Jäkälätassu

Jäkälätassu

Kylmä ilma nipisteli poskiani ja koko kehoani tassuttaessani Tuikesilmän perässä. Lihakseni olivat kireinä ja olisin halunnut juosta vain silkasta vapaudenilosta. Häntäni värisi ja kiihdytin askeleitani niin että olin mestarini vierellä. Hengitykseni oli hivenen raskaampaa kuin tavallisesti sillä olinhan roimasti pienempi kuin Tuikesilmä ja jouduin käyttämään enemmän energiaa kävelyyn kuin hän. Tuikesilmä vilkaisi minua pikaisesti kulmat koholla kun olin saapunut hänen vierelleen. En kuitenkaan välittänyt siitä, yritin vain nähdä koko reviirin. Yhtäkkiä tajusin että Tuikesilmä oli pysähtynyt. Jarrutin vauhtini ja tassutin mestarini viereen. Katsoin tuota otsa rypyssä. Mitä nyt? Meidänhän piti kiertää reviiri. Olin aikeissa tiuskaista jotain, kun Tuikesilmä naukaui: "Mitä haistat?" Räpäytin yllättyneenä silmiäni ja raotin suutani. Vedin syvään henkeä ja siinä samassa kitalakeeni tulvi todella monta tuoksua, joita en ollut edes pannut merkille. Raikas lehtikadon kirpeä tuoksu, routaisen maan ja mullan makea haju... En kyennyt erottelemaan tuoksuja vielä kovinkaan hyvin, mutta vahvin kaikista hajuista oli vahva mädän lemu. Nyrpistin nenääni. "Mikä tuo haju on?" kysyin ja Tuikesilmä naurahti. "Se on haaskala. Halusin että haistat juuri sen. Sen lähistöltä ei kannata saalistaa, sillä siellä on joskus mätää variksenruokaa jota saaliseläimet ovat syöneet. Siit saa vatsanpuruja", mestarini opasti. Värähdys kulki turkissani ja hymyilin leveästi. "Jatketaan matkaa", Tuikesilmä kehotti ja lähti astelemaan eteenpäin. Pitkä käveleminen alkoi jo tuntua lihaksissani ja tahtini oli hidastunut huomattavasti. Hengitykseni oli raskasta enkä enää jaksanut panna ympäristöäni merkille. Laahustin Tuikesilmän perässä reviirin halki ja mietin vain sitä että milloin olisimme leirissä. Vatsani tuntui tyhjältä ja halusin vain ruokaa ja sen jälkeen käydä nukkumaan. Ajatukseni olivat sumeita ja siksi räpyttelin yllättyneenä silmiäni sillä Tuikesilmä oli pysähtynyt."Kuuntele", tuo kehotti. Yritin tasata hengitystäni ja istuin maahan. Sitten höristin korviani. Ensialkuun en kuullut kuin oman hengitykseni ja sydämen sykkeet, mutta sitten erotin kaukaa outoa kovaa suhinaa ja melua. Kurtistin kulmiani. Mikä voisi pitää tuollaista ääntä? "Kuuletko? Siellä on ukkospolku ja hirviöitä." Silmäni levisivät ja työnsin kynteni esiin. Hirviöitä? Ukkospolku? Jännitin lihakseni ja nousin seisomaan kun Tuikesilmä heilautti häntäänsä. Tassutin osittain pelokkaana ja osittain innoissani mestarini perässä eteenpäin. Yritin kurkkia mestarini takaa mitä edessä olisi kun äänet kuuluivat aina vain lähempää. Väsymykseni oli karissut pois ja tunsin adrenaliinin jylisevän suonissani. Kiihdytin askeleitani sen verran että saavuin Tuikesilmän vierelle. Silloin haistoin ukkospolun. Se haisi palaneelta ja pahalta. Yskäisin ja aivastin. Tuikesilmä kääntyi katsomaan minua. "Pian näemme ukkospolun. Älä vain juokse sinne koska muuten hirviöt syövät sinut", Tuikeislmä naukui tyynesti. Karvani nousivat pystyyn ja hirvittävät mielikuvat siitä miten hirviöt söisivät minuta valtasivat aivoni. Kauhea melu melkein puhkaisi tärykalvoni kun tassutimme eteenpäin. Sitten näin sen. Mustan, paksun ja kovalta näyttävän pinnan joka haisi hirveälle. Ensimmäinen hirviö jylisti ohi. Sen keltaisena hohtavat silmät, mustina maata halkovat tassut ja käsittämätön nopeus saivat aistini tukkoon. Lisää hirviöitä jylisti ohi ja yritin kauhun kupliessa sisälläni yrittää pitää kaikki silmällä. Juuri sen takia silmässäni ja koko päässäni räjähti kipu. Ulvaisin ja kaaduin maahan. Liekit nuolivat taas silmääni ja kiemurtelin maassa tuskaisena kuin joku repisi minulta silmiä irti. Kynteni olivat esillä ja huidoin tassuillani ilmaa. Järjetön kipu yllätti minut täysin ja ulisin. Jostain kaukaa kuulin hirviöiden äänet ja Tuikesilmän huudon: "Jäkälätassu!" En pystynyt avaamaan silmiäni saati tekemään mitään harkittua. Silmäni liekehti ja odotin sen laantumista. Vikinää kuului taukoamatta kurkustani ja onnekseni huomasin että kipu alkoi laantua. Sydämeni hurjaksi kiihtynyt syke alkoi laantua, ja tiehä hengitykseni tasaantua. Makasin karvat sotkussa maassa ja tasasin hengitystäni. Lihakseni tuntuivat veltoilta mutta yritin silti seisomaan toinen silmä yhä kiinni. Huojuin seistessäni ja tajusin Tuikesilmän olevan vieressäni kaatuessani häntä vasten. "Oletko kunnossa?" Tuikesilmä kysyi epäröivällä äänellä. Nielaisin ja avasin silmäni. Kas kummaa, en nähnyt toisella silmällä mitään. Onnistuin kuitenkin nyökkäämään ja lähdin mestariini nojaten kohti leiriä. Kävellessämme hitaasti kohti leiriä näkö palautui silmääni mutta näin sillä edelleen sumeasti. // En jatkanu Setrin tarinaa koska mulla oli tää tarina jo melko pitkään puolivalmiina enkä halunnu enää alottaa alusta kirjoittamaan uutta tarinaa. Joten Setri, voit kirjottaa toisen tarinan nii jatkan sitä sitten - jos siis haluut

Setritassu | 27.10.2016

Istuskelin hiljaa leirin laitamilla. Lopulta päätin mennä ottamaan edes puolikkaan päästäisen. Söin sen parilla haukkaisulla. "Setritassu! Mennään harjoittelemaan!" Synkkäsielu huusi. Ravasin tämän luo ja astelin hänen perässään ulos leiristä. "No, niin! Hyökkää!" Synkkäsielu käski. Emmin. *Onko se oikein?* ajattelin. Lopulta hyökkäsin, mutta aivan liian hitaasti. Synkkäsielu läimäisi minut tassullaan maahan. "Nopeammin", hän käski. Yritin uudestaan. Synkkäsielu väisti tälläkin kertaa, mutta sain lyötyä häntä tassullani.. "Vieläkin nopeammin", hän käski. Lopulta se onnistui jo hyvin. Synkkäsielu opetti minulle pari muuta liikettä ja sitten palasimme leiriin. "Hei Setritassu!" Jäkälätassu huusi minulle. "Hei!" vastasin hiljaa ja ujosti. "Mitä olet tehnyt tänään? Minä olin saalistamassa", Jäkälätassu kertoi. "Minä ja Synkkäsielu olimme tuota... ööö taistelemassa", änkytin. //Jäkälä?

