Leijonaloikka(-tähti)

Viiltotähti

Näin Pöllösyöksyn katselevan ympärilleen lähellä puhujankiveä. Tulikynsi perässäni ravasin tummanruskean entisen jokiklaanilaisen luokse. Kolli ei heti huomannut minua, mutta huomatessaan hän nyökkäsi ja vaikutti kumartavan pienesti.

"Tulikynsi, tarkkaile hetken aikaa ympäristöämme hyökkääjien varalta", naukaisin luottosoturilleni, joka vastasi nyökkäyksellä ja alkoi kiertämään meitä hitaaseen tahtiin tarkkaillen ympäristöä.

"No, miten sota on sujunut?" kysyin kollikissalta viiltäen kynsilläni sen jälkeen ilmaa. Lumisade oli alkanut, ja pilvet olivat peittäneet kirkkaan auringon, joka ei enää tähän aikaan lehtikadosta suonut lämpöä lainkaan.

"Hyvin, olen taistellut monia jokiklaanilaisia vastaan. Entäs omasi?" kysyi kollikissa kohteliaasti.

"Se on sujunut paremmin kuin hyvin. Leijonaloikka on täällä jossain, ehkä jopa elävänä. Sen verran kipeän näköisen haavan hänelle tein, että voi hyvinkin olla mahdollista, että hän on kuollut", virnistin.

"Mutta hänhän on klaaninvanhin, miksi ihmeessä hän tänne tuli?" murahti Pöllösyöksy.

"Ilmeisesti halusi kuolla nopeammin kuin Tähtiklaani haluaisi", murahdin vastaukseksi.

"Viiltotähti, tuolta lähestyy viisi metsäkissaa, ilmeisesti he ovat tulossa taistelemaan kanssamme", Tulikynsi ilmoitti osoittaen kohti Tuuliklaanin reviiriä olevaa tammea, tosin tulijat olivat paljon lähempänä. Saatoin tunnistaa yhden kissoista Kirsikkaviikseksi, Myrskyklaanin soturiksi, joka oli yhteen aikaan pitkään Kuolonklaanin vankina. Ilmeisesti naaras selvisi elossa pois Varjoklaanin leiristä, jossa häntä pidettiin. Tunnistin pian myös toisen kissan; Usvahännän. Naaras ei voinut olla tunnistamatta hänen puuttuvasta silmästään. En tajunnut, miksi tuon näköinen kissa oli Myrskyklaanissa, eikä ennemmin Kuolonklaanissa. Tiesin Usvahännän olevan vanha, joten hän tulisi lähes satavarmasti kuolemaan tässä sodassa. Joukkoa johti Taivastähti, joka oli nykyään Myrskyklaanin päällikkö. En tunnistanut kahta muuta kissaa, jotka vaikuttivat melko nuorilta, mutta kuitenkin sotureilta. Toinen kissoista oli savunharmaa, mustaraidallinen naaraskissa ja toinen vaaleanruskea kolli, jonka kehossa oli mustaa. Uskoin kaikkien kissojen olevan myrskyklaanilaisia ulkonäön perusteella.

"Kappas, myrskyklaanilaisjoukkoko sieltä tulee?" kysyin virnistäen. Taivastähti murahti vastaukseksi ja pysähtyi parin ketunmitan päähän meistä.

"Teidän ei kannata edes yrittää taistella meitä vastaan. Jokainen teistä tulee kuolemaan yksi kerrallaan", nau'uin silmiäni siristäen.

"Jos joku täällä tulee kuolemaan, niin se olet sinä. Saat kuolla lopullisesti minun kynsissäni", murisi Taivastähti.

"Eikö sinun kannattaisi olla huolissasi edeltäjästäsi, joka saattaa maata kuolleena jossakin? Hän nimittäin taisi tulla sotaan ihan omasta tahdostaan", Pöllösyöksy naukui yrittäen ilmeisesti ärsyttää myrskyklaanilaisnaarasta, joka näytti hämmästyneeltä.

"En usko sinua, jokiklaanilainen petturi", sihisi harmaa naaraskissa.

"Uskotko minua? Minä saatoin tappaa hänet aikaisemmin, enpä jäänyt asiaa varmistamaan, koska pitihän hänelle antaa mahdollisuus selvitä hengissä", irvistin hymyillen. Taivastähti veti syvään henkeä ja lähti astelemaan minua kohti. Tulikynsi asettui eteeni puolustaen minua.

"Tulikynsi, taistelen nyt Taivastähden kanssa. Pidä Pöllösyöksyn kanssa huoli, että nuo neljä muuta pysyvät kaukana minusta", virnistin ja syöksyin kohti myrskyklaanilaisnaarasta, joka väisti iskuni hyökäten samantien itse. Naaras viilsi pienen haavan toiseen lapaani ja kiersi muutaman hiirenmitan päähän taakseni. Sähähdin ja käännyin naarasta kohti. Taivastähti taisteli tosissaan, huomasin sen tuon roihuavasta katseesta ja raskaasta hengityksestä, sekä tietenkin paljastetuista hampaista ja joka puolelle sojottavista karvoista. Taivastähti lähti juoksemaan nopeasti minua kohti. Otin iskun vastaan ja naaras pureutui tiukasti kiinni kaulaani. Heittäydyin kissan päälle niin, että kissan hengitys oli haastavaa ja ehkä jopa mahdotonta. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin, kuinka naaras riuhtaisi palan irti kurkustani. Sihahdin ja päästin kissan vapaaksi, vaikken olisi halunnut. Verta oli roiskahtanut kissan harmaalle turkille melkoisesti, kuten myös omalle tummemman harmaalle turkilleni.

"Tuo oli virhe!" sihahdin ja lähdin rynnimään kohti Taivastähteä, mutta naaras väisti iskuni syöksymällä vasemmalle. Sain kuitenkin tartuttua hampaillani tuon häntään. Naaras lennähti maahan ja irrotin otteeni hännästä. En kerennyt astua askeltakaan lähemmäs Taivastähteä, kun joku syöksyi kimppuuni. Saatoin tunnistaa kissan jopa hajusta. Leijonaloikka. Kolli oli upottanut hampaansa siihen kohtaan kurkkuani, mistä Taivastähti oli purrut pienen palan irti. Kipu leimahti sisälläni, kun kolli pureutui yhä syvemmälle kurkkuuni. Olin juuri painautumassa kollin päälle, kunnes raastava kipu esti sen. Onnistuin kuitenkin upottamaan toisen etukäpäläni kynnet kollin selkään, mutta sitten otteeni irtosi ja lyyhistyin maahan. Myös Leijonaloikka lyyhistyi, tosin toiseen suuntaan. Hetken aikaa hengitin raskaasti ja rahisevasti maassa, kunnes kehoni valahti ilmeisesti elottomaksi.

Yksi kerrallaan näin jokaisen tappamani kissan kasvot edessäni. Leijonaloikkaa edeltänyt Myrskyklaanin päällikkö Saarnitähti, Tuuliklaanin kauan sitten elänyt päällikkö Omenatähti, Tuuliklaanin Ruusupiikkiä edeltävä parantaja Unikkouni, Jokiklaanin entinen päällikkö Susitähti, Kuolonklaanin pettäjä Ukkostuuli, Jokiklaanin entinen parantajaoppilas Lieskatassu.. En tunnistanut läheskään kaikkia tappamiani kissoja, ja sehän oli ainoastaan hyvä asia. Lukuisten kissojen kasvot pyörivät silmissäni, päälliköiden - joilta olin vienyt useampia henkiä - useamman kerran ja muut vain kerran. Hengenmenetys oli kamalampaa kuin mikään kuu.

//Joku vois tätä jatkaa?cx Viiltotähti menetti kaks henkee ja jälel viel kaks:D

Riemutuho 13.11.2016

"Ei mitään aavistusta!" kiljaisin Mutinatassulle purskahtaen nauruun. Katselin ympärillemme ja etsin katseellani sopivaa vastustajaa, mutta sellaista ei vain tuntunut kerta kaikkiaan löytyvän. Kaikki taistelivat toisiaan vastaan, eikä kukaan kuolonklaanilainen näyttänyt tarvitsevan apua. Ruumiita oli joka puolella nelipuiden laaksoa. Se näytti kauniilta. Kuu loisti lähes täytenä hieman pilvisellä taivaalla tähtien seassa.

"Eikö täällä olekin kaunista?!" ulvaisin Mutinatassulle. Kolli katsoi minua hieman epäröiden eikä vastannut mitään.

"Tuolla näyttäisi olevan yksinäinen metsäkissa, jolla ei taida olla taistelukaveria Kuolonklaanin puolelta vielä", virnisti Mutinatassu lähtien kävelemään kohti metsäkissaa.

"Se on Leijonaloikka!" huudahdin yhtäkkiä. Kolli oli ilmeisesti kuullut Myrskyklaanin entisestä päälliköstä.

"Niinpä onkin. Ilmeisesti vanhus ei jaksa enää, kun tuolla tavalla hoipertelee", virnisti klaanitoverini.

"Me aiomme tappaa Leijonaloikan", ilmoitin ja ohitin Mutinatassun juoksien kohti Leijonaloikkaa, joka huomasi myös meidät ja valmistautui taisteluun.

"Odota nyt!" ulvaisi Mutinatassu ja esti minua juoksemasta raidallisen kollikissan luokse.

"Älä estele meitä!" ulvaisin.

"Etkö huomaa? Leijonaloikkaa seuraa kaksi soturia. He ovat metsäkissoja, ja takuulla tappavat meidät, jos lähestymme Leijonaloikkaa", huomautti kolli. Pyöräytin silmiäni.

"No ei sitten hyökätä sen kimppuun. Etsikäämme jostain muualta taistelutovereita", nau'uin virnistäen ja lähdin loikkimaan kauemmas Leijonaloikasta jättäen Mutinatassun taakseni, mutta kolli seurasi minua kuitenkin.

//Mutina?

Pisaraviilto 20.11.2016

Veri kohisi korvissani, kun heittäydyin jälleen uuden vastustajan kimppuun. Ehkä voimani olivat loppumassa, mutta taistelutahtoni voimistui vain entisestään. Turkkini oli jo veren peitossa ja kuu häämötti korkealla taivaalla nelipuiden laakson yllä täytenä. Onnistuin ajamaan vastustajani tiehensä. Pysähdyin hetkeksi paikoilleni ja katsoin ympärilleni hengittäen raskaasti. Etsin katseellani uutta vastustajaa, mutta jokainen lähettyvillä oleva metsäkissa näytti taistelevan jotain toista kuolonklaanilaista vastaan. Lähdin kävelemään kohti puhujankiveä, jonka juurella näin Kostoviillon, Tuhokatseen, Sulkatähden ja Viiltotähden taistelevan yhdessä ainakin kuutta metsäkissaa vastaan. Lähdin juoksemaan nelikkoa kohti, mutta juuri silloin yksi metsäkissoista - Palotähti, Jokiklaanin päällikkö - heitti Sulkatähden voimalla kohti puhujankiveä.

"Sulkatähti!" Viiltotähden ulvaisu kajahti ilmoille kookkaan kollikissan suusta, kun tuo ravisteli kimpussaan olevat metsäkissat irti itsestään ja ryntäsi kumppaninsa luokse. Palotähti syöksyi seuraavaksi kohti Kostoviiltoa, jonka kimpussa oli kissa, jonka uskoin olevan Jokiklaanin varapäällikkö. Jokiklaanilaiset painoivat kissan maahan kolmannen soturin avustuksella, ja tuo jokiklaanilaisvarapäällikkö iski hampaansa Viiltotähden luottosoturin kurkkuun.

"Lopeta!" sihisin ja lähdin juoksemaan kohti kolmea kissaa ja Kostoviiltoa, mutta olin liian hidas. Harmaanruskea tabbykuvioinen kissa oli repäissyt palan irti Viiltotähden luottosoturin kurkusta. Kaksi muuta kissaa irrottivat otteensa Kostoviillosta ja jättivät naaraan kouristelemaan ja huutamaan kirouksia kissojen ylle. Syöksyin Palotähden kimppuun. Jokiklaanin päällikkö oli kääntynyt minuun päin, joten hyökkäys ei ollut yllätyshyökkäys. Hetken aikaa kierimme keskenämme maassa yrittäen saada toisistamme otetta, mutta sitten onnistuin upottamaan hampaani jokiklaanilaisnaaraan takajalkaan.

"Sinä todella haluat kuolla tässä sodassa", sihahdin ja viskasin Palotähden kohti puhujankiveä, jonne naaras oli häntä pienikokoisemman kuolonklaanilaispäällikön heittänyt. Viiltotähti oli vienyt Sulkatähden etäämmälle, joten jokiklaanilainen naaraskissa törmäsi ainoastaan kiveen. Palotähti nousi heti ylös.

"Käskisit noita edes taistella reilusti", sihahdin osoittaen kolmea kissaa, jotka kaikki olivat Tuhokatseen kimpussa. Kolli taisteli taitavasti keskittyen yksi kerrallaan yhteen kissaan heikentäen niitä tasavertaisesti.

"Heitä en voi käskeä, kossa he eivät ole jokiklaanilaisia", murahti tulenoranssi naaras ja irvisti huomatessaan, että hänen takajalkansa oli vääntynyt epärealistiseen asentoon, eikä kävely näyttänyt sujuvan erityisen hyvin. Murahdin, loin kasvoilleni virnistyksen ja lähdin juoksemaan kohti Palotähteä, joka yritti väistää iskuni, mutta yksi takajalka ei riittänyt tarpeeksi pitkään loikkaan, joten kissa lyyhistyi maahan ja oli helppo saalis. Iskin hampaani Palotähden niskaan ja heitin tuon uudemman kerran kohti puhujankiveä. Kuulin räsähdyksen, joka kuului jokiklaanilaisnaaraan kallosta, joka oli juuri iskeytynyt suureen kiveen. Palotähti putosi veriselle hangelle liikkumattomana. Hiivin kohti naarasta ja päästessäni tarpeeksi lähelle, tökkäsin tuota käpälälläni. En voinut olla liian varma siitä, esittikö naaras olevansa tajuton tai kuollut, vai oliko hän sitä oikeasti. Kun olin varmistautunut asiast tökkäämällä tuota muutamaan kipeännäköiseen haavaan, lähdin raahaamaan kissaa kohti Viiltotähteä, joka oli kyyristynyt Sulkatähden ruumiin ylle.

"Tiedän, kuinka me voitamme tämän sodan", naukaisin isälleni, kun olin päästänyt irti Palotähden elottomasta ruumiista, joka makasi nyt lähellä Sulkatähden elotonta ruumista. Molemmat päälliköt olivat menettämässä henkeä tai henkiä.

"Kerro sitten minulle, miten sinä sen ajattelit tehdä", murahti tummanharmaa kolli, joka ei selkeästi edelleenkään luottanut minuun.

"Tarvitsemme metsäkissoille tärkeitä kissoja panttivangeiksi. Sitten kuolonklaanilaisten täytyy tulla tänne, ja uhkaamme tappaa kissat, jos he yrittävät hyökätä ja pelastaa toverinsa", naukaisin Viiltotähdelle. Kolli murahti.

"Tuossa voi ehkä olla ideaa. Kerää kuolonklaanilaisia ja etsi joitakin, jotka voit saada tänne panttivangeiksi", murahti Viiltotähti, "minä vartioin Palotähteä ja odotan, että Sulkatähti herää." Murahdin. Tietenkin kollin piti laittaa minut tekemään likaisimmat työt, mutta eipä se minua haitannut. Lähdin kävelemään eteenpäin etsien katseellani kuolonklaanilaisia, jotka voisin nopeasti saada vapaiksi metsäkissoista etsimään kanssani metsäkissoille tärkeitä metsäkissoja, jotka voisimme saada panttivangeiksi.

Tuhokatse, Kaaosmieli, Yövarjo, Pimeyslehti, Pöllösyöksy, Sumumyrsky ja Heijastushaave seurasivat minua etsien jotakuta tärkeää metsäkissaa, jonka voisimme saada panttivangiksi.

"Tuolla on Leijonaloikka, miten olisi hän? Hän taistelee tosin Jokiklaanin Kuuviiksen kanssa", naukaisi Kaaosmieli osoittaen hännällään kullanruskeaa raidallista vanhusta, joka taisteli Syöksyviillon kanssa tasaisesti Pilvimarja takanaan taistellen alakynnessä Verikyyneleen kanssa. Kuolonklaanilaisnaaras suorastaan leikki jokiklaanilaisen kanssa viillellen vähän väliä tuota kynsillään ja tehden haavoja joka puolelle naarasta.

"Pilvimarjalla näyttää olevan muita juttuja, joten voimme kaikessa rauhassa hakea Leijonaloikan", virnistin. En olisi tiennyt vaaleanharmaan jokikalanilaisen nimeä ilman Kaaosmieltä, mutta eipä se minua olisi haitannut, koska en ollut niinkään kiinnostanut metsäkissojen nimistä.

"Saartakaa Syöksyviilto ja Leijonaloikka. Haluamme Leijonaloikan sitten elossa, emme kuolleena", murahdin. Kissat - etenkin Tuhokatse - tottelivat käskyjäni hieman epäröiden. Ei Tuhokatse ollut koskaan ottanut käskyjä vastaan muilta kuin Viiltotähdeltä. Saarroimme helposti kullanruskean kollin ja kuolonklaanilaisen, joka meidät huomatessaan irtaantui Leijonaloikasta, joka puolestaan katsoi meitä vihaisesti muristen. Vanhuksen voimat olivat selkeästi hiipuneet, eikä tuo voisi jaksaa taistella pitkäänkään meitä vastaan, joten syöksyin kollia kohti iskien hampaani nopeasti tuon niskaan, mutta kolli kerkesi näykätä sitä ennen lapaani. Sihahdin, irrotin otteeni kollista ja viilsin tuon kasvoja kynsilläni. Kissan kuonosta purskahti verta jo valmiiksi punaiselle lumelle ja kolli ryntäsi kimppuuni, mutta helposti väistin iskun ja painoin kissan maahan.

"Viekää Leijonaloikka puhujankivelle", murahdin, "Viiltotähti odottaa siellä teitä."

Syöksyviilto ja Tuhokatse jäivät viemään Leijonaloikkaa, ja muut kuolonklaanilaiset lähtivät etsimään kanssani muita suhteellisen tärkeitä metsäkissoja.

Olimme onnistuneet viemään puhujankivelle Leijonaloikan ja Palotähden lisäksi Tuuliklaanin parantajan, Ruusupiikin - joka oli ollut etsimässä haavoittuneita, kun olimme siepanneet tuon - ja Varjoklaanin varapäällikön, Vaskitsaviiman, joka kuulemani mukaan oli klaanin varapäällikkö. Lähes kaikki kuolonklaanilaiset olivat kerääntyneet käskystä puhujankivelle, ja metsäkissat tiesivät, että heidän tovereitaan oli luonamme, mutta kuolonklaanilaiset estivät kissoja ryntäämästä tärkeiden tovereidensa luokse. Loikkasin puhujankivelle murahtaen Viiltotähdelle, joka ilmeisesti olisi halunnut tehdä sen. Sulkatähti makasi yhä elottomana tummanharmaan kollin jalkojen juuressa. Palotähti taas oli herännyt, mutta Kaaosmieli oli painanut naaraan maahan. Kaikki tiesimme Sulkatähden olevan lopullisesti kuollut, mutta kukaan ei sanonut sitä ääneen, koska se saisi Kuolonklaanin kuulostamaan heikolta. Minä olin Kuolonklaanin tuleva päällikkö - oikeastaan jo päällikkö - joten minulla oli kaikki oikeus ja valta laatia ehdot metsäkissoille ja kertoa ne.

"Pyydän kaikkia hiljentymään!" ulvaisin kovaan ääneen niin, että ulvaisuni sai koko laakson hiljentymään. Muutaman kerran ulvaisuni kaikui laaksossa, kunnes oli lähes täysin hiljaista. Muutama kuolonklaanilainen onnistui irtaantumaan vastustajastaan ja he juoksivat puhujankiven luokse klaanitovereidensa luo.

"Leijonaloikka, Palotähti, Ruusupiikki ja Vaskitsaviima ovat nyt Kuolonklaanin panttivankeja. Jos edes yritätte hyökätä ja saada heitä takaisin, tapamme heidät kivuliaasti ja yksi kerrallaan. Ennen kuin teette mitään, voin kertoa, missä järjestyksessä kissat tullaan tappamaan”, naukaisin virnistäen ja siirsin katseeni panttivankeihin, “Palotähti lähtee tästä pelistä pois ensimmäisenä. Seuraavaksi lähtee Leijonaloikka, Ruusupiikki ja viimeisenä Vaskitsaviima.” Kuulin metsäkissojen seasta vihaisia murahduksia ja kissat loivat minuun paheksuvia sekä murhaavia katseita, joihin vastasin pienesti hymyillen.

“Jos emme voi hyökätä, mitä me sitten teemme? Seisomme tässä, kunnes kuolemme?” kuulin Usvahännän Myrskyklaanista ulvaisevan. Muutama muu metsäkissa yhtyi puolisokean naaraan ulvaisuun.

“Ehei, te luovutatte”, naukaisin virnistäen, “luovutatte meille reviirinne.”

“Ei ikinä!” joku metsäkissa sihahti ja lähti juoksemaan kohti kuolonklaanilaisia, jotka olivat piirittäneet puhujankiven ja sen juurella makaavat panttivangit. Saarroksen reunalla oleva Pikkuvarjo painoi hyökkääjän nopeasti veriseen maahan ja viskasi tuon sitten takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin. Siirsin katseeni Kaaosmieleen, joka lähes seisoi Palotähden päällä. Nyökkäsin ja kolli vastasi nyökkäämällä, nousi ylös tulenoranssin naaraskissan päältä ja upotti hampaansa tuon kaulaan pureutuen syvälle.

“Lopettakaa!” harmaanruskea tabbykuvioinen jokiklaanilaiskolli ulvoi pysyen paikoillaan.

“Minä sanoin, että jokainen hyökkääjä säästää henkensä, mutta tappaa silloin yhden tovereistanne”, naukaisin ja vilkaisin Palotähteä, joka makasi nyt Kaaosmielen jalkojen juuressa kouristellen ja kähisten jotain, mistä en saanut selvää, ei minua edes kiinnostanut saada kuolevan kissan sanoista selvää. Siirsin katseeni Ruusupiikkiin, joka oli muutaman ketunmitan päässä Viiltotähdestä. Naaras katsoi valtavan kollin jalkojen juuressa makaavaa elotonta ruumista; Sulkatähteä. Oliko tuuliklaanilaisparantaja tajunnut kilpikonnakuvioisen naaraan olevan kuollut lopullisesti? Nostin katseeni metsäkissoihin.

“Seuraavana lähtee Leijonaloikan henki. Luovutatteko vai aiotteko tapat-”, en kerennyt sanoa lausettani loppuun, kun myrskyklaanilaisvanhuksen ulvaisu kajahti ilmoille. Siirsin salamannopeasti katseeni raidalliseen kollikissaan, joka oli iskeytynyt Viiltotähden kurkkuun kiinni. Kuolonklaanilaiskolli ei ollut valmistautunut vanhuksen hyökkäykseen, joten etu oli Leijonaloikalla.

“Älkää auttako häntä”, sihahdin Kuolonklaanille, jonka jäsenistä suurin osa oli valmiina hyökkäämään klaanin perustajan avuksi. Tuhokatse nosti vihreän katseensa minuun ja murahti, jonka jälkeen kolli oli syöksymässä johtajansa luokse.

“Tuhokatse! Kuulit päällikkösi käskyn”, sihahti Viiltotähti. Kolli sai luottosoturinsa pysähtymään. Oliko Viiltotähti kutsunut minua päälliköksi? Kolli oli kai hyväksynyt viimein Sulkatähden kuoleman. Tuhokatse ei sanonut mitään, vaan peruutti muutaman askeleen taaksepäin ja jäi katsomaan, kuinka Viiltotähti - jonka Leijonaloikka oli juuri painanut maahan - antoi myrskyklaanilaiskollin upottaa kyntensä tuon kaulaan. En heti ymmärtänyt, mitä ihmettä tuo valtava kolli oli tekemässä, kunnes minä ja ilmeisesti moni muukin ymmärsi.

“Hän antaa Leijonaloikan tappaa itsensä!” joku metsäkissoista ulvaisi. Tilanne oli edennyt mielenkiintoisesti. Katsoin silmiäni siristäen kullankeltaista vanhusta, joka oli onnistunut pääsemään syvälle Viiltotähden kaulaan. Tumma soturi ei tehnyt mitään, ei edes säpsähtänyt Leijonaloikan vetäessä päänsä taakse hampaissaan pala Kuolonklaanin perustajan kaulasta. Viiltotähden vihreät katseet olivat nauliintuneet lähellään makaavan naaraskissan elottomaan ruumiiseen; Sulkatähteen. Leijonaloikka sihahti ja nousi pois Viiltotähden päältä kääntäen sitten katseensa minuun. Kullanruskean vanhuksen suupielet ja käpälät olivat veressä. Hän muistutti hieman Riemutuhoa, joka oli alkanut kikattamaan. Valkea naaras oli vain muutaman hiirenmitan päässä puhujankivestä, mutta en kiinnittänyt naaraaseen sen enempää huomiota. Käännyin taas katsomaan Viiltotähteä. Kolli makasi maassa mitään sanomatta, kun tuon kaulasta pulppusi verta suunnattoman paljon. Kuulin, kuinka tumman kissan voimakasääninen hengitys rahisi. Kollin hengitys heikkeni, kukaan ei sanonut mitään. Samassa tuo veti kerran syvään henkeä ja säpsähti muutaman kerran, jonka jälkeen kissan keho valahti veltoksi ja tuon Sulkatähteen nauliintunut katse lasittui. Viiltotähti oli kuollut. Kun metsäkissa huomasivat sen, iloiset ulvaisut raikuivat ympäri nelipuiden laaksoa. Viha kiehahti sisälläni. Mikä ihme heitä vaivasi?! Syöksyin kohti Leijonaloikkaa, joka oli istuutunut alas ja katseli mitäänsanomattomalla ilmeellä taivaalle. Kolli osasi varautua hyökkäykseeni, ja tuo väisti sen loikkaamalla altani pois kohti puhujankiveä, josta olin tullut. Vanhus loikkasi ylöspäin puhujankivelle meinaten pudota, mutta onnistui pitää tasapainonsa ja kääntymään minua kohti.

“Sanoinhan, että yksi metsäkissojen hyökkäys tappaa Leijonaloikan! Hän teki itsemurhan”, sihahdin ja katsoin murhaavasti Leijonaloikkaa, joka seisoi vaitonaisena ja tyynenä puhujankivellä katsoen suoraan minua. Kolli veti syvään henkeä ja valmistautui hyppyyn. Tuo ponnisti itsensä ilmaan. Aluksi en ymmärtänyt, mitä kissa teki, kunnes tajusin sen. Olin kuullut, että Leijonaloikalla oli tapana tehdä entisessä elämässään kehittelemä hyökkäys, joka pahimmassa tapauksessa saattoi tappaa vastustajansa. Tajusin sen liian myöhään, kun Leijonaloikka oli onnistunut syöksymään päälleni. Silmänräpäyksen ajan kolli seisoi pääni päällä, jonka jälkeen hän ponkaisi itsensä takaisin ilmaan päältäni. Ponnistuksen voimasta iskeydyin veriseen maahan. Raivosta ulvoen nousin ylös ja siirsin katseeni vanhukseen, joka oli lennähtänyt maahan ja jäänyt siihen makaamaan. Tunsin pienoista kipua päälaellani, mutta en välittänyt. Isku ei ollut ollut tappava, ilmeisesti vanhuksen voimat olivat hiipuneet. Eihän hän jaksanut enää nousta edes ylös.

“Näinkö heikko sinä sitten olitkin?” kysyin virnistäen, “no, eipä se mitään.” Astelin rauhallisin askelin kohti Leijonaloikkaa, joka hengitti heikosti. Nostin katseeni taivaalle. Täysikuu oli noussut huippuunsa ja tähdet loistivat taivaalla tukien hennolla loisteellaan kuun luomaa valoa. En edes koskenut Leijonaloikkaan, kun kolli veti jo viimeisen henkäisynsä. Eloton vanhus oli sulkenut silmänsä vain hetken ennen kuolemaansa, nyt tuon keho makasi liikahtamattomana edessäni. Murahdin ja tönäisin ruumista etukäpälälläni, jonka jälkeen kävelin puhujankiven luokse loikaten sen päälle.

“Ehkä jo ymmärsittekin, että minä olen Kuolonklaanin uusi päällikkö! Viiltotähden suunnitelmat muuttukoot nyt minun suunnitelmikseni. Minulla on ehdotus teille, arvon metsäkissat”, naukaisin virnistäen ja etsin katseellani kolmen klaanin päällikön.

“Kuka muuten onkaan Palotähden uskollinen varapäällikkö ja ilmeisesti Jokiklaanin uusi päällikkö?” kysyin, vaikka arvasin kissan olevan tabbykuvioinen harmaanruskea soturi, jota vastaan olin taistellut jossain vaiheessa sotaa.

“Minä”, kolli, jonka arvasin olevan tuleva Jokiklaanin päällikkö naukui.

“Arvasinpas! Kerropas nyt, mikä olikaan nimesi”, nau’uin virnistäen ja heilautin häntääni.

“Pyrstökuiskaus”, vastasi kolli tasaisen tyynellä äänellä ja siristi silmiään minua katsoessaan.

“Haluan ehdottaa kaikille teille klaanien johtajille jotain. Teillä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa”, aloitin ja katsoin vuoroperään jokaista klaanin päällikköä suoraan silmiin - ja Pyrstökuiskausta - “ensimmäinen vaihtoehtonne on mielestäni niistä se parempi. Te annatte Kuolonklaanin muuttaa korkokiville, sen läheisille nummille ja palaneelle ladolle, ja oikeuden kulkea Tuuliklaanin vastaista rajaa pitkin nelipuille saalistamaan kun tahdomme”, naukaisin ja katsoin kysyvästi neljän klaanin päälliköitä ja tietenkin Pyrstökuiskausta, joka oli tällä hetkellä lähes Jokiklaanin päällikkö.

“Entä se toinen vaihtoehto?” Taivastähti kysyi kovaan ääneen.

“Me tapamme teidät kaikki tai ajamme pois täältä ja valloitamme koko metsän”, virnistin. Kuulin sihahduksia metsäkissojen seasta.

“En usko, että Tuuliklaani haluaa menettää ainoaa parantajaansa - jälleen”, virnistin, “sillä hänen vuoronsa on seuraavaksi, jos joku teistä hyökkää.” Metsäkissat alkoivat keskustella kiivaasti keskenään.

“Emme me voi antaa heidän tulla tänne! He eivät voi päästä korkokiville, sittenhän me emme pääsisi tapaamaan Tähtiklaania!” joku tuuliklaanilaisista - niin ainakin uskoin - ulvaisi kovaäänisesti. Virnistin.

“Ehei, tietenkin saisitte. Tämä voisi olla vaikka niin sanottu “uusi Kuolonklaani”, joka antaisi teidän käydä rauhassa kuukivellä Tähtiklaania tapaamassa. Ja jos muistatte, se on täällä ainoa paikka, josta saa yhteyden myös Pimeyden Metsään, joten se on myös meille tärkeä paikka”, naukaisin murahtaen. Metsäkissat jatkoivat kiivasta keskusteluaan.

“Kuolonklaani saa jäädä Varjoklaanin puolesta, mutta meillä on teille ehdot”, Kuutähti naukui katsoen minua suoraan silmiini.

“Voitkin kertoa ne ehdot tässä ja nyt”, naukaisin virnistäen. Veren peittämä naaraspäällikkö avasi suunsa ja sanoi:

“Teidän tulee noudattaa soturilaista ainakin joitakin kohtia. Ette saa ylittää Varjoklaanin rajaa ilman hyvää syytä, nimeätte pennut oppilaiksi kuuden kuun iässä, osallistutte kokoontumisiin ja kunnioitatte täysikuun rauhaa.” Virnistin.

“Tuo sopii. Tuuliklaanin reviirin rajaa vaadin kuitenkin käyttöömme. Voimme kulkea ukkospolun reunaa pitkin kulkematta itse reviirin sydämessä”, naukaisin ja katsoin Ruostetähteä, joka katsoi minua hiljaa sanomatta mitään.

“Se sopii, mutta jos saalistatte yhdenkin saaliin Tuuliklaanin reviirillä, te olette mennyttä”, sihahti kollikissa siirtämättä katsettaan pois minusta. Nyökkäsin.

“Entä muut?” kysyin katsoen Pyrstökuiskausta ja Taivastähteä, jotka juttelivat ilmeisesti klaanitovereilleen.

“Myrskyklaanin puolesta Kuolonklaani voi muuttaa korkokiville, mutta teidän on parempi olla tekemättä virheitä”, sihahti Taivastähti.

“Jokiklaanillekin se sopii, kunhan noudatatte Kuutähden luettelemia soturilain kohtia, päästätte meidät Kuukivelle ilman mitään ehtoja, ettekä saalista kenenkään reviirillä tai tapa ketään ilman hyvää syytä”, Pyrstökuiskaus naukui.

“Hieno homma, että asiat selvisivät. Lupaan Kuolonklaanin puolesta, että noudatamme teidän sääntöjänne, kunhan te noudatatte meidän. Päälliköt saavat käydä Kuukivellä korkeintaan kerran kuussa, ja parantajat aina puolenkuun aikaan. Päällikön mukaan saa tulla korkeintaan oppilas ja yksi soturi, eikä yhtään ylimääräisiä. Ette saalista Kuolonklaanin reviirillä ollessanne Kuukivellä, ja lähdette reviiriltämme heti, kun olette vaihtaneet unia Tähtiklaaninne kanssa”, murahdin. Metsäkissat naukuivat hyväksyvästi, vaikka huomasin, että he eivät olisi halunneet Kuolonklaania metsään.

“Jotta rauha voi kestää, jokaisen tulee todella noudattaa laatimiamme sääntöjä”, Taivastähti naukaisi.

“Tietenkin. Jokaisesta säännön rikkomuksesta tulkoon rangaistus, joka sovitaan yhdessä niiden kanssa, joita tämä asia on koskenut. Huomaatteko? Mehän olemme jo sovussa”, virnistin ja loikkasin alas puhujankiveltä.

“Vapauttakaa Vaskitsaviima - ja Ruusupiikki”, Kuutähti naukui ja päästi kurkustaan matalaa murinaa.

“Ja antakaa Leijonaloikan ja Palotähden ruumiit meille”, Taivastähti lisäsi.

“Ruumiit saatte heti, mutta elävät klaanitoverinne saatte vasta, kun Kuolonklaani on poistunut nelipuiden laaksosta. Emme voi olla varmoja, aiotteko pettää meidät heti, kun meillä ei ole mitään, mikä teille olisi tärkeää”, naukaisin ja lähdin kävelemään kohti Tuuliklaanin reviiriä, jonka kautta pääsisimme uudelle reviirillemme. Vastahakoisesti metsäkissat päästivät meidät menemään luoden kuolonklaanilaisiin kuitenkin vihaisia katseita. Ehkä saatoin jopa ymmärtää, miksi he tekivät niin. Kuolonklaanilaiset olivat tappaneet monta metsäkissaa, vaikka kyllä hekin kuolonklaanilaisia onnistuivat jonkun verran tappamaan. Loin nopean vilkaisun Taivastähteen, joka väistyi Kuolonklaanin tieltä. Siirsin sitten katseeni eteenpäin ja mietin tulevia vuodenaikoja. Olin nyt lähes virallisesti klaanini päällikkö. Jos hyvä ja pysyvä reviiri Kuolonklaanille tarkoitti sitä, että meidän täytyisi elää sovussa metsän muiden klaanien kanssa, olisin valmis siihen. Viiltotähti ja Sulkatähti olivat kuolleet, ja nyt uusi aikakausi oli alkanut, minun aikakauteni. Kuolonklaani kohoaisi vielä kunnioitetuksi klaaniksi, jota kaikki kadehtisivat. Minunkin täytyisi tehdä kompromissejä, esimerkiksi Tähtiklaaniin uskovien kissojen hyväksyminen Kuolonklaaniin tulevaisuudessa saattaisi olla lähes pakollista, mutta en saanut välittää uskosta Tähtiklaaniin tai Pimeyden Metsään. Jokaisen kuolonklaanilaisen tulisi vain olla uskollinen Kuolonklaanille ja sen päällikölle.

