Kirjoittaja: Rita
Nimet: Pilvitassu, Pilviloikka
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Myrskyklaani
Luotu: 20.5.2018
Entinen mestari: Valosielu KP: 154
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Pilviloikka on melko suurikokoinen kolli. Hänen turkkinsa on melkein kokonaan valkea. Turkissa on kuitenkin kolme suurta, rusehtavan harmaata läikkää, jotka ovat hännässä, vasemmassa etutassussa sekä oikeassa korvassa. Läiskät haalenevat reunoista pikkuhiljaa, niin, että helposti ei erota, mihin harmaa loppuu, ja valkoinen alkaa. Kollin turkki on hyvin paksu ja untuvainen joka kohdasta, ja se menee hyvin helposti takkuun, mutta lika, jota turkki kerää, ei näy hyvin ulospäin. Kollin mielestä turkki on välillä todella ärsyttävä, sillä paksuutensa ansioista se on myös kuuma. Pilviloikan oikea silmä on syvänsininen, mutta vasen on haaleanruskea ja haaveilevaisen näköinen. Silmät ovat hieman isohkot suhteessa kollin päähän, mutta se on melkein huomaamaton ero. Pilviloikan nenä, korvansisustat ja polkuanturat ovat kaikki haalean vaaleanpunaisia. Kolli omaa valkeat hampaat, sekä isot ja läpikuultavat kynnet. Lihaksia kissalta löytyy jonkin verran, mutta ne eivät näy kovin hyvin paksun turkin alta.
Luonne: Pilviloikka on hyvin uhkarohkea kolli, joita muut voivat pitää vähän omituisena. Hän on joskus sosiaalinen ja usein hilpeä, mutta enimmäkseen hän on vähän hiljainen. Kolli ei ole kovin hyvä hankkimaan ystäviä, vaikka niitä toivoisikin. Hän ei yritä olla koskaan huomion keskipiste, mutta hän silti pitää jonkin verran seurasta. Hän ei avaa todellista itseään muuta kuin kissoille, joista hän tietää, että heihin voi luottaa. Joskus Pilviloikka on melko epävarma kissa, mutta hän yrittää näyttää varmalta. Ulkoa päin hän yrittää melkein aina esittää hilpeää ja sosiaalista. Kuitenkin hän on sisältäkin syvällinen ja mukava kissa, jonka kanssa on mukava keskustella melkeinpä mistä vain. Lyhyesti sanottua Pilviloikka on siis vähän omituinen mutta hilpeä vieraille, ja mukava kissa niille, jotka hän tuntee. Uhkarohkea hän kuitenkin on melkein aina, mutta hän osaa yleensä ottaa vastuun teoistaan. Anteeksi pyytäminen ei ole kollille ollenkaan vaikeaa. Suuttuessaan Pilviloikka tiuskii helposti kaikille ja osaa olla todella epämiellyttävä. Kun kolli suuttuu, hän suuttuu kunnolla, muttei muuten kuin hyvästä syystä. Pilkkaamaan tai pettämään hän ei kuitenkaan koskaan suostuisi, vaan hänen kiukkunsa on suoraa vihaa. Hän ei mökötä suuttuessaan. Pilviloikka kuitenkin antaa helposti anteeksi vähän ajan miettimisen jälkeen. Kolli uskoo vahvasti Tähtiklaaniin.
Taidot: Saalistamisessa Pilviloikka on surkea. Taisteleminen sujuu hyvin. Pilviloikalla on hyvä hajuaisti, mutta kuulo ei ole yhtä hyvä kuin muilla kissoilla. Näkö on myös hyvä, mutta vaaniminen ei oikein luonnistu.
Kumppani: Tunturilaulu (Myrskyklaani)
Menneisyys: Syntyi Myrskyklaaniin lehtikadon aikana.
Pilvitassu 08.12.2018
Leiri oli sekasorron vallassa. Saniaismuurit olivat repeytyneet, ja monta kissaa oli haavoittunut.
"Tämän me totisesti kostamme Viiltoklaanille!" murahdin niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Harmi vain, että olin vasta oppilas. Toivoin jo siirtyväni soturin tehtäviin. Päätin kuljeskella ympäri leiriä katsomassa, tarvitsisiko kukaan apua tai juttuseuraa. Kuljeskelin hetken, ja haravoin samalla leiriä katseellani. Lopulta päätin mennä korjaamaan piikkipensasmuuria, joka oli tallautunut sotureiden käpälissä. Tassuttelin sortuneen muurin luokse. Vedin syvään henkeä, ennen kuin aloin korjaamaan sitä. Tiesin, että minulta saisi sinä iltana varmasti poistaa monta piikkiä turkistani. Tartuin hampaillani oksaan, jossa ei ollut kovin montaa piikkiä, ja nostin sitä niin ylhäälle kuin suinkin yletyin. Nousin takatassuilleni, tukien ja samalla ottaen tukia piikkipensaista ja saniaisista. Asettelin piikkipensaan oksan hyvälle paikalle, ja laskeuduin alas. *Toivottavasti se kestää*, toivoin mielessäni. Siirsin vielä muutaman oksan paikoilleen, ja tukin aukkokohtia saniaisella ja sammaleella. Hyytävästä säästä huolimatta, minulle alkoi tulla kuuma ja väsy. *Pakko pyytää joltain apua*, mietin. *En jaksa tehdä tätä loppuun.* Yritin paikallistaa jonkun toimettoman, mutta melkein kaikki näyttivät kiireisiltä. Päätin jättää muurin sikseen, ja syödä jotain, sillä muut oli jo ruokittu, ja minulla oli kiljuva nälkä. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja nappasin sieltä pienen puoleisen oravan. Aloin nakertaa sitä pienin haukuin, jotta saisin siitä kaiken maun irti. Vaikka orava olikin pieni, se oli silti maukas ja tuoreen hajuinen.
//Joku?
//Sanoja 210
Kyytassu 08.12.2018
Huokaisin syvään astuessani viimeisen askeleen ennen tuoresaaliskasaa. Mielessäni pyörivät edelleen kauhunkuvat taistelusta, sekä sen aiheuttamista haavoista kissoille. Olin kuvitellut, että parantajan pesässä käynti olisi lievittänyt huoltani. Se oli vahva harhaluulo.
Räpäyttelin silmiäni ja heilutin päätäni. Viileä ilma puri paksun, mutta lyhyehkön turkkini läpi epämiellyttävällä voimalla. Tämä oli ensimmäinen lehtikato, jossa olisin. En tiennyt yhtään mitä odottaa, en ollut ennen nähnyt edes lunta.
Käänsin päätäni, kun kuulin askelia. Vaalea, pitkäturkkinen kollikissa otti kasasta oravan ja lähti sitten syömään sitä.
Kissa näytti sunnilleen saman ikäiseltä, sekä kokoiselta kanssani.
Kävin mielessäni pikaisen keskustelun aloituksen. En oikeastaan osannut keskustella, joten tämä olisi uutta. Halusin kuitenkin tietää miltä tuntui jutella jonkun kanssa, sekä uskoin vahvasti siihen että yrittänyttä ei laiteta.
Tiirailin tuoresaaliskasaa hetken aikaa, kunnes siirtelin käpälälläni päällimmäisiä riistoja. Nappasin kasan pohjalta erään pienen hiiren, joka ei enää näyttänyt kovin tuoreelta. Olin sitä mieltä, että vanhemmat soturit ansaitsisivat parhaat palat. Sillä olivathan ne tehneet kovan työn klaanin eteen. Varsinkin tänä aikana, kun muuria piti korjata ja leiriä siistiä.
Nappasin hiiren hellään ootteeseen hampaideni väliin, kunnes hyppelin pitkäkarvaisen kollin vierustalle syömään.
Asetuin makuulle viileän maan päälle. Laskin valitsemani riistan eteeni tassujen väliin. Se sai kieleni vettymään nälästä.
Vilkaisin ensin vieressäni olevaan kolliin, sitten hiireeni. Ymmärsin vasta nyt kuinka nälissäni olin koko päivän ollut. Tähtäsin hampaani hiireen ja repäisin siitä palan.
Hiiren lämmin maku täytti suuni jo ensimmäisellä puraisulla. Vaikka sen liha olikin jo hieman sitkistynyt, ei se haitannut yhtään.
Kun olin ensimmäisen puraisun saanut kunnolla suussa jauhettua, nielaisin sen, samalla kääntäen pääni toisen kollin suuntaan.
Tunsin oloni hyvin epämukavaksi tässä uudessa tilanteessa, mutta tiesin myös sen, että tarvitsisin tuttuja. En voisi koko klaaniaikaani elää vain yksin.
"Onko se hyvää? En ole ikinä maistanut oravaa", kysäisin hieman epävarmana.
Siirsin katseeni oravaan, jota pitkäkarvainen kissa piti käpäliensä välissä. Sekin oli hyvin pienikokoinen, sekä laiha kuten hiiri, jonka valitsin.
// Pilvi?
// 300 sanaa
Pilviloikka 19.01.2019
Minusta ja Tunturitassusta oli vihdoinkin tullut soturit! Uudet nimemme olivat Pilviloikka ja Tunturilaulu. Sotruina olo tuntui mahtavalta. Katsahdin vieressäni istuvaan Tunturilauluun.
"Vihdoinkin olemme sotureita", valkea naaras naukui ylpeänä.
"Niin, olen odottanut pitkään soturinimitysmenojamme!" vastasin. *Muistaakohan hän sopimuksemme, että olisimme kumppaneita kun tulisimme sotureiksi? * pohdin mielessäni. *Kyllä hän muistaa, ei hän unohtaisi.*
"Mennäänkö pienelle kävelylle? Nyt kun olemme sotureita, saamme lähteä leiristä ilman mestareitamme", Tunturilaulu ehdotti. Nyökkäsin vastaukseksi, ja tassuttelimme leiristä kylki kyljessä. Pakkanen puri ikävästi nenääni, mutta onneksi minulla oli pitkä turkki, joka suojasi hyvin kylmältä. "Kuinka paljon Tuuliklaanin reviirillä mahtaa tuulla?" ilmaisin ajatukseni ääneen. Tunturilaulu kohotti siroja hartioitaan, "Varmaan aika paljon." Kuljimme vähän aikaa metsässä tarkastellen lehtikadon luonnon kauneutta. Puut olivat pudottaneet lehtensä, ja saaneet kauniin, valkean lumikerroksen oksiensa päälle. Annoimme turkkiemme hipoa toisiamme kävellessämme eteenpäin. Välillämme ei ollut jännitettä, vaikka olimme täysin hiljaa.
"Kuule", aloitin. "Muistatko lupauksemme, minkä teimme toisillemme kun olimme oppilaita?" kysyin hiljaa. Tunsin Tunturilaulun säpsähtävän aavistuksen verran vieressäni, ennen kuin vastasi.
"Totta kai muistan!" tämä hymyili, "Luulitko, että voisin unohtaa?" Naaras naurahti vieressäni ja lähti loikkimaan leikkisästi. Nauraen lähdin mukaan temmeltämään lumessa. Ei sillä väliä, vaikka käyttäydyimme kuin pahaiset pennut. Tämä oli hauskaa! Olin olevinani suuri peto ja hyökkäsin nauraen Tunturilaulun kimppuun kynnet sisällä, totta kai. Naaras esitti kauhistunutta, kunnes pokka petti. Kaaduimme nauraen lumeen. Katsahdin uupuneena Tunturilaulua, joka makasi myös uupuneena, mutta pilke silmäkulmassa.
"Tunturilaulu, haluatko että meistä tulee kumppanit?" kysyin suoraan. Katsahdin naaraan kauniisiin silmiin, jotka täyttyivät ilolla.
"Totta kai", tämä vastasi. Olimme hetken hiljaa, ja katsahdimme toisiimme. Yhtä aikaa purskahdimme nauramaan.
"Meidän pitäisi varmaan palata leiriin", huohotin vieläkin hengästyneenä pentumaisen telmimisen jäljiltä. Tunturilaulu nyökkäsi, ja lähdimme iloisesti loikkien kohti leiriä.
//268 sanaa
//Anteeks jos kirjoitusvirheitä koska kirjoitettu autossa puhelimella...
