Kamomillapisara

Kamomillapentu, 20.01.2017

Olin lämpimän karvamytyn vieressä. Olin vaipumassa uneen kunnes joku kosketti minua häntään. Inisin ja vetäydyin syvemmälle karvamytyn karvojen sekaan.

*Älä tee minulle mitään!* ajattelin tuskissani kun taas joku kosketti häntääni. Minulle tuli kauhea nälkä. Inisin ja seurasin maidon tuoksua. Pian olin täynnä ja minua alkoi väsyttämään hurjasti. Inahdin kun joku nuolaisi päälakeani ja sitten selkääni. Rentouduin kuitenkin pian. Pikku hiljaa uni otti minusta vallan.

Heräsin. Kuulin ympäriltäni ääniä.

"Kortepentu?" kuului jostain hämmästynyt naukaisu läheltäni. Olin ollut silloin kuulolla tarkkana kun joku oli koskettanut minua ja sanonut Kamomillapentu. Oliko nimeni Kamomillapentu? Varmaan! Ja joku oli Kortepentu, mutta kuka? Ajatukset pyörivät päässäni ja koitin miettiä niihin ratkaisuja. Inahdin taas.

"Kortepentu, avasit silmäsi", kuului lempeä ääni taas läheltäni. Vieressäni oleva melkein saman kokoinen karvamytty liikahti. Tuo oli kai Kortepentu?! Ja hän oli avannut jo silmänsä. Minua pelotti kauheasti avata silmät. Näin oli turvallisempaa. Pimeää eikä mitään pelottavaa, riittää varsin hyvin minulle. Taas tunsin vatsassani nälän tunteen. Möngin maidon hajua kohti ja aloin juomaan maitoa. Painelin hellästi maidon lähteen vierestä tassuillani. Kummasti minua alkoi taas nukuttamaan ja menin kerälle lämpimän karvamöykyn viereen. Pian nukahdin.

Heräsin. Uskaltaisinko avata silmäni? Keräsin rohkeutta. Ei, ei vielä nyt! Mutta jos en tekisi sitä nyt en ehkä tekisi sitä koskaan. Nyt se on tehtävä! Räväytin silmäni auki ja näin sumeasti kaikkea. Pian aloin hahmottamaan ympäristöä. Olin jossain hämärässä tilassa jonne pilkotti jostain kohti valoa. Näin kissoja ympärilläni.

"Kamomillapentu, sinäkin avasit silmäsi", kuului ääni vierestäni. Katsoin kissaa joka oli äsken puhunut. Emo! Tuo oli varmasti emoni, joku sisälläni kertoi sen minulle. Vieressäni mönki pentu jonka hajusta tunnistin hänet Kortepennuksi. Jos tuo edes oli Kortepentu. Räpyttelin silmiäni ja katselin edelleen ympärilleni. Kortepennulla oli keltaiset silmät. Kaksi pentua nukkui emoni vierellä silmät kiinni. Tai en minä tiedä nukkuivatko he vai eivät.

*Ei täällä ole pelottavaa!* ajattelin. Katselin emoni siniharmaata turkkia. Emolla oli meripihkanvärinen silmä mutta toisen silmän kohdalla ei ollut silmää. Outoa! Katselin tassujani jotka olivat hyvin pienet verrattuna emoni tassuihin.

//Muut pennut ja Usva?

Mesipentu, 21.01.2017

Raotin hitaasti silmiäni, jotka olin ensimmäisen kerran avannut eilisiltana. Nyt pesä näytti aivan erilainen kuin silloin. Ympärilläni olevat karvamytyt eivät näyttäneet enää yhtään pelottavilta, ja kaikki pimeä oli muuttunut valoisaksi. Saatoin kuulla jostain ääniä. Ääni kuului pesän ulkopuolelta. Mieleni teki kovasti mennä katsomaan, mitä siellä oli, mutta yrittäessäni liikkua, en päässyt minnekään. Yhtäkkiä kuitenkin onnistuin kierähtämään vasemmalla puolellani makaavan karvamytyn päälle. Se päästi ilmoille korvia särkevän kiljaisun. Säikähdin itsekin paljon, joten kierähdin salamannopeasti takaisin ja painoin pääni siniharmaaseen karvamyttyyn, joka oli edessämme ja meitä paljon suurempi. Se siniharmaa karvamytty säpsähti ja tunsin, kuinka se liikkui.

"Mitäs te touhuatte?" kuulin lempeän äänen aivan yläpuoleltani. Varovasti kohotin päätäni ja katsoin ylöspäin. Näin edessäni naaraan, jolla oli yksi meripihkainen silmä ja lempeät kasvot. Kuka hän oikein oli? Emoniko?

"Ai, sinä avasit silmäsi, Mesipentu", siniharmaa naaras kehräsi ja nuolaisi karhealla kielellään hellästi päälakeani. Se tuntui mukavalta. Sitten käänsin katseeni vasemmalla puolellani makaavaan karvamyttyyn, jonka päälle olin vahingossa kierähtänyt. Karvamytty oli nostanut päänsä ylös ja katsoi nyt minua keltaisilla, suurilla silmillään. Tämän kissan turkki oli mustavalkea, aivan erivärinen kuin edessämme olevan suuren kissan turkki.

*Minkävärinen minun turkkini on?* kysyin itseltäni ja käänsin päätäni niin, että saatoin nähdä oman turkkini. Se oli valkea, mutta edessäni olevat tassut olivat harmahtavan ruskeat, olin huomannut sen jo aiemmin. Kuulin takaamme ääntä. Säpsähdin ja käänsin katseeni äänen suuntaan. Musta, laikukas kissa asteli sisään pesään suussaan joku hyvältä tuoksuva asia.

"Mesipentu avasi silmänsä", siniharmaa kissa kertoi toiselle kissalle.

