Perustiedot
Kirjoittaja: Kuura
Nimet: Lupiinipentu, Lupiinitassu, Lupiinihäntä
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Tuuliklaani→Erakko→Myrskyklaani Syntynyt: 15.07.2015
Toiveet: Haluaa päälliköksi, kumppanin ja pentuja.
Koulutetut oppilaat: Huurulilja, Valosielu, Puuskahöyhen Entinen mestari:
Kokemuspisteet: 162
Ulkonäkö: Valkoinen naaras jolla on vasemmassa etutassussa vähän harmaata. Hänellä on myös aika pitkä häntä. Silmät ovat vihreät. Polkuanturat ja nenä ovat vaaleanpunaiset. Kynnet ovat vaalean harmaat. Turkki on aika lyhyttä. Se ei takkuunnu helposti. Häntä on myös aika pörröinen ja hän on kooltaan isokokoinen. Jalat ovat lihaksikkaat. Niillä hän juoksee todella kovaa.
Luonne: Vitsikäs ja todella itsepäinen. Ei halua että jotkut määräilevät häntä. Hän kyllä panee asiasta sitten vastaan! Ei suutu helpolla mutta jos suuttuu hän suuttuu! Ei anna helposti anteeksi. Mutta päällikköä hän silti tottelee. Hän auttaa usein apua tarvitsevia eikä jää katsomaan kuin toinen pelastaa jotakuta. Ei halua että perheen jäsenet menehtyisivät. Ei pidä kaksijaloista. Välttelee niitä jos sellainen sattuu tielle.
Taidot: -
Suku ja suhteet:
Kumppani: Ruskaraita(Tähtiklaani) Emo: Routahäntä(Tähtiklaani) Isä: Ruostetähti(Tähtiklaani) Siskot: Varputassu(Tähtiklaani)Uud.synt. Varpusulkana, Koivusydän(Tähtiklaani) Veljet: Pyrysilmä(Tähtiklaani)Uud.synt. Pyryviimana, Lehmuspilvi(Tähtiklaani) Tyttäret: Loistepentu(Tähtiklaani), Varpusulka(Tähtiklaani) Poika: Kuuratassu(Pimeyden Metsä) Pennunpennut: Sumumyrsky(Kuolonklaani), Risasiipi(Varjoklaani), Viherpentu(Tähtiklaani), Näätätassu(Tähtiklaani), Routakukka(Tähtiklaani) Pennunpennunpennut: Risasiiven pennut: Lehtotassu(Tähtiklaani), Murattilehti(Varjoklaani), Sienikarva(Varjoklaani), Lehmustassu(Tähtiklaani) Sumumyrskyn pennut: Raepisara(Kuolonklaani), Rapapolte(Pimeyden Metsä), Hiutaleturkki(Tuuliklaani), Vilupentu(Pimeyden Metsä), Graniittitassu(Kuolonklaani) Pennunpennunpennunpennut: Hiutaleturkin pennut: Säihketassu(Tähtiklaani), Toivokuiske(Tähtiklaani) Rapapoltteen pennut: Jäälilja(Kuolonklaani), Roihumyrsky(Taivasklaani), Varistassu(Pimeyden Metsä), Vaaratassu(Pimeyden Metsä) Raepisaran pennut: Virnepentu(Pimeyden Metsä), Viiriäistassu(Pimeyden Metsä), Kielomyrkky(Tähtiklaani), Sysisydän(Kuolonklaani), Kojoottivirne(Kuolonklaani) Pennunpennunpennunpennunpennut: Kielomyrkyn pennut: Hiiripisara(Pimeyden Metsä), Kostohenki(Kuolonklaani), Liljahenkäys(Varjoklaani), Valhekuiske(Kuolonklaani), Totuuspentu(Tähtiklaani) Pennunpennunpennunpennunpennunpennut: Kostohengen pennut: Säröpentu(Pimeyden Metsä), Säpälehammas(Kuolonklaani), Sirpaleviilto(Kuolonklaani), Pirstalehaave(Kuolonklaani), Tuskatassu(Kuolonklaani) Liljahenkäyksen pennut: Rosmariiniputous(Varjoklaani), Korentolento(Pimeyden Metsä), Hikkoritassu(kuollut), Utukyynel(Pimeyden Metsä), Loistetassu(Varjoklaani), Pyökkipentu(Varjoklaani), Näätäpentu(Varjoklaani) Pennunpennunpennunpennunpennunpennunpennut: Rosmariiniputouksen pennut: Haukkatassu(Varjoklaani), Fasaanitassu(Varjoklaani)
Menneisyys: Syntyi Tuuliklaaniin emolleen Routahännälle ja isälleen Ruostetähdelle yhdessä veljensä Pyrypennun ja siskonsa Varpupennun kanssa.
Kuurapentu | 23.11.2015
"Auts!" sihahdin Varpupennulle.
"Ei se minun vikani ollut!" Varpupentu sihahti.
"Olipas!" huudahdin.
"Lopettakaa kiistely! Ette saa tästälähin mennä ulos nukkumapaikaltanne! Sitten vasta kun olette kuusi kuisa voitte vasta sitten!" isä huudahti. Varpupentu oli törmännyt häneen. Tuiskupentu saapui emomme mukana paikalle. Huokaisimme ja lähdimme kävelemään kohti nukkumapaikkaamme.Isä lähti saalistamaan ja emomme jäi meidän luoksemme.
"Pian saatte maistaa tuoresaalista", emomme sanoi kauniit vihreät silmät kiiltäen. Minun mielestä se varmasti maistuisi ihanalta. Mutta en ollut varma sillä enhän ollut vielä edes maistanut. Mutta varmasti maistuisi. Odotimme tovin, kunnes isä saapui luoksemme orava hampaissaan. Hän tiputti oravan jalkojemme juureen.
"Maistakaa", isä sanoi. Katsoin oravaa. Sitten ojennauduin maistamaan sitä. Se maistui todella hyvältä.
//Joku? Aika outo :D
Lupiinihäntä | 24.11.201
Katselin pentujen leikkimistä hymyillen. Ruskaraita oli mennyt saalistamaan, joten olin jäänyt yksin pentujen kanssa. Mietin, että miten klaaneilla meni tällä hetkellä. Ei varmastikaan kovin hyvin. Ajattelin, että minä ja Ruskaraita olimme hyvin onnekkaita, koska pääsimme tänne, turvaan. Jos pennut olisivat syntyneet latoon, he olisivat varmasti kuolleet nälkään. Ja sitä en olisi voinut sallia. Mutta en miettinyt sitä yhtään enempää, sillä olimme nyt täällä, uudella reviirillämme, kodissamme, turvassa.
Ruskaraita saapui pian kani suussaan. Aloimme ateriomaan. Olin jo tottunut täysinäiseen vatsaan. Onneksi ei enää tarvinnut elää nälässä muiden kissojen kanssa ladossa.. Aurinko laski taivaanrannan taa.
Virtatassu | 07.12.2015
"Kyllä", naukaisin.
"Voimme vaikka kävellä?" ehdotin.
Lehvätassu nyökkäsi.
"Se on hyvä idea", hän virnisti.
Oli kulunut pari päivää, kun olimme saavuttaneet ensimmäisen metsän rajan, ja nyt olimme jo lähellä toista.
"Täällä tuoksuu Myrskyklaani!" hihkaisi Lehvätassu.
Nyökkäsin innoissani.
"Se on takuulla Leijonatähti!" kuiskasin.
Hiivimme eteenpäin etsien katseillamme kullanruskean, valkean ja tummanruskean sekoitteista turkkia tai virheitä silmiä. Sen näimmekin, mutta tuo kissa oli nuorempi, selkeästi.
"Keitä olette?" sihahti kolli ja paljasti kyntensä.
"Haisette Myrskyklaanilta", kolli sihahti.
"Olen Virtatassu, tässä on Lehvätassu. Tulimme hakemaan Leijonatähden kotiin, onko sinulla aavistustakaan, missä hän on?" kysyin.
Kolli rentoutui.
"Tulkaa perässäni", hän ohjeisti.
"Kuka tuo on?" kuiskasi Lehvätassu.
Kohautin lapojani.
"Varmaankin se Leijonatähden pentu, Ruskaraita", saatoin arvata.
Lehvätassu kohautti vuorostaan lapojaan.
Saavuimme kai jonkinnäköiseen leiriin. Leirissä oli muutama pesä, ja keskellä tuoresaaliskasa.
"Isi!" kuului kolmen pennun kiljaisut.
Kolmikko ryntäsi kollikissan päälle. Yhdestä pesästä käveli esiin kullanruskea, tummaraitainen, kuten tuo toinenkin kolli. Hänellä oli valkeaakin, sekä muutamia arpia. Kollin virheät silmät suorastaan silmät huusivat, että kolli oli Leijonatähti.
"Kyllä minä pentuni tunnistan", naukaisin Lehvätassulle hiljaa.
"Keitä te olette?" kysyi naaraskissa, ilmeisesti se tuuliklaanilainen.
"Myrskyklaanin Virtatassu ja Lehvätassu", Lehvätassu kertoi.
"E-entä te?" kysyin.
"Olen Ruskaraita, tässä on Lupiinihäntä, ja toki pentumme, Tuiskupentu, Varpupentu ja Kuurapentu", Ruskaraita kertoi.
"Mitä te täällä teette?" Leijonatähti kysyi.
Kollin turkki oli siististi suittu, ja hän näytti hyvin terveeltä ja onnelliselta.
"Haemme sinut kotiin", ilmoitin.
Leijonatähti kohautti lapojaan.
"Onko jokin hätänä?" hän kysyi.
Kohautin lapojani.
"Myrskyklaani tarvitsee sinua, osa pitää sinua jo kuolleena", naukaisi Lehvätassu.
"On kai aikani lähteä, kiitos, Ruskaraita. Ja sinä, Lupiinihäntä. Jään teille ikuisuudeksi kiitoksen velkaa, te paransitte minut", hän naukaisi ja kosketti pentunsa kuonoa ja myös pentunsa pentujen.
"Tiesitkö, että Laikkulampi on saanut pennun?" kysyin.
"Ihan tosi?" Leijonatähti kysyi hämmentyneenä.
Nyökkäsin.
"Se olen minä", kerroin.
Kollin ilme oli tyyni ja onnellinen.
"Olipas se vaikea arvata, lähdetään kotiin. Jäättekö te tänne?" kolli kääntyi Ruskaraidan ja Lupiinihännän puoleen.
//Jatkan Jellonal c:
Leijonatähti | 08.12.2015
"Kähdemme mukaanne", päätti Ruskaraita.
Nyökkäsin hyvilläni.
"Myrskyklaani kaipaa terveitä pentuja, ja toki sotureitakin", naukaisin.
Ruskaraita ja Lupiinihäntä nyökkäsivät.
"Lähdetään sitten", naukui Lehvätassu.
Oppilaasta tuli mieleen Lehvänlehti, edellisen elämän oppilaani, ja Virtatassusta taas Virtaviiksi, tämän elämäni emo, ja edellisen pentu. Jätimme Ruskaraidan ja Lupiinihännän kodin kaatsemme.
"Kuurapentu on kadonnut!" ulvaisi Lupiinihäntä kauhuissaan.
"Hän ei voi olla kaukana, etsitään", Ruskaraita naukaisi.
Lähdimme etsimään pentua, mutta tuloksetta. Kuurapennusta ei näkynyt jälkiäkään.
"Hän on karannut yöllä", Varpupentu hymyili.
Me emme hymyilleet, pennunpentuni oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Etsittyämme pitkään, päätimme jatkaa matkaa, oli pakko.
"Jos hän on täällä, hän seuraa meitä", sanoin kaksikolle, jotka pitivät kahta muuta pentuaan silmällä kokoajan.
Oli kulunut muutama päivä, ja olimme Tuuliklaanin rajalla.
"Mennään", naukaisin.
Lehvätassu ja Virtatassu vilkaisivat toisiaan epävarmasti, mutta nyökkäsivät. Sisaren tyttäreni siniharmaat silmät olivat nyt täynnä varmuutta. Juoksimme Tuuliklaanin rajalle ja hidastimme tahtia.
"Leijonatähti, miksemme juokse?" kysyi Virtatassu.
"Ei ole aihetta", naukaisin.
Emme törmänneet yhteenkään Tuuliklaanin partioon.
Saavutimme nelipuut ja jatkoimme ripeästi Myrskyklaanin leiriin.
"Vitatassu!" ulvaisi Laikkulampi.
"Leijonatähti?" soturi kysyi sitten hämmentyneenä.
"Ruskaraita, Leijonatähti!" Lumikukka huudahti ja ryntäsi luoksemme.
Kosketin kuonollani kumppanini päälakea.
"Tässä on Lupiinihäntä, ja pentumme, Varpupentu ja Tuiskupentu", kertoi Ruskaraita.
Lumikukka mittaili Lupiinihäntää, mutta nyökkäsi. Usvahäntä ravasi luokseni.
"Leijonatähti, sinä palasit. Ja Lehvätassu, Virtatassukin!" ulvaisi naaras.
"Miten on mennyt?" kysyin Usvahännältä.
"Hyvin", hän tunnusti.
'Kiitos", naukaisin soturille
//Joku? Sori Lupiini ku kirjotin, et vaa tuntunu jatkavan. Ja Kuura lähti sinne Kuolonklaanin luo nyt, jos sitä mietit, jos haluat, se voi tulla Myrskyynki, ois seurannu niit, mut suunnitelmis oli et se menee Kuoloo
Lupiinihäntä | 07.02.2016
Olin pentutarhan edustalla pesemässä itseäni. En tuntenut kovin kotoisaksi Myrskyklaanissa. Kissat tuijottivat minua oudosti kuin olisin joku tähtikissa!
*Kyllä tämä tästä*, ajattelin vaikken ollut kovin varma asiasta. Tuiskupentu ja Varpupentu leikkivät keskenään. Kuurapentua ei oltu vieläkään löytynyt enkä enää uskonutkaan että löytyisi. Paatsamapilvi saapui viereeni.
"Ikävöit varmaan isääsi ja emoasi", naaras sanoi ystävällisesti.Nyökytin päätäni.
"No, nyt minä olen toisessa klaanissa ja koitan olla sille uskollinen", sanoin. Paatsamapilvi nyökkäsi ja palasi ystäviensä seuraan. Huokaisin ja huomasin että Ruskaraita saapui luokseni.
"Tervehdys", hän sanoi ja istahti viereeni katselemaan pentujamme.
"Hei", sanoin. Tuiskupentu ja Varpupentu leikkivät sammalpallolla ja heittelivät sitä ympäri leiriä.
"Jihuu, tämä on hauskaa!" Tuiskupentu huudahti. Sammalpallo lenteli ympäriinsä, kunnes Kirsikkaviiksi saapui sotureidenpesästä aukiolle. Sammalpallo lennähti suoraan hänen päällensä. Hän tuhahti ja ravisti sammalpallon pois turkistaan. Sitten hän astui tämän päälle niin, että se meni täysin littanaksi.
"Miksi sinä rikoit meidän sammalpallon!?" Varpupentu huusi naaralle.
"Koska te häiritsette muiden rauhaa ja saatte palata heti pentutarhaan!" Kirsikkaviiksi huudahti. Katsoin anteeksi pyytävästi Kirsikkaviikseä ja patistin pentujani pentutarhaan.
"Miksi et sanonut Kirsikkaviikselle mitään?!" Varpupentu paasasi minulle. Huokaisin.
"Koska te melusitte liikaa. Nyt koittakaas olla hiljaa tai vaikka nukkua", sanoin rauhallisesti. Pennut haukottelivat.
"Selvä", Tuiskupentu sanoi hiljaa. Katselin kuinka pentuni nukahtivat viereeni. Katsoin taakseni ja näin Ruskaraidan saapuvan luokseni.
//Ruska? Varpu :DD
Ruskaraita | 09.02.2016
Kävelin sisään leiriin. Huomasin, kuinka kumppanini hännänpää katosi pentutarhaan. Vein oravani tuoresaaliskasaan ja jatkoin sitten matkaa kohti pentutarhaa.
"Ruskaraita?" kuulin jonkun kysyvän takaani.
HUokaisin turhautuneesti ja käännyin kohti kissaa, joka oli nimeni lausunut ääneen. Ääni oli kuulunut Usvahännälle, yksisilmäiselle, siniharmaalle naaraskissalle, joka omasi hopeisen hännän.
"Niin?" kysyin.
"Et tainnut olla leirissä, kun Kirsikkaviiksi ärhänteli pennuillesi. Pakko myöntää, että he melusivat turhankin kovaan.. Voisit mainita siitä heille?" kokenut soturi ehdotti.
"Minä puhun", lupasin ja käänsin selkäni naaraskissalle.
Suuntasin jälleen kohti pentutarhaa. Tällä kertaa pääsinkin sinne. Paatsamalehti makoili pentutarhan suuaukolla, leirin pääaukiolla. Sujahdin sisään vatukoiden sekaan.
"Isii!" Varpupentu kiljaisi ja ryntäsi luokseni.
Tuiskupentu juoksi sisarensa perässä. Kaksikko oli pian takertunut pikkuruisilla kynsillään turkkiini.
"Olette kuulemma melunneet leirissä", naukaisin hiukan ankaraan ääneen.
"Kirsikkaviiksi tuhosi sammalpallomme!" Tuiskupentu väitti vastaan.
"Kun olette leirissä, älkää melutko. Älkää melutko muutenkaan. Voitte joutua hankaluuksiin vielä, kenties Leijonatähti päättää viivyttää oppilasnimityksiänne", näpäytin.
Pennut näyttivät kauhistuneilta.
"Lupaamme olla hiljaa!" Varpupentu virnisti.
"Hienoa", kehräsin ja painoin pääni pennun turkkia vasten, kunnes siirsin katseeni Lupiinihäntään.
"Hei", kehräsin naaraalle.
"Hei", Lupiinihäntä vastasi irvistäen lempeästi.
"Oletteko syöneet mitään?" kysyin kumppaniltani.
//Lupiini?c:
Lupiinihäntä |12.02.2016
"Enpä ole oikein", sanoin kumppanilleni. Ruskaraita viisasi hännälään tuoresaaliskasaa.
"Haen teille syötävää", tämä sanoi ja meni kasalle. Hän valikoi sieltä pulskan kottaraisen ja toi sen minulle ja pennuille. Tuiskupentu ja Varpupentu kiljaisivat ja hyppäsivät kottaraisen kimppuun.
"Katso isä, sain kottaraisen kiinni!" Varpupentu huudahti.
"Minähän sen sain, kuuntele minua eikä Varpupentua! Hän huijaa!" Tuiskupentu tiuskaisi. Ruskaraita naurahti.
"Sehän oli jo valmiiksi kuollut! Sitä paitsi tuon saalisti Lehvätassu", Ruskaraita nauroi. Kehräsin.
"Mutta ruoalla ei silti saa leikkiä. Teidän pitää nyt syödä tuo", sanoin lempeästi. Ruskaraita katsahti minuun.
"Etkö itse syö?" hän kysyi.
"Ei ole nälkä", sanoin. Ruskaraita nyökkäsi.
"Jee, me saadaan syödä tuo itse!" Tuiskupentu huudahti.
"Mutta minä saan enemmän eikö niin emo?" Varpupentu kysyi minulta. Huokaisin.
"Syötte molemmat yhtä paljon onko selvä?" sanoin. Varpupentu mulkaisi minua.
"No selvä sitten. Syömme molemmat yhtä paljon". Varpupentu sanoi.
//Ei kai ollu hittaus? Ruska? Varpu? :DD
Lupiinihäntä | 29.02.2016
Makoilin pentutarhan edustalla katsellen Varpupentua ja Tuiskupentua, jotka leikkivät keskenään.
"Minä olen Leijonatähti" Varpupentu huusi.
"Minä olen sitten Hopeataivas!" Tuiskupentu huusi takaisin. Varpupentu katsoi Tuiskupentua.
"Et sinä voi olla Myrskyklaanin soturi! Sinä voit olla Tuuliklaanin vihollis-soturi!" Varpupentu sanoi siskolleen.
"En minä halua olla Tuuliklaanilainen! Tuuliklaanilaiset ovat haisevia karvakasoja, jotka syövät kaneja!" Tuiskupentu tiuskaisi. Tunsin pistoksen sydämessäni. Ajattelin Routahäntää, Ruostekynttä...
*Olen nyt Myrskyklaanilainen ja minun pitää olla samaa mieltä pentujeni kanssa*, ajattelin.
"No, lopetetaan leikki sitten!" Varpupentu tiuskaisi Tuiskupennulle ja käänsi selkänsä. Hetken ajan päästä Tuiskupentu meni Varpupennun luokse.
"Voin minä se Tuuliklaanilainen olla..", Tuiskupentu sanoi. Varpupennun silmät kirkastuivat.
"Okei, aloitetaan leikki sitten!" Varpupentu sanoi ja pinkaisi viereeni.
"Häivy siitä senkin hiirenaivo!" Varpupentu sanoi.
"En häivy! Minä valtaan leirin!" Tuiskupentu huudahti.
"Ai yksinkö?" näin Ruskaraidan olevan Tuiskupennun takana. Tuiskupentu katsoi taakseen ja näki isänsä.
"Isä, sinä säikytit minut!" Tuiskupentu huudahti.
"No, minä vain ihmettelin, että miksi sinä nyt Myrskyklaanin leirin valtaisit, pikkupentu", Ruskaraita sanoi leikkisästi. Varpupentu meni Ruskaraidan viereen.
"Se oli isä leikki!" Varpupentu kuiskasi. Ruskaraita nyökkäsi "vakavana" ja tuli luokseni. En voinut olla nauramatta!
"Oletko syönyt tänään mitään?" kumppanini kysyi minulta.
"Enpä oikeastaan", sanoin. Ruskaraita nyökkäsi ja haki tuoresaaliskasasta minulle hiiren.
"Kiitos", sanoin ja puskin kumppanini päätä. Pennut olivat jo tänään syönyt pulskan kottaraisen, joten arvelin, ettei niillä olisi nälkä. Pian Leijonatähti käski Ruskaraitaa metsästyspartioon Kirsikkaviiksen ja Laikkulammen kanssa. Pian pennutkin jo lopettivat leikkinsä.
"Ei ole tekemistä. Nyt ei jaksa leikkiä", Varpupentu valitti. Mietin hetken, kunnes tajusin, että pennuthan voisivat mennä kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita.
"Mennään kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita!" patistin pentuja tulemaan mukaani. Varpupentu ja Tuiskupentu seurasivat klaaninvanhimpien pesään. Kielonkukka, Harmaatähti, Leopardiloikka, Vaahteranlehti ja Elotuuli istuivat kaikki hereillä makuualusillaan ja juttelivat jotain.
"Tervehdys. Haluaisiko joku kertoa pennuilleni tarinanoita?" kysyin.
"Ilman muuta", Elotuuli sanoi lempeästi ja katseli Varpupentua ja Tuiskupentua, jotka istahtivat viereeni.
"Mitä te haluatte kuulla?" Vaahteranlehti kysyi. Pennut miettivät hetken.
"Ei me tiedetä. Kertokaa te vain mitä haluatte", Tuiskupentu sanoi. Vanhukset kertoivat, kuinka hirveää oli asua ladossa ja kuinka hirveää oli, kun lato rupesi palamaan. Alkoi tulla hämärää ja pennut nukkuivat.
