Kipinäsielu

Huurulilja

Johdatin parasta ystävääni kauemmas emostani aluskasvillisuuden sekaan. Tämä osa Tähtiklaania muistutti etäisesti Myrskyklaanin reviiriä. Ilmassa tosin leijaili kaikkien vuodenaikojen tuoksu samaan aikaan, se ei muistuttanut lainkaan Myrskyklaanin ominaistuoksua, jonka minäkin olin menettänyt tullessani Tähtiklaaniin. Tähtikissat tuoksuivat kaikilta vuodenajoilta. Oma ominaistuoksuni oli kadonnut lähes kokonaan, mutta eipä se minua kiinnostanut. Kuljin Kipinäsielun edellä, etsimme Leijonaloikkaa. Terhotassu ja Suopentu olivat lähteneet omille teilleen ollessamme Usvahännän luona. Emoni oli sanonut jotain, joka oli saanut minut hieman alakuloiseksi. Hän oli sanonut Kipinäsielun näkevän Korppisielun vielä. En tahtonut niin käyvän. Jos Korppisielu tulisi Tähtiklaaniin, hän veisi taas kaiken Kipinäsielun huomion. Hänestä, Kipinäsielusta, Suopennusta ja Terhotassusta tulisi perhe, minä jäisin taas yksin. Katselin tassujani koko matkan ajan. Pysyimme aivan hiljaa pitkään, kunnes Kipinäsielu rikkoi hiljaisuuden lausumalla nimeni ääneen. En vaivautunut kääntämään katsetta parhaaseen ystävääni, vaan väräytin korviani merkiksi, että kuulin Kipinäsielun äänen. "Onko Ruskaraita täällä?" Kipinäsielu kysyi hidastaen samalla tahtiaan, minä tein samoin. Käänsin meripihkaisen katseeni kohti harmaata Kipinäsielua. Olimme löytäneet yhdessä Ruskaraidan ruumiin. Hän takuulla tahtoi tietää, pääsikö kolli Tähtiklaanin riveihin osaksi Hopeahäntää. Ehkä hän tahtoi päästä juttelemaan kollille ja kertoa olevansa pahoillaan, kun emme kerenneet pelastaa häntä. Nyökkäsin. "On hän, tahdotko jutella hänen kanssaan?" kysyin naaraalta. Hän pudisti päätään. "Tahdoin vain tietää", Kipinäsielu naukui. Nyökkäsin ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin. Kävelimme eteenpäin kohti nelipuita, jotka Tähtiklaanissa olivat ainoa paikka, joka oli myös maan pinnalla. Leijonaloikka vietti suurimman osan ajastaan nelipuilla. Samassa mieleeni muistui ajatus Korppisielusta Tähtiklaanissa. Koko ajatus puistatti minua. Toivoin Korppisielun elävän pitkän elämän, jotta hän ei veisi Kipinäsielua minulta. Tähtiklaanissa en voinut paeta pahaa oloa mihinkään. Korppisielun palatessa olisin umpikujassa, se oli ainakin varmaa. Saavuimme nelipuiden laaksoon. Laaksossa oli tällä hetkellä yllättävän vähän kissoja. Yksi näistä kissoista oli Leijonaloikka, joka istui puhujankiven juurella ja jutteli vitivalkoiselle naaraskissalle. Kaksikko näytti onnelliselta. Kuoltuaan Leijonaloikka oli tavannut taas Lumikukan, jonka kuolema ei Myrskyklaanissa ollut edelleenkään varmaa. Hän oli valinnut naaraan kumppanikseen ja eli nyt onnellisena Tähtiklaanissa hänen kanssaan. Kun kaksikko huomasi minut ja Kipinäsielun, he käänsivät katseensa meihin. "Tervetuloa Tähtiklaaniin, Kipinäsielu", entinen päällikkö naukaisi ja nyökkäsi kohteliaasti ystävälleni. Lumikukka nyökkäsi Kipinäsielulle myös ja hymyili ystävällisesti. "Kiitos, Leijonaloikka", Kipinäsielu naukui ja nyökkäsi raidalliselle kollille takaisin. "Ovatko nelipuut samat kuin maan pinnallakin?" Kipinäsielu kysyi ja katseli haltioituneena Tähtiklaanin versiota nelipuista. Puut näyttivät täysin samalta, mutta kuten kaikki Tähtiklaanissa, nekin olivat kimaltavat. "Ovat. Tähtiklaanissa ei nelipuiden lisäksi ole muita samoja paikkoja", Leijonaloikka osasi kertoa, "nelipuut ovatkin siksi minun lempipaikkani. Täällä voin muistella elämääni." Käänsin katseeni Kipinäsieluun, hän nyökkäsi. "Jatketaanko matkaa? Voin esitellä sinulle lämpökivet. Ne ovat kuin Aurinkokivet, mutta ei kuitenkaan ihan sama asia. Lämpökivet kuuluvat kaikille Tähtiklaanissa", kerroin ystävättärelleni hymyillen lempeästi. //Kipinä?

Kipinäsielu | 04.03.2018

"Se sopii", vastasin ystävälleni. Sitten nyökkäsin Leijonaloikalle. "Oli mukavaa jutella kanssasi. Toivottavasti tapaamme vielä." Leijonaloikka väläytti hymyn ja naukaisi: "Voimme tavata uudelleen milloin vain." Lumikukka, joka oli ollut hiljaa ja vain katsellut minua, avasi nyt suunsa. "Oli hauska tavata sinut, Kipinäsielu." Nyökkäsin valkealle naaraalle ja hymyilin. Sitten vilkaisin Huuruliljaa ja elehdin, että voisimme lähteä. Paras ystäväni nousi kevyesti jaloilleen ja lähti tassuttamaan eteenpäin. Loikin Huuruliljan perään ja asetin askeleeni samaan tahtiin naaraan kanssa. Turkkimme hipoivat toisiaan ja tunsin Huuruliljan lämmön kyljessäni. Turkkimme hohtivat Tähtiklaanin loistetta kulkiessamme kohti lämpökiviä. Ilma oli tyyni ja rauhallinen, se tulisi aina olemaan. Vaikka ikävä Korppisielua kohtaan tuntui terävänä kipuna rinnassani, tunsin silti olevani hyvin rauhallinen. Rauhallisempi kuin pitkään, pitkään aikaan. Toivoin Huuruliljan tuntevan samoin. Mutta kun vilkaisin naarasta, hänen kasvonsa eivät näyttäneet kovin rauhallisilta, vaan enemmänkin keskittyneiltä. Kallistin kummastuneena päätäni ja hidastin vauhtiani. Mikä Huuruliljalla oli? Naaras ei edes huomannut, että olin jäänyt jälkeen. "Huurulilja", huikkasin. Soturi säpsähti ja pyörähti ympäri. Hän oli muutaman ketunmitan päässä minusta, mutta tassutti varovasti lähemmäs. "Istutaanko hetki tässä?" kysyin. Huurulilja kohautti lapojaan, mutta istuutui sitten viereeni. Maisema edessämme näytti todella tutulta, mutta samaan aikaa hyvin vieraalta. Yritin kuvitella edessämme näkyvän maiseman Myrskyklaanin metsiksi, mutta silloin ikävä riipaisi rintaani niin kovaa, että haukkasin äänekkäästi henkeä. Huurulilja tuijotti minua silmät suurina. "Minä olen kunnossa", kähisin, kun yritin ravistella mielestäni Myrskyklaanin metsät. Se ei vain onnistunut, sillä silmieni edessä oli aivan ilmiselvästi kaistale Myrskyklaanin reviiriä. Miksen saanut tätä näkyä pois mielestäni? "Me olemme Myrskyklaanin reviirillä poissa Tähtiklaanista", Huurulilja kuiskasi. "Toit meidät tänne." Käännyin katsomaan järkyttyneenä ystävääni. Miten minä sen olin tehnyt? Miten me pääsisimme pois? Olin juuri kysymässä sitä Huuruliljalta, kun kuulin ääniä takaani. Hätkähdin ja vilkaisin olkani yli taakseni. Nenääni leijaili Purohännän ja jonkun tuntemattoman kissan tuoksu. Kynteni työntyivät maahan, kun näin Purohännän ja nuoren oppilaan tassuttavan puun takaa eteemme. "He eivät näe meitä", kuiskasin katsellessani, miten Purohäntä johdatti laikukkaan kollin ohitsemme. Purohäntä ei vilkaissutkaan meitä, mutta tämän oppilas tiiraili innokkaana ympärilleen. Hän ei kuitenkaan vilkaissutkaan meitä. Silmiini kihosi kyyneleitä, kun ajattelin miten lähellä Korppisielua olin, mutta millainen kuilu välissämme oli. Käännyin Huuruliljaa kohti ja upotin kasvoni hänen turkkiinsa. "Minulla on niin ikävä heitä", kuiskasin. "Miten me pääsemme takaisin Tähtiklaaniin? En voi olla enää täällä." // Huuru?

Huurulilja | 06.03.2018

"En tiedä, minulle ei ole ennen käynyt näin. Entä jos mietit Tähtiklaania kovasti, voisimmeko päästä niin takaisin Tähtiklaaniin?" ehdotin varovasti parhaalle ystävälleni. Kipinäsielu sulki silmänsä. Hetken kuluttua hän avasi ne ja pudisteli päätään pahoitellen. Mitä enemmän katselin lumista Myrskyklaanin metsää, sitä raskaammaksi hengittämäni ilma muuttui. Kaikki kauheudet palasivat mieleeni. Ruskaraidan ruumis, sota ja se pahin: Korppisielun ja Kipinäsielun onni.. Se oli astunut ystävyytemme väliin ja tehnyt minusta yksinäisemmän kuin koskaan. Minua pelotti. Entä jos Kipinäsielu näkisi kumppaninsa? Hän unohtaisi taas minut ja tahtoisi takuulla ottaa yhteyttä rakkaaseensa. Entä jos Korppisielu kuolisi ja tulisi Tähtiklaaniin? Tunsin jonkun muljahtavan vatsassani. Minua heikotti. Miksi olin näin heikko? "Oletko sinä kunnossa? Kyllä minä pärjään, me pääsemme takaisin Tähtiklaaniin", Kipinäsielu naukui lohduttavasti ja kosketti kuonollaan poskeani. Nyökkäsin hitaasti. Minun täytyi ryhdistäytyä ja keskittyä siihen, että selviäisimme. Suljin silmäni ja hengitin rauhallisesti. Samassa keksin. "Kuukivi", naukaisin hiljaa. Kipinäsielu katsoi minua kysyvästi. "Entä jos me menemme sinne? Meidän täytyy saada sieltä yhteys Tähtiklaaniin ja päästä takaisin", sanoin ja nostin katseeni Kipinäsieluun. Naaras nyökkäili hitaasti. "Se voisi toimiakin. Mutta entä jos emme ole ainoat täällä? Jos me pääsimme tänne, muidenkin täytyy voida tehdä niin", huomautti Kipinäsielu ja katseli ympärilleen. Kohautin lapoja. "En tiedä, mutta meidän täytyy nyt mennä. Tule, aurinko laskee pian", sanoin ja lähdin kulkemaan kohti nelipuita, joilta pääsisimme Tuuliklaanin reviirille ja sieltä aina Kuolonklaanin reviirillä sijaitsevalle Kuukivelle. Ajatukseni olivat hyvin sekavat. Entä jos emme pääsisikään takaisin? Jos jäisimme tänne ikuisiksi ajoiksi vangeiksi? Elämä ikuisesti Kipinäsielun kanssa oli kyllä houkutteleva tarjous, mutta entä jos en näkisi enää ikinä emoani? Hän eikä kukaan muukaan saisi ikinä tietää, mitä meille tapahtui. Koko Tähtiklaani menisi sekaisin.. //Kipinä? Sori tönkkö xc

Kipinäsielu | 08.03.2018

Ajatukset törmäilivät päässäni toisiinsa, kun kompuroin Huuruliljan perässä kohti Kuukiveä. Yritin löytää askeliini rytmin ja pysyä ystäväni perässä, mutta se ei onnistunut. Kompastelin jokaiseen oksaan, enkä löytänyt tasapainoa. Huuruliljan selkä loittoni edessäni, kunnes välillämme oli suuri välimatka. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä, kuin välillämme olisi suuri kuilu, eikä vain muutama ketunmitta. Olimme olleet parhaita ystäviä oppilasajoista asti, miksi siis nyt eroaisimme toisistamme? Hätäännys poltteli rintaani, kun yritin kiihdyttää vauhtiani. Käpäläni alkoivat kuitenkin tuntua raskailta, enkä päässyt enää eteenpäin. Vinkaisin tuskasta, kun revin käpäliäni irti maasta ja yritin juosta. Kehoni oli raskas kuin kivi, ja vauhtini hidastui entisestään. En ymmärtänyt mitä tapahtui, en tiennyt miksi en päässyt Huuruliljan luo. Mitä minä olin tehnyt? "Huurulilja.." kähisin. Kyyneleet, jotka olivat nousseet silmiini sumensivat näkökenttäni, enkä enää nähnyt eteenpäin. Sitten aivan yllättäen käpäläni kevenivät. Tunsin voiman virtaavan kehossani jälleen, ja kyyneleideni valuvan silmistäni pois. Huokaus purkautui huuliltani, kun kiihdytin vauhtini juoksuun ja juoksin Huuruliljan kiinni. Naaraan tuttu tuoksu tuntui rauhoittavalta, kun jatkoimme taivallusta kohti Kuukiveä. Haistoin kaikki tutut tuoksut, jotka olivat olleet arkipäivää silloin, kun olin ollut elävä. Nyt metsän tuoksut eivät kuitenkaan tuntuneet enää kodin tuoksuilta. Minun kotini oli Tähtiklaanissa. Saapuessamme nelipuille, vilkaisin ylleni avautuvalle taivaalle, ja sydämeni hypähti kurkkuun. Aurinko oli jo melkein painunut taivaanrannan taa, ja se loi kultaisen polun eteemme. Emme millään ehtisi korkokiville ennen yötä. Vilkaisin Huuruliljaa. "Me emme ehdi Kuukivelle", sanoin. Huurulilja siirsi katseensa minuun. Purin huultani ja katsoin avuttomana parhaan ystäväni meripihkaisiin silmiin. Mitä me tekisimme? "Emme me voi jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa, meidän pitää päästä Tähtiklaaniin", mumisin itselleni. Sitten mieleeni hiipi ajatus, ja seisahduin. Huurulilja pysähtyi vierelleni hämmentyneenä. "Muistatko, mitä Leijonaloikka sanoi?" Huurulilja siristi mietteliäänä silmiään ja nyökkäsi sitten hitaasti. Jännitys alkoi nipistellä vatsassani, kun naukaisin. "Jos nelipuut ovat ainoa paikka, jotka ovat täällä ja Tähtiklaanissa, ehkä me pääsemme Tähtiklaaniin nelipuiden luota", naukaisin. Sitten vilkaisin olkani yli nelipuille, jotka olivat jääneet jo taaksemme. "Kannattaa meidän ainakin yrittää, eikö niin?" // Huuru? Sori sekava ja outo xd

Huurulilja | 25.04.2018

"Niin", vastasin ääni väristen Kipinäsielulle ja käännyin katsomaan kohti puhujankiveä, joka avartui monien ketunmittojen päässä eteemme. "Mutta kuinka?" kysyin ja lähdin epäröiden astelemaan kohti puhujankiveä säpsähtäen jokaista rasahdusta, joka pääsi käpälieni alle jäävistä oksista ja lehdistä. Minua ahdisti hurjasti ajatus siitä, että emme ikinä enää pääsisi takaisin Tähtiklaaniin. Olin toivonut sinne pääsemistä kauan, enkä millään voinut hyväksyä sitä, että olimme yhtäkkiä Myrskyklaanin reviirillä metsässä. Meillä ei ollut mitään tietoa siitä, missä Tähtiklaani sijaitsi ja kuinka sinne pääsi - muuten kuin kuolemalla. "En minä tiedä!" parkaisi Kipinäsielu rynnätessään perääni. Naaras vaikutti olevan yhtä tietämätön asioista kuin minäkin. Ainoa hyvä asia täällä oli se, että olin kaksin Kipinäsielun kanssa. Naaras oli paras ystäväni ja se, jonka kanssa eniten tahdoin päätyä Tähtiklaanista takaisin metsään. Kiersin puhujankiven ympäri ja katselin sitä ja nelipuita vuoroperään yrittäen keksiä ratkaisun ongelmaamme. "Entä jos kiipeämme puhujankivelle ja yritämme saada yhteyden Tähtiklaaniin kuun noustua?" ehdotin varovasti Kipinäsielua vilkaisten tarkkaillessani valtavaa kivenlohkaretta keskellä neljän puun laaksoa. //Kipinä?

Kipinäsielu kuoli 20.09.2017. Seuraavat tarinat ovat Tähtiklaanissa.

Huurulilja | 18.11.2017

Istuin öisellä aukiolla keskellä metsää. Vierelläni seisoi muutamia kissoja, joilla kaikilla oli ainakin yksi yhteys. Kaikki tunsivat minun parhaan ystäväni, Kipinäsielun, jonka aika maan pinnalla oli loppunut juuri äsken. Paras ystäväni oli nyt matkalla Tähtiklaaniin, jossa häntä olimme vastassa me. Olin innoissani, sillä siitä oli kauan, kun olin viimeksi nähnyt Kipinäsielun keltaiset silmät ja harmaan turkin tai edes kuullut hänen äänensä. Taivaalla loistivat ohut sirppimäinen kuu ja miljoonat tähdet, jotka valaisivat Tähtiklaanin maita öisin. "Hän on täällä", kollikissa kuiskasi viereltäni. Käänsin meripihkaisen katseeni kohti vaaleanharmaata, korvatonta kollikissaa, joka istuutui vierelleni ja suuntasi tummankeltaiset silmänsä eteenpäin aukion keskustaa kohti. Suljin hetkeksi silmäni ja vedin syvään henkeä. Minua jännitti enemmän kuin ehkä ikinä. En voinut olla miettimättä Kipinäsielun kuolintapaa. Mikä oli päättänyt ystävättäreni elämän ja tuonut hänet vaeltamaan Tähtiklaaniin, ikuisen rauhan maahan. Kun avasin silmäni, erotin aukion keskellä seisovan harmaan kissan. Kasvoilleni ilmestyi lämmin hymy, kun Kipinäsielun katse kiersi läpi aukiolla seisovat kissat ja pysähtyi viimein minuun. "Tervetuloa Tähtiklaaniin", henkäisin ja hymyilin yhä vain leveämmin rakkaalle ystävälleni, joka näytti olevan hieman hämillään. Hän nyökkäsi kohteliaasti ja hymyili minulle takaisin lämmintä hymyään. Hän kävi uudelleen katseellan läpi kaikki aukion kissat. "Emo!" kiljaisu takaani kajahti ilmoille, kun Suopentu ja Terhotassu ryntäsivät kohti emoaan. Kipinäsielu säpsähti ja kääntyi poikiensa puoleen, hän otti heidät syleilyynsä ja painoi kuononsa vasten heidän turkkejaan. "Minulla on ollut teitä niin hirveä ikävä", Kipinäsielu naukui pennuilleen. Kun naaras sulki silmänsä, kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän irrottautui pennuistaan ja katsoi heitä pitkään. "Miksi sinä itket? Etkö olekaan iloinen, että olet täällä? Eikö isä tullut mukanasi?" Suopentu kysyi ja vilkuili emonsa taakse, turhaan. Korppisielu ei ollut tullut kumppaninsa mukana Tähtiklaanin riveihin. Kipinäsielu pudisti päätään. "Minä itken, koska näen teidät taas. Korppisielun aika ei ollut vielä täysi. Hän jäi Myrskyklaaniin ja tulee luoksemme, kun on sen aika. Te näette hänet vielä", ystäväni naukui pennuilleen ääni väristen. Olin juuri lähtemässä kävelemään kohti Kipinäsielua, mutta Kiviturkki pentuineen teki liikkeensä ensin. Harmaa kolli käveli tyttärensä luokse Pyörretassu, Hiiliturkki, Luppopentu ja Muistopentu vierellään. Tunsin oloni ulkopuoliseksi, sillä olin ainoa kissa, joka jäi seisomaan aukion laidalle. Käänsin katseeni tassuihini. Kaikki, mitä Kiviturkki pentuineen tyttärelleen sanoi meni minulta ohi. Ehkä Kipinäsielu oli unohtanut minut, ehkä hänellä oli Myrskyklaanissa uusi paras ystävä. Ajatukset sattuivat minuun. En ollut pitkään aikaan tuntenut tällaista kipua. Olin lähtenyt Tähtiklaaniin tätä karkuun. Täällä ei pitänyt olla kipua, ei surua tai onnettomuutta, mutta miksi minusta tuntui nyt tältä? Olinko minä virheellinen? Mieleni tahtoi paeta metsän siimekseen, mutta jalkani eivät suostuneet liikkumaan. Purskahtaisin säälittävään itkuun hetkenä minä hyvänsä. "Huurulilja", lempeä ääni kuului edestäni. Nostin kostuneen katseeni kohti harmaata ystävääni, joka seisoi nyt aivan edessäni. Välillämme oli vain kaksi hiirenmittaa. Sydämeni hakkasi kovaa, kovempaa kuin koskaan. Terhotassu juoksi Suopentu rinnallaan emonsa ohitse minun vierelleni. "Huurulilja on opettanut meille saalistustaitoja ja kertonut meille paljon tarinoita!" Suopentu kertoi emolleen ja painoi päänsä vasten turkkiani. Kosketin hennosti kuonollani pienokaisen otsaa. Hänestä ja Terhotassusta oli tullut minulle kuin oma pentu. Nostin katseeni kohti Kipinäsielua. Naaraan kasvoilla oli lämmin hymy. "Kiitos, Huurulilja", hän kuiskasi ja hymyili minulle lempeästi. "Totta kai minä pidin huolen heistä.. Ovathan he sentään sinun pentujasi ja minä välitän sinusta enemmän kuin kenestäkään", nau'uin vaimealla äänellä Kipinäsielulle ja käänsin katseeni taas hänen pentuihinsa. "Olin todella itsekäs silloin. En olisi saanut jättää sinua. Tai siis koko Myrskyklaania, mutta minusta tuntui vain niin pahalta, ymmärräthän sinä sen? Mutta nyt minä voin paremmin kuin koskaan. Tähtiklaaniin tulo auttoi, en ole ollut onneton sitten kuolemani", sanoin pitäen katseeni yhä hänen kahdessa pennussaan. //Kipinä?

Kipinäsielu

Leijuin mustuudessa. Olin täysin painoton, tunsin vain vajoavani hitaasti alaspäin, - tai ehkä sittenkin ylöspäin? - mutta en yrittänyt estää itseäni vajoamasta. Sillä mitä alemmas vajosin, sitä paremmaksi tunsin oloni. Annoin itselleni vapauden ajelehtia mustuudessa, kunnes yhtäkkiä tunsin tassujeni alla maata. En ollut enää painoton, vaan seisoin maan pinnalla. Mutta kun avasin ummessa olleet silmäni tajusin, etten seisonutkaan maan pinnalla. Tai ainakaan sen maan, jossa olin astellut koko elämäni. Tähtiklaanin nummet levittäytyivät silmieni eteen kuun ja tähtien loistaessa taivaalla. Hetken ajan vain tuijotin taivasta vailla yhtään järkevää ajatusta mistään. Sitten havaitsin pientä liikehdintää vähän matkan päässä, ja siristin silmiäni nähdäkseni paremmin. Edessäni seisoi rivi kissoja, jotka saivat sydämeni tykyttämään. "Tervetuloa Tähtiklaaniin." Tunnistin puhujan heti, ja kun käänsin katseeni Huuruliljan silmiin, lämmin hymy valaisi kasvoni. Sitten henkäisin aavistuksen, kun näin kahden pienimmän kissan pinkaisevan muiden välistä kohti minua. "Emo!" kiljaisu kaikui ympärilläni, kun Suopentu ja Terhotassu syöksyivät luokseni. Tunsin kyyneleiden polttelevan silmissäni, kun upotin kuononi pentujeni turkkeihin. "Rakastan teitä", kuiskin hiljaa. "Minulla on ollut teitä hirveä ikävä." Sitten suljin hetkeksi silmäni yrittäessäni estää kyyneleitä valumasta, mutta pian jo tunsin poskellani jotain märkää. "Miksi sinä itket? Etkö olekaan iloinen, että olet täällä? Eikö isä tullut mukanasi?" Suopentu piipitti. Avasin silmäni ja katsoin pentua, joka kurkki taakseni. Hymyilin vaisusti ja pudistin päätäni. "Minä itken, koska näen teidät taas. Korppisielun aika ei ollut vielä täysi. Hän jäi Myrskyklaaniin ja tulee luoksemme, kun on sen aika. Te näette hänet vielä", sanoin, ja sipaisin hännälläni ensin Suopennun ja sitten Terhopennun turkkia. Pentuni näyttivät hieman surullisilta ymmärtäessään, että Korppisielu ei ollut täällä, mutta he eivät kuitenkaan itkeneet. Se oli hyvä, sillä en olisi ehkä kestänyt sitä. Korppisielusta eroaminen tuntui hirveältä ja olisin vain halunnut itkeä, mutta tiesin ettei se kannattaisi. Näkisin hänet vielä, ja sitten saisin elää perheeni kanssa ikuisesti. "Kipinäsielu", kuulin pehmeän äänen kuiskaavan nimeni. Näin isäni jykevän hahmon edessäni ja hänen lempeät silmänsä, jotka hohtivat hämärässä. Syöksyin Kiviturkkia vastaan ja nojauduin häntä vasten. Kuuntelin hiljaa isäni sanoja, jotka saivat lämpimän olon sisälleni. "Rakastan sinua", kuiskasin ja irrottauduin isästäni. Sitten lipaisin kollin poskea ja käännyin sisarusteni puoleen. Hymy levisi kasvoilleni, kun katselin Pyörretassua, Hiiliturkkia, Muistopentua ja Luppopentua. Sitten he astuivat luokseni ja me vain nojasimme toinen toisiimme ollen hetken aikaa yksi iso karvakasa. Sydämeni melkein pakahtui onnesta ja ilosta, kun tunsin sisarusteni lämpimät kehot vierelläni ja heidän tuoksunsa nenässäni. En olisi halunnut lähteä siitä milloinkaan, mutta minun täytyi nähdä Huurulilja. Siispä peruutin varovasti taaemmas ja lähdin kulkemaan hitaasti kohti parasta ystävääni. Huuruliljan katse oli hänen tasuissaan, mutta kun kuiskasin naaraan nimen, hän käänsi silmänsä omiini. Parhaan ystäväni silmät olivat kostuneet, ja tunsin itsekin omien silmieni kostuvan. Sitten kuulin, miten Terhotassu ja Suopentu laukkasivat luoksemme. "Huurulilja on opettanut meille saalistustaitoja ja kertonut meille paljon tarinoita!" Suopentu vinkaisi ja katsoi Huuruliljaa ihaillen. Huurulilja käänsi katseensa kolliin ja kosketti pennun ostaa nenällään. Sitten hän kääntyi jälleen katsomaan minua. "Kiitos, Huurulilja", naukaisin lempeästi ja hymyilin. "Totta kai minä pidin huolen heistä.. Ovathan he sentään sinun pentujasi ja minä välitän sinusta enemmän kuin kenestäkään", Huurulilja naukaisi vaimealla äänellä. "Olin todella itsekäs silloin. En olisi saanut jättää sinua. Tai siis koko Myrskyklaania, mutta minusta tuntui vain niin pahalta, ymmärräthän sinä sen? Mutta nyt minä voin paremmin kuin koskaan." Katselin parhaan ystäväni meripihkasilmiä ja mietin hetken mitä minä oikein vastaisin. Mutta aivoni eivät suostuneet toimimaan, enkä saanut sanaa suustani. Siispä vain painauduin vain Huuruliljaa vasten ja upotin kuononi hänen turkkiinsa. Tunsin onnenkyyneleiden valuvan poskiltani Huuruliljan turkkiin, kun hengitin hänen tuttua tuoksuaan. Sitten kuulin Huuruliljan hiljaiset nyyhkäykset, kun hän painoi kasvonsa turkkiini. Parhaan ystäväni lämpö kietoutui ympärilleni toivottaen minut enemmän kuin tervetulleeksi Tähtiklaaniin. Rakastin kissoja täällä Tähtiklaanissa, mutta rakastin myös kissoja Myrskyklaanissa. Tiesin vain, että jonain päivänä he kaikki olisivat täällä ja elisimme täällä yhtenä perheenä. "Huurulilja, minä ymmärrän", kuiskasin Huuruliljan turkkiin. Sitten vetäydyin hieman kauemmas ystävästäni. Katsoin häntä syvälle silmiin ja hymyilin. "Lähdetäänkö tervehtimään muita Tähtiklaanin kissoja?" naukaisin hitaasti ja kallistin päätäni. // Huuru? Ja joo heh oli pakko kirjottaa iha siitä asti ku Kipinä saapu Tähtiklaanii joten melko paljon samaa oli ku siinä Huurun tarinas

Huurulilja

"Tietenkin, Usvahäntä tahtoo varmasti nähdä sinut", naukaisin Kipinäsielulle. Emoni välitti kaikista Myrskyklaanin jäsenistä koko sydämestään, lukuun ottamatta niitä harvoja, jotka olivat suututtaneet hänet. Kipinäsielu nyökkäsi. "Näytä tietä", hän naukui ja väläytti minulle lempeän hymyn, mutta naaraan ilme vakavoitui vain silmänräpäys sen jälkeen. Terhotassu ja Suopentu lähtivät innoissaan loikkimaan eteenpäin. Lähdin Kipinäsielun vierellä kulkemaan pentujen perässä. Emoni oli Tähtiklaaniin tullessa ollut paljon nuorempi, mitä hän kuollessaan oli. Hänen oikeanpuoleinen silmänsä tilalla oli edelleen vain arpeutunut kuoppa. Naaras oli elänyt elämänsä onnellisimpia aikoja ennen minun syntymääni. Hän oli kertonut, että oli onnellisimmillaan niinä aikoina, joina harva pystyi nauttimaan mistään kuolonklaanilaisia lukuun ottamatta. Usvahännän onnellisimmat hetket sijoittuivat niihin aikoihin, kun Kuolonklaani oli ajanut neljä klaania pois reviireiltään latoon, jonka kohdalla Kuolonklaanin leiri nykyään sijaitsi. Kaikki olivat nälässä kaiken aikaa, jotkut jopa kuolivat sen takia. Ladossa ollessaan emoni kuitenkin löysi isäni, Vinhasiiven. Vinhasiipi oli uudelleensyntynyt Vinhaviiksi, joka taas oli emoni ensimmäinen kumppani kauan sitten. Olin jo tottunut emoni nuorekkaaseen olemukseen, mutta onnekseni hän oli luonteeltaan se sama Usvahäntä, jonka olin koko ikäni tuntenut. Ylitimme astinkiviä pitkin pienen joen ja sitten kävelimme metsän toiselle puolelle, kunnes saavuimme aukealle nummialueelle. Siniharmaa naaras istui keskellä niittyä. Hän oli kohottanut kuononsa korkealle taivaalle. Kun emoni kuuli lähestyvät askeleemme, hän valpastui ja käänsi katseensa meitä kohti. Naaraan kasvoille syttyi hyvin lempeä ilme, joka muuttui pian hämmästyneeksi. Naaras katsoi Kipinäsielua haikeasti ainoalla silmällään. "Tervetuloa Tähtiklaaniin, Kipinäsielu", tähtisoturi vastasi ja nyökkäsi ystävälleni. Kipinäsielu vastasi emolleni nyökkäämällä. Suopentu ja Terhotassu loikkivat emoni luokse, minä ja Kipinäsielu seurasimme heitä rauhallisemmin. "Kipinäsielu saapui Tähtiklaaniin juuri äsken", kerroin emolleni ja istuin alas tuon viereen. Kipinäsielu istui parin hiirenmitan päähän minusta. Käänsin meripihkaisen katseeni kohti naarasta. Hymy ilmestyi pakonomaisesti kasvoilleni, kun katsoin Kipinäsielua. Olin ikävöinyt häntä enemmän kuin olin muistanutkaan. Vaikka hänen kuolemansa aiheuttikin takuulla paljon surua Myrskyklaanissa, olin jälleen itsekkäästi onnellinen jonkun kuolemasta. "Kuinka sinä lähdit muiden luota?" Usvahäntä kysyi pehmeällä äänellään. Hän oli hienovarainen, eikä tahtonut saada Kipinäsielua surulliseksi. Hän oli myös utelias ja tahtoi siis tietää, millä tavalla paras ystäväni oli poistunut maan pinnalta ja päässyt luoksemme Tähtiklaaniin. Minua hänen kuolinsyynsä ei kiinnostanut, sillä olin juuri nyt onnellinen siitä, että Kipinäsielu oli Tähtiklaanissa. //Kipinä?

Kipinäsielu | 19.11.2017

"Kuinka sinä lähdit muiden luota?" Usvahäntä kysyi lempeästi. Liikahdin hievan levottomasti paikallani, kun mieleeni palautui muisto siitä illasta. Se järjetön kipu täytti hetkeksi kehoni, kun sukelsin omiin muistoihini. Olin ollut parantajan pesässä, maannut sammalilla. Korppisielu oli ollut vieressäni, hän oli katsellut minua taivaansinisillä silmillään. Hänen kasvonsa olivat olleet tuskaiset, kun hän oli nähnyt minun kärsivän. "Minä sairastuin", kuiskasin. Sitten pakotin ne muistot mieleni perukoille, sillä se teki liian kipeää. En olisi halunnut lähteä näin. Korppisielu oli tiennyt minun kuolevan, hän vain oli maannut hiljaa vieressäni, tuntenut tuskani ja odottanut, että olisi minun aikani lähteä. Tunsin kyyneleiden polttavan silmieni takana, ja laskin pääni alas. "Näet hänet vielä", Usvähäntä naukaisi aivan kuin lukien ajatukseni. Sitten naaras kosketti lapaani hännällään. Värähdin ja nostin katseeni. Usvähäntä hymyili lämpimästi. Hänen katseensa oli viisas ja tiesin hänen tietävän miltä minusta tuntui. Yhtäkkiä en tuntenut enää oloani niin kamalaksi. Nousin hieman vapisten seisomaan ja kumarsin kunnioittavasti tähtisoturille. "Kiitos, Usvahäntä", naukaisin. Sitten katsahdin Huuruliljaan kysyvästi. Paras ystäväni nousi seisomaan vierelleni niin, että karvamme hipoivat toisiaan. Sitten Huurulilja naukaisi pikaiset hyvästit emolleen ja lähdimme jatkamaan matkaa. Kuljimme metsässä, puiden alla. Oksat kahisivat kun pujottelimme aluskasvillisuuden seassa. Huurulilja pysyi hiljaa, kun tassutimme rauhallista vauhtia eteenpäin, tapaamaan entistä mestariani. Tiesin, että Huurulilja veisi minut seuraavaksi Leijonaloikan luo, sillä minulla ei ollut kovin suurta lähipiiriä. Tai ainakaan kuolleita läheisiä. "Huurulilja", naukaisin yhtäkkiä. Paras ystäväni väräytti korviaan osoittaakseen kuuntelevansa. "Onko Ruskaraita täällä?" // Huuru? :D

Hohdetassu | 12.08.2017

Sammaltassu lähti taisteluharjoituksiin. Hän väläytti lähtiessään hymyn ja loikki sitten iloisena mestarinsa Mesiviiksen perään. *Sain sentään jonkun päivän paremmaksi* ajattelin ja katselin leiriä. Korvani värähti kun näin Kipinäsielun kävelevän kohti uloskäyntiä häntä maata laahaten. *Hän on surullinen. Pitäisikö?* mietin ja ravistin päätäni. *Se ei välttämättä ole sinun asiasi. Olet oppilas* järkeni sanoi. Mutta sydämeni oli toista mieltä. "Kipinäsielu, odota!" huusin pikaisesti, koska hän oli juuri astumassa pois. Soturi katseli ympärilleen yllättyneenä ja juoksin tuon luokse. "Näen että olet surullinen. Puhu minulle! Jollekkin kannattaa kertoa ja... Minulle voi!" naukaisin ja hymyilin. "Öm.. En.. Miksi se sinua kiinnostaa?" Kipinäsielu kysyi hieman yllättyneenä. "No.. Kun.. Öm..", änkytin. *Miksi se minua kiinnostaa ylipäätään? En tiedä!* ajattelin. Kipinäsielu katsoi minua odottavasti. "Minä välitän klaanistani. En tahdo esittää päällikköä, mutta omatuntoni ei jätä minua rauhaan jos näen kissoja surullisena, enkä tee asialle mitään. Piristin jo Sammaltassun päivää! Ainakin jonkin verran", kerroin rauhallisesti. Kipinäsielu katsoi jäänsinisiä silmiäni. "Kuulostat vanhemmalta kuin oletkaan", Kipinäsielu maukui ja katseli minua. "Mutta. Minusta tuntuu hieman.. Yksinäiseltä", naarassoturi naukui ja katsoi taas toisaalle surullisesti. "Miksi? Sinulla on koko klaani ympärilläsi! Sinulla on minut ja Korppisielu! Sinulla on paljon kissoja jotka välittävät sinusta!" naukaisin reippaasti. //Kipinä? Enhän hitannut liikaa?

Kipinäsielu

Käänsin katseeni Hohdetassusta ja jäin katselemaan soturien pesän edustalla olevaa pientä kiveä. Nuoren mustaturkkisen kollin avulaisuus tuntui hieman kummalliselta, sillä en yleensä kertonut omia asioitani oppilaille, eikä heitä yleensä näyttänyt kiinnostavan sotureiden asiat. Hohdetassun sanat kuitenkin olivat vilpittömät ja hän näytti olevan aidosti valmis auttamaan minua. En voinut siivuttaa Hohdetassua ja hänen avuntarjousta, joten huokaisin syvään ja yritin koota päässäni lauseen, jonka voisin sanoa kollille. Lopulta käänsin hiukan vastahakoisesti silmäni Hohdetassun jäänsinisiin silmiin ja huiskaisin hännälläni ilmaa. "Olet oikeassa", aloitin hitaasti. Ääneni oli hiljainen, mutta pidin sanani selkeinä ja toivoin Hohdetassun saavan selvää. "Mutta et tiedä puoliakaan siitä, mitä olen kokenut. Et ollut syntynytkään silloin, kun taistelin parhaan ystäväni Huuruliljan kanssa Kuolonklaania vastaan, katselin urhoollisten myrskyklaanilaisten kaatuvan taistelussa. Kuolonklaani eli ennen jossain kaukana meistä muista, mutta voitti taistelun ja palasi takaisin." "Tuota.. oletko sinä siksi surullinen? Ystäväsi takia? Hänhän ei ole täällä enää, sillä tiedän, ettei klaanissa ole ketään Huuruliljaa", Hohdetassu naukaisi hieman hämillään. Hymähdin surumielisenä ja nyökkäsin. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Hohdetassu kysäisi pikaisesti: "Kuoliko hän siinä taistelussa?" Hätkähdin, enkä hetkeen sanonut mitään. "Ei. Hän kuoli myöhemmin, mutten halua puhua siitä. Se olisi liian järkyttävää sinulle, enkä halua jakaa sitä kanssasi", naukaisin. Äänestäni kuulsi suru ja katkeruus, mutta Hohdetassu ei näyttänyt hätkähtävän. Kolli vain tapitti minua silmillään ja kallisti päätään. Hän odotti, että minä kertoisin lisää miksi olin surullinen. "En usko että olet kuullut, mutta minulla on ollut pentuja", naukaisin hiljaa. Tunsin kyynelten polttelevan silmäkulmissa ja käänsi katseeni maahan. Hohdetassu ei sanonut mitään. "Heistä toinen, Suopentu menehtyi ennen kuin pääsi oppilaaksi. Terhotassu ehti nähdä vain muutamia päiviä oppilaana, ennen kuin hänkin nukkui pois..." ääneni vaimeni loppua kohden ja tunsin kyynelten valuvan poskillani. Yhtäkkiä en halunnut enää kertoa mitään Hohdetassulle, sillä pelkäsin, että hän alkaisi pelätä voivansa kuolla tai alkaisi nähdä painajaisia jostain kertomastani. Siispä kuiskasin: "Anteeksi, että kerroin sinulle. Minun ei olisi pitänyt..." // Hohde? :D

Hohdetassu | 14.08.2017

Kipinäsielun sanat muserruvat ja muuttuivat kuiskaukseksi. Jotenkin ymmärsin Kipinäsielua. *Kuningattarelle pennut ovat kaikki kaikessa* muistelin Paatsamapilven sanoneen. "Ei.. Kyllä minä ymmärrän. Olet nähnyt enemmän kuin minä ja olet kokeneempi kuin minä. Olen vasta nuori oppilas. En voi tietää mille tuntuu menettää joku läheinen.. Mutta.. Voit olla minun ystäväni! Minä en aio jättää klaania piiitkään aikaan! Tosin.. Tiedän että asiat ovat Tähtiklaanin käpälissä, mutta jos saan yhtään vaikuttaa asiaan, en aio kuolla vielä!" naukaisin. Kipinäsielu katsoi minua hetken ja hymyili hieman. *Olen kummallinen ja kuulostan typerältä. Yleensä oppilaat eivät anna neuvoja sotureille. Mutta kyllähän se vähän helpottaa jos kertoo asioista toisille.* ajattelin mielessäni. Nousin seisomaan ja nuolaisin lohduttavasti Kipinäsielun kyyneleen pois tämän poskelta. Suolainen maku tuntui suussani hetken ja istuuduin. Hymyilin hellää hymyä ja heilautin häntäni käpälieni päälle. "Mielestäni olet vahva soturi jos olet kyennyt kävelemään tänne asti elämässäsi, vaikka olet menettänyt paljon. Itse olisin varmaan musertunut täysin. Mutta... Tukeutuisin ystäviini. Ja.. Voit tukeutua minuun. Olenhan ystäväsi?" kerroin soturille. Katsoin naarasta hiukan kysyvällä ilmeellä kun odotin vastausta. //Kipinä? :3

Kipinäsielu | 05.07.2017

Tassuttelin yksikseni metsässä puiden katveessa. Surullinen ilme oli jähmettynyt kasvoilleni, kun pysähdyin suuren puun alle. Seurasin paksua runkoa katseellani ja jokaisen oksan kohdalla puhalsin ilmaa ulos keuhkoistani tai vedin sitä sisään. Yritin rentouttaa itseni, sillä sitä minä tarvitsin. Minun olisi pakko jatkaa elämää eikä jumittua tähän. Vaikka olin menettänyt isäni, pentuni, parhaan ystäväni ja nyt myös emoni, ei minulla silti ollut oikeutta tähän. Minun täytyi jaksaa Myrskyklaanin tähden. Yritin jättää minut surulliseksi tekeviä ajatuksia puuhun, hengitellessäni aivan rauhassa ja katsellessani rungon uurteita. Minä olin ollut aina se rauhallinen tukalassa tilanteessa. Huuruliljan ollessa paniikissa löydettyämme Ruskaraidan kuolleena, minut oli vallannut rauhallisuus ja tyyneys. Minä olin ennen ollut se, joka oli rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta nyt en enää ollut. Suljin silmäni ja painoin pääni alas. Minun olisi koottava itseni. En ollut menettänyt ketään - oikeasti. Tapaisin kaikki läheiseni Tähtiklaanissa, mutta nyt piti keskittyä siihen keitä minulla oli täällä. Minun pitäisi osoittaa itselleni ja muille, että edelleen olin se rauhallinen kissa vaikeammassakin tilanteessa. *Minä pystyn kaikkeen mitä ikinä haluankaan tehdä.* Ajatus antoi kehooni voimaa ja silmäni rävähtivät auki. Kiskaisin pääni ylös ja ponnistin käpälilleni. Mikään ei minua estäisi missään asiassa, mikään ei saisi minua hidastamaan. Elän vain kerran tämän elämän, enkä voi hukata tilaisuutta. Ajatukset pyörivät rikkoutumattomana rinkinä päässäni lähtiessäni astelemaan takaisin kohti leiriä. Minun pitäisi vain pitää kaikesta rauhallisuudesta kiinni eikä antaa minkään tulla eteeni. Kiihdytin askeleitani ja pian tunsin tuulen turkillani juostessani reviirin halki. Minä olin vahva.

Kipinäsielu | 07.07.2017

Kun saavuin leiriin, olin hengästynyt ja hikinen. Sydämeni syke oli kiihtynyt, mutta kaikki tuntui vain hyvältä. Olin saanut purkaa kaiken tassujani pitkin maahan jokaisella askeleella. Nyt tunsin oloni olevan rauhallinen. Ainoa asia, mikä mieltäni puristi, oli Korppitähti. Halusin puhua hänen kanssaan nyt, heti. Minusta oli tuntunut, että kumppanini luuli, että olin häntä vastaan päällikön paikasta luopumisessa. Mutta kun en ollut. Haravoin katseellani leiriä yrittäen löytää tuttua tummanharmaata turkkia ja sinisiä silmiä, mutta en nähnyt Korppitähteä. Rypistin kulmiani ja lähdin kulkeman varovasti kohti päällikön pesää. "Korppitähti?" Vastausta ei kuulunut. Turkki pörhistyneenä lähdin tassuttamaan epävarmasti parantajan pesää kohti, sillä Korppitähtihän saattaisi olla kertomassa tulevasta Kortelammelle. Mutta yrteiltä tuoksuva pesä oli tyhjä, eikä Korppitähteä näkynyt siellä. Oloni alkoi käydä hieman huolestuneeksi, sillä olin kuvitellut sanat päässäni mitä aikoisn sanoisin kollille. Mutta yrittäessäni koluta leiriä löytääkseni Korppitähden, kaikki valmiiksi mietityt lauseet rapisivat pois. Tiedostin, että turkkini oli sekainen ja sottaiden, mutta en jaksanut sukia sitä. Halusin etsiä Korppitähden tassuihini nyt heti. Lähdin tassuttamaan rivakasti ulos leiristä siivuttaen muiden soturien tervehdykset. Painelin kulmat kurtussa ulos leiristä ja nuuhkin ilmaa. En tuntenut Korppitähden tuoksua, mutta kun kävelin vähän matkaa eteenpäin, löysin kumppanini tutun ominaistuoksun. Lähdin jäljittämään sitä, eikä mennyt aikakaan, kun erotin kumppanin istumassa pienellä sammalmättäällä. Paikka oli se, missä olimme kerran käyneet kävelyllä Korppitähden kanssa, ennen kuin olimme tienneet tunteistamme. Rykäisin hieman ja astuin lähemmäs Korppitähteä. Kollin korvat värähtivät ja tiesin hänen tietävän että olin hänen takanaan. Tunsin kyyneleiden kihoavan silmiini, mutta räpyttelin ne pois. Korppitähti näytti niin haavoittuvalta istuessaan kyyryssä, karvatuppoja ympärillään ja kylkiluut karvan alta loistaen. "Korppitähti, anteeksi", kuiskasin, "sinun tulee tietää, että en ole koskaan mitään tekemääsi vastaan, jos se sinulle on parhaaksi. Saat luopua päällikön paikastasi, seison päätöksesi takana ja haluan olla tukenasi. En voi koskaan lakata syyttämästä itseäni, kun en ole ollut tukenasi, mutta tästä edespäin olen. Joka päivä, kunnes matkaamme Tähtiklaaniin. Ja sielläkin olen kanssasi, en koskaan jätä sinua." // Korppi? Sry tönkköö xc

Korppitähti | 08.07.2017

Tunteiden tuskallinen aalto lävisti kehoni. Kipinäsielun sanat saivat minut tuntemaan samanaikaisesti niin rakkautta, luottamusta, kaipuuta kuin myös tuskaa ja ikävää. "Tule tänne", kähisin lempeästi hymyillen ja käänsin katseeni Kipinäsieluun, joka seisoi pesäni suuaukolla nyyhkyttäen. Naaras ei empinyt, vaan syöksähti viereeni kyyneleet poskia pitkin valuen. Painoin pääni Kipinäsielun harmaaseen turkkiin ja suljin silmäni. "Rakastan sinua", kuiskasin hiljaa. Raotin aavistuksen silmiäni. Kipinäsielu oli jäänyt yöksi pesääni ja nukkui nyt vierelläni. Naaraan harmaa kylki kohoili tasaiseen tahtiin. Kipinäsielu näytti levolliselta ja myöskin kauniilta nukkuessaan. "Kipinäsielu", nau'uin hiljaa kumppanini korvaan. Kipinäsielu ynähti ja raotti aavistuksen keltaisia silmiään. "Nyt on aika", kuiskasin. Naaran nyökkäsi ja hymyili hieman. En osannut täysin tulkita hymyä hänen kasvoillaan, mutta tiesin, että hän olisi tukenani loppuun asti. Minun oli määrä lähteä luovuttamaan henkeni samalla, kun Saniaishäntä hakisi omansa. "Aiotko palata soturintehtäviin, kun tämä on ohi?" Kipinäsielu kysyi hiljaa. Kohautin lapojani. "En tiedä vielä", kuiskasin ja nousin seisomaan. Saniaishäntä odotti minua pesäni ulkopuolella. Ystäväni näytti jännittyneeltä, mutta tiesin, että hänestä tulisi mainio päällikkö. "Kävin hakemassa matkayrtit Kortelammelta", Saniaishäntä naukui. Huomasin nipun yrttejä kollin jalkojen juuressa. Mitään sanomatta kumarruin hamuamaan yrtit suuhuni. Yrtit maistuivat suussani kitkeriltä ja kitkeryys voimistui, mitä pidemmälle maku pääsi leviämään suuhuni. Nieleskeltyäni yrtit kohotin katseeni Saniaishännän vaaleanvihreisiin silmiin. "Oletko valmis?" kysyin lopulta. Saniaishäntä nyökkäsi. Käänsin katseeni Kipinäsieluun ja kurottauduin koskettamaan kumppanini nenää omallani. "Palaamme niin pian kuin suinkin mahdollista", kuiskasin. Kipinäsielu nyökkäsi ja sulki keltaiset silmänsä. Seisoimme pienen, liian lyhyeltä tuntuneen hetken lähekkäin, kunnes minun oli pakko erkaantua. Hymyilin vielä lohduttavasti naaralle ennen kuin käännyin kohti piikkihernetunneleita Saniaishäntä vierelläni. //Sani? Hoidetaas tää nyt pois alta cx

Kipinäsielu | 27.07.2017

Saavuin Purohännän ja veljeni Okrakarvan kanssa leiriin. Kaikilla meillä keikkui suussamme jokin saalis - minä kannoin kahta hiirtä, Okrakarvalla oli leuoissaan orava ja Purohäntä oli saanut saaliiksi pulskan rastaan. Koska emme voineet saaliit suussa puhua, kannoimme kantamuksemme tuoresaaliskasaan hiljaisuudessa. Olin johtanut partiota ja pudotin ensimmäisenä omat saaliini pieneen kasaan. Perässäni tuli Purohäntä ja sitten Okrakarva. Heidän laskiessa saaliitaan tuoresaaliskasaan, äkkäsin Takiastassun, joka istui oppilaiden pesän edessä toimettomana. Tavoitin kollin katseen ja viittilöin hänet luokseni. Oppilas vaikutti nyreältä tassutellessaan eteeni. "Veisitkö klaanivanhimmille saalista?" kysyin osoittaen hännälläni tuoresaaliskasaa. Takiaistassu ei sanonut mitään, pyöräytti vain silmiään ja paineli ohitseni nappaamaan tuoresaaliskasasta Purohännän saalistaman rastaan. Kun hän kulki taas ohitseni, saatoin kuulla oppilaan mutisevan: "käskyttäjä". En kuitenkaan sanonut oppilaalle mitään, käännyin vain saalistuspartion puoleen. "Minua hiukoo jo hieman. Haluaisitteko jäädä syömään kanssani?" naukaisin kohteliaasti. Veljeni nyökkäsi heti, mutta Purohäntä näytti hieman epäröivän. Lopulta kolli naukaisi: "Olin ajatellut mennä Polttosydämen luo." Lempeä kehräys nousi kurkustani ja näpäytin soturin lapaa hännälläni. "En pakota sinua jäämään." Huojennus levisi Purohännän kasvoille ja hän nyökkäsi pikaisesti hyväksteiksi. Sitten kolli paineli kohti parantajan pesää ja jäin Okrakarvan kanssa kahden. Hymyilin veljelleni ja sitten tein hänelle tietä tuoresaaliskasalle antaen hänelle oikeuden valita ensin. "Kiitos", kolli sanoi ja valikoi kasasta hiiren. Itse tartuin peltomyyrään ja sitten johdatin Okrakarvan pienen pensaan juureen. Asetuin mukavasti makuulle ja haukkasin palasen tuoresaaliista. "Onko sinulla mennyt hyvin?" kysyin. Okrakarva söi suunsa tyhjäksi ja hymyili sitten minulle vaisusti. "Viimein olen tottunut kutakuinkin tähän", hän sanoi ja hieraisi tassullaan kuoppaa, jossa ennen oli ollut silmä. "Hienoa", kehräsin. Jatkoimme keskustelua Okrakarvan kanssa, kunnes olimme molemmat syöneet. Sitten nousimme ja veljeni sanoi lähtevänsä pian partioon - minä puolestaan lähdin etsimään Valotassua. Voisin pitää hänelle harjoitukset illasta. "Valotassu?" huikkasin oppilaiden pesään. // Valo mahdollisesti?

