Kirjoittaja: Untuva
Nimet: Purotassu, Purohäntä
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Myrskyklaani
Luotu: 24.10.2016
Koulutetut oppilaat: Hiiliturkki, Ohdakesydän, Salviapolku, Viirupilvi
Entinen mestari: Kirsikkaviiksi
Kokemuspisteet: 1053
Ulkonäkö: Purohännällä on harmaansinertävä turkki. Kollilla on siniset silmät. Purohännän polkuanturat ovat vaaleanpunaiset ja niissä on mustia laikkuja. Purohännän viikset ovat valkoiset ja pitkät. Kollin hampaat ovat pienet ja terävät. Purohännän häntä on normaalia lyhyempi ja hännässä on vaaleita läikkiä. Kollin kuono on normaalipituinen ja nenä on musta. Purohäntä kestää hyvin kylmyyttä paksun turkkinsa ansiosta. Turkki hylkii myös vettä. Purohäntä on lihaksikas kolli levein kasvoin. Purohännän pää on paljon vaaleampi vartaloon verrattuna.
Luonne: Purohäntä on lempeä ja ystävällinen. Kolli kiinnostuu naaraista ja pennuista. Purohäntä uskoo tähtiklaaniin. Purohäntä on uskollinen klaanilleen ja ystävilleen. Purohäntä kyselee ja kuuntelee paljon muita mutta ei yleensä avaudu muille. Kolli pitää tunteet sisällään. Kolli nauttii seurastaan pentujen lähettyvillä. Suuttuu harvoin, kun suuttuu sekin on vain pientä. Purohäntä auttaa aina jos joku tarvitsee apua. Kolli koittaa olla mahdollisemman ystävällinen kaikille.
Taidot: Purohäntä on notkea. Kolli on huono saamaan riistaa kiinni. Hidas juoksia. Purohäntä on hyvä taistelemaan.
Suku&suhteet:
Kumppani: Polttosydän(Myrskyklaani) Tyttäret: Unitaivas(Tähtiklaani), Valkohäntä(Jokiklaani) Poika: Vaahterapentu(Tähtiklaani) Valkohännän ja Lohiselän pennut; Tyttärentyttäret: Lampisydän(Tähtiklaani), Leppäpentu(Tähtiklaani) Tyttärenpojat: Nokihäntä(Jokiklaani), Myskihäntä(Jokiklaani), Hanhisyöksy(Tähtiklaani) Nokihännän ja Aamukynnen pennut; Tyttärenpojantytär: Puumatassu(Jokiklaani)
Tyttärenpojanpojat: Loikkatassu(Jokiklaani), Liplatuspentu(Tähtiklaani)
Menneisyys: Klaanisyntyinen. Purohäntä syntyi sateeseen lehtisateen aikana. Kolli on saanut kumppanikseen Polttosydämen lehtisateen lopussa. Pennut syntyivät lehtikadon aikaan kaikki terveinä pentutarhaan. Vaahterapentu karkasi metsään ja tuo oli paleltunut kuoliaaksi. Yhden pennun kuolema otti jo melko koville, varsinkin kun Vaahterapentu oli kuollut niin nuorena. Purohäntä sai kuitenkin elää onnellista elämää Myrskyklaanissa, kunnes hänen tyttärensä Valkohäntä löysi Jokiklaanista itselleen kumppanin ja muutti hänen perässään vieraaseen klaaniin. Kolli kunnioittaa kuitenkin tyttärensä päätöstä, sillä uskoo tuon elävän tälläkin hetkellä onnellisena Jokiklaanissa. Eräänä päivänä Purohännällä ja hänen kumppanillaan oli oikeus onneen, kun he kuulivat saavansa pennunpentuja. Kaikki sujui hyvin, kunnes toinen kollin tyttäristä - Unitaivas - kuoli. Taas Purohäntä oli surun murtamana, mutta kumppaninsa kanssa he yhdessä selvisivät surusta. Niin jälleen alkoi kollin elämässä onnelinen aika.
Toiveet: Luotettavia ystäviä ja kumppani. Varapäälliköksi ja sitä kautta päälliköksi. Haluaa, että häntä arvostetaan klaanissa. Purohäntä on vanhemmiten myöskin alkanut toivomaan vielä toista pentuetta, jotta hän saisi enemmän jälkeläisiä - enimmäkseen kollin sukua on vain Jokiklaanissa, Myrskyklaanissa vain hän ja Polttosydän. Purohäntä toivoisi elävänsä vielä pitkään soturina, terveenä sellaisena.
Purohäntä, 27.09.2018
En voinut pidetellä naurua katsoessani Sääskitassua. Tuolla innokkuudella häntä olisi kyllä helppo opettaa soturiksi. Oli totta, että mitä positiivisemmin suhtautui koulutukseensa sitä helpompaa mestarilla oli. Ja sitä nopeammin koulutus eteni. Positiivisesta asenteesta oli siis hyötyä niin mestarille kuin itse oppilaallekin.
"Lähdetään vain", maukaisin Sääskitassulle ja käännyin sisäänkäyntiä kohden. Pujahdin ulos leiristä piikkihernetunnelin kautta. Sääskitassu mitä ilmeisemmin seurasi minua, ainakin kuulin tassuttelua perästäni. Hiljensin hieman vauhtiani, jotta oppilaani pääsi vierelleni kävellessämme harjoittelupaikkaa kohden. Pistin juoksuksi hiekkakuopan lähentyessä lämmitelläkseni lihaksiani. Olihan nyt jo melko viileää päivisin, vaikka vasta lehtisateen alku olikin. Suorastaan ryntäsin hiekkakuopan pohjalle, olinkin odottanut taisteluharjoituksia. Niitähän ei enää näin soturina päässyt kokemaan, ellei sattunut olemaan oppilasta. Ja varsinkin, kun oli ehtinyt jo kertyä hieman ikää ja aikaa oppilasajoista, niitä todella kaipasi. Huokaisin haikeana muistoilleni, jotka yrittivät pakolla lipua ajatuksiini. Nyt ei kuitenkaan muisteltaisi mitään, vaan keskityttäisiin olennaiseen. Oppilaanikin saapui hiekkakuopan pohjalle seuraani. Tänne oli helpompi päästä näin lehtisateen aikaan, kun reunat eivät olleet vielä jäässä. Silloin oli vaikea päästä tänne ja ulos. Katsahdin Sääskitassuun hymyillen tuttua lempeää hymyäni.
"Olenhan jo opettanut sinulle hieman perustaa, joten jatketaan samoilla linjoilla. Ei kokeilla ainakaan mitään kauhean haastavaa", maukaisin muistellen viime kuun tapahtumia.
"Mutta, aloitetaanpa. Pysy tässä niin menen itse kauemmas", nau'uin Sääskitassulle, joka kuunteli minua innokkaana. Matka hiekkakuopalle ei ollut kadottanut hänen intoaan sitten ollenkaan - ja ihan hyvä niin. Tassuttelin nopeasti vähän matkan päähän oppilaastani ja käännyin häntä kohti. Ajattelin, että voisimme nyt kerrata hieman hyökkäystaitoja ja vaikka sen jälkeen puolustustaitoja.
"Yritä kaataa minut seuraavaksi", maukaisin ja otin tukevamman asennon. Kiinnitin katseeni Sääskitassuun ja hänen liikkeisiinsä. Soturioppilas valmistautui hyökkäykseen.
"Ja yritä keskittyä", lisäsin vielä viime hetken ohjeen ennen kuin Sääskitassu alkoi juoksemaan minua kohti. Uskoin, ettei oppilas saisi minua ainakaan heti kaatumaan. Taistelutaidot kuuluivat hyvin hallittuihin taitoihini ja olin jopa ylpeä niistä. En ollut kovinkaan hyvä saalistaja, mutta taistelijana olin hyvä. Kiitos hyvistä taistelutaidoistani kuului kyllä entiselle, jo kuolleelle, mestarilleni Kirsikkaviikselle. Hän oli ollut kyllä kunnioituksen arvoinen soturi, ihan elämänsä loppuun asti. Ja siksi omista oppilaistakin tulisi hyviä sotureita, sillä kaikki mitä opetin, oli Kirsikkaviiksi aikoinaan opettanut minulle. Tokihan sovelsin myös oppimiani taitoja ja kehitin niitä aina silloin tällöin.
Paransin vielä viime hetkellä asentoani, jotta Sääskitassu saisi kunnon vastuksen. Kyllä hän vielä joskus tulisi minutkin päihittämään. Oppilaastani huokuva into saattaisi kuitenkin heikentää hänen keskittymiskykyään. Tai ainakin se sellaiselta minusta tuntui. Oli hyvä olla intoa, mutta se piti ravistella hyökkäyksen ajaksi pois.
//Sääski? :D
Purohäntä, 13.10.2018
"Tämä riittää tältä kerralta", maukaisin, kun olin väistänyt jälleen yhden Sääskitassun hyökkäyksen. Hän kehittyi joka kerralla hiukan, muttei sentään pystynyt vielä minua päihittämään. Vaikka olinkin jo melko iäkäs soturi, en ollut mikään vanha. Minua ei saisi klaaninvanhimpiin vielä moniin kuihin.
Istuuduin alas ja kiepautin häntäni etutassujeni ympärille - en niinkään lämmikkeeksi, vain ihan muuten vain. Odotin, kunnes oppilaani teki samoin ja hän kohdisti katseensa minuun.
"Huomaan, että kehityt koko ajan. Mutta annan sinulle nyt seuraavia harjoituksia varten pari vinkkiä. Yritä keskittyä paremmin. On hyvä olla innoissaan jostain, muttei sitä saa olla liikaa. Kiinnitä huomiota siihen, ettei vastustaja pysty arvaamaan mitä teet. Jos esimerkiksi joku kissa tulee sinua kohti ja olet valmisasemassa väistämässä sivulle, kissa huomaa sen. Nyt voimmekin sitten lähteä leiriin", sanelin oppilaalleni ja nousin tassuilleni seisomaan. Lähdin tassuttelemaan harjoitusaukiosta pois Sääskitassun seuratessa minua. Kyllä hänestä vielä taitava soturi saataisiin.
"Äläkä anna palautteen masentaa. Se kuuluu harjoituksiin. Ymmärräthän sen?" naukaisin vielä varmuuden vuoksi. En halunnut, että asia jäisi vaivaamaan kumpaakaan.
"Ymmärrän kyllä", oppilaani vastasi ja aitous kuulsi hänen äänestään.
"Hyvä", lausahdin lempeää hymyä hymyillen. Katsahdin vielä takanani tassuttelevaan oppilaaseen. Pistin juoksuksi, kuten Sääskitassukin. Hidastin vauhtiani sen verran, että oppilaani pääsi vierelleni. Leirin suuaukko häämötti jo edessäpäin. Pydähdyin vasta leirissä ja käännyin Sääskitassua kohden.
"Saat loppupäivän vapaata, mutta voisit viedä klaaninvanhimmille ruokaa ensin", maukaisin oppilaalleni ennen kuin hän katosi silmistäni. Asetuin mukavasti erääseen leirin nurkkaan ja jäin katselemaan ympärilleni.
Sääskitassu, 18.10.2018
Yritin kyllä mestarini neuvojen mukaisesti keskittyä, mutta epäilin onnistumistani vahvasti. Ainakin siinä olin oikeassa, sillä ollessani Purohännän luona tämä kiepautti minut helposti, nopealla liikkellä vasten maata. Nousin ylös, ravistelin hiekkaa turkiltani ja palautetta saatuani peräännyin loitommas yrittääkseni uudelleen. Mielestäni pystyin nyt paremmin keskittymään, kuin edellisellä yrityksellä, kun osa ylimääräisestä innostani oli karissut. Syöksähdin uudelleen kohti mestariani, mutta aiempaa paremmasta keskittymisestä huolimatta löysin itseni nopeasti jälleen maasta. Kolmannella yrityksellä yritin keskittyä vielä lujemmin ja kiinnittää huomiota pienempiinkin yksityiskohtiin ja muuhun sellaiseen, jolla voisi olla vaikutusta asiaan. Vaikka olinkin pian taas maassa, olin mielestäni onnistun aavistuksen edellistä yritystä paremmin. Kömmin ylös ja kuljin loitommas neljättä yritystä varten. Rynnistin mestariani kohti ja teeskentelin hyppääväni, mutta aioin todellisuudessa sujahtaa hänen vatsansa ali. En kuitenkaan onnistunut peittämään aikeitani, sillä Purohännällä ei vaikuttanut olevan vaikeuksia hoksata juontani. Sekin yritys siis jäi onnistumatta. Mestarini vaikutti olevan loistavasti selvillä kaikista aikeistani. Epäonnistumiset eivät kuitenkaan syystä tai toisesta lannistaneet minua, vaan lähdin jälleen uuteen yritykseen. Vaikka tuskin päihittäisin vielä lähiaikoina Purohäntää, uskoin silti ainakin kehittyväni hiukan.
Harjoitusten jälkeen suunnatessamme leiriin minulle valkeni, miten Purohäntä oli ollut selvillä suunnitelmistani, ja tajusin, kuinka huonosti olin onnistunut keskittymään intonnostukseni takia. Leirissä suuntasin heti Purohännän ohjeiden jälkeen tuoresaaliskasalle ja valitsin siitä pienen jäniksen ja vesimyyrän. Toivoin klaaninvanhimpien pitävän valinnastani ja lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää. Pujahdin siihen sisään ja laskin jäniksen ja vesimyyrän klaaninvanhimpien eteen.
"Toin teille syötävää", sanoin, vaikka he varmasti huomasivat sen itsekin. Heti vastauksen saatuani peräännyin pesästä aukiolle.
Jasmiinitassu, 27.11.2018
Olin juuri palannut rajapartiosta mestarini Jäkälähampaan sekä Okrakarvan ja Kuoviviiksen kanssa. Illalle Jäkälähammas oli luvannut minulle harjoittelutuokion, mutta ennen sitä minulla olisi rutkasti vapaa-aikaa. Olin asettunut lempipaikalleni sotureiden pesän läheisyyteen ja annoin katseeni vaellella leirissä. Arkisen rauhoittava ja viihdyttävä meteli kajahteli notkossa katseeni seuratessa kahta innokkaasti lumessa telmivää pentua. Kaksikon musta laikukas sijaisemo pysytteli pois riehakkaiden leikkien tieltä pitäen silmällä hoidokkejaan ja aterioiden aivan pentutarhan suuaukon tuntumassa. Sammalsilmä loikki vierestäni pitkä sekä tuuhea häntä heiluen pirteänä oppilaansa luokse, kovaa vauhtia hupenevalle tuoresaaliskasalle ja ilmoitti tuolle äkkinäisestä lähdöstä metsästyspartioon. Innokkaana minua hieman vanhempi Leijonatassu ponkaisi jaloilleen ja siirtyi mestarinsa perässä piikkihernetunnelin suulle odottamaan viimeisiä partioon lähtijöitä. Klaanini varapäällikkö Haikarahuuto käväisi vielä sanomassa partiota johtavalle Kamomillapisaralle jotakin, jonka jälkeen partio katosi tunneliin Puuskahöyhen perää pitäen. Haikarahuuto puolestaan kääntyi ympäri ja asteli kohti päällikön pesää miltei törmäten Hyeenapentuun sekä Tuulispentuun, jotka vaikuttivat leikkivän hippaa.
"Hei, en kai häiritse?" Kuului yhtäkkiä minut säikäyttäen lempeä kollin ääni vierestäni. Käänsin tummanvihreät silmäni harmaansinertävään turkkiin vieressäni ja hymyilin varovaisesti Purohännälle.
"Et häiritse", naukaisin lyhyesti, mutta ystävällisesti katseeni kulkiessa pitkin kollin lihaksikasta kehoa.
"Saanko liittyä seuraasi tutkailemaan?" Purohäntä kysyi hieman hilpeänä. Kolli oli siis selvästikin huomannut minun tutkailleen leiriä pää todennäköisesti jälleen vinksallaan.
"Toki", naukaisin tökerösti soturille ja päästin katseeni jälleen vaeltamaan pitkin leiriä.
//Puro?
Purohäntä, 28.11.2018
Annoin omankin katseeni lipua leiriä reunasta reunaan ja kissasta kissaan. Jasmiinitassu oli toteuttamassa juuri yhtä lempipuuhaani, joten miten olisin voinut vastustaa kiusausta liittyä seuraan. Huomasin itsenikin välillä yksikseni ollessani katselevani leirin vilinää ja vilskettä. Toki niin ei kovinkaan usein tapahtunut, sillä yleensä hakeuduin joko itse seuraan tai sitten joku muu halusi hakeutua minun seuraani - milloin mitenkin. Olin päättänyt liittyä tällä kertaa Jasmiinitassun seuraan, sillä kumppanini oli lähtenyt vähän aikaa sitten rajapartioon ja minä olin jäänyt ilman Polttosydämen seuraa. En ollut myöskään tavoittanut katseellani oppilastani Sääskitassua, joten olin tyytynyt olemaan tekemättä mitään.
"Miten koulutuksesi sujuu? Oliko Jäkälähammas mestarisi?" maukaisin kysymykset ilmoille, sillä enhän minä tietenkään voinut hiljaisuudessa istua, kun oli mahdollisuus keskustella. Löysin itseni useinkin juttelemassa ties kenelle, kuka nyt sattu tielle sattumaan. Ei ollut myöskään väliä, oliko keskustelukumppani oppilas tai soturi. Pentujenkin kanssa oleskelu sujui varsin hyvin. En vain pitänyt kauheammin yksin istuskelusta. Siirsin katseeni leirin kissoista Jasmiinitassuun, joka oli melko tuore oppilas. Hän omasi tummanharmaan turkin sekä tummanvihreät silmät. Ainakin muistelin, ettei naaras ollut ollut kovin kauaa oppilaana. Voih, olisinpa vielä itsekin oppilas, ihan elämäni alussa. Kaikki suurimmat asiat olivat tapahtuneet elämässäni juuri oppilasaikana tai sitten ihan soturiaikojen alussa. Ja tässä sitä vielä soturina porskutettiin eteenpäin. En kyllä vielä kokenut itseäni mitenkään vanhana, vaikka yksi vanhimmista sotureista olinkin. En kuitenkaan onneksi vanhin. Ravistelin hieman päätäni saadakseni siirrettyä ajatukseni taka-alalle, jotta voisin keskittyä siihen. mitä Jasmiinitassu tulisi esittämääni kysymykseen vastaamaan.
//Jasmiini? tästä tuli vähä sekava ja tönkkö, mut toivottavasti ei haittaa :')
Tästä välissä tarinat kirjoitettiin Sota-osioon.
Usvatassu, 07.12.2018
Laahustin mestarini perässä eteenpäin kohti Tuuliklaanin reviiriä. Olimme ylittäneet joen kahdesti astinkiviä myöten. En ollut koskaan käynyt Jokiklaanin reviirillä, jonka vuoksi paikka oli minulle täysin outo. Leirissä olin haistanut jokiklaanilaisten kalalta haisevan hajun. Huomasinkin leirin pääaukiolla jonkun syövän kalaa. Isla olisi takuulla viihtynyt heidän luonaan. Olin kohdannut myös Mesiviiksen ohimennen ennen päällikön pesään menemistä. Olin tervehtinyt Usvahännän poikaa hennolla hymyllä. Ennen heidän leiristään poistumista olin kertonut kollille pikaisesti hyökkäyksestä ja siitä, mikä tehtävä minulla ja mestarillani oli meneillään. Kolli oli säikähtänyt, mutta kehotti meitä jatkamaan matkaa.
Tuuliklaanin reviiri oli pääasiassa nummea. Sen ja Jokiklaanin raja oli Haikarahuudon mukaan joki. Kuljimme eteenpäin rauhallisin askelin, sillä taistelu oli rasittanut lihaksiani.
"Mitä te teette täällä?" ääni sai minut nostamaan pääni ylös. Pysähdyimme ja olin vähällä törmätä Haikarahuutoon. Edessämme seisoi vaalea sinisilmäinen naaras, kellertävä vaaleanharmaa naaras, vaaleanharmaa naaras sekä vaaleanruskea keltasilmäinen kolli. En tunnistanut heistä ketään.
"Ja mitä teille on tapahtunut?" partion ainoa kolli kysyi viitaten haavoihimme.
"Viiltoklaani hyökkäsi leiriimme viime yönä. Meidän täytyy jutella Karpalotähden kanssa", ilmoitti mestarini tasaisella äänellä.
"Onko Saniaistähti kuollut?" partion johdossa seisova naaras kysyi. Hänen silmänsä suurenivat valtavan kokoisiksi, kun hän katsoi meitä yllättyneenä.
"Ei, ei ole. Hän on parantajan pesällä haavojensa vuoksi, mutta toipuu kyllä", varapäällikkö ilmoitti tyynesti. Tuuliklaanilaisnaaras nyökkäsi helpottuneena.
"Seuratkaa meitä, me viemme teidät leiriin", sinisilmäinen naaras naukaisi ja lähti johdattamaan meitä eteenpäin. "Piiskukynsi, hoida partio loppuun", naaras lisäsi vielä. Keltasilmäinen kolli nyökkäsi ja lähdi johdattamaan kahta muuta kissaa poispäin meistä.
"Nimesihän on Hiutaleturkki, eikö niin?" Haikarahuuto kysyi tuuliklaanilaisnaaraalta, joka vastasi nyökäten. Hän vilkaisi minua nopeasti.
"Onko Viiltoklaanista ollut Tuuliklaanille haittaa? Mietin vain, kun sekä Varjoklaani että Kuolonklaani ovat rajanaapureitanne", mestarini kysyi. Hiutaleturkki käänsi katseensa eteenpäin.
"Reviirillämme on toki leijaillut viiltoklaanilaisten hajuja, mutta suurempaa ongelmaa heistä ei ole ollut. Ovat todennäköisesti varastaneet riistaa, mutta todisteita ei ole, joten emme voi tehdä asialle mitään", ilmoitti naaras viileästi.
Ei mennyt kauaakaan, kun Tuuliklaanin leiri häämötti edessämme. Se oli aivan erilainen kuin Myrskyklaanin piikkihernemuureista rakentuva tai Jokiklaanin kaislikossa sijaitsevat leirit. Tuuliklaanin leiri sijaitsi kuopassa, sitä reunustivat pienet piikkihernepensaat. Hiutaleturkki johdatti meidät leiriin. Yllätyksekseni aukiolla ei näkynyt pesiä. Leirin pääaukiolla oli suuri kivi, ja yhdellä reunustalla kuopan reunassa oli onkalo. En viitsinyt mainita leirin pesättömyydestä, sillä ajattelin sen olevan tökeröä. Kysyisin asiasta myöhemmin Haikarahuudolta. Hiutaleturkiksi kutsuttu naaras johdatti meidät ruskean raidallisen kollin luokse. Arvelin kollin olevan Karpalotähti, Tuuliklaanin päällikkö.
"Haikarahuuto, mikä tuo teidät Tuuliklaaniin?" kolli kysyi yllättyneenä ja vilkaisi minua, mutta piti katseensa mestarissani.
"Viiltoklaani hyökkäsi leiriimme viime yönä. Saniaistähti järjestää päälliköille ja varapäälliköille Myrskyklaanin leirissä kokouksen. Pääsettekö tulemaan?" Haikarahuuto kysyi. Karpalotähti mietti hetken ajan, kunnes nyökkäsi.
"Uskon niin. Minä ja Lovijuova tulemme", tuuliklaanilainen ilmoitti. "Tarvitsetteko apua jossakin?" Haikarahuuto pudisti päätään.
"Menetimme kyllä joitakin kissoja, mutta me pärjäämme, kiitos kyysmästä", kolli naukui väläyttäen tuuliklaanilaiselle pienen hymyn. Karpalotähti nyökkäsi.
"Me taidammekin lähteä heti, täytyy ehtiä leiriin auringonlaskun aikoihin", Myrskyklaanin varapäällikkö naukui.
"Ymmärrän. Tähtiklaani pitäköön teidät turvassa!" Tuuliklaanin päällikkö huudahti peräämme, kun poistuimme Tuuliklaanin leiristä. Matkalla käännyin mestarini puoleen kysyen:
"Miksi Tuuliklaanin leirissä ei ollut lainkaan pesiä? Missä he nukkuvat?" Mestarini käänsi katseensa minuun ja haukotteli.
"He nukkuvat taivasalla. Tuuliklaanilaiset kai ajattelevat olevansa niin lähempänä Tähtiklaania", mestarini osasi kertoa. Kohotin hieman yllättyneenä kulmiani. En odottanut vastauksen olevan tuollainen, mutta hyväksyin sen. Minä en uskonut Tähtiklaaniin. En tiennyt, oliko se oikeasti totta. Onnekseni Haikarahuuto ei yrittänyt saada minua uskomaan, vaan kertoi siitä niin kuin itse siihen uskoi. Olisihan se ihanaa, jos jokin sellainen olisi olemassa, mutta toisaalta.. Miksi Tähtiklaani tapattaisi niin paljon hyviä kissoja, jos sen tehtävä oli pitää niistä huolta?
Leiriin päästyämme menin suorinta tietä tuoresaaliskasalle. Nappasin hampaisiini oravan, jonka söin nopeasti oppilaiden pesän liepeillä. Sitten menin suoraan nukkumaan pesemättä turkkiani lainkaan. Ilta hämärsi jo, ja minä olin hurjan väsynyt. Heti sammalvuoteelle päästyäni vaivuin rauhattomaan uneen. Jalosydämen kuolema ja koko hyökkäys ylipäätään piinasi mieltäni.
Heräsin yöllä siihen, että uni vain loppui kesken. Noin vain väsymys katosi ja olin virkeä kuin mikä. Pyöriskelin lämpimässä pesässä tovin, jonka jälkeen totesin sen olevan hyödytöntä. Astelin ulos pesästä leirin pääaukiolle. Sitä vartioi kaikkiaan kolme soturia. Kaksi heistä pysyivät pääaukiolla ja yksi kävi silloin tällöin ulkopuolella kiertämässä leirin lähellä. Saniaistähti selkeästi halusi pitää klaaninsa turvassa, vaikka Viiltoklaani tulisi hetkeen takaisin meidän leiriimme. Kohtasin Purohännän katseen. Muistin kollin nimen, sillä olin kuullut Haikarahuudon muutamia kertoja käskevän tämän kollin partion johtoon. Purohäntä oli kai erinomainen soturi, ainakin siltä hän vaikutti. Soturi oli taistellut hyökkäyksessä Viiltotähteä vastaan. Hän oli pärjännyt paljon paremmin kuin minä.
"Hei Usvatassu, etkö saa unta?" vaalea kolli kysyi rauhallisella äänellä. Käänsin katseeni pilvettömälle taivaalle. Tähdet tuikkivat kirkkaina. Kuuta ei näkynyt, sillä nyt oli uudenkuun aika. Illan aikana leirin pääaukiolle oli satanut puhdasta lunta. Se oli peittänyt suuren osan veriläikistä.
"Enpä oikeastaan. Hyökkäys valvottaa", vastasin vaivalloisesti haukotellen. Tunsin, kuinka leirin rikkinäisistä seinämistä sisään pääsevä puhuri takertui vaalean siniharmaaseen turkkiini. Se sai kehoni tärisemään kylmästä. Pesän lämpö houkutteli minua, mutta en viitsinyt mennä sinne vain pyöriskelemään.
//Puro? (Ps siirsin sitä päälliköitten kokousta nii et se on 9-12.12. eikä päivää aikasemmi :)
Purohäntä, 08.12.2018
Ymmärsin kyllä, miksei Usvatassu saanut nukuttua. Hyökkäys mahtoi vaikuttaa häneen paljonkin ja pitää hänet hereillä. Onneksi olin saanut itse jäädä vartioon yön yli kahden muun kissan kanssa. En olisi itsekään saanut unen päästä kiinni. Muistin kyllä kuinka huonosti olin nukkunut edellisen sodan jälkeen. Ja kun olin viimein nukahtanut, unissa oli näkynyt vain verisiä ja kuolleita kissoja. Viiltoklaanin hyökkäys klaaniimme oli maksanut paljon. Kissoja oli loukkaantunut hirmuinen määrä ja osa oli loukkaantunut todella pahasti. Saniaistähti oli menettänyt hengenkin. Eikä mikään ihme, jos Usvatassu ei nyt saanut nukuttua.
"Tuskin minäkään saisin unta", maukaisin päästäen suustani höyryvanan. Tähän aikaan pikkupakkanen kipristeli jo ohuen turkin omaavia kissoja. Olin onnekas, kun minulla oli paksu turkki, vaikka se viherlehden aikaan ongelmia tuottikin. Katsahdin siniharmaan naaraan turkkia, eikä se ollut kovinkaan paksu. Usvatassu oli ollut vasta jonkun aikaa Myrskyklaanissa oppilaana. Hän oli ollut sitä aikaisemmin erakko ja ohimennen olin kuullut hänen olevan sukua jo edesmenneelle Usvahännälle. Mikä pysyisi tässä klaanissa muka salassa?
"Miten koulutuksesi etenee?" kysyin, sillä halusin kääntää puheenaiheen pois hyökkäyksestä ja sen aiheuttamasta tuhosta. Naaraan mestari taisi olla Haikarahuuto, klaanin nykyinen varapäällikkö. Vaikka kolli olikin melko nuori - ainakin minuun verrattuna - hän hoiti tehtävänsä hyvin ja huolella. Hän oli siitä päätellen myös oikein hyvä mestari Usvatassulle.
//Usva?
Usvatassu, 08.12.2018
"Ihan hyvin. Luulisin", vastasin epäröiden vaalealle kollille, joka istui edessäni ja tarkkaili ympäristöä juttuhetkemme lomassa. Kolli katsoi minua hieman hämmästyneesti.
"Minä osaan jo taistella ja saalistaa, mutta soturilaki ei vain onnistu. En muista kohtia saatika sitten osaa noudattaa jokaista. En ymmärrä, miksi muiden klaanien täytyy huolehtia toistensa pennuista, mutta he ovat siltikin toistensa vihollisia, eivätkä saa olla esimerkiksi kumppaneita", nau'uin hämilläni. Purohäntä väläytti minulle hennon myötätuntoisen hymyn.
"Se johtuu siitä, että pennut ovat pieniä, eivätkä ole syyllisiä klaanien välisiin erimielisyyksiin. Tähtiklaani ajattelee jokaisen pennun olevan viaton, koska he eivät osaa ajatella kuten soturit tai selvitä yksin. Klaanit haluavat olla itsenäisiä, jonka vuoksi kumppanuussuhteet ovat kielelttyjä, vaikka kyllä niitäkin tapahtuu toisinaan", kokenut soturi selitti ja heilautti häntäänsä puolelta toiselle. Kuuntelin tarkkaavaisesti ja luulin ymmärtäväni kohdan hieman paremmin.
"Ai kuten Mesiviiksi rakastui Helmiloisteeseen?" varmistin asian Purohännältä. Kolli vastasi nyökäten ja hymyili.
"Juuri niin. Et ehkä tiennyt, mutta minunkin tyttäreni asuu Jokiklaanissa. Valkohäntä rakastui erääseen jokiklaanilaiseen, jonka jälkeen hän muutti sinne", Purohäntä naukui haikeasti. Katsoin häntä pahoitellen. Kolli takuulla ikävöi tytärtään.
"Olen pahoillani, on varmasti rankkaa olla erossa hänestä", totesin myötätuntoisesti ja laskin pääni alas. Purohäntä kohautti lapojaan ja käänsi katseensa taivaalle. Minä tein samoin. Muutama pilvi oli leijaillut yllemme. Pilvet olivat hajanaisia ja hentoja, niiden lävitse saattoi nähdä pari kirkasta tähteä. Klaanikissat uskoivat, että tähdet olivat Tähtiklaanin jäseniä. En tiennyt, uskoinko itse moiseen. Mieleni teki uskoa niin, mutta toinen osa minusta vakuutti sen olevan pelkkää huuhaata, jonka joku vanhus aikoinaan oli keksinyt lohduttaakseen pelkäävää pentua.
"Tunsitko sinä Usvahännän? Tai siis... Minä mietin vain, että jos muutkin kuolleet palavat takaisin, tuleeko hänkin?" kysyin soperrellen Purohännältä, joka käänsi katseensa taas minuun.
//Puro?
Purohäntä, 08.12.2018
"Tunsinhan minä Usvahännän, tosin en kauhean hyvin. Tunsin hänet samoin, miten tunnen nyt sinutkin, klaanitoverina", vastasin yhteen Usvatassun esittämään kysymykseen. En tiennyt, mitä ylösnousseista voisin naaraskissalle sanoa, kun en tiennyt niistä itsekään melkein mitään. Mutta jos kaikki jatkuisi samaan malliin kuten aikaisemminkin, olisi ainakin mahdollisuus, että Usvahäntä ylösnousisi jonakin päivänä.
"On toki mahdollista, että Usvahäntä ylösnousee, muttei voi olla koskaan varma", maukaisin hymyillen. En voinut sanoa mitään tuon tarkemmin.
"Sinä varmasti haluaisit tavata Usvahännän ja muita sukulaisiasi, jotka ovat jo kuolleet. Uskon myös, että Usvahännän elossa olevat pennut odottavat hänen ylösnousevan. Ja uskoisi nyt, että hän ylösnousee, kun niin moni muukin on ylösnoussut", naukaisin Usvatassulle.
"Odotan itsekin eräiden kissojen ylösnousua. Moni ystävistäni on jo kuollut ja olisi mahtava tilaisuus päästä tapaamaan heitä", selittelin, mutta hiljenin viimein aikeenani antaa Usvatassullekin puheenvuoro johonkin väliin. Minua ei saisi päästää pölöttämään liikaa jonnin joutavia, enkä yleensä niin tehnytkään. Mutta tämä aihe varsinkin kiehtoi minua kovasti. Kaikki nämä ylösnousseet kissat, jotka olivat palanneet Tähtiklaanista takaisin Myrskyklaaniin.
//Usva? kauhee mini taas
Usvatassu, 13.12.2018
Kuuntelin Purohäntää ja nyökkäilin vähän väliä. Välillä huomasin silmieni painuvan kiinni. En tahtonut olla epäkohtelias, joten pakotin itseni pysymään loppuun asti hereillä ja kuuntelin kokenutta soturia. Puolet hänen puheistaan meni ohi, mutta nyökkäilin silti. Kun hän oli valmis puheissaan, päästin ilmoille makoisan haukoituksen. Kolli naurahti ja katsoi minua huvittuneesti.
"Väsyttääkö?" tämä kysyi. Irvistin pahoitellen ja nyökkäsin.
"Menen nukkumaan, ennen kuin väsymys katoaa taas. Hyvää yötä!" huudahdin perääni kun pujahdin oppilaiden pesään. Hiidin hiljaa toisella puolella pesää sijaitsevalle vuoteelleni ja asetuin siihen mukavaan asentoon. Suljin silmäni ja annoin itseni vaipua rauhattomaan uneen.
(Loppu ei oleellinen Purohännän kannalta.)
Tiikeriraivo, 07.01.2019
Raotin väsyneenä keltaisia silmiäni ja katselin ympärilleni. Nuuhkunenä sekä Kortelampi nukkuivat rauhassa omilla vuoteillaan, mikä kertoi minun heränneen aikaisin. Yleensä Kortelampi oli meistä se, joka nousi aikaisin ja meni myöhään nukkumaan. Kortelampi auttoi meitä kahta - arvostin hänen apuaan suuresti. Hänellä oli edelleen hyviä neuvoja minulle, vaikka olinkin Myrskyklaanin täysi parantaja. Kumma juttu, ettei se ärsyttänyt ollenkaan. Ehkä olin kasvanut jo vanhaksi ja viisaaksi, enkä takertunut enää mitättömiin asioihin. Sanat vanha ja viisas hätkähdyttivät minut täysin hereille, joten aloin sukimaan punertavan oranssia turkkiani karkealla kielelläni. Sammalhiput tuntuivat vallanneen turkkini täysin. Turkin suittuani nousin vaivalloisesti ylös ja kävelin ulos hämärästä pesästä. Minun piti tehdä jotain, mutta mitä? Kävelin tuoresaaliskasalle ja nappasin itselleni kohmeisen hiiren. Kävelin se hampaissani leirin laitamille ja haukkasin palasen. Huomasin siniharmaan kollin astelevan minua kohti ja pian hän istuutuikin jo vierelleni.
"Huomenta Tiikeriraivo, olet aikaisin jalkeilla", Purohäntä naukaisi ja kiepautti hännän etutassujensa ympärille, ilmeisesti lämmikkeeksi. Nyökkäsin kollille nopeasti. En ollut vieläkään oppinut keskustelemaan ilman kiusallista tunnetta ja hiljaisuutta osaltani, vaikka olinkin kehittynyt siinä huimasti. Soturina ollessani tuskin puhuin kellekään. Huomasin katsella ympärilleni. Ei kissan kissaa Purohännän ja pesän suuaukolla istuskelevien kahden kissan lisäksi. Vilkaisin taivaalle. Nyt täytyi olla hyvin varhainen aamu. Vaikka heräsin muutenkin aikaisin, en koskaan näin aikaisin. Tai sitten se vain johtui siitä, että olin pystynyt menemään aikaisemmin nukkumaan. Kiitos Nuuhkunenän ja Kortelammen avun, pystyn nykyään nukkumaan yöni paremmin.
"Huomenta", tajusin viimein vastata soturille jotakin, enkä vain istua mykkänä paikoillani. Olihan se hieman epäkohteliasta olla vastaamatta mitään, kun toinen varta vasten halusi kanssa keskustella. Olin huomannut ennenkin Purohännän ties kenen seurassa, hän oli varmaan juuri sitä sosiaalista sorttia. Toisin kuin minä. Hän keskusteli monen kanssa, mutta minä vain potilaideni ja tovereideni kanssa, silloinkin vain kun oli pakko.
"Onko kaikki hyvin?" Purohäntä kysyi ja kallisti aavistuksen päätään. Tunsin sinisen katseen turkillani, kun kolli katsoi minua. Näytinkö mukamas siltä, että minulla olisi jotakin huolia?
"On, kiitos kysymästä. Entä sinulla?" maukaisin ja kollin seura alkoi tuntua jo luontevammalta. Ehkä Purohäntä halusi vain tutustua klaaninsa parantajaan, olihan se ihan suotavaakin.
"Erittäin hyvin", Purohäntä naukui ja katsahti muualle - hyvä niin. Tuon kumppani Polttosydän asteli meitä kohti hymyillen.
"Huomenta Tiikeriraivo", naarassoturi tervehti ensin minua ja nyökkäsi sitten kumppanilleen. Minä tuskin koskaan kokemaan rakkautta...
"Huomenta", vastasin, mutta nousin sitten ylös. "Jätänkin teidät kahden."
Lähdin tassuttelemaan kohti pesääni aikeinani tarkistaa yrttivaraston tilanne. Olisi varmaan parasta käydä jossain kohtaa keräämässä lisää yrttejä.
"Tiikeriraivo!" Purohäntä huusi perääni. Ihmettelin, minkä ihmeen takia hän halusi minun kääntyvän. Käännyttyäni näin kollin jolkottavan kohti hiiri suussaan. Hiiri! Olin kokonaan unohtanut ja jättänyt sen!
"Tämä taisi unohtua", soturi maukaisi huvittuneena ja laski hiiren eteeni.
"Kiitos, Purohäntä", hymähdin ja nappasin hiiren. Miten olin oikein unohtanut hiiren kokonaan sinne? Yhden puraisunkin jälkeen? Hiiri hampaissani astelin parantajan pesään jatkamaan syömistä ennen yrttivaraston katsomista. Näin ei ollut käynyt aikaisemmin. Kaipa tämä johtui vain pienestä väsymyksestä.
(Tarinan kirjoitin toisella hahmollani, siksi lisäsin Purohännän tarinoihin.)
Purohäntä, 24.07.2018
"Minä en todellakaan toivo enää uutta sotaa. Eikä kenenkään pitäisi toivoa", maukaisin oppilaalle ja nuolaisin pariin otteeseen rinnastani pari takkua sileeksi.
"Olet hyvin älykäs oppilaaksi. Olet nimittäin täysin oikeassa. Emme voi koskaan tarkasti tietää, miten toisilla klaaneilla menee minkään asian suhteen. Tiedän ainakin sen, että Jokiklaani saa nyt paljon riistaa joesta kuin esimerkiksi lehtikadon aikaan. Heidänkin klaaninsa on varmasti viherlehden aikana parhaimmillaan, en epäile sitä yhtään. Mutta klaanimme on nyt vahvimmillaan, kuten kuuluukin olla. En sano sitä, että Myrskyklaani päihittäisi muut klaanit mennen tullen, mutta olemme vahvoja. Pystymme puolustamaam rajojamme", nau'uin Amiraalitassulle. Parantelin hieman asentoani ja kiepautin häntäni etutassujen päälle.
"Uskon kyllä, että monella on sama toive kuin sinulla. Kaikkihan me haluamme elää rauhassa", sanoin nyökytellen päätäni. "Rauha on enemmän kuin toivottu. Toivottavasti se kestäisi."
Nostin tassuni ja aloin puhdistamaan sitä samalla, kun odotin Amiraalitassun sanovan jotain. Oppilas oli yllättänyt minut noin tuoreeksi oppilaaksi tiedoillaan. Ei moni osaisi kertoa tuollaista tuon ikäisenä.
//Amiraali? Tuli aikas sekava ja tönkkö :/
Amiraalitassu, 24.07.2018
Punnitsin Purohännän sanoja mielessäni, koska klaaneilla oli varmasti aina parantamisen varaa turvallisuudessa, ravinnossa ja jokaisen hyvinvoinnissa. Tunsin myös tietynlaista ylpeyden tunnetta rinnassani, kun soturi puhui älykkyydestä. Kätkin sen kuitenkin syvimpiin syövereihin ja pidin kasvoillani tympääntyneen ilmeen. Keskustelu oli - kerrankin - muuta kuin pentutarhassa puhutuista nukkumaanmenoajoista ja leiristä karkaamisesta.
“Rauha on enemmän toivottu. Toivottavasti se kestäisi”, Purohäntä naukaisi ja alkoi huoltamaan turkkiaan
Olin soturin kannalla asiassa, koska metsän hukkuminen uudelleen ja uudelleen vereen ei ollut hyvästä. En voinut kuitenkaan olla ajattelematta, että sodan puhjetessa pystyisin puolustamaan omiani, sekä itseäni.
“Aivan. Moni nuori soturi himoitsee taisteluita ja sotaa, mutta loppujen lopuksi he joko jänistävät tai uhkarohkeina kuolevat ensimmäisenä. Sen takia pyrin ottamaan kaiken tiedon mukaani paikkoihin, joissa tulen käymään. Etten olisi tyhmänrohkea ja uskon, että Tiaislaulu opettaa minulle kaiken tarvitsevan”, mumisin, ehkä jopa epäselvästi, koska katseeni oli kiinnittynyt Hyeenapentuun.
Hän harjoitteli - jotain - leirin hiekkaisella alueella. Tunsin niskakarvojeni värähtävän, koska en tuntenut oloani mukavaksi pentujen keskellä. Hyeenapentu näytti varsin turhautuneelta yhdessä vaiheessa, joka sai minut kurtistamaan otsaani ihmetyksestä. En itse uskonut osaavani kuitenkaan paljoa häntä opastaa. Kaikilla oli aina uutta opittavaa, mutta varsinkin oppilailla. Käänsin katseeni pois pennusta ja etsin katseellani Tiaislaulua. Jollain tavalla pentu herätti kiinnostukseni, mutta samalla selkäpiitäni pitkin kiipesi satakunta muurahaista muistuttaen entisistä ajoista. En edes ymmärtänyt miten olin antanut sen mennä
//Puro?
Purohäntä, 27.07.2018
Kuuntelin korvat höröllä Amiraalitassua samalla, kun suin turkkiani. Aloin vahvistua yhä enemmän siitä, kuinka hyödylliseksi ja hyväksi soturiksi Amiraalitassu tulisi, jos hän olisi jo oppilaana tällainen.
“Aivan. Moni nuori soturi himoitsee taisteluita ja sotaa, mutta loppujen lopuksi he joko jänistävät tai uhkarohkeina kuolevat ensimmäisenä. Sen takia pyrin ottamaan kaiken tiedon mukaani paikkoihin, joissa tulen käymään. Etten olisi tyhmänrohkea ja uskon, että Tiaislaulu opettaa minulle kaiken tarvitsevan”, oppilas mumisi. Kaikissa hänen sanoissaan oli asiaa ja olin samaa mieltä hänen kanssaan. Annoin katseeni vaeltaa leirissä ja huomasin kumppanini Polttosydämen. Huulilleni muotoutui heti hymy nähdessäni hänet.
"Onko sinulla mielessä vielä ketään tiettyä?" maukaisin kysyvästi Amiraalitassulle. Tuskin kollilla olisi mielessään ketään tiettyä, josta pitäisi, mutta kannattihan sitä nuorukaiselta kysäistä. Tai sitten enemmänkin vain vein keskustelua aivan väärään suuntaan, en kuitenkaan välittänyt. Kysymys oli vain pulpahtanut mieleeni, enkä sitä ollut alkanut poiskaan karistamaan. "Tiedäthän mitä tarkoitan?"
//Amiraali?
Amiraalitassu, 27.07.2018
“Onko sinulla mielessä vielä ketään tiettyä?” Purohäntä kysyi.
Tunsin turkkini värähtävän uudestaan, koska kysymys loi päähäni sekalaisia ajatuksia. En koskaan ollut kiinnittänyt kehenkään naaraaseen paljoa huomiota. Se oli myös ollut omalla tavallaan hankalaan, koska pentuaika oli ollut varsin erakkomaista. Vastaukseksi kävi varmastikin kieltävä lause.
“Tiedäthän mitä tarkoitan?” kolli vielä varmisti ja vastasin kevyellä nyökkäisyllä, vaikka en ollut varma näkikö tuo edes sitä.
“Ei, mielessäni ei ole vielä ketään”, murahdin ja käännyin katsomaan Purohännän kumppania, Polttosydäntä.
He näyttivät usein iloisilta yhdessä, erittäin rakastuneilta. En jaksanut kuitenkaan uskoa saavani koskaan sellaista suhdetta kehenkään naaraaseen, mutta tahdoin antaa pienen toivonkipinän kulkea sisimmässäni. Tiettyjen tunteiden kanssa eläminen lopullisesti aiheutti aina vain enemmän ja enemmän kutinaa selässäni.
“Sinä ja Polttosydän olette näyttäneet aina kovin onnellisilta toistenne kanssa. Toivon, että se jatkuu vielä pitkään”, naukaisin, mutten voinut antaa murahduksen kaikua ilmapiirissä.
Tahtoisin kohdella sukupuolta katsomatta kissoja tasavertaisesti, se oli aina ollut päämääräni. En jaksanut aina vain uskoa siihen tarpeeksi. Ehkä tulisin jonain päivänä kohtelemaan klaanilaisia kuin pahempaakin sairautta, tai ehkä murtaisin jonkun kissan sydämen anteeksiantamattomasti? Niin kuin minulle tehtiin pienenä, siltä se ainakin tuntui. Meinasin kysyä Purohännän pennuista Polttosydämen kanssa, mutta vältin aihealuetta. Muistikuvani olivat hämäriä liittyen kaksikon pentuihin, enkä ollut varma jos joku heistä oli kuollut tai sitten ei. Siskoni kuolema oli musertanut vanhempien sydämet ryttyyn, miltä sitten muista tuntui? Pudistin päätäni ja annoin ajatusten upota kauas pois, tahtoisin olla läsnä, jos kolli sanoisi jotain.
//Puro?
Purohäntä, 30.07.2018
Amiraalitassu kertoi, ettei hänellä ollut mielessään vielä ketään tiettyä. Eikä se kyllä ollut mikään ihmekään. Olihan toinen vasta tuore oppilas.
"Sinä ja Polttosydän olette näyttäneet aina kovin onnellisilta toistenne kanssa. Toivon, että se jatkuu vielä pitkään", soturioppilas naukaisi. Nyökkäsin hänelle samalla lempeää hymyä hymyillen, joka nähtiin usein kaareilevan huulillani.
"Onnellisia me olemmekin", maukaisin kollikissalle, "on paljon helpompaa, kun on toinen, jolle jakaa niin ilot kuin murheet."
Hymyilin Polttosydämelle tuon huomatessa minut. Naaras kuitenkin jatkoi vielä hommiaan. Hän rakasti soturin tehtäviä ja ajatteli aina klaaninsa parasta. Polttosydän oli ollut päällikkönäkin ja siihen asemaan hän olisi kuulunutkin. Muistan kuinka hän urhoollisesti kerran taisteli kettua vastaan ja viipyi sitten pitkään parantajan pesällä. Ja hänen murheenaan ei ollut toipuminen, vaan se, milloin hän pääsisi jälleen soturin tehtäviin. Olin jakanut kaikki hänen kanssaan ja hän minun. Oli uskomattoman helppoa kantaa jotain murhetta, kun osa painosta oli toisella.
"Ja iloiset kuin surullisetkin hetket voi jakaa ystävän kanssa. Kaikki on helpompaa, kun ympärillä on ystäviä, jotka ovat sinulle tärkeitä", mau'uin.
//Amiraali?
Amiraalitassu, 30.07.2018
"Ja iloiset kuin surullisetkin hetket voi jakaa ystävän kanssa. Kaikki on helpompaa, kun ympärillä on ystäviä, jotka ovat sinulle tärkeitä", Purohäntä naukaisi.
Käännyin katsomaan kolliin päin silmät sirrillään ja heilautit häntääni epämiellyttävän olon hiipiessä ruumiiseeni kiinni. En omistanut ystäviä, lähestulkoot ketään sukulaista jonka kanssa olisin voinut jakaa murheeni. Olin haudannut ne kuoreni alle ja pitänyt ne siellä. Ystävien hankkiminen ei tuntunut osalta minua, enkä jaksanut ajatella kertovani jollekin tärkeitä asioita itsestäni ja sen jälkeen tuo lavertelisi ne eteenpäin. Purohäntä ei varmasti ollut tietoinen noista asioista, joten tiesin, että paha minun häntä oli syyttää.
