Kirjoittaja: Auroora
Nimet: Hunajatassu, Hunajaviiksi
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Tuuliklaani
Luotu: 29.01.2017
Koulutetut oppilaat: Sienikarva (parantajana), Leutotaival
Entinen mestari: Kaunokukka (parantajana), Liitotähti (soturioppilaana)
Kokemuspisteet: 854
Ulkonäkö:
Hunajaviiksen karva on hieman pitkää ja paksua. Väriltään turkki on kellertävän oranssi ja siinä kulkee oransseja raitoja. Rinta, vatsa ja tassut ovat valkoiset, samoin hännänpää. Silmät ovat lehdenvihreät ja pyöreät. Pää on kaunis ja kolmionmuotoinen. Nenä ja polkuanturat ovat vaaleanpunaiset. Hunajaviiksi on pieni verrattuna muihin kissoihin. Naaras on ruumiinrakenteeltaan siro ja sopusuhtainen. Hunajavikksen vasemmassa kyljessä on pitkä rajakahakasta tullut arpi, joka yltää kaulalta hännäntyven seutuville asti.
Luonne:
Hunajaviiksi on kaikin puolin ystävällinen ja rehellinen kissa. Hän on myös älykäs ja nokkela. Naaras hoitaa työnsä aina siististi ja tunnollisesti, eikä jätä mitään puolitiehen. Hunajaviiksi huomaa aina, jos jollain on jotain sydämellään, ja yrittää aina auttaa parhaansa mukaan. Hän on rauhallinen ja kärsivällinen. Naaras on toisinaan tosin hieman hajamielinen, ja unohtelee asioita. Hän asettaa aina muut kissat etusijalle. Hunajaviiksi ei halua elämältään seikkailuja tai valtaa metsässä, vaan haluaa elää rauhallisesti rakastamiensa kissojen ympäröimänä. Naaras uskoo vahvasti Tähtiklaaniin.
Taidot:
Hunajaviiksi on hyvä saalistuksessa, mutta taistelussa kehnompi. Kiipeileminen ja muu ketteryyttä vaativa liikkuminen sujuu hyvin. Hunajaviiksi on hidas lyhyiden jalkojensa takia.
Kumppani: Naalitähti (Tähtiklaani) Pojat: Ruokoturkki (Tähtiklaani), Kultaliekki (Tähtiklaani), Tulihenkäys (Tuuliklaani), Urhomieli (Tuuliklaani), Mahtivarjo (Tuuliklaani) Tyttäret: Narsissiviiksi (Tähtiklaani), Orkideapolku (Varjoklaani), Yrttikuiske (Tuuliklaani), Ylväsliekki (Tuuliklaani), Lohtupentu (Tuuliklaani)
Pentujen pennut:
Tulihenkäyksen pennut: Karpalotähti (Tuuliklaani), Herukkaviiksi (Tuuliklaani), Lakkatassu (Tähtiklaani), Juolukkapentu (Tähtiklaani), Setripentu (Tuuliklaani), Pihtapentu (Tuuliklaani)
Orkideapolun pennut: Hukkatassu (Varjoklaani), Pyytassu (Varjoklaani), Turvetassu (Varjoklaani)
Menneisyys:
Hunajaviiksen emo kuoli viheryskään, ja silloin hän päätti ryhtyä parantajaksi. Hänen isänsä hylkäsi klaaninsa pian emon kuoleman jälkeen ja muutti pois metsästä. Hunajaviiksi oli Varjoklaanin parantaja, mutta siirtyi Tuuliklaaniin kumppaninsa Naaliturkin perässä. Tuuliklaanissa hän kouluttautui soturiksi.
Toiveet:
Paljon ystäviä, kenties myöhemmin kumppani.
Hunajaviiksi, 15.03.2017
"Palaan tänne kolmen auringonnousun kuluttua, jotta en olisi koko ajan poissa leiristä", Naaliturkki naukaisi. Nyökkäsin ja kolli lähti. Asetuin hetkeksi istumaan tunneliin. Naaliturkin antama kukka oli edelleen suussani. Välittikö hän todella minusta? Vai sanoiko vain? Sylkäisin kukan suustani ärsyyntyneenä. Ehkä hän vain pilaili kustannuksellani. Hän tiesi tunteistani, mutta ei suostunut kertomaan omistaan. No, ehkä minun on vain odotettava. Vielä hän sen kertoo. Jos todella pitää minusta.
Nousin ylös ja noukin kukan maasta. Juoksin nopeasti ulos tunnelista.
Huokaisin päästessäni Varjoklaanin puolelle haisevasta tunnelista. Minun pitäisi mennä takaisin leiriin, mutta haisin varmasti hieman Tuuliklaanille. Huomasin märän mutalätäkön. No, tämä on pakko tehdä. Asetuin lätäkköön ja kierin siinä, kunnes luulin hajun lähteneen. *Nyt olen ihan likainen!* Seuraavaksi menin kylpemään lumeen. Nuolin vielä turkkini huolellisesti ja ampaisin sitten leiriin.
"Tässä on purasruohoa!" naukaisin Kaunokukalle saavuttuani parantajan pesälle. Kaunokukka nyökkäsi ja silmäili minua sitten tarkkaan. Korviani alkoi kuumottaa; aavistiko hän jotain?
"Sinulla on kuraa korvantaustassa", parantaja naukaisi ja silmäili jälleen yrttejä. Puhdistin korvaani hiukan hajamielisesti. Istuuduin sitten mestarini vierelle järjestämään yrttejä.
Hunajaviiksi, 14.04.2017
Kuljin Sienitassun edellä leiriä kohti. Meillä oli kummalakin suut täynnä kirveliä, tuoretta sellaista. Hiirenkorvan aika antoi uusia yrttejä, joiden vaikutus oli voimakkaampi kuin lehtikadon aikaan kerättyjen. Kuulin Sienitassun askeleet takaani. Hän liikkui nopeasti, mutta tuntui hidastelevan, jotta pysyisi takanani. Tunsin juoksevani hitaammin, kuin ennen, se tuntui raskaammalta. Onneksi saavuimme pian leiriin, ja pääsin lepäämään. Vatsaani kivisti oudosti, mutta kipu meni onneksi pian ohi. Riensin parantajan pesään ja kävin makuulle maahan. Minulla oli aavistus, aavistus siitä, mikä minua vaivasi. Aavistus oli varmasti oikeassa, en keksinyt mitään muuta syytä tälle. Oloni tuntui raskaalta, vatsaani kävi kipeää silloin tällöin. Oppilaani asteli pesään ja katsoi hiukan huolissaan minuun.
"Ei tässä mitään", naukaisin nopeasti. "Hae itsellesi ruokaa, teit hyvin töitä."
Nyt, kun oppilas oli kadonnut, aloin tutkia vatsaani. Nousin seisomaan ja liikutin kuonoani turkillani. Silmäni rävähtivät auki, ehkä kauhusta, ehkä säikähdyksestä, kun tunsin jonkun potkaisevan vatsassa. Tiesin, että odotin pentuja, ja tiesin varsin hyvin, kuka pentujen isä oli. Tunnustelin hellästi vatsaani. *Niitä on kolme!* En tiennyt, olisiko minun pitänyt olla iloinen tästä. Emon ei tarvinnut klaaneissa kertoa pentujen isää, mutta varmasti se herättäisi epäilyksiä. En ollut oikein pyörinyt yhdenkään kollin kanssa. No, jos kukaan ei voisi todistaa suhdettani tuuliklaanilaiseen, olisin turvassa, samoin Naaliturkki. Juoksin ulos pesästä ja nyökkäsin ohi mennen Sienitassulle, joka söi varista leirin reunalla. Suuntasin askemeeni Tuuliklaanin rajaa kohti.
Astelin kaksijalkojen tunneliin tuttuun tapaan. Minun olisi tavattava Naaliturkki, minun olisi kerrottava hänelle pennuista. Kurkistin tunnelin suulla ulos. Metsä oli hiljainen, eikä ketään näkynyt. Haistelin ilmaa. En erottanut Naaliturkin turvallista hajua, vain yhden, voimakkaan Tuuliklaanin tuoksun. Epäröin hetken, mutta syöksyin sitten pienehkön metsän läpi nummille. Säntäsin jonkinlaisen pensaan taakse piiloon ja kurkistelin sen oksien välistä Tuuliklaanin leirin suuntaan. Tiesin, missä se oli, sillä olin kerran käynyt siellä. Katselin tarkasti siihen suuntaan, ehkä kumppanini saapuisi sieltä. Yhtäkkiä kuulin selvästi hengityksen ja askelien äänen takaani. Käännähdin nopeasti ja seisoin vastakkain valkoisen kollin kanssa. Huokaisin helpotuksesta.
"Onneksi se olit sinä", naukaisin ja kosketin kuonollani Naaliturkin korvaa.
"Minulla on sinulle kerrottavaa."
Naaliturkki näytti odottavalta. Nielaisin ja hengähdin ennen kuin kerroin. En tiennyt, miten hän reagoisi tähän, toivottavasti hyvin. Olin itsekin järkyttynyt, mutta jotenkin iloinen, saisin pentuja.
"Odotan pentuja. Sinun pentujasi", maukaisin hiljaa. Kolli oli kyllä saattanut huomata sen vatsani koosta. Se oli pyöristynyt, mutta ei sentään vielä ollut huomiota herättävän suuri.
//Naali?
Hunajaviiksi, 19.04.2017
Kipuaalto kulki ylitseni ja päästi hiljaisen parkaisun. Suljin hetkeksi silmäni ja asetuin hiukan kyyryyn. Se helpotti ehkä hieman. Käänsin sitten tuskaisen katseeni Naaliturkkiin.
"Pennut syntyvät näillä hetkillä", naukaisin käheästi. "Tiedän, että oli riski tulla tänne, mutta halusin sinun näkevän heidät."
Kävelin tai oikeastaan ryömin tunnelista ulos ja asetuin puuskahtaen makuulle maahan.
"Minun on pakko synnyttää täällä, Tuuliklaanin reviirillä, en jaksa enää nousta", sanoin totuudenmukaisesti. Oloni oli jo nyt väsynyt, vaikka synnytys ei ollutkaan vielä edes alkanut. Tunsin taas kipuaallon. *No, nyt se sitten kai alkaa.* Tajusin silloin, että tarvitsisin joitain yrttejä itselleni.
"Naaliturkki? Voisitko hakea minulle kostutettua sammalta, josta voin juoda? Ja purasruohoa... se on kasvi, jolla on sinisiä, tähden muotoisia kukkia. Tarvitsen myös ehkä unikonsiemeniä", maukaisin ja lisäsin: "Jos vain löydät."
Kumppanini mietti hetken mutta nyökkäsi sitten ja katosi pensaikkoon. Tunsin oloni turvattomaksi ilman yhdenkään pensaan suojaa, joten ryömin vaikeasti pusikkoon suojaan. Hengähdin helpottuneena, kun asetuin jälleen makoilemaan kyljelleni. Olin ollut mukana monessa synnytyksessä, mutta tämä tuntui paljon vaikeammalta. Kipuaalto kulki jälleen ylitseni, ja kavahdin, kun tunsin synnytyksen viimein alkavan. *Naaliturkki, tule äkkiä.* Kipuaalto toisensa jälkeen kulki ylitseni. Viimein kamala kipu loppui ja tunsin pennun tulevan ulos kehostani. Käänsin päätäni ja näin pennun oranssin turkin, joka oli samanlainen, kuin minulla. En mitenkään voisi puhkaista pennun ympärillä olevaa kalvao itse, tarvitsin Naaliturkin apua.
//Naali?
Hunajaviiksi, 19.04.2017
Huohotin hetken maassa ja käännyin taas katsomaan pentua. Juuri silloin Naaliturkki saapui pensaikosta esiin kantaen sammaltukkoa.
"Toin sammaleen!" Naaliturkki mutisi sammal suussaan. Huokaisin ja nuolaisin Naaliturkin eteeni pudottamaa sammalta. Vesi antoi minulle hiukan voimia.
"Missä purasruoho?" kysäisin sitten. Naaliturkki näytti hiukan pettyneeltä itseensä, kolli käänsi katseensa taivaalle.
"En löytänyt", hän murahti. Kosketin hellästi häntä hännälläni.
"Ei se mitään, vesi on tärkeintä."
Olin jo melkein unohtanut ensimmäisen pennun, joka makasi edelleen kalvon alla ruohikolla. *Millainen emo oikein olenkaan!*
"Puraise kalvo tuolta pennulta ja nuole sitä nopeasti!" naukaisin käheästi ja nuolaisin taas sammalta. Tunsin jälleen kipuaallon, mutta oloni helpottui, kun näin Naaliturkin rientävän oranssin pennun luo. Jälleen tunsin kipuaallon, se oli paljon kovempi kuin äsken ja tuntui suorastaan, kuin pian kuolisin. Oloni helpottui ihanasti, kun toinen pentu syntyi. Naaliturkki laski varovaisesti aiemmin syntyneen pennun kylkeni vierelle ja alkoi nuolla äsken syntynyttä pentua nopein vedoin. Toinen pentu muistutti Naaliturkkia valkoisine turkkeineen ja mustine korvineen. Kurotin nuolaisemaan ensimmäisen pennun turkkia ja tunnistin sen naaraaksi. Olin jo tottunut kipuun, joten se ei enää tuntunut niin kovalta alkaessaan.
Viimein viimeinenkin pentu oli syntynyt. Se oli oranssi ja naaras, aivan kuin sisarensa. Toisena syntynyt pentu oli paljastunut kolliksi. Nyt kaikki kolme makoilivat kylkeäni vasten. Tunsin oloni väsyneeksi ja nuolaisin vielä sammalta, joka oli jo aika kuivunut. Suljin silmäni ja annoin lihaksieni rentoutua.
//Naali?
Hunajaviiksi, 20.04.2017
Olin päättänyt ratkaisun, jonka ansiosta Naaliturkki voisi seurata pentujen kasvamista. Tai tässä tapauksessa pennun, sillä antaisin kollin kumppanilleni Tuuliklaaniin. Naaliturkki ei ollut jäänyt kuuntelemaan minua, vaan oli nelistänyt pois hakemaan sammalta. Tiesin, että hänen oli paha olla, sillä kolli kaiketi kuvitteli, että veisin kaikki kolme pentuamme Varjoklaaniin. Huokaisin syvään ja kiersin kehoani tiiviimmin pentujen ympärille. Ulkona oli vieläkin kylmä, vaikka hiirenkorva oli jo pitkällä.
Viimein kuulin Naaliturkin saapuvan. Kohotin päätäni ja katsoin häntä lempeästi.
"Naaliturkki", naukaisin hiljaa. Valkea tuuliklaanilainen käänsi katseensa kuin pakotetusti silmiini.
"En tarkoittanut sammalta."
"Vaan mitä?"
Nuolaisin hellästi jokaisen pennun päälakea, ennen kuin jatkoin. En voisi itse kuvitellakaan, miten kamalaa olisi katsoa pentujen kasvua toisessa klaanissa.
"Tiedän, ettet halua katsoa sivusta pentujen kasvamista", maukaisin ja kosketin hännälläni Naaliturkin kylkeä. Hän kurtisti hiukan kulmiaan ja katsoi hämmentyneenä minuun.
"Haluat nähdä heidän kasvavan, etkö haluakin?" kysyin hymyillen. "Siispä annan kollipennun sinun hoteisiisi, vie hänet Tuuliklaaniin ja kasvata hänestä urhea ja jalo kissa klaanillesi."
//Naali? Pennut?
Hunajaviiksi, 10.03.2017
"Onko sinulla mitään tunteita minua kohtaan?" kysyin hennosti Naaliturkilta. Taivas oli jo pimentynyt ja tähdet tuikkivat kirkkaasti. Kuukin oli jo noussut, se oli melkein kokonainen. Pian olisi siis kokoontuminen. Odotin jännittyneenä Naaliturkin vastausta. Kolli katsoi vaivautuneena jonnekin ohitseni, mutta tuli lähemmäs minua.
"Selvitän sitä yhä. Älä ota tätä negatiivisesti. Olemme kuitenkin eri klaaneista. On jo suuri saavutus, että suostun toiseen tapaamiseen. Suostutko odottamaan, että pustyn vastata kysymykseesi?" Naaliturkki naukaisi. Nyökkäsin.
"Selvittelen itsekin vielä omia tunteitani. Tulen tänne huomenna aurinkohuipun jälkeen, se herättää vähemmän epäilyksiä. Sanon vaikka että menen keräämään jotain yrttejä", maukaisin. Naaliturkki näytti miettivän, mutta nyökkäsi sitten. Lähdin tunneliin ja sitä kautta Varjoklaanin reviirille. Tässä oli mennyt aivan liian pitkään, aivan liian pitkään! Toivottavasti Kaunokukka ei ollut huolissaan. Kuljin läpi Varjoklaanin soisen reviirin kohti leiriä. Menin sisäänkäynnistä läpi. Pari kissaa oli vielä ulkona, ja he katsoivat kummissaan minua. Juoksin parantajan pesälle. Kaunokukka hääräsi vielä yrttien luona. En ollutkaan huomannut, miten hän näytti vanhentuneen. Naaras istui väsyneesti maassa keskittyneenä.
"Kaunokukka, toin nämä kehäkukat", naukaisin. Kaunokukka käänsi kasvonsa minuun päin lempeästi.
"Voi, Hunajaviiksi minä löysin sitä itse kun hain kissanminttua", parantaja naukaisi. Mitäh? Kaikki tämä turhaan? Vaikka olihan se aika huvittavaa. Naurahdin hieman ja kerroin, miten olin vahingossa mennyt Tuuliklaanin reviirille. Jätin tietysti mainitsematta keskustelut Naaliturkin kanssa.
"Ja siellä minä olin koko päivän", naukaisin lopetukseksi. Kaunokukka nyökkäsi huvittuneena.
"No, kyllä nämäkin menevät käyttöön", mestarini sanoi.
"Ai niin, minullakin on sinulle kerrottavaa", hän naukaisi. Istuuduin kuuntelemaan.
"Huomaat varmaan, että olen käymässä vanhaksi ja... no, en pitkitä tätä enempää, muutan muutaman päivän sisällä klaaninvanhimpiin, ja sinusta tulee parantaja."
Suuni aukesi hämmästyksestä. Minusta parantaja?
"Tiedän, että olet täysin valmis parantajaksi, olet ollut jo pitkään. Mutta nyt, mennään molemmat nukkumaan, on jo myöhä", Kaunokukka naukaisi huolehtivaisesti. Asetuin makoilemaan omille sammalilleni. Huokaisin pitkään ja syvään. Viimein minusta tulisi parantaja! Sitten muistin Naaliturkin. Tulisiko hän paikalle huomenna? Mietin kollia myöhään yöhön asti. Sitten nukahdin levottomaan uneen.
Naaliturkki, 11.03.2017
"Selvitän vielä itsekin omia tunteitani. Tulen tänne huomenna auringonhuipun jälkeen, se herättää vähemmän epäilyksiä", Hunajaviiksu maukaisi minulle. Käänsin katseeni pois naaraasta. En ollut varma pystyisinkö enää tavata naarasta. Saati edes katsoa Varjoklaanin parantajaoppilasta silmiin.
"Sanon vaikka meneväni keräämään yrttejä", kissa maukui vielä ja odotti vastaustani. Mietin hetken aikaa mitä tekisin, mutta nyökkäsin hitaasti naaraalle. Katsoin kuinka Hunajaviiksi juoksi yrttien kanssa Varjoklaanin reviirille ja katosi. Katsoin turhautuneena maassa lojuvia yrttejä.
"Vie ne Ruusupiikille, hän saattaa tarvita niitä", Hunajaviiksen sanat muistuivat mieleeni. Pieni kyynel vierähti maahan, mutta otin yrtit suuhuni. En itkenyt surusta, enkä onnesta. Se taisi olla hyvästien kyynel. En tulisi enää koskaan saamaan samaa yhteyttä tuohon aaraaseen kuin olin tänään saanut. En vain saisi. Juuri sillä hetkellä kun Hunajaviiksi juoksi pois, ymmärsin ettei meistä tulisi mitään.
Tassuttelin hitaasti leiriin. Katsoin jo normaalilla ilmeelläni muita kissoja leirissä. Ketään ei oikeastaan kiinnostanut missä olin tai mitä olin tehnyt. Kävelin suoraan parantajan pesälle.
"Tässä", maukaisin lyhyesti ja pudotin yrtit maahan. Ruusupiikki kääntyi ympäri ja katsoi minua ihmeissään.
"Mistäs nyt tuulee?" parantaja kysyi.
"Ei mistään. Hunajaviiksi käski antaa aiemin keräämänsä yrtit sinulle", mutisin hiljaa. Ruusupiikki katsoi minua syvästi epäilen.
"Oletko varma, ettet halua puhua siitä mikä mieltäsi vaivaa?"
"Aivan varma", napautin tylisti ja käännyin ympäri ja poistuin pesästä. Asetin leirin reunalle sukimaan itseäni ja yritin etsiä katseellani Toivotassua. Tahtoisin puhua entisen oppilastoverini kanssa.
// Toivo tai joku muu?
Hunajaviiksi, 11.03.2017
Heräsin aamulla auringonpaisteeseen. Kaunokukka istuskeli pesän suulla ja katsoi hymyssä suin Sarapennun ja Neilikkapennun leikkiä. Istahdin mestarini viereen auringon lämpöön.
"He ovat suloisia", naukaisin Kaunokukalle. Naaras nyökkäsi lempeästi.
"Olit sinäkin suloinen pentuna. Muistan, kun emosi kuoli, ja halusit oppilaakseni."
Hymyilin hänelle. Kaunokukka oli ollut minulle kuin emo, jonka olin menettänyt liian varhain.
"Olethan sinä edelleen aika suloinen", parantaja naukaisi. "Joku kolli saattaisi kiinnostua sinusta."
Katsoin parantajan ilkikurisiin silmiin ja näpsäytin hänen kylkeään hännälläni.
"Minä taas en ole kiinnostunut kolleista", maukaisin. *Paitsi ehkä yhdestä*, tuumin omassa mielessäni.
"Miten olisi Mietesielu? Voisitte sopia toisillenne", Kaunokukka naukaisi pilke silmässään.
"Ei kiitos", naurahdin ja pujahdin parantajan pesään. Aurinkohuipun jälkeen tapaisin Naaliturkin. Pysähdyin hetkeksi miettimään. Mitä olin tekemässä? Oliko minulla muka oikeasti tunteita kollia kohtaan? Miksi olin sanonut hänelle sellaista? Pudistin päätäni. Joka tapauksessa minun pitäusi mennä sinne. Katselin yrttien siistiä rivistöä. Purasruohoa oli vähiten, voisin hakea sitä. Tai ainakin sanoa hakevani.
//jatkan ite
Hunajaviiksi, 11.03.2017
Menin taas Kaunokukan luo. Naaras oli tulossa sisään.
"Voisin hakea purasruohoa", tarjouduin. Kaunokukka katsahti yrtteihin.
"Niin tosiaan voisit", parantaja naukaisi. "Ja tällä kertaa yritä olla eksymättä toisten klaanien reviireille!"
Minua hävetti kamalasti, mutta olin luvannut mennä. Lähdin siis leiristä ja kuljin Varjoklaanin reviirin soiden poikki. Silmiini osui purasruohoa, ja nappasin sitä mukaani. Oli ihanaa, miten lehtikato hiljalleen taittui viherlehdeksi. Pian olisi ihanan lämmintä. Saavuin ukkospolun reunalle. Hirviö kiisi ohitseni aivan yllättäen, ja säikähtäneenä kaaduin taaksepäin. Yrtit lensivät suustani maahan. Nousin ylös ja ravistelin lumet turkistani. Poimin kasvit nopeasti. Nyt aurinko oli huipussaan, olin luvannut Naaliturkille tulevani aurinkohuipun jälkeen. Menin tunnelin suulle. Vielä voisin perääntyä. Eikä kolli ehkä tulisikaan. Huokaisin. Minun oli mentävä, vaikka ainoastaan nähdäkseni, tulisiko Naaliturkki. Kuljin pimeässä tunnelissa kohti Tuuliklaanin reviiriä. Pysähdyin melkein tunnelin suulla. Siellä okisi turvallisempaa, jos Naaliturkki ei vaikka tulisikaan. Partiot eivät ainakaan llytäisi minua täältä. Toivittavasti. Istuuduin kostean aineen päälle ja odotin.
//Naali?
Naaliturkki, 14.03.2017
Katsoin vaitteliaan Toivotassun saapumista leiriin. En halunnut heti juosta naaraan luokse ja anella tuolta anteeksiantoa. Mikäli entinen oppilastoverini päättäisi olla antamatta anteeksi, hyväksyisin sen kyllä. Katsoin kuinka naaras kävi hakemassa jäniksen tuoresaaliskasasta ja ryhtyi aterioimaan. Katsoin myös hetken ajan taivaalle.
