Pisamatassu

Surmaviilto 30.05.2018 20:12

Silmissäni välähtänyt vaarallinen ja uhkaava katse toivottavasti vahvisti Pisamatassulle, että hän alkoi mennä liian pitkälle. Sen oli tarkoitus kertoa myös, että jos oppilas lähestyisi uudelleen turhan vahvasti sallimani rajaa, en päästäisi häntä niin vähällä.

"Nimeni syytä ei kerrottu", murahdin kylmästi vastaukseksi. Oli erikoista, että edes vaivauduin vastaamaan kysymykseen. Jos sitä nyt edes vastaukseksi voisi sanoa. Nousin seisomaan ja lähdin kävelemään rajaa myöten suunnitelmani mukaan. En suunnannut enää katsettani Pisamatassuun.

"Tule", tokaisin ja viitoin hännälläni oppilastani seuraamaan. Haistamalla ilmaa sain selville, että Pisamatassu tuli perässäni. En edes yrittänyt kulkea hitaasti. Oppilaalleni oli hyvää harjoitusta, kun hän pysytteli perässäni.

Matka sujui melko nopeasti, ja pian olimmekin jo Nelipuiden lähettyvillä. En poistunut Tuuliklaanin reviiriltä, vaan jäin aivan rajan tuntumaan, jotta Nelipuut näkyisivät melko hyvin. Myös Varjoklaanin reviiri oli aivan vieressä. Pysähdyin varmistettuani jälleen, että Pisamatassu oli yhä mukana.

"Mitä huomaat?" kysyin Pisamatassulta. Tästä paikasta oli paljon tärkeitä asioita, jotka naaraan tulisi tietää. Hänen pitäisi mainita Nelipuiden neljä valtavaa tammea, Puhujankivi, Kuolonklaanin haju, Varjoklaanin haju ja sen havumetsästä ja suosta koostuva reviiri, Myrskyklaanin lehtimetsä Nelipuiden takana, pusikossa piileksivä hiiri, lintu puun oksalla, sekä vanha ja hylätty mäyrän pesä. Myrskyklaanin haju ei juurikaan erottunut sinne asti, missä olimme. Pisamatassun ei tarvitsisi tunnistaa niitä nimeltä, vain kertoa huomanneensa ne. Käänsin katseeni jälleen Pisamatassuun odottaen vastausta.

//Pisama?

Pisamatassu 31.05.2018 18:16

Surmaviilto väläytti minulle vaarallisen ja uhkaavan katseen kysymykseni jälkeen, ja sitten hänen silmänsä palasivat taas normaaleiksi. Värähdin tietäen menneeni liian pitkälle. Odotin kuitenkin hiljaa vastaisiko tämä kysymykseeni. Mestarini äkkiarvaamaton katse oli pelottanut minua, mutta nyt aloin saada hieman itsevarmuuttani takaisin.

"Nimeni syytä ei kerrottu", Surmaviilto lopulta murahti kylmimmällä äänensävyllä, mitä olin hänen suustaan kuullut. Sitten hän nousi seisomaan ja kääntyi pois päin minusta lähtien astelemaan sitä rajaa myöten, jossa Tuuliklaanilaiset pitivät rajamerkkejään.

"Tule", mestarini käski kylmällä äänensävyllään minut mukaansa. Hän heilautti häntäänsä merkiksi vielä merkiksi seurata perässä, ikään kuin selventääkseen juuri äsken sanomansa. Olin jo jäänyt vähän Surmaviiltoa jälkeen, joten pinkaisin äkkiä mestarini perään, kun tämä asteli ripeästi nummella. Hän ei enää luonut katsettaan minuun, ja arvasin osuneeni tämän sietokyvyn rajan yläpuolelle. *Selvä, tuota ei siis kannata sanoa uudelleen!* ajattelin mielessäni hilliten kieleni sanomasta sitä ääneen. Huomasin, että Surmaviilto kulki nopeammin kuin minä, joten kiristin hieman tahtia. Varoin kuitenkin kävelemästä liian lähelle tätä, sillä mestarini ei välttämättä ilahtuisi siitä. Yhtäkkiä mestarini pysähtyi, ja pysähdyin viime hetkessä välttyen törmäämästä häneen.

"Mitä huomaat?" Surmaviilto kysyi katsomatta minuun. Istahdin vähän matkan päähän hänestä, mutta kuitenkin hänen rinnalleen niin, että pystyisin havaitsemaan kaikki asiat mitkä hänkin. *Täällä on paljon asioita! Mistä aloittaisin?* pohdin, mutta päätin sitten aloittaa helpoimmasta.

"Nuo ovat Nelipuut, joissa on nimensä mukaisesti neljä tammea. Ja niiden keskellä täytyy olla Puhujankivi! Muistan aivan selvästi erään klaaninvanhimman kuvailevan Nelipuita ja Puhujankiveä*, raportoin sanoen viimeisen lauseen puoliksi itselleni.

"Ja tuolla oikealla Nelipuiden takana on lehtimetsää. Tuolla vasemmalla puolella taas on havumetsää, ja siellä on myös kissojen hajua! Haju sekoittuu johonkin kummallisen hajuiseen ruokaan, mutta en tiedä mitä se on. Se ruoka haiskahtaa pilaantuneelta, mutta en voi sanoa varmasti", selostin sitten.

"Ja täällä Nelipuulla haisee myös kissoilta, tosin haju ei ole niin yhtenäinen, kuin meidän ja Jokiklaanin. Siinä on kuitenkin yhteistä se, että kissat haisevat kiveltä, jos siltä voi haista", naukaisin nyt nopeasti, ja vetäisin henkeä.

"Ja sitten vielä... Tuolla havumetsässä taitaa näkyä myös jotain liejua. Osaatko kertoa mitä se on?" kysyin Surmaviillolta ennen kuin jatkoin, tajuten vasta nyt kuinka paljon kysyttävää minulla oikeastaan oli äsken sanomistani lauseista. Odotin hieman kärsimättömästi mestarini vastausta toivoen, että hän täydentäisi ne aukkokohdat, joita äskeisissä lauseissa oli ollut.