"Onko Takiaispentu ainoa, joka ei ole omiaan avannut?" laikukas naaras kysyi ja istui alas alkaen syömään hyvältä tuoksuvaa asiaa.

"On. Hän avaa ne sitten, kun on sen aika", totesi siniharmaa kissa, jonka olin todennut emokseni.

"Miksi minä en voi kulkea kuon tuo?" kysyin siniharmaalta kissalta ja käänsin katseeni laikukkaaseen kissaan.

"Kyllä sinä sen vielä opit. Käveleminen on taito, jonka jokainen kissa oppii", emoni naukui.

"Entä jos haluan oppia nyt?" kysyin ja heilautin toista etutassuani niin, että se osui oikealla puolellani makaavaan vaaleanharmaaseen karvamyttyyn.

"Sinun täytyy olla kärsivällinen, Mesipentu", siniharmaa kissa kuiskasi ja hymyili minulle lempeästi.

"Miksi sinulla on vain yksi silmä, kun kaikilla muilla on kaksi? Onko minullakin vain yksi silmä?" kysyin ja yritin nähdä omat silmäni, mutta pian tajusin sen olevan mahdotonta.

"Menetin toisen silmäni, kun puolustin kauan sitten klaaniani ja kaikkia muita Pimeyden Metsään uskovilta, pahoilta kissoilta", siniharmaa naaras kehräsi.

"Mikä on Pimeyden Metsä?" päätin sitten kysyä.

"Se on paikka, jonne pahat kissat menevät kuoltuaan. Siellä on pimeää, eikä ikinä valoisaa. Taivaalla ei ole ainuttakaan tähteä, eikä aurinko tai kuu näyttäydy ikinä", naaras kertoi.

"Joudunko minä sinne?" kysyin varovasti. En halunnut joutua Pimeyden Metsään! Se kuulosti ihan kamalalta paikalta!

"Et. Sinä pääset Tähtiklaaniin, jonne jokainen hyvä kissa pääsee kuoltuaan. Tähtiklaanissa voit syödä mahasi täydeltä riistaa, etkä ikinä ole yksin. Siellä kaikki ovat toistensa ystäviä, eikä ikinä tule sotia", emo kertoi lempeällä äänellä.

"Kuinka sinä tiedät? Mikä sinun nimesi muuten on?" kysyin katsoen kysyvästi naarasta.

"Saat sitten joskus tietää sen. Nimeni on Usvahäntä, ja olen teidän emonne", Usvahännäksi itsensä esittänyt naaraskissa kertoi.

"Teidän?" kysyin ja kohotin kulmiani, "ai näiden kahden.. Siis kolmen myös?"

"Aivan niin", naaras totesi. Nyökkäsin. Maailma alkoi jo pikkuhiljaa hahmottua minulle, mutta minulla oli ihan kamalasti kysyttävää.

"Voitteko te olla hiljaa..? Minä haluan nukkua", vasemmalla puolellani oleva mustavalkea kissa marisi hiljaa ja unisesti.

"Mutta minulla on niin paljon kysyttävää", naukaisin turhautuneena.

"Sinulla on kyllä aikaa kysyä. Sinunkin kannattaa nukkua, niin vahvistut", emo naukui ja kosketti hellästi kuonollaan päälakeani. Mumisin jotain, ja aloin juomaan maitoa emoni nisästä. Lämmin neste maistui hyvältä, ja tunsin oloni hyväksi. Minun oli lämmin, kiitos emon ja sisarieni, jotka makasivat ympärilläni.

Avasin hitaasti taas silmäni. Nyt pesässä oli hämärämpää kuin aiemmin hereillä oltuani.

"Miksi pesässä on nyt hämärää, eikä aiemmin ollut?" kysyin hiljaa ja nostin katseeni emoon, joka kuitenkin vaikutti nukkuvan. Tökkäsin hellästi naarasta vatsaan. Tuo säpsähti.

"Sanoitko jotain?" hän mumisi unenpöpperössä.

"Nääh, en sanonut mitään", tokaisin ja pyöräytin silmiäni. Siniharmaa naaras painoi päänsä takaisin sammaliin ja jatkoi heti uniaan. Yritin päästä pois sisarieni välistä, koska aloin tuntea oloni hieman ahdistuneeksi. Aiemmin metelistä valittanut mustavalkea kissa oli painautunut aivan turkkiani vasten, ja saman oli tehnyt vaaleanharmaa kissa, jonka turkki oli aivan älyttömän pitkä, pidempi kuin omani, emon tai mustavalkean pennun. Onnistuin lukuisien yrityksien päästä peruuttamaan pois sisarieni välistä. Pieni kehoni värisi, koska kylmyys takertui heti turkkiini. Tömähdin pois pehmeältä sammalpediltä, jolla olin hetki sitten maannut. Kiemurtelin itseni vatsalleni makaamaan, ja etsin katseellani sen kolon, josta laikukas naaraskissa oli aiemmin tullut pesään. Kuulin puheensorinaa jostain, ja sen avulla löysin kolon. Halusin päästä sinne ja nähdä, mitä kaikkea siellä oli. Maa tuntui jäiseltä allani, mutta yritin nousta jaloilleni. Jalkani tuntuivat heikoilta ja pieniltä, enkä onnistunut tukeutumaan niihin ja nousta seisomaan.

Lopulta onnistuin seisomaan muutamia hetkiä jaloillani, mutta lyyhistyin saman tien takaisin jäiselle maalle. Kehoni tärisi yhä vain enemmän, ja tunsin, kuinka huurua leijaili ulos suustani hengittäessäni. Lopulta luovuin kävelystä ja lähdin ryömimään hitaasti, mutta varmasti kohti koloa.

