Kirjoittaja: Myrsky
Nimet: Oppilasnimi: Kylmätassu Soturinimi: Kylmähenkäys
Sukupuoli: Kolli Klaani: Varjoklaani → Erakko → Kuolonklaani Luotu: 31.12.2017
Koulutetut oppilaat: Happohenkäys
Entinen mestari: Ikituuli
Kokemuspisteet: 1107
Ulkonäkö:
Kylmähenkäys on leveälapainen sinertävänharmaa kolli, jonka selässä on mustia juovia. Ruumiinrakenteeltaan varjoklaanilainen on hieman tavallista rotevarakenteisempi, mutta luettelee silti itsensä hyvinkin normaalikokoiseksi. Painoltaan aavistuksen tavallista painavampi, mutta tämä kissa ei ole mitenkään erityisen painava. Venyvyyttä löytyy yllättävän paljon kehosta ja hän venyy selvästi paremmin kuin useimmat kissat. Kylmähenkäyksen karvoitus on tumman sinertävänharmaata, mutta selässä on suuria juovia, jotka ovat väritykseltään yönmustia. Turkki itsenään on paksua, lyhyttä ja hieman karheaa, mutta ei kuitenkaan häiritsevän karheaa. Karvat kestävät kylmyyttä ja vettä yllättävän hyvin, mutta eivät ne kuitenkaan lehtikadon purevilta pakkasilta täydellisesti suojaa. Rintakarvat ovat puhtaanvalkoiset, joten niihin tarttuu erittäin helposti kaikenlaista roskaa ja likaa. Tämä kolli siistii kuitenkin rintakarvansa yllättävän harvoin ja tavallisesti puhtaanvalkoiset rintakarvat ovat väritykseltään likaisenharmaat. Varjoklaanilaisella on yllättävän pitkät etu- ja takajalat, joissa on myös paljon lihaksia. Käpälät ovat yönmustat ja musta karvoitus peittää osan jaloista, kunnes väri hitaasti haalistuu sinertävänharmaaseen hieman polvien yläpuolella. Käpälien sisältämät kynnet ovat erittäin terävät mutta epätavallisen suorat eikä käyryyttä ole paljon nähtävillä. Sinertävänharmaan kollin häntä on normaalipituinen, asteen tavallista tuuheampi ja karvoitukselta paksumpi muun kehon karvoitukseen verrattuna. Kylmähenkäyksen korvat ovat suipot ja vaikuttavat enemmän suden kuin kissan korvilta. Kyseisellä kollilla on kirkkaat, kylmänsiniset silmät ja hänellä on yllättävän pitkät, vaaleat viikset. Varjoklaanilaisen kuonossa on pienet arvet, jotka ovat tulleet tuon oppilasajoilta hiiren raapaistessa rajusti kollia kuonoon.
Luonne:
Kylmähenkäyksen luonne on muuttunut todella paljon tuon oppilasajoista eikä hän ole muuttunut lainkaan ystävällisemmäksi, vaan sen sijaan tylymmäksi ja kunnianhimoisemmaksi. Hänen uskollisuutensa Kuolonklaanille on erittäin vahva eivätkä muut klaanit kiinnosta häntä lainkaan. Kuolonklaanilainen kokee jokaisen vihollisklaanin jäsenen ala-arvoiseksi eikä anna heille pienintäkään hymyä, vaan tuijottaa ulkopuolisia jäätävällä katseella ja puhuu heille epäkunnioittavalla tavalla. Tähtiklaanin uskovia kissoja sinertävänharmaa kissa hyljeksii erittäin vahvasti eikä epäröi sen kertomista heille ääneen. Kaikki ystävällisyys, mikä Kylmähenkäyksessä oli vielä ennen ollut, on melkein kokonaan kadonnut ja hän jakaa lämpimiä sanoja ainoastaan kumppanilleen, mutta pitää ystävällisyyden erittäin harvana pentujensakin kohdalla. Heikkouksien myöntäminen on aivan yhtä mahdotonta kuin ennenkin ja hän tarvittaessa valehtelee itsensä pois epämukavista tilanteista. Jokainen oikeudenmukaisuuden pisara on kadonnut tästä soturista ja tuo miettii nykyään ainoastaan omaa etuaan. Mitä tulee johtajuuteen, Kylmähenkäys nauttii erittäin paljon kissojen käskyttämisestä eikä epäröi lainkaan kissojen odottaessa häneltä käskyjä tai ohjeita. Taistelussa tämä kuolonklaanilaissoturi on armoton eikä säästä yhdenkään vihollisklaanin kissan verta, muttei silti yritä tarkoituksella tappaa yhtäkään kissaa. Klaanitovereitaan hän suojelee läheisyyden mukaan eikä halua vahingoittua puolitutun klaanitoverinsa puolesta. Kun on kyse soturilaista, kyseinen sinertävänharmaa kolli ei erityisemmin välitä siitä ja tekee tavallisesti päätökset oman mielipiteensä eikä soturilain sääntöjen mukaan. Peloistaan Kylmähenkäys ei koskaan puhu ja tekee kaikkensa näyttääkseen jokaiselle, ettei hän pelkäisi yhtikäs mitään. Mestarina tämä sinertävänharmaa kissa on ankara ja vaatii aina täydellisen onnistumisen ennen kuin antaa oppilaansa levätä eikä laiskottelua kannata harkitakaan hänen oppilaana ollessaan. Mitä tulee salaisuuksiin ja niiden pitämiseen, tämä kissa osaa halutessaan pitää salaisuuden, mutta harvemmin hän edes yrittää pitää salaisuuksia omana tietonaan. Suuttuessaan Kylmähenkäys heittelee ties minkälaisia pilkkaavia ja ilkeitä lausahduksia, jonka seurauksena hän pitää mykkäkoulua ja leppyy hitaasti. Kuolonklaanilainen uskoo erittäin vahvasti Pimeyden metsään.