*Auringonhuippu, minun täytyy pian mennä*, ajattelin nopeasti. Hölkkäsin kepein askelin Toivotassun luokse.
"Toivotassu!" huudahdin ja katsoin oppilasta. Naaras kääntyi katsomaan minua paheksuvasti ja jatkoi syömistään. Astelin suoraan naaraan silmien eteen ja istuin.
"Mitä nyt?" tuo murahti syömisen välistä.
"Halusin vain sanoa, että olen pahoillani", maukaisin tyynesti Toivotassulle. Naaras ei vastannut minulle mitään. Tuo vain jatkoin syömistä. Nyökkäsin nopeasti ja nousin ylös.
"Ymmärrän kyllä", maukausin hiljaa ja kävelin pois oppilaan luota.
*Taisin todella loukata tuon tunteita*, mietin samalla, kun poistuin leiristä. Otin suunnan kohti tunnelia, jossa minun oli määrä tavata Hunajaviiksi. Tahdoin tietää mitä Varjoklaanin parantajaoppilas oikein nyt ajatteli. En ollut enää varma mistään. Nelistin reviirimme poikki ja katsoin tunnelin suuta. Muutaman kerran vilkaisin ympärilleni, jottei kukaan näkisi minua. Huomasin hahmon liikkuvan tunnelissa ja heilautin toiveikkaana häntääni. Tassuttelin sisään varjoiseen tunneliin ja kohtasin Hunajaviiksen hymyilen.
"Hei", maukaisin kollimaisesti hymyilen.
"Uskalsit tulla", maukaisin. Äänessäni oli hieman rasittava omahyväinen ääni, mutta en välittänyt.
// Hunaja?
Naaliturkki, 08.03.2017
Katsoin hiljaa, kuinka Toivitassu asteli ensille pensaikosta. Naaras näytti hyvinkin nolostuneelta, eikä ollut varma mitä sanoisi. Kallistin päätäni kummissani ja odotin jonkinlaista selitystä.
"Oikeasti... anteeksi", Toivotassu takerteli. Katsoin yllättävän ymmärtäväisesti entistä oppilastoveriani. Naaras katsoi vuirotellen meitä molempia ja yritti löytää sanoja.
"En tarkoittanut sitä", tuo maukui pahoitellen ja kääntyi ympäri. Katsoin hämmentyneenä tuon perään.
*Ei kai kukaan nyt pahallaan vakoilisi kissoja, jotka juttelivat keskenänsä?* ajattelin hetken ajan, mutta oikeat periaatteeni kiistelivät keskenäni. Kissat vakoilivat toisiaan välillä tarkoittamatta mitään, mutta pieni viha Toivotassua kohtaan kohahti sisälläni.
*Miksi hän vakoili meitä?* ajattelin lievästi raivostuneena. Olisin tahtonut kysyä oppilaalta syytä vakoiluun, mutta tuo näytti aivan tarpeeksi loukkaantuneelta, joten pidin suuni kiinni.
"Ei se mitään", Hunajaviiksi maukui nopeasti Tuuliklaanin oppilaalle. Toivotassu kääntyi kuitenkin vielä meitä kohden ja oli sanomassa jotakin.
"Te ette tule koskaan tietämään tunteistani mitään!" Toivotassu huusi ja juoksi pian pois. Jotenkin ilmaan jäi surumielinen tunnelma ja katsoin hetken ajan tassuihini.
*Ei kai tuo ollut mitä luulen?*
"Mitä tuo oli?" Hunajaviiksi kysyi minulta ja nostin jälleen katseeni. Kohautin nopeasti lapojani ja katsahdin vielä Toivotassun perään.
"En tiedä", huokaisin ja käänsin pääni kohti Hunajaviikseä.
"Kuule, minun täytyy mennä. Kerro Toivotassulle, että olen pahoillani, jos tein jotakin väärin", Hunajaviiksi maukui pahoittelevasti. Katsoin kuinka parantaja suuntasi kohti tunnelia, mutta kääntyi vielä.
"Tuota... Voisimmeko vielä tavata? Täällä?" parantajaoopilas kysyi minulta. Olin itse repeämässä kahteen suuntaan, mutta nyökkäsin. Eräs ajatus tuli minun mieleeni ja olisin tahtonut huutaa sen ääneen.
"En tiedä tahdonko palata. Toivotassu loukkaantui melko pahasti ja hän on ainoa ystäväni", maukaisin hieman apeana.
"Nyt menetin hänetkin..."
Katseeni vaelsi tunnelin seinämillä ja huomasin maassa odottavat yrtit. Katseeni nauliutui kuitenkin Hunajaviikseen. Avasin suuni ja päästi esille tuskallisen huokauksen.
"Ota minut mukaasi. Tahdon uuden aloituksen. En kestä nähdä loukkaantunutta klaanitoveriani."
// Hunaja?
Hunajaviiksi, 08.03.2017
"En tiedä tahdonko palata. Toivotassu loukkaantui melko pahasti ja hän on ainut ystäväni. Nyt menetin hänetkin...", Naaliturkki naukaisi. Tunsin myötätuntoa kollia kohtaan. Mistä Toivotassu oli suuttunut? Ja mitä hän oli puhunut tunteistaan? Sisälläni kuohahti. Oliko hän rakastunut Naaliturkkiin? Minusta tuntui oudon mustasukkaiselta. Naaliturkki katsoi minuun ja päästi tuskallisen huokauksen.
"Ota minut mukaasi. Tahdon uuden aloituksen. En kestä nähdä loukkaantunutta klaanitoveriani", kolli naukaisi. Katsoin hämmentyneenä häneen. Mitä tuo tarkoitti?
"Mukaan.. Varjoklaaniinko?" kysyin epäuskoisena. Pudistin päätäni ja yritin selvittää ajatuksiani.
"Näin yhtäkkiä?"
Naaliturkki oli vain hiljaa ja näytti miettivän jotain. Huokaisin hiljaa. Ei se näin toiminut, ei hänellä ollut mitään hyvää syytä vaihtaa klaania. Vain jokin riita Toivotassun kanssa.
"Naaliturkki", naukaisin ja menin lähemmäs kollia, "ei asioita hoideta näin, pakenemalla. Sinun on selvitettävä asia Toivotassu kanssa. Ajattele tulevaisuuttasi Tuuliklaanissa."
Kolli katsoi minuun, mutta en saanut hänestä mitään luettua.
"Vaikka olisinkin pitänyt siitä, jos tulisit", naukaisin hiljaa. Kosketin hänen lapaansa hännälläni.
// Naali?
Naaliturkki, 08.03.2017
Kohtasin aivan varmana Hunajaviiksen hämmentyneen katseen. En ollut itsekkään aivan varma tarkoitinko sanojani vai ei. Olin vain hetkeksi unohtanut, että Hunajaviiksi kuului eri klaaniin ja kaikki mitää luulin edes hetken ajan olleen välillämme, katosi.
"Mukaani? Varjoklaaniin...?" Hunajaviiksi maukui hämmentyneenä. En pystynyt vastaamaan naaralle heti
En edes tiennyt, kuinka minun pitäisi vastata tuolle. Pysyin vain aivan vaitonaisena, paljastamatta yhtään mitään sisimmistä tunteistani hunajaviikselle.
"Näin yhtäkkiä?" Hunajaviiksi pudisteli päätään.
"Naaliturkki", naaras huokasi ja asteli lähemmäs minua, "ei tämä näin toimi. Klaanin vaihtamiseen on yleensä hyvä syy. Ei sitä vaihdeta yhden kissan kiistan takia."
Hunajaviiksen sanat upposivat syvälle sisimpääni, vaikka tiesin naaraan olevan oikeassa. Varjoklaanin kissa sipaisi hännällään lapaani. Katsahdin nopeasti naaraan häntää, mutta käänsin pian pääni pois tuosta.
"Vaikka olisinkin pitänyt siitä, että tulisit", tuo maukui hiljaa. Jotkut sanat olivat pistäneet minua ja välillemme oli kasvanut muuri. Todellisuus iski vasten kasvojani.
"Tiedän", maukaisin hiljaa.
"Mutta myös sinä tiedät sen, että välillämme tulee olemaan ainiaan muuri, joka ei anna meidän päästä toiselle puolelle", maukaisin synkästi ja tassuttelin yrttien luokse. Nostin ne hitaasti suuhuni, mutta pidin katseeni Hunajaviiksessä.
"Voimme nähdä toisiamme vain jos olemme samassa klaanissa. Jos olemme erillämme, joku muu ehtii edellemme."
Äänessäni oli pisteliäs sävy ja toivoin sanojeni saavan Hunajaviiksen ajattelemaan tarkemmin.
// Hunaja?
Hunajaviiksi, 08.03.2017
"Voimme nähdä toisiamme vain jos olemme samassa klaanissa. Jos olemme erillämme joku muu ehtii edellemme", Naaliturkki naukaisi äänessään pisteliäs sävy. Huokaisin syvään. Halusin nähdä tuota kollia, halusin olla edes välillä hänen kanssaan. Tiesin, että siten vaarantaisin paranatajaoppilaan asemani, mutta en voinut vain unohtaa häntä. En vain halunnut päästää häntä lähtemään. Koko asia tuntui niin typerältä, mitään ei ollut varsinaisesti tapahtunut, ja yhtäkkiä olin vain rakastunut häneen.
"Mutta minä haluan nähdä sinua, vaikka olemmekin eri klaaneissa", naukaisin. "Kenenkään ei tarvitsisi tietää."
Naaliturkki näytti hämmentyneeltä.
"Miksi haluat nähdä minua?" kolli kysyi. Nyt minun oli pakko kertoa, en voisi pitää sitä enää sisälläni. Aivan sama mitä hän ajattelisi.
"Tämä tuntuu oudolta, niin oudolta. Mutta heti kun tapasin sinut, pidin sinusta. Jollain oudolla tavalla. En välitä siitä, mitä sinä ajattelet, kun kerron tämän sinulle. Mutta olen rakastunut sinuun (mi-mitä... se on tuntenu Naalin ehkä tunnin... :D - Auris 25.06.2020) ", naukaisin ja painoin häpeissäni pääni. "Tiedän, olen typerä, mutta kerro minulle, Naaliturkki, mitä sinä tunnet minua kohtaan? Vai tunnetko mitään?"
Istuuduin lumiseen maahan ja odotin kollin vastausta. Vastasi hän mitä tahansa, minun kai olisi unohdettava hänet. Vaikka en haluaisi.
//Naali? :3
Naaliturkki, 09.03.2017
En ollu varma mitä minun pitäisi sanoa. Pieni kylmä ilme välittyi silmistäni Hunajaviikseen. Tarkoituksenani ei varsinaisesti ollut naaraan loukkaaminen, mutta tosiasiat oli vain vaikeaa hyväksyä. Huokasin hiljaa ja katsahdin ylös. Taivas oli jo tumma ja siellä välkehteli pienoisia tähtiä.
*Minun pitäisi jo mennä*, ajattelin. Hetken ajan kaduin lähteneeni saattamaan Hunajaviikseä. Tuolla äsköisellä hetkellä välillemme kasvoi aita, jota ei noin vain kierrettäisiin.
"Mutta minä haluan tavata sinut, vaikka olemmekin eri klaaneissa", Hunajaviiksi maukui yhtäkkiä. Naaraan sanat yllättivät minut. En ollut varautunut noihin sanoihin.
"Kenenkään ei tarvitsisi tietää."
Katsoin pitkään arvioiden Hunajaviikseä. Mitä tuohon nyt sanoisi?
"Miksi haluat nähdä minua?" kysyin hieman koppavasti ja osittain syyttävästi. Katsahdin nopeasti tassuihini, koska en oikeasti tarkoittanut sanojani niin kuin sanoin ne. Oikea luonteeni alkoi tulla vähitellen esille. Aloin muistaa olevani Tuuliklaanin kissa.
*En minä pystyisi koskaan lähteä Varjoklaaniin!* ajattelin kauhuissani. Katseeni kei kuitenkaan missään vaiheessa poistunut tuosta kauniista Varjoklaanin parantajaoppilaasta.
*Vai voisinko?*
Pian Hunajaviiksi kuitenkin avasi suunsa. Saisin vihdoin vastaukseni kysymykseeni.
"Tämä tuntuu oudolta, niin oudolta. Mutta heti kun tapasin sinut, pidin sinusta. Jollain oudolla tavalla. En välitä siitä, mitä sinä ajattelet, kun kerron tämän sinulle. Mutta olen rakastunut sinuun", naaras maukaisi. Tuo painoi päänsä häpeissään tassuihinsa. Suuni aukeutui ihmetyksestä ja yrtit putosivat maahan. Ymmärsin näyttäneeni idiootilta, joten kahmaisin yrtit suuhuni jotta voisin vältellä puhumista mahdollisimman pitkään. Toivoin vain, ettei naaras kysyisi minun pelkäämääni kysymystä. Se saattaisi tulla milloin vain. Puristin hampautani tiukemmin yrttien ympärille jännittyneenä.
"Tiedän, olen typerä, mutta kerro minulle, Naaliturkki, mitä sinä tunnet minua kohtaan? Vai tunnetko mitään?" Hunajaviiksi maukui. Puraisin kasveja liian lujaa ja muutama katkesi keskeltä ja putosi maahan. Pudotin suosiolla kaikki muutkin yrtit maahan, jotta en tuhoaisi niitä.
*En pysty vastaamaan Hunajaviikselle!* ajattelin epätoivoisena. Kyopaisin hieman maata ja hautasin rikki menneet kasvit lumen alla. Siirsin kuitenkin ehjät hieman kauemmas. Voisin yhä viedä ne Ruusupiikille, jos parantaja vain katsoo ne käyttökelvollisiksi.
"Naaliturkki?" Hunajaviiksi kysyi ihmeissään. Nostin pääni hajamielisenä tuhoutuneista yrteitä.
"Niin?" maukaisin muka tyhmänä.
"Onko sinulla mitään tunteita minua kohtaan?"
Katsoin vaivautuneena ohi Hunajaviiksestä, mutta astelin lähemmäs naarasta.
"Selvitän sitä yhä. Älä ota tätä negatiivisesti. Olemme kuitenkin eri klaaneista. On ji suuri saavutus, että suostun toiseen tapaamiseen. Suostutko odottamaan, että pystyn vastata kysymykseesi?"
// Hunaja?
Naaliturkki, 07.03.2017
"Varmasti teen niin. Olin typerä kun keräsin yrttejä ilman lupaa", Hunajaviiksen sanat yllättivät minut.
*Naaras myönsi nyt vasta tehneensä väärin? Kuulinko oikein?* ajattelin ihmeissäni. Katseeni vaelsi taas leirissä. Ehkä Varjoklaanin parantajaoppilas ymmärsi olevansa alakynnessä klaanimme leirissä. Ehkä tämä kaikki olikin vain jotakin taktikointia. Kohautin vain lapojani ja siirsin katseeni naaraaseen.
"No, saatathan sinä minut rajalle? Vai joku muu?" Hunajaviiksi kysäisi.
*Onko minulla vaihtiehtoja?* ajattelin nopeasti. Ei ketään tässä leirissä kiinnostanut Hunajaviiksen saattaminen, kunhan tuo vain poistuisi reviiriltä.
"Minäpä kai", maukaisin hieman vastahakoisesti. Loin nopean katseen muihin kissoihin, mutta kukaan ei edes katsonut meihin päin. Lähdin nopeasti pois leiristä Hunajaviiksi kannoillani. Suuntasin rauhassa kohti Varjoklaanin ja Tuuliklaanin rajaa.
Hidastin tunnelille päästyämme ja käänsin katseeni Hunajaviikseen. Naaras tassutteli lähemmästunnellia ja huomasi joitakin yrttejä maassa, joita oli aikaisemmin poiminut.
"Veisitkö nämä Ruusupiikille? Hän saattaisi tarvita niitä", naaras maukaisi ja pudotti yrtit eteeni. Hunajaviiksi kulki kohti tunnelia, mutta pysähtyi äkisti.
"Tiedätkö... olet aika mukava", naaras maukaisi yllättäen. Katsoin tuota kummissani.
"Oletko varma, että puhut juuri nyt oikealle kissalle?" maukaisin hieman kummissani.
"Puhut juuri nyt sille Tuuliklaanin soturille, joka oli vähällä raapia turkkisi. Ja nyt sanot, että olen mukava?"
En ole koskaan ymmärtänyt naaraita, mutta nyt vielä vähemmän.
"Mikä sai sinut muuttamaan yhtäkkiä mielipidettäsi, Hunajaviiksi?"
// Hunaja? Sori pätkä
Hunajaviiksi, 07.03.2017
"Mikä sai sinut muuttamaan yhtäkkiä mielipidettäsi, Hunajaviiksi?"
Tunsin sydämeni tykyttävän kiivaasti rinnassani. Mitä tuohonkin nyt pitäisi vastata? En ollut itsekään varma, miksi ajattelin hänestä nyt tällä tavalla. Enkä ollut varma, mitä nytkään tunsin. Pidin hänen luonteestaan, kaikesta hänessä. Aivan yhtäkkiä. Tuhahdin hiljaa ja käännähdin pois päin. Mitä minä sanoisin? En ollut varma tunteistani, en saanut omista ajatuksistani mitään selkoa. Ja entä jos hän ajattelisi, että olisin vain joku outo kahjo? Käännähdin kolliin päin. Mielipiteeni hänestä oli tosiaan oudosti muuttunut. Vai olinko koko ajan ajatellut näin? Käännyin taas Naaliturkkiin päin.
"En tiedä", naukaisin hiljaa. Katsoin nolostuneena maahan. Tiesin, että hän varmasti inhosi minua. Ja miksi ei? Olin toisen klaanin parantajaoppilas, joka oli tullut epäilyttävästi oman klaanin reviirille hakemaan yrttejä. Hautasin tunteeni syvälle ne unohtaen ja katsoin vakaana edessäni seisovaa soturia.
"Sinä taas vihaat minua. Mutta kyllä minä ymmärrän", sanoin. Olin kuulevinani kahinaa läheisestä pensaikosta.
//Naali tai Toivo?
Naaliturkki, 07.03.2017
Katsoin pitkään odottavasti Hunajaviikseä. Myönnän kyllä kysyneeni melko hankalan kysyksen, johon tuskin aivan heti keksisi minkäänlaista vastausta. En minä itsekään olisi osannut vastata suoranaisesti omaan kysykseeni. Pidin kuitenkin odottavan katseeni naaraassa, sillä tuo selvästi mietti mitä vastaaisi. Hän ei siis ollut ainakaan kokonaan viennut.
"En osaa sanoa", Hunajaviiksi vastasi. Toisaalta olin hieman pettynyt naaraan vastaukseen. Oletin, että hänellä olisi ollut oikeasti jotakin perusteluja. Olin kuitenkin sähissyt tuolle rajalla jonkin aikaa sitten ja miltein käynyt tuon kimppuun. Ellet Toivotassu olisi tullut paikalle, mitä olisikaan tapahtunut?
"Mutta sinä taidat itse inhota minua, joten...", Hunajaviiksi maukui hieman tönkösti. Kallistin kummissani päätäni ja harkitsin hetken ajan mitä sanoisin. Naaraassa oli luonnetta ja temperamentti oli kohdallaan. Hän ei ollut luovuttaja, mutta omasi kuitenkin kultaisen sydämen jossakin turkkinsa alla.
"Vihaanko sinua?" toistin hämmästyneenä. Hunajaviiksi nyökkäsi nolostuneena
"Ei hätää, ymmärrän kyllä..." Hunajaviiksi maukui tähän väliin. Pudistelin päätäni ja astelin lähemmäs Varjoklaanin parantajaoppilasta.
"Ei, minä en vihaa sinua", maukaisin hiljaa.
"Siinä tapauksessa varmasti halveksit minua", Hunajaviiksi napautti päättäväinen ilme kasvoillaan. Kurkotin aivan Hunajaviiksen korvan taa.
"En", kuiskasin nopeasti ja vetäydyin yrttien luokse kuullessani rapinaa.
"Mitä sitten ajattelet minusta?" Hunajaviiksi maukui ilmeettömänä ja odotti vastausta.
"Minä pidän...", aloitin lauseeni ja pidin kiusallani tauon lauseessani kiusatakseni hieman Hunajaviikseä, "...sinua kiinnostavana."
"Olet omalla tavallasi mystinen ja kiehtova", iskin kollimaisesti silmää. Pusikon rapina häiritsi minua syvästi.
"Oletko samaa mieltä, ettei tuo ole tuuli vaan pusikossa rapisteleva Toivotassu?" kysyi nopeasti Hunajaviikseltä ja siirsin katseeni pensaikkoon.
"Haistoin sinut jo kaukaa. Olet myötätuulessa!" huusin pilkkua viilaten Toivotassulle ja toivoin tuon astemevan rehdisti esille.
// Hunaja? Toivo?
Toivotassu, 07.03.2017
Olin nyt kuullut jokaa ikisen sanan mitä nuo kaksi kissaa olivat sanoneet toisilleen. Sydäntäni pisti ja silmäkulmastani tippui maahan pari kyyneltä. Nielaisin kuuluvasti. Koitin olla hiljempaa.
"Oeltko samaa mieltä ettei tuo ole tuuli vaan pusikossa rapisteleva Toivotassu?" Naaliturkki kysyi Hunajaviikseltä. Ärähdin. Miksi juuri nyt heidän piti huomata minut? Pyydin tassullani kyyneleet poskiltani.
"Haistoin sinut jo kaukaa. Olet myötätuulessa!" Naaliturkki huusi. Huokaisin ja nousin ylös astellen kaksikon luokse. Minua nolotti ihan hirveästi. Korvan nipukkani taisivat olla tulessa.
"Oikeasti... anteeksi", änkytin ja katsoin molempia kissoja. Miten olin saattanut tehdä niin! Hyi minua.
"En tarkoittanut sitä", naukaisin ja käännyin pois päin kaksikosta. Kurkkuani poltteli. Tunsin että kohta tulisi paljon kyyneliä. Koitin nieleskellä ja pidätellä kyyneliä mutta turhaan. Käännyin vielä kahteen kissaan päin.
"Te ette tule koskaan tietämään tunteistani mitään!" kirkaisin huudon ja lähdin juoksemään nummilla yhä kauemmas noista kahdesta. Minusta tuntui niin pahalta. Naaliturkin mielestä Hunajaviiksi oli kiinnistava. Hymähdin.
"Enkö minä kelpaa kellekään!" kiljuin ja juoksin ja juoksin. Hwngästyin kauheasti ja pysähdyin. Haukoin henkeä. Sydämeni sykytti rinnassani ja tuntui kuin se olisi tullut pian ulos. Nieleskelin ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani alas lumiselle maalle. Tuhisin. Oli kylmä.
//Naali? Hunaja? xdd
Hunajaviiksi, 07.03.2017
"Olet omalla tavallasi mystinen ja kiehtova", Naaliturkki naukaisi iskien silmää. Nyt olin hämmentynyt, mitä tämä tarkoitti? Mystinen ja kiehtova...
"Oletko samaa mieltä, ettei tuo ole tuuli vaan pusikossa rapisteleva Toivotassu?" Naaliturkki kysyi. Kuuntelin viereisen pensaan rapinaa.
"Haistoin sinut jo kaukaa. Olet myötätuulessa!" kolli huikkasi. Pian näin Toivotassu astelevan luoksemme.
"Oikeasti... anteeksi", naaras naukaisi. "En tarkoittanut sitä."
Toivotassu kääntyi pois minusta ja Naaliturkista päin.
"Ei se mitään", naukaisin nopeasti. Yhtäkkiä Toivotassu käännähti meihin päin.
"Ette tule koskaan tietämään tunteistani mitään!" naaras huusi kirkaisten. Sitten hän lähti juoksemaan pois. Minusta tuntui pahalta, vaikka en tiennyt, mikä hänelle oli tullut. Olinko tehnyt jotain väärin? Katsahdin kummaksuen Naaliturkkiin päin.
"Mitä tuo tarkoitti?" naukaisin. Kolli kohautti olkiaan.
"En tiedä."
Olisin halunnut seurata Toivotassua ja yrittää lohduttaa häntä ja selvittää asian, mutta minua kaivattiin jo varmasti leirissä.
"Kuule, minun pitää lähteä. Kerro Toivotassulle, että olen pahoillani jos loukkasin häntä jotenkin", naukaisin Naaliturkille. Menin jo tunnelille päin, mutta halusin vielä kysyä yhtä asiaa.
"Kuule... voitaisiinko me tavata joskus? Täällä?"
//Naali?
