Kirjoittaja: Nagini
Nimet: Höyhenpentu, Höyhentassu, Höyhenvirtaus
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Taivasklaani
Luotu: 01.04.2017
Entinen mestari: Kerttulaulu
Kokemuspisteet: 129
Ulkonäkö: Hyöhenvirtaus on ruumiinrakenteeltaan tanakka ja lihaksikas, mutta silti hän on melko pienikokoinen. Turkki on väriltään valkeaa ja karva hyvin pehmeää, hieman ylöspäin kihartuvaa. Kollin valkoisen turkin värin rikkoo kuitenkin vasemmassa kyljessä, melkein vatsan alla oleva ruskea laikku. Ruskea väri on ikään kuin haalistunutta, mutta sitä ei voi sanoa vaaleanruskeaksi. Se näyttää siltä, kuin joku olisi läiskäissyt maalia kollin kylkeen ja sitten pyyhkinyt sen pois huolimattomasti. Höyhenvirtauksella on hyvin pitkä häntä, joka auttaa tasapainoilussa todella paljon. Häntä on myös hyvin tuuhea. Hänen suuret korvansa saavat kulmikkaat kasvot näyttämään hieman pieniltä. Silmät ovat väriltään hailakan siniset. Toinen, oikeanpuolimmainen silmä on paljon vaaleampi kuin vasen, sillä kyseinen silmä on täysin sokea. Oikea silmä katsoo koko ajan hieman kieroon, mikä saa Höyhenvirtauken jossain määrin näyttämään vähän pelottavalta. Hänen hampaansa ovat pitkät ja rosoreunaiset ja kynnet hyvin terävät ja paksut.
Luonne: Höyhenvirtaus on hyvin ulospäinsuuntautunut kissa. Hän on utelias ja rakastaa kaiken uuden kokeilua. Vaikka Höyhenvirtauksessa asuu hyvin utelias puoli, kollin täytyy saada asioista selkoa ennen kuin hän tekee mitään uutta. Leveän hymyn voi nähdä melkeinpä päivittäin kollin kasvoilla. Hän ei koe ollenkaan puolisokeutensa olevan este, vaikka huonoina päivinä kolli saattaakin vihata itseään puolisokeutensa takia. Huonoja päiviä hänellä ei kuitenkaan ole paljoa, mutta huonon päivän sattuessa kolli saattaa tuntea katkeruutta muita kohtaan, koska he näkevät molemmilla silmillä. Niinä hetkinä Höyhenvirtaus kuitenkin ajattelee sitä, miten hän on onnistunut puolisokeana esimerkiksi saalistamaan kuten muut.
Höyhenvirtaus näyttää tunteensa maailmalle, eikä häpeä peitellä tunteitaan, kuten surua, koska hän kokee sen olevan paras vaihtoehto itsensä kannalta. Ne ainoat asiat, jotka Höyhenvirtaus kätkee sisälleen, on viha ja pelko. Hän ei koskaan paljastaisi kenellekään esimerkiksi vihaavansa jotain toista kissaa tai vaikka omaa puolisokeuttaan. Pelon piilottaminen taas tuntuu Höyhenvirtauksesta selviytymiskeinolta. Kolli luottaa itseensä ja odottaa itseltään paljon, joskus ehkä hieman liikoja, jolloin hän joutuu pettymään. Hänelle on tärkeää pitää huolta klaanista ja saada klaani yhtenäiseksi. Höyhenvirtauksen ajattelutapa ja eräänlainen mantra on ‘kaikki yhdessä’, ja hän yrittääkin kovasti tehdä kaikkensa klaaninsa eteen. Tuo uskoo vakaasti Tähtiklaaniin ja tietää pääsevänsä sinne kuoltuaan. Jos Höyhenvirtaus tekee jotain kiellettyä, hän tuntee pettäneensä kaikki.
Taidot: Höyhenvirtaus on todella hyvä tasapainoilussa ja kiipeilyssä. Terävät kynnet ja hampaat helpottavat saalistusta, mutt kolli ei ole siinä järin hyvä. Höyhenvirtaus kokee taisteluliikkeet tarpeellisina puolustaakseen klaania, ja on siksi enemmän motivoitunut niiden harjoitteluun, joten taistelu sujuu. Höyhenvirtauksen kaukonäkö on huono, mikä huonontaa kollin suuntavaistoa paljon, koska hän ei voi tarkastella ympäristöään kaajalti. Kollin lähinäkö on kuitenkin erinomainen. Höyhenvirtaus ei ole kovin kestävä esimerkiksi pitkän matkan juoksussa.
Emo: Pähkinäkuono (Tähtiklaani)
Isä: Kotkapyrstö (Taivasklaani)
Veljet: Myyräkynsi (Taivasklaani), Aavapentu (Taivasklaani)
Siskot: Kirsikkapentu (Tähtiklaani)
Menneisyys: Höyhenvirtaus synty hiirenkorvan aikaan emolleen Pähkinäkuonolle ja isälleen Kotkapyrstölle yhdessä kolmen sisaren kanssa.
Muuta: Höyhenvirtaus on puolisokea. Hän syntyi oikea silmä sokeana.
Toiveet: Höyhenvirtaus toivoo pitkää ja hyvää elämää yhdessä ystäviensä, ja ehkä myös kumppanin kanssa.
Theme song: Sympony - Clean Bandit
Kirsikkapentu | 13.04.2017
Olin tietääkseni ainakin pari päivää jo makoillut ja tuntenut pari muutakin kaltaistani vierelläni. Yksi oli vähän isompi ja muut kolme taas suunnilleen minun kokoisiani. Pian räväytinkin silmäni auki. Huomasin vierelläni valkean naaraan, jolla oli tummanruskeat korvat, kuononpää ja tassut sekä meripihkaiset silmät. Toisella puolellani oli myös kilpikonnakuvioinen kolli, pieni ja valkea kolli sekä ruskea kolli mustilla läikillä.
"Hei Kirsikkapentu", valkea naaras sanoi, "olet avannut silmäsi."
"Kuka olet?" kysyin, "ja keitä he ovat?"
"He ovat veljesi Aavapentu, Myyräpentu ja Höyhenpentu ja minä olen emosi Pähkinäkuono", naaras kertoi.
"Missä olemme?" jatkoin kyselemistä.
"Taivasklaanissa", emoni vastasi.
"Mikseivät Aavapentu, Myyräpentu ja Höyhenpentu avaa silmiään?" kysyin.
"Koska he eivät ole valmiita. He avaavat ne, kunhan ovat valmiita", emoni selitti. Katsahdin nopeasti veljiini.
*Minkähänlaiset silmät meillä on?* mietin.
//Perhe?
Höyhenpentu | 18.04.2017
Tunsin nykäisyn vatsassani, ja hätkähdin hereille. Olin pötkötellyt viimeiset hetket vain siinä paikoillani, tietämättä missä oikeasti olin. En tiennyt, miten kauan olin oikeasti ollut siinä, mutta aina välillä olin nukkunut, sitten olin tajunnut imevän jotain sisuksiini ja sitten olin taas nukkunut. Olin alkanut hahmottaa kaikkea ympärilläni, mutta siltikin mieltäni kalvoi ajatus, että minulta puuttui jokin. Jokin tärkeä. Olin kuitenkin oppinut kehoni, ympäristöni ja myös kaikkea muuta, kuten sen, että se iso, minunlainen kissa, oli emoni. Ja vieressäni makaavat olivat sisariani. Oppiminen ja ymmärtäminen olivat asiat, jotka halusin itselleni. Minä tarvitsin ne, mutta pelkäsin että en voisi saada niitä. Kuuluu äännähdys, jonka tunnistin sisarekseni. Heti vinkaisun kuultuaan, emoni lämmin henkäys pyyhkäisi turkkiani, kun tuo kumartui rauhoittelemaan vieressäni makaavaa sisartani. Jokin kutitti mieltäni, kun kuuntelin tasaista sukimisen ääntä vieressäni. Silloin minulla välähti, jonka takia kehoni nytkähti oudosti. Emoni ei koskaan alkanut rauhoittelemaan väärää pentua, sillä hän näki. Ja juuri sinä hetkenä tajusin, että minäkin voisin nähdä. Innostus hiipi selkäpiissäni, kun kohotin päätäni ja yritin nähdä. Olin varma, että saisin avattua silmäni nyt, kun olin ymmärtänyt että voisin nähdä. Suuni avautui taas tahtomattani, ja keuhkoistani pääsi ulos vinkaus, joka oli innostusta täynnä. Valtava halu nähdä sai karvani pörhölle ja itseni pinnistelemään saadakseni silmäni auki. Tuntui, että joku olisi liimannyt luomeni yhteen, sillä en kerta kaikkiaan saanut silmiäni auki. Yritin repiä niitä erilleen, mutta en onnistunut. Hätäännyt sykki rinnassani aina samaa tahtiin, kun yritin saada luomiani auki. Häntäni viuhtoi puolelta toiselle, ja tunsin sisarienikin kiihtyvän. En enää jaksaisi kauaa yrittää, mutta en halunnut kuitenkaan luovuttaa. Siispä ähkäisin kerran ja viimein silmäni rävähtivät auki.
Sellaista en ollut koskaan tuntenut, vaikkakin jokin tuntui väärältä. Silmiini tulvi värejä, valoa, muotoja... Kirkkaus sai luomeni räpsymään tahtomattani, mutta pian ripsieni räpsytys hidastui, sillä silmäni alkoivat tottua valoon. Tuntui että olin joku tuntematon aivan vieraassa paikassa, sillä kaikki oli niin erinlaista, kun nyt näin. Katseeni harhaili harmaasta kivestä ja oksista tehdyssä pesässä, jonka katosta paistoi korkealla iso kellertävänoranssi pallo. Silmiäni häikäisi kun katsoin sitä, joten siirsin katseeni siniseltä taivaalta alas, emooni. Henkäisin yllätyksestä, sillä en ollut tiennyt että emo oli oikeasti niin suuri. Hänen valkea turkkinsa oli hyvin kaunis, ja ruskeat kohdat tuntuivat hehkuvan hyvin kirkkaan valopallon valon osuessa niihin. Naaraan silmät olivat suuret, pyöreät ja meripihkaiset, ja ne kuvastivat yllätystä, raukkautta ja lempeyttä. Sydämeni sykähti, ja painauduin lähemmäs emoani. Tuo hörähti huvittuneena ja kosketti pitkällä hännällään selkääni. En ollut kiinnittänyt huomiota sisariini, mutta nyt käänsin silmäni heihin päin. Reunimmainen kolli, josta en edes ollut tiennyt melkein mitään, omasi ruskean turkin ja siellä täällä oli mustia laikkuja. Hänen vieressään makasi kilpikonnakuvioinen kolli, ja toisella puolellani oli valkea naaras. Hän näytti vähän emolta, mikä sai minut hymyilemään. Halusin kovasti sanoa jotain, mutta silloin tajusin, että jokin oli vinksallaan. Pyörittelin päätäni ja yritin nähdä ympärilleni jotta saisin selville mikä oli vialla, mutta näin vain hyvin pienen alueen. Räpsytin silmiäni hurjasti ja vikisin.
"Kuuluuko minun nähdä paljon?" naukaisin yhtäkkiä kimeästi. Minulla oli tunne, että minun kuului nähdä enemmän. Ahdistus alkoi paisua rinnassani, sillä olin varma että joku hyökkäisi kimppuuni sillä en nähnyt tarpeeksi.
"En näe!" vikisin ja tuijotin emoani, joka alkoi käydä yhä huolestuneemman näköiseksi.
// Pähkinä? Sisaret? cx
Pähkinäkuono | 20.04.2017
Kuulin Höyhenpennun hätäiset vinkaisut. Vaistoni heräsivät heti. Käännyin katsomaan pentuani hädissäni.
*Miten niin hän ei näe!* Kauhu valtasi minut hiljalleen enkä ollut varma mitä tekisin. Jotakin minun olisi kuitenkin tehtävä.
"Mitä tarkoitat?" yritin kysyä tyynesti, mutta ääneni hieman sortui. Jouduin kokoamaan itseni kunnolla, että pystyin edes katsomaan Höyhenpentua.
"Kerro tarkalleen mitä näe. Vai näetkö mitään?" yritin maukua tyynesti. Onneksi se oli tyynempää kuin äsken. Höyhenpentu pudisteli päätään oeloissaan.
"Käänny katsomaan minua", pyysin pennulta. Höyhenpentu näytti olevan hämillään.
"Kerro minulle, mitä näet. Katso minua silmiin", mauakisin rauhallisesti.
*Tai siis katso minua silmiin, jos voit...*, ajattelin hieman peloissani. Höyhenpentu nielaisi ja katsoi minua epävarmana.
"Näen kyllä sinun toisen silmäsi, mutta puolet kasvoistasi...", pentu aloitti. Pieni kyynel valahti silmästäni ja toivoin, että pentu ei nähnyt sitä. Siirsin pennun kiinni minuun ja laskin pääni suojelevasti tuon päälle.
"Ei hätää. Kaikki hyvin", maukaisin hiljaa.
"Kaikki hyvin."
// Höyhen? Tönkkö xD