Kirjoittaja: Nagini
Nimet: Sarastuspentu, Sarastustassu, Sarastusaamu
Sukupuoli: Naaras
Klaanit: Kuolonklaani -> Pimeyden metsä
Luotu: 25.09.2016
Mestari:
Kokemuspisteet: 54
Ulkonäkö: Sarastusaamu on ruuminrakenteeltaan hoikka ja sulavalinjainen. Hänellä on kulmikas vartalo ja teräväpiirteiset kasvot, josta luiden muodot näkyvät selvästi. Naaras on laiha, ja kylkiluut sekä lantion luut erottuvat selvästi turkin alta. Hänen jalkansa ovat ohuet mutta pitkät. Sarastusaamun turkin pohjaväri on lumenvalkoinen, eikä siinä ole yhtään epätasaisuutta tai värin epäpuhtautta. Turkki on laadultaan kuin pehmeää silkkiä sekä hyvin ohutta ja ihonmyötäistä, noin sentin mittaista. Lumenvalkoisen pohjavärin päällä risteilee tummia juovia. Ne ovat tummanruskean ja mustan sekoitusta, ja karva on aavistuksen verran paksumpaa kuin kohdissa joissa on pelkkää valkoista. Juovat ovat melko kapeita, ja ne kulkevat selän poikki aina häntään asti, jossa ne kapenevat äärimmäisen ohuiksi viivoiksi, joita tuskin edes erottaa hännän päästä. Häntä itsessään on erikoisen pitkä, ja karvat ovat pitkiä. Jaloissa on tummat "sukat". Etujaloissa sukat ovat hyvin lyhyet ja ne päättyvät heti tassun jälkeen, kun taas takajaloissa ne jatkuvat reilusti polven yli. Vasemman etutassun varpaat ovat valkoiset ja kynnet läpikuultavat, terävät ja suorat. Sarastusaamun polkuanturat ovat lämpimän vaaleanpunaiset, ja niissä on tummia viiruja. Polkuanturat ovat harvinaisen pehmeät, ja polkuanturoiden iho meneekin helposti rikki. Naaraan pään muoto on kulmikas, ja silmät syvällä kallossa. Silmien ympärykset ovat tummat, mikä saa katseen näyttämään vihaiselta. Silmät ovat väriltään meripihkaiset ja hitusen oranssiin, keltaiseen ja punaiseen taittuvat. Silmien reunoilla on tummia, todella pieniä pisteitä, joita ei huomaa helposti. Nenästä lähtee ohuita tummia viiruja, jotka johtavat silmiin. Sarastusaamun nenä on lämpimän vaaleanpunainen, ja siinä kulkee myös tummia viivoja, aivan kuten polkuanturoissakin. Viikset ovat läpikuultavat, kiharat ja äärettömän ohuet. Hampaat hohtavat vitivalkoisina ja ne ovat harvinaisen pitkät, paksut ja veitsenterävät.
Luonne: Sarastusaamusta saa ensitapaamisella ujon ja hiljaisen vaikutelman. Hän on hyvin rauhallinen, hiljainen ja viileä, muttei ollenkaan ujo. Naaras on pohdiskelija, joka miettii kaiken tarpeellisen äärettömän nopeasti ennen kuin tekee mitään hätiköityä. Hän hallitsee tunteensa erinomaisesti, ja ne ovat yleensä peitetty niin ettei naaraasta saa selvää. Sarastusaamu käyttäytyy aina viileästi toisia kohtaan, eikä koskaan paljastaisi kenellekään itsestään mitään, ellei kyseessä ole hyvä ystävä tai perheenjäsen. Hän ei pidä liikkumisesta suurissa porukoissa, vaan vain pieni lähipiiri sopii naaraalle erinomaisesti. Sarastusaamu pohdiskelee asioita monesti yksin, ja miettii mitä mieltä muut olisivat. Hän kuitenkin kysyy vain harvoin muiden mielipiteitä, ja yrittää tarkkailemalla ja kuuntelemalla saada selville muiden mielipiteitä. Naaras ei ilmaise mietteitään vapaaehtoisesti ääneen.
Sarastusaamu saattaa suuttua joskus melko helpostikin, mutta peittää suuttumuksensa hyvin. Hän näyttää suuttumisensa hyvin harvoin, mutta jos häntä ärsytetään ja kosketaan arkaan paikkaan, hän tekee mitä sillä hetkellä mieleen juolahtaa eikä pohdi seurauksia lainkaan. Sarastusaamu saattaa suuttuessaan tulisesti jopa hyökätä suututtajan kimppuun. Naaras ei pelkää tappamista, mutta kammoaa verta. Hän ei ole kertonut kammostaan koskaan kenellekään, eikä tule todennäköisesti kertomaankaan. Naaraan usko häilyy Pimeyden metsän reunoilla, eli hän ei varsinaisesti usko Pimeyden metsään, mutta tietää paikan olemassaolosta. Sarastusaamu on henkisesti hyvin vahva, eikä häntä saa sorrettua sanoilla. Hän ei sure ääneen ketään tai mitään, eikä kukaan saata tietää hänen surusta jota hän itkee ääneti sisällään. Naaras on vähäpuheinen, ja pyrkiikin usein eleillään viestittämään asiansa. Jos hän kuitenkin avaa suunsa, naaraan ääni on erikoisen kimeä, korkea ja laulava. Hän yrittää aina näyttää muille taitojaan, muttei koskaan kehuskele omalla osaamisellaan, vaan hänen täytyy saada näyttää ne. Sarastusaamulle on todella tärkeää, että häntä pidetään arvossa eikä hänestä ajatella pahaa. Hän yrittää lukea tunteista ja eleistä kaiken, jotta tietäisi mitä mieltä toinen on hänestä. Jos naaras saa jostain tietää jonkun ajattelevan hänestä pahaa tai muuten vain pitävän häntä alempiarvoisena, Sarastusaamu pitää huolen että se käsitys muuttuu. Hän kyllä ymmärtää, että päällikkö ja kokeneet soturit pitävät häntä alempiarvoisena, mutta omien pesätovereiden arvostus on hyvin tärkeä.
