Kipinäsielu

Huurulilja

Johdatin parasta ystävääni kauemmas emostani aluskasvillisuuden sekaan. Tämä osa Tähtiklaania muistutti etäisesti Myrskyklaanin reviiriä. Ilmassa tosin leijaili kaikkien vuodenaikojen tuoksu samaan aikaan, se ei muistuttanut lainkaan Myrskyklaanin ominaistuoksua, jonka minäkin olin menettänyt tullessani Tähtiklaaniin. Tähtikissat tuoksuivat kaikilta vuodenajoilta. Oma ominaistuoksuni oli kadonnut lähes kokonaan, mutta eipä se minua kiinnostanut. Kuljin Kipinäsielun edellä, etsimme Leijonaloikkaa. Terhotassu ja Suopentu olivat lähteneet omille teilleen ollessamme Usvahännän luona. Emoni oli sanonut jotain, joka oli saanut minut hieman alakuloiseksi. Hän oli sanonut Kipinäsielun näkevän Korppisielun vielä. En tahtonut niin käyvän. Jos Korppisielu tulisi Tähtiklaaniin, hän veisi taas kaiken Kipinäsielun huomion. Hänestä, Kipinäsielusta, Suopennusta ja Terhotassusta tulisi perhe, minä jäisin taas yksin. Katselin tassujani koko matkan ajan. Pysyimme aivan hiljaa pitkään, kunnes Kipinäsielu rikkoi hiljaisuuden lausumalla nimeni ääneen. En vaivautunut kääntämään katsetta parhaaseen ystävääni, vaan väräytin korviani merkiksi, että kuulin Kipinäsielun äänen. "Onko Ruskaraita täällä?" Kipinäsielu kysyi hidastaen samalla tahtiaan, minä tein samoin. Käänsin meripihkaisen katseeni kohti harmaata Kipinäsielua. Olimme löytäneet yhdessä Ruskaraidan ruumiin. Hän takuulla tahtoi tietää, pääsikö kolli Tähtiklaanin riveihin osaksi Hopeahäntää. Ehkä hän tahtoi päästä juttelemaan kollille ja kertoa olevansa pahoillaan, kun emme kerenneet pelastaa häntä. Nyökkäsin. "On hän, tahdotko jutella hänen kanssaan?" kysyin naaraalta. Hän pudisti päätään. "Tahdoin vain tietää", Kipinäsielu naukui. Nyökkäsin ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin. Kävelimme eteenpäin kohti nelipuita, jotka Tähtiklaanissa olivat ainoa paikka, joka oli myös maan pinnalla. Leijonaloikka vietti suurimman osan ajastaan nelipuilla. Samassa mieleeni muistui ajatus Korppisielusta Tähtiklaanissa. Koko ajatus puistatti minua. Toivoin Korppisielun elävän pitkän elämän, jotta hän ei veisi Kipinäsielua minulta. Tähtiklaanissa en voinut paeta pahaa oloa mihinkään. Korppisielun palatessa olisin umpikujassa, se oli ainakin varmaa. Saavuimme nelipuiden laaksoon. Laaksossa oli tällä hetkellä yllättävän vähän kissoja. Yksi näistä kissoista oli Leijonaloikka, joka istui puhujankiven juurella ja jutteli vitivalkoiselle naaraskissalle. Kaksikko näytti onnelliselta. Kuoltuaan Leijonaloikka oli tavannut taas Lumikukan, jonka kuolema ei Myrskyklaanissa ollut edelleenkään varmaa. Hän oli valinnut naaraan kumppanikseen ja eli nyt onnellisena Tähtiklaanissa hänen kanssaan. Kun kaksikko huomasi minut ja Kipinäsielun, he käänsivät katseensa meihin. "Tervetuloa Tähtiklaaniin, Kipinäsielu", entinen päällikkö naukaisi ja nyökkäsi kohteliaasti ystävälleni. Lumikukka nyökkäsi Kipinäsielulle myös ja hymyili ystävällisesti. "Kiitos, Leijonaloikka", Kipinäsielu naukui ja nyökkäsi raidalliselle kollille takaisin. "Ovatko nelipuut samat kuin maan pinnallakin?" Kipinäsielu kysyi ja katseli haltioituneena Tähtiklaanin versiota nelipuista. Puut näyttivät täysin samalta, mutta kuten kaikki Tähtiklaanissa, nekin olivat kimaltavat. "Ovat. Tähtiklaanissa ei nelipuiden lisäksi ole muita samoja paikkoja", Leijonaloikka osasi kertoa, "nelipuut ovatkin siksi minun lempipaikkani. Täällä voin muistella elämääni." Käänsin katseeni Kipinäsieluun, hän nyökkäsi. "Jatketaanko matkaa? Voin esitellä sinulle lämpökivet. Ne ovat kuin Aurinkokivet, mutta ei kuitenkaan ihan sama asia. Lämpökivet kuuluvat kaikille Tähtiklaanissa", kerroin ystävättärelleni hymyillen lempeästi. //Kipinä?

