Sukupuoli: Naaras Klaani: Tuuliklaani
Kuollut: 00.00.00 Hukkui.
Entinen mestari: Kivihammas
Varapäällikönasema:
Edeltäjä varapäällikkönä: Kivihammas
Seuraaja varapäällikkönä: Hallamyrsky
Päällikönasema:
Edeltäjä päällikkönä: Tundratähti (nyk. Hiro)
Kokemuspisteet: 795
Ulkonäkö:
Valkoinen turkki jossa on mustia juovia. Häntä tuuhea ja siinä on myös tiheämpi raidoitus. Silmät ovat epätavallisen vihreät. Ruumiinrakenteeltaan hoikka ja pitkäjalkainen kissa. Toisessa etutassussa elinikäinen arpi.
Luonne:
Rauhallinen ja utelias, sekä hyvin ymmärtäväinen kissa. Ei haasta riitaa, mutta vaaran uhatessa on valmis puollustamaan klaaniaan tai ystäviään henkensä puolesta. Taistelussa nopealiikkeinen ja ketterä.
Toiveet: Saisiko Kivihampaan mestariksi? Olisi myös kiva saada joskus olla varapäällikkö
Suku&Suhteet:
Entinen kumppani: Tundratähti (nyk. Hiro)
Tyttäret: Puropentu
Pojat: Laikkupentu ja Jäkäläpentu
Koivutähti
Edessäni istui siniharmaa kissa silmät suljettuina. Naaras avasi siniset silmänsä ja maukui samalla:
"Koivutähti, olet menettänyt ensimmäisen henkesi. Hengen jonka sait Savutähdeltä." Sinitähden ääni oli tyyni.
"Pääsenkö pian jatkamaan taistelua? Klaani tarvitsee minua nyt", nau'uin. Sinitähti ei vastannut ja muistin hänen olevan entinen Murskyklaanin päällikkö. En vain ollut ajatellut sitä, vaikka olin tiennyt sen.
"Sinitähti, miksi juuri sinä ilmestyit luokseni?" kysyin. "Olit muutenkin Myrskyklaanin päällikkö, et Tuuliklaanin. Luulisin sinun tukevan ennemmin heitä kun Tuuliklaania".
"Olet kaltaiseni, Koivutähti", muinainen päällikkö maukui ja haihtui pikkuhiljaa pois. *'Olet kaltaiseni Koivutähti'?* Mitä se oli tarkoittanut? En ehtinyt miettiä enempää, kun kaikki ympärilläni musteni ja silmäni rävähtivät auki.
Vanhan mustan naaraan pää ilmestyi kasvojeni eteen.
"Nouse varovasti ylös Koivutähti. Olet menettänyt hengen", Taipaleenalku maukui. Parantaja tuki minua noustessani ylös, vaikkei se olisi ollut tarpeen.
"Onko taistelu ohi?" kysyin.
"On", Ahvenkarva maukui. Koko klaani oli kokoontunut ympärilleni, mutta noustessani ylös ja katsoessani sotureitani ilmeellä joka kertoi: 'voitte kyllä tehdä jotain tarpeellisempaakin kuin tuijottaa päällikkönne nousemista. Pärjään kyllä, kiitos vain', kissat alkoivat hajaantua. Osa taistelijoista oli jo luultavasti parantajanpesässä Vuokkokynnen hoidossa.
//Skippiä tähän vaiheeseen xB//
Kun myöhemmin nousin sammalvuoteeltani, päätin lähteä metsästämään. Ravistelin sammaleet turkistani. Keräsin voimani ja päätin yrittää jaksaa käydä edes hieman ulkona leiristä, miettimässä asioita. Taipaleenalku oli hoitanut haavani parhaansa mukaan kuntoon, mutta tunsin silti oloni yhä heikoksi hengen menetyksen jälkeen.
Astelin hiljaa ulos leiristä muutamat katseet selässäni, joista en välittänyt. Klaani vaikutti muutenkin jollain lailla heikolta ja mietin, mitä asian eteen voisi tehdä.
//Ruoste, kirjota se tarinas ku oot tän lukenu;)
KOivutähti
Räpyttelin silmäni auki kuullessani metakkaa pesäni ulkopuolelta.
"Oletteko tosissanne? Ei Tuuliklaaniin noin vain ängetä!" tunnistin isäni Ahvenkarvan äänen kauempaa. Nousin ylös ja muistin, että Ruosterauta oli eilen suostunut palaamaan klaaniin. Hän oli nyt luultavasti saapunut Pisaraturkin kanssa. Nousin ylös ja astelin ulos pesästäni juuri samaan aikaan, kun Ruskokarva ryntäsi pesääni kohti. Meinasin törmätä kollin, joten Väistin ketterästi ja soturi jarrutti vierelleni.
"Ovatko he tervetulleita?" Ruskokarva kysyi, toisin kuin muut olisivat tehneet. Joku muu Tuuliklaanin sotureista olisi varmasti vain ilmoittanut: "Leirissämme on tunkeilijoita!" -tyyliin. Nyökkäsin vakaasti. Astelin soturin vierellä tulijoiden luo.
"Huomenta! Mukavaa että tulitte", naukaisin ja jatkoin muulle klaanille, "Ruosterauta ja Pisaraturkki tulevat nyt klaaniimme, he eivät ole tunkeilijoita." Ruosterauta nyökkäsi tervehdykseksi.
"Petturi t palaa klaaniin! Johan on aikoihin eletty!" Harmaapilvi sihahti ja asteli muualle. Loin vielä harmaaseen naaraspennulleni varoittavan katseen, ennenkuin jatkoin niin että kaikki varmasti kuulivat:
"He ovat uskollisia sotureita, luotan heihin."
//Juup... Joku ketunläjän tapanen, mut viel haisevampi..... Ruoste ja Pisara saa jatkaa nyt keskenään
Koivutähti 20.06.2014
Tassutin ulos pesästäni tuulen pörröttäessä turkkiani. Hallamyrsky valmisteli partioita ja moni soturi oli lähdössä kouluttamaan oppilaitaan. Kävelin valkean naaraan luo.
"Voisin johtaa aamupartiota", naukaisin. Varapäällikkö nyökkäsi.
"Ketkä otat mukaasi?" hän kysyi. Käännyin sotureiden puoleen.
"Otan mukaani aamupartioon Huomenliljan, Jalavatassun ja..." mietin nopeasti vielä yhden soturin mukaani, ja valitsin ensimmäisenä mieleeni tulevan nimen. "... Ruskokarvan." Mainitessani soturin nimen, hän kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin. Siirsin katseeni muualle. Kissat kokoontuivat luokseni ja annoin hännälläni merkin seurata.
"Lähdetään", mau'uin. "Tarkistamme Jokiklaanin rajan," lisäsin Hallamyrskylle, joka nyökkäsi pikaisesti ja jatkoi partioiden järjestystä. Johdin aamupartion ulos leiristä. Kävelimme kohti jokea joka virtasi rotkossa – se erotti meidän ja Jokiklaanin reviirit siinä kohdassa. Ruskokarva asteli takanani ja tunsin hänen katseensa selässäni. Tarkistimme rajan Nelipuulle saakka, eikä mitään erityistä tai klaania uhkaavaa löytynyt.
//Tuli joku jännä mut sain sentään kirjotettuu... Multa saa (Koivutähdeltä) pyytää jatkoo jos haluu ;3
(Yritän saada itteni taas kirjottaan)
Koivutähti 19.08.2014
// Ja pitkästä aikaa tarina! :PP //
Kävelin eteenpäin rauhallisin askelin. Hampaissani olevan jäniksen tuoksu tulvi sieraimiini. En ollut syönyt vielä mitään, ja nälkä kurni vatsassani. Hillitsin kuitenkin nälkäni ja unohdin sen hetkessä. Huomioni kiinnittyi vierelläni kävelevään Ruskokarvaan. Hänellä oli hampaissaan vielä suurempi jänis kuin minulla itselläni. Olimme pysyneet hiljaa lähes koko matkan. Tuntui ettei kumpikaan meistä keksinyt mistä puhua. Soturi oli pyytänyt minut mukaan metsästämään, ja tietysti olin suostunut, kun ei minulla muuta ihmeellisempää tekemistä ollutkaan. Jokin hänen seurassaan tuntui kuitenkin lämpimältä... Oli suorastaan ihanaa vain kävellä hänen vierellään. Huomasin kuinka kolli vilkaisi minua. Väräytin korvaani nopeasti miettien sopivaa puheenaihetta. Ehtisimme vielä hyvin jutella jostakin ennenkuin saapuisimme leiriin. Toivoin vain, ettei metsästysretki päättyisi vielä, ja että ehtisimme vielä puhua. Ruskokarva näytti ajattelevan samaa, sillä hän avasi suunsa.
"Olisi kivaa mennä metsästämään vielä toistekin", hän maukui. En tiennyt mitä voisin vastata, joten soturi jatkoi: "Kävisikö vaikka huomenna?" *Se olisi ihanaa...* ajattelin.
"Käyhän se", vastasin kuitenkin normaalilla äänensävyllä. Soturi nyökkäsi hymyillen.
"Hyvä." Tunsin kuinka hänen katseensa kohdistuvan silmiini. Käänsin katseeni häneen ja näin jotain hänen silmissään.
Kun lähestymme leiriä, Ruskokarva jättäytyi taaemmas ja sukelsin edellä piikkipensaiden alta leiriin. Aivan kuin soturi olisi lukenut ajatukseni, hän erkani kauemmas minusta ja tassutimme riistakasalle erillämme. En halunnut leirissä kiertävän huhuja siitä, kenen kanssa satuin viettämään aikaa.
Kun olin vienyt jäniksen riistakasaan, kävelin pesälleni. Asetuin mukavasti sammalille pesemään tassujani huolellisesti. Peseytymiseni kuitenkin keskeytyi, kun kuulin jonkun astelevan sisään pesääni.
//Joku? Jos joku vaa haluu xDDD Jos ei nii jatkan sit itte ;DD (Ps. onkohan Koivun pentuja enää olemassa? x3 Niil ei oo viel roolittu xD )
Koivutähti 05.09.2014
Johdin partiota Jokiklaanin rajalla. Ilma oli raikas ja aurinko paistoi, mutta minua värisytti ja tuntui etten saisi kunnolla edes henkeä. Se ei edes johtunut siitä että minulla olisi kylmä.
Näin viimeyönä niin kamalaa unta, enkä saanut sitä vieläkään pois mielestäni.
Olin aivan varma että se oli enneuni. Tiedän, ettei minun kannattanut kertoa siitä vielä mitään kenellekään, vaikka mieleni tekikin kertoa. Toivon ettei partiossa mukana olevista kukaan ollut huomannut tärinääni, vaikka olin kylläkin yrittänyt peitellä sitä. Pahinta oli kuitenkin se, etten muistanut unestani enään juuri mitään. Vain pieniä katkonaisia kohtia oli jäänyt mieleeni.
Kun hetken päästä johdin partion leiriin, oloni oli jo hiukan parempi. En ollut tänään edes jutellut kamalasti kellekään, mutta kun olin sanonut jotain, ääneni oli onneksi pysynyt tyynenä.
*Ei minulla ole syytä pelätä mitään kamalaa*, ajattelin. *Ja vaikka uni olisikin ollut enne, ehdin miettiä sitä vielä ja kerron siitä jollekin kun olen aivan varma mitä se merkitsee.*
// Joku mini tuli... :/
Vuokkokynsi 28.05.2014
Katselin hiljaa eteeni ja siristelin silmiäni kirkkaassa valossa.
Viherlehden aikana päivät olivat lämpimiä ja todella aurinkoisia sekä valoisia.
Joinakin päivinä siitä ei tosin ollut mitään hyötyä...haittaa enemmänkin! Yrtit nimittäin kuivahtivat pieniksi köppyräisiksi korpuiksi.
Tuhahdin ärtyneenä ja kaappasin hampaisiini suuren yrttitupon, vieden sen matkallani varjoisampaan kohtaan.
Olin alunperin lähdössä tapaaman Koivutähteä, mutta olin sitten huomannut kuivumisen armoilla makaavat yrtit.
Niinpä olin pelastanut ne.
Operaationi jälkeen saatoin huokaista syvään, nuolaista muutaman kerran kiiltävää turkkiani vieläkin puhtaammaksi ja astella ulos.
Päästyäni pihalle pesästä, suuntasin salamana Koivutähden puheille.
Pian pääsinkin perille ja astelin kysymättä yhtään mitään sisälle.
"Koivutähti, nyt sinun olisi parasta kuunnella ja korvat höröllä sitten!" Sähisin ja siristin silmiäni.
Mustavalkoinen naaras kohotti katsettaan ja näytti kysyvältä. Olin aamulla jo valmiiksi äreä, joten minua ei voisi vähempää kiinnostaa avuton päällikkö, joka ei kuuntelisi asiaani.
"Vuokkokynsi...mitä asiaa sinulla on?" Koivutähti kysyi ja yritti olla välittämättä epäkohteilaisuudestani, joka ei yleensä ollut kovin usein toistuva ilmiö parantajilla.
Siristin silmäni kapeiksi viiruiksi ja nau'uin sitten; "Sain viestin tähtiklaanilta viime yönä. He kertoivat, että kun Koivun aika koittaa ja siirtyy hän pois, astuu valtaan kissa joka paholainen ois. Ei kissa kuitenkaan itse tiedä, mihin hänen polkunsa mahtaa viedä. Sen vuoksi pyydämme näin, käännä mieles oikein päin. Päästä kissa edellesi anna tilaa vierellesi...Auringon nousu kissan näyttää"
Koivutähti näytti äimistyneeltä, ikään kuin hän ei olisi ymmärtänyt koko asiaa..mutta en kyllä ymmärtänyt minäkään kovin hyvin.
Tämä jäisi kuitenkin Koivutähden huoleksi.
//Koivu? :3
Usvahäntä 30.05.2014
Olin kuullut mitä Varjopentu oli sanonut, mutta en tahtonut vastata.
"Emo, haluan lähteä pois tästä maailman huonoimmasta leiristä", Hopeapentu sanoi. Loin vihaisen katseen pentuuni joka nuoleskeli tassuaan.
"Sinä et saa mennä mihinkään, ennen kuin sinulla on päällikön lupa", sanoin ja käänsin katseeni Varjopentuun.
"Emo! Miksi olet noin ilkeä!?" Hopeapentu töksäytti.
"En minä ole ilkeä, minä vain välitän teistä niin paljon", sanoin ja katsoin pentuani joka näytti hyvin vihaiselta.
"Ja onhan se Gari-enokin todella tyhmä ja ilkeä isiä kohtaan", Hopeapentu sanoi. Nyt hän meni liian pitkälle.
"Kuules, sinä et pääse tuolla menolla ikinä oppilaaksi!" huusin Hopeapennulle joka katsoi minua erittäin vakavasti.
"Hah, itse olet sellainen käntys ettei kukaan oikeasti pidä sinusta", Hopeapentu sanoi.
"Nyt sinä lopetat!" huusin ja tiesin että menetin malttini.
"Entä jos en?" Hopeapentu kysyi ja käveli pois pentutarhasta.
"Hänestä on tullut aika töykeä", kuulin Koivutähden sanovan.
"Ai, hei Koivutähti", huokaisin.
"Ymmärrän kyllä että sinua ärsyttää, mutta pennut ovat pentuja. Ei hän aina tuollainen ole", Koivutähti yritti lohduttaa.
"Tiedän", sanoin ja katsoin iloisena Koivutähteä.
//koivutähti? Ja voisitko antaa Garille soturinimen kiitos? :3
Koivutähti
Olin juuri karkoittanut Ruosteraudan klaanista. Astelin rauhassa pentutarhalle. Liskokuono käveli perässäni Jäkäläpentua ja Puropentua kantaen, kun taas minä kannoin Laikkupentua. Laskimme pennut Vapaudenlennon luo.
"Saat hoitaa taas pentujani. Ajattelin lähteä metsästyspartioon", selitin. Kuningatar nyökkäsi kehräten pennuille hilpeästi, kun ne ryömivät toistensa päällä vinkuen.
"Tietysti hoidan. On muutenkin suuri kunnia huolehtia päällikön pennuista", valkoinen naaras maukui.
"Kiitos paljon Vapaudenlento", naukaisin ja lähdin veljeni rinnalla pois pentutarhasta. Kun olimme lähes pesäni vieressä, Liskokuono pysähtyi äkkiseltään.
"Kuulitko tuon?" hän kysyi.
"Minkä?" ihmettelin. Liskokuonon korva värähti.
"Tuon äänen", veljeni maukui. "Se kuului tuolta." Hän osoitti vähän sivulle leirin uloskäyntitunnelista. Kuuntelin tarkkaan höristäen korviani, ja kuulin rapinaa. Aivan kuin monet tassut olisivat talloneet risuja ja yrittäneet päästä leiriä suojaavien piikkipensaiden läpi.
"Mitä tapahtuu?" huusin hätäisesti. Leirissä olevat soturit jähmettyivät myös paikoilleen.
"Leiriin hyökätään!" Ahvenkarvan huuto toi yhä enemmän sotureita ja oppilaita paikalle. Astelin kaikkien eteen. *Eihan se voi olla mahdollista!* ajattelin. Juuri silloin kuitenkin Paajutähti ryntäsi monine sotureineen leiriimme.
"Hyökkäykseen!" Myrskyklaanin päällikkö ulvahti ja kaikki ryntäsivät leiriimme. Pajutähti juoksi suoraan minua kohti.
"Pajutähti, mitä tämä on?" kysyin ja pysyin yllätyksekseni erittäin tyynenä.
"Me kostamme teille oppilaamme kuoleman!" Mitään muuta sanomatta Pajutähti syöksähti päälleni. Riuhtaisin Myrskyklaanin päällikön selästäni ja raapaisin häntä nopeasti poskelle väistäessäni samalla hänen seuraavan liikkeensä.
"Tuuliklaani, taistelkaa!" ulvaisin hyökätessäni naaraan kimppuun. Kierimme maassa, kunnes Pajutähti sai painettua minut maata vasten. Näin sivusilmällä kuinka Liskokuono, Tuisketuuli ja Ruskokarva taistelivat yhdessä kolmea myrskyklaanilaista vastaan. Toisella puolen Aurinkoisku taisteli Myrskyklaanin Viherlampea vastaan. Tajusin pian, että Tuuliklaanilla ei ollut varapäällikköä taistelemassa. Kokeneiden sotureiden pitäisi taistella Salviahäntää vastaan.
Pajutähti painoi minua yhä tiukemmin maahan. Valahdin veltoksi tarkoituksella, niin että hän luulisi munun luovuttaneen.
Sitten ponnistin takatassuillani ja viskasin hämmästyneen vaaleanharmaan naaraan päältäni.
//Pajutähti? + tuuliklaanilaiset ja myrkyklaanilaiset, taistelu on alkanut! >:3
Koivutähti
Kiersimme yhä kehää Pajutähden kanssa.
"Kerro nyt! Kuka se oli?" vaaleanharmaa raidallinen naaras sähisi. Hänen vihreiden silmiensä katse poltti minua.
"Yksikään sotureistani ei ole tappanut oppilastanne! Ymmärrä jo!" sihahdin paljastaen hampaani. Inhosin taistelua lähes yli kaiken. Pajutähti hyökkäsi taas kimppuuni. Ensiksi hän kaatoi minut kumoon, mutta tönäisin hänet pois päältäni. Kun hän nousi ylös pakotin hänet perääntymään hieman, ja tönäisin hänet etutassuillani kynnet esillä suoraan piikkihernepensaaseen. Silloin Pajutähti vasta suuttuikin. Olimme huomaamattamme siirtyneet leirin reunalle, jossa oli vähemmän taistelua. Myrskyklaanin päällikkö kömpi ylös pensaasta ravistellen piikkejä turkistaan ja sähisten raivoissaan. Hän oli hyppäämässsä kimppuuni, mutta liu'uin hänen altaan toiselle puolen hänen hyppynsä aikana. Ennenkuin ehdin kääntyä Pajutähteä kohti, naaras oli jo selässäni.
"Kuka tappoi Nopsatassun? Se sinun on parastam kertoa, tai tulet katumaan sitä ikäsi ajan!" hän sähisi raivoissaan.
"Pajutähti, johan minä jo sanoin, etten tiedä asiasta mitään ja ettei kukaan Tuulikjlaanin so..." aloitin, mutta Pajutähti painoi niskaani niin lujaa etten saanut henkeä.
"Jos kerran tahdot, olkoon tämä näin", naaras maukui ja upotti hampaitaan pikkuhiljaa kaulaani. En päässyt ylös, vaikka kuinka yritin. Tiesin siis mitä minulle pian tapahtuisi, ensimmäistä kertaa.
"Ei.." kuiskasin kähisten, mutten tiennyt kuuliko Myrskyklaanin päällikkö sitä. Kuului äänekäs ulvahdus ja joku heittäytyi Pajutähden päälle. Se oli Kalakylki. Käänsin päätäni ja näin kiuinka nuori soturi yritti kamppailla päällikön kanssa. Turhaan.
Pajutähti oli liian kokenut ja vahva. Hän viskasi Kalakyljen muualle ja kääntyi taas minun suuntaani. Olin päässyt ylös, mutta tunsin itseni huteraksi. Pajutähti hyppäsi taas kimppuuni ja tiesin, että tällä kertaa hänm pitäisi huolen siitä, että kukaan ei tulisi hänen tielleen. Valmistauduin tuntemaan hänen hampaansa niskassani...
//Paju?
Pajutähti
Hampaani painautuivat syvälle Koivutähden niskanahkaan ja osuivat niskan luuhun murtaen sen. Koivutähti ei ulvonut, vaan menetti ensimmäisen henkensä kuin kunnon päällikkö ainakin; ääneti. Kaipa naaras oli tiennyt kuolevansa ensimmäisen kerran iskiessäni hampaani hänen niskaansa. Koivutähden vihreät silmät kohtasivat omani ja hiljaa katse lasittui ja ruumis muuttui veltoksi. Päästin otteeni naaraasta ja annoin ruumiin pudota maahan. Tiesin Koivutähden nyt olevan Tähtiklaanin luona ja palaavan pian, joten palasin takaisin keskelle taistelua ja nousin laakealle kielekkeelle ulvoen: "Myrskyklaanin kissat! Olemme kostaneet Tuuliklaanille klaanitoverimme kuoleman!"
Klaanilaiseni riuhtaisivat itsensä vapaiksi ja lähtivät verisinä ja taistelun kärsineinä nummille suunnaten Nelipuulle. Osa klaanistani ontui, mutta pääsimme silti rivakasti takaisin omalle reviirillemme ja hidastimme vasta piikkihernetunnelilla. Mahlaviiksi istui ääneti vartiossa ja päästi meidät nyt vakavana leiriin. Viitoin kissojani hännälläni parantajan pesälle päin ja onnahtelin itsekin sinne. "Kielonkukka, vihamme ei saa yltää Tähtiklaanille. Pidä Nopsatassun ruumis täällä yön yli seuraavaan iltaan, jonka kulutamme valvoen oppilaani äärellä", mau´uin rauhallisesti näyttämättä kipuani parantajalle.
Kielonkukka nyökkäsi ja alkoi sitten oppilaansa kanssa paikata sotureitamme ja oppilaitamme. Tassuttelin Leijonatassun ja Hiiritassun luokse ja kosketin heidän kuonojaan omallani. Sitten onnuin pesälleni ja kävin makuusijalleni makaamaan. Käänsin katseeni pesäni tummaan kattoon ja mau´uin mielessäni: *Nopsatassu, kostinko kuolemasi nyt?*
//Joku? :D Okei, taistelu on ohi! Ja Hiiritassu, pelastettiin sut matkalla ;) :D
Koivutähti 24.05.2014
Liskokuono tassutti sisään jänis hampaissaan. Hän laski sen tassujeni juureen.
"Tässä hieman purtavaa", veljeni maukui.
"Kiitos", nau'uin ja haukkasin suuren palan jäniksestä.
"Isäkin lähetti terveisiä", Liskokuono kertoi. Haukkasin vielä toisen palan ja nielaisin sen nopeasti.
"Kiitos. Voit sanoa hänelle että olisi kiva jos hänkin pääsisi tänään käymään luonani", maukaisin. Veljeni nyökkäsi. Hetken hän katseli kun söin. Sitten mau'uin:
"Ota sinäkin ihmeessä! Saat luvan syödä jo nyt." Kolli nuolaisi huuliaan.
"Voisinhan minä hieman ottaa", hän maukui.
Liskokuono haukkasi palan pyydystämästään jäniksestä.
"Kuulin että pennuillasi on jo nimet", hän maukui.
"Aivan, päätin nimet eilen", naukaisin.
"Muita en muista, mutta eikös tuo... Valkomusta ollut... Laikkupentu?" veljeni kysyi.
"On se. Ja tuo vaaleanharmaa kolli on Jäkäläpentu, sekä tuo harmaa naaras on Puropentu", maukaisin.
"Hyviä nimiä. Oletko muuten ajatellut osallistua partioihin lähiaikoina ja jättää pennut Vapaudenlennon hoiviin?" Liskokuono halusi tietää. Vääntelin hännänpäätäni mietteliäästi.
"Voisinhan minä muutamaan partioon mennä", vastasin. Odotin vain niin innolla pentujeni silmin aukeamista. Liskokuono siristi silmiään pilke silmäkulmassaan.
"Taidat odottaa näkeväsi pentujen silmät", hän maukui.
"Mistä sinä aina arvaat?" nauroin. Veljeni kohautti lapojaan.
"Kyllähän minä oman siskoni tunnen!" Liskokuono maukaisi hilpeästi.
Myöhemmin kävelin leirin keskoaukiolla Hallamyrskyn luo. Varapäällikkö oli järjestämässä illan viimeisiä partioita.
"Hallamyrsky", huikkasin. Naaras kääntyi katsomaan tuloani. "Voisinkin johtaa tänään iltapartiota, jos käy."
"Toki", varapäällikkö naukui.
"Keitkä muut tulevat mukaan? Saat päättää", naukaisin.
//Halla?
Hallamyrsky 25.05.2014
"Hmm.. Ota vaikka Tuisketuuli ja Heinähenki", mau'uin. Oli suuri kunnia stä valitsemaan päällikölle partioseuraa, kun tämähän olisi voinut sen itsekin valita.
* * *
"Tuisketuuli", mau'uin kollin nähdessäni. "Menet Koivutähden kanssa iltapartioon. Heinähenki tulee mukaanne.."
Tuisketuuli nyökkäsi eikä katsonut minuun.
"Hei", mau'uin ärtyneesti. "Mitä minä olen taas tehnyt?"
//Tuiske ja jos Koivu haluaa:3
Koivutähti
"Hyvä on, minä voinkin hakea Heinähengen", naukaisin. Hallamyrsky juoksi hakemaan Tuisketuulta, kuten vähän arvelinkin. Tassutin kilpikonnakuvioisen naaraan luo. Heinähenki kääntyi katsomaan tuloani.
"Tulet iltapartioon minun ja Tuisketuulen kanssa", kerroin.
""Okei. Lähdemmekö heti?" hän kysyi.
"Pian", vastasin. "Kunhan Hallamyrsky on hakenut Tuisketuulen. En ole nimittäin nähnyt häntä täällä", jatkoin. Heinähenki nyökkäsi. Pian Hallamyrsky ja Tuisketuuli saapuivat paikalle hieman levottoman näköisinä.
"Onko kaikki kunnossa?" varmistin. Tuisketuuli avasi suunsa, mutta sulki sen sitten ja avasi taas.
"On. Lähdetään vain", kolli maukui vältellen katsettani. Hallamyrsky kääntyi ja lähti takaisin muiden sotureiden joukkoon epätavallisen hiljaisena. *Mikä ihme heitä oikein vaivaa?* ihmettelin.
"Hyvä, lähdetään." Käännyin ja lähdin johtamaan partiota ulos leiristä.
//Saatte jatkaa jos haluutte. Ei oo pakko :33
Koivutähti 26.05.2014
Oli aikainen aamu. Kuulin pesäni suulta askelia. Puhdistin turkkini sammaleensta, sillä tiesin jonkun olevan tulossa.
"Sisään vain", maukaisin. Valkotuuli astui sisään ja istahti eteeni.
"Tuota, Koivutähti... Minulla olisi eräs kysymys" hän aloitti.
"Kerro", naukaisin katsoen soturia odottavasti. Hänen hännänpäänsä nytkähteli levottomana.
"Eräs Usvahäntä, Myrskyklaanista, tahtoisi liittyä Tuuliklaaniin", Valkotuuli kertoi. Soturi oli koko ajan tuomassa uusia kissoja klaaniin, enkä tiennyt pitäisikö minun hyväksyä sitä. Kolli vietti muutenkin aikaansa salaperäisesti poissa leiristä, olin pistänyt merkiklle. Valkotuulen katseesta näki, että hän tosiaan toivoi että päästäisin Myrskyklaanilaisen klaaniin.
"Tähän liittyy jotain muutakin, eikö?" töksäytin. Valkomusta soturi värähti.
"E-... itse asiassa, kyllä", soturi vaikeni taas.
"Kyllä voit minulle kertoa. En paljasta mitään kenellekkään", mau'uin myötätuntoisesti ja pyyhin kiristävän katseeni pois. Valkotuuli nyökkäsi.
"Minä ja Usvahäntä olemme - no - tapailleet jo jonkin aikaa ja..." kolli mietti mitä sanoisi seuraavaksi. *Mitäpä tuosta. Jos nyt tämän kerran...* ajattelin.
"... Ja meillä on jopa pentuja..." hän lopetti.
Valkotuuli kännsi katseensa tassuistaan minuun ja näytti valmiilta saada rangaistuksen.
"Arvelinkin että tässä piilee jokin juttu. Mutta kyllä, Usvahäntä saa tulla Tuuliklaaniin. Niinhän se onkin helpompaa", naukaisin.
"Kiitos Koivutähti!" Valkotuuli maukui helpottuneena. Hymyilin ja soturi poistui paikalta. *Mitäköhän vielä?* ajattelin ja naurahdin itsekseni. Siirsin katseeni pentuihin jotka nukkuivat kuin liimattuna toisiinsa. Hämmästyin kun huomasin Jäkäläpennun silmien auenneen. Kurkistin muyös muiden kasvoja ja totta se oli! Vain Laikkupennun silmät olivat kiinni. Näin kuinka ne aukesivat. Ensimmäisen kerran! Puropentu vikisi ja pennut katselivat ympärilleen niin hämmentyneinä, silmät selällään. Kehräsin ja nuolaisin jokaisen pienokaisen päälakea. Tästä alkaisi heidän seikkailunsa! (:D)
// Oli pakko laittaa toi hymiö! xD Ja joku saa kirjottaa sen ku Koivutähti kuuluttaa koko klaanille Usvasta. :33
Koivutähti 27.05.2014
Annoin hännälläni merkin klaanille ja syöksyin alas Nelipuulle muut perässäni. Muut päälliköt katsoivat minua ihmeissään, kun johdin Tuuliklaanin notkoon. Muut päälliköt kokoontuivat parhaillaan Puhujankiven luo. Tassutin heidän luokseen. Näin hämmästyksekseni Kultanuolen päälliköiden luona ja istahdin hänen viereensä, sillä Pajutähti ja Myrskytähti juttelivat keskenään.
"Oletko sinä nykyään Varjoklaanin päällikkö?" kysyin. Nykyinen Kultatähti nyökkäsi.
"Entä sinä? Miksi sijaistat Tundratähteä? Missä Kivihammas on?" hän kysyi puolestaan.
"Tundratähti ja Kivihammas jättivät klaanin. Kerron tarkemmin kun kokous alkaa", nau'uin.
"Jättivät?" Kultatähden silmät laajenivat, mutta hän ei udellut enempiä.
"Aloitammeko nyt kun kaikki ovat paikalla?" Kultatähti kysyi.
Pajutähti kertoi ensiksi Myrskyklaanin kuulumiset.
"...Lisäksi Usvahäntä on lähtenyt klaanistamme, emmekä tiedä minne", Pajutähti lopetti. Seuraavana vuorossa oli Myrskytähti. Sitten Taivasklaanin uusi Hämärätähdeksi esittäytynyt päällikkö kertoi Taivasklaanin kuulumiset ja hänen jälkeensä oli minun vuoroni. Astuin jännittyneenä eteenpäin. Nyt jokainen kissa alhaalla katsoi minuun.
"Olen siis Koivutähti, Tuuliklaanin uusi päällikkö. Edellinen päällikkö Tundratähti, sekä varapäällikkö Kivihammas pettivät klaanin ja lähtivät. Tuuliklaanin nykyinen varapäällikkö on Hallamyrsky!" aloitin. Jatkoin kertomalla uusien sotureiden , sekä oppilaiden nimet. "Minulle on myös syntynyt kolme tervettä pentua. Lisäksi klaanistamme on kaksi uutta jäsentä: Sumutassu, jonka soturimme löysi metsästä, sekä Usvahäntä Mysrskyklaanista, joka liittyi klaanimme eilen", lopetin.
//Sori, huono en ehtiny kirjottaa kaikkee...
Koivuhäntä
Nukahdin pentujen imetyksen jälkeen. Kun seuraavan kerran heräsin pentujen vikinään, huomasin auringon laskevan. Muut kuningattaret asettuivat jo pian nukkumaan. En ihmetellyt sitä, että he menivät aikaisin nukkumaan: heillä oli varmasti ollut raskas päivä vanhempien pentujen kanssa. Hätkähdin kun kuulin pentutarhan suulta rapinaa.
"Hei Koivuhäntä. Anteeksi että tulemme onnittelemaan vasta näin myöhään", veljeni Liskokuono maukui. Hänen perässään asteli ruskea kolli — Ruskokarva. Nuoruusajan ihastukseni.
"Onneksi olkoon! Pennuistasi tulee varmasti vahvoja ja uskollisia sotureita." Ruskokarva asettui veljeni viereen.
"Kiitos!" naukaisin. Onneksi edes joku uskoi pentujeni tulevaisuuteen!
Ruskean ja valkoisen kirjava kolli hymyili minulle. Liskokuonon viikset värähtivät ja hän kurottautui nuuhkaisemaan pentuja.
"Oletko jo päättänyt nimet pennuille?" veljeni kysyi. Pudinstin päätäni.
"En vielä, mutta huomenna ehkä", maukaisin.
"Ei mitään kiirettä." Liskokuono naurahti. Veljeni vierellä istuva Ruskokarva nousi ylös.
"Minun täytyisi varmaankin jo lähteä. Alkaa olla myöhä ja ajattelin johtaa aamupartiosta huomenna", soturi ilmoitti. Vaikka klaanille ei ollutkaan päällikköä, asiat näyttivät hoituvan yhteistuumin.
Silti näin joskus sotureiden tappelevan keskenään kuka päättäisi mistäkin asiasta. Joskus teki vain mieli puuttua kiistaan. Klaanissa kuului olla päällikkö ja varapäällikkö. "Saas nähdä kuka tässä klaanissa nousee valtaan seuraavaksi!" Liskokuono maukui kuin olisi lukenut ajatukseni.
"Totta", nau'uin. Avasin suuni suureen haukotukseen.
"No mutta, sisareni. Taidanpa minäkin nyt mennä nukkumaan. Sinäkin tarvitset unta", veljeni maukui. Räpäytin silmiäni. *Hän on aina tukenani! Oma veljeni!* ajattelin ja hymy levisi kasvoilleni.
"Mene vain. Minä ehdin nukkua päivälläkin, mutta soturin työ on rankkaa. Öitä, Liskokuono!" maukaisin.
"Öitä, Koivuhäntä." Ja siinä samassa valkomusta soturi oli lähtenyt. Naurahdin itsekseni. Asetuin taas makaamaan niin että häntäni suojasi pentuja. En ollut huomannut kun joku oli tullut vierelleni. Pimeässä en lähes tunnistanut kissaa, mutta makeasta yrttien tuoksusta päätellen se oli Taipaleenalku. Parantaja istui vierelläni totinen ilme kasvoillaan.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Sain merkin Tähtiklaanilta", parantaja maukui niin hiljaa ja aavemaisesti, että viikseni värähtivät.
"Mitä tarkoitat, Taipaleenalku?" kysyin kummissani. Ja kallistin päätäni.
Salaperäinen hymy levisi mustan naaraan kasvoille.
"Tiedän kenestä on tuleva Tuuliklaanin päällikkö..." Taipaleenalun silmät kiiluvat pimeässä. Hänen silmässään oli yhä yllättyneen iloinen pilke.
"Kenestä..?" Nousin istumaan varovasti, etten herättäisi pentuja. *Tarkoittaakohan hän jotakuta pennustani?*
"Koivuhäntä, sinä olet nykyinen Tuuliklaanin päällikkö" parantaja maukui lopulta. Väräytin korvaani.
Tunsin kuinka sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Minä... Olin Tuuliklaanin päällikkö!
"Mi-minäkö?... Päällikkö?" kysyin ääni hämmästyksestä väristen. Taipaleenalku nyökkäsi.
"Sinä, Koivuhäntä." Parantajan kasvoille levisi hymy ja hän kumarsi. Kumarsi! Minulle?!