Taidot: Sarastusaamu on erinomainen hiljaa hiipiä, koska hänen kehonsa on todella kevyt. Hän pystyy myös juoksemaan todella nopeaa pitkien jalkojensa ansiosta ja saa kiihdytettyä vauhtinsa nopeaksi muutamassa silmänräpäyksessä. Kevyen ruumiinrakenteensa vuoksi taistelu ei kuitenkaan suju. Äkkijarrutusten tekeminen on suorastaan mahdotonta, ja korkealle loikkaaminen ei kuulu naaraan vahvuuksin. Sarastusaamu on hyvä saalistaja, joskin lintujen saalistaminen on vaikeaa.
Menneisyys: Sarastusaamu syntyi lehtisateen alussa hyvin nuorelle naaraalle Kuolonklaanin reviirin ulkopuolella. Sarastusaamun emo oli Kuolonklaanista, ja hän kuolikin synnytykseen, sillä hän oli vasta oppilasikäinen. Isästään Sarastusaamu ei ole koskaan kuullut, mutta hän on päättänyt selvittää sen.
Toiveet: Sarastusaamu haluaisi hyvän aseman klaanissa, sekä paljon arvostusta ja kunniaa. Hän toivoisi mestarikseen kissan, joka pystyy kehittämään hänen taitojaan. Naaras tahtoisi myös jossain syvällä sisimmässään kumppanin, ja toivoisi vielä jonain päivänä pääsevänsä päälliköksi.
Theme song: Hakuammuntaa - Ida Paul & Kalle Lindroth
Sarastustassu | 12.11.2016
Jalkani vapisivat ja tähyilin vauhkona ympärilleni. Pelkäsin, sillä olin vasta niin nuori enkä ollut saanut koulutusta paljoakaan. Yritin muistella Puhurijalan opetuksia, mutta pääni tuntui sekavalta ja taistelun äänet sekoittivat päätäni enemmän. Seisoin taistelun laitamilla ja pelkäsin koko ajan että joku hyökkäisi takaapäin kimppuuni.
Kuulin ulvaisun, ja käännähdin salamannopeasti äänen suuntaan. Joku oppilas lensi ilman halki päälleni ja kaaduin iskun voimasta maahan. Kylkeni hiertyi ikävästi maata vasten ja vinkaisin pienesti. Ilmeisesti Myrskyklaanin oppilas oli lentänyt päälleni ja nyt tuon paino puristi rintaani. Ähkäisin kun oppilas nousi päältäni. Sitten ponkaisin itse salamana ylös. Tähyilin silmät suurina ympärilleni etsiäkseni päälleni lentäneen oppilaan. Melko pian erotin naaraan mustan turkin. Karvani pörhistyivät ja vetäisin huuleni ylös. Musta myrskyklaanilaisnaaras tuijotti minua silmät sirrissä arvioiden. Mieleeni muistui ehkä tärkein mestarini oppi:
"Olet pieni, kevyt ja nopea. Käytä vahvuuksiasi hyväksesi taistelussa." Hätkähdin hereille mietteistäni liian myöhään. Tumma oppilas oli hyökännyt kohti minua ja painoi minut kynsilläni maata vasten helposti kuin olisin ollut vaivainen hiiri. Ulvaisin kun oppilaan kynnet upposivat lihaani ja saivat veren pulpahtamaan pintaan. Yritin kiemurrella irti toisen oppilaan otteesta mutta turhaan. Kivun aaltoja säteili ympäri kehoani ja tuskanhiki pyrki pintaan. Sitten muistin hyvän kikan jonka Puhurijalka oli neuvonut. Rentoutin lihakseni ja valahdin veltoksi sulkien silmäni. Tunsin heti miten myrskyklaanilaisoppilas päästi minusta irti ja tuon kaikkoavista askelista päätellen hän loikki kauemmas. Nousin haparoiden ylös ja tähyilin oppilaan suuntaan. Hän oli tassuttanut vähän kauemmas eikä huomannut että olin noussut. Hymyilin vinosti ja kiihdytin vauhtiani. Salamannopeasti syöksähdin mustan oppilaan selkään. Upotin kynteni tuon selkään ja purin lujasti naarasta niskasta. Myrskyklaanilaisoppilas älähti ja yritti ravistella minut pois. Pidin kuitenkin tiukasti kiinni enkä pudonnut. Raavin naaraan selkää ja purin tuon niskaa niin lujaa kuin jaksoin saaden ulvahduksia vastalauseiksi. Roikuin naaraan selässä kunnes tuo lopulta kellahti kyljelleen ja tassuni vääntyi. Ulahdin ja hoipertelin pystyyn kivun säteillessä jalastani. En uskaltanut asettaa painoa sille vaan pidin sitä ilmassa. Myrskyklaanin oppilas nousi myös pystyyn ja tuijotti minua murhaavasti ennen kuin äkkäsi pahassa pulassa olevan toverinsa ja syöksyi apuun. Hengitin raskaasti ja tähyilin ympärilleni yllätyhyökkäysten varalta.