//Surma? Sori, nyt ei oikein inspaa

Surmaviilto 17.06.2018 20:56

Miltei heti Pisamatassu mainitsi suurimman osan asioista.

"Se kummallisen hajuinen ruoka on kyllä pilaantunutta. Pilaantunutta ruokaa kutsutaan variksenruuaksi, eikä sitä saa koskaan syödä. Siitä saa ainakin vatsansa kipeäksi, mutta tietääkseni siitä voi myös aiheutua muitakin terveydellisiä haittoja. Lieju havumetsässä on suota. Jos joskus päädyt suolle, ole hyvin varovainen. Suohon voi helposti hukkua, se on märkää ja upottavaa. Kokemattoman suollaliikkujan ei kannata olla suolla yksin, sillä itsekseen on melko vaikeaa ponnistella suosta ylös, jos alkaa vajota sinne. Mutta jos joku on mukana, hän voi kiskoa toisen ylös suosta. Havumetsä ja suo kuuluvat Varjoklaanille. He ovat hyvin tottuneita liikkumaan suolla, jonka ansiosta he eivät juuri milloinkaan huku sinne, paitsi ehkä pentu joka karkaa leiristä. Lehtimetsä Nelipuiden takana kuuluu Myrskyklaanin reviiriin. Myrskyklaanin haju ei kuitenkaan erotu tänne asti, se tulee varmasti sinulle tutuksi viimeistään seuraavassa sellaisessa kokoontumisessa, johon pääset. Oletan, että tiedät mitä Nelipuilla tehdään täydenkuun aikaan, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin vielä kertaan sen: Silloin on kokoontuminen, jonne metsän kaikista viidestä klaanista tulee kissoja. Päälliköt kertovat, miten klaaneilla on mennyt ja he saattavat myös välittää viestejä muille klaaneille. Jos pilvet peittävät kuun, kokoontuminen on keskeytettävä. Täysikuun aikaan ei myöskään saa taistella. Nelipuille ei kuitenkaan enää nykyään saa mennä kuin kokoontumisiin, sillä siitä on tullut Kuolonklaanin reviiriä. Kuolonklaanilaiset uskovat Pimeyden metsään, Kuolonklaani on uusin klaani ja metsän muihin klaaneihin verrattuna se on hyvin nuori. Kyseisen klaanin perusti sen ensimmäinen päällikkö Viiltotähti", selostin Pisamatassulle. Olin puhunut juuri aika paljon ja toivoin, että Pisamatassu oli jaksanut kuunnella. Olin nimittäin kertonut monia tärkeitä asioita, jotka oppilaan oli syytä tietää.

"Mitä muuta huomaat?" kysyin, sillä Pisamatassun tuli mainita vielä kolme asiaa. Ne olivat lintu läheisen puun oksalla, viereisessä pensaikossa piilotteleva hiiri ja kolona maassa muutaman ketunmitan päässä oleva vanha, hylätty mäyrän pesä.

//Pisama?

Pisamatassu 18.06.2018 17:38

"Se kummallisen hajuinen ruoka on kyllä pilaantunutta. Pilaantunutta ruokaa kutsutaan variksenruuaksi, eikä sitä saa koskaan syödä. Siitä saa ainakin vatsansa kipeäksi, mutta tietääkseni siitä voi myös aiheutua muitakin terveydellisiä haittoja. Lieju havumetsässä on suota. Jos joskus päädyt suolle, ole hyvin varovainen. Suohon voi helposti hukkua, se on märkää ja upottavaa. Kokemattoman suollaliikkujan ei kannata olla suolla yksin, sillä itsekseen on melko vaikeaa ponnistella suosta ylös, jos alkaa vajota sinne. Mutta jos joku on mukana, hän voi kiskoa toisen ylös suosta. Havumetsä ja suo kuuluvat Varjoklaanille. He ovat hyvin tottuneita liikkumaan suolla, jonka ansiosta he eivät juuri milloinkaan huku sinne, paitsi ehkä pentu joka karkaa leiristä. Lehtimetsä Nelipuiden takana kuuluu Myrskyklaanin reviiriin. Myrskyklaanin haju ei kuitenkaan erotu tänne asti, se tulee varmasti sinulle tutuksi viimeistään seuraavassa sellaisessa kokoontumisessa, johon pääset. Oletan, että tiedät mitä Nelipuilla tehdään täydenkuun aikaan, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin vielä kertaan sen: Silloin on kokoontuminen, jonne metsän kaikista viidestä klaanista tulee kissoja. Päälliköt kertovat, miten klaaneilla on mennyt ja he saattavat myös välittää viestejä muille klaaneille. Jos pilvet peittävät kuun, kokoontuminen on keskeytettävä. Täysikuun aikaan ei myöskään saa taistella. Nelipuille ei kuitenkaan enää nykyään saa mennä kuin kokoontumisiin, sillä siitä on tullut Kuolonklaanin reviiriä. Kuolonklaanilaiset uskovat Pimeyden metsään, Kuolonklaani on uusin klaani ja metsän muihin klaaneihin verrattuna se on hyvin nuori. Kyseisen klaanin perusti sen ensimmäinen päällikkö Viiltotähti", Surmaviilto selosti minulle hyvin selvällä ja kuuluvalla äänellä. *Siinä oli paljon tietoa!* ajattelin. Pidin tavasta, jolla mestarini puhui paljon asioita kerralla, sillä se antoi minulle haastetta yrittäessäni muistaa kaiken, minkä hän oli sanonut. *Pilaantunut ruoka on variksenruokaa, jota ei saa syödä. Lieju on suota... siellä pitää olla varovainen. Havumetsä ja suot ovat Varjoklaanin omaisuutta... Varjoklaanilaiset osaavat liikkua suolla. Lehtimetsä on Myrskyklaanin reviiriä... sen haju ei erotu tänne asti. Nelipuulla kokoonnutaan, kun kuu on täysi... Mitä muuta?* pinnistelin koettaessani muistaa kaikki asiat yhdellä kertaa, ja painaa ne mieleeni, jotta muistaisin ne jatkossakin. *Ai niin! Nelipuulle ei saa mennä muuten kuin kokoontumisien aikaan, sillä se kuuluu Kuolonklaanille, jonka perustaja ja ensimmäinen päällikkö oli... Viiltotähti*, muistelin vielä, ja nyökkäsin hitusen verran saadessani kaikki asiat muistiini, ja yrittäessäni sulloa ne pääkoppaani.

