Kirjoittaja: Nagini
Nimet: Pöllösyöksy
Sukupuoli: Kolli
Klaanit: Jokiklaani -> Kuolonklaani -> Pimeyden metsä
Luotu: 11.10.2016
Koulutetut oppilaat: Rapapolte
Kokemuspisteet: 335
Ulkonäkö: Pöllösyöksy on keskikokoinen kolli, jonka turkki on pohjaväriltään tumman suklaanruskea. Kolli on erittäin lihaksikas, ja karva todella paksua mutta lyhyttä. Hännellä on erittäin pitkä ja tuuhea häntä. Kollin jalkat ovat lihaksikkaat, paksut ja tassut niissä suorastaan valtavat. Tassujen välissä on pienet ohuet ihopoimut jotka auttavat uimisessa ja jotka ovat perityneet Pöllösyöksyn vanhemmilta - puhdas jokiklaanilainen hän kun on. Pöllösyöksyn jalat ovat vaaleanruskeat, mutta joukossa kasvaa myös muutama karva sitä samaa tummanruskeaa karvaa kuin muualla kollin kehossa. Kollin korvien välistä alkaa vaaleanruskea juova, joka kulkee aina hännänpäähän asti. Siitä lähtee kylkiin hyvin ohuita vaaleanruskeita juovia jotka luovat ikään kuin luurangon kuvion Pöllösyöksyn selkään. Kollilla on suurehkot korvat ja ne ovat melkein mustat päistään. Oikea korva on repeytynyt taistelussa eikä siitä ole jäljellä kuin vain pieni tynkä. Hänen poskessaan on myös pieni arpi, jonka hän sai samaisessa taistelussa metsän klaaneja vastaan. Hänellä on likaisenkeltaiset mutta terävät hampaat, haiseva hengitys ja paksut kynnet. Pöllösyöksyn kasvot ovat muun turkin tavoin tummanruskeat, pyöreät ja suu on harvinaisen iso. Kollin nenä ja polkuanturat ovat väriltään mustat ja silmät tummankeltaiset. Viiksiä kollilla on vain harvakseltaan. Hän omaa vaalean vatsan, jossa kasvaa pidempää karvaa kuin muualla. Se on myös paljon ohuempaa ja Pöllösyöksyn arka paikka jota voi helposti satuttaa.
Luonne: Pöllösyöksyssä on ikään kuin kaksi kerrosta. Jos hänen ulkokuortaan pitäisi muutamalla sanalla kuvailla, ensimmäisenä mieleen tulisi rauhallinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva. Kolli pyrkii pitämään itsensä hyvässä asemassa hyvällä käytöksellä. Hän peittää taitavasti kaiken pahan itsestään ja antaa muille ystävällisen ja auttavaisen kuvan. Pöllösyöksy valehtelee usein - tai oikeastaan aina. Hän ei pelkää valehtelemista tai kiinnijäämistä. Jos tarve vaatii, kolli tappaa kissan joka saa tietää että hän on valehdellut. Pöllösyöksyn sisäpuolta, eli hänen oikeaa luonnettaan on vaikea huomata. Hän on sisältä armoton tappaja ja no, melkein hullu. Hän nauttii siitä kun saa viedä toisen hengen hitaasti ja tuskallisesti, samalla seuraten miten elämä katoaa eläimen silmistä. Pöllösyöksy rakastaa aiheuttaa toisille tuskaa ja kärsimystä eniten fyysisesti mutta samalla hän myös saattaa puhua toisesta pahaa ja satuttaa kissaa henkisesti. Hän ei tunne sääliä tai myötätuntoa, eikä hänellä ole ollenkaan omaatuntoa. Kolli ei ole koskaan rakastanut ketään ja hän ajattelee vain omaa parastaan - vaikka koko klaani joutuisi heittämään henkensä sen vuoksi mitä Pöllösyöksy päätti tehdä. Pöllösyöksy vihaa kotikisuja, puoliverisiä, hänen mielestään heikkoja kissoja ja muita klaaneja. Syvällä sisimmässään hän myös vihaa omaa klaaniaan, koska se on "täynnä hyödyttömiä ja heikkoja kissoja jotka eivät sovi hänen tarkoituksiinsa”. Pöllösyöksyllä on aina hyvin vahva tunne siitä, että hän on oikeassa ja kaikki muut väärässä. Hän pitää itseään myös hyvin korkeassa asemassa. Kolli osaa kuitenkin peittää oman sisäpuolensa todella hyvin, eikä suojaus petä. Pöllösyöksy uskoo hyvin vahvasti Pimeään metsään ja pitää Tähtiklaaniin uskovia kissoja pelkureina.