"Mutta minähän hoidan pentuja... Ja... Ja-" änkytin.
"Älä hermostu. Se on Tähtiklaanin valinta. Uskoit tai et, olet nyt tämän klaanin päällikkö ja luotan sinuun", Taipaleenalku rauhoitteli. Nyt ryhdistäydyin ja vedin syvään henkeä.
"Kiitos! Kiitos tiedosta, Taipaleenalku. Ilmoitetaan klaanille ammulla, eikö?" naukaisin omasta mielestäni kömpelösti.
"Aivan kuten tahdot", parantaja kumarsi taas, ja poistui pentutarhasta.
//Tuleekohan kolmaskin tarina tänää Koivuhännällä..? :'D
Koivuhäntä
Kävelen Taipaleenalun perässä suurkivelle. Vapaudenlento oli luvannut hoitaa pentujani sen aikaa, kun ilmoittaisimme klaanille uutiset. Pian pysähdyimme Suurkiven viereen.
"Noniin, on aika", parantaja maukui. Väräytin korviani hermostuneesti.
"Mutta Taipaleenalku,... Olethan tukenani? Sano sinäkin jotain... ja..." aloitin.
"Olen tukenasi. Mene nyt, klaanin on aika kuulla", Taipaleenalku maukui. Loikkasin suurkivelle pitkällä hypyllä.
"Hyvin se menee!" En kuullut parantajan sanoja, mutta näin naaraan suun liikkeistä mitä hän sanoi.
Keräsin rohkeuteni ja ulvaisin:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"
Sotureita ja oppilaita alkoi virrata pestistään. Myös klaaninvanhimmat ja kuningattaret hivuttautuivat niin lähelle kuin mahdollista.
"Mitä hän tuolla tekee?" Klaanin keskuudessa alkoi kuulua supinaa ja huutelua.
"Hulluko olet? Et sinä mikään päällikkö ole!" Pörrökarvan sihahti.
"Koivuhäntä, mitä ihmettä sinä teet?" Kalakylki kysyi.
"Hiljaa nyt!" isäni Ahvenkarva ulvaisi, sillä tahtoi näköjään tietää mitä minulla olisi sanottavana.
"Olkaa hiljaa ja kuunnelkaa mitä meillä on sanottavana!" Taipaleenalku huusi ja kissat vaikenivat. Sitten Taipaleenalku kääntyi minun puoleeni. Kaikki kissat odottivat jännittyneinä. Suustani ei vain tullut sanoja, joten helpotuksekseni parantaja aloitti.
"Eilen illalla sain viestin Tähtiklaanilta. Se kertoi, että Koivuhännästä on tuleva klaanimme päällikkö", Taipaleenalku maukui. Alkoi kuulua jännittynyttä supinaa.
"Eihän sitä noin vain voi valita!" joku huusi.
"Vai että oikein Tähtiklaani? Ja pyh!" Harmaapilvi maukui jostakin kissojen keskeltä. Pisteliäs naaras oli tunnettu siitä, ettei uskonut Tähtiklaaniin. Ei sitten millään!
"Se oli Tähtiklaanin päätös, uskoitte siihen tai ette. Nyt annan kuitenkin puheenvuoron päälliköllemme." Musta vanha naaras astui askeleen sivummalle Suurkiven juurella.
"On suuri kunnia toimia Tuuliklaanin päällikkönä. Otan tehtävän vastaan ja lupaan johtaa tätä klaania kuolemaani saakka", aloitin. Nyt alkoi kuulua enimmäkseen hyväksyvää supinaa.
"Aion matkata tänään Kuukivelle hakemaan yhdeksän henkeäni ja päällikön nimen Tähtiklaanilta. Siksi minun täytyykin lähteä heti. Ruskokarva, jätän leirin sinun vastuullesi", naukaisin päättäväisesti. Ruskea soturi nyökkäsi, tosin hieman yllättyneenä. Loikkasin alas suurkiveltä heiluttaen häntääni merkiksi, että klaanikokoukseen oli päättynyt.
"Lähdemmekö nyt?" Taipaleenalku kysyi.
"Lähdemme", vastasin.
"Hyvä on. Odotas, haen vain matkayrtit." Parantaja katosi pesäänsä.
Matka oli raskas meille kummallekin. Taipaleenalku nilkutti koko ajan ja minä olin uuvuksissani kaikesta: matkasta jolla tapasin Joen, emoni veljen, pentujen synnyttämisestä ja Tundratähden, vai pitäisikö sanoa Tundratuulen lähtemisestä ja koko klaanin pettämisestä. Saavuimme kuitenkin ajoissa perille.
"Seuraa minua", parantaja käski kun kävelimme Emonsuuksi kutsutussa pimeässä luolassa kohti Kuukiveä.
Kivi oli suuri ja hohti kuun valoa. Asetuin sen viereen makaamaan ja painoin kuononi jäätävää kiveä vasten...
//Jatkuu seuraavas tarinas... ;3
Koivutähti 19.05.2014
//Oliko Savutähti harmaa..?//
Ympärilleni avautui kaunis maisema. Yläpuolella näytti valkoiselta, mutta seisoin kauniilla kukkaisella nurmella. Kissoja ilmestyi kuin sumusta ympärilleni. Tähtikissat muodostivat kaaren ympärilleni ja pian vanha harmaa kissa asteli luokseni. *Savutähti!*
"Olet siis ottanut vastaan päällikön polun. Uskon että suojelet ja johdat Tuuliklaania kuten pitää", Tuuliklaanin entinen päällikkö maukui. Tein nyökkäyksen ja kumarruksen välisen eleen.
"Teen sen", naukaisin vakaalla äänellä.
"Nyt minä voisin aloittaa, ellei kellään ole mitään ihmeellisempää sanottavaa." Savutähti katsahti kissoja takanaan. Tunnistin sikoni Bellin vaalean turkin, sekä muita kissoja joita olin tuntenut.
Savutähti asteli lähemmäs minua. Nyt hän varmaankin antaisi ensimmäisen hengen minulle.
"Koivuhäntä, annan tämän hengen sinulle rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Käytä sitä huolella johtaessasi klaaniasi tilanteessa missä hyvänsä." Kolli kosketti kuonollaan otsaani. Tunsin kuinka voima aaltoili ylitseni. Lopuksi kuitenkin tunsin suurta tuskaa, johon sekoittui syvä päättäväisyyden tunne. Kun tilanne oli ohi, meinasin horjahtaa, mutta pääsin kuitenkin ylös. Savutähti oli jo astellut pois ja tilalle tassutti sulavin kokenein askelin toinen kissa. En tuntenut siniharmaata naarasta, mutta hän vaikutti jotenkin tutun oloiselta.
"Kuka olet?" kysyin. Naaraan sinisten silmien kokenut katse läpäisi minut. Hänen kuonossaan oli arpi. *Kuullun perusteella näyttää tutlta*, ajattelin.
"Olen Sinitähti. Muinaisen Myrskyklaanin entinen päällikkö. Olet varmasti kuullutkin minusta", hän maukui.
"Olen. Paljonkin!" naukaisin.
"Tämä henki auttaa sinua ymmärtämään, mikä on oikein soturilaista piittaamatta. Tee niinkuin tunnet itse oikeaksi", Sinitähti maukui ja laski nenänsä päälaelleni. Kamala tuska ja kipu huokui ylitseni. Seassa oli kuitenkin muutakin... Rakkautta, surua? Pian kolmas ja neljäskin kissa asteli luokseni. Kolmas oli Tuulilaanin muinainen soturi Aamukukka.
"Annan tämän hengen sinulle, jotta voisit selviytyä hirveistäkin asioista, ja luottaa silti aina vain klaanisi kohtaloon", kilpikonnakuvioinen naaras oli sanonut ja antanut henkensä.
Neljäs kissa oli Nokkosmieli: Tuuliklaanin menehtynyt soturi ja Harmaapilven isä.
"Tämä henki antaa sinulle kärsivällisyyttä. Älä luovuta, vaan jatka hankalissakin tilanteissa." ... Viides tähtisoturi oli siskoni, Bell. Jos häntä nyt voi soturiksi sanoa.
"Sisko,.. Käytä tätä henkeä varoen. Tämä henki antaa sinulle rakkautta. Käytä tätä henkeä vain, jos siltä tuntuu... Muista aina rakastaa lähimmäisiäsi..." Bell kosketti vuorostaan minua. Ihana, raikas ja vapauttava henki kävi lävitseni. Seuraava kissa oli Varissulka, soturi muinaisesta Tuuliklaanista. Hän antoi hengen minulle uskollisuudesta ja klaanin luottamuksesta. Seitsemäs henki oli Kaislakorvalta. Entinen jokiklaanin varapäällikkö antoi hengen jota käyttäisin suojellessani klaania. Seuraavaksi sain hengen itselleni tuntemattomalta isoisoisältäni.
"Käytä tätä henkeä auttaessasi muita. Tue ystäviäsi vaikeissa tilanteissa," Kaarnakoiveksi esittäytynyt isäni isän isä maukaisi. Seuraavaksi tarinoista tunnettu Hiekkamyrsy antoi hengen, joka auttaisi minua taistelussa, ketteryydessä ja saalistamisessa.
Viimein viimeinen vitivalkoinen kissa asteli luokseni. Emoni kosketti hellästi lapaani hännällään.
"Olen niin ylpeä. Lupaan myös suojella pentujasi", hän maukui ensiksi.
"Kiitos", nau'uin.
"Annan tämän hengen sinulle, joka auttaa sinua ymmärtämään, että saat itse valita oman polkusi. Käytä sitä kun olet valmis siihen", Pilvi maukui salaperäisesti ja kosketti otsaani. Lämmin ja pehmeä henki lainehti ylitseni. Se muuttui välillä äkkipikaisesti ja häthähdin.
Kun se oli ohi, korvia huumaava ilon huuto kuului korviini:
"Koivutähti! Koivutähti!" Olin niin onnellinen!
//SKIP. Ja sori, pitkä tarina x3..//
Loikkasin Suusrkivelle ja nostin häntäni pystyyn. Olin kutsunut klaanin koolle ja nimittäisin nyt uuden varapäällikön. Klaani odotti hiljaisuuden vangitessa, kunnes aloitin.
"Olen miettinyt paljon, mutta eräs kissa on jäänyt mieleeni mahtavana vaihtoehtona... Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on... Hallamyrsy!" julistin. Valkea naaras astui hämmästyneenä eteenpäin. Klaani yhtyi huutamaan varapäällikön nimeä.
"Hallamyrsky!" Olin itsekin tyytyväinen valintaani ja loikkasin alas kiveltä.
//Huhhuh! Arvatkaa kauanko kesti kirjottaa... Lääh! :'P
Koivutähti 20.05.2014
"Koivutähti, saammeko tulla sisään?" kuului Valkotuulen huudahdus pesäni suulta. Nousin ylös sammalvuoteeltani.
"Tule vain", naukaisin lämpimästi. Soturi astui sisään ja tassutti eteeni.
"Kuinka niin ME?" kysyin kummissani.
"Löysin tämän pennun reviiriltämme. Eikö hän voisi liittyä klaaniin?" Valkotuuli maukui. En ollut aluksi huomannut pientä pentua, joka kyyhötti valkomustan soturin takana kurkkien vähän väliä minuun päin.
"Älä pelkää. Voit kyllä näyttäytyä, en minä sentään pure", naukaisin pennulle lempeästi. Hän astui Valkotuulen viereen.
"Onko hänellä nimeä?" kysyin. Ennenkuin kolli ehti vastata, pentu huudahti innoissaan:
"On minulla! Olen Sumu! Saanko liittyä klaaninne, kiltti päällikkö?" Sumuksi esittäytynyt pentu tuijotti minua anovasti.
"Tietysti voimme ottaa sinut Tuuliklaaniin. Miksipä siitä harmiakaan olisi?" kehräsin. Valkotuuli naurahti kun Sumun silmät laajenivat ja hän pomppasi ilmaan riemusta.
"Voi kiitos!" Sumu miukui.
"Sinun nimesi pitää kuitenkin vaihtaa klaaninimeksi. Olkoon nimesi tästä lähtien Sumupentu", julistin. Pentu hätkähti, mutta pian hymy palasi hänen kasvoilleen.
"Hyvä on", pentu maukui.
"Aiotko kertoa klaanille?" Valkotuuli kysyi.
"Tietysti. Kuulutan kaikki koolle pian", naukaisin. Lähdimme ulos pesästäni ja käskin Sumupennun jäädä suurkiven juurelle seisomaan.
Kajautin kutsuhuudon ja pian klaani oli koolla.
"Olemme kokoontuneet, sillä Tuuliklaanilla on nyt uusi jäsen. Valkotuuli löysi tänään tämän pennun reviiriltämme. Hän on kuulemma kulkukissasyntyinen, joten voimme hyväksyä pennun klaaniin", ilmoitin. Jostakoin kuului muutama vastalause, mutta suurin osa sotureista kannatti ajatusta.
"Kuka kuningattarista olisi valmis hoitamaan vielä yhtä pentua omiensa lisäksi?" kysyin.
"Minä voin huolehtia hänestä", pitkäkarvainen kullanruskea kuningatar ilmoitti.
"Kiitos, Mahlahenki", mau'uin.
"Ei tässä mitään", naaras kehräsi.
"Niinpä pentua tästedes kutsuttakoot Sumupennuksi!" maukaisin. Sumupentu oli nyt Tuuliklaanilainen.
//Noin! Voit ehkä alkaa kirjottaan Tuuliklaaniin (?) ;33 (HUOM: Ehkä! :B)
Koivutähti 23.05.2014
Makasin pehmeällä sammaleesta ja saniaisesta tehdyllä vuoteellani. Hallamyrsky oli ilmoittanut kokoavansa partion häätämään kettua reviiriltämme. Olin hakenut pennut luokseni pesääni, nyt päällikön oikeuksilla. En tiennyt sen ainakaan olevan soturilain vastaista, mutta muistin myös Sinitähden sanat. Mielessäni kuhisi nimivaihtoehtoja pennuilleni. Yhden nimen taisin jo olla päättänyt. Nimittäin hopehtavanharmaan raidallisen naaraan nimen: Puropentu. Se sopisi sille täydellisesti.
Sille ainoalle naaraspennulleni. Pennut vikisivät vatsallani. Kehräsin rauhoitavasti rauhoittaakseen niitä. Samassa pesääni suulle ilmestyi laskevan auringon valoa vasten kissan varjo. Normaalin lihaksikkaan soturin varjo.
"Sisään", naukaisin ennenkuin vierailija — kuka hän sitten olikaan — ehti edes avata suutaan. Ruskea valkovatsainen soturi asteli sisään.
"Iltaa, Koivutähti", Ruskokarva maukaisi.
"Iltaa vain Ruskokarva. Mikä tuo sinut tänne näin myöhään?" nau'uin. Soturi liikutteli tassujaan levottomana.
"Tulin vain katsomaan kuinka sinä ja pentusi jakselevat", tämä vastasi.
"Hyvinhän me", kehräsin.
"Hyvä", kolli maukui. Aurinko häikäisi silmiäni laskiessaan korkokivien taa. Räpäytin silmiäni, kun ne kapenivat viiruiksi.
"Oletko päättänyt jo nimet pennuille?" Ruskokarva kysyi. Mietin vielä hetken, kunnes olin varma kaikkien kolmen nimistä.
"Kyllä, taidan olla", vastasin. "Tuon harmaan naaraan nimeksi tulee Puropentu", aloitin osoittamalla sitä.
"Kaunis nimi", soturi maukui.
"... Tuon täplikkään valkomustan kollin nimeksi tulee Laikkupentu, ja tuon vaaleanharmaan nimeksi Jäkäläpentu", lopetin. Ruskea soturi nyökkäsi.
"Kuulostaa hyviltä nimiltä!" hän maukaisi.
"Kiitos", nau'uin hymyillen. Istuimme vielä hetken juttelemassa klaanin menosta. Sitten Ruskokarva sanoi:
"Nyt minun varmaan täytyy lähteä. Öitä sitten!"
"Öitä", maukaisin. Odotin kunnes Ruskokarva oli lähtenyt ja kieduduin sitten pentujen ympärille. Ne nukkuivat jo, sikeää pennun unta. Nuolaisin jokaisen otsaa vuorollaan.
"Öitä Laikkupentu, Jäkäläpentu ja Puropentu", kuiskasin. En malttanut odottaa sitä päivää, kun niiden silmät avautuisivat. Siihen ei varmasti menisi kauaa. Suljin silmäni ja vaivuin syvään uneen...
//Ei ehkä IHAN vielä mut kohta niillä pennuilla voi varmaa alkaa jo kirjottaa. Sitte ku niitten silmät on auennu ja ku ne tajuu ees jotain ja esim harjottelee käveleen =3
Tuhotähti 02.05.2014
// Lukekaa tämä, ennen kuin aloitatte...
Kissojen meri velloi aukiolla, kun kaikki yrittivät hakea Tuhkasydämeltä ja Lehtotassulta yrttejä. Parantajista en tiennyt, he uskoivat luultavimmin Tähtiklaaniin. He kumminkin antoivat vahvistavia yrttejä, joten annoin asian olla. Kun minulla ja Tundratähdellä olisi täydellinen ylivalta, heidät voitaisiin korvata uskollisilla kissoilla, jotka ottaisivat vastaan Pimeyden Metsän profetioita. Hah. Sittenpähän näkisivät.
Salaa kaikilta olin hermostunut. Meillä oli vastassamme Pajutähti, Myrskyklaanin päällikkö, Jokiklaanin päällikkö Myrskytähti ja… Kuuratähti, Taivasklaanin päällikkö.
Olin nähnyt kahden heistä saalistavan ja taistelevan, joten tiesin suunnilleen mitä olettaa. Pajutähti turvautuisi luultavimmin Myrskyklaanin tapaan yllätykseen ja Myrskytähti käyttäisi vikkelyyttään ja solakkaa kehoaan hyväkseen, mutta Kuuratähti… hänestä en tiennyt mitään.
Silloin Tundratähti tuli vierelleni ja olin kiitollinen, että minulla oli niinkin vahva päällikkö vierelläni. Tuuliklaanin nopeus tasoittaisi hyvin Varjoklaanin raa´an voiman kanssa, ainakin jos taistelisimme yhdessä.
”Käydään suunnitelma läpi, ystäväni.”, sanoin Tundratähdelle ja astuimme päällikön pesään. Minua riivasi ajatus, että se oli viimeinen kerta, mutta karistin sen. Niin ei kävisi. Me voittaisimme.
”Meidän on hyökättävä päälliköiden kimppuun. Heillä on ylimääräisiä henkiä ja Tähtiklaanin taitoa, ja täytyy myöntää, että on sääli, että he ovat niinkin lyhytnäköisiä. Olen päättänyt ottaa Kuuratähden. Surmaan hänet leikiten, henki hengeltä. Ota sinä jompikumpi päälliköistä, tulen auttamaan sinua sen kanssa, joka jää henkiin. Mutta me voitamme!”
”Heillä on kaikki yhdeksän elämää, Kuuratähteä kaiketi lukuun ottamatta. Niinhän on meilläkin, ainakin minulla.”
”Minulla on kahdeksan, kiitos Tiikeritähden. Kerron sen joskus myöhemmin.” Tundratähti näytti hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi. Auringon ensisäteet kurkottivat leirin pölyistä, nyt jo kissojen hermostuksissaan tallaamaa maata. Vedin uudet viillot pesän pohjaan.
”Aika kutsua joukko koolle.”
___________________________________________________________ ____________
”Saapukoon jokainen taisteluun osallistuva Suurkivelle!”
Olin hyvilläni, kuinka moni osallistui. Lumikkoraita paimensi oppilaiden pesästä esiin osallistuvat oppilaat, Korpitassun, Apilatassun, Kalmatassun, Kirkastassun, Ahmatassun, Kuutassun ja epävarman näköisen Paatsamatassun esiin. Olin päättänyt, että Paatsamatassu ei jänistäisi, olihan hän minun tyttäreni. Tuuliklaanin Harmaapilvi, Valkotuuli ja Hallamyrsky Tuuliklaanista olivat mukana. Kristallinloiste johti leiriin luopiojoukkoja, joista tunnistin ainakin Myrskyklaanin entisen soturin, joka oli jättänyt klaanin Arpitähden aikana, Raatokynnen. Hänellä oli oma lauma, jota hän paimensi kohti Suurkiveä itsevarmasti. Lupasin itselleni, että Raatokynsi palkittaisiin tästä. Taivasklaanista oli vain Kirkastassu, mutten välittänyt. Heillä oli joukoissaan kotikisuja! Myrskyklaanista ja Jokiklaanista olimme saaneet oppilaita ja sotureita. Kykenisimme mihin vain tällä joukolla. Lisäksi sisäänkäynnistä tulvi entistä enemmän luopioita, erakoita ja jopa ilkeän näköisiä kotikisuja.
”Te tiedätte, että käymme tänään taistoon kuolemaan saakka. Harhaoppiset on surmattava. Onko täällä joku, joka tunnustaa olevansa Tähtiklaaniin uskova? Astukoot he eteen!”
Yllätyksekseni niin kävi. Vanha Revontulisilmä, Tammitähden veli, Vaisusydän, Tammitähden tytär, Pimeydenaika, klaanin edellinen parantaja, Yksikorva, viimeinen klaaninvanhimmista, he kaikki astuivat eteen. Heidän äänensä oli uskomattoman voimakas:
”Me emme taistele teidän puolellamme, vaan me kohtaamme tiemme pään tässä ja nyt. Kuolemme uskomme puolesta.”
”Kuten tahdotte.”
Loikkasin ensin Pimeydenajan niskaan, tämä kuoli terävään – niskan katkeamisesta – kielivään napsahdukseen. Siitä loikkasin Vaisusydämen kimppuun ja matkalla viilsin Revontulisilmän kurkun auki. Kynteni upposivat Vaisusydämen rintaan. He kuolivat. Kaikki tapahtui viidessä sekunnissa ja nousin Suurkivelle, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kynsissäni oli verta ja olin surmannut kolme kissaa. Hyvä näin!
”Matkaan!” kajautin. Jokainen kissa toisti huudon ja lähdimme minun ja Tundratähden joukolla ulos leiristä.
Olimme Nelipuiden pyhässä laaksossa. Vain muutama pilvenhattara, musta sellainen, ajelehti aukion ympärillä kuin eräänlainen kala – haiko se oli? Pian kuulin ulvahduksen laakson toiselta reunalta ja valtava joukko kissoja rynnisti laaksoon kahden siniharmaan ja yhden hopeanharmaan salamannopean tuulen ohjaamina. Ennen kuin huomasinkaan, minä ja Tundratähti kohtasimme ne kolme tuulta, Myrskytähden, Kuuratähden ja Pajutähden. Kuuratähti sanoi Pajutähdelle hyvin, hyvin hiljaa:
”Minä hoidan tuon Tuhotähden. Olen vanhin päällikkö ja se on minun taisteluni. Tähtiklaani on näyttänyt sen minulle.”
Sitten hän katsoi taakseen ja ulvaisi: ”Tähtiklaanin puolesta!”
Huutoa toistettiin laaksossa, kunnes se kaikui.
”Hyökätkää!” ulvoin ja tuli oli irti. Etsin katseellani Kuuratähteä ja hän seisoi Puhujankiven edessä.
”Tule ja taistele, ketunläjä!” siniharmaa naaras ivasi. Ryntäsin häntä kohti ja näin pelkkää punaista…
// Kuuratähti voisi jatkaa tästä suoraan, mutta ennen kaikkea…
TAISTELU ON ALKANUT!
Kuuratähti 04.05.2014
// Taistelun päätöstarina tulee tässä, tätä ei enää lasketa taistelupisteisiin tai mitenkään muuten.
Väistelin Tuhotähden iskuja yrittäen kehittää suunnitelmaa. Silloin Tuhotähti antoi iskun, joka vei minulta kuudennen henkeni.
Seisoin Tähtiklaanin edessä.
"Minun on palattava.", sanoin. "Tämä on minun tehtäväni."
"Kyllä, Kuuratähti, se on sinun tehtäväsi, mutta anna meidän näyttää sinulle jotain."
Edessäni aukeni näkymä ukkospolulle. Varjoklaanin kissoja partioi rajalla, tunnistin Mustaturkin, Tammitähden, Valkokorvan ja Revontulisilmän. Ukkospolulla oli jotain, kaksijalkojen hökötys. Siellä vapisi pieni möykky, pieni raidallinen möykky. Tuhotähti pentuna, ymmärsin. Kun Tähtiklaani oli saanut viestinsä perille, näkymä sumentui ja näin edessäni aikuisen Tuhotähden.
Lähdin juoksemaan kohti ukkospolkua, esittäen antautuvaa. Tuhotähti lähti perääni, kuten olin arvellut. Juoksin yhä kovempaa, mutta mieleni oli kirkas. Näin siinä kävisi. Tämä oli kohtaloni.
Saavuin ukkospolun reunalle ja huokuttelin varomattomaksi käyneen Tuhotähden sen päälle. Sitten hyökkäsin viiltäen kevyesti tämän kylkeä. Kuulin hirviön lähestyvän kaukaa, mutta Tuhotähti ei. Hän painoi minut maahan ja iski etukäpälänsä rintaani. Tunsin kynsien uppoavan ja veren pulppuavan...
Kirkas valon välähdys lennätti Tuhotähden pois päältäni. Varjoklaanin päällikkö mätkähti klaaninsa puolelle rajaa ja minä liu´uin iskuvoimasta ukkospolun toiselle laidalle. Tuhotähden ruumis vavahteli ja vaipui liikkumattomaksi. Silmäni uhkasivat painua kiinni, mutta pidin ne auki. Tuhotähti menetti silmieni edessä hengen toisensa jälkeen. Sitten hän vaipui liikkumattomaksi. Tuhotähti oli kuollut. Pysyvästi.
Huokaisin rentoutuneena. Kuulin ulvaisun ja hopeinen hahmo ilmestyi vierelleni.
"Pajutähti..." kähisin. "Tämä on minun kohtaloni. Pieni voitto Tähtiklaanille. Tuhotähti on kuollut. Minäkin olen pian kuollut. Mutta metsä elää, te elätte ja klaanini on elossa."
"Tuokaa yrttejä, pian!" Pajutähti huusi muille kissoille.
"Ette voi pelastaa minua.", sanoin ja katsoin rintaani, josta oli yhä Tuhotähden kynsi. "Mutta Varjoklaanin te voitte. Klaaneja on kuusi, niin on aina oleva. Käske sen odottaa. Tähtiklaani lähettää merkin, kuka vie sen voittoon. Mutta muista aina, että tapaamme vielä. Oli kunnia taistella vierelläsi, Pajutähti."
// Paju, voit jatkaa tosta Myrskyklaanin tarinoihin? Tuhon kuolema oli sen kanssa sovittu.
Tundratähti 11.05.2014
Katselin hiljaa ympärilleni ja tunsin oloni jotenkin kummalliseksi...olin ensimmäistä kertaa elämässäni lyöty kolli.
En kerta kaikkiaan kestänyt sitä!
Voimani olivat kuitenkin vähissä, enkä halunnut enää jatkaa taistelua.
Lisäksi olin nöyryytetty pahan kerran!
Johtaisin silti klaaniani kuten ennenkin, en jaksaisi enää sitä aiempaa typeryyttä!
"Tundratähti" kuului vaimea ääni takaani.
Käännähdin ympäri ja näin edessäni seisovan tummanruskean kolli kissan, jonka tunsin varsin hyvin.
Tiikeritähti...miksi hän näyttäytyi minulle?
Kumarsin kuitenkin syvään ja sanoin hiljaa "Tämä on suuri kunnia, arvon Tiikeritähti"
Kolli nyökäytti minulle päätään ja vastasi "Samoin, Tundratähti"
Sitten hän käänsi katseensa suoraan silmiini ja sanoi "Te hävisitte taistelun, mutta pidät arvosi vaikka väkisin. Et saa päästää irti toivosta, koska pystyt vielä johtamaan klaaniasi"
Nyökkäsin päättäväinen ilme kasvoillani ja sanoin "Kiitos, Tiikeritähti"
Tumma kolli räpäytti silmiään ja haihtui sitten mustan sumun saattelemana.
*Johdan klaanini kotiin* ajattelin ja suljin hetkeksi silmäni.
Kaikki olisi taas hyvin ja voisin unohtaa kauheudet, joita Pimeydenmetsän kannattajat kokivat.
"Pimeydenmetsän puolesta taistelleet, kokoontukaa tänne!" kajautin ja katselin kun kissat valuivat paikalle.
Rykäisin vielä ääneni kunnolliseksi ja aloitin "Me olemme hävinneet tämän taistelun...meitä on nöyryytetty, mutta Tiikeritähden sanan mukaan, minä pidän paikkani vaikka väkisin!"
Kissat maukuivat myöntyneinä ja katselivat toisiaan.
Kaikkien turkit olivat veren tahrimat ja repeytyneet, mutten ehtinyt juuri sillä hetkellä keskittyä muihin kissoihin.
"Tuuliklaanin kissat, te tulette minunjohdollani takaisin leiriin. Muut kissat, saatte itse päättää minne elämänne polku johtaa. Otan mukaani halukkaita kissoja, mutten voi pakottaa ketään matkaani. Toivotan teille kaikille elämän iloa ja vahvuutta suurissakin käänteissä!" Lopetin puheeni ja astelin kissa joukon keskelle.
Kissat väsitelivät kunnioittavasti ja Tuuliklaanilaiset kerääntyivät ryhmäksi taakseni, muut lähtivät eri suuntiin.
He saisivat päättää elämästään itse.
//Joku? :D
Tundratähti 13.04.2014
Katselin hiljaa pesäni seinää ja päästin vähän väliä kurkustani täydellisen vihan murinaa.
Miten olimme saattaneet hävitä?!
Se oli kokonaan typerien Tähtiklaanin kannattajien vika!
En voinut kuitenkaan vahingoittaa enempää oman klaanini kissoja ja sen vuoksi hillitsin itseni.
Samassa pesän ulkopuolelta kuului varovainen äännänhdys, joka kuulosti aivan pennun vikinältä.
Nousin ylös ja astelin vakaasti pesän suulle katsoen samalla vaivihkaa ulkopuolelle.
Huomasin ihmeekseni Koivuhännän.
Naaras näytti tosiaankin pelokkaalta ja varautuneelta, ehkä sen vuoksi että hän pelkäsi minua.
Heilautin häntääni ja sanoin "Koivuhäntä, tule sisälle"
Naaras säikähti pahanpäiväisesti ääntäni, mutta nielaisi kuitenkin pelkonsa ja asteli sisälle.
"Onko sinulla asiaa, vai miksi kiemurtelet pesäni lähettyvillä?" kysyin kumppaniltani...jos niin saattoi enää sanoa.
Valkomusta naaras väräytti korviaan ja käänsi katseensa maahan.
"Minun piti keskustella kanssani eräästä asiasta.." Koivuhäntä aloitti tasaisella äänen sävyllä.
Nyökkäsin ja istuuduin varjoihin, hieman kauemmas naaraasta, jolloin pimeydestä erottuivat vain vaalean siniset kiiluvat silmäni.
"Anna tulla" kehotin kirpeästi ja siristin hieman silmiäni.
"Sinä et ole samanlainen kuin ennen...et ole se kolli johon rakastuin. Sinusta on tullut Tuhotähden takia hirviö" Naaras maukui ja heiautti pitkää häntäänsä ilmassa.
Naurahdin ilkeästi ja sihahdin "Olen ehkä hirviö, mutta johdan klaaniani kuten haluan"
Koivuhännän katse jähmettyi minun kohdalleni, kun astelin naarasta kohti.
Askeleeni olivat hitaita ja jäykkiä, mutta varmoja.
Koivuhäntä ei liikahtanutkaan, vaans en sijaan suoprastaan pidätti hengitystään.
Naurahdin jälleen kerran ja asetin terävät kynteni Koivuhännän kaulalle.
Sitten painoin hänet itseäni vasten ja sihisin naaraan korvaan "Kivihammas saa luvan käydä luonani, kutsu hänet tänne ja vähän äkkiä"
Koivuhäntä säikähti, mutta tiesi silti jotenkin etten vahingoittaisi häntä.
Niinpä päästin irti ja vedin kynteni sisään.
Koivuhäntä vilkaisi minua vielä ikäänkuin haikeana ja syöksyi sitten hakemaan Kivihammasta.
Koivuhäntä 14.04.2014
Tundratähti oli lähtenyt. Tavallaan en voinut uskoa sitä, mutta tavallaan se ei ollut suurikaan yllätys. Saisin hoitaa tulevia pentujani yksin... Ilman kumppanin tukea. Sillä minulla ei ollut kumppania!
Kolli jota olin monta kuuta sitten rakastanut, oli poissa. Jäljellä olivat vain muistot — muistot joissa hän ei ollut vielä sellainen hirviö kun nyt oli. Ja mikä pahinta, Tuuliklaani eli ilman päällikköä, sillä Tundratähti oli hylännyt koko klaanin! Kiemurtelin sammalvuoteellani. Elämässäni ei ollut enää mitään perää.
*Voi Tähtiklaani, miksi olen edes olemassa?* mietin. Jopa entinen mestarini Kivihammas oli lähtenyt!
Havahduin ajatuksistani tuntiessani liikahduksia ja äkillistä kipua vatsassani. *Pennut!*
Katsahdin ympärilleni ja huomasin muiden kuningattarien nukkuvan tai olevan valvomassa pentujensa telmimistä pentutarhan olkupulella. Vapaudenlento, valkoinen kuningatar joka makasi minua vastapäätä näytti heräilevän.
"Vapaudenlento!" huikkasin. Naaras nosti päänsä ja haukotteli.
"Mikä hätänä Koivuhäntä?" Vapaudenlento kysyi huolestunut katse kasvoillaan.
"Pentuni... Taitavat syntyä!" ilmoitin. Tunsin taas kouraisun vatsassani.
"Odota hetki, haen Taipaleenalun niin pian kuin pystyn", hän maukui rauhoittavasti ja syöksyi sitten ulos pentutarhasta.
Pian Vapaudenlento palasi parantaja mukanaan. Taipaleenalku laski yrtit maahan.
"Noniin, otapa ensiksi hyvä asento", parantaja opasti. Nyökkäsin ja asetuin makaamaan kyljelleni.
"Nopeasti, ne syntyvät pian! Tunnen sen", nau'uin hieman hädissäni.
"Ota nyt vaan rauhassa..." Taipaleenalku istuutui viereeni. Laskin pääni vasten sammalta.
Tunsin nyt suuremman kivun vatsassani ja ulvaisin kivusta.
"Tässä, syö nämä", Taipaleenalku naukui työntäen unikonsiemeniä kuononi eteen.
Vapaudenlento tassutti tueksi viereeni. Söin unikonsiemenet ja parit lehdet parantajan käskystä.
Sitten tunsin valtavan kivun. Niin valtavan että se tuntui koko kehossa. Valkoinen kuningatar nuolaisi korvaani rauhoittavasti ulvaistessani yhä lujempaa. Pian kipu hellitti ja Taipaleenalku laski viereeni valkomusta kirjavan kollipennun.
"Nuole sinä sitä Vapaudenlento. Tiedät kyllä miten." Taipaleenalku nosti pienokaisen valkean kuningattaren tassuihin. Vapaudenlento alkoi heti nuolla pentua vastakarvaan.
Pian parantaja laski toisenkin pennun, tälläkertaa minun nuoltavakseni. Se oli hopeanharmaa juovikas naaras.
"Siinä. Nuole sitä rivakasti vastakarvaan, niinkuin Vapadenlento", hän opasti.
Suljin pennun nuolaisuihini. Seuraava kipuaalto ei tuntunut enää niin pahalta.
Taipaleenalku laski vaaleahkonharmaan pennun vatsani viereen ja alkoi itse nuolla sitä.
"Se taisi olla viimeinen", Vapaudenlento naukui. Vedin pennut hännälläni vatsalleni hellästi.
"Onni että jokainen selvisi", Taipaleenalku maukaisi hymyillen.
"Niin", nau'uin. *Näitä pentuja tulen rakastamaan aina!* Vapaudenlento onnitteli vielä minua ja poistui sitten paikalta.
"Eikö pentujen isä ollutkin Tundratähti?" parantaja varmisti kun jäimme kahden.
"On", naukaisin hiljaa. Taipaleenalku nyökkäsi. Hänen silmissään näkyi jotain, mutten tiennyt mitä.
Toivoin kaikkein eniten, että klaani hyväksyisi pentuni. Ja siitä aionkin pitää huolen!
//Koivuhännän on aika ryhdistäytyä! :|
Koivuhäntä 20.04.2014
Kun Tundratähti oli nimittänyt isäni varapäälliköksi, ja olin onnitellut häntä, suuntasin Taipaleenalunpesälle.
Hän oli vahvistanut tiedon, että olin tiineenä ja että saisin siirtyä nyt kuningattareksi.
"Pennut saattavat syntyä jo alle kuun päästä, joten on parasta että siirryt pentutarhaan heti", hän oli määrännyt.