Taidot:
Kylmähenkäys on erittäin taidokas taistelija ja uskotteleekin olevansa yksi metsän parhaista taistelijoista. Kiipeily aiheuttaa hankaluuksia, syynä tähän on kollin surkeaakin surkeampi tasapaino. Sinertävänharmaalla soturilla on erinomaiset refleksit ja vaaniminen onnistuu hyvin, päivällä ja yöllä. Korkealle loikkiminen ei onnistu ja jos kolli yrittääkin, tulee loikista lyhyitä ja kömpelöitä. Kylmäkuiskauksen mainio ketteryys on mainitsemisen arvoinen, kun taas surkeista juoksemistaidoistaan hän pysyy erittäin vaitonaisena.
Kumppani: Liljahenkäys(Varjoklaani)
Isä: Tuntematon(mahd. luopio)
Emo: Tuntematon(Kuollut)
Tyttäret: Ututassu(Varjoklaani), Rosmariinitassu(Varjoklaani)
Pojat: Hikkoritassu(Varjoklaani), Korentotassu(Varjoklaani)
Menneisyys:
Kylmähenkäys syntyi viherlehden keskivaiheilla Varjoklaaniin vanhemmilleen, jotka menehtyivät pian kollin syntymän jälkeen; emo menehtyi synnytyksessä ja klaanien ulkopuolinen isä katosi kokonaan metsästä. Täten Kylmähenkäys eli pentuelämänsä Kanervakuun ottopentuna. Kun Kylmäpentu pääsi oppilaaksi, hän sai mestarikseen Ikituulen. Ikituuli ja Kylmätassu harjoittelivat rankasti eikä Ikituuli ollut missään vaiheessa rento oppilaalleen. Eräissä metsästysharjoituksissa hiiri raapaisi rajusti Kylmätassun kuonoa ja siihen on jäänyt aika selvästi erottuvat arvet. Oppilasaikoinaan Kylmätassu tutustui Varjoklaanin parantajaoppilaaseen Liljahenkäykseen ja hän alkoi ihastua naaraaseen. Rakkauden pauloissa Kylmätassu pyysi Tihkutähdeltä soturinimekseen Kylmähenkäystä Liljahenkäyksen mukaan. Kylmätassu suoritti arviointinsa ja sai soturinimekseen Kylmähenkäyksen. Pian tämän jälkeen Kylmähenkäys kertoi Liljahenkäykselle tunteistaan ja naaras myönsi rakastavansa Kylmähenkäystä, jonka seurauksena kaksikosta tuli kumppanit. Heillä oli heti erimielisyyksiä ja riitoja, mutta he joutuivat pitämään suhteen piilossa muilta. Eräänä päivänä Liljahenkäys kertoi Kylmähenkäykselle odottavansa heidän pentujaan. Kuut kuluivat ja kumppanuksille syntyi neljä pentua; Rosmariinipentu, Korentopentu, Hikkoripentu ja Utupentu. Kylmähenkäys ei koskaan rakastanut pentujaan saati viettänyt aikaa heidän kanssaan, vaan hän koulutti ahkerasti ensimmäistä oppilastaan Happotassua. Kylmähenkäyksen ja Liljahenkäyksen suhde heikkeni kokoajan ja sen seurauksena Kylmähenkäys erkani myös pennuistaan. Piakkoin pennut pääsivät oppilaiksi, mutta Kylmähenkäys ei ollut edes seuraamassa nimitysmenoja. Samoihin aikoihin Kylmähenkäys alkoi tapailla Kuolonklaanin rajalla Jääliljaa, joka oli ensimmäisellä tapaamiskerralla tarjoutunut auttamaan kollia päälliköksi pääsemisessä. Kylmähenkäys otti tarjouksen vastaan ja alkoi salaa tapailla kuolonklaanilaista taisteluharjoituksissa. Loppukokeena Jäälilja antoi tehtäväksi jonkun varjoklaanilaisen tappamisen ja Kylmähenkäyksen päähän pälkähti ensimmäisenä Liljahenkäys. Hän kävi toimeen ja leiriin päästyään Kylmähenkäys hyökkäsi kumppaninsa kimppuun parantajan pesässä. Minttusydämen ja Sienikarvan saavuttua apuun Liljahenkäys voitti Kylmähenkäyksen ja Minttusydän karkotti kollin Varjoklaanista. Kylmähenkäys kertoi lähtevänsä Kuolonklaaniin, joten hän suunnisti rajalle ja törmäsi Jääliljan. Kerrottuaan Jääliljalle tapahtumista naaras suostui viemään hänet leiriin ja Kuolonklaanin leiriin päästyään Kylmähenkäys meni juttelemaan Raetähden ja Viiltokaaoksen kanssa. Hänet hyväksyttiin koejalle Kuolonklaaniin. Kuolonklaanissa ollessaan Kylmähenkäys alkoi ihastua Jääliljaan, mutta päätti pitää tunteensa piilossa. Lehtisateen keskivaiheilla Varjoklaanin Mäyräraita ja Utukyynel - joka sattui olemaan Kylmähenkäyksen nuorin pentu - muuttivat Kuolonklaaniin ja Kylmähenkäys päätti, että hän tutustuisi kaksikkoon paremmin.
Muuta: Kylmähenkäys puhuu tavallista hitaammin ja venyyttää usein sanojaan.
Toiveet: Kylmähenkäyksen suurin tavoite on päästä Kuolonklaanin päälliköksi, mutta hän myös haluaisi kasvattaa perheään ja saada pentuja, joista voisi olla edes vähän ylpeä.
Theme song: Starboy - The Weeknd
Jäälilja 24.11.2018
"Minun täytyi kasvattaa Pakkaspentu uskolliseksi Viiltotähdelle, mutta tietenkään
Emonsuulta käsin en pysty tekemään sitä. Oletan siis, että sinä autat tytärtäni siinä tehtävässä, koska kyseessä saattaa hyvinkin olla adoptiotyttäresi henki", Kylmähenkäys naukui tunteettoman kylmästi minua silmäillen. Vihan liekki paloi rinnassani ja tuntui kuin olisin voinut polttaa koko metsän yhdellä käpälänheilautuksella. Kasvoillani oli mitäänsanomaton ilme.
