli hämärää ja arvelin vain minun keltaisten silmieni kiiluvan siinä pimeydessä. Tassuttelin syvemmälle pesään yrttihyllylle ja etin erästä tiettyä marjalajia. Tosin se taisi olla ainoa marjalaji, jota tästä pesästä löytyisi. Pian huomasinkin tummat marjat muide yrttien keskellä. Tai oikeastaan ne oli eristetty muista, jotta niiden mehut eivät tarttuisi muihin yrtteihin. Nappasin vaihvikaisesti kynsilläni muutaman marjan, sillä kuulin ääniä takaatani.
"Etsitkö jotakin?" kuulin Niittytassun hiukan ujon äänen. Kasvoilleni levisi ilkeä hymy kääntyessäni katsomaan parantajaoppilasta.
"Etsin emolleni unikon siemeniä. Hän mahtaa olla väsynyt saatuaan pennut", maukaisin aivan kuin tietäisin mitä olisin tekemässä. Olin juuri nyt todella tyytyväinen itseeni. Olin saanut käpäliini marjat, joita olin etsinyt. Nyt vain minun tulisi päästä ulos pesästä.
"Pikiviilto taisi viedä niitä jo", Niittytassu vastasi. Toivoin kovasti, että parantajaoppilas ei huomaisi hämärässä katsoa tassuihini, sillä toisesta etutassusta pilkisti kynnet, jossa oli kiinni muutama marja.
"Poistu pesältä", naaras lisäsi hiukan kireästi. Astelin lähemmäs parantajaoppilasta ja pysähdyin aivan tuon kasvojen eteen.
"Olet vielä niin nuori. Olisi säälturmella noin kauniit kasvot", kehräsin ilkeästi, jolloin Niittytassu vavahti taaksepäin.
"Joten, seuraavalla kerralla kun pyydän emolleni yrttejä, toivon sinun antavan niitä. Sillä seuraavaa varoitusta ei tule", maukaisin nyt todella kylmästi silmät viiruilla. Niine sanoineni pystyin pesältä. Suuntasin kohti tuoresaaliskasaa ja nappasin siitä pullean hiiren. Suunnitelmani eteni täydellisesti. Kielomyrkyn soturinimi saisi aivan uuden merkityksen. Siirryin hiiren kanssa sivummalle, jotta kukaan ei huomaisi tekoani. Avasin kynnelläni hiiren suun ja tungin joka ikisen marjan alas sen kurkusta. Kukaan ei huomaisi mitään eroa, paitsi lopulta Kielomyrkky. Nappasin hiiren varoen suuhuni ja siirryin vielä syrjemmälle odottamaan Jääliljaa. Tahtoisi jakaa tämän hetken naaraan kanssa.
// Jää?
Jäälilja 6.8.2017
"Häivy", Pimeystähti murahti. Virnistin mielihyväisesti.
"Häivy!" tämä murisi. Nyökkäsin silmiäni ylimielisesti räpyttäen ja astelin ulos pesästä. Raikas iltatuuli pörrötti turkkiani. *Nyt menen etsimään Kostohengen ja kertoisin tapahtumista* Lähdin ravaamaan kohti Roihutassun ja Kostohengen edellistä olinpaikkaa. Kauhukseni huomasin heidän seurassaan kaksi ylimääräistä kissaa. Naaraat pörräsivät Kostohengen ympärillä. *Minä tulen ottamaan ohjat käsiini* Tanssahtelin heidän luokseen ja kehräsin hunajaisesti.
"Mitäs mitäs, keitä täällä onkaan? Kohmesydän ja Kuutihku", kehräsin ja väläytin Kuutihkulle halveksivan hymyn. En pitänyt siitä, että hän oli Kostohengen luona. Lähdin kiertelemään Kuutihkua piinaavasti ja häntääni ylhäällä heiluttaen.
"Etsikää omat kollinne",murahdin. Katsoin tummaa naarasta. *Nyt on hyvä tilaisuus!*
"Ja Kuutihku", minulla olisi hieman asiaa kehräsin. Laskin häntäni tämän selän päälle petollisesti.
"Tule", kuiskasin ja lähdin tanssahtelemään eteen päin. Istahdin vähän kauemmas. Vaikka kuinka vihasinkin Kuutihkua, minun oli tehtävä tämä.
"Mihin sinä uskot?" murahdin ja katsoin säteilevästi Kuutihkun silmiin.
//Kuu? Sori jos oli jtn kesken :33
Kostohenki 27.7.2017
Roihutassun sanat upposivat kuin kynnet. Väläytin hampaitani oppilaalle. Minä osasin olla hyvinkin rasittava suuttuessani.
"Luonnollisesti", sihahdin takaisin Jääliljan veljelle. Minusta alkoi pikku hiljaa tuntua, että rauhan solmiminen taisi olla vain yhtä suurta vitsiä Roihutassulle. Hänen onnekseen en ollut kuitenkaan ottanut sanojani tosissani. Tiesin, että tämän oli sisältynyt kuitenkin joku juju. Roihutassu yritti vain päästä pääni sisään.
"Tiedätkö mitä?" sihahdin ärsyneenä vasten Roihutassun kasvoja.
"Sinäkin varmasti inhoaisit emoasi, jos tietäisit hänen antaneen oman tyttärensä pois. Hän uskoi Tähtiklaaniin! Lisäksi kissa jäi eloon! Kielomyrkky on heikko. Hän ei edes usko Pimeyden metsään. Ymmärrätkö nyt, millaisen riskin hän kasvattaa tähän klaaniin? Mieti, jos jotkut alkaisivat hänen seuraajikseen. Hän kääntäisi koko klaanin uskon päälaelleen", sähähdin Roihutassulle. Osa sanoistani oli valhetta. Puheeni Liljatassusta riitelivät keskenänsä. Sisareni olivat minulle tärkeämpiä kuin vanhemmat. Olihan minä jo menettänyt isäni Pisaratähden, joka harvoin edes puhui minulle. Totta puhuen hän ei puhunut minulle koskaan. Hiiritassustakin oli tullut etäinen heti, kun pääsimme oppilaiksi. Raapaisin maata turhautuneena. Kaikki oli muuttunut. Emooni ei ollut luottamista. Oli ironista, että pystyin luottamaan vain Tähtiklaaniin uskovaan siskooni Varjoklaanissa.
Kuulin askelten lähestyvän meiä. Käännyin nopeasti katsomaan kissaa ja huomasin Jääliljan. Naaraan kysymyksen aikana käännyin katsomaan kylmästi silmät viirulla Roihutassua.
"Sait vastauksesi. Oletko nyt tyytyväinen itseesi?" murahdin matalasti.
"Erittäin", Roihutassu vastasi hyvinkin ylimielisesti. Sihhdin vasten Roihutassun kasvoja ja käännyin katsomaan Jääliljaa.
"Kunhan Kielomyrkky saa pentunsa, aion hankkiutua hänestä eroon vaikka yksin", maukaisin hiljemmin, jotta ulkopuoliset eivät kuulisi.
"Enkä pelkää seurauksia."
// Jää? Roihu?
Jäälilja 27.7.2017
Katsoin Kostohenkeen.
"Ja minä autan",sanoin kollin lauseen jatkeeksi. Vilkaisin Roihutassuun ja käänsin katseeni pian takaisin Kostohenkeen. Katsoin tätä kuin kysyäkseni mitä veljeni oli tehnyt.
"Hän yritti udella", Kostohenki murahti turhautuneena. Astelin Roihutassun eteen. Olin huomattavasti veljeäni isompi. Siirisin katseeni suoraan veljeni silmiin. Minusta tuntui kuin suuret jäiset kynnet olisivat katakaisseet siteeni veljeäni kohtaan.
"Sinulle ei kuulu yhtään mikään mitä MINÄ teen tai suunnittelen Kostohengen kanssa", naukaisin kylmällä äänellä. Pian ääneni vaihtui ärsyyntyneeksi murinaksi.
"Ja jos haluaisimme kertoa sinulle olisimme kertoneet jo", murisin. Astelin pois Roihutassun luota ja sipaisin tämän kuonoa hännälläni. Kostohenki tuijotti Roihutassua silmät viiruilla. Katsoin veljeeni tiukasti. Kun katsoin tätä näin sen saman pennun jonka kanssa olin leikkinyt pienenä. Syyllisyys valtasi minut, Roihutassu oli ystäväni en voisi hylätä häntä. Istahdin maahan ja katselin veljeni ilmeitä, halusin lukea tätä. Mitä jos hän olisi petturi? Ei Kielomyrkky on se. Se oli päivänselvää.
"Olen saanut ennustuksen", naukaisin kylmästi. Roihutassu katsoi minua hämmentyneenä.
"Mistä?" tämä naukui kuin olisimme olleetkin läheiset ystävät. *En voisi kertoa*
Mulkaisin veljeeni salaperäisesti.
"Että sinusta tulee jo klaaninvanhin", naukaisin silmiäni viattomasti räpytellen. Minua ärsytti uteliaisuus.
"En ole kertomassa mitään", naukaisin ja vilkaisin Kostohenkeen, "Eikä hänkään".
Tassutin Kostohengen rinnalle ja istuin tämän viereen. Halusin pitää Roihutassun erossa tästä, siitä saattaisi tulla vaarallista.
//Kosto? Roihu? Sori jos hittasin liikaa ja sori tönkköydestä..
Roihutassu 27.7.2017
Jääliljan käytös oli suorastaan pöyristyttänyt minua. Viha kasvoi sisälläni. Olin kuvitellut, että hän olisi kertonut minulle tarkemmin, olin sentään kuvitellut, että olisin hänelle yhtä tärkeä, kuin hän minulle. Selvästi olin väärässä. Nousin seisomaan häntä puolelta toiselle vihaisesti huiskien.
"Selvä. Älä sitten kerro minulle mitään. Mutta älä oleta, että minäkään jatkossa jakaisin kanssasi omia salaisuuksiani, tai muutenkaan yhtään mitään", murahdin astuen lähelle sisartani, niin että kuonomme melkein koskettivat toisiaan.
"Sinä olet muuttunut. En tiedä, johtuuko se soturiksi tulosta, tai siitä ennustuksesta, mutta selvästi olet antanut kummankin nousta päähäsi. Odotin sinusta parempaa, Jäälilja. Odotin sinusta samaa, mitä olet aina ollut. Että jollain tapaa osaisit arvostaa minua, niin kuin minä ennen - sillä sitä en enää sinulle suo - arvostin."
Suljin hetkeksi silmäni. Minun pitäisi rauhoittua hiukan. Huokaisin syvään ja kohtasin tyynenä valkoisen naaraan katseen.
"Minä todella kuvittelin, että merkitsisin sinulle jotain. Edes jotain. Olivatkohan kaikki yhteiset hetkemme valhetta? Muistan, kuinka sanoit, että olin sinulle tärkein kissa koko klaanissa. Ja minä typerys uskoin sinua."
Oma ääneni oli tyyni ja vakaa, vaikka siitä kuuluikin pettymys ja jonkinlainen kateus. Hän siis kertoi Kostohengelle, muttei minulle? Tuntui kamalalta, että tuo kolli merkitsi Jääliljalle enemmän, kuin minä. Jääliljalle, jota olin aina rakastanut niin paljon, jota olin aina pitänyt itselleni tärkeimpänä kissana...
"Huomaan, etten ole sinulle tarpeeksi tärkeä, että voisit kertoa tädtä minulle. Haluaisin kovasti kertoa, ettet sinäkään merkitsisi minulle mitään, mutta tulen aina rakastamaan sinua siskoani, siinä on jälleen uusi syy inhota itseäni. Joka tapauksessa: ehkä on parempi, etten ole enää kanssasi tekemisissä. Niin, sinullahan on tuo Kostohenki. Et sinä minua tarvitse", murisin nyt hiukan katkerana, "hei sitten Jäälilja, enpä tiedä, milloin seuraavan kerran näen sinut siskonani, enkä vain tavallisena Kuolonklaanin soturina... Ehken enää koskaan. Turha olettaa, että viettäisin kanssasi enää aikaa, tai että olisin puolellasi aina, minun on selvästi parempi keskittyä itseeni enemmän, kuin kiittämättömiin pentuetovereihin. Jos kumminkin joskus haluat sopia välimme... no, en ole lähdössä täältä mihinkään."
Käännähdin ympäri ja astelin häntä riipuksissa oppilaiden pesälle. Olin aivan liian tuohtunut asiasta. En voinut uskoa, ettei Jäälilja luottanut minuun enää. Olin ehkä ollut hänelle turhan tyly, mutta sanoillani olin vain peittänyt sydäntäni riipivän surun.
//Jää? Kosto? Roihu saatto kyl vähä ylireagoida :'D
Jäälilja 28.7.2017
Katsoin Roihutassu perään surkeana. Sanoinhan minä, en ollut missään terävimmässä kunnossa, en tehnyt hyviä valintoja. Pudistin päätäni Kostohengelle ja lähdin laahustamaan pois päin. En tiedä mitä tekisin. *Kai Kostohenki voi silti olla ystäväni, vaikka onkin sukulaiseni. Mutta heti ensimmäisenä minun täytyy pyytää anteeksi Roihutassulta* Syyllisyys kaivoi minua. *Ei olisi pitänyt olla ilkeä hänelle, hän on tärkein kissan tosiaan koko klaanissa minulle* Huokaisin ja istahdin leirin perä nurkkaan. *En voisi vaan mennä aukomaan suutani Roihutassulle jos en tiennyt mitä sanoa, se suututtaisi veljeni tuntien häntä vielä enemmän. *Sanon vaan miltä minusta todella tuntuu* Nielaisin ja lähdin laahustamaan kohti oppilaitten pesää. Huomasin Roihutassun pesän nurkassa surkean näköisenä, mutten voinut kieltää sitä ettenkö näyttäisi itsekin samalta. Huomasin isäni juttelevan uudelle oppilaalle Koitassulle. *Edes isäni ei ole minulle yhtä tärkeä kuin Roihutassu* Kyunel vierähti poskelleni. Olin tehnyt väärin. Tiesin ettei hän enään antaisi minulle luottamustaan. Ryhdistäydyin ja astuin oppilaitten pesään sisälle, mutta käännyinkin vain nopeasti. Tarvitsisin neovoja tai apuja tai mitä onkaan. *Ei, teen tämän itse. Rakastin vain kahta kissaa klaanistamme sydämeni pohjasta, ja he olivat Kostohenki ja Roihutassu* Astyin toisen askeleen sisään. Tassuni alla räsähti keppi ja Roihutassu käänsi katseensa minuun.
"Mitä haluat?" tämä murahti hiljaa. Nostin syyllisen katseeni veljeni syviin sinisiin silmiin.
"Tahdon pyytää anteeksi. Olen todella pahoillani siitä mitä sanoin ja ymmärrän jos en saa luottamustasi takaisin, mutta pyydän annathan anteeksi?" naukaisin ja pidättelin kyyneliäni.
"Minun ei ollut tarkoitus loukata sinua, minä vain... minä järkytyin. Härkytyin siitä kun Kauhumurha kertoi minulle Kostohengen olevan meidän serkunpoikamme", naukaisin ja vedet nousivat silmiini ajatellen sitä kun tutustuimme yhdessä silloiseen Kostopentuun.
"Ja minä tyhmä memin rakastumaan serkunpoikaamme", naukaisin hiljaa.
"Muistatko ensimmäisen päivämme Kuolonklaanissa, silloin olimme vain toistemme tukena. Sitten tutustuimme Kostohenkeen, ja heti silloin meidän kolmen välille syntyi yhteys tai ainakin minun osaltani. Enkä haluaisi katkaista sitä nyt. Kun sanoin, että olet kaikista tärkein kissa minulle koko klaanista, tarkoitin sitä. Minä voin tehdä mitä tahansa hyvittääkseni tämän sinulle ja pyydän vielä kerran, annathan anteeksi", naukaisin ja nyt kyyneleet valuivat pitkin kasvojani laskin katseeni alas tassuihini, sillä en kehdannut katsoa veljeeni. Olin satuttanut tätä syvästi ja minä häpesin itseäni. Kastelin tummat tassuni ja kun huomasin sen niin pidin kyyneleet sisälläni. En halunnut näyttää säälittävältä.
"Olisin kertonut sinulle ennustuksesta, mutta en tiedä mitä tapahtui. Pelkäsin varmaan etten voi luottaa sinuun, vaikka oikeasti en tiedä mitä tekisin jos en luottaisi sinuun, en tietäisi mitä tekisin ilman sinua. Sinä voit pitää minua säälittävänä, eikä sinun tarvitse luottaa enään minuun koskaan jos et halua. Minä ymmärrän kyllä. Anteeksi", naukaisin ja hiljenin viimein pitkän puheeni jälkeen. Nostin katseeni veljeeni. Tunsin kuinka häpeissäni olin, en olisi saanut puhua tälle ilkeästi.
//Roihu?
Roihutassu 29.7.2017
"Jaa", murahdin yksinkertaisesti ja nousin ylös. Olin vieläkin vihainen Jääliljalle, mutta silti tyytyväinen siihen, että hän oli tullut pyytämään anteeksi. Tunsin oloni paremmaksi, mutta vain hiukan. Olin astelemassa sisareni ohi, kun kuitenkin pysähdyin. Hän näytti aivan liian surulliselta. Nuolaisin naaraan korvallista lempeästi.
"Hei, piristy nyt. Saat kaiketi sitten anteeksi, mutta älä kuvittele, että silti unohtaisin", naukaisin. "Nyt haluan olla rauhassa. Joten älä edes yritä seurata minua."
Astelin ulos oppilaiden pesästä katsahtaen pimenevälle taivaalle. Ilta oli hämärtymässä, mutta päätin silti lähteä pienelle kävelylle. Juoksin ulos leiristä katsomatta taakseni Jääliljaan, juoksin vain päättömästi johonkin. Halusin hiukan päästellä höyryjä, tunnemyrsky kävi sisälläni liian suurena. En vain päässyt yli siitä, että Jäälilja oli kertonut Kostohengellä tästä ennustuksesta, eikä minulle. Ja he kaiketi olivat tienneet siitä aika pitkään. Ennustus ei sinäänsä kiinnostanut minua, olin vain murheellinen siskoni käytöksen johdosta. Murahdin ja kiristin tahtia, karistaakseni ajatukset päästäni.
Viimein hiljensin pienelle aukiolle. Hengitin raskaasti juoksemisen jäljiltä ja istuuduin. Taivas oli jo pimennyt tummansiniseksi, ensimmäiset tähdet tuikkivat sen avaralla kannella. Nostin katseeni kirkkaimpaan ja katsoin sitä hymyillen. Se säkenöi hopeaisena,, niin kauniina.
"Emo..."