“Niin, jos on sellaista sorttia”, murahdin ja pidin katseeni vanhemman soturin hymyilevissä kasvoissa.
Kun Purohäntä oli tullut juttelemaan kanssani, olin ajatellut jutustelun pidetessä, että kolli olisi ihan normaalin sortin klaanikissa. Tunteilu sai minut kuitenkin syrjäytymään entistä enemmän pois sellaisten kissojen seurasta. Niinpä nousin ripeästi ylös jo viilentyneestä maasta ja venytin ruumistani. Käännyin Purohännän puoleen, joka oli siirtynyt katsomaan lähtöäni.
“Ehkä minun olisi parasta nyt lähteä, mutta kiitos seurasta. Tapaamme varmasti vielä, asummehan samassa klaanissa”, naukaisin ja hetken aikaa mulkoilin paheksuen Purohäntää, mutta en kiistänyt etten keskustelisi toistamiste hänen kanssaan.
Ei tuo loppujen lopuksi tyhmintä seuraa ollut.
//Puro?
Purohäntä, 02.08.2018
"Ehkä minun olisi parasta nyt lähteä, mutta kiitos seurasta. Tapaamme varmasti vielä, asummehan samassa klaanissa”, Amiraalitassu sanoi. Nyökkäsin.
"Selvä. Nähdään myöhemmin", maukaisin ja nousin itsekin tassuilleni. Lähdin jolkottelemaan hymy huulillani Polttosydäntä kohti.
"Tulisitko johtamaani rajapartioon?" naaraskissa kysyi hivenehkön kysyvällä äänensävyllä. Kohautin aluksi lapojani.
"Mahdankojan jaksaa näin kuumalla", nau'uin leikkimielisesti virnistäen. Polttosydän läppäsi minua hännänpäällään kylkeen.
"Jaksat", tuo naukaisi. Hymähdin huvittuneena ja lipaisin kumppanini otsaa karkealla kielelläni.
"Ehkä minä sitten jaksan", maukaisin hymyillen.
"Joko olette tulossa - kyyhkyläiset", Hyasinttimyrsky naukaisi huvittuneena ja asteli luokseni. "Ja ainiin, Purohännälle tiedoksi, minäkin tulen mukaan partioon."
Irrottaiduin Polttosydämestä ja karsahdin lempeästi hymyillen paikalle saapuneeseen kollikissaan. Pian seuraamme saapui myös Okrakarva. Olin päässyt jo yli pentujemme kuolemasta. Okrakarvan katsominen ei tuottanut enää tuskaa, niin kuin joskus aikaisemmin oli tehnyt. Toivoin todella, että saisimme vielä yhden pentueen Myrskyklaaniin. En ollut kuitenkaan vielä puhunut asiasta Polttosydämen kanssa, sillä hieman pelkäsin hänen mielipidettään. Meillä oli kuitenkin vain yksi tytär Jokiklaanissa ja sukumme kasvoi nyt siellä. Olisin vain halunnut edes yhden pennun kasvattamaan sukua täällä, Myrskyklaanissa. Nokihäntä oli saanut jo pentujakin, mutta heistä oli enää vain yksi jäljellä, Puumatassu. Toivoin Nokihännälle ja hänen kumppanilleen Aamukynnelle pitkää elämää. Toivoin aina pääseväni mukaan kokoontumiseen, sillä halusin aina kuulla heidän kuulumisiaan.
"Minäkin tulen mukaanne, Okrakarva", ilmoitin kollille hymyillen palattuani muistelmistani takaisin tähän hetkeen. Vilkaisin odottavan näköisenä Polttosydäntä.
"Mennään!" tuo naukaisi käskevään sävyyn ja lähti kohti uloskäyntiä, piikkihernetunnelia kohti. Jolkottelin kumppanini perässä ja sujahdimme ulos tunnelista. Ilma ei ollut niin raikas kuin yleensä, sillä metsässä vallitsi kuumuus. Onneksi sentään se kuumuus laski välillä, kun satoi pieniä sadekuuroja. Ne kuurot olivat tosiaankin tarpeen.
"Menemme vahvistamaan Jokiklaanin rajan", Polttosydän naukaisi. "Jotta saisimme enemmän aikaan meidän pitää hajaantua. Okrakarva ja Hyasinttimyrsky, aloittakaa te Pöllöpuun läheltä, niin minä ja Purohäntä aloitamme aurinkokivien läheltä. Tavataan sitten, kun tavataan. Onko selvä?"
Okrakarva nyökkäsi hyväksyvästi, mutta Hyasinttimyrskyllä taisi olla jotain kielen päällä.
"Kas, kyyhkyläiset haluavat mennä kahdestaan", kolli naurahti, mutta näytti hyväksyvän tilanteen. Huokaisin.
"Mennään", Polttosydän naukui ja lähdimme kohti aurinkokiviä, kun taas kollikaksikko lähti pöllöpuun suuntaan. Jolkottelin reipasta vauhtia eteenpäin naaraan perässä. Metsästä kuului lintujen sirkutusta ja olisin halunnut mennä pyydystämään edes pari niistä. Linnun näkeminen sai jo veden lehahtamaan kielelleni.
"Höpsö!" Polttosydän naukaisi ja hidasti tahtiaan, jotta pääsin hänen rinnallensa. Katsahdin kysyvän oloisena naaraaseen ja nau'uin:
"Mitä?"
"Voit yhtä hyvin kulkea vierelläni", Polttosydän naukui. Nyökkäsin huvittuneena kumppanilleni. Tämä päivä oli ihana. Aurinko paistoi korkealta taivaalta ja suodatti valoaan puiden latvojen ohitse aina turkilleni asti. Nautin auringon lämmöstä ja kevyetä tuulenvireestä, joka heilutteli viiksiäni. Kaikki oli hyvin.
Sääskitassu, 24.09.2018
Kieriskelin leirin laidalla tylsistyneenä. Halusin mennä harjoittelemaan, mutta en nähnyt mestariani missään, enkä aikonut lähteä häntä etsimään. Hänhän voisi olla vaikka aivan reviirin laidalla, olisi hyvin epätodennäköistä löytäisin hänet. Todennäköisesti menisimme aivan ristiin, sillä eihän Purohäntä sentään voinut vain pönöttää paikoillaan jossakin. Hän liikkui paikasta toiseen jos oli leirin ulkopuolella, siitä olin miltei täysin varma. Siksi olisi taatusti täysin turhaa lähteä kiertelemään ympäriinsä etsimässä. Oli paljon järkevämpää odottaa, että Purohäntä tulisi itse. Voisi sitäpaitsi aivan hyvin olla niin, ettei häntä haluttaisi juuri nyt ryhtyä kouluttamaan minua. Tyydyin siis vain odottamaan, mahdollisesti täysin turhaan. Huokaisin äänekkäästi ja häntäni viuhtoi kärsimättömästi ilmaa. Kierähdin vatsalleni, mutta päätinkin heti sen jälkeen kierähtää selälleni. Lopulta nousin seisomaan. Voisin aivan yhtä hyvin lähteä metsästämään tai liittyä jonkun seuraan, kuin kieriskellä tylsistyneenä. Venyttelin antaumuksellisesti, istuuduin ja tähyilin hetken ympärilleni leirissä mahdollista seuraa etsien. Vaikka kuinka etsin, katseeni ei siitä huolimatta löytänyt ketään jonka seuraksi mennä. Nousin uudelleen seisomaan ja olin jo lähdössä kohti sisäänkäyntitunnelia, kun huomasin mestarini viimein saapuvan paikalle. Loikin innoissani Purohännän luokse ja laukaisin välittömästi ilmoille kysymykseni ääni tulvillaan intoa:
"Voisimmeko mennä harjoittelemaan?"
Purohäntä, 24.09.2018
Nuuhkin raikasta lehtisateen ilmaaa keuhkoihini. Teki hyvää pitkästä aikaa vain kävellä. Ja vielä parempaa teki kävellä Polttosydämen kanssa. Katselin harmaaturkkista kumppaniani hymyillen, kun tuo puheli niitä näitä.
"Oletko ajatellut täksi päiväksi mitään?" Polttosydän naukaisi kysymyksen ilmoille. Kohautin ensin vain lapojani.
"En ole varma toteutuuko suunnitelmani. Ajattelin pitää taisteluharjoitukset Sääskitassulle, mutten ole aivan varma hänen olinpaikastaan", naurahdin huvuttuneena.
"Selvä, syödäänkö sitten yhdessä sen jälkeen?" naarassoturi lausahti.
"Toki, etsin sinut sitten harjoituksien jälkeen käsiini", maukaisin hymyillen kumppanilleni. Leirin suuaukko häämötti jo ja pian sujahdinkin siitä sisään Polttosydämen perässä. Kumppanini jatkoi matkaa suoraan soturien pesään. Ja pian huomasin Sääskitassun. Oppilas loikki innostuneen oloisena luokseni.
"Voisimmeko mennä harjoittelemaan?" tuo kysyi. Naurahdin huvittuneena toisen innokkuudelle.
"Olin vähän ajatellut taisteluharjoituksia", naukaisin. "Voisimme oikeastaan lähteä heti, ellei sinulla juuri nyt ollut muuta puuhaa?"
Pidin siitä tavasta, jolla koulutin oppilaitani. Vaikka minä päätinkin loppupelissä, mitä teimme, annoin siltikin hieman päätäntä valtaa oppilaalle. Pyrin myös kunnioittamaan oppilaana asioita. Olin ainakin huomannut sen toimivan, olinhan kouluttanut hyviä sotureita. Jokaisesta oppilaasta piti myös olla ylpeä ja kehua, muttei liikaa. Liika oli aina liikaa. Se ei auttanut ollenkaan. Mutta juuri sopiva määrä palautetta ja kehuja auttoivat oppilaan eteenpäin huimalla vauhdilla. Koulutuksesta piti nauttia, ei inhota. Ainakin Sääskitassulla näytti olevan intoa ja virtaa vaikka muille jakaa.
//Sääski?
Sääskitassu, 25.09.2018
Mieleni teki kysyä kysymykseni heti uudelleen ja tivata kysymystä yhä vain uudelleen ja uudelleen. Hillitsin kuitenkin itseni ja maltoin antaa mestarillenikin suunvuoron. Jos pölöttäisin itse tauotta, vastauksessa menisi paljon kauemmin, kun Purohännällä ei olisi tilaisuutta sanoa sitä. un vastaus oli myöntävä, aloin miltei pomppia innosta. Olisi mahtavaa päästä harjoittelemaan, etenkin kun minulla oli niin ihmeellisen loistava mestari! Seuraavaksi Purohäntä ehdotti, että mikäli minulla ei ollut mitään muuta tehtävää, niin voisimme lähteä heti. Minulla ei todellakaan ollut yhtään mitään muuta tekemistä ja pursuin intoa niin paljon, että olin jo kiljaista vastauksen kovaan ääneen ja lähteä edeltä säntäämään kohti paikkaa, jonne olimme menossa harjoittelemaan. Se olisi kuitenkin ollut melko töykeää ja Purohäntä olisi joutunut torumaan minua riehumisesta, enkä sitäpaitsi edes tiennyt minne me oikeasti menisimme harjoittelemaan. Hillitsin siis itseni ja vastasin miltei tavallisella äänellä, mutta innostukseni kyllä kuulsi sen läpi, etenkin lopussa.
"Ei, minulla ei ole nyt mitään muuta tekemistä. Voisimmeko me jo mennä?" nau'uin, enkä heti huomannut, että olin jo alkanut pomppia innosta.
//Puro?
Viirutassu, 28.03.2018
Katselin syvänsinisellä katseellani Tiaislaulua, minun pitäisi tehdä entistä vaikeampi liike, jota en ollut edes harjoitellut. Nuoren soturin harmaissa silmissä oli uudenlainen pilke, kykenin päättelemään Tiaislaulun nyt yrittävän todella. Pinkaisin juoksuun, hyppäsin Tiaislaulun selkään ja olin sivaltavinani pehmeällä tassullani viillon naaraan tummanruskeaan turkkiin. Tiaislaulu kuitenkin nousi nopeasti takajaloilleen ja ravisti minut irti selästään. Tömähdin selälleni maahan ja katsoin kuinka Tiaislaulu pudottautui takaisin neljälle jalalle ja käännähti minua kohti. Kompuroin nopeasti pystyyn ja katsoin syvänsinisillä silmilläni tiukasti Tiaislaulua
"Viirutassu, yritä uudestaan, muista olla tällä kertaa nopeampi!" Purohäntä huudahti hiekkakuopan laitamilta. Väräytin korvaani mestarilleni, varmistaakseni tuon tietävän minun kuulleen hänen sanansa. Lähdin juoksemaan kohti naarasta, joka oli tuskin ketunmitan päässä minusta. Ponnistin korkeaan hyppyyn ja onnistuin laskeutumaan Tiailaulun selän päälle. Pidin huolta olevani entistä nopeampi, joten entistäkin nopeammin sivalsin pehmeällä tassullani Tiaislaulun tummanruskeaa selkää. Tunsin kuinka naaras alkoi ravistella minua pois, hyppäsin nopeasti alas ja käännyin taas kohti Tiaislaulua. En ollut itse vieläkään kovin tyytyväinen suoritukseeni, mutta oli se sentään mennyt paremmin kuin ensiyrittämällä.
"Viirutassu, jos haluat voit ottaa vielä harjoitustaistelun Tiaislaulua vastaan", mestarini naukaisi. Käännin katseeni iloisena harmaan sinertävään kolliin, häntäni nousi innostuksesta pystyyn.
"Oikeastikko?" Kysyin innostuneesti, olin kuullut hienoja kertomuksia siitä, kuinka Myrskyklaanilaiset olivat hoidelleet vihollisklaanin kissoja yhdellä käpälällä ja kuinka klaanilaiseni olivat tehneet mitä mahtavimpia liikkeitä. Harmiksebi en kuitenkaan itse osannut niitä. Purohäntä nyökkäsi vastaukseksi ja hännän heilautuksella käski meidät takaisin paikoillemme, minulla ei ollut vielä hajuakaan mitä tekisin, mutta kyllä minä vielä jotain keksisin.
//Tiainen? Puro?
Silkkitassu, 29.03.2018
Polttosydän selätti minut sen taisteluharjoituksen aikana jo kolmannen kerran. Lumihankeen tömähtäessäni melkein tunsin, kuinka keuhkoistani katosivat ilmat pihalle.
’’Puolustuksessa on tärkeä pitää lihakset jäykkinä, että reagoi hyökkäyksiin tarpeeksi nopeasti’’, Polttosydän ohjeisti astuessaan minusta kauemmas. Nousin mitään sanomatta taas jaloilleni ja nopeasti suin kielelläni pari ulospäin sojottavaa karvaa sileäksi. Tämä oli vasta ensimmäinen taisteluharjoitukseni, kyllä tämä tästä. Ei kuluisi aikaakaan, kun minä itse selättäisin mestarini helposti.
’’Toisin kuin puolustuksessa, hyökätessä ja vastahyökkäystä tehdessä on tärkeää olla rentona, jotta saat iskuihisi voiman koko kehostasi. Kun olet vastustajaasi lähellä, muista myös pitää muut jalkasi tukevina maassa. Jos seisot liian huterasti, vastustajasi on helppo horjuttaa sinua. Pahimmassa tapauksessa kaadut selällesi ja paljastat koko vatsasi. Se on kaulan ohella se paikka, jota sinun pitää taistelussa suojella eniten.’’
Kuuntelin tarkasti Polttosydämen antamia ohjeita ja nyökkäsin. Mestarillani oli selvästi paljon kokemusta taistelemisesta, hän sanoi sellaisiakin asioita joita en ollut edes tajunnut ottaa huomioon. Olin tosiaankin kiitollinen siitä, että juuri hän oli mestarini.
’’Oletko valmis uuteen yritykseen?’’ hän kysyi viiksiään heiluttaen.
Menin jo itsevarmana taisteluasentoon. ’’Antaa tulla, olen valmis.’’
Kynnet piilossa Polttosydän läimäisi kylkeeni. Hänen ohjeitaan tarkasti muistellen pidin jalkani levällään ja painoni hieman alhaalla, jotta asentoni olisi tukevampi. Se auttoi. Mestarini löi voimakkaasti harmaalla käpälällään minua monta kertaa, mutta ei saanut minua horjahtamaan.
’’Hyvä Silkkitassu!’’, harmaa naaras kehui. ’’Vaikka olenkin sinua paljon isompi, pidit hyvin pintasi. Koska et ole kissoista suurin ja rotevin, on sinun erityisen tärkeää pitää tukeva asento.’’
*Kyllä minäkin vielä kasvan suureksi*, olisin halunnut sanoa, mutta pidin kieleni kurissa.
’’Suurten kissojen kanssa taistellessasi voit käyttää apuna nopeuttasi ja väsyttää heitä väistelemällä heidän liikkeitään’’, Polttosydän jatkoi. ’’Mutta väistelemisliikkeitä harjoittelemme vasta ensi kerralla. Tämän tunnin keskitymme lähitaisteluun.’’
Katsoin lähellämme olevia Purohäntää ja Viirutassua. He harjoittelivat selvästi hyökkäysliikkeitä: Purohännän seistessä paikoillaan Viirutassu yritti juosta tätä kohti ja olla sivaltavinaan haavan tämän mahaan. Vaikka oppilas kompuroikin hieman, oli liike aika hieno.
’’Voimmeko seuraavissa harjoituksissa kokeilla myös tuota liikettä, jota Viirutassu juuri tekee?’’ kysyin Polttohännältä. Naaras seurasi katsettani ja katsoi kumppaniaan ja tämän oppilasta. Hänen viiksikarvansa värähtelivät hymystä.
’’Meillä on vielä paljon aikaa harjoitella hyökkäys- ja väistöliikkeitä. Lupaan, että saat pian kokeilla tuota samaa liikettä kuin Viirutassu’’, mestarini naukui. ’’Mutta nyt harjoittelemme vielä vähän aikaa lähitaistelua. Yritä sinä nyt lyödä tassullasi minua.’’
Harjoittelimme vielä tovin. Polttosydän väisti tai torjui kaikki iskut, jotka häneen kohdistin. Pian huomasin taas makaavani maassa hävinneenä. Mestarini oli onnistunut tönäisemään minua kyljellään, ja olin kompuroinut vatsalleni.
’’Eiköhän nyt riitä harjoittelut tältä päivältä’’, Polttosydän sanoi venytellessään lämmenneitä lihaksiaan. Turkkini oli mennyt taas sotkuun, joten aloin kielelläni taas harjaamaan sitä.
’’Mennään katsomaan, miten Viirutassulla ja Purohännällä menee’’, mestarini ehdotti ja lähti kävelemään. Seurasin hänen perässään.
Tuore soturi Tiaislaulu oli ilmestynyt Viirutassun ja Purohännän vierelle. Polttosydän puhui heille jotakin, samalla kun he kuuntelivat.
Viirutassu katsoi Tiaislaulua kuin orava suurta mehukasta käpyä. Olin lähes varma, että näin kuolan, joka valui kermanvalkoisen oppilaan suupielestä kohti maata. Hänen silmänsä suorastaan säkenöivät hänen katsoessaan nuorta soturia. Hymyilin omahyväisenä; tästä voisin kiusata häntä vielä pitkään ja samalla kostaa siitä, että hän kertoi mestareillemme hiirensappionnettomuudestani.
Kun Purohäntä lopetti puhumisen, Polttosydän asteli hänen luoksensa. ’’Mikä on tilanne? Viemmekö oppilaat jo leiriin vai annammeko heidän taistella vielä keskenään?’’
//Viiru? Tiainen? Puro?
Tiaislaulu, 29.03.2018
Ojentelin käpäliäni eteen venytellen hieman lihaksiani. Pieni, tyytyväinen virne oli kohonnut huulilleni, kun olin viimein voittanut Viirutassun. Tosin toisella yrittämällä en kuitenkaan ollut onnistunut painamaan kermanvalkoista kollia maahan, mutta se yksi onnistuminen oli saanut itsevarmuuteni pilviin. Nyt odottelin lihakset väristen Purohännän seuraavia ohjeita.
"Viirutassu, jos haluat, voit ottaa vielä harjoitustaistelun Tiaislaulua vastaan", Purohäntä naukaisi oppilaalleen. Vilkaisin vaivihkaa Viirutassua, ja tunsin sydämeni lyövän yhden ylimääräisen kerran. Räpyttelin hämmentyneenä silmiäni, kykenemättä kuitenkaan enää kääntämään katsetta Purohäntään. Se siitä vaivihkaa vilkaisusta. Viirutassun innokkaat syvänsiniset silmät hehkuivat, kun hän varmisti asian vielä mestariltaan.
"Oikeastiko?" Kun Purohäntä nyökkäsi hymyillen, Viirutassu kääntyi minua kohti. Vetäisin nopeasti katseeni pois kollista ja katselin muka välinpitämättömästi Silkkitassun ja Polttosydämen harjoituksia, aivan kuin en olisi ikinä Viirutassuun vilkaissutkaan. Olin niin keskittynyt esittämään välinpitämätöntä, että en kuullut, mitä Purohäntä meille sanoi. Havahduin vasta, kun Polttosydän tassutti Silkkitassu perässään Purohännän vierelle.
"Mikä on tilanne? Viemmekö oppilaat jo leiriin vai annammeko heidän taistella vielä keskenään?" Polttosydän kysyi kumppaniltaan. Säpsähdin naaraan ääntä ja käänsin harmaat silmäni kokeneempiin sotureihin. Yritin keskittyä pitämään ilmeeni keskittyneenä ja olemaan välittämättä Viirutassusta, mutta se tuntui todella vaikealta. Oppilas veti minua puoleensa kuin mehukas saalis nälkiintynyttä kissaa. Ravistelin päätäni yrittäen karkottaa oudot ajatukset ja keskittyä harjoituksiin.
"Viirutassu ja Tiaislaulu olivat juuri ottamassa harjoitustaistelua keskenään", Purohäntä naukaisi. "Silkkitassu voisi tulla mukaan?" Polttosydän vilkaisi ensin omaa oppilastaan, sitten Viirutassua ja käänsi lopulta meripihkasilmät omiini. Hän mutristi mietteliäänä suutaan ja naukaisi oman ehdotuksensa.
"He voisivat ottaa harjoitustaistelun kolmistaan, kaksi yhtä vastaan. Koska Tiaislaulu on jo soturi, Viirutassu ja Silkkitassu ovat tiimi." Tunsin niskavillojeni nousevan pystyyn, kun Purohäntä nyökkäsi. Jännitys alkoi pistellä tassuissani, mutta en antanut sen näkyä ulospäin. Nyökkäsin vain ehdotukselle ja loikin hiekkakuopan toiseen päähän. Sitten pakotin jännityksen pois kehostani ja kyyristyin lähelle maata. Siristin silmiäni, kun katselin tarkkaavaisesti miten kaksi oppilasta kyyristyivät kuopan toiseen päähän. Pidin katseeni edessä päin, en antanut sen herpaantua hetkeksikään kahdesta oppilaasta. Tästä tulisi vaativaa minulle, mutta jos keskittyisin ankarasti, voisin jopa onnistua. Muistelin Mesiviiksen opetuksia, kun valmistauduin harjoitustaisteluun. En ollut iso ja roteva, joten en saisi kahta oppilasta kaadettua voimalla. Minun täytyisi siis käyttää nokkeluuttani ja nopeuttani, jotka olivat vahvuuksiani. Vahvuuksilla pärjäisin taistelussa, niin Mesiviiksi oli sanonut. Suru pisti rintaani kuin piikki, ja haukkasin henkeäni. Mesiviiksen lähtö Jokiklaaniin oli tuntunut pahemmalta kuin olin uskonutkaan. Entinen mestarini oli ollut minulle tärkeä, vaikka en ollutkaan sitä aiemmin tajunnut. Näkisin häntä kuitenkin kokoontumisissa ja muistaisin hänet aina vaikka mitä kävisi. Räpyttelin silmiini kihonneet kyyneleet pois ja pakotin ajatukset Mesiviiksestä mieleni pohjalle. En voisi ajatella häntä nyt, enkä varsinkaan taistelussa. Kolli oli jättänyt klaaninsa eikä enää kuulunut Myrskyklaaniin. Minun täytyisi kyetä taistelemaan häntä vastaan taistelussa, jos niin kävisi. Ja nyt minun täytyi keskittyä voittamaan kaksi oppilasta harjoitustaistelussa.
// Viiru? Silkki? Puro?
Purohäntä, 01.04.2018
Päällikkömme kertoi kokoontumiseen lähtijät ja pian saimme kumppanini kanssa huomata, että lähtisimme itsekin mukaan. Kun kaikki lähtijät näyttivät olevan paikalla, Saniaistähti lähti johdattamaan meitä ulos leiristä. Kuljimme Polttosydämen kanssa melko kärjessä, sillä olimmehan yksiä klaanin vanhimpia sotureita. Emme kuitenkaan vanhimpia. Vaikka olinkin jo hieman vanha, olin virkeässä kunnossa. Jaksoin touhata päivän mittaan, vaikka mitä. Minusta tuntui, että olin juuri nyt elämäni parhaimmassa iässä.
"Polttosydän", naukaisin hiljaa vieressäni tassuttelevalle kumppanilleni. Naaraskissa kääntyi katsomaan minuun päin ja huomasin hänen huulillaan tutun hymyn. Se sai myöskin minut nostamaan kasvoilleni iloisen ilmeen.
"No?" naaraskissa kysyi.
"Minulla olisi sinulle asiaa. Voisimmeko puhua tämän jälkeen?" lausahdin ilmoille hiljaisen kysymyksen ja kosketin Polttosydäntä hännälläni.
"Sopiihan se", naaras maukui ja nyökytteli päätään. Ihanaa, että naaras suostui. Minun olisi puhuttava hänen kanssaan eräästä tärkeästä asiasta. Sitä asiaa ei voisi enää velloa enempää. Jätimme sen aina unohduksiin seuraavana päivänä, enkä todellakaan halunnut unohtaa sitä. Pidin siitä eräästä asiasta - ja paljon.
Saavuimme pian nelipuille. Jäimme Polttosydämen kanssa hieman etäämmälle seuraamaan tilannetta. Istuimme vierekkäin. Turkkimme hipoivat toisiaan. Kiepautin häntäni etutassujeni peitoksi ja aloin katselemaan ympärilleni. Kissoja, jotka olivat iloisia. Kissoja, jotka olivat vakavia. Kaikki kissat tasapainottivat toisiaan. Elämä oli mallillaan.
//Joku? :]
Purohäntä, 07.06.2018
Tassuttelin Polttosydämen seurassa Lehtiturkin - Myrskyklaanin nykyisen varapäällikön - luokse, joka parhaillaan jakoi partioita. Kumppanini sai olla ylpeä koulutettuaan soturin, joka pääsi vielä varapäälliköksi. Lehtiturkilla oli vielä hieno tulevaisuus edessään.
"Aurinkohuipun rajapartiota johtaa Purohäntä", havahduin Lehtiturkin sanoihin omista ajatuksistani. Pääsisin siis johtamaan partiota.
"Partioon osallistuu myös Ohdakesydän sekä Laikkulampi", Lehtiturkki maukui ja alkoi kertomaan aurinkohuipun metsästyspartioon menijät. Olisin toivonut Polttosydäntä mukaan partioon, sillä kaipasin kovasti hänen seuraansa. Olemme kummatkin persoonia, jotka haluavat auttaa Myrskyklaania kaikin mahdollisin tavoin. Polttosydän luopui jopa päällikkyydestään Myrskyklaanin vuoksi. Jos meitä ei laitettu partioon lähdimme metsästämään riistaa tai muuta hyödyllistä. Katsahdin kumppaniini hymyillen.
"Aurinkohuipun partiooni on vielä aikaa, joten syötäisiinkö hieman tuoresaalista ennen lähtöäni?" maukaisin kysyvästi. Harmaa naaras nyökkäsi ja väläytti minulle lempeän hymyn.
"Toki", Polttosydän naukaisi vielä hetken päästä nyökkäyksestään.
"Hyvä, mennään sitten", maukaisin ja lähdin jolkottelemaan tuoresaaliskasaa kohti kuullen kumppanini askeleet perässäni. Tuoresaaliskasalle päästyäni nappasin vain kasan päällimmäisen hiiren hampaisiini. Odotin Polttosydämenkin nappaavan jotain tuoresaaliskasasta. Kumppanini päätyi oravaan. Nyökkäsin erästä rauhallista paikkaa kohden, jonne kumppanini lähti edelläni tassuttelemaan. Laskin hiiren maahan ja otin mukavan asennon.
"Harmi, ettemme päässeet samaan partioon", hymähdin ja haukkasin saman tien palasen hiirestä. Riista maistui todella hyvältä viherlehden aikaan. Hiiri oli pulska ja maukas, nautin joka palasta.
"Etkö pysty olemaan lainkaan erossa minusta?" Polttosydän naurahti ja kuulin hänen tuttuakin tutumman kehräyksen. Naurahdin huvittuneena kumppanini sanoille.
"Valitettavasti en vain pysty", sanoin ja lopussa naurahdin jälleen. Polttosydänkin hymähti huvittuneena. Kurottauduin nuolaisemaan kumppanini poskea karkealla kielelläni.
"Olet liian kaunis", kehräsin lempeästi hymyillen. Rakkauteni kumppaniani kohtaan ei ollut hiipunut missään vaiheessa elämääni, eikä se tulisi koskaan hiipumaankaan.
"Kauneudenko takia minua rakastat?" Polttosydän naukui. Naurahdin jälleen huvittuneena. Kumppanini kyllä omasi taidon pitää minut hyvällä tuulella. Pudistelin päätäni.
"Tiedätkö mitä?" naukaisin ihan vakavissani. Polttosydän katsoi minua kysyvästi, pää aavistuksen verran kallistuneena.
"No, kerro", kumppanini tokaisi ja hänen ilmeensä vaihtui kysyvästä odottavaksi.
"Sinä... sinä olet täydellinen", lausahdin, "en halua ikinä menettää sinua."
"Enkä minä sinua", kumppanini naukui ja tuli kehräten viereeni. Tunsin kuinka naaraskissa painoi päänsä minuun. Suljin silmäni.
"Purohäntä", tunnistin äänen kuuluvan entiselle oppilaalleni Ohdakesydämelle, joka tulisi myöskin partioon, jota minä johtaisin. Nostin pääni ja katsahdin Ohdakesydämeen.
"Niin?" lausahdin kysyvästi. Huomasin tilanteen olevan kiusallinen entiselle oppilaalleni, enkä kyllä ihmetellyt miksi. Polttosydän nousi tassuilleen vieressäni ja niin tein myös minäkin.
"Se partio, nyt on jo aurinkohuippu", Ohdakesydän naukui. Miten olinkin unohtanut koko partion?
"Selvä, tulen heti", maukaisin ja lähdin partioon. Tiesin tästä päivästä tulevan mahtava, sillä sen alku oli jo niin ihana. Odotin sitä, että pääsisin kumppanini viereen nukkumaan.
Amiraalitassu, 21.07.2018
“Amiraalipentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoot sinut Amiraalitassuna. Mestarisi olkoot Tiaislaulu. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Mesiviikseltä oppinut”, Saniaistähden pähkinänruskea ulkomuoto heijastui suurkiveltä, kun kolli käänsi katseensa pois minusta.
Käännyin väkijoukkoon päin ja näin klaanilaisten antavan tietä Tiaislaululle, joka asteli kevyin liikkein vierelleni. Katseeni kiinnittyi naaraan jokseenkin hintelään olomuotoon, mutta annoin asian olla ja tyydyin koskettamaan soturin kanssa kuonoja. Muistelin olinko niinkään nähnyt naarasta pentuna, kun leiriä olin kolunnut lävitse, mutta en saanut ajatuksista kiinni joten tyydyin kuuntelemaan myrskyklaanilaisten onnitteluja. Sen hetken aikaa mitä ne kestivät.
Katseeni kierteli oppilaiden pesässä, joka oli lähestulkoot täynnä. Olin tehnyt jonkinlaisen - asumiskelpoisen - pedin mahdollisimman kauas muista, koska kuumuus oli pahin viholliseni viherlehtenä. Myös muiden läheisyys sai niskakarvani kutisemaan aika ajoittain. Enempää norkoilematta ja ajattelematta muiden läheisyyttä, lähdin oppilaiden pesästä ulos. Astetta raikkaampi ilma toivotti minut tervetulleeksi leirissä ja annoin katseeni jälleen kerran vaeltaa sitä pitkin. Tiaslaulu ei ollut näköetäisyydellä, mutta en tahtonut olla riippuvainen hänestä joten päätin istuutua varjoon puhdistamaan turkkiani.
//Jos joku haluu tulla haastaa small talkkii Amiraalin kaa ni on vapaasti tervetullut :D
Purohäntä, 22.07.2018
Astelin metsästyspartion kärjessä kaksi lihavaa hiirtä suussani. Näin viherlehden aikaan riista oli liikkeellä ja klaani sai enemmänkin kuin syödäkseen. Partio oli kerennyt nappaamaan kolme hiirtä, oravan ja yhden päästäisen. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja laskin hiireni kasan päällimmäisiksi. Myrskyklaani oli vahva.
Huomasin tuoreen oppilaan Amiraalitassun istumassa varjossa sukimassa itseään. Annoin katseeni vielä vaeltaa leiriaukion kissoissa, kunnes kohautin lapojani ja lähdin tassuttelemaan Amiraalitassua kohden. Kun ei kerta Polttosydänkään ollut lähettyvillä, kaipa voisin mennä tervehtimään Amiraalitassua. Oppilaan luokse päästyäni nyökkäsin tervehdykseksi.
"Onnittelut vielä oppilaaksi pääsystä", maukaisin lempeästi hymyillen ja istuuduin oppilaan vierelle varjoon porottavalta auringolta. Jälleen uusi oppilas, josta tulisi vielä jonakin päivänä hyvä soturi klaanille. Ajatukseni lipuivat muistoihin, kuinka olin joskus itsekin ollut oppilas. Muistelin kuinka olin oppilaanakin ollut Polttosydämen kanssa läheinen. Huokaisin hiljaa. Ravistelin päätäni karkottaakseni muistot ja käänsin sinisen katseeni Amiraalitassua kohden odottaen oppilaan sanovan jotain. Halusiko hän edes minusta seuraa?
//Amiraali? :] Vähä mini, mutta menkööt :'D
Amiraalitassu, 22.07.2018
Analysoin tilannetta päässäni hetken aikaa, kun myrskyklaanilainen soturi - Purohäntä - tuli luokseni. Katseeni oli ehtinyt kierähtää metsästyspartiossa jossa kyseinen soturi oli ollut. Olin jatkanut sukimista kuitenkin varsin välinpitämättömästi. Kohotin kuitenkin pääni ja näin sinisilmäisen soturin katselevan ympärilleen ja päätyvän luokseni varjoon norkoilemaan. Olin klaanini seurassa varmasti tunnettu enimmäkseen sen takia, että suuni ei avautunut kuin haukotukseen, jos liioittelin.
“Onnittelut vielä oppilaaksi pääsystä”, Purohäntä naukaisi ja sai korvani hörölle.
Mietin hetken aikaa vastaustani, mutta tyydyin lopulta vain laukaisemaan suustani sen mitä ajattelin.
“Kiitos, onhan tuota kuullut jo aika paljon”, mutisin ja käännyin katsomaan vanhempaa kissaa.
Ilmiselvästikin keskustelumme oli lähtenyt käyntiin varsin luontevasti. Mitä ottaa huomioon, kun kyse on erakkomaisuudestani ja paheksuvasta mulkoilustani. Ajattelin laukoa suustani vielä jotain, mutta pääni löi tyhjää.
“Onko reviirillä paljonkin riistaa?” nau’uin happamasti lauseelleni, joka oli varmasti vuosituhannen kekseliäin kysymys.
Vilkaisin nopeasti turkkiani ja tyydyin lopettamaan sen sukimisen, kerran kun sain edes jonkinlaista jutustelua aikaa. Saatoin olla jopa tyytyväinen itseeni.
//Puro? On kyllä kaunista teksiä, mutta antakaa armoa ruosteessa olevalle Torille :’D
Purohäntä, 23.07.2018
“Kiitos, onhan tuota kuullut jo aika paljon”, Amiraalitassu mutisi vastaikseksi onnitteluihini. Se oli kyllä varmaan ihan totta. Olihan myrskyklaanilaisilla aina tapana onnitella jokaista uutta oppilasta oikein perusteellisesti.
"Onko reviirillä paljonkin riistaa?" oppilas naukui. Tyydyin ensin vain nyökäyttämään päätäni, mutta ajattelin vastata kuitenkin hieman tarkemmin.
"On, nyt riistaa on enemmän kuin milloinkaan. Täytyy nauttia nyt kylläisyyden tunteesta, sillä lehtisade ja lehtikato ovat edessä päin. Tuskin nyt vielä pitäisi murehtia tuollaisia, mutta... tiedäthän... täytyy varautua kaikkeen", vastasin Amiraalitassulle. "Tällä riistamäärällä jokainen saa enemmän kuin syödäkseen."
"Viherlehti on parasta aikaa, sillä silloin klaani on vahvimmillaan. Jokainen kissa Myrskyklaanissa on vahva, kun saa syödäkseen. Myrskyklaani on niin vahva, ettei sitä voittaisi nyt mikään. Oletko huomannut saman?" mau'uin hymyillen. Ajattelin kysyä oppilaaltakin jotain, ettei minun tarvitsisi olla pelkästään äänessä. Sellainen ei ollut ihan juttuni, mutta kelpasi kuitenkin varsin hyvin. Yleensä istuin vain kuuntelemassa, mutta teki hyvää välillä päästä hieman puhumaankin.
//Amiraali?
Amiraalitassu, 23.07.2018
Kuuntelin kollia tarkkaavaisena painaen mahdollisimman paljon ydinlauseista päähäni. Jäin pohdiskelemaan Purohännän viimeistä lausetta, oliko se todella totta ettei Myrskyklaania voittaisi mikään? En ollut perehtynyt muihin klaaneihin sen tarkemmin, saati klaanien ulkopuolisiin kissoihin, mutta ajatus voittamattomuudesta herätti kysymyksiä.
“En tiedä aivan tasan tarkkaan, koska emme välttämättä tiedä toisten klaanien ravintotilannetta. Ellei tietenkään kokouksia lasketa”, murahdin ja tunsin tassuni vääntyneen ikävään asentoon.
Vilkaisin soturin suuntaan ja tutkin tuon elekieltä, mutta en nähnyt paljoa muuta kuin kiinnostuksen häivähdyksen sinisissä silmissä.
“Uskon kuitenkin, että Myrskyklaani on metsässä voimakkain klaani, mutta uskon myös että jokaisella klaanilla on omat erikoispiirteensä joita hyödyntävät toisia klaaneja vastaan”, käänsin tassuani ja sen jälkeen loin katseeni klaanilaisiin.
Osa vaihtoi kieliä toistensa kanssa, se oli asia jonka jätin välistä. Toisaalta ihmettelin puhumistani, enkä haudannut ajatusta syvimpään kuoppaan, myöskään kielten vaihdon kanssa. Olin ehkä hiljainen, mutta mielipiteen jakaminen vanhemmalla iällä toi enemmän uskottavuutta, kuin pentuna. Niin saatoin ainakin ajatella.
“Toivon että klaanit elävät rauhassa, mutta myös sitä, että Myrskyklaani kukoistaisi ilman pelkoa, että sodan syttyessä me häviäisimme”, jatkoin lopuksi.
En tahtonut antaa väärää käsitystä Purohännälle, en varsinkaan sellaista, että voisin jokin päivä pettää klaanini. Hymähdin mielessäni ajatukselle, sillä en voinut taata tai vannoa täydellistä uskollisuutta Myrskyklaanille. Olin liian kokematon ja nuori tietämään mitä itse halusin, ainakin vielä.
//Puro?
Viirutassu, 04.03.2018
"Lupaan etten ikinä mene sinne", naukaisin vakuuttavasti mestarilleni. Kolli katsahti minuun lämpimästi hymyillen ja lähti sitten lumisen metsän poikki kävelmään kohti leiriä. Loikin Purohännän nopeasti kiinni ja jäin kävelemään tuon vierelle.
Päästyämme leiriin vilkaisin epävarmasti Purohäntää.
"Eli pitääkö minun viedä klaaninvanhimmille riistaa?" Kysyin hieman epävarmasti. Mestarini hymyili minulle lämpimästi ja nyökkäsi vastaukseksi.
"Saat levätä hetken, sen jälkeen kertaamme soturilain ja muita sääntöjä ja ohjeita mitä on hyvä noudattaa", Purohäntä naukaisi, nyökkäsin ja lähdin kohti tuoresaaliskasaa hakeakseni vanhimmille syötävää, huomasin kuitenkin metsästyspartion palaavan ja joukossa oli myös kaksi oppilasta; Ruskotassu ja Tiaistassu. Loikin Tiaistassun luokse hymyillen ystävällisesti.
"Haluatko tulla viemään kanssani riistaa klaaninvanhimmille?" Kysäisin ystävälliseen sävyyn kallistaen pienesti päätäni.
//Tiainen?
Viirutassu, 09.03.2018
Katselin tylsistyneenä leiriä, en ollut olettanut oppilaana olemisen olevan näin tylsää. Vilkaisin nopeasti taivasta ja näin kuinka aurinko oli pikkuhiljaa laskemassa. Onnekseni näin leirissä harmaansinertävän turkin pilkahduksen, arvasin sen olevan Purohäntä. Nousin seisomaan ja lähdin tepastelemaan kollia kohti, hän oli ilmeisesti ollut menossa sotureiden pesään, mutten usko että hän pahastuisi jos tulisin hänelle juttelemaan. "Purohäntä, kertaammeko tänään sorurilakia?" Kysäisin ystävälliseen sävyyn päästyäni riittävän lähelle sinertävänharmaata kollia. Purohäntä käänsi ystävällisen katseensa minuun ja pysähtyi, kollin kasvoilla oli lämmin hymy.
"Voisimme kerrata vaikka heti, jos sinulle sopii", kolli naukaisi ja istuutui lumiseen maahan. En ollut varma olivatko mestarini sanat tarkoitettu kysymykseksi johon minun pitäisi jotenkin vastata, istuuduin itsekkin ja katselin kollia syvänsinisillä silmilläni.
"Sopiihan se", naukaisin hetken hiljaisuuden jälkeen. Tiesin joitakin kohtia sorurilaista, mutten ollut täysin varma jokaisesta asiasta, joten odotin kiinnostuneena kuinka Purohäntä alkaisi minulle soturilakia selitttää.
//Puro?
Purohäntä, 10.03.2018
Odotin hetken aikaa, että Viirutassu sai asettua mukavasti istumaan ja kun itse olin valmis aloittamaan. Meidän olisi määrä nyt kerrata soturilakia. Uskoin, että soturioppilas tietäisi joitakin kohtia soturilaista.
"Selvä, aloitetaan", lausahdin oppilaalleni, joka ilmeisesti jo odottikin sanojani. Kiepautin häntäni etutassujeni päälle lämmikkeeksi, kunnes aloitin.
"Puolusta klaaniasi vaikka hengelläsi. Sinulla voi olla ystäviä muiden klaanien kissojen kanssa, mutta ystävyytenne ei saa mennä klaanisi edun edelle, vaikka kohtaisit ystäväsi taistelussa", mau'uin ensimmäisenä. Muistin tämän kohdan sanasta sanaan, olin muistanut siitä asti, kun mestarini sen minulle opetti. Kävin jokaisen kohdan Viirutassun kanssa läpi.
"Nyt kerrot soturilain kohdat minulle. Ei hätää, vaikket kaikkea vielä muistaisikaan. Kyllä sinä aikanaan opit, kun vain jaksat sitä kerrata", sanoin hymyillen. Katsoin kannustavasti ja ehkä myöskin hiukan odottavasti Viirutassua.
"Voit aloittaa", maukaisin oppilaalleni. En odottanut parhainta mahdollista suoritusta, mutta uskoin, että jos Viirutassu vain yrittäisi osaisi hän jo soturilain kohdat ulkoa.
//Viiru?
Viirutassu, 16.03.2018
Katselin mietteliäänä Purohäntää, yrittäen muistaa soturilain, olin varma että joku klaaninvanhin oli sen minulle joskus kertonut.
"Sanonko senkin kohdan jonka juuri itse sanoit?" kysyin hivenen nolostuneesti, meilestäni kymys oli tyhmä, mutta minkäs sille voi jos omistaa yhtä kelvottomat aivot kuin minä? Mestairini nyökkäsi tyynesti, kasvoillaan se sama odottava ja kannustava ilme.
"Puolusta klaaniasi vaikka hengelläsi. Sinulla voi olla ystäviä muiden klaanien kissojen kanssa, mutta ystävyytenne ei saa mennä klaanisi edun edelle, vaikka kohtaisit ystäväsi taistelussa", naukaisin tyytyväiasnä itseeni, olin ainakin muistanut ensimmäisen kohdan soturilaista.
"Älä mene toisen klaanin reviirille", naukaisin tiedostaen sanoneeni tämän kohdan väärin, mieleeni ei kuitenkaan pälkähtänyt mitää paremmin muotoiltua.
"Oppilaat ja soturit syövät pentujen ja klaaninvanhimpien jälkeen. Saalista tapetaan vain syötäväksi. Oppilaaksi tuloon tarvitaan vähintään kuusi kuuta ikää. Täytyy olla kouluttanut oppilas ennenkuin kissa voi olla varapäällikkö. Varapäälliköstä tulee seuraava päällikkö klaanin päällikön eläköidyttyä tai kuoltua", naukaisin katsellen Purohäntää, en ollut varma halusiko kolli korjata mahdollisia virheitäni. Mestarini kasvoilla oli kuitenkin edelleen se sama kannustava ja odottava ilme.
"Varapäällikön kuoltua tai eläköidyttyä, uusi varapäällikkö on valittava ennen kuuhuippua. Täydenkuun yönä rauhan vallitessa pidetään viiden klaanin kokoontuminen, klaanien välistä taistelua ei saa esiintyä tänä aikana. Rajat on tarkistettava ja merkattava joka päivä, haastakaa kaikki tunkeutuvat kissat. Yksikään soturi ei saa laiminlyödä pentua kivussa tai vaarassa, vaikka pentu olisi eri klaanista. Klaanipäällikön sana on soturilaki. Soturi hylkii kotikisun elämää. Jokainen klaani saa olla ylpeä ja itsenäinen, mutta ahdingossa heidän on autettava toinen toisiaan, ettei yksikään klaani. tuhoutuisi", naukaisin joutuen pinnistelemään muistaakseni kaikki soturilain kohdat. Katselin mestarini odottavasti, halusin tietää tuon reaktion, sillä tiesin itsekkin ettei soturilaki välttämättä aivan minun kertomallani tavalla mennyt.
//Puro?
Purohäntä, 17.03.2018
Kuuntelin tarkkaavaisena jokaista oppilaani sanaa. Soturilaki meni rämpien läpi, mutta kuitenkin Viirutassulta hyvin. Ei sitä nyt ihan heti kaikkea muistaisi.
"Hyvin meni. Harjoitellaan sitä vielä pari kertaa, niin kohta osaat sen niin hyvin, ettet ikinä unohda sitä. Alussa ei kaikkien kohtien tarvitsekaan mennä tismalleen oikein, vaan on tärkeintä, että soturilain oppii jossakin vaiheessa oppilasaikana. Jätä kuitenkin soturilaki nyt hautumaan ja kertaa sitä vaikka aina nukkumaan mennessäsi. Seuraavalla kerralla uskon, että osaat sen jo todella hyvin", mau'uin Viirutassulle kannustavasti ja nyökyttelin samalla tyytyväisenä päätäni. Kyllä se pian sujuisi mahtavasti!
"Mitäs sanot, mentäisiinkö jo nukkumaan? Voimme käydä vaikka taisteluharjoituksissa huomenna, kävisikö sellainen?" kysyin seuraavaksi. En uskonut olevani mitenkään liian lepsu, mutten halunnut vain komennella oppilaitani. Näin olisi paljon parempi. Tietysti niin tekisin, jos vain tarvitsisi. Mutta nyt ei tarvinnut, ei ainakaan Viirutassun kanssa, vielä. Viirutassusta tulisi kyllä todella taitava ja hyvä soturi ja hänen ansiostaan Myrskyklaanista tulisi entistäkin vahvempi!
//Viiru?
Viirutassu, 17.03.2018
Tottakai minä halusin taistelemaan, olin pentunakin toivonut jokin päivä pääseväni harjoittelemaan taistelemista ja huomenna saattoi olla juuri sellainen päivä jolloin pääsisisin haejoittelemaan taistelemista.
"Mennään vain ja harjoittelen taistelemista mielelläni", naukaisin ja nousin seisomaan, katsahdin Purohäntään vielä viimeisen kerran tältä päivältä ja nyökkäsin kollille kohteliaasti väliaikaiset hyvästit. Hölkkäain sisään oppilaiden pesään, totuttelin silmäni pesän hämärään valoon ja katselin ympärilleni, ensimmäisenä huomasin Silkkitassun, oppilas oli ollut minun kanssani samoihin aikoihin pentutarhalla. Astelin varovasti kollin vierellä olevalle makuualuselle ja käperryin siihen, suljin silmäni ja annoin itseni vaipua uneen.
Aurinko paistoi kirkkaana pilvettömältä taivaalta, pakkanen ei tuntunut turkillani kylmältä auringon lämmittäessä turkkiani. Hiekkakuopan umi oli tallaantunutta ja joissakin kohdin daattoi eroittaa yksittäisiä tassunjälkiä. Seisoin Purohäntää vastapäätä ja kuuntelin tarkkaavaisena kollin jakelemia ohjeita, mestarini annettua lupa, syöksähdin tuon kimppuun pitäen kynteni piilossa. "Sivalsin" käpälälläni kylkeen ja kierähdin uon vatsan alle, raapaisin tuota vatsaan ja kierähdin nopeasti pois Purohännän alta, jottei kolli litistäisi minua, jäin muutaman hännänmitan päähän kollista ja katsoin tuota tarkkaan. Olin onnistunut liikkeessä täydellisesti. Purohäntä oli alunperin sanonut liikkeen olevan melko hankala mutta näytti häkeltyneeltä minun suoriuduttua siitä täydellisesti. Harmaansinertävä kolli näytti mietteliäältä ja vilkuili minua aina välillä.
Räväytin silmäni auki ja näin ympärilläni sen saman oppilaidenpesän katon ja seinämät, tunsin oloni pettyneeksi, olinko sittenkin nähnyt vain unta? Katsahdin viereiselle makuualuselle jossa Silkkitassu suki turkkiaan, joka näytti minun mielestäni jo oikein siistiltä. Aloin itsekkin sukia turkkiani, sillä turkissani oli paljolti sammalhippuja ja karvani sojottovat joistakin kohdin.
//Silkki? Sori laaduton pätkä xc
Viirutassu, 22.03.2018
"Saitteko poistettua punkit klaanin vanhinten turkista?" Mestarini kysäisi kasvoillaan lämmin hymy. Näin Silkkitassun nyökkäävän, joten itsekkin tyynnyin vain nyökkäämään.
"Hyvä, siinä tapauksessa eiköhän mennä hiekkakuopalle harjoittelemaan taisteluliikkeitä?" Polttosydän naukaisi ystävälliseen sävyyn. Nyökkäsin iloisesti ja Purohännän ja Polttosydämen lähtiessä kävelemään ulos leiristä, kipitin nopeasti heidän peräänsä, tunsin kuinka sipaisin hännälläni vanhingossa takanani kulkevaa Silkkitassua jostain naaman kohdalta. Sivusilmällä huomasin kuinka vaalean hopeanharmaa Silkkitassu kiilasi vierelleni. Vilkaisin nopeasti kollia ja muistin kuinka tuo oli nuolaissut tassuaan jossa oli hiirensappea.
"Silkkitassu nuolaisi tassuaan jossa oli hiirensappea, olisittepa nähneet hänen ilmeensä", tokaisin yllättävän ilkikuriseen sävyyn osoittaen sanani mestareillemme. Kuulin Purohännän hymähtävän huvittuneesti, harmaansinertävä kolli vilkaisi nopeasti Silkkitassua kasvoillaan huvittunut, kuitenkin lempeä hymy.
"Kokemuksista oppii", Polttosydän naukaisi yrittäen peittää huvittuneisuutensa, joskaan siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Tunsin Silkkitassun läpsäisevän minua hännällään, naurahdin pienesti, sillä ei hännällä läpsäyttäminen oikeasti sattunut, se oli enemmänkin huvittavaa. Sivusilmällä näin kuinka Silkkitassu mulkaisi minua muka erittäin vihaisesti.
"Oletko sinä jo kiertänyt reviirin Polttosydämen kanssa?" Kysäisin vaihtaekseni puheenaiheen, sillä en uskonut että Silkkitassuun tutustutuminen piti aloittaa häntä pelkästään ärsyttämällä.
"En ole", Silkkitassu vastasi harmissaan. Katsahdin mestareihimme jotka kulkivat hivenen edellä, he näyttivät kuuntelevan jutteluamme, mutta taisivat pitää kohteliaana olla kommentoimatta keskustelumme. Tajusin Silkkitassun pässeen vasta eilen oppilaaksi, mutta kai hänkin nyt jotain teki?
"Oletko sinä tehnyt mitään Polttosydämen kanssa?" Kysäisin vilkaisten Silkkitassua, kollin kasvoilla oli hivenen harmistunut ilme, mutta kolli onnistui nopeasti vääntämään kasvoilleen taas hymyn.
"En ole tehnyt mitään oppilaiden tehtäviä, sitten punkkien poistamisen", vaalean hopeanharmaa kolli naukaisi astellessamme hiekkakuopalle. Purohäntä ohjasi minut hivenen syrjemmälle ja istuutui eteeni.
"Haluan muistuttaa, että taistelua harjoitellessa pidämme kynnet piilossa", Purohäntä naukaisi katsoen minua vakava ilme kasvoillaan, mestarini katse suli kuitenkin nooeasti lempeäksi hymyksi. Kolli nyökkäsi lyhyesti hiekkakuopaa osoittaen, tulkitsin sen merkkinä mennä keskemmälle. Asettuessani seisomaan Silkkitassun viereen huomasin, kuinka kolli tuntui tarkistavan kynsien varmasti olevan piilossa.
"Saatte ensin kokeilla liikkeitä meihin, koska tämä on ensimmäinen taisteluharjoitus kertanne ja lopuksi saatte kokeilla niitä toisianne vastaan", Purohäntä naukaisi tyynesti, kasvoillaan kannustava ilme josta kykeni erottamaan myös ystävällisyyttä. Polttosydämen kasvoilla oli mietteliäs ilme, naaras taisi pohtia liikettä jonka ensimmäisenä näyttäisi. Hetken pohdittuaan Polttosydän teki hännällään nopean heilautuksen ja Purohäntä siirtyi muutaman hännänmitan päähän harmaasta naaraasta ja katsoi tuota tarkkaavaisesti. Polttosydän vilkaisi nopeasti minua ja Silkkitassua varmistaakseen meidän seuraavan esimerkkiä tarkasti. Polttosydän syöksähti kohti Purohäntää, naaras kierähti harmaansinertävän kollin vatsan alle, oli sivaltavinaan haavan pyyhkäistessään etukäpälällään Purohännän vatsaa ja kierähti nopeasti pois, nousi seisomaan ja juoksi ketunmitan kauemmas pitäen katseensa tiiviisti Purohännässä. Yritin painaa mieleeni tarkasti jokaisen liikkeen mitä Polttosydän oli tehnyt. Mestarini lähti kävelemään hiukan sivummalle ja pysähtyi eteeni, kun olin päässyt hänen lähelleen.
"Nyt sinä saat yrittää Polttosydämen näyttämää liikettä, tiedän sen olevan haastava, joten siksi en oletakkaan sen onnistuvan ensimmäisellä kerralla täydellisesti", Purohäntä naukaisi tyynesti ja otti muutaman askeleen kauemmas minusta. Jännitin lihakseni valmiina syöksymään kohti mestariani. Harmaansinertävä kolli nosti häntänsä pystyyn ja heilautti sitä nopeasti merkiksi hyökätä. Syöksähdin eteenpäin ja tein nopean pysähdyksen mestarini kyljen kohdalla, kierähdin tuon vatsan alle ja yritin sivaltaa kollin vatsaa, pääni oli kuitenkin pyörällä joten tassuni sivalsi vain ilmaa, kierähdin nopeasti pois Purohännän vatsan alta ja hoipertelin kauemmas, yrittäen pitää huomioni mestarissani. Purohäntä katsoi minua hetken mietteliäänä, tiesin suoritukseni olleen huono, mutta Purohäntä haluaisi varmasti sanoa jotain muutakin kuin minun epäonnistuneen liikkeessä.
//Silkki? Puro? Sori ku kesti xc
Tiaislaulu, 22.03.2018
Nuolaisin rintaani siloittaakseni karvojani ja sitten kohotin katseeni. Istuin soturien pesän läheisyydessä leirin reunalla odotellen, että jotain tapahtuisi. Nyrpistin inhoten nenääni, kun muistelin Saniaistähden jakamia partioita. Minua ei oltu laitettu aamun partioihin mukaan. En ymmärtänyt miksi ei, sillä minulla ei ollut oppilasta jota kouluttaa, ja nyt vain istuin leirissä toimettomana. Pian joku tulisi taatusti kysymään minulta, että voisinko vaihtaa klaanivanhimpien makuualuset, kerta kun istuin vain leirin reunalla. Ruskolehtikään ei ollut leirissä, sillä hän oli lähtenyt aamun ensimmäiseen partioon eikä ollut vaivautunut herättämään minua. Olisin ehkä voinut mennä hänen kanssaan samaan partioon, mutta sisko oli vain jättänyt minut nukkumaan ja lähtenyt itse ulos. Kateus ja ärtymys alkoivat poltella vatsassani yltyvän nälän mukana, ja nousin seisomaan. Jos en päässyt partioon mukaan, voisin sen sijaan lähteä jaloittelemaan ulos ja ehkä napata saaliin siinä sivussa. Nuolaisin huuliani ja lähdin loikkimaan kohti leirin uloskäyntiä. Puolivälissä matkaa joku huusi:
"Tiaislaulu!" Seisahduin ja käännyin äänen suuntaan. Hyasinttimyrsky istui vähän matkan päässä minusta ja katseli minua.
"Niin?" kysyin yrittäen pitää äänensävyni kohteliaana. Hyasinttimyrsky räpäytti silmiään ja tassutti lähemmäs minua.
"Mihin sinä olet menossa?" kolli kysyi. Hän kuulosti epäileväiseltä. Raivo kiehahti sisuksissani ja hetkellisesti minun teki mieli loikata leveälapaisen kollin kimppuun. Hillitsin kuitenkin itseni ja hengitin syvään. Olin soturi ja osasin käyttäytyä kuin soturi, vaikkakin Hyasinttimyrsky näytti pitävän minua aivan hiirenaivona. En minä ollut lähdössä minnekään Myrskyklaanin rajojen ulkopuolelle! Vaikka olinkin ollut innoissani - ehkä liiankin innoissani - retkestä Varjoklaaniin, ei se tarkoittanut, että menisin sinne uudestaan.
"Minä olen menossa metsälle", naukaisin. Tuijotin Hyasinttimyrskyn kirkkaansinisiin silmiin, mutta pian käänsin katseeni pois. Kollin katse oli liian syyllistävä, vaikken ollut tekemässä mitään väärää.
"En minä ole enää pentu, enkä edes oppilas. Enkä minä ole hiirenaivo. Ei minusta olisi tehty soturia, jos en osaisi pysyä Myrskyklaanin reviirin sisäpuolella", naukaisin. Sitten nyökkäsin Hyasinttimyrskylle kohteliaasti ja lähdin tassuttamaan kohti uloskäyntiaukkoa.
"Nähdään!" huikkasin lapani yli, ennen kuin työnnyin leiristä ulos.
Tuuli puhalsi kasvoilleni saaden viikseni värisemään. Hymy kaartui väkisinkin huulilleni, kun kiihdytin vauhtini juoksuun. Lumi narisi käpälieni alla, kun pujottelin puiden ja aluskasvillisuuden seassa eteenpäin. Annoin hetkeksi kehoni vain kiidättää minua eteenpäin ja päästin kaikki ajatukseni vapaaksi. Liian pian tajusin kuitenkin, että minun täytyi hidastaa vauhtini, sillä haistoin Viirutassun, Silkkitassun ja heidän mestariensa tuoksut edessäpäin. Liu'uin pysähdyksiin ja jäin hetkeksi huohottamaan hangelle. Kun sain tasattua hengitykseni lähdin tassuttamaan varovasti eteenpäin kohti hiekkakuoppaa, jonne Purohäntä ja Polttosydän olivat vieneet oppilaansa. Heidän tuoksunsa tuntuivat vahvasti nenässäni, kun seurasin nelikon käpälänjälkiä eteenpäin. Pian kuulin heidän äänensä ja loikin vielä viimeiset ketunmitat hiekkakuopan reunalle.
"Hei Tiaislaulu!" Purohäntä naukaisi iloisesti nähdessään minut. Hymyilin soturille ja nyökkäsin sitten tervehdykseksi. Sitten mieleeni pulpahti jännittävä ajatus, ja kallistin päätäni. Tunsin muiden tuijotukset turkillani, enkä ihmetellyt yhtään. Yleensä soturit joilla ei ollut oppilasta eivät osallistuneet harjoituksiin, mutta tuskinpa minua ajettaisiin poiskaan?
"Mietin tässä, että voisinko osallistua teidän harjoituksiinne?" ...ja samalla osoittaa, että olisin valmis omaan oppilaaseen, lisäsin mielessäni. Pieni virne valaisi kasvoni, kun jäin silmäilemään vanhempia sotureita vastausta odottaen.
// Viiru? Silkki? Puro?
Viirutassu, 24.03.2018
Purohäntä ei ehtinyt antaa palautetta suorituksestani, kun Tiaislaulu pyyhälsi paikalle. Tepastelin innokkaasti lähemmäs vaaleanruskeaa naarasta. Mestarini tervehti Tiaislaulua ja kuulin kuinka naaras kysyi voisiko osallistua meidän taisteluharjoituksiimme. Ilmeeni kirkastui entisestään, olisi mukavaa saada joku muukin soturi harjoituksiimme, etenkin kun Tiaislaulu oli ollut samaanaikaan minun kanssani oppilas, joskin vain hetken. Katsahdin silmissäni aneleva pilke Purohäntään, mestarini olisi suostuttava!
"Kaipa se käy", Purohäntä vastasi hetken mietittyään, harmaan sinertävä kolli vilkaisi taempana seisovaan Polttosydämeen kallistaen hieman päätään, Polttosydän nyökäytti päätään suostumisen merkiksi. Häntäni nousi iloisesti pystyyn, sinisissä silmissäni oli ystävällinen pilke tutkiessa katseellani Tiaislaulua. Naaras näytti kohtuu hyvältä taistelemaan, mutta sitäkin paremmalta saalistamaan.
"Purohäntä, voisinko harjoitella liikettä Tiaislaulun kanssa?" Kysyin kääntäessä ystävällisen katseeni mestariini. Sinertävän harmaan kollin kasvoilla oli lempeähkö hymy, tuon silmissä ollessa miettivä katse.
"Kyllä se käy, kunhan se ei vähennä suorituskykyäsi", mestarini naukaisi levittäen kasvoilleen entistä leveämmän ystävällisen hymyn.
"Katson kuitenkin vierestä ja tarvittaessa annan ohjeita", Purohäntä naukaisi astellen hivenen syrjemmälle, sivusilmällä näin kuinka Polttosydän kehotti Silkkitassua kokeilemaan liikettä uudelleen. Arvioin katseellani tovin Tiaislaulua, minun olisi osattava varautua liikkeisiin mitä naaras voisi tehdä ja mitä minun ei tulisi tuota vastaan tehdä. Naaras näytti melko hoikalta, eikä näkyviä lihaksiakaan ollut, tiesin etten voisi aliarvioida vihollistani, sillä arvelin sen olevan pahimpia virheitä mitä taitava taistelija voisi tehdä.
"Sinä et ilmeisesti nähnyt mitä liikettä harjoittelimme?" Kysäisin kallistaen hivenen verran päätäni. Tiaislaulu pudisti päätään hienoisesti ja katsoi minua ikäänkuin odottaen minun kertovan liikkeen. Pohdin hetken miten voisin liikkeen selittää, ei Polttosydänkään sitä ollut selittänyt, ainoastaan näyttänyt.
"Kun sinä seisot siinä, minun on juostava vierellesi, kierähtää vatsasi alle, sivaltaa vatsaasi haava ja kierähtää nopeasti pois altasi", naukaisin hetken mietittyäni, olin melko ylpeä itsestäni, sillä en aivan heti olisi uskonut osaavani selittää liikettä noin hyvin.
"Mutta älä huoli, en ole niin raaka, että pitäisin kynteni esillä", naukaisin pienesti naurahtaen, Tiaislaulunkin kasvoille levisi huvittunut hymy.
"No, oletko valmiina?" Naaras kysäisi ja asettautui seisomaan paikalleen. Nyökkäsin lyhyesti ja laskeuduin hieman matalampaan tasoon ja jännitin lihakseni. Lähdin juoksemaan kohti Tiaislaulua, pidin ajatukseni ainoastaan tässä liikkeessä, en saisi epäonnistua Tiaislaulun edessä! Olin kuitenkin kaatua rähmälleni, kun käpäläni menivät sekaisin, onnistuin kuitenkin pysymään pystyssä ja jatkamaan juoksuani. Jalkani rummuttivat maata ja lumi narskui käpälieni alla, tunsin kuinka viileä hanki tunkeutui polkuanturoideni väliin. Kylmähkö tuuli paiskautui vasten kasvojani ja korvani luimistuivat, en ehtinyt jarruttaa kunnolla laskeutuessani kyyryyn ja kierähtäessäni Tiaislaulun vatsan alle, vedin pehmeällä tassullani ''viillon'' naaraan vatsaan ja kierähdin pois alta. Juoksin ketunmitan päähän naaraasta ja jäin katsomaan tuota huohottaen, liikkeeni oli sujunut miltei moitteettomasti!
"Hienoa Viirutassu, tätä minä sinulta odotinkin!" Purohäntä huudahti iloiseen sävyyn.
//Tiainen? Silkki? Puro? Toivottavasti en autohitannu liikaa (':
Tiaislaulu, 26.03.2018
Katsoin kermanvalkoista kollia silmät sirrillään. Hän oli tehnyt liikkeen helposti minuun, vaikka olinkin soturi. Kuuntelin Purohännän kehuja kateellisena, yrittäen pitää yltyvän kiukun aisoissa. Muistin Mesiviiksen opit vaikka unissani, erityisesti ne, joissa olin epäonnistunut. Suljin hetkeksi korvani minua ympäröivältä maailmalta ja keskityin kokoamaan itseni. Minua ei luultu huonoksi, kun Viirutassu oli onnistunut. Mutta silti halusin todistaa, että oppilas ei voittaisi minua kahta kertaa. Ravistelin turkkiani ja käännyin kohti Purohäntää odottaen seuraavia ohjeita. Harmaansinertävä kolli vilkaisi mietteliäänä kumppaniaan ja tuon oppilasta Silkkitassua, jotka harjoittelivat erilaisia hyppyjä. Sitten Purohäntä huiskaisi hännällään ilmaa ja kääntyi katsomaan taas minua ja Viirutassua.
"Kokeillaan samaa liikettä uudelleen, mutta niin, että loikkaat vihollisen selkään, etkä kierähdä vatsan ali", soturi maukaisi. Huiskaisin hännälläni ilmaa, ja käännyin sitten katsomaan Viirutassua. Kermanvalkoinen oppilas vilkaisi minua pikaisesti, ennen kuin peruutimme kumpikin omille paikoillemme. Viirutassun syvänsinisissä silmissä oli keskittynyt katse, kun kolli kyyristyi lähelle maata. Virnistin kollille, kun laskeuduin alas ja jännitin lihakseni. Jähmetyin täysin paikoilleni odottaessani, että Viirutassu tekisi hyökkäyksen minua kohti, ja voisin kellistää hänet sitten maahan. Sillä niin minä aioin tehdä. Siristin keskittyneesti silmiäni enkä antanut katseeni herpaantua hetkeksikään Viirutassun kauniista syvänsinisistä silmistä.
// Viiru?
Polttosydän, 24.01.2018
Onni kupli rinnassani. Purohäntäkin halusi pentuja. Hymy koreili huulillani. Minä rakastin tuola kollia, rakastin niin paljon.
"Minä rakastan sinua", kehräsin painautuen kiinni kolliin.
"Minäkin rakastan sinua", olin kuulevinani kollin hiljaisen vastauksen.
"Meidän pennuistamme tulee vahvoja", maukaisin hiljaa, kollin myöntyessä.
"Tottakai, he ovat klaanin parhaat pennut", kollin vastaus hymyilytti minua. Väsymys kuitenkin alkoi painaa kehoani ja silmäni alkoivat painua kiinni.
"Väsyttääkö sinua?" Purohännän ääni kuulosti hivenen huvittuneelta.
"Joo...", haukottelin ja kävin makaamaan pedilleni.
"Hyviä unia rakas", Purohäntä naukaisi. Olisin halunnut vastata, mutta uni vei voiton ja minä nukahdin.
//Puro? Tosi pätkä tää
Purohäntä, 27.01.2018
"Hyviä unia rakas", oli viimeinen asia, jonka kumppanilleni naukaisin ennen hänen nukahtamistaan. Olin itse vielä vähän aikaa hereillä katsoen kuinka Polttosydän hengitti rauhalliseen tahtiin vieressäni. Pikkuhiljaa omat siniset silmäni sulkeutuivat kiinni ja nukahdin.
Heräsin aamulla ja räväytin silmäni auki. Huomasin Polttosydämen jo heränneen. Naaras suki vieressäni harmaata turkkiaan rauhallisin vedoin.
"Huomenta", mau'uin ja nousin kömpelösti istumaan. Räpyttelin väsyneenä silmiäni ja aloin sukimaan omaa sinertävänharmaata turkkiani nopein vedoin.
"Huomenta. Nukuitko hyvin?" kumppanini vastasi ja katsoi minua kauneilla, puoleensa vetävillä silmillään. Nyökyttelin päätäni.
"Nukuin, näin aamusta vain hieman väsyttää", vastasin naarassoturin äsken esittämään kysymykseen. Tuo nyökkäsi.
"En miten on omien uniesi laita?" lausahdin kysyvällä äänen sävyllä. Nuolin pari takkua sileäksi rinnastani, jotka olivat siinä äskettäin inhottavasti törröttäneet. Siirryin sukimaan häntääni sillä välin kun odotin Polttosydämen vastaavan kysymykseeni jotakin. Ajatukseni karkasivat tähän päivään. Tapahtuisiko tänään jotakin erikoista vai olisiko tämäkin tavallinen päivä? Karistin turhat ajatukset pois ja keskityin katsomaan Polttosydäntä.
//Poltto? :]
Viirutassu, 28.02.2018
Kipitin aukiolle Paatsamapilven paimentamana. Istuuduin emoni viereen eturiviin. Paatsamapilvi alkoi nopein ja voimakkain kielenvedoin sukia turkkiani. Mieleni olisi tehnyt panna vastaan, mutta minua kiinnosti juuri nyt enemmän se, mitä Saniaistähti oli sanomassa. Saniaistähden avatessa suunsa sanoakseen jotain, sijaisemoni lopetti sukimisen ja pukkasi minua lempeästi eteenpäin. Hieman hämilläni kävelin eteenpäin.
"Viirupentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, tunnettakoot sinut Viirutassuna. Mestarisi olkoon Purohäntä. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken jonka on Kirsikkaviikseltä oppinut", Saniaistähti sanoi selkeällä ja kuuluvalla äänellä. *Minusta tulee oppilas!* ajattelin innoissani ja katselin hetken ympärilleni. Tavoitin Paatsamapilven katseen, sijaisemoni kasvoilla oli lämmin hymy, käänsin katseeni kuitenkin pois. Sinertävänharmaa kolli, jonka arvelin olevan uusi mestarini Purohäntä käveli leveästi hymyillen minun luokseni. Kolli kosketti kuonollansa minun kuonoani ja lähti kävelemään takaisin paikalleen eturiviin, Purohäntä viittoi minua seuraamaan. Kävelin kollin perässä eturiviin ja höristin korviani kuullessani kuinka koko klaani huusi uutta nimeäni. Kasvoilleni hiipi väkisinkin erittäin leveä hymy klaanitoverieni tullessa onnittelemaan minua.
//Puro?
Purohäntä, 28.02.2018
Klaani kokous oli alkamassa ja odotin kärsivällisenä, mitä päälliköllä olisi asiaa. Istuskelin rauhassa parin soturin seurassa. Viirupennusta nimitettiin oppilas, Viirutassu. Katselin mietteliäänä ympärilleni. Kenetköhän kissa saisi mestarikseen? Yllätyin Saniaistähden sanovan nimeni. Aioin opettaa Viirutassulle kaiken, minkä olin Kirsikkaviikseltä oppinut. Kirsikkaviiksen muisteleminen ei enää kirpaissut, onneksi. Minulle entinen mestarini oli kuitenkin ollut tärkeä ja on edelleen. En ikinä voisi unohtaa häntä.
Hetki kuluikin nopeasti ja vähitellen Viirutassua ympäröivät myrskyklaanilaiset palasivat arkisiin askariinsa ja jättivät meidät kaksi kahden - ainakin melkein. Tiikeriraivo asteli vielä luoksemme. Tiesin parantajaoppilaan olevan juuri sellainen kissa, joka mielellään pysyi poissa isoista porukoista - ja ylipäätään seurasta. Ymmärsin siis, miksi kolli oli tulossa onnittelemaan tuoretta oppilasta vasta nyt.
"Onneksi olkoon Viirutassu. Kaikkea hyvää sinulle", Tiikeriraivo maukui, jotenkin haikeasti. Hän ilmeisesti muisteli omia oppilasaikojaan, kun hän vielä oli soturioppilas, matkalla soturiksi. Ehkä hän saattoi välillä kaivata omia soturiaikojaan. Tai sitten ei.
"Kiitos", oppilaani naukaisi keltasilmäiselle kollille. Tiikeriraivo nyökkäsi ja lähti tallustelemaan kohti parantajan pesää. Siirsin sinisen katseeni uuteen oppilaaseeni, Viirutassuun, hymyillen tuttua lempeää hymyäni.
"Onnea uudelle oppilaalle. Mitäs sanoisit, jos mentäisiin kiertämään reviiriä?" maukaisin kollioppilaalle ja katsahdin kohti uloskäyntiä. Samassa uppouduin ajatuksiini, muistoihi. Muistelin kuinka olimme Polttosydämen kanssa tavanneet ensimmäisen kerran. Muistin ne kaikki hauskat muistot oppilaana. Se oli ihanaa aikaa. Havahduin kuitenkin nopeasti todellisuuteen ja jäin odottamaan Viirutassun vastausta. Sinänsä kysymykseni ei ollut kysymys. En kuitenkaan halunnut heti ensimmäisenä ottaa käskevää roolia, joten tyydyin pieneen kyselyyn alussa. Viirutassusta tulisi kyllä varmasti hyvä soturi! Toivottavasti osaisin kouluttaa häntä hyvin.
//Viiru?
Viirutassu, 28.02.2018
Into kihisi sisuksissani ja onnistuin vain hädintuskin peittämään sitä. Purohäntä vaikutti mukavalta kissalta ja uskoin, että hän kykenisi kouluttamaan minusta kunnon soturin. Mietin hetken mitä vastaisin mestarini kysymykseen, päähäni ei mitään kovin ihmeellistä pälkähtänyt.
"Se olisi mielenkiintoista", maukaisin lyhyen pohdinnan jälkeen, äänessäni oli selvästi erottuvaa intoa. Pomppasin seisomaan, odotin että Purohäntä lähtisi johdattamaan minua ulos leiristä tutustumaan Myrskyklaanin reviiriin. Kolli nousi melko leppoisasti seisomaan ja katsoi minua ystävällinen hymy huulillaan.
"No, lähdetään", hän naukaisi leppoisasti ja lähti kävelemään ulos leiristä. Kipitin mestarini perässä leveä hymy kasvoillani, tämä oli ehkä tähänastisen elämäni onnellisin päivä! Päästyämme ulos leiristä sisäinen pohtijani heräsi taas. *Mistä lumi saa alkunsa? Kuinka puu saa uudet lehdet?* ajattelin pitäen huolen ettei vauhtini hidastuisi. Jokainen ajatukseni liittyi jotenkin siihen mitä näin. Ehdin avata suuni kysyäkseni vastausta johonkin mietteisiini, tajusin kuitenkin, että olin nyt oppilas eikä minun kuulunut kysellä joutavia.
//Puro?
Purohäntä, 28.02.2018
Tassuttelin verkkaisin askelin Viirutassu vierelläni piikkihernetunnelia pitkin ulos leiristä. Katsoin oppilastani hetken aikaa ja huomasin hänen avaavan suunsa, kuin sanoakseen jotain. Viirutassu ei kuitenkaan sanonut mitään. Ihmettelin asiaa hetken ja sillä välin kolli oli ehtinyt jo sulkea suunsa. Hymähdin ja siirsin katseeni eteenpäin.
"Sano vain", maukaisin katsellen kauniita, lumisia puita samalla, kun nostelin tassujani lumihangessa. Välillämme oli hetken hiljaista. En tiennyt halusiko Viirutassu sanoa asiaansa. Halusin kuulla kuitenkin jotain. Edes jotain. Ehkä kolli oli unohtanut asiansa? Ehkä ei? Ei ollut järkevää päätellä sitä itse. Siihen tiesi vastauksen vain itse Viirutassu. Minua kuitenkin kiinnosti tietää, mitä soturioppilas oli ollut sanomassa. Saattaisihan asia olla tärkeäkin. Ehkä.
"Olit sanomassa jotain. Sano vain", maukaisin rikkoen hiljaisuuden. En edelleenkään katsonut oppilastani, vaan suoraan eteenpäin. Sininen katseeni poukkoili edessä olevissa puissa ja siirtyi aina puusta toiseen, yhä eteenpäin.
"Sano vain", päätin lausahtaa vielä yhden kerran. Jos Viirutassu ei tämän jälkeen kertoisi en tivaisi häneltä asiaa enempää. Olin päättänyt sen.
//Viiru? Sori sekavuus :/
Viirutassu, 01.03.2018
Astelin Purohännän vierellä, kolli oli selvästi nähnyt minun avaavan suuni.
"En halua kysellä kuin pentu", naukaisin nopeasti ja hivenen nolostuneesti, vilkaisin syvänsinisillä silmilläni Purohäntää.
"Ei se haittaa vaikka kyselisitkin", mestarini naukaisi tyynesti äänessään ystävällisyyttä.
"Nokun minä olen kauhea haaveilija ja pohtija", naukaisin astellessani Purohännän vierellä.
"Ja minä vain olin pohtimassa kaikenlaista", jatkoin nopeasti vilkaisten taas Purohäntää.
"Mutta ei minulla mitään tärkeää ollut", tokaisin hypähtäen ilmaan, sillä tuntui niin hyvältä olla leirin ulkopuolella tutustumassa reviiriin.
"Mitä kaikkea Myrskyklaanin reviiriltä edes löytyy?" Kysyin yllättäen itsekkään miettimättä sen tarkmmin mitä olin sanomassa. Katselin ympärilleni, huokaisin ihastuneesti katsellessani tarkemmin lehdettömiä pensaita ja puita. En ollut kuvitellut että leirin ulkopuolella voisi näyttää näinkin hienolta.
//Puro?
Purohäntä, 01.03.2018
Käänsin sinisen katseeni laikukkaaseen kollioppilaaseen. Huulillani oli tuttu lempeä ja ystävällinen hymy, joka koristi kasvojani lähes joka päivä. Viirutassu oli juuri kysynyt, mitä kaikkea Myrskyklaanin reviiriltä löytyisi. Hymähdin pikaisesti ensin.
"Saat siihen kyllä vastauksen tänään", sanoin viikset väpättäen. Viirutassu olisi varmaankin halunnut saada vastauksen heti kun mahdollista, mutta kolli näkisi aikanaan kaiken reviirillä olevan. Aioin pyhittää kaksi seuraavaa päivää reviirin kiertämiseen, sillä en uskonut Viirutassun jaksavan niin paljon kävelemistä yhdessä päivässä. Kun sitä mietti tarkemmin, ajatteli, että jaksoi. Kuitenkaan ei sitten jaksanut. Kyllä minuakin jo hieman puolen reviirin jälkeen väsyttäisi, muttei selvästikään niin paljoa, kun tuoretta Myrskyklaanin oppilasta. Niin se vain oli.
"Noniin tuolla on hiekkakuoppa", sanoin ja osoitin hännälläni hiekkakuopan suuntaan, "siellä oppilaat harjoittelevat mestareidensa kanssa. Siellä pidetään taisteluharjoitukset ja sinäkin tulet jonakin päivänä sinne harjoittelemaan minun kanssani. Ja jos ja kun saat vielä oman oppilaasi, tuot hänet hiekkakuopalle harjoittelemaan taisteluliikkeitä."
Viirutassun katse oli suunnattu harjoittelupaikkaan, hiekkakuoppaan. Jonakin päivänä mekin harjoittelisimme tuolla.
"Haluatko, että käymme katsomassa vai jatkammeko matkaa?" lausahdin kysyvästi oppilaalleni. Nyt ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota kollin syvänsinisiin silmiin. Hänen silmänsä olivat saman väriset kuin pennunpennullani. Voi, minulla oli niin tavattoman ikävä heitä. En vain yhtään tiennyt, miten heillä meni. Toivottavasti kaikki oli Jokiklaanissa kunnossa. Ainakin sukulaisillani.
"Niin, miten on?" kysyin vielä, kun vastausta ei kuulunut hetkeen.
//Viiru?
Viirutassu, 01.03.2018
Katselin kiinnostuneen oloisena hiekkakuoppaa, mieleni olisi tehnyt juosta suoraan sinne ja tutkia jokainen asia sieltä. Tiesin kuitenkin jonakin päivänä pääseväni harjoittelemaan sinne.
"Jatketaan vain matkaa", naukaisin yllättävän tyynesti. Purohäntä nyökkäsi ja lähti kävelemään pois hiekkakuopalta. Astellessani mestarini vierellä vilkaisin vielä hiekkakuoppaa, jossa nyt näkyi vain tasainen lumikerros. Jalkojani alkoi jo nyt hieman uuvuttaa tämä kävely, sillä en ollut tottunut kävelemään kuin lyhyitä matkoja leirin sisäpuolella. En antanut pienen uupumuksen näkyä kasvoiltani vaan jatkoin sinnikkäästi etenemistä Purohännän vierellä, pidin kasvoillani sen saman iloisen ja kiinnostuneen hymyn.
"Purohäntä, mitä kaikkea oppilaan velvollisuuksiin kuuluu?" Kysyin yllättäen, vilkaisin nopeasti Purohäntää joka käveli vierelläni. Katselin ympärilleni painaakseni mieleeni jokaisen asian metsästä, tiesin hyvin että kierroksemme oli vasta alussa, mutta erilaiset kuvat linnuista jotka istuivat oksilla visertäen kauniisti, lehdettömät puut ja pensaat, kuten hiekkakuoppakin pyörivät mielessäni.
//Puro?
Purohäntä, 02.03.2018
Viirutassun kysymys osittain yllätti minut. Yleensä selitin asian oppilaalle ajallaan, mutta nyt kolli oli ennättänyt kysymään sitä ennen kuin olin ehtinyt sitä hänelle kertoa. Katsahdin oppilaaseen ja loin häneen sinisillä silmilläni ystävällisen katseen.
"Kuningattaret, pennut ja klaaninvanhimmat täytyy ruokkia ensin, ennen kuin voit itse syödä. Voit syödä tämän jälkeen, jos sinulla sattuu olemaan nälkä. Ennen sitä kuitenkin sinun täytyy viedä klaaninvanhimmille riistaa, ellei joku toinen oppilas ole jo hoitanut sitä. Pentutarhan asukkaat on nimittäin jo ruokittu", maukaisin ja siirsin sinisen katseeni eteenpäin, jotta näin mihin päin olimme menossa.
"Sinun täytyy noudattaa soturilakia, kuten muidenkin kissojen. Olin ajatellut, että tänään myöhemmällä voisimme käydä soturilakia läpi. Se on kuitenkin hyvin tärkeä ja jokaisen on osattava se", sanoin nyökytellen samalla päätäni. Muistin kyllä kuinka Kirsikkaviiksi oli opettanut minulle soturilakia ja selostanut tarkasti sen tärkeyden.
"Ja sitten sinun tietysti kuuluu totella mestariasi", naurahdin huvittuneena Viirutassulle. Olimmekin jo saapuneet reviirimme rajalle. Rajan toisella puolella ei ollut toisen klaanin reviiriä, vaan Puusilpumo. Minusta oli inhottavaa olla täällä, sillä Puusilpumon lähellä on kaksijalkala. Vaikkei Puusilpumossa enää tehdäkään mitään siellä voi silti olla iljettäviä kaksijalkoja.
"Tuo tuolla on Puusilpumo. Älä ikinä, koskaan mene sinne. Onko selvä?" kysyin tiukkana oppilaaltani. En halunnut nuoren kissan missään nimessä koskaan päätyvän tämän lähemmäksi tuota kaksijalkojen paikkaa.
"Se on vaarallinen paikka jokaiselle kissalle, oli sitten oppilas tai soturi", sanoin vielä. Häntäni huiski hermostuneena puolelta toiselle. En vain kerta kaikkiaan pitänyt tästä paikasta.
//Viiru?
Salviatassu, 06.12.2017
"Salviapentu, pysyhän nyt paikallasi. En voi puhdistaa karvojasi jos sätkit kuin vastasyntynyt pentu."
Pyöräytin safiirinsinisiä silmiäni liitoiteltusti ja rentoutin jäykistettyjä jäseniäni, jotta Hyasinttimyrsky pääsisi nuolemaan alaselkäni karvoja. Samalla kun isäni puhdisti sotkuista turkkiani, annoin katseeni karkailla aukiolle, joka erottui sammalverhojen välistä. Tuoresaaliskasalla istui oppilaita, jotka jakoivat ruokaa keskenään. Kun näin heidän ystävälliset hymyt ja rennot juttelutuokiot, innostus oppilaaksi pääsemisestä kasvoi vain entistä isommaksi.
"Noin, nyt turkkisi näyttää siedettävältä. Sinun pitää oppia, että vaikka valkeat karvat näyttävät upealta, niiden siistinä pitäminen on erittäin haastavaa koska jokainen sammalhippu ja hiekanjyvä erottuu puhtaanvalkoisesta turkista", Hyasinttimyrsky lausahti laskettuaam minut pentutarhan hiekkalattialle. Vaikka katseeni oli vieläkin porautunut sammalverhojen takana häämöttävään aukioon, tunsin isäni polttavan katseen niskakarvoissani.
"Salviapentu, kuunteletko sinä?"
Hätkähdin, kun Hyasinttimyrskyn turhautunut äänensävy kajahti ilmaan ja pakottauduinkin kääntymään ympäri, samalla myös jouduin kohtaamaan sinertävänharmaan kollin silmät.
"Kyllä isä, minä kuuntelen", mumisin nolostuneena, "olen vain todella innostunut enkä vain jaksaisi odottaa hetkeäkään."
Onneksi siinä samassa Hyasinttimyrskyn kirkkaansinisissä silmissä välähti hyvinkin tuttu lämpö, joka pysyi kollin kasvoilla tuon kumartuessa nuolaisemaan päälakeani hellästi.
"Ymmärrän kyllä. Oppilaaksi pääseminen on jokaisen kissan mielestä todella jännittävää, kun voi vihdoinkin kokea itsensä tärkeäksi", Hyasinttimyrsky totesi ja peruutti sitten hieman, asettuen istumaan sammalpedin reunalle. Olin juuri aikeissa kysyä isältäni, miltä hänestä oli tuntunut päästessään oppilaaksi, mutta samassa aukiolta kajahti voimakas kutsuhuuto:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Loikkasin silmänräpäyksessä jaloilleni, kun jännitys otti vallan kehossani. Tuuhea häntäni alkoi vispata ilmaa ja silmissäni välähti innostus, kun sukelsin nopeasti ulos pentutarhasta. Suuntasin automaattisesti askeleeni Suurkiveä kohti, jonka ympärille myrskyklaanilaiset alkoivat hiljalleen kerääntyä.
"Mennään eturiviin, Salviapentu. Sillä tavalla pääset helposti Suurkiven luokse", Hyasinttimyrsky muistutti saapuessaan rinnalleni. Nyökkäsin nopeasti isälleni ja lähdin pujottelemaan kissarykelmän läpi. Jossakin vaiheessa tunsin astuvani jonkun hännän päälle, jolloin ilmaan lennähti hiljainen murahdus.
"Varoisit vähän!"
"Anteeksi!" pahoittelin hätäisesti ja sukelsin sitten eturiviin, jonka jälkeen asettauduin istumaan.
"Salviapentu, astuisitko eteen?" Saniaistähden ääni sai niskakarvani pörhistymään, mutta siitä riippumatta onnistuin nousemaan ja kävelemään siedettävän siististi Suurkiven luokse. Nostin safiirinsiniset silmäni päällikköä kohti, valmiina kuuntelemaan hänen seuraavia sanojaan.
"Salviapentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on hänen vuoronsa tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Salviatassuna."
Aistin sydämeni lyönnin kiihtyvän, kun Saniaistähti alkoi kiertää soturien ryhmää arvioivalla katseellaan. Kun päällikön vaaleanvihreä katse pysähtyi harmaansinertävän kollin kohdalla, innostus välähti silmissäni.
"Mestarisi olkoon Purohäntä. Toivon, että hän opettaa sinylle kaiken jonka on mestariltaan Kirsikkaviikseltä oppinut", Saniaistähti ilmoitti ja nyökkäsi Purohännälle, kun kollikissa erkani soturien rivistöstä ja tassutteli luokseni. Lihaksikas soturi otti askeleen lähemmäs ja kosketti kevyesti kuonollaan minun kuonoani. Sitten hän peruutti kissojen joukkoon ja seurasin uutta mestariani pikaisin askelin.
"Salviatassu! Salviatassu!"
Kuuntelin onnellisena, kuinka nimeni alkoi kaikua leirissä klaanitoverieni onnitellessa minua. Kasvoillani loistava hymy kasvoi entisestään, kun tassuttelin hieman kauemmas Purohännän kanssa. Jännitys kupli sisälläni, kun odotin kuulevani mestariltani, mitä tulisimme tekemään tänään.
*Kierrämme ainakin rajat, olen kuullut sen olevan tavallisesti oppilaiden ensimmäisen päivän ohjelmana. Ehkä me voisimme opetella jo hieman saalistustekniikoita?* mietin innoissani.
"Salviatassu, ikävä kyllä minulla on tänään hieman kiireitä. Emme voi tänään harjoitella."
Suuni loksahti ammolleen, kun kuulin Purohännän sanat. Olin aikeissa pyytää tylyllä äänensävyllä vastausta mestarini sanoihin, mutta onnistuin viime hetkellä hillitsemään kieleni.
"Mitä kiireitä sinulla on?" kysyin mahdollisimman tyynellä ja kohteliaalla äänensävyllä, vaikka siihen tarvitsinkin hieman keskittymistä. Mutta juuri kun Purohäntä oli avaamassa suutaan ja arvatenkin vastaamassa kysymykseeni, mestarini takaa kajahti rennolta kuulostava ääni:
"Salviatassu, Purohäntä. Mitä täällä on meneillään?"
Katsoin silmät suurina, kuinka Mesiviiksi tassutteli luoksemme ja laski vaaleanvihreän, kyseenalaistavan katseensa minuun. Kun tajusin edessäni seisovan kissan klaanin varapäälliköksi, laskin nopeasti pääni kohteliaaseen kumarrukseen. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan jäin odottamaan Purohännän vastausta Mesiviiksen kysymykseen.
// Mesi? Puro?
Mesiviiksi, 16.12.2017
Tapanani ei ollut yleensä tunkeilla kahden kissan väliseen keskusteluun mukaan, mutta en tiennyt mikä minuun meni. Olin käyttäytynyt oudosti sitten Kirjosiiven kuoleman, en vain päässyt siitä yli. Kokoontumisessa olin luullut löytäneeni kissan, joka voisi minua ymmärtää, mutta olin ollut väärässä. Ahvenleuka olikin elossa ja eli nyt Kuolonklaanissa, vaikka se oli varmasti pahempaa kuin kumppanin menettäminen kuolemalle, jos Helmitähdeltä kysyttiin. Naaras ei pitänyt lainkaan siitä, kuinka hänen kumppaninsa ilmestyi kokoontumiseen vihollisklaanin riveissä. Hengitin syvään ja keskityin nyt edessäni seisoviin Purohäntään ja tuon tuoreeseen oppilaaseen Salviatassuun, joka juuri oli laskenut päänsä hieman alas kunnianosoitukseksi. En minä keneltäkään kumarrusta kaivannut, mutten siitä tajunnut sanoa mitään, kun naaras kerkesi jo nostaa päänsä ylös.
"Ei mitään. En voi viedä Salviatassu vielä kiertämään rajoja, koska minulla on kiireitä. Voisitko pitää hänelle seuraa tai tutustuttaa hänet muihin oppilaisiin?" Purohäntä kysyi ja lähti kävelemään kohti parantajan pesää sen enempää sanomatta. Salviatassu käänsi katseensa minuun, hän näytti ärsyyntyneeltä ja hieman hämmentyneeltä. Avasin suuni kertoakseni oppilaalle, että hän voi itse mennä muiden oppilaiden luokse ja esittäytyä, kunnes muutin mieleni. Minä kaipasin seuraa, enkä nähnyt mitään estettä sille, miksen voisi klaanini nuorelle jäsenelle pitää seuraa hetken ajan. Ehkä se voisi olla jopa ihan mukavaa, voisin unohtaa kaikki elämäni murheet ja kiireet, joita lehtikato toi.
"No, oletko kiertänyt jo leirin läpi?" kysyin nuorelta oppilaalta, joka katsoi yhä mestarinsa perään parantajan pesälle. Salviatassu käänsi sinisen katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Isä esitteli minulle leirin, kun olin pentu", oppilas vastasi.
"Okei.. Entä oletko koskaan käynyt leirin ulkopuolella? Voisimme käydä tutkimasas hieman leirin lähiympäristöä", ehdotin kääntäen katseeni piikkihernetunneliin, jonne lumi ei ollut päässyt. Tunnelin lattia oli kovettunut vuodenaikojen mittaan, kun lukemattomat kissat olivat kävelleet siitä leiriin ja ulos. Leiri sen sijaan omasi ohuen lumipeitteen, jolle kissat olivat tehneet uria päästäkseen pesille, tarpeidentekopaikalle, ulos, tuoresaaliskasalle tai lempipaikkaansa leirissä.
"Eikö reviirin esittely ole mestarin puuhia? Suuttuuko Purohäntä?" oppilas kysyi ja käänsi myös katseensa piikkihernetunneliin.
"Tuskin hän suuttuu. Purohäntä on viisas kissa, hän ymmärtää takuulla", nau'uin lempeästi hymyillen kääntäen katseeni valkeaan naaraskissaan, "mitä sanot, mennäänkö?"
//Salvia?
Salviatassu, 18.12.2017
Jäin katsomaan loittonevan Purohännän perään, silmissäni säihkyi hienoinen turhautuminen. Miksi juuri ensimmäisemä päivänä mestarini piti lähteä jonnekin muualle?
"No, oletko kiertänyt jo leirin läpi?"
Hätkähdin hieman Mesiviiksen äänen kantautuessa korviini ja käännyin kollikissaa kohti, safiirinsinisiä silmiä räpäyttäen. Muistin vasta nyt, että varapäällikkö oli saapunut paikan päälle ja tullut ilmeisesti hetkelliseksi "mestarikseni".
"Isä esitteli minulle leirin, kun olin pentu", ilmoitin tyynesti ja aloin samassa muistelemaan kyseistä päivää. Se oli ollut täysin tavallinen lehtisateen päivä, kun Hyasinttimyrsky oli tullut ehdottamaan leirin kiertämistä. Ja tietenkin, minä olin vastannut myöntävästi. Olimme nähneet oppilaiden, parantajan ja klaaninvanhimpien pesän, pentutarhassakin olimme käyneet nopeasti. Soturien ja päällikön pesään emme kuitenkaan olleet menneet.
"Okei. Entä oletko koskaan käynyt leirin ulkopuolella?" Mesiviiksi jatkoi ja käänsi katseensa leirin uloskäyntiä kohti. Vilkaisin itsekin nopeasti piikkihernetunnelia, jonka toisella puolella odotti aluskasvillisuudeltaan tiheä metsä.
"Eikö reviirin esittely ole mestarin puuhia? Suuttuuko Purohäntä?" kysyin epävarmana Mesiviiksen ehdotuksen kuultuani. En todellakaan halunnut lähteä leiristä ilman mestarini lupaa ja myöhemmin jäädä siitä kiinni.
"Tuskin hän suuttuu", Mesiviiksi lausahti tyynen oloisena, "Purohäntä on viisas kissa, hän ymmärtää takuulla." Sen sanottuaan valkea kolli käänsi vihertävän katseensa minuun ja päädyin kohtaamaan sen kirkkaansinisillä silmilläni.
"Mitä sanot, mennäänkö?"
"Mennään vain!" vastasin pirteänä ja ponkaisin hölkkään leirin uloskäyntiä kohti. En vaivautunut odottamaan varapäällikköä, vaan sukelsin suoraan piikkihernetunneliin ja sieltä päädyinkin metsään. Kurkustani nousi hiljaista, mutta voimakasta kehräystä.
*Ei ole mitään yhtä rauhoittavaa paikkaa kuin Myrskyklaanin reviirin metsä*, ajattelin tyytyväisenä ja vetäisin sieraimiini metsän raikasta ilmaa. Mesiviiksen saavuttua piikkihernetunnelista metsään käännyin ympäri ja kohdistin katseeni kolliin.
"Mistä aloitetaan?" kysyin innostuneena.
// Mesi?
Viimahalla, 26.12.2017
"Eikös sinun nimesi ollut Salviatassu?" kysyin lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja käännyib vilkaisemaan vierelläni tassuttavaa oppilasta. Naaras katsoi minua safiirinsinisillä silmillään.
"Kyllä. Sinun nimesi on Viimahalla, eikö niin?" Oppilas varmisti. Nyökkäsin lempesti. Huomasin kuinka jäseneni alkoivat vertyä hiljalleen ja hymy alkoi palata kasvoilleni. Karsea aamu oli jäämässä taakseni. Huomasin, että olisimme pian joella, joten pysähdyin. Käännyin minua seuranneiden kissojen puoleen ja naukaisin:
"Meidän on järkevintä hajaantua. Muistosielu, Harakkausva ja Laventelitassu, menkää aurinkokiville päin. Purohäntä, Salviatassu tulevat mukaani pöllöpuulle." Joukko nyökytteli tyytyväisenä ja alkoi hajaantua. Pyörähdin kohti kahta klaanitoveriani ja totesin:
"Sitten mennään. Älkää lähtekö kauas pöllöpuusta." Kaksikko nyökkäsi ymmärryksen merkiksi lähtiessäni hiljaa tassuttamaan eteenpäin pitäen aistini viritettyinä.
//Salvia? Puro?
Purohäntä, 26.12.2017
Olin metsästyspartiossa oppilaani kanssa, jota Viimahalla johti. Kaksi kissaa - Viimahalla ja Salviatassu - näyttivät tulevan hyvin toimeen. Olin tyytyväinen, että Salviatassu alkoi puhumaan Viimahallan kanssa, jotta hän saisi ystäviä. Ei oppilaana olossa ole tärkeintä päästä mahdollisemman nopeasti soturiksi vaan sen ohella täytyy myöskin pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Silloin sitä paitsi oppii paremmin.
"Salviatassu", maukaisin valkealle naaraalle, jonka kehossa oli hopeanharmaata kiinnittääkseni hänen huomionsa. Kun oppilas käänsi sinisen katseensa minuun hymähdin.
"Muista tämä; lähesty hiljaa kohti saalista, matalana. Muista pitää häntäkin alhaalla. Varo oksia ja lehtiä, jotka voivat rapista astuessasi niille. Varmista, ettei saalis haista sinua! Heti saatuasi saalis kiinni tapa se ja kiitä Tähtiklaania", nau'uin oppilaalle ohjeet, "voit yrittää ensin omatoimisesti ja jos et onnistu pyydä minulta tai Viimahallalta apua - kumpi sattuu olemaan lähempänä."
Heilautin häntääni ja katosin aluskasvillisuuden sekaan jättäen Viimahallan ja Salviatassun kahdestaan. Olin haistanut jossakin täällä päin hiiren ja nyt aioin etsiä sen.
//Salvia? Viima? :D
Salviatassu, 26.12.2017
"Meidän on järkevintä hajaantua. Muistosielu, Harakkausva ja Laventelitassu, menkää aurinkokiville päin. Purohäntä ja Salviatassu tulevat mukaani pöllöpuille", Viimahalla ilmoittti tyynesti, pysähtyen samalla. Huomasin silmäkulmastani, kuinka aurinkokiville lähtevät kissat nyökäyttivät päitään ja kääntyivät sitten, lähtien sitten suuntaamaan Jokiklaanin rajaa kohti.
"Oletko sinä käynyt vielä pöllöpuilla?" Viimahalla kysyi ystävällisesti, kun olimme jääneet kolmestaan. Kohdistin safiirinsinisen katseeni valkeaan kolliin ja ravistelin päätäni.
"No, nyt saat nähdä sen ensimmäistä kertaa", Purohäntä naukaisi ystävällisesti ja puski minua hellästi eteenpäin. Vasta sitten tajusin Viimahallan lähteneen suuntaamaan metsäpolkua pitkin, jolloin kipitin soturin perään Purohännän kanssa.
"Millainen paikka se on?" kysyin uteliaana, kun olimme lähteneet jatkamaan matkaa pienempää metsäpolkua pitkin. Viimahalla kulki ensimmäisenä ja minä kuljin Purohännän rinnalla pari hännänmittaa taaempana. Purohäntä oli avaamassa suutaan vastatakseen, mutta Viimahalla ehti ensimmäisenä:
"Pöllöpuu on suuri tammi, jossa on kolo ja siinä kolossa asuu pöllö", valkeaturkkinen soturi kertoi, "sieltä pitäisi löytää vielä jotakin riistaa."
"Salviatassu."
Käänsin sinertävän katseeni, kun kuulin Purohännän äänen kutsuvan minua nimeltäni.
"Muista tämä; lähesty hiljaa kohti saalista, matalana. Muista pitää häntäkin alhaalla. Varo oksia ja lehtiä, jotka voivat rapista astuessasi niille. Varmista, ettei saalis haista sinua! Heti saatuasi saalis kiinni tapa se ja kiitä Tähtiklaania", Purohäntä selosti, "voit yrittää ensin omatoimisesti ja jos et onnistu pyydä minulta tai Viimahallalta apua - kumpi sattuu olemaan lähempänä."
Sen sanottuaan harmaansinertävä kolli kääntyi ja sukelsi saniaisten sekaan, kadoten aluskasvillisuuteen. Käännyin vilkaisemaan Viimahallaa ja virnistin nopeasti.
"Tuossa oli ainakin tärkeää tietoa", totesin rennosti kollille.
// Viima?
Purohäntä, 26.12.2017
Lähestyin matalana ja hiljaa vaanien kohti hiirtä, jonka olin ensin haistanut ja sen jälkeen löytänyt nakertelemassa jotakin pientä valkean hangen päällä. Se varmastikin söi jotakin, tietystihän sillä täytyi olla nälkä kun lehtikadon aikaan oli riistallakin hyvin vähän syötävää. Onneksi hiiri oli niin keskittynyt syömään syömisiään, että pystyin hiipimään helposti sen lähelle. Kun hiireen oli enää pari kolme hännänmittaa hiivin vielä muutaman askeleen eteenpäin kunnes loikkasin hiiren kimppuun. Otin hiiren karvaisesta nahasta kiinni kynsilläni ja tapoin sen nopealla puraisulla. Kiitin Tähtiklaania. Aloin kaivamaan juuri pyydystämälleni hiirelle kuoppaa lumihankeen, josta voisin sen myöhemmin hakea. Näin pöllöpuun latvan täältä, joten en ollut kamalan kaukana puusta. Viimahallahan oli halunnut meidän molempien - Salviatassun ja minun - pysyvän puun lähettyvillä. Viimahalla oli kyllä erittäin hyvä soturi missä asiassa tahansa! Hän oli vielä nuori ja vetreä, kaikki seikkailut olivat hänellä vielä edessä. Äkkiä mieleni valtasi mahdottomasti erilaisia muistoja. Kaikista parhain muisto oli minun ja Polttosydämen pentujen syntyminen. Kuulin kuinka pennut olivat inisseet ja ulisseet, tuhisseet unissaan. Suljin siniset silmäni ja kuvittelin itseni pentutarhaan. Kolme pentua nukkuivat niin sievästi kauniin kumppanini ympärillä. Oli niin tavattoman... lintu! Linnun rääkäisy palautti minut maanpinnalle. Miten minä nyt noin aloin uneksimaan? Ravistelin päätäni, jonka jälkeen laskin hiiren kaivamaani kuoppaan ja peitin sitä hieman lumella.
"Klaani tarvitsee lisää ruokaa lehtikadon aikaa, ei ole aikaa muistelemiseen tai miettimiseen vain teoille on aikaa", mutisin samalla kun lähdin tarpomaan lumisessa maastossa puiden välissä aistit tarkkoina jos sattuisin löytämään riistaa.
Polttosydän, 01.01.2018
Palasin saalistamasta. Tassuni olivat kohmeessa ja korvanpäätäni nipisteli. Mukanani roikkui ruipelo hiiri, muuta en ollut saanut kiinni. Jätin hiiren tuoresaaliskasaan ja pujahdin sotureidenpesään lämmittelemään. Onnekseni huomasin Purohännän makaamassa pedillään. Tassuttelin tuon luo.
"Hei Purohäntä", naukaisin hiljaa painautuen kiinni kolliin. Tuon lämmin keho lämmitti omaani, onneksi. Näin lämpenisin nopeammin.
"Miten päiväsi on mennyt?" jatkoin hymyillen. Ihanaa että minulla oli kumppani vierelläni. Purohäntä nuolaisi kokonaista korvaani.
"Hyvin. Kävin partiossa", tuo kertoi. "Ei näkynyt mitään ihmeellistä", hän jatkoi minun hymyillessä.
"Eipä tietenkään, kuka nyt tällaisella pakkasella haluaisi joutua taisteluun?" kysyin. Purohäntä näytti olevan samaa mieltä. Tunsin kuinka aloin jo lämmetä.
"Tuotanoin, olen miettinyt yhtä asiaa... Haluaisin vielä pentuja", sanoin hiljaa.
"Mietin vain että haluatko sinä? Haluaisin yhden pentueen vielä, jooko?" kyselin. Minä niin halusin sen pentueen. Entä jos Purohäntä ei haluaisikaan?
//Puro?
Purohäntä, 04.01.2018
"Tuotanoin, olen miettinyt yhtä asiaa... Haluaisin vielä pentuja", harmaa kumppanini sanoi hiljaa. En ollut odottanut ihan tuollaista asiaa puheeksi, ainakaan juuri nyt. Kun en hetkeen vastannut meripihkasilmäinen Polttosydän kyseli minulta pari kysymystä:
"Mietin vain että haluatko sinä? Haluaisin yhden pentueen vielä, jooko?"
Käänsin sinisen katseeni naarassoturin meripihkaisiin silmiin ja hymyilin lempeää hymyäni. Nyökkäsin ensin pienesti samalla miettien mitä vastaisin.
"Totta kai haluan", maukaisin lempeästi ja lipaisin kumppanini korvaa. Miksen haluaisi enempää pentuja? Kolmesta pennustamme enää yksi on hengissä ja hänkin Jokiklaanissa. Haluaisin jälkikasvua Myrskyklaaniinkin, jälkikasvua, jotka kertoisivat meistä eteenpäin. Että muistomme pysyisivät yllä. Suljin silmäni ja kuvittelin itseni leikkimään uusien pentujemme kanssa. Hymy huulillani vain leveni ajatellessani asiaa enemmän.
//Poltto? Ei mtn hajua missä Puro huiteli ja olisko sen pitäny mennä jonnekin, mut ihan sama, en oo ollu paljoo selvillä asioista viimeaikoina XD.
Salviatassu, 18.01.2018
Istuin aukion laitamilla, tuijotin hiekkalattiaa käpälieni alla. Olin istunut siinä jo pitkän tovin ajan, käyden läpi eilisiä tapahtumia. Viimahalla oltiin löydetty päivällä ukkospolulta kuolleena, hirviö oli ajanut hänen ylitseen. Uutiset olin kuullut Hyasinttimyrskyltä, joka oli myötätuntoisena päästänyt minut syleilyynsä.
Viimahalla oli ollut ainoa ystäväni, ihastukseni, uskollinen klaanitoverini ja tietenkin rohkea myrskyklaanilainen. Hänen kuolemisensa oli suuri menetys klaanille, mutta elän täytyisi vain jatkaa. Vaikkei se tietenkään helppoa olisi.
"Salviatassu."
Hätkähdin ajatuksistani hereille kuultuani tuttuakin tutumman äänen edestäni. Safiirinsinisen katseen nostettuani tunnistin edessäni seisovan harmaansinertävän kollin Purohännäksi, omaksi mestarikseni. Soturin kasvoilla lepäsi tyyni ja yllättävän myötätuntoinen hymy.
"Ikävöit Viimahallaa", hän kuiskasi ja heilautti häntäänsä hellästi niin, että se osui lapaani. Räpäytin sinertäviä silmiäni nopeasti ja nyökäytin päätäni, kun en saanut sanaakaan ulos rutikuivasta kurkustani.
"Ymmärrän sen kyllä, klaanitovereista luopuminen on vaikeaa. Mutta sinun pitää kerätä itsesi ja muistaa, kuinka lähellä olet soturiutta. Tule, lähdetään harjoittelemaan taistelemista. Arviointisi alkavat lähestyä", Purohäntä muistutti ja nousi sitten jaloilleen, venyttäen sitten lihaksikasta vartaloaan. Päätin itsekin nousta seisomaan ja venyttelin nopeasti pitkät jalkani ja sirorakenteisen vartaloni. Saatuani puhtaanvalkoisen turkkini puhtaaksi marssin mestarini rinnalle ja lähdimme yhdessä metsää kohti.
"Tässä voisi olla hyvä paikka harjoituksille. Jäädään tähän."
Pysähdyimme suuren aukion reunamille, jota reunustivat tiheät saniaismuurit. Muutama puu seisoi saniaisten seassa ja kohosi korkealle taivaaseen, laskien sitten aukion ylle lehtien muodostaman katon, jonka raoista aurinko pääsi pilkahtelemaan.
"Nyt pidämme aivan tavalliset taisteluharjoitukset, joissa yksinkertaisesti sanottuna sinun täytyy saada minut kaadettua allesi. Ei kynsiä eikä hampaita", Purohäntä ilmoitti ja loi minuun nopean silmäyksen, odottaen saavansa vastauksen kysymykseensä. Nyökäytin päätäni nopeasti, jonka nähtyään kolli nyökkäsi itsekin ja kääntyi sitten, lähtien tassuttelemaan aukion laitamaa kohti. Huokaisin syvään ja lähdin itse marssimaan vastakkaista reunamaa kohti.
Yht'äkkiä niskaani iskeytyivät voimakkaat käpälät ja pamahdin maahan suuren voiman osuessa selkääni. Ulvaisin yllättyneenä ja ehdin nähdä vilauksen mestarini sinertävänharmaasta hännänpäästä.
"Ole aina valmis hyökkäykseen", hän muistutti ja alkoi sitten painaa minua painollaan maata vasten, pitäen kuitenkin etutassunsa niskani kohdalla.
Murahdin ja heilautin lantiotani voimakkaasti Purohännän vatsaa kohti. Yritykseni tuotti tuloksia ja sinertävänharmaa kolli lensi hieman kauemmas. Hän ei kuitenkaan jäänut toipumaan, vaan sukelsi uudelleen eteenpäin ja kaatoi minut uudelleen maahaan. En tietenkään ollut osannut odottaa hyökkäystä.
"Hyvä yritys, mutta sinun täytyy aina tietää mitä vastustajasi tekee seuraavaksi. Uudestaan."
Henkäisin syvään, kun pääsin vihdoin noustua jaloilleni. Rintaani puristi kivusta, mutta myös tyytyväisyydestä.
Olimme harjoitelleet jo pitkän tovin ajan taistelemista ja olin vihdoin ja viimein saanut lukittua Purohännän alleni.
"Hyvää työtä, Salviatassu. Voit nyt palata leiriin", harmaansinertävä kolli lausahti ja nyökäytti päätään tyynesti.
"Kiitos, Purohäntä", vastasin kohteliaasti ja lähdin sitten aukiolta.
// Puro? Joku? Tönkötitönk
Polttosydän, 25.11.2017
Naurahdin lempeästi kumppanini kyselylle.
"Pääsin pois parantajanpesästä, mutta minun piti ottaa rauhallisesti. Ja saan nukkua sotureidenpesässä", vastasin kumppanilleni. Katsoin tuota hymyillen, kollin sukiessa turkkiaan suoraksi.
"Minä haluan jo partioon! Ja saalistamaan! Ja haluan oppilaan jota voin opettaa jajaja", hihkun innoissani kuin pentu, kumppanini kuitenkin keskeyttäessä minut huvittuneena.
"Sinä pääset metsästämään ja partioon. Oppilaasta en tiedä, mutta sinun piti ottaa rauhallisesti", kolli maukui.
"Kyllä kyllä, mutta minä haluan jo metsään!" maukaisin hymyillen. "Mennään jo!" hoputin kumppaniani.
"Käyttäydyt kuin pentu, odota nyt", kumppanini vastasi huvittuneena intoiluuni.
"Okei okei", vastasin myöntyvästi ja istahdin alas, siinä vaiheessa huomaten että olin noussut seisomaan jossain vaiheessa.
Purohäntä, 26.11.2017
Kumppanini näytti haluavan todella paljon soturin tehtäviin. Hän oli erittäin innostuneella tuulella ja vaikutti ihan pieneltä pennulta, joka pääsisi pian ensimmäistä kertaa ulos pentutarhasta. Suin turkkini nopeasti, sillä Polttosydän näytti siltä, ettei kestäisi odottamaan yhtään pidempään. Hymähtäen nousin ylös sammalvuoteeltani.
"Joko mennään?" kysyin huvittuneena. Harmaa kumppanini nyökytteli päätään ja lähes loikkasi seisaalleen.
"Mennään jo", naaraskissa sanoi ja lähti edeltä ulos soturien pesästä nopein askelin. Naurahdin ja lähdin hänen peräänsä lähes juosten, jotta saisin naaraan kiinni. Astuessani ulos pesästä jouduin räpyttelemään sinisiä silmiäni auringon valon osuessa niihin. Polttosydän taas odotti minua jo uloskäynnin suuaukolla.
"Tule jo! Metsästyspartio on jo lähtenyt, enkä halua odottaa niin pitkään kunnes rajapartio lähtee!" kumppanini huusi minulle.
"Tullaan!" huusin ja ravasin nopeasti hänen luokseen. Tassuttelin naaraan perässä ulos leiristä. Tämä oli yksi niistä hetkistä kun ei satanut. Yleensä satoi jatkuvasti ja se sade ei ollut mitään pientä tihkutusta vaan kunnon rankkasadetta. Tänään oli varmasti satanut aikaisemmin, sillä maa oli märkä. Ilmakin oli hyvin kostea. Monet riistaeläinten tuoksut olivat kadonneet sateen mukana ja nyt ne luikkivat ulos koloistaan. Täydellinen aika metsästää.
"Minne päin mennään?" kysyin kohottaen kulmiani.
//Poltto?
Polttosydän, 26.11.2017
Mietin hetken mitä vastaisin kollille. Pöllöpuulle? Joenvartta pitkin? Rajaa pitkin? Lopulta päätin että olisi parasta mennä joenvartta pitkin.
"Jos menisimme joenvartta, Jokiklaanin rajaa pitkin? Sieltä voisi löytyä sekä hiiriä, että vesimyyriä", mietin ääneen. Kumppanini näytti hyväksyvältä.
"Se käy", tuo vastasi lyhyesti. Lähdimme tassuttelemaan rinnakkain kohti Jokiklaanin rajaa. Pidin kuitenkin aistini valppaana jos saattaisimmekin löytää saalista, jo matkalla. Metsä oli vielä märkä, siitä päätellen oli vasta satanut. Riista alkoi harvenemaan, eli lehtikato oli lähellä. Ilmakin oli alkanut kylmetä. Raitis ilma teki hyvää pitkän makaamisen jälkeen. Oli mukavaa päästä vihdoinkin liikkeelle. Kyllä se soturin päivittäinen saalistaminen, partiointi ja ulkona kävely voittaa parantajan pesässä makaamisen. En ollut huomannutkaan, mutta Purohäntä oli pystähtynyt. Käännyin katsomaan tuota hieman kummissani, kuitenkin saaden hiiren hajun kitalakeeni avatessa leukojani. Purohäntä kyyristyi matalaksi ja katosi aluskasvillisuuden sekaan. Pian tuo jolkuttikin takaisin luokseni hiiri hampaissaan.
"Saalista!" ilahduin. Purohännän silmiin syttyi huvittunut pilke. Tuo pudotti saaliinsa maahan.
"Saalista, olet oikeassa", tuo vastasi huvittuneena innokkuudelleni. Purohäntä kaivoi saalilleen kuopan ja laittoi sen sinne, peittäen mullalla, jättäen sen odottamaan hakemista. Jatkoimme matkaa. Pidin leukojani auki koko matkan, mutten saanut riistan hajua mistään. Lopulta saavuimme joen rantaan. Lähdimme sitä pitkin. Hetken kuluttua sain vainun vesimyyrästä. Purohäntäkin oli kai huomannut saman. Laskeuduin saalistus asentoon ja lähdin seuraamaan vesimyyrän hajua. Pian näinkin sen tekemässä jotain omaa juttuaan. Varmistin että olen tuulen alapuolella. Pidin häntäni suorassa, matalalla, niin ettei se koskenut maata. Matalana hiivin lähemmäs vesimyyrää. Kun aika oli mielestäni sopiva, ponnistin. Päädyin vesimyyrän päälle taittaen nopeasti sen niskat, päästäen sen hengestään. Kiitin Tähtiklaania vesimyyrästä ja palasin Purohännän luo saalis hampaissani. Hautasin saaliini maahan jättäen sen odottamaan hakuuta.
Purohäntä, 27.11.2017
Kumppanini oli varmaankin saanut vainun samasta vesimyyrästä, kun minäkin, mutta annoin Polttosydämen mennä pyydystämään sen. Hän kuitenkin oli niin kovasti kaivannut soturin arkisia puuhia ja saalistushan oli yksi niistä. Naaraskissa lähti matalana hiipien ääntäkään päästämättä siihen suuntaan mistä mehevän vesimyyrän tuoksu tuli. Tunsin ilmassa kosteuden lisäksi kylmyyttä. Olihan nyt lehtisateen loppu ja lehtikato vielä edessä. Riistaa oli nyt vähemmän, mutta siltikin jokainen sai ainakin Myrskyklaanissa ja uskoakseni muissakin klaaneissa syödäkseen. Ei kukaan varmastikaan nälkään kuolisi. Pahemmat ajat olisivat vielä edessä, nimittäin lehtikato, kylmät pakkaspäivät ja korkeat kinokset. Ajatuskin puistatti minua. Pikkuhiljaa, päivä päivältä oli aina vain viileämpi. En usko, että tarvitsisi odottaa enää kauaa kun ensimmäiset lumihiutaleet jo leijailisivat maahan. Sitten huomasin harmaan naaraan jolkottelevan luokseni vesimyyrä hampaissaan. Polttosydän hautasi saaliinsa maahan.
"Onneksi nyt ei sada", maukaisin lähtiessämme tassuttelemaan eteenpäin joen myönteisesti.
"Niin, onneksi ei", naaras hymähti lisäten tassuihinsa hieman lisää vauhtia. Tuuli pörrötti turkkiani ja sai oloni hyvin viileäksi.
"Tuolla näyttää olevan orava", kuiskasin osoittaen hännälläni lähimpään puuhun, jossa orava nakerteli käpyään. Lähdin hiljaa hiipimään kohti oravaa kumppanini takanani.
"Odota sinä alhaalla, menen säikyttämään sen", sanoin mahdollisemman hiljaa ja aloin kivuta ylös puun runkoa pitkin. Pian olin oravan kohdalla, vain rungon toisella puolella. Kiersin hiljaa puun sivulle ja pian hyppäsin samalla oksalle missä orava oli. Pörröinen, hieman pulskahko orava lähti täyttä juoksua puun rukoa alas, jossa Polttosydän oli vastassa.
//Poltto?
Polttosydän, 27.11.2017
Orava juoksi suoraan minua kohti. Odotin oikeaa hetkeä ja nappasin sen kiinni päästäen sen hengestään nopeasti.
*Kiitos Tähtiklaani tästä oravasta ja sen hengestä*, mietin. Pian Purohäntä ilmestyi paikalle.
"Pitäisikö meidän lähteä takaisin leiriin päin?", kumppanini kysyi. "On tässä kuitenkin aika hyvin jo saalista", tuo lisäsi. Suostuin ideaan. Otimme hiiren ja lähdimme kaivamaan vesimyyrän kannettavaksi. Haimme myös hiiren ja lähdimme kohti leiriä.
"Pian tulee lehtikato", huokaisin. "Klaani selviää, minä tiedän sen. Saniaistähti on hyvä päällikkö, hän osaa hommansa. Kyllä Mesiviiksikin auttaa paljon. He johtavat klaanin taistelun kautta voittoon. Siis taistelun lehtikatoa vastaan", mietin ääneen. Purohäntä joka kantoi vesimyyrää nyökytteli vieressäni. Minulla oli orava ja hiiri. Kannoin niitä hännistä, joten minun oli helpompi kantaa. Kylläkin oravan häntäkarvat jotka olivat mukavan tuuheat, eivät maistuneet hyvältä. Riistan haju kyllä sai vesen kielelle, mutta ensin piti ruokita kuningattaret ja klaaninvanhimmat. Myös ilman parantajaa emme selviäisi lehtikadosta.
//Puro?
Purohäntä, 29.11.2017
Tassuttelimme reippain askelin vierekkäin kohti leiriä. Oli mahtavaa saada viettää taas aikaa kumppanini kanssa jossain muuallakin kuin parantajan pesässä. Minulla oli jo nälkä, sillä olin ollut syönyt viimeksi eilen aamulla. Vatsani huusi nälkää, minun olisi pian syötävä jotakin. Olin eilen ajatellut syöväni heti kun voisin, mutta olinkin lähtenyt kumppanini kanssa saalistamaan, joten en ollut siihen pystynyt.
Päästyämme leiriin veimme saaliit tuoresaaliskasaan, joka oli mielestäni ihan hyvän kokoinen. Eihän se niin suuri ollut kuin kesällä, mutta kyllä siitä ihan hyvin jokaiselle jotakin riittäisi.
"Minulla on ihan kamala nälkä", valitin katsellessani ympärilleni. Olikohan kuningattaret ja klaaninvanhimmat jo ruokittu. Pentutarhan suuntaan oli menossa oppilas kantaen suussaan pörröistä oravaa. Klaaninvanhinten pesään oli tassuttelemassa kaksi oppilasta saaliit suussaan. Eikai olisi siis pahaksi ottaa yhtä hiirtä.
"Taidan ottaa tämän hiiren", sanoin ja nappasin riistaeläimen suuhuni. Hiiren mehukas tuoksu sai veden lehahtamaan kielelleni. En malttaisi odottaa päästä syömään sitä. Odotin Polttosydämen valitsevan itselleen jotakin hyvän kokoisesta tuoresaaliskasasta.
//Poltto?
Polttosydän, 29.11.2017
Katselin tuoresaaliskasaa. Muillekin pitää jäädä, joten päätin ottaa aika laihan kottaraisen. Otin linnun suuhuni. Astelimme kumppanini kanssa leirin laitamille syömään ruokiamme. Purohäntä söi sellaisella ruokahalulla, että ajattelin tuon olleen nälissään jo pitkäänkin. Pieni huvittunut hymy nousi huulilleni. Mutustelin rauhassa kottaraista. Se oli hyvää, vaikkakin oli varmaan lojunut kasassa jo hetken aikaa. Purohäntä oli jo syönyt aika nopeasti. Minä söin kottaraiseni nopeasti loppuun ja nousin istumaan. Nuolaisin viiksiäni.
"Mitä seuraavaksi?" kysyin innoissani odottaen jo seuraavaa tekemistä. Kumppanini katsahti minua huvittuneena.
"Polttosydän, sinä olet soturi, et mikään oppilas", tuo naukaisi.
"Käydäänkö pienellä ruokalevolla?" kysyin kumppaniltani hymyillen. Tuo suostui ideaani ja astelimme sotureiden pesään. Asetuimme vierekkäin pedille ja hymyilin pienesti. Vihdoinkin olin takaisin soturienpesässä.
//Puro?
Purohäntä, 30.11.2017
Kumppanini oli juuri kysynyt innokkaasti mitä tekisimme seuraavaksi. Oli hyvin hyvittavaa katsella kuinka innostunut naaras oli lähes jokaisesta asiasta, jotka ennen olivat olleet hänelle arkipäivää, tuttua puuhaa.
"Polttosydän, sinä olet soturi, et mikään oppilas", maukaisin huvittuneena innostuneelle naarassoturille, naurahdin lopussa lempeästi.
"Käydäänkö pienellä ruokalevolla?" Polttosydän ehdotti minulle hymyillen ja minä suostuin. Lähdimme peräkkäin tassuttelemaan kohti sotureiden pesää melko reippain askelin. Polttosydän sujahti ensimmäisenä sisään hämärään pesään ja minä hänen jälkeensä. Räpyttelin sinisiä silmiäni hetken aikaa, jotta ne tottuisivat hämärään. Pari soturia puhelivat toisilleen pesän perällä hiljaiseen äänen sävyyn. Nyökkäsin heille tervehdykseksi, vaikkeivat he meihin kiinnittäneetkään huomiota. Asetuin kumppanini vierelle pehmeälle sammalvuoteelle. Huomasin naaraskissan hymyilevän minulle pienesti. Hymyilin hänelle takaisin pienesti. Oli ihanaa, kun oli noin ihana, kaunis ja ystävällinen kumppani, johon pystyi luottamaan enemmän kuin kehenkään muuhun. Jolle pystyi kertomaan kaiken, joka painoi mieltään. Joka kuunteli, kun sille oli tarvetta. Kumppani, jonka tiesi rakastavan minua koko sydämessään ja jota pystyi rakastamaan saman verran. Kumppani, jonka kanssa halusi elää koko elämänsä. Olin niin onnellinen ja onnekas, kun minulla oli kumppaninani Polttosydän.
"Rakastan sinua", nau'uin kehräten ja nuolaisin karkealla kielelläni naaraan poskea. Huomasin kuinka harmaan kissan hymy leveni hieman.
//Poltto? Sori, tuli aika tönkkö :/
Polttosydän, 03.12.2017 "Minäkin rakastan sinua" vastasin kollille. Kauaa emme ehtineet olla pesässä, kun päällikkö kutsui jo kaikki koolle. Hän nimitti Viljapennun oppilaaksi.
"Viljatassu! Viljatassu!" ulvoin muiden mukana uuden oppilaan nimeä. Kävin onnittelemassa oppilasta ja sitten vielä tuoretta mestaria. Ei olisi kyllä minullekkaan ollut pahitteeksi saada oppilasta, mutta Viimahalla kyllä ansaitsi oppilaan. Ja olinhan minä kouluttanut jo parikin soturia. Palasin sotureidenpesään Purohännän kanssa.
"Kohta hän on jo soturi. Klaanista tulee vahvempi päivä päivältä", nau'uin kumppanilleni.
"Niimpä. Myrskyklaani selviää lehtikadosta", kumppanini säesti. Hymy nousi huulilleni.
"Viljatassu sai hyvän mestarin. Viimahalla osaa hommansa", sanoin.
//Joku tönkkö, sori. Puro?
Purohäntä, 03.12.2017
"Varmasti osaa", maukaisin olevaani samaa mieltä kumppanilleni, joka oli juuri sanonut Viimahallan osaavan hoitavan hommansa mestarina. Ehdimme olla jälleen vain pienen hetken sotureiden pesässä lepäämässä, kun eräs soturi asteli hämärään pesään. Tuo kyseinen kissa oli Lupiinihäntä.
"Olisiko kukaan halukas lähtemään rajapartioon nyt heti?" naaraskissa maukui ja katseli sotireiden pesässä olijoita vihreillä silmillään odottavana, että ainakin riittävän moni olisi innokas lähtemään.
"Minä ainakin lähtisin mielelläni", maukaisin Lupiinihännälle ja nousin seisomaan tassujani ravistellen. Polttosydän oli ilmeisesti sanomassa jotakin, tai siltä hän ainakin näytti. Naaraan pitäisi ottaa rauhallisemmin, joten en tiedä olisiko hänen järkevää tulla partioon, vaikka ymmärrän kuinka kovasti hän kuitenkin mukaan tulisi. Saa nähdä, mitä hän aikoo sitten sanoa.
//Poltto? Kamala tynkä xd
Polttosydän, 26.06.2017
"Syö vain", kumppanini kehotti. Kiitin Purohäntää kumartuen syömään hiirtä, joka minulle oli äskettäin tuotu. Hiiri oli vielä hieman lämmin, joten arvelin sen olevan vasta saalistettu. Hiiri oli maukasta, niinkuin kaikki hiiret olivat. Mutta lempi riistaani oli vesimyyrä. Se oli aina maukasta. Tunsin kumppanini katseen itsessäni mutta en välittänyt. Söin hiiren rauhassa loppuun ja nuolin huuliani ja viiksiäni.
"Tiedätkö, minua alkaa tympiä istuskella täällä haavoittuneena, kun en voi auttaa klaaniani keräämään riistaa ja muutenkin", selitin. "Syön vain riistaa jonka muut tuovat. Tämä on tylsää", sanoin ja hieman naurahdin lopussa. Kumppanini reaktio oli arvattavissa. Hän hymähti.
"Uskon. Mutta et sinä täällä turhaan ole, pelastit oppilaan ketulta", kumppanini naukui. Väräytin viiksiäni.
"Toivon niin", sanoin hymyillen.
//Puro? Ja sori ku kesti on ollu vähä menoo
Purohäntä, 27.06.2017
"Uskon. Mutta et sinä täällä turhaan ole, pelastit oppilaan ketulta", naukaisin naaraskissalle.
"Toivon niin", Polttosydän sanoi hymyillen. Nyökkäsin kumppanilleni. Kyllähän minä tiesin kuinka paljon hän halusi olla hyödyksi klaanille, mutta hän oli tehnyt hyvää työtä. Hän oli pelastanut oppilaan hengen ja siinä hän on ollut enemmän kuin hyödyksi klaanilleen.
"Kyllä sinä pian paranet, en usko ettei sinun enää kauhean kauaa täällä tarvitse olla", hymähdin. Kumppanini pudisteli huvittuneena päätään ja katsoi minuun meripihkaisilla silmillään. Naaraan silmät olivat kauniit ja ne saivat minut hymyilemään tuttua lempeää hymyäni.
"Kortelampi kyllä sanoo kun pääsen täältä pois", Polttosydän lausahti.
"Ihan miten vain", hymähdin huvittuneena. Tietenkin Kortelampi tiesi asiasta paremmin kuin minä, olihan hän sentään parantaja. Minä en tiennyt noista hommista melkein mitään.
//Poltto?
Polttosydän, 29.06.2017
Hymyilin kumppanilleni. Tuo istui edessäni niin komeana kuin aina, hymyillen ihanaa hymyään. Tunsin itseni onnelliseksi tuon kollin seurassa. Olisin vielä onnellisempi jos kaikki pentuni, tai edes yksi olisi täällä. Valkohäntä oli muuttanut Jokiklaaniin. Unitaivas kuollut, samoin kuin Vaahterapentukin. Kaipasin niin kovasti kaikkia pentujani. Miten ihanaa olisi taas leikkiä pentujen kanssa ja katsella heidän leikkejään. Miten ihanaa olisi katsoa kuinka he oppivat puhumaan, kävelemään, ja kuinka ihanaa olisikaan taas katsoa kuinka he varttuvat voimakkaiksi sotureiksi. Haluaisin toisen pentueen. En tiennyt mitä Purohäntä ajattelisi. Olikohan hän jo päässyt yli entisien pentujemme kohtaloista ja jatkanut eteenpäin.
"Mitä mietit?" Purohännän ääni vetäisi minut takaisin maan pinnalle. Tärkensin hymyillen katseeni tuon silmiin.
"Pentuja, mietin pentuja ja kuinka ihanaa olisi katsoa pentujemme varttuvan. Kuinka voisin taas olla ylpeä pennustani joka on päässyt oppilaaksi, tai soturiksi. Tiedätkös, haluaisin toisen pentueen", selitin kumppanilleni tarkkaillen tuon reaktiota.
Purohäntä, 29.06.2017
"Pentuja, mietin pentuja ja kuinka ihanaa olisi katsoa pentujemme varttuvan. Kuinka voisin taas olla ylpeä pennustani joka on päässyt oppilaaksi, tai soturiksi. Tiedätkös, haluaisin toisen pentueen", naaraskissa selitti minulle kun olin kysynyt häneltä mitä hän miettii. Sana 'pentue' sai minut hätkähtämään ja painauduin muistoihin. Muistin sen päivän kun olimme astelleet lerin aukiolle ja siellä oli odottanut kahden pennun kuolleet ruumiit. He molemmat olivat kuolleet sinä samana surullisena päivänä, paleltuen. Toinen pennuista oli ollut Vaahterapentu, meidän pentumme. Värähdin hiukan kun näin Valkohännän mielessäni. Kuinka hän oli jättänyt Myrskyklaanin, mutta perhettään eli meitä, hän ei ollut ikinä jättänyt. Emmekä mekään ole hänelle siitä enää vihaisia, vaikka se silloin tuntuikin kauhealta. Sitten vielä Unitaivas... hänkin oli kuollut. Suustani karkasi huokaus kun palasin todellisuuteen. Minun ja kumppanini pennuista oli hengissä enää yksi, joten totta kai minä haluaisin toisen pentueen. Pennut ovat ihania! Varsinkin omat pennut joista voi olla ylpeä. Huomasin Polttosydämen katsovan minua kohottaen kulmiaan ja hänen katseensa oli kysyvä. Naurahdin huvittuneesti.
"Haluan kanssasi toisen pentueen", maukaisin ja kehräsin lopussa. Hymyni vain leveni entisestään.
//Poltto?
Polttosydän, 01.07.2017
Sydämeni täyttyi onnesta ja ilosta kuullessani Purohännän vastauksen. Hänkin halusi pentuja minun kanssani. Pieniä karvapalloja joiden kanssa leikkiä ja joista voi huolehtia. Hymyni vain leveni entisestään ja kurkussani hyrisi kehräys. Halusin olla taas emo. Halusin sukia pentujani. Halusin nähdä Purohännän taas leikkimässä pentujemme kanssa ja halusin tuntea sen ylpeyden kun heistä tulee oppilaita ja sotureita. Halusin nähdä kuinka he varttuivat klaanissa.
"Olen niin onnellinen että sinäkin haluat pentuja kanssani", sanoin hymyillen.
"Ajattele pieniä pentujamme jotka avaavat silmänsä, jotka opettelevat kävelemään. Pennut jotka leikkivät ja temmeltävät sinun kanssasi. Ja kuinka he sitten lopulta jättävät pentutarhan ja pääsevät oppilaiksi saaden hyvät mestarit. Ja kuinka he pääsevät sotureiksi", selitin hymyillen mielikuvalle.
//Puro? Sori outo xdd
Purohäntä, 01.07.2017
"Ajattele pieniä pentujamme jotka avaavat silmänsä, jotka opettelevat kävelemään. Pennut jotka leikkivät ja temmeltävät sinun kanssasi. Ja kuinka he sitten lopulta jättävät pentutarhan ja pääsevät oppilaiksi saaden hyvät mestarit. Ja kuinka he pääsevät sotureiksi", naaraskissa selitti. Nyökyttelin päätäni olevani samaa mieltä. Pennut olivat aina niin eloisia ja pennut lisäsivät onnellisuuttani. Pennut joista voisi olla ylpeä, kun he pääsevät oppilaiksi ja pääsevät soturiksi. Kun he ovat hyödyksi Myrskyklaanille. Kuitenkin, oli pentu minkälainen tahansa se olisi meidän pentumme. Niin kuin Valkohäntäkin, hänkin on pentumme vaikka pettikin Myrskyklaania. Minä olen onnellinen kun kumppanini ja pentuni ovat onnellisia. Nyt kuitenkin meillä oli vain yksi pentu Polttosydämen kanssa.
"Sinäkin riität minulle, mutta olisi mukavaa taas tuntea ylpeyttä omista pennuista", lausahdin ja katsoin lempeästi kumppaniani, jolla oli huulillaan leveä hymy. Siniset silmäni tuikkivat innostuksesta. Polttosydämen meripihkaiset silmät katsoivat omia sinisiä silmiäni. Kallistin aavistuksen verran päätäni vasemmalle.
"Tiedäthän, että olet minulle rakas", kehräsin ja kurotin nuolaisemaan kumppanini korvan taustaa karkealla kielelläni.
//Poltto? Aika sekava mut menkööt nyt XD
Polttosydän, 05.07.2017
"Tiedän, sinäkin olet minulle todella rakas", kehräsin. Puskin kollia. Huomasin kuinka Kortelampi tuli pesään.
"Kortelampi, saisinko käydä kävelyllä?" kysyin ystävällisesti parantajakollilta. Vilkaisin Purohäntää joka näytti hieman hämmentyneeltä. Tökkäsin tuota kylkeen huomaamattomasti.
"Tietenkin, ole kuitenkin varovainen. Haavasi on iso ja se voi aueta joten ota rauhallisesti", tuo käskytti.
"Selvä, kiitos", kiitin mustavalkoista parantajakollia. Viitoin hännälläni Purohännän mukaani. Tassuttelimme ulos leiristä.
"Vai että niin", Purohäntä naurahti. Hymyilin hilpeästi pienen naurahduksen.
"Pääsinpäs ainakin pois parantajanpesästä. Mennään joelle", nau'uin kumppanini nyökätessä. Lähdimme tassuttelemaan rinnakkain kohti jokea. Lintujen viserrys soi kauniisti, vaikka minun olisi tehnyt mieli mennä ja saalistaa yksi. En kuitenkaan halunnut riskeerata haavaani yhtään, joten tyydyin vain kävelemään rakkaan kumppanini vierellä kohti lempipaikkaamme. Kumppanini tuoksu oli kuin verhottu ympärilleni. Minä tiesin olevani turvassa kollin lähellä. Pian saavuimmekin joelle. Vesi solisi kauniisti. Oli kesä, kesä oli lempi vuodenaikani. Istahdin vehreälle nurmelle.
//Puro? Enkai hitannu liikaa :(
Purohäntä, 05.07.2017
Kortelampi oli antanut Polttosydämelle luvan käydä kävelyllä kanssani, kunhan vain ottaisi rauhallisesti. Nyt olimme päässet lempipaikkaamme, joen rantaan. Muistan kuinka olimme viettäneet täällä paljon aikaa. Joki solisi kauniisti ja auringon säteet loistivat sen pintaan. Kumppanini istahti vihreälle nurmelle ja minä tassuttelin hänen viereensä. Pian lakkasin ihailemasta kaunista paikkaa seisaaltani ja päätin istahtaa naaraskissan vierelle. Nurmikko kutitti tassujani. Tunsin kuinka Polttosydän nojautui minuun. Sisältäni kumpusi matalaa kehräystä kun turkkimme hipoivat toisiaan.
"Tämä paikka on kaunis. Melkein yhtä kaunis kuin sinä", sanoin lempeästi ja katsahdin naaraan meripihkaisiin silmiin. Tuo naurahti huvittuneena ja kallisti aavistuksen verran päätään vasemmalle.
"Kiitos", naaras lausahti kiitoksen ja käänsi katseensa jälleen maisemaan. Aurinko lämmitti pehmeästi harmaansinertävää paksua turkkiani. Linnut visertivät läheisissä puissa ja jostain kuului oravan kaukainen naksutus. Puiden lehdet humisivat ja saivat aikaan kaunista kuunneltavaa.
"Minulle tulee tästä paikasta mieleen niin paljon muistoja, niin hyviä kuin huonoja", maukaisin ja käänsin sinisen katseeni kumppaniini. Polttosydän nyökkäsi nopeasti ja kääntyi katsomaan minuun.
//Poltto?
Polttosydän, 25.11.2017
Vihdoin pääsin pois parantajanpesästä. Aistini olivat ihan sekaisin niin vahvassa hajussa olemisesta. Päätin ensimmäisenä etsiä kumppanini, Purohännän. Astelin parantajanpesän aukiolta Myrskyklaanin leiriin. Se oli vipinää ja vilkkautta täynnä. Venyttelin pienesti jäseniäni, jotka olivat aivan jumissa pelkästä makaamisesta. Minun piti ottaa vielä varovasti, sen muistin parantajan ohjeista. Kumppanini ominaishaju kantautui soturienpesältä. Tassuttelin aukion toiselle puolelle ja pujahdin soturienpesään etsien katseellani kumppaniani. Näin tuon omalla pedillään. Varoen muita kissoja, heidän häntiään ja tassujaan, astelin kumppanini luokse.
"Purohäntä, herätys", kuiskasin hiljaa ja painoin kuononi kollin poskelle. Hymy nousi huulilleni haistaessani kumppanini ominaistuoksun vahvana. Istahdin tuon viereen.
"Herätys", maukaisin hiljaa, odottaen kumppanini heräämistä. En halunnut herättää muita kissoja, antaa heidän nukkua, ties olivat yöpartiossa, mistä minä tiedän. Olen kuullun sen verran, että Korppitähti ei enää ole päällikkö, vaan Saniaistähti. Uusi alku jälleen klaanille. Jokaisella johtajalla on oma tapansa johtaa, se piti muistaa. Mesiviiksestä oli tullut varapäällikkö kuulemani mukaan. Päteviä kissoja molemmat. Hyviä johtajia klaanille. Mietiskellessäni näitä asioita katselin kumppaniani ja odotin tuon heräävän.
//Puro?
Purohäntä, 25.11.2017
"Herätys", kuului etäinen ääni unessani. Juoksin Myrskyklaanin reviirillä lujaa, lujempaa kuin tuuli ja haistelin ilmaa. Näin mehevän hiiren, joka hyppäsi jostakin eteeni. Olin juuri loikkaamassa sen kimppuun kun räväytin silmäni auki ja nousin ylös. Vilkaisin nopeasti vierelleni missä kumppanini Polttosydän katsoi minua meripihkaisilla silmillään. Hänen huulillaan oli niin kaunis, lempeä hymy. Minuakin koristi pian lempeä ja leveä hymy.
"Huomenta, heräsit viimein", harmaa naaraskissa sanoi.
"Huomenta", kehräsin, "joko pääsit pois parantajan pesältä? Pääsetkö jo sotureiden pesään nukkumaan?"
Naaraskissa oli ollut hyvin pitkään parantajan pesällä ja tiesin kuinka paljon hän olisi halunnut käydä partioissa ja auttaa muuten klaania arkisissa asioissa. Hänen olisikin jo aika päästä pois. Sitä paitsi parantajan pesässä on hyvin tylsää vain maata tekemättä mitään. Oli sääli, että Polttosydän oli joutunut viettämään niin paljon aikaa haisevassa parantajan pesässä, kun hän olisi voinut käydä partioissa ja oleilla ystäviensä kanssa. Aloin vastausta odotellessani sukimaan harmaansinertävää, paksua turkkiani. Turkkini oli mennyt takkuun yön aikana pyöriessäni. Varsinkin rinnassani oli hyvin iso takku, jonka selvittämiseen menisi kauemmin kuin muissa takuissa yhteensä. Huokaisten aloin lipomaan takkua selväksi samalla kumppaniani sinisillä silmilläni vilkuillen.
//Poltto?
Viimahalla, 15.05.2017
"Miksi muuten olet hereillä tähän aikaan?" Purohäntä kysyi. Pelkäämäni kysymys oli loppujen lopuksi pulpahtanut ulos Purohännän suusta. Pyöritin hieman vaivaantuneesti käpälääni maata vasten. Mietin kuumeisesti miten vastata sillä en tahtonut valehdellakkaan klaani toverilleni.
"Näin painajaisia, enkä saanut enää unta", naukaisin ja katsahdin Purohäntään pikaisesti. Päätin vaihtaa puheen aihetta pikaisesti:
"No, tuota... onko pyynti onni ollut myötä?" Purohäntä katsoi minuun ja väläytti minulle ystävällisen hymyn.
"Onhan se", tuo tuumasi hymyillen.
"Mukava kuulla. Itsellä se on menetellyt vaikka eilen pääsi yksi orava ja kaksi päästäistä karkuun. Johtunee varmaan siitä, ettei ollut oikein minun päiväni", naukaisin. Purohäntä nyökytteli ja näytti, että hän painui ajatuksiinsa. Käännähdin ympäri ja sujahdin takaisin leiriin. Otin tuoresaaliskasasta vesimyyrän ja tassutin jälleen ulos leiristä. Laskin vesimyyrän Purohännän ja minun väliini.
"Maistuisiko?" Kysyin kollilta istahtaessani tämän viereen.
//Puro?
Purohäntä, 15.05.2017
"Voi maistuisi, mutta ehdin kyllä syösä jo ennen vartio vuoroani, joten minulla ei ole enää nälkä. Saat ainakin syödä itse enemmän", sanoin.
"Selvä, voithan sinä yhden palasen aina ottaa", Viimahalla naurahti ja hymyili minulle ystävällisesti. Nyökkäsin. Haukkasin tuoresaaliista palasen, pureskelin vähän ainaa kunnes nielaisin. Hyvää oli!
"Erityisen hyvän makuinen, kiitos", kiitin kollikissaa. Sitten Viimahalla otti palasen vesimyyrästä ja maisteli sitä.
"Totta", tuo hymähti ja nielaisi suussaan olevat tuoresaaliin palaset. Nyökkäsin nopeasti. Maistoin edelleenkin vesimyyrän maun suussani ja eikä se mikään huono juttu ollut. Hyvältähän se oli maistunut, niin kuin aina.
"Hmm.. Aurinko näyttää nousevan kohta", totesin katsoessani taivaalle. Pientä oranssin kajoa saattoi nähdä jo.
"Niin, sinua varmaankin väsyttää aika paljon", Viimahalla sanoi.
"Olet oikeassa", sanoin haukotuksen kera. Minua väsytti huimasti, olinhan minä valvonutkin yön. Oli ollut kuitenkin loppuyöstä hauskaa jutella Viimahallalle, joka oli tullut luokseni. Ja onneksi, sillä muuten olisin varmaankin nukahtanut pystyyn. Ensimmäinen kissa asteli sotureiden pesästä ulos, varmaankin lähdössä aamupartioon ja mennyt eilen aikaisin nukkumaan.
"Noh, minun vuoroni päättyi nyt. Taidan mennä nukkumaan", huokaisin hiljaa ja hieman haikeasti. En olisi vielä halunnut päättää juttelu hetkeämme.
"Tuota haluaisitko lähteä kanssani jossain vaiheessa partioon?" kysyin kulmiani kohottaen. Jäin odottamaan kollikissan vastausta.
//Viima? Varmasti paljon virheitä, mut alko nukuttaan kauheesti xd
Viimahalla, 16.05.2017
"Tuota haluaisitko lähteä kanssani jossain vaiheessa partioon?" Purohäntä kysyi kulmiaan kohottaen.
"Käyhän se", tuumasin ystävällisesti Purohännälle ja lähdin tassuttamaan tämän edellä takaisin leirin sisäpuolelle. Purohäntä suunnisti päättäväisesti sotureiden pesälle. Katselin ympärilleni. Väsymys painoi kevyesti jäseniäni. En kuitenkaan voisi mennä nyt nukkumaan sillä olin lupautunut aamupartioon. Suunnistin tuoresaaliskasan luona keskustelevien Laikkulammen, Jalosydämen ja Kuikkakatseen luokse, jotka olivat myös lähdössä partioon. Pian lähdimme jolkottamaan varjoklaanin rajalle. Tunsin kuinka yön kosteudesta hieman märkä maa kasteli tassuni. Pehmeät sammalmättäät painuivat kasaan painoni alla ja aluskasvillisuus heilui edetessämme varjoklaanin rajaa kohti. Tunsin kuinka haukotus meinasi päästä livahtamaan suustani. Pidätin kuitenkin ja onnistuin peittämään haukotukseni. Askeleeni tuntuivat hieman raskailta väsymyksestä.
"Onko kaikki hyvin?" Kuulin yhtäkkiä viereltäni. Käänsin katseeni vieressäni jolkottavaan mustaan Kuikkakatseeseen.
"Juu. Väsyttää vain hieman", naukaisin ja väläytin hieman väkinäisen hymyn meripihkan väristen silmien omaavalle kollille.
//Kuikka? Toivottavasti ei haittaa, että vedin kuikan yhtäkkiä mukaan kuvioihin ^^
Purohäntä, 17.05.2017
//unta//
Kävelin Polttosydämen kanssa joen reunaa pitkin. Naaras nojasi minuun. Huulillani oli tuttu lempeä ja rakastavainen hymy. Pian pysähdyin. En pystynyt enää liikkumaan. Polttosydän jatkoi matkaansa, mutta ilman minua. Suuni ei auennut, en pystynyt huutamaan. Kyyneleet virtasivat silmistäni ja alleni syntyi lampi niistä. Tassuni olivat litimärät. Sydämeni repesi kahtia ja kaaduin maahan. Toinen puolikas sydämestäni meni kumppanini mukaan ja toinen jäi itselleni. Makasin vain maassa ja tuntui kuin olisin jo pian ollut osa maata. Tuskani oli valtavan suuri ja viimein kaikki pimeni. Oli vain pimeys joka ympäröi minua.
//hereillä//
Hätkähdin hikisenä hereille. Räväytin heti silmäni auki ja nousin huohottaen seisomaan. Puristin siniset silmäni kiinni ja koitin tasata hengitystäni. Oli varmasti jo auringon huippu. Minulle tuli kauhea olo ja ajattelin käydä katsomassa Polttosydäntä. Uneni oli ollut kauhea painajainen, joka johtui kai siitä etten ollut eilen enkä tänään käynyt katsomassa kumppaniani. Huokaisin hiljaa ja lähdin tassuttelemaan kohti parantajan pesää. Sujahdin sisälle pesään keskeyttäen kahden kissan keskustelun.
"Hei, tulin vain katsomaan sinua", sanoin ja käännyin jo valmiina lähtemään.
//Poltto tai Kipinä? (Jos ees se oli Kipinä ja se ees on siel xd) ja sanokaa chatis jos ette haluu Puroo sinne :3
Purohäntä, 20.06.2017
Heräsin sotureiden pesässä. Viherlehden alun lempeä lämpö vallitsi pesässä. Nousin istumaan sammalvuoteelleni ja aloin sukimaan harmaansinertävää turkkiani, jossa oli pari aikaa pahaa takkua. Turkkini oli paksu, joten sukimisessa meni kauan mitä olen tarkkaillut kissoja joilla on lyhyt turkki ja he saavat sen nopeasti siistiksi. Eikä heidän turkkinsa niin helposti takkuiseksi mene. Okrakarva suki myöskin turkkiaan.
"Huomenta", naukaisin hymyillen kollikissalle. Okrakarva lopetti sukimisen hetkeksi ja nyökkäsi samalla kun sanoi:
"Huomenta."
Sitten me kummatkin jatkoimme turkkiemme sukimista. Kun olin saanut turkkini suittua nousin ylös ja venyttelin. Tuntui hyvältä vemytellä kun oli nukkunut pitkät yöunet. Astelin ulos pesästä. Jouduin räpyttelemään silmiäni auringon kirkkaassa valossa. Sitten lähdin tassuttelemaan kohti tuoresaaliskasaa, joka oli aika iso. Oppilaat olivat varmasti jo tähän aikaan hoitaneet hommansa, joten otin kasasta myyrän hampaisiini. Tassutin myyrän kanssa kauemmas tuoresaaliskasasta. Asetuin mukavaan asentoon ja aloin haukkailla isoja palasia myyrästä. Myyrän mehevä liha maistui todella hyvältä. Kun olin saanut syötyä livoin pari kertaa huuliani niin kuin minulla oli aina tapana syönnin jälkeen tehdä. Huomasin partion olevan lähtemäisillään, joten ajattelin miksen lähtisi siihen mukaan.
"Hei te siellä, odottakaa minua!" naukaisin kovaan ääneen niin, että piikkihernetunnelin suulla olevat kissat kuulisivat minut, mutta kuitenkin niin ettei joku nukkuva myrskyklaanilainen heräisi huutooni. Tiesin, että pari kissaa vielä nukkuivat ainakin sotureiden pesässä, joten en halunnut herättää heitä.
"Purohäntä, mitä nyt?" Laikkulampi naukaisi ja kohotti kulmiaan. Valkea, mustalaikullinen naaras katsoi minua kysyvästi.
"Onko partiossa tilaa vielä yhdelle?" kysyin nopeasti.
"On toki, tule mukaan vain", Laikkulamoi vastasi ja päättelin hänen olevan johtamassa tätä partiota. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin Laikkulammen, Jalosydämen ja Muistosielun kanssa ulos leiristä piikkihernetunnelia pitkin. Minä kuljin viimeisenä ja pysyttelin hiljaa. Laikkulammella ja Muistosielulla juttu näytti luistavan hyvin. Saavuimme pian paikkaan jossa meidän oli tarkoitus saalistaa.
"...ja tavataan sitten tässä", naaraskissa päätti lauseensa. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Minä ja Muistosielu menisimme toiseen suuntaan ja Jalosydän ja Laikkulampi toiseen suuntaan. Muistosielun kanssa aloimme heti etsimään riistan tuoksuja. Raotin suutani niin, että haistaisin paremmin. Luokseni kantautui hiiren aika tuore tuoksu ja lähdin seuraamaam sitä. Pian näinkin hiiren haistelemassa maata ja touhuamassa jotain. Lähdin hiipimään sitä kohti matalana ja varmistin etten vain astuisi minkään oksan päälle joka sitten rasahtaisi. Minulla oli jo kokemusta siitä paljonkin. Nyt olin niin lähellä hiirtä, että voisin hyökätä sen kimppuun. Ponnistin ja nappasin hiiren kiinni. Nopealla puraisulla se muuttui elottomaksi. Hautasin sen puun juurelle ja panin merkille, että ihan puun vierellä kasvoi toinen puu, mutta se oli vasta taimi. Nuuhkin ilmaa ja pian haistoin oravan. Muistosielukin oli ilmeisesti haistanut sen kun jo kulki oravan hajun suuntaan. Lähdin hänen peräänsä, sillä orava oli helpompi saada kiinni kahdestaan. Hiivimme hiljaa eteenpäin ja sitten huomasimme puussa oravan. Muistosielu kävi heti toimeen ja alkoi kiivetä puun toista puolta säikäyttääkseen oravan niin, että se lähtisi pakoon puun runkoa alas kunnes minä nappaisin sen. Asetuin valmiustilaan puun juurelle ja tarkkana katsoin oravaa. Pian vaaleanruskea naaras oli hieman oravaa ylempänä ja säikäyttä tuon. Orava lähti juoksemaan puun runkoa alas kohti minua. Kun se oli tarpeeksi lähellä nappasin sen kiinni ja se muuttui elottomaksi nopealla puraisulla.
"Voisimme lähteä jo takaisin", hymähdin ehkä hieman kysyvästi.
"Vaikka", naaras vastasi ja lähti edeltä. Matkalla kohtaamispaikkaamme kävin hakemassa hiiren ja sitten kannoinkin suussani hiirtä ja oravaa. Muistosielulla oli hampaissaan kaksi myyrää. Tapasimme Jalosydämen ja Laikkulammen missä meidän pitikin. Sitten lähdimme takaisin leiriin. Nyt kaikki olivat hiljaa, sillä kaikilla oli kantamista, joten puhe olisi ollut vain pelkkää mutinaa. Pian leiri jo häämöttikin edessämme. Astelin piikkihernetunnelia pitkin sisälle ja menin heti viemään oravan ja hiiren tuoresaaliskasaan. Menin istumaam varjoiselle paikalla ja suljin silmäni. Kuuntelin leirin hälinää ja tiesin, että Myrskyklaani oli minulle paras paikka.
//Joku? :]]
Purohäntä, 23.06.2017
Olin lähtenyt kävelylle, sillä partio oli ehtinyt lähteä jo ennen minua enkä halunnut odotella toisen partion lähtöä. Ajattelin kävellä Jokiklaanin rajaan asti kunnes voisin sitten kääntyä takaisin leiriin. En kuitenkaan viitsisi olla kauhean kauan poissa, kun kuitenkin haluaisin vielä tänään tehdä jotain hyödyllistä. Lähtisin varmaankin sitten tämän päivän viimeisimpään illalla lähtevään rajapartioon, eihän minulla muutakaan tekemistä ole.
Olin kävellyt jo niin, että saavuin rajalle. Rajalla minua odottikin ihana yllätys, Lampisydän. En ollutkaan nähnyt häntä pitkiin aikoihin. Valkea naaras, hopeanharmain laikuin ja meripihkaisilla silmillään näytti iloiselta ja uskoin hänellä olevan kikki hyvin. Se teki myöskin minut iloiseksi.
"Lampisydän!" naukaisin iloisesti, "mukava nähdä sinua." Naaraskissa nyökkäsi ystävällisesti hymyillen.
"Samoin", tuo sanoi. Mielessäni pyöri monia kysymyksiä mitä olisin voinut pennunpennultani kysyä, mutta päädyin kysymään ensin tuon kuulumisia. Yleensäkin aloitin aina keskustelun tervehtimällä ja sitten kysymällä kuulumisia, oikeastaan en varmaankaan enää osannut aloittaa keskustelua tosiin.
"Sanopas nyt, mitä sinulle ja perheellesi kuuluu? Onko Valkohännällä ja Lohiselällä kaikki hyvin? Entä veljesi?" sanoin kysymyksiä kysymyksien perään. Lohiselän nimen kohdalla kuitenkin huomasin Lampisydämen hymyn katoavan ja ihmettelin sitä. Oliko jotain vakavaa kenties käynyt?
//Lampi? (Puro ei siis vielä tiedä Lohen kuolemasta yms.)
Purohäntä, 24.06.2017
"No...Missäs Polttosydän on?" Lampisydän kysyi. Huokaisin hiljaa ja laskin hetkeksi pääni. Nostin sen ja aijoin kertoa asiasta.
"Polttosydän on parantajan pesässä, ketun tekemien haavojen vuoksi, mutta kettu kuitenkin onneksi kuoli. Toivon, ettet kuitenkaan hiisku tästä kenellekkään muulle ja pidät tämän omana tietonasi", lausahdin. En halunnut muiden kuulevan tästä tapahtumasta, sillä en halunnut Jokiklaanin pitävän meitä heikkoina.
"Ymmärrän, pidän toki", naaraskissa sanoi nyökäten. Huokaisin helpottuneeksi, vaikka olinkin tiennyt, ettei Lampisydän klaanimme asioita toisille puhelisi.
"Hyvä, olet kunnon soturi", maukaisin ystävällisesti hymyillen. Lampisydän vaikutti rauhalliselta ja oli varmasti myöskin hyvin järkevä. Hänesta on varmaankin suunnaton apu klaanilleen.
"Minun pitäisi varmaan kohta jo palata takaisin leiriin, muut saattavat ihmetellä mihin minä katosin", huokaisin ehkä hieman pettyneenä. Nyt kun tiesin, että Valkohännän perheellä oli kuolimia lukuunottamatta kaikki hyvin minun oli hyvä palata takaisin leiriin. Voisin kertoa sitten Polttosydämelle tästä tapaamisestamme.
"Hyviä jatkoja teille!" naukaisin iloisena. Toivottavasti nyt ei enää tämän vakavampaa tapahtuisi lähiaikoina, sillä ei ole kivaa elää surussa. Valkohäntä oli minun ja Polttosydämen ainoa pentu joka oli vielä hengissä. Se suretti, mutta onneksi sentään vielä yksi pentu on hengissä.
//Lampi? Täst tuli aika sekava, mut toivottavasti ei haittaa paljoo xd
Purohäntä, 24.06.2017
Kun Lampisydän oli kadonnut näkyvistäni käänsin Jokiklaanille selkäni ja aloin astelemaan kohti Myrskyklaanin leiriä. Ilma oli lämmin, mutta huomasin sen hieman viilenneen aurinkohuipusta. Ei enää kuin pari auringon liikettä niin olisi ilta ja illalla minun piti mennä siihen rajapartioon. Lisäsin tassuihini vauhtia, että ehtisin leiriin ennen partion lähtöä.
Näin jo leirin sisäänkäynnin, mutta piikkihernetunnelista asteli ulos kissaporukka. Ravasin heidän luoksensa.
"Hei, pääsisinkö mukaan?" sanoin hengästyneenä.
"Sinun kannattaa nyt mennä lepäämään, olet hengästynyt", Harakkausva sanoi. Nyökkäsin hieman pettyneenä.
"Niin kai sitten", huokaisin. Rajapartio jatkoi matkaansa ja minä tassuttelin leiriin. Pian unohdinkin koko partion. Nyt minun pitäisi mennä kertomaan Lampisydämen kuulumisia Polttosydämelle. Astelinkin samantien parantajan pesään. Kumppanini nosti päätään ja nyökkäsi tervehdykseksi. Nojauduin lähelle naaraskissan korvaa ja ajattelin heti kertoa asiani hänelle.
"Hei. Tapasin Lampisydämen rajalla. Hän sanoi Lohiselän kuolleen ja myöskin Hanhisyöksy on kuollut. Muuten heillä menee ilmeisesti hyvin, Lampisydän ja Nokihäntä ovat kumpikin löytäneet rakkautensa", supisin naaraan korvaan. Nojauduin istumaan suoraan ja ryhdikkäästi kun katsoin harmaata naarasta, joka makasi sammalvuoteellaan. Odotin miten hän reakoisi.
//Poltto?
Polttosydän, 24.06.2017
"Ihanaa", sanoin hiljaa hymyillen. "Ja harmi että Lohiselkä kuoli, mutta suren vain sen takia, että hän oli isä ja kumppani", kuiskasin. Vihasin Lohiselkää yli kaiken. Nousin istumaan, vaikkakin hieman vaivalloisesti, mutta olin päättänyt että istun, joten silloin istun.
"Onko leirissä käynyt mitään? Minulle tuodaan ruoka ja lähdetään", sanoin harmissani ja katsoin kumppaniani. Hopeanharmaa kolli oli edelleen niin komea, tietenkin, olihan hän kumppanini. Odotin kumppanini vastausta kärsivällisenä. Tutkailin kollia silmilläni.
"Eikai mitään pahaa ole tapahtunut?" kysyin epävarmana. Toivoin hartaasti, että klaanini kissoille ei olisi tapahtunut mitään pahaa, en halunnut menettää heistä yhtäkään.
//Puro?
Purohäntä, 25.06.2017
"Ei kai mitään pahaa ole tapahtunut?" kumppanini kysyi. Pudistelin päätäni lempeästi hymyillen. Ei minun mielestäni, en ollut ainakaan huomannut mitään. Enkä usko, että ainakaan lähiaikoina ole mitään tapahtunut.
"Ei ainakaan lähiaikoina ole tapahtunut mitään vakavaa, en ole ainakaan huomannut", huokaisin hiljaa. Kuulin kuinka naaraskissa päästi helpottuneen huokauksen. Kortelampi järjesteli yrttejä ja oli hyvin keskittynyt puuhaansa. Tiikeriraivoa ei näkynyt pesässä. Parantajan pesän sisäänkäynniltä kuului rapinaa ja esiin astui rusehtavan savunharmaa kolli, Takiaistassu. Hän asteli lähemmäs Polttosydäntä ja pudotti hänen eteensä hiiren. Takiaistassu hymähti.
"Hei, toin sinulle vähän tuoresaalista", oppilas naukaisi naaraskissalle. Polttosydän nyökkäsi hymyillen ja sanoi:
"Kiitos." Takiaistassu lähti ulos parantajan pesästä. Katsoin hetken hänen peräänsä kunnes siirsin sinisen katseeni Polttosydämeen.
"Syö vain", kehotin kumppaniani.
//Poltto? ::D
Korppitähti, 06.05.2017
Saniaishäntä oli ehdottanut minulle Tähtiklaanin luona käymistä. Kollin ehdotus oli kieltämättä hyvä, mutta en tiennyt vielä, miten tulisin toimimaan. Mieltäni painoi yksi suuri kysymys: olinko päällikkönä tehnyt jotakin väärää?
Olin aikeissa avata suuni, kunnes Purohäntä keskeytti keskustelumme. Kutsuin soturin sisälle pesääni. Purohäntä näytti hivenen vaivaantuneelta nähdessään minut ja Saniaishännän. Harmaansinertävä kolli istuutui alas nyökäten pienesti.
"Painaako jokin asia mieltäsi?" kysyin rikkoen välillemme langenneen, onneksi lyhyen, hiljaisuuden. Purohäntä kohotti katseensa sinisiin silmiini.
"Muistat varmasti reviirillämme vierailleen ketun, joka vahingoitti Polttosydäntä?" Purohäntä naukui. Nyökkäsin.
"Tietysti muistan", nau'uin.
"Polttosydän ei pysty kouluttamaan Koiratassua, koska Kortelampi aikoo pitää häntä parantajan pesässä ainakin jonkin aikaa. Joten ajattelimme, josko voisit tulla sopimaan Polttosydämen kanssa Koiratassun koulutuksesta ja muutenkin katsomaan tilannetta", Purohäntä totesi. Olin kuunnellut soturin puhetta vaiti. Lopulta nyökkäsin hyväksyvästi.
"Käyn hänen luonaan nyt heti", totesin. Purohäntä nyökkäsi kiitollisena ja nousi seisomaan. Tein samaten. Ennen pesän suuaukolle astelemista kävelin Saniaishännän luokse.
"Tuletko mukaan?" kysyin. Paras ystäväni nyökkäsi hetkeäkään miettimättä.
"Tietysti, jos tahdot", pähkinänruskea kolli naukui. Hymyilin tälle kiitollisena.
"Välillä en tiedä, miten selviäisin tästä kaikesta, jollet olisi varapäällikköni. Luotan kyllä muihinkin sotureihini, mutta tiedät varmasti mitä tarkoitan", hymähdin hiljaa astellessani ulos pesästä.
Saniaishäntä naurahti, mutta ei sanonut mitään. Kävelimme parantajan pesän luokse Purohännän perässä. Purohäntä pysähtyi odottamaan meitä pesän suuaukolle. Parantajan pesä tuoksui voimakkaasti erilaisille yrteille, joista suurin osa oli minullekin täysin vieraita. Työnnyin pesään Purohännän perässä. Kuulin Saniaishännän askeleet takanani ja tiesin hänen seuraavan minua.
"Hei", Kortelampi tervehti minua ja Saniaishäntää. Tiikeriraivo seisoi hänen vierellään. Nyökkäsin kaksikolle pienesti ja annoin Purohännän johdattaa minut Polttosydämen pedin luokse.
"Hei Polttosydän", nau'uin pedillä makaavan naaraskissan nähdessäni. Polttosydän käänsi katseensa minua kohti ja tervehti minua vaimealla, kähisevällä äänellä. Istuuduin naaraan, entisen päällikköni, pedin eteen. Saniaishäntä istuutui vierelleni. Vilkaisin ystävääni vielä nopeasti ennen, kuin aloin puhua.
"Purohäntä kertoi minulle tilanteestasi. On siis keksittävä, miten voimme jatkaa Koiratassun koulutusta, eikö?" arvelin silmiäni siristäen.
//Poltto, Puro tai Sani?
Purohäntä, 06.05.2017
Korppitähti oli suostunut tulemaan parantajan pesälle sopimaan tilanteesta. Saniaishäntäkin oli tullut mukaan. He olivat minusta todella fiksu kaksikko, ainakin niin päällepäin voi arveilla. Ja eivät he olisi nyt Myrskyklaanin päällikkö ja varapäällikkö elleivät he olisi siihen tarpeeksi päteviä. Minä ainakin luulen, että Myrskyklaani olisi kauhea sekasorto ilman kunnollista päällikköä ja varapäällikköä. Nyt kaikki on hyvin, mutta monta kissaa on menehtynyt lähiaikoina, joka on todella harmi. Ei ole mukavaa nähdä kun toisia kissoja kuolee ja vielä niin nuoriakin kuin pentuja. Nielaisin kuuluvasti kun mieleeni tuli kuva Vaahterapennusta, joka kuoli pentuna. Suljin hetkeksi siniset silmäni ja karkotin pennun kuvan pois mielestäni. Ei hän aina mieleeni tule, mutta minusta tuntuu etten ole edelleenkään päässyt tuon kuolemasta yli. Vai olenko? Huokaisin hiljaa ja aukaisin jälleen siniset silmäni. Korppitähti oli juuri esittänyt kumppanilleni kysymyksen tai oikeastaan se oli vain varmistus, mutta kuitenkin odotimme naaraan vastausta. Noinhan se juuri oli, Korppitähden ja Saniaishännän olisi keksittävä jotain kun ei Polttosydän voisi nyt Koiratassua kouluttaa. Mitäköhän tähän nyt neuvoksi? Uskon, että Korppitähti ja Saniaishäntä kyllä tietävät mitä tehdä.
//Sekava tarina mut halusin kirjoittaa jotain. Poltto? Korppi? Sani?
Polttosydän, 07.05.2017
"Niin. Minusta olisi hyvä, että joku toinen kouluttaisi Koiratassua kunnes pääsen täältä ylös, kun saan lähteä niin voin jatkaa Koiratassun koulutusta. Hän on kuitenkin jo niin loppusuoralla koulutuksessaan, olen opettanut hänelle melkein kaiken, etten näe hyvää syytä vaihtaa mestaria kokonaan", kähisin vaimeasti. Korppitähti näytti miettivän sanojani.
"Meillä on kuitenkin todella hyvä parantaja, joka saa minut hetkessä kuntoon", lisäsin hymyillen. En tiedä miten Korppisielu vastaisi mutta mielestäni ei ollut järkeä vaihtaa mestaria kokonaan, olin kohta kunnossa. Purohäntä istuskeli hieman kauempana samoin Kortelampi ja he kuuntelivat keskustelua. Korppisielu istui edessäni ja Saniaishäntä tuon vierellä. He olivat viisas kaksikko. Olin onnellinen että olin valinnut Korppitähden varapäälliköksi. Tuo oli hyvä päällikkö ja johti klaaniaan järkevästi. Saniaishäntä oli hyvä varapäällikkö, tuo hoiti hommansa heti, eikä lykännyt niitä myöhemmälle. Tiesin kuinka raskasta oli päättää klaanin asioista ja toivoin, että Korppitähti tulisi luokseni jos olisi hyvin epävarma jostain. Olihan hänellä kyllä parhain varapäällikkökin jota voi toivoa. Odotin kiinnostuneena Korppitähden vastausta ja sitä, tyrmäksikö tuo täysin ehdotukseni vai ei.
//Korppi? Sani? Puro?
Korppitähti, 07.05.2017
Kuuntelin Polttosydämen puhetta vaiti. Naaraan lopetettua pysyin yhä hiljaa, pohtien ratkaisua.
"Kuten sanoit, Koiratassu on jo koulutuksensa loppusuoralla. Tässä vaiheessa mestarin vaihdos ei mielestäni ole enää kannattavaa", nau'uin pohtivalla äänensävyllä, "Joten olen sitä mieltä, että muut soturit voivat ottaa Koiratassun mukaansa harjoituksiin."
Polttosydän nyökkäsi.
"Eli kuka tahansa mestari voi ottaa hänet mukaansa?" Purohäntä varmensi.
"Kuka tahansa, kunhan asiasta on sovittu etukäteen", täsmensin. Polttosydän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta juuri silloin Mesiviiksi ryntäsi pesään kiihtyneen oloisena.
"Korppitähti, sinun täytyy häätää Hiilloslumo Myrskyklaanista! Olisit kuullut, kuinka hän juuri äsken puhui Usvahännästä ja Vinhasiivestä ja koko Myrskyklaanista! Hän vihaa synnyinklaaniaan, eikä siksi ansaitse paikkaansa täällä! Vain sinä voit tehdä asialle jotain", Mesiviiksi naukui ja asteli minua kohden. Soturi vaikutti kiihtyneeltä, jopa raivostuneelta. Koska ympärillämme oli paljon kissoja, päätin johdatella soturin pesääni.
"Mesiviiksi, en halua tehdä mitään hätiköityä, joten tule, mennään puhumaan tästä asiasta pesääni", totesin kulmiani kurtistaen.
Mesiviiksi näytti hetken epäröivältä, aivan, kuin kolli olisi halunnut saada vastauksia heti, eikä kohta. Lopulta tämä kumminkin suostui ja työntyi parantajan pesästä ulos edelläni.
"Anteeksi Polttosydän. Jos jokin jäi nyt epäselväksi, puhutaan siitä myöhemmin. Minun on hoidettava tämä asia", nau'uin pahoittelevasti harmaalle naaraalle. Polttosydän nyökkäsi ymmärtäväisen oloisena. Työnnyin ulos parantajan pesästä Saniaishäntä takanani. Mesiviiksi oli pysähtynyt odottamaan minua pesän suuaukolle.
"Saniaishäntä, järjestä partiot ja tule sitten pesälleni", nau'uin Saniaishännälle. Kolli nyökkäsi ja lähti järjestämään seuraavia partioita. Minä taas johdatin Mesiviiksen pesälleni. Soturi kiersi ympyrää pesässäni ja oli selvästikin raivoissaan.
"Kerro minulle nyt tarkkaan, mitä Hiilloslumon kanssa on tapahtunut", pyysin. Mesiviiksi pysähtyi ja istahti niille sijoilleen alkaen puhua:
//Mesi? Sori tönkkö xc
Purohäntä, 07.05.2017
Katsoin kuinka Korppitähti, Saniaishäntä ja Mesiviiksi katosivat ulos pesästä. Nyt parantajan pesässä olikin tilavaa äskeiseen verrattuna kun samaan pesään oli ahtautunut monta kissaa. Tiikeriraivo järjesteli yrttejä ja Kortelampi taisi pitää vain Polttosydäntä silmällä samalla kun katsoi Tiikeriraivon puuhia. Minä taas tassuttelin kumppanini vierelle istumaan. Polttosydän kohotti katseensa minuun ja minä hymyilin hänelle tavallista lempeää hymyäni. Nousin jälleen seisomaan aikeenani hakea kumppanilleni tuoresaalista.
"Joko sinä menet?" naaraskissa kysyi perääni. Pysähdyin ja siirsin katseeni nopeasti Polttosydämeen pudistaen päätäni.
"Haen sinulle tuoresaalista ja vaikkei sinulla olisikaan nyt nälkä voit syödä sen sitten kun sinulla on nälkä", sanoin päästäen lopussa vaimean kehräyksen kun nyt kerta parantajatkin olivat paikalla.
"Selvä", tuo vastasi ja laski päänsä huokaisten. Minä sujahdin ulos pesästä ja otin heti suunnakseni tuoresaaliskasan. Se näytti aika täydeltä vaikka tiesin oppilaiden vieneen jo ruokaa niille, jotka eivät sitä itse pystyneet pyydystämään tai hakemaan. Tuoresaaliskasalle päästyäni valikoin pulskahkon myyrän ja otin sen hampaisiini. Lähdin tallustelemaan takaisin parantajan pesään, jossa Polttosydän minua odottaisi. Työnnyin pesään ja asetin myyrän lähelle kumppaniani, että hän voisi ylettyä sen syömään. Naaras nyökkäsi minulle hitaasti.
"Kiitos", Polttosydän naukaisi. Naaraan ääni kuulosti käheältä. Istuin jälleen kumppanini vierelle istumaan, mutta nyt painoin siniset silmäni kiinni. Aloin ajattelemaan vähän kaikenlaista mitä meille on yhdessä tapahtunut. Mieleeni heräsi monia ihani kuin surullisiakin muistoja, joita olimme yhdessä kokeneet.
//Poltto?
Purohäntä, 14.05.2017
Kävelin verkkaisesti kohti piikkihernetunnelin suuta. Olin ilmoittautunut auringonhuipun partioon. Laikkulampi oli partion johdossa ja partiossa muita oli minä, Jalosydän ja Okrakarva. Huokaisin hiljaa, Okrakarva muistutti minua Unitaivaasta. Pudistelin päätäni ja ryhdistäydyin.
"Mennään", Laikkulampi ilmoitti ja lähti johtamaan partiota. Päästyämme piikkihernetunnelista Laikkulampi lisäsi tassuihinsa vähän enemmän vauhtia. Jalosydän jutteli jotain Laikkulammen kanssa, mutta varoi astumasta tuon ohitse. Okrakarva näytti kaipaavan jotain puhuttavaa, joten päätin aloittaa hänen kanssaan keskustelun. Kirin hänen vierelleen.
"Mitäs sinulle kuuluu?" kysyin ja katsoin kollikissaa sinisellä katseellani. Okrakarva käänsi päänsä minuun päin. Kollikissa omasi vihreän silmän. Muistan kyllä vielä miltä hän näytti kun hänellä oli vielä toinenkin silmä. Tuo oli taistellut sutta vastaan ja siinä sitten oli menettänyt myös silmänsä.
"Hyvinhän minulla", tuo hymähti ja siirsi katseensa taas eteenpäin. Välillämme oli hetkellinen hiljaisuus.
"Entä miten sinulla menee?" tuo kysyi. Niin, miten minulla menee? Sinänsä huonosti ja sinänsä hyvin.
"Hyvin, mutta surettaa vain Polttosydämen puolesta. Hän varmasti haluaisi olla hyödyksi klaanille vaikka riittää, että hän pelasti henkiä", maukaisin ja naurahdin huvittuneena lopussa. Kumppanini oli aina tahtonut vain hyvää klaanillemme. Ja luulen, että niin me kaikki haluamme.
"Niin, olen kuullut siitä asiasta", Okrakarva sanoi hymähtäen. Nyökkäsin nopeasti vaikkei kollikissa sitä nähnytkään. Pian saavuimme paikalle missä meidän oli määrä saalistaa. Laikkulampi jakoi meidät kahteen ryhmään. Minä saalistaisin Laikkulammen kanssa ja Okrakarva Jalosydämen kanssa.
"Selvä", sanoin, että Laikkulampi tiesi minun olevan selvillä asioista. Muutkin nyökkäilivät ymmärryksen merkiksi.
Palasimme leiriin. Minulta oli päässyt hiiri karkuun ja olin saanut kiinni oravan. Vaikken minä oravasta pidäkään se ruokkisi kuitenkin yhden suun ellei sitten kahdenkin. menin varjoisalle alueelle ja aloin sukimaan harmaansinertävää turkkia. Oikeastaan odotin seuraa, mutta kyllä minä yksinkin pärjäisin.
//Joku? :))
Purohäntä, 14.05.2017
Minua väsytti ihan kauheasti. Lompsin tassujani maassa raahaten kohti sotureiden pesää. Silmäluomeni lipsahtelivat kiinni, mutta koitin parhaani mukaan pitää siniset silmäni auki. Vielä pari askelta niin voisin alkaa nukkumaan. Päivä oli ollut aika uuvuttava, en minä ollyt ihan terässä niin kuin silloin nuorena soturina. En minä milään vanha vielä ollut, mutta kai minä olin nyt parhaassa iässä, jos olin. Tai sitten Polttosydämen tilanne saa minut tälläiseksi. Kohautin lapojani ja sujahdin sisälle pesän hämärään. Perässäni tuli Kamomillapisara ja tiesin tuon odottavan minun astelevan pois tieltä. Huulilleni nousi huvittunut hymy. Pääsin paikalleni ja katselin hetken tyhjää sammalvuodetta vierelläni -se oli kumppanini vuode. Nyt naaras joutui viettämään aikaansa parantajan pesässä, mutta uskon, että Kortelampi ja Tiikeriraivo saavat hänet kuntoon. Hymähdin hiljaa ja suljin siniset silmäni.
"Hyvää yötä", kuiskasin ja kuulin vastaukseksi jotakin muminaa. Kesti hetki kunnes vaivuin rauhalliseen ja syvään uneen.
Sätkähdin hereille aamun hälinään. Räväytin siniset silmäni auki ja katselin ympärilleni. Oli ilmeisesti aika aikainen aamu kun moni kissa vielä nukkui -tai oikeastaan näin vain sotureita ja muut olivatkin muualla. Nousin istumaan ja aloin sukimaan nopein vedoin harmaansinertävää turkkiani. Turkkini oli paksu ja sen sukiminen vei jonkin verran aikaa enemmän kuin mitä olin huomannut lyhyempään ja ohuempaan turkkiin kuluvan. Paksussa turkissa oli hyvät ja huonot puolet. Turkkini hylki pieniä sade kuuroja, mutta rankkasade tuli läpi. Kylmää on helpompi sietää paksulla turkilla kuin ohuella. Kuumina hellepäivinä uskon paistuvani. Noh, se jää nähtäväksi. Kun olin saanut turkkini suittua nousin ylös. Venyttelin raajojani. Lähdin verkkaisesti tassuttelemaan ulos sotureiden pesästä. Nyt minulla oli virkeä olo, olisin voinut lähteä heti partioon. Tänään en kuitenkaan menisi partioon, tai en ollut ilmoittautunut partioon. Hymähdin ja suuntasin tuoresaaliskasalle. Vaihdoinkin heti suuntaan huomatessani kuinka pieni se oli. Aamupartio ei ollut varmaankaan vielä palannut, joten en viitsinyt ottaa itselleni tuoresaalista. Hymähtäen etsin itselleni mukavan paikan, johon jäin katselemaan leirin joka päiväisiä touhuja, jotka olivatkin minulle melko tuttuja.
Purohäntä, 15.05.2017
Istuin varjoisella alueella kun huomasin Muistosielun syövän yksin hiirtään, jonka hön oli valinnut tuoresaaliskasasta. Kaipa minä voisin mennä juttelemaan hänelle, ei siitä mitään haittaa olisi. En ollut oikein kunnolla jutellutkaan osan klaanimme jäsenten kanssa. Vain ohimennen huikkailtu huomenet ja näin. Vaikka se kuulostaakin hassulta niin totta se on. Nyt taas kun klaanimme on kasvussa, tai eihän nyt ole ketään pentutarhalla pentuja odottamassa, mutta klaanissamme on monta kissaa. Joskus saattoi olla niin, että joutui pakolla menemään kahteen partioon. Noh, Myrskyklaanilla on ollut oman elämäni aikana aina kaikki hyvin, tai ainakin aika hyvin. Nyt kuitenkin löntystelin Muistosielun vierelle istumaan. Naaraskissa vilkaisi minuun nopeasti.
"Hei", naukaisin vaaleanruskealle naaraalle. Hänelläkin oli siniset silmät, kuten myös minullakin. Olinkohan sittenkin tullut juttelemaan hänelle väärään aikaan? Jos naaras halusikin syödä rauhassa.
"Hei Purohäntä", Muistosielu vastasi ja haukkasi palasen hiirestään, jota tuo oli koko tämän ajan syönytkin.
"Mitäs sinulle kuuluu? Onko soturina ollut kivaa?" lausahdin lempeästi hymyillen, kuten melkein aina.
"Minulle kuuluu ihan hyvää ja soturina on kivaa", naaras vastasi ja haukkasi palasen hiirestään, "Entä sinulle?" Jouduin totisesti jälleen miettimään mitä minulle kuului. Olisinhan minä paljon iloisempi jos Polttosydän ei joutuisi olemaan siellä parantajan pesällä. Tiesin kuinka paljon naaras halusi olla hyödyksi klaanilleen.
"Ihan hyvää", vastasin nopeasti.
"Mitenkä oppilaasi kanssa?" kysyin. Muistosielu näytti miettivän kysymystä hetken kunnes tuo avasi suunsa ja vastasi:
"Hyvin, Laventelitassu on hyvä oppilas."
Nyökkäsin ymmärtäväisenä. Minulla oli oppilaanani Ohdaketassu, mutta uskoin ettei hän olisi enää hirvittävän kauan oppilaana. Minua suretti se, että Hiiliturkki, entinen oppilaani oli kuollut. Minä olin ollut aika kiireinen, voisin korvata sen joskus Ohdaketassulle mutten nyt. Kun minulla enää ollut mitään sanottavaa ajattelin lähteä sotureiden pesälle pienille unille. Minä nimittäin vartioisin yön.
"Noh, minäpä tästä menenkin", naukaisin naaraskissalle.
"Selvä, heihei", tuo vastasi ja jatkoi syömistään. Tassuttelin sotureiden pesään. Lysähdin sammalvuoteelleni. Suljin siniset silmäni kiinni ja hetken päästä vaivuin rauhalliseen ja syvään uneen.
Viimahalla, 15.05.2017
Tassutin mietteissäni kohti sotureiden pesää. Yhtäkkiä horjahdin jonkin töytäissessä minua. Ravistin päätäni ja kohotin katseeni. Edessäni seisoi pienehkö tumman siniharmaa kolli.
"Anteeksi Harakkausva, olin mietteissäni!" Pahoittelin klaanitoverilleni johon olin ajatuksissani törmännyt. Harakkausva nyökkäsi pienesti ja kiiruhti ohitseni. Katsoin hetken kollin perään kunnes käännyin jälleen kohti sotureiden pesää ja ssujahdin sisään. Suunnistin makuupaikalleni ja laskeuduin siihen makaamaan. Suljin hitaasti silmäni ja päästin haukotuksen. Häntäni heilui hitaasti maata myöten. Pian kaikki ympärilläni katosi ja painuin mustaan uneen.
Hätkähdin hereille. Huohotin kiivaasti. Olin unessani nähnyt mustan siskoni Hilloslumon. Kuinka hän oli tappanut perheen jäsenensä yksi kerrallaan. Jättäen minut viimeiseksi ikään kuin hän olisi tahtonut, että minä sain kokea kaikkein suurimman tuskan. Mutta miksi? Huokaisin ja ravistin hieman päätäni. En pystyisi enää mukkumaan joten nousin jalkeilleni. Tassutin ulos sotureiden pesästä. Katsahdin ympärilleni ja tajusin, että oli vielä yö. Venyttelin hieman ja katselin ympärilleni. En nähnyt ketään mutta samassa haistoin tutun hajun; *Purohäntä!* Lähdin tassuttamaan leirin uloskäynnille kohti tuttua hajua. Pujahdin ulos leiristä ja näin Purohännän istumassa uloskäynnin vieressä vartiossa.
"Hei", naukaisin Purohännälle.
//Puro? Sry en keksiny muuta ja tahon tutustuttaa Viiman useampaan kisuun xD
Purohäntä, 15.05.2017
"Hei", kuulin äänen takanani. Käännyin katsomaan puhujaa ja huomasin hänen olevan Viimahalla, Pitkävarjon ja Kamomillapisaran pentu. Huulilleni nousi lempeä hymy.
"Hei vain Viimahalla", maukaisin ja katsoin valkeaa kollia, jolla hännänpäässä mustaa ja rinnassa musta laikku. Tummansiniset silmät omaava kollikissa katsoi minua ja väläytti pienen hymyn. Ehkä voisin tutustua häneen nyt paremmin kun en ole sitä vielä ehtinyt kunnolla tehdä. Onhan hän jo soturi!
"Emme olekaan kauheasti jutelleet. Mitä sinulle kuuluu?" kysyin naurahtaen kollikissalta. Olin sitten melkein aina kysymässä kuulumisia ja ylipäätänsä aina kysymässä jotain. Olisin voinut vaikka kertoa säästä ja kaikesta muusta, mutta ei, aina olin vain kyselemässä. Voisin seuraavaksi kun puhun jonkun kanssa aloittaa keskustelun jollain muulla tavalla.
"Noh, en oikein tiedä kuuluuko minulle niin hyvää, Tiedät varmaankin toisesta siskostani", Viimahalla huokaisi ja laski katseensa tassuihinsa. Hymähdin hiljaa.
"Tiedän minä. Surullinen asia, mutta uskon sinun pääsevän siitä yli", sanoin lohduttavasti. Ja toivoinkin, että kolli pääsisi siitä yli. Itselleni läheisen menettäminen oli ihan kauheaa.
"Tiedän miltä tuntuu menettää läheisiä", huokaisin ja katsahdin mustalle, upealle taivaalle. Vaahterapentu.. Valkohäntä.. Unitaivas.. kukaan ei enää ollut Myrskyklaanissa ja kaksi heistä oli jo kuollut. Ravistelin päätäni, pitäisihän minun nyt muustakin pystyä puhumaan.
"Aika viileää", totesin. Kului hetken hiljaisuus kunnes päätin rikkoa sen.
"Miksi muuten olet hereillä tähän aikaan?" lausahdin ilmoille kysymyksen, jota olin jo vähän aikaa pähkäillyt.
//Viima? :D
Purohäntä, 28.04.2017
"Voinko tehdä teidän kanssa jotain? Voimmeko vaikka mennä ulos?" Hiillospentu kysyi ja tapitti meitä vihreillä silmillään. Katsoin nukkuvaa Kamomimlapisaraa, joka tuhisi. Ei olisi oikein viedä toisen pentua ulos ilman vanhemman lupaa. Jos naaraskissa tuosta heräisi hän saattaisi saada hepulin jos näkisi yhden pennun kadonneen. Vilkaisin Polttosydämeen, joka taas katsoi minua meripihkaisilla silmillään. Kai minun olisi sanottava se, mutta en olisi halunnut pennun lannistuvan.
"Kuules Hiillospentu, et voi mennä pentutarhan ulkopuolelle ilman lupaa vanhemmiltasi ja enkä minäkään nyt viitsi kysyä Kamomillapisaralta kun hän nukkuu. Olisi suorastaan töykeää herättää hänet, hän on varmasti todella väsynyt", mutisin jotakin vastaukseksi. Tajusikohan Hiillospentu mitä ajoin takaa. Huokaisin ja katsoin mustaa naaraskissaa, joka näytti mietteliäältä. Hän voisi sanoa vaikka mitä, jos hän ei sitten tykkää enään meistä kahdesta. Sanoinko minä oikein? Sininen katseeni siirtyi epävarmana harmaaseen kumppaniini. Oli helpompaa katsoa häneen kuin odottaa vastausta katsomalla Hiillospentuun. Olin minäkin oudonlainen soturi. Tuhahdin ajatukselle, jokainen saa olla oma itsensä missä ja milloin haluaa. Ennen kuin Hiillospentu ehti vastata Laventelipentu aukaisi silmänsä, hän heräsi unestaan. Laventelipennulla oli keltavihreään sävyttyvät meripihka silmät. Huulilleni nousi lempeä hymy ja juuri silloin toinen naaraspennuista -Hiillospentu- avasi suunsa vastatakseen.
//Poltto? Pennut?
Purohäntä, 29.04.2017
Viimapentu oli nukahtanut vuorostaan emonsa vierelle. Pian kuitenkin Kamomillapisara heräsi ja katsoi ystävällisesti meihin kahteen -Polttosydämeen ja minuun. Kuulin kuinka kuningatar päästi helpottuneen huokaisun ja hänen huulillansa oleva hymy vain leveni entisestään enemmän.
"Kiitos Polttosydän, tämä oli tosiaankin tarpeen minulle. Olet todella ystävällinen kun otit nämä riiviöt hoitoosi", Kamomillapisara naurahti huvittuneena, "ja kiitos sinullekin Purohäntä."
"Ei me mitään riiviöitä olla!" Hiillospentu inahti. Minun oli pakko alkaa hymyilemään naaraspennun sanoille.
"Tule Hiillospentu, sinäkin voisit välillä nukkua", kuningatar maukaisi ja nosti naaraspennun niskanahasta vierelleen.
"Milloin pääsen ulos pentutarhasta katsomaan leiriä?" Hiillospentu kysyi Kamomillapisaralta.
"Sitten kun isäsi jaksaa sinulle sitä esitellä, hänellä on nyt vähän kiireitä", naaraskissa sanoi pennulleen, joka pian vaipui uneen. Laventelipentu mönki kahden muun pennun luokse ja aloitti kyselimisen.
"Me varmaankin tästä menemme", sanoin ja vilkaisin Polttosydäntä, joka nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
"Hei hei", kumppanini huikkasi ennen kuin sujahdimme ulos pentutarhasta. Suuntasimme leirin aukiolle.
"Pitäisikö meidän osallistua partioon?" kysyin kumppaniltani. En yhtään tiennyt halusiko naaras juuri nyt mennä lepäämään vai kanssani partioon. Minä ainakin haluaisin mennä partioon kun viimeksi olen sellaisessa ollut eilen.
"Mennään vain", naaraskissa vastasi. Nyökkäsin ja huulilleni palasi lempeä hymy, kuten yleensäkin. Klaanimme varapäällikkö Saniaishäntä oli juuri lähettämässä rajapartiota ja ilmoittauduimme Polttosydämen kanssa siihen mukaan. Meidän lisäksemme partiossa oli Lupiinihäntä ja Jalosydän. Lupiinihäntä saisi tällä kertaa johtaa rajapartiota, olihan hän klaanimme vanhimpia sotureita. Kokoonnuimme kaikki neljä piikkihernetunnelin sulle ja kun kaikki olivat valmiita lähdimme matkaan.
//Poltto?
Koiratassu, 02.05.2017
Juoksin leiriin hieman hengästyneenä.
"Apua! Kettu!" huusin. Kissat säikähtivät.
"Kettu?!" joku rääkyi.
"Polttosydän jäi sinne!" lisäsin.
"Mennään apuun!" joku toinen huusi.
"Näytä tietä, Koiratassu", sanoi joku lähelleni tullut kissa.
"Selvä", vastasin nyökäten samalla ja lähdin leiristä takaisin kohti paikkaa, jonne mestarini Polttosydän oli jäänyt. Kun vilkaisin taakseni, näin kannoillani ainakin Purohännän, Kiurulennon ja Ohdaketassun. Suuntasin katseeni jälleen eteenpäin.
Pääsimme perille hetken kuluttua. Näin Polttosydämen olevan maassa. Hänen kaulastaan tuli verta, eikä naaras liikkunut. Järkytyin näystä ja huomasin ketun. Kettu oli ilmeisesti tarttunut Polttosydämen kurkkuun ja sitten pian heittänyt hänet pois. Loikkasin ketun selkään.
//Puro? Kiuru? Ohdake? Poltto? Joku?
Kiurulento, 02.05.2017
Juoksin Koiratassun perässä metsään. Oppilas oli kertonut, että Polttosydämen kimppuun olisi hyökännyt kettu. Tunsin jännittyneisyyden ja innostuksen valtaavan koko kehoni, tämä olisi ensimmäinen kunnon taistelu, missä olin mukana, vaikkakin se oli vain kettua vastaan. Juostuamme hetken haistelin ilmaa, ja niskakarvani nousivat pystyyn erottaessani veren karmaisevan hajun. Kiristimme tahtiamme ja pian saaavuimme Polttosydämen ja ketun luo. Naaras makasi maassa, verta vuoti vuolaasti hänen kaulastaan. Henkesi salpautui hetkeksi, olikohan Polttosydän kuollut? Kettu oli vähän matkan päässä. Se katsoi varuillaan tulijoita, ja oli selvästi valmis hyökkäykseen. Koiratassu loikkasi rohkeasti ketun selkään, silloin juoksin itse Polttosydämen luo. Purohäntä näytti äärimmäisen huolestuneelta katsoessaan haavoittunutta kumppaniaan. Nuuhkaisin haavaa, se oli aika syvä, mutta Polttoaydän selviäisi, ainakin luulisin niin. *Hänet pitää saada leiriin.* Tökkäsin naarasta varovaisesti kuonollani.
"Polttosydän? Polttosydän, herää", naukaisin hiukan hädissäni. Mitä Kortelampi tekisi? Painoin tassuillani haavaa ja yritin estää verta vuotamasta.
"Hänet pitää saada leiriin, parantajan pitää saada hoitaa häntä!" huudahdin Purohännälle.
//Koira, Poltto, Puro, Ohdake?
Polttosydän, 02.05.2017
Heräsin järkyttävään tunteeseen. Kaulani pulppusi verta, keuhkoissani ei ollut ilmaa ja kauhea voima jyskytti päässäni. Ponnistin silmäni auki, en voisi luovuttaa. Huomasin kuinka Kettu lähestyi uhkaavasti Valkotassua. Otin pari huojuvaa askelta kohti kettua, kunnes viimeisillä voimillani hampaat irvessä hyökkäsin kohti ketun kaulaa. Upotin kynteni ja hampaani siihen. Purin hampaani nopealla liikkeellä yhteen ja veren rautainen maku täytti suuni. Repäisin palan irti ketun kaulasta. Tuon kurkusta alkoi kuulua korinaa kunnes se nytkähti viimeisen kerran ja muuttui elottomasti. Tapoin sen. Jalkani eivät kestäneet emään. Rojahdin maahan. Ja suljin silmäni, oli liian raskasta pitää niitä auki. Jyskyttävä tunne päässäni koveni. Pimeys kietoi minut maailmaansa. Muiden äänistä en saanut enää selvää. Kaulassani oleva kipu vain paheni. Toivottavasti minut saataisiin parantajalle ennen kuolemaani. Enää en kuullut mitään, en tuntenut mitään, en kipua, en mitään. Oli vain pimeys ja minä. Pimeys, synkkä pimeys. En nähnyt ympärilleni, en nähnyt itseäni, en nähnyt mitään. Oliko tämä loppuni?
//Kettu tapettu, jos joku vie Polton parantajalle nii se selvii mut jos ei vie nii se kuolee. Et muut? :33
Purohäntä, 03.05.2017
Olin kauhuissani nähdessäni kumppanini rojahtavan maahan. Tuo sulki kauniit silmänsä kiinni ja haukkasin henkeä. Ryntäsin Polttosydämen luokse kovaa vauhtia ja silmäilin häntä, hänet olisi saatava parantajalle ja heti. Jaksaisin kyllä kantaa hänet, jos joku auttaisi hänet selkääni.
"Anna minä autan!" Koiratassu naukaisi ja tuli auttamaan minua. Nyökkäsin nopeasti, en pystynyt puhumaan mitään, halusin vain kumppanini selviävän hengissä. Minä kyyristyin maahan ja silloin oppilas työnsi naaraskissan selkääni. Kun nousin ylös Koiratassu tuki minu toiselta puolelta, joka auttoi yllättävän paljon. Kävelimme niin nopeaa tahtia kuin vain pystyimme kohti leiriä.
*Tähtiklaani, anna hänen selvitä!* ajattelin tuskaisena, en voisi ajatella elämää ilman Polttosydäntä. Viimeinkin piikkihernetunntelin suu näkyi puiden välistä. Saimme sen ansiosta jalkoihimme enemmän vauhtia. Kun pääsimme leiriin tiesin leirin aukiolla olevien katseiden kääntyvän meihin päin. Kuljetimme Koiratassun kanssa Polttosydämen parantajan pesään, jossa Kortelampi ja Tiikeriraivo olivat. Laitoimme naaraskissan sammalvuoteelle. Koiratassu lähti jo pesästä, mutta minä jäin vielä vähäksi aikaa. Halusin kysyä vain yhden kysymyksen:
"Selviääkö hän?"
"Teen parhaani ja jos se minusta on kiinni en anna hänen kuolla", parantajakolli maukaisi ja alkoi heti hommiin. Nyökkäsin ja peruutin ulos parantajan pesästä. Jäin istumaan parantajan pesän suuaukon toiselle puolelle. Halusin olla lähellä kumppaniani, mutta kuitenkin niin etten minä häiritsisi parantajien työskentelyä.
//Poltto?
Polttosydän, 04.05.2017
Turvallinen pimeä häälyi ympärilläni. Se oli synkkää, mutta niin turvallista. Tiesin häälyväni kuoleman rajamailla ja olin onnellinen että jos kuolisin, kuolisin klaanini puolesta. Yhtäkkiä tuntui, kuin minut jysäytettäisiin täydellä voimalla maahan. Päässäni alkoi tykyttää lujaa ja tunsin kuinka joku laittoi jotain kaulalleni. Selviäisinkö minä? Näin häilyvästi parantajanpesän seinän ja sivusilmällä huomasin Kortelammen hoitavan kaulaani.
"Ai sinä avasit silmäsi, pysy paikoillasi", kolli naukui minulle. Tottelin parantajaa ja suljin silmäni. Päähäni sattui paljon minua ärsytti suuresti, että jouduin makaamaan tässä. Mieluummin olisin nähnyt miten ketulle tai klaanitovereilleni kävi.
"Mitä ketulle kävi?" kysyin pahasti kähisten. Ääneni ei todellakaan kuulostanut omaltani.
"Sinä tapoit ketun, muille ei käynyt mitään, muuta kuin he saivat pari naarmua", Kortelampi kertoi.
"Hyvä", kähisin. Hymyilin mielessäni, onneksi olin pelastanut heidät.
"Nyt voit tulla katsomaan häntä!" Kortelampi kutsui jonkun pesän ulkopuolelta. Purohännän tuttu tuoksu lehahti nenääni ja näin tuon tulevan sisään pesään. Näin kuinka tuo muodosti huulillaan sanat:
'kiitos Tähtiklaani'
Kolli asteli luokseni ja nuolaisi poskeani.
"Sinä pelastit meidät", tuo kuiskasi hymyillen ja hieroi kuonoaan poskeeni. Hymyilin tuolle.
"Selvisivätkö kaikki?" kysyin Purohännältä kähisten.
//Puro?
Purohäntä, 05.05.2017
"Selvisivät, vain vähän naarmuja, mutta kukaan ei menehtynyt kiitos sinun", maukaisin ja nuolaisin karkealla kielelläni kumppanini poskea.
"Hyvä", Polttosydän naukaisi vastaukseksi ja hymyili hetken iloista hymyä, joka sai minutkin hymyilemään iloisesti. Hän oli tappanut ketun, mutta saanut itse pahat haavat. Naaraskissa katsoi minua ja hänestä kyllä näki miten helpottunut hän oli kun hän oli pelastanut klaanin ketulta. Ajatella jos se kettu olisi päässyt leiriin asti. Minua puistatti. Ei niin saanut käydä, onneksi niin ei käynyt. Tähtiklaanin kiitos, että Polttisydän oli selvinnyt hengissä. Onhan hän jo kokenut soturi, mutta minua pelotti ihan kauheasti hänen puolestaan. Pelkäsin koko aika, että menettäisin hänet ja sitä en todellakaan halunnut. Halusin hänen selviävän! Mitä olisin tehnyt jos hän olisi kuollut? En olisi voinut tehdä muuta kuin surra. Huokaisin hiljaa ja karkotin ajatuksen pois mielestäni. Ei vielä omlut aika miettiä tuota! Istahdin Polttosydämen vierelle ja suljin siniset silmäni hetkeksi. Kun avasin ne minun oli kysyttävä naaraalta kysymys.
"Onko kaikki kunnossa? Tiedän, että sinuun sattuu, mutta muuten?" lausahdin ja katsoin tuon meripihkaisiin silmiin.
"On minulla muuten kaikki ihan hyvin", naaraskissa sanoi ja räpytteli kauniita silmiään. Nyökkäsin nopeasti. Pysyisin hänen vierellään niin kauan kun parantajat minun antaisivat. En usko, että saisin jäädä yöksi, mutta ainakin iltaan asti olen tässä. Mikusta jotenkin vain tuntui siltä, että minun pitäisi olla tässä juuri nyt. Katsoin sinisellä katseellani kumppaniani ja Kortelampi tarkkaili hieman kauempana hänen vointiaan. Edelleenkin naaraskissa näytti kauniilta. Oli tilanne mikä tahansa hän oli aina kaunis.
"Olet niin kaunis", sanoin lempeällä äänellä.
"Älä nyt! Mutta kiitos", Polttosydän naukaisi ja katsoi minua. Hymyni leveni taas kun kumppanini katsoi minua itsekin hymyillen. Se sai minut aina todella hyvälle tuulelle. Kortelampi tuli kumppanini vierelle hoitamaan parantajajuttujaan. Onneksi Myrskyklaanilla on noin hyvä parantaja!
//Poltto?
Polttosydän, 06.05.2017
Kortelampi kaulaani johon sattui mielettomästi. Oli ihanaa tietää, että olin pelastanut jonkun hengen uhraten omani. Sitä minä halusin, auttaa muita, vaikka hengelläni. Oppilas oli jäätynyt paikoilleen, joten kettu olisi tappanut hänet hetkessä. Kuka muu muka ei olisi auttanut häntä. Hymyilin kumppanilleni kun tuo katseli, kun Kortelampi hoiti parantajanhommiaan. Kortelampi oli todella hyvä parantaja! Tietenkin tuon otteet sattuivat vähän, mutta yllättävän vähän, verrattuna siihen että minulla oli kurkku auki ja hän hoiti sitä. Entäs Koiratassun koulutus? Kysymys iski tajuntaani.
"Entä Koiratassu?" kysyin Purohännältä. Tuon ilme näytti miettivältä.
"Jos hakisin Korppitähden tänne?" tuo ehdotti. Nyökkäsin vain vastaukseksi, kun kolli asteli ulos pesästä.
Purohäntä, 06.05.2017
Polttosydän oli kysynyt Koiratassusta, ei hän nyt pystyisi häntä kouluttamaan. En pystynyt vastaamaan vaan ehdotin hakevani Korppitähden kertomaan asian ja muutenkin katsomaan missä kunnossa kumppanini on. Hän varmaankin haluaa tietää mitä yhdelle klaanin jäsenelle on tapahtunut. Korppitähden pitäisi tulla tänne, sillä ei Polttosydän tuosta liikkuisi. Sinänsä surullista, että juuri hänelle kävi näin, mutta hän pelasti kuitenkin henkiä tappamalla sen ketun. Sujahdin ulos parantajan pesästä. Räpyttelin sinisiä silmiäni auringonvalon osuessa niihin. Sitten suuntasin päällikön pesälle. Päällikön pesän edustalla mietin hetken mitä sanoisin.
"Korppitähti? Oletko siellä?" lausahdin pesän ulkopuolella. Toivottavasti en keskeyttänyt mitään tärkeää.
"Sano vain jos sinulla on jokin tärkeä juttu meneillään", sanoin sitten heti perään nopeasti. Ei sitä voi koskaan tietää milloin on mitäkin, mutta hyvä kun sanoin tuon tuossa lopussa. Noh, katsotaan nyt.
//Korppi?
Purohäntä, 20.04.2017
Olin saalistamassa klaanille riistaa yksin, sillä tarvitsin omaa seuraa välillä. Kävelin metsässä etsien jonkin saaliseläimen hajua. Sitten nenääni leijaili tuore hiiren ihana tuoksu, joka sai lehahtamaan veden kielelle. Lähdin hiipimään hiiren tuoksun suuntaan hiljaa ja varpin astumasta minkään oksan päälle etten vain aiheuttaisi mitään kauheaa meteliä. Sitten huomasin viime lehtikadon lehden alla jonkun rapistelevan. Sieltä pisti esiin harmaa kuono ja tunnistin sen hiireksi. Kyyristäydyin heti matalaksi mahdollisemman hiljaa, jotta hiiri ei kuulisi minua. Sitten kun hiiri jatkoi puuhiaan lähdin hiipimään hiireä kohti. Asetin askel askeleelta tassuni yhä varovaisemmin maahan ja katsoin etten varmastikkaan astunut minkään rasahtavan asian päälle. Niin minulle oli käynyt niin monta kertaa että osasin jo jotenkin varoa. Kun olin sopivalla etäisyydellä loikkasin hiiren kimppuun ja puraisin nopeasti sitä niskasta. Kiitin Tähtiklaania ja hymähdin tyytyväisenä. Nyt klaani saisi itselleen ruokaa.
//Tönkkö pikatarina..
Polttosydän, 24.04.2017
"Niin onnistuit", naukaisin huvittuneena oppilaalleni. Tuo oli hyvin innoissaan sammaleen keräämisestä ja leikkeli sammalpaloja kuin vanha tekijä. Kun tuo oli saanut tarpeeksi sammalta kasaan keskeytin tuon puuhat.
"Eiköhän tuossa ole jo tarpeeksi, muuten emme saa kannettua niitä leiriin", naukaisin oppilaalleni. Koiratassu nyökkäsi.
"Selvä", tuo vastasi. Otin itselleni sammalia ja jätin Koiratassullekin niitä kannettavaksi. Tuo yritti kaikin keinoin saada sammalia mukaansa, muttei onnistunut.
"Koiratassu katso, sinun pitää ottaa ne näin. Jos otat ne suuhusi roikkumaan, ne repeävät ja menevät rikki", opastin oppilastani. Laskin sammaleeni maahan ja näytin tuolle kuinka ottaa ne oikeaan otteeseen. Oppilaani onnistui hyvin.
"Hyvä, nyt leiriin ja viemme nämä Kortelammelle. Saat vaihtaa klaaninvanhimpien makuualuset ja sitten saat syödä", nau'uin. Kannoimme sammaleet leiriin, vaikka ne putosivatkin Koiratassulla pariin kertaan. Vein omat sammaleeni Kortelammelle ja Koiratassu lähti vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualusia. Hymyilin tyytyväisenä astellessani ulos parantajanpesästä. Katsoin sisään klaaninvanhimpien pesään ja siellä Koiratassu puuhasteli työn touhussa. Astelin sotureidenpesän eteen istumaan. Näinkin pian Purohännän tulevan luokseni.
"Hei", kehräsin.
//Puro?
Purohäntä, 26.04.2017
"Hei", kumppanini kehräsi kun olin askellut hänen luokseen. Huulilleni nousi lempeä hymy kuten tavallisesti kun katsoin Polttosydäntä. Olisin voinut katsoa häntä vaikka kuinka kauan, mutta ehkä minun pitäisi vastatakin hänelle jotain -oli aika epäkohteliasta vain seistä ja tuijottaa toista, joka oli juuri tervehtinyt. Ajatukseni harhailivat välillä vähän muualla, mutta ravistelin päätäni ja aijoin vastata.
"Hei vain, olen ollut viime päivinä ihan omissa maailmoissani, anteeksi", huokaisin ja katsahdin taivaalle. Aurinko paistoi himmeästi pilven takana, mutta tiesin pilven koko ajan liikkuvan eteenpäin. Pian see kuitenkin päästäisi auringon loistamaan yläpuolellamme ja saamaan kissoille leveän hymyn. Auringon valo piristi aina, ei kovinkaan moni nauttinut sateista, jos edes kukaan.
"Ei se mitään, tärkeintä on, että olet terve ja kunnossa", Polttosydän naukaisi ihanalla äänellään. Nyökkäsin. Kumppanini sanat koskettivat minua ja minulle tuli heti parempi olo. Hän osasi aina piristää joka ikistä päivääni jonka olen hänen kanssaan viettänyt. Hänen pelkkä läsnäolonsa riittää minulle.
"Tuota... Onko sinulla nälkä?" kysäisin kysyvällä äänellä.
"Vähän, voisimmehan me syödä jotakin. Tuoresaaliskasasta riittää kyllä meillekin riistaa", naaraskissa naukaisi. Hymähdin ja nousin ylös paikaltani, olin siis ehtinyt istuutua tuossa välissä. Tassuttelimme vierekkäin kohti tuoresaaliskasaa.
"Jaetaanko? Tiedän ettet pidä oravista, mutta voisimme vaikka jakaa tuon linnun?" kumppanini lausahti.
"Sinähän tiedät minusta paljon. Eipä se mikään ihme olekaan ja otetaan vain", naurahdin huvittuneena. Polttosydän nappasi tuoresaaliskasasta linnun ja asetuimme syömään sitä hieman kauemmas. Annoin naaraan haukata ensimmäisen palasen. Tuo maisteli sitä suussaan. Haukkasin sen jälkeen linnusta itse palasen, pureskelin jonkun aikaa kunnes nielaisin. Lintu maistui erittäin hyvältä.
"Maku on kohdallaan, niin kuin aina", kehräsin huvittuneena.
"Niin, milloinka tuoresaalis ei olisi hyvää. Tai no, sateen jälkeen riista ei kovin hyvälle vetisenä maistu", Polttosydän sanoi. Nyökkäsin ja repäisin linnusta toisen palasen irti. Palanen oli aika iso ja sen pureskeluun meni aika kauan.
"Mitä sanoisit jos mentäisiin katsomaan niitä Pitkävarjon ja Kamomillapisaran pentuja? Haluaisin jo tietää minkänäköisiä he ovat ja mitkä nimet he ovat saaneet", lausahdin kysyvästi naaraskissalle.
//Poltto?
Polttosydän, 27.04.2017
"Kyllähän se käy", vastasin kumppanilleni. Tuo oli ehdottanut, että kävisimme pentutarhalla tervehtimässä Kamomillapisaran ja Pitkävarjon pentuja. Repäisin linnusta taas palasen. Mutustelin sitä hetken suussani, kunnes nielaisin sen. Kun olimme jakaneet koko linnun, lähdimme pentutarhalle. Pujahdin pentutarhaan Purohännän jälkeen. Maidon lempeä ja täyteläinen tuoksu saavutti aistini. Hymyilin, kun näin Kamomillapisaran, jonka vieressä makasi pentuja. Oli hellyyttävää nähdä kuinka pennut tuhisivat syvässä unessa.
"Tervehdys", Kamomillapisara naukaisi. "Tulitteko katsomaan pentuja?"
"Kyllä tulimme, klaaniin on ihanaa saada uusia jälkeläisiä, joista sitten kasvaa vahvoja kissoja ja niitä klaani tarviikin", nau'uin hiljaa hymyillen. "Pentusi ovat kauniita", jatkoin. Purohäntäkin avasi suunsa sanoakseen jotain.
//Puro? Kamo? Pennut?
Hiillospentu, 27.04.2017
Kuulin jälleen askelia pesän suulta. Tiikeriraivo oli äsken lähtenyt johonkin, se ei siis varmaan ollut hän. Haistoin sitä paitsi kaksi aivan uutta tuoksua, näitä kissoja en vielä ollut tavannut. Pian kaksi ainakin emoni kokoista kissaa asteli sisään. Ponnahdin ylös Kamomillapisaran kyljen vierestä ja loikin heidän luokseen. Haistelin tarkasti, kissat olivat samasta klaanista, kuin minä, voisin siis olla rauhassa. Katsoin silmät suurina kahta kissaa, toinen taisi olla naaras ja toinen kolli. Tiikeriraivo oli sanonut, että kaikki kissat saivat nimen, niin varmaan myös noilla kissoilla oli nimi.
"Keitä te olette?" kysyin kimeästi. Toinen, naaras, oli harmaa väriltään, hänen silmänsä olivat meirpihkaiset. Kolli oli myös harmaa, joskin hiukan sinertävä. Hänen silmänsä olivat siniset.
"Minä olen Polttosydän", naaras naukui hymyillen. "Tässä on kumppanini Purohäntä."
*Kumppani?*
"Emo on kertonut sinusta", hihkaisin. "Olit Myrskyklaanin päällikkö... miksi et ole enää?"
Polttosydän näytti hetken miettivän, mutta nuolaisi sitten huuliaan ennen puhumista.
"Tähtiklaani ilmoitti, että minun tulisi luopua paikastani päällikkönä."
Katsoin häntä silmät suurina, mikä on Tähtiklaani? Olin kuullut joskus sen mainittavan, mutta en vieläkään oikein tiennyt, mitä se tarkoitti.
"Mikä on Tähtiklaani?" kysäisin tylsistyneenä emoltani. Miksi asioita oli niin paljon? Miksen voinut tietää jo valmiiksi kaikkea tarpeellista?
//Kamo? Sisarukset? Puro? Poltto?
Kamomillapisara, 27.04.2017
Hiillospentu oli juuri kysynyt kysymyksen mikä on Tähtiklaani. Polttotähti ja Purohäntä olivat tulleet katsomaan pentuja ja asia oli johtanut toiseen asiaan -nyt oltiin kuitenkin tässä. Huokaisin hiljaa katsoen pentuani.
"Tähtiklaani on paikka, jonne kissat siirtyvät kuoltuaan jos he uskovat Tähtiklaaniin. Jos uskoo Pimeyden metsään niin joutuu kuoltuaan pimeyteen ja pahojen kissojen joukkoon. Tai sitten ei tarvitse uskoa mihinkään, se on jokaisen oma päätös. Sinun ei tarvitse vielä päättää uskotko vai etkö usko", maukaisin. Hiillospentu nyökkäsi hitaasti, hän varmaankin sulatteli kaikkea kuulemaansa.
"Ymmärsitkö?" kysyin.
"Ehkä", naaraspentu vastasi nopeasti. Nyökkäsin ja käännyin kahden kissan suuntaan. Polttosydän ja Purohäntä olivat saaneet kolme pentua, mutta pentueesta on enään vain yksi jäljellä. En tajua miten he pystyvät olemaan vain ja elämään normaaleja arkipäiviä. Luulen, että heillä on jo monta surupäivää ollut.
"Mitä teille kuuluu?" kysyin kaksikolta.
"Minulle kuuluu ainakin ihan hyvää", Purohäntä lausahti, jonka jälkeen siirsi katseensa omaan kumppaniinsa Polttosydämeen.
//Poltto? Pennut?
Hiillospentu, 27.04.2017
Oli siis olemassa Tähtiklaani ja Pimeyden Metsä. Jälkimmäiseen joutuivat käsitykseni mukaan "pahat ja ilkeät kissat", Tähtiklaaniin kaikki rohkeimmat ja kikteimmät.... *Pyh.* Tähtiklaani kuulosti oudon kaukaiselta, jotenkin en vain voinut uskoa sen olemassaoloon. Virnistin ilkeästi, Pimeyden Metsä kuulosti enemmän minulle suunnatulta, vaikken siihenkään niin uskonut. Kamomillapisara oli kääntynyt juttelemaan Polttosydämen ja Purohännän kanssa.
"Mitä teille kuuluu?" emoni kysyi kahdelta kissalta. Purohäntä käänsi siniset silmänsä Kamomillapisaran suuntaan.
"Minulle kuuluu ainakin ihan hyvää", Purohäntä naukui, kääntäen sitten katseensa 'kumppaniinsa'. Katselin kumpaakin tarkkaavaisesti. Miksi Polttosydän oli joutunut luopumaan päällikön paikasta? Oliko hän ollut huono päällikkö Myrskyklaanille?
"Miksi Tähtiklaani ei halunnut sinun olevan päällikkö? Etkö osannut johtaa tätä klaania?" kysyin peittäen ilkeän virnistyksen, joka väkisinkin yritti nousta esiin kasvoilleni. Kuitenkin tuntui, että jos joskus halusin saavuttaa jotain, en voisi ilkeillä kaikille kissoille. Esitin kysymyksen siis sävyllä, joka kuulosti vain pienen pennun ihmettelyltä, ja jäin odottelemaan naaraan vastausta. Ehkä Kamomillapisara toruisi minua tuosta kysymyksestä, mutta loihdin kasvoilleni vain viattoman ilmeen ja katsoin kiinnostuneena Polttosydäntä.
//Kamo? Puro? Poltto?
Polttosydän, 27.04.2017
"Hyvinhän minullakin menee, Koiratassu on kohta soturi jos hän tuolla menolla jatkaa, eikä tässä nyt muutakaan pahaa ole tapahtunut", vastasin hymyillen. Mietin hetken sanomiani. Olihan minulla Valkohäntää ikävä, ja hänen pentunsakin olisi kiva nähdä. En kuitenkaan takertunut sanoihini, vaan olin tässä hetkessä. Katselin kuinka Hiillospentu pomppi minun ja Purohännän ympärillä. Hymyilin pennulle. Viimapentukin löydettiin pian Kamomillapisaran takaa.
"Miten sinä jakselet, haluaisitko että vahtisin pentujasi jos otat pienet päiväunet?" ehdotin Kamomillapisaralle, sillä tiesin kuinka raskasta oli välillä olla emo, olihan se vapauttavaa ja ihanaa,mutta välillä raskasta. Odotin Kamomillapisaran vastausta ja katselin Hiillospentua joka hyppi ympärillämme, siis minun ja kumppanini ympärillä.
//Kamo tai Puro tai pennut?
Purohäntä, 28.04.2017
"Voi kiitos Polttosydän, se olisi todella ystävällistä sinulta", Kamomillapisara naukaisi lempeästi. Polttosydän nyökkäsi hymyillen kaunista hymyään, jota olisin voinut katsoa koko päivän aamusta iltaan.
"Ei mitään. Sinä tarvitset varmasti lepoa", kumppanini maukaisi kuningattarelle. Kuningatar nyökkäsi ja asettui hyvin sammalvuoteelleen ja painoi silmänsä kiinni nukahtaen melkein heti. Polttosydän taas nosti nukkuvan Laventelipennun vierelleen lämpimään. Viimapentu leikki oppilaan kanssa piilosta -oliko hän saanut jo ystävän? Hiillospentu taas katsoi nukkuvaa emoaan ja kipitti sitten hieman huojuvasti meidän luoksemme. Naaraspentu tuhahti hölmistyneenä.
"Miksi emo nukkuu?" tuo kysyi ja vilkuili meitä molempia. Hän ei varmasti halunnut meidän vahtivan heitä. Minulta pääsi huvittunut naurahdus.
"Hän on todella väsynyt, hän tarvitsee lepoa", Polttosydän naukaisi ja kosketti hempeästi pennun päälakea. Minä nyökkäsin nopeasti olevani täysin samaa mieltä.
"Menisit leikkimään veljesi ja hänen ystävänsä kanssa?" lausahdin Hiillospennulle, jolla ei näyttänyt olevan paljoakaan tekemistä. En ollut vielä nähnyt Laventelipennun silmiä kun hän oli nukkunut koko ajan. Luulisin hänen heräävän ennen kuin lähdemme. Kamomillapisaran ja Pitkävarjon pwnnut olivat kyllä todella kauniita. Minulle tuli mieleen omat pentumme, Valkohäntä, Unitaivas ja pentuna kuollut Vaahterapentu. Painoin pääni hetkeksi alas, mutta nostin sen jälleen. En voisi surra toisten ilon päivänä. Huokaiain hiljaa ja kallistin hieman päätäni odotellessani Hiillospennun vastausta. Hiillospentu oli musta naaras. Hänellä oli vihreät silmät, jossa keltaisen ja oranssin vivahteita. Hän oli ihan selvästi tullut isäänsä Pitkävarjoon. Pitkävarjolla oli musta turkki ja vihreät silmät. Ainiastaan silmät olivat hiukan eriväriä kuin mitä Pitkävarjolla. Laventelipentu oli taas tummanharmaa naaras, jolla oli vasen korva ja jalka, hännänpää, niska, kaula ja oikean silmän ympärys ovat vaaleamman harmaita. Hänellä oli etutassujen varpaissa valkoista ja takajaloissa valkoiset sukat. Olisi kiinnostavaa nähdä minkälaiset silmät naaraspennulla olisi. Viimapentu oli valkea kolli, jonka hännänpäässä on mustaa ja rinnassa musta laikku. Tuo omasi tummansiniset silmät. Kokonaisuudessaan kaikki kolme pentua olivat täysin erilaisia kuin mitä olisi uskonut niiden olevan. Olihan kaksikolla toinenkin pentue; Nokkosnenä ja Kuikkakatse. He olivat molemmat kolleja. Nyt Hiillospentu avasi suunsa ja oli varmaankin aikeissa sanoa jotain joten katsoin häneen ja ravistin toiset ajatukset pois päästäni.
//Poltto? Pennut?
Hiillospentu, 28.04.2017
"En halua leikkiä heidän kanssaan, he ovat ihan nössöjä!" naukaisin kimeästi ja tylsistyneesti. Laventelipentu vain nukkui ja Viimapentu leikki jotain typerää piilosta jonkun oppilaan kanssa. Minua sellainen ei oikein jaksanut kiinnostaa; halusin vain taistelemaan tai saalistamaan. Molemmat kuulostivat paljon jännittävimmiltä ja enemmän tasoisiltani, kuin hölmöt pentujen leikit. En halunnut tehdä mitään aivotonta, niin kuin jahdata häntääni. *Ei Pimeyden Metsään oteta tyhmiä pentuja*, tuumin, ja käänsin katseeni Purohäntään.
"Voinko tehdä teidän kanssa jotain? Voimmeko vaikka mennä ulos?" kyselin innoissani ja melkein hypin paikoillani. En ollut vielä käynyt ulkona, mutta olin kurkkinut pentutarhan suuaukolta ulos katsellen klaanin elämää. Halusin jo olla soturi, silloin pääsisin tekemään kaikkea hauskaa. Ei oppilaanakaan pahempi olisi olla, sekin oli parempi kuin hyödyttömänä, pienenä pentuna jumittaminen.
//Puro? Poltto? Sry pätkä :(
Ohdaketassu, 28.03.2017
Kävelin edestakaisin leirissä. Kiurutassu oli mennyt uuden mestarinsa Kamomillapisaran kanssa metsästämään, mutta minulla ei ollut tekemistä.
*Keksisiköhän Purohäntä minulle mitään?* mietin. Huomasin mestarini kumppaninsa Polttosydämen kanssa. Pitäisi varmaankin mennä hänen luokseen.
"Hei", tervehdin heitä.
"Hei vain Ohdaketassu", Polttosydän tervehti minua lempeästi.
"Teemmekö tänään mitään?" kysyin.
"Juu. Voisimme mennä metsästämään", Purohäntä totesi, "eikai se haittaa, jos Polttosydän tulee mukaamme?"
"Ei tietenkään", vastasin, "hän on aina tervetullut. Onhan hän kumppanisi."
"Kiitos", naaras kiitti. Lähdimme pois leiristä. Tänään oli todella aurinkoinen päivä, vaikka olikin vähän tuulista. En antanut sen häiritä minua enkä Purohäntää tai Polttosydäntä. Huomasin saapuneen Nelipuiden laaksoon.
*Täälläkö me metsästämme?* mietin.
// Puro? Poltto?
Purohäntä, 29.03.2017
"Ei kun mennäänkin tänne", mutisin itsekseni ja vaihdoin suuntaa. Pääsimme pian paikalle, jossa oli paljon hiiren, myyrän ja oravan tuoreita tuoksuja.
"Mitä haistat?" kysyin oppilaaltani.
"Hiiren haju on kaikista voimakkain", tuo sanoi nopeasti minulle vastauksen samalla kun nuuhki ilmaa.
"Hyvä!" naukaisin Ohdaketassulle. Polttosydän nyökkäili minulle ja katseli kuinka koulutin oppilastani.
"Koita saada sitten se hiiri kiinni, muista vaania matalana vaikka maa onkin loskaista", maukaisin.
"Joo, muistan", kollisoturioppilas sanoi. Katsoin kuinka Ohdaketassu asettui vaanimisasentoon maahan ja seurasi hiiren hajua. Hän pääsi pusikon eteen, jossa rapisi. Hiiri astui esiin pusikosta suoraan Ohdaketassun eteen. Oppilaani nappasi hiiren kiinni ja näykkäsi sitä niskasta. Hiiri muuttui elottomaksi soturioppilaan hampaissa. Nyökkäsin tyytyväisenä.
"Tuo oli hyvä!" kehuin.
"Ensi kerralla muista astua varoivaisemmin myös takajaloilla", lisäsin vinkkinä.
//Poltto? Ohdake?
Ohdaketassu, 02.04.2017
// JATKOA PUROHÄNNÄLLE //
Palasin metsältä Purohännän ja Polttosydämen kanssa. Olimme saaneet mukavasti saalista. Pudotin saaliini tuoresaaliskasaan. Vähän aikaan sitten Unitaivas Okrakarvan kumppani ja Purohännän ja Polttosydämen tytör oli kuollut. Tunsin surua heidän takiaan.
"Kuule. Otan osaa tiedän suruunne. On varmasti vaikeaa menettää jo toinen pentu", sanoin.
"Kiitos, mutta onhan meillä Valkohäntä", Polttosydän sanoi.
"Niin", vastasin.
"Minua ei haittaa, vaikka hän asuukin nykyään Jokiklaanissa, koska hän on aina sydämessämme", Purohäntä sanoi.
"Se on totta ja voittehan te aina käydä tapaamassa häntä", lisäsin. Hiljaisuus laskeutui hetkeksi keskuuteemme, kunnes pian sanoin:
"Voisin olla hyödyksi ja käydä vaihtamassa Kipinäsielun ja Paatsamapilven makuualuset."
"Se on hyvä idea. Kiitos. Pyydä joku mukaasi vielä", mestarini sanoi. Etsin katseellani muita oppilaita. Huomasin pian Kiurutassun Kamomillapisaran kanssa.
"Hei Kiurutassu. Haluatko tulla vaihtamaan kanssasi Kipinäsielun ja Paatsamapivlen makuualuset?" kysyin.
"Voinhan minä. Haittaako se?" Kiurutassu kysyi Kamomillapisaralta.
"Ei haittaa. Sen kun menet vaan", naaras vastasi. Lähdimme ensin parantajanpesälle hakemaan sammalta. Kuiskevirta antoi meille niitä paljon. Aloimme tekemään vuoteita. Saatuamme ne valmiiksi menimme pentutarhalle.
"Hei", tervehdin kuningattaria, "tulimme vaihtamaan makuualusenne."
"Selvä. Kiitos", Paatsamapilvi vastasi ja nousi ylös. Kipinäsielu siirtyi sivuun Terhopennun ja Suopennun kanssa. Katsahdin kumpaakin kollipentua iloisena. Otin vanhat makuualuset pois ja laitoin uudet tilalle Kiurutassun kanssa.
"Kiitoksia paljon", Kipinäsielu kiitti.
"Olkaa hyvä vain", vastasin.
//Kiuru?
Polttosydän, 04.04.2017
Katsoin surullisena Kuiskevirran ruumista. Niin hyvä parantaja, eikä hän kauhean vanhakaan ollut. Tämä tarkoitti sitä, että Kortelammesta tulisi parantaja. Painauduin Purohännän kylkeen kiinni. Hitain ajelin kävelimme Kuiskevirran ruumiin luokse ja painoimme kuonomme tuon turkkiin.
"Olit hyvä parantaja, jäämme kaipaamaan sinua. Toivottavasti Kortelampi on oppinut kaiken tarpeellisen. Uskon, että hänestä tulee yhtä hyvä parantaja kuin sinusta. Hyvästi Kuiskevirta", nau'uin hiljaa. Pian nousin ylös Purohännän kanssa ja tassuttelimme kauemmas. Suru oli vallannut leirin, jokainen aistivat sen.
*Minun pitää kertoa Valkohännälle Unitaivaan kuolemasta*, mietin surullisesti. Unitaivas oli kuollut vähän aikaa sitten. Ainoa jäljellä oleva pentuni oli Valkohäntä, toivottavasti hän ei kuolisi ennen emoaan, tai isäänsä. Huokaisin syvään ja tassuttelin sotureidenpesälle.
//Joku?
Kiurutassu, 04.04.2017
Astelin ulos oppilaiden pesästä auringon lämpöön ulos. Venyttelin takajalkojani hieman. Turkkini olin jo sukinut, ja se kiilteli kirkkaassa valossa kauniisti. Kuulin askelia takaani ja Ohdaketassu tuli luokseni. Purohäntä ja Kamomillapisara pitäisivät meille yhteiset taisteluharjoitukset. Kehräsin pienesti ajatellessani sitä; juuri tuon tietyn harmaan kollin kanssa haluaisin harjoitella taistelemista. Ravistin päätäni karistaakseni mielestäni tuollaiset ajatukset, nyt pitäisi keskittyä siihen, mitä oli edessä. En ollut kovin hyvä taistelemisessa, mutta voisin ainakin yrittää, varmasti Kamomillapisara osaisi opettaa minua hyvin. Hengitin syvään ja juoksin mestariemme luo. Kamomillapisara ja Purohäntä keskustelivat, mutta kuultuaan tulomme molemmat käänsivät päänsä suuntaamme.
"No niin, nyt voimme lähteä", Purohäntä naukaisi ja lähdimme leiristä ulos. Kuljin Ohdaketassun rinnalla Purohännän ja Kamomillapisaran perässä.
"Minä en ole kovin hyvä taistelija", maukaisin mietteissäni. Ohdaketassu kohotti aavistuksen kulmiaan.
"No, jos et ole, niin varmasti opit."
Nyökkäsin hieman. Niinpä kai, mutta metsästyksestä pidin paljon enemmän. Se oli minulle helpompaa, olin ihan hyvä vaanija ja piiloutuja. Vainusin helposti eläimet pitkänkin matkan päästä. Toista oli taisteleminen; siinä en ollut koskaan ollut hyvä, muistin, miten pentuna kaikki olivat voittaneet minut aina. Aika helpostikin, itse asiassa. Juoksin kuitenkin määrätietoisesti mestarini perässä hiekkakuopalle. Niin kuin Ohdaketassu oli sanonut, oppisin varmasti. Ja minun oli pakkokin oppia, muuten en pääsisi soturiksikaan, saaati osaisi puolustaa itseäni. Pelkällä metsästyksen taidolla ei pärjännyt.
Mestarimme kulkivat edellämme ja pysähtyivät ollessamme hiekkakuopan pohjalla. Täällä oppilaat harjoittelivat taistelua, paikka oli siihen otollinen. Soturit istuutuivat eteemme ja asetuimme istumaan heitä vastapäätä. Tunsin oloni hieman hermostuneeksi, entä jos muut nauraisivat minulle? Kamomillapisara katsahti kannustavasti minuun, kuin olisi lukenut ajatukseni. Ei kai hermostumiseni noin selvästi näkynyt?
"Harjoittelemme tänään muutamia taistelemisen perusasioita. Taistelette ensin meitä vastaan, kumpikin omaa mestariaan, ja sen jälkeen ehkä toisianne", Purohäntä selitti. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Tekisin parhaani voittaakseni Kamomillapisaran ja mahdollisesti Ohdaketassun. Purohäntä ja Ohdaketassu astelivat hiukan kauemmas ja minä ja mestarini kuljimme myös loitommas toisesta kaksikosta.
"Vaikutat hermostuneelta. Saanko kysyä, miksi?" vaaleanharmaa naaras kysyi. Nielaisin hiukan. En halunnut näyttää pelokkaalta mestarini edessä, mutta ehkä hän saisi oloni paremmaksi.
"Minua vain hermostuttaa harjoitella taistelua. Olen aina ollut siinä huono, muut pennutkin voittivat aina minut", kerroin ja katselin käpäliäni. Tunsin Kamomillapisaran hännän koskettavan lempeästi kylkeäni ja nostin katseeni naaraan meripihkasilmiin.
"Ei huolta, minä opetan sinua."
Hymyilin hänelle ja mestarini asteli kauemmas.
"Kuten Purohäntä kertoi, harjoittelemme perusasioita. Nousehan takajaloillesi", hän maukui. Epäröin hetken, mutta nousin sitten ja huojuin seisoessani, sain kuitenkin pian tasapainoni takaisin ja seisoin vakaasti. Käytin häntääni apunani ja viuhdoin sillä puolelta toiselle.
"Hyvä, sinulla on erinomainen tasapaino", Kamomillapisara naukaisi hetken tarkkailtuaan. "Yritä olla käyttämättä häntääsi, kierrä se vaikka jalkasi ympäri, niin vihollinen ei saa siitä otetta."
Hämmästelin hetken ohjetta, miten muka pysyisin pystyssä ilman häntäni antamaa tukea? Hiukan horjuen kiersin kuitenkin häntäni oikean takajalkani ympäri. Huojuin hetken paikallani, sitten löysin tasapainon, mutta kaaduin pian neljän jalan varaan.
"Hiirenpapanat", tiuskaisin hiljaa.
"Se meni hyvin, todella hyvin ottaen huomioon kokemuksesi", mestarini naukaisi. *Todellako?*
Olimme harjoitelleet muutamia asioita, ja nyt minun pitäisi taistella Ohdaketassua vastaan. Olin osannut jotkut asiat hyvin, toiset taas huonommin. Kerran olin saanut Kamomillapisaran kaadettua, mutta se oli ollut vaivan takana. Jotain olin kuitenkin oppinut, mistä olin ylpeä. Ohdaketassu asteli luokseni ja mestarimme istuutuivat kauemmas.
"No, nyt sitten taistellaan", maukaisin hymyillen. Oppilastoverini nyökkäsi virnistäen ja perääntyi hiukan. Asetuin vaanimaan ja häntäni viuhtoi puolelta toiselle. Olin saanut itsevarmuutta onnistuessani harjoituksissa ehkä tämä menisikin hyvin. Ohdaketassu siesoi valmiina parin ketunmitan päässä. Odotin sopivaa hetkeä, ja kun kolli käänsi korvansa suuntaan, missä lintu rääkäisi, ponkaisin hänen kimppuunsa. Harmaa kolli horjahti maahan ja loikkasin hänen selkäänsä.
//Ohdake? Puro tai Kamoki saa jatkaa jos haluaa
Purohäntä, 09.04.2017
Heräsin sammalvuoteeltani. Huokailin hiljaa.
"Huomenta", naukaisin ja aloin sukia turkkiani.
"Huomenta", Polttosydän kehräsi vastaukseksi. Lempeä hymy hiipi kasvoilleni. Naaras hymähti hiljaa.
"Miten nukuit? Minä näin sinusta unta", naurahdin kysymyksen kumppanilleni.
"Nukuin ihan hyvin, millaista unta näit minusta?" Polttosydän naukaisi minulle. Naurahdin.
"Olimme kahdestaan ja sinulla oli kala suussani. Kun kysyin mistä olit sen saanut sanoit, että maasta. Minulla oli todella pitkä häntä ja se jäi puun alle kun se kaatui. Sitten heräsin, uneni oli kyllä todella, todella outo", nau'uin nauraen. Naaraskissa naurahti:
"On sinullakin ollut uni."
"Niin on", huokaisin hiljaa. Nousin ylös venyttelemään raajojani. Päästin ilmoille makean haukotuksen.
"Mentäisiinkö kävelylle?" kysyin kumppaniltani lempeästi hymyillen. Jäin odottamaan naaraan vastausta.
//Poltto? Sori sekava ja tönkkö.
Polttosydän, 10.04.2017
//Jatkoo Purolle\\
"Mennään vain", naukaisin hymyillen, vastaten kollin pyyntöön lähteä kävelylle. Pujahdimme ulos pesästä peräkanaa.Tassuttelimme rinnakkain, turkit hipoen toisiaan, pois leiristä. Koiratassua ehtisin kouluttaa myöhemmin.
"Mennäänkö Jokiklaanin rajalle, saattaisimme nähdä Valkohännän", ehdotin. "Tai hänen pentunsa", jatkoin.
"Tai hänen kumppaninsa", Purohäntä jatkoi. Pudistin päätäni.
"Sitä kalannaamaa minä en halua nähdä", naukaisin. Purohäntä katsoi minua kysyvästi.
"Anteeksi, en vain pidä hänestä", selitin. Purohäntä nyökkäsi. Kävelimme rauhallisesti kohti Jokiklaanin rajaa.
"Purohäntä, olen miettinyt erästä asiaa", naukaisin miettivästi. "Haluaisitko toisen pentueen?" kysyin kysymykseni ilmoille.
//Puro? Ja eikä, kohta käy sillai et Poltto on ollu entisen mestarinsa, sekä on entisen oppilaansa kanssa pentutarhas samaa aikaa xdd
Purohäntä, 10.04.2017
"Mennäänkö Jokiklaanin rajalle, saattaisimme nähdä Valkohännän", Polttosydän ehdotti. "Tai hänen pentunsa", naaraskissa jatkoi.
"Tai hänen kumppaninsa", jatkoin itse.
"Sitä kalannaamaa minä en halua nähdä", kumppanini naukaisi. Polttosydämen reaktio yllätti minut ja loin häneen kysyvän katseen.
"Anteeksi, en vain pidä hänestä", kumppanini selitti. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Kävelimme Jokiklaanin rajaa kohti rauhallisin askelin.
"Purohäntä, olen miettinyt erästä asiaa", naaraskissa naukaisi mietteliäänä.
"Haluaisitko toisen pentueen?" tuo kysyi. Huomasin lempipaikkamme. Menin siihen istumaan kumppanini kysymyksen soivan päässäni. Polttosydän istahti vierellni ja käännyin itse katsomaan tuon meripihkaisia silmiä omilla sinisillä silmilläni. Loin häneen lempeän katseen.
"Totta kai minä haluan toisen pentueen kanssasi", sanoin lempeällä äänellä. Naarassoturi painautui minua vasten ja katselimme ympärillemme. Tämä oli niin tavattoman kaunis paikka. Olisin voinut viettää täällä vaikka ikuisuuden kumppanini seurassa. Suljin hiljalleen siniset silmäni. Kuuntelin joen ääniä ja kuinka tuuli humisutti puita lähellämme. Jostain kaukaa kuului linnun kimeä huuto. Maa allamme oli aika kosteaa, olihan nyt hiirenkorva. Lumi oli sulanut aika hyvin, mutta joissain varjoisissa paikoissa oli vielä jonkin kokoiset kinokset. Huokaisin hiljaa.
//Poltto?
Polttosydän, 10.04.2017
//Jatkoo Purolle\\
"Tottakai minä haluan toisen pentueen kanssasi", kolli naukui. Kehräsin hiljaa ja katselin kaunista maisemaa. Hymyilin kun näin pienen linnun joen toisella puolella. Tarkkailin sitä hetken, kunnes en enää nähnyt sitä missään. Hymähdin. Oloni oli turvallinen ja rauhallinen Purohännän vieressä, istuessamme lempi paikallamme. Hymyilin. Lintu visersi jossain kauniisti ja se rauhoitti mieltäni. Suljin silmäni ja kuuntelin. Joki solisi rauhallisesti, se oli sulamassa, linnut visersivät kauniisti viserryksiään ja kumppanini tasainen hengitys kruunasi kaiken. Lämmin keho vasten omaani, sen tietyn rakastamani kissan keho. Näin silmissäni hopeanharmaan kollin, juuri sen kollin jota rakastin. Minä saisin hänen kanssaan joskus toisen pentueen, mutta vielä ei ollut sen aika. Avasin silmäni. Lumikinokset eivät olleet enää niin suuret, vaan enää vähän lunta oli jäljellä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ja pari pilvenhattaraa leijailivat peittäen välillä auringon. Henkäisin syvään. Kiitos Tähtiklaani, että olet suonut meille tämän.
//Puro? Vähä hassumpi tarina
Purohäntä, 11.04.2017
"Täällä on kaunista, ja vielä kauniimman tästä kaikesta teet sinä", päästin hiljaisen kehräyksen ja nuolaisin kumppanini poskea karkealla kielelläni. Kuulin kuinka Polttosydän päästi lempeän kehräyksen ja puski minua.
"En olisi mitään ilman sinua, olet minulle niin tärkeä ettei kukaan voi ymmärtää sitä", sanoin ja kaikki sanomani asiat olivat totta. En olisi mitään ilman Polttosydäntä. Naaraskissa sai mikut vain olemalla olemassa hyvälle tuulelle. Se, että hän oli kumppanini oli aivan uskomattoman hienoa. Pentumme ovat olleet täydellisiä, täysin omia persooniaan. Nyt kuitenkin kolmesta pennustamme on elossa vain yksi, hänkin muutti Jokiklaaniin kumppaninsa perässä. Onneksi välimme häneen ja hänen pentuihinsa on hyvät. Olisi hienoa jos sukumme kasvaisi myös Myrskyklaanissa, eikä vain Jokiklaanissa. Hengitin naaraan hyvää tuoksua.
"Olet minulle niin rakas", henkäisin samalla kun puskin kumppaniani. Huulillani oli koko aika lempeä hymy.
"Samoin", naaras naukaisi.
"Seuraavista pennuistamme tulee varmasti yhtä kauniita kuin sinä", sanoin.
//Poltto? Sori lyhyt ja outo..
Purohäntä, 08.03.2017
Heräsin virkeänä aamuun. Räväytin silmäni auki ja aloin sukimaan harmaansinertävää turkkiani nopein mutta tarkoin vedoin karkealla kielelläni. Viimein nousin ylös ja ravistin turkkiani. Haukottelin makeasti hämärässä perässä. Oli hiirenkorvan alku. Pian lumet alkaisivat sulaa ja aurinko porottamaan taivaalla. Räntä sateita.. vesi sateita.. Turkkini hylkii aika hyvin vettä. Se on hyvä! Mutta rankempi kuuro menee läpi tuosta vain. Venyttelin raajojani. Astelin ulos pesästä. Räpsyttelin silmiäni kirkkaassa valossa. Katsahdin tuoresaaliskasaan.
"Nyt on jo auringon huippu", hymähdin itsekseni ja kövelin tuoresaaliskasan luokse. Valikoin siitä itselleni myyrän. Katselin ympärilleni. Ei minkäänlaista juttuseuraa. Tai olihan sitä. En vain osannut hakeutua kolmanneksi minnekkään. Olisin kuitenkin vain tiellä. Huokaisin hiljaa ja etsin itselleni hyvän paikan jossa voisin syödä rauhassa ilman muiden höpinöitä. Tällä hetkellä nautin hiljisuudesta. Omaa oppilastani Ohdaketassua ei näkynyt leririn aukiolla. Tuo oli kai ystäviensä kanssa metsässä tai vielä oppilaiden pesässä. Sain myyrön syötyä. Livoin huuliani syönnin jälkeen niin kuin yleensäkin tein. Nousin istumaan ja sitten ylös.
"Käyn katsomassa Kamomillapisaran ja Pitkävarjon pentuja", naukaisin itselleni ääneen ja lähdin tassuttelemaan kohti pentutarhaa. Astuin sisään pentutarhaan jossa kuului pentujen ininää.
"Onnea emolle!" naukaisin naarassoturille.
"Kiitos Purohäntä"; tuo vastasi ja katseli kahta pentuaan.
"Mitkäs heidän nimensä ovat?" kysyin udellen. Kamomillapisara naurahti ja siirsi katseensa minuun.
"Nokkospentu ja Kuikkapentu", naaras vastasi lempeästi hymyillen. Tuo katsoi jälleen pentujaan. Kaksi kollipentua inisivät välillä ja tuhisivat. Varmaankin nukkuivat ja näkivät unia.
"Minä menenkin nyt"; naukaisin ja astelin ulos pentutarhasta.
//Joku?
Ohdaketassu, 09.03.2017
Oli kulunut muutama kuu Vaahteranlehden kuolemasta. Sillä välin klaanissa oli nimetty uudet oppilaat Pörrötassu ja Koiratassu. Ainakin Myrskyklaani voi hyvin ja se oli minulle kaikista tärkeintä. Korppisielusta oli tullut päällikkö Korppitähti ja Saniaishännästä hänen varapäällikkönsä. Polttosydän oli luopunut päällikkyydestään ja ryhtynyt jälleen soturiksi. Niin paljon muutoksia lyhyessä ajassa oli tapahtunut. Huomasin Purohännän vilkuilevan ympärilleen ja kun mestarini katsoi minuun hän käveli luokseni.
"Mitä asiaa?" kysyin tyynenä.
"Sellaista vain, että menisimme taisteluharjoituksiin", Purohäntä kertoi.
"Okei. Tuleeko mukaan muita?" kysyin.
"Saniaishäntä ja hänen oppilaansa Muistotassu", mestarini kertoi.
"Selvä", vastasin. Huomasin Saniaishännän jakamassa kissoja partioihin. Pian hän olikin valmis ja kolli tassutti luoksemme.
"Oletteko valmiita?" varapäällikkö kysyi.
"Kyllä", vastasimme Purohännän kanssa yhteen ääneen.
"Mennään sitten", pähkinänruskea kolli vastasi ja alkoi kävelemään kohti piikkihernetunnelia. Lähdin mestarini kanssa seuraamaan varapäällikköä reippaina ja virkeinä.
*Onneksi nukuin viime yönä hyvin*, ajattelin. Muistotassu käveli Saniaishännän vierellä iloisen oloisena.
"Oletko koskaan ennen ollut hiekkakuopalla?" kysyin Purohännältä.
"Olen tottakai. Harjoittelin itse siellä, kun olin ikäisesi", mestarini kertoi.
"Kiva kuulla", vastasin.
// Puro? Saniainen? Muisto?
Purohäntä, 09.03.2017
"Ja olen myöskin käynyt katsomassa muiden taisteluharjoituksia. Minä kävin siellä harjoittelemassa Hiiliturkin kanssa. Niin, Hiiliturkki oli entinen oppilaani. Nyt hän on soturi, tiedät varmaan?" naukaisin ja katsoin Ohdaketassua suoraan tuon keltaisiin silmiin. Naurahdin hiljaa ja katsahdin taivaalle. Pilvet liikkuivat nopeaan tahtiin yllämme ja tuuli tuiversi korvissa. Tähtiklaanin kiitos minulla oli paksu turkki joka piti kylmän tuulen loitolla.
"Selvä ja tiedän", tummanharmaa kolli mustilla raidoilla vastasi. Nyökkäsin. Hiiliturkista oli tullut hyvä soturi.
"Olemme kohta perillä", Saniaishäntä -Muistotassun mestari- naukaisi ja katsoi vaaleanruskeaa naarasoppilastaan. Hymähdin ja katsoin pähkinänruskeaa kollia jolla oli tummempia raitoja. Vaaleanvihreät silmäävät varapäällikkö pysähtyi.