"Luuletko voivasi uhkailla minua?" nau'uin pelottavan tyynesti, en saisi päästää enää mitään tunteita ulkoisesti valloille, "Luuletko, että teen jotain mitä sinä pyydät?" Kylmähenkäyksen korvat värähtivät pienen lehtisateisen tuulen johdosta.
"Kuule sanasi ovat kovinkin ristiriitaisia, et taida edes ymmärtää omia sanojasi. Ensin väität, että kerrot tyttärelleni hänen oikeista vanhemmistaan, mutta ainiin ethän sinä voi kasvattaakaan häntä täältä emonsuulta käsin, joten miten pääsisit hänen puheillensa. Hän tapaa teidät sitten kun on itse siihen valmis ja minä pidän siitä huolen. Jos kasvattaisin Pakkaspennun Viiltotähdelle uskolliseksi, tiedä vaan että en tekisi sitä sinun takiasi vaan minun tyttäreni turvallisuuden takia!" sähisin jäänsinisillä silmilläni pettyneesti Kylmähenkäykseen katsellen.
"En edes tajua miksi ikinä rakastuin sinuun", nau'uin siten, että ääneni hiljeni loppua kohden, eikä kolli välttämättä kuulisi sanojani. Käännyin ja lähdin tassuttamaan pois, ilman hyvästejä. En halunnut nähdä Kylmähenkäystä enää ja jos näkisin en lupaisi sitä, ettenkö kävisi kollin kimppuun tosissani. Minua suututti vain niin hirveästi. Vedin syvään henkeä ja yritin rauhoittua, minun pitäisi palata leiriin. Takaisin Pakkaspennun luokse.
Olin saapunut leiriin hetki sitten ja nyt olin tyyni kuin lampi ilman tuulenvirettä. Yritin etsiä katseellani lumenvalkeaa pentua, mutten paikantanut häntä. Hetken päästä silmiini kuitenkin pisti Kostohengen poika, jonka vierellä tyttäreni oli. En menisi häiritsemään, sillä tiesin mille koko ajan tiellä oleva emo tuntuisi. Asetin tiukat rajat joidenkin asioiden suhteen, mutta halusin Pakkaspennun sosiaalisoituvan kuten minä. Näin naarassa erityisesti potentiaalia ja olin milteinpä varma, että hän kasvaisi oman ylpeyteni aiheeksi. Jos joku ansaitsi ylpeyteni, kannatti olla otettu siitä, sillä sitä en jakanut monelle.
//Joku?
297 sanaa
Jäälilja 3.12.2018
Olimme saapuneet leiriin hetki sitten ja aamun kauniit säteet loivat jo valoaan puiden välistä. Olin passittanut Sirpaletassun nukkumaan, sillä halusin naaraan olevan virkeä ja taistelusta toipunut kun pitäisin hänelle harjoitustuokioni. Olin kuitenkin heti miltei leiriin saapumiseni jälkeen astunut ulos ja lähtenyt kävelylle raikkaaseen metsään. Pakkanen nipisteli ihoani niiltä kohdin mistä kissat olivat repineet karvoja irti ja oikeastaan myös haavojani kirveli. En ollut kumminkaan valittaja ja selvisin hyvin niiden kanssa, piti vain työntää kipu pois mielestään. Tassuni kuljettivat minua - yllätys yllätys - kohti emonsuuta, luolaa jossa Kylmähenkäys ja muut ylösnousseet kissat asustelivat. Pysäytin askeleeni hetkeksi ja puntaroin sitä, että kannattaisiko minun mennä sinne. Toisaalta kuka minua oli estämään? Tassutin reippaasti kohti kivistä luolaa ja työnnyin sisään silmät pimeydestä pimentyen. Hetken päästä kuitenkin totuin hämärään ja erotin pesässä olevat kissat, jotka olivat eristäytyneet omiin oloihinsa tuttujensa kanssa.
"Tervehdys", naukaisin, vaikka en uskonut kenenkään vastaavan. Kuitenkin emonsuulle vasta saapunut Tihkuturkki nyökkäsi minulle. Kuulin varjoista keveitä askelia ja pian erotin lumenvalkean naaraan hahmon, jonka jäänsiniset silmät tiirailivat minua inhoten. Erotin myös Kylmähenkäyksen kylmänsiniset silmät pesän perältä.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkin pehmeästi. Vihasin tuon naaraan ääntä, niin mairea. Tuijotin Pakkasta tunteettomasti ja kuuntelin mitä tällä olisi sanottavaa.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", saastainen erakko naaras naukui astellen entistä lähemmäs, joka sai minut vaistomaisesti peruuttamaan. Pian olimmekin ulkona luolasta vai kahdestaan.
"Enpä usko", murahdin. Pakkasen jäänsiniset silmät kaventuivat ja tämän suu taittui vienoon hymyyn.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", naaras sähisi ja loikkasi päälleni. Olin voimaton ja haavoittunut. En tulisi voittamaan tätä taistelua. Häpesin itseäni juuri nyt, olin heikko ja se sai minun vatsani muljahtamaan ilkeästi. Olin heikko ja vihasin sitä. Aloin raapia Pakkasta kaikella voimalla, jota oli jäljellä.
//Kylmä?
284 sanaa
Kylmähenkäys 6.12.2018
"Tervehdys."