Käänsin katseeni suruissani pois. Ei, tähti ei ollut emoni. Hän oli uskonut Pimeyden Metsään. Tuskin koskaan enää näkisin häntä, tuntisin naaraan rauhoittavaa tuoksua ja punaruskeaa turkkia... Kohotin kuitenkin jälleen katseeni tähtiin unohtaen murheeni. Monet tähdet tuikkivat taivaalla, voisivatko ne kaikki olla todella kissoja? Niin kai Tähtiklaaniin uskovat sanoivat. Huokaisin hiljaa ja jäin tuijottelemaan pieniä, kirkkaita pisteitä. Havahduin ajatuksista tuntiessani jonkun istuvan viereeni. Käänsin katseeni kyllästyneenä ajatellen, että tulija olisi Jäälilja, mutta naaras olikin mustavalkoinen ja vihreäsilmäinen. Pinnistelin yritellen muistaa hänen nimeään, mutta naaras ehti ensin.
"Olen Kalmalilja, jos et satu muistamaan", soturi naukui ja nosti katseensa taivaalle. Aina, kun olin nähnyt hänet, oli Kalmalilja käyttäytynyt aivan yhtä kylmästi, kuin muut kuolonklaanilaiset. Nyt hänen katseessaan ei kuitenkaan ollut mitään sellaista. Erotin niissä vain surua, kun naaras katsoi tähtiin. Mutta hän ei katsonut niitä, niin kuin muut klaanistamme; hänen silmistään loisti kunnioitus.
"Tähdet ovat kirkkaita tänä yönä", Kalmalilja naukui hiljaa.
"Niin."
Jäin jälleen tuijottelemaan tähtiä, kunnes soturi havahdutti minut oikeaan maailmaan.
"Mitä tiedät Tähtiklaanista?"
Siirsin hyvinkin nopeasti katseeni naaraaseen, tunsin melkein niskani niksahtavan. Katsoin häntä ihmeissäni, Kuolonklaani uskoi Pimeyden Metsään, miksi hän haluaisi puhua kaikkien niin halveksimasta Tähtiklaanista? Mustavalkoisen naaraan katse oli edelleen lukittunut tähtiin, jonnekin kauas.
"No... minä tiedän, että Tähtiklaaniin uskovat menevät sinne sitten kun kuolevat... ja nuo tähdet tuolla... ovatkohan he siellä? Kuolleet kissat, tähtinä?"
Kalmalilja laski katseensa maahan hetkeksi, kunnes nosti sen taas tuikkiviin valopalloihin yläpuolellamme.
"Ovat", hän naukui ääni värähtäen, kuin sanoilla olisi ollut suurempi merkitys hänelle itselleen.
"Mistä tiedät että he todella ovat tuolla? Uskotko sinä Tähtiklaaniin, etkä Pimeyden Metsään?" penäsin ja katsahdin kärsimättömästi tähtiin. Oliko se todella totta? Oliko Tähtiklaani todella olemassa, ei vain muiden klaanien kertomuksissa? Kalmalilja tuntui miettivän sanojaan, kunnes naukui:
"Minä uskon molempiin. Mutta Tähtiklaanilla on minulle paljon auurempi merkitys."
Kohotin kiinnostuneena kulmiani,kuin kehottaen soturia jatkamaan, mutta Kalmalilja pysyi hiljaa.
"En ole varma, voinko kertoa sinulle, miksi."
Tuhahdin pettyneenä, mutta aioin saada selville edes tämän asian. Ja juuri tämän halusinkin saada selville; se liittyi Tähtiklaaniin. Ja nyt minun oli myönnettävä itselleni, että uskoin sen olemassaoloon. Lisäksi oli helpottavaa, että joku muukin uskoi, että Tähtiklaani oli olemassa. Tuntui, että minun ja Kalmaliljan välillä olisi jo jokin side.
"Voit kertoa minulle. Haluan tietää lisää Tähtiklaanista. Lupaan, etten kerro kellekään."
Kalmalilja siirsi viimein katseensa minuun. Hän hymyili hiukan, aivan aidosti.
"Pidän sinusta, Roihutassu", naaras naukui ja hengähti sitten syvään. "No, tässä se tulee: olen saanut Tähtiklaanilta ennustuksen. Eräänä yönä Pyökkihäntä -niminen naaras ilmestyi minulle unessani. Hän oli Viiltotähden Tähtiklaaniin uskova tytär. Pyökkihäntä kertoi minulle, että minun tulisi käännyttää Kuolonklaani Tähtiklaaniin uskovaksi. Hän kertoi, että se oli kohtaloni, jota en voisi paeta."
Kalmalilja piti tauon, jälleen omissa ajatuksissaan.
"Otin tehtävän vastaan. Mutta en kuvitellut, että se olisi näin hankalaa."
Katsoin naarasta hyvin hämmentyneenä. Tämä siis todisti, että Tähtiklaani oli olemassa! Mutta miten hän voisi ikinä suorittaa tehtävänsä? Se kuulosti lähes mahdottomalta. Mitta enhän minä tiennyt, kuinka moni lisäkseni uskoi Tähtiklaaniin. Moni saattoi salata sitä muilta, ei Kuolonklaanissa sallittu Tähtiklaania. Mutta minä uskoin siihen. Ja halusin auttaa Kalmaliljaa muuttamaan klaaniamme hyväksi. Kohtasin naaraan katseen vakaana ja ylpeänä.
"Minä autan sinua. Minä olen puolellasi."
Heräsin oppilaiden pesässä auringonpaisteeseen ja sen tuottamaan kuumuuteen. Astelin ulos pesästä. Olisin halunnut vielä eilen jutella Jääliljalle, olisin halunnut lohduttaa häntä. Naaras oli kuitenkin ollu jo silloi sikeässä unessa. Istuuduin soturien pesän suuaukon viereen odottamaan valkoista naarasta.
//Jää?
Jäälilja 11.7.2017
Katsoin Irvihuulta ja kyynel vierähti poskelleni.
"Olet klaanitoverini, en tapa sinua", nau'uin ja käänsin suuni surulliseen hymyyn. Oikeaan hymyyn. Nuolaisin Irvihuulen poskea.
"Pikiviilto, Niittytassu! Tulkaa auttamaan!" Murisin kovaan ääneen.
Nuolaisin Irvihuulen yhtä haavaa. Veren karvas maku täytti suuni.
Jatkoin tämän haavojen nuolemista, vaikka vuosinkin itse koko ajan. Irvihuuli katseli minua sumeilla silmillään.
"Pian!" karjaisin huolestuneena. Tunsin huolta. Oikeaa huolta.
Nuolin naaraan haavoja nopeammin. *Et saisi kuolla!*
"Jos kuolet se on minun vikani enkä anna ikinä anteeksi", kuiskasin Irvihuulen korvaan. Pikiviilto loikki yrttejä ja hämähäkin seittejä suussaan luoksenne.
"Mitä tapahtui?" parantaja naukui.
"Auta häntä!" sähähdin. Jatkoin tämän haavojen nuoemista. Olinhan minä kova, mutta oli minullakin sydän.
//Irvi? Piki?
Pikiviilto 12.7.2017
Paljastin pienesti valkeita hampaita soturille, joka parhaillaan nuoli Irvihuulen haavoja, joista tihkui edelleen verta. Lähistöllä ei näkynyt muita kissoja, jotka olisivat voineet haavat tehdä. Jäälilja ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisi vihannut Irvihuulta. Pyöräytin silmiäni ja tönäisin naaraan harmaansävyisen naaraan loitommalle.
"Ehkä on parempi, että minä jatkan tästä. Niittytassu, auta minua kantamaan hänet pesälleni", komensin oppilastani, jonka avulla saimme Irvihuulen parantajan pesään, jossa aloin sitoa naara haavoja. Haavat eivät olleet kovinkaan vaarallisen näköisiä, mutta ne olivat selvästi tulleet toisen kissan kynsistä. Jauhoin suussani hauteen, jonka levitin Irvihuulen haavojen päälle. Kun olin saanut kaiken valmiiksi siirsin katseeni ensin Jääliljaan, joka istui vähän matkan päässä ja sitten takaisin Irvihuuleeen.
"Hän tokenee tuosta parissa päivässä, mutta siteet täytyy vaihtaa joka päivä täällä", selitin viileästi tavalliseen tapaani ja katsoin jälleen kohti Jääliljaa.
"Osaisitteko nyt kertoa, mistä nuo haavat ovat tulleet. Tuskinpa ne vain ilmestyivät tyhjästä", murahdin.
//Jää? Irvi?
Jäälilja 13.7.2017
Katsoin Pikiviiltoon hurjasti mulkoillen. Häntäni alkoi heilua. *Tällä kertaa pitäisin kieleni kurissa*
"Menin vain kysymään tältä, että mikä on ja sitten hän suuttui minulle ja alkoi pilkata minua", murahdin anteeksi pyytävästi. *Hän pilkkasi erakko juuriani!* Mutten mainitsisi siitä hänelle mitään. En paljastaisi heikkouttani.
"Mutta mustä nuo haavat tuohon ilmestyivät?" Pikiviilto naukui ja lähetti minulle tuiman katseen. Kiedoin häntäni tassujeni ympärille ja huokaisin.
"No minä kuule sitten hyökkäsin tämän kimppuun hiljentääkseni hänet!" naukaisin hiljaa.
"Olen pahoillani", nau'uin hiljaa ja käänsin katseeni tassuihini. Käänsin pääni eri suuntaan ja näin Vahvamielen ja Lintulumon. *Taran!* Juoksin tämän luokse. Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat virrata. Muistin vieläkin välirikkomme. Puskin tämän rintaa ystävällisesti. Hän oli yksi parhaista ystävistäni.
//Lintu? Muut?
Lintulumo 14.7.2017
Tunsin ilon kuplivan sisälläni, kun Jäälilja tuli luokseni ja puski rintaani. Muistin heti pienen, valkoisen naaraspennun, joka oli monta kertaa tullut laumassa viereeni nukkumaan, jonka kanssa olin niin paljon viettänyt aikaa. Silloin Jääliljan nimi oli ollut Icy. Hän oli ollut kuin tytär minulle, joskus naaras oli ollut enemmän minun kanssani kuin emonsa Rapapoltteen. Rapapoltteella ja minulla oli vain huonot välit, se hiukan mutkisti asioita. Olin sittemmin pilannut myös minun ja Jääliljan välit, kun olin viiltänyt kaulaani. En kuitenkaan ollut silloin yrittänyt tappaa itseäni; tein niin, koska halusin äänien hiljenevän. *En ole kuullutkaan niitä pitkään aikaan.*
"Hei Jäälilja", huokaisin ja tunsin silmieni hiukan kostuvan, mutta en aikonut alkaa itkemään. Käänsin sitten kuitenkin katseeni muualle. En enää tiennyt, kuuluinko Jääliljan elämään. Yhteisistä ajoistamme oli niin kauan ja naaras oli solminut uusia ystävyyssuhteita. En ollut niin välittänyt siitä, tietenkin naaras sai hankkia ystäviä, mutta en tiennyt, oliko minulle enää sijaa.
//Jää? Vahva?
Vahvamieli 14.7.2017
Jolkutin metsästyspartion etuosassa orava leuoissani roikkuen. Partion johtaja, Pikkuvarjo kulki kohti leiriä partion edellä, jonka hännillä harppoi naaraan oppilas Villitassu. Saavuttuamme leirin sisäänkäynnille pujahdin sisäänkäynnin läpi leiriin ja vein oravani tuoresaaliskasaan. Kääntyessäni etsimään katseellani Lintulumoa, yllätyin hieman nähdessäni tämän Jääliljan - entisen Icyn - seurassa. Lähdin astelemaan kaksikkoa kohti pitkin, melko reippain askelin. Meripihkan väriset silmäni olivat kiinnittyneet Jääliljaan, siristin silmiäni. Seisahduin naaraiden eteen.
"Hei", mau'uin Lintulumolle Jääliljaa vilkaisten.
Huomasin hänen katsahtavan haavoja, jotka yhä olivat turkissani mutta jotka hiljalleen alkoivat arpeutua. Päästin hiljaisen murinan kohoamaan kurkustani. Eivätkö kissat olleet ennen haavoja nähneet? Ja näiden kissojen pitäisi olla vielä kuolonklaanilaisia! Tai no, Jääliljahan oli ollut Veren laumassa kuten minä ja Lintulumokin.
//Lintu? Jää?
Jäälilja 9.7.2017
Katsoin Kielomyrkkyä kummastuneena.* Oliko Kostohenki maininnut tälle jotain ennustuksesta? Ei hän ole sellainen*
"Vaikka tuikkisivatkin se olisi oma asiani", murisin matalasti. Kielomyrkky mulkaisi minua ja uskoin hänen toivoneen, että paljastaisin jotain. *Suunnitelmasi ei tainnut toimia, petturi!*
"Usko pois, salaisuutesi ei ole enää turvassa", naukaisin. Väänsin suuni hermostuneisuuteni peittävään hymyyn ja paljastin veitsen terävät hampaani. Kielomyrkky pörhisteli karvojaan ja heilautti tassullaan minua korvaan. Huomasin kuinka se alkoi tiputtaa verta tasaiseen tahtiin. Kyyristyin maahan. Kielomyrkky katsoi minu voitonriemuisena. Ei en ollut hävinnyt. Oksensin pienen verisen läntin maahan ja nousin pystyyn, pörhistin karvani ja työnsin kynteni esille.
"Minä en tullut tänne satuttamaan sinua, mutta muista tämä ei jää tähän", sähähdin ja lähdin loikkimaan pois päin tuosta naaraasta. Hiljensin loikkimisen kävely vauhtiin ja asetuin riistakasan viereen istumaan. Nappasin kasasta pukkean hiiren ja aloin syömään sitä. Tunsin kuinka nälkä kurni vatsassani. En ollut ehtinyt syödä lähiaikoina paljoa. Huomasin kuinka tuttu kolli meripihkaisin silmin asteli luoksen häntäänsä heiluttaen.
"Hei Jäälilja", kolli. Pyöräytin silmiäni.
"Oliko jotain asiaa?" nau'uin tylysti. Kauhumurha katsoi minua hämmentyneenä. Kolli istuutui viereeni ja laski häntänsä maahan.
"Minulla ei ole mitään tunteita sinua kohtaan", murahdin. Kuulin kuinka musta kolli tuönsi kyntensä vihaisena ulos.
"Mitä se eilinen sitten oli?" Kauhumurha kuiskasi jäisesti korvaani.
"Tapa kerätä tietoa", naukaisin ehkä hieman pahoitellen ja aloin silittää mustan kollin selkää hännälläni.
Olihan kolli ihan viehättävä, mutta minulla oli muut kollin mielessä. Yhtäkkiä aloin silittää mustaa kollia vastakarvaan. Tämä sähähti ja loikkasi pois viereltäni. Kauhumurha virnisti minulle ilkeästi ja lähti astelemaan pois päin. *Kollit ajattelevat liikoja itsestään* En jaksanut syödä hiirtäni loppuun, joten kaivoin sen rippeille kuopan. Mulkaisin vielä parantajan pesän edustalla olevaa Kielomyrkkyä. *Muista, salaisuutesi ei ole enää turvassa* Käänsin jäisen katseeni leirin aukiolle. Kissat olivat juttelemassa toisilleen kuten Roihutassu ja Kostohenkikin. Pian jokin loikkasi takaapäin kimppuuni. Käänsin loimuavan katseeni tulijaan.
"Isä!" murahdin. Isäni virnisti minulle.
"Mitä asiaa sinulla oli?" naukaisin tuohtuneena. Pikimusta kolli hymyili.
"Kai minä nyt saan rakasta tutärtäni tulla tervehtimään", tämä naukui. *Ja muistuttamaan erakkojuuristani? Isäni olisi paras ymmärtää, että pysyisi kaukana minusta. Sillä jos hän olisi Tähtiklaaniin uskova, minun tehtäväni olisi tuhota hänet.* Näin ainakin uskottelin itselleni.
Jäälilja 11.7.2017
Isäni oli juuri lähtenyt. Huokaisin helpottuneena. Tarvisin välillä hieman omaa rauhaa. Käänsin katseeni takaisin riistakasan suunnalle, näin kuinka minua hieman vanhempi naaras Irvihuuli oli haudannut kasvonsa riistaansa. Muistin kuinka hän oli joskus tullut luokseni leikkimään kun olin oentu ja hän oppilas, joten nyt olisi vastapalveluksen vuoro. Astelin naaran luokse.
"Mitä näkyy?" naurahdin naarallle, yrittäen piristää tätä. Tämä nosti päänsä orvastaan ja katsoi minuun itkuisilla silmillään.
"Ai katselet sitä siis vaan muuten vaan?" naukaisin ja hymyilin hieman, mutta pidin suuni visusti kiinni. En haluasi näyttää hampaitani. En tiennyt mitä muut ajattelisivat. Istahdin Irvihuulen viereen.
"Hei, mikä on?" nau'uin teennäisen lempeästi, en ollut ennen puhunut näin, en osaisi, mutta voisin yrittää.
//Irvi? Sori pätkä xc
Irvihuuli 11.7.2017
Ilmeeni vaihtui närkästyneeksi. Mitä tuo naaras meinasi?
"Miksi kertoisin sinulle?" tiuskaisin vähän vihaisesti Jääliljalle. Nuorempi naaras murahti, jotain hyvin epäselkeää.
*Olisitko ystävällinen ja häipyisit?* ajattelin närkästyneesti. Tönäisin oravan mistä olin syönyt muutaman haukkausun taikaisin tuoresaaliskasaan.
"Ei noin saisi tehdä!" Jäälilja äyskähti. Irvistin naaraalle ilkeästi.
"Älä sinä siinä komentele, pikku soturi!" pilkkasin Jääliljaa, joka sähisi. Naaras ei näyttänyt pitävän tästä.
*Olkoon vaan niin*, mietin.
"Pikku isän pentu", maukaisin pehmeällä äänen sävyllä nyt. Jäälilja näytti hyvin äkäiseltä. Naaraan hyvänmielisyys oli lähtenyt.
//Jää? Irvi ärsyttää x3
Jäälilja 11.7.2017
Katsoin Irvihuulta murhaavasti.
"Sano tuo vielä kerran, niin revin sinulta karvat", murisin uhkaavasti ja pörhidtin turkkini. Kynteni valuivat ulos ja häntäni alkoi heilumaan.
"Isän. Pikku. Pentu", Irvihuuli naukui hitaasti. Loikkasin vanhemman naaraan päälle ja tämä varautumatumatyomana kaatui maahan. Olin isompi kuin tämä kissa. Painoin kynteni Irvihuulen rintaa vasten. Painoin kasvoni tämän korvan viereen ja kuiskasin:
"Sinun pitää oppia ettei minulla ole leikkimistä". Painoin tassuni syvemmälle. Naaras alkoi potkia vatsaani. Pyöräytin silmiäni ja läimäisin kynsilläni Irvihuukta kasvoille. Naaras potkaisi minut päin kiveä ja hyökkäsi päälle. Tämä alkoi kynsiä vatsaani. Pitkaisin tämän vatsaa kaikilla voimillani ja tämä lennähti maahan. Loikkasin tämän päälle ja upotin kynteni tämän selkä karvoihin ja otin tukevan otteen naaraan hännästä neulan terävillä hampaillani. Tämä riuhtoi minua irti selästään, mutten irrottaisi, purisin vain lujempaa. Irvihuuli nappasi minun hännästäni kiinni hampaillaan ja tunsin pienen kirpaisun.