Jäkälätassu | 03.11.2016

Nyökäytin päätäni Setritassulle. Naaras katseli maata mutta en antanut sen häiritä. "Mitä taisteluliikkeitä harjoittelite? kysyin innostuksen hiipiessä kehooni. Jos Setritassu voisi näyttää minulle muutaman taisteluliikkeen Tuikesilmä varmaankin yllättyisi kun osaisin jo jotain. Röyhistin rintaani ja kuulin jo korvissani mestarini kehut voimakkaina. Sitten tajusin, että Setritassu oli sanonut minulle jotain. Halusin nopeasti kuulla kaiken mitä pesätoverini oli opetellut jotta pääsisin itse niitä opettelemaan. Kallistin päätäni. "Mitä sanoit?" Setritassu huokaisi kevyesti ja käänsi silmänsä omiini. Hätkähdin aavistuksen verran kun katsoin Setritassun mantelinmuotoisa täyteläisen ruskeita silmiä. Vatsani heitti kuperkeikan ja maailma pysähtyi. Yhtäkkiä en ajatellut enää taisteluliikkeitä vaan sitä että Setritassu oli kaunis. Sen jälkeen tiedostin takun korvani takana ja hento puna kohosi poskilleni. Minun kävi melkein kateeksi edessäni istuvaa naarasta. Tuo hetki meni kuitenkin liian nopeasti ohi sillä Seteitassu räpäytti silmiään ja laski katseensa. Olin aikeissa sanoa jotain töykeää kunnes - luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni - pysähdyin miettimään mitä sanoisin ja miltä se tuntuisi Setritassusta. Pääni oli pyörällä joten suljin suuni enkä sanonut mitään. Harmaanoranssi naaras rykäisi ja sanoi hiljaisella äänellä: "Harjoittelimme pääosin hyökkäystä." Räpäytin muutaman kerran silmiäni ja yritin kuvitella Setritassun hyökkäämään jonkun kimppuun. Minusta ei kuitenkaan ollut siihen ja ravistelin päätäni pontevasti. // Setri? Ja ei haittaa vaikka et aina odottaisi et mä jatkan Jäkälällä jotain sun tarinaa vaan voit jatkaa itse, koska sä voit kerätä niitä pisteitä rauhassa (ja ei haittaa vaikka vähän hittaat Jäkälää jos et pysty muuten) ÖwÖ

Setritassu | 09.11.2016

"Et taida uskoa minusta olevan sellaiseen", mutisin hiljaa maahan katsoen Jäkälätassuun. "No en!" tuo vastasi. Äkkiä sain kummallisen rohkeus kohtauksen ja nostin pääni. "Tuota... Mennäänkö, vaikka huomenna aurinkohuipun aikaan kävelylle?" kysyin kuuluvalla äänellä. Jäkälätassu katsoi minua hiukan kummaksuen, mutta ei siinä varmaankaan ollut mitään ihmettelemistä, olinhan ollut koko ajan hiljainen, kuin hiiri! "No, vaikka", kolli nyökkäsi ja katsoi minuun. Käänsin katseeni pois ja olin juuri menossa pois, kun Jäkälätassu maukui vielä: "Voitko näyttää mitä taisteluliikkeitä harjoittelitte?" "Hyvä on", nau'uin hiljaa. Näytin pari aika helppoa liikettä ja Jäkälätassu koetti niitä minuun. "Tuo meni ihan hyvin", naukaisin hänelle, kun kolli koetti erästä liikettä. "Kiitos", kolli hymähti ja käännyin. Nyt menisin etsimään Synkkäsielun. "Setritassu! Meillä on aamupartio ja nyt metsästyspartio!" mestarini huusi. Huomasin, että Naavakoi ja Vaahteratassu tulisivat mukaan. Jättäydyin perälle. Vaahteratassu kulki edelläni. "No, niin. Mitä haistat?" Synkkäsielu kysyi. Haistelin ilmaa. "Ukkospolun?" nau'uin hiljaa. "Oikein. Mitä muuta?" Synkkäsielu patisti. "Ööö... Oravan, sammakon ja hiiren", nau'uin. "Hyvä. Nyt jäljitä se orava ja nappaa se", mestarini käski. Lähdin suuntaan jossa luulin oravan olevan. Matkalla vastaani tuli Kanervakuu. "Mitä sinä täällä teet?" kysyin. "Olen kävelyllä. Et sinäkään kestäisi jos joutuisit olemaan monta päivää sisällä Pentutarhassa", kunigatar virkkoi. "Kuka vahtii pentuja?" kysyin huolestuneena. Kanervakuu oli menettänyt jo kaksi. "Loimusilmä", naaras vastasi ja jatkoi kulkuaan. Huokaisin helpotuksesta ja huomasin oravan parin ketunmitan päässe. Kyyristyin. Hiivin lähemmäs ja lopulta loikkasin. Orava ei kerennyt piiloon. Olin tyytyväinen itseeni. En ollut saalistuksen mestari. Palasin muiden luo. "Hyvä", Synkkäsielu naukui. Hän oli käynyt nappaamassa hiiren, Naavakoi sammakon ja Vaahteratassu ei ollut saanut mitään. Naaras vaikutti pettyneeltä. Vein Kanervakuulle ja pennuille ruokaa. Loimusilmä leikki vieläkin pentujen kanssa. Nyt saisin mennä syömään itse. Jäkälätassu oli syömässä. Kun hän huomasi minut, kolli lähti tulemaan minua kohti. *Hän on aika komea*, nau'uin itselleni. //Jäkälä? :)

Setritassu | 21.11.2016

Olin vieläkin kauhusta kankea sodasta. Olin ollut aivan kauhean peloissani. Suurimmaksi osaksi olin kyyristellyt puita ja Puhujankiveä vasten ja auttanut parantajia. Ei kai minusta muuhun olisikaan. Kerran Jäkälätassu oli pelastanut minut ja toisen kerran Loimusilmä. Olin jälkeenpäin kiittänyt molempia todella ujosti. Minua ärsytti suunnattomasti se, että olin, niin ujo. En ollut nähnyt sodassa ketään muuta soturia tai oppilasta joka olisi vain tönköttänyt paikallaan kauhusta. Olin ainut. Aion rohkaistua, mutta se oli vaikeaa. Olin yrittänyt ja yrittänyt, mutta aina, kun yritin puhua jollekin ääneni oli hiljainen tai sitten vapiseva. Jäkälätassulle pystyin puhumaan jo aika hyvin. Jotenkin hänelle vain oli helppo puhua. En tiedä miten, mutta oli vain.

