Kirjoittaja: Rita
Nimet: Pilvitassu, Pilviloikka
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Myrskyklaani
Luotu: 20.5.2018
Entinen mestari: Valosielu KP: 154
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Pilviloikka on melko suurikokoinen kolli. Hänen turkkinsa on melkein kokonaan valkea. Turkissa on kuitenkin kolme suurta, rusehtavan harmaata läikkää, jotka ovat hännässä, vasemmassa etutassussa sekä oikeassa korvassa. Läiskät haalenevat reunoista pikkuhiljaa, niin, että helposti ei erota, mihin harmaa loppuu, ja valkoinen alkaa. Kollin turkki on hyvin paksu ja untuvainen joka kohdasta, ja se menee hyvin helposti takkuun, mutta lika, jota turkki kerää, ei näy hyvin ulospäin. Kollin mielestä turkki on välillä todella ärsyttävä, sillä paksuutensa ansioista se on myös kuuma. Pilviloikan oikea silmä on syvänsininen, mutta vasen on haaleanruskea ja haaveilevaisen näköinen. Silmät ovat hieman isohkot suhteessa kollin päähän, mutta se on melkein huomaamaton ero. Pilviloikan nenä, korvansisustat ja polkuanturat ovat kaikki haalean vaaleanpunaisia. Kolli omaa valkeat hampaat, sekä isot ja läpikuultavat kynnet. Lihaksia kissalta löytyy jonkin verran, mutta ne eivät näy kovin hyvin paksun turkin alta.
Luonne: Pilviloikka on hyvin uhkarohkea kolli, joita muut voivat pitää vähän omituisena. Hän on joskus sosiaalinen ja usein hilpeä, mutta enimmäkseen hän on vähän hiljainen. Kolli ei ole kovin hyvä hankkimaan ystäviä, vaikka niitä toivoisikin. Hän ei yritä olla koskaan huomion keskipiste, mutta hän silti pitää jonkin verran seurasta. Hän ei avaa todellista itseään muuta kuin kissoille, joista hän tietää, että heihin voi luottaa. Joskus Pilviloikka on melko epävarma kissa, mutta hän yrittää näyttää varmalta. Ulkoa päin hän yrittää melkein aina esittää hilpeää ja sosiaalista. Kuitenkin hän on sisältäkin syvällinen ja mukava kissa, jonka kanssa on mukava keskustella melkeinpä mistä vain. Lyhyesti sanottua Pilviloikka on siis vähän omituinen mutta hilpeä vieraille, ja mukava kissa niille, jotka hän tuntee. Uhkarohkea hän kuitenkin on melkein aina, mutta hän osaa yleensä ottaa vastuun teoistaan. Anteeksi pyytäminen ei ole kollille ollenkaan vaikeaa. Suuttuessaan Pilviloikka tiuskii helposti kaikille ja osaa olla todella epämiellyttävä. Kun kolli suuttuu, hän suuttuu kunnolla, muttei muuten kuin hyvästä syystä. Pilkkaamaan tai pettämään hän ei kuitenkaan koskaan suostuisi, vaan hänen kiukkunsa on suoraa vihaa. Hän ei mökötä suuttuessaan. Pilviloikka kuitenkin antaa helposti anteeksi vähän ajan miettimisen jälkeen. Kolli uskoo vahvasti Tähtiklaaniin.
Taidot: Saalistamisessa Pilviloikka on surkea. Taisteleminen sujuu hyvin. Pilviloikalla on hyvä hajuaisti, mutta kuulo ei ole yhtä hyvä kuin muilla kissoilla. Näkö on myös hyvä, mutta vaaniminen ei oikein luonnistu.
Kumppani: Tunturilaulu (Myrskyklaani)
Menneisyys: Syntyi Myrskyklaaniin lehtikadon aikana.
Pilvitassu 08.12.2018
Leiri oli sekasorron vallassa. Saniaismuurit olivat repeytyneet, ja monta kissaa oli haavoittunut.