En kuitenkaan olisi halunnut nukkua tätä yötä ilman Tundratähteä. Tultuani ulos parantajanpesästä Kielotassu tuli kuitenkin minua vastaan.
"Koivuhäntä! Ihanaa että olet palannut kotiin", naaras maukui hymyillen. Sitten oppilas katsoi vatsaani.
"Oho... Hetken jo luulin että olet tiineenä mutta taidatkin olla vain syönyt tarpeeksi... Matkasi aikana." Kielotassu naurahti. *Mutta minähän olen tiineenä!* ajattelin turhautuneena.
"Aijaa", nau'uin hieman terävästi.
"Tule, mennään samaa matkaa pesimme", hän ehdotti välittämättä ääneni terävyydestä ja viittoi hännällään että minun täytyisi seurata. Huokaisin ja minun oli pakko.
*Miksi en vain kertonut totuutta!* ajattelin turhautuneena. Onneksi pääsimme pian oppilaiden pesälle.
"Öitä sitten, Kielotassu..." nau'uin apeasti. En tietenkään siksi, että jouduin jättämään ystäväni tässä vaiheessa, vaan että hän ei ymmärtänyt että minä oikeasti OLEN tiineenä.
"Öitä Koivuhäntä", hän naukui ja katosi pesään. Kun ääntäkään ei enää kuulunut pesästä, kävelin sotureiden pesän suuntaan. Sitten käännyin äkkiseltään ja suunt sinkin päällikön pesälle.
Viuhahdin kuin varjona Tundatähden pesään, jossa tuoksui yhä Lakkatähden vanha tuoksu.
"Koivuhäntä..." kumppanini maukui hämmästyneenä.
"Voinko nukkua täällä?" pyysin.
"Epätavallinen pyyntö, mutta kai se poikkeuksellisesti käy" hän maukui. Asetun hänen viereensä tyytyväisenä nukkumaan.
"Kivihammas oli hyvä valinta varapäälliköksi", nau'uin.
"Hyvä että olet sitä mieltä", kolli maukaisi. Huomenna olisi taas hyvä uusi päivä. Hengitin Tundratähden tuttua tuoksua ja nukahdin pian.
//Tundranen? ;3
Tundratähti
Räpäytin silmäni auki ja huomasin että Koivuhäntä makasi vierelläni.
Hän oli sapunut pesälleni jo myöhään illalla, epätavallisen pyyntönsä vuoksi.
En kyllä käsittänyt minkä vuoksi hän halusi nukkua päällikön pesässä.
Vaikka enhän minä tokis iitä välittänyt kun vain sain olla Koivuhännän seurassa.
Siirsin turhat ajatukset mielestäni ja nousin istumaan venyttäen pitkään etutassujani.
"Tundratähti" kuului yhtäkkiä ääni pesän suulta.
Se oli Taipaleenalun oppilas, Vuokkotassu.
"Kas hei, Vuokkotassu. Mitä asiaa sinulla on?" kysäisin ja jätin turkkini siistimisen hetkeksi kesken.
2Minulla ei ole mitään asiaa, vaan Taipaleenalulla" Naaras ilmoitti ja viittoi minua mukaansa ulos.
Vilkaisin nopeasti Koivuhäntää, joka tosin nukkui yhä.
*Hän herää varmaan pian...mutta tämä on toden näköisesti tärkeää* ajattelin ja olin valmis lähtemään Parantajanpesälle.
Päästyämme perille, Vuokkotassu johdatti minut aivan pesän perälle, missä Taipaleenalku istui keskittynyt ilme kasvoillaan.
"Taipaleenalku, hän tuli" Vuokkotassu naukui ja siirtyi kauemmas odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi.
"Hienoa, Tundratähti, käy istumaan ole hyvä" Taipaleenalku sanoi ja viittoi minua istumaan.
Istahdin alas ja siirsin häntäni siististi etutassujeni eteen.
"Olen valmis kuulemaan sinua" ilmoitin asialliseen sävyyn.
Taipaleenalku nyökkäsi ja rykäisi kurkkunsa selväksi.
Sitten hän maukui "Tundratähti, sain jonkin aikaa sitten viestin Tähtiklaanilta. Sinut on Tuho johdattava oman polkusi eteen. Sinä olet perehtynyt tarkemminkin Pimeydenmetsään ja olet valmis siirtämään sen pyhän Tähtiklaanin edelle, eikö niin?"
Räpäytin hitaasti silmiäni ja käänsin suuni murhaajan virneeseen.
"Olet oikeassa" mau'uin sitten ja nuolaisin pitkiä teräviä kynsiäni.
Taipaleenalku nyökkäsi ja sanoi "Siksi olen päätellyt, että Tuholla tarkoitetaan jotain erityistä"
Nyökkäsin jälleen kerran myöntävästi.
Taipaleenalku ei ehtinyt enää sanoa mitään, kun ulkoa alkoi kuulua Taistelun ääniä.
"Minun on mentävä!" totesin kiivaasti ja siuhahdin häntä viivana ulos.
Taipaleenalku ei pistänyt vastaan, vaan antoi minun mennä.
Päästyäni ulos, huomasin varjoklaanin soturin, Varpusensiiven.
Varapäällikköni Kivihammas piteli kollia maata vasten ja murisi uhkaavasti.
"Irti hänestä, Kivihammas!" Ärähdin kollille.
Varapäällikköni säpsähti ja päästi soturista irti.
Sitten Varjoklaanilainen kolli nousi ja pudisteli pölyt turkistaan.
"Mitä asiaa sinulla on Tuuliklaanille?" kysyin asiallisesti ja katsoin Varpusensiipeä kysyvästi.
Kolli nyökkäsi ja maukui "Tuon viestiä Tuhotähdeltä sinulle"
Nyökkäsin myöntyvänä ja astelin kolli perässäni pesälleni.
Ihmeekseni Koivuhäntä nukkui yhä pedilläni.
Vaivaannuin ja tönäisin kumppaniani kylkeen, jotta tämä heräisi.
"Koivuhäntä, herää ja heti" sihahdin ja koetin nostaa naarast istumaan.
"Mitäh.." naaras mutisi puoli unessa ja räpäytti silmiään.
"Sinun on poistuttava nyt, sain vieraan Varjoklaanista" ilmoitin nopeasti ja odotin naaraan reaktiota.
//Koivu? :3
Koivuhäntä
Nousin istumaan.
"Veraan? Vajoklaanista?" kummastelin. "Hyvä on, minä poistun", naukaisin nopeasti. Kävelin niin nopeasti ulos pesästä kuin vain pääsin. *Pentujen täytyy syntyä pian... Muuten minä halkean!* ajattelin. Suuntasin pentutarhaan ja asetuin vapaalle sammalpehmusteelle. Tundratähdellä täytyi olla jotakin meneillään.
Miksi muuten Varjoklaanin soturilla, Varpusensiivellä olisi ollut hänelle asiaa? Tai kenties hänellä oli viesti Tuhotähdeltä, sitä en epäillyt, mutta miksi juuri Tundratähdelle? Huokaisin ja asetin pääni etutassujeni päälle.
*Onko Tundratähti muuttunut täysin? Siirtyykö hän täysin Pimeydenmetsän puolelle? Entä juonitteleeko hän Varjoklaanin kanssa jotain?... Onko... Onko hän yhä kolli jota rakastan...?* kysymykset kalvoivat mieltäni. Suljin silmäni ja yritin nukkua, vaikkei uni tulisikaan.
//Tundra?
Tundratähti
"Varpusensiipi, kerro asiasi" kehotin, kun Koivuhäntä oli poistunut pesästäni.
Kolli rykäisin ja selitti nopeasti "Tuhotähti toivoo saavansa teidät tuekseeen. Hän aikoo yhdistää kaikki klaanit ja vahvistaa omaa voimaansa"
Hymähdin mietteliäänä ja mau'uin vastaukseni "Tuhotähti aikoo hoitaa Tiikeritähden asian loppuun....minä tuen häntä ja olen valmis taistelemaan Tuhotähden rinnalla!"
Varpusensiipi ulvaisi voiton riemuisena ja sanoi "Olisin kiitollinen jos ilmoittaisit asian klaanillesikin"
Nyökkäsin ja astelin saman tien ulos, Suurkivelle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kajautin tavan omaisesti,
Kissat alkoivat jälleen tulvia pesistään suurkiven juurelle.
Kun akikki olivat paikan päällä, pyysin Varpusensiipeä seisomaan vierelleni suurkivelle.
"Olemme kokoontuneet tänne sen vuoksi, että Tuhotähden viesti kulkisi kaikkien Tuuliklaanilaisten korviin. Tuhotähti pyysi meiltä tukea metsän ja kaikkien klaanien yhdistämiseen. Minä aioin päällikön nimeäni kantaen seisoa Tuhotähden rinnalla taistellen elämästä ja kuolemasta!" Huusin ja sain klaanin kuohahtamaan.
"Hiljaa!!" Ärähdin kovaan ääneen, kun jotkut yrittivät vastustella ajatustani.
"Pyydän kaikkia Tuhotähden juokkoihin liittyneitä siirtymään minun ja Varpusensiiven luokse leirin sisäänkäynnille" Ilmoitin viimeisinä sanoinani ja loikkasin varjoklaanin kollin aknssa alas suurkiveltä.
Vähän sen jälkeen, kun olin saanut itseni ja klaanini tietyt kissat jonoon sisäänkäynnille, olimme matkalla varjoklaaniin.
"Me taistelemme ekämästä ja kuolemasta! Olemme tulta ja he sulavat allamme kuin jää!" huusin vielä ennenkuin ylitimmme ukkospolun karhean pinnan.
Klaanini kissat ulvoivat riemastuneina ja hyppelivät kuin mitkäkin suuri kokoiset sudet.
Mukaamme olivat päätyneet Hallamyrsky, Valkotuuli, Harmaapilvi, Ahvenkarva sekä Aurinkoisku ja tämän oppilas Kalatassu.
Minua vain mietitytti eräs asia....pystyisinko tarvittaessa tappamaan Koivuhännän, jos sattuisi tulemaan sellainen tilanne?
Pian saavuimme kuitenkin Varjoklaanin leiriin.
Siellä olivat jo myrskyklaanilainen Apilatassu sekä Täpläsulka ja tietysti varjoklaanilaiset.
Suurkivellä seisoi Tuhotähti, joka minut huomattuaan asteli vakaasti luokseni.
"Iltaa, arvon Tundratähti" Varjoklaanin päällikkö tervehti kohteliaasti.
Kumarsimme toisillemme ja astelimme sitten rintarinnan suurkivelle.
Olisi pian aika kerätä suurempi joukko ympärillemme!
Osa minusta tosin kaipasi Koivuhännän luokse ja toinen osa halusi käynnistää taistelu Tuhotähden kanssa.
Yhdestä asiasta kuitenkin olin varma....taistelisin Tuhotähden kanssa vaikka menettäisin joka ikisen henkeni siinä puuhassa!
//Koivu? :3
Koivuhäntä 21.04.2014
Tundratähti lähti joukkoineen Varpusensiiven kanssa ulos leiristä. *Hän tosiaan valitsi Pimeydenmetsän*, ajattelin ja suru vangitsi minut. Musersi minut,.. Kuin pettävä jää. Upposin epätoivon syvyyksiin. Seisoin yhä Suurkiven vierellä ja tuijotin tyhjyyteen.
"Koivuhäntä" joku naukaisi viereltäni hieman araksuen. "Onko kaikki kunnossa?" Tunnistin Heinähengen äänen.
"Ai että onko? Onko kaikki kunnossa?! No mitenköhän olisi!" puuskahdin, käännyin ja juoksin suoraa päätä pentutarhaan. "Olen mennyttä", kuiskasin itsekseni.
Pian oli aika lähteä Jokiklaanin leiriin, jonne Tähtiklaanin kannattajat menisivät.
Jokiklaanin leiri oli täynnä kissoja. Se näytti hyvin erilaiselta kuin tuttu Tuuliklaanin leiri.
"Täytyisikö kuningattaret, pennut ja klaaninvanhimmat viedä jonnekkin turvaan?" eräs Jokiklaanin soturi huusi jostakin.
Aukio täyttyi melulla, kun kaikki huusivat päällekkäin. Kukaan ei näyttänyt oikein tajuavan mitä oli meneillään.
Tassutin suojaisaan heinikkoon ja kyyristyin makuulle. *Koko metsä on pian mennyttä...* ajattelin.
Tundratähti 13.04.2014
"Minulla on ollut niin kova ikävä!" Kehräsin lempeästi päästyäni Koivuhännän luokse.
"Niin minullakin!" Koivuhäntä vastasi iloiseen kehräykseeni.
Samassa huomasin jotain erinlaista Koivuhännän ulkonäössä.
Ilmeeni muuttui kummalliseksi.
"Näytät jotenkin... Erilaiselta", totesin ja katsoin kumppanini vatsaa.
"Kuule Tundratuu... Tarkoitan Tundratähti..."Koivuhäntä aloitti.
"Olen tiineenä!" Koivuhäntä sanoi aivan yhtäkkiä kehräten äänekkäästi. Yhdyin naaraan pehmeään kehräykseen.
"Sehän on... Mahtavaa!" maukaisin silmät kirkkaina hohdellen.
En ollut koskaan ajatellut, millaista olisi olla ihan oikea isä.
Sillä minä olin huolehtinut ainoastaan Bellin ja Caesarin pennuista aiemmin.
Mutta nyt nekin pennut olivat jo oppilas ikäisiä.
"Eikö olekin? Ajattele että meidät viimeinkin liitettiin yhteen pentujen myötä" Koivuhäntä sanoi pirteästi.
"Niin" vastasin kehräten yhä.
"Meidän on kuitenkin palattava klaanin luokse. Minä johdan sitä tästä lähtien, kuten tiedät" jatkoin ja jäin odottamaan Koivuhännän reaktiota.
"Olet oikeassa" Naaras maukui ja nuolaisi kuonoani.
Sitten hän nousin seisomaan ja alkoi ilmeisesti valmistautua matklan tekoon.
//Koivu? Mini tuli tästäkin :D
KOivuhäntä 14.04.2014
Ylitimme ukkospolun ongelmitta.
"Olen niin ylpeä sinusta! Olet nyt Tuuliklaanin päällikkö!" hihkaisin ja hymyilin kumppanilleni. "Tiesin että se päivä tulisi joskus, mutten ajatellut että näin pian", jatkoin. Tundratähden häntä nousi pystyyn ylpeydestä.
"Niin", hän naurahti. Kumppanini hymyili. Hän saisi johtaa klaania tästä päivästä lähtien, ja kauan. Kävelimme nummilla rauhassa, ilman mitään kiirettä turkit toisiaan hipoen.
"Oletko muuten jo valinnut varapäällikön? Tai siis miettinyt asiaa", tiedustelin.
"Enpä juurikaan", Tundratähti maukaisi mietteliäänä. Hänen täytyisi valita uusi varapäällikkö ennen seuraavaa kuuhuipun hetkeä. Mieleeni juolahti yhtäkkiä eräs asia... Se, että minulla olisi täydet mahdollisuudet päästä varapäälliköksi, jos Tundratähti niin tahtoisi. En kuitenkaan kaivannut minkäänlaista valtaa tai havitellut varapäällikön paikkaa muutenkaan. *Ehkä minun on parempi vain pysyä soturina ja välillä tietysti kuningattarena*, ajattelin. Siirtyisin joka tapauksessa pian kuningattareksi, mutta tiesin, että myös päällikkö ja varapäällikkö saivat olla tiineenä. Sysäsin kuitenkin varapäällikkö ajatukseni syrjään ja keskityin vain kumppanini läsnäoloon.
"Mitä matkallasi tapahtui?" kysyi Tundratähti.
"Minun olikin määrä tavata Pilven veli; Joki", kerroin. Aloin selostaa mitä kaikkea matkallani tapahtui, mutta jätin Joen enteen kertomatta. *En halua pilata hänen elämäänsä kertomalla sitä...*
//TundraTÄHTI? <^> :D
Tundratähti
Astelin vakaasti Koivuhännän vierellä.
Olimme kulkeneet jo käsittämättömän pitkän matkan kohtuullisen lyhyessä ajassa.
"Jaksatko varmasti?" kysäisin Koivuhännältä.
"Tottahan toki, älä sinä minusta huolehdi" kumppanini kehotti ystävällisesti ja kauniin pehmeällä äänellä.
Kohautin lapojani ja sanoin "Hyvä on sitten"
Jonkin aikaa matkajatkui rauhallisena ja hiljaisena.
Sitten rikoin hiljaisuuden maukumalla "Kuule koivuhäntä, olen tässä miettinyt että.."
lauseeni kuitenkin jäi kesken, kun naaras vilkaisi minua.
En todellakaan tiennyt mitä hän sanoisi jos kertoisin asiasta.
Olin nimittäin jo jonkin aikaa kiettinyt erästä asiasta tähtiklaanista.
Oliko sitä edes olemassa?
Kuuluiko minun uskoa siihen murhaajan tummalla sydämellä?
Ajattelin, että ei todellakaan.
Siirtyisin varmaan tahtomattanikin seuraamaan pimeydenmetsän mahtavia kolleja ja naaraita.
"Niin, kerro vain" Koivuhäntä sanoi.
Säpsähdin ja havahduin heti ajatuksistani.
"Niin..mitä sanoisit ja kertoisin että pimeydenmetsä merkitsee minulle enemmän ja suurempia asioita kuin tähtiklaani?"
Koivuhäntä pysähtyi ja kastoi minua hetken.
Hänen ilmeensä oli sekava, enkä oikein ottanut selvää siitä mitä hän mietti sillä hetkellä.
"Kai sinä...uskot tähtiklaaniin" Koivuhäntä maukui.
Nielaisin kuuluvasti, mutta siirsin sitten miltei koko aikani klaanin varapäällikkönä syrjään.
"Asia on niin, että kertomani on totta. Sitä olen yrittänyt sanoa. Olen murhaaja ja omaan valtavat voimat, liekehtivän katseen ja raa'an tappajan sydäenkin.
Koivuhäntä jähmettyi ja pidätti hengitystään.
Mitä hän sanoisi nyt?
//Koivu? :3
KOivuhäntä 19.04.2014
"Asia on nin, että kertomani on totta. Sitä olen yrittänyt sanoa.Olen murhaaja ja omaan valtavat voimat, liekehtivän katseen ja raa'an tappajan sydämenkin", Tundratähti maukui lopulta. Pysähdyimme ja Kangistuin paikoilleni.
*Tämänkö hän on salannut minulta aina näiden monien kuiden ajan! Ja murhaajastako isä pennuille?*
"Mutta... Tundratähti..." en saanut paljoa sanoja suustani.
"Olen pahoillani Koivuhäntä, mutta se on luonteeni", kolli sanoi haikeasti. Pudistin päätäni.
"Ei... En voi uskoa tätä. Etkö usko edes Tähtiklaaniin?" nau'uin. "Miksi et kertonut aiemmin?" Käännyin lähteäkseni.
"Koivuhäntä,.. ymmärrän että tämä voi järkyttää sinua, mutta ole kiltti ja hyväksy se, mikä oikeasti olen", Tundratähti pyysi kun astuin askeleen poispäin. Painoin pääni alas. *Se voi olla vaikeaa... Mutta annan mahdollisuuden*, päätin.
Käännyin takaisin kumppaniini päin. Hän katsoi minua toiveikkaasti.
"Yritän hyväksyä sen, vaikka se onkin vaikeaa", maukaisin.
//Tundratähti?
Tundratähti
"Kiitos, Koivuhäntä. Muista että rakastan sinua vaikka olisimme kuinka erinlaiset" mau'uin ja käännyin jatkaakseni matkaa.
Koivuhäntä ei enää puhunut mitään.
Mitä ilmeisemmin hän oli liian järkyttynyt puhuakseen minulle vielä.
Ymmärsin sen kyllä täysin, koska Pimeydenmetsän Tähtiklaanin edelle asettaminen oli suuri asia.
*Kunpa hän ymmärtäisi minua, kuten minä häntä* ajattelin ja huokaisin itekseni syvään.
Matka jatkui jälleen hiljaisuuden valtaamana, mutta tällä kertaa en yrittänyt rikkoa sitä.
Matkattuamme pitkän matkan, saavuimme viimein takaisin klaanien luokse.
Tunsin suurta helpotusta, kun saatoimma palata jälleen Tuuliklaanin tuttujen kissojen luokse.
Eniten halusin tavata tietysti Taipaleenalun ja kertoa kokemuksistani matkan aikana.
Vielä silloinkin, kun palasimme leiriin, oli Koivuhäntä hämmentynyt ja etäisen oloinen.
En kuitenkaan välittänyt siitä, vaan suuntasin heti suurkivelle hoitamaan pois alta muutaman asian.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaani kokoukseen!" huudahdin tavan omaisesti ja istuuduin alas.
Kissoja alkoi tulvia omista pesistään kohti suurkiveä.
Pian jokainen kissa oli asettunut kuulemaan minua.
Rykäisin ja mau'uin vakaasti "Voisimme aloittaa nimittämällä klaanille varapäällikön. Kivihammas, astuisitko eteenpäin." pyysin ja katsoi tiiviisti salamoivilla silmilläni harmaata kollia.
Soturi hämmentyi hieman, mutta astui sitten eteenpäin.
"Sanon nämä sanat Tähtiklaanin edessä jotta soturiesi-isät voisivat kuulla ja hyväksyä valintani. Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Kivihammas!" Kajautin varmalla ja kovalla äänellä.
"Kivihammas! Kivihammas!" klaani hurrasi uuden varapäällikön nimeä.
Myöhemmin, kun makasin jo nukkuen Päällikön pesässä, joku siuhahti sisälle sammalverhon läpi.
Raotin silmiäni ja näin iheekseni valkomusta naaraan.
"Koivuhäntä.." mutisin puoli unessa ja kampesin itseni istumaan.
"Voinko nukkua täällä?" kumppanini pyysi.
Hymähdin ja vastasin "Epätavallinen pyyntö, mutta kai se poikkeuksellisesti käy"
Koivuhäntä hymyili ensimmäistä kertaa koko iltana ja käpertyi vierelleni nukkumaan.
Mikäköhän naarasta oikein vaivasi?
//Koivulaiseni? :3
Koivuhäntä 02.04.2014
Loikkasin pienen kallionhalkeaman yli. Se näytti siltä, kuin salama olisi halkaissut kallion joskus kauan sitten ja tehnyt siihen syvän kuilun. Aurinko laski jo edessäni. Minulla olisi kiire; olin nimittäin päättänyt, että yrittäisin ehtiä tänään perille. Joki oli kadonnut jo aikaa sitten, sillä minun täytyisi nyt päästä lammen keskellä olevaan luolaan.
Vettä ei kuitenkaan näkynyt missään. Kävelin eteenpäin, mutta pysähdyin kuullessani siipien ääntä.
Katsoin ylös ja kauhukseni huomasin kotkan liitelemässä yläpuolellani. Juoksin eteenpäin, mutta Kompastuin ja kaaduin.
Katsoin ylös ja näin kuinka Kotka kiisi minua kohti. Luulin jo lopun tulleen, joten suljin silmäni.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Avasin silmäni ja nousin hitaasti ylös.
"Oletko kunnossa?" Ääni hätkähdytti minut. Käännyin ympäri ja näin edessäni vaaleanharmaan puolipikäkarvaisen kollin, jolla oli kotka hampaissaan.
"Olen", naukaisin.
"Anteeksi jos säikäytin. Nimeni on Joki. Tule, näytät uupuneelta", kolli maukui.
"Minä olen Koivuhäntä. Tulen kaukaa ja olisi kiva jos pystyisit myös tarjoamaan yösijan," nau'uin. Joki vaikutti mukavalta ja luotettavalta.
"Itseasiassa olenkin odottanut sinua, Koivuhäntä", harmaa kolli maukui. Lähdin kävelemään hänen peräänsä.
"Mitä tarkoitat?" kysyin kummissani.
Koivuhäntä 05.04.2014
"Olen tiennyt tulostasi jo kauan. Sain viestin unessa", kolli selitti.
"Seuraa jokea... Tietysti! Pilvi tarkoittikin Jokea!" tajusin jankuiskasin sen vahingossa ääneen.
"Anteeksi mitä?" Joki kysyi.
"E-ei mitään... Tai siis... Minäkin sain tästä enneunen. Tulen kaukaa mailta, jolla asuvat neljä klaania: Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani. Lisäksi on olemassa myös Taivasklaani, joka asuu kauempana. Itse olen Tuuliklaanin soturi", kerroin.
"Mielenkiintoista. Mutta tule, nyt meidän täytyy ylittää tämä vesi, jotta pääsemme tuonne." Huomasin saapuneeni juuri samanlaiseen paikkaan, kuin unessa. Lammen keskellä oli saaren tapainen kallioinen kohta, jossa oli luola.
*Pitäisikö meidän UIDA tuonne?* ajattelin ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni.
"Tuletko?" veteen kahlannut Joki kysyi.
"Ömh... Tuota... Itseasiassa en oikein tykkää uida. En ole kuin Jokiklaanilaiset," selitin.
"No ei sinun ole pakko uida. On onneksi toinenkin reitti!" harmaa kolli maukui ja lähti johdattamaan minua toiseen suuntaan. Pian saavuimme kallion ja suuren kivenlohkareen välissä olevalle tunnelille.
"Seuraa minua. Luola viettää pian alaspäin ja jyrkästi auringonlaskun suuntaan," Joki opasti. Pian kolli katosi luolaan. Astuin hänen perässään pimeään.
"Auringonlaskun suuntaan?" Kurtistin kulmiani.
"Niin", kaikui kollin ääni jostakin edestäpäin.
"Mitä tarkoitat sillä? Mistä tiedän mihin suuntaan aurinko laskee?" ihmettelin.
"No siitä että tiedän myös mistä se nousee", hän selosti. Seurasin hänen tuoksuaan.
"Tännepäin siis", kolli maukaisi käännyttyään jonnekkin. Meinasin kaatua, sillä alamäki oli niin jyrkkä. Hetkenpäästä tuli pitkä suora jakso, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Hetkenpäästä tunnelin suulla alkoi näkyä valoa.
"Tule, olemme perillä," Joki maukui ja saavuimme pienen ylämäen jälkeen avaraan luolaan, johon hohti punertava valoa auringon laskiessa. Istahdin kollin viereen.
"Nyt on kai aika kertoa se, mitä Pilvi pyysi että kertoisin", vaaleanharmaa kolli maukaisi. *Pilvi!*
"Oliko Pilvi sinunkin unissasi?" kysyin. Kolli nyökkäsi.
"Itseasiassa... Pilvi oli siskoni." Joen kasteessa näkyi syvä suru. *Jokihan... on siis enoni!*
//Koitan saada Koivuhännän palaan pian ;3
Koivuhäntä 06.04.2014
"Pilvikö? Siskosi? Mutta hänhän on emoni!" naukaisin hämmästyneenä.
"Aivan. Niin on", Joki maukui.
"No, mistä kaikesta sinun pitää minulle kertoa?" kysyin.
"Voi kuule... Kaikesta. Alotan nyt kuitenkin yksinkertaisesti: kun olimme pentuja emonsi kanssa, asuimme täällä vuorilla. Elimme yhdessä kuudentoista kuun ikäiseen asti, jolloin emomme kuoli", hän kertoi.
"Mitä sitten tapahtui?" kysyin.
"Sitten eräänä päivänä, kotiluolaamme hyökättiin. Tuntemattomia kissoja tulvi sisälle pesäämme, emmekä olisi millään pärjänneet heille, joten pakenimme salaista uloskäyntitunnelin pitkin. Silloin satoi niin lujaa ja ukkosti. Sellaista myrskyä et kuules ole koskaan elämäsi ainaka nähnyt! Juoksimme minne ikinä pääsimmekään..." Joki jatkoi.
"...Seuraavana aamuna sade oli lakannut, mutta kaikkialla tulvi. Minä ja Pilvi jatkoimme matkaamme, mutta vastaamme tuli tulviva joki. Olimme kokeneita uimareita, sekä nuoria ja tietämättömiä, joten lähdimme tietysti ylittämään jokea. Puolessa välissä jokea Pilvi kuitenkin ajautui aallon mukana kauemmas. Minä itse sain räpiköityä pois tulvasta, mutta näin kuinka siskoni valkea turkki katosi virran mukana veden syvyyksiin", siinä vaiheessa enoni hiljeni.
"Ettekö sen jälkeen enää nähneet toisianne?" kysyin. Joen katse oli surun murtama.
"Emme. En voinut tehdä mitään... En vieläkään ymmärrä, kuinka saatoin tehdä niin!" kolli maukui.
"Tehdä kuinka? Eihän se ollut sinun vikasi," nau'uin.
"Mutta minä vain seisoin siinä ja katsoin kuinka siskoni ajelehti pois! Luulin hänen kuolleen. Palasin muutaman kuun päästä takaisin vanhalle kodillemme. Tulva oli kuitenkin jättänyt jälkensä, ja luolan ympärille oli ilmestynyt kokonainen lampi!" harmaa kolli maukui.
"Tämä siis... Tämä siis on se paikka", totesin. Joki nyökkäsi.
"Siinäkö kaikki? Minäkin voin kertoa jotain... Nimittäin Pilvi taisi siis löytää klaanien luo ja..."
"Tiedän", Joki keskeytti. "...mutta siinä ei ollut vielä kaikki. En nimittäin kertonut kuinka emomme kuoli. Hänet murhattiin", kolli maukui jäätävästi, joka sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin.
"Mu-murhattiin?" nau'uin ääni väristen.
"Aivan niin. Yöllä. Mutta sitä enenpää en tahdo muistella. Tahtoisitko muuten syödä? Olet varmasti nälkäinen! Jaetaan tämä kotka", Joki maukui vaihtaen puheenaihetta. Vatsani kurni nälästä.
"Toki", naukaisin.
Syötyämme asetuimme lehdillä ja sammalilla pehmustetuille pesille.
"Huomenna sinun täytyy lähteä. Sinulla on kiire", enoni maukui.
"Kiirekkö? Mistä sinä sen tiedät?" ihmettelin.
"Tiedänpä vain. Pilvi on kertonut kaiken. Jopa kaiken sisaruksistasi ja Ahvenkarvasta", kolli vastasi.
"Minulla olisi vielä yksi kysymys..." aloitin.
"Niin?" Joki kallisti päätään.
"Mitä hyötyä minulle on noista tiedoista?" kysyin. Kaiken takana oli varmasti jotakin, jota Joki ei ollut kertonut. Kolli huokaisi.
"Emoni kuolinyönä... Sain enneunen. Siinä sanottiin: Joka tänäyönä kuolee, ei koskaan palaa. Ja seuraava, joka vaarassa on... Ei ole enää voima kallion. Sen sijaan avarilla nummilla elelee. Edellisen uhrin veren verta tassuissaan pitelee," kolli maukui. Sydämeni tuntui hypättävään kurkkuun, kun kuulin ennustuksen sanat ja tajusin niiden tarkoittavan minua. Joki katsoi minua huolestuneena.
"Ei..." naukaisin. Kolli oli kuin olisi tiennyt sen aina. Oloni tuntui tällä hetkellä niin painavalta kuin pystyi olla.
"Koivuhäntä... Elät vielä kauan", Joki kuiskasi.
"Mutta nuku nyt", hän maukui. Suljin silmäni. Kului pitkä aika, enkä saanut vieläkään unta. Olin nukahtamaisillani, kun Joki nousi istumaan.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Näin juuri unen", hän selitti. "Koivuhäntä, sinä olet tiineenä." Hätkähdin ja silmäni laajenivat. Hymy levisi kasvoilleni.
*Olen tiineenä!*
// Hihiii! :3 Tundra voit jo kirjottaaa siit ku Koivu palaa vaik sillo ku se on menos sinne kuukivelle! :D
Tundratuuli 12.04.2014
Tunsin valtavan voiman joka vyöryi ylitseni.
Edessäni avautui valtava luola, joka oli peittynyt pehmeän siniseen tähtisumuun.
Edessäni seisoi yhdeksän kissaa, jotka kaikki katsoivat minua silmät kirkkaina.
"Tundratuuli, oletko valmis vastaanottamaan meiltä yhdeksän henkeäsi?" kysyi kirpeän tuttu ääni.
"Olen valmis" Vastasin toden mukaisesti ja väräytin hiljaa korviani.
Tähtisumun keskeltä lähti minua kohti eräs valkea kissa, jolla oli meripihkan hohtoiset kauniit silmät.
Bell.
"Tällä hengellä annan sinulle kestävyyttä. Tarvitset sitä suojellaksesi tiettyjä kissoja" Entinen kumppanini sanoi ja kosketti kuonoani omallaan.
Bellin lahjoittama henki syöksähti lävitseni kuin aalto.
Tunsin voimakkaan, kivun, mutta sen perässä vyöryi tunne, joka sai minut jatkamaan.
Seuraavana rivistä asteli esiin pilkkuturkkinen, hyvin kaunis j siro naaras.
"Olen Sadepilkku, varjoklaanin entinen soturi. Tällä hengellä anna sinulle Taidon opettaa. Tulet tarvitseaan sitä lähiaikoina." Naaras keroi ja koski kuonoani omallaan.
Henki vyöryi lävitseni.
Tunsin samanlaisen tunteen, kun olin opettanut Valkotuulta tämän ollessa oppilas. Tunsin olevani taidokas ja hyvä mestari.
Sitten Sadepilkku palasi riviin ja kolmas kissa astui luokseni.
Hän oli mustaturkkinen ja hyvin suuri kolli, jonka minä varsin hyvin tunsin...Savutähti!
"Tundratuuli, tällä hengellä annan sinulle uskon ja toivon. Tulet tarvitsemaan niitä kipeästi" Entinen päällikkö maukui ja kosketti kuonoani.
Sydäntäni viilsi toivon kipinä ja uskollisuuden tunne.
Sitten räpäytin silmiäni ja huomasin seuraavan kissan tassuttavan luokseni.
Hänellä oli mustavalkoinen turkki.
Kissa oli Pitkätähti.
"Olen Pitkätähti, johdin aikoinani tuuliklaania. Tällä hengellä annan sinulle Voiman. Olet voimakas ja mahtava kolli, muista kuitenkin, että sinun on käytettävä voimiasi oikein" Entinen hurja päällikkö maukui tyynesti ja kosketti kuonoani kevyesti.
Henki tulvahti lävitseni...jälleen kerran.
Sitten Pitkätähti asteli takaisin riviin ja luokseni saapui hyvin pieni kokoinen, mutta siltikin lihaksikas kolli.
"Minä olen Yötassu, Varjoklaanin entinen oppilas. Annan sinulle päättäväisyyden, joka on viides henkesi." Musta oppilas kertoi ja nyökäytti päätään minua kohti.
Päättäväisyyden syvä ja sitkeä tunne kuohahti vereni seassa.
Se tuntui jollain tavalla luontevalta.
Huokaisin ja odotin seuraavaa kissaa.
Hän olikin hyvin hvyin kaunis hopean hohtoinen naaras, jonka tunsin monista taruista.
"Olen Hopeavirta, Jokiklaanin entinen kuningatar. Tällä hengellä annan sinulle rakkauden. Käytä sitä oikein ja anna tunteidesi näkyä. Etenkin Koivuhännän kanssa" Naaras kehräsi heleästi ja kosketti kuonoani.
Tunsin lämpimän ja huojentavan tunteen.
Samanlaisen, kuin silloin jos Koivuhäntä katsoi minua tai puhui minulle.
Se oli ihmeellistä ja aitoa...Rakkautta.
Seuraavaksi eteeni asteli Toinen Jokiklaanilainen, jonka olin useita kertoja nähnyt partiossakin, jokiklaanin raja mailla.
Kaislakorva.
"Tundratuuli, tällä hengellä lahjoitan sinulle rohkeuden. Sitä sinulta itseltäsi löytyy vaikka mulle jakaa, mutta tarvitset silti sisäistä rohkeutta" Entinen Jokiklaanilainen maukui ja hipaisi kuonollaan minun omaani.
Kaislakorvan palattua riviin, eteeni asteli loistelias ja jotenkin minua itseäni muistuttava naaras kissa.
Hän oli oma emoni, Huurreturkki.
"Olen emoi, Huurreturkki ja tällä hengellä anna sinulle viisauden, jota sinun on käytettävä oikeissa tilanteissa." Emoni maukui ja kosktti kuonoani lempeästi.
Henki vyöryi lävitseni ja sai viisauden jalon tunteen pyörähtelemään turkissani.
Se oli kahdeksas henkeni.
Viimeinen kissa joka luokseni asteli, oli ilmiselvä myrskyklaanilainen.
Loistesydän nimeltään.
"Kuuntele tarkasti, tämä on yhdeksäs, eli viimeinen henkesi. Saat sen johdosta luotettavuuden, joka kantaa sinua itseäsi vaikeissakin tilanteissa ja auttaa muita ymmärtämään." Naaras maukui ja kosketti kevyesti kuonoani.
Viimeinenkin henki hivuttautui lävitseni ja lämmitti sydäntäni kevyilla punertavulla lieskoillaan.