"Mesipentu?" kuulin emon hätääntyneen naukaisun takaani, "missä sinä olet?!"

"Olen täällä!" naukaisin kimeällä äänelläni ja näin, kuinka emo nousi ylös ja ravasi huolestuneena luokseni. Hän tarttui hampaillaan kiinni niskanahkaani ja kantoi minut takaisin sammalpedille sisarieni keskelle. Lämpö takertui kehooni heti, ja oloni tuntui paremmalta. Olin väsynyt.

"Älä lähde minnekään ilman lupaani. Pesän ulkopuolella et voi olla satavarmasti turvassa, joten älä mene sinne, ellen minä tai joku muu ole mukana", emo kuiskasi hiljaa korvaani.

"Siellä oli kylmää.. Minä en mene, minä lupaan", kuiskasin hiljaa ja painoin pienen pääni emoni vatsan päälle ja suljin silmäni. Tunsin, kuinka vierelläni nukkuvat sisareni kiemurtelivat vähän väliä, mutta vaivuin siltikin syvään uneen pian silmien sulkemisen jälkeen.

//Korte, Kamomilla tai Takiainen?

Kortepentu, 21.01.2017

Katselin ympärilleni silmät suurina. Vaikka silmieni avaamisesta oli kulunut jo muutama päivä, en siltikään saanut tarpeekseni kaikesta ympärilläni olevasta. Kamomillapentu, ainut siskoni, nukkui vieressäni selkä minuun päin. Takiaispentu kyyhötti toisella puolellani surkeasti vinkuen. Usvahäntä kumartui nuolaisemaan hänen päälakeaan supattaen samalla lohduttavia sanoja pentunsa korvaan. Nousin istumaan. Osasin jo seisoa omin avuin, mutta käveleminen oli vielä suuri haaste minulle.

Pesän suuaukolla kahahti. Säpsähtäen käänsin päätäni äänen suuntaan, mutta rentouduin tunnistaessani tulijan Kuiskevirraksi. Kaunis parantajanaaras asteli Usvahännän luo ja laski tuon eteen makean tuoksuisia yrttejä.

"Syö nämä", Kuiskevirta kehotti. Usvahäntä vilkaisi parantajakissaa ystävällisesti hymyillen ja kurkotti sitten nuolaisemaan yrtit suuhunsa. Katsoin Kuiskevirtaa ihaillen. En voinut käsittää sitä, kuinka hän muisti kaikki yrtit sun muut parannustarvikkeet.

*Minäkin haluan olla parantaja!* ajattelin leveästi hymyillen. Sen enempää ajattelematta ponnistin jaloilleni ja tassuttelin Kuiskevirran luo. En edes hämmästellyt sitä, että osasin kävellä. Se tuntui jo kuin itsestäänselvyydeltä.

"Hei", tervehdin ujosti. Kuiskevirta siirsi katseensa minuun, ja hänen kasvoilleen levisi lempeä hymy.

"Hei, Kortepentu", tuo vastasi tervehdykseen. Tuijotin Kuiskevirtaa suu auki.

"Kuinka sinä voit tietää nimeni?" henkäisin. Naaras päästi hilpeän kehräyksen.

"Me parantajat tiedämme kaikenlaista", hän sanoi vilkaisten samalla Usvahäntää, joka vastasi katseeseen huvittunut pilke silmissään.

"Minäkin haluan olla parantaja", vinkaisin rintaani röyhistäen. Kuiskevirta katsoi minua silmiään räpytellen.

"Parantajako? Tiedäthän, että oikeaksi parantajaksi tuleminen vaatii paljon harjoittelua?" hän kysyi. Nyökkäsin innoissani.

"Tiedän, ja siksi haluankin sinun oppilaaksesi! Voinhan olla oppilaasi, voinhan?" inisin. Kuiskevirta kurkotti nuolaisemaan korvaani.

"Katsotaan sitten, kun olet vähän vanhempi", hän maukui lempeä katse silmissään. Vilkaisin emoani täpinöissäni. Minusta tulisi parantaja!

Kuiskevirran poistuttua hoipertelin Usvahännän luo. Hän katsoi minua pitkään.

"Minusta tulee isona parantaja! Sellainen kuin Kuiskevirtakin on", ilmoitin ylpeyden hehku silmissäni.

"Vai niin", hän sanoi hiljaa. Astelin emoni vierelle ja lysähdin makuulleni.

"Emo?"

"Niin, Kortepentu?"

"Sitten kun muutkin osaavat kävellä, niin voimmeko me mennä yhdessä ulos?" Usvahäntä nuolaisi hellästi poskeani.

"Kaikki ajallaan, pikkuiseni", hän naukaisi pehmeästi. Painoin pääni emoni pehmeää vatsaa vasten ja annoin hänen tasaisen hengityksensä tuudittaa minut uneen.

Vaanin emoni häntää. Se kiemurteli kuin käärme. Nostin häntäni pystyyn ja lähdin hiippailemaan kömpelösti eteenpäin. Juuri kun oli iskemässä pikkuruiset kynteni siihen, häntä nousi ylös ulottumattomiini. Sihahdin turhautuneena.

"Vielä minä sinut nappaan!" uhosin.

"Kortepentu, mitä sinä teet?" Kamomillapennun kysymys kuului takaani. Käännähdin ympäri viiksiäni värisyttäen.

"Saalistan käärmettä", nau'uin. Nuori naaras kallisti päätään.

"Käärmettä? Mikä se on?" hän kysyi ihmeissään.

"Emo kertoi, että se on sellainen pitkä ja huojuva otus, jolla on terävät hampaat", selitin.

"Ai niinkuin keppi?" tuo vinkaisi. Nyökkäsin aavistuksen verran.

"Niin, vähän niinkuin keppi", tokaisin. Kipitin emoni vierelle silmät loistaen.

