Kirjoittaja: Nagini
Nimet: Pöllösyöksy
Sukupuoli: Kolli
Klaanit: Jokiklaani -> Kuolonklaani -> Pimeyden metsä
Luotu: 11.10.2016
Koulutetut oppilaat: Rapapolte
Kokemuspisteet: 335
Ulkonäkö: Pöllösyöksy on keskikokoinen kolli, jonka turkki on pohjaväriltään tumman suklaanruskea. Kolli on erittäin lihaksikas, ja karva todella paksua mutta lyhyttä. Hännellä on erittäin pitkä ja tuuhea häntä. Kollin jalkat ovat lihaksikkaat, paksut ja tassut niissä suorastaan valtavat. Tassujen välissä on pienet ohuet ihopoimut jotka auttavat uimisessa ja jotka ovat perityneet Pöllösyöksyn vanhemmilta - puhdas jokiklaanilainen hän kun on. Pöllösyöksyn jalat ovat vaaleanruskeat, mutta joukossa kasvaa myös muutama karva sitä samaa tummanruskeaa karvaa kuin muualla kollin kehossa. Kollin korvien välistä alkaa vaaleanruskea juova, joka kulkee aina hännänpäähän asti. Siitä lähtee kylkiin hyvin ohuita vaaleanruskeita juovia jotka luovat ikään kuin luurangon kuvion Pöllösyöksyn selkään. Kollilla on suurehkot korvat ja ne ovat melkein mustat päistään. Oikea korva on repeytynyt taistelussa eikä siitä ole jäljellä kuin vain pieni tynkä. Hänen poskessaan on myös pieni arpi, jonka hän sai samaisessa taistelussa metsän klaaneja vastaan. Hänellä on likaisenkeltaiset mutta terävät hampaat, haiseva hengitys ja paksut kynnet. Pöllösyöksyn kasvot ovat muun turkin tavoin tummanruskeat, pyöreät ja suu on harvinaisen iso. Kollin nenä ja polkuanturat ovat väriltään mustat ja silmät tummankeltaiset. Viiksiä kollilla on vain harvakseltaan. Hän omaa vaalean vatsan, jossa kasvaa pidempää karvaa kuin muualla. Se on myös paljon ohuempaa ja Pöllösyöksyn arka paikka jota voi helposti satuttaa.
Luonne: Pöllösyöksyssä on ikään kuin kaksi kerrosta. Jos hänen ulkokuortaan pitäisi muutamalla sanalla kuvailla, ensimmäisenä mieleen tulisi rauhallinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva. Kolli pyrkii pitämään itsensä hyvässä asemassa hyvällä käytöksellä. Hän peittää taitavasti kaiken pahan itsestään ja antaa muille ystävällisen ja auttavaisen kuvan. Pöllösyöksy valehtelee usein - tai oikeastaan aina. Hän ei pelkää valehtelemista tai kiinnijäämistä. Jos tarve vaatii, kolli tappaa kissan joka saa tietää että hän on valehdellut. Pöllösyöksyn sisäpuolta, eli hänen oikeaa luonnettaan on vaikea huomata. Hän on sisältä armoton tappaja ja no, melkein hullu. Hän nauttii siitä kun saa viedä toisen hengen hitaasti ja tuskallisesti, samalla seuraten miten elämä katoaa eläimen silmistä. Pöllösyöksy rakastaa aiheuttaa toisille tuskaa ja kärsimystä eniten fyysisesti mutta samalla hän myös saattaa puhua toisesta pahaa ja satuttaa kissaa henkisesti. Hän ei tunne sääliä tai myötätuntoa, eikä hänellä ole ollenkaan omaatuntoa. Kolli ei ole koskaan rakastanut ketään ja hän ajattelee vain omaa parastaan - vaikka koko klaani joutuisi heittämään henkensä sen vuoksi mitä Pöllösyöksy päätti tehdä. Pöllösyöksy vihaa kotikisuja, puoliverisiä, hänen mielestään heikkoja kissoja ja muita klaaneja. Syvällä sisimmässään hän myös vihaa omaa klaaniaan, koska se on "täynnä hyödyttömiä ja heikkoja kissoja jotka eivät sovi hänen tarkoituksiinsa”. Pöllösyöksyllä on aina hyvin vahva tunne siitä, että hän on oikeassa ja kaikki muut väärässä. Hän pitää itseään myös hyvin korkeassa asemassa. Kolli osaa kuitenkin peittää oman sisäpuolensa todella hyvin, eikä suojaus petä. Pöllösyöksy uskoo hyvin vahvasti Pimeään metsään ja pitää Tähtiklaaniin uskovia kissoja pelkureina.
Taidot: Pöllösyöksy on taistelussa erinomainen voimakkuutensa ansiosta. Hänellä on hyvä kuulo suurten korviensa takia, ja erittäin hyvä tasapaino. Hän osaa myös uida hyvin. Kollilla on huono näkö ja saalistamista hän tekee vain silloin kuin on tarvetta, koska sitäkään hän ei hallitse. Pöllösyöksy ei osaa myöskään hypätä korkealle tai tehdä nopeita liikkeitä.
Kumppani: Rapapolte (kuollut)
Tytär: Viiriäistassu (Pimeyden metsä)
Poika: Virnepentu (Pimeyden metsä)
Menneisyys: Klaanisyntyinen.
Toiveet: Pöllösyöksy toivoisi pääsevänsä Kuolonklaaniin ja hän haluaisi siellä valtaa.
Pöllösyöksy | 12.02.2017
Kuljin Rapapoltteen vierellä takaisin kokoontumisesta kohti reviiriämme. Askeleeni ratisivat kun kuljimme putouksen viertä kohti omaa reviiriämme. Keskityin vain Rapapoltteeseen, jonka vauhti näytti hidastuvan aina kun hän otti askeleen. Rypistin otsaani ja vilkaisin eteenpäin. Muu klaani oli paljon meitä edellä, mutta en hennonnut hoputtaa naarasta. Mielessäni pyörivät pennut joita Rapapolte kantoi vatsassaan ja se tosiasia, että ne olisivat minun jälkeläisiäni. Purin huulta ja kuiskasin kumppanilleni:
"Odota hetki." Sitten kiihdytin vauhtini niin että olin Pisaratähden rinnalla. Päällikön askeleet olivat pitkät ja tuon tahti oli reipas. Kolli ei näyttänyt huomaavan minua, joten rykäisin osoittaakseen olevani kuulolla. Pisaratähti katsahti minua pikaisesti ja nyökkäsi antaen minun puhua.
"Rapapoltteella on hieman vaikeuksia pysyä reippaassa tahdissa joten sopiiko jos tulemme hänen kanssaan hieman jäljessä?" kysyin hiljaa. Pisaratähden otsalle ilmestyi ryppy ja melkein näin kun tuo mietti. Vilkaisin ympärilleni ja madalsin ääntäni:
"Hän odottaa pentujani, poikiminen on varmaankin lähellä." Pisaratähti näytti yllättyvän ja hänen vauhtinsa hidastui. Sitten päällikkö naukaisi:
"Hyvä on." Kumarsin vauhdissa niin hyvin kuin pystyin ja käännyin ympäri. Sain ihmetteleviä katseita klaanitovereiltani mutten välittänyt. Kiiruhdin takaisinpäin niin että sain Rapapoltteen kiinni. Naaras huohotti rajusti ja tuo vältteli katsettani. Vatsaani väänsi huoli ja painauduin Rapapoltetta vasten. Tuo oli kuuma ja näytti rättiväsyneeltä. Purin huultani ja silitin hännälläni naaraan korvaa.
"Kyllä sinä pääset leiriin." Pelkäsin että kumppanini olisi kipeä joten yritin lämmittää häntä vaikka tuon ruumis hohkasikin kuumuutta. Askeleemme olivat hitaita ja jokaisella hengenvedolla pelkäsin että joitain sattuisi. Muu klaani oli jo häipynyt näkökenttäni ulkopuolelle ja se teki oloni vielä enemmän hermostuneeksi. Yhtäkkiä Rapapolte voihkaisi ja kyyristyi. Henkäisin rajusti ja kuiskutin hätäntyneenä:
"Jaksa vielä hetki tuon pensaikon alle." Edessämme oli pensaikko ja raahasin kumppanini sen alle.
"Lepää hetki, ihan rauhassa", sipisin ja nuolaisin Rapapoltteen korvaa. Viimein tuo käänsi silmänsä omiini. Naaraan silmät olivat täynnä tuskaa ja kavahdin taaksepäin. Silmäni suurenivat ja nieleskelin. Rapapolte ilmeisesti oli sairas.
"Mitä nyt?" änkytin vaikka yritin pitää ääneni vakaana jotta Rapapolte ei hermostuisi. Tuo voihkaisi taas ja taivutti päätään taaksepäin.
"Pe-pennut.." naaras sihahti uuden kouristuksen ravisuttaessa kehoa. Suuni raottui ja tunsin jähmettyvän. Eikai Rapapolte alkaisi poikia nyt?! Tunsin pakokauhun yltyvän ja pian huomasin kiertäväni kehää kumppanini ympärillä. Tuntui hirvittävältä katsella kun Rapapolte kärsi ja minä en pystynyt tekemään yhtään mitään. Tässä tapauksessa eivät lihakseni tai kynteni auttaisi.
"Pöllösyöksy, mene pois", Rapapolte komensi huohottaen. Pysähdyin ja yritin selittää, että minun tulisi olla hänen vierellään mutta naaras keskeytti minut.
"Mene! Sinä hermostutat minutkin!" Rapapoltteen lause loppui tuskanhuutoon. Silmiäni kirveli ja pelkäsin hänelle sattuvan jotain mutta lähdin kuitenkin perääntymään. Kiersin lähimmän pensaan taakse ja jäin hiljaa paikoilleni vain kuuntelemaan kumppanini huohotusta ja satunnaisia huudahduksia. Koko kehoni jäykistyi, kun yhtäkkiä sieraimiini levisi hirvittävä löyhkä. Tunnistin hajun sudeksi ja sydämeni jätti lyönnin väliin. Rapapolte ja pennut olisivat vaarassa. Nousin käpälilleni ja yritin paikantaa suden. Pian näinkin sen jykevän hahmon vähän matkan päässä. Ilman täytti tukahdutettu huuto joka jatkui jatkumistaan ja joka sai suden silmät palamaan. Kyyristyin ja tiesin että olisi minun tehtäväni suojella kumppaniani. Kurkustani kohosi uhkaava murina ja unohdin kaiken hätääntymiseni. Nyt minulla olisi jotain tekemistä, saisin antaa Rapapoltteelle rauhan synnyttää, ja suojella samalla tätä. Ulvahdin kovaan ääneen ja syöksyin kohti sutta. Tuo ei näköjään olit tiennyt että minäkin olin lähistöllä, sillä sain kaadettua suuren koiraeläimen maahan. Tuo haukahti yllättyneenä ja upotin kynteni suden kaulaan. Mourusin ja revin tukoittain karvaa eläimen kaulasta. Susi ulvoi ja heilui niin että melkein tipuin mutta pidin otteeni niin tiukkana että pysyin pystyssä. Sitten susi ponkaisi äkkiarvaamatta käpälilleen ja lensin laajassa kaaressa maahan. Ilmat syöksyivät keuhkoistani ulos ja haukoin henkeä. Ponnistin käpälilleni juuri kun suden kynnet viilsivät maata siinä missä olin hetki sitten ollut. Tasasin hengitystäni ja syöksyin uudestaan, tällä kertaa vatsan alle. Revin kynsilläni suuret verta vuotavat viillot suden vatsaan ja liu'uin sitten toiselta puolelta ulos. Susi ulahti ja hymyilin. Pyörähdin ympäri ja loikkasin suden selkään. Upotin kynteni tuon paksuun nahkaan ja purin sen niskaa. Susi näytti olevan häviöllä mutta sitten se heitytyi maahan. Oikea takatassuni litistyi suden ruhon alle ja kurkustani purkautui tuskanhuuto. Polttava tuska riipi jalkaani ja vedin itseni kauemmas. Purin hampaani yhteen ja vilkaisin jalkaani - se oli vääntynyt ilkeään asentoon. Rääkäisin ja väistin kierähtämällä kun susi hyökkäsi minua kohti. Vilkaisin ympärilleni ja näin putouksen jyhkeän muodon lähellä. Jos saisin suden houkuteltua sinne? Irvistin kivusta ja lähdin hivuttautumaan kohti jyrkännettä. Susi luimisti korvansa ja alkoi seuraamaan minua hitaasti. Se näytti unohtaneen Rapapoltteen ja huokaisin tyytyväisenä. Kun jyrkänne oli tarpeeksi lähellä, ponkaisin äkkiarvaamatta käpälilleni välittämättä kivusta. Ulvaisin ja heittäydyin suden niskaan yrittäen pakottaa sen alas rotkoon. Eläin kuitenkin yritti saada minut hengiltä ja roikuin sen selässä huohottaen sillä kipu vei minulta voimia. Siristin silmiäni ja kierähdin yhtäkkiä pois suden selästä maahan. Eläin haukahti yllättyneenä ja se menetti tasapainonsa. Susi kaaatui maahan ja näin tilausuuteni tulleen. Susi oli edessäni ja sen toisella puolella oli rotko. Latasin lihaksiini voimaa ja työnsin suden reunan yli. Kaikki tapahtui kuin hidastettuna. Susi kierähti ympäri kun sen perä liukui reunan yli. En ollut varautunut ja tunsin sen hampaat jalkani ympärillä. Rääkäisin kun lähdin hiissautumaan suden painavan ruhon mukana yli rotkon reunan. Huusin ja yritin saada jostain kiinni ja kiskottua jalkani pois mutta eläin oli liian vahva. Liu'uin hitaasti tuskan polttaessa kehoani reunan yli, ja tunsin tuulen tarttuvan minuun. Tiesin, että loppunu oli lähellä.
"Rakastan sinua, Rapapolte!" huusin viimeisillä voimillani suden kehon kieppuessa vieressäni. Se oli irrottanut otteeni jalassa ja putosimme yhdessä rotkon pohjalle. Omituinen raukea hymy asettui huulilleni. Tiesin, etten näkisi pentuja mutta minun elämälleni oli ravokas loppu. Olin pelastanut rakastettuni ja antanut uuden elämän, suojellut vatasyntyneitä pentuja. Huutoni Rapapoltteelle kaikui rotkossa ja käperryin kerälle juuri kun ruumiini osui maahan ja hajosi pirstaleiksi.
// viimeinen tarina Pöllöl
Rapapolte
Vierelläni makasi kaksi pörröistä karvanyyttiä, jotka inisivät säälittävästi. Katselin jälkeläisiäni tyytyväisenä ja kurkotin sitten nuolaisemaan tyttäreni päälakea. Pennut pitäisi saada nopeasti lämpimään.
Säpsähdin kuullessani raivoisaa sähinää ja kimeitä haukahduksia. Suden kammottava löyhkä tulvahti sieraimiini. Vedin pennut lähemmäs vatsaani, liu'utin tappavan terävät kynteni esiin ja pörhistin turkkiani. Kuului uusi, selkeämpi huudahdus:
"Rakastan sinua, Rapapolte!" Pöllösyöksylle oli sattunut jotakin. Samassa tajusin, mitä oli tapahtunut. Kumppanini oli puolustanut minua ja pentujani sudelta. Nousin varovasti jaloilleni ja hiippailin pensaan ulkopuolelle. Kiersin pensaikon taakse ja näin ammottavan rotkon muutaman ketunmitan päässä pensaasta. Ravasin huulta purren reunan luo ja kurkistin alas kuohuavaan koskeen. Puhtaanvalkea hanki oli värjäytynyt punaiseksi verestä. Kamppailun jäljet näkyivät selvästi lumella. Kyyneleet kihosivat silmiini.
"Pöllösyöksy, kiitos, taistelit urheasti. Sinun ansiosta minä ja pentumme selvisivät. Lupaan että heistä tulee veroisiasi sotureita... Vielä jonain päivänä minä tulen luoksesi", kuiskasin itkua pidätellen. Kyynel vieri poskeani pitkin ja putosi lopulta rotkoon, jonne rakastamani kissa oli pudonnut vain hetki sitten. Samassa muistin pennut. En voisi antaa Pöllösyöksyn uhrauksen valua hukkaan. Käännyin vastentahtoisesti ympäri ja tassuttelin pensaan luo, jonka suojiin olin jättänyt pennut. Vilkaisin tummalle taivaalle, jota valaisivat lukemattomat tähdet.
"Rakastan sinua, Pöllösyöksy." Painoin pääni kaihoisasti ja ryömin takaisin pensaan alle. Tartuin pienen, punaruskean kollin niskanahasta hellästi hampaillani ja nostin tuon selkääni. Sen jälkeen otin ruskean naaraan hampaisiini ja lähdin varovaisin askelein kulkemaan kohti leiriä. Minun piti toivoa, että pennut selviäisivät leiriin asti.
"Rapapolte!" kuului tuttu huudahdus. Tunnistin huutajan emokseni, Kohmesydämeksi. Punaruskea naaras ravasi luokseni Ukkospolun yli.
"Minä jo ihmettelin minne sinä jäit", hän maukui. Laskin katseeni tassuihini. Kohmesydän tuijotti hampaissani roikkuvaa pentua epäuskoisena.
"Pöllösyöksy uhrautui suojellessaan minua... ja pentujamme", sanoin vaisusti.
//Kohme?
Pöllösyöksy | 23.01.2017
Astelin varovasti Rapapoltetta kohti. Tuon turkki kylpi lehtikadon kylmässä auringonpaisteessa ja sai naaraan näyttämään kauniilta. Vastanimitetty soturi nuuhkaisi ilmaa ja jäykistyi sitten. Nielaisin ja tajusin, että Rapapolte oli haistanut minut. Tunsin itseni hyvin pieneksi ja haavoittuvaiseksi ottaessani vielä yhden askeleen kohti torjuvan näköistä naarasta.