"Tämän me totisesti kostamme Viiltoklaanille!" murahdin niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Harmi vain, että olin vasta oppilas. Toivoin jo siirtyväni soturin tehtäviin. Päätin kuljeskella ympäri leiriä katsomassa, tarvitsisiko kukaan apua tai juttuseuraa. Kuljeskelin hetken, ja haravoin samalla leiriä katseellani. Lopulta päätin mennä korjaamaan piikkipensasmuuria, joka oli tallautunut sotureiden käpälissä. Tassuttelin sortuneen muurin luokse. Vedin syvään henkeä, ennen kuin aloin korjaamaan sitä. Tiesin, että minulta saisi sinä iltana varmasti poistaa monta piikkiä turkistani. Tartuin hampaillani oksaan, jossa ei ollut kovin montaa piikkiä, ja nostin sitä niin ylhäälle kuin suinkin yletyin. Nousin takatassuilleni, tukien ja samalla ottaen tukia piikkipensaista ja saniaisista. Asettelin piikkipensaan oksan hyvälle paikalle, ja laskeuduin alas. *Toivottavasti se kestää*, toivoin mielessäni. Siirsin vielä muutaman oksan paikoilleen, ja tukin aukkokohtia saniaisella ja sammaleella. Hyytävästä säästä huolimatta, minulle alkoi tulla kuuma ja väsy. *Pakko pyytää joltain apua*, mietin. *En jaksa tehdä tätä loppuun.* Yritin paikallistaa jonkun toimettoman, mutta melkein kaikki näyttivät kiireisiltä. Päätin jättää muurin sikseen, ja syödä jotain, sillä muut oli jo ruokittu, ja minulla oli kiljuva nälkä. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja nappasin sieltä pienen puoleisen oravan. Aloin nakertaa sitä pienin haukuin, jotta saisin siitä kaiken maun irti. Vaikka orava olikin pieni, se oli silti maukas ja tuoreen hajuinen.
//Joku?
//Sanoja 210
Kyytassu 08.12.2018
Huokaisin syvään astuessani viimeisen askeleen ennen tuoresaaliskasaa. Mielessäni pyörivät edelleen kauhunkuvat taistelusta, sekä sen aiheuttamista haavoista kissoille. Olin kuvitellut, että parantajan pesässä käynti olisi lievittänyt huoltani. Se oli vahva harhaluulo.
Räpäyttelin silmiäni ja heilutin päätäni. Viileä ilma puri paksun, mutta lyhyehkön turkkini läpi epämiellyttävällä voimalla. Tämä oli ensimmäinen lehtikato, jossa olisin. En tiennyt yhtään mitä odottaa, en ollut ennen nähnyt edes lunta.
Käänsin päätäni, kun kuulin askelia. Vaalea, pitkäturkkinen kollikissa otti kasasta oravan ja lähti sitten syömään sitä.
Kissa näytti sunnilleen saman ikäiseltä, sekä kokoiselta kanssani.
Kävin mielessäni pikaisen keskustelun aloituksen. En oikeastaan osannut keskustella, joten tämä olisi uutta. Halusin kuitenkin tietää miltä tuntui jutella jonkun kanssa, sekä uskoin vahvasti siihen että yrittänyttä ei laiteta.
Tiirailin tuoresaaliskasaa hetken aikaa, kunnes siirtelin käpälälläni päällimmäisiä riistoja. Nappasin kasan pohjalta erään pienen hiiren, joka ei enää näyttänyt kovin tuoreelta. Olin sitä mieltä, että vanhemmat soturit ansaitsisivat parhaat palat. Sillä olivathan ne tehneet kovan työn klaanin eteen. Varsinkin tänä aikana, kun muuria piti korjata ja leiriä siistiä.
Nappasin hiiren hellään ootteeseen hampaideni väliin, kunnes hyppelin pitkäkarvaisen kollin vierustalle syömään.
Asetuin makuulle viileän maan päälle. Laskin valitsemani riistan eteeni tassujen väliin. Se sai kieleni vettymään nälästä.
Vilkaisin ensin vieressäni olevaan kolliin, sitten hiireeni. Ymmärsin vasta nyt kuinka nälissäni olin koko päivän ollut. Tähtäsin hampaani hiireen ja repäisin siitä palan.
Hiiren lämmin maku täytti suuni jo ensimmäisellä puraisulla. Vaikka sen liha olikin jo hieman sitkistynyt, ei se haitannut yhtään.