"Kiitoksia. En olisi saanut näitä mitenkään nukkumaan", kuiskasin vanhuksille, niin, että ne kuulivat.
"Eipä kestä. Suloisia pentuja sinulla ja Ruskaraidalla", Kielonkukka kähisi. Sitten menin pentuja suussani pitäen pentutarhaan. Istuin hetken pentutarhassa miettien, että mitäköhän emolle ja isälle kuuluisi. Ja Pyrysilmälle. Yhtäkkiä Ruskaraita tuli pentutarhaan.
"Olitte kuuntelemassa klaaninvanhimpien tarinoita, vai?" kumppanini kuiskasi.
"Olimme", sanoin ja menin makuulle.
"Ehkä sinunkin pitää mennä jo nukkumaan", sanoin haukotellen. Kumppanini nyökkäsi ja poistui pesästä. Katselin pentujani joiden tasainen hengitys kohisi korvissani. Olin ylpeä niistä. Mutta ihmettelin silti, mihin Kuurapentu katosi? Pian vaivuin uneen..
Heräsin Varpupennun tökkiessä minua.
"Herätys, emo! Mutatassu toi meille hyvin pullean harakan!" pentuni sanoi. Avasin silmäni ja näin Mutatassun harakka suussaan.
"Toin teille saalista", Mutatassu mumisi ja tiputti harakan suustaan Varpupennun ja Tuiskupennun viereen. Nousin seisoalleni.
"Kiitos", sanoin ja Mutatassu poistui pesästä. Paatsamapilvi linkutti luoksemme.
"No, on siinä iso harakka! Saamme kaikki siitä kunnon aterian!" Paatsamapilvi sanoi.
"Muistittehan, pennut muuten kiittää Mutatassua?" Paatsamapilvi lisäsi. Katsoin pentuihin. Vain minä kiitin Mutatassua.
"Emo kiitti!" Tuiskupentu sanoi. Paatsamapilvi naurahti ja aloimme kaikki syödä pulskaa harakkaa. Kun olimme saaneet syötyä pennut hinkuivat ulos pentutarhasta.
"Emo, mennään jo pois täältä tunkkaisesta pesästä!" Varpupentu huudahti.
"Mennään sitten", sanoin ja menin edellä pois pesästä. Pennut seurasivat perässä. Paatsamapilvikin tuli ulos.
"On hauska katsoa pentujen leikkejä", hän sanoi pilke silmäkulmassaan. Pian kuitenkin Ruskaraita tuli luokseni.
"Haluaisitko tulla kanssani ulos? On varmasti ärsyttävää olla jatkuvasti leirissä", kumppanini sanoi.
"No, mutta pennut", sanoin. Paatsamapilvi kai kuuli ja tuli viereeni.
"Minä voin katsoa pentujen perään sillä välin", Paatsamapilvi lupautui. Nyökkäsin ja menimme piikkihernetunnelin läpi leiristä ulos. Kävelimme nelipuuta kohti.
"Missähän Kuurapentu luuraa? Hän on ollut poissa melkein kuun", sanoin kumppanilleni. Loikimme sammamättäiden päältä, kunnes pääsimme heinikolle.
"En tiedä. Tuntuu siltä, ettei hän halunnut Myrskyklaaniin", Ruskaraita sanoi. Nyökkäsin. Olihan Kuurapentu luonteeltaan aika itsepäinen. Kevyt tuulenvire pörrötti turkkiani. Oli hyvin aurinkoinen päivä, muttei aurinko kyllä paljoa puiden läpi paistanut. Pian saavuimme nelipuiden lähelle, aivan Jokiklaanin, Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin rajalle. Nenääni kantautui kahden muun klaanin tuoksut. Jokiklaanin ällöttävään tuoksuun ja Tuuliklaanin tuoksuun, joka ei mielestäni haissut pahalta. Muiden mielestä kuitenkin haisi. Jatkoimme kävelyä takaisin leiriin ja pian olimme jo leirissä, missä Varpupentu ja Tuiskupentu leikkivät...
Varpupentu | 05.03.2016
Loikin ympäri leiriä karkuun Tuiskupentua. Yhtäkkiä törmäsin johonkin.
"Apuaa!" ulvoin kun lensin selälleen maahan.
Tunnistin kissan, se oli Usvahäntä. Naaraskissa oli helppo tunnistaa hänen puuttuvasta silmästään. Se oikeastaan kammotti minua hieman..
"Kasvaako silmäsi takaisin?" kysyin.
Usvahäntä virnisti.
"Ehei. Se lähti kauan sitten, eikä se ikinä tule takaisin", Usvahäntä selitti.
"Haluaisitko sen takaisin?" kysyin ja nousin ylös.
"En tiedä. Olen elänyt melkeinpä koko ikäni näin, ja olisi outoa, jos minulla olisi molemmat silmät", Usvahäntä totesi rauhallisena.
"Minä en ainakaan sietäisi, jos minulla olisi vain yksi silmä!" mumisin.
"Sellaisia kissoja on", totesi naaraskissa ja sivalsi hännällään hennosti kuonoani.
"Kuten?" kysyin.
"Jokiklaanin entinen parantaja, Tähtipolku.. Tuuliklaanin soturi, Pyrysilmä, jonka toinen silmä on vain sokea. Hän on itse asiassa sinulle sukua", totesi Usvahäntä.
"Onko?!" kysyin innoissani.
Soturinaaras nyökkäsi.
"Saanko mennä käymään hänen luonaan?" kysyin.
Usvahäntä pudisti ankarasti päätään.
"Vaikka sinulla olisi sukulaisia toisessa klaanissa, et saa olla heidän ystävänsä, ainakaan liikaa. He ovat vihollisia, ja sodassa sinun on taisteltava heitä vastaan", Usvahäntä kertoi.
"Oletko sinä taistellut ystäviäsi vastaan?" kysyin.
"Olen.. Jouduin taistelemaan omia klaanitovereitani vastaan", Usvahäntä totesi hiljaa.
"Miksi ihmeessä?" kysyin ja loikin ympäri Usvahäntää.
"Olin silloin tuuliklaanilainen. Yksi tuuliklaanilaisista oli surmannut pentuni, Nopsatassun.. Myrskyklaani päätti kostaa hyökkäämällä Tuuliklaaniin", naaras kertoi.
"Miksi olit Tuuliklaanissa?" kysyin.
"Kyllä sinä joskus tajuat, nyt ei ole oikea aika", naaras totesi.
Usvahäntä hyvästeli minut ja käveli pentutarhalle, hän jutteli jotain emon ja toisen kuningattaren, Paatsamapilven kanssa.
"Mistä juttelette?" kysyin.
Tuiskupentu oli mennyt jonnekin, en yhtään tiennyt, että minne.
"Usvahäntä siirtyy kuningattariin pian", emo totesi.
"Miksi?" kysyin.
"Hän saa pentuja", Paatsamapilvi selitti.
"Jee!" kiljaisin.
//Lupiini, jokuh?cx
Lupiinihäntä | 06.09.2015
En ollut ajatellutkaan pentuja. Se oli suurin haaveeni mitä toivoin. Rakastin pentuja yli kaiken. Käänsin katseeni Ruskaraitaan.
"Tietysti! En ole ajatellutkaan..", nau'uin. Ruskaraita hymyili.
"Mentäisiinkö nukkumaan?" kysyin kumppaniltani. Minua väsytti aivan hirveästi.
"Mennään vaan mutta mihin?" kumppanini kysyi. Katselin ympärilleni. Metsä oli täynnä puolukan ja mustikan varpuja. Jotkut varvut olivat aika pitkiä ja niiden suojiin olisi hyvä mennä nukkumaan. Se olisi suojainen paikka. Ruskaraitakin varmasti oli huomannut varvut ja käänsi katseensa minuun.
"Mentäisiinkö noiden suojiin nukkumaan?" Ruskaraita kysyi.
"Mennään", sanoin ja käperryimme varpujen suojiin. Asetuimme tiiviisti toisiamme vasten ja nukahdin heti.
***
Heräsin lintujen viserrykseen. Avasin silmäni. Ruskaraita ei enää ollut vieressäni joten arvelin tämän olevan saalistamassa. Haukottelin ja venyttelin itseäni. Yhtäkkiä mieleeni juolahti kuva Ruostekynnestä, Routahännästä, Pyrysilmästä ja Ruusupennusta. Mutta rakastin jopa enemmän Ruskaraitaa. Enemmän kun emoani, isääni tai sisaruksiani. Katselin ympärilleni ja yritin löytää katseellani ruskeaa turkkia. Mutten nähnyt ja aloin sukimaan turkkiani. Pian ruskea kissa ilmestyi puiden takaa rastas suussaan.
"Jaetaanko tämä?" kumppanini kysyi.
"Joo!" vesi kulki kielessäni kun katsoi herkullisen näköistä rastasta. En ollut koskaan syönyt melkein yhtään ruokaa ja vatsani oli pullollaan entisistä kaneista. Ruskaraita laski rastaan jalkojemme juureen ja aloimme syödä lintua. Se maistui todella herkulliselta.
"Saalistetaanko lisää?" kysyin. Ruskaraita nyökkäsi hymyillen. Saalistimme aurinkohuippuun asti. Söimme vielä hiiret ja vaihdoimme kieliä.
"Minä rakastan sinua niin", kuiskasin kumppanini korvaan.
"Niin minäkin sinua", Ruskaraita kuiskasi takaisin. Kiedoimme häntämme yhteen ja katselimme kuinka aurinko alkoi painua mailleen.
//Ruska? :D
Ruskaraita | 06.09.2015
Olimme matkanneet kauemmas korkokiviltä.
"Olet minulle kaikki kaikessa, sinun vuoksesi jätin klaanini. Ethän sinä jätä minua koskaan?" kysyin rakastava katse kasvoillani rakkaaltani, Lupiinihännältä.
Naaras siirsi katseensa minuun.
"En ikinä, ethän sinä minua?" hän kysyi.
"En", lupasin.
Kävelimme rinnatusten, turkit toisiaan koskettaen kohti auringonlaskua.
"Täällä on paljon parempi olla, kuin ladossa", huokaisin hiljaa.
"Eikö sinulla ole ikävä perhettäsi, klaaniasi?" Lupiinihäntä kysyi.
Hätkähdin.
"Ei. Isäni ei hyväksynyt meitä, joten minäkään en silloin hyväksy häntä", tokaisin kylmästi.
Lupiinihäntä ei vastannut.
"Oletko miettinyt.. Jos ne pennut.. Huomenna?" kysyin takellellen ja hieman epävarmasti.
En tiennyt, miten tämä pitäisi hoitaa..
//Lupiini?:D
Lupiinihäntä | 08.09.2015
Mietin hetken ja vastasin:
"Selvä..", sanoin. Ruskaraita hymyili ja käänsi katseensa muualle.
"Pitäisikö meidän matkata kauemmas?" tämä kysyi.
"Ei varmaan", sanoin. Aurinko oli jo melkein tehnyt kierrkoksensa joten menimme nukkumaan taas mustikan varpujen suojiin. Päässäni pyöri kokoajan miltä tuntuisi olla pentue-emo. Pian minusta tulisi. En saanut millään nukuttua mutta yhtäkkiä silti nukahdin. Avasin silmäni ja näin Ruskaraidan heränneen. Tämä suki turkkiaan tarmokkaasti. Menin hänen luokseen.
"Nytkö?" kysyin. Ruskaraita nyökkäsi ja nousi takajaloilleen. Painauduimme toisiamme vasten.
//Skip 4-8 päivää
Vatsani oli alkanut pullistua. Hädin tuskin pääsin kävelemään. Ruskaraita katsoi minua.
"Taisimme onnistua!" huudahdin.
//Ruska?
Ruskaraita | 12.09.2015
Katsoin Lupiinihännän pulleaa vatsaa
"Pentuja taitaa olla ainakin kaksi", virnistin.
"Oikeasti?" naaras kysyi.
"Uskon niin, ainakin, kun emosi odotti sinua, olin pentu, mutta kun häntä tutkittiin, vatsa oli iso, joten Kuiskevirta sanoi niin", virnistin.
Lupiinihäntä tönäisi minua leikkisästi.
Olimme jo kävelleet kauemmas muutaman päivän ajan ja löytäneet mukavan paikan, jossa asustaa. Se oli metsäinen, mutta nummille pääsi vain pienen kävelymatkan jälkeen.
"Onko sinun ikävä klaania?" kysyi kumppanini.
Pudistin päätäni.
"Eikö se ole tärkeintä, että olemme yhdessä?" kysyin.
Lupiinihäntä painautui minua vasten.
"On", hän vakuutti ja kehräsi rakastavasti.
Olimme tehneet melko lähelle metsän ja nummen välistä rajaa pienen leirin tapaisen, jossa oli piikkihernemuurit ympärillä, sekä myös karhunvatukoita. Leirissä oli kaksi pesää, molempiin mahtui kaksi-kolme täysi-ikäistä kissaa. Tämä niinsanottu leirimme oli monta kertaa pienempi, kuin oikea leiri, jonka koon olimme saaneet selville, kun sen lähellä kerran saalistimme.
"Täällä on hyvä asua", kuiskasi Lupiinihäntä.
"Aiotko palata klaaniin?" kysyin.
"En, ellet sinä aio", hän kuiskasi.
Painauduin vasten naarasta, kunnes yllättäen tunsin pienen potkaisun tuon vatsassa.
"Tunsitko?" Lupiinihäntä henkäisi.
Nyökkäsin.
"Siellä ne ovat", virnistin.
//Lupiini? Onko kaikilla ottajat ja onko kaikki hyväksytty?:3
Lupiinihäntä | 13.09.2015
Hymyilin kumppanilleni.
"Minun on niin rasittava kävellä! Vatsani painaa todella paljon!" huudahdin iloisesti.
"Uskon!" Ruskaraita huudahti. Nauroimme. Ilta alkoi hämärtää.
"Käyn saalistamassa!" Ruskaraita huudahti. Nyökkäsin ja menin toiseenpesään joka leirissä oli lepäämään. Pullukka vatsani väsytti jalkojani ja kun sain itseni makuuasuntoon jalkani olivat ihan puuduksissa. Huokaisin. Pennut potkivat välillä vatsaani. Se kutitti vatsaani hauskasti ja sai minut hyvälle mielelle. Hymyilin itsekseni ja odotin Ruskaraitaa. Täällä oli paljon mukavampi asua kuin ladossa. Ei tarvinnut viedä saalista klaaninvanhimmille tai kuningattarille. Oppilaat saivat vain vähän saalista. Olimme Ruskaraidan kanssa onnekkaita kun lähdimme. Mutta silti sydäntäni kirpisti ajatus etten enää koskaan näkisi Routahäntää, Ruostekynttä, Pyrysilmää... Ikävöin kauheasti niitä mutta halusin silti olla Ruskaraidan kanssa. Ruskaraidan, kissan jota oikeasti rakastin. Pian leirin suuaukolta kuului töminää ja Ruskaraita saapui todella pulsa kani suussaan.
"Jaetaanko tämä?" rakkaani kysyi.
"Sopii", sanoin ja katsoin kuinka Ruskaraita käveli luokseni. Puskimme kuonojamme yhteen ja aloimme aterioimaan. Kani maistui herkulliselta. Todella herkulliselta! Pian kani oli jo syöty.
"Mentäisiinkö jo nukkumaan?" kysyin. Haukottelin ja minua väsytti.
"Mennään vaan", Ruskaraita sanoi ja käperryimme toisiamme vasten. Nukahdin heti.
//Mini :c Ruska? :D
Lupiinihäntä | 26.09.2015
Ruskaraita palasi saalistuksestaan ja toi minulle ja itselleen molemmille oravat meidän varsinaiseen "leiriin". Napostelimme vierekkäin oravanlihaa nautinnollisesti. Kun olimme syöneet vaihdoimme yhdessä kieliä. En enää ikävöinyt perhettäni. Menneet olivat menneitä! Sitä paitsi odotin tällä hetkellä pentuja! Vatsani oli kasvanut hurjasti ja hyvä että pystyin hädintuskin kävelemään. Yhtäkkiä tunsin potkaisun vatsassani. Se otti vähän kipeää ja tiesin että pentuni siellä olivat. Olin juuri saanut itseni suittua kun kauhea kipu lehahti päälleni. Tiesin mikä se oli: supistus! En tienyt että se sattuisi noin kovaa.
"Apua! Supistus, pentumme syntyvät!" huudahdin Ruskaraidalle hädissäni. Ruskaraita valppaantui.
"Viedään sinut makuupaikalle! Haen sen jälkeen sinulle kepin jota voit pitää hampaissasi. Nyökkäsin rakkaalleni pistin silmäni kiinni. Kipu tuntui aivan hirveältä.
*Lupiinihäntä, sinä kestät kyllä!* ajattelin tuskissani. Pian Ruskaraita sai minut jotenkin makuualuselle ja allani oli pehmeää sammalta. Nyt tuntui paljon paremmalta.
"Haen sinulle vielä sen kepin", Ruskaraita sanoi ja haki leirin ulkopuolelta paksun kepin ja asetti sen makuualuseni viereen. Kipu tuntui nyt kaikista kovimmiten ja kirkaisin tuskissani. Tuntui aivan hirveältä ja purin keppiä niin kovaa kun pystyin. Aika meni hitaasti ja pian vatsani vieressä makasi kolme pientä pentua. Minun ja Ruskaraidan pentuja! Päätäni lähimpänä makasi kullanruskea naaras. Se imi tarvokkaasti nisistäni ja se aina välillä vähän kutitti. Naaraan vieressä nukkui valkea kolli. Tämän vieressä nukkui valkea naaras jolla oli kellanpunaisia läikkiä. Tuo näytti hyvin Varputassulta! Ruskaraita istui vieressäni ja katsoi lumoutuneena pentujamme.
"Annattaiisiinko tuon kullanruskean nimeksi Tuiskupentu? Ja jos tuo valkoinen olisi Kuurapentu?" kumppanini kysyi. Katselin pentuja ja käänsin katseeni sitten rakkaaseeni.
"Sopii", sanoin ja käänsin katseeni taas Varputassua näyttävään pentuun.
*Mitä jos tuon nimi voisi olla Varpupentu?* ajattelin. Mitäköhän Varputassu ajattelisi minusta jos antaisin pennulleni nimeksi Varpupentu? No, se ei haitannut. Varputassu ei kunnioittanut minua mitenkään joten ei se haittaisi. Katsoin Ruskaraitaa.
"Sopisiko tuon nimeksi Varpupentu?" kysyin kumppaniltani.
//Ruska? :D
Ruskaraita | 29.09.2015
"Se sopii mainiosti", kehräsin painaessaan pääni Lupiinihännän valkeaan turkkiin.
"Meillä on kolme pientä pentua", kuiskasi Lupiinihäntä.
Naaraan silmät kostuivat. Olin niin onnellinen. Olin nyt isä!
"Kuinkahan klaaneilla menee?" kysyi Lupiinihäntä yllättäen.
Katsoin häntä ja kohautin lapojani.
"Annoimme pennuillemme klaaninimet", huomautin.
Kumppanini nyökkäsi.
"Onko se soturilain vastaista?" hän kysyi.
Kohautin lapojani.
"Soturilaki ei koske meitä enää", sanoin.
"Olet oikeassa", Lupiinihäntä totesi.
Varpupennuksi nimetty naaraspentu vingahti, kun Kuurapentu potkaisi tuota.
"Shh", kuiskasin painaessani pääni Kuurapennun turkille, hän säpsähti, mutta rentoutui pian.
"Tuiskupentu?" Lupiinihäntä kysyi.
Pentu ei tunnistanut nimeään, eikä säpsähtänytkään. Lupiinihäntä nuolaisi korvantaustaani.
"Menen saalistamaan", nousin ylös.
"Älä mene kauas", Lupiinihäntä kuiskasi.
"En tietenkään", lupasin.
Loikin ulos leiristämme ja suuntasin kohti nummea. En mennyt edes metsänrajaan, vaan nuuhkaisin ilmaa.
*Hiiri*, ajattelin.
Lähdin vainuamaan hiiren olinpaikkaa tarkemmin.
Pieni, harmaa hiiri kaiveli jotain tammen juurikosta. Hiivin aluskasvillisuudessa kohti tuota, eikä hiiri osannut arvata sitä, kun olin jo murtanut tuon niskat. Nuolaisin tyytyväisenä huuliani.
Olin saanut vielä yhden oravan, ja palannut kumppanini luo.
"Nukkukaa te siinä pesässä, nukun lähellä. Olen tarkkana koko yön", naukaisin.
"Minä myös", Lupiinihäntä vastasi.
Nyökkäsin ja menin nukkumaan.
//Kirjotan Varvul:D
Varpupentu | 29.09.2015
Makoilin sisarieni vieressä, emoni vatsan suojissa. Tunsin kuinka kieli lipoi päälakeani vähän väliä, se sai minut vaipumaan uneen..
Herätessäni, oli yhä pimeää. Kohotin päätäni ja tunsin vierelläni yhä sisareni. Tiesin, että niitä oli kaksi. Kaikki tuntui tutulta, joten avasin vain silmäni. Oli pimeää, ja saatoin juuri ja juuri erottaa edessäni makaavan valkean naaraan, sekä vierelläni olevat kaksi kokoistani pentua. Emoni liikahti ja avasi silmänsä. Hän näytti hämmentyneeltä ja samalla liikuttuneelta.
"Hei, pikkuinen", hän puski päällään pitkää, pörröistä turkkiani.
Vingahdin, kun emo alkoi nuolla turkkiani, enkä pitänyt siitä alkuunkaan. Hän lopetti. Pian kuulin lähestyvät askeleet, ja raidallinen kolli astui sisään.
"Varpupentu avasi silmänsä!" emo huudahti kyyneleet silmissään valuen.
Kollikissa käveli luokseni.
*Onko hän isäni?* kysyin ja katsoin arvioivasti kollin ilmettä.
Hän oli tyyni ja rauhallinen, mutta myös iloinen sekä onnellinen.
"Kuka olet?" kysyin.
"Isäsi, Ruskaraita", kolli kertoi.
"Minä olen emosi, Lupiinihäntä", naaraskissa kertoi.
"Tässä on Kuurapentu, ja tässä Tuiskupentu", esitteli Ruskaraita, isäni.
Nyökkäsin ja lähdin hassusti ryömimään taaksepäin, että pääsisin eroon sisarusteni turkeista. Oli hurjan kuuma!
"On kuuma", valitin.
"Varmasti tuolla turkilla", hymähti emo kehräten.
Huomasin Tuiskupennun hännän heiluvan hieman. Asetuin vaanimisasentoon ja syöksyin kohti sisartani, mutta lensin kuonolleen maahan ja en päässyt alkuunkaan Tuiskupennu hännän luo.
"Hiirenpapanat!" sihahdin ja kierähdin ylös.
"Se meni hyvin, mutta jalkasi ovat vielä huterat", hymyili Ruskaraita.
Kolli istui pesän suuaukon lähellä, pesä oli hyvin ahdas, eikä hän olisi mahtunut syvemmälle.
"Saanko lähteä ulos?" kysyin.
Lupiinihäntä pudisti ankarasti päätään.
"Siellä on vaaroja, kuten kettuja. Et voi mennä sinne", hän naukaisi.