"Nyt olemme hiekkakuopan reunalla", varapäällikkö naukaisi ja katsoi alas. Minä astelin hänen vierelleen.
"Olkaa sitten varovaisia kun tulette, tämä on jostain paikoin jäässä", sanoin ja luisuin alas hiekkakuopan pohjalle. Jäin odottamaan oppilaita Saniaishännän vierelle. Molemmat oppilaat pääsivät ehdin nahoin alas, eivätkä satuttaneet itseään. Hyvä!
"Harjoittelemmeko puolustusta?" kysyin.
"Hmm.. Muistotassun kanssa voisi harjoitella jo hyökkäystä", Muistotassun mestari Saniaishäntä sanoin.
"Mutta Ohdaketassu ei ole saanut vielä puolustuskoulutusta", sanoin ja katsoin oppilastani.
"Selvä, harjoitellaan puolustusta", Saniaishäntä sanoi minulle kunnes siirsi katseensa oppilaisiin. Nousin ylös ja ravistelin turkkiani. Nuolaisin rintaani pari kertaa nopeasti. Yleensä kun ravistin turkkiani nuolaisin sen jälkeen rintaani. En tiennyt sille oikein hyvää syytä muttei siihen mitään hyvää syytä tarvinnutkaan olla. Jos minä halusin kerran tehdä niin sitten minä myöskin teen niin. Hymähdin ja mietin helppoa puolustusliikettä mielessäni. Avasin suuni.
"Ehkä olisi ensiksi hyvä opetella ennakointia ja väistämistä", sanoin ja katsoin Saniaishäntää joka nyökkäsi.
"Kun vastustaja tulee sinua kohti sinun on ennakoitava vastustajan liikkeet että voit väistää", selitin tummanharmaalle kollille joka kuunteli tarkkaavaisena sanojani.
"Minä näytän", sanoin. Saniaishäntä syöksyi minua kohti. Tuo oli enemmän toisella puolella joten loikkasin toiselle puolelle nopeasti niin ettei varapäällikkö koskettanut minua.
"Muistotassu väistää ensin ja Ohdaketassu hyökkää", Saniaishäntä maukaisi. Nyökkäilin.
//Ohdake? Muisto? Saniainen?
Purohäntä, 10.03.2017
Palasimme leiriin harjoittelukuopalta. Ohdaketassu oli edistynyt jälleen todella hyvin.
"Mene viemään pentutarhalle riistaa, sitten voit syödä itse", naukaisin tumman harmaalle kollille joka katsoi minua keltaisilla silmillään odottavasti. Kolli oppilas nyökkäsi ja meni omiin puuhiinsa. Etsin rauhallisen paikan itselleni jossa voisin ajatella huomista päivää. Voisin vielä Ohdaketassun harjoittelemaan kiipeilyä. Aamulla voisimme kuitenkin mennä aamupartioon. Se tekisi hyvää hänelle niin kuin minullekin. Huokaisin hiljaa. Voisin vielä Ohdaketassun myöskin rajapartioon muttei ainakaan nyt. Ilta alkoi hämärtyä joten hipsin sotureiden pesään. Haukottelin. Istuin vuoteellani ja vierelläni nukkui jo Polttosydän. Hymyilin lempeästi ja nuolin kumppanini poskea karkealla kielelläni. Tiikeriraivo jäi näköjään vartioon kun ei tullut nukkumaan. Painoin pääni sammalille ja ummistin silmäni. Annoin unen ottaa minusta vallan.
Heräsin ja aukaisin silmäni. Olin hämärässä pesässä. Nousin ylös ja astelin ulos pesästä. Saniaishäntä oli jakamassa partioita. Tassuttelin kollin luokse.
"Menisin oppilaani Ohdaketassun kanssa aamupartioon", ilmoitin varapäällikölle. Tuo katsoi minua ja nyökkäsi hyväksyvästi. Lähdin kohti oppilaiden pesää.
"Ohdaketassu, lähdetään aamupartioon", naukaisin pesään. Istahdin ja jäin odottamaan oppilastani.
//Ohdake?
Lampitassu, 14.03.2017
Oli kulunut päivä kokoontumisesta. Olin tällä kertaa päässyt mukaan mikä oli ollut minulle suuri kunnia. Viime kerralla Nokitassu oli päässyt mukaan ja nyt oli ollut minun vuoroni. Myös Kurkitassu oli päässyt mukaan ja olin oikeastaan puhunut hänen kanssaan melkein koko kokoontumisen hiljaa. En ollut kuitenkaan nähyt emoni Valkohännän vanhempia Purohäntää ja Polttosydäntä missään, mikä harmitti minua paljon. Nokitassu ja Valkohäntä eivät päässeet mukaan kokoontumiseen, mutta isäni Lohiselkä oli päässyt. Istuskelin oppilaidenpesän edustalla katselemassa partioon lähteviä kissoja.
"Hei Lampitassu", kuului emoni ääni.
"Hei", vastasin.
"Miksi olet täällä?" emoni kysyi.
"Kuuviiksi ei ole antanut mitään tehtävää minulle", selitin.
*Olisi kiva nähdä Polttosydän*, ajattelin.
"Emo", aloitin, "minä tahdon tavata vanhempasi." Valkohännän kasvoilla oli yllättynyt ilme.
"Niinkö?" emoni kysyi.
"Kyllä. Onko se mahdollista?" kysyin.
"Ehkä, jos menemme Nelipuiden lähelle", Valkohäntä vastasi.
"Voidaanko lähteä sinne?" kysyin.
"No miksei, mutta pysy koko ajan lähelläni", Valkohäntä vastasi.
"Jes!" huudahdin. Lähdimme kävelemään pois leiristä.
// Nelipuiden lähellä //
Saavuimme Nelipuiden luokse viimeinkin, mutta me pysyimme omalla reviirillämme.
"Mitäs nyt?" kysyin.
"Nyt odotamme", Valkohäntä vastasi. Odottelimme jonkin aikaa, kunnes huomasin harmaan naaraan mustalla käpälällä sekä siniharmaan kollin.
"Valkohäntä. Mitä sinä täällä?" naaras kysyi.
"Lampitassu halusi tavata teidät", emoni selitti.
"Niinkö?" kolli kysyi, "sinä olet siis Lampitassu?"
"Juu. Oletteko te Polttosydän ja Purohäntä?" kysyin.
"Kyllä", Polttosydän vastasi.
// Puro? Poltto? Valko? //
Polttosydän, 15.03.2017
Kävelimme Purohännän kanssa kohti nelipuita. Olimme lähteneet kahdestaan kävelylle.
"Purohäntä, minä olen vähän miettinyt, että.." naukaisin, mutta huomasin tutun hahmon Jokiklaanin puolella. Hänellä oli pienempi hahmo vieressään. Kiihdytin askeleitani hieman, hymyn noustessa kasvoilleni.
"Valkohäntä, mitä sinä täällä teet?" kysyin hymyillen ja siirsin katseeni pienempään kissaan tuon rinnalla.
"Lampitassu halusi tavata teidät", Valkohäntä vastasi.
"Ja sinä olet Lampitassu?" Purohäntä kysyi hymyillen.
"Juu, ja te kai olette Purohäntä ja Polttosydän", Lampitassu vastasi.
"Kyllä, minä olen Polttosydän, entinen Polttotähti", kerroin. Lampitassun ilmeestä päätellen tuo oli iloinen kun oli tavannut meidät. Kosketimme valkohännän kanssa neniä.
"Polttotähti", Lampitassu naukaisi mietiskellen itsekseen. "Olet ollut päällikkö, mikset ole enää päällikkö?" Lampitassu uteli. "Kerro tarina!" Lampitassu naukui. Hymähdin hymyillen ja vilkaisin Purohäntään joka hymyili.
"No voinhan minä kertoa", naukaisin. "Mutta vain nopeasti", naukaisin ja istahdin alas.
"Entinen nimeni oli Saarnikynsi. Pentuna olin Saarnipentu, oppilaana olin Saarnitassu. Virtakyynel oli mestarini. Hän opetti minua hyvin. Minulla oli hyvä ystävä, Aurinkotassu. Pääsimme Aurinkotassun kanssa samaan aikaan sotureiksi. Aurinkotassusta tuli Aurinkoturkki ja minusta Saarnikynsi. Pian sen jälkeen kuitenkin hän kuoli", sanoin haikeasti. "Jo oppilaana olin ihastunut Purohäntään", myönsin hymyillen. "Sotureina meistä sitten tuli kumppaneita. Sen jälkeen sain oppilaan, Lehtiturkin, jonka koulutin oppilaaksi. Kun Lehtiturkki oli päässyt soturiksi, saimme Purohännän kanssa pentuja, emosi, Unitaivaan ja Vaahterapennun. Vaahterapentu kuoli pentuna, mutta kaksi vahvaa pentuani pysyivät hengissä. Pääsin varapäälliköksi ja sitä kautta päälliköksi ennenkuin Unitaivas ja emosi pääsivät oppilaiksi...", kerroin koko elämäni tiivistettynä. Lampitassu kuunteli kiinnostuneena.
//Lampi, Valko tai Puro?
Purohäntä, 16.03.2017
Heräsin virkeänä uuteen aamuun. Mielialani laski heti kun huomasin astuessani ulos sotureiden pesästä. Auringon huippu oli jo mennyt! Huokaisin hiljaa ja rykäisin. Astelin tuoresaaliskasan luokse ja valikoin tuoresaaliskasasta hiiren. Hiiri oli jo aika pulska. Tai pulskemmaksihan kaikki riistaeläimet olivat pian muuttumassa. Olihan jo hiirenkorva. Tuulen vire sai minut höristämään korvani. Huomasin Harakkausvan syömässä myyrää toisaalla. Ajattelin mennä hänen seurakseen vaikkei olla kovin paljon juteltu. Ehkä korkeintaan joskus huomenet sanottu. Kun pääsin tarpeeksi lähelle aloitin:
"Hei." Tumman siniharmaa aika pienehkö kolli nosti katseensa myyrästä jota söi.
"Hei", Harakkausva töksäytti ja katsoi minua smaragdinvihreillä silmillään. Huomasin kollin olevan jotenkin levoton joten lähdin toisaalle. En halua tehdä kenenkään oloa huonoksi tai jotain sellaista. Tassuttelin rauhalliselle paikalle ja haukkasin hiirestä palasen, jota aloin syömään. Maku oli jälleen niin ihana ja nautin hiirestä. Minulle tuli paljon parempi olo kuin mitä se oli aamulla ollut. Hotkin hiiren aika vauhdilla, ehkä liiankin nopeasti. Lipaisin huuliani ja aloin sukimaan harmaansinertävää paksua turkkiani nopein mutta aika tarkoin vedoin. Turkkini sukimisen jälkeen nousin ylös ja ravistelin turkkiani.
//Aika mini ja en tiiä mis Puro on niih juu...
Lampitassu, 18.03.2017
// JATKOA POLTTOSYDÄMELLE //
Kuuntelin kiinnostuneena Polttosydämen elämäntarinaa. Se oli todellakin mielenkiintoinen ja ymmärsin hyvin kaiken mitä hän oli joutunut kokemaan. Purohäntä väläytti minulle lempeän hymyn.
"Sinusta kasvaa vielä suuri soturi", siniharmaa kolli naukaisi.
"Kiitos", vastasin.
"Miten Nokitassu voi?" Purohäntä kysyi.
"Hyvin. Näillä näkymin hänestä voi tulla soturi vielä tänään", Valkohäntä kertoi.
"Hienoa. Olen hänestä ylpeä ja samoin sinusta Lampitassu", Polttosydän sanoi ja nuolaisi poskeani.
"Meidän pitäisi varmaankin mennä, jos Nokitassu kerran nimitetään tänään", emoni totesi, "nähdäänkö täällä taas?"
"Tottakai. Sanokaa terveisiä Nokitassulle", Purohäntä pyysi.
"Sanomme. Heippa!" hyvästelin. Katsoin vielä taakseni.
"He ovat todella mukavia", totesin.
(Tarinan loppu ei oleellinen Purohännän kannalta)
Hiiliturkki, 26.03.2017
Haukottelin ja venyttelin sotureiden pesässä. Suin nopeasti turkkini ja astelin ulos. Katselin mitä muut kissat tekivät ja päätin lähteä saalistamaan.
Lähdin ulos leiristä.
Avasin suuni etsiäkseni riistan tuoksuja. Huomasinkin pian hiiren hajun ja lähdin jäljittämään sitä. Kuulin pientä rapinaa. Kyyristyin matalaksi, ja loikkasin. Hiiri oli käpälissäni. Kuolleena. Hymähdin ja kuovin hiiren päälle maata. Hakisin sen myöhemmin. Sitten jatkoin saalistusta.
Kun tulin leiriin mukanani oli kaksi hiirtä ja yksi lintu. Laskin saaliini tuoresaaliskasaan, ja sitten vein klaaninvanhimmille ruokaa.
Otin itselleni ruokaa myös ja etsin sopivaa juttuseuraa. Mielikseni huomasin Purohännän ja tassuttelin tuon luokse.
//Puro? Sori lyhyt
Purohäntä, 27.03.2017
Olin herännyt vähän aikaa sitten ja nyt suin siniharmaata turkkiani karkealla kielelläni. Turkkini oli paksu ja hylki jotenkin vettä joka oli hyvä asia ainakin näin hiirenkorvan aikaan. Viherlehden aikaan saattaa tulla varmastikin aika kuuma, luulisin ja uskoisin niin. Noh, paksussa turkissa on hyvöt ja huonot puolensa.
"Huomenta", naukaisin juuri heränneelle Tiikeriraivolle. Tuo hymähti minulle vastaukseksi ja vain mulkaisi keltaisilla viirumaisilla silmillään. Sitten kollikissa kääntyi sotureiden pesän seinään päin. Kohautin nopeasti lapojani. Kukakinnon oma persoonansa eikä niitö nyt voi mitenkään mennä muuttelemaan. Sain turkkini suittua aika hyväksi joten nousin ylös. Venyttelin selkäkaarella ja päästin samalla ilmoille makean haukotuksen. Tassuttelin ulos aurinkoon pesästä. Jouduin räpyttelemään sinisiä silmiäni häikäisevästä auringonvalosta joka osui silmiini inhottavasti. Nautin kuitenkin auringon lämmöstä oaksulla sinivarmaalla turkillani. Se lämmitti minua ihanasti. Huomasin Laikkulammen tuoresaaliskasan lähettyvillä syömässä harmaa turkkista oravaa. Kohautin lapojani ja astelin naarassoturin luokse häntä puolelta toiselle kiikkuen.
"Huomenta", naukaisin valkealle mustalaikkuiselle kissalle pirteänä kuin peippo. Naaraskissa nosti katseensa oravasta.
"Huomenta Purohäntä. Mitä sinulle kuuluu?" Laikkulampi kysäisi ja haukkasi palasen oravasta. Väläytin pienen lempeän hymyn.
"Kiitos, hyvää. Sinullakin on nyt oppilas, hänen nimensä taisi olla Lehvätassu. Hän on se erakko joka muutti tänne", maukaisin minua vanhemmalle soturille. Tuo nyökytteli päätään ja vilkaisi sivuilleen.
"Kelpo oppilas!" tuo naukaisi.
"Varmasti, niin on Ohdaketassukin", naukaisin, "Minun pitääkin tästä mennä." Tassuttelin kohti piikkihernetunnelia. Ajattelin lähteä kävelylle, se tekisi varmasti hyvää. Mutta voisin ottaa kumppanini mukaan. Käännyin ja suuntasin leirin aukiolle missä Polttosydän nautti auringosta.
"Huomenta", naukaisin ja nuolaisin tuon korvaa lempeästi. Vastaukseksi kuului kehräystä. Soturi nousi ylös.
"Tuletko kanssani kävelylle?" kysyin kumppaniltani lempeästi hymyillen. Kuinka kaunis naaras osasikaan olla.
//Poltto?
Purohäntä, 19.02.2017
Polttotähti ja Valkohäntä -kumppanini ja tyttäreni- olivat menneet juttelemaan päällikön pesään. Kuulin ääniä ja ajattelin mennä tarkistamana asian. Kun astuin sisään pesään näin sen: Polttotähti oli puolittain Valkohännän päällä ja Valkohäntä ei liikahtanutkaan.
"Mitä täällä Tähtiklaanin nimeen tapahtuu?" karjuin kummallekin naaraskissalle. Vilkuilin kumppaniani ja tytärtäni.
"Mh", kuulin vain Polttotähden äänen. Menin Valkohännän luo ja katsoin tuota.
"Auta hänet selkääni", karjaisin epätoivoisena. Polttotähti tuhahti ja auttoi jotenkin muttei paljoa. Melkein itse nostin hänet selkääni. Viimein saimme Valkohännän selkääni, Polttotähden avulla. Kun astuin ulos päällikön pesästä Lohiselkä katsoi minua kauhistuneena ja vihaisena.
"Mitä olet tehnyt kumppanilleni!" tuo naukaisi ja mulkoili minua.
"En mitään, ja tule auttamaan sieltö en jaksa kantaa häntä yksin parantajan pesälle asti", naukaisin tuimasti.
Laskimme Lohiselän kanssa Valkohännän parantajan pesän sammalvuoteelle. Kuiskevirta tuli hänen luokseen sanoi:
"Hön on menettänyt tajuntansa."
//Joku? Sori mini.
Polttotähti, 19.02.2017
Jäin istumaan vihan kuohuessa sisälläni. Miten Valkohäntä kehtasi hyökätä kimppuuni omassa pesässäni? Nousin ja astelin ulos pesästä. Näin kuinka Purohäntä ja Lohiselkä veivät Valkohäntää parantajalle. Silmäni kapenivat viiruiksi.
"Polttotähti, mitä siellä tapahtui, miksi hyökkäsit Valkohännän päälle?" Unitaivaan kysymykset pursusivat tuon suusta. Siirsin katseeni toiseen tyttäreeni.
"Hän hyökkäsi päälleni, puolustin itseäni", sanoin kylmällä äänellä. Unitaivas näytti hämmästyvän ääntäni, mutta en sanonut mitään.
"Korppisielu, määrää partiot varmistamaan, errei reviirillä ole muita Jokiklaanilaisia", naukaisin. "Ja Saniaishäntä, sekä Virtakyynel, vahtikaa leiriä, muut omiin hommiinsa!" määräsin. Korppisielu alkoi jakaa partioita. Lähdin takaisin pesääni, olin juuri astumassa sisään, kunnes Purohännän ääni pysäytti minut.
"Mitä sinä luulit tekeväsi?!" tuo ärisi vihaisena.
"Puolustin itseäni, hän hyökkäsi kimppuuni!" vastasin kylmällä äänellä.
//Puro?
Polttotähti, 20.02.2017
Katsoin Valkohäntää itkuisilla silmilläni. Valkoinen naaras istui vieressäni häntä lavoillani. Nousin istumaan. Katsoin pentuni silmiin.
"Saat anteeksi, kunhan lupaat, että tulet joskus käymään luonani ja saan nähdä pentusi", huokaisin ja katsoin Valkohäntää vienosti hymyillen. Valkohäntä hymyili. Tuo nuolaisi kyyneleet poskiltani.
"Lupaan", tuo kuiskasi. Kehräsin hiljaa ja painauduin tyttäreni kylkeen.
"Et uskokaan kuinka kaipasin sinua", kuiskasin. Kosketin tyttäreni korvaa kuonollani. Rakastin tytärtäni.
"Pitäisiköhän teidän lähteä Myrskyklaanista, ennekuin Pyrstötähti alkaa hermostua ja lähettää jonkun etsimään teitä. Tulen saattamaan teidät parin soturin kanssa", naukaisin "Ja vaikka annoin anteeksi en pidä kumppanistasi, mutta yritän sitää häntä aina kun käytte täällä", naukaisin. Nousin ja lähdin pesästä. Valkohäntä seurasi minua.
"Purohäntä, Usvahäntä ja Pitkätassu, tulkaa mukaani!" nakaisin kovaan ääneen. Kävelin Korppisielun luokse.
"Pidä leiristä huolta sen aikaa kun käyn saattamassa Jokiklaanilaiset", naukaisin. Palasin Valkohännän luokse, jonka luona Purohäntä, Usvahäntä ja Pitkätassu olivat jo.
"Pitkätassu, hae Unitaivas. Valkohäntä, hakisitko kumppanisi?" kysyin. Valkohäntä nyökkäsi ja lähti hakemaan kumppaniaan.
"Polttotähti, mistä nyt kiikastaa, saitteko sovittua?" Purohäntä uteli minulta.
"Saimme, ja hän lupasi että tulee perhrensä kanssa käymään joskus", huokaisin hymyillen.
//Valko? Puro?
Purohäntä, 20.02.2017
"Polttotähti, mistä nyt kiikastaa, saitteko sovittua?" utelin kumppaniltani.
"Saimme, ja hän lupasi että tulee perhrensä kanssa käymään joskus", Polttotähti naukaisi lempeästi huokaisten. Tuo hymyili.
"Hienoa", kehräsin ja nuolaisin kumppanini poskea. Pian muutkin tulivat luoksemme. Katsahdin Lohiselkään ja sitten Valkohäntään.
*Heidän välillään tosiaan on palavaa rakkautta jota kukaan ei voi estää*, huokaisin mielssäni ja katsahdin eteen päin.
"Mennään!" Polttotähti naukaisi kovaan ääneen. Lähdimme piikkihernetunnelista. Astelin kumppanini vierellä, kuitenkin niin että Polttotähti oli kärjessä. Valkohöntä ja Lohiselkä tulivat heti takanamme ja sitten Usvahäntä ja Pitkätassu. Hymähdin. Oli ollut hienoa taas tavata tyttäremme. Jättäydyin Valkohännän rinnalle -Lohiselkä oli toisella puolella.
"Muista, että rakastamme sinua", kehräsin. Unitaivaskin oli tullut mukaamme.
"Muistan", tuo vastasi ja otin Polttotähden kiinni.
//Mää en oo iha selvil mut jonkunlaine täst ny sit tuli.
Ohdaketassu, 24.02.2017
"Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Ohdaketassuna. Mestarisi olkoon Purohäntä", Polttotähti julisti. Purohäntä käveli vierelleni samalla, kun Polttotähti naukui:
"Purohäntä. Olet ollut kumppanini jo monia kuita ja koulutit todella hyvin Hiiliturkkia aikanaan ja uskon, että siirrät kaiken Kirsikkaviikseltä oppimasi Ohdaketassulle."
"Voit luottaa minuun Polttotähti", Purohäntä naukui ja kosketti kuonoani.
"Ohdaketassu! Ohdaketassu!" klaani hurrasi nimeäni. Otin onniteluja vastaan monilta kissoilta.
"Mitä teemme tänään mestari?" kysyin mestariltani.
"Voit kutsua minua Purohännäksi. Tänään emme vielä mitään, mutta huomenna näytän sinulle reviirin ja nyt voisit mennä tekemään vuoteen", Purohäntä vastasi.
"Selvä. Kiitos", kiitin. Lähdin kävelemään oppilaidenpesälle.
"Hei kaikille. Olen Ohdaketassu", esittelin itseni muille oppilaille.
"Hei Ohdaketassu. Olen Kirjotassu", ruskean ja mustan kirjava naaras esitteli itsensä.
"Minä olen Muistotassu", Kirjotassun vieressä oleva naaras esitteli.
"Tahdotko jo mennä nukkumaan? Sinulla on varmaankin aikainen aamu?" Kirjotassu ehdotti.
"Juu. Tottakai menen", sanoin, mutta muistin vasta sitten, että minulla ei olut vuodetta. Kirjotassu luki selvästi ajatukseni ja sanoi:
"Älä huolehdi. Tein sinulle vutoeen tähän." Silmäni kirastuivat ja lysähdin siihen.
"Kiitos", kiitin ja suljin silmäni.
"Ohdaketassu", kuului Kirjotassun kuiskaus. Avasin silmäni ja nousin ylös.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Purohäntä odottaa sinua", naaras selitti.
"Aa okei", sanoin ja lähdin ulos pesästä. Näin Purohännän odottavan minua sisääkäynnin luona.
"Huomenta", sanoin kolille.
"Huomenta", mestarini vastasi.
// Puro?
Purohäntä, 24.02.2017
"Huomenta", Ohdaketassu sanoi minulle.
"Huomenta", vastasin lempeästi. Tummanharmaa kolli keltaisilla silmillä muistuttaa minusta ihan Hiiliturkkia. Ainoastaan he eroavat siitä, että Ohdaketassulla on mustat raidat. Hymähdin.
"Onko sinulla nälkä? Voisit mennä syömään tuoresaalista ennen kuin lähdemme kiertämään reviiriä. Aamupartio on jo palannut ja Takiaistassu on ruokkinut klaaninvanhimmat", naukaisin oppilaalleni hymyillen. Ohdaketassu nyökkäsi ja tassutti tuoresaaliskasan luo. Itse olin jo syönyt myyrän. Odotin, että kolli sai syötyä. Pian olimme valmiit.
"Mennään", naukaisin.
"Selvä", soturioppilas vastasi. Lähdimme kohti piikkihernetunnelia. Minä menin edeltä ja Ohdaketassu perässäni.
"Menemme ensin Jokiklaanin suuntaan", sanoin. Jokiklaani! Valkohäntä! Tyttäreni oli muuttanut Jokiklaaniin rakkautensa perässä ja saanut kaksi pentua. Ja ehkä vielä joskus enemmänkin. Minulla ei ollut puolta. Onneksi Polttotähti ja Valkohäntä saivat silloin sovittua. Huomasin etten liikkunut ollenkaan. Olin pysähtynyt!
"Onko jokin hätänä?" kollioppilas kysyi pää hieman kallellaan. Huokaisin ja vastasin:
"Ei."
Jatkoimme matkaa. Nuuhkin ilmaa. Laimea hiiren haju! Mutta laimea.. Lisäsin tassuihini vauhtia.
//Ohdake?
Ohdaketassu, 26.02.2017
// JATKOA PUROHÄNNÄLLE //
Mestarini lisäsi vauhtia ja sen takia minun oli vaikea pysyä hänen perässään. Hetki sitten hän oli pysähtynyt joen luokse. En ymmärtänyt miksi hän teki niin. Saavuimme seuraavaksi hyvin pitkän ja leveän tien luokse.
"Tässä on ukkospolku", Purohäntä selitti minulle. Katsoin ja samalla kavahdin leveää tietä.
"Älä pelkää. Et hyvällä tuurilla jää hirviön alle", mestarini rauhoitteli minua.
"Hyvä", vastasin, "en halua kenellekään sitä kohtaloa."
"Voisimmekin palata takaisin leiriin. Saat loppu päiväksi vapaata", Purohäntä kertoi.
*Jes!* ajattelin. Kävelimme nopeaa vauhtia lumisessa metsässä. Purohäntä oli todella lempeä mestari ja juuri sellainenkin kuin olin toivonut. Huomasin leirissä kuinka hän vaihtoi kieliä Polttotähden kanssa.
*Kumpa minulla olisi naaras vierelläni*, ajattelin haikeana. Jopa Unitaivas ja Okrakarva olivat onnellisia yhdessä. Aloin katsomaan ympärilleni seurankipeänä.
// Joku?
Purohäntä, 28.02.2017
Heräsin rauhalliseen aamuun. Nousin istumaan sammalvuoteelleni ja aloin sukimaan sinertävää turkkiani.
"Huomenta Purohäntä", Laikulampi naukaisi. Hymähdin sillä sain turkkini suittua. Katsoin Laikkulampea.
"Huomenta", vastasin.
"Aijotko ottaa oppilaasi mukaan aamupartioon?" tuo kysyi ja alkoi sukimaan turkkiaan keskittyneenä.
"Otan minä. Ajattelinkin juuri lähteä hakemaan häntä mukaan", naukaisin vastauksen soturille. Astelin ulos sotureiden pesästä. Tassuttelin oppilaiden pesän läheisyyteen odottamaan Ohdaketassua.
"Ohdaketassu!" naukaisin kovaan ääneen ja kurkistin pesään.
"Oletko hereillä?" kysyin ja katselin vuoteella makaavia kissoja kunnes huomasin oman oppilaani.
"Herätys Ohdaketassu", naukaisin ja kolli raotti silmiään. Hymähdin ja vedin pääni ulos pesästä ja jäin odottamaan Ohdaketassua.
//Ohdake?
Ohdaketassu, 28.02.2017
// Jatkoa Purolle //
"Ohdaketassu!" kuului mestarini Purohännän ääni, "oletko hereillä?" Avasin silmnäni ja suin turkkini nopeasti. Kävelin ulos ja huomasin Purohännän seisovan edessäni.
"Mitä nyt?" kysyin unisena.
"Menemme aamupartioon", kolli selitti.
"Selvä. Koska lähdemme?" kysyin.
"Nyt", kolli vastasi. Kävelin mestarini kanssa sisäänkäynnille, jossa meitä odotti Laikkulampi, Okrakarva, Hiiliturkki ja Unitaivas.
"Mennäänkö?" Laikkulampi kysyi.
"Mennään vain", Purohäntä vastasi. Lähdimme kävelemään pitkin metsää. Huomasin kuinka lumi oli alkanut sulamaan.
"Ihanaa. Hiirenkorvan aika tulee", Unitaivas totesi. Huomasin kuinka joen jää oli hajoamassa hiljalleen. Kuulin taas sen virtauksen korvissani.
"Nyt merkitään rajat", Laikkulampi neuvoi.
// Myöhemmin //
Kun olimme saanet rajat merkittyä lähdimme takaisin leiriin. Saapuessani leiriin kuulin itkua ja nyyhkytystä klaaninvanhimpien pesän suunnalta. Juoksin suoraan sinne ja näin Siipisydämen painautuneena Vaahteranlehteä vasten.
"Mitä tapahtui?" kysyin. Siipisydän katsahti minuun.
"Hän nukkui ihan normaalisti, mutta nyt hän...", kolli aloitti.
"Hän mitä?" kysyin.
"On Tähtiklaanissa", kolli vahvisti.
"Tuokaa hänet aukiolle", pyysin pidätellen itkua. Kun peruutin sinne törmäsin Purohäntään, joka kysyi:
"Onko kaikki hyvin?"
// Puro?
Purohäntä, 28.02.2017
"Onko kaikki hyvin?" kysyin klaaninvanhimpien pesästä tulevalta oppilaaltani Ohdaketassulta joka näytti jotenkin.. erilaiselta kuin yleensä. Kallistin hieman päätäni.
"No ei todellakaan ole!" kolli kivahti ja näytti hyvin surulliselta. Mistäköhän se voisi johtua. ¨
"Miksei ole?" kysyin tiukasti.
"Vaahtaranlehti on siirtynyt Tähtiklaaniin", kolli henkäisi surullisena ja ääni väristen. Sain itse kylmiä väreilyjä koko kehooni kuullessani oppilaani sanat. Nielaisin kuuluvasti. Astelin sisään pesään auttamaan Siipisydäntä kantamisessa. Hopeataivaskin ryhtyi apuun. Yhteisvoimin saimme kannettua Vaahteranlehden elottoman ruumiin leirin aukiolle. Kissat kerääntyivät katsomaan. Sitten Polttotähti, klaanin päällikkönä asteli luoksemme.
//Se jatkakoot joka haluaa.
Purohäntä, 04.02.2017
Jäimme Korppisielun kanssa odottamaan milloin parantajat ja parantajaoppilaat palaisivat. Tai oikeastaan odotimme vain Kuiskevirtaa ja Kortetassua. Huokaisin syvään. Odotimme Nelipuiden luona kärsivällisesti Korppisielun kanssa. Korppisielu oli klaanimme varapäällikkö.
"Onnea vielä varapäällikköydestä", naukaisin vieressäni istuvalle varapäällikölle.
"Kiitos", tuo naurahti. Naurahdin myös. Oli kukunut jo aika kauan Kirsikkaviiksen kuolemasta mutta se sattui silti. Niin sattuu edelleenkin Vaahterapennun muisteleminen. Olisin ikionnellinen kuullessani vain tuon piipityksen korvissani. Niin onnellinen jos näkisinkin tuon. Niin onnellinen jos voisin koskettaa pentuamme. Huokaisin. Katsoin taivaalle sillä kyynel vierähti poskelleni enkä halunnut Korppisielun näkevän. Rauhoittelin itseäni ja pyyhkäisin tassullani kyyneleet pois. Toivottavasti Korppisielu ei huomannut! En halunnut että toiset ajattelivat minua herkäksi. Minähän olin niin rohkea kuin vain pystyin ja teen aina kaiken minkä klaanini eteen voin tehdä. Katsahdin Korppisieluun joka katsoi suoraan eteenpäin. Nousin ylös ja venyttelin hieman raajojani. Istuuduin uudestaan ja vedin häntäni tassujeni päälle lämmöksi.
Purohäntä, 09.02.2017
//unta//
Juoksin metsässä. Juoksin Jokiklaanin rajalle asti hengästyneenä. Näin toisella puolella Valkohännän. Valkohännän seurassa oli jokiklaanilainen kolli. Vilkuilin molempia kissoja. Valkohäntä hymyili minulle ja kantoi suussaan... pikkuista myttyä. Katsahdin myttyyn ja tuo liikkui.
//hereillä//
Hakoin syvään henkeä. Ajatella jos tyttäreni saisi pentuja Jokiklaanin soturin kanssa! Tuhahdin. Tuo kasvattaa Jokiklaania ja saa siitä entistä mahtavamman kun opettaa jokiklaanilaiset taistelemaan Myrskyklaanin tavoin. Pudistin päätäni. Kaikki oli hyvää ja Tähtiklaani antaa näin tapahtua joten miksi ei. Ehkä tämä on Tähtiklaanin tahto? Aloin sukimaan harmaansinertävää turkkiani nopein nuolaisuin. haukottelin välillä makeasti ja siristelin silmiäni. Kamomillapisara asteli sotureiden pesään ja minä nousin ylös sammaliltani.
"Huomenta", naukaisin pirteästi nuorelle naarassoturille joka kävi makuulle sammalvuoteelleen.
"Huomenta", tuo mutisi ja painoi silmänsä kiinni. Tuo oli varmaankin ollut aamupartiossa. Tassuttelin ulos soturien pesästä. Sokaistuin hetkellisesti auringon kirkkaasta valosta. Aurinko ei lämmittänyt vielä niin, että lumi olisi sulanut. Huomasin Hiiliturkin tuoresaaliskasan luona.
"Onko klaaninvanhimmat saanet jo ruokaa? Entä Paatsamapilvi?" kysyin kysyvällä äänellä katsoen kollin keltaisiin silmiin.
"On on!" tuo naukaisi. Nyökkäsin ja valikoin kasasta laihan myyrän itselleni.
"Miten päiväsi on lähtenyt käyntiin?" esitin äkillisesti kysymyksen Hiiliturkille. Haukkasin palasen myyrästä ja päästin ilmoille pienen kehräyksen.
//Hiili? Tää oli vaa joku ihme tarina xdd
Purohäntä, 11.02.2017
Sinisissä silmissäni leiskui armoton viha. Valkohäntä oli rakastunut Lohiselkään ja vaihtanut klaania. Tuo oli saanut Lohiselän kanssa kaksi pentua ja Jokiklaani vahvistui koko ajan. Yksi noiden pennuista oli päässyt mukaan, Nokitassu. Katsahdin oppilaaseen ja hipsin tuon vierelle. Polttotähti vaatii pentuja Myrskyklaaniin, mutta en usko että Pyrstötähti antaa. Nokitassu katsoi minua pitkään kun asetuin oppilaan vierelle.
"Olen sinulle sukua", naukaisin. Nokitassun syvänsiniset silmät loistivat hämmennyksestä.
"Kuka olet?" tuo kysyi epävarmana. Hymyilin.
"Olen Valkohännän isä, Myrskyklaanista, Polttotähden, tuon päällikön tuolla, kumppani", naukaisin Nokitassulle.
"Mahtavaa!" tuo henkäisi. Pian Nokitassu lisäsi maukuen:
"Pääsenkö joskus kylään?" Huokaisin. Nokitassu ehkä muuttaa Myrskyklaaniin jos Polttotähti saa pennut itselleen. Tai sitten emme näe muuta kuin kokoontumisissa ja rajalla. Miksi Valkohännän piti tehdä tästä näin vaikeaa!?
//Joku? xdd
Nokitassu, 11.02.2017
Tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni. Täysikuu loisti taivaalla kirkkaana, hopeahäntä seuranaan. Hymyilin leveää hymyä kun minut oli valittu kokoontumiseen. Minua kyllä hieman harmitti se ettei siskoni Lampitassu päässyt mukaan. Kertoisin siskolleni sitten leirissä mitä tapahtui. Minua pelotti. Myrskyklaanin päällikkö Polttotähti haluaa minut ja Lampipennun itselleen. Minua lohdutti se, että Polttotähti on minun emoni emo. Ei kai se niin kauheaa olisi muuttaa Myrskyklaaniin jos sukulaiset olisivat vierellä. Purohäntä oli tullut viereeni ja sanonut olevansa Valkohännän isä. Tuo kolli tuntui mukavalta ja rauhalliselta. Katselin käpäliäni kun odotin Pyrstötähden vastausta minun ja Lampitassun tulevaisuuden kannalta. Kumpikin vaihtoehto oli hyvä, mutta sisimmässäni tunsin kuuluvani Jokiklaaniin. Enkä minä Jokiklaanista haluaisi muuttaa pois!
//Joku?
Lohiselkä, 11.02.2017
//Lisään myös tohon Polttotähen juttuun Lohiselän reaktion, koska se ei päätään tollases tilantees pitäis kii xDD //
"Ne pennut kuuluvat Myrskyklaanille!" Polttotähti naukui puhujankiven päällä kovaan ääneen. Viha kuohahti sisälläni. Ettäs kehtasi!
"Minä vaadin pentuja Myrslyklaanille!" Polttotähti naukui kovaäänisesti. Myrskyklaanin jäsenet yhtyivät huutoihin:
"Pennut kuuluvat Myrskyklaanille!"
"Ne ovat minun pentujani! Jokiklaanin pentuja!" liityin keskusteluun ja loikkasin lähemmäs puhujankiveä. Kynteni olivat paljastetut, karvani pystyssä ja viha leiskui silmissäni. Onnekseni Pyrstötähti selitti, että pennut kuuluivat Jokiklaanille. Siirsin katseeni Nokitassuun, joka istui aivan vierelläni. Oppilas näytti olevan hieman hämillään.
"Missä Valkohäntä on?" kysyi Polttotähti ja katsoi Pyrstötähteä silmiään siristäen. Vihjasiko hän jotain?!
"Valkohäntä on vartioimassa leiriä, sillä luotan häneen!" Pyrstötähti naukui leuka pystyssä ja siirsi katseensa taivaalle. Pilvet leijailivat kaukana täysikuusta, joka oli hyvä asia. Tähtiklaani ei ollut vihainen meille - ainakaan vielä. Samassa Polttotähden pentu ja Valkohännän sisar, Unitaivas liittyi keskusteluun yrittäen puhua järkeä emolleen. Hymyilin tyytyväisenä, sillä naaras puhui asiaa. Samassa huomasin Purohännän - Valkohännän isän - juttelevan Nokitassulle etäämmällä. Syöksyin nopeasti kaksikon väliin.
"Pysy kaukana pojastani, tai saat katua syntymääsi", nau'uin ja paljastin uhkaavasti hampaat myrskyklaanilaiskissalle.
//Puro? Noki tai joku muuki voi jatkaa:'3
Purohäntä, 11.02.2017
Lohiselkä, Valkohännän kumppani Jokiklaanista asteli minun ja Nokitassyn luokse.
"Pysy kaukana pojastani tai saat katua syntymääsi", tuo naukui ja paljasti hampaansa ja kyntensä. Siristin silmiäni.
"Luuletko, että tekisin hänelle pahaa! Hän on minun pennunpentuni ja minulla on oikeus jutella hänen kanssaan", naukaisin ja nuolaisin siniharmaata rintaani. Nokitassu vilkuili meitä molempia hämmästyneenä. Lohiselkä veti kyntensä takaisin ja veti kasvoilleen mitäänsanomattoman ilmeen. Tuon karva pysyi silti pystyssä.
"En sanonutkaan että tekisit hänelle pahaa, ja vaikka tekisit-" kolli ehti sanoa mutta heilautin häntäni tuon suun eteen. Huokaisin syvään.
"Ole huoleti, en ikinä tee pennuillesi mitään", naukaisin totuudenmukaisesti vakava ilme kasvoillani. Lohiselkä siristi silmiään.
"Ja älä enää tee noin!" tuo lausahti ja istahti pentunsa viereen. Murahdin. Tein kuitenkin pian lempeän hymyn Nokipennulle joka katsoi kummissaan meitä molempia.
"Katsotaan miten tässä kaikessa käy", mutisin itsekseni. Kukaan ei onneksi kuullut sillä en halunnut mitään kysymyksiä.
//Lohi tai joku?
Purohäntä, 14.02.2017
Heräsin. Pääästin ilmoille unisen haukotuksen. Asetuin istumaan ja aloin sukimaan siniharmaata turkkiani nopein vedoin. Katsoin pian turkkini suittua sinisellä katseellani hämärää pesää jonka pienestä raoista tulvi valoa. Nousin ylös. Venyttelin raajojani selkä kaarella ja päästin ilmoille mrrau-äänen. Astelin ulos sotureiden pesästä. Räpyttelin silmiäni valossa. Katsahdin tuoresaaliskasaan. Laikkulampi oli sen luona. Astelin hänen luokseen.
"Onko klaanin-" ehdin sanoa kun Laikkulampi jo nyökkäsi minulle.
"On on", tuo lisäsi nyökköyksiensä jälkeen.
"Hyvä", naurahdin ja valikoin kasasta hiiren. Hiiri taisi olla pelkkää luuta ja nahkaa. Nakersin hiirestä pienen palan ja nielaisin sen.
"Oletko jo ollut aamupartiossa?" kysyin yllättäen.
"Olen ollut", tuo vastasi. Nyökkäsin.
//Joku?
Purohäntä, 16.02.2017
Haukottelin makeasti. Näin Hiiliturkin, entisen oppilaani.
"Huomenta!" naukaisin kovaan ääneen ja katsoin sinisellä katseellani soturia. Hiiliturkki katsoi minua ja tassutteli luokseni.
"Mitä kuuluu?" kysyin heti tuon istuessa.
"No.. liten milloinkin", tuo naukaisi ja katseli tassujaan.
"Ymmärrän, ei ole helppoa menettää sukulaisiaan", sanoin ääni väristen. Olinhan minä itsekin kokenut samaa.
"Oletko sinäkin menettänyt sukulaisiasi?" Hiiliturkki kysyi. Nyökkäsin ja huokaisin raskaasti.
"Olit silloin pentu, minä ja Polttotähti, silloin hän oli vielä Saarnikynsi, saimme pentuja. Tiedät kyllä", naukaisin ja katsahdin taivaalle.
"Niin, Unitaivaan ja Valkohännän, minä kuitrnkin menetin-" Hiiliturkki ehti sanoa kun hailautin turhautuneesti hännälläni ilmaa ja kolli vaikeni.
"Menetin Vaahterapennun", naukaisin ja tuntui kuin sydämeni olisi murskautunut tuhansiksi sirpaleiksi.
"Olen pahoillani, en..", Hiiliturkki saneli.
"Ei mitään, en minäkään muista pentuaikojani... paljoa ainakaan", naukaisin ääni väristen.
"Mutta unohdetaan tämä ja keskitytään johonkin muuhun", naukaisin ja vedin syvään henkeä.
//Hiili? Oli pakko saada 10 rivii pitkä nii tuli outo.
Hiiliturkki, 17.02.2017
"Hyvä on", naukaisin katsoessani entistä mestariani.
Kietaisin häntäni siististi käpälieni ympäri ka katselin Purohäntää.
"Mitä voisimme tehdä?" kysyin.
"Tai mitä sinä haluaisit tehdä", lisäsin.
Purohätä mietti mutta näytti samalla hieman huvittuneelta. Hymyilin kollille ystävällisesti.
Mietin, mitä entinen mestarini saattaisi vastata minulle. Sanoisikohan hän, että lähdetään partioon? Mutta minne? Entä jos Varjoklaanin rajalle? Entä jos Haavetassu on siellä?
Käpäliäni kihelmöi ajatus siitä, että kaikki näkisivät Haavetassun minun kanssani. Toistaiseksi Purohäntä tiesi eniten.
"Anteeksi jos häiritsen, mutta...", epäröin hetken, "mitä sinä ajattelet minusta ja Haavetassusta. Saammeko me tavata.. sillä hän... ei ole Myrskyklaanista vaan Varjoklaanista ja...", vaikenin.
Purohäntä mietti jonkin aikaa, kunnes avasi suunsa vastatakseen:
//Puro? Sori mini ja outo mut.. xddd
Purohäntä, 17.02.2017
"Minun mielipiteelläni ei ole mitään hyötyä tässä asiassa", naukaisin vastauksen. Hiiliturkki näytti hetken hieman hämmästyneeltä.
"Onhan", kolli naukaisi ja katsoi keltaisilla silmillään minua. Pudistelin päätäni. Kai minun on sitten jotain sanottava.
"Minusta se ei ole järkevää -tapailla toisten klaanien kissoja. Tiedät hyvin Valkohänän ja... Lohiselän. Minulle on hyvä että tyttäreni on kunnossa ja.. ennen kaikkea onnellinen elämäänsä. Se riittää minulle. Mutta soturilaki on aina soturilaki", sanoin ja räpyttelin silmiäni.
"Eli et oikein tiedät?" Hiiliturkki sanoi. Nyökkäsin.
"Se riippuu, se riippuu aina", sanoin ja ääneni hiljeni loppua kohden. Olin itsekin hämmästynyt.
"Menisimmekö metsästyspartioon?" naukaisin kysyvästi.
"Partio lähtee pian, ehtisimme vielä mukaan", lisäsin.
//Hiili? xdd Kauhee tarina tästäkin tuli
Purohäntä, 30.01.2017
"Nukumme ensin, niin kauan kuin haluamme. Sitten sinun täytyy hoitaa varmaankin rangaistustasi.. Ehkä sen jälkeen voisimme tehdä jotain", sanoin.
"Mutta nukutaan nyt, että kuuhuipun aikaan pysymme vartiossa hereillä", lisäsin pikaisesti. Hiiliturkki nyökytti päätään.
"Selvä", tuo naukaisi.
"Kiitos, siitä, että annoit minulle anteeksi", naukaisin kiitollisena. Tummanharmaa kolli laski päänsä sammalille.
"Ei mitään", Hiiliturkki naukaisi hymyillen. Laskin oman pääni sammalvuoteelleni. Tasasin hengitykseni. Suljin silmäni, oikeastaan pianoin ne kiinni. Kuuntelin toisten tuhinaa. Nukahdin.
Heräsin. Kohta olisi vartiovuoromme. Tassuttelin hiljaa Hiiliturkin luokse. Töytäisin tuota kylkeen.
"Herätys", kuiskasin. Tummanharmaa kolli nosti päätään ja nousi ylös. Tassuttelimme, oikeastaan hiivimme ulos sotureiden pesästä.
//Hiili?
Hiiliturkki, 30.01.2017
//Jatkoa Purolle//
Kävelimme hissukseen vartiopaikalle. Muistelin haikeana hetkiä Haavetassun kanssa. Jos Polttotähti halusi minun lopettavan Haavetassun tapailun, hänen olisi käytettävä kovia keinoja. Olin valmis taistelemaan tuon naaraan puolesta. Huokaisin hiljaa.
"Mitä nyt?" Purohäntä kysyi.
"Ei mitään", naukaisin, vaikka tiesin sen olevan valetta.
"Kaipaatko Haavetassua?" hän kysyi.
Laskin pääni ja nyökkäsin. Purohäntä katsoi minua aidon myötätuntoisesti.
"Ethän sinä.. vain aio muuttaa Varjoklaaniin?" Purohäntä kysyi varovasti.
Käännin kollia kohti ja pudistin päätäni.
//Puro? Sori outo ja lyhyt ja soti jos hittasin liikaa
Purohäntä, 30.01.2017
Onni kupli sisälläni! Hiiliturkki ei aikonut muuttaa Varjoklaaniin Haavetassun perässä. Tiedän kyllä jo, he ovat rakastuneita toisiinsa. Sen huomaa sokea kissakin jo kaukaa. Huokaisin. Olin tuon kahden rakkauden tiellä? Mitä olen mennyt tekemään? Jähmetyin.
"Onko jokin hullusti?" Hiiliturkki kysyi. Sain käännettyä siniset silmäni Hiiliturkkiin päin.
"Olen pilannut kaiken", takertelin ja koitin etsiä oikeita sanoja. Kolli kallisti päätään.
"Mitä muka?" tummanharmaa kolli sanoi kysyvällä äänellä. Katsoin tuon keltaisiin silmiin pahoillani.
"Tiedän, että rakastat Haavetassua. Sen huomaa jo kaukaa", tunnustin. En ollut kuitenkaan ihan varma. Jäin odottamaan hämmästyneen kollin sanoja.
"Tiedän, tein samalla oikein ja väärin", naukaisin. Antaisiko Hiiliturkki koskaan tätä anteeksi? En voinut olla mykkänä tästä asiasta. Halusin sanoa sen joka vaivasi minua.
//Hiili? Öh.. joo.
Hiiliturkki, 30.01.2017
//JATKOO PUROLLE//
Seisoin jähmettyneenä ja hämilläni, sulatellen yhä Purohännän sanoja.
Käännyin häntä kohti. Katsoin häntä silmiin ahdistuneena, huojentuneena, iloisena, surullisena..
"Minä.. olen iloinen.. ja huojentunut.. kun sinä voit.. kantaa tämän taakan kanssani", kuiskasin.
Purohäntä hymyili lempeästi.
"Purohäntä.. miten sinä satuit juuri silloin paikalle?" kysyin.
Purohäntä hämmentyi, ja siirsi katseensa minuun. Odotin kollin vastausta.
//Puro? Tällane mini taas..