^Toi oli viimenen, oon ilonen et ehin kirjottaa niille onnellisen lopun c:
Tunturitassu 14.06.2018
Tukahdutin suolaiset kyyneleeni vasten Pilvitassun turkkia. Kollin niin makea, tunteita herättävä tuoksu sai sydämeni laukkaamaan, mutta mieleni tasoittumaan järkeä tavoittelevalle aaltopituudelle. Välillemme langennut rauhallinen hiljaisuus kieppui ympärillämme samalla tapaa kuin pölyhiukkaset kieppuivat auringonvaloa vasten. Hetkeä aikaisemmin kehoani viistänyt tunneaalto sai minut uupuneeksi ja ajatukseni harhailemaan todellisuuden ja unen rajamailla.
"Kuule", Pilvitassu naukaisi rikkoen välillämme vallinneen hiljaisuuden, "Haluaisitko, että kysyisin mestareiltamme jos voisimme harjoitella yhdessä?"
Nojatessani päätäni vasten Pilvitassun valkeaa turkkia, tunsin miten hänen kaulansa lihakset työskentelivät hänen puhuessaan ja kurottaessaan päätään hivenen ylemmäs, jotta saattoi painaa leukansa lempeästi päälakeani vasten. Kollin lempeä kosketus sai lämpien aaltojen muovaavat väristykset kulkemaan korvani nipukoista aina hännänpäähäni asti. Pilvitassu oli kietaissut häntämme yhteen ja mielestäni ne näyttivät kauniilta toisiinsa kietoutuneina.
"Mikä ettei", nau'uin hivenen painuksissa olevalla, hetkeä aikaisemmin taakse jääneen itkun sekaisella äänellä, kunnes jatkoin hivenen happamasti, "Mutta mieluummin minä jäisin tähän sinun kanssasi."
Kohotin pääni oppilaan kaulalta, jotta saatoin katsoa häntä silmiin. Pilvitassun ystävällisyyttä täynnä olevat silmät vastasivat katseeseen ja tohdin epäillä, että myös hän olisi halunnut jäädä tähän, eikä lähteä muualle. Juuri nyt ajatus harjoituksista ja kaikesta muustakin tuntui täysin vastenmieliseltä. Kykenin sisäistämään ainoastaan itseni ja Pilvitassun. Vaistomaisesti rajasin kaiken muun pois ympäriltäni. Kaiken, jolla ei juuri nyt ollut minulle väliä.
//Pilvi?
Pilvitassu 18.06.2018
"Mikä ettei", Tunturitassu vastasi hieman painuksissa olevalla äänellä. *Hienoa! Hän suostui ehdotukseeni*, ajattelin hieman innoissani. En kuitenkaan lähtenyt kysymään mestareiltamme mitään, sillä juuri tällä hetkellä halusin olla vain Tunturitassun kanssa.
"Mutta mieluummin minä jäisin tähän sinun kanssasi", tämä jatkoi sitten hivenen happamasti, ja hymähdin hieman. *Hän on niin mahtava!* ajattelin, tietämättä monesko kerta se oli, kun ajattelin hänen olevan mahtava. Tunturitassu kohotti kauniin päänsä kaulaltani, havahduttaen minut ajatuksistani. Naaras katsoi minua silmiin, ja vastasin katseeseen ystävällisellä katseella, ja hymyilin. *Kunpa voisimmekin jäädä tähän!* mietin hieman kaihoisasti, mutta tiesin, että jos emme kävisi koulutustamme loppuun, emme tulisi sotureiksi eikä meistä tulisi kumppaneita. Se ajatus oli päällimmäisenä mielessäni sillä hetkellä, ja tuntui kuin kaikki ajatukseni liittyisivät jollain tavalla Tunturitassuun.
"Niin, kunpa voisimmekin vain jäädä tähän niin pitkäksi aikaa kun tahdomme", nau'uin kaihoisasti.
"Mutta jos me emme käy koulutustamme loppuun eikä meistä tule sotureita, meistä ei tule kumppaneita. Siksi ainakin minä haluan tulla soturiksi, muulla ei ole niin hirveästi väliä, vaikka onhan se varmaan mahtavaa olla soturi", jatkoin pieni happamuus äänessäni ensimmäisen lauseen kohdalla. Irrotin katseeni vastahakoisesti Tunturitassun kauniista silmistä, ja aloin haravoida leiriä katseellani, yrittäen etsiä mestareitamme.
"Minkä näköinen Viirupilvi olikaan? En juuri nyt näe Valosielua, mutta olisi hyvä, jos löytäisimme ainakin sinun mestarisi", nau'uin hieman vastahakoisesti ajatuksesta lähteä etsimään mestareitamme, sillä olisin paljon mieluummin jäänyt vain tähän istumaan. Ymmärsin kuitenkin, että meidän pitäisi myös edistää soturikoulutustamme.
//Tunturi? Sori, tönkkö
(side note: täs kohtaa tää epäaktivoitu vähä mut ei se mitää, kyl täs päästii eteenpäin ja Tunturist tuli jossain kohtaa NPC-hahmo cx)
Pilvitassu 05.11.2018
"Missäköhän Viirupilvi ja Valosielu ovat?" mutisin puoliksi Tunturitassulle ja puoliksi itselleni. Tiesin, että meidän pitäisi lähteä jo etsimään mestareitamme, vaikka en kyllä haluaisi tehdä sitä ihan vielä.
"Hei, voitaisiin mennä kysymään joltakin soturilta, jos joku heistä suostuisi auttamaan meitä", ehdotin. Tunturitassu vain nyökkäsi, joten tulkitsin sen myöntymisen merkiksi. Äkkäsin Härmävirran seisomassa toimettoman näköisenä soturien pesällä, joten päätin mennä sinne. Hänhän oli tuore soturi, joten hän varmasti arvostaisi, jos menisimme kysymään häneltä, aivan kuten kokeneelta soturilta.
"Käykö, jos menisimme kysymään Härmävirralta, jos hän tietäisi mitään mestareistamme?" kysyin valkealta naaraalta.
"Käy", Tunturitassu naukui suloisella äänellä, ja lähdimme kävelemään kohti soturien pesää.
"Hei, Härmävirta", tervehdin, kun pääsimme soturin luo. Istahdin tämän eteen ja kietaisin häntäni tassujeni päälle.
"Hei", Tunturitassukin maukui soturille istahtaen viereeni niin, että kylkemme melkein hipaisivat toisiaan.
"Tiedätkö yhtään, missä Valosielu ja Viirupilvi mahtaisivat olla?" kysyin soturilta mennen suoraan asiaan. En halunnut viivytellä yhtään, jotta hänellä olisi aikaa kummastua oudoista silmistäni. Yritin näyttä rohkealta ja katsoin häntä tyynesti. *Toivottavasti hän reagoi normaalisti*, toivoin hiljaa mieleni pohjalla. Jäin jännittyneenä odottamaan tämän vastausta.
//Härmä? Tunturi?
//170 sanaa
Härmävirta 09.11.2018
Istuskellessani sotureiden pesän lähettyvillä miettien, mitä tekisin, jotten vaikuttaisi aivan ulkopuoliselta, näin kahden oppilaan lähestyvän minua. Yritin keksiä heille nimiä, sillä myrskyklaanilaisten nimet eivät todellakaan olleet minulla vielä hallussa. Tiesin lähinnä vain joitakuita vanhempia sotureita, jotka olin tavannut kokoontumisissa ollessani vielä Varjoklaanissa, joten näidenkään kahden oppilaan ulkonäöt eivät kertoneet minulle mitään. Toinen, ensimmäisenä tullut oli valkoinen kolli, mutta turkissa oli suuria harmahtavanruskeita laikkuja, ja hänellä oli eripari silmät. Jälkimmäisenä tuleva oli myöskin valkoinen, jonka kasvoissa oli vaaleanruskeaa ja silmät olivat sinisenharmaat. Kaksikko olisi sopinut sisaruksiksi, ehkä he olivat? Ainakin he olivat niin sanotusti rohkeita viitsiessään tulla puhumaan minulle, entiselle varjoklaanilaiselle ja erakolle. Ehkä he eivät tienneet varsinaista alkuperääni.
Kolli tervehti minua ja häntä seuraava naaras teki samoin. He istahtivat vieretysten rinnalleni. Tutkailin kaksikkoa hiukan koleasti silmilläni, mutta yritin olla olematta kovin kylmä - nämä olivat uusia klaanitovereitani, joita täytyisi kohdella ystävällisesti. Harmi, että olin niin sanotusti menettänyt ystävällisen puoleni katkeroituessani Varjoklaanissa ja sen jälkeen olin elellyt paljon yksin ottamatta kontaktia muihin.
Ennen kuin kerkesin tervehtiä oppilaita takaisin, kaksikon johtajana toimiva kolli kysyi, olinko nähnyt Viirupilveä ja Valosielua. Kiinnitin silmäni hetkeksi kollin eriparisiin silmiin, jotka olivat mielenkiintoisen näköiset.
"Hei", tervehdin heitä takaisin.
Harmi, että he olivat tulleet kysymään asiaa, johon minulla ei ollut vastausta. Minulla ei ollut hajuakaan, keitä Viirupilvi ja Valosielu olivat. Olin saattanut nähdä heidät, mutta en osannut yhdistää nimiä kasvoihin. Paitsi ei, mahtoihokan Valosielu olla..?
"Olen pahoillani, olen niin uusi Myrskyklaanissa, etten vielä tiedä suurimman osan kissojen nimiä", nau'uin ja onnistuin pitämään kasvojeni ilmeen neutraalina ja äänensävyni enemmän lämpimänä kuin kylmänä.
"Joten myönnän, ettei minulla ole hajuakaan Valosielusta ja Viirupilvestä, eikä edes teidän nimistänne", sanoin, ja hymyilin vinosti.
"Minä olen Pilvitassu, ja tässä on Tunturitassu", kolli auttoi ja esitteli heidät.
Nyökäytin päätäni ja sanoin sitten:
"Viirupilvi ja Valosielu ovat mestareitanne?"
"Kyllä. Meidän pitäisi löytää heidät, mutta emme ole nähneet heitä missään", Tunturitassukin osallistui keskusteluun.
"Onko Valosielu se.. kirjava naaras? Kilpikonnakuvioinen?" kysyin epävarmana.
"Juuri hän. Vihreät silmät", Pilvitassu auttoi.
"Ai, hän taitaa itse asiassa olla pesässä", vilkaisin lapani yli sotureiden pesää.
"Hän taisi olla sitä ennen partiossa, joten ette löytäneet häntä", lisäsin.
"Voin käydä hakemassa hänet", sanoin ja heilautin oppilaille häntääni merkiksi odottaa.
Pujahdin sisään sotureiden pesään ja havaitsin Valosielun lepäilemässä makuusijallaan.
"Valosielu?"
Naaras avasi silmänsä ja tiiraili minua.
"Oppilaasi etsii sinua", lausahdin.
"Pilvitassu?" naaras venytteli.
"Niin", vilkaisin naarasta vielä ja pujahdin takaisin ulos.
Valosielu seurasi minua vain muutaman sekunnin kuluttua ja näki Pilvitassun ja Tunturitassun ulkopuolella.
"Entä Viirupilvi?" Tunturitassu kysyi kärsimättömän oloisesti.
"Viirupilvi on klaaninvanhimpien pesällä tapaamassa heitä pitkästä aikaa", Valosielu vastasi.
"Voimme hakea hänet, ja lähteä yhdessä harjoittelemaan", naaras lisäsi ja nyökäytti päätään kaksikolle.
Pilvitassu ja Tunturitassu näyttivät piristyvän silmissä.
"Anteeksi, en tiedä, onko tämä hiukan typerä kysymys, mutta voisinkohan minäkin tulla mukaan? Haluaisin oppia Myrskyklaanin tapoja metsästää ja taistella, sillä Varjoklaanin opeista ei ole täällä niin paljon hyötyä", lausuin.
"Varjoklaanin?" Pilvitassun eriparisilmät laajenivat.
"Niin.. Minä tulen alunperin Varjoklaanista. Jätin kuitenkin syntymäklaanini aikoja sitten ja viestin aikaa erakkona, ennen kuin saavuin Usvan, siis Usvatassun kanssa tänne ja.. pääsin osaksi klaania", kohautin lapojani kevyesti.
Toivoin sydämeni pohjasta, etteivät kaksi oppilasta rupeaisi inhoamaan minua sukujuurieni takia. Minulla olisi paljon todistettavaa siinä, että aioin olla uskollinen Myrskyklaanille, ainakin enemmän uskollinen kuin tulisin olemaan enää koskaan Varjoklaanille. En ollut enää varjoklaanilainen, ei, olin nyt myrskyklaanilainen ja varjoklaanilaiset olivat nykyään vihollisiani.