// Värähdysssss
Värähdyspentu
//Tästä tarinasta tulee taistelupisteet, mutta Värähdys tulee kuolemaan astuessaan taistelukentälle:))
Koko Kuolonklaani - lukuunottamatta pentuja ja klaaninvanhimpia - oli lähtenyt sotaan metsän klaaneja vastaan. Minäkin halusin katsomaan, mutta hiirenaivoinen Sulkatähti - kuten kaikki muutkin kissat - oli kieltänyt minua! En kuitenkaan antanut sen häiritä. Päätin lähteä nelipuille. Kyllä minä sinne löytäisin, vaikken koskaan ollutkaan käynyt siellä. Olin kuitenkin monet kerrat kuullut, kuinka kissoja oli opastettu, kuinka sinne pääsee. Piti mennä Tuuliklaanin reviiriltä suoraan eteenpäin. Ja muutenkin takuulla voisin kuulla taisteluäänet ja seurata niitä, ei se niin vaikeaa olisi. Vilkaisin nopeasti kahta klaaninvanhusta, jotka nuokkuivat lähellä nukkuvia sisaruksiani. Aurinko oli jo korkealla taivaalla, mutta sisareni nukkuivat vielä. Lähdin juoksemaan kohti ukkospolkua, joka minun täytyi ylittää ennen Tuuliklaanin reviirille pääsyä. Nopeasti vilkaisin oikealle ja vasemmalle, jonka jälkeen ryntäsin mustalle polulle - joka oli osaksi lumen peitossa - ja ylitin sen nopeasti lukuisilla askelilla. Lähdin sitten juoksemaan lumihangessa kuolonklaanilaisten jälkiä seuraten todennäköisesti kohti nelipuita.
Olin harhaillut Tuuliklaanin reviirillä ties kuinka kauan, ja saatoin viimeinkin kuulla taisteluääniä! Seurasin ääniä kovaa vauhtia ja katselin kaiken aikaa ympärilleni, jotta osaisin palata takaisin vanhusten ja sisaruksieni luokse myöhemmin. En halunnut kenenkään tietävän, että olin käynyt nelipuilla katsomassa taistelua. Äänet voimistuivat koko ajan, mitä lähemmäs nelipuita kävelin. Saatoin nähdä laakson jo edessäni ja sen keskellä neljä suurikokoista tammipuuta. Laaksossa oli menossa hurja taistelu, enkä tiennyt, ketkä kissoista olivat kuolonklaanilaisia ja ketkä ei. Astuin vahingossa liian lähelle laakson reunamaa ja kuperkeikkaa vierin alas laakson pohjalle, jossa lumi oli värjäytynty verestä punaiseksi. Turkkini oli sotkeutunut lumeen.
"Hiirenpapanat!" sihahdin itsekseni ja aloin nuolemaan turkkiani, mutta huomasin jonkun lähestyvän minua. Pelko paisui sisälläni suunnattomaksi ja lähdin vain juoksemaan kohti tulijaa. Tuo oli selkä minuun päin, joten onnistuin tekemään yllätyshyökkäyksen. Kissa alkoi kiljumaan hulluna, ja samassa tunnistin hänet Sarastustassuksi. Loikkasin pois kissan selästä, ja tuo oli ryntäämässä kimppuuni, kunnes ilmeisesti tunnisti minut.
"Värähdyspentu! Mitä sinä täällä teet?!" oppilas kysyi hämmentyneenä.
"No en tekisi mitään, mutta tuo hiirenaivoinen rinne tiputti minut alas! Auta minut ylös, jotta pääsen takaisin vanhusten ja muiden luokse", naukaisin odottaen, että klaanitoverini auttaisi minut ylös rinnettä. Kaikki rakastivat minua, joten ei ollut syytä, miksi naaras ei olisi auttanut minua.
//Sarastus? cx
Sarastustassu | 13.11.2016
Katsoin kauhunsekaisella ilmeellä Värähdyspentua joka selvästi odotti minun auttavan hänet ylös. En pitänyt naaraan käskevästä äänensävystä, mutta tiesin että minun täytyisi auttaa hänet ylös - muuten Värähdyspentu kuolisi minun takiani. Nyökkäsin vain enkä sanonut mitään kun lähdin työntämään pentua ylös rinnettä. Maa oli liukas ja jäinen jonka takia en saanut kunnolla otetta ja liu'uimme takaisin alas.
"Hiirenpapanat", kuulin Värähdyspennun sihahtavan, mutta en välittänyt. Nyt olisi tärkeintä saada pentu ylös ja äkkiä. Hengitykseni salpautui kun työnsin kynteni esiin ja pukkasin Värähdyspentua kuonollani ylöspäin. Pääsimme hyvin puoleenväliin rinnettä kun odottamaton tuulenpuuska tarttui minuun ja kellahdin taaksepäin. Pääni osui kovaa maahan ja näin tähtiä kieriessäni pennun kanssa kuperkeikkaa alas taistelun sekaan. En saanut vauhtiani pysähtymään ja päätäni jomotti, mutta lopulta törmäsin johonkin. Tunsin iskun selässäni ja inahdin. Nousin äkkiä hoiperrellen pystyyn ja näin edessäni suurikokoisen kollin. Pelon ansiosta en kyennyt määrittelemään mistä klaanista kolli olisi. Turkkiani kihelmöi ja yritin liikkua rauhallisesti taaksepäin kertoen että aion perääntyä. Silmäni laajenivat kauhusta ja hengitykseni salpaantui kun Värähdyspentu huusi yhtäkkiä takaani:
"Hyökkäykseen!" Ja lähti juoksemaan kissaa kohti. Kolli paljasti hampaansa ja yritin estää pentua juoksemasta kissaa päin, mutta liian myöhään. Suuri kolli nosti tassunsa ylös ja mäjäytti sen voimalla Värähdyspennun kylkeen. Kuului vingahdus ja naaraspentu lensi kaaressa ilmaan. Sitten hän mätkähti maahan ja jäi siihen liikkumattomaksi - mitä luultavimmin ikiajoiksi. Kiljaisin. Pelko oli jähmettänyt minut paikoilleen ja en tehnyt muuta kun katselin silmästä silmään väjäämätöntä kuolemaa. Soturi lähti juoksuun minua kohti ja loikkasi. Ennen kuin kolli hyppäsi päälleni tajusin että pystyin taas liikkumaan. Salamannopeasti heilautin tassuni ja viilsin viillon kollin mahaan niin että päälleni pulpahti verta. Sitten väistin hypyn sulavasti ja kyyristyin valmiina taisteluun. Olin saanut yhtäkkiä adrenaliinia suoniini ja paljastin äristen hampaani. Kolli murahti matalasti ja syöksyi kohti minua. Väistin sulavasti ja upotin hampaani hänen tassuunsa. Kolli ulahti ja yritti ravistella minut pois. Olin kuitenkin päättänyt että en päästäisi irti. Kolli yritti riuhtoa itseään irti mutta olin puristanut hampaani niin tiukasti että en ehkä saisi niitä enää pois. Se ei minua haitannut, koska pursusin ylpeyttä siitä että kuuluin Kuolonklaaniin ja kuolisin klaanini puolesta. Äännähdin kun kolli kaatui päälleni, mutta sekään ei saanut otettani irtoamaan. Kylkeäni puristi ja pelkäsin kylkiluideni murtuvan kun kolli retkotti koko painollaan päälläni. En saanut kunnolla happea, keuhkojani kivisti ja tassuni oli vääntynyt inhottavasti. Minuun sattui mutta sinnikkäästi pidin hampaani kiinni. Sitten kolli nousi ja huohotin maassa vihollisen tassu edelleen suussani. Tuntui että leijun kun paino päältäni nousi, mutta en ehtinyt hengähtää kauaa. Odottamatta kolli viilsi kurkkuani ja parahdin niin että päästin irti. Kaulastani valui verta ja maistoin sen suussani. Yritin nousta ylös mutta haava kaulassani oli syvä ja yskäisin verta. Sitten vajosin takaisin maahan ja erotin miten haavan tehnyt kolli tassutti poispäin ja katosi taisteluun. Erotin vähän kauempana Värähdyspennun ruumiin ja henkäisin. Se sai minut yskimään verta verilammikkoon mikä alkoi muodostua alleni. Oloni muuttuu hetki hetkeltä heikommaksi menettäessäni verta. Kummallisinta kaikessa oli se, että vaikka tieisn kuolevani, minuun ei sattunut enkä pelännyt kuolemaa. Päässäni pyöri ja pidin väkisin silmäni auki vaikka näköni alkoi sumeta. Vetäisin vielä viimeisen rohisevan henkäyksen ja maistoin veren suussani kitkeränä. Sitten pimeys nielaisi minut ja lasittuneet silmäni tuijottivat eteenpäin näkemättä enää koskaan päivänvaloa.
// R.I.P Sarastustassu ja Värähdyspentu
Sarastuspentu | 29.10.2016
Nyrpistin nenääni. Nostin pääni tassujeni päältä ja haukottelin makeasti. Uloshengitykseni aikana sieraimistani kohosi höyryä kylmään ilmaan. Värähdin sillä kylmä ilma tunki turkkini läpi. Oli vielä yö, ja pentutarhan muut pennut nukkuivat käpertyneinä tiukalle kerälle pysyäkseen lämpiminä. Haukottelin taas ja olin aikeissa jatkaa nukkumista, kun huomasin kasan valkoista höttöiseltä näyttävää ainetta pesän suuaukon lähellä. Silmäni levisivät ja unisuus karisi pois. Nousin varovasti seisomaan ja pörhistin turkkini kylmää yöilmaa vastaan. Pakkanen nipisteli poskiani ja viikseni värähtelivät. Tassunpohjani olivat kylmät, sillä maa oli jäinen tassuttaessani kohti valkoisena hohtavaa ainetta. Kuulin sydämeni sykkeet ja asetin askeleeni sen rytmiin. Hiljainen yö tuntui kuin unelta, ja erotin pesän katon läpi kaistaleen taivasta jolla lukemattomat tähdet tanssivat. Seisahduin, sillä olin saapunut sen valkean aineen luo. Tarkastelin sitä varovasti joka puolelta, ylhäältä ja alhaalta. Siitä huokui kylmyys, ja värähdin tahtomattani. Kumarruin lähelle ainetta ja nenäni kosketti sitä. Kavahdin taaksepäin ja puristin suuni kiinni jotta en olisi vinkaissut. Tuo valkoisena hohtava aine oli ollut kylmää, mutta samalla pehmeää ja höttöistä. Räpyttelin yllättyneenä silmiäni ja rypistin otsaani. Mitä tuo oikein oli? Kurotin tassullani kohti valkoista kasaa, ja kosketin anturallani sitä. Tällä kertaa olin varautunut hyytävään kylmyyteen enkä vetänyt tassuani pois, vaan pyörittelin sitä valkoisen aineen seassa tunnustellen. Aine tuntui pehmeältä, kevyeltä ja kylmältä. Otsani ryppy syveni kun yritin pähkäillä mitä aine oli. Mieleeni muistui sattumalta kuulemani keskustelu edelliseltä päivältä. Klaanin parantaja Kitkerähenki oli kertonut Sulkatähdelle että pian saattaisi sataa vettä tai jopa vähän lunta sillä ilma oli pakastumassa ja pilviä oli roikkunut monta päivää leirin yläpuolella. Tuosta puolella korvaa kuullusta keskustelusta poimin yhden sanan; lunta. Tiesin, että edessäni hohteleva valkoinen aine oli lunta vaikkei kukaan ollut kertonut sitä minulle. Myhäilin omahyväisenä ja vedin hieman turtuneen tassuni lumesta. Sitten käännyin ympäri ja tassutin takaisin pedilleni. Kylmyys oli pistelevä ja käperryin tyytyväisenä sammalille tiukkaan kerään. Jäseneni tuntuivat veltoilta ja yhtäkkiä minut vallannut väsymys uhkasi painaa minulta tajun kankaalle. Sinnittelin kuitenkin vielä muutaman silmänräpäyksen miettien lunta. En kuitenkaan voinut tehdä sitä kauaa sillä silmäni painuivat kiinni ja nukahdin syvään uneen.
// joku voi halutessaan jatkaa
Varistassu
Olin harjoittelemassa saalistusta uuden mestarini, Kauhumurhan kanssa.
"Mene saalistusasentoon!" Kauhumurha käski. Kyyristyin ja laskin häntääni.
"Alemmas!" Kauhumurha käski ja laskin itseäni.
"Vielä", Kauhumurha sanoi kärsimättömällä äänellä. Kyyristyin niin että vatsakarvani viistivät miltei maata. Kauhumurha nyökkäsi pienesti.
"Sitten saalistat. Kun haistat jotain, hiivit lähemmäs ja loikkaat saaliin päälle. Sitten pitelet sitä aloillasi kun puraiset sitä kaulaan, kurkkuun tai työnnät kyntesi sen niskan läpi", Kauhumurha selitti kuin pienelle pennulle, ivallisesti. Hillitsin sähähdyksen.
"No niin ala painua", Kauhumurha käskytti ja loikki itse kauemmas saalistamaan. Haistelin ilmaa ja haistoin linnun. Hiivin hajua kohti. Näin linnun olevan harakka, ja se oli minuun selin. Jännitin lihakseni loikkaan. Työnsin kynteni harakan niskan läpi. Harakka kaatui ja piti kurluttavaa ääntä. Sen niskasta valui verta maahan ja sen silmät muljahtelivat. Sitten harakan silmät lasittuivat. Silti tuon niskasta valui verta. Katsoin harakkaa verenhimoisen tyytyväisenä ja nuolin veret kynsistäni. Sitten kuovin hieman maata harakan päälle, jotta voisin hakea tuon myöhemmin. Haistelin ilmaa. Ilmassa leijui hento oravan haju. Lähdin jäljittämään hajua. Löysin kuin löysinkin oravan ja hyppäsin sen niskaan. Purin tuota ihanan kiduttavasti. Ensin purin hiljaa, sitten aina vain kovempaa. Sitten päästin irti ja orava hoippui eteenpäin. Se lysähti maahan ja tuon hengitys tohisi. Nuolin verta huulistani ja viiksistäni kun oravan veri alkoi peittää maata. Orava eli vieläkin kun kävelin sen luo. Purin sen niskaa aina vain kovempaa, kunnes tunsin miten oravan niskat katkesivat. Nostin velton oravan hampaisiini ja kävelin harakan luo. Nostin senkin suuhuni ja katsahdin ympärilleni. Kauhumurha käveli luokseni. Kollin suusta roikkui kaksi hiirtä ja todella laiha kani. Kävelin vaitonaisena Kauhumurhan perässä kohti leiriä.
Tiputin saaliini pieneen tuoresaaliskasaan.
"Vie pennuille ruokaa", Kauhumurha käski. Nostin tappamani harakan pois kasasta ja pyöräytin silmiäni. Kävelin pentutarhalle. Kävelin pentutarhaan ja tiputin harakan suustani.
"Pitääkö teille pieniä ruoka?" kysyin pennuilta kovaan ääneen, jotta he heräisivät. *Jos pitää niin ei voi sanoa kuin ketunläjät!* ajattelin. Katsoin pentuja ja odotin vastausta. *Kylläpä kestää* ajattelin.