Kipinäsielu | 10.08.2017

Katselin pienen mättään päältä leiriä, tarkkailin kissoja, jotka hoitivat päivittäisiä askareitaan - kantoivat saalista leiriin tai lähtivät partioihin. Oloni oli haikea, jopa surullinen. Minua ei oltu laitettu aamun partioihin, enkä ollut lähtenyt metsästämäänkään, eli olin ollut koko aamupäivän leirissä. Olin ollut yksin, miettinyt kaikkea kokemaani. Olin miettinyt niitä iloisia tapahtumia, mutta aina olin palannut niihin surullisiin asioihin. Mieleni etsiytyi väkisinkin muistelemaan pentujeni kuolemaa, Huuruliljan kuolemaa, isäni kuolemaa, emoni lähtöä klaanista, omaa laiminlyöntiäni minun ja Korppisielun suhteessa... Olisin halunnut jättää ne asiat taakse, voida muistella minun ja Huuruliljan yhteisiä metsästysreissuja hymyssä suin tai yhteisiä hetkiä vanhempieni kanssa. Ja niinhän minä teinkin, mutta sen jälkeen ajattelin kaikkea ikävää, tein oloni surulliseksi omilla ajatuksillani. En olisi halunnut niin, mutta mieleni ei totellut minua. Eikä minulla ollut oikein ketään, kenen kanssa puhua ja jakaa ajatuksia. Olisin halunnut ystävän, jonka kanssa jakaisin kaiken. Ja vaikka uskouduinkin Korppisielulle asioistani, oli hyvälle ystävälle asioista kertominen erilaista. Mutta en ollut kenenkään Myrskyklaanin kissan kanssa läheinen, tai ainakaan niin läheinen, että voisin kutsua häntä ystäväkseni pesätoverin sijasta. Tunsin välillä olevani riittämätön, sillä katsellessani muiden iloisia jutteluja tunsin itseni ulkopuoliseksi, vaikka oikeastihan minä sen kaiken itselleni aiheutin. Minun täytyisi vain alkaa jutella jonkun kanssa. Mutta ensin minun pitäisi ilmoittautua johonkin partioon tai lähteä saalistamaan, jotta en vain laiskottelisi koko päivää leirissä. Täytyi vain hetkeksi unohtaa ikävät ajatukset. Mutta juuri kun olin lähtemässä kohti uloskäyntiaukkoa, kuulin jonkun naukaisevan minulle: // Joku?

Korppitähti

Olin kuunnellut Kipinäsielun puhetta vaiti. Kuulin kumppanini nyyhkytyksen ja mieleni olisi tehnyt mennä hänen luokseen, mutta ennen kuin ennätin toimia, Saniaishäntä alkoi puhua. Kuunnellessani häntä, kohotin katseeni hänen vaaleanvihreisiin silmiinsä. Otin muutaman askeleen lähemmäs ja laskin häntäni tämän lavalle. "Taidat olla oikeassa", aloitin varovasti ääni kähisten, "tuskin minä olisin voinut estää tämän kaiken tapahtumista." Saniaishäntä nyökkäsi pienesti, mutta pysytteli vaiti. Katseeni viivytteli hänen silmissään tovin, kunnes avasin jälleen suuni: "Olen varma, että sinusta tulee mainio päällikkö. Tulet johtamaan tätä klaania hyvin. Siitä ei ole epäilystäkään." Yritin taistella ristiriitaisten tunteiden keskiössä. Päätökseni tuntui samanaikaisesti pahalta ja hyvältä. Minulla ei ollut epäilystäkään Saniaishännän taidoista, mutta silti minua mietitytti, olisiko minulla itselläni ollut sittenkin vielä annettavaa. Laskin häntäni ystäväni lavalta ja astelin Kipinäsielun luokse, joka oli lähtenyt perääntymään pesästä. Painoin pääni vasten nyyhkyttävän naaraan harmaata turkkia ja toivoin, että tämä pysyttelisi hetken paikallaan. "Kipinäsielu", aloitin hiljaisella äänellä, "tämä ei ole sinun syytäsi. Ei missään tapauksessa. Myös sinulla on ollut vaikeaa viimeaikoina ja minusta on tuntunut, että myös minä olen ollut liian vähän tukenasi. Kaikista kissoista minä rakastan juuri sinua ja tahdon olla kanssasi. En tahdo, että peräännyt luotani." Sanani hiljenivät loppua kohden. Vilkaisin Kipinäsielun kasvoja. Naaras oli sulkenut keltaiset silmänsä, joten en nähnyt niiden ilmettä. Ennen kaikkea halusin pitää Kipinäsielun ja Saniaishännän rinnallani loppuun saakka. //Kipinä tai Sani? Joo tää on tönkkö xd

Saniaishäntä

Katselin hiljaa vieressä, kun Korppitähti lausui sanoja kumppanilleen. Ne soljuivat mieleni läpi tasaisena virtana, joka ei ottanut loppuakseen. Kun viimein tuli hiljaista, uskalsin vilkaista heihin. Nyyhkyttävä Kipinäsielu, jonka sanat saivat minut ajattelemaan Huuruliljaa. "Ei", naukaisin yllättävän voimakkaalla äänellä. "Kipinäsielu, nuo asiat eivät olleet sinun aiheuttamiasi. Ne eivät olleet kenenkään vika. Ne tapahtuivat, emmekä voi nille enää mitään. Kissoja kuolee joka päivä, sellainen elämän kierto on. Ja.. vaikka meille tärkeitä kissoja lähtisi, meidän täytyy päästä eteenpäin", nau'uin hiljaa, ja käänsin katseeni Kipinäsielusta Korppitähteen. "Minun emoni sanoi minulle", jatkoin sitten verkkaisesti, "että se, että voit ajatella ikävöimääsi kissaa lämmöllä, hyvillä mielin, on jo puoli voittoa. Ei se, että jää murehtimaan." Sitten vaihdoin painoa jalalta toiselle. "Tarkoitan, ettei meidän tarvitse unohtaa, vaan sitä, että jatkamme elämää. Jatkamme elämää vastoinkäymisistä, epäonnistumisista ja hankaluuksista huolimatta." Sitten istahdin alas, käänsin katseeni muihin pesässä olijoihin, kun haistoin Lehtiturkin ennen kuin hän ehti edes naukaista tervehdystä. "Lehtiturkki, sinäkö?" naukaisin hiljaa, ja jäin odottamaan, mitä kumppanini tekisi. //Korppitähti? Tunginpa Lehdenkin tänne :D

Kipinäsielu | 25.06.2017

Pidin silmiäni kiinni kuunnellessani Saniaishännän sanoja. Tiesin niiden olevan totta, mutta siltikään en voinut estää suurta syyllisyydenpuuskaa vavisuttamasta kehoani. Olin niin heikko. Miksi minä en voinut olla yhtä vahva kuin kaikki muut? Avasin silmäni ja katsoin kyynelten läpi kumppaniani. Kollin siniset silmät olivat täynnä rakkautta ja hänen tuoksunsa leijaili tuttuna ympärilläni. Räpyttelin silmiäni kiivaasti yrittäen pysäyttää itkuni, mutta kyyneleet vain valuivat poskiani pitkin. En ymmärtänyt miksen ollut huomannut Korppitähden vaikeuksia enkä sitä, miksi minä olin näin avuton ja heikko. Miksi Huuruliljan kuoleman piti sattua näin paljon? Miksi sen jälkeen pentumme kuolivat? Ja miksi kaikki oli niin vaikeaa? Kysymykset risteilivät päässäni, mutta Korppitähti keskeytti ajatukseni. Hän kosketti hännällään lapaani ja kumartui lähemmäs. "Minä tiedän että Huuruliljan kuoleman jälkeen et ollut päässyt siitä yli ennen kuin pentumme matkasivat Tähtiklaaniin. Tiedän, että se oli liikaa, sillä jos minulle olisi käynyt niin, jos Saniaishäntä olisi syönyt kuolonmarja Huuruliljan sijasta..." Korppitähti kuiskasi. Yksinäinen kyynel vierähti silmäkulmastani poskeani pitkin maahan, mutta Korppisielun sanat avasivat minulle uuden näkökulman. Olin ollut heikko, koska Huuruliljan kuolema, sen tuottama syyllisyys ja pentujemme kuolema olivat vain liikaa minulle. En olluy päässyt ensimmäisestä asiasta yli ennen kuin seuraava ja vyöryi päälleni. Mutta nyt, elämää piti vain jatkaa ja... "Meillä on vielä toisemme", Korppitähti naukaisi ajattelemani lauseen. Nyyhkäisin vielä kerran ja sitten upotin kasvoni kumppanini turkkiin. "Kiitos", kuiskasin hiljaa. Korppitähti värähti ja tunsin karhean kielen pyyhkäisevän turkkiani. Juuri silloin Saniaishäntä kuitenkin naukaisi: "Lehtiturkki, sinäkö?" Irtauduin aavistuksen kumppanistani ja käänsin silmäni pesän suuaukkoa kohti. // Muut?

Korppitähti | 27.06.2017

"Lehtiturkki, tule sisään", nau'uin painaessani pääni Kipinäsielun harmaata turkkia vasten. Ei mennyt kauaakaan, kunnes ystäväni vaaleanruskea kumppanini asteli pesääni. Soturin kasvoilla oli empivä ilme, mutta nyökkäsin tälle rohkaisevasti. "Palasimme partiosta, uusimme rajamerkit, emmekä nähneet saati haistaneet mitään erikoista", Lehtiturkki kertoi. Naaraan kirkkaan vihreät silmät kävivät vuoroin minussa, vuoroin Saniaishännässä. "Hyvä kuulla", Saniaishäntä naukui ja asteli kumppaninsa vierelle. Lehtiturkki kurottautui koskettamaan Saniaishännän kuonoa omallaan. Kaksikko ei sanonut sanaakaan. Lehtiturkin katse oli hakeutunut Kipinäsieluun, jonka nyyhkytys oli heltynyt. Vaaleanruskea soturi katsoi kumppaniani myötätuntoinen ilme kasvoillaan. En ollut varma, oliko Lehtiturkki kuullut keskustelumme vai aistiko hän vain Kipinäsielun murheen. "Ehkä on parasta, että jatkamme tätä keskustelua vielä myöhemmin", totesin kohottaessani katseeni Saniaishäntään ja Lehtiturkkiin. "Haluaisin puhua Kipinäsielun kanssa hetken kahden", pyysin jokseenkin anteeksipyytävä ilme kasvoillani. Tiesin, että tämä keskustelu olisi ollut hyvä saattaa jo päätökseen, mutta halusin saada hieman kahdenkeskeistä aikaa kumppanini kanssa ja varmistaa, että tällä oli kaikki hyvin. "Tietysti", Saniaishäntä naukui ja tuuppasi Lehtiturkkia hellästi pesäni suuaukkoa kohden. Lehtiturkki nyökkäsi vielä ennen, kuin työntyi ulos pesästä Saniaishäntä perässään. Katselin kaksikon perään jonkin aikaa vaiti, kunnes kurottauduin nuolaisemaan Kipinäsielun päälakea. "Kipinäsielu, onko jotakin mistä meidän pitäisi puhua?" kysyin pian. //Kipinä? Hopsu, jos haluut, voit jättää Lehdelle jatkot Sanilla ellei sulla oo sille muita suunnitelmia cx

Kipinäsielu | 28.06.2017

Katsahdin kumppanini sinisiin silmiin. Silmäkulmussani oli vielä muutama kyynel, mutta räpyttelin ne pois. "Minä luulen..." aloitin, mutta jouduin keskeyttämään, sillä tunsin kyynelien alkavan taas puskea silmistäni. En edes tiennyt mikä minua itketti - olinko yksikertaisesti vain niin heikko? Suljin silmäni hetkeksi ja yritin ajatella jotain rauhallista. En kuitenkaan päässyt mitään pakoon, sillä haistoin kumppanini tuoksun nenässäni ja kuulin hänen hengityksensä korvissani. Tunnelma välissämme ei ollut kireä, mutta minusta tuntui siltä. Minun olisi pakko sanoa sanottavani juuri nyt, sillä oloni alkoi tuntua tukalalta, kun vaistosin Korppitähden odottavan jatkoa. Avasin silmäni pakottaen itseni rauhoittumaan ja lopettamaan itkemisen ennen kuin jatkoin: "Minä luulen, että meillä on molemmilla ollut vaikeaa. Emme ole kumpikaan olleet toistemme tukena. Haluaisin korjata kaiken, mutta olen niin heikko enkä tiedä, pystynkö..." Ääneni vaimeni kuiskaukseksi loppua kohden ja laskin sitten pääni alas. Jäin katselemaan tassujani ja odottamaan kumppanini vastausta. // Korppi?

Saniaishäntä

Hiljaisuus minun ja Korppitähden välillä ei tuntunut painostavalta. Se oli pikemmin myötätuntoa, myötätuntoa niitä kissoja kohtaan, jotka klaani oli menettänyt. Lopulta tunsin Korppitähden, parhaan ystäväni, liikehtivän ja painoin häntäni tuon lavalle tietämättä, mitä minun pitäisi hänen puheestaan odottaa. "Olet ehkä huomannut, että en ole enää yhtä hyvässä kunnossa, kuin ennen", hän aloitti hiljaisella naukaisulla. Räväytin silmäni auki ja kohdistin katseeni päällikkööni, tuon suippoihin korviin ja tutkailin häntä. En tiedä, miten en ollut huomannut näitä asioita ennen; päällikkyys tuntui tuoneen hänen lavoilleen painoa, jollaista en ole ikinä voinut edes kuvitella. Hän näytti laihtuneen, ja vilkaistessa ympärillemme huomasin karvatuppoja, jotka olivat irronneet hänen turkistaan. "Tuntuu, kuin mieleni olisi vaurioitunut. Aina, kun Myrskyklaania koetellaan, tuntuu, kuin minusta revittäisiin jotakin pois", Korppitähti jatkoi antaen äänensä hiljentyä lähes kuiskaukseksi. Ravistin päätäni vaiti, yrittäen miettiä, miten muotoilisin sanani järjelliseksi lauseeksi. "Korppitähti, mitä sinä-", naukaisin lopulta epäuskoisena, jopa yllättyneen kuuloisena. Hänen taivaansininen katseensa siirtyi minuun, ja tuo hymyili vaisusti. "Kun Polttosydän valitsi minut varapäällikökseen, hänen täytyi luottaa minuun ja osaamiseeni, mutta nyt tuntuu, kuin olisin pettänyt hänen luottamuksensa", Korppitähti naukaisi ääni väristen. Ajatukset leijuivat päässäni irrallisina hahtuvina, kuin ne olisivat olleet höyheniä ilmavirran vietävänä. En tiennyt, mitä olisin sanonut, mutta minun ei tarvinnut, sillä hän jatkoi jo. "Saniaishäntä, sinä olet ollut paras mahdollinen varapäällikkö. Olet paras ystäväni, etkä ole jättänyt minua koskaan pulaan", Korppitähti kuiskasi lopulta. Olisin halunnut sanoa jotakin kiitokseksi, mutta kurkustani nousi vain kähinää muistuttava ääni. Ymmärsin, ettei kolli tarvitsisi sanojani. Painoin vain kuononi vasten tuon poskea, hiljaa, ymmärryksen merkkinä. "En ole puhunut tästä vielä klaanille, koska halusin, että sinä saat kuulla päätökseni ensin", Korppitähti naukaisi hiljaa, ja kohdisti katseensa minun vihreisiin silmiini. Katse näytti päättäväiseltä, kun hän jatkoi ääni kuiskauksen voimakkuudella. "Ota sinä minun paikkani. Johda tätä klaania ja saa se menestymään", hän sanoi, ja hiljaisuus laskeutui välillemme. Yritin selvitellä ajatuksiani ja avasin lopulta suuni rikkoakseni hiljaisuuden, kun pesän ulkopuolelta kantautui voimakas naukaisu, ja tunsin Kipinäsielun tuoksun ilmassa. "Korppitähti!" Kolli vieressäni havahtui mietteistään ja nousi istumaan. "Tule sisään", hän naukaisi ja ystäväni kumppani astui sisään. Hänen silmänsä olivat suuret hänen katseensa siirtyessä minusta Korppitähteen ja Korppitähdestä minuun. "Mistä te keskustelette?" hän naukaisi lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. Vilkaisin Korppitähteä tietämättä, mitä sanoa. Tietysti tuon kumppanin oli saatava tietää, mistä oli kyse. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin Korppitähden puhua. Kolli epäröi silmänräpäyksen ajan verran, kunnes aukaisi lopulta suunsa ja Kipinäsielun korvat värähtivät pienesti. //Korppitähti? :D

Korppitähti | 22.06.2017

Kipinäsielu oli keskeyttänyt minun ja Saniaishännän keskustelut. Päätin kutsua kumppanini sisään, sillä tiesin, että minun olisi kerrottava tästä myös hänellekin. Kipinäsielun astellessa sisään pesääni, tunsin muljahduksen vatsassani. Naaras näytti kauniilta, mutta samalla jopa hivenen epävarmalta meneillä olevan tilanteen vuoksi. "Mistä te keskustelette?" Kipinäsielu kysyi lopulta. Emmin hetken, kunnes päätin vastata. "Tämä voi kuulostaa ehkä hullulta, mutta minusta tuntuu, että en ole sopiva päälliköksi", nau'uin katse kumppanissani. Kipinäsielun silmät laajenivat ja naaras näytti epäuskoiselta, kuin olisi luullut kuulleensa väärin. "Korppitähti-", naaras aloitti, mutta vaiensin tämän kohottamalla katseeni hänen keltaisiin silmiinsä. Kumppanini silmistä katseeni vaelsi Saniaishäntään, joka oli tähän asti istunut hiljaa paikoillaan. Annoin katseeni viivytellä ystävässäni hetken aikaa, kunnes suljin silmäni. "Kun Polttosydän oli vielä päällikkö, Tähtiklaani ilmoitti, että hänen on luovuttava paikastaan päällikkönä. Silloin minusta tuntui, kuin Tähtiklaanilla olisi minua varten jokin tarkoitus, mutta enää en ole niinkään varma", totesin hiljaa ja pidin tauon. Pesässä oli täysin hiljaista. Kuulin vain Saniaishännän ja Kipinäsielun yhteen sulautuneet hengitykset ja annoin oman hengitykseni tasoittua samaan tahtiin. "Tuntuu, kuin klaaniani koeteltaisiin. Lyhyen ajan sisään Myrskyklaani on menettänyt useita kissoja. Olen yrittänyt keksiä vastausta tähän kaikkeen, mutta minusta vain tuntuu, että olen toiminut päällikkönä väärin. En tiedä miten. Tuntuu, että olen antanut kaikkeni tämän klaanin hyväksi, mutta eikö se riitä?" ääneni vaikeni loppua kohden. Kaikki tuntui niin epätodelliselta, en ymmärtänyt, miten tämä kaikki kaatui päälleni niin yhtäkkiä. Suljin silmäni, jotka tuska oli sumentanut. En sanonut mitään. Odotin vain, että Saniaishäntä ja Kipinäsielu sanoisivat jotakin. //Sani tai Kipinä? :D

Kipinäsielu | 23.06.2017

Henkeni tuntui salpautuvan, kun katsoin kumppaniani ja kuuntelin hänen puhuvan. Sydämeni alkoi tykyttää rinnassani yhä lujempaa, kun Korppitähti oli sanansa sanonut. Rintaani viilsi ja tunsin hämmennystä sekä surua katsoessani kumppania. Hän oli laskenut katseensa maahan hiljaisuuden ympäröidessä meidät. Purin huultani kyynelten alkaessa valua poskiani pitkin maahan. Ajatukseni pyörivät päässäni kuin pienin pentu, joka jahtasi omaa häntäänsä. Minusta alkoi tuntua taas, että kaikki oli minun syytäni. Minä olin rypenyt itsesäälissä ja surussa Huuruliljan ja pentujeni kuoleman jälkeen ja olin kaivannut lohdutusta. En ollut silloin huomannut, että Korppitähtikin kärsi, sillä en ollut katsellut ympärilleni. Ja nyt, kun viimein olin päässyt yli asioista, kaikki oli liian myöhäistä. Minun olisi pitänyt olla kumppanini rinnalla hänen tehdessä päätöksiä, mutta olin ollut liian itsekäs. Tunsin kuumien kyyneleiden yhä valuvan silmistäni peittäen näkökenttäni sumulla. Niiskaisin ja astahdin askeleen lähemmäs Korppitähteä sydän pakahtumaisillaan. Olisin halunnut, että hän olisi katsonut minuun, mutta en halunnut pakottaa. En halunnut pakottaa tätä olemaan enää päällikkönä, mutta minun olisi pitänyt seistä hänen rinnallaan. "Anteeksi... kaikki minun syytäni. Minun olisi pitänyt auttaa..." kuiskasin hiljaa. Kuulin Saniaishännän liikahtavan vähän matkan päässä ja kohotin katseeni häneen. "Korppitähti ansaitsee sinut", naukaisin itkun täyttämällä äänellä kumppanini parhaalle ystävälle, "minua ei ansaitse kukaan, enkä minä ansaitse ketään." Sitten puraisin huultani ja lähdin perääntymään pesästä. "En aio estää sinua luopumasta päällikkyydestäsi. Mutta sinä et ansaitse minua", kuiskasin hyvin hiljaa Korppitähdelle. Kyyneleet valuivat yhä poskiani pitkin ja hengitykseni oli muuttunut pinnalliseksi. "Anteeksi", kuiskasin ja kuuntelin, kun sana kaikui pesässä. // Korppi? Sani? xd

Saniaishäntä

Katsoin nyyhkyttävää Kipinäsielua ilmeettömin silmin hetken aikaa, kunnes olin saanut ajatukseni koottua. Käänsin katseeni Korppitähteen, joka istui edessäni ja katsoi minua, sitten Kipinäsielua ja sen jälkeen käpäliään. "Korppitähti", naukaisin hiljaa. Paras ystäväni katsoi minua, kun nousin käpälilleni. "Sinä olet tehnyt aivan riittävästi. Et voi väittää, että olisit voinut estää nämä kaikki tapahtumat! Sinä olet ollut klaanin tukena vaikeinakin hetkinä ja johdattanut heidät koettelemusten läpi", nau'uin ja pidin pienen tauon, jonka aikana Korppitähti meinasi avata suunsa, mutta jatkoin sitten puhettani, "et olisi voinut tehdä enempää klaanin hyväksi." Hetkeksi aikaa pesään laskeutui hiljaisuus. "Ja jos se on tahtosi, minä suostun asemaani Myrskyklaanin seuraavana päällikkönä", naukaisin vielä lopulta, ja painauduin kumarrukseen hiljaa. Nyt se oli sanottu. Tuntui, että siitä olisi kulunut vain hetki, kun olimme oppilaita, minä ja silloinen Korppitassu. Silti siitä on kulunut jo vuodenaikoja. Niin myös siitä hetkestä, kun Korppitähdestä tuli päällikkö ja minusta hänen varapäällikkönsä. Ja nyt minusta oli tulossa päällikkö. "Saniaishäntä", kuulin Korppitähden äänen, ja tunsin tuon hännän lavallani, kun tuo avasi suunsa jatkaakseen. //Korppi?

Kipinäsielu | 14.05.2017

Naurahdin Polttosydämen lauseelle. Sitten hymyilin naaraalle ja katsahdin edessäni olevia myyrän jäänteitä. Väräytin korviani, ja ponnistin itseni istuma-asentoon. "Käyn viemässä nämä pois, niin sinun ei tarvitse katsella myyränjämiä täällä koko aikaa", naukaisin. En jäänyt odottamaan vastausta, vaan kumarruin poimimaan pienet luut hampaisiini ja sitten loikin ulos pesästä aukealle. Pistin merkille, että oli alkanut hämärtää aavistuksen tassuttaessani kohti tarpeidentekopaikkaa. Kun saavuin sinne, pudotin myyrän jäänteet maahan ja sitten palasin takaisin parantajaan pesään. Polttosydän makoili edelleen samassa asennossa silmät puoliummessa. Asetuin takaisin naaraan viereen pitkälleni ja räpäytin silmiäni. "Milloin saat käydä ulkona?" kysyin. Polttosydän rypisti otsaansa ja vilkaisi ohitseni aukealle. Näin naaraan silmistä hohkaavan kaihon päästä jo partioihin ja metsästämään, mutta samaan aikaan hän oli hyväksynyt sen, että ketun tekemien haavojen takia hänen oli levättävä. "En tiedä. Minulle ei ole kerrottu", Polttosydän sanoi. "Uskoisin kuitenkin, että saan mennä käymään ulkona kunhan haavani umpeutuvat kunnolla ja tunnen oloni tarpeeksi hyväksi." Nyökkäsin vaitonaisena ja hieraisin tassulla kuonoani. "Toivottavasti parannut pian", tajusin sanoa. Polttosydän hymähti minulle. "Minä en ole ollut paljoa parantajan pesässä", naukaisin yrittäen saada juttua kehiin. Katselin samalla ympärilleni kun jatkoin: "Olin täällä eniten silloin kun olin sairas, mutta en muista siitä kauheasti sillä olin niin..." keskeytin lauseeni, sillä mieleeni tulvahti yhtäkkiä muisto Leijonatähdestä. Olin nähnyt kollin Tähtiklaanissa, kun olin käynyt aivan kuoleman rajalla. Minun teki yhtäkkiä mieli kertoa asiasta Polttosydämelle. Liikahdin vaivautuneesti, ja kallistin päätäni. "Mitä nyt?" Polttosydän kysyi, sillä hän oli huomannut mielialani muutoksen. "Ei mitään.. minä vain.." Pudistin päätäni. En saanut sanottua enempää, sillä tuon muistelu sai kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin. Muistin vielä elävästi sen, miten olin halunnut kuolla, halunnut jättää Myrskyklaanin ja Korppitähden tänne. Silmiäni kirveli ja käänsin katseeni maahan. "Oletko sinä koskaan halunnut kuolla?" kysyin hiljaa, ääni väristen. // Poltto? xd toivottavasti tuol ei nyt oo yhtään Polttotähtee

Purohäntä | 17.05.2017

//unta// Kävelin Polttosydämen kanssa joen reunaa pitkin. Naaras nojasi minuun. Huulillani oli tuttu lempeä ja rakastavainen hymy. Pian pysähdyin. En pystynyt enää liikkumaan. Polttosydän jatkoi matkaansa, mutta ilman minua. Suuni ei auennut, en pystynyt huutamaan. Kyyneleet virtasivat silmistäni ja alleni syntyi lampi niistä. Tassuni olivat litimärät. Sydämeni repesi kahtia ja kaaduin maahan. Toinen puolikas sydämestäni meni kumppanini mukaan ja toinen jäi itselleni. Makasin vain maassa ja tuntui kuin olisin jo pian ollut osa maata. Tuskani oli valtavan suuri ja viimein kaikki pimeni. Oli vain pimeys joka ympäröi minua. //hereillä// Hätkähdin hikisenä hereille. Räväytin heti silmäni auki ja nousin huohottaen seisomaan. Puristin siniset silmäni kiinni ja koitin tasata hengitystäni. Oli varmasti jo auringon huippu. Minulle tuli kauhea olo ja ajattelin käydä katsomassa Polttosydäntä. Uneni oli ollut kauhea painajainen, joka johtui kai siitä etten ollut eilen enkä tänään käynyt katsomassa kumppaniani. Huokaisin hiljaa ja lähdin tassuttelemaan kohti parantajan pesää. Sujahdin sisälle pesään keskeyttäen kahden kissan keskustelun. "Hei, tulin vain katsomaan sinua", sanoin ja käännyin jo valmiina lähtemään. //Poltto tai Kipinä? (Jos ees se oli Kipinä ja se ees on siel xd) ja sanokaa chatis jos ette haluu Puroo sinne :3

Kipinäsielu | 20.06.2017

"Parane pian!" huikkasin olkani yli parantajan opeään. Sisältä kuului Polttosydämen heihei -naukaisu, ja sitten lähdin tassuttamaan leirin halki kohti sitä surinkoista läikkää soturien pesän vierellä. Polttosydämen kanssa jutustelu oli piristänyt ja avannut silmiäni, eikä minusta enää tuntunut niin pahalta. Tai ainakaan minua ei sattunut ylivoimaisen pahasti jos satuin ajattelemaan Huuruliljaa tai edesmenneitä pentujani. Aivan kuin Polttosydän olisi puhaltanut minut täyteen voimaa. Ja nyt olin varma siitä, että Huuruliljan kuolema ei ollut minun syytäni. Olin myös varma siitä, että paras ystäväni huolehtii pennuistani Tähtiklaanissa. Silmäkulmiani kirveli ja räpyttelin kyyneleet niistä pois. Kaipasin todella naarasta, mutta nyt ajatukseni olivat suuntautuneet tulevaan. Korppitähti oli yhä vierelläni, enkä Myrskyklaania parempaa klaania olisi voinut kodikseni toivoa. Istahdin maahan ja laskeuduin mukavaan asentoon auringon lämmittämään kohtaan. Venyttelin jalkojani ja ojentelin kynsiä. Oloni tuntui raukealta ja toiveikkaalta, sillä keskityin nyt tähän hetkeen ja tulevaan. Voin jättää kaikki surut menneisyyteen, sillä siellä ne ovat tapahtuneetkin. Kaikki kuolleet läheiseni matkaavat kanssani elämäni halki muistoissani, mutta minun ei tarvitse itkeä heidän lähtöään joka päivä. Minun piti vain keskittyä kaikkedn siihen mitä elämässäni oli tällä hetkellä. Hymy kohosi huulilleni ja suljin silmäni autuaana. Annoin auringon lämmln hyväillä turkkiani ja kehoani. Se valeli minuun yhä enemmän varmuutta, voimaa ja onnellisuutta, enkä uskonut enää koskaan voivani olla onnellisempi. Ainoa asia mikä voisi tehdä olostani paremman olisi Korppitähti. Avasin silmäni valoon ja ponnistin itseni maasta seisomaan. Ravisteltuani turkkiani, lähdin astelemaan verkkaisesti kohti päällikön pesää, sillä Korppitähti saattaisi olla siellä. Kun lähestyin pesää, kuulin hiljaista puhetta sen sisältä mutten aivan erottanut sanoja. Hidastin vauhtini ja pysähdyin vähän matkan päähän. Höristin korviani ja yritin saada sanoista selvää, vaikka tunsin rinnassani pistoksen salakuuntelusta. "En ole puhunut tästä asiasta vielä klaanille..." En saanut lopusta selvää, mutta tunnistin puhujan kumppanikseni. Räpäytin silmiäni lievän hermostuneisuuden kutitellessa polkuanturoitani. Sitten pesään laskeutui syvä hiljaisuus, jonka Korppitähti kuitenkin rikkoi kuiskaamalla jotain niin hiljaa etten kuullut. Aloin liikehtiä levottomasti, sillä en todellakaan tiennyt mitä siellä tapahtui. Hermostuneisuus ja tietämättömyys saivat oloni kurjaksi, enkä enää kyennyt hillitsemään itseäni, vaan päätin ottaa asioista selvää. "Korppitähti!" Sana kaikui pesässä hiljentäen kaikki pesässä olevat kissat. Minä istahdin hermostuneena maahan ja jäin odottamaan ulkopuolelle karvat pystyssä. // Korppi tai Saniainen mahdollisesti..? Sori ku tungin tähä :'D

Polttosydän | 21.06.2017

Huusin heipat Kipinäsielulle ja jäin makoilemaan sammalilleni, katsellessani kuinka naaras asteli pois pesästä. Kipinäsielu oli kokenut kovia, samoin kuin minä. Hän ei osannut päästää irti niistä kissoista ja menneisyydestä. Toivottavasti olin auttanut tuota naarasta jatkamaan elämäänsä, hänellä oli Korppisielu ja se oli paljon. Se kaikkienbpitäisi ymmärtää, että elämässä tulee ja menee menetyksiä, niitä itketään pari päivää ja jatketaan elämää. Minua vieläkin kirpaisee puhuminen pennuistani. Tiedän, että Kipinäsielu kaipaa ystäväänsä ja pentujaan. "Polttosydän, minun pitäisi hoitaa haavaasi", Kortelammen ääni keskeyttää ajatteluni. Käännän katseeni parantajakolliin. Annan tuolle tilaa hoitaa haavaani. Hän levittää siihen jotakin salvaa. Kun kolli on valmis työssään, hän lähtee tekemään jotain. Kiitän parantajaa ja painan pääni tassuilleni ja alan nukkua.

Kipinäsielu | 24.04.2017

Kuuntelin Korppitähden nau'untaa silmät kosteina, ja niin syvä rakkaus ravisutti minua kun hän lopetti puhumisensa, että pelkäsin kuolevani. En olisi ikinä toivonut noi paljoa kumppaniltani, ja se, että Korppitähti sanoi kaiken ääneen sai minut tärisemään. Hän todella välitti minusta, aivan kuin minä hänestä. Nyyhkäisin raskaasti, ja kuvittelin kaikkia niitä yhteisiä ihania hetkiämmie yrittäen unohtaa kaiken ikävän. Samalla tajusin, miten typerää tämä kaikki minun osaltani oli. Nielaisin, ja kokosin itseni, jotta voisin puhua selkeästi. "Minä vain kaipaan Huuruliljaa ja Suopentua", naukaisin hiljaa ja kohotin katseeni kumppaniini. Hänen silmänsä olivat täynnä lempeyttä, mikä antoi minulle voimaa jatkaa. "Olen nähnyt painajaisia, missä Huurulilja on huutanut minulle, että minä tapoin hänet. Sen jälkeen hän on vienyt Suopennun mukanaan Tähtiklaaniin." Ääneni vaipui kuiskaukseksi lopussa, ja sortui viimeisellä sanalla. Purin huultani ja estin itseäni itkemästä. Korppitähden silmissä vilahti huoli, mutta sitten hän huokasi ja oli aikeissa sanoa jotain, mutta minä keskeytin hänet. Hengitin vielä muutaman kerran syvään, ennen kuin jatkoin: "Mutta Huurulilja on oikeassa, minä tapoin hänet. Ei, ei, en tappanut." Korppitähti näytti jo helpottuneelta, mutta en ollut vielä sanonut kaikkea. "Minä en tappanut häntä, vaan olin osasyy -ja aika isokin syy - hänen kuolemaansa. En ollut hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa, ja kun syöksyin kohti sitä marjaa, Huuruliljalle ei jäänyt vaihtoehtoja", naukaisin konemaisesti ja turtuneesti kuin hyväksyen kohtaloni ja sen, että kantaisin tuota ikuisesti sisälläni. "Toivottavasti Huurulilja kuitenkin pitää Suopennusta huolta", huokaisin hiljaa lopuksi, ja pudistelin päätäni. Nyt kun olin sanonut kaiken, se kaikki oli totta, viimeinekin epäilys mielestäni oli haihtunut. Minä olin tappanut parhaan ystäväni // Korppi? :'D

Korppitähti | 27.04.2017

Tuijotin Kipinäsielun keltaisia silmiä hievahtamatta. Yritin sulatella naaraan sanoja. Kipinäsielun katse oli laskeutunut maahan. Tiesin, että naaras odotti minun sanovan jotakin, mutta en tiennyt, mitä. "Kipinäsielu", ääneni kuulosti käheältä, kaukaiselta. Sisimpääni poltteli ja pelkäsin olevani niin huono kumppani, kuin päällikkökin. Olisin halunnut sanoa naaraalle niin paljon, mutta en saanut muodostettua ajatuksiani sanoiksi. *Ehkä Kipinäsielu tarvitsee vain aikaa*, pohdin siristäen taivaansinisiä silmiäni. Huuruliljan kuolema oli käynyt minunkin mielessäni useita kertoja, etenkin silloin, kuin näin Kipinäsielun apeana ystävänsä kuolemasta. Suopennun kuolema oli vain kasvattanut kuolleiden listaa. Klaanimme oli muutenkin menettänyt viimeaikoina paljon merkittäviä kissoja, joilla oli ollut iso paikka sydämissämme. "Olen melko varma, että et usko, jos sanon, että sinä et ollut syy Huuruliljan kuolemaan, mutta tiedän, että hän pitää Suopennusta huolta, kuten uskoit", ääneni oli lähes kuulumaton. "Mutta ehkä sillä ei ole nyt väliä", nau'uin. Kipinäsielu oli kohottanut katseensa minuun. En osannut tulkita naaraan ilmettä, en alkuunkaan. Siirsin pois hakeutuneen katseeni takaisin tämän keltaisiin silmiin. Olisin halunnut lohduttaa häntä, mutta pelkäsin, etten tiennyt miten. "Minä tiedän, että en ole aina paras mahdollinen kumppani. En ehkä osaa aina huomioida tunteitasi oikein, mutta minä todella yritän. Miten saisin vietyä ajatuksiasi muualle?" totesin hiljaa. //Kipinä? Sori, tönkkö xd

Kipinäsielu | 07.05.2017

Käpäliäni kihelmöi, kun kyyristelin pensaan takana. Häntäni oli vain hieman maan yläpuolella ja vatsakarvani hipoivat maata. Korvani olivat pystyssä, ja aistini hyvin tarkkana. Edessäni, vain ketunmitan päässä minusta maassa rapisteli harmahtavanruskea myyrä, joka penkoi maata, kuten yleensäkin kaikki saaliit. Sen pienet viikset heiluivat hurjasti, kun otus kaivoi hyvin pikkuruisilla tassuillaan maata etsien ruokaa tai jotain muuta. En ollut perehtynyt saaliseläinten käytökseen tai niiden ruokavalioon - ei kukaan ollut. Sitä tietoa ei tarvittu saalistamisessa. Tarvitsi tietää vain esimerkiksi se, että hiirtä vaaniessa täytyi olla todella hiljaa ja varoa astumasta minkään oksan tai lehden päälle, sillä pieni eläin aisti todella hyvin maan pienimmätki värähtelyt. Myyrät olivat helppoja saaliita, mutta ei niiden saalistamisessa saanut velttoilla. Olin saanut todeta sen nuorena oppilaana, ja muistin vieläkin miten Leijonatähti oli katsonut minua turhautuneesti, kun en ollut saanut nenäni edestä juoksevaa hiirtä kiinni. Nyt kuitenkin keskityin saalistamiseen aina, sillä tiesin entistä paremmin miten tärkeää klaanin huolenpito oli. Minun oli pakko napata tuo myyrä. Keinautin peppuani kerran, jännitin lihakseni ja sitten jo loikkasin salamannopeasti rusehtavan pikkueläimen niskaan. Syöksyessäni eteenpäin, työnsin kynteni esiin ja upotin ne mehevään lihaan. Sitten kumarruin alas ja puraisin eläimen niskat poikki ennen kuin myyrä ehti edes tajuta mitään. Nostin saaliin suuhuni, ja veltto, tuore riista tuntui hyvältä leuoissani, kun lähdin kohti leiriä. Hiirenkorva tuoksui raikkaana ilmassa, ja kuulin lintujen sirkutusta. Muuttolintuja oli palannut takaisin, ja puiden oksissa näkyi pieniä silmuja. Katseeni kiersi lehtikadosta heräävää metsää, kun askeleeni kulkettivat minua kepeästi eteenpäin. Matkan varrella, seisahduin ja poimin suuhuni myös rastaan, jonka olin saanut aiemmin saalistusretkelläni. Se oli jo ehtinyt kylmetä, mutta ei se haitannut. Yleensä saaliit ehtivät jo kylmetä ennen niiden syömistä, mutta välillä oli mukavaa vaihtelua syödä tuoretta ja lämmintä lihaa. Suuni kaartui hymyyn, kun kuvittelin miten voisin syödä juuri saalistamani lämpimäm myyrän. Sitten mieleeni ujuttautui ajatus Polttosydämestä, joka makasi parantajan pesässä ketun tekemien haavojen vuoksi. Korvani värähtivät, ja päätin sen enempää miettimättä viedä saaliini hänelle. Naaras tarvitsi sitä enemmän kuin minä - ja klaani oli kaikkein tärkein. Kiihdytin askeliani entisestään, kunnes viiletin kovaa vauhtia metsän halki pujotellen aluskasvillisuuden seassa. Kun leirin suuaukko viimein näkyi edessäni, hidastin vauhtini kävelyksi ja astuin leirin aukealla. Sipsutin hiljaisen aukean poikki tuoresaaliskasalle, jonne pudotin rastaan. Sitten jatkoin matkaani parantajan pesälle. Kurkistin hämärään pesään, pudotin myyrän maahan ja huikkasin: "Polttosydän, oletko siellä?" // Poltto, kenties?