Loistelintu | 04.02.2017

Hämylilja oli synnyttänyt eilen kolme tervettä pentua. Alun perin pentuja oli ollut neljä, mutta yksi pennuista oli kuollut synnytyksessä. En ollut käynyt katsomassa pentuja vielä, mutta Hunajatassun mukaan ne olivat todella suloisia. Valmistauduin lähtemään partioon, johon minun lisäkseni lähtisivät Okaliekki, Jäkälätassu ja Vaskitsatähti, joka oli välttämättä tahtonut lähteä mukaan. Suin laikukasta turkkiani pitkin, hitain vedoin. Tyttäreni Murattitassu oli päässyt joku aika sitten soturiksi, joka oli minusta mahtavaa. Hän oli nykyään Murattilehti. Lehtotassu oli edelleen oppilas. Pujosulka, joka ei varsinaisesti ollut tyttäreni, oli rakastanut nykyiseen oppilaaseeni, Tammitassuun. Olin tietenkin iloinen hänen puolestaan. Naaras tuntui olevan niin onnellinen Tammitassun seurassa, etten millään raaskinut kieltää heitä olemasta yhdessä. Pujosulka oli jo täysi-ikäinen naaras, enkä minä voinut enää puuttua hänen tekemisiinsä. "Loistelintu, joko lähdetään?" Okaliekin maukaisu sai minut havahtumaan hereille ajatuksistani. "Juu. Käy hakemassa Jäkälätassu", murahdin hieman poissaolevasti. Okaliekki nyökkäsi ja jolkutti sitten oppilaiden pesälle. Vastentahtoisesti nousin jaloilleni ja oikaisin selkäni. Minun olisi käytävä ilmoittamassa Vaskitsatähdelle, että lähtisimme nyt. Tassuttelin päällikön pesälle ja huikkasin pikaisen tervehdyksen, ennen kuin astuin sisälle hämärään pesään. "Vaskitsatähti, me lähdemme nyt", mau'uin. Päällikkö nosti päätään ja nyökkäsi. "Hyvä, minä tulen", kolli vastasi ja kampesi itsensä jaloilleen. Katselin kuinka hän suki nopeasti turkkinsa ja tassutteli sitten luokseni. "Eiköhän lähdetä." Peräkanaa sujahdimme ulos pesästä. Okaliekki ja Jäkälätassu odottivat meitä leirin sisäänkäyntitunnelin lähistöllä. Oppilas selitti tohkeissaan, mitä oli päivän aikana tehnyt. Okaliekki vain nyökytteli päätään. Vaskitsatähden johdolla poistuimme leiristä ja otimme suunnaksemme Ukkospolun. Kuljimme Ukkospolun viertä. Okaliekki kulki perässäni ympärilleen vilkuillen. Jäkälätassu piti joukon perää. Hangessa kahlaaminen oli verottanut nuoren kollin voimia. Kirin Vaskitsatähden rinnalle. "Ehkä meidän pitäisi pysähtyä hengähtämään?" ehdotin. Päällikkö nyökkäsi. "Etsitään sopiva paikka pitää taukoa." Pian saavuimme erään kitukasvuisen pensaikon luo. Asetuimme sen alle makaamaan ja vetämään henkeä. Yhtäkkiä Jäkälätassu nousi ja asteli ulkosalle. "Minne sinä menet?" Vaskitsatähti kysyi. "Tarpeilleni. Olen tässä ihan lähellä", Jäkälätassu vastasi ja pujahti pensaan taakse. Ummistin silmäni hetkeksi, mutta räväytin ne auki kuullessani korvia vihlovaa valitusta ja murinaa. Jäkälätassun kauhun kiljaisut kantautuivat korviini. Pomppasin jaloilleni ja ravasin ulos muut perässäni. Kiersin pensaan taakse. Sydämeni oli vähällä hypätä kurkkuun nähdessäni Jäkälätassun elottoman ruumiin suden hampaissa. Valtava, ruskeanharmaa susi viskasi oppilaan hangelle kuin leikkikalun, johon se oli kyllästynyt. Matalaa murinaa kumpusi sen kurkusta. Paljastin kynteni ja väläytin hampaitani sille. Se ei edes hätkähtänytkään, vaan lähti tulemaan kohti. Juuri kun se oli hyökkäämässä kimppuuni, Vaskitsatähti astui sen tielle ja upotti hampaansa sen kurkkuun. Susi ulahti ja paiskasi päällikön maahan. Saatoin vain katsella kuinka hänen henkensä haihtui ilmaan. Raivon sokaisemana syöksyin sen kimppuun. Loikkasin sen selkään, iskin tappavan terävät kynteni sen niskaan ja kaadoin maahan. Susi sätki maassa avuttomana ja silloin Okaliekki iski, upotti hampaansa sen kaulaan ja repäisi. Helakanpunainen veri värjäsi lumen punaiseksi. Taistelu oli ohi. "Okaliekki, hae apua leiristä", käskin. Soturi nyökkäsi ja ampaisi matkaan. Raahasin päällikön ja Jäkälätassun ruumiit suojaan pensaikkoon ja asetuin vartioimaan niitä. //Joku? Sori, aika sekava tarina.

Jäkäläpentu/-tassu | 28.09.2016

"Saapukoon jokainen varjoissa kykenevä hiipimään tänne aukiolle klaanikokoukseen!" Hätkähdin unesta ja nousin nopeasti ylös unenpöpperössä. Minua huimasi, ja karvani olivat nukutun yön jäljiltä sotkussa. En ymmärtänyt, miksi Kuutähden piti aloittaa kokous näin aikaisin. Vilkaisin sumuisin silmin taivaalle, ja huomasin että oli jo miltei aurinkohuippu. Hätkähdin, ja vilkaisin pesässä ympärilleni. Pentutarha oli tyhjä. Ravistelin voimakkaasti päätäni ja ryhdyin sitten siistimään turkkiani nopein nuolaisuin. Turkkini alkoi pikku hiljaa asettua aloilleen yön jäljiltä. Kuulin Kuutähden rykäisevän. Sen enempää siistiytymättä ampaisin leirin aukealle. Jarrutin jalat lipsuen ja pysähdyin Kanervakuun viereen. Tuo katsoi minua vähän tuimasti, ja kummastelin sitä. Yhtäkkiä tajusin että kaikkien katseet oli suunnattu minuun. Pörhistin karvani ja olin juuri tiuskaisemassa jotain, kun Kuutähti naukui: "Jäkäläpentu, voisitko astua tähän eteen nyt." Järkytys humahti lävitseni kun muistin, että tänään oli aika nimittää minut oppilaaksi. Olin valvonut edellisenä yönä hermoillessani tämän päivän nimitysseremoniaa ja olin melkein nukkunut pommiin. Häpeä pisteli kasvojani ja tassutin pää alhaalla Kuutähden eteen. "Jäkäläpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona saat soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Jäkälätassu", Kuutähden voimakas ääni kantautui vaivatta jokaisen korviin. En voinut olla röyhistämättä rintaani ja katsomatta toisia pentuja joiden ilmeet saivat minut melkein nauramaan. "Mestariksesi tulee Tuikesilmä. Toivon että Tuikesilmä välittää sinulle kaiken oppimansa." Kuutähti pääti puheensa ja astui askeleen taaksepäin, jotta äsken vierelleni saapunut mestarini voisi koskettaa nenääni. Kurotin ylöspäin ja painoin nenäni vasten uuden mestarini intä nenää. Sitten peräännyin askeleen ja kuuntelin ylpeyttä täynnä kun kaikki huusivat: "Jäkälätassu, Jäkälätassu!" Röyhistin rintaani ja katsoin epäuskoisen näköistä Sarapentua säteillen. Kun huudot vaimenivat aivan liian nopeasti, loikin innosta täristen Sarapennun luo joka oli jäänyt odottamaan minua. "Olen nyt oppilas! En enää ehdi leikkiä kanssasi paljoa", maukaisin ylpeänä. Sarapentu tuhahti. "Ihan sama, kyllä minustakin tulee pian oppilas", tuo sanoi ja kääntyi ympäri. Katselin hiljaa miten naaras asteli häntä pystyssä pentutarhaan jonne muut pennut olivat menneet. Katsoin hetken pentutarhan suuntaan ennen kun käännyin ympäri. Etsin katseellani Tuikesilmän, ja erotin mestarini melkein heti. Juoksin innosta täristen tuon luokse. "Milloin meillä on ensimmäiset harjoitukset?" kysyin häntäni viuhtoessa puolelta toiselle. Tuikesilmä naurahti, ja naukui hetken mietinnän jälkeen: "Voisit mennä ensin etsimään itsellesi nukkumapaikan, katsotaan sitten mitä teemme." Naamani kurtistui pettyneeseen ilmeeseen ja käännyin ympäri häntä alhaalla. Miksi emme voineet mennä ulos heti? Laahustin kohti oppilaiden pesää synkät ajatukset päässä pyörien. Pidin pääni painuksissa, enkä huomannut edessäni olevaa kissaa johon törmäsin. Nostin katseeni, ja näin edessäni harmanoranssin naaraan joka katsoi minua hivenen kummastuneena. "Anteeksi", sopersin vähän vaivautuneena. // Setri?

