Kyyhkylento

Loistepentu 21.11.2018

Korvani nytkähtivät leirin uloskäyntitunnelin suuntaan kuullessani kuinka oksat raapivat useamman kissan kylkiä näiden yrittäessä puskeutua kantamuksensa kanssa aukiolle. Veren etova, metallinen löyhkä sai minut voimaan pahoin, mutta en antanut huonovointisuuteni näkyä pesätovereilleni, joiden huomio oli myös herpaantunut seuraamaan juuri parasta aikaa tapahtuvaa murhenäytelmää. Kaksi minulle ennestään tuntematonta kissaa raahasivat välissään punaruskeaa karvamyttyä, joka oli yltäpäältä veressä. Haukkasin henkeä järkyttyneenä tunnistaessani punaruskean kissan Minttutähdeksi. Mitä hänelle oli oikein tapahtunut? Minun pitäisi mennä tarkistamaan hänen vointinsa!

“Meidän ei kyllä kannata mennä tuonne vaikka minun ainakin tekisi mieli, olisimme niin ärsyttävästi parantajien tiellä”, Fasaanipentu sanoi kuin olisi lukenut ajatukseni. Nyökäytin hitaasti päätäni, vaikka kiusaus käydä kurkkaamassa, mitä parantajan pesässä tapahtui parhaillaan, oli suuri.

“Entä jos lähtisimme leiristä?” ehdotin toiveikkaana. Halusin päästä tutkimaan tarkemmin, mikä tarkkaan ottaen oli käynyt Minttutähden kimppuun leirin ulkopuolella. Fasaanipentu vilkaisi leirin uloskäynnin lähistöllä partioivaan suureen soturiin ja pudisti sitten päätään.

”Meillä ei taida olla mahdollisuutta leiristä pakenemiseen”, hän totesi kuivasti. Huokaisin turhautuneena ja kuopaisin käpälälläni jo hieman kohmeisen tuntuista maata. Kuten Kanervakuu oli ennustanutkin, ilmat kävivät kylmenemään päin päivä päivältä, emmekä me enää pian tarkenisi olla aukiolla näin ohuella karvapeitteellä.

“Mennään juttelemaan Kyyhkylennolle, hän sattuu itseasiassa olemaan minun isoisoemoni”, Fasaanipentu maukui ylpeän kuuloisena ja lähti sitten loikkimaan vaaleanharmaata naarasta kohti, joka suki itseään soturien pesän edustalla. Pyöräytin vain silmiäni ja juoksin kollipennun perään Turvepentu edelläni.

”Kas, Turvepentu, Fasaanipentu ja Loistepentu. Olisiko teillä jotain asiaa vai tulitteko luokseni ihan vain seuran toivossa?” Kyyhkylento-niminen kissa kysyi lempeästi hymyillen. Vanhan naaraan meripihkaiset silmät tuikkivat ystävällisesti, ja minunkin oli pakko myöntää, että hän kieltämättä vaikutti aika mukavalta kissalta. Samassa mieleeni juolahti kysymys: Olikohan minulla isovanhempia? Minttutähti oli Fasaanipennun ja Haukkapennun isoemo, minä tiesin vain emoni Liljahenkäyksen ja isäni Sienikarvan, jotka olivat minulle kaikki kaikessa. Mutta entä missä olivat heidän vanhempansa, eli siis toisin sanoen meidän isovanhempamme? Kai heilläkin sentään oli vanhemmat.

Ravistelin nopeasti päätäni selkeyttääkseni ajatukseni. Fasaanipentu ja Kyyhkylento näyttivät uppoutuneen täysin toistensa seuraan, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja livahtaa pois paikalta. Peruutin vatsa maata viistäen aina aukion keskustaan, ennen kuin käännähdin ympäri ja juoksin pää viidentenä jalkana parantajan pesälle.