“Entä ruumiit? Jätämmekö me ne vain tänne?” kuulin Puhurijalan kysyvän. Kolli käveli kivuliaan näköisesti vierelläni kohti laakson rinnettä.

“Sulkatähden ja Viiltotähden ruumiit otetaan ensin mukaan, muut haemme myöhemmin. Kuolonklaanin moni soturi sai niin pieniä ja suuriakin haavoja, ja menetimme toisen parantajistamme, joten ei ole varaa antaa haavojen äityä niin pahaksi, että sotureita kuolisi”, selitin vaaleanharmaalle kollille.

“Pisaraviilto, minne me perustamme leirimme?” kuulin Pihlajakynnen kysyvän takaani, mutten siirtänyt katsettani pilkukkaaseen naaraaseen.

“Palanut lato on sille hyvä paikka. Sen ympärille on kasvanut pensaita, joista voimme rakentaa leiriin muurit”, naukaisin. Olimme päässeet laakson rinnettä ylös, joten naukaisin Ruusupiikkiä ja Vaskitsaviimaa vartioiville kissoille:

“Päästäkää heidät.” Kissat tekivät töitä käskettyä ja antoivat kaksikon mennä. Jatkoimme matkaa kohti uutta reviiriämme.

Saavuimme palaneen ladon luokse. Sen keskellä oli suurehko kivilohkare, joka oli ilmeisesti ainoa asia, mitä koko ladosta oli jäljellä. En ollut vielä syntynyt, kun lato oli palanut, mutta olin kuulut siitä lukuisia tarinoita. Kukaan kuolonklaanilainen ei ollut nähnyt itse roihuavaa latoa, mutta kun sota - jossa Kuolonklaani oli häädetty - päättyi, kaikki siihen aikaa eläneet kuolonklaanilaiset olivat nähneet savuavan ladon, josta ei ollut enää mitään jäljellä - paitsi ilmeisesti tuo kivenlohkare.

“Minne viemme Viiltotähden ja Sulkatähden ruumiit?” murahti Kaaosmieli takaani.

“Otamme ne yöksi leiriin ja valvomme heidän ruumiitaan, kuten on tapana”, murahdin, “vaikka Viiltotähti olikin melkoinen hiirenaivo, hän oli Kuolonklaanin perustaja ja tärkeä jäsen kuolemaansa saakka.” Ennen syntymääni kuolleen veljeni poika nyökkäsi ja murahti siinä sivussa.

“Kidesydän, käy kaikki läpi ja käske vakavimmin haavoittuneet tuonne. Ne, jotka eivät ole vakavasti haavoittuneita tulevat kanssani raivaamaan leriiin pääaukion ja jonkinnäköiset pesät”, murahdin ja katsoin kissoja. Kidesydän nyökkäsi ja alkoi heti töihin, “lähetä ne, jotka voivat tulla tekemään leiriä luokseni”, lisäsin vielä parantajakissalle, joka nyökkäsi jälleen. Kävelin lähelle paikkaa, josta halusin leirin sisäänkäynnin, sillä siinä kohtaan piikkihernepensaat eivät olleet niin villiintyneitä ja korkeita. En ajatellut aloittaa leirin rakentamista yksin, joten jäin odottelemaan, että Kidesydän saisi joitakin kissoja rakentamaan kanssani. Hetken odottelun jälkeen Tuhokatse, Pikkuvarjo, Kaaosmieli, Yövarjo, Pimeyslehti, Sähköviilto ja muutama muu kissa olivat tulleet luokseni.

“Kaaosmieli, vie Yövarjo, Sähköviilto ja Kuolematassu kanssasi saalistamaan. Kuolonklaani tarvitsee saalista, jotta voimme selvitä tämän lehtikadonkin yli”, murahdin. Kolli nyökkäsi, “ja Tuhokatse, hae klaaninvanhimmat ja pennut tänne”, murahdin. Kissoja tuli lisää luokseni, joten pystyin lähettämään kissoja tekemään erilaisia tehtäviä.

“Me muut aloitamme leirin valmistelemisen”, naukaisin ja katsoin kissoja, jotka olivat tulleet luokseni. Selitin heille, mitä mihinkin kohtaan tulisi.

//Näin sota on ohi ja Pimeyden Metsä vei voiton ja jäi asumaan korkokivien läheisyyteen. Kuolonklaanin reviiristä hieman tarkempaa tietoa Liittyminen-osiosta löytyvästä Tietoja klaaneista-osiosta. Nyt voi kissat alkaa kirjoittelemaan omiin klaaneihinsa tarinoita, mutta lukekaa sitä ennen blogi, jossa kerrotaan esimerkiksi kuolleet, haavoittuneet, uudet soturit ja muut muutokset klaaneissa.

Leijonaloikka

Olisin halunnut kiittää Ruostetähteä siitä, että kolli oli juuri pelastanut henkeni viemällä minut parantajan luokse, mutta sanat eivät tulleet ulos suustani, sillä kurkussani olevaa haavaa sattui, kun veri pulppusi siitä yhä ulos.

"Mitä ihmettä sinä teet täällä?" Kuiskevirran hämmästynyt ja samalla huolestunut ääni kuului jostain, mutten osannut tarkalleen paikantaa sitä. Yritin vastata, mutta verta pulppusi vain enemmän kaulastani.

"Älä sano mitään. Saan sinut kuntoon, mutta et saa taistella enää tänään, jos haluat säilyttää henkesi. Lähetän jonkun viemään sinut takaisin leiriin", parantajakissa naukui. Olisin väittänyt vastaan, jos olisin kyennyt. En kuitenkaan halunnut kuolla tässä ja nyt, joten annoin parantajan hoitaa haavani kuntoon.

"Makaa siinä jonkun aikaa. Haavan täytyy tyrehtyä ennen kuin voit nousta ylös", Ututassu naukui, kun hänen mestarinsa lähti kävelemään jonnekin - ilmeisesti ottamaan vastaan loukkaantuneita.

"Kuiskevirta, vaihdetaan paikkoja. Mene Kirsikkaviiksen kanssa etsimään haavoittuneita, niin tulen tänne auttamaan", Ruusupiikin naukaisu kuului sieltä, minne Kuiskevirta oli juuri mennyt.

"Hyvä on. Ututassu, kun joku myrskyklaanilainen tulee tänne, pyydä häntä viemään Leijonaloikka jonkun ajan kuluttua leiriin", parantajakissa naukui oppilaalleen, joka vastasi hymähdyksellä ja todennäköisesti myös nyökkäyksellä, mutta en voinut kaulassa olevan haavan vuoksi liikuttaa päätäni, joten en voinut nähdä mitä parantajaoppilas teki.

"Miten ihmeessä Leijonaloikka on täällä? Eihän klaaninvanhimpien pitänyt osallistua", kuulin Ruusupiikin naukuvan.

"Hän ilmeisesti tuli omasta tahdostaan, kun emme palanneet leiriin", Ututassu ilmoitti Tuuliklaanin parantajalle. Minua alkoi väsyttää, joten annoin silmieni sulkeutua.

Räväytin silmäni auki. Kuulin taistelun ääniä, jotka olivat kuitenkin etäisiä.

"Kauanko olen nukkunut?" kysyin joltain, joka oli lähelläni. Tunsin, että verenvuoto oli lakannut, joten nousin varovasti istumaan.

"Et kauaa. Verenvuoto on kuitenkin lakannut. Ututassu käski minua viemään sinut leiriin. Tule, mennään", Jylinätassu naukaisi. Katsoin nuorta oppilastani.

"Ei tarvitse. Minä taistelen Myrskyklaanin puolesta", naukaisin, "tai no koko metsän puolesta."

"Hän sanoi, että minun olisi pakko viedä sinut leiriin", ilmoitti Jylinätassu. Pyöräytin silmiäni.

"Hyvä on", huokaisin. Aikoisin taivutella oppilaan päästämään minut takaisin taisteluun. En voisi kyyhöttää leirissä sillä aikaa, kun muut taistelisivat elämästä ja kuolemasta murhaajia vastaan.

//Jylinä?

Jylinätassu

Nelipuut jäivät kauas taaksemme. Leijonaloikka jolkutti hiljaa vierelläni. Hän vilkuili vähän väliä taaksensa kaihoisasti. Oli selvää, että vanhus olisi halunnut jäädä taistelemaan klaanitovereidensa kanssa. En minäkään olisi lähtenyt mielelläni, mutta kun parantaja käskee ei auta niskuroida vastaan.

”Mitä sinä oikein ajattelit?” kysyin rikkoen hiljaisuuden. Leijonaloikka vilkaisi minua.

”He ovat armottomia murhaajia. En voi vain odotella toimettomana kuinka he tuhoavat metsän - kotimme”, hän sanoi synkkänä.

Katsahdin entiseen päällikköön myötätuntoisesti.

”Et kuitenkaan olisi saanut lähteä leiristä. Aiheutit meille kaikille huolta. Olisit saattanut asettaa meidät kaikki vaaraan”, sanoin vakavana.

Leijonaloikka ärähti hiljaa.

”Mutta toisaalta minä ymmärrän sinua”, jatkoin huokaisten, ”me kaikki olemme ikuisesti sotureita. Meidän jokaisen on tehtävä oma osamme tässä maailmassa. Sinun tehtäväsi on osittain ohi, mutta ei vielä.”

Leijonaloikka katsahti minuun kysyvästi.

”Tarkoitatko sinä...?” hän kuiskasi hiljaa.

”Kyllä - minä en vie sinua leiriin. Vielä”, virnistin.

Vanhus murahti hyväntuulisena.

”Me voimme auttaa muita eri tavalla”, aloitin hitaasti ja aloin selittämään suunnitelmaa Leijonaloikalle, joka kuuntele jokaista sanaani tarkkaavaisena.

Olimme saapuneet taistelukentän reunamille. Olin selittänyt Leijonaloikalle, että voisimme auttaa muita hätyyttämällä reunamilla oleskelevia kissoja, jotka etsivät kohdetta, johon iskeä. Suunnitelma ei ollut täydellinen, mutta hyvä kuitenkin. Tiesin kyllä, että Kuolonklaanin kissat eivät vähällä luovuttaneet saati säikähtäneet. Me pistimme paljon peliin - omat henkemme, mutta mitäpä emme tekisi klaanimme puolesta?

//Leijona? Juu, tämä on aika sekava tarina. :P Pahoitteluni siitä.

Ja sori, jos näyttää siltä että hittasin liikaa. x(

Leijonaloikka 12.11.2016

Kävelin Jylinätassun edellä nelipuiden laakson reunaa pitkin katsellen ympärilleni kaiken aikaa. Hengitykseni oli rauhallinen ja varoin kaulassani olevan haavan aukeamista kävellen mahdollisimman rauhallisesti. Olin kiitollinen Jylinätassulle siitä, että hän ei ollut vienyt minua leiriin. Vaikka olisikin vienyt, olisin lähtenyt pois hänen lähdettyään. Ei soturia voinut estää taistelematta, sillä niin heidät oli kasvatettu; puolustamaan klaaniaan. Astuin vahingossa yhden askeleistani harhaan, joten olin vähällä pudota alas reunalta. Onnekseni Jylinätassu sai tartuttua minuun ajoissa ja oppilas veti minut hieman kauemmas rinteen reunasta.

"Oletko kunnossa?" tummeanruskea kolli kysyi ja katsoi minua huolestuneesti.

"Olen. Haavakaan ei auennut, olen ihan kunnossa", naukaisin. Minulla oli tuuria mukana tänään.

"Katso! Tuo kuolonklaanilainen etsii takuulla jotain, kenen kanssa taistella!" Jylinätassu huudahti osoittaen etukäpälällään tummanruskeaa, punaruskealaikkuista naaraskissaa.

"Hän on Pihlajakynsi, Viiltotähden tytär", ilmoitin murahtaen.

"Eli tunnet hänet. Onko hän taitavakin taistelija?" oppilas kysyi kuiskaten, jottei kuolonklaanilaisnaaras vahingossakaan kuulisi meitä.

"Suhteellisen - ainakin oli edellisessä sodassa. Hän on reunaman alapuolella, joten jos hiivimme täältä hänen takaseen, hän ei todennäköisesti huomaa meitä", naukaisin. Lähdimme kävelemään reunaa pitkin kohti kohtaa, jossa Pihlajakynsi seisoi katsellen ympärilleen.

"Minä hyökkään ensin, tule sinä sitten perässäni", nau'uin oppilaalle.

//Jylinä? Leijona ei loukkaannu enempää, voit vaikka laittaa Pihlajan tekee jotai yllättävää, et Leijona ei vaik pääsis ees sen luo tms cx

Jylinätassu

Katselin kuinka Leijonaloikka hiipi hiljaa kohti Pihlajakynttä, joka etsi katseellaan uutta vihollista. Hän ei edes tuntunut huomaavan lähestyvää vanhusta - tai ei sitten vain yksinkertaisesti halunnut huomioida. Samassa naaraan ilme kirkastui ja hän pinkoi kissajoukon sekaan. Leijonaloikka ärähti turhautuneena.

”Hiirenpapanat!” hän sähähti.

Hölkytin vanhuksen rinnalle.

”Mönkään meni”, totesin.

”Niin meni, mutta en aio antaa tuollaisille variksenruoan syöjille tätä metsää!” kolli ärähti ja paineli eteenpäin etsien seuraavaa vastusta.

”Leijonaloikka!” huusin hätääntyneenä.

Vanhus pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi.

”Mitä jos koettaisimme tuolta? Siellä on paljon oppilaita”, sanoin.

En voinut antaa Leijonaloikan taistella kokeneita sotureita vastaan, mutten myöskään kokemattomia oppilaita, jotka tekisivät kaiken yhdessä kuin varisparvi.

//Leijona?

Riemutuho

Juoksin taistelun keskellä nauraen hullun lailla. Olin odottanut, että pääsisin joskus mukaan tällaiseen! Nautin sodasta täysin mielin. Näytin sen parhaiten nauramalla kaiken aikaa. Näin muutaman ketunmitan päässä itsestäni jonkun metsäkissan, joka vaikutti etsivän vastustajaa, jota vastaan hän voisi taistella. Kissa kuitenkin lähti etsimään toista vastustajaa lähtien pois edestäni. Pyöräytin silmiäni ja lähdin juoksemaan kohti Myrskyklaanin reviiriä - en tosin ajatellut mennä reviirille, vaan toivoin löytäväni sieltäpäin kissoja, joita vastaan voisin taistella. Pupillini laajenivat, kun näin kullanruskean raidallisen kollikissan, jonka silmät olivat ruskeat ja hänen kehossaan oli valkeita kohtia. Ruskaraita? Ehei! Minä tapoin sen kollin, tuon täytyi olla Leijonatähti, josta kuolonklaanilaiset olivat puhuneet paljon. Kollin kaulassa oli kipeän näköinen haava ja tuon vierellä kulki todennäköisesti minuakin nuorempi kissa. Lähdin hiipimään nauraen kohti kaksikkoa yrittäen pysyä piilossa, mutta turhaan. Kaksikko huomasi minut heti. He katsoivat minua murhaavasti.

"Tervehdys, hyvät kollit. Sinä olet kai Leijonatähti?" kysyin hymyillen raidalliselta, kullanruskealta kollikissalta.

"Leijonaloikka", kolli korjasi muristen.

"No miten vain. Me olemme Harley - nykyiseltä nimeltänne Riemutuho - ja tahdoimme vain kertoa, että jätimme teille yllätyksen Myrskyklaanin reviirille joku aika sitten. Taisitte löytää sen?" kysyin virnistäen. Leijonaloikka syöksyi minua kohti kynnet esillä ja sihisten:

"Sinä senkin! Sinäkö murhasit poikani?!" Purskahdin nauruun ja loikkasin askeleen kauemmas, jotta kolli ei kävisi kimppuuni.

"Me tapoimme hänet, vaikka meitä kiellettiinkin. Emme vain voineet vastustaa kiusausta! Nyt voimme tappaa sinutkin, mitä ihanaa unelmaa tämä elämä onkaan!" ulvoin riemusta. Leijonaloikan luona oleva nuori kolli astui tuon vierelle sihisten.

"Kuinka niin "me"?" kysyi tumma kolli Leijonaloikan viereltä.

"Kuolonklaani on vajonnut alas, kun on ottanut joukkoihinsa tuollaisen kissan", sihisi Leijonaloikka ennen kuin kerkesin vastata toisen kissan kysymykseen.

"Koska me olemme me! Etkö sinä ymmärrä senkin aivoton pentu?" kysyin virnuillen kollilta, joka näytti myös olevan vihainen minulle. En ymmärtänyt, että miksi niin oli. Kuolonklaani oli paras klaani ikinä, eikä kukaan muu mahtaisi meille loppujen lopuksi mitään. Tiesin, että Kuolonklaani tulisi voittamaan tämän sodan. Minä varmistaisin sen vaikka tappamalla jokaisen kissan, joka metsästä löytyi - lukuunottamatta kuolonklaanilaisia siis. Purskahdin nauruun ja ulvoin hetken aikaa aivan yksin välittämättä edessäni seisovista kollikissoista. Yllättäen syöksyin kohti Leijonaloikkaa kynnet ojossa. Upotin hampaani kissan lapaan ja tuo sihisi kivusta. Tunsin, kuinka tuon luona ollut kollikissa repi minua hännästä, mutta potkaisin häntä kuonoon. Naurahdin, mutten irrottanut otettani Leijonaloikan lavasta.

"Kuole!" ulvaisin, mutta samassa kissa, jota olin juuri potkaissut heittäytyi kylkeeni ja sai minut irrottamaan otteeni Leijonaloikasta, joka lyyhistyi maahan. Lennähdin sivulle yhtä aikaa minua tönäisseen kissan kanssa. Hetken aikaa pyörimme maassa yhtenä karvapallona. Yritin saada hampaillani otetta kissasta, mutta turhaan. Yhdessä vaiheessa näykkäsin jopa omaa, veristä häntääni. Olin tahrinut häntäni, etutassuni ja kuononi vereen juuri ennen taistelun alkua, mutta nyt turkkini oli verinen hiukan muualtakin. Lopulta lopetimme pyörimisen. Etäännyin kissasta muutaman hiirenmitan verran ja vilkaisin Leijonaloikkaa, josta olimme etääntyneet myös jonkun verran.

"Haluatteko tietää, mitä varten olemme laittanut verta turkkiini?" kysyin virnistäen kissalta, joka seisoi edessäni.

"Varmaan, että näyttäisit kuolleelta!" sihahti todennäköisesti Myrskyklaanista peräisin oleva kollikissa. Naurahdin.

"Tuo oli hyvä! Mutta valitettavasti väärin. Yleensä me emme värjää häntäämme, vain etutassut ja kuonon, mutta taistelun tullessa myös häntä täytyy värjätä", virnistin. Kolli katsoi minua hieman epäilevästi, eikö hän ymmärtänyt minua vai mistä kiikasti?

"Kun olemme tappanut sinut ja kaikki ystäväsi ja perheenjäsenesi, värjäämme turkkiamme yhä enemmän teidän verellänne. Eikö kuulostakin mahtavalta?" kysyin ja purskahdin nauruun. Samassa syöksyin arvaamattomasti kohti tummaa kollikissaa.

//Jylinä?cx

Teräväkynsi

Nyökkäsin myöntyvästi vaikka asia minua hiukan hävetti. Jatkoimme matkaamme kohti leiriä lumisen metsän läpi.

*olen nolo...koko klaani saa kyllä kuulla tästä...ensin olin riippakivi jalkani vuoksi ja nyt tulen klaaniin entisen päällikköni kanssa!*

Saavuimme piikkihernetunnelin suulle.

"Mene sinä edeltä", naukaisin Leijonaloikalle

"Hmm kiitos", tuo sanoi ja asteli sisään leiriin.

Seurasin melko lähellä tuota pimeäntunnelin läpi. Astuin keskelle leiriä ja jäin katselemaan lumista aukiota.

*kaikki hyvin*

"Huooh", huokaisin helpotuksesta

Istahdin hetkeksi lähelle tuoresaaliskasaa kokoamaan ajatuksiani.

//Leijona??

Leijonaloikka 09.11.2016

"Päräätkö?" kysyin Teräväkynnelta, joka oli juuri palannut leiriin. Varapäällikkö istui tuoresaaliskasan liepeillä ja hengitti rauhalliseen tahtiin ulos ja sisään. Kolli nosti katseensa minuun nyökäten, mutta naukui vielä:

"Olen ihan kunnossa, ainakin luulen niin.." En luottanut tässä tapauksessa raidallisen kollikissan sanaan.

"Pitäisikö sinun kuitenkin käydä Kuiskevirran luona? Voisin pyytää häntä tarkastamaan sinut, sillä saatoit saada jotain vammoja, jota et ehkä huomaa", naukaisin Teräväkynnelle huolissani. Hetkeksi katseeni kohtasi Kielonkukan elottoman ruumiin, joka makasi muutaman ketunmitan päässä minusta. Siipisydän oli kumartunut kullanruskean edesmenneen kissan ruumiin ylle ja ilmeisesti kuiski kiitoksia sun muita kissan korvaan. Sitten keskityin taas tuoresaaliskasan läheisyydessä, aivan edessäni kyyhöttävää varapäällikköä, joka vastasi kysymykseeni:

//Terävä? Voit ite päättää, mitä vastaat:'3

Pisaraviilto 10.11.2016

Pöllösyöksy, Piikkitassu, Heijastushaave ja Sumumyrsky olivat joku aika lähteneet kohti klaaneja, joihin heidän oli tarkoitus mennä ilmoittamaan, että tuntematon kissalauma - joka oli kidnapannut heidät ja muitakin ja tappanut Myrskyklaanin Ruskaraidan - odotti heitä nelipuilla. Oikeasti kissalauma oli Kuolonklaani, joka ei todellakaan aikonut selvittää tätä asiaa puhumalla.

"Lähdemme nyt kohti nelipuita! Kuljemme viidessä ryhmässä, jotta piilossa pysyminen olisi helpompaa", Viiltotähden kovaääninen naukaisu kajahti ilmoille. Suurikokoinen kollikissa seisoi melko suuren kiven päällä, jonka ympärillä kuolonklaanilaiset olivat nukkuneet pyrkien mahdollisimman lämpimään ja suojaan kylmältä tuulelta ja lumisateelta.

"Ensimmäinen porukka on Pisaraviillon johtama. Siihen kuuluvat Pimeyslehti, Oksaviiksi, Lumikkotassu, Mutinatassu, Varistassu, Viljakarva, Sähköviilto ja Sirppitassu. Toiseen tulevat minun johdollani Kitkerähenki, Lokkikoipi, Puhurijalka, Sarastustassu, Yövarjo ja Kuolematassu. Me pysyttelemme piilossa Varjoklaanin reviirin ja nelipuiden laakson lähettyvillä", päällikkö naukui ja piti tauon, jonka jälkeen hän jatkoi:

"Kolmanteen joukkoon lähtevät Viiltotähden johtamana Kidesydän, Tuhokatse, Tulikynsi, Kostoviilto, Mustakoipi, Tulvasielu ja Riemutuho. He pysyttelevät Myrskyklaanin reviirin liepeillä" - hetkeksi Sulkatähti taas lopetti puheensa ja etsi katseellaan Kaaosmielen - "Kaaosmieli johtaa neljättä joukkoa. Hänen mukaansa menevät Pikkuvarjo, Kauhumurha, Varistassu, Kirjotuli ja Kaurishäntä. He pysyttelevät Jokiklaanin reviirillä", Sulkatähti ilmoitti ja etsi sitten Pihlajakynttä, joka seisoi Verikyyneleen lähettyvillä muutaman ketunmitan päässä minusta.

"Viimeiseen joukon johtaja on Pihlajakynsi. Hänen mukaansa menevät Syöksyviilto, Verikyynel, Kajosydän, Luuviilto ja Kataja. He pysyttelevät Tuuliklaanin reviirillä", Sulkatähti naukui.

"Jäävätkö pennut tänne yksin?" kuulin Sirppitassun kysyvän.

"Varpusensiipi ja Punasirppi vahtivat heitä", Viiltotähti murahti osoittaen hännällään kahta klaaninvanhinta, joista toinen oli entinen Varjoklaanin varapäällikkö, joka oli sokeutunut kauan sitten. Toinen taas oli vanha ja hieman raihnainen, Tuhotähden puolella vuodenaikoja sitten taistellut entinen varjoklaanilainen, joka oli liittynyt Kuolonklaaniin kuulemma Kyynelputouksen lauman mukana. Aurinko oli laskemaan päin, joten meidän täytyisi lähteä aivan pian.

Astelin kohti puhujankiveä. Osasin lähes kuvitella Viiltotähden seisovan tuolla valtavankokoisella kivellä katsellen murhaavasti jokaista metsäkissaa, joka oli saapunut nelipuiden laaksoon. En ollut vielä edes syntynyt tuolloin, mutta olin kuullut lukuisia tarinoita siitä ja Viiltotähden päällikköajoista. En halunnut olla samanlainen päällikkö kuin isäni tai emoni. Halusin olla paljon parempi, mahtavampi ja kunnioitetumpi. Jokaisen tuli pelätä, mutta myös kunnioittaa minua. Mukaani tulleet kuolonklaanilaiset seurasivat minua. Aurinko oli jo laskenut, kuuhuippu lähestyi nopeasti, ensimmäiset tähdet hehkuivat jo himmeinä pisteinä taivaalla. Jännitin lihakseni ja ponnistin itseni loikkaan. Onnistuin loikkaamaan yhdellä loikalla puhujankivelle, jolta katsoin ympärilleni. Kiveltä saattoi nähdä koko laakson, jossa alkaisi varmasti pian sota, johon olin koko ikäni valmistautunut.

"Minulla on kamala nälkä", kuulin Sirppitassun murisevan ärtyneenä.

"Olisit saalistanut kunnolla, niin olisit saanut syötyä muutakin kuin sen puolikkaan hiiren!" sihahti Sähköviilto entiselle tuuliklaanilaiselle katsoen tuota murhaavasti. Hymähdin ja kasvoilleni ilmestyi hyväntuulinen virne.

"Minut lähetettiin taas sellaiseen paikkaan saalistamaan, missä ei ole saalista!" oppilas ulvaisi vihaisena häntä kookkaammalle ja vanhemmalle soturille.

"Kyllä siellä muitakin saalisti - ja kaikki he saivat enemmän saalista kuin sinä", murahti Sähköviilto. Sirppitassu veri syvään henkeä ja käänsi selkänsä entiselle jokiklaanilaiselle.

"Minä en puhu sinulle enää", murahti oppilas ja käveli kohti puhujankiveä ja minua.

"Miksi tuon piti tulla mukaan?!" Sirppitassu ulvaisi vihoissaan minulle. Pyöräytin silmiäni.

"Juuri sen takia, miksi sinäkin tulit", murahdin. Nostin katseeni taivaalle. Suurehkot lumihiutaleet leijailivat hitaasti kohti maata, joka oli aikaisempien lumisateiden jäljiltä yhä valkea. Jäin istumaan puhujankivelle ja odottamaan, että neljä kissaa toisivat pian neljä klaania laaksoon.

"Jokiklaani saapuu!" Sähköviillon sihahdus sai minut säpsähtämään ja siirtämään katseeni sinne, mistäpäin jokiklaanilaiskissat lähestyivät meitä. Kasvoilleni ilmestyi virnistys. Yksi klaani ainakin astui ansaan. Yö oli jo pitkällä ja aurinko värjääsi taivasta punertavaksi nousullaan. Auringonnousu olisi pian, tiesin sen. Tunnistin kissoista ensimmäiseksi Palotähden, josta moni Kuolonklaanissa oli puhunut. Jokiklaanin päällikön tulenoranssi turkki oli vaurioitunut pahasti tulipalossa, joka oli edeltänyt sotaa, jonka Kuolonklaani oli hävinnyt ennen syntymääni. Naaraan vierellä kulki tabbykuvion omaava harmaanruskea kollikissa, joka käveli ryhdikkäästi päällikkönsä vierellä. Oliko kissa Jokiklaanin varapäällikkö? Hyvinkin mahdollista.

Muihin jokiklaanilaisiin en niinkään kiinnittänyt huomiotani, sillä en minä heitä tunnistanut. Pöllösyöksy asteli Palotähden toisella puolella katsoen minua. Huomasin, että Jokiklaanin päällikkö kuiskasi jotain Pöllösyöksylle, mutta suuri joukko kissoja jatkoi matkaansa nelipuiden laaksoon johtavaa rinnettä alaspäin.

Kun Palotähti klaanineen oli päässyt muutamien ketunmittojen päähän puhujankivestä, oli seuraava klaani tulossa paikalle - se oli ilmeisesti Varjoklaani, en nähnyt vielä tarkasti, sillä klaani oli kovin kaukana, mutta se tuli Varjoklaanin suunnasta, joten Varjoklaani sen täyty olla.

"Keitä te olette? Miksi halusitte meidät tänne?" Palotähti esitti kysymyksiä katsoen minua silmiään siristäen.

"Olen sen joukon johtaja, joka kidnappasi klaanisi kissoja. Olen valmis neuvottelemaan rauhasta, kunnes muutkin klaanit ovat saapuneet paikalle", naukaisin tyynesti ja istuin alas. Palotähti katsoi minua hetken aikaa harkitsevasti, kunnes istui alas. lähes koko Jokiklaani teki samoin. Varjoklaani oli jo sen verran lähellä, että saatoin erottaa Heijastushaaveen heidän joukostaan.

"Myrskyklaani ja Tuuliklaani ovat täällä!" ilmoitti Pimeyslehti. Enää Sirppitassu, Sähköviilto tai Viljakarva eivät voineet ilmoittaa klaanien paluusta, koska takuulla se olisi vaikuttanut oudolta jokiklaanilaisista.

Neljä klaania olivat nyt laaksossa. Seisoin yhä puhujankivellä ja katsoin yksi kerrallaan jokaisen klaanin päällikköä. Klaaneista Kuolonklaaniin tulleet kissat kertoivat, että Myrskyklaanin nykyinen päällikkö olikin Taivastähti, eikä Leijonatähti, Tuuliklaanin päällikkö oli Ruostetähti ja Varjoklaanin Kuutähti, sekä Jokiklaanin päällikkö oli tietenkin Palotähti, joka oli tuonut klaaninsa ensimmäisenä nelipuille.

"Keitä te olette?" Taivastähti kysyi kovaan ääneen.

"Eikö Sumumyrsky kertonut? Olemme kissajoukko, joka kidnappasi klaanien jäseniä ja tappoi sinun klaanisi jäsenen, Ruskaraidan", naukaisin ja virnistin Taivastähdelle, joka katsoi minua murhaavasti, kuten koko Myrskyklaani teki. Nostin katseeni nelipuiden laakson rinteen luokse, jonka luokse kuolonklaanilaiset ilmestyivät. Virnistin jälleen.

"Katsokaa!" joku ilmeisesti varjoklaanilaisista ulvaisi. Kissojen päät kääntyivät kohti laakson reunoja, joille klaanikissat eivät heidän harmikseen olleet jättäneet vartijoita.

"Tämä oli ansa!" Ruostetähti sihahti vihaisena.

"Viimeinkin te ymmärsitte sen. Nyt voinkin esitellä itseni ihan oikeasti", naukaisin naurahtaen. Lumisade oli jo lähes lakannut, mutta edelleen muutamia lumihiutaleita laskeutui kohti maata. Aurinko oli lähes noussut, sota alkaisi takuulla pian.

"Olen Pisaraviilto, Kuolonklaanin varapäällikkö. Voittekin ehkä arvata, mitä seuraavina hetkinä tulee tapahtumaan", nau'uin virnistäen.

"Katsokaa! Viiltotähti!" joku ulvaisi kauhuissaan, kun taas toinen jatkoi:

"Ja Sulkatähtikin! Tuolla on myös Tulikynsi ja Kaaosmielikin!"

"Olettekos kuulleet tarinoita Kuolonklaanista, vai ehkä kenties olette eläneet silloin, kun häpäisitte klaanimme?" kysyin ja katsoin murhaavasti jokaista metsäklaanien klaanilaista, jotka tuijottivat takaisin murhaavasti. Nyt olisi Sumumyrskyn, Pöllösyöksyn, Piikkitassun ja Heijastushaaveen vuoro. Istuin tyynenä puhujankivellä, kun yhtäkkiä Pöllösyöksy teki nopean syöksyn Palotähden kaulaan. Jokiklaanilaispäällikkö sai itsensä yllättävän nopeasti irti entisen klaanilaisensa otteesta. Samassa muutamia jokiklaanilaisia kävi Pöllösyöksyn kimppuun. Myös Piikkitassu ja Heijastushaave olivat hyökänneet joidenkin tuuliklaanilaisten ja varjoklaanilaisten kimppuun. Viimeisenä neljästä harhauttajasta Sumumyrsky iskeytyi ilmeisesti Myrskyklaanin varapäällikön - raidallisen kollikissan - kurkkuun, mutta Taivastähti ja muut myrskyklaanilaiset syöksyivät auttamaan kollia.

"Myrskyklaani, hyökätkää!" Taivastähden ulvaisu kajahti ilmoille. Sitä seurasi myrskyklaanilaisten syöksyminen kohti puhujankiveä ja laakson rinnettä.

"Varjoklaani, hyökätkää!" Kuutähti ulvaisi hetken Taivastähden jälkeen. Sähköviilto ja muut luonani olevat kuolonklaanilaiset olivat heittäytyneet täysillä mukaan sotaan.

"Jokiklaani, hyökätkää!" Palotähti antoi klaanilleen käskyn. Viimeisenä metsän klaanien päälliköistä ulvaisi Ruostetähti:

"Tuuliklaani, hyökätkää!"

"Kuolonklaani, hyökätkää! Älkää luovuttako ja taistelkaa kuolemaan saakka! Tuhotkaa jokainen, joka yrittää tuhota teidät!" Viiltotähden kovaääninen karjaisu sai hetkeksi kaikki hiljenemään, mutta kun kuolonklaanilaiset lähtivät syöksymään alaspäin rinnettä, lähtivät myös metsän klaanit ryntäämään heitä vastaan. Loikkasin alas puhujankiveltä suoraan yhden myrskyklaanilaiskissan niskaan. Kissa oli ilmeisesti lähtemässä kohti kuolonklaanilaisia, jotka lähestyivät klaanikissoja kovaa vauhtia. Kuulin, kuinka kissa päästi sihahduksen ja yritti heittää minut pois päältään, mutta hän ei onnistunut. Painoin oikean etukäpäläni kissan poskelle ja toisen etukäpälän kissan kyljelle. Katsoin kuolonklaanilaisia, jotka olivat sekoittuneet muiden klaanien sekaan. Saatoin kuitenkin erottaa valtavankokoisen Viiltotähden, joka iski kynsillään metsäkissoja yksi kerrallaan pois kimpustaan. Toinen kissa, johon kiinnitin huomiotani oli Verikyynel, joka ketterästi onnistui pääsemään metsäkissojen ohi. Naaras juoksi kohti puhujankiveä perässään ainakin kolme kissaa. Kissat olivat sen verran nopeilta, että he vaikuttivat tuuliklaanilaisilta, mutten ollut satavarma. Ulvaisut kantautuivat korviini, kun kissat heittäytyivät toistensa kimppuun ja pyörivät lumihangessa taistellen elämästä ja kuolemasta. Kanssani nelipuille tulleet kuolonklaanilaiset taistelivat metsäkissojen kanssa tasavertaisesti. Siirsin sitten katseeni allani makaavaan myrskyklaanilaiseen. Irrotin otteeni kissasta ja virnistin tuolle. Hän nousi ylös ja katsoi minua murhaavasti. Kissa oli minua pienikokoisempi. Aikoisiko hän hyökätä?

//Kuka myrskyklaanilainen nyt haluaakaan tätä jatkaa? Muutkin voivat siis jatkaa, ja sota on alkanut!!