"Ei sitten, vielä", kuiskasin ja kömmin takaisin sisarusteni väliin juomaan maitoa..
Olin hyvin väsynyt.
Sulkiessani silmäni, vaivuin miltei heti syvään uneen.
//Emo, sisarukset?:D
Kuurapentu | 30.09.2015
Imin emoni nisistä maitoa. Silmäni eivät olleet vielä auenneet. Kuuntelin hartaasti ääniä mitä kissat puhuivat.
"Kuurapentu ei ole avannut vielä silmiään", kuulin lempeän äänen sanovan. Arvioin että tuo kuului emolleni.
"Ei sen vielä tarvitsekaan", kuulin jonkun sanovan vähän matalammalla äänellä.
"Kuurapentu onkin niin pieni! Minä olen jo iso!" kuulin pennun äänen sanovan.
"Kyllä Kuurapentukin avaa silmänsä. Mutta ei vielä Varpupentu", tuo matala ääni sanoi.
*Varpupentu? Onkohan tuo sisareni?* ajattelin. Niin monta ääntä. Kumpa minäkin olisin voinut jo puhua. Miltkäköhän minun ääneni kuulostaisi? Auoin suutani mutta mitään ei kuulunut. Menikö jokin vikaan? Vai miten puhuttiin? En kerinnyt ajatella asiaa pitenpään kun jo nukahdin. Heräsin mutta en vieläkään ollut avannut silmiäni.
"En ole vieläkään avannut silmiäni!" kuului yhtäkkiä ääni suustani.
"Kuurapentu puhuu!" sanoi tuo Varpupentu.
"Niin taitaakin!", kuului tuo lempeä ääni jonka arvioin kuuluvan emolleni.
"Pian hän jo avaa silmänsä", kuului isäni ääni. Imin hetken emoni nisistä ja taas nukahdin. Heräsin ja näin emoni joka nukkui. Tai minä olin avannut silmäni! Katsoin viereeni ja näin kaksi pentua makaamassa vieressäni.
*Sisaruksiani*, ajattelin. Mutta nyt minä näin. En halunnut laittaa silmiäni kiinni ja nukahtaa koska pelkäsin että silmäni jäisivät kiinni enkä saisi niitä enää auki. Se oli turha pelko sillä kun räpsäytin silmäni ne menivät takaisin auki. Huokaisin ja pistin silmäni kiinni ja nukahdin.
//Varpuu!? Ruskaa?! c:
Varpupentu | 05.10.2015
Avatessani silmäni, Kuurapentu kääntyili rauhattomasti vierelläni.
"Lopeta!" kiljaisin ja potkaisin tuota niin, että hän kellahti Tuiskupennun päälle.
Molemmat kiljaisivat. Kuurapentu räväytti silmänsä auki.
"Onko ihan pakko?!" hän rääkäisi ja potkaisi takaisin niin, että kellahdin pois emon vatsan viereltä.
Vingahdin ja emo säpsähti.
"Älkää tapelko", hän naukui ja veti minut takaisin vatsansa vierelle.
"Varpupentu aloitti!" Kuurapentu sihahti.
"Se olit kyllä sinä, kun olit ihan liian rauhaton", murisin.
"Et sinäkään nukkuessasi voi päättää mitä teet!" pentuetoverini vastusti.
"Sehän nähdään! Yritä saada minut kiinni!" sihahdin ja ennen, kuin emo kerkesi tekemään mitään, ryntäsin hoiperrellen ulos pesästä.
"Varpupentu!" emoni ulvaisi, ja Kuurapentu kompuroi perääni ja kaatui.
Ryntäsin ulos leiristä.
"Odottakaa!" emo kiljui, mutten pysähtynyt.
Kuurapentu saattaisi ottaa minut kiinni hetkenä minä hyvänsä! Yhtäkkiä kompastuin johonkin ja kierin eteenpäin. Törmäsin johonkin pehmeään.
"Mitäs täällä riehutaan?" hän kysyi, kun Kuurapentu lensi perääni.
//Kuurapentu?:D
Ruskatassu | 22.08.2015
Nilkutin leiriin. Laiha kehoni oli riutunut ja verinen, joka paikassa oli syviä ja kirveleviä haavoja, jotka Kuolonklaanin kissat olivat saaneet aikaan.
"Oletko kunnossa?" Kuiskevirta kysyi ravatessaan luokseni.
"O-olen", naukaisin ja irvistin.
En nähnyt vasemmalla silmälläni, en kuitenkaan uskonut, että se olisi lähtenyt.
"Tule pesään, silmäsi tarvitsee nopeasti hoitoa", Jokiklaanin parantaja naukui.
"Eikö Kuiskevirta voisi hoitaa minua?" sihahdin.
"Hän hoitaa jo Vinhasiipeä", parantaja naukui.
Nyökkäsin ja seurasin kissaa parantajan pesään, jossa oli monta loukkaantunutta. Yrttien väkevä haju kantautui sieraimiini, sekä myös toki yhä vain voimistuva veren haju. Vilkaisin pesän perälle, jossa Kuiskevirta yritti saada Vinhasiiven lavassa olevan haavan tyrehtymään. Usvahäntä seisoi kollin vierellä rauhoitellen häntä lempeästi. Mieleeni tuli Lupiinitassu, jota minulla oli järjetön ikävä.. Olin nähnyt hänet viimeksi viime iltana, enkä ymmärtänyt, kuinka kestäisin, kun klaanit muuttavat lereihinsä..
"Mene tuohon makaamaan, että voin putsata silmäsi", parantajanaaras naukui ja sai minut havahtumaan aatteistani.
Nyökkäsin ja menin makaamaan sammalpedille, jossa taisi olla heiniä ja jonkun kuivunutta verta. Tähtipolku katosi jonnekin ja palasi pian.
"Älä yritä avata silmääsi", parantajanaaras neuvoi.
Pian tunsin, kuinka naaras nuoli silmäni ympärystää ja paineli siihen jotain.
"Nyt avaa se", hän käski.
Avasin silmäni, alussa näin sillä hyvin sumeasti, mutta pian Tähtipolun kasvot selkenivät.
"Mikä siinä on, siihen sattuu", naukaisin ja irvistin.
"Silmäsi päällä on arpi", naaras vastasi.
"Äh.. Sekin vielä", murahdin.
"Se ei lähde pois, joten joskus se voi olla kipeä, mutta jos se nyt tulee kovin kipeäksi, tule käymään. Onko sinulla muualla haavoja?" Tähtipolku kysyi.
Tähtipolku oli kuulemma isäni pikkuserkku, eli minullekin jotain sukua.
"Vatsassani on melko syvä haava, sitä kirvelee, sekä vasemmassa kyljessä", kerroin.
Naaras nyökkäsi.
"Katson ne äkkiä, sen jälkeen saat mennä nukkumaan", naaras naukaisi.
"Enkö voi syödä ensin?" kysyin.
Vatsani murisi.
"Jos kasassa on jotain, äsken siinä ei ollut yhtään mitään, joka muru oli syöty", Tähtipolku naukui.
Olin tottunut, ettei tuoresaaliskasassa melkein koskaan ollut mitään, mutta se kävi hermoilleni! En pitkään aikaan ollut syönyt vatsaani täyteen, olin aina nälkäinen.
Tähtipolku oli hoitanut haavani kuntoon, laahustin ulos parantajan pesästä tuoresaaliskasalle, jossa oli vain yksi luiseva hiiri. Lupiinitassu loikki kasalle ja kerkesi ottaa minua ennen hiiren.
"Äh!" sihahdin ja tömistelin jalkojani maata vasten.
Lupiinitassu siirsi katseensa minuun.
"Ai, anteeksi, veinkö tämän?" hän kysyi.
Siirsin katseeni häneen, jolloin Lupiinitassu pudotti hiiren maahan.
"Olitko taistelussa?" Lupiinitassu henkäisi.
Nyökkäsin apeasti.
"Olisitko niin kiltti ja antaisit tuon hiiren minulle? Voisimme vaikka jakaa sen.. Kuolen pian nälkään", murahdin.
Olin vihainen, koska en ollut syönyt tänään oikeastaan mitään, ellei laskettu muutamaa suullista metsämyyrää.
"Toki saat, olen syönyt auringonnousun jälkeen puolikkaan oravan, emo vain lupasi minun syödä, mutta ota sinä se", naaras hymyili.
"Kiitos", vastasin.
Sydämeni löi kiivaasti, kun otin hiiren rakastamani naaraan jalkojen juuresta. Loin häneen vielä kiitollisen katseen kerran.
"Ruskatassu, käskinhän sinun pysyä kaukana tuosta kissasta", isäni, Leijonaloikka naukui astuessa eteeni.
"No anteeksi vain, mutta hän antoi minulle tämän hiiren!" murahdin.
"Ai, anteeksi", Leijonaloikka naukui ja poistui.
Murahdin.
*Hän ei koskaan ymmärrä mitään!* ajattelin ärsyytyneenä samalla, kun söin hiirtä.
Yritin nauttia parhaani mukaan jokaisesta suupalasta. Hiiri oli sitkeää, kai se oli ollut hyvin vanha.. Klaanit söivät kaiken riistan alueelta, koska emme voineet jättää saalistamatta perheitä, oli pakko.. Jos emme saalistaisi kaikkea, kuolisimme heti.
//Joku?:D Ruska sai siis vasemman silmänsä päälle arven, joka ei kuitenkaan rikkonut silmämunaa, sekä vatsaan yhden ja vasempaan kylkeen.
Lupiinitassu | 22.08.2015
Katselin kuinka Ruskatassu naposteli hiirtä, jonka annoin hänelle. Minä rakastin Ruskatassua todella paljon. En voisi olla erossa hänestä! Pistin silmät kiinni.
"Lupiinitassu!", joku kuiskasi takanani. Avasin silmäni ja näin Ruskatassun. Ruskatassu oli syönyt hiiren ja oli nyt sotureidenpesän vieressä niin, ettei kukaan nänhyt häntä muutakuin minä.
"Mitä nyt?" kuiskasin takaisin ja katsoin ettei kukaan näkisi meitä. Menin Ruskatassun luokse. Ruskatassu katsoi silmiini.
"Mentäisiinkö ulos?" Ruskatassu kuiskasi. Olin turhautunut. Kyllä kaikki näkisivät jos minä olisin mennyt Ruskatassun kanssa ulos.
"Kaikkihan näkee meidät!" huudahdin ettei kukaan muu kuullut. Ruskatassu luimisti korvansa.
"Mutta mitä jos minä menenkin sinua ensin ja sinä odotat täällä hetken ja tulet sitten ulos?" Ruskatassu kysyi. Katselin Ruskatassun laihoja kylkiä ja käännöin naamani sitten häntä päin.
"Se voisi toimia. Mutta mitä minä sanon kun lähden ulos näin vain?" kysyin. Ruskatassu pudisti päätään.
"Sano vaikka että menet saalistamaan", Ruskatassu sanoi. Nyökkäsin ja Ruskatassu lähti. Näin kuinka hän pujahti nopeasti ulos uloskäynnistä. Käännin katseeni muualle ja mietin mitä voisin tehdä ennenkuin lähtisin "saalistamaan". Aika kului nopeaa ja vihdoin päätin mennä ulos. Kukaan ei onneksi kysynyt mihin lähdin ja pääsin vaivatta ulos. Etsin katseellani Ruskatassua. En nähnyt häntä ja päätin mennä ladon toiselle puolelle. Huomasin olevani siinä kohdassa missä olin tapellut Varputassun kanssa. Ikävöin Varputassua vaikka hänkin rakasti Ruskatassua ja oli vihainen minulle. Huokaisin ja lähdin korkokiville päin. Pian näin ruskean turkin vilahtavan puuntakana. Menin sille kohtaa missä näin ruskean turkin. Ruskatassu istui pienen kannon päällä.
"Täältä kukaan ei löydä meitä", Ruskatassu sanoi ja nousi kannolta. Kehräsin ja rupesin puskemaan rakastamaani kissaa. Kiedoin itseni Ruskatassuun. Oli ihanaa olla Ruskatassun kanssa. En sietäisi olla hänestä enää koskaan erossa!
//Ruska?
Ruskatassu | 22.08.2015
"Rakastan sinua, ihan tosi", kuiskasin naaraalle.
Tunsin kuitenkin syyllisyyttä Varputassun kuolemasta. Minun takiani hän ihan varmasti lopetti syömisen ja kuoli!
"Minä tiedän sen, koska niin minäkin sinua", Lupiinitassu henkäisi.
"Tänne", kuiskasin ja ohjasin naaraan kohti Kuolonklaanin reviiriä.
"Mitä nyt, Ruskatassu?" naaraskissa kysyi.
"Partio", vastasin nopeasti
Lupiinitassu nyökkäsi.
"On ärsyttävää olla näin", hän naukaisi apeana.
"Tiedän, on vain kestettävä.. Kun olemme sotureita, ei anneta kenenkään estää meitä", kuiskasin hiljaa.
"Ei niin", Lupiinitassu myöntyi.
Ravasimme kylmässä viherlehden yhtenä viimeisenä iltana kohti Kuolonklaanin reviiriä.
"Mitä sanoisit, jos oikeasti saalistaisimme?" kysyin.
"Hulluko olet! Nyt he vartioivat taatusti kokoajan reviiriään", Lupiinitassu naukaisi.
Tunsin kipua vasemmassa silmässäni, vatsassani ja vasemmassa kyljessäni. Irvistin.
"Entä sitten, olet tuuliklaanilainen ja.. No, isoisoisäni oli nopea, olen minäkin!" kiljahdin.
"Heh, hyvä on", Lupiinitassu loi kasvoilleen lempeän ja myöntyvän virneen.
"Kiitos", vastasin.
"Hankitaan saalista jonkun verran, että klaani saadaan ruokittua", ehdotin.
Lupiinitassu nyökäsi. Lähdimme rinta rinnan Kuolonklaanin reviirille nuuhkien ilmaa. Haistoin jäniksen, jonka Lupiinitassukin haistoi. Lähdimme etsimään sitä, pian löysimmekin sen. Jänis ryntäsi ulos kolosta, Lupiinitassu ryntäsi jäniksen perään, samoin minä. Lupiinitassu loikkasi jäniksen eteen, jolloin saalis vaihtoi suuntaa ja juoksi suoraan minua kohti. Läimäytin jänistä kynsilläni, jolloin Lupiinitassu tarttui siihen hampaillaan ja tappoi jäniksen.
"Lupiinitassu, syödäänkö tämä ja saalistetaan sitten lisää?" kysyin.
Naaras mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten. Menimme omalle reviirillemme pähkinäpensaikkoon piiloon. Söimme yhdessä jänistä, siitä sai hyvin energiaa saalistukseen.
"En ole pitkään aikaan syönyt jänistä", Lupiinitassu nuoli suupieliään.
"En minäkään, enkä erityisemmin pidä siitä", virnistin.
"Jatketaanko?" Lupiinitassu kysyi ja nousi ylös.
Nyökkäsin. Lähdimme yhdessä takaisin Kuolonklaanin reviirille. Maistelin ilmaa. Kitalakeeni tulvahti tuore hiiren tuoksu. Lähdin hiipimään sitä kohti yhä syvemmälle Kuolonklaanin reviiriä.
"Tänne!" Lupiinitassu kuiskasi pensaikosta.
Syöksyin naaraan luo jättäen hiiren.
"Mitä?" kysyin.
"Partio", Lupiinitassu sihahti.
Yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla.
"Tuo ehkä peittää hajujälkemme", naukaisin.
Lupiinitassu nyökkäsi. Katsoin kauhistuneena, kuinka kolmen hengen partio käveli ohitsemme. Kauhistuksekseni sitä johti Viiltotähti, mukana olivat Tulikynsi ja joku nuoren oloinen soturi, joka oli ilmestynyt taistelun päätyttyä. Kun kolmikko oli mennyt pois, odotimme hetken, kunnes he olivat kadonneet kokonaan, eivätkä varmasti palaisi. Yhtäkkiä kuulin rapinaa takaani, hiiri käveli ohitsemme. en miettinyt hetkeäkään, vaan painoin kynsilläni hiiren maahan, jolloin se vingahti ja tuon niskat rasahtivat. Hiiri muuttui veltoksi ja kuoli. Virnistin.
"Tämä viedään Mutapennulle ja emolleni", vastasin.
Lupiinitassu nyökkäsi.
Jatkoimme saalistusta aina auringonnousun alkuun saakka..
Palasimme leiriin, olimme saaneet vielä hiiren, jäniksen ja pulskan varpusen.
"Emo! Ruskatassu toi hurjasti saalista!" Mutapentu kiljaisi pentutarhan suuaukolta.
Olin tullut Lupiinitassua ennen ja ottanut hiiren ja varpusen mukaani. Se oli kyllä hurjasti yhdeltä oppilaalta, kun soturikin sai täällä yhdessä partiossa keskimäärin yhden riistan tai sitten ei ollenkaan. Lumikukka käveli ulos pesästä.
"Mistä sinä nuo?" isäni, Leijonaloikka kysyi astuessaan eteeni.
En vastannut.
"Et kai käynyt Kuolonklaanin reviirillä?!" emoni kysyi tiukasti.
"Minä halusin saada teille riistaa!" puolustauduin.
"Olet vasta oppilas! Jos Kuolonklaanin partio olisi löytänyt sinut, sinut olisi tapettu etkä olisi voinut tehdä mitään!" emo naukui huolissaan.
Huokaisin.
"Mutta ei löytänyt!" ulvaisin.
"Anna olla, Lumikukka", Leijonaloikka huokaisi pudistellen päätään.
"On hyvä, että ajattelet klaanin parasta, mutta ajattele emoasi, jos kuolisit, hän ei kestäisi, enkä minäkään. Tiedät, miten otan toverieni kuolemat. Kannan jo tarpeeksi kaunaa Kuolonklaania kohtaan, enkä tahdo sinun kuolevan", Leijonaloikka huokaisi.
Murahdin.
"Mutapentu, tämä hiiri on sinulle", vaihdoin nopeasti aihetta.
"Ihan kokonaanko?!" pentu kiljaisi.
"Anna emolle vähän", hymyilin.
Työnsin hiiren kissan eteen, hän otti sen innoissaan ja ryhtyi syömään. Vein varpusen klaaninvanhimmille, siitä riitti Harmaatähdelle ja Pikkutähdelle, jotka söivät yhdessä. Kävelin ulos pentutarhasta, Lupiinitassu oli palannut ja Mutapentu nukahtanut puolisyödyn hiiren ääreen.
"Ruskatassu, saat syödä loput tuosta hiirestä", emo naukui.
"Sinunhan pitäisi", sanoin emolleni.
"Heh, olen vanhempi, eikä Mutapentukaan tarvi enää maitoa", emo hymyili.
"Kiitos", kuiskasin hiljaa.
Lupiinitassu vei suuren jäniksen vanhuksille.
"Kuinka moni vanhus sai syödä siitä?" Pyrysilmä kysyi sisareltaan.
"Kirkasmieli, Kultatähti ja Mahlahenki saivat vatsansa melkein täyteen", naukaisi oppilas.
"Hyvä, jos saamme lisää tuollaisia saaliita, pääsemme täyteen kuntoon", soturi hymyili sisarelleen.
//Lupiinitassu? joku?:D En nimittäny Mutaa oppilaaks, koska Regina saa tehä sen ite, jos haluaa!:)
Lupiinitassu | 25.08.2015
Istuin napostelemassa myyrää pentutarhan edustalla. Huhu siitä että emoni oli tiineenä oli levinnyt jo melkein kaikille ladon asukeille. Huokasin. En halunnut yhtään enempää siskoja tai veliä. Paitsi emoni olisi silloin aika kiireinen ja ei ehtisi paasata minulle. Olin ollut tänään saalistamassa Kohinamielen ja Sammaltuulen kanssa. En ollut nähnyt tänään Ruskatassua mutta ajattelin että voisin mennä hänen kanssaan ladon ulkopuolelle. Olin saanut syötyä myyräni. Pian eteeni tepasteli Kivisulka.
"Eikö olekin mukavaa että saat siskoja tai veliä?" Kivisulka sanoi. Vastasin nyökkäyksellä ja nousin seisomaan.
"Jep, Tuuliklaani kasvaa", sanoin. Kivisulka nyökkäsi.
"Minä menen etsimään Mutasilmää!" hän sanoi ja katosi muiden klaanikissojen joukkoon. Pian näin ladosta tulevan esiin vaalenruskea kolli. Ruskatassu! Olin säntäämässä Ruskatassun luo mutta en viitsinyt. Entä jos kaikki pitäisivät minua erossa Ruskatassusta ikiajoiksi? Menin pentutarhan taakse ja odotin että Ruskatassu saapuisi kohdalle. Oikeastaan Ruskatassu taisi huomata jo minut sillä hän vei saaliit tuoresaaliskasaan ja saapui viereeni. Varmistin vielä ettei kukaan nähnyt ja puskin rakastamaani kissaa päähän.
"Mentäisiinkö ulos?" kysyin Ruskatassulta. Ruskatassu vastasi nyökkäyksellä.
"Joo mennään mutta nyt sinä menet ensin ladon ulkopuolelle!" Ruskatassu huudahti niin ettei kukaan muu kuullut.
"Selvä", sanoin ja menin pois pentutarhan takaa. Tepastelin ladon suuaukolle ja pian olin jo ladon pihapuolella. Odotin kauan kunnes Ruskatassu saapui ulos sisäänkäynnistä.
"Mennään äkkiä korkokiville päin!" Ruskatassu huudahti. Nyökkäsin ja juoksimme vähän matkaa korkokiville päin. Pysähdyimme ja menimme istumaan.
"Minä rakastan sinua todella paljon", kuiskasin Ruskatassulle ja pistin pääni kollin päähän.
"Niin minäkin sinua", Ruskatassu kuiskasi. Kiersin selkäni Ruskatassuun selkään ja kehräsin tälle. Olin niin onnellinen kun sain olla Ruskatassun kanssa.
//Ruska? Joku
Lupiinitassu | 27.08.2015
Istuskelin emoni kanssa sotureidenpesän edustalla. Routahännän vatsa oli kasvanut todella paljon. Emoni näyttikin siltä ettei päässyt kävelemään normaalina. Huokaisin ja etsin katseellani Ruskatassua. Hän oli varmastikin mennyt aamupartioon. Olin juuri herännyt ja halusin mennä Kohinamielen kanssa saalistamaan. Mutta en nähnyt Kohinamieltä yhtään mistään. Huokaisin ja menin etsimään häntä. Muut klaanikissat katsoivat minua ihmetellen. Pian eteeni saapui Myrskyklaanin Siipisydän.
"Ketä etsit?" kissa kysyi.
"Kohinamieltä. Hän on mestarini", nau'uin nopeasti odottamatta vastausta. Käänsin katseeni muualle ja tarkastin vielä näkyisikö Kohinamieltä missään. Mutta ei näkynyt. Katsahdin takaisin Siipisydämeen.
"Hänhän lähti aamupartioon!" Siipisydän maukui.
"Mitä?! Aamupartioon! Miksei hän ottanut minua mukaan?" huudahdin.
"Mistä minä sen tiedän!?" Siipisydän naukui ja lähti muualle. Kohautin lapojani ja lähdin oppilaidenpesälle. Eipä minulla muuta tekemistä ollutkaan kuin mennä nukkumaan nälässä! Inhosin elämääni! Oppilaidenpesässä ei ollut kukaan joten menin nukkumaan olkiin. Nukahdin oitis. Heräsin jonkun herätellessä minua.