Taidot: Pöllösyöksy on taistelussa erinomainen voimakkuutensa ansiosta. Hänellä on hyvä kuulo suurten korviensa takia, ja erittäin hyvä tasapaino. Hän osaa myös uida hyvin. Kollilla on huono näkö ja saalistamista hän tekee vain silloin kuin on tarvetta, koska sitäkään hän ei hallitse. Pöllösyöksy ei osaa myöskään hypätä korkealle tai tehdä nopeita liikkeitä.
Kumppani: Rapapolte (kuollut)
Tytär: Viiriäistassu (Pimeyden metsä)
Poika: Virnepentu (Pimeyden metsä)
Menneisyys: Klaanisyntyinen.
Toiveet: Pöllösyöksy toivoisi pääsevänsä Kuolonklaaniin ja hän haluaisi siellä valtaa.
Pöllösyöksy | 12.02.2017
Kuljin Rapapoltteen vierellä takaisin kokoontumisesta kohti reviiriämme. Askeleeni ratisivat kun kuljimme putouksen viertä kohti omaa reviiriämme. Keskityin vain Rapapoltteeseen, jonka vauhti näytti hidastuvan aina kun hän otti askeleen. Rypistin otsaani ja vilkaisin eteenpäin. Muu klaani oli paljon meitä edellä, mutta en hennonnut hoputtaa naarasta. Mielessäni pyörivät pennut joita Rapapolte kantoi vatsassaan ja se tosiasia, että ne olisivat minun jälkeläisiäni. Purin huulta ja kuiskasin kumppanilleni:
"Odota hetki." Sitten kiihdytin vauhtini niin että olin Pisaratähden rinnalla. Päällikön askeleet olivat pitkät ja tuon tahti oli reipas. Kolli ei näyttänyt huomaavan minua, joten rykäisin osoittaakseen olevani kuulolla. Pisaratähti katsahti minua pikaisesti ja nyökkäsi antaen minun puhua.
"Rapapoltteella on hieman vaikeuksia pysyä reippaassa tahdissa joten sopiiko jos tulemme hänen kanssaan hieman jäljessä?" kysyin hiljaa. Pisaratähden otsalle ilmestyi ryppy ja melkein näin kun tuo mietti. Vilkaisin ympärilleni ja madalsin ääntäni:
"Hän odottaa pentujani, poikiminen on varmaankin lähellä." Pisaratähti näytti yllättyvän ja hänen vauhtinsa hidastui. Sitten päällikkö naukaisi:
"Hyvä on." Kumarsin vauhdissa niin hyvin kuin pystyin ja käännyin ympäri. Sain ihmetteleviä katseita klaanitovereiltani mutten välittänyt. Kiiruhdin takaisinpäin niin että sain Rapapoltteen kiinni. Naaras huohotti rajusti ja tuo vältteli katsettani. Vatsaani väänsi huoli ja painauduin Rapapoltetta vasten. Tuo oli kuuma ja näytti rättiväsyneeltä. Purin huultani ja silitin hännälläni naaraan korvaa.
"Kyllä sinä pääset leiriin." Pelkäsin että kumppanini olisi kipeä joten yritin lämmittää häntä vaikka tuon ruumis hohkasikin kuumuutta. Askeleemme olivat hitaita ja jokaisella hengenvedolla pelkäsin että joitain sattuisi. Muu klaani oli jo häipynyt näkökenttäni ulkopuolelle ja se teki oloni vielä enemmän hermostuneeksi. Yhtäkkiä Rapapolte voihkaisi ja kyyristyi. Henkäisin rajusti ja kuiskutin hätäntyneenä:
"Jaksa vielä hetki tuon pensaikon alle." Edessämme oli pensaikko ja raahasin kumppanini sen alle.
"Lepää hetki, ihan rauhassa", sipisin ja nuolaisin Rapapoltteen korvaa. Viimein tuo käänsi silmänsä omiini. Naaraan silmät olivat täynnä tuskaa ja kavahdin taaksepäin. Silmäni suurenivat ja nieleskelin. Rapapolte ilmeisesti oli sairas.
"Mitä nyt?" änkytin vaikka yritin pitää ääneni vakaana jotta Rapapolte ei hermostuisi. Tuo voihkaisi taas ja taivutti päätään taaksepäin.
