Kirjoittaja: Elandra
Nimet: Pisarapentu, Pisaratassu, Pisaraviilto, Pisaratähti
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Kuolonklaani
Syntynyt: 10.11.2015
Kuollut: 27.06.2017
Kuolinsyy: Kulkukissa tappoi, kuoli verenhukkaan.
Koulutetut oppilaat: Hiutaleturkki, Kalmalilja, Kielomyrkky, Jäälilja
Entinen mestari: Lummeturkki
Varapäällikön asema Edeltäjä: Sulkatähti Seuraaja: Puhurijalka
Päällikön asema Edeltäjä: Sulkatähti Seuraaja: Pimeystähti
KP: 1090
Ulkonäkö: Pisaratähti on tummanharmaa, erittäin kookas kolli. Hänellä on valkeita raitoja, mutta niitä ei ole kasvoissa, vatsassa tai jaloissa. Kollilla on lyhyet jalat, mutta jalat ovat varsin vahvat. Hänen kyntensä ovat hiilenmustat ja erittäin terävät ja tappavat. Hampaat kollilla ovat melko tylsät, mutta kyllä niilläkin tappamaan pystyy. Hänellä on keltaiset, viirumaiset silmät. Kollin lavat ovat leveät ja tassut myös suuret. Pisaratähden häntä on tuuhea ja melko pitkä. Hänen rintakehänsä oikealla puolella on kolme vierekkäistä arpea, jotka kulkevat vaakasuuntaan.
Luonne: Pisaratähti on kuolonklaanilaiseksi suhteellisen ystävällinen kolli, vaikka onkin muiden klaanien jäseniin verrattuna töykeä, julma ja murhanhimoinen. Kuolonklaanilaispäällikkö pomottelee kuitenkin lähes kaikkia. Murhanhimoa Pisaratähdellä riittää vaikka muille jakaa, mutta kolli osaa hillitä sen melko hyvin. Kissa on vaikea raivostuttaa, mutta raivostuttuaan Pisaratähteä ei pidättele mikään. Perheenjäseniään hän ei kuitenkaan tappaisi, ellei hänellä olisi siihen hyvää syytä. Kolli on elämänsä aikana ymmärtänyt, että jos hän haluaa muiden kunnioittavan häntä, hänen täytyy olla hyvä muille, joten varttuessaan Pisaratähti on alkanut olemaan ystävällisempi muille, vaikka kovinkaan ystävällinen hän ei todellisuudessa ole. Kolli on hyvin suorasanainen ja joidenkin mielestä ehkä jopa ärsyttävä. Huumorintajua ei tältä kissalta puutu, vaikkakin se on usein melko kummallista, kun kolli saattaa huvitella toisten kuolemilla ja haavoittumisilla ja sen sellaisilla. Kolli halveksii Tähtiklaaniin uskovia, mutta hyväksyy sellaiset, ja jotkut jopa omaan klaaniinsa. Pimeyden Metsään Pisaratähti uskoo ja on sille ikuisesti uskollinen, kuten myös klaanilleen, Kuolonklaanille.
Taidot: Päällikkö on erittäin taitava taistelija. Taistellessaan hän on taitava kynsien käyttäjä, mutta soturin leuat eivät ole kovinkaan vahva, joten hän ei ole hyvä vahvaa purentaa vaativien liikkeiden käytössä. Taistellessaan Pisaratähti on melko hidas liikkeiltään, mutta suuren ja lihaksikkaan kehonsa vuoksi kestävä.
Päällikkö on juoksiessaan melko hidas. Hän ei osaa suuren kehonsa vuoksi hiipiä erityisen hiljaa tai piiloutua. Pisaratähti on taitava kiipeilijä sekä puissa ja kallioilla. Kollin haju- ja kuuloaisti ovat erityisen hyvät, mutta näkö on hieman sumeahko, ja tuon pimeänäkö on myöskin melko huono.