Kun olin ensimmäisen puraisun saanut kunnolla suussa jauhettua, nielaisin sen, samalla kääntäen pääni toisen kollin suuntaan.
Tunsin oloni hyvin epämukavaksi tässä uudessa tilanteessa, mutta tiesin myös sen, että tarvitsisin tuttuja. En voisi koko klaaniaikaani elää vain yksin.
"Onko se hyvää? En ole ikinä maistanut oravaa", kysäisin hieman epävarmana.
Siirsin katseeni oravaan, jota pitkäkarvainen kissa piti käpäliensä välissä. Sekin oli hyvin pienikokoinen, sekä laiha kuten hiiri, jonka valitsin.
// Pilvi?
// 300 sanaa
Pilviloikka 19.01.2019
Minusta ja Tunturitassusta oli vihdoinkin tullut soturit! Uudet nimemme olivat Pilviloikka ja Tunturilaulu. Sotruina olo tuntui mahtavalta. Katsahdin vieressäni istuvaan Tunturilauluun.
"Vihdoinkin olemme sotureita", valkea naaras naukui ylpeänä.
"Niin, olen odottanut pitkään soturinimitysmenojamme!" vastasin. *Muistaakohan hän sopimuksemme, että olisimme kumppaneita kun tulisimme sotureiksi? * pohdin mielessäni. *Kyllä hän muistaa, ei hän unohtaisi.*
"Mennäänkö pienelle kävelylle? Nyt kun olemme sotureita, saamme lähteä leiristä ilman mestareitamme", Tunturilaulu ehdotti. Nyökkäsin vastaukseksi, ja tassuttelimme leiristä kylki kyljessä. Pakkanen puri ikävästi nenääni, mutta onneksi minulla oli pitkä turkki, joka suojasi hyvin kylmältä. "Kuinka paljon Tuuliklaanin reviirillä mahtaa tuulla?" ilmaisin ajatukseni ääneen. Tunturilaulu kohotti siroja hartioitaan, "Varmaan aika paljon." Kuljimme vähän aikaa metsässä tarkastellen lehtikadon luonnon kauneutta. Puut olivat pudottaneet lehtensä, ja saaneet kauniin, valkean lumikerroksen oksiensa päälle. Annoimme turkkiemme hipoa toisiamme kävellessämme eteenpäin. Välillämme ei ollut jännitettä, vaikka olimme täysin hiljaa.
"Kuule", aloitin. "Muistatko lupauksemme, minkä teimme toisillemme kun olimme oppilaita?" kysyin hiljaa. Tunsin Tunturilaulun säpsähtävän aavistuksen verran vieressäni, ennen kuin vastasi.
"Totta kai muistan!" tämä hymyili, "Luulitko, että voisin unohtaa?" Naaras naurahti vieressäni ja lähti loikkimaan leikkisästi. Nauraen lähdin mukaan temmeltämään lumessa. Ei sillä väliä, vaikka käyttäydyimme kuin pahaiset pennut. Tämä oli hauskaa! Olin olevinani suuri peto ja hyökkäsin nauraen Tunturilaulun kimppuun kynnet sisällä, totta kai. Naaras esitti kauhistunutta, kunnes pokka petti. Kaaduimme nauraen lumeen. Katsahdin uupuneena Tunturilaulua, joka makasi myös uupuneena, mutta pilke silmäkulmassa.
"Tunturilaulu, haluatko että meistä tulee kumppanit?" kysyin suoraan. Katsahdin naaraan kauniisiin silmiin, jotka täyttyivät ilolla.
"Totta kai", tämä vastasi. Olimme hetken hiljaa, ja katsahdimme toisiimme. Yhtä aikaa purskahdimme nauramaan.
"Meidän pitäisi varmaan palata leiriin", huohotin vieläkin hengästyneenä pentumaisen telmimisen jäljiltä. Tunturilaulu nyökkäsi, ja lähdimme iloisesti loikkien kohti leiriä.
//268 sanaa
//Anteeks jos kirjoitusvirheitä koska kirjoitettu autossa puhelimella...
^Toi oli viimenen, oon ilonen et ehin kirjottaa niille onnellisen lopun c: