Kaihopentu

Viherpentu, 30.03.2017

Katselin ympärilleni huomasin vihreän kohdan jossa kasvoi jo hiirenkorvan ensimmäiset ruohonkorret. "Kävisikö ruoho? Se ei ole ainakaan vaarallista", ehdotin. Kaihopilvi mietti hetken. Hän nyökäytti päätään ja lähdimme astelemaan ruohontupsujen luo. Nyhdimme ruhoa niin paljon kuin jaksoimme ka taa ja veimme ne pentutarhan erääseen nurkkaan. "Noniin näytäppä itseäsi", Kaihopilvi tuumasi minulle ja istahdin hänen eteensä. "Näyttää aika pahalle, ota tästä - ööö - tammen lehtiä", Kaihopilvi naukui ja ojensi minulle pari ruohonkortta. Nappasin ruohonkorrey suuhuni ja aloin mutustaa niitä. Katselin kuinka Kaihopilvi poisti Sirpalekukalta kirppuja. Meinasin alkaa nauraa, mutta pidättelin naurua Sirpalekukan takia. Lopulta, kun Kaihopilvi oli hoitanut myös Sirpalekukan kuntoon minä pidin kokouksen klaanilleni. //Sirpale? Kaiho? Joku?

Kaihopentu, 31.03.2017

Istahdin Sirpalekukan viereen kuuntelemaan, kun Vihertähti aloitti pienehkön klaanimme kokouksen. Myrskyklaani oli ajanut meidät pakoon, ja toivoin totisesti, että kostaisimme heille. No, minä olin kyllä parantaja ja Sirpalekukka klaaninvanhin, mutta taistelisimme silti veljeni kanssa urheasti päällikkömme rinnalla viimeiseen hengenvetoon asti. Silmäni loistivat innokkaasti. Vihertähti rykäisi ja katsoi klaaniansa tarkasti. "Meidän on kostettava Myrskyklaanille!" naukaisin heti. Vihertähden katse kääntyi Sirpalekukasta minuun. "Anteeksi", maukaisin vaivaantuneena. Vihertähti näytti miettivän sanojaan, mutta jatkoi sitten. "Myrskyklaani ajoi meidät pakoon, ja meidän pitää puokustaa kunniaamme! Mitä ehdotatte?" "Hyökätään heidän leiriinsä?" ehdotin hetken harkittuani. Olikohan se silti liian rajua? //Sirpale? Viher?

Viherpentu, 01.04.2017

Suoraan leiriin hyökkäys ei ollut oikein hyvä mielestäni, joten jatkoin klaanini katselua nyökättyäni miettiväisenä Kaihopilvelle. "Mitä jos valtaamme omaa reviiriämme takaisin pala kerrallaan? Eli siirrämme rajamerkkejämme joka partiolla hieman vanhaa reviiriämme kohti ja taas vastakkaiselle rajalla siirrämme sitäkin samaan suuntaan?" Sirpalekukka ehdotti. *mahtava idea!* ajattelin ja nyökkäsin. Olin miettivinäni kumman ottaisin ja nau'uin lopulta: "Kokeillaan Sirpalekukan taktiikkaa." Ystäväni nyökkäsivät hyväksyvästi ja tassutin pois kokouksesta. "Partioon tulevat mukaan Sirpalekukka, Kaihopilvi ja minä!" Nau'uin kovaan ääneen. "Mutta-" Kaihopilvi aloitti jo mutta keskeytin hänet: "Leikitään, että voitte olla partiossa mukana." Kaihopilvi ja Sirpalekukka nyökkäsivät ja lähtivät tassuttamaan oerässäni. Suuntasin ulos leiristä ja lähdin tassuttamaan klaanivanhimpuen pesälle ja sen ohi. //Joku?

Kaihopentu, 02.04.2017

Yskähdin heikosti herätessäni. Raotin silmiäni, mutta suljin ne saman tien. Oloni oli suoraan sanottuna kamala, hengitys tuntui vaikealta ja yskin vähän väliä. Outo kipu kulki ylitseni ja käperyyin tiiviimmälle kippuralle. Tunsin taas kipua ja vingahdin tuskissani. "Emo", inahdin heiveröisesti. Pujosulka käänsi heti katseensa minuun. Naaraan silmät olivat huolesta ammollaan. Yskin taas, nyt jo kovemmin, ja haukoin henkeä. "Mennään parantajan luo", emoni naukaisi hätääntyneesti ja nosti minut niskastani ylös. Oloni oli... eloton. En jaksanut tehdä mitään, tunsin vain kipua. Yskähdin taas käheästi, mutta tällä kertaa suustani tuli myös verta, joka värjäsi Pujosulan rinnan punaiseksi. Emoni kulki vaivalloisesti halvaantuneiden jalkojensa takia, mutta yritti kiihdyttää vauhtiaan. Viimein olimme päässeet parantajan pesälle. Avasin hiukan silmiäni, ja näin Kaamostassun ja Vaskitsatähden. Päällikkö katsoi huolissaan minuun. Pujosulka laski minut sammalille ja hukutti korvani hätäisiin nuolaisuihin. Kuulin Hunajaviiksen äänen, mutta se tuntui kaukaiselta ja merkityksettömältä. Yskäisin taas ja tummanpunaista nestettä valui maahan. Kellertävän punainen naaraskissa nuuhkaisi minua ja huokaisi syvään. "Hänellä on sama tauti kun Kaamostassulla, ja niin pahassa vaiheessa, ettei siitä parannu", Hunajaviiksi naukaisi pahoillaan. Kuulin isäni äänen parantajan pesällä, mutta en enää erottanut sanoja. Silmäni sumenivat ja kaikki ympärilläni oli vain merkityksetöntä sekamelskaa. Sirpalepentu katsoi minuun kauhuissaan. Suru vihlaisi sydäntäni, kun näin veljeni. Perheeni oli ympärilläni. "Älkää huoliko", nau'uin hiljaa. "Kyllä minä pärjään. Tähtiklaanissa. Älkää jääkö miettimään minua, olen onnellinen siellä." Näin sumeasti, miten Pujosulan poskelle valahti kyynel, ja tunsin veljeni kuonon turkillani. Viimeinen kipuaalto kulki ylitseni ja suustani pulpahti verta. Sitten kaikki oli vain mustaa, mutta niin kovin rauhallista ja kivutonta. //Rip Kaiho

Kaihopentu, 24.03.2017

"Ikävä kyllä pienet pennut eivät kuulu soturien pesään", Mietesielu murahti kantaessaan minua takaisin pentutarhaan. Yritin pyristellä vapaaksi soturin otteesta, mutta hän piti minua tiukasti niskanahastani. "Mutta pentutarhassa on kamalan tylsää!" marisin tyytymättömästi. Kuulin Mietesielun hymähtävän. "Nauti pentuajoistasi, moni soturikin kaipaa niitä", kermanvalkea kolli tuumi. *Mitä kaivattavaa tässä muka on?* "Miksi?" maukaisin ihmetellen. "Pentuna sinulla ei ole velvollisuuksia, saat tehdä vapaasti mitä haluat." Pudistin tarmokkaasti päätäni. "Ei pentuna saa mennä metsästämään. Tai tehdä mitään muutakaan kivaa!" Mietesielu laski minut maahan pentutarhan suulle. "No, usko minua, sinun kannattaa nauttia luppoajastasi pentuna kun vielä voit. Ja aivan varmasti keksit jotain tekemistä muiden kanssa", kolli sanoi ja lähti pois. Huokaisin ja astelin pentutarhaan. Pujosulka oli kaiketi vasta herännyt, sillä naaras makoili edelleen sammalillaan ja katsoi huolestuneena ympärilleen. Sitten hänen silmänsä osuivat minuun ja niissä ollut huoli vaihtui helpotukseksi. "Siinähän sinä olet", emoni naukaisi. "Et saa noin vain lähteä pesästä, minä huolestuin!" Menin häpeissäni emoni luo ja asetuin Sirpalepennun viereen. "Anteeksi", maukaisin hiljaa. Tökkäsin Sirpalepentua kylkeen pienesti. Pujosulka kuitenkin työnsi minut hellästi kuonollaan sivummalle. "Annahan veljesi nukkua", emoni naukaisi ja nuolaisi päälakeani. "Mutta minulla on kamalan tylsää!" vingahdin. //Pujo tai Sirpale?

Kyyhkylento, 29.03.2017

"Voi kultapieni, et ole tehnyt mitään väärää. Kaikki varmasti haluaisivat olla ystäviäsi, mutta ovat vain hieman arkoja", naukaisin silittäen pientä pentuani. Viherpentu katsoi minuun itkuisilla silmillään. "Mennään kysymään Sirpalepentua ja Kaihopentua leikkimään kanssasi", naukaisin hymyillen. Viherpentu nyökkäsi. Nostin pienen pentuni selkääni ja lähdin tassuttamaan syvemmälle pentutarhaan. Pian näin kaksi pientä pentua telmimässä. "Tahtoisitteko leikkiä Viherpennun kanssa?" kysyin hymyillen. "Joo, tule leikkimään klaania!" Sirpalepentu kiljui. Viherpentu kipitti heodän luokseen hieman arasti. "Sinä voit olla päällikkö, koska Kaihopentu haluaa olla parantaja ja minä haluan olla klaaninvanhin, joka valittaa kaikesta", Sirpalepentu selitti innoissaan. Viherpentu nyökkäsi. "Klaaninvanhimpia pitää kunioittaa", naukaisin selittäen Sirpalepennulle. "Mutta kun he aina valittavat!" tämä inahti. "Päällikkö Vihertähti sain juuri unen Tähtiklaanilta", Kaihopentu tepasteli Viherpennun luokse. //Viher? Kaiho?

Kaihopentu, 29.03.2017

Istahdin hillitysti Viherpennun eteen. "Pian koittaa suuri taistelu!" kiljaisin kovaan ääneen. Pujosulka katsahti minuun tuimasti. "Pidähän hiukan pienempää ääntä, Kaihopentu." "Sitä ei voida välttää, se on tuleva syttymään klaanien välille, halusitte sitä tai ette!" naukaisin välittämättä emostani. Käännyin sitten veljeni puoleen. "Sirpale- ööö - ", maukaisin ja katsahdin ympärilleni yrittäen keksiä Sirpalepennulle sopivaa soturinimeä. "Sirpalekukka, mitä tuumaat?" Veljeni katsoi minuun tuhahtaen. "Sirpalekukka kuulostaa ihan naaraalta! Olen kolli!" Sirpalepentu vingahti. "No, emme tarvitse klaaninvanhimpien mielipidettä", maukaisin pikaisesti ja käännyin taas Viherpennun - siis Vihertähden - puoleen. "Vihertähti, johda joukkosi Nelipuille, taistelu koittaa auringonnousun aikaan!" ulvoin ja säntäsin Pujosulan selälle. "Täällä on Nelipuut! Tulkaa!" //Viher? Sirpale? Pujo?

Viherpentu, 30.03.2017

Katsoin Kaihopentua epäröiden. Oliko tuo järkevin paikka nelipuille? Samassa kuulin Pujosulan äänen: "Etsisittekö hieman paremman paikan nelipuillenne?" Kaihopentu marisi jotain emolleen ja lähti tassuttamaan ulos pentutarhasta. Seurasin hänen perässään aukiolle. "Voisiko tuo kivi olla nelipuut?" Ehdotin muille osoittaen hännälläni erästä kiveä. "Joo!" Kaihopentu huudahti. Istahdin kiven viereen ja Sirpale pentu - siis Sirpalekukka - istahti hieman taemmas. Parantajani kiipesi innoissaan kivelle. Minun täytyisi huutaa hänet sieltä alas mutta mikä hänen nimensä oli? Mietin hetken kunnes huusin: "Kaihopilvi! Alas sieltä!" Kaihopilvi katsahti minuun ja laskeutui alas kiveltä. Hän tepasteli viereeni istumaan. "Mitä odotamme?" Sirpalekukka kysyi. "Vihollisia" naukaisin kuivasti. Huomasin pinen lehden edessäni ja ulvaisin: "Hyökkäykseen!" Juoksin kohti lehteä kunnes yhtäkkiä tajusin erään asian. "Taistelenko yksin? Eiväthän klaanivanhimmat ja parantajat taistele", Kaihopilvi ja Sirpalekukka nyökkäsivät. Huokaisin ja hyökkäsin yksin lehden kimppuun. "Apua!" Kaihopilvi ja Sirpalekukka huusivat kun esittivät pakenevansa myrskyklaanin joukkoja. Juoksin puolustamaan heitä ja jätin lehden sikseen. "Perääntykää!" Huusin ystävilleni ja juoksin heidän perässään takaisin pentutarhaan. //Sirpale? Kaiho?

Kaihopentu, 30.03.2017

"Tule, Sirpalekukka, olet niin vanha ja raihnainen, liikut kamalan hitaasti!" naukaisin veljelleni virnistäen. Minun nimeni oli Kaihopilvi. Itse en kyllä haluaisi sitä soturinimekseni, mutta oli se paremman kuuloinen kuin Sirpalekukka. Juoksin Vihertähden ja Sirpalekukan edellä pentutarhaan ja jarrutin kun Kyyhkylento sattui eteeni. Käännähdin ympäri ja katselin tovereitani. "Oletteko loukkaantuneet?" naukaisin terävästi ja nuuhkaisin kumpaakin. "Meidän on löydettävä teille yrttejä!" Pujosulka kohotti epäileväisesti päätään. "Yrttejä? Ette kyllä ala syömään mitään yrttejä", emoni naukaisi terävästi. Huiskaisin pienellä hännälläni. Mutta kai me voisimme etsiä niitä? Se oli tärkeää leikillemme! "Tulkaa, mennään etsimään yrttejä", kuiskasin Vihertähdelle ja Sirpalekukalle, jotka olivat tulleet luokseni. "Olet haavoittunut Vihertähti, sinut pitää parantaa. Ja sinulla on kirppuja", lisäsin veljelleni, joka irvisti. "Mistä lähtisimme etsimään?" kysyin ystäviltäni. //Sirpale, Viher?

Kaihopentu, 16.03.2017

Heräsin karvamytyn viereltä. Tunsin jonkin lämmön turkillani, ja olisin halunnut nähdä, mistä se tuli. Venyttelin jäseniäni, ja vierelläni oleva toinen, pienempi karvamytty inahti tyytymättömästi. Halusin nähdä, missä olin, ja mitä nämä mystiset karvakasat olivat. Ja mistä tuo valo tuli! Tunsin nuolaisun päälaellani ja säpsähdin hieman. Nousin istumaan etutassujeni varaan. Nyt avaisin ne. Raotin silmiäni ihan vähän, mutta suljin ne heti, kun kirkasta valoa osui niihin. Avasin ne kuitenkin pian uudestaan. Räpyttelin hetken hämmentyneenä silmiäni. Katselin ympärilleni. Olin jossain vihreässä, täällä tuoksui maito. Näin jonkin kolon, josta varmaan pääsisi ulos. Lähdin innoissani ryömimään sitä kohti, mutta joku pysäytti minut ja nosti takaisin karvamytyn luo. Katsahdin karvamyttyyn. Hän oli valtava! Katsoin omaa kehoani, ja tuumasin, että hän näytti aika samalta kuin minä. Mutta hänen turkkinsa ei ollut tällainen hiekanvärinen, vaan hopeanharmaa. Hänen tummansiniset silmänsä loistivat ylpeydestä. "Kaihopentu, olet avannut silmäsi!" kissa naukaisi. Nyökkäsin vähän. "Kuka sinä olet?" piipitin. Kuulin taas outoa hyrinää kantautuvan kissasta. "Olen emosi, Pujosulka. Tässä on veljesi, Sirpalepentu", emoni naukui. Katsahdin Sirpalepentuun. Hän nukkui vielä. Katsoin suurin silmin Pujosulkaa. "Olet kaunis", naukaisin. //Pujo tai Sirpale? Tammi?

Pujosulka, 16.03.2017

Kehräsin. "Voi kiitos Kaihopentu kulta. Sinäkin olet tosi komea", naukaisin nuolaistessani nuoren kolli pennun päätä. Katselin kuinka Kaihopennun silmät sädehtivät. "Sinulla on isäsi silmät", kehräsin. Kaihopentu hoiperteli pentutarhaan valuneen vesi lätäkön luokse ja katsoi lammikkoon. "Näytänkö minä tältä?" Kaihopentu henkäisi röyhistäen rintaansa. Nyökkäsin onnellisena. Pian kuulin inahduksen viereltäni ja pian näin mustaharmaan kilpikonnakuvioisen kissan raottelemassa silmiään. "Tervehdys Sirpalepentu", nau'uin iloisesti. Tumma kolli katsoi minua hämmentyneenä ja vilkuili ynpärilleen. Hän lähti hoipertelemaan kohti Kaihopentua. "Kuka sinä olet?" tämä miukaisi veljelleen. Katselin kahta kolli penrua huvittuneena. //Kaiho? Tammi?

Kaihopentu, 17.03.2017

"Kuka sinä olet?" Sirpalepentu kysyi. Mietin hetken. "Olen Kaihopentu, veljesi", maukaisin ja katsahdin sitten emooni. "Eikö se ollutkin nimeni?" Pujosulka nyökkäsi kehräten. Katsoin ympärilleni pentutarhassa. Täälläpä oli paljon kissoja. Ryömin hitaasti yhden emoni kokoisen kissan luo. "Kuka sinä olet? Oletko kissa?" naukaisin ihmetellen. Hän hymyili ja kehräsi huvittuneesti. "Olen kissa. Nimeni on Kyyhkylento", kissa naukaisi. Hänen vieressää istui joku minua isompi, mutta sikti emoani pienempi, hänkin ilmeisesti kissa. "Kuka sinä olet?" naukaisin vuorostaan hänelle. "Olen Kuohupentu", vaaleanharmaa naaraspentu naukaisi. Hänen vierelleen ilmaantui toinen kissa, hänkin kaiketi pentu. "Entä sinä?" piipitin kissalle. Hänen turkkinsa oli luonnonvalkea ja silmänsä vihreät. "Nimeni on Neilikkapentu." Katsoin silmät suurina vuorotellen kumpaakin kissaa. "Tuleeko minusta joskus noin iso?" miukaisin. Neilikkapentu ja Kuohupentu nyökkäilivät. Mahtavaa! He olivat niin suuria, olisi upeaa olla tuon kokoinen. "Miten te pysytte pystyssä noin? Kaikilla jaloilla?" naukaisin kummastellen. Minä en pysynyt pystyssä, ja jouduin ryömimään paikasta toiseen. //Kuohu? Neilikka?

Kuohupentu, 18.03.2017

"Helppoahan se on", kehräsin ja tassuttelin edestakaisin Kaihopennun edessä. Kaihopentu katsoi minua keltaiset silmät pyöreinä. "Voinko yrittää?" minua pienempi pentu kysyi. Käänsin katseeni pentutarhan nurkalla loikoilevan Kanervakuuhun. Sitten käänsin katseeni takaisin Kaihopentuun. "Jos Kanervakuu auttaisi sinua?" ehdotin. Uskoin, että Kaihopennun oma emo Pujosulka ei voisi oikein auttaa, sillä hänen takajalkansa olivat halvaantuneet. Kaihopentu käänsi katseensa Kanervakuuhun. "Voisitko sinä auttaa minut seisomaan?" pieni pentu kysyi kuningattarelta. Vaaleanruskea Kanervakuu käänsi katseensa Kaihopentuun. "Eiköhän se käy", Kanervakuu maukui ja nousi seisomaan. //Kaiho? Toivottavasti en hitannut liikaa.

Kaihopentu, 23.03.2017

Heräsin auringon paisteeseen. Nousin heti ylös ja venyttelin pieniä jalkojani. Emoni Pujosulka nukkui vielä, samoin veljeni Sirpalepentu. Nyt osasin jo kävellä! Katsoin ympärilleni pentutarhassa. Huokaisin pettyneesti. Muut nukkuivat vieläkin, ei tämä voinut olla todellista! Mitä voisin nyt tehdä? Astelin oentutarhan suuaukolle ja katselin leiriä. Aurinko oli vasta nousemassa, ehkä siksi näytti siltä, että kaikki kissat nukkuivat. Harkitsin hetken, mitä tekisin. Jos menisin ulos, emoni suuttuisi minulle. Mutta halusin niin kovasti nähdä, minkälaista leirissä oli. Astuin hiukan epäröiden ulos. Oliko tämä sittenkään järkevää? Mietin hetken, mutta astelin sitten leirin aukiolle. Kiersin katseellani leiriä ympäri. *Noissa pesissä nukkuvat soturit ja oppilaat*, tuumin kun katseeni osui lehdistä sun muista kasattuun rakennelmaan. Hiivin kohti toista niistä. Se oli luullakseni sotureiden pesä, sillä se oli toista isompi. Kurkistin sisään. Ei, tämä ei totisesti ollut kummankaan pesä! Haistoin outoja kasvien tuoksuja. Näin siistissä rivissä olevia yrttejä. Tämä oli varmasti parantajan pesä, josta minulle oli kerrottu. Vetäydyin pois suuaukolta. Suuntasin askeleeni toiseen pesään. Tällä kertaa haistoin kissoja. Työnsin varovasti pääni aukosta sisään ja hiivin pesän pimeyteen. //Joku soturi? Tai vaik oppilas, ihan sama kumpaan pesään se meni :D

Kaihopentu, 13.03.2017

Olin pimeässä, mitään ei näkynyt. Mutta oloni oli turvallinen silti. Tunsin kylmyyden ohuella turkillani, ja inahdin kimeästi. Jokin terävä nosti minut hellästi ja nuoli karvojani. Se lämmitti minua. Pian minut nostettiin taas, ilmaan asti. Kuulin etäisiä ääniä, joista en saanut selvää. Kuulin useita ääniä, ja oloni muuttui turvattomaksi. Pian minut kuitenkin laskettiin jonkin lämpimän viereen. Möngin kohti tätä lämmintä asiaa, ja vaiston ajamana aloin imeä maitoa. Se täytti vatsaani. Nojasin pehmeään asiaan. Se oli jokin elävä selvästi, sillä tunsin ja kuulin sen hengityksen. Jokin nuolaisi jälleen minua. Pian vierelleni tuli jokin toinen pehmeä, suunnilleen saman kokoinen kuin minä. Inahdin ja möngin lähemmäs karvavuorta. Painauduin vasten tätä, ja suljin silmäni. Oloni oli kylläinen ja rauhallinen, ja nukahdin heti ihanaan lämpöön. //Perhe?

Tammikynsi, 13.03.2017

Katsoin silmänsä sulkenutta Pujosulkaa, joka hengitti pienesti. "Ei...Ei kai hän...", nielaisin kuuluvasti ja katsoin parantajaa. Naaras tutki Hunajaviiksen kanssa vasta poikinutta Pujosulkaa ja pieniä pentuja - Meidän pentujamme. Kurottauduin kuonollani lähemmäs noita pieniä nyyttejä ja kuulin niiden pienet inahdukset. En ollut Pujosulan lisäksi nähnyt mitään niin ihanaa. Siinä ne nyt makasivat. Meidän pennut. Ylpeys suorastaan paistoi kasvoiltani mutta huoli Pujosulasta oli suuri. Synnytys oli ollut hänelle kovin raskas, enkä tiennyt selviääkö hän. Takajalkojen halvaantuminen oli varmasti tehnyt kaikesta raskaampaa. Viimein Kaunokukka kääntyi puoleeni. "Uskon, että hän selviää mutta synnytys oli hänelle hyvin rankkaa. Antaa hänen nukkua nyt", parantaja naukaisi rauhoittavasti ja lähti pesästä Hunajaviiksen kanssa. Asetuin makuulle Pujosulan ja pentujen väliin pienesti kehräten. Nuolaisin kumppanini poskea pehmeästi ja aloin sitten sukia pentuja. "Älkää huoliko. Emonne on varmasti tuota pikaa kunnossa", kehräsin pennuille, jotka lepäsivät emonsa vierellä. Päivä oli tuntunut kamalan pitkältä ja ulos katsoessani, huomasin olevan jo kuun huippu. "Päätämme nimenne heti kun emonne herää", naukaisin pennuille ja laskin pääni tassujeni väliin, jääden odottamaan Pujosulan heräämistä. //Pujo? Pennut?

Pujosulka, 14.03.2017

Raotin silmiäni hieman. Kirkas valo sattui silmiini. Sokaistuin hetkellisesti, mutta pian huomasin tutun kilpikonnakuvioisen kollin vierelläni. *Tammikynsi!* Nousin varovasti ylös ja nuolaisin vierelläni olevan kollin naamaa. Tämä hätkähti pois omista ajatuksistaan ja katsoi minuun iloisena. "Voi Tammikynsi", naukaisin hiljaa. Pian katsahdin vierelläni maakaaviin kahteen pentuun. "Ne ovat niin kauniita", huokaisin onnelisesti. Tämä nyökkäsi. Oli alkanut sataa. Vesi virtasi maassa. "Mitkä olisivat hyvät nimet?" naukaisin huterasti nojaten Tammikynteen. "Mitä sanoisit Kaihopentu tuolle rusehtavalle", Tammikynsi naukui. Nyökkäsin katsoen Tammikynnen meripihkan värisiin silmiin. "Entäs Sirpalepentu tuolle toiselle?" hymyilin. Tammikynsi nyökkäsi. Tummempi pennuista alkoi liikahdella ja pian toinenkin pennuista alkoi inistä. Nuolaisin kumpaakin kollia päähän lempeästi. //Perhe?

Kaihopentu, 14.03.2017

Heräsin, kun tunsin jonkin nuolaisevan päätäni. Haukottelin ja inahdin kimeästi, ja suuresta möykystä lähelläni kantautui outoa hyrinää. Kuulin läheltä matalampaa ääntä, joka sekin kuulosti mukavan turvalliselta. Lähdin ryömimään karvaisen mytyn viertä. Saavuin karvamytyn reunalle ja käännyin ympäri. Tunsin lämpimän tuulahduksen turkillani ja kosketin jotain märkää, joka nuolaisi minua. Vingahdin säikähtäneenä ja ryömin poispäin. Kuitenkin joku nosti minut niskastani ilmaan ja laski karvamytyn vierelle. Käperryin tyytymättömänä kippuralle. Imin maitoa karvamytystä. Mutta en halunnut taas nukkua! Halusin nähdä, miltä maailma näytti. Haukottelin taas makeasti. Ensin nukkuisin, sitten voisin nähdä. Nojasin lämpimään kekoon ja hengähdin syvään. Tunsin jonkin karhean ja kostea jälleen nuolaisevan päätäni. Säpsähdin sitä hiukan ja menin lähemmäs karvamyttyä. Inisin, sillä muuta en vielä osannut. Nyt oloni oli lämmin ja vatsani täysi, ja nukahdin heti. //Perhe?

Tammikynsi, 14.03.2017

"Täydellisiä nimiä", henkäisin ja nuolaisin pentujen turkkeja. *Millainen pehmo minusta on oikein tullut* naurahdin itsekseni ja aloin sukia turkkiani puhtaaksi. Pentujen ininä kantautui korviini ja pian tunsinkin jo pienten karvamytyn vierelläni. "Nehän ovat jo aika virkeitä", naukaisin ja otin pennun hampaisiini. Pikkuinen pentu vikisi tyytymättömästi ja yritti päästä hellästä otteestani. "Näistä tulee kyllä klaanin parhaimmat soturit. Ovat nyt jo näin tarmokkaita", naurahdin ja laskin sätkivän pennun maahan. Hiirenkorvan aurinko paistoi pesän katossa olevista raoista ja lämmitti kirjavaa turkkiani. Sirpalepentu ja Kaihopentu olivat käpertyneen Pujosulan vatsan vierelle juomaan. Käänsin katseeni kumppanini puoleen varovasti hymyillen. "Kuinka muuten voit?" kysyin ja nuolaisin hänen korvansa taustaa kielelläni. "Ihan hyvin. Voin nyt paremmin kuin synnytyksen jälkeen", hän vastasi hymyillen. "Haen meille vähän syötävää", nousin paikaltani ja lähdin ulos pentutarhasta. Tuoresaaliskasa oli täydempi, kuin koskaan lehtikadon aikana mutta sitä ei silti ollut haaskattavaksi. Otin mukaani kaksi hiirtä, joista toinen olisi Pujosulalle. Olin juuri astumassa takaisin pentutarhaan, kun kuulin tutun parantajan äänen. "Tammikynsi, kuinka Pujosulka ja pennut jaksavat?" Kaunokukka kysyi ja juoksi luokseni. "Hyvin kai", vastasin lapojani kohauttaen. Parantaja ojensi minulle suussaan olleen yrtin. "Anna tämä Pujosulalle. Se auttaa maidon tulemiseen", hän naukaisi ja palasi pesälleen. Käännyin ympäri ja astuin takaisin pesään. //Pujo? Pennut?