Kipinäsielu | 11.05.2017

"Miten voit?" kysyin hiljaa Polttosydämeltä. Naaras kohotti yllättyneenä kulmiaan ilmeiseti olettaen, että olisin lähtenyt, mutta en vain halunnut jättää entistä päällikköä yksin syömään. Polttosydän kallisti päätään, ja kohautti lapojaan hivenen. "Melko hyvin. Kortelampi ja Tiikeriraivo ovat hoitaneet minua hyvin", Polttosydän naukaisi. Hänen äänensä oli hieman käheä, mutta muuten todelka selkeä. Hivuttauduin hieman lähemmäs naarasta, ja laskeuduin sitten itsekin istumaan ja makuulle Polttosydämen viereen. "Olisi kyllä mukava päästä jo soturin puuhiin, minua ei ole luotu tällaiseen", naaras sanoi ja irvisti sitten kurottautuessaan eteenpäin kohti myyrää. Kurottauduin kiireesti käpälälläni tyrkkäämään saalista lähemmäs, mutta sain vain naurut Polttosydämeltä. "Kyllä minä pystyn saaliin itse ottamaan eteeni, en ole täysin avuton", Polttosydän tokaisi. Sitten hän laski päätään hieman kyetäkseen repäisemään palan lihasta. Olin kuitenkin nähnyt, miten naarasta oli sattunut, kun hän oli kurottautunut ottamaan saalista lähemmäs. Ymmärsin kuitenkin Polttosydämen hauluavan salata heikkouden minulta, sillä emmehän me olleet läheisiä. Naaras oli kyllä mukava, joten haluaisin tutustua häneen paremmin. "Oletko päässyt jo yli Suopennusta ja Terhotassusta?" Polttosydämen kysymys sai minut hätkähtämään. Tunsin kyyneleideni kihoavan silmiini vaikka kuinka yritin estää. Yritin myös sopertaa jotain vastaukseksi, mutta Polttosydän keskeytti. "Kyllä sinä vielä pääset sen yli. Minullakaan ei enää ole kaikkia pentujani luonani.." hänen äänensä vaipui kuiskaukseksi. Yritin nopeasti saada suustani jotain lohduttavaa ulos, mutta en keksinyt mitään. "Ei sinun tarvitse lohduttaa, kyllä minä selviän. Me kaikki selviämme", Polttosydän kähisi, ja käänsi päänsä pois päin. Sydäntäni riipaisi, mutta pysyin vaiti. Halusin olla Polttosydämelle tukena nyt, aivan kuin voisin hyvittää kaiken Huuruliljalle tällä että olisin nyt Polttotähden tukena edes hetken aikaa. // Poltto? cx

Polttosydän

"Ja he voivat hyvin Tähtiklaanissa, heillä on Huurulilja ja paljon muita kissoja lähellään. Pennuista pidetään huoli, minä tiedän sen", nau'uin lohduttaakseni Kipinäsielua. Kurkituin kohti myyrää ja repäisin siitä palan. Kipu tuntui hieman kaulassani, mutten näyttänyt sitä Kipinäsielulle. Hetken hiljaisuus oli laskeutunut yllemme, kunnes päätin rikkoa sen. "Hyvää myyrää, ehkä parasta mitä olen maistanut, maista sinäkin", naukaisin hymyillen Kipinäsielulle ja tyrkkäsin myyrän kohti tuota. Olin syönyt noin puolet myyrästä. Minulla ei ollut nälkä, olin jo aikaisemmin, ennen uniani syönyt Purohännän tuoman saaliin. "Oletko varma ettei sinulla ole nälkä?" Kipinäsielu kysyi minulta. "Harmikseni ei ole, sillä tuo oli maukasta, mutta sinä saat sen", naukaisin hymähtäen. Kipinäsielu veti tuoresaaliin lähelleen ja söi loput. "Olipas hyvää", tuo naukaisi lipoen huuliaan. Naarassoturi kääntyi hymyillen katsomaan minua. "Voisinpa saalistaa metsässä ja juosta joelle, mutta joudun makaamaan täällä, minua ei ole tarkoitettu täällä makoilemiseen. Mutta teen tämän klaanin puolesta", naukaisin hieman turhautuneena, mutta kuitenkin hymyillen. Kipinäsielu vain hymyili minulle. "Uskon, en itsekään pitäisi täällä makoilemisesta, eikä tämä hajukaan ole mieleeni", tuo naukui. "Ei minunkaan, se sekoittaa pääni", naurahdin. //Kipinä? Ja muuten se ei oo enää päällikkö, olit vahingos laittani toho Polttotähti, mut ei se mitää, huomautin vaa xdd

Terhopentu | 06.04.2017

Mulkoilin Suopentua, kun Kipinäsielu oli nukahtanut. Veljeni oli ettei edes huomaisikaan minua ja katseli toisaalle. Mutristin suutani ja aloin huvittuneesti vaania ruskeaa pentua. Asteli hiljaisin askelin Suopentua kohti. Liu'utin itseäni kuin käärme ja äkkiä ponkaisin ilmaan takajaloillani. Lakeuduin ketterästi Suopennun ruskean selän päälle. Vinkaisin riemusta, kun sain painettua ärsyttävän veljeni maahan. "Minä olen Terhotähti, Myrskyklaanin päällikkö ja häädän sinut typerän Kuolonklaanilaisen pois leiristäni!" hihitin viikset väristen hilpeästi. Suopentu nurisi jotain epäselvästi, mutta päästin veljeni pois altani. "Olet sinä sellainen sammakon aivo!" Suopentu sylkäisi päälleni ja poistui häntä huiskien pois. Hätkähdin taakse päin. En ollut tarkoittanut pahaa. Päätin herättää emomme. Kipitin pesän poikki Kipinäsielun luo ja aloin tökkiä häntä pienillä harmailla käpälilläni vatsaan. "Kipinäsielu! Herää!" vikisin hätäisesti. Näin mielessäni Suopennun vihan. Värisin pelosta. Kipinäsielu hätkähti hereille ja nostin unenpöpperöisesti päätään. "Mitäh...?" naaras kysyi silmät kierossa. Loikin ylös ja alas saadakseni sanaa suustani ulos. Äkkiä vain sanat purskahtivat ulos pienestä suustani. "Hyökkäsin Suopennun kimppuun, mutta päästin hänet pois altani ja sitten hän vain poistui äkäisesti!" vikisin ja luimistin nopeasti korvani odottaessani Kipinäsielulta korvapuustia. "Anteeksi", kuiskasin vikisten vielä ja suljin silmäni peloissani hytisten emoni reagdiota. //Kipinä? Suo? Aika ebi tarina x3

Kipinäsielu | 10.04.2017

Hätkähdin henkeä haukkoen hereille ja tajusin täriseväni. Kuumuus pyörteili kehossani ja olin myllännyt sammaleet ympäriinsä. Pentuni tuhisivat hieman kauempana toisiinsa käpertyneinä, mikä sai helpottuneen huokaksuen puristumaan keuhkoistani. Hengitykseni oli raskasta ja oloni hikinen. Kurkkuani kuristi ja poskeni tutnuivat nihkeiltä ja märiltä. Pimeä pentutarha tuntui puristavalta ympärilläni ja ponnistin puoliksi unenpöpperössä ylös. Huojuin hetken aikaa paikoillani, ja sitten kipitin aukealle. Oloni oli yhtä hirveä, kuin sinä päivänä minä Huurulilja oli riistänyt itseltään hengen. En katsonut taakseni juostessani leirin aukean läpi ulos. Tällä kertaa vartiovuorossa oleva Utukatse katsoi minua kummissaan, mutta en vaivautunut selittämään. Minun oli pakko päästä pois täältä. Rymistin piemän ja kostean metsän läpi eteenpäin, silmät sumeina ja sydän rinnassa jyskyttäen. Jalkoihini takertui oksia ja aluskasvillisuutta mutta hädin tuskin huomasin sitä. Kuu ja tädset valaisivat osittain metsää oksien läpi, mutta minä näin vain mustuutta ja kuulin yhä päässäni sen saman huudon. Itkin ja nyyhkytin juostessani eteenpäin vailla ajatustakaan minne olin menossa. Jossain vaiheessa jalkani pettivät, ja liu'uin puun juuren makaamaan. Kyyneleet olivat tahrineet poskeni ja rintani ja koko kehoni tärisi. Se uni, jonka olin nähnyt, oli ollut koko siihen astisen elämäni hirvein. Olin katsellut, kun Huurulilja itki yksin pimeässä puunjuuressa, ja sitten kuljin aivan hänen ohitseen mutta en katsonut häneen. En pysähtynyt auttamaan, ja seuraavaksi olin kuullut huudon: "Sinä tapoit minut!" Se oli ollut Huuruliljan ääni, ja sen jälkeen olin nähnyt ympärilläni verta ja Huuruliljan elottoman ruumiin edessäni. Kyyneleet valuivat poskillani nyyhkytysten tahtiin. Kehoni makasi velttona puun juurakossa ja kylmä maa tunkeutui sisimpääni. Siinä hetkessä oivoin, että voisin vain kuolla siihen kylmyyteen ja päästä pois. Antaa Huuruliljalle mahdollisuus elä minun puolestani. Kurkkuani kuristi ja silmänurkkiani kirveli. Käpäläni hytykyivät ja ulisin hiljaa yöhön. Minun oli niin ikävä Huuruliljaa, ja oli minun syytäni että hän ei enää ollut täällä. Halusin parhaan ystäväni vierelleni, halusin hänen olevan kanssani, olevan pennuilleni yksi maailman tärkeimmistä henkilöistä. "Huurulilja", kähisin ilmaan ja pieni luminökäre tipahti puusta turkilleni. Se sai minut vain säpsähtämään mutta en liikahtanutkaan. Tunsin, miten möykky suli vedeksi, joka liukui turkkiani pitkin maahan. "Rakastan sinua Huurulilja", itkin hiljaa ja suljin silmäni. En tiennyt miksi olin nähnyt juuri tänä yönä tuota unta. En tiennyt mikä minuun oli tullut. Mutta minä vain kaipasin naarasta niin paljon. Minusta tuntui, että kaikki oli riistetty, isäni, veljeni, paras ystäväni. Kohta varmaan kumppanini ja pentuniki vietäisiin minulta. Itkuni joka oli jo hieman laantunut, yltyi, ja viimein ponnistin itseni ylös. Lähdin laahustamaan hitaasti nyyhkyttäen kohti leiri. En ollut varma oliko minun järkevää mennä leiriin, mutta se tuntui ainoalta paikalta jonne voisin mennä. Toisaalta minun teki mieli lähteä kokonaan metsästä jotta en enää näkisi, ku, läheiseni kuolevat, mutta tieisn etten pystyisi siihen. Klaani oli minulle kaikki kaikessa, ja se kyllä pitäisi minut kasassa vakeina aikoina. Turkkini oli sotkussa taivaltaessani metsän läpi takaisin. Muutama lintu pyrähti lentoon, kun kuljin ohi, mutta minä en edes huomannut niitä. Päässäni pyöri vain se yksi asia. Olinko todella aiheuttanut Huuruliljan kuoleman? // Joku?

Kipinäsielu | 11.04.2017

Katselin ympärilleni nelipuiden laaksossa ja tunsin jutustelun kulkeutuvan korviani sisään. Erotin muutamia sanoja sieltä täältä, mutta kaikkien viiden klaanin kissojen suusta lähtevät nau'unnat vain sotkeentuivat toisiinsa melumatoksi. Huoahdin ja venytin hieman tassujani. Kumppanini Korppitähti seisoi ylväänä muiden neljän klaaninpäälliköiden kanssa nelipuun oksilla ja ylpeys sai rintani röyhistymään. Ajatella, että kahden pentuni isä oli tuolla, päälliköiden joukossa, itsekin päällikkönä. Hymyilin, kun Korppitähden siniset silmät etsiytyivät omiini. Näin kumppanini silmistä paistavan rakkauden ja hymyilin entistä leveämmin. Kun olin hetkeksi unohtunut tutkailemaan Korppitähteä, tajusin että kokoontuminen oli jo alkanut. Hätlähdin hieman ja asetuin mukavammin kovalle maalle. Ensin eteen astui Pyrstötähti, joka kertoi oman klaaninsa voinnin. Kulmani kohosivat, kun suurikokoinen kolli kertoi tulvasta ja siitä että heidän oli täytynyt muuttaa hetkeksi muualle. *Täytyy todella pitää vedestä jos kestää tulvatkin*, ajattelin. Huomaamattani ja hieman puolihorteessa Pyrstötähti olikin jo kertonut oman klaaninsa asiat, ja Korppitähti astui eteen. Hymy kohosi väkisinkin kasvoilleni, kun kuuntelin kumppanini soljuvaa puhetta joka kaikui notkossa. Silmäni painuivat kiinni ja kuuntelin hänen täydellistä ääntään. En jaksanut erotella sanoja, joten vain puheen melodia tavoitti korvani. Juuri tällaista tarvitsin, sillä Huuruliljan kuolema ja se, että olin ehkä aiheuttanut hänen kuolemansa sai minut kiihydksiin ja pois tolaltani. Olisin halunnut juuri sillä hetkellä loikata kumppanin viereen oksalle ja käpertyä hänen viereensä nukkumaan. Ympäriltäni kuului pientä huurausta, ja se hätkähdytti minut omista ajatuksistani. Tajusin Korppitähden ilmeisesti kertoneen joitain uusia sotureita, oppilaita ja ehkä jopa jotain pennuistamme. Hymy oli asettunut koko kasvoilleni, kun avasin silmäni ja katselin, kun Korppitähti peruutti taaemmas antaen vuoronsa Pisaratähdelle.

Kipinäsielu | 23.04.2017

Räpäytin silmiäni auringon valon osuessa leiriin. Aamu oli melko varhainen, mutta olin hereillä vaikka en ollutkaan menossa aamupartioon. Heräsin yleensä aikaisin, sillä painajaiseni herätti minut yhä uudestaan. Siinä painajaisessa Huurulilja huusi, että olin tappanut hänet. Sen jälkeen parhaan ystäväni haamu tarttui hampaillaan Suopentua niskanahasta ja vei hänet pois, Tähtiklaaniin kostoksi minulle. Heräsin usein itkien, sillä tunsin oloni niin surkeaksi ja syylliseksi, etten tiennyt jaksaisinko enää. Huokaisin raskaasti, ja katselin miten Kirjosiipi sujahti sisäänkäyntitunnelista leiriin sisälle hiiri suussaan roikkuen. Naaras oli ilmeisesti käynyt  öisellä saalistusretkellä. Purin huultani, kun katselin Kirjosiiven laskevan hiiren tuoresaaliskasaan. Siristin silmiäni, sillä minun ei ollut nälkä, ja saaliin näkeminen sai oloni etovaksi. Kun kännyin sivuttain etten enää nähnyt riistaa, kuulin Korppitähden naukaisevan: "Tule kanssani metsälle." Hätkähdin kumppanini soinnukasta ääntäni, ja käännyin ympäri. Korppitähden sinisistä silmistä huokui rakkaus, mikä sai minut pukahtamaan: "Tietenkin." Korppitähti hymyili vaisusti, ja lähti johdattamaan minut ulos leiristä. Juuri matkalle lähtevän aamupartion johtaja Lupiinihäntä, nyökkäsi kohteliaasti päällikölleen. Minä vain tassutin pää riipuksissa kumppanini perässä leiristä ulos, ja yritin saada itseeni eloisuutta, kun astelehdimme heräävässä metsässä eteenpäin. Aurinko kurkki pilvien raosta, ja sai kaiken sen esiin puskevan vihreyden näyttämään taianomaiselta. Annoin Korppitähden johdattaa minua eteenpäin metsässä, ja kuuntelin itse hengitystäni ja askeleideni rapinaa metsämaalla. Kun olimme taivaltaneet hetkisen, kumppanini pysähtyi, ja kääntyi minua kohti. Hänen silmissään oli huolestunut katse, enkä ehtinyt edes koota itseäni ennen kuin Korppitähti jo katsoi minua. "Mikä on vialla?" kolli kysyi ja astui viereeni. Painauduin kumppaniani vasten ja hengitin hänen tuttua tuoksua sisääni. Tuntui ihanalta saada läheisyyttä ja silmäkulmastani vierähti kyynel. "Minä.. minä.." naukaisin vapisten, mutta en saanut sanottua mitään. Pelkäsin, että jos sanoisin kaiken sen ääneen, Korppitähtikin vietäisiin minulta. // Korppi? xd

Korppitähti | 24.04.2017

Laskin katseeni Kipinäsielun kostuneisiin silmiin. Kumppanini oli joutunut kokemaan viimeaikoina paljon. Uskoin Huuruliljan kuoleman painavan yhä kumppanini mieltä, samaten toisen pentumme, Suopennun kuolema. Suopennun kuolemasta ei ollut kulunut kauaakaan. Pentu oli kuollut yöllä nukkuessaan. Minusta oli tuntunut haikealta nimittää toinen pentumme Terhotassu oppilaaksi ilman Suopentua. "Kipinäsielu", nau'uin hiljaa kurottautuen pyyhkäisemään tämän poskelle valuneen kyyneleen pois kuonollani. Kipinäsielu tärisi. Painauduin naarasta vasten tiukemmin. "Voit kertoa minulle, kuuntelen ja autan sinua parhaani mukaan", nau'uin hiljaa painaen kuononi naaraan harmaaseen turkkiin. Kipinäsielu avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sulkikin suunsa. Välillemme laskeutui hiljaisuus. Hankasin kuonoani hellästi kumppanini turkkia vasten. "Kuule..." päätin lopulta rikkoa välillemme langenneen hiljaisuuden. Naaras räpytteli keltaisia silmiään. "Sinä olet minulle kaikki kaikessa ja haluan auttaa sinua. Sinulla on ollut raskasta, tiedän sen, mutta olen täällä sinua varten", nau'uin. Kipinäsielu oli laskenut katseensa, enkä nähnyt hänen kasvojensa ilmettä. "Minä olen täällä, jotta voin pyyhkiä kyyneleesi, kun itket. Olen täällä, jotta voin kantaa sinua, jos et jaksa kävellä. Olen täällä sinun luonasi niin monesta syystä. Jotta voin jakaa kanssani niin ilot, kuin murheetkin. Olen täällä, kun sitä tarvitset ja tahdon vain sinun olevan onnellinen", nau'uin lempeästi hymyillen. //Kipinä? Sori, tää on sika tönkkö xc

Korppitähti

Kävelin kohti Saniaishäntää, joka istui leiriaukiolla. Oli harvinaista nähä kolli ilman Lehtiturkin seuraa. "Hei", nau'uin hymyillen parhaalle ystävälleni. "Hei", Saniaishäntä naukaisi. "Oletko saanut partiot järjestettyä?" kysyin katse kollin tutuissa, vaaleanvihreissä silmissä. "Olen", Saniaishäntä tokaisi. Sipaisin ystäväni lapaa hännälläni. Kolli teki varapäällikön tehvänäsä niin hyvin, kuin olin odottanutkin. Valitessani hänet varapäälliköksi, tiesin, että en tulisi pettymään. "Kiitos, Saniaishäntä", nau'uin hymyillen ennen, kuin suuntasin tieni pentutarhalle. Painoin kuononi hellästi Terhopennun harmaata turkkia vasten. Kollipentu alkoi vääntelehtiä allani ja lopulta aivasti. Naurahdin lempeä pilke silmissäni. Terhopentu käännähti ympäri, kohti Suopentua, joka nukkui sikeästi pää sammaliin painautuneena. "Odotan innolla sitä päivää, kunnes te kaksi avaatte silmänne", nau'uin hymyillen. Pentujen hiljainen tuhina oli korvia rauhoittava. Rakastin pentujamme. Meidän pentujamme. Minun ja Kipinäsielun pentuja. Painoin pääni sammalille ja tarkastelin nukkuvia pentujamme matalammalta. Suopentu nukkui selällään, suu hivenen raollaan, kun Terhopentu taas oli käpertynyt pienelle kerälle, häntä kuonon päälle laskeutuneena. "Sinä todella olet ylpeä pennuistasi", Paatsamapilvi naukui astellessaan pesään. "Niin, kuin jokainen isä", naaras jatkoi. Nostin päätäni ja nyökkäsin. "Tietysti", nau'uin hymyillen. Paatsamapilvi asettui makaamaan pedilleen ja ummisti meripihkaiset silmänsä. Siirsin katseeni tästä takaisin pentuihini. //Kipinä, Suo tai Terho? Tönkkööö xd

Kipinäsielu | 28.03.2017

Makoilin pentutarhassa ja katselin pentujeni nukkuvia hahmoja. Suopennun ja Terhopennun kyljet nousivat ja laskivat hengityksen tahtiin. Paatsamapilvi oli käpertynyt kerälle pentutarhan toiseen päähän, ja hänen rauhallinen, syvä hengityksensä kertoi naaraan olevan unessa. En ihmetellyt sitä, sillä olihan kuu jo kohonnut korkealle. Taivas ylläni oli tumma ja miljoonat Tähtiklaanin soturit tuikkivat minulle. Päivät pentutarhassa alkoivat käydä hieman pitkäveteisiksi. Olin todella aikaisin synnytyksen jälkeen tajunnut kaipaavani partiointia ja saalistusta. Yleensä se ei ollut tavallista kuningattarille ainakaan heti, mutta minä tunsin sieluni haluavan päästä ulos. Toisaalta halusin, ja olin aina halunnut pentuja, ja halusin pitää huolen niistä. Mitä sitten voisin tehdä näille ristiriitaiselle ajatuksille? Toivoin, että pennut avaisivat silmänsä pian ja oppisivat kävelemään, sillä halusin olla ensimmäinen kissa joka veisi pentuni ulos. Halusin käyttää heitä leirin ulkopuolella leikkimässä, kun säät lämpenisivät vielä vähän jotta onnistuisin antamaan Suopennulle ja Terhopennulle myönteisen kuvan itsestäni. Aivan kuin Virtakyynel oli anatnut minulle. Hän rakasti minua, ja minä rakastin häntä. En olisi osannut kuvitellakaan parempaa emoa, ja halusin olla yhtä hyvä, luotettava ja rakastava emo omille pennuilleni. Se olisi saavutus, jota en milloinkaan unohtaisi. Hymy kohosi kasvoilleni ja laskin pääni käpälieni päälle. Minua ei väsyttänyt, mutta tiesin että aamulla väsyttäisi. Terhopentu ja Suopentu heräsivät hyvin aikaisin ja alkoivat potkia mahaani saadakseni minut hereille. En siis voinut nukkua enää sen jälkeen kovin hyvin, ellei Korppitähti tullut pelastamaan minut. Ja yleensä hän tulikin. Mutta koska kolli oli päällikkö, aina se ei käynyt. Huokaisn syvään ja suljin silmäluomeni. Mustuus imaisi minut sisäänsä ja tunsin vajoavani uneen yllättävän nopeasti, ottaen huomioon sen ettei minua ollut väsyttänyt. // Muut? Sopiiko Teknus ja Klappeww, jos kirjottaisitte kun ne pennut avaa silmänsä..? :D ei oo tietenkään pakko, mut aattelin vaa

Terhopentu | 31.03.2017

Avasin nyt ensikertaa silmäni. Haukoin henkeä, kun näin! Kierähdin selälleni ja katsoin emoani. Hän oli harmaa aivan niin kuin minäkin! Hymyilin ylpeästi. Kipinsielu oli paras soturi ja tahdoin olla hänen laisensa. "Emo! Emo!" kiljuin iloisesti herättääkseni Kipinäsielun huomion. Naaras käänsi nyt katseensa minuun. Hänellä oli keltaiset silmät. Äkkiä Kipinäsielun silmät levisivät. "Olet avannut silmäsi!" emoni huudahti ja nousi seisomaan vierestäni. Äkkiä tuli pieni olo, kun näin Kipinäsielun. Onneksi Suopentu oli tuhisemassa vieressäni. "Voisitko opettaa minut kävelemään?" vinkaisin. Kipinäsielu nyökkäsi. "Nouse seisomaan jaloillesi ja ota askelia eteenpäin", emo opasti lempeästi. Nousin hoippuen jaloilleni ja katsoin Kipinäsielua. Jalkani hytisivät ja kaaduin vatsalleni sammalpäällysteille. //Kipinä? Suo? Jos vaikka Korppi?

Korppitähti | 02.04.2017

Terhopentu oli avannut silmänsä. Kollin kirkkaat, vihreät silmät olivat täynnä elämäniloa ja nyt kollipentu yritti parhaansa mukaan opetella kävelemään Kipinäsielun opastuksella. Suopentu ei ollut avannut vielä silmiään, mutta uskoin, että se tapahtuisi pian. "Kipinäsielu", kohotin katseeni kumppaniini. Harmaa naaras oli kääntänyt katseensa minuun. "Lupasin lähteä johtamaan seuraavaa partiota, yritämme etsiä vielä Vadelmatassun ruumista", totesin. Kipinäsielu nyökkäsi. "Ole varovainen", naaras naukui. "Olen", lupasin. Käännyin ympäri ja työnnyin ulos pentutarhasta. Saniaishäntä seisoi leiriaukiolla Lehtiturkki vierellään, katse minuun suunnattuna. "Mukaasi lähtevät Usvahäntä, Tiikeriraivo, Hiiliturkki ja Päästäistassu", Saniaishäntä naukui, kuin pääsin heidän luokseen. Nyökkäsin. "Jää sinä tänne, palaamme leiriin niin pian, kuin suinkin pääsemme", totesin ennen, kuin lähdin johdattamaan kissajoukkoa piikkihernetunneleita kohden. "Menemmekö aurinkokiville?" Usvahäntä kysyi. Nyökkäsin. "Menemme", totesin. Kävelimme aurinkokiviä kohden kaikessa hiljaisuudessa. Tiikeriraivo käveli perässäni ja vaikutti hivenen apealta. Ymmärsin sen, sillä oman oppilaan menettäminen ei ollut helppoa. Muistin, kuinka olin säikähtänyt ensimmäisen oppilaani, Valkohännän katoamista aikanaan, mutta naaras oli löytynyt kunnossa. Nyt kumminkin näytti siltä, että emme tulisi löytämään heti edes Vadelmatassun ruumista. Aurinkokiville päästyämme pysähdyin. "Välttäkää reunalle astumista", nau'uin päättäväisenä. Kissat tottelivat ja kiesivät joen reunan kaukaa. Yhtäkkiä Tiikeriraivo pysähtyi. "Korppitähti, mikä tuo on?" kolli kysyi. Käänsin katseeni suuntaan, jonne soturi katsoi. Vedessä kellui jotain, joka näytti aivan turkilta. Täältä asti kumminkaan ei nähnyt, mitä se todellisuudessa oli. Tiikeriraivo oli aikeissa sännätä joen reunalle, mutta asetuin kollin eteen. "Odota tässä", nau'uin. Tiikeriraivo totteli ja astelin itse lähemmäs reunamaa. Siristin silmiäni, muttaen vieläkään nähnyt, oliko kyseessä ruumis vai jotain aivan muuta. Vedin syvään henkeä ja astuin aivan reunalle. Juuri, kuin näin, mikä joessa kellui, maa petti allani ja syöksyin kylmään, kuohuvaan jokeen. "Korppitähti!" erotin Hiiliturkin huudon ennen, kuin pääni työntyi veden alle. Yritin kauhoa pintaan, mutta se tuntui täysin mahdottomalta. Joen voimakas virta ohjaili minua puolelta toiselle ja kehoni kolahtaessa johonkin kovaan, viimeisetkin hapen rippeet karkasivat suustani ja keuhkoni täyttyivät vedellä. Yritin vielä kauhoa pintaa kohden, mutta kehoni tuntui raskaalta. Katseeni alkoi hämärtymään ja pian hämärtyi kokonaan. Lävitseni kulki outo tunne. Aivan, kuin jotain minusta olisi kadonnut. Pimeys oli ympäröinyt minut. Kuolinko minä? Pian erotin ääniä. Äänet huusivat nimeäni ja räväytin taivaansiniset silmäni auki. Erotin Usvahännän utuiset kasvot. Naaras oli kumartunut ylleni ja tarkasteli minua vaitonaisena. "Oletko kunnossa?" naaras kysyi. Kohotin päätäni yskien. Usvahäntä kumartui lähemmäs, kuin arvaten, että aion sanoa hänellä jotakin. "Usvahäntä, minä... Minä taisin menettää hengen", pihisin. Usvahäntä katsoi minua hetken aikaa hiljaa, kunnes nyökkäsi. "Viemme sinut nyt takaisin leiriin", soturi naukui. Nyökkäsin ja ummistin taas silmäni. Olin väsynyt ja muistikuvat tapahtuneesta olivat hämäriä. Tiesin kumminkin, että olin yhä elossa. "Korppitähti", erotin Kuiskevirran ääneen. Raotin aavistuksen silmiäni ja näin sinertävän parantajanaaraan. Kuiskevirta istui sammalpetini vierellä. Ymmärsin olevani pesässäni. "Kuiskevirta, minä", aloitin hiljaa. "Sinä menetit ensimmäisen henkesi", Kuiskevirta naukui tietäväisellä äänellä. "Niin, niin menetin", kuiskasin. Kuiskevirta kumartui tutkimaan minua ja pysyi vaiti. Tarkastuksen tehtyään naaras alkoi taas puhua: "Tulet kuntoon levolla. Säilyit ilman suurempia ruhjeita." "Minua väsyttää", totesin hiljaa. Kuiskevirta työnsi eteeni yrttejä. "Syö nämä, ne auttavat sinua", parantaja totesi. Tein työtä käskettyä. Söin naaraan ojentamat yrtit ja painoin pääni takaisin sammalille. Vaihdoin vielä muutaman sanan Kuiskevirran kanssa ennen, kuin naaras poistui pesästä. Ummistin silmäni ja yritin levätä. Minun oli vaikeaa käsittää tapahtunutta, mutta tiesin, että niin oli käynyt. Olin kuollut jo kerran. Ajatus tuntui oudolta. Huokaisten avasin silmäni uudestaan ja jäin tuijottamaan eteeni pesässä. //Joku?

Kipinäsielu | 04.04.2017

"Hyökkäyyyys!" Suopentu ulvaisi ja näin miten ruskeaturkkinen kollipentu syöksähti pentumaisesti veljensä niskaan. Terhopentu vinkaisi ja kaatui rähmälleen maahan Suopentu päällään. Terhopentu ärisi ja yritti räpiköidä veljensä alta pois, mutta Suopentu oli onnistunut tekemään takaani yllätyshyökkäyksen Terhopennun kimppuun eikä harmaalla kollilla ollut mahdollisuuksia päästä vapaaksi. "Auuuu!" Suopentu ulvoi, "minä olen Myrskyklaanin päällikkö Suotähti ja sinä olet ilkeä Kuolonklaanin soturi joka ei osaa taistelka vastaan koska on niin pieni ja heikko!" Terhopentu inisi voimattomasti ja kivahti: "Ei saa aloittaa leikkiä jos toinen ei halua ja jos siitä ei ole sovittu etukäteen." Suopentu tuhati ylimielisenä ja avasi pikkuisen suunsa sanoakseen jotain, mutta keskeytin hänet. "Terhopentu on oikeassa. Suopentu, ei ollut reilua hyökätä Terhopennun kimppuun ja aloittaa leikkiä, kun ette etukäteen sopineet", sanoin lempeästi, ja nousin ylös. Sitten tartuin Suopennun ruskeaan kehoon hampaillani ja nykäisin hänet kauemmas. Terhopentu kömpi istumaan virneen levitessä hänen huulilleen. Suopentu mutristi kasvojaan ja näytti minulle kieltä. "Et olisi saanut pilata leikkiämme!" Naurahdin ja nuolaisin pennun päälakea. "Keksikää jokin yhteinen kiva leikki, heitelkää vaikka sammalpalloa", ehdotin pennuilleni. Terhopentu nyökkäsi selvästi innokkaana, mutta Suopentu inahti tyytymättömänä. "Keksikää nyt jotain, mistä molemmat pitävät", maukaisin huokaisten ja tuuppasin pentuja eteenpäin. Sitten laskeuduin makuulle ja suljin silmäni. Oli ihanaa katsella pentujeni leikkiä, mutta samalla sain niistä niin paljon vastuuta että se imi minusta joka päivä kaiken energian. Onneksi Suopentu ja Terhopentu kuitenkin nukkuivat yöllä, sillä olin kuullut muilta sotureilta, että joskus heidän pentunsa saattoivat nukkua päivällä melko paljon ja sitten yöllä meuhkata leirissä. Huokaus purkautui huuliltani ja kierähdin kyljelleni makuusammalillani. Maitomainen tuoksu kutitteli nenääni sillä olinhan pentutarhassa. Minulla oli hyvä olla täällä, mutten voinut salaa mielessäni toivoa että Suopennusta ja Terhopennusta tulisi oppilaita jotta pääsisin partioihin ja saalistamaan. Lisäksi toivoin kahdenkeskeistä aikaa Korppitähden kanssa. Toisaalta, oli ihanaa nojautua kumppaniini ja katsella pentujemme leikkiä. Värähdys kulki slekäpiissäni, kun kuvittelin Korppitähden silittävän selkääni hännällään. Huomaamattani vajosin rauhaisaan uneen. Näin unta lekkivistä pennuista ja kumppanistani vieressäni. Hymy kareili suupielissäni nukkuessani, sillä olin hyvi onnellinen. Kaikki oli hyvin. // Pennut? Tai Korppi? cx

Suopentu

Tunsin jonkun pehmeän vieressäni. Se oli emoni. Vasemalla puolellani taas tunsin jotain auurinpiirtein minun kokoistani. Haistoin myös suurmman kollin läsnäolon. Arvelin hänen olevan isäni. "Nuku vain", emoni kuiskasi. 'Sitähän tässä yritän' tiuskaisin mielessäni. En saanut nukuttua kun jokin möhkäle kieri vieressäni. Aloin kuvitella emoani. 'Olisiko hän kaunia valkoturkkinen ja sinisilmäinen naaras', mietiskelin. 'Tai ihana musta turkki', ajattelin. Tunsin ihanaa lämpöä vieressäni. Myllersin nisälle jossa tunsin hajuni. Aloin imeä. Hetken kuluttua mahani tuntui täydeltä. Olin jo puoli unessa mutta yritin nukkua. Yhtäkkiä tunsin muidenkin kissojen läsnäoloa. "Suloisia! Mitkä heidän nimet ovat?" kuulin jonkun kysyvän. Lisääkin samantapaisia kysymyksiä ja vastauksia kuului ympäriltäni. Se rauhoittikin minut ja temmauduin uneen mukaan. //unta Näin yhtäkkiä olevani pensaassa. Vieressäni oli sisareni ja emoni. Yhtäkkiä he alkoivatkin haihtua. En enään nähnyt heitä. "Hei minne te menitte!?" huusin pimeyteen. Leijuin olemattomassa kunnes kuulin kuiskauksen: "Herää herää" //hereillä Herättäjä taisi olla emoni. "Potkit ja myörit unessasi", emoni kertoi. Otin mukavan asennon ja käperryin kerälleni lämpimään. // Korppi? Kipinä? Terho? Joku?

Viiltopentu, Jokiklaani | 24.03.2017

Kuulin ympärilläni ääniä, joista muodostui sanoja. En ymmärtänyt täysin, mistä ympärilläni puhuttiin, mutta kuulin jotakin: "Pennusta voisi tulla Viiltopentu. Hänellä on tumma turkki, joka muistuttaa Viiltotähteä." Naaraan ääni oli lempeä ja kuitenkin hieman jännittynyt, kuka puhuja mahtoi olla ja kenestä he puhuivat? Minustako? Koska haistoin niin monia erilaisia ja uusia tuoksuja, katsoin parhaammaksi olla liikahtamattakaan, sillä ympärilläni olevat olennot voisivat vaikka syödä minut kerralla suihinsa. "Sinun täytyy pelleillä, Kirkasmarja! Miksi ihmeessä nimeäisimme pennun koko metsän kamalimman ja huonomaineisimman kissan nimeen?" kuulin toisen, paljon vihaisemman ja hieman säikähtäneemmän äänen. "Voisimme todistaa Kuolonklaanille, että me kunnioitamme heitä ja heidän entistä päällikköä, niin voisimme ainakin varmistua siitä, että he eivät aio hyökätä kimppuumme, sillä he tietäisivät, että arvostamme heitä", saman naaraan lempeä ääni kuului eri suunnasta kuin toisen kissan ääni oli kuulunut. Tuli hiljaista. Kuulin, kuinka joku liikahti lähelläni. Se sai minut säpsähtämään, vaikka tarkoitukseni olikin pysyä mahdollisimman liikkumatta. Kuulin ja tunsin lähestyvät askeleet. Jähmetyin kauhusta niille sijoilleni, mutta rentouduin, kun tunsin jonkun lämpimän koskettavan turkkiani. "Kai Viiltopentu sitten sopii.. Varaudu siihen, että saat puolustaa tätä pentua, kun muut valittavat hänen nimestään", kollin ääni kuului nyt rauhallisempana. Turkkiini kuononsa painaneen kissan kuono irtaantui pian minusta, ja kuulin lempeää kehräystä. "Tietenkin", naaras naukui. "Aiotko jäädä tänne vahtimaan" - kollikissa keskeytti hetkeksi puheensa ja hiljeni - "Viiltopentua yöksi?" Kuulin, kuinka aivan lähelläni oleva naaraskissa huokaisi syvään. "Aion, sillä koen sen tarpeelliseksi. Ei näin nuori pentu pärjää uudessa paikassa yötä yksin. On tärkeää, että joku vahtii häntä ainakin niin kauan, että hän on valmis nukkumaan täällä yksin", naaraskissa naukaisi. "Kuinka me ruokimme pennun? Hän ei ole edes avannut silmiään, eikä hän pysty syömään tuoresaalista. Jokiklaanilla ei ole kuningatarta, joka tuottaisi maitoa, joten pentuhan kuolee alle neljäsosakuussa nälkään", kuulin kollikissan naukuvan pohtivalla äänensävyllä. Jälleen ilmoille laskeutui syvä hiljaisuus. Se sai minut jännittymään jälleen, vaikka saatoin tuntea naaraskissan aivan lähelläni. "Voisimme käydä kysymässä, olisiko vaikka Myrskyklaanissa kuningatarta, joka voisi tulla ruokkimaan Viiltopentua", naaraskissa naukui. Samassa muistin, että kolli oli kutsunut tätä naarasta nimellä Kirkasmarja. Mutta kuka oli kollikissa, jonka nimeä ei ollut kerrottu vielä? Minä taisin olla Viiltopentu, niin ainakin uskoin. "Mmh.. Se voisi olla ihan hyvä idea. Pentu saa kuitenkin pärjätä ilman ravintoa huomiseen asti, kun lähetän partion Myrskyklaaniin kysymään asiasta", kollikissa naukaisi. "Hyvä. Voit varmaankin mennä nyt. Kerro Mäntyvarjolle, että nukun täällä tämän yön", Kirkasmarja naukui lempeällä äänellä kollille. Jälleen kerran laskeutui hiljaisuus, mutta nyt saatoin kuulla etääntyviä askelia, jotka hiljenivät pian olemattomiksi. Kun kuuntelin tarkemmin kaikkea, saatoin kuulla vaimeita naukaisuja, joista en kuitenkaan saanut mitään selvää. Vähän väliä äänet kuuluivat voimakkaammin, mutta ne vaimenivat lähes heti olemattomiksi. "Hyvää yötä, Viiltopentu", kuulin naaraskissan kuiskaavan korvaani. Hänen karhea kielensä kulki turkillani ja saatoin kuulla naaraan hiljaisen, mutta turvan tunnetta tuovan kehräyksen. Sen saattelemana saatoin huoletta painaa pääni vasten naaraan käpälää ja rauhoittua. Hetken kuluttua olin jo vajonnut rauhalliseen ja syvään uneen. Kun seuraavan kerran heräsin, en saanut vieläkään silmiäni auki. Se ärsytti minua, joten kierähdin toiselle kyljelleni, tosin se oli hyvin vaivalloista. Tunsin, kuinka vierelläni nukkuva naaraskissa säpsähti. Hän kosketti hennosti kuonollaan niskaani, mutta painoi sitten kai päänsä takaisin maata vasten ja nukahti uudelleen, niin päättelin hänen tasaantuvasta hengityksestään. Koska väsy alkoi voimistua jälleen sisälläni, painoin pääni johonkin pehmeälle ja vedin syvään henkeä. Yritin kuvitella päässäni, miltä kaikki ympärilläni näyttivät. Miltä mahtoi näyttää kissa, jota oli kutsuttu Kirkasmarjaksi? Naaras haisi hieman kitkerältä, mutta en osannut sanoa, mistä haju oli peräisin. Ehkä jostain tuoresaaliista? Siitä aiemmin täällä ollut kollikissa oli puhunut Kirkasmarjan kanssa. Minä en kuulemma voinut syödä vielä riistaa, koska olin liian pieni. Miltäköhän minä itse näytin? Olin kuullut, että Kirkasmarja oli kutsunut minua tummaksi, ja että muistutin jotakuta Viiltotähteä. Oliko Viiltotähti kissa, joka oli jutellut Kirkasmarjan kanssa? Ajatukset väsyttivät minua entisestään, joten huomaamattani olin jälleen nukahtanut. Olin herännyt aiemmin muutamia kertoja, mutta nukahtanut heti uudelleen. Nyt kun heräsin, huomasin, ettei vierelläni vielä aiemmin ollut Kirkasmarja ollut siinä enää. Menin pieneen paniikkiin, mutta kun kuulin lähestyvät askeleet, rauhotuin. Samassa kuitenkin mietin, että tulija saattoi olla myös vihollinen, joka aikoi tappaa minut. Pakottauduin itseni pysymään rauhallisena ja liikkumattomana. Ehkä tulija ei näkisi minua, jos en liikkuisi ollenkaan. Tiesin kuitenkin, että se teoria oli takuulla huono. Vaikka minä en nähnyt mitään, takuulla muut näkivät. Saatoin kuulla peräti kahden kissan askelia lähelläni. Pian tunsin kosketuksen päälaellani. Säpsähdin ja samassa onnistuin räväyttämään silmäni auki. Edessäni seisoi musta naaras, joka omasi valkeita kohtia kehossaan. Hänellä oli vaaleanvihreät silmät. "Tässä on Viiltopentu. Hän taisi avata juuri ensimmäistä kertaa silmänsä", naaraan naukuessa tunnistin hänet Kirkasmarjaksi. En ollut kuvitellut naarasta noin tummaksi. Naaraan takana kulki kissa, joka omasi harmaan turkin ja keltaiset silmät. Harmaa kissa vaikutti hieman hämmentyneeltä. "Pentuhan on aivan kuin-", harmaa naaraskissa ei kerennyt sanoa puhevuoroaan loppuun, kun Kirkasmarja heilautti häntänsä tuon suulle. Vierelläni viime yön nukkunut naaraskissa väläytti toiselle naaraalle hieman ankaran hymyn, ja naaras tajusi olla hiljaa. Mikä minä olin aivan kuin? Minua ärsytti hieman se, että Kirkasmarja oli keskeyttänyt naaraan. Sitten musta Kirkasmarja käänsi vihreän katseensa minuun. "Viiltopentu, tässä on Kipinäsielu Myrskyklaanista. Hän ruokkii sinua nyt, koska Jokiklaanissa ei ole kuningatarta, joka sinua ruokkisi", Kirkasmarja kertoi. Huomasin, että Kipinäsielun kasvoilla oli hieman epävarma ilme. Hän vilkaisi kysyvästi Kirkasmarjaa, joka nyökkäsi. Kipinäsielu asteli kohti minua ja asettui makaamaan aivan viereeni. Hetken ajan epäröin, pitäisikö minun painautua vasten naarasta ja alkaa juomaan maitoa tuosta. Hetken epäröinnin jälkeen tajusin, kuinka nälkäinen olin. Kävin kiinni naaraan vatsaan ja aloin juomaan. Maito oli lämmintä ja lämmitti minua. Se sai minut voimaan paremmin. Koko yön olin tuntenut vatsassani jotain, jota en ollut osannut tunnistaa vielä näläksi. //Kipinä?cx

Kipinäsielu | 25.03.2017

Asetuin varovasti makuulle Jokiklaanin pentutarhassa. Turkkiani kihelmöi ja kaipasin takaisin omaan leiriini. Olin kuitenkin tahtonut auttaa tätä pentua, jotta hän ei kuolisi. Vaikka pentu olikin Jokiklaanin, ei ollut oikein antaa kollin kuolla nälkään. Soturilaissakin oli kohta, jossa sanottiin, että pentua piti auttaa hädässä, vaikka se ei olisikaan oman klaanin pentu. Mutta silti! Pennun tumma turkki muistutti niin kovin Viiltotähteä, että kylmät väreet juoksivat selkäpiissäni. Pentu empi ensin, mutta syöksähti sitten kohti nisääni ja alkoi imeä voimakkaammin kuin kumpikaan omista pennuistani. Henkäisin ja yritin rauhoitelka itseäni. *Se on vain pentu, ei se mitään tee*, ajattelin ja puristin silmäni kiinni. Lihaksiani kiristi hieman, enkä tiennyt miten jaksaisin mennä takaisin leiriin. Omat pentuni olivat syntyneet vain muutama päivä sitten, ja olin edelleen hieman heiveröinen. Olin kuitenkin pakottautunut olemaan reipas taivaltaessani Jokiklaanin reviirin poikki heidän leiriinsä. Kaikki viime päivien tapahtumat olivat vielä kirkkaina mielessäni, mutta kun laskin pääni alas ja tutkiskelin suurehkon pennun kehoa, ne pyyhkiytyivät pois. Viiltopentu tuntui rauhoittavan ajatukseni ja kääntävän ne vain häneen. Huokaus purkautui huuliltani, ja annoin itseni rentoutua. Kuvittelin, että olin taas omassa leirissäni ja omat pentuni imivät minusta maitoa. Ajatus rauhoitti minut, ja tajusin vaipuvan syvään uneen hyvin nopeasti. Viiltopennun tasainen lutkutus rentoutti lihakseni ja retkotin Jokiklaanin kaisloilla huolehtien pennusta, jolle ei ollut muuta sijaisemoa kuin minä, Myrskyklaanin täysiverinen kuningatar. Hymy hiipi huulilleni kun nukuin, sillä uneksin kaikesta ihanasta. // Viilto? (Ja en tienny pitikö mun laittaa tää Jokiklaanin tarinoihin xD)

Korppitähti

Työnnyin ulos piikkihernetunneleista Kuiskevirta perässäni. Etsin hädissäni Kipinäsielua. Huoli painoi raskaana rinnassani ja tiesin, että minun olisi pitänyt yrittää rauhoittua. En vain halunnut, että kumppanilleni sattuisi mitään. "Kipinäsielu!" huusin naaraan nimeä kerta toisensa jälkeen. Huudeltuani vähän aikaa, kuulin lopulta Kipinäsielun uupuneen vastauksen. Lähdin juoksemaan äänen suuntaan, saapuen lopulta kaatuneen puunrungon luokse. Kipinäsielu makasi hangessa silmät suljettuina kaksi myttyä vatsaansa vasten painautuneena. Kipinäsielu raotti silmiään, joista paistoi helpotus. Kuiskevirta ilmestyi taakseni henkeä haukkoen. "Korppitähti, tervehdi uusia pentujamme", Kipinäsielu kuiskasi. Siirsin katseeni kahteen pieneen pentuun, jotka makasivat kumppanini vatsan juuressa. Pennut inisivät heiveröisillä, suloisilla äänillään. Meidän pentumme. Pennut, joissa virtasi minun ja Kipinäsielun verta. Myrskyklaanin verta. Siirsin katseeni takaisin Kipinäsielun keltaisiin silmiin. Naaraan katse oli väsynyt, mutta lempeä. Otin hitaasti muutamaan askeleen lähemmäs, kunnes ryntäsin kumppanini vierelle painaen pääni tämän harmaaseen, märkään turkkiin. "Voi Kipinäsielu", kuiskasin hiljaa silmiäni siristäen. Oloni oli huojentunut. "Meidän pentumme", Kipinäsielu naukui hiljaa katse pennuissaan. "Niin", hymähdin. Pennut näyttivät terveiltä. He näyttivät metsän komeimmilta pennuilta. "On parasta viedä Kipinäsielu ja pennut lämpimään pentutarhaan", Kuiskevirta naukui. Siirsin katseeni sinertävään parantajaan, joka oli seissyt hiljaa paikallaan. Nyökkäsin. Kuiskevirta käveli luoksemme, kumartui ja vaihtoi muutaman sanan Kipinäsielun kanssa. Kumppanini nyökkäili väsyneenä ja pian Kuiskevirta tarttui hampaillaan toiseen pentuun nostaen sen ylös. Minä taas autoin kumppanini seisomaan, ottaen jäljelle jääneen pennun hampaisiini. "Vain vähän matkaa", nau'uin Kipinäsielulle rohkaisevasti naaraan kävelyä tukien. Kipinäsielu nyökkäsi ja yritti tarpota eteenpäin väsyneillä jaloillaan. Jos olsin voinut, olisin ottanut oitis naaraan väsymyksen ja kivut itselleni. Silti Kipinäsielu vaikutti onnelliselta pennuistamme. Meidän pennuistamme. Tarvoimme rauhallisin askelin takaisin leiriin ja leiriaukiolta pentutarhaan. Pentutarhaan päästyämme Kipinäsielu rojahti makaamaan sammalpedilleen. Laskin toisen pennuistamme kuningattaren vatsan juureen ja Kuiskevirta teki samoin. Pennut alkoivat imemään maitoa nälkäisinä ja niiden ininä lakkasi. Kuiskevirta teki vielä nopean tarkastuksen Kipinäsielulle ja pennuille ennen, kuin poistui pesästä. Asetuin makaamaan Kipinäsielun vierelle ja aloin sukimaan naaraan turkkia. "Lepää nyt, sitten voimme keksiä nimet pennuillemme", nau'uin lempeästi. //Kipinä? :D

Terhopentu | 22.03.2017

Ynisin heiveröisesti, kun minut laskettiin suuren ja pehmeän viereen. Möyrin kohti pehmeää jossa haistoin maidon hajun. Tartuin nisään ja aloin imeä voimakkaasti lämmintä juomaa. Vieressäni oli toinen pehmeä, mutta paljon pienempi olento jonka tulisin vielä joskus tuntemaan. *Hmm...* mietin ja opetin imemisen. Minulle tuli uninen olo ja käperryin lähemmäs suurta ja pehmeää josta huokui rakkautta. Vaivuin uneen. //Unta// Kuljeskelin metsässä ota en ennen ollut nähnyt. Näin, se oli jotenkin kummaa. Hymyilin, mutta joku ääni tunkeutui uneeni. //Hereillä// Hätkähdin hereille. Kuulin nau'uintaa ympärilläni ja höristin korviani toivokkaana kuulemaan jotain. Ynähdin saadakseni huomiota. Minua väsytti yhä ja luulin nukkuneeni vain vähän, mutta muuten tunsin itseni iloiseksi ja terveeksi. Kasvoilleni levisi ensimmäinen hymyni. //Kipinä? Korppi? Suo? Siis sori jos tungeuduin väliin, mutta oli pakko kirjottaa. :3

Kipinäsielu

Rojahdin voipuneena pehmeisiin sammaleisiin pentutarhassa. Jalkojani jomotti kävelymatka näin pian synnytyksen jälkeen, ja koko ruumiini lihakset olivat kireinä. Laimeat kivun aallot pyörteilivät kehossani. Suljin väristen silmäluomeni ja tunsin miten kaksi pentuani aseteltiin viereeni. Pienet ruumiit tuntuivat kylmiltä vatsaani vasten, mutten vetäytynyt pois päin sillä pentujen piti saada lämpöä minusta. Säpsähdin kun tunsin jonkin koskettavan vatsaani. Raotin silmiäni ja näin Kuiskevirran joka tutkiskeli pentuja. Hänen käpälänsä pyörittelivät pentuja lempeästi ja ilmeisesti naaras teki heille perustutkimuksen. Annoin silmieni sulkeutua taas, sillä tunsin olevani turvassa. Pian Kuiskevirta siirtyi minun puoleeni, kysyi hiljaa kysymyksiä synnytyksestä, supistuksista ja kaikesta pentuihin liittyvästä. Vastailin hiukan väsyneesti, mutta vastasin yhtä kaikki sillä tiesin, että parantajan oli tärkeää tietää miten synnytys oli edennyt, kun hän ei ollut itse paikalla. Vastauksillani Kuiskevirta pystyi päättelemään oliko tapahtunut jotain epätavallista mitä pitäisi tarkkailla. Olin ilmeisesti terve ja saanut myös kaksi tervettä pentua sillä pian Kuiskevirta ilmoitti lähtevänsä ja sanoi että hänet pitäisi hakea jos pennut alkaisivat yskiä tai eivät olisi virkeitä. Oloni oli hyvin väsynyt ja uupunut kaiken sen surun ja yhtäkkisen synnytyksen jälkeen. Ruumiini tuntui hyvin raskaalta ja mieleni leijui vain hetkisen päästä unesta. Kuulin rapinaa, ja pian nenääni tulvahti kumppanini makea tuoksu. Väkisinkin kasvoilleni kohosi hymyntapainen, kun Korppitähti laskeutui viereeni. Hänen lämmin turkkinsa tuntui hyvältä ympärilläni ja kollin hidas hengitys toi sisälleni yksinomaan rauhan. "Lepää vain, sitten voimme keksiä nimet pennuillemme", Korppitähti naukaisi ja hieraisi kuonollaan korvaani. Hymähdin hiljaa. Minua väsytti niin kovin, mutta ajatuksiini hiipivä Huurulilja näytti karistavan unisuuden pois. Minua alkoi heikottaa ja huimata, kun mieleeni ryöpsähti muisto Huuruliljasta, hänen tyhjistä silmistään ja veltoista lihaksistaan. Yksinäinen kyynel vierähti silmäkulmastani maahan. Kaipasin Huuruliljaa, hänen pitäisi olla myös tässä, katselemassa pentujani. Hänestä oli pitänyt tulla pentujeni yksi tärkeä henkilö johon voi luottaa, ja opastaa pentujani kuin toisena emona. Pidättelin nyyhkytystä silmät yhä kiinni, sillä en halunnut Korppitähden tietävän. Tuo kuitenkin liikahti, kun nyyhkäisin hiljaa. "Mikä on?" Alahuuleni vapisi ja nyyhkäisin taas. "Minulla on ikävä Huuruliljaa", kuiskasin heiveröisellä äänellä. Ääneni kuvasti täydellisesti sitä mitä minä tunsin. Koko ruumiini oli väsymyksestä ja uupumuksesta veltto ja sisälläni kiehuvista tunteista en osannut ottaa selvää. Surin Huuruliljaa, mutta iloitsin pennuistani. "Hän katselee sinua ja pentujamme Tähtiklaanista, lupaan sen", kumppanini naukaisi hellästi korvaani ja tunsin hänen häntänsä asettuvan kyljelleni. Puhalsin ilmaa ulos keuhkoistani ja naukaisin: "Minua väsyttää." "Nuku vain", Korppitähti hymähti, "keksimme pennuille nimet huomenna, rakkaani." Nukahdin kumppanini sanoihin levollisena, ja näin unta että juoksin Huuruliljan kanssa yhdessä Myrsyklaanin reviirillä nauraen. *Kaipaan sinua, Huurulilja...* Valo siivilöityi silmiini ja avasin ne hämmentyneenä. Räpyttelin ripisäni valossa ja annoin hetken aikaa silmieni totutella valoon. Aurinko paistoi korkealta ja minulta kesti hetken tajuta mitä oli tapahtunut. Venyttelin jalkojani ja niskaani, kun muistin eilisen. Huuruliljan, pennut, kaiken. Kyyneleet kiristivät silmäkulmiani ja räpyttelin ne pois. Pentujen liikkeet vatsaani vasten kertoivat heidän heränneen jo. Hymähdin, ja tajusin Korppitähden häipyneen. Nostin pääni sammalilta ja yritin kurkkia pentutarhasta ulos. En kuitenkaan erottanut aukiolla ketään. Eilinen uupumus oli lähes kaikonnut, mutta yhä edelleen jalkojani kivisti hiukan. Vilkaisin taivaalle, ja näin auringon möllöttävän korkealla joten arvelin nukkuneeni yli aurinkohuipun. Nälkä kurni vatsassani, ja suutani kuivasi. Toivoin, että joku tulisi tänne, sillä en uskonut jaksavani kävellä aukiolle. Lisäksi en halunnut jättää pentujani yksin. Paatsamapilvikin oli ilmeisesti aukiolla, joten en voinut pyytää häntäkään tuomaan minulle syötävää. Onnekseni kuulin askeleita pentutarhan edustalta. Näin Korppitähden työntyvän sisään, ja hymyn asettuvan kollin kasvoille, kun hän näki minut. "Nukuitko hyvin?" Nyökkäsin hymyillen ja katselin kun kumppanini asteli viereeni. Kollin ruumis tuntui ihana lämpimältä omaani vasten. "Onko tuoresaaliskasassa yhtään riistaa? Minulla on hieman nälkä", naukaisin ja sipaisin kuonollani yhden pystyssä olevan karvan Korppitähden poskelta alas. // Korppi? Ne voi antaa vaik niille pennuille nimet nyt. Suo tai Terhoki voi jatkaa

Korppitähti

"Käyn hakemassa sinulle syötävää", nau'uin Kipinäsielulle. Käännyin ympäri työntyen ulos pentutarhasta. Astelin tuoresaaliskasalle ja nappasin velton oravan hampaideni väliin. "Käykö tämä?" kysyin astellessani takaisin pentutarhaan. Kipinäsielu nyökkäsi pienesti hymyillen. "Okein hyvin", kumppanini naukaisi. Hymähdin ja laskin oravan tämän jalkojen juureen, jonka jälkeen kiersin tämän toiselle puolelle. Asetuin makaamaan Kipinäsielun taakse painen kuononi tämän niskaa vasten. "Mitä sanot, antaisimmeko nyt nimet pennullemme?" kysyin katse kahdessa kollipennussa. "Annetaan vain", Kipinäsielu naukui samalla, kun repi itselleen palasia oravasta. Pentumme nukkuivat sikeästi, toisiinsa kiinni painautuneena. Katseeni kiinnittyi harmaaseen pentuun, joka oli alkanut inistä, kuin hakeakseen huomiota osakseen. Hymähtäen kurottauduin nuolaisemaan kollin päälakea Kipinäsielun ylitse. "Kävisikö tämän pennun nimeksi Terhopentu? Mitä mieltä olet?" kysyin Kipinäsielulta. Naaras tuumi nimeä hetken aikaa, kunnes nyökkäsi. "Se on ihana nimi. Terhopentu", kumppanini naukui. Kuningattaren äänestä huokui rakkaus pentuaan kohtaan. Toisella pennullamme oli jo nimi. "Olisiko tämä ruskea nimeltään Suopentu?" Kipinäsielu kysyi osoittaen nukkuvan pennun nenää hellästi omallaan. "Suopentu käy hyvin", nau'uin hymyillen. Kehräys kumpusi syvältä kurkustani, mutta lakkasi, kun Suopentu alkoi inisemään äänekkäästi. Kipinäselu kurottautui sukimaan pennun päälakea kielellään. Pennun ininä lakkasi ja kolli alkoi pian tuhisemaan tyytyväisenä. Terhopentu oli kurottautunut lähemmäs kuningattaren vatsaa ja alkanut juomaan maitoa. "Meidän pentumme", kuiskasin hiljaa hymyillen katse Kipinäsielun keltaisissa silmissä. //Kipinä, Terho tai Suo?