"Mitä haluat?" Rapapolte murisi kääntyen vielä sen viimeisen hiirenmitan niin, että hän oli selin minuun. Rykäisin ja tunsin hirvittävää halua ja tarvetta koskettaa soturia, painautua häntä vasten. Äännähdin säälittävästi ja pakottauduin kokoamaan itseni. Sydämeni sykki hitaasti ja varmasti ja tunsin siinä ammottavan kolon kivuliaana pistoksena rinnassani. Tarvitsin Rapapoltetta täyttämän minut, tunsin olevani tyhjä ilman häntä. En tiennyt mikä minuun oli mennyt, olinko kenties seonnut lopulisesti, kun kähisin:
"Rapapolte.." Mietin, mitä kaikkea voisinkaan sanoa, torjua naaraan kokonaan elämästäni. En sanonut mitään niistä, vaan jotain aivan muuta.
"Tarvitsen sinua, olen tyhjä ilman sinua, sinä saat minut haavoittuvaksi. Tunnen itseni typeräksi ja särkyneeksi kun en näe sinua, ja kun näen sinut minuun sattuu kun en saa olla lähellä sinua." Haukoin henkeä kun lopetin ja jäin odottamaan vastausta. Tunsin miten hetki melkein jäätyi välillemme, kun Rapapolte kääntyi.
// Rapa?
Rapapolte
"Rapapolte... Tarvitsen sinua, olen tyhjä ilman sinua, sinä saat minut haavoittuvaksi. Tunnen itseni typeräksi ja särkyneeksi kun en näe sinua, ja kun näen sinut minuun sattuu kun en saa olla lähellä sinua." Kuuntelin Pöllösyöksyn sanoja vieno hymy kasvoillani. Hänen lopetettuaan käännähdin ympäri katsahtaen samalla tuon tummankeltaisiin silmiin, joissa näkyi aitoa katumusta ja erontuskaa.
Sanaakaan sanomatta tassuttelin Pöllösyöksyn luo ja painoin pääni hänen rintaansa vasten.
"Hyvä on. Minä suojelen sinua", virnistin ilkikurisesti.
"Kiitos", hän kuiskasi hymyillen.
"Hei, Rapapolte! Jos sinulla ei ole muuta tekemistä kuin paijailla kolleja, niin voisit lähteä minun, Riemutuhon ja Kohmesydämen kanssa partioon." Säpsähdin kuullessani Puhurijalan hivenen ärtyneen naukaisun. Vilkaisin Pöllösyöksyä harmistuneena, mutten pannut vastaan varapäällikölle, vaan käännyin ja tassuttelin tuon luo.
Katse maahan suunnattuna seurasin emoani ja muita partioon lähteviä ulos leiristä.
Pöllösyöksy | 06.02.2017
Suin turkkiani pitkin ja voimakkain vedoin. Lavassani oleva takku vaati hetken sukimisen jotta se aukesi. Kun olin siistinyt itseni nousin käpälilleni ja ravistelin jokaista tassua hetken. Väräytin viiksiäni ja lipaisin huuliani. Olin juuri syönyt joten vatsani tuntui ihanan täydeltä. Kaipasin tekemistä, sillä olin nököttänyt koko päivän leirissä. Värähdin ja heilautin häntääni. Ehkä voisin lähteä saalistamaan. Silmiini syttyi palava kiihko kun ajattelin miten saisin upottaa kynteni saaliin lihaan. Lipaisin huuliani ja jännitin lihakseni ponkaistessa käpälilleni. Suuntasin kepeät askeleeni kohti mustaa naarasta, klaanimme varapäällikköä Pimeyslehteä. Varapäällikkö istui keskellä leiriä häntä huiskien ja tarkasteli vihreillä silmillään valppaasti ympärilleen. Kun saavuin kissan luo, rykäisin kiinnittääkseni hänen huomionsa. Pimeyslehti pyörähti ympäri ja katsahti minuun korvat pystyssä ja hyvin valppaana. Kumarsin pikaisesti ennen kuin esitin kysymykseni.
"Voisinko mennä muutaman soturin kanssa saalistamaan?" En voisi lähteä yksin, sillä sudet saattaisivat hyökätä päälleni enkä pärjäisi niille. Maistoin melkein suussani suden veren jos purisin sitä. Uppouduin hetkeksi omiin murhanhimoisiin ajatuksiin enkä kuullut mitä Pimeyslehti sanoi. Vilkaisin käpäliäni kiusaantuneena ja kysyin:
"Anteeksi en saanut selvää, voisitko toistaa?" Musta naaras katsahti minuun ärtyneesti ja sihahti:
"Ota kenet vain mukaasi." Nyökkäsin ja poistun paikalta ennen kuin hän ehti sanoa enempää. Katseeni tarttui heti soturien pesän edustalla istuskelevaan Rapapoltteeseen. Tuo keskusteli suu vaahdossa veljensä Raepisaran kanssa. En pytynyt irrottamaan katsettani Rapapoltteesta lähtiessäni astelemaan heidän luokseen. Mielessäni vilisi ajatuksia naaraasta, kuten se, että hän oli hyvin kaunis ja viehättävä. Päällimmäisenä ajattelin naaraan olevan kuitenkin hyvin rohkea. Hän uskalsi väittää minulle vastaan eikä pelännyt minua. En ollut ennen tavannut minua alempiarvoista kissaa joka olisi uskaltanut olla noin omavaltainen. Ihailin Rapapoltteen rohkeutta ja halusin olla itse samanlainen. Hätkähdin ajatuksistani sillä olin saapunut sisarusten luokse.
"Tuletteko kanssani saalistamaan?" naukaisin ilman alkupuheita. Kaksikko keskeytti keskustelunsa ja siirsi katseensa minuun. Rapapolte nyökkäsi ensimmäisenä ja Raepisara myöntyi ehkä hieman vastahakoisesti. Sitten lähdin jolkottamaan ulos leiristä.
// Rapa? Rae? Ja älkää kirjottako siitä ku Pöllö loukkaantuu koska haluun kirjottaa siit ite ^_^
Rapapolte
Olin käynyt aamulla Kidesydämen luona, sillä vatsaani oli kivistänyt vietävästi. Parantajanaaras oli kertonut minulle, että odotin pentuja. Uutinen oli yllättänyt minut täysin. En ollut kertonut asiasta vielä Pöllösyöksylle, sillä en meinannut millään löytää oikeita sanoja.
"Rapapolte, varo!" Raepisaran varoitus kuului liian myöhään. Kompastuin lumen alla piilossa olleeseen kiveen. Lennähdin pehmeälle puuterilumelle ulahtaen. Pöllösyöksy riensi luokseni.
"Oletko kunnossa? Murtuiko mikään paikka?" hän halusi tietää. Nousin murahtaen jaloilleni ja loin minua rutkasti suuremmalle soturille ärtyneen silmäyksen.
"Olen", jupisin hiljaa ja ravistelin enimmät lumet turkistani. Varmistuttuaan siitä, että olin kunnossa, Pöllösyöksy palasi takaisin paikalleen. Raepisara asteli ohitseni. Mulkaisin tuota murhaavasti, ja yritin ravata hänen edelleen, mutta kipu vatsassa esti minua tekemästä äkkinäisiä liikkeitä.
*Ketunläjät!* ajattelin turhautuneena. Seurasin kahta edelläni kulkevaa kollia itsekseni jupisten.
Saavuimme erään kitukasvuisen pensaan luo. Raepisara pysähtyi nuuhkimaan ilmaa, jolloin minä käytin tilaisuuden hyväksi ja ravasin ripeästi Pöllösyöksyn luo.
"Pöllösyöksy, minulla on asiaa sinulle", sihahdin. Pöllösyöksy siirsi katseensa minuun.
"No?"
"Minä odotan pentuja - sinun pentujasi", sanoin henkeä vetäen. Pöllösyöksy tuijotti minua suu auki.
"Mitä sinä juuri sanoit?" hän sanoi hämmästys äänestään kuuluen. Painoin pääni kiusaantuneena.
"Kuulit kyllä", mumisin.
//Pöllö tai Rae?
Raepisara
Rapapolte oli mennyt Pöllösyöksyn luokse juttelemaan. En halunnut keskeyttää heitä joten keskityin saalistukseen.
*Kiinnostaisi kuunnella, hän on kuitenkin siskoni! Hänellä on salaisuutensa*, ajattelin ja sysäsin ajatuksen aivojeni perimmöiseen nurkkaan.
*Hiiren haju!* naukaisin itselleni mielessäni. Nuuhkaisin jälleen ilmaa. Hiiren haju oli tuore. Lähdin nuuhkimaan lumista maata jossa oli yhdet hiiren jäljet ja tuore haju. Pian näin tuon kolonsa kohdalla. Painuin matalaksi ja rentoutuin häntäni. Hiivin hiljaa lähemmäs hiirtä. Pidätin hetken hengitystäni. Hiiri katseli ympärilleen.
*Jatka nyt vain touhujasi!* Hiiri nosti päänsä ja katsoi vielä ympärilleen mutta palasi nuuhkimaan maata. Jännitin lihakseni loikkaan jonka pian tekisin.
*Nyt*, naukaisin mielessäni ja hyppäsin ilmaan. Laskeuduin maahan tyhjän päälle. Murahdin. Hiiri livisti koloonsa. Salamannopeasti työnsin tassuni tuon koloon. Kynteni osui johonkin. Ilmeeni kirkastui hieman. Vedin kynnelläni ulos sen mihin olin osunut. Kolosta tuli esiin pelkkä sammalpallero.
"Hiirenpapanat!" tuhahdin. Huomasin kuitenkin melko pian oravan puussa. Lähdin hiipimään kohti puuta. Vilkaisin taakseni. Näin edelleen Rapapoltteen ja Pöllösyöksyn. Hiivin puun toiselle puolelle. Orava oli sen toisella puolella. Kevyin askelin loikin ylös puuta. Otteeni lipesi pari kertaa mutten puonnut enkä säikyttänyt oravaa tiehensä. Viimein olin sillä kohdalla millä oravakin. Orava oli melkein alimmalla oksalla joten se olisi helppo saada kiinni, vaikka putoaisinkin. Loikkasin samalle oksalle missä orava oli ja nappasin harmaan riistaeläimen suuhuni. Oksa rasahti ja tipuin alas. Tipuin alas tassuilleni, onneksi. Hymyilin viekeää, tyytyväistä hynyä ja istuin alas odottamaan milloin Rapapolte ja Pöllösyöksy lopettaisivat keskustelunsa.
//Pöllö? Rapa? Cx
Pöllösyöksy | 21.01.2017
Rapatassu katsoi minua kiinteästi vihreillä silmillään. Olin sisäisesti jäätynyt paikoilleni, en kyennyt käsittämään naaraan sanoja saati melkein mitään muutakaan. Tunsin kylmän maan allani ja Rapatassun kuumuutta hohkaavan ruumiin päälläni. Viikseni väreilivät tuulessa ja yritin saada lamaantuneen hengitykseni kulkemaan normaalisti. Eihän Rapatassu voinut mitenkään rakastaa minua. Hädin tuskin tiesin mitä rakastaminen tarkoitti - uskollisuutta kumppania kohtaan ja jotain muuta. Ravistelin päätäni kuin selvittääkseni ajatukset ja ponnistin oppilaani alta pois. Katsoin tuon silmiin hämmennyksen velloessa sisälläni ja aistin myös jonkun muun tunteen kiehuvan mutten tiennyt minkä.
"Rapatassu.. olen - olen pahoillani mutta en voi.." kuiskasin karheasti. Sitten käännähdin kannoillani ja laukkasin takaisin leiriin sumein silmin.
Kun käperryin omaan vuoteeseeni hämmästyin siitä, että itkin. Pyyhin nopeasti kyyneleet pois mutta onnekseni kukaan ei ollut huomannut.
"Rapatassuko saa aikaan tämän?" mietin hiljaa ääneen. Sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa itkemisen. Kovetin sisimpäni ja päätin etten antaisi kenekään rikkoa sitä.
// Rapa? Ja Pöllö sit jossain vaihees tulee sen luokse ja sanoo et rakastaa yms sitä mut ei vielä xd
Rapatassu/-polte
"Rapatassu... olen... olen pahoillani, mutta en voi..", Pöllösyöksy kuiskasi hiljaa. Hänen tummankeltaisissa silmissään paloi tuska ja hämmennys. Sanaakaan sanomatta hän kääntyi ja kiiruhti takaisin leiriin.
Katselin hänen kulkuaan murheellisena. Enkö kelvannut kellekään vain sen takia, että isäni oli entinen tuuliklaanilainen? Vai olinko muuten vain niin outo? Painoin pääni pidätelleen kyyneliä, jotka kirvelivät silmiäni.
*Minä olen Kuolonklaanin urhein soturi! En saa näyttää heikkouttani muille*, ajattelin hampaita kiristellen. Nostin päätäni ja katsahdin leirin sisäänkäynnin suuntaan.
Vastentahtoisesti nousin ja laahustin takaisin leiriin. Suuntasin suorinta tietä oppilaiden pesälle ja lysähdin omalle vuoteelleni. Laskin pääni etukäpälieni varaan ja suljin hitaasti silmäni.
*Onko minusta tullut samanlainen pehmo kuin Hiutaletassusta?* pohdin.
Annoin keholleni luvan levätä. Minun olisi kerättävä voimia, ja kohdattava maailman vaarat kasvotusten. Minä olin soturi, ja soturi ei koskaan luovuttanut. Ei edes sydänsuruissaan.
Seuraavana aamuna Pisaratähti oli pitänyt minulle ja pentuetovereilleni nimitysmenot. Olin nykyään Rapapolte.
Istuskelin parhaillaan soturien pesän edustalla Hiutaleturkin ja Raepisaran seurassa. Tänä iltana kaikkien meidän kolmen tuli valvoa koko yö.
"Pitäisikö meidän mennä lepäämään?" Raepisara ehdotti. Hiutaleturkki nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
"Hyvä ajatus. Tästä yöstä tulee pitkä ja kylmä", hän sanoi. Katselin kuinka he nousivat ja astelivat rinta rinnan pesän suulle. Raepisara vilkaisi lapansa yli minua.
"Tuletko sinä, Rapapolte?" hän kysyi.
"Tulen ihan kohta", lupasin. Raepisara nyökkäsi ja seurasi Hiutaleturkkia sisälle pesään.
Vedin syvään henkeä. Sieraimiini leijaili tuttu tuoksu. Pöllösyöksy. Käänsin päätäni ja näin tutun hahmon seisovan vähän matkan päässä minusta, katse tiukasti minussa. Mulkaisin häntä kiukkuisena ja käänsin pääni pois päin.
//Pöllö? cx
Pöllösyöksy
Katselin Rapapoltteen keskustelua sisariensa kanssa ja rintaani vihlaisi. Tunsin oloni heikoksi ja typeräksi aina kun en nähnyt entistä oppilastani, mutta kun erotin tuon sulavan kehon, vatsaani väänsi, silmiäni kirveli ja rintaani vihloi. Yritin irrottaa katseeni ennen kuin oli liian myöhäistä, ennen kuin Rapapolte huomaisi minut. Sitten tuo yhtäkkiä käänsi vihreät silmäni omiini. Tunsin pakottavaa tarvetta kävellä naarasta lähemmäs mutta pidättäydyin paikallani. Sitten naaras mulkaisi minua ja kääntyi pois päin. Saatoin erottaa vielä surullisen katseen soturin silmissä ennen kuin hän kääntyi pois.
*Rapapolte on surullinen*, mieleni huusi. En tiennyt mitä minun olisi tullut tehdä joten niinpä vain seisoin paikoillani hämmentyneenä. Rapapolte ei liikahtanut hetkeen ja annoin katseeni kiertää hänen ruumiissaan. Sitten naaras katsahti minuun terävästi ja purin huultani irrottamatta katsettaan hänestä, en kyennyt siihen. Kun Rapapolte lähti tassuttamaan kohti minua, yritin pohtia mikä minulla oli. Tunsin itseni hyvin haavoittuvaiseksi ja hämmentyneeksi, en tiennyt miten voisin toimia. Sitten muistin mitä olin luvannut itselleni - en antaisi kenekään rikkoa sisimpääni. En kuitenkaan kyennyt työntämään pois sitä lämmintä tunnetta joka sykki rinnassani kun entinen oppilaani istahti eteeni.
"Voisitko lopettaa minun tuijottamiseni, jos kerta en ole sinulle mitään?" naaras sihahti silmät kavenneina. Haukkasin terävästi henkeä ja avasin suuni vastatakseni jotain mutta minut keskeytettiin.
"Oih, Pöllösyöksy taitaa olla ihastunut", kuulin takaani Pakkastassun äänen. Mulkaisin oppilasta, mutta tuo vain virnuili minulle. Rapapoltteen katse tuntui korventavan minut ja äyskäisin äkäisenä Pakkastassun menemään pois. Matkallaan oppilaiden pesään tuo mutisi:
"Antaa rakkaiden olla rauhassa." Sitten yritin koota itseni kääntäessäni silmäni Rapapoltteen silmiin.
"Minä.. minä.." rykäisin ja yritin muodostaa järkevän lauseen päässäni.
"Minä en tiedä", kuiskasin ja kosketin hännälläni Rapapoltteen lapaa saaden tuon jäykistymään. Naaras murahti ja perääntyi taaemmas. Hengitykseni tiheni ja tunsin ääneni kohoavan naukaistessani:
"Ei, älä mene." Rapapolte pysähtyi epävarmana ja vilkuili minuun. Otin askeleen eteenpäin. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta muutinkin mieleni.
"Mene vain jos haluat, kuten sanoit, et ilmeisesti ole minulle mitään", henkäisin ja laskin katseeni. Odotin hetken, kuuntelin milloin naaras lähtisi. Kyyneleet sumensivat silmäni enkä tiennyt miksi. Halusin heittää tämän haavoittuvaisuuden pois, kauas pois niin etten enää koskaan olisi näin haavoittuvainen ja rikki.
// Rapa? :33
Rapapolte | 22.01.2017
Tuijotin Pöllösyöksyä hyytävästi.
"Vai niin", sihahdin hiljaa, "minä menen." Käänsin pääni poispäin ja astelin soturien pesään, jonne sisarukseni olivat hetki sitten menneet. Pidättelin tuskaista ulvontaa. Minun teki mieli vajota valkeisiin nietoksiin ikiajoiksi.
Miksi rakkauden piti olla niin vaikeaa? Miksei kaikki voinut sujua ongelmitta? Monen monet kysymykset pyörivät mielessäni.
Astelin oman vuoteeni luo ja käperryin kerälle sulkien samalla silmäni.