//Sarastus, Värähdys, Suur tai Vatukka?
Sarastuspentu | 30.10.2016
Hätkähdin hereille ja raotin hitaasti silmiäni. Edessäni seisoi Varistassu joka pudoti suustaan harakan. Siristin silmiäni aamuauringonvalossa ja kiristelin hampaitani. Miksen saanut nukkua? Samassa tajusin että oppilas oli tuonut meille ruokaa ja vatsani murahti. Viikseni värähtivät ja ponnistin ylös seisomaan. Vilkuilin Varistassua astellessani vielä hieman unenpöpperössä kohti saalista.
"Niin pitääkö teille pieniä ruoka?" oppilas kysyi närkästyneenä. Hätkähdin, vaikka olinkin tiennyt oppilaan avaavan suunsa. Se, miten hän oli haukannut ilmaa ja avannut suunsa oli kertonut minulle sen, mutta en ollut varautunut noin kitkerään äänensävyyn. Turkkini värähti kun pudistin päätäni. Varistassu nyökkäsi ja peruutti ulos pesästä. Kiitollisena tassutin vielä viimeisetkin askeleet saaliin luo ja upotin terävät hampaani saaliin kylkeen. Haukkaisn mehevän palan harakasta ja pireksin sen kiitolllisena kun vatsani täyttyi. Pidin huolen että kolmelle vielä nukkuvalle pennulle riittäisi ruokaa tarpeeksi ja jätinkin melkein kokonaisen harakan heille. En viitsinyt herättää pentuja vielä, sillä minun teki olla mieli yksin.
Kuulin kokouskutsun kajahtavan leirin aukiolla. Vilkaisin nopeasti muita pentuja mutta en jäänyt odottamaan heitä vaan juoksin pentutarhasta ulos aukiolle. Melkein kaikki kissat istuivat jo jännittyineä aukiolla, mutta huomasin silti että muutama oppilas asteli vielä pesästä ulos. Jarrutin vauhtini ja istuin melko taakse, mistä en edes nähnyt paljoakaan Sulkatähteä. Tuon vieressä seisoi ylväänä Viiltotähti, enkä voinut olla värähtämättä nähdessäni tuon arpiset kasvot. Kuulin miten kolme muuta pentua asteli taakseni istumaan.
"Mitäköhän Sulkatähdellä on asiaa?" Vatukkapentu naukui hiljaisella äänellä. Kohautin lapojani kun päällikkö avasi suunsa:
"On tullut aika lähteä täältä metsästä, ja kohdata metsän klaanit. Kaikki varmaan muistavat sen taistelun jonka hävisimme?" Sulkatähti antoi sanojensa vaikuttaa. Klaanin keskellä kohosi supina, ja aivoissani raksutti. Olin kyllä kuullut siitä sodasta, mutta en oikein ymmärtänyt miksi meidän tulisi kostaa. Rypistin otsaani. Sypina yltyi ja Viiltotähti karjaisi:
"Hiljaa kaikki! Jos jollakin on jotain tätä vastaan, niin se kissa voi kohdata minut taistelussa ja voittaja on ensin kuollut kissa." Kaikki vaikenivat heti. Viiltotähti nyökäytti tyytyväisenä päätään ja antoi Sulkatähdelle merkin jatkaa.
"Lähdemme huomenna kohti metsän klaaneja heti auringonnousun jälkeen. Mukaan lähtevät kaikki", Sulkatähti naukui ja silmäili tulisen näköisenä klaania. "Aloitamme Suuren Sodan ja voitamme sen!" Koko klaani yhtyi Viiltotähden ja Sulkatähden aloittamiin ulvaisuihin. Höyry kohosi ilmaan ja lopuksi minäkin ulvoin kohti taivasta. Jännitys kiristi vatsaani mutta en uskaltanu näyttää sitä kenellekään kuunnellessani klaanin hurraaulvaisuja ja ulvoessani kimeästi itsekin mukana.
// Kuolo siis lähtee kohti metsän klaaneja seuraavana auringonnousuna ja suuri sota lähtee käyntiin
Sarastuspentu | 28.09.2016
Raotin silmiäni varovasti ja annoin niiden totutella pesän valoon. Tassunophjiani kutitti, enkä olisi malttanut enää maata. Tahdoin kuitenkin tietää, olinko pesässä yksin ennen kuin nousisin. Korvani värähtivät ja terävöitin kuuloaistini. Ne olivat pystyssä, tarkkaavaisina vastaanottamaan pienimmänkin äänen. Jostain kauempaa kuulin vaimeaa puhetta. Rypistin otsaani, ja yritin miettiä mistä ääni mahtoi kuulua. Avasin silmäni auki, ja käänsin hitusen päätäni äänen suuntaan. Pesässä ei ollut ketään, mutta sen suuaukon ulkopuolelta kuului kissojen ääniä. Häntäni liikahti ja työnsin läpikuultavat kynteni esiin. Viikseni väpättivät kun jännitin lihakseni ja työnsin eturuumiini ylös. Istuin hetken pää kallellaan yrittäen saada sanoista selvää, mutta turhaan. Sitten nostin myös takapääni ylös ja seisoin hetken paikallani honteloilla jaloillani tasaten sykettäni joka oli kiihtynyt innostuksesta. En erottanut vieläkään sanoja, mutta erotin että puhujia oli kolme. Silmäni välähtivät melko hämärässä pesässä ja otin ensimmäisen askeleen kohti suuaukkoa, jonka läpi kajasti valoa ja jonka takaa kuului puhetta. Kipristelin varpaitani ja purin huultani otaessani seuraavan askeleen, ja sitä seuraavan. Pesä tuntui isolta ja matka kestävän monta kuuta. Minua hermostutti, en nimittäin tiennyt ketkä puhuivat pesän ulkopuolella. Korvani värähtivät aina kun kuulin jotain, oli se sitten tuulen hento kuiskaus tai jonkun naurahdus.