Kipinäsielu | 23.03.2017

Hymyilin kumppanilleni katse kollin taivaansinisissä silmissä. Niistä paistoi rakkaus ja ilo, enkä olisi muuta sen enempää tarvinnutkaan. Kaksi juuri nimettyä pentuani vikisi vatsani vieressä ja tunsin niiden imevän nisistäni maitoa. Irrotin katseeni Korppitähden silmistä, ja kumarruin sukimaan harmaan kollin, Terhotassun, turkkia. Pikkuinen kolli värähti kieleni koskettaessani hänen nahkaansa, mutta rentoutui sitten. Sieraimissani tuoksui vastasyntyneiden pentujen maitomainen ja pehmeä tuoksu, kun siirryin sukimaan toista pentuani, Suopentua. Tämä kolli oli painanut päänsä vatsakarvoihini ja ryhtyi huutamaan vasten vatsaani, kun ryhdyin sukimaan hänen turkkiaan. "Rauhoituhan nyt, Suopentu", Korppitähti kuiskasi, "se on vain emo." Pentu näytti rauhoittuvan sanoista, joita se ei ehkä vielä ymmärtänyt. Lempeä äänensävy kuitenkin kertoi sen mitä pitikin. Pentujen turkit olivat ihanan pehmeitä ja kieleni liukui niiden lävotse selvittäen mahdolliset takut ja epäpuhtaudet. Kun sain homman valmiiksi, huokaisin raskaasti ja asetuin taas pitkäkseni maahan. Korppitähti kehräsi ja sanoi vievänsä oravan tähteet muualle. Nyökkäsin ja annoin silmieni sulkeutua taas. Minua väsytti, ja tarvitsin aikaa sulatella kaikkea tätä, tarvitsin aikaa kadota uniin. Tahdoin kerätä kaikki voimani synnytyksestä ja Huuruliljan menettämisestä takaisin, jotta kykenisin olemaan klaanilleni eduksi ja kasvattaa kahdesta kollipennusta loistosotureita klaanille. Hymy nyki suupieliäni, kun katselin Suopennun runttaavan Terhopentua kauemmas jotte pääsisi nisälle. Terhopentu ei näyttänyt pitävän siitä, vaan se nosti päänsä ilmaan ja näin ilmiselvän äreän ilmeen valtaavan kollin kasvot. Tirskahdin, kun Terhopentu ulahti ja alkoi vikisemään. Päätin lopettaa pentujen "riidan", ja asettelin ne niin, että molemmille oli ravintoa. Vaikka suulleni oli sulanut hymy, kasvojani varjosti se tosiseikka, että Huuruliljaa ei enää ollut. Nyt, kun olin nukkunut yhden yön, tajusin sen vasta kunnolla. Ikinä enää en voisi nojautua parhaaseen ystävääni, vaihtaa kieliä hänen kanssaan tai saalistaa yhdessä. Kurkkuani kuristi ja rintaani poltteli. Kaipasin häntä liikaa, en osannut sanoin kuvailla tunnetta, mitä koin Huuruliljan menetyksen jälkeen. Suru riipi kehoani, ja tulisi riipimään sitä vielä kauan. Räpäytin kostuneita silmiäni ja pakotttauduin keskittymään pentuihini, työntämään Huuruliljan muiston syvälle sisälleni jotta se ei enää häiritsisi minua. Minun oli pakko oppia elämään sen kanssa, sillä naaras ei enää ikinä palaisi luokseni. Olin tuntevinani jonkun hipaisevan turkkiani hyvin kevyesti hännällään ja haistavan Huuruliljan tuoksun, mutta kun Korppitähti astui sisään, tunne katosi. "Virtakyynel, Pörrötassu ja muutama muu haluavat nähdä pentumme. Kutsunko heidät sisään?" Korppitähti naukaisi, kun oli tullut sisälle. Nyökkäsin, ja katselin kun kumppanini livahti leirin aukealle kutsumaan kissoja vuorotellen sisään. // Korppi? Suo? Terho?

Kipinäsielu | 17.03.2017

Huurulilja valahti yllättäen kalpeaksi. Hänen katseensa oli kuolonmarjassa, joka oli vain hiirenmitan päässä hänen kuonostaan. Tuo voisi lipaista sen suuhunsa alle silmänräpäyksessä niin, että kaikki olisi ohi. Kyyneleet valuivat rikkumattomana vanana poskiani pitkin ja saivat aikaan pienen äänen niiden osuessa maahan. Kun Huuruliljan kasvot olivat kalvenneet, myös itku oli lakannut. Tiesin hetken olevan käsillä, se tapahtuisi minä hetkenä hyvänsä. Mieltäni kalvoi syyllisyys Huuruliljan sanojen kaikuessa päässäni. Tunsin ystäväni hyvin ja pystyin lukemaan rivien välistä, että minä olisin voinut tehdä paljon enemmän, ja enemmän oikein vaikkei naaras sitä suoraan sanonutkaan. Minun olisi pitänyt olla Huuruliljan kanssa silloin, kun hän minua eniten tarvitsi, tukea tätä pahimmissa tilanteissa. Se oli oikeaa ystävyyttä. En ollut ollut Huuruliljalle tarpeeksi hyvä ystävä, ja oli minulta loukkaus ajatella häntä parhaaksi ystäväkseni. Kurkkuani kuristi ja yritin selkeyttää sottaiset ajatukseni. En kyennyt lopettamaan itkuani, joka oli äänetöntä. En edes tiennyt itkinkö enää, vai valuivatko vain kyyneleet poskillani. En tiennyt myöskään, surinko oikeasti vai oliko tämä vain teeskentelyä. Ehkä olin teeskennellyt aina olevani hyvä ystävä Huuruliljalle? Viiksiltäni tipahteli suolaisia kyyneleitä maahan ja jokainen maahan osuva pisara tuntui vetävän minua alas maahan. Minä se täällä halusin pois, halusin pois kaikkien tekemieni virheiden tähden. Huurulilja ansaitsi elää, minä en. Huuruliljalla olisi kaikki hyvin, kun olisin poissa. "Huurulilja", kuiskasin nieleskellen kyyneleitä. "Sinun tulee elää. Sinä ansaitset elämän. Minä olen tehnyt kaiken väärin, kaikki on minun syytäni. En ollut rinnallasi, kun minua eniten tarvitsit. En ollut oikea ystävä sinulle. Minun pitää syödä tuo marja, ei sinun. Sinä ansaitset elämän, Huurulilja, saat elää minunkin puolestani", kuiskasin hiljaa. Tajusin, että kyyneleeni olivat lakanneet valumasta ja että tämä päätökseni tuntui kammottavalta mutta samalla omituisen levolliselta. Minä antaisin Huuruliljalle elämäni jotta hän saisi elää. Ihan pian söisin tuon marjan suuhuni ja pääsisin matkalle Tähtiklaaniin. Ehkä tämä oli minun kohtaloni. Minähän olin jo melkein kuollut, tavannut Tähtiklaanin kerran aiemminkin. Nyt vain pääsisin sinne ikuisesti, katselemaan Huuruliljaa öisin tähtenä, lähettäen hänelle iloa, onnea ja kaikkea hyvää jotta hän pääsisi tuskistaan. "Anteeksi", henkäisin ja syöksyi kohti tappavaa marjaa, joka odotti maassa koskemattomana, valmiina että joku söisi sen. Nyt se olin minä. // Huuru? Ja Kipinä ei sit kuole, eli se ei joko ehi syödä sitä, kun joku työntää sen pois, tai sit se syö sen ja pyörtyy tai jtn ja sit se oksentaa sen ulos xd voit keksii myös ite jtn et miten se pelastuu jos haluut

Huurulilja | 18.03.2017

Huomatessani, kuinka Kipinäsielu syöksyi kohti kuolonmarjoja, silmänräpäyksessä tein valintani; en antaisi Kipinäsielun kuolla, kuolisin itse pitkittämättä tätä tämän enempää. "Ei!" kuulin Korppitähden ulvaisevan kovaäänisesti ja ryntäävän kumppaninsa perään kohti kuolonmarjoja tavoitteenaan estää hänet, mutta olin nopeampi. Kumarruin nopeasti alaspäin ja upotin hampaani pieneen marjaan, jonka pian nielaisin. Oloni muuttui hetkessä kamalasta vain kamalemmaksi. Kipinäsielu ei kerennyt pysäyttämään vauhtiaan, vaan hän syöksyi minua kohti, kompastui minuun ja lensi siitä piikkihernepensaaseen. Korppitähti kiersi minut ja ryntäsi kumppaninsa perään. Emoni ryntäsi luokseni ja katsoi minua kauhun kangistamana ainoalla meripihkaisella silmällään. Tunsin raastavaa kipua joka puolella kehoani, kouristukset tuntuivat hirveiltä. Kuulin ympärilläni muutaman Myrskyklaanin jäsenen ulvonnat ja vaikerrukset ainoastaan vaimeana mutinana. Näin emoni suun aukeavan ja sulkeutuvan, mutta en kyennyt kuulemaan, mitä hän sanoi, äänet sekoittuivat toiseensa, samoin kissojen hajut. Pian myös emoni ja Myrskyklaanin leiri alkoivat sekoittua, enkä erottanut enää oikeastaan mitään. Hengitykseni oli raskasta ja haastavaa, ja tunsin oloni pahemmaksi kuin koskaan. Helpotuksekseni kipu lakkasi pian. Vedin vielä yhden henkäyksen, toisen ja kolmannenkin, kunnes katseeni lasittui suoraan eteenpäin, pääni retkahti vasten kylmää maata, kehoni muuttui veltoksi ja kaikki vain katosi. Ympärilläni vallitsi täydellinen pimeys, oli niin kovin hiljaista. Ainoa asia, jonka kuulin, oli hento ja tasainen hengitykseni, joka tuntui hyvältä ensimmäistä kertaa moniin kuihin. Kaikki tuntui niin rauhalliselta ja maanpäälliset asiat olivat tällä hetkellä niin mitättömiä. Eteeni avartui muistoja pentuajoistani, ystävystymisestäni Kipinäsielun kanssa ja kaikesta mahtavasta, mitä olin päässyt Myrskyklaanissa kokemaan. Ehkä hieman yllättävää kuin se olikin, en kaivannut paluuta menneeseen. Olin menettänyt kaiken ilon elämästä ja siksi tehnyt päätöksen kuolemasta. Ilman Kipinäsielua kaikki olisi saattanut mennä toisin; pahemmin. Olin ikuisesti hänelle kiitollinen, sillä hän näytti minulle oikean tien, tien pois elämästä. Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä. Kun sain silmäni taas auki, erotin ympärilläni monen minulle tutun kissan tuoksun ja osan heistä jopa näin. Heidän takanaan avartui päättymättömän näköinen nummimaisema, jonka vasemmassa reunassa oli suurikokoisia ja hyvinvoivia lehti- ja kuusipuita. Lehtipuita koristivat kauniit vihreät lehdet. Nurmi oli vihreää, lumetonta ja kirkasta ja joka puolella leijaili erilaisten kukkien, riistan ja yrttien tuoksu. Viimein olin siellä, minne olin halunnut jo pitkään: kotona Tähtiklaanissa. //Kipinä, Korppi tai joku?

Korppitähti | 21.03.2017

Erotin Kipinäsielun harmaan hahmon jo kaukaa, astellessani tätä kohden. Naaran piirteet terävöityivät hetki hetkeltä, mitä lähemmäs pääsin. "Kipinäsielu", lausuin rakastamani naaraan nimen kähellä äänellä, pysähtyessäni tämän taakse. Kipinäsielu käänsi päätään niin, jotta saatoin nähdä tämän kauniit, jokseenkin utuiset, keltaiset silmät. "Hei", naaras naukui hiljaa. Istuuduin tämän vierelle alkaen silittämän tämän lapaa hännälläni. Oli kulunut muutamia päiviä Huuruliljan kuolemasta ja yritin parhaani mukaan olla Kipinäsielun tukena. Välillemme oli laskeutunut hiljaisuus, enkä tiennyt, mitä olisin hänelle sanonut. "Muista, että voit puhua minulle aina, kuin haluat", nau'uin lopulta rikkoen hiljaisuuden. Painoin pääni naaraan harmaaseen turkkiin vetäen tämän tuttua, makeaa tuoksua sisääni. Suljin silmäni ja kuuntelin vain Kipinäsielun hengitystä. "Kuule..." aloitin. "Niin?" Kipinäsielu kysyi. "Oletko harkinnut pentutarhaan muuttamista?" kysyin. Odotin innolla pienokaistemme syntymää, mutta toivoin, että synnytys ei olisi Kipinäsielulle liian raskas koettelemus kaiken jälkeen. //Kipinä?

Kipinäsielu

Syöksyin kohti pienen pientä punaista marjaa, kuulin kumppanini huudon takaapäin. Huuruliljan katse oli kauhistunut, hänen suunsa oli raollaan. Puristin silmäni kiinni ja avasin suuni vetäistäkseni kuolonmarjan sisääni, mutta leukani tavoittivat vain tyhjää. Silmäni rävähtivät auki juuri ajoissa, että ehdin nähdä miten pieni, tappava marja liukui Huuruliljan kieltä pitkin hänen vatsaansa. Tajusin kompastuvani ystävääni, sillä en saanut vauhtiani hidastetuksi. Kierin maassa suoraan piikkihernepensaaseen missä piikit raapivat turkkiani. Riuhdoin itseäni irti ja huusin, huusin tuskaani. En sitä tuskaa, joka liekehti ruumiissani kun terävät piikit upposivat nahkaani. Huusin sitä järjetöntä sisäistä paloa joka tuntui polttavan minut maan tasalle. Huurulilja oli tehnyt sen, hän oli syönyt marjan. Ulvoin pensaaseen ja tunsin jonku vetävän minut ulos. Piikit takertuivat turkkiini ja tunsin niiden pistelevän ympäri kehoani mutta kaikki se tuntui mitättömältä. Korppitähti seisoi vieressäni, mutten edes luonut silmäystä kumppanilleni. Juoksin suoraa päätä Huuruliljan nykivän ruumiin luo. Kyyneleet valuivat vuolaina poskillani ja ulvoin. Syvältä sisältäni kohosi taivaisiin se sydäntärepivä tuskanhuuto Huuruliljalle. Hän ei saanut kuolla, ei, ei saanut.. Rojahdin maahan ja tuijotin kyyneleiden sumentavilla silmilläni ystävääni, jonka kasvot olivat vääristyneet tuskasta. Hänen kehonsa kouristeli hallitsemattomasti. Tiesin, ettei naaras voisi enää selviytyä, mutta en halunnut uskoa sitä. Huurulilja ei voinut tehdä tätä minulle.. Minun teki pahaa katsoa ystäväni kuolevaa kehoa ja tuskaisia kasvoja, mutta juuri kun Huuruliljan silmistä sammui se elämisen palo, hänen kasvoilleen nousi hymy. Olin varma, että sydämeni tykytyskin lakkasi, kun näin miten Huuruliljan pää retkahti taakse ja meripihkaisista, niin kauniista silmistä sammui se elämää heijastava valo ja ne jäivät tuijottamaan lasittuneina taivaalle. Alahuuleni tärisi ja suljin silmäni. Rakastin Huuruliljaa, tulin aina rakastamaan, enkä halunnut hänen lähtevän. Hän ei ollut voinut tehdä tätä minulle. Sydämestäni tuntui lohkeavan pala, joka nousi Tähtiklaaniin Huuruliljan kanssa. Tai minne hän ikinä olikaan joutunut. Osa minusta olisi hänen kanssaan ikuisesti.

Kyyneleet valuivat vuolaina alas poskiani pitkin ja ne tipahtelivat Huuruliljan yhtä kosteille poskille kuin omani olivat. Suunnaton suru ja yksinäisyyden tunne valtasi kehoni ja peittivät alleen sen, mitä vatsassani alkoi tapahtua. Kehoni tuntui ontolta surusta ja kaikesta Huuruliljaa kohtaan tuntemastani sillä olin varma että kaikki tunteet Huuruliljaa kohtaan olivat kuolleet hänen mukanaan. Se karmiva, tuskainen sydäntä repivä tunne, jolle en keksinyt parempaakaan sanaa kuin suru, peitti minut kokonaan, ja valahdin veltoksi maahan. Pääni nojasi Huuruliljan kylmenevään kehoon ja hetki tuntui epäluonnolliselta. Aistini tuntuivat tukahtuneen, en kuullut mitään. Tajusin hämärästi että Usvahäntä ja muita kissoja alkoi tulla Huuruliljan ympärille sillä hänelle pidettäisiin valvojaiset. Korppitähti ei ollut vierelläni, uskoin hänen pitävän järjetystä yllä. Eipä se minua haitannutkaan, en kaivannut ketään vierelleni tukemaan minua, sillä minun piti selvitä tästä yksin. Kukaan ei tietääkseni ollut ollut näin läheinen Huuruliljan kanssa tällä tavoin vain ystävänä, ellei hänellä ollut ollut jotain ystävää josta en tiennyt. Usvahäntä nyyhkytti vieressäni, mutta hän antoi minulle tilaa surra niinkuin minäkin annoin tilaa hänelle. En tuntenut Usvahäntää kovinkaan hyvin, mutta tiesin hänen olleen Huuruliljalle rakas emo. Retkottaessani maassa, surun verhoutuessani ympärilleni ja turruttaessa kehoni, luulin että kuolisin siihen. En jaksanut liikauttaa käpäläänikään, tuntui että voisin vajota maan alle. Kunnes tunsin jotain tajunnan jysäyttävää. Vatsani kouraisi kummallisesti ja huudahdin yllätyneenä. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui epämiellyttävältä. Usvahäntä säpsähti ja katsoi minua yhdellä silmällään. Tunsin tuskan hien alkavan kohota otsalleni, kun toinen kouristus kehoani. Suuni avautui rakoselleen ja ulos tuleva hengitys oli raskasta. Kolmas,ja neljäs möyräisy vatsassani oli raju ja tunsin painetta alavatsassani. Huohotin maassa ja kellahdin kyljelleni. Pyöreä vatsani tuntui suurenevan ja tunsin pentujen liikkuvan sisälläni. Pelko hiipi jäseniini uuden kouraisun räjäyttäessä kivun ulvaisun suustani. Siristin silmiäni ja yritin saada iseni rauhoittumaan. Mitään hätää ei ollut, olin aivan kunnossa. Ehkä olin saanut vahingossa suuhuni pienen hiukkasen kuolonmarjaa ja tämä johtui siitä. Polkuanturoitani kihelmöi, kun tunsin Korppitähden koskettavan niskaani. "Kipinäsielu, mikä on?" Sydämeni syke tuntui hidastuvan ja käyvän raskaaksi, aivan kuten hengityksenikin. Taas liuta kouristuksia ravisutti takapäätäni ja ulisin. Korppitähden ääni oli huolesta käheä, kun kumartui ylleni. "Haenko Kuiskevirran?" kumppanini kysyi. Nyökytin päätäni ja yritin sulkea pois mielestäni kaikkien tuijottavat katseet. Kissoja kerääntyi minun ja Huuruliljan ympärille, ja toivoin pääseväni jonnekin piiloon. Tämä ei tuntunut hyvältä paikalta. Minua alkoi ahdistaa ja pelko kasvoi yhä vatsassani. Suru Huuruliljaa kohtaan väistyi yhä kasvavan kivun myötä. Huohotin mutta pakotin silti itseni käpälilleni. Koko kehoni tuntui raskaalta ja turkkini oli tahmea. Vatsani tuntui painavan kuin olisin syönyt tuhat kiveä. Silti lähdin hoippumaan kohti leirin uloskäyntiä. Sain kummia katseita perääni, huuteluja minne olin menossa, mutta en vastannut. Jalkani kuljettivat yllättävän nopeasti minut ulos missä kiihdytin vauhtiani. Kouristukset ja kipu sumensivat näköni mutta jatkoin eteenpäin. Puskin risuja edestäni, rämmin lumikinosten halki. Eteeni tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä kaatunut puunrunko, jonka taakse kipitin ja heittäydyin sitten sen juurakkoon. Hengitykseni oli pihisevää ja raskasta, turkkini takkuinen lumipaakuista ja poskilleni kyyneleet olivat kovettuneet. Kylmä maa tuntui imeytyvän syvälle sisimpääni ja se tuntui rauhoittavan kouristuksieni aiheuttamaa tuskaa. Taas yksi kouristus ravisutti kehoani ja huudahdin. Paine alavatsassani kasvoi, ja kipu tuntui repivän takajalkani irti. Ähisin ja ulisin, yritin lievittää tuskaani. Taas uuden kivun aallon pyyhkiessä ylitseni, kehoni kääntyi kerälle ja tunsin paineen hellittävän. Tajusin jonkin mätkähtävän takanani maahan, ja käännyin hiukan pökerryksissäni mutta hurjasti sähisten ympäri maassa. Maassa, aivan takajalkojeni juuressa makasi pieni karvakasa, joka oli liikkumattomana. Henkäisin rajusti, kun tajusin, mikä se oli. Maassa makasi minun pentuni. Ennen kuin ehdin edes tajutakkaan, olin vetänyt nyytin viereeni ja nuolin sitä rajusti. Kaikki emonvaistoni purkautuivat ulos ja nuolin pennun ruskeaa turkkia. Pentu oli kolli, ja sen valkoiset kasvot olivat hyvin erikoiset mutta kauniit. Sokeat silmät värähtivät, kun pennun keho alkoi lämmetä, se avasi suunsa vikinään. Pikkuinen kolli alkoi kiemurrella ja etsiä nisääni. Nyyhkytin, kun katselin pennun alkavan juomaan maitoa, ravitsemaan itseä minusta. Kyyneleet virtasivat taas poskillani, yhtä aika surusta ja ilosta. Samaan aikaan vatsaani kiristi ja kipua tuntui taas. Toinen pentu syntyisi kohta. Valmistauduin, ja yritin lopettaa itkemisen. Olin tänään ollut tunteideni vallassa liikaa. Oli ymmärrettävää, että olin poissa tolaltani Huuruliljan kuoleman jälkeen, mutta pentuni ja pian toisen pentuni syntymä sai minut takaisin oikeale polulle. Minulle nousi uusi vastuu, huolehtia pennuista. Paine vatsassani kasvoi, ja ähisin esikoiseni ryömiessäni vasten rintaani. Kouristus vavahdutti vatsaani, mutta tällä kertaa tiesin sen olevan supistus. Toisen pennun syntymä kävisi nopeammin kuin ensimmäisen sillä tiesin mitä tehdä. Kun tunsin uuden kivuliaan supistuksen kouristavan kehoani, ponnistin. Huudahdus karkasi yhteen puristettujen huulieni lomasta, mutta samalla tunsin että toinen pentuni mätkähti maahan. Väsymys painoi harteitani mutta kumarruin nappaamaan toisen pentuni vatsani viereen ja aloin lämmittämään sitä. Nuolin toista pentua - kollia tälläkin kertaa - vastakarvaan ja pian harmaa pikku nyytti alkoi vikistä ja nykiä. Asettelin sen vatsaani vasten ja tunsin miten pikkuiset suut imivät maitoa nisistäni. Makasin kylmänkostealla maalla ja huokaisin syvään. Kaikki saattaisi sittenkin kääntyä hyväksi. Ensin pitäisi vain päästä leiriin pentujen kanssa. Pieni huolimytty mylläsi vatsassani, mutta kun kuulin vähän matkan päästä Korppitähden hätäisen äänen, rauhoituin. Kohta saisin apua pentujen kantoon ja pääsisimme tuvallisesti leiriin. Vastasin kumppanini kutsuun väsymyksen varjostaessa lihaksiani ja nääntymyksen poltellessa kurkkuani. Puristin pentujani tiukemmin vatsaani vasten ja painoin silmäluomeni kiinni. Luotin päällikkööni, ikiomaan kumppaniini että hän löytäisi minut. Pian kuulinkin suljettujen silmieni takaa askeleita ja raotin keltaisia silmiäni. Korppitähti seisoi edessäni, tumma turkki kiiltävänä ja lihakset pullistuneina. Kollin hahmo oli hyvin rauhoittava, ja kun haistoin pian myös Kuiskevirran tutun tuoksun, levollisuus valtasi kehoni. En pelännyt, en surrut. Minun oli hyvä olla. "Korppitähti, tervehdi uusia pentujamme", kuiskasin hiljaa. // Korppi? :D

Korppitähti | 10.03.2017

Tuijotin Huuruliljan meripihkaisia silmiä epäuskoisen ja surumielinen ilme kasvoillani. Yritin koota itseni. Ymmärsin naaraan tuskan tavalla tai toisella, mutta en missään nimessä halunnut hänen kuolevan. Nielaisin ääneti ja loin nopean katseen Kipinäsieluun. Kumppanini keltaiset silmät olivat täyttyneet kyyneleistä ja niistä paistoi huoli ja hätäännys. Käänsin taivaansiniset silmäni hitaasti takaisin Huuruliljaan. "Huurulilja", aloitin. "Korppitähti, minä pyydän!" Huurulilja parkaisi. "Mutta minä en voi tehdä sitä", nau'uin hiljaa. Hopeanharmaa naaras nieleskeli kyyneleitään ja siirsi katseensa silmiini. "Etkö sinä ymmärrä? Minä en voi olla onnellinen täällä", Huurulilja naukui tuskaisella äänellä. "Minä yritän kyllä ymmärtää, mutta..." aloitin. "Yritä kovemmin!" naaras parkaisi. Vedin syvään henkeä. "Huurulilja, onko täältä lähteminen todellakin ainoa vaihtoehto?" kysyin hiljaa ääni väristen. Huurulilja antoi katseensa laskeutua hetkeksi. Naaras pysytteli hiljaa, kunnes avasi suunsa vastatakseen: //Huuru tai Kipinä?

Huurulilja | 11.03.2017

"On se.. Olen miettinyt pääni puhki, eikä toista keinoa tuskani lievittämiseen ole! Ennen muistini menettämistä ollessani hyvin pahassa olotilassa, rukoilin Tähtiklaania, mutta jokainen rukouksistani jäi kuulematta, kukaan ei vastannut tai tehnyt mitään, vaikka kerroin, kuinka tuskissani olin. Haluan kuolla, ihan tosi haluan.. Ehkä se on mielestäsi hyvin lapsellista ja tunteetonta, mutta minä tiedän, mitä minä tahdon. Kukaan ei voi kääntää päätäni. Et sinä, Kipinäsielu, emoni tai edes koko Myrskyklaani. Minä tahdon pois, lopullisesti. En tiedä, minne kuolema minut johdattaa, mutta tiedän, että se on parempi vaihtoehto kuin se, että joutuisin kaikki päivät kantamaan sisälläni pelkoa siitä, että joku ympäriltäni kuolisi", nau'uin yllättävän selkeällä ja itkuttomalla äänellä. Olin rauhoittunut hieman edellisestä olotilasta, ja itku oli jo lähes loppunut. Tunsin oloni rauhalliseksi, rauhallisemmaksi kuin aikoihin, koska tiesin, että tahdoin lähteä. Tahdoin todella lähteä ja olla katsomatta taakseni, lähteä viimeiselle matkalleni tähtiin tai minne ikinä viimeinen matka minut tulisikaan viemään, olin valmis ottamaan siitä selvää. "Mutta Huurulilja.. Yrittäisit nyt ymmärtää, että emme mekään voi luopua sinusta, samalla tavalla kuin sinä et voi muista.. En tahdo, että sinä lähdet näin", emoni kuiskasi hiljaa ja katsoi minua anovasti ainoalla silmällään. Pudistin päätäni. "Anteeksi emo, mutta minä tahdon lähteä. Et kai sinäkään tahdo nähdä minua surullisena? Et tahdo nähdä, kuinka sisältäni katoaa viimeinenkin elämän ripe, kuinka muutun ainoastaan kuoreksi ilman mitään sisältöä. Se ei olisi elämää, enkä tahdo sitä. Tahdon pois, tahdon pois enemmän kuin mitään muuta. Te voitte nyt antaa minun lähteä, hyvästellä minut ja muistella minua sen jälkeen onnellisina. Jos te ette nyt anna minun tehdä tätä, minä tulen vihaamaan teitä ja koko maailmaa loppuikäni ja lähden täältä toisella tavoin", sanoin rauhallisella ja päättäväisellä äänellä. Huomasin, kuinka tuskissaan emoni oli, mutta hän näytti myös ymmärtävän minua edes vähän. Naaraan kasvoilla oli tyyni ilme, josta saatoin huomata, että hän voisi ehkä jopa suostua pyyntööni. //Jatkan tätä Usval, et silläki joskus saan jtn kirjotettuu >.>

Usvahäntä

Tuntui kuin mieleni olisi ollut sakean usvan peitossa. Ymmärsin kuitenkin tytärtäni, joka katsoi minua, Kipinäsielua ja Korppitähteä anovasti. Hänen puheissaan oli järkeä, ja siitä tiesin, että hän oli ajatellut tosissaan asiaa ja oli tehnyt päätöksensä. Kipinäsielu ja Korppitähti eivät sanoneet mitään, he vain katsoivat Huuruliljaa yrittäen kai miettiä jotain sanottavaa. Suljin hetkeksi itkuisen silmäni ja vedin syvään henkeä. Kun avasin silmäni uudelleen, avasin suuni ja nau'uin: "Minä ymmärrän sinua, Huurulilja.. En tahdo sinulle mitään muuta kuin onnea, ja jos et ihan oikeasti ole täällä onnellinen ja olet miettinyt tätä, en voi pakottaa sinua jäämään. Minun mielestäni sinun kuitenkin pitäisi odottaa edes muutama päivä ja miettiä tätä, jos muuttaisitkin mi-", Huurulilja keskeytti minut. "Minä en muuta mieltäni. Mietin tätä ennen muistini menetystä mielessäni hiljaa kaikki päivät. Tämä on ainoa ratkaisu, joka tekee minut onnelliseksi. Tahdon lähteä nyt. Antakaa minulle vaikka kuolonmarjoja, mutta antakaa minun lähteä", Huurulilja kuiskasi hiljaa ja käänsi katseensa Korppitähteen ja Kipinäsieluun. //Korppi tai Kipinä?

Kipinäsielu | 15.03.2017

Sydämeni hakkasi rinnassani liian lujaa, tiedostin sen itsekin. Koko kehoni tuntui olevan täynnä energiaa mutta samalla en pystynyt tekemään mitään. Jalkani eivät melkei kyenneet kantamaan minua, kun ponnistin itseni ähkäisten seisomaan. Pyöreä vatsani ja sisälläni kasvavat pennut tuntuivat yhtäkkiä toissijaiselta asialta vaikka ne olivat olleet mielessäni koko ajan siitä asti kun Kuiskevirta oli kertonut että odotan pentuja. Häntäni roikkui matalalla ja tunsin hännänpään koskettavan maata. Katseeni oli etäinen enkä kuullut ympäriltäni supinaa, joka oli kuin tasainen sammalmatto allani. Rintaani vihloi enkä kyennyt hallitsemaan itseäni. Silmäni eivät nähneet muita kuin Huuruliljan, Usvahännän ja kumppanini, Korppitähden. Aivan kuin me olisimme tässä nelistään. Suuni oli raollaan ja heikko hengitys kulki sen läpi. Tiesin, että tämä ei päättyisi hyvin, mutta en halunnut uskoa sitä. Työnsin kynteni leirin kovaksi tallautuneeseen maahan. "Huuulilja, et voi..." korisin ja ojensin toisen etutassuni kohti ystävääni, aivan kuin joku voisi vetää hänet pois luotani. Joku painautui vasten ruumistani ja lähetti lämpöä jäätyneeseen sydämeeni. Korppitähti kuiskasi nimeni ja työnsi minua hieman taaemmas. Kuuli tuon alkavan puhua parhaalle ystävälleni matalalla äänellä. Ymmärsin sanat, mutta suljin korvani niin etten voinut kuulla niitä. En halunnut tietää, halusin vain että kaikki olisi hyvin, ettei Huuruliljalla olisi paha olo. Haluaisin myös että Huurulilja voisi elää normaalisti ilman raskasta lastia kissojen kuolemista. Puristin silmäni kiinni ja annoin itseni pimeyden vietäväksi. Olin sulkenut kaikki aistini ja hetken ajan minulla oli täysin tunteeton olo. En tuntenut tuskaa, surua tai mitään. Sitten Korppitähti kosketti lapaani ja kaikki tunteet ryöpsähtivät kehooni nii että horjahdin. Kumppanini tuki minua toiselta puolelta, kun avasin silmäni. Tajusin että leukapieltäni pitkin valui ohut kuolanoro, mutten välittänyt, sillä tiesin mitä oli päätetty. Huurulilja lähtisi pois luotani, enkä enää näkisi häntä. Sydäntäriipivä parahdus kohosi ilmaan syvältä rinnasta, kun laskeuduin Huuruliljan viereen makuulle. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin enkä enää kyennyt hillitsemään itseäni. Olin aina yrittänyt auttaa Huuruliljaa, eikö apuni riittänyt? Tajusin hämärästi että Kuiskevirta toi Huuruliljan eteen jotain, ja että muut kissat hätistettiin toisaalle. Yllemme laskeutui hiljaisuus jonka rikkoi vain minun itkuni. Se alkoi kuitenkin laantua nikotukseksi ja silmäni alkoivat kuivua. Oloni oli maailman hirvein, en uskonut että voisin selvitä. Ei Huurulilja voisi tehdä tätä minulle. Kiviturkki, Pyörrepentu, Luppopentu ja Muistopentu oli viety minulta, ei Huurulilja voinut viedä itse itseään minulta ja muilta. Sydäntäni raastoi hirvittävästi, kun kohtasin Huuruliljan katseen, kenties viimeisen kerran. "Mitä minä tein väärin?" kuiskasin hyvin hiljaa silmät kiillellen kyyneleistä. Rintaani puristi ja halusin tästä pois, halusin kaiken olevan kuin ennen. Vai oliko entinenkään edes parempaa? // Sekava ja kökkö, mut Huuru, Korppi tai Usva?

Huurulilja | 16.03.2017

Katsoin itkun sumentamilla silmilläni Kipinäsielua, joka oli juuri esittänyt hyvin vaikean kysymyksen. Mitä hän teki väärin? Vastaukseni olisi ollut ei vielä aiemmin, mutta en enää ollut siitä niinkään varma. Mieleeni tulvi asioita, joita Kipinäsielu olisi voinut tehdä toisin. Hän olisi voinut huomioida minua enemmän silloin, kun minulla oli paha olo, mutta hän oli vain Korppitähden kanssa.. En minä katkera ollut, mutta naaras oli siinä vaiheessa mielestäni minua kohtaan hyvin epäreilu, olinhan minä ainakin tietääkseni hänen paras ystävänsä. Suljin hitaasti meripihkaiset silmäni ja lausuin hiljaa mielessäni rukouksentapaisen. Uskoni Tähtiklaaniin oli kaikonnut elämästäni lähes täysin, mutta uskoin, että jossain syvällä sisimmässäni oli pieni palanen uskoa, jonka ansiosta voisin päästä Tähtiklaaniin ja saada ikuisen onnellisen elämän. Ja vaikka se ei menisikään niin, pääsisinpä ainakin pois tästä julmasta maailmasta, joka ei vain oltu tehty minua varten. Kuiskevirta oli tuonut eteeni muutaman punaisen marjan, jotka osasin tunnistaa. Marjat olivat kuolettavia ja niitä kutsuttiin kuolonmarjoiksi. Moni kissa oli menettänyt henkensä syödessään noita marjoja, ja nyt olisi minun vuoroni. Avatessani silmäni, erotin viereltäni Kipinäsielun, joka oli nostanut katseensa minua kohti. Naaraan ilme oli hyvin vaikeasti tulkittava ja vaikutti kuin hän olisi kuolemaisillaan verenhukkaan, sillä niin hirvittävä hänen ilmeensä oli. "Sinä et ole tehnyt mitään väärää.. Olet paras ystäväni, ja vaikka olisitkin, en tahdo muistella nyt niitä asioita. Ole niin kiltti ja toteuta viimeinen toiveeni. Ole rinnallani, kun minä lähden täältä. Tahdon lähteä täältä vierelläni kaikki lähimpäni. Ole niin kiltti ja pysy vahvana minun ja syntymättömien pentujesi vuoksi. Jatka elämääsi, sillä sinulla on vain yksi sellainen. Älä luovuta ikinä, älä ole niin heikko kuin minä", nau'uin vaimealla äänellä Kipinäsielulle. Naaraan silmistä suorastaan pulppusi vana kyyneleitä, ja se sai minutkin taas itkemään. Vedin syvään henkeä ja yritin estää kyyneleiden tulon, mutta ne tulvivat poskilleni tahtomattanikin. Minä rakastin Kipinäsielua, hän oli paras ystäväni, ja vihasin nähdä hänet itkemässä, sillä se sai minutkin itkemään. Rakastin myös emoani, joka oli aina ollut rinnallani, samoin isääni, Utukatsetta ja Harakkausvaa.. Kaikki lähimmät perheenjäseneni ja ystäväni olivat minulle tärkeämpiä, mutta he eivät saaneet minua jäämään. Kehoni alkoi tärisemään ajatellessani kuolemaa yhä vain syvemmältä. Entä jos se ei olisikaan niin hienoa, mitä olin ajatellut kaiken aikaa? Entä jos joutuisin Pimeyden Metsään tai jonnekin aivan kamalaan paikkaan? Olinko sittenkään niin varma päätöksestäni? Tunsin, kuinka kasvoni valahtivat kalpeiksi ja kyyneleet lakkasivat tulvimasta ulos silmistäni. Epävarmuus täytti minut silmänräpäyksissä, mutta en minä voinut sitä kertoa muille. Huomasin, että ainakin emoni oli huomannut jotain, sillä olihan kasvoillani kauhistunut ilme. Entä jos en sittenkään halunnut kuolla?! //Kipinä? Korppiki voi jatkaa

Kipinäsielu

Rypistin otsaani ja katselin parantajaa. Tuon asento oli päättäväinen ja ilme tuima. Minun teki mieli kyyristyä parantajan edessä ja väittää vastaan, mutta tuon tuikea katse ei antanut minun tehdä niin. "Muutat pentutarhaan nyt heti. Olet ollut sairaana ja muutenkin jo liian kauan soturien tehtävissä. Varmistan, että todella viet makuualusesi sinne ja jos et sitä tee, raahaan sinut omin kynsin sinne. Emme kaipaa yhtään kuolonuhria susien jälkeen.." Kuiskevirran ääni hiipui loppua kohden ja hänen hartiansa nytkähtivät. Hiljaisuus laskeutui piinallisena välillemme ja karvani nousivat pystyyn. Rykäisin vaivautuneena ja nousin käpälilleni. "Hyvä on, minä muutan sinne. Lupaan sen", nau'uin parantajalle ja tassutin hänen ohitseen. Kosketin hännälläni Kuiskevirran turkkia kun hiivin hänen ohitseen leirin aukealle. Vatsani oli saanut huiman kasvun ja se oli hyvin pyöreä. Tunsin pentujen potkaisuja yöllä ja niiden kiemurtelun jos makasin suuren vatsani päällä. Hymy kohosi huulilleni kun muistin ne illat jolloin Korppisielu oli maannut vieressäni poski vatsani päällä, kuunnellen pentuja ja jutellen niille hiljaa. Uskoin, että  pennut tunnistaisivat Korppisielun ja minun ääneni jos juttelisimme niille vielä kun ne kasvoivat vatsassani. Värähdin ja hipsin leirin aukean läpi kohti soturien pesää. Päätin viedä omat makuualuseni pentutarhaan sillä minun ei tehnyt mieli ottaa uusia. Pujahdin sisään autioon pesään ja tartuin hampaillani sammalmattoon. Ryhdyin vetämään sitä ulos pesästä ja yritin varoa etten astuisi muiden petien päälle. Pian sain sammalmattoni viedyksi pentutarhaan ja asettelin sen emoni Virtakyyneleen pedin viereen. Minusta tuntui oudolta olla taas täällä. Katselin ympärilleni ja huomasin että kaikki näytti kummallisen pieneltä, sillä silloin, kun olin ollut pentu, kaikki oli ollut niin suurta. Lisäksi vielä kummallisemmaksi teki se, että emonikin oli täällä. Ei hoivaamassa minua vaan Pörröpentua, nuorinta sisartani. Muotoilin makuualuset hyvin ja käperryin niiden päälle. Mieleeni nousi kuva Pyörretassusta, kuolleesta veljestäni. Kyyneleet kirvelivät silmissäni, kun muistelin niitä aikoja tässä samaisessa pentutarhassa jotka olimme viettäneet Pyörretassun kanssa. Sydäntäni vihloi yhä  enemmän, kun tajusin ettei veljeni koskaan ollut soturi, saanut kunniaa valvoa yötä soturinimitysseremonian jälkeen. Silmiäni poltteli ja yritin tukahduttaa haluni itkeä. Painoin kasvoni sammaleisiin ja nyyhkytin hiljaa veljeni puolesta. *Voi hyvä Tähtiklaani, miksen voinut nähdä häntä vielä kerran*, ajattelin murheellisena, kun yhtäkkiä aukiolta kaikui Huuruliljan kärsivä ääni. Hätkähdin ja Pyörretassu hiipui mielestäni. Ponnistin ähkäisten käpälilleni ja riensin aukiolle. Ensimmäisenä näin Huuruliljan makaavan maassa. Tuon katse oli lasittunut, karvat sojottivat pystyssä ja suu oli raollaan. Kissoja oli kerääntynyt hänen ympärilleen. Puskin itseni kissajoukon läpi parhaan ystäväni ja hänen emonsa viereen. Usvahäntä silitti tyttärensä päätä hännällään ja yritti saada naaran rauhoittumaan. "Tappakaa minut", Huurulilja henkäisi yhtäkkiä. "En jaksa enää elää näin.. Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä täältä lopullisesti." Jäykistyin järkyttyneenä ja tajusin että rojahdin maahan. Näköni oli sumentunut ja palava tuska viilsi rintaani. Hengitykseni tiheni ja haukoin happea Huuruliljan vieressä. Mitä hän oli juuri sanonut? Sydämeni syke kiihtyi ja yritin naukua jotain, mutta suustani ei tullut sanoja. Kakistelin hetken ja yritin koota itseni mutta minut vallannut kauhea järkytys ei antanut millekään tilaa. Kyhjötin maassa ja hädin tuskin kuulin muiden kissojen muminaa ympäriltäni. Nuolaisin huuliani ja yritin tavoittaa ystäväni katseen. Huurulilja oli kuitenkin painanut päänsä lumeen ja näin tuon kehon vapisevan nyyhkytyksestä. "Huurulilja... ei..." kähisin, "en voi menettää sinuakin Pyörretassun jälkeen..." Olisin tahtonut, että naaras nostaisi katseensa, mutta hän pysyi liikkumattomana paikoillaan. Sisuskalujani väänsi ja pelkäsin menettävän tajuntani kaiken tämän stressin vuoksi. // Huuru?