*Ehkä herään huomenna, ja tajuan, että kaikki onkin ollut vain unta?* ajattelin toiveikkaana, mutta tiesin, ettei menneeseen ollut enää paluuta. Minun oli kuljettava eteenpäin. En ollut sellainen arkajalka kuin metsäkissat. Me kolme - minä, Raepisara ja Hiutaleturkki - näyttäisimme vielä kaikille.
Vaivuin sikeään uneen unelmoiden samalla vallasta, joka oli kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä.
Heräsin kuuhuipun aikoihin, sillä meidät oli herätetty vahtivuoroon, jonka jokaisen soturiksi nimitetyn piti tehdä ensimmäisenä yönään.
Asetuin pääaukiolle, lähelle leirin sisäänkäyntiä, katse suunnattuna tähtien täplittämälle taivaalle. Se yö oli todella kaunis. Pentuetoverini olivat ilmeisesti samaa mieltä.
Korjasin ryhtiäni niin, että istuin ylväästi leuka koholla ja korvat valppaasti pystyssä. Kukaan, ei siis kukaan, voisi häiritä klaanini unta, kun me kolme olimme vartiossa. Minä pitäisin siitä huolen.
Tuli aamu, ja meidät kolme vapautettiin vartiosta. Jäin vielä paikoilleni. Pisaratähti asteli eteeni.
"Kuulitko? Voit mennä lepäämään", hän toisti hivenen ärtyneeseen sävyyn.
"Kuulin, ja en aio mennä vielä", sanoin tyynesti. Päällikkö tuhahti hiljaa ja asteli sitten tuoresaaliskasalle.
Kuulin rapinaa takaani. Nuuhkaisin ilmaa jännittyneenä, ja tunsin karvojeni pörhistyvän tunnistaessani tulijan Pöllösyöksyksi.
"Mitä haluat?" murisin vaivautumatta kääntymään nähdäkseni hänet.
//Pöllö?
Pöllösyöksy | 17.01.2017
Räpyttelin silmiäni paikoilleen jähmettyneenä. Oppilaani luikki pensaikosta toiseen niin että heinät kahahtelivat. Olin kuin ällikällä lyöty Rapatassun sanoista. Naaras oli kiinnostunut minusta? Tuuli pörrötti turkkiani ja sai veden kihoamaan silmiini. Pyyhkäisin poskille valunert pisarat tassullani ja kuulin Rapatassu ilkikurisen äänen takaani:
"Oliko tuo noin koskettavaa?" Ärähdin ja käännähdin ympäri hämmennyksen kaikotessa ärsyynnyksen tieltä. Nostin huultani ja vilautin valkoisia hampaitani oppilaalle. Upotin kynteni maahan ja riuhtaisin ruohotupon ylös.
"Sinä et komentele mestariasi, minä olen täällä se joka antaa käskyt", sylkäisin kitkerästi. Rapatassu ei näyttänyt olevan moksiskaan ja olisin halunnut pyyhkiä tuon tietäväisen ilmeen hänen kasvoiltaan. En kuitenkaan tehnyt mitään vaan käännyin kannoillani, nappasin saaliini ja lähdin marssimaan kohti leiriä. Rapatassu saisi tulla perässä ja luvan olla kunnolla, ellei haluaisi uudelleen rangaistusta. Toisaalta, mieltäni kaiversi ajatus siitä miten voisin painautua naarasta vasten ja vain olla tekemättä mitään. Ravistelin päätäni ja karkotin ajatuksen pois päästäni kiristäen tahtia.
"Minä en moiseen alennu", murahdin hiljaa itsekseni.
// Rapa? Ja näistä voi tulla jtn mut Pöllö nyt on vaan alussa tällane xd
Rapatassu
Katselin Pöllösyöksyn kulkua huvittuneena. Astelin pienelle aukiolle, keskelle alastomia pensaita, ja istahdin aloilleni. Pöllösyöksy oli väärässä, jos hän luuli, että seuraisin häntä leiriin. Ehei, hän saisi itse tulla hakemaan minut tai kuunnella Pisaratähden saarnaa siitä, miten hän kohteli oppilastaan. Minähän olin arvokas lisä Kuolonklaanin riveihin. Tämän uskollisempaa kissaa ei voinut olla olemassakaan. Ojentelin kynsiäni pitkästyneenä. Jäisin tähän koko yöksi, ellei jörö mestarini tajunnut tulla itse noutamaan minua.
*Mikä hiirenaivo*, ajattelin virnistäen. *Et saa minulta rauhaa, jos jätät minut tänne paleltumaan!*
Tunsin kummaa leiskuntaa kun vain ajattelinkin Pöllösyöksyä. En ollut tuntenut sellaista ennen. Se tunne ei ollut nälkä tai väsymys, vaan kiintymys. Minä pidin Pöllösyöksystä, joka itseasiassa yllätti minutkin.
*En minä halua olla yhtä liimautunut Pöllösyöksyyn kuin Kohmesydän isääni!* tuhahdin hiljaa. Halusin olla vapaa, mutta silti Pöllösyöksyn lähellä. Ja eihän kollin ympärillä kiehnääminen liimautumista ollut? Ajatuskin siitä, että saisin joskus pentuja, kammotti minua. Joutuisin kuuntelemaan pentujen ininää ja vikinää yöt ja päivät. Mutta toisaalta ei se niin paha ajatus ollut. Voisin opettaa jälkeläiseni kuolonklaanilaisen tavoille. Kuolonklaanilaisen tuli olla uskollinen päällikölleen.
Pörhistin turkkini suojaksi kylmää vastaan. Pakkanen alkoi kiristyä. Viiksiäni peitti hento huurre. Suljin silmäni hetkeksi. Jos Pöllösyöksy ei ilmaantuisi pian, paleltuisin hengiltä. Vedin syvään henkeä, kyyristyin ja vedin etukäpälät rintani alle. Yritin pitää sen vähäisen lämmön yllä, mitä oli vielä jäljellä.
*Missä sinä viivyt, Pöllösyöksy?*
//Pöllö?
Pöllösyöksy
Loikin kepeästi kohti leiriä ajatukset vapaina tuulessa leijuen. Olin unohtanut Rapatassun teot ja askeleeni olivat kimmoisat. Hännänpäätäni nyki ja vimmoisa tuuli riepotteli paksua turkkiani. Kun leirin äänet ja hajut ylittivät minut seisahduin ja katsoin taakseni odottaen näkeväni Rapatassun. Sen sijan näinkin avointa maata ja tunsin sisälläni kiehahtavan. Se typerä oppilas ei ollut tullut perääni? Vaikka ajatuksiini hiipi ilkeästi ajatus miten voisin upottaa kynteni Rapatassun kurkkuun, tiesin että jokin minua estäisi tekemästä niin. Rääkäisin kylmään ilmaan ja kaivoin nopean kuopan talitiaiselle ja pudotin sen sinne. Pyyhkäisin lunta riistan päälle ja lähdin sitten juoksemaan takaisin. Rapatassu oli saanut raivoni syttymään mutta omituisella tavalla tunsin naaraan oikeutetuksi tehdä näin. Pudistin päätäni ja kiihdytin vauhtiani. Korvani painuivat luimuun ja kuuntelin tassujeni tasaista rummutusta kovaksi tallautuneella metsämaalla. Seurasin tuoksuvanaani ja pingoin eteenpäin. En tiedä miksi kiirehdin niin nopeasti oppilaani luokse mutta samapa sillä.
Pian erotin Rapatassun punaruskean hahmon maassa makaamassa. Erotin tuon värisevä ja tajusin että hän oli varmasti hyvin kylmissään. Tuloni kuullessaan naaras nosti päänsä ja katsoi minuun vihreät silmänsä loistaen. Hätkähdin ja rykäisin. Tassunpohjiani kutitti ja tunsin kummallista leiskuntaa rinnassani. Kokosin itseni ja päätin vältellä Rapatassun katsetta.
"Miksi jäit tänne?" Yritin pitää ääneni vakaana mutta pystyin erottamaan hienoisen värinän siinä. Kirosin itseäni ja nyrpistin nenääni.
*Rapatassu on kyllä rohkea*, yllätyksekseni huomasin ajattelevani. Huokaisin ja lopulta käänsin katseeni oppilaaseeni.
"Voisitko vastata minulle?"
// Rapa c::
Rapatassu
Katsoin Pöllösyöksyä suoraan silmiin. Hengitykseni höyrysi kuumana kylmässä ilmassa.
“Tulit siis sittenkin”, kuiskasin ääni väristen. Ruumiinlämpöni oli laskenut nopeasti. Hengitykseni hidastui. Sydämeni lyönnit vaimenivat. Yhtäkkiä minua alkoi unettaa. Vieno hymy levisi huulilleni katsoessani Pöllösyöksyä. Hitaasti suljin silmäni ja vajosin pimeyteen.
“Rapatassu.” Kuulin vaimeaa nau'untaan. Lihakseni eivät totelleet. Aivan kuin osa minusta olisi kuollut.
“Pöllösyöksy, lämmitä häntä sillä välin kun haen yrttejä varastosta.” Kuullessani kutsuttavan Pöllösyöksyn nimen, räväytin silmäni auki. Saatuani hengitykseni tasaantumaan, nostin päätäni katsellakseni ympärilleni. Voimakas yrttien tuoksu leijaili ilmassa. Olin Kidesydämen pesässä. Tunsin lämpimän hahmon vierelläni. Katsahdin toiselle puolelleni, ja näin Pöllösyöksyn, joka katseli käpäliään. Kurkotin nuolaisemaan kollin korvaa.
“Kiitos, kun pelastit minut... sankarini”, kuiskasin hiljaa. Pöllösyöksy siirsi tummankeltaisten silmiensä katseen minuun.
//Pöllö?
Pöllösyöksy | 19.01.2017
Tuijotin oppilastani järkytyksen vallassa kun tuo makasi tajuttomana parantajan pesässä. Rapatassun ruumis hohkasi kylmyyttä ja olin hyvin järkyttynyt, hädin tuskin kuulin Kidesydämen kehottavan minun lämmittää häntä. Käperryin naaraan viereen ja yritin estää itseäni vetäytymästä pois päin hänen jääkylmän kehonsa luota. Kehoni läpi kulki värähdys kun naaras liikahti ja painautui tiiviimmin minua vasten. Tuijotin käpäliäni tiiviisti ja yritin saada sisälläni juplivan pelon hallintaan että olin kenties tappanut oppilaani. En tiennyt mikä minuun oli mennyt sillä ennen tappaminen tai satuttaminen tuntunut miltään. Nyt hädin tuskin näin ympärilleni sillä pelko ja suru oli sokaissut minut. Sitten tunsin karhean kielen pyykäisevä korvaani ja jöykistyin kauttaaltani. Hengitykseni tiheni ja sydämeni löi haljetakseen kun kuulin Rapatassun naukuvan:
"Kiitos, kun pelastit minut... sankarini." Hätkähdin ja käänsin silmäni oppilaani silmiin. Tuo näytti voivan varsin hyvin tilanteeseen nähden. Tunsin miten jok'ikinen karva joka kosketti Rapatassua hehkui kuin tulessa. Avasin suuni sanoakseni jotain, jota varmasti olisin katunut myöhemmin mutta Kidesydän saapui juuri silloin paikalle ja naukaisi:
"Hienoa, olet herännyt. Pöllösyöksy, jos sinulla ei ole parempaa tekemistä niin voisit pysytellä Rapatassun luona ja lämmittää häntä. Rapatassu, syö sinä nämä yrtit", hän lopetti ja osoitti hännällään muutamaa lehteä ja siementä. Rapatassu lipaisi yrtit kuuliaisesti kitoihinsa ja painoi päänsä minua vasten. Yllätyksekseni en tuntenut halua vetäytyä kauemmas vaan rentoutin lihakseni ja vaivuin lempeään uneen sammalille.
// Rapa? c:
Rapatassu
Oli kulunut jo muutama päivä. Istuskelin tuoresaaliskasan lähistöllä syömässä rastasta, jonka Pakkastassu oli napannut aiemmin tänään. Sivusilmällä huomasin kuinka Raetassu asteli ulos oppilaiden pesästä. Hän ojensi etukäpäliään eteenpäin venyttäen samalla selkänsä kaarelle. Sen jälkeen hän katseli hetken ympärilleen, kunnes huomasi minut.
"Hei! Saanko liittyä seuraan?" veli kysyi ja tassutteli luokseni. Pyörittelin silmiäni turhautuneena.
"Näköjään liityit jo...", mutisin hiljaa ja haukkasin jälleen palasen rastaastani. Juuri kun Raetassu oli istahtanut, huomasin Pöllösyöksyn, joka pujahti sisään sisäänkäyntitunnelista. Sydämeni oli vähällä jättää lyönnin välistä. Siinä hän nyt oli! Raetassu oli tuntunut huomaavan reaktioni.
"Jaahas, enpä olisi uskonut", harmaa kolli virnisti ilkikurisesti vilkuillen samalla lapansa yli Pöllösyöksyä. "Sinäkin osaat näköjään välittää jostakusta."
"Sanakin vielä, niin revin tuon ylisuuren kielesi irti!" sähähdin. Nielaisin viimeisen palasen tuoresaaliistani, nousin ja tassuttelin Pöllösyöksyn luo.
Mestarini siirsi tummankeltaisten silmiensä katseen minuun.
"Hei", tervehdin iloisesti kehräten.
"Heh, sinun kuulee harvoin kehräävän", Pöllösyöksy kiusoitteli. Napautin tuon nenää hännänpäälläni.
"Pyh, minä en ole mikään kaksijalkojen jaloissa kiehnäävä kotikisu", tuhahdin. "Ja oli minulla asiaakin. Seuraa minua." Sen sanottuani lähdin kulkemaan kohti leirin sisäänkäyntiä.
Pöllösyöksy murahti hämmästyneenä, mutta lähti kuitenkin seuraamaan.
Kuljettuamme jonkin matkaa, pysähdyin ja käännähdin ympäri kohdaten tuon ruskean kollin katseen. Varoittamatta loikkasin hänen kimppuunsa ja painoin maata vasten. Pöllösyöksy älähti yllättyneenä.
"Voin varmaan sanoa sen suoraan", kuiskasin hymyilen. "Pöllösyöksy, minä rakastan sinua... ja haluaisin sinut rinnalleni." Pöllösyöksy tuijotti minua suu auki.
Tiesin, että olin puhunut melko suoraan, mutta parempi se kuin pitkät kaartelut ja kiertelyt, jotka eivät vieneet asiaa mihinkään suuntaan.
//Pöllö? cx
Pöllösyöksy | 26.12.2016
Jolkotin reviirillä ja annoin tuulen pörröttää turkkiani. Rintani oli röyheänä sillä olin saanut oman oppilaan ja ehkä pian minusta voisi tulla varapäällikkö ja sitten päällikkö? Hymyilin omahyväisesti ja heilautin korviani. Yhtäkkiä nenääni tulvahti oppilaan ja pennun sekainen tuoksu jonka tunnistin Hiutaletassuksi, Rapatassun siskoksi. Seisahduin ja tiirailin ympärilleni. Pian erotin naaraan vaaleanharmaan pienen kehon juoksemassa kohti Tuuliklaanin rajaa. Sisuksissani kuohahti ja huusin:
"Hiutaletassu, minne sinä menet?!" Nuori oppilas pysähtyi jäykkänä ja juoksin tuon kiinni puhisten.
"Minne sinä oikein olet menossa?!" sihahdin hampaideni välistä. Hiutaletassu nielaisi työläästi muttei vastannut. Tuo tuijotti kauhistunein silmin maata ja ärtymykseni uhkasi kuohua yli. Kynteni työntyivät ulos ja jouduin pidättelemään itseäni etten olisi syöksynyt tärisevän oppilaan kurkkuun.
"Mitä sinä teet täällä", kuiskasin täynnä pidäteltyä raivoa. Paljastin hampaani ja kurkustani kuului uhkaavaa murinaa. Jos oppilas ei pian vastaisi hän ei selviäisi leiriin enää omin avuin.
// Hiutale? cx
Rapatassu | 29.12.2016
Olimme palanneet Tuuliklaanin luota myöhään illalla. Pöllösyöksy oli pitänyt minulle hetki sitten puhuttelun siitä, ettei kesken harjoitusten saanut nukahtaa. Hän myös nuhteli minua siitä, että valvoin kuulemma liian myöhään öisin, jonka takia yöuneni jäivät lyhyiksi. Kohmesydämen hyysäämisessä oli minulle jo ihan tarpeeksi - tai no, opastukseksi sitä olisi ennemminkin voinut sanoa - enkä todellakaan tahtonut mestaristani uutta pentuvahtia.
“Tänään me harjoittelemme puolustautumista.” Havahduin hereille ajatuksistani Pöllösyöksyn alkaessa puhumaan. Nyökkäsin poissaolevasti. Kollin silmistä paistoi turhautuminen.
“Herätys!” hän sähähti antaen minulle kunnon korvapuustin. “Nyt näet, miksi kunnon yöunet ovat tärkeät.”
Katsahdin mestariini haukotellen. Lysähdin takamukselleni ja hieraisin korviani kerran käpälälläni.
“Au...”, mutisin hiljaa tuskissani, mutta en antanut sanojeni kulkeutua Pöllösyöksyn kuultavaksi. Katsahdin leirin suuntaan kaihoisasti. Kaipasin omaa vuodettani ja sen pehmeitä sammalia. Olisin voinut nukahtaa jaloilleni, jos vain Pöllösyöksy olisi antanut.
“Rapatassu, kertakaikkiaan!” Pöllösyöksy sihahti kiukkuisena. “Montako kertaa sinua pitää pyytää kuuntelemaan?” Hänen tummankeltaisten silmiensä katse porautui minuun ytimiä myöten. Painoin pääni hiljaa.
“Anteeksi, minä lupaan kuunnella nyt”, mau'uin mukamas pahoillani. *Älä unta näe!*
Pöllösyöksy huokaisi hiljaa ja maukui lopulta:
“Palaa takaisin leiriin. Sinusta ei ole mitään hyötyä tuossa tilassa.”
Pomppasin käpälilleni kiitollisena siitä, että saarna oli loppunut. Nyökkäsin mestarilleni pikaisesti ja loikin poispäin hänestä.