Muistakaa laittaa nimi-kohtaan kissasi nimi, sen klaani ja se, minkä puolella taistelee(Pimeyden Metsä tai Tähtiklaani). Ja kaikki saavat myös lukea blogista etenkin kaksi viimeistä postausta, kiitos:)

Leijonaloikka 11.11.2016

Melko kauan sitten Taivastähti oli lähtenyt koko Myrskyklaanin kanssa nelipuille neuvottelemaan niiden kanssa, jotka olivat tappaneet poikani, Ruskaraidan. Ainoastaan klaaninvanhimmat, kuningattaret ja pennut olivat jääneet leiriin.

"Miksi ihmeessä hänen piti ottaa mukaansa koko Myrskyklaani?" kysyin kävellessäni tuoresaaliskasaa ympäri.

"Rauhoitu nyt, he palaavat takuulla pian", Siipisydän rauhoitteli.

"En minä voi rauhoittua, kun koko Myrskyklaani on ties minkälaisen kissalauman kanssa tekemisissä, enkä minä tiedä, mitä siellä tapahtuu tällä hetkellä!" ulvaisin vanhalle kollille turhautuneena.

"Miksi et sitten lähde katsomaan, jos se sinua niin ärsyttää?! Anna minun kuitenkin nukkua!" Leopardiloikka sihahti klaaninvanhimpien pesän liepeiltä.

"Niin minä aion tehdä. Menen nelipuille katsomaan, mitä siellä tapahtuu", totesin rauhallisesti ja lähdin kävelemään kohti leirin uloskäyntiä.

"Et ole tosissasi! Et sinä voi sinne lähteä, jos siellä on vaikka taistelu menossa! Taivastähti ja muut pärjäävät kyllä!" Siipisydän ulvaisi. Pysähdyin ennen kuin sujahdin piikkihernetunneliin ja nau'uin vanhukselle:

"Jos olet huolestunut, tule mukaani."

"En minä voi lähteä minnekään. Täällä on muita, joita meidän pitää suojella, jos joku vaikka hyökkää tänne", vanhus naukaisi äänellä, joka tarkoitti sitä, että hän oli tehnyt päätöksensä ja päättänyt pysyä leirissä.

"Voin minä yksinkin mennä. Jos siellä on kaikki hyvin, palaan ennen kuin huomaattekaan", naukaisin ja väläytin pienen hymyn kaikille Myrskyklaanin leirissä oleville. Sujahdin piikkihernetunneliin ja lähdin juoksemaan kovaa vauhtia lumen peittämässä metsässä kohti nelipuita.

Nelipuiden laakson lähettyvillä kovaääniset taisteluhuudot kantautuivat korviini selkeästi. Kiristin tahtini niin nopeasti kuin pystyin - en ollut enää kovinkaan nuori, joten vauhtini oli melko hidas, jos sitä verrattiin nuoruusaikojeni nopeimpiin askeleihin. Neljä tammea näkyivät jo kaukaisina edessäni. Veren tuoksu kantautui sieraimiini ja se voimistui hetki hetkeltä, mitä lähemmäksi nelipuita saavuinkaan. Samassa tuttu tuoksu leimahti veren seasta sieraimiini. Hengitykseni salpaantui hetkeksi ja jouduin pysähtymään. Pupillini laajenivat, kun ajattelin kauhuissani sitä, mitä oli juuri tapahtunut. Kuolonklaani oli saapunut metsään. Kun olin saanut hengitykseni kulkemaan, jatkoin matkaani juosten kohti nelipuita.

Päästessäni laakson reunalle, erotin lähes sen pohjalla taistelevan valtavankokoisen, tummanharmaan kissan. Tuo oli takuulla Viiltotähti. Eikö se hiirenaivo ymmärtänyt, että häntä ei kaivata? Nähdin juoksemaan aluksi hieman kompuroiden alaspäin rinnettä kohti tummaa kissaa, joka taisteli kahta soturia vastaan, joista toinen oli Lupiinihäntä ja toinen ilmeisesti Jokiklaanin Pilvimarja. Kaksi soturia huomasivat minut, mutteivat tehneet elettäkään paljastaakseen tuloni Viiltotähdelle. Kaksikko ainoastaan loikkasi muutaman askeleen kauemmas harmaasta kuolonklaanilaisesta, kun minä iskeydyin kollin niskaan. Iskun voima onnistui kaatamaan kuolonklaanilaiskissan maahan kuonolleen. Nopeasti loikkasin etäämmälle Viiltotähdestä ja asetuin tuota kohti hampaat esillä ja kynnet paljastettuina. Salamannopeasti tuo kuolonklaanilaiskolli nousi ylös ja katsoi minua murhaavasti.

"Sinä siis olet elossa", Viiltotähti murahti suorastaan iloisena.

"Leijonaloikka, taisimme saada ongelmia", Lupiinihäntä naukui osoittaen takaamme lähestyviä Tulikynttä ja Tuhokatsetta.

"Viekää nuo kaksi pois täältä, selviän kyllä", Viiltotähti naukui klaaninsa kissoille.

"Menkää vain", naukaisin kahdelle kissalle, jotka lähtivät hivuttautumaan kohti vihollisiaan valmiina hyökkäämään noiden kimppuun. Siirsin jälleen katseeni Viiltotähteen.

"Olisit voinut pysyä poissa. Saat jälleen katsella, kun klaanisi häpäistään häviöllä", sihisin tummalle kissalle, joka virnisti ja pyöräytti silmiään, jonka jälkeen hän vielä viilsi kynsillään ilmaa. Viiltotähti ei ollut muuttunut sitten pätkääkään siitä, kun olin viimeksi hänet tavannut.

"Tällä kertaa käy toisin. Kuolonklaani voittaa ja asettuu entiseen asemaansa metsän herrana", kolli naukaisi nauraen. Olin suuttunut, todella suuttunut. Kissat olivat huijanneet klaanini nelipuille vain, että voisivat tehdä yllätyshyökkäyksen heidän kimppuunsa! Syöksyin kohti tummaa kollia. Viiltotähti ei kerennyt väistää liikettäni. Selkeästi tuokin valtavankokoinen kissa oli vanhentumassa.

"Alkaako ikä painaa jo, kun liikkeesi ovat vielä hitaammat kuin ennen?" kysyin virnistäen ja purin hampaani yhteen kollin kaulan kohdalta. Viiltotähti kuitenkin painoi minut alleen estämällä hengitykseni kulun. Purin yhä kovempaa hampaitani yhteen kollin kaulassa, mutta tuon lihakset olivat yhä kovat. Maistoin veren suussani. Tein sentään edes jotain vahinkoa.

"Minulla sentään on vielä neljä henkeä jäljellä, kun nimestäsi päätellen sinä luovuit jo omistasi", kolli naukui virnuillen. En kyennyt sanomaan mitään, sillä keskityin vain siihen, että saisin edes kerran tapettua tuon murhaajakissan. Olin vähällä pökertyä, joten irrotin otteeni kollin kaulasta. Viiltotähti työnsi minut kauemmas ja asteli luokseni. Kolli viilsi kynsillään kurkkuni auki ja painoi toisen käpälänsä kynnet sitten vatsani päälle.

"En tapa sinua, sillä osaat varmaan kuolla siihen itsekin verenhukkaan. Kukaan ei auta sinua, sillä kaikilla on tassut täynnä kuolonklaanilaisten kanssa taistelemisessa", virnisti kolli ja lähti kävelemään kauaspäin minusta. Hirmuinen kipu kaulassani esti minua huutamasta apua. Tunsin veren pulppuavan kaulastani ulos. Näköni sumeni jo, kunnes erotin kissan hahmon edessäni. Hourailinko vain, vai oliko siinä oikeasti joku?

//Joku vois tulla pelastaa Leijonan ettei se kuole D:: Se siis osallistu sotaan ja annan sille sit arvioidessani taistelupisteitä

Ruostetähti

Juoksin Leijonaloikan luo, joka makasi maassa tummanpunainen veri kaulasta pulputen. Murahdin raivoissani; se saastainen Viiltotähti! Kumarruin ottamaan Leijonaloikan kullanruskean turkin hampaisiini ja lähdin varovasti raahaamaan kollia kohti parantajia. Hänen kurkustaan kuului korahdus. Verta pulppusi edelleen ja värjäsi lumen punaiseksi.

"Koeta kestää, Leijonaloikka. Vien sinut turvaan", murahdin suu täynnä turkkia.

Parantajien luona pysähdyin ja laskin myrskyklaanilaissoturin varoen maahan parantajien hoiviin. Sitten syöksyin taisteluun. Lähes samantien selkääni iskeytyi paino, joka kaatoi minut maahan vatsalleni. Kynnet alkoivat raastaa kylkiäni, tunsin karvatuppojen irtoavan ja lentelevän ilmassa.

//Sisko ei anna kirjottaa! Hitto...

Leijonaloikka

"Missähän on nyt ollut parhaimmat saalistuspaikat?" kysyin varapäälliköltä, kun lähdimme kävelemään korkeamäntyjen suuntaan.

"Kaksijalkalan läheisyydessä on ollut melko paljon hiiriä ja sen sellaisia. Ne hakeutuvat ilmeisesti lähelle kaksijalkojen pesiä, sillä siellähän on lämpimintä tähän aikaan", Teräväkynsi naukui.

"Kaksijalkalassa on kuitenkin melko vaarallista, joten olisiko parempi, jos menisimme vaikka joelle? Siellä voisi olla vesimyyriä ja joitakin muita saaliseläimiä", nau'uin valkealle, raidalliselle kollikissalle.

"Mennään vain. Sielläpäin on kuulemma ollut hieman huono saalisonni lähipäivinä, mutta varmaan sieltä jotain löytyy", kolli naurahti hennosti ja lähti kävelemään edelläni kohti jokea, mutta kiristin tahtiani niin, että pääsin varapäällikön vierelle.

"Varmaan voin rinnallasi kulkea, kun aikoinaan olin korkeammassa arvossa kuin sinä", nau'uin leikkimielisesti Teräväkynnelle, joka naurahti.

"Tietenkin voit, olen varapäällikkönä tottunut kulkemaan joukon edellä, kun olen yleensä johtanut partioita ja oppilaita kouluttaessa he kulkevat aina mestarin perässä", kolli virnisti.

"Siihenhän varmaan kaikki tottuvat", naukaisin hymyillen.

//Terävä?

Teräväkynsi

Hidastin hiaman tahtiani tassuni takia. Särky taas yltyi hiaman, mutta yriti pitää asian piilossa suuren soturin seurassa. Saavuimme lähelle kaksijalkalaa. Pysähdyin haistelemaan ilmaa. Vainusin hiiren ja tiputtauduin matalaksi vasten maata. Kirvelevä kipu valtasi tassuni, mutta en välittänyt siitä. Loikkasin kohti hiirtä joka oli keskittynyt pesemään kasvojansa. Painoin hiiren maahan kivun kera. Työnsin kynteni ulos ja tapoin tuon yhdellä iskulla. Nostin hiiren suuhuni ja katsahdin Leijonaloikkaan. Yritin peitellä lenkkaamistani, kun astelin tuon luokse. Kaivoin maahan kolon ja tiputin hiirensinne. Peitin kolon mullalla ja haistoin myyrän lähellä. Näin myyrän kaivamassa itselleen tunnelia. Hiivin myyrän taakse ja tapoin tuon yhdellä iskulla. Pinkaisin samalla hiiren perään unohdin kipuni kokonaan.

*klaanin täyttyminen on tärkeämpää kuin minä*

Rynnistin hiiren perässä. Juoksin niin tohkeissani hiirestä, että en hoksannut seurata minne juoksin. Törmäsin kaksijalkalan aitaan kovallavauhdilla. Vajosin selälleni maahan ja hiiri pääsi pakoon.

//Leijona??

Leijonaloikka

Olimme hajaantuneet Teräväkynnen kanssa joku aika sitten. Kolli oli suunnannut kohti kaksijalkalaa. Olin saanut kiinni jo yhden oravan. Aloin jo pikkuhiljaa huolestua kollista, sillä vaikka kuinka paljon yritin lähimaastosta löytää hänen tuoretta hajujälkeään, en löytänyt. Lopulta lähdin vain seuraamaan lähintä hajujälkeä, joka kuului Teräväkynnelle. Hajujälki johti korkeamännyille. Siitä se johti vielä kaksijalkalan läheisyyteen. Yhtäkkinen kolahdus sai minut säpsähtämään. Siirsin salamannopeasti katseeni kohti kaksijalkalaa. Erään pesän edustalla olevan aidan juurella makasi Teräväkynsi.

"Teräväkynsi!" ulvaisin kollin nimen ja ryntäsin kohti häntä. Kolli irvisti.

"Oletko kunnossa?" kysyin. En ollut aivan varma, oliko varapäällikkö tajuissaan, sillä tuo piti silmiään kiinni, vaikka vähän väliä hän niitä raottikin.

//Terävä? En oo varma, ooks tajuissas, jote laitoin noi cx

teräväkynsi 07.11.2016

*Auh pääni!*

Raotin silmiäni hiukan. Päätäni särki kovasti ja hereillä pysyminen miltein mahdotonta. Vapisin hiukan ja ravistin pääni ajatukset selkeemmiksi.

"Mitä tapahtui?" Leijonaloikka kysyi

"Mhh", mutisin

"Meidän olisi ehkä parempi lähteä leiriin", tuo naukui

Nousin huojuen ylös

"Ei tarvitse jatketaan vain", mutisin

Leijonaloikka katsoi minua epäuskovaisesti

"No jos olet kerran sitä mieltä", kolli sanoi

Astuin askeleen eteenpäin ja kaaduin kyljelleni lumihankeen.

"Meidän olisi nyt parempi palata", kolli sanoi

Nyökkäsin myöntävästi.

*olen varmaan ihan tyhmän näköinen!*

Lähdimme astelemaan vierekkäin kohti leiriä.

//Leijona? :) toivottavasti ei tullut autohittiä :'D

Leijonaloikka 08.11.2016

Kävelin kohti leiriä Teräväkynsi vasempaan kylkeeni painautuneena. Kolli otti minusta tukea, jos hän sattuisi horjahtamaan ja kaatumaan maahan. Satuin huomaamaan, että suurikokoisia lumihiutaleita leijaili taivaalta kohti metsää. Se ei ollut räntää, vaan oikeaa lunta. Huurua leijaili suustani ilmaan hengittäessäni ulospäin.

Lehtikato oli nyt kai sitten virallisesti alkanut.

"Entä saaliit? Emme ole hakeneet niitä", Teräväkynsi naukaisi yhtäkkiä rikkoen hiljaisuuden. Siirsin vihreän katseeni raidalliseen soturiin.

"Voimme pyytää joitain muita hakemaan ne, tai sitten voin hakea ne, kun olet päässyt leiriin", naukaisin.

//Terävä?

Leijonaloikka 26.09.2016

Kävelin rauhallisin, kevein askelin sisään leiriin. Olin käynyt saalistamassa ennen auringonnousua, jonka jälkeen olin kuitenkin jäänyt ihmettelemään luonnon kauneutta. Lehtisateen aika oli mielestäni vuodenajoista kauneinta. Ruskeat, oranssit, keltaiset ja vihertävät ledet irrottautuivat puista ja leijailivat hetken aikaa tuulen mukana ties minne, kunnes ne laskeutuivat aluskasvillisuuden sekaan. Kannoin suussani kahta hiirtä, jotka molemmat olivat nuoria, mutteivät niinkään pulleita. Kyllä jotkut oppilaat saisivat näistä hyvän aterian, tiesin sen. Pääsin piikkihernetunnelin ohitse ilman että turkkini takertui piikkiherneisiin.

"Tähänkö se on mennyt, että klaaninvanhimmat saalistavat klaanille kaiken riistan?" Taivastähden ystävällinen naukaisu sai minut siirtämään vihreän katseeni päällikköön. Virnistin.

"Tänään oli hyvä saallistusonni", kerroin naaraalle ja astelin tuoresaaliskasalle. Laskin hiiret kasaan, joka oli ihme kyllä hyvin pieni. Vain pieni, luiseva jänis, vesimyyrä ja varpunen. Ehkä siihen vaikutti se, että aurinko ei ollut viellä huipussaan. Leiri oli niin tyhjillään, että arvelin aurinkohuipun partioiden lähteneen jo matkaan. Astelin klaaninvanhimpien pesään sanomatta sanaakaan ja istuuduin omalle sammalpedilleni, joka oli samassa paikassa, missä Harmaatähden pesä oli aikoinaan ollut..

Leijonaloikka 06.11.2016

Raotin hitaasti silmiäni. Klaaninvanhimpien pesä oli yhä hämärä, sillä aurinko ei ilmeisesti ollut vielä noussut. Hetken aikaa silmäni totuttelivat hämärään, jonka jälkeen katselin hieman ympärilleni. Kävin katseellani läpi jokaisen pesässä olevan klaaninvanhimman, eli kaikki, mitä Myrskyklaanissa oli. Kun kävin läpi vanhukset uudelleen, huomasin Kielonkukassa jotain kummallista. Naaras makasi sammalpedillään kyljellään. Hänen etukäpälänsä olivat miltei pois sammalpediltä. En ollut nähnyt entisen parantajan nukkuvan ikinä noin, etenkään näin kylmällä. Nousin hitaasti ja äänettömästi ylös ja hiivin sitten kohti kullanruskean naaraan petiä. Jalkani vapisivat, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Myrskyklaanin vanhin kissa oli lähtenyt viimeiselle matkalleen Tähtiklaaniin. Kun tarkastelin hetken aikaa Kielonkukan elotonta ruumista, huomasin hänen lasittuneet auki olevat silmänsä. Entinen parantaja oli siis ollut hereillä juuri ennen kuolemaansa.. Mikä kamala kohtalo. Pystyin vain toivomaan, ettei vanhalla naaraalla ollut kipuja kuollessaan. Lähdin kävelemään poispäin Kielonkukan pediltä suunnaten kohti klaaninvanhimpien pesän uloskäyntiä. Minun täytyisi ilmoittaa tapahtuneesta Taivastähdelle. Leirin pääaukio oli hiljainen, mutta ei se minua yllättänyt. Rauhallisin askelin suuntasin kohti suurkiven takana sijaitsevaa päällikön pesää, mutta parantajan pesän suunnalta kuuluvat sanat saivat minut pysähtymään ja siirtämään katseeni tulijaan:

"Etkö muista, että et ole enää päällikkö?" Tulija oli Kuiskevirta. Parantajakissan äänessä oli leikkimielisyyttä ja kissan viikset väpättivät.

"Minulla on asiaa Taivastähdelle. Kielonkukka on kuollut", naukaisin vaimeasti. Siniharmaa, sokea naaras säpsähti kuin joku olisi tönäissyt tuota takaapäin.

"Äskenkö?" Kuiskevirta kysyi hiljaa.

"En tiedä, mutta jossain vaiheessa yöllä", kerroin yhä hiljaisella äänellä.

"Minä voin kertoa Kuiskevirralle, sinä voisit hakea hänen ruumiinsa leirin pääaukiolle, jotta voisimme seuraavan yön valvoa hänen ruumiinsa luona. Hän oli koko Myrskyklaanille tärkeä kissa, etenkin minulle.. Hän oli minun mestarini, ilman häntä en minäkään olisi tällainen kuin nyt olen", parantajanaaras totesi ja lähti suuntaamaan kohti päällikön pesää. Minä sen sijaan palasin klaaninvanhimpien pesään.

"Mitä on tapahtunut?" Siipisydämen uninen ääni kantautui sammalpediltään, joka sijaitsi Kielonkukan pedin vieressä. Kun pilkukas kollikissa siirsi katseensa vierellään makaavaan elottomaan vanhukseen, hän huokaisi hiljaa naukuen:

"Voi ei.."

"Kuiskevirta on kertomassa parhaillaan Taivastähdelle. Tulin hakemaan Kielonkukan ruumiin leirin pääaukiolle. Haluatko auttaa?" kysyin rauhallisella äänellä Siipisydämeltä, joka nousi ylös, joka tarkoitti myöntävää vastausta. Tartuin hampaillani kullanruskean, elottoman naaraskissan niskaan ja lähdin viemään tuota ulos pesästä. Siipisydän auttoi minua, kun vanhan naaraan ruumis meinasi pudota otteestani.

Lopulta olimme saaneet Kielonkukan elottoman kehon pääaukion keskelle muutaman ketunmitan päähän tuoresaaliskasasta. Leiri alkoi pikkuhiljaa herätä.

"Hyvä Tähtiklaani sentään", Teräväkynnen hämmästynyt ja hiukan ehkä kauhistunut naukaisu kuului sotureiden pesän liepeiltä. Siirsin katseeni varapäällikköön.

"Kielonkukka kuoli yöllä, emme tiedä miksi", kerroin vaimealla äänellä kollikissalle.

//Terävä tai joku?öwö

Teräväkynsi

Katsoin järkyttyneenä naaraan elotonta ruumista joka makasi lähellä tuoresaaliskasaa. Lenkkasin vanhanpäällikön viereen ja istahdin tuon lähelle. Kosketin tuota lohduttavasti lapaan hännälläni.

"Hän oli hyvä soturi", naukaisin

"Katso Tähtiklaani, että varmasti pidätte hänesta huolta", murahdin

Katsahdin vanhanpäällikköön odottavasti.

*eikö se aijo sanoa mitään*

Kosketin naaraan kylmää ruumista kuonollani ja eloton kylmyys ja kuoleman haju toi mieleeni hetken, kun emoni kuoli. Nostin pääni ylös ja istuin ryhdikkäästi Leijonaloikan vieressä. Pieni kyynel vierähti poskelleni ja tippui leirin routaiselle maaperälle.

//Leijona :()

Leijonaloikka

"Kielonkukka oli parantaja siihen aikaan, kun synnyin ensimmäisen kerran", kerroin Teräväkynnelle, joka siirsi katseensa minuun ja vastasi nyökäten.

"Hän oli hyvä siinä, mitä hän teki. Harva kissa elää yhtä pitkän ja hyvän elämän kuin Kielonkukka teki", naukaisin ja kasvoilleni levisi hento hymy.

"Hän oli paras mestari, mitä saatoin toivoa. Hän kannusti minua aina jatkamaan ja sokeudestani huolimatta hän piti minua yhtä arvokkaana kuin ketä tahansa parantajaoppilasta", Kuiskevirta liittyi yllättäen keskusteluun.

"Minulla ei ole kovinkaan paljoa muistoja Kielonkukasta, sillä hän on ollut klaaninvanhimmissa koko elämäni ajan", varapäällikkö kertoi hieman haikealla äänellä. Vastasin pienellä nyökkäyksellä.

"Eikö sinun pitäisi järjestää partioita? Aurinko nousee jo", naukaisin Teräväkynnelle.

"Järjestin aamupartiot jo eilen, joten seuraavat partiot mitä tulee ovat aurinkohuipun partioita. Nekin kerkeää kyllä myöhemminkin", raidallinen kolli kertoi.

"Haluaisitkohan lähteä kanssani vaikka saalistamaan? En ole poistunut leiristä sitten.. Sitten Ruskaraidan kuoleman", naukaisin hiljaa. Poikani kuolemasta oli kulunut jo miltei puoli kuuta, ja olin päässyt jo pahimman surun yli - ainakin toivoin ja uskoin niin..

//Terävä?

Teräväkynsi

Kuuntelin Leijonaloikkaa ja Kuiskevirtaa uteliaana ja samaan aikaan mietteliäänä.

"Lähtisitkö kanssani vaikka...saalistamaan?" Leijonaloikka naukui

Yllätyin kollin kysymyksestä.

"Toki jos seura kelpaa", naukaisin

"Muista olla vielä varovainen ei olisi mukavaa passittaa sinua taas pedin pohjalle", Kuiskevirta sanoi viikset värähtäen

"Joojoo", naukaisin

Nousin horjahtaen pienen kivun takia, mutta löysin tasapainon jotenkuten.

"Mennään", naukaisin

Lähdimme peräkkäin ulos kohti piikkihernetunnelia. Astuin ulos ja nuuhkaisin riistan ja metsän tuoksua sisääni.

//Leijona?

Kipinätassu 16.09.2016

Juoksin. Haukoin henkeä ja saatoin jo tuntea koiran hampaat vyötärön ympärillä. Tassuni rummuttivat maata tasaiseen tahtiin ja lihakseni huusivat tuskasta. Jalkani lipsuivat hieman kostealla maalla, ja työnsin epätoivoissani kynnet esiin. Joka askeleella tartuin maahan ja näin sain kiidätettyä itseni huimaan vauhtiin.

Olin mennyt aamupartioon Ruskataidan, Vinhasiiven, Kirsikkaviiksen ja Kastetassun kanssa. Kun olimme olleet melko lähellä kaksijalkojen pesiä, olimme haistaneet koirien löyhkän. Mieleeni muistui elävästi se, miten sydämeni oli hypännyt kurkkuun lähtiessäni juoksemaan.

Leijonaloikan askeleet kuuluivat takaani. Kirin vielä lisää vauhtia, vaikka jokainen askel tuntui tuskalliselta. Koirien haju voimistui ja saatoin jo kuulla niiden louskuttavat leuat.

"Äkkiä, äkkiä", hoin itselleni. Lihakseni olivat tulessa. Pinnistin voimani äärimmilleen kun näin nelipuut edessäni. Sitten minuun iski pakokauhu. Minne voisimme mennä?

"Kiipeä puuhun!" Leijonaloikka ulvaisi ja kiihdytti askelensa minun edelleni. Seurasin kollia vain hännänmitan verran taaempana. Kun nelipuiden jyhkeä runko oli tarpeekislähellä, Leijonaloikka loikkasi. Hän kiisi ilman halki ja laskeutui puun alimmalle oksalle. Järkytys humahti lävitseni. En osaa kiivetä puihin! Jalkani lipsuivat ja tuijottaessani peloissani nelipuita jalkani lipsahti ja kierin kuperkeikkaa maassa. Silloin oikeaa etutassuani viilsi hirvittävä kipu. Ulvaisin ja sitten vauhtini pysähtyi ja tunsin puunrungon takanani. Vikisin hiljaa mytyssä maassa. Kuulin koirien raskaat askeleet kivun läpi retkottaessa nelipuiden alla. Pidin silmiäni kiinni, en halunnut katsoa kuolemaa silmästä silmään. Uikutin kivusta ja pelosta. Koirien louskuttavat leuat ja kumiseva haukku kuului jo liian läheltä.

"Kipinätassu, äkkiä tänne!" Tiedostin vasta nyt Leijonaloikan hätääntyneen äänen ylhäältä puusta. Kipu oli niin voimakasta, että en melkein saanut sanottua mitään.

"E-en voi", ähkäisun kun uusi pistävä kivun aalto humahti tassuni läpi ja purin hammasta jotta en olisi taas uikuttanut.

"Oletko loukkaantunut?" Leijonaloikka kysyi ja saatoin kuulla tuon epätoivon. Sain vain ähkäistyä vastaukseksi. Koirien jymisevät askeleet kaikuivat päässäni joka retkahti hervottomana maata vasten kun pimeys nielaisi minut jälleen.

// Leijona? Myös joku siitä aamupartiosta vois jatkaa.. Ja Kipinä ei kuole :D

Leijonaloikka

Koirat lähestyivät meitä kovaa vauhtia. Puristin hampaani yhteen ja loikkasin alas puusta. Tartuin oppilaan niskanahasta kiinni ja loikkasin puuhun. Sain otteen kynsilläni rungosta, mutta Kipinätassu hampaissani en kyennyt kiipeämään ylöspäin.

"Ole niin kiltti ja tartu kiinni rungosta.. Lupaan, että et putoa. Olen takanasi koko ajan. Jos jotain meinaa tapahtua, otan sinut kiinni. Luota minuun", naukaisin oppilaalle, joka vikisi avuttomana hampaissani. Huomasin, että oppilaan etukäpälää oli viiltänyt joku. Se vuosi verta, mutta onneksemme haava ei ollut suuri. Otteeni oppilaasta lipsui.

"Ole kiltti ja tartu puunrunkoon kiinni", sanoin pitäen kiinni toisen niskanahasta niin tiukasti kuin pystyin, mutta leukani väsyivät, se oli merkki siitä, etten ollut enää niin nuori ja vahva kuin ennen. Kipinätassu veti syvään henkeä. Oppilas oli ilmeisesti tehnyt päätöksensä ja valmistautui siihen, mitä hän sitten tekikin. Toivoin enemmän kuin mitään tällä hetkellä mielessäni, että oppilas tarttuisi runkoon ja kiipeäisi kanssani alimmalle oksalle. Koirat olivat jo aivan puiden lähellä, mutta he eivät yltäisi meihin, ainakaan ihan heti. Olisi kuitenkin kiivettävä korkeammalle ja pian!

//Kipinä?

Kipinätassu

Tunsin hampaat niskanahassani ja leijuin pois pimeydestä. Aloin vastaanottaa ääniä, ja ensimmäinen havaintoni oli, että koirien haukku kuului läheltä. Yläpuoleltani kuulin Leijonaloikan puuskutuksen ja tajusin että tämä piti minua hampaissani. Tuo sai sanottua:

"Ole kiltti ja tartu puunrunkoon kiinni!" Henkäisin voimattomana mutta kun nenääni leijaili vahva koirien löykä, tein päätökseni. Työnsin kynteni esiin. Pusersin viimeiset voimanrippeet ja tartuin runkoon kiinni.

"Nopeasti, nopeasti", Leijonaloikka hoputti. Siirsin tassujani yksi kerrallaan eteenpäin. Voimani olivat lopussa, enkä tiennyt jaksaisinko kiivetä enää. Piiskoin itseäni, ja sain hilattua viimein itseni alimmalle oksalle. Leijonaloikka kiipesi perässäni ketterästi alimmalle oksalle. Puuskutin kyyryssä oksalla pitäen tiukasti kiinni rungosta. Oikea etutassuni tuntui aralta ja kun katsoin sitä, näin että se oli kokonaan tahmaisen, punaisen veren peitossa. Henkäisin ja vavahdin rajusti.

*Mitä minulle on käynyt?!* ajattelin tuntiessani pakokauhun hiipivän vatsaani. Leijonaloikka istui hengästyneenä vierelläni leveällä oksalla. Siirsin katseeni siihen suuntaan josta olimme tulleet ja näin kaksi jykevää hahmoa jotka juoksivat läähättäen meitä kohti. Hengitykseni rohisi hieman ja jalkani tuntuivat hyytelöltä. Silmäni levisivät kauhusta kun koirat jolkottivat lähemmäs. Ne olivatvaltavan suuria. Niillä oli harmahtavan ruskeat sottaiset turkit ja niiden vitivalkoiset hampaat välkähtelivät hennossa auringonpaisteessa. Yhtäkkinen voimakas ja kylmä tuulenpuuska pureutui turkkin läpi ja keikahdin oksalta. Huusin, kun jalkani lipesivät rungolta. Silloin tunsin niskanahassani hampaat. Leijonaloikka raahasi minut oksalle takaisin. Vilkaisin kiitollisena entistä päällikköä ja istuin oksalle jalat hellinä. Tuuli laantui ja vaihtoi suuntaa niin, etä se toi koirien löyhkän suoraan meidän luoksemme. Yskäisin, sillä niiden lemu oli kuvottava. Näin miten ne olivat jo melkein allamme. Koirien nenät väpättivät niiden haistellessa ilmaa.

"Meidän on kiivettävä ylemmäs, seuraavalle oksalle", kuulin Leijonaloikan hiljaisen mutta tyynen äänen vierestäni. Käänsin katseeni klaanivanhimpaan ja sain nyökäytettyä päätä.

"Mene sinä edeltä niin olen auttamassa sinua ja otan sinut vastaan jos putoat", oranssihtava kolli naukui ja osoitti hännällään runkoa.

Käänsin katseeni runkoon ja nielaisin. En ollut koskaan ennen kiivennyt puuhun. Jalkani tutisivat ja otin varoivaisesti kiinni rungosta. Silloin kuului koiran haukku altamme ja tiesin niiden löytäneen meidät.

"Nopeasti!" Leijonaloikka ulvaisi ja lähti työntämään minua ylöspäin.

// Leijona?

Leijonaloikka 21.092016

Kipinätassu kiipesi puunrunkoa pitkin ylemmäs. Tosin oppilas liikkui hyvin hitaasti ja hän oli vähällä pudota aina välillä, mutta olin valmistautunut siihen, joten pystyin pitelemään oppilaan kiinni puunrungossa ja aivan yläpuolellani.

Lopulta pääsimme hieman ylemmälle oksalle. Katselin nelipuiden laaksoa puusta. Keltaiset ja kellanruskeat tammen lehdet havisivat yhä, kun hento tuulenvire huojutti oksia. Vähän väliä osa lehdistä irtoili ja leijaili sitten kohti maata; kohti koiria. Siirsin katseeni Kipinätassuun. Naarasoppilas oli painautunut vasten puunrunkoa ja tuon pieni keho tärisi, kun hänen keltaiset silmänsä olivat kohdistuneet räkyttäviin petoihin alapuolellamme.

"Kukaan ei osaa etsiä meitä täältä", naukaisin yhtäkkiä. Tiesin, että tuollaisella en saanut ainakaan Kipinätassua voimaan paremmin, ehkä se vain pahensi naaraan mielentilaa.

"Partion jäsenet voivat haistaa hajujälkeni ja tulla tänne! Kyllä he löytävät meidät!" harmaa naaras ulvaisi ja siirsi viimein katseensa pois koirista. Pian hän katsoi suoraan minua vihreisiin silmiini omilla keltaisilla silmillään.

"Hajujälkesi on todennäköisesti peittynyt koirien voimakkaan hajujäljen alle, heillä menee pitkään ennen kuin he löytävät meidät, jos löytävät ollenkaan", huomautin. Koirat vaikenivat. Ne katsoivat kohti metsää, mutta siellä ei ollut mitään. Yksi koira kulki pari askelta poispäin puusta, mutta palasi sitten takaisin, ja sitten alkoi taas haukunta.

"Mitä me sitten teemme?" oppilas kysyi henkäisten. Mietin hetken aikaa.

"Menen alas", vastasin tyynenä.

"Siis että mitä?!" Kipinätassu kiljaisi ja oli vähällä loikata ilmaan, mutta naaraan kynnet olivat uponneet vanhan tammen oksaan.

"Pystyn pääsemään ainakin yhden koiran ohi, kunhan saamme ne ensiksi erilleen", naukaisin.

"Oletko varma, että pystyt? Olet kuitenkin.. Klaaninvanhin", Kipinätassu naukui ja pyöräytti silmiään. En ottanut tuota pahalla, vaan kohautin lapojani.

"Uskon pystyväni siihen. Jos en pysty ja minulle tapahtuu jotain, sinä loikkaat alas puusta ja juokset metsään niin kovaa kuin ikinä pystyt. Jos koirat saavat minut, ne eivät huomioi sinua hetkeen", naukaisin. Kipinätassu nyökkäsi epäröiden, sillä ei hänellä muutakaan vaihtoehtoa ollut kuin hyväksyä ehdotukseni.

"Pystytkö pysymään siinä, jos menen toiselle puolelle puuta. Huudan toiselle koiralle sieltä, niin sinä huudat toiselle täältä. Pidä sen huomio itsessäsi kaiken aikaa", käskin. Harmaa oppilas nyökkäsi. Uskoin, ettei häneltä lähtenyt kurkustaan enää ääntä kauhun vuoksi. Vedin syvään henkeä ja onnistuin pääsemään Kipinätassun nohitse puunrungolle. Kuljin runkoa pitkin puun toiselle puolelle ja takerruin yhteen paksuun oksaan, jolle sitten vedin itseni. Nousin seisomaan.

"Huuda, Kipinätassu!" käskin ja aloin itse huutamaan ties mitä toiselle koiralle. Myös Kipinätassu alkoi huutaa. Suunnitelmani toimi. Toinen koirista tuli räksyttämään aivan alapuolelleni. Jälleen yksi syvä hengenveto, ja sitten syöksyin puunrunkoon ja juoksin sitä pitkin alaspäin. Ponnistin takajaloillani itseni irti rungosta, ja laskeuduin sulavasti kynnet esillä, kaikilla jaloilla koiran pään päälle, jolla viivyin vain silmänräpäyksen ajan. Kerkesin kuitenkin upottaa jotenkuten kynteni koiran kalloon, jonka jälkeen loikkasin ilmaan niin pitkälle kuin ikinä pääsin. Lähdin juoksemaan kohti metsää. Kuulin tömisevät askeleet takanani, ja kun vilkaisin kohti tammea, jossa olin vielä hetki sitten Kipinätassun kanssa ollut, näin perässäni jykevän, valtavan hahmon. Toinen koirista oli lähtenyt perääni, mutta toinen ulisi ja kieri maassa, ilmeisesti olin saanut tehtyä jonkunlaisen haavan tuon päähän. Täytyisi keksiä, kuinka saisin koiran pois kannoiltani. En voisi juosta leiriin tuollainen köriläs perässäni.