Huurulilja | 03.03.2017

Olin kuullut Kipinäsielun sanat, mutta ne olivat kuin yhtä tyhjän kanssa. En voinut tässä asiassa ajatella muita, minun täytyi ajatella nyt itseäni. En kestänyt enää tällaista kamalaa elämää, jossa jouduin kaiken aikaa vain odottaa, kuka klaanitovereistani lähtisi seuraavaksi Tähtiklaanin matkaan ikuiselle matkalleen pois luotamme. Minäkin halusin sille matkalle, jotta tuska lievittäisi edes vähän. Edes sen verran, että voisin hengittää kunnolla ja miettimättä, kuoleeko joku sen vuoksi, että edes hengitän. Kun koko leirin pääaukiolla oli jo tovin vallinnut syvä ja kissoja hermostuttava hiljaisuus, nostin hitaasti katseeni, jonka kyyneleet olivat sumentaneet. Erotin Kipinäsielun kehon, mutta minun oli lähes mahdotonta erottaa sankan kyynelvirran lävitse hänen keltaisia silmiään. Koko kehoni tärisi. Vaikka avasin suuni, en saanut sanottua yhtään mitään. Nielaisin kovaäänisesti ja suljin silmäni, jolloin kyyneliä virtasi yhä vain enemmän silmistäni. "Voi Kipinäsielu.. Etkö sinä ymmärrä, että en minä voi jäädä? Minulla on hirveä olo kaiken aikaa, enkä voi ajatella mitään muuta.. Vaikka se olo helpottaisikin, se palaa viimeistään silloin, kun joku - ehkä sinä tai kuka muu tahansa - myrskyklaanilainen menettää henkensä. Minä en vain voi elää näin", kuiskasin hiljaa säröilevällä, hennolla äänellä. Kasvoillani oli tuskastunut katse. Ei siksi, että tunsin oloni niin hirveäksi, vaan koska olin pahoillani Kipinäsielun ja kaikkien muiden puolesta. Minä rakastin naarasta, sillä hän oli minun paras - ja ilmeisesti ainoa - ystäväni, ja emon, isän ja sisarien lisäksi varmaankin ainoa, jolle oli väliä, kuolisinko vai enkö. Kipinäsielu oli aina ollut tukijalkani, enkä olisi selvinnyt tähänkään saakka, jos minulal ei olisi ollut Kipinäsielua. Hän oli paras ystävä, mitä olisin nikinä voinut edes kuvitella. Minusta tuntui pahalta haluta kuolla, kun ymmärsin, mitä tuskaa se aiheutti Kipinäsielun sisässä. Oloni vain paheni pahenemistaan. En kuitenkaan voinut ajatella nyt muita, halusin ajatella itseäni ja kamalaa oloani. Tunsin itseni hyvin itsekkääksi, joka sai minut voimaan vielä paljon pahemmin. Minua väsytti, ja olisin vain halunnut vaipua ikuiseen uneen. Ei minusta ollut tähän elämään, se oli asia, josta olin hyvin varma. //Kipinä?

Kipinäsielu | 09.03.2017

Tuijotin ystäväni nytkähtelevää ruumista ja tajusi vapisevani. Käpäläni tärisivät ja yritin kovin hillitä itseni. Minun pitäisi olla rauhallinen, saada Huurulilja järkiinsä. Hän ei voinut ajatella noin. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskillani ja tipahtelivat maahan osuen sadoiksi paloiksi. Hengitykseni oli vapisevaa. Koko kehoani särki. Vatsaani koski. Tunsin pentujen potkivan. "Huurulilja..." kuiskin ystäväni nimeä. "Et voi ajatella noin..." Makasin naaraan vieressä mutten uskaltanut koskea tuohon. Hirvittävä tuska paloi sisälläni ja tuijotin silmät sumeina parasta ystävääni. "Huurulilja, kuuntele minua hetki", pihisin, "meidät on luotu syntymään ja kuolemaan joko vanhuuteen, sairauteen tai taisteluun. Mutta ei kukaan, kukaan, edes klaanipäällikkö, voi ajatella kaikkien kuolemien olevan jonkun vika. Kukaan ei saa ajatella noin, ei ikinä. Jokaisella klaanilla on taisteluita, jokaisen klaanin jäseniä kuolee ja haavoittuu. Mutta ei elämä ole pelkkää kuolemaa. Myös pentuja syntyy. Minunkin pentuni syntyvät pian ja saamme lisää kissoja joista kasvaa klaanin urheita jäseniä. Joskus aika jättää meistä kaikista, mutta ei se ole kenenkään vika tai syy! Tähtiklaani on vain päättänyt ottaa sen kissan itselleen. Ja vaikka tänne maan päälle jäävät surevat läheiset kun kissa kuolee, niin hän pääsee Tähtiklaaniin saalistamaan kaikkien Tähtikissojen kanssa tähdet turkissaan ja salamannopeus käpälissään. Huurulilja, ei elämä ole pelkkää kuolemaa, usko minua. Et voi ajatella näin tai tehdä näin minulle ja muille. Tähtiklaani päättää milloin on aikasi etkä sinä voi tehdä sitä itse, ole niin kiltti..." Lopetin puheeni ja nieleskelin kyyneleitä. Kurkussani tuntui valtava möykky ja turkkini tuntui tahmeilta klimpeiltä, sillä olin varma että pelko ja suru parhaan ystäväni puolesta olivat kärineet minut pakettiinsa eivätkä päästäisi ikinä pois. Huimaus pyörähti lävitseni ja haukoin henkeä. Silmissäni pyöri ja pakotin nostamaan päätäni. "Huurulilja, minä rakastan sinua ja olet paras ystäväni ja toivon, ettet jätä minua. Minäkään en halua jättää sinua koskaan", kuiskasin silmät kirkkaina ja kyyneleet kummeltäen silmänurkissa. Poskikarvani olivat aivan märät ja minua alkoi hytisyttää. Erotin Korppitähden astelevan kaikkien kissojen läpi ystäväni luokse. Tuo vilkaisi minua mutta tiesin ettei hän voisi lohduttaa minua vielä. Kolli oli hakenut henkensä vähän aikaa sitten sillä Polttotähti oli luopunut päällikön paikastaan ja siirtynyt sotureihin. Korppitähden pitäisi selvittää tämä tilanne puolueettomasti ajatellen klaanin parasta, mutta salaa toivoin että hän voisi yrittää kääntää Huuruliljan järkiinsä. // Huuru?

Huurulilja

Pudistin tuskissani päätäni ja katsoin itkuisin silmin Kipinäsielua, joka oli kääntänyt katseensa omaan kumppaniinsa, Korppitähteen, joka oli astellut leirin pääaukiolle luoksemme. Vaikka en voinutkaan nähdä itseäni, tunsin, kuinka eloton, surkea ja masentunut katse kasvoillani oli. Olin varmaankin kamalin näky, mitä yksikään kissa oli aiemmin nähnyt elämässään. "Ei Tähtiklaani voi vain päättää, kuka kuolee ja kuka ei. Niin väitetään, mutta oikeasti Tähtiklaani ei voi sille mitään! Kissa kuolee toisen kissan takia, ei Tähtiklaanin tahdosta, pyynnöstä tai voimasta. Tähtiklaanilla ei ole mitään valtaa maan pinnalla, he eivät voi päättää, kuka kuolee, milloin, miksi ja miten", nau'uin hieman vihaisesti, mutta kuitenkin tuskaisesti ja käänsin katseeni poispäin Kipinäsielusta ja muista. Kuulin, kuinka naaras avasi suunsa ja oli sanomassa jotain, mutta hän sai aikaan ainoastaan tuskallisen huokauksen. Käänsin sitten katseeni Korppitähteen. Päällikön kasvoilla oli pahoitteleva ilme, kun hän katsoi kumppaniaan. Sitten vilkaisin emoani, joka istui vierelläni ja katsoi minua tuskissaan ainoalla silmällään. Siirsin taas katseeni Korppitähteen. Päällikkö katsoi nyt myös minua. Miksi kukaan ei voinut ymmärtää minua? En kestänyt sitä, kuinka jokainen ympärilläni oleva kissa kuoli yksitellen, kuinka en voinut estää niitä mitenkään! "Korppitähti, ole niin kiltti", kuiskasin hiljaa päällikölle. Hän ei vaikuttanut ymmärtävän, mitä minä häneltä yritin pyytää. Hän avasi suunsa ilmeisesti kysyäkseen, mutta kerkesin ensin: "Anna minun lähteä.. En kestä tätä, en vain kestä.. Kaiken aikaa tunnen sisälläni sanoin kuvaamatonta tuskaa, eikä mikään auta siihen. Kaikki yrtit ovat hyödyttömiä, vaikka niiden ei pitäisi olla.. Aina kun hengitän, pelkään riistäväni jonkun hengen, tunnen syvää tuskaa katsoessani ketä tahansa kissaa, sillä kaikki tuovat mieleeni ne kissat, jotka ovat kuolleet.. Ole niin kiltti ja anna minun lähteä lopullisesti tästä maailmasta, älä pakota minua jäämään, koska en voi olla täällä onnellinen, en nyt, huomenna enkä ikinä.." //Kipinä tai Korppi?cx

Kipinäsielu

Koko kehoni oli kireä vaikken edes teinnyt mikä minua kauhistutti. Haistoin Korppisielun tuttuakin tutumman, makean, aavistuksen verran tuoresaaliilta tuoksuvan ominaishajun ja huokaisin syvään. Tunsin kollin kehon omaani vasten ja yritin rentouttaa itseni. Kaikki oli kunnossa, ei siinä ollut mitään hermoiltavaa että odotin pentuja. Tai ainakaan sen kertomisessa ei ollut mitäön hermoiltavaa. Yksinäinen lintu sirkutti kaueampana ja hätkähdin sen kimeää ääntä. Parantajan pesään ei kuulunut leirin ääniä, joten ympärillänme oli täysin hiljaista. Kuulin Korppisielun rauhallisen ja tasaisen hengityksen, tunsin sen heiluttvavan niskakarvojani. Värähdin tahtomattani ja painauduin kumppaniani vasten. Tunsin lihaksieni rentoutuvan pikkuhiljaa kun istuin Korppisielua vasten. Kolli ei hoputtanyt minua kertomaan, hän vain odotti hiljaa paikoillaan niin että sydämeni meinasi pakahtua rakkaudesta. Siristin silmiäni onnellisena ja annoin itseni nojautua Korppisieluun. Tunsin kollin lihaksien jännittyvän kun tuo melkein piteli minua pystyssä sillä olin yhtäkkiä rentoutunut niin täysin että hädin tuskin jaksoin istua pystyssä. Sitten muistin, että minulla oli asiaa Korppisielulle, mutta olin uppotutunut niin kuuntelemaan kollin hengitystä ja rentoutumiseen että melkein unohdin sen. En aivan, mutta melkein. Korppisielu ei ollut tullut tänne vain olemaan kanssani. Rykäisin ja nieleskelin yrittäen kostuttaa yhtäkkiä kuivaksi käynyttä kurkkuani. "Minä.. minä.." änkytin ja nojauduin hieman taaemmas jotta pystyin katsomaan kumppanini taivaansinisiin silmiin. Sitten päätin tehdä sen. Ei minun tarvinnut kuin sanoa muutama sana, ja sitten kaikki olsii selvä. "Minä odotan pentuja. Meidän pentujamme", henkäisin hiljaa ja tunsin ilman välissämme jähmettyvän kuin joki lehtikadon aikaan. Näin Korppisielun ilmeen valahtavan tulkitsemattomaksi joka sai minut hermostuneeksi. Mitä jos kolli ei ole koskaan halunnut pentuja? Mitä jos hän jättäisi minut sen takia? Tunsin varpaistani lähtevän pelon kihelmöivän suonissani kun se kohosi yhä ylemmäs. Korppisielu pysyi vaiti ja tunsin kyyneleiden kihoavan silmiini. En tiennyt mikä minua itketti, pelkäsin kai Korppisielun hylkäävän minut. // Korppi? cx

Korppisielu | 26.02.2017

Tuntui, kuin kaikki olisi jähmettynyt hetkeksi paikalleen. Näin vain Kipinäsielun kostuneet silmät ja naaraan sanat kaikuivat mielessäni. Pentuja? Odottiko Kipinäsielu meidän pentujamme? Säpsähdin hereille ajatuksistani huomatessani Kipinäsielun elehtivän hivenen rauhattomasti. Oliko kaikki hyvin? Tunsin naaraan katseen taivaansinisissä silmissäni ja lopulta ilmeeni lempeni. "Kipinäsielu", aloitin katse kumppanini kostuneissa silmissä. "Oikeasti? Meidän pentujamme?" ääneni oli yllättävän rauhallinen ja uskoin Kipinäsielun kuulevan äänestäni hohkaavan lämmön. Laskin katseeni tämän vatsalle, joka kieltämättä oli pyöreämpi, kuin ennen. "Oikeasti", Kipinäsielu naukui. Painoin pääni naaraan harmaaseen turkkiin kehräten. "Sehän on uskomatonta. Meidän pentujamme", kuiskasin hiljaa ja jatkoin:

"Milloin ne syntyvät?" "Kuiskevirran mukaan jo alle kuun päästä", Kipinäsielu kertoi. Kohotin päätäni, jotta saatoin kohdata Kipinäsielun katseen. "Voi Kipinäsielun, tämä on... Tämä on uskomatonta", totesin lempeä hymy kasvoillani. Yritin tulkita Kipinäsielun ilmettä, mutta epäonnistuen. "Oletko sinä kunnossa? Entä... Tahdotko sinä pentuja?" tunsin lihaksieni jännittyvän jäädessäni odottamaan Kipinäsielun vastausta. Toivoin todella, että tiedo pennuista ei ollut Kipinäsielulle huono uutinen. //Kipinä? c:

Huurulilja | 02.03.2017

Ryntäsin ulos pentutarhasta. Sydämeni tykytti tuhatta ja sataa, kun muistot lukuisten eri kissojen kuolemista ja syntymistä muistuivat mieleeni. Ruskaraita, Kielonkukka Leijonaloikka, Kiviturkki.. Niin moni kissa oli kuollut elämäni aikana, että en voinut edes luetella heidän kaikkien nimiään! Ja Okrakarva.. Olin parantajan pesässä miettinyt, kuinka kolli oli menettänyt toisen silmänsä, mutta nyt muistin senkin. Okrakarva oli menettänyt silmänsä minun takiani. Hän oli pelastanut henkeni, kun olin lähtenyt paniikissa ukkospolulta poispäin ja törmännyt suteen. Tällä hetkellä toivoin enemmän kuin mitään, että susi olisi vain tappanut minut.. Nyt joutuisin koko loppuelämäni kantamaan sisälläni tietoa siitä, että olin pilannut jonkun elämän! Ei Okrakarva voinut enää ikinä elää normaalisti, koska hänellä oli vain yksi silmä jäljellä. Suljin silmäni hetkeksi ja tunsin, kuinka kyynel ilmestyi silmäkulmaani. Olin tällä hetkellä kovin ahdistunut, enkä halunnut tuntea yhtään mitään. Painauduin vasten märkää lunta keskellä leirin pääaukiota. Painoin pääni hankeen hengittäen hyvin raskaasti. Katseeni oli lasittunut, enkä ymmärtänyt enää mistään mitään. Ajatukseni olivat sakean sumun peitossa. Kaikki aistini heikkenivät, ja pian vajosin mustaan ja rauhalliseen pimeyteen, jossa toivoin leijuvani seuraavan ikuisuuden. Räväytin silmäni auki. Makasin parantajan pesässä, jossa olin viimeisen kuun majaillut. Näin kissan sumean hahmon edessäni. Räpyttelin hetken aikaa silmiäni, kunnes onnistuin erottamaan kissan. Hän oli veljeni, Kortelampi. "Miten voit?" kolli kysyi hiljaisella äänellä, mutta olin kuin en olisi kuullutkaan kysymystä. Tuli hetken kestävä hiljaisuus. "Huurulilja?" Kortelampi naukui rauhallisella äänellä nimeni ja painoi kuononsa vasten turkkiani. Kyyneleet kihosivat silmiini, ja hengitykseni tuntui raskaammalta hetki hetkeltä, ja mielessäni pyörivät vain ne kamalat asiat, jotka olin epäonnekseni muistanut ennen tajunnan menettämistä. "Minä en jaksa tätä enää", kuiskasin hiljaa ja räpäytin silmiäni. Kostea kyynel vierähti poskeani pitkin sammalpedilleni. Kortelampi katsoi minua surullisella katseellaan. "Muistatko sinä..?" kolli kysyi varoen. Nyökkäsin hitaasti ja käänsin katseeni pesän kattoon. "Muistan, ikävä kyllä", nau'uin tuskissani. Vihasin tätä tunnetta enemmän kuin mitään. Nousin ylös, koko kehoni tärisi. "Odota siinä, minä haen Kuiskevirran. Älä mene mihinkään. Hän sanoi lähtevänsä keräämään yrttejä, mutta hän on takuulla aivan leirin lähellä", parantajaoppilas naukui ja lähti astelemaan ulos parantajan pesästä. En halunnut totella hänen käskyään, en tänään. Oloni oli kamalampi kuin ikinä, enkä vain voinut kestää sitä. Halusin tämän tuskan pois niin nopeasti kuin vain pystyin. Loikkasin pois sammalpediltä ja lähdin huoppumaan hitaasti kohti pesän uloskäyntiä. Jokainen askelta seuraava askel tuntui vain raskaammalta, ja hengästyin ennen kuin edes onnistuin kulkemaan leirin pääaukiolle. "Huurulilja", Usvahäntä naukui ja loikki vierelleni. En edes kääntänyt meripihkaista katsettani emooni. Tuntui kuin kehoni olisi ollut ensin tulessa, mutta heti seuraavassa hetkessä taas jäässä. Kun astuin vielä yhden askeleen kauemmas parantajan pesästä, jalkani pettivät ja kaaduin märkään hankeen. "Huurulilja!" kuulin Kipinäsielun ulvaisevan jossain. Yritin etsiä katseellani parasta ystävääni, mutta leirin pääaukiolla oli niin monta kissaa, että en voinut löytää naaraskissaa. Usvahäntä loikki vierelleni ja auttoi minut ylös. "Minä haluan pois", kuiskasin hiljaisella äänellä emoni korvaan. Kyyneleet kihosivat jälleen silmiini ja laskeutuivat poskiani myöten maahan. "Onko jotain tapahtunut?" Kipinäsielu kysyi ja tunki itsensä kissajoukon lävitse luokseni. "Minä muistan", nau'uin lähes äänettömällä, kähellä äänellä. Kipinäsielu vaikutti hämmästyneeltä, sillä hänen silmänsä suurenivat. "Ihan kaikenko?" naaras varmisti, "Leijonaloikan, Ruskaraidan.. Kaikki?" Huokaisin turhautuneena. Suustani leijaili ulos huurua, sillä ilma oli kylmähkö. "Aivan kaiken. Okrakarvan myös.. On minun vikani, että hänen elämänsä on ppilalla", kuiskasin hiljaa ja painauduin vasten emoni lämmintä kehoa. "Ei se ole pilalla.. Voi kulta pieni, Okrakarva oppii elämään yhdellä silmällä. Hän halusi pelastaa sinut, koska olet hänelle tärkeä. Syöksyessään suden kimppuun ja ryhtyessään soturiksi, hän tiesi, että vammoja voi tulla", Usvahäntä kuiskasi ja painooi päänsä vasten turkkiani ja kietaisi häntänsä kehoni ympärille. "Kyllä sinä tästä selviät, Huurulilja. Minä olen tukenasi kaiken aikaa, ja niin on myös koko Myrskyklaani. Kukaan ei syytä sinua Okrakarvan loukkaantumisesta tai mistään muustakaan. Me kaikki olemme iloisia, että sinä viimein muistat nekin kissat, jotka olit unohtanut", Kipinäsielu kuiskasi hiljaa ja astui minua kohti varovasti. Pudistin päätäni. "Mutta ei se auta. En tahdo nähdä enää yhdenkään klaanitoverini kuolevan. Se tappaa minua sisältä! Ettekö te vain ymmärrä, että en kestä tätä enää.. Olkaa kilttejä ja päästäkää minut tuskistani.. Tappakaa minut", nau'uin kyyneleet silmissäni katsoen anovasti emoani ja parasta ystävääni, "en jaksa enää elää näin.. Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä täältä lopullisesti." //Kipinä tai joku?xdd

Huurulilja

Kipinäsielu nyyhkytti mitään sanomatta sammalpedillään ja hänen kehonsa tärisi. Nousin ylös pediltäni ja astelin epävarmoin askelin ystäväni vierelle. "Oletko kunnossa?" kysyin ja kallistin päätäni. "Minä kävin Tähtiklaanissa, minä melkein kuolin!" naaras henkäisi kauhuissaan. Silmäni suurenivat kuullessani naaraan sanat. "Onneksi et kuitenkaan kuollut", nau'uin ja painoin pääni vasten soturin turkkia. Huomasin, että Kipinäsielu hämmästyi reaktiostani ja hänen kehonsa lakkasi tärisemästä. Katsoin häntä nyt hämmentyneenä. "No, mikä nyt on?" kysyin. "Oletko sinä ihan kunnossa? Miksi olet muuten parantajan pesässä, haavasihan ovat parantuneet?" Kipinäsielu naukui hämmentyneesti. Yritin miettiä, miten muotoilisin asian. Oli vaikea kertoa, etten muistanut jotain, jota en edes muistanut unohtaneeni. Miksi reaktioni hämmensi niin paljon parasta ystävääni? "Miksi sinä sitä kysyt? Kuiskevirran mukaan olen unohtanut jotain, tai olen ehkä huomannut sen muutamaan otteeseen itsekin", nau'uin ja käänsin katseeni käpäliini. "Unohtanut?" Kipinäsielu kysyi kallistaen päätään. Naaraan keho tärisi jälleen, mutta nyt vähemmän kuin aiemmin. "Huurulilja on kokenut paljon traumaattisia kokemuksia. On mahdollista, että sen vuoksi Tähtiklaani on katsonut parhaaksi viedä joitakin muistoja pois häneltä", Kuiskevirta liittyi keskusteluun. En ymmärtänyt, mistä kokemuksista parantaja puhui. En ollut elämäni aikana kokenut mitään, mikä olisi ollut kovin traumaattista. "Mitä hän sitten muistaa ja mitä ei?" Kipinäsielu kysyi ääni väristen. "Minä muistan sinut, mutta en edes tiennyt, että Hopeataivas on klaaninvanhin tai kuka on Korppisielu", nau'uin hiljaa. Ei asioita voinut vain unohtaa, olin varma siitä. Ehkä kaikki vain huijasivat minua, jotta luulisin menettäneeni muistini.. //Kipinä?

Kipinäsielu | 11.02.2017

Tuijotin parasta ystävääni järkyttyneenä. Ajatukset velloivat päässäni ja yritin keskittyä. Vatsassani painoi kuitenkin nälkä ja kurkkuani poltteli tukahduttava jano joten hädin tuskin pysyin pystyssä sillä minua pyörrytti. Pirin huultani yrittäen keskittää ajatukseni kipuun joka sävähteli huulestani kun upotin hampaani hellästi siihen. Kipu auttoi minua käännyttämään ajatukseni nälästä ja janosta ja saaden ne kiinnittymään siihen ilmeiseen tosiasiaan, että Huurulilja oli kenties menettänyt muistinsa. En ollut koskaan eläessäni tavannut kissaa jonka muisti olisi kadonnut. Kukaan ei ollut kertonut minulle että niin voisi käydä. Miten omat muistot, ajatukset saatettaisiin kiskoa jonkun mielestä pois ja piilottaa niin ettei muistinsamenettänyt edes muistaisi menettäneensä mitään? Kipristelin varpaitani ja yritin etsiä jotain selitystä, syytä miksi Huuruliljalle oli käynyt näin. Mielessäni välähti ajatus että ehkä naaras vain pilaili, mutten kyennyt uskomaan ystävästäni sellaista. Hengitykseni rohisi korvissani ja kuulin vakaan sydämensykkeeni rinnassani ja yritin pohtia kaikkea. Oliko Tähtiklaani todella vienyt Huuruliljalta muistoja? Vai oliko Huurulilja vain halunnut unohtaa omat muistonsa ja sen tähden haudannut ne niin syvälle ettei enää itsekään löytäisi niitä? Rykäisin ja sammalille roiskahti suustani limaisia pisaroita. Kavahdin taaemmas ja pyyhkäisin sylkiroiskeet pois. Sokea parantaja ei tietenkään nähnyt, muta hän kuuli rohisevan hengitykseni. "Haen sinulle vettä ja ruokaa. Vaikutat terveemmältä ja olet varmasti janoinen ja nälissäsi", Kuiskevirta naukaisi ja katselin hänen peräänsä kun hän poistui aukiolle. Jäin kaksin Huurulilja kanssa, ja yritin tavoittaa ystäväni katsetta. "Huurulilja, muistatko.. muistatko oppilasaikamme? Muistatko kun meidät nimitettiin sotureiksi? Muistatko minut?" kysyin hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Huurulilja säpsähti kun puhuin tuijottaen yhä maahan. Minua alkoi turhauttaa kun ystäväni ei sanonut mitään, mutta päätin antaa hänelle aikaa. Olin aina antanut hänelle aikaa ja antaisin aina, niin paljon kuin hän tarvitsisi. // Huuru?

Huurulilja | 13.02.2017

Mietin hetken ajan vastauksia Kipinäsielun kysymyksiin. "Minä muistan oppilasaikamme kuin eilisen. Meillä oli hauskaa aina yhdessä. Siitä eteenpäin sitten.. Kyllä minä muistin, että meidät on nimitetty sotureiksi, mutta nimityksemme ovat täysin usvan peitossa. En muista, että olisin ikinä valvonut leiriä täysin hiljaa soturinimitysten jälkeen, Korppisielua, Leijonatähden kuolemaa tai mitään, mikä vaikuttaa olevan jo kaukana muiden historiassa. En edes tiedä, kuinka Leijonatähti kuoli, ja olisi myös kiva tietää, miksi ihmeessä minä edes en muista mitään, minkä kaikki muistavat!" huudahdin turhautuneesti. En kestänyt enää sitä, että kaikki muistivat menneisyydestäni asioita paremmin kuin minä. Mitä pahaa minä olin tehnyt, että olin joutunut luopumaan muistoistani. "Mutta yhden asian minä haluan kysyä. Olinko minä onnellinen soturinimitysten jälkeisinä aikoina?" kysyin Kipinäsielulta hiljaa. Tavallaan toivoin myöntävää vastausta, mutta osittain myös kieltävää. Jos olin onnellinen, en ilmeisesti ikinä tulisi muistamaan sitä, joka olisi mielestäni epäreilumpaa kuin mikään muu. //Kipinä?

Kipinäsielu | 15.02.2017

Hätkähdin Huuruliljan kysymystä. Mutristin huultani ja ponnistelin muistoistani esille sen yön, jonka olimme valvoneet. Huurulilja oli katsellut tähtiä ja näyttänyt miettivän kaikkea. Tassuponhjiani oli kutittanut kun yritin arvailla mitä hän mietti. Olin osittain häpeissäni tajunnut yhä uudelleen omien ajatuksieni leijuvan Korppisieluun ja yrittänyt karistaa kollin mielestäni. Huokaisin ja kelasin ajatuksiani hieman pidemmälle, siihen aikaan kun soturinimityksen jälkeinen yö oli valvottu. Värähdin tahtomattani kun muistin miten olimme löytäneet Ruskaraidan ruumiin. Huurulilja oli näyttänyt järkyttyvän pahasti mutta en halunnut hänen kokevan samaa järkytystä uudelleen. En myöskään halunnut valehdella ystävälleni. Oliko Huurulilja ollut onnellinen? Hän oli ollut innoissaan kun olimme päässeet sotureiksi, mutta soturiaikana oli tullut muunmuassa Ruskaraidan ruumiin löytäminen, taistelu ja se että olin jättänyt Huuruliljan kanssa olemisen vähemmälle kun olin löytänyt Korppisielun. Kiemurtelin paikallani ja voin pahoin. En tiennyt miten kertoisin ystävälleni sen mikä olisi parasta. En edes tiennyt mitä Huurulilja halusi tietää. Aistin hänen tiiviin katseen turkillani ja katsoin tuota tuskaisena. "Huurulilja..." kähisin. Painoin pääni ystäväni turkkiin ja hengitin hänen tuttua tuoksuaan. Siitä tuntui kuitenkin puuttuvan jokin olennainen osa, aivan kuin hänen muistonsa olisivat vieneet tuoksun mukanaan. Pudistelin päätäni ja kuulin Kuiskevirran astelevan pesään sisään. Tuo ilmeisesti toi minulle syötävää ja juotavaa. En kohottanut katsettani. Pian aistin sokean parantajan poistuvan pesästä ja huokaisin kiitollisena. Tämän haluaisin puhua Huuruliljan kanssa kahden. Puhalsin varovasti ystäväni turkkiin ja tunsin hänen värähtävän vieressäni. "En tiedä mitä haluat kuulla mutta tiedän milloin olit onnellinen ja milloin et", kuiskasin ja kohotin pääni. Huimaus velloi sisälläni mutten saisi antaa sille periksi vielä. Sieraimiini tunki ruuan viekoitteleva tuoksu mutta en välittänyt, nyt minun tuli keskittyä Huuruliljaan. "Olit iloinen ja onnellinen kun saimme soturinimemme. Meillä oli hauskaa oppilasaikoina ja myös soturiaikana. Soturinimityksemme jälkeen tapahtui muutama järkyttävä tapahtuma, voin kertoa ne jos haluat. Minusta olit onnellinen mutta nuo järkytykset varjostivat elämää. Kun löysin Korppisielun, jäit yksin ja olen pahoillani, en pystynyt silloin näkemään ketään muuta kuin kumppanini. Haluan, että tiedät että olen aina tukenasi", nau'uin hiljaa. Tiesin, että olin toistanut viimeistä lausetta aiemminkin mutta minusta tuntui että Huurulilja tarvitsisi jotakuta johon voisi nojata ja auttaa kantamaan henkisiä asioita. Ystäväni oli hiljaa ja purin huultani jotta en syöksyisi syömään. Halusin pitää tilanteen rauhallisena enkä pilata sitä sillä että alkaisin syömään vaikka oloni tuntui pahenevan aina kun pysyin paikoillani. // Huuru? Tuli sekava ja outo xd

Kipinäsielu | 24.02.2017

Huokaisin syvään ja pyörähdin sammalillani. Vatsani oli ihanan täysi ja oloni hyvin raukea. Olin ollut parantajan pesässä melko pitkään, hieman alle kuun. Käpäliäni syyhytti jo päästä takaisin soturin tehtäviin mutta Kuiskevirta ei tuntunut päästävän minua edes nukkumaan omaan pesääni. Oloni oli parempi, olin ilmeisesti jo selättänyt pahimman osan taudista jonka olin saanut. Ilmeisesti olin sairastunut viheryskään ja sain aina kylmiä väreitä ajatellessani miten lähellä kuolemaa olin ollut. Kukaan ei tiennyt, että olin nähnyt Tähtiklaanin kissat edessäni kun olin leijunut elämän äärirajoilla. Muistin palavan tuskan jonka tunsin kun Leijonaloikka oli astunut eteenpäin, ja kertonut, että aikani ei ollut vielä. Karvani nousivat pystyyn tahtomattani, sillä se miten järkyttävää kaikki oli näin jälkeenpäinajateltuna, sai minut voimaan pahoin. Olin halunnut kuolla, halunnut jättää Korppisielun ja Huuruliljan, oman klaanini. Tiesin kyllä etten ollut ajatellut pisaran vertaa ketään muuta, kun olin melkein jo pudonnut kuoleman rotkoon, mutta tunsin siitä yhä syyllisyyttä vaikka olinkin vielä elossa. Voi, kuinka tovoisinkaan että voisin muuttaa ajatuksiani! Värähdin ja pakotin ajatukseni muualle, jotta en stressaantuisi liikaa ja aiheuttaisi itselleni sekavaa oloa. Nuolaisin huuliani ja katselin parantajan pesän nurkasta ympärilleni. Yrttien makeat ja kitkerät tuoksut alkoivat erottua ilmassa aina vain vähemmin, mitä enemmän aikaa vietin parantajan pesässä. Olisin halunnut kyllä palata takaisin soturintehtäviini, mutta Kuiskevirta  sanoi joka kerta minulle, etten ollut vielä täysin terve jos rohkenin kysyä asiaa. Tunsin kyllä oloni täysin terveeksi lukuunottamatta sitä että jonain aamuina kurkkuani kuristi ja sitä kirveli. Siihen auttoi se että lepäsin ja join vettä. Mutta aivan hyvin voisin mennä aina vasta iltapäivällä partioihin ja saalistamaan? Nypin makuualusia tuohtuneena kynsilläni. Silloin olin vielä viihtynyt melko hyvin parantajan pesässä kun Huurulilja oli ollut täällä, mutta nyt naaras oli saanut muuttaa takaisin omaan pesäänsä eikä minulla ollut ketään pitämässä minulle seuraa. Lisäksi vierailleni ei saanut tulla juuri kukaan jotten tartuttaisi ketään vaikka olinkin jo melkein terve. Räpsäytin silmiäni ja laskin pääni sammalille. Vatsassani tuntu kummallinen liikahdus mutten välittänyt siitä - olinhan syönyt vasta melko paljon joten se varmaankin johtuisi siitä. Annoin itseni rentoutua ja keskityin siihen hiljaisuuteen, joka sykki ympärilläni. Olin ilmeisesti vajonnut uneen, sillä säpsähdin, kun joku kosketti lapaani. Räväytin silmäni auki ja huomasin että aurinko oli jo laskenut. Olin kuin olinkin nukahtanut - ja vielä melko pitkäksi aikaa. Kuiskevirta oli edessäni ja hänen sokeat silmänsä katsoivat minua. Hänen katseensa oli jollain tapaa karmiva, sillä naaras tuntui tietävän täsmälleen missä silmäni olivat vaikka olikin sokea. Vetäydyin huomaamattomasti taaemmas ja laskin katseeni vanhasta parantajasta. "Teen sinulle nopean perustututkimuksen", Kuiskevirta naukaisi yhtäkkiä saaden minut kohottamaan yllättyneenä kulmiani. En kuitenkaan vastustellut vaan odottelin kiltisti paikoillani kun naaras kumartui aivan lähelleni. Luulin, että hän käskisi minun hengittää suun kautta hänen kuonolleen jotta haistaisi oliko kurkkuni kunnossa mutta naaras ei tehnyt sitä. Hän pyöräytti minut selälleen ja ryhtyi tökkimään tassuillaan vatsaani. Suuni avautui rakoselleen ihmetyksestä enkä osannut reagoida mitenkään sillä olin hyvin yllättynyt. Miksi Kuiskevirta tutki vatsaani? Parantajan lämpimät tassut painelivat eri kohdista vatsaani ja pyörittelivät karvojani eri suuntiin. Hän teki sitä mielestäni melko kauan, ja aloin jo tuntea oloni kiusanatuneeksi kun hän lopetti. Kuiskevirta astui askeleen taaksepäin ja istui maahan. Kierähdin itsekin istuma-asentoon ja rypistin otsaani. "Mitä varten tuo oli?" kysyin kummastuneena, juuri samaan aikaan kuin naaras naukaisi: "Sinä odotat pentuja." Minulta meni hetki aikaa tajuta Kuiskevirran sanat sillä olin puhunut hänen kanssaan yhtä aikaa. Kun tieto sitten levisi aivoihini, huoahdin ja kävin makuulle. Päässäni pyöri enkä uskonut voivani ymmärtää kaikkea aivan heti. Kuiskevirta oli tutkinut vatsaani ja sanonut, että odotan pentuja. Vatsassani kasvoi pentuja, uusia mahtavia sotureita klaanilleni. Ne saivat ruokaa minulta, pysyivät turvassa minun sisässäni. Värähdin ja mieleeni nousi kysymys: kuka pentujen isä oli? Tiesin heti vastauksen, hän oli Korppisielu. Minun ja Korppisielun pennut kasvoivat vatsassani. Purin huultani ja katsoin sokeaa parantajaa joka yhä istui edessäni. "Kuinka kauan olet tiennyt?" kysyin hiljaa. Naaras hymyili ja nousi käpälilleen. "Melkein heti sen jälkeen kuin sairastuit ja tulit tänne. Olen pitänyt sinua myös siitä syystä täällä, että olet raskaana. Et saa rasittaa itseäsi sillä pentujen pitäisi syntyä jo alle kuun päästä", Kuiskevirta kertoi. Sydämeni sykähti ja tunsin samalla musertavaa kauhua ja suunnatonta iloa kun ajattelin pentujen syntymää. Sattuisiko se? Olisivatko pennut terveitä? Montako pentua saisin? Toisaalta en malttaisi odottaa pentujeni syntymää sillä sitten saisin asettaa ne vatsaani vasten ja tarjota maitoa pikkuisille. Suljin silmäni ja huokaisin. "Kannattaisi kertoa Korppisielulle", parantaja kuiskasi ja tunsin tuon laskevan hännän lavalleni. "Voin hakea hänet." Nyökkäsin. Kuuntelin kun naaras tassutti pesästä pois ja yritin koota ajatukseni. Minun täytyisi kertoa kumppanillenu pennuista, mutten tiennyt miten ilmaisisin asian. Sen jälkeen kertoisin asiasta emolleni. Hymynkare käväisi huulillani kun kuvittelin miten surunmurtama naaras varmasti ilahtuisi kuullessaan että saisin pentuja. Samaan aikaan tunsin pienen huolimytyn myllertävän vatsassani, kun odotin hiljaa paikoillani että Korppisielu tulisi sisään. // Korppi? :D

Korppisielu

Keskityin järjestelemään partioita leirin edustalla. Otin varapäällikön tehtävät vakavissani ja annoin kaikkeni klaanini eteen. "Voitte lähteä", nau'uin Vinhasiivelle, joka lähti johdattelemaan partiota piikkihernetunneleita kohden. "Korppisielu", kuulin äänen vierestäni. Käännyin ympäri nähden Kuiskevirran. "Kuiskevirta, mitä nyt?" kysyin hämmentyneenä tuijottaen sinertävää naarasta taivaansinisillä silmilläni. "Menisitkö käymään pesässäni, Kipinäsielulla on sinulle kerrottavaa", parantajanaaras naukui. "Kerrottavaa? Onko jotain sattunut?" ajatukset alkoivat myllertää päässäni. Olisko kyse vakavasta asiasta? "Mene käymään hänen luonaan, niin saat tiedää", Kuiskevirta kehoitti hymyillen. "Hyvä on, kiitos", nau'uin ja lähdin ravaamaan parantajan edellä tämän pesää kohden. Työnnyin pesään sulavalla liikkeellä, nähden sammalpedillä makaavan Kipinäsielun. "Hei", naaras naukui minut nähdessään. "Sinulla oli minulle kuulemman jotain kerrottavaa", totesin puskien kumppaniani hellästi päälläni. "Niin on", Kipinäsielu hymähti. En oikein osannut tulkita naaraan ilmettä, mutta toivoin todella, että tällä ei ollut mitään vakavaa kerrottavaa. Tunsin lihaksieni jännittyvän Kipinäsielun avatessa suunsa: //Kipinä? c::

Huurulilja | 03.02.2017

Katselin tylsistyneenä parantajan pesän kattoa ja kuuntelin leirin pääaukiolta kantautuvia vaimeita ääniä, joihin en kiinnittänyt sen enempää huomiota. Olin jo useamman päivän vain maannut parantajan pesässä tekemättä mitään hyödyllistä. Kuiskevirta oli kieltänyt minulta soturin tehtävät, koska olin kuulemma menettänyt muistini. En minä uskonut naarasta, sillä ei muistoja voinut vain menettää! Parantaja oli yrittänyt selittää, että se saattoi johtua traumoista, joita olin muka saanut. Ei minulla kuitenkaan mitään traumoja ollut, sillä voin ihan hyvin. Parantajan pesän sisäänkäynniltä kuului lähestyviä askeleita, joten käännyin kyljelleni ja käänsin katseeni pesän sisäänkäynnille. Yllätyksekseni Kuiskevirta ravasi pesään Korppisielun edessä. Nuori varapäällikkö kantoi hampaissaan Kipinäsielua, joka oli paras ystäväni. "Mikä hänellä on?" kysyin ja käännyin vatsalleni. Kallistin päätäni katsoessani ystävääni, joka oli tajuttomuuden ja todellisuuden välimaastossa. Naaraan silmät olivat lähes ummessa. Naaras mumisi jotain, mistä en saanut mitään selvää. Korppisielu laski soturin lähimmälle sammalpedille, joka oli aivan minun petini vierellä. Kuiskevirta teki jotain naaraalle, jonka jälkeen hän ravasi yrttivarastoon ja toi sieltä tukon jotain kasvia, jonka hän syötti Kipinäsielulle. "Mikä hänellä on?" toistin hieman kovemmalla äänellä. Nyt parantaja käänsi sokean katseensa minuun. Naaras ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan ravasi ulos pesästä. Korppisielu jäi istumaan Kipinäsielun sammalpedin vierelle. "Miksi et mene jo?" kysyin ja kallistin päätäni. Korppisielu näytti hieman hämmentyneeltä - tai oikeastaan hyvin hämmentyneeltä. "En minä häntä jätä", varapäällikkö naukui. "Mutta miksi? Ai siksikö, että pelastit hänet?" kysyin. "Ei, vaan koska hän on kumppanini", Korppisielu naukui aavistuksen verran ärsyytyneellä äänellä. Kohotin kulmiani hämmentyneenä. "Kumppanisi?" kysyin sitten. Kipinäsielu veti syvään henkeä ja kampesi itsensä istumaan. "Rauhassa", Korppisielu kuiskasi naaraskissalle. Heittäydyin makaamaan sammalpedilleni ja jäin miettimään sitä, mitä Korppisielu oli juuri äsken minulle kertonut. Oliko parhaalla ystäväni kumppani, eikä hän ollut kertonut minulle siitä?! Ei se voinut olla niin, me olimme Kipinäsielun kanssa läheisiä.. Suljin pois mielestäni pesän äänet, joten ne olivat ainoastaan vaimeaa nau'untaa, josta en saanut mitään selvää. Oliko Kuiskevirta sittenkin oikeassa? Ehkä olin menettänyt muistini.. Mutta ei. Ei se vain voinut olla mahdollista. Miksi en sitten ollut huomannut mitään? Tosin, kun sitä ajatteli, siinä voisi ollakin järkeä. En ollut muistanut, että Hopeataivas oli klaaninvanhin tai että Korppisielua edes on olemassa. Kauhu muistinmenetyksen ajattelemisesta sai minut hengittämään raskaasti. Painauduin mahdollisimman syvälle sammalpedilleni ja puristin silmäni kiinni. Halusin päästä pois täältä, halusin nukahtaa, jotta voisin elää edes hetken unessa, jossa minulla ei ollut mitään murheita. Huomaamattani olin pian vajonnut syvään uneen. //Kipinä vaik?xd

Kipinäsielu

Leijuin ilmassa ja sitten mätkähdin maahan. Näin edessäni Korppisielun vääristyneen ruumiin joka muuttui silmänräpäyksessä sudeksi. Yritin huutaa kun olento loikkasi minua kohti mutta keuhkoissani ei ollut voimaa huutamiseen. Mitä minä tekisin? Kurkkuani raastoi jokainen hengenveto, kehoni tuntui raskaalta ja kipeältä. Ehkä olisi vain paras antaa suden tappaa minut, viedä minut pois täältä. Suljin silmäni ja valmistauduin vastaanottamaan kuoliniskun mutta sitä ei tullut. Vaistosin vaijoavani alemmas mustuuteen ja sitä mukaa mitä alemmas laskeuduin kipuni hävisivät. Tunteeni kaikkosivat. Ajatukseni loppuivat. Sitten näin edessäni Kuiskevirran sokeat silmät hän työnsi suuhuni lehtiä jotka nielaisin tahtomattani. Tunsin nykäisyn vatsanpohjassani ja räväytin silmäni auki. Olin parantajan pesässä ja Korppisielu katsoi minua huolestuneena. Päässäni pyöri ja Korppisielun ruumis edessäni alkoi vääntyillä. Hänen silmänsä kutistuivat ja turkki kasvoi niin ettö edessäni seisoi taas susi. Yökkäsin kourallisen keltaista ja vihreää moskaa ulos vatsastani ja nousin ylös. Susi astui minua kohti ja paljasti hampaansa. Ärähdin peloissani ja peräännyin. Tasapainoni ei ollut kunnossa joten kaduin maahan. Keuhkoni olivat tulessa pienimmästäkin ponnistuksesta ja silmissäni vilisi. En silti halunnut suden tulevan luokseni vaikka se voisikin viedä minut pois tästä tuskasta. Mutta sitä ennen olisi tuskaa, paljon tuskaa. Säpsähdin ja lähdin hiissaamaan ruumistani maata pitkin eteenpäin. Edessäni näkyi pieni valonpiste ja kaikki muu mustui yhtäkkiä. Suuni roikkui auki ja huohotin kun vedin käpälilläni itseäni eteenpäin pois suden luota. Rintaani puristi ja tuntui kuin joku olisi kynsinyt minulta keuhkoja irti kehostani. Pelkäsin että joku teki minulle oikeasti niin joten vilkaisin rintaani ja näin valtavat viiltohaavat rinnassani. Kirkaisin ja aloin kieriä maassa yrittäen saada haavat pois. Minua pyörrytti, oksetti ja heikotti mutta halusin kaiken pois. Ärisin ja revin kynsilläni tukoittain karvaa pois yrittäen lievittää kipuani. Sitten näin ympärilläni välähdyksen ja upposin taas pimeyteen kaikkien kipujeni kaikotessa. Silmäni pyörähtivät ympäri ja hymyilin onnellisena siinä tajuttomassa olotilassani jossa en tuntenut mitään. // Huuru? Korppi? Kaikki noista Kipinän näkemistä jutuista oli jtn kuumehouretta ettäh mitään Korppisielun sudeksi muuttumista ei oikeesti tapahtunu xD

Huurulilja | 10.02.2017

Katsoin kummissani Kipinäsielua, joka yritti käydä Korppisielun kimppuun. En uskonut, että parhaalla ystävälläni oli kaikki hiiret metsässä. Kipinäsielu taisi haavoittaa jopa itseään. "Kuiskevirta!" Korppisielu ulvaisi parantajakissan nimen. Ei kulunut kauaakaan, kun vaalean siniharmaa naaraskissa syöksyi sisään pesään. "Kipinäsielu", naaras lausui soturin nimen. Kipinäsielu makasi kuitenkin pesän kylmällä hiekkamaalla mitään sanomatta tai reagoimatta parantajan naukaisuun. "Onko hän kunnossa?" Korppisielu kysyi huolissaan. "Hän on tajuton. Auta minua nostamaan hänet sammalpedille. Kipinäsielu tarvitsee nyt aikaa parantua. Sinun olisi parasta poistua, että et itsekin sairastu. Klaani tarvitsee varapäällikköä, kun sudetkin ovat reviirillämme", Kuiskeivrta naukui varapäällikölle. Korppisielu lähti vastahakoisesti kävelemään kohti parantajan pesän uloskäyntiä, josta pesään tuli hieman kirkasta valoa. Aurinko oli huipussaan tai jossain sen rajamailla, koska nyt oli päivän kirkkain hetki. "Onko sinulla kurkkukipua, vuotaako nenäsi tai särkeekö päätäsi?" Kuiskevirta kysyi yhtäkkiä ja käänsi sokeat silmänsä minua kohti. Kallistin päätäni hieman huvittuneesti. "Kai minä olisin sanonut, jos voisin pahoin", naukaisin vaalean siniharmaalle kissalle. Asetuin makaamaan sammalpedilleni pää Kipinäsieluun päin. En kyennyt muistamaan oikeastaan mitään sitten soturinimityksiemme. Mutta miksi? Mikä oli saanut muistini katoamaan? //Kipinä?