"Mitä muuta huomaat?" Surmaviillon ääni havahdutti minut, ja säpsähdin hieman. Aloin tarkkailemaan ympäristöä yhä tarkemmin, ja yhtäkkiä huomasin maassa pilkottavan mustan kolon, joka oli monen hiirenmitan päässä, ja se näytti, kuin se olisi ollut muutaman ketunmitankin päässä. Nuuhkaisin hieman ilmaa, ja haistoin todella laimean, mutta silti nenää pistävän katkun tulvivan sieraimiini. Aivastin kerran hiljaa, kun haju tulvi nenääni. Se haisi vähän ketunhajun kaltaiselta hajulta, mutta melko lailla laimeammalta ja vähemmän tuolta variksenruoalta. Huomasin myös hetken päästä tarkkailtuani linnun istumassa pienen puun oksalta. Se oli vain vähän matkan päässä meistä, ja kielelleni herahti vesi katsoessani sitä. Käänsin katseeni vastahakoisesti pois päin linnusta, vaikka se tuoksui herkulliselta. *Nyt et saa saalistaa! Sinun pitää tarkkailla*, ajattelin, ja ryhdyin taas katselemaan ympärilleni. En kuitenkaan nähnyt mitään, joten olin jo lopettamassa etsimisen, kun nenääni tulvahti tuoresaaliin tuoksu. Pälyilin ympärilleni yrittäen paikallistaa hajun, mutten onnistunut. Tuoksu tuntui tulevan läheltä, mutten kuitenkaan äkännyt mitään. Lopulta luovutin sen etsimisen.

"Tuolla", aloitin viitaten hännälläni siihen koloon, josta tuli vähän ketun kaltaista hajua, "Tuolla on jonkinlainen kolo. Epäilen sen olevan hylätty pesä, joka on kuulunut jollekin ketun kaltaiselle eläimelle. Ja tuon puun matalalla oksalla on lintu. Se on vain vähän matkan päässä. Ja sitten erotan vielä jonkun tuoresaaliin hajun, mutten tiedä minkä. Enkä osaa paikantaa hajua tarkasti, jotta voisin katsoa mistä eläimestä se oikein on lähtöisin. Haju tulee kuitenkin jostain tuolta päin", kerroin hieman epävarmasti, viitaten hännälläni pois päin rajasta viimeisen lauseeni kohdalla. Sitten kohdistin katseeni taas mestariini, odottaen jonkinlaista arviota havainnoistani.

//Surma? Sori, tönkkö

Surmaviilto 23.09.2018 15:38

Kun Pisamatassu käänsi jälleen kerran odottavan ja kysyvän katseensa minuun, nyökkäsin niin pienesti, että sitä tuskin huomasikaan.

"Olet oikeassa siitä, että kolo on hylätty pesä. Se on kuulunut mäyrälle. Mäyrä on kookas, mustavalkoinen eläin, jonka kasvoissa on juovia. Se on yhtä vaarallinen kuin kettu, joista sinulle aiemmin kerroin, joten jos kohtaat mäyrän, ole varovainen. Jos kohtaat kyseisen eläimen yksin, suosittelen sinua on pakenemaan. On erittäin epätodennäköistä, että voittaisit sen yksin. Muista varoitukseni ketusta myös mäyrän kohdalla. Tuoresaalis, jota et tunnistanut ja täysin paikantanut, on hiiri. Hiiret ovat kooltaan jäniksiä pienempiä ja ne ovat yleensä ruskeita ja mahdollisesti joskus hiukan harmaita. Niillä on pitkät, ohuet hännät. Esimerkiksi Myrskyklaanissa hiiret ovat melko yleistä riistaa. Hiiret myös muistuttavat jonkinverran ulkonäöltään rottia", kerroin oppilaalleni. Jäin odottamaan hetkeksi vaiti, siltä varalta, että Pisamatassulla olisi vielä kysyttävää. Jos ei olisi, jatkaisimme matkaa rajan mukaisesti, ja jos olisi, minä tietysti vastaisin niihin, jonka jälkeen jatkaisimme jälleen matkaa rajan mukaisesti.

//Pisama?

Pisamatassu 02.10.2018 14:27

Surmaviilto nyökkäsi aavistuksen verran, niin pienesti, etten melkein erottanut sitä.

”Olet oikeassa siitä, että kolo on hylätty pesä. Se on kuulunut mäyrälle. Mäyrä on kookas, mustavalkoinen eläin, jonka kasvoissa on juovia. Se on yhtä vaarallinen kuin kettu, joista aiemmin kerroin sinulle, joten jos kohtaat mäyrän, ole varovainen”, mestarini selitti. *Maailma tuntuu olevan täynnä pelkkiä vaaroja!* ajattelin, mutta tyydyin nyökkäämään niin pienesti, että sitä tuskin huomasikaan.