Kipinäsielu | 04.03.2018

"Se sopii", vastasin ystävälleni. Sitten nyökkäsin Leijonaloikalle. "Oli mukavaa jutella kanssasi. Toivottavasti tapaamme vielä." Leijonaloikka väläytti hymyn ja naukaisi: "Voimme tavata uudelleen milloin vain." Lumikukka, joka oli ollut hiljaa ja vain katsellut minua, avasi nyt suunsa. "Oli hauska tavata sinut, Kipinäsielu." Nyökkäsin valkealle naaraalle ja hymyilin. Sitten vilkaisin Huuruliljaa ja elehdin, että voisimme lähteä. Paras ystäväni nousi kevyesti jaloilleen ja lähti tassuttamaan eteenpäin. Loikin Huuruliljan perään ja asetin askeleeni samaan tahtiin naaraan kanssa. Turkkimme hipoivat toisiaan ja tunsin Huuruliljan lämmön kyljessäni. Turkkimme hohtivat Tähtiklaanin loistetta kulkiessamme kohti lämpökiviä. Ilma oli tyyni ja rauhallinen, se tulisi aina olemaan. Vaikka ikävä Korppisielua kohtaan tuntui terävänä kipuna rinnassani, tunsin silti olevani hyvin rauhallinen. Rauhallisempi kuin pitkään, pitkään aikaan. Toivoin Huuruliljan tuntevan samoin. Mutta kun vilkaisin naarasta, hänen kasvonsa eivät näyttäneet kovin rauhallisilta, vaan enemmänkin keskittyneiltä. Kallistin kummastuneena päätäni ja hidastin vauhtiani. Mikä Huuruliljalla oli? Naaras ei edes huomannut, että olin jäänyt jälkeen. "Huurulilja", huikkasin. Soturi säpsähti ja pyörähti ympäri. Hän oli muutaman ketunmitan päässä minusta, mutta tassutti varovasti lähemmäs. "Istutaanko hetki tässä?" kysyin. Huurulilja kohautti lapojaan, mutta istuutui sitten viereeni. Maisema edessämme näytti todella tutulta, mutta samaan aikaa hyvin vieraalta. Yritin kuvitella edessämme näkyvän maiseman Myrskyklaanin metsiksi, mutta silloin ikävä riipaisi rintaani niin kovaa, että haukkasin äänekkäästi henkeä. Huurulilja tuijotti minua silmät suurina. "Minä olen kunnossa", kähisin, kun yritin ravistella mielestäni Myrskyklaanin metsät. Se ei vain onnistunut, sillä silmieni edessä oli aivan ilmiselvästi kaistale Myrskyklaanin reviiriä. Miksen saanut tätä näkyä pois mielestäni? "Me olemme Myrskyklaanin reviirillä poissa Tähtiklaanista", Huurulilja kuiskasi. "Toit meidät tänne." Käännyin katsomaan järkyttyneenä ystävääni. Miten minä sen olin tehnyt? Miten me pääsisimme pois? Olin juuri kysymässä sitä Huuruliljalta, kun kuulin ääniä takaani. Hätkähdin ja vilkaisin olkani yli taakseni. Nenääni leijaili Purohännän ja jonkun tuntemattoman kissan tuoksu. Kynteni työntyivät maahan, kun näin Purohännän ja nuoren oppilaan tassuttavan puun takaa eteemme. "He eivät näe meitä", kuiskasin katsellessani, miten Purohäntä johdatti laikukkaan kollin ohitsemme. Purohäntä ei vilkaissutkaan meitä, mutta tämän oppilas tiiraili innokkaana ympärilleen. Hän ei kuitenkaan vilkaissutkaan meitä. Silmiini kihosi kyyneleitä, kun ajattelin miten lähellä Korppisielua olin, mutta millainen kuilu välissämme oli. Käännyin Huuruliljaa kohti ja upotin kasvoni hänen turkkiinsa. "Minulla on niin ikävä heitä", kuiskasin. "Miten me pääsemme takaisin Tähtiklaaniin? En voi olla enää täällä." // Huuru?