Suku&suhteet:
Kumppani: Pimeyslehti(Kuolonklaani)
Toisten pentujen emo: Kielomyrkky(Kuolonklaani, ei kumppani)
Tyttäret: Vuolasvirta(Kuolonklaani), Hiiripisara(Kuolonklaani), Liljahenkäys(Varjoklaani)
Pojat: Vuonovarjo(Kuolonklaani), Vuoritassu(Kuolonklaani), Kostohenki(Kuolonklaani)
Isä: Viiltotähti(Pimeyden Metsä)
Emo: Sulkatähti(Pimeyden Metsä)
Veljet: Karhuturkki(Pimeyden Metsä), Haapapentu(Pimeyden Metsä), Sadepentu(Pimeyden Metsä)
Siskot: Pikkuvarjo(Kuolonklaani), Pihlajakynsi(Kuolonklaani), Tuomipentu(Pimeyden Metsä), Pyökkihäntä(Tähtiklaani), Vesililja(Tähtiklaani), Kastepentu(Pimeyden Metsä)
Pentujen pennut:
Liljahenkäyksen pennut: Rosmariiniputous(Varjoklaani), Utukyynel(Varjoklaani), Hikkoritassu(kuollut), Korentolento(Varjoklaani)
Kostohengen pennut: Säröpentu(Pimeyden Metsä)
Vuolasvirran pentu: Sisupentu(Kuolonklaani)
Sisarusten pennut:
Karhuturkin pennut: Kaaosmieli(Kuolonklaani), Kanervasielu(Pimeyden Metsä), Mahtisielu(Pimeyden Metsä)
Pyökkihännän pennut: Sisupentu(Tähtiklaani), Puhurijalka(Pimeyden Metsä)
Pihlajakynnen pennut: Verikynsi(Kuolonklaani), Syöksyviilto(Kuolonklaani)
Syöksyviillon pentu: Viiltokaaos(Kuolonklaani)
Menneisyys: Pisaratähti syntyi Kuolonklaaniin yhdessä kolmen sisarensa - Sadepennun, Vesipennun ja Kastepennun - kanssa vanhemmilleen Sulkatähdelle ja Viiltotähdelle. Kollin pentuetovereista Sadepentu ja Kastepentu kuolivat kuitenkin ennen oppilasnimityksiään. Pisaratähti nimettiin oppilaaksi yhdessä Vesipennun kanssa. Kun Sulkatähti ei suostunut Viiltotähden käskystä erottamaan tai tappaamaan Vesitassua, Viiltotähti lähti klaanista muutaman kissan kanssa. Pisaratassu seurasi isäänsä ja kulki tuon mukana. Kolli tutustui petturina tunnettuun Puhurijalkaan, ja aikoi todistaa kaikille soturin olevan petturi. Pisaratassu kuitenkin ystävystyi soturin kanssa, ja Puhurijalka avusti oppilasta soturiksi pääsyssä. Kun Pisaratassu lopulta ansaitsi soturinimensä, hänen ja Puhurijalan välit muuttuivat täysin. Pisaraviilto piti Puhurijalkaa jälleen petturina.
Kun Pisaraviilto pääsi Kuolonklaanin varapäälliköksi, hänen kunnianhimonsa kasvoi entisestään.
Kuolonklaanin hyökätessä metsään neljän muun klaanin kimppuun, klaanin silloinen päällikkö(Sulkatähti) menetti lopullisesti siellä henkensä. Myös Viiltotähti kuoli. Tämä tarkoitti sitä, että Pisaraviillosta tulisi Kuolonklaanin päällikkö. Kuolonklaani voitti sodan ja muutti korkokiville asumaan. Pisaraviilto valitsi varapäällikökseen Puhurijalan, jonka kanssa hän oli juuri saanut ennen sotaa asiat selviksi, ja kaksikko oli taas suhteellisen hyviä tovereita.
Pisaratähti sai henkensä Pimeyden Metsältä.
Pisaratähti menetti ensimmäisen henkensä taistellessaan ilvestä vastaan. Samassa taistelussa kollin veljen pentu Kaaosmieli menetti henkensä ja siirtyi Pimeyden Metsän riveihin.
Toiveet: Pisaratähti toivoo sisimmässään saavansa rakkautta, oikeita ystäviä ja myös valtaa. Hän haluaa, että myöhemmin hänet muistetaan kunniallisena ja hyvänä päällikkönä, eikä kylmäverisenä murhaajana ja pahan alkuna ja loppuna, minä hänen isänsä tunnetaan.