Vedin syvään henkeä ja avasin samassa silmäni.
Kaikki kissat olivat poissa, mutta heidän antamat henkensä pysyivät sisälläni tiukasti ja varmasti.
Luolassa oli vain minä ja loistava kuukivi, jonka valo tosin tuntui himmenneen.
Nousin ylös ja pudistelin itseäni hieman, sitten käännähdin ympäri ja astelin eteenpäin kevyin askelin.
Tunsin oloni kumman vapautuneeksi.
Voisin palata takaisin klaanini luokse johtamaan sitä omin tassuin.
Kun pääsin ulos luolasta, huomasin että ilta oli jo hämärtynyt pitkälle.
Kirkas kuu loisti ja antoi lisä valoa matkan tekoon, kuten tähdetkin.
Sisälläni jylläsivät yhä sekaiset onnen vihan ja uskollisuuden sekä rakkauden tunteen, mutten välittänyt niistä lainkaan.
Samassa tunsin jotain.
Se oli ihmeellisen voimakas tunne, kuin olisin juuri herännyt kuolleista tai nähnyt enimmäiset omat pentuni.
Jotain voimakasta.
Sillopin tunnistin pehmeän tuoksun.
"Koivuhäntä!" Huudahdin illan pimeyteen ja sain vastaukseksi ilahtuneen hihkaisun.
Hän oli tosiaan täällä, ja elossa!
Ryntäsin äänen suuntaan ja pian näin kauniin mustavalkoisen turkin joka hohti kuun valossa.
"Voi, Tundratuuli, sinäkö se olet" Kumppanini maukui kyynel silmä kulmassa.
"Sano ihan Tundratähti" korjasin lempeällä äänellä ja nuolaisin naaraan korvaa.
Viimeinkin löysin hänet omin tassuin ja saatoin pitää hänestä jälleen huolta ilman muiden apua.
//Koivu? :3
Koivuhäntä
"Minulla on ollut niin kova ikävä!" tuore päällikkö Tundratähti kehräsi.
"Niin minullakin!" vastasin iloiseen kehräykseen.
Sitten kumppanini ilme muuttui omituiseksi.
"Näytät jotenkin... Erilaiselta", hän totesi. Vatsaani kouraisi jännitys ja innostus.
"Kuule Tundratuu... Tarkoitan Tundratähti..." aloitin. "Olen tiineenä!" nau'uin. Tundratähti yhtyi kehräykseen.
"Sehän on... Mahtavaa!" hän maukaisi.
//Tundra? <33 :D Tuli mini...
Koivuhäntä
"En tiedä mitä on tekeillään, mutta lähdetään pois täältä," Tundratuuli maukui hetken mietittyään. Nyökkäsin ja käänsin pääni pois Bellin ruumiin suunnasta. Lähdimme kävelemään kohti leiriä. Olin aamulla päättänyt lähteä sittenkin vasta ensiyönä. *Mutta entä jos Tundratuuli on vaarassa?* mietin ja pelko värisytti minua. Minun olisi kuitenkin jätettävä kumppanini ja lähdettävä matkaan. Tassutin turkki Tundratuulen turkkia hipoen kohti leiriä. Juuri nyt meillä ei olisi mitään hätää.
//SKIP//
Asetuin makuulle Tundratuulen viereen. Oli jo myöhä ja aurinko laski parhaimmillaan.
"Tundratuuli..." aloitin.
"Niin?" kolli kysyi.
"En ikinä jättäisi sinua!... Ellei olisi ihan pakko." naukaisin.
"En minäkään sinua," Tundratuuli maukui. Painauduin lähemmäksi Tundratuulta ja suljin silmäni.
"Öitä Tundratuuli," nau'uin hiljaa.
"Öitä, Koivuhäntä," kuului hiljainen vastaus. *Entä jos en saakaan enää koskaan nähdä kumppanini tuttuja kasvoja ja juosta hänen kanssaan vapaana nummilla? Mitä jos en palaakaan takaisin?* kysymykset alkoivat kalvaa mieltäni.
"Voi Koivuhäntä... Kyllä sinä palaat. Kyllä sinä saat... Saat vielä paljon enemmänkin..." kuului kuiskaus korvaani. Tunnistin heti tuoksun: *Pilvi!* Hetken päästä vaivuin syvään, mutta silti levottomaan uneen.
//SKIP (taas XD)//
Avasin silmäni nopeasti. Kesti hetken ennenkuin silmäni tottuivat taas hämärään. Nousin varovasti ja hiljaa ylös, niin etten herättäisi muita. Kurkistin varovasti Tundratuulen kasvoja ja hänen silmänsä olivat kiinni. Nukkuvan kollin hengitys oli rauhallinen. Kumppanini tuhisi joakin unissaan. Kurkotin koskettamaan nenälläni Tundratuulen nenää hellästi. Kolli ei herännyt, vaan nukkui yhä sikeästi. Hipsin hiljaa ulos sotureiden pesästä kohti leirin uloskäyntitunnelia. Juuri kun olin uloskäyntitunnelin suulla, oppilaiden pesästä kuului rapinaa. Pujahdin nopeasti tunneliin. Onnekseni joku oppilas oli varmasti vain kääntänyt kylkeään nukkuessaan, eikä kukaan ollut nähnyt minua. Juoksin kierrellen nummilla sikin sokin, ettei kukaan pystyisi seuraamaan hajujälkeäni. Kun olin kierrellyt tarpeeksi, viiletin ukkospolun viereen. Onneksi hirviöitä ei juurikaan ollut liikkeellä tähän aikaan aamusta, joten pääsin ylittämään ukkospolun helposti. Suuntasin kohti korkokiviä. Aamun ensimmäiset säteet täyttivät taivaan, kun tassutin rinnettä ylös. Matkani oli alkanut!
//Tundra? Periaattees et voi oikein jatkaa :/ Koivuhäntä lähti... -.-
Koivuhäntä 22.03.2014
Olin jo aivan uuvuksissani päästyäni mäen huipulle. Katselin ympärilleni etsien jokea, jota minun olisi määrä seurata. Mitään muuta ei kuitenkaan näkynyt, kun loputonta kallioista vuoristoa ja kaukana niiden toisella puolen avaria nummia ja metsiä. Maailma avautui edessäni. *Maa on niin suuri, ettei kukaan kissa voi elämänsä aikana nähdä kaikkea.* Olin metsästänyt ja syönyt matkani aikana paljon, jotta jaksaisin. Tunsin itseni normaalia painavammaksi, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että olin syönyt normaalia enemmän. Nyt kun riistakin oli palannut, olin muutenkin saanut syödä enemmän. Aurinkohuippu kuitenkin lähestyi jo ja olin päässyt vasta korkokivien ensimmäisen mäen huipulle. Jatkoin matkaani sinnikkäästi ja tähyilin sinne tänne etsien jokea, josta emoni oli maininnut unessa. Laitoin tassua toisen eteen väsyneenä. Matkaa oli jatkettava, tai n pääsisi koskaan perille — minne ikinä olinkaan menossa. Kaipasin vain niin kovasti Tundratuulta ja muita klaanitovereita...
//Tundra, käyks et Tundratuuli ihmettelis ja ois tosi huolissaan mihin tää on lähteny?
Koivuhäntä 24.03.2014
Räpyttelin silmiäni kirkkaassa aamunpaisteessa. Oli kulunut kuusi yötä siitä, kun olin lähtenyt matkaan. Edellisenä päivänä olin löytänyt Pilven mainitseman joen, joten nyt pitäisi vain seurata sitä. Noustuani ylös päätin metsästää heti, sillä muuten en jaksaisi taivaltaa edes puolta päivää. Syötyäni kaksi myyrää, lähdin matkaan. Joki johti metsille päin ja jossakin kaukana näyttivät olevan myös muutama suuri ukkospolku. Inhosin niitä yli kaiken! Tai no taistelua inhosin kyllä vielä enemmän. Tassutin joen reunaa pitkin ja kuuntelin sen solinaa. Lämmin tuulahdus pörrötti tuuheaa häntääni ja turkkiani. Hiirenkorvanaika oli saapunut. Pian saavuin metsän reunaan. Nuuskin varovasti ilmaa kettujen ja mäyrien varalta, ja astuin sitten metsän uumeniin. Joki virtasi syvempänä metsässä. Tuntui oudolta kun oli puita pään päällä ja pensaita suojana. Olin tottunut Tuuliklaanin puuttomiin nummiin.
//SKIP//
Aurinko laski kaukana näkyvien vuorten taa. Asetuin pehmeälle jäkälillä ja sammalilla pehmustettuuni pesään, jonka olin tehnyt pensaan sisään. Söin vielä äsken metsästetyn oravani ja suljin sitten silmäni.
Edessäni avautui kaunis maisema: nummia, kukkuloita ja niittyjä avautui hoitavana edessäni. Istuin korkealla mäellä ja katselin alas. Niittyjen takana näkyi pieninä pisteinä kaksijalkojen pesiä. Hento tuulenvire pyyhki turkkiani.
Suljin silmäni ja annoin tuulen sotkea turkkini, sekä auringon lämmittää kasvojani.
Kun avasin taas silmäni, huomasin olevani pensaassa, johon olin asettautunut yöksi. Oli yhä pimeää, joten oletin olevan vielä yö. Olin luultavasti nähnyt enneunen ja minun täytyisi seuraavaksi suunnata kohti niittyjä ja kukkuloita...
Koivuhäntä 30.03.2014
Astelin pois metsästä. Katseeni kiinnittyi alaspäin, kun huomasin seisovansa korkealla kukkulalla. Maisema näytti miltei samalta kuin unessa, paitsi että se ei ollut niin kauniin näköinen: niityt eivät kukkineet ja nummilla oli vielä pieniä lumikasoja siellä täällä. Tuuli pyyhki taas turkkiani. Katsoin kuinka aurinko nousi suoraan edessäni jostai kaukaa vuorten takaa. Lähdin viilettämään alaspäin. Mäki oli korkea ja aika jyrkkä, mutta olin tottunut juoksemaan Tuuliklaanin nummilla väistellen niitä harvoja pensaita, joita reviirillämme oli. Kun pääsin alas, matkani jatkui kohti niittyjä.
Niiden takana näkyi kaksijalkala. *Siellä on varmasti koiria ja muita esteitä, joten matkani voi viivästyä.*
Päätin lisätä vauhtia, jotta ehtisin vuorille ennen auringonlaskua. Muistin että tänään olisi täysikuu ja kaikki kissat kokoontuisivat Nelipuulla. Paitsi minä. Katoamisestani saatettaisiin jopa ilmoittaa muille klaaneille.
Kipitin niitynreunaa pitkin. Olin syönyt aamulla vain pienen hiiren, mutta oloni tuntui painavalta ja raskaalta.
*Olenko syönyt liikaa viimepäivinä?* mietin. Mahani ei taitanut olla tottunut vielä niin suureen riistamäärään, sillä lehtikadon aikaan en ollut saanut ruokaa jokapäivä ja jos olin saanut, sitä oli ollut hyvin vähän.
Kun saavuin niityn toiseen päähän, jatkoin matkaani eteenpäin nummien poikki kohti kaksijalkalaa. Enää muutama
niitty nummien jälkeen ja olisin kaksijalkalassa. Siellä kuitenkin levähtäisin, jos löytäisin sopivan suojaiseen paikan.
Koivuhäntä 01.04.2014
Oli kulunut kaksi päivää siitä, kun olin päässyt kaksijalkalaan. Olin nyt vuorilla, sekä olin eilen löytänyt joen uudestaan.
Seurasin nyt sitä uuvuksissani ja auringon lämmittäessä turkkiani. Minun olisi pakko levähtää välillä.
Tassutin lähimpään kivenkoloon ja käperryin siihen. Suljin silmäni, joten vaivuin pian uneen.
Katselin ympärilleni. Näin edessäni puun ja sen edessä hiljaisen puron. Tunnistin puun koivuksi. Pian näky haihtui. Näin seuraavaksi edessäni vitivalkoisen kissan.
"Koivuhäntä, olet päässyt lähtemään matkaan ja oletkin jo pian perillä", Pilvi maukui. Juoksin emoni luo.
"Mutta minne minun täytyy mennä seuraavaksi?' kysyin. Oliko paikka jossa olisi koivu ja puro seuraav kohteeni?
"Sen näet tuota pikaa. Ensiksi minulla on kuitenkin sinulle kerrottavaa..." Pilvi naukaisi.
"Niin?" kallistin päätäni kysyvästi.
"... Sinun täytyy kiirehtiä matkallasi, jotta ehdit ajoissa kotiin. On nimittäin luvassa suuri yllätys ja ilo..."
Näkyi taas pelkkää mustaa. Sitten näin edessäni luolan. Sen ympärillä oli vettä. Luultavasti kokonainen lampi.
Avasin taas silmäni ja olin tällä kertaa hereillä. *Suuri yllätys ja ilo? Mitä Pilvi oli mahtanut tarkoittaa sillä?*
Nousin ylös venytellen. Päätin metsästää jotain pientä ja jatkaa sitten matkaa auringonlaskuun asti.
Koivuhäntä 09.03.2014
Tundratuuli palasi leiriin omituisen näköisenä. Olin juuri syömässä Kielotassun kanssa ja livahdin heti sotureiden pesän taakse piiloon, kun näin kumppanini tassuttavan leiriin. Kurkistin varovasti pesän reunasta ja huomasin Tundratuulen etsivän minua katseellaan. *Voi ei! Tähtiklaani auta minua.*
"Psst. Koivuhäntä! Tule!" Kielotassu kuiskasi oppilaiden pesältä. Oppilas juoksi matalana ohitseni ja katosi leirin suojamuureina toimivien piikkihernepensaiden toiselle puolen. Seurasin häntä ääntäkään päästämättä. Lumi oli jo lähes sulanut, joka oli vain haitaksi, sillä turkkini erottui paremmin lumettomasta maassa. Vilkaisin vielä taakseni, ennenkuin myös minä katosin pistävien pentäiden suojiin. Olin aivan varma että olin erottanut Tundratuulen turkissa kuivuneen verijäljen. Kun pääsin piikkihernepensaiden toiselle puolen, huokaisin syvään ja istahdin paikoilleni.
"Mitä minun nyt täytyisi tehdä?" kysyin onnettomana.
"Älä huoli. Sanot hänelle vain että olit metsästämässä. Ei muuta. Tule! Tehdään jotain hauskaa yhdessä pitkästä aikaa!" Kielotassu naukui ja pinkaisi nummille. Lähdin juoksemaan hänen peräänsä. Juoksimme pitkän matkan vierekkäin ja turkkimme hipoivat toisiaan. Nauroimme, vaikkemme edes tienneet mille. Sitten kiihdytin oppilaan ohi.
"O-odota Koivuhäntä!" Kielotassu huusi naurun lomasta.
"Ota kiinni jos saat!" huudahdin takaisin. Vähän matkaa juostuani kaaduin tahalleen pieneen lumitilkkuun. Meinasi. Kuolla nauruun! Tai siltä se ainakin tuntui. Ystäväni kupsahti vierelleni ja pöllytti lunta kasvoilleni. Sitten muistin erään asian: *Lumitillkku... Lumet sulavat... "Lähde heti lumien sulaessa"!* Jähmetyin paikoilleni muistaessani Pilven sanat. Minun täytyisi lähteä jo! Nyt!
"Mitä nyt?" Kielotassu kysyi. Äänestä päätellen hän oli huomannut ettei kaikki ollut hyvin.
"E... Ei... Mitään," naukaisin. Käännyin ympäri ja jätin Kielotassun taakseni. Juoksin suoraa päätä leiriin. *Tästä en saa kertoa Tundratuulelle!* Toivoin että hän ymmärtäisi etten aikonut jättää häntä. Minun täytyisi lähteä heti huomisaamuna. Ennenkuin kukaan heräisi. Saavuttuani leiriin, meinasin törmätä Tundratuuleen.
"Koivuhäntä! Missä olet ollut?" kumppanini kysyi.
"Metsästämässä," vastasin lyhyesti.
"Mutta missä riistasi on?" kolli ihmetteli. En jäänyt vastaamaan, vaan pyyhkäisin hänen ohitseen. Menin sotureiden pesään ja Tundratuuli tuli hetken päästä perässä. Onnekseni pesä oli autio lukuun ottamatta meitä kahta.
"Tundratuuli... Tiedäthän, etten KOSKAAN jättäisi sinua!" nau'uin ja katsoin häntä silmiin.
"Tiedänhän minä. Kuinka niin?" Tundratuuli katsoi minua kysyvästi.
"Ei mitään. Kunhan sanoin vain."
//Tundratuuli? :/
Tundratuuli
Katselin koivuhäntää ja saatoin jopa tuntea ilmassa leijuvat epäilykset.
Naaras salasi jotain, tiesin sen.
Kurtistin kulmiani ja sanoin "Oletko nyt aivan varma, ettei sinulla ole minulle mitään kerrottavaa?"
Koivuhäntä vilkaisi minua ja pudisti tiukkana päätään.
"Onko itselläsi?" naaras maukui.
Säpsähdin ja sanoin nopeasti "Ei tietenkään!"
Hän huokaisi ja alkoi sukia turikkaan pitkin, voimakkain vedoin.
Sitten oli hetken aikaa täysin hiljaista.
Lopulta en enää kestänyt sitä vaan sanoin aivan suoraan sanottavasni "Koivuhäntä, sinä salaat jotain"
Naaras puri huultaan ja keskeytti touhunsa heti.
Tiesin ettei hän ollut kertonut aivan kaikkea ja minä aioin selvittää kaiken juurta jaksain.
Kumppanini ei kuitenkaan vastannut aivan suoraan vaan sanoi "Samaa voisi sanoa sinusta"
Hillitisn itseni täpärästi ja sanoin "Hyvä on, jos sinä kerrot asiasi niin minä kerron omani"
Koivuhäntä mietti ehtken kunnes avasi suunsa vastaukseen.
//Koivuhäntä? Mini! ;3
Koivuhäntä 11.03.2014
Heiluttelin häntääni hermostuneesti. *Mitä minä sanon hänelle?* mietin, kunnes keksin mitä kertoisin. Emoni oli kieltänyt minua kertomasta matkastani. Toivoin etteisiitä tulisi kovin pitkä. Mutta voisin kertoa erään toisen asian. Yritin aloittaa asiallisesti, ja toivoin ettei kumppanini suuttuisi, mutta sanat takertuvat kurkkun, enkä tiennyt miten minun täytyisi sanoa asia:
"Asia on niin että... Tuota noin... Minä... Minä olin tänään metsästämässä... Ta-tai siis syömässä,.. eikun... Siis olin Kielotassun kanssa... ja... Sinä tulit syömään. Eikun siis olin hänen kanssaan metsä... Siis nummilla. Eikun syömässä kun sinä menit ja me tulimme..." Tundratuuli purskahti nauruun. En ollut itse edes tajunnut mitä olin sanonut. *Mikä ihme minuun on mennyt?* Aivan kuin suuni olisi puhunut itsestään. Katselin tassujani. Toisessa tassussani oleva elinikäinen arpeni oli aina tuijotuskohteenani. Pian kolli lopetti nauramisen ja tuli hiljaista.
A-anteeksi... Ei ollut tarkoitus. Tuo vaan kuulosti niin hauskalta... Olit siis Kielotassun kanssa?" Tundratuuli maukui lopulta.
"Niin. Entä se sinun juttusi? Kerro pian, minua alkaa jo väsyttää," naukaisin haukotellen. Kumppanini mietti hetken, kunnes avasi suunsa vastaukseen:...
Tundratuuli
"Tuota noin..sinähän tiedät murhaaja taustastani" sanoin hykerrelleen yhä hieman.
Naaras nyökkäsi ja näytti jotenkin arvaavan asiani.
"Noh, törmäsin metsässä naaraaseen, joka kävi kimppuuni ilman mitään syytä. Tarkoitukseni ei ollut tappaa, mutta.." En ehtinyt jatkaa, kun purskahdin jälleen nauruun.
Koivuhäntä katsoi minua oudoksuen.
"Oletko nyt ihan kunnossa?" naaras varmisti huvittuneen oloisena.
Nyökkäilin naurun purskahduksen väleistä ja sanoin "Minä..minä tapoin hänet"
Aloin nauraa miltei mielipuolisesti, kun kumppanini keskeytti minut.
"Tundratuuli...sinä tapoit hänet" tämä maukui.
Nyökkäsin hymyillen puhtaasti.
Koivuhäntä ei kuitenkaan suuttunut vaan kosketti kuonollaan omaani ja tokaisi "Arvasin"
//Koivu? Mini! x3
Tundratuuli 14.03.2014
Palasin juuri johtamastani partiosta, kun Koivuhäntä pyyhälsi salamana luokseni.
"Tundratuuli! Tule heti mukaani!" Naaras käski ja näytti kummallisen totiselta.
Nyökkäsin nopeasti ja vilkaisin kerran ympärilleni, sitten loikin naaraan perässä ulos leiristä.
"Mikä sinulla on hätänä?" yritin tivata matkalla, mutta Koivuhäntä pysyi vaitonaisena.
Kun pääsimme eräälle tutulle pensaikolle, käsitin mikä Koivuhäntää vaivasi.
Olimme tulleet Bellin pesälle ja sen perällä makasi valkea turkkisen kissan ruumis.
Tämän silmät olivat käsittämättömän kauniit ja sinertävät.
Mutta hän oli tosiaan kuollut.
"Bell!" Huusin äimistyneenä.
"Mut-mutta miten tämä on mahdollista?" ähkäisin.
Muistin selvästi että olin aiemmin haudannut rakkaan kummpanini leirin lähettyville.
"Be-Bell.." Sopertelin kauhuissani ja katsoin Koivuhäntää jonka poskille oli valunut kyyneliä.
"Joku tahtoo varoittaa meitä...pahalla. Bellin ruumis tuotiin tänne vain vähän aikaa sitten, hänen turkkinsa suittiin ja yritettiin saada elävän näköiseksi..en tiedä mitä tapahtui sen tarkemmin" Naaras sanoi itkun sekaisella äänellä.
//Koivu?
Tundratuuli 20.02.2014
"Tämä on outoa" totesin hetken hiljaisuuden jälkeen.
Koivuhäntä hymähti kysyvästi ja kääntyi vatsalleen.
"Mikä niin?" Naaras maukui katsahtaen nopeasti minuun.
"No tämä...se millainen olen" vastasin tyynellä äänellä.
"Murhaaja vai, jos sitä tarkoitat niin olen jo tottunut" Koivuhäntä naurahti heleästi.
Huokaisin ja käännyin itsekin ympäri.
Sitten läimäytin tassullani ilmaan lumi pilven ja katselin kun pienet hiutaleet erkanivat toisistaan.
"Ei se ole ainoa asia" Mau'uin ohi mennen.
"No kerro sitten mitä tarkoitat" Koivuhäntä tokaisi.
Mietin hetken, sanoisinko sitä mitä todella tarkoitin.
Mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen että olin mietiskellyt asioita itsekseni jo aivan liian kauan.
"Enne unia, kuoleman varoituksia, Bellin murha, Taipaleenalku, minun aiheuttamani vahingot...ja silti olet noin tyyni" Sain sanotuksi.
"Voi kuule, en ole niin tyyni kuin miltä näytän. Ajatukset mylläävät minunkin sisälläni" Kumppanini kertoi ja jäi katomaan minua painokkaasti, kuten yleensäkkin.
Vedin syvään henkeä ja nousin tassuilleni.
"Jos metsästäisimme tässä välissä?" Ehdotin kääntyen valko mustan naaraan puoleen.
Hän nyökkäsi ja lähti rinnallani kohti metsää.
//Koivu? :3
Koivuhäntä 23.02.2014
Metsästimme kaiken minkä saimme. Vaikka riistaa oli yhä aika vähän, olimme saaneet jo hyvän määrän riistaa. Tundratuuli oli saanut jäniksen ja kaksi myyrää. Itse olin saanut kaksi jänistä ja pienen ruipelon hiiren. Kun olimme matkalla leiriin lumisade loppui.
"Kumpa hiirenkorvan aika tulisi jo pian," huokaisin.
"Niin. Ei tässä enää kauaa jaksa hangessa kahlata ja etsiä vähintäkin riistan tuoksua epätoivoisesti," Tundratuuli maukui. Naurahdin ja hymähdin myöntävästi. Kun vihdoin saavuimme leiriin, kävelimme tuoresaaliskasan kautta sotureiden pesään. Aurinko oli jo laskemassa ja olin aika väsynyt.
"Täytyykö sinun vielä hoitaa jotain varapäällikön velvollisuuksia?" kysyin kuppaniltani. Kolli huokaisi ja nyökkäsi.
"Iltapartio pitää järjestää nopeasti, mutta siinä ei kestä kauaa," hän selitti.
"Palaan pian!" Tundratuuli huikkasi ja juoksi ulos pesästä. Aurinkoisku ja Ruskokarva tulivat sisälle sotureiden pesään juuri kun Tundratuuli oli lähtenyt. Asetuin mukavasti sammalpedilleni. Havahduin kuitenkin kun kuulin Aurinkoiskun sanovan nimeni.
"Koivuhäntä."
"Niin?" kysyin katsoen naarasta odottavasti.
"Etkös olekin... Ainakin joskus olit... Kielotassun ystävä?" Aurinkoisku naukui.
"Ööhm... Kuinka niin?" kysyin kurtistaen kulmiani.
"No... Kuulin vain Ruisturkilta ettei hän ole ollut oma itsensä viimeaikoina," hän kertoi. Ruisturkki oli Kielotassun mestari, jonka vuoksi olisi luullut hänen tuntevan Kielotassun paremmin. Silti minusta tuntui että Ruisturkki oli väärässä.
"Ai ei ole? Hänhän juuri on ollut oma itsensä viimeaikoina enemmän kuin koskaan," naukaisin ja aloin kiivastua.
Aurinkoisku kohautti harteitaan ja asettui makaamaan.
"Minä kun luulin että olette riidoissa Kielotassun kanssa," Ruskokarva maukui. Välttelin kollin katsetta ja päästin epäselvän äännähdyksen.
"Tavallaan joo," mumisin. Pian Tundratuuli saapui pesään.
"Mitä nyt?" hän kysyi rikkoen vaivallisen hiljaisuuden.
"Ei mitään," nau'uin hiljaa ja suljin silmäni. Tundratuuli oli aistinut omituisen ilmapiirin. Tunsin kuinka kolli asettui vierelleni.
"Öitä," naukaisin.
"Öitä," Tundratuuli maukui. Hetken päästä vaivuin syvään uneen.
// Tundratuuli??
Tundratuuli
Aamu alkoi sarastaa, kun avasin silmäni.
Muut nukkuivat yhä ja katselin hetken kun muiden soturien kyljet kohoilivat tasaisesti.
Vedin syvään henkeä ja nousin seisomaan.
Sitten aloin töykkiä kumppaniani hereille.
Koivuhäntä mutisi jotain unissaan ja kuulin hänen toistavan useasti Kielotassun nimeä.
Kurtistin kulmiani ja jonkin aikaa tönittyäni naarasta, huudahdin hänen nimensä ääneen.
"Koivuhäntä!" huusin ja läimäytin varovati naaraan selkää etutassuni avulla.
"Iikh!!" Koivuhäntä kirkaisi ja nousi salamana pystyyn.
Hän hengitti tiheästi ja katseli hätääntyneenä ympärilleen.
Jonkin aikaa annoin hänen rauhoittua.
"Ä-älä säikäyttele minua no-noin" kumppanini naukui ääni väristen ikään kuin hänen kimppuunsa olisi hyökätty hetkeä aiemmin.
"Anteeksi, mutta ajattelin että voisit osallistua aamu partioon" tokaisin hieman huvittuneena ja nuolaisin Koivuhännän poskea.
Hän huokaisi ja nyökkäsi nopeasti.
"Minä itse johdan iltapäivän metsästyspartiota, ja sinä lähdet nyt aamusta Aurinkoiskun ja Pörrökarvan kanssa. Jos jää vielä aikaa niin Ruisturkki saa johtaa toisen metsästyspartion. Ottakoon mukaansa ketä tahtoo" selitin nopeasti päivän menoja ja päästin sitten Koivuhännän matkaan.
Hän loikki ulos soturienpesästä ja suuntasi sisään käynnille.
Siellä hänen partio toverinsa jo odottivat.
Minä puolestani astelin hieman verkkaisemmin ulos ja suuntasin pentutarhalle.
Aioin mennä katsomaan Bellin pentuja.
//Koivuhäntä? :3
Koivuhäntä 05.03.2014
Saavuin juuri partiosta Aurinkoiskun ja Pörrökarvan kanssa. Loikin sotureiden pesälle, mutta jäin ulos pesemään tassujani. Katselin klaanin touhuja: Ruisturkki lähti johtamaan toista metsästyspartiota ulos leiristä, Kalatassu ja Liskotassu veivät riistaa klaaninvanhimmille, Kivihammas palasi aamupartiosta Heinähengen, Ruskalehden ja Haaleatassun kanssa ja Kielotassu istui yksin oppilaidenpesän vieressä. Pian muistin unen jonka olin nähnyt viime yönä. Unessa Kielotassu oli kysynyt minulta: "Miksi olet tuollainen? Tiedän että se johtuu Tundratuulesta... Sinun täytyy valita: minä vai Tundratuuli?"
"Mutta... Miksi minun pitäisi valita? Enole ystäväsi. Ymmärrä jo!" olin tiuskaissut hänelle ja lähtenyt yksin metsään, luultavasti metsästämään, kun tuntematon kissa oli hyökännyt kimppuuni. Erakko painoi minut maata vasten. Sitten olin huomannut Kielotassun istuvan vieressäni ja katselevan kun erakko raateli minua.
"Auta!" olin pyytänyt Kielotassua. Olin anonut ja hokenut Kielotassun nimeä ja rukoillut häntä auttamaan minua. Hän oli kuitenkin vaan sanonut: "Miksi minun pitäisi sinua auttaa? Sinä et halunnut valita minua, joten ei minunkaan tarvitse auttaa sinua!" Oppilas oli væin katsonut kun erakko vuodatti vertani ja painoi kyntensä syvälle kaulaani. Kielotassu katsoi minua kuin mitään näkemättä, mutta silti kyyneleen täyttivät hänen silmänsä. Sitten erakko oli tullut pois päältäni. Olin sulkenut silmäni ja odotin pahinta. Sitten tunsin kissan valtavan käpälän tökkäävän kylkeäni ja havahduin hereille. Uni oli ollut kamala. Toivoin ettei Tundratuuli ollut kuullut minun hokevan Kielotassun nimeä. *Mahtoikohan uni merkitä jotakin?* mietin. Huomasin Tundratuulen tulevan pentutarhalta päin minua kohti. Kun kumppanini saapui luokseni, lopetin tassujeni sukimisen ja käännyin hänen puoleensa.
"Hei," Tundratuuli maukui.
"He... Hei," naukaisin ääni pätkien.
"Saitteko hyvin riistaa?" kolli kysyi.
"Saimmehan me," vastasin.
"Hyvä." Tundratuuli nyökkäsi ja asetti häntänsä tassujensa päälle.
"Mitä tahtoisit tehdä?" hän kysyi.
"En mitään erityistä. Metsästää en ainakaan jaksa," nau'uin hieman laiskan kuuloisesti.
"No vaihdetaan sitten vaan kieliä," Tundratuuli ehdotti ja asettui makaamaan viereeni. Minä tein samoin ja työnsin ajatukset unestani muualle. Pian tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä päätin kertoa unesta kumppanilleni.
"Kuule Tundratuuli... Minun täytyisi kertoa sinulle eräs asia," aloitin.
"Niin?" Tundratuuli maukaisi ja kasoi minua odottavasti.
"Näin nimittäin viime yönä unta..."
//Tundris? :3
Tundratuuli 07.03.2014
Makasimme Koivuhännän kanssa soturienpesän ulkopuolella.
Naaras oli juuri kertout minulle unestaan, jossa erakko oli hyökännyt hänen kimppuunsa, mutta Kielotassu ei ollut reagoinut muuten kuin latelemalla ilmoille töykeitä naukaisujaan.
Koivuhäntä katseli tassujaan silmät sameina.
Ilmeisesti hän oli yhä järkyttynyt entisen ystävänsä käytöksestä ja petoksesta, vaikka kaikki olikin ollut vain unta.
"Ymmärrän sinua hyvin.." murahdin väräyttäen korviani.
Kertomuksen aikana kynteni olivat liukuneet ulos ja painuneet kosteaa maata vasten.
Naaras nyökkäsi ja nyyhkäisi.
Sipaisin hänen selkäänsä hännälläni ja nousin sitten seisomaan.
Koivuhäntä kohotti päätään ja kysyi "Mihin menet, Tundratuuli?"
Vedinsyvään henkeä ja vastasin "Käyn jaloittelemassa"
Kumppanini hymähti jotain, jonka tulkitsin yöntymisen merkiksi.
Niinpä lähdin nelistämään leirin halki kohti sisään käyntiä.
Hiippailin hämärässä metsässä karvat pystyssä ja kynnet työnnettynä ulos.
Ilmassa nimittäin oli hetki sitten leijaillut tunkeilijan katku.
Olin oppinut kunnioittamaan tähtiklaania ja klaaniani, mutta siitäkään huolimatta murhaajan vaistoni eivät olleet kuolleet.
Nytkin ne kohosivat mielessäni tuhkan seasta, kuin feenikslintu.
Korvani olivat luimussa ja otsani kurtussa.
Saatoin jo valmiiksi maistaa veren pistävän maun kieleni kärjessä.
Se tunne sai minut säpsähtämään.
Ja aivan yhtäkkiä, ennenkuin hdin tehdä mitään, oli vieras kissa loikannut harvojen pensaiden suojista eteeni.
Se sähisi hurjasti ja näin tämän olevan minun kaltaiseni.
Irvistin ja heittäydyin matalaksi kissaa vastapäätä.
Kissa oli hopeaturkkinen naaras, jonka korvat oli revitty aiempien kamppailujen tuloksena silpuksi.
Naaras sihahti ja hyppäsi minua kohti.
Ehdin kuitenkin väistää täpärästi pois kissan kynsien tieltä.
Hän ärähti turhautuneena ja sivalsi ilmaa hännällään, aivan kuiten minäkin.
Katseemme kohtasivat ja pysyivät siinä pitkän aikaa.
Kumpikin leiskui tulta ja iski salamoita sisimmässään.
Kun naaraan katse oli omani vanki, hyppäsin ilmaan ja painoin hänet maata vasten.
Kissa sähisi ja rimpuili minkä jaksoi, muta otteeni oli tiukka.
Aloin raastaa terävillä hampaillani hänen niskaansa.
Hopeanharmaa naaras ulvoi veren tirskuessa kasvoilleni.
Kun naaras oli lopettanut rimpuilun, päästin irti ja heitin naaraan kehon ilmaan, sitten potkaisin häntä vatsaan.
Veltto kissa lennäjti puuta päin inahtaen.
Hengitin tiheästi ja huomaisn että lapani olivat jännittyneet ja niiden karvat olivat nousseet pystyyn.
Kasvoissani oli verta vuotava haava, mutta kipu unohtui taistelun tuoksinnan taakse.
Naaras yritti nousta, mutta läjähtikin saman tien maahan.
Sylkäisin veren suustani ja astelin naaraan luokse.
Hän katsoi minua ensin halveksivasti, mutta pehmensi katseensa sitten.
Ihmeekseni hänen kasvoillaan loisti puhdas hymy, siitäkin huolimatta että veri norui tämän suu pielistä.
"Olet arvoiseni vastustaja" naaras kähisi ja yllättäen kurottui minua kohti.
Hän painoi huulensa omiani vasten aivan tuosta vain!
Naaraan ote oli lempeä, mutta tiukka.
Vetäisin pääni taaksepäin ja irrottauduin verta vuotavan naaraan otteesta sitten tunsin kuinka viimeinen tippa oli mennyt aivan yliotse hermojeni.
Kukaan muu kuin Koivuhäntä ei koskaan koskisi minua tuolla tavalla.
Niinpä irvistin ja takerruin terävillä hampaillani naaraan kurkkuun.
Veri alkoi valua maahan ja pian se oli kokonainen lammikko kissan ympärillä.
Naaraan silmät olivat lasittuneet ja katse oli tumma ja syvä.
"Hän on poissa!" naurahdin mielipuolisesti ja takerruin kissan niskaan raahaten tätä piakkoin jo perässäni.
Makasin joen rannassa ja katselin kun vesi värjääntyi verestä punaiseksi.
Samaan jokeen olin heittänyt Caesarin ruumiin.
Muisto sai minut nyrpistämään nenääni ja viuhatisemaan ilmaa hännälläni.
Kissan ruumis upposi veteen ja liukui pohjhiekkaan tukeutuen pois näkökentästäni.
Hän oli ties kuinka mones uhrini.
Oli hieman outoa noudattaa soturilakia kuuliaisesti ja vapaa ajalla murhata viattomia kissoja, mutta minkäs murhaajalle mahtoi?
Ei mitään.
Aloin mietteissäni pestä samalla vereen ja hikeen tahriutunutta turkkiani.