Juoksin nopeasti ylös laaksosta, Myrskyklaanin reviirille.

//Kipinä? Ja jotku vois tulla tätä vastaan ja auttaa joko häätää(siis pois näitten luota) koiran tai tappaa sen:D

Taivastähti 22.09.2016

Kuulin haukuntaa, kuulin ulvontaa. Kuulin Kipinätassun kiljaisun, Leijonaloikan karjaisun. Rynnistin ääntä kohti, nähden pian entisen päällikön ja Virtakyyneleen tyttären. Kiihdytkn vauhti, mutta nähdessäni koiran tunsin kuinka sydämeni hakkasi.

"Et ole nössö!" murisin itsekseni, paljastin kynteni ja loikkasin kiinni koiraan, kun se tarpeaksi lähellä. Raavin koiraa, nähden sivusilmällä Kipinätassun ja Leijonaloikan.

"Hakekaa apua!" ulvaisin. Ainoastaan Kipinätassu lähti. Entinen päällikkö loikkasi koiran kylkeen, saaden sen kaatumaan. Koitin raapaista koiraa kaulaan, mutta se sai otteen kurkustani.

"Irti ystävästäni!" kuului kauan ikävöimäni ääni. En nähnyt mitään, mutta kuulin koiran vingahtavan, päästäen minusta irti. Toipahdin veriseen maahan ja vaivuin pimeyteen.

Heräsin kauniissa laaksossa, nähden Mutalammen tulevan luokseni.

"Menetit hengen. Nyt jo", Leijonaloikan tyttären kiivas ääni maukui. Nyökkäsin välinpitämättömästi.

"Täytyy palata!" sähisin Mutalammelle. Hetken jälkeen vavahduin maasta.

Heräsin ja näin Usvahännän ja Kiviturkin taistelevan koiraa vastaan. Myös minut pelastanut, kauan kadoksissa olllut Lumikukka taisteli. Loikkasin mukaan, raapaisin koiraa kurkkuun ja se kaatui velttona maahan. Näin kaikkien olevan veren peitossa.

"Leiriin!" huusin ylpeänä voitostamme. Näin valkean ystäväni epäröivän.

"Päällikön sana koskee sinuakin, Lumikukka", tuhahdin. Soturi nyökkäsi, lähtien leiriä kohti.

//Leirin kisut?

Leijonaloikka 08.09.2016

Klaaninvanhimpien pesässä nukkumiseen oli vaikea totutella. Oli outoa, että muitakin kissoja nukkui kanssani. Tälläkin hetkellä oli yö, ja minä vain istuskelin leirin pääaukiolla ja katselin melkein täysin puolikasta kuuta. Kuulin askelia päällikön pesän edustalta. Taivastähti katsoi minua hymyillen ystävällisesti.

"Etkö saa unta?" harmaa päällikkönaaras kysyi ja istuutui vierelleni. Pudistin päätäni.

"On vaikea totutella siihen, että muita nukkuu ympärilläsi. Olen vuodenaikojen ajan nukkunut yksin", nau'uin ja katsoin naarasta suoraan silmiin.

"Minullakin taitaa olla totuttelemista siihen, etteivät muut soturit nuku kanssani", Taivastähti naukui ja siirsi katseensa taivaalle.

"Puolikuu on huomenna", ilmoitin nopeasti. Taivastähti siirsi katseensa minuun ja virnisti.

"Niin on", päällikkö sanoi.

"Eikö sinusta ole ikävää, ettet voi hoitaa Totuuspentua? Anteeksi, tuo kuulosti liian töykeältä ehkä.. Tietenkin sinusta on ikävää se", naukaisin ja pyöräytin silmiäni. Joko olin väsynyt tai vanha, kun puhuin tuollaisia.

//Taivastähti?

Leijonaloikka 14.09.2016

Loikoilin klaaninvanhimpien pesän ulkopuolella nauttimassa auringosta, joka vielä toi suhteellisen paljon lämpöä. Lehtikadon lähestyessä päivä päivältä aurinko lämmitti vain vähemmän. Katselin leirin jokapäiväisiä puuhia. En ikinä ollut kerennyt kiinnittää niihin sen kummemmin huomiota, mutta nyt minulla oli koko päivä aikaa tehdä sitä. Teräväkysni asteli leiriin perässään Viimasulka, Aurinkotassu ja Myrskyklaanin nuorin oppilas, Korppitassu. Seuraavaksi siirsin katseeni tuoresaaliskasalle, jolle Korppitassu oli juuri astellut partiosta saavuttuaan. Nuori kollioppilas nappasi suuhunsa jäniksen ja lähti sitten astelemaan kohti klaaninvanhimpien pesää, jonka läheisyydessä makasin. Ennen kuin tumma kissa kerkesi astua sisään pesään, naukaisin:

"Odota." Nuori kollikissa kääntyi minua päin ja katsoi minua hieman kysyvästi.

"Minä voin ottaa sen jäniksen. En ole syönyt tänään mitään ja olen hyvin nälkäinen", nau'uin ystävällisellä äänellä. Korppitassu laski jäniksen maahan ja hymyili ystävällisesti, jonka jälkeen kolli näytti miettivän, pitäisikö saalis antaa minulle vai viedä jollekin vanhukselle, joka oli pesässä.

//Korppi?

Korppitassu

Palattuani aamupartiosta, tunsin olevani täynnä intoa. Partiossa oli ollut mahtavaa. Olin nähnyt paljon ja samalla oppinut jopa uutta. Pian palattuani olin kävellyt tuoresaaliskasalle. Nappasin suuhuni jäniksen ja lähdin kantamaan sitä kohti klaaninvanhimpien pesää. Kävelin rauhallisin askelin eteenpäin, kunnes Leijonaloikka keskeytti minut. Kolli makasi lähellä klaaninvanhimpien pesää. Kolli kertoi minulle että ei ollut syönyt ja voisi ottaa jäniksen jota kannoin suussani. Olin laskenut jäniksen maahan ja heilautin häntääni ystävällisenä eleenä. Nappasin jäniksestä uudelleen suuhuni ja laskin sen Leijonaloikan eteen.

"Ole hyvä", nau'uin tälle.

"Kiitos", Leijonaloikka kiitti minua.

Nyökkäsin tälle pienesti. Olin hetken hiljaa. Istahdin maahan ja mietin miten muotoilisin sanani oikein.

"Voinko auttaa jollain muulla tavalla?" kysyin lopulta tarkastellen tätä hiljaa.

Tiesin että minun tuli auttaa klaaninvanhimpia, jos he apua kaipasivat. Jäin odottamaan hiljaa vastausta. Odottaessani tunsin kuinka aurinko lämmitti hieman tummaa turkkiani. Se tuntui mukavalta, nautin lämmöstä jonka aurinko toi.

//Leijonaloikka?

Leijonaloikka

"En tarvitse mitään - ainakaan tällä hetkellä", naukaisin virnistäen tummalle oppilaalle ja sivalsin hännälläni ilmaa. Korppitassu nyökkäsi.

"Jos tarvitset jotain, autan mielelläni", naukaisi kollioppilas hymyillen.

"Pidän sen mielessä", sanoin ja haukkasin palan oppilaan antamasta jäniksestä. Se maistui herkulliselta, vaikka saatoin maistaa, että jäniksellä oli eläessään ollut jo suhteellisen paljon ikää, sillä liha oli hieman sitkeää. Korppitassu lähti kävelemään kohti mestariaan - klaanin varapäällikköä, Teräväkynttä - joka istuskeli lähellä suurkiveä jutellen Taivastähden kanssa. Ilmeisesti oppilas kysyi, saako hän syödä jotain, kun ruokki jo minutkin. Teräväkynsi sanoi jotain oppilaalleen, luultavasti antoi luvan syömiseen. Sitten oppilas asteli tuoresaaliskasalle ja nappasi kasasta varpusen, jonka hän kantoi lähelle oppilaiden pesää.

Olin huomaamattani syönyt lähes koko jäniksen, kun olin katsellut Korppitassun touhuja. Haukkasin viimeisen suupalan jäniksestä ja työnsin sen jämät pois luotani. Vatsani oli täynnä. Minun piti kuitenkin muistaa, etten saisi syödä liikaa. Halusin pitää itseni kunnossa siihen saakka, että kuolisin.

//joku?

Leijonaloikka 15.09.2016

Olin lähtenyt ulos leiristä, sillä halusin saada raitista ilmaa. Ei klaaninvanhimpana olo tarkoittanut sitä, että olisin laiska ja hyödytön. Maistelin ilmaa saaliseläinten varalta, mutta en havainnut ainuttakaan tuoretta tuoksua lähistölläni, joten jatkoin matkaani kalliolla kävellen kohti aurinkokiviä. Astelin melko jyrkkää polkua pitkin alas kallioilta tiheän aluskasvillisuuden sekaan. Haistoin koiran vahvan tuoksun.

*Eivätkö ne kaksijalat sittenkään lähteneet?* kysyin itseltäni, kunnes tajusin, ettei lähistöllä ollut tuoretta kaksijalan tuoksua. Katselin ympärilleni, kun kuulin erään pensaikon räsähtävän. Helpotuksekseni pensaikosta loikki esiin ainoastaan jänis. Jäniksen perässä juoksi myrskyklaanilainen kissa.

"Täällä on koiria! Juokse!" kissa ulvoi ja lähti rynnimään täyttä vauhtia kohti nelipuita. Ryntäsin kissan perään ja kun katsoin taakseni, näin kahden koiran juoksevan perässämme. Nielaisin.

*En voi kuolla noiden hampaisiin, joten täytyy juosta.*

//Kuka haluis olla toi kyseinen kissa, joka Leijonan kaa nyt on?cx

Aurinkopentu

Miksi!? Miksi!? Olin vihainen itselleni. Pyörrepennusta ja Kipinäpennusta oli tullut oppilaita. Mutta sitten tajusin, että, niin tulisi pian minustakin. Menin Paatsamapilven luo.

"Tuleeko minusta pian oppilas?"

"Kyllä. Sinun ei tarvitse odottaa enää kauaa. Sitten pääset taas samaan pesään Kipinätassun ja Pyörretassun kanssa", naaras naukui. Tassutin syömään. Otin kasasta pienen päästäisen ja lihavan hiiren. Veisin hiiren Paatsamapilvelle.

"Tuossa", sanoin ja pudotin hiiren tämän jalkojen juureen. Itse asetuin makuulle ja aloin syödä omaa päästäistäni. Söin sen nopeasti. Huomasin, että Kipinätassu ja Pyörretassu tulivat sisään leiriin. Olin jo Kipinätassun kokoinen. Miksi minun piti silloin mennä tutkimaan reviiriä omin päin? Nyt olisin jo luultavastikin oppilas!

*Kenestähän tulee mestarini?* ajattelin.

*Hopeataivaalla, Siipisydämellä, Kirsikkaviiksellä, Viimasulalla, Apilalaikulla, Kiviturkilla, Virtakyyneleellä ja Vinhasiivellä ei ole vielä oppilasta*, ajattelin. Kukahan heistä olisi mestarini. Itse tahtoisin, että se olisi ollut Hopeataivas, mutta en uskonut, että varapäällikölle annettaisiin oppilasta. Sitten mietin, että Viimasulkakin olisi ihan kiva. Päätin mennä etsimään Viimasulkaa. En löytänyt häntä mistään, joten kysyin Kiviturkilta:

"Tiedätkö missä Viimasulka on?"

"Hän on partiossa Usvahännän, Kastanjatassun ja Kirsikkaviiksen kanssa", kolli naukui ja jatkoi matkaansa.

"Hiirenpapanat!" sihisin hiljaa. Päätin mennä takaisin Paatsamapilven luokse.

"Tuleekohan Viimasulka kohta?" kysyin, kun olin makoillut hetken sijaisemoni kyljessä.

"Kohta. Mitä asiaa sinulla on hänelle?"

"Tahdon kysyä, että voisiko hän kysyä Leijonatähdeltä pääsisikö minun mestarikseni", nau'uin. Paatsamapilvi katsoi ulos.

"Tuolla hän on!" naaras naukui. Nousin pystyyn. Totta! Viimasulka tassutti juuri sisään leiriin lihava lintu leuoissaan.

"Viimasulka!2 huusin ja säntäsin naaraan luo.

"No?" naaras kysyi, kun oli pudottanut linnun kasaan.

"Voisitko kysyä Leijonatähdeltä, että pääsisitkö minun mestarikseni?"

"Tietenkin", naaras vastasi.

"Teenkin sen heti", Viimasulka lisäsi vielä ja lähti tassuttamaan kohti Leijonatähden pesää. Hetkeä myöhemmin Viimasulka oli kadonnut näkyvistä. Hipsin hiljaa salakuuntelemaan.

"Viimasulka. Mitä asiaa sinulla on?"

"Asiani koskee Aurinkopentua", Viimasulka vastasi.

//Leijona? Viima?

leijonatähti

Kun Kipinätassu oli saanut oppilasnimensä, ja minä olin loikannut alas suurkiveltä, Hopeataivas asteli luokseni. Naaraalla oli selkeästi asiaa minulle.

"Minun täytyy siirtyä pentutarhalle", varapäällikkö ilmoitti nopeasti. Nyökkäsin rauhallisesti.

"Hoidan tehtäväsi varapäällikkönä sen aikaa, kun sinä et voi niitä tehdä", lupasin ja katsoin hymyillen harmaata kissaa.

"Kiitos, Leijonatähti", Hopeataivas naukui ja kosketti ystävällisesti kuonollaan kuonoani. Sitten naaras asteli kohti kumppaniaan, joka ilmeisesti odotti varapäällikköäni pentutarhan läheisyydessä. Juuri kun olin kääntymässä kohti pesääni, Viimasulka asteli luokseni. Katsoin hieman hämmentyneenä soturia.

"Mitä asiaa sinulla on?" kysyin ystävälliseen äänensävyyn.

"Asiani koskee Aurinkopentua", soturi ilmoitti. Nyökkäsin ja kallistin päätäni, Viimasulka taisi ymmärtää, että pyysin häntä jatkamaan.

"Hän toivoo minua mestarikseen. Sopiiko se sinulle?" naaras kysyi.

"En ole varma. Olen jo miettinyt asiaa, enkä voi luvata sinulle mitään. Harkitsen sitä kuitenkin", naukaisin soturille, joka vastasi nyökäten.

"Kiitos", Viimasulka naukui ja lähti kävelemään pois suurkiven edustalta. Astelin omaan pesääni ja asetuin sammalpedille makaamaan. En aikonut nukkua, vaan ainoastaan levähtää ja miettiä kaikessa rauhassa asioita.

Leijonatähti 04.09.2016

Kuljeskelin partion johdolla kohti nelipuita. Askeleeni olivat rennot, ja vatsakarvani hipoivat vähän väliä varpuja, jotka olivat kylmiä ja valkeita öisen pakkasen vuoksi. Aurinko loisti melko pilvisellä taivaalla, mutta lämpöä siitä ei enää irti saanut paljoakaan. Lehtikato oli tulossa nopeaa vauhtia kohti, sen pystyi huomaamaan siitä, että saaliit vähentyivät päivä päivältä. Kuulin aivan takanani kulkevan Siipisydämen askeleet. Ne olivat hiljaisemmat kuin itselläni, sillä minua vanhempi soturi oli minua kevyempi ja pienempi. Kuulin myös Ruskaraidan ja Kastetassun askeleet perässäni. Eteemme tuli puro, ja loikkasin sen yli pienellä vaivattomalla loikalla. Siipisydän tuli perässäni, ja häntä seurasivat Ruskaraita oppilaansa kanssa. Nelipuut häämöttivät jo edessämme. Astelin rauhallisin askelin kohtaan, jossa aluskasvillisuus loppui lähes täysin. Varpukasvit jäivät taaksemme nopeasti, kun astelimme eteenpäin kohti rinnettä, jota kulkemalla alas pääsisi nelipuiden laaksoon, jossa oli käyty lukuisia sotia. Yhtäkkiä karvani nousivat pystyyn, kun haistoin hajun, jonka olin haistanut edellisessä elämässäni, lukuisia kuita ennen päälliköksi tuloa.

"Mikä tämä kumma haju on?" kuulin Kastetassun kuiskaavan mestarilleen. Käänsin katseeni raidalliseen poikaani, joka näytti hyvin hämmentyneeltä. Yhtäkkiä valtava pamahdus kajahti korvissani. Kyyristyin maahan, kuten myös Ruskaraita ja tuon tumma oppilaansa tekivät. Kullanruskea soturi painautui tumma oppilastaan vasten suojaten tuota kehollaan. Vaalea, pilkukas kokenut soturi kuitenkin ulvaisi verta hyytävän ulvaisun, joka jäi soimaan laaksossa. Siipisydän kaatui maahan ja lähti liukumaan nelipuiden laaksoon.

"Menkää pois täältä!" ulvaisin Ruskaraidalle ja tuon oppilaalle, jotka yhä kyykkivät paljaalla maalla.

"Mitä tämä on?!" Ruskaraita ulvaisi ja nousi ylös Kastetassun edestä.

"Kaksijalat! Ne tulivat tänne monia vuodenaikoja sitten edellisessä elämässäni viimeksi! Heillä on pamahtelevat kepit, jotka saivat tämän aikaan!" ulvaisin. Huomasin, että Kastetassu katsoi suoraan eteenpäin kauhusta kankeana. Siirsin vihreän katseeni sinne, mihin oppilas katsoi. Silmäni suurenivat, kun näin tummanruskean, suurikokoisen koiran juoksevan meitä kohti valkeat hampaat paljastettuna. Koira juoksi kohti Kastetassua.

"Mene pois täältä!" ulvoin oppilaalle, joka ei kuitenkaan kyennyt kauhun vuoksi liikkumaan. Pian naaras kuitenkin säpsähti ja säntäsi sinne, minne hänen mestarinsa oli juuri juossut, eli nelipuiden laaksoon. Juuri kun olin juoksemassa oppilaan perään, kerkesin päästä rinteelle saakka, kunnes tunsin räjähtävää kipua päälaellani. Kierin kuperkeikkaa alas laaksoon. Hetken aikaa tärisin liikkumattomana nurmella, jonka huomasin värjäytyvän punaiseksi verestä. Yritin etsiä katseellani Ruskaraitaa ja muita, mutta veri silmilläni esti minua näkemästä mitään. Vaivuin pimeyden syleilyyn..

Raotin hitaasti silmiäni. Tiesin tasan tarkkaan, missä olin ja miksi. Edessäni seisoi Saarnitähti. Edesmenneen päällikön ilme oli synkkä ja onneton.

"Sinun pitäisi olla varovaisempi", kolli naukui hiljaisella äänellä. Huokaisin turhautuneena.

"En voi antaa klaanitovereideni kuolla! Jos olisin mennyt ennen Kastetassua, hän olisi nyt Tähtiklaanissa - pysyvästi!" huudahdin entisen elämäni veljelle.

"Et ymmärrä! Pian sinä olet täällä!" Saarnitähti ulvaisi. Näin edesmenneen päällikön vierellä olevan hahmon, se oli jo melko näkyvä; se olin minä.

"Jokainen tänne tulee ajallaan. Montako henkeä tällä kertaa lähti?" kysyin rauhallisena Saarnitähdeltä, joka pyöräytti silmiään ja murahti turhautuneena.

"Sinun onneksesi kaksi. Päähäsi tuli kova vamma, mutta se on parantunut lähes täysin, kun heräät", kollikissa kertoi.

*Yksi henki siis enää jäljellä*, ajattelin hieman kauhistuneena, mutta en näyttänyt sitä Saarnitähdelle.

"Hyvä. Kaksijalat ovat ilmeisesti taas tulleet metsään pamahtelevien keppiensä kanssa?" kysyin, mutta en saanut vastausta, sillä Saarnitähti nousi seisomaan ja kääntyi ympärillämme olevien tähtikissojen luokse. En tunnistanut ketään ympäriltämme. Olin hetken aikaa katsellut ympärilleni ja kun siirsin katseeni siihen kohtaan, missä Saarnitähti oli vain hetki sitten seissyt, ei siinä ollut mitään. Pian kaikki muukin alkoi katoilla ympäriltäni, ja vain hetken kuluttua kaikki pimeni.

Räväytin silmäni auki. Katselin hetken aikaa ympärilleni. Näin tutun parantajan pesän katon yläpuolellani. Minut oli siis viety leiriin nelipuilta. Näin pesän toisella puolella vaalean, pilkukkaan kollikissan kehon. Kissa oli Siipisydän. Soturin kyljet kohoilivat hitaasti ylös alas, mutta kohoilivat kuitenkin. Valkea, raidallinen naaraskissa - parantajaoppilas Ututassu - teki jotain kokeneelle soturille, mutta oli selkä minuun päin. Yskäisin hieman, ja sokea parantajaoppilas käänsi päänsä salamana minuun. Hän lähti ravaamaan kohti yrttivarastoa, josta pian Kuiskevirta asteli ulos oppilaansa edellä. Näin parantajan sinertävän kehon astelevan minua kohti. Sokean parantajanaaraan ilme oli minulle täysin uusi. Se ei ollut vihainen, surullinen tai iloinen, eikä mitään muutakaan siitä väliltä.

"Saatoit kuulemma pelastaa Kastetassun hengen", Kuiskevirta totesi. En vastannut, vaan yritin nousta ylös. Päähäni koski ja minua huimasi hieman, mutta en antanut sen häiritä. Kampesin itseni vatsalleni, jonka jälkeen nousin seisomaan.

"Sinun ei ehkä olisi parasta-", naaras ei kerennyt sanoa lausettaan loppuun, kun Hopeataivas asteli pesään.

"Ai, oletkin jo herännyt", pari päivää sitten pentutarhalle siirtynyt varapäällikkö naukui.

"Heräsin hetki sitten. Minulla on tärkeää asiaa", sanoin harmaalle naaraskissalle ja hoipertelin tuon luokse.

"Hyvä on, menemmekö pesääsi juttelemaan?" Hopeataivas kysyi hieman hämmentyneenä.

"Ei, pidän klaanikokouksen", ilmoitin, "minulla on muuten vain yksi henki jäljellä", huomautin nopeasti. Varapäällikköni jähmettyi hetkeksi paikoilleen.

"Oletko tosissasi?" hän kysyi ja katsoi minua suurin, hämmentynein silmin. Nyökkäsin ja nau'uin:

"Oli kuulemma onni, etten menettänyt kolmea henkeä, siinä olisi ollut minun elämäni lopullinen loppu."

"Kolmea? Sinullahan oli aiemmin neljä henkeä jäljellä", harmaa naaraskissa naukui nyt hyvin hämmentyneenä. Olin unohtanut, että Hopeataivaskaan ei tiennyt, että olin kauan sitten menettänyt yhden hengen taistelussa Jokiklaania vastaan.

"Menetin hengen, kun taistelimme Jokiklaania vastaan. En halunnut kertoa, sillä se olisi saattanut saada kissat paniikkiin tai jotain sellaista", selitin ja loikkasin suurkivelle. Tasapainoni oli pettää ja meinasin kaatua takaisin maahan, mutta onnistuin kiipeämään kiven korkeimmalle kohdalle.

"Saapukoon jokainen" - ääneni ei suostunut lähtemään kurkustani hetkeen - "suurkivelle klaanikokoukseen!"

Kului hetki, kunnes kaikki leirissä olevat myrskyklaanilaiset olivat saapuneet leirin pääaukiolle. Vedin syvään henkeä ja katsoin kaikkia suurkiveltä. Suljin hetkeksi silmäni, tunsin sydämeni tykytyksen kipuna päässäni, mutten antanut sen vaivata.

"Jotkut ehkä tietävät jo, että minulla on jäljellä vain yksi henki. Ikääkin on tullut jo melko paljon, enkä ole enää missään parhaassa kunnossa. Moni ehkä arvaa, mitä nyt aion sanoa", naukaisin kovaan ääneen. Kissat supisivat keskenään aavistuksia seuraavista sanoistani, jotka kuuluivat näin:

"Luovun päällikön paikastani. Hopeataivas, uskon, että sinusta tulee mitä parhain mahdollinen päällikkö Myrskyklaanille. Olen miettinyt päätöstäni jo pidempään ja mielestäni nyt on hyvä aika toteuttaa se. Olen pahoillani, jos joku tuntee, että olen pettämässä Myrskyklaanin. Edelleen puolustan tätä klaania hengelläni, vaikka siirrynkin klaaninvanhimpien pesään", ilmoitin kaikille pidätellen kyyneliä, kun näin kissojen surulliset ja kauhistuneet katseet. Pahimmalta tuntui katsoa Lumikukkaa, joka ei ollut tiennyt mitään aikeistani siirtyä klaaninvanhimpiin. Vitivalkea, vihreäsilmäinen naaras pudisteli kauhistuneena päätään.

"Ennen kuin käyn luopumassa päällikkönimestäni, aion nimittää yhden oppilaan soturiksi. Huurretassu, astuisitko suurkiven eteen", nau'uin valkealle oppilaalle, joka näytti innostuneelta, mutta myös hieman kauhistuneelta aiemmista uutisistani. Oppilas astui eteenpäin.

"Minä, Leijonatähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen, joka on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne. On hänen vuoronsa tulla soturiksi. Huurretassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" kysyin ja siristin vihreitä silmiäni, kun odotin kissan vastausta, vaikka oikeastaan tiesin ne jo.

"Lupaan", valkoinen naaras naukui ja suoristi ryhtinsä.

"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Huurrekukkana. Tähtiklaani kunnioittaa nopeuttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi", ilmoitin. Loikkasin alas suurkiveltä ja olin kaatua, mutta onnistuin pitämään tasapainoni. Hieman omituisesti teimme joka soturinimityksessä tapahtuvan asian; kosketin oppilaan päälakea ja hän nuolaisi lapaani. Sitten astuin pari askelta taaksepäin valkeasta, tuoreesta soturista.

"Huurrekukka! Huurrekukka!" klaani hurrasi naaraskissan nimeä, tosin hieman hiljaisesti.

"Leijonatähti", Lumikukan surun murtama ääni kantautui korviini lähettyviltäni. Etsin nopeasti katseellani kumppanini valkean turkin. Hän seisoi vain parin ketunmitan päässä minusta. Soturin silmät punoittivat, hän oli itkenyt.

"Mitä asiaa sinulla on?" kysyin hiljaisella äänellä.

"Miksi teet näin? Olisit voinut vain kuolla päällikkönä! Ymmärrätkö sinä, miltä minusta tuntuu?!" valkea naaras kivahti.

"Voi Lumikukka.. Tässä asiassa en voi ajatella sinua, minun täytyy ajatella itseäni ja Myrskyklaania. Kuntoni on huonontunut, eikä minusta ole enää johtamaan Myrskyklaania. Jos haluat, sinäkin voit siirtyä klaaninvanhimpiin", nau'uin Lumikukalle.

"Ei! En todellakaan siirry! En kestä sinua! Ajattelet aina vain itseäsi ja sitä hirveää Nopsatassuasi!" naaraskissa ulvoi itkuisella äänellä. Olisin kyllä kestänyt minun haukkumiseni, mutta että Nopsatassu piti vetää tähän mukaan..

"Sinä et ole edes tavannut Nopsatassua, joten sinulla ei ole oikeutta puhua hänestä tuohon sävyyn", sanoin vihaisena, tuntien yhä vain kovempaa kipua päässäni. Lumikukka oli sanomassa jotain, mutta pudisti päätään ja ryntäsi ulos leiristä. Olisin lähtenyt perään, mutta lyyhistyin maahan päänsäryn vuoksi.

"Lähtekää hänen peräänsä! Metsässä on vaarallista tuollaisessa mielentilassa!" ulvoin. Huurrekukka, Teräväkynsi, Usvahäntä ja pari muuta kissaa juoksivat heti piikkihernetunnelille, ja Usvahännän johdolla kissat poistuivat leiristä. Vaivuin pian sen jälkeen pimeyteen, sillä menetin tajuntani.

Astelin Hopeataivaan kanssa kohti korkokiviä. Oli kulunut yli päivä siitä, kun kaksijalat olivat ensimmäisen kerran pamautelleet kepeillään. Lumikukka oli kadonnut, eikä etsinnöistä huolimatta häntä oltu löydetty. Huurrekukka oli taas menehtynyt, kun häneen oli osunut. Minun kävi sääliiksi nuorta kissaa, sillä hän ei edes kerennyt vartioida leiriä yöllä, kuten jokainen soturiksi päässyt kissa tekee. Tulevan päällikön vatsa oli melko suuri, joten naaraan kävely näytti kummalliselta. Olimme juuri ylittäneet ukkospolun, ja korkokivet olivat aivan edessämme.

"Oletko valmis?" kysyin, kun saavuimme emonsuulle. Musta tunnelli häämötti edessämme, tämän tunnelin päässä ei ollut minulle vain Kuukivi, siellä olisi viimeinen hetkeni päällikkönä. Olin kuitenkin varma päätöksestäni.

//Hopee? Eli tuleeks siit Hopeatähti vai Taivastähti? Taijettiin sopii sillon et Taivastähti, koska Kuunpisaras oli entine päällikkö Hopeatähti:D Hopsu vois vaik sanoo, et haluu nimekseen Taivastähti, ettei tulis kahta Hopeatähtee:'3 Emt. Eli tarinas tapahtu:

-Siipisydän siirty klaaninvanhimpiin, kosk vasen takajalka vammautu

-Lumikukka katos

-Huurrekukka kuoli

-Leijonatähti luopu paikastaan päällikkönä ja on Hopeataivaan kans korkokivil, ku Hopee ottaa henkensä ja Leijona luopuu päällikkyydest.

Taivastähti 05.09.2016

"Olen valmis", nau'uin ja irvistin, kun kosketin kunnollani kylmään Kuukiveen. Sen jälkeen asetuin makuulle kovalle maalle. Annoin itseni vaipua tunteiden, kylmien viimojen, muistojen ja pimeyden uneliaaseen suuteloon. Ympärilläni vilisi monia muistoja, muistin hetkellisesti kauniin naaraan, jonka tunnistin emokseni. Pian annoin Tähtiklaanin tuoman unen vallata mieleni.

Räväytin silmäni auki hyvin nopeasti. Näin kauniin, vehreän niityn, joka kimmelsi tuhansien tähtien lailla. Pian näin suloisenkomean näyn, nimittäin Vahvasielun, entisen kumppanini. Kollilla oli lempeä hymy huulillaan, mutta se vakavoitui, kun hän aloitti puhumisen:

"Tervetuloa, Hopeataivas! Oletko valmis saamaan yhdeksän henkeäsi ja päällikkö nimesi?"

Nyökkäsi, joten Vahvasielu asetti kuononsa päälaelleni. Luulin, että minuun tulvii lempeä tunneaalto, mutta minut lävisti napakka, hyvin tuskainen kipuaalto, jonka voimasta meinasin kaatua.

"Annoin sinulle rakkauden hengen. Käytä sitä rakastaaksesi klaania niin kuin perhettäsi", kolli kertoi.

Tassuni tärisivät kivusta, mutta lopulta tunsin pehmeän tuulen. Entinen rakkaani käveli kauemmas, kahdeksan muun kissan luo. Näin minua kohti astelevan nuoren naarassoturin, Huurrekukan. Tuo oli kuollut hetki sitten, kun kaksijalat olivat osuneet häneen pamahtelien keppiensä kanssa.

"Annan sinulle rohkeuden hengen. Käytä sitä rohkaistaksesi itseäsi ja muita, niin pienistä suuriin", kuollut soturi naukui, koskettaen kuonollaan päälakeani. Lävitseni hyökyi vahvistava, vaikkakin kivulias voima-aalto. Soturi kääntyi, lähtien pois muiden kissojen luo. Hänen jälkeensä luokseni tuli vaaleanruskea kollioppilas, Haikaratassu.

"Tuon sinulle viisauden hengen. Käytä sitä päätöksiisi, koski se sitten klaania, perhettäsi tai vaikkapa mäyrää. Älä ole niin typerä kuin minä", kolli naukui. Haikaratassu kurkotti kuonollaan päälakeeni, jolloin minut lävisti pehmeä, hyvin lempeä tunneaalto. Oppilaan jälkeen luokseni asteli hitaasti, rauhallisesti Saarnitähti. Henkäisin ja olisin kumartanut tuolle, jos olisin kyennyt.

"Annan tällä hengellä sinulle taidon johtaa. Käytä sitä klaanisi hyväksi", suuri kolli naukui, kyyristyi koskettamaan päälakeani, jolloin minusta tuntui, että kuolisin. Lävitseni tunkeutui kylmä viima ja tappava halu sotia, mutta lopulta muutuin lempeäksi. En kestäisi tätä, jos joutuisin vielä hetkisen kestämään.

*tuo oli vasta neljäs. Vielä viisi* mietin väsyneenä. Näin mustan naaraan kävelevän luokseni.

"Mitä?" kysyin hämmästyneen sarkastisella äänensävyllä, kun tunnistin tuon naaraan Leijonatähden tyttäreksi, Mutalammeksi. Kun olin lähtenyt leiristä tuo soturinaaras oli vielä elossa. Soturi tuhahti kysymykselleni.

"Tämä henki, jonka annan on oikeudenmukaisuuden henki. Käytä sitä, kun tuntuu, että maailma on epäkunnioitettava", tuo naukui, kosketti päälakeani, lähti ja jätti jälkeensä hirveät kivut. Naaraan jälkeen luokseni kirmasi Tummatassu, entinen oppilaani.

"Annan sinulle huumorintajun hengen. Käytä sitä keventääksesi klaanisi tunnelmaa", oppilas naukui, kurkottui koskeakseen minua, kirmaten pois sen jälkeen. Lävitseni tuli pirteä ja iloinen aalto. Käänsin pääni, kun näin vanhan ystäväni, Ruhjelehden. Naaras oli hymyilevä.

"Annan sinulle luottamuksen hengen. Käytä sitä, jos joku klaanilaisistasi ei usko sinua", tuo naukui. Sain tuon entisen varapäällikön kosketuksesta kylmän, synkän viiman sisääni. Tärisin kivusta ja pakotin jalkani pitämään minut pystyssä. Luokseni tallusteli vähän aikaa sitten kuollut Harmaatähti, joka oli läheinen Leijonatähdelle.

"Tällä hengellä annan sinulle lempeyttä. Käytä sitä klaaniasi kohtaan", kollipäällikkö naukui. Sain tuon kosketuksesta shokeeraavan kivuliaan tunneaallon, joka virtasi lävitseni korvannipukoista, aina hännänpäähän.

*jaksa Hopeataivas. Vielä yksi!* rohkaisin itseäni, nousten käpälilleni täysin. Luokseni juoksi hyvä ystäväni, Marjahohto.

"Ihanaa! Olet terve ja hyväkuntoinen!" Marjahohto naukui, joka oli yllättävää.

"Annan sinulle kyvyn ystävystyä. Käytä sitä, jos tarvitset ystäviesi tukea", naukui naaras, jättäen jälkeensä lempeän tunneaallon. Luokseni asteli taas Vahvasielu, koko komeudessaan.

"Tervehdimme sinua nyt uudella nimelläsi Taivastähti!" kolli huusi.

"Taivastähti! Taivastähti! Taivastähti!" Tähtiklaanin kissat huusivat.

Räväytin silmäni auki. Olin nyt päällikkö, Taivastähti. Vilkaisin Leijonatähteen.

"Lähdemmekö leiriin?" kysyin.

//Leijona?

Leijonaloikka 06.09.2016

Olin ollut mukana Taivastähden päällikkönimityksessä, tai ainakin siinä lopussa. Alussa olin luovuttanut oman päällikkönimeni, jotta harmaasta naaraskissasta pystyi tulemaan päällikkö.