"Haluan taas saalistaa käärmettä!" hihkaisin. Usvahäntä pyöritteli silmiään huvittuneena.

//Muut? Usva?

Kamomillapentu, 21.01.2017

Heräsin. Raotin silmiäni ja aloin räpyttelemään niitä. Ympärilläni hahmottui paremmin kun räpyttelin silmiäni. Huomasin vieressäni rusehtavan savunharmaan mytyn. Tökkäsin tuota kylkeen ja tuo inahti.

"Älä häiritse toisia", kuului emoni ääni vieressäni. Katsoin pääkallellaan emoni siniharmaata turkkia.

"Kuka minä olen?" kysyin hieman väsyneeltä. Emoni nuolaisi minua selästä ja se tuntui kivalta.

"Olet Kamomillapentu, asut Myrskyklaanissa", emoni naukaisi. Olin ollut hereillä kun joku oli jutellut emoni kanssa Pimeyden Metsästä. Hui, en ikinä halua Pimeyden Metsään! Emoni nimi oli Usvahäntä.

"Mikä on Myrskyklaani?" kysyin pienellä epävarmalla äänelläni.

"Myrskyklaani on yksi neljästä klaanista jotka asustavat metsässä", Usvahäntä naukui. Miten emo voi tietää noin paljon asioita?

"Mitä ne muut klaanit sitten ovat?" kyselin kiinnostuneemmalla äänellä kuin äsken.

"Me asumme Myrkyklaanista, sen lisäksi on olemassa Varjoklaani, Tuuliklaani ja Jokiklaani. Mutta ei sinun vielä noin paljoa tarvitsisi tietää", emo naukui. Katsoin emoani silmät suurina.

"Keitä nuo ovat?" sanoin ja katselin vieressäni tuhisivia karvapalloja.

"He ovat sisaruksiasi. Olen teidän kaikkien emo", Usvähäntä naukui. Nyökkäsin ja katsoin vierelläni makaavia myttyjä uudelleen.

"Tämä on Mesipentu", emo sanoi ja kosketti valkeaa kollia.

"Tämä taas on Kortepentu", emo naukui ja kosketti vuorostaan mustavalkeaa kollia.

"Sinä olet Kamomillapentu, tiedät jo sen. Tämä on Takiaispentu", emo naukui ja nuolaisi rusehtavan savunharmaata kissaa.

"Sinä olet naaras niin kuin minäkin. Nuo toiset pentutoverisit ovat kolleja", emo naukui. Kyselin kauan kunnes minua alkoi väsyttää. Silmäni lipsuivat kiinni mutta minulla olisi ollut vielä monta kysymystä.

"Nuku vain", emoni naukaisi lempeästi. Nyökkäsin ja painoin silmäni kiinni. Pian uni otti minusta vallan.

Heräsin ja aukaisin silmäni. Suuaukko josta tuli sisälle valoa rapisi. Sisälle astui tutun tuoksuinen kissa. Isä! Katsoin suoraan isäni silmiin. Painoin silmäni kiinni ja ajattelin. Ajattelin kaikkia asioita mitä mieleeni vain juolahti.

//Korte? Mesi? Takiainen? Usva?

Purohäntä, 21.01.2017

Polttotöhti kajautti ilmoille kovan kutsumishuudon. Tassuttelin Suurkiven läheisyyteen ja väläytin pienen hymyn Hiilitassulle joka istui Okratassun vieressä.

*Onkohan nyt heidän vuoronsa tulla sotureiksi?* mietin itsekseni. Katsahdin päällikköön.

Tänään saamme kaksi uutta soturia. Hiilitassu ja Okratassu, astukaa eteen", Polttotähti aloitti kun kaikki olivat paikalla. Lukuun ottamatta paria kissaa pentutarhalta ja klaaninvanhimpien pesällä. Usvahäntä oli saanut neljä pentua ja ajattelin käydä tervehtimässä heitä jossain vaiheessa. Hiilitassu ja Okratassu astelivat ylpeän näköisinä Polttotähden eteen.

"Minä, Polttotähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Hiilitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania -jopa henkesi uhalla?" päällikkö jatkoi. Hiilitassu röyhisti rintaansa.

"Lupaan", Hiilitassu sanoi. Hymyilin ylpeänä.

"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Hiilitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hiiliturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa nopeuttasi ja taistelutaitojasi, ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Polttotähti kajautti ja uskoin että naaraan ääni kuului pentutarhan hämärimpään nurkkaan asti.

"Okratassu. Lupaatko elää soturilain mukaisesti, ja puolustaa tätä klaania -jopa henkesi uhalla?" Polttotähti jatkoi ja katsoi Okratassua.

"Lupaan", Okratassu vastasi katsoen päällikköa varmalla katseella.

"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Okratassu, tästä hetkestä lähtien, sinut tunnetaan Okrakarvana. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Polttotähti kajautti hymyillen.

"Hiiliturkki! Okrakarva! Hiiliturkki! Okrakarva!" klaani hurrasi kahdelle juuri nimitetylle soturille. Olin niin iloinen ja ylpeä. Ensimmäisestä oppilaastani oli tullut kunnon soturi!

"Onneksi olkoon Hiiliturkki ja Okrakarva!" naukaisin onnen toivotuksen molemmille. Lempeästi hymyillen annoin toisille kissoille tilaa mennä onnittelemaan uusia sotureita. Nyt heillä olisi edessä pitkä yö.

Heräsin aamulla. Avasin silmäni. Nyt minulla ei ollut oppilasta koulutettavana. Suin sinertävän harmaan turkkini nopeasti ja venyttelin raajojani. Päätin mennä katsomaan Myrskyklaanin uusia pentuja. Astelin rauhallisena kohti pentutarhaa. Pentujen isä oli aamupartiossa mutta pentujen emo köllötti rauhallisesti nukkuen sammalilla. Minulle tuli mieleen omat pentumme Polttotähden kanssa. Kurkistin sisälle pesään. Hiippaisin sisään hyvin hiljaa katsomaan pentuja. Usvahäntä nosti päätään.

"Ai, hei Purohäntä", tuo naukaisi ja nuolaisi mustavalkeaa pentua kielellään.

"Tulit varmasti pentuja katsomaan", Usvahäntä naukaisi.

"Tulin, pakkohan uusia klaanin jäseniä on käydä katsomassa", sanoin ja astuin lähemmäs pentuja. Yksi pnetu raotti silmiään.

"Kuka tuo on?" pentu sanoi säikähtäneenä ja koitti epätoivoisesti päästä lähemmäs emoaan ryömien.

"Ei mitään hätää! Se on Myrskyklaanin soturi, Purohäntä. Soturiksi tullaan kun on ensin oltu oppilas", Usvahäntä naukui ja katsoi hymyillen neljää pentuaan.

"Hei, kukas sinä olet?" kysyin katsoen vaaleanharmaata pentua.

"Olen Kamomillapentu!" Kamomillapennuksi esittäytynyt kissa naukui pienellä äänellä. Pian valkea pentu nosti päätään.

"Olen Purohäntä, Myrskyklaanin soturi, kuka sinä olet?" esittäydyin ja kysyin pennulta.

"Minä olen Mesipentu", pentu sanoi.

"Hauska tutustua", naukaisin huvittuneesti.

//Usva? Mesi? Kamomilla? Korte? Takiainen?

Usvahäntä, 21.01.2017

Purohäntä istuutui alas muutaman hiirenmitan päähän minun ja neljän pentuni sammalpedistä.

"Kuinka pentujen kanssa on mennyt?" Purohäntä kysyi hymyillen ystävällisesti.

"Hyvin. Vaatiihan se aina hieman totuttelua, mutta kyllä niihin parissa päivässä tottuu", kerroin ja nuolaisin nukkuvan Takiaispennun päälakea. Kollipentu oli ainoa neljästä pennusta, joka ei ollut vielä avannut silmiään. Mutta pennut olivat vasta muutaman päivän ikäisen, joten ei hän mitenkään myöhässä ollut. Mesipentu asteli pienillä jaloillaan huojuen ympäri pentutarhaa. Kolli oli opiskellut kovasti oppiakseen kävelemään. Hänessä riitti tarmoa, ja niin riitti myös Takiaispennussa ja Kamomillapennussa. Pentutarhassa oli melko lämmintä, sillä nyt täällä oli lähes kaiken aikaa kuusi kissaa hengittämässä lämmintä ilmaa, ja lähes kaiken aikaa myrskyklaanilaisia kävi katsomassa pentuja. Ikäväkseni oma kumppanini ja pentujen isä - Vinhasiipi - ei ollut käynyt katsomassa pentujamme kuin kaksi kertaa sitten heidän syntymänsä. Kolli osallistui mahdollisimman moneen saalistuspartioon, sillä saaliita ei Myrskyklaanissa kamalasti ollut, kiitos lehtikadon, joka oli erittäin kylmä.

"Voinko mennä ulos pesästä? Osaan jo kävellä, ja kävisin vain nopeasti", Mesipentu naukui anovasti. Hymähdin pienesti kollipennulle.

"Valitettavasti se ei sovi. En voi lähteä pesästä, koska Paatsamapilvi on jossain, ja Takiaispentua ei voi jättää yksin", nau'uin pahoittelevasti pennulleni.

"Entä jos me menisimme hänen kanssaan?" Kamomillapentu kysyi ja vilkaisi Kortepentua, joka oli tutkimassa sammalpalloa, jonka naaras oli löytänyt jostain pentutarhan nurkasta. Naurahdin melko kovaäänisesti.

"Sekään ei sovi. En päästä teitä edes yhdessä pois pesästä, koska en voi taata, että se olisi turvallista", naukaisin ja nuolaisin pentueen ainoan naaraspennun päälakea.

"Entä jos minä veisin heidät?" Purohäntä ehdotti. Mietin hetken aikaa kollisoturin ehdotusta. Tisin, että Purohännän seurassa pentuni olisivat turvassa, ja että kolli katsoisi heidän peräänsä, sillä olihan hänellä itselläänkin pentuja.

"Kyllä se minulle sopii. Käykää kuitenkin vain katsomassa, älkääkä menkö kauas pesän suulta. Olisi epäreilua, jos te olisitte käynyt jo koko leirin läpi, kun Takiaispentu vasta opettelisi kävelemään", nau'uin kolmelle pennulle ja kosketin vuoroperään heidän päälakiaan. Mesipentu kiljaisi innosta ja lähti ravaamaan kohti pentutarhan uloskäyntiä, mutta kompastui pieniin jalkoihinsa ja kaatui jäiselle maalle. Kolli päästi ilmoille sydäntä särkevän, tuskallisen vinkaisun. Ryntäsin pentuni luokse, ja niin tekivät myös kaksi muuta pentua ja Purohäntä.

"Oletko kunnossa?" Kortepentu kysyi ja tunki jalkojeni välistä veljensä luokse.

"Etutassuuni sattuu todella paljon", Mesipentu naukui itkua vääntäen ja nosti varovasti vasemmanpuoleista etutassuaan.

"Minä haen Kuiskevirran", Purohäntä naukui kiireesti ja pujahti ulos pentutarhasta leirin pääaukiolle. Huomasin, että Kortepentu katsoi tarkasti veljensä jalkaa, jossa oli pieni haava, ja se näytti olevan hieman taittunut.

"Sinä tarvitset purasruohoa", Kortepentu tokaisi. Naurahdin huvittuneesti. Pentu käänsi katseensa minuun ja oli hämmentynyt. Ennen kuin kerkesin sanoa mitään, pentutarhan suulta kuului naukaisu:

"Hyvin arvattu, mutta purasruoho auttaa kuningattaren maidon tuotossa." Ääni kuului Kuiskevirralle. Siniharmaa parantajakissa asteli sisään pesään ja asteli Mesipennun luokse. Sokea parantajanaaras kokeili käpälillään ja kuonollaan tassua, ja pian hän totesi:

"Se on vain nyrjähtänyt. Haavaan tuskin tarvitsee mitään, koska se on vain pintanaarmu. Mesipentu voi nukkua pentutarhassa, mutta hän ei saa kävellä muutamaan päivään tai ainakaan laskea painoa kipeälle jalalle, jotta se paranee. Tuon teille myöhemmin unikon siemeniä, jotta Mesipentu saa paremmin unta."

"Emmekö mekään pääse pois pentutarhasta?" kysyi Kamomillapentu hieman surkeana.

"Valitettavasti ette. Katsotaan sitten uudelleen, kun Mesipennun jalka on parantunut", nau'uin ja nuolaisin naaraspentua.

"Voiko minusta siltikin tulla parantajaoppilas, vaikka en tiennyt, mihin purasruohoa käytetään?" Kortepentu kysyi surullisen kuuloisena Kuiskevirralta.

"Sinusta voi tulla mitä vain. Olet vasta pieni pentu, ja en minäkään osannut pentuna yrttejä, mutta siitäkin huolimatta minusta tuli parantaja", Kuiskevirta naukui ja kosketti kuonollaan Kortepennun päälakea, jonka jälkeen siniharmaa naaras poistui pesästä. Astelin Mesipennun luokse ja tartuin tuota kiinni niskanahasta. Kannoin kollin sammalpedillemme ja asetuin tuon ja Takiaispennun vierelle nukkumaan.

"En halua, että jalkani on kipeä", Mesipentu valitti.

"Sinun täytyy tulevaisuudessa olla varovampi, jottet enää kompuroi tuolla tavalla. Jalkasi on kipeä vain pari päivää. Et sinä mitään menetä, kipeä jalka on vain yksi kokemus. Voit myöhemmin olla ylpeä, että selvisit siitä ilman mitään sen kummempia ongelmia", virnistin ja nuolaisin pennun korvantaustaa.

//Pennut tai joku?

Kamomillapisara, 21.01.2017

Mesipentu oli satuttanut jalkansa enkä minä ja Kortepentu enää päästy tutkimana leiriä. Purohäntä heilautti häntäänsä pari kertaa.

"Menen nyt, hei hei", Purohäntä naukaisi. Katsoin kuinka harmaansinertävä kolli asteli pois pentutarhasta. Huokaisin ja harjottelin kävelyä. Halusin olla hyvä kävelemään ettei minulle kövisi niin kuin Mesipennulle. Kun olin harjoitellut tarpeekseni kävelyä mätkähdin emoni viereen.

"Miksen voisi olla jo soturi", huokaisin surullisella äänellä.

"Siihen on vielä aikaa. Kyllä sinusta joskus soturi tulee", emoni naukaisi lempeästi. Katselin pääkallellani Kortepentua. Miksi tuo halusi olla parantaja? Joutumaan vain antamaan yrttejä toisille. Mutta ehkä Kortepentu pitäisi siitä! Sehän on Kortepennun oma asia. Minä halusin olla soturi! Rohkea ja koko klaanin paras soturi. Tänään aiemmin oli kuulunut ulkoa kovaa mau'untaa. Emo oli kertonut että klaanissa oli päällikkö.

"Mikä se päällikkö on?" kysyin katsoen emoani.

"Päällikkö huolehtii ja päättää klaaninsa asioista", Usvahäntä naukaisi.

"Voinko minäkin olla päällikkö?" kysyin innoissani.

"Sinusta voi tulla joskus päällikkö, mutta keskity olemaan hyvä soturi", Usvahäntä sanoi.

"Minusta tulee koko klaanin paras soturi!" piipitin.

"Eikä tule! Minusta tulee", Mesipentu naukaisi.

"Teistä tulee parhaimmat soturit", emo naukui painottaen sanaa 'teistä'. Pyöräytin silmiäni. Sanoipa emo mitä vain, minusta tulee paras soturi! Minulle tuli nälkä ja kipitin hitaasti emon mahan kohdalle. Aloin juomaan lämmintä maitoa nisästä. Lämmin maito lämmitti kehoani ja minua alkoi heti väsyttää. Silmäluomeni lipsuivat kiinni ja viimein nukahdin emoni viereen, ihanaan lämpöön.

//Muut pennut? Usva?

Mesipentu, 21.01.2017

Katselin, kuinka Kamomillapentu asteli ympäri pentutarhaa opetellen kävelemään paremmin. Olin hieman kateellinen siskolleni, sillä minäkin olisin halunnut kävellä. Jalkaani kuitenkin sattui, enkä halunnut rikkoa emoni tai klaanin parantajan käskyjä ja kävellä jalalla. Pelkäsin, että minut voitaisi laittaa parantajan pesään yksin nukkumaan, jos rikkoisin sitä käskyä.

"Emo", naukaisin ja käänsin katseeni siniharmaaseen naaraskissaan, joka käänsi oman katseensa minuun.

"Kerro vain", kuningatar kehräsi ja istui vierelleni.

"Voitko kertoa minulle muista klaaneista?" kysyin varovasti. En ollut varmaa, oliko minun soveliasta puhua toisista klaaneista.