Naalitassu/-turkki, 06.03.2017
Katsoin mulkoilen Hunajaviikseä. Kylmä katseeni kävi välillä myös Toivotassussa. En kuitenkaan tarkoittanut katsettani pahalla Tuuliklaanin oppilasta vastaan. Minulla ei ollut mitään häntä vastaan, mutta Hunajaviiksestä en ollut samaa mieltä. Toivotassua ei kuitenkaaan näyttänyt Hunajaviiksen seura häiritä, sillä tuo otti rohkeasti askelia kohti Varjoklaanin parantajaoppilasta.
"Mihin kehäkukkaa käytetään?" Toivotassu kysyi kiinnostuneena.
"Niitä käytetään haavoihin. Turehdyttää verenvuodon ja parantaa tulehtumia", Hunajaviiksi selosti. Naaraan äänessä olipieni ripaus ylimielisyyttå, mutta Toivotassu ei näyttänyt huomanneen sitä lainkaan. Hunajaviiksi taas keskittyi etsimään lähistöltä lisää kehäkukkaa. Ajatuskin muista kissoista hiippailemasta klaanimme reviirillä sai karvani pystyyn. Hunajaviiksen katse kuitenkin muuttui viekkaaksi ja syvästi minua ärsyttäväksi.
"Mitä nyt?" tiukkasin naaraalta. En välittänyt siitä kuinka typerältä näytin, ainakin puolustin klaaniani.
"Voisitteko viedä minut parantajanne luokse? Hän voi varmasti antaa minulle yrttejä", Hunajaviiksi heitti viekkaana. Kynteni upposivat ärtyneenä maahan. Tuo tästä vielä puuttuikin! Katsoin epäilävä katse kasvoillani kohti Toivotassua.
"Äh, älkää nyt, mitä minä voisin tehdä? Voisin toimittaa nämä Ruusupiikille", Hunajaviiksi maukui ja osoitti hännällään kehäkukkien kasaa. Annoin kynsieni valua takaisin sisään tassuihini. En siksi, että hyväksyisin vieläkään Hunajaviiksen matelemista reviirillämme, vaan siksi että Toivotassun seura rauhoitti minua jonkin verran.
"Minä todella tarvitsen ne kukat!" Varjoklaanin parantajaoppilas maukui anoen. Katseeni vaelsi taas Toivotassun. Pudistin hitaasti päätäni ja katsoin uhmaten Toivotassuun. Naaras ei kuitenkaan katsonut minua vaan Hunajaviikseä.
"Hyvä on, me viemme sinut Tuuliklaanin leiriin jos lupaat käyttäytyä!" Toivotassu maukui tyynesti.
"Mutta -", aloitin vastalauseeni, mutta Toivotassun häntä tukki suuni. Oli lähellä, etten ärtymykseni takaa purrut häntää. Toivotassu nojautui minua kohden.
"Ei se mitään haittaa", naaras kuiskasi korvaani. Nyökkäsin hitaasti, mutta pörhistin kuitenkin turkkiani epäluuloisena.
"Noh, mennään", Toivotassu maukui reippaasti. Jättäydyin tahallani muista jälkeen, sillä tahdoin tarkkailla Hunajaviikseä rauhassa.
Päästyäni leiriin kuulin heti Liitotähden kutsuhuudon. En jaksanut keskittyä enää Hunajaviikseen tai Toivotassuun. Täällä olisi monta muutakin kissaa, jotka ehtisivät katsoa Varjoklaanin kissan perään. Puikkelehdin kissojen välistä lähelle mestariani.
"Mitä nyt tapahtuu?" kysyin Multakynneltä. Mestarini katsoi minua ihmeissäni.
"Minähän sanoin Liitotähdelle, että olit jossakin päin leiriä", mestarini maukui huvittuneena.
"Itseasiassa-", aloitin, mutta Liitotähti keskeytti minut jälleen.
"Olemme kaikki kokoontuneet julistamaan yhden oppilaan pääsyä soturiksi. Naalitassu, astuisitko eteeni?" Liitotähti maukui. Katsoin yllättyneenä mestariani ja astelin lähemmäs päällikköä.
"Minä, Liitotähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään kasvonsa tämän oppilaan puoleen. Hän on opiskkellut ahkerasti oppiaksenne teidät jalot taitonsa ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Naalitassu, lupaatko suojella klaania henkesi edestä?" Liitotähti maukui juhlallisesti ja suuntasi katseensa minuun.
"Lupaan", maukaisin ja nyökkäsin päällikölle.
"Siinä tapauksessa annan sinulle soturi nimesi. Tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Naaliturkki. Tuuliklaani arvostaa sinun nopeuttasi ja nokkeluuttasi ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi."
Liitotähti kurotti koskemaan päälakeani. Nuolaisin kunnioittavasti päällikkömme lapaa ja katsoin tätä kiitollisena.
"Naaliturkki! Naaliturkki! Naaliturkki!" klaanin huudot kaikuivat leirissä.
// Toivo? Hunaja?
Hunajaviiksi, 07.03.2017
Menimme leiriin sisään. Kissat katsoivat minua vähän kummaksuen, mutta ilmeisesti meneillään oli jotain muuta, joka vei heidän huomionsa. Leirin keskellä suuren kiven päällä seisoi ilmeisesti klaanin päällikkö. Kurtistin kulmiani. Missä Ruostetähti oli? No, se oli klaanin oma asia, josta he varmasti kertoisivat seuraavassa kokoontumisessa. Tunnistin päällikön Liitohännäksi, nykyään hän oli siis Liitotähti. Päällikkö kutsui kisat klaanikokoukseen. Oli erittäin kiusallista olla toisen klaanin kokouksessa asiallusena, joten hipsin pesälle, josta huokui tuttua yrttien tuoksua. Pesän ovella melkein törmäsin Ruusupiikkiin.
"Oi, anteeksi, minun -", hänen lauseensa jäi kesken kun naaras tunnisti minut. "Hunajatassu? Mitä teet täällä?"
Nuolaisin hajamielisesti rintaani. Ruusupiikki katsahti aukiolle.
"Katson, mitä tapahtuu ja sitten jutellaan", parantaja sanoi hymyillen. Istahdin parantajan pesään, mutta katsoin kiinnostuneena aukiolle. Nyt Naalitassu oli astellut Liitotähden eteen. Häntähän nimitetään!
"Minä, Liitotähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen teidän jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Naalitassu, lupaatko suojella klaania henkesi edestä?"
"Lupaan", Naalitassu vastasi.
"Siinä tapauksessa annan sinulle soturinimesi. Tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Naaliturkki. Tuuliklaani arvostaa sinun nopeuttasi ja nokkeluuttasi, ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi."
Liitotähti kosketti Naaliturkin päälakea ja tuore soturi nuolaisi kunnioittavasti päällikön lapaa.
"Naaliturkki! Naaliturkki! Naaliturkki!" klaani hurrasi, ja huomaain itsekin huutaneeni Naaliturkin nimeä kerran. Sitten Ruusupiikki tuli luokseni.
"No niin. Tarvitset kai jotakin varastoistani?"
Nyökkäsin hänelle.
"Tarvitsisin kehäkukkaa, sitä ei ole Varjoklaanin reviirillä. Nämä poimin teidän reviiriltänne, anteeksi", naukaisin ja pudotin kehäkukat maahan. Ruusupiikki nyökkäsi lempeästi ja poimi yrtit maasta.
"Ota tästä jonkin verran. Tuuliklaanin reviiriltä sitä löytyy kyllä", paranatajanaaras naukaisi. Nyökkäsin kiitollisena ja poimin suullisen kukkia.
"Kiitoksia paljon", naukaisin naaraalle vielä. "Ja olen muuten Hunajaviiksi nyt."
"Ei kestä. Ja onnittelut parantajanimestä!"
Kuljin takaisin leirin aukiolle. Nyt tunsin kaikkien katsovan minua. Joku ruskea soturi tuli luokseni.
"Mitä teet leirissämme?"
Pyörittelin käpälääni maassa. Sitten ryhdistäydyin, olihan minulla oikeus tulla tänne.
"Tulin hakemaan tarvitsemiani yrttejä Ruusupiikiltä. Otin tämän verran."
Soturi nyökkäsi edelleen hiukan epäilevästi. Sitten menin Naaliturkin luo.
"Onnittelut", naukaisin kollille. Hän kääntyi hieman hämmästyneenä minuun päin.
//Naali? Toivo?
Naaliturkki, 07.03.2017
Katselin ympärilleni innokkaana. Klaanin huudot olivat jo vaienneet ympäriltä ja kissat alkoivat lopulta siirtyä takaisin normaaliin päivärytmiinsä. Seremoniat ja kaikki muut nimityenot tekivät ihanaa vaihtelua tylsistyttävään arkeen. Itse ainakin oli aina mukava nähdä, kun joku pentu pääsi oppilaaksi. Se oli mukavaa seurattavaa. Kuitenkin lähestyvät askeleet katkaisivat ajatukseni. Käänsin hämmästyneenä pääni ja huomasin jälleen Varjoklaanin parantajaoppilaan Hunajaviiksen.
"Onnittelut", naaras maukaisi nopeasti. Katsoin hämmentyneenä Varjoklaanin kissaa.
"Kiitos", vastasin hieman matalammalla äänensävyllä ja katsoin kehäkukkia, jotka olivat Hunajaviiksen suussa.
"Ruusupiikki siiis antoi sinulle kaipaamasi yrtit?" kysyin hieman tönkösti, mutta en välittänyt.
"Kyllä", Hunajaviiksi maukui napakasti ja näytti pitävät kehäkukasta kiinni kaikin voimin.
"Hän sanoi, että niitä on reviirillänne aivan tarpeeksi."
Olin pitkään vastustanut tuon naaraan päästämistä leiriin, mutta tänne hän pääsi kuitenkin. Ja kaiken sen lisäksi tuo sai jopa yrtit jotka halusi. Oli hieman turhauttavaa, että olin estänyt naarasta, sillä asia ei ollut auttanut minua tai ketään muuta yhtään sen enempää. Ryhdistäydyin kuitenkin hieman ja katsoin kohti leirin keskustaa. Käänsin pian katseeni kuitenkin Hunajaviikseen.
"Mutta ensi kerralla, kun tarvitset yrttejä. Odota rajalla ja pyudä kissoja saattamaan sinut leiriin. Vaikutat todella tylyltä, jos vain tulet keräämään yrttejä meidän reviirillemme", maukaisin hieman varoittavasti Hunajaviikslle.
// Hunaja?
Hunajaviiksi, 07.03.2017
"Mutta ensi kerralla, kun tarvitset yrttejä, odota rajalla ja pyydä kissoja saattamaan sinut leiriin. Vaikutat todella tylyltä, jos vain tulet keräämään yrttejä meidän reviirillemme", Naaliturkki naukaisi hueman varoittavasti. Nyökkäsin kollille.
"Varmasti teen niin, olin typerä kun keräsin yrttejä ihan omin luvin", naukaisin häpeissäni. Miten olin ollut niin typerä?
"No, saatatko sinä minut rajalle? Vai joku muu?" kysäisin soturilta.
"Minäpä kai", hän naukaisi hieman vastahakoisesti. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan kollia pois leiristä, mistä olin aika helpottunut. Nousimme notkosta ylös. Kannoin kehäkukkaa hampaissani. Nyt kissoilla olisi varaa haavoittua, vaikka eihän se toivottavaa olisikaan. Ja se Tihkupentu Tähtiklaanin nimeen voisi lopettaa muiden kissojen satuttamisen!
Kuljimme nummien yli. Naaliturkki kulki paljon minua nopeammin, mutta hänhän olikin Tuuliklaanista, ja vielä soturi, toisin kuin minä. Kolli oli aluksi äksyillyt ja ollut ajamassa minua pois, mutta jostain syystä hän oli alkanut tuntua ihan mukavalta. Omalla tavallaan. Kumminkin, hänessä oli jotain, mistä pidin, en vain tiennyt mitä. Mutta silloin, kun hän oli vastannut saattavansa minua, oloni oli ollut oudon iloinen. Pudistin hämmentyneenä päätäni. En voi tuolla tavalla pitää toisen klaanin kissasta! Ja vielä nokkavasta ja ylimielisestä.
Kuljin Naaliturkin jalanjäljissä kohti rajaa. Olin ollut jo melko kauan poissa, toivottavasti Kaunokukka ei ollut huolissaan. Mutta parantaja kyllä tiesi, että selvisin omillani hyvin.
Saavuimme tunnelin luo. Maassa oli yhä hieman kukkia, joita minulta oli jäänyt. Keräsin ne yhteen kasaan ja annoin Naaliturkille.
"Veisitkö nämä Ruusupiikille? Hän saattaa tarvita niitä", naukaisin. Kuljin tunnelia kohti, mutta pysähdyin kumminkin ja käännyin katsomaan Naaliturkkia. Jotenkin en voinut lähteä vielä puhumatta hänelle.
"Tiedätkö... olet aika mukava", naukaisin ja tunsin punastuvani. Mitä hän minustakin nyt ajattelee? Korvanpääni tuntuivat olevan tulessa, mutta pidin katseeni edessäni seisovassa soturissa.
// Naali? x)
Toivotassu, 07.03.2017
Naaliturkki oli nimitetty soturiksi. Pienoinen kateus pisti sydäntäni vaikka olinkin todella onnellinen ja erittäin ylpeä hänen puolestaan. Kuten olisin kenen tahansa muunkin. Katsoin Hunajaviiksi ja Naaliturkki lähtivät ulos leiristä sisäänkäynti tunnelia pitkin. Mikseivät he ottaneet minua mukaan? Lähdin hiipimään kaksikon perään. Ensiksi odotin että he pääsivät kauemmaksi. Nummilla ei voinut piiloutua noin vain! Kun Naaliturkki vilkaisi taakseen hyppäsin lumen sekaan ja hautauduin sinne hetkeksi. Kurkistin ja huomasin Huvajaviiksen ja Naaliturkin jatkavan matkaa. En tiennyt puhuivatko he jostakin ja jos puhuivat en kuullut yhtikäs mitään. Olin kuuloetäisyyden ulkopuolella ja aika kaukana muutenkin etten erottanut kuin kaksi kissahahmoa. Hymähdin ja hiivin kolme hännänmittaa lähemmäs hyvin hiljaa. Tai no, jos minä en kuule heitä he eivät kuule minua. Naurahdin.
*Miksi en tuota heti tajunnut?* mietin. Pelkästään lumessa rämpimisessä on mennyt aikaa ja välimatka kasvaa koko ajan. Kohta varmaan kadotan heidät. Loikin nopeasti monta loikkaa eteenpäin. Lähestyimme Varjoklaanin rajaa. Nyt he pysähtyivät. Niin pysähdyin minäkin.
*Puhuivatko he jotakin?* mietin ja koitin hiipiä lähemmäs. Jähmetyin. Oliko ollut sittenkään hyvä ajatus lähteä seuraamaan heitä? Hymähdin. Toisten asiat eivät kuuluneet minulle mutta jokin kiinnostus heräsi aina kun näin Naaliturkin. Pudistin päätäni. Mitä minä nyt tuollaisia ajattelen?
//Naali? Hunaja?
Toivotassu, 04.03.2017
Kävelin rauhassa nummilla. Olin lähtenyt kävelylle yksin. Eihän minulla ketään ystävääkään ollut. Kuulin sihahduksia ja sitten näin Tuuliklaanin oppilaan Naalitassun. Häntä vastapäärä oli joku outo kissa. Hajusta päätellen tuo oli Varjoklaanin kissa. Loikin nopeasti lähemmäs kaksikkoa.
"Mitä täällä tapahtuu?" naukaisin kysymyksen ilmoille ja pysäytin vauhtini rauhalliseksi kävelyksi.
"Tuo on täällä miedän reviirillämme", Naalitassu sanoi muttei irrottanut katsestaan toisesta kissasta.
"No kuka sinä olet?" kysyin hämmentyneenä koko tilanteesta. Vatjoklaanin kissa katsoi minua.
"Olen Varjoklaanin parantajaoppilas Hunajaviiksi", Hunajaviikseksi esittäytynyt kissa maukui.
"Ja minä olen Tuuliklaanin oppilas Toivotassu", sanoin tyynellä äänellä ja vilkuilin kumpaakin kissaa.
"Tiedän että te parantajat saatte tulla käymään toisten klaanien leirissä hyvän syyn kanssa", naukaisin ja mulkaisin Naalitassua. Jos Hunajaviiksi olikin tärkeällä asialla oli hyvä että satuin paikalle.
"Eli onko sinulla jokin syy tulla Tuuliklaanin revirille?" kysyin kysymyksen ja astuin lähelle Hunajaviikseä.
//Naali? Hunaja?
Naalitassu, 05.03.2017
Katsoin pitkään ja varautuneesti kohti Hunajaviikseä. Aivan sama vaikka tuo olikin parantaja, hän oli tullut luvatta maillemme. Minua lievästi sanoen raivostuttaa se kuinka samanlaisia Varjoklaanin kissat ovat. Ensin rajan oli ylittänyt Sydäntassu ja nyt Hunajaviiksi. Miksi Varjoklaanin kissoilla ei ollut mitään kunnioitusta rajoja kohtaan? Sihisin hiljaa parantajaoppilaalle, kunnes kuulin narskuvia ääniä takaatani. Käännyin katsomaan tulijaa, mutta korvani pysyvät yhä Hunajaviiksen suunnassa.
"Mitä täällä tapahtuu?" Toivotassu maukui. Naaras oli juossut paikalle, mutta hidasti pian vauhtinsa rauhalliseksi kävelyksi. Harkitsin hetken ajan mitä sanoisin Toivotassulle, mutta minun kannattaisi ehkä vain tässä tapauksessa puhua totta ennen kuin Hunajaviiksi huutaisi päälleni yhtikäs mitään.
"Tuo on täällä meidän reviirillämme", maukaisin pisteliäästi ja siirsin katseeni Hunajaviikseen. En vaivautunut käyttämään edes naaraan omaa nimeä. Halusin tehdä selväksi, että halveksin Varjoklaanin kissoja ja heidän tapaansa tunkeutua reviirillemme.
"No kuka sinä olet?" Toivotassu kysyi Varjoklaanin parantajaoppilaalta. En vaivautunut edes siirtämään meripihkaista katsettani pois tunkeutujasta. Mikäli Hunajaviiksi nyt päättäisi aloittaa taistelun hän olisi alakynnessä. Ajatus Tuuliklaanin ylivoimasta sai minut hymyilemään ilkikurisesti. Katse oli täynnä vihaa ja raivoa ja suu ilkikurisessa hymyssä. Näytin varmaan melko mielipuoliselta, mutta pidin sitä vain etuna.
"Olen Varjoklaanin parantajaoppilas Hunajaviiksi", kellertävä naaras maukui ja esittäytyi jo toista kertaa tunkeilunsa aikana.
"Ja minä olen Tuuliklaanin oppilas Toivotassu", oppilastoverini maukui tyynesti ja vilkuili meitä molempia.
"Tiedät, että te parantajat saatte tulla tapamaan toisen klaanin kissoja hyvän syyn kanssa", Toivotassu maukui ja mulkaisi minua. Katsoin ärtyneenä Toivotassua. Luuliko hän, että todella olisin käymässä kissan kimppuun jos hänellä oli hyvä syy? Mieleni teki huutaa naaraalle, että olin nähnyt Varjoklaanin parantajaoppilaan noukkimassa yrttejä meidän mailtamme. Eikö sitä nyt kysymättäki näe, että Hunajaviiksellä oli joku muu mielessä kuin rauhanomainen vierailu klaanimme parantajien luona? Mulkaisin Toivotassua ärtyneenä, mutta oppilaan katse oli jo siirtynyt Hunajaviikseen.
"Oli onko sinulla jokin hyvä syy tulla Tuuliklaanin reviirille?" Toivotassu kysyi tyynesti Hunajaviikseltä. Siirsin katseeni Toivotassusta takaisin Hunajaviikseen ja katsoin tätä odottaen selitystä. Viikseni väpättivät hennosti tuulessa ja katsoin epäilen Varjoklaanin kissaa. Olin jo vaihtanut naamani peruslukemille, mutta katseeni kävi hyvinkin nopeasti yrteissä jotka makasivat yhä maassa. Otin askeleen lähemmäs yrttejä ja katsoin uhmakkaasti Hunajaviikseä.
*Vielä askelkin syvemmälle reviirillemme ja silppua nuo yrtit*, ajattelin uhmakkaasti.
*Tuuliklaanilta ei yrttejä varasteta!*
"En ole tulossa leiriinne senkin pöhkö karvapallo!" Hunajaviiksen sähähdys herätti minut. Hetken ajan luulin naaraan puhuneen minulle ja irvistin ilkeästi Varjoklaanin parantajaoppilaalle. Mutta Hunajaviiksen katse oli kuitenkin nauliutunut Toivotassuun. Hunajaviiksen sanat saivat minut tyytyväiseksi. Katsoin merkitsevästi Toivotassua ilmeella, jonka jokainen pystyisi tulkita.
"Mitäs minä sanoin", maukaisin hiljaa kollimaisesti hymyilen Toivotassulle.
"Eli onko sinulla jokin syy tulla reviirillemme?" Toivotassu maukui tyynesti ja otti askeleen lähemmäs Hunajaviikseä.
*Ei, kunhan vain varastan teiltä yrttejä*, ajatteli ärtyneenä. Toivotassusta ei nähnyt yhtäkään merkkiä siitä, että tuo aikoisi puolustaa oman klaaninsa reviiriä. Tai sitten naaras teki sen aivan omalla tavallaan jota minä en vain kyennyt ymmärtämään.
"Mitä luulisit? Tulin hakemaan kehäkukkaa, jota ei meidän puolellamme kasva. Tuskin klaaninne reviiri kuihtuu jos otan pari oksaa?" Hunajaviiksi maukui närkästyneenä. Vilkaisin epäilen taas Toivotassuun ja heilautin päätäni kohti yrttikasaa joka lojui lumihangessa.
"Eikö tuo riitä?" Toivotassu kysyi Hunajaviikseltä, mutta piti yhä katseensa yrteissä.
"Ei! Se on tärkeä kasvi!" Hunajaviiksi sähähti. Katsoin yhä vain ärsyyntyneempänä Hunajaviikseä.
"Sinä!" maukaisin vihaisesti ja astelin miltein kuono kiinni Hunajaviikseen.
"Otat nyt nuo yrtit tuosta maasta ja häivyt! Enempää ei täältä heru! Mene vaikka ruinaamaan Myrskyklaanilta lisää!" sähisin naaraalle ja yritin pysyä jokseen tyynenä. Tassuttelin hitaasti takaisin lähemmäs Toivotassua.
"Sinuna ottaisin yrtit ennen kuin ne pilaantuvat tässä sateessa", murahdin hiljaa. Katsoin yrttejä aivan kuin ne olisivat olleet kultaakin kalliimpia.
"Olisit onnellinen, että annan sinun poistua edes noiden yrttien kanssa."
// Hunaja vai Toivo?
Hunajaviiksi, 05.03.2017
"Sinuna ottaisin nuo yrtit ennen kuin ne pilaantuvat sateessa", Naalitassu murahti hiljaa. Pyöräytin silmiäni teatraalisesti. Pilaantuvat?
"Olisit onnellinen, että annan sinun poistua edes noiden yrttien kanssa", valkoinen kolli sanoi. Sihahdin turhautuneena. Kaikki kehäkukka oli käytetty Kuohupennun haavoihin, eikä sitä ollut enää yhtään jäljellä. Ja pitäisikö minun muka mennä Myrskyklaanin reviirille sitä hakemaan? En usko että Vaskitsatähti katsoisi hyvällä sitä, että kävisin vielä toisenkin klaanin reviirillä luvatta. Mutta tarvitsin ne yrtit! Nämä eivät riittäisi mihinkään!
"Nämä eivät riitä! Jos jollekkin klaanimme kissalle sattuu jotain, hän saattaa kuolla jos tätä ei ole", naukaisin jo hieman epätoivoissani. Toivotassu astui vähän lähemmäs.
"Mihin sitä käytetään?"
Katsahdin naaraaseen. Hän oli toistaiseksi hallinnut tilanteen paremmin kuin Naalitassu, joka vaikutti olevan koko ajan hyökkäämässä päälleni.
"Niitä käytetään haavoihin, ne tyrehdyttävät verenvuodon ja estävät haavaa tulehtumasta", naukaisin pyöritellen tassuani maassa. Missähän täällä olisi sitä lisää? Kehäkukka kasvoi yleensä veden lähellä kosteassa maassa. Tähän tunnelin luo valui vettä varmaan syksyisin, ja maaperä oli kosteaa. Varjoklaanin puolella oli paljon suota, mutta en ollut löytänyt silti yhtään paksun lumikinoksen alta. Sitä ei ollut kerrassaan missän. No, ei minun silti pitäisi näin toisten klaanien reviirillä hiippailla, asiat voisi hoitaa eri tavalla. Eri tavalla. Sitten tajusin, miten olin ollut niin typerä! Näinhän sitä kuului aina toimia!