Kipinäsielu

Tuttua oli se, että leijuin taas pimeydessä. Muistin miten olin pitänyt pikkupentuna pimeydestä hyvin paljon ja nytkin se oli rauhoittavaa. Suljin silmäni ja mustuus syveni entisestään. Tiedostin sen asian, että olin ilmeisesti ilman ruumista ja vain sieluni leijui tyhjyydessä. Pelko kouraisi vatsaani enkä tiennyt miksi olin siellä. Ruumiiton kehoni alkoi yhtäkkiä pyörteillä ja vatsassani tuntui pahoinvoinnin aalto. Vaikersin kovaan ääneen mutta mitään ei kuulunut. Korvissani vihloi hiljaisuus ja sitten tunsin napakan nykäisyn ylöspäin vatsassani. Rääkäisin ja avasin silmäni. Edessäni avautui nelipuut ja taivaalla loimotti kuu. Kuun ympärillä avautui pilvetön tumma tähtitaivas ja hyvin kirkkaat tähdet jotka näyttivät liikkuvan. Haukkasin henkeä ja juoksin alas notkoon kun yläpuolellani olevat tähdet alkoivat pyöriä. Ne laskeutuivat aina vain lähemmäs ja vilkaistuani taivaalle minua pyörrytti sillä kirkkaat tähdet pyörteilivät niin voimakkaasti että melkein kaaduin. Silmäni menivät ristiin ja seisahduin. Yritin kääntää katseeni tähdistä pois mutta en kyennyt. Ruumiini tuntui kevyeltä ja olisin voinut loikata tähtien sekaan mutta silloin tähdet ottivat kissojen muodon. Miljoonat Tähtiklaanin kissat loikkivat taivaalta luokseni. Hengitykseni oli kevyttä ja sydämeni sykkeet kaikuivat korvissa. Halusin sen turhan äänen pois. Purin huultani ja pakottauduin odottamaan paikoillani kun Tähtikissat laskutuivat eteeni. Suuni loksahti auki kun näin Leijonaloikan astuvan eteenpäin. Entinen päällikkö hymyili minulle leppoisasti ja vastasi hymyyn. Olisin halunnut sanoa jotain, liittyä Tähtiklaanin kissojen joukkoon mutta yhtäkkiä ruumistani alkoi painaa jokin näkymätön voima. Ähisin palavan tuskan alkaesaa nuolla kehoani ja laskeuduin makuulle. Näin kollin vihreät silmät jotka näyttivät loimuavan. Siristin silmiäni tuskassa ja erotin sydämeni kiihtyneen sykkeen korvissani. Se tuntui nyt hyvältä koska sain keskittyä siihen enkä kipuun. Hengitin karheasti ja hädin tuskin kuulin mitä Leijonaloikka sanoi. "Olet monta kertaa halunnut luoksemme mutta vielä ei ole aikasi. Yritä taistella itsesi kanssa ja selvitä tästä.." Hänen sanansa vaimenivat loppua kohden ja jouduin pinnistelemään kuullakseni kaiken. Silmäluomeni tuntuivat raskailta. Näin yhtäkkiä hopeista valoa edessäni ja erotin Tähtikissojen loikkivan takaisin taivaalle. Päässäni pyöri ja suljin silmäni kun tempauduin takaisin todellisuuteen. Hätkähdin rajusti ja voihkaisin. Ruumiini tuntui raskaalta ja voin pahoin. Kurkkuani raastoi jokainen hengenveto mutta suurin osa johtui janosta. Vatsaani väänsi sillä se oli kuin pohjaton tyhjä kuilu. Huohotin ja pakotin repimään silmäni auki. Pesässä oli hämärää joten en tarvinnut siristelyä tai muutakaan. Erotin Huuruliljan rennon kehon ja hivuttauduin tuota lähemmäs. Hän näytti nukkuvan. Hengitykseni rohisi sillä kurkkuni oli kuiva ja lihaksiani tuntui painavan raskas kivi. Venytin etutassujani ja kuuntelin reipasta sydämensykettäni. Se oli tasaista ja rauhoitti minua. Räpsäytin silmiäni ja katselin ystäväni nukkuvaa kehoa. Tunsin miten jokin napsahti mieleni perukoilla ja muistiini palautui Leijonaloikka. Henkäisin ja ravistelin päätäni. Olin tavannut Tähtiklaanin ja ollut hiirenmitan päässä kuolemasta. Kylmä hiki kohosi otsalleni sillä tajusin että olin toivonut sitä. Kyyneleet puristivat silmiäni ja suuni vääristyi kun ajattelin miten olisin kaikkia satuttanut. Purin huultani ja yritin estää nyyhkytyksiä pääsemästä valloilleen mutta muutama lipesi tassuistani. // Huuru? Kipinä vois kertoo sille et se näki Tähtiklaanin ja sit sen muisti palautuis? Ei oo pakko mut aattelin vaa :D

Kipinäsielu | 16.01.2017

Katselin ympärilleni Korppisielu vieressäni. Kolli oli tuonut minut aukealle joka näytti koskemattomalta. Puiden vankat rungot kohosivat ylöspäin ja tuuli oli ripotellut niiden oksille höttöistä ja kimaltavaa lunta. Aukean keskellä törrötti muutama jäätynyt heinä ja ne säihkyivät kun auringon viimeiset säteet valaisivat eteemme avautuvan maiseman. Maassa oli lunta kinoksittain ja niiden välistä pilkotti muutama kuivahtanut varpu. Ilmassa tuoksui kirpeä pakkasilma, ja tunsin ihollani Korppisielun kuuman ruumiin. Nipistelevä pakkanen tuntui viilentävän ihanasti kumppanista huokuvaa lämpöä ja huokaisin. Lintujen kirkas sirkutus ja riistan hento rapina lumen alla tuntui kruunaavan kaiken ja hieraisin onnellisena Korppisielun poskea. "Rakastan tätä, ja vielä enemmän siksi koska sinä toit minut tänne", huokaisin autuaasti. Kuulin Korppisielun naurahtavan kepeästi ja kaatavan minut lumeen. Kiljaisin yllättyneenä ja yritin työntää kollin pois päältäni. Tuon kasvoilta paistoi ilkikurinen virne kun retkotin hänen allaan. Räpäytin silmiäni ja kierähdin sulavasti kauemmas nousten seisomaan. Korppisielu hymähti ja naukaisi: "Hah, voittaisin sinut missä tahansa." Murahdin leikkisästi ja pudottautuin vaanimisasentoon. "Sen kun näkisi", hihkaisin syöksyessäni Korppisielun niskaan kaataen hänet puuterilumeen. Kirkas valkoinen lumi pöllähti ympärillämme ja mäiskin kumppaniniani lempeästi minne ylsin. Pian sain painettua kollin maahan ja ulahdin hymyillen: "Paraskin puhuja!" Korppisielu tuhahti ja hieriasi kuonollaan tassuani. Kikatin ja kumarruin nuolaisemaan tuon poskea. "Kiitos että saan olla kanssasi", naukaisin ja laskeuduin kollin viereen. // Korppi? :33

Korppisielu | 17.01.2017

Kohotin katseeni Kipinäsielun kauniisiin silmiin. Katselin naarasta kaikessa hiljaisuudessa. Kuulin naaraan rauhallisen hengityksen lähellä korvaani, painaessani kuononi tämän poskelle. "Palataanko jo takaisin leiriin vai kävelläänkö vielä?" kysyin rikkoen välillemme rauenneen hiljaisuuden. "Palataan vain", Kipinäsielu naukui. Nousin seisomaan harmaan naaraan perässä. Aloin ravistelemaan lunta tummalta turkiltani, luoden nopeasti lempäen katseen Kipinäsieluun. Naaras hymähti lähes kuulumattomasti ja lähti kävelemään. Kirin naaraan kiinni ja painauduin tätä vasten. Kipinäsielu vilkaisi minua hymyillen ja tuntui pitävän katseensa tiiviisti taivaansinisissä silmissäni. Aivan, kuin naaras olisi katsellut silmiäni usein. "Onko silmissäni jotain?" kysyin lopulta taivaansinisiä silmiäni räpytellen. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Hätkähdin Korppisielun kysymystä ja räpäytin silmiäni. En tiennyt miten muotoilisin vastaukseni joten rypistin otsaani ja naksautin mietteliäänä kieltäni. Nenälleni leijaili lumihiutale ja seurasin sen sulamista kävellessäni rinnakkain kumppanini kanssa. Sitten avasin suuni: "Ne vain ovat niin kauniit." Sanat olivat melkein vain pelkkä henkäys jotka kohosivat tuulen mukana taivaisiin. Tunsin Korppisielun aloittavan kehräämisen ennen kuin edes kuulin sitä pehmeä murinaa joka kuulosti myös hyvin kauniilta. Kaikki Korppisielussa oli kaunista, hän oli täydellinen. Yhdyin kollin kehräykseen ja tassutimme hitaasti leiriin yhdessä. Tunsin rinnassani väpättävän onnentunteen ja tahdoin säilyttää sen ikuisesti. Huokaisin ja nojasin kumppaniini ahtautuessamme leiriin sisälle. Muutaamat silmäparit kääntyivät meihin päin ja kuulin Utukatseen naurahtavan. En kiinnittänyt muihin huomiota sillä tuntui että olimme Korppisielun kanssa kahdestaan. "Rakastan sinua, en vain voi lakata toistamasta sitä", naukaisin hilpeästi. Korppisielu naurahti ja ohjasi minut tuoresaaliskasalle. "Syödään jotaib?" hän ehdotti. Nyökkäsin ja valikoin kasasta rastaan jonka jaoimme soturien pesän edustalla. Hymy tuntui olevan kasvoillani aina, en vain voinut sille mitään silä jokainen päivä tuntui olevan lahja Tähtiklaanilta. // Korppi? :33

Korppisielu | 28.01.2017

Syötyämme aloin sukimaan kumppanini harmaata turkkia. Kuulin Kipinäsielun kehräävän ja toivoin naaraan olevan onnellinen. "Rakastan sinua nyt ja aina, muista se", kuiskasin hiljaa painaessani pääni tätä vasten. "Aina", jatkoin hiljaa silmiäni siristäen. Turvallisuuden tunne valtasi kehoni painautuessa tiiviimmin Kipinäsielua vasten. Hitaasti annoin taivaansinsisten silmieni sulkeutua kokonaan, mutta toistin sanani vielä uudelleen lähellä naaraan korvaa. Tunsin Kipinäsielun liikahtavan, joten avasin silmäni. Naaras oli kääntänyt katseensa minuun ja yritin tulkita tämän kasvoilta, mitä tämä ajatteli. Kipinäsielu katseli minua hetken aikaa tiiviisti keltaisilla silmillään, kunnes avasi suunsa sanoakseen minulle jotakin: //Kipinä?

Kipinäsielu | 30.01.2017

Pujottelin vehreän metsän halki ja väistelin pihkantuoksuisia puita. Ylläni lehtikatto havisi tuulessa ja tunsin auringon lämmittävien säteiden haihduttaessa lehtikadon kylmyyden pois jäsenistäni. Asleleeni rummuttivat maata, hengitykseni oli raskasta ja veri kohisi korvissani juostessani kuin viimeistä päivää. Oloni oli kevyt ja halusin ponkaista korkeuksiin, mennä tapaamaan esi-isiäni, jäädä heidän luokseen. Jokin sisälläni liikahti ja mietin oliko normaalia haluta tavata Tähtiklaanin soturit ja haluta jäädä heidän luokseen. Kun vieno hiirentuoksu pyyhkäisi ylitseni hidastin vauhtini ja karistin epäilykseni mielestäni. Painauduin maata vasten ja lähdin hiipimän hiiren tuoksun suuntaan mutten päässyt kauas. Jokin tönäisi minua kylkeen ja muksahdin sammalille. Kuulin etäisesti jonkun lausuvan nimeni. Ääni oli lempeä ja tuttu, mutten osannut yhdistää sitä kehenkään. Tunsinko edes tuota kissaa? Oliko hän edes kissa? Hymy kareili huulillani ja kömmin ylös. En halunnut kuunnella sitä ääntä, halusin saalistaa. Ääni ei kuitenkaan hellittänyt, se kuulosti yhä vaativammalta ja yhtäkkiä joka puolelta ympärilläni kaikui: "Kipinäsielu, Kipinäsielu.." Päässäni pyöri ja keuhkojani raastoi jokainen hengenveto. Tunsin olevani kuin lytistetty lehti kun vajosin voimattomana maahan. Ääni kiskoi minua yhä ylemmäs, tajusin herääväni. "Kipinäsielu, herää jo!" Korppisielun ääni maanitteli vieressäni. Silmäni olivat puristettu kiinni ja hengitykseni rohisi. Jokaisella hengenvedolla tuntui kuin valtava kivi olisi isketty rintaani ja keuhkojani olisi revitty kynsillä. Ähkäisin ja nielaisin kuivin huulin. Raotin silmiäni ja yritin erottaa edessäni Korppisielun mutta näin vain sekavaa värien kirjoa. Kun Korppisielu kumartui lähelleni ja haistoin hänen tuoksunsa huomasin täriseväni hillittömästi ja palelevani. "Korppisielu, älä mene", kähädin ja suljin voimattomana silmäni. Halusin takaisin uneen, pois täältä. Kuulin etäisesti kumppanini naukuvan jotain huolestuneena ja sitten tuon loittonevat askeleet. Tunsin sammalet allani ja yritin hillitä tärinääni, kylmyyttäni ja keuhkojani raapivia kynsiä mutten kyennyt siihen. Minun teki mieli ulvoa kohti korkeuksia mutta päässäni pyöri niin etten kyennyt seisomaan. // Korppi? c: en tiiä yhtään missä nää on menossa mut Kipinäl on siis tullu joku viheryskä yms (ja en otakaan Suopentuu xd)

Kipinäsielu | 11.01.2017

Kallistin päätäni ja sivalsin hännälläni ilmaa. Räpäytin silmiäni ja päästin ilmoille muhean kehräyksen. "Miten vain arvon varapäällikölle sopii", naukaisin leikkisä pilke silmissäni. Korppisielu hymähti. Sitten hän käänsi taivaansiniset silmänsä omiini virnistys kasvoillaan. Vieressäni makaava kolli näytti hyvin kauniilta ja minun teki mieli ulvoa rakkauttani ilmaan. Puhalsin ilmaa ulos keuhkoistani juuri kun kuulin takaani äänen: "Mm, Korppisielu?" Korppisielu oli ilmeisesti jo mähnyt tulijan sillä hän nousi seisomaan ja katsoi ohitseni. Peruutin aavistuksen sillä olin jäänyt kissojen väliin. Nousin ylös ja ravistelin turkkiani kohdaten Unitassun katseen. Nyökkäsin ja jäin odottamaan sivummalle Korppisielun ja Unitassun puhuessa. Ajatukseni harhailivat jonnekin tuulen mukaan ja päähäni päökähti ajatus, jonka halusin jakaa Korppisielun kanssa - kahdestaan. Olin vaipunut niin omiin mietteisiini etten huomannut että tummanharmaa kolli katseli minua. Hätkähdin ja huomasin Unitassun kadonneen ja Korppitassun silmäilevän minua. "Tuota, lähdettäisiinkö käymään ulkona? Olen ollut melkein koko päivän sisällä leirissä. Minulla olisi lisäksi hieman asiaa sinulle", naukaisin ja siirsin katseeni odottavasti edessäni seisovaan kolliin. Korppisielu kohotti toista kulmaansa ja päästi ilmoille yskähdyksen joka kuulosti korvissani aavistuksen haukahdukselta. Naurahdin ja sain kummastuneen katseen Korppisielulta mutta pudistelin vain päätäni ja naukaisin: "Lähdetäänkö siis?" // Korppi? :DD

Korppisielu

Unitassun lähdettyä, käännyin takaisin Kipinäsielun puoleen. Katselin harmaata naarasta jännittyneenä. Mitä asiaa tällä mahtoi olla minulle? "Lähdetään", nau'uin. Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään naaraan vierellä kohti piikkihernetunneleita. Kipinäsielu hymyili minulle ja hymyilin naaraalle takaisin. Työnnyin piikkihernetunneleihin tämän perässä ja leiristä ulos päästyäni kirin Kipinäsielun kiinni. "Jäämmekö tähän, vai kävelemmekö?" kysyin. "Kävellään vähäsen", Kipinäsielu naukui. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään eteenpäin lumisessa metsässä. Kävellessämme turkkimme hipoivat toisiaan, mutta emme koskettaneet toisiimme sen enempää. "Mitä asiaa sinulla oli?" kysyin sitten. Kipinäsielu pysähtyi ylättäen, joten minun oli pysähdyttävä myös itse. Käänsin taivaansiniset silmäni jännittyneenä Kipinäsieluun. Harmaa naaras oli hetken aikaa hiljaa, kunnes avasi suunsa: //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 13.01.2017

Pysähdyin äkisti ja kuulin Korppisielun jarruttavan myös. Tunsin kollin katseen turkillai mutta en kyennyt katsomaan tuota suoraan silmiin. Ravistin päätäni ja tiesin ettei asiat voisi edetä jos en puhuisi. Olin epävarma mutta viimein avasin suuni. "Tuota.. Korppisielu? Olemmeko me nyt tuotah... kumppanit?" Suuni tuntui rutikuivalta ja tassunpohjiani kipristeli kun odotin kollin vastausta. Kysymys näytti yllättäneen Korppisielun sillä kun viimein katsoin häntä silmiin, hän vain tuijotti minua hiljaa. Aloin heiman hikoilla turkissani ja kiemurtelin vaivautuneena. Huokaisin syvään ja istuuduin lopulta aloilleni. Korppisielu näytti hätkähtävän ja oli aikeissa sanoa jotain mutta minä keskeytin hänet hännänheilautuksella. Edessäni seisovan kollin silmät olivat hyvin siniset ja kauniit ja tuntui että olimme metsässä kahdestaan. "Haluaisitko sinä pentuja kanssani?" kuiskasin hyvin hiljaa lopulta ja tunsin kouristuksen vatsassani. Miten ihanaa olisikaan saada pentuja, yhteistä jälkikasvua Korppisielun kanssa. Hengitykseni kohosi huuruna kylmään pakkasilmaan ja hätkähdin kun Korppisielu naukaisi äkisti: // Korppi? cc:

Korppisielu

Olin yllättänyt Kipinäsielun sanoista. Tunsin hämmennyksen saavan vallan ja jäin hetkeksi tuijottamaan naarasta täysin hiljaa. Kun olin aikeissa avata suuni, Kipinäsielu hiljensi minut häntänsä heilautuksella. Kipinäsielun sanat olivat vain hiljainen kuiskaus, mutta sanat saivat sydämeni sykähtämään. Olin hetken aikaa hiljaa, kunnes nau'uin: "Tietenkin olemme". Kävelin muutaman askeleen lähemmäs harmaata naarassoturia. Kurotin hivenen kaulaani, niin, että kuononi lähes kosketti Kipinäsielun korvaa. "Ja haluan minä", hymähdin hiljaa. Tunsin Kipinäsielun säpsähtävän hivenen. Siirsin katseeni tämän keltaisiin silmiin lempeästi hymyillen. Ajatus minun ja Kipinäsielun pennuista oli jotain sanoin kuvailematonta. Minä tahdoin pentuja Kipinäsielun kanssa. Kipinäsielu tarkasteli minua hiljaa kauniilla, keltaisilla silmillään. Huomasin naaraan vetävän syvään henkeä ja avaavan suunsa sanoakseen minulle jotain. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 14.01.2017

Hetki oli välillämme sähköinen ja tunsin Korppisielun turkin kosketuksen. Värähdin, ja kuulin Korppisielun hymähtävän: "Ja haluan minä." Lävitseni kulki kuin sähköisku ja jännityin painautuen kumppaniani vasten. Tunsin Korppisielun hymyilevän ja omiltakin kasvoiltani paistoi raukeas hymy. Minun oli hyvä olla juuri siinä eikä missään muualla. "Korppisielu, minä rakastan sinua niin paljon", naukaisin hiljaa. Tummanharmaa kolli vieressäni liikahti ja tunsin lämpimän kielen pyyhkäisyn päälaellani. "Niin minäkin sinua", hän sanoi ja päästi ilmoille kehräyksen. Hieroin päätäni kollin lapaa vasten ja viitoin tuolle merkin lähteä kävelemään. Askeleeni tuntuivat kevyiltä metsämaalla ja kietaisin häntäni kumppanini häntään. Painoin pääni Korppisielua vasten ja kävelimme  verkkaisesti metsän halki. Minusta tuntui kuin olisin leijaillut jossain kaukana täältä hyvin, hyvin onnellisessa paikassa. Huokaisin syvään ja katselin kun tassumme koskettivat juuri samaan aikaan maata. Se tuntui lohdulliselta ja turvalliselta ja toivoin, ettei hetki menisi koskaan ohi. // Korppi? c: ja jos Kipinä ja Korppi saa pentuij nii milloin olis hyvä aika saaha ne?

Korppisielu

Kävelimme eteenpäin Kipinäsielun kanssa hiljaa. Harmaa naaras oli painautunut minua vasten ja tämä vaikutti onnelliselta. Annoin katseeni kiertää rakastamani naaraan kehossa, kunnes pysähdyin. Kipinäsielu jarrutti hivenen jäljessä, kunnes kääntyi katsomaan minua hivenen ymmällään. "Mitä nyt?" tämä kysyi. "Tule, haluan näyttää sinulle jotakin", nau'uin hymyillen. Kipinäsielu räpytti silmiään utealiaana ja lähti seuraamaan minua. Tarvoin eteenpäin paksussa lumikinoksessa, hivenen edempänä naarasta. Pian pysähdyin ja jäin odottamaan Kipinäsielua, joka ilmestyi vierelleni, ennen kuin huomasinkaan. Hymyilin tälle pienesti ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Kävellessämme turkkimme hipoivat toisiaan. Metsän hiljaisuudessa kuulin vain askeleemme ja yhteen sekoittuvat hengitykset. Pian saavuimme pienelle aukealle. Lumi verhosi aukion puita ja maassa oleva lumi oli täysin koskematonta. Paikka oli mielestäni kaunis ja jollain tavalla rauhoittava. "Olemme perillä", hymähdin ja käännyin katsomaan Kipinäsielua. Kipinäsielu oli hetken aikaa hiljaa ja tarkkaili ympärilleen. En tiennyt, mitä mieltä tämä oli paikasta, jonne olin hänet juuri johdattanut. Tunsin lihaksieni jännittyvän harmaan naaraan siirtäessä katseensa minuun. Kipinäsielu katsoi minua hetken aikaa, kunnes avasi suunsa sanoakseen minulle jotakin. //Kipinä? Ja varmaan piakkoin? c:

Kipinäsielu

Huokaisin syvään ja räpyttelin unisena silmiäni. Korppisielun tumma keho hohkasi lämpöä ja tunsin oloni turvalliseksi vaikka mieltäni kaihersi edelleen Huuruliljan pyörtyminen. Nielaisin ja yritin selvittää vielä unenpöpperöisiä ajatuksiani. "Ehkä minun olisi paras mennä ensin yksin", naukaisin. Korppisielu liikahti ja nyökkäsi. Huokaisten upotin kasvoni kollin turkkiin, kun Huuruliljan kysymys pulpahti mieleeni. Kohotin kulmiani ja nojauduin taaksepäin kohdaten Korppisielun katseen. Tummanharmaa kolli kallisti päätään mietteliäänä. Rykäisin ja tunsin miten kuumotus nousi kasvoilleni. Laskin katseeni enkä tiennyt miten muotoilisin seuraavat sanat päässäni. "Onko jokin hullusti?" tuo kysyi. Säpsähdin aavistuksen ja pakottauduin kohtaamaan vakaasti Korppisielun katseen. Kolli näytti hätkähtävän silmieni kirkkautta mutta en huomannut sitä. "Tuotah.. Huurulilja kysyi, että aiommeko me.. että.." Takeltelin sanojen kanssa ja nieleskelin. Korppisielu heilautti korviaan. "Sano vain", hän tokaisi. Puhalsin ilmaa ulos ja naukaisin sitten nopeasti: "Huurulilja kysyi aiommeko me hankkia joskus pentuja." Suljin suuni kiireesti ja tuijotin tassujani. En yhtään tiennyt mikä reaktio sanoillani olisi Korppisieluun, mutta kohtahan se nähtäisi. // Korppi? c::

Korppisielu

Räpäytin taivaansinisiä silmiäni ja pidin katseeni Kipinäiselun silmissä. Naaras vaikutti jännittyneeltä ja olin kieltämättä itse yllättynyt tämän sanoista. Lopulta hämmennys kasvoiltani laski ja puskin naaraan turkkia lempeästi hymyillen. "Tahtoisin kyllä", nau'uin pää yhä Kipinäsielun turkissa. Tunsin Kipinäsielun liikahtavan hivenen jännittyneen oloisesti. En nähnyt naaraan ilmettä, eikä tämä nähnyt omaanikaan. Kohotin päätäni ja kohtasin Kipinäsielun katseen. "Entä sinä?" kysyin. Yritin päätellä Kipinäsielun ilmeestä, mitä tämä ajatteli, mutta en ollut täysin varma. Huomasin Kipinäsielun pohtivan hivenen sanojaan, kunnes naaras avasi suunsa sanoakseen jotain: //Kipinä? c:

Korppisielu | 03.01.2017

Makasin leirissä soturien pesän edustalla Kipinäsielun vieressä. Harmaa naaras oli painanut päänsä lähes mustaa turkkiani vasten ja kehräsi tyytyväisenä. Lämmin kehräys kumpusi kurkustani seuratessani leirin tapahtumia. Huomasin Polttotähden hyppäävän suurkiven päälle ja harmaa naaras kutsui klaanin koolle. "Mennään", nau'uin Kipinäsielulle. Naaras nyökkäsi ja lähdimme vieretysten kävelemään kohti Polttotähteä. Istahdimme Saniaishännän ja Lehtiturkin viereen. Paras ystäväni vilkaisi minua hymyillen. "Luulen, että Polttotähti nimittää uuden varapäällikön", pähkinänruskea kolli naukui. Nyökkäsin. "Olet varmaan oikeassa", totesin. Saniaishäntä oli aikeissa sanoa vielä jotain, mutta Polttotähti aloitti puhumisen. “Myrskyklaanin kissat, kuulkaa minua, kun nimitän uuden varapäällikön. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin henkien edessä, jotta he voivat kuulla ja hyväksyä valintani”, Polttotähti naukui kuuluvalla äänellä. Nielaisin ääneti ja pidin katseeni tiiviisti naaraan meripihkaisissa silmissä. "Myrskyklaanin uusi varapäällikkö on Korppisielu!" Polttotähti julisti. Hämmentynyt tunne valtasi minut. Varapäällikkö? Minäkö? "Korppisielu, otatko paikan vastaan Myrskyklaanin varapäällikkönä?" Polttotähti kysyi. Päällikön kasvoilla oli pieni hymy, jota en osannut tulkita täysin. Nousin seisomaan pitäen katseeni yhä Polttotähdessä. "Kyllä otan", nau'uin hymyillen. Yritin pitää ääneni mahdollisimman vakaana, mutta onnellinen tunne oli vallannut minut täysin. Polttotähti nyökkäsi tyytyväisenä ja hyppäsi alas suurkiveltä. Tunsin töytäisyn kyljessäni ja käännyin katsomaan Saniaishäntää. Paras ystäväni hymyili minulle. ”Olisihan se pitänyt arvata”, kolli hymähti. Pudistelin päätäni hymyillen samalla, kun Kipinäsielu kurottautui nuolaisemaan poskeani. Uskomatonta kyllä, olin nyt varapäällikkö. //Saa jatkaa jos joku tahtoo~

Korppisielu | 07.01.2017

Raotin aavistuksen taivaansinisiä silmiäni hämärässä pesässä. Kohotin hivenen päätäni ja silmäilin hetken aikaa ympärilleni. Kipinäsielu nukkui kauempana ja toivoin niin, että harmaa naaras olisi ollut lähempänä. Vilkaisin vieressäni nukkuvaa pähkinänruskeaa kollia. En pistänyt pahakseni, että Saniaishäntä oli tehnyt tilaa Lehtiturkille viereensä. Kaksikko uinui päät toistensa turkkeihin painaatuneina. Kohottauduin jaloilleni ja hiivin mahdollisimman hiljaa kohti pesän uloskäyntiä. Työntyessäni raikkaaseen pakkasilmaan, kaikki väsymys tuntui kaikkoavan pienestä ruumiistani. Istahdin hetkeksi pesän edustalle sukimaan lähes mustaa turkkiani. Turkkini oli takkuuntunut, mutta pitkin ja hitain vedoin onnistuin siloittamaan sen. Istuttuani pienen tovin soturien pesän edustalla, nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti suurkiveä. Seisahduin suurkiven kohdalle ja vedin syvään henkeä. Entinen mestarini Teräväkynsi oli ollut aikanaan varapäällikkö ja olin oppinut tältä paljon. Ajatellessani kollia, rintakehääni riipaisi ja saatoin kuulla korvissani tämän kutsuhuudon partioon. Suljin hetkeksi silmäni ja muistelin vielä hetken aikaa valkeaa kollia. Lopulta räväytin taivaansiniset silmäni auki ja nau'uin kantavalla äänellä: "Aamupartioon lähtevät ilmoittautukoon minulle!" Seisoin hiljaa paikallani ja pian muutama kissa loikki minun luokseni. Hymyilin pienesti. "Viimasulka, sinä saat johtaa partiota. Ota mukaasi Kiviturkki ja Laikkulampi. Voitte hakea mukaanne vielä jonkun oppilaan", totesin. "Selvä", Viimasulka naukui. Naaras lähti kävelemään oppilaiden pesää kohden Kiviturkki ja Laikkulampi perässään. Katsoin kolmen soturin perään tyytyväisenä. "Onnistut hienosti", kuulin äänen vierestäni. Käänsin päätäni nähden Kipinäsielun. "Kiitos", hymähdin harmaan naaraan painaessa päänsä rintaani vasten. Näin Aamupartion palaavan leiriin. Makasin aukiolla Kipinäsielun vierellä. Kolmikko oli ottanut mukaansa Jalotassun. Kullanruskea oppilas lähti loikkimaan oppilaiden pesää kohden samalla, kun Viimasulka lähti kävelemään luokseni. Laikkulampi ja Kiviturkki katosivat soturien pesään. "Näittekö mitään erikoista?" kysyin. Savunharmaa naaras pudisteli päätään. "Emme mitään erikoista", Viimasulka naukui. Kampesin itseni istumaan ja vaihdoin vielä muutaman sanan soturin kanssa, kunnes päästin tämän lähtemään luotani. Käännyin Kipinäsieluun päin. Naaras oli noussut seisomaan. "Menen nyt tapaamaan Huuruliljaa", naaras naukui. Nyökkäsin. Kipinäsielu nuolaisi poskeani ja katselin rakastamani naaraan perään, kunnes tämä katosi näköpiiristäni. Vedin syvään henkeä ja käännyi ympäri.

Kipinäsielu | 09.01.2017

Hymyilin silmät kiinni täynnä iloa Korppisielun puolesta. Tuo oli lähtenyt Saniaishännän kanssa metsälle ja olin jutustellut hetkisen Huuruliljan kanssa mutta tuo oli pian lähtenyt rajapartioon. Tassujani kihelmöi ja odotin että pääsisin onnittelemaan Korppisielua vielä tuhannennen kerran. Avasin silmäni ja puraisin huultani sillä näin Korppisielun tummanharmaan hahmon astuvat leiriin sisään. Jouduin hillitsemään itseni toden teolla etten olisi syöksynyt kollin luo ja ulvonut rakkauttaan ilmaan. Lähdin tassuttamaan hitaasti kohti Korppisielua ja jokainen askel tuntui viiltävän haavan sydämeeni, aivan kuin en pääsisi enää koskaan kollin luo. Pian Korppisielu huomasi minut ja kipitti luokseni. Kehräsin kovaan ääneen painautuessani tuota vasten. Korppisielun turkki oli sekainen ja kylmä ulkoilman jälkeen. "Rakastan sinua", kuiskin kollin korvaan sivellen hänen päätään hännälläni. "En tiedä mitä tekisin ilman sinua", naukaisin hiljaa yhtäkkisen rakkauspuuskan vallassa. Korppisielu oli juuri täydellinen minulle, tulisi aina olemaan. // Korppi?

Korppisielu

Palatessani Saniaishännän kanssa metsältä, Kipinäsielu tuli luokseni. Harmaa naaras painautui minua vasten. Kipinäsielu kehräsi äänekkäästi ja pian aloin kehrätä myös itse. "Minäkin rakastan sinua", nau'uin hymyillen. Kohotin taivaansiniset silmäni Kipinäsielun keltaisiin, säteileviin silmiin. Naaras oli kaunis. Seisoin harmaan naarassoturin kanssa pitkään paikallaan, kunnes asetuimmaemakaamaan vierekkäin aukiolle. Hieroin päätäni hellästi tämän turkkiin. Kipinäsielun tuoksu oli tuttu ja makea. Suljin silmäni ja pidin pääni yhä painuneena naarasta vasten. Aluksi kuulin vain hengityksemme, mutta painautuen tiiviimmin toista vasten, saatoin kuulla tämän sydämen lyönnit. Ääni oli uskomattoman rauhoittava. Olin pitkään hiljaa, kunnes kohotin päätäni. Nuolaisin Kipinäsielun poskea. Naaraan kasvoilla oli lempeä hymy ja tiesin, että en unohtaisi sitä hymyä ikinä. "Haluaisitko tehdä jotain vai olemmeko vain tässä?" kysyin lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen. //Kipinä?

Huurulilja | 21.12.2016

Välttelin katsomasta Kipinäsielua silmiin, joten katsoin parhaakseni siirtää katseeni etukäpäliini. En tiennyt mitä vastata. Oloni oli edelleen kamala, mutta ehkä se siitä sitten helpottaisi, kerta Kipinäsielu oli luvannut, että hän pysyisi ystävänäni. Vedin syvään henkeä ja nau'uin: "On." Pesätoverini väläytti kasvoilleen pienen hymyn ja pyyhki etukäpälällään kyyneleet poskiltaan. En tehnyt elettäkään pyyhkiäkseni omani, vaan annoin niiden jäätyä pakkasilmassa jääksi. "Palataanko nyt leiriin? Täällä on kylmä", Kipinäsielu totesi ja värähti kylmästä. "Mmh.. Miten vain", mumisin siirtäen katseeni vasemmalle. Puita näkyi silmän kantamattomiin, ja valkea puuterilumi oli peittänyt lähes täysin tiheän aluskasvillisuuden alleen. Kun soturinaaras lähti astelemaan edelläni kohti leiriä, lumi pöllysi hieman päälleni, mutta en antanut sen häiritä. Halusin olla taas iloinen, kuten ennen sotaa. Sota oli muuttanut kaiken. Niin moni kissa oli menettänyt siinä henkensä, mutta tiesin, että yhä useampi tulisi vastaisuudessa sen menettämään, sillä kuolemaa ei voinut koskaan lopettaa tai poistaa. Astellessani ystäväni perässä tuon jalanjälkiä pitkin, tunsin viileän puhurin takertuvan hopeanharmaaseen turkkiini ja huojuttavan sitä hitaasti. Vähän väliä Kipinäsielu siirsi keltaisen katseensa minuun väläyttäen samalla lempeän hymyn minulle. En voinut muuta kuin hymyillä takaisin. Kipinäsielu oli sitten paras ystävä, mitä kissa ikinä pystyikään toivoa. Ehkä Korppisielu ei ollutkaan pilannut kaikkea. Ehkä minäkin voisin tutustua häneen, sillä ei ystäviä varmaankaan voinut koskaan olla liikaa. En kuitenkaan halunnut sanoa ideastani Kipinäsielulle - tai kenellekään muullekaan - mitään, sillä en ollut varma, oliko se kovin järkevä idea. "Aiotteko te hankkia pentuja Korppisielun kanssa?" kysyin yhtäkkiä. Kipinäsielu pysähtyi. Naaras oli selkeästi yllättynyt kysymyksestäni, eikä aluksi edes kääntänyt katsettaan minuun. Lopulta, kun ystäväni siirsi keltaisen katseensa minuun, hän naukui: //Kipinä?

Kipinäsielu | 23.12.2016 Hämmennys levisi sisääni kuin auennut haava valuttaa verta maahan. Käänsin keltaiset silmäni ystäväni silmiin. Räpsäytin yllättyneenä silmiäni ja kallistin päätäni. Huurulilja näytti aavistuksen verran uteliaalta. Heilautin korviani näyttäen eleelläni että voisimme jatkaa matkaa. Huurulilja äännähti kärsimättömästi ja pysäytti minut. Huokaisin syvään ja lepuutin päätäni ystäväni lavalla. "Emme ole vielä miettineet niin pitkälle", maukaisin lopulta hitaasti. Huurulilja luimisti korvansa ja katsoi minua epävarmasti. "Jos saatte joskus pentuja, tarvitsetko enää minua..?" Säpsähdin ystäväni äänestä kuultavaa surua ja katkeruutta. Lävitseni kulki värähdys ja puristin silmäni kiinni jotta kyyneleeni eivät valuisi. Tämä tuntui minulle aivan itsestäänselvyydeltä mutta en halunnut Huuruliljan olevan surullinen joten kuiskasin: "Tietenkin tarvitsen sinua! En voi jättää sinua noin vain pois elämästäni muiden kissojen takia. Haluan että tiedät minun olevan aina ystäväsi, kävi mitä kävi." Siirsin katseeni Huuruliljan silmiin ja tuijotin tuota tiiviisti yrittäen välittää rakkauden ajatusten voimalla. Halusin että Huurulilja ymmärtäisi minua, etten voisi vain jättää häntä pois elämästäni, mutta en voisi aina olla hänen kanssaan. // Huuru? Ja sori jos hittasin liikaa.. :'D

Huurulilja | 25.12.2016

"Kiitos", naukaisin ja yllemme laskeutui hieman piinaava hiljaisuus, kun lähestyimme ripeää tahtia kohti leiriä. "Olet paras ystävä, mitä kissa voi saada. En halua ikinä menettää sinua, jonka vuoksi lupaan, että sinäkään et ikinä menetä minua", sanoin hiljaisella äänellä Kipinäsielulle ja ravasin aivan tuon vierelle. Minua hieman nuorempi soturi hymyili minulle lempeästi katsoen minua keltaisilla silmillään. "Mikään ei voi koskaan erottaa meitä toisistaan", Kipinäsielu naukui. Pitkästä aikaa tunsin voivani erittäin hyvin. Ehkä kaikki ei todella ollut niin huonosti, kuin olin kuvitellut. Minulla oli maailman paras ystävä, perhe ja klaani. Mieleni teki kertoa kaikille, miten onnellinen olin, mutta tiesin sen menevän jo yli. Saavuimme leirin sisäänkäynnille. Kipinäsielu asteli edelläni sisään piikkihernetunnelista leirin pääaukiolle. Tunsin katseita turkissani. Kissat olivat takuulla ihmetelleet nopeaa lähtöäni ja kertoneet siitä kaikelle. Tunsin kammottavan kuumotuksen kehoni joka kolkassa, ja se tuntui kamalalta. Onnellisuus oli kadonnut sisältäni silmänräpäyksessä, ja tahdoin jälleen vain vajota maan alle ja pysyä siellä. "Kipinäsielu", kuiskasin vaimealla, lähes kuulumattomalla äänellä. Hengitykseni tuntui vaikealta, joten aloin hengittää raskaasti ja kuuluvasti. Tuntui kuin jokainen olio maan päällä olisi tuijottanut minua, ja se sai oloni suunnattoman kauheaksi. Yhtäkkiä kaikki vain pimeni ja tunsin, kuinka kehoni tömähti viileälle, lumiselle maalle. //Kipinä? Huuru siis vaan pyörty ahistuksesta:D

Kipinäsielu | 26.12.2016

"Huurulilja!" voihkaisin kun kuulin takaani tömähdyksen. Käännähdin nopeasti ympäri ja kumarruin ystäväni ylle. Tuon suu oli raollaan ja silmät kääntyneet ylöspäin. Hätkähdin ja kuuma kyynel vierähti silmäkulmastani ystäväni poskelle. Hetkellisesti luulin että Huurulilja oli kuollut ja maailmani keikahti ympäri. Painauduin maata vasten sillä maailmani alkoi keinua. Pelkäsin menettävän tajuntani. Yhtäkkiä ympärillämme alkoi hälinä kun ilmeisesti Kuiskevirta ja jokunen soturi saapui luoksemme. Parantaja tarkasteli Huuruliljaa ja sanoi jotain minkä jälkeen soturit kantoivat hänet parantajan pesään. "Eih", yritin sanoa mutta suustani tuli vain muminaa. Tunsin lämpimän kehon painautuvan vierelleni ja näin Korppisielun siniset silmät. Keinunta tuntui lakkaavan ja painauduin kollia vasten kiitollisena. Tajusin hämärästi Korppisielun puhuvan minulle jotain mutten saanut selvää. Väsymys tuntui pistelynä ruumiissani ja päätäni alkoi jomottaa. "Korppisielu", kuiskasin hiljaa, "tahdon mennä nukkumaan." Silmäni tuntuivat väsymyksestä turvonneilta ja pelkäsin pillahtavani itkuun jos näkisin Huuruilijan niin heikkona ja yksinäisenä. Korppisielu sanoi taas jotain ja auttoi minut nousemaan ylös. Lähdimme hitaasti tassuttamaan kohti soturien pesää. Vaikka olinkin jossain vaiheessa tajunnut että Huurulilja oli vain pyörtynyt, tuntui ettei hän enää ikinä heräisi. Kun laskeuduin raskaasti sammaloedilleni ja suljin silmäni, nukahdin melkein heti rauhattomaan uneen. // Korppi? Huuru? ÖwÖ

Korppisielu

Kun Kipinäsielu ja Huurulilja olivat palanneet leiriin, Huurulilja oli pyörtynyt yllättäen. Olin mennyt Kipinäsielun tueksi ja saattanut tämän soturien pesään lepäämään. Suin tämän harmaata turkkia, mutta huomasin nopeasti naaraan vajonneen jo uneen. Katselin nukkuvaa Kipinäsielua hiljaa. Lopulta painoin pääni tämän turkkiin ja suljin silmäni nukahtaen. Raotin aavistuksen taivaansinisiä silmiäni. Tunsin Kipinäsielun liikahtavan. Oliko naaras jo hereillä? Kohotin aavistuksen päätäni ja kohtasin Kipinäsielun keltaisen sävyiset silmät. "Oletko ollut hereillä kauan?" kysyin. Naaras pudisteli päätään. "En", tämä totesi. Nyökkäsin ja painoin pääni hetkeksi tämän turkkia vasten, yrittäen lohduttaa tätä. "Kuiskevirran mukaan Huurulilja pyörtyi", aloitin. Kipinäsielu nyökkäsi, muttei sanonut mitään. "Aiot varmasti mennä katsomaan häntä?" arvasin. Ymmärsin Kipinäsielun huolen, olivathan hän ja Huurulilja hyviä ystäviä. Tiesin, että olisin itsekin huolestunut, jos Saniaishännälle tapahtuisi jotain. Kohotin hieman päätäni ja vilkaisin viereisellä pesällä nukkuvaa pähkinänruskeaa kollia, joka oli painanut päänsä Lehtiturkin ruskeaan turkkiin. "Voin tulla mukaasi jos haluat, mutta ymmärrän, jos haluat käydä tapaamassa häntä yksin", siirsin katseeni takaisin Kipinäsieluun pienesti, lempeästi hymyillen. //Kipinä? Huuru?

Korppisielu

Sieraimeni täyttyivät Kipinäsielun makeasta tuoksusta. Tuoksu oli tuttu ja minulle turvallinen. "Mennään vain", nau'uin hymyillen. Kuulin Kipinäsielun kehräävän ja hieroin päätäni hellästi tämän harmaata turkkia vasten. "Kävit ilmeisesti Saniaishännän kanssa partiossa?" Kipinäsielu varmisti. Nyökkäsin. "Kävin ja kuulin tältä myös uutisia", jatkoin. Kipinäsielu räpäytti silmiään yllättyneenä. "Niinkö?" tämä kysyi. "En olisi uskonut, että minulta jää täysin huomaamatta, kun paras ystäväni ihastuu", naurahdin huvittuneena. Kävin mielessäni hetken aikaa keskustelua, jonka olin käynyt Saniaishännän kanssa. Nielaisin ääneti ja tunsin sydämeni lyövän nopeaan tahtiin. Nostin katseeni Kipinäsielun keltaisiin silmiin. "Käytäisiinkö vaikka pienellä kävelyllä? Sinun pitää yhä kertoa minulle mitä tarkalleen tapahtui ja minullakin on sinulle eräs asia", nau'uin pienen hiljaisuuden jälkeen ja katsoin Kipinäsielua odottava ilme kasvoillani. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 10.12.2016

Nojauduin Korppisieluun kun yhtäkkiä tunsin jonkun kävelevän kylkeeni pahki. Hätkähtäen känsin keltaiset silmäni Huuruliljan kasvoihin ja huomasin tuon silmistä paistavan surun. Sydäntäni riipaisi mutta en kyennyt sanomaan yhtään mitään. Ilo ja onni joka oli kuplinut sisälläni vaihtui ontoksi tyhjyydeksi kun Huurulilja naukui: "Anteeksi." Hänen äänensä säröili ja se tuntui jäädyttävän suonissani virtaavan veren. Sitten ystäväni kääntyi kannoillaan ja juoksi kohti leirin sisäänkäyntiaukkoa. Henkäisin terävästi ja avasin suuni äänettömään huutoon. Siirsin silmäni Korppisielun hämmentyneisiin silmiin ja katsoin tuota anovasti. "Minun on pakko mennä Huuruliljan perään", naukaisin epätoivoisesti. En ymmärtänyt miksi Huurulilja oli pyytänyt minulta anteeksi vaikka minunhan se tässä anteeksi olisi pyydettävä kun olin vain jättänyt Huuruliljan. Halusin olla sekä Korppisielun että Huuruliljan kanssa - Huuruliljalla ei ollut ketään muuta kuin minut, Korppisielulla oli ystäviä mutta rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. En pystyisi jättämään kumpaakaan kissaa kokonaan pois elämästäni. "Minun on pakko", kuiskasin Korppisielun turkkiin kyyneleet silmissäni kiiltäen. // Korppi? c:

Korppisielu

Katselin Kipinäsielua hetken vaitonaisena. Keräsin itseäni ja yritin muotoilla sanoja mielessäni. Tunsin naaraan säpsähtävän hieman, ensimmäisen kyyneleen valuessa tämän poskelle. Nuolaisin kyyneleen pois ja katsoin Kipinäsielua hiljaa. "Tiedän sen", kuiskasin ja jatkoin: "Mene hänen peräänsä". Kipinäsielu katsoi minua hetken hiljaa, kunnes nyökkäsi varovaisesti. Loin tähän rohkaisevan ilmeen. "Tiedän, että Huurulilja on sinulle tärkeä. Joten lähde hänen peräänsä, minä kyllä pärjään sen aikaa", nau'uin vakavana, mutta silti myötätuntoinen ilme kasvoillani. "En tahdo, että menetät ystävyytenne vain minun takiani. Huurulilja kaipaa juuri nyt varmasti sinun tukeasi", nau'uin ja hieroin hellästi päätäni tämän harmaata turkkia vasten. Pian kumminkin erkanin, sillä ymmärsin, ettei ollut järkeä jäädä hukkaamaan aikaa. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 11.12.2016

"Kiitos", muodostin sanat äänettömästi huulillani kun erkanimme. Olisin halunnut jäädä Korppisielun luokse mutta silti mennä Huuruliljan perään. Katselin surumielisenä Korppisielun taivaansinisiä silmiä ja tunsin taas syyllisyyden pistoksen. "Mene", kolli kuiskasi ja työnsi minua lempeästi kohti uloskäyntiaukkoa. Kosketin vielä viimeisen kerran Korppisielun nenää kuonollani ennen kuin käännyin ympäri. Lähdin juoksemaan ulos suu aavistuksen verran raollaan niin että haistoin koko ajan kielelläni ystäväni tutun tuoksun. Tassuni rummuttivat kylmää maata tasaisesti pölläyttäen aina välillä ilmaan lunta. Sydämeni syke ja veren kohian kuului voimakkaana korvissani ja vatsaani väänsi syyllisyydentuskasta. Seurasin Huuruliljan tuoksua syvälle metsään ja toivoin että näkisin ystäväni. Viimein näin edessäni hänen hopeanharmaan turkkinsa ja liu'uin pysähdyksiin. Hengitin raskaasti kuiskatessani epätoivoisesti: "Huurulilja..." En tiennyt mitä sanoa, sydäntäni puristi ja räpyttelin kyyneleitä pois silmistäni. Huurulilja istui selin minuun eikä vastannut. Olisin halunnut että hän olisi kääntynyt ympäri mutta en voisi pakottaa häntä siihen. "Huurulilja... anteeksi..", soperdin hiljaa ja otin askeleen kohti Huuruliljaa. // Huuru? :'3

Huurulilja | 18.12.2016

Käänsin hitaasti katseeni kohti Kipinäsielua. Kyyneleet olivat saaneet näköni sumentumaan, joten juuri ja juuri onnistuin erottamaan ystäväni keltaiset silmät ja naaraan ääriviivat olivat utuiset. Avasin suuni kertoakseni, kuinka yksinäiseltä tunsin itseni, mutta sanat jumittuivat kurkkuuni ja tulivat ulos ainoastaan raskaana hengityksenä. Kipinäsielukin pysyi hiljaa. Kuulin naaraan hengityksestä, että hän itki. Hetken aikaa katsoimme vain toisiamme itkien sanaakaan sanomatta tai liikahtamatta. Lopulta onnistuin naukumaan: "Tunnen oloni niin yksinäiseksi.. Sinulla on Korppisielu, ja Jylinätaivas ansaitsi soturinimensä.. Ei minulla ole enää ketään." Kipinäsielu katsoi minua pahoittelevasti ja selkeästi tahtoi sanoa jotain. Naaras veti syvään henkeä ja astui askeleen minua kohti. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja avatessaan ne, hän avasi suunsa ja sanoi: //Kipinä?