Pisaratähti
Kohautin lapojani ja kiersin katseellani ympäri leiriä. Mieleeni ei tullut ketään, josta tahtoisin nyt heti eroon. Toki moni klaanini jäsenistä oli ärsyttäviä jollain tavoin, mutta siltikin he olivat uskollisia klaanilleen ja myös jotenkuten minulle, enkä voinut heitä tappaa, sillä joillakin oli perhe, enkä todellisuudessa tahtonut edes tappaa heitä.
"Minun täytyy päästä ulos tästä leiristä. Jos todella olen kaksi päivää maannut pesässäni, tahdon päästä kävelylle", nau'uin kumppanilleni.
"Pikiviilto sanoi, että sinun pitää pysyä leirissä pari päivää heräämisesi jälkeen", musta naaraskissa naukui ja katsoi minua pyytäen katseellaan, että pysyisin leirissä, kuten parantaja oli neuvonut. Pudistin päätäni.
"Kyllä minä pärjään. Ja jos tahdot, voit tulla mukaani", nau'uin varapäällikölleni ja nousin ylös lähteäkseni ulos leiristä. Pimeyslehti ei empinyt hetkeäkään, vaan nousi ylös ja lähti perässäni ulos leiristä. Lähdin kulkemaan kohti ukkospolkua. Kaulassani oli yhä pieni haava, jota Pimeyden Metsä ei ollut täysin parantanut. Se ei kuitenkaan vuotanut, mutta ei ollut vielä täysin sulkeutunut, eikä sen päälle ollut tullut kunnon rupea.
"Minne ajattelit mennä?" kumppanini kysyi. Kohautin lapojani.
"Tahdon vain kävellä ja nauttia ulkoilmasta", vastasin. Kuljimme pitkään ympäri reviiriä, kunnes viimein päätimme palata leiriin.
//Pimeys? Pisaran kunto vois heiketä ku se sen haava alkaa pikkuhiljaa tulehtuu ni voisit kirjottaa jotai et se tyylii alkaa kipuilee se haava ja sit ne menee Pikiviillon luo tms.
Pimeyslehti
Lähdimme kävelemään kohti leiriä. Oloni oli pitkän kävelylenkin jälkeen rauhallinen ja rentoutunut. Minusta alkoi taas tuntua siltä, että kaikki olisi normaalisti ja hyvin. Pisaratähti olisi kyllä turvassa. Mutta kuinka kauan, sitä ei kukaan tiennyt. Olin päättänyt ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä Pisaratähden kanssa. Olimme jutelleet niitä näitä lenkin aikana. Lintujen sirkutus kuului kauempaa puista. Sadepilvet olivat viimeinkin ajelehtineet pois ja aurinko paistoi lämpimästi. Musta turkkini suorastaan imi auringon valoa, mutta minulle ei onneksi tullut kuuma keveän viileän tuulen ansiosta. Muutama valkoinen pilvenhattara ajelehti taivaalla. Oloni oli keveä kuin linnulla. Pisaratähti murahti hiljaa. Kolli murahteli aika usein, joten en siitä hirveämmin välittänyt. Huomaamattani päällikkö hiljensi vauhtiaan ja minä mukana.
Hetken kuluttua Pisaratähti murahti uudelleen.
"Onko jokin hätänä?" kysyin hirveämmin huolestumatta.
"Tuohon haavaan kaulassani sattuu hiukan", päällikköni vastasi murahtaen. Katsahdin haavaa, joka näytti pahalta. Siihen ei ollut vielä kehittynyt rupea päälle. Haavaan oli voinut mennä jotain likaa, joka voisi aiheuttaa sen tulehtumisen. Ja sitä minä en todellakaan halunnut.
"Käydään näyttämässä sitä Pikiviillolle", naukaisin ja jatkoimme matkaa.
Pian Pisaratähti alkoi vähän hoippua kävellessään. Siinä vaiheessa aloin jo huolestua toden teolla. Lopulta tuin kollia kyljestä kävellessämme leiriin. Huomasin heti Pikiviillon juttelemassa Kielomyrkyn kanssa. Parantaja sanoi Kielomyrkylle jotain, joka sai naaraan suun loksahtamaan auki.