"Mitä nyt?" Naalitassu kysyi huomatessaan keksineeni jotain. Hän katsoi minuun hieman uhmakkaana. Hymyilin, kolli näytti jotenkin huvittavalta, kuin olisin suurikin uhka.
"Voisitteko viedä minut parantajanne luo, hän voi antaa minulle yrttejä", naukaisin toiveikkaana. Tuuliklaanin parantajana toimi Ruusupiikki, olin nähnyt hänet kerran aiemmin. Katselin, miten oppilaat vaihtoivat epäileväisiä katseita.
"Äh, älkää viitsikö, mitä minä muka voisin tehdä? Voin toimittaa nämä Ruusupiikille", lisäsin ja osoitin hännälläni yrttejä. Se olisi oikein, nehän kuuluivat Tuuliklaanille. Mutta parantajan tuli auttaa toista parantajaa, jos yrteistä olisi pulaa.
"Minä todella tarvitsisin ne kukat", maukaisin anoen.
//Naali tai Toivo?
Toivotassu, 05.03.2017
"Sinuna ottaisin nuo yrtit ennen kuin ne pilaantuvat sateessa", Naalitassu murahti hiljaa. Hunajaviiksi pyöräytti silmiään. Minä tyydyin vain hymähtämään.
"Olisit onnellinen, että annan sinun poistua edes noiden yrttien kanssa", valkoinen kolli sanoi. Naaras tuhahti turhautuneena. Ymmärsin häntä jotenkin, ehkä he tarvitsevat sitä todella!
"Nämä eivät riitä! Jos jollekkin klaanimme kissalle sattuu jotain, hän saattaa kuolla jos tätä ei ole", parantajanaaras naukaisi hiukan epätoivoisesti. Astuin lähemmäs varjoklaanilaista kissaa joka haisi oudolta, varmaankin Varjoklaanilta.
"Mihin sitä käytetään?" kysyin. En tosiaankaan tiennyt yrteistä yhtään mitään. Hunajaviiksi katsahti minuun.
"Niitä käytetään haavoihin, ne tyrehdyttävät verenvuodon ja estävät haavaa tulehtumasta", tuo naukaisi ja pyöritteli tassuaan maassa. Nyökkäsin ymmärtäväisenä.
"Mitä nyt?" Naalitassu kysyi huomatessaan jotakin. Kolli katsoi Hunajaviikseä tuimasti.
"Voisitteko viedä minut parantajanne luo, hän voi antaa minulle yrttejä", Varjoklaanin kissa sanoi. Vaihdoimme Naalitassun kanssa epäileväisiä katseita.
"Äh, älkää viitsikö, mitä minä muka voisin tehdä? Voin toimittaa nämä Ruusupiikille", parantajaoppilas lisäsi.
"Minä todella tarvitsisin ne kukat", Hunajaviiksi naukaisi anovasti ja katsoi meitä. Huokaisin hiljaa ja katsoin maata. Hän on kuitenkin parantajaoppilas.
"Selvä. Me viemme sinut Tuuliklaanin jos lupaat olla kunnolla!" naukaisin tyynesti.
"Mutta-", Naalitassu naukaisi mutta tukin hänen suunsa hännälläni. Nojauduin lähemmäs kollia.
"Ei se mitään haittaa", kuiskasin. Tuo nyökkäsi ja pörhisti turkkiaan. Nyökkäsin.
"Noh, mennään!" naukaisin ja vilkuilin molempia kissoja -Varjoklaanin kissaa ja klaanitoveriani.
//Naali? Hunaja?
Hunajaviiksi, 06.03.2017
"Selvä. Me viemme sinut Tuuliklaaniin jos lupaat olla kunnolla!" Toivotassu naukaisi.
"Mutta-", Naalitassu aloitti, mutta Toivotassu keskeytti hänet tunkemalla häntänsä kollin suuhun. Naaras kuiskasi jotain, mitä en kuullut, ja katsoi sitten meitä molempia.
"Noh, mennään", hän naukaisi. Poimin kehäkukat maasta ja lähdin Toivotassun perään. Enhän minä kai tarvitsisi lupaa kahdelta oppilaalta toisen parantajan luona käymiseen. No, jos he olisivat olleet vähän tyhmempiä, he olisivat kyllä ajaneet minut pois.
Kuljimme hiljaa kohti nummia, joiden keskellä sijaitsi käsittääkseni Tuuliklaanin leiri. Oli pakko myöntää, että oli hauska nähdä muiden klaanien reviirejä ja leirejä, miten he metsästivät, taistelivat... vaikka tuskin näkisinkään tuota kaikkea, olin iloinen. Tuuliklaanin kaksi oppilasta kulki edelläni. Saavuimme nyt laajoille nummille. Tunsin voimakkaamman tuulen turkillani juostessamme tasaisen maan halki. Tuuliklaanin reviirillä ei ollut paljoa puita tai metsikköä, ja he saalistivat ilmeisesti kaneja, joita loikki täällä.
Seurasin Tuuliklaanilaisia kohti hiekkaista notkoa. Siellä näin leirin, jota ympäröi piikkiherne. Tuuliklaanin kissat kuitenkin pysäyttivät minut ennen kulkua sisäänkäynnistä.
//Toivo tai Naali?
Hunajaviiksi, 04.03.2017
Kuljin kohti Varjoklaanin ja Myrskyklaanin rajaa, jossa kulki ukkospolku. Ilma oli kaunis, ja tunsin auringon oranssilla turkillani. Kuulin linnun laulavan puussa kauniisti. Olin ilmeisen hyvällä tuulella, nyt kun olin päässyt siitä rasittavasta pennusta eroon. Tuhahdin hiljaa. Hän ei yhtään kunnioittanut minua, uskalsikin puhua minulle niin! Mutta jos hän sille linjalle lähtisi, saisi hän katua sanojaan. Lähestyin hiljalleen ukkospolkua. Kehäkukkaa ei ollut näkynyt oikein missään, mutta Kaunokukka oli sanonut, että sitä saattaisi löytyä täältä. Haistelin ilmaa. Missään ei tuoksunut mitään erikoista, ei yrttejä, ei kehäkukkaa. Olin nyt jo ihan ukkispolun reunalla, ja sävähdin haistaessani sen pahanhajuisen katkun. Samalla tiellä olin aiemmin tavannut pari kertaa Pikitassun, Kuolonklaanin oarantajan, tosin aivan eri suunnalla.
Kuljin ukkospolun viertä ja yritin löytää etsimääni kasvia. Huomaain pienen tunnelin, joka kulki ukkispolun ali Myrskyklaanin puolelle. Katsahdin sisään. Tunnelin pohjalla kulki vähän vettä. Erotin kauempana jonkun kasvin, joka näytti melkein tuoreelta. Olisiko se kehäkukkaa? Menin tunnelia pitkin. Tuhadin hiljaa, se oli ollut vain jokin hyödytön ruohonkorsi. Huomasin olevani jo enemmän Myrskyklaanin puolella, melkein putken toisessa päässä. Kurkistin varovaisesti ulos. Ketään ei onneksi näkynyt. Katsahdin ympärilleni, ja yllätyksekseni näin hieman kauempana tarvitsemaani yrttiä.
"Kehäkukkaa!"
Heitin varovaisuuden syrjään ja juoksin kasvin luo. Sitä ei ollut tarpeeksi, ei läheskään, mutta napsaisin sen hampaillani poikki. *Minun ei pitäisi olla täällä.*
Kuulin kahinaa läheisestä pensaasta ja viritin kaikki aistini äärimmilleen. Oliko siellä joku? Karvani pörhistyivät ja kuuntelin valppaana ympäröiviä ääniä.
//Naali?
Naalitassu, 04.03.2017
// Alku ei olennaista //
Oli ihanaa kävellä vapaana Tuuliklaanin reviirillä. Ei muita kissoja ärsyttämässä minua, eikä muita nuorempia oppilaita juoksemassa jaloissani. Tuuli tuiversi ihanasti turkissani ja sai minut hymyilemään. Avasin suuni ja maistelin ihanaa kylmää ilmaa, jossa oli ripaus riistan ihanaa tuoksua. Suuhuni tulvahti myös rajalta Varjoklaanin haju. Niskakarvani pörhistyivät oitis. Toki haju saattoi tulla Varjoklaanin rajan ylitse, mutta riskiä en ottaisi. Lähdi hitaasti loikkimaan lunta pitkin hajua kohden. Rajan tuntumassa oli kellertävä naaras jokin yrtti suussa. Naaras etsi katseellaan lisää yrttiä ja napsaisi viimeisenkin korren poikki. Oli kuitenkin selvää, että yrtit olivat Tuuliklaanin reviiriltä. Hiivin hitaasti kissaa kohden ja päästin vahingossa ilmoille vihaista sihinää. Naaras nosti katseensa ja tarkkaili varautuneena ympärilleen. Painauduin yhä matalammaksi ja katsoin kissaa.
*Kiitoksen turkkini väristä vanhemmilleni!*
Naaras käänsi katseensa pois ja pystyin hiipiä lähemmäs. Kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin naaraan päälle. Yrtit putosivat tuon suusta kylmään lumihankeen. Pidin kynnet yhä piilossa, mutta katsoin kissaa ärtyneenä.
"Te Varjoklaanin kissat ette todellakaan piittaa rajoista", sihisin hiljaa naaraalle.
"Kuka olet!?" sähähdin.
// Hunaja?
Hunajaviiksi, 04.03.2017
Kuulin pensaikosta hiljaisen sihahduksen. Olikohan siellä joku? Ei kai sentään, ehkä se oli vain tuulta tai jotain. Pysyin silti varuillani toisen klaanin reviirillä. Niin, eihän minun kuuluisi olla täällä, olen parantajakin, mutta tarvitsin nuo yrtit!
Yhtäkkiä varoittamatta päälleni syöksyi kissa. Ehdin nähdä valkoisen viuhahduksen ja yrtit putosivat suustani. Vihainen kollikissa painoi minua maata vasten. Kynnet hän piti silti piilossa. Hän oli kaiketi vielä oppilas, ainakin koon perusteella.
"Te Varjoklaanin kissat ette todellakaan piittaa rajoista", kolli sihisi. "Kuka olet?!"
Yritin potkia häntä pois päältäni, mutta parantaja kun olin, ei taistelu oikein onnistunut. Vastustajani tunsi kai vain voimattomia hipaisujaan vatsassaan. Yritin kiemurrella pois tuloksetta.
"Miksi minun pitäisi kertoa se sinulle?! Kuka itse olet?!" sähisin takaisin. Keräsin voimia ja potkaisin kissan voimakkaasti päältäni. Nousin ylös haparoivin askelin. Kehäkukat olivat levällään lumessa, mutta en nyt ehtisi alkaa niitä noukkimaan. Oppilas, tai niin ainakin oletin, odotti mitä tekisin korvat luimistettuina. Sihisin hänelle hiljaa. Karvani olivat pörhistyneet niin, että näytin kaksikertaa suuremmalta. Minua hieman pelotti, mitä tapahtuisi, joten yritin välttää taistelun.
"Kuka olet?" toistin. "Minä olen Hunajaviiksi, Varjoklaanin parantajaoppilas", sähähdin vähän varomattomasti. Joutuisin kaiketi taas vaikeuksiin. Katselin tiiviisti kollia.
//Naali?
Naalitassu, 04.03.2017
Kuulin pensaikosta hiljaisen sihahduksen. Olikohan siellä joku? Ei kai sentään, ehkä se oli vain tuulta tai jotain. Pysyin silti varuillani toisen klaanin reviirillä. Niin, eihän minun kuuluisi olla täällä, olen parantajakin, mutta tarvitsin nuo yrtit!
Yhtäkkiä varoittamatta päälleni syöksyi kissa. Ehdin nähdä valkoisen viuhahduksen ja yrtit putosivat suustani. Vihainen kollikissa painoi minua maata vasten. Kynnet hän piti silti piilossa. Hän oli kaiketi vielä oppilas, ainakin koon perusteella.
"Te Varjoklaanin kissat ette todellakaan piittaa rajoista", kolli sihisi. "Kuka olet?!"
Yritin potkia häntä pois päältäni, mutta parantaja kun olin, ei taistelu oikein onnistunut. Vastustajani tunsi kai vain voimattomia hipaisujaan vatsassaan. Yritin kiemurrella pois tuloksetta.
"Miksi minun pitäisi kertoa se sinulle?! Kuka itse olet?!" sähisin takaisin. Keräsin voimia ja potkaisin kissan voimakkaasti päältäni. Nousin ylös haparoivin askelin. Kehäkukat olivat levällään lumessa, mutta en nyt ehtisi alkaa niitä noukkimaan. Oppilas, tai niin ainakin oletin, odotti mitä tekisin korvat luimistettuina. Sihisin hänelle hiljaa. Karvani olivat pörhistyneet niin, että näytin kaksikertaa suuremmalta. Minua hieman pelotti, mitä tapahtuisi, joten yritin välttää taistelun.
"Kuka olet?" toistin. "Minä olen Hunajaviiksi, Varjoklaanin parantajaoppilas", sähähdin vähän varomattomasti. Joutuisin kaiketi taas vaikeuksiin. Katselin tiiviisti kollia.
//Hunaja?
Hunajaviiksi, 04.03.2017
"Olen Naalitassu, Tuuliklaanin oppilas. Sen sinä varmaan tiesitkin?"
Karvani alkoivat tasoittua. Olin siis ollut oikeassa, kyseessä oli oppilas.
"Nokkavasta käytöksestäsi ja mitättömästä koostasi", naukaisin ylimielisesti. Ehkä vähän liioittelin, en ollut häntä kyllä juuri isompi. Sitten kuulin pensaikon kahisevan. Esiin ilmestyi toinen Tuuliklaanin oppilas.
"Mitä täällä tapahtuu?" hän kysyi kummastellen. Huokaisin ja kerroimme toisillemme nimemme.
"Tiedän että te parantajat saatte tulla käymään toisten klaanien leirissä hyvän syyn kanssa", Toivotassuksi esittäytynyt oppilas maukaisi tyynesti.
"En ole tulossa leiriinne pöhkö karvapallo!" sähähdin.
"Eli onko sinulla jokin syy tulla reviirillemme?" Toivotassu kysyi ja astui askeleen lähemmäs. Sentään hän ei ollut samanlainen ylimielinen hiirenaivo kuin toverinsa.
"Mitä luulisit? Tulin etsimään kehäkukkaa, sitä ei löydy meidän puoleltamme. En usko että klaaninne kuihtuu, jos noukin täältä pari kasvia?"
Toivotassu ja Naalitassu vilkaisivat yrtteihini.
"Eikö tuo riitä?"
"Ei! Se on tärkeä kasvi, tarvitsen sitä varastoon", vastasin ja aloin kerätä paria hassua kukkaa suuhuni.
//Toivo tai Naali?
Kuohupentu, 02.03.2017
Katsoin Hunajaviiksen lehdenvihreitä silmiä pelokkaasti. En voisi kertoa, vaikka Tihkupentu saisi rangaistuksen, tämä ei jäisi tähän, tiesin sen kyllä.
"En voi kertoa", mau'uin hiljaa katsellen etutassujani.
"Mikset?" Hunajaviiksi panosti. Nostin katseeni takaisin kellertävän oranssiin naaraaseen.
"Jos, kerron, älä anna hänelle rangaistusta. Tämä oli minun vikani", valehtelin. Eihän tuo minun vikani ollut! Hunajatassu huokaisi.
"En voi vielä sanoa, annanko rangaistusta vai en, mutta kuka sen sitten teki?" nuorempi parantaja kysyi. Huokaisin.
"Tihkupentu", ääneni värisi. Tuntui siltä, etten voisi edes sanoa sitä kirottua nimeä ääneen. Hunajatassu katsoi minua silmiin.
//Hunaja?
Hunajaviiksi, 02.03.2017
"Kiitos", sanoin ja nuolaisin lempeästi pennun päälakea. Tihkupentu! Taas vaikeuksissa, jos se minusta riippui. Hän tulisi saamaan rangaistuksen, halusi Kuohupentu sitä tai ei. Tiesin kyllä, miksi naaras pelkäsi.
"Hän ei saa satuttaa sinua ilman seurauksia, ja jos hän vielä tekee sinulle jotain, hän saa ankaran rangaistuksen", maukaisin. Jätin Kyyhkylennon Kuohupennun luo. Lähdin etsimään Tihkupentua. Mikä sitä pentua riivaa? Ja minkälainen kissa hänestä kasvaa?
Astuin pentutarhaan sisälle. Haistoin maidon ja nukkuvat pennut. Etsin Tihkupennun ja tökin tämän hereille.
"Tiedän mitä teit. Seuraa minua", sanoin tuimasti ja lähdin kohti parantajan pesää. Sitten hänet pitäisi vielä viedä Vaskitsatähden puheille.
Istahdin maahan Kuohupennun viereen. Tihkupentukin istui maahan.
"Onko tämä mielestäsi hauskaa? Jos häntä ei olisi löydetty, hän olisi voinut kuolla!" sähisin raivokkaasti. "Tajuatko yhtään, että teetät minulla lisäksi täysin välttämätöntä ylimääräistä työtä!"
Odotin, mitä Tihkupentu sanoisi.
//Tihku?
Tihkupentu, 02.03.2017
Katsoin Hunajaviikseä hievahtamatta. Kuohupentu kantelupukki oli mennyt kantelemaan klaanin parantajalle! Ja minuahan parantajat eivät määränneet.
"En. Mitäs halusit parantajaksi? Sitä paitsi Kuohupentu aloitti. Hän kerjäsi sitä", sanoin viileästi. Tunsin, kuinka raivoissaan Hunajaviiksi oli, mutten välittänyt.
"Miksi silti satutit häntä?! Vaikka Kuohupentu kerjäisikin, et saa satuttaa omaa klaanitoveriasi! Mitä jos Kuohupentu olisi kuollut?!" Hunajaviiksi sihisi. Kuohupentu, joka istui vieressäni näytti olevan todella peloissaan.
"Hän hyökkäsi itse kimppuuni. Annoin vain opetuksen", sanoin.
"Vai opetuksen!? Kuohupentu melkein kuoli, etkä tajua sitä!" Hunajaviiksi raivosi.
"En näköjään", mau'uin.
//Hunaja?
Hunajaviiksi, 02.03.2017
Huokaisin syvään. Tuo pentu oli rasittava, pakko myöntää.
"Niin tai näin, en huomaa Kuohupennun tehneen sinulle yhtään mitään. Ja minulle on aivan sama, mitä sinä ajattelet työmäärästäni, saat rangaistuksen Vaskitsatähdeltä", maukaisin tyynesti ja tiukasti. "Ja minulta myös."
"Sinulta? Sinä et saa jaella rangaistuksia!" Tihkupentu naukaisi nokka pystyssä.
"En ehkä samanlaisia, kuin päällikkö. Mutta saat kärsiä minun valvovista silmistäni, sillä sinuun ei voi luottaa", sähähdin. "Ja muista, että kissat jotka ovat mukana matkallasi huipulle, ovat siellä myös alas tullessa.
Nyt mennään Vaskitsatähden luo."
Lähdin Tihkupennun edellä päällikön pesälle.
//Tihku?
Hunajaviiksi, 04.03.2017
Nyt asia oli joten kuten selvitetty Tihkupennun kanssa. Hän oli saanut rangaistuksen Vaskitsatähdeltä, hänestä tulisi oppilas myöhemmin kuin sisaruksistaan. Se oli kyllä hänelle oikein, oli tyrmistyttävää, että pentu oli haavoittanut toista pentua noin.
"Miten Kuohupentu voi nyt?" Vaskitsatähti kysyi.
"Hyvin, nyt kun haavat on paikattu. Hän tarvitsee vain lepoa", naukaisin päällikölle. Vaskitsatähti tiesi, että minulla oli jotain mielen päällä, sillä hän katsoi minuun kysyvästi. Huokaisin.
"Mietin vain Tihkupennun tulevaisuutta. Minkälainen soturi hänestä kasvaa?" maukaisin hiljaa. Vaskitsatähti näytti miettivän.
"Eikä hän kunnioita minun työtäni pätkääkään", jatkoin, "vaikka en alkanutkaan parantajaksi sen takia, että ansaitsisin kunnioitusta nokkavilta pennuilta."
Vaskitsatähti nyökkäsi ymmärtäväisesti.
"Ymmärrän huolesi, mutta uskon, että hänestä kasvaa hyvä soturi. Pennut yleensäkin käyttäytyvät joskus noin."
Tuhahdin hiljaa.
"Mutta he eivät raatele toisiaan", murahdin. "Siltikin, olet varmasti oikeassa, hänestä kasvaa kai hyvä soturi."
Lähdin pesästä ja kumarsin kunnioittavasti Vaskitsatähdelle. Niin, olihan se vähän typerää alkaa pemnun tulevaisuudesta arvuuttelemaan, mutta minulla oli omat epäilykseni.
Kuljin parantajan pesälle. Kaunokukka hääri yrttien luona. Hän katsahti minuun huomattuaan tuloni.
"Katajanmarjat", naaras maukaisi, "ovat täysin lopussa. Hakisitko niitä?"
Nyökkäsin. Oli mukavaa käydä leirin ulkopuolella,nyt susistakaan ei ollut haittaa. Kuljin sulavan lumen halki etsien katajaa.
Pujosulka, 27.02.2017
"Pennut eivät synny vielä vähään aikaan", nau'uin kumppanilleni rakastavasti. Puskin tämän päätä.
"Muistan kun olimme oppilaita, ja tapasin sinut ensikertaa", kehräsin vieressäni istuvalle kollille. Kolli nyökkäsi. Syvennyin muistoihini.
"Herätys", kiljuin. Tammitassu raotti silmiään ja katsoi minuun.
"Tuletko metsästämään minun ja Loimusilmän kanssa?" anelin kolille. Takajalkani toimivat vielä silloin. Mietin kaihoisasti kuinka juoksimme ympäriinsä ja leikimme. Havahduin todellisuuteen ja kyyneleet valuivat silmiini. *En voisi enää koskaan juosta!* Ravistin kyyneleet silmiltäni ja yritin näyttää iloiselta, mutta tiesin, että en voisi peittää suruani Tammikynneltä. Hautasin kuononi tämän turkkiin ja annoin kyynelten valua. Niiskaisin kerran ja nostin pääni pois kumppanini turkista.
"Melkein unohdin, minun piti käydä Kaunokukan luona", lähdin kiiruhtamaan kohti parantajan pesää. Nykyään olin jo nopea näin ilman toimivia takajalkojanikin. Ryömin sisään yrtintuoksuiseen pesään ja näin Kaunokukan ja Hunajatassun, jotka hääräilivät yrttien keskellä.
"Niin tuota, teillä oli asiaa", naukaisin ja katsahdin parhaaseen ystävääni ja tämän mestariin.
"Pujosulka, tämä on vähän surullisempaa", Kaunokukka naukui vakavasti. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni.
"Sinun pentusi eivät välttämättä synny terveenä, sillä muistathan onnettomuutesi? Käärmeen myrkky vaikuttaa edelleen tassuissasi ja olet heikko niistä, joten synnytys on sinulle riski", Kaunokukka tuijotti silmiini vakavana. Kyyneleet kohosivat silmiini.
"Hunajatassu hakisitko Tammikynnen?" naukaisin itkun partaalla.
//Tammi? Hunaja?
Hunajaviiksi, 27.02.2017
Olin vasta saanut parantajanimeni. Kaunokukka pysyi edelleen parantajan tehtävissä, ja olin vielä parantajaoppilas. Kuljin iloisena metsässä. Susien uhkaa ei enää ollut, joten kuljin yksin metsässä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja lämmitti turkkiani. Kaunokukka oli lähettänyt minut takiaisenjuuren perään, ja kannoin nyt sitä hampaissani. Saavuin pian leiriin. Näin Tammikynnen ja Pujosulan, jotka loikoilivat sotureiden pesän ulkopuolella. Mielialani laski hieman. Pujosulan pennut olivat vaarassa syntyä pahimmassa tapauksessa kuolleina, tai vakavaati vahingoittuneina käärmeen pureman takia. Se oli niin kamalan julmaa, Pujosulka oli jo käynyt niin kamalia asioita läpi. Toivoin koko sydämestäni, että pennut syntyisivät terveinä.
Kuljin vaistomaisesti parantajan pesälle. Pudotin takiaisenjuuret maahan muiden yrttien luo. Kaunokukka istui yrttien äärellä ja kokosi katajanmarjoja keoksi.
"Kiitos", parantaja naukaisi.
"Nyt kun sinulla on aikaa, hakisitko vähän jotain syötävää?"
Nyökkäsin ja menin leirin aukiolle.