"Herätys Lupiinitassu!" joku kuiskasi. Avasin silmäni ja näin Ruskatassun. Suuri ilonpurkaus lehahti turkkiini. Nukkumisen jälkeen minulla oli paljon virkeänpi olo ja halusin mennä Ruskatassun kanssa ulos. Räpyttelin silmiäni saadakseni viimeisetkin unet riippeet pois ja nousin seisomaan. Aloin sukia itseäni puhtaaksi ja pian oli jo putipuhdas. Käänsin sitten katseeni rakastamaani kissaan.
"Mentäisiinkö ulos?" kysyin. Ruskatassu katsoi minua hetken silmiin ja myöntyi.
"Mennään vaan. Menetkö sinä ensin?"
"Okei", sanoin ja menin ulos oppilaidenpesästä. Suurin osa kissoista olivat jo heränneet ja katsoivat minua ihmetellen. Menin suoraa päätä ulos päin. Mutta ennen kuin pääsin Kohinamieli saavutti minut.
"Mihin sinä menet?" Kohinamieli kysyi.
"Saalistamaan", valehtelin.
"Etkö haluaisi minua mukaasi?" mestarini kysyi.
"Haluan omaa rauhaa!" huudahdin ja pujahdin ulos ladosta. Odotin kauan kunnes Ruskatassu saapui luokseni. Saalistimme ja saavuimme latoon eri aikoihin. Yhtäkkiä ladosta kuului kauhea kirkuna.
"Supistus! Pentuni syntyvät!" joku naaras kissa huusi. Pian tunnistin äänen kuuluvan emolleni. Tiputin äkkiä saaliit tuoresaaliskasaan ja menin katsomaan mitä oli tekeillä. Ruostekynsi ja Pyrysilmä raahasivat Routahäntää pentutarhaan päin. Muut kissat katsoivat silmät pyöreinä tapahtumaa. Pian veljeni ja isäni olivat saaneet emoni pentutarhaan ja parantajat saapuivat juoksujalkaa paikalle. Vatukkatassulla oli jonkilaisia yrttejä mukanaan ja Kaunokukka säntäsi suoraa päätä pentutarhaan. Ruostekynsi meni Routahännän luo. Olin menossa istekin kun Kuiskevirta tuli eteeni.
"Et saa mennä pentutarhaan!" Kuiskevirta kielsi. Tuhahdin ja lähdin muualle.
//Joku?
Lupiinitassu | 28.08.2015
En ollut nähnyt vielä Ruusupentua. Oikeastaan en ollut keriinnyt sillä Kohinamieli vei minua koko ajan saalistamaan tai taistelharjoituksiin. Tänään olin saanut vapaa päivän. Olin juuri menossa katsomaan Ruusupentua. Pentutarhasta kuului puhetta.
"Onpa kaunis! Ruusupennusta tulee varmasti kelpo saalistaja!" joku naaras kissa sanoi. Kuulin Routahännän kehräävän. Menin muitta mutkitta pentutarhaan. Ruusupennun kehuja oli Kivisulka. Pieni valkea pentu leikki sammalpallolla ihan Kivisulan vieressä. Pennulla oli niskassaan kellanpunainen läiskä. Läisä muistutti minua Varputassusta. Varputassullakin oli kellanpunaisia läikkiä. Oikeastaan Ruusupennulla on vain yksi läikkä mutta se silti muistutti minua Varputassusta. Ruusupentu lopetti leikkimisen ja katsoi minua kummissaan.
"Kuka hän on?" pentu kysyi. Routahäntä hymyili.
"Hän on isosiskosi Lupiinitassu. Hän on oppilas", emomme vastasi.
"Minäkin haluan olla jo oppilas!" Ruusupentu vastasi. Pentu katsoi minua vähän vihaisen näköisesti. Olin kateellinen Ruusupennulle. Nyt emoni hoiti vain pelkkää Ruusupentua. Ja uskoin ettei emoani kiinnostanut enää mikään minun asiani. Huokaisin ja tökin sammalpallon takaisin Ruusupennulle ja lähdin pois pentutarhasta. Mutta Ruusupentu seurasikin minua ulos.
"Onko sinun mielestäsi kiva pestä klaaninvanhimpien makuualuset?" Ruusupentu kysyi. Etsin Ruusupennun äänestä vahingoniloisuutta mutta löysinkin äänestä kateellisuutta. Miten hän voi olla makuualusten vaihtamisesta kateellinen? Käänsin katseeni Ruusupentuun mutta tämä oli jo kadonnut pentutarhaan. Tuhahdin ja menin etsimään Ruskatassua.
//Mini :c Perhe? Ruska?
Ruskatassu | 29.08.2015
Kävellessäni ulos ladosta, kuulin lähestyviä askelia. Käänsin katseeni Lupiinitassuun, joka laahusti minua kohti häntä maata laahaten.
"No, mikä on?" kysyin naaraalta.
"Ei mikään", hän tokaisi nopeasti.
En kysellyt enempää, se oli selvästi asia, josta hän ei juuri nyt tahtonut puhua. Nyökkäsin vastaukseksi. Tahdoin niin kovasti olla Lupiinitassun kanssa, mutta perheeni ja ennen kaikkea soturilaki kielsi sen. En kestänyt näitä rajoja! Ne kielsivät meiltä elämän! Tällä hetkellä tuntui, että koko Tähtiklaani oli valetta, mutta silti tiesin, että Tähtiklaani piti meistä huolta ja se oli olemassa yhtä oikeasti, kuin minä tai kukaan muu.
"Lupiinitassu.. Olisimmepa jo sotureita", päästin turhautuneen huokaisun.
Lupiinitassu nyökkäsi.
"Älä muuta sano, Ruskatassu."
Kukaan ei seurannut tai tullut vastaan, joten ravasimme kohti ukkospolkua.
"Kuulin, että Hohtosulka järjesti tänne partion", Lupiinitassu selitti nopeasti.
"Mennään sitten Kuolonklaanin rajalle?" kysyin.
"Mutta sinnekin on tulossa partio!" Lupiinitassu marisi.
"Huoh.. Tämä on niin vaikeaa", ärähdin ja pudistelin toivottomasti päätäni.
"Kyllä se siitä", vakuutteli Lupiinitassu koskettaen hännänpäällään lapaani.
//Lupiini?c:
Lupiinitassu | 31.08.2015
Heräsin johonkin tönäykseen. Avasin silmäni ja näin Ruskatassun.
"Mennäänkö ulos?" Ruskatassu kuiskasi. Katselin ympäsilleni ja en nähnyt muita oppilaita oppilaidenpesässä.
"Selvä", sanoin ja nousin ylös. Sovimme tällä kertaa että Ruskatassu meni ensin ulos ja sitten vasta minä tulin. Ruskatassu lähti ja minä jäin pesään. Menin odotellessa katsomaan Ruusupentua. Olin nähnyt monesti Pyrysilmän leikkivän Ruusupennun kanssa. Minusta Ruusupentu oli minulle jotenkin kateellinen. Mutta olihan minäkin! Pentutarhassa Ruusupentu nukkui ja Routahäntä suki häntä tarmokkaasti. Routahännän viereisessä pesässä Sammaltuuli nukkui ja samoin hänen pentunsa Lehmuspentu ja Koivupentu. Oli hauska kuvitella että olin pentujen täti.
"Hei Lupiinitassu", Routahäntä tervehti ja lopetti sukimisen.
"Hei", sanoin.
"Miten Ruusupentu voi?" kysyin.
"Hyvin", Routahäntä sanoi ja käänsi katseensa pentuun. Olin jo lähtemässä pentutarhasta,sillä en halunnut Ruskatassun odottaa siellä monta auringonnousua! Tepastelin ladon suuaukolle ja pujahdin ulos. Katselin ympärilleni mutta en nähnyt Ruskatassua joten lähdin korkokiville päin. Pian kellanruskea turkki pujahti jostain puun välistä. Menin sinne. Ruskatassu istui pienen puunkannon päällä.
"Täällä kävi äsken partio!" Ruskatassu sihahti.
"He melkein näkivät minut!"
"Kuolonklaaninko?" kysyin vähän pelokkaasti.
"Ei", Ruskatassu sanoi. Hieroimme päitämme yhteen.
"Minä niin rakastan sinua", kuiskasin kumppanini korvaan. Kumppanini?! Hän hän oli eri klaanista! Meillä ei millään olisi voinut olla yhteistä tulevaisuutta!
"Saalistetaanko?" kysyin. Ruskatassu nyökkäsi ja aloimme saalistamaan. Saalistimme auringonlaskuun asti. Emme saaneet paljon saalista sillä sain vain pelkän laihan myyrän! Ruskatassu sai hiiren joka oli tuskin kärpästä isonpi. Mutta oli tuokin jotain. Menimme latoon eriaikoihin minä ensin. Menin suoraa päätä pentutarhaan tuomaan emolleni syötävää. Tiputin myyrän Routahännän viereen.
"Kiitos", tämä sanoi ja alkoi pureskella myyrää. Lähdin pois etsimään Kohinamieltä. Mutta en taakaan löytänyt häntä.
*Hiirenpapanat!* ajattelin ärsyynyteesti. Kohinamieli oli nykyään joka paikassa ilman minua! Näin Iltatassun sukimassa itseään oppilaidenpesän edutalla. Menin hänen luokseen. Kaikki voisivat luulla ettei Ruskatassu minua enään kinnostanut.
"Hei", sanoin tälle.
"Hei", tämä vastasi. Vaihdoimme toistemme kanssa kieliä ja otimme yhteisen hiiren tuoresaaliskasasta. Kävimme kysymässä ensin kunigattarilta ja klaaninvanhimmilta ja saimme ottaa yhden hiiren. Pian tuli ilta ja menin nukkumaan.
//Aika sekava.. Mut perhe?
Ruskaraita | 04.09.2015
"Tästä hetkestä lähin, sinut tunnetaan Ruskaraitana!" Saarnitähti päätti kokouksen ulvaisemalla uuden nimeni neljän klaanin kuultavaksi.
"Ruskaraita! Ruskaraita!" nimeäni ulvottiin.
Sekä soturit, että oppilaat huusivat. Lupiinitassu istui laidalla hymyillen, hän ei huutanut niinkuin muut. Vinkkasin silmää naaraalle lempeästi. Hänkin pääsisi pian soturiksi, olin siitä varma! Pystyin vannoa sen Tähtiklaanin kautta.
Neljäsosakuun sisällä hän olisi ansainnut soturinimensä, koska en uskonut sen, että suhteemme oli paljastunut yhteen vaiheeseen haittaavan. Nyt kukaan ei tiennyt, että miltei päivittäin salaa katseilta, korvilta ja kuonoilta tapasimme kuunvalon osuessa turkeillemme. Ei kukaan jaksaisi yötäpäivää vartioida kahta kissaa, kun Kuolonklaani on uhkana. Me emme sentään olleet varsinainen uhka klaaneille, ehkä enemmänkin häpeä. Isäni häpesi suhdettamme avoimesti, eikä sallinut sitä missään nimessä. En ymmärtänyt häntä. Rakkaus oli luonnollista, ei siihen ollut mitään rajoja.. Olihan hänkin rakastunut mestariinsa, Salviahäntään.. Kaikenlisäksi he olivat saaneet pentuja. Niin, ja Pajutähtikin oli rakastunut mestariinsa, isoisoisoisääni, Aamunkajoon, joka oli jo liittynyt Tähtiklaaniin ja katseli meitä Hopeahännältä muiden tähtisotureiden kanssa. Olin saanut seurata hurjan monen kissan kuolemaa, kuten Varputassun kivuliasta ja ankaraa riutumista.. Havahduin, kun uusi nimeni lausuttiin:
"Ruskaraita, mikä on?" entinen mestarini, Lehtiturkki oli kysynyt.
"Anteeksi, olen vain hieman omissa maailmoissani", tokaisin hymyillen.
Hymy oli tekohymy, huomasin soturin huomanneen sen, muttei hän välittänyt vaan kipitti Kotkakynnen luo. Lupiinitassu käveli ohitseni oppilaiden pesään. Luin tuon huuliltaan sanan 'onnea'. Nyökkäsin kohteliaasti kumppanilleni.
"Mitäs sinä nyökyttelet?" Haapatassu, yksi Myrskyklaanin vanhimmista oppilaista käveli ohitseni.
Huomasin hänen äänessään jotain, jonka pian tunnistin kateudeksi. Sydäntäni riipi, en tykännyt nähdä klaanitoveriani kateellisena minulle. No, olin ansainnut soturinimeni, kaikki tiesivät sen. Olinhan minä Leijonaloikan esikoinen. Vinhasiipi oli kuitenkin päässyt aikaa sitten soturiksi. Osasyyllinen oli kuitenkin minulla tiedossa. Kolli oli uudelleensyntynyt Vinhaviiksi, isoisoemoni Usvahännän kumppani, eli isoisoisäni. Vinhasiipi ja Usvahäntä istuivat vierekkäin turkit toisiaan koskettaen sotureiden pesän edustalla kuin vasta rakastuneet. Huokaisin. Niin monella oli kumppani, oli toki minullakin, mutta.. Kaikilla se oli erilaista, rakkauden saattoi nähdä ja se oli sallittua. Mutta minun ka Lupiinitassun suhde.. Jos se paljastuisi, syntyisi katastrofi. Isäni saattaisi räjähtää totaalisesti. Kävelin pentutarhan ja vanhusten pesän taakse huikaten hännälläni Lupiinitassulle, joka istui oppilaiden pesän edustalla Haapatassun, sekä Varjoklaanin Tummatassun kanssa syömäsä. Naaras työnsi hiirenpuolikkaan Haapatassulle, joka oli katsonut sitä toiveikkaasti, joten kolli oli innoissaan, kun sen sai syödä. Lupiinitassu käveli luokseni
"No, Ruskatas.. Siis Ruskaraita?" tuuliklaanilaisnaaras kysyi.
"Mennäänkö taas saalistamaan?" virnistin
"Mikä ettei", naaras tokaisi.
Hymyilin.
"Menen ensin, jos joku kysyy, sano, että menet tarpeillesi", sanoin.
Kävelin pois naaraan luota kenenkään huomaamatta. Kuu ei ollut noussut, eikä aurinko edes laskenut, joten kerkeisimme olla hetken kahden, ennen kuin vartiovuoroni alkaisi. Kävelin sitten rennosti kohti ladon suuaukkoa
"No, minne tuoreella soturilla on matka?" isäni, Leijonaloikka kysyi yllättäen takaani.
"Eh.. Menen saalistamaan, sain siihen innostusta äsken", vastasin hieman epävarmasti valehdellen.
Myrskyklaanin varapäällikkö, isäni katsoi minua hetken aikaa tarkasti, kunnes nyökkäsi. Huokaisin ja syöksyin ulos leiristä. Huomasin Vinhasiiven seuraavan minua.
"No?" kysyin hieman töykeään äänensävyyn, jolloin soturi katsoi minua ihmeissään.
"Olisin vain kysynyt, että kaipaatko seuraa", kolli naukui.
"Haluan olla nyt yksin", vastasin veljelleni pahoittelevasti.
Kosketin hännälläni tuon lapaa.
"No, joku toinen kerta sitten", hän hymyili ja loikki latoon.
Huokaisin ja kävelin eteenpäin kohti ukkospolkua.
Odottelin tovin, kunnes Lupiinitassu tulikin jo.
"Huomasin, että sinua häirittiin", naaras virnisti.
"Eipä kummemmin", tokaisin kohauttaen lapojani.
"Olisinpa jo soturi", Lupiinitassu huokaisi.
"Usko minua, pian saat soturinimesi", vakuuttelin lempeästi painautuen naaraan turkkia vasten.
//Lupiini?:3 Nimitä se vaiks soturiks c::
Lupiinitassu/häntä | 05.09.2015
Saalistin Ruskaraidan kanssa melkein koko päivän. Saalista ei siltikään paljoa tullut. Kävelimme yhdessä ladon sisälle. En välittittänyt vaikka Routahäntä katsoi pentutarhan ovella minua vihaisena. Näin Ruusupennunkin silmissä vihaa. Veimme saaliit tuoresaaliskasaan. Yhtäkkiä ladosta kuului Kanelitähden huuto.
"Minä Kanelitähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esiisiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen", Kanelitähti huudahti ja osoitti hännällään minua.
"Lupiinitassu, astu esiin", Kanelitähti sanoi. Käpsyttelin Kanelitähden viereen.
"Lupiinitassu on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lupiinitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Kanelitähti kysyi. Jalkani tärisivät.
"Lupaan", sain sanottua.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Lupiinitassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Lupiinihäntänä. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi ja innokkuuttasi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi", Kanelitähti julisti.
"Lupiinihäntä, Lupiinihäntä!" kaikki yhtyivät huutoon. En saanut sanaa suustani. Olin todella iloinen ja olin odottanut tätä koko ikäni. Ruskaraita huusi onnitellen vaikka Leijonaloikka katsoi tätä paheksuvasti. Huokaisin ja katsoin pentutarhalle päin. Routahäntä ei näyttänyt ollenkaan onnittelevan minua. Isäni Ruostekynsi istui silti hänen vieressään ja onnitteli. Ruusupentu oli emoni vieressä ja oli tämäkin vaisu. En välittänyt heistä. Tiesin että en voisi olla enää Tuuliklaanissa. Emoni ei hyväksyisi minua enää eikä tuskin Ruusupentukaan. Huokaisin ja tepastelin Ruskaraidan luo. Tämän silmissä oli hellyyttä. Puskin kumppaniani ja kuiskasin tämän korvaan:
"En voisi luopua sinusta koskaan!" Ruskaraita hymyili ja tokaisi:
"En minäkään sinusta!" Ilta alkoi hämärtää.
"Mennäänkö nukkumaan?" kysyin kumppaniltani. Ruskaraita nyökkäsi ja menimme ensimmäistä kertaa sotureidenpesälle nukkumaan. Painauduimme tiiviisti toisiamme vasten ja nukahdin heti. Heräsin keskellä yötä Ruskaraidan töniessä minua.
"Herää Lupiinihäntä!" Ruskaraita huudahti.
//Ruska? Karkaisko ne ny?
Ruskaraita | 05.09.2015
"Herää Lupiinihäntä!" ulvaisin kumppanilleni.
Olimme valvoneet yhdessä yön ja käyneet lepäämään auringon noustessa.
Olin oikeastaan ollut hereillä jo tovin.
"Mitä?" naaras kysyi unenpöpperössä.
"Salkuuntelin juuri isäni ja emosi puhetta.. He puhuivat siitä, kuinka pakottaisivat meidät erilleen toisista.. suhteemme on paljastunut", henkäisin.
Naaras katsoi minua hieman kauhuissaan.
"Mitä teemm?" Lupiinihäntä kuiskasi.
"Taivutaa heidn tahtoon, ainakin hetkeksi.. Keksin jotain", tuhahdin ja loikin ulos pesästä naaras perässäni.
Leijonaloikka istusei ylvään, mutta nälkäisen näköisenä tuoresaaliskasan edessä. Tai.. Eihän tuota voinut kasaksi kutsua.
"Osallistut partioon, nyt. Johdan sitä", isäni sanoi eikä edes katsonut Lupiinihäntää.
Nyökkäsin.
Aurinko oli laskenut. Isäni oli tehnyt kaikkensa, etten edes näkisi rakastani. Nyt oli hetki, että voisin pyytä aterioivan kumppanini ulos leiristä.
"Lupiinihäntä, tule", sihahdin.
Naars söi nopeasti ja loikki perääni ulos ladosta.
"Mitä asiaa?" kumppanini kysyi, kun saavutimme tuttuakin tutumman ukkospolun.
"Lähdetään klaaneista", naukaisin hyvin, hyvin varmasti ja lujasti.
Tämä olisi ainoa vaihtoehto. Oli siinä huonojakin puolia, mutta tämä olisi pakko tehdä. En mahtanut tunteilleni mitään, eikä kukaan voinut estää minua olemasta rakastamani kissan kanssa.
"Lähdetään vain, mutta milloin?" Lupiinihäntä kysyi.
"Heti", sanoin.
Lupiinihäntä mietti, mutta nyökkäsi.
"Minäkin mietin tätä vaihtoehtoa", hän kertoi.
"Korkokiville?" kysyin.
Lupiinihäntä nyökkäsi. Aloitimme matkamme kohti uutta, hyvää elämään ilman ketään, joka yrittäisi estää meitä olla yhdessä, ilman Kuolonklaania. Saavutimme korkokivet.
"Partio on mennyt tästä", Lupiinihäntä kertoi.
Olin haistanut sen jo, joten Nyökkäsin vain. Hyppelehdimme ylös korkokiven reunaa.
"Nälkä", naukaisin hiljaa.
"Katso!" Lupiinihäntä kirkaisi ja osoitti hännällään eteenpäin.
Kiipesin vielä askeleen ylöspäin, kunnes näin sen itsekin. Nummimainen, tallaamaton alue, jolla riistaa oli niin paljon, että saatoimme nähdä kokoajan jossain elämää.
"Emme voi jäädä näin lähelle latoa. Saalistetaan tässä ainakin jonkun verran ka nukutaan yö. Aamulla lähdetään vaikka.. Tuonne", osoitin hännälläni metsää oikealla.
Lupiinihäntä nyökkäsi.
Hajaannuimme ja Kyyristyin matalaksi. Edessäni oli jäniksenkolo, jonne oli juuri pujahtanut jänisnaaras. Maudon tuoksu tuon turkista oli niin vahva, että tiesin tuolla olevan kolossa pentuja. Pian naarasjänis loikki kaikessa rauhassa ulos pesästään. Sillä hetkellä ponnistin ja syöksyin tuon päälle. Jänis yritti laittaa vastaan, mutta oli myöhäistä. Olin upottanut hampaani tuon kaulaan. Lämmin veri tulvahti suuhuni ja laskin jäniksen maahan. Odotin, että pennut tulisivah ulos.. Aurinko laski ja laski. Kuulin, kuinka pesässä alettiin liikkumaan hyvin paljon ja levottomasti.
*Tulkaa jo ulos*, ajattelin.
Hetkeä myöhemmin, ruskea pentujänis uskaltautui pujahtamaan ulos kolosta. Tuo loikki emonsa ruumiin luo ja siirsi kammottavan katseensa minuun. Syöksyin kohti jänistä ja aloitin takaa-ajon. Onneksi minulla piisasi nopeutta, vaikka en koko päivänä ollut syönyt. Syöksyin jäniksen päälle ja puraisin tuon kaulan auki. Hän kierähti maahan kuolleena ja hervottomana. Turkillani oli verta. Silloin huomasin, että jänisnaaras oli viiltänyt kylkeeni pienen haavan.
"No, mitä sait?" kumppanini käveli luokseni suussaan vesimyyrä ja jänis.
"Nämä", naukaisin ja raahasin pienen pentujäniksen emonsa ruumiin viereen.
"Kolossa on lisää, annetaan niiden kuitenkin olla", sanoin.
Kumppanini nyökkäsi. Raahasin jänikset kauemmas. Aloimme syömään..
Kun aurinko oli laskenut ja kuu noussut, olimme syöneet kaiken.