Heräsin iltamyöhään tuntiessani käpälän tökkivän kylkeäni. Pöllösyöksy seisoi siinä vierelläni, tummankeltaisten silmien katse tiukasti minussa. Nousin vaivalloisesti istumaan ja katsahdin häneen.
“Mitä nyt?” haukottelin. Pöllösyöksy heilautti häntäänsä.
“Me lähdemme kuuhuipunpartioon kohta. Siistiydy ja syö jotain nopeasti”, hän murahti ja poistui pesästä. Katselin hänen menoaan tuohtuneena. Että osasi olla rasittava tyyppi! Tein työtä käskettyä ja suin turkkini pitkin, hitain vedoin. Sen jälkeen tassuttelin ulos pesästä ja nappasin tuoresaaliskasasta luisevan myyrän. Hotkin sen muutamana suupalana. Vilkuilin ympärilleni suupieliäni nuoleskellen. Pöllösyöksy istuskeli soturien pesän edustalla Mustakoipi ja Puhurijalka seuranaan. Hölkytin heidän luoksensa korvat pystyssä.
“Joko me lähdemme?” kysyin Pöllösyöksyltä päästyäni lähemmäs.
//Pöllö? Aika sekava, mutta olkoon. :P
Rapatassu | 14.01.2017
Istuskelin oppilaiden pesän edustalla sukien laikukasta turkkiani. Minun ja pentuetovereideni rangaistus oli jo osittain ohi, mutta emme vielä saaneet poistua leiristä ilman lupaa. Nostaessa päätäni katseeni kiinnittyi Pöllösyöksyyn, joka tassutteli minua kohti. Nousin seisomaan ja nyökkäsin mestarilleni tuon tultua lähemmäs.
“Hei. Onko sinulla jotakin asiaa minulle?” kysäisin silmäni räpäyttäen. Pöllösyöksy pyöritteli turhautuneena silmiään.
“Kyllä on. En minä muuten haaskaisi sinuun aikaani”, hän murahti ärtyneenä. Sipaisin soturin leukaa hännänpäälläni.
“Voi, tottakai sinä haaskaat aikaasi minuun!” naurahdin. “Olenhan sinun oppilaasi.” Pöllösyöksy tuhahti hiljaa.
“No, ihan miten vain. Me lähdemme nyt metsälle”, hän ilmoitti. Tapitin mestariani pitkään vaaleanvihreillä silmilläni. Olin alkanut pitää tuosta hieman jöröstä kollista.
“No, eiköhän sitten mennä”, nau'uin pehmeästi ja lähdin tassuttelemaan kohti leirin sisäänkäyntiä. “Ala tulla!” Ketterästi pujahdin ulos tunnelista ja säntäsin kohti Ukkospolkua. Kuulin Pöllösyöksyn rämpivän perässäni.
“Eikö höpsöstä karvapallosta ole ottamaan minua kiinni?” virnistin ilkikurisesti. Pöllösyöksy urahti jotakin, syöksähti eteenpäin, painoi minut maata vasten ja murahti voitonriemuinen katse silmissään.
“Ai ei vai?” hän rykäisi. Läpsin kollin poskia etukäpälilläni ja kiedoin häntäni tuon takakäpälän ympäri. Vetäisin häntääni niin, että suuri soturi rysähti päälleni. Päästin pienen mrrau-naurahduksen ja kosketin kuonollani Pöllösyöksyn korvaa.
“Jäit lankaan!” hymähdin.
//Pöllö? :-)
Pöllösyöksy | 16.01.2017
"Jäit lankaan!" Sanat kaikuivat päässäni ja ravistelin turkkiani. Rypistin otsaani ja katselin oppilaani vaaleanvihreitä silmiä. Tuon katse oli viekoitteleva ja huomasin kurottautuvan edemmäs niin että pisn koskettaisin naarasta. Hätähdin ja ponnistin sivummalle. Karvojani kuumotti ja rykäisin. Mitä Rapatassu oikein aikoi?
"Nyt menemme saalistamaan etkä pelleille", jyrähdin ja siirsin kaiken äsken tapahtuneen jonnekkin mieleni perukoille. Kun lähdin astelemaan ripeästi syvemmälle reviirille erotin oppilaani kasvoilla aavistuksen kaihoisan ilmeen vilkaistuani tuohon. Pyöräytin silmiäni enkä ymmärtänyt yhtään mitään mitä Rapatassu oli oikein halunnut minulle kertoa äskeisellä. Tuhahdin ja sihahdin hiljaa:
"Naaraat.."
Tirkistin pensiaikosta ja katselin miten Rapatassu vaani mustarastasta. Se oli selin naaraaseen ja tonki jotain maasta keskittyneenä. Oppilaan häntä huiskaisi ilmaa ja riista nosti päänsä huomaten Rapatassun. Lintu päästi ilmoille korvia riipivän huudon mutta Rapatassu oli nopeampi. Hän syöksyi tassut ojossa linnun päälle ja tappoi sen nopealla puraisulla niskaan. Linnun kuollut huuto jäi kaikumaan ympärillemme aavemaisesti. Nousin käpälilleni ja nyökkäsin iloa pursuavalle oppilaalle. Repäisin maasta tukon heinää ja pyörittelin sitä tassuissani mietteliäänä.
"Haluatko jatkaa vielä saalistusta?" kysyin. Olin saanut saaliiksi itse pikkuisen talitiaisen, joten meillä oli jo kaksi tuotava leiriin. Ilta alkoi hämärtää ja odottelin vastausta naaraalta. Tuo katseli minua kiintoisa ilme silmissään.
// Rapa? :'}
Rapatassu
“Minulla on parempi ehdotus”, kuiskasin pehmeästi ja tassuttelin mestarini vierelle sipaisten samalla hänen leukaansa hännänpäälläni. Laskin rastaan maahan ja siirsin sitten katseeni Pöllösyöksyn tummankeltaisiin silmiin. Kolli kurtisti kulmiaan. Kiersin hänen toiselle puolelleen ja kurotin nuolaisemaan tuon niskaa. Pöllösyöksy vilkaisi minua hermostuneena.
“Mitä sinä oikein teet?” hän sihahti ärtyneenä. Katsoin häntä silmiin mukamas loukkaantuneena.
“Ai mitäkö teen? Sehän on itsestäänselvyys”, sanoin viekottelevasti. Pöllösyöksy kohotti toista kulmaansa.
“Mikä on itsestäänselvyys?” Tuijotin häntä suoraan silmiin.
“Se, että minä taidan olla kiinnostunut sinusta, Pöllösyöksy hyvä”, virnistin ilkikurisesti ja luikahdin pensaikkoon. “Ota minut kiinni, jos pystyt siihen.”
Pujahdin pensaikosta toiseen niin, että Pöllösyöksy ei kerennyt paikantaa olinpaikkaani.
*Tule vain!*
//Pöllö? :3
Mutinakieli | 06.12.2016
Virnistin Pöllösyöksylle.
"Et siis ole ainainen hapannaama?" naurahdin. Kolli pyöritteli silmiään huvittuneena.
"Miltä näyttää?" tuo murahti leikkisä pilke silmissään.
"Hmm... Sinuahan voisi luulla klaaninvanhimmaksi!" virnuilin. Pöllösyöksy tuhahti.
"Ja sinua kiukuttelevaksi pennuksi", hän sihahti hampaittensa välistä.
Havahduin rapinaan pesän suuaukolla. Tulvasielu asteli sisään pesään. Katselin kuinka hän ravisteli lumet turkistaan ja tepasteli sammalvuoteelleen. Korviani kuumotti. Sydämeni takoi hurjana. Mikä minua vaivasi? Pöllösyöksy virnisti ilkikurinen pilke silmissään. Hän avasi suunsa sanoakseen jotakin.
//Pöllö? Sori, aika lyhyt. x(
Pöllösyöksy | 10.12.2016
Virnistin taas ensimmäistä kertaa elämässäni tuntematta vihaa, raivoa tai ärtymystä. Mutinakieli vaikutti jopa mukavalta vaikka en suostuisi myöntämään sitä ikinä ääneen. Kun Tulvasielu astui pesään ja Mutinakieli näytti kiusaantuneelta jouduin pidättämään nauruani.
"Tule." Viittilöin hännälläni kollille ja tuo nousi ylös seuraten minua ulos leirin aukealle. Istuin vähän matkan päässä maahan ja kietaisin paksun häntäni käpälieni ympärille. Odotin että Mutinakieli istui myös kovaksi tallautuneelle maalle ennen kuin sanoin:
"Taidat pelätä että muut eivät näe ainaista happamuuttasi?" Kohotin kulmiani ja kurkustani kuului korahdus odotellessani kollin vastausta.
// Mutina? :3 (ja tästäkin tuli lyhyt xD)
Rapapentu | 15.12.2016
Heräsin pentuetovereideni iloisiin vingahduksiin. En saanut enää unta. Katsahdin Kohmesydämeen, joka pesi turkkiaan parhaillaan.
"Emo, saanko mennä ulos?" kysyin haukotellen.
"Ai, heräsit jo", hän murahti, "mene vain, mutta päällikön tai parantajan pesän suuntaan et sitten astu käpälälläsikään."
"En astu", virnistin ja loikin ulos pentutarhasta. Aukio oli tyhjä - lukuunottamatta erästä kollia, joka istuskeli soturien pesän edustalla.
Viikset väpättäen astelin kollin luo.
"Kuka sinä olet?" utelin.
//Pöllö?
Pöllösyöksy
"Kuka sinä olet?" hätkähdin kysymystä joka kuului takaani. Käännähdin äkisti ympäri niin että maassa nököttävä pentu kavahti taaksepäin. Naaraspennun turkki oli väriltään punaruskea ja siinä oli valkoisia läiskiä. Vaaleanvihreät silmät tuijottivat omiani tiiviisti ja rypistin otsaani aavistuksen yllättyneenä. En tiennyt mitä ajatella pennuista, ne ovat niin viattomia ja omalla tavalla suloisia. Tosin en sitä ääneen sanoisi vaikka joutuisinkin heittämään henkeni. Rykäisin ja koukistelin kynsiäni sillä pennun tuijotus sai oloni aavistuksen verran tukalaksi. Räpsäytin silmiäni ja vilkaisin nopeasti muualle leiriin. Missään ei näkynyt ketään joka olisi leirissä ja kiinnittäisi meihin huomiota.
"Olen Pöllösyöksy", tokaisin lyhyesti. En tiennyt kuka pennuista edessäni istuva naaras oli sillä pentuja oli penutarhassa enemmän kuin tarpeeksi. Sitten päästin kysyä saman kysymyksen häneltä.
"Entäs sinä? Kuka olet?" Pentu kallisti päätään ja toljitti minua suu auki. Tuhahdin ja naukaisin hieman ivallisesti:
"Älä vain oleta, että kaikki tuntevat sinut." Painotin viimeistä sanaa ja pyöräytin silmiäni.
Rapapentu | 16.12.2016
Tuijotin Pöllösyöksyä äimistyneenä. Eikö hän tiennyt kuka olin? Polkaisin maata tuohtuneena.
"Paina tämä mieleesi, märkäkorva", aloitin muristen, "minun nimeni on Rapapentu."
Pöllösyöksy tuhahti. Hän tuntui pitävän minua pilkkanaan.
"Jaa-a, vai että Rapapentu?" hän virnisti. Nyökkäsin irrottamatta katsettani hänen silmistään.
"Ei hullumpi nimi", tuo totesi hetken kuluttua.
"Kiitos, ei sinunkaan nimesi huonolta kuullosta", naurahdin. Pöllösyöksy kurtisti kulmiaan.
"Et sinä kyllä miltään kiltiltä pennulta kuulosta, jos minulta kysytään", hän murahti.
"Kiltteys on heikoille. Voima ja äly ovat kaikki kaikessa", sihahdin hampaitteni välistä. Pöllösyöksy pyöritteli silmiään.
"Etkö usko minua? No siinä tapauksessa...", ulvaisten loikkasin minua rutkasti suuremman kollin kimppuun. Hän älähti yllättyneenä.
Upotin pikkuruiset kynteni hänen nahkaansa. En aikonut antaa periksi.
//Pöllö?
Rapatassu | 22.12.2016
“Rapatassu! Raetassu! Hiutaletassu!” Klaani hurrasi uusia nimiämme. Pisaratähti oli nimittänyt meidät hetki sitten oppilaiksi. Sisareni, Hiutaletassu, oli saanut mestarikseen Pisaratähden, klaanin päällikön, joka oli minusta epäreilua. Olinhan minä häntä moninkertaisesti fiksumpi ja vahvempi. Raetassu oli saanut Pimeyslehden. Minä olin saanut juuri sen kissan, jota vähiten toivoin; Pöllösyöksyn. Pisaratähti oli ihan varmasti tarkoituksella valinnut hänet mestarikseni, sillä hän tiesi minun inhoavan Pöllösyöksyä yli kaiken - johtuen siitä, ettei hän tiennyt kuka olin nähdessäni hänet ensikertaa. Hiutaletassu loikki luokseni.
“Eikö olekin mahtavaa!” hän hihkaisi. Mulkaisin siskoani ärsyyntyneenä. Tuo hiirenaivo ei tajunnut sitten mistään mitään.
“Joo. On se”, sanoin kuivasti ja katsahdin sitten toisaalle. Kuulin Hiutaletassun hymähtävän ja tassuttelevan sitten poispäin. Huokaisin hiljaa. Miten minusta voisi tulla koko Kuolonklaanin valtias, jos minulla oli täydellinen tohelo mestarinani? Oppisin korkeintaan pyydystämään aivottomia oravia, jos edes sitäkään.
“Hei, oletko valmis ensimmäiseen tehtävääsi oppilaana?” Pöllösyöksyn kysymys sai minut havahtumaan hereille ajatuksistani. Käännähdin ympäri katsahtaen mestariini, joka mittaili minua katseellaan.
“Olen”, vastasin ryhtiäni korjaten. Pöllösyöksy näytti huvittuneelta.
“Hyvä - hae Kidesydämeltä sammalta ja vaihda klaaninvanhimpien makuualuset”, hän virnisti. Tuijotin Pöllösyöksyä äimistyneenä. Pitikö hän minua pilkkanaan?
“Pitääkö minun vaihtaa makuualuset niiltä löyhkääviltä kirppukasoilta?” toistin halveksuen. Pöllösyöksy heilautti korviaan.
“Käytöstavat taitavat olla sinulle kaukaa haettu juttu”, hän murahti. Tuhahdin hiljaa. Tuo hiirenaivoinen kolli alkoi hiljalleen ottaa päähän. Heilautin häntääni ja marssin parantajan pesälle. Kidesydän istuskeli pesän suuaukolla. Hän oli ilmeisesti seurannut seremoniaa siitä. Naaras nousi jaloilleen huomatessaan minut.
“Kas hei, Rapatassu, mikä sinut toi luokseni?” hän hymyili. Vilkaisin Pöllösyöksyä tuohtuneena, ja katsahdin sitten nuoreen parantajanaaraaseen, joka odotti kärsivällisesti vastaustani.
“Tarvitsen sammalia”, esitin asiani lyhyesti. Kidesydän nyökkäsi ja katosi sitten pesäänsä. Hetken kuluttua hän palasi takaisin suurta sammaltukkoa kantaen.
“Jos tämä ei riitä, niin tule ihmeessä hakemaan lisää”, Kidesydän maukui ja laski kantamuksensa maahan, josta sitten noukin ne mukaani. Sanaakaan sanomatta kiiruhdin klaaninvanhimpien pesälle. Pujahdin nopeasti sisään.
“Kuka siellä?” kuului kiukkuinen ääni.
“Rapatassu. Tulin vaihtamaan sammaleenne”, ilmoitin. Kuulin jonkun tuhahtavan. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin ympärilleni.
“Punasirppi, eikös tuo ole se tuuliklaanilaisen tytär?” Varpusensiipi katseli minua ivallisesti virnistellen. Punasirppi murisi hiljaa:
“Kertoisin, jos näkisin.”
*Tuuliklaanilaisen? Mitä hän oikein höpisee?* ajattelin hämmentyneenä. Polkaisin maata turhautuneena.
“Okei, pyydän teiltä tätä vain yhden kerran kauniisti, mutta jos ei pian ala tapahtua, niin alkaa turkki pöllytä”, mau'uin kylmänrauhallisesti. Varpusensiipi vilkaisi minua turhautuneena, mutta nousi kuitenkin kuuliaisesti pois paikaltansa.
“Kiitos”, murahdin silmiäni pyöritellen ja ryhdyin töihini. Laskin puhtaat sammaleet maahan ja vetäisin vanhat pois. Nakkasin ne pesän suuaukolle odottamaan. Sen jälkeen asettelin uudet sammaleet paikoilleen ja möyhin ne oikein mukaviksi. Katsahdin Punasirppiin, joka kyhjötti omalla vuoteellaan hiljaa.
“Anteeksi, mutta viitsisitkö siirtyä hieman? Vahtaisin makuualuset vuoteestasi”, nau'uin vanhukselle siinä toivossa, että hän edes kuulisi minut. Tuskin sokeus vaikutti kuuloon, vai? Punasirppi ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen nukkumapaikaltansa muualle. Ojentelin turhautuneena kynsiäni. Huomasin Varpusensiiven kumartuneen Punasirpin puoleen ja supattavan tuon korvaan jotakin. Ihmetyksekseni naaras nousi ja astui pois sammaleilta. Hymähtäen vaihdoin vanhat sammaleet uusiin. Työni tehtyä huikkasin vanhuksille hyvästit, nappasin vanhat sammaleet hampaisiini ja puikkelehdin ulos. Vihdoin ulkona. Jolkutin leirin sisäänkäyntitunnelille. Minun olisi käytävä hautaamassa vanhat sammaleet. Hiutaletassu tuli minua vastaan tunnelissa. Naaras heilautti häntäänsä tervehdykseksi ja jatkoi sitten matkaansa. Päästyäni ulos kaivoin hankeen syvän kuopan ja pudotin sammaleet siihen. Kuovin käpälälläni lunta peittääkseni sammaleet näkyvistä. Lysähdin istumaan haudattuani vanhat makuualuset lumeen. Kuinka vaikea aika minua odottikaan oppilaana?
“Rapatassu!” Säpsähdin kuullessani Pöllösyöksyn huudahduksen. Pomppasin käpälilleni ja tassuttelin mestarini luokse.
“Niin?”
“Olet siis saanut vaihdettua vanhusten makuualuset?” hän kysyi tutkaillen minua katseellaan. Nyökkäsin hiljaa.
“Hyvä, sitten voitkin mennä lepäämään”, Pöllösyöksy murahti hyväksyvästi ja hölkytti sitten Puhurijalan ja Kaaosmielen perään. He olivat ilmeisesti lähdössä saalistamaan. Huokaisten laahustin leiriin. Matkalla nappasin mukaani rastaan, jonka kannoin mukanani oppilaiden pesälle. Raetassu ja Hiutaletassu olivat jo pesässä. He kertoilivat toisilleen, mitä olivat tehneet mestariensa kanssa tänään. Pää synkkien ajatusten täyttämänä lysähdin minulle tehtyyn vuoteeseen. Pentuetoverini katsahtivat minuun kummastuneena.
//Rae tai Hiutale? Tai ehkä Pöllö? Virheitä voi olla.
Pöllösyöksy
Astelin lumella raivon kupliessa tasaisena sisälläni. Jos olisin voinut, olisin tappanut lumen kivuliaasti siihen paikkaan mutta se oli mahdotonta. Ärähdin hiljaa itsekseni ja yritin olla koskematta mahdollisimman vähän siihen valkoiseen aineeseen joka kävi hermoilleni. Pörhistin turkkini ja raotin suutani. Kitalakeeni tulvi erilaisia tuoksuja ja erottelin ne. Pian haistoin vahvasti jäniksen tuoksun ja lipaisin huuliani. Laskeuduin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään hiljaa tuoksun suuntaan. Pian erotin edessäni valkean laihan otuksen joka loikki laiskasti eteenpäin etsien maasta syötävää. Virnistin mielipuolisesti ja valmistauduin syöksymään otuksen kimppuun. Jännitin lihakseni ja karjaisten ponkaisin eteenpäin. Jänis vinkaisi ja lähti pinkomaan karkuun, mutta olin nopeampi. Tartuin eläimen takajaloista kiinni ja painoin sen maahan. Valkea jänis pyristeli hurjasti allani ja nauroin ääneen. Kumarruin lähemmäs jänistä ja puraisin sen etujalan poikki niin että napsahdus kaikui pakkasilmassa. Eläimen huudot kuulostivat suloisilta korvissani ja siirryin murtamaan toisenkin tassun. Silmäni hohtivat ja maistoin veren suussani. Kyyristyin hikisen jäniksen ylle viimeisen kerran ja upotin hampaani hitaasti sen kurkkuun. Jänis korahteli vetäessään viimeisiä henkäyksiään ja sitten se valahti veltoksi allani. Kurkuistani kuului hento tyytyväisyyden murahdus kun nostin velton saaliin hampaisiini. Katsahdin ylös taivaaseen ja näin että minulla oli vielä hieman aikaa saalistaa. Kaivoin kuopan jänikselle ja hautaisin sen maahan. Sitten jatkoin saalistusta. Suussani roikkui jäniksen lisäksi veltto hiiri joka kopsahteli lapoihini astellessani tapaamispaikkaamme kohden. Riistan viekoitteleva tuoksu sai veden herahtamaan kielelleni mutta en pysähtynyt syömään. Pian olin tapaamispaikassamme ja yllätyksekseni huomasin että kumpikaan partiotovereistani ei ollut palannut. Se sai hienoisen ärsyynnyksenpoikasen liikahtamaan rinnassani mutten kiinnittänyt huomiota siihen. Tuhahdin ja jäin odottamaan. Mielessäni kuitenkin päätin että jos Varistassua ja Mutinakieltä ei alkaisi pian näkyä lähtisin leiriin yksin. // Mutina tai Varis?
Mutinakieli
Hölkytin kohti sovittua tapaamispaikkaa. Olin saanut kiinni vaivaisen rastaan, josta tuskin olisi edes suupalaa klaaninvanhimmille. *Parempi tämä kuin ei mitään*, tuumasin. Pöllösyöksyn tuoksu oli tuore. Hän oli lähellä. Kiristin tahtiani ja hölkytin eteenpäin. Olin varma ettei Pöllösyöksy jäisi odottelemaan ketään. Kaukana edessäni saatoin erottaa kissan hahmon. Sen oli oltava Pöllösyöksy. Ravasin klaanitoverini luo häntä pystyssä. Kolli käänsi päätään ja katsahti minuun. Pudotin saamani rastaan maahan ja istahdin. Pöllösyöksy mittaili tuomaani saalista katsellaan. Sitten hän siirsi katseensa minuun. "Etkö saanut muuta?" hän murahti. Häntäni pyyhkäisi lumen sileää pintaa. "En. Luuletko minua paremmaksikin saalistajaksi? Rottakaan ei pysy hengissä tällaisella kelillä", sähähdin. //Pöllö?
Pöllösyöksy
Nostin huultani ja ärähdin Mutinakielelle: "Älä ole sitten rotta!" Kaikki ympärilläni tuntui yhtäkkiä ärsyttävältä ja olisin halunnut purkaa kiukkuni Mutinakieleen. Tieisn kuitenkin, etten voisi tehdä muuta kuin piikitellä kollia sanoilla. Tuhahdin ylimielisenä ja huiskautin hännälläni ympäriltäni lunta. "Jos Varistassu ei ala kohta saapua lähdemme leiriin", mutisin itsekseni. Mutinakieli kohotti toista kulmaansa joka sai minut väläyttämään tuolle kynsiäni. "Jos et lopeta hermoilleni käymistä vaiennan sinut iäksi." Tiesin etten tekisi uhkausta todeksi sillä silloin menettäisin arvoani kaikkien silmissä ja sitä vähiten halusin. Väräytin viiksiäni ja ponkaisin käpälilleni. "Mennään. Varistassu saa joko jäädä tänne tai tulla omia aikojaan leiriin, miten vaan", naukaisin ja lähdin tassuttamaan kohti leiriä poimittuaan ensin saaliini maasta. Kuulin Mutinakielen kiirehtivän perääni mutta en edes vilkaissut taakseni katsoakseni seurasiko kolli todella perässäni. Juuri kun leiri ilmaantui näkyviin, jokin pöllähti viereeni. Se oli Varistassu. Katsoin oppilasta kulmat koholla mutta en olenkaan ärtyneenä sillä se tuntui kaikonneen kävellessäni. Varistassu ei kantanut saalista, ja kun tuo huomasi katseeni hän kiirehti selittämään: "Olisin saanut melko varmasti hiiren mutta huomasin että aurinko oli jo laskenut." Olimme saapuneet leiriin sisälle joten pudotin saaliit tuoresaaliskasaan ja sihahdin: "Olisit sitten saalistanut!" Varistassu luimisti korvansa ja peruutti kohti oppilaiden pesää. Tuhahdin pyöräyttäen silmiäni. // Mutina?
Mutinakieli | 05.12.2016
Löntystin Pöllösyöksyn ohitse tuoresaaliskasalle. Laskin saamani rastaan kasan päällimmäiseksi. Ohittaessani Pöllösyöksyn loin tuolle kylmän silmäyksen, ja jatkoin sitten matkaani soturien pesälle. Ujuttauduin pesään ja totutin silmäni hämärään. Saatoin erottaa vierekkäin makaavat kumppanukset - Sumumyrskyn ja Kohmesydämen. Hipsin hiljaa vuoteelleni ja lysähdin sammaleille. Suljin silmäni ja kuuntelin nukkuvien sotureiden tuhinaa ja kuorsausta. Kuulin askeleita. Pöllösyöksyn väkevä haju tulvahti sieraimiini. Nyrpistin kuonoani inhoksuen ja suljin silmäni. Miksi hänen vuoteensa piti olla juuri minun vuoteeni vierellä? Tunsin kuinka ilmavirta kävi turkillani. Pöllösyöksy oli kumartunut pesemään takkuista turkkiansa. //Pöllö? Sori, aika lyhyt. x(
Pöllösyöksy
Suin turkkiani pontevin vedoin omalla paikallani. Mutinakieli makasi vieressäni ja näin selvästi miten soturi yritti hillitä itsensä niin ettei olisi tiuskaissut minulle jotain. Saalistaminen oli saanut oloni kevyeksi eikä rinnassani tuntunut enää sitä möyrivää vihan tunnetta. Naurahdin kepeästi kun olin saanut turkkini suittua. Mutinakieli avasi silmänsä ja iskosti niiden katseen omiini. Kolli näytti menevän hämilleen sillä näytin aidosti iloiselta. "Et kai kuvitellut että olen aina äkäpussi?" kysyin. Kallistin päätäni kun odotin vastausta. Samalla ihmettelin miten tunsin yhtäkkiä itseni eläväksi enkä vain vihaa täynnä olevaksi karvapalloksi. Ehkä se johtui siitä, että olin nyt Kuolonklaanissa - täällä voisin olla oma itseni. Rypistin otsaani kun Mutinakieli tuijotti minua edelleen. Tuhahdin ja naukaisin: "Haloo, Pimeyden metsä kutsuu Mutinakieltä. Vai veikö rastas kiekesi?" Mutinakieli katseli minua selvästi pöllämystyneenä mutta sekään ei saanut minua tuntemaan ärsyynnystä. // Mutina? :D ja näistähän vois tulla jotku kaverit jos haluut ö3ö
Pöllösyöksy | 28.11.2016
Nousin istumaan ja tarkastelin pesässä ympärilleni. Kuten arvata saattoi, olin yksin. Olin ottanut pienet päivänokoset käytyäni saalistamassa ja nyt tunsin olevani taas täysissä voimissa. Venyttelin lihaksiani ja väräytin viiksiäni noustessani seisomaan ja tassuttaessani pesästä ulos. Aukiolla oli hälinää sillä leiriä rakennettiin vielä. Tosin se oli jo melkein valmis, enää lähinnä oppilaat paikkailivat reikiä piikkipensasmuurissa. Ärähdin ärtyneesti kun Riemutuho kulki vähän matkan päästä hekottaen itsekseen jollekin. Vatsassani muljahti kun muistin miten hän oli saanut oman oppilaan - miten tuollainen sekopää voisi opettaa kenellekään yhtään mitään? Paitsi ehkä mielipuolista sekoilua. Virnistin ilkeästi itsekseni kun kuulin takaani äänen: "Menet saalistuspartioon ja mukaasi otat ketä haluat." Käännyin ympäri ja näin klaanin varapäällikön, Puhurijalan. Tukahdutin äreän murahduksen sillä en halunnut menettää arvoani Kuolonklaanissa. Niinpä vain nyökkäsin ja ojentauduin pieneen kumarrukseen ennen kuin varapäällikkö asteli pois. Venyttelin kynsiäni ja toivoin että olisin joskus Puhurijalan paikalla. Hymähdin itsekseni ja sitten äkkäsin Mutinakielen joka tassutti ulos oppilaiden pesästä. Lähdin astelemaan kollia kohden ja naukaisin tälle ivallisesti: "Oletko unohtanut olevasi soturi?" Mutinakieli kääntyi salamannopeasti ympäri ja paljasti hampaansa. Nauroin ja sylkäisin sitten: "Sinä tulet mukaani saalistuspartioon. Odota tässä niin haen viielä yhden oppilaan mukaani." Mutinakieli näytti olevan aikeissa sanoa jotain mutta muutti sitten mielensä ja istahti maahan. Pyöräytin silmiäni ja tähyilin katseellani ympärilleni etsiäkseni joutilaana olevan oppilaan mukaan saalistuspartioon. // Mutina kenties? :D
Mutinakieli | 01.12.2016
"Varistassu, ylös! Lähdet mukaamme metsästyspartioon!" Tunsin kuinka jokainen karvani nousi pystyyn silkasta raivosta. Joutuisinko minä kestämään sitä haisevaa kirpputurkkia koko partion ajan? Käänsin päätäni leirin sisäänkäynnin suuntaan ja vedin syvään henkeä. En aikonut näyttää närkästystäni Varistassulle saati Pöllösyöksylle. Kuuntelin kuinka nuori oppilas tepasteli ulos pesästä jupisten jotakin itsekseen. Siirsin katseeni tummaan kolliin, joka hätkähti huomatessaan minut. "Lähteekö tuokin matkaan?" hän sihahti hampaittensa välistä. Pöllösyöksy pyöritteli silmiään ja hölkytti edeltä sisäänkäyntitunnelille. Loin Varistassulle tuiman silmäyksen ja jolkutin vanhemman soturin perään. *En anna hänen pilata päivääni!* //Pöllö tai Varis?
Pöllösyöksy
Ärähdin ärtyneesti kun vilkaisin taakseni ja näin Mutinakielen olevan jäljessä. Varistassu pysyi juuri ja juuri vauhdissani mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. "Liikettä!" naukaisin terävästi takanani tulevalle kollille. Mutinakieli vilautti minulle hampaitaan kun hän kiri tahtia niin että oli vihdoin aivan takanani. Työnsin kynteni esiin kun käänsin katseeni eteenpäin. Maisema oli luminen mutta en nähnyt siinä mitään kaunista. Tosin jos joku vuodattaisi hieman verta puhtaalle lumelle siitä saattaisi jopa tulla siedettävää. Nyt nostelin tassujani kirjalle sillä vihasin lunta - se oli aina niin kylmää ja märkää ja kaikki saaliseläimet kipittivät sitä piiloon pesiinsä josta en saisi niitä noukittua ikinä. Murahdin inhoavasti kun loikkasin lumimättään yli. Siristelin silmiäni sillä juuri laskeva aurinko sai lumen hohtamaan ja se häikäisi silmiäni. Kurkustani kumpusi matala murina ja raivo sitä kaikkea lunta kohtaan. Tuhahdin ja sitten pysähdyin. Kuulin Varistassun nopean hengityksen kun tuokin seisahtui. Oppilas näytti joutuneen juoksemaan perässäni mutta en antanut painoa sille asialle. "Nyt saalistetaan. Varistassu, sinä menet tuohon suuntaan", osoitin hännälläni vasempaan, "Mutinakieli tuohon suuntaan ja minä tuonne. Tulemme tähän kun aurinko on laskenut", ärähdin. Sitten käännähdin ympäri ja lähdin tassuttamaan eteenpäin saaliiden toivossa. Niihin saisin purkaa hetkellisesti raivoani ja varpaitani kutitti kun ajattelin miten katselisin kun elämä virtaa pois saaliista. // Mutina tai Varis?
Mutinakieli | 04.12.2016
Loikin Pöllösyöksyn osoittamaan suuntaan. Aioin saada kunnon saaliin tänään. En antanut Varistassun pilata päivääni kokonaan. Kohotin kuonoani ja maistelin ilmaa suu raollaan. Kielelleni tulvahti tuore hiiren haju. Lipaisin suupieliäni. Veisin sen klaanilleni. Vatsakarvat nietoksia hipoen kuljin eteenpäin. Kuuntelin ympäristöäni tarkkaavaisena. En antanut minkään äänen valua hukkaan. Hiiren haju voimistui hetki hetkeltä. Pian saisin maistaa sen lämpimän veren suussani. Näkökentässäni vilahti pieni ruskeaturkkinen otus. Empimättä syöksyin sitä päin. Hiiri vinkaisi ja pinkoi piiloon. Pysähdyin lunta pöllyttäen. "Hiirenpapanat!" sähähdin turhautuneena. Minun olisi saatava jotain kiinni. Sanaakaan sanomatta lähdin hiipimään eteenpäin uuden hajujäljen toivossa. //Pöllö tai Varis?
Lohiselkä, Jokiklaani, Tähtiklaani | 12.11.2016
Pöllösyöksy oli painanut minut alleen. Vaikka kuinka sihisin, sähisin ja ulvoin, Kuolonklaaniin liittynty entinen jokiklaanilainen ei päästänyt minua pois otteestaan. Onnistuin jotenkuten viiltämään etukäpälieni kynsillä soturin kuonoa. Veri roiskahti hänen turkilleen ja myös minun turkilleen. Se ei saanut kissaa irrottamaan otettaan jalastani tai edes nousemaan päältäni. Viha roihusi sisälläni. En nähnyt edelleenkään kovin hyvin, mutta näinpähän kuitenkin. Huidoin etukäpälilläni vimmatusti yrittäen osua Pöllösyöksyyn uudelleen, mutta se oli toivotonta. "Taistele kuin oikea soturi ja nouse päältäni!" ulvoin vihaisena. Viimein onnistuin viiltämään kynsilläni kollia tuon poskeen. Kolli sihahti ja irrotti hetkeksi otteensa. Se oli tarpeeksi; nousin seisomaan ja syöksyin parin askeleen päähän soturista. Sitä jalkaa, mistä soturi oli hampaillaan pitänyt kipeästi kiinni sattui suunnattomasti, mutten antanut sen näkyä viholliselle. "Minä olin jopa huolissani, kun sinä olit kadonnut! Nyt ymmärrän, että kukaan ei oikeasti tule ikinä kaipaamaan sinua! Olet Kuolonklaanillekin pelkkä pelinappula, jolla ei ole mitään arvoa!" sihisin kissalle valmiina ryntäämään pakoon tai ottamaan tuon iskun vastaan. En tiennyt, kumman sitten lopulta toteuttaisin, mutta odotin Pöllösyöksyn seuraavaa liikettä tai sanoja. //Pöllö?