Koivuhäntä ei toden näköisesti saisi tietää murhast..vielä.
//Koivuhäntä >:3 <3
Koivuhäntä
Hyppelin virkeänä ulos sotureiden pesästä. Huomasin Tundratuulen olevan järjestämässä partioita ja loikin muiden sotureiden joukkoon.
"Otan mukaani Ruskokarvan, Koivuhännän ja..." Aamupartiota järjestävä Ahvenkarva ilmoitti. Ennen kuin isäni ehti valita kolmannen partioon lähtevän, Kielotassu huikkasi jostakin sotureiden joukosta:
"Minä voin tulla! En harjoittele tänään."
"Hyvä on. Kielotassu, sinä voit tulla. Lähdetään," Ahvenkarva maukui. *Eikä! Kielotassu tekee kaikkensa voidakseen olla kanssani.* Turhautuneena huokaisin syvään ja lähdin seuraamaan isääni. Koko partioimisen ajan pysyttelin kaukana Kielotassusta. Kävelin mielummin Isäni tai Riskokarvan vieressä, ja jos oppilas tuli lähellekkään minua, jättäydyin partion hännille. Kun vihdoin, ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä saavuimme leiriin, juoksin suoraa päätä tuoresaaliskasalle. Etsin katseellani Tundratuulta, ja kun kollia ei näkynyt päätin jo ottaa jäniksen tuoresaaliskasasta. Haukkasin suuren palan jäniksen kyljestä. Nielaisin sen äänekkäästi alas kurkustani ja huomasin sivusilmällä jonkun tassuttavan häntä pystyssä kohti tuoresaaliskasaa. Tunnistin kissan Kielotassuksi. Oppilas pudotti harvinaisen pulskan hiiren muiden tuoresaaliiden joukkoon ja kääntyi sitten minuun päin. *Onpas hän käynyt nopeasti metsästämässä,* ajattelin hämmästyneenä.
"Saanko liittyä seuraan?" Kielotassu kysyi hetkeäkään epäröimättä. Silmäni laajenivat ja loin oppilaaseen vihaisen katseen.
"Et!" sihahdin, otin jäniksen hampaisiini ja käännyin toiseen suuntaan. Seurasi kiusallinen hiljaisuus ja suljin silmäni kuvitellen itseni johonkin aivan muualle. Sitten kuulin lumen narskuntaa ja avasin silmäni. Kielotassu oli kävellyt eteeni kyynel silmäkulmassaan.
"Anteeksi," naaras kuiskasi ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Tunsin suurta myöntätuntoa oppilasta kohtaan.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntui siltä että hän todella tarkoitti mitä sanoi.
"Mistä?" kysyin, vaikka tiesinkin jo mistä. Ihmettelin silti mistä hän mahtoi olla niin pahoillaan, että se sai hänet jopa itkemään.
"Kaikesta." Kielotassu katsoi minua suoraan silmiin epätoivoisesti. Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat valua minunkin poskillani ja pudota sitten lumeen. Työnsin tassullani jäniksen oppilaan käpälien juureen. Nousin seisomaan ja kuiskasin Kielotassulle:
"Sa... Saat anteeksi." En kestänyt enää katsoa entistä ystävääni, vaan juoksin sotureiden pesään. Käperryin sammalvuoteelleni ja asetin häntäni silmieni päälle. *Mitä minä menin tekemään?* tiuskaisin itselleni mielessäni. Suljin silmäni itkien. *Kumpa Tundratuuli ei juuri nyt tulisi tänne.* Hetken kuluttua haistoin kuitenkin tutun tuoksun ja tiesin kumppanini tulleen vierelleni ihmettelemään.
//Tundratuuli? Eletään vaikeita aikoja @.@
Tundratuuli 15.02.2014
"Koivuhäntä, mikä sinulla on?" kysyin vakaasti ja astelin kumppanini vierelle.
"E-e-ei mikään" Naaras maukui nostamatta päätään etutassujensa välistä.
Huokaisin syvään ja istuuduin alas.
"Olen tosissani, mitä tapahtui?" kysyin useamman kerran ennenkuin Koivuhäntä avasi suunsa vastaukseen.
"Kielotassu...ha-halusi selvittää välimme ja..minä annoin a-anteeksi" Naaras sopersi itkuisena.
"Mitä!! Et VOI olla tosissasi!" ärähdin ja nostin karvani pystyyn.
"Anteeksi" Koivuhäntä maukui ja nosti hieman päätään.
Vedin syvään henkeä ja yritin rauhoitella itseäni.
Jonkin aikaa oli täysin hiljaista.
Kumpikaan meistä ei edes hengittänyt.
"Odota" sanoin lyhyesti rikkoen hiljaisuuden ja säntäsin ulos.
En ollut toki vihainen Koivuhännälle...vaan sille hiiren aivoiselle oppilaalle!
Etsin katseellani Kielotassua, sillä aioin sanoa tälle suorat sanat.
Pian hän loikkikin ulos oppilaiden pesästä.
Hän hyppi aukiolle väräytellen korviaan.
Siristin silmiäni ja paljastin terävät kulma hampaani.
Sitten lähdin oppilasta kohti.
Hän huomasi minut ja jähmettyi kauhistuneena.
"Tu-tundratuuli" naaras sopersi.
"Kas, kas..Kielotassu" sanoin nopeasti, tai pikemminkin murahdin.
Olin vielä jatkamassa, mutta Koivuhännän kutsu keskeytti minut.
"Tundratuuli, tule tänne!" Kumppanini huudahti.
Huokaisin turhautuneena ja heilautin häntääni sen merkiksi, että oppilas sai mennä.
//Koivulaiseni? :3
Koivuhäntä
"Tundratuuli, tule tänne!" huusin epäröiden. Kumppanini päästi oppilaan menemään ja käveli takaisin luokseni. Huomasin kauempana olevan Kielotassun räpäyttävän minulle silmiä kiitollisena. Katsoin häntä kuivasti ja ehkä liian syyttävästi. *Minunhan vikani tämä on.*
"Mitä?" Tundratuuli kysyi.
"Tiedän ettei minun olisi pitänyt sopia hänen kanssaan," naukaisin hiljaa ja painoin pääni alas. Katselin tassujani ja toisessa tassussa olevaa arpea, niinkuin aina. Tuli kiusallinen hiljaisuus. Hetkenpäästä Tundratuuli rikkoi hiljaisuuden.
"Sinun ei todellakaan olisi pitänyt." Kolli ei näyttänyt olevan kovin vihainen minulle, mutta sen sijaan hän oli vihainen Kielotassulle, entiselle parhaalle ystävällen. Vaikka eihän Kielotassu enää ollut paras ystäväni, tuskin olimme edes ystäviä, vaikka olinkin antanut Kielotassulle anteeksi. 'Vahingossa.'
"Anteeksi," kuiskasin.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi," Tundratuuli maukui ja nuolaisi korvaani. Räpäytin silmiäni hänelle.
//Tundraseni? Mini :3
Tundratuuli 18.02.2014
Hymyilin koivuhännälle ja nostin päätäni hieman.
"Onneksi et suutu niin helpsti" naaras naurahti hiljaa.
"Vai en minä suutu helposti?" kysyin virnistäen.
Koivuhäntä läjäytti tassunsa korvieni väliin ja kivati mukamas närkästyneenä käytöksestäni.
"No et minulle ainakaan" kumppanini maukui hymy korvissa.
Purskahdin nauruun ja tyrkkäin Koivuhännän kumoon.
Sitten painoin kuononi melkein kiinni naaraan kuonoon ja katsoin häntä silmiin.
"Enpä niin.." kuiskasin ja pidin yhä katseeni Koivuhännn kirkkaissa silmissä.
//Koivu? ;3 M.I.N.I
Koivuhäntä
Hymyilin Tundratuulelle ja katsoin häntä silmiin. Kosketin nenänpäälläni hänen nenäänsä ja hetken päästä nousimme ylös.
"Mitä tekisimme?" Tundratuuli kysyi katsoen minua odottavasti.
"Metsästäminen kävisi minulle," vastasin. Kumppanini nyökkäsi.
"Sopii minulle." Istuimme vielä hetken paikoillamme. Huomasin Tundratuulen tuijottavan jonnekin ja olevan ihan omissa ajatuksissaan. Läpsäisin kollia nopeasti korvalle ja ponkaisin kohti leirin uloskäyntiä. Nauroin itsekseni syöksyessäni ulos leiristä. Vilkaisin nopeasti taakseni ja huomasin Tundratuulen olevan lähtenyt perääni.
"Senkin höpsö karvapallo! Vielä minä saan sinut kiinni!" harmaa kolli huusi. Juoksin eteenpäin lumisilla nummilla. Tundratuuli sai minut kiinni kun en jaksanut enää juosta. Hän kaatoi minut kumoon ja pyörimme hangessa yhtenä häntien ja jalkojen sekamelskana. Vihdoin lopetimme painumisen ja jäimme maahan makaamaan ja katselemaan taivaalta tippuvia lumihiutaleita.
//Tundra?
Tundratuuli 07.02.2014
Palasin partiosta kohtalaisen nopeasti, sillä rajat olivat kaikille ryhmän jäsenille tutut ja niiden tarkastaminen oli varsin yksin kertainen prosessi.
Heti kun astuin leirin sisä puolelle, sain vastaani jostain syystä Taipaleenalun.
"Tundratuuli, tule heti tänne" naaras kehotti ja syöksyi pesäänsä.
Kohautin lapojani ja mietin tovin, kunnes nelistin vanhemman puoleisen parantajan perään.
Kun astuin sisään pesään.
Taipaleen laku riuhtaisi minut peremmälle ja heilautti rosoiset sammal kaistaleet ovi aukon suojaksi.
"Mitä haluat?" kysyin, kun Taipaleenalku oli saanut hengityksensä tasaantumaan.
"Minä...minä näin unen, tai ei oikestaan unen..se oli ennemminkin varoitus" parantaja sihisi jättämättä kuin lyhyet tauot sanojen väleihin.
Kurtistin kulmiani ja annoin parantajan jatkaa.
"Unessa olit myös sinä, johdatin sinua jonnekkin..enkä voinut hallita tassujeni liikkeitä. Etenimme pitkään kunnes saavuimme..saavuimme.." Taipaleenalku näyti siltä, ettei saanut sanoja millään ulos suustaan.
"Niin, kerro" kehotin ja pidin katseeni tiukasti tumman paantajan silmissä.
"Hirttoaukiolle!" naaras sylkäisi sanat suustaan ja horjahti kauhuissaan.
"Taipaleenalku, mikä sinulla on!" huudahdin ja juoksin naaraan tueksi.
"Minä..ta-tarvitsen itselleni oppilaan" hän sanoi ja katsoi järkyttyneenä eteensä.
"Miksi ihmeessä?" tivasin ja kastoin häkeltyneenä Taipaleenalkua.
"Koska..koska minä kuolen" Parantaja sanoi.
Järkytyin niin pahasti, että valahdin täysin kalpeaksi ja jäin katsomaan lasittunein silmin eteeni.
"Mi-mi-mitä..et sinä ku-kuole" yritin vakuutella Taipaleenalulle.
Mutta se ei auttanut sillä, naaras vain nyyhki ja pudisteli päätään.
Vuolaat kyyneleet tulvivat hänen poskileen ja virtasivat maahan.
Samassa muistin jotain häkellyttävää.
"Minä..näin saman unen kuin..sinä" takeltelin.
Parantaja nosti hieman päätään ja katsoi minua samein silmin.
"Pimeyden metsästä saapuu kissa..hän rankaisee meitä" Taipaleenalku sopersi ja nojautui minua vasten.
Hengittelin hetken syvään, kunnes sain itseni rauhoittumaan.
"Ole kiltti..ja kerro päällikölle. Voit me-mennä" parantaja naukui.
Nyökkäsin lyhyesti ja laahustin tyrmistyneenä ulos pesästä.
//Koivuhäntä? :3
Koivuhäntä 08.02.2014
//Eiks Sinitassu käy enää täällä? Sehän on Taipaleenalun oppilas! O.o
Tundratuuli tuli parantajan pesästä omituisen näköisenä. Hän juoksi suoraa päätä pesänsä edustalla istuvan Lakkatähden luo, eikä edes vilkaissut minua. Hän ei varmasti ollut edes nähnyt minun kävelevän kohti parantajan pesää. Istuin alas ja katsoin kuinka Tundratuuli pujahti päällikön pesään kellanpunaisen päällikön perässä.
*Tietenkin hänellä on paljon tekemistä; onhan hän sentään varapäällikkö. Mutta silti tiedän ettei kaikki ole ennallaan. Jokin on nyt vialla.* Huokaisin ja tassutin ulos leiristä. Ilma oli raikas, mutta siinä ei tuntunut minkäänlaisen riistan tuoksua. Olisin halunnut metsästää, mutten jaksanut etsiä riistaa, sillä tiesin etten löytäisi mitään. Juoksin närkästyneenä ukkospolun reunalle. Tuijotin kuinka suuret pelottavat pyöreätassuiset hirviöt kiitivät ohitseni. Pysyin matalana hangessa siltä varalta että ne huomaisivat minut. Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi. Olin kuin riistaa noiden isojen hirviöiden joukossa. En tuntenut itseäni avuttomaksi vain hirviöiden vuoksi; tiesin että jokin oli vinossa. Kaikki ei ollut enää ennallaan. Sujin silmäni hetkeksi ja hengitin ukkospolun väkevää tuoksua. Kun avasin silmäni, en ollutkaan enää ukkospolun vieressä, vaan sumun täyttämässä paikassa.
"Huhuu! Onko täällä joku? Missä minä olen?" huusin ja ääneni kaikui sumuisessa paikassa. Pian sumun keskeltä alkoi erottua kaksi kissan hahmoa. He lähestyivät ja huomasin heidän hohtavan hopeaista tähtivaloa. Kun kissat olivat tarpeeksi lähellä, tunnistin heidät ja juoksin heitä vastaan.
"Pilvi! Bell!" naukaisin iloisena siitä että sain nähdä heidät taas pitkästä aikaa. Emoni; kaunis valkea naaras katsoi minua lämpimästi turkooseilla silmillään. Ja sisareni; vaalea naaras, lähes yhtä kaunis kuin emoni, hymyili ja katsoi minua omituisilla violeteilla silmillään.
Hei taas Koivuhäntä," Bell naukui. Olimme hetken hiljaa ja muutin ilmeeni vakavaksi.
"Tiedättekö... Tiedättekö te mitä on tapahtunut?" kysyin toivottomana. Jokin oli vialla, sillä emonikin näytti olevan huolissaan.
"Tiedän että jokin on vinossa! Voitteko te nyt vain kertoa mikä," jatkoin.
"Voi Koivuhäntä... Mitään ei ole tapahtunut.." Pilvi naukui pehmeällä lohduttavalla äänellään. Olin aikeissani luoda emooni epäileväisen katseen, kun Bell jatkoi emoni lausetta:
".., ei vielä." Hätkähdin siskoni terävästä lauseen lopetuksesta ja samaan aikaan myös kylmyydestä ja pimeydestä. Avasin silmäni ja huomasin kyyhöttäväni ukkospolun vierellä lumipyryn keskellä. Nousin täristen ylös ja katselin ympärilleni. Lumi tuiskusi ympäriinsä ja kaikkialla oli valkoista. Astuin poispäin ukkospolusta, mutta tassuni upposi syvälle hankeen ja kaaduin. Tunsin kuinka lumi tippui päälleni ja yritin nousta ylös. Turhaan. Ryömin eteenpäin lumen alla, kunnes tunsin kives tassujeni alla. Pääsin vihdoin ylös hangesta, mutta olin menettänyt suuntavaistoni kokonaan. Yritin katsella ympärilleni lumimyrskyssä, mutta kaikkialla näytti samanlaiselta. Edes ukkospolun äänet eivät kuuluneet tänne asti. Luovutin ja istahdin lumeen. Täällä oli vaarallista, sillä lumi saattoi peittää minut kokonaan, jos pysyisin kauan paikallani. *Mutta mitä väliä sillä on. Eihän minua kukaan kaipaa*, ajattelin ja päätin jäädä paikalleni niin pitkäksi aikaa, että lumimyrsky loppuisi tai joku löytäisi minut hangesta puolikuolleena. Kyynel valui hitaasti poskelleni ja tippui sitten lumeen. *Jokin on vialla, jotain tulee tapahtumaan, ja minulle on tapahtunut jotain. Mutta mitä?* Jokin on muuttanut minua... Jokin vanha ja tärkeä asia jota kaipaan. *Ei voi olla... En usko itseäni, mutta pakkohan minun on.* Kielotassu.
//Tundratuuli? xO
Tundratuuli
Syöksyin tuohtuneena ulos päällikön pesästä ja suuntasin heti kohti soturien pesää.
Vauhtini oli niin nopea, että häntäni viuhui takana pelkkänä suorana viivana.
*Voi Hiirenpapanat!!* kirosin mielessäni.
Kun heittäydyin soturienpesän suulta sisään, kaikki hätkähtivät ja jäivät katsomaan minua pitkään.
"Tundratuuli, mikä hätänä?" Aurinkoisku maukui ja nousi seisaalleen.
En vastannut suoraan hänen kysymykseensä, vaan päästin vihaisen sanojen ryöpyn purkautumaan huuliltani.
"Painu partioon ja ota mukaasi Kivihammas, Ahvenkarva sekä joku oppilas" käskin nopeasti ja yritin samalla tasoitella niskakarvojani, jotka olivat nousseet aivan pystyyn.
"Kuka oppilaista?" Aurinkoisku täräytti.
"Aivan sama, Mene NYT?!" huudahdin hieman liiankin epä ystävällisesti.
Naaras säpsähti ja nelisti alistuneen näköisenä ulos.
"Tähtiklaani sentään.." mutisin ja yritin epä toivoisena rauhoitella itseäni.
Lakkatähti aikoi kertoa kaiken tarpeellisen seuraavassa kokoontumisessa.
Ja vaikka sekin asia oli nyt selvitetty suurimmaksi osaksi, niin jokin painoi mieltäni kuin valtava kiven lohkare selkärankani päällä.
Jokin oli vinossa.
Lysähdin omalle makuu sijalleni istumaan ja painoin pääni niin alas kuin oli mahdollista.
Jonkin aikaa pelkästään oma hengitykseni halkoi täydellisen kirpeää ja epä mukavaa hiljaisuutta.
Kunnes lopulta aloin päästä taas maan pinnalle.
*Koivuhäntä!* muistin aivan yhtäkkiä ja ponkaisin pystyyn.
Aloin hakea naarasta katseellani, mutta häntä ei näkynyt.
Ei sitten missään.
"Koivuhäntä!" huusin samalla kun marssin aukiolle.
Vastausta ei kuitenkaan kuulunut.
"Kooivuhääntää!!" toistin useaan kertaan, mutten edelleenkään saanut minkään näköistä vastausta.
"Ei voi olla totta....ensin se erakko, sitten Taipaleenalku ja nyt jopa Koivuhäntä ovat ongelmien listassa" mutisin ja kiristin hampaani tiukasti yhteen.
En vain käsittänyt kuinka koko maailma oli muutamassa päivässä kääntynyt minua vastaan.
Oli tosin yksi asia jonka tiesin täysin varmasti...
Nimittäin se, että minä olin soturi, olin raaka tasitelija ja pystyisin hankkiutumaan eroon vastoinkäymisten tuottamasta vahingosta klaania kohtaan!!
Koivuhäntä 09.02.2014
Istuin edelleen hangessa lumen ympäröimänä. Lumi tuiskusi ympärilläni ja suljin silmäni. Istun pitkään liikkumatta. Olin jo aivan jäässä, joten minun oli pakko avata silmäni. Sitten kuulin huutoa takaani. *Tähtiklaanin kiitos! Pelastun sittenkin,* ajattelin huojentuneena. Pian tajusin että olin ollut täysin hiirenaivoinen. *Kuinka niin kukaan ei kaipaisi minua?* Odotin että kissat tulisivat lähemmäs. He huutelivat nimeäni ja osa heistä olikin jo huomannut minut.
"Koivuhäntä!" kuului tuttu ääni, mutten saanut mieleeni kuka se mahtoi olla.
Koivuhäntä! Sinäkö siellä?" joku huusi. Tällä kertaa tunnistin äänen Kivihampaaksi. Entinen mestarini näytti johtavan partiota. En erottanut vielä muita kissoja, mutta kun he tulivat lähemmäksi pystyin tunnistamaan heidät. Harmaan soturin vieressä käveli Heinähenki, varsin uupuneen näköisenä, ja partion perää näytti pitävän Tippaviiksi. Heidän kaikkien edelle rynnännyt Kielotassu juoksi ja kaatuili hangessa minua kohti niin nopeasti kuin pääsi.
"Minä täällä," vastasin. Kun kaikki neljä olivat saapuneet luokseni, nousin kylmyydestä täristen seisomaan.
"Oletko kun..." Kielotassu aloitti, mutta Tippaviiksi keskeytti hänet
"Mitä ihmettä sinä teet täällä keskellä lumimyrskyä?" Tippaviiksi tivasi. Oppilas loi häneen uhkaavan katseen.
"Etsimme sinua kaikkialta!" Kivihammas maukui työntyen Tippaviiksen ja Kielotassun väliin. Hän näytti helpottuneelta.
Olin hieman hämmästynyt.
"E...Etsitte?... Mi... Minu...a?" nau'uin ääni kylmyydestä väristen.
"Niin. Tundratuuli järjesti etsintäpartiot kun sinua ei näkynyt. Hän johtaa itse toista partiota," Heinähenki selitti.
"Oletko kunnossa? Näytät palelevan," Kielotassu naukui muka huolissaan. Tai ehkä hän olikin oikeasti huolissaan.
"Ky... Kyllä... Tämä... tä...täs... tästä," änkytin ja aivastin kaksi kertaa. En pystynyt katsomaan Kielotassua silmiin. Tuntui kuin olisi kohdannut jonkun, jonkun kauan sitten menettäneen asian, joka väkisin pakotti minut kohtaamaan sen.
"Noniin. Lähdetään nyt leiriin ja äkkiä. Tässä alkaa jo itse kukin olla jäässä," Kivihammas maukui ja lähdimme laahustamaan lumituiskussa Kivihampaan perään. Pitkän taivalluksen jälkeen pääsimme vihdoin leiriin. Heinähenki saattoi minut suoraan parantajan pesään. Taipaleenalku tarkasti minut nopeasti ja totesi että olin vain hieman vilustunut.
"Voinko kuitenkin nukkua sotureiden pesässä?" kysyin parantajalta. Musta naaras mietti hetken.
"Hyvä on. Saat nukkua siellä," hän myöntyi. Nyökkäsin ja juoksin ulos parantajan pesästä. Jarrutin kuitenkin äkkinäisesti, sillä huomasin Tundratuulen juoksevan suoraan minua kohti. Hänkin pysähtyi ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Istuimme hetken paikoillamme.
"Oletko kunnossa?" kumppanini kysyi vihdoin.
"Olen," vastasin. Kolli räpäytti silmiään huojentuneena. "Olen vain hieman vilustunut," jatkoin. Tundratuulen katse siirtyi hetkeksi muualle ja hänen ilmeensä muuttui täysin vihamieliseksi. Seurasin hänen katsettaan Kielotassuun, joka oli juuri menossa oppilaiden pesään. Häntä ilmeisesti häiritsi se, ettei hänen partionsa ollut löytänyt minua, vaan sen sijaan se partio jossa Kielotassu oli ollut mukana. Huokaisin mielessäni.
"Mennäänkö lepäämään? Minä en ainakaan jaksa tehdä enää mitään," naukaisin ja päästin pitkän haukotuksen.
//Tundratuuli?
Tundratuuli
"Sopii" sanoin nopeasti ja siristin silmiäni, kun näin Kielotassun loikkivan oppilaiden pesälle.
En oikein koskaan ollut pitänyt hänestä, varsinkaan sen jälkeen kun hän oli vahingoittanut Koivuhäntää.
"No, tule sitten" kumppanini tokaisi ja lähti astelemaan kohti soturienpesää.
Tassuttelimme molemmat nopeaa tahtia sisään pesään ja hakeuduimme omille makuu sijoillemme.
Lysähdin hieman kippuraiselle sammal mättäälle, joka sijaitsi aivan pesän keskelllä.
Sitten huokaisin syvään ja vilkaisin koivuhäntää joka parhaillaan haki sopivaa asentoa nukkumista varten.
Käänsin katseeni ulos ja huomasin että oli alkanut sataa lunta entistä kovempaa.
Saataisiin aikaiseksi oikea lumimyrsky, josta ei ollut kovinkaan paljon apua.
Koksa tiesin että moni muukin kissa, Koivuhännän lisäksi saattaisi sairastua.
Jätin kuitenkin synkät mietteet hetkeksi syrjään ja painoin pääni etutassujeni suojaa.
*Minun on nukuttava, vaikkei oikeastaan väsytäkkään* päätin nopeasti mielessäni ja suljin silmäni verkkaisesti.
Pian vaivuin uneen.
Kun seuraavan kerran avasin silmäni, kaikki muut nukkuivat yhä.
Ulkona oli yhä pimeää, joten päättelin että oli aamuyö.
Nousin ylös makuu sijaltani ja hain katseellani Koivuhäntää.
Naaras nukkui omalla makuusijallaan, häntä somasti kiedottuna tassujen ympärille.
Väräytin korviani ja astelin ulos.
Kaikkialla oli hiljaista ja kaikki luultavasti nukkuivat.
Tuhahdin itsekseni ja loikin ulos leiristä.
*Miksi ihmeessä minä tänne lähdin?* kysyin itseltäni kun olin juossut jonkin aikaa metsässä.
Kaipa se jotenkin rauhoitti minua.
Hidastin hieman tahtiani ja vedin metsän raikasta tuoksua sisälleni.
"Tundratuuli" joku sanoi yhtäkkiä takanani.
Käännähdin ympäri nopeasti ja näin valkean hohtavan naaraan.
"Bell?" sanoin kysyvästi ja huomasin silmieni laajenevan hämmennyksestä sekä samaan aikaan ilosta.
Ryntäsin entisen kumppanini luokse ja kosketin tämän kuonoa omallani.
"Hei, Bell" sanoin haikeasti.
Hän nyökäytti päätään ja sanoi pehmeästi "Hei, Tundratuuli. Kuinka voit?"
"Ihan hyvin" vakuutin hymyillen pirteämmin kuin pitkiin aikoihin.
Muistintoki, että Koivuhäntä oli nyt kumppanini, mutta Bell oli minulle ikään kuin paras ystävä.
"Miksi tulit tänne?" kyysin, kun olimme tervhtineet toisemme kunnolla läpi.
Bell hymyili ja sanoi "Tulin kertomaan sinulle erään asian. Nimittäin sen että sinun on hankittava parantajalle tosiaankin oopilas. Arvasin että hän saisi tietää ja niin tosiaan kävi jo aikoja sitten. Taipaleenalkuhan on parantaja ja hänelle on suotu eri koisia taitoja. Hän siis tiesi alusta alkaen että meillä oli suhde"
Hämmästyin ja väräytin korviani, varmistaakseni että olin tosiaan kuullut ihan oikein.
"Kuinka tiedät noin paljon klaaneista?" utelin ja kallistin päätäni.
Naaras vain naurahti ja pudisteli päätään, niinkuin asia olisi ollut itsestään selvä.
"Mutta kuule...minun on aika mennä, olen pahoillani" Bell maukui ja päästi kurkustaan lempeää kehräystä.
Nyökkäsin ja suljin silmäni.
Sitten painoimme otsamme vastakkain.
Ja seisoimme hetken ajan aivan hiljaa.
Kun lopulta raotin silmiäni hieman, metsä oli taas aivan pimeä ja Bell oli kadonnut.
Huokaisin ja lähdin nelistämään kohti leiriä.
*Minun pitää järjestää aamunvaljettua partiotkin* muistin piakkoin ja lisäsin vauhtiani jonkin verran.
Kun olin päässyt leiiin, kaikki alkoivat heräilemään pikkuhiljaa.
"Ahvenkarva!" kutsuin soturia, joka juuri asteli ulos pesästä.
Hän höristi korviaan ja juoksi luokseni.
"Saat johtaa ensimmäisen partion joen luokse. Ota mukaasi kenet haluat" sanoin ja katsoin kun kolli lähti hakemaan partio tovereita.
Samassa myös Koivuhäntä hyppeli ulos Soturienpesästä.
//Koivuhäntä? :3
Koivuhäntä 21.01.2014
Saatoimme Tundratuulen parantajanpesään. Taipaleenalku tuli heti meitä vastaan oppilaansa Sinitassun kanssa.
"Tähtiklaani sentään! Kenen kanssa olet taistellut?" parantaja kysyi ja viittoi hännän näpäytyksellä oppilaalleen hakea tarvittavia yrttejä.
"Joku erakko se vaan oli," Tundratuuli murahti. Taipaleenalku näytti Kollille mihin hänen pitäisi asettua. Vaihdoin ensiksi Tundratuulen ja sitten Aurinkoiskun kanssa katseen; me kaikki ajattelimme ettei meidän tarvitsisi kertoa Tundratuulen olleen Jokiklaanin reviirillä. Pian Sinitassun saapui yrtit suussaan ja hämähäkinseittituppo tassunsa ympärille kiedottuna.
"Kiitos. Tässä on juuri oikeat yrtit." Parantaja alkoi painella hämähäkinseittiiä kumppanini haavoille.
"Minä tästä lähdenkin. Toivottavasti haavasi paranevat pian Tundratuuli," Aurinkoisku naukaisi ja loikki ulos parantajan pesästä. Seurasin vielä hetken kuinka Taipaleenalku ja Sinitassu hoitivat Tundratuulen haavoja, kunnes päätin itsekin lähteä.
"Täytyykö Tundratuulen jäädä tänne yöksi?" kysyin. Parantaja tutki hetken mietteliäästi kumppanini korvaa, josta oli repäisty pala irti, kunnes vastasi.
"Ei varmaankaan. Luulen että hän on sen verran hyvässä kunnossa, että voi jatkaa huomenna varapäällikön hommia," Taipaleenalku naukui. "Mitä mieltä itse olet? Korvasi näyttää kyllä aika pahalta," parantaja jatkoi kääntyen Tundratuulen puoleen. "Ja haavasi," Sinitassu jatkoi. Katsoin kumppaniani toiveikkaasti, mutta tiesin että ilmeeni oli enemmän huolestunut.
//Tundratuuli?
Tundratuuli 01.02.2014
Astelin hämärässä metsässä Taipaleenalun perässä.
Naaras ei vilkaissut kertaakaan taakseen, vaan piti katseensa tiukasti meno suunnassa.
"Taipaleenalku?" murahdin ja viluilin vanhemman puoleusta naarasta joka vain väräytti korviaan ja tihensi tahtiaan.
Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin menimme, mutta ainakaan paikka ei näyttänyt olevan muden kissojen suosiossa.
"Olen tosissani!" ärähdin tutulla murhaajan äänelläni.
Parantaja ei taaskaan reagoinut.
Hän nilkutti eteen päin yllättävän nopeaa tahtia ja jokin outo tunne pakotti minut seuraamaan häntä.
Siitä eteenpäin astelimme hiljaisuudessa ja tuntui siltä, ettemme olisi edenneet lainkaan.
Aika mateli eteenpäin ja metsä hämärtyi ympärillämme.
Sitten outo ja uusi tunne valtasi minut.
Murhaajana koin sellaisia väreitä varsin harvoin.
Mutta siitkäin huolimatta osasin tunnistaa helposti mikä minua vaivasi.
Pelko!
Se hiipi jäseniini ja sai hampaani kiristymään.
Taipaleenalku kuitenkin vain asteli eteenpäin, eikä tuntunut pelkäävän ollenkaan.
Halusin peittää oudon tunteen, joka leiskui sisälläni samalla tavalla kuin silmäni, silloin kun olin löytänyt seuraavan uhrin.
Yhtäkkiä ympärillemme kohosi kolme puuta, jotka piirittivät meidät kokonaan.
Ja kun katsoin tarkemmin, huomasin että puiden oksilla oli naruja.
Ja naruissa roikkui...KISSOJA!
Ne oli sidottu kaulan kohdalta kiinni naruihin ja niiden silmät tuijottivat meitä suurina ja uhkaavina.
Jokaisen kissan suu oli vääntynyt omituiseen virneeseen.
Samalla hetkellä pelko haihtui ja raivo puhkesi kukkaan.
"Taipaleenalku, nyt kerrot mitä tämä merkitsee!" ärjäisin raivoissani.
Naaras päästi suustaan kähähdyksen ja kääntyi minuun.
Hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä.
"Tundratuuli...vie viestini klaanille" hän naukui surun ja vihan seikoittuneella äänellä.
"Ennenkuin aurinko ensi kerran laskee, on pimeyden metsästä tuleva tumma kissa rankaiseman klaaneja" Parantaja jatkoi ja samassa hän haitui ilmaan.
"EI! Taipaleenalku!" huusin ja huomasin että naaras roikkui hirtettynä eräällä oksalla itsekin.
Aloin ulvoa kauhuissani ja ennenkuin itse huomaisn, roikuin minäkin kissojen keskellä...
Räväytin silmäni auki äärettömän nopeasti ja ärähdin "Mitä?!"
Samalla herätin kaikki muut soturienpesässä nukkuvat.
"Tundartuuli..viitsisitkö olla hiljaa?" Aurinkoisku nurisi tapansa mukaan.
Katseeni sinkoili sinne tänne ja kesti tovin, ennenkuin tajusin kaiken olleen vain unta.
Tai ei oikeastaan unta, vaan enne.
Hain katseellani Koivuhäntää, joka löytyikin hyvin helposti.
Naaras nukkui edelleen marisevan Aurinkoiskun vierellä ja raotti juuri itsekin silmiään.
"Koivuhäntä" naukaisin ja kompuroin soturien väleistä kumppanini luokse.
"Niin.." hän mutisi unen sekaisella äänellä ja katsoi minua hämillään.
Kiedoin häntäni hänen ympärilleen ja kuiskasin "Minä...sain merkin"
Koivuhäntä säpsähti ja kysyi kuiskaten "Millaisen merkin..siis hyvän vai pahan?"
Nilaisin hätäisesti ja kerroin hitaasti "Pahan"
//Koivuhäntä? :3
Koivuhäntä 03.02.2014
Mitä siinä unessa tapahtui?" kysyin Tundratuulelta. Hän empi hetken, kunnes maukui:
"Mennään jonnekin muualle puhumaan. Täällä on liikaa väkeä." Nyökkäsin ja seurasin kumppaniani sotureiden pesän taakse. Sitten Tundratuuli aloitti.
"Siinä unessa Taipaleenalku halusi näyttää minulle jotain. Seurasin häntä metsään. Juoksimme pitkän matkan kunnes hän pysähtyi ja näin edessäni..." Tundratuuli nielaisi ja näytti yhä tyrmistyneeltä aivan kuin olisi nähnyt taas edessään sen... Mikä se nyt sitten olikin. Olin aikeissani kysyä mitä hän oli nähnyt, kunnes tajusin etten ehkä halunnutkaan tietää. *Se on varmasti jotain kamalaa! Ei häntä saa kovin helposti pelkäämään.*
"Näin edessäni... Näin... Näin kissoja jotka roikkuivat puun oksilla heidän kaulaansa kiinnitettyjen narujen varassa," Tundratuuli maukui. Silmäni henkäisin kauhusta ja silmäni levisivät hämmästyksestä.
"Mitä sitten tapahtui?" kysyin mahdollisimman tyynesti.
"Sitten Taipaleenalku sanoi: 'vie viestini klaanille... Ennenkuin aurinko ensi kerran laskee, on pimeyden metsästä tuleva tumma kissa tuleva rankaisemaan klaaneja'. Sitten hän katosi... ja huomasin että hänkin roikkui hirtettynä eräällä oksalla," hän kertoi. En enää yrittänyt peitellä pelkoani. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä Tundratuuli jatkoi vielä.
"... Pian huomasin itsekin roikkuvani kissojen joukossa." Olimme hetken vaiti ja näin oman pelkoni heijastuvan kumppanini silmistä. *Voi hyvä Tähtiklaani, ethän anna hänelle käydä mitään?* rukoilin mielessäni.
"Sinun on kerrottava tästä Lakkatähdelle," naukaisin yllättävän päättäväisesti, mutta huolestunut ilme kasvoillani.
Tundratuuli näytti miettivän hetken, kunnes maukui:
"Olet oikeassa. Ja se täytyy tehdä heti!" Aivan kuin ei olisi ollut yhtään aikaa hukattavaksi, harmaa kolli pinkaisi kohti päällikön pesää.
//Tundra?
Tundratuuli 04.02.2014
"Lakkatähti, minulla on tärkeää asiaa sinulle" sanoin vakavasti ja ennenkuin päällikkö ehti edes vastata mitään, ryntäsin sammal verhon lävitse pesään.
"Tundratuuli...mitä nyt?" Lakkatähti kysyi hieman hämmentyneenä.
Katsoin häntä silmät leiskuen jonkin aikaa ja aloin aitten kertoa unestani, suunnilleen samalla tavalla kuin olin Koivuhännälle selittänyt.