"Tietenkin voin. Mistä klaanista haluat kuulla?" Usvahäntä kysyi. Muistelin hetken aikaa klaaneja, joiden nimet emo oli maininnut aiemmin tänään. Klaani nimeltä Kuolonklaani oli vaikuttanut mielenkiintoiselta. Olivatko klaanin jäsenet kuolleita, vai mistä kummasta sen nimi mahtoi tulla?

"Kuolonklaanista", kerroin kovaan ääneen. Kortepentu kohotti päätään, ja Kamomillapentu hoiperteli luoksemme ja istui alas aivan vierelleni. Sisarenikin ilmeisesti tahtoivat kuulla Kuolonklaanista. Mitä enemmän saisin tietoa, sitä nopeammin pääsisin soturiksi - ainakin uskoin niin.

"Kuolonklaani on Pimeyden Metsään uskova klaani, jonka perusti erittäin häijy kissa, Viiltotähti. Viiltotähti syntyi Myrskyklaaniin, ja kasvoi soturiksi ihan tavallisesti. Soturina hänen nimensä oli Viiltokynsi. Hän etsi käpäliinsä erakon nimeltä Viimasumu, joka oli surmannut vuodenaikoja sitten Myrskyklaanin päällikön Leijonatähden. Viimasumu opetti Viiltokynttä taistelemaan paremmin, ja he keräsivät muista klaaneista ja erakoitakin kokoon. He kaikki olivat pahoja ja uskoivat Pimeyden Metsään. Lopulta Viiltokynsi joukkoineen hyökkäsi Myrskyklaaniin. Sodassa päällikkömme Vihertähti kuoli, ja minä palasin takaisin henkiin", emo kertoi ja piti pienen tauon.

"Kuinka niin "palasit takaisin henkiin"?" Kortepentu kysyi hämmentyneenä.

"Minä olin kuollut ja päässyt Tähtiklaaniin useita vuodenaikoja sotaa ennen. Viimasumu kuoli myös sodassa. Kun hän oli kuolemassa, menin häntä vastaan. Annoin hänelle mahdollisuuden siirtyä Tähtiklaanin puolelle, jolloin minä palaisin tähän maailmaan. Viimasumu hyväksyi tämän ja pääsi Tähtiklaaniin, jolloin minä palasin takaisin maailmaan. Myrskyklaani kuitenkin hävisi tämän sodan. Sen jälkeen Viiltokynnestä tuli päällikkö - Viiltotähti, ja hän valloitti kaikki klaanit yksi kerrallaan. Lopulta hän oli metsän valtias, joka oli ajanut neljä klaania pieneen latoon. Siellä riistaa oli vähän, ja lopulta eräänä yönä kaksijalat polttivat ladon, ja neljä klaania hyökkäsi Kuolonklaanin kimppuun. Voitimme sodan ja Kuolonklaani ajettiin pois täältä. Vain yksi vuodenaika sitten Kuolonklaani palasi takaisin metsään. Se aloitti sodan, jonka sitten lopulta voitti. Klaanin perustaja, eli Viiltotähti, kuoli sen silloisen päällikön - Sulkatähden - kanssa ja uudeksi päälliköksi nousi sen nykyinen päällikkö, Pisaratähti. Kuolonklaani jäi metsään, ja nyt olemme eläneet rauhallisesti kaikki yhdessä", emo kertoi.

"Oletko sinä koskaan käynyt Kuolonklaanissa?" Kamomillapentu kysyi.

"Mitä sinä sillä tarkoitat, pikkuinen?" Usvahäntä kysyi ja katsoi lempeästi siskoani.

"Asunut siellä tai jotain", siskoni täsmensi.

"En minä ole. Asuin kyllä ennen kuolemaani Tuuliklaanissa, joka asuu nummilla ja syö jäniksiä. Siellä oli ihan kivaa, mutta minun kotini on nyt ja aina Myrskyklaanissa", siniharmaa naaras naukui hymyillen.

"Minä haluan käydä kaikissa klaaneissa! Haluan tietää niistä kaiken", naukaisin innoissani ja nousin seisomaan, mutta asettaessani vahingossa painon kipeälle jalalleni, lyyhistyin takaisin makuulleen ja irvistin kivuliaasti.

"Kaikki eivät pidä siitä, että toiset tunkevat kuononsa muiden klaanien asioihin. Sinun täytyy siis olla varovainen, jos joskus aiot tehdä jotain. Sinun täytyy myös toimia soturilain mukaisesti, jotta sinusta voi tulla kunniallinen soturi", emo kertoi ja nuolaisi päälakeani.

"Mikä on soturilaki?" Kamomillapentu kysyi ja kallisti hämmentyneenä päätään.

"Se on laki, jota kaikki klaanit - lukuun ottamatta Kuolonklaania - tottelevat. Tähtiklaani on luonut soturilain, jonka vuoksi me kaikki noudatamme sitä", emo kertoi.

"Voinko minäkin luoda soturilain?" kysyin. Emo naurahti lempeästi.

"Et sinä voi, pikkuinen", hän naukui ja kosketti kuonollaan kuonoani.

"Onko Kuolonklaanissakin parantaja?" Kortepentu kysyi.

"On siellä. Siellä parantaja ei kuitenkaan ole yhtä kunnioitettu kuin meidän klaanissamme", Usvahäntä sanoi.

"Minua väsyttää", tokaisin ja painauduin vasten emoni turkkia. Aloimme kaikki pennut nukkumaan. Tarina oli todellakin ollut mielenkiintoinen. Näin unta, että olin Myrskyklaanin soturi, joka taisteli ilkeitä kuolonklaanilaissotureita vastaan henkensä uhalla. Tahdoin joskus olla kissa, joka unessani olin!