"En ole koskaan syönyt näin paljoa!" Lupiinihäntä ulvaisi innoissaan.
"En minäkään.. Olen ihan täynnä", hymähdin minä.
Silloin katseemme kohtasi.
"Lupiinihäntä, tahdotko kanssani pentuja?" kuiskasin hiljaa ja rakastavasti.
//Lupiini?:3 Toivottavasti ei liikaa hittii, jatka erakoihin c: Katoamista ei vielä huomata!!
Lupiinitassu | 14.08.2015
Pistin silmät kiinni. Valtava tunne aalto ripaisi sydäntäni. Ajattelin mitä Routahäntä ja Ruostekynsi siihen sanoisivat että olisin rakastunut toisen klaanin kissaan. Pitäisivätköhän ne minua sitten petturina? Laitoin silmäni auki.
"Kyllä. Minä rakastan sinua", sanoin ja katsoin Ruskatassua silmiin.
//Ruska? :D
//Ruska? :D
Ruskatassu | 14.08.2015
Huokaisin. En tiennyt, oliko se surun ja pettymyksen, vai ilon ja onnellisuuden tuotosta.. Olin ymmälläni. Ei tämä voisi olla näin.
"Emme saa rakastaa", tokaisin jättäessäni Lupiinitassun seisomaan puun taakse, kun syöksyin leiriin.
Ryntäsin pentutarhaan toivoen hartaasti, ettei tuuliklaanilaisnaaras seuraisi minua.
"Hei, Ruskatassu. Kuinka voit?" emoni, Lumikukka kysyi lempeästi virnuillen.
"Erittäin hyvin, kiitos kysymästä. Kuinka itse?" kysyin.
"Vinhapentu on laihtunut hurjasti, Tähtipolun pennutkin kaipaavat vielä runsaasti ravintoa", kuningatar pudisti surkeana päätään.
"Me nousemme vielä", lupasin hymyillen lempeästi.
"Niin minäkin uskon", Lumikukka päästi syvän huokaisun.
"Oletko koskaan rakastunut keneenkään, johon et saisi?" kysyin.
"En, miksi tuollaista kysyt?" emoni kysyi hämillään.
"En miksikään", virnistin.
"Mitä tekisit, jos olisit ollut?" kysyin kuitenkin vielä.
"Jos se olisi soturilain vastaista, kertoisin kai päällikölle ja kuuntelisin sydämeni ääntä", naaras kertoi.
"Kiitos!" ulvahdin ja ryntäsin ulos pentutarhasta.
Lupiinitassu loikki leiriin.
"Tahdon olla kanssasi! Tahdon kertoa siitä kaikille, oli se soturilain vastaista tai ei!" ulvaisin naaraalle niin, että Leijonaloikka, Saarnitähti, Usvahäntä ja ainakin Kuisvirta sekä Kanelitähti kuulivat ja katsoivat meitä hämmentyneinä.
En välittänyt, vaan odotin toiveikkaasti rakastamani kissan vastausta.
//Lupiini?:D
Lupiinitassu | 14.08.2015
"Niin minäkin! Minä rakastan sinua niin paljon kun taivaalla on tähtiä!" huudahdin ja meni Ruskatassun luo.
"Mitä tämä oikein tarkoittaa?!" näin Routahännän tulevan ulos sotureiden pesästä Ruostekynsi mukanaan.
"Mitä sinä oikein kuvittelet hiirenaivo!?" emoni jatkoi. Käännyin emooni päin.
"Anteeksi. Mutta en mahda tunteilleni mitään. Mutta en voi elää enää ilman Ruskatassua", sanoin.
"Et ajattele mitä teet! Teidän suhteenne on soturilain vastaista!" emoni väitti. Huokaisin.
"En välitä soturilaista tällä hetkellä ollenkaan! Miksi meidän ylipäätään pitää olla samassa ladossa!? Minä rakastan Ruskatassua oikeasti!" huusin. Emoni huokaisi.
"Mutta välitätkö sinä sitten minusta ja isästäsi?!" En ollut ajatellut tuota. Olisi kauheaa jos emostani tulisi viholliseni. Mutta Ruskatassu oli Myrskyklaanin varapäällikön Leijonaloikan poika. Hän tuskin tulisi Tuuliklaaniin. Mutta en halunnut erota Ruskatassusta.
"Minä haluan liittyä Myrskyklaaniin", päätin.
//Ruska?
Routahäntä | 15.08.2015
Lupiinitassu et voi olla tosissasi!" huusin. Lupiinitassu katsahti minuun.
"Voinpas! Minä rakastan oikeasti Ruskatassua!" Lupiinitassu huusi ja lähti pois. Katsahdin Ruostekynteen joka oli takanani.
"Olit oikeassa kun sanoit että jos Lupiinitassu olisikin rakastunut Ruskatassuun olit oikeassa. Pelkään että Lupiinitassu liittyy oikeastikin Myrskyklaaniin", huokaisin.
//Ruoste?
Lupiinitassu | 16.08.2015
Kuuntelin kuinka emoni hössötti siitä mitä olin tehnyt. Ruskatassukin oli joutunut emonsa ja isänsä puheille. En tajunnut miksi minun ja Ruskatassun rakkaudesta piti tehdä niin iso numero. Kyllä minä tiesin että on väärin rakastaa toisen klaanin kissaa. Isäni oli viisaampi kuin emoni. Isäni kuunteli minua mutta emoni vain kertaa samaa asiaa: Älä rakasta Myrksyklaanin hiirenaivoa. Niin hän aina minulle sanoi. Olin kertonut isälleni etten mahtanut tunteilleni mitään Ruskatassua kohtaan.
"Lupiinitassu! Etkö sinä kuuntele lainkaan minua?!" emoni Routahäntä huusi minulle.
"En kuuntele koska tiedän mitä yrität paasata!" väitin. Emoni meni hiljaiseksi ja pentutarhasta tepasteli ulos Jokiklaanin parantajan Tähtipolun pentu jota Ruskatassun emo Lumikukka hoiti.
"Uu! Ruskatassu taitaa olla niin komea että sinulta vain lentää silmät päästäsi!" Hopeapentu pilkkaisi minua. En välittänyt mitä Hopeapentu sanoi. Emoni oli juuri sanomassa minulle jotain kun häivyin ulos. En jaksanut enää yhtään emoani.
Ruostekynsi | 16.08.2015
//Jatkoa Routahännälle//
"Kuinkas metsästyspartiossa meni?" tiedustelin kumppaniltani mennessäni tätä vastaan. Kosketimme kuonoja.
"Ei hääppöisesti", naaras huokaisi.
"Niin... eipä tämä ole mitään parasta riista-aluetta."
Routahäntä pudisti päätään apeana. Kosketin hänen poskeaan kuonollani ja siirsin katseeni äkkiä sisäänkäynnille kun kuulin tepsutusta. Routahäntä teki samoin ja hänen lapansa jännittyivät kun Lupiinitassu pelmahti esiin. Kumppanini oli kääntymässä ja menemässä oppilaan perään kun tämä jolkotti oppilaiden pesään, mutta laitoin häntäni hänen tielleen ja mau'uin:
"Tuota... minä hoidan tämän."
Jolkotin oppilaiden pesälle ja kutsuin tytärtäni. Naaraan silmät kiiluivat hämärässä. Pesässä ei ollut muita.
"Lähettikö emo sinut?" oppilas sihahti.
"Ei. Tulin omasta tahdostani koska halusin jutella kanssasi."
"Kyllä minä tiedän mistä tulit paasaamaan! Samasta asiasta kuin emokin!"
Astuin sisään pesään. "Kuuntelisit edes mitä minulla on sanottavaa."
Lupiinitassu ei sanonut mitään joten istuuduin heinille hänen eteensä.
"Tiedän kyllä ettet voi mitään tunteillesi sitä Myrskyklaanin oppilasta kohtaan -mikäs hänen nimensä olikaan?"
"Ruskatassu", Lupiinitassu kivahti.
"Niin, Ruskatassu", maukaisin. "Tiedän kyllä miltä tuntuu kun rakastaa jotakuta oikein paljon eikä sille voi mitään. Mutta ymmärrätkö että jos menet Myrskyklaaniin", pidin tauon, "Minusta ja emostasi, kaikista ystävistäsi tulee vihollisiasi? Asumme kyllä kaikki ladossa ja näemme toisiamme, mutta sitä ei kestä ikuisesti."
Lupiinitassu katsoi minua vaiteliaana. Hänen korvansa nytkähti.
"Minä en halua menettää toistakin tytärtäni" sanoin hiljaa, silmät sumentuen. "Menetin jo Varputassun... en halua menettää sinuakin."
Tyttäreni ei vieläkään sanonut mitään.
"Älä tee asioita joita saattaisit katua."
Odotin vastausta katsoen oppilasta silmiin. Hiljaisuus jatkui. Vain Lupiinitassun häntä huitoi.
"Sinulla on kaksi vaihtoehtoa; joko jäät, ja säilytät suhteesi perheeseesi ja ystäviisi, tai lähdet ja meistä kaikista tulee vihollisia. Harkitse."
Nousin ja poistuin pesästä.
//Lupiini?
Lupiinitassu | 16.08.2015
Istuin oppilaiden pesällä. Olin ajatellut mitä isäni oli sanonut. Rakastin perhettäni mutta rakastin myös Ruskatassua. En voisi haljeta kahtia! Halusin saada muuta ajateltavaa kuin pelkkä Ruskatassu ja päätin mennä etsimään Kohinamieltä. Löysin Kohinamielen Tulipuron seurassa.
"Mennäänkö saalistamaan?" kysyin. Kohinamieli tuijotti minua hetken.
"Selvä", hän sanoi lopulta. Menimme ulos ladosta. Haistoin melkein heti hiireen ja yritin paikantaa sitä. Pian näin hiiren, joka oli pienen puun taimen takana. Lähdin hiippailemaan sitä kohti. Hiiri järsi pientä auringonkukan siementä eikä huomannut minua. Hyppäsin hiiren päälle mutta hiiri oli minua nopeanpi ja lähti karkuun.
*Hiirenpapanat!* ajattelin. Toivoin ettei Kohinamieli olisi nähnyt. Eikä se kyllä nähnytkään. Saalistimme koko iltapäivän mutta en siltikään saanut ollenkaan saalista. Kohinamieli kantoi kahta ruipeloa hiirtä. Pian olimme ladossa.
Pyrysilmä |17.08.2015
Ajattelin mennä etsimään Lupiinitassun ja jutella hänen kanssaan, en ollut nähnyt häntä ollenkaan vaikka hän varmasti oli ollut koko ajan täällä ladossa. Tepsutin oppilaiden pesään mutta se oli tyhjä.
*No mihin se pikkuhippiäinen on kadonnut?* pohdin ja käännyin pois pesältä. Silloin näin Kohinamielen ja Lupiinitassun tulevan latoon, soturi kantoi suussaan kahta hiirtä. Menin sisartani vastaan.
"Miksi isä ja emo ovat kyselleet sinua?" tiukkasin. "Ja miksi en ole nähnyt sinua ollenkaan tänään?"
Lupiinitassu huiskaisi hännällään ilmaa ja nytkäytti korvaansa.
"Mitä se sinulle kuuluu? Enköhän minä itse osaa huolehtia itsestäni!"
Oppilas lähti jolkottamaan jonnekin ja jäin katsomaan hänen menoaan typertyneenä.
*Mitäs tuo nyt oli? Onko sisareeni iskenyt joku uhmaikä?* ajattelin kummissani.
Myöhemmin kävelin hitaasti tuoresaaliskasalle. Se oli kuitenkin niin pieni että oli varmasti nälkäisempiäkin kissoja kuin minä. Unohdin vatsaani raastavan nälän ja tassutin vastahakoisesti soturien pesään, en tuntenut oloani yhtään väsyneeksi. Sotureita oli jo heinillä paneutumassa nukkumaan ja jotkut olivat jo unessa. Hiivin omalle paikalleni ja asetuin kerälle.
//Lupiini? Ei oo pakko jatkaa. Toivottavasti en autohitannu liikaa...
Ruskatassu | 17.08.2015
Makoilin oppilaiden pesässä. En ollut sanonut Lupiinitassulle sanaakaan kahteen päivään. Se teki jo kipeää. Soturiksi koulut saisi nyt jäädä, koska minun oli selvitettävä tunteeni itse.
"Ruskatassu?" Lehtiturkin ääni pesän suuaukolta kantautui korviini.
Nostin korvani pystyyn ja siirsin vihreän katseeni mestariini.
"No?" sihahdin.
"Lähdetään harjoittelemaan", Lehtiturkki ehdotti.
"Ei, ei tee mieli", vastasin kääntäen katseeni pesän puiseen seinään.
En tahtoisi, että klaanit hajoaisivat enää, mutta riistaa ei ollut kylliksi kaikille.. Liian moni vielä kuolisi. Salaa sydämessäni toivoin, että vanhempani kuolisivat, sekä kaikki, jotka vastustivat sitä, että olisin Lupiinitassun kanssa.
"Ei sitten, katsotaan joku toinen päivä", soturi naukui pitkän hiljaisuuden jälkeen ja loikki tiehensä.
Käännyin selälleni ja katsoin pesän kattoa. Haluaisin nähdä oman leirini, se kiinnosti minua. Mutta se merkitsisi, etten saisi olla Lupiinitassun kanssa ja olisimme viholliset. Ladossa ei vihollisia ollutkaan, vaikka joka klaanin jäsenet nukkuivat pesän eri nurkissa. Parantajat olivat sulassa sovussa, opettivat vuorollaan toinen toistaan ja oppivat toisiltaan. Olisipa sotureillakin niin.. Jos eläisimme kuin parantajakissat, kaikki olisi paremmin. Ei sotia, eikä vihollisia. Huokaisin. Siirisn katseeni pesän suulle kuullessani rapinaa. Lupiinitassu astui sisään pesään.
"Hei", huokaisin hiljaa.
"Hei", naaras vastasi.
"Tahdon oikeasti olla kanssasi.. Ihan sama mitä kukakin sanoo.. Jos kasvetaan sotureiksi ja jatketaan sitten?" ehdotin naaraalle.
"Toki oppilaana salassa", lisäsin heti perään.
//mini ja outo, mutta Lupiinitassu?:D
Lupiinitassu | 18.08.2015
//Jatkoo Ruskalle, Pyrylle sekä Illalle c:
Saalistin Sammaltuulen, Iltatassun ja Kohinamielen kanssa. Sammaltuuli oli jo onnistunut nappaamaan laihan hiiren ja Kohinamieli oli juuri jäljittämässä kania. Viherlehti olisi pian loppu. Huokaisin ja aloin jäljittämään hiirtä. Iltatassu oli ruvennut raahautumaan perässäni melkein koko ajan. Hän aina kysyy että haluaako tulla aterioimaan hänen kanssaan. Olin sanonut Ruskatassulle että jatkaisimme suhdettamme vasta sotureina. Mutta nyt olin vasta tuskin kärpästä isompi oppilas. Ei Ruskatassukaan kauhean vanha ollut. Minun mielestäni oli hyvä että Iltatassu roikkui koko ajan perässäni, sillä sitten kaikki luulisivat että Iltatassu oli kumppanini eikä Ruskatassu. Mutta minulla ei ollut yhtään kiinnostusta Iltatassua kohtaan. Näin hiiren pienen pensaan taimen alla nakertamassa pientä pähkinää. Harmaa otus ei ollut yhtään kiinnostunut mitä ympärillä tapahtui mutta menin varmuuden vuoksi tuulen alapuolelle. Hiiri ei huomannut minua ja sain napattua sen leikiten. Iltatassu oli vieressäni.
”Hienosti napattu!” tämä sanoi. Tuhahdin ja lähdin etsimään lisää saalista. Näin Kohinamielen tulevan pensaan takaa kani hampaissaan.
”Oletko saanut yhtään saalista?” Kohinamieli kysyi. Katsoin mestariani silmiin. Näin että hän katsoi minua pilke silmäkulmassaan.
*Hän kai ajattelee, etten pystyisi keskittymään saalistukeen kun ihailin Ruskatassua!” ajattelin ärtyneenä. Jatkoin saalistusta. Haistoin oravan jossain. En tiennyt mistä oravan tuoksu kantautui joten aloin jäljittämään sitä. Pian näin oravan korkealla puussa. Luulin että orava näki minut, muttei tainnut nähdäkään. Aioin hyökätä oravan kimppuun kun se huomasi minut ja lähti matkoihinsa.
*Hiirenpapanat!* ajattelin. Jatkoimme saalistusta vielä hetken aikaa kun Kohinamieli päätti että saalistus saisi tältä päivältä riittää. Iltatassu oli saanut oravan ja ylpeili siitä muille. Kohinamieli oli saanut kaninsa ja Sammaltuuli oli saanut hiiren. Minäkin olin saanut hiiren mutta se oli varmasti kymmenen kertaa pienempi kuin Sammaltuulen. Kun kävelimme latoon, katselin vain tassujani. Minua hävetti kovasti, että kaikki muut olivat saaneet paremmat saaliit kuin minulla. Kun olimme ladossa, vein tuoresaalista klaaninvanhimmille ja kuningattarille. Katselin ympärilleni. Hyi, kuinka kaikki kissat näyttivät laihoilta. En oikeastaan koskaan ollut tuntenut miten olla kylläinen ruoasta. Olin ollut aina laiha.
*Se on sen hiirenaivo Kuolonklaani!* ajattelin. Näin kuinka Sammaltuuli meni Pyrysilmän luokse. Pyrysilmä sanoi jotain Sammaltuulelle ja katsoi samalla minua. Sammaltuuli sanoi vielä jotain Pyrysilmälle ja lähti sitten Routahännän luo. Pyrysilmä tuijotti minua ja saapui luokseni.
”Etkö voisi kertoa mikä sinulla on?” Pyrysilmä kysyi. Sihahdin.
”Etkö jo tiedä?! En halua kertoa mene kysymään emolta!” sihahdin ja lähdin pois. Menin oppilaidenpesään jossa ei onneksi ollut ketään. Menin makaamaan olkiin ja yritin saada unta. Mutta uni ei meinannut tulla.
”Lupiinitassu”, näin jonkun sanovan nimeni. Avasin silmäni ja näin Ruskatassun.
”En voi olla sinusta erossa”, sanoin.
Iltatassu | 28.07.2015
Etsin katseellani mestariani, Sammaltuulta. Näin Routahännän joten menin hänen luokseen.
"Routahäntä, tiedätkö missä Sammaltuuli on?" nau'uin.
"En, kuinka niin?" hän naukui.
"Ajattelin kysyä vain menisimmekö harjoituksiin", naukaisin ja lähdin.
"Ahaa, no kysy Ruostekynneltä, hän saattaa tietää", tuo naukui.
"Kiitos", naukaisin.
Lähdin etsimään Ruostekynttä. Pujottelin monen kissan ohi.
"Ruostekynsi!" ulvaisin hänet nähdessäni.
"Mitä?" tuo naukui.
"Oletko nähnyt Sammaltuulta?" naukaisin.
"Kyllä, hän oli, tuossa aamulla kysymässä minulta midsä Pyrytassu on, joten hän saattaa olla poikani kanssa, jossaikin", tuo naukui.
"Kiitos todella paljon ja saanko mennä ulos ladosta etsimään Sammaltuulta?" naukaisin.
"Toki saat", tuo vastasi.
Nyökkäsin ja lähdin ulos ladosta. Kun olin ulkona, haistelin ilmaa.
*Sammaltuulen haju!* ajattelin ja aloin seurata hajua.
Seurasin hajua kunnes näin naaraan.
"Sammaltuuli!" ulvaisin ja juoksin naaraan luo.
"Iltatassu? Mitä sinä täällä teet?" Sammaltuuli naukui.
"Harjoitukset", mau'uin.
"Totta, anteeksi Pyrytassu", naaras naukui.
"Ei se mitään", Pyrytassu naukui.
Lähdin Sammaltuulen kanssa.
"No niin, ensin vaanimisasentosi", tuo naukui.
Asetuin kyyryyn maahan ja jännitin lihakseni.
"Hyvä, mutta häntä ylemmäs", naaras korjasi.
Nostin häntääni.
"Nyt hyökkäät", hän komensi.
Hyökkäsin ja esitin tappavani oravan.
"Hienoa, nyt metsästämme oikeasti", hän naukui.
Kävelimme metsää vähän syvemmälle.
"Tavataan tässä auringonhuippuna", mestarini maukui.
Nyökkäsin ja haistelin ilmaa. Haistoin kanin, myyrän ja hiiren. Etsin kania katseellani. Löysin sen ja aloin hiipiä sitä kohti. Se kuitenkin huomasi minut ja ampaisi pakoon. Lähdin perään ja sain sen kiinni. Puraisin siltä niskat poikki ja se valahti veltoksi. Veri purskahti suuhuni. Kaivoin kuopan ja hautasin sen. Etsiskelin hiirtä. Näin sen ja aloin hiipiä sitä kohti. Sekin taisi huomata minut, koska se luoksi koloonsa. Katsoin taivaalle. Oli kohta auringonhuippu. Kaivoin kanin ylös ja aloin kävellä kohti tapaamis paikkaa. Sammaltuuli odotti siellä suussaan päästäinen, myyrä ja hiiri.
"Hyvä saalis", nau'uimme samaan aikaan.
Lähdimme kohti latoa. Veimme ladossa kaiken tuoresaalis kasaan.
"Otan tuosta ja vien klaaninvanhimmille", mau'uin.
"Hyvä", mestarini vastasi.
Otin kanin ja veinsen klaaninvanhimmille.
"Pikkutähti, Taipaleenalku ja Mahlahenki ruokaa", nau'uin.
Kaikki kolme nostivat päänsä, kun toin heille kanin.
"Kiitos", Taipaleenalku naukui.
Nyökkäsin ja lähdin. Menin hakemaan itselleni päästäisen. Söin sen nopeasti ja katselin ympärilleni. Katselin kaunista valkeaa naarasta. Olin kuullut, että hänen nimensä on Lupiinitassu. Naaras oli hyvin kaunis. Lupiinitassu tuli luokseni puhumaan.
"Hei, Lupiinitassu", nau'uin.
"Hei, Iltatassu", tuo naukui.
Naaras asettui viereeni. Katselin häntä lumoutuneena.
*ryhdistäydy* ajattelin.
Aloin puhua soturina olosta ja pääliköistä. Lupiinitassu katseli puhettani ja hymyili.
//Lupiinitassu?
Lupiinitassu | 28.07.2015
Katselin haikeana kun Kohinamieli näytti miten hyökätään saaliin kimppuun helpommin mitä ennen olin tehnyt. Eilinen riitely Varputassun kanssa oli mennyt liian pitkälle. Emo ja isä olivat ihmetellyt mistä olin saanut kylkeeni niin syvän haavan. Mutta en ollut sanonut mitään. Nyt Ruskatassu varmasti inhosi minua. Kohinamieli katsoi minua kysyvästi.
"Noniin koita nyt napata hiiren jos löydät", Kohinamieli sanoi. Hätkähdin. En ollut kuunnellut ollenkaan Kohinamielen opetuksia.
"Selvä Kohinamieli", sanoin ja haistelin ilmaa. Mutta onneksi en haistanut ollenkaan riistaeläimiä.
"Ei täällä ole mitään riistaeläintä", sanoin huokaisten. Kohinamieli haisteli ilmaa.