Pesästä kuului vaimeaa vaikerrusta. Hiivin mahdollisimman hiljaa peremmälle, kunnes saavuin sairasaukiolle, jossa kävi melkoinen tohina. Liljahenkäys kyyristeli Minttutähden punertavanruskean hahmon yllä. Viereisellä pedillä makasi minulle vieras valkea kolli, jonka kimpussa hääri kilpikonnakuvioinen naaras. Tunnistin hänet Rosmariiniputoukseksi, joka oli minun ja veljieni siskopuoli aiemmasta pentueesta. Meillä oli eri isä, mutta sama emo, ja se riitti minulle, sillä tulisin joka tapauksessa pitämään häntä niin sanotusti virallisena isosiskonani. Emon mukaan minulla olisi ollut myös toinen siskopuoli ja kaksi velipuolea, elleivät he olisi menehtyneet niin nuorina.

Huomioni kiinnittyi Minttutähden takana nukkuvaan vaaleanruskeaan kolliin. Sydämeni oli jättää lyönnin välistä tunnistaessani isäni hahmon.

“Isä!” vinkaisin kauhuissani ja juoksin hänen luoksensa. Kollin vasen takajalka tuoksui voimakkaasti vereltä ja yrteiltä ja se näytti vääntyneen luonnottomaan asentoon. Miksi hän oli tässä kunnossa? Pystyivätkö myös parantajat loukkaantumaan? Eihän se ollut reilua!

Kapusin parantajakollin selän päälle ja ryhdyin repimään tätä korvasta tarkoituksenani saada tämä heräämään. “Isä! Avaa silmäsi!” piipitin hädissäni, sillä en keksinyt muutakaan tapaa purkaa suurta huolta ja hämmennystäni.

//Sieni?

//497 sanaa.

Kyyhkylento 11.12.2018

Kiertelin Varjoklaanin leiriä toimeettomana ja turhautuneena. Halusin tehdä jotain, enkä vain istua jököttää klaanikiven juurella, mutta en ollut ehtinyt saada Minttutähteä tämän kiireidensä keskeltä kiinni ja Rosmariiniputouskaan ei ollut leirissä. Ainut vaihtoehto oli siis ehkä lähteä yksin metsälle, vaikka tiesin sen olevan kiellettyä metsässä liikkuneen koiran takia. Kuitenkin kuin taikaiskusta taakseni ilmestyi tyttäreni Kuohuvirta, jonka näkemisestä olin kovin onnellinen. Harmaa naaras oli itsekkin kuin taikaa herätessään henkiin kuolleista.

"Mitäs suunnittelet, emo?" Kuohuvirta naukui ystävällisesti virnistäen, "Sinun ilmeesi paljastaa, että olet tekemisen puutteessa." Hymähdin pienesti ja vilkaisin leirin uloskäyntiä.

"Mentäisiinkö metsästämään?" kysyin ja lähdin ilman vastaustakin tassuttamaan kohti ulospääsyä. Kuulin tyttäreni hennon naurahduksen ja tämän kevyet tassun askeleet perässäni. Kuohuvirran takaisin tulo oli Viiltotähden päälliköksi nousun ansiota, mutta oli siinä sivuvaikutuksetkin nimittäin sota. En moittinut Minttutähteä hänen puolue valinnastaan, mutten siitä pitänytkään. Naaras oli valinnut hyvän päällikön tavoin jänen mielestään vahvemman puolen ja sen piti riittää meille. Katsahdin Kuohuvirtaan.

"Katsotaan kumpi saa ensin saalista".