Kylmänsininen katseeni kohosi samaan aikaan Pakkasen jäänsinisen katseen kanssa ylös, kun Emonsuun uloskäynnin edustalta kajahti tuttu ääni, joka heitti selkärankaani kylmäävän värähtelyn. Jääliljan likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava hahmo piirtyi tarkkana siluettina edessämme ja kohotin hitaasti kulmiani, kun kuolonklaanilaisen tuijotus porautui ensin minuun ja sitten vieressäni makaavaan Pakkaseen. Pakkanen murahti turhautuneena ja nousi sitten ryhdikkäästi seisomaan, kohdaten haastavana Jääliljan tuijotuksen. Sitten lumenvalkoinen erakko lähti tassuttelemaan Jääliljaa kohti tuuhea häntä puolelta toiselle heilahdellen. Pyöräytin ärtyneenä kylmänsinisiä silmiäni, tästä ei seuraisi mitään hyvää kun nämä kaksi naarasta joutuisivat vastakkain. Jäin kuitenkin seuraamaan mitä tapahtuisi, koska jos Pakkanen koskisi Jääliljaan, minä aikoisin lopettaa riidan siihen paikkaan.
"Jäälilja, oletan", Pakkanen naukui silkkisellä äänensävyllä, joka sai niskakarvani pörhistymään pahanenteisesti. Erakko suorastaan janosi verta nenästään, mutta toisaalta jos tilanne päättyisi taisteluun, Pakkanen saattaisi voittaa. Jäälilja oli juuri palannut hyökkäyksestä Myrskyklaanin leirissä, joten hänellä oli varmasti jomotusta ja väsymystä vielä lihaksikssa ja joitakin Talvikkimuiston korjaamia haavoja, jotka saattaisivat aueta.
"Sain viestisi, tiedäthän Pakkastassusta ja halusin kertoa sinulle hänen kuuluvan minulle. Hän on minun tyttäreni", Pakkanen ilmoitti jäisesti ja lähti askel askeleelta lähestymään Jääliljaa. Valkean ja harmaan kirjava soturi lähti peruuttamaan pois luolasta, kunnes hän oli Pakkasen kanssa kadonnut kokonaan. Murahdin ärsyyntyneenä ja nousin sitten seisomaan, lähtien marssimaan ulos luolasta. Tämä ei päättyisi hyvin.
"Enpä usko", Jääliljan murahdus kantautui korviini kun sukelsin raikkaaseen ulkoilmaan. Kaksi hyvin samanlaisen näköistä naarasta tuijotti toisiaan muutaman hännänmitan päässä minusta, pystyin tuntemaan ilman sähköisyyden.
"Tiedätkö mitä teen kilpailijoilleni? Tuhoan heidät", Pakkanen sähähti ja loikkasi sitten Jääliljan kimppuun, josta puhkesi kovaääninen taistelu. Siristin silmiäni raivostuneena, kun tajusin lumenvalkoisen erakon käyttävän kynsiään ja hampaitaan. Hän ei yrittänyt vain vahingoittaa Jääliljaa, vaan tappaa hänet! Murahdin ja ponnistin suoraan tyttäreni emon kimppuun, työntäen hampaani tuon niskaan. Verta purskahti kasvoilleni ja Pakkasen suusta pääsi ulos tuskainen rääkäisy. Erakko irrotti otteensa Jääliljasta ja heitin hänet raskaasti muutaman hännänmitan päähän. Jäin tuijottamaan hämmentynyttä erakkoa ärtyneenä ja Pakkanen räpytteli jäänsinisiä silmiään.
"Mitä sinä teet, Kylmähenkäys? Suojelet samaa kissaa joka yrittää omia meidän tytärtämme? Hän on vain päättänyt, että Pakkaspentu on hänen pentunsa", Pakkanen sähähti tulistuneena ja sivalsi neulanterävillä kynsillään kylmää ilmaa. Paljastin valkean hammasrivistöni ja puristelin ruohikkoa kynsilläni.
"Aivan sama mitä Jäälilja on tehnyt, en anna sinun tappaa häntä", sähähdin kylmästi ja sain vastaukseksi Pakkasen halveksuvan mulkaisun.
"Jätä tämä asia suosiolla minulle, ellet halua joutua seuraavaksi uhrikseni", Pakkanen sylkäisi jäisesti ja syöksyi sitten uuteen hyökkäysyritykseen. Mutta tällä kertaa en antanut erakon vahingoittaa Jääliljaa, vaan sukelsin viime hetkellä hänen eteensä ja kierähdin kauemmas erakon kynsien tarttuesss turkkiini. Erakko siristi silmiään, kun hän kahlitsi minut alleen.
"Sinä kosket häneen ainoastaan kuolleen ruumiini ylitse", sähähdin Pakkaselle. Hän virnisti jäisesti ja puristi sitten kynsiensä otetta sinertävänharmaassa turkissani. Rääkäisin raivostuneena ja potkaisin sitten minua runsaasti pienikokoisemman erakon pois päältäni, sukeltaen heti naaraan perään. Heti kun Pakkanen iskeytyi tantereelle, heittäydyin hänen päälleen ja laskin käpäläni hurjistuneena naaraan hennolle kaulalle. Pakkanen tuijotti minua kylmästi, mutta hän ei edes yrittänyt taistella vastaan.
"Tapa minut. Pystytkö sinä edes siihen?" erakko kysyi haastavasti ja paljasti valkean hammasrivistönsä. Sähähdin ja työnsin sitten neulanterävät kynteni tuon kurkkuun, jolloin verta purskahti kasvoilleni ja etukäpäläni alkoivat muuttua punertavaksi. Pakkanen alkoi kurluttaa tuskaisesti ja tuijotin kylmänsininen katse tyhjänä, kuinka tyttäreni emo vuosi kuiviin. Lopulta Pakkasen hento ruumis muuttui elottomaksi ja hän retkahti kyljelleen maahan, joka oli värjäytynyt punaiseksi hänen verestään. Irrotin kynteni kuolleen erakon kurkusta ja peruutin muutaman hännänmitan päähän, jääden tuijottamaan Pakkasen ruumista. Siinä hän oli, minun tappamanani. Ei minun tarkoituksena ollut tappaa erakkoa, mutta nyt se oli kuitenkin tapahtunut ja jos en olisi tappanut häntä, Pakkanen olisi varmasti yrittänyt tappaa Jääliljaa uudelleen kun en olisin ollut paikalla. Vetäisin syvään henkeä ja käännyin sitten Jääliljan puoleen, joka tuijotti minua ja Pakkasen kuollutta ruumista uskomatta silmiään. En tiennyt mitä sanoa naaraalle, joten tuijotin häntä vain pitkän tovin sanomatta sanaakaan.