Jäkälätassu | 06.10.2016

Katsoin harmaanoranssia naarasta ja pyysin uudelleen anteeksi kun tuo vain tuijotti minua. Nolouden puna alkoi kohota poskilleni ja hiljaisuus välillämme venyi kiusalliseksi jolloin aloin liikutella tassujani vaivautuneena. "Ei se mitään", kuulin lopulta hennon naukaisun edestäni ja nostin pääni naaraan tummanruskeisiin silmiin. Tuo hymyili vinosti, ja naukui: "Olen Setritassu." Esittelin pikaisesti itseni, ja työntäydyin oppilaan ohitse valitsemaan itselleni nukkumapaikan oppilaiden pesästä. Pesä oli tyhjä enkä ihmetellyt sitä. Olihan jo aurinkohuippu! Löysin melko heti sopivan kokoisen läntin johon voisin hakea makuualusia. Jäyksityin, kun tajusin etten tiennyt mistä hakisin sammalia. Sitten muistin että Kaunokukalla oli sammalia varastossa. Jalat lipsuen juoksin pesästä ulos parantajan pesään. Aukiolla olevat kissat katsoivat minua ihmeissään, mutta en välittänyt. Saavuin pesälle ja näin Kaunokukan istumassa pesän perällä ilmeisesti lajittelemassa yrttejä. Rykäisin, ja naaras kääntyi. "Olisiko sinulla vähän makuualusia?" Kaunokukka nyökäytti päätään ja hävisi hetkeksi hakemaan sammalta. Pian tuo laski eteeni pienen mytyn kuivaa sammalta ja kiitin tätä pikaisesti ennen kuin tartuin sammaliin ja juoksin oppilaiden pesään. Laskin sammalet hyvälle paikalle ja levitin niitä maahan. Hetken asettelun jälkeen katsoin tyytyväisenä uutta petiäni. Sitten ravistelin turkkiani ja tassutin verkkaisesti pesästä ulos. Suuttumus kuohahti lävitseni kun en nähnyt Tuikesilmää leirissä. Mutristin huultani tyymtymättömänä. Tuhahdin kuuluvasti, ja tähyilin vielä ympärilleni. Erilaisten tunteiden kuten iloisuuden ja innostuksen aalto kuohahti lävitseni kun erotin Tuikesilmän Kaunokukan pesän edustalla. Jännitin jalkani ja ponkaisin vauhtia niin että kiisin muutamassa silmänräpäyksessä mestarini luo. "Voimmeko nyt mennä harjoittelemaan?" huudahdin juuri ennen kun jarrutin vauhtini leirin tallautuneella maalla. Tuikesilmä hätkähti ja kääntyi. Tuon katse näytti hieman epäluuloiselta, ja rypistin otsaani. Siirsin katseeni Kaunokukkaan, joka istui pesänsä suuaukon edustalla. Tuo vältteli katsettani ja otsallani olevat rypyt syvenivät entisestään. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, oivallus iski lävitseni. Kaunokukka oli kertonut Tuikesilmälle näköhäiriöstäni! Silmäni levisivät, ja tunteeni uhkasivat kuohua yli. "Miksi kerroit!?" ulvoin Kaunokukalle. Tuo näytti ensin pelokkaalta, mutta suoristautui sitten. "Pitäähän mestarisi tietää siitä jotta hän osaa toimia oikein", Kaunokukka naukui topakasti, "etkä sinä voi puhua minulle noin." Luimistin korvani enkä ollut kuulevinaankaan lauseen loppua. Ärähdys karkasi kurkustani, ja käänsin mielenosoituksellisesti Tuikesilmälle ja Kaunokukalle selkäni. "Jäkälätassu, käänny ympäri", Tuikesilmän vahva ääni lävisti rintani. Jalkojani kutitti, mutta pidin ne väkisin paikoillaan. "Käänny ympäri, Jäkälätassu", Tuikesilmä sanoi uudestaan, ja tällä kertaa hänen äänessään oli tukahdettua halveksuntaa. Käännyin vastentahtoisesti ympäri, ja siirsin tuijotukseni suoraan mestarini silmiin. Kaunokukka häipyi pesäänsä mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. "Et voi puhua korkea-arvoisemmille kissoille noin." Korvani värähtivät mutta tiesin että en tehnyt väärin. Katsoin uhmakkaasti Tuikesilmän silmiin, mutta laskin kuitenkin katseeni. "Hyvä. Nyt kierrämme rajat", Tuikesilmän ääni pehmentyi ja tämä heilautti häntäänsä. Seurasin mestariani ulos leiristä, ja unohdin äskeisen. Tassujani kihelmöi, ja olisin halunnut juosta. Pysyttelin kuitenkin mestarini takana tassuttaessamme metsän halki. Ilma oli kylmä, ja hengitykseni höyrysi aavistuksen. Lintujen hento sirkutus tunrui kaikuvan ilmassa. Maa tuntui anturoiden alla kylmältä ja korkeat männyt varjostivat meitä. Puiden voimakas pihkan tuoksu tunki sieraimiini astellessani Tuikesilmän perässä hiljaisessa metsässä. // Jatkan tätä vrm ite mut Tuike voi jatkaa jos ehtii ennen mua