"Älä luule, että pääsisit helpolla", mumisin Irvihuulen häntä suussani. Tunsin kuinka tuli leimusi sisälläni, en nähnyt muuta kuin vastustajani. Viholliseni. Irvihuulen.
//Irvi?
Irvihuuli 11.7.2017
Sappeni oli täynnä tuon ylimielisen naaraan touhua. Ensi piti kysyä mikä oli hätänä ja nyt vielä hyökätä!
*Olenhan minäkin ollut nuorempana tälläinen*, mietin huvittuneesti, mutta kipu hännässäni sai minut todellisuuteen käännyin salamannopeasti silmät leiskuen kohti Jääliljaa.
"Sinä senkin ylimielinen, tyhmääkin tyhmempi, erakkoverinen, ketunläjä!" ärjyin kova äänisesti. Mittani oli täynnä Jääliljan takia. Riuhtaisin häntäni irti naaraan otteesta ja hyökkäsin. Ainoa asia minkä tunsin oli viha. Silkka viha mitä olen tuntenut Risuturkkia kohtaan. Se tyhmä kolli vain valmisti minua hyvin Jääliljaa varten.
"Pisaratähti oli tyhmä, kun antoi ottaa tuollaisen tyhmän erakon leiriin!" murisin likaisenvalkean naaraan korvaan, minkä jäänsinisissä silmissä leimusi liekit. Minä en välittänyt jos tappaisin tämän tyhmän naaraan.
"Painu sinä pellolle", Jäälilja murisi kovaa. Katsoin naarasta, joka makasi allani otteessani. Virnistin hänelle, että purukalustoni näkyi. Tunsin vatsassani potkaisun ja ilmat lensivät minusta pihalle. Kaaduin maahan puolipökertyneenä. Haukoin jotain, mitä en saanut suuhuni. Sätkin, kuin avuton pentu. Sisuskalujani kylmäsi.
*Kuolisinko minä?* Tunsin rintakehässäni painoa ja piikinterävät kynnet.
"Älä hauku Pisaratähteä!" Jäälilja sihisi matalasti ylläsi. Katsoin häntä sumeasti. En tuntenut kipua enää. Niin vain naaraan äärirajat, en muuta.
"Tapa minut sitten!" kähisin hiljaa. Minä kuolisin, joka tapauksessa johonkin. Jäälilja oli minua parempi taistelija. Sen voin myöntää. Hän nujertaisi minut, tekisi minusta pilkankohteen ja tappaisi minut. Minun elämäni valuisi hänen kynsiinsä.
"Tapa, minut."
//Jää?
Kostohenki 4.7.2017
Katsoin Jäätassua mieytteliäästi. Meidän täytyistodella miettiä hyvä taktiikka Tähtiklaanin lähettilään kukistamiseksi. On myös pieni mahdollisuus, että Kielomyrkky ei tiedä asiasta yhtään mitään. Ajautuisimme vain umpikujaan entistä pahemmin.
"Minusta, meillä ei ole kauhea kiire tämän asian kanssa. Meidän täytyy ensin oppia tuntemaan vihollisemme. Emme voi vain syöksyä jokaisen kissan ljokse kysymään mivin he uskovat. Meidän täytyy olla varovaisia, mutta silti nopealiikkeisiä", maukaisin mietteliäästi.
"Mutta otetaanko huomioon se, että Tähtiklaanin kissa voi olla joku luukin. Vaikka sinunkin veljistäsi joku?" murahdin matalasti. Juuri nyt jokainen tämän klaanin kissa oli tarkkailun kohteena.
"Mutta siihen voit luotaa, että se kissa en todellakaan ole minä."
// Jää?
Jäälilja 7.7.2017
Nyökkäsin Kostohengelle. Vilkuilin Roihutassun suunnalle.
"Tehdään niin, että sinä tutustut klaanimme naaraisiin ja minä kolleihin, niin on parempi", hymyilin suunnitelmallinen pilke silmäkulmassani.
"Minä menen puhumaan Roihutassulle, mutta ole huoleti en puhu mitään suunnitelmistamme", kehräsin ja silitin Kostohengen päätä hännälläni.
"Jatkat siis tuota leikkiä vielä soturinakin?" Kistohenki hymähti sarkastisesti. Pysäytin häntäni ja laskin sen alas.
"Älä luulekkaan, että lopettaisin", naukaisin leikkisästi. Lähdin ravaamaan kohti veljeäni ja jätin tumman kollin taakseni. Roihutassu känsi katseensa minua kohden.
"Hei Jäälilja", Roihutassu tervehti. Nyökkäsin. Istuin veljeni viereen ja käänsin katseeni tämän suuriin silmiin.
"Miksenköhän minä päässyt soturiksi?" tämä naukui hieman tyytymättömänä. Kohautin lapojani. Roihutassu käänsi hämmentyneen katseensa minuun päin.
"Miksi olet noin hiljainen?" tämä kysyi. Pudistin päätäni.
"Minun pitää mennä", hymyilin poissaolevasti. *Suorittamaan tehtävääni* Lähdin ravaamaan soturienpesän edustalle ja aloin tarkkailla paikalle saapuneita kissoja kiinnostuneena. Ensin siihen saapui Tulvasielu, jonka perässä asteli Kauhumurha. Kolli vaikutti hyvin sivistyneeltä. Astuin yhden askeleen eteen päin ja nappasin hännälläni Kauhumurhan hännästä kiinni, musta kolli ärähti ja käänsi meripihkasta leimuavan katseensa minuun. Kolli katsoi minuun jännittyneenä.
"Tahtoisitko tulla kanssani kävelylle?" naukaisin "kiinnostuneena" ja kiedoin häntäni kollin häntäni ympärille. Pian kolli olisi kuin sulaa vahaa tassuissani. Huomasin kuinka kolli asteli lähemmäs minua ja nyökkäsi.
"Mielelläni", tämä hymyili ilkeästi. Lähdin viemään Kauhumurhaa syvemmälle reviirimme kätköihin. Pian saavuimme niin sanottuun reviirimme sydämeen. Jos siis emme laskisi leiriä. Irtauduin Kauhumurhasta ja astelin hieman kauemmas tuosta kollista.
"Kerrothan minulle aina kaiken? Etkä salaa minulta mitään?" nau'uin kollille. Kolleista tiedon vääntäminen oli helppoa.
"Tietenkin", musta kolli kehräsi. *Kauhumurha on siis puolellamme*
//Joku?
Kielomyrkky 7.7.2017
Käänsin katseeni pois Pikiviillosta. Yhtäkkiä parantajan pesä vaikutti ahtaalta ja tunkkaiselta.
"Pikiviilto", maukaisin katsoen ulos parantajan pesästä. Leirissä oli valoisampaa ja lämpimämpää. Jostakin syystä pesä oli vetoisa ja kylmä. Tai sitten mielini teki minulle kepposia.
"Tahdon ulos pesästä. Tarvitsen omaa aikaa ja niin varmasti sinäkin. Tämä oli iso uutinen meille molemmille", huokasin. En jäänyt edes odottamaan parantajan vastausta. Käännyin vain ympäri ja tassuttelin ulos raikkaaseen ilmaan. Oli outoa, että olin saamassa pentuja Kuolonklaanin parantajan Pikiviillon kanssa. Huomasin kuitenkin Kostohengen ja Jääliljan tulevan takaisin leiriin. Katsoin poikaani silmät viirulla. Jokin tuossa kollissa sai aina niskakarvani pörhölleen, vaikka hän olikin oma poikani. Huomasin kuitenkin Kostohengen saapuvan luokseni. Katsoin poikaani kylmästi ja odotin. Hän tulisi varmasti tällä kertaa repimään korvani irti.
"Päivää, rakas emoni", Kostohenki maukui häijysti. Katsoin mustaa kissaa silmät viirulla ja hampaat esillä.
"Kerro suoraan mitä tahdot tai kärsit seuraukset", murahdin. Kostohengen kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Olin tainnut tehdä juuri niin kuin Kostohenki oli minun tahtonutkin tekevän. Hän oli saanut minut varuilleen.
"Voit joko vastata yksinkertaiseen kysymykseeni suorasti tai kiertäen", Kostohenki murahti.
"Tuikkivatko tähdet taivaalla kirkkaammin kuin ennen?"
Katsoin pöyristyneenä Kostohenkeä. Mitä tuo nyt oli olevinaan?
"Vastaa sinä sitten, että näetkö itse tähtiä, sillä sanoissasi ei ole mitään järkeä", maukaisin ja tassuttelin pois Kostohengen luota kohti Jääliljaa.
"Saanen kysyä, mikä poikaani vaivaa?" maukaisin ärtyneenä serkulleni
// Jää?
Jäälilja 8.7.2017
Katsoin punaruskeaa kiinnostuneena. .
"Enpä ole huomannut mitään erikoista", hymyilin teatraalisesti. Kielomyrkky mulkaisi minua.
"Mikä sinuakin vaivaa?" Kielomyrkky murisi. Pyöräytin silmiäni.
"No kysyn sitten suoraan", nau'uin niin hiljaa, että loppuosa kuulosti enään pelkältä kuiskaukselta. Kiedoin häntäni tassujeni ympärille ja istuin sivistyneenä Kielomyrkyn eteen.
"Kuulostaako sana petturi sinusta tutulta?" naukaisin suorasti. Puristeöin maata tassuillani. Kielomyrkky katsoi minua arvioivasti.
"Mikä sinä olet tälläisiä kyselemään?" tämä murahti. *Eli se on hän!*
"Eli se olet sinä!" murisin. Nousin seisomaan ja häntäni alkoi viuhtoa ilmassa.
"En tiedä nyt yhtään mistä puhutaan!" naaras murahti. Pysähdyin. *Jos hän ei muuten tunnusta niin sitten siirrytään uhkailuun* Ajattelin mielihyväisesti. Katsoin Kielomyrkkyä silmäni sinisestä tulesta leimuten. *En saisi paljastaa ennustusta. Minun pitäisi vain saada tieto valumaan hänestä*
//Kielo?
Kielomyrkky 8.7.2017
Katsoin silmät viirulla Jääliljaa. Naaras oli viettänyt todella paljon aikaa poikani Kostohengen kanssa. Kaksikkoa voisi jopa melkein luulla kumppaneiksi, jos ei tietäisi, että he ovat liian läheistä sukua. Katsoin silmät leimuten Jääliljaa.
"Te kaksi aiotte jotakin", murahdin matalasti. Jäälilja vain virnistin minulle yhtä rasittavaksi kuin Kostohenkikin olisi tehnyt.
"Mistä niin päättelet?" kuului naaraan vastaus. Tai kysymys. Oli mikä oli, se sai aistini terävöitymään. Kostohenki ja Jäällja molemmat juonivat jotakin minun ja Kuolonklaanin selän takana. Ja jostakin syystä olin joutunut kaksikon kohteeksi. Käänsin katseeni tylysti pois Jääliljasta. Voisin ärsyttää Jäälljaa kysymällä häneltä saman kysymyksen kuin Kostohenki kysyi minulta. Ehkä se saisi hänet hämmentyneeksi.
"Kuka pentujesi isä on?" Jäällja kysyi yhtäkkiä. Katsoin tuota kurtistaen kulmaani.
"Se, joka vähiten odotat", vastasin tyynesti ja kylmästi. Ei ollut salaisuus, etä Pikiviilto oli pentujen isä, mutta tahdoin vain ärsyttää Jääliljaa.
"Tiedän kyllä, kuka pentujen isä on", Jäälilja maukaisi tyynesti hymyilen. Katsoin Jääliljaa kylmästi. Näin hänen bluffinsa läpi.
*Niinhän sinä sanot, senkin valehteleva erakkopentu!* sihisin pääni sisällä.
"Tiedän kyllä, kuinka tärkeitä pennut ovat sinulle. Vai unohdimmeko nyt toisen tyttäresi Liljatassun?" Jäälilja maukaisi hymyilen. Hymy oli teennäinen ja ilkeyden perikuva. Mietin kuitenki kuinka Jälilja todella tiesi tyttärestäni. Edes minä on tiennyt, että hänet oli nimetty Liljatassuksi.
*Kostohenki!* ajattelin raivoissani. Hän oli taatusti etsinyt Liljatassun tassuihinsa ja puistanut tästä irti karun totuuden. Raivo kihisi sisälläni. Luulin Kostohengen olevan uskollinen omalle klaanilleen eikä sisarelleen, joka ei kuulunut koko klaaniin!
"Mitä luulisit, että tapahtuisi, jos klaani saisi tietää asiasta?" Jäälilja kysyi ilkeästi. Katsoinnaarasta haastavasti.
"Silloin tähdet tuikkisivat yllämme kirkkaammin!" sihahdin viitaten Kostohengen outoon kysymykseen.
// Jää?
Jäätassu 28.6.2017
Katsoin tyytyväisenä kollia.
"Teit hyvä valinnan", kehräsin.
"Ja? Etkö kerro lisää suunnitelmasta?" kolli hätäili. Heilautin häntääni ja nyökkäsin.
"Tuhoaminen alkaa rajapartioista. Emme tarvi aluksi montaa kissaa, sillä Tuuliklaanin partioissa ei ole paljoa kissoja, mutta lopuksi Tuuliklaani tekee varmasti vastaiskun", nau'uin hymyillen ilkeästi. Kolli nyökkäsin.
"Yritä löytää vapaaehtoisia mukaamme ilman, että paljastat suunnitelman", kuiskasin.
"Puhutaan lisää seuraavassa kokoontumisessa", selitin kollille.
//Rihku? Sori tönkkö xc
Jäätassu 29.6.2017
Juoksin kohti rajaa ja tuuli siveli karvojani. Auriko paistoi turkilleni mukavan lämpimästi. Olin menossa kiertelemään reviiriämme tekemisen puutteessa. Aurinko täplitii maata. Tassuni tömisivät mukavasti maassa ja pöllyttivät hiekkapölyä ympärilleni. Rakastan Viherlehteä. Vaikka olinkin Kuolonklaanilainen oli minulla silti sydän. Nautin tuulenvireestä ja multaisista tuoksuista. Loikin iloisena ympäriinsä. Muistin cielä emoni lämpimän tuoksun, hän tuoksui hieman tälle paikalla. Olihan minulla ikävä emoani. Näin oravan kiipeilemässä puussa, mutta annoin sen olla. Pian kuulin rasahduksen puskasta. Huomasin kuinka takanani oleva puska heilui ja sieltä pöllysi liekehtivän värisiä karvoja. *Kissa?*
"Kuka siellä?" naukaisin. Tuuli puhalsi väärästä suunnasta, tämä oli varmasti haistanut jo minut mutta minä en häntä.
"Minä vain", kuulin tutun naukaisun.
"Roihutassu! Mitä sinä täällä teet?" kehräsin. Kolli vilkaisi minuun.
"Seurasin hajujälkeäsi ja etsin sinua, mutta jälkesi loikkivat ympäriinsä kuin ensimmäistä kertaa ulos päässyt kanin poikanen", Roihutassu selitti hengästyneenä. Hymyilin.
//Roihu? Sori mini xc
Jäätassu 1.7.2017
Astelimme vieretysten kohti leiriä. Roihutassun turkki näytti liekehtivältä laskevan auringon säteistä.
"Tänään oli kiva päivä", naukaisin veljelleni. Roihutassu nyökkäsi hymyillen.
"Niin oli", tämä kehräsi. Nostin häntäni ilmaan.
"Painun heti pehkuihin kun pääsen leiriin", hymähdin väsyneenä.
"Sinä olet varsinainen unikissa", Roihutassu naukaisi leikkisästi. Tökkäsin tätä pilkesilmäkulmassani. Roihutassu tönäsi takaisin. Sitten minä tönäisin taas ja sitten Roihutassu. Mutta tällä kertaaa Roihutassu tönäisikin lujaa, enkä ollut varautunut siihen. Kaaduin pusikkoon selkä edellä.
"Anteeksi! Sattuiko, minä vain..." , Roihutassu hätäili. Pudistin päätäni.
"Ei se mitään", hymyilin ja pian purskahdin nauruun. Nousin puskasta ylös ja suin turkkini siistiksi pikaisesti.
"Sinulla on tuolla jotain", Roihutassu naukui ja osoitti niskaani hännällään. Yritin katsoa niskaani, muttri vaan onnistunut.
"Ota se pois", naukaisin. Roihutassu huitaisi lehden pois hännällään. Kehräsin:
"Kiitos". Lähdinme astelemaan sisäänkäyntiä pitkin leiriin. Pian saavuimme leiri aukiolle. Lähdin tassutamaan kohti oppilaiden pesää. Näin kuinka Kostotassu oli kerällä omalla makuusijallaan. Lysähdin omaan makuusijaani. Suljin silmäni ja nukahdin heti.
Räväytin silmäni auki. Olin paikassa jossa ei ollut tähtiä eikä hopehäntää. Oli pimeää. Tunsin oloni tervetulleeksi. Pian eteeni ilmestyi tuttu tummanharmaa hahmo. Mestarini. Pisaratähti. Hän oli siis kuollut. Värähdin hieman ajatusta. Olinko siis Pimeyden metsässä.
"Pisaratähti", nau'uin tyynesti. Kolli katsoi minua palavasti. Hänen ilmeensä oli vakava.
"Kuolonklaania uhkaa Tähtiklaani, joka on vallannut klaanitoverisi kehon. Etsi tämä kissa ja tee hänestä loppu, kitke Tähtiklaani lopullisesti pois oikeauskoisesta klaanistasi", Pisaratähti naukui nämä sanat mystisesti. Katsoin mieteskellen entistä päällikköäni.
"Mitä tarkoitat? Onko klaanissamme petturi?" nau'uin ihmeissäni. *Minulla olisi niin paljon kysyttävää* Pian huomasin päällikön hahmon jo haallistuvan.
"Odota!" rääkäisin ja yritin hypätä Pisaratähden turkkiin kiinni mutta sain vain ilmaa tassuihini. *Mitä minun pitäisi tehdä?*
Räväytin silmäni auki. Vilkaisin ensin Roihutassun petiin ja sitten Kostotassun petiin. Kumpikin kolli nukkui vielä. Oli vielä niin aikaista, ettei aamun varhaisimmatkaan säteet paistaneet pesään. *Kuka olisi petturi? Kuka oli kiltein klaanistamme? Minun pitäisi keksiä tekosyy, jotta voisin tutustua heihin yksi kerrallaan.* Huokaisin. *Mutta tarvitsen Kostotassun apua* Jokin sisälläni sanoi, ettei Roihutassu sopisi tähän tehtävään. *Mitä jos joku läheisistäni olisi Tähtiklaanin puolella. Tönäisin Kostotassua. Tämä mumisi jotain.
"Kostotassu!" kuiskasin mustalle kollille. Tämä havahtui ja raotti silmiään.
"Mitä nyt?" tämä ärähti.