"Miksi sinä tapoit hänet?" Jäälilja kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Räpäytin kylmänsinisiä silmiäni ilmeettömästi.
"En tahtonut hänen tappavan sinua. Minun tunteeni häntä kohtaan eivät koskaan olleet yhtä vahvat kuin tunteeni sinua kohtaan", lausahdin mahdollisimman välinpitämättömästi ja käännyin katsomaan Jääliljaa, samaa naarasta jota rakastin vieläkin enemmän kuin hän olisi ikinä voinut arvata tai kuvitella.
//Jää? Kylmä tappoi siis Pakkasen
//665 sanaa
Jäälilja 14.12.2018
"En tahtonut hänen tappavan sinua. Minun tunteeni häntä kohtaan eivät koskaan olleet yhtä vahvat kuin tunteeni sinua kohtaan", Kylmähenkäys naukui ja näin kuinka hänen kylmänsininen katseensa harhaili ohitseni ja ehkä jopa lävitseni. Kylmähenkäyksen sisällä oli varmasti kaikkia erilaisia tunteita, sillä olihan hän juuri murhannut kissan - minun vuokseni. Nielaisin epävarmana, ja se epävarmuus oli minulle niin tyystin outoa. Siirtelin tassujani sanattomana, jonka jälkeen avasin suuni ja käänsin jäänsinisen silmäni kolliin, joka sai sydämeni hakkaamaan lujaa ja lämpimästi. Kun katsoin häntä, jäämuuri sydämeni ympäriltä oli kärvistynyt vedeksi Kylmähenkäyksestä loistavan lämmön takia.
"Sinullako oli tai on tunteita minua kohtaan?" naukaisin puoliksi itselleni asiaa todeten, sillä kaikki looksahti liian täydellisesti paikoilleen. Se mikä oli liian täydellistä oli harvoin totta, tai se ei kestäisi pitkään. Onneni voitaisiin viedä minä hetkenä hyvänsä.
"Minä olen rakastunut sinuun, Kylmähenkäys enkä osaa näyttää sitä tätä paremmin. Olen halunnut sinut jo pitkään kumppanikseni, mutta olen ollut ... vihaan sanoa näin, mutta ihan hirveän epävarma", selitin suupieleni nykien, sillä olisin tahtonut hymyillä. Hymyn syitä oli kaksi, joista toinen oli mitä ilmeisemmin Pakkasen kohtalo, mutta tiesin että se oli epäsopivaa. Tällaiset tilanteet olivat minulle niin kovin uusia.
"Ja ihan tiedoksi vain, ei hän olisi minua voinut tappaa", tuhahdin loukkaantuneena. Oikeasti yritin vain uskotella itselleni, että en ollut heikossa kunnossa vaikka todellisuudessa olin haavojen peittämä.
Katsoin kohtaa missä veren vuodatus oli juuri päättynyt. Silmäni olivat tyhjät ja sydäntäni särki. Olin saapunut paikalle liian myöhään, mutta olin silti nähnyt syyllisen tähän - Kylmähenkäyksen kuolemaan. Menetin kollin taas, juuri kun kaikki oli järjestynyt. Minä tiesin, että täydellisyys ei kestäisi kauaa. Hapuilin seuraavaa askeltani, mutta olin horjahtaa. Näin kuinka tummanharmaa naaras hautasi siniharmaan ruumiin maan alle ja jäi tuijottamaan maasta nousevaa pientä kumpua. Liljahenkäys, se hänen nimensä oli, vaikka pääni löi tyhjää silti nimi putkahti ajatuksiini. Hänen tyttärensä.. ja Kylmähenkäyksen tytär oli Kylmähenkäyksen murhaaja. Vannoin itselleni tappavani Rosmariiniputouksen jonain päivänä siitä hyvästä, että hän vei Kylmähenkäyksen minulta taas. Mutta nyt pitäisin välit Varjoklaaniin hyvinä, en halunnut kaiken kaatuvan vain yhden virheen takia, josta minä olisin vastuussa. Astelin Liljahenkäyksen luokse.
"Liljahenkäys", naukaisin ohuella äänellä. Liljahenkäys vilkaisi minuun meripihkaisilla silmillään. En tiennyt mitä sanoa.
"Et varmaankaan tiennyt tyttäresi suunnitelmista", naukaisin ja katsahdin maakumpuun vierellämme. En tuntenut surua vaan tolkuttomasti vihaa. Olin suorastaan vihani kourissa, mutten antanut sen näkyä.
//Lilja?
368 sanaa
Rosmariiniputous 9.12.2018
Kun olin poistunut klaaninvanhimpien pesästä Kettuaskeleen kanssa ja hyvästellyt kumppanini, lähdin ensimmäisenä tassuttelemaan tuoresaaliskasaa kohti. Riistakasa ei ollut mitenkään epätavallisen suuri, mutta kuitenkin tyydyttävä. Emonsuun alueella metsästäminen oli tuonut hieman lisäriistaa Varjoklaanille ja olin kiitollinen Viiltotähden anteliaasta luvasta. Tuoresaaliskasalle päästyäni nappasin hampaideni väliin mehevän hiiren ja suunnistin automaattisesti vaistojeni käskystä päällikön pesälle. Minun täytyisi päästä Minttutähden puheille ja kertoa hänelle, että olin tappanut Puuskahöyhenen, koska syyllisyys oli kaivanut sisälläni syvää kuoppaa. Tiesin, että jos en kertoisi teostani ystävälleni, kuoppa vain jatkaisi kasvamistaan ja lopulta se voisi vaikuttaa minuun todella negatiivisesti. Eihän minua tietenkään innostuttanut mennä kertomaan klaanini varapäällikkönä päällikölle, että olin tappanut viattoman kissan ja pitänyt sitä salaisuutena häneltä. Uskoin kuitenkin Minttutähden ymmärtän asiani.