//153 sanaa

Tosiaan seuraavissa tarinoissa on vaa Kyyhkylento mainittuna :D

Pyytassu 16.12.2018

Lumi narskui polkuanturoideni alla Orkideapolun paimentaessa minua kohti Varjoklaanin leirin suurkiveä. Valkoinen aines oli peittänyt jo koko leiriaukion, ja sitä satoi taivaalta rauhalliseen tahtiin. Se tuntui kovin erikoiselta jalkojeni alla. Se samaan aikaan kylmä ja vetinen, ja kutitti kuin linnulta varastettu höyhen. Turvepentu yritti metsästää ilmassa leijuvia lumihiutaleita suuhunsa. Hänen yrityksensä eivät näyttäneet tuottavan tulosta. Suun sijaan yksi hiutale tippui suoraan hänen punertavaan kuonoonsa. Hän ravisti päätään välittömästi ja aivasti, mikä päästi suustani riemukkaan naurahduksen.

Hukkapentukin hymyili miedosti katsellessaan veljemme yrityksiä. Hän oli entistä pirteämpi tänään, ja oli aamulla sutinut turkkiaan normaalia enemmän. Syy oli se, että saisimme tänään oppilasnimemme. Aamulla isämme Valvehenki oli tullut ylpeänä ilmoittamaan, että olimme valmiita nimitettäviksi. Olimme parantuneet ketun aiheuttamista haavoista jo täysin, ja Turvepennunkin arpi kyljessä oli haalistunut. Minä en tulisi koskaan saamaan häntääni takaisin, mutta pärjäsin sitä ilmankin. Veljeni olivat molemmat riemastuneet uutisista, mutta minä en voinut kuin epäröidä hieman. Olinko tosiaan valmis pääsemään oppilaaksi? Pystyisinkö tekemään klaaniani ylpeäksi? Sodan ollessa käynnissä sekä minä että veljeni joutuisimme varmasti osallistumaan siihen. Toivottavasti kenellekään ei kävisi mitään pahaa sen seurauksena.

’’Ketä toivoisit mestariksesi?’’ Hukkapennun naukaisu keskeytti ajatukseni. Käänsin meripihkaisen katseeni hänen keltaisiin silmiinsä ja hymyilin.

’’Rosmariiniputous on ollut haaveissani jo pitkään. Onhan hän klaanimme varapäällikkö ja kouluttanut jo yhden oppilaan. Hän on kovin ystävällinen ja yksi klaanin parhaimmista sotureista, jonka takia olisin kiitollinen päästessäni hänen oppilaakseen’’, kerroin veljelleni hetken pohdinnan jälkeen. ’’Entä kuka on sinun mestaritoiveesi?’’

’’Itse olen ajatellut enemmän Kyyhkylentoa. Hän vaikuttaa hyvin viisaalta ja soturilakia kunnioittavalta. Lisäksi hän on Minttutähden emo’’, Hukkapentu sanoi. Hänen silmänsä kiiltelivät inspiroituneena.

En ollutkaan ajatellut Kyyhkylentoa vaihtoehtona. Hän olisi varmasti loistava mestari Hukkapennulle. Toivoin kovasti, että meidän molempien toiveemme toteutuisivat.

Kun saavuimme suurkiven eteen, Minttutähti oli jo seisomassa sen päällä ylvään näköisenä. Hän kutsui klaanin koolle ja kohdisti katseensa meihin. Orkideapolku nuolaisi kaikkien kolmen pentunsa päälakea nopeasti ja kipitti ylpeän kumppaninsa Valvehengen vierelle.

’’Pyypentu, Hukkapentu ja Turvepentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen saakka, kun ansaitsette soturinimenne, tunnettakoon teidät Pyytassuna, Hukkatassuna ja Turvetassuna’’, klaanin päällikkö naukui pieni hymynalku molemmissa suupielessään. Minä nielaisin ja katsoin nopeasti ympärilleni. Kissoja oli paljon, ehkä liiankin. Joka ikisen klaanin kissan katse oli kiinni minussa ja veljissäni. Tunsin sydämeni sykkeen tihenevän. Katseeni kohtasi Fasaanitassun, joka virnisti minulle rohkaisevasti. Pelkoni tuntui heti laantuvan ja tunsin hymyilevänikin hieman. Käänsin silmäni taas Minttutähden punaruskeaan turkkiin.