"Mennään vain", naukaisin tyynenä ja lähdin kävelemään poispäin korkokiviltä harmaa naaraspäällikkö rinnallani. Taivastähti oli itse ehdottanut nimeään, sillä Myrskyklaanissa oli ollut jo päällikkö, joka oli kantanut nimeä Hopeatähti. Päällikkö oli ollut edellisen elämän emoni, Pajutähden edeltäjä. En ollut tavannut Hopeatähteä koskaan - paitsi tietenkin Tähtiklaanissa ollessani, sekä unissa.

Saavuimme mielestäni hyvin nopeasti leiriin.

"Onko Lumikukka palannut?" kysyin heti Ruskaraidalta, joka käveli meitä vastaan. Raidallinen soturikissa pudisti päätään. Kasvoilleni saapui synkkä, pettynyt ilme. Kumppanini oli ollut kadoksissa jo päivän.

"Hopeatähti, vai?" Ruskaraita kysyi harmaalta naaraskissalta, joka kuitenkin pudisti päätään. Pentuni näytti hämmentyneeltä, mutta ennen kuin hän kerkesi sanoa mitään, Taivastähti naukui:

"Olen Taivastähti." Raidallinen soturi taisi hetken kuluttua tajuta, miksi nimi oli tuo.

"Nimeätkö uuden varapäällikön?" kysyin Taivastähdeltä. Kunhan saisin vastauksen, menisin suorinta tietä klaaninvanhimpien pesään.

//Taivatähtönen?öwö

Leijonatähti 14.08.2016

"Siitä emme aio ottaa selvää", naukaisin tyynenä märälle soturille, joka seisoi edessäni. Viimasulka oli sanomassa jotain, mutta Hopeataivas kerkesi ensin:

"Eikö olisi kuitenkin järkevää tarkistaa se?"

Pudistin päätäni.

"En aio riskeerata sotureideni henkiä. Jos Viimasulka ei päässyt sieltä omin voimin pois, miten muut voisivat päästä? Emme ole Jokiklaanin kissoja, vaan Myrskyklaanin. Paikkamme on metsässä, ei joessa", nau'uin ankaralla äänensävyllä. Kaksi naaraskissaa nyökkäsivät. Huomasin, että klaanin kissat olivat keräytyneet leirin pääaukiolle katselemaan Viimasulkaa, joka oli läpimärkä. Naaras oli ollut kateissa päiviä, joten takuulla kissat ihmettelivät, missä hän oli ollut.

"Kerron klaanille, mitä on tapahtunut. Hopeataivas, hakisitko Kuiskevirran, että hän voi tarkastaa Viimasulan", nau'uin. Varapäällikköni nyökkäsi ja suuntasi heti kohti parantajan pesää. Sokea parantaja oli kuitenkin jo matkalla Viimasulan luokse, joten hopeanharmaa varapäällikkö palasi heti takaisin suurkiven varjoon. Loikkasin suurkiven päälle ja ulvaisin kutsuhuudon, joka oli lähestulkoon turha, sillä melkeinpä kaikki myrskyklaanilaiset, jotka leirissä olivat, olivat keräytyneet leirin pääaukiolle.

Selitin nopeasti, missä Viimasulka oli ollut, ja että nyt kaikki oli hyvin.

"Kokous on päättynyt. Pyydän, että annatte Viimasulan levätä, ja vasta sen jälkeen annatte hänen kertoa itse, mitä tapahtui, jos hän siis itse haluaa", naukaisin. Loikkasin alas suurkiveltä ja astelin kumppanini, Lumikukan luokse.

"No nyt kukaan ei sentään enää ole kadoksissa", kumppanini totesi.

"Se on hyvä asia. Ei tarvitse enää partioitakaan käyttää kissojen etsimiseen", nau'uin helpottuneena ja painauduin rakasta kumppaniani vasten.

//Joku?

Leijonatähti 21.08.2016

Astelin tiheän aluskasvillisuuden seassa kohti ukkospolkua. Ukkospolun kitkerä haju kantautui jo kitalakeeni, kun raotin leukojani. Myös Haikaratassun tuore tuoksu leijaili joka puolella. Olin lähettänyt oppilaani saalistamaan Varjoklaanin rajan läheisyyteen, mutta kun häntä ei aurinkohuipun hetkeen mennessä ollut kuulunut sopimaamme tapaamispaikkaan, olin lähtenyt hänen peräänsä. Kauhistuksekseni myös mäyrän tuore tuoksu leijaili kitalakeeni. Karvani nousivat pystyyn, kun kuvittelin mielessäni mustavalkean, suurikokoisen petoeläimen eteeni. Pakotin karvani tasoittumaan ja astelin rauhallisin, mutta jännittynein askelin eteenpäin.

"Mä-mä-mäyrä!" oppilaani kauhistunut ulvaisu kiiri pian korviini. Karvani nousivat jälleen kerran pystyyn. Pinkaisin juoksuun kohti paikkaa, josta oppilaan ääni kuului. Päästessäni lähemmäs sitä paikkaa, veren tuoksu kantautui kitalakeeni. Hengitykseni muuttui yhtäkkiä raskaammaksi. Tunsin, kuinka oksat rasahtelivat rikki tassujeni alla. Aluskasvillisuuden varvut takertuivat vähän väriä kullanruskeaan turkkiini kiinni, mutten välittänyt.

Pian saavuin aukiolle, jonka keskellä makasi eloton oppilas; Haikaratassu. Ennen olisin ehkä suinpäin rynnännyt aukion laidalla oleva mäyrän kimppuun, mutta henkiä minulla oli jäljellä enää vain kolme, joten en ottaisi sitä riskiä, että menettäisin niitä enemmänkin. Painoin kynteni aluskasvillisuuteen. Huomasin, että mäyrä siirsi katseensa minuun. Vedin syvään henkeä ja käännyin nopeasti ympäri. Lähdin juoksemaan niin kovaa kuin suinkin jaloistani pääsin kohti leiriä. Vilkaisin nopeasti taakseni: mäyrä ei seurannut minua, vaan seisoi yhä aukion laidalla muutaman ketunmitan päässä elottomasta oppilaasta.

Saavutin yllättävän nopeasti leirin piikkihernemuurin. Kiersin muutamassa hetkessä piikkihernetunnelille ja sujahdin siitä sisään. Piikkiherneet tarttuivat turkkiini, mutta kiskaisin itseni nopeasti niistä iti ja ryntäsin leirin pääaukiolle.

"Haikaratassu on kuollut!" ulvaisin ja hengitin raskaasti yhä sisäänkäyntitunnelin edessä.

"Missä hänen ruumiinsa on?" Hopeataivas kysyi ja käveli huolestuneena luokseni.

"Varjoklaanin rajalla, mäyrä tappoi hänet. En voinut hyökätä mäyrän kimppuun, koska olisin takuulla vain tapattanut itseni. Kokoa viiden soturin partio ja tule itsekin mukaan. Lähdetään tappamaan se mäyrä ja varmistamaan, ettei niitä ole enempää Myrskyklaanin reviirillä", nau'uin varapäällikölleni, kun olin onnistunut tasoittamaan henkeni.

//Hopea? Ne vois sit haistaa mäyrii enemmän, mut ne ei ois si Myrskyklaanin reviiril, vaa Varjoklaanin:D

Hopeataivas

Kuuntelin Leijonatähden käskyn ja kajautin kovaan ääneen ilmoille partiot:

"Minä, Leijonatähti, Siipisydän, Usvahäntä ja Vinhasiipi menemme mäyrän kimppuun! Loput soturit vartioivat leiriä ja pentutarhaa parhaansa mukaan!"

"Entä klaaninvanhimmat?" huomautti Usvahäntä. Nyökkäsin yksisilmäiselle naaraalle.

"Katsokaa myös, että klaaninvanhimmat ovat kunnossa!" jatkoin ilmoitusta. Haistoin ilmaa mäyrän toivossa, mutta haistoin vain kissojen pelkotuoksun. Kullankeltainen päällikkömme nyökkäsi minulle, heilauttaen häntäänsä lähdön merkiksi. Loikin päällikön viereen ja lähdin leiristä kokeneet soturit perässäni.

"Missä se on?" kysyi Siipisydän Leijonatähdeltä. Kollisoturi haistoi pian ilmaa sen jälkeen ja tuhahti halveksuen.

"Löytyi", soturi jatkoi. Päällikkö nyökkäsi, johdattaen meitä kohti mäyrän kammottavaa hajua. Kullankeltainen päällikkö alkoi hiipiä, kun näimme mäyrän. Heilautin häntäni ylhäältä alas, merkkinä hiipimisestä. Soturit pudottautuivat alas, ruveten hiipimään. Haistoin pian enemmän mäyriä.

"Leijonatähti, niitä on enemmän", kuiskasin.

"Totta", päällikkö naukui. Siniharmaa Usvahäntä haisteli ilmaa hetken päästä naukuen:

"Ne ovat Varjoklaanin puolella."

Hiivimme lähemmäs mäyrää, syvä hiljaisuus yllämme. Rukoilin mielessäni, ettei Tähtiklaani veisi enempää kissoja. Kun olimme melko lähellä mäyrää, jännitin lihakseni, valmiina hyökkäykseen.

"Nyt!" karjaisi johjamme, jolloin loikkasimme mäyrän kimppuun.

//Leijona?

Hopeataivas 03.09.2016

En ollut Pyörretassun ja Kipinäpennun oppilasnimityksissä, sillä minulla oli Kuiskevirralle tärkeää asiaa. Oli kulunut jo kaksi kuuta siitä, kun hankin Apilalaikun kanssa pentuja. Vatsani oli pyöristyn hyvin paljon, mutta se oli pienempi kuin Virtakyyneleellä oli. Olin siitä huolissani.

"Kuiskevirta! Saanko tulla sisään?" kuiskasin lempeällä äänellä. Ututassu tuli luokseni, haistoi minua ja huusi:

"Hopeataivas tuli!"

Ututassu rynnisti pesään takaisin, heilauttaen minulle häntäänsä, joten astelin sisään. Kuonooni tulvahti yrttien raikas tuoksu. Näin klaanin parantajan hääräilevän jotain. Varmaankin lajitteli yrttejä.

"Mitä nyt?" sokea naaras naukui. Istahdin alas.

"Minua huolestuttaa. Tuntuu, että saan pennut pian, mutta silti vatsani on pienempi kuin Virtakyyneleen oli", selitin huoleni, kiristellen hampaitani.

"Katsotaas. Asetu makuulle tuohon", käski naaras, osoittaen pientä sammalpetiä hännällään. Kävelin siihen ja asetuin makuulle. Säpsähdin, kun tunsin Kuiskevirran tassut vatsassani. Parantaja hymyili ja naurahti pienesti.

"Ei hätää, Hopeataivas. Vatsasi on siksi pieni, että odotat vain yhtä pentua", kertoi parantaja. Nyökkäsin huojentuneena. Näin kuitenkin pian Kuiskevirran vakavan ilmeen.

"Sinun. Pitää. Siirtyä. Pentutarhalle!" ärähti parantaja. Nyökkäsin nolostuneena ja lähdin ulos pesästä. Piti sanoa vielä Leijonatähdelle ja kaikki olisi hyvin. Jäin katsomaan Kipinäpennun nimitystä -tassuksi.

//Leijonaa?

Kipinätassu

Seisoin hievahtamatta paikoillani ja katselin kun veljeni nimitettiin oppilaaksi. Kun klaani hurrasi hänelle, tunsin ylpeyttä rinnassani ja en voinut olla huutamatta veljeni oppilasnimeä itsekin. Innostuksen värähdys kulki selässäni, ja katsoin odottavasti Leijonatähteä. Pidin jalkani väkisin paikoillaan, sillä olisin halunnut vain loikkia sinne tänne silkasta ilosta. Työnsin kynteni esiin ja upotin ne pehmeään maahan kun Leijonatähti käänsi vihreät silmänsä omiini ja aloitti:

"Kipinäpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi tulla oppilaaksi." Häntäni viuhtoi ilmaa ja viikseni värisivät ja tiedostin kaikkien katseet turkillani. Leijonatähden katse oli lempeä kun hän jatkoi:

"Tästä päivästä siihen päivään jolloin saat soturinimesi sinut tunnetaan Kipinätassuna!" Tunnelma oli jännittynyt sillä nyt kuulisin kuka tulisi mestarikseni. Vetäisin kynteni sisään ja katsoin innokkaana päällikköä.

"Minä otan sinut oppilaaksesi", Leijonatähti naukui ylväällä äänellä ja suustani pääsi pieni henkäys. Pyörretassukin katsoi minua hämmästyneenä, kun päällikkö loikkasi suurkiveltä alas ja kurottautui koskettamaan nenääni. Katsoin inosta täristen päällikköä kun kaikkialta ympäriltäni alkoi kuulua huurauksia.

"Kipinätassu, Kipinätassu, Kipinätassu!" Käännyin klaanin puoleen ja näin emoni ja isäni jotka istuivat aivan eturivissä, huutamassa kurkkuaan käheiksi.

Kun hurraukset viimein vaimenivat, tassutin tärisevin jaloin Pyörretassun kanssa Virtakyneleen ja Kiviturkin luo. Emomme nojasi raskaasti kumppaniinsa ja hänen silmänsä olivat kirkkaat kun hän katsoi meitä.

"Voi minun rakkaat pentuni", hän sopersi ja ryhtyi nuolemaan pontevasti kummankin päätä.

"Emo lopeta, me ei enää olla pentuja vaan oppilaita ja osataan huolehtia itse itsestämme!" Pyörretassu naukui topakasti. Kiviturkki naurahti ja kosketti sitten nenällään poskeani. Hieraisin Virtakyyneleen poskea ja nuolaisin isäni lapaa.

"Tule, mennään kysymään mestareilamme milloin meillä on ensimmäiset harjoitukset!" Pyörretassu ulvahti ja viittilöi minua tulemaan mukaan. Käänsin katseeni vanhemmistani ja loikin veljeni perään.

// Pyörre? Leijona?

Leijonatähti 02.08.2016

"Aurinkopentu on kadonnut!" Paatsamapilven hätääntynyt ulvaisu kantautui pentutarhalta. Nousin salamannopeasti ylös sammalpediltäni ja ryntäsin leirin pääaukiolle. Kuningatar nilkutti luokseni hädissään.

"Hän ei ole missään!" Paatsamapilvi parkaisi.

"Kysy Virtakyyneleeltä, onko hän nähnyt Aurinkopentua. Kysyn kissoilta sitä myös. Jos hän ei ole leirissä, lähetän partiot etsimään häntä", selitin pennun sijaisemolle, joka nyökkäsi ja lähti takaisin pentutarhalle. Loikkasin epäröiden suurkivelle.

"Saapukoon jokainen kuulolle!" ulvaisin Myrskyklaanin jäsenille. Kissat puikkelehtivat pesistään pääaukiolle.

"Aurinkopentu on kadonnut. Pyydän siis jokaista tarkistamaan petinsä ja leirin jokaisen nurkan", nau'uin.

*Eikö riitä, että yksi sotureistamme on kadonnut? Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?!* sihahdin äänettä mielessäni. Loikkasin alas suurkivelle ja kiersin sen varmistaakseni, ettei pentu ollut missään kiven takana nukkumassa. Tarkistin ihan varalta myös pesäni, mutta siellä ei ollut merkkiäkään pennusta tai tuon hajusta.

"Hän ei ole sotureiden, oppilaiden, klaaninvanhimpien tai edes parantajan pesässä. Pentutarhassakaan hän ei ole", kertoi Siipisydän. Nyökkäsin kiitollisena kokeneelle soturille.

"Aurinkopennun hajujälki johtaa ulos leiristä!" ulvaisi Kiviturkki. Irvistin inhosta. Jälleen kerran yksi Myrskyklaanin pentu oli poistunut leiristä. Mikä ihme heitä vaivasi?

"Siipisydän, lähde Lumikukan, Kiviturkin, Mutalammen, Teräväkynnen, Harakkatassun ja Huurretassun kanssa etsimään Aurinkopentua. Hajaantukaa jossain vaiheessa", käskin. Kokenut soturi nyökkäsi ja lähti hakemaan muita kissoja, jotka olin käskenyt partioon.

"Jatkammeko Viimasulan etsintöjä?" kysyi Hopeataivas.

"Lopetamme ne siksi aikaa, että löydämme Aurinkopennun. Pentu ei osaa huolehtia itsestään, mutta Viimasulka takuulla osaa. Emme voi käyttää kaikkea aikaa kadonneiden kissojen etsintään, sillä klaani on ruokittava, ja rajoja on vartioitava", naukaisin varapäällikölle, joka nyökkäsi.

"Voisinkin lähteä saalistamaan Kinostassun kanssa. Tänään tuntuu olevan hyvä saalisonni, ja kun jotkut ovat partioissa enemmän, pitää kaikkien saalistamaan lähtevien saalistaa enemmän kerralla", harmaa naaras naukui.

"Se on hyvä idea. Ota Haikaratassu mukaasi", nau'uin varapäällikölle, joka nyökkäsi ja lähti kohti oppilaiden pesää. Jäin istuskelemaan suurkiven edustalle malttamattomana. Jos Aurinkopentu löytyisi ja selviäisi, että hän lähti vain seikkailemaan, tulisin antamaan hänelle rangaistuksen.

Aurinkopentu 04.08.2016

Ummistin silmäni, mutta en nukahtanut. Kuulin ulkoa ääniä. Muutakin, kuin sateen ääniä.

"Aurinkopentu! Aurinkopentu! Missä olet?" se oli Lumikukan ääni. Lähdin takaisin päin.

"Täällä", nau'uin hiljaa, kun pääsin tunnelin suuaukolle.

"Siipisydän! Löysin hänet!" Lumikukka naukui ja tuli luokseni.

"Miksi ihmeessä sinä karkasit?" naaras kysyi odottamatta vastasta. Lumikukka lähti kanssani leiriin. Siipisydän jäi etsimään muita. Kun olimme melkein leirissä Lumikukka laski minut maahan. Hän katsoi tiukasti eteenpäin. Saavuimme leiriin. Ukkonen oli jo loppumaisillaan.

"Aurinkopentu!" Paatsamapilvi huudahti ja juoksi luokseni.

"Miksi sinä karkasit?"

"Koska..."

"Hän oli mennyt kaninkoloon", Lumikukka keskeytti. Samassa Siipisydän, Teräväkynsi, Haikaratassu, Mutalampi, Kiviturkki ja Huurretassu tulivat leiriin. Leijonatähti hypähti Suurkivelle ja huusi:

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne suurkivelle klaanikokoukseen!"

"Aurinkopentu. Miksi lähdit leiristä?" hän kysyi.

"Koska...Ajattelin, että, kun Kipinäpentukin lähti, niin minäkin sitten...", nau'uin.

"Ajattelin siis, että koska Kipinäpentukin lähti, niin sinäkin saat?"

"Niin"

"Saat rangaistuksen"

"Mu-mutta eihän Kipinäpentukaan saanut!" huusin.

//Leijona?

Leijonatähti 08.08.2016

//en näe aihetta kutsua klaania koolle, joten sovitaan vaikka, että nää juttelee suurkiven edustalla kahestaan//

Katsoin ankarasti Aurinkopentua.

"Hänen oppilasnimityksensä eivät ole niin lähellä kuin sinun. Hän kerkeää oppia ennen oppilasnimityksiään, mutta sinulla ne olisivat jo lähellä. Saat olla kauemmin pentuna, ja oppia, että säännöt on luotu klaanin kissojen hyvinvoinnin vuoksi. Sinun takiasi Viimasulan etsinnät lopetettiin. Jos hän on kuollut, syy voi olla sinun. Vaikka joku toinen tekee jotain kiellettyä, se ei tarkoita, että sinäkin voisit tehdä niin", nau'uin tyynen rauhallisena, mutta ankaralla äänellä pennulle, joka näytti surulliselta. Naaras oli sanomassa jotain, mutta muutti mielensä ja huokaisi. Pentu lähti kävelemään häntä maata laahaten kohti pentutarhaa.

"Oletko varma, että on oikein pitää hänet kauemmin pentuna?" Lumikukka kysyi ja käveli luokseni sotureiden pesältä.

"Olen. Aurinkoepntu on lähes kuusikuinen, hänen pitäisi ymmärtää, että pennut eivät poistu leiristä", vastasin kumppanilleni ja nuolaisin tuon poskea.

"Niin kai", Lumikukka naukaisi ja kosketti kuonollaan omaani.

Hopeataivas 09.08.2016

Kuljin kullankeltaisen päällikkömme, Leijonatähden, luo hymyillen.

"Lähetin Apilalaikun, Mutalammen, Kastetassun ja Ruskaraidan metsästämään", nau'uin hänelle. Kolli nyökkäsi, räpäyttäen vihreitä silmiään. Hopea turkkini kiiteli auringon paistaessa siihen.

"Tänään on tuulinen sää", totesin, kun kova tuuli pörrötti pehmeää turkkiani. Istuin maahan ja katselin ympärilleni. Kollipäällikkö vastasi toteamukseeni:

"Totta. Toivottavasti ei kaadu puita."

Nyökkäsin, sillä olin samaa mieltä. Tuuli voisi kaataa puun kissan päälle, joka vähintään halvaannuttaisi, mutta saattaisi pahimmillaan tappaa.

"Onko Jokiklaanin rajalla partiota?" Leijonatähti kysyi. Mietin hetken, kunnes hoksasin.

"Kyllä. Usvahäntä, Lupiinihäntä ja Kastanijatassu olivat siellä", selitin. Leiriin tuli neljä kissaa, jonka muistin Varjoklaanin rajan partioksi. Kullankeltainen kolli vieressäni oli selkeästi kysymässä, missä tuo partio oli ollut.

"Lähetin heidät Varjoklaanin rajalle", kerroin. Partion johtaja Laikkulampi tuli luokseni.

"Hopeataivas, kaikki on hyvin rajoilla", naarassoturi naukui. Nyökkäsin hyväksyvästi ja näin Siipisydämen, Haikaratassun ja Kirsikkahännän. Leijonatähti naukui Laikkulammelle:

"Käske Haikaratassun vaihtaa klaaninvanhimpien makuualuset."

Laikkulampi nyökkäsi, rynnäten vaaleanruskean kollioppilaan luo. Kullankeltainen päällikkö katsoi minuun ja huokaisi.

"Hopeataivas, olinko sinusta liian ankara Aurinkopennulle?" tuo kysyi. Katsoin kollia kummissani. Pudistin päätäni vastaten:

"Hän tiesi ettei saisi lähteä leiristä, mutta lähti silti ja sitä paitsi Viimasulan etsinnät jouduttiin lopettamaan hänen takiaan. Kuinka niin?"

"Tuntuu, että Lumikukan mielestä olin liian ankara", tuo naukui.

"Lumikukka ei ehkä ymmärrä rangaistusta, mutta ajattelee sinun toimivan oikein", selitin hymyillen, vilkaisten valkeaan ystävääni, Lumikukkaan. Päällikkö loihti hymyn kasvoilleen. Sain pienen idean mitä kysyisin seuraavaksi.

"Haluatko tehdä jotain?" kysyin tyynesti.

//Leijona?

Viimasulka 11.08.2016

Värjöttelin kissajoukon keskellä. Onneksi klaanitovereideni kehot halkoivat tuulta niin, että se ei tuivertanut aivan suoraan kosteaan turkkiini.

”Istuskelin jumissa luolassa jonkun aikaa, sitten kuulin Kastetassun äänen ja rohkaistuin sukeltamaan ulos”, naukaisin voimakkaammalla äänellä.

”Sukelsin läpi veden ja Kastetassu auttoi minut rannalle. Siinä kaikki!” huokaisin, kun olin saanut kaiken kerrottua. Kissat tuijottelivat minua hetken ja alkoivat yksitellen lähteä omiin askareihinsa. Olin syönyt äsken, mutta vatsani tuntui tyhjältä. Päätin mennä nukkumaan, en kehdannut syödä lisää. Pian näin Hopeataivaan ja Leijonätähden jutustelevan jotain Suurkiven lähistöllä. Astelin kaksikon luo ja naukaisin.

”Viimasulka?” Leijonatähti huudahti hämmästyneenä.

”Minä palasin!” huudahdin ja katsoin päällikön vihreisiin silmiin.

”Mitä tapahtui? Missä olit?” päällikkö kysyi. Hopeataivas katsoi minua hämillään.

”Olet aivan märkä!” varapäällikkö naukui. Hymyilin kaksikolle.

”Kerron kaiken, mutta vain nopeasti”, naukaisin ja haukottelin hitaasti ja syvään. Yöt luolassa olivat olleet unettomia.

”Putosin ranalta jokeen”, aloitin hiljaiseen äänensävyyn.

”Räpiköin vedesä vuoroin pinnalla ja vuoroin veden alla. Huomasin tumman aukon veden alla ja sukelsin luolaan. Kastetassu pelasti minut, kun olin päässyt pinnalle”, lopetin nopean tarinani. Leijonatähti katsoi varapäällikköään merkitsevästi.

”Mitä luulette, voisiko luolaa käyttää johonkin?” ksysyin ja katsoin kaksikkoa toiveikkaana hymyillen.

//Leijona? Hopea? Sori kun tungin Viiman tuonne

Leijonatähti

Loikin neljän kissan kanssa ukkospolun laidalle. Usvahäntä ylitti polun ensimmäisenä. Huurutassu lähti seuraamaan emoaan, ja yhtäkkiä näin hirviön juoksevan mustaa pintaa pitkin kovaa vauhtia oppilasta kohti.

*Hän ei ehdi juosta yli*, ajattelin turhautuneena. Usvahäntä huomasi saman, minkä minäkin, samoin kaksi soturia, jotka olivat takanani.

"Huurutassu!" Usvahäntä ulvaisi oppilaansa nimen. Siniharmaa naaras pysähtyi ja jäi kauhuissaan tuijottamaan lähestyvää hirviötä. Hän ei ehtisi, etenkään, kun hän pysähtyi. Tein päätöksen. Syöksyin oppilasta kohti ukkospolulle. Onnistuin tarttumaan hampaillani oppilaan niskaan. Viskasin hänet Myrskyklaanin reviirin puolelle, ja tunsin, kuinka hirviö iskeytyi hurjaa vauhtia kylkeeni. Lennähdin maahan ja kaikki vain pimeni.. Ei kuulunut mitään, ei näkynyt mitään, eikä mikään haissut miltään.

"Teit hyvän päätöksen", kuulin Saarnitähden naukaisevan edessäni. Siirsin katseeni minua edeltävään päällikköön.

"Montako henkeä menetin?" kysyin hiljaa.

"Kaksi. Hirviö iskeytyi sinuun kovaa vauhtia kylkeesi. Uskon, että saat muutaman arven muistoksi siitä, sillä Tähtiklaani ei voi parantaa kaikkia ruhjeitasi. Kylkiluusi murtuivat, mutta ne ovat nyt kunnossa. Sinulla ei ole vakavia vammoja, kun heräät. Sinuun voi sattua, joten varaudu siihen", Saarnitähti naukui ja käveli luokseni. Hän kosketti kuonollaan kuonoani.

"Onnea", kolli kuiskasi jakatosi yhtäkkiä.

Raotin silmiäni. Näin puiden latvat ja auringon, joka oli korkealla. Tajusin, että minä liikuin.

"Olemme pian leirissä", Usvahäntä naukui. huomasin, että Huurutassu käveli aivan lähelläni. Hän näytti olevan kauhistunut.

Saavuimme leiriin piikkihernetunnelista.

"Mitä Tähtiklaanin nimeen on tapahtunut?!" Kuiskevirran ulvaisu kantautui korviini.

"Hirviö", Usvahäntä vastasi lyhyesti ja kantoi minut parantajan pesään.

"Onko sinulla kipuja?" parantaja kysyi.

"Kylkeen ja päähän sattuu", kähisin ja irvistin tuskallisesti.

"Ututassu, hae hämähäkin seittiä, tämä haava vuotaa", parantaja naukui. Minua väsytti, joten annoin itseni vain vajota jälleen uneen..

//Joku? Leijonalla jäljellä kolme henkeä öwö

Teräväkynsi

"Leijonatähti!" Naukaisin kauhuissani

Juoksin päällikön viereen ja katsoin tuota kauhuissani.

*Hirviö*, sana toistui mielessäni

Nuolaisen päällikön otsaa

"Koita pärjätä", naukaisin myötätuntoisella äänellä. Kolli ei vastannut minulle ja käännyin pois ja kävelin hitaasti kohti tuoresaalis kasaa. Nappasin kasasta jäniksen ja aloin jäytää tuota. Kun olin syönyt nappasin kasasta rastaan ja kannoin sen Leijonatähdelle.

"Syö kun jaksat", naukaisin

"Kiitos", tuo naukui heikost

Nyökkäsin ja kävelin pois. Mielessäni pyöri mieli kuva mustilla jaloilla kiitävästä kirkkaasta hirviöstä. Mielikuva puistatti minua ja päätin mennä nukkumaan.

Leijonatähti 15.07.2016

Olin päässyt pari päivää sitten pois parantajan pesästä. Kylkeeni sattui vielä hieman, mutta pärjäsin kyllä. Haavat, joita Tähtiklaani ei ollut voinut parantaa, olivat lähes täysin parantuneet. Istuskelin suurkiven alla varjossa ja katselin klaanin jokapäiväisiä toimintoja. Hopeataivas oli juuri lähettänyt aurinkohuipun partiot matkaan, ja nyt varapäällikkö käveli kohti minua suussaan kaksi hiirtä.

"Onko nälkä?" harmaa naaras kysyi laskiessaan hiiret maahan.

"On. Toitko tuon minua varten, vai aiotko syödä kaksi hiirtä?" kysyin ja virnistin.

"Ihan sinulle se on", varapäällikköni naukui ja otti toisen hiiren suuhunsa ja käveli vierelleni.

"Kuinka voit?" Hopeataivas kysyi ja haukkasi ensimmäisen palan harmaasta hiirestä. Vedin oman hiireni lähelleni ja ennen kuin aloin syömään, siirsin vihreän katseeni varapäällikköön.

"Hyvin. Haavat ovat alkaneet parantua, eikä kipukaan ole niin kova, kuin ensimmäisinä päivinä Hirviön törmäyksen jälkeen", kerroin ja haukkasin palan hiirestäni. Hopeataivas söi suunsa tyhjäksi ja naukui:

"Se on hyvä. Pian sinä olet kunnossa, eikä sinun tarvitse pysytellä leirissä."

"Olet kai oikeassa", hymyilin naaraalle ja jatkoin hiireni syömistä.

Kun molemmat olimme syöneet, juttelimme hetken aikaa niitä näitä, kunnes ensimmäinen partio palasi leiriin. Sitä johti Ruskaraita. Poikani perässä tulivat hänen oppilaansa, Kastetassu, Kiviturkki ja Viimasulka - klaanin nuorin soturi.

"Missä he kävivät?" kysyin Hopeataivaalta.

"Tarkastivat Varjoklaanin rajan", naaras kertoi. Nyökkäsin.

"Varjoklaani on tällä hetkellä ehkä uhkistamme suurin, jos he jatkavat riistamme varastelua", nau'uin ja siristin silmiäni.

"He ovat pysyneet visusti ukkospolun toisella puolen. Olen itse käynyt parina päivänä tarkastamassa rajan", harmaa naaras kertoi.

"Hyvä, kunhan pysyvätkin siellä", totesin.

"Uskotko, että Jokiklaanista tai Tuuliklaanista on uhkaa?" Hopeataivas kysyi.

"En usko", totesin. Seuraava partio saapui leiriin. Johdossa kulki Vinhasiipi. Kollin perässä kulkivat Lupiinihäntä, Teräväkynsi, Huurutassu ja Huurretassu. Valkea, raidallinen Teräväkynsi kantoi suussaan oravaa, jonka ilmeisesti oli saanut partiossa. En edes kerennyt kysyä Hopeataivaalta, missä tuo partio oli käynyt, kun hän jo sanoi:

"Tuo partio kävi Jokiklaanin rajalla." Nyökkäsin vastaukseksi. Huomasin Teräväkynnen kävelevän meitä kohti. Kolli näytti epäilevän tuloaan, mutta kun Hopeataivas huomasi kumppaninsa, Apilalaikun saapuvan leiriin, varapäällikkö poistui viereltäni ja Teräväkynsi rohkeni kävellä luokseni.

"Hei, Teräväkynsi. Mikä tuo sinut luokseni?" kysyin ja väläytin soturille hymyn.

//Terävä?

Teräväkynsi

Nilkutin päälikön luo ja hymyilin tuolle

"Mikäs sinut tänne lennätti?", kolli naukui

"Kiitos että teit minusta Huurretassun mestarin", naukaisin

"Eipä mitään", tuo naukui

Hymyilin ja näin kuinka kollin katse siirtyi tassuuni

"Mitäs sinulle on käynyt?" Tuo naukui

"Mhhh tuota...", nau'uin vaivaantuneesti

"Kerro vain", tuo naukui

"Putosin puusta ja Kuiskevirta totesi että se on murtunut", naukaisin nolostuneen

"Olisit kertonut heti muistahan ottaa rauhassa", kolli naukui

Nyökkäsin hiukan ihmeissäni kollin myötätunnosta. Kumarran kohteliaasti ja peruutin ulos tuon pesästä

//Leijona?

Leijonatähti 17.07.2016

Katsoin, kuinka nuori soturi nilkutti kohti sotureiden pesää.

"Hei", kuulin Lumikukan - kumppanini - naukuvan toiselta puoleltani. Siirsin vihreän katseeni kumppaniiini.

"Hei vain", kehräsin naaraskissalle.

"Kuinkas päiväsi on mennyt?" soturi kysyi ja istui alas.

"Oikein hyvin. En tosin ole leiristä poistunut - vieläkään", nau'uin ja pyöräytin silmiäni hiukan turhautuneena. Leirissä istuminen ei ollut mitään unelmapuuhaa.

"Kyllä sinä ihan takuulla pääset pian pois leiristä. Toivu ensin rauhassa", naaras naukui.

"Niin teenkin. En halua viettää leirissä päiviä yhä vain enemmän menemällä ulos ennen kuin olen varmasti siihen valmis - tai siis kehoni on", sanoin Lumikukalle.

"Se on oikein hyvä päätös", naaras kehräsi ja kosketti kuonollaan kuonoani.

Leijonatähti 27.06.2016

Kävelin sisään leiriin suussani orava. Ruskaraita, Apilalaikku ja Kastetassu seurasivat minua. Kolme kissaa olivat saaneet saalista myös.

"Vienkö saalista klaaninvanhimmille?" oppilas kysyi. Ennen kuin Ruskaraita kerkesi sanoa mitään, laski saaliini maahan ja naukaisin:

"Ei sinun tarvitse. Minä käyn puolestasi."

Ruskaraita katsoi minua hieman kummastuneena, mutta kohautti lapojaan.

"Älä luule, että päällikkö tulee aina pelastamaan sinut", poikani naukaisi nuorelle oppilaalle. Otin saalistamani oravan suuhuni ja lähdin viemään sitä vanhusten pesään. Sujahdin pesään ja katselin ympärilleni. Kaikki vanhukset nukkuivat.

"Minulla on tuoresaalista", naukaisin niin kovaan ääneen, että kaikki viisi vanhusta säpsähtivät hereille.

"Minä kun muistelin, että olisit ollut Leijonatähti. Sinähän oletkin Leijonatassu", Kielonkukka naukui ja värisytti huvittuneesti viiksiään.

"No, mitä asiasi koskee?" Harmaatähti kähisi pediltään.

"Miten niin?" kysyin.

"Teet oppilaiden tehtäviä. Kun tuot meille saalista, sinulla on aina asiaa", entinen päällikkö huomautti.

"Olet oikeassa", nau'uin, "mikä äänelläsi muuten on vikana?"

"Harmaatähti on kipeän oloinen. Hän ei suostu menemään parantajan pesään, mutta olen hoitanut häntä täällä", Kielonkukka, klaanin entinen parantaja selitti.

"Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa", naukaisin ja kosketin sokean kollin kuonoa omallani.

"En minä enää hiirenkorvan aikaa näe", harmaa kolli sanoi ja hymyili heikosti minulle.

"Älä puhu tuollaisia", naukaisin.

"Mutta mikä oli asiasi?" entinen päällikkö kähisi.