Kun pesän suuaukon ja minun välille olisi mahtunut enää vain aikuinen kissa, erotin sanat:
"Olitte tielläni, kannattaisiko seuraavalla kerralla katsoa vähän ympärilleen?" Hätkähdin melko rajusti ja hillitsin haluni rynnätä takaisin makuualusilleni. Vilkuilin hermostuneena ympärilleni ottaessani vielä loputkin askeleet niin että olin suuaukon kohdalla. Huokaisin ja astuin ulos turvallisesta pesästä. Häikäisevä valo tunkeutui vielä tottumattomiin silmiin ja päästin hennon uikahduksen auringonvalon osuessa niihin. Peruutin askeleen ja takapääni törmäsi seinään. Pakokauhu alkoi kuplia sisälläni sillä en voinut avata silmiäni koska oli liian kirkasta. Alahuuleni värisi ja melkein purskahdin itkuun, mutta viime hetkellä kovetin itseni. Nostin pääni ylväästi pystyyn ja raotin silmiäni totuttaen ne kirkkaaseen valoon. Silmäni tottuivat yllättävän nopeasti aurinkoon, ja hetken kuluttua näin selvästi. Vähän matkan päässä minusta istui kolme nopealta arviolta hieman minua vanhempaa kissaa. Suurin kolli oli valkoinen, ja hänellä oli harmaita laikkuja. Tuon vieressä istui tummanharmaa kolli, ja heitä vastapäätä istui melko tyytyväisen näköisenä hopeanharmaa pieni naaraspentu. Rykäisin, ja astuin muutaman askeleen lähemmäs kissoja. Ainut naaras huomasi minut ensimmäisenä. Hänen kasvoilleen levisi hivenen hämmentynyt ja ilkikurinen virne. Tuon keltaiset silmät porautuivat omiini ja tunsin oloni epämukavaksi. En kuitenkaan osannut enkä uskaltanut näyttää sitä - naaras näytti mielestäni ilkeältä.
"Kukas se täällä onkaan?" hän naukui hämmentynyttä esittävällä äänellä. Naaraan ilmeisesti veljet kääntyivät katsomaan minua. Häntäni liikahti, mutta en antanut muuten hermostukseni näkyä. Kasvojani peitti ilmeetön naamio, joka peitti tunteeni muilta - tiesin sen, vaikken ollut koskaan ennen ajatellut tarvitsevani sellaista.
// Värähdys, Vatukka, Suur?
Värähdyspentu | 01.10.2016
Minut, Suurpentu ja Vatukkapentu, sekä uusi pentu - Sarastuspentu - oli passitettu pentutarhaan, koska kaksi koiraa oli hyökännyt leiriin. Vilkaisin ilmeettömänä Sarastuspentua, joka katsoi minua mitään sanomatta.
"Onko pakko tuijottaa?!" ulvaisin ja väläytin lumenvalkealle, juovia omaavalle pennulle hampaitani. Olin häntä vanhempi, joten jos alkaisimme taistella, minä voittaisin. Mutta jos alkaisin taistella, turkkini menisi takuulla ihan likaiseksi, eikä se tuntuisi mukavalta. Vilkaisin sivusilmälläni Vatukkapentua ja Suurpentua, jotka olivat hivuttautuneet aivan pentutarhan uloskäynnille.
"Ette te taistelemaan pääse, vaikka kuinka toivoisitte. Te vain kuolisitte, se tosin olisi kaikkien kannalta hyvä vaihtoehto, sillä eipä teistä mitään hyötyäkään ole", virnistin, mutta siirsin katseeni Sarastuspentuun, joka yhä katsoi minua. Naaras oli siristänyt silmiään ja tuon valkeat hampaat vilahtivat hetken aikaa näkyvissä. Mitä hän oikein puuhasi?
"Lopeta tuo tuijottaminen tai tapan sinut!" ulvaisin lopulta naaraalle.