"Joukossamme on petturi!" kuiskasin. Tämä räväytyi silmänsä auki.
"Tule mennään jonnekin muualle ettei muut kuule", murahdin ja lähdin jolkottamaan. Kuulin Kostotassun askeleet takanani.
//Kosto?
Kostotassu 3.7.2017
Kynteni valuivat heti ulos tassuistani. Totta kai auttaisin Jäätassua paljastamaan tämän petturin! Kuolonklaanissa ei ollut tilaa pettureille. Vaikka klaanissa oli kyllä nytkin yksi liikaa. Olin edelleen raivoissani emoni Kielomyrkyn takia.
"Tiedätkö vielä kuka on pettänyt klaanimme?" kysyin murahtaen Jäätassulta. Hän todella saisi kaiken apuni Tähtiklaanin pois kitkemiseen klaanistamme.
"En tiedä vielä. Tavallaan toivoin, että joku olisi antanut sinulle merkkejä", Jäätassu maukaisi turhautunena. Kohotin kulmiani mietteliäänä.
"Ei minuun tässä klaanissa kukaan luita. Varsinkaan oma sukuni", sihahdin hiljaa. Jäätassu ei näyttänyt hetkahtavan millään tavalla.
"Ideoita petturista?" Jäätassu kysyi uudestaan. Vilkaisin nopeasti ympärilleni valppaana.
"Se voisi olla emoni Kielomyrkky. Hänhän synnytti kissan, joka uskoi Tähtiklaaniin. Nimittäin siskoni Liljatassun."
// Jää?
Jäätassu 3.7.2017
Läimäisin Kostotassua hellästi selkään.
"Yritä edes näyttää kiinnostuneelta!" murahdin. Musta kolli pyöräytti silmiään ja huokaisi.
"Sain unen Pimeyden metsältä", nau'uin jäätävästi. Kostotassu arvioi ilmettäni.
"Ja luulet että se olisi ennustus?" tämä naukui. Aloin heiluttamaan paksua häntääni turhautuneena.
"Antaisit edes minun selittää", hymähdin ilkeästi. Kolli nyökkäsi.
"Noh, se meni jotenkuten näin, Kuolonklaania uhkaa Tähtiklaani ja se on vallanut klaanitoverisi kehon", selitin.
"Ja miten minä tähän liityn?" tuo murahti.
"Saat luvan auttaa minua etsimään sen petturin", murisin matalasti.
//Kosto?
Jäätassu 27.6.2017
Olin juuri vienyt Pisaratähden leiriin ja Pimeyslehti oli vienyt kumppaninsa pesäänsä. *Selviäisikö Pisaratähti? Montakohan henkeä tällä vielä oli?* Katsoin päällikön pesän suunnalle, mutta kun sieltä ei alkanut kuulua mitään, päätin lähteä etsimään seuraa. Haravoin katseellani leiriä, mutta en nähnyt etsimiäni kissoja. *Missä ne kaksi nyt ovat?* Kostotassu oli siis vieläkin rajalla, mutta entäs Roihutassu? Pian näin vilauksen Roihutassun liekehtivästä turkista.
"Hei!" Roihutassu naukui kun Kidesydän laski varpusensa suoraan veljeni jalkoihin.
"No heipä hei vaan sinullekkin", vanhus naukui sarkastisesti. Roihutassu pyöräytti silmiään turhautuneena.
"Haluatko, että vaihdan sammalenne vai et?" Roihutassu murahti. Päätin antaa veljeni hoitaa askareitaan rauhassa. Käännähdin ympäri ja toivoin näkeväni jo Kostotassun palaavan leiriin, mutta tummaa kollia ei näkynyt. Pian bongasin tuoresaalis kasan vierellä olevan Juovatassun, joka oli pari päivää sitten nimitetty oppilaaksi. En oikein ollut vielä tutustunut naaraaseen, mutta ainahan sitä olisi mahdollisuus. Naaras söi hiirtä tyynen rauhallisesti ja hätkähti kun naukaisin:
"Tervehdys". Naaras nyökkäsi hieman arasti. Valikoin kasasta pienen pääskysen ja aloin syömään sen kuivunutta kylmää lihaa.
"Olet siis Juovatassu?" nau'uin ja yritin kuulostaa mukavalta.
Naaras nyökkäsi taas pikaisesti. Minua ärsytti hieman tämä kiusalinen hiljaisuus.
"Veikö hiiri kielesi?" nau'uin kannustavasti. Kohta hrmoni palaisi, minun pitäisi vain pysyä tyynenä. Yritin tavoittaa naaraan katsetta, mutta tuntui kuin tämä olisi vältellyt sitä. Yritin pysyä hymyilemättä sillä olin saanut paljon kommentteja kuinka epäystävälliseltä se näytti.
//Juova?
Juovatassu 27.6.2017
"Olet siis Juovatassu?" Jäätassu naukui. Nyökkäsin pikaisesti ja katsoin oppilasta tuimasti.
"Veikö hiiri kielesi?" Jäätassu naukui kannustavasti. Hän ilmeisesti ärsyyntyi hiljaisuudesta joka lankesi yllemme puhumattomuuteni takia. Mulkaisin hieman vanhempaa oppilasta ja naukaisin lyhyesti hieman ylimielisellä äänensävyllä:
"Olen hieman hiljaisempi persoona."
"Olet Jäätassu?" Esitin kysymyksen vaikka tiesin varsin hyvin kuka naaras oli. Tahdoin vain pitää Jäätassun hyvällä tuulella sillä en jaksanut nyt kinastella.
"Kyllä. Tulitko juuri harjoituksista?" Jäätassu esitti kysymyksen.
"Mm", mutisin likaisen valkoiselle naaraalle sillä tämä tahtoi etten vain nyökkäilisi joten päätin sitten pitää ääntä. Haukkasin palan hiirestä ja katselin leiriä sillä en jaksanut vain tuijottaa Jäätassua.
//Jää? Vähän tönkkö :(
Tihkuturkki 27.6.2017
Hyvästelin Minttusydämen ja lähdin ulos leiristä. Aurinko oli juuri laskenut ja oli hieman pimeämpää, kuin äsken. Metsä vilisi silmissäni, kun suuntasin kohti Kuolonklaanin rajaa. Mietin edelleen, mikä oli kuolonklaanilaisnaaraan tarjous. En vaan saanut päähäni mitään. Pian olin samassa paikassa, missä minä ja se naaras taistelimme. Jäisin siihen odottamaan kuuhuippuun asti ja toivoisin vain, ettei kukaan yöpartio menisi ohi. Vilkaisin taivaalle vähää väliä ja kohta pilvet olivatkin peittäneet kuun. Huokaisin turhaantuneena. Samassa kuulin rajan toiselta puolen rapinaa, joten piilouduin saman pensaan taakse, missä minä ja Härmätassu olimme olleet. Yritin pysyä tuulen alapuolella, ettei kissa huomaisi minua, koska en voinut olla varma oliko se sama kuolonklaanilaisnaaras, vai jokin toinen kissa. Katselin hieman lehtien välistä ja huomasin kokonaisen partion menevän ohi. En tunnistanut keitään kissoista. Lopetin jopa hengittämisen, ettei vihollispartio huomaisi. Kohta partio oli mennyt ohi. Pysyttelin pensaassa tovin, kunnes kuulin taas askeleiden ääniä. Painauduin taas maata vasten, mutta sitten huomasinkin valkoisen ja tummanharmaan kirjavan naaraan. Nousin varovasti seisomaan ja tassuttelin eteen pensaan suojista.
"Mikä oli tarjouksesi?" murahdin naaraalle.
//Jää? :D
Jäätassu 27.6.2017
Naaras oli hieman hiljainen. Pian huomasin kuinka aurinko alkoi vajota mailleen. Muistin tapaamisen. En edes tiennyt tulisiko kolli.
"Öh tuota minun pitää mennä", änkytin Juovatassulle. Naaras vilkaisi minua kummissaan, mutta lopulta nyökkäsi. Pinkaisin metsään, kolli olisi varmasti jo siellä. Pian saavuin paikalle jossa olimme taistelleet. Partio oli juuri mennyt siitä ohi. Toivottavasti he eivät olisi huomanneet kollia. Pian puskasta astui esiin harmaana hohtava kolli.
"Mikä oli tarjouksesi?" kolli murahti. Pyöräytin silmiäni.
"Etkö edes esittele itseäsi?" kehräsin. Kolli mulkaisi minua.
"Selvä selvä, mutta dinun pitää luvata ettet kerro kellekkään tästä yhtään mitään vaikket suostuisi", murahdin. Kolli huokaisi ja nyökkäsi.
"Suunnittelen Tuuliklaanin tuhoamista klaanini vahvuuden merkiksi, tarvitsen kissoja siihen ja samalla Varjoklaaniakin alettaisiin arvostaa", kuiskasin.
"Ja?" kolli naukui uteliaana.
"En kerro enempää ellet suostu mukaan, vastapalveluksena klaaniasi aletaan pelkäämään ja sinua aletaan arvostaa", kehräsin mielihyvästä kertoessani suunnitelmaani.
//Tihku?
Tihkuturkki 27.6.2017
Katsoin tyrmistyneenä naarasta. Ja minäkö tottelisin tuota oppilasta?! Vastapalvelus silti kiinnosti minua, vaikka en tuohon naaraaseen paljon luottanutkaan. Ja muutenkin toiseen klaaniin hyökkääminen kiinnosti minua. Huokaisin äänettömästi ja käänsin katseeni kuolonklaanilaisnaaraan jäänsinisiin silmiin. En tiennyt, kieltäytyisnkö, vai suostuisinko. Mitä mieltä Minttusydän olisi? Mitä mieltä klaanitoverit olisivat, kun saavat tietää, että olisin ollut osallisena Tuuliklaaniin hyökkäykseen? Mitä Vaskitsatähti ajattelisi? Kunnianhimo taisi silti voittaa, joten päädyin ehkä suostumaan. Ehkä.
"No?" kuolonklaanilaisnaaras tivasi. "En halua istua tässä koko yötä." Minun piti nyt miettiä nopeasti.
"Olen mukana."
//Jää? :D
Tihkuturkki 26.6.2017
"Jos teet minulle palveluksen, voin tehdä sinulle palveluksen", naaras murahti. Sihahdin ja rimpuilin itseni irti. Olin avaamassa suutani, kunnes kuulin vieraan kollin äänen:
"Taas hankaluuksissa toisen klaanin kissojen kanssa, vai?" Käänsin katseeni nopeasti mustaan kolliin, joka asteli eteen pusikosta.
"Ja mistä ikinä onkaan kyse, jos jollekkin käy tässä hommassa huonosti, minä olen mukana hommassa!" Käänsin katseeni takaisin valkean ja tummanharmaan kirjavaan naaraaseen.
"Luuletko, että antaisin sinulle palveluksen?!" sihahdin naaraalle. Vaikka oppilas oli suurikokoinen, hän ei ollut lähelläkään minun kokoani, sillä olin normaalia soturia suurikokoisempi. Hyökkä
sin naaraan päälle ja painoin hänet maahan. Naaras sai kuitenkin nopeasti rimpuiltua irti otteestani.
//Lilja? :D
Kostotassu 26.6.2017
Liljatassu hymähti minulle hiukan. Jokin kuitenkin vangitsi hetkeksi parantajaoppilaan huomion toisaalle. Höristin korviani hiukan ja kuulin sen itsekin. Kissojen ääniä. Äänet eivät todellakaan olleet ystävällisen kuuloisia.
"Varmasti Roihutassu sisarineen rähisemässä taas muiden klaanien kissoille", murahdin matalasti. Loin hyvinkin tiukan katseen Liljatassuun.
"Mene kauemmas piiloon! En tahdo että minut nähdään sinun seurassasi!" sihahdin. Liljatassu tuhahti minulle hiukan luokkaantuneena, mutta loikki rajaa pitkin toiseen suuntaan lähemmäs Haaskalaa.
"Kiitos", murahdin turhautuneena ja tassuttelin lähemmäs huutoja. Pieni pensaikko tarjosi minulle suojaa, jotta kissat eivät näkisi minua. Hennon sateen ansiasta turkkini ei kuitenkaan löyskännyt niin paljoa kuolonklaanilaiselta kuin yleensä. Lähemmäs tultaessa tunnistin yhden äänistä. Kyseessä oli Jäätassu!
"Jos teet minulle palveluksen, voin tehdä sinulle palveluksen", kuulin Jäätassun sanovan. Kohotin kulmiani kiinnostuneena.
"No, mitä sanot? Jos suostut niin tule kuunhuipun aikaan rajalle niin kerron enemmän", Jäätassu sanoi. Heilautin häntääni tyytyväisenä ja astelin esille.
"Taas hankaluuksissa toisen klaanin kissojen kanssa, vai?" heitin huvittuneen katseeni kohti Jäätassua.
*Ei! Mitä sinä teet! Sinun piti inhota Jäätassua!* jokin huusi itselleni, mutta syssäsin sen sivuun.
"Ja mistä ikinä onkaan kyse, jos jollekkin käy tässä hommassa huonosti, minä olen mukana hommassa!" ilmoitin virnistäen Jäätassulle, mutta katselin Varjoklaanin kissoja varautuneena.
// Jää? Tihku? Lilja?
Liljatassu 26.6.2017
Kostotassu oli käskenyt minua piiloutumaan kuullessaan murinaa ja sähinää muutaman kymmenen ketunmitan päässä, ja sekös minua oli suututtanut ihan hirveästi. Minä en ollut enää mikään pieni vikisevä pentu, jota piti oikein tuuppimalla tuuppia oikeaan suuntaan; kyllä minä osasin pitää huolen siitä, ettei minun ja veljeni yhteinen salaisuus tulisi paljastumaan. Ja sitä paitsi, mitä se haittasikin, jos meidät nähtiin yhdessä rajalla? Olisimmehan me keksineet siihen jonkun tekosyyn, emmekö vain? Mutta ei, minut passittaa jonnekin puskaan piiloon, jottemme vain missään nimessä paljastuisi. Olisi itse änkeytynyt jonnekin piiloon ja antanut minun mennä tiedustelemaan; olinhan sentään Varjoklaanin parantajaoppilas, eikä parantajaoppilaiden kimppuun saanut käydä - sehän melkeinpä kiellettiin soturilaissa! Riippuen tietenkin siitä, että kyseiset kissat edes noudattivat soturilakia...
Tassuttelin hissukseen ääniä kohti. Erotin Kostotassun hajun lisäksi myös Tihkuturkin ja hänen oppilaansa Härmätassun tuoksut. Tihkuturkki ei ollut koskaan kuulunut suosikkeihini Varjoklaanin kissoista, mutta klaanitoveri hän siltikin oli, enkä voinut tämän tähden laiminlyödä häntä, jos hän tai Härmätassu olisi pulassa.
Hiivin lähimmän pensaan luo ja kyyristyin sen taakse niin, että näin edessäni avautuvalle aukiolle. Tihkuturkki seisoi vastatusten jonkun kuolonklaanilaisnaaraan kanssa, joka oli ilmeisestikin suuresta koostaan huolimatta oppilas. Siinä samassa tunnistin naaraan Icyksi, kissaksi, jota olin pitänyt enemmän isosiskonani kuin Hiiritassua ollessani vielä Kuolonklaanissa.
*Mitä hän täällä tekee?* ajattelin hämilläni ja yritin hiipiä lähemmäs kuullakseni, mistä he oikein puhuivat.
Sitten, aivan yllättäen, Tihkuturkki päästi korviahuumaavan ärjäisyn ja loikkasi sähisten entisen klaanitoverini kimppuun. Katsoin kauhuissani kuinka rutkasti vahvempi kollisoturi painoi Icyn maata vasten. Juuri kun olin aikeissa mennä auttamaan, Icy pääsi onnekseen irti Tihkuturkin otteesta ja vetäytyi muristen kauemmas. Tihkuturkki valmistautui jo uuteen hyökkäykseen, mutta silloin minä astuin esiin. Murina ja ärinä vaimeni hetkeksi. Kaikki kääntyivät katsomaan minua yllättyneen näköisinä.
”Liljatassu?” Tihkuturkki urahti epäuskoisen kuuloisena, ihan kuin hän ei olisi voinut käsittää sitä, että minä olin juuri astellut esiin pensaan takaa ja keskeyttänyt heidän taistelunsa.
Tunsin Kostotassun murhaavan katseen turkissani, mutta en antanut sen häiritä vaan korotin ääntäni niin, että kaikki varmasti kuulivat, mitä minulla oli sanottavanani:
”Olen pahoillani, että tulin ja keskeytin teidän rähinöitsijöiden pienen yhteenoton, mutta valitettavasti en voi suvaita tällaista käytöstä, etenkään kun taistelu näytetään käyvän Varjoklaanin maalla.”
Tihkuturkki avasi suunsa sanoakseen vastaan, mutta vaiensin hänet tuimalla katsauksella, joka kertoi, ettei minun kanssani ollut leikkimistä. Kaiketi olin perinyt senkin taidon isältäni, Pisaratähdeltä?
”Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä täällä oikein tapahtuu?” kysyin kylmän kohteliaaseen sävyyn, joka sai muut vilkuilemaan toisiaan, ikään kuin eivät olisi meinanneet uskoa, että joku pieni parantajaoppilaan rääpäle komentelisi heitä tuohon sävyyn.
//Muut? Toivottavasti en hitannut liikaa, ja muutenkin aika tönkköä tekstiä
Jäätassu 27.6.2017
Vilkaisin sivulle ja näin sen saman naaraan joka oli ollut pentutarhassa ensimmäisenä päivänäni.
"Mitä sinä täällä teet?" nau'uin hilpeästi painottaen sinä sanaa, sillä viimekerralla kun olimme tavanneet hänellä ei ollut vielä nimeä.
"On minulla nimikin", tämä naukui ja esitti asiansa tomerasti. Nyökkäsin hymyilllen iloisesti kun taas pian vilkaisin harmaan kirjavaan Varjoklaanilais kolliin. Sitten katseeni kääntyi Kostotassuun. *Mutta mitä Kostotassu täällä teki?* Vilkaisin Kostotassu hyvilläni. Juuri häntä olinkin kaivannut. Väläytin kollille viekkaan hymyn.
"Vaadin sinua poistumaan Varjoklaanin alueelta", rajalle saapunut naaras naukui. Heilautin häntääni turhautuneena.
"Onko pakko olla aina noin virallinen?" murahdin kyllästyneenä ja katsoin vielä Varjoklaanilaiseen, joka mulkoili minua. Silitin tämän lapaa hännälläni ja kuiskasin:
"Ei tarvi olla noin yrmeä". Vilkutin vielä Kostotassulle ja tämän sisarelle ja lähdin loikkimaan takaisin kohti Kuoloklaanin maita. Juoksin kohti leiriä. Pian näin edessäni tutun muotoisen mötin. Sade hakkasi turkkiani. Pian tunnistin kissan.
"Pisaratähti?" nau'uin kysyvästi.
//Pisara?