Setritassu | 24.10.2016

Minulla olisi harjoitukset myöhemmin päivällä, mutta siihen olisi aikaa. Olin järkyttynyt viimeisistä uutisista; Kanervakuun kaksi pentu Horsmapentu ja Tuomipentu olivat kuolleet! *He olivat vielä, niin nuoria!* ajattelin. *Miksi?* "Hienoa Setritassu! Löysit minut nopeasti!" Synkkäsielu kehui minua. Minun piti harjoitella jäljittämistä etsimällä Synkkäsielua. "Jaksatko vielä mennä saalistamaan? Klaanin ruoka on vähissä", mestarini naukui. Nyökkäsin. Olin mielestäni aivan liian ujo. En pitänyt siitä. En ollenkaan. Minä vain en pystynyt puhumaan muiden kissojen kanssa kunnolla. Saavuimme sopivalle paikalle. "Mene sinä tuonne", mestarini sanoi ja meni itse päinvastaiseen. Lähdin hiipimään eteenpäin. Pian jäljitin sammakon. Se oli lihava ja hidas. Nappasin sen helposti. Muuta en sitten saanutkaan. Pian Synkkäsielu asteli esiin pusikosta. "Hyvin napattu. Et tainnut huomata minua?" hän kysyi ja pudistin päätäni. "Mennään leiriin", Synkkäsielu päätti. Hän ei napannut enää mitään. "Vie tuo Kanervakuulle. Sitten voit vaihtaa sammalet klaaninvanhimpien pesästä", hän naukui ja meni syömään. Vein sammakon Kanervakuulle. Hän ja Loimusilmä juttelivat keskenään hiljaa kuulin vain sanat: "He... Nuoria... Kestä... lähteä klaanista... jos heille... jotain", Kanervakuu naukui. *Lähteä klaanista? Jos heille tapahtuu jotain? Kuurapennulle ja Seittipennulleko?* kysyin itseltäni. "Oletko lähdössä pois?" kysyin hiljaa astuen sisään. Kanervakuu näytti säikähtäneeltä. Kuurapentu ja Seittipentu nukkuivat hänen vieressään. "Niin... Jos heille vielä tapahtuu jotain en vain kestä..." Kanervakuu naukui hiljaa ja alkoi syödä sammakkoa. "Minä menen tästä", sanoin hiukan vapisevalla äänellä. Nappasin kasasta mukaani pari oravaa ja vein ne vanhuksille ja aloin pudistaa sammaleita. Siinä turhautui aikaa aivan liikaa. *Vihdoinkin*, ajattelin. *Nyt voin itse mennä syömään*, nau'uin itselleni ja menin ottamaan kasasta surkean pienen sisiliskon. Kasassa oli pari päästäistä, orava ja kaksi sammakkoa. Aivan liian vähän ruokaa. Se ei ollut kivaa. "Kohta klaanille ei riitä ruoka..." mutisin hiljaa. "Sanoitko jotain?" vierelleni tullut Jäkälätassu kysyi. Punastuin ja nau'uin: "E- en. Mi-minä vain puhuin itsekseni, et-että klaanilta lop-loppuu kohta ruoka...", mutisin. *Mitä? Puhuin Jäkälätassulle näin paljon? Miksi?* ajattelin. Jäkälätassu hymyili ja naukuisi sitten: "Meillä on iltapartio", ja lähti. *Iltapartio!* "Synkkäsielu! Johda sinä!" Tuikesilmä naukui mestarilleni. "Hyvä on", tuo vastasi. Jäkälätassu tuli luokseni ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain... //Jäkälä? :)

Kanervakuu | 22.09.2016

"Siis mitä tapahtui?!" tivasin Kaunokukalta. "Jäkäläpentu sanoi, että hän ei yhtäkkiä enää nähnyt toisella silmällään mitään. Uskon, että hänen toisessa silmässään on vikaa", parantaja naukui kärsivällisesti. Äkkiä Pentutarhan ulkopuolelta kuului rasahdus. "Kuka siellä?" huusin, mutta kukaan ei vastannut. Nousin ylös ja pentuni jäivät vikisemään pedilleni. "Jäkäläpentu! Olisi pitänyt arvata!" nau'uin. "Tuleeko minusta sokea?" hän kimitti. "Ei tienkään!" Kaunokukka naukui ja käveli pesästä pois. "Et olisi saanut vakoilla", toruin. "Miksi edes menit ulos ilman, että sanoit minulle mitään?" "Koska sinun pentusi vievät kaiken tilan", pentu vastasi. Omat pentuni olivat nukahtaneet vatsani suojiin. Huokaisin. "Ymmärrän kyllä, että tuntuu kummalliselta, että täällä on nyt neljä pentua lisää. Mutta kerrohan minulle aina, kun menet ulos?" "Hyvä on", Jäkäläpentu maukui ja päästä valtavan haukotuksen. "Nyt nukkumaan", nau'uin. "Mutta Sarapentu!" "Sarapentu on tuossa noin. Mene hänen viereensä", käskin. Pian kaikki olivat nukkumassa paitsi minä. Nousin hiljaa ylös ja tassutin leiriin. Harva oli enää hereillä. Viimeisetkin tassuttivat juuri pesiinsä.

Seittipentu

Inisin hiljaa. Tunsin kuinka jokin suuri asteli pesään ja asettui lämmittämään minua. *Kuka sinä olet?* pian tunsin karhean kielen pesevän minua. *Nyt kyllä avaan silmäni!* ajattelin. Ensin en saanut niitä auki, mutta sitten ne vain aukesivat. "Kuka sinä olet?" nau'uin isolle otukselle. "Olen emosi. Käypä nyt nukkumaan. On yö", tuo naukui ilahtuneen, hämmästyneenä ja käskevästi. "Miksi? Mikä on yö?" kysyin emolta. Hän selitti ne ja sitten nukahdin. *Olivatko ne toiset pennut sisariani?* oli viimeinen ajatukseni ja sitten nukahdin. Heräsin. "Huomenta Seittipentu!" sanoi toinen iso kissa. "Minä olen Loimusilmä isäsi. Tuo on emosi Kanervakuu ja tuossa ovat siskosi Tuomipentu ja Horsmapentu sekä veljesi Kuurapentu", naukui isä. "Entä nuo kaksi tuossa?" kysyin ja koitin nousta seisomaan. "He ovat Sarapentu ja Jäkäläpentu", naukui emo. Sitten Sarapentu heräsi. Ja myös Jäkäläpentu. "Seittipentu avasi silmänsä!" Sarapentu naukui innoissaan. Nyt olin onnistunut seisomaan. Se oli vielä aika vaikeaa, mutta sitten aloin kävellä ja lopulta juoksin. Lopulta oli todella hengästynyt. Istahdin Kanervakuun viereen. Hän hyrisi ja nousi istumaan.