"Pe-pennut.." naaras sihahti uuden kouristuksen ravisuttaessa kehoa. Suuni raottui ja tunsin jähmettyvän. Eikai Rapapolte alkaisi poikia nyt?! Tunsin pakokauhun yltyvän ja pian huomasin kiertäväni kehää kumppanini ympärillä. Tuntui hirvittävältä katsella kun Rapapolte kärsi ja minä en pystynyt tekemään yhtään mitään. Tässä tapauksessa eivät lihakseni tai kynteni auttaisi.
"Pöllösyöksy, mene pois", Rapapolte komensi huohottaen. Pysähdyin ja yritin selittää, että minun tulisi olla hänen vierellään mutta naaras keskeytti minut.
"Mene! Sinä hermostutat minutkin!" Rapapoltteen lause loppui tuskanhuutoon. Silmiäni kirveli ja pelkäsin hänelle sattuvan jotain mutta lähdin kuitenkin perääntymään. Kiersin lähimmän pensaan taakse ja jäin hiljaa paikoilleni vain kuuntelemaan kumppanini huohotusta ja satunnaisia huudahduksia. Koko kehoni jäykistyi, kun yhtäkkiä sieraimiini levisi hirvittävä löyhkä. Tunnistin hajun sudeksi ja sydämeni jätti lyönnin väliin. Rapapolte ja pennut olisivat vaarassa. Nousin käpälilleni ja yritin paikantaa suden. Pian näinkin sen jykevän hahmon vähän matkan päässä. Ilman täytti tukahdutettu huuto joka jatkui jatkumistaan ja joka sai suden silmät palamaan. Kyyristyin ja tiesin että olisi minun tehtäväni suojella kumppaniani. Kurkustani kohosi uhkaava murina ja unohdin kaiken hätääntymiseni. Nyt minulla olisi jotain tekemistä, saisin antaa Rapapoltteelle rauhan synnyttää, ja suojella samalla tätä. Ulvahdin kovaan ääneen ja syöksyin kohti sutta. Tuo ei näköjään olit tiennyt että minäkin olin lähistöllä, sillä sain kaadettua suuren koiraeläimen maahan. Tuo haukahti yllättyneenä ja upotin kynteni suden kaulaan. Mourusin ja revin tukoittain karvaa eläimen kaulasta. Susi ulvoi ja heilui niin että melkein tipuin mutta pidin otteeni niin tiukkana että pysyin pystyssä. Sitten susi ponkaisi äkkiarvaamatta käpälilleen ja lensin laajassa kaaressa maahan. Ilmat syöksyivät keuhkoistani ulos ja haukoin henkeä. Ponnistin käpälilleni juuri kun suden kynnet viilsivät maata siinä missä olin hetki sitten ollut. Tasasin hengitystäni ja syöksyin uudestaan, tällä kertaa vatsan alle. Revin kynsilläni suuret verta vuotavat viillot suden vatsaan ja liu'uin sitten toiselta puolelta ulos. Susi ulahti ja hymyilin. Pyörähdin ympäri ja loikkasin suden selkään. Upotin kynteni tuon paksuun nahkaan ja purin sen niskaa. Susi näytti olevan häviöllä mutta sitten se heitytyi maahan. Oikea takatassuni litistyi suden ruhon alle ja kurkustani purkautui tuskanhuuto. Polttava tuska riipi jalkaani ja vedin itseni kauemmas. Purin hampaani yhteen ja vilkaisin jalkaani - se oli vääntynyt ilkeään asentoon. Rääkäisin ja väistin kierähtämällä kun susi hyökkäsi minua kohti. Vilkaisin ympärilleni ja näin putouksen jyhkeän muodon lähellä. Jos saisin suden houkuteltua sinne? Irvistin kivusta ja lähdin hivuttautumaan kohti jyrkännettä. Susi luimisti korvansa ja alkoi seuraamaan minua hitaasti. Se näytti unohtaneen Rapapoltteen ja huokaisin tyytyväisenä. Kun jyrkänne oli tarpeeksi lähellä, ponkaisin äkkiarvaamatta käpälilleni välittämättä kivusta. Ulvaisin ja heittäydyin suden niskaan yrittäen pakottaa sen alas rotkoon. Eläin kuitenkin yritti saada minut hengiltä ja roikuin sen selässä huohottaen sillä kipu vei minulta voimia. Siristin silmiäni ja kierähdin yhtäkkiä pois suden selästä maahan. Eläin haukahti yllättyneenä ja se menetti tasapainonsa. Susi kaaatui maahan ja näin tilausuuteni tulleen. Susi oli edessäni ja sen toisella puolella oli rotko. Latasin lihaksiini voimaa ja työnsin suden reunan yli. Kaikki tapahtui kuin hidastettuna. Susi kierähti ympäri kun sen perä liukui reunan yli. En ollut varautunut ja tunsin sen hampaat jalkani ympärillä. Rääkäisin kun lähdin hiissautumaan suden painavan ruhon mukana yli rotkon reunan. Huusin ja yritin saada jostain kiinni ja kiskottua jalkani pois mutta eläin oli liian vahva. Liu'uin hitaasti tuskan polttaessa kehoani reunan yli, ja tunsin tuulen tarttuvan minuun. Tiesin, että loppunu oli lähellä.
