Kirjoittaja: Rita Nimet: Vaahterapentu, Vaahteratassu, Vaahterasiipi Sukupuoli: Naaras Klaani: Taivasklaani Luotu: 6.3.2018
Entinen mestari: Säihkeyö
KP: 231
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ulkonäkö: Vaahterasiipi on pieni valkea naaras mustilla ja punertavan ruskeilla täplillä, eli hän on siis kilpikonnakuvioinen. Hänellä on mintunvihreät isohkot silmät. Vaahterasiiven häntä on pitkä ja pörröinen, ja siksi hänellä on hyvä tasapaino. Karva on silkkisen tuntuista ja melko pitkää. Naaraalla ei ole kovin paljon lihaksia lukuun ottamatta takajalkoja, joissa on taivasklaanin isot lihakset joilla voi ponnistaa korkealle. Vaahterasiipi on hieman luiseva. Korvien päissä on hyvin pienet tupsut. Hänellä on läpinäkyvät, pitkät kynnet joilla on helppo saalistaa. Vaahterasiipi näyttää melko aina hieman salaperäiseltä, sillä hänen silmissään on syvä katse. Hänen ruumiinrakenteensa on solakka, ei siis mitenkään vahva. Naaraalla on pienet, mutta terävät hampaat. Hänellä isot, kutittavat viikset. Luonne: Vaahterasiipi on melko rauhallinen, mutta voi joskus kimmastua kummallisista asioista. Hän yrittää aina parhaansa mukaan huolehtia klaanitovereistaan, vaikka välillä naaraalta menee hermot, sillä hänellä ei ole paljoa kärsivällisyyttä. Vaahterasiipi on täysin uskollinen tähtiklaanille, ja kiittää usein sitä saaliista. Hän on innokas oppija, joskus vähän liiankin innokas... Hän rakastaa hyppimistä puiden oksille. Vaahterasiipi on kilpailuhenkinen, ja haluaa usein kilpailla ystäviensä kanssa. Suorasanaisuuskin kuuluu tämän luonteenpiirteisiin. Naaras rakasta leppoisia jutusteluhetkiä. Hän on aamulla virkeä, mutta illalla väsynyt. Tykkää partioida ja saalistaa, mutta taistelemisesta hän ei niin välitä. Vaahterasiipi tykkää myös auttaa parantajaa etsimällä yrttejä. Hän voi toisinaan osoittaa lapsellisuuden merkkejä esim. partiossa hän joskus jahtaa lehtiä. Vaahteravarjo on aika ujo uusissa tilanteissa ja hänellä on huono itseluottamus. Hän on melko hajamielinen. Taidot: Hyvä vaanimisessa, jäljittämisessä ja hyppimisessä. Huono hajuaisti. Ei pärjää taisteluissa. Hän on melko hidas.
Ystävät: Kuuratassu/-karva, Säihkeyö
Menneisyys: Syntyi lehtikadon aikaan taivasklaanin leirissä, kun oli paljon lunta. Vaahterasiivellä oli pennusta asti seuraa joten hän on melko sosiaalinen.
Muuta: Pelkää mäyriä. On illalla väsynyt.
Toiveet: Vaahterasiipi haluaa tulla kissaksi, joka muistetaan kuolemansa jälkeen. Haluaisi myös joskus kumppanin. Vaahterasiipi toivoo mestarikseen Säihkeyön, sillä tämä osaisi opettaa hyvin, eikä olisi liian ankara.
Vaahteratassu 04.11.2018 20:29
Säpsähdin hereille oppilaidenpesässä. Suuni venyi valtavaan haukotukseen, ja koko kehoni venyi mukana.
*Kaikki muut ovat varmaan jo lähteneet!* mietin, ja katsahdin taivaalle. Aurinko oli jo ehtinyt nousta korkealle, ja pilkisteli aina silloin tällöin pilvien välistä. Ilma oli kolea, ja kaivauduin syvemmälle sammaleisiin, kun äkillinen tuulenpuuska tulvahti sisään. Venytin ensin koko vartaloni pitkäksi, ja sitten köyristin selkäni. ravistin itseni kauttaaltaan samalla kun lähdin tassuttelemaan ulos pesästä. Huomasin alhaalla muutaman kissan, ja päätin mennä sinne. Painauduin aivan kallionseinämää vasten, ja asettelin tassuni hyvin varovaisesti, etten vain olisi kaatunut. Pörhistin turkkiani kylmää vastaan, ja loikin loppumatkan alas kevyesti. Rotkossa olevat lehdet alkoivat jo muuttua rusehtaviksi ja putoilla puista ja pensaista pois.
"Huomenta! En olekaan nähnyt sinua pitkään aikaan", kuulin tutun äänen takaani. Säpsähdin ja käännyin ympäri Surusadetta kohti.
"Hei, Surusade. Onko pentutarhalla ollut mukavaa?" tervehdin nyökäten vanhalle hoitajalleni pienesti.
"Onhan se ollut mukavaa, kiitos kysymästä", naaras maukui, "Minä lähden tästä takaisin pentutarhalle, tulin vain haukkaamaan raitista ilmaa. Hei sitten!" kuningatar sanoi.