//Sarastus? Anteeks autohitti mut aivot ei sanonu mitää ja oli pakko kirjottaa jostai XD
Sarastuspentu | 06.10.2016
Säpsähdin Värähdyspennun murhaavaa äänensävyä ja katsetta ja käänsin pääni pois. Naaraan tyytyväinen murahdus ärsytti minua, sillä en halunnut olla kenenkään käskettävissä. Puristin suuni tiukaksi viivaksi ja näytin pentutarhan seinälle hapanta naamaa. Kuulin muiden huutoja ja koiran haukuntaa leiristä ja karvani nousivat pystyyn. Veren tuoksu leijaili sieraimiini saaden ne värähtämään. Pelon värähdys kulki selkäni poikki ja ravistelin päätäni yrittäen saada pelon pois. En pelännyt muiden puolesta sillä minulla ei ollut sukulaisia, ei ketään. Pelkäsin itseni puolesta. Toivoin, että pelkoni ei näkyisi sillä en kaivannut muiden pentujen pilkkausta. Sähköisyys leijui pistävänä ilmassa, ja yritin sulkea korvani taistelun ääniltä jotka kuuluivat kaukaa. Tunteeni olivat patoutuneet ja se tuntui mukavalta kun kenenkään muun ei tarvinnut tietää niistä. Vino hymy kareili huulillani ja nostin pääni. Värähdyspentu istui vähän matkan päässä minusta. Tuon katse oli suunnattu minuun, ja erotin lievää uteliaisuutta sekä jotain muuta tunnetta mitä en tunnistanut sen neljäsosasekunnin aikana kun katseemme olivat kohdistuneet toisiin. Kun nostin pääni, Värähdyspentu käänsi nopeasti katseensa sisaruksiinsa. Tuhahdin ja tassutin lähemmäs muita pentuja.
"Tehdään jotain", naukaisin muille. Toiset katsahtivat yllättyneinä minuun, mutta en katsonut ketään silmiin.
"Leikitään jotain. Täällä on muuten tylsää", toistin aiemmin sanomani lauseen hieman muotoiltuna paremmaksi.
// Värähdys, Vatukka, Suur?
Vatukkapentu | 08.10.2016
Heräsin sikeästä unestami turkki pörröisenä. Ravistelin hetken päätäni ja käänsin katseeni Sarastuspentuun. Tajusin mitä hän oli kysynyt joten nyökkäsin hyväksyvästi Sarastuspennulle. Nousin ylös ja astelin tuon luokse.
"No, mitä leikitään?" kysyin.
"Niin?" kysyi myös yhteen ääneen Suurpentu ja Värähdyspentu.
"Hmmm...", sanoi Sarastuspentu.
Rapsutin takajalallani korvantakustani ja pesin kasvojani.
"Leikitään soturia ja oppilasta!" ehdotti Suurpentu.
"Juuu!!" sanoin iloisena.
"Tahdon olla soturi", sanoin ja pörhistin rintaani.
//Sarastus?? Muut??
Sarastuspentu | 15.10.2016
Katselin närkästyneenä Vatukkapentua.
"Minäpäs olen soturi", yritin naukaista mahdollisimman käskevästi. Värähdyspennun ivallinen naukaisu kuitenkin sai minut kyyristymään.
"Jos me kerta leikimme soturia ja oppilasta, minä olen tietenkin soturi", tuo naukui painottaen sanaa "tietenkin". Kiukku kuohahti sisälläni mutta peitin sen taitavasti koska Värähdyspentu olisi voinut nälviä minua siitä. Pidin kasvoni ilmeettöminä ja tuijotin maata kiukun ja pettymyksen myllertäessä sisuksissani. Suurpentu ja Vatukkapentu eivät väittäneet vastaan mikä sai minut suuttumaan entisestään. En kuitenkaan näyttänyt tunteitani ja nyökkäsin vain.
"Aloitetaan", Vatukkapentu sanoi. "Sinä siis koulutat meitä." Viikseni värähtivät ja nostin katseeni. Värähdyspennun karvat aaltoilivat ja hän näytti hyvin tyytyväiseltä.
"Noniin, ensin teidän täytyy näyttää saalistusasento minulle", Värähdyspentu naukui tärkeällä äänellä. Rypistin otsani ja vilkuilin Suurpentua ja Vatukkapentua miten he laskeutuivat asentoon. Minäkin jännitin lihakseni ja kyykistyin lähelle maata. Yritin tekeytyä mahdollisimman kevyeksi ja asetuin siihen asentoon jonka vaistoni minulle kertoi. Nojauduin hieman lapojeni varaan ja pidin häntäni paikoillaan kun Värähdyspentu tuli luokseni. Tunsin tuon arvostelevan katseen turkillani ja tukahdutin tuhahduksen.
"Ihan hyvä", pentu naukaisi ja siirtyi arvioimaan sisariaan. Huokaisin syvään ja ponnistin ylös. Jalkojani sattui aavistuksen mutta en välittänyt. Ajatukseni harhailivat ja panin ilokseni merkille että koirien äänet leirissä olivat loppuneet. Kuulin kuin jostain kaukaa miten Värähdyspentu arvioi muiden pentujen saalistusasentoja, ja äkkäsin pesän seinässä kiipeilevän hämähäkin. Yllättyneenä tassutin sen luo niin että näin sen kunnolla. Sen harmaassa selässä oli tummia kuvioita ja sen kahdeksan jalkaa olivat takertuneet pesän oksiin. Sen suusta lähti pienet pihdit ja se kutoi verkkoa. Räpäytin silmiäni ja astuin askeleen taaksepäin. Käännyin ympäri ja näin Värähdyspennun katselevan minua.
"Mitä siellä oli?" hän kysyi. Korvani värähtivät.
"Ei mitään", naukaisin pienellä äänellä. Korviani kuumotti ja katselin taas maata. Värähdyspennun tuijotus tuntui pisteliäänä turkillani ja yritin työntää se pois mielestäni.
"Tehdään jotain muuta, tämä on tylsää", Suurpennun naukaisu pelasti minut Värähdyspennun tujotukselta ja tassutin kiitollisena lähemmäs muita leikkitovereitani.
// Muut?