"Ei taida ollakaan. Kanin haju tulee Kuolonklaanin reviiriltä. Olet sentäs saanut oravan. Mennään takaisin latoon", Kohinamieli sanoi ja lähti latoa kohti. Seurasin perässä. Ladossa vein tuoresaaliit tuoresaaliskasaan ja menin syömään oppilaidenpesän vierustaan ruipeloa hiirtä. Ruskatassu katsoi minua välillä mietteliäästi. Kun olin saanut syötyä menin Ruskatassun luo.
"Hei", sanoin hänelle.
//Ruska?
Ruskatassu | 29.07.2015
"Hei", tervehdin Lupiinitassua.
Naaras katsoi maata hieman häpeällisesti.
"Se minun ja Varputassun riita oli ihan typerä", hän tokaisi ja siirsi katseensa minuun.
"Niin oli", vastasin tyynesti.
"Etkö vihaa meitä?" tuuliklaanilainen naaras kysyi hämillään.
"Ei minulla ole aihetta", virnistin lempeästi.
"Hyvä", naaraskissa huokaisi helpotuksesta.
Miksi tunteeni alkoivat vain kasvaa häntä kohtaan?! Enhän tuntenut mitään Varputassuakaan kohtaan, miksi juuri häntä? En halunnut olla klaanipetturi, isä varmasti suuttuisi, jos saisi tietää..
"Äh", mumisin ja pudistin päätäni.
"Oletko kunnossa?" Lupiinitassu kysyi.
*Ei tuota katsetta!* ulvaisin mielessäni.
Naaras katsoi minua huolissaan.
*Miksi näin käy?* kysyin itseltäni.
"Olen", vastasin.
"Varmasti?" Lupiinitassu kysyi.
"Joo joo", murahdin ja käänsin katseeni pois.
Tunsin Lupiinitassun polttavan katseen niskassani. Oliko elämän pakko olla näin vaikeaa?!
//Lupiini?:D
Iltatassu | 29.07.2015
Huomasin kuinka Lupiinitassu lähti Myrskyklaanilais kollin luokse. Olin kuullut, että kollin isä on klaanin varapäälikkö, Leijonaloikka ja kolli itse on Ruskatassu. Tunsin sydämmessäni vihlaisun.
*mitä oikein teen? Lupiinitassuhan on tuon kanssa* ajattelin surullisesti.
"Tule Iltatassu", Sammaltuuli naukui.
Lähdin naaraan luokse.
"Harjoittelemme taistelua", tuo naukui.
"Hyvä on", vastasin.
Kävelimme kohti metsää. Pienellä aukealla pysähdyimme.
"Aloitetaan, tiedätkö mikä on klaanimme vahvuus?" mestarini kysyi.
"Juoksun nopeus, olemme nopein klaani", nau'uin.
"Kyllä, sitä voi käyttää myös taistelussa hyödyksi eli näin", naaras naukui.
Sammaltuuli juoksi minua kohti. Hän löi minua tassullaan ja kääntyi sitten hän juoksi taas ja sivalsi kylkäni, mutta ilman kynsiä.
"Tuohon tapaan", mestarini naukui.
"Mutta nyt, sinä teet noin minuun, mutta minä väistelen", hän jatkoi.
Nyökkäsin vastaukseksi. Aloin juosta vähn viistossa naarasta kohti, koska niinsain käännyttyä nopeasti. Sammaltuuli hyppäsi oikealle väistääkseen, mutta meninkin myös oikealle, joten pääsin menemään hänen vasemmalta puoleltaa ja onnistuin lyömään tuota.
"Hyvä, nyt sivallus kylkeen", mestarini kertoi.
Juoksin taas viistosti tuota kohti ja sitten, kun hän meni oikealle menin myös ja sivalsin hänen kylkeensä.
"Hyvä, ja muistit pitää kynnetkin sisällä", naaras naukui.
"Mennään leiriin", Sammaltuuli naukui.
Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin. Sammaltuuli meni edellä. Menin leiriin hänen perässään. Lähdin kunigattarien luo pentutarhaan.
"Vapaudenlento, oletko syönyt?" nau'uin pesän suulla.
"En ole", naaras vastasi.
Lähdin tuoresaalis kasalle otin siitä oravan ja vein sen Vapaudenlennolle.
"Käytkö hoitamassa klaaninvanhimpia?" Sammaltuuli kysyi.
"Voisin käydän nyt, kun Vapaudenlento on ruokittu", naukaisin.
"Hyvä", mestarini maukui.
Lähdin klaaninvanhimpien luo. Olin ottanut jäniksen mukaani heitä varten. Menin pesän keskelle istumaan.
"Pikkutähti, Taipaleenalku ja Mahlahenki toin ruokaa ja tulin vaihtamaan petinne", mau'uin.
He nousivat ja menivät syömään. Menin Pikkutähden pedin luo ja vaihdoin sen sammaleet. Sitten Mahlahengen ja sitten Taipaleenalun. Kun olin vaihtanut ne, menin Mahlahengen luo.
"Onko punkkeja tai kirppuja? Tai kipuja?" naukaisin.
"Minulla on yksi punkki tuossa vasemmassa lavassa", hän vastasi.
"Pikkutähti?" naukaisin.
"Vähän sattuu lapoihin", Pikkutähti vastasi.
"Entä sinä Taipaleenalku?" kysyin.
"Punkki korvan takana", tuo vastasi.
"Hyvä on, eli hiirensappea punkkeihin ja sitten unikonsiemeniä kipuun", mutisin.
Lähdin ulos klaaninvanhimpen pesältä. Suunnistin suoraan parantajienpesälle. Siellä oli Jokiklaanin parantaja Tähtipolku, Myrskyklaanin parantaja Kuiskevirta ja hänen oppilaansa Vatukkatassu, Varjoklaanin parantaja Kaunokukka jameidän klaanimme parantajaoppilas Tuomitassu.
"Saisinko hiirensappea punkkeihin ja unikonsiemeniä lapakipuun?" nau'uin.
"Toki, odota pikku hetki", Tuomitassu naukui.
Istahdin alas. Tuomitassu toimi minulle kaksi käärettä.
"Kiitos", maukaisin ja lähdin.
Kun olin taas klaaninvanhimpien luona, menin Mahlahengen luo ja hieroin hiirensappea tuon lavassa olevaan punkkiin. Sitten annoin unikonsiemenet Pikkutähdelle ja sitten hieroin Taipaleenalun punkin pois. Kun olin saanuut homman tehtyä, lähdin pesemään tassujani. Pesin ne hyvin purossa ja menin nyt itse syömään oravaa. Katselin Lupiinitassun kauniin vihreitä silmiä. Painoin pääni alas surullisesti.
*pidän hänestä! Rakastan häntä yli kaiken* ajattelin.
//Lupiinitassu?
Lupiinitassu | 30.07.2015
Seurasin Ruskatassua. Minusta tuntui jotenkin siltä että Ruskatassu olisi ihastunut minuun. En ollut kuitenkaan asiasta varma. Ruskatassu kääntyi.
"Miksi seuraat minua?" hän kysyi. Hän ei katsonut ollenkaan minuun päin vaan katsoi omia käpäliään.
"Tule", sanoin ja osoitin ladon uloskäyntiä hännälläni. Lähdin kävelemään sitä kohti. Katsoin taakseni ja näin Ruskatassun seuraavan minua. Menimme ladon vieressä olevan puun taakse.
"Oikeasti Ruskatassu. Tunnusta. Rakastatko sinä minua?" sanoin.
//Ruska? :D
Ruostekynsi | 20.07.2015
Pudotin kottaraisen siipipalasen suustani kun suuni loksahti auki ihmetyksestä.
"Minun tyttärenikö vakoilemassa Myrskyklaanin oppilasta?? Älä nyt."
Routahäntä oli juuri kertonut tapahtuneesta ja olin aivan ihmeissäni. Kuinka minun oma pieni tyttäreni voisi tehdä niin?
"En kai minä mitään harhoja nähnyt!" sihahti Routahäntä. "Onhan minulla silmät päässä. Ja hän teki sen vain Varputassun vuoksi."
Nyökkäilin myöntävästi. "Niinpä. Mutta oletko varma ettei Lupiinipentu itse ole ihastunut siihen Ruskatassuun vai mikä hänen nimensä nyt olikaan?"
Routahäntä jähmettyi ja istuutui hitaasti.
"Ei... sitä minä en ole tullut ajatelleeksi...", hän naukui hämmentyneenä. "Hän kyllä vaikutti jotenkin kummalliselta kun yllätin hänet sieltä pusikosta vaanimasta..."
Nousin itsekin istumaan ja etsin katseellani Lupiinipentua. Näin tämän leikkimässä iloisesti ja viattomasti Mutapennun ja Vinhapennun kanssa.
*Ei Lupiinipentu voisi... ei hän voisi tehdä sitä*ajattelin.
Sitten käänsin katseeni takaisin Routahäntään. Naaras katsoi minua kummastuneena.
"Onko kaikki hyvin?"
"On, mainiosti", vastasin. "Ei Lupiinipentu voisi tehdä sitä, ihastua toisen klaanin kissaan siis. Hän on fiksu ja tietää että se on vastoin soturilakia. En siis tarkoita että... no, kaikki pentumme ovat fiksuja. Mutta ei Lupiinipentu voi ihastua toisen klaanin kissaan, olen varma siitä."
"Niin. Olet kai oikeassa..."
//Sori taas toi on pelkkää puheenvuoroa
Lupiinipentu | 21.07.2015
En saanut yöllä nukuttua. Ajattelin koko ajan Ruskatassua. Miksi minun pitää olla ihastunut juuri Ruskatassuun!? Hänhän on Myrskyklaanista! En voinut! Varputassukin oli ihastunut Ruskatassuun! Mitä jos isä ja emo saisivat tietää?! Mielessäni painoi koko ajan monta kysymystä. Vihdoin sain nukuttua. Heräsin Routahännän suittua minua.
"Huomenta kultaseni", hän maukui.
"Huomenta", sanoin. Halusin mennä ulos leikkimään Mutapennun ja Vinhapennun kanssa.
"Minä menen ulos leikkimään", sanoin ja menin. Routahäntä nyökkäsi takanani. Vinhapentu ja Mutapentu leikkivät keskenään kun saavuin. Heidän emonsa Lumikukka seurasi heidän leikkejään.
"Saanko minäkin tulla leikkimään?" kysyin. Vinhapentu ja Mutapentu katsoivat minuun päin.
"Saat. Me leikitään että minä olen Kuolonklaanin soturi ja Vinhapentu on Myrskyklaanilainen. Sinä voit olla Tuuliklaanilainen tai Kuolonklanilainen", Mutapentu sanoi. Huomasin Routahännän saapuvan pentutarhasta. Emoni meni Lumikukan viereen.
"Minä haluan olla Tuuliklaanilainen", sanoin. Ja leikki alkoi. Minä ja Vinhapentu menimme emojemme taakse piiloon. Sillä välin Mutasilmä piti silmiään kiinni.
"Saa tulla!" huusin Vinhapennun kanssa yhteen ääneen. Sitten Mutapentu alkoi etsiä meitä. Mutapentu löysi ensin minut ja hän vei minun vangiksi pentutarhaan. Se oli leikissä vankipaikka. Mutapentu ei päästänyt minua sieltä pois joten Vinhapentu tuli apuun ja hyökkäsi Mutapennun päälle. Pian pääsin vapaaksi ja yhdessä Vinhapennun kanssa saimme Mutapennun vankipaikkaan. Pian lopetimme leikin. Emoni oli mennyt ruokailemaan Ruostekynnen kanssa. Sitten mieleeni muistui Ruskatassu. Missäköhän Varputassu oli? Lähdin etsimään häntä. Näin hänet Sammaltassun kanssa oppilaidenpesän ulkopuolella. Varputassu katseli johonkin päin ihailevana. Katsoin mihin päin hän katsoi ja näin. Hän katsoi taas Ruskatassua ihailevin silmin. Nyt minua otti päähän! Sitten tajusin että olin kateellinen Varputassulle. Tuhahdin ja menin Varputassun luo.
//PErhe
Lupiinipentu | 22.07.2015
Olin klaaninvanhimpienpesällä kuuntelemassa tarinoita Mutapennun ja Vinhapennun kanssa.
"Kuolonklaanin päällikkö Viiltotähti päätti vallata kaikkien klaanien reviirit. Ensin he hyökkäsivät Myrskyklaaniin", kertoi Myrskyklaanin Lahdenvirta.
"Jos minä olisin ollut silloin soturi olisin tappanut Viiltotähden sekunnissa!" Mutapentu murahti.
"Hah, yritäpäs vaan! Viiltotähti katkaisi niskasi heti kun yrittäisit hyökätä!" Varjoklaanin Kultatähti maukui. Mutapentu tuhahti. Pidin vanhusten tarinoista. Niitä oli jännittävää kuunnella.
"Jatkakaa!" huudahdin.
"Kun Myrskyklaani oli voitettu, Myrskyklaanin reviiri siirtyi kaksijalkalaan", Lahdenvirta jatkoi. Sitten Varjoklaanin Kultatähti jatkoi.
"Sitten Kuolonklaani hyökkäsi Varjoklaaniin. He voittivat Varjoklaanin ja Varjoklaani ja Myrskyklaani päättivät mennä asumaan tähän latoon", kertoi Kultatähti. Nukahdin vanhusten tarinoihin.
//Mini. En kerkee tehä pitkää...
Lupiinipentu | 22.07.2015
En ollut saanut melkein minään yönä nukuttua. Olin niin ihastunut Ruskatassuun. En voinut hallita tunteitani. Olin ajatellut silti myös sitä että Varputassu saisi Ruskatassun. Hän varmasti menisi sitten Myrskyklaaniin. Inhosin siskoani yli kaiken! Vaikka inhosinkin Kuolonklaanilaisia, inhosin enemmän Varputassua! Emoni Routahäntä kuorsasi vieressäni. Pukin häntä hetken ja hän lopetti. Päätin mennä ulos pentutarhasta. Kaikki klaanit näyttivät nukkuvan ja ladossa oli aavemaisen hiljaista. Jostain kuului pientä tuhinaa. Pimeyden keskeltä näin kaksi vihreää silmäparia. Pimeydestä tuli esiin isäni Ruostekynsi. Hän saapui viereeni.
"Etkö saa unta?" hän kysyi.
"En", sanoin. Ruostekynsi painautui minua vasten.
"No koita mennä silti pentutarhaa. Yritä edes saada nukuttua", hän sanoi lempeästi. Menin nukkumaan. Sain onneksi unen päästä kiinni. Aamulla Routahäntä herätti minut parilla nuolaisulla.
"Herätys!" hän huudahti avasin oitis silmäni. Mutapentu ja Vinhapentu näyttivät vielä nukkuvan. Menin ulos. Kun Mutapentu ja Vinhapentu olivat heränneet menimme leikkimään.
Tuomitassu | 23.07.2015
Söin yhdessä Sammaltassun kanssa.
"Ajattelin käydä pentutarhassa. Tulisitko ehkä mukaan? Pyrypennun silmä pitää kuitenkin tarkistaa, vaikka tuskin niissä mitään vikaa on", sanoin.
"Olen jo käynyt siellä. Mennåän huomenna", Sammaltassu maukaisi. Tunsin myötätuntoa pientä kollia kohtaan, olimmmehan me
kohtalon seurauksesta kumpikin puolisokeita. Tai no, näin sokealla silmällä kaiken sumeana mustana tönkkönä, mutta ei sekään kyllä oikeastaan näkemistä ollut, vaan, no, antaa olla, sokeutta kuitenkin. Sammaltassullakin oli lovi korvassa. *Haluaisin pois ladosta isompaan paikkaan*, ajattelin törmätessäni Jokiklaanilaisnaaraaseen, joka tuli sokealta puoleltani enkä huomannut häntä. Kävelin pentutarhaan sisää katsoin pentuja.
"Hei", naukaisin ja katsoin pentuja terveellä silmälläni. Käänsin raapiutuneen puolen kasvoista nin, että se ei näkynyt pennuille. En halunnut säikäyttää heitä.
"Mikset katso suoraan? Tai siis mikset katso meitä kuin toisella puolella päästäsi?" Lupiinipentu maukui. Ulkona olin lähellä
"Koska en halua pelotella teitä", nau'uin ja katsoin Lupiinipentua. Hän nyökkäsi.
"Joudut kuitenkin näkemään sen joskus, mutta en säikyttele teitä enempää", sanoin ja nousin.
"Hein hei", huikkasin lapani yli.
"Hei", naukui Pyrypentu. Pentutarhassa oli muitakin pentuja, mutta en jäänyt heitä ihmettelemään. Ulkona törmäsin ajatuksissani Leijonaloikan isokokoiseen lapaan.
"Anteksi! Tämän se puolisokeus tekee", pahoittelin kollille.
Lupiinitassu | 23.07.2015
Heräsin pentutarhassa emoni herättäessä minua. Pyrypentu oli jo hereillä.
"Lupiinipentu meistä tulee tänään oppilaita!" hän huudahti.
"Oikeasti!" huusin ja pyörin pentutarhassa. Pyrypentukin yhtyi pyörimään. Emo hymyili vähän haikeasti.
"Miksi olet noin haikean näköinen?" kysyimme.
"On vähän haikeaa jättää pentutarha. Ja varsinkin te pentuina!" hän sanoi.
"Älä sure, me olemme sinun pentujasi aina!" hän lohdutti. Sitten kuului Kanelitähden kutsu:
Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen." Menin viivana ulos. Mutta emo pysäytti minut kuitenkin.
"Sinut pitää sukia kauniiksi", hän sanoi ja alkoi sukia. Pyrypennusta näkyi että hän oli jo suittu.
"Aion pitää tänään kahden pennun oppilasnimitykset. Lupiinipentu ja Pyrypentu tulkaa tänne", Kanelihäntä sanoi. Menin Pyrypennun kanssa vierekkäin Kanelitähden viereen.
"Pyrypentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Pyrytassu. Mestariksesi tulee Ukkosraita", hän sanoi juhlallisesti. Ukkosraita saapui väkijoukon keskeltä Pyrytassun luo ja kosketti Pyrytassun kuonoa. Seuraavaksi oli minun vuoroni.
"Lupiinipentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Lupiinitassu. Mestariksesi tulee Kohinamieli", hän sanoi. Katselin näkyikö väkijoukon keskeltä tulevaa mestariani mutta en nähnyt. Sen sijaan hän tuli jostain läheltä ja kosketimme kuonoja.
*Nyt olin oppilas!* ajattelin innoissani.
Ruskatassu | 23.07.2015
Kohotin päätäni. Tulikynsi oli erotettu Myrskyklaanista ja Pyökkihäntä, sekä Puhuripentu olivat lähteneet hänen mukaansa. Istuskelin pentutarhan laitamilla, leiri oli melko tyhjä, olihan aurinkohuipun hetki, jolloin partiot ja saalistajat olivat ahkerimmillaan. Leirissä oli tällä hetkellä lisäkseni ainoastaan Kuiskevirta ja Vatukkatassu, jotka parantajan pesässä opettelivat yrttejä, sekä muutama soturi ja oppilas. Isäni, Leijonaloikka oli järjestänyt hurjasti partioita Kuolonklaanin reviirille, Pyökkihännän ja Tulikynnen vuoksi. Vilkaisin tuuliklaanilaispentua, joka oli saanut nimekseen Lupiinipentu.
"Hei", naukaisin pennulle, jonka sisaresta, Varputassusta oli tullut jo oppilas.
Pyrypentu oli vastikään sairastanut pentuyskää, joten hänkään ei ollut vielä oppilas.
"Hei", Lupiinipentu naukui.
"Leirissä on hiljaista, tekin voisitte tulla ulos", naukaisin pennulle, joka katseli minua hymyillen leveästi.
Varputassu loikki luoksemme ja katsoi minua omituisesti astellen kohti minua hymyillen.
"Oletko kunnossa?" kysyin ja työnsin naaraan pois turkiltani.
"Olen, paremmassa kuin ikinä!" hän kiljaisi innoissaan.
"Emo, voimmeko mennä ulos, Ruskatassu sanoi, että voisimme!" Lupiinipentu kiljaisi.
Pian hän ja hänen sisarensa, sekä Mutapentu ja Vinhapentu loikkivat ulos pesästä.
"Tähtipolku on saanut pentuja, joten Lumikukka hoitaa heitä nyt, eikä voi tulla ulos", Routahäntä ilmoitti.
"Ai, en olekaan nähnyt pentuja", ilmoitin.
"Toivottavasti saamme niitä vielä lisää, joka klaanille, paitsi Kuolonklaanille", Routahäntä sihisi hampaidensa välistä.
Nyökkäsin.
"He saivat jo Pyökkihännän ja Puhuripennun", huokaisin.
"Mitä?!" naaras ulvaisi.
"Ei ihme, kun he eivät olleet yötä pentutarhassa", naaras murahti.
"Pyökkihäntä rakastaa todella Tulikynttä", huokaisin.
"Ruskatassu, voitko opettaa meille taisteluliikkeitä?" Mutapentu ja Vinhapentu hihkuivat.
"En, kun teistä tulee oppilaita, voitte opetella kaikki liikkeet, mitä mestarinne opettavat", virnistin.
"Onko Lehtiturkki hyvä mestari?" Pyrypentu liittyi keskusteluun.
"On, osaan jo miltei Leijonaloikan kehittelemän liikkeen!" päästin suustani.
"Minkä?!" Varputassu hämmentyi.
"Ei mitään", naukaisin ja pudistin päätäni.
"Kerro nyt!" Varputassu huudahti ja loikkasi päälleni.
Potkaisin naaraan pois helposti.
"Okei", murahdin.
"Hän oppi sen oppilaana, kukaan muu, kuin hän ei osaa sitä täydellisesti, hän osaa myös pysäyttää ja estää liikkeen!" virnistin.
//Lupiini, Pyry, Vinha tai Muta? Toki soturitki voi jatkaa!:D
Lupiinitassu | 24.07.2015
Olin Kohinamielen kanssa saapumassa latoon pitkän saalistusretken jälkeen. Olin saanut ihka ensimmäisen saaliini. Ruipelon hiiren! Mitä Varputassu minusta ajattelisi!? Mutta onneksi Kohinamieli oli minusta tyytyväinen. Huomasin Ruskatassun ja Lehtiturkin saapumassa latoon. He tulivat korkokiviltä päin. Lehtiturkki ja Kohinamieli rupesivat juttelemaan jostain ja minä ja Ruskatassu jäimme taakse. Katselin Ruskatassua silmiin.
*Tajuatko Lupiinitassu!? Nyt on aika kertoa tunteesi!* kuului ääni sisälläni. Pysähdyin. Ruskatassu katsoi minua ihmeissään. Hänkin pysähtyi. Katselin että Kohinamieli ja Lehtiturkki olivat menneet latoon. Ruskatassu katsoi minua kysyvästi.
"Tuota.. Minulla olisi asiaa.. Tulisitko tuonne ladon nurkkaan niin kerron", sanoin ja menin kävelemään ladon pihapuolen nurkkaan. Pysähdyin. Huokaisin syvään.
"Minun on pakko sanoa tunteistani. Minä rakastan sinua", kerroin.