”Jos kohtaat kyseisen eläimen yksin, suosittelen sinua pakenemaan. On erittäin epätodennäköistä, että voittaisit sen yksin. Muista varoitukseni ketusta myös mäyrän kohdalla. Tuoresaalis, jota et täysin tunnistanut ja paikantanut, on hiiri. Hiiret ovat kooltaan jäniksiä pienempiä ja ne ovat yleensä ruskeita ja joskus myös mahdollisesti hiukan harmaita. Niillä on pitkät, ohuet hännät. esimerkiksi Myrskyklaanissa hiiret ovat melko yleistä riistaa. Hiiret myös muistuttavat jonkin verran ulkonäöltään rottia”, kolli kertoi. *Miten hän voi tietää niin paljon?* ihmettelin, mutta en kysynyt mitään. Sen sijaan sanoin vain ymmärtäväni asian, ja heilautin häntääni merkiksi, jotta voisimme jatkaa matkaa. Lähdimme kävelemään rajaa myöden eteenpäin. Yritin painaa mieleeni kaiken olennaisen ympäristöstäni, jotta olisin hyvä oppilas. Halusin olla hyvä, ei vaan paras! Yhtäkkiä pysähdyimme jälleen. Katselin ympärilleni. Paikka tuntui olevan jo lähellä leiriä. Katsoin Surmaviiltoa, olettaen että tällä olisi jotain asiaa.

”Mikä paikka tämä on? Onko tämä lähellä leiriä?” kysyin varovasti katsoen mestariani. Toivoin todellakin, että saapuisimme pian takaisin leiriin, sillä näytti siltä, että pian tulisi myrsky, ja melkein hytisin kylmästä.

//Surma? Sori ku kesti

Tillitassu 10.10.2018 16:21

Kuinkakohan Naalitähti voi? Ei kai hän ole vihainen minulle? Mitä hänelle on tapahtunut? Mitä hänelle kuuluu?

Nämä kysymykset pyörivät päässäni ja sata muutakin. Se viimeisin reissuni Naalitähden kanssa ulos ei ollut sujunut mitenkään parhaiten.

Me olimme käyneet läpi vain jotain saalistustekniikoita ja sitten Naalitähti oli näyttänyt omansa. Sitten hän oli löytänyt jonkun myyrän, jota oli alkanut repiä palasiksi. Hän oli ollut raivoissaan, mutta en tiedä mistä. Olin katsellut hämmästyneenä ja jopa hieman pelokkaana pienen matkan päästä Naalitähden touhuja. Sitten Naalitähti oli haudannut myyrän ja lähtenyt leiriin. Hän oli pyytänyt minuankin mukaan, mutten ollut pystynyt järkytyksestä liikkumaan, joten Naalitähden oli pitänyt oikein ärähtää minut liikkeelle. Nyt se nolotti minua, en ollut välittömästi totellut Naalitähteä, joka oli paitsi mestarini, myös Tuuliklaanin päällikkö. Toisaalta siihen oli myös ihan hyvä syy, en ollut pystynyt liikkumaan, sillä ihan oikeasti olin järkyttynyt mestarini käyttäytymisestä. Olin varmaankin liian herkkä. Mutta yhtä asiaa epäilin; Naalitähti oli varmasti sairas... ja tietääkseni eli viimeistä henkeäänkin.

Kun olimme saapuneet leiriin, Naalitähti oli suoraan suunnannut parantajan pesään ja sen jälkeen lähtenyt kumppaninsa Hunajaviiksen, sekä luottosoturinsa Herhiläisraidan kanssa jonnekin, ilmeisesti partioon.

Tahdoin selvittää päätäni. Leiri alkoi äkisti tuntua liian ahtaalta. Minulla ei ollut seuraa. Kaikilla muilla oli paitsi minulla. Tahdoin mennä ulos, mutten voinut kysyä lupaa Naalitähdeltä. Äkkäsin varapäällikkö Hallasydämen vähän matkan päässä juttelemassa Sipulilehden ja isäni Havuviiksen kanssa.

"Voinko mennä ulos?" kävelin heidän luokseen. "M-minä haluan ulkoilmaa, mutta Naalitähti lähti jonnekin Hunajaviiksen ja Herhiläisraidan kanssa."

Hunajaviiksi mittaili minua hetken katseellaan.

"Mikäs siinä, mutta", hän maukui, "etsi Surmaviilto ja Pisamatassu. Ja sinun on luvattava olla heidän kanssaan. Jos he haluavat olla kaksin, tule välittömästi leiriin. Oppilaan ei välttämättä ole turvallista liikkua yksin, varsinkaan noin nuoren ja vielä kokemattoman."

"Selvä", kumarsin Hallasydämelle. "Kiitos, Hallasydän. Lupaan olla Surmaviillon ja Pisamatassun kanssa."

Hallasydän katsahti kuin epäillääkseen minua Havuviiksen puoleen.

"Mrrau, luota vain Tillitassuun", hän naurahti. Hymyilin isälleni ja lähdin häntääni hyvästiksi heilauttamalla pois leiristä.

Haistelin ilmaa ja yritin tunnistaa Surmaviillon ja Pisamatassun tuoksut. Tunnistin ne äkkiä ja lähdin suunnistamaan perään. Juoksin nummilla ja tuuli väreili turkillani. Saavutin Surmaviiltoa ja Pisamatassua. Pian näinkin jo heidät, Surmaviillon, valkean kollin ja tämän oppilaan, pesätoverini Pisamatassun, oranssinruskean naaraan. Toivoin etten häirinnyt heitä. Pisamatassu käänsi katseensa minuun ja hihkaisi hieman. Surmaviiltokin kääntyi katsomaan.

"Hei", nau'uin hieman ujosti. "Saanko liittyä seuraan... siis, jos vain siitä ei ole mitään haittaa."

//377 sanaa

//Surma? Pisama?

Surmaviilto 20.10.2018 20:28

"Kyllä, tämä paikka on lähellä leiriä. Haluan vielä varmistaa ennen leiriin palaamista, kuinka suuri osa kertomastani on yhä muistissasi. Kerrohan, mitä olen sinulle tänään opettanut", nau'uin Pisamatassulle. Ennenkuin oppilaani ehti vastata, paikalle saapui toinenkin oppilas.