"Minttutähti? Rosmariiniputous täällä", naukaisin saavuttuani päällikön pesän sammalverhojen edustalle ja jäin seisomaan siihen kohteliaasti.
"Tule vain sisään."
Minttutähden naukaisun kuultuani sukelsin valoisaan pesään ja marssin sammalpedillään istuvan päällikön luokse. Punertavanruskean naaraan katse kirkastui kun hän huomasi hampaissani roikkuvan hiiren. Laskin hiiren ystäväni kuonon eteen ja asetuin sitten istumaan tyyni ilme kasvoillani leväten päällikköä vastapäätä. Minttutähti korjasi istuma-asentoaan hieman ja nyökäytti sitten päätään kiitoksena tuomastani saaliista.
"Mitä asiaa sinulla sattuisi minulle olemaan, Rosmariiniputous?" Minttutähti kysyi ja kohdisti tummansinisen katseensa suoraan meripihkaisiin silmiini. Vetäisin raskaasti henkeä ja pyörittelin kuivia sammaleenrippeitä käpälilläni. Ilma tuntui tiivistyvän, kun Minttutähti odotteli kärsivällisenä asiaani.
"Minä tapoin siellä hyökkäyksessä erään myrskyklaanilaisen. Hänen nimensä oli Puuskahöyhen, hän oli vastanimitetty soturi", selitin raskaalla äänellä ja yritin varovaisesti tavoitella päällikköni katsetta, "Puuskahöyhen yritti paeta Myrskyklaanin leiristä ja lähteä hakemaan apua muista klaaneista, mutta minä ja Kettuaskel saimme hänet kiinni. En tiedä mitä minuun tapahtui, mutta jotenkin minä vain hurjistuin ja... minä viilsin Puuskahöyhenen kurkun auki. Vain Kettuaskel näki sen, joten kukaan myrskyklaanilainen ei pysty syyttämään minua taposta."
"Rosmariiniputous, uskon että Kettuaskel on sanonut tämän jo sinulle, mutta sinä et ole murhaaja. Kiitos kuitenkin kun kerroit minulle ja olit rehellinen", Minttutähti naukaisi lempeästi ja räpäytti tummansinisiä silmiään tavalla, joka sai sydämeni sulamaan ilosta. Minttutähti oli niin ihana ystävä ja hyvä päällikkö Varjoklaanille enkä olisi voinut olla ylpeämpi siitä, että sain toimia hänen varapäällikkönään. Kumarsin kunnioittavasti päällikölleni ja käännyin lähteäkseni pesästä. Minttutähden kevyt kehräys sai minut kuitenkin kääntymään.
"Rosmariiniputous, sinun ei aina tarvitse kumartaa minulle. Olet varapäällikköni, et orjani", punertavanruskea naaras virnisti huvittuneena. Vastasin Minttutähden virneeseen leikkisällä hymyllä.
"Sinä olet sellainen kissa jonka edessä pitäisi aina kumartaa kunnioittavasti", vastasin ystävällisellä äänensävyllä ja sukelsin sitten ulos päällikön pesästä, jättäen Minttutähden syömään hiirtään. Minullakin oli hieman nälkä, mutta ei tarpeeksi nälkä että aikoisin syödä.
Kun saavuin leiriaukiolle, päätin lähteä pienelle kävelylle. Kävelyistä oli viime aikoina tullut lempitapani puhdistaa mieltäni ja pääsemään yksin jonnekin. Vaikka nautinkin muiden kissojen seurasta ja pidin varapäällikkönä siitä, että sain mahdollisuuden päästä juttelemaan kaikille klaanitovereilleni aktiivisesti, välillä kaipasin omaa aikaa vain ja ainoastaan itselleni. Suunnistin täten leirin uloskäyntiä kohti, jonka edustalla Kettuaskel ja Valvehenki istuivat vartiossa. Lähdin marssimaan kaksikkoa kohti, jotka huomasivatkin minut pian. Kollit nyökäyttivät minulle päitään tervehdykseksi, kun saavuin heidän luokseen.
"Minne matkalla, Rosmariiniputous? Rakkaasi on tässä", Valvehenki virnisti leikkisästi ja tökkäsi Kettuaskelta ilkikurinen hymy kasvoillaan kylkeen.
"Minä lähden kävelylle, tällä kertaa ilman rakastani. Ehkä toiste, Kettuaskel", virnistin kumppanilleni ja marssin sitten kaksikon ohitse piikkihernetunneliin.
Tassuttelin rennosti Varjoklaanin reviirin halki ja vaikka en erityisemmin nauttinut lehtikadon kylmästä ja kirpeästä ilmasta, lumenvalkoinen reviiri näytti todella kauniilta. Ilmassa ei pettymyksekseni leijunut riistaeläimien hajua, joten jouduin vain jatkamaan matkaani lähemmäs Kuolonklaanin rajoja.
Olin juuri saapumassa samaisen harjoitteluaukion luokse, jossa olin harjoitellut oppilaana Tihkutähden kanssa, kun kuonooni osui kissan haju. Pysähdyin nopeasti ja jäin valpastuneena haistelemaan ilmaa. En tunnistanut hajun kuuluvan yhdellekään klaanitoverilleni, mutta silti siinä oli Varjoklaanin hajua. Kyseessä saattoi siis olla uusi kuolleista herännyt varjoklaanilainen. Ulos liukuneet kynteni painuivat piiloon ja luonnonvalkeat niskakarvani laskeutuivat hieman, kun tajusin ettei reviirillä oleva kissa ollut vihollinen.
"Tule esiin. Ei hätää, olen varjoklaanilainen", ulvaisin kovaäänisesti. Läheisestä aluskasvillisuuspuskasta kuului rasahdus ja sitten esiin astuikin naaras. Kissalla oli kaunis, kellertävän oranssi turkki, josta tuli automaattisesti mieleen Orkideapolun tyttären Pyypennun turkki. Tuntemattomalla naaraalla oli meripihkaiset silmät, jotka nyt porautuivat uteliaana minuun. Lähestyin varjoklaanilaista ystävällinen hymy kasvoillani, koska en todellakaan tahtonut pelotella häntä.