Lopuksi hengitin tiheästi ja katsoin tassujani, joiden kärjistä olivat valuneet mustat terävät kynnet esiin.
"Pimeydenmetsä...ei kuulosta hyvältä, tästä on kerrottava muullekkin klaanille" päällikkö sanoi kulmiaan kurtistaen.
Nyökkäsin vakasti ja poistuin pesästä.
Sitten hyppelin takaisin Koivuhännän luokse.
"Muutkin klaanit saavat tietää tästä, ensi kokoontumisessa" kerroin hieman helpottuneena, vaikken voinut kiistää ääneeni sekoittuvaa vihaa.
"Tähtiklaanin kiitos" kumppanini kuiskasi ja katsoi minua silmiin.
Katseemme kiinnittyivät hetkeksi toisiinsa, mutta sitten käänsin katseeni kohti metsää ja murahdin vakavalla äänellä "Tämä ei tosiaankaan tiedä mitään hyvää..."
//Koivuhäntä? :3 Pätkä ;3
Koivuhäntä 05.02.2014
"Tämä ei tosiaankaan tiedä mitään hyvää," Tundratuuli totesi. Hänen katseensa oli kiinnittynyt metsään päin. Huokaisin ja naukaisin hiljaa: "Ei niin." Kumppanini näytti olevan omissa ajatuksissaan ja tuijotti jonnekin kauas kuin mitään näkemättä. Huomasin että soturit odottivat kärsimättöminä partioiden järjestystä.
"Sinun täytyisi ehkä mennä järjestämään partiot," huomautin.
"Tiedän," Tundratuuli murahti. Kolli kääntyi katsomaan sotureita ja pinkaisi sitten tylsistynyt ilme kasvoillaan heidän luokseen. Istuin vielä hetken paikoillani, kunnes nousin ylös ja tassutin tuoresaaliskasalle. Riistaa oli vähän, joten otin kasasta vain laihan myyrän rääpäleen. Asetuin syömään sitä sotureiden pesän viereen. Söin myyrän kolmella suurella haukkauksella. Katselin kuinka Tundratuuli lähti ulos leiristä aamupartion johdossa. Kumppanini näytti vakavalta ja mietteliäältä. *Häntä varmasti vaivaa se uni*, arvelin, vaikka kyllähän se minunkin mieltäni painoi. Tuijotin hetken hänen peräänsä, vaikken nähnytkään enää kun vilauksen hänen harmaasta hännästään. Havahduin ajatuksistani kun joku käveli eteeni.
"Hei Koivuhäntä!" joku huikkasi. Tunnistin kissan Kielotassuksi. Oppilas oli kävelemässä ohitseni, mutta pysähtyi minun kohdallani. Katsoin epäilevästi hymyilevää naarasta. Olimme olleet joskus niin hyviä ystäviä, mutta silti minun oli vaikeaa kuvitella että meistä tulisi enää koskaan ystäviä. Silti olin vähällä vastata 'hei', ja melkein jopa vastata hänen lämpimään hymynsä. *Ei! Ei, ei, ei!.. Kuinka hän voi edes yrittää saada välejämme kuntoon kaiken tämän jälkeen?* Siristin silmiäni Kielotassulle, mutta oppilas vain jatkoi hymyillään. Mitä hän oikein yritti? Hetken kuluttua naaras räpäytti silmiään, asteli pari askelta eteenpäin ja kääntyi vielä minua kohti silmät ystävällisesti loistaen.
"Hei sitten! " hän huikkasi ja loikki pentutarhaa kohti. *Mitä tuo oli olevinaan?* Riidastamme huolimatta oloni muuttui haikeaksi Kielotassun lähdettyä. Ravistin päätäni kuin poistaakseni hiirenaivoiset ajatukset mielestäni. Huokaisin syvään ja laahustin sotureiden pesään odottamaan että Tundratuuli palaisi rajapartiosta. Päätin kuitenkin olla kertomatta Kielotassun käytöksestä.
//Tundris?? Ja muuten, oliks se enne et Tundratuuli roikku siinä 'hirttonarulla'?
Tundratuuli 03.01.2014
Kosketin Koivuhännän kuonoa omallani ja sanoin " Minun on nyt mentävä, jos tahdot jäädä pentujen kanssa tänne, niin se kyllä sopii"
Naaras hymyili lempeästi ja nyökäytti päätään.
Kehräsin kuuluvasti ja astelin sitten ulos pentutarhasta.
Annoin katseeeni kiertää leirissä, kunnes lopulta kohautin lapojani ja syöksyin aukion halki ulos leiristä.
Tassun pohjani hakkasivat maata kovaan ääneen ja tuuli siveli turkkiani viileästi.
Levitin kasvoilleni hymyn ja loikin nopeammin eteen päin.
Vauhtini oli niin nopea, että paksu turkkini näytti liehuvan takana päin.
Virneeni leveni ja hyppäsin erästä puuta vasten.
Sitten koukistin jalkojani ja ponnahdin takaisin maahan.
Lumi pöllähti allani korkealle ilmaan.
"Täältä monet hakevat rauhaa" sanoin ääneen ja piiskasin ilmaa hännälläni.
"Kuten minäkin" kuulin jonkun sanovan lumi pilven keskeltä.
Säpsähdin ja jäin paikoilleni odottamaan sumun hälvenemistä.
Kun lumi oli tasoittunut maan pinnalle, erotin valkomustan naaraan.
"Koivuhäntä!" älähdin ja katsoin hölmistyneenä kumppaniani.
"Sinunhan piti olla pentutarhassa" sanoin sitten.
Naaras naurahti ja ilmoitti "Villisielu otti pennut, sillä halusin lähteä mukaasi"
Vääntelehdin hetken paikoillani, kunnes loppujen lopuksi sanoin "Hyvä on, olin tosin vain harjoittamassa taitojani vaikka olenkin kokenut"
Koibuhäntä nyökkäsi ja kääntyi suuntaan johon minäkin lähdin astelemaan.
//Koivu
koivuhäntä
"Mennäänkö metsästämään?" kysyin Tundratuulelta. Olimme juuri lähteneet pentutarhasta.
"Käyhän se minulle." Harmaa kolli nuolaisi tassuaan pari kertaa ja lähti sitten juoksemaan ulos leiristä. *Taas hän otti etumatkaa.* Naurahdin itsekseni ja päätin tällä kertaa yllättää hänet. Olimme tottuneet juoksemaan kilpaa leiristä ulos, mutta nyt jäin paikoilleni istumaan ja katsoin kuinka Tundratuuli katosi leirin uloskäyntitunneliin. Sitten lähdin hänen peräänsä, tarkoituksenani vakoilla häntä. Seurasin Tundratuulen hajua ja piilouduin pensaikon suojiin nähdessäni hänet. Kumppanini katseli ympärilleen kummissaan.
"Koivuhäntä? Minne sinä katosit?" Tundratuuli kysyi ja tähyili ympärilleen. Kun vastausta ei kuulunut hän tassutti hiljaa lähemmäksi piilopaikkaani ja leirin sisäänkäyntiä.
"Koivuhäntä!" Tundratuuli huusi uudestaan. Kolli pysähtyi hetkeksi ja lähti sitten takaisin leiriinpäin. *Pian hän tulee kohdalleni,* ajattelin ja loin mielessäni hauskan suunnitelman. Sitten Tundratuuli asteli piilopaikkani kohdalle. Hyppäsin hänen kimppuunsa ja kaadoin hänet hankeen leikkisästi.
"Mrrau!" huudahdin ja läpsäisin häntä hellästi korvalliselle.
"Senkin! Luulin että sinulle oli käynyt jotain," Tundratuuli maukui ja naurahti. Kaaduin itsekin lumeen ja Tundratuuli lennätti tassullaan lunta päälleni.
//Tundratuuli? (En sit ehi taaskaan paljoo kirjotella.)
Tundratuuli 07.01.2014
Hymyilin Koivuhännälle ja maukaisin "Tästä saat!"
Naaras nauroi ja vastasi samalla mitalla.
Lumi pölähti naamalleni ja puhalsin sitä maahan.
"Hih, palataanko kobta leiriin?" Kumppanini kysyi heleästi.
"Umh...hyvä on" vastasin ja pyyhkäisin hännällläni lunta pois selkäni päältä.
Koivuhäntä väräytti korviaan, niin että lunta tippui hänen pää laeltaan.
Hymyilin ja lähdin Koivuhännän kanssa kohti leiriä.
Askeleemme painuivat lumeen ja jättivät hankeen huvittavat tassun jäljet.
Katselin eteen päin tiiviisti ja huomasin, että alkoi sataa lunta.
"Lisää lunta" Koivuhäntä totesi ja huotaisi ilmaa hännällään.
Nyökkäsin ja ilmoitin "Huomasin kyllä"
Jatkoimme jonkin aikaa matkaa lumen sataessa
//Koivu, pätkish x3
Koivuhäntä 09.01.2014
Oli kulunut neljä auringonnousua siitä, kun olin yllättänyt Tundratuulen metsällä ja olimme painineet leikkimielisesti lumessa. Tassutin leiriä kohti muiden aamupartioon kuuluvien joukossa. Partiota johti Kivihammas ja vierelläni tassuttava Ruskokarva haisteli yhä ilmaa tarkasti. Partion hännillä kulkeva Kalatassu käveli rauhassa ja näytti vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Pian saavuimme leiriin. Kivihammas ja Ruskokarva lähtivät yhdessä riistakasan suuntaan ja Kalatassu pujahti oppilaiden pesään. Jäin istumaan yksin paikoilleni ja mietin mitä tekisin seuraavaksi. Etsin katseellani Tundratuulta, mutten nähnyt häntä missään.
"Hei," kuulin jonkun maukuvan takaani ja hätkähdin. Käännyin ja näin Liskotassun istumassa vierelläni.
"Liskotassu! Säikäytit minut!" naukaisin veljelleni ja hän naurahti.
"Anteeksi. Ei ollut tarkoitus pelästyttää," veljeni maukui.
"Ei se mitään. Oliko sinulla jotain erityistä asiaa?" kysyin ja kallistin hieman päätäni.
"Ei... Tai no itseasiassa oli..." Liskotassu takelteli.
"Niin?" kysyin.
"Kielotassu haluaisi nimittäin sopia kanssasi," veljeni maukaisi. *Sopia? Sopia! Luuleeko Kielotassu tosiaan, että menneet voisi unohtaa noin vain?!*
"Miksi ihmeessä?" kysyin kummissani.
"Miksei? Teillähän on ollut riitaa jo kauan... Eikö olisi jo oikea aika sopia?" Liskotassu kysyi varovasti. Tunsin kuinka niskakarvani alkoivat pörhistyä. *En sovi riitaani sen hiirenaivon kanssa kaiken tämän jälkeen! Miksi hän edes yhtäkkiä haluaa sopia?*
"Luuletko oikeasti että sovimme hänen kanssaan kaiken sen jälkeen? Hänhän oli aikeissa tappaa Koivuhännän!" kuului tuttu ääni takaamme. Tundratuuli asteli viereeni ja upotti kyntensä lumeen. Kumppanini oli lausunut ajatukseni ääneen.
"Kielotassu ei yrittänyt tappaa Koivuhäntää! Hän ei ikinä tekisi mitään sellaista," veljeni puolusti ja hänenkin karvansa alkoivat pikkuhiljaa nousta. Tundratuuli katsoi Liskotassua varoittavasti, epäileväinen ilme kasvoillaan.
"Ei vai? Mistäs sinä sen tiedät?" kumppanini sihahti karvat pystyssä.
"Satun olemaan hänen ystävänsä, ja tunnen hänet varsin hyvin," Liskotassu maukui tyynesti.
"No etpä kuitenkaan sattunut olemaan paikalla silloin, kun Kielotassu hyökkäsi Koivuhännän kimppuun!" Tundratuuli sihisi. *Kumpikin heistä on tavallaan oikeassa*, ajattelin ja huokaisin syvään.
"Lopettakaa nyt jo!" nau´uin kireästi. Katsoin vuorotellen kumpaakin hiljentynyttä kollia. Lopulta veljeni maukui katsoen minuun anovasti:
"Koivuhäntä... Ettekö te nyt vaan voisi sopia?" Tundratuuli nosti katseensa ja oli aikeissaan sanoa jotain, mutta asetin häntäni hellästi hänen kuononsa eteen. *En tahdo että he riitelevät keskenään.*
"Liskotassu, olen pahoillani. Meillä ei ole mitään hyvää syytä sopia Kielotassun kanssa," naukaisin ja käännyin ympäri. Viitoin hännälläni Tundratuulelle merkin seurata. Tundratuuli loi vielä viimeisen varoittavan katseen veljeeni ja seurasi sitten minua sotureiden pesän vierelle. Katsoin kuinka Kielotassu tuli oppilaiden pesästä Liskotassun luo.
"No? Mitä he sanoivat?" kuulin juuri ja juuri Kielotassun äänen.
"Eivät he halua sopia kanssasi," veljeni vastasin apeana. He juttelivat vielä hetken, mutten saanut enää selvää heidän puheistaan. Sitten he katosivat oppilaiden pesään.
"Menen lepäämään. Tuletko?" Tundratuuli kysyi. Nyökkäsin ja menimme sisään sotureiden pesään.
"Kenen puolella Liskotassu oikein on?" kumppanini kysyi asetuttuamme makuulle. Kohautin lapojani.
"Ei luultavasti kummankaan," nau´uin, vaikka toivoin että hän olisi ennemmin minun puolellani.
"... Siskonsa vai ystävänsä?" Tundratuuli jatkoi, kun ei olisi kuullutkaan mitä sanoin.
"Eikö se ole istestään selvää, että hänen pitäisi olla sinun puolellasi?" Tundratuuli kysyi kun en vastannut.
"Onhan se... Mutta pelkään että..." aloitin ja minua puistatti jo pelkästään asian ajattelu.
"Mitä?" kumppanini hoputti ja kohtasin hänen huolestuneen katseensa.
"Pelkäänpä että... Tai siis... mitä jos Kielotassu onkin Liskotassulle enemmän kuin pelkkä ystävä?" kysyin ja pelkäsin totuutta. *Jos niin on, olen tavallaan menettänyt veljeni!* Tundratuulen silmät laajenivat järkytyksestä.
"Sehän olisi kauheaa!" kolli maukui ja näytti itsekin tajuavan asian olevan todennäköisesti totta. Olimme hetken hiljaa.
"Kumman sinä valitsisit?.. Minut vai veljesi?" Tundratuuli kysyi lopulta.
Minun ei tarvinnut ajatellaa kauaakaan mitä vastaisin.
"Sinut tietenkin!" naukaisin ja nuolaisin kumppanini korvaa. Tundratuuli hymyili minulle.
"Tundratuuli, tiedäthän, että kukaan muu ei ole minulle yhtä tärkeä kuin sinä," kuiskasin.
"Eikä minulle kukaan ole yhtä tärkeä kuin sinä," kumppanini maukui hiljaa.
//Tundratuuli?? ;3
Tundratuuli 18.01.2014
Loikin ulos leiristä Koivuhännän ja Aurinkoiskun edellä.
"No niin, oletteko valmiit kierrokselle?" kysyin huvittunut virne kasvoillani.
"En tietenkään, tomppeli!" Aurinkoisku virnuili.
Pudistelin päätäni naurahtaen ja maukaisin "mentiin sitten"
Koivuhäntä rynnisti eteenpäin ja Aurinkoisku viiletti hänen perässään häntä sojottaen takana päin.
Juoksin naaraiden edellä kohti Jokiklaanin rajaa ja pidin askeleeni tasaisina.
Metsä tuntui normaalilta ja rauhalliselta, mutta jokin silti vaivasi minua.
*Kaikki vaikuttaa aivan normaalilta...kaikki ovat kunnossa eikä muiden klaanien kissoista ole tietoakaan* pähkäili. ja olin jatkamassa pohdintaani, mutta kuulinkin naaraan äänen.
"kuuletteko tuota?" Koivuhäntä kysyi hidastaen vauhtiaan.
Pysähdyin ja kohotin päätäni, samoin teki Aurinkoisku joka oli pysähtynyt kumppanini vierelle.
Vilkaisin naaraita ja kysyin "mitä...en kuule mitään?"
Koivuhäntä kuitenkin pysyi järklymättä paikoillaan ja maukui "odota nyt hetki!"
Huokaisin ja asetuin istumaan alas, valmiina kuuntelemaan ympäristöäni.
Ja tosiaankin, joen toiselta puolelta kuului ulvahduksia.
Häristin korviani ja maukaisin "Nyt kuulen, se ei varmaankaan ole tärkeää"
Kumppanini pudisti päätään ja sihahti "Tundratuuli, mene katsomaan!"
"En varmana mene, se on jokiklaanin reviiriä!" väitin vastaan ja nousin seisomaan.
"Älä viitsi olla hiiren aivoinen" Aurinkoiskukin tiuskaisi ja nyökäytti päätään kohti Joen toista rantaa.
"No hyvä on sitten" sanoin siristäen silmiäni ja luimistaen korviani.
"mutta muistakaa, etten viivy kauaa sillä meidän piti käydä vain tarkistamassa rajat!" jatkoin ja astelin varoen joen yli.
Klaani toverini jäivät odottavina toiselle puolelle.
Suuntasin korvani eteen päin ja pakottauduin nelistämään ulvonnan suuntaan.
Pian saavuin aukiolle jolla näen tutun Jokiklaanin naaraan sekä vieraan kollin.
Suurikokoinen valkea kolli painoi Jokiklaanin soturin, pajunkissan maata vasten.
En jäänyt kyselemän tyhmiä, vaan syöksyin vaistomaisesti Valkoisen erakon kimppuu .
Pajunkissa henkäisi kauhusta kun huomasi että tyrkkäsi kollin nurin ja sähisin naaraalle "mene. varoita klaaniasi!"
Pajunkissa nyökkäsi kauhuissaan ja lähti täyttä vauhtia leiriä kohti.
Sitten siirsin katseeni takaisin kohti erakkoa ja murisin korvat luimussa.
Hän vastasi samalla tavalla ja nousi ripeästi ylös sähisten hurjasti.
Loikkasin korkealle ilmaan ja raastpin kynsilläni kollin kylkeä.
Siihen syntyi valtaisa verinen lovi.
Erakko rääkäisi kauhuissaan ja ravisti minut kauemmas.
Päästin syvältä kurkustani kumeaa murinaa ja sinkosin itseni jälleen kollia kohti.
Upotin hampaani tämän niskaan ja heitin puun runkoa päin kaikella voimalla mitä kehostani lähti.
Valkoinen karvakasa iskeytyi runkoa vasten ja jäi huohottaen maahan.
Katsoin häntä silmät sirillään ja paljastin terävät hampaani.
Hän sähisi takaisin ja kampesi itsensä ylös vaivalloisesti.
Sitten takkuinen erakko loikkasi selkääni ja repäisi korvastani palasen irti.
Ulvahdin kivusta ja heittäydyin selälleni maahan, niin että vastustajani liiskautui hankeen.
"päästä minut!" hän kähisi kasvot veressä.
Työnsin pääni lähes hänen kasvoihinsa kiinni ja ärisin "jos tapaan sinut toiste niin tähtiklaani saa ottaa sinut vastaan!"
Valkea kolli väisti katsettani ja luikki pensaikkoon.
Katselin hetken hänen peräänsä ja lähdin sitten nilkuttamaan takaisin naaraiden luokse.
Kun ilmestyin joen törmälle kuulin Aurinkoiskun huutavan kauhistuneen "Tundratuuli, mitä tapahtui!!"
Irvistin raivoissani ja murisin "Miltä näyttää, juuri nyt en ole kovin hyvässä kunnossa kertoekseni!"
"Rauhoittukaa nyt Tähtiklaani sentään, Aurinkoisku auta minua viemään hänet taipaleenalun luokse" Koivuhäntä puuttui puheeseen.
Hänen äänensä oli myös kauhistunut, mutta samalla tyyni.
Tuhahdin ja annoin naaraisen auttaa minut leiriin.
//Koivuhäntä?
Tundratuuli 31.12.2013
Murahdin jotain epä määräistä ja kävin makuulle omalle pedilleni.
Pöyhin sitä jonkin aikaa kynsilläni, kunnes lopulta olin tyytyväinen ja laskin pääni alas.
Sitten vilkaisin Koivuhäntää ja sanoin "Hyvää yötä"
Hetken oli hiljaista, lunnes lopulta kuului vaimea vastaus "Öitä, tundratuuli...."
Hymyilin itsekseni, ja nukahdin pian.
Aamun kajastaessa raotin silmiäni, ja huomasin että pesä oli tyhjillään.
Kaikki olivat ilmeisesti jo loikkineet omin puuhiinsa.
Venytin etutassujani pitkään ja haukottelin sitten "Mrrraauuh"
Koivuhäntä heräsi ääneeni ja kysyi "O-onko jo aamu?"
Naurahdin ja vastasin "Miltäs näyttää, ei nyt ainakaan yö ole"
Naaras virnisti ja läimäytti minua tassullaan korvan taakse.
Sitten ja sanoi huvittuneena "Kunhan kysyin"
Nyökäytin päätäni ja hymyilin.
"Noh, lähdetäänkö nyt. Lakkatähti ei ilahdu jos huomaa että vetelehdin kaiket päivät?" kysyin katsoen Koivuhäntää.
Hän nyökkäsi ja sanoi kuitenkin "Mutta. ethän sinä....vetelehdi"
Purskahdin nauruun ja ilmoitin naurun lomasta "En niin, mutta Lakkatähti saattaa luulla että teen niin jos en valmista Aamupartiota lähtöön"
"Ai" Koivuhäntä töksäytti nopeasti ja asteli ulos vierelläni.
//Koivu? :3
Koivuhäntä
Aurinkohuipun hetki oli jo mennyt ja istuin riistakasan äärellä syömässä laihaa jänistä Tundratuulen kanssa. Sitten muistin että tänään olisi kokoontuminen.
"Ainiin!" naukaisin innostuneena.
"Mitä?" Tundratuuli kysyi ja kallisti päätään.
"Tänään on kokoontuminen!" naukaisin, mutta sitten innostukseni haihtui.
"Niinpä taitaa olla," varapäällikkö maukui. "Onko jokin vialla?" hän kysyi nähtyään ilmeeni ja huokaisin.
"En välttämättä pääse mukaan. Sinä nyt ainakin pääset, olethan sentään varapäällikkö."
"Mutta pakkohan sinunkin on päästä!" Tundratuuli maukui ja laski häntänsä lavalleni. "Voin ehdottaa sitä Lakkatähdelle. Sitäpaitsi, ethän sinä ole vielä edes kysynyt asiaa häneltä. Minäkin tahtoisin sinut mukaan," kumppanini jatkoi.
"Totta. Mennään kysymään heti!" Riemastuin ja lähdin nelistämään kohti päällikön pesää Tundratuuli perässäni. Kun saavuimme pesän suulle vaihoin pikaisen katseen Tundratuulen kanssa ja hän nyökkäsi.
"Saako tulla sisään?" kysyin ja kurkistin varovasti pesään.
"Kuka siellä?" kuului päällikön ääni jostain nurkasta.
"Koivuhäntä ja Tundratuuli," Tundratuuli maukui ja oli astumaisillaan sisään jo ennen kuin Lakkatähti vastasi.
"Tulkaa vain." Tassutimme nurkkaan, jossa päällikkö istui sammalvuoteellaan odottamassa.
"Niin?" Lakkatähti kysyi.
"Tulin vain kysymään että pääsenkö kokoontumiseen?" naukaisin pystymättä peittelemään äänestäni kuuluvaa intoa. Halusin välttämättä päästä kokoontumiseen.
"En voi vielä luvata mitään, mutta harkitsen asiaa," Lakkatähti naukui ja nyökkäsi.
"Kiitos," nau´uin ja kumarsin kohteliaasti. Sitten astuin taaksepäin ja Lakkatähti käänsi katseensa puolestaan Tundratuuleen.
"Oliko teillä vielä jotain muuta asiaa?" päällikkö kysyi.
"Ei oikeastaan," Tundratuuli maukui.
"Hyvä on. Tundratuuli, jäisitkö vielä hetkeksi juttelemaan kanssani? Koivuhäntä, voit poistua." Nyökkäsin ja poistuin päällikön pesästä. Jäin odottamaan Tundratuulta parin hännänmitan päähän päällikön pesästä. Pian kumppanini jo tulikin.
"Mitäs nyt tehdään?" kysyin.
"Mentäisiinkö vaikka metsästämään?" Tundratuuli ehdotti ja vilkaisi pikaisesti pientä tuoresaaliskasaa, jossa oli vain pieni hiiri, orava ja laiha jäniksen rääpäle.
"Mennään vain," vastasin ja loin kumppaniini katseen pilke silmäkulmassani. Tundratuuli vastasi katseeseeni ja samaan aikaan me ryntäsimme tapamme mukaan kilpaa ulos leiristä. Tällä kertaa Tunratuuli oli nopeampi, sillä minusta oli tullut hieman varovaisempi sen jälkeen kun olin meinannut pudota rotkoon. Jarrutimme pienen pensaikon kohdalla ja aloin haistella ilmaa. Raotin hieman suutani ja sieraimiini kantautui hiiren tuoksu. Tundratuulikin oli haistanut jotain, sillä hän lähti vastakkaiseen suuntaan. Hiivin hiljaa pensaiden suojassa ja matalana hangessa. Pian näin pienen ja laihan ruskean hiiren pensaiden suojissa. Hiivin vielä lähemmäksi ja hyppäsin hiiren kimppuun. Tapoin sen nopealla puraisulla kaulaan ja tassutin sitten paikkaan jossa erkanimme ja jossa Tundratuuli jo odotti varpunen hampaissaan. Sekin oli laiha, mutta vähäinenkin riista oli tarpeen lehtikadon aikana.
"Mennään leiriin," Tundratuuli maukui ja tassutimme hiljakseen leiriä kohti turkit toisiaan hipoen. *Toivottavasti pääsen kokoontumiseen,* ajattelin, kun huomasin auringon alkavan jo laskea. Lunta satoi kevyesti maahan ja astelimme leiriin. Laskimme saaliit riistakasaan ja jäimme istumaan hiljaa leirin keskiaukiolle. Aurinko laski ja loi viimeisimpiä punertavia säteitään leiriin, samaan aikaan kun lunta satoi hiljalleen taivaalta.
"Kaunista," naukaisin hiljaa ja loin katseeni taivaalle.
"Niin olet sinäkin," Tundratuuli maukui. Kehräsin ja puskin kollia. Pikkuhiljaa soturit alkoivat kokoontua leirin keskiaukiolle oottamaan lähtöä. Istuin Tundratuulen vierellä ja pian ensimmäiset Tähtiklaanin soturit alkoivat ilmestyä taivaalle. Lakkatähti tuli ulos pesästään, loikkasi suurkivelle ja aloitti kertomalla ketkä pääsisivät kokoontumiseen. Odotin täpinöissäni milloin hän sanoisi nimeni, sillä olin melko varma että pääsisin mukaan.
//Tundratuuli?.. Kokoontuminen! Jehuuu! ;D
Koivuhäntä 01.01.2014
Oli kulunut kaksi auringonnousua kokoontumisesta. (//Jota ei varmaan oikeesti ollukaan.//) Olin metsästämässä, tällä kertaa yksin, sillä Tundratuulella oli ollut muita varapäällikön velvollisuuksia hoidettavanaan. Tähän mennessä olin saanut jäniksen, jonka olin haudannut lumeen erään tietyn pensaan taakse. Kahlasin hangessa etsien riistan tuoksuja. Pian haistoin myyrän ja hiivin hajua kohti. Painauduin vaanimisasentoon ja näin pienen jyrsiän parin hännänmitan päässä minusta.
Nappasin sen nopeasti ja viimeistelin sen nopealla puraisulla. Päätin palata leiriin. Minun täytyisi kuitenkin hakea jäniskin matkalla.
Leiriin saavuttuani Tundratuuli loikki minua vastaan.
"Tulithan sinä vihdoin!" kumppanini maukui. Kehräsin ja pudotin saaliini tuoresaaliskasaan.
"Mennäänkö lepäämään? Minä en ainakaan jaksa tehdä enää mitään erikoista," nau´uin ja haukottelin. Tundratuuli mietti hetken, kunnes sanoi:
"Mennään vain. Minun täytyisi kuitenkin käydä ensin katsomassa pentuja."
"Mennään yhdessä," naukaisin ja lähdimme tassuttamaan kohti pentutarhaa.
Kun saavuimme pentutarhaan, näin Bellin pentujen painivan leikkisästi keskenään ja Vapaudenlento katseli heitä huvittuneena.
"Kuinka pennut voivat?" Tundratuuli kysyi.
"Ne voivat loistavasti," valkoinen kuningatar vastasi. Vapaudenlennolla oli omiakin pentuja hoidettavana, mutta kokenut kuningatar näytti pärjäävän hyvin useankin pennun kanssa.
"Hyvä." Tundratuuli käveli pentujen luokse ja jäi katselemaan heidän leikkiään. Annoin katseeni kiertää pentutarhassa: Pesän vastakkaisessa reunassa makasivat Mahlahenki ja Villisielu, hännänmitan päässä heistä makasi Raitapilvi pentuineen, ketunmitan päässä Raitapilvestä makasi Hallamyrsky Ruskalehti vierellään. Viimeisenä käänsin katseeni pentutarhan perällä makaavaan kuningattareen ja huomasin hänen itkevän. *Naalinhäntä parka!* ajattelin tunnistaessani Nokkosmielen kumppanin. Vaalea kuningatar näytti surevan edelleen kumppaninsa kuolemaa. Naalinhännän ainoa pentu Harmaapentu vikisi hänen vatsallaan. Sitten Naalinhäntä hätkähti hämmästyneenä ja katsoi pentuaan tarkemmin. Yritin nähdä Harmaapennun tarkemmin, mutta en ymmärtänyt miksi naaras oli niin riemastuneen näköinen.
"Harmaapennun silmät aukesivat!" Naalinhäntä huuahti ja tassutin hänen luokseen.
"Sehän on hienoa," Vapaudenlento naukui.
"Minkäs ikäinen Harmaapentu nyt onkaan?" kysyin Naalinhännältä.
"Muutaman päivän... En muista tarkalleen, mutta luulisin että noin kahdeksan päivää." Valkea naaras nuoli pentunsa päätä hellästi.
Harmaapentu katseli ympärulleen ihmeissään ja silmät selällään.
"Koivuhäntä," kuulin Tundratuulen kutsuvan minua ja käännyin.
"Mennäänkö nyt?" Nyökkäsin ja lähdin Tunratuulen perässä kohti sotureiden pesää. Käperryin sammalvuoteelleni Tundratuulen viereen. Suljin silmäni ja nukahdin hetkessä.
//Tundra?
Tundratuuli 02.01.2014
Raotin silmiäni hitaasti ja oäästin suustani valtaisan haukotuksen.
Sitten pakottauduin istumaan ja nuolaisin muutaman kerran uneliaana rintaani.
Koivuhäntä käänsi kylkeään ja sanoi hiljaa "Tundratuuli..."
Siirsin katseeni naaraaseen ja kysyin "Niin, kerro vain?"
Hän kääntyi jälleen, niin että hänen kasvonsa olivat minua kohti ja maukui "Menetkö jonnekkin?"
Mietin hetken kunnes tokaisin "Järjestän aamupartion ja käyn sitten vilkaisemassa pentuja, he ovat muutaman kuun kuluttua oppilas ikäisiä"
Koivuhäntä nyökäytti päätään ja nousi itsekkin istumaan haja mielisenä.
"Voisin mennä pentutarhaan edeltä..." naaras mutisi ja lähti astelemaan ulos.
Huokaisin ja nousin tassuilleni, sitten nelistin ulos pesästä ja näin pian ohitseni astelevan Harmaakuonon.
"Harmaakuono" sanoin pysäyttävällä äänellä.
Soturi pysähtyi nopeasti ja kääntyi minun puoleeni.
"Lähtisitkö partioon Heinähengen ja Ruskalehden kanssa?" kysyin, vaikka se olikin oikeammin sanottuna käsky.
Kolli nyökkäsi ja lähti hakemaan muita.
Heilautin häntääni tyytyväisenä ja vetäisin itseni pentutarhan suuntaan.
Astuin sisään ja näin Koivuhännän joka paini parhaillaan Aaltopennun kanssa.
Loikin kumppanini luokse ja sanoin "Hei, aamupartion järjestys sujui nopeasti"
Naaras kohotti katseensa pennusta ja naukui "Vai niin, minä puolestani tutustuin lähemmin pentuihin"
Hymyilin ja asetuin istumaan Koivuhännän viereen.
Olin juuri sanomassa jotain, mutta katseeni kiinnittyikin Ruskalehteen joka istui Hallamyrskyn vierellä.
"Odota" töksäytin Valkomustalle naaraalle joka nyökkäsi ja jäi telmimään pikkuisen pennun kanssa.
Hyppelin Ruskalehden luokse ja rykäisin kurkkuni suoraksi.
Kolli käänsi nopeasti katseensa minuun ja kallisti päätään kysyvästi.
"Lähtisitkö aamupartioon Heinähengen ja Harmaakuonon kanssa? Ymmärrän toki jos Hallamyrsky tahtoo sinun jäävän, mutta sinusta olisi hyötyä muiden kannalta"
Ruskalehti näytti miettivältä, kunnes käänsi katseensa Hallamyrskyyn.
//Halla, tai Ruska? :3
Ruskalehti
//Halla, saat tästä sitten jatkaa!
"Hyvä on, minä menen. Haluan, että kumppanini ja pentuni saavat ruokaa, samoin muut klaanin jäsenet." nau'uin lopulta.
"Hyvä." Tundratuuli naukui ja siirtyi Koivuhännän ja Aaltopennun luo. Nuolaisin kumppaniani poskeen ja heilautin häntääni hyvästeiksi. Heinähenki ja Harmaakuono odottivat minua ulolkosalla. Nyökkäsin heille tervehdykseksi. Harmaakuono lähti Jokiklaanin rajaa kohti. Heinähenki loikkasi yhtäkkiä pensaan taakse. Tajusin nopeasti naaraan aikeet ja loikkasin naaraan perään Harmaakuono kannoillani. Naaras juoksi jo nummella kovaa vauhtia saavuttaen jänistä. Ehdin nähdä kuin vilauksen naaraasta ja sitten hän jo tuli luoksemme jänistä raahaten.
"Thässä thämä nhyt on." hän mumisi jänis suussaan.
"Tarkoitatko, että 'tässä tämä nyt on' vai?" Harmaakuono härnäsi Heinähenkeä. Naaras loi tympääntyneen ilmeen kollille.
"No, etsitäänhän me kollitkin jotain kotiin viemisiä, emmekä jää naaraita huonommiksi." naukaisin virnistäen. Harmaakuono nyökkäsi ja niin säntäsimme pensaisiin Heinähengen jäädessä paikalla tyypertyneenä. Haistoin pian jäniksen ja samassa jahtasin laihaa mutta suurta jänistä. Kannoin jäniksen Heinähengen ja Harmaakuonon luo.
"Tulithan sinä! Luulin, että jänis raateli sinut." Harmaakuono vitsaili.
"Se repi minulta silmät päästä." vastasin leikilläni. "Palataan nyt leiriin."
//Halla?
Koivuhäntä
Istuin Tundratuulen vierellä ruumiiden ääressä suremassa Tähtiklaaniin liittyneitä kissoja. Eniten näyttivät surevan Hallamyrsky, Viimatassu ja toisella puolellani istuva Naalinhäntä. Lähes kaikki tuuliklaanilaiset olivat valvoneet koko yön ja aamu alkoi sarastaa. Lakkatähti nousi ylös ja venytteli.
"Hyvästelkää heidät nyt. Klaaninvanhimmat saavat haudata heidät," päällikkö naukui ja kissat jättivät hiljaisia hyvästejä. Tassutin ensiksi Nokkosmielen ruumiin luo ja kuisasin hänen korvaansa: "Olit minulle joskus hyvä ystävä ja kaikin puolin uskollinen soturi... Hyvästi."
Sitten siirryin Varpustassun luo.
"Anna anteeksi... Minun olisi pitänyt varoittaa sinua ja ehtiä ajoissa luoksesi, niin mitään ei olisi käynyt. Toivon että tapaamme vielä joskus," kuiskasin ja painoin kuononi hetkeksi nuoren kollin lapaan.
Viimeisenä jätin pikaiset hyvästit Hallamyrskyn naaraspennulle ja siirryin sivummalle. Tundratuuli tuli luokseni.
"Voit tulla aamupartioon kanssani jos tahdot," kolli maukui ja katsoi minua kysyvästi.
"Hyvä on," naukaisin ja odotin että Tundratuuli hakisi muut partioon lähtevät soturit.
Oli aurinkohuipun hetki ja olimme Tundratuulen kanssa päättäneet lähteä metsälle. Juoksimme kilpaa eteenpäin ja jarrutimme saavuttuamme ukkospolun reunalla olevien pensaiden luo. Huokaisin kun muistin kuinka olin nähnyt Varpustassun ruumiin ukkospolun reunalla.