"Saanko liittyä seuraan... siis, jos vain siitä ei ole mitään haittaa", Tillitassu kysyi. Tuhahdin ärtyneenä. En ollut mikään pentuvahti! Toisaalta taas en voinut kieltäytyä, sillä se olisi saattanut aiheuttaa vaikutelman, että olisin jotenkin ala-arvoinen hiirenaivo, ja sitä minä en halunnut. Luottamus minua kohtaan lopahtaisi, eikä siitä olisi kuin haittaa. Vaikka ei hyväntahtoisen, ystävällisen, kaikkia rakastavan sankarinkaan rooli tietenkään tavoitteisiini kuulunut.

"Hyvä on", murahdin tehden selväksi, ettei tämä käänne juuri miellyttänyt minua.

"Jospa kuitenkin kertaat sen minulle sitten myöhemmin?" ehdotin Pisamatassulle ja käänsin katseeni takaisin Tillitassuun. Tämän tulon takia emme voisi aivan pian palata leiriin, sillä ilmeisesti Tillitassu oli juuri tullut sieltä. Pohdin, mitä voisin laittaa oppilat tekemään. He voisivat harjoitella metsästystä, mutta toisaalta, koska heitä oli kaksi, heillä olisi taistelussa melko tasavertainen vastustaja. Lopulta päätin kysyä asiaa heiltä itseltään.

"Haluaisitteko harjoitella mieluummin taistelua vai metsästystä?"

//Pisama? Tilli?

Tillitassu 23.10.2018 18:58

"Hyvä on", Surmaviilto murahti. Minusta alkoi yhtäkkiä tuntua jotenkin ettei kolli ollutkaan ilahtunut oikein seurastani. En tuntenut kollia yhtään, mutta sen käsityksen olin saanut hänestä että hän olisi jotenkin...

"Haluaisitteko harjoitella mieluummin taistelua vai metsästystä?" Surmaviilto kysyi. Pohdin kumpaa itse oikeasti haluaisin. Metsästyksessä olin tosi paljon paljon parempi, mutta toisaalta kaipasin lisää oppeja taisteluun. Olin nyt lähiaikoina keskittynyt enemmän Naalitähden kanssa metsästykseen. Toivoin että mestarini veisi minut jokin päivä taisteluharjoituksiin.

"Selvä", Surmaviilto murahti ja katsoi kysyvästi oppilaaseensa Pisamatassuun meripihkan värisillä silmillään. "Taistelua siis vai mitä mieltä sinä Pisamatassu olet?"

Oranssinruskea naaras oli juuri sanomassa jotain, kun kuulin jonkun kutsuvan minua: "Tillitassu!"

Käännyin ympäri ja näin Vireviiksen, valkoisen soturin pinkovan nummea ylös. "Tillitassu, tule heti leiriin! Naalitähti... Naalitähti... Naalitähti on kuollut!"

Jähmetyin paikoilleni. Vireviiksen ääni kuulosti hengästyneeltä, hän oli varmaan juossut koko matkan leiristä tänne. En ollut uskoa soturia. Oliko minun mestarini kuollut?

"Ei, ei", henkisin. Kyyristyin maahan ja suljin silmäni. Minun olisi pitänyt olla Naalitähden kanssa eikä lähteä tänne. Mitäköhän hänkin nyt minusta ajatteli. 'Maailman huonoin oppilas' varmaankin.

"Tule heti", Vireviiksi kuiskasi korvaani. En pystynyt puhumaan suruni takia, enkä nousemaan. Mutta minun oli pakko.

"Anteeksi, mutta minun on mentävä", kuiskasin Surmaviillolle ja Pisamatassulle. Pisamatassu laski häntänsä lavalleni ja räpäytti lempeästi silmiään.

Lähdin kohden leiriä Vireviiksen kanssa. Valkoinen soturi juoksi niin nopeasti kuin vain pystyi ja yritin itse pysyä hänen perässään.

Minua harmitti se että Surmaviillon harjoitukset olivat jääneet väliin, mutta nyt tämä oli tärkeämpää. Naalitähti, minun rakas ja tärkeä mestarini oli kuollut. Nyt uudesta varapäälliköstämme Karpalopunasta tulisi päällikkö. Hänestä tulisi hyvä päällikkö. Olin pentuna ollessani tutustunut hieman Karpalopunaan, joten tiesin hänestä jotain. Nykyään emme olleet kuitenkaan olleet jutelleet. Minun aikani oli mennyt koulutuksessa ja Karpalopunalla Urhotassun koulutuksessa, mutta Urhotassu oli vähän aikaa sitten saanut soturinimensä. Nykyään Karpalopuna näytti viettävän paljon aikaa Laventelitassun kanssa. Mietin samalla kenestä tulisi uusi mestarini vaiko tulisiko minusta jo soturi?

Saapuessani Vireviiksen kanssa leiriin, katseeni keskittyi aukion keskellä makaavaan valkoisen kissan ruumiiseen. Hunajaviiksi oli kyyristynyt kumppaninsa ylle ja hänen vierellään olivat Naalitähden pennut Tulihenkäys ja Yrttikuiske, sekä Naalitähden pennun pennut Karpalopuna ja Herukkatassu. Vähän matkan päässä seisoskelivat Urhomieli, Mahtitassu ja Ylvästassu ja heistä parin ketunmitan päässä kauhusta lamaantunut Vadelmaviiksi - joka myös on ollut Naalitähden oppilas - yhdessä veljensä Piiskukynnen kanssa. Vadelmaviiksi vilkaisi minua siniset silmät surua täynnä ja katsoi sitten maahan tassuihinsa ja nyyhkytti hiljaa ja veli Piiskukynsi lohdutti sisartaan.

Kävelin Naalitähden ruumiin luo. Kumarsin, kosketin kuonollani päällikkön kylkeä ja kuiskasin hiljaa: "Olit todella hyvä päällikkö Tuuliklaanille, sekä erittäin hyvä mestari. Ja vielä enemmänkin. En olisi voinut syntyä klaaniin, jota olisi johtanut parempi päällikkö enkä koskaan olisi voinut saada parempaa mestaria. Olen pahoillani jos minussa oli jostain vikaa oppilaanasi, joskus minusta tuntui että olin huono oppilas. Mutta Tähtiklaani ottaa sinut vastaan suurella kunnioituksella. Kiitos kaikesta Naalitähti, nähdään sitten kun sen aika tulee."