"Pikiviilto!" huusin keskeyttäen heidän keskustelunsa. Parantajakolli käänsi katseensa meihin. Talutin Pisarahden hänen luokseen.
"Pisaratähti alkoi kävelylenkkimme aikana valitella haavaa kaulassaan. Epäilen haavan olevan tulehtunut, mutta en ole varma", naukaisin Pikiviillolle.
//Piki? Pisara?
Pisaratähti
//Sori skippaan ny kaikkie jatkot ja kelaan aikaa eteenpäi
Haavani oli tulehtunut ja sen myötä olin menettänyt taas yhden hengistäni, joten jäljellä oli enää kaksi. Pimeyslehti oli kovin huolissaan siitä, kuinka nopeasti menetin henkiäni. Jos sama meno jatkuisi, kuolisin ennen seuraavaa lehtisadetta. Olin jotenkin varma, etten eläisi sinne saakka. En jaksanut uskotella itselleni, että niin voisi käydä, sillä se olisi vain ennemminkin säälittävää, vain heikot turvautuivat haaveisiin.
Haavan tulehtumisesta oli kulunut jo puoli kuuta. Kävelin yksinäni nummella matkalla leiriin. Ukonilma oli alkanut, sade oli kastellut turkkini ja taivaalla välähti salama vähän väliä jossain lähettyvilläni. Salamaa seurasi kovaääninen ukkonen. Kiristin tahtiani, sillä tahdoin päästä pian eroon märästä turkistani. Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku iskeytyi minuun taivaalta päin. Heittäydyin sätkien maahan. Salama oli iskenyt minuun, ja nyt sen voima kulki halki hauraan kehoni, tai hauras se ainakin oli verrattuna salaman voimaan. Vajosin pimeyteen menettämään henkeä.
//Joo sori kamalan tönkkö mut pakko menettää nää xd ENää yks henki, joku saa löytää Pisaran ja viiä leirii
Jäätassu 27.06.2017
Vilkaisin sivulle ja näin sen saman naaraan joka oli ollut pentutarhassa ensimmäisenä päivänäni.
"Mitä sinä täällä teet?" nau'uin hilpeästi painottaen sinä sanaa, sillä viimekerralla kun olimme tavanneet hänellä ei ollut vielä nimeä.
"On minulla nimikin", tämä naukui ja esitti asiansa tomerasti. Nyökkäsin hymyilllen iloisesti kun taas pian vilkaisin harmaan kirjavaan Varjoklaanilais kolliin. Sitten katseeni kääntyi Kostotassuun. *Mutta mitä Kostotassu täällä teki?* Vilkaisin Kostotassu hyvilläni. Juuri häntä olinkin kaivannut. Väläytin kollille viekkaan hymyn.
"Vaadin sinua poistumaan Varjoklaanin alueelta", rajalle saapunut naaras naukui. Heilautin häntääni turhautuneena.
"Onko pakko olla aina noin virallinen?" murahdin kyllästyneenä ja katsoin vielä Varjoklaanilaiseen, joka mulkoili minua. Silitin tämän lapaa hännälläni ja kuiskasin:
"Ei tarvi olla noin yrmeä". Vilkutin vielä Kostotassulle ja tämän sisarelle ja lähdin loikkimaan takaisin kohti Kuoloklaanin maita. Juoksin kohti leiriä. Pian näin edessäni tutun muotoisen mötin. Sade hakkasi turkkiani. Pian tunnistin kissan.
"Pisaratähti?" nau'uin kysyvästi.
//Pisara?
Pisaratähti
//En tiiä, miten tota Jäätassun tarinaa ois pitäny jatkaa, koska Pisaratähti on niinku kuollut, eli se ei pysty vastaamaa Jäätassun huhuiluun, eikä pysty kuulemaankaa sitä, jote sovelsin nyt jotai xdd
Raotin hitaasti keltaisia silmiäni. Olin jälleen omassa pesässäni suurkiven alla. Olin menettänyt jälleen hengen ja jäljellä oli enää ainoastaan yksi. Kuulin lähestyviä askeleita pesäni sisäänkäynniltä. Musta naaraskissa asteli sisään pesään. Pimeyslehti istuutui vierelleni.