"Olet varjoklaanilainen, pystyn haistamaan sen. Mikä sinun nimesi on?" kysyin kohteliaasti.
"Minä olen Narsissiviiksi", naaras ilmoitti. Katseeni kirkastui hieman, olin kuullut Narsissiviiksen nimen tulleen ulos Orkideapolun suusta. Hän oli kuningattaren sisko, joka oli Orkideapolun mukaan jäänyt hirviön kuu ennen syntymääni.
"Olen kuullut Orkideapolun puhuneen sinusta, on ilo tavata sinut. Orkideapolulla on itseasiassa kolme pentua", selostin. Narsissiviiksen meripihkaiset silmät kirkastuivat heti mainittuani pennut.
"Oikeasti? Kuka heidän isänsä on? Mitkä pentujen nimet ovat?"
"Heidän isänsä on Valvehenki, hän on Orkideapolun kumppani. Pentuja on kolme, yksi naaras Pyypentu ja kaksi kollia, Hukkapentu ja Turvepentu. He ovat kaikki aivan upeita pentuja ja pian nousemassa oppilaiksi. Ainiin, unohdin kertoa oman nimeni", totesin hieman nolostuneena ja kohotin hieman kuonoani, "minun nimeni on Rosmariiniputous ja olen Varjoklaanin nykyinen varapäällikkö. Minttusydän on nykyään Minttutähti."
"Mukava kuulla, että Tihkutähden aikakausi on päättynyt. Mutta nyt minun täytyy palata leiriin, tahdon tavata siskoni pennut. Nähdään, Rosmariiniputous", kellertävän oranssi naaras naukaisi ystävällisesti ja lähti sitten marssimaan Varjoklaanin leiriä kohti. Hymähdin nopeasti ja käännyin sitten ympäri, lähtien jatkamaan matkaani Kuolonklaanin rajalle päin.
Kun saavuin Kuolonklaanin rajan lähettyville, metsä oli muuttunut jo laajiksi nummiksi ja Emonsuu näkyi jo kaukaisuudessa. Vetäisin syvään henkeä ja jäin istuskelemaan rajan edustalle. Jossakin tuolla Emonsuulla oli minun isäni, Kylmähenkäys, sama kissa joka oli pettänyt klaaninsa, yrittänyt murhata kumppaninsa ja tyttärensä ja kuollut lopulta Viiltotähden kynsissä. Mutta nyt hän oli herännyt kuolleista ja se tunne, että Kylmähenkäys voisi syöksyä varjoista esiin hetkenä minä hyvänsä ja viiltää kurkkuni auki, oli palannut taas jokapäiväiseen elämääni. En vain voinut rauhoittua kun isäni oli vapaana.
"Kas, kuka se täällä sattuu olemaankaan? Minun lempityttäreni."
Meripihkainen katseeni nousi salamannopeasti ylös, kun selkärankaani kylmäävä ääni kaikui korviini. Kylmähenkäyksen lihaksikas hahmo työntyi esiin kitukasvuisen puun takaa ja tuon kasvoille nousi omahyväinen virnistys. Nousin kuono korkealla ylös ja jäin tuijottamaan jäisesti, kuinka isäni marssi rajaa kohti. Kylmähenkäys pysähtyi vain muutaman hännänmitan päähän minusta, asettui istumaan ja nuolaisi sinertävänharmaita karvojaan välinpitämättömästi.
"Minä en ole sinun tyttäresi enää. Ja sitä paitsi, unohditko jo uusimman pentusi nimen? Pakkaspentu, eikö niin?" kysyin tyynesti ja siristelin meripihkaisia silmiäni. Kylmähenkäys kohotti päätään ja porasi kylmänsinisten silmiensä läpitunkevan tuijotuksen minuun.
"Kyllähän minä Pakkastassustakin pidän, mutta erityisesti minä rakastan nuorta varjoklaanilaistytärtäni, onhan hän päässyt jopa varapäällikön asemalle asti."
"Aivan oikein, asemalle jolle sinä et olisi ikinä päässyt", sähähdin halveksuvasti. Kylmähenkäys siristi silmiään hitaasti ja antoi neulanterävien kynsiensä esiin. Olin odottanut pelästyväni isäni pelottelusta, mutta tunsin olevani elämäni parhaimmassa kunnossa.
"Jätit muuten kertomatta minulle kuka siskopuoleni emo sattuu olemaan. Jäälilja, uskoisin?" kysyin silkkisellä äänensävyllä. Kylmähenkäys virnisti julmasti ja pyyhkäisi lumista maata hännällään.
"Jäälilja ei ole pennun oikea emo, vaan eräs erakko nimeltään Pakkanen. Tutustuin häneen erään partion aikana törmättyäni naaraaseen ja kun tapasin hänet seuraavan kerran, sain kuulla Pakkasen odottavan pentua kanssani. Kuten varmasti arvelitkin, Pakkastassu oli synnytyksen tulos ja vaikka hän onkin puoliksi erakko, minä tiedän että hänestä tulee jonakin päivänä jotain todella suurta", Kylmähenkäys selitti aidon ylpeästi, mikä sai minut hieman yllättymään. Isäni todella rakasti Pakkastassua aidosti ja tahtoi hänelle vain hyvää elämässä, mikä kertoi että Kylmähenkäyksen sisällä oli vielä vähän lempeyttä, jotakin mitä minä en ollut koskaan kokenut sisarieni kanssa.
"No, asuuko Pakkanen kanssasi Emonsuulla? Oletteko te kumppaneita?"