Pöllösyöksy
"Minä en ole mikään Kuolonklaanin pelinappula!" jylisin Lohiselälle. Raivo kuohui yli sisuksissani ja karjaisin ylös taivaaseen. "Olet pelkkä kalannaama, Tähtiklaania palvova köntys! Et osaa ajatella omilla aivoillasi vaan sinun täytyy saada jok'ikinen käsky Tähtiklaanilta!" karjuin. En saanut purettua sanoillani kaikkea sitä raivoa vaan syöksyin kohti kollia. Lohiselän silmät suurenivat ja tuo kääntyi ympäri ja lähti juoksuun. Ulisin ja huutelin solvauksia entiselle klaanitoverilleni silmät leimuten. En tuntenut kipua tai väsymystä - vain suunnatonta vihaa. Taistelkenttä oli kotini, tähän minut oli luotu, tappamaan. Mielipuolinen virne levisi kasvoilleni ja annoin Lohiselän mennä. En kaivannut vastustajakseni raukkamaisia pelkureita. Murahdin ja käännyin ympäri. Katseeni osui lähimpänä hengähtävään oppilaaseen ja tappamisenhalu syttyi. Väräytin lihaksiani ja lähdin juoksuun. Jalkani rummuttivat lumista ja veristä maata saaden höttöisen lumen pöllyämään. Oppilas oli kuullut tuloni ja kääntyi ympäri kun jyräsin hänen päälleen. Raapaisin ilkeän viillon oppilaan kylkeen mutta en jäänyt taistelemaan sen enempää. Etsin taas katseellani sopivaa vastustajaa ja pyyhkäisin verta poskestani johon Lohiselkä oli tehnyt haavan. Ärähdin taas ja äkkäsin lähellä minua taistelevan Karviaiskynnen, entisen klaanitoverini joka jakeli iskuja jollekin kuolonklaanilaisoppilaalle. Sekopäinen hymy puhkesi kasvoilleni ja loikkasin kollin päälle päästäen oppilaan pulasta. Karviaiskynsi ähkäisi ja vajosi maahan. Raivo kiehui sisälläni ja kynsin kollin päätä. Kullanruskea kolli ulahyi tuskasta kun vetäisin viillon hänen silmiensä väliin ja nauroin ääneen. Tämä oli niin hauskaa! Tähän minut oli luotu! Ulvoin naurusta painaen Karviaiskynttä yhä tiukemmin maata vasten ja repien karvaa hänen päästään. Yhtäkkiä kolli kuitenkin kierähti kyljelleen ja mätkähdin lujaa maahan niin että ilmat tyhjenivät keuhkoistani niin että nauruni tukehtui. Karviaiskynsi oli noussut ylös ja pyyhki verta kasvoiltaan. Haukoin kivuliaasti happea kun Karviaiskynsi loikkasi kylkeen. Karjahdin kun ilmat keuhkoistani tyhjenivät taas ja haukoin henkeä samalla kun Karviaiskynsi jakeli iskuja ja potkuja kylkeeni. Haukoun happea ja tunsin kipua kyljessä mitä Karviaiskynsi potki. Älähdin kun yksi potku osui vatsaani ja lennätti minut kauemmas. Nousin hoippuen ylös vihan sumentamana. Karjaisin enkä välittänyt kivusta. Syöksyin entisen klaanitoverini vatsan alle ja yritin osua kynsilläni pehmeään mahaan. Tassuni heilautus meni kuitenkin ohi ja liu'uin maata pitkin Karviaiskynnen toiselle puolelle. Ponkaisin seisomaan juuri kun kullanruskea kolli kääntyi ympäri ja iski hampaansa korvaani. Tuskan karjaisi kaikui ympärilläni kun Karviaiskynnen hampaat pureutuivat korvaani. Kurkustani kohosi ilmoille tuskaista ulvontaa sillä korvani liekehti kuin tulessa. Karviaiskynnen hampaat olivat läpäisseet jo korvani ja sitten hän riuhtaisi. En ollut koskaan edes kuvitellut sellaista kipua, mitä nyt tunsin. Korvani repeytyi irti rusahduksen saattelemana ja kipu tuntui räjäyttävän pääni. Ulisin veren roiskuessa kasvoilleni ja ravistelin vimmoissani päätäni. Näin hämärästi miten Karviaiskynsi sylkäisi korvani suustaan ja loikkasi sitten kohti minua. Ehdin juuri ja juuri väistää kollin teräviä kynsiä veren valuessa korvantyngästäni. Korvani oli kuin liekeissä ja sitä poltteli ja kirveli. Olin hoiperrellut kauemmas Karviaiskynnestä mutta sitten tunsin kynnet selässäni ja lysähdin maahan lyöden leukani kiveen. Henkäisin kivusta enkä saanut ääntä ulos kurkustani. Karviaiskynsi oli taas päälläni ja repi niskaani. "En siedä pettureita, nyt saat maksaa siitä että petit klaanini!" tuo sähisi. Ärähdin ja yritin poistaa kaikki kivun tunteet niin että pääsisin ylös. Leukani oli osunut kipeästi kiveen ja yksi hampaistani liikkui, korvani oli repeytynyt irti ja kasvoilleni pulppusi verta. "Te olette vain saastaisia Tähtiklaanin palvojia!" nyt oli minun vuoroni sihistä. Yritin kuulostaa myrkylliseltä mutta raivoni oli niin kuumaa että sanat sotkeutuivat toisiinsa. Karviaiskynsi naurahti ivallisesti ja painoi minua enemmän maata vasten. Poskeni hiertyi inhottavasti maata vasten ja kiljahdin heittäen kollin selästäni. Karviaskynsi lensi vain vähän matkaa minusta poispäin mutta se riitti. Ponkaisin ylös ja syöksyin heti Jokiklaanin soturin kimppuun. Upotin hampaani tuon kaulaan ja revin samanaikaisesti kynsilläni kollia kyljestä. Karviaiskynsi ulahti ja heittäytyi maahan niin että kierimme lumessa yhtenä kynsien ja hampaiden mylläkkänä. Pidin kollin kaulasta kiinni mutta otteeni kirposi kun törmäsimme johonkin. Karviaiskynsi jäi makaamaan liikkumattomana maahan ja nousin pökerryksissä ylös. Olimme törmänneet neilpuihin. Karviaiskynsi hengitti heikosti mutta jätin hänet siihen enkä tappanut häntä - hän kuolisi kuitenkin pian. Maistoin veren maun suussani ja sylkäsiin kitkeränä maahan lähtiessäni tassuttamaan kohti muita. Etsin katseellani hyvää vastustajaa vaikka hengitinkin raskaasti ja väsymys alkoi painaa kehoani. Raivokas karjaisi kohosi taas kurkustani sillä halusin ajaa väsymyksen pois. Se oli kuitenkin mahdotonta joten tyydyin työntämään sen mieleni taka-alalle. Vierestäni juoksi joku tuuliklaanilaisoppilas ja ennätin huitaisemaan tuota kynsilläni. Sitten käännyin takaisin valitsemaan sopivan taisteluparin. // Viilto? ÖwÖ Ja Karviaiskynsi ei kuollut vaan meni tajuttomaksi
Viiltotähti
Näin Pöllösyöksyn katselevan ympärilleen lähellä puhujankiveä. Tulikynsi perässäni ravasin tummanruskean entisen jokiklaanilaisen luokse. Kolli ei heti huomannut minua, mutta huomatessaan hän nyökkäsi ja vaikutti kumartavan pienesti. "Tulikynsi, tarkkaile hetken aikaa ympäristöämme hyökkääjien varalta", naukaisin luottosoturilleni, joka vastasi nyökkäyksellä ja alkoi kiertämään meitä hitaaseen tahtiin tarkkaillen ympäristöä. "No, miten sota on sujunut?" kysyin kollikissalta viiltäen kynsilläni sen jälkeen ilmaa. Lumisade oli alkanut, ja pilvet olivat peittäneet kirkkaan auringon, joka ei enää tähän aikaan lehtikadosta suonut lämpöä lainkaan. "Hyvin, olen taistellut monia jokiklaanilaisia vastaan. Entäs omasi?" kysyi kollikissa kohteliaasti. "Se on sujunut paremmin kuin hyvin. Leijonaloikka on täällä jossain, ehkä jopa elävänä. Sen verran kipeän näköisen haavan hänelle tein, että voi hyvinkin olla mahdollista, että hän on kuollut", virnistin. "Mutta hänhän on klaaninvanhin, miksi ihmeessä hän tänne tuli?" murahti Pöllösyöksy. "Ilmeisesti halusi kuolla nopeammin kuin Tähtiklaani haluaisi", murahdin vastaukseksi. "Viiltotähti, tuolta lähestyy viisi metsäkissaa, ilmeisesti he ovat tulossa taistelemaan kanssamme", Tulikynsi ilmoitti osoittaen kohti Tuuliklaanin reviiriä olevaa tammea, tosin tulijat olivat paljon lähempänä. Saatoin tunnistaa yhden kissoista Kirsikkaviikseksi, Myrskyklaanin soturiksi, joka oli yhteen aikaan pitkään Kuolonklaanin vankina. Ilmeisesti naaras selvisi elossa pois Varjoklaanin leiristä, jossa häntä pidettiin. Tunnistin pian myös toisen kissan; Usvahännän. Naaras ei voinut olla tunnistamatta hänen puuttuvasta silmästään. En tajunnut, miksi tuon näköinen kissa oli Myrskyklaanissa, eikä ennemmin Kuolonklaanissa. Tiesin Usvahännän olevan vanha, joten hän tulisi lähes satavarmasti kuolemaan tässä sodassa. Joukkoa johti Taivastähti, joka oli nykyään Myrskyklaanin päällikkö. En tunnistanut kahta muuta kissaa, jotka vaikuttivat melko nuorilta, mutta kuitenkin sotureilta. Toinen kissoista oli savunharmaa, mustaraidallinen naaraskissa ja toinen vaaleanruskea kolli, jonka kehossa oli mustaa. Uskoin kaikkien kissojen olevan myrskyklaanilaisia ulkonäön perusteella. "Kappas, myrskyklaanilaisjoukkoko sieltä tulee?" kysyin virnistäen. Taivastähti murahti vastaukseksi ja pysähtyi parin ketunmitan päähän meistä. "Teidän ei kannata edes yrittää taistella meitä vastaan. Jokainen teistä tulee kuolemaan yksi kerrallaan", nau'uin silmiäni siristäen. "Jos joku täällä tulee kuolemaan, niin se olet sinä. Saat kuolla lopullisesti minun kynsissäni", murisi Taivastähti. "Eikö sinun kannattaisi olla huolissasi edeltäjästäsi, joka saattaa maata kuolleena jossakin? Hän nimittäin taisi tulla sotaan ihan omasta tahdostaan", Pöllösyöksy naukui yrittäen ilmeisesti ärsyttää myrskyklaanilaisnaarasta, joka näytti hämmästyneeltä. "En usko sinua, jokiklaanilainen petturi", sihisi harmaa naaraskissa. "Uskotko minua? Minä saatoin tappaa hänet aikaisemmin, enpä jäänyt asiaa varmistamaan, koska pitihän hänelle antaa mahdollisuus selvitä hengissä", irvistin hymyillen. Taivastähti veti syvään henkeä ja lähti astelemaan minua kohti. Tulikynsi asettui eteeni puolustaen minua. "Tulikynsi, taistelen nyt Taivastähden kanssa. Pidä Pöllösyöksyn kanssa huoli, että nuo neljä muuta pysyvät kaukana minusta", virnistin ja syöksyin kohti myrskyklaanilaisnaarasta, joka väisti iskuni hyökäten samantien itse. Naaras viilsi pienen haavan toiseen lapaani ja kiersi muutaman hiirenmitan päähän taakseni. Sähähdin ja käännyin naarasta kohti. Taivastähti taisteli tosissaan, huomasin sen tuon roihuavasta katseesta ja raskaasta hengityksestä, sekä tietenkin paljastetuista hampaista ja joka puolelle sojottavista karvoista. Taivastähti lähti juoksemaan nopeasti minua kohti. Otin iskun vastaan ja naaras pureutui tiukasti kiinni kaulaani. Heittäydyin kissan päälle niin, että kissan hengitys oli haastavaa ja ehkä jopa mahdotonta. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin, kuinka naaras riuhtaisi palan irti kurkustani. Sihahdin ja päästin kissan vapaaksi, vaikken olisi halunnut. Verta oli roiskahtanut kissan harmaalle turkille melkoisesti, kuten myös omalle tummemman harmaalle turkilleni. "Tuo oli virhe!" sihahdin ja lähdin rynnimään kohti Taivastähteä, mutta naaras väisti iskuni syöksymällä vasemmalle. Sain kuitenkin tartuttua hampaillani tuon häntään. Naaras lennähti maahan ja irrotin otteeni hännästä. En kerennyt astua askeltakaan lähemmäs Taivastähteä, kun joku syöksyi kimppuuni. Saatoin tunnistaa kissan jopa hajusta. Leijonaloikka. Kolli oli upottanut hampaansa siihen kohtaan kurkkuani, mistä Taivastähti oli purrut pienen palan irti. Kipu leimahti sisälläni, kun kolli pureutui yhä syvemmälle kurkkuuni. Olin juuri painautumassa kollin päälle, kunnes raastava kipu esti sen. Onnistuin kuitenkin upottamaan toisen etukäpäläni kynnet kollin selkään, mutta sitten otteeni irtosi ja lyyhistyin maahan. Myös Leijonaloikka lyyhistyi, tosin toiseen suuntaan. Hetken aikaa hengitin raskaasti ja rahisevasti maassa, kunnes kehoni valahti ilmeisesti elottomaksi. Yksi kerrallaan näin jokaisen tappamani kissan kasvot edessäni. Leijonaloikkaa edeltänyt Myrskyklaanin päällikkö Saarnitähti, Tuuliklaanin kauan sitten elänyt päällikkö Omenatähti, Tuuliklaanin Ruusupiikkiä edeltävä parantaja Unikkouni, Jokiklaanin entinen päällikkö Susitähti, Kuolonklaanin pettäjä Ukkostuuli, Jokiklaanin entinen parantajaoppilas Lieskatassu.. En tunnistanut läheskään kaikkia tappamiani kissoja, ja sehän oli ainoastaan hyvä asia. Lukuisten kissojen kasvot pyörivät silmissäni, päälliköiden - joilta olin vienyt useampia henkiä - useamman kerran ja muut vain kerran. Hengenmenetys oli kamalampaa kuin mikään kuu. //Joku vois tätä jatkaa?cx Viiltotähti menetti kaks henkee ja jälel viel kaks:D
Pöllösyöksy | 11.11.2016
Silmäni hehkuivat vihaa ja raapaisin ohijuoksevaa kissaa kyljestä. Olin hyökännyt entisen päällikköni kimppuun mutta Jokiklaanin varapäällikkö oli ajanut minut pois. Nyt seisoin taistelun keskellä ja veren haju oli vahva. Kuulin ympäriltäni ulvaisuja ja köyristin selkääni. Sävähdin sillä Palotähti oli raapaissut kipeästi vasenta takajalkaani. Sain olla hetken rauhassa. Sitten kaaduin maahan kasvot edellä ja raivoisa karjaisuni tukahtui maahan. Päälleni hypännyt kissa painoi kasvojani kohti maata enkä saanut happea. Sätkin kuin avuton kala tuntemattoman kissan puristuksissa. Kasvoni alkoivat sinertää ja päässäni vilisi ja näin tähtiä. Jostain alitajunnastani kantautui ääni: jos kuolet, vie ainakin sen kissan henki mukanasi. En saanut henkeä ja keuhkojani pisteli. Päälläni olevan kissan kynnet olivat nyt niin syvällä kaulassani että tunsin miten veri pulpahti pintaan. Rintaani puristi ja yritin epätoivoisesti kierähtää pois. Sitten muistin erään hyvän kikan. Viha kuohui sisälläni ja valahdin veltoksi. Silmäni lerpahtivat ja tiesin että kuolisin. Samassa paine hellitti ja vedin ilmaa keuhkoihini suurin haukkauksin. Niskaani kirveli siitä kohdin minne kynnet olivat uponneet mutta sain kivusta vain lisää voimaa. Nousin ylös ja vilkuilin ympärilleni. Keuhkoni olivat taas täynnä happea ja päässäni oli vain yksi ajatus: halu tappaa. Päästin ilmoille vertahyytävän ulvahduksen ja syöksyin lähimmän kissan kimppuun. Tartuin kynsilläni kissan turkkiin ja murisin raivoisasti. Naaras ulahti yllättyneenä ja yritti ravistella minut pois selästä. Pidin kuitenkin kynteni syvällä valkean naaraan lihassa ja erotin tyytyväisenä miten veri valui kynsieni alta liaten kissan valkoisen turkin. Allani kamppaileva kissa puhisi tuskasta sillä joutui kannattelemaan minua. Voitonriemuinen virne levisi kasvoilleni ja kumarruin tekemään lopullisen puraisun niskaan, kun valkoinen naaras teki äkkiliikkeen ja kellahti ympäri niin että jäin alle. Pääni kolahti kipeästi maahan ja otteeni kissasta kirposi. Ravistelin päätäni ja nousin ylös. Valkoinen kissa oli jo loikannut kauemmas ja tuijotti minua. Naaras nosti huulensa ylös ja murisi uhkaavasti. Minun teki mieli nauraa ja syöksyä kissan kaulaan mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Räpäytin silmiäni ja suljin taistelun äänet pois. ”Vai yrittääkö tuollainen pikkupentu kaataa kunnon soturia?” kysyin härnäävästi naaraalta. En tiennyt mistä klaanista hän oli, mutta pitkistä ja hoikista jaloista päättelin että hän oli tuuliklaanilainen. Kun valkea naaras ei vastannut, astuin uhkaavasti askeleen eteenpäin. Kissa edessäni ryhdistäytyi ja matala murina kohosi hänen kurkustaan. Naurun tyrskähdys kaikui ilmassa kun hyökkäsin kohti tuuliklaanilaissoturia. Kynteni tavoittivat kuitenkin tyhjää ja sitten tunsin voimakkaan potkun kyljessäni. Älähdin ja hoipuin muutaman askeleen sivulle. Naaras käytti tilaisuutta hyväkseen ja loikkasi kohti kurkkuani. Hän painoi kyntensä kaulaani ja veri tuhri hänen tassunsa. Karjaisin ja vääntäydyin irti tuon otteesta. Verta oli kaikkialla kehossani mutta en välittänyt. Raivokas katse silmissäni sukelsin soturin pitkien jalkojen ali ja vetäisin kynsilläni syvän ja ilkeän viillon tuon vatsaan. Naaras ulvaisi niin että korviini sattui. En kuitenkaan antanut sen häiritä vaan syöksyin tuon kylkeen. Puraisin soturin lapaa ja raavin kynsilläni naaraan kylkeä. Valkoinen soturi oli veren tahrima ja hänen katseensa harhaili anovasti ympärille. Nauroin taas, mutta liian aikaisin. Edessäni oleva kissa hyökkäsi kohti kurkkuani mutta olin nopeampi. Väistin ja tunsin vain miten kynnet ikään kuin kutittivat kaulaani. Virnistin ja paljastin hampaani. Tuo kissa sai minut ärsyyntymään koska hänen pitäisi jo kuolla. Päätin kuitenkin