Ei kai Naalitähti ollut kuollut sen takia? Pitiköhän hän minusta? En varmastikaan ollut niin hyvä oppilas kuin muut. Nuolaisin Naalitähden ruumista. En varmaankaan koskaan näkisi häntä ennen kuin minäkin siirtyisin Tähtiklaanin riveihin. Naalitähdestä tulisi arvokas lisä sinne, sillä tavalla että häntä kunnioitettaisiin siellä. Sen tiesin ja tulisin olemaan oikeassa. Käperryin pieneksi palloksi. Suljin silmäni, hautasin pääni Naalitähden valkoiseen turkkiin ja annoin kyyneleiden valua.

"Tillitassu! Tillitassu!" Lepakkoliito kuiskasi korvaani. En tiä kauanko olin maannut tässä. Emoni seisoi vieressäni ja katseli minua huolissaan.

"Tule", hän kuiskasi. Yritin nousta pystyyn, mutta en jaksanut. Onneksi Lepakkoliito oli auttamassa. Emo talutti minut ruumista parin ketunmitan päähän ja istahti. Nojasin Lepakkoliitoon ja nautin emon pehmeydestä. Toivoin että joku säälisi minua, mestarinsa menettänyttä oppilasta. Minulle se kun oli rankkaa enkä tiedä kuinka tulisin selviämään kun muut minulle tärkeät kissat kuolisivat. Mutta toisaalta kukapa nyt tällaistä Tillitassua säälisi? Tuskin kukaan?

Olin varmaan nukahtanut taas, mutta seuraavan kerran kun avasin silmäni näin vilahduksia klaaninvanhemmista, joiden päällä Naalitähti makasi, sekä Karpalopunasta joka avusti vanhuksia. Naalitähteä oltiin siis menossa hautaamaan. Kipitin Lepakkoliidon vierestä - joka oli kärsivällisesti jaksanut olla vierelläni - lähelle sisäänkäyntiä ja kun vanhukset ja Karpalopuna kävelivät ohi Naalitähden ruumista kantaen, kumarsin kuolleelle päällikölle kunnioittavasti.

Katselin viimeisen kerran Karpalopunan perään, kun kolli katosi leiristä. Seuraavan kerran kun näkisin hänet, ei hän olisi enää Karpalopuna vaan klaanin päällikkö Karpalotähti. Naalitähti oli nyt haudattu. Lepakkoliito oli pakottanut minut syömään jotain ja olin syönyt hänen kanssaan pienen jäniksen. Ehkä joku sitten kuitenkin piti minusta.

"Kaikki menee vielä hyvin, usko pois", oli hän sanonut. "Karpalopunasta tulee hyvä päällikkö Tuuliklaanille, hän on oiva Naalitähden seuraaja."

Nyökkäsin. Uskoin sen täysin.

Kun Karpalopuna sitten vihdoin ja viimein saapui leiriin, oli hän saanut uuden nimensä ja uuden aseman. Karpalopunasta - tai no, Karpalotähdestä tulisi todella hyvä päällikkö. Häm kutsui klaanin koolle ja istahdin Timoteitassun ja Tähtimötassun viereen. Karpalotähti aloitti nimittämällä Laventelitassusta, Mahtitassusta, Ylvästassusta ja Sulkatassusta soturit. Katsoin hieman kateellisena vastanimitettyjä Laventeliaamua, Mahtivarjoa, Ylväsliekkiä ja Sulkataivasta. Vielä jonain päivänä olisi minunkin vuoroni.

“Tillitassu, koska Naalitähti ei ole enää jatkamassa koulutustasi, nimeän Herhiläisraidan uudeksi mestariksesi”, Karpalotähti maukui kohdistaen katseensa minuun. Nyökkäsin hyväksyvästi. Herhiläisraita oli ollut yksi Naalitähden luottosotureista ja yksi klaanin vanhimmista ja kokeneimmista sotureista. Hän tulisi olemaan yhtä hyvä mestari. Ainoa juttu minua vain mietitytti, se että Herhiläisraita oli edelleen parantajan pesällä. Karpalotähti nimitti vielä varapäällikökseen Lovijuovan, joka vaikutti olevan monelle mieluinen valinta.

Kun kokoontuminen vihdoin päättyi, jäi Karpalotähti istumaan Suurkiven juureen. Astelin hieman arasti hänen luokseen.

"Hei Karpalotähti", mau'uin ja kumarsin hieman ujosti. "Onnea päällikkyydestä, se on varmasti hienoa. Sinusta tulee vielä hyvä päällikkö, t-tiedän sen. Ja olethan sinä jo. Minulla on vain kysymys... Herhiläisraita on edelleen parantajan pesässä niin miten on koulutukseni laita?"

//889 sanaa

//Karpalo? Toivottavasti en hitannu ketää

Pisamatassu 29.04.2018 13:45

Oloni oli mahtava! Olin tuore oppilas. En voinut oikein vieläkään käsittää sitä.

*Toivottavasti Surmaviilto on hyvä mestari. Ainakin muiden puheista päätellen, hän ei ole mistään kilteimmästä päästä’, tuumin. Odotin silti innolla, mitä meripihkasilmäinen kolli vielä opettaisi minulle.

”Kierrämme nyt rajat. Muista painaa kaikki tarkasti mieleesi”, mestarini naukui minulle havahduttaen minut ajatuksistani.