"Vau. Sinähän voit sitten opettaa meille joitakin Varjoklaanin oppeja", Tunturitassu sanoi yllättävän fiksusti.
"Ehkäpä", hymyilin hiukan naaraalle.
"Kyllä se minulle käy, että tulet mukaan. Haetaan Viirupilvi ja mennään", Valosielu naukaisi ja lähti johtamaan meitä kohti leirin suuaukkoa ja klaaninvanhimpien pesää siinä sivussa.
//Sori suuri autohittauksen määrä, mutta Pilvi?
//580 sanaa
Pilvitassu 09.11.2018
"Olen pahoillani, olen niin uusi Myrskyklaanissa, etten vielä tiedä suurimman osan kissojen nimiä",
Härmävirta maukui pettymyksekseni. Samalla pettymys kuitenkin vaihtui uteliaisuuteen. *Hän ei siis ole ollut Myrskyklaanissa pitkää aikaa. Mistä hän oikein tulee?*, mietin.
"Joten myönnän, ettei minulla ole hajuakaan Valosielusta ja Viirupilvestä, eikä edes teidän nimistänne", soturi keskeytti ajatukseni ja hymyili vinosti.
"Minä olen Pilvitassu, ja tässä on Tunturitassu", esittelin meidät nopeasti.
"Viirupilvi ja Valosielu ovat mestareitanne?" Härmävirta arvasi. Aioin vastata, mutta Tunturitassu ehti ensin.
"Kyllä. Meidän pitäisi löytää heidät, mutta emme ole nähneet heitä missään", tämä maukui.
"Onko Valosielu se... kirjava naaras? Kilpikonnakuvioinen?" Härmävirta kysyi epävarmana. Vilkaisin sivusilmällä Tunturitassua, mutta hän oletti minun vastaavan, joten avasin suuni.
"Juuri hän. Vihreät silmät", autoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä.
"Ai, hän taitaa itse asiassa olla pesässä", soturi totesi vilkaisten lapansa yli sinne, missä soturien pesä sijaitsi, "Hän taisi olla sitä ennen partiossa, joten ette löytäneet häntä." Nyökkäsin pienesti.
"Voin käydä hakemassa hänet", Härmävirta tarjoutui ystävällisesti. Naaras heilautti meille häntäänsä ja pujahti soturien pesälle.
"Mistäköhän hän on tullut? Hän oli joka tapauksessa mukavan oloinen", kuiskasin Tunturitassun korvaan. Hetken päästä Härmävirta pujahti ulos, ja Valosielu seurasi häntä hetken päästä.
"Entä Viirupilvi?" säpsähdin kun Tunturitassu alkoi puhumaan. Valosielu kertoi Tunturitassulle missä Viirupilvi oli, mutta en kuunnellut, sillä olin taas kerran ajatuksissani.
"Voimme hakea hänet, ja lähteä yhdessä harjoittelemaan", Valosielu maukui nyökäyttäen meille päätään. *Mahtavaa! Minussa onkin paljon energiaa*, ajattelin innoissani.
"Anteeksi, en tiedä, onko tämä hiukan typerä kysymys, mutta voisinkohan minäkin tulla mukaan? Haluaisin oppia Myrskyklaanin tapoja metsästää ja taistella, sillä Varjoklaanin opeista ei ole täällä niin paljon hyötyä", Härmävirta yhtäkkiä kysyi. *Mitä? Onko hän alunperin Varjoklaanilainen?* Ennen kuin pystyin pidättää kysymystä, se tuli jo ulos suustani.
"Varjoklaanin?" kysyin silmät ammollaan, ja tunsin kuinka ne laajentuivat hämmästyksestä.
"Niin... minä tulen alunperin Varjoklaanista. Jätin kuitenkin syntymäklaanini aikoja sitten ja vietin aikaa erakkona, ennen kuin saavuin Usvan, siis Usvatassun kanssa tänne ja.. pääsin osaksi klaania", soturi kohautti lapojaan. Yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta silloin Tunturitassu avasi suunsa.
"Vau. Sinähän voit sitten opettaa meille joitakin Varjoklaanin oppeja", naaras totesi pelastaen minut pulasta.
"Ehkäpä", Härmävirta hymähti.
"Kyllä se minulle käy, että tulet mukaan. Haetaan Viirupilvi ja mennään", mestarini naukaisi ja alkoi kävelemään kohti klaaninvanhimpien pesää. Tassuttelin Härmävirran viereen. Mielessäni pyöri tuhat kysymystä, mutta yritin hillitä itseni.
"Oliko erakkona rankka olla? Ja millainen Usva... tarkoitan Usvatassu on? Olen nähnyt hänet vain kerran, kun hän söi tuoresaalista", aloitin keskustelun kun pujahdimme sisään klaaninvanhimpien pesälle.
"Hän on mukava", soturi vastasi. Haimme klaaninvanhimpien pesältä Viirupilven, ja lähdimme metsään. Sammaleinen metsäpohja tuntui ihanalta, vaikka tuuli pilasikin vähän tunnelmaa. Kävelin Tunturitassun ja Härmävirran välissä, ja juttelimme erilaisista saalistustekniikoista.
"Minkälaisia saalistustekniikoita Varjoklaanissa käytettiin?" kysyin kiinnostuneena.
//Härmä? Valo? Tunturi? Viiru? (sori jos hittasin liikaa)
//431 sanaa
Härmävirta 13.11.2018
Lähtiessämme hakemaan Viirupilveä klaaninvanhimpien pesältä, Pilvitassu kysyi, oliko erakkona ollut rankkaa, ja millainen Usvatassu oli.
Vastasin ensin, että Usvatassu oli mukava. Sitä hän olikin, mutta toisaalta vastaukseni oli aika yksipuolinen. Mieluummin kannustin kuitenkin Pilvitassua ja Tunturitassua tutustumaan Usvatassuun itse, joten he voisivat ottaa itse selvää jos yksipuolinen vastaukseni ei riittäisi.
"Erakkona oli aika rankkaa ilman klaanin suomaa turvaa ja seuraa, mutta toisaalta ei tarvitse metsästää kuin omaan tarpeeseen ja voi kulkea ja nähdä erilaisia paikkoja", kerroin.
"On.. jollakin tavalla vapaampaa, sillä saa päättää menemistään ja tulemisistaan itse ja ilman muiden asioiden nuuskimista. Mutta olen kuitenkin pohjimmiltani klaanikissa, ainakin uskoisin, joten viihdyn paremmin klaanien seurassa kuin ilman niitä", jatkoin, vaikka oikeastaan minun olisi kannattanut sulkea suuni ja olla kertomatta itseästäni liikaa.
Hyvä on, mitä vaaraa siitä voisi olla? Nämä olivat oppilaita, jotka tuskin kiinnittäisivät sanamuotoihini ja oikeastaan koko sanomisiini ihan hirveästi huomiota. Hyvä on, Viirupilvi, joka oli liittynyt seuraamme, ja Valosielu olivat kyllä sotureita, mutta heitä tarinani eivät varmaankaan kiinnostaisi. Silti minusta tuntui hiukan siltä, että tahdoin yhä suojella itseäni ja olemustani muilta kissoilta, kuten olin tottunut tekemään erakkona ja Varjoklaanissakin. Myrskyklaanin avoimuus oli jotenkin ihan erilaista kuin vanhassa klaanissani.
"Minkälaisia saalistustekniikoita Varjoklaanissa käytetiin?" Pilvitassu kysyi kiinnostunut pilke eriparisissa silmissään.
"No, Varjoklaanin reviiri on aika suureksi osaksi suota, joten siihen liittyviä asioita", tunsin itseni oudon vastahankaiseksi kertomaan entisen klaanini asioita, mutta sitten tolkutin itselleni, että kyseessä oli nykyään vihollisklaani, eikä näillä tiedoilla ollut väliä.
Taistelutaitojakin voisin opettaa Myrskyklaanin oppilaille, olinhan nyt yksi myrskyklaanilaisista ja Varjoklaanin opeista voisi olla hyötyä heille kun taisteltaisiin entistä klaaniani vastaan. Jos tulevaisuus siis toisi mukanaan taisteluita.
"Siellä ei ole tällaista aluskasvillisuutta, ja puitakin on harvemmassa ja niihin ei ole ihan niin helppo kiipeillä, oksia kun on lähinnä vain ylhäällä niissä männyissä. Siksi keskityimme lähestymään saalista oikeista suunnista ja pysymään piilossa parhaamme mukaan matalassa heinikossa ja suopursujen seassa", kerroin.
"Emme kuitenkaan koskaan juosseet reviirillämme saaliin perässä, kuten tuuliklaanilaiset, vaikka alue olikin avoimempaa", sanoin ja tajusin samalla puhuvani hiukan niin, kuin olisin vieläkin varjoklaanilainen.
Mutta kun en ollut, ja se pitäisi unohtaa. Pilvitassu ja Tunturitassu eivät kuitenkaan ilmeisesti huomanneet, ja kaipa he olisivat tajunneet, että oli aika vaikea puhua vanhasta klaanista jossakin muussa muodossa, kuin käyttäen esimerkiksi sanaa me.
"Uskoisin kuitenkin, että vaanimistekniikkamme olivat aika samanlaisia ja perusmetsästys onnistuu minultakin täällä, mutta aluskasvillisuus vaikeuttaa hiukan. Sen seassa vaanimista on varmasti hyvä hyödyntää täällä", lausahdin.
"Kyllä, sen sekaan on hyvä piiloutua vaikka olisi vaaleampikin turkki", Tunturitassu naukaisi osallistuen keskusteluun.
"Saalistatteko te paljon puissa?" kysäisin heilauttaen korviani kohti ympärillämme kohoavia puita samalla kuin aloimme saapua alueelle, jolla meidän oli ilmeisesti tarkoitus harjoitella.
//Pilvi? Valo? Tunturi? Viiru?
//422 sanaa
Tunturitassu 07.06.2018
Auringon lämpimät säteet hivelivät kaaristunutta selkääni, kun nojasin vasten Pilvitassua, kollia, josta pidin jopa enemmän kuin se oli sallittua. Tunsin, miten pääni kohoili kollin hengityksen tahdissa. Imin sanoinkuvaamatonta turvaa hänen makeasta, mutta hurmiollisesta tuoksustaan ja toivoin, että olisin voinut jäädä siihen iäksi.
"Myös minä pidän sinusta, pidän sinusta nyt paljon enemmän kun silloin kerroin. Pidän sinusta enemmän kuin ystävänä!" Pilvitassu parahti ja tunsin, kuinka kolli kurottautui nuolaisemaan kaulaani. Kallistin päätäni hyvksyvästi ja värisin kollin niin lempeästä kosketuksesta. Painauduin lähemmäs ja upotin kasvoni vasten kollin turkkia.
"Minäkin pidän sinusta enemmän kuin ystävänä", mutisin tukahtuneella äänellä ja yritin estää silmäkulmiani polttelevia kyyneleitä valumasta kollin pehmeälle turkille.
"En tiedä, miksi minä tunnen näin, mutta sinä mokoma hiirenaivo saat minut aivan pehmeäksi", naurahdin tukahtuneesti ja kurotin päätäni niin, että kykenin koskettamaan kuonollani Pilvitassun poskea ja pian myös kuonoakin.
Kosketus oli nopea, mutta sai sydämeni sykähtämään varsin levottomasti. Arkaillen loin nopean silmäyksen Pilvitassun silmiin, kunnes hautasin pääni uudestaan hänen turkkiinsa. Janosin ja tarvitsin häntä ja hänen lempeää, omahyväistä kosketustaan. Tarvitsin hänet pitämään itseni järjissäni ja täyttämään sisäisen epävarmuuteni sisäiset rippeet.
"Aluksi minä pidin sinua vain mitäänsanomattomana oppilaana, jonka kustannnuksella olisi helppo pilailla", aloitin hivenen epävarmasti ja painauduin vielä lähemmäs Pilvitassua, jos se oli enää edes mahdollista, "Mutta pian ymmärsin, että et ole pilailun arvoinen. Olit niin ystävällinen, etkä pahoittanut mieltäsi, vaikka tein selväksi, että halusin vain leikitellä sinulla. Enää minä en halua tehdä sellaista. Kieltämättä klaanissamme on paljon kissoja, joista minä en pidä ja heitä olisi helppo käyttää oman etuni takaamiseksi, mutta sinä olet erilainen ja minä todella pidän sinusta."