"Mitä tapahtui?" kysyi naaraskissa huolestuneena, "Jäätassu löysi sinut maasta kuolleena." Muistelin hetken aikaa tapahtumia ennen kuolemaani. Olin ollut kävelyllä, kunnes ukonilma oli alkanut. Mitä ilmeisimmin salama oli iskenyt kehooni ja tappanut minut.
"Se oli salama, niin minä ainakin luulen. Isku tuli yllättäen taivaalta, se ei ollut mikään eläin, siitä olen varma", nau'uin Pimeyslehdelle. Naaras nyökkäsi.
"Sinulla on enää yksi henki jäljellä", kuiskasi Pimeyslehti katsoen minua haikeasti vihreillä silmillään. Nyökkäsin tyynenä.
"Minä tiedän sen kyllä. Pimeyden Metsä on vienyt minulta henkiä kuin saaliita, enkä ymmärrä sitä. Ehkä he tahtovat minun vain kuolevan", naukaisin varapäällikölleni, "ja jos minä kuolen, voin kuolla levollisin mielin, sillä sinusta tulee minun seuraajani." Kosketin kuonollani kumppanini kuonoa. Huomasin hänen olevan hieman vaisu.
"Entä jos minä en tahdo sinun kuolevan? Entä jos en ole valmis tulemaan päälliköksi. Jos sinä kuolet vielä kerran, se on lopullista. Eikö sinun pitäisi ottaa nyt rauhallisemmin?" musta naaraskissa kysyi. Pudistin päätäni.
"En minä pelkää kuolemaa, älä sinäkään pelkää. Jos minä kuolen, sinä näet minut viimeistään silloin, kun haet henkiäsi. Minä katson sinua ja pentujamme ikuisesti Pimeyden Metsän riveissä", naukaisin Pimeyslehdelle ja nuolaisin tuon korvantaustaa. Naaras irtaantui minusta ja katsoi minua vihreillä silmillään suoraan keltaisiin silmiini.
"Aivan", hän naukaisi hiljaa, "en minä voi sinua kieltää elämästä." Väläytin naaraskissalle lempeän hymyn ja näpäytin hännänpäälläni tuon otsaa.
"Pysy minun kanssani tämä loppuaika. Tiedän, että en elä enää kauaa, joten jos saan pyytää, pysy vierelläni koko ajan", naukaisin. Pimeyslehti nyökkäsi ja painoi päänsä vasten raidallista turkkiani, joka oli kärsinyt hieman salaman iskusta.
"Mutta nyt, lähdetäänkö ulos? Olisi mahtavaa päästä kävelylle, sadekin on ilmeisesti lakannut", naukaisin. Pimeyslehti nyökkäsi.
"Aurinko on juuri laskemassa, se on värjännyt taivaan purppuranpunaiseksi", Pmeyslehti ilmoitti. Nyökkäsin ja nousin ylös. Lähdin kulkemaan kumppanini perässä ulos leiristä. Katseeni osui tuoresaaliskasaan, joka oli melko tyhjä. Partiot eivät olleet käyneet vielä saalistamassa, joten ei se ollut ihmekään.
"Ehkä voisimme saalistaa samalla?" ehdotin kumppanilleni. Pimeyslehti nyökkäsi ja lähti kulkemaan kanssani ulos leiristä.
"Tietenkin, jos sinä olet nälkäinen. Minne tahdot mennä?" kumppanini kysyi. Kohautin lapojani vastaukseksi ja käännyin kohti kumppaniani.
"Ehkä voisimme mennä nelipuille? En oly käynyt siellä sitten kokoontumisen", ehdotin. Pimeyslehti nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kulkemaan vierelläni kohti ukkospolkua, jonka reunustaa pitkin pääsisimme kätevästi nelipuille. Minusta tuntui hyvältä kulkea Pimeyslehden vierellä. Hän ei kulkenut perässäni, vaan täysin samalla linjalla kanssani. Naaras oli elämäni suuri rakkaus ja ainoa rakkaus, minä todella rakastin häntä enemmän kuin ketään koko metsässä. Olivat Vuoritassu, Vuolastassu ja Vuonovarjokin toki tärkeitä, mutta jos Pimeyslehti voisi elää, voisin antaa pentujemme kuolla.