Purohäntä, 30.01.2017
"Silloin kun ekan kerran tapasot Haavetassun..", kuiskasin. Mietin hetken miten voisin jatkaa. Tummanharmaa kolli katsoi minua odottavasti keltaisilla silmillään.
"Noh, ajattelin vain, että olisit siellä", takertelin. Oikeastaan tiesin heidän tapaavan siellä. Seurasin vain Hiiliturkin hajujälkiä.
"Anna anteeksi, että pilasin kaiken, ellet psyty antamaan anteeksi puhuthan edes minulle?" naukaisin pahoittelevasti. Olen rakkaiden karkottaja tosiaan! Huokaisin.
*Minusta ei ole enää mihinkään!* Halusin kovasti nukkumaan Polttotähden viereen. Koskettamaan tuon naaraan turkkia. Olla Polttotähden lähellä. Nyt kuitenkin vain tuuli tuiversi sinertävänharmaata turkkiani. Tuuli tuntui viileältä, ei kylmältä. Ehkä siksi, minullahan oli aika paksu turkki. Mitäköhän Hiiliturkki vastaisi?
//Hiili? Ööh, oli pakko vaa keksii jotain et sai 10 rivii xdd
Hiiliturkki, 31.01.2017
//JATKOO PUROLLE//
"Et sinä ole pilannut mitään", henkäisin.
Katselin vaiti vieressäni olevaa kollia.
"Oletko ihan varma?" hän kysyi ääni täristen.
"Olen", vastasin vakaasti.
Ei Purohäntä sitä suhdetta pilannut. Vain se, etten minä olisi soturilain mukaisesti saanut tavata häntä!
"Annan sinulle anteeksi. En tahdo menettää sinua.. uudelleen", jatkoin.
Purohäntä siirsi katseensa minuun. Hänen ilmeensä huokui iloa.
"Oikeastiko?" hän varmisti.
Nyökkäsin. Halusin olla Purohännän ystävä. Tuo kolli oli yksi parhaista ystävistäni.
Käänsin katseeni pois, ja laahustin keskelle aukiota. Oli päivä, tarkalleen ottaen aurinkohuippu.
//Puro? Sori tosi lyhyt ja outo
Purohäntä, 31.01.2017
//Jatkoo Hiilelle//
*Minua väsyttää kamalasti!*
"Nyt varmaan parasta levätä", naukaisin.
"Niin", tummanharmaa kolli nyökkäsi väsyneenä minulle. Tassuttelimme kohti sotureiden pesää väsynein askelin. Sujahdin pesään Hiiliturkki perässäni. Katsahdin sammalvuodettani ja tassuttelin sen luo. Painoin pääni sammalille ja suljin silmäni. Huokaisin ja vaivuin rauhalliseen uneen.
Heräsin. Suin sinertävän harmaata turkkiani nopein sukaisuin. Hiiliturkki nukkui edelleen mutta olin jo pirteällä päällä. Nousin ylös sammalilta ja tassuttelin hitain askelin ulos sotureiden pesästä.
"Huomenta", naukaisin nähdessäni pari soturia juttelemassa toisilleen leirin aukiolla.
"Huomenta", kuului vastaus joka hukkui leirin ääniin hyvin pian.
Unitaivas oli loukannut jalkansa.
"Oletko kunnossa?" kysyin hätäisesti tyttäreltäni.
//Uni? Joku?
Hiiliturkki, 01.02.2017
Olin sotureiden pesällä omalla makuusijallani. Koitin etsiä mukavaa asentoa, mutta uni ei tullut. Mielessäni häälyi kuva Haavetassusta.
*Miksi minulla täytyy olla tämä typerä rangaistus!* vaikersin mielessäni.
Lopulta nukahdin levottomaan uneen.
Heräsin varhain aamulla. Venyttelin, ja talsin ulos. Teki niin kovasti mieli lähteä ulos metsästämään, mutta tuskin Polttotähti antaisi.
Huokaisin. Huomasin Purohännän tuoresaaliskasan luona ja astelin hänen luokseen.
"Hei Purohäntä!" naukaisin tervehdyksen ystävälleni.
Kolli kääntyi ihmeissään ja huomasi minut.
"Hei, Hiiliturkki!" hän naukaisi iloisena.
Istuuduin entisen mestarini viereen. Oli ihanaa, että minulla oli Purohäntä ystävänä. Ilman häntä en olisi selvinnyt tästä rangaistuksesta, jonka Polttotähti oli antanut minulle saatuaan selville, että olin salaa tapaillut Varjoklaanilaista.
//Puro? Outo tarina mut pakko keksii jotain et saan kymmene rivii. Ja toi äskenen oli liian lyhyt, voiskohan joku poistaa sen?
Purohäntä, 01.02.2017
"Kuinka nukuit?" kysyin tummanharmaalta kollilta. Tuo nyökkäsi ja avasi suunsa sanoakseen:
"Ihan hyvin. Entä sinä?" tuo vastasi ja esitti samalla minulle kysymyksen. Katsoin Hiiliturkin keltaisiin silmiin.
"Hyvin", naukaisin hymyillen. Vilkaisin tuoresaaliskasaa jossa oli kaksi hiirtä.
"Klaaninvanhimpien pesään ja pentutarhaan on viety jo riistaa. Voimme varmaankin syödä", naukaisin miettiväisenä. Nappasin kaksi hiirtä hampaisiini ja toiden ouotin Hiiliturkin eteen.
"En voi olla edes klaanille hyödyksi tämän rangaistuksen takia", tuo mutisi ja haukkasi palasen harmaasta hiirestä.
"Voit olla, kyllä tarvitaan uusia puhtaita makuualusia", naukaisin totuudenmukaisesti.
"Riistaa tässä tarvitaan", Hiiliturkki sanoi. Nyökkäsin. Haukkasin suuren palan harmaasta elottomasta hiirestä.
"Mm", mutisin suu täynnä riistaa.
"Purohäntä! Aurinko huipun partioon", Korppisielu, Myrskyklaanin varapäällikkö, naukaisi minulle.
"Selvä, Korppisielu", naukaisin vastaukseksi varapäällikölle. Söin hiiren lopouun.
"Minun pitää varmaankin mennä", naukaisin Hiiliturkille.
"Mene vain", tuo vastasi. Nyökkäsin.
"Tulen kyllä takaisin", naukaisin naurahtaen. Hiiliturkkikin naurahti hieman. Kävelin muiden partion jäsenten luokse. Mukana olivat Laikkulampi, Jalotassu, Kamomillapisara, Lupiinihäntä ja hänen oppilaansa Totuustassu. Partion johdossa oli Laikkulampi. Hänen oppilaansa Jalotassu käveli Kamomillapisaran vierellä. Kamomillapisarasta oli tullut soturi. Minä pidin perää. Astelin rauhallisin askelin eteempäin. Tämä oli metsästyspartio. Liikuimme sulavasti ja hiljaa ouiden välissä.
Palasimme takaisin leiriin. Laikkulampi oli saanut oravan ja hiiren, minä hiiren, Jalotassu myyrän ja Lupiinihäntä oravan. Todella paljon saalista verrattuna siihen, että on lehtikato. Näin Hiiliturkin.
"Hei Hiiliturkki", naukaisin.
//Hiili? Sori aika tönkkö ja tällee...
Purohäntä, 03.02.2017
Astelin ulos sotureiden pesästä ja huomasin Polttotähden, Kortetassun, Virtakyyneleen ja Riekkosulan elottoman ruumiin. Mitä oli tapahtunut? Kauhuissani ryntäsin Polttotähden luokse.
"Polttotähti...", naukaisin haikeasti. Naaras katsahti minuun.
"Niin Purohäntä", tuo naukaisi rauhallisesti. Katsoin syvälle Polttotähden meripihkanvärisiin silmiin.
"O-oletko kunnossa?" kysyin harmaalta naaraalta. Nuolaisin tuon poskea karkealla kielelläni.
"Menetin vain henden, mutta Riekkosulka siirtyi Tähtiklaaniin", kumppanini naukaisi värisevällä äänellä. Tuon silmät kimmelsivät, kyynelien takiako? Ei varmaan.
"Menetit vain hengen! Minun pikku karvapalloni", naukaisin lohduttavasti ja painauduin hetkeksi rakastamaani naarasta vasten.
"Mh! Pikku karvapallo vai", tuo naurahti. Pian hänen ilmeensä vakavoitui.
"Mutta Riekkosulka saa nyt viettää hyvää elämää Tähtiklaanissa", harmaa päällikkö naukui ja katsahti kohti Riekkosulan elotonta ruumista.
"Hän on pssyt hyvään paikkaan", naukaisin haikeasti.
*Tähtiklaanin kiitos muut saivat pitää henkensä!*
//Poltto? Joku?
Purohäntä, 29.01.2017
Heräsin. Aukaisin silmäni ja räpyttelin niitä hetken. Asetuin istumaan sammalvuoteelleni. Pitkin, nopein vedoin suin harmaansinertävää turkkiani. Suittua turkkini nousin ylös ja venyttelin raajojani selkä kaarella. Unitaivas oli siirtynyt sotureiden pesään. Hymyilin lempeästi katsoen nukkuvaa tytärtäni. Tassuttelin laiskoin askelin kohti tuoresaaliskasaa johon aamupartio oli tuonut lisää riistaa. Kuulemma klaaninvanhimmat ja pentutarhalla ovat jo syöneet. Otin laihan hiiren ja menin vähän kauemmas kasasta. Haukkasin hiiresta palasen ja nielaisin sen. Mahani murisi edelleen. Haukkasin pari palaa lisää ja murina mahassani loppui. Kun olin saanit hiiren syötyä nuolaisin pari kertaa huuliani. Huomasin Hiiliturkin tulevan luokseni myyrä suussa.
"Huomenta Hiiliturkki!" naukaisin kun tummanharmaa kolli asettui viereeni syömään myyrää.
"Huomenta Purohäntä", tuo mutisi iloisella äänellä sammalla kun söi. Syötyään Hiiliturkki katsoi keltaisilla silmillään minua.
"Miten päiväsi on lähtenyt käyntiin?" kysyin lempeällä äänellä.
//Hiili?
Hiiliturkki, 29.01.2017
"Hyvin. Ainakin toistaiseksi", naukaisin vastauksen Purohännälle.
Purohäntä nyökkäsi. Näykkäisin pienen palan myyrästä.
"Mitä olet tehnyt?" Purohäntä kysyi.
Nielaisin ja vastasin.
"Oikeastaan heräsin, kävin nopeasti vaihtamassa klaaninvanhimpien makuualuset, ja hain tämän", naukaisin ja tökkäsin myyrää.
"Selvä. Hienoa", Purohäntä maukui ystävällisellä äänensävyllä.
Voisiko tästä harmaansinertävästä kollista tulla minun paras ystäväni. Väläytin hymyn Purohännälle.
"Aion seuraavaksi vaihtaa oppilaiden makuualuset", sanoin yhtäkkiä.
Purohäntä nyökkäsi.
"Hyvä idea", hän tokaisi.
"Mitä sinä olet tehnyt?" kysyin ja haukkasin viimeisen palan myyrästä.
//Puro? Sori et sekava ja outo mut :(
Purohäntä, 29.01.2017
"Mitä sinä olet tehnyt?" Hiiliturkki kysyi. Mketin hetken.
"Heräämisen jälkeen tulin heti tänne ja söin hiiren", naukaisin totuudenmukaisesti.
"Sinä taas olet ehtinyt tehdä vaikka mitä!" naukaisin ja sen perään naurahdin. Hiiliturkkikin naurahti.
"Tuoresaaliskasassa on enää yksi hiiri. Metsästyspartio pitäisi lähettää", naukaisin.
"Minä ilmoittauduin kuuhuipun vartioon", lisäsin nopeasti sillä tajusin ettei Hiiliturkki nyt voinut poistua leiristä.
"Haluaisitko sinäkin kanssani vartioon?" naukaisin. Vartiossa pitäisi olla ainakin yksi kissa enemmän kun susia liikkuu Myrskyklaanin reviirillä. Jäin odottamaan Hiiliturkin vastausta yhtä innostuneena kuin pieni pentu.
//Hiili?
Hiiliturkki, 29.01.2017
"Totta kai!" naukaisin innostuneena, mutta sitten intoni lopahti.
"Mutta antaako Polttotähti minun edes vartioida", naukaisin.
"Käydään kysymässä hieman myöhemmin", Purohäntä rohkaisi.
Nyökkäsin hymyillen. Kaipasin metsästystä, mutta jouduin viettämään aikani leirissä, missä minulla ei ollut mitään tekemistä, ei mitään! Paitsi tietenkin vaihtaa makuualusia.
Purohäntä katsoi minua.
"Onko kaikki kunnossa?" hän kysyi pikaisesti.
"On on", vastasin nopeasti.
"Haluaisin lähteä metsälle", naukaisin toiveikkaana ja venyttelin.
//Puro?
Purohäntä, 29.01.2017
"Haluaisin lähteä metsälle", Hiiliturkki naukkaisi toiveekkaana ja katsoi keltaisilla silmillään minua.
"Usko pois, kyllä sinä vielä metsälle pääset. Sinun täytyy vain kestää tämä rangaistus. Olet selvinnyt tähänkin asti. Sitten kun rangaistus on ohi voit kirmata metsässä miten vain haluat", naukaisin. Kallistin hieman päätäni.
"Niin kai", tummanharmaa kolli sanoi huokaisten.
"Pärjäät hienosti", lisäsin kannustavasti ja se oli totta. Hiiliturkki kesti rangaistuksensa hyvin.
Minusta ja Hiiliturkista on tulossa hyvät ystävät, vaikka taidamme jo ystäviä ollakin. Hymyilin lempeästi entiselle oppilaalleni.
*Toivottavasti Hiiliturkki saisi vartioida!*
*Tosiaankin toivon niin*. Syvennyin ajatuksiini ja pian tunsin kuinka kolli kosketti hännällään minua.
"Herätys", tuo naurahti. Aloin nauramaan myös. Mahaani alkoi koskea moinen nauraminen.
"Olin ihan ajatuksissani", naukaisinsaatuani lopetettua naurun.
//Hiili?
Hiiliturkki, 29.01.2017
Katselin hymyillen kollia. Istahdin alas. Minä olin päättänyt selvitä rangaistuksesta, joka minulle oli annettu. Polttotähti oli tehnyt oikein. Eihän toisen klaanin kissan tapailusta pääsisi ilman rangaistusta. Silti vatsassani velloi. En halunnut vaihtaa oppilaiden makuualusia. Pelkäsin, että he alkaisivat pilkata minua, vaikka tuskin kukaan tekisikään niin.
"Mitä tehdään?" Purohäntä kysyi.
Kohautin lapojani. En tiennyt mitä voisimme tehdä.
"Aion mennä varmaankin nyt vaihtamaan oppilaiden pesän makuualuset. Haluatko tulla mukaan?" kysyin Purohännältä.
Vastausta odottamatta lähdin kohti parantajan pesää, otin sammalia ja pujahdin oppilaiden pesään.
//Puro?
Purohäntä, 29.01.2017
Hiiliturkki kysyi minua seurakseen, tietysti aijon mennä tuon mukaan seuraksi. Kuka nyt sammaliakaan yksin haluaisi vaihtaa.
"Tulen kohta!" huusin tummanharmaan kollin perään. Tuo käänsi keltaiset silmänsä minuun ja nyökkäsi. Menin Polttotähden luokse.
"Saako Hiiliturkki vartioida kanssani kuuhuipun aikaan?" kysyin rakastamaltani naaraalta sen jälkeen kun olimme ensin tervehtineet.
"Saa hän", päällikkö naukaisi. Kehräsin ja nuolaisin kumppanini poskea lempeästi.
"Muistathan että rakastan sinua edelleen?" kysyin lempeästi.
"Muistan, ja minö sinua", Polttotähti sanoi. Kehräsin. Käännyin oppilaiden pesälle ja tassuttelin sisään.
"Oletkin jo hommissa", sanoin astuessani sisään. Muistin vielä paikan missä olin oppilasaikoina nukkunut. Nyt siinä oli paikalla sammalpeti, mutta joku toinen käytti sitä.
"Hiiliturkki, saat vartioida kanssani kuuhuipun aikaan", naukaisin tummanharmaalle kollille hymyillen. Että Polttotöhti oli mahtava päällikkö! Jäin odottamaan miten Hiiliturkki reagoisi äskeiseen.
//Hiili?
Hiiliturkki. 29.01.2017
//Jatkoo Purolle//
"Saanko?" innostuin.
Purohäntä nyökkäsi iloisena. Olin niin innoissani, että sammalten vaihtaminen kävi kuin vettä vain. Pääsisin vartioimaan Purohännän kanssa!
Pian sain homman valmiiksi. Kun pääsimme pesästä ulos istahdin Purohännän eteen, ja kietaisin häntäni käpälieni ympäri.
"Mitä tekisimme sitä ennen?" kysyin. "Leirissä", lisäsin nopeasti kun Purohäntä oli avaamassa suutaan.
Purohäntä hymähti.
"Mennään kiertämään koko leiri, jos sinulle käy", Purohäntä ehdotti.
Nyökkäsin, ja lähdimme kohti klaaninvanhinten pesää.
//Puro? Sori mini ja outo ei inspii tähä tarinaan :(
Purohäntä, 29.01.2017
Lähestyässämme klaaninvanhimpien pesää sain ajatuksen.
"Vai kuunnellaanko klaaninvanhimpien mahtavia tarinoita?" kysyin innostuneena. Taisin olla niin pentumainen, että Hiiliturkki pakotti varmaankin itsensä vastaamaan kyllä.
"Kyllä se sopii", tuo sanoi. Hymyilin. Rakastin klaaninvanhimpien tarinoita! Sen jälkeen meillä olisi vielä aikaa kiertää leiri.
"Päivää", naukaisin kun astuin klaaninvanhimpien pesään.
"Hei", Hiiliturkki sanoi tervehdykseksi. Hopeataivas siristi silmiään kunnes naukaisi:
"Hei Purohäntä ja Hiiliturkki", tuo naukaisi.
"Onko sinulla jotain hyvää tarinaa meille", kysyin ja iskin silmääni. Hopeataivas nyökkäsi.
"Tietenkin on! Mistä haluaisitte kuulla?" pieni naaras kysyi. Katsahdin Hiiliturkkiin joka istui vieressäni. Naurahdin.
"Tämä on mainiota ajanvietettä", naukaisin.
"Mistä sinä haluaisit kuulla?" naurahdin katsoen Hiiliturkin keltaisiin silmiin. Tosiaan tuosta kollista oli tullut minulle hyvä ystävä.
//Hiili? Puro haluu kuunnella tarinoita xD
Hiiliturkki, 30.01.2017
//JATKOA PUROLLE//
Istahdin alas Purohännän vierelle.
"Voin kuunnella tarinoita mistä vain", naukaisin.
Purohäntä hymyili.
Olimme kuunnelleet muutaman klaanivanhinten tarinan. Kävelimme sitten sotureiden pesälle.
Vaikka emme olleetkaan kiertäneet koko leiriä, oli meillä silti ollut hauskaa kuunnellessa tarinoita. Ainakin se voitti sammalten vaihtamisen mennen tullen.
Lysähdin omalle makuusijalleni. Suljin silmäni, mutta olin silti hereillä.
"Mistä aloittaisin huomenna?" kysyin vieressäni makaavalta Purohännältä.
Kolli käänsi katseensa minuun kun avasin taas silmäni. Odotin Purohännän vastausta.
//Puro? Sori lyhyt ja sekava
Hiiliturkki, 26.01.2017
//Jatkoa Purolle//
Katselin entistä mestariani silmiin ahdistuneena, ja samaan aikaan raivoissani.
"Kerro sitten!" sihisin, ja heilautin häntääni.
Jalkani alkoivat, täristä, ja tunsin, etten pystyisi enää kauan olemaan siinä. Tuijottamassa entistä mestariani raivoissani, ja niinpä käänsin selkäni, ja loikin sotureiden pesälle.
Sotureiden pesällä käperryin makuusijalleni.
*Kukaan ei voi estää minua tapaamasta häntä!* mietin suruissani ja vihoissani.
Minua pyörrytti. Kaikki oli niin sekavaa. Tuntui, kuin kukaan ei enää ikinä voisi luottaa minuun!
*Miksi minä tein näin. Miksi en vain jättänyt häntä?* kysyin itseltäni, ja painauduin syvemmälle sammaliin.
Halusin olla kaikkien ulottumattomissa. Tuskin kukaan edes kaipasi minua.
Huokaisin. En nyt voinut muuta kuin odotella, ja niinpä suljin silmäni, ja nukahdin.
Purohäntä, 26.01.2017
Hiivin hiljaa Hiiliturkin viereen herättämättä tuota. Odotin. Odotin niin kauan kunnes kolli heräisi. Odottaisin niin kauan kuin pystyisin. Oliko Hiiliturkki sittenkin tajunnut väärin? Luuliko entinen oppilaani ettei kolli olisi muka hyvä soturi ja siksi kertoisin. Halusin selittää tämän, varmistaa että Hiiliturkki ymmärtäisi. Huokaisin syvään. Kolli heilautti korviaan ja räväytti silmänsä auki. Tuo kuitenkin sulki ne heti kun näki minut. Huokaisin syvään. Kosketin hännälläni Hiiliturkin selkää lohduttavasti.
"Anteeksi", sanoin ja tarkoitin sitä tosissani. Kolli siristi silmiään ja katsoi minua. Olin kärsivällinen. En sanonut väliin mitään. Annoin Hiiliturkin katsella minua, ilmettäni, asentoani. Tuo halusi varmasti tietää tarkoitinko sitä todella. En halunnut olla riidoissa kenenkään kanssa. Kun kolli oli sulkemassa silmiään ajattelin puhua.
"En tarkoita sitä, ettet olisi hyvä soturi", sanoin. Ketään ei ollut pesässä. Vain minä ja Hiiliturkki.
"Olet loistava soturi! Tiedät sen itsekkin, kukaan ei epäile sinua", nau'uin pahoittelevalla äänellä. Toivottavasti entinen oppilaani tajuaisi etten tarkoittanut ettei hän olisikaan hyvä soturi. Hän oli kerrassaan mainio! Haluan kertoa siksi ettei käy huonosti. Jos tulee rajakahina Hiiliturkki voisi joutua taistelemaan Haavetassua vastaan. Siksi minä teen tämän!
//Hiili?
Hiiliturkki, 26.01.2017
Avasin silmäni. Huokaisin, ja nousin istumaan katsellen Purohännän silmiin epäilevänä. Hän kertoisi kuitenkin Polttotähdelle. Ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia.
Mittasin katseellani entistä mestariani. Hän näytti aidosti pahoittelevalta.
En tiennyt mitä sanoa. Katselin vain Purohännän silmiin.
"Anteeksi", naukaisin ja laskin pääni.
"En olisi ikinä saanut tavata häntä", jatkoin katkerana.
"Ei. Kyllä olisit. Muttet sillä lailla. Voisit joutua taistelussa häntä vastaan", Purohäntä naukui.
"Mutta minä olin sokea. Hylkäsin klaanini jonkun oppilaan vuoksi! Tehköön Polttotähti minulle mitä haluaa", naukaisin.
Purohäntä tuijotti minua. Ihan kuin hän olisi pelännyt, että lähtisin klaanista.
Käänsin pääni pois, ja astelin ulkoilmaan. Tunsin Purohännän katseen selässäni, ja tuo lähti seuraamaan sinua.
"Haluan, että tiedät tämän: Olen oikeasti pahoillani, mutten voi muutakaan", hän sanoi.
"Tiedän sen."
//Puro? Ja toivottavasti en sit hitannu liikaa.
Purohäntä, 26.01.2017
"Tulisitko kanssani Polttotähden puheille?" kysyin anellen. Hiiliturkki ei näyttänyt olenkaan tyytyväiseltä ajatukseeni. Ei hänen pakko olisi tulla mutta joutuisin hakemana hänet kumminkin.
"Tule nyt vain", sanoin hieman käskeen mutta kuitenkin lempeästi.
"Et sinö kuole", sanoin lohduttavasti. Ei Polttotähti tuosta nyt ketään tappaisi. Ei todellakaan! Eikä kukaan muukaan päällikkö, paitsi Pisaratähti. Hiiliturkki pyöräytti silmiään hermostuneesti mutta asteli perääni. Tassuttelimme päällikön pesän suuaukolle.
"Saako tulla?" naukaisin. Polttotähti pisti päänsä esiin pesästään.
"Tulkaa vain", tuo naukaisi. Kosketimme tositemme kuonoja Polttotähden kanssa.
"Hiiliturkki, haluaisitko sanoa sen itse vai sanonko minä?" kysyin katsoen entiseen oppilaaseeni. Polttotähden silmissä välähti ja tuo näytti mietteliäältä. Siirsin katseeni Hiiliturkkiin.
//Hiili? Poltto?
Hiiliturkki, 26.01.2017
"Hiiliturkki, haluaisitko sanoa sen itse vai sanonko minä?" Purohäntä kysyi minua katsoen.
"Minä", nau´uin päättäväisesti.
"Minä.." En tiennyt miten selittäisin sen.
"Minä.. olin.. minä kävin.. tapaamassa.. sitä.. siis... Haavetassua", sanoin, ja siirsin katseeni päällikköön.
Polttotähti näytti järkyttyneeltä.
"Miksi?" hän kysyi.
"En minä tiedä!" vastasin.
"Nyt saat pysyä leirissä kolme kuuta! Saat vaihtaa jokaisen klaanilaisen makuualuset, ja kolmen kuun kuluttua et saa kuukauteen poistua leiristä ilman kahta muuta kissaa!" hän naukaisi kuuluvalla äänellä, mutta kuitenkin niin hiljaisella, ettei se kuulunut ulos.
Kauhistuin. Siirsin katseeni Purohäntään. Entinen mestarini näytti sirulliselta.
"Selvä, Polttotähti. Ja anteeksi", nau´uin.
"Saat lähteä", Polttotähti maukui.
Purohäntä seurasi minua aukiolle.
"Mitä minä olen tehnyt?" vaikersin, ja säntäsin sotureiden pesään.
Lysähdin sammalilleni itkien. En kestäisi sellaista rangaistusta. Ei se vain voinut olla niin paha.
Tunsin jonkun työntyvän sisälle, ja huomasin Purohännän tulevan.
Seuraavana päivänä olin aukiolla. Venyttelin. Huomasin Polttotähden tulevan pesästään.
Hän tuli minua kohti.
"Kannattaa aloittaa makuualusten vaihtaminen jo nyt", hän maukui.
"Selvä", sanoin ja nyökkäsin.
//Poltto? Jos haluut
Purohäntä, 27.01.2017
Räväytin silmäni auki varhain aamulla ja jäin räpyttelemään niitä. Huokaisin. Aloin sukimaan harmaansinertävää turkkiani pitkin, nopein ja tarkoin vedoin. Pian pesään astui tummanharmaa kolli, Hiiliturkki jolla oli sammalet suussaan. Tuo vilkaisi minua ja aloitti Saniaishännän pesästä. Hiiliturkki heitti vanhat sammalet suuaukon luokse ja asetteli uudet sammalet tilalle. Kolli teki tarkkaa työtä. Hymähdin ja jatkoin turkkini sukimista. Pian entinen oppilaani ilmaantui eteeni. Katsoin suoraan kollin keltaisiin silmiin ja tuo minun sinisiin silmiini. Nousin ylös sammalvuoteeltani ja Hiiliturkki alkoi hommiin.
"Miten on mennyt?" kysyin kun alkoi näyttää siltä, että pitöisimme toisillemme mykkäkoulua. Hiiliturkki siirsi keltaiset silmänsä minuun. Tämähän on järjetöntä, ellemme puhu toisillemme. Haluan olla hyvissä väleissä Hiiliturkin kanssa. Pian kolli avasi suunsa ja vastasi:
//Hiili?
Hiiliturkki, 27.01.2017
Purohäntä katsoi minua.
"Ihan hyvin", mumisin vaihtaessani sammalia.
Purohäntä ei irrottanut katsettaan minusta.
"Tiedätkö, miksi Polttotähti antoi tällaisen rangaistuksen?" kysyin.
Purohäntä pudisti päätään.
Pian olin vaihtanut jokaisen soturin makuualuset, myös omani. Siirtyisin seuraavaksi pentutarhalle.
Tuli ilta. Olin niin masentunut, että olin jäänyt pentutarhaan vaihtamaan sammalia kauaksi aikaa. Huokaisin ja lähdin nukkumaan.
Aamulla olisi taas yksi päivä vähemmän rangaistusta.
*Minä selviän tästä* ajattelin rättiväsyneenä.
Saavuin sotureiden pesälle ja lysähdin sammalilleni.
Heräsin aamulla. Lähdin varhain kohti parantajan pesää, ja otin sammalia. Lähdin kohti pentutarhaa.
//Joku?
Purohäntä, 27.01.2017
Hiiliturkki asteli pentutarhalle sammalet suussaan. Voisin mennä tietysti kollin seuraksi, mutta uskoin ettei Hiiliturkki halunnut edes nähdä minua. Huokaisin ja lähdin astelemaan pentutarhalle. Hiiliturkki teki hommia ja keskittyi niihin.
"Huomenta", naukaisin kaikille.
"Huomenta", kuului vastaukseksi kaikilta muilta paitsi Hiiliturkilta. Tuo kääntyi katsomaan minuun ja minä hymyilin.
"Ai, huomenta", tuo mutisi hiljaa ja jatkoi hommiaan. Minun kävi entistä oppilastani sääliksi. Oliko rangaistus hänelle liian raskas. Ei kai! Se Haavetassu! Se saattaisi olla syy tähän kaikkeen! Ehkä Hiiliturkki oikeastikin rakasti Haavetassu, niin kuin olin hieman epäillyt. Mutta siinä oli suuri ehkä. Päähäni poukkoili vaikka mitä ajatuksia. Tassuttelin kohti tuoresaaliskasaa johon aamupartio oli tuonut saaliinsa. Totuustassu vei saalista pentutarhaan ja Jalotassu klaaninvanhimmille. Tuoresaaliskasaan ei jäänyt enää mitään joten menin nopein askelin metsään.
Palasin metsältä kaksi laihaa ja elotonta hiirtä hampaissani. Asetin toisen hiiren olemattomaan kasaan ja toisen söin. Hotkin laihan hiiren suuhuni hetkessä. Lehtikato on kovin ankara! Nuolin huuliani syötyäni hiiren. Huomasin Hiiliturkin aukiolla ja menin tuon luokse.
"Oletko edelleen vihainen minulle, tai jos edes olit?" naukaisin hiljaisella äänellä ja katsoin entisen oppilaani keltaisiin silmiin.
//Hiili? xD
Hiiliturkki, 28.01.2017
//Jatkoo Purolle!//
Katselin soturia hetken.
"En", myönsin.
Sitten jatkoin taas sammalten vaihtamista.
"Mutta mikset sitten puhu minulle?" Purohäntä kysyi hieman anovasti.
"En tiedä", mumisin, ja jatkoin työtäni.
"En pidä tästä rangaistuksesta", jatkoin.
"Uskon. Eihän se nyt mukavaakaan voi olla", Purohäntä naukui hieman myötätuntoisesti.
Äkkiä aloin käsittää. Purohäntä uskoi oikeasti, että olin uskollinen. Hän yritti puhua kanssani paljon, mutta olin ollut niin töykeä. Hänhän vain yritti auttaa!
"Anteeksi, Purohäntä. Vieläkin", mumisin niin hiljaa, etten ollut edes varma kuuliko Purohäntä.
Purohäntä huokaisi.
Pian olin saanut pentutarhan valmiiksi. Päätin pitää tauon. Menin Purohännän luo. Hän näytti hieman yllättyneeltä, mutta hymyili minulle kun istahdin alas.
"Milloin saan syödä?" kysyin.
"Pian. Vie klaaninvanhimmille ruokaa, sitten voit syödä", Purohäntä naukaisi.
Nyökkäsin, ja astelin tuoresaaliskasan kautta klaaninvanhimpien pesälle.
Annoin tuoresaalista heille, ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Valikoin itselleni linnun.
Menin takaisin Purohännän luo. Kolli hymyili minulle.
//Puro? Ja toivottavasti en hitannu siin liikaa.
Purohäntä, 28.01.2017
Hiiliturkki söi vieressäni. Hymyilin, ärtymys, pettymys ja vihan tunne olivat kaikonneet minun ja entisen oppilaani väliltä. Onneksi! Olin syönyt tänään jo hiiren joten en söisi enää. Kamomillatassusta ja Kortetassusta oli tulleet oppilaita. Kortetassu pääsi parantajaoppilaaksi, hän sai tietysti Kuiskevirran mestarikseen. Kamomillatassu pääsi soturioppilaaksi ja sai mestarikseen Polttotähden, päällikön. Rakastin Polttotähteä niin paljon, niin paljon ettei mikään voisi tulla välillemme!
Pennustamme, Unitassusta oli tullut soturi! Unitaivas! Olin hänestä niin ylpeä kuin isä voi tyttärestään olla. Onnittelin Unitaivasta lempein nuolaisuin. Hymyilin lempeästi. Hänestä oli viimein tullut soturi! Pian Polttotähti lähti partion kanssa metsään. Hänen mukanaan olivat Okrakarva, Unitaivas ja Kamomillapentu. Polttotähti oli ilmoittanut, että yksi klaanimme pennuista, Mesipentu, oli kadonnut. Pidin pennuista. Olin huolestunut, sillä pentu on aina pentu! Eivät he vain voi puolustaa itseään, niin kuin oppilaat ja soturit.
Polttotähti oli ilmoittanut juuri susista. Kauheita, koiramaisia, suuria, häijyjä otuksia. Oikeasti pelkään! Ajatella, Mesipentu on jossain tuolla metsässä ja susia liikkuu Myrskyklaanin reviirillä. Sydäntäni kipristi mielikuva avuttomasta pennusta susien armoilla. Pudistin päätäni. En halunnut ajatella tuollaista! Uskoin siihen, että Mesipentu olisi niin omatoiminen, että selviäisi. Ja todellakin halusin uskoa siihen!
//Joku?
Okrakarva, 22.01.2017
Ramppasin edestakaisin Kuiskevirran pesän edustalla. Unitassu oli nukkunut jo kaksi päivää, ja aloin pelätä pahinta. Mitä jos hän ei koskaan heräisikään?
Lysähdin pesän suuaukon eteen. Kyyneleet kirvelivät silmiäni.
*Hän ei saa kuolla!* ajattelin itkua pidätellen.
Tunsin oudonlaisen piston rinnassani aina kun vain vilkaisinkin tuota hopeanharmaata naarasta.
"Purohäntä! Unitassu heräsi!" Polttotähti huusi yllättäen pesästä. Ei kulunut hetkeäkään, kun Purohäntä oli jo paikalla.
Nopeasti nousin jaloilleni ja kurkistin varovasti pesään. Helpotuksekseni näin Unitassun olevan kunnossa, eikä hän näyttänyt enää niin huonovointiselta kuin aiemmin.
Sen enempää ajattelematta syöksähdin pesään. Jolkutin Unitassun luo ja hukutin tuon lempeisiin nuolaisuihin.
"Tähtiklaanin kiitos, olet hengissä!" kehräsin hiljaa. Unitassu tuijotti minua meripihkanvärisillä silmillään. Hän näytti hämmentyneeltä.
Peräännyin muutaman askeleen. Polttotähti ja Purohäntä vaihtoivat huvittuneita katseitaan. Painoin pääni nolostuneena.
"A-anteeksi... Haen Unitassulle hieman syötävää", mumisin hiljaa ja peruutin ulos pesästä.
*Mitä minä oikein sählään? Mikä minua riivaa?* Astelin tuoresaaliskasan luon ja lysähdin takamukselleni katse suunnattuna käpäliini.
*Olen minäkin yksi hiirenaivo!*
//Puro? Poltto? Uni? c':
Purohäntä, 22.01.2017
Oliko Okrakarvan ja Unitassun välillä jotain? Huokaisin lempeästi ja astelin tuoresaaliskasan luokse mihin luultavammin meni hakemaan Unitassulle tuoresaalista.
"Hei Okrakarva", sanoin vaaleanruskealle kollille hymyillen. Kolli nosti päänsä ja katsoi minua vihreillä silmillään.
"Hei Purohäntä", tuo naukaisi. Kallistin hieman päätäni.
"Aijotko viedä Unitassulle riistaa vai et?" kysyin virnistäen. Katsahdin taivaalle jossa harmahtavat pilvet kulkivat madellen samaan suuntaan. Mietin sitä kuinka olimme Polttotähden kanssa rakastuneet toisiimme. Rakkaus polttelee edelleenkin rinnassani kun katson kumppaniani. Rakkaus on ihana asia. Siirsin jälleen katseeni Okrakarvaan. Okrakarva oli jo soturi ja Unitassu hänelle kateellinen. Mutta Unitassusta tulisi vielä hyvä soturi, kun sen aika tulisi. Odotin edelleen kollin vastausta.
//Okra?
Unitassu, 22.01.2017
Okrakarva lähti hakemaan tuoresaalista minulle. Siis ihan oikeasti hän vaivautui hakemaan saalista minulle, tälläiselle säälittävälle oppilaan ruipelolle jonka sisko oli aikoja sitten päässyt soturiksi. Tosin Valkohäntä oli muuttanut Jokiklaanin. Ajatuskin puistatti.
"Minusta teidän pitäisi jo mennä", naukaisin. Isäni kohautti lapojaan.
"No jos nyt niin haluat", hän naurahti ja käveli ulos pesästä. Emonikin oli lähtemässä hänen peräänsä.
"Odota! Minun täytyy sanoa yksi asia." Polttotähti kääntyi katsomaan minua.
"Kerro vain." Kohottauduin vaivoin istumaan.
"Minusta tuntuu oudolta aina Okrakarvan lähellä. Ja silloinkin kuin edes ajattelen häntä. Minusta tuntuu että olen ehkä ihastunut häneen..." kuiskasin punastuen karvojeni alla. Emoni kasvoille ilmestyi leveä hymy.
"Vai niin." Polttotähti nuolaisi kehräten korvaani ennen kuin lähti. Samassa Okrakarva tassutti luokseni. Sydämeni alkoi tykyttää aavistuksen verran nopeampaan. Kolli laski eteeni mehevältä näyttävän oravan. Hän oli tuonut varmaan pulskimman oravan koko tuoresaaliskasasta! Vesi herahti kielelleni.
"Kiitos", henkäisi luoden Okrakarvaan kiitollisen katseen. Kävin saaliin kimpuun ja ahmin sen suihini. Todella hyvää. Huuliani lipaisten käänsin katseeni Okrakarvaan, joka istui minua katsellen.
"Sinun pitää nyt varmaankin mennä tekemään soturin tehtäviäsi", naukaisin painottaen aavistuksen verran sanaa "soturin".
"Niin pitääkin", Okrakarva huokaisi ja lähti. Jäin katsomaan kollin perään tyhmän näköinen hymy kasvoillani. Havahduin vasta sitten kun Kuiskevirta tassutti pesään.
"Polttotähti kertoikin jo sinun heränneen", naaras naukui. Minä nyökkäsin.
"Koska voin taas harjoitella normaalisti?" kysyin Kuiskevirralta.
"Jos olosi on huomenna hyvä voit taas jatkaa harjoittelua", parantajakissa naukui.
Asetuin makaamaan sammalille ja nukahdin melkein heti.
//Okra vaik?
Purohäntä, 22.01.2017
Kamomillapentu, Mesipentu, Kortepentu ja Takiaispentu olivat käyneet kurkistamassa sotureiden pesää. Mietin taas miten Unitassu jakselee parantajan pesällä? Uskoakseni Okrakarvan ja Unitassun välillä oli jotain. Se kuinka Okrakarva katsoi Unitassua oli sama miten Polttotähti katsoi minua. Silmät loistaen ja rakkautta hehkuen. Tyhjensin mieleni ja suljin silmäni. Sotureita pujahteli pesään sillä oli tullut jo hämärää. Vartiovuoroni alkaisi nyt. Astelin ulos leirin aukiolle sotureiden pesästä. Katselin ympärilleni ja nuuhkin ilmaa. En havainnut mitään outoa tai vierasta hajua. Vain kissojen tuoksuja. Katsahdin tuoresaaliskasan kohdalle jossa ei ollut mitään muuta kuin painauma. Oli hiljaista. Välillä kuului linnun varoitushuuto läheltä leiriä mutta vaikeni pian. Tuuli puhalsi kylmästi vasten turkkiani kuin olisi halunnut kaataa minut kumoon. Tartuin kynsilläni jäisestä maasta kiinni. Oli aavemaisen hiljaista kun tuuli lakkasi puhaltamasta. Hopeahäntä liisti kirkkaana tummalla taivaalla. Hengitykseni muuttui höyryksi päästessään pakkasilmaan. Korvannypyköitäni kipristeli yöllinen pakkanen. Pitkin kehoani aikaajoin kulki kylmiä väreitä jotka lämmittivät minua hieman. Olisin halunnut kömpiä takaisin sammalvuoteeseeni lämpimään sotureiden pesään.
Aamu valkeni ja olin hyvin väsynyt. Pari innokasta oppilasta asteli ulos oppilaiden pesästä. Aamupartio lähti liikkeelle. Minä tassuttelin uupuneena sotureiden pesälle omalle sammalvuoteelleni. Nyökkösin kissoille tervehdykseksi ja nukahdin heti.
Purohäntä, 23.01.2017
Aamu valkeni samalla kun olin metsästämässä klaanille ruokaa. Näin hiiren. Hiivin hitaasti hiirtä kohti mutta lumi narisi tassujeni alla ja hiiri loikki takaisin koloonsa. Hymähdin. Kuljin kohti Jokiklaanin rajaa. Huomasin oravan nakertamassa jotain puun oksalla. Harmaa turkkinen, pörröhäntäinen olio ei huomannut minua. Kiipesin toiselta puolelta puuta pitkin ylös oksalle. Orava puuhasteli toisella puolelle puunrunkoa. Jännitin lihakseni ja hyppäsin oravan kimppuun. Otin oravan suuhuni ja koitin saada tasapainoni. Kipitin puusta alas maahan ja orava olikin jo eloton. Kiitin Tähtiklaania sen hengestä. Peitin oravan lumen alle puun viereen lähelle jokea. Pistin paikan muistiini. Tassuttelin eteenpäin myyrän hajua seuraten. Näin kolon jonka vierellä myyrä tepasteli. Odotin kauan kunnes myyrä uskaltautui kauemmas kolosta ja loikkasin. Sain myyrän kiinni, näykkäsin myyrän elottomaksi ja kiitin Tähtiklaania sen hengestä. Suuntasin myyrä suussani kohti paikkaa minne olin oravan jättänyt. Kaivoin oravan maasta. Myyrä ja orava hampaissani roikkuen tassuttelin leiriin päin. Näin sisäänkäynti tunnelin. Menin tuoresaaliskasan luokse puottaen saaliini kahden muun hiiren joukkoon. Tepastelin leirin aukiolle katselemaan ympärilläni häärääviä kissoja.
//Joku?
Hiiliturkki, 24.01.2017
Huomasin yhden Varjoklaanilaisen tulevan tunnelia kohti. Haavetassu ja se kolli alkoivat juttelemaan. Nielaisin. Mitähän Haavetassu enää voisi keksiä tekosyyksi.
"Minä tästä.. taidankin lähteä", kuiskasin oppilaan korvaan, ja tuo nyökkäsi vaivihkaa. Lähdin juoksemaan ulos tunnelista.
Päästyäni leiriin mietin mitä seuraavaksi tekisin. Minulla ja Haavetassulla oli jotenkin omituinen ymmärrys siitä, milloin toinen saattaisi tulla tapaamaan toista, mutta se oli vain sattumaa. Huokaisin hymyillen. Päätin lähteä metsästämään. Loikin ulos leiristä, ja avasin suuni. Etsin saaliseläimiä, mutten löytänyt muuta kuin yhden laihan hiiren. Vein sen tuoresaaliskasaan, sillä olihan sekin riistaa.
Huomasin leirissä Purohännän tulevan minua kohti.
"Hei, Purohäntä", tervehdin entistä mestariani.
"Missä olit?" Purohäntä sanoi merkitsevällä äänellä.
Tiesin mitä hän tarkoitti, joten vastasin:
"Metsällä."
//Puro? Ja jos sit haluut kirjottaa et se kysyy mis tää oli sitä ennen nii voit laittaa Hiilen keksii kaiken maailman tekosyitä. :3
Purohäntä, 24.01.2017
Hiiliturkki oli tullut laiha hiiri suussaan metsältä. Huokaisin. Kai se oli uskottava?! Nyökkäsin hännänpäälläni merkin, että Hiiliturkki seuraisi minua. Astelin hangella kollin edellä metsään, paikkaan jossa kukaan ei kuulisi meitä.
"Hiiliturkki, anteeksi en saisi udella asioita, eikä sinun asiasi minulle kuulukaan mutta-", naukaisin ja näin heti kollin silmissä levottumuutto.
"Mitä sinä oikein teet? Olitko oikeasti metsällä vai vain Haavetassun kanssa jutustelemassa?" kysyin huolestuneena. Halusin tietää miksi he tapailivat toisiaan. Halusin tietää oliko Hiiliturkki vaarassa ja pakottiko varjoklaanin jäsen hänet tapaamaan itseään?
*Pysy rauhallisena*, ajattelin ja tasasin hengitykseni.
*Ei mitään hätää!" sanoin itselleni. En halunnut hermostua Hiiliturkille joten halusin olla rauhallinen. Mitäköhän entinen oppimaani minusta ajattelisi jos menettäisin malttini? Sysäsin ajatuksen sivuun.
//Hiili? xD Juttu muuttuu levottomaksi :// Ja sori jos hittasin liikaa :cc
Hiiliturkki, 24.01.2017
"Mitä sinä oikein teet? Olitko oikeasti metsällä vai vain Haavetassun kanssa jutustelemassa?" Purohäntä kysyi.
Jäykistyin. Miksi Purohännän piti tietää.
"Minä oikeasti kävin tapaamassa Haavetassua, mutta metsästin sen jälkeen. Minä.. minä oikeasti olen uskollinen Myrskyklaanille vaikka juttelenkin hänen kanssaan. Lupaan sen!" Päätin uskoutua entiselle mestarilleni.
"Mutta ole kiltti, äläkä kerro Polttotähdelle. Joohan?" anoin.
Katselin mestariani tutkivasti, mutta tuon ilmeestä ei voinut päätellä mitään, paitsi että hän oli yllättynyt suorasanaisuudestani.
//Puro? Tosi lyhyt ja niin mut... ja pystyykö joku poistaa ton äskeisen tarinan?
Purohäntä, 24.01.2017
"Mutta ole kiltti, äläkä kerro Polttotähdelle. Joohan?" Hiiliturkki anoi. Voisin olla kertomatta, mutta valehtelu painaisi sydämessäni raskaana kuin kivi. Haluan olla uskollinen Myrskyklaanille, kumppanilleni ja päällikölle. Huokaisin.
"Lupasin itselleni olla kertomatta jos et enää tapaisi Haavetassua. Nyt olet kuitenkin tapaillut joten en voi enää salata tätä. Usko sinäkin se, että kaikille on parempi jos asia on selvä", naukaisin samaan aikaan surullisena, huolestuneena, vihaisena ja levottomana. Olin myöskin hieman pettyneen oloinen. Katsoin surullisin ja anteeksi pyytävin silmin Hiiliturkkia.
"Olen pahoillani, en epäile ettet olisi uskollinen. Tämä on kuitenkin selvitettävä", sanoin painottaen sanaa 'uskollinen'. Tummanharmaa kolli katdoi minua keltaisin silmin. Tuo näytti miettivän mitä vastaisi minulle. Poljin takajalallani maata hermostuneesti. Mitä jos oppilaani olisi minulle tämän jälkeen aina vihainen? Ei! Tämä on kuitenkin selvitettävä!!
//Hiili? Cx
Kamomillapentu, 24.01.2017
Hiippailin pitkin pentutarhaa. Loikin hyvin vaimeasti pentutarhan toiseen päähän ja sieltä takaisin. Kukaan ei varmasti harjoittele yhtä kovasti kuin minä! Hymyilin voitonvarmana. Voisin pyytää veljiäni kanssani harjoittelemaan. Katsahdin Usvähännän, emoni, vierelle jossa nukkui Kortepentu ja Takiaispentu toisiinsa painautuneena. Mutta missä Mesipentu oli!? Mitä jos Mesipentu oli lähtenyt Purohännän kanssa ulos pentutarhasta! Kauhistuin. Minutkin pitäisi ottaa mukaan. Hiivin hiljaa kohti pentutarhan suuaukkoa josta tulvi sisään valoa. Livahdin ulos. Tärisin kylmästä sillä pentukarvani ei lämmittänyt minua kunnolla, tosin se oli paksumpi kuin viime kerralla. Kipitin sotureiden pesälle. Näin Purohännän harmaansinertävän turkin ja tepastelin hänen luokseen. Kolli nukkui vielä.
"Purohäntä", kuiskasin ja tökin isohkoa kollia kylkeen. Purohäntä havahtui hereille.
"Mitä nyt?" kolli kysyi katsoen hämmästyneenä minua.
"Tule", kuiskasin ja lähdin ulos sotureiden pesästä. Purohäntä seurasi siniset silmät loistaen perässäni. Kollilla ei varmaankaan ollut kylmä paksun turkkinsa ansiosta.
"Onko sinulla jotain tärkeääkin asiaa?" Purohäntä kysyi kysyvällä äänellä.
"Ajattelin vain, että-", miten Mesipentu olisi Purohännän kanssa jos koko soturi nukkui.
"Ei sittenkään mitään", naukaisin hätäisesti ja menin takaisin pentutarhaan.
"Emo!" huusin. Usvähäntä nosti päätään.
"Olet ihan luminen, Kamomillapentu", emo naukui.
"Missä Mesipentu on?" kysyin huolestuneena ja aloin itkemään. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Nyyhkytin ja haukoin henkeäni.
//Usva? Korte? Takiainen? Joku? Ja kun Puro keskustelee Hiilen kaa on eripäivä ku tää päivä milloin Kamomilla keskustelee sen kaa.