Pysähdyin vetämään henkeä ja vetäydyin arkaillen erilleni Pilvitassusta. Loin kolliin nopean, surumielisen katseen, kunnes päädyin tiirailemaan äkkiä niin mielenkiintoisiksi muuttuneita tassujani.
"Tiedän sen olevan typerää, mutta usein tahdon toimia vain omaksi parhaakseni. En saisi käyttää muita hyväkseni, mutta välillä tuntuu, että halveksun kaikkia klaanissamme, vaikka haluaisin olla uskollinen", tuhahdin tukahtuneella äänensävyllä, "Ja siksi minusta tuntuu niin väärältä, että sinä, niin hyväsydäminen kissa voisit pitää minusta, vaikka minä olen näin hirveä. En minä ansaitse tällaista. Sinä taas ansaitset niin paljon parempaa kuin minä."
//Pilvi?
Pilvitassu 07.06.2018
Tunturitassu kallisti hieman päätään koskettaessani kielelläni hänen kaunista turkkiaan, ja värisi sitten hieman. Tunsin, kuinka hänen kaunis päänsä kohoili hengitykseni tahdissa, ja toivoin enemmän kuin koskaan, että voisin pysyä tässä hetkessä. Tunturitassu painautui lähemmäs minua, ja upotti kasvonsa turkkiini. Minusta tuntui, kuin olisin seitsemännessä taivaassa, ja yritin nauttia tilanteesta täysin.
"Minäkin pidän sinusta enemmän kuin ystävänä", naaras mutisi hieman tukahtuneella äänellä, ja koko kehoni valtasivat lämpimät väristykset, jotka kulkivat aina niskasta hännänpäähäni asti.
"En tiedä miksi tunnen näin, mutta sinä mokoma hiirenaivo saat minut aivan pehmeäksi", Tunturitassu kertoi taas hieman tukahtuneella äänellä, kurottaen samalla suloista kuonoaan kohti poskeani, ja koskettuani poskeani, hän kosketti pikaisesti nenällään minun nenääni. Vaikka kosketus ei olutkaan pitkä, tunsin suunnatonta tyydytystä tuosta. Sitten oppilas loi minuun nopean, mutta hieman arkailevan katseen ja hautasi sen jälkeen kasvonsa takaisin turkkiini. Tuntui, että sillä hetkellä todella tajusin, kuinka paljon tämä naaras minulle merkitsi, ja kuinka palavasti pidin hänestä. Tunsin suunnatonta halua kertoa hänelle se, mutten pystynyt pukemaan sitä sanoiksi, joten tyydyin vaan kehräämään, ja painautumaan kiinni Tunturitassuun vielä enemmän.
"Aluksi minä pidin sinua vain mitäänsanomattomana oppilaana, jonka kustannuksella oli helppo pilailla", naaras tunnusti hetken päästä melko epäröivällä äänellä, ja painautui sitten vielä lähemmäs minua, niin, ettei enää voinut olla lähempänä.
"Mutta pian ymmärsit, ettet ole pilailun arvoinen. Olit niin ystävällinen, etkä pahoittanut mieltäsi, vaikka tein selväksi, että halusin vain leikitellä sinulla. Enää minä en halua tehdä sellaista. Kieltämättä klaanissamme on paljon kissoja, joista minä en pidä ja heitä olisi helppo käyttää oman etuni takaamiseksi, mutta sinä olet erilainen ja minä todella pidän sinusta", tämä jatkoi ja veti henkeä. Sitten hän erkani minusta, jättäen jäljelle pienen painauman turkissani, ja asettui istumaan vähän kauemmaksi minusta. Sitten Tunturitassu loi minuun surumielisen katseen, ja ryhtyi tiirailemaan tassujaan, selvästikin hieman vaivaantuneena.
"Tiedän sen olevan typerää, mutta usein tahdon toimia vain omaksi parhaakseni. En saisi käyttää muita hyväkseni, mutta välillä tuntuu, että halveksun kaikkia klaanissamme, vaikka haluaisin olla uskollinen", hän tuhahti hyvin surullisella ja tuskallisella äänellä, "Ja siksi minusta tuntuu väärältä, että sinä, niin hyväsydäminen kissa, voisit pitää minusta, vaikka minä olen näin hirveä. En minä ansaitse tällaista. Sinä taas ansaitset niin paljon parempaa kuin minä." Mieleni teki lohduttaa häntä kaikin mahdollisin keinoin, mutten vain millään löytänyt sopivia sanoja. Lopulta päätin vain puhua, mitä sydämeni sanoisi, yhtään ajattelematta, ja koetin sitä.
"Kuule, sinä olet todella arvokas kissa, ainakin minun mielestäni, eikä sitä mielipidettä pysty muuttamaan. Ja kyllä sinä ansaitset minut, paljon parempaakin jos totta puhutaan. Minähän se tässä olen, joka ei ansaitse sinua. Ja se, että tahdot toimia usein omaksi parhaaksesi, tai sinusta tuntuu, että halveksut kaikkia klaanissamme, ne ovat vain tiettyjä piirteitä sinussa, joita ilman sinä et olisi noin mahtava. Sillä kukaan ei ole täydellinen, vaikka sinä siltä tunnutkin, sillä hyville piirteille täytyy aina löytyä vastapainoa. Minusta olet oikein mahtava kissa, juuri sellainen, josta pidän", mau'uin hakien ymmärtäväistä ja ystävällistä äänensävyä, onnistuen siinä kohtalaisen hyvin.
"Totta puhuen, sinä taidat olla ainoa joka saa minut tässä klaanissa oikeasti iloiseksi", tunnustin puhuen nyt aidosti ystävällisellä äänensävyllä.
"Joten, ehkä kun tulemme sotureiksi, ehkä haluaisit... alkaa kumppanikseni, sillä minä todella pidän sinusta paljon enemmän kuin ystävänä", sanoin melko epävarmalla äänellä. Vasta sanottuani sen, tajusin mitä olin sanonut, ja ehdin jo vähän toivoa, että voisin perua sen. Välttelin Tunturitassun katsetta, ja vuorostani olin kiinnostunut tassuistani. Vilkaisin kuitenkin hetken päästä naarasta, odottaen mitä hän sanoisi.
//Tunturi? Sori, loppu ihan äärimmäisen tönkkö koska olin sitä kirjottaessa ihan sikaväsynyt
Tunturitassu 07.06.2018
Kuuntelin vaitonaisena Pilvitassua ja hänen lempeä äänistä puhettaan, joka ei kuitenkaan vakuuttanut minua sillä toivotulla tavalla. Tiesin nuoremman tarkoittavan vain hyvää, mutta itseinho, jossa para'aikaa käpristelin, ei antanut periksi millekään positiiviselle.
*Minusta tuntuu, että olen aivan hirveä!* parahdin mielessäni ja pidin katseeni visusti maan kamarassa, joka oli yhtäkkiä niin paljon kiinnostavampi kuin edessäni istuva Pilvitassu, joka sai kiivaasti tykyttävän sydämeni lähes pakahtumaan ylitsepääsemättömästä tunteesta, joka viestitti jostain ystävyyttä suuremmasta.
Tiesin olevani luonteeltani naiivi, enkä voinut itsekään enää sietää päivä päivältä huonommaksi muuttuvaa asennettani ja käytöstäni muita kissoja kohtaan. Kaikki muut tuntuivat minulle täysin mitättömiltä Pilvitassua lukuunottamatta. Halusin olla uskollinen Myrskyklaanille, sekä Tähtiklaanille, jonka olemassa olon olin paikoin itseltäni kieltänyt, mutta se tuntui vain mahdottomalta. Tiesin, että tällä menolla minä en tulisi olemaan se klaanilleen uskollinen soturi, joka tekisi omiensa eteen kaikkensa, vaan muiden silmissä sietämätön, pahankurinen pentu, joille muiden olemassaolo oli paikoin yhdentekevää. En halunnut sen tapahtuvan.
"Joten, ehkä kun tulemme sotureiksi, ehkä haluaisit... alkaa kumppanikseni, sillä minä todella pidän sinusta paljon enemmän kuin ystävänä", Pilvitassun melko epävarma töksäytys sai minut säpsähtämään.
Katseeni sinkosi maasta suoraan valkeaan kolliin, jonka huomio tuntui kiinnittyneen maahan ja hänen omiin, melko mielenkiintoisiin tassuihinsa. Hetken aikaa toivoin kuulleeni väärin, mutta kollin melko kiusaantunut elehdintä varmennutti minut siitä, etten todellakaan ollut kuulut väärin. Ehdottiko hän todella, että olisimme kumppaneita, kun tulisimme sotureiksi? Pilvitassu vilkaisi minua nopeasti. Hänen odottava katseensa sai minut säpsähtämään jännittyneenä ja mietin, oliko hän tosissaan vai toivoikohan hän para'aikaa, että olisi voinut perua sanomansa. Oli se sitten mitä tahansa, minä en todellakaan ollut varma, mitä vastata kollille. Sydämeni huusi ja lähes parkui minua lupaamaan Pilvitassulle, että olisimme tulevaisuudessa kumppanit, kun taas järkeni sanoi, etten voisi luvata sellaista.
"M-minä", aloitin empien ja yritin hakea Pilvitassun lempeiden silmien katsetta. Tunsin, miten lämpimät väristykset kulkivat aina korvieni tyvistä hännänpäähäni ja miten sydämeni löi hetki hetkeltä kiivammin ja yritti etsiä pakotietä ulos rinnastani.
Halusinko minä todella olla Pilvitassun kumppani? Minä pidin hänestä paljon. Paljon enemmän kuin pelkästä ystävästä, mutta silti ajatus tulevaisuudesta pelotti minua. Ajatus siitä, että joutuisin sitoutumaan kiehtoi ja pelotti minua samanaikaisesti. Mitä jos tapaisinkin jonkun muun, josta pitäisin yhtälailla kuin Pilvitassustakin? Entä jos hän olisikin eri klaanista ja saisi uskoni Myrskyklaania kohtaan horjahtamaan lopullisesti? Ei. Minä tiesin, ettei kukaan voisi aiheuttaa minussa samanlaisia, lämpimiä tuntemuksia, kuten Pilvitassu. Kukaan ei olisi kuin Pilvitassu. Pidin hänestä niin paljon, että halusin uskoa, että tulevaisuudessa me todella olimme enemmän kuin vain ystäviä. Halusin, ettei Pilvitassu olisi kenenkään muun kumppani kuin minun. Halusin, että hän olisi minun omani. Mitä minä sitten emmin? Jos nyt lupautuisin Pilvitassun kumppaniksi, en ainakaan tulisi katumaan, sillä nyt olla hänen kumppaninsa enemmän kuin mitään muuta.
"Sitten, kun me olemmat olemme sotureita", nau'uin päättäväisesti ja kohotin lempeäksi sulaneen katseeni Pilvitassuun, "Sitten me voimme olla kumppaneita."
En jäänyt odottamaan vastausta, vaan lähes syöksyin kolliin uudelleen kiinni ja upotin kasvoni hänen kaulaansa ja hukutin itseni tukahtuneisiin nyyhkäyksiin. En katunut lupaustani, sillä tämä minä todella halusin. Halusin Pilvitassun ja halusin kokea tämän lämmön. Halusin kokea kaikki raskaimmatkin esteet tuon nuoremman kanssa aina siihen asti, kunnes meistä jomman kumman oli määrä matkata Tähtiklaanin metsästysmaille ja odottaa toista saapuviksi. Tiesin niiden olevan suuria ajatuksia, mutta tahdoin uskoa niihin juuri nyt enemmän kuin mihinkään muuhun. Tahdoin myös uskoa ja luottaa siihen, että Pilvitassu voisi vetää minut takaisin valoon ja saada minut näkemään hyvää muissakin kissoissa kuin vain itsessäni. Tahdoin kokea miltä rakkaus tuntuu.
*Kiitos hyvä Tähtiklaani, että minulla on hänet*, pohdin vetäessäni kollin makeaa tuoksua sisääni vielä kerran ja tukahduttaessani nyyhkäykseni hänen pehmeään turkkiinsa.
"Pilvitassu, älä ikinä jätä minua", kuiskasin itkuisena, enkä tehnyt elettäkään kohttaakseni hänen kaulallaan lepuuttamaa päätäni. En halunnut lähteä hänen luotaan enää ikinä. Halusin jäädä siihen iäksi.
//Pilvi?
Pilvitassu 08.06.2018
Tunturitassu säpsähti hieman vilkaistessani häntä, ja painoin sitten taas kiusaantuneena pääni alas. *Tästedes taidan ajatella aina ainakin kolme kertaa, ennen kuin sanon mitään, jotten joudu useammin tällaisiin tilaisuuksiin*, ajattelin tuskissani. *Tietysti Tunturitassu vastaa kieltävästi. Miksi hän edes pitäisi minusta?* hoin itselleni mielessäni, yrittäen kukistaa kaikki myönteisen vastauksen toivonrippeet sisältäni. *Vai vastaakohan hän sittenkin myöntävästi?* ajatus pyrki mieleeni lähes koko ajan. *Kunpa hän vastaisi pian!* mietin tuskastuneena. Lopulta Tunturitassu avasi suunsa.
"M-minä", naaras maukui empien, katsoen minuun. *Mitä hän oikein aikoo vastata*, pohdin. Tunsin itseni yhtä jännittyneeksi, kuin tässä olisi koko henkeni kyseessä. *Mitä minä oikein teen, jos hän vastaa kieltävästi?* pohdin tuskissani, tuntien itseni aivan ääliöksi. Päässäni pyöri miljoona kysymystä. *Jos hän vastaa kieltävästi, olemmeko me vielä ystäviä? Ja entä jos hän vastaakin myöntävästi, mitä minä sitten teen?* Yritin kuitenkin ryhdistäytyä, ja viritin kasvoilleni ystävällisen ja hieman itsevarmankin ilmeen, vaikka sisälläni kupli epävarmuus, se suorastaan täytti koko kehoni.
"Sitten, kun me molemmat olemme sotureita", Tunturitassu jatkoi lopulta päättäväisellä äänensävyllä. Odotin jännittyneenä, mitä hän seuraavaksi sanoisi, kun naaras yhtäkkiä kohotti kauniit kasvonsa ja katsoi minua lempeällä ilmeellä. Häkellyin siitä hieman, mutta hymyilin, tällä kertaa ihan aidolla hymyllä.
"Sitten me voimme olla kumppaneita", naaras lopetti ja syöksyi kiinni minuun. Häkellyin tästä täysin, enkä oikein tajunnut, mitä seuraavaksi pitäisi sanoa. kuulin Tunturitassun hiljaisen nyyhkytyksen kaulaani vasten, johon hän oli painanut päänsä, enkä ollut enää yhtään varma oliko nyyhkytys ilon vai surun ansiota. *Tätä minä haluan! Haluan, että hän on aina lähelläni*, tajusin. Jos pitäisi valita, haluaisinko maailman ylellisimmän elämän klaanikissana, vaiko Tunturitassun, valitsisin Tunturitassun. *Tekisin hänen puolestaan mitä tahansa, jopa tulisin karkotetuksi klaanista, jos se olisi hänelle parasta!* ymmärsin, sillä hän oli se, jota todella rakastin, ja jonka kanssa haluaisin olla loppuelämäni. Tahdoin todella olla Tunturitassun kanssa, tahdoin oppia tuntemaan tämän vielä paremmin, ja luottaa siihen, että tämä valaisisi minulle aivan uuden näkökulman asioista. Halusin myös, että tämä osaisi nähdä itsensä paremmassa valossa, sellaisena kuin minä näin hänet. *Onneksi hän on täällä, ja saan olla hänen kanssaan*, ajattelin, ja aloin kehrätä hiljaa. Tunsin, kuinka tämä tukahdutti nyyhkäyksensä turkkiini, ja kallistin päätäni niin, että pystyin hieromaan poskellani tämän päälakea.
"Pilvitassu, älä ikinä jätä minua", Tunturitassu kuiskasi itkuisella äänellä.
"En ikinä jätä sinua, en edes unissani", kuiskasin tälle hiljaa vastaukseksi, kietaisten samalla häntäni tämän häntään kiinni. *En haluaisi lähteä tästä, en edes, kun mestarini kutsuu*, ajattelin kaihoisasti. Sitten päähäni pälkähti ajatus.
"Kuule", naukaisin hetken päästä, "Haluaisitko, että kysyisin mestareiltamme jos voisimme harjoitella yhdessä?"
//Tunturi?
Tunturitassu 03.06.2018
Ikävä, pettymystä täynnä oleva tunne puristi rintaani. Uhkaava polte silmäkulmissani sai minut räpyttelemään silmiäni kiireesti ja katseeni sinkoamaan Pilvitassun niin ystävällistä silmistä maahan, omiin luonnonvalkeisiin tassuihini ja kynsiin, jotka upposivat syvälle kosteaan multaan. Pilvitassu tavoitteli itsevarmaa äänensävyä, eikä varmaan tiennyt, miten pettyneeksi olin tullut. Olin toivonut koko sydämestäni, että kolli olisi vastannut kysymykseeni kyllä. Vaikka en tuntenut Pilvitassua, koin jo vastustamatonta omistushalua tuota nuorta oppilasta kohtaan.
*Minun olisi pitänyt vain arvata*, huokaisin itsekseni ja toivoin, että olisin voinut vain liueta pois paikalta.
Yritin jo pähkäillä mielessäni sopivaa tekosyytä livetä ja unohtaa Pilvitassu täysin, kun kolli jo jatkoi ja sai minut häkeltymään. Hän sanoi pitävänsä minusta. Kolli, joka ansaitsi niin paljon parempaa ja jota en edes tuntenut täysin, sanoi pitävänsä minusta.
"En tiedä millä tavalla sinä käsität sen, ja totta puhuen en itsekään ole varma, miten sen tarkoitin", Pilvitassu naukui saaden kylmät, täysin koskettamattomissa olevat väristyksen kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Hänen sanansa olivat kuin hunajaa, joka liukeni täysin ulottumattomilleni, ollen niin kaunista ja nopeatempoista.
"Nyt voimme jakaa tuon, vai otatko mielummin sen hiiren tuolta tuoresaaliskasan päältä?" Pilvitassu tiedusteli palauttaen minut ja ajatukseni takaisin maan pinnalle. En kerennyt sanomaan mitään, mutta uskoin kollin olevan kykenevä lukemaan hämmennyksen ja sen sekaiset tunteet värittömiltä kasvoiltani.
"J-jaetaan vain", henkäisin yllätyksestä käheällä äänellä ja hetkeäkään empimättä painoin pääni hetkeksi vasten kollin valkeaa turkkia imien sisääni hänen makeaa, täysin hurmiollista tuoksuaan.
Seuraavana aamuna askeleeni tuntuivat oudon raskailta suunnatessani saniaistunneliin Viirupilvi edelläni. Kermanvalkoinen mestarini ei tuntunut huomaavan minussa mitään poikkeavaa, vaikka minusta tuntui, että en kyennyt miettimään mitään muuta kuin Pilvitassua. Kolli oli näyttänyt niin uskomattoman... komealta nukkuessaan, enkä olisi millään halunnut irrottaa silmiäni hänen valkeasta karvapeitteestään tai hengityksen mukana vapisevista viiksikarvoista ja lähteä harjoituksiin, joita olin odottanut niin innolla tätä kaikkea ennen. En minä pitänyt Pilvitassusta erityisemmin. Nuorempi oli minulle vain ystävä, oppilas muiden joukossa. Tai niin minä itselleni ainakin halusin uskotella.
"Olemme perillä", Viirupilven rohkaisua huokuva naukaisu sai minut kiinnittämään lopulta huomiota ympäristööni. En ollut täysin varma missä olimme, mutta uskoin, ja niin vaistonikin minulle sanoi, että olimme lähellä korkeamäntyjä. Muistin yhä paikan, jossa olimme käyneet rajoja kiertäessämme.
"Oletko valmis?" Viirupilvi kysyi samalla, kun antoi katseensa haravoida tottuneesti metsää. Tiesin mestarini olevan mainio saalistaja. Klaanimme entinen päällikkö, Korppisielu, oli kehunut hänen taitojaan minulle vieraillessani klaaninvanhimpien pesällä, eikä minulla ollut niistä epäilystäkään.
"Olen", nau'uin ja yritin työntää ajatukseni pois Pilvitassusta, jota minulla oli kummallisella tavalla jo nyt ikävä.
"Hienoa. Aloitetaan vaanimisesta", Viirupilvi naukui ja laskeutui matalaksi. Kollin vatsakarvat hipoivat aamukasteesta kosteaa maata, kun hän kehotti minua seuraamaan perässä.
"Yritä astua varovasti ja pidä kyntesi piilossa", kolli naukui silmäilen epäröiviä liikkeitäni, kun yritin seurata hänen esimerkkiään.
*Mahtaakohan Pilvitassu olla hyvä saalistamisessa?* pohdin hiipiessäni eteenpäin koseassa aluskasvillisuudessa. Lihakseni tuntuivat kankeilta ja askeeleni raskailta, eivätkä kevyiltä, niin kuin niiden olisi kuulunut.
"Tunturitassu!" Viirupilvi huudahti ja kiirehti nopeasti vierelleni korjaamaan asentoani, "Asetat kaiken painosi vasemmalle puolelle. Yritä saada paino keskitettyä."
Nyökkäsin hivenen happamana ja yritin seurata kollin neuvoja. Lopulta, kun työnsin viimeiset ajatuksen rippeeni pois Pilvitassusta, liikkeni alkoivat muuttua sulavammiksi ja painoni keskittyi koko kehoni kantavalle alueelle. Kynnet visusti piilossa työnsin lantiotani voimakkaasti taaksepäin ja loikkasin ilmaan kuvitellen saalistavani hiirtä.
"Hienoa, Tunturitassu!" Viirupilvi tokaisi laskeuduttuani kevyesti jaloilleni. Loin omahyväisyyttä täynnä olevan ilmeen mestarini sinisiin silmiin ja nyökkäsin.
"Mutta ole tarkka ja kiinnitä huomiota hiljaisuuteen. Et pääse lähellekään hiirtä, jos olet noin varomaton, etkä katso, mihin astut", Viirupilvi naurahti. Hänen äänensä ei ollut ivallinen, vaan rohkaiseva.
"Yritä uudelleen vielä muutaman kerran, jooko?"
Palasin takaisin leiriin palavana halusta nähdä Pilvitassu. Halusin päästä kertomaan kollille harjoituksistani Viirupilven kanssa ja kertoa jotain muutakin. Halusin kertoa, että pidin hänestä. Mitä se sitten ikinä tässä tapauksessa tarkoittikaan.
"Hei, Tunturitassu", Puuskatassun yllättävä, hivenen ujo, naukaisu sai minut säpsähtämään. Kolli makoli oppilaiden pesän liepeillä ja näytti nauttivan auringon, ei niin lämpimistä, säteistä.
"Oletko nähnyt Pilvitassua?" kysyin ottaen muutaman askeleen itseäni vanhempaa oppilasta kohden toivoen, että hän tietäisi jotakin Pilvitassun olinpaikasta. Harmikseni kolli kohautti lapojaan tietämättömänä.
"Anteeksi Tunturitassu, mutta en ole nähnyt häntä. Olin tänään harjoittelemassa Ruohoviiksen kanssa ja saavuimme vasta hetki sitten, kuten sinä ja Viirupilvikin.
"Kiitos Puuskutassu", huokaisin pettyneenä ja istahdin kollin seuraan päällimmäisenä ajatuksenani Pilvitassu. Minä kaipasin ja tarvitsin häntä nyt.
//Pilvi, jos haluat?
Pilvitassu 04.06.2018
"J-jaetaan vain", Tunturitassu naukui käheästi. "Yllätyin hieman tuon kauniin äänen käheydestä, mutta yritin näyttää normaalilta. Sitten naaras painoi päänsä vasten turkkiani, ja lämmin väristys kulki pitkin selkäpiitäni. *Hän on niin ihana!* ajattelin hurmioissani, kun asetuin syömään.