Pisaratähti 26.7.2017
//En tiiä, miten tota Jäätassun tarinaa ois pitäny jatkaa, koska Pisaratähti on niinku kuollut, eli se ei pysty vastaamaa Jäätassun huhuiluun, eikä pysty kuulemaankaa sitä, jote sovelsin nyt jotai xdd
Raotin hitaasti keltaisia silmiäni. Olin jälleen omassa pesässäni suurkiven alla. Olin menettänyt jälleen hengen ja jäljellä oli enää ainoastaan yksi. Kuulin lähestyviä askeleita pesäni sisäänkäynniltä. Musta naaraskissa asteli sisään pesään. Pimeyslehti istuutui vierelleni.
"Mitä tapahtui?" kysyi naaraskissa huolestuneena, "Jäätassu löysi sinut maasta kuolleena." Muistelin hetken aikaa tapahtumia ennen kuolemaani. Olin ollut kävelyllä, kunnes ukonilma oli alkanut. Mitä ilmeisimmin salama oli iskenyt kehooni ja tappanut minut.
"Se oli salama, niin minä ainakin luulen. Isku tuli yllättäen taivaalta, se ei ollut mikään eläin, siitä olen varma", nau'uin Pimeyslehdelle. Naaras nyökkäsi.
"Sinulla on enää yksi henki jäljellä", kuiskasi Pimeyslehti katsoen minua haikeasti vihreillä silmillään. Nyökkäsin tyynenä.
"Minä tiedän sen kyllä. Pimeyden Metsä on vienyt minulta henkiä kuin saaliita, enkä ymmärrä sitä. Ehkä he tahtovat minun vain kuolevan", naukaisin varapäällikölleni, "ja jos minä kuolen, voin kuolla levollisin mielin, sillä sinusta tulee minun seuraajani." Kosketin kuonollani kumppanini kuonoa. Huomasin hänen olevan hieman vaisu.
"Entä jos minä en tahdo sinun kuolevan? Entä jos en ole valmis tulemaan päälliköksi. Jos sinä kuolet vielä kerran, se on lopullista. Eikö sinun pitäisi ottaa nyt rauhallisemmin?" musta naaraskissa kysyi. Pudistin päätäni.
"En minä pelkää kuolemaa, älä sinäkään pelkää. Jos minä kuolen, sinä näet minut viimeistään silloin, kun haet henkiäsi. Minä katson sinua ja pentujamme ikuisesti Pimeyden Metsän riveissä", naukaisin Pimeyslehdelle ja nuolaisin tuon korvantaustaa. Naaras irtaantui minusta ja katsoi minua vihreillä silmillään suoraan keltaisiin silmiini.
"Aivan", hän naukaisi hiljaa, "en minä voi sinua kieltää elämästä." Väläytin naaraskissalle lempeän hymyn ja näpäytin hännänpäälläni tuon otsaa.
"Pysy minun kanssani tämä loppuaika. Tiedän, että en elä enää kauaa, joten jos saan pyytää, pysy vierelläni koko ajan", naukaisin. Pimeyslehti nyökkäsi ja painoi päänsä vasten raidallista turkkiani, joka oli kärsinyt hieman salaman iskusta.
"Mutta nyt, lähdetäänkö ulos? Olisi mahtavaa päästä kävelylle, sadekin on ilmeisesti lakannut", naukaisin. Pimeyslehti nyökkäsi.
"Aurinko on juuri laskemassa, se on värjännyt taivaan purppuranpunaiseksi", Pmeyslehti ilmoitti. Nyökkäsin ja nousin ylös. Lähdin kulkemaan kumppanini perässä ulos leiristä. Katseeni osui tuoresaaliskasaan, joka oli melko tyhjä. Partiot eivät olleet käyneet vielä saalistamassa, joten ei se ollut ihmekään.
"Ehkä voisimme saalistaa samalla?" ehdotin kumppanilleni. Pimeyslehti nyökkäsi ja lähti kulkemaan kanssani ulos leiristä.
"Tietenkin, jos sinä olet nälkäinen. Minne tahdot mennä?" kumppanini kysyi. Kohautin lapojani vastaukseksi ja käännyin kohti kumppaniani.
"Ehkä voisimme mennä nelipuille? En oly käynyt siellä sitten kokoontumisen", ehdotin. Pimeyslehti nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kulkemaan vierelläni kohti ukkospolkua, jonka reunustaa pitkin pääsisimme kätevästi nelipuille. Minusta tuntui hyvältä kulkea Pimeyslehden vierellä. Hän ei kulkenut perässäni, vaan täysin samalla linjalla kanssani. Naaras oli elämäni suuri rakkaus ja ainoa rakkaus, minä todella rakastin häntä enemmän kuin ketään koko metsässä. Olivat Vuoritassu, Vuolastassu ja Vuonovarjokin toki tärkeitä, mutta jos Pimeyslehti voisi elää, voisin antaa pentujemme kuolla.
Nelipuut häämöttivät edessämme, eikä aurinko ollut vielä laskenut kokonaan. Taivaanranta oli purppuranpunainen, muuten taivas oli punertava, keltainen ja joissain kohdin näkyi tummansinisiä laikkuja. Ensimmäiset tähdet olivat ilmestyneet taivaalle, eikä pilvistä näkynyt merkkiäkään. Hento tuulenvire otti kiinni raidalliseen turkkiini. Ilma oli muuten lämmin, ja tuulenvire oli ainoastaan helpotus. En pitänyt siitä, että ilma oli kovin kuumaa, sillä kuumuus ahdisti minua. Siitä ei päässyt eroon, mutta kylmyydestä pääsi painautumalla kumppaniaan vasten. Päästyämme nelipuiden laaksoon, käännyin kohti Pimeyslehteä. Väläytin naaraalle lempeän hymyn, hän hymyili takaisin leveää, lämmintä hymyään.
"Odota tässä, minä saalistan meille jotain", nau'uin kumppanilleni. Epäröiden hän nyökkäsi ja jäi katselemaan, kuinka etäännyin hänestä hitaasti. Maistelin ilmaa saaliseläinten varalta. Pian kitalakeeni tulvahti tuore oravan tuoksu. Katselin ympärilleni ja erotin oravan istuskelemasta erään suuren tammen juurella pähkinäänsä syöden. Lähdin hiipimään kohti oravaa hitaasti, häntä lähellä maata ja kehoni lähes maata vasten painautuneena. Päästyäni vain muutaman hiirenmitan päähän saaliseläimestä, syöksyin sen kimppuun. Nopealla liikkeellä katkaisin punaruskean tuuheahäntäisen otuksen niskat. Tuon jälkeen lähdin kulkemaan takaisin kumppanini luokse. Pimeyslehti katsoi minua vihreillä silmillään. Samassa hänen ilmeensä muuttui suorastaan kauhistuneeksi. Käännyin katsomaan sitä, mihin naaraskin oli kiinnittänyt katseensa. Erotin punaruskean, suurikokoisen kissan syöksyvän minua kohti. Juuri ja juuri ennätin loikata eteenpäin, jotta kissa ei syöksynyt suoraan kylkeeni. Kissa kuitenkin sai otteen hännästäni ja riuhtaisi siitä. Tasapainoni petti ja heittäydyin maahan aivan kollikissan jalkojen juureen. Kissa iski hampaansa kaulaani, mutta samassa hän irrotti otteensa. Pimeyslehti heitti kissan syrjään.
"Nouse ylös, sinun täytyy lähteä nopeasti", kumppanini naukui. Nousin ylös, mutta en tehnyt elettäkään lähteäkseni.
"En minä jätä sinua, en ikinä", nau'uin naaraskissalle ja katsoin häntä päättäväisesti keltaisilla silmilläni. Naaras oli väittämässä vastaan, mutta ei kerennyt sanoa mitään, kun kissa hyökkäsi jälleen kimppuuni. Se oli minua nopeampi, ja hengenmenetys oli vienyt itseltäni voimia taistella. Onnistuin kuitenkin potkaisemaan kissan pois kimpustani. Silloin Pimeyslehti syöksyi kissan kimppuun. Vaikutti jo siltä, että olisimme olleet voitolla, mutta kissa potkaisi kumppanini sivuun ja syöksyi jälleen kimppuuni. Olin juuri päässyt jaloilleni, mutta en ehtinyt väistää kissan iskua. Muutama silmänräpäys ja kissa oli jo purrut kaulani auki. Onnistuin potkaisemaan tuon pois kimpustani, Pimeyslehti syöksyi kissan kimppuun. Nousin ylös ja ryntäsin kumppanini avuksi. Onnistuimme painamaan vihollisen maata vasten. Kaulassani oleva haava vuosi runsaasti verta, mutta onnistuin kuin onnistuinkin lopettamaan kissan, joka oli hyökännyt kimppuumme, katkaisemalla tuon niskat.
"Pisaratähti!" ulvaisi Pimeyslehti huomatessaan kaulassani olleen haavan. Hengitin raskaasti ja hoipertelin kauemmas kumppanistani ja elottoman kissan ruumiista. Kaaduin maahan, koko maailma pyöri ympärilläni, olin hyvin sekavassa olotilassa.
"Koita jaksaa, älä luovuta vielä", naaras kuiskasi hiljaa ja painautui kehoani vasten.
Erotin vaalean kissan ääriviivat edessäni. Muutaman kerran räpäyttäessäni silmiäni, ääriviivat muuttuivat selvemmiksi ja tunnistin naaraan Vesililjaksi, pentuetoverikseni. Ihme kyllä, nähdessäni naaraan, sisälläni syttyi ainoastaan lämmin tunne. En tuntenut vihaa siskoani kohtaan, vaikka hän oli jättänyt klaaninsa uskonsa vuoksi. Ehkä usko ei ollutkaan niin tärkeää, ja vaikka naaras pelkäsikin enemmän kuin minä, hän oli minulle tärkeä. En ollut vain koskaan uskaltanut myöntää sitä itselleni, sillä kaikki olivat hyljeksineet häntä alusta alkaen hänen lempeän luonteensa vuoksi.
"Tule, sinun täytyy kiirehtiä, jotta kerkeät perille ennen pimeää", sisareni naukui minulle ystävällisellä äänellä.
"Minne minun täytyy ehtiä?" kysyin naaraalta ja lähdin kulkemaan hänen vierellään kauemmas. En tunnistanut ympärilläni olevaa maisemaa, enkä ollut lainkaan varma, missä me olimme.
"Tule nyt vain ja luota minuun", naaras naukaisi ja johdatti minut kohti metsänrajaa. Aurinko oli laskemassa, se oli värjännyt taivaan purppuranpunaiseksi.
"Olen pahoillani, kaikesta. Emme olisi koskaan saaneet häätää sinua pois reviiriltämme", naukaisin ja pysähdyin paikoilleni.
"Ei ole aikaa muistella menneitä. Tule nyt vain", siskoni naukui ja heilautti häntäänsä merkiksi jatkaa matkaa.
"Miten minä voin olla täällä? Sinun kanssasi. Sinä et ole Pimeyden Metsässä, vaan sinä kuulut Tähtiklaanin riveihin, kuinka minä voin nähdä sinut?" kysyin Vesililjalta. Naaras kohautti lapojaan.
"Me olemme perillä nyt. Sinun täytyy mennä nyt", Vesililja naukaisi vastaamatta kysymyksiini. Käänsin katseeni kohti metsää. Se tuntui vetävän minua puoleensa. Samassa erotin Pimeyslehden seisovan muutaman ketunmitan päässä minusta. Naaras katsoi minua itkuisin silmin. En tiennyt miksi, mutta joku kuitenkin käski minua kulkemaan kauemmas naaraasta syvälle metsän siimekseen, vaikka niin paljon häntä rakastinkin.
"Tapaammeko me vielä?" kysyin katsoen Vesililjaa keltaisilla silmillään. Tällä kertaa katseessani oli lämmin ja ehkä hieman pelokas katse, kuten silloin pentuna. Naaras pudisti päätään.
"Tähtiklaanin kissat eivät pääse Pimeyden Metsään", naaras ilmoitti.
"Aivan. Ehkä me kuitenkin tapaamme vielä joskus?" kysyin. Naaras ei vastannut. Hän vain hymyili minulle lempeästi. Käännyin kohti metsää. Vedin syvään henkeä ja astelin eteenpäin metsänrajan ylitse. Samassa taivas muuttui synkäksi. En erottanut taivaalta kuuta tai ainuttakaan tähteä, ainoastaan pimeän, mustan taivaan. Lähdin kulkemaan eteenpäin, pian saavuin aukiolle, jonka keskellä oli suuri kivi. Kiven päällä seisoi kilpikonnakuvioinen naaraskissa; Sulkatähti.
"Tervetuloa Pimeyden Metsään, poikani", naaras toivotti minut tervetulleeksi. Ympärilleni ilmestyneet kissat toivottivat minut tervetulleiksi luokseen. Samassa huomasin jotain: Viiltotähti ei ollut täällä.
//R.I.P Pisaratähti 10.11.2015-27.6.2017 :(
Jäätassu 20.6.2017
Katsoin Kostotassua vaikuttuneena.
"Itse asiassa hyvä idea", hymähdin. Kietaisin häntäni tassujeni ympärille ja katselin ympärilleni.
"Meidän pitää kouluttautua mahdollisimman hyviksi sotureiksi. Mutta onneksemme Pisaratähti on mestarini", hymyilin vienosti.
"Kun Pimeyslehti nousee Kuolonklaanin päälliköksi, meidän mahdollisuutemme kasvavat", Roihutassu naukui.
"Eikö meidän pitäisi liehitellä itsemme Pisaratähden luotto sotureiksi, jotta voisimme saada enemmän vaikutus valtaa klaanissa", ehdotin.
"Mutta muistat varmaan vielä, että olemme vasta oppilaita", Kostopentu naukaisi hieman ilkeällä äänellä. Pyöräytin silmiäni ilkeästi kehräten.
Näin Varistassun tassuttelevan tänne päin.
"Varistassu tulee! Olkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut", naukaisin, sillä en olisi varma miten veljeni suhtautuisi suunnitelmaamme.
"Hei", tämä naukui. Nyökkäsin tiukasti tervehdykseksi.
//Kosto? Roihu? Varis?
Varistassu 20.6.2017
Kaikki vain nyökkäsivät nopeasti tervehdykseksi. Olin hetken hiljaa katsoen kolmikkoa. Jäätassu näytti jotenkin jännittyneeltä, enkä voinut ymmärtää miksi.
"Puhuitteko te äsken jostain hyökkäyksestä, vai valehtelivatko korvani täysin?" utelin kissoilta katsoen vuorotellen jokaista kissaa.
"No me..." Roihutassu aloitti, mutta Jäätassu loi häneen nopeasti tiukan katseen ja vaiensi hänet viemällä häntänsä tämän suun eteen.
"Korvasi taisivat valehdella", hän tokaisi yllättävän tyynellä äänensävyllä. Katsoin hieman epäuskovaisesti siskoani, sillä olin aika varma, että he salaavat minulta jotain.
"Salaatteko te minulta nyt jotain?" kysyin tiukasti katsoen erityisesti Jäätassua, joka pudisti saman tien päätään.
"Oikeasti! Olen teidän veljenne, joten voitte kyllä luottaa minuun", ja yrittäen yllyttää heitä kertomaan.
"Et sinä ole Kostotassun veli" Jäätassu tokaisi näsäviisaasti minun pyöräyttäessä silmiäni.
"No tarkoitin teitä kahta", tokaisin katsoen Roihutassua ja Jäätassua.
"Mutta voisitteko kertoa minulle, mistä puhuitte?" kysyin vielä yrittäen yllyttää kolmikkoa kertomaan.
//Jää? Kosto? Roihu?
Kostotassu 20.6.2017
Katsoin rasittuneena Varistassua. Kuinka monta sisarusta Jäätassulla ja Roihutassulla onkaan? Luulin heidän olevan vain keskenään sisaruksia. Ja nyt kuvioihin astui myös Varistassu? Asemani tässä kuviossa vaikeutui hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Murahdin matalasti ja katsoin Varistassua silmät viirulla.
"Minua ei ainakaan mikään velvoita kertomaan sinulle mitään", murahdin hiljaa. Miksi kertoisinkaan erakkoperheestä tulleelle kissalle yhtään mitään? Toki luotin Jäätassuun ja niukin naukin Roihutassuun, mutta Varistassusta en lähtenyt lupaamaan yhtikäs mitään.
"Ainahan sinä voit ruinata vastausta sisaruksiltasi", maukaisin kylmästi silmät viirulla.
"Mikäli", maukaisin hiukan haastavasti, "teidän siteenne toisiinne on kyllin vahva. Olisi sääli, jos se musertuisi uteliaisuutesi takia."
En voinut olla hymyilemättä häijysti, sillä tunsin tyytyväisyyttä sisälläni.
// Roihu? Jää? Varis?
Jäätassu 20.6.2017
Katsoin kuin arvostelevasti Kostotassua. Loikkasin tämän viereen ja tönäisin tämän maahan selälleen. Koskin tämän pehmeää vatsaa tassullani.
"Anna minun hoitaa tämä, minä keksin jo jotain ", tuhahdin. Astelin Varistassun vierelle.
"Minulla on ehdotus. Sinä taistelet Kostotassua vastaan ja jos voitat saat kuulla suunnitelmista ja jos häviät et enää utele meiltä mitään tästä asiasta", naukaisin. Varistassu katseli miettien taivasta.
"Ja Kostotassu, suostutko sinä", naukaisin haastavasti.
"Jos suostut en vastaa Kostotassun teoista", hymähdin.
"En minä nyt tiedä", Varistassu empi. Lähdin kävelemään nuoremman veljeni ympärillä häntääni heiluttaen.
"Vai etkö uskalla?" nau'uin yllyttävästi. Silittelin tämän turkkia yllyttävästi.
"Sillä jos et suostu et saa tietää mitään", murahdin ja vilkaisin Roihutassuun ja Kostotassuun. *Tässä olisi Kostotassun tilaisuus näytyää voimansa vanhempaa oppilast kohtaan* Hymyilin ilkeästi.
//Roihu? Kosto? Varis?
Kostotassu 20.6.2017
En voinut olla nauramatta. Nauru oli jopa hiukan hullunkin kuuloinen. Minä tappelemassa toista oppilasta vastaan? Oppilas jopa aristeli ryhtyä tähän? Säälittävää. Tuhahdin halveksuen ja katsoin Jäätassua silmät viirulla. Ajatus tappelusta jonkun kissan kanssa sai kynteni liukumaan tassujeni sisästä. Ainoaksi ongelmakseni tulisi lopulta se, että Varistassu oli minua vanhempi ja on ehtinyt oppilaan taistelun periaatteita.
*Toki minulla on etu kokoni puolesta*, muistutin itseäni. Olin hiukan pienempi kuin Varistassu, joten ketteryys saattaisi olla minun puolellani. Toki en tiennytmitään Varistassun vahvuuksista. En tuntenut vihollistani, joten menisi vain hujaus ja saattaisin olla alakynnessä.
*Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en ole varma olenko metsästäjä vai taistelija*, ajattelin ärtyneenä. Terästin kuitenkin katseeni kohti Varistassua.
*Siispä teen ratkaisun tässä ja nyt!*
"Anna tulla vaan", murahdin matalasti. "Vai pelkäätkö Kuolonklaanin päällikön poikaa?"
// Varis? Roihu? Jää?
Jäätassu 15.5.2017
Katsoin veljeni silmiin iloisesti. Kyllä minäkin välitin hänestä, ja kaikista muistakin perheenjäsenistäni.
"Selvä, selvä, mutta vain yhdellä ehdolla", naukaisin mystisesti. Roihutassu katsoi minuun jännittyneenä.
"No?" kolli heilautti korvaansa.
"Sinä tulet mukaan", hymähdin. Roihutassu katsahti minuun hymyillen.
"No jos kerran niin haluat", tämä naukui. Nuolaisin veljeni poskea ja lähdimme vähän hitaammalla tahdilla kulkemaan kohti leiriä.
"Enpäs muuten ole nähnyt Vaaratassua ja Varistassua pitkään aikaan", nau'uin.
"En minäkään", Roihutassu naukui. Pian saavuimme leiriin, lähdin tassuttamaan Roihutassu perässäni kohti parantajan pesää.
"Usko pois jo olen ihan kunnossa", naukaisin hymyillen veljelleni. Tämä nyökkäsi. Astuin sisään pesään. Herra päivänsäde pinkaisi ohitseni. *Mitähän hän täällä teki?* Kohautin lapojani itsekseni. Pian näin Pikiviillon tumman hahmon pesän perällä.
"Mitä asiaa?" kissa naukui.
"Minusta tuntuu, että minun sisälläni on haava", naukaisin ja vilkaisin Roihutassuun.
//Roihu? Piki? Jäällä on vaa pieni veren vuoto sen toisessa keuhkossa ja sen takii se välillä oksentaa verta, mut se parantuu nopeesti. Ps: Jää ei suostu jäämään parantajan pesään hoitoon x)
JOO I KNOW TOI VAMMA ÄLKÄÄ TUOMITKO XD
Roihutassu 16.5.2017
Katsahdin huolestuneesti siskooni. Haava? Sisällä hänen kehossaan? Toivottavasti se ei olisi mitään vakavampaa. Tuskinpa hän kuolisi, mutta haluaisin päästä soturiksi yhtä aikaa naaraan kanssa. Hän oli minulle pentuetovereistani kaikista tärkein, olimme tehneet niin paljon asioita yhdessä. Toivoin, ettei tämä olisi mitään suurta eikä hidastaisi Jäätassun soturiksi tuloa.
"Tule tänne", Pikiviilto murahti. Jäätassu astui virnistäen parantajan luo, joka alkoi nuuhkia tämän kylkeä, hyvän välimatkan päästä tietenkin. Istahdin itse sivummalle seuraamaan tilannetta. Pikiviiltoa en oikein tuntenut, en ollut koskaan edes puhunut hänen kanssaan. Kuitenkin hän vaikutti aivan yhtä mukavaltaa ja seuralliselta, kuin kuka tahansa tämän klaanin jäsenistä. No, Pikiviilto oli kuitenkin parantaja, ja oli varmaankin oppinut jotenkin sietämään pompottelua. Tai sitten hän oli terävämpi kieleltään, kuin antoi ulospäin näkyä. Viimein musta kolli astahti taaksepäin ja kurtisti kulmiaan. Ponnahdin salamana ylös ja riensin Jäätassun luo.
"Onko se jotain vakavaa? Eihän ole?" kyselin huolestuneesti ja nuolaisin sisareni korvia.
//Jää? Piki?
Jäätassu 16.5.2017
Vilkaisin Roihutassun lempeästi.
"Usko jo kaikki on varmasti hyvin", naukaisin ja puskin veljeni päätä. Pikiviilto mietti hetken kulmat kurtussa parantajan pesän kattoon, mutta pian käänsi huolestuneen katseensa meihin.
"Eli se on jotain vakavaa?" Roihutassu naukui. Pikiviilto huokaisi ja asettui istumaan eteemme.
"Missä olette olleet? Tuo vamma ei synny pelkästä metsässä kävelystä", kolli naukaisi. Vilkaisin veljeeni kuin kysyäkseni: Kertoisimmeko? Veljeni nyökkäsi. "No tuota me vähän niinkuin saatoimme ajautua Tuuliklaanin reviirille ja törmätä partioon...", nau'uin kiertelevästi. Pikiviilto antoi minulle tuiman katseen.
"Hänen toisessa keuhkossaan on repeämä", kolli naukui vakavalla äänellä. Sydämeni pomppasi kurkkuuni. Tunsin Roihutassun värähtävän.
"Sinun täytyy levätä täällä", parantaja naukui. Pyöräytin silmiäni.
"En jää tänne, etkä sinä kerro tästä mitään Pisaratähdelle. Onko selvä?" nau'uin lepertäen. Pikiviilto katsoi minuun arvioivasti.
"Sepä hyvä saankin olla täällä rauhassa. Mutta oikeasti, siitä voi tulla entistä vakavampi", kolli naukaisi. Heilautin häntääni välinpitämättömästi.
"Minä teen mitä tahdon", naukaisin itsepäisesti. Roihutassu tökkäisi minuun kuonnollaan.
"Jos mentäisiin vaikka pentutarhalle katsomaan pentuja?" kolli naukui.
Tiesin, että Roihutassu tahtoi vain olla ystävällinen.
Selvä", kuiskasin ja nousin veljeni perässä.
"Muista olla tekemättä äkkinäisiä liikkeitä!" kolli naukui vielä peräämme.
//Roihu?
Roihutassu 17.5.2017
"Niin muuten muistat", murahdin siskolleni, kun astelimme ulos yrttien saastuttamasta pesästä. "En halua, että sinulle sattuu mitään."
Jäätassu pyyhkäisi hännällään kasvojani virnistäen.
"Höpsis, ei tämä ole vakavaa ollenkaan", naaras naukui ja heilautti häntäänsä. Hymähdin itsekseni ja lähdin astelemaan pentutarhalle. Siellä olivat käsittääkseni vielä Kielomyrkky kahden pentunsa kahden pentunsa kanssa. Kolmas pennuista oli vain kadonnut johonkin, se tummanharmaa naaras, mutta eipä se minun asiani ollut. Kostopentu ja Hiiripentu sen sijaan asustelivat vielä Kuolonklaanissa. Salaa kyllä toivoin, että Kostopentu vaikka sitten katoaisi johonkin, hän tuntui olevan liian läheisissä väleissä siskoni kanssa. Astuimme sisään maidontuoksuiseen pesään.
"Hei", tervehdin suuaukolta nyökäten ja istuuduin maahan. Siristin hiukan silmiäni tavoittaessani Kostopennun katseen. Jostain hänessä en vain pitänyt, eikä hän voisi saada siskoani, ei kuuna päivänä, oli heidän välillään sitten pelkkää ystävyyttä tai jotain muuta.
//Jää? Kosto?
Jäätassu 18.5.2017
Vilkaisin Roihutassuun, joka katsoi herra Päivänsädettä ilmeellä, jota en voinut lukea. Puskin veljeni päätä.
"Ei meidän ole pakko olla täällä, jos et tahdo", hymähdin ja vilkaisin pentutarhan perällä olevaa mustaa kollia. Veljeni ei tainnut välittää Kostopennusta suuresti. Mutta minä välitin. En tiedä millä tavalla, mutta jollain kumman tavalla kolli kiehtoi minua. Roihutassu pidisti päätään.
"Kyllä me voimme olla täällä, jos tahdot", tämä naukui ja väänsi suunsa hymyyn. Kostopennusta ei ollut vieläkään tullut oppilasta, eikä myöskään hänen sisarestaansakkaan. Se harmaa naaras pentu oli kadonnut pari auringon nousua sitten jonnekkin, eikä ollut palannut. Istahdin maahan. Kostopentu oli kääntänyt katseensa meihin päin.
"Mites Herra Päivänsäde jaksaa?" nau'uin ärsyttävästi. Kostopentu katsoi minua ja pyöräytti silmiään.
"Vaivaako pikku pentua joku?" nau'uin leikkisästi. Ei kuin oikeasti, kolli näytti siltä kuin tällä olisi oikeasti ollut jotain mielessä. Vilkuilin veljeeni.
//Roihu? Kosto? :D
Jäätassu 14.5.2017
Vilkaisin veljeeni.
"Mitä tehdään?" nau'uin jäätävästi jännittyneenä. Veljeni kohautti lapojaan.
"Mehän emme luovuta", tämä naukui.
"No oikeastaan tuolla on vain kaksi vahvaa vastusta, tuo parantaja ei edes varmaan osaa taistella", kuiskasin veljelleni.
"Mennään", Roihutassu kuiskasi. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Astelin ulos pusikosta.
"Hienoa että ymmärsitte luovuttaa", Naaliturkki naukui. Väläytin kollille uhmaavan katseen.
"Emme me luovuta", naukaisin. En pelännyt yhtään. Läimäisin tuntematonta kollia kuonolle paksulla hännälläni. Tämä sähähti ja pörhisti turkkiian ja valmistautui hyökkäykseen. Naaliturkki pysäytti hänet.
"Annetaan heille vielä yksi tilaisuus luovuttaa ja lähteä", tämä naukaisi johdon mukaisesti. Pudistin päätäni ja nostin häntäni ilmaan.
"Varo vaan joskus vielä kumarratte meille", nau'uin ja loikkasin Naaliturkin kimppuun. Työnsin kynteni tämän nahkaan.
"Jos nyt häviämme, voit olla varma että tulen kostamaan", naukaisin. Kolli heitti minut maahan. Nyt alkaisi taistelu.
//Naali? Roihu?
Naaliturkki 14.5.2017
Kaksikko ei näyttänyt luovuttavan lainkaan. Murahdin ärsyyntyneenä.
*Tyypillistä Kuolonklaanin toimintaa. Haastaa nyt riitaa toisen klaanin kanssa*, ajattelin hyvinkin ärtyneenä. Tosin kaksikossa haisi hiukan erakon haju, joten he saattoivat olla myös entisiä erakoita. Kuitenkin toinen kissoista loikkasi suoraan kimppuuni ja painoi kyntensä nahkaani. Purin hammasta ja paljastin ilkeän irvistyksen. Pikku kissan kynnet uppoutuivat kyllä hyvin turkkiini, mutta haastetta hänestä tuskin paljoakaan saisi. Pyörähdin selälleni, jolloin kissa painautui minun ja maan väliin. Kynsien ote heltyi ja loikkasin äkkiä pystyyn. Huomasin Lovijuovan irvistelevän toiselle kissalle, mutta suoksui edessäni olevan kimppuun.
"Senkin saasta!" Lovijuova huusi täyttä kurkkua ja yritti tavoitella hampaillaan kissan kaulaa. Pienempi kissa oli kuitenkin nopeampi ja sujahti Lovijuovan vatsan alta. Kuulin Lovijuovan ulvaisevan ja loikkaavan sivulle. Huomasin punertavat jäljet kollin takajalassa. Lovijuova murisi matalasti.
"Tuota sinä saat katua!" Lovijuova sähisi ja yritti loikata kissan kimppuun. Tuuppasin kuitenkin kollin sivuummalle.
"Oletko hullu!? Hän on kuitenkin vasta nuori kissa. Ei hän ansaitse hampaidesi iskua!" sihahdin nopeasti. Kissa vierelläni näytti tyytyväiseltä.
"Olet heikompi kuin luulinkaan", tuo maukaisi tyytyväisenä. Käänsin silmäni viirulla kohti kissaa.
"Sanoin, ettei sinuun saa iskeä hampaita, kynsiä en kieltänyt", maukaisin jäätävällä äänensävyllä ja katsoin kissaa uhmakkaasti.
"Häivy!" sylkäisin inhoten kissalle. "Ja ota kumppanisi matkaan."
// Jää? Roihu? Naali?
Hunajaviiksi 14.5.2017
Katsoin säikähtäneenä ympärilleni. Kaksi kuolonklaanilaista oli syöksynyt esiin pensaasta. He näyttivät nuorilta, kumpikin heistä oli varmasti oppilaita. Toinen, valkea naaras, oli hyökännyt Naaliturkin kimppuun. Lovijuova näytti syöksyvän apuun. Katsoin tilannetta jännittyneenä, en uskaltanut tehdä mitään auttaakseni kumppaniani. Yhtäkkiä tunsin jonkun törmäävän kylkeeni. Kaaduin maahan ja punaruskea kolli loikkasi päälleni. Hän painoi tassuillaan rintaani, hänen pitkät kyntensä painuivat nahkaani kipeästi. Vaikka kolli olikin minua paljon nuorempi, hän oli jo minua suurempi kooltaan. Hengitykseni alkoi käydä vaikeammaksi, minun olisi päästävä pois hänen altaan. Jännitin lihakseni ja potkaisin oppilaan päältäni. Hän lensi hiukan kauemmas ja nousin hoiperrellen ylös. Pian kuolonklaanilainen rynnisti uuteen hyökkäykseen. Tällä kertaa olin kuitenkin nopeampi; hyppäsin hänen sivulleen ja raapaisin hänen silmänsä yli pitkän naarmun. Kolli parkaisi kivusta ja jäi hetkeksi paikoilleen painaen päänsä. Näin verta valuvan hänen silmäänsä, en tiennyt, oliko se vaurioitunut. Kuitenkin hänen kasvoillensa jäisi arpi.
"Tätä saat katua!" hän rääkäisi ja loikkasi yllättäen jälleen päälleni. Tunsin ilman pakenevan keuhkoistani, kun paiskauduin maahan kyljelleni. Pian kuolonklaanilainen painoi jo koko kehollaan minut maata vasten. Yritin pyristellä vapaaksi, mutta kollin paino oli liikaa. Hän painoi pääni vasten maata, enkä pystynyt liikahtamaankaan.
"Ei olisi kannattanut", hän kuiskasi pehmeästi, ja tunsin kollin asettavan tassunsa lavalleni. Tunsin terävän kynnen uppoavan syvälle nahkaani ja henkäisin kivusta. Kuolonklaanilainen viilsi syvän viillon kylkeeni, lavalta aina lähelle hännäntyveä. Ummistin silmäni kärsien ja huohotin paikallani.
//Naali? Jää?
Jäätassu 14.5.2017
"Tiedoksi vain hän on veljeni", hymyilin samalla kuin tuijotin suoraan Naaliturkin silmiin. Huohotin hiljaa. Katsoin kahta kollia. Läimäisin tuntematonta kollia kynsillä vielä kerran kuonolle ja lähdin peruuttamaan.
"Kun olen vanhempi, minä tulen ja kostan", mutisin. Tuntematon kolli läimäisi minua korvalle niin että veri räiskyi ja palanen korvastani lensi ilmoille.
"Menkää ja älkää palatko!" Naaliturkki karjaisi. Katsoin vielä Naaliturkkiin.
Lähdimme Roihutassun kanssa pinkomaan pois kani hampaisamme. Hetken sen jälkeen kuin olimme ohittaneet Kuoloklaanin rajan lyyhistyin maahan ja annoin ylen. Edessäni lojui punainen läikkä. *Verta?* Oksensin vielä toisen suullisen ja sitten nousin ylös.
"Onko kaikki hyvin", Roihutassu naukui.
"On on", naukaisin hiljaa kehräten, mutta tiesin että kaikki ei ollut hyvin.
//Roihu?
Roihutassu 15.5.2017
"Tiedät itsekin ettet vakuuta minua tuolla", murahdin äänessäni aitoa huolta. Jokin ei selvästi ollut kohdallaan, oksentamisen ymmärtäisi, mutta että ihan verta? Jokin saattoi olla pahasti vialla, naaras oli saattanut loukkaantua pahemmin, kuin pinnalle päin näytti.
"Sinulla on selvästi jokin vinossa", naukaisin mietteliäästi ja nuuhkin Jäätassun kehoa ympäriinsä.
"Älä, sinä kutitat minua!" naaras huudahti hiukan naurahtaen. Hetken haisteltuani vetäydyin taaemmas kulmat keskittyneesti kurtussa. Vaikken siltä aina välittänytkään, minä todella välitin sukulaisteni kunnosta. Jäätassu vaikutti muuten terveeltä, muttq veri jäi vain mietityttämään.
"En ole parantaja, vaikka olisinkin haistanut jotain tavallisesta poikkeavaa, en osaisi olla avuksi", maukaisin virnistäen. "Sinun on käytävä parantajalla. Lupaathan, että käyt? Jos et, raahaan sinut sinne omin tassuin."
//Jää? Sry pätkä
Kostopentu 3.5.2017
Yllätyin hieman Ruususen nopeudesta. Olin pian vain makaamassa maassa. Naaraan ylimielisyydeltä vaikuttava äänensävy oli myös jokseenkin huvittunut. Katsahdin epäilevästi naaraan ohitse tuin veljeen, joka toistaiseksi pysyi yhä vaiti.
"Ei paha", murahdin myöteisesti. Potkaisin kuitenkin naaraan takajalkaa, jolloin tuon tasapainoi horjanti ja pystyin pyörähtämään alta pois. Tuhahdin noustessani seisomaan.
"Mutta en ole mikään sammalvuode", murahdin matalasti. Katseeni oli kiinnittynyt nyt kokonaan Ruususeen. Jokin tuossa naaraassa kiehtoi minua. En vain tiennyt oliko se tuon köytön vai olemus kokonaisuudessaan. Käännyin kuitenkin vilkaisemaan nopeasti lapani ylitse tarhan muita pentuja. Irvistin ja käänsin katseeni takaisin. Ruusunen kerjäsi huomiota ja sen hän saisikin.
"No, mitä seuraavaksi? Kilpailenko kenties veljesi kanssa huomiostasi?" maukaisin matalast7, lievästi huvittuneena. Silmäni eivät olleet enää viirulla, mutta ne olivat yhä uhmakkaan ja varoittavat.
// Icy?
Icy 4.5.2017
Katsoin herra Päivänsädettä hymyillen pienet hampaan alkuni näkyen.
"Ei minun tarvitse kerjätä huomiota sillä minulla on jo sitä ihan tarpeeksi", naukaisin ja pyöräytin silmiäni.
"Usko pois sinun ei kannata käydä minun kimppuuni", herra Päivänsäde murahti. Naurahdin.
"Voi että minua pelottaa!" naukaisin yli dramaattisesti ja kaaduin selälleni sammalille. Kuulin jonkun huokaisevan. Nostin päätäni ja näin kuinka veljeni oli tassuttanut nimettömän naaraan luokse. Vilkaisin mustaan kolliin leikkisästi, mutta kylmästi.
"Etkö käytä tilaisuutta hyväksesi ja "tapa" minua", nau'uin muka voimattomana maassa maaten. Kolli murahti jotain.
"Vai etkö tahdo satuttaa naaraita?" naukaisin vilkaisten kolliin kilpailevasti.
//Kosto? :'3
Liljapentu 6.5.2017
Olin jälleen yksikseni. Minulla ei ollut ketään leikkikaveria, sillä siskoni oli vienyt kaiken Flamen huomion, joten turhaapa minä enää hänen seurassaan oleilin.
Kökötin yksikseni pentutarhan perimmäisimmässä nurkassa pää painuksissa ja murheen murtamana. En ollut koskaan ennen tuntenut oloani näin yksinäiseksi. Yleensä olin leikkinyt Vilupennun ja Graniittipennun kanssa, kun heidän emonsa Kohmesydän antoi siihen luvan, mutta nyt minulla ei ollut ketään.
Emo ja isä olivat jossakin, veljeni ja siskoni puuhastelivat Icyn ja Flamen kanssa, ja minä olin ypöyksin. Hyljeksittynä ja aliarvostettuna. Siskoni oli epäillyt, etten selviäisi oppilasikään asti, ja vaikka olin alussa kieltänyt siskoni epäilykset, olin jälkeenpäin alkanut uskoa niihin.
Minä olin liian pieni haastaakseni ketään minua suurempaa kuolonklaanilaista taisteluun, edes siskoani, joka oli melkein saman kokoinen kuin minä, mutta kuitenkin ihan vähän isompi.
Oikeastaan minä en edes halunnut taistella tai tappaa, sillä en nähnyt siitä, miksi minun pitäisi tehdä niin. Kaikkihan voisivat elää sulassa sovussa sotimatta ja jakaa ruokansa keskenään niin, että jokainen saisi riittävästi makoisaa lihaa vatsansa täytteeksi.
Kuolonklaanin lisäksi metsässä oli kuulemma neljä muuta klaania: Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani. Kohmesydämen mukaan Varjoklaani oli Kuolonklaanin lähin rajanaapuri.
Mietin, että hyväksyisivätköhän muut klaanit minut joukkoonsa, jos lähtisin joskus Kuolonklaanista. Olinhan minä sentään erilainen kuin monet kuolonklaanilaisista. Niin, elleivät sitten muiden klaanien jäsenet käyttäytyneet samalla tavoin kuin kuolonklaanilaiset, enkä minä sopisi heidänkään joukkoonsa.
Ehkä minun pitäisi yrittää tulla Kuolonklaanin soturiksi, ehkä ei. Koskaan ei voi tietää. Kielomyrkky oli saarnannut minulle oikein kunnolla, ettei minusta voisi koskaan tulla oikeaa kuolonklaanilaista, ellen alkaisi pikkuhiljaa ryhdistäytyä. Sisarukseni olivat peitonneet minut jo monet kerrat taisteluharjoituksissa, koska en ollut suostunut käymään heidän kimppuunsa. Silloinkaan emo ei ollut kuin vain katsellut sivusta isäni kanssa.
Oli selvää, etten ollut isäni saati sitten emonikaan suosikki pentu, mutta välillä tuntui, että he voisivat edes joskus osoittaa minulle rakkauttaan, edes vähäsen - niin, jos he vain suinkaan kykenivät rakastamaan minua.
Käännyin katsomaan Flamea ja siskoani, jotka juttelivat edelleen keskenään. Pitäisikö minunkin mennä mukaan? Ei, sisko vain häätäisi minut tiehensä.
Annoin katseeni kulkea pesässä olevista kissoista Icyyn ja veljeeni. Kaikilla pesässä olijoilla tuntui olevan seuraa, paitsi tietenkin minulla itselläni.
Nousin seisomaan ja tassuttelin sitten Icyn luo. Veljeni hiljeni ja siristi silmiään nähdessään minut.
”Hei”, tervehdin vaisusti.
”No hei vaan, ja voitkin samantien häipyä”, veli murisi happamasti. Icy mulkaisi häntä toruvasti.
”Oliko sinulla jotakin asiaa minulle?” likaisenvalkea naaras kysyi.
”Ajattelin, että joskos minäkin saisin liittyä teidän seuraanne”, sanoin ujosti hymyillen ja liikuttelin hermostuneesti etukäpäliäni.
//Icy? Kosto?
Icy 6.5.2017
Olimme nousseet istumaan herra Päivänsäteen kanssa.
"Tottakai saat", hymähdin pienelle naaraalle. Naaras oli tosiaankin pieni. Nimetön naaras asteli hiukan lähemmäs.
"Miksi annoit hänen tulla kanssamme?" kuulin herra Päivänsäteen murisevan. Tönäisin tätä. Kolli tönäisi minua takaisin.
"Älä töni minua!" tämä kuiskasi.
"Tönin jos haluan", naukaisin ja käänsin katseeni nimettömän pentuun.
"No miksikäs haluat, että me sinua kutsumme?" naukaisin. Naaras kohautti lapojaan ja jäi istumaan mietiskelevän näköisenä.
"Jos vaikka kutsumme sinua... öö", nau'uin hiljaa. Käänsin katseeni herra Päivänsäteeseen.
"Ehdota sinäkin nyt jotain!" naukaisin irvistäen leikkisästi. Kolli pyöräytti silmiään ja huokaisi.
"Ei sinun tarvitse olla noin tosikko", naukaisin tuhahtaen mustalle kollille.
//Lilja? Kosto?
Jäätassu 7.5.2017
Meidät oltiin juuti nimitetty oppilaiksi. Minusta uuteen nimeeni oli vielä totuttelemista. Olin saanut mestarikseni Kuoloklaanin johtajan, Pisaratähden. Vilkaisin pentutarhalle päin. Näin kuinka Kostopennuksi nimetty pentu leikki sammalpallolla, mutta minulle tuo kolli oli vieläkin herra Päivänsäde. Lähdin tassuttamaan kohti mustaa kollia. Tämä vilkaisi minuun ja pyöräytti silmiään.
"Sinä taas?" tämä naukui mukamas vaivautuneena.
"Et sinä niin helposti minusta eroon pääse", naurahdin.
"No, mutta minä taidan jättää sinut rauhassa harjoittelemaan Sammalpallolla leikkimistä", nau'uin ja käännyin kohti sisaruksiani. Loikin heidän luokseen. He jutustelivat jotain keskenään.
"Eikö sinua yhtään jännitä kun jouduit Pisaratähden oppilaaksi?" Arrow, eikun siis Vaaratassu naukui.
Pudistin päätäni.
"Onkohan tdidän mestarit kivoja?" Varispentu kohautti lapojaan.
"Minä menen ny, Pisaratähden luokse", naukaisin ja lähdin tassuttamaan kohti Kuoloklaanin päällikköä.
//Pisara?
Icy 3.5.2017
"Aiotko mennä?" kysyin katsahtaen kollia kulmieni alta.
"Kuulithan juuri, mitä Kohmesydän sanoi", herra Päivänsäde murahti. Heilautin häntääni ja tassutin Kohmesydämen ja Flamen luokse. Pian huomasin pesään saapuvan naaraan jonka huuli oli hieman irvessä. Tämä tassutti luoksemme ja katsoi meitä miettien.
"Keitä te olette?" tämä murahti minulle ja veljelleni.
"Eikö teille ole opetettu tapoja? Kysyjä esittäytyy aina ensin", naukaisin tavoitellen tunteita peittävää ilkeätä hymyä. Naaras katseli minua arvostellen. Huomasin tämän olevan minua paljon suurempi, mutta en välittänyt.
"No selvä olen Irvitassu", naaras siristi silmiään.
"Ja minua voit kutsua Ruususeksi", naukaisin ja vilkaisin herra Päivänsäteeseen. En halunnut, että oikeaa niemäni pilkattaisiin sen outouden takia.
//Irvi? Sori jos hittasin liikaa...
Irvitassu 3.5.2017
"Te olette varmaan niitä erakkoja jotka tulivat klaaniin", naukaisin jäätävästi. Nostin pääni ylös näyttääkseni pennun silmissä suurelta.
"Nimesi on typerä!" ärähdin sitten.
*Tuo kissa ei tajua mitään!* mietin. Olin äkeä siitä että tuo ärsyttävä pentu erakko oli tullut eteeni.
"Kuolonklaani ei erakkoja tai mitään muita kissoja kaipaa!" sähisin vielä. Sanat kumminkin satuttivat varmaan minua enemmän, kuin pentua.
*Voin olla itse puoliverinen!* ajattelin. Häntäni ja pääni lysähtivät alas heti. Näin Risuturkin saapuvan klaaniin pää ylväästi pystyssä. En välittänyt hänestä vaan katsoin pentua.
"Olet siis Ruusunen?" kysyin vähän ystävällisemmin. Väläytin Ruususelle irvistykseni eli hymyni. Pentu säpsähti, mutta nyökkäsi päättäväisesti sitten.
"Hei tahdotko muuten leikkiä taistelua?" kysyin ja silmissäni välähti hetkessä muistot. Pentuaikojeni huolettomuus. Risuturkin kanssa oleva riita. Muisto särkisydämeni. Vihasin häntä koko sydämestäni, mutta ajoin ikävät muistot pois mielestäni. Katsoin Ruususta hymyilen.
//Icy?
Icy 3.5.2017
Katsoin naarasta hymyillen.
"Joo leikitään vaan", naukaisin. Loikkasin kynnet piilossa Irvitassun kimppuun, mutta naaras ei kaatunut. Tämä tipautti minut alas hellästi ja kellahdin sammalille.
Loikkaisn ylös, mutta pian naaras painoi minut tassullaan alas maahan. Hänen yli voumansa oli suuri.
"Olet tosi voimakas!" naukaisin ja kiemurtelin naaraan pois naaraan tassun alta ja loikkaisn kiinni tämän selkään. Tipuin alas sammalille.
"Okei luovutan", henkäisin.
"Anteeksi muuten että olin niin ärsyttävä aluksi", naukaisin. Naaras nyökkäsi anteeksi antavasti.
"Nimeni on muutes Icy", hymyilin.
"...tyttäreni pennuista", kuulin jonku nauakisevan. *Rapapoltteen emo?* Käänsin katseeni ja näin Kohmesydämen joka jutteli Flamelle. Kirmasin tämän luokse Irvitassu perässäni.
"Oletko siis isoäitini?" nau'uin hymyillen.
//Kohme? Irvi? Flame?
Shadow 3.5.2017
Istuin vähän syrjässä yksinäni vilkuillen ympäri Kuolonklaanin leirissä. Olimme muuttaneet klaaniin aivan vähän aikaa sitten. Herään ajatuksistani, kun kuulen läheltäni tutun äänen, jonka tunnistan kuuluvan siskolleni Icylle.
"Oletko siis isoäitini?" kuulen hänen kysyvän joltakin. Käännöhdän kiinnostuneena katsomaan kenelle hän oikein puhuu. Näen hänen luonaan yhden kissan sijasta pienen neljän hengen kissajoukon. Huomaan yhden kissoista olevan veljeni Flame, mutta lisäksi näen kaksi tuntematonta naaraskissaa, joista toinen on väriltään punaruskea ja toinen tummanruskea.
*Mitä, isoäiti?* kummastelin kiinnostuneena, sillä jos joku on Icyn isoäiti, niin hän on minunkin. Lähden uteliaana astelemaan heidän luokseen.
"Anteeksi, kun tungen vain teidän seuraan, mutta mistä kummasta te puhutte?" kysyn astellen seisomaan sisarusteni väliin muiden seuraan. Muiden katseet siirtyvät minuun.
//Icy? Flame? Kohme? Irvi?
Icy 3.5.2017
"Hän on emomme emo, eli isoäitimme!" kiljaisin viereemme astelleelle Shadowille. Shadowin silmät alkoivat loistaa.
Pian luoksemme tuli herra Päivänsäde.
"Oletko kenties Ruususen veli?" herra Päivänsäde naukui kylmästi. Tämä vilkaisi minuun ja sitten käänsi katseensa takaisin veljeeni.
"Ja sinun nimesi onkaan?" herra Päivänsäde naukui. Flame ei vastannut.
"Kutsunko sinua Mykkäpennuksi?" kolli naukui. Nuolaisin tassuani ja katsoi silmät viiruina herra Päivänsäteeseen.
"Voisitko pitää sen säteilevän suusi kiinni?" nau'uin terävästi.
"Mutta ruusuthan kuolevat ilman auringon valoa", kolli naukui ilkikurisesti. Pyöräytin silmiäni ja noysin seisomaan.
Lähdin kiertelemään kollia. Nyt oli aika testata tätä. Kun astuin tämän taakse loikkaisn tämän kimppuun. Kolli kaatui hämmentyneenä helposti ja painoin tassuni tämän rintaa vasten. Herra Päivänsäde makasi selällään ja yritti rimpuilla pois tassuni alta muristen. Olin paljon herra Päivänsädettä isompi. Olihan minun pakko tunnustaa, herra Päivänsäde oli kieltämättä komea.
"Mitäs nyt sanot?" virnistin. Musta kolli murahti jotain.
//Kosto? Toivottavasti en hitannu liikaa? :"3
Tara 23.4.2017
Chuma tarkkaili Icya, en tiennyt, pitikö hän pennuista. Minulle se oli kuitenkin se ja sama, pidin Icya lähes omana tyttärenäni. Muistin, miten hän oli pyytänyt minua emokseen. *En olisi kovin hyvä emo.* Se oli varmasti totta, olin huono roolimalli pennuille. Enkä tiedä, saisinko koskaan edes pentuja, tai haluaisiko Chuma niitä. Nuolaisin pari kertaa rintaani ja käänsin katseenitaas Icyyn.
"Sanoit, että emosi on kuollut? Onko se totta, onko Rapapolte kuollut?" kyselin naaraalta. Hän näytti taas surulliselta. Tiesin, ettei hän valehtelisi minulle. "Miten hän kuoli?"
Icy pudisti päätään.
"Emme ole varmoja", hän vingahti. "Emo kuoli nukkuessaan."
Värähdin hiukan ajatellessani minun ja Rapapoltteen välejä. Emme koskaan saaneet niitä korjatuiksi. Nyt oli liian myöhäistä.
"Onneksi kuolikin pois", mutisin itsekseni. Taas yksi syy enemmän pysyä elossa, Rapapolte ei olisi koko ajan niskassani.
"En minä voi emoksesi alkaa, kysyit sitä ennen hyökkäystä", maukaisin hiljaa. "Se olisi typerää, ei minusta ole miksikään emoksi."
//Chuma? Icy?
Icy 26.4.2017
Katsoin Taraa hämmentyneenä.
"Luulin, että olit kaverini! Sinä olit ainakin minun paras kaveri", miukaisin ja pinkaisin juoksuun. Juoksin takaisin leiriin ja näin kuinka sisarukseni leikkivät keskenään. Kipitin heidän luokseen. Flame ja Sahadow heittelivät sammalpalloa ja Arrow paini kävyn kanssa.
"Saanko minäkin tulla?" kysyin vilkaisten veljiini päin.
"Kaikki kissat koolle!" kuulin isäni kutsuhuudon. Vaelsimme sisarukseni kanssa aukiolle ja istuimme vierekkäin katsomaan.
"Mitähän adiaa hänellä on?" inahdin. Flame kohautti lapojaan. Huomasin, että Tara ja Chuma olivat saapuneet aukiolle. Katsoin Taraan päin loukkaantuneena, mutta pian käänsin katseeni takaisin isääni.
"Luna, uskoakseni olet ny valmis soturiksi. Olet harjoitellut kovasti saavuttaaksesi tämän", Veri naukui. Vilkaisin yönmustaan naaraaseen joka näytti ylpeältä.
"Tahtoisin vielä kysyä yhtä asiaa, Rapaolte, ennen kuolemaansa kertoi klaaninsa parantajasta, joka hoiti sairaita. Mekin tarvitsisimme sellaisen. Onko vapaa ehtosia tähän asemaan", isäni naukui ja haravoi yleisöä katseellaan.
Vilkaisin sisaruksiini.
"Minä en ainakaan halua!" inahdin.
//Tara? Sisarukset?
Icy 2.5.2017
Katsoin suurta kollia, joka oli esittäytynyt Pisaratähdeksi.
Isäni lähti tassuttamaan kohti muita klaanilaisia ja minua ja sisaruksiani vietiin kohti pentutarhaa. Kuulin jonkun naaras pennun kimeän äänen.
"Saanko leikkiä kanssanne?" Astelin sisään rohkeasti ja näin kome pientä pentua. Kimeä ääninen naaras oli tummanharmaa naaras valkein sukin ja jotenkin tämän ulkonäöstä tuli mieleeni minä, mutta värini väärin päin. Sitten suuri kolli naaraan edessä oli musta valkealla kuonolla ja tämän vieressä istui punertava naaras.
"Emme halua leikkiä kanssasi olet outo!" pennut naukuivat yhteen ääneen. Tummanharmaa naaras näytti hieman harmistuneelta. Naaras käänsi päänsä pois päin muista pennuista. Kipitin tämän luokse.
"Kuka sinä olet?" inahdin. Pentu nosti katseensa minuun ja katsoi minua uteliaana.
"En ole varma, kutsu miksi haluat", naaras naukaisi harmistuneena, mutta jatkoi pian lausettaan:" Entä kuka sinä olet?"
Katsoin naaraan kiiltävää harmaata turkkia, olihan se hieman hassua; että tällä kissalla ei ollut nimeä.
"Icy, nimeni on Icy", naukaisin kimeällä äänelläni. Heilautin häntääni ylpeänä nimestäni.
"Onpa hassu nimi", tämä naukaisi.
"Icy?" nimetön naaras naukui kuin maistellakseen nimeäni.
"Emoni ja isäni antoivat sen nimen minulle, mutta emoni on nyt kuollut", naukaisin ja mietin emoani, joka oli leikkinyt minun ja sisaruksieni kanssa. Naaras nyökkäsi. Hän vaikutti tosi mukavalta.
"Muuten minun emonikin oli tästä klaanista", naukaisin hymyillen.
//Lilja?
Liljapentu 2.5.2017
Katsoin Icyä pää hieman kallellaan. Tuo ventovieras naaraspentu oli ilmestynyt pesäämme aivan yllättäen sisaruksineen. He tuoksuivat aivan eriltä kuin klaanikissat.
”Muuten, minun emonikin oli tästä klaanista”, Icy kertoi.
”Oli vai?”
”Oli. Hänen nimensä oli Rapapolte.”
”Rapapolte... Ehkä isoisoisä tietää hänestä jotakin!”
”Isoisoisä...?”
”Niin, minun emon isäni isä.”
Icy kohautti lapojaan. ”No, mikäs siinä. Mistä löydämme hänet?” hän murahti.
”Varmaan soturien pesältä”, arvasin ja loikin pentutarhan suulle. Icy seurasi minua hieman epävarmoin askelin.
Emoa ei näkynyt missään, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja pujahtaa ulkosalle.
Leiriaukiolla kävi melkoinen hälinä. Katsoin vieraita kissoja silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä.
”Keitä nuo ovat?” kysyin henkeä haukkoen. Icy tassutti rinnalleni.
”Minun laumani”, hän sanoi ja saatoin kuulla hienoisen sävyn ylpeyttä hänen äänessään.
”Mitä he täällä tekevät?” utelin.
”Minä ja muut laumani jäsenet muutamme tänne”, Icy selitti. Katsoin vieressäni seisovaa naaraspentua suu auki.
”M-muutatte tänne?” toistin epäuskoisena. Kuinka isäni oli voinut sallia sellaisen? Mutta toisaalta ei ollut väärinkään auttaa ilman paikkaa jääneitä kissoja, joten annoin asian jäädä siihen paikkaan.
Silloin huomasin isoisoisäni, Sumumyrskyn, joka istuskeli soturien pesän edustalla katselemassa leirin tapahtumia huolestuneen näköisenä. Nelistin hänen luokseen vaivihkaa, sillä pelkäsin, että jos isäni tai emoni huomaisi minut pesän ulkopuolella, saisin korvapuustia.
”Isoisoisä!” sihahdin. Sumumyrsky siirsi katseensa minuun ja takanani kyyristelevään Icyyn.
”Kappas vain, eikös se olekin suosikki pennunpennunpentuni?” hän sanoi ilkikurinen pilke silmissään. ”Mutta kukas sinulla on mukanasi? Eikö hän olekin yksin sen Veren jälkikasvuista?”
Nyökkäsin pikaisesti. ”Joo, hänen nimensä on Icy”, kerroin ja jatkoin sitten: ”Mutta asiasta toiseen; tiedätkö kuka oli Rapapolte?”
Kollin silmissä välähti. Hän katsoi minua hieman kaihoisasti ja kysyi sanoi sitten:
”Rapapolte oli minun vanhin tyttäreni.”
Icy katsoi Sumumyrskyä silmät ymmyrkäisinä. Hän aukoi suutaan kuin yrittäen sanoa jotakin.
”Mutta silloinhan... silloinhan sinä olet Icyn ja hänen pentuetovereidensa isoisä!” huudahdin. Sumumyrsky siirsi katseensa Icyyn.
”Oletko sinä Rapapoltteen tytär?” hän tivasi.
”O-olen”, Icy vastasi vilkuillen hermostuneena ympärilleen. Juuri kun isoisoisäni oli aikeissa vastata hänelle, Kielomyrkyn kutsu kajahti ilmoille:
”Pennut, teidänhän pitäisi olla pentutarhassa!”
”Meidän täytyy mennä”, sanoin Sumumyrskylle ja loikin Icy kannoillani takaisin pentutarhalle. Kielomyrkky mulkoili meitä paheksuvasti, mutta en välittänyt siitä, vaan käperryin makuulleni omalle vuoteelleni. Viitoin Icyä tulemaan vierelleni. Valkea naaras tepasteli luokseni ja asettui makuulleen viereeni.
”Tiedätkö mitä?” kysyin.
”No?” Icy haukotteli.
”Me olemme sukulaisia.”
//Icy? Toivottavasti en hitannut liikaa!
Icy 2.5.2017
"Oikeasti?" naukaisin epäuskoisena.
"Onko hän minunkin isoisäni?" naukaisin. Pieni pentu nyökkäsi.
"Ilahtuikohan hän siitä, että minä olin tullut tänne?" nau'uin matkallamme kohti pentutarhaa. Naaras kohautti lapojaan.
"Missä te viivytte?" kuului ääni uudestaan pentutarhasta.
"Mennään äkkiä!" naukaisin ja lähdimme juoksuun. Pian saavuimme pentutarhalle. Näin kuinka punaruskea naaras tuijotti vieressäni olevaa pentua meripihkaisilla silmillään. Hän näytti hieman vihaiselta.
"Miksi hän on noin vihainen?" Kuiskasin nimettömän naaraan korvaan.
"Meidän olisi pitänyt pysyä täällä", naaras kuiskasi takaisin. Katsoin punaruskeaan naaraaseen. Tuijotin tätä suoraan silmiin.
"Kuka sinä olet? Ja tiesitkö, että minä ja hän olenme sukulaisia!" naukaisin rohkeasti ja osoitin tummanharmaata naarasta.
//Lilja? Kielo?
Tara 12.4.2017
Icy juoksi pesästä ja katsoin surullisena hänen peräänsä. Chuma istahti viereeni. Käänsin tummansiniset silmäni kollia kohti. Minun olisi kerrottava jollekin kissalle äänistä, en voisi pitää sitä sisälläni. Katsoin varautuneesti ympärilleni. Kukaan ei kuitenkaan ollut kuuntelemassa.
"Minun oli pakko satuttaa itseäni", aloitin hiljaa ja nielaisin välissä. En pystyisi tähän nyt. En kertoisi sittenkään vielä kellekään. En vain voisi.
"Minulle tuli tunne, että se oli oikein."
Huokaisin syvään.
"Tiedän kuitenkin, että olin väärässä, minun ei olisi pitänyt tehdä niin."
Chuma laskeutui viereeni makaamaan ja laskin pääni hänen selälleen. Minusta tuntui niin syylliseltä, kun olin tehnyt itselleni niin. Mutta en ollut tehnyt niin syvää viiltoa, että olisin kuollut, tiesin, että jos kukaan ei olisi löytänyt minua, olisin silti oysynyt hengissä.
Hengitin hetken harmaan kollin tuoksua ja nautin hänen vartalonsa lämmöstä. Nousin sitten ylös.
"Etsin Icyn, ties mitä hän voi tehdä yksin", maukaisin huolissani. Chuma nousi ylös.
"Tulen mukaasi."
Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin ulos pesästä. Tähyilin ympärilleni etsien katseellani valkoista pentua, mutat en nähnyt häntä. Riensin nurkkaan, minne Icy oli vienyt esineet. *Simpukka!* Lähdin juoksemaan Chuma kintereilläni metsään purolle. Haavaan kävi kipeää, ja kaduin tekoani yhä suuremmin.
Pian näin Icyn pienen hahmon puron reunalla. Kävelin hiljaa hänen luokseen. Icy hätkähti, kun kierähdin kerälle hänen ympärilleen. Nuolaisin hellästi naaraan päätä.
"En minä sinun takiasi itseäni vahingoittanut", naukaisin hiljaa. "Olet liian tärkeä minulle, sinussa ei ole mitään vikaa."
//Icy? Chuma? :D
Veri 17.4.2017
Kyhjötin kyyneleet silmissäni Rapapoltteen ruumiin äärellä. Naaras oli kuollut yöllä nukkuessaan. Kun aamulla olin herännyt huomasin naaraan ruumiin olevan kylmä, eikä tämä ollut enään hengittänyt. Seinät kaatuivat päälleni. Tunsin surun myllertävän sisälläni. Hautasin kuononi naaraan kylmään turkkiin. Pian kuulin kissan nauakisevan pesän suulla. Se oli Tiuku.
"Pennut haluaisivat tulla käymään", kuulin tämän naukaisevan. Murahdin vain jotain sekavaa ja pennut astelivat emonsa luokse. Icy katsoi emoaan ja tämän silmät täyttyivät hämmästyksestä.
"Nukkuuko hän? Miksei hän liiku?" tämä kiljaisi. Katsoin pentuuni kyynelten täyttämillä silmilläni.
"Isä, miksi itket?" tämä nauakisi.
"Kuulkaas, hän on kuollut", naukaisin surun murtamalla äänelläni. Icyn silmät täyttyivät kyynelistä. Pennut katselivat kuolutta emoaan tyrmistyneenä. Huomasin järkytyksen heidän silmissään.
"Tiuku, tule hakemaan pennut ja pidä heistä huolta hetken", naukaisin ja naaras haki pennut.
"Voi rakas Rapapoltteeni, ilman sinua en olisi tässä. Tietäisitpä kuinka rakastin sinua", nyyhkytin. Nuolin kuolleen kumppanini päätä.
"Saako tulla?" kuulin jonkun kissan naukaisevan.
"Häivy", murahdin ja painoin kuononi tämän kylmään ruumiiseen.
//Joku?
Icy 18.4.2017
Vaelsin ulos Veren pesästä. Tunsin kuinka järkytys kaivoi sisälläni. Katspin ympäri leiriä itkuisilla silmilläni. Näin kuinka Tara ja Chuma istuivat juttelemassa. Taran haava näytti vieläkin pahalta. Huokaisin hiljaa. Muistin kyllä mitä Tara oli sanonut, se ei johtunut minusta. Harpoin hitaasti kohti Taraa ja tämän kumppania, mutta pyshdyinkin kuin seinään. *Mitä jos hän ei pidäkkään minusta enään?* Purskahdin itkuun, kaikki suruni purkautui yhtä aikaa. Juoksin kiinni Taran tutun tuoksuiseen turkkiin ja vedin hänen tuoksuaan sisääni.
"Minulla ei ole enää emoa, joten tahdotko olla emoni?" nyyhkytin surkeana ja pyyhin silmiäni Taran valkeaan turkkiin. Tunsin kuinka Chuma känsi katseensa minuun ja katsoi minua hieman hämillään. Olin varmaan keskeyttänyt jotain.
"Kai te vielä pidätte minusta?" nyyhkäisin.
//Tara? Chuma?
Tara 21.4.2017
Kuljin muiden hyökköykseen osallistuneiden mukana kohti leiriä. Nojasin Chumaan; olin hiukan haavoittunut, taisteleminen ei ollut ihan minun juttuni, vaikka taisinkin sen paremmin kuin esimerkiksi metsästämisen. Chuma oli taistellut niin urheasti ja niin taidokkaasti. *Ja hän on kokonaan minun.* Ennen hyökkäystä Icy oli tullut luoksemme ja kertonut Rapapoltteen kuolleen. Olin yrittänyt piristää häntä, mutta naaras oli yhä surullinen. *Sinun takiasi hän on surullinen*, ääni kuiskasi päässäni. Pysähdyin heti, muu joukko kulki ohitseni, mutta Chumakin pysähtyi.
"Taasko?"
Nyökkäsin, tiesin, mitä kolli tarkoitti. Hän näytti hiukan pahoittelevalta.
"En ole varma, miten sinua pitäisi auttaa", kumppanini naukui. Pudistin vain päätäni.
"Ei se mitään."
Jatkoimme matkaa, eivätkä äänet riivanneet enää mieltäni. Meiriin saapuessani näin heti Icyn. Naaraan pää oli hiukan painuksissa, häntä alhaalla myös. Käänsin katseeni Chumaan, ja lähdin kulkemaan valkoisen naaraspennun luo. Juovikas kolli seurasi minua ehkä hiukan vastahakoisesti.
"Hei Icy", naukaisin ja istuuduin. Nojasin Chuman lapaan, tunsin kollin lämmön. Hymyilin häijysti, Icy tuskin oli nähnyt sitä puolta minusta.
"Hyökkäsimme yksien kissojen niskaan, haavoitimme heitä, se oli ihanaa", naukaisin ja nauroin jäätävästi.
//Chuma, Icy?
Chuma 23.4.2017
Virnistin häijysti ja sipaisin Taran selkää hännälläni. Vilkaisin Icya ja aloin raapia toisen etukäpäläni kynsillä maata. Kaulassani ja muussa kehossani oli haavoja mutta en välittänyt niistä, tuskin edes tunsin niitä - kiitos isäni antaman koulutuksen. Tunsin Taran turkin omaani vasten ja samassa mieleeni tuli naaraan niin sanottu ongelma; äänet, joita hän kuuli päässään. Kurtistin kulmiani miettiväisenä. Kuinka voisin auttaa häntä? En päässyt sisälle hänen mieleensä, en voinut käskeä ääniä jättämään häntä rauhaan. Murahdin hiljaa. Tara ja Icy ilmeisesti huomasivat sen, sillä molemmat naaraat kääntyivät katsomaan minua.
"Kunhan mietin", rauhoittelin Taraa. "Ei se mitään erikoista ole.."
Valkeaturkkinen naaras väläytti minulle hymyn, ennen kuin kääntyi takaisin Icyn puoleen ja alkoi jutella tämän kanssa jostain. Vilkaisin pentua miettiväisenä, nytkäytin kutiavaa korvaani. Miltähän tuntuisi, jos omissakin korvissa äänet kuiskisivat minulle asioita, ajatuksia, käskyjä?
*Eipä se kai mukavaa ole*, ajattelin ja nostin katseeni siniselle taivaalle, jolla valkoiset pilvenriekaleet purjehtivat. *Kunpa voisin auttaa Taraa jotenkin.*
Mutta miten minä sen tekisin? Oli tavallaan turhauttavaa, kun en voinut olla avuksi. Tai.. ehkä minä voisinkin olla avuksi. Kunhan vain keksisin, kuinka. Katsahdin kumppaniani ja siristin silmiäni pohtien. Hän näytti pitävän Icysta. Ja vaikken minä itse niin pentujen perään ollutkaan, niin olihan hän ihan sietämisen arvoinen kissa. Mitähän pentu ajatteli minusta?
//Tara? Icy?
Icy 11.4.2017
"Missä Tara on?" inisin emolleni.
"Hänelle kävi pieni onnettomuus", emoni naukui anteeksi pyytävästi. Huomasin että emoni ei puhunut totta. Taralle oli käynyt jotain muuta. Kiiruhdin Taran hajun perässä leirin läpi.
"Tara minä tulen!" ulvaisin niin lujaa kuin kurkustani lähti ja juoksin lyhyillä jaloillani niin lujaa kuin pystyin. Pian näin valkean naaraan makaavan sammalella verisena.
"Onko hän kuollut?" nyyhkäisin itku kurkussa. Luna ravisti päätään.
"Ei", tämä lohdutti.
"Hän paranee pian", Lunan naukaisi ääni värähtäen.
Nyökkäsin ja hautauduin naaraan veriseen turkkiin. Oma turkkini kastui märäksi verestä mutta en välittänyt.
"Minä rakastan sinua, emo", inahdin Taralle.
//Tara?
Tara 11.4.2017
Avasin jälleen silmäni. *Olenko tosiaan sekoamassa?* Tumma hahmo oli tietysti ollut kuvitelmaani, ei se ollut oikeasti seissyt siinä. Katsahdin ympärilleni. Pieni Icy oli hautautunut turkkiini. Se oli kaulan kohdalta verinen ja takkuinen.
"Minä rakastan sinua, emo", kuulin Icyn inahtavan ja onnellinen kyynel valui poskelleni. Nuolaisin hellästi naaraan päätä.
"Minäkin sinua", huokaisin silmät loistaen. "Vaikka en emosi olekaan."
Kiersin laihan kehoni Icyn ympäri ja suljin silmäni. Onneksi hän oli turvassa, onneksi Chumakin oli. *Kunpa hän olisi minun tyttäreni.* Avasin silmäni, kun kuulin ääniä. Aloin jo kyllästyä siihen. Säpsähdin, kun näin edessäni hohtavan silmäparin. Se kuitenkin katosi pian, mutta kuulin silti yhä ääniä. En jaksanut välittää siitä, halusin vain olla rauhassa, nukkua. Haavani verenvuoto oli jo varmasti tyrehtynyt, kiitos Silakkasiiven ja Lunan. Tiesin, ettei entinen oppilaani välittänyt minusta ja kunnostani, mutta olin kiitollinen hänelle.
"Toivon aina, että olisit minun tyttäreni, et Rapapoltteen", kusikasin valkoiselle naaraspennulle.
//Icy?
Icy 12.4.2017
"Minäkin haluaisin, että olisit emoni", hymyilin unisena ja laskin pääni naaraan selän päälle.
"Voi sinua, sinunkin turkkisi on nyt ihan likainen", Tara hymyili. Valkea naaras alkoi nuolla veristä turkkiani, nuolaisin naaran poskea.
"Mitä sinulle on käynyt?" inahdin katsoen naaraan haavaa tämän kaulassa. Tara pudisti päätään.
"Ei mitään kummoista", tämä naukaisi ja jatkoi minun siistimistäni.
"Sitten kun olet pessyt minut, niin minä pesen sinut!" kiljaisin. Pian Tara oli valmis ja turkkini oli taas yhtä valkea kuin ennenkin. Työnsin vaaleanpunaisen kieleni esille ja aloin nuolla Taran valkeaa turkkia.
"Turkkisi maistuu hassulta", naukaisin nuollessani tämän turkkia. Huomasin takun ystäväni turkissa ja aloin selvittämään sitä hampaillani. Pian kun takku aukesi jatkoin muiden kohtien pesemistä.
"Noin, nyt olet tosi kiiltävä!" naukaisin röyhistäen rintaani ylpeänä.
//Tara?
Tara 12.4.2017
Tunsin nahkaani kutittavan, kun pieni, karhea kieli suki turkkiani. Icy avasi varovaisesti takun turkissani ja jatkoi sitten turkkini puhdistamista. Kuulin pian rapinaa pesän suulta ja käänsin katseeni. Kohtasin niin kovin paljon rakastamani meripihkaiset silmät. Ne näyttivät hiuka huolestuneilta. Chuma asteli luokseni otsa kurtussa.
"Ne erakotko?" kumppanini kysyi. Pudistin päätäni. En haluaisi kertoa, mistä haava tuli, mutta minun olisi ehkä pakko.
"Ei."
Chuma mietti hetken, kun hänen katseensa kääntyi tassuuni, jossa oli vielä hiukan verta. Kolli katsoi silmät leimuen minuun.
"Et kai sinä..?"
Käänsin katseeni pois. Chuma tiesi, mitä olin tehnyt. Kun tapasin hänt ensimmäisen kerran, pyysin kolia murhaamaan minut. Tietysti hän huomasi heti haavoittajani. Icy käänsi kauniit silmänsä minuun.
"Mitä sinä teit?"
Pelkäsin, että näytin huonoa esimerkkiä, mutta en vain voisi valehdella hänelle. Mutta äänistä päässäni en kertoisi kellekään, ehkä Chumalle. Nielaisin aika kuuluvasti.
"Minä.. tein tämän haavan kaulaani. Itse, tahallani", naukaisin hiljaa.
//Icy? Joo Chumaki saa jatkaa jos Pyry haluut :D
Icy 12.4.2017
Pysäytin Taran turkin nuolemisen.
"Si..sinäkö?" niiskaisin. Katsoin Taraan tyrmistyneenä ja tämä katsoi minuun anteeksi pyytävästi.
"Mitä pahaa minä tein? Onko minussa joku virhe?" inahdin ja lähdin niiskuttaen pois.
"Hän vai halusi minusta eroon", nyyhkytin itsekseni ja lähdin tassuttamaan leirin esineiden nurkkaa. Pian eteeni avautui nurkka jossa oli minun ja Taran yhteisiä tavaroita. Lysähdin maahan ja aloin itkemään surkeana. Tunsin kuinka ötökät kipittelivät turkillani. Ravistin ne pois ja ryntäsin ulos leiristäni. Juoksin purolle johon olimme laittaneet simpukan. Katselin kiiltelevää simpukkaa joka väreili purossa.
"Sinä olet sentään kaverini", niiskautin simpukalle.
"Me ollaan samanlaisia", hymähdin ja nostin simpukan vedestä. Nuolaisin tämän kuorta ja laitoin sen takaisin veteen.
//Tara?