”Selvä”, vastasin hieman hajamielisen oloisena, ja löntystin Surmaviillon perässä aukion halki ja ulos leiristä. Mitään sanomatta mestarini kääntyi oikealle, ja minä seurasin perässä. *Kukahan on ollut hänen mestarinsa*, pohdin tassutellessamme äänettömästi eteenpäin. En uskaltanut katsoa Surmaviiltoa suoraan silmiin, ja tyydyin vilkuilemaan tämän suuntaan. Normaalisti en ollut ujo, mutta kollin katse pelotti minua hieman. Halusin sanoa jotain, mutta en keksinyt mitään sanottavaa. Sitä paitsi tuuli yltyi nummilla, ja viima viilsi ikävästi turkkini alle. Pörhistin karvani jottei viima pääsisi turkinläpi, mutta turhaan. Pilvetkin olivat tummuneet viime päivien aikana. *Eikö hiirenkorvan aikana pitäisi olla lämpimämpi?* nurisin mielessäni, mutta en sanonut sitä ääneen, sillä olin varma, ettei mestarini pitäisi nurisevasta oppilaasta. Niinpä vain jatkoin tassuttelua turkki yhä pörhössä, odottaen että Surmaviilto sanoisi jotain.

//Surma? Sori sekava ja lyhyt.

Surmaviilto 30.04.2018 06:08

Sää nummilla oli melko kehno, mutta se ei tarkoittanut, että olisi palattava leiriin. Näin silmäkulmastani vilauksen kissan oranssinruskeasta turkista ja tiesin, että Pisamatassu pysyi kannoillani. Olin tyytyväinen saatuani vihdoin oppilaan, mutta en päästäisi häntä helpolla. Aioin olla ankara mestari. Jos kouluttaisin oppilastani liian löyhin ottein, tuloksena olisi varmasti hyväuskoinen, kyvytön ja vankkoihin päätöksiin kykenemätön kissa. Muistin omat oppilasaikani, mutta tyrkkäsin muistot syrjään. Nyt ei ollut aikaa muisteloille. Lähestyimme jo rajaa. Haistoin varoen ilmaa varmistaakseni, että Pisamatassu seurasi minua yhä. Hän seurasi. Pian olimme jo Jokiklaanin rajalla. Haistoin ilmaa ja pysähdyin. Käännyin katsomaan Pisamatassua suomatta hänelle sen lempeämpää katsetta kuin kenellekkään muullekkaan.

"Kerrohan, mitä haistat?" kysyin oppilaaltani tavallisella, kylmällä äänensävylläni. Pisamatassun kuuluisi meidän hajujemme lisäksi haistaa ainakin Jokiklaani, jäniksen tuore haju viereisestä kolosta, sekä sangen laimea, vanhentunut ketun haju. Kettu oli todennäköisesti jo hyvinkin kaukana hajun vanhuuden perusteella. Aiemmin ollut sade vaikeutti haistamista entisestään, mutta aioin patistaa Pisamatassua haistelemaan, kunnes hän haistaisi ne kaikki. Toki voisin hiukan auttaa hajun lähteiden tunnistamisessa, jänistä lukuunottamatta ne olivat hänelle melko varmasti uusia hajuja.

//Pisama?

Pisamatassu 30.04.2018 11:30

Kuljimme äänettömästi aina vain eteenpäin ja eteenpäin.

*Kuinka ison reviirin Tuuliklaani oikein tarvitsee?* mutisin mielessäni hilliten taas kieleni. Aloimme tulla yhä lähemmäs aiemmin vain heikosti erottuvaa hajua kohti. Yhtäkkiä Surmaviilto pysähtyi, ja olin kompastua hänen jalkoihinsa, mutta sain viime tipassa hillittyä askeleeni, ja tassuttelin mestarini vierelle. Eteeni avautui näkymä rotkosta, jossa virtasi runsaasti kuohuva joki. Henkeni salpautui. *Eivät kai Jokiklaanilaiset ui tuolla?* ihmettelin pääni sisässä. *Onneksi synnyin Tuuliklaaniin!*

”Kerrohan, mitä haistat”, Surmaviilto naukaisi minulle kylmään äänensävyynsä. Ryhdistäydyin ja irrottauduin mietteistäni haistellakseni ilmaa. Onneksi minulla oli suhteellisen hyvä hajuaisti. Onneani lisäsi myös se, että tuuli tuli meitä vastaan tuoden hajut helpommaksi haistaa. Ongelma vain oli, etten osannut nimetä kohteita kunnolla. Avasin suuni sanoakseni jotain.

”Haistan märän, vanhalta kalalta haisevan kissan hajun. Onko se Jokiklaani?”, kysyin reippaasti. Vastaukseksi Surmaviilto nyökkäsi pienesti, ja tästä hieman rohkaistuneena jatkoin haistelua. Nenääni osui heti herkullinen tuoksu oikealta puoleltamme. Avasin suuni raolleen, ja vedin keuhkoihini lisää tuota ihanaa tuoksua.

”Nyt haistan jonkun todella herkullisen tuoksun oikealta puoleltamme. Se on vahva tuoksu, eli onko se silloin tuore?” mau’uin nyt jo melko itsevarmaan sävyyn kääntäen katseeni ensimmäistä kertaa Surmaviillon meripihkasilmiin.

”Ja tiedätkö sinä, mikä se on?” lisäsin vielä, ennen kun mestarini oli ehtinyt vastata ensimmäiseenkään kysymykseeni. Käänsin katseeni taas valkeaan kolliin odottaen vastausta kumpaankin kysymykseeni.

//Surma?

Surmaviilto 30.04.2018 15:51

Oppilaani vaikutti rohkaistuvan hetki hetkeltä. Hyvä niin, pelkureille ei ollut sijaa tässä maailmassa. Toisaalta Pisamatassu ei saisi heittäytyä liian rohkeaksi. Jos hän alkaisi koetella rajojaan ja uhmaamaan minua, se ei olisi hänen kannaltaan lainkaan hyvä asia.

"Kyllä, se on tuore. Haistamasi tuoksu on lähtöisin jäniksestä. Me syömme niitä ja ne ovat Tuuliklaanin yleisintä riistaa. Jänikset ovat nopeita, joten niitä metsästäessä on oltava nopea. Se lienee osasyy siihen, miksi moni tuuliklaanilainen on nopea juoksija", vastasin antamalla samalla ripauksen yleistietoa. Jos Pisamatassu muistaisi sanomani vielä kun harjoittelisimme metsästytä, siitä olisi hänelle silloin hyötyä.