"Pakkanen asui Emonsuulla, mutta hän uhkaili Jääliljaa juuri ennen kun saavuin tänne, joten viilsin hänen kurkkunsa auki. Me emme missään vaiheessa olleet kumppaneita, mutta nyt minä olen Jääliljan kumppani. Hän ei ole heikko toisin kuin Liljahenkäys. Onko hänellä edes kumppania vielä?" Kylmähenkäys kysyi kylmästi. Paljastin valkean hammasrivistöni isäni halveksuvalle äänensävylle.
"Sienikarva on Liljahenkäyksen kumppani ja heillä on itseasiassa kolme pentuakin yhdessä, Näätäpentu, Pyökkipentu ja Loistepentu. Loistepentu nousee itseasiassa pian oppilaaksi. Oletko kateellinen siitä, että hän on siirtynyt eteenpäin?" virnistin jäisesti. Kylmähenkäys tuhahti halveksuvasti.
"Minä en voisi vähempää välittää siitä mitä Liljahenkäyksen elämässä on meneillään. No, ellei sinulla ole mitään muuta asiaa minulle, minäpä tästä lähdenkin. Toivottavasti tapaan poikasi pian, ehkä pääsisin jopa viiltämään heidän kurkkunsa auki", Kylmähenkäys sihahti kylmästi ja kääntyi sitten lähteäkseen takaisin Kuolonklaanin reviirille. Raivo räjähti sisälläni aivan kuin puhkeava kupla ja kynteni työntyivät esiin.
"Sinä et koskekaan heihin!" ulvaisin hurjistuneena ja syöksyin isääni kohti kynnet ojossa. Kylmähenkäys ehti kääntyä juuri ajoissa ympäri nähdäkseen minut ja kolli väisti viime hetkellä kynteni. Kylmähenkäys loikkasi minua kohti enkä ehtinyt väistää ajoissa, jolloin isäni neulanterävät kynnet työntyivät vatsakarvoihini. Kaaduin iskun voimasta maahan selälleni, mutta onnistuin heittämään isäni heti pois päältäni. Kompuroin hätäisesti jaloilleni ja jäin tuijottamaan sinertävänharmaata isääni, joka silmäili minua kylmänsiniset liekit silmissään roihuten.
"Sinä et pääse enää karkuun, Kylmähenkäys. Olet minun kynsissäni", sähähdin ja lähdin hiipimään eteenpäin, häntääni sivulta toiselle heilutellen. Kylmähenkäys tuijotti minua halveksuvammin kuin koskaan ennen.
"Olet väärässä, Rosmariiniputous. Sinä olet minun kynsissäni", Kylmähenkäys murisi ja syöksyi sitten uuteen hyökkäykseen. Kolli tekikin äkillisen kaarroksen oikealle ja iski kyntensä kylkeeni. Rääkäisin tuskasta ja sivalsin neulanterävillä kynsilläni suoraan isäni kasvoja. Sain vastaukseksi raa'an ulvaisun, mutta se sai taistelunhaluni vain kasvamaan. Nousin takajaloilleni ja niin teki Kylmähenkäyskin, jolloin jäimme huitomaan toisiamme raivostuneina.
"Luovuta jo, et tule voittamaan minua", Kylmähenkäys sähähti. Murahdin turhautuneena ja tein sitten äkillisen liikeeen; laskeuduin matalaksi ja syöksyin pää edellä isäni vatsaan voimalla. Kylmähenkäys puuskahti ja iskeydyi veriselle taistelutanterelle, jolloin kahlitsin hänet alleni tiukasti ja jäin tuijottamaan isääni raivostuneena. Kylmähenkäys silmäili minua jäisesti samalla aikaa kun hän sivalteli vatsakarvojani, tosin heikoin tuloksin. Olin voitolla, voisin tässä ja nyt tappaa isäni. Kenties jopa ikuisesti. Vetäisin syvään henkeä ja työnsin kynsiäni vielä syvemmälle isäni sinertävänharmaassa turkissani.
*Tee se*, jokin pieni ääni mielessäni käski. Avasin raskaasti äsken sulkeutuneet silmäni ja työnsin neulanterävät kynteni Kylmähenkäyksen kurkkuun. Isäni kylmänsinisissä silmissä välähti ja hän alkoi kurluttaa äänekkäästi, kun tahmeaa verta alkoi valua ulos hänen kurkustaan. Tuijotin ilmeettömänä, kuinka kuolonklaanilaisen valkeat rintakarvat muuttuivat punaisiksi. Kylmähenkäyksen kouristelu tuskassa kesti hetken, joka tuntui aivan ikuisuudelta, kunnes lopulta hänen lihaksikas ruumiinsa retkahti elottomaksi ja kollin kylmänsiniset silmät lasittuivat elämän hiipuessa niistä pois. Peruutin pois isäni ruumiin luota uskomatta silmiäni. Siinä hän oli, kuolleena toisen kerran, mutta tällä kertaa isäni verta ei ollut vuodattanut Viiltotähti, vaan minä.
"Pidä hauskaa Pimeyden metsässä Pakkasen kanssa", kuiskasin ja vilkaisin sitten tummanpunaisia etukäpäliäni. Vaikka olin todella katunut Puuskahöyhenen tappoa, en tuntenut pienintäkään katumusta Kylmähenkäyksen tappamisesta. Isäni ei ollut ansainnut elämää. Nyt hän saisi liittyä Pimeyden metsän rivistöön ja kenties jopa joskus katua tekojaan.
"R-rosmariiniputous?"
Säpsähdin kuultuani tutun äänen takaani ja kun käännyin pakokauhun vallassa ympäri, kohtasin Liljahenkäyksen hämmästyksestä pyöristyneet silmät. Emoni oli nähnyt, aivan kuten Kettuaskelkin oli nähnyt kuinka olin tappanut Puuskahöyhenen. Mutta nyt ei ollut kyseessä mikä tahansa tappo. Liljahenkäys oli todistanut, kuinka hänen oma tyttärensä oli tappanut isänsä.
"Emo", kuiskasin ja otin askeleen eteenpäin, "hän ei ansainnut elämää. Hän oli vaarallinen, sinä tiedät sen."
//Lilja?
//1725 sanaa