"Ai.. Unohdin sen", naukaisin nolostuneena. Olin niin huolissani Harmaatähdestä, että minulla ei ollut aavistustakaan, mistä halusin puhua Harmaatähden ja muiden vanhuksien kanssa.

"Ehkä sinunkin pitäisi aidosti harkita klaaninvanhimpien pesään muuttamista, kun muistikin menee", Leopardiloikka naurahti.

"Varo vain, ettet unohda sitä, kuka olet", Kielonkukka hymähti ja nuolaisi rintaansa.

"En unohda. Minä olen Leijonatähti, Myrskyklaanin päällikkö. Eikö niin?" kysyin.

"Etkö sinä ollutkaan Leijonatassu?" Elotuuli liittyi keskusteluun.

Yhtäkkiä Harmaatähti yskäisi ja riuhtaisi päänsä sammaliinsa.

"Harmaatähti!" ulvaisin ja syöksyin kollin luokse.

"Mitä tapahtuu?" Elotuuli kysyi hädissään.

"Hakekaa Kuiskevirta!" Kielonkukka karjaisi. Kuulin, kuinka joku lähti ulos vanhusten pesästä.

"Koita kestää, Harmaatähti. Sinä selviät tästä kyllä. Sinä selviät mistä vain", kuiskasin hiljaa kollille, joka hengitti raskaasti ja pudisti päätään hitaasti.

"Varokaa, palaatte ajassa taaksepäin, tuhoa hakiessaan viilto iskeytyy metsäkissojen kurkkuun, metsä ajautuu sekasortoon", kolli kähisi ja kohotti päätään kohti minua. Yhtäkkiä hän laski sen maahan ja lakkasi hengittämästä.

"Mitä tapahtuu?" Kuiskevirran hätääntynyt ääni kuului pesän sisäänkäynniltä.

"Harmaatähti on matkalla Tähtiklaaniin", kuiskasin hiljaa.

"Onko tämä kuoleman tuoksu?" Ututassu kysyi hiljaa mestariltaan.

"On.. Juuri se se on", sokea parantaja naukaisi sokealle oppilaalleen ja käveli elottoman, harmaavalkean vanhuksen ruumiin luokse.

"Hänelle täytyy pitää valvojaiset. Hän ansaitsee ne", naukaisin.

"Aivan. Hän piti vähän aikaa, mutta hyvin Myrskyklaanin pystyssä", parantajanaaras naukaisi ja kosketti kuonollaan Harmaatähden turkkia. Kävelin raskain askelin ulos pesästä. Samassa mieleeni tuli kysymys, joka minun oli pitänyt esittää vanhuksille.. Olin kysymässä, että pitäisikö minun olla huolehtimatta ennustuksesta, jonka sain useita kuita sitten. Ennustus oli sama, jonka Harmaatähti lausui ennen kuolemaansa. En voisi jättää asiaa sikseen. Vaeltaisin mahdollisimman pian korkokiville tapaamaan Tähtiklaania.

//Joku?

Haikaratassu 29.06.2016

Hopeataivas oli lähettänyt partion nelipuille, etsimään Kiviturkkia. Kuuluin yhteen niistä, jossa oli lisäkseni mestarini, Leijonatähti, Viimatassu ja Kettumieli.

"Lehdetään!" päällikkö huusi partion kärjestä. Hän johti partiota. Kettumieli käveli melkein mestarini vierellä, minä ja Viimatassu olimme heidän takanaan. Kettumieli kohotti kuononsa ja haisteli ilmaa vähän väliä. Me muut teimme samoin, jotta saisimme vainun Kiviturkista.

"Yksi kissa nukkuu nelipuilla ja saa tälläisen hässäkän aikaan", Viimatassu kuiskasi. Käänsin katseeni häneen ja kohautin lapojan, samalla kun kävelin.

"Totta, mutta hän on klaanimme soturi. Yksi soturi poissa, kaikki muut etsimässä", mau'uin. Naarastassu pyshtyi yhtäkkiä.

"Viimatassu tule!" Leijonatähti huusi. Naaras ei kuitenkaan liikkunut vaan haisteli ilmaa.

"Leijonatähti! Sain vainun Kiviturkista!" huusi Viimatassu päällikölle.

"Hienoa, johdata meidät Kiviturkin luo", mestarini naukui naaraalle. Kun Viimatassu meni ohitseni nau'uin hänelle:

"Hyvin tehty."

Viimatassu nyökkäsi ylpeästi ja loikki partion johtoon. Naaras johdatti meitä aina nelipuille asti.

"Anteeksi, en haista tästä eteen päin mitään", naarasoppilas naukui pettyneesti. Kettumieli nyökkäsi hyväksyvästi, kuten myös Leijonatähti.

"Teit hyvää työtä", vähän aikaa sitten nimitetty kollisoturi naukui. Viimatassu nyökkäsi ja tuli viereeni. Leijonatähti laittoi meidät etsimään Kiviturkkia.

//Joku partiosta tai Kivi?

Viimatassu

Olimme kävelleet nelipuiden suuntaan, olin luullut saavani Kiviturkista vainun mutta en ollut onnistunut. Leijonatähti oli sanonut, että se oli hyvää työtä, mutta itse en ollut niin varma. Leijonatähti oli pannut meidät etsimään Kiviturkkia ja olimme hajaannuimme.

”Kettumieli ja Viimatassu”, Leijonatähti naukui.

”Menkää te tuonne” , hän sanoi. Saatoin lähes haistaa Haikaratassun pettymyksen. Hänen häntänsä lurpahti heman.

*Niin kuin sillä muka olisi merkitystä*, ajattelin itsekin hieman turhautuneena.

”Minä ja Haikaratassu menemme tänne”, Leijonatähti osoitti nämä sanat pääasiassa Haikaratassulle ja he kääntyivät Leijonatähden viittaamaan suuntaan. Käännyin Kettumielen kanssa juuri vastakkaiseen suuntaan. Laahasin käpäliäni maahaan ja ruohikko niiden alla liiskaantui litteäksi. Vilkaisin olkani yli ja näin Haikaratassun astelevan mestarinsa perässä. Olimme sopineet, että palaisimme jonkin ajan kuluttua nelipuille ja siitä leiriin.

*Voi, kumpa Haikaratassu tietäisikin miltä minusta tuntuu!* ajattelin synkkänä astellessani soturin perässä.

*Mutta uskaltaisinko kertoa?* pähkäilin yhä ja jatkoin matkaa. En haistanut Kiviturkista jälkeäkään. Hän varmaan meni toiseen suuntaan. Tassutimme metsän suojaan. Puut varjostivat ihanasti itkän, kuuman kävelyn jälkeen. Olisin heittäytynyt saniaispensaaseen makaamaan, mutta meillä oli niin tärkeää tehtävää, että semmoinen ei olisi soveliasta. Seurasin kiltisti Kettumielen jäljessä nuuhkien välillä ilmaa Kiviturkin varalta. En saanut sen parempaa vainua, kuin soturikaan ja olimme olleet täällä jo jonkin aikaa. Kun etsintämme lopulta ei tuottanut tulosta, käännyimme samaan suuntaan, josta olimme tulleet. Kuljimme pian pois metsän suojasta ja rajaa pitkin nelipuille asti. Odotimme kuitenkin kokouspaikan ulkopuolella, sillä se oli kuitenkin hyvin tärkeä paikka. Näin Leijonatähden ja Haikaratassun ääriviivat horsontissa. Pian he saapuivatkin jo luoksemme.

”Ei löytynyt mitään”, Leijonatähti ilmoitti pettyneenä.

//Joku partiosta?

Leijonatähti 01.07.2016

"Leijonatähti! Varjoklaanilainen varasti riistaa Myrskyklaanin reviiriltä!" Lupiinihännän ulvaisu sai minut lopettamaan jäniksen syömisen. Siirsin vihreän katseeni valkeaan naaraaseen.

"Muu partio on vartioimassa paikalla, mutta minä tulin tänne nopeuteni vuoksi", naukaisi soturi hengästyneenä vielä.

"Vie minut sinne", sanoin nopeasti, "Siipisydän, Vinhasiipi ja Kiviturkki, tulkaa mukaan." Lupiinihäntä nyökkäsi ja lähti johdattamaan meitä kohti Varjoklaanin rajaa.

*Mikä ongelma muilla klaaneilla on, kun juuri Myrskyklaanilta pitää sitä riistaa varastaa?!* ajattelin vihaisena.

Saavuimme ukkospolulle.

"Haistatko, se on selkeä Varjoklaanin kissan haju. Kuunsirppi oli mukana partiossa, mutta ei ollut moksiskaan, kun ilmeisesti hänen oppilaansa noin vain tuli reviirillemme ja tappoi oravan. Kuulin hänen sanovan, ettei hän aio rankaista oppilastaan", Usvahäntä naukui.

"Mitä aiot tehdä, Leijonatähti?" Huurutassu kysyi hiljaa.

"Menen Varjoklaanin reviirille. Usvahäntä, Vinhasiipi, Kiviturkki ja Huurutassu, lähdette mukaani. Lupiinihäntä ja Kirsikkaviiksi, palaatte leiriin", sanoin. Kaksi kissaa nyökkäsivät ja lähtivät kohti leiriä. Vilkaisin nopeasti, että ukkospolulla ei ole hirviöitä tulossa. Lähdin johdattamaan klaanini kissoja Varjoklaanin reviirille. Kävelimme upottavaa suota pitkin kohti Varjoklaanin leiriä.

"Oletko käynyt täällä ennen?" Huurutassu kysyi.

"Olen", vastasin nopeasti pysähtymättä.

Saavuimme Varjoklaanin leirin edustalle. Näin valkean harmahtavan naaraan sujahtavan nopeasti leiriin, kun hän huomasi meidät.

"He takuulla hakevat Hohtotähden. Odotetaan tässä", naukaisin. Istuin alas, ja niin tekivät myös neljä kissaa, jotka kulkivat perässäni. Kuulin Varjoklaanin leirin uloskäynnistä askelia, ja pian valkea, mustaa omaava naaras asteli ulos leiristä.

"Missä Hohtotähti on?" kysyin Varjoklaanin varapäälliköltä, Kuunsirpiltä.

"Hän on nyt klaaninvanhin, minä olen Varjoklaanin päällikkö", vastasi naaras.

"Eli Kuutähti.. Ilmeisesti sitten tiedätkin, että oppilaasi varasti Myrskyklaanilta riistaa", murahdin.

"Orava kuului alunperin Varjoklaanille", Kuutähti vastasi viileästi.

"Ylittäessään ukkospolun, siitä tuli Myrskyklaanin riistaa. Oppilaasi rikkoi soturilakia, tiesitkö sitä?" kysyin ja katsoin siristäen silmiäni naarasta.

"Se on yksi saalis. Sinä aina ylireagoit kaikkeen, kaikki tietävät sen", Varjoklaanin päällikkö naukui ja pyöräytti silmiään.

"Yhdestä saaliista tulee pian se määrä saaliita, mikä elättää kokonaisen klaanin. En anna niin tapahtua. Haluan, että rankaiset sitä oppilasta", sihahdin.

"Se on Varjoklaanin asia, ei Myrskyklaanin", naaras vastasi tyynenä.

"Asiasta tuli Myrskyklaanin, kun oppilaasi ylitti ukkospolun", vastasin ja pakotin itseni pysymään tyynenä.

"Jos et rankaise oppilastasi, Myrskyklaani rankaisee koko klaaniasi. Meillä on ylivoima, kuten tiedät", naukaisin virnistäen. Kuutähti veti syvään henkeään ja avasi suunsa sanoakseen jotain.

//Kuu?öwö

Kuutähti

"Hyvä on. Annan Kanervatassulle rangaistuksen, kunhan sinä ja klaanisi jätätte Varjoklaanin rauhaan", naukaisin rauhallisesti Leijonatähdelle.

"Jätämme, kunhan käsket klaanisi kissojen pysyä omalla reviirillään", myrskyklaanin päällikkö sanoi ja lähti johdattamaan klaaninsa kissoja pois Varjoklaanin reviiriltä. Huokaisin ja käännyin Varjoklaanin leiriin. Saavuin leirin pää aukiolle.

"Mitä he tahtoivat?" Vaskitsaviima kysyi. Valkosydän oli ilmeisesti kertonut hänelle.

"Hän halusi, että rankaisen Kanervatassua", kerroin.

"No, teetko sen?" varapäällikkö kysyi.

"Teen. Haluan varmistaa, ettei Kanervatassu enää mene toisten klaanien reviirille, vaikka saalis menisikin sinne", sanoin ja kävelin kohti oppilaiden pesää, mutta sitten kuulin leirin uloskäynnistä ääntä. Oppilaani käveli leiriin yhdessä Vaahteratassun, Loimutassun ja Naalihännän kanssa. Katsoin ankarasti oppilastani, joka mulkaisi minua.

"Mitä nyt?" hän kysyi.

"Saat rangaistuksen", sanoin Kanervatassulle.

"Mutta sinähän sanoit, että en saa!" naaras murahti.

"Rikoit soturilakia, siitä on annettava rangaistus, sinun on opittava virheistäsi", sanoin naaraalle.

"No, mikä se rangaistus sitten on?" oppilas huokaisi turhautuneena ja vihaisen oloisena.

"Et saa poistua leiristä neljäsosakuuhun. Vaihdat sen ajan petejä klaaninvanhimmille, poistat punkkeja ja teet mitä käsketään. Jos poistut leiristä, soturinimityksesi viivästyvät kokonaisella kuulla", kerroin ja jäin odottamaan oppilaan reaktiota.

//Kanervatassu?

Kiviturkki

Kuiskevirta ravasi ulos pesästään ja tarkisti jokaisen meistä ja toi yrtteja tarpeen mukaan. Kun Kuiskevirta tuli tarkistamaan minut, makasin maassa leirin suuaukolla.

"Kylkesi ovat pahasti haavoittuneet ja vuodat vieläkin. Tule, autan sinut pesääni", parantaja naukui ja auttoi minut ylös. Nilkutin parantajaan nojaten tuon pesään.

Asetuin pienelle sammalpedille ja Kuiskevirta haki haavoihini hämähäkinseittiä.

"Kiitos", nau'uin.

"Käyn katsomassa muita", parantaja naukui ja loikki ulos pesästä. Katselin ulos pesästä ja huomasin Leijonatähden veren tahriman turkin pesän ulkopuolella. Kuiskevirta puhui tuolle.

*Varmaan siitä hengestä*, mietin.

"Leijonatähti!" kutsuin kollia, kun Kuiskevirta lähti tuon luota.

"Niin?" kolli kysyi ja astui osittain pesään.

"Pyytäisin, ettet olisi Ruskaraidalle vihainen", nau'uin nöyrästi ja luimistin hieman korviani.

//Jellona?

Leijonatähti 09.06.2016

"En ole vihainen. Minua ärsyttää, kun käskyjäni ei totella. Ruskaraita tiesi hyvin, että jos hän hyökkää, hän aiheuttaa siitä enemmän", naukaisin ja katsoin harmaata soturia vihreillä silmilläni.

"Asia on kuitenkin käsitelty nyt. Vai?" nuori kolli kysyi ja kallisti päätään, "en sanoisi, ettei henkesi menetys ollut kova juttu, mutta siitä ei tullut mitään pahempaa."

Huokaisin turhautuneena.

"Sinä et ymmärrä. On mahdollisuus, että Tuuliklaani kostaa. He voivat hyökätä kimppuumme yöllä, kun nukumme. He voivat tehdä mitä vain. Tämä ei takuulla ollut tässä", naukaisin turhautuneena.

"Voisitko nyt poistua?" pyysin.

Kiviturkki oli sanomassa jotain, mutta muutti pian mielensä ja tassutteli pois luotani. Kävelin sammalpedille ja nuolaisin rintaani, jossa oli pieni naarmu taistelun jäljiltä. Hengen menettäessäni, Tähtiklaani oli parantanut pahan haavan kaulassani. Asetuin pedilleni makaamaan ja suljin silmäni. Pian vajosin syvään uneen..

Vesililja 11.06.2016

"Eikö meidän sitten olisi järkevämpää vain juosta heti Tuuliklaanin reviirin läpi?" kysyin.

"Ei. Tuuliklaanilaiset ovat nopeita ja jos partio huomaisi meidät, olisimme jo hengästyneitä ja he saisivat meidät kiinni", Pyökkihäntä naukui.

Kävelimme nummilla. Vähän matkan jälkeen pysähdyimme kukkulan päällä.

"Katso, tästä näkee nelipuille", sisareni naukaisi ja osoitti suunnan hännällään.

"Siellä klaanit kokoontuvat täysikuun aikaan", hän jatkoi.

Pyökkihäntä jatkoi eteenpäin ja minä seurasin häntä.

"Partio", naaras sihisi turhautuneesti.

"Pysähtykää!" joku ulvaisi takaa ja käännyin ympäri.

Meitä kohden juoksi kolmen Tuuliklaanilaisen partio.

"Juokse!" Pyökkihäntä ulvaisi.

Lähdimme juoksemaan.

*He ovat nopeita!* ajattelin peloissani. Mitä kävisi jos he saisivat meidät kiinni reviiriltään?

"Jaksa vielä. He eivät tule rajamerkkien yli!" Pyökkihäntä naukaisi.

*Oletko varma?*

Sisareni arvallus osui oikeaan. Kun olimme ylittäneet Tuuliklaanin hajumerkit ja menneet Myrskyklaanin puolelle, peräsämme olleet soturit pysähtyivät.

Kävin hengätyneenä maahan makaamaan kyljelleni.

"Se oli rankkaa", huohotin.

//Pyökki? Tai sit voit jatkaa Leijonal c:

Leijonatähti 16.06.2016

Raotin silmiäni. Siirsin katseeni pesän uloskäynnille. Ulkona oli jo valoisaa, aurinko oli siis noussut. Nousin ylös ja venyttelin. Astelin rauhallisesti ulos pesästäni leirin pääaukiolle. Pääaukio oli lähes tyhjä. Hopeataivas istui Apilalaikun kanssa lähellä sotureiden pesää. Virtakyynel jutteli Kiviturkille tuoresaaliskasan läheisyydessä. Huurutassu ja Ututassu keskustelivat lähellä parantajan pesää. Lumikukka, Aamupentu ja Jalopentu ilmeisesti nukkuivat vielä, sillä pentutarhasta ei kuulunut mitään ääniä. Kävelin varapäällikköni luokse.

"Ovatko partiot lähteneet jo?" kysyin.

"Lähetin aamupartiot nelipuilta Jokiklaanin reviiriä pitkin kaksijalkalaan ja toisen korkeamännyiltä Varjoklaanin reviiriä pitkin nelipuille", harmaa naaras kertoi.

"Hieno homma. Entä saalistuspartiot?" kysyin.

"Voi ei! Unohdin täysin.. Olen pahoillani, Leijonatähti", Hopeataivas naukui ja nousi seisomaan lähteäkseen järjestämään saalistuspartiot.

"Ei hätää, minä hoidan ne. Jokaiselle sattuu virheitä", naukaisin ystävällisesti ja kävelin suurkiven alle. Huomasin Ruskaraidan kävelevän ulos sotureiden pesästä.

"Ruskaraita, hae Mutalampi ja Harakkatassu, te lähdette saalistamaan", naukaisin pojalleni, joka siirsi vihreän katseensa minuun.

"Hyvä on", kolli sanoi ja kääntyi takaisin sotureiden pesään. Istuin alas ja katselin Huurutassua ja Ututassua, jotka juttelivat yhä keskenään. Siirsin sitten katseeni taivaalle. Aurinko oli kirkas. Viherlehti oli viimein täällä. En jaksanut murehtia enää siitä, että minulla oli vain viisi henkeä jäljellä. Elämästä täytyi nauttia niin kauan kuin pystyi. Jos jäisin murehtimaan menneitä tai tulevia, en voisi nauttia mistään. Säpsähdin kuullessani ääniä piikkihernetunnelista. Haju, jota en olisi halunnut enää koskaan haistaa tulvahti kitalakeeni, kun raotin leukojani. Siristin silmiäni, kun Kirsikkaviiksi astui leiriin perässään kaksi kissaa. Toinen heistä omasi vaalean siniharmaan turkin, sekä valkean rinnan, vatsan, tassut ja kuonon. Naaraskissan silmät olivat kirkkaansiniset.

"Pyökkihäntä", lausuin kuonoklaanilaisnaaraan nimen ääneen.

Naaras siirsi sinisen katseensa minuun. Hänen takanaan kulki naaras, joka myös omasi vaalean siniharmaan turkin. Hänen tassunsa kuitenkin olivat vaaleanharmaat ja rinnassa oli samanvärinen laikku. Naaras omasi silmät, jotka muistuttivat minua epämukavan paljon kissasta, jota en enää ikinä tahtonut nähdä. Siitä kissasta en myöskään halunnut kuulla mitään. Naaraskissan silmät olivat smaragdinvihreät.

"Leijonatähti. Ole niin kiltti ja ota meidät Myrskyklaaniin", Pyökkihäntä naukui.

"Miksi minun pitäisi tehdä niin? Jotta voisitte koota kasaan Pimeyden Metsään uskovia kissoja ja hyökätä klaaniini?" kysyin.

Toinen naaras näytti pelokkaalta.

"Emme me ole sellaisia. Me uskomme Tähtiklaaniin, emmekä pidä lainkaan siitä, miten isämme kohteli metsän kissoja", Pyökkihäntä sanoi.

"Isänne? Tuo toinenkin on siis sen pirulaisen pentu? Ihan sama, mihin te sanotte uskovanne. En usko teitä. Olette Viiltotähden pentuja, joten ette kuulu Myrskyklaaniin. Annan teille aikaa aurinkohuippuun poistua reviiriltäni", naukaisin kaksikolle.

Soturit antoivat kaksikolle tilaa poistua. Toinen naaras ryntäsi ensimmäisenä ulos leiristä. Pyökkihäntä juoksi tuon perään.

//Vesi voi jatkaa, ja joku Myrskyklaanistaki voi kirjottaa tähän jotain jatkoa:)

Leijonatähti 20.06.2016

Odottelin kokoontumiseen lähteviä kissoja leirin uloskäynnin läheisyydessä. Kuiskevirta jutteli Hopeataivaalle aivan lähelläni. Ututassu ja Huurutassu tulivat heidän jälkeensä. Usvahäntä hyvästeli kumppaninsa ja ravasi kahden tyttärensä luokse. Leopardiloikka käveli vanhusten pesältä yhdessä Kettutassun kanssa. Kettutassu kipitti Terävätassun vierelle. Paatsamapilvi jutteli Lupiinihännän kanssa aivan joukon lähellä, ja pian kaksikko käveli kissojen luokse. Siipisydän ja Mutalampi liittyivät vielä joukkoon, ja olimme valmiita lähtemään. Päästessäni ulos piikkihernetunnelista, vilkaisin taivaalle. Aurinko oli laskenut vasta. Loikin kallioita ylös ja odottelin, että Hopeataivas oli tullut perässäni. Lähdin kävelemään eteenpäin. Tiesin Ututassun ja Huurutassun tulevan Kuiskevirran perässä, joten uskoin, että sokealla parantajaoppilaalla kestäisi hieman kiipeämisessä. Yllätyksekseni naaras oli pian päässyt ylös ja jatkoin matkaa ravaten eteenpäin.

Saavuimme nelipuiden laaksoon. Hopeataivas käveli vierelläni. Perässämme tulivat Kuiskevirta, Ututassu ja Huurutassu. Heidän perässään kulki Usvahäntä ja joitakin sotureita. Nelipuilla oli jo kissoja paikalla. Hajun perusteella ainoastaan Varjoklaani oli saapunut paikalle. Se oli helpotus. En mistään hinnasta olisi vienyt klaaniani nelipuille, jos ainoastaan Tuuliklaani tai Jokiklaani olisi ollut paikalla. Huomasin Varjoklaanin mustan päällikön olevan lähellä puhujankiveä, joten ravasin hänen luokseen.

"Hei, Hohtotähti", naukaisin ja istuin naaraskissan vierelle.

"Hei vain, Leijonatähti. Emme olekaan nähneet sitten edellisen kokoontumisen. Miten Myrskyklaanilla menee?" päällikkö kysyi ja vilkaisi nopeasti Hopeataivasta, joka käveli luokseni.

"Oikein hyvin", vastasin.

"Oletko viimein valinnut varapäällikön?" Hohtotähti virnisti.

"Kyllä", sanoin. Hopeataivas alkoi jutella Varjoklaanin varapäällikön Kuunsirpin kanssa, joten keskityin juttelemaan Hohtotähdelle.

"Varjoklaanillakin menee viimein hyvin", naaras naukaisi.

"Tuuliklaani saapuu", kuulin Ututassun kuiskaavan Huurutassulle.

"Miten sinä tiedät sen?" siniharmaa oppilas kysyi.

"Haistan sen, tuolta tuulee tännepäin. Tuuliklaanilaiset tulevat sieltä. Näetkö heidät?" parantajaoppilas kysyi.

"Mm.. Näen!" Huurutassu naukaisi.

"Onko klaanissasi sokea oppilas?" Hohtotähti kysyi.

"Hän on Ututassu, parantajaoppilas", selitin. Varjoklaanilaispäällikkö nyökkäsi. Koivutähti käveli varjoklaanilaisten ja myrskyklaanilaisten lävitse kohti puhujankieveä, jonka edustalla minä, Hohtotähti ja varapäällikkömme olimme. Katsoin tuuliklaanilaispäällikköä hieman töykeästi, mutta naaras ei tuntunut välittävän siitä.

"Hei, Hohtotähti", pilkukas naaras naukaisi.

"Meillä on juttu kesken", huomautin ja nousin seisomaan.

"Käykää salaiset keskustelunne muualla", Koivutähti ehdotti ja istui alas. Ruostekynsi seurasi päällikköään ja hieman epäröiden asteli Hopeataivaan ja Kuunsirpin luokse. Vilkaisin Ututassun, Huurutassun ja Kuiskevirran suuntaan. Kolmikko oli saanut seurakseen Varjoklaanin parantajan, Kaunokukan. Myös Ruusupiikki, Tuuliklaanin parantaja käveli heidän luokseen. Parantajien välillä tuntui kaikki olevan hyvin, toisin kuin päälliköiden. Haistoin Jokiklaanin tuoksun, joten käänsin pääni Jokiklaanin reviirin suuntaan. Kissajoukon yli saatoin huomata Oravatähden oranssin turkin lähestyvän. Palotuska käveli päällikkönsä rinnalla, ja heidän takanaan kulki Hopeapisara.

"Etkö siedä muiden klaanien päälliköitä vai mistä on kyse?" Hohtotähti kysyi minulta.

"Tietäisit vain", murahdin.

"En tiedä", Hohtotähti huomautti ja kohautti lapojaan. Oravatähti käveli Palotuskan kanssa luoksemme. Palotuska tosin siirtyi varapäälliköiden seuraan.

"Hei", Oravatähti naukui. Jokiklaanilaisnaaras ei luonut silmäystäkään minuun.

"Kuule. Vaikka teimme sen mitä teimme, se ei tarkoita, että minun klaanini olisi se huonompi", naukaisin Oravatähdelle. Jokiklaanin päällikkö siirsi sinisen katseensa minuun.

"Te hyökkäsitte aiheetta", oranssi naaras huomautti.

"Koska sinun klaanisi varasti Myrskyklaanin riistaa!" sihahdin niin kovaa, että muut ympärillämme saattoivat kuulla sen. Kuulin muiden klaanien keskuudesta moittivia naukaisuja Jokiklaanin kissoille. Oravatähti oli sanomassa jotain, mutta muutti mielensä ja päätyi sihahtamaan ja kääntämään katseensa pois meistä.

"Nyt on ilmeisesti hyvä aloittaa kokoontuminen", Hohtotähti naukui ja loikkasi puhujankivelle.

"Todellakin", murahdin ja loikkasin mustan naaraan perään. Oravatähti loikkasi perääni, ja Koivutähti hänen peräänsä. Hopeataivas, Kuunsirppi, Palotuska ja Ruostekynsi asettuivat puhujankiven vierelle. Katseeni osui luonnonvalkeaan laikukkaaseen naaraaseen, joka oli kahden kollikissan kanssa. Naaras oli Varpusulka. Loin murhaavan katseen Koivutähteen, mutta pilkukas päällikkö ei huomannut sitä.

"Kokoontuminen alkaa!" Oravatähti ilmoitti, ja kissat nelipuiden laaksossa siirsivät katseensa puhujankivelle ja hiljentyivät.

"Minä aloitan", sihahdin ja kävelin eteen.

"Myrskyklaanilla menee hyvin. Olen valinnut klaanilleni varapäällikön, joka on Hopeataivas", naukaisin, "Kuiskevirta on saanut oppilaan. Ututassu on Myrskyklaanin uusi parantajaoppilas."

Annoin puhevuoron Hohtotähdelle.

Kiviturkki 07.06.2016

Katselin huolestuneena leirin suuaukkoa.

*Varputassu, ethän vain taas lähtenyt?* mietin turhautuneena ja hännänpääni nyki. Huomasin Leijonatähden tulevan ulos pesästään ja menevän tuoresaaliskasalle. Kolli poimi kasasta oravan ja kantoi sen pesänsä suulle.

*Pakko minun on jotain kertoa*, mietin ja astelin kollin luo.

"Leijonatähti?" kysyin.

"Niin?" päällikkö mutisi syödessään oravaa.

"Näin Varputassun ryntäävän ulos leiristä hieman vihaisen oloisena. Eikösvhän poistunut juuri pesästäsi?" selitin. Kollin katse vakavoitui.

"Kyllä. Meillä oli pieni riita. Mihin suuntaan hän lähti?" Leijonatähti kysyi.

"En ole varma, mutta jos näin oikein, hän saattoi kääntyä suunnilleen nelipuita kohti", kerroin.

//Leijona?

Varputassu

"Varputassu! Varputassu!" Tuuliklaanin kissat hurrasivat nimeäni. Tosin vain muutama kissa sitä oikeasti huusi. Jotkut pysyivät täysin hiljaa ja poistuivat pääaukiolta niin nopeasti kuin mahdollista. Se ei minun hymyäni laannuttanut. Olin onnellisempi kuin koskaan! Kuitenkin tieto siitä, että olin valehdellut tuntui pahalta. Ei Leijonatähti oikeasti ollut antanut mitään lupaa tulla Tuuliklaaniin, mutta minkä minä sille mahdoin, että Tuuliklaanissa tunsin oloni kotoisammaksi kuin Myrskyklaanissa!

"Kuka on mestarini?" kysyin pilkukkaalta naaraalta.

"Ukkosraita. Hän on hyvä mestari", naaraspäällikkö naukaisi.

Nyökkäsin.

"Kuka näistä kissoista on Ukkosraita?" kysyin sitten.

"Ukkosraita, tulisitko tänne. Tässä on uusi oppilaasi", Koivutähti naukui raidalliselle kollille. Soturi hymyili minulle lempeästi.

"Tervehdys, Varputassu", hän naukui.

"Hei!" vastasin ja kumarsin niin, että kuononi osui maahan.

"Älä suotta kumartele", tumma kolli naurahti. Nostin pääni ylös.

"En sitten", nau'uin hymyillen.

//Kirjottelen Leijonalla nyt tässä just kohta

Leijonatähti

Päästin huokauksen suustani ja kannoin juuri ottamani saaliin takaisin tuoresaaliskasaan.

"Leijonatähti, mikä ihme Varputassulla oli? Minne hän lähti?" Lupiinihäntä kysyi ja käveli luokseni.

"Ilmeisesti Tuuliklaaniin. Sinun ei ikimaailmassa olisi pitänyt puhua hänelle siitä klaanista!" murahdin tuuliklaanilaisnaaraalle ja kävelin suurkiven edustalle istumaan. Jos Varputassu ei palaisi auringonlaskun aikaan, lähtisin partion johdossa etsimään häntä.

Auringonlasku koitti, ja laikukkaasta oppilaasta ei näkynyt jälkeäkään. Huokaisin ja loikkasin suurkiven päälle.

"Usvahäntä, Laikkulampi, Ruskaraita ja Kiviturkki. Lähdemme etsimään Varputassua. Saattaa olla, että hän on lähtenyt Tuuliklaaniin", naukaisin rauhallisesti ja loikkasin alas suurkiveltä.

Neljä soturia kävelivät luokseni leirin uloskäynnin luokse.

"Oletko ihan varma?" Ruskaraita kysyi hiljaa.

"Hän tuli kysymään minulta lupaa, että voisi vaihtaa klaaniaan!" naukaisin hiljaa.

Poikani ei sanonut mitään, ainoastaan katsoi käpäliään ja odotti, että lähtisimme.

Viimein lähdin kävelemään ulos piikkihernetunnelista. Varputassun hajujälki oli laimea, mutta sitä voisi vielä seurata. Loikimme kallioita ylöspäin ja jatkoimme kulkua niiden päällä. Korkealta saattoi erottaa leirin alapuolellamme, mutta en jäänyt ihailemaan kauniita maisemia, vaan jatkoin matkaa kohti nelipuita.

Saavuimme Tuuliklaanin leirin edustalle.

"Ette sitten aloita taistelua. Pysytte hiljaa", naukaisin takanani tuleville kissoille, "emme tulleet taistelemaan, vaan hakemaan Varputassun kotiinsa."

Kun kävelimme sisään leiriin, Varputassu jutteli sen pääaukiolla jollekin raidalliselle kollille.

"Varputassu. Palaat kanssamme heti Myrskyklaaniin", naukaisin.

Oppilas näytti kauhistuneelta.

"Leijonatähti, mitä sinä täällä teet?" Koivutähti kysyi ihmeissään ja käveli luoksemme.

"Tulin hakemaan oppilaamme takaisin", vastasin rauhallisesti.

"Mitä? Itsehän sinä annoit hänelle luvan tulla tänne", naaras naukui.

"En takuulla antanut!" nau'uin hieman kovemmalla äänellä. Se sai kissat tulemaan ulos pesistään. Jotkut paljastelivat kynsiään, mutten välittänyt siitä.

"Varputassu, tule", naukaisin.

"En tule! Minä kuulun nyt Tuuliklaaniin!" oppilas huudahti.

Siirsin katseeni Koivutähteen.

"Minusta tuntuu, että hän on tehnyt valintansa", naaras vastasi.

"Te ette voi viedä tytärtäni!" Ruskaraita ulvaisi ja syöksyi pilkukkaan tuuliklaanilaispäällikön kimppuun.

"Ruskaraita-", en kerennyt sanoa muuta, kun joukko tuuliklaanilaisia vyöryi päällemme.

Ruostekynsi, Tuuliklaanin varapäällikkö upotti hampaansa kaulaani, mutta onnistuin irrottautumaan kissan otteesta.

*Ei tämän näin pitänyt mennä!* ajattelin vihaisena ja katsoin ympärilleni. Osa tuuliklaanilaisista seisoi etäämmällä. En nähnyt Varputassua missään.

Ruskaraita paini Koivutähden kanssa. Soturi oli selkeästi vihainen. Ymmärsin sen. Hän oli menettämässä ainoaa pentuaan vihollisklaanille. Ainoaa pentuaan, joka oli selvinnyt elossa.

Tunsin, kuinka joku iskeytyi takaraivooni. Tunsin hampaat kurkussani. Joku repäisi kaulani auki. Kipu tuntui suunnattomalta. En onnistunut näkemään, kuka oli kissa, joka kimppuuni oli hyökännyt.

Kaikki meni ohi silmänräpäyksessä.

Avasin silmäni. Olin Tähtiklaanissa.

"Se oli jo neljäs henkesi", Pajutähti huokaisi.

"Tiedän sen", huokaisin hiljaa.

"Voit palata takaisin", naaras naukui.

Raotin silmiäni. Taistelu oli yhä käynnissä, vaikka olinkin menettänyt henkeni. En nähnyt Usvahäntää tai Laikkulampea missään, mutta Kiviturkki kamppaili yhden tuuliklaanilaisen kanssa. Ruskaraita oli edelleen kiinni Koivutähdessä. Kiviturkki irrottautui tuuliklaanilaisesta ja ravasi luokseni.

"Oletko kunnossa?" hän kysyi.

"Olen.. Menetin taas yhden hengistäni", murisin itsekseni ja nousin ylös.

//Kivi?öwö

Kiviturkki

"Ole tästä eteenpäin varovaisempi", nau'uin ja autoin päällikköni ylös. Kolli murahti, mutta nyökkäsi kiitokseksi. Leijönätähti vilkaisi Ruskaraitaa, joka oli jäämässä alakynteen. Kolli syöksyi Koivutähden kylkeen ja painoi tuon allensa. Itse loikin taistelun läpi ja iskeydyin jonkun pienen kissan kylkeen.

"Varputassu?!" sihahdin, kun nousin ylös ja tunnistin kissan.

"Mitä te teette?!" oppilas ulvoi.

"Itse aloitit!" sihahdin ja käänsin oppilaalle selkäni.

Syöksyin Tuuliklaanin varapäällikön Ruostekynnen niskaan ja kaadoin tuon maahan. Ruostekynsi sähisi ja repi vatsaani takakynsillään.

"Irti hänestä!" kuulin jonkun Tuuliklaanilaisen ulvovan ja tunsin miten kynnet upposivat lapaani. Rääkäisin ja käännyin kissaa kohti. Tunnistin soturin Ukkosraidaksi. Irvistin, sillä Ruostekynsi oli päässyt otteestani ja upotti nyt hampaansa rintaani. Ulvahdin kivusta, mutta onnistuin viiltämään Tuuliklaanin varapäällikköä pahasti otsaan. Kolli irrotti otteensa ja sain viskattua myös Ukkosraidan maahan, mutta tuuliklaanilaisia vyöryi koko ajan lisää.

//Leijona? Joku Tuulesta?

Ruskaraita 08.06.2016

"Auttakaa häntä!" Leijonatähti huudahti joukon edeltä. Tartuin harmaan soturin niskanahkaan kiinni.

"Pystytkö kantamaan hänet Myrskyklaanin leiriin saakka?" Usvahäntä kysyi. Laskin kollin maahan.

"Jos on tarve. En ole kovinkaan loukkaantunut. Mitä nyt yksi oppilas yritti isotella", murahdin.

"Ai se tummanharmaa, jolla oli raitoja kehossaan?" Laikkulampi kysyi.

"Juuri se", murahdin. Usvahäntä nosti Kiviturkin selkääni, ja Laikkulampi käveli veljensä luokse.

"Miksi ihmeessä sinun piti hyökätä?" Usvahäntä huokaisi, "siinä olisi voinut käydä pahasti."

"Leijonatähti menetti yhden hengen", Kiviturkki kähisi selästäni. Hätkähdin.

"Oletko tosissasi?" kuiskasin kollille. Kiviturkki nyökkäsi.

"Kun kävit Koivutähden kimppuun ja taistelu alkoi, joku kävi epäreilusti takaapäin isäsi kimppuun ja surmasi hänet", kolli naukui.

Siirsin katseeni käpäliini. Saavuimme nelipuille. Matka jatkui hiljaisuudessa aina leiriin saakka. Leirin sisäänkäyntitunnelissa Kiviturkin harmaa turkki takertui piikkiherneisiin.

"Pääsen leiriin tästä itse", soturi naukaisi ja pudottautui selästäni. Laikkulampi kulki perässämme. Kävelin leirin pääaukiolle Usvahännän ja Leijonatähden perässä.

"Missä Varputassu on? Jouduitteko te taistelemaan?" Lupiinihäntä kysyi ja ravasi huolestuneen oloisena luoksemme, kun olimme kaikki päässeet leiriin.

"Jouduimme, koska Ruskaraita kimpaantui ja kävi Koivutähden kimppuun!" Laikkulampi sihahti ja käveli kohti parantajan pesää. Naaras oli saanut kaulaansa ja kylkeensä kivuliaannäköiset haavat. Painoin pääni alas.

"Varputassu jäi Tuuliklaaniin", huokaisin hiljaa ja suuntasin pettyneenä kohti sotureiden pesää. Kuulin Lupiinihännän askeleet takanani.

"Haluan olla nyt yksin", huokaisin ja pudistelin turhautuneena päätäni. Kumppanini pysähtyi siihen paikkaan ja jäi katsomaan, kun sujahdin sisään vatukoiden suojaamaan sotureiden pesään.

//joku?öwö

Leijonatähti 27.04.2016

Astuin ulos pesästäni. Lumikukka oli synnyttänyt kaksi tervettä pentua pari päivää sitten. Pennut olivat saaneet nimikseen Aamupentu - Aamunkajon mukaan - ja Jalopentu - Jalotuulen, sekä edellisen elämäni pennun, Jalopennun mukaan-. Molemmat pennut olivat kolleja, ja terveitä. Huomasin, että leiri oli täynnä klaanitovereitani. Samassa muistin, etten edellisenä iltana ollut järjestänyt aamupartioita! Olin jo täysin parantunut Jokiklaanilta saamoista vammoista, mutta ajatukseni heittelivät siellä täällä, kun täytyi salata yhden hengen menetys.

Kävelin suurkiven edustalle.

"Hopeataivas, johdat partiota, joka kaksijalan rajaa pitkin nelipuille saakka. Mukaasi lähtevät Laikkulampi, Kiviturkki ja Varputassu", naukaisin.

Harmaa soturi nyökkäsi ja nielaisi viimeisen palan hiirestään.

"Kirsikkaviiksi, sinä johdat partiota, joka kulkee nelipuilta Varjoklaanin rajaa pitkin kaksijalkalan rajalle saakka", nau'uin katsoen kilpikonnakuvioista naarasta.

Soturi nyökkäsi, "ketkä lähtevät mukaani?"

Mietin hetken aikaa ja silmäilin klaanini kissoja, "Virtakyynel, ja Loimutassu. Virtakyynel, huolehdi sinä, että oppilaani pysyy mukananne."

Nuori soturi nyökkäsi, hän haki oppilaan oppilaiden pesältä, ja käveli leirin sisäänkäynnille, jossa kaksi vanhempaa soturia häntä odottivat.

"Entä saalistuspartiot? Järjestätkö niitä?" Ruskaraita kysyi ja käveli kumppaninsa, tuuliklaanilaissyntyisen Lupiinihännän kanssa suurkiven edelle.

"Ruskaraita, voit johtaa partiota. Mukaasi tulevat Siipisydän ja Mutalampi", nau'uin.

Rajapartiot olivat jo lähteneet, ja kolme kissaa valmistautuivat lähtemään ulos leiristä saalistamaan. Huokaisin ja kävelin kohti pentutarhaa. Usvahäntä pentuineen käveli ulos pesästä. Kun kuningatar ja neljä pentua olivat leirin pääaukiolle, astuin sisään hämärään pesään. Vitivalkea kumppanini makoili kahden pennun kanssa sammalpedillään aivan pesän suuaukon lähellä. Paatsamapilvi nousi ylös, ja nilkutti pääaukiolle. Jäimme nelistään kumppanini ja pentujemme kanssa.

"Sinä näytät ihan väsyneeltä, oletko varma, että jaksat yhä ilman varapäällikköä?" kumppanini kysyi huolissaan.

"Unohdin järjestää eilen illalla partiot.. En tiedä, olisiko pitänyt antaa Loimutassu jollekin toiselle oppilaaksi", huokaisin hiljaa.

"Pitäisikö sinun hankkia varapäällikkö?" kumppanini ehdotti hiljaa.

"Olen pohtinut asiaa.. Ja olen tullut siihen tulokseen, että aion tehdä sen. Heti auringonlaskun aikaan", nau'uin ja kosketin kuonollani kumppanini kuonoa.

"Hyvä päätös. Saanko kysyä, kenet aiot valita?" naaras kysyi.

"Saat, mutta en aio kertoa sitä", virnistin lempeästi kuningattarelle.

Auringonlaskun aikaan, lähes jokainen myrskyklaanilainen oli leirissä. Niinpä, kun olin syönyt hiireni, loikkasin suurkivelle.

"Saapukoon jokainen suurkivelle klaanikokoukseen!" ulvaisin kovaan ääneen.

Odottelin hetken aikaa istuen, että kissat olivat pääaukiolla kuulemassa klaanikokousta, jossa nimeäisin kauan odotetun varapäällikön.

"Aion nimetä nyt Myrskyklaanille uuden varapäällikön. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta se voi kuulla ja hyväksyä valintani. Myrskyklaanin uusi varapäällikkö on Hopeataivas!" ulvaisin.

//Hopea, klaanin kissat?ö3ö

Hopeataivas 28.04.2016

Katsoin päälikköä hueman hämmästyneenä. Kuitenkin pian kumarsin kunnioittavasta kollille.

"Kokoontuminen on ohi", Leijonatähti naukui ja loikkasi suurkiveltä alas.

Virtakyynel, Lumikukka ja Mutalampi onnittelivat minua innoissaan. Muutkin kissat pyörivät luonani odottaen vuoroaan onnitella.

"Kiitos", nau'uin kullankeltaiselle päälikölle, joka kulki ohitseni.

Kolli nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Kun kissat olivat kerääntyneet pesiinsä. Kuljin sotureiden pesään ja näin, että Ruskaraita osoittaa hännällään keskellä olevaa petiä. Nyökkäsin soturille ja asetuin paikalleni.

Seuraavana aamuna heräsin varhain. Laikkulampi, Mutalampi, Virtakyynel ja Ruskaraita olivat hereillä. Kuljin suurkiven viereen ja loikkasin pienemmälle kivelle.

"Aamupartiota johtaa Ruskaraita, hänen mukaansa menevät Mutalampi ja Virtakyynel!" kuulutin.

Leijonatähden tuoksu kantautui kuonooni. Soturit, jotka olin ilmoittanut partioon katsoivat minua hölmistyneenä.

"Mitä tein väärin?" kuiskasin.

"Et kertonut minne heidän pitää mennä", selitti Leijonatähti.

"Partioitte kaksijalkalalta aina nelipuille asti!" jatkoin.

Tällä kertaa soturit kokoontuivat ja lähtivät leiristä.

*jokiklaanin raja* mietiskelin.

"Jokiklaanin rajalle menevää partiota johtaa Laikkulampi, mukaan menevät Siipisydän ja Varputassu! Menette aina nelipuille asti", ilmoitin.

Laikkulampi kävi herättämässä oppilaansa, sekä Siipisydämen. Pian he jo lähtivätkin ulos, piikkiherne tunnelin kautta.

"Pärjäsit aika hyvin", kolli naukui.

Huokaisin helpotuksesta.

"Järjestän metsästyspartion", kerroin.

Sotureiden pesästä aseteli Lupiinihäntä, yhdessä Kirsikkaviiksen kanssa. Kiviturkki seurasi kahta naarasta.

"Metsästyspartiota johtaa Kirsikkaviiksi, mukaan menkööt Kiviturkki ja Lupiinihäntä!" kuulutin.

Tuuliklaanilais syntyinen Lupiinihäntä nyökkäsi ja lähti seuraten Kirsikkaviikseä. Loikkasin alas kiveltä ja päätin mennä katsomaan Lumikukkaa. Olihan valkea ystäväni saanut pentuja.

//Leijona, Virta, Usva, Kivi?

Huurupentu 02.05.2016

Raidallinen päällikkö istui varapäällikkönsä, Hopeataivaan kanssa suurkiven edustalla. Kävelimme hiljaa kohti kaksikkoa. Ensimmäisenä meidät huomasi harmaa varapäällikkö, joka loi meihin ystävällisen katseen.

"Leijonatähti?" naukaisin hiljaa, yritin peittää ujouteni.

Oli pelottavaa puhua päällikölle.. Kolli siirsi vihreän katseensa meihin.

"Mitä nyt?" hän kysyi ystävällisellä äänellä.

"Viivytätkö nyt meidän oppilasnimityksiämme?" Utupentu piipitti viereltäni ja katsoi sokeilla silmillään kohti päällikköä.

Kolli vaikutti mietteliäältä hetken ajan, mutta sitten naukui:

"En, mutta jos vielä teette jotain yhtä hiirenaivoista, teistä ei tule oppilaita ennen klaaninvanhimman ikää."

*Ennen klaaninvanhimman ikää!* ajattelin kauhuissani.

En tekisi enää mitään, joka olisi riski oppilasnimityksellemme! Kävelin yhdessä Utupennun kanssa takaisin pentutarhalle.

"Minä en halua enää ikinä lähteä leiristä ilman lupaa", naukaisin.

"Enkä minä. Mutta tuleeko minusta edes oppilasta? Enhän minä osannut loikata edes kiviä pitkin", raidallinen pentu naukui.

"Voi kuule, moni näkevä kissa on loikannut ohi ensimmäisellä. Kyllä sinusta oppilas tulee, vaikkakin ehkä vähän erilainen", Lupiinihäntä naukaisi, kun soturi käveli ulos parantajan pesästä.

"Mitä ihmettä soturi teki parantajan pesässä?" kysyin.

En tiennyt, oliko Utupentu haistanut, että alunperin tuuliklaanilainen naaras oli tullut ulos parantajan pesästä.

//Utu?

Leijonatähti 11.05.2016

"Leijonatähti!" Lupiinihännän kimakka kiljaisu kantautui korviini leirin sisäänkäynniltä.

Väräytin korviani ja lähdin kävelemään rauhallisesti ulos pesästäni. Haistoin veren, joten kiihdytin tahtiani. Tuuliklaanilaissyntyinen soturi ravasi luokseni, hänen kyljessään oli verta vuotava haava, kuten myös rinnassa ja poskessa.

"Mitä on tapahtunut?" kysyin tasaisella äänellä.

"Erakko löytyi reviiriltämme! Partio kävi sen kimppuun, mutta tuntuu, että se on liian vahva", Lupiinihäntä huohotti ja katsoi minua vihreillä silmillään.

Nyökkäsin, "lähetän partion sinne heti, voisitko viedä meidät sinne?"

Naaraskissa nyökkäsi, ja jäi nuolemaan haavojaan leirin sisäänkäynnin edustalle, katselin hetken aikaa ympärilleni.

"Virtakyynel ja Siipisydän! Klaanin reviirillä on erakko, tulkaa mukaan", naukaisin nopeasti kahdelle soturille, jotka olivat leirin pääaukiolla.

Sisarentyttäreni nosti päänsä ylös, haukkasi nopeasti viimeisen palan hiirestään ja käveli rivakasti luoksemme. Vanha kollikissa käveli myös. Lähdimme ulos leiristä.

Kun saavuimme paikalle, oli jo ilmeisesti liian myöhäistä. Erakko makasi elottomana maassa, mutta hän oli tarttunut tiukasti kiinni johonkin. Kävelin lähemmäs ja nuuhkaisin veristä kissaa.

*Loimutassu*, ajattelin ja katsoin turhautuneena oppilaani elotonta ruumista.

"Olen pahoillani.. En voinut tehdä mitään", huokaisi Kirsikkaviiksi ja pudisteli päätään.

Käänsin vihreän katseeni kilpikonnakuvioiseen soturiin.

"Ei se mitään. Vika ei ollut sinun. Tähtiklaani oli päättänyt, että Loimutassun on aika liittyä luokseen", naukaisin hiljaa.

"Palataanko leiriin?" Lupiinihäntä kysyi ja katsoi soturioppilaan ruumista, joka oli veren peitossa.

"Palataan", naukaisin hiljaa.

//Joku?

Hopeataivas 13.05.2016

Katsoin huvittuneena Jääpennun, Jalopennun ja Aamupennun touhuja. Kollipennut rakensivat pentutarhaa vahvemmaksi innoissaan.

"Aamupartio palasi juuri... Pian täytyy tehdä auringonhuipun partio. Ja vahventaa vartiointia sen erakon takia", mumisin itsekseni ja samalla katselin ketkä voisivat mennä partioon.

Loimutassu oli kuollut erakon kynsiin ja Leijonatähti oli hyvin turhautunut.

"Auringonhuipun partiota, joka menee kaksijalkalasta aina Tuuliklaanin rajaa pitkin nelipuille, johtaa Laikkulampi. Hänen mukaansa menevät Virtakyynel, sekä Kirsikkaviiksi! Iltapartioon menevät Lupiinihäntä, Ruskaraita ja Siipisydän. Siipisydän johtaa partiota!" kuulutin klaanille.

Laikkulampi kähti leiristä mukanaan Virtakyynel ja Kirsikkaviiksi. Lupiinihäntä, Ruskaraita, sekä Siipisydän valmistautuivat iltapartion lähtöön. Haistoin Leijonatähden olevan lähellä ja siksi käännyin.

"Olet oppinut hyvin kaiken", päällikkö kehui.

"Kiitos, mutta jos aion johtaa klaania jonain päivänä, minulla on paljon opittavaa", nau'uin.

"Olet oikeassa", kolli naukui ja lähti pentutarhalle päin.

Kuljin parantajien pesälle.

"Kuiskevirta, koska Kiviturkki ja Varputassu voivat jatkaa soturintöitä?" kysyin.

Kuiskevirran sokeat silmät katsoivat minua hetken.

"Aivan pian", kertoi parantaja.

Nyökkäsin ja lähdin katselemaan klaanin touhuja.

//Leijona, Kivi, Virta tai Varpu?

Hopeataivas 04.04.2016

"Ensin ketut ja nyt mäyrä, joko nuo petoeläimet voisivat loppua", kuulin Lupiinihännän naukuvan.

Katsahdin naaraaseen. Tuuliklaanilainen kunigatar puhui selkeästi Ruskaraidalle.

"Jos niitä kettuja ei olisi tullut, niin Tuiskupentu olisi oppilas", Leijonatähden poika naukui.

Pudistin päätäni, jotta voisin karistaa ne punaruskeat häijyläiset mielestäni. Pian sain surukohtauksen. Poskelleni vierähti kyynel, joka oli lähes näkymätön. Mutta minun tuurillani Lumikukka huomaisi sen.

"Mikä hätänä, Hopeataivas?" ystäväni kysyi huolestuneena.

"Satuin miettimään Vahvasielua", kerroin naaraalle.

"Teillä olisi ollut hieno elämä", valkea naaras naukui.

"Ole kiltti hiljaa", mau'uin.

"Anteeksi", Lumikukka pahoitteli.

Nyökkäsin merkiksi siitä, että olin hyväksynyt anteeksipyynnön.

"Ketä epäilet tulevaksi varapääliköksi?" Lumikukka kysyi.

"Ehkä, jos Usvahäntä ei olisi kunigatar niin häntä, mutta tällä hetkellä ehkäpä... Siipisydäntä, Kirsikkaviikseä tai sinua", kerroin epäilykseni.

"Minä taas Laikkulampea tai sinua, sillä ethän ole enää kokemattomien päästä", Lumikukka naukui.

"Miten muuten Leijonatähti voi?" kysäisin ystävältäni, olihan hän sentään päälikön kumppani.

"Ihan hyvin", tuo selitti.

Näin Virtatassun kulkevan ympyrää. Nousin sanaakaan sanomatta ja loikin oppilaani luo. Virtatassu käänsi katseensa minuun.

"Haluatko metsästää?" kysyin.

Virtatassun miettiväinen ilme muuttui innostuneeksi.

"Tahdon", tuo naukui.

"Hienoa", naukaisin oppilaalle.

Kuljmme yhdessä ulos leiristä.

"Varokaa mäyrää!" Kirsikkaviiksi huudahti peräämme.

//Virta?

Leijonatähti 22.04.2016

"Kyllä minä pärjään, ei sinun tarvitse huolehtia koko ajan", Lumikukka kehräsi ja painoi päänsä vasten kullanruskeaa turkkiani.

"Haluan vain, että sinulla ja pikkuisilla on kaikki hyvin", kuiskasin kumppanini korvaan.

"Tiedän sen. Meillä on kaikki hyvin. Hoida sinä kuitenkin tehtäväsi ihan rauhassa", Lumikukka pyysi ja virnisti lempeästi.

"Hyvä on. Menen nyt, nähdään myöhemmin", naukaisin ja hyvästelin kumppanini, jonka jälkeen poistuin pentutarhasta.

Myrskyklaanilla oli kaikki hyvin, sillä meillä oli kolme kuningatarta, joista yhdellä oli jo neljä pentua, ja Lumikukka odotti pentujamme. Paatsamapilvi oli vetäytynyt täysin soturin tehtävistä sijoiltaan menneen takajalkansa vuoksi.

"Leijonatähti?" Hopeataivas kysyi ja käveli luokseni.

"Kerro toki", naukaisin soturille ja istuuduin alas kietaisten häntäni etujalkojeni päälle.

"Ajattelin arvioida tänään Virtatassua. Luulen, että hän on pian valmis soturiksi", harmaa naaras kertoi.

"Sepä hyvä uutinen. Ilmoita vain minulle, kun hän on valmis, niin hoidan nimitykset", hymyilin.

"Teen sen", Hopeataivas sanoi ja lähti oppilaiden pesälle hakemaan Virtatassua, sisarentytärtäni.

Kävelin suurkiven edustalle ja ryhdyin jakamaan partioita:

"Siipisydän johtaa aurinkohuipun partiota, joka kulkee kaksijalkalan rajalta Varjoklaanin rajaa pitkin aina nelipuille saakka. Ota mukaasi Kirsikkaviiksi ja Mutatassu", naukaisin.

Vaalea pilkukas kolli nosti katseensa oravastaan ja nyökkäsi, jonka jälkeen söi nopeasti ateriansa loppuun lähtien etsimään kahta partioon lähtevää kissaa. Aurinko oli jo korkeimmillaan, joten partio lähtisi varmaankin heti, kun mahdollista.

"Hopeataivas, saat johtaa toista partiota, joka kulkee puusilpomolta Jokiklaanin vastaista rajaa pitkin nelipuille", naukaisin soturille, joka oli ilmeisesti vain käynyt herättämässä oppilaansa, sillä hän istuskeli aurinkoa ottamassa yksin sotureiden pesässä, kun taas Virtatassu oli Mutatassun kanssa, mutta tyttäreni poistui partionsa mukaan. Harmaa naarassoturi nosti päätään kuullessaan nimensä.

"Ota mukaasi Laikkulampi, Virtatassu ja Varputassu", sanoin.

Soturi nyökkäsi ja lähti hakemaan oppilastaan ja kahta muuta kissaa partioon.

"Lupiinihäntä ja Vinhasiipi lähtevät saalistamaan. Minä, Kiviturkki ja Ruskaraita jäämme leiriin. Kun ainakin yksi partio saapuu, lähden saalistamaan", naukaisin kovaan ääneen.

Kissat nyökkäilivät tyytyväisinä ja lähtivät suorittamaan antamiani tehtäviä. Loikkasin suurkivelle ja jäin katselemaan hiljalleen tyhjenevää leiriä..

//Joku jokunen?

Leijonatähti 24.04.2016

Kävelin partion johdolla Jokiklaanin vastaista rajaa pitkin. Saavuimme aurinkokivien läheisyyteen. Perässäni tulivat Ruskaraita, Hopeataivas ja Virtatassu. Yhtäkkiä pysähdyin.

"Jokiklaani", poikani naukaisi ja asettui vierelleni.

Nyökkäsin.

"Joku on saalistanut reviirilläni. Selvä veren tuoksu. Siihen sekoittuu Jokiklaanin tuoksu, ja hajujälki johtaa joelle", naukaisin ja katselin ympärilleni.

Hajujälki oli melko tuore, ilmeisesti tämän päivän aikana ainakin yksi jokiklaanilainen oli käynyt saalistamassa Myrskyklaanin reviirillä.

"Mitä aiot tehdä?" Hopeataivas kysyi ja astui toiselle puolelleni.

"Lähden puhumaan Oravatähden kanssa", naukaisin ja käännyin kohti leiriä, "palataan."

Kolme kissaa lähtivät seuraamaan minua. Suuntasimme kohti kallioita.

Loikin nopeasti kallioille ja polkua pitkin kohti leiriä. Kolme kissaa pysyivät perässäni melko hyvin. Näin täältä ylhäältä leirin pienenä alapuolellamme. Kiristin yhä tahtiani, ja loikkasin muutamalla loikalla alas suoraan piikkihernetunnelin edustalle. Odotin muutaman silmänräpäyksen, kunnes Ruskaraita loikki perääni Hopeataivas ja Virtatassu perässään. Syöksyin sisään leiriin ja jäämättä odottamaan kolmea kissaa, loikkasin suurkiven päälle.

"Saapukoon jokainen suurkivelle!" ulvaisin ja istuin alas kiven päälle.

Kun suuri osa myrskyklaanilaisista oli pääaukiolla, aloitin:

"Jokiklaani on varastanut riistaamme aurinkokiviltä. Aion johtaa soturipartion Jokiklaanin leiriin, ja keskustella Oravatähden kanssa asiasta. Soturipartion otan varalta, jos syttyy taistelu. Mukaani lähtevät Laikkulampi, Hopeataivas, Ruskaraita, Kiviturkki"- katsoin kahta oppilasta, jotka istuivat rinnatusten oppilaiden pesällä. Varputassu ei edes katsonut minuun päin, joten käänsin katseeni Virtatassuun -"ja Virtatassu", nau'uin.

Loikkasin alas suurkiveltä ja jäin odottamaan partion saapumista.

"Etkö aio ottaa enempää kissoja mukaan?" Lumikukka kysyi kävellessään luokseni pentutarhalta.

"En. Tarkoituksenihan ei ole mennä taistelemaan", huomautin.

Kumppanini nyökkäsi, "olethan varovainen?"

"Olen. Yritän välttää taistelun", kuiskasin hiljaa.

Leirin sisäänkäynniltä kuului rapinaa, ja Siipisydän, Kirsikkaviiksi sekä Mutalampi syöksyivät leiriin.

"Mitä nyt?" kysyin ja kävelin kolmikon luokse.

"Jokiklaani on varastanut riistaamme läheltä nelipuita!" Mutalampi huudahti.

Katsoin tytärtäni silmät suurina.

"Oletteko varmoja?" kysyin.

"Vahva Jokiklaanin ja riistan veren tuoksu, en voi erehtyä", Siipisydän naukaisi.

Huomasin, että partioon lähteneet olivat keräytyneet leirin sisäänkäynnin edustalle.

"Minnekäs te olette matkalla?" Kirsikkaviiksi kysyi ja katsoi partiota.

"Jokiklaani varasti riistaa myös aurinkokiviltä", naukui Lumikukka.

"Kuinka se kehtaa?!" sihahti tyttäreni ja paljasti hampaansa.

"Lähdemme rauhallisin mielin Jokiklaanin leiriin. Vaadin heiltä korvausta. Saattaa tosin olla, että syttyy taistelu. Toivon, että ei", naukaisin ja kosketin tyttäreni kuonoa kuonollani.

"Teidän pitäisi mennä, ennen kuin tulee pimeää", Lumikukka naukui.

"Joo. Nähdään sitten, kun palaamme", kuiskasin ja nuolaisin kumppanini korvantaustaa.

Lähdin johtamaan partiota ulos leiristä. Loikin kalliota ylös nopeasti, ja varmistin, että muut ovat yhä perässäni. Jatkoin matkaa kallioita pitkin ja kävelin sitä reittiä, mitä reittiä olimme palanneet aurinkokiviltä takaisin kiville.

Sinne päästyämme, jatkoimme matkaa eteenpäin kohti astinkiviä. Kivet tulivat pian näkyviimme, ja juoksin niiden luokse partion kanssa.

"Ylitämme tästä. Olkaa varovaisia, meillä ei ole varaa pelastaa ketään vedestä", naukaisin ja loikkasin ensimmäiselle kivelle.

Joki tulvi hieman, mutta kuitenkin kiviä pitkin pystyi loikkimaan Jokiklaanin reviirille kastelemalla vain hieman käpäliään.

Kun kaikki olivat toisella puolella, lähdin kävelemään hyvän ryhdin kera kohti Jokiklaania.

Partio seurasi minua tiukasti kintereilläni.

Saavuttuamme leirille, pysähdyin.

"Menemmekö kaikki sisään?" Hopeataivas, joka oli tullut rinnalleni kysyi.

"Menemme. Kukaan ei kuitenkaan sano mitään, ellen anna lupaa", sanoin niin, että kaikki kuulivat.

Kävelin kumarassa Jokiklaanin leiriin. Ensimmäinen kissa, jonka huomasin oli Palotuska, Jokiklaanin varapäällikkö. Tulipalossa turkkiaan menettänyt naaraskissa seisoi leirin sisäänkäynnin edustalla. Kun soturi huomasi minut, hän nousi jaloilleen.

"Mitä te teette täällä, Jokiklaanin leirissä?" naaras naukui ja asettui taisteluasentoon huomatessaan partion perässäni.

"Minulla on asiaa Oravatähdelle", naukaisin ja katsoin tulenoranssia naarasta tyynesti vihreillä silmilläni.

Kuusihäntä, hopeanharmaa naaras käveli varapäällikön rinnalle.

"Mitä täällä tapahtuu, miksi Myrskyklaanin sotureita on leirissämme?" naaras kysyi.

"Heillä on asiaa Oravatähdelle, voisitko hakea hänet?" kysyi Palotuska.

Hopeinen soturi nyökkäsi ja suuntasi kohti päällikön pesää. Pian hän palasikin melko pienen, oranssin päällikkökissan kanssa.

"Sinulla on varmaan hyvä syy olla täällä, Leijonatähti?" Oravatähti kysyi ja siristi silmiään.

"Jokiklaani on varastanut Myrskyklaanin riistaa. Aurinkokiviltä ja läheltä nelipuita", naukaisin tyynesti ottaen vastaan jokiklaanilaispäällikön kirkkaansinisen katseen.

"Ei ole mahdollista!" sihahti Oravatähti ja iski käpälänsä maahan.

"Niin se vain on. En tullut tänne taistelemaan, vaan keskustelemaan. Haluan korvauksia Jokiklaanilta riistasta, jota menetimme", naukaisin.

"Reissunne oli siltä kannalta turha. Ette saa mitään. Yksikään Jokiklaanin soturi ei ole ylittänyt Myrskyklaanin rajaa!" jokiklaanilaispäällikkö naukaisi.

"Klaanissani on pentuja, jotka odottavat ruokaa! Luuletko, että voin katsoa läpi käpälieni, kun klaanisi kissat varastavat riistaamme?! Voit itse tulla vaikka paikalle, ja haistaa klaanisi kamala katku reviirilläni!" sihahdin.

"Minua ei hetkauta klaanisi pennut. On tehtäväni huolehtia ainoastaan Jokiklaanin hyvinvoinnista. Jokiklaanilla on tarpeeksi riistaa omasta takaa, meillä ei ole syytä varastaa teiltä riistaa", Oravatähti murahti.

"Voisit viimein uskoa, ettei klaanisi ole niin täydellinen! Jokiklaani on varastanut riistaa meiltä, ja se on totuus", murisin.

Aloin menettämään malttiani, ja se sai hännänpääni nytkähtelemään.

"Palotuska, Kuusihäntä, saattakaa myrskyklaanilaiset vieraamme pois Jokiklaanin leiristä", oranssi naaras naukui ja käänsi selkänsä minulle lähteäkseen pesäänsä.

"Et voi olla tosissasi!" sihahdin ja tein äkkiarvaamatta syöksyn kohti Oravatähteä.

Pudottauduin oranssin, pienehkön kissan selkään, joka sai hänet lyyhistymään maahan.

"Myrskyklaani, hyökätkää!" ulvoin ja upotin hampaani Oravatähden niskaan.

Päällikkö yritti päästä irti otteestani, mutten irrottanut. Tunsin hampaiden uppoavan lapaani. Oli pakko irrottaa ote Oravatähdestä, kun nousin ylös ja riuhtaisin lavassani kiinni olleen soturin irti. Nousin pois jokiklaanilaispäällikön päältä ja katsoin murhaavasti Palotuskaa, joka seisoi minua vastassa.

"Tule, Oravatähti. Suojaamme sinua", kuiskasi valkea naaras päällikölleen ja johdatti hänet kohti parantajan pesää yhdessä vaaleanharmaan naaraan kanssa.

Palotuska syöksyi kohti minua, mutta väistin varapäällikön liikkeen loikkaamalla nopeasti sivuun. Käpälät liukuen hän teki uuden syöksyn minua kohti. Nostin etukäpäläni ilmaan ja sain otteen jokiklaanilaiskissasta. Painimme hetken aikaa maassa, enkä ollut varma, kumpi oli voitolla. Tunsin pistävää kipua kaulassani, mutta olin saanut upotettua hampaani johonkin. Palotuska sihahti ja irrotti otteensa kaulastani. Erkaannuimme toisistamme. Olin ilmeisesti onnistunut puraisemaan naarasta tuon vasempaan takajalkaan. Hän katsoi minua murhaavasti meripihkasilmillään. Jokiklaanin leirissä oli käynnissä täydellinen sekasorto. En irrottanut katsettani Jokiklaanin varapäälliköstä, mutta onnistuin sivusilmällä huomaamaan Virtatassun, joka taisteli jotain jokiklaanilaisoppilasta vastaan.

//Joku myrskyklaanilainen tai jokiklaanilainen? Leijona voi taistella myös muitaki vastaan sit cx

//Huomioikaa: Oravatähti ei osallistu sotaan!!

Leijonatähti 26.04.2016

Taistelin Kuusihännän kanssa lähellä parantajan pesää. Aikeeni oli alunperin seurata Oravatähteä ja saada selville, miksi jokiklaanilaispäällikkö pakeni noin vain pois taistelusta, jonka itse aiheutti. Jokiklaanin soturi painoi minut alleen, mutta onnistuin potkaisemaan hänet pois päältäni. Tunsin yhtäkkiä hampaiden uppoavan kaulaani. Viiltävä kipu lävisti kehoni, kun tuntematon hahmo puraisi hampaansa yhteen. Kun soturin ote irtosi, hetken aikaa kouristelin maassa tuskasta. Taistelu ympärilläni tuntui rauhoittuvan. Pian kuitenkin katseeni lasittui, ja vajosin pimeyteen..

Avatessani taas silmäni, olin tutussa paikassa, Tähtiklaanin metsästysmailla. Haistoin usean kissan tutun tuoksun, kuten Salviahännän ja Vihertähden. En kuitenkaan haistanut Nopsatassua. Uskotähti käveli kohti minua, edesmennyt päällikkö oli ilmestynyt kuin tyhjästä.

"Sinun ei olisi pitänyt hyökätä", naaras pudisteli päätään.

"Oravatähti kerjäsi sitä!" vastustin ja kävelin kohti raidallista naarasta.

"Hänellä on yksi henki jäljellä. Hän on hermona", Uskotähti kertoi.

Silmäni suurenivat.

"Onko?"

Naaras nyökkäsi, "toivon, että herätessäsi käsket klaanisi poistua. Jos haluat yhä korvauksen, voit laittaa soturisi saalistamaan Jokiklaanin reviirillä, tai jättää asian sikseen."

Mietin hetken aikaa.

"Tiedän kyllä, mitä teen", naukaisin tyynesti.

Päällikkö nyökkäsi ja astui eteeni. Hän kosketti kuonollaan kuonoani, ja jälleen vajosin siihen samaan, tuskalliseen pimeyteen, josta olin herännytkin..

Jälleen avasin silmäni. Olin yhä Jokiklaanin leirissä, ja kipu kurkussani oli kadonnut. Taistelu ympärilläni oli myös lakannut. Nousin ylös huteroille jaloilleni ja käännyin lähteäkseni.

"Myrskyklaani, lähdetään", naukaisin tyynesti heilauttaen häntääni.

Klaanini kissat lähtivät seuraamaan minua.

"Etkö edes pyydä anteeksi?!" joku ulvaisi.

Pysähdyin ja käännyin kohti kysyjää.

"Teidän se anteeksi pitäisi pyytää. Raukkamaiset soturinne eivät uskaltaneet kysyä lupaa saalistaa reviirilläni. Olisin antanut luvan, jos olisitte kysyneet. Jos tämä toistuu, tulen ja tapan päällikkönne viimeisenkin hengen", sihahdin ja poistuin leiristä klaanini sotureiden ja Virtatassun kanssa.

"Palataan leiriin. En halua, että kerrotte Lumikukalle tai muillekaan, että menetin henkeni", naukaisin.

"Emme kerro", Hopeataivas naukui takaani.

//taistelu on siis nyt ohi, Leijonalla jäljellä kuus henkeä, vaan mukana olleet tietää, leiris olijat luulee et seittemä:))

Hopeataivas

Kuljimme reviirillämme.

"Lumikukka saa sydänkohtauksen, kun näkee meidät", nau'uin hieman huolissani.