//Joku saa jatkaa jos haluaa :D
Kyyhkylento, 28.02.2017
Makasin pentutarhan keskellä ja katselin kuinka pennut leikkivät. Olin ottanut vastuun Hämyliljan pennuista sillä tämä oli mennyt takaisin soturienpesään. Ilta alkoi hämärtää.
"Noniin nyt on nukkumaan meno aika!" naukaisin pennuille. En nähnyt Tihkupentua tai Kuohupentua missään.
"Oletteko nähneet Tihkupentua tai Kuohupentua?" naukaisin hätäisesti. *Mitä jos heille on käynyt jotain?*
"En minä nähnyt heitä, paitsi silloin kun he menivät pentutarhan taakse hetki sitten", Minttupentu naukui iloisesti. Ainakin he ovat turvassa. *Laitan muut pennut ensin nukkumaan ja sitten menen katsomaan Tihkupentua ja Minttupentua* Nostin Viherpennun Minttupennun ja Lähdepennun viereen ja pian Mistelipentukin oli nukkumassa. *Häivepentu on onneksi Hämyliljan kanssa, hän on niin kova riehumaan* Lähdin tassuttamaan pentutarhan taakse.
"Tihkupentu? Kuohupentu? Oletteko täällä?" huhuilin. Pian nuori kolli pyrähti paatsama pensaan takaa luokseni.
"Joo minä olin täällä!" hän kiljaisi. Kuulin pientä nyyhkytystä jostain päin.
"Entä Kuohupentu?" kysyin vaativasti. Kolli pudisti päätänsä epävarmasti. Nostin kollin ilmaan ja lähdin viemään tätä takaisin pentutarhaan. Laskin pennunn muiden viereen ja pujahdin takaisin pentutarhan taakse.
Nyyhkytys kantautui korviini uudestaan. *Mikä tuo on?* Tassutin nyyhkytystä kohti. Pian näin harmaavalkean mytyn vatukkapensaan sisässä. Kauhukseni huomasin tuoretta verta nuoren kissan turkilla.
"Kuohupentu pieni", vaikeroin. Tämä käänsi vaivalloisesti päänsä katsoakseen tännepäin. Näin hänen itkuiset silmänsä. Työnsin tassuni piikikkään pensaan sissää ja aloin riuhtoa kasveja irti maasta. Purin kasveja katki ja revin niitä irti maasta.
"Rakas, koita kestää", nau'uin lempeästi. Tassutin olivat verillä piikkien tekemien haavojen takia. *Vielä yksi oksa!* Kuului pieni "räks" ääni ja oksa katkesi. Kostin pienen karva mytyn ilmaan ja juoksin ensin pentutarhalle.
"Kuka teistä teki tämän?" murisin valtavaan ääneen. Lähdin juoksemaan parantajan pesälle. Näin nuoren parantajan lajittelemassa yrttejä.
"Hunajaviiksi! Auta!" rääkäisin kauhuissani.
//Hunaja? Kuohu?
Hunajaviiksi, 28.02.2017
"Hunajaviiksi! Auta!"
Kuulin pelokkaan rääkäisyn parantajan pesän suulta. Näin Kyyhkylennon saapuneen sisään kantaen veristä karvamyttyä. Kauhunseni huomasin, että kyseessä oli Kuohupentu, jonka turkki oli naarmuilla, ja selässä verta vuotava viilto.
"Tuo hänet tänne", vastasin mahdollisimman tyynesti Kyyhkylennolle. Naaras toi Kuohupennun luokseni yrttien viereen. Naarmuja oli kaikkialla.
"Löysin hänet karhunvatukkapensaasta tuossa kunnossa", Kyyhkylento sanoi huolestuneena. Tutkin selän haavaa. Selvästi toisen kissan tekemä.
"Kuka tämän teki?" kysyin tuohtuneena. Kyyhkylento pudisti päätään.
"En tiedä."
Sisälläni kuohahti. Pentu oli verinen ja jos hän olisi jäänyt pensaaseen vielä pitemmäksi aikaa, hän olisi hyvin voinut kuolla. Tämän oli varmasti tehnyt joku klaanin sisällä. Olin yleensä rauhallinen, mutta nyt halusin päästä raatelemaan syyllisne turkin riekaleiksi. Tukahdutin kuitenkin sisälläni syttyneen palon ja keskityin hoitamaan Kuohupentua.
"Auttaisitko minua, haavoja on paljon", maukaisin Kyyhkylennolle. Annoin naaraalle hämähäkinseittiä ja painelimme sitä haavoihin. Ne eivät olleet kovin isoja, osa oli pikemminkin naarmuja, mutta osa suurempia. Pureskelin hierakkaa ja kehäkukkaa seokseeksi ja sivelin sitä haavoihin.
"Sitten, kun hän herää, voimme antaa unikonsiemeniä", mauksikn Kyyhkylennolle. Laskin häntäni naaraan lavalle.
"Hän tokenee kyllä. Autan sinua selvittämään, kuka sen teki." Kyyhkylento nielaisi kuuluvasti.
"Minusta tuntuu, että se saattoi olla joku pennuista."
Pennuista?
"Haluan olla paikalla, kun selviää, kuka tämän teki. Minulla on sananen sanottavana omasta puolestani", maukaisin vakaaati naaraalle.
//Kyyhky, Kuohu? Sori jos hittasin liikaa D:
Hunajaviiksi, 01.03.2017
Huomasin Kuohupennun avaavan silmänsä. Haavat näyttivät tekevän vielä kipeää, joten hain unikonsiemenkodan yrttien luota. Menin Kuohupennun luo ja ravistin yhden siemenen naaraan eteen.
"Syö tämä, se auttaa kipuun", maukaisin pennulle, joka nuolaisi siemenen tassultani. Kyyhkylentokin tuli viereeni. Kuohupentu näytti väsyneeltä, mutta häneltä voisi jo ehkä kysellä tekijästä.
"Kuohupentu, meidän tulee saada tietää, kuka tämän teki", naukaisin lempeästi. Kuka sen ikinä oli tehnytkin, hän saisi siitä rangaistuksen.
Kuohupentu näytti miettivän vastaustaan.
"Me leikimme piilosta ja menin piiloon karhunvatukkapensaaseen", naaras naukui hiljaa. Kurtistin kulmiani epäileväisenä. Naarmut olisivat kyllä voineet tulla siitä, mutta entä suuri haava selässä? Se oli varmasti toisen kissan tekemä.
"Selvä. Mutta entä tuo suuri haava selässäsi?" kysyin tiukasti. Kuohupentu oli hiljaa, eikä sanonut mitään. Asetuin maahan hänen vierelleen.
"Jos kerrot meille, saamme syyllisen kiinni. Hän saa rangaistuksen", kerroin naaraalle hiljaa. Kyyhkylento asettui myös Kuohupennun luo.
//Kyyhky tai Kuohu?
Hunajatassu, 19.02.2017
Kuulin Tihkupennun lupaavan, ettei enää ikinä pihistäisi yrttejä. Hämylilja katsoi pentuaan vihaisena.
"No, mitään vakavaa ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan", maukaisin. "Kissanmintun yliannoksesta ei tule vakavampaa kuin vatsakipu, joten siitä ei ole vaaraa."
Hämylilja ja Kyyhkylento nyökkäsivät. Tihkupentu ja Minttupentu näyttivät surullisilta. Kosketin heidän päitään hännälläni.
"Ei se niin vakavaa ole. Älkää vain tehkö sitä enää uudestaan."
"Annatko heille jonkun rangaistuksen?" Kyyhkylento kysyi. Nyökkäsin.
"Heti, kun heistä tulee oppilaita, he saavat tulla keräämään kissanminttua mukaani. Uskon, että jo vatsakivussakin on rangaistusta ihan riittävästi."
"Pyytäkäähän anteeksi", Hämylilja kehotti.
Pennut nostivat katseensa minuun. Odotin heidän vastaustaan kiinnostuneena.
//Tihku tai Minttu?
Hunajatassu, 20.02.2017
Lähdin pentutarhasta ja kehräsin tyytyväisenä. Pennut olivat onneksi ymmärtäneet, ettei yrttejä tule pihistää parantajan pesästä. Huokaisin. Kaiken muun lisäksi tulisi kuitenkin hakea kissanminttua. Pentujen rangaistus oli, että he joutuisivat - tai omasta mielestäni pääsisivät- keräämään kissanminttua avukseni. Kuitenkin minun täytyisi kerätä sitä nyt, sillä heistä ei vielä tulisi oppilaita, ja kissanminttua tulisi aina olla saatavilla. Se oli hyvin tärkeää viheryskää sairastaville, eikä ilman sitä selviäisi. Menin parantajan pesään sisään. Näin Kaunokukan ja hämmästyksekseni huomasin, että kissanminttuja oli nyt riittävästi.
"Mistä nuo tulivat?" kysyin parantajalta.
"Hain niitä, niin kuin minun pitikin", Kaunokukka sanoi ja katsoi minuun lievästi hämmentyneenä. Naurahdin kun muistin, ettei Kaunokukka tiennyt mitään äskeisestä välikohtauksesta. Kerroin hänelle pentujen retkestä pesäämme.
"Ja he auttavat ensimmäisenä päivänään keräämään kissanminttua", lopetin. Kaunokukan viikset väpättivät huvittuneesti.
"'Tähtiklaani on raivoissaan.' hyvin keksitty, pakko myöntää", naaras maukui hymyillen. Nyökkäsin hänelle.
"Kuulehan. Tiedät varmasti itsekin olevasi erittäin etevä parantajaoppilas", Kaunokukka maukui myhäillen.
"Mitä tarkoitat?"
"Sitä, että pian saatat hyvinkin saada parantajanimesi", mestarini kehräsi.
"Ihanko totta?" hihkaisin riemuissani. Syöksyin Kaunokukan luo ja painoin kuononi mestarini turkkiin.
"Se on mahtavaa", kehräsin iloisesti. *Pian minusta tulee parantaja.*
Hunajatassu, 23.02.2017
Loistelintu oli synnyttänyt äskettäin kaksi tervettä pentua. Kehräsin tyytyväisenä. Oli aina mukavaa, kun klaani sai täydennystä pienistä, suloisista pennuista. Loistelintu makoili parantajan pesässä. Hänen pentunsa makoilivat naaraan kylkeä vasten. Risasiipi, Lehtotassu ja Murattilehti tulivat myös sisään. Päätin jättää heidät rauhaan ja menin Kaunokukan luo.
"Hakisitko hänelle purasruohoa?" Kaunokukka kysäisi. "Ja mitä hyötyä siitä on emolle?"
"Keho tuottaa enemmän maitoa", vastasin ja Kaunokukka nyökkäsi hyväksyvästi. Hain purasruohoa ja menin Loistelinnun luo.
"Syö nämä", maukaisin ja ojensin lehdet naaraalle. Murattilehti oli istuutunut maahan ja menin naaraan luo. Tummanruskea soturi kohotti päätään kun huomasi minut. Murattilehti nyökkäsi tervehdykseksi.
"Hei. On varmasti mukavaa, kun saa uusia sisaruksia?" kysyin.
//Muratti?
Murattilehti, 26.02.2017
"Todellakin!" mau'uin Hunajatassulle. Kellertävän oranssi naaras hymyili.
"Noh, onko mukavaa olla parantajaoppilas? Onko oppiminen vaikeaa?" kysyin Hunajatassulta.
"Ei se nyt niin vaikeaa ole. Niin ja Kaunokukka sanoi, että pääsen kohta jo täydeksi parantajaksi", Hunajatassu maukui lehdenvihreät silmät säkenöiden.
"Sepä on mukava kuulla", mau'uin naaraalle. Käänsin katseeni takaisin uusiin sisariini. Lehmuspentu nukkui jo, mutta Sienipentu imi vielä maitoa. Sisareni olivat niin kauniita. Heistä varmasti kasvaisi metsän suurimpia sotureita! En voinut olla kehräämättä. Katseeni osui vasempaan etutassuuni, jonka polkuanturaan oli kävelyllä mennyt piikki. Käänsin katseeni takaisin Hunajatassuun.
"Nyt muistin, että kävelyllä polkuanturaani tuli piikki. Olen yrittänyt saada sitä irti, mutta se ei vain mene", mau'uin näyttäen polkuanturaani.
//Hunaja? c:
Hunajatassu, 26.02.2017
Murattilehti ojensi vasenta etutassuaan, johon oli jäänyt piikki. Katsoin sitä tarkasti hetken ja viitoin sitten Murattilehden mukaani.
"Täällä näkee paremmin", maukaisin ja menin ulos auringon valoon. En pitänyt pentutarhasta; siellä oli hämärää ja tunkkaista. Murattilehti istuutui maahan ja ojensi jälleen tassuaan. Piikin saaminen jalasta oli helppoa, tavattoman helppoa. Otin siitä lujasti kiinni hampaillani.
"Nyt saattaa sattua", mumisin ja vedin piikin pois. Se oli yllättävän pitkä, ja Murattilehti värähti hieman vetäessäni tikkua pois.
"Noin. Käykö siihen kipeää?"
Murattilehti pudisti päätään.
"Selvä. Jos siihen alkaa sattua, niin annan jotain yrttejä", maukaisin.
"Kiitos", Murattilehti vastasi. Tunsin vatsani kurnivan ja katsahdin tuoresaaliskasalle. Se oli pienehkö, mutta täyttyisi varmasti vielä päivän aikana.
"Mentäisiinkö syömään?" kysyin Murattilehdeltä. Valtaisa murina kantaitui vatsastani.
//Muratti?
Kuohupentu, 19.02.2017
Katsoin Minttupentua ihmeissäni. En olisi tullut ajatelleeksikaan, että sisareni tekisi jotain niin typerää. Huomasin, että Minttupentu väläytti Tihkupennulle katseen. Tihkupentu ei liikahtanutkaan. Uskoin silti, että Tihkupentu oli juonessa mukana. Käänsin katseeni Hunajatassuun.
"Ei Minttupentu yksin niitä söisi. Hän varmasti meni Tihkupennun kanssa", mau'uin. Hunajatassu käänsi katseensa Tihkupentuun.
"Söitkö sinäkin niitä?" parantajaoppilas kysyi tuimasti.
"Mitä jos söin?" Tihkupentu virnisti. Hunajatassu huokaisi.
"Sitten saat ensimmäisenä päivänä oppilaana mennä minun ja Kaunokukan kanssa etsimään lisää kissanminttua", tuo maukui. Tihkupentu näytti säikähtäneeltä.
"En minä niitä syönyt!" Hämyliljan pentu huudahti. Vilkaisin Minttupentua. Tuo oli hämmentyneen näköinen.
"Ihanko varmasti?" Hunajatassu kysyi Tihkupennulta. Tihkupentu nyökkäsi. Käänsin katseeni takaisin Minttupentuun.
"Puhuuko Tihkupentu totta?" kysyin sisareltani. Minttupentu käänsi tummansiniset silmänsä minua kohti.
"En voi kertoa", tuo huokaisi. Miksi hän ei voinut!? Oliko Tihkupennun paljastaminen niin hirveä asia!?
"Ei. Tihkupentu valehtelee", sanoin Hunajatassulle. Tihkupentu käänsi sähkönsiniset silmänsä minua kohti. Hän näytti todella vihaiselta.
"Hiljaa, sammakkoaivo!" tuo huusi.
//Hunaja? :D
Hunajatassu, 19.02.2017
Katsoin pentujen kinastelua huvittuneena. Minttupentu oli jo tunnustanut syöneensä kissanminttua, mutta en uskonut hänen tehneen sitä yksin. Kuohupentu syytti sitkeästi Tihkupentua, mutta Tihkupentu kielsi tehneensä mitään. Sitten sain idean, ehkä vähän häijyn, mutta sen he ansaitsivat.
"Kuulkaas nyt", sanoin rauhallisesti pennuille. "Saan kuitenkin tietää, kuka sen teki, joten voitte yhtä hyvin tunnustaa."
Tihkupentu katsoi hätääntyneenä minuun.
"Miten muka?"
"Kissanmintun yliannostus aiheuttaa vatsakipuja. Mutta", jatkoin salaperäisesti, "Tähtiklaani ilmoittaa minulle kuka sen teki!"
Kaikki pennut säpsähtivät. Kohotin pääni ylös ja katsoin taivaalle.
"Oi Tähtiklaani, kerro minulle, kuka söi yrttivarastojani?"
Pennut tapittivat silmä kovana minua ja tunsin kehrääväni. Teeskentelin olevani kauhuissani ja katsoin pentuihin.
"Tähtiklaani on raivoissaan! Mutta heidän vihaltaan voi välttyä, jos tunnustaa tekonsa!" huusin kuin olisin saanut enteen. Kuin tilauksesta pilvi leijaili auringon eteen luoden maahan varjon.
"Kuka sen teki?" kysyin jälleen. Pentujen silmät olivat suuret kauhusta.
//Pennut? Xdd
Tihkupentu, 19.02.2017
Katsoin säikähtäneenä Hunajatassua. Pilvi oli juuri leijaillut auringon eteen, joten Tähtiklaani oli varmasti vihoissaan!
"Minä se olin!" huudahdin. Tunsin, kuinka Kuohupentu katsoi minua omahyväisenä. Hunajatassu katsoi taas taivaalle.
"Tähtiklaani antoi sinulle anteeksi, kun kerroit totuuden. Mutta teidän kannattaa nyt tulla pesääni, niin annan teille hieman kärsämöä", parantajaoppilas maukui. Olin huojentunut, että Tähtiklaani oli antanut anteeksi. Hunajatassu lähti tassuttelemaan kohti parantajien pesää. Minttupentu tallusteli viereeni.
"Vatsani on hirvittävän kipeä", naaras vaikeroi. Nuolaisin ystäväni päätä.
"Niin minunkin", mau'uin. Tajusin, etten ikinä ollut kenellekään noin lempeä. Lähdimme seuraamaan Hunajatassua. Nyt mahaani taas alkoi koskemaan entistä enemmän. En enää ikinä söisi kissanminttua! Hunajatassu pujahti pesäänsä, joka sijaitsi kahden kiven välisessä onkalossa. Hän palasi sieltä pian suussaan valkeaa kukkaa. Kasvit olivat jo aika kuihtuneet. Hunajatassu laski yrtit minun ja Minttupennun eteen.
"Syökää ne. Se auttaa teitä oksentamaan kissanmintun ulos", tuo maukui. Minua ei houkuttanut oikein ajatus, että joutuisin oksentamaan, mutta söin silti yrtit. Minttupentu teki samoin. Hunajatassu ohjensti minut ja Minttupennun tarpeidentekopaikalle oksentamaan. Ei mennyt kauaakaan, kun kyökkäsin maahan. Oloni oli nyt paljon parempi. Kohta Minttupentukin oli saanut oksennettua.
"Onko olonne nyt parempi?" Hunajatassu kysyi. Nyökkäsin ja Minttupentu teki samoin.
//Hunaja tai Minttu?
Hunajatassu, 19.02.2017
"Onko olonne nyt parempi?" kysyin yökkiviltä pennuilta. Minttupentu ja Tihkupentu nyökkäsivät.
"Hyvä. Mitä opitte?"
"Ei saa syödä yrttejä ilman lupaa", Minttupentu sanoi hiljaa.
"Miksi?" kysäisin.
"Niistä voi tulla vatsa kipeäksi", Tihkupentu vastasi.
"Niin. Jos olisitte syöneet vaikka kuolonmarjoja, olisitte jo Tähtiklaanissa."
Pennut vaihtoivat kauhistuneita katseita.
"Parantajan pesästä - tai mistään muualtakaan- ei saa syödä yrttejä tai kasveja, jos ette tiedä mitä ne tekevät teille. Ja mitä jos joku olisi tarvinnut kipeästi juuri kissanminttua? Hän olisi voinut kuolla! Nyt joudumme lisäksi keräämään kasveja kaiken muun lisäksi. Kissanminttua käytetään viheryskään, ja ilman sitä kissa voi kuolla."
Vilkaisin pentuja jotka näyttivät nyt jo hyvinkin katuvilta.
"Kerron tästä emoillenne. Ja olisiko teillä jotain sanottavaa?" kysyin lempeämmin.
//Tihku tai Minttu?
Tihkupentu, 19.02.2017
"Ei", mau'uin. En olisi halunnut, että Hunajatassu kertoisi Hämyliljalle ja Kyyhkylennolle. Hunajatassu nyökkäsi.
"Tuletteko mukaani, kun kerron?" tuo kysyi. Vilkaisin Minttupentua. Jos tulisimme mukaan, emo ei ainakaan kehtaisi huutaa kovin minulle. Minttupentu nyökkäsi.
"Voimme me tulla", sanoin. Hunajatassu ei vastannut, vaan lähti tallustelemaan kohti pentutarhaa. Sitten muistin, että emo oli varmasti Häivepennun luona parantajien pesässä. Mutta tuskin hän silti siellä koko päivän olisi. Ehkä Häivepentukin oli jo paremmassa kunnossa. Hunajatassu pujahti pentutarhaan. Oli jo aika myöhä, koska oli jo hämärää. Seurasin Hunajatassua Minttupentu kantereillani. Pentutarhassa muut pennut olivat jo nukkumassa. Erotin pesän nurkalla Hämyliljan ja Kyyhkylennon, jotka rauhoittelivat pentuja.
"Tervehdys, Hunajatassu", Kyyhkylento maukui.
"Olivatko Minttupentu ja Tihkupentu opettelemassa yrttejä?" Hämylilja kysyi kehräten. Hunajatassu pudisti päätään.
"Oikeastaan he söivät yliannostuksen kissanminttua. Jouduin antamaan heille kärsämöä, että he oksensivat kissanmintut ulos", parantajaoppilas maukui. Hämylilja vilkaisi minua. Tuo näytti vihaiselta.
"Toivottavasti annoit heille opetuksen", Kyyhkylento maukui vakavana. Hunajatassu nyökkäsi.
"Tähtiklaani oli vihoissaan", tuo maukui.
"Tihkupentu, lupaatko, ettet enää ikinä mene varastamaan mitään yrttejä?" Hämylilja katsoi minua hieman vihaisesti. En ollut ikinä kuullut Hämyliljan olevan noin vihainen.
"Lupaan", ääneni värisi.
//Kyyhky, Hunaja tai Minttu?
Hunajatassu, 15.02.2017
Menin takaisin parantajan pesään. Olin hyvästellyt Pujosulan klaaninvanhimpien pesällä, mutta näin kuitenkin, miten naaras kulki Tammikynnen ja emonsa luo.
Saavuin parantajan pesään, ja haistoin tutun yrttien tuoksun. Kaunokukkaa ei näkynyt, mutta hän tulisi varmasti pian. Aloin tutkia yrttejä. Takiaisenjuuri auttoi rotanpuremiin, ehkä myös käärmeen? Noukin joitakin yrttejä. Halusin ainakin yrittää auttaa Pujosulkaa, oli pakko olla jokin keino, millä halvaantuneet jalat paranisivat. Olin jo pureskelemassa seosta, kun Kaunokukka asteli sisään. Hän pudotti nipun kamomillaa muratinlehden päälle ja katsoi minuun.
"Mitä sinulla on suussasi?"
En olisi halunnut kertoa pienestä projektistani kellekään, mutta minun taisi olla pakko. Sylkäisin kirjavan seoksen suustani lehdelle.
"Minä... kokeilin yhtä juttua", sanoin arasti.
"Mitä "juttua"?" Kaunokukka kysyi kiinnostuneena.
"Yritin tehdä seosta, joka auttaisi Pujosulkaa", sanoin epäröiden. Kaunokukka näytti myötätuntoiselta. Naaras istahti viereeni ja kosketti hännällään lapaani.
"Kuule, en usko, että voimme auttaa häntä. Pujosulan jalat ovat halvaantuneet, enkä tiedä, miten ne voisi parantaa."
Nyökkäsin hiljaa.
"Tulehan, saat auttaa minua. Käyn hakemassa hiirensappea, ota tuosta sammalta", Kaunokukka sanoi heilauttaen korviaan sammalkasan suuntaan.
Hunajatassu, 16.02.2017
Otin sammalta suun täyteen ja juoksin Kaunokukan perään. Hän pysähtyi nuuhkimaan tuoresaaliskasaa ja valikoi pari hiirtä.
"Kerää sappi tähän sammalelle. Ja varo, se maistuu kamalalle", mestarini maukui. Kostutin sammalta sapessa. Siinä ei kestänyt kauan, ja pian olimmekin taas menossa takaisin. Kaunokukka kuitenkin viittoi minut taas klaaninvanhimpien pesään.
"Muistatko rangaistuksesi?" hän kysyi pilke silmäkulmassaan. Huokaisin hiljaa ja seurasin parantajaa tunkkaiseen pesään.
Meripihkaraita ja Hohtotähti olivat pesässä, mutta Pujosulka oli vielä ulkona. Vanhukset keskeyttivät keskustelunsa ja katsahtivat meihin.