Kipinäsielu | 20.12.2016

Katsoin ystävääni kirkkaiden kyyneileiden sumentamin silmin. Viikseni värisivät ja pidättelin itkua. Minun teki pahaa katsoa Huuruliljaa kun tuo kärsi. Purin huultani ja astuin askeleen eteenpäin silmät suljettuina. Sydämeni tuntui olevan monena palasena ja ne repivät rintaani. Avasin silmäni, ja naukaisin väristen: "Voi Huurulilja.." Painoin pääni ystäväni turkkiin ja hengitin hänen tuttua tuoksua syvään. Tunsin Huuruilijan hytkyvän äänettömässä itkussa ja silitin varovasti naaraan päätä hännälläni. "Älä itke", kuiskasin. Pyyhin kyyneleet pois tuon poskilta lempeästi ja painauduin ystävääni vasten huokaisten. "Anteeksi, Huurulilja. Minun ei olisi pitänyt jättää sinua noin. Haluan, että tiedät minun rakastavan sinua enkä halua sinun kärsivän. Olet paras ystäväni enkä voisi kuvitella eläväni ilman sinua. Voit tulla aina sanomaan jos sinulla on jotain mielen päällä tai haluat vain viettää iakaa kanssani. Korppisielu ymmärtää enkä halua hänen täyttää sinun paikkaasi sydämessäni. Sinäkin löydät joskus sen oikean", henkäisin. Räpsäytin silmiäni ja huomasin ilokseni että Huurulilja oli lopettanut itkemisen. Päästin ilmoille hentoisen kehräyksen ja heilautin korviani. "Onko sinun nyt parempi olla?" kysyin pitkän hiljaisuuden jälkeen ystävältäni. Harmaa naaras käänsi silmänsä omiini ja hätkähdin niiden kirkkautta mikä osin johtui kyyneleistä. Sitten tuo henkäisi ja sanoi: // Huuru? :}

Kipinäsielu | 06.12.2016

Raotin aavistuksen silmiäni niin että kelmeä aamun valo tunkeutui näkökenttääni. Aistin Korppisielun katselevan minua mutta en kiinnittänyt häneen huomiota. Olin nimittäin herännyt ääniin - pentujen ääniin. Vatsani muljahti ja nostin pääni tassujen päältä. Höristin korviani ja tunsin Korppisielun koskettavan lapaani. "Kipinäsielu", tuo kuiski nimeäni. Värähdin ja käänsin lopulta katseeni kolliin. Korppisielun turkki oli aavistuksen verran pörrössä ja katse täynnä pois sulavaa huolta. Hymyilin keveästi kollille ja lipaisin kielelläni tuon poske. Tunsin vieressäni makaavan Korppisielun äännähtävän mielihyvästä kun painauduin tuota vasten. "Onko Kipinäsielu jo herännyt?" kuului kuiskaus pesän suulta. Hätkähdin ja käänsin keltaiset silmäni kohti puhujaa. Kuiskevirta asteli peremmälle pesään ja haisteli ympärilleen. "Olen herännyt", naukaisin hitaasti sillä pelkäsin ettei ääneni kantaisi. Kuiskevirran kasvoille nousi hymy kun tuo asteli luoksemme. Parantaja kumartui ylleni ja haisteli minua. "Millainen on olo?" tuo kysyi. Nielaisin ja rypistin otsaani. En tiennyt millainen oloni oli, ei mitenkään huono muttei erityisen hyväkään. "En oikein tiedä. Oloni ei ole huono mutta ei hyväkään. Minulla on ehkä vähän paha olo", naukaisin totuuden. Kuiskevirta nyökäytti päätään. "Ota vielä tämä päivä rauhallisesti lepäillen, katsotaan josko huomenna olisi olisi parempi", parantaja sanoi rauhallisesti. "Voit muuten muutaa soturien pesään ellet halua olla täällä." Nyökkäsin kiitollisena mutta sitten tajusin ettei soke aparantaja näkisi sitä. "Kiitoksia." Katsoin huokaisten Korppisielua kun Kuiskevirta lähti poispäin. Sitten ponnistin käpälilleni. Hento huimauksen aalto pyyhkäisi ylitseni mutta pysyin käpälilläni. Korppisielu katsahti minuun ensin hieman huolissaan mutta helpottui sitten kun en kaatunut. Nojauduin jolloin ja kehräsin. Sitten leirin aukealta kuului taas pennun kiljaisu. Säpsähdin ja silmäni suurenivat. Korppisielu näytti kummastelevan reaktiotani mutta kertoi sitten: "Kiviturkin ja Virtakyyneleen pennut ovat syntyneet." Suuni loksahti auki kun kuulin emon ja isän nimen. "Mitä nyt?" kolli kysyi mutta asia valkein hänelle melkein heti. "Oi, onnea", Korppisielu hymähti ja lipaisi korvaani. Onnistuin pusertamaan hymyn huulilleni ja lähdin sitten tassuttamaan kohti leirin aukeaa. Sisälläni velloivat syyllisyydensekaiset tunteet sillä en ollut suonut ajatustakaan Virtakyyneleelle vaan olin ollut koko ajan takertuneena Korppisieluun. Huokaisin itseinhoten kun tassutin Korppisielun vieressä hitaasti kohti pentutarhaa. // Korppi? cc:

Korppisielu

Katselin ääneti Kipinäsielua ja pysähdyin. Harmaa naaras kääntyi katsomaan minua yllättyneenä. "Mitä nyt?" tämä kysyi. Painauduin hellästi tätä vasten ja katselin tämän kauniita, keltaisia silmiä. "Mene sinä edeltä", nau'uin. "Oletko varma?" Kipinäsielu kysyi. Tämä näytti hieman epävarmalta. "Virtakyynel on emosi ja hän on varmasti vielä hieman väsynyt synnytyksen jäljiltä. Tarvitsette aikaa perheenä", nau'uin hymyillen ja jatkoin: "Odotan sinua. Tulen heti, jos kutsut minua". Kävelin Saniaishännän rinnalla muun partion perässä. Kuuntelin kollin puhetta hymyillen. "Nyt kun sinä ja Kipinäsielu olette kumppanit, ja teillä on kiireitä tällä hetkellä, tai en minä tiedä mitä te olette tehneet.. Mutta tiedäthän sen Lehtitassun?" huomasin kuumotusta Saniaishännän kasvoilla. "Emme me varsinaisesti ole vielä kumppaneita, en ole uskaltanut kysyä asiasta vielä enempää Kipinäsielulta", totesin ja jatkoin: "Tiedän minä, kuinka niin?" "Hän on vähä kuin kumppanini. Tietysti odotamme, että hänestä tulee soturi, mutta ajattelin kertoa tämän nyt", Saniaishäntä kertoi lopulta. Virnistin ja töitäisin parasta ystävääni leikkisästi. "Mahtavaa! Olisihan minun pitänyt arvata", nau'uin innoissani. Palasimme leiriin partiosta. Istuin pentutarhan lähettyville odottamaan Kipinäsielua. *Pitäisiköhän minun mennä katsomaan Virtakyyneleen pentuja?* mietin itsekseni, mutta pudistelin päätäni. *En mene vielä, en halua keskeyttää mitään*, totesin itsekseni. Painelin lumista maata tassuillani turhautuneena ja toivoin että olisin saanut jo painautua Kipinäsielua vasten. //Kipinä? cx Täst tuli kyl ny tönkkö, koska Korppi päätti opetella teleporttaamista

Kipinäsielu | 07.12.2016

Nielaisin ja astuin pentutarhaan sisään. Maitomainen tuoksu levisi lämpimänä sieraimiini ja mieleeni tulivat pentuajat. Pesässä oli hämärää ja epäröin. Pitäisikö minun mennä peremmälle? Emoni naukaisu sai minut hätkähtämään: "Kipinäsielu? Tule vain peremmälle." Puraisin huultani ja astuin varovasti loput askeleet niin että olin emoni luona. Virtakyynel makasi levollisen näköisenä sammalilla ja hänen vatsansa vieressä makasi kolme nyyttiä. Henkäisin ihastuksesta katsellessani pikkusisaruksiani jotka imivät emostaan - meidän emosyamme - maitoa. Virtakyynel naurahti ja kohotti päätään. "Tuo tummanharmaa kolli on Hiilipentu, hänen vieressään on Okrapentu ja tuo viimeinen naaras on Luppopentu", Virtakyynel naukui rakastavasti. Hymyilin lämpimästi emolleni ja kosketin tuon päälakea. "He ovat kauniita", naukaisin hiljaa. Syyllisyyden pistos tuntui terävänä kylkiluideni välissä. Katseeni muuttui epätoivoiseksi ja siirsin katseeni pesän seiniin. Emoni näytti hätkähtävän kun tuo huomasi katseeni. "Mikä nyt on, Kipinäsielu?" Puraisin taas huultani. Sitten käänsin keltaiset silmäni emoni silmiin. Sanat ryöpsähtivät ulos suustani ennen kuin ehdin edes ajatella mitään. "Minun olisi pitänyt olla täällä sinun ja Kiviturkin kanssa ja olla tukena kun odotit pentuja mutta olen vain ollut Korppisielun kanssa. Anteeksi", mumisin painaen pääni Virtakyyneleen turkkiin. Vedin sisääni emoni tuttua tuoksua ja sain siitä lohtua. Tunsin miten Virtakyynel alkoi hytkyä allani ja nostin pääni kummastellen. Sitten huomasin emoni nauravan. "Voi Kipinäsielu, ei sinun tarvitse huolehtia tuollaisia. Olet jo kasvanut ja annan sinulle vapauden niin että voit olla rakastamasi kissan kanssa", Virtakyynel sanoi. Nyökkäsin hitaasti edelleen epäröiden. Sitten hymy valaisi kasvoni ja nauroin emoni kanssa. Pienet pennut ryhtyivät vastalauseisiin ja alkoivat vinkumaan kovaan ääneen. Se sai nauruni hiipumaan kun istahdin Virtakyyneleen ja pentujen viereen. En kyennyt irrottamaan silmiäni siskostani ja veljistäni sillä he näyttivät niin haavoittuvaisilta ja hennoilta että sydäntäni puristi. Hirvittävä suojelunhalu ahdisti rinnassani kun kurottauduin painamaan kuononi vuorotellen pentujen päälaelle. He olivat niin heikkoja, mikä tahansa voisi viedä heidän hengen silmänräpäyksessä. Samaan aikaan en kuitenkaan voinut olla ajattelematta sitä, että joskus kenties minullakin olisi pentuja. Omia, suloisia mutta haavoittuvaisia pentuja ja saisin hoivata jälkikasvuani. Suljin silmäni kuvitelmien juostessa ympärilläni yhtä villisti kuin nuoret oppilaat. "Kuka tuo on?" kuului hento ääni alapuoleltani ja avasin silmäni. Virtakyynel kohotti toista kulmaansa ja kurottautui nuolaisemaan Okrapennun päälakea. Kolli oli noussut honteloille jaloilleen istumaan ja katseli silmät suurina minua. Hymyilin lempeästi sanoessani: "Olen teidän siskonne, Kipinäsielu." Okrapentu henkäisi ja veti ilmaa sisäänsä. "Tuoksut vähän samalta kuin emo", hän tokaisi. "Olen siskosi yhtä lailla kuin Luppopentu ja Hiilipentu ovat sisariasi joten kaipa meidän tuoksumme ovat jossain määrin samanlaisia", kerroin veljelleni. Okrapentu puhalsi ilmaa ulos ja huiskautti häntääsä. Hän kallisti päätään niin että hänen korvansa heilahtivat. "Leikitäänkö?" pentu kysyi innostuksen kulkiessa tuon kehon halki väristyksinä. Naurahdin kepeästi. "Mikäs siinä, herätätkö Hiilipennun ja Luppopennun myös?" Okrapentu nyökkäsi ja työnsi molemmat sisaruksensa hivenen kovakouraisesti hereille. Nopeiden esittelyiden (jotka Okrapentu halusi välttämättä kertoa) jälkeen pyörittelin sammalpallon ja ryhdyimme heittelemään sitä. Pennut olivat todella hyviä nappaaman ilmassa viuhuvan pallon jota he heittelivät toisilleen sekä minulle. Sisareni pitivät kovaa ääntä ja kiljahtelivat riemusta aina kun saivat pallon kiinni. Sivusilmällä näin että Virtakyynel oli nukahtanut pedilleen ja hymyilin tyytyväisenä. Kun huomasin että pennut alkoivat jo väsyä, naukaisin: "Minun täytyy nyt mennä, mutta tulen pian taas. Silloin voisin kertoa teille sadun tai viedä teidät aukiolle leikkimään ja esittelemään leirin." Luppopennun naama kurtistui ja Hiilipentu esitti vastalauseen: "Et saa lähteä vielä!" Naurahdin ja nuolaisin kaikkien pentujen päälakea. "Minun täytyy nyt mennä koska olen soturi ja minulla on soturin tehtäviä hoidettavana", sanoin. Okrapennun silmät suurenivat. "Vau, ai niinkuin taisteluja?" Virnistin kollille iloisena. "Ei hölmö. Minun tulee saalistaa ja käydä rajapartioissa sekä opettaa oppilastani. Nähdään sitten pian!" naukaisin ja peruutin pesästä ennen kuin pennut ehtisivät rynnätä mukaani. Kun pöllähdin pesästä ulos huomasin ensimmäiseksi Korppisielun joka istui odottavan näköisenä vähän matkan päässä. Juoksin kollin luo ja painauduin tuota vasten hengittäen hänen tuttua tuoksua sisäänsä. "Noh, millaisia sisaresi olivat?" "Todella ihania, meidän täytyy mennä pian katsomaan heitä yhdessä", naukaisin. // Korppi? c: Ja taas vaihteeksi tönkkö tarina xD

Huurulilja

Katsoin hymyillen Jylinätaivasta, joka oli vain hetki sitten ansainnut soturinimensä. Viimeiset nimenhuudot kajahtivat vielä ilmoille lehtikatoisessa leirissä, ja sitten kissat lähtivät rynnimään entisen oppilaani luokse onnitellen tuota kasvoillaan hymy tai joillakin oppilailla ehkä jopa kateellisuus. Astelin Jylinätaivaan luokse hymyillen ylpeästi. Tuore soturi siirsi katseensa minuun ja hymyili takaisin. "Olen ylpeä sinusta", nau'uin ja näpäytin hellästi hännänpäälläni kollin kuonoa. Tuo hymähti pienesti. "Kiitos", Jylinätaivas sanoi. Siirsin sitten katseeni Kipinäsieluun, joka oli juuri saapunut leirin pääaukiolle pentutarhasta. Todennäköisesti entinen paras ystäväni asteli heti Korppisielun luokse. Tunsin itseni kovin yksinäiseksi etenkin nyt, kun Jylinätaivas oli ansainnut soturinimensä. Mieleni teki astella Kipinäsielun luokse, jotta olisin voinut jutella naaraan kanssa kuten aina ennenkin, mutta pysyin paikoillani, sillä en halunnut häiritä Kipinäsielua ja Korppisielua. Huokaisin syvään ja lähdin kävelemään kohti sotureiden pesää. Jylinätaivas tuskin huomasi poistumistani, sillä nuori soturi oli keskittynyt juttelemaan uusien pesätovereidensa - eli Myrskyklaanin sotureiden - kanssa. Ajatuksissani onnistuin törmäämään johonkuhun. En sanonut mitään, vaan säpsähdin - niin teki myös kissa, jonka kylkeen olin kävellyt. Huomatessani, että tuo kissa oli Kipinäsielu, säikähtänyt ilme kasvoillani muuttui pian surunmurtamaksi. Minun teki pahaa katsoa naarasta niin iloisena, kun itselläni ei ollut ketään, jonka kanssa olla. Ututassukin keskittyi nykyään Usvahännän kanssa niin paljon harjoituksiin, että hänellä tuskin oli aikaa olla kanssani edes muutamaa hetkeä neljäsosakuussa. "Anteeksi", sopersin ääni säröillen Kipinäsielulle ja lähdin juoksemaan kohti leirin uloskäyntiä. Aivan kuin olisin kokenut tämän hetken aiemminkin. Olin moneen otteeseen rynnännyt ulos leiristä surullisena, mutta se tuntui nyt erilaiselta. Miksi Kipinäsielu seuraisi minua? Hänellä oli kaikki vallan mainiosti, tuskin hän enää muisti, kuka minä olin.. //Kipinä kenties?

Korppisielu

Katsoin Kipinäsielua huolestunein silmin. Painoin pääni hetkeksi naaraan harmaaseen turkkiin tietäen, että minun olisi vietävä naaras leiriin ja Kuiskevirran luo. "Älä huoli", kuiskasin itkunsekaisin tuntein naaraan korvaan ja jatkoin: "Kipinäsielu, tiedän että olet väsynyt tämän kaiken jäljiltä, mutta minun on saatava sinut selkääni". Harmaa naaras nyökkäsi vaimeasti ja laskeuduin matalaksi. Hitain liikkein Kipinäsielu onnistui asettamaan itsensä selkääni ja painautumaan tiiviisti minua vasten. Onnistuin kampeamaan itseni jaloilleni ja lähdin hitain askelin vaeltamaan kohti leiriä. Kävellessäni eteenpiäin kimaltelevassa lumessa, kuiskin Kipinäsielulle kaikkea, mitä mieleeni tuli. "Minä muistan, kun aloin katselemaan sinua ensimmäisen kerran", nau'uin hiljaa ja oletin Kipinäsielun kuulevan. "Olimme molemmat vielä oppilaita. Olit jo silloin kaunis ja vaikutit hurmaavalta", jatkoin. "Mutta en siltikään tiennyt vielä silloin, kuinka paljon tulisin sinusta välittämään ja kuinka paljon rakastamaan. Enemmän kuin uskotkaan", kuiskasin. Lopulta piikkihernetunnelit tulivat näkyviin. Työnnyin tunneleihin ja tunneleiden kautta leiriin. //Kipinä? owo

Kipinäsielu

Vatsassani velloi ja tunsin viiltävää kipua rinnassani aina kun Korppisielu otti askeleen. Silmäni lepsuivat ja vaelsin jossain teitoisuuden ja tajuttomuuden rajamailla. Kuulin Korppisielun äänen mutten erottanut sanoja. Kollin tasainen ääni piti minut hereillä ja se oli kuin naru jota pitkin vedin itseni ylös mustuudesta jos uhkasin taas vajota sinne. Olin kai viimein nukahtanut kun Korppisielu oli lopettanut puhumisensa mutta kun avasin silmäni näin ympärilläni leirin aukean. Räpyttelin silmiäni ja yritin ohjata Korppisielua kohti soturien pesää sillä tuo asteli määrätietoisena parantajan pesään sisälle. Äännähdin kun Korppisielun kuiskaus tuntui rikkovan tärykalvoni. "Kuiskevirta!" Sitten jotenkin valahdin alas kollin selästä ja jäin makaamaan myttynä maahan. En haistanut tuttua parantajan pesän yrttistä tuoksua. Liikautin tassuani aavistuken niin että kosketin sillä Korppisielua. Kylkeni tuntui painautuvan syvälle maahan ja tunsin taas vajoavani alas. "Eih.." kähisin hädin tuskin ymmärtäen mitä puhuin, "ei saa.." Kurkkuni tuntui rutikuivalta ja vatsani tyhjältä. Keuhkojeni puristus tuntui hellittäneen hieman ja minusta tuntui kuin olisin ollut vain tyhjä kuori. Inisin hiljaa tietämättä edes miksi sillä minuun ei sattunut. Pyörin ympäriinsä ja yritin helpottaa tyhjää olotilaani jotenkin. Silmäni olivat painuneet kiinni joten saatoin vain tunte kaiken ympärilläolevan. Kuulin puhetta mutta sanat sotkeutuivat toisiinsa pelkäksi mössöksi. Kylmä tassu kosketti lapaani ja hätkähdin avaten silmäni. Tuntui kuin jokin kirkas valo olisi sokaissut minut kun avasin silmäni. Vaikka pesä oli hämärä minusta tuntui että se oli täynnä valoa. Ähisin näkemättä valossa mitään heittelehtien yhä puolelta toiselle. Olin pelkkää tyhjää täynnä enkä tiennyt mitä tehdä, kaikkialla oli kirkasta enkä päässyt sieltä pois edes sinne mustuuteen, tajuttomaan tilaan... // Korppi? c: Ja Kipinä sit hourailee jtn ihan näin tiedotteeksi

Korppisielu

Istuin parantajanpesässä ja katselin Kipinäsielua. Naaraan kylki kohoili tasaiseen tahtiin ja toivoin hartaasti, että tämä heräisi ja kertoisi, mitä oli tapahtunut. Olin huolissani tästä. Laskin lasittuneen katseeni maahan. "Korppisielu", säpsähdin Kuiskevirran ääntä. "Mitä tiedät tapahtuneesta?" sokea naaras kysyi. Naaraan liikkeet vaikuttivat rauhalliselta ja tämä tiesi tasan tarkkaan, mitä teki. "En juuri mitään. Heräsin ja huomasin Kipinäsielun kadonneen. Lähdin etsimään häntä ja löysin hänet kaatuneen puunrungon luota", selitin parantajalle. "Näitkö matkallasi mitään erikoista?" sinertävä naaras kysyi. "En oikeastaan. Lähellä paikkaa, mistä Kipinäsielun löysin, leijaili epätavallinen lemu. Uskoisin lemun olleen voimakkaampi Kipinäsielun tullessa paikalle", totesin. "Onko sinulla mitään ideaa, mikä tämä lemu oli?" parantaja kysyi. "Ei. Tosin, minusta tuntuu että lemu ei ole kaikista olennaisin asia, sillä jonkun on täytynyt käydä hänen kimppuunsa puremajäljistä päätellen", mutisin. "Päättelytaidoissasi ei ole mitään vikaa", Kuiskevirta naukui hymyillen. Hymähdin pienesti. "Mutta huomaan, että todella välität Kipinäsielusta", Kuiskevirta naukui ja kumartui taas tarkastelemaan puremajälkiä. Tuijotin yhä Kipinäsielua ja toivoin yhä, että tämä heräisi. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Kun heräsin, tajusin kaksi asiaa. Ensimmäiseksi tajusin että olin nukahtanut jossain vaiheessa ja minut oli aseteltu lempeästi sammalille. Toinen asia joka tulvahti tietoisuuteeni, oli se että Korppisielu makasi vieressäni. Liikahdin aavistuksen ja tunsin Korppisielun nostavan päänsä ylös. Avasin silmäni, ja keltaiset silmäni kohtasivat taivaansiniset. Henkäisin ihastuksesta sillä Korppisielun silmät näyttivät hyvin kirkkailta, valoisilta ja tuikkivilta pimeässä pesässä. Tummanharmaa kolli raotti suutaan aavistuksen ennen kuin painoi päänsä turkkiini. Yritin kehrätä, mutta kurkkuni tuntui rutikuivalta ja se sai minut yskimään. Korppisielu ponkaisi jäykkänä ylös ja katseli minua huolestunut pilke silmissään. "Mikä on?" Kollin kuiskaus oli karhea ja hädin tuskin kuulin sen. Lipaisin huuliani ja nielaisin, sillä en uskonut saavan ääntä aikaan. Korppisielu näytti kuitenkin ymmärtävän mitä tarkoitin sillä tuo työnsi jostain eteeni sammalmytyn joka tihkui kosteutta. Ähkäisin kun kurottautuin nuolemaan pallon kuivaksi. Jääkylmä hivenen sammalelta maistuva vesi kostutti kurkkuni ja tuntui valelevan jäseniini voimaa. Suljin silmäni nautinnollisesti kun olin saanut juotua. Pian tunsin Korppisielun kostean nenän poskeani vasten. Kurkustani kohosi hento kehräys kun kolli asettui viereeni. "Miten voit?" tuo kysyi pian. Räpsäytin silmiäni. "Melko hyvin", kähisin. Ääneni sai Korppisielun hymyilemään. Katselin kollia hymyn loistaessa kasvoiltani. Vaikka jäseneni tuntuivat raskailta ja oikea lapani tuntui kirvelevältä tunsin olevani elossa tässä ja nyt, Korppisielun lähellä. // Korppi? c::

Korppisielu

Olin helpottunut, että Kipinäsielu oli herännyt. Painoin pääni hetkeksi tätä vasten kehräten. "Sinun täytyy kertoa kaikki", nau'uin käheällä äänellä. Hieroin päätäni lempeästi naaraan harmaata turkkia vasten, kumminkin varoen, ettei tähän olisi sattunut liikaa. "Mutta sinun täytyy levätä. Käyn hakemassa sinulle jotain syötävää", jatkoin ja kampesin itseni kunnolla seisomaan. Kipinäsielu oli ilmeisesti aikeissa sanoa jotain, mutta loin tähän huolestuneen ja merkitsevän katseen. Naaras nyökkäsi vaisusti ja poistuin parantajanpesästä. Reippain askelin tassutin tuoresaaliskasalle. Nostin harmahtavan hiiren hampaideni väliin ja lähdin takaisin pesälle. Palasin pesään nopeasti ja laskin hiiren Kipinäsielun eteen. "Sinun tulisi yrittää syödä jossain välissä", nau'uin ja painauduin hellästi harmaata naarasta vasten. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Katselin Korppisielun tuomaa hiirtä haluttomana. Minun ei ollut nälkä vaan minun oli hyvä olla juuri nyt. Työnsin saaliin varovasti hieman kauemmas itsestäni. Korppisielun silmissä leimahti huolestuneisuus joten kiirehdin selittämään: "Minun ei ole nälkä vaan hyvä juuri nyt." Korppisielun silmiä varjostava huolestuneisuus näytti laskevan aavistuksen. Sitten kolli asettui viereeni makaamaan. Hengitin syvään keuhkoihini Korppisielun tuttua tuoksua. Kehräsin hiljaa niin että Korppisielun korvat värähtivät ja tuo nuolaisi korvantaustaani. Huokaisin syvään ja asetuin parempaan asentoon niin että kasvoni olivat painautuneen kollin turkkiin. Pian silmäni painuivat kiinni ja nukahdin lempeään uneen Korppisielun viereen. // Korppi? :)

Korppisielu | 05.12.2016

Makasin ääneti Kipinäsielun vieressä. Oletin naaraan nukahtaneen. Harmaan soturin kylki kohoili tasaiseen tahtiin ja tämä päästi suustaan hiljaista, tuhisevaa ääntä. Hymyillen suljin silmäni ja nukahdin. Raotin aavistuksen taivaansinisiä silmiäni ja huomasin Kuiskevirran palaavan pesäänsä. Parantaja oli ollut jossakin sillä välin, kun olin nukkunut. "Onko Kipinäsielu herännyt toista kertaa?" Kuiskevirta kysyi. "Ei ole, mutta uskoisin hänen heräävän pian", nau'uin. Sinertävä naaras nyökkäsi. "Sinun ei kannata olla kumminkaan liian huolissasi. Onko hän vieläkään maininnut mitään tapahtuneesta?" Kuiskevirta kysyi. "Ei", totesin huokaisten. Tunsin Kipinäsielun liikahtavan hieman. Oletin että naaras oli heräämässä. //Kipinä? cx9

Korppisielu

Hymyilin Kipinäsielulle leikkisästi ja asetuin lähemmäs naarasta. Nuolaisin Kipinäsielun korvantaustaa hymyillen ja harmaan naaraan kurkusta kantautui tyytyväistä kehräystä. Vaihdoimme kieliä keskenämme ja se tuntui rauhoittavalta. Ollessamme valmiita, painoin pääni hetkeksi Kipinäsielun turkkiin. "Sinun lienee parasta mennä nyt nukkumaan", hymähdin, kun kuulin Kipinäsielun haukottelevan taas kerran. "Voi olla, mutta niin myös sinun, näytät aivan puolikuolleelta", naaras hymähti lempeästi vitsaillen. Nyökkäsin ja nousin ylös. Jäin odottamaan, että Kipinäsielu sai kammettua itsensä jaloilleen. Harmaa naaras työntyi soturien pesään edelläni. Sujahdin hämärään pesään heti Kipinäselun jäljessä. Kipinäsielu vilkaisi minua nopeasti hymyillen ja kuiskasi: "Hyvää yötä". "Hyvää yötä", vastasin kuiskaten ja asetuin omalle paikalleni, Saniaishännän toiselle puolelle. Kuuntelin ääneti soturien tasaistaa tuhinaa. Suljin hitaasti taivaansiniset silmäni, kunnes nukahdin. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Makasin omilla sammalillani silmät auki. Kuuntelin muiden tasaista unista tuhinaa mutta en itse kyennyt rentouttamaan lihaksiani ja sulkemaan silmiäni saattaakseen itseni uneen. Huokaisin turhautuneena ja käänsin kylkeäni. Toivoin, että Korppisielu olisi voinut olla vieressäni painautuneena turkkiini niin että saattaisin haistaa tuon tutun tuoksun. Tuijotin pesän seiniä ja yritin nukahtaa mutta aina kun olin sulkenut silmät, ne ponnahtivat auki. *Voi Korppisielu, olisitpa vieressäni*, ajattelin. Tiesin, että oli typerää kantaa huolta ja makoilla valveilla kollin vuoksi joka nukkui vain muutaman ketunmitan päässä. Väräytin viiksiäni ja ponnistin hiljaa istumaan. Silmäni olivat kirkkaat ja näin pimeässä pesässä hyvin ympärilleni. Huiskaisin hännälläni ilmaa ja lähdin tassuttamaan kevein askelin ulos pesästä. Tarkoitukseni oli käydä pienellä metsälenkillä jotta saisin paremmin unenpäästä kiinni. Astelehdin lumen täyttämässä metsässä ja kuuntelin sydämeni sykettä joka oli ainoa ääni hiljaisessa metsässä. Hengitykseni kohosi huuruna ilmaan ja kuunsirppi valaisi pilvien raosta polkua eteeni. Pörhistin turkkini sillä kylmä pakkanen nipisteli vartaloani. Tassuni muuttuivat kylmän lumen myötä tunnottomiksi mutten välittänyt. Hengitin syvään raikasta yöilmaa ja tunsin itseni vapaaksi. Rinnassani sykkivä lämmin tunne Korppisielua kohtaan tuntui viilentyneen kun ohimenevä tuulenpuuska heilautti oksia. Tiesin että minun oli hyvä olla välillä yksin vaikka jokin osa minusta kaipaa aina Korppisielun luokse. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahti lemu, joka sai minut aivastamaan. Yskin hajua pois kurkustani kun joku kaatoi minut maahan takaapäin. Ilmat tyhjenivät keuhkoistani ja haukoin kivuliaasti henkeä kun jokin otus takoi selkääni. Rintaani puristi kun yritin saada henkeä mutta aina kova isku sai ne tyhjenemään. Silmissäni alkoi näkyä tähtiä ja yritin pitää ne väkisin auki vaikka silmäluomeni tuntuivat painavan paljon. Avasin suuni huutaakseni apua mutta suustani ei tullut mitään koska minulla ei ollut happea puhumiseen. Ähisin maassa vatsallani kun jokin valtaisa otus rummutti selkääni. Ennen kuin maailmani pimeni, tunsin viiltävää kipua oikeassa lavassani. // Korppi? :D Ja Kipinän kimppuun hyökkäsi joku random erakko - se voi vaik löytää Kipinän jostain "piilosta" sellaset hampaanjäljet oikeessa lavassa ÖnÖ

Korppisielu

Raotin aavistuksen taivaansinisiä silmiäni. Silmäilin ympärilleni hämärässä pesässä ja silmäni olivat painua uudelleen kiinni. Huomasin, kuinka Saniaishäntä mutisi unissaan jotain itsekseen. Katseeni hapuili Kipinäsielua, mutta en nähnyt naarasta mistään. Räpyttelin silmiäni hetken aikaa, kuin yrittäen karkoittaa väsymyksen kehostani. Kohottauduin istumaan, huomaten naaraan olevan poissa. Muut soturit nukkuivat sikeästi, joten tiesin että nyt oli aivan liian aikaista heräämiselle. Työnnyin ulos hämärästä pesästä ja katselin ympärilleni. *Kipinäsielu, missä ihmeessä olet?* mietin itsekseni ja raotin aavistuksen leukojani. Yritin löytää naaraan tuttua tuoksua ja lähdin tassuttelemaan piikkihernetunneleita kohden. Työnnyin ulos piikkihernetunneleiden toisesta päästä ja yritin uudestaan löytää naaraan tuoksua. Kipinäsielun tuttu haju leijaili sieraimiini ja lähdin kulkemaan tuoksun perässä. Jossain kohtaa matkaa, sieraimiini tulvi outo tuoksu. Tuoksu oli lemuava, mutta jo hieman valjahtava. "Kipinäsielu?" huhuilin naaraan nimeä. Kuljin tuoksun perässä ja silmäilin ympäristöäni mahdollisuuksieni mukaisesti. Lopulta kaatatuneen puunrungon lomassa näin tutun, harmaan naaraan. Kiirehdin askeliani ja juoksin Kipinäsielun luokse. Saapuessani tämän luo, huomasin hampaanjäljet naaraan oikeassa lavassa. Painoin kasvoni naaraan turkkiin yrittäen saada tämän hereille. "Kipinäsielu", toistin naaraan nimeä kuin ruikuttava pentu. Tiesin että minun olisi saatava hänet takaisin leiriin, mutta se olisi paljon helpompaa jos saisin naaraan ensiksi hereille. //Kipinä? Tulipas tästä tönkkö xd

Kipinäsielu

Leijailin mustuudessa. En tuntenut mitään, kipua, surua, tuskaa. Minun oli hyvä olla. Olin ollut tässä rauhoittavassa tajuttomuuden tilassa aikaisemminkin. Minulla ei ollut ruumista, vain mieleni ajelehti mustuudessa. Minun teki mieli jäädä vain sinne ja painua ehkä vielä vähän alemmaksi. Se tuntui todella houkuttavalta ajatukselta ja minun teki mieli tietää minne päätyisin jos sukeltaisin alas tyhjempääkin tyhjyyteen. Hymy valaisi mieleni kun räpiköin alaspäin. Yhtäkkiä tunsin miten jokin olisi vetänyt minua alaspäin niin että vauhtini kiihtyi. Ilma virtasi lävitseni ja olisin hihkunut riemusta jos olisin ollut vielä ruumiissani. Vaistosin että lähestyin rajaa, jonka ylitettyäni en enää koskaan palaisi takaisin. Vauhtini kihtyi entisestään mutta sitten yhtäkkiä jossain alitajunnassani napshati ja Korppisielun hääntyneet kasvot leijuivat eteeni. Hätkähdin kun kuulin yhtäkkiä ympäriltäni äänen: "Kipinäsielu, Kipinäsielu..." Haukkasin henkeä kun tunnistin äänen omistajaksi Korppisielun. Sitten tunsin hienoista kipua oikeassa lavassani joka voimistui hetki hetkeltä. Sen jälkeen huomasin kiitäväni ylöspäin mustuudessa joka alkoi rakoilla. En yrittänytkään jarruttaa vauhtiani sillä halusin ylös, takaisin Korppisielun luokse. Sitten se tapahtui. Kaikki kivut rypsähtivät ylitseni kun lensin takaisin ruumiiseeni. Haukkasin kivuliaasti henkeä ja ähisin maassa. Räpsäytin silmäni auki ja näin edessäni Korppisielun kalpeat kasvot. Yritin pusertaa hymyn huulilleni mutten onnistunut siinä. Oikea lapani liekehti tuskasta ja rintaani ahdisti ja tuntui että en saanut henkeä. Vastassani tuntui myllertävän edellinen ateriani, joka tuli pian ulos lumelle. Yskin suustani oksennuksen ja veren makua kun kuulin Korppisielun äänen: "Oletko kunnossa? Mitä tapahtui?" Sylkäisin vielä viimeisen oksennuksenrippeen ulos suustani ja yritin sanoa Korppisielulle olevani kunnossa. Suustani tuli kuitenkin vain ähinää ja rintaani puristi entistä enemmän. Päätin jättää puhumisen ja yritin nousta ylös. Jalkani kantoivat minua hetken mutta sitten kaaduin takaisin maahan. Pääni tuntui todella kevyeltä mutta muu ruumiini raskaalta. Lapaani nipisteli ja keuhkojani puristi niin että pelkäsin taas menettävän tajuntani. // Korppi? ö3ö

Kipinäsielu | 03.12.2016

Korppisielu tarkasteli minua taivaansinisillä silmillään. Heilautin häntääni ja hymyilin kollille. Sitten katsoin Teräväkynttä. Tuo näytti olevan hieman omissa ajatuksissaan. "Olemme jo valmiita. Keitä lähtee partioon mukaan?" kysyin varapäälliköltä. Teräväkynsi hätkähti ja käänsi silmänsä omiini. "Mukaanne tulee Riekkotassu ja Vinhasiipi", tuo naukaisi. Nyökkäsin vastaukseksi. Sitten Teräväkynsi asteli poispäin ilmeisesti kertomaan muilla partion jäsenille että he tulisivat rajapartioon. Katsahdin pikaisesti Korppisielun taivaansinisiin täydellisiin silmiin ennen kuin painauduin tätä vasten. Kehräsin taas lujaa ilosta ja onnesta. // Korppi?

Korppisielu

Tyytyväinen kehräys kumpusi syvältä kurkustani, Kipinäsielun painautuessa minua vasten. Huomasin pian Riekkotassun ja Vinhasiiven kävelevän meitä kohden. Irrottauduin hieman vastahakoisesti Kipinäsielusta ja loin tähän pahoittelevan katseen. Riekkotassu tassutteli Kipinäsielun luo ja katselin, kuinka kaksikko vaihtoi muutaman sanan keskenään. Muistin, että Kipinäsielu oli jo saanut oman oppilaan. Laskin katseeni maahan mietteliäänä. Milloin minä saisin oman oppilaani? "Oletteko valmiita lähtemään?" Vinhasiiven ääni herätti minut ajatuksistani. "Olemme valmiita", kuulin Kipinäsielun vastaavan. Partio lähti liikkeelle. Jättäydyin partion perälle, sillä annoin Kipinäsielulle aikaa oman oppilaansa seurassa. Jäin tuijottamaan ensimmäisenä kulkevan Vinhasiiven selkää. Minua kokeneempi soturi näytti ylväältä johtaessaan partiota ja tiesin kollin olevan hyvin uskollinen. Katseeni kulkeutui Vinhasiivestä Kipinäsieluun ja silmäilin naarasta hetken hiljaa, kunnes katseeni laskeutui lopulta maahan. //Kipinä?

Kipinäsielu

Kävelin oppilaani vieressä Vinhasiiven takana. Kuulin Korppisielun askeleet takanani ja olisin halunnut kävellä tuon vieressä, mutta tieisn että minun tuli olla oppilaani kanssa. Riekkotassu näytti olevan innoissaan päästessään partioimaan sillä tuon askeleet olivat kepeitä ja huolettomia. "Riekkotassu", naukaisin yhtäkkiä, "kerro soturilain viisi ensimmäistä kohtaa." Oppilaani ärähti inhotenmutta ryhtyi kuitenkin luettelemaan soturilakia. En kuunnellut kuin puolella korvalla sillä ajatuskeni harhailivat muualla. Metsä ympärillämme oli verhoutunut hentoisern lumivaippaan ja laskeva aurinko väritti taivaan oranssiksi. Huokaisin ihastuksesta ja katselin miten lumi kimalsi ympärillämme kuin Korppisielun silmät. En mahtanut itselleni mitään vaan vilkaisin olkani yli taakse. Korppisielu katseli maata ja minun olisi tehnyt niin hirveästi mieli painautua tuota vasten. Kolli ilmeisesti vaistosi että häntä katseltiin sillä hän nosti katseensa. Katseemme kohtasivat ja pienen hetken ajan tunsin olevani maailmassa kaksin Korppisielun kanssa. Sitten käänsin kuitenkin katseeni eteenpäin vaikka rintaani puristi hirvittävä kaipuu. // Korppi? c:

Korppisielu

Kipinäsielun katse näytti olevan täynnä jonkinlaista kaipausta, kävellessämme eteenpäin partiossa. Mieleni olisi tehnyt kiriä harmaa naaras kiinni ja painautua tätä vasten ja kuiskia lohduttavia sanoja tämän korvaan. Pian pysähdyimme ja uusimme reviirimme rajat "Vinhasiipi", nau'uin vanhemman soturin nimen. Mustavalkea kolli käänsi katseensa minuun. "Me taidamme olla valmiita", nau'uin vanhemmalle soturille. "Olet oikeassa Korppisielu. Palataan nyt takaisin leiriin", kolli totesi pienesti nyökäten. Lähdimme kävelemään takaisin leiriin. Piikkihernetunneleiden tullessa näkyviin, Kipinäsielu antoi Riekkotassulle luvan mennä. Musta oppilas nyökkäsi tyytyväisenä ja työntyi ensimmäisenä piikkihernetunneleihin. "Käyn ilmoittamassa Teräväkynnelle partiointimme tulokset", Vinhasiipi naukui ja soin tälle pienen nyökkäyksen. Kollin kadottua piikkihernetunneleihin, käänsin katseeni Kipinäsieluun. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 04.12.2016

Korppisielu käänsi katseensa minuun ja tunsin sydämeni lähtevän laukkaamaan. Hymyilin ja astuin askeleen kohti kollia niin että saatoin painautua tuota vasten. Korppisielu henkäisi ja vaistosin tuon hymyilevän. Kosketin kuonollani tuon korvaa lempeästi vetäen samalla sisääni kollin tuttua tuoksua. Hätkähtäen tajusin että olimme keskellä sisäänkäyntiä ja työnsin Korppisielua eteenpäin. "Tule, mennään tästä tieltä pois", naukaisin. Korppisielu äännähti mutta lähti kuitenkin astelemaan verkkaisesti pois sisäänkäynnin edestä. Korppisielun johdattaessa minua soturien pesän viereen suuni avautui haukotukseen. Edessäni tepasteleva kolli käänsi korviaan ja kysyi: "Väsyttääkö? Haluatko mennä nukkumaan?" "En minä vielä. Voisimme vaihtaa kieliä ensin jos se vain sopii arvon soturille", naukaisin leikkisästi ja Korppisielu kääntyi katsomaan minua hymyillen. // Korppi? cc:

Korppisielu | 02.12.2016

"Mitä jos lähdet ja joudun olemaan yksin?" Kipinäsielun sanat saivat minut säpsähtämään. Katsoin Kipinäsielua hetken hiljaa. Naaras puri huultaan, aivan, kuin olisi yrittänyt olla itkemättä. Katsoin Kipinäsielua taivaansinisillä silmilläni, kunnes nuolaisin naaraan poskea lempeästi. "Kipinäsielu", aloitin. Tämä siirsi yhä hieman itkuisen katseensa minuun. "Sinä et joudu olemaan yksin, muista se", totesin ja yritin kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta. "Mutta", Kipinäsielu aloitti, mutta kerkesin vaientamaan tämän, jotta voisin itse jatkaa. "Jos minä en ole luonasi, olen ainakin täällä", nau'uin ja painoin pääni naaraan rinnalle, kuullen tämän tiheät sydämenlyönnit. Kipinäsielu tuntui yllättyvän hieman eleestäni, mutta en tiedä, mitä tämä loppujen lopuksi ajatteli. En aikonut lopettaa kumminkaan vielä, vaan nostin katseeni tämän keltaisiin silmiin. "Minä rakastan sinua, joten en aio lähteä viereltäsi minnekään", kuiskasin ja painoin pääni tämän harmaaseen turkkiin. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Henkäisin vuodattaessani vielä vihoviimeisen kyyneleen Korppisielun turkille. Sisälläni paisunut epävarmuus ja pelko tuntui poksahtaneen ja haihtuneen savuna ilmaan. Sen tilalle vyöryi mitä ihaninta onnen ja rakkauden tunnetta. Päästin ilmoille tasaisen kehäryksen ja laskin pääni Korppisielun lavalle. Kolli hymähti ja hieroi päätään minua vasten. Rinnassani tuntui olevan lämmittävä möykky joka valoi minuun voimaa. "Minäkin sinua", naukaisin kuiskaten. Ääneni hädin tuskin kuului mutta tiesin Korppisielun kuulevan sen. Värähdin kun tunsin tummanharmaan kollin nuolaisevan poskeani ja käänsin katseeni tuon sinisiin silmiin. Korppisielun katse tulvi rakkautta ja toivoin, että minun katseeni näyttäisi samalta. Huokaisin kun Korppisielu sanoi pehmeällä äänellä: "Meidän pitäisi syödä tuo ratsas nyt." Nyökkäsin ja vedin kuolleen linnun lähemmäs meitä. Asetuin hieman parempaan syömisasentoon ja kurottauduin haukkaamaan ensimmäisen palan. Rastaan mehevän lihan maku täytti suuni ja hymyilin pureskellessani sitä silmät kohdistettuina Korppisieluun joka kumartui juuri syömään. // Korppi? c::

Korppisielu

Söin Kipinäsielun kanssa rastaan, jonka olin hakenut meille aikaisemmin tuoresaaliskasasta. Oloni oli helpottunut, sillä olin saanut sanottua harmaalle naaraalle sanat, jotka halusin sanoa ja tämän olo näytti huomattavasti paremmalta. Lopulta rastaasta ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Nuolaisin nopeasti toista suupieltäni, kunnes painoin pääni hellästi Kipinäsielua vasten. Naaras kehräsi tyytyväisenä ja syvältä kurkustani kuului myös kehräys, aivan kuin se olisi ollut vastaus naaraan lempeältä kuulostavaan kehräykseen. Suljin silmäni hetkeksi tyytyväisenä. Tunsin olevani onnellinen ja toivoin myös Kipinäsielun olevan. "Tiedätkö", aloitin lopulta rikkoen välillämme olleen hiljaisuuden. "Tiedänkö mitä?" Kipinäsielu virnisti lempeästi. "Olen onnellinen siitä, että olen saanut rakastua juuri sinuun", kuiskasin naaraan korvaan. Tunsin Kipinäsielun säpsähtävän hieman, mutta pian painautuvan tiiviimmin tummaa turkkiani vasten. Olin taas hiljaa ja odotin Kipinäsielun sanoja tai tekoja. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

"Niin minäkin", henkäisin hiljaa. Kehräykseni taukosi sanoessani sanat mutta sen jälkeen syvältä rinnastani kumpuava kehräys tuntui hukuttavan kaikki muut äänet alleen. Kuulin Korppisielun naurahtavan ja nostin pääni tuon turkista. "Mikä nyt noin naurattaa?" kysyin rypistäen otsaani. Kolli virnisti ja sanoi: "Sinun kehräyksesi voisi pelottaa kaikki pois täältä." Räpsäytin silmiäni painautuessani taas Korppisielua vasten. Lämmin onnentunne sykki rinnassani ja kaipasin sitä yhä lisää. "En usko että olisin kenenkään muun kanssa yhtä onnellinen", mumisin Korppisielun turkkiin. Kolli liikahti ja kysyi: "Anteeksi, mitä sanoit?" Nostin keltaiset silmäni Korppsielun taivaansinisiin ja toistin sanat. "En usko että olisin kenenkään muun kanssa yhtä onnellinen." Korppisielun ilme kuvasti silkkaa iloa ja rakkautta kun tuo puski päällään kylkeäni. Päästin ilmoille nauravan kehräyksen kun yhtäkkiä joku sanoi: "Aiotteko te olla koko illan ja yön siinä kuhertelemassa?" Hätkähdin ja nousin käpälilleni. Puhuja oli Taivastähti. Poskiani alkoi kuumottaa ja siirsin katseeni käpäliini. Suuni tuntui yhtäkkiä rutikuivalta ja toivoin että Korppisielu hoitaisi puhumisen. // Korppi? :] Se vois kysyy et pääsiskö nää siihen rajapartioon tai jotain xD

Korppisielu

Huomasin Taivastähden silmäilevän meitä ääneti. Nousin istumaan ja loin hieman pahoittelevan katseen päällikköön. "Ei, ajattelimme kysyä pääsisimmekö mukaan rajapartioon", totesin äkisti, sillä en keksinyt muutakaan. Taivastähti nyökkäsi pienen hiljaisuuden jälkeen hyväksyvästi. "Selvä. Menkäähän nyt, Teräväkynsi järjestää partion varmasti pian", päällikkö naukui. Nyökkäsin ja nousin seisomaan. Loin Kipinäsieluun odottavan katseen ja harmaa naaras nousi myös. Lähdin kävelemään tämän vierellä eteenpäin ja vilkaisin klaanimme päällikköä vielä nopeasti. Tassutin Kipinäsielun vierellä Teräväkynnen luo, juuri kun vaalea kolli pyysi rajapartioon lähteviä ilmoittautumaan. "Me tulemme myös", nau'uin. Entinen mestarini nyökkäsi minulle kiitollisena. "Selvä. Valmistautukaa, sillä partio lähtee pian", kolli murahti hyvää tarkoittaen. Katsoin Kipinäsielua odottavasti. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 01.12.2016

Askeleeni olivat kepeitä ja etenin nopeaan tahtiin. Ruumiini tuntui kevyeltä ja kaikki mahdolliselta. Hymy loisti kasvoiltani kun seisahduin. En olisi malttanut saalistaa sillä saatoin yhä tuntea Korppisielun ruumiin omaani vasten. Värähdin mutta työnsin kuitenkin ajatuksen pois mielestäni - minun täytyi saalistaa ja olla hyödyksi klaanilleni. Raotin leukojani ja vedin syvään henkeä. Haistoin kylmän ja kirpeän pakkasilman, sekä aavistuksenomaisen hennon hajun maatuvia lehtiä mutta en yhtään tuoksua riistasta. Huokaisin ja lähdin jatkamaan matkaa. Nuuhkin koko ajan ilmaa niin että havaitsisin kaikki mahdolliset tuoksut. Yhtäkkiä kitalakeeni tulvahti voimakas hiiren tuoksu. Innostus syöksähti lävitseni ja pysähdyin. Metsä oli hiljainen ja yritin höristää korviani kuullakseni otuksen äänet. En kuitenkaan erottanut mitään ääniä, joten haistelin uudelleen ilmaa. Hiiren oma makea tuoksu kutitti sieraimiani kun onnistuin paikallistamaan sen. Kyyristyin lähelle maata ja säpsähdin kun kylmä lumi kosketti vatsakarvojani. Sitten lähdin kohti hiiren tuoksua. Hiivin hiljaa lumisen metsän halki ja tähyilin samalla ympärilleni milloin näkisin harmaan otuksen. Näkökenttäni laitamalla liikahti jokin ja jähmetyin kääntäen keltaiset silmät liikkeen suuntaan. Harmaa pieni ja laiha hiiri kaivoi maata ja rapisteli kasvillisuutta. Vesi herahti kielelleni ja lähdin hiipimään kohti saalista. Asetin tassuni keveästi maan pinnalle ja lähestyin hiirtä hitaasti, mutta varmasti. Kun olin tarpeeksi lähellä, jännitin lihakseni ja loikkasin. Kiisin ilman halki ja laskeuduin suoraan harmaan jyrsijän päälle painaen sen lumeen ja kumartuen taittamaan sen niskat. Hymyilin leveästi ja kehräsin kun nostin velton hiiren maasta ja jatkoin matkaa. Päässäni tuntui surisevan mehiläisiä kun etenin puolijuoksua minun ja Korppisielun tapaamispaikkaa kohden. Suussani roikkui kaksi laihaa hiirtä ja ne läiskähtelivät rinnuksilleni kun kosketin tassullani maata. Hiirten viekoittelevan tuoksun yli haistoin yhtäkkiä Korppisielun tutun ja turvallisen ominaistuoksun ja sitten näin hänet. Kolli istui selin minuun ja hänen edessään makasi veltto jänis. Tuo höristi korviaan ja käänsi siniset silmät omiini. Yritin hymyillä hiiret suussani onnistumatta siinä kovinkaan hyvin. Pysähdyin, ja laskin saaliini maahan. "Hyvä metsästysonni tällä kertaa", naukaisin. Korppisielu hymähti ja puraisi huultaan. Kallistin päätäni ja kosketin kuonollani kollin poskea ennen kuin kysyin: "Painaako mieltäsi jokin?" // Korppi? c:: Ja vähän viivästyi tämä tarinan kirjoitus kun oli kiireitä.. cx