Sarapentu

Katselin innoissani Seittipentua. Seittipentu oli punaruskea, mutta hänen selässään kulki harmaita hämähäkin seitin mallisia kuvioita. Hänellä oli vaalean siniset silmät. "Hei, minä olen Sarapentu", naukaisin tuolle. "Ja minä taas olen Jäkäläpentu", Jäkäläpentu naukui. Jäkäläpentu oli jo nyt minulle melkein kuin paras ystävä. "Minä olen Seittipentu", Seittipentu naukui meille ujosti. Heilautin häntääni. "Me tiesimme sen jo", Jäkäläpentu ehätti naukumaan ennen kuin ehdin sanoa mitään purevaa. Seittipentu nyökkäsi. "Haluisitko tulla leikkimään kanssamme?" kysyin iloisesti. "Niin juuri! Nyt on varmasti kivempaa leikkiä!" Jäkäläpentu jatkoi iloisesti. "Joo! Kiitos!", Seittipentu naukui. Menimme Pentutarhan suuaukolle pyörittelemään sammalpalloja. Tämä oli minun lempileikkini. // Jäkälä, Seitti?

Jäkäläpentu | 23.09.2016

Pyörittelin tassullani sammalpalloja pentutarhan ulkopuolella. Seittipentu asteli vielä hieman epävarmoin askelin tarkistamaan oliko Kanervakuu pesässä. Hän työnsi päänsä sisään, ja tuli pian avuksemme sammalpalloja tekemään. Minua ei huvittanut hirveästi leikkiä, mutta en halunnut olla yksinkään eikä Kanervakuun muista pennuista olisi vielä leikkikavereiksi koska he nukkuivat. Työnsin pikkuiset kynteni esiin ja leikkasin ylimääräiset haituvat pois tekemästäni pallosta. En ajatellut mitä tein, sillä ajatukseni askartelivat siinä, mitä silmälleni oli oikein tapahtunut. Pohdiskelin sitä, miksi silmääni oli alkanut yhtäkkiä sattumaan. Tuntui kuin se olisi ollut tulessa, mutta tiesin ettei se ollut mahdollista. Rypistin otsaani tehdessäni toista sammalpalloa. Kun kipu oli laantunut, en ollut nähnyt sillä hetkeen. Värähdin, kun muistin millaista oli olla hetken aikaa puolisokea. Korvani painuivat luimuun, kun muistin miten olin säikähtänyt pahanpäiväisesti. Ajatellessani sitä, kehossani kulki kylmät väreet. Hetkellisen sokeutumisen jälkeen näkö oli palautunut hiljalleen, mutta ei kokonaan. Nytkään en nähnyt silmällä kunnolla, mutta en kehdannut sano sitä kenellekään. Näin edelleen vasemmalla silmällä sumeasti ja epätarkasti. Kohotin katseeni sammalpallosta ja käännyin katsomaan Seittipentua ja Sarapentua. Suuttumus kuohahti sisälläni kun näin heidät kaksi tekemässä sammalpalloja vierekkäin. Katsoin paheksuvasti Sarapennun siniharmaata selkää ja tuhahdin kuuluvasti. Sarapentu oli minun ystäväni ensin! Katsoin halveksivasti Seittipentua ja Sarapentua, kun tassutin heidän väliin pyöritellessäni sammalpallot samalla sinne. Seittipentu melkein kaatui kun tunkeuduin heidän väliinsä istumaan. En kuitenkaan välittänyt, vilkaisin häntä vain vähän. "Aloitetaan nyt leikki!" naukaisin, "minä olen Varjoklaanin päällikkö, ja Sarapentu voi olla Myrskyklaanin päällikkö tai soturi ja Seittipentu on sitten Jokiklaanin päällikkö tai soturi." Kerroin suunnitelmani ylpeänä ja sitten pyörittelin sammalpallot hyvään kohtaan josta voisin ne heittää toisten päälle. //Sara tai Seitti?

Horsmapentu

Oli pimeää. Jostain kuului meteliä, kaikki kaikui omituisesti. Haistoin monen kissan tuoksut samassa paikassa, niin monta, että en oikein osannut laskea niitä. En osannut vielä tunnistaa tuoksuja - Olin vasta saapunut tähän pimeään paikkaan. Yritin saada kammettua itseni pystyyn. Pyöritin vaivalloisesti häntääni, samalla kun takatassuni nostivat takapääni pystyyn. Sitten etutassut, noin. Nyt seisoin huterasti pienillä tassuillani. Yhtäkkiä kaikki käännähti ympäri, putosin sivulle ja tömähdin maahan pää edellä. Laitoin tassut kasvoilleni ja pienet kynteniraapivat kevyet naarmut silmäluomiini. Niin oli tarkoituksenikin tehdä. Kun koitin venyttää kasvojani maatessani kyljelläni litteällä, kiinteällä ja jokseenkin pehmeällä alustalla, en saanut mitään tulosta aikaan. Käännähdin kyljelläni kaksi kierrosta niin, että osuin johonkin pehmeään, joka pysäytti matkani. ”Rauhoitu pikkuinen”, kuiskasi lempeä ääni vierelläni. Ääni, joka tuli jostain paljon korkeammalta. Tunsin tuon naaraan äänen, mutta en ollut silti koskaan kuullut sitä. En ymmärtänyt, miten saatoin tuntea tuon äänen, mutta tuntui, kuin olisin tuntenut sen heti kuultuani sen. Haukottelin. Yhtäkkiä tuntui, kuin kasvoni olisivat revenneet, mutta ääntä ei kkulunut. Sitten kirkas valonakajo valtasi näkökenttäni ja kaaduin lämmintä turkkia vasten. Pian, ensin aloin erottamaan muotoja: Tummat varjot, vaaleat valoläikät ja sitten – kaiken ja kaikkien ääriviivat. Yritin nousta taas seisomaan, tälläkertaa se onnistuikin! ”Avasin silmäni!” na'uin innostuneena ja juoksin muiden pentujen luo, sitten tietenkin kaaduin. Nousin pudistellen roskia turkistani. //Muut pennut?

Jäkäläpentu | 24.09.2016

Käännyin katsomaan taakseni, kun kuulin hennon tömähdyksen. Näin lämpimän vaalenaruskean naaraan kaatuneen maahan. Kohotin kulmiani, ja hoksasin että naaras oli yksi Kanervakuun pennuista, Horsmapentu. Horsmapentu nousi honteloille jaloilleen ja ravisteli vähän turkkiaan niin että roskat lensivät pois. Naurahdin, ja melkein kellahdin kumoon kun Sarapentu heitti sammalpallon suoraan kylkeeni. "Auh!" älähdin ja unohdin Horsmapennun silmänräpäyksessä. Käännyin ympäri ja katsoin Sarapentua leikillisen murhaavasti. "Tämän minä vielä kostan!" ulvaisin taivaisiin ja tartuin omaan sammalpalloon. Nostin sen ilmaan ja heitin sen voimalla Sarapennun päähän. Naaras horjahti ja oli kaatua. Nauru purkautui huuliltani ja silmäni olivat nauramisesta sirrissä. Seittipentu katseli vähän kauempana epävarmasti meitä, mutta kun heilautin hänelle hännälläni, hänkin tarttui sammalpalloon ja heitti sen minua kohti. Hänen heittonsa oli lyhyt ja se vieri tassuihini loppumatkan. Virnistin minua nuoremmalle pennulle ja heitin pallon takaisin hänelle. Sitten tunsin takajalassani iskun, ja huomasin että Sarapentu valmistautui heittämään toisenkin pallon. Väistin sitä, ja tartuin kynsilläni lähmipänä olevaan sammalpalloon. Heilautin tassuani ja lennätin pallon Sarapentua kohti. Heitto oli kuitenkin liian kova ja se lensi naaraan yli. Tuhahdin ärtyneenä. Ja kaappasin toisen sammalpallon jonka lennätin tällä kertaa Seittipennun päälle. Heitto oli tarkka ja osui suoraan pennun kylkeen. Ulvaisin voitonriemuisesti, mutta liian aikaisin. Sarapentu oli hiippailut taakseni ja ponkaisi siitä selkääni. Vingahdin yllättyneenä kun Sarapentu retuutti minua. Silmissäni oli leikkimielinen pilke kun nau'uin: "Tämä kostetaan!" Ryömin ystäväni alta pois, ja hyökkäsin hänen päälleen. Sivusilmällä näin Seittipennun katselemassa leikkiämme, mutta en kiinnittänyt häneen enempää huomiota. Kierimme yhtenä myttynä maassa, ja taoin Sarapentua tassuillani kaikkialle minne osuin. Sarapentu kiljahteli iloisena aina kun tassuni osui häneen. Turrkkiini tarttui maassa olevaa roskaa, mutta en piitannut. Leikkitaistelun mylläkässä unohdin kaiken muun, jopa sen, että silmäni ei saattaisi enää koskaan tulla ennalleen. // Sara? Muut pennut?