Varputassu | 25.07.2015
"Minäpäs rakastan Ruskatassua!" ulvaisin sisarelleni, jonka keskustelua Ruskatassun kanssa olin salakuunnellut.
"Mitä tämä nyt tarkoittaa?!" Ruskatassu kysyi hämillään.
"Rakastan sinua!" huudahdimme hiljaa yhdessä sisareni, Lupiinitassun kanssa yhtäaikaa.
Katsoin murhaavasti sisartani.
"Tunteeni ovat aitoja!" lupasin.
"Niin minunkin", Lupiinitassu henkäisi.
"Hei, on kiellettyä rakastaa toisen klaanin kissaa!" huudahti Ruskatassu hämillään.
"En mahda tunteilleni mitään", Lupiinitassu naukui katsoen uhkaavasti minua vihreillä silmillään.
"En minäkään!" sihahdin.
"Mikä väittely teillä täällä on?" emomme, Routahäntä kysyi ja katsoi meitä ja Ruskatassua hämillään.
"Ei mikään", vakuutin.
Siirsin katseeni Ruskatassuun, joka oli kadonnut. Kolli loikki jo ulos ladosta. Sihahdin.
"Sinun takiasi hän lähti", Lupiinitassu kuiskasi korvaani.
"Sinunpas!" huudahdin.
"Rauhoittukaa nyt", emo naukui.
"Vihaan sinua!" sihahdin sisarelleni ja loikin Ruskatassun perään.
//Toivottavasti tää ei ollu liikaa autohittiiXD
Ruskatassu | 28.07.2015
Katsoin kahta tuuliklaanilaisnaarasta.
"Minkä minä sille voin, että rakastan sinua?" Varputassu murisi ja katsoi sisartaan hieman voitonriemuisena, mutta vihaisena.
"Rakastu toiseen. Toisen klaanin kissan rakastuminen on soturilaissa kiellettyä, ette kai halua, että teitä pidetään soturilain rikkojana?" sihahdin sisaruksille.
Varputassu meinasi sanoa jotain, mutta kääntyi kohti latoa ja juoksi matkoihinsa. Lupiinitassu katsoi minua ja avasi suunsa, mutta pudisti päätään.
"Olen pahoillani", huokaisin ja käännyin poispäin.
"Minä todella rakastan sinua", Lupiinitassu huokaisi hiljaa.
Sydämeni hakkasi, en tiennyt miksi. Tuntui pahalta kääntää Lupiinitassulle vain selkäni ja jatkaa matkaa, miltei teki mieli hakea hänet luokseni.
*Mitä minä oikein ajattelen!?* kysyin itseltäni ja pudistin kauhuissa päätäni.
Olisi soturilain vastaista rakastaa Lupiinitassua, en voisi tehdä sitä. Mitä emo ja isä sanoisivat, jos yhtäkkiä kertoisin rakastavani toisen klaanin kissaa? Minut varmaan häädettäisiin klaanista!
Vilkaisin Lupiinitassua, joka käveli poispäin häntä maata laahaten ja pää alhaalla roikkuen. Minun kävi sääliksi häntä.. Naaras oli totta tosiaan kaunis, se oli pakko myöntää. Kauniit, vihreät silmät olivat kuin valo pimeydessä..
*Et voi ajatella tuollaisia!* sihisin itselleni mielessäni.
Loikin Lupiinitassun perässä, tosin hiljaa, eikä hän kuullut minua. Odotin, kunnes Lupiinitassu loikki latoon, menin hänen perässään. Naaras katsoi minua hieman apeana vihreillä silmillään. Varputassu istui mykkänä, hieman vihaisen oloisena oppilaiden pesän edustalla. Huokaisin. Kuinka paljon mielipahaa olin kahdelle aiheuttanutkaan? Ei se kuitenkaan minun vikani ollut, soturilaki kielsi rakastumisen toisen klaanin kissaan.
Olin aiemmin ihmetellyt, miksi Lehtiturkki oli ottanut toisen saaliin tuoresaaliskasasta, koska riistaa on hädintuskin kaikille, mutta kunnes hän kertoi, että vei sitä emolleni, ymmärsin sen. Aluksi olin ehkä töykeä, koska olimme riippuvaisia jokaisesta tuoresaaliista, jota saimme.
"Isä, anteeksi, Leijonaloikka", naukaisin, kun Leijonaloikka käveli ohitseni kohti pentutarhaa.
"Niin, Ruskatassu?" hän kysyi.
"Oletko syönyt tänään mitään?" kysyin yllättäen.
"En", kolli totesi.
"Okei", naukaisin ja loikin tieheni.
//Joku?
Lupiinipentu | 26.07.2015
Säntäsin Varputassun ja Ruskatassun perään. En nähnyt heitä enää.
*Minulla on maailman hiirenaivoisin sisko!* ajattelin vihaisena. Seurasin Ruskatassun hajujälkiä mutta en huomannut ollenkaan Varputassun. Yhtäkkiä Ruskatassun hajujäljet katosivat ja näin Varputassun puun takana.
"Sinä senkin hiirenaivo sisko joka vie minulta tulevan kumppanini!" hän rääkyi ja hyökkäsi kimppuni. En ollut varautunut hyökkäykseen ja Varputassu painoi pääni multaan. Sitten hän rupesi raapimaan minun selkääni verille. Yritin rimpuilla pois mutten päässyt.
*Tähtiklaani auta!* huusin ajatuksissani. Mutta mitään ei tapahtunut. Varputassu kynsi minua koko ajan enkä millään päässyt irti.
"Lopettakaa Tähtiklaanin tähden!" huusi joku takanani. Varputassu päästi otteensa irti. Nousin seisomaan. Takanamme oli Ruskatassu. Katsoin vaivautuneena Varputassua. Varputassu taas näytti voitonriemuiselta.
//Mini. Ruska?
Lupiinipentu | 20.07.2015
Avasin silmäni pentutarhassa. Ihmettelin mihin Pyrypentu oli hävinnyt.
*Varmaan parantajienpesässä*, ajattelin. Emoni Routahäntä näytti jotenkin iloiselta.
"Miksi näytät noin iloiselta?" kysyin.
"Koska Varputassu meni tänään Kivisulan kanssa saalistaamaan. Hän saa muutakin ajateltavaa kun Ruskatassu!" hän huudahti. En ajatellut samoin kuin emoni. Minusta olisi parempi että hän saisi ajatella häntä niin että hän oikeasti rakastuisi häneen. Sitten kun kaikki saisivat tietää siitä hän varmasti menisi Myrskyklaaniin. En voisi olla enää koskaan Varputassun kanssa tekemisissä. Sitten pentutarhaan tupsahti isäni Ruostekynsi. Hänellä oli mukanaan kaksi hiirtä ja yksi myyrä.
"Ajattelin että sinunkin olisi hyvä saada jo kiinteää ruokaa", Ruostekynsi sanoi ja antoi minulle myyrän.
*Jee!* ajattelin ja maistoin palasen. Että se oli hyvää! Maistoin monta palaa ja se oli jo pian syöty. Päätin mennä ulos pentutarhasta.
"Minä menen ulos!" sanoin ja menin.
"Tule pian takaisin!" kuulin emoni sanovan. Päätin mennä leikkimään Mutapennun tai Vinhapennun kanssa. Kun olin menossa etsimään näin Ruskatassun syömässä. Ei ihme että Varputassu oli ihastunut häneen. Kullanruskea kolli, joka oli suurikokoinen näytti todella komealta. Sitten huomasinkin että katsoin Ruskatassua ihailevasti. Pudistin päätäni ja lähdin etsimään kavereitani. Mutta en löytänytkään heitä. Päätin lähteä takaisin pentutarhalle. Routahäntä nukkui kun saavuin. Päätin mennä itsekin nukkumaan. Mutta en saanut nukuttua. Huomasin ajattelevani koko ajan Ruskatassua. Mutta sain kuitenkin unen päästä kiinni.
Ruostekynsi |18.07.2015
Olin pentutarhassa Routahännän ja pentujen luona. Varpupentu oli hetki sitten tullut klaaninvanhimpien luota ja nukahtanut siltä seisomalta. Pyrypentu ja Lupiinipentu leikkivät vierelläni. Kumma kyllä Pyrypentu ei enää välittänyt sokeasta silmästään, leikki vain iloisena kuin kuka tahansa pentu. Kurkotin lähemmäs Routahäntää.
"Oletkos huomannut ettei Pyrypentu enää välitä sokeasta silmästään?" kuiskasin.
"Totta. Ehkä hän alkaa pikkuhiljaa tottua siihen."
Vilkaisin pentuja. Pyrypentu telmi iloisena eikä vaikuttanut ollenkaan katkeralta sokeasta silmästään.
*Hyvä niin*, ajattelin.
Ei olisi ollenkaan kiva jos oma pentu ei olisi tyytyväinen elämäänsä. Nyt ne kaksi jo tulivatkin luokseni. Pyrypentu katsoi minua yhdellä ainoalla silmällään.
"Pääsenkö minä soturioppilaaksi niinkuin Ruskatassu?"
"Totta kai. Ei tuo yhden silmän sokeus siihen vaikuta", naukaisin.
Toivoin puhuvani totta mutta en tiennyt puhuinko. Hän näytti niin toiveikkaalta etten hennonnut sanoa "et pääse kun olet silmäpuoli."
Se olisi varmasti saanut nuoren kollin masentumaan enkä todellakaan halunnut sitä!
//kirjotan viel Pyryllä
Pyrypentu |18.07.2015
Jatkoin Lupiinipennun kanssa leikkimistä. Läpsäisin sisartani käpälällä poskeen ilman kynsiä ja tämä hyökkäsi minua päin. Vinkaisin kimeästi tömähtäessäni maahan. Myrskyklaanin valkeaturkkinen kuningatar, Lumikukka loi meihin vähän toruvan katseen.
"Sssh! Olkaa hiljempaa. Jos haluatte leikkiä, menkää vaikka ulos pentutarhasta."
Vilkaisin sisartani syrjäsilmällä ja katseemme kohtasivat.
"Anteeksi, Lumikukka", miu'uin. "Me yritämme olla hiljaa."
"Siis emme yritä, vaan olemme hiljaa", korjasi Lupiinipentu joka oli lysähtänyt viereeni istumaan.
Nyökkäsin myöntävästi. Tassutimme Routahännän luo. Isämme, Ruostekynsi alkoi jo tehdä lähtöä. Hän nousi käpälilleen ja nuolaisi meitä jokaista, myös Varpupentua joka nukkui, päälaelle.
"Minä lähden nyt soturienpesään. Mutta tulen huomenna uudestaan", hän naukaisi ja tassutti pois.
"Hei hei, isä!", huusimme hänen peräänsä ja Ruostekynsi heilautti häntäänsä merkiksi siitä, että oli kuullut.
"Noniin pennut, tulkaahan nyt", kuulin Routahännän äänen. "On pentujen nukkumaanmenoaika."
Tepsutimme emon sammalvuoteelle ja asetuimme makuulle hänen valkean vatsansa suojiin. Varpupentu tuhisi kevyesti. Kun menin hänen viereensä, hän kierähti toiselle kyljelleen mutta jatkoi sitten uniaan. Lupiinipennun etukäpälä lepäsi vatsallani. Tunsin sisarieni lämpimät kehot molemmilla puolillani, emo toivotti meille kaikille hyvää yötä ja nuolaisi päälaelle. Pikkuhiljaa aloin vajota unen maailmaan...
Havahduin kun ympärilläni liikuttiin. En jaksanut avata silmiäni vaikka olisin halunnut. Silmäluomeni painoivat raskaina ja lopulta sainkin ne auki vain vaivoin. Varpupentu tömähti selkääni ja ilmat tulivat ulos keuhkoistani.
"Hei, varo vähän!", sihahdin heikosti.
Oloni oli jotenkin kummallinen... kuin olisin voinut nukkua kokonaisen kuun. Sisareni menivät vähän horjuvin jaloin Routahännän nisille ja minäkin aijoin. Mutta tajusin sitten etten ollut yhtään nälissäni.
"Mikä on, Pyrypentu?", emo kysyi huolestuneen kuuloisena.
Lysähdin väsyneenä istumaan.
"En tiedä. Ei vain ole nälkä."
Routahännän huolestunut ilme syveni. Lupiinipentu katsahti minua ihmetellen, huulet maitoisina.
"Kuinka sinulla ei voi olla nälkä?"
Kohautin vaisusti lapojani. En itsekään ymmärtänyt mistään mitään. Yleensä aamuisin olin kamalan nälkäinen mutta en tänään. Mistä se johtui? Yht'äkkiä kehoni läpi kävi kamala kipuaalto. Lamaannuin kivusta. Suustani pääsi vain vinkaisu tuskasta.
*Tähtiklaani, mitä tämä on?!*
Routahäntä nousi salamana seisomaan silmät kauhusta ammollaan.
"Pyrypentu!"
Sydän jyskytti, aivan kuin se olisi yrittänyt tunkeutua rinnastani ulos! Koko kehoni vapisi kivusta. Henkeni salpautui ja tajusin vasta nyt että se pihisi. Sisareni tuijottivat minua kauhistuneina.
"Mikä häntä vaivaa?", Lupiinipentu kysyi.
"Mikä- mikä minua vaivaa?", vikisin toistaen sisareni kysymyksen.
Sitten kipu katosi ja vapina loppui, yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Haukoin henkeä. Samassa isäni tupsahti pentutarhaan ja hän katsoi minua ihmetellen. Ruostekynsi siirsi katseensa Routahäntään joka oli rynnännyt nuolemaan minua.
"Mikäs Pyrypentua vaivaa?"
"Hänelle tuli joku ihme kohtaus äsken."
Emomi ääni värisi huolesta ja paniikista.
"Hän on muutenkin ollut ihan outona tänään. Herätessään hän oli väsynyt ja on yhä eikä hänellä ollut nälkä. Ruostekynsi, mikä hänellä on?!"
Routahäntä värisi. Isä meni hänen luokseen rauhoittelememaan.
"Rauhoitu... hengitä syvään. Hyvä."
Ruostekynsi silitteli emoni selkää hännänpäällään.
"Ehkä se on jotakin ohimenevää. Katsotaan hetki ja jos tulee lisää niitä kohtauksia niin kutsumme parantajan. Kuulostaako hyvältä?"
Routahäntä nyökkäsi. Henkeni kulki yhä vaikeasti ja se pihisi. En kuitenkaan sanonut mitään. Hetken kuluttua emo kysyi minua uudestaan syömään. Ei ollut kuitenkaan vieläkään nälkä.
"Sinun täytyy syödä, ethän sinä muuten jaksa", maukui Ruostekynsi.
Epäröin hetken mutta menin sitten juomaan maitoa. Syöminen tuntui aivan pakkopullalta ja olisi tehnyt mieli lopettaa tässä ja nyt, mutta vanhempani varmasti ihmettelisivät.
*Turha heitä on huolestuttaa*
En ollut syönyt edes kauan kun jo kävin makuulle ja nukahdin. Minua väsytti hirmuisesti vaikka olinkin herännyt vähän aikaa sitten.
Ruostekynsi | 19.07.2015
Palasin takaisin pentutarhaan kumppanini luo. Olin hakenut hänelle pullean hiiren tuoresaaliskasasta ja pudotin sen nyt Routahännän viereen. Naaras rupesi syömään sitä nopein hotkaisuin kiitettyään ensin. Katsoin pentujani ylpeänä.
*He ovat kauniita*
Varpupentu ja Lupiinipentu polkivat yhä Routahännän vatsaa saadakseen paremmin maitoa. He vaikuttivat tyytyväisiltä. Pyrypentu puolestaan oli nukahtanut melkein heti heräämisensä jälkeen, eikä hän ollut edes syönyt paljon mitään.
*Mikähän häntä vaivaa...?*
Olin hieman huolissani pojastani. Vaikka tuskin se mitään vakavaa oli. Kuitenkin kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin kuunnellessani Pyrypennun pihisevää hengitystä. Yritin sulkea korvani siltä mutta se oli mahdotonta. Äkkiä kellanpunainen kolli räväytti silmänsä auki. Hän vapisi koko kehon mitalta, lihakset kireinä ja kaikki ruumiinosat jäykkinä.
"Mikä nyt on?!"
Kauhu valtasi minut. Mikä poikaani oikein vaivasi? Pyrypentu avasi suunsa äänettömään tuskanhuutoon ja vapisi kahta kauheammin. Ryntäsin hänen luokseen voimatta tehdä mitään. En voinut auttaa häntä. Routahäntäkin katsoi silmät kauhusta ammollaan ja kaksi muuta pentuamme olivat myös kääntyneet katsomaan. Myrskyklaanin Lumikukka nukkui. Sitten kohtaus loppui. Pyrypentu haukkoi henkeä ja vapisi yhä hiukan. Hänen silmänsä olivat yhä ammollaan, myös se sokea silmä.
"Ruostekynsi... taas tuo sama kohtaus..." Routahännän ääni oli pelkkä kuiskaus. Äkkiä tein päätöksen. Pyrypentu täytyisi tutkia mikä hänellä ikinä olikaan, en pystynyt katselemaan yhä uudestaan kun oma poikani kärsi. Nousin jaloilleni.
"Routahäntä, parantajien täytyy tutkia Pyrypentu. Meidän on saatava selville mikä häntä vaivaa."
Kumppanini aikoi jo nousta jaloilleen.
"Minä tulen mukaan", hän maukui päättäväisesti.
Painoin hänet hellästi takaisin sammalille.
"Ei. Minä menen. Tai oikeastaan kutsun parantajan tänne, se olisi viisampaa."
"Mutta entä jos hänen täytyy jäädä parantajienpesään?" Routahäntä maukui. "Oletko varma että hän jaksaa kävellä sinne jos hänet täällä tutkitaan?"
Tajusin nyt että kumppanini puhui asiaa. Olisi paljon järkevämpää viedä Pyrypentu tutkittavaksi parantajienpesään jos hänen täytyisi jäädä sinne. Ei hän ollut vieläkään syönyt mitään.
"Totta. Tehdään sitten niin", naukaisin. "Pyrypentu, yrittäisitkö syödä ennen kuin menemme parantajien luo?"
Silmäpuoli kolli katsoi minua vähän ihmetellen.
"Miksi minun sinne pitää mennä?"
Selitin Pyrypennulle pikaisesti asian ja kehotin häntä syömään.
"Mmh... ei ole nälkä", hän sanoi väsyneesti.
"Yrittäisit nyt syödä, kulta pieni", Routahäntä maanitteli. "Edes vähän."
Kollipentu epäröi, huokaisi sitten ja meni emonsa nisälle. Varpupentu ja Lupiinipentu telmivät sammalvuoteella. Melkein heti Pyrypentu tokaisi:
"Ei ole nälkä."
"Oletko varma?"
"Olen."
"No, mennään sitten. Jaksatko kävellä vai kannanko minä sinut?"
"Kyllä minä jaksan", vakuutti Pyrypentu.
Varpupentu keskeytti leikin ja kysyi:
"Mikä Pyrypennulla on hätänä?"
Ennen kuin ehdin vastata, Routahäntä puhui.
"Toivottavasti ei mikään. Onnea Pyrypentu. Kulkekoon Tähtiklaani kanssasi."
Routahäntä nuolaisi kollin päälakea hellästi ja tämän sisaret tulivat myös. Varpupentu hieraisi kuonoaan veljensä lapaan ja Lupiinipentu nuolaisi tämän poskea.
"Onnea parantajakäynnille", he miukuivat.
Nuolaisin kahden pentuni ja kumppanini päälakea. Sitten lähdimme.
Varpupentu | 19.07.2015
Pyrypennulla oli joku vikana, mutten tiennyt mikä. Hän yski kokoajan ja oli kai kipeä.
"Haluan kuunnella tarinoita", naukaisin Lupiinipennulle.
Loikimme vanhusten luo.
"Haluan kuulla tarinoita Lupiinipennun kanssa!" kiljaisin.
Pikkutähti virnisti.
"Hyvä on", hän naukaisi.
"Minä voin kertoa teille sodasta, jossa Tuhotähti halusi vallata koko metsän", Kielonkukka naukui hymyillen.
"Joo!" huudahdin innoissani.
Pikkutähti mulkaisi entistä Myrskyklaanin parantajaa kadehtivasti.
"No niin, aloitetaan. Tuhotähti oli varjoklaanilainen kissa, hän varttui pennusta oppilaaksi, oppilaasta soturiksi ja siitä varapäälliköksi. Kolli oli murhaaja, ei säälinyt ketään, hän oli miltei Viiltotähden veroinen, tosin hänen suunnitelmansa epäonnistuivat, koska hän hyökkäsi tovereineen joka klaanin kimppuun. Niin, hänestä tuli päällikkö, hän janosi valtaa. Hän sai ystävän tukemaan häntä sodassa; Tuuliklaanin päällikön, Tundratähden, joka muuten oli Koivutähden, Pikkutähden edeltäjän kumppani", Kielonkukka naukui.
"Ei Tuuliklaani voinut olla pahan puolella!" kiljaisin.
Vanha naaras nyökkäsi pahoittelevasti.
"Tähtiklaaniin uskovat saivat apua Taivasklaanilta, pitkän matkan päästä auttamaan, päällikkö, varapäällikkö, parantaja ja jonkun verran sotureita sekä oppilaita. Mutta ei hätää, suinkaan kaikki tuuliklaanilaiset eivät olleet Pimeyden metsän puolella", naaras sanoi lempeästi.
"Sota jatkui päivän, Myrskyklaanin päällikkö, Pajutähti menetti yhden, ensimmäisen henkensä. Harva on elossa, joka oli tuossa sodassa. Leijonatähtikään ei ollut syntynyt, mutta hän oli Pajutähden vatsassa", naaras virnisti.
"Ketkä ovat elossa, jotka olivat sodassa?" utelin.
"Myrskyklaanin Usvahäntä, joka oli oppilas, Saarnitähti, silloinen Saarnihalla, Paatsamapilvi, SIipisydän, Vaahteranlehti, Lahdenvirta, Leopardiloikka, Hiirenviiksi, Sipulikukka, Kuuviiksi, Hiekkasielu, Villisielu, Mahlahenki, Taipaleenalku, Vaskitsaviima, Kuunsirppi, Meripihkaraita ja Kultatähti", naaras luetteli pitäen välillä pieniä taukoja.
"Ja sinä?" kysyin.
Kielonkukka nyökkäsi.
"Paatsamapilvi on muuten Tuhotähden pentu, samoin Kuunsirppi", naaras kertoi katsellen taivaalle.
"Kuinka Paatsamapilvi on Myrskyklaanissa?" kysyin.
"Hän kysyi sodan jälkeen Siipisydämen, silloisen Siipitassun kanssa Pajutähdeltä, saavatko tulla Myrskyklaaniin. Hän oli itsekin oppilas", Kielonkukka kertoi.
Katsahdin vierelläni olevaa Lupiinipentua, joka oli nukahtanut. Murahdin ja painoin käpäläni sisareni poskelle. Hän säpsähti hereille.
"Menetit juuri mahtavan tarinan", virnistin.
Lupiinipentu murisi jotain ja kömpi sammalpedillemme.
//Joku?