Leijonatähti vilkaisi lapansa yli minuun.

"Totta... Jos hän kysyy niin kerro, että syttyi taistelu", päälikkö naukui.

Nyökkäsin ja katsoin oppilastani. Naaraan lavasta puuttui turkkia ja hänen kylkensä oli veren tahrima. Virtatassu hoiperteli eteenpäin.

"Pärjäätkö?" kysyin hiljaa.

Naaras käänsi katseensa minuun.

"Pärjään", tuo naukui.

Astuimme leiriin sisälle. Kuulin Mutalammen huudon ja Kuiskevirran huokaisun.

"Olette aivan verisiä!" parantaja huudahti.

Näin ystäväni valkean turkin.

"Ei nyt Lumikukka..." kuiskasin.

Lumikukka kuitenkin käänsi meihin vihreän katseensa. Kuulin hänen henkäisynsä.

"Mitä on tapahtunut?" tuo kysyi.

"He hyökkäsivät", murahdin vilpittömästi.

Ystäväni katse oli järkyttynyt.

"Ne kalanaamat! Tekisi mieli mennä repimään niiden kurkut auki!" valkea naaras kivahti.

Kävelin huterasti ystäväni viereen. Asetin häntäni hänen lavalleen ja käänsin katseeni häneen silmiinsä.

"Kaikki on hyvin. He vain tulivat kimppuumme ja Leijonatähti.." naukaisin kunnes tajusin mitä olin sanomassa.

"Leijonatähti mitä?" naaras kysyi.

"Leijonatähti käski meidän pysyä vahvoina", selitin.

Päälikkö huokaisi vieressäni. Lumikukka nyökkäsi ja meni pois Kuiskevirran tassuista.

"Tuota Virtatassu osoitti olevansa valmis soturiksi", naukaisin.

Kullankeltaisen päälikön katse kääntyi minuun. Hänen kasvoilleen tuli hymy ja ilo.

"Loistavaa. Katson pian nimitystä", naukui kolli.

Nyökkäsin ja annoin parantajan tutkia haavani.

//Leijona tai Virta?

Leijonatähti

Nyökkäsin Hopeataivaalle ja loihdin kasvoilleni hymyn.

"Kunhan muistat, että suru ei saa ottaa valtaa missään tilanteessa", naukaisin rauhallisesti.

"Muista sinäkin", naaras naukui ja virnisti hiukan.

Nyökkäsin.

"Minä aion muistaa", lupasin ja kävelin kohti tuoresaaliskasaa.

Nappasin kasasta oravan ja vein sen suurkiven edustalle, aloin syödä harmahtavaa tuuheahäntäistä riistaa.

Syötyäni istuskelin suurkiven alla kuunnellen ja katsellen klaanin jokapäiväisiä tehtäviä.

"Leijonatähti?" pieni piipitys kuului jalkojeni juuresta.

Siirsin katseeni Varpupentuun, Ruskaraidan pentuun.

"Mitä, Varpupentu?" kysyin ja näpäytin hännälläni leveästi hymyilevän pennun otsaa.

"Voitko viedä minut ulos leiristä?" pentu kysyi.

Pudistin päätäni, "se ei ole mahdollista."

"Miksi ei?" pentu kysyi, hänen hymynsä ei hyytynyt siihen, eipä tietenkään, hänhän oli Varpupentu.

"Koska pennut eivät saa poistua leiristä", selitin.

"Kyllähän me poistuimme kun tulimme tänne!" Varpupentu huomautti kovaan ääneen.

"Se on eri asia. Menehän emosi luo", käskin.

Pentu käveli mumisten jotain pentutarhalle. Hopeataivas jakoi varpusta Ruhjelehden kanssa. Sisimmässäni halusin nimetä Ruhjelehden takaisin oppilaakseni, mutta jostain syystä se tuntui väärältä.. Mietin kuumeisesti varapäällikköä, jonka haluaisin pian valita. Lumikukka on liian kokematon soturina.. Usvahäntä saa pian pentuja, Hopeataivas ei ole kouluttanut oppilasta.. Siipisydän olisi toki hyvä, mutta hän on entinen varjoklaanilainen, vaikka kaikki luottavatkin häneen. Laikkulampi, liian kokematon, kuten ilmeiseati muutkin..

//joku?öwö

Hopeataivas 27.02.2016

Aringonlaskun aikaan vein Virtatassun taistelemaan, kuten olin luvannut. Kuljimme hiekka kuopalle, lumi tassujemme alla narskuen.

"Katson tänään hieman, että mitä osaat", selitin oppilaalleni.

Virtatassu nyökkäsi ja valmistautui hyökkäämään. Virtatassu loikkasi minua kohti, mutta ehdin kierähtämään. Loikkasin Virtatassun niskaan ja pidin häntä maassa. En ehtinyt pitää naarasta kuin pari sekuntia, kunnes hän oli luikerrelut pois otteestani ja liukunut raapimaan vatsaani, tietenkin kynnet piilossa. Horjahdin, kun oppilas loikkasi vatsani alta niskaani ja koitti painaa minua alas. Lopulta tasapainoni järkkyi ja kaaduin maahan. Maassa kierähdin oikealle kyljelleni, samalla heittäen Virtatassun maahan. Loikkasin naaraan kimppuun ja koiti potkaisin hypyn aikana oppilaan takatassuillani kumoon. Naaras nousi pian ja katosi näkökentästäni.

"Mihin..... Aaaa!" naukaisin, kun säikähdin Virtatassun yllätyshyökkäystä.

Oppilaani oli loikannut niskaani kuusen alimmalta oksalta. Kaaduin maahan huohottaen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen nousin istumaan ja suin turkkini.

"Olet kehittynyt paljon", kerroin oppilaalleni ylpeänä.

"Kiitos", tuo naukui.

"Nyt leiriin. Aurinko on jo melkein laskenut", käskin.

Hölkkäsimme leirin sisään kännille ja astuimme sisään.

"Mene nukkumaan, pyydän Leijonatähdeltä, että pääsisimme aamupartioon", naukaisin oppilaalle.

Virtatassu nyökkäsi ja kulki oppilaiden pesään. Minä kuljin pääliköiden pesän suuaukolle.

"Leijonatähti", naukaisin.

Päälikkö käveli ulos pesästään.

"Mitä, Hopeataivas?" tuo kysyi.

"Pääsenkö aamupartioon Virtatassun kanssa?" kysyin ja viittasin hännälläni oppilaiden pesää.

//Leijona? Virta?

Leijonatähti 28.02.2016

Katsoin soturia hiljaa.

"Toki pääsette", nau'uin.

"Keitä muita sinne tulee?" Hopeataivas kysyi.

"Ruskaraita johtaa, mukana ovat Vinhasiipi ja Lumikukka, sekä te", naukaisin.

Naarassoturi nyökkäsi ja poistui. Kävelin takaisin pesääni. Astelin sammaleiselle pedilleni ja suljin silmäni. Kaikki tuntui olevan hyvin. Usvahäntä odotti pentuja, Myrskyklaani saisi taas lisää vahvistusta, se vasta olikin hyvä juttu..

Vajosin pian rauhalliseen uneen..

Avasin silmäni, olin yhä päällikön pesässä ja oli pimeää. Haistoin tutun hajun, haju kuului Uskotähdelle. Etsin katseellani naaraskissaa, mutten nähnyt mitään. Päätin kävellä leirin aukiolle, oli hiljaista. Pian erotin raidallisen, edesmenneen päällikön leirin suuaukolla. Kävelin hänen luokseen.

"Eikö sinun pitänyt lakata käymästä unissani?" kysyin.

Naaras nyökkäsi.

"Minulla on sinulle tärkeä viesti", Uskotähti kuiskasi.

"Voitko kertoa?" kysyin.

Naaras pudisti päätään.

"Tule, kerron metsässä", päällikkö naukui.

Seurasin häntä ulos piikkihernetunnelista ja kävelimme vähän matkaa aluskasvillisuuden ja lumen seassa.

"Varokaa, palaatte ajassa taaksepäin, tuhoa hakiessaan viilto iskeytyy metsäkissojen kurkkuun, metsä ajautuu sekasortoon", naaraskissa kuiskasi, ja yhtäkkiä vain katosi.

Säpsähdin hereille. Nousin ylös, oli jo aamu. Kävelin eteenpäin ulos pesästäni. Leiri oli ennallaan, kissat olivat heräämässä parhaillaan. Uni vaivasi minua..

//Joku joku?:)) Kaikki päälliköt si sai ton unen joltai.

Leijonatähti 06.03.2016

Kävelin kohti leiriä suussani varpunen. Perässäni tulivat Lumikukka, Ruskaraita, Vinhasiipi ja Mutatassu. Olimme olleet koko perheen voimalla saalistamassa. Lumikukka oli saanut kiinni hiiren, Ruskaraita jäniksen ja Vinhasiipi hiiren ja mustarastaan. Mutatassu ei ollut saanut mitään, mutta oli kuulemma melkein saanut kiinni päästäisen.

Kun saavuin piikkihernetunnelille, kuului leiristä kiljaisu:

"Kettuja!"

Ääni kuului selkeästi Siipisydämelle.

Pudotimme saaliit maahan ja ryntäsimme sisään leiriin samassa järjestyksessä kuin olimme kulkeneetkin, eli ensin minä, sitten Lumikukka, Mutatassu, Ruskaraita ja viimeisenä Vinhasiipi.

Leiri oli sekasotkussa. Näin leirissä ainakin kolme punaruskeaa otusta. Yksi yritti päästä pentutarhaan, mutta Lupiinihäntä ja Paatsamapilvi huiskivat sitä etukäpälillään, vaikka välillä iskut menivät ohi. Yksi yritti tunkeutua klaanivanhimpien pesään, jota Usvahäntä, Virtatassu ja Lehvätassu puolustivat.

"Menkää auttamaan pentutarhalle, Mutatassu ja Ruskaraita", naukaisin kahdelle pennulleni.

Ruskaraita oli kuitenkin syöksynyt jo ketun kimppuun, joka oli pentutarhalla.

Tyttäreni ryntäsi veljensä perään.

Kolmas kettu kamppaili leirin keskellä Hopeataivasta, Ruhjelehteä ja Kirsikkaviikseä vastaan. Kettu oli upottanut hampaansa kilpikonnakuvioisen Kirsikkaviiksen kaulaan, ja Hopeataivas raateli kynsillään ketun niskaa, jotta tuo päästäisi irti. Ruhjelehti repi kettua hännästä. Vanhusten pesällä oleva kettu oli saanut otteensa Usvahännän hännästä. Se sai Vinhasiiven toimimaan. Poikani ryntäsi kohti kettua ja kynnet ojossa tönäisi sen kylkeä. Kettu horjahti ja päästi irti siniharmaan, yksisilmäisen naaraskissan hännästä, joka odotti pentuja.

Vilkaisin Lumikukkaa, naaras nyökkäsi. Ryntäsimme yhdessä kohti leirin pääaukion keskustalla, lähellä suurkiveä olevaa kettua. Hopeataivas pudottautui tuon niskasta, ja tönäisin kettua kyljestä, jolloin se irrotti otteensa Kirsikkaviiksestä. Lumikukka raahasi nopeasti soturin pois ketun ulottuvilta. Upotin hampaani ketun kaulaan, ja Hopeataivas ja Ruhjelehti pyrkivät pitämään sitä aloillaan. Kettu potkaisi Ruhjelehden kauniilla ilmalennolla suoraan suurkiveen.

Naaras lyyhistyi tajuttomana hangelle. Lumikukka ja Kirsikkaviiksi ryntäsivät naaraan luo ja lähtivät raahaamaan tuota taistelun keskellä kohti parantajan pesää.

Kettu pääsi irti otteestani ja nousi ylös. Väistin sen kynnet loikkaamalla taaksepäin. Hopeataivas syöksyi eteeni ja väisteli vikkelästi ketun iskuja, ja viimein pääsi sen selkään. Kettu riuhtoi itseään ja yritti saada naarassoturin irrottamaan. Hopeataivas taisteli raivokkaasti. Ryntäsin jälleen kohti kettua ja tartuin tuon etujalkaan. Nykäisin jalkaa, joka sai ketun horjahtamaan. Se kaatui maahan kuonolleen. Lumikukka ja Kirsikkaviiksi tulivat jälleen avuksemme.

Huomasin, kuinka Lehvätassu makasi pää veressä, silmät lasittuneina suurkiven juurella. Virtatassu kyyhötti toverinsa ruumiin äärellä. Huomasin Hopeataivaan oppilan sanovan jotain, mutta en taistelun vuoksi kuullut, että mitä.

Samassa tunsin jonkun porautuvan kylkeeni.

*Kettu! En olisi saanut kääntää katsettani*, ajattelin tuskissani ja makasin maassa.

Kuulin yhä taistelun äänet, mutta ne vain kaikkosivat. Silmäni jäivät kiinni Lehvätassun lasittuneisiin silmiin.

Yhtäkkiä huomasin, kuinka Lehvätassu käveli kohti minua. Ei, se ei ollut Lehvätassu. Kissa oli vanhempi, ja Lehvätassu makasi yhä suurkiven juurella. Kipu oli kadonnut, ja tunnuin voivan paremmin. Samassa tunnistin kissan, hän oli Lehvänlehti, oppilaani.

"Minä palasin, mutta en kyennyt selviytymään", naaraskissa naukui hymyillen.

"Lehvänlehti", kuiskasin hiljaa, "olitko sinä luonamme sen koko ajan?"

Naaraskissa nyökkäsi.

"Sinun on palattava klaanisi luo", naaras totesi.

"Menetinkö hengen?" kysyin.

Lehvänlehti nyökkäsi. Hän hymyili hennosti ja kosketti kuonollaan otsaani.

"Kerro Virtatassulle, että tällä kertaa hänen ei ole tarvetta kuolla", Lehvänlehti kuiskasi.

Kun viimeisen kerran kohtasin naaraan vihreän katseen, huomasin hänen silmäkulmassaan kyyneleen.

Nyökkäsin, suljin silmäni ja vedin syvää henkeä.

Avatessani jälleen silmäni, olin parantajan pesässä. Kuiskevirta hääri ympäriinsä.

"Pitikin Vatukkatassun mennä kuolemaan!" naaras tiuskahti.

Saatoin erottaa hänen katseessaan surun.

"Kuiskevirta", kuiskasin hiljaa.

Tunsin yhä pienoista kipua kyljessäni, muttei se estänyt minua nousemasta ylös.

"Leijonatähti, sinä heräsit!" Kuiskvirta huudahti.

Vilkaisin pesän suuaukolle, näin taistelun, sekä kaksi soturia pesän suuaukolla. He olivat Kirsikkaviiksi ja Usvahäntä.

"Onko ketut yhä elossa?" kysyin.

"Se, joka tappo sinut kuoli. Kaksi muuta sinnittelevät", sokea parantaja selitti.

"Onko muita kuin Lehvätassu kuollut?" kuiskasin hiljaa.

Naaras nyökkäsi. Hänen sokeat silmänsä kohtasivat omat vihreäni.

"Ruhjelehti."

Silmäni suurenivat. Oliko Ruhjelehti kuollut?!

"Milloin?" kysyin.

"Ennen kuin sinä", Kuiskevirta kertoi.

Estin surun ulvaisun tulemasta ilmoille, ja nousin seisomaan.

"Minun täytyy jatkaa taistelua klaanini puolesta", totesin.

"Ymmärrän. Ole kuitenkin varovainen, voit olla heikkona vielä", Kuiskveirta selitti ja kosketti kuonoani kuonollaan.

"Olen", lupasin.

Vedin syvää henkeä ja lähdin kävelemään kohti leirin pääaukiota.

Kun kävelin Usvahännän ja Kirsikkaviiksen ohitse, kaksikko nyökkäsi. Usvahäntä näytti uupuneelta, ja naaraan rinnasta ja hännästä vuosi verta.

Silmäilin hetken aikaa leiriä. Vinhasiipi, Lumikukka ja Virtatassu taistelivat raivokkaasti yhtä kettua vastaan, joka oli sotureiden pesän lähellä. Mutatassu seisoi vähän kauempana, ilmeisesti hän hengähti.

Leirin keskellä oli kuollut kettu. Lehvätassun ruumis oli siirretty parantajan pesään ilmeisesti. Kolmas kettu oli jossain. En nähnyt sitä missään. Sillä hetkellä pentutarhasta kuului ulvaisu:

"Tuiskupentu!"

Ulvaisu kuului Ruskakarvalle. Sitä seurasi raivostuneita sihinöitä ja taistelun ääniä.

Kettu ryntäsi ulos pentutarhasta pennun hervoton ruumis hampaissaan. Pennunpentuni oli kuollut.

//Näin tuli kyämään, pahoittelut kaikille, mutta Myrskystä pakko saada noita naaraita pois:D Mut kuka vaan myrskyläinen jatkaa:D Kettujen kuolemista ei saa kirjoittaa!!

Leijonatähti 03.04.2016

Minä, Vinhasiipi, Hopeataivas ja Virtatassu kävelimme kohti nelipuita. Aurinkohuipun hetki oli ohitse, ja olimme menossa vahvistamaan Myrskyklaanin rajan sieltä.

Kun etenimme, sieraimiini leimahti haju, joka sai karvani nousemaan pystyyn. Se oli mäyrä. Nostin häntäni pystyyn ja partio perässäni pysähtyi.

"Täällä on mäyrä", Hopeataivas kuiskasi.

"Tiedän sen", sanoin.

"Mitä tehdään?" pentuni kysyi ja astui vierelleni.

"Virtatassu, hae leiristä lisää sotureita", käskin Hopeataivaan oppilasta.

Soturioppilas nyökkäsi ja lähti juoksemaan kohti leiriä saman tien.

"Mitä me teemme?" kysyi Hopeataivas.

"Etsimme sen ja hyökkäämme ensin, partio tulee pian", selitin.

Kaksikko nyökkäsi. Etenimme kohti nelipuita hitaasti aistit viritettyinä. Haju voimistui hetki hetkeltä, kun lähestyimme nelipuita, paikkaa, jossa oli käyty lukuisia sotia metsän johtajuudesta ja joskus myös turhia rajakahakoita tai kokoontumisissa syntyneitä taisteluita.

Haju vain voimistui, ja lopulta saatoimme kaikki erottaa suuren mustavalkean otuksen lähellä puhujankiveä.

"Hyökätään eri suunnista, niin sen on vaikea hyökätä kimppuumme", kuiskasin ja lähdin kiertämään mäyrän taakse.

Hopeataivas ilmeisesti päätti hyökätä edestä, sillä soturi jäi paikoilleen, mutta kyyristyi. Toinen soturi lähti kiertämään toiselle puolelle.

Kun olin päässyt otuksen huomaamatta tuon taakse, lähdin hiipimään sitä kohti. Olin tuulen alapuolella, joten pedolla ei ollut mahdollisuuksia haistaa minua. Kuljin niin hiljaa kuin ikinä saattoi. Oli onneni, että lumi oli sulanut sen verran, että polun tapainen alue oli miltei kokonaan mäyrän luokse. Kun polkuni loppui, lähdin syöksymään kohti vihollista. Kun kaksi soturia huomasivat sen, hekin lähtivät rynnäkköön. Ääntäkään päästämättä olin jo kivunnut mäyrän niskaan. Raastoin sitä takajaloillani minkä pystyin.

Kuulin Vinhasiiven sihisevän alhaalla mäyrälle jotain. Otus katsoi kohti poikaani.

"Älä ole typerä ja jää seisomaan! Hyökkää!" ulvoin ja horjahdin, jolloin lennähdin selälleni mäyrän slekään.

Putosin jäiselle maalle puhujankiven vierelle.

"Leijonatähti!" Hopeataivas kiljaisi ja irtautui mäyrän kyljestä.

Soturi juoksi luokseni. Tunsin viiltävää kipua takaraivossani, ja pian kaikki vain pimeni.

"Hei taas, Leijonatähti", kuulin tutun äänen naukuvan.

Edessäni seisoi Virtaviiksi, emoni. Naaraan vierellä oli lukuisia tähtikissoja, yksi niistä oli himmeämpi kuin muut, se olin minä. Menetin toista henkeäni, sen jälkeen niitä olisi seitsemän.

Naaras nyökkäsi.

"Olet valmis palaamaan", hän naukui.

Raotin silmiäni. Tunsin jomotusta päässäni. En ollut enää nelipuilla, vaan hajun perusteella parantajan pesässä. Kivinen katto sai minut vakuuttumaan siitä. Nousin hitaasti ylös ja vilkuilin ympärilleni. Ensimmäinen asia, mitä näin oli Lumikukka.

Naaras katsoi minua hymyillen.

"Oletko kunnossa?" naaras kuiskasi.

"Olen", mumisin.

"Päässäsi on suuri haava, joten sinä jäät parantajan pesään ainakin täksi yöksi", Kuiskevirta sanoi kävellessään luokseni pesänsä suuaukolta.

Nyökkäsin.

"Kuinka mäyrälle kävi?" kysyin.

"Pakeni paikalta, kun tajusi hävinneensä", kumppanini selitti.

Nyökkäsin ja ummistin silmäni, halusin nukkua vain väsymyksen pois.

Lumikukka 07.02.2015

Olin suurkiven alla pesemässä itseäni. Näin Leijonatähden tulevan pesästään luokseni.

"Oliko sinulla asiaa, Leijonatähti?" kysyin.

"Ei, haluan vain, että lähdet kanssani joka aamu ennen auringonnousua kävelylle, kunnes tiedämme toisistamme kaiken", tämä sanoi. Pienoinen hämmästykseni vaihtui pian lämpimäksi hymyksi.

"Sopii", kehräsin. Leijonatähtikin hymyili. Tämä nuolaisi korvaani. Kumppanini asettui istumaan viereeni ja aloimme vaihtamaan kieliä.

"Rakastan sinua", kuiskasin tuskin kuuluvalla äänellä.

"Minäkin sinua", Leijonatähti vastasi kehräten.

"Minun täytyy mennä hoitamaan velvollisuuksiani", Leijonatähti sanoi lopulta ja olin kuulevani väsymyksen tämän äänessä. En tosin ollut varma.

"Aivan. Mene vain", sanoin.

"Mennään sitten huomenna kävelemään ja jutellaan enemmän", tämä sanoi vielä ja heilautti häntäänsä hyvästiksi. Jäin katsomaan kun kolli käveli pois.

*Minä todella rakastan häntä*, ajattelin ja hymyilin pienesti.

//Toivottavasti ei tullu liian hitti tai mitää..?

Leijonatähti 24.02.2016

Annoin katseeni taivaltaa halki Myrskyklaanin metsien ja leirin. Jatkoin matkaani kallioita pitkin partio perässäni kohti aurinkokiviä, Jokiklaanin reviirin rajaa. Usvahäntä, Vinhasiipi ja Lumikukka kulkivat perässämme.

Loikin alas lumisilta kallioilta kolmikko perässäni. Päästyämme alas, Usvahäntä naukui:

"Voisimmeko pysähtyä hetkeksi?"

"Miksi?" kysyin ja kohotin kulmiani, kun katsoin siniharmaata hopeahäntäistä soturia, pysähdyin.

Usvahäntä istui alas ja nuolaisi rintaansa.

"Minä odotan pentuja", hän kertoi kehräten.

"Ihan tosi? Onnea!" Lumikukka kehräsi siniharmaalle naaraskissalle.

Nyökkäsin ja vilkaisin Vinhasiipeä, "olet ilmeisesti pentujen isä?"

Kollisoturi nyökkäsi ja vilkaisi kumppaniaan.

"Onnea", totesin ja vilkaisin itsekin Usvahäntää.

Tosiaan, naaraan vatsa oli hiukan pyöristynyt. Mutta olihan riistaakin nyt alkanut taas hiukan, siis hiukan enemmän näkyä. En minä yhden soturin vatsaan ollut niinkään kiinnittänyt huomiota.

"Myrskyklaanille tulee takuulla hyvä hiirenkorva ja viherlehti", naukaisin.

"Toivottavasti", Usvahäntä kuiskasi ja nousi ylös, "ole valmis jatkamaan."

Jatkoimme matkaa aurinkokiville hiljaisuuden vallatessa. Matka taittui nopeasti, ja pian virtaava joki avartui eteemme.

"Tuonne en kyllä haluaisi tippua", naukaisi Lumikukka vilkaistessaan jokea, joka oli osittain ohuehkon jään peitossa.

"Kukapa tahtoisi", kohautin lapojani ja jatkoin matkaa partion johdossa Jokiklaanin rajaa pitkin.

Saavuimme melko pian leiriin, sillä Usvahäntä alkoi hidastaa matkaamme. Ei siinä tosin mitään, sillä hyvähän oli, että Myrskyklaani saisi taas pentuja. Vaikka olihan täällä jo Tuiskupentu ja Varpupentu. Oli vaikea tottua siihen, että kaksikolla oli tuuliklaanilaisemo, joka kaiken lisäksi asui Myrskyklaanissa. Vielä vaikeampaa oli sulattaa sitä, että poikani oli menettänyt uskollisuutensa klaanille, rakastunut tuuliklaanilaiseen ja lähtenyt klaanista kertomatta kenellekään, ja sitten vielä saanut pentuja, joista kaksi toi mukanaan Myrskyklaaniin, sillä matkalla Kuurapentu oli kadonnut mystisesti. Olihan nuo pennut ihan mukavia, mutta en kyllä ihmetellyt, että miksi myrskyklaanilaiset eivät pitäneet heistä, he kuitenkin olivat vihollisklaanista, tai heidän emonsa oli. Minun oli hyväksyttävä Lupiinihäntä klaaniini, muuten saattaisin menettää Ruskaraidan Tuuliklaanille. He taatusti tällaisina aikoina ottaisivat varapäällikkönsä pennun, pennunpennut ja ehkä jopa Ruskaraidan, hyvän soturin innolla vastaan. Nimittäin ei heillä tietääkseni ollut sellaisia kaunoja Myrskyklaania kohtaan, millaisia minulla oli Tuuliklaania. Mutta, Nopsatassu ei enää vieraillut luonani unissani. Hän oli jättänyt minut, ainakin hetkeksi. Olin oppinut rakastamaan Lumikukkaa niin kuin Nopsatassua ja Vihertähteä aikoinaan, ainakin melkein. Huomasin Mutatassun kävelevän ulos oppilaiden pesästä. Kävelin pentuni luo ja tervehdin tuota heilauttamalla häntääni.

"Hei, Leijonatähti", Mutatassu naukui.

"Hei", tervehdin ja hymyilin kollille.

"Haluatko lähteä kanssani tänään myöhemmin harjoittelemaan? Tiedän, en ole mestarisi, mutta haluan nähdä kuinka edistyt", naukaisin Mutatassulle.

//Muta?

Hopeataivas 25.02.2016

Näin kuinka Leijonatähti ja hänen Mutatassu lähtivät ulos leiristä. Hymyilin ja kuljin Lumikukan luo.

"Miltä tuntui saada oppilas?" kysyin virnistäen.

Elotuuli oli muuttanut klaaninvanhimpiin, joten Mutatassun koulutus oli siirtynyt Lumikukan vastuuksi.

"Ihan mukavalta. Oma tytär oppilaana", naurahti valkea naaras.

"Onko se totta, että Usvahäntä odottaa pentuja?" kysyin.

"Kyllä. Ihanaa, että myrskyklaanilaisia tulee lisää", naukui ystävättäreni.

Hymyilin.

"On ihanaa, kun kumppani on vierellä pentujeni kanssa", Lumikukka naukui innoissaan.

Silmäni sumenivat saman tien surusta ja sorruin valkean naaraan eteen. Muistot minusta ja Vahvasielusta välkkyivät silmissäni. Kyyneleet vierivät poskilleni. Lumikukka istui viereeni.

"Anteeksi, en ajatellut mitä sanoin", naaras naukui pahoillaan.

"Ei se mitään. Sinulla on syy olla iloinen", naukaisin heikosti.

"Ei ole mitään syytä olla iloinen, jos saan sinut itkemään", ystäväni torui.

Niiskahdin ja nousin istumaan. Kävelin hitaasti, mutta varmasti leirin uloskäynnille.

Ulkona kävelin kallion päälle. Jouduin hyppäämään pari askelmaa.

"Täällä, jos misssä voi kuolla tippuessaan", kuiskasin.

*pääsisin Vahvasielun luo, jos hyppäisin alas* mietin surullisesti.

Juuri, kun tassuni oli ylityämässä kallion reunaa kuulin huudon:

"Hopeataivas! Mitä teet!"

Ääni kuului Leijonatähtdelle. Katsoin alas ja näin kollin pentunsa kanssa.

"Hyppään alas!" huusin ja siirsin tassuni lähemmäs reunaa.

"Miksi?!" tuo vastasi ihmeissään.

"Tahdon Vahvasielun luo!" huusin.

"Entä Lumikukka, Virtatassu tai klaani!" Leijonatähti naukui kovaan ääneen.

"Menen Vahvasielun luo!" kiljaisin.

Juuri, kun olin hyppäämässä tunsin, että joku otti niskakarvoistani. Käänsin pääni ja näin Lumikukan.

"Mitä oikein olit tekemässä!" tuo tiuskaisi.

"Olin menossa Vahvasielun luo!" itkin ja kuljin kalliolta alas Lumikukan vieressä.

//Leijona? Muta?

Leijonatähti

Kävelin Mutatassun kanssa ylös Lumikukan ja Hopeataivaan luo. Katsoin suorastaan halveksuen naarassoturia.

"Tee se. Hyppää alas, kuole. Luulet, että se helpottaa, mutta voin sanoa, että Vahvasielu ei haluaisi elää Tähtiklaanissa luovuttajan kanssa", naukaisin kylmästi.

Tiesin, miltä itsensä tappaminen tuntui, olinhan itse hukuttautunut ensimmäisessä elämässäni ystäväni, Jääturkin silmien edessä.

"Hyppää, mene tulevaisuus, menetä historia. Myrskyklaani ei kaipaa sotureita, jotka eivät ole uskollisia klaanilleen. En ollut uskollinen klaanilleni, siksi valitsin edellisessä elämässäni jotain, jota olen katunut. Sinulla sentään ei ole kuin yksi henki, et voisi ikinä sovittaa virhettäsi, sinua pidettäisiin petturina, joka kuoli itsensä, oman surunsa takia", sanoin.

"Luuletko, että muilla on helppoa? Ruhjelehti menetti Kotkakynnen, nimensä ja varapäällikkyytensä. Puhumattakaan Vahvasielusta, joka menetti henkensä", sihahdin.

Katsoin Hopeataivasta pitkään.

"Jos tuo tuntuu oikealta, me lähdemme nyt. En halua nähdä, kuinka soturi tuhoaa elämänsä, uskollisuutensa ja häpäisee klaanini", nau'uin ja käänsin Hopeataivaalle selän antaen Mutatassulle ja Lumikukalle merkin seurata.

//Hopea? Tällä on niin outo kirjottaa ö.ö Yritän vaihtaa viiltotähtimäisyyden leijonatähtimäisyyteen, tuntuu vaikealta, mutta pakko myöntää, että jotenkin sanat sopivat Leijonan suuhun.

Hopeataivas 26.02.2016

Kun olin kuullut Leijonatähden sanat häpesin itseäni. Menettäisin elämäni ja kaiken muunkin. Kuljin päälikkön luo ja kumarsin.

"Anteeksi, en ajatellut yhtään", kuiskasin.

Kolli antoi vain käskyn seurata. Kuitenkin hän jättäytyi jälkeen ja jäi kulkemaan vierelleni.

"Tuskin Vahvasielukaan on sinusta tällä hetkellä ylpeä", päälikkö sihisi ja kulki takaisin johtoon.

"Tiedän", naukaisin.

Häpäisin itseni täysin tekemällä maailman tyhmimmän asian. Koitin tappaa itseni!

"Jään metsästämään", nau'uin ja hymyilin hieman.

"Tällä kertaa....Kauas kalliosta", sihahti ystäväni ärtyneenä.

Katsoin Lumikukkaa suruissani ja lähdin nuuskimaan ilmaa. Kuonooni tulvahti päästäisen tuoksu. Seurasin tuoksua hiipien kunnes näin pienen olennon. Se oli noin ketunmitan päässä, joten hiivin lähemmäs. Hännänmitan päässä loikkasin ja tapoin päästäisen puraisemalla sitä niskaan. Lämmin verenmaku tulvi suuhuni.

"Sainpas", kuiskasin innoissani.

Kuljin leirin suulle. Tiputin päästäisen maahan ja nuolin itseni, etten näyttäisi kulkukissalta. Kun turkkini oli suittu ja päästäinen suussa menin sisäinkäynnistä leiriin. Kuljin tuoresaalis kasalle ja pudotin päästäisen kasaan. Näin Leijonatähden halveksuvan katseen. Kuljin päälikköni luo ja kumarsin.

"Nouse", tuo naukui kireästi.

"Olen hyvin pahoillani. En ajatellut tekoani tai mitään muutakaan. Tahdon olla vain uskollinen klaanille ja Tähtiklaanille", naukaisin virallisesti.

Nostin katseeni kolliin odottaen vastausta.

//Leijona?

Hopeataivas 09.12.2015

Oli kulunut kuunkierto siitä, kun Virtatassu ja Lehvätassu olivat palanneet matkaltaan. He olivat hakeneet Leijonatähden, hänen poikansa Ruskaraidan ja Ruskaraidan tuuliklaanilaisen kumppanin, Lupiinihännän.

"Virtatassu, herätys!" herätin oppilaani.

Naaras heräsi oppilaiden pesästä ja kampesi ylös. Hän käveli viereeni.

"Mitä teemme tänään?" Virtatassu kysyi ja haukotteli.

"Kerron sinulle soturilain", naukaisin.

"Osaan sen jo", naaras nurisi.

"Tiedän, Virtatassu. Se täytyy joskus vain kerrata", naukaisin.

Oppilaani katsoi epäuskoisesti minuun, mutta nyökkäsi sitten. Kuljimme ulos leiristä, lumiseen metsään. Virtatassu katseli ympärilleen.

"Satoiko täällä lunta, kun olin poissa?" oppilas kysyi.

"Satoi ehkä vähän", maukaisin ja jatkoin kulkemista.

"Soturilain ensimmäinen kohta: puolusta klaaniasi, vaikka hengelläsi. Sinulla voi olla ystäviä muista klaaneista, mutta lojaalisuutesi täytyy pysyä omassa klaanissa.

Toinen: älä metsästä tai tunkeile toisten klaanien reviireillä.

Kolmas: klaaninvanhimmat, kunigattaret ja pennut on ruokittava ennen muita. Ellei muilla ole erityistä syytä, heidän täytyy ennen itsensä ruokintaa, ruokkia klaani. Mikäli soturi on loukkaantunut, hän voi syödä samoin, kuin vanhimmat, pennut ja kunigattaret.

Neljäs: riista tapetaan vain syötäväksi. Kiitä Tähtiklaania sen hengestä.

Viides: pentujen on oltava vähintään kuusi kuuta tullakseen oppilaiksi.

Kuudes: vastanimitetyn soturin täytyy vahtia leiriä hiljaa, yön yli.

Seitsemäs: soturista ei voi tulla varapäälikkö ennen, kuin hän on kouluttanut vähintään yhtä soturioppilasta.

Kahdeksas: varapääliköstä tulee klaanin päälikkö, sen jälkeen kuin vanha eläköityy, kuolee tai hänet häädetään.

Yhdeksäs: kun varapääliköstä nousee päällikkö tai hän kuolee, elököityy tai hänet karkoitetaan, täytyy uusi varapäällikkö nimittää ennen kuunhuippua.

Kymmenes: täydenkuun aikaan pidettävä klaanien välisenä kokoontumisena vallitsee aselepo. Aselepoa ei saa missään tapauksessa rikkoa.

Yhdestoista: rajat on merkittävä ja tarkistettava joka päivä. Klaanin alueelle kuulumattomat häädettävä.

Kahdestoista: sairasta tai vaarassa olevaa pentua ei saa laiminlyödä, vaikka pentu olisikin eri klaanista.

Kolmastoista: päälikön sana on laki ja sitä on toteltava, ellei se riko soturilakia.

Neljästoista: soturin ei tarvi tappaa toista voittaakseen taistelun, ellei se ole välttämätöntä puolustukseksi.