Seuraavana aamuna heräsin siihen, että joku tuntematon oppilas liikahti unissaan. Räpyttelin hetken silmiäni tottuakseni valoon. Vilkaisin ylös, ja huomasin auringon olevan nousemassa. Yritin nousta ylös, mutta huomasinkin Tunturitassun pään nojaavan kylkeeni. Hivuttauduin varovasti erilleen kauniista luonnonvalkeasta naaraasta, ja etsin pehmeää sammalta, jonka panin tämän pään alle, ja lähdin pesästä. Jäseneni tuntuivat hiukan kankeilta, joten päästyäni pesän ulkopuolelle, venyttelin hieman köyristämällä ja venyttämällä selkääni. Aamu oli ihanan lämmin, vaikka tiesin, että päivästä tulisi varmaan tuskaisan kuuma. Haukottelin leveästi, ja vilkaisin vielä kerran Tunturitassun nukkuvaa hahmoa, joka näytti niin kauniilta auringon säteiden osuessa tämän turkkiin. Vasta sitten huomasin mestarini kilpikonnakuvioisen turkin, ja loikin tämän luo. Oloni tuntui nyt paljon kevyemmältä, kun olin saanut herätä rauhassa. Leirissä oli jo muutama kissa, mutta useimmat olivat vielä nukkumassa. Saapuessani mestarini luo, nyökkäsin tälle tervehdykseksi.
"Mitä teemme tänään?" kysyin mestariltani. *Toivottavasti ei mitään tylsää*, toivoin kuumeisesti.
"Voisimmeko lähteä metsään saalistamaan tai harjoittelemaan taistelemista?" kysyin vielä toivoen, että mestarini suostuisi, tai ainakin kuuntelisi toiveeni.
//Valo, jos haluut? Voin kyllä jatkaa tästä, jos et haluu jatkaa.
Pilvitassu 06.06.2018
"Lähdemme tänään metsään taisteluharjoituksiin", Valosielu naukui hieman hiljaisella äänellään.
"Selvä", mau'uin yrittäen peitellä innostustani, onnistumatta siinä juuri lainkaan. *Nämä tulevat olemaan aivan ensimmäiset taisteluharjoitukseni! Toivottavasti olen hyvä taistelemisessa*, ajattelin innokkaana hyppelehtiessäni mestarini takana tämän lähtiessä pois leiristä. Kuljimme metsässä, kunnes saavutimme hiekkakuopan, josta mestarini oli aikaisemmin maininnut. Siellä kuulemma harjoiteltiin taisteluliikkeitä sen vuoksi, että jos kaatui, alla ei ollut kovia kiviä tai mitään muuta terävää. Minusta tuntui että halkeaisin pelkästä jännityksestä ja innostuksesta, sillä taisteleminen näytti todella kivalta, mutta samalla jännittävältä. *Tämä olisi täydellistä, jos Tunturitassu vain olisi täällä!* ajattelin hetken hurmioituneena tuon kauniin nimen ajattelemisesta. *Mikä minua oikein vaivaa!* pohdin hetken, sillä en meinannut saada tätä pois päästäni.
"Tässä on hiekkakuoppa. Aloitamme taistelun harjoittelun hyökkäämisestä, joten näytän sinulle nyt helpon hyökkäysliikkeen, josta on hyvä aloittaa taistelemisen harjoittelu", Valosielu naukaisi uskomattoman rauhallisesti. Nyökkäsin vastaukseksi, vaikka olisin halunnut sanoa paljon muutakin. Valosielu heilautti häntäänsä merkiksi seurata tarkkaan. En vastannut mestarilleni mitään, ja istuuduin hiekkakuopan reunalle seuraamaan, miten mestarini asettui tukevaan asentoon, ja näytti liikkeen. Valosielu viittoi minua hännällään tuomaan ison lehden vähän matkan päähän hänen eteensä, ja tehtyäni sen, peräännyin taas hiekkakuopan reunalle seuraamaan liikettä. Ensin Valosielu valmistautui, ja nojautui vähän taaksepäin, ja sitten hän loikkasi samalle linjalle lehden kanssa, kuitenkin siitä hieman oikealle. Sitten hän hyppäsi taas, tällä kertaa enemmän hallitusti, ja laskeutui etukäpälät lehden päälle.
"Noin. Tuo liike on hyvä, jos olet liian kaukana vihollisesta, niin ettet voi hypätä suoraan hänen kimppuunsa", mestarini selitti, ja viittoi sitten hännällään minut kehälle.
"Nyt on sinun vuorosi kokeilla. Minä tuon sinulle lehden, asetu sinä sillä välin valmiiksi tuohon noin", Valosielu maukui osoittaen kohtaa, jossa hän oli ollut ennen hyppäämistään. Katselin, kun mestarini laski lehden samaan kohtaan, missä ensimmäinenkin oli ollut. Vilkaisin häntä odottaen lupaa aloittaa, ja hän nyökkäsi. Heilautin häntääni merkiksi, että olin kuullut, ja asetuin sitten samanlaiseen asentoon, jossa mestarini oli ollut. Arvioin mielessäni hypyn pituuden, ja sitten ponnistin ilmaan. Laskeuduin noin hiirenmitan päähän tavoitteestani, muttei se ainakaan minua haitannut. Käännyin katsomaan lehteä, ja arvioin taas hypyn mielessäni. Sitten ponkaisin laskeutuen hieman kömpelösti, mutta saaden kuitenkin etukäpäläni osumaan lehden päälle. Katsahdin Valosieluun, joka näytti jotenkin tyytyväiseltä.
"Se oli hyvä ensimmäiseksi yritykseksi. Nyt jatkamme, kunnes osaat laskeutua hieman pehmeämmin, ja arvioida paremmin hypyn pituuden", mestarini naukui äänellä, josta ei oikeastaan voinut päätellä mitään. Heilautin häntääni vastaukseksi, ja asetuin taas paikoilleni valmiina uuteen loikkaan.
Saapuessani leiriin, aurinko oli melkein laskenut, joten mumisin hyvät yöt mestarilleni, ja lähdin oppilaiden pesälle. Toivoin, että Tunturitassu olisi siellä hereillä, mutta kun tulin sisään, havaitsin hänen jo nukkuvan. Nau'uin tällekin hyvät yöt, vaikkei tämä kuulisikaan, ja käperryin sitten omalle sammalvuoteelleni oppilaidenpesän nurkkaan. Katselin hetken oppilaiden pesän suuaukosta näkyvää auringonlaskua, ja taivaalle vähitellen ilmestyvää hopeahäntää, jossa Tähtiklaanin soturit metsästivät.
"Hyvää yötä", kuiskasin hiljaa taivaalle, ja huokaisin sitten väsyneesti, ja kiedoin häntäni ympärilleni. Makasin vielä valveilla hetken aikaa. *Kysyn huomenna Tunturitassulta, mitä hän teki tänään*, ajattelin vielä ennen nukahtamistani, ja sitten vaivuin sikeään uneen.
Heräsin jonkun liikehdintään oppilaiden pesässä, ja räväytin silmäni heti auki. Aurinko ei ollut vielä noussut, eikä leirissä ollut melkein ketään. *Onko kukaan hereillä?* mietin silmäillen oppilaita, mutta kaikki näyttivät nukkuvan. *Joku kai vain liikehti unissaan*, tajusin sitten, ja käperryin taas kerälle lepäämään vielä hetken ennen ylösnousua. Katselin hetken aikaa, kun aurinko nousi. Jotkut soturit olivat kai jo heränneet, sillä leiri alkoi vähitellen täyttyä vanhemmista ja nuoremmista sotureista, mutten kuitenkaan havainnut Valosielua, joten päätin olla oppilaiden pesässä vielä hetken. Aurinko oli nyt melkein kokonaan noussut, ja vääntäydyin istumaan, huomaten olevani täysin pirteä. Nousin pirteänä seisomaan ja ravistelin turkkiani. *Mitäköhän harjoittelemme tänäään Valosielun kanssa? Toivottavasti emme nypi kirppuja klaaninvanhimpien turkeista!* pohdin. Ravistelin päätäni saadakseni ne vähät unihiekat silmistäni pois, ja huomasin Tunturitassunkin alkavan heräillä hitaasti. Odotin, että tämä heräsi jokseenkin kunnolla, ennen kuin sanoin mitään.
"Hyvää huomenta, unikeko", naurahdin tälle tarkoittamatta tuota viimeistä sanaa.
"Nukuitko hyvin?" lisäsin sitten vielä hieman totisemmin.
//Tunturi, jos vaikka haluisit jatkaa? Valo, jos haluut? Sori, jos hittasin Valoa liikaa
Tunturitassu 06.06.2018
Raotin aavistuksen unen tahrimia silmiäni ja silmäilin ympärilleni hämärässä pesässä, johon aurinko lankesi kapeita valon säteitä. Unen sekainen katseeni kohtasi Pilvitassun lämpimät silmät. Kolli näytti siltä kuin olisi ollut hereillä jo hyvän aikaa, toisin kuin minä, joka kouristelin yhä väsymystä vastaan.
"Hyvää huomenta, unikeko", Pilvitassu naurahti ja jatkoi pian totisemmin, "Nukuitko hyvin?"
"K-kyllä kai", mumisin ja kampesin itseni ylös.
Loin nopean, hivenen jännittyneen katseen Pilvitassuun ja tunsin, miten sydämeni takoi tietään ulos rinnastani huolestuttavalla tavalla. Pidin Pilvitassusta. Jopa enemmän kuin olisin saanut.
"Toivottavasti sinäkin nukuit hyvin", totesin tällä kertaa viileämmin ja hetken emmittyäni painoin pääni kollin valkeaa turkkia vasten.
Kehräten hieroin päätäni kollia ja hukuttauduin hänen makeaan tuoksuunsa peläten, ettei Pilvitassu pitänyt eleestäni osoittaa hyväksyntää häntä kohtaan. Halusin vain kertoa hänelle, miten koin jo sietämätöntä omistushalua häntä kohtaan, vaikka aluksi hän oli ollut silmissäni vain tunteita herättämätön pieni oppilas.
"Onko sinulla aikaa?" kysyin kohottamatta päätäni, joka lepäsi yhä huomionhakuisesti Pilvitassun kaulalla, "Haluiaisin kertoa jotakin."
//Pilvi?
Pilvitassu 06.06.2018
"K-kyllä kai", Tunturitassu vastasi suloisella, unisella äänellään mumisten. Kehräsin hieman hiljaa, sillä olin ehtinyt jo kaivata tuota tuutua ja kaunista ääntä. Katselin vierestä, kuinka oppilas kampesi itsensä ylös, ja loi hieman jännittyneen katseen minuun. Mieleni teki vaistonvaraisesti heti painautua tämän pehmeään turkkiin kiinni, mutta hillitsin itseni viime tipassa.
"Toivottavasti sinäkin nukuit hyvin", naaras naukui tuolla äänellä, joka oli kuin musiikkia korvilleni. Sitten Tunturitassu näytti hetken empivältä, ja ehdin jo pohtia, mitä hän ajatteli. Hetken mietittyään hän painoi kauniin päänsä valkeaa turkkiani vasten. Käsittämätön lämpö valtasi minut, ja se tuntui lähtevän rinnastani, ja kuulin, kuinka sydämeni hakkasi etsien tietään ulos rinnasta. Tunturitassun kanssa olo tuntui jotenkin vain niin luonnolliselta ja mukavalta. Kurkustani pääsi voimakas kehräys, ennen kuin ehdin estää sitä, ja huomasin Tunturitassunkin kehräävän, ja hierovan hieman päätään kaulaani. Oloni tuntui todella ihanalta, ja tajusin, että pystyisin olla hänen kanssaan vaikka ikuisuuden. Suloisen hetken kuitenkin rikkoi Tunturitassun kysymys, vaikka kysymyskin oli ihana sillä suloisella äänellä kysyttynä.
"Onko sinulla aikaa?" naaras puoliksi naukui, ja puoliksi kehräsi pää yhä painettuna kaulaani vasten.
"Haluaisin kertoa jotain", tämä vielä lisäsi. *Miksi hän edes kysyy? miten ihmeessä kukaan voisi edes harkita vastaavansa kieltävästi Tunturitassulle?* ihmettelin.
"Kyllä minulla on aikaa, ainakin siihen asti, että mestarini kutsuu minua, mikä ei toivottavasti tapahdu pian", vastasin naaraalle kehräten hieman.
"Mistä halusit puhua?" tiedustelin vielä painautuen vielä lähemmäs oppilasta, jos mahdollista.
//Tunturi? Sori, tönkkö
Tunturitassu 06.06.2018
Hukuttauduin Pilvitassun makeaan, mutta aromikkaaseen tuoksuun. Kollin läsnäolo sai kylmän ulkokuoreni viimeisetkin rippeet murenemaan ja hänen edessään olin kuin sulaa vahaa. Minusta tuntui, että jos kohtaisin hänen lämpimien silmiensä katseen vielä kerran, menettäisin itseni hänelle täysin. Lempeästi kehräten painauduin tiiviimmin kollia vasten ja toivoin, että olisin saanut olla siinä ikuisesti.