"Rakastan sinua, Rapapolte!" huusin viimeisillä voimillani suden kehon kieppuessa vieressäni. Se oli irrottanut otteeni jalassa ja putosimme yhdessä rotkon pohjalle. Omituinen raukea hymy asettui huulilleni. Tiesin, etten näkisi pentuja mutta minun elämälleni oli ravokas loppu. Olin pelastanut rakastettuni ja antanut uuden elämän, suojellut vatasyntyneitä pentuja. Huutoni Rapapoltteelle kaikui rotkossa ja käperryin kerälle juuri kun ruumiini osui maahan ja hajosi pirstaleiksi.
// viimeinen tarina Pöllöl
Rapapolte
Vierelläni makasi kaksi pörröistä karvanyyttiä, jotka inisivät säälittävästi. Katselin jälkeläisiäni tyytyväisenä ja kurkotin sitten nuolaisemaan tyttäreni päälakea. Pennut pitäisi saada nopeasti lämpimään.
Säpsähdin kuullessani raivoisaa sähinää ja kimeitä haukahduksia. Suden kammottava löyhkä tulvahti sieraimiini. Vedin pennut lähemmäs vatsaani, liu'utin tappavan terävät kynteni esiin ja pörhistin turkkiani. Kuului uusi, selkeämpi huudahdus:
"Rakastan sinua, Rapapolte!" Pöllösyöksylle oli sattunut jotakin. Samassa tajusin, mitä oli tapahtunut. Kumppanini oli puolustanut minua ja pentujani sudelta. Nousin varovasti jaloilleni ja hiippailin pensaan ulkopuolelle. Kiersin pensaikon taakse ja näin ammottavan rotkon muutaman ketunmitan päässä pensaasta. Ravasin huulta purren reunan luo ja kurkistin alas kuohuavaan koskeen. Puhtaanvalkea hanki oli värjäytynyt punaiseksi verestä. Kamppailun jäljet näkyivät selvästi lumella. Kyyneleet kihosivat silmiini.
"Pöllösyöksy, kiitos, taistelit urheasti. Sinun ansiosta minä ja pentumme selvisivät. Lupaan että heistä tulee veroisiasi sotureita... Vielä jonain päivänä minä tulen luoksesi", kuiskasin itkua pidätellen. Kyynel vieri poskeani pitkin ja putosi lopulta rotkoon, jonne rakastamani kissa oli pudonnut vain hetki sitten. Samassa muistin pennut. En voisi antaa Pöllösyöksyn uhrauksen valua hukkaan. Käännyin vastentahtoisesti ympäri ja tassuttelin pensaan luo, jonka suojiin olin jättänyt pennut. Vilkaisin tummalle taivaalle, jota valaisivat lukemattomat tähdet.
"Rakastan sinua, Pöllösyöksy." Painoin pääni kaihoisasti ja ryömin takaisin pensaan alle. Tartuin pienen, punaruskean kollin niskanahasta hellästi hampaillani ja nostin tuon selkääni. Sen jälkeen otin ruskean naaraan hampaisiini ja lähdin varovaisin askelein kulkemaan kohti leiriä. Minun piti toivoa, että pennut selviäisivät leiriin asti.
"Rapapolte!" kuului tuttu huudahdus. Tunnistin huutajan emokseni, Kohmesydämeksi. Punaruskea naaras ravasi luokseni Ukkospolun yli.
"Minä jo ihmettelin minne sinä jäit", hän maukui. Laskin katseeni tassuihini. Kohmesydän tuijotti hampaissani roikkuvaa pentua epäuskoisena.
"Pöllösyöksy uhrautui suojellessaan minua... ja pentujamme", sanoin vaisusti.
//Kohme?