Nelipuut häämöttivät edessämme, eikä aurinko ollut vielä laskenut kokonaan. Taivaanranta oli purppuranpunainen, muuten taivas oli punertava, keltainen ja joissain kohdin näkyi tummansinisiä laikkuja. Ensimmäiset tähdet olivat ilmestyneet taivaalle, eikä pilvistä näkynyt merkkiäkään. Hento tuulenvire otti kiinni raidalliseen turkkiini. Ilma oli muuten lämmin, ja tuulenvire oli ainoastaan helpotus. En pitänyt siitä, että ilma oli kovin kuumaa, sillä kuumuus ahdisti minua. Siitä ei päässyt eroon, mutta kylmyydestä pääsi painautumalla kumppaniaan vasten. Päästyämme nelipuiden laaksoon, käännyin kohti Pimeyslehteä. Väläytin naaraalle lempeän hymyn, hän hymyili takaisin leveää, lämmintä hymyään.
"Odota tässä, minä saalistan meille jotain", nau'uin kumppanilleni. Epäröiden hän nyökkäsi ja jäi katselemaan, kuinka etäännyin hänestä hitaasti. Maistelin ilmaa saaliseläinten varalta. Pian kitalakeeni tulvahti tuore oravan tuoksu. Katselin ympärilleni ja erotin oravan istuskelemasta erään suuren tammen juurella pähkinäänsä syöden. Lähdin hiipimään kohti oravaa hitaasti, häntä lähellä maata ja kehoni lähes maata vasten painautuneena. Päästyäni vain muutaman hiirenmitan päähän saaliseläimestä, syöksyin sen kimppuun. Nopealla liikkeellä katkaisin punaruskean tuuheahäntäisen otuksen niskat. Tuon jälkeen lähdin kulkemaan takaisin kumppanini luokse. Pimeyslehti katsoi minua vihreillä silmillään. Samassa hänen ilmeensä muuttui suorastaan kauhistuneeksi. Käännyin katsomaan sitä, mihin naaraskin oli kiinnittänyt katseensa. Erotin punaruskean, suurikokoisen kissan syöksyvän minua kohti. Juuri ja juuri ennätin loikata eteenpäin, jotta kissa ei syöksynyt suoraan kylkeeni. Kissa kuitenkin sai otteen hännästäni ja riuhtaisi siitä. Tasapainoni petti ja heittäydyin maahan aivan kollikissan jalkojen juureen. Kissa iski hampaansa kaulaani, mutta samassa hän irrotti otteensa. Pimeyslehti heitti kissan syrjään.
"Nouse ylös, sinun täytyy lähteä nopeasti", kumppanini naukui. Nousin ylös, mutta en tehnyt elettäkään lähteäkseni.
"En minä jätä sinua, en ikinä", nau'uin naaraskissalle ja katsoin häntä päättäväisesti keltaisilla silmilläni. Naaras oli väittämässä vastaan, mutta ei kerennyt sanoa mitään, kun kissa hyökkäsi jälleen kimppuuni. Se oli minua nopeampi, ja hengenmenetys oli vienyt itseltäni voimia taistella. Onnistuin kuitenkin potkaisemaan kissan pois kimpustani. Silloin Pimeyslehti syöksyi kissan kimppuun. Vaikutti jo siltä, että olisimme olleet voitolla, mutta kissa potkaisi kumppanini sivuun ja syöksyi jälleen kimppuuni. Olin juuri päässyt jaloilleni, mutta en ehtinyt väistää kissan iskua. Muutama silmänräpäys ja kissa oli jo purrut kaulani auki. Onnistuin potkaisemaan tuon pois kimpustani, Pimeyslehti syöksyi kissan kimppuun. Nousin ylös ja ryntäsin kumppanini avuksi. Onnistuimme painamaan vihollisen maata vasten. Kaulassani oleva haava vuosi runsaasti verta, mutta onnistuin kuin onnistuinkin lopettamaan kissan, joka oli hyökännyt kimppuumme, katkaisemalla tuon niskat.