"Nähdään myöhemmin!" nau'uin tämän perään, ja näin, kuinka tämä heilautti häntäänsä. Vatsani kurni, ja tuoresaaliskasa tuoksahti houkuttelevasti nenääni, mutta tiesin, etten saisi syödä, ennen kuin klaaninvanhimmat ja pentutarhan asukkaat olisivat syöneet. *Taidanpa viedä klaaninvanhimmille vähän syötävää, ja samalla voisin poistaa heiltä kirppuja*, keksin. Nappasin tuoresaaliskasasta pari hiirtä, ja lähdin tallustelemaan kohti klaaninvanhimpien pesää.
//Jatkan myöhemmin
Vaahteratassu/Vaahterasiipi 07.03.2019 19:48
Olin vieläkin järkyttynyt siitä, mitä ystävälleni Kuuratassulle oli tapahtunut. *Ei hän noin vain voi kuolla! Meidänhän piti tulla sotureiksi yhdessä*, nyyhkytin hiljaa kiertäessäni kehää vuoteellani. Tiesin, että minusta tulisi pian soturi. Mutta ei siitä olisi mitään iloa ilman Kuuratassua. Tuntui, että rintani pakahtuisi pian kaikesta surusta ja tuskasta. Minun oli pakko purkaa se jotenkin. Minua väsytti. En ollut nukkunut kunnolla parhaan ystäväni kuolemisen jälkeen. En vain kestänyt ajatusta vuoteelleni käpertymistä ja nukahtamista ilman Kuuratassun rauhoittavaa tuhinaa vieressäni.
"Hän oli paras ystäväni", kuiskasin hiljaa, ja kyyneleet tulvahtivat silmänurkkiini, "Ei sen ollut tarkoitus päättyä näin." Mitään ajattelematta säntäsin ulos oppilaiden pesästä, ja juoksin ulos leiristä. Lihakseni valittivat väsymystä, mutta jatkoin siltä juoksemista, kunnes päädyin joelle. Pysähdyin hengästyneenä veden äärelle, ja katsoin kuvajaistani väreilevästä veden pinnasta. Yritin sanoa jotain, mutta sanat takertuivat kurkkuuni. *Tähtiklaani, miksi teitte näin! Ei ollut hänen aikansa kuolla*, katsahdin ylös, mutta taivas oli harmaa eikä tähtiä näkynyt. Huokaisin syvään, ja aloin tallustella kohti leiriä väsyneesti. Pian olisi nimitysmenojeni aika.
Kun saavuin leiriin, näin Kerttulaulun seisomassa kivikeon lähellä. Minut nähdessään hän nyökkäsi, ja ulvaisi kokoontumiskutsun.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä kivikeon juurelle klaanikokoukseen!" En voinut kiistää, että tunsin pientä intoa, mutta sisintäni kalvoi silti synkkä suru. Katselin ympärilleni, kun klaani alkoi kokoontua paikalle. Säihkeyö tassutteli paikalle silmät intoa säteillen, ja väläytin hänelle pikaisen hymyn. Varapäällikkö alkoi puhua.
"Tuhkatähti ei ole täällä, joten hoidan nimitysmenot hänen puolestaan", tämä naukui kantavalla äänellään. Vilkaisin viereeni, ja sydämeni hyppäsi kurkkuun. Näin, kuinka tähdenhohtoinen Kuuratassu istui vieressäni silmät säteillen. Vilkaisin uudestaan, ja yhtäkkiä hän oli poissa. Räpsäytin silmiäni pari kertaa. Varmasti olin vain nähnyt omiani. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin kylmän turkin painautuvan turkkiani vasten.
"Tee se, mitä minä en koskaan tehnyt", tuttu ääni kuiskasi korvaani, "Olen sinusta ylpeä." En tiennyt mitä sanoa, mutta sanoja ei tarvittu. Katsoin Kuuratassun tähdenhohtoista hahmoa silmiin haikeasti ja nyökkäsin. Havahduin Kerttulaulun naukunaan.
"Minä, Kerttulaulu, Taivasklaanin varapäällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Vaahteratassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?
Astuin teen, ja tunsin Kuuratassun rinnallani, vaikken nähnytkään tätä.
"Lupaan", nau'uin vakaasti.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnettakoon Vaahterasiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa innokkuuttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Taivasklaanin täydeksi soturiksi", varapäällikkö julisti ja hyppäsi alas kivikeolta koskettaen päälakeani. Nuolaisin vaistomaisesti tämän lapaa. Klaani alkoi hurrata uutta nimeäni.
"Vaahterasiipi! Vaahterasiipi!" Säihkeyö tuli onnittelemaan minua. Kosketin neniä entisen mestarini kanssa. Useimmat lausuivat onnittelunsa minulle, ja vähitellen joukko hajaantui. Katsahdin viereeni, ja Kuuratassu oli siinä, läpikuultavana ja iloisena.
"Tulethan kanssani yövartioon?" minä kysyin varovasti. Kuuratassu nyökkäsi.
"Totta kai", hän nyökkäsi ja haihtui ilmaan. Silmäni täyttyivät kyynelistä, mutta tällä kertaa ne olivat onnenkyyneliä. Olin nyt soturi.
Hämärä laskeutui leirin ylle, ja klaanitoverini alkoivat tassutella pesilleen. Ei aikaakaan, kun olin yksin leirissä vartiossa. Huokaisin hiljaa ja pörhistin karvani kylmän sään takia. Yhtäkkiä takaani kuului askelia. Käännyin salamannopeasti, ja huokaisin helpottuneesti, kun viereeni tassuttelikin tähdenhohtoinen Kuuratassu. Sanoja ei tarvittu, enkä olisikaan saanut puhua. Painauduin onnellisena kollin turkkia vasten. Istuimme paikallamme pitkän aikaa vain katsellen yötä. Se oli kaunis yö, ja pystyin nähdä hopeahännän selvästi yläpuolellani. Huomasin tähtien joukossa yhden tähden lisää *Onkohan se Nokkostassu*, pohdin äänettömästi. Painauduin vielä lujemmin parasta ystävääni vasten, kun äkillinen viima puhalsi lävitsemme. Vaikka tämä olikin läpikuultava aivan kuin kaikki Tähtiklaanin kissat, pystyin silti tuntemaan hänen turkkinsa pehmeyden.
"Katso", Kuuratassun melkein olematon kuiskaus sai minut havahtumaan. Kasoin samaan suuntaan kuin hänkin, ja näin auringon ensisäteet kaukana horisontissa.
"Ihan niin kuin se auringonnousu, jonka näytit minulle kun olimme pentuja", tämä naukaisi ääni särkyen, "Haluaisin olla täällä kanssasi, enkä vain pelkkänä tähtihahmona." Nyökkäsin myöntävästi, ja pieni kyynel vierähti silmäkulmastani. Pyyhkäisin sen nopeasti pois tassullani. Tiesin, etten saanut puhua, mutta tiesin Kuuratassun lukevan ajatukseni. *Niin minäkin.* Kyllä paras ystäväni ymmärtäisi minua, olimmehan tunteneet koko ikämme. Keskityimme kummatkin katsomaan lumoavaa auringonnousua. Taivas muuttui ensin purppuraiseksi, ja säteili sitten eri värejä, kuin koko taivas olisi ollut liekeissä ja tanssinut säveltä, jota ne ymmärsivät. Niiden tahti sopeutui toisiinsa, ja sai katsojan silmien häikäistyvän tuosta kauneudesta. Kun se lumoava auringonnousu oli ohi, havahduin todellisuuteen. Katsahdin viereeni, ja huomasin Kuuratassun alkavan jo haalistua.
"Odotan sinua Tähtiklaanissa, ja lupaan katsella jokaista liikettäsi ylhäältä käsin", kolli lupasi. Tämä katsoi rohkaisevasti minua silmiin.
Painoin kuononi Kuuratassun haalistuvaan kuonoon vielä kerran, ja sitten hän oli poissa, palannut Tähtiklaaniin. Katsahdin haalenevaa Hopeahäntää, ja huomasin Nokkostassun tähden vieressä toisen, kirkkaan tähden. Tähdet alkoivat haalentua nopeasti, ja taivas samalla vaalentua. Tuijotin hetken aikaa Kuuratassun tähteä, joka haaleni viimeisten joukossa.
"Hei, saat nyt puhua Vaahterasiipi", Kerttulaulu naukaisi takaani.
"Ai, kiitos", vastasin ylpeänä kuullessani soturinimeni. Kerttulaulu tassutteli tuoresaaliskasalle, ja jäin yksin.
"Hyvästi Kuuratassu, toivottavasti näemme vielä joskus tulevaisuudessa", kuiskasin taivaalle. Laskin katseeni, ja lähdin tassuttelemaan kohti sotureiden pesää, sillä olin kuolemanväsynyt. Minun pitäisi tehdä itselleni pesä sen reunamille, sillä vanhemmat soturit nukkuivat keskellä. Huokaisin, ja kömmin sisään ahtaan tuntuiseen koloon, jonka ilma oli lämmin siellä nukkuvien soturien hengityksestä. Astuin vahingossa jonkun soturin hännälle, ja tämä heräsi siinä silmänräpäyksessä.
"Anteeksi", yritin kuiskata, mutta soturi oli jo noussut.
"Huomenta", nau'uin yrittäen olla mahdollisimman kohtelias ja anteeksipyytäväisen kuuloinen.
//Sanoja 830
//Tässä nyt tää, en tiedä loksahtiko kaikki nyt paikalleen. Haluisko joku jatkaa, ihan kuka vaan?
^Vaahteran viimenen tarina (yhtäkkiä oon surulline sen ja Kuuran kohtalost vaik Kuuran kuolemast on jo yli vuos :'D) mut siis jos oli epäselvää nii tossa Kuura ilmesty Vaahteralle sen nimitysseremonian + yövartion ajaks