Korppisielu

Olin hetken hiljaa, kunnes nostin katseeni Kipinäsieluun. Naaras tuntui tarkkailevan minua tiiviisti, mutta en välittänyt. "Ei oikeastaan", totesin äkisti ja nostin jo hieman kylmyneen jäniksen hampaideni väliin. Kipinäsielu kohotti pienesti toista kulmaansa, mutta ei sanonut mitään. "Palaammeko takaisin leiriin?" kysyin jänis hampaideni välissä. Kipinäsielu nyökkäsi. "Palataan vain", tämä naukui. Lähdin kävelemään naaraan vierellä kohti leiriä. Painauduin Kipinäsielua vasten ja naarais soi minulle lämpimän hymyn. Lumi narkui mukavasti tassujeni alla, kävellessäni eteenpäin lumisessa metsässä. Mietin yhä aiemmin mieltäni painanutta asiaa. Palasimme leiriin ja veimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Kipinäsielu pudotti hiirensä tyhjenevän kasan päälle ja kääntyi katsomaan minua. "Nyt kerrot, mikä mieltäsi painaa", tämä pyysi. Katsoin tätä hetken hiljaa. "Ei se mitään tärkeää ole, eikä sen aika ole vielä", nau'uin lopulta ja puskin naaraasta hellästi päälläni. "Oletko varma?" Kipinäsielu kysyi ja kuulosti hieman huolestuneelta. "Olen varma", vastasin. Kipinäsielun katse tuntui leppyvän. "Muista, että voit kertoa asiasta minulle, jos tahdot", tämä naukui. "Ajallaan", hymähdin ja kävelin tämän perässä soturien pesän edustalle. Asetuin makaamaan naaraan viereen ja painauduin tiiviisti tätä vasten. Kipinäsielu kehräsi ja tuntui olevan eleestä hyvillään. "Mitä tekisimme seuraavaksi?" kysyi pienen hiljaisuuden kuluttua ja katsoin tämän keltaisia silmiä taivaansinisillä silmilläni. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Katselin Korppisielun taivaansinisiä silmiä omillani. Kollin silmät tuntuivat tuikkivan valoa ja ne tuntuivat olevan aina niin lämpimät ja avoimet. Tunsin oloni Korppisielun kanssa turvalliseksi enkä olisi halunnut menettää hetkeäkään. Huokaisin ja kurottauduin lipaisemaan kollin poskea pikaisesti. Vatsani murahti ja tunsin nälän hivelevän vatsaani tuoden ikävän tunteen mukanaan, joten naukaisin: "Minun on hieman nälkä, joten joskos söisimme jotain ja pyytäisimme sitten pääsyä vaikka illan rajapartioon?" Korppisielu kohautti lapojaan ja nousi ylös. "Minä voin hakea meille syötävää", kolli naukui ennen kuin kääntyi hakeakseen pienestä tuoresaaliskasasta jotain millä täyttää mahamme. Katselin Korppisielun loittonevaa selkää ja venyttelin hieman tassujani odotellessani. Kun Korppisielu oli poistunut viereltäni, kaikki lämpö minussa tuntui kadonneen kollin mukaan ja värähdin. Kyyneleet kohosivat äkkiä silmiinni sillä mieleeni pälkähti kauhistuttava ajatus: mitä jos joutuisin olemaan ilman Korppisielua, aivan yksin? // Korppi? :3

Korppisielu

Tassuttelin hakemaan syötävää minulle ja Kipinäsielulle. Valikoin kasasta rastaan ja arvelin sen riittävän meille molemmille hyvin. Nostin linnun hampaideni väliin ja lähdin kävelemään takaisin soturien pesän edustalle. Saavuin nopeasti takaisin ja huomasin Kipinäsielun, jonka poskea pitkin valui kyynel. Laskin rastaan alas ja asetuin naaraan vierelle, painautuen taas tätä vasten. "Mikä on?" kysyin ja nuolaisin hellästi kyyneleen pois naaraan kasvoilta. Kipinäsielu katsoi minua hiljaa ja uusi kyynel vierähti naaraan silmäkulmasta. Painoun kuononi soturin poskelle lohduttavasti. "Haluatko kertoa?" kysyin hiljaa. "Minä..." Kipinäsielu aloitti ja yritin tulkita, mitä tämä mahtoi ajatella. Vedin naaraan tuoksua taas sieraimiini ja katsoin tätä yhä. "Kipinäsielu", nau'uin. Naaras säpsähti pienesti, kun lausuin tämän kauniisti sointuvan nimen. "Mitä ikinä tapahtuukaan, lupaan pysyä rinnallasi. Jos sinusta siltä tuntuu, voit puhua minulle. Se saattaa helpottaa", totesin rauhoittavaan sävyyn ja jäin odottamaan Kipinäsielun vastausta. //Kipinä? :3

Kipinäsielu | 02.12.2016

Korppisielun sanat saivat kyyneleeni valumaan entisestään. Ne kastelivat poskeni ja näköni sumentui. Kurkkuani poltteli ja painoin pääni Korppisielun turkkiin. Kolli nuolaisi lohduttavasti päälakeani ja painauduin yhä tiiviimmin tätä vasten. "Haluatko kertoa? Sinun ei ole pakko mutta olosi saattaa helpottaa jos kerrot. En halua painostaa sinua kertomaan, mutta minusta tuntuu kamalalta nähdä sinut.." Korppisielu vaikeni etsien oikeaa sanaa. "Minusta on kamalaa nähdä sinut surullisena", hän naukui viimein. Sydäntäni puristi ja nostin sumean katseeni Korppsielun taivaansinisiin silmiin. Ne tuntuivat olevan turvallisin asia maailmassa. Sitten sanoin heiveröisellä äänellä: "Mitä jos lähdet ja joudun olemaan yksin?" Purin huultani ja päätin etten enää aikoisi itkeä. En tiennyt mikä minuun tuli, mutta tärkeintä oli vain olla Korppisielun lähellä. // Korppi? c':

Korppisielu

Huomasin Kipinäsielun nukahtavan. Nuolaisin harmaan naaraan päälakea ja paunauduin tiivimmin tätä vasten. Vedin Kipinäsielun tuoksua sisääni. Tahdoin painaa tuoksun mieleeni niin tiiviisti kuin osasin. Naaraan tuoksu oli uskomattoman rauhoittava ja toi turvaa antavan tunteen. Katsoin Kipinäsielua vielä hetken aikaa, kunnes suljin silmäni. Kuulin tämän tasaisen hengityksen ja oma hengitykseni tasoittui samaan tahtiin. Hitaasti tunsin nukahtavani. Raotin aavistuksen silmiäni, tuntiessani vieressäni nukkuvan Kipinäsielun liikahtavan. Katsoin harmaata naarasta hiljaa ja huomasin tämän heränneen. Kipinäsielu katseli minua keltaisilla silmillään ääneti. "Oletko ollut jo kauan hereillä?" kysyin ja nostin päätäni. Kipinäsielu hieroi päätään kaulaani vasten. "En kovin kauaa", tämä vastasi lopulta. Nyökkäsin pienesti. "Haittaako, jos viivyttelen seurassasi vielä?" kysyin ja katsoin naarasta toiveikkaana. "Sanoinhan sinulle jo, että saat olla seurassani aina, kun haluat", Kipinäsielu hymähti ja nuolaisi poskeani. Hymyilin tälle lempeästi ja kampesin itseni istumaan. Nuolaisin vaaleaa rintakehääni mietteliäänä. "Mutta meidän tulisi varmaan tehdä jotain klaanille hyödyllistä", naaras naukui vierestäni ja nousi itsekin istumaan. "Totta, joten minulla on ehdotus", nau'uin. "Millainen ehdotus?" Kipinäsielu kysyi ja räpäytti silmiään uteliaana. "Lähdetään kävelylle ja saalistetaan samalla", ehdotin hymyillen. Kipinäsielu katseli taas taivaansinisiä silmiäni, jokseenkin tiiiviisti. Odotin naaraan vastausta ääneti ja toivoin tämän suostuvan. Pienen hiljaisuuden jälkeen Kipinäsielu avasi suunsa vastatakseen: //Kipinä? c:

Kipinäsielu

"Se sopii paremmin kuin hyvin." Hymyilin ja nojauduin Korppisieluun irrottaen jokseenkin vastahakoisesti katseen tuon sinisistä silmistä. Korppisielu hymähti ja työnsi minut varovasti kauemmas. Rypistin otsaani sillä ensin ajattelin ettei kolli ehkä haluaisikaan minua lähelleen. Tajusin kuitenkin että Korppisielu nousi ylös eikä halunnut minun kaatuvan. Sydämeni teki voltin kun nousin itsekin seisomaan Korppisielun viereen. Sitten astelin tummanharmaan kollin perässä ulos aukealle ja sieltä sisäänkäyntiaukosta ulos pakkaseen. Turkkini hipoi Korppisielun turkkia ja hänen kehonsa piti minunkin kehoni lämpimänä. Olin laskenut häntäni huolettomasti kollin selälle. Askelemme menivät täysin smaa tahtia ja huokaisin ihastuksesta kävellessämme rauhallista tahtia lumisessa metsässä. Lumi oli hieman kosteaa ja sen peittämä aluskasvillisuus kasteli jalkani. Minua alkoi paleltaa nopeasti joten hidastin vauhtini ennen kuin seisahduin. "Saalistetaanko nyt?" kysyin. Korppisielu kohautti lapojaan ja nyökkäsi. Kehräsin pikaisesti ennen kuin jatkoin: "Erkanemmeko tässä ja palaamme myöhemmin, vai saalistammeko yhdessä?" // Korppi? :D

Korppisielu

"Jos erkanemme, saatamme saada paremmin saalista", nau'uin mietteliäänä ja jatkoin: "Jos se ei haittaa sinua". "Ei haittaa, tapaamme siis tässä?" Kipinäsielu hymähti. Nyökkäsin ja puskin naaraasta lempeästi päälläni. Kohtasin tämän katseen hymyillen. Kipinäsielu erkani minusta ja lähti saalistamaan vastakkaiseen suuntaan, kuin minä. Kävelin lumisessa metsässä silmäillen ympärilleni. Raotin aavistuksen leukojani ja annoin tuoksujen leijailla sieraimiini. Pysähdyin tutkimaan erilaisia tuoksuja hieman toiveikkaana, mutta sain todeta ilmassa leijailevan riistan tuoksun olevan valju, tuskin enää erottuva. Huokaisten jatkoin matkaani eteenpäin. Lumi narisi tassujeni alla ja katselin ympärilleni lumisessa metsässä. Lumi näytti mielestäni kauniilta ja tuntui aivan siltä, kuin sen kimmellys olisi yrittänyt viestiä jostain. Pysähdyin haistelemaan ilmaa. Erotin jäniksen tuoksun leijailevan ilmassa. Korvani värähtivät innosta. Jänis olisi varmaan laihaakin laihempi, mutta kelpaisi mainiosti. Aloin kulkemaan hiljaisin askelin tuoksun suuntaan. Hetki hetkeltä tunsin tuoksun voimistuvan sieraimissani. Saadessani pitkäkoipisen jäniksen näköpiiriini, laskeuduin matatalaksi. Vatsakarvani hipoivat kimaltelevaa lunta ja tunsin, kuinka kylmyys kalisutti kehoani. Annoin katseeni nauliintua jänikseen ja arvioin välimatkaa mielessäni. Hitaasti otin muutaman askeleen eteenpäin. Yritin pysytellä mahdollisimman hiljaa, jotta valkoinen otus ei kuulisi minua. Oppilaasta asti olin pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, kuinka hiljaa liikuin. Tiesin, etten ollut hiipimisessä erityisen hyvä, mutta yksikin ylimääräinen ääni saattaisi kadottaa riistan hetkessä. Nuolaisin suupieltäni ja laskeuduin hivenen matalemmaksi. Vedin syvää henkeä ja ponnistin. Loikkasin ilmaan kohti jänistä. Jänis yritti pakoon parhaansa mukaan, mutta onnistuin viime hetkillä upottamaan terävät kynteni sen niskaan. Jänis sätki allani. Tiesin jäniksen omaavan voimakkaat takajalat, joten painoin valkoista otusta tiukemmin lumista maata vasten. Kumarruin alemmas ja valmistauduin katkaisemaan jäniksen niskat. Palasin takaisin paikkaan, jossa minä ja Kipinäsielu olimme sopineet tapaavamme. Kannattelin velttoa jänistä hampaideni välissä saapuessani perille ja katselin ympärilleni. *Kipinäsielu ei ole ilmeisesti vielä täällä*, mietin ja laskin jäniksen maahan. Istuin odottamaan harmaata naarasta kaikessa rauhassa. Oletin että tämä oli saalistamassa vielä. Minulla oli kylmä, mutta aioin odottaa Kipinäsielua niin kauan, kuin tarve vaatisi. Kuiskin naaraan nimeä mietteliäänä. "Kipinäsielu", kuiskasin itsekseni ja maistelin naaraan nimeä suussani. Se sointui kauniisti. Mietin Kipinäsielua mielessäni ja katselin lunta tassujeni alla. Sydämeni sykki tavalliseen tapaansa, kun mietin harmaata naarasta. Naarasta johon olin ihastunut ja pikku hiljaa ehkä jopa enemmän, kuin ihastunut. Tiesin että saattoi olla vielä hieman aikaista, joten en uskaltanut sanoa asiasta vielä mitään Kipinäsielulle, vaikka mieleni olisi kovasti tahtonut. //Kipinä? :3

Kipinäsielu

Tunsin korvissani hentoa kuumotusta kun kaikki tarkkailivat minua. Yhtäkkiä en enää ollutkaan varma oliko parasta kertoa Huuruliljalle ja Saniaishännälle tästä. Nielaisin ja toivoin että olisin voinut painautua Korppisielun kylkeen kiinni. Halusin kuitenkin ensin saada tämän asian pois harteiltani. Katsahdin ylös mäntyjen ja kuusten latvoihin ja henkäisin sillä kimalteleva lumi näytti kauniilta. Mieleeni tuli väkisinkin Korppisielun taivaansiniset silmät jotka olivat yhtä kauniit kuin valossa kimalteleva lumi. Sitten laskin katseeni takaisin muihin sillä Huurulilja alkoi liikehtiä hermostuneesti. Katsoin ystävääni rauhoittavasti ja rykäisin. Poskiani tuntui nipistelevän ja polttelevan vaikka ulkona olikin kylmä. Nielaisin taas ja liikautin vaivautuneena tassujani. "Ömm, tuota..", aloitin haparoiden yrittäen keksiä sopivaa tapaa kertoa asia. "Minä ja Korppisielu.." Änkytin ja tunsin kaikkien katseet turkillani kuin piikkeinä. Puraisin huultani ja vilkaisin anovasti Korppisielua. Tämä näytti yhtä vaivaantuneelta joten aloitin uudestaan. "Haluaisin - tai siis me haluamme - kertoa teille asian joka koskee minua ja Korppisielua." Ääneni kuulosti särkyvältä lasilta yrittäessäni meittiä kuumeisesti miten kertoisin asian. "Tämä koskee sitä, mitä me tunnemme toisiamme kohtaan." Saniaishäntä katsahti kummastuneena ensin minua ja sitten Korppisielua. "Mitä te tunnette meitä kohtaan?" hän naukui epävarmasti. "Ei ei ei", kiirehdin selittämään. "Tämä koskee sitä mitä minä tunne Korppisielua kohtaan ja toisin päin." Huurulilja heilautti korviaan. "Miksi te haluatte meidän tietävän siitä?" Huokaisin raskaasti ja sanat pullahtivat suustani ennen kuin ehdin edes ajatella. "Haluamme kertoa tämän siksi ettei tule väärinkäsityksiä, sitä minä juuri vähiten haluan", naukaisin. Korppisielu katsahti minuun rohkaisevasti ja näin miten tämä melkein kosketti minua mutta tulikin toisiin aatoksiin. Huurulilja näytti edelleen hieman epäilevältä mutta Saniaishännän häntä viuhtoi iloisesti ilmaa. "Haluan edelleen olla ystäväsi, Huurulilja. En korvaa sinua Korppisielulla, en ikimaailmassa. Sama koskee sinua, Saniaishän. Minä en ole kenekään ystävän korvike. Toivon, että ymmärrätte että tunnemme toisiamme kohtaan eri tavalla kuin ystävät mutta emme jätä teitä ulkopuolelle." Puhalsin ilmaa ulos ja tajusin vasta sitten että olin pidättänyt hengitystäni puhuessani. Sydämeni hakkasi hulluna rinnassa kun päätin puheenvuoroni. // KorppiKorppiii :}

Korppisielu

Lempeä tunne sykki rinnassani. Olin yllättynyt, kuinka Kipinäsielu oli saanut kerrottua kaksikolle meidän molempien tunteista. Katsoin naarasta rohkaisevasti ja tämä nyökkäsi minulle. Pian käännyin takaisin Saniaishännän ja Huuruliljan puoleen. "Sinä Saniaishäntä oletkin jo tiennyt, että olen ollut ihastunut Kipinäsieluun ja olen sanonut sinulle, että tämä ei kumminkaan tule meidän kahden ystävyyden pariin, olet silti kaikista paras ystäväni", nau'uin pähkinänruskealle kollille hymyillen ja käännyin Huuruliljan puoleen. "Huurulilja", nau'uin pienesti hymyillen ja jatkoin: "En myöskään tahdo tunkea sinun ja Kipinäsielun ystävyyden väliin millään tavalla". Vedin henkeä ja katsoin taas Kipinäsielua. En malttanut enää pysyä paikallani, vaan painoin pääni naaraan harmaaseen turkkiin Saniaishännästä ja Huuruliljasta välittämättä. Tahdoin tuntea naaraan ihanan lämmön ja olla tämän turvallisen tuoksun ympäröimänä. Toivoin että Kipinäsielu ei työntäisi minua pois, vaikka naaras tuntui hieman yllättyneen nopeasta eleestäni. Vedin Kipinäsielun tuoksua sisääni, odottaen ääneti edes pientä vastaelettä. Toivoin myös, että Saniaishäntä ja Huurulilja ymmärtäisivät. Halusin uskoa siihen, että he tiesivät, että tämä ei tulisi kenenkään ystävyyden väliin. Saniaishäntä oli silti paras ystäväni, vaikka olin ihastunut Kipinäsieluun ja toivoin hartaasti, että tämä ei tulisi myöskään Kipinäsielun ja Huuruliljan ystävyyden väliin. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Hätkähdin kun Korppisielu painoi päänsä turkkiini. En ollut koskaan ollut näin lähekkäin jonkun kollin kanssa muiden nähden joten tunsin oloni hitusen kiusaantuneeksi. Rentouduin kuitenkin hyvin nopeasti sillä tämä oli aivan luonnollista, ei siis mitään syytä hävetä omia tunteitani Korppisielua kohtaan. Ummistin silmäni puoliksi ja päästin ilmoille onnellisen huokauksen. Korppisielukin rentoutui kun en työntänyt häntä pois ja tunsin oloni lämpimäksi kaiken lumen keskellä. Hengitin Korppisielun tuoksua ja hymyilin itsekseni. Katseeni ei ollut tarkentunut minnekään vaan katselin jonnekin kauas minne kukaan muu ei voisi nähdä. En tiennyt kuinka kauan istuimme siinä lähekkäin mutta kun havahduin ajatuksistani huomasin Huuruliljan ja Saniaishännän lähteneen. Värähdin sillä tajusin että minulla oli kylmä - en vain ollut huomannut sitä Korppisielun lähellä. Tummanharmaa kolli nosti päänsä turkistani huomatessaan minun tärisevän. "Mennään leiriin ettet palellu", tuo naukui äänessään huolehtiva sävy. Naurahdin ja pyyhkäisin nenänpäälläni Korppisielun korvaa ennen kuin nousin käpälilleni. Sitten jolkotin kollin edellä leiriin. // Korppi? :3

Korppisielu | 29.11.2016

Kävelin Kipinäsielun perässä takaisin leiriin. Toivoin, että Saniashäntä ja Huurulilja eivät olleet pahastuneet tekemästäni eleestä. Sillä hetkellä minun oli vain ollut mahdoton kieltää sitä itseltäni. Tassutimme soturien pesään, jossa oli sopivan lämmintä. Pesässä ei ollut muita, joten saatoin käydä makaamaan Kipinäsielun viereen, painautua takaisin tätä vasten ja hieroa lempeästi päätäni naaraan turkkiin. Kipinäsielu kehräsi lempeästi ja katsoi minua keltaisilla silmillään. Minusta tuntui, että naaras naulitsi usein katseensa taivaansinisiin silmiini, syystä tai toisesta. "Oli helpottavaa, että saimme kerrottua asiasta Saniaishännälle ja Huuruliljalle", nau'uin. "Hyvä", Kipinäsielu naukui ja nuolaisi päälakeani muutaman kerran. Kehräsin tyytyväisenä. "Vaikka sinähän kaiken oikeastaan sanoit", totsin pian ja käänsin katseeni Kipinäsielun keltaisiin silmiin. "Minusta tuntui, etten osannut koota itseäni tai löytää oikeita sanoja. Anteeksi. Oli vain uskomatonta, miten sait kaiken sanottua heille", jatkoin ja loin Kipinäsieluun pahoittelevan katseen. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Kehräsin hiljaa ja tunsin miten lämpö alkoi palautua jäseniini. Tarkastelin Korppisielun silmiä ja hymyilin "Tietysti saat anteeksi. Ei siinä mitään, pääasia että saimme asian pois alta", naukaisin ja suljin silmäni. Korppisielu huokaisi ja tuo nuolaisi poskeani. Kollin kieli oli lämmin ja karhea ja värähdin sen pyyhkäistessä poskeani. Nojauduin Korppisieluun ja annoin itseni rentoutua. Korppisielun tuttu tuoksu leijaili kutittavana nenääni ja päästin pienen aivastuksen ilmoille. Tummanharmaan kollin korvat värähtivät ja tuo katsoi minua huolestuneena. "Et kai ole kipeä?" Painoin pääni Korppisielun turkkiin ja kehräsin. "En ole", sanoin. Kollin turkki kutitti kasvojani mutta se ei haitannut minua vaan vedin tuon tuttua tuoksua sieraimiini. Silmäni painuivat kiinni ja vajosin pinnalliseen uneen Korppisielun sydämensykkeen saattamana. // Korppi? Keksi jotain jännää mitä Kipinä ja Korppi voi tehdä cx

Korppisielu

Kipinäsielu kysyi minulta, pitäisikö meidän kertoa Saniaishännälle ja Huuruliljalle siitä, mitä me kaksi tunsimme toisiamme kohtaan. Katselin Kipinäsielun keltiaisia silmiä hetken aikaa omilla, taivaansinisillä silmilläni. Pian kumminkin upotin kasvoni takaisin naaraan turkkiin, vetäen henkeä. "Taidat olla oikeassa", nau'uin lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen. Vedin naaraan tuoksua sisääni kehräten. "Enkä myöskään tahdo salailla tunteitamme", jatkoin ja nostin katseeni takaisin naaraan kauniisiin silmiin. Olin hetken hiljaa ja odotin naaraan vastausta, samalla, kun yritin muotoilla itse sanoja mielessäni. "Minusta olisi parempi, että koko ajan ei tulisi huolehtia siitä, kuka on näkemässä ja kuka ei", totesin mietteliäänä. Kipinäsielu nyökkäsi pienesti, mutta ei vastannut vielä mitään. Minusta tuntui, että naaras mietti vielä, mitä minulle vastaisi. "Jos kerromme ensiksi Huuruliljalle ja Saniaishännälle", naaras naukui pian. "se käy. Mitä jos kertoisimme heille niin, että pyytäisimme molemmat juttelemaan kanssamme? Vai haluatko kertoa asiasta Huuruliljalle kahden kesken? Saniaishäntä on tietänyt jo pitkään, mitä tunnen sinua kohtaan, joten en usko että häntä haittaa ollenkaan, jos kerromme hänelle ja Huuruliljalle yhtäaikaa", selitin. Jäin odottamaan kärsimättömänä Kipinäsielun vastaista. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

"Voisimme kertoa heille yhtä aikaa." Pidin pienen tauon ennen kuin lisäsin: "Paitsi Huuruliljallehan tässä ollaan kertomassa." Korppisielu nyökkäsi ja puskin kollin lapaa päälläni. Rinnassani oli sykkinyt pakahduttava onni niin kauan kun olin saanut olla Korppisiekun kanssa, ja toivoin ettei se tunne katoaisi koskaan. Tunsin miten kolli nuolaisi kielellään päälakeani ja värähdys kulki lävitseni. Kehräsin mutta sitten vetäydyin kauemmas ja nousin käpälilleni keveästi. "Menemmekö?" kysyin. "Mennään", Korppisielu naukaisi. Heilautin häntääni ja tassutin ulos pesästä. Kuulin kolin askeleet takanani ja hymy valtasi kasvoni. Halusin olla Korppisielun kanssa ikuisesti. Tähyilin ympärilleni leirin aukealla yrittäen etsiä katseellani Huuruliljaa. Huolenpoikanen käännähti vatsassani ja liikautin tassujani levottomasti. "Saniaishäntä on tuolla", kuulin Korppisielun naukaisun vierestäni. Hätkähdin aavistuksen ja katsoin kollin osoittamaan suuntaan. Erotin Saniaishännän heti istumassa tuoresaaliskasan lähellä. Korppisielu vilkaisi minua hyvin nopeasti ja oli jo lähtemässä hakemaan ystävänsä kun pysäytin hänet. Kolli vilkaisi minua kummissaan ja selitin kiireesti: "En löydä Huuruliljaa. Minusta meidän olisi paras hakea ensin hänet ja sitten vasta Saniaishäntä." "Hyvä on. Sinähän hänet parhaiten tunnet", Korppisielu kohautti lapojaan. "Tuolla hän on." Käännähdin ympäri kun Korppisielu osoitti sinne hännällään. Huurulilja istui varjossa pää painuksissa. Nyökkäsin vieressäni seisovalle kollille ja ilmoitin meneväni hakemaan ystäväni. // Korppi? c::

Korppisielu

Kipinäsielu lähti hakemaan Huuruliljaa, jotta voisimme kertoa hänelle ja Saniaishännälle mielenpäällä olevan asiamme. Katselin loittonevaa Kipinäsielua ja tunsin pienen jännityksen rinnassani. Hetken kuluttua käänsin katseeni tuoresaaliskasan suuntaan. Lähdin kävelemään Saniaishännän luo, joka istui tuoresaaliskasan luona. "Hei", nau'uin ja puskin parhaan ystäväni päätä lempeästi. "Hei vaan herra hurmaaja", Saniaishäntä vitsaili tyytyväisen oloisesti ja jatkoi: "Joko olet valmis kertomaan minulle, miten sinulla meni Kipinäsielun kanssa?" "Saatat kyllä arvata jo, mutta tule", nau'uin ja lähdin kävelemään. Saniaishäntä pomppasi jaloilleen ja käveli rinnalleni hieman hämmentyneen oloisena. "Haluan puhua asiasta Kipinäsielun kanssa sinulle ja Huuruliljalle", kerroin pysähtyessämme odottamaan naaraita. Saniaishäntä nyökkäsi jännittyneen oloisesti. Katselin Kipinäsielun suuntaan ja naaras näytti saavan ystävänsä mukaansa ja kaksikko lähti kävelemään meitä kohden. Nielaisin ääneti jännittyneenä ja vilkaisin Saniaishäntää pienesti. //Kipinä? c:

Kipinäsielu | 28.11.2016

Johdatin Huuruliljaa leirin halki kohti Korppisielua ja Saniashäntää. Vatsassani tuntui pieni muljahdus ja askeleeni jäykistyivät. Käännyin katsomaan Huuruliljaa jonka meripihkaset silmät tuijottivat jonnekkin kauas. Huoahdin hivenen turhautuneena ja hidastin aavistuksenomaisesti vauhtiani. "Huurulilja, kuten sanoin aiemmin, minulla ja Korppisielulla on sinulle asiaa", naukaisin ja puskin lempeästi ystäväni lapaa. Huurulilja nyökkäsi ja väläytti nopean hymyn mutta jäykistyi sitten. "Miksi Saniaishäntä on tuolla?" hän kysyi. Kohotin kulmiani ja naukaisin: "Koska minun ja Korppisielun tulee kertoa teille molemmille eräs asia." Korppisielun nimi maistui suussani kuin pehmeältä ja tuoreelta riistalta. Hyrähdin hiljaa itsekseni ja kohtasin Korppisielun katseen. Tummanharmaa kolli istui Sanianshännän vieressä häntä siististi käpälien ympärillä ja sydämeni tykytti kun hän hymyili minulle. Loihdin itsekin kasvoilleni hymyn ja naukaisin Huuruliljalle: "Tule." Kiihdytin askeleitani pitäen silmäni koko ajan Korppisielun taivaansinisissä silmissä. // Korppi? :3

Korppisielu

Kipinäsielu ja Huurulilja astelivat minun ja Saniaishännnän luokse. Tiesin Kipinäsielun katselevan minua ja mieleni olisi tehnyt painautua takaisin naarasta vasten. Huurulilja ei tuntunut tietävän mitään minusta ja Kipinäsielusta. Naaraiden saavuttua luoksemme, loin mietteliään katseen Kipinäsieluun. "Onko tämä mielestäsi sopiva paikka, vai menemmekö muualle?" kysyin. Harmaa naaras tuntui miettivän asiaa hetken. "Voisimme mennä leirin ulkopuolelle, mutta ei minua haittaa olla tässäkään", tämä naukui lopulta. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään piikkihernetunneleita kohden. Saniashäntä supatti korvaani jännittyneenä oloisena. "Onko tämä isokin asia?" kolli kysyi kuiskaten. Kohautin lapojani. "Tavallaan tiedät sen jo", kuiskasin takaisin ja pujahdin piikkihernetunneleihin. Saavuin ulos leiristä ja asetuin muutaman ketunmitan päähän istumaan. Kipinäsielu istui viereeni, kun taas Huurulilja ja Saniaishäntä asettuivat istumaan eteemme, meitä katsellen. Katselin ääneti Kipinäsielua ja mietin, mikä olisi hyvä tapa aloittaa kertominen. //Kipinä? c:

Kipinäsielu

Kohotin kulmiani yllättyneenä. Tunsin oloni pidetyksi - kukaan ei ollut koskaan ennen sanonut minua kauniiksi. *Paitsi emo*, ajattelin. Häntä tosin ei voisi ottaa laskuihin mukaan koska emothan aina pitävät pentujaan kauniina. Rinnassani tuntui lämmintä kihelmöintiä ja pidin siitä tunteesta. Korppisielu katseli kauemmas metsään ja aistin hänen nolostuksensa. Naurahdin ja kolli käänsi katseensa minuun kysyvän näköisenä. "Ei siinä ole mitään hävettävää sanoa toista kauniiksi", naukaisin. Sitten pidin pienen tauon jolloin kuulin Korppisielun rauhallisen hengityksen joka valoi minuun rohkeutta ja voimaa. "Kiitos", sanoin lopulta. Korppisielu hymähti ja virnisti minulle. Räpäytin silmiäni kysyvästi. "Tule, juostaan kilpaa Aurinkokiville", kolli sanoi ja heilautti häntäänsä. Hymyilin iloisena ja varoittamatta pinkaisin juoksuun. "Hei, ei saa lähteä vielä!" Korppisielun huvittunut ulvaisu saavutti korvani mutta en lopettanut juoksemista. Pian kuulin kollin käpälänaskeleet takaani ja nauroin. Ilma piiskasi kasvojani puikkelehtiessani aluskasvillisuuden seassa kohti Aurinkokiviä. Juuri kun erotin kaukana siintävän kimmeltävän joen, Korppisielu loikkasi päälleni ja kaaduin maahan. Korppisielun voitonriemuinen ulvaisu sai minut nauramaan kun kierimme maassa ja mäiskimme toisiamme lempeästi. Vauhtimme kuitenkin pysähtyi nopeasti niin että Korppisielu oli lukinnut minut alleen. Hymyilin leveästi ja sanoin muka pelokkaasti: "Päästä minut pois, oi suuri Korppisielu!" Tummanharmaa kolli naurahti ja kumartui kuiskaamaan: "En takuulla." Kehräsin onnellisena ja nousin istuen seisomaan kun Korppisielu oli siirtynyt sivuun. "se oli mukavaa", naukaisin ja yritin tasata hengitystäni joka oli kiihtynyt juoksin aikana. // Korppi?

Korppisielu

Minulla oli hauskaa. Olin hieman hengästynyt pienestä leikistämme, mutta se ei haitannut. Nousin ylös ja katsoin hymyillen, kuinka Kipinäsielu kampesi itsensä jaloilleen. "Palaammeko nyt leiriin?" naaras kysyi. Vilkaisin taivaalle mietteliäänä. "Niin on varmaan parasta", nau'uin. Kipinäsielu nyökkäsi ja lähdimme kävelemän leiriä kohden. Kävellessämme puskin naaraasta hellästi ja sain tältä suopean hymyn. Juttelimme matkan aikana paljon kaikenlaista, enkä tuntenut oloani enää yhtään vaikeaksi Kipinäsielun seurassa. Lopulta piikkihernetunnelit tulivat näkyviin. Minua kieltämättä hieman harmitti palata muiden pariin, mutta halusin kertoa tapahtuneesta myöskin Saniaishännälle. Enkä myöskään halunnut olla kiinni Kipinäsielun niskassa koko ajan. Viettäisin kylläkin vielä mieluusti aikaa naaraan seurassa, jos tämä niin tahtoisi. Annoin Kipinäsielun pujahtaa edellä piikkihernetunneleihin. Seurasin haarmaata soturia tunneleihin ja pian näin silmieni edessä jo leirin tutun aukion. Pysähdyin ja aloin katselemaan Kipinäsielua hiljaa, yrittäen keksiä jotain sanottavaa. //Kipinä?

Kipinäsielu | 27.11.2016

Tunsin Korppisielun katselevan minua ja hänen katseensa tuntui polttavan minuun reikiä samaan aikaan kun se lämmitti sisintäni. Käänsin katseeni kollin sinisiin silmiin ja osittain surumielinen hymy kohosi kasvoilleni. Korppisielu kohotti kulmiaan ja kallisti päätään. Välillemme syntyi osittain kiusallinen hiljaisuus, sillä huomasin ettei kumpikaan meistä oikein keksinyt sanottavaa. Lopulta avasin suuni: "Menen lepäämään hetkeksi, voit tulla myös tai tehdä mitä haluat. Saat tulla luokseni aina kun siltä tuntuu enkä pane pahakseni vaikka et aina olekaan kanssani. Sinä ja Saniaishäntä olette hyviä ystäviä enkä halua viedä teidän ystävyyttänne tai pakottaa sinua mihinkään." Sanat vain pullahtivat ulos suustani sen enempää ajattelematta. Sitten painoin vielä varovasti pääni Korppisielua vasten ja hieraisin kuonollani tuon poskea. Sitten nousin käpälilleni ja käännyin ympäri. Väsymys oli yhtäkkiä ottanut vallan ja laahustin soturien pesään. Poljin omat makuualuseni hyvään asentoon ja sitten käperryin tiukalle kerälle. Suljin silmäni, ja nukahdin. // Korppi? Joku? Ja Miyu jos haluut nii voit tuoda Korpin Kipinän kaa nukkuun tai ihan mitä vaa xD

Korppisielu

Kipinäsielun mentyä soturien pesään, istahdin hetkeksi aukiolle. Mietin harmaan naaraan sanoja ja katselin, kuinka lunta satoi alas pimenevältä taivaalta. Väsymys painoi pikku hiljaa päälle, joten päätin lähteä itsekin nukkumaan. Kävelin rauhallisin askelin soturien pesää kohden ja mietin lehtikadon aikaa taas kerran. Työnnyin hämärään pesään ja tassutin hiljaa omalle paikalleni. Asetuin makaamaan niin, että näin Kipinäsielun. Katselin ääneti kaunista naarasta ja kuuntelin Saniaishännnän tuttua tuhinaa, kunnes nukahdin. Raotin aavistuksen silmiäni kuullessani Saniaishännän tutun äänen. Katsoin parasta ystävääni väsyneenä ja kuuntelin, kuinka kolli supatti korvaani. Siirsin katseeni Kipinäsielun makuupaikalle ja näin, että naaras oli hereillä. Hymyilin tälle pienesti, kunnes siirsin huomioni takaisin Saniaishäntään. "Sinä lupasit kertoa kaiken eilisestä", kolli supatti ja katsoi minua jännittyneenä. "Niin lupasinkin, mutta tämä ei ole välttämättä hyvä paikka", sihahdin ehkä turhankin kovaa. "Hyvä paikka mille?" kuulin Kipinäsielun äänen. Käänsin katseeni naaraaseen. "Hyvä paikka puhua jostain", totesin ja kampesin itseni jaloilleni. "Kerron myöhemmin", kuiskasin Saniaishännän korvaan. Kolli nyökkäsi hieman pettyneesti, mutta tiesin tämän ymmärtävän. Saniaishäntä katsoi minua rohkaisevasti ja ystäväni pujahti ulos pesästä. Katselin hetken pähkinänruskean kollin perään, kunnes olin varma, että pesässä ei ollut muita. Katsoin hetken Kipinäsielua, kunnes painoin pääni tämän harmaaseen turkkiin. Sieraimiini levisi sama makea tuoksu, minkä olin haistanut viimeksi, kun olimme olleet lähekkäin. "Minun tulisi kertoa Saniaishännälle meistä", nau'uin lopulta mietteliäänä. // Kipinä? KorppiTheTuijottaja ja Kipinän seuraan änkevä Korppi :D

Kipinäsielu

"Niin", sanoin vain sillä haukotus esti minua puhumasta enempää. Kuulin Korppisielun iloisen kehräyksen kun haukottelin suu ammollaan niin että hampaani näkyivät. "Väsyttääkö vielä?" tummanharmaa kolli kysyi ja nosti päänsä turkistani. Pudistin päätäni ja huokaisin kun sieraimiini levisi Korppisielun lämmin ominaistuoksu jota olisin halunnut haistella loputtomiin. Kurottauduin koskettamaan nenälläni kollin valkeaa kuonoa kun yhtäkkiä kuulin jonkun astuvan sisään pesään. Hätkähdin ja vetäydyin kiireesti kauemmas posket kuumina. Korppisielu näytti hivenen kiusaantuneelta ja ryhtyi sukimaan turkkiaan. Katsahdin tulijaan ja huomasin sen olevan Huurulilja. Huurulilja katsoi minua ja hymyilin vaisusti. "Hei, Huurulilja", naukaisin. Ystäväni nyökäytti pikaisesti päätään mutta ei sanonut mitään. Tajusin istuvan edelleen todella lähellä Korppisielua ja siirryin pikaisesti vähän kauemmas. Huurulilja ei kuitenkaan enää huomannut sitä - hän oli jo häipynyt pesästä. Huokaisn turhautuneesti ja riiputin päätäni. Ei kai Huurulilja ollut käsittänyt mitään väärin? Huoliryppy ilmestyi otsalleni kun katsoin Korppisielua. "Pitäisiköhän meidän kertoa Huuruliljalle ja Sanianshännälle?" kysyin hitaasti kollilta. // Korppi? :DD

Kipinäsielu

Laskin katseeni ja tuijotin tiiviisti maata. Leirin äänet tuntuivat vaimenneen ja tuntui että maailmassa oli vain minä ja Korppisielu. Häntäni huiski ilmaa vaikka yritinkin pitää sitä paikoillani. Hymy käväisi kasvoillani sillä monet oppilaat heiluttelivat häntiään saalistaessa niin että saalis näki heiluvan hännän ja se loikki pakoon. Nielaisin sillä suuni tuntui kuivalta. Yritin sanoa jotain, muutin mieleni ja pysyin vaiti. Korkealla yläpuolellamme lehahti lentoon parvi lintuja ja ne sirkuttivat lentäessään viereiseen puuhun. Mikä minua oikein vaivasi? Yleensä olin rauhallinen, tilanteessa kuin tilanteessa ja keksin sanottavaa mutta nyt oli toisin. Lipaisin huuliani ja nostin katseeni. Ehkä minun olisi helpompi puhua Korppisielulle kasvotusten. Kollin viikset värähtivät ja hän hymyili hermostuneesti. Vasta silloin tajusin mitä Korppisielu oli sanonut minulle. "Minusta tuntuu että pidän sinusta enemmän kuin pelkkänä ystävänä." Hengähdin sillä ymmärsin vasta nyt mitä ne sanat merkitsivät. Korppisielu oli ihastunut minuun? Silmäni levisivät ja naukaisin hiljaa vapisevalla äänellä: "Minusta tuntuu samalta." Katselin Korppisielun taivaansinisiä silmiä ja odotin kiivaasti kollin vastausta - mitä tahansa vastausta, sanoilla tai ilman. // Korppiii? :D

Korppisielu

"Minusta tuntuu samalta", Kipinäsielun sanat saivat minut säpsähtämään pienesti. Katsoin harmaata naarasta, joka tuntui naulinneen katseensa taivaansinisiin silmiini. Olin hämilläni, enkä aluksi tiennyt miten reagoida. Lopulta hymyilin Kipinäsielulle pienesti ja painoin pääni tämän harmaata turkkia vasten. Sieraimiini leijaili Kipinäsielun makea ja turvaisa tuoksu, jonka yritin painaa mieleeni niin, että muistaisin sen aina. Naaras vaikutti yllättyneeltä eleestäni, mutta ei myöskään tuntunut paheksuvan sitä. Yritin päätellä, mitä Kipinäsielu ajatteli. Mieleni olisi tehnyt upottaa pääni vain tiukammin naarasta vasten ja jäädä siihen ainiaaksi. "Kipinäsielu", kuiskin naaraan nimeä tämän turkkiin. "Niin?" Kipinäsielu käänsi keltaiset silmänsä tiukasti minuun. Nostin hieman päätäni, jotta pystyin kohtaamaan naaraan lempeältä vaikuttavan katseen. "Minä olen ihastunut sinuun", kuiskasin lopulta selkeän vastaukseni ja painoin pääni takaisin naaraan turkkia vasten, odottaen sanoja tai tekoja. //Kipinä? :D

Kipinäsielu

Suljin silmäni ja astuin askeleen eteenpäin niin että olin lähempänä tuota tummanharmaata kollia. Sydäntäni puristi ja tiesin ettei se tunne koskaan katoaisi, ei vaikka mitä tapahtuisis. Tiesin pitävän Korppisielusta enemmän kuin oli melkein mahdollista. Haistoin kollin lämpimän ominaistuoksun ja lämmin hymy valaisi kasvoni. Sitten peruutin hieman niin että saatoin katsoa Korppisielua silmiin. Huokaisin ja väräytin viiksiäni. "Niin minäkin sinuun", naukaisin kuiskaten pakahduttavan onnen täyttäen minut ennen kuin painoin pääni Korppisielun rintaa vasten. Kurottauduin nuolaisemaan kollin poskea ja tuo näytti ensin yllättyneeltä mutta rentoutui sitten ja painautui minua vasten. Suljin taas silmäni. *Voi, kunpa tämä hetki jatkuisi ikuisesti*, ajattelin. Korppisielun rinnasta kumpusi pehmeää kehräystä ja se tuntui olevan kauneinta ääntä mitä olin milloinkaan kuullut. // Korppi? cc:

Korppisielu

Olin onnellinen, että Kipinäsielu tunsi samoin, kuin minä tunsin häntä kohtaan. Vedin naaraan tuoksua sisääni tyytyväisenä. Tiesin että jotkin asiat tulisivat muuttumaan tunteidemme myötä ja asia askarrutti minua hieman. Erkanin naaraasta hieman kauemmas ja katselin tämän keltaisia silmiä. "Kiitos", nau'uin yllättäen. "Mistä?" Kipinäsielu kysyi yllättyneenä ja räpäytti kauniita silmiään. "Siitä, että tunnet minua kohtaan samoin", na'uin hetken hiljaisuuden jälkeen. Kipinäsielu katsoi minua hetken aikaa, kunne painautui taas minua vasten. Kehräsin tyytyväisenä. "Olet kyllä ihmeellinen", Kipinäsielu vitsaili lempeästi. "Voi olla", vastasin ja nuolaisin naaraan päälakea tyytyväisenä. Olimme lähekkäin ja aivan hiljaa. Tiesin, että siinä tilanteessa ei välttämättä tarvittu sanoja. Pelkästään naaraan lähellä oli hyvä olla. "Kuule", totesin hiljaa ja painoi pääni naarasta vasten. "Niin?" Kipinäsielu kysyi. "Mitä välillämme tulee nyt tapahtumaan?" kysyin lähes kuiskaten, enkä uskaltanut kohdata sillä hetkellä naaraan kasvoja, vaikka tunsimmekin samoin. Toivoin että Kipinäsielu halusi tunteidemme myötä olla enemmän, kuin ystävä. En halunnut, että kaikki loppuisi aivan yllättäen. Kipinäsielu katsoi minua hiljaa, kunnes lopulta avasi suunsa sanoakseen jotain: //Kipinä? :D

Kipinäsielu

"En tiedä vielä." Ääneni kuulosti hentoiselta ja särkyvältä ja tunsin itseni siinä todella hauraaksi. Olisiko vielä liian aikaista sanoa olevamme kumppanit? Hymähdin itsekseni silä tiesin sen olevan vielä liian aikaista - enhän edes tuntenut Korppisielua kovinkaan hyvin. Vedin syvään kollin tuttua tuoksua ennen kuin naukaisin: "Annetaan kaiken edetä asia kerrallaan ja katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu." "Tehdään näin", Korppisielu naukaisi. Kehräsin hyväksyvästi ja kallistin päätäni niin että kuulin Korppisielun sydämen sykkeen. Se kuulosti rauhalliselta ja levolliselta. Räpäytin silmiäni ja sitten kumarruin taaksepäin että saatoin katsoa tummanharmaata kollia silmiin. "Pitäisiköhän meidän lähteä leiriin takaisin? Vai menemmekö vielä metsään?" kysyin ja samalla puhuessani tiedostin kaikki leirin äänet jotka kuuluivat hyvin läheltä. Tukahdutin ärtyneen äännähdyksen sillä tuntui kuin minut olisi vedetty pintaan unesta - emmehän me voisi jäädä tähän ikuisesti. Toivoin kuitenkin, että niin voisi tapahtua. // Tuli mini, mut Korppi?

Korppisielu

Kipinäsielu ehdotti että etenisimme asia kerrallaan ja se sopi minulle hyvin. Halusin ensiksi tutustua naaraaseen vielä enemmän ja oppia tuntemaan tätä. "Jospa kävellään vielä hetki?" ehdotin lopulta pienen hiljaisuuden jäljeen. Kipinäsielu nyökkäsi hyväksyvästi. "Selvä", naaras naukui ja hymyilin tälle kiitollisena. Nousin ylös ja lähdin kävelemään Kipinäsielun vierellä eteenpäin. Katselin ympärilleni hiljaa. Vaikka Lehtikato oli ankara, koin siinä olevan myös jotain kaunista. Kauniimman siitä teki hieman edelläni kulkeva Kipinäsielu. "Taidat pitää lumesta?" Kipinäsielu hymähti pienen hiljaisuuden jälkeen. "Pidän", nau'uin ja siinä samassa upposin syvälle hankeen. "Tosin lumi upottaa välillä yllättävän helposti", totesin ähkäisten ja aloin räpiköimään itseäni ylös hangesta. "Siinä olet oikeassa", harmaa naaras naurahti huvittuneena. Ravistelin lunta turkistani ja katsoin Kipinäsielua hiljaa. "Mitä nyt?" naaras kysyi ja räpytti silmiään hämillään. "Olet kaunis", totesin sanojani enempää ajattelematta. Minulla kesti hetken ymmärtää mitä olin sanonut. Tunsin kuinka kasvojani poltteli, joten siirsin katseeni metsää kohden. Kipinäsielu oli mielestäni kaunis, mutta yllätyin, kuinka olin päästänyt ajatukseni suustani täysin yllättäen. //Kipinä?