Jäkäläpentu | 19.09.2016

Raotin hitaasti silmiäni. Häikäisevä valo tunki kuitenkin kipeästi silmiini ja vinkaisin pienesti. Tunsin karhean kielen sukivan hentoa pentuturkkiani ja avaavan takut selästäni. Hengähdin syvään ja käperryin tiukemmalle kerälle. Makasin pehmeillä makuuaulusilla, ja selkääni lämmitti toinen pieni pentu. Pääni olin työntänyt jonkun aikuisen kissan vatsakarvoihin. Tiesin, ettei se aikuinen kissa ollut emoni, mutta minua se ei haitannut. Oli tärkeintä että sain lämpöä ja maitoa. Yhtäkkiä takaani kuului pehmeitä askelia. Höristin korviani, ja raotin uudelleen silmiäni nostaen pääni samalla ylös. Valo häikäisi silmiäni mutta en sulkenut niitä. Hetken verran silmiäni kirvelsi mutta pian kirvely lakkasi. Olin suuressa pesässä. Korkeat puut varjostivat pesää, ja se oli punottu tiiviisti oksista ja lehdistä. Rpäpytin silmiäni, ja katsoin kissaa jonka vieressä makasin. Hän oli vaaleanruskea naaras, mutta vatsa, kuono, rinta ja hännänpää olivat valkeat. Tuo katsoi jonnekkin ohitseni eikä näyttänyt huomaavan minua. Maukaisin kärttyisästä ja pakastin terävät hampaani. Naaras kohotti kulmiaan ja käänsi katseensa minuun. Tuon huulille kohosi hymy, ja hän naukui: "Huomenta Jäkäläpentu." Rpäpytin silmiäni tyytyväisenä muutaman kerran ja käänsin päätäni. Takanani seisoi vaaleanruskea kolli, jonka taivaansiniset silmät porautuivat omiini. Rypistin otsaani ja vingahdin kärsimättömästi ja kuuntelin puolella korvalla kahden aikuisen kissan keskustelua. Sitten kierähdin toisin päin, ja näin vieressäni siniharmaan naaraspennun joka tuhosi syvässä unessa. Sain äkillisen tarmon puuskan ja yritin nousta istumaan. Onnistuin siinä jotenkuten mutta kiireessä noustessani en pysynyt ihan tasapainossa vaan kellahdin kyljelleni suoraan sen siniharmaan naaraan päälle. Ilmat tyhjenivät keuhkoistani ja haukoin kivuliaasti henkeä. Naaras vinkaisi ja hätkähti hereille räpiköiden pois altani. Minulla meni hetken aikaa saada taas hengitykseni taas kulkemaan ja sinä aikana toinen pentu oli päässyt pois altani. Tuo katsoi minua kärttyisästi. Nousin tälläkertaa hitaammin istumaan ja otin kasvoilleni pöyhkeän ilmeen. "Ei ollut kivaa että kaaduit päälleni!" naaras naukui ärtyneellä, kimeällä äänellä. Tuhahdin, ja käänsin katseeni pois salatakseni häpeän. "Ei se minun vikani ollut", nau'uin hieman ilkeästi. Sitten käännyin katsomaan naarasta. Korviani kuumotti, ja kysyin: "Mikä sinun nimesi on?" // Sara?

Kanervakuu | 20.09.2016

"Kaunokukka! Ne syntyvät!" huusin taas uuden kipuaallon kourissa. Pesään pyyhälsivät, että Kaunokukka, että Loimusilmä. "Ethän anna hänen kuolla?!" Loimusilmä miltei huusi. "En tietenkään. Mene ulos jos tahdot auttaa jotenkin ja tuo jokin keppi", Kaunokukka naukui ja Loimusilmä pyyhälsi pää kolmantena jalkana ulos pesästä. "No, niin. Ota rauhassa. Ensimmäinen syntyy pian", parantaja naukui lempeästi. Pian Loimusilmä toi minulle kepin johon voisin iskeä hampaani jos kipu yltyisi, niin suureksi. Loimusilmä lähti taas pesästä. "Odota!" huusin. "Jää luokseni!" pyysin. Loimusilmä totteli. "Ensimmäinen tulee!" Kaunokukka ilmoitti. "Viekää Jäkäläpentu ja Sarapentu ulos", nau'uin. Loimusilmä paimensi pennut ulos. "Niin, mutta!" kuului pentujen huudot. Ensimmäinen pentu syntyi, vaaleanruskea naaras joka muistutti minua. "Loimusilmä nuole sitä. Seuraava on tulossa", naukui parantaja. Seuraava oli punaruskea kolli jolla oli ohuita harmaita raitoja. "Kolmas!" se oli valkoinen kolli. Nyt pesään oli tullut vielä Valkosydän ja Synkkäsielu. Hekin nuolivat pentujani. "Vielä yksi!" Kaunokukka naukui. Tällä kertaa puraisin kepin poikki. Tämä pentu oli myös vaaleanruskea, niin, kuin ensimmäinenkin. "Nyt ei enää", Kaunokukka naukui ja alkoi itsekin nuolla yhtä pentua. Pian kaikki pennut olivat kiinni mahassani ja Jäkäläpentu sekä Sarapentu nukkuivat hiukan sivummalla. "Nimet", nau'uin Loimusilmälle joka oli pesässä. "Voiko tuo ensimmäinen naaras olla vaikka Ruskapentu?" "Miten olisi Horsmapentu?", nau'uin. Loimusilmä nyökkäsi. "Tuosta tulee sitten Kuurapentu", Loimusilmä naukui ja osoitti valkeaa kollia. "Tammipentu?" "Ei", vastasin. "Seittipentu?" nau'uin ja osoitin punaruskeaa kollia. "Sitten tuo on Tuomipentu", kumppanini päätti. Nyt kaikilla oli nimet. "Seittipentu, Horsmapentu, Tuomipentu ja Kuurapentu", hyrisin. Äkkiä Kuurapentu lähti ryömimään kohti Loimusilmää. "Hei karkuri! Tulepas takaisin!" nauroin ja Loimusilmä nosti pennun varovasti takaisin viereeni. Sitten Jäkäläpentu heräsi. Samoin Sarapentu. "Avasivatko ne silmänsä?" Sarapentu kiljui. "Eivät vielä", naurahdin. "Minulla on nälkä mutta nuo vievät kaiken tilan", murisi Jäkäläpentu. "Kyllä teillekin on tilaa tuossa noin", nau'uin ja siirsin Tuomipentua hiukan. Jäkäläpentu syöksyi syömään ja tallasi Tuomipennun hännän päälle. Pentu vinkaisi. "Varovasti!" kivahdin. Jäkäläpentu ei välittänyt. Sarapentukin ahtautui syömään. Sitten omat pentuni nukahtivat. Loimusilmä oli lähtenyt jo pesästä.