"Hei Kaunokukka, hei Hunajatassu", Hohtotähti maukaisi. Hän taisi huomata kantamani hiirensapen.
"Minulla on punkki hännäntyvessä. Ja Meripihkaraidalla otsassa."
Istahdin Hohtotähden viereen ja painoin hiirensappea pieneen punkkii. *Mistä niitä tulee lehtikadon aikaan?* Punkki irtosi ja siirryin Meripihkaraidan luo.
"Pujosulka, se nuori naaras, hän ei kuuluisi vielä tänne", naaras sanoi käheästi. Nyökkäsin hiljaa. Painoin taas hiirensappea punkkiin ja se putosi maahan.
"Tarvitsetteko jotain?" kysyin vielä.
"Emme nyt, soturit toivat meille jo saalista", Hohtotähti sanoi. Menin siis Kaunokukan kanssa pois pesästä.
Hunajatassu, 17.02.2017
Istuskelin Kaunokukan kanssa yrttien äärellä, kun Loistelintu yhtäkkiä juoksi pesään kantaen pientä myttyä. Katselin myttyä tarkemmin, ja huomasin, että se oli pieni pentu. Häivepentu. Kaunokukka hypähti pystyyn sinä silmänräpäyksenä, kun huomasi heidät. Loistelintu laski pennun maahan.
"Mistä löysitte hänet?" Kaunokukka kysyi tutkien Häivepentua tarkasti. "Hunajatassu, lämmitä häntä!" Aloin nuolla rivakasti pentua. Hänen kehonsa tuntui kylmältä, mutta tunsin hiljaisen tuhinan korvassani.
"Ukkospolun reunalta", Loistelintu kertoi. Kaunokukka nyökkäsi hiljaa. Näin, miten Hämylilja ja Tuikesilmä tulivat pesään. Hämylilja näytti olevan huomesta sekaisin.
"Paraneeko hän?" naaras kysyi hiljaa. Kaunokukka keskittyi yrtteihin, mutta katsahti silti Hämyliljaan.
"Voin antaa hänelle joitain yrttejä, jotka parantavat mahdollisuuksia selvitä. Mutta muu on Tähtiklaanin käsissä."
Halusin auttaa mestariani, joten pyysin Hämyliljaa pitämään pennun lämpimänä.
"Mitä yrttejä annat hänelle?" kysyin Kaunokukalta.
"Annetaan laventelia ja hunajaa, ne auttavat vilustumiseen ja kurkkukipuun, sekä kuumeeseen", parantaja maukui valikoidessaan yrttejä.
"Entä kissanminttua? Viheryskän varalta?" Kaunokukka nyökkäsi. Poimin muutaman lehden ja kuljin mestarini perässä Häivepennun luo.
"Syö nämä. Se auttaa", Kaunokukka maukui lempeästi ojentaen laventelia ja hunajaista sammalta. Ojensin itsekin kissanmintut pennulle, joka söi ne hiljaa.
"Lämmitä häntä", Kaunokukka maukui Hämyliljalle. "Toivotaan että hän selviää."
Istahdin katselemaan hiljaa hengittävää pentua.
//Loiste, Hämy tai Häive?
Hunajatassu, 19.02.2017
Kaunokukka tutki yrttivarastoja otsa rypyssä. Hän haisteli yhtä tiettyä pinoa pitkään.
"Kissanmintut ovat todella vähissä", hän mutisi. Katsahdin naaraaseen kummastellen. Juurihan niitä oli haettu.
"Hunajatassu! Oletko sinä laittanut johonkin loput kissanmintut?" Kaunokukka huikkasi.
"Miten niin?"
Olin kuulevinani pientä kähinää ja naurua läheisestä pensaasta, mutta varmaan kuvittelin kaiken.
"Niitä ei ole täällä juuri yhtään!" Kaunokukka kertoi. Tassutin yrttien luo. Kissanminttuja oli tosiaan jäljellä vain muutama lehti. Niitä tarvittaisiin lehtikadon aikaan, jos joku sairastuisi viheryskään.
"Täytyy sitten kai hakea lisää", mestarini huokaisi.
"Odota", maukaisin ja hipsin pensaan luo. Työnsin oksat sivuun käpälälläni, mutta en nähnyt mitään. Silti haistoin jotain. Kaksi pentua, mutta sen tarkemmin en erottanut tuoksuja. Maassa näkyi myös kissanmintun lehtiä, tai niiden jäänteitä.
"Käyn kysymässä yhtä juttua."
Juoksin ulos pesästä ja menin suoraan pentutarhalle. Minttupentu, Tihkupentu, Kuohupentu, Lähdepentu ja Viherpentu leikkivät ilosta kiljahdellen. Seisahduin pentujen eteen. He katsoivat minuun ja lopettivat leikkinsä.
"No niin. Kuka teistä söi kissanmintut?" kysyin tuimasti, mutta en voinut olla hymyilemättä, kun näin pentujen kauhistuneet ilmeet.
//Pennut? Ja sori nyt ku tungin tähän mut Hunajal ei oo muuta tekemistä xD
Minttupentu, 19.02.2017
Katsoin Hunajatassua kauhistuneena. Mahassani vellasi. Vilkaisin Tihkupentuun. Tunsin mahassani kipua.
"Au!" naukaisin. Hunajatassu katsoi minuun syyttävästi.
"Sinäkö söit niitä kissanminttuja?" Hunajatassu katsoi minuun.
"E...en", ääneni värisi pelosta. Kuohupentu katsoi minuun kysyvästi. Nuori parantajaoppilas katsoi vuorotellen kaikkiin pentuihin. Katsoin Tihkupentuun, jonka ilme oli yhtä tuskallinen kuin minulla. *Hänenkin mahaansa sattuu!*
"Se olin minä", nau'uin Hunjatassulle.
"Yksinkö?" hän naukui. Katsoin Tihkupentuun.
*En voi paljastaa häntä!* Nyökkäsin Hunajatassulle anteeksi pyytävästi.
//Hunaja? Tihku?
Pujosulka, 13.02.2017
"Haluaisitko kanssani jaloittelemaan? Voitaisiin tehdä jotain ulkona", Hunjatassu katsahti minuun.
"Vielä kysytkin!" naukaisin innostuneena. Lähdin liukumaan hieman vaivalloisesti, mutta silti yllättävän nopeasti.
"Sinähän liikut jo hyvin!" Hunajatassu kehaisi.
"Mitä jos mentäisiin palaneelle vuorivaahteralle?" naukaisin vieressäni kävelevälle oppilaalle.
"Mennään vaan", hän vastasi. Näin kuinka linnut lentelivät ympäriinsä ja kuulin niiden viserrykset.
"Pian on hiirenkorva", huokaisin lumoutuneena. Pian palanut vuorivaahteta näkyikin jo.
"Osaatko metsästää?" nau'uin Hunajatassulle. Hän kohautti lapojaan.
"Jos et osaa, niin hyvä, koska keksin tosi hyvän leikin. Kumpikaan meistähän ei osaa saalistaa, tai no osasin joskus, mutta siis kuitenkin niin kumpi saa enemmän riistaa?" naukaisin hilpeästi, tiesin että saattaisin hävitä terveelle kissalle, mutta voihan sitä yrittää.
//Hunaja? :3
Hunajatassu, 13.02.2017
"Minäkö? Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa sinua", naurahdin. "En ole ikinä tappanut edes koppakuoriaista!"
Pujosulka nauroi.
"Nyt on sitten korkea aika oppia!"
Naaras haisteli ilmaa. Katsoin mallia ja haistelin itsekin, ja pian huomasin jonkun eläimen tuoksun.
"Öö... onko tuo hiiri?" kysyin epäröiden. Pujosulka käännähti minuun päin hymyillen.
"On."
Pujosulka katosi pusikkoon. Jäljitin itse jotain lintua, sillä maassa näkyi linnulle kuuluvia jalanjälkiä. *Tai sitten hiirelle*, tuumin.
Yritin hiipiä mahdollisimman hiljaa, mutta hangen pinnan rikkoutuessa allani kuului pientä ääntä. Muutenkin liikkeeni olivat kömpelöitä. Seurasin hajua jonnekin pensaaseen ja näin pienen linnun, jota en tunnistanut. *Tuo kelpaa.*
Jännitin lihakseni ja hyppäsin linnun luo. Se kuitenkin lähti lentoon ja mätkähdin lumikinokseen. Pääni upposi syvään lumeen ja takajalkani törröttivät hangesta ilmassa. Yritin kammeta itseäni pystyyn, mutta se ei oikein onnistunut. Kuulin pian takaani tuttua naurua, kun Pujosulka saapui takaisin.
//Pujo? cx
Pujosulka, 13.02.2017
Näin pienen hiirenpoikasen taapertamassa kohti pesäänsä. Liu'uin hitaasti sitä kohti. Se lähti karkuun, mutta se vaappui niin hitaasti, että sain sen vain kahmaistua tassuihini. Puraisin sen niskaan. Kuulin heiveröisen inahduksen.
*En minä nyt aivan turha ole* Mietin iloisena. Lähdin ryömimään kohti Hunjatassun hajua. Astuin aukiolle jossa naaras vaani pientä varpusta. Liu'uin puskan taakse piiloon ja vakoilin ystävääni. Naaras ei ollut huomannut minua ja keskittyi saalistamiseen. Hunajatassu hyppäsi linnun kimppuun, mutta lintu väistöi juuri ennen kuin Hunajatassun tassut koskivat sitä. Naaras kaatui lumihankeen naama edellä. Purskahdin nauruun ja näin kuinka naaras käänsi katseensa minuun päin.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus nauraa", yritin pidättää nauruani, mutta suustani pääsi silti pieniä tirskahduksia.
"Mitä jos lähdettäisiin leiriin?" nau'uin naaraalle.
//Hunaja?
Hunajatassu, 14.02.2017
"Mitä jos lähdettäisiin leiriin?" Pujosulka kysyi. Nyökkäsin naaraalle.
"Lähdetään vain, Kaunokukka saattaa taas tarvita minua", tuumin. Lähdimme kulkemaan leiriin. Kuljin hieman Pujosulan edellä ja odotin häntä. Naaras oli sopeutunut hyvin ikävään tilanteeseensa, niin hyvin, että pystyi saalistamaankin. Ihalin sitä, miten hän ei antanut halvaantuneiden jalkojensa häiritä häntä. Silti minua harmitti, kun emme Kaunokukan kanssa olleet osanneet auttaa häntä
"Olisinpa osannut auttaa", maukaisin hiljaa. Pujosulka katsahti minuun hämmentyneenä.
"Kaunokukkakaan ei tiennyt parannuskeinoa", Pujosulka sanoi.
"Haluaisin löytää parannuskeinon. Ja niin löydänkin", maukaisin naaraalle. "Jonain päivänä."
Tiesin, että Pujosulan jalat saattaisivat parantua itsestäänkin, tai niin Kaunokukka oli minulle kertonut. Mutta ehkäpä jotkut yrtit voisivat auttaa.
Saavuimme leiriin ja saatoin Pujosulan klaaninvanhimpien pesään.
"Olet hyvä ystävä", sanoin naaraalle hymyillen.
//Pujo?
Pujosulka, 14.02.2017
"Niin sinäkin", kehräsin. Hunajatassu katsoi minua lämpimästi silmiin ja lähti tassuttamaan kohti parantajanpesää. *Minä menen Tammikynnen luokse!* Lähdin hitaasti ryämimään ulos klaaninvanhimpien pesstä ja näin kuinka Tammikynsi oli juttelemassa Loistelinnun kanssa.
"Hei Tammikynsi!" huusin kumppanilleni ka kiristin tahtia. Pian saavuinkin jo kumppanini ja emoni luokse.
"Tervehdys Pujosulka", emoni naukui Tammikynnen vierestä.
Nyökkäsin tervehdykseksi ja käännyin katsomaan Tammikynttä.
"Minulla on ollut hirveä ikävä sinua tuolla klaaninvanhimpien pesässä", naukaisin. Katsoin kollin liekehtiviin silmiin hurmaantuneena ja huokaisin onnellisena.
//Tammi?
Hunajatassu, 11.02.2017
"Onko se totta Hunajatassu?" Kaunokukka kysyi tiukalla äänellä. Pisaratähti oli tullut luoksemme äsken, ja kertonut kaiken Kaunokukalle. Minua hävetti paljon. Miksi olin ollut niin typerä? Tunsin Pisaratähden ja Kaunokukan katseiden porautuvan sisimpääni. En välittänyt Pisaratähdestä, tai siitä, mitä hän ajatteli, vaikka ehkä pitäisi. Mutta olin valehdellut Kaunokukalle, joka oli aina tukenut minua, oli aina ollut luonani silloin, kun tarvitsin apua tai lohtua. Nielaisin aika kuuluvasti. Painoin pääni, enkä sanonut mitään. Kaunokukan äänessä kuului hienoinen pettymys.
"Vaskitsatähti teki erittäin selväksi, ettei leiristä lähdetä ilman soturia. Entä jos olisit törmännyt susiin?" Kaunokukka sanoi jo hitusen huolehtivaisesti. En pystynyt katsomaan häntä silmiin.
"Anteeksi, Kaunokukka", maukaisin hiljaa.
"Älä minulta pyytele anteeksi, vaan itseltäsi. Sudet olisivat voineet repiä sinut kappaleiksi!"
Mestarini oli ilman muuta oikeassa. Pisaratähti mulkaisi pahasti Pikitassuun.
"Ottaisit mallia hänestä, hän sentään myöntää virheensä!" Pikitassu pysyi hilkaa viiksenkään värähtämättä.
"Tule, Hunajatassu", Kaunokukka sanoi. Katsahdin vielä taakseni ja sähähdin hiljaa. Kuvittelin kynsiväni Pisaratähden silmät irti päästä.
*Ei ihme, että Pikitassu ei oikein viihdy. Mutta sellaista kai Kuolonklaanissa on.*
Seurasin Kaunokukkaa. Naaras kulki hiljaa edelläni, ja pysähtyi hetken päästä syrjemmälle.
"Uskon, että sinulla on hyvä syy käydä toisen klaanin reviirillä tapaamassa toisen klaanin kissaa", Kaunokukka maukui tyynesti.
"En minä käynyt Kuolonklaanin reviirillä, en ole tyhmä!"
"Mutta miksi teit niin? Olet terävä päästäsi, miksi?" Kaunokukka painosti edelleen. Huokaisin ja istahdin hänen viereensä.
"Yhtenä yönä en saanut nukuttua, joten lähdin leiristä. Tiedän, en olisi saanut, enkä tiedä mitä ajattelin", maukaisin nopeasti kun näin Kaunokukan ilmeen. "Tapasin reviirin rajalla Pikitassun ja hän kyseli minulta.... Tähtiklaanista.
"Kerroin hänelle joitain perusasioita, hän vaikutti kiinnostuneelta. Sitten toisena yönä lähdin taas leiristä, tiedän, se oli väärin taas, ja tapasin hänet taas. Sen jälkeen päätin lopettaa hänen tapaamisen."
Kaunokukka katsoi minua kummasti.
"Et täysin vastannut kysymykseeni. Miksi tapasit häntä?"
"Minä... säälin häntä. Kuolonklaanissa parantajia ei oikein arvosteta. Halusin auttaa."
Kaunokukka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Kerrotko Vaskitsatähdelle?" kysyin hiljaa.
"Kerron, hänen on saatava tietää, mutta en nyt", Kaunokukka sanoi lempeämmin. "Sinulla oli syysi siihen. Ja tajusit itse lopettaa yöllä hiippailun."
Nyökkäsin. Kaunokukka kertoisi Vaskitsatähdelle huomenna. Kävelin mieli maassa parantajan vierellä.
"Entä jos minut erotetaan klaanista? Entä jos Tähtiklaani ei hyväksy minua parantajaksi?"
Kaunokukka naurahti huvittuneesti.
"En usko. Varmaan saat arestia tai jotain sen tapaista. Äläkä sure Tähtiklaania, se on ollut joskus murhaajienkin puolella."
Huokaisin syvään helpottuneena.
Hunajatassu, 12.02.2017
Olimme saapuneet leiriin edellisenä yönä myöhään, ja olin käpertynyt suoraan makuusiballeni nukkumaan. Olin nähnyt levottomia unia, sillä minua pelotti, mitä tapahtuisi, kun Kaunokukka kertoisi Vaskitsatähdelle.
Nyt Kaunokukka tökki minua hereille.
"Nousehan unikeko, on kohta jo aurinkohuippu", naaras maukui ystävällisesti. Ynähdin hiljaa ja nousin ylös.
"Mennään heti Vaskitsatähden luo. Kerroin hänelle jo aiemmin, ennen kuin heräsit, kaiken. Hän haluaa tavata sinut", Kaunokukka maukui. Kuljin hiljaa päällikön pesälle. Vaskitsatähti istui pesän nurkassa ja katsoi tulijoihin.
"Huomenta, Hunajatassu, taisit nukkua hyvin?" Vaskitsatähti maukui samaan aikaan ystävällisesti ja tiukasti.
Nyökkäsin hiljaa, mutta en enää pystynyt pitämään ajatuksiani päässäni.
"Erotetaanko minut klaanista? Tuleeko minusta parantajaa?", kysyin kauhuissani silmät selällään.
"Älä huoli, sinua ei eroteta, ja saat toki jatkaa koulutustasi", Vaskitsatähti maukui vakaasti. "Ymmärrän, miksi teit niin, ja on hyvä, että lopetit sen itse ja tajusit tehneesi väärin. Silti määrään sinulle rangaistuksen: et saa poistua leiristä kolmeen päivään. Saat myös puhdistaa klaaninvanhimpien makuualuset muun koulutuksesi ohella, ei sen vakavampaa."
Huokaisin helpottuneena. Minua ei karkotettaisi ja olisin yhä parantajaoppilas.
"Haluan vain, että tämä ei toistu. Älä tapaa toisten klaanien kissoja, kaikkiin ei voi luottaa. Ja leiristä ei poistuta yksin, sudet olisivat helposti voineet tappaa sinut", Vaskitsatähti sanoi ankarasti. Nyökkäsin päällikölle ja lähdin Kaunokukan kanssa pesästä.
En voinut silti olla ajattelematta, mitä Pikitassulle tapahtuisi. Entä jos hänet tapettaisiin?
Karistin ajatukset päästäni ja nelistin parantajan pesään.
Hunajatassu, 12.02.2017
Istahdin heti parantajan pesällä yrttien ääreen. Kaunokukka tuli hieman perässäni ja istahti viereeni. Sanaakaan sanomatta aloimme käydä läpi yrttivarastoja. Tiesin, ettei Kaunokukka ollut minulle vihainen, mutta hän pysyi hiljaa. *Entä jos hän on sittenkin suuttunut minulle?*
"Oletko... pettynyt minuun?" kysyi varovaisesti. Kaunokukka nosti katseensa vakaasti.
"En. Olen ylpeä sinusta, sillä myönsit tehneesi väärin, ja sinulla oli jalot tarkoitukset", Kaunokukka maukui lohduttavasti kuin emo, jonka huolenpidosta olin jäänyt paitsi.
"Sinun on parasta unohtaa asia nyt. Ei tee hyvää pyöritellä samoja asioita mielessä itsekseen."
Nyökkäsin hiljaa. Yrttejä oli kaikkia, eikä tarvinnut siis lähteä hakemaan lisää kasveja.
"Noh, mitä laittaisit matkarohtoon, Hunajatassu? Sen tulee antaa voimia ja pitää nälkä ja väsymys poissa", Kaunokukka maukui hetken päästä.
Mietin kuumeisesti.
"Hmm... kamomillaa ja luppiota, päivänkakkaraa.. sekä myös ratamoa", vastasin. "Eikö katajanmarjojakin voisi laittaa? Ne antavat myös voimia."
Kaunokukka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä. Muistatko, mitä rangaistukseesi kuului?"
"Klaaninvanhimmat! Minun pitää hoitaa heitä", naukaisin muistettuani. Juoksin ulos pesästä ja hain tuoresaaliskasasta kaksi hiirtä ja rastaan.
Klaaninvanhimpien pesässä asui tällä hetkellä kolme kissaa. Meripihkaraita, Hohtotähti ja Pujosulka. Pujosulka oli muuttanut klaaninvanhimpien pesään äskettäin. Minua harmitti naaraan puolesta, sillä hän ei pystyisi elämään soturin lailla. *Ellei hän parannu*, lisäsin mielessäni.
Saavuin sisälle pesään Meripihkaraita ja Pujosulka olivat hereillä, ja äsken nukkunut Hohtotähtikin nosti päätään.
"Olkaa hyvät", maukaisin. Kissat katsoivat minuun hieman kummissaan.
"Mistäs nyt tuulee? Eikö tämä ole soturioppilaiden hommaa?" Hohtotähti kysyi poistaessani punkkia hänen lavastaan.
"Onhan se, mutta se on minun rangaistukseni... tapailin erästä Kuolonklaanin kissaa, opetin hänelle Tähtiklaanista", selitin nopeasti, sillä en halunnut puhua siitä. Siirryin Pujosulan luo.
"Onko sinulla punkkeja?" kysyin. Pujosulka hymyili.
"Ei, ja osaanhan minä ne itsekkin poistaa, kiitos kumminkin."
"No, miten olet sopeutunut tähän?" kysyin aika tyhmästi.
//Pujo?
Pujosulka, 12.02.2017
"No, miten olet sopeutunut tähän?" Hunajatassu naukui.
"Hyvin, tai ainakin uskoisin niin", hymyilin nuorelle naaraalle.
"Ainakin pesätoverini ovat hyvää seuraa", kuiskasin huvittuneena oppilaan korvaan. Hunajatassu naurahti.
"Mitäs te siellä kuiskitte, kertokaa meillekin", Meripihkaraita naukui takaani. Katsoin Hunajatassua vihjaavasti.
"Ei me mistään erikoisesta, me vaan jutellaan siitä, että...", lauseeni keskeytyi, sillä en keksinyt mitään mitä sanoa. Purskahdin nauruun. Hunajatassukin yhtyi nauruun.
"Voisitteko olla hiljempaa, jotkut haluavat nukkua!" Hohtotähti tiuskaisi. Hunajatassu lähti takaisin parantajanpesälle. *Hän on mukava* Hyvästelin oppilaan pikaisella hymyilyllä ja naukaisin:
"Kun olet hoitanut asiasi, tulethan takaisin?" nau'uin oppilaalle. Olin tuntenut hieman yksinäisyyttä, sen jälkeen kun oli muuttanut vanhustenpesään, sillä siellä ei ollut ikäistäni seuraa.
"Joo joo!" Hunajatassu naukui. Kehräsin innoissani.
//Hunaja?
Hunajatassu, 12.02.2017
Lähdin klaaninvanhimpien pesästä juteltuani Pujosulan kanssa. Naaras oli mukava. Minulla ei juurikaan ystäviä ollut, joten oli hauskaa keskustella tuolla tavalla toisen kissan kanssa. Saavuin parantajan pesälle. Kaunokukka seisoskeli pesän keskellä pureksien jotain seosta.
"Mitä tuo on?", kysyin uteliaana. Kaunokukka katsahti minuun ja sylkäisi samalla aikaansaannoksensa muratinlehdelle.
"Kokeilin tehdä lääkettä viheryskään", parantaja selitti. "En ole varma toimiiko se, mutta se onkin vasta kehitysvaiheessa."
Hymyilin naaraalle. Pujosulka oli pyytänyt minua tulemaan takaisin klaaninvanhimpien pesään, ja odotin innolla pääseväni hänen luokseen takaisin.
"Tarvitsit kai apuani?" kysäisin Kaunokukalta.
"Kyllä. Käytin viimeiset kissanmintun lehdet tuohon. Haetaan sitä äkkiä lisää, sitä on ihan leirin lähellä. Sitten olet vapaa tekemään mitä haluat."
Lampsimme ulos leiristä Tummasielu mukanamme. Kissanminttu löytyi äkkiä. Sitä oli vain vähän lumipeitteen alla. Pureksimme pari vartta ja palasimme takaisin leiriin. Juoksin suoraan klaaninvanhimpien pesään.
"Hei taas, Pujosulka!" tervehdin naarasta iloisesti. Pujosulka kehräsi iloisesti.
"Hei Hunajatassu", hän maukui. Hohtotähti käänsi kylkeä ja mutisi jotain nuorista ja rauhanhäiritsijöistä. Meripihkaraita nukkui myös. Tajusin, että Pujosulalla oli varmasti välillä aika yksinäistä ja tylsää. Muut kissat pesässä olivat vanhoja, ja minusta tuntui, että he nukkuivat suuren osan päivästä.
"Haluaisitko tulla kanssani jaloittelemaan? (mmitä :DD sen jalat on halvaantunu, musta tää ei oo ok - Auris 25.06.2020) Voitaisiin tehdä jotain ulkona", kysäisin Pujosulalta.
//Pujo? :)
Hunajatassu, 09.02.2017
Katselin, miten Kaunokukka asettui minua vastapäätä. Pari soturia katseli meihin päin, mutta he häipyivät, kun mestarini katsoi heihin tuimasti.
"No niin. Yritä kaataa minut", Kaunokukka sanoi häntä villisti viuhuen. Näin, kuinka hän oli jännittäny lihaksensa valmiina hyökkäykseeni. Ponnistin loikkaan päin parantajaa. Hän kiepsahti helposti ympäri ja läpsäisi minua tassullaan kuonooni.
"Pystyt parempaankin. Sokea hiirikin voittaisi sinut", Kaunokukka sanoi nauraen. "Yritä hyökätä niin, etten huomaa, miten aiot hyökätä."
Keskityin nyt kovemmin. Kaunokukka omi aiemmin väistänyt vasemmalle. Ehkä nytkin. Loikkasin Kaunokukan luo, ja käännyin vasemmalle, mutta naaras olikin hypännyt oikealle. Hän painoi minut maahan.
"Äh, ei tästä tule mitään", naukaisin noustuani ylös.
"Kolmas kerta toden sanoo, ja jos ei, niin sitten neljäs", Kaunokukka sanoi huvittuneesti hymyillen. Hymähdin. Kaunokukka asteli taas eteeni. Harhautus voisi tepsiä. Katsoin jonnekin hänen oikealle puolelleen. Kaunokukka valmistautui väistämään. Vyökkäsin, mutta hyppäsinkin vasemmalle, minne Kaunokukka oli väistänyt. Läimäisin häntä käpälälläni.
"Hienoa, nyt et ainakaan ole ihan täysin avuton taistelussa", Kaunokukka sanoi hymyillen.
"Tulehan sitten."
Seurasin parantajanaarasta takaisin pesään.
Pikitassu, 11.02.2017
// Alku ei olennaista //
Erkaannuin heti perillä klaanin muista jäsenistä ja lähdin etsimään kymmenien kissojen seasta Hunajatassua. *Hän on aivan varmasti täällä* tiesin ja jatkoin etsimistä. Päälliköt olivat aloittaneet puhumisen ja Varjoklaanin päällikkö Vaskitsatähti kertoi oman klaaninsa tapahtumista.
Viimeinkin silmiini osui kellertävä parantajaoppilas.
"Hei taas Hunajatassu", tervehdin häntä. Naaras hätkähti hieman, kuullessaan ääneni, ja kääntyi sitten puoleeni. Sivusilmällä huomasin Pisaratähden katsovan minun suuntaani.
//Hunaja? Pisara?
Hunajatassu, 11.02.2017
Kuljin muiden varjoklaanilaisten kanssa kohti Nelipuita. Oli täysinuu, ja viiden klaanin oli määrä tavata kokoontumisen merkeissä. Tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni. Kuljin Kaunokukan rinnalla halki Varjoklaanin reviirin. Ylitimme ukkospolun, ja pian olimme jo Nelipuilla. Ne kohosivat korkealle kohti taivasta. Kaunokukka meni muiden parantajien luo. En itse oikein tiennyt mihin menisin, joten istuuduin Kaunokukan viereen. Kokoontuminen alkaisi varmasti pian. Menin vähän sivummalle muista kissoista ja katselin taivaalle.
"Hei Hunajatassu!" kuulin takaani tutun äänen ja hätkähdin säikähtäneenä. Pikitassu.
"Mitä kuvittelet tekeväsi? Meitä saatetaan epäillä", sihisin kollille.
Pikitassu katsoi minuun jotenkin oudon häpeissään. Kolli pysyi kuitenkin vaiti.
"Et kai vain...?" kysyin, ja Pikitassu laski päänsä. Typerä kissa! Pikitassu huomasi selvästi ärtymiseni.
"En minä sitä vapaaehtoisesti kertonut", hän maukui hiljaa. "Pisaratähti kuulusteli minua... minun oli pakko."
Huokaisin. No, vaikka Vaskitsatähti saisikin tietää, tuskin siitä vakavia seurauksia tulisi. Ainakaan toivottavasti. Pääni oli huomesta sekaisin. Mutta kyllä se oltaisiin ennemmin tai myöhemmin saatu tietää.
Pikitassu avasi taas suunsa sanoakseen jotain.
//Piki?
Pikitassu, 11.02.2017
Huomasin Hunajatassun kasvoilta paistavan huolen.
"Sinulla tuskin on mitään hätää", koitin rauhoitella häntä.
"Et ole poistunut reviiriltäsi, tai uhmannut päällikkösi käskyjä, toisin kuin minä. Minä tässä olen se, joka saa rangaistuksen. Enkä usko, että sinun kannattaa olla huolissaan Pisaratähdestä", nau'uin aavistuksen hermostuneesti, mutta kuten yleensä, en näyttänyt huoltani.
Hunajatassu nyökkäsi pienesti.
"Pikitassu, kuule meidän ei pitäisi tavata enää salaa", hän naukaisi pehmeällä äänellään. *Tietenkin hän alkaisi jänistää* tuhahdin pääni sisällä, mutta nyökkäsin tyynesti.
"Tiedätkö jo, mitä aiot tehdä klaanisi suhteen", Hunajatassu jatkoi.
"Kuulun Kuolonklaaniin ja aion olla sille uskollinen koko sydämestäni. Minä kuulun heidän luokseen", julistin, mutta parantajaoppilaan kasvoilla oli kummallinen ilme.
"Et usko itsekkään, mihin sanot", hän naurahti kevyesti ja astui askeleen lähemmäs. Laskin pääni synkkänä.
"Taidat olla oikeassa", huokaisin syvään ja katsoin Hunajatassua, kuin apua anoen.
"Kuules nyt, sinun ei tarvitse välttämättä olla koko klaanille uskollinen. Sinuna valikoisin tarkkaan, kehen luotat ja seuraat heidän käskyjään. Ehkä se helpottaa", Hunajatassu naukui. *Hänen sanoissaan on järkeä* ymmärsin. Olin juuri kiittämässä häntä ja palaamassa muiden joukkoon, kun Pisaratähden hahmo katkaisi lähtöni.
//Pisara?
Pisaratähti, 11.02.2017
Katsoin halveksuen Pikitassua, joka oli juuri juttelemassa jonkun varjoklaanilaiskissan kanssa. Päättelin kissan olevan Hunajatassu. Yrttien kitkerän tuoksun perusteella oppilas oli parantajaoppilas Pikitassun tavoin.
"Sinä taidat olla Hunajatassu", nau'uin matalalla äänellä ja katsoin kellertävän oranssia naarasta silmiäni siristäen.
"Kyllä", Hunajatassu naukui päättäväisesti. Pienikokoinen kullanruskea naaras asteli luoksemme huomatessaan, että juttelin hänen oppilaalleen.
"Onko täällä joku ongelma?" Kaunokukka kysyi ja loi minuun hieman vihoittelevan katseen.
"Oletko tietoinen siitä, että oppilaasi on käynyt salaa öisin tapaamassa minun klaanini parantajaoppilasta?" kysyin parantajakissalta, joka näytti yllättyneeltä.
"Mitä ihmettä sinä selität? Onko se totta, Hunajatassu?" kullanruskea naaras kysyi ja loi tiukan katseen oppilaaseensa, joka pysyi vaiti, eikä katsonut mestariaan. Hymähdin tyytyväisenä.
"Vaskitsatähti sanoi hyvin selkeästi, että me emme saa poistua leiristä ilman sotureita! Mitä olisit tehnyt, jos olisit törmännyt susiin? Ne olisivat repineet sinut kappaleiksi!" Kaunokukka torui oppilastaan.
"Olen pahoillani, Kaunokukka", Hunajatassu naukui pahoittelevalla äänellä.
"Ottaisit mallia hänestä, hän sentään myöntää virheensä, toisin kuin sinä", nau'uin katsoen murhaavalla katseella Pikitassua.
"Tämä taisi olla tässä", Kaunokukka naukui, "tule, Hunajatassu."
"Pidä huoli, ettei oppilaasi edes vilkaise Kuolonklaanin reviirille. Jos teette vielä yhdenkin virheen, kiellämme teitä käymästä Kuukivellä puolikuisin", sihisin parantajakissan perään. Siirsin sitten katseeni Pikitassuun.
"Jos ajattelet Hunajatassun parasta, pysyt kaukana hänestä vastaisuudessa", sihahdin oppilaalle ja poistuin hänen luotaan.
//Hunaja tai Piki?xd
Pikitassu, 08.02.2017
"Ei mitään erikoista. Riistaa ei ole paljoa ja lisää suita tulee taas lisää ruokittavaksi", huokaisin syvään hieman turhautuneena.
"En oikein enää tiedä, minkälaiseen elämään sovin. Rakastan parantamista, mutta en usko Kuolonklaanin luottavan parantajaan, joka ei ole koko sydämestään uskollinen. Kidesydän, mestarini, käski minun valita", selitin Hunajatassulle, joka katseli minua mietteliään näköisenä.
"No, kenelle sinä sitten olet uskollinen?" hän kysyi hetken kuluttua.
"Se tässä onkin se ongelma. En usko, että vain pahat kissat saavat jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen, mutta jos Tähtiklaani hyväksyisi minut, hyväksyisikö oma klaani?" nau'uin melkein hysteerisesti.
"Haluaisin tietää, millaista on parantaa klaanissa, jossa kissat ovat sinun kaltaisiasi", jatkoin. Hunajatassu näytti hetken yllättyneeltä, mutta avasi sitten suunsa puhuakseen.
//Hunaja?
Hunajatassu, 08.02.2017
"Haluaisin olla parantajana klaanissa, jossa on sinun kaltaisia kissoja" Pikitassu maukui.
"Minun kaltaisiani? Kissoja, jotka uskovat Tähtiklaaniin?" kysyin hieman ymmälläni. Pikitassu katsoi minua mietiskellen.
"Niin, tai samanlaisia luonteeltaan", kolli sanoi.
Nyökkäsin aavistuksen. En ollut tullut ajatelleksi, minkälaista olsi olla parantajana Kuolonklaanissa. Olin kuullut, ettei parantajia siellä arvostettu samalla tapaa, kuin muissa klaaneissa. He eivät saaneet enteitä - ainakaan minun tietääkseni.
"Oletko koskaan nähnyt... outoja unia? Enteitä?"
Pikitassu pudisti päätään.
"Olen nähnyt unia, kuten kissat yleensä. Mutta tuskinpa ne ovat olleet enteitä."
Katsoin hiukan säälien Pikitassua. Musta kolli ei näyttänyt juuri viihtyvän Kuolonklaanin parantajana. Varjoklaani oli minulle tärkeä, enkä ikinä tuntisi oloani epämukvaksi sen keskuudessa. Mutta entä Pikitassu? En tuntenut kollia tarpeeksi, jotta tietäisin.
//Piki?
Pikitassu, 08.02.2017
Huomasin Hunajatassun säälivän ilmeen, joten päätin vaihtaa aihetta.
"No, se siitä minun klaanistani. Kuinka parantajat toimivat teidän klaanissanne?" kysyin innokkaammin. Parantajaoppilas mietti hetken.
"Hmm... Kuten sanoin, parantajat ja joskus -oppilaat saavat unia Tähtiklaanilta, jotka ovat usein enteitä. Puolikuun aikaan, vaellamme kuukivelle, jossa saamme unia Tähtiklaanilta ja voimme puhua toisten klaanien parantajille", hän selitti. Muiden parantajien elämä kuulosti todelliselta unelmalta. Olisi hienoa saada unia entisiltä parantajilta.
"Kertoisitko tarkemmin, miten Kuolonklaanin parantajat toimii?" hän kysyi melko varovaisesti.
"Se ei ole yhtä hienoa, kuin teidän klaaninne. Me siis pysymme lähinnä vain pesässämme, mutta pääsemme keräämään yrttejä ja silloin tällöin saalistamaan, jos mitään uhkaa ei ole. Onneksi, emme saa unia Pimeyden metsältä. Me siis oikeastaan vain järjestelemme yrttejä, joita annamme silloin tällöin muille kissoille. On siinä tietenkin hyvätkin puolensa", vastasin ja jäin odottamaan Hunajatassun reaktiota.
//Hunaja?
Hunajatassu, 08.02.2017
Pikitassu kertoi, minkälaista oli Kuolonklaanin parantajien elämä. Se ei kuulostanut tosiaankaan yhtä mukavalta kuin muiden klaanien. Huomasin, että taivas oli alkanut vaalentua auringon noustessa. Kohta muut jo heräisivät klaanissa.
"Koeta pärjäillä, varmasti pärjäätkin. Kuule, minun on mentävä", naukaisin nopeasti kollille.
"Ai, selvä. Hei sitten", Pikitassu sanoi. Käännyin ympäri ja lähdin kulkemaan kohti leiriä. Lintu visersi kauniisti puussa. Ilma oli lauha, eikä läheskään yhtä kylmä kuin edellisenä päivänä. Tassuttelin hangessa jättäen jälkeeni jalanjälkiä. *Tuota en tullut ajatelleeksi. Entä jos joku näkee jälkeni?* katsahdin taakseni. *Tai haistaa minut?* Huomasin kostean multaisen lätäkön. *Onhan tämä vähän epäsiistiä, mutta minkäs teet.*
Kierin mudassa antaumuksella. Se peitti hajuni. Kuljin vähän mutkitellen kohti leiriä. Pysähdyin leirin lähelle, ja nuolin itseni puhtaaksi. Nyt kukaan ei haistaisi tuoksuani. Toivottavasti. Menin takaisin leiriin. Klaani nukkui vielä. Hipsin parantajan pesään ja käperryin hiljaa kerälle.
Hunajatassu, 08.02.2017
Heräsin aamulla parantajan pesästä. Kaunokukka ei ollut onneksi huomannut lähtöäni, mutta mitä olisin tehnyt, jos hän olisikin huomannut? *Tulevaisuuteni klaanissa on tärkeintä.* Päätin lopettaa Pikitassun tapailemisen öisin. Enhän oikein edes tuntenut koko kissaa, enkä voinut luottaa häneen. Voisin jäädä myös kiinni, ja todennäköisesti myös jäisin, jos jatkaisin sitä. Huokaisin. Minua säälitti Pikitassu, mutta maailmassa oli kissoja, joilla oli asiat paljon huonommin. Ja minkä perusteella kolli edes puhuisi totta? Jos joku saisi tietää, mitä tapahtuisi?
Nousin ylös ja suin itseäni puhtaaksi karhealla kielelläni. Kaunokukka heräili hiljalleen omalla makuusijallaan, samalla haukotellen. Menin naaraan luo. Päätin puhua hänen kanssaan unestani.
"En usko, ettäs eoli enne", Kaunokukka sanoi kerrottuani hänelle sekavasta unestani.
"Tähtiklaani ei lähetä enteitä noin, unessasi olleet kissat olivat unesi perusteella joutuneet suden tappamiksi, eikä Tähtiklaani välitä niin suoria viestejä. Enkä minä ikinä sanoisi, että olet epäonnistunut parantajan työssä, olet todella taitava", naaras sanoi lempeästi. Päästin helpottuneen huokauksen, uni ei ollut enne.
"Mitä teemme tänään?" kysyin Kaunokukalta. Naaras asteli tutkiskelemaan yrttejä. Hän silmäili kaikkia kasvipinoja tarkasti.
"Mistään ei ole puutetta", parantaja sanoi minulle. "Mitään ei tarvitse ainakaan metsästä hakea."
Nyökkäsin. Istahdin maahan katselemaan Kaunokukan touhuja. Pujosulka oli muuttanut Tammikynnen kanssa takaisin sotureiden pesään. Naaraan takajalat olivat halvaantuneet, kuten olin pelännytkin. Voisikohan niitä parantaa?
"Kaunokukka, voiko Pujosulan jaloille tehdä mitään?" kysyin, ja naaras kohotti päätään yrttien yltä. Hän katsoi minuun mietteliäänä.
"En usko. Ne saattavat kyllä parantua tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä emme oikein voi tehdä mitään."
Istuuduin Kaunokukan viereen. Yrttejä oli kerrankin kaikkia tarpeeksi. Klaaniin saisi tulla myllertämään vaikka viheryskä. Kaduin heti ajatelleeni sellaista, vaikka yrttejä löytyisi, ei viheryskästä silti välttämättä parantuisi. Kamalaa. Muistin emoni, joka oli kuollut pian syntymäni jälkeen samaiseen sairauteen. Parantajakaan ei ollut osannut auttaa. *Minusta tulee niin hyvä, ettei yksikään Varjoklaanin kissa kuole viheryskään enää koskaan.*
"Haluatko syötävää?" kysyin yllättäen uudestaan lääkeyrtteihin syventyneeltä Kaunokukalta. Naaras käännäthi minuun päin ja nyökkäsi kiitollisena. Juoksin leirin aukiolle. Klaanin kissat olivat jo jokapäiväisissä askareissaan. Ei ollut vielä läheskään aurinkohuippu, mutta päivä tuntui jo valoisalta ja lämpimältä. Menin tuoresaaliskasan luo. Se oli vielä pienehkö, mutta kun metsästyspartiot toisivat ruokaa, se kasvaisi varmasti. Lehtikadon aikaan riista oli vähissä, mutta sitä riitti silti juuri tarpeeksi klaanin jokaiselle kissalle. Otin kasasta itselleni hiiren ja Kaunokukalle rastaan. Hilpaisin takaisin parantajan pesään. Kaunokukka istui samalla paikalla, kuin lähtiessäni. Naaras nosti päätään kun huomasi minut, ja käveli luokseni.
"Tämä päivä otetaankin reenommin, meille ei löydy paljoa tekemistä, kunnes joku taas satuttaa itsensä", Kaunokukka sanoi hymyillen poimiessaan rastaan. Hän asettui syömään sitä pesän reunalle, ja astelin hänen viereensä. Aloin syödä omaa hiirtäni.
"Tiedätkös, nyt olisi sopiva hetki opettaa sinulle taisteluliikkeitä", Kaunokukka sanoi syödessään lintua. Nostin hämmentyneenä päätäni.
"Taisteluliikkeitä? En ole soturioppilas", sanoin. Kaunokukka vain hymyili.
"Joskus saatat joutua tilanteeseen, jolloin tarvitset niitä. Taistelemaan kannattaa harjoitella ihan vain varalta."
"Selvä sitten."
Söimme tuoresaaliimme ja kuljimme leirin aukiolle, vähän syrjemmälle muista.
"Ei mennä leirin ulkopuolelle, emme tarvitse ylimääräisiä sotureita tähän katselemaan harjoituksiamme", Kaunokukka maukui. Nyökkäsin.
"Muista, etten ole itse mikään mestari, mutta taisteluhan onkin sotureiden työtä. Aloitetaan sitten yksikertaisilla asioilla."
Hunajatassu, 05.02.2017
Olin tullut viime yönä myöhään takaisin korkokiviltä. Olin lysähtänyt väsyneenä makuusijalleni, ja nukahtanut heti. Nyt istuin sukimassa itseäni. Kaunokukka söi tuoresaalista. Oli pian aurinkohuippu, mutta tunsin, ettei aurinko tänään lämmittänyt kovin voimakkaasti. Oli suorastaan jäätävää.
"Mitä teemme tänään?" kysyin Kaunokukalta. Kaunokukka oli juuri vastaamassa, kun parantajan pesään syöksyi Pujosulka, joka raahasi mukanaan velttoa Loistelintua. Käsitin, että susi oli ollut asialla. Kaunokukka riensi suoraan Loistelinnun luo ja alkoi nopeasti tutkia häntä. Pujosulka istahti naaraan viereen.
"Paranewko hän?" soturi naukui huolissaan. Kaunokukka katseli tarkasti Loistelintua.
"Hän on vain tajuton, mutta hänen tilansa voi huonontua", Kaunokukka sanoi. En tiennyt itse, mitä tekisin, mutta minun ei tarvinnut miettiä sitä pitkään.
"Hunajatassu, hae varalta unikonsiemeniä", Kaunokukka maukui. Kipaisin siemeniä parantajalle.
"Sitten kun hän herää, hän saattaa tarvita niitä. Hämähäkinseittiä", naaras maukui vielä.
Riensin hakemaan seittiä Kaunokukalle.
"Nyt vain odotamme, että hän herää", parantaja maukui Loistelinnun yltä.
Aloimme lajittelemaan taas yrttejä. Joku olisi voinut ajatella, että se oli yksitoikkoista, mutta minusta yrttuen järjestely oli vähintäänkin luomavaa. Hätkähdin kun Kaunokukka tökkäsi minua hännällään.
"Mitä puuttuu?" hän kysyi salamyhkäisesti. Katselin siistejä yrttikekoja. Unikonsiemeniä oli, kehäkukkaakin, nokkosta... Näin että nokkosta oli vain pari lehteä jäljellä.
"Nokkosta on vähän", sanoin Kaunokukalle.
"Kyllä", naaras vastasi. "Olen nähnyt sitä oikeastaan koko reviirillämme, mutta nyt lehtikadon aikaan sitä ei ole paljoa. Olen kuitenkin nähnyt sitä Kuolonklaanin reviirin viereisellä ukkospolulla."
Nyökkäsin hiljaa. Muistin yllättäen Pikitassun, jonka olin nähnyt vasta ukkospolulla. Olin kertonut parantajaoppilaalle Tähtiklaanista, ja hän oli vaikuttanut vilpittömän kiinnostuneelta. Karisti ajatuksen pois mielestäni ja lähdin Kaunokukan kanssa pesästä. Matkaamme lähtivät myös Ikituuli ja Tummasielu, ihan vain susien varalta. Talsimme läpi Varjoklaanin soisen reviirin kohti ukkospolkua. Olin virittänyt aistini äärimmilleen susien varalta. Tuntui, kuin joka pensaassa olisi vaaninut vaara.
Saavuimme ukkospolulle ja huomasin vihreitä, huurteisia kasveja lumen seassa. Minä ja Kaunokukka pureksimme soturien avustuksella muutamia varsia irti. Katsahdin Kuolonklaanin reviirille. Pikitassua ei onneksi näkynyt. Hän olisi voinut paljastaa, että olin käynyt yksin hiippailemassa yöllä. En suuremmin luottanut kolliin. Käännyimme takaisin ja menimme leiriin. *Tassuni ovat aivan jäässä!* Onneksi saavuimme leiriin ja pääsin lämpimään parantajan pesään.
Hunajatassu, 06.02.2017
Pujosulka nukkui parantajan pesässä. Käärme oli purrut häntä, ja hänen tilansa oli ollut huono. Nyt naaras oli kuitenkin hieman toipunut. Hänen takajalkansa olivat kuitenki vielä myrkyn lamaannuttamat. En tiennyt, paranisivatko ne ennalleen, mutta toivoin, että ne parantuisivat. Pujosulan kumppani Tammikynsi istui naaraan vieressä nuollen tämän päätä.
"Hänen pitää nyt levätä kunnolla, mutta kyllä hän tokenee", naukaisin huolestuneelle kollille. Saatoin Tammikynne pois parantajan pesästä. Hain samalla matkalla minulle ja Kaunokukalle tuoresaalista. Kaunokukka oli syventynyt tutkimaan Pujosulan takajalkoja. Naaras kohotyi päätään suuntaani, kun saavuin.
"Hyvä kun tulit", parantaja sanoi. "Käydään äkkiä hakemassa yhtä yrttiä. Sitä kasvaa leirin ulkopuolella, kaipaan sinua vukseni. Pujosulka pärjää kyllä täällä."
Seurasin Kaunokukkaa ulos leiristä. Aivan leirin ulkopuolella kasvoi jotain tummanvihreää kasvia, joskin ne olivat hieman kitukasvuisia.
"Otetaan tästä pari tällaista, ja sitten mennään", Kaunokukka sanoi. Nyökkäsin ja järsin pari vartta poikki. Menimme takaisin leiriin. Astuin parantajan pesään. Etsin katseellani Pujosulkaa, mutta naarasta ei näkynyt missään.
"Pujosulka?" huhulin. Tiesin heti, mihin naaras oli mennyt. Juoksin sotureiden pesälle. Pujosulka makasi Tammikynnen vieressä. Hän oli raahautunut pesään, joka oli ollut ilmeisen kivuliasta.
"Pujosulka! Sinun kuuluu levätä, tai tilasi huononee", sanoin naaraalle, joka kääntyi katsomaan minua.
"Tule takaisin parantajan pesään, jotta voimme tarkkailla sinua", maukaisin hänelle. Käännyin Tammikynnen puoleen.
"Hän tarvitsee sinua. Enemmän kuin koskaan."
Kolli nyökkäsi.
//Pujo? Tammi?