"Kyllä minulla on aikaa, ainakin siihen asti, että mestarini kutsuu minua, mikä ei toivottavasti tapahdu pian", Pilvitassu naukui, "Mistä halusit puhua?"
Väristen kuroin viimeisetkin aukot väliltämme ja nuolaisin hellästi oppilaan valkeaa, mutta lämmintä poskea. Se tuntui vain niin oikealta. Kaikki Pilvitassussa tuntui siltä. Oikealta.
"Ei puhuta täällä. Olisi nimittäin kiusallista, jos joku heräisi tällaisten hellyydenosoituksien aikaan", naurahdin leikkisästi ja erkanin kollista kaihoissani.
Pilvitassu naurahti heikosti ja mitään sanomatta seurasi minua ulos pesästä. Auringon lämpimät säteet hivelivät turkkiani, mutta tunne ei vetänyt vertoja Pilvitassun lempeälle, turvalliselle kosketukselle.
*Milloin hän teki minusta näin pehmeän?* pohdin vilkaisten Pilvitassua. Kolli väläytti minulle nopean, mitä hurmaavimman hymyn ja antoi minun johdatella hänet aina leirin perälle saakka.
"Mistä sinä halusit puhua?" Pilvitassu kysyi ja istahti viereeni selkä aurinkoa vasten. Ääneti nielaisten painauduin uudelleen kollia vasten ja annoin hänen hurmiollisen tuoksunsa vallata mieleni.
"Muistatko, kun sanoit pitäväsi minusta? Mitä se sitten ikinä tässä tapauksessa tarkoittakaan", nau'uin ja yritin pitää ääneni vakaana. Upotin kasvoni kollin valkeaan turkkiin, peläten kohdata hänen katseensa.
"Tietysti muistan", Pilvitassu naukui. Välillemme lankesi lyhyt hiljaisuus. Se ei ollut kiusallinen, vaan kupli paikoin jännittyneisyyttä ja oli muuten hyvin turvallinen.
"E-en ymmärtänyt sitä vielä silloin, mutta myös minä pidän sinusta", parahdin lopulta epätoivon murtamalla äänellä, hakien turvaa kollin pehmeästä turkista, "Pidän sinusta!"
//Pilvi?
Pilvitassu 07.06.2018
Yhtäkkiä Tunturitassu nuolaisi poskeani, ja tuntui, että yksikin nuolaisu vielä, niin olisin täysin hänen vallassaan. Tunturitassun kanssa oleminen tuntui vain jotenkin niin oikealta ja luonnolliselta, ihan kuin se oli9si tärkein asia elämässämme.
"Ei puhuta täällä. Olisi nimittäin kiusallista, jos joku heräisi tällaisen hellyydenosoituksen aikaan", naaras naurahti leikkisästi, ja naurahdin hieman itsekin. Sitten Tunturitassu lähti ulos pesästä, ja aloin seuraamaan häntä leikkisästi loikkien. Kiihdytin hieman, niin että pääsin oppilaan viereen, ja annoin turkkiemme hivellä toisiaan. *Hän on niin... sanoinkuvaamattoman mahtava*, ajattelin Tunturitassun vilkaistessa minua. Väläytin tälle nopean, mutta lämpimän hymyn katsoen tämän kauniisiin siniharmaisiin silmiin, jotka näyttivät sädehtivän kauniilta. Annoin hänen viedä minut aina leirin reunalle asti, ja asetuimme istumaan hiljaiseen paikkaan, jossa ei olut juuri ketään.
"Mistä sinä haluaisit puhua?" Kysyin naaraalta ja istuuduin selkä aurinkoa vasten tuntien, kuinka se lämmitti selkääni. Tunturitassu painautui uudelleen minua vasten, ja kurkustani pääsi kehräys.
"Muistatko, kun sanoit pitäväsi minusta? Mitä ikinä se sitten tässä tapauksessa tarkoittaakaan", hän naukui ääni melko vakaana. Tunturitassu upotti koko kasvonsa turkkiini, ja vetäydyin vielä vähän lähemmäs häntä.
"Tietysti muistan", mau'uin totuudenmukaisesti. *Miksi hän edes kysyi?* pohdin. Tunturitassu ei sanonut hetken mitään, ja tuli lyhyt hiljaisuus. Se ei kuitenkaan tehnyt minua kiusallisen oloiseksi, vaan pikemminkin mahtavaksi. Tuntui vain niin luonnolliselta ja mukavalta olla tässä Tunturitassun kanssa, ihan kun minut olisi luotu tähän. Hetken aikaa olimme hiljaa, mutta sitten naaras rikkoi hiljaisuuden suloisella äänellään.
"E-en ymmärtänyt sitä vielä silloin, mutta myös minä pidän sinusta", oppilas parahti pystymättä pitämään ääntään enää kovin vakaana.
"Pidän sinusta!" hän vielä naukui painautuen vielä syvemmälle turkkiini. Mieleni teki jostain kumman syystä lohduttaa häntä, mutta kuitenkin samalla tunsin, ettei sille ollut tarvetta. Hetkeen en keksinyt mitä sanoa, mutta sitten sanoin vain totuuden suoraan, kiertelemättä.
"Myös minä pidän sinusta, pidän sinusta nyt paljon enemmän kun silloin kerroin. Pidän sinusta enemmän kuin ystävänä!" nau'uin Tunturitassulle yrittäen pitää ääneni tasaisena, siinä onnistumatta. Se oli enemmänkin parahdus, vaikka olin kyllä yrittänyt pitää ääneni ystävällisenä. Sitten nuolaisin oppilaan kaunista kaulaa, toivoen, ettei hän halveksuisi sitä.
//Tunturi? Sori, tönkkö
Pilvitassu 25.05.2018
Tämä oli todella mahtavaa! Olin oppilas. *Onneksi pääsin oppilaaksi, vaikka minulla onkin eriväriset silmät*, tuumin huojentuneena muistaen, mitä emoni oli sanonut silmistäni. Ravistelin päätäni pystyäkseni keskittymään paremmin minulle annettuun tehtävään. *Minunhan piti järjestää itselleni vuode, ja sen jälkeen minulla oli loppupäivä vapaata. Olin nimittäin käynyt jo reviirin rajoilla, ja olin siitä vieläkin ihan poikki. Aloin koota itselleni sammalia oppilaiden pesän nurkalta, ja raavin kokoon itselleni jonkinlaisen vuoteen oppilaiden pesän reunalle. *Jos täällä tuulee, niin haluan ottaa ensimmäisenä tuulen vastaan, että muut saisivat nukkua*, ajattelin päättäväisesti, vaikka värisinkin jo ajatuksesta, jos vaikka raekuuro tulisi suoraan niskaani ja herättäisi minut kesken unieni. Sitten haistelin vähän kahta vieressäni olevaa pesää. Ensimmäinen oli jonkun hyväntuoksuisen naaraan pesä, ja toisessa pesässä oli vahva kollin haju. Työn tehtyäni tassuttelin pesästä ulos, ja pysähdyin sen ulkopuolelle nuolemaan turkkiini jääneitä sammalhippuja. Sitten tassuttelin tuoresaaliskasalle, joka oli melkein täysi. Mahani murahti kerran nälästä, joten varmistettuani, että kaikki muut olivat jo syöneet, otin kasasta luisevan oravan, ja aloin nakertaa sitä.
//Joku? Miyu voit kirjottaa Tunturin jossain vaiheessa tuoresaaliskasalle. Ja sori ku on tosi tönkkö koska ei löytynyt paljon inspiä tähän hätään.
Tunturitassu 25.05.2018
Annoin katseeni kiertää klaanimme kolmessa uudessa oppilaassa, jotka Saniaistähti oli juuri nimittänyt. Itseäni nuoremmat oppilaat eivät herättäneet minussa suurtakaan kiinnostusta, mutta katseeni jäi hetkeksi harhailemaan Pilvitassun erivärisiin silmiin. Koin olevani paremmassa asemmassa kuin uudet oppilaat ja ajatus siitä, etten ollut enää pesän nuorin, lohdutti kummasti.
Kissojen kaikottua suurkiven läheisyydestä, loikin soturien pesän edustalle vaihtamaan muutaman sanan Laikkulammen kanssa.
"Hei", nau'uin saavuttaessani puhe-etäisyyden minun ja vanhemman soturin välillä.
"Hei, Tunturitassu", Laikkulampi tervehti. Hänen häntänsä leikkasi ilmaa ja naaras näytti varsin rentotutuneelta.
"En älynnyt kiittää sinua avusta, kun kaaduin aikaisemmin", hymähdin ja yritin hymyillä. Oloni oli varsin kiusaantunut, enkä kokenut varsinaista tarvetta kiittää, mutta halusin olla varma siitä, että en saisi mestarini toruvia sanoja taakakseni huonosta käytöksestäni myöhemmin.
"Ei se mitään, joko jalkasi parantunut?" Laikkulampi kysyi ja näytti silmäilevän minua päästä hännänpäähän.
"On se. Ei satu enää yhtään", nau'uin, "Oletko nähnyt Viirupilveä?"
Laikkulampi loi nopean silmäyksen leiriin ja pudisteli sitten päätään todeten:
"Ei, en ole. Hän ei taida olla leirissä."
Nyökkäsin ja laskin pääni pettyneenä. Odotin yhä innolla hetkeä, jolloin mestarini veisi minut harjoittelemaan.
*Hän on varmaan Tiaislaulun kanssa*, pohdin hyvästellessäni Laikkulammen ja suunnatessani tuoresaaliskasalle. Erotin ja kaukaa Pilvitassun valkean hahmon ja mieleeni tuli kiusoitella hivenen nuorempaa. Kolli näytti keskittyneen luisevan oravan nakerteluun, joten minulla oli hyvä mahdollisuus ohittaa hänet läheltä.
"Ei kai noin pieni orava riitä sinulle? Olisit valinnut jotain suurempaa", totesin leikkisästi loikkiessani oppilaan ohitse tuoresaaliskasalle. Loin nopean silmäyksen kollin erivärisiin silmiin ja hymyilin toivoen, että oppilas ei ottaisi ivallista vitsiäni pahalla. Halusin vain saada hetken huomiota nuoremmalta, en muuta. Enhän?
//Pilvi, jos haluut jo jatkaa?
Pilvitassu 28.05.2018
"Ei kai noin pieni orava riitä sinulle? Olisit valinnut jotain suurempaa", sanoi naaraan ääni takaani. Hätkähdin hieman, sillä en ollut kuullut tuon kissan lähestyvän. Tunnistin kuitenkin naaraan äänen. *Tuo on Tunturitassu! Kuulin hänen puhuvan mestarinsa kanssa*, tuumin. Sitten vasta tajusin, että minun pitäisi vastatakin jotain. Ymmärsin heti naaraan vitsailevan, joskin hieman pilkallisesti, joten en jaksanut suuttua hänelle. Hän hymyili minulle pikaisesti, ja vastasin hymyyn vienolla nyökkäyksellä.
"Kyllä, tämä riittää näin pienelle oppilaalle oikein mainiosti. Kyllä tästä sinäkin saat, mutta taidat haluta jotain isompaa", naurahdin Tunturitassulle tietäen vastaukseni olevan kehno, mutten keksinyt muutakaan tuhon hätään. Vahvistaakseni vastaukseni, työnsin oravaani tassullani naarasta kohti pilaillakseni hieman. *Kyllä hän tästä saa jos haluaa, mutta luultavasti hän ottaa jonkun hiiren tai linnun kasasta*, tuumin vilkaisten samalla tuoresaaliskasaan, joka oli täynnä riistaa.
"Nyt on todellakin viherlehden aika, ja sen huomaa riistan määrästäkin", nau'uin puoliksi itselleni ja puoliksi Tunturitassulle. Katsoin tätä suoraan tämän vitsikkäisiin silmiin, ja naurahdin hieman.
"Niin kyllä olisin muutakin voinut ottaa, kuin tämän luisevan oravan", tokaisin pidätellen naurua. Noissa siniharmaiden silmien pilkkeessä olin jotain, mikä aiheutti minussa melkein vastustamattoman halun nauraa. *Hänellä on erikoisen kauniit silmät, vaikken minä kyllä mikään mestari arvostelija tuossa aiheessa ole, sillä minullakin on aika erikoiset silmät. Mutta hänellä on hyvällä tavalla erikoiset silmät*, pohdin.