"Pisaratähti!" ulvaisi Pimeyslehti huomatessaan kaulassani olleen haavan. Hengitin raskaasti ja hoipertelin kauemmas kumppanistani ja elottoman kissan ruumiista. Kaaduin maahan, koko maailma pyöri ympärilläni, olin hyvin sekavassa olotilassa.
"Koita jaksaa, älä luovuta vielä", naaras kuiskasi hiljaa ja painautui kehoani vasten.
Erotin vaalean kissan ääriviivat edessäni. Muutaman kerran räpäyttäessäni silmiäni, ääriviivat muuttuivat selvemmiksi ja tunnistin naaraan Vesililjaksi, pentuetoverikseni. Ihme kyllä, nähdessäni naaraan, sisälläni syttyi ainoastaan lämmin tunne. En tuntenut vihaa siskoani kohtaan, vaikka hän oli jättänyt klaaninsa uskonsa vuoksi. Ehkä usko ei ollutkaan niin tärkeää, ja vaikka naaras pelkäsikin enemmän kuin minä, hän oli minulle tärkeä. En ollut vain koskaan uskaltanut myöntää sitä itselleni, sillä kaikki olivat hyljeksineet häntä alusta alkaen hänen lempeän luonteensa vuoksi.
"Tule, sinun täytyy kiirehtiä, jotta kerkeät perille ennen pimeää", sisareni naukui minulle ystävällisellä äänellä.
"Minne minun täytyy ehtiä?" kysyin naaraalta ja lähdin kulkemaan hänen vierellään kauemmas. En tunnistanut ympärilläni olevaa maisemaa, enkä ollut lainkaan varma, missä me olimme.
"Tule nyt vain ja luota minuun", naaras naukaisi ja johdatti minut kohti metsänrajaa. Aurinko oli laskemassa, se oli värjännyt taivaan purppuranpunaiseksi.
"Olen pahoillani, kaikesta. Emme olisi koskaan saaneet häätää sinua pois reviiriltämme", naukaisin ja pysähdyin paikoilleni.
"Ei ole aikaa muistella menneitä. Tule nyt vain", siskoni naukui ja heilautti häntäänsä merkiksi jatkaa matkaa.
"Miten minä voin olla täällä? Sinun kanssasi. Sinä et ole Pimeyden Metsässä, vaan sinä kuulut Tähtiklaanin riveihin, kuinka minä voin nähdä sinut?" kysyin Vesililjalta. Naaras kohautti lapojaan.
"Me olemme perillä nyt. Sinun täytyy mennä nyt", Vesililja naukaisi vastaamatta kysymyksiini. Käänsin katseeni kohti metsää. Se tuntui vetävän minua puoleensa. Samassa erotin Pimeyslehden seisovan muutaman ketunmitan päässä minusta. Naaras katsoi minua itkuisin silmin. En tiennyt miksi, mutta joku kuitenkin käski minua kulkemaan kauemmas naaraasta syvälle metsän siimekseen, vaikka niin paljon häntä rakastinkin.
"Tapaammeko me vielä?" kysyin katsoen Vesililjaa keltaisilla silmillään. Tällä kertaa katseessani oli lämmin ja ehkä hieman pelokas katse, kuten silloin pentuna. Naaras pudisti päätään.
"Tähtiklaanin kissat eivät pääse Pimeyden Metsään", naaras ilmoitti.
"Aivan. Ehkä me kuitenkin tapaamme vielä joskus?" kysyin. Naaras ei vastannut. Hän vain hymyili minulle lempeästi. Käännyin kohti metsää. Vedin syvään henkeä ja astelin eteenpäin metsänrajan ylitse. Samassa taivas muuttui synkäksi. En erottanut taivaalta kuuta tai ainuttakaan tähteä, ainoastaan pimeän, mustan taivaan. Lähdin kulkemaan eteenpäin, pian saavuin aukiolle, jonka keskellä oli suuri kivi. Kiven päällä seisoi kilpikonnakuvioinen naaraskissa; Sulkatähti.
"Tervetuloa Pimeyden Metsään, poikani", naaras toivotti minut tervetulleeksi. Ympärilleni ilmestyneet kissat toivottivat minut tervetulleiksi luokseen. Samassa huomasin jotain: Viiltotähti ei ollut täällä.
//R.I.P Pisaratähti 10.11.2015-27.6.2017 :(