//Sisaret tai joku?cx

Kamomillapisara, 22.01.2017

Emo oli kertonut meille Kuolonklaanista. Pimeyden Metsään uskovista kissoista. Minua puistatti. Olin juuri herännyt. Mieleeni heräsi jälleen uusia kiperiä kysymyksiä joihin en tietänyt itse vastausta. Mitä jos minä joutuisin sinne? Kauhistuin. Astelin siniharmaan naaraskissan eteen pienillä tassuillani.

"Mitä jos minä joudun Pimeyden Metsään?" kysyin nyyhkien. En halunnut sinne todellakaan.

"Voi sinua, kuules, jos uskot Tähtiklaaniin et joudu Pimeyden Metsään", emoni naukaisi rauhallisesti ja pyyhki hännällään kyyneleeni.

"Minä uskon Tähtiklaaniin", kajautin kovaan ääneen huudon johon Paatsamapilvi heräsi.

"Anteeksi", naukaisin nolona.

"Ei se mitään. Kunhan uskot Tähtiklaaniin riittää palvelukseksi siitä että herätit minut", musta naaraskissa naukui ja torkahti jälleen.

"Ei ollut tarkoitus", inisin ja katsoin emoni meripihkanväriseen silmään.

"Vahinkoja sattuu mutta koita olla hiljempaa silloin kun toiset nukkuvat", Usvahäntä naukui ja kosketti minua kuonollaan. Veljesi nukkuvat, koita nukkua itsekkin.

"Mutta minua ei väsytä", sanoin ja huokaisin. Emoni naurahti ja painoi päänsä sammalille koittaakseen nukkua. Tassuttelin ympäri pentutarhaa.

"Haluan juosta", mutisin itsekseni. Otin ison loikan ja sitten toisen. Tämähän sujuu! Loikin kunnes tajusin juoksevani päin pentutarhan seinää. Törmäsin seinään.

"Auts!" hiljahdin. Emoni kohotti päänsä.

"Kamomillapentu, mitä sinä touhuat?" tuo kysyi. Painoin pääni.

"Koitin juoksta", nau'uin pää painuksissa. Kipitin amoni luokse. Minua väsytti kauheasti. Juoksu onnistui mutta miten saisin itseni pysähtymään ajoissa? Nukahdin emoni turvalliseen lämpöön.

//Usva? Sisaret?

Mesipentu, 22.01.2017

Jalkani oli jo lähes parantunut, mutten pystynyt edelleenkään astumaan jalalla normaalisti. Se oli yhä hieman kipeä, vaikka kipu oli hellittänyt jo melko paljon viimeisen parin päivän aikana. Emo ei ollut päästänyt Kamomillapentua, Kortepentua ja kaksi päivää sitten silmiään avannutta Takiaispentua ulos pentutarhasta. Olin siitä iloinen, koska tahdoin päästä tutkimaan leiriä yhdessä sisarieni kanssa. Emomme entinen mestari, Myrskyklaanin vanhin klaaninvanhin Leopardiloikka oli käynyt eilen luonamme ja kertonut meille tarinan siitä sodasta, jossa emomme oli menettänyt silmänsä. Leopardiloikka kertoi, että emo oli hyvä oppilas ja sitäkin parempi soturi, vaikka muuttikin sitten Tuuliklaaniin. Minulle oli kerrottu paljon, ja olin nyt viisaampi kuin eilen. Joka klaanissa oli päällikkö, varapäällikkö, parantaja, sotureita, oppilaita, kuningattaria, pentuja, klaaninvanhimpia ja parantajaoppilas. Tosin parantajaoppilasta, kuningattaria ja pentuja ei kaikilla klaaneilla kuitenkaan kaiken aikaa ollut. Myrskyklaanissa ei ollut parantajaoppilasta, mutta sisareni Kortepentu halusi sille paikalle kovasti. Minä toivoin, että Kortepennusta voisi tulla parantajaoppilas. Hänestä tulisi takuulla mahtava parantaja, ja olisi mukavaa kertoa kaikille, että minun oma veljeni olisi Myrskyklaanin suuri ja kunnioitettu parantaja. Kamomillapentu taas halusi päälliköksi. Kaikkien päälliköiden nimen perässä oli tähti. Minusta olisi kyllä mahtavaa, jos tulisin joskus olemaan Mesitähti.

"Emo, voitko kertoa meille tarinan?" Takiaispentu kysyi ja asteli pesän suulta sammalpedillemme.

"Minkä tarinan haluaisit kuulla, Takiaispentu?" emo kysyi ja nosti päätään katsoen veljeäni.

"Kerro meille Jokiklaanista. Tunnetko sinä sieltä ketään? Oletko asunut siellä?" Takiaispentu kysyi. Emo mietti hetken aikaa, mitä sanoisi, kunnes hän naukui:

"En ole ikinä asunut Jokiklaanissa, mutta poikani - teidän veljenne, joka on Tähtiklaanissa - oli aikoinaan Jokiklaanin varapäällikkö, hänen nimensä oli Sumuturkki", emo kertoi. Oliko veljeni ollut Jokiklaanin varapäällikkö?!

"Miksi hän oli Jokiklaanissa eikä Myrskyklaanissa?" kysyi Kortepentu hämmentyneenä.

"Hän syntyi Myrskyklaanissa, ja päätyi Jokiklaaniin. Hän kuitenkin siirtyi takaisin Myrskyklaaniin ja kuoli Kuolonklaanin sotureiden toimesta vuodenaikoja sitten", emo selitti. Kuolonklaani vaikutti koko ajan vain pahemmalta ja pahemmalta, mutta samalla myös kiinnostavalta. Haluaisin tavata kuolonklaanilaisia ja nähdä, kuinka he eläisivät. Olivatko heidän pennut aivan erilaisia kuin me? Laittoivatko he pennut taistelemaan syntymästä saakka toisiaan vastaan ja saalistamaan klaanille?

//Sisaret?