"Haistatko vielä muuta?" kysyin oppilaaltani. Hänen olisi vielä haistettava vanha ketun haju, jotta voisimme jatkaa kierrosta. Pisamatassu näytti etsivän ahkerasti ilmasta lisää hajuja. Pian päättelin Pisamatassun haistaneen ketun. Hän näytti siltä, kuin olisi juuri haistanut jotain inhottavaa. Minun oli myönnettävä, etten itsekkään juuri pitänyt ketun hajusta.

//Pisama?

Pisamatassu 01.05.2018 12:23

”Kyllä, se on tuore. Haistamasi tuoksu on lähtöisin jäniksestä. Me syömme niitä ja ne ovat Tuuliklaanin yleisintä riistaa. Jänikset ovat nopeita, joten niitä metsästäessä on oltava nopea. Se lienee osasyy siihen, miksi moni tuuliklaanilainen on nopea juoksija”, Surmaviilto vastasi samalla opettaen minua jäniksistä. Olin hetken aikaa hiljaa painaen kaiken juuri oppimani muistiini.

”Haistatko vielä muuta?” mestarini kysyi. Havahduin hieman, ja avasin suuni raolleen haistaakseni paremmin. Nuuhkaisin ilmaa monta kertaa. Yhtäkkiä nenääni tulvahti jonkun yököttävän ja mädäntyneen haju. Nyrpistin vaistomaisesti nenääni. Vaikka tuoksu olikin laimea, se oli silti kammottava.

”Mikä tuo haju on?” kysyin Surmaviillolta astuen askeleen lähemmäs häntä, että saisin jotain muuta haisteltavaa.

”Se haisee mädäntyneelle variksenruoalle, vaikka se onkin laimeaa”, selvensin mestarilleni. Samalla kun odotin vastausta, kysymykseeni, käännyin pikaisesti vilkaisemaan leiriä. *Koskahan Naalitähti ilmoittaa seuraavaan kokoontumiseen lähtijät? Toivottavasti minä pääsisin mukaan*, pohdin. Käännyin taas katsomaan mestariani, joka oli juuri avannut suunsa sanoakseen jotain.

//Surma?

Surmaviilto 03.05.2018 08:40

Olin ollut oikeassa, Pisamatassu tosiaan oli haistanut ketun.

"Se haju on lähtöisin ketusta. Ne ovat hyvin vaarallisia ja ilkeitä eläimiä. Hajun lisäksi ketun tunnistaa sen suuresta koosta ja oranssista turkista. Sen hännänpää on valkoinen, mikä on myös hyvä tuntomerkki", kerroin oppilaalleni. Hän ainakin näytti kuuntelevan, mikä oli hyvä asia. Nämähän olivat kuitenkin tärkeitä asioita.

"Älä koskaan taistele yksin kettua vastaan, edes soturina. Silloin melko varmasti kuolisit, paitsi jos onnistuisit pakenemaan. En ole koskaan kuullut kenenkään voittaneen kettua yksin", jatkoin vielä neuvojani, eikä ääneni suinkaan lähtenyt pehmenemään siitä mihinkään. Minusta tuntui, että se oli nyt jopa aavistuksen hyisempi kuin äsken. Asetuin istumaan, jotta Pisamatassu näkisi selässäni komeilevan arven paremmin.

"Näetkö tuon arven selässäni? Sain sen taistellessani kettua vastaan oppilaana. En tietysti ollut yksin, meitä oli kokonainen partio", selitin, jotta Pisamatassu varmasti ymmärtäisi, miten suurta vahinkoa kettu pystyisi aiheuttamaan. Jos oppilaallani ei olisi kysyttävää, voisimme jatkaa matkaa. Seuraavaksi suuntaisimme rajan viertä nelipuille.

//Pisama?

Pisamatassu 04.05.2018 14:47

”Se haju on lähtöisin ketusta. Ne ovat hyvin vaarallisia ja ilkeitä eläimiä. Hajun lisäksi ketun tunnistaa suuresta koosta ja oranssista turkista. Sen hännänpää on valkoinen, mikä on myös hyvä tuntomerkki”, mestarini selitti. Olin kuunnellut kiinnostuneena, mutta nyt minua puistatti vähän. *Toivottavasti en tule koskaan kohtaamaan kettua!* ajattelin ja värähdin hieman. Kun olin painanut mieleeni kaikki nämä asiat, Surmaviilto jatkoi ketuista opettamista.

”Älä koskaan taistele yksin kettua vastaan, edes soturina. Silloin melko varmasti kuolisit, paitsi jos onnistuisit pakenemaan. En ole koskaan kuullut kenenkään voittaneen kettua yksin”, mestarini sanoi, ja lopetti puhumisen. Värähdin hieman, ja päätin entistä vahvemmin, että välttelisin kettuja, ainakin siihen asti, kun olisin soturi. Surmaviilto asettui istumaan, ja osoitti melkein olemattomalla hännännäpäytyksellä selkäänsä, jossa komeili hieman pelottavan näköinen arpi. Tukahdutin väkisin henkäykseni, ja yritin rentoutua hieman, kun mestarini jatkoi puhumista kolealla äänellään.

”Näetkö tuon arven selässäni? Sain sen taistellessani kettua vastaan oppilaana. En tietenkään ollut yksin, meitä oli kokonainen partio”, mestarini selvensi. Pakottauduin istumaan rauhassa, mutta sydämeni hakkasi lujaa. Vähitellen se kuitenkin alkoi rauhoittua. Vilkaisin mestariani, joka selvästikin odotti, jos minulla olisi vielä kysymyksiä.

”Saitko soturinimesi tuon arven takia?” möläytin heti, ennen kuin ehdin hillitä kieltäni.

”Anteeksi”, sopersin heti perään uskaltamatta katsoa mestariini.

//Surma? Sori tönkkö, mut koettakaa kestää.