leikkiä vielä hetken. Hymyilin mielipuolisesti ja kiertelin naarasta. Tuon katse seurasi minua ja hänen korvansa olivat pystyssä. Raivon ulahdukseni hukkui taisteluääniin kun hyökkäsin taas salamannopeasti. Valkoinen tuuliklaanilaisnaaras oli menettänyt paljon verta ja hän alkoi väsyä. Soturi väisti, muttei tarpeeksi nopeasti. Kaadoin hänet maahan ja riivin raivoisasti tukoittain karvaa allani olevasta kissasta. Tuuliklaanilaisen tuskanhuudot kuulostivat sulosoinnuilta korvissani ja painoin tätä tiukemmin maata vasten. Mielipuolinen virne levisi kasvoilleni ja kumarruin hitaasti naaraan avointa kaulaa kohti. Erotin kauhun tuon silmistä ja pidin häntä paikoillani upottaessani hampaansa hänen kurkkuunsa. Veren maku räjähti suussani ja valkoisen naaraan huudot antoivat minulle lisää voimaa. Nauroin sisäisesti kun purin hampaitani hitaasti yhteen. Tuskanhuudot raikuivat ympärilläni ja sitten yhtäkkiä irrotinkin otteeni. Tuuliklaanilaissoturi hengitti lyhyesti ja hänen kaulassaan olevasta haavasta pulppusi verta. Virnistin tuolle, ja kynsin hänen valkoista vatsaansa. Soturi oli liian voipunut ja menettänyt liikaa verta, ettei hän enää jaksanut huutaa. Rinnassani tuntui lämpimältä kun katselin miten naaraan silmistä sammui vähitellen elämisen palo ja sitten hänen silmänsä tuijottivat tyhjyyteen. Ravistelin nauraen päätäni ja jätin kuolleen soturin ruumiin siihen. Kummastelin hetken sitä ettei kukaan ollut häirinnyt minua, mutta en antanut sen vaivata päätäni. Nopeasti huomasin sivullani Pyrstökuiskauksen joka kynsi raivokkaasti klaanitoveriani. Ulvaisin taas ja syöksyin pahaa-aavistamattoman Jokiklaanin varapäällikön selkään. Tuo älähti ja kierähti pois altani jättäen klaanitoverini rauhaan. Pyrstökuiskaus nousi nopeasti maasta ja vilkuili minua murhanhimoisen katseen saattelemana. Se ei minua kuitenkaan pelottanut ja virnistin pahansuovasti. ”Tiesitkös, että elämäsi ei ole enää kovin pitkä eikä sinusta milloinkaan tule päällikköä?” naukaisin venyttelevästi. Pyrstökuiskaus murahti ja hänen karvansa pörhistyivät entisestään. ”Älä sinä siinä saarnaa minulle kauanko elän, petturi”, edessäni seisova tabbykuvioinen kolli sähähti painottaen sanaa petturi. En tarvinnut muuta veruketta syöksyäkseni minua suuremman kollin kimppuun. Törmäsin lujaa Pyrstökuiskaukseen ja tuo kaatui maahan. Upotin kynteni hänen turkkiinsa ja kierimme yhtenä myttynä maassa. Entinen klaanitoverini antoi minulle mojovan tällin päähän ja karjahdin. En erottanut Jokiklaanin varapäällikön kaulaa heiluvien tassujen seasta joten puraisin summanmutikassa edessäni heilahtavaa raajaa. Osuin kollin jalkaan ja purin leukojani tiukasti yhteen saaden varapäällikön ulvahtamaan. Tuo kuitenkin heitti minut nopealla potkulla kauemmas. Potku osui vatsaani ja ilmat karkasivat keuhkoistani. Mätkähdin maahan ja tassuni vääntyi kipeästi allani. Ulvahdin ja haukoin henkeä kun Pyrstökuiskaus raapaisi kylkeäni. Ulvahdin taas ja nousin hoiperrellen pystyyn. Viha sumensi näkökenttäni ja verta tippui silmilleni. Olin ilmeisesti lyönyt pääni johonkin. En kuitenkaan tuntenut kipua ja pyyhkäisin nopeasti veret silmiltäni pois. Huomasin yllätyksekseni että Pyrstökuiskaus oli kadonnut, mutta äkkäsin tämän taistelevan Pisaraviillon kanssa. Nauroin sekopäistä naurua ja sitten tunsin tassut kyljessäni. Ties kuinka monetta kertaa kaaduin maahan ja rimpuilin päälläni olevan kissan otteesta. Yritin raapaista kollia, mutta en osunut häneen. Päälläni oleva kolli oli melko nuori ja jännitin lihakseni valmiina loikkaan. Kun tunsin uudelleen kynnet kyljessäni, ponkaisin maasta ylös ja heitin soturin selästäni. Tuijotin murhanhimoisesti edessäni vaanivaa nuorta soturia. ”Vai olet sinäkin Jokiklaanista”, naukaisin kun tunnistin kollin Lohiseläksi. Naurahdin kepeästi ja venyttelin taas sanojani. ”Voi olla että tänään joudut Tähtiklaanin metsiin jonne petturi on sinut pakottanut”, naukaisin ja painotin sanaa petturi samalla tavoin kuin Pyrstökuiskaus oli tehnyt. Virnistin taas, ja odotin vastausta kierrellessäni entistä klaanitoveriani. // Lohi? :’3
Lohiselkä, Jokiklaani, Tähtiklaani
Katsoin suoraan silmiin minua hiukan vanhempaa Pöllösyöksyä, joka oli pettänyt klaaninsa ja liittynyt Kuolonklaanin riveihin. "Luuletko olevasi kovakin soturi, kun liityit Kuolonklaanin joukkoon?" sihisin entiselle klaanitoverilleni katsoen häntä murhaavasti. "Minä en luule mitään", Pöllösyöksy virnisti ja syöksyi minua kohti. Kerkesin juuri ja juuri väistämään ruskean soturin hyökkäyksen ja onnistuin upottamaan hampaani tuon niskaan. Pöllösyöksyi kuitenkin riuhtaisi päänsä taaksepäin niin, että kaaduin kyljelleni lumeen. Tästä kohtaan lumi ei ollut värjäytynyt punaiseksi verestä. Ilmeisesti kukaan ei ollut taistellut tässä kohtaa vielä. Pöllösyöksy loikkasi kohti minua. Kierähdin kuitenkin vatsalleni ja siitä toiselle kyljelleni, josta nousin jaloilleni. Kuolonklaanin riveihin liittynyt soturi sihisi raivosta ja katsoi minua murhaavalla katseella. Lähdin suinpäin syöksymään kohti kollia. En ajatellut, että edestäpäin hyökkääminen ei ikinä ollut järkevää, mutta siinä sitä mentiin. En päässyt lähellekään entisen jokiklaanilaisen kaulaa - johon olin iskui tähdännyt - vaan hän viilsi kynsillään minua suoraan kasvoihin. Näin, kuinka veri roiskui joka puolelle. Se sokaisi minut valuessaan silmilleni. "En näe!" parkaisin surkeana ja heittäydyin maahan kierimään kuin mikäkin onneton pentu. Pöllösyöksy loikkasi selkääni ja pakotti minut selälleni. Yritin potkia sokeana kollia pois ja iskeä tuota etukäpälilläni, mutta veri esti minua näkemästä kissaa tai mitään muutakaan. Sattumalta yksi iskuista kuitenkin osui kolliin. Onnistuin potkaisemaan takajalalla soturia ilmeisesti leukaan. Nousin ylös ja lähdin suinpäin juoksemaan karkuun. En nähnyt mitään. Tiesin, että kollin tekemä isku ei ollut sokeuttanut minua, vaan veri oli sen syynä. Hieroin hetken aikaa silmiäni. Oli ilmeisesti silkkaa tuuria, ettei kukaan hyökännyt kimppuuni, kun kyyhötin lumihangessa silmiäni hieromassa. Nostin pääni ylös. Näin sumeasti jotain. Taistelun äänet voimistuivat hetki hetkeltä. Lähelläni ei ollut ketään taistelemassa, joka oli mielestäni hyvä asia. Huono asia oli se, että näin Pöllösyöksyn lähestyvän minua. Onnistuin erottamaan tummanruskean kollin, vaikka näköni olikin hieman huono tällä hetkellä. "Sinä olet hiirenaivoinen ketunläjä! Ei sinun pitäisi edes elää, koska sinusta ei ole mitään muuta kuin harmia! Kaikki kuolonklaanilaiset ovat avuttomia, jotka turvautuvat johonkin turhaan ja onnettomaan, raukkaan Viiltotähteen, joka ei osaa edes taistella kunnolla!" ulvaisin ja katsoin vihaisena Pöllösyöksyä. Samassa tajusin, ettei ehkä ollut järkevää valita juuri noita sanoja. Olisinpa voinut vetää ne takaisin. //Pöllö?
Pöllösyöksy
Tassutin kohti pienen lumipenkan takana kyhjöttävää Lohiselkää jonka veren tuhrimat silmät tihrustivat suuntaani. Naurunpärskähdys kajahti ilmoille kun astelin läpi taistelevien kissajoukkojen kohti Lohiselkää. Kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin kollin päälle ja upotin kynteni tuon niskaan. Lohiselkä huudahti ja yritti karistaa minut hartioiltaan pois. Revin kollin niskaa ja kynsiini tarttui karvaa. Ärähdin ja ravistelin ärsyttäviä haituvia pois. Minun ei olisi kuitenkaan kannattanut tehdä niin sillä Lohiselkä ponnisti ylös ja potkaisi minut kauemmas. Törmäsin pää edellä maahan ja kieleni jäi hampaideni väliin jotka kalahtivat yhteen. Ulvaisin tuskasta ja kierähdin selälleni juuri kun Lohiselkä loikkasi päälleni. Puristuin maata vasten ja selkääni vihloi kun jokiklaanilaissoturi takoi tassuillaan lujaa selkääni. Yritin vääntäytyä irti mutta en päässyt ylös sillä kolli takoi minut aina takaisin maahan. Rintani puristui maata vasten ja minun alkoi olla vaikea hengittää. Hengitykseni rohisi ja väsymys kurkotteli tassujani. Kylmä lumi kirveli haavoissani ja haistoin nenässäni verta. Päätin yrittää vielä kerran nousta ylös. Raivo kuohui sisälläni ja ponnistin raivokkaasti ylös heilauttaen Lohiselän maahan. Selkääni kivisti mutta syöksyin silti juuri nousseen Lohiselän kimppuun hampaat edellä. Painoin hampaani Lohiselän jalkaan ja puristin saaden soturin ulvomaan. Suussani maistui veri ja tiesin sen olevan omaa vertani sillä hampaideni väliin jääneestä kielestä valoi verta. Toisaalta paljon voimakkaampi rautaisen veren maku kihelmöi kielelläni ja tiesin vahingoittaneeni Lohiselkää. Lohiselkä yritti puraista minua korvasta mutta hän ei ylettynyt siihen. Lohiselkä heittäytyi koko painollaan päälleni ja jäin kollin alle tukalaan asentoon toinen etutassu vääntyneenä alleni. En kuitenkaan irrottanut otettani vaan työnsin itseni ja entisen klaanitoverini voimalla ylös. Kun olimme taas ylhäällä, Lohiselkä yritti riuhtaista jalkaansa irti. Hampaani pysyivät kuitenkin lujina kiinni kollin jalassa. Työnsin vielä kerran soturia ja kaaduimme maahan – tällä kertaa niin päin että minä olin Lohiselän päällä ja tuo ulisi allani. // Lohi?
Pöllösyöksy | 03.11.2016
Suljin silmäni puolittain ja palautin mieleeni sen miten olin tappanut Savutassun. Hymy kareili huulillani ja muistelin miten oppilas oli tukehtunut hitaasti ja tuskallisesti. Lämmin kehräys kantautui ilmoille kurkustani. "Mikäs nyt on noin mukavaa?" kuului pisteliäs ääni takaani. Kehräykseni katkesi kuin seinään ja raivo kuohahti sisälläni. Kuka kehtasi häiritä minua? Käännyin hitaasti ympäri pitäen kuitenkin edelleen hymyn huulillani paljastamatta raivoa. Edessäni seisoi Karviaiskynsi. "Olen vain niin iloinen kun vatsani on täynnä, se hiiri oli herkullista." Lipaisin tehostukseksi huuliani enkä antanut Karviaiskynnen epäilevän katseen häiritä itseäni. Sitten räpäytin silmiäni ja käännyin ympäri aikeinani astella pois. Karviaiskynsi kuitenkin pysäytti minut. "Oli minulla asiaakin. Tulet tänään minun, Solinasydämen ja Myskitassun kanssa iltapartioon. Tarkastamme rajat", Karviaiskynsi naukui ja sitten kuulin hänen loittonevat askeleet. Uhkuin pidäteltyä raivoa, ja käännyin hitaasti ympäri. Minun teki vain mieli tappaa pois päin asteleva kolli saman tien. Pakotin itseni kuitenkin rauhoittumaan - yksi tappo tälle päivää saisi riittää. Tuhahdin kuuluvasti ja istahdin maahan kuono pystyssä. Nostin oikean etukäpäläni ilmaan ja nuolin sitä pontevin vedoin. Keskityin vain siihen, enkä antanut muunlaisten ajatusten pälkähtää päähäni. Nousin seisomaan ja ravistelin jokaista käpälääni erikseen. Niitä palelsi hieman sillä maa hohkasi kylmyyttä. Katsoin ärtyneesti taivaalle sillä aurinko laski jo. Partiotovereitani ei vain näkynyt. Nyhdin maata vihaisena silmät leimuten. Turkkini oli pörrössä ja häntäni viuhtoi puolelta toiselle. Aikaa kului, ja kului. Karviaiskynttä tai muita ei näkynyt. Puraisin huultani ja käännyin ympäri kohti leirin suuaukkoa. Tunsin itseni petetyksi joten sen enempää miettimättä marssin ulos viileähköön iltaan. Ruohotupsut olivat kuuran peitossa ja ne kutittivat tassunpohjiani astellessani hiljaisessa illassa auringolaskun suuntaan. Laskeva aurinko värjäsi taivaan punertavaksi mutta en huomannut sitä. Ajatukseni pistelivät päätäni ja raivo kupli sisälläni kuumana. Tunsin itseni häväistyksi, petetyksi. Miksi minua ei kunnioitettu vaikka olin Jokiklaanin paras kissa taistelemaan? Minusta pitäisi tulla päällikkö, sillä tiesin miten tekisin klaanistani vahvan. Ehkä joskus hallitsisin jopa kaikkia klaaneja? Ajatus sai hymyn nousemaan huulilleni ja unohdin nopeasti sen miten Karviaiskynsi oli pettänyt minut. Olin niin ajatusteni lumoissa, että en ehtinyt yhtään varautua siihen että pensaasta hyökkäsi päälleni kissa. Kissa törmäsi kylkeeni ja ulahdin yllättyneenä. Tunsin miten tuon kynnet upposivat kylkeeni ja se sai taas vihan palamaan suonissani. Karjaisin ja työnsin kynteni esiin. Yritin tarttua päälläni olevaa kissaa kurkusta hampaillani mutta joku toinen kissa painoi pääni maahan. Molemmista kissoista lähti hirveä lemu ja yritin sulkea nenäni siltä. Ärähdin ja yritin rimpuilla kahden kissan otteesta. "Paikoillasi nyt!" päätäni paikoillaan pitelevä naaras sylkäisi. Sydämeni tykytti ja tunsin adrenaliinin virtaavan suonissani ja antavan voimaa vihalleni. Keitä nuo kissat olivat? Olivatko ne erakoita? Vai kenties muusta klaanista? Heidän hajunsa ei kuitenkaan tuntunut kuuluvan millekään klaanille. "Mitä te teette? Päästäkää minut tai tukehdutan teidät niinkuin tein sille avuttomalle oppilaalle!" ulahdin mutta tunsin samassa tassut kaulallani. Korahdin kun kynnet upposivat kaulaani ja tunsin veren pulpahtavan pintaan. Riivin tassuillani maata ja silmissäni vilisi. Sitten paine kurkussani hellitti ja haukoin henkeä. "Ole nyt hiljaa", sama naaras ärähti. Tiesin, että en voittaisi taistelua kissoja vastaan joten päätin antaa periksi - tosin vain vähäksi aikaa. Suljin suuni ja yritin nähdä minua kylmässä maassa piteleviä kissoja. Kimppuuni hyökännyt kissa oli musta kolli. Tuon siniset silmät hehkuivat. Jouduin pidättelemään itseäni sillä minun teki mieli tappaa minua paikoillaan pitelevä kissa. Kurkustani kuului äännähdys kun yritin kääntää pääni sellaiseen asentoon että näkisin päätäni maahan painavan naaraan. En kuitenkaan onnistunut siinä. Yhtäkkiä tajusin, että edessäni seisoi kolmas kissa. Tuo näytti oppilasikäiseltä ja katsoin häntä halveksuen. "Mutinatassu, tulisitko pitelemään tätä päätä?" joukon ainoa naaras kysyi edessäni seisovalta kissalta. Tuo vain nyökkäsi ja siirtyi pitämään päätäni paikoillaan. Nyt epäilykseni heräsivät ja pohdin, mistä klaanista kissat olisivat - heillä ilmeisesti oli klaaninimet. "Meillä on sinulle muutama kysymys, ja henkesi on nyt vaakalaudalla", eteeni astunut naaras sanoi. Hän oli sama kissa, joka oli pidellyt päätäni paikoillaan. Nyrpistin nenääni hajua vastaan mutta nyökäytin silti päätäni - niin paljon kuin kykenin. "Sinun tulee vastata kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, tai muuten saat surmasi heti", naaras naukui. Odottamatta vastausta hän jatkoi: "Mikä on nimesi?" Ärähdin, mutta vastasin silti. "Pöllösyöksy." "Onko sinulla perhettä?" Rypistin otsaani ja kummastelin kysymystä. Vastasin kuitenkin rehellisesti. "Ei ole eikä ole koskaan ollutkaan, kuka perhettä tarvitsee", murahdin. Kissat ympärilläni vilkaisivat toisiaan. "Mihin sinä uskot?" Sanat tulivat suustani sen kummemmin ajattelematta. "Pimeyden metsään." Taas kissat vilkaisivat toisiinsa. "Mille olet uskollinen?" Edessäni seisova naaras melkein jo kuiskasi. "Itselleni", naukaisin kitkerästi. "Minkä vuoksi kuolisit?" "Itseni", sylkäisin sanan suustani. Kylkeäni nipisteli sillä päälleni hyökänneen kissan kynnet olivat edelleen syvällä ihossani. Ärähdin taas, ja yritin päästä vapaaksi. Edessäni seisovan naaraan käsky yllätti minut täysin, ja silmäni suurenivat. "Päästäkää hänet. Olemme löytäneet yhden jäsenen lisää joukkoihimme", tummanruskea naaras naukui ja tunsin paineen hellittävän kyljessäni. Kompuroin heti ylös, ja paljastin hampaani. "Rauhoitu. Olet pian yksi meistä. Kerromme ensin keitä olemme ja mistä tulemme", musta kolli naukui. Tuijotin kolmea kissaa epäileväisesti mutta annoin heidän kuitenkin kertoa asiansa.