Sarapentu

Katselin Kanervakuun pentuja. Sitten vastasin kollipennulle. "Sarapentu on minun nimeni", sanoin kimeällä, lähes ominaisella äänelläni. Kolli nyökkäsi. "Minun nimeni on Jäkäläpentu", hän naukui minulle. Tiesin Jäkäläpennusta sen verran että olin häntä hitusen vanhempi. "Haluaisitko tulla seikkailemaan kanssani? Täällä on muutenkin todella ahdasta, joten mitä sanoisit pienestä jaloittelutuokiosta?" kysyin Jäkäläpennulta. "Mennään vaan", tuo naukui minulle. Loikimme ulos Pentutarhasta. Katselimme leiriä Jäkäläpennun kanssa. Ulkona oli viileää, muttei kuitenkaan liian. *Jäkäläpentu vaikuttaa mukavalta*, ajattelin itsekseni. Leirissä oli pieni lätäkkö, johon minä loikkaisin niin että vesi roiskui ja kasteli Jäkäläpennun. "Hei! Miten kehtaat?" Jäkäläpentu kysyi huvittuneesti että vihaisesti. Aloitimme pienen leikkitappelun, ihan lätäkön reunalla. Kolli painoi minut maahan, mutta minä luikertelin hänen altansa. "Sinä senkin...kömpelö hiirenpapana!" naukaisin muka-vihaisesti. Jäkäläpentu onneksi ymmärsi vitsin ja vastasi lähes samalla mitalla. "Mikä itse olet? Haiseva kala!" Jäkäläpentu kiljaisi. "Miten sinä kehtaat?" kysyin kollilta ja samassa tunsin kuinka minua otettiin niskanahasta kiinni ja vietiin Pentutarhaa kohti. "Irti minusta!" kiljuin ja heilun. Jäkäläpentukin yritti päästä irti. "Päästäkää meidät! Emme ole tehneet mitään!" Jäkäläpentu naukui. // Jäkälä?

Jäkäläpentu | 21.09.2016

Revin itseäni pois samalla kun minua ja Sarapentua raahattiin pentutarhaa kohti. Rimpuilin minkä suinkin jaksoin, ja huutelin solvauksia kantajalleni. Niskaani kivisti ja huidoin lyhyillä jaloillani pienet kynnet paljastettuina ilmaa rääkyen ja huutaen. Tahdoin alas, leikkimään. Sitä paitsi en halunnut olla pentutarhassa Kanervakuun luona koska hänen omat pentunsa veivät liikaa tilaa. Paljastin hampaani ja käänsin silmäni ylös. Jäätävä kipu viilsi vasenta silmääni ja vavahdin rajusti samalla kun suustani purkautui korvia raastava uikahdus. Katselin hädissäni ympärilleni, ja tuntui kuin silmäni olisi ollut tulessa. Uikutin ja huusin, en nähnyt ympärillä olevaa maailmaa kuin vain toisella silmällä. Liekit nuolivat silmääni ahneesti ja aina välillä tuntui kuin joku olisi venyttänyt silmääni eteenpäin. Vikisin, ja pyörittelin päätäni nähdäkseni mitä minulle oli tapahtunut. Jalkani huitoivat ilmaa ja häntäni pyöri. Sarapennun huolestunut naukuna kiiri korviini mutta en erottanut sanoja kivun lävitse. Silmäni liekehti, ja olin melkein varma että se oli tulessa, mutt sitten tunsin kivun hiipuvan. Yhtäkkiä tajusin olevani maassa, sammalilla. Huohotin, ja tärisin kivun aaltojen laantuessa aina vain, kunnes jäljellä oli vain haalea lämpö joka ympäröi vasemman silmäni. Ruumiini vapisi ja käperryin tiukalle sykkyrälle paljastaen kynteni. Olin sulkenut jossain vaiheessa silmäni, kun kipu kävi sietämättömäksi, ja nyt minua pelotti avata ne - mitä jos kipu tulisi takaisin. Haukoin henkeä, ja vikisin hiljaa tassuihini. Säpsähdin kun tunsin kylmän kuonon kosketukseni turkillani. Aloitin taas huitomisen, ja sohin sinne tänne tassuillani tavoittamatta kuitenkaan ketään. Hetken päästä lopetin sen, ja höristin korviani kun kuulin läheltäni äänen. "Jäkäläpentu, mitä tapahtui?" Häntäni värähti ja avasin silmäni. Helpotuksen huokaus purkautui huuliltani kun silmäni tuntui taas normaalilta. Paitsi että en nähnyt sillä. Järkytys hymähti lävitseni, ja katsoin säikkynä ympärilleni hämärässä pesässä. Tunsin hännän lavallani ja rauhoituin vähitellen. "Lopeta riehuminen", sama ääni sanoi topakasti, ja kun katsoin ylös, näin kullanruskean naaraan joka seisoi edessäni. Räpäytin silmiäni muutaman kerran ja sitten katsahdin ympärilleni. En ollut pentutarhassa. Olin jossain pienessä pesässä, jossa monet kitkerät tuoksut kutittivat nenääni. Seinien vierustoilla oli kaapissa lehtiä ja marjoja. Rypistin otsaani. "Mitä sinulle tapahtui? Voisitko kertoa minulle niin voisin auttaa", naaras naukui. Luimistin korvani ja sanoin: "Silmääni sattui kamalasti ja nyt en näe sillä." Kuulin toisen kissan henkäisevän, ja sitten tämän astuvan ihan lähelleni. "Käännä päätäsi ylös, minä tutkin silmäsi", tuo naukui, ja lisäsi vielä, "olen Kaunokukka, parantaja." Nyökkäsin, ja kohotin katseeni ylös. Katsellessani taivasta, toiseen silmääni alkoi pikku hiljaa palautua näkö. Näin epäselvästi vasemmalla silmälläni miten Kaunokukaksi esittäytynyt naaras tutki silmääni. Sitten hän naukui: "En ole ihan varma mitä tapahtui, minun täytyy jutella Kanervakuun kanssa." Luimistin taas korviani ja katsoin miten parantaja tassutti ulos pesästä sanottuaan ensin etten saisi poistua pesästä. Tietenkään en voinut vastustaa kiusausta vaan hiljaa hipsin parantajan perään. Pysähdyin pentutarhan suuaukon viereen ja hörustin korviani kuullakseni Kanervakuun ja Kaunokukan keskustelun. // Kanerva? Joku?