Huurulilja | 06.03.2018

"En tiedä, minulle ei ole ennen käynyt näin. Entä jos mietit Tähtiklaania kovasti, voisimmeko päästä niin takaisin Tähtiklaaniin?" ehdotin varovasti parhaalle ystävälleni. Kipinäsielu sulki silmänsä. Hetken kuluttua hän avasi ne ja pudisteli päätään pahoitellen. Mitä enemmän katselin lumista Myrskyklaanin metsää, sitä raskaammaksi hengittämäni ilma muuttui. Kaikki kauheudet palasivat mieleeni. Ruskaraidan ruumis, sota ja se pahin: Korppisielun ja Kipinäsielun onni.. Se oli astunut ystävyytemme väliin ja tehnyt minusta yksinäisemmän kuin koskaan. Minua pelotti. Entä jos Kipinäsielu näkisi kumppaninsa? Hän unohtaisi taas minut ja tahtoisi takuulla ottaa yhteyttä rakkaaseensa. Entä jos Korppisielu kuolisi ja tulisi Tähtiklaaniin? Tunsin jonkun muljahtavan vatsassani. Minua heikotti. Miksi olin näin heikko? "Oletko sinä kunnossa? Kyllä minä pärjään, me pääsemme takaisin Tähtiklaaniin", Kipinäsielu naukui lohduttavasti ja kosketti kuonollaan poskeani. Nyökkäsin hitaasti. Minun täytyi ryhdistäytyä ja keskittyä siihen, että selviäisimme. Suljin silmäni ja hengitin rauhallisesti. Samassa keksin. "Kuukivi", naukaisin hiljaa. Kipinäsielu katsoi minua kysyvästi. "Entä jos me menemme sinne? Meidän täytyy saada sieltä yhteys Tähtiklaaniin ja päästä takaisin", sanoin ja nostin katseeni Kipinäsieluun. Naaras nyökkäili hitaasti. "Se voisi toimiakin. Mutta entä jos emme ole ainoat täällä? Jos me pääsimme tänne, muidenkin täytyy voida tehdä niin", huomautti Kipinäsielu ja katseli ympärilleen. Kohautin lapoja. "En tiedä, mutta meidän täytyy nyt mennä. Tule, aurinko laskee pian", sanoin ja lähdin kulkemaan kohti nelipuita, joilta pääsisimme Tuuliklaanin reviirille ja sieltä aina Kuolonklaanin reviirillä sijaitsevalle Kuukivelle. Ajatukseni olivat hyvin sekavat. Entä jos emme pääsisikään takaisin? Jos jäisimme tänne ikuisiksi ajoiksi vangeiksi? Elämä ikuisesti Kipinäsielun kanssa oli kyllä houkutteleva tarjous, mutta entä jos en näkisi enää ikinä emoani? Hän eikä kukaan muukaan saisi ikinä tietää, mitä meille tapahtui. Koko Tähtiklaani menisi sekaisin.. //Kipinä? Sori tönkkö xc

Kipinäsielu | 08.03.2018

Ajatukset törmäilivät päässäni toisiinsa, kun kompuroin Huuruliljan perässä kohti Kuukiveä. Yritin löytää askeliini rytmin ja pysyä ystäväni perässä, mutta se ei onnistunut. Kompastelin jokaiseen oksaan, enkä löytänyt tasapainoa. Huuruliljan selkä loittoni edessäni, kunnes välillämme oli suuri välimatka. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä, kuin välillämme olisi suuri kuilu, eikä vain muutama ketunmitta. Olimme olleet parhaita ystäviä oppilasajoista asti, miksi siis nyt eroaisimme toisistamme? Hätäännys poltteli rintaani, kun yritin kiihdyttää vauhtiani. Käpäläni alkoivat kuitenkin tuntua raskailta, enkä päässyt enää eteenpäin. Vinkaisin tuskasta, kun revin käpäliäni irti maasta ja yritin juosta. Kehoni oli raskas kuin kivi, ja vauhtini hidastui entisestään. En ymmärtänyt mitä tapahtui, en tiennyt miksi en päässyt Huuruliljan luo. Mitä minä olin tehnyt? "Huurulilja.." kähisin. Kyyneleet, jotka olivat nousseet silmiini sumensivat näkökenttäni, enkä enää nähnyt eteenpäin. Sitten aivan yllättäen käpäläni kevenivät. Tunsin voiman virtaavan kehossani jälleen, ja kyyneleideni valuvan silmistäni pois. Huokaus purkautui huuliltani, kun kiihdytin vauhtini juoksuun ja juoksin Huuruliljan kiinni. Naaraan tuttu tuoksu tuntui rauhoittavalta, kun jatkoimme taivallusta kohti Kuukiveä. Haistoin kaikki tutut tuoksut, jotka olivat olleet arkipäivää silloin, kun olin ollut elävä. Nyt metsän tuoksut eivät kuitenkaan tuntuneet enää kodin tuoksuilta. Minun kotini oli Tähtiklaanissa. Saapuessamme nelipuille, vilkaisin ylleni avautuvalle taivaalle, ja sydämeni hypähti kurkkuun. Aurinko oli jo melkein painunut taivaanrannan taa, ja se loi kultaisen polun eteemme. Emme millään ehtisi korkokiville ennen yötä. Vilkaisin Huuruliljaa. "Me emme ehdi Kuukivelle", sanoin. Huurulilja siirsi katseensa minuun. Purin huultani ja katsoin avuttomana parhaan ystäväni meripihkaisiin silmiin. Mitä me tekisimme? "Emme me voi jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa, meidän pitää päästä Tähtiklaaniin", mumisin itselleni. Sitten mieleeni hiipi ajatus, ja seisahduin. Huurulilja pysähtyi vierelleni hämmentyneenä. "Muistatko, mitä Leijonaloikka sanoi?" Huurulilja siristi mietteliäänä silmiään ja nyökkäsi sitten hitaasti. Jännitys alkoi nipistellä vatsassani, kun naukaisin. "Jos nelipuut ovat ainoa paikka, jotka ovat täällä ja Tähtiklaanissa, ehkä me pääsemme Tähtiklaaniin nelipuiden luota", naukaisin. Sitten vilkaisin olkani yli nelipuille, jotka olivat jääneet jo taaksemme. "Kannattaa meidän ainakin yrittää, eikö niin?" // Huuru? Sori sekava ja outo xd

Huurulilja | 25.04.2018

"Niin", vastasin ääni väristen Kipinäsielulle ja käännyin katsomaan kohti puhujankiveä, joka avartui monien ketunmittojen päässä eteemme. "Mutta kuinka?" kysyin ja lähdin epäröiden astelemaan kohti puhujankiveä säpsähtäen jokaista rasahdusta, joka pääsi käpälieni alle jäävistä oksista ja lehdistä. Minua ahdisti hurjasti ajatus siitä, että emme ikinä enää pääsisi takaisin Tähtiklaaniin. Olin toivonut sinne pääsemistä kauan, enkä millään voinut hyväksyä sitä, että olimme yhtäkkiä Myrskyklaanin reviirillä metsässä. Meillä ei ollut mitään tietoa siitä, missä Tähtiklaani sijaitsi ja kuinka sinne pääsi - muuten kuin kuolemalla. "En minä tiedä!" parkaisi Kipinäsielu rynnätessään perääni. Naaras vaikutti olevan yhtä tietämätön asioista kuin minäkin. Ainoa hyvä asia täällä oli se, että olin kaksin Kipinäsielun kanssa. Naaras oli paras ystäväni ja se, jonka kanssa eniten tahdoin päätyä Tähtiklaanista takaisin metsään. Kiersin puhujankiven ympäri ja katselin sitä ja nelipuita vuoroperään yrittäen keksiä ratkaisun ongelmaamme. "Entä jos kiipeämme puhujankivelle ja yritämme saada yhteyden Tähtiklaaniin kuun noustua?" ehdotin varovasti Kipinäsielua vilkaisten tarkkaillessani valtavaa kivenlohkaretta keskellä neljän puun laaksoa. //Kipinä?