Harley | 06.11.2016
"Mikä sinun nimesi on?" kysyin pennulta ja kallistin päätäni katsoessa tuota. Kasvoillani oli hullunkurinen virne, ja se selkeästi vaikutti pennusta jotenkin kummaliselta, koska hän katsoi minua kuin kummajaista, tai sitten vain kuvittelin, voi olla. "Olen Vatukkapentu. Entäs.. Sinä? Tai te, miten nyt sanotkaan", kolli naukui murahtaen ja pyöräytti silmiään. "Hei vain Vatukkapentu. Mukava tutustua, ei oikeasti, laskin leikkiä. Me olemme Harley, mutta Pisaraviillon mukaan Sulkatähti antaa meille pian jonkun turhan klaaninimen", naukaisin ja pyöräytin silmiäni. "Etkö sitten haluaisi klaaninimeä?" Vatukkapentu kysyi ja katsoi minua kuin olisin joku kummajainen. Ehkä sitten olinkin. Virnistin ja naurahdin hieman. "Miksi haluaisimme?" kysyin pennulta. Mitähän hän vastaisi? Tuskin osaisi kertoa mitään perustelua, miksi klaaninimi olisi parempi nimi kuin Harley. "Klaaninimi kertoo, että kuulut klaaniin. Sinulle sopisi varmaan hyvin Sekomieli soturinimeksi", muistaakseni jostain Jokiklaanintapaisesta paikasta tullut kollikissa murahti ja käveli luoksemme liittyen keskusteluun. "Ai siis mikä?" kysyin ja purskahdin nauruun, "oletpa sinä hupsu! Jos meille tulee klaaninimi, se on ehdottomasti Riemutuho. Olemme niin riemukas tuhoaja, ettei kukaan muu ole niin riemukas!" //Pöllö tai Vatukka?XDD
Pöllösyöksy | 09.11.2016
Katselin luonnonvalkeaa naarasta inhon ilme kasvoillani. Ei tuolla kissalla - joka oli vieläpä ennen ollut erakko - ollut oikeutta kutsua itseään 'meiksi'. Muutenkin tuo kissa jonka nimen tiesin olevan Harley vaikutti todella sekopäiseltä. Harley nauroi kovaan ääneen niin että muut kuolonklaanilaiset kääntyivät katsomaan. Kirosin mielessäni naarasta ja kyntenin työntyivät esiin. Jotta en olisi vain hyökännyt kaikkien ympärilläolevien kissojen kimppuun ajattelin miten ihanan pehmeä Harleyn kaula varmasti on. Sinne olisi hyvä upottaa kynnet. "Lopeta jo tuo nauraminen, se on sekopäistä", ärähdin muutaman silmänräpäyksen päästä sillä Harley nauroi edelleen. Valkea naaras laski katseensa minuun ja lopetti nauramisen. Hän katsoi minua sama mielipuolinen virne kasvoillaan. "Miksi me emme saa nauraa?" Käänsin silmäni Vatukkapentuun kun tuo avasi suunsa. "Se kuulostaa kummalliselta." Harley näytti pohtivan jotakin. Mietin, pystyikö noin meilenvikainen kissa edes ajattelemaan yhtään mitään. Tuhahdin ylimielisenä. "Ja lopeta itsesi kutsuminen meiksi, koska et ole todellakaan täällä se korkea-arvoisin kissa", naukaisin ennen kuin kukaan muu ehti sanoa yhtään mitään. // Harley? Vatukka?
Harley | 10.11.2016
Katsoin virnistäen tummanruskeaa kollia ja purskahdin samassa nauruun, joka selkeästi ärsytti tuota kollia, joka väänsi kasvonsa aivan kummallisiksi. Kolli näytti siltä kuin olisi syönyt mädäntyneen hiiren. "Näkisit ilmeesi! Olet ihan kummallinen", ulvoin naurunpuuskan seasta. Kolli ei ollut tyytyväinen. "Mikä mieltäsi painaa? Me kuuntelemme kyllä - tai ehkä emme, mutta voit aina yrittää", nau'uin virnistäen ja läimäisin leikkimielisesti soturin lapaa, mutta hän ei tainnut pitää siitä, sillä kolli riuhtaisi itsensä kauemmas minusta. "Minä lähdenkin tästä sitten", Vatukkapentu naukui virnistäen ja lähti loikkimaan poispäin meistä. Hymyilin iloisesti muistaakseni Jokiklaanista tulleelle kollille, joka näytti yhä kärttyiseltä. "Onko kaikki hyvin?" kysyin virnistäen ruskealta kollilta ja loin kasvoilleni iloisen virneen. //Pöllö? En osannu laittaa Pöllöö sanoo mitää jote tää on tällast Harleyn yksinpuheluu jos Vatukka vaa sanoo jotai välis XDD
Pöllösyöksy | 16.10.2016
Nyrpistin nenääni ja nousin ylös lihakset kankeina. Ilta alkoi jo hämärtää, mutta minua ei väsyttänyt. Tiesin, että en saisi tänä yönä unta. Vatsani kurisi ja vilkaisin tuoresaaliskasan suuntaan. Kiukku kuohahti sisälläni ja työnsin kynteni maahan. Kasa oli tyhjä, ja tunsin suurta vihaa kaikkia kohtaan. Eikö kukaan olisi voinut jättää edes pientä murusta minua varten? Olinhan sentään ainakin koko Jokiklaanin paras taistelija ja tarvitsin ravintoa enemmän kuin ketkään toiset. Palotähti kuvitteli olevansa kaikista paras päällikkö, vaikka olisin mielummin itse ottanut hänen paikkansa sillä tiesin olevani häntä parempi. Ärähtäen revin kynsilläni maata silmäten samalla leiriä. Kukaan ei näyttänyt siltä että olisi lähtenyt metsästämään. Silmäni kaventuivat viiruiksi ja sydämeni lähetti muualle kehooni raivon aaltoja jotka pullistivat lihakseni. Minun olisi lähdettävä itse saalistamaan. Tuntui että kukaan ei ymmärtänyt että minä olin se, jota kaikkien pitäisi kunnioittaa eikä se, jota saisi käskyttää. Koppava ilme kasvoillani astelin leirin sisäänkäynnistä ulos. Ulkona oli jo melkein pimeää, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Vaikka vatsanpohjassani luikersi edelleen viha heikkoja klaanitovereitani kohtaan, en voinut estää kieroa hymyä valtaamasta kasvojani. Tänään saisin viedä jonkun hengen. Tassujani kutkutti ja viikseni värisivät. Hengitin raskaasti ja yritin erottaa hengittäessäni sisään erilaisia riistan tuoksuja. Hyvin pian nenääni tulvahti lämmin ja makea päästäisen tuoksu ja vesi herahti kielelleni. Jouduin pidättelemään itseäni jotta en olisi vain rynnännyt päätä pahkaa hajun perään koska tiesin että silloin kadottaisin saaliini. Adrenaliini kohisi suonissani ja pudottauduin saalistusasentoon. Asetin häntäni lähelle maata ja lähdin hiipimään tuulen alapuolella kohti saalista. Kaislat suhisivat hiljaa viileän tuulen pyyhkäistessä niiden yli. Vesi kihosi taas kielelleni ja kuolapisara tipahti maahan miettiessäni miltä saaliseläimen veri ja liha maistuisivat. Pidin kynteni piilossa ja korvat hörössä. Yhtäkkiä kuulin hentoista rapinaa edestä päin. En kunnolla edes nähnyt eteeni koska odotin vain sitä että saisin upottaa kynteni lihaan. Näin silmissäni vain punaista ja melkein jo tunsin pienen ruumiin nytkähtelevän allani. Valtaisa rääkäisy kohosi kurkustani ja loikkasin summanmutikassa eteenpäin äänen suuntaan. Karvani väreilivät ja valkoista vaahtoa pursusi suutani upottaessani kynteni syvälle pehmeään lihaan. Voitonriemuinen ulvahdua karkasi suustani ja ravistin päätäni jotta näkisin taas jotain. Kun punainen häivisi näkökentästäni, näin pienen päästäisen räpiköivän allani. Kynteni olivat uponneet syvälle sen lihaan ja katselin haltioissani miten se vavahteli kynsieni pursitukisssa. Kumarruin hitaasti eläimen yläpuolelle ja tein hampaillani pienen viillon sen kurkkuun niin että haistoin veren. Kastoin kuononi vereen ja hengitin sen raskasta rautaista tuoksua. Pieni saalisekäin vikisi allani ja päästin toisen tassuni irti siitä. Sitten painoin yhden kynteni sen kurkukle ja viilsin hitaasti päästäisen vatsan auki. Samalla tuijotin sen silmiä, nähden miten elämä hiipui niistä kunnes ne tuijottivat ylös tyhjinä. Lipiaisn huuliani ja värähdin. Eläimen verta oli maassa, tassuissani ja kuonossani. Nuolin tassuni puhtaiksi ja kyyristyin syömään. Tyytyväisyyden huokaus purkautui huuliltani kun maistoin herkullisen veren sekoitettuna tuoreeseen lihaan. Lisäksi tisein rikkovani soturilakia mikä antoi minulle tyydyttävän tunteen. Kun olin syönyt, levitin vähän multaa veren päälle ja pesin kasvoni verestä. Viikseni värisivät ja vatsani tuntui taas täydeltä. Nousin ylös ja lähdin tassuttamaan verkkaisesti kohti leiriä. Saalistaessani pimeä oli langennut, ja hädin tuskin näin eteeni. En antanut sen kuitenkaan haitata vain rymistelin vain kohti leiriä. Pian työntäydyin leiriin sisään ja sitten suoraan soturien pesään. Valvobtavuorossa oleva Kuuviiksi avasi suunsa kysyäkseen missä olin ollut mutta loikin niin nopeasti nukkumaan että hän ei saanut tilaisuutta udella mitään. Painauduin kaisloille ja lepuutin päätäni tassujen päällä. Väsymys ei painanut minua, ja tiesin että tänä yönä en nukkuisi. Ohut kuunsirppi valaisi aina silloin tällöin pesää ja odotin. En vain tiennyt mitä. Odotin aamua - ja ehkä vielä jotain muuta, en vain tiennyt mitä.
Pöllösyöksy | 30.10.2016
Noudin haukotellen seisomaan ja pörhistin turkkini kylmää ilmaa vastaan. Vatsani kurni ja paljastin ärähtäen hampaani. Tuoresaaliskasassa ei kuitenkaan olisi mitään. Tassutin ylimielisenä pesästä ulos ja huomasin että kasa todellakin oli tyhjä. Suunnaton raivo kuoli sisälläni mutta pidättäydyin olemaan kylmän viileänä. Lisäksi leirissä ei näkynyt muita vielä hereillä, olihan aikainen aamu. Olisi kai taas mentävä saalistamaan. Pyöräytin silmiäni ja tassutin hämärään aamuun. Tassunpohjani talloivat routaista maata ja häntäni viuhtoi puolelta toiselle. Vaikka olisin halunnut jonkun minua alempiarvoisen kissan hoitavan saalistuksen en voinut olla tuntematta sitä mielenvikaista mielihyvää saadessani tappaa avuttoman saaliin. Hyrähdin tyytyväisenä ja raotin suutani haistellakseni ilmaa. Kylmä pakkasilma turrutti keuhkojani enkä haistanut maaeläimiä. Matala murahdus kohosi häyrynä taivaaseen sillä pidin maaeläinten tappamisesta - rakastin sitä. Minun olisi kuitenkin saalistettava kalaa. Työnsin kynteni kuuraiseen maahan ja nyhdin ruohoa suuttumuksen ja raivon kuohuessa sisälläni. Kun ketään ei ollut lähettyvillä, annoin suuttumukseni näkyä ja ulvoin aamuun. Rauhoitin itseni kuitenkin nopeasti ja loikin joelle. Joki virtasi mustana ja tappavan kylmänä edessäni. Kehräsin tyytyväisenä sillä vedessä näkyi paljon liikettä. Asetuin kyyryyn kivelle ja kun sopivan lähellä oleva kala ui ohitseni, heitin tassuni ilmaan ja iskin kalan vedestä kuivalle maalle. Tyytyväisyyden vingahdus peitti kalan sätkimisen kiveä vasten kun syöksyin sen luo. Tuijotin huumaantuneena miten kalan silmät pullottivat ja miten se haukkoi henkeään. Katselin sitä, en puraissut niskaan vaan odotin. Odotin että kala tukehtuisi. Silmäni nielivät ahnaasti kalaa kun tämä tukehtui hitaasti minun edessäni. Imin sisääni kuolevan kalan tuoksua, ja kun viimein saaliini oli tukehtunut, iskin hampaani siihen. Revin palasia, revin ja raatelin. Söin nopeasti, suurin haukkauksin. Viiltelin kalan kylkeä kynsilläni samaan aikaan kun pureskeleni mehevää lihaa. "Mitä sinä teet?" Hätkähdin kun kuulin äänen takaani. Käännyin hitaasti ympäri hymyillen ystävällisesti. Edessäni seisoi Savutassu. Hänen savunharmaa turkki oli pörhistetty kylmää ilmaa vastaan ja räpyttelin silmiäni. "Et sinä saisi syödä saalista ennen kuin olet vienyt sen vanhemmille ja pentutarhaan", Savutassu naukaisi katsellen veristä kuonoani. Naurahdin kepeästi vaikka oikeasti olisin vain halunnut syöksyä naaraan kurkkuun. "No mutta, olet opetellut soturilain näköjään kunnolla", naukaisin venyttelevään äänensävyyn. Samalla työnsin kynteni hitaasti esiin ja painoin ne maahan samalla kun lihakseni jännittyivät turkkini alla. Savutassu katsoi minua epäileväisesti. "Tuosta täytyy kertoa Palotähdelle", Savutassu sanoi hitaasti ja lähti perääntymään. Raivo kuohahti sisälläni yli laidan. Karjaisin raivosta ja huusin: "SINÄ ET MENE MINNEKÄÄN!" Savutassu jähmettyi kauhusta paikoilleen kun lähdin juoksemaan oppialsta kohti. Veri kohisi korvissani ja silmäni hehkuivat. Tassuni tallasivat maata kun loikkasin oppilaan kimppuun kynnet iholla. Painoin Savutassun maahan kuin tämä olisi ollut levyt höyhen. Allani oleva oppilas yritti pyristellä vapaaksi mutta painoin kynteni tuon lihaan eikä naaras pystynyt liikkumaan. Savutassu ulisi ja painoin yhden tassuni tuon suulle. Kumarruin lähemmäs oppilasta ja kuiskasin kalanhajuisella hengityksellä: "Älä koskaan kerro mitään, tai tapan sinut." Savutassu näytti kauhistuneelta. Hän nyökytti päätään niin hyvin kuin taisi allani. Kiukkuni oli kuitenkin kohonnut äärimmilleen, ja nostin oppilaan pystyyn. Tuo tuijotti minua silmät pelokkaina ja nautin koko tilanteesta. "Mitä nyt? Voit mennä", naukaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Savutassun häntä nyki. Sitten hän syöksyi kohti leiriä. Nauroin ja syöksyin oppilaan perään. Olin paljon nopeampi kuin oppilas ja loikkasin tuon niskaan. Kuulin rusahduksen ja Savutassun ulvahduksen kun hänen tassunsa murtui. Nauroin mielipuolista naurua tyytyväisyyden aaltojen kohistessa lävitseni. Oppilas vikisi ja läimäisin tuota kylkeen kynsilläni. "Ole hiljaa, tai kuolemasi sattuu vielä enemmän." Savutassu sulki suunsa ja pidätteli vikinäänsä. Silmäni jehkuivat mielihyvää kun raahasin oppilaan joelle. Tuo tuijotti minua kauhun vallassa mutta en välittänyt. "Mi-mitä si teet?" oppilas naukui heikosti. Ärähdin, ja viilsin kynsilläni syvän viillon tuon kylkeen niin että veri pulpahti pintaan. Savutassu älähti ja puraisin tuota tassusta. "Hiljaa!" huudahdin mutta en vastannut hänen kysymykseensä. Tartuin naarasta niskanahasta ja nostin hänet joen yläpuolelle. Hymyilin leveästi ja laskin sätkivän oppilaan hitaasti kohti joen mustaa pintaa. Painoin Savutassun tassuillani veden alle ja pidin kynsilläni tuosta tiukasti kiinni. Kuplia nousi pintään ja pidin itsepintaisesti Savutassun pään veden alla. Kun kuplat loppuivat, nostin oppilaan kuivalle maalle. Tuo hengitti pinnallisesti, ja painoin muutaman kerran naaraan rintaa niin että tuo yskäisi vettä. Kun Savutassu taas hengitti kunnolla ja oli avannut silmänsä, upotin kynteni tuon kurkkuun. Savutassu haukkoi henkeä ja painoin tuon kurkkua maata vasten. Silmäni hohtivat ja katselin voimakkaan tyydytyksen tunteen vallassa kun elämä hiipui pois oppilaan silmistä. Liian pian Savutassu makasi kuolleena edessäni ja nostin tassuni pois hänen kurkultaan. Myhäilin tyytyväisenä ja raahasin oppilaan ruumiin veteen missä annoin sen ajelehtia. Luulkoot muut että oppilas oli hukkunut. Tuhahdin ylimielisenä ja lähdin tassuttamaan kohti leiriä täynnä voimaa uuteen päivään. // R.I.P Savutassu