//Tunturi? Sori tönkkö, ei inspiraatiota oikein riitä hyvään tarinaan.
Tunturitassu 29.05.2018
Loin nopean silmäyksen Pilvitassuun ja annoin hymyni venyä ilkikurisesta aina viehättävän äärirajoille asti, kunnes käännyin tuoresaaliskasalle päin hivenen pilkallisesti, mutta myös leikkisästi, naurahtaen. Esitin valikoivani itselleni sopivaa syötää.
"Vai riittäisi sinun oravasti kahdellekin?" hymähdin, mutta en kääntänyt katsettani nuorempaan oppilaaseen.
Kumarruin nuuhkaisemaan tuoresaaliskasan päälimmäiseksi heitettyä hiirtä. Elottoman olennon kutkuttava tuoksu suorastaan vaati minua ottamaan sen ja syömään, mutta halusin pitää hieman hauskaa. En varsinaisesti Pilvitassun kustannuksella, vaan tilanteella, johon olin itseni saattanut.
"Ja sitä paitsi", nau'uin hitaasti, "Sinuna en huomauttelisi minua koostani."
Tiesin, että kolli ei tarkoittanut letkautustaan isommasta riistasta pahalla, mutta halusin saada hänen huomionsa pois hetkeksi luisevasta oravastaan. Käännähdin nopeasti ympäri ja syöksähdin nappaamaan oravan, jonka toinen oli työntänyt minua kohden pilkallaan. En vienyt sitä pois, vaan vedin sen kollin ulottumattomille ja suojasin sitä tassullani.
"Jaan sen mielelläni kanssasi, jos vastaat ensin yhteen kysymykseen", nau'uin ja annoin katseeni hakeutua maahan.
Voisinko minä todella leikkiä muiden tunteilla ja kysyä tällaista? Kerkesin empiä jo hetkeen aikaa, kunnes annoin apean ilmeeni palata neutraaliin ja sitä kautta kiusoittelevaan ja uteliaisuutta täynnä olevaan hymyyn.
"Kerro, onko klaanissamme joku naaras, joka kiinnostaa sinua ylitse muiden", naurahdin ja yritin pitää ääneni tasaisena.
Tiesin, että en olisi saanut udella tällaisia. Saattoi olla, että loukkasin Pilvitassun tunteita, vaikka en tarkoittanut kysymystäni niinkään pahalla, vaan silkkana kiusoitteluna. Saattoihan toki olla, ettei kolli tiennyt tai halunnut vastata. Vaikka en tuntenut Pilvitassua, koin ahdistuvani siitä ajatuksesta, jos nuorempi oppilas vastaisi jonkun sellaisen nimen, jota minä en toivonut.
//Pilvi?
Pilvitassu 31.05.2018
Tunturitassu käänsi katseensa pois päin minusta, ja alkoi etsiskellä katseellaan sopivaa suuhunpantavaa. Hän naurahti leikkisästi, tosin naurahduksessa oli myös hieman ivallisuutta, mikä jotenkin kiehtoi minua. *Hän vaikuttaa mukavalta. Saisin hänestä hyvän ystävän*, ajattelin.
"Vai riittäisi sinun oravasi kahdellekin?" naaras kysyi hymähtäen, nostamatta päätään tuoresaaliskasalta. Naurahdin äänettömästi, mutten sanonut mitään vastaukseksi. Sen sijaan odotin kärsivällisesti, että Tunturitassu valitsisi jotain syötävää. *Puhuuko hän minulle vain siksi, että olen niin eriskummallinen?* pohdin. *Sääli jos vastaus on kyllä, sillä hän on niin mukava. Hän voisi todella olla mukava ystävä. Täytyy yrittää puhua hänen kanssaan, ja katsoa haluaako hän minun ystäväkseni*, mietin. Katsoin taas Tunturitassuun, joka nuuhkaisi juuri kasan päällimmäistä hiirtä. *Hyvä valinta, Tunturitassu. Tuo näyttää maukkaalta*, tuumin, mutten sanonut sitä ääneen, sillä naaras oli juuri jättänyt hiiren tuoresaaliskasaan, ja kääntynyt puoleeni.
"Sitä paitsi" naaras maukui hyvin hitaasti. "Sinuna en huomauttelisi minua koostani." *Anteeksi!* sanoin mielessäni, mutten sanonut sitä ääneen, sillä se olisi voinut vain pahentaa tilannetta. Sitten tajusin ettei hän oikeasti ollut vihainen, ja huomioni herpaantui hetkeksi. Sillä välin Tunturitassu teki nopean syöksyn, ja nappasi oravani suoraan nenäni edestä. Naurahdin hieman, ihaillen naaraan nopeaa ja ovelaa syöksyä. Hän vetäisi sen kauemmas minusta, ja kaappasi sen tassunsa suojaan, niin etten voinut ottaa sitä häneltä. *Mitä hän oikein aikoo?* pohdin, mutta se selvisi minulle pian.
"Jaan sen mielelläni kanssasi, jos vastaat ensin yhteen kysymykseen", Tunturitassu ilmoitti antaen katseensa kohdistua maahan. *Mikä ettei*, tuumin, ja nyökkäsin vastaukseksi. Odotin kärsivällisenä tämän kysymystä, kun tämä näytti empivän jotain. Sitten hänen katseensa vaihtui neutraaliin ilmeeseen, ja sitten naaraan suu levisi kiusoittelevaan ja uteliaaseen hymyyn.
"Kerro, onko klaanissamme joku naaras, joka kiinnostaa sinua ylitse muiden", hän naurahti kepeästi. *Mitä ihmettä? Miksi hän tuollaista kysyy?* ihmettelin, mutta halusin saada oravani takaisin, joten minun oli pakko vastata.
"En oikeastaan tiedä", sopersin aluksi. Sitten tajusin, mihin naaras tähtäsi. "Kenen nimen sinä haluaisit, että sanoisin?" kysyin ovelasti kurottaen käpälääni lähemmäs oravaani, ja sitten koukkasin äkkiä käpälälläni poimien oravani takaisin.
"Ja kun olet vastannut tuohon, voisin kysyä sinulta samaa, mitä kysyit minulta", naurahdin ilkikurisesti vetäen oravan kauemmaksi Tunturitassusta.
"Ei sinun tokikaan ole pakko vastata, ellet tahdo. En halua pakottaa ketään", lisäsin vielä.
//Tunturi? Sori, en nyt jaksanu keksiä mitään kiinnostavampaa
Tunturitassu 01.06.2018
Tunsin sydämeni kiivaan tykytyksen korvissani, kun se poltti roihuten tietään ulos valkoisen turkin peittämästä, lähes lihaksettomasta rintakehästäni. Pilvitassun viekkaat sanat saivat oloni ilmeisen epämukavaksi, mutta yritin peitellä tunnetta paksun ulkokuoreni taa.
"E-en minä tiedä", änkytin yrittäen pitää ääneni vakaana siinä onnistumatta. Siniharmaiden silmieni katse haahuili oravassa, jonka kolli oli napannut takaisin itselleen, sekä kaikkialla muualla, paitsi Pilvitassun silmissä, joihin tunsin hukuttautuvani.
"Enkä minä tiedä, kenet minä sinun toivoisin vastaavan", nau'uin happamasti, vaikka tiesin tasan tarkkaan, kenen naaraan nimen minä halusin hänen huuliensa muodostavan. Toivoin niin hartaasti, että hän olisi sanonut minun nimeni. Yritin mielessäni kerätä onnettomat, maahan särkyneet rippeeni, sekä ajatukseni, jotka olivat uhkaavasti täyttyneet kaikella, joka suinkin liittyi Pilvitassuun. En tiennyt, olimmeko ystäviä, mutta ääripäästä toiseen poukkoilevien ajatuksieni perusteella minä ainakin tahdoin uskoa sen olevan mahdollista.
"Ja kysymykseesi", aloitin tällä kertaa yllättävän vakaalla, jokseenkin viattoman ivallisella äänellä, "Ehkä klaanissamme on yksi ylitse muiden menevä."
Uskaltauduin lopulta kohtaamaan Pilvitassun ystävälliseltä tuntuvan katseen, joka sai jännityksen lehahtamaan vatsassani. Sisäisesti hieman epäröiden kohensin ryhtiäni ja annoin katseeni vaeltaa oppilaan silmiltä leirin toiselle laidalle, oppilaiden pesän suuntaan.
"Minun mielestäni Puuskatassu vaikuttaa sellaiselta kissalta, josta voisin... kiinnostua", totesin yrittäen kuulostaa mahdollisimman viattomalta. En kehdannut myöntää edes itselleni, kuinka paljon olisin halunnut lausua itseäni vanhemman oppilan nimen sijasta Pilvitassun niin kauniin nimen, joka oli kuin pehmeää hunajaa minun korvilleni.
"Mutta nyt, kun tiedät, olisitko toivonut minun lausuvan kenties sinun nimesi?" kysyin heikosti naurahtaen ja pakotin tällä kertaa aidon, ystävällisyyttä täynnä olevan hymyn kasvoilleni.
//Pilvii~?
Pilvitassu 03.06.2018
Kysymykseni taisi olla hankala tai tiukka, sillä Tunturitassu näytti hieman ahdistuneelta. Mieleni teki kysyä, oliko hän kunnossa, mutta en kuitenkaan kehdannut.
"E-en minä tiedä", tämä änkytti lopulta ääni hieman värähdellen. Nyökkäsin pienesti tietäen, ettei hän näkisi nyökkäystäni, sillä naaraan katse vaelteli nyt muualla leirissä, kääntymättä minuun päin.
"Enkä minä tiedä, kenet minä sinun toivoisin vastaavan", Tunturitassu lisäsi jokseenkin happamasti, mikä sai minut vähän huolestumaan. *Onko hänellä todella joku hätänä? Toivottavasti kysymykseni ei ollut liian ilkeä!* ajattelin hieman tuskissani. *Hän on niin mukava! Pidän hänestä paljon*, tajusin yhtäkkiä. Sisälläni kuohahti. Yritin silti pysytellä mahdollisimman rentona, katsoen vastaisiko hän toiseenkin kysymykseeni.
"Ja kysymykseesi", Tunturitassu aloitti paljon vakaamalla, ehkä hieman ivallisella äänellä. Levitin kasvoilleni ystävällisen ilmeen ja katsoin naarasta, sillä halusin antaa kannustavan vaikutelman, mitä ikinä hän vastaisikaan.
"Ehkä klaanissamme on yksi ylitse muiden menevä", hän jatkoi katsoen minuun, ja antaen sitten katseensa kiertää leiriä.
"Minun mielestäni Puuskatassu vaikuttaa sellaiselta kissalta, josta voisin... kiinnostua", Tunturitassu lopetti jokseenkin viattomalla äänellä. *Puuskatassu? Kuka hän on?* mietin mielessäni.
"Mutta nyt, kun tiedät, olisitko toivonut minun lausuvan kenties sinun nimesi?" naaras kysyi ovelasti. Juuri sitä olin pelännyt. En oikeastaan tiennyt, sillä tavallaan toivoin ja tavallaan en. Vihasin kysymyksiä, joihin en tiennyt tarkkaa vastausta, mutta nyt minun olisi vastattava. Kohensin hieman ryhtiäni ja yritin keksiä vastausta.
"Ei sillä oikeastaan ole minulle suurtakaan merkitystä, joten ehkä vastaus on en. Mutta en minä siitä sinulle olisi suuttunutkaan", nau'uin totuudenmukaisesti itsevarmaa äänensävyä tavoitellen.
"Ja nyt kun sinä tiedät, niin minun täytyy kertoa sinulle eräs asia. Minä pidän sinusta. En tiedä millä tavalla sinä käsität sen, ja totta puhuen en itsekään ole varma, miten sen tarkoitin", jatkoin sitten yrittäen pitää ääneni tyynenä ja vakaana, mutta kuitenkin ystävällisenä. Ennen kuin Tunturitassu ehti reagoida mitenkään, irrotin otteeni siitä ruipelosta oravasta.
"Nyt voimme jakaa tuon, vai otatko mielummin sen hiiren tuolta tuoresaaliskasan päältä?" tiedustelin pilke silmäkulmassani heti edellisen lauseeni perään.
//Tunturi? Sori, tosi tönkkö