Lupiinipentu | 19.07.2015
Katselin kateellisena siskoani Varpupentua, jota emoni Routahäntä suki kiiltäväksi. Varpupentu näytti todella onnelliselta. Hänestä tulisi tänään oppilas. Kanelitähti kutsui koolle klaani kokoukseen.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!" hän kutsui. Emon silmissä säihkyi ilo ja isäni Ruostekynsi näytti todella onnelliselta. Jäin katselemaan Varpupennun nimitysmenoja sivusta. Pyrypentu oli menossa emon viereen. Hän pysähtyi kohdallani.
"Etkö aio tulla katsomaan lähempää?" hän kysyi.
"En", sanoin.
"Varpupentu ei pidä tästä", Pyrypentu mumisi ja lähti emon ja isän viereen.
"Varpupentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Varputassu. Mestariksesi tulee Kivisulka. Kivisulka olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi hyvä metsästämään ja taistemaan
ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle. Varpupentu ja Kivisulka koskettivat kuonoja ja klaanit huutivat:
"Varputassu! Varputassu!" Näin kun emo, isä ja Pyrypentu huusivat nimeä niin kovaa kun pystyivät.
*Tulisipa minustkin oppilas! Parempi kuin Varputassu!* ajattelin.
Routahäntä | 19.07.2015
"Hän on vahva. Hän parantuu kyllä vielä", Tuomitassu sanoi Ruostekynnelle. Kuulin Ruostekynnen helpottuneen huokaisun. Helpotuin itsekin. Käänsin pääni ja näin Lupiinipennun mököttävän. Saavuin hänen luokseen.
"Mikä on?" kysyin. Lupiinipentu piti katseensa maassa.
"Miksei minustakin olisi voinut tulla jo oppilas?" Lupiinipentu kysyi itku kurkussa.
"Kyllä sinustakin tulee pian. Onhan Pyrypentukin vielä pentu", rauhoittelin Lupiinipentua. Lupiinipentu katsoi silmiini.
"Mutta hänhän on sairas!" Lupiinipentu huudahti.
"Mutta mitä se haittaa vaikka olet pentu. Vaikka Varputassu on jo oppilas ei se tarkoita sitä että sinusta ei tulisi parempaa soturia kuin hänestä", sanoin. ´
"Niinpä. Minusta tuleekin parempi soturi kuin Varputassu! Ja minulla pitää olla sitten paljon parempi mestari!" hän huudahti ja lähti juosten pois.
"Odota!" huusin. Mutta Lupiinipentu oli jo kadonnut Mutapennun kanssa leikkimään.
*Hienoa Routahäntä! Nyt hän arvioi toisia sotureita ja vielä on Varputassun kanssa riidoissa!* ajattelin.
*Toivottavasti ei mene kertomaan Varputassulle että minä sanoin että hän on muka paljon parempi soturi isona!* Käänsin selkäni ja Ruostekynsi tuli luokseni.
"Mikä on?" hän kysyi.
"Lupiinipentu. Hän mökötti täällä ja oli kateellinen Varputassulle koska tämä oli oppilas. Sanoin hänelle että vaikka Varputassu on jo oppilas ei se tarkoita sitä että hänestä ei voisi tulla parempaa soturia. Nyt hän luulee asian ihan väärin!" murahdin.
"Kyllä hän oppii ettei se pidä paikkaansa", Ruostekynsi lohdutti.
"Toivottavasti", kuiskasin.
"Mitä te teette?! Tule isä opettamaan saalistamista!" Pyrypentu huusi selkäni takana. Käännyin ympäri. Ruostekynsikin kääntyi.
"Sinä olet vasta pentu! Ja vielä sairas!" sanoin Pyrypennulle. Pyrypennun ainoassa silmässä säihke katosi.
"Ei sitten", hän sanoi ja lähti takaisin. Ruostekynsi katsoi minua.
"Mennään syömään. Sinulla on varmasti hurja nälkä!" hän sanoi. Nyökkäsin ja menimme syömään. Otin tuoresaaliskasasta oravan ja Ruostekynsi nappasi hiiren. Menimme ruokailemaan sotureidenpesän eteen. Huomasin Varputassun ruokailemassa Sammaltassun kanssa.
*Olen unohtanut Sammaltassun kokonaan!* ajattelin. Mutta sitten huomasin että Varputassu ei näyttänyt oikein kuuntelevan Sammaltassua. Se katsoi oppilaidepesälle ihailevin silmin. Ihan kuin hän olisi ihastunut siihen. Myrskyklaanin kissaan! Pudotin oravani maahan ja lähdin Varputassun luokse.
"Varputassu minulla on asiaa!" huudahdin. Varputassu katsoi ihmetellen minua. Menimme ulos.
"Mitä asiaa sinulla on?" hän kysyi.
"Olin juttelemassa Sammaltassun kanssa! Miksi sinun piti tulla häiritsemään minua!?" hän kysyi.
"Juttelemassa! Taisi Sammaltassun selitykset mennä toisesta korvasta ulos! Kyllä minä näin! Sinä olet ihastunut Ruskatassuun!" Varputassu katsoi kauhistuneena minua.
"Hyvä on. En katsele häntä enää niin", hän sanoi.
"Ja sinun pitää kanssa tietää ketä ihailet! Hän on Myrskyklaanista!" huudahdin. Varputassu nyökkäsi ja lähti latoon. Lähdin itsekin. Ruostekynsi tuli minua vastaan.
Lupiinipentu | 17.07.2015
Avasin yhtäkkiä silmäni. En tiennyt miten tein sen. Katselin ympärilleni. Hätkähdin kun vieressäni oli iso kissa. Se oli minua myös todella vanhempi. Sitten tajusin. Hän oli varmasti emoni Routahäntä! Iso kissa hymyili minulle.
"Huomenta Lupiinipentu. Taisit avata silmäsi. Hienoa! Varpupentukin avasi silmänsä. Pyrypentu nukkuu vielä", iso kissa sanoi.
"Oletko sinä emoni?"" kysyin. Valkea naaras nyökkäsi. Routahännällä oli valkea turkki niin kuin minullakin. Katselin ympärilleni. Varpupentu taisi olla se joka oli jo avannut silmänsä. Hän katseli lumoutuneena ympärilleen. Varpupentu oli pohjaväriltään valkea niin kuin minä ja emonikin. Hänellä oli myös kellanpunaisia täpliä turkissa. Sitten katsahdin viereeni. Vieressäni nukkui kellanpunainen kolli. Hän nukkui vielä. Hän taisi olla Pyrypentu. Sitten pentutarhan oviukolta alkoi kuulua tepastusta. Sieltä putkahti esiin iso kissa, niin kuin emonikin. Mutta tuo oli kolli. Hänellä oli lihaksikkaat jalat ja vihreät silmät.
"Tuo on Ruostekynsi, isänne", maukui Routahäntä. Isäni hymyili minulle ja Varpupennulle. Hän käveli Routahännän viereen ja puski häntä. Sitten hän istahti melkein viereeni.
"Missä sinä olit?" kysyin isältäni. Ruostekynsi hymyili.
"Olin metsästyspartoissa", hän kertoi.
"Mikä se sellainen on?" kysyin.
"Silloin metsästetään riistaa. Kun sinä kasvat sinäkin metsästät osaat metsästää", Ruostekynsi kertoi.
"Minä haluan jo kasvaa!" huusin.
"Et sinä nyt niin vain voi kasvaa. Kun sinä olet kuusi kuuta vanha sinusta tulee oppilas", Ruostekynsi selitti.
"Kauan siihen on?" kysyin.
"Kauan", Routahäntä sanoi. Tuhahdin. Yhtäkkiä takanani kuului ääni:
"Oletteko te jo tarpeeksi vanhoja!?" Käännyin ympäri puhuja oli minua vanhempi pentu.
"Olemme!" sanoin.
"Jipii! Mennään heti leikkimääm!"
"Mutapentu! Eivät he vielä niin vanhoja ole", Valkea naaras sanoi pennulle.
"Höh!" Mutapentu maukui ja lähti omiin oloihinsa.
"Et sinä vielä niin vanha ole!" Kuulin takanani Routahännän sanovan. Menin nukkumaan.
Pyrypentu | 17.07.2015
Tunsin lämpimät kehot ympärilläni. Sydämet sykkivät. Kuulin puhetta mutta en liiemmin kiinnittänyt siihen huomiota.
*Kuka minä olen? Missä minä olen?*
Kysymykset olivat vähän kummallisia. Mietin miltä minä näytin ja miltä sisareni sekä vanhempani näyttivät. En kuitenkaan saanut vastausta sillä en nähnyt mitään, pelkkää mustaa.
"Milloin hän herää? On tylsää odottaa", kuulin äänen sanovan. Samassa tunsin kuinka käpälä tökki minua ilkeästi kylkeen.
"Herätetään hänet", kuului toinen ääni.
"Älkäähän nyt, Lupiinipentu ja Varpupentu."
Taas uusi ääni. Oliko se emoni? Entä kaksi muuta ääntä? Kuuluivatko ne sisarilleni? Tahdoin avata silmäni, tahdoin nähdä ympäröivän maailman. Avasin silmäni -mutta en nähnyt kuin toisella silmällä! Sisareni toljottivat minua silmät suurina, jopa emoni näytti jotenkin kauhistuneelta. Ja isäni...
*Ovatko he pettyneitä kun näen vain toisella silmällä?*
"Emo, miksi hänen toinen silmänsä on sumea?" kysyi Lupiinipentu. Käänsin pääni pois. Sitten kuulin hieman toruvan äänen.
"Ehkei Pyrypentu näe sillä mitään, mutta se ei tarkoita että hänessä olisi jotain vikaa"
Emoni puhui. Hän veti minut lähemmäs itseään ja nuolaisi hellästi korvaani.
"Kuule Pyrypentu, vaikka et näekään toisella silmälläsi mitään, me rakastamme sinua todella paljon"
"Aivan. Älä luule että häpeäisimme sinua tai muuta"
Kuulin isäni äänen. Hänellä oli lähes samanvärinen turkki kuin minulla. Vetäydyin kauemmas.
"Ehkä te vain yritätte teeskennellä ettei minussa ole vikaa vaikka oikeasti pidätte minua erilaisena!" murahdin.
"Pyrypentu! Tiedät ettei tuo ole totta"
Emoni Routahäntä katsoi minua. Tunsin kehot kyljissäni. Varpupentu oli toisella puolellani ja Lupiinipentu toisella.
"Aivan niin, veli rakas. Emme välitä siitä näetkö vain toisella silmällä, olet silti aina meidän veljemme"
Sisareni hymyilivät minulle. Hymyilin heille vaisusti ja vetäydyin takaisin emoni vatsan suojiin. Olin yhä katkera siitä kun en nähnyt toisella silmälläni mitään. Elämäni tuntui miltei hyödyttömältä.
*Miksi minun piti edes syntyä!*
//Perhe?
//Tein tän puhelimella
Varpupentu | 17.07.2015
Makoilin emoni vatsan suojassa katsellen Pyrypentua ja Lupiinipentua. Etäydyin sisaristani, he eivät tuntuneet kovinkaan mukavan oloisilta. Pyrypentu oli ärsyttävä, kun valitti kokoajan, että pitäisimme häntä erilaisena, koska hänen toinen silmänsä oli sokea. Ihan sama, jos hän ajattelee niin, minä voin pitää häntä outona.
"Hei!" kuului ääni pentutarhan suulta.
Sisään asteli miltei Leijonaloikan, Mutapennun ja Vinhapennun isän kaltainen kissa. Hän oli kaksi kertaa pienempi ja hänellä oli ainoastaan valkeat tassut.
"Kuka olet?" kysyin.
Kolli siirsi vihreän katseensa minuun.
"Ruskatassu", hän vastasi lyhyesti.
"Onko tuo Vinhapennun ja Mutapennun veli?" kysyin.
"On, hänestä tuli jo oppilas", emo kertoi.
Nousin jaloilleni. Ne kantoivat minua hädintuskin, mutta yritin parhaan mukaan pysytellä pystyssä. Emo oli valmis ottamaan minut kiinni, kun kaatuisin. Otin suuren askeleen kohti veljiäni, jotka ryömivät kohti muita pentuja. Kaaduin naamalleni ylisuuren askeleen vuoksi. Kaaduin minua lähestyvän Mutapennun päälle.
"Auh!" toinen pentu ulvaisi.
Nousin äkkiä ylös ja kellahdin selälleni. Kierähdin selälleni ja nousin jaloilleni, joilla hädintuskin pysyin. Otin askeleen, jonka jälkeen pääsin tasapainoon. Seuraava askel oli haastava, sen jälkeen kuitenkin juuri ja juuri pääsin tasapainoon. Astelin vielä muutaman askeleen epävarmana ja huonolla tasapainolla, kunnes se alkoi sujua.
"Hienoa, Varpupentu!" emo huudahti, kun näki minun kävelevän.
Askeleet olivat yhä hieman epävarmoja, mutta pystyin siihen!
"Minäkin haluan!" Lupiinipentu kiljaisi innoissaan.
Pian Pyrypentukin alkoi hieman koittamaan. Hoipertelin Mutapennun, Vinhapennun ja Ruskatassun emon, Lumikukan luo.
"Hei, olitkos sinä Varpupentu?" naaras kysyi.
"Joo", naukaisin.
Kompastuin naaraan valkeaan häntään.
"Oletko kunnossa?" emo kysyi, hän nousi ylös salamannopeasti.
"Joo", naukaisin ja nousin ylös.
Hoipertelin kohti emoani, kävely alkoi pikkuhiljaa sujua. Yritin hypätä, loikkasin pienen loikan kohti Pyrypentua ja Lupiinipentua, mutta päästyäni maahan lysähdin maahan, koska tasapainoni ei pitänyt. Ärähdin itselleni.
"Emo?" kysyin.
"Niin, Varpupentu", hän naukaisi.
"Haluan ulos", sanoin.
"Siellä on liikaa tungosta. Pentutarha on teille tarpeeksi suuri", emoni, Routahäntä naukui.
"Miksi?" kysyin.
"Siksi, koska joka klaani on siellä ja lato on pieni. Jos pennut juoksisivat vielä jaloissa, siitä tulisi vielä pienempi", emo kertoi.
"Menkää kuuntelemaan klaaninvahimpien tarinoita", emo ehdotti ja osoitti pesän toiseen laitaan, jossa oli moni vanhus. Kävelin epävarmoin askelin kohti vanhuksia.
"Mitkä ovat nimenne?" kysyin.
"Minä olen Kielonkukka, Myrskyklaanin entinen parantaja ennen Kuiskevirtaa", kullanruskea naaras naukui lempeästi hymyillen.
"Minä olen Varpupentu!" huudahdin innoissani.
"Minä olen Harmaatähti, Myrskyklaanin edellinen päällikkö, Leijonatähden edeltäjä", kertoi silmätön harmaa valkeaa omaava kolli.
"Minä olen Lahdenvirta Myrskyklaanista", ilmoitti valkea naaras ja käänsi katseensa pois.
"Leopardiloikka, sama klaani kuin edellisillä", murahti kolli, joka omasi kullanruskean laikukkaan turkin.
"Minä taas Kirkasmieli, Jokiklaanin entinen soturi", virnisti musta naaras, jolla oli siniset silmät.
"Jotsenjalka Jokiklaanista", naurahti musta naaras, jolla oli raitoja ja valkeita kohtia kehossaan.
"Hiekkasielu, Jokiklaani", liekinvärinen naaras virnisti lempeästi.
Kuuntelin innoissani vanhusten esittelyä.
"Olen Mahlahenki", hymyili pitkäkarvainen kullanruskea naaras.
"Tuuliklaanistako?" kysyin.
"Joo", naaras naurahti.
Olin tunnistanut hänet hänen hoikasta kehostaan, sekä pitkistä jaloista.
"Taipaleenalku", kähisi musta naaras.
"Hän ei ole hyvässä kunnossa", naaraan vierellä oleva pienikokoinen valkea kolli naukui.
"Kuka sinä olet?" kysyin.
"Pikkutähti, Tuuliklaanin edellinen päällikkö.. Omenatähden-joka oli seurajaani-kumppani", kolli huokaisi hiljaa.
"Missä Omenatähti on?" kysyin innoissani.
Pikkutähti hiljeni, sekä muutkin.
"Kuollut", Leijonaloikka vastasi tyynesti ja välinpitämättömästi.
"Miksi olet noin kylmä?" isäni kysyi Leijonaloikan takaa.
"En ole kylmä", Myrskyklaanin varapäällikkö naukui ja poistui pentujensa ja kumppaninsa luo.
"Olen Meripihkaraita, Varjoklaanin entinen soturi", naukui kissa syrjässä.
"Kultatähti, Varjoklaanin entinen päällikkö", kolli naukui.
Minua alkoi pikkuhiljaa väsyttämään.
"Menen nukkumaan", haukottelin ja hoipertelin emoni vatsalle.
Nukahdin.
//Perhe?
Ruostekynsi | 17.07.2015
Routahäntä oli nukahtanut hetki sitten. Hän oli todella väsynyt synnytyksen jälkeen. Olimme pentutarhassa ja katselin kun kumppanini tuhisi. Naaraan vatsan suojissa oli kolme kaunista, pikkuruista pentua imemässä tarmokkaasti maitoa. Pian ne kuitenkin alkoivat väsyä ja nukahtivat. Haukottelin, sillä minuakin väsytti mutta en tahtonut poistua kumppanini ja pentujen viereltä. Laskin pääni käpälille ja suljin silmäni.
Auringonsäteet tunkeutuivat sisään pentutarhaan ja avasin hitaasti silmäni. Näin Routahännän joka katseli minua lempeästi sinisillä silmillään.
"Huomenta unikeko", hän naukaisi hymyillen.
"Huomenta."
Venyttelin pitkään ja istuuduin sitten. Nuolaisin kumppanini poskea.
"Kuinka pennut voivat?" kysyin katsellen pentuja.
Routahäntä hymyili.
"Mainiosti. He ovat vahvoja ja terveitä."
"Hienoa"
Kurkotin jotta näkisin pennut lähemmin. Ne alkoivat jo heräillä. Kaikki kolme etsivät tiensä nisälle ja yksi, valkea pentu nimeltään Lupiinipentu, ryömi Pyrypennun yli paikalleen. Minua hymyilytti.
"He ovat niin kauniita", sanoin hiljaa. "Niinkuin sinäkin, Routahäntä."
Kumppanini hymyili minulle lempeästi.
"Ja sinä."
*He ovat niin ihastuttavia!*
Yksi pentu aikoi ryömiä emonsa vatsan suojista pois mutta Routahäntä veti hänet lempeästi takaisin hännällään. Varpupentu miukui kimeästi vastalauseensa. Olisin voinut kököttää siinä ikuisesti katsellen kumppaniani ja pentujamme, mutta vatsani alkoi kurista äänekkäästi.
"Menehän syömään jotakin, Ruostekynsi", Routahäntä kehotti lempeästi. "Kyllä minä pärjään."
Avasin suuni väittääkseni vastaan mutta naaras keskeytti minut.
"Jos haluat, voit toki tulla tännekin syömään."
"Selvä on", maukaisin. "Tuon sinullekin jotain."
Routahäntä heilautti häntäänsä kiitokseksi ja minä tassutin ulos pentutarhasta. Tuoresaaliskasa oli aika pieni. Metsästyspartio oli juuri lähtemässä ja Mutasilmä oli järjestämässä rajapartiota. Hän oli siis klaanini varapäällikkö. Kanelitähti katseli ylpeänä klaanitovereitaan. Otin kasasta itselleni laihan hiiren ja Routahännälle pulskan oravan.
*Hän tarvitsee enemmän ravintoa jotta voi tuottaa maitoa pennuille*, ajattelin.
Pujahdin sisään pentutarhaan. Pudotin oravan kumppanini viereen ja tämä kiitti minua. Kyyristyin itsekin syömään. Pennut joivat yhä lämmintä emonmaitoa tyytyväisinä. Nuolin huuleni saatuani syödyksi ja aloin sukia itseäni. Äkkiä kuulin suuaukolta tutun äänen.
"Ruostekynsi, sinut käskettiin metsästyspartioon."
Se oli Mutasilmän ääni. Vilkaisin Routahäntää ja tämä katsoi minua miltei vaativasti. Saatoin jo kuvitella hänen sanansa jos hän olisi puhunut.
"Vaikka sinulla onkin nyt pentuja, et sinä silti voi nyhjätä täällä leirissä ja jättää soturinvelvollisuutesi tekemättä"
Huokaisin ja nousin vastahakoisesti seisomaan. Heilautin häntääni Routahännälle hyvästiksi ja tämä räpäytti silmiään sanoakseen: "Nähdään myöhemmin."
Routahäntä | 17.07.2015
Heräsin sotureidenpesästä. Vatsani tuntui jotenkin oudolta. Pääsin onneksi ylös. Mutta käveleminen tuntui todella raskaalta. Ruostekynsi saapui luokseni.
"Olen äsken metsästyspartiossa", hän selitti. Kehräsin hänelle. Olimme menossa syömään, kunnes vatsaani alkoi ottaa todella kipeää. Kaaduin oitis maahan. Vatsaani kiristi hirveästi.
"Minä synnytän!" kirkuin. Ruostekynsi hätkähti. Mutasilmä oli lähellä minua ja hän ja Ruostekynsi alkoivat kantaa minua pentutarhaan. Kaunokukka, Tähtipolku ja Tuomitassu kiirehtivät pentutarhan suuaukolle joitakin yrttejä mukanaan. Pian olin turvallisesti pentutarhassa. Vatsaani koski kauheasti. En saanut melkein edes hengitettyä. Ruostekynsi oli vieressäni. Suljin silmäni. Pian vatsani ei ollut enää niin kipeä. Mutta kipeältä se silti tuntui vieläkin. En nähnyt mitä ympärillä tapahtui koska silmäni olivat kiinni. Mutta avasin kuitenkin silmäni koska kipu ei tuntunut enää niin kauhealta. Kaunokukka kantoi pientä kellanpunaista nyyttiä viereeni.
*Tuo on minun pentuni!* ajattelin ihmeissäni. Aloin nuolla pientä pentuani. Ruostekynsikin alkoi. Pian vierelläni makasi kolme pientä pentua. Haapatassu saapui vierelleni suussaan kantaen oudon näköistä yrtti tukkoa.
"Ota kurkkuyrtin lehtiä. Se parantaa maidontuotantoasi", Haapatassu sanoi. Aloin pureskella lehtiä. Se maistui aika pahalta ja vedin suuni irveen. Ruostekynsi hymyili. Parantajat alkoivat lähteä takaisin omaan pesäänsä. Katselin kolmea pentuani. Ne olivat mielestäni kauniita. Ruostekynsikin katseli lumoutuneena. Hän meni makuulleen viereeni. Katselin valkeaa pentua. Se oli naaras. Muistin kuinka ladon lähellä oli kasvanut valkeita ja violetteja lupiineja.
*Mitä jos tuon pennun nimi olisi Lupiinipentu?* ajattelin. Kellanpunainen kolli pentu alkoi juoda tarmokkaasti.
"Ajattelin vain että voisiko tuo kellanpunainen kolli olla Pyrypentu? Ja jos tuo valkea kellanpuna täplinen naaras olla Varpupentu?" Ruostekynsi kysyi yhtäkkiä.
"Voi. Ne ovat kauniita nimiä. Voisiko tuo valkea olla Lupiinipentu?" kysyin.
"Sopii. Sekin on kaunis nimi", Ruostekynsi maukui. Suljin silmäni ja nukahdin.
//Ruoste?