"Juostaan kilpaa tuonne toiselle puolelle," ehdotin Tundratuulelle.
"Sopiihan se," kumppanini maukui pilke silmäkulmassaan ja otti varaslähdön. Pinkaisin heti hänen peräänsä. Ukkospolku jäi kauas taakse kun viiletimme kohti vastakkaista rajaa reviirillämme. *Ainiin! Siellä on joki ja putous.* muistin, mutta tiesin että pystyisimme jarruttamaan ajoissa. Tundratuuli oli yhä edelläni, mutta saavutin häntä pikku hiljaa.
Vihdoin ohitin kollin ja huikkasin samalla:
"Muista sitten pysähtyä ennen rotkoa!"
"Muistan, muistan!" kolli vastasi. Tundratuuli oli jäänyt reilusti jälkeen ja olin pian rotkon reunalla.
"Mrrauu! Voitinpas!" ulvahdin voitonriemuisena ja jarrutin. Lumi jalkojeni alla muuttui kuitenkin jääksi, ja jäin luikumaan kohti rotkoa.
*Ei! Tähtiklaani, älä anna minun kuolla kuten Nokkosmieli!* rukoilin mielessäni. Tiesin kuinka pitkä pudotus jokeen olisi ja vesi olisi varmasi jääkylmää.
"Ei!" kuulin Tundratuulen ulvaisevan jostakin takaani. Kumppanini oli kuitenkin yhä liian kaukana tehdäkseen mitään. Yritin jarruttaa kynsilläni, mutta turhaan. Liu´uin rotkon reunalle ja pian en tuntenut enää maata tassujeni alla. Suljin silmäni ja valmistauduin kuolemaan. Tunsin kuitenkin kuinka hampaat tarttuivat tukevasti niskaani ja vetivät minut ylös. Tundratuuli laski minut lumiselle maalle ja olimme hetken hiljaa.
"Kiitos... En voi koskaan kiittää sinua tarpeeksi. Pelastit henkeni jo toistamiseen," naukaisin hiljaa ja nojauduin Tundratuulta vasten.
//Tundra?
Tundratuuli 28.12.2013
"ei kestä kiittää, olet kumppanini ja teen mitä vain sinun vuoksesi" vastasin kehräten.
Koivuhäntä sipaisi hännällään kylkeäni ja kuiskasi "Onneksi tutustuin sinuun paremmin..."
Naurahdin ja käännyin ympäri.
naaras nyökäytti päätään minua kohti ja asteli vierelleni.
"Yksi asia sinun on kuitenkin luvattava minulle" sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen.
Koivuhäntä vilkaisi minua ja kysyi "Niin mitä?"
"Älä koskaan jätä minua...olen saanut tuntea jo yhden naaraan kuolevan silmieni edessä. Enkä tahdo että sinulle käy niin" mau'uin ja tunsin miten valko mustan naaraan turkki kosketti omaani.
"Mrrauh, en tietenkään" Hän vastasi hellästi ja hymyili.
Sitten nostin katsettani ja totesin "Meidän on pian palattava leiriin...ehdimme kuitenkin tehdä vielä jotain"
Koivuhäntä hymähti ja näytti miettivältä.
Pian hänen kasvoilleen levisi tuttu virne ja hän sanoi "Kuule Tundratuuli.."
"Mitä?" kysyin lyhyesti ja loin naaraaseen kysyvän silmäyksen.
"Muistatko kun silloin kerran seurasin sinua Bellin pesälle..." Koivuhäntä vihjaili.
Väräytin korviani ja naurahdin "Voi ei!!"
"Voi kyllä!" naaras vastasi ja säntäsi ukkospolun yli suunnaten Bellin pesää kohti.
Hän aikoi käydä Bellin pesällä...en vain tiennyt miksi.
Lähdin kuitenkin seuraamaan häntä ja pian saavuin naaraan rinnalle.
"Mitäs sinulle tapahtui, luulin että olet hituri?" Koivuhäntä kysyi.
Hymyilin ovelasti ja sanoin hiljentämättä vauhtiani "Säästelin voimiani edellisellä kerralla!"
Kumppanini ja minä juoksimme lumen pöllytessä tassujemme alla ja pian saavuimmekin edellisen naaraani pesälle.
Se sijaitsi tiheiden pensaiden keskellä joten sinne oli vaikeaa löytää.
"Mentiin" Koivuhäntä kuiskasi ja työntyi bellin pesään.
Nyökkäsin ja seurasin perässä.
Pesässä oli lämmintä ja haistoin yhä Bellin tuoksun...joka sekoittui vereen.
Luimistin korviani ja sihisin "Täällä on aloitettu taistelu...jonka päätteeksi Bell kuoli"
Koivuhäntä katsoi minua ymmärtäväisenä hetken, sitten hän maukui "En tullut kyllä sitä varten....vaan tätä"
Katselin kun naaras istui pesän pimeimpään nurkkaan ja alkoi toistella sanaa "Pilvi....Pilvi...Pilvi..."
Hämmennyin hieman ja kysyin "Mitä oikein teet?"
Naaras sulki silmänsä ja viittoi minua istumaan toiseen nurkkaan.
Kallistin päätäni ja hetken mietittyäni seurasin ohjeita ja asetuin vastakkaiseen varjoisaan nurkkaan.
Jonkin aikaa pesässä kuului vain "Bell....Pilvi...Bell....Pilvi..."
Kunnes yhtäkkiä kuului kaksi kirkasta naukaisua "Tundratuuli ja...Koivuhäntä"
Nostin katseeni ja näin Bellin sekä toisen vaalean naaraan.
"Tervehdys siskoni" Bell naukui ja hymyili Koivuhännälle.
Kumppanini vastasi Bellinnhymyyn mutta kysyi kuitenkin "Kuinka niin sisko?"
Bell naurahti ja kysyi "Etkö ymmärrä, Pilvi on emoni samoin kuin sinunkin. Silloin kun emo tapettiin, niin isä vei sinut ja veljemme klaaniin....minä jäin kuitenkin kostamaan Pilven puolesta. Myöhemmin tapasin Tundratuulen johon rakastuin syvästi. En kuitenkaan ehtinyt elää hänen kanssaan kuin muutaman kuun. Nyt olen sitten Tähtiklaanissa Emon kanssa"
Koivuhäntä näytti häkeltyneeltä, samoin minä.
Lopulta Pilvi otti puheen vuoron ja aloitti "......
//Koivu :3
Koivuhäntä
"Aivan. Myös minä ja Ahvenkarva tapasimme nuorina... Silloin kun olin vielä kulkukissa. Olen niin ylpeä teistä, pentuni," Pilvi naukui ja katsoi ensin Belliä ja sitten minua.
"Olen nähnyt jo kauan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiesin myös mitä teille kävisi ennen pitkää." Emoni jatkoi ja piirsi hännällään kaaren Bellistä minuun ja Tundratuuleen.
"Mutta emo," aloitin empien. "Mikset ole kertonut tästä ennen? Ja olitko sinä todella kulkukissa?"
"Voi Koivuhäntä... En voinut kertoa teille silloin. Kyllä olin, mutta kuulet siitä lisää myöhemmin," Pilvi naukui ja katsoi minua merkitsevästi. Hän yritti luultavasti vihjailla matkastani jotakin.
"Bell... Jos olisin tiennyt että olet siskoni.., minä..." aloitin, mutta Bell katsoi minua kiittävästi.
"Ei se mitään. Kiitos kaikesta sisko, kiitos että varoitit minua silloin ja kiitos että olit Tundratuulen tukena ja tulet aina olemaan," Bell naukui ja nuolaisi korvaani. Emoni räpäytti vielä silmiään minulle ja Tundratuulelle ja pian kaksi tähtivaloa hohtavaa kissaa olivat kadonneet.
Juuri kuin olimme poistumassa pensaasta, tunnistin emoni tuoksun ja kuului kuiskaus: "Olisi vielä yksi asia; Tundratuuli, pidä huolta Koivuhännästä, mutta jotkut asiat hänen on tehtävä yksin."
Kumppanini hätkähti ja loi minuun kysyvän katseen. Kohautin lapojani ja lähdimme kohti leiriä.
"En olisi ikinä keksinyt tuota, mutta sen tiesin että sinulla ja Bellillä on jotakin yhteistä", Tundratuuli maukui.
"Enpä minäkään olisi tuota arvannut!" henkäisin yhä hämilläni.
*Pitäisikö minun muuten kertoa Liskotassulle?* mietin, mutta sitten muistin ettei veljeni tuntenut Belliä. Kävellessämme leiriin Ahvenkarva tuli meitä vastaan.
"Menen nyt sinne Nelipuulle," isäni maukui hiljaa meidän kohdallamme niin ettei kukaan muu kuullut. Nyökkäsimme ja jatkoimme matkaamme kohti sotureiden pesää.
//Tundratuuli??
Tundratuuli
Astelimme Koivuhännän kanssa vierekkäin soturien pesälle.
Naaras loikki edeltä ja minä tulin hänen jälkeensä.
Istahdin omalle makuu sijalleni ja sanoin "Ei ihme että rakastuin sinuun..olet aivan kuin bell"
Koivuhäntä naurahti ja räpäytti silmiään.
Yhtäkkiä mieleeni muistuivat pennut.
"Hei, mutta sinähän olet silloin vähän niinkuin pentujen täti" totesin ja katsoin kumppaniani.
Hän mietti hetken kunnes nyökkäsi ja sanoi "Elikkä Pilvi on emoni, Bell siskoni, Pennut bellin ja Caesarin ja minä pentujen täti"
Heilauttelin häntääni ja vastasin "Aivan!"
Oli kummallista että ymmärsin asiat vasta nyt.
Olin juuri jatkamassa keskustelua Koivuhännän kanssa, mutta pesän suulle ilmestyikin kissan varjo.
"Mitä nyt?" mustavalkoinen naaras kysyi.
"Katso" sihahdin ja osoitin hännälläni pesän sisään käyntiä.
Nielaisimme kummatkin kuuluvasti kun tunnistimme kissan.
Kielotassu!!
"Mraaw, iltaa hiiren aivo!" oppilas virnuili ja loi Koivuhäntään pilkallisen katseen.
"Miksi hän tuli tänne?" vierelläni istuva naaras kuiskasi.
Kohautin lapojani ja pidin katseeni Kielotassussa.
Hänkin katsoi minua, silmät leiskuen.
"Mitä asiaa sinulla on?" murahdin ja nousin ylös.
Kielotassu tuhahti ja viilsi ilmaa hännällään.
"Tulin tapaamaan Sinua" hän ilmoitti painottaen viimeistä sanaa.
Vaihdoimme Kovuhännän kanssa nopeasti hämmentyneet katseet, kunnes lopulta rykäisin ja kehotin "Kerro sitten asiasi..nopeasti"
Oppilas siristi silmiään ja syöksyi minua kohti.
Sitten hän painoi minut maata vasten ja katsoi minua silmiin.
Häkellyin ja potkaisin nopeati oppilaan vatsaa.
Hän lennähti kauemmas, mutta juoksi pian jälleen minun kimppuuni.
"Päästä irti typerys!!" koivuhäntä huusi Kielotassulle ja pörhisti karvojaan.
"Enpä usko" naaras sähähti ja aivan yhtäkkiä ja kurottautui ylleni ja suuteli minua kiihkeästi.
Älähdin ja kiepsahdin ympäri, niin että minä vuorostani olin oppilaan päällä.
Painoin kynetni hänen vatsalleen uhkaavasti.
Silloin huomasin että Koivuhäntä menetti hermonsa.
Hänkin säntäsi luokseni ja puuttui kamppailuun.
//Koivu
Koivuhäntä 30.12.2013
Hyppäsin Kielotassun kimppuun. *Hän suuteli kummpaniani! Nyt minä kostan sen hänelle!* Tundratuuli irrotti otteensa oppilaasta kun minä hyökkäsin. Kielotassu oli varmasti suudellut häntä tahalleen, ärsyttääkseen minua. Läimäisin tassullani Kielotassua kasvoille. Kierimme sotureiden pesässä ja pian sain painettua oppilaan maata vasten.
"Häivy! En halua nähdä sinua enää koskaan!" sähähdin ja tönäisin Kielotassun etutassuillani pois sotureiden pesästä.
"Valittettavasti tulet vielä näkemään minut. Mutta turvaudu sinä vain tuohon ihanaan kumppaniisi!" naaras sihisi painottaen ´ihanaan´-sanaa ivallisesti.
"Ja muuten Tundratuuli, kuolasi haisee variksenruualle." Kielotassu kääntyi ja tassutti pois häntä pystyssä. Kuulin kuinka Tundratuuli murisi takanani ärtyneesti.
"Hänestä ei sitten pääse eroon millään!" kumppanini murahti.
"Siltä tuntuu. Mutta tuskin hän kauaa enää jaksaa meidän kimpussamme olla," nau´uin, vaikka en ollut itsekään varma asiasta.
"Mennään nyt nukkumaan, eikä ajatella mitään turhaa," nau´uin ja kävin makuulle.
"Kuten Kielotassua," Tundratuuli maukui.
"Niin."
//Tundratuuli? (Keksi jotain... ei välttämättä mitää ihmeellistä, jotain vaa.)
Varpustassu 26.12.2013
Olin vasta toista päivää oppilas, mutta siitä huolimatta päätin lähteä yksin leiristä. Ajattelin napata muutaman hiiren klaanille, koska tuoresaaliskasa ammotti tyhjyyttään. En edes ajatellut sitä etten osannut vielä metsästää. Nyt kuitenkin nelistin lumisessa metsässä ilmaa nuuhkien. Sitten kuonooni leijaili hiiren tuoksu. *Tuolla!* ,maukaisisin mielessäni itselleni ja hiivin kohti hiirtä.
Hiiri kuitenkin kuuli minut, koska se pakeni paikalta. Otin vauhtia ja syöksyi hiiren perään. Hiiri säntäsi kohti ukkospolua, enkä ymmärtänyt pysähtyä. Liu´uin jäisellä kivipinnalla ja kaaduin. Näin vain hiiren hännäpään katoavan vastakkaisen puolen metsikköön. Tuhahdin ja yritin nousta, mutta pysähdyin tuntiessani maan järisevän. "Mitä tämä on?" ,kysyin ääneen ja nostin päätäni, jotta selvittää syyn maan järinään.
Vedin kauhuissani henkeä nähdessäni minua kohti viilettävän kirkkaanvärisen hirviön enää ketunmitan päässä minusta. "Ei, ei!" ,ulvoin, ennen kun tunsin hirviöän iskeytyvän minuun.
Paiskauduin ukkospolun reunalle henkeäni haukkoen. Tunsin kipuaaltojen lävistävän minut ja näin vereni vuotavan lumeen. "Hyvä Tähtiklaani, ei!" ,mau´uin vaimeasti, "Älä anna minun kuolla nyt..."
Sitten ääneni vaimeni ja vaikeni lopulta kokonaan. Tunsin kohoavani korkeuksiin ja näin edessäni pilviä. Sitten tömähdin usvaiseen maahan ja näin monia kissoja, jotka katsoivat minua suojelevasti. *Olen Tähtiklaanissa!* ,ajattelin ja tunsin rauhan valtaavan minut.
//Joku tuuliklaanilainen vois löytää tän. Vaik Koivuhäntä ku se on tän mestari.
Ja en kirjoittele Tähtiklaanissa Varpustassulla.
Koivuhäntä
Katselin kuinka Tundratuuli järjesteli partioita. Komea harmaa kolli huomasi tuijotukseni ja käänsi katseensa hetkeksi minuun. Hymyilin hänelle ja räpäytin silmiäni hellästi. Tundratuuli vastasi hymyyni ja jatkoi partioiden tekoa. Minäkin havahduin ajatuksistani ja suuntasin kohti oppilaiden pesää. Olimme harjoitelleet Varpustassun kanssa vasta yhden päivän, ja tänään olisi toinen kerta. Ajattelin tutustua oppilaaseeni hieman paremmin ja päätin opettaa tänään häntä metsästämään.
Kurkistin oppilaiden pesään, mutta se oli tyhjä. *Käskin hänen odottaa minua!* ajattelin ja huokaisin syvään. En tiennyt minne oppilaani oli mennyt. Lähdin ulos leiristä ja tassutin kohti harjoitusaukiota.
"Varpustassu! Oletko täällä?" kutsuin oppilastani, mutta en kuullut muuta kuin harjoitusaukiolla taistelevien oppilaiden äänet. Samassa näin vieressäni olevan pensaan okaisiin tarttuneen punaruskean karvatukon ja haistoin oppilaani tuoksun. *Hän on kulkenut tästä vähänaikaa sitten.* Näin lumessa Varpustassun jalanjäljet ja lähdin seuraamaan niitä.
Pian lumeen painautuneet tassunjäljet johdattivat minua kohti ukkospolkua. Katsoin eteenpäin ja näin jotakin punertavaa aivan ukkospolun reunalla. Lähestyin sitä ja huomasin kauhukseni sen olevan lumessa makaava Varpustassu. *Ei! Ei, ei... Ei voi olla totta!* Juoksin oppilaani veristä ruumista kohti. Pääsin hänen luokseen ja kosketin nenälläni Varpustassun kylmää turkkia. Hänen kylkensä ei kohoillut ja kuolleen kissan löyhkä tunkeutui sieraimiini.
"Ei! Varpustassu... Tämä ei voi olla totta!" kuiskasin kauhusta kankeana ja kyyneleet valuivat poskillani. "Tähtiklaani, miksi annoit hänelle käydä näin?" kuiskasin ja katsoin pilvien peittämälle taivaalle. Sitten katsoin ukkospolkua ja oppilaani veristä ruumista. *Hirviö on varmasti ajanut hänen päältään,* ajattelin ja kuvittelin kuinka nuori kolli kävelisi ukkospolulla ja yhtäkkiä hirviö ajaisi häntä päin. Ravistelin päätäni ja kyyneleet lensivät veren peittämään lumeen. *Minun syytäni! Enkö opettanut hänelle, ettei ukkospolulle astuta kynnenpäälläkään?*
Raahasin Varpustassun ruumista leirin sisäänkäynnillä. Kun pääsin sisään leiriin, tunsin huolestuneet katseet niskassani. Jätin oppilaani ruumiin keskelle leiriä ja huomasin kissojen saapuvan hiljaa luokseni.
"Mitä tapahtui?" Kalatassu kysyi.
"Löysin hänet ukkospolun reunalta. Hirviö oli kai ajanut hänen päältään," vastasin ääni väristen. Tundratuuli tuli luokseni ja nuolaisi poskeani lohduttaakseen minua. Lakkatähti saapui pian kissajoukon luokse ja naukaisi hiljaa:
"Jätetään hänen ruumiinsa hetkeksi parantajan pesään ja pidetään valvojaiset sitten illemmalla ja yön yli." Nyökkäsin ja laahustin pää painuksissa kohti sotureiden pesää. Tundratuuli käveli vaiti vierelläni.
Pesässä lysähdin sammal vuoteelleni ja kumppanini istui vierelleni.
"Ymmärrän. Eikö Varpustassu ollutkin ensimmäinen oppilaasi?" Tundratuuli kysyi. Nyökkäsin ja kyynel valui vielä poskellani.
"Hän metsästää nyt Tähtiklaanin kanssa," nau´uin hiljaa. Eniten minua harmitti se, etten ollut saanut vielä edes tuntea oppilastani kovin hyvin. Nousin istumaan ja painoin pääni Tundratuulen lapaa vasten.
//Tundratuuli?(... Ja Kíli, miks Varpustassun piti kuolla jo nyt? D= )
Tundratuuli
Koivuhäntä painoi pään lapaani vasten ja kehräsi.
"Onneksi en ole menettänyt sinua" hän kuiskasi.
Yhdyin kehräykseen, mutten sanonut mitään.
Istuimme siinä hetken aivan hiljaa, hännät yhteen kiedottuina, kunnes soturienpesän suulta kuului rasahdus.
Avasin silmäni ja nostin katsettani.
"Koivuhäntä ja Tundratuuli, minulla on asiaa teille" kuulin tutun äänen naukaisaisevan.
Tunnistin hänet Koivuhännän isäksi, Ahvenkarvaksi.
Vierelläni istuva naaras vilkaisi minua ja nyökäytti päätään.
Sitten nousimme kummatkin ylös ja astelimme vanhemman puoleisen kollin luokse.
"Mitä nyt isä?" Koivuhäntä kysyi ja asettui isäänsä vastapäätä.
Ahvenkarva rykäisi kurkkuaan ja aloitti "Tiedättehän, että Koivuhännän emo...on kuollut jo aikoja sitten"
Minä ja kumppanini vaihdoimme hämmästyneitä katseita ja siirsimme ne sitten Ahvenkarvaan.
"Ky-kyllä...kuinka niin" naaras kysyi hieman epäilevänä.
"Noh, viime yönä hän ilmestyi uneeni ja kehotti minua lähtemään pois....tapaamaan häntä. Sillä hänellä on tärkeää asiaa. Olen kuitenkin aika vanha vaikka sitäkin kokeneempi...ja tiedän että minua tarvitaan täällä" kolli jatkoi ja katseli meitä.
Silloin suoristin korvani ja mourusin "Haluat että lähdemme tapaamaan Koivuhännä emoa"
Ahvankarvan kasvoille levisi kirkas ja toiveikas hymy.
Sitten hän varmisti "Teettekö sen?"
Hänen tyttärensä ojentui minua kohti ja kuiskasi "Ole kiltti...haluaisin tietää mitä emoni haluaa"
Mietin tovin, kunnes lopulta hymyilin ja sanoin hillitysti "Olen valmis lähtemään jos se sopii Koivuhännälle"
Naaras päästi ilahtuneen naukaisun "Mrrrauh!"
Tulkitsin sen myöntäväkis eleeksi.
"Kiitos paljon" Ahvenkarva maukui ja kosketti tyttärensä kuonoa omallaan.
Sitten hän nyökäytti päätään minulle ja hymyili kiitollisena.
"Milloin lähdemme?" kysyin vielä ja katsoin odottavana kollia.
Hän heilautti häntäänäs ja kertoi "Ajattelin ensi yötä..."
Yhtäkkiä koivuhännän innostunut ilme haihtui ja hän katsoi kauhuissaan minua.
"Mitä nyt?" kysyin hämilläni.
"Varpustassu...valvojaiset!" hän huudahti ja siirteli katsetaan ympäriinsä.
Kaikki olivat hetken hiljaa, kunnes kysyimme Ahvenkarvan kanssa samaan aikaan "Jäätkö muistelemaan oppilastasi....vai lähdetkö katsomaan emoasi?"
Koivuhäntä nielaisi kuuluvasti kunnes vastasi ".....
//Koivu (jännitystä) :3
Koivuhäntä 27.12.2013
"Itse asiassa..." takeltelin, sillä en ollut varma miten kertoisin toisen juuri muistamani asian.
"Onko meidän pakko lähteä jo tänä yönä?.. Tai siis emme välttämättä voikaan lähteä," aloitin.
"Kuinka niin emme voi?" Tundratuuli kysyi.
"Ahvenkarva... Minäkin olen tavannut emoni unessani monesti ja hän on käskenyt minua lähtemään erääseen paikkaan tapaamaan jotakuta hiirenkorvan aikaan, heti kun lumet sulavat. Joten en välttämättä ehtisi palata kotiin siinä välissä," nau´uin.
"Ymmärrän," isäni maukui.
"Miksi emo ei voinut kertoa asiaansa unessa?" kysyin.
"En tiedä," isäni vastasi. Olimme hetken hiljaa, kunnes Tundratuuli maukui: "Mutta eihän Ahvenkarva voi yksinkään tuonne hankeen rämpimään lähteä."
"Koivuhäntä... Onko emosi todellakin käskenyt sinunkin lähteä jonnekin?" Ahvenkarva varmisti.
"On." Isäni näytti mietteliäältä.
"No, sitten ei auta muu kuin odottaa että tapaan hänet taas unessani, ja kysyä mitä meidän pitäisi tehdä. Kenties minäkin voin odottaa hiirenkorvan aikaan asti... Tai sitten...," isäni maukui, mutta hänen lauseensa jäi kesken.
"Tai sitten mitä?" minä ja Tundratuuli kysyimme yhteen ääneen.
".. tai sitten jätän sen väliin."
"Koivuhäntä... Emmekö me vaan voisi lähteä hänen puolestaan?" Tundratuuli kuiskasi minulle.
"En tiedä," vastasin totuuden mukaisesti ja pujahdin Ahvenkarvan ohi ulos sotureiden pesästä. Tarvitsin aikaa miettiä. Tänään olisi Varpustassun, vanhan ystäväni Nokkosmielen ja Hallamyrskyn nimettömän pennun valvojaiset. En ollut ehtinyt tuntea oppilastani vielä kovin hyvin, mutta synnytyksen jälkeen kuollutta Hallamyrskyn pentua en ollenkaan. Muistelin kuinka minä ja Nokkosmieli silloin aikoinaan telmimme pentutarhassa. Matkimme oppilaiden taisteluliikkeitä ja leikimme legendoista tuttuja kissoja. Meidät oli myös nimitetty sotureiksi samaan aikaan. Huomasin että olin kävellyt leiristä ulos ja tassutin kohti putousta. Hämmästyksekseni suuntavaistoni olikin väärässä ja saavuin nelipuulle.
Katselin ympärilleni hämilläni.
"Tule," kuulin emoni naukuvan ja näin hänet istumassa puhujankiven juurella. Nelistin emoni luo ja kosketin hänen nenäänsä omallani.
"Minun piti hieman muuttaa suunnitelmiani, joten pyydä isääsi käymään täällä huomisiltana," kaunis lumenvalkea naaras naukaisi.
"Pitääkö minun kuitenkin lähteä lumien sulaessa?" kysyin.
"Kyllä," Pilvi vastasi. Sitten emoni ilme muuttui oudoksi.
"Ja Koivuhäntä... vaikka se kuinka vaikee olisikin, sinun täytyy lähteä yksin," emoni ilme oli huolestunut; kuin emolla joka katsoo kolmikuista pentuaan, jonka täytyy lähteä metsään yksin täyttämään ennustusta.
"Mutta miten minä selviän yksin?" kysyin ja ajattelin kuinka kauan joutuisin olemaan erossa Tundratuulesta.
"En selviä yksin." Emoni katsoi minua ensin hellästi ja ymmärtäväisesti, ja sitten rohkaisevasti turkooseilla silmillään.
"Kyllä sinä selviät," Pilvi naukui ja hänen hahmonsa alkoi haihtua näkymättömäksi. "Kyllä sinä selviät," emoni sanat jäivät kaikumaan päässäni. Avasin silmäni ja huomasinkin olevani vain muutaman kaninloikan päässä leirin sisäänkäynnistä. Sitten pensaista kuului rapinaa ja leiristä tulivat ulos Ahvenkarva ja Tundratuuli.
"Näin emoni!" naukaisin ja odotin että kollit olivat päässeet luokseni.
"No, mitä hän sanoi?" Tundratuuli kysyi.
"Isä, sinun täytyy tavata hänet nelipuulla huomisiltana." Ahvenkarva nyökkäsi ja maukui: "Hyvä on. Entä sinun matkasi?" Jähmetyin paikoilleni ja mietin mitä sanoisin, sillä en saisi ottaa Tundratuulta mukaani.
"Se on peruttu," naukaisin, mutta en pitänyt itsekään valehtelusta. Sitten kuulimme tutun kutsuhuudon leiristä:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen! Pidämme nyt valvojaiset Nokkosmielelle, Varpustassulle, sekä Hallamyrskyn ja Ruskalehden pennulle."
//Tundra? (... Tuli pieni käänne tohon sun tarinaan, koska Koivuhännällä on tehtävä myöhemmin..)
Tundratuuli
Tuttu ääni kajahti suurkiven suunnalta.
Minä ja Koivuhäntä lähdimme kummatkin nelistämään kohti suurkiveä.
Joka suunnatsa tulvi kissoja, jotka asettuivat omille paikoilleen kuven eteen.
Kun jokainen oli paikoillaan niin Lakkatähti rykäisi kurkkuaan ja astui kiven kärkeen.
Vilkaisin koivuhäntää joka huokaisi surumielisenä.
itse en ollut tuntenut ketään kuolleista kissoista, mutta pystyin tuntemaan miten suru valtasi kehoni kun Lakkatähti aloitti.
"Hyvät Tuuliklaanin jäsenet, olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä että jokaisen soturin, oppilaan tai pennun menettäminen on raskasta ja turhauttavaa." Päällikkö kajautti ilmoille.
Kissa joukosta kuului supinaa ja surullisia naukaisuja, kunnes Lakkatähti jatkoi.
"Tällä kertaa minun on ilmoitettava, että arvokas ja kuuliainen soturimme Nokkosmieli, Kiltti ja hyväntahtoinen Oppilaamme Varpustassu ja vastasyntynyt naaras pentu jota ei ehditty vielä nimetä ovat menettäneet henkensä ja metsästävät nyt Tähtiklaanissa. Pyydän teitä nyt hiljentymään hetkeksi ja muistelemaan näitä rakkaita kissoja"
Kaikki hiljenivät ja laskivat päänsä surullina.
Myös minä.
*Toivon teille onnea tuonpuoleiseen elämään, vaikken tuntenut ketään teistä hyvin. Bell elä sinäkin onnellisena ja tietoisena siitä että elä aina sydämmessäni vaikka kumppanini on Koivuhäntä*
Sitten raotin silmiäni ja kuulin jonkun kuiskaavan "Onnea itsellesikin uuden ja rakastavan kumppanisi kanssa"
Säpsähdin ja katselin ympärilleni, en kuitenkaan nähnyt ketään.
Siirsin katseeni ylös ja näin taivaan kanteen heijastuvan vaalean naaras kissan ääriviivat.
Se oli Bell.
Huokaisin ja nyökäytin päätäni, sitten vilkaisin Koivuhäntää jonka poskelle oli valunut kyynel.
//Koivu ;(
Koivuhäntä 18.12.2013
Nousin ylös hädissäni. *Tundratuuli? Häntäkö emo oli tarkoittanut?* Hiivim hiljaa ulos parantajanpesästä ja nelistin kohti leirin uloskäyntiä. *Pilvi sanoi että eräs ystävistäni suree tällä hetkellä valtavaa menetystä!* Pelko kouristi vatsaani kun ajattelin vaihtoehtoa, jota en tahtonut uskoa: *Bell!* Olin jo melkein uloskäynnin luona.
"Seis!" Liskotassu ulvahti ja liukui eteeni. "Minne ihmeeseen luulet meneväsi? Sinun täytyy palata heti parantajan pesään!" veljeni maukui sulki tieni.
"Liskotassu... sinä... Sinä et ymmärrä! Tämä on tärkeää!" naukaisin ja yritin livahtaa veljeni ohi. "Tundratuuli voi olla vaarassa," keksin sanoa Liskotassulle.
"Kuinka niin?" Liskotassu kysyi ja hänen korvansa värähtivät.
"Oletko nähnyt häntä?" kysyin.
"En," veljeni vastasi mietteliäästi. "Missä hän on? Minä voin mennä..."
"Ei! Anna minun nyt vaan mennä. Ole kiltti!" anelin Liskotassulta.
Hetken olimme hiljaa. Sitten Liskotassu kysyi: "Kuule Koivuhäntä... Mitä teidän välillänne oikein on?.. Tarkoitan, että vietät aika paljon aikaa hänen..." veljeni ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun jo käännyin heiluttaen häntääni vihaisesti ja juoksin parantajanpesään.
Avasin silmäni, kun aamu sarasti. Taipaleenalku järjesteli yrttejään nurkassa ja leirin keskiaukiolta kuului tavallisia käskyjä ja partioiden lähtö hössötystä.
"Huomenta," Taipaleenalku naukaisi ja laski yrttejä eteeni.
"Huomenta," vastasin haukotellen.
"Syöhän nämä." Parantaja osoitti osittain kuivuneita lehtiä sisältävää yrttiseosta. "Yrtit ovatkin vähissä ja lehdet kuivuneita, mutta toivon että ne auttavat silti," naaras lisäsi puhuen osittain itsekseen. Kun olin saanut yrtit syötyä ja Taipaleenalku oli hoitanut haavani kuntoon nousin ylös ja aioin kysyä pääsenkö jo takaisin sotureiden hommiin.
"Tuntuuko että haavasi ovat parantuneet?" parantaja ehti kysyä ennen minua.
"Kyllä. Saanko nyt palata sotureiden hommiin?"
"Saat. Uskon että haavasi ovat jo paremmassa kunnossa, eivätkä vuoda enää. Älä kuitenkaan raada liikaa hommia," Taipaleenalku naukaisi.
"En. Kiitos..." naukaisin, mutta sitten joku ryntäsi pesään.
"Koivuhäntä, Tule katsomaan!" Ahvenkarva maukaisi ja töni minua ulos päin.
"Mitä nyt?" kysyin ihmeissäni.
"Mene vain," Taipaleenalku naukui ja siirtyi taas yrttiensä pariin, kun minä ja isäni lähdimme.
"Saat pian nähdä," Ahvenkarva naukui salaperäisenä.
"Kerro nyt vaan," hoputin, sillä en tiennyt yhtään mistä oli kyse. Jostain kumman syystä isäni johdatti minut pentutarhaan. Pentutarhan suulla Raitatassu tuli meitä vastaan.
"Hei," oppilas tervehti. "Ja onneksi olkoon sinullekin Ahvenkarva."
"Hei," nau´uin.
"Kiitos," isäni maukui ja katsoin häntä kysyvästi.
"Minun ja Vapaudenlennon pennut syntyivät juuri," Ahvenkarva maukui ja odotti reaktiotani.
"Sinun... Sinun ja Vapaudenlennon?" naukaisin ja kiiruhdin sisään pentutarhaan.
"Ne ovat suloisia!" kuiskasin ja Vapaudenlento räpäytti minulle silmiään. "Jos sinä olet niiden isä... Sehän tarkoittaa että nuo ovat sisaruksiani!" huudahdin innoissani.
"Tarkoitit kai MEIDÄN," kuulin veljeni äänen takaani ja hän työntyi minun ja isäni väliin. Sitten tulin toisiin ajatuksiin. *Eikö isä enää rakastanutkaan minun ja Liskotassun emoa?* Kun olimme hetken ihastelleet pentuja lähdin sotureiden pesän luo. Jäin kuitenkin vain istumaan pesän viereen, sillä pesästä tuli juuri ulos Tundratuuli.
Hän katsoi leiriä kuin tyhjää. Sitten hänen katseensa osui minuun. Varapäällikön ilme oli surun muertama. *Ei voi olla totta!*
"Ko... Koivuhäntä!... Sinua minä etsinkin..." Tundratuuli maukui ja hänen silmänsä paistoivet surua. "Minä ja Mustatassu olimme menossa tapaamaan Belliä... kun kuulimme..." hänen äänensä murtui, eikä hän pystynyt katsomaan enää silmiini. Katsoin ystävääni myötätuntoisesti.
"Kuulimme kirkasun ja... ja.."
"Tundratuuli, minä tiedän," naukaisin ja harmaa kolli nosti katseensa minuun. Yritin rohkaista häntä katseellani, mutta minäkin surin Bellin kuolemaa.
"Mutta mistä..?" Tundratuuli aloitti.
"Kerron kyllä myöhemmin." Painoin kuononi Tundratuulen lapaa vasten lohduttaakseni häntä. Kolli vetäytyi kuitenkin pian pois.
"Menen nukkumaan," hän maukui ja meni sisään sotureiden pesään. Menin hänen perässään sinne ja istahdin hänen viereensä. Tundratuulen tuijotti tyhjyyteen.
"Minäkin kaipaan häntä," naukaisin. "Älä sure, hän on varmasti kanssasi aina. Olit missä hyvänsä, hän suojelee sinua."
Varapäällikkö katsoi minua epäilevästi.
"Minäkin olen tavannut emoni monta kertaa unissani," naukaisin hiljaa.
"Hänkö sinulle kertoi?" Tundratuuli kysyi. Nyökkäsin ja ystäväni sulki silmänsä. Istuin vielä hetken hänen vierellään ja lähdin sitten sotureiden hommiin.
Koivuhäntä 19.12.2013
Tasutin ulos sotureiden pesästä Tundratuulen perässä. Hän alkoi järjestää partioita ja istahdin Kalatassun viereen.
"Etkö harjoittele tänään?" kysäisin oppilaalta.
"En. Aurinkoisku sanoi että voin pitää tänään vapaapäivän, mutta haluan kuitenkin partioimaan," kolli maukui. Emme oikein keskittyneet varapäällikön käskyihin.
"... vielä Tippaviiksi menee Ruisturkin mukaan aamupartioon ja Koivuhäntä, Kalatassu ja Heinähenki menevät Kivihampaan mukaan metsästyspartioon," Tundratuuli jatkoi ja havahduimme kuullessamme nimemme. Kävelimme yhdessä entisen mestarini luo. Kilpikonnakuvioinen naaras istui jo hänen vierellään.
"No niin, lähdetääs sitten," Kivihammas maukaisi ja seurasimme häntä ulos leiristä.