Hunajatassu, 07.02.2017
Seisoin pimeässä metsässä. Puut metsässä olivat suuria ja tummia, ne näyttivät valtavilta kourilta. Kaikkialla oli jäistä ja synkkää, missään ei näkynyt edes pientä valonsädettä. Lumi oli hohtavan hopeaa, kaunista, mutta aivan yhtä kylmää kuin aina ennen. Metsässä oli jotain outoa. En ollut käynyt siellä ennen. Tuntui, kuin puiden siimeksessä olisi vaaninut maailman suurin pahuus.
Kuulin rapinaa takaani. Käännyin äänen suuntaan, mutten nähnyt mitään muuta kuin samoja, uhkaavan näköisiä puita ja kylmän tyhjyyden. Kuulin rapinaa toisesta suunnasta; tällä kertaa se kuulosti askeleilta. Käännyin, ja näin tällä kertaa hohtavat silmät. Ne tuijottivat kuin kekäleinä pensaiden suojista. Katselin ympärilleni. Näin samoja, keltaisia silmiä jokaisen puun takana. Haistoin inhottavan katkun, joka ei tiennyt mitään hyvää. Kuulin ulvontaa jostain kaukaa, ja valtava susilauma hyökkäsi. Kuitenkin vajosin maan alle ennen kuin ensimmäiset sudet hyökkäsivät kimppuuni. Vajosin alas, maan uumeniin. Tuli täysin pimeää, enkä nähnyt mitään. Pian kuitenkin saavuin luolaan, josta kajasti valoa. Näin luolassa seisovan tutun naaraan. Kaunokukka kääntyi katsomaan minua.
"Olen pettynyt sinuun Hunajatassu, omet epäonnistunut."
"Mitä tarkoitat?", kysyin, enkä voinut uskoa kuulemaani. Kaunokukka katsoi minua synkästi.
"Olet epäonnistunut", naaras sanoi. Tunsin, kuinka epätoivo täytti kehoni jokaisen solun.
"Et enää kelpaa parantajaksi. Tähtiklaani on hylännyt sinut."
Kaunokukka katosi tuhkana ilmaan, ja eteenintuli uusi näky. Näin kaikki Varjoklaanin kissat. Kaikki makasivat maassa kuolleina.
"Et voi auttaa", kuulin taas Kaunokukan äänen. "Et osaisi."
Näin, kuinka kissat katosivat tuhkana ilmaan Kaunokukan tavoin.
"Et ole tarpeeksi hyvä."
Räväytin ailmäni auki huohottaen parantajan pesässä. *Se oli vain unta, vain harmiton painajainen*, hoin itselleni. Mutta parantajat saivat enteitä. Ei kai tämä vain ollut? Ei, ei voinut olla. Kaunokukka ei ikinä hylkäisi minua.
Tarvitsin raikasta ilmaa yrttien tuoksujen seasta. Kuljin varovasti ulos leiristä. Asiaa niinkään ajattelematta kuljin kohti Kuolonklaanin reviiriä.
Jos joku osaisi auttaa, niin toisen klaanin parantaja. Huomasin kuitenkin yhden seikan; ei Pikitassu saanut unia Pimeyden Metsältä, ei ainakaan oman käsitykseni mukaan. Halusin silti puhua jollekin, joka ehkä ymmärtäisi. Saavuin ukkospolun reunalle ja jäin katsomaan korkokivien suuntaan.
//Piki?
Pikitassu, 07.02.2017
// Alku ei olennaista//
Ukkospolun katku pisteli herkkää nenääni, eikä kova makaan ollut järin mukava. Minun olisi kuitenkin saatava puhua jälleen Hunajatassun kanssa. *Mitä, jos hän ei olekaan ulkona* tajusin ja pysähdyin miettimään, mitä olin todella tekemässä. *Nyt eletään sitten pelkän toivon varassa. Jatkoin matkaa Varjoklaanin reviirille.
Maasto oli muuttunut tiheämmäksi ja tuttu klaanin haju tuntui nenässäni. Kuin varjon lailla, sukelsin pimeään aluskasvillisuuteen ja lähdin suunnistamaan oikealta tuntuvaan suuntaan. Vähän matkan päässä kuului vaimea kahina. Höristin korviani äänen suuntaan ja haistelin ilmaa sotureiden varalta. Kissa ei kuitenkaan ollut soturi. *Hunajatassu*. Lähdin kulkemaan ääntä kohti, mutten halunnut säikäyttää häntä. Pensaikon takaa näin tutun kellertävän hahmon.
"Hei taas, Hunajatassu", tervehdin naarasta, vinosti hymyillen.
//Hunaja?
Hunajatassu, 07.02.2017
"Hei Pikitassu", tervehdin vasta saapunutta parantajaoppilasta. "Miten voit?"
"Hyvin", Pikitassu vastasi reippaasti. "Miten satuit tulemaan tänne juuri nyt?"
Muistin kauhean painajaisen, jonka olin joutunut kokemaan.
"Näin unta... kamalaa sellaista. Ajattelin, voisitko ehkä auttaa?"
Pikitassu katsoi minua mietteliäästi. *Miksi tulin tänne? Hänestä tuskin on apua.*
"Mitä unessa tapahtui?" kolli kysyi kiinnostuneena. "En juuri tiedä näistä asioista, mutta voi ehkä auttaa sinua."
Kerroin yksityiskohtaisesti, mitä unessani tapahtui. Pikitassu kuunteli minua tarkasti. Kun lopetin, kolli nyökkäsi ja oli pitkän aikaa hiljaa.
"En itse usko, että se olisi enne. Miten tuo voisi tapahtua?"
Kollin sanoissa oli järkeä. Olin varmaan syönyt liikaa jotain illalla.
"Olet oikeassa. Kysyn vielä Kaunokukalta." Pikitassu nyökkäsi. Olimme pitkän aikaa hiljaa.
"No, miten sinulla sujuu klaanissanne?" kysyin rikkoen hiljaisuuden.
Hunajatassu, 02.02.2017
Makasin parantajan pesässä ja kuuntelin Kaunokukan nukkuvan ja tuhisevan samalla rauhallisesti. Itse en saanut unta.
Astuin ulos pesästä. Sudet uhkasivat klaanin reviirillä, mutta päätin mennä käymään kävelyllä. Ehkä sen jälkeen saisin unta. Voisin myös samalla etsiä yrttejä Kaunokukalle.
Kuljin leirin sisäänkäynnistä ulos. Ilma oli raikas ja tunsin pakkasen turkissani. En juuri ajatellut, mihin kulkisin, annoin vain tassujeni viedä minut jonnekin. Kuuntelin kaikkea tarkasti ja haistelin ympäristöä susien varalta. Pian haistoin kuitenkin kissan tuoksun. *Tammitassu.... ja Haavetassu!* Uteliaisuudesta seurasin tuoksuja. Ne johtivat kumpikin Ukkospolulle. Oppilaat olivat ehkä keksenään kävelyllä. Tunsin kuitenkin Tammitassun tuoksun hitusen voimakkaampana kuin Haavetassun, joten kolli saattoi seurata häntä.
Pian näin molemmat oppilaat. Haavetassu näytti yllättyneeltä; he olivat tuskin siis tulleet tapaamaan toisiaan. Pysyin näkymättömissä kuuraisten pensaiden takana. En kuullut heidän puhettaan. *Mitä ikinä tuolla tapahtuukaan, se on heidän välisensä asia*, ajattelin, ja lähdin leiriin takaisin. Saavuttuani parantajan pesälle käperryin kerälle makuusijalleni. Kaunokukka nukkui yhä. Suljin silmäni ja nukahdin viimein.
Kyykylento, 02.02.2017
Nostin päätäni. Oli aamu ja tunsin kuinka alku hiirenkorvan lämmin valo paistoi turkilleni. Olin saanut jo hieman pyöreyttä. Lähdin kävelemään kohti parantajanpesää, huomasin kuinka hankalaa kävely oli tällä vatsalla. Nappasin mukaani pari hiirtä ja lähdin tassuttamaan kohti parantajan pesää. Astuin sisään yrttien tuoksuiseen pesään. Kaunokukka nosti päänsä yrttien keskeltä ja katsahti minuun.
"Ai hyvä, että tulit", hän naukui yllättyneenä. Tipautin toisen hiiristä Kaunokukan eteen ja toisen hänen viereensä, joka oli Hunajatassulle. Pian nuori parantajaoppilas porhalsi luokseni.
"Tervehdys Hunajatassu", nau'uin nuorelle naaraalle. Hän nyökkäsi tervehdykseksi.
"Hunajatassu nyt voit tutkia Kyyhkylennon", Kaunokukka selitti oppilaallensa. Hän nyökkäsi itse varmasti ja tassutti luokseni.
"Mene pitkällesi tuohon sammalelle", Hunajatassu miukaisi. Asettauduin kömpelösti maakuulle. Hunajatassu paineli mahaani ja pian naukaisi:
"Hänellä tulee pentua, luulisin", Hunajatassu naukaisi ylpeästi mestarilleen.
"Hyvä Hunajatassu", Kaunokukka kehui oppilastaan. Nousin varovasti ylös ja kysyin: "Hunajatassu, haluaisitko tulla kanssani kävelylle?"
Oppilas nyökkäsi. Lähdimme tassuttamaan ulos leiristä.
//Hunaja?
Hunajatassu, 02.02.2017
"Hunajatassu, haluaisitko tulla kanssani kävelylle?" Kyyhkylento kysyi. Katsoin hieman hämmentyneenä naarasta, mutta nyökkäain myöntymiseksi.
Kuljimme ulos parantajan pesästä leirin aukiolle. Huomasin, kuinka aurinko lämmitti. Hiirenkorvan aika koittaisi pian. Katsoin Kyyhkylentoa. Naaraan vatsa oli jo hieman pyöreämpi. Pentujen syntymiseen ei kai menisi enää kauaa.
"Miten parantajan koulutuksesi on sujunut?" Kyyhkylento kysyi kävellessämme leirin sisäänkäynnistä ulos.
"Hyvin, tuntuu vain, etten ikinä opi muistamaan kaikkea!" vastasin, mikä oli totta. Kaunokukka lli hyvä opettaja, mutta yrttejä tuntui olevan aivan liikaa. Kuljimme rinnatusten leirin lähistöllä.
"Ei mennä kauas", Kyyhkylento sanoi. Nyökkäsin. En halunnutkaan oikeastaan, sillä sudet pelottivat minua. Kyyhkylento käveli hieman vaivalloisemman näköisesti kuin yleensä, mutta hän jaksoi silti vielä hyvin.
Yhtäkkiä naaras pysähtyi ja istuutui.
"Mitä nyt?" kysyin. Naaras viittasi hännällään minua istumaan.
//Kyyhky? c: Aika lyhyt tuli
Hunajatassu, 03.02.2017
Hämylilja oli juuri synnyttänyt pentunsa. Olin itse ollut avustamassa, ja se oli ensimmäinen synnytys, minkä itse näin. Hain itselleni ruokaa ja kumarruin syömään sitä parantajan pesän ulkopuolelle. Kaunokukka tuli luokseni.
"Hyvää työtä, avustit synnytyksessä mainiosti", naaras maukui. Kaunokukka asteli parantajan pesään ja jäin istumaan lumeen.
Syötyäni lähdin keräämään yrttejä. Kaunokukka tuli mukanani. Olimme hiljaa ja keskityimme etsimään purasruohoa, jonka lehtiä voisimme antaa Hämyliljalle. Ne lisäisivät maidon tuloa. Pian paikansinkin huurtuneita, sinisiä kukkia. Pureksimme niiden varret irti ja kiikutimme kasvit leiriin.
"Tiedätkö muuten, pian on puolikuu", Kaunokukka sanoi kulkiessamme kohti leiriä. Innostuin heti, tiesin, että parantajat kokoontuivat Kuukivelle vaihtamaan unia Tähtiklaanin kanssa aina puolikuun aikaan.
"Mahtavaa!" iloitsin. En malttanut odottaa pääsyä kohtaamaan Tähtiklaanin kissoja.
Saavuttuamme leiriin oli jo aika myöhä ja menin suoraan nukkumaan. Makasin jälleen makuusijallani, mutta uni ei vain tullut. Pian Kaunokukkakin astui parantajan pesään, ja käpertyi pesän nurkkaan. Hetken päästä kuulin tasaista tuhinaa, joka kertoi, että Kaunokukkakin nukkui. Hipsin taas ulos. Kävelyllä käyminen oli auttanut viimeksikin, joten ehkä nytkin sitten. Istahdin pesän ulkopuolelle ja katsoin ylös taivaalle. Hopeahäntä tuikki kirkkaana, ja näin, että kuu oli jo noussut korkealle taivaalle. Se ei ollut vielä puolikasta.
Kuljin pois leiristä hiljaisuuden vallitessa. Vaikka ulkona oli pimeää, tähdet ja kuu valaisivat tietäni kirkkaasti. En taaskaan miettinyt, mihin menisin; kuljin vain summanmutikassa puiden välissä puikkelehtien. Pakkanen oli kai taas kiristynyt. Pörhistin turkkiani suojakseni kylmältä viimalta.
Pian olin saapunut ukkospolun luo. Hirviöitä ei näkynyt, ne varmasti nukkuivat vielä tähän aikaan. Kuljin ukkospolun laitaa. Pian näin tumman hahmon lähestyvän. Se oli toinen kissa! Sukelsin pensaikkoon piiloon ja odotin sydän hakaten. Kissa tuli lähemmäs. Haistoin pian oudon, inhottavan tuoksun. Haju kuului ilmiselvästi Kuolonklaanille. Kissa oli nyt ketunmitan päässä pensaasta, jonka takana piileksin. Tulija oli nuori, pikimusta kolli. Hän tuoksui vienosti yrteille. En jaksanut enää odottaa paikoillani. Astuin ulos pensaan suojista.
"Mitä oikein kuvittelet tekeväsi meidän reviirillämme?" kysyin kollilta hampaat irvessä.
//Piki? Halusit vissiin että jatkan :3
Hunajatassu, 04.02.2017
Olin herännyt aikaisin aamulla. Minua väsytti, sillä olin valvonut pitkään selittäen Kuolonklaanin parantajaoppilaalle Pikitassulle Tähtiklaanista. Kaunokukka oli tökkinyt minut hereille, ja olimme lähteneet kohti Korkokiviä. Kuljin nyt naaraan kanssa, ja tapaisimme pian muut parantajat. Nelipuilla tapasimme Myrskyklaanin parantajan Kuiskevirran. Hän ja Kaunokukka tervehtivät toisiaan.
"Tämä tässä on Hunajatassu. Entä kukas sinulla on mukanasi?" Kaunokukka kysyi.
"Oppilaani Kortetassu."
"Hei", maukaisin ujosti Kortetassulle, joka vastasi hymyillen. Juttelin hänen kanssaan samalla kun kuljimme Korkokiville.
Matka tuntui pitkältä, eikä maassa hohtelevan kirkkaana lepäävä lumikinos tai ujeltava tuuli auttanut asiaa. Pian näin Emonsuun ja muut parantajat oppilaineen odottamassa.
Vaihdoimme nopeat kuulumiset ja lähdimme matkaan.
"Seuraa muita tiiviisti, siellä on pimeää, käytä nenääsi", Kaunokukka ohjeisti, vaikka tiesinkin miten tulisi toimia.
Kuljin Kaunokukan kintereillä. Luolistossa oli pimeää ja tunkkainen ilma valtasi keuhkoni. Pimeys tuntui jatkuvan ikuisesti, kun pian saavuimme Kuukivestä loistavaan kirkkaaseen valoon. Se oli suuri, hohtava kivi, kuin pala tähteä. Asetuimme kaikki Kuukiven ympärille. Kaunokukka viittoi minut painamaan kuononi kylmään kiveen. Suljin silmäni ja pimeys nielaisi minut.
//Unta//
Seisoin Nelipuilla. Oli lämpimämpää, ja kaikki lumi oli poissa. Sitten näin jostain kaukaa saapuvan hopeanharmaan naaraan. Hän saapui taivaalta Hopeahännästä ja asteli luokseni. Katsoin naarasta suurin silmin.
"Kuka olet?" kysyin ymmälläni.
"Olen Tähtipolku, toimin Jokiklaanin parantajana kuita sitten", Tähtipolku sanoi. "Vaistoan, että sinusta tulee vielä hyvä parantaja." Tähtipolku kosketti päälakeani kuonollaan.
Sitten muistin yhden asian, jota olin miettinyt.
"Onko emoni täällä?" kysyin. Tähtipolku vain hymyili salaperäisesti.
"Hän saapuu tapaamaan sinua joskus kenties, mutta nyt on sinun aikasi herätä."
Heräsin taas kylmään luolaan. Näin vierelläni Kaunokukan, joka oli herännyt myös. Muutkin alkoivat hiljalleen nousta paikoiltaan.
//Parantajaoppilaat?
Hunajatassu, 29.01.2017
Istuin parantajan pesässä katsellen tarkkaavaisesti Kaunokukkaa. Naaras oli juuri näyttämässä, miten kehäkukka jauhetaan ja painellaan haavoihin.
"Kokeilehan sinä", parantaja sanoi. Noukin kielelleni muutaman lehden ja aloin jauhaa niitä suussani. Pudotin valmiin seoksen lehden päälle.
"Hienoa Hunajatassu, ddistyt loistavasti", Kaunokukka maukui tyytyväisesti. "Voisimme myöhemmin mennä keräämään kissanminttua, sillä lehtikadon aikaan viheryskän riski on suurempi. Ja kerrohan minulle mihin muuhun sitä käytetään ja miten." Kysymys oli helppo eikä minun tarvinnut edes miettiä sitä.
"Sitä voi käyttää valkoyskään ja sitä ei jauheta, vaan syödään suoraan."
"Oikein hyvä. Voit mennä hakemaan tuoresaalista. Lähdemme hakemaan kissnaminttua kansijalkalan läheltä, en ole nyt nähnyt sitä muualla", Kaunokukka sanoi. Nyökkäsin ja lähdin ulos parantajan pesästä. Kävelin suoraan tuoresaaliskasalle ja valikoin itselleni rastaan. Menin syömään sitä aukion reunalle. Näin Tammitassun ja Pujotassun jotka veivät sammalta oppilaiden pesään. Tammitassu oli saanut ilkeä näköisiä ruhjeita, mutta ei kertonut mistä. Sain rastaan syötyä ja asetuin sukimaan itseäni. Päätin mennä Kaunokukan avuksi taas, sillä en keksinyt, miten voisin muuten olla hyödyksi. Lampsin kohti pesää, samaan aikaan, kun Kaunokukka tuli ulos.
"Hyvä, olet valmis, lähdetäänkin nyt heti!" naaras sanoi reippaasti. Seurasin häntä ulos leiristä. Kävelimme ukkospolun suuntaan, kun yhtäkkiä haistoin vahvan pelkotuoksun. Se kantautui vanhasta ketunkolosta.
"Kaunokukka? Täällä on jotain outoa", huikkasin naaraalle, ja hän tuli luokseni.
"Onko kissa tippunut tuonne?" Kaunokukka kysyi hämmentyneenä.
"Huhuu? Onko siellä joku?" kysyin hiukan varomattomasti. Kuulin hennon äänen syvältä luolan onkaloista. Tunnistin Haavetassun äänen.
"Miten olet sinne päätynyt?" kysyin mahdollisimman rauhallisesti.
//Haave? Ja voisko nää ystävystyä? :)
Hunajatassu, 31.01.2017
Söin tuoresaalista parantajan pesän ulkopuolella. Kaunokukka oli vapauttanut minut yrttien lajittelusta, ja oli itse lähtenyt keräämään hämähäkinseittiä. Katselin ympärilleni. Näin Tammitassun, joka tuli ulos oppilaiden pesästä. Hänen ystävästään Pujosulasta oli tullut soturi vähän aikaa sitten, ja kolli näytti yksinäiseltä. Hän istahti puhdistamaan korviaan. Söin tuoresaaliini loppuun ja astelin Tammitassun luo.
"Hei", sanoin varovasti. "Näytät yksinäiseltä."
Tammitassu nosti katseensa.
"Ai... jaa", oppilas sanoi ja jatkoi korviensa puhdistamista. Kolli vaikutti suorastaan ärsyttävän välinpitämättömältä, mutta jatkoin sinnikkäästi keskustelua, jos sitä oli, sillä tunsin itsekin oloni yksinäiseksi.
"Minkälaista on olla soturioppilaana?" kysyin taas.
"Ihan kivaa."
Keskustelu oli muuttumassa koko ajan kiusallisemmaksi.
"Äh, jos et halua jutella, voit sanoa suoraan!" sanoin kollille hieman tylysti. Lähdin kävelemään pettyneesti kohti parantajan pesää. *No, pärjään minä kai yksinkin*. Kuulin askeleen takaani.
"Öh, odota, voidaan me kai jutella", käännyin ja näin Tammitassun.
//Tammi? :)
Tammitassu, 01.02.2017
Katsoin haikesti Pujosulan perään, kun tämää lähti ja käänntyin sitten takaisin Hunajatassun puoleen.
"Anteeksi. Olin vähän töykeä" sanoin nolona ja katsoin parantajaoppilasta silmiin.
"Ei se mitään. Kuinka muuten haavasi voivat? Kaunokukka sanoi, että minun pitäisi tarkistaa onko ne jo tarpeeksi parantuneita" hän hymyili. Käänsin hänelle kylkeä, jolla haavat olivat.
"Ne eivät ole olleet enään kipeät, mutta en ole varma, pitääkö niiden näyttää tuolta" nau'uin.
"Ne ovat ihan normaalit, eli ei mitään hätää. Tähän tosin saattaa jäädä aika ikävä arpi" Hunajatassu totesi ja käännyin taas normaalisti. *Tämä onkin ensimmäinen arpeni* ajattelin.
"Miten muuten päätit ryhtyä parantajaoppilaaksi?" Kysyin yllättäen.
"Emoni kuoli viheryskän, kun olin pieni. Olisin halunnut auttaa häntä, mutta en osannut. Parantajakaan ei pystynyt tekemään mitään" hän kertoi surullisella äänellä.
"Olen pahoillani" huokaisin. Hunajatassu hymyili ja alkoi nuolla turkkiaan.
"Haluaisitko muuten syödä jotain?" Kysyin.
Pujosulka, 01.02.2017
Tassutin muun partion mukana kohti Myrskyklaanin rajaa. Partioon kuului Okaliekki, Risasiipi ja Lehtotassu. Haistoin sen kuinka lähestyimme rajaa.
"Myrskyklaanin partio kulki tästä askettäin. Niin myös susikin", Okaliekki naukui hivenen varautuneena. Tunsin kuinka turkkini pörhistyi muistellessani susitaistelua.
"Onko niitä enemmänkin kuin yksi?" nau'uin karvat pörhössä.
Okaliekki nyökkäsi. Tunsin kuinka pakokauhu valtasi minut. Lehtotassu näytti aivan rauhalliselta joten tunsin kuinka rauha palasi sisääni.
Olimme kiertäneet rajat rivakkaa tahtia ja olimme palaamassa leiriin. Tunsin kuinka kaipaus pisti minuun ikävästi. *Minulla on jo tosi kova ikävä Tammitassua* Juoksin tunnelista sisälle ja kayselin ympärilleni. *Missä Tammitassu on?* En nähnyt rakastamaani kissaa missään, nelisti oppilaidenpesälle. *Tyhjä!* Etsin leirin ympäri, mutta ei en löytänyt Tammitassua. Kipitin parantajanpesän luo. Näin kuinka Hunajatassu ja Tammitassu juttelivat keskenään.
"Täällä sinä olit etsin sinua joka paikasta!" kiljahdin innoissani.
"Ajattelimme tulla sisälle, sillä ulkona alkoi olla kylmä", nuori kilpikonnakuvioinen kolli selitti. Istahdin oppilaiden viereen.
//Hunaja? Tammi?
Hunajatassu, 01.02.2017
Pujosulka istui luoksemme tultuaan partiosta.
"Törmäsittekö mihinkään erikoiseen?" kysyin naaraalta. Pujosulka nosti päätään.
"Emme muuta, kuin susien tuoksua", hän vastasi. En ollut ikinä nähnyt sutta, mutta olin kuullut, että ne näyttivät melkein kuin suurilta koirilta.
"Minkälaisia sudet ovat?" kysyin, ja tunsin itseni tyhmäksi.
"Ne ovat suuria petoja, ne elävät laumoissa", Pujosulka vastasi. "Kuin suuria koiria."
Minua pelotti, kun ajattelin, että sellaisia elukoita eli reviirillämme. Tammitassu taisi nähdä pelkoni.
"Eivät ne tänne tule", hän sanoi.
"Eivätpä kai", vastasin vaisusti. "Minkälaista on olla soturina?" kysyin Pujosulalta.
//Pujo? Tammi?