"Oletko nähnyt jo Vapaudenlennon pennut?" kysyin Kalatassulta.
"Olen minä pikaisesti. Kuinka niin?" oppilas maukui ja alkoi haistella ilmaa.
"Ne ovat sisaruksiani... puoliksi. Ahvenkarva on niiden isä."
"Mukavaa. Kuka muuten on emosi?" Kalatassu kysyi ja näytti yrittävän muistella aikaa, jolloin olimme vielä pentuja. *Mitä minä vastaan? Emoni nimi... ei ole klaaninimi, enkä tiedä itsekään miksi!?*
"Hän on Tähtiklaanissa," nau´uin hiljaa.
"Ai, anteeksi," oppilas maukui. "Haistatko tuon? Täällä haisee kala," Kalatassu jatkoi haistellen ilmaa tarkasti.
"Kala?" Minäkin yritin haistaa saman tuoksun, mutta en haistanut mitään.
"Ai, se haju taitaakin tulla tassuistani!" Kalatassu maukui esittäen hämmästynyttä. Naurahdin ja kolli jatkoi:
"Luulin pesseeni tassuni hyvin, mutta olen silti edelleen Kalatassu!"
Tönäisin oppilasta leikkisästi ja me molemmat aloimme nauraa.
"Olet sinä kyllä aika hauska!" huokaisin huvittuneesti.
"Tämä on metsästyspartio, koittakaahan kekittyä riistan etsintään," Kivihammas maukui pertion johdosta.
"Eilenkään riistaa tuskin riitti kaikille," Heinähenki naukui. Huomasin että naaras oli ainoa joka oli saanut riistaa tähän mennessä. Viritin kaikki aistini riistan varalta, mutta se tosiaan oli vähissä. Yhtäkkiä Kivihammas ja Heinähenki pysähtyivät. Vilkaisin Kalatassuun, joka näytti säikähtyneeltä. *Taas hän pelleilee,* ajattelin.
"Kettu!" oppilas sihahti hiljaa ja tuijotti eteenpäin. Puskahdin nauruun, mutta lopetin kun huomasin että tällä kertaa Kalatassu ei pelleillyt. Haistoin väkevän ketuntuoksun ja näin sen seisomassa ja tuijottamassa meitä edessämme uhkaavasti. Kivihammas sihisi sille karvat pystyssä. Heinähenki perääntyi hieman ja Kalatassun karvat nousivat pystyyn niinkuin minunkin. Kettu murisi ja lähestyi meitä.
"Älkää perääntykö. Emme saa johdattaa sitä leriin," Kivihammas maukui.
"Kun sanon ´nyt´, kaikki hyökkäävät sen kimppuun. Onko selvä?" harmaa soturi käski ja Kalatassu nyökkäsi.
"Selvä," sanoin ja hiivin lähemmäs Kivihampaan viereen. Olin tottunut ottamaan käskyjä vastaan entiseltä mestariltani.
"Nyt!" Kivihammas ulvahti ja hyppäsi ketun selkään, kuten minäkin. Pidin kynnet lujasti kiinni ketun selässä, mutta se ravisteli meitä pois. Kivihammas tippui, mutta minä purin ketun niskaa. Se tiputti minutkin ja hyökkäsi Heinähengen kimppuun. Kalatassu riensi apuun ajoissa. Oppilas hyppäsi ketun niskaan ja alkoi raapia sitä. Hyppäsin Kalatassun avuksi, Heinähenki väisteli kettua ja viilsi sille syvän haavan reiteen. Kivihammas hyppäsi taas ketun selkään, juuri kun kettu puri Kalatassua hännästä. Puraisin kostoksi sitä korvasta, mutta sitten se vasta raivostuikin. Kettu hyökkäsi kimppuuni ja oli puraisemassa tassuani, kun Kivihammas kaatoi sen kumoon ja Kalatassu alkoi raastaa sen vatsaa. Heinähenki viilsi taas syvän haavan, tälläkertaa ketun vatsaan. Menin mukaan raastamaan ketun vatsaa ja vahvistin nopeasti Heinähengen tekemän viillon. Ketun vatsasta alkoi vuotaa verta. Pian ruumis jähmettyi, eikä ketun kylki enää kohoillut.
"Palataan leiriin," Kivihammas maukui hengästyneenä.
//Joku saa jatkaa siitä kun nää palaa leiriin verisinä..
KOivuhäntä
Palasimme leiriin ja kissat tuijottivat meitä ihmeissään. Pian joukko sotureita ja oppilaita jo tulvikin ympärillämme.
"Mitä tapahtui?" Pörrökarva maukui jostain.
"Jouduitteko taisteluun?" Liskotassu kysyi. Näin kuinka Taipaleenalku ja Sinitassu riensivät luoksemme kyselevien kissojen lävitse. Olimme vaiti ja kissat kyselivät kokoajan. Päätin vastata kaikkiin kysymyksiin lyhyesti: "Kettu."
"Onneksi sekin oli aika huonossa kunnossa," Kivihammas maukui.
"Kettuko nämä teki?" Taipaleenalku tiedusteli.
"Kyllä. Saimme kuitenkin tapettua sen," Kalatassu maukui.
Kun Taipaleenalku ja hänen tuore oppilaansa Sinitassu olivat hoitaneet haavamme kuntoon tassutin ulos parantajanpesästä. Heinähenki ja Kivihammas selittivät suurkiven luona Lakkatähdelle mitä oli tapahtunut. Pysähdyin riistakasan viereen ja otin kasasta erityisen pullean hiiren. Se oli varmastikin Ohran ladon lähettyviltä napattu.
Tundratuuli juoksi luokseni.
"Oletko kunnossa?" varapäällikkö kysyi.
"Olen. Jakaisitko kanssani tämän hiiren?" kysyin ja katsoin pientä riistakasaa.
"Toki," Tundratuuli vastasi ja tuijotti kaulaani.
"Mitä?"
"Nuo arvet taitavat jäädä sinulle pysyvästi," kolli maukui hiljaa.
Huokaisin ja nyökkäsin.
"Niinpä kai. En ikinä unohda sitä mitä Kielotassu teki minulle," nau´uin ja haukkasin palan hiirestä.
"Enkä minä sitä mitä ne erakot tekivät... Bellille," harmaa kolli maukui ja vaikeni. Laskin häntäni ystäväni lavalle. Tunsin niin suurta myötätuntoa Tundratuulta kohtaan, etten käsittänyt sitä itsekään. Tunsin jotain muutakin... Mutta mitä se oli? Työnsin tassullani hiiren Tundratuulen eteen. "Syö." Kolli haukkasi suuren palan ja nieli sen äänekkäästi. Söimme hiiren ja päätin lähteä metsästämään, sillä en ollut saanut mitään metsästyspartiossa ja riistakasassa oli vain kaksi jänistä.
"Menen metsästämään. Tuletko mukaan?" kysyin ystävältäni.
"Taidan mennä nyt nukkumaan," Tundratuuli vastasi ja kääntyi sotureiden pesään päin. Katselin kuinka komea harmaa kolli katosi pesään, huokaisin ja lähdin ulos leiristä.
Kävelin valkean lumen keskellä. Ympärilläni ei näkynyt mitään muuta kuin loputtomiin jatkuva hanki. Taivas oli pilvessä, joten kaikki alla näytti valkoiselta. Sitten huomasin edessäni istuvan hahmon. Valkea naaras ei erottunut lumen keskeltä, mutta hänen turkoosit silmänsä erottuivat hyvin.
"Koivuhäntä," Pilvi naukui. Tassutin hänen luokseen.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Et ole vieläkään myöntänyt sitä itsellesi... Kerro se pian myös hänelle.." emoni naukui, enkä ymmärtänyt mitään.
"Kenelle? Mitä minun täytyy myöntää?"
"Kerro että rakastat häntä..." emoni ääni haipui kuulumattomiin ja säpsähdin hereille. Olin nukahtanut kylmään hankeen ja lumi oli lähes peittänyt valkoisen mustajuovaisen turkkini. *´Kerro että rakastat häntä?´ Ketä Pilvi oikein tarkoitti? Enhän minä ketään raksta!* Ravistelin turkkiani ja nostin katseeni taivaalle. "Emo... Ketä minä rakastan?" kuiskasin. Tunsin lämmön ja tutun makean tuoksun vierelläni.
"Tiedät kyllä... Myönnä se itsellesi.." emon ääni sanoi ja tuoksu ja lämpö katosivat. Olin ennen pitänyt Ruskakarvasta, mutta toivo oli haipunut jo aikaa sitten. *Entä Kalatassu?* Kävelin leiriin mietiskellen. *... Ei. Olemme vain ystäviä, niinkuin minä ja Tundratuulikin.*
Tundratuuli 20.12.2013
"Minä....en ollut valmis tähän...." sanoin ja katsoin tärisevää naarasta.
"Anteeksi, se ei ollut tark-" Koivuhäntä huudahti mutta ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä kaadoin hänet maahan ja painoin suudelman naaraan huulille.
Hän valahti rennoksi ja vastasi suudelmaan.
Hetken kuluttua vetäisin pääni pois ja sanoin "Ei se mitään, menneet ovat menneitä ja Bell on nyt poissa"
Koivuhäntä nousi hitaasti istumaan ja hymyili vaisusti.
Heilautin häntääni ja maukaisin "Vasta nyt itsekkin ymmärsin, että olet minulle enemmän kuin ystävä.
Naaras punastui ja katseli tassujaan.
Nousin seisomaan ja sanoin hiljaa "Meidän kai pitäisi hankkia edes jotain riistaa"
Koivuhäntä nyökkäsi ja nousi itsekkin ylös.
Pujahdimme ulos pensaiden suojasta ja raotimme vähän leukojamme saadaksemme vainun.
Pian minuun tarttui jäniksen tuoksu.
Kohotin päätäni ja lähdin kulkemaan tuoksun perässä.
Pian erotin hangen keskellä valko turkkisen eläimen joka heilutteli ärsyttävästi korviaan.
Vaihdoin valppaan katseen Koivuhännän kanssa ja hyppäsin sitten jänistä kohti.
Se vinkaisi ja yritti päästä pakoon, mutta painoin sen maata vasten ja upotin kynteni sen kaulaan.
Jäniksen pää retkahti ja se kuoli saman tien.
Nyökäytin päätäni Koivuhännälle ja käännyin naarasta kohti jänis suussani.
"Hienoa, nyt emme palaa leiriin tyhjin tassuin" Koivuhäntä sanoi.
"Niin" murahdin ja paransin otettani.
Astelin naaraan vierelle ja lähdimme rinta rinnan kohti leiriä.
//Koivu (mini!)
Varpustassu 22.12.2013
Istuin hermostuneena pentutarhassa sukien turkkiani. "Kyllä sinun turkkisi hyvä on!" ,kuulin emoni Aurinkoiskun huvittuneen naukaisun takaani.
"Ei ole vielä." ,totesin nuolaisujen lomasta, "Haluan tehdä vaikutuksen tulevaan mestariini!"
"Hän pitää sinua suuressa arvossa, kunhan vain keskityt koulutukseen." ,Aurinkoisku maukaisi ja pyyhkäisi kielellään korvaani rohkaisevasti.
Avasin suuni maukuakseni vastauksen, kun aukiolla kajahtikin Lakkatähden ulvaisu: "Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Ponkaisin pystyyn ja katsoin emoani, joka räpäytti silmiään lempeästi ja kehräsi: "Tulehan nyt, Varpuspentu!"
Tassuttelin varovaisesti emoni rinnalla Suurkivelle, jonka luona hän kuitenkin pysähtyi. Jatkoin matkaani päällikön eteen ja kohdistin katseeni häneen, kun hän maukui kuuluvalla äänellä: "Olemme kokoontuneet tänne, koska klaanimme on aika saada uusi oppilas. Tästä hetkestä lähtien, aina siihen päivään asti, jona tämä oppilas ansaitsee soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Varpustassuksi."
Tunsin kissojen katseet selässäni, mutten kääntynyt katsomaan heitä. "Koivuhäntä" ,kellanpunainen naaras naukaisi ja valkoinen, mustaraitainen naaras astui eteenpäin, "Sinusta tulee Varpustassun mestari. Toivon että siirrät kaiken Kivihampaalta oppimasi Varpustassulle."
Katsoin syvälle Koivuhännän vihreisiin silmiin ja kurottauduin koskettamaan hänen kuonoaan omallani. Kuulin mestarini kehräävän, kun hän saattoi minut kissajoukkoon ja klaanilaiseni tulivat onnittelemaan minua. Vilkaisin Koivuhäntää ja maukaisin innokaana: "Koska aloitamme koulutuksen?"
Koivuhäntä naurahti -Mrrau!- ja vastasi: "Huomenaamulla. Menehän nyt lepäämään, niin jaksat huomenna."
Nyökkäsin kuuliaisesti ja loikin oppilaiden pesään. Nuuhkaisin yhtä sammalmätästä ja totesin sen olevan vapaa. Käperryin siihen ja suljin silmäni. Vaivuin uneen viimeisenä ajatuksena tuleva koulutustuokio.
//Koivuhäntä? :)
Koivuhäntä 15.12.2013
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kajahti Lakkatähden tuttu huuto ja nelistin suurkiven juureen ensimmäisten joukossa. Tiesin mistä oli kyse, sillä Tundratuuli oli vihdoin tuonut suloiset kollipentunsa klaaniin. "Hyvät Tuuliklaanin kissat! Tuuliklaanin varapäällikkö Tundratuuli on löytänyt metsästä kaksi pientä kolli pentua, jotka ovat nyt pentutarhassa. Villisielu, pystytkö hoitamaan vielä kahta pentua?" päällikkö kysyi katsoen kuningatarta.
"Kyllä Lakkatähti," Villisielu vastasi.
"Hienoa. Pennut tunnetaan tästä hetkestä lähtien Aaltopentuna ja Tunturipentuna. Tundratuuli, onko sinulla vielä jotain?" Lakkatähti kysyi katsoen varapäällikköön, joka istui hänen vierellään suurkivellä.
"Ei oikeastaan," Tundratuuli vastasi ja päällikkö nyökkäsi.
"Toivon että otatte pennut hyvin vastaan," Lakkatähti lopetti ja kissat alkoivat supista ja huudella innostuneina toisilleen.
"Mahtavaa saada taas lisää pentuja," Liskotassu maukaisi vierestäni.
"Niin."
"Eivätpä soturit ainakaan lopu kesken," veljeni lisäsi. "No... Minun tästä täytyykin jo mennä työt kutsuvat!" Liskotassu huikkasi ja loikki muualle. *Hänen pitäisi olla jo soturi!* ajattelin itsekseni ja katson veljeni perään. Sitten hain katseellani Tundratuulta, mutta hän olikin lähdössä Mustatassun kanssa leiristä ulos, luultavasti harjoittelemaan. Päätin lähteä myös ulos leiristä. En tiennyt miksi, mutta minun teki vain mieli olla hetken rauhassa. Tassuttelin ulos leiristä ja tassuni veivät minua vain eteempäin. En tiennyt minne olin menossa, mutta kaipasin hieman omaa rauhaa. *Miksiköhän minusta ja Tundratuulesta on tullut niin hyviä ystäviä?* mietin ja mieltäni kalvoivat myös epäilykset. *Tundratuuli on kuitenkin tappanut joskus kissan ja vieläpä omasta tahdostaan. Voiko häneen sittenkään luottaa?* minua puistatti itse ajatuskin siitä, mitä ystäväni voisi halutessaan tehdä. *Äh! Mitä minä tässä Tundratuulta päilen!? Jos hän ei olisi luottanut minuun, hän olisi jo... jo kostanut minulle että sain tietää hänen salaisuudestaan.* Kahlasin hangessa ja huomasin olevani lähes sen rajan luona, jonka lähellä Bell asui. Vaihdoin suuntaani ja yhtäkkiä pensaan takaa hyppäsi joku. Joku jysähti päälleni ja haistoin Kielotassun tutun tuoksun. Kierähdin hänen altaan pois ja aloimme painia lumihangessa. Kielotassu litisti minut taas alleen ja raastoin hänen vatsaansa.
"Nyt kerrot mitä sinä ja Tundratuuli salaatte!" oppilas sihisi.
"Emme me salaa mitään!" sihisin takaisin ja kierähdin Kielotassun alta pois. Raapaisin naaraan korvaa ja Kielotassu raapaisi kaulaani. Sitten hän hyppäsin taas kimppuuni. Kielotassu painoi taas minut maata vasten ja painoi samalla tassuaan kaulani päällä kynnet esillä. "Kerro totuus! Se salailija täytyy paljastaa, niinkuin sinutkin!" Kielotassu sähähti ja painoi kynsiään yhä syvemmälle kurkkuuni. Olin tukehtumaisillaan, mutta sain sanotuksi: "E.. ei hä...hän sala..a mi...tään!"
"Nyt on viimeinen tilaisuutesi myöntää!" oppilas sihisi silmät leiskuen. Pudistin päätäni. Tunsin kuinka veri pulppusi kaulastani.
"Koivuhäntä... en olisi halunnut tehdä tätä sinulle... Milloin muutuit tuollaiseksi petturiksi?" Kielotassu sihisi, mutta hänen silmissään näkyi vihan lisäksi myös häivähdys surua. Tiesin mitä oppilas aikoi. Olin aikeissani sanoa takaisin: *Milloin SINÄ muutuit tuollaiseksi?* mutta olin tukehtumaisillani. Yritin raastaa Kielotassun vatsaa jaloillani, mutta turhaan. Samassa joku hyppäsi oppilaan kimppuun ja näin harmaan juovikkaan kollin painavan vuorostaan Kielotassun maata vasten vieressäni. *Tundratuuli!* ajattelin hämmästyneenä ja helpottuneena. Tunsin veren pulppuavan kaulastani ja pian silmissäni sumeni.
//Tundra?
Koivuhäntä
"Paraneeko hän?" kuulin jonkun maukuvan läheltäni. En kuitenkaan jaksanut vielä avata silmiäni.
"Kyllä hänet saadaan pian kuntoon," Taipaleenalku vastasi rauhoittavasti.
"Tundratuuli... Oletko aivan varma että Kielotassu teki tämän?" tunnistin tälläkertaa ensimmäisenä puhuneen kissan Liskotassuksi.
"No varmahan minä olen kun itse sen näin!" Tundratuuli tiuskaisi. Avasin silmäni. Veljeni ja Tundratuuli katsoivat minua huolestuneina. "Miten voit?" Taipaleenalku kysyi. "Sattuuko haavoihin vielä?"
"Kyllä niitä hieman kirvelee," vastasin ja huomasin parantajan olleen pistänyt kaulassa oleviin haavoihini joitain lehtimössöä ja hämähäkin seittiä. "Mitä tapahtui?" kysyin katsoen Tundratuulta.
"Sinä kai pyörryit tai menetit tajuntasi ja toin sinut tänne parantajalle," varapäällikkö vastasi.
"Entä Kielotassu?" kysyin ja pelkäsin jo pahinta, mitä Tundratuuli olisi hänelle voinut tehdä.
"Hän on Lakkatähden puheilla," Liskotassu vastasi ja hän näytti yhä olevan hieman hämillään. Samassa parantajanpesään juoksi joku.
"Tähtiklaani sentään! Mitä tapahtui?" Ahvenkarva kysyi ja työntyi luokseni veljeni ja Tundratuulen välistä.
"Ei hätää. Hän toipuu kyllä," Taipaleenalku rauhoitteli isääni.
"Kielotassu ja Koivuhäntä tappelivat," Liskotassu vastasi hiljaa.
"Ei, vaan Kielotassu yllätti minut pensaan takaa ja hyökkäsi kimppuuni," korjasin.
"Jätän teidät nyt hetkeksi juttelemaan rauhassa. Lakkatähti tahtoo kuulla myös Koivuhännän version, kunhan hän tulee parempaan kuntoon," parantaja naukaisi ja poistui pesästä.
"Ilman Tundratuulta metsästäisin varmaan jo Tähtiklaanin kanssa," naukaisin hljaa katsoen ystävääni merkitsevästi. "Kiitos," sanoin ja hetken aikaa oli hiljaista.
"Väitätkö että Kielotassu olisi tappanut sinut?" Liskotassu kysyi lopulta. Pudistin päätäni ja kohtasin Tundratuulen hämmästyneen katseen. Sitten kohautin lapojani ja sanoin:
"En tiedä... Olisinpahan ainakin vuotanut kuiville."
"Kielotassuhan oli aikeissa tappaa sinut!" Tundratuuli tuhahti.
"No... Onneksi sinä tulit paikalle," naukaisin. En kuitenkaan uskonut, että Kielotassu lopulta olisi uskaltanut tappaa minua, mutta hän oli tehnyt minulle jo niin syvän haavan, etten olisi millän selvinnyt hengissä ellen olisi saanut apua niin pian.
"Kielotassu ei ikinä tappaisi ketään!" Liskotassu vastusti. "Vaikka teillä minkä lainen riita olisikin, ei hän..." veljeni lause jäi kesken kun isäni aloitti:
"Teillä siis oli riitaa Kielotassun kanssa ja se johti siihen taisteluun? Mistä teille ylipäänsä tuli riitaa? Eihän mikään oikeuttaisi Kielotassua tappamaan sinua pelkästään jonkun riidan vuoksi." Ahvenkarva näytti hämmästyneeltä ja huolestuneelta. *Ei hän tiedä tästä riidasta mitään.*
"Enkä minäkään usko että Kielotassu pystyisi sinua tappamaan," isäni lisäsi.
Myöhemmin illalla minua kävi katsomassa muutama muukin kissa. Ensimmäisenä Kalatassu ja Nokkosmieli olivat käyneet peräjälkeen luonani kyselemässä vointiani. Sitten sain hieman yllättävät vieraat. Kivihammas ja Ruskakarva tulivat sisään parantajanpesään.
"Ai hei," Taipaleenalku naukaisi.
"Hei. Tulimme katsomaan kuinka Koivuhäntä voi," Kivihammas maukui ja soturit tassuttivat viereeni. En erottanut heitä illan pimeydessä. Haistoin kuitenkin heidän tuoksunsa ja haistoin myös tuoreen jäniksen. Siitä päätellen he olivat tuoneet myös riistaa minulle.
"Tässä," Ruskakarva työnsi tassullaan jäniksen eteeni.
"Kiitos," naukaisi ja katsoin soturia silmiin.
"Kuinka voit?" Kivihammas kysyi ja näin entisen mestarini huolestuneen katseen.
"Olen kai paranemaan päin," vastasin ja kurkotin haukkaamaan suuren palan jäniksestä. Haavoihini alkoi sattua sen jälkeen kun oli vaihtanut asentoani ylettyäkseni syömään. Vilkaisin entistä mestariani.
"Onko totta että taistelit Kielotassua vastaan?" hän kysyi. Näin Kivihampaan huolestuneen ja mietteliään katseen.
"On. Hän yllätti minut ja teki kaulaani nämä haavat, joten en mahtanut mitään," vastasin ja yritin olla kuulostamatta taidottomalta. Tiesin osaavani taistella, mutta näytti siltä, että Kivihammas epäili olinko sittenkään ollut valmis soturiksi.
"No, meidän täytyisi varmaan nyt mennä," Kivihammas maukui ja käntyi pesän suuaukon suuntaan.
"Näkemiin," Ruskakarva maukaisi ja seurasi Kivihammasta ulos pesästä.
"Hei sitten," sanoin hiljaa ja painoin taas pääni pehmeisiin sammaliin. Pian jo nukahdinkin levottomaan uneen.
//Tundra, voitko kirjottaa siitä kun Tundratuuli tuli pelastaan Koivuhännän ja vei sen parantajalle??.. Tai sit jatkat seuraavasta pävästä? :/
Koivuhäntä 16.12.2013
Istuin kylmällä jäisellä kalliolla. Edessäni avautui laaja lumen peittämä kallio jyrkänne. Istuin puolessa välissä jyrkännettä.
"Koivuhäntä," kuulin äänen sanovan. Nostin katseeni mäen huipulle ja näin kauniin valkoisen kissan istuvan siellä odottaen minua. *Emo!*
Naaraan valkoinen turkki ei lähes erottunut lumesta, mutta hänen epätavalliset turkoosit silmät loistivat lämpöä. Nostin tassuani kiivetäkseni ylemmäs kohti emoani. Askel askeleelta pääsin yhä ylemmän rinnettä. Olin lähes huipulla, mutta jää tassujeni alla oli liukas ja kaaduin kylmään lumen ja jään peittämälle kalliolle. Aloin liukua alaspäin, mutta pidin katseeni valkeassa naaraassa. "Emo! Emo, auta minua. En pääse sinne," nau´uin ja yritin kiivetä ylös.
"Kyllä sinä pääset. Kunhan tulee aikasi kiivetä tänne," emoni naukui salaperäisellä äänellä.
"Sinun on määrä saapua tämän vuoren huipulle ja kohdata eräs, joka tietää sinusta enemmän kuin sinä itse... Se on ensimmäinen tehtäväsi."
Tähtiklaanin ennustuksen äänet jäivät kaikumaan päässäni.
"Mutta emo... Kuka minun täytyy tavata?" kysyin hämilläni ja katsoin naaraan silmiin. Pikkuhiljaa valkoisen kissan hahmo alkoi haihtua. Emoni räpäytti minulle silmiään lämpimästi.
"Odota! Minulla on vielä kysyttävää!" huusin emolleni epätoivoisesti.
"En edes tiedä nimeäsi!" huusin ja ääneni murtui. Sitten tuli pimeää enkä nähnyt mitään. Kuulin vain kuiskauksen viereltäni: "Saat sen kyllä selville, kunhan löydät etsimäsi. Suuntaa siis kohti korkokiviä.."
Räväytin silmäni auki ja huomasin makaavani parantajan pesässä.
"Onko kaikki hyvin?" Taipaleenalku kysyi huolestunut katse silmissään.
"O.. On. Kuinka niin?" vastasin hämmästyneenä.
"Ei mitään. Huusit vain unissasi," naaras vastasi mietteliän näköisenä. *Voi ei! Hän kuuli, ja hän jos joku tietää tähtiklaanin ennustuksista.*
"M... Mitä minä huusin?" kysyin, mutta en viitsinyt esittää tietämätöntä, sillä kyllähän parantaja kai jo arvelisi jotakin sinnepäin mitä olin nähnyt.
"Kiemurtelit ja huusit; 'En edes tiedä nimeäsi'," Taipaleenalku vastasi omituinen ilme kasvoillaan.
"Jaa," naukaisin ja käänsin katseeni muualle.
"Kuinkas haavasi voi?" parantaja kysyi painellessaan hämähäkinseittiä siihen.
"Ei se enää niin kipeä ole. Milloin pääsen takaisin sotureiden puuhiin?" naukaisin huolettomasti.
"Ehkä huomenna, mutta Lakkatähti tahtoisi kuulla versiosi jo tänään. Kielotassulle ei voida antaa edes rangaistusta ennen sitä," Taipaleenalku naukaisi.
"No sitten kyllä kerrot Lakkatähdelle sen heti!" kuului murahdus pesän suulta ja Tundratuuli astui sisään.
"Ehkä se olisi parasta," naukaisin kannustaen ystäväni mielipidettä.
"Eikö Lakkatähti sitten uskonut sitä mitä sinä kerroit?" kysyin Tundratuulelta joka istahti viereeni.
"Kyllä kai hän uskoi, mutta en sentään ollut paikalla kun taistelu alkoi," komea varapäällikkö maukui.
"Minä voisinkin heti lähteä puhumaan Lakkatähden kanssa," nau´uin ja nousin varovasti ylös.
"Sinä et lähde minnekkään!" Taipaleen alku sanoi ja pisti häntänsä eteeni. "Tundratuuli, voisitko pyytää Lakkatähden puolestaan käymään täällä?" parantaja naukaisi kysyvästi varapäälliköltä. Tundratuuli murahti hyväksyvästi ja lähti pois parantajan pesästä. Hetken kuluttua päällikkö jo saapuikin paikalle Tundratuuli kintereillään. Mitään sanomatta Taipaleenalku vaihtoi katsetta Lakkatähden kanssa ja poistui paikalta.
"Kuinka voit?" Lakkatähti aloitti kysymällä ensin vointiani.
"Haavat ovat jo lähes parantuneet," vastasin.
"Hyvä. No niin. Aloitetaas sitten; kerro oma versiosi sinun ja Kielotassun taistelusta. Nyökkäsin ja aloitin:
"Olin kävelyllä yksin ja mietin asioita rauhassa. Sitten yhtäkkiä Kielotassu hyökkäsi pensaan takaa, enkä ollut osannut odottaa häntä. Kielotassu painoi minut maata vasten ja kierähdin hänen altaan pois. Painimme lumihangessa ja..." Lauseeni jäi kesken kun Lakkatähti aloitti.
"Mikä siis oli Kielotassun syy? Teillä sis oli ollut riitaa vai?"
"Niin, kyllä. Minulla ja Tundratuulella on riitaa Kielotassun kanssa," vastasin ja vilkaisi Tundratuulta pikaisesti varmistaakseni, että hän hyväksyisi myöntää riitansa oppilaan kanssa.
"Ja saanen kysyä mistä riita alunperin syntyi?" Lakkatähti naukui.
"Siitä kun tuota... Kielotassu epäili jotakin Tundratuulesta ja olin hänen puolellaan. Päätimme ottaa selville mitä hän salaa ja lähdin kerran vakoilemaan Tundratuulta..." naukaisin päättäväisesti ja tiesin mitä sanoisin, mutta Tundratuuli katsoi minua varoittavasti.
"..Minulle selvisi etei hän mitään salannutkaan ja meistä tuli ystäviä. Sitten Kielotassu ajatteli että olin pettänyt hänet kun olinkin yhtäkkiä Tundratuulen puolella."
"Hyvä on, jatka vain siitä taistelusta," päällikkö naukui mietteliäänä.
"Lopulta Kielotassu sai raapaistua minua kaulaan ja painoi minut taas maata vasten. Hän lähes tukehdutti minut ja painoi kynsillään lisää naarmuja kaulaani. Kielotassu vain pyysi minua myöntämään ja kertomaan mitä Tundratuuli muka salasi. Sitten Tundratuuli ja Mustatassu onneksi sattuivat paikalle ja hänen ansiostaan olen elossa," nau´uin osoittaen hännälläni varapäällikköä.
"Sinun ja Kielotassun versioissa on hieman eroa, mutta kiitos Koivuhäntä," Lakkatähti naukui ja nyökkäsi.
"Saanko minäkin rangaistuksen?" kysyin, sillä en tiennyt mitä mieltä Lakkatähti oli asiasta. Tundratuulen ilmeestä päätellen hänen mielestään minun ei todellakaan pitäisi saada rangaistusta. Odotin Lakkatähden vastausta kärsivällisesti.
//Sori, tuli kauheen pikä!!!! Lakkatähti?
Koivuhäntä 17.12.2013
"Et. Mutta annan Kielotassulle sen pian," Lakkatähti naukaisi helpotuksekseni. "Lupaa kuitenkin yksi asia..," päällikkö jatkoi.
"Mikä?"
"Ettet enään kinastele Kielotassun kanssa tuolla tavalla, etkä yritä udella toisten asioita. Onko selvä?"
"Kyllä. Tämä ei tule toistumaan." Nyökkäsin ja katsoin tassuihini.
Lakkatähti laittoi häntänä hetkeksi lavalleni.
"Sanon tuon saman myös Kielotassulle. Sanoiko Taipaleenalku muuten milloin pääset pois täältä?" päällikkö kysyi ja nostin katseeni taas häneen.
"Luultavasti jo huomenna," naukaisin ja päällikkö nyökkäsi.
"Hyvä. Minä tästä lähdenkin. Tuletko Tundratuuli?" Lakkatähti naukui ja lähti tassuttamaan parantajan pesän uloskäynnin suuntaan.
"Jään vielä hetkeksi," Tundratuuli vastasi ja kääntyi taas minun puoleeni.
"Kuinka pentus..." Jätin lauseeni nopeasti kesken kun Taipaleenalku asteli taas pesään. ".. Tai siis... Tarkoitan kuinka pennut voivat? Ne jotka löysit ojasta," naukaisin hätäisesti ja vaihdoin helpottuneen katseen varapäällikön kanssa.
"Ne voivat mainiosti," Tundartuuli maukui. Sitten hän kuiskasi:
"Kielotassulle täytyy kostaa tuosta." Tundratuuli osoitti hännällään kaulassani olevia viiltoja.
"Ei! Lupasin Lakkatähdelle etten enää haasta riitaa tai muuta vastaavaa Kielotassun kanssa," kuiskasin takaisin. Tundratuuli mietti hetken ja sanoi: "Mutta minä en luvannut." Tuijotin ystävääni hämmästyneenä.
"Minä voin kostaa puolestasi, jos et siihen kykene," varapäällikkö maukui.
"Tundratuuli! Tässä ei ole kyse mistään kykenemisestä! Mutta lupasin jo Lakkatähdelle olla tappelematta hänen kanssan!" sihahdin hiljaa.
"Hyvä on, hyvä on. En väittänyt ettetkö kykenisi mutta minä voin olla avuksesi," Tundratuuli maukaisi lepytellen.
"Älä jooko tee mitään? Ainakaan vielä," pyysin ja kävin makuulle sammalvuoteelleni. Harmaa varapäällikkö nyökkäsi hyväksyvästi.
"Nähdään," Tundratuuli maukui ja tassutti kohti parantajan pesän uloskäyntiä.
"Nähdään. Tuo riistaa kun tulet taas käymään!" huusin Tundratuulen perään, mutta hän nelisti jo kohti keskiaukiota, enkä tiennyt kuuliko hän.
Istuin taas pienen vuoren keskellä. Keskellä sen mäkeä. Jäistä jyrkkää mäkeä. Ylhäällä ei tällä kertaa ollut mitään tai ketään. Viimeksi emoni oli istunut huipulla odottamassa minua, mutta nyt en nähnyt ympärilläni ketään muuta. Yhtäkkiä lumi ja jää alkoivat pikkuhiljaa sulaa. Ne sulivat yhä nopeammin ja nopeammin, kunnes ne valuivat vetenä alas kallion jyrkännettä. Kylmä vesi kasteli tassuni ja sain kylmät väreet. Istuin silti paikoillani kallion kielekkeellä. Aurinko alkoi paistaa ja vesi muuttuikin lämpimämmäksi. Pian vettä ei enää ollutkaan ja lämmin tuuli puhalsi auringon paistaessa ja lämmittäessä turkkiani. Sitten kuulin korvissani kuiskauksen:
"Kiire ei ole, mutta lähdehän heti, kun lumi alkaa sulaa. Kun olet päässyt vuorille asti, aloita seuraten pientä puroa."
Heräsin hätkähtäen. Ei ollut vielä yö, mutta olin nukkunut sikeästi ja nähnyt taas enneunen. *Pitäisikö kertoa Taipaleenalulle?* mietin itsekseni. Emoni sanat kaikuivat päässäni: *´Sinun on määrä saapua tämän vuoren huipulle ja kohdata eräs, joka tietää sinusta enemmän kuin sinä itse... Suuntaa siis kohti korkokiviä... Kiire ei ole, mutta lähdehän heti kun lumi alkaa sulaa... Kun olet päässyt vuorille asti, aloita seuraten pientä puroa.'* Mitä nuo sanat mahtoivat tarkoittaa? *Onko minun oikeasti lähdettävä korkokiville tapaaman joku?* En halunnut lähteä täältä minnekkään! Suljin silmäni ja nukahdin uudelleen.
Koivuhäntä
"Koivuhäntä!" joku kuiskasi viereltäni. Tunnistin emoni äänen taas kerran. Avasin silmäni ja huomasin istuvani kauniilla nummella, jonka vierellä virtasi pieni puro.
"Emo... Miksi tulet aina uniini? En edes tahdo lähteä minnekään tapaamaan ketään tuntematonta," naukaisin kärsimättömästi, mutta hämmästelin kaunista maisemaa.
"Sinun täytyy täyttää ennustus. Mutta nyt emme tapaakaan aivan sen vuoksi."
"Emo... olen pahoillani, mutta en lähde minnekään," naukaisin anteeksi pyytävästi.
"Kertoisit edes nimesi!" naukaisin ja tunsin kuinka kyynel valui poskellani. "... En edes tunne sinua," jatkoin ja ääneni murtui.
"Voi Koivuhäntä... Kyllä sinä tunnet. Nimeni on Pilvi, mutta tarinani on liian pitkä selitettäväksi nyt," valkea naaras naukui, tuli luokseni ja painoi kuononsa vasten poseani. Hetken olimme hiljaa. Sitten Pilvi peruutti ja naukui: "Koivuhäntä... eräs ystävistäsi suree näillä hetkillä valtavaa menetystä. Ole hänen tukenaan..." Emoni ääni haipui kuulemattomiin ja räväytin taas silmäni auki. *Eräs ystävistäni?* Mietin hetken, ketä Pilvi oli sillä tarkoittanut. *Eräs ystävistäni!* Mieleeni juolahti vain yksi ajatus, joka ei voinut olla mahdollista...