’’Hukkatassu, mestarisi olkoon Kyyhkylento. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on entiseltä mestariltaan Loistelinnulta oppinut’’, päällikkö maukui. Olin heti pakahtua onnesta veljeni puolesta. Kyyhkylento astui esiin muiden kissojen joukosta ja kosketti kuonollaan veljeni kuonoa. Saatoin nähdä onnen myös hänen ilmeestään.

’’Turvetassu, sinun mestarisi olkoon Rosmariiniputous. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Tihkutähdeltä oppinut.’’ Kun Turvetassu kosketti kuonollaan Rosmariiniputousta, koin rinnassani kateuden piikin, joka peitti aikaisemman iloni Hukkatassun puolesta. Tukehdutin kateuden tunteen kuitenkin nopeasti. Turvetassu jos joku oli Rosmariiniputouksen arvoinen oppilas.

’’Pyytassu, mestarisi olkoon Murattilehti. Toivon, että hän opettaa sinulle kaiken, jonka on Kyyhkylennolta oppinut.’’

Murattilehti astui esiin muiden kissojen joukosta. En ollut ennen tavannut häntä muuten kuin vilkaisulta. Hänellä oli tummanruskea ja pitkä turkki, ja hänen silmänsä olivat vaaleankeltaiset kuin kuu. Vaikka hän hymyili koskettaessaan kuonoani, tunsin silti oudon kylmän väreen kulkevan selkäpiitäni pitkin.

’’Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu!’’ klaani huusi uusia nimiämme innokkaana. Äskeinen outo tunne katosi äkkiä, ja keskityin klaanin antamien suosionosoitusten nauttimiseen. Nyt alkaisi uusi elämämme oppilaana. Vaikka olinkin hieman jännittynyt, tunsin itseni valmiiksi.

//Turve?

Rosmariiniputous 22.1.2019

Olin juuri saamassa vastauksen Kettuaskeleelta liittyen hänen uuden oppilaansa koulutukseen, mutta sitten nimeni kajahti leirin toiselta puolelta ja jouduin kääntämään meripihkaisen katseeni kyseiseen suuntaan. Kyyhkylento, Fasaanisyöksy ja Hukkatassu silmäilivät minua odottavasti eikä minulla kestänyt kauan tajuta, että kyseessä olisi rajapartio. Heitin pahoittelevan ilmeen Kettuaskeleelle ja nuolaisin hänen poskeaan nopeasti.

"Minun täytyy mennä partioon. Nähdään myöhemmin, Kettuaskel", naukaisin punertavanruskealle kumppanilleni ja marssin sitten aukion poikki partiolaisten luokse. Kyyhkylento siirtyi ystävällinen hymy kasvoillaan sivuun ja antoi minun siirtyä johtoon. Nyökäytin nopeasti päätäni Fasaanisyöksylle ja Hukkatassulle, jonka jälkeen lähdin johdattamaan partiota ulos leiristä.

"Rosmariiniputous! Minne te olette lähdössä?" Säpsähdin kuullessani jonkun huutavan nimeäni, mutta onnistuin tunnistamaan tuon äänen omistavan kissan ennen kuin ehdin edes kääntyä häntä kohti. Myrskytaivas silmäili minua ja rinnallani seisovaa partiota hämillään. Tunsin vierelläni olevan Fasaanisyöksyn lihaksien kiristyvän ja omatkin lihakseni kiristyivät, mutta tosin minä en vihastunut Myrskytaivaan saapumisesta paikalle, vaan poikani tylystä ilmeestä joka kohdistui entiseen erakkoon.

"Olemme lähdessä rajapartioon, eli tarkistamme Kuolonklaanin rajan ja riistatilanteen heidän reviirillään. Muistat varmaan kun kerroin sinulle, että sodan aikana saimme kulkea heidän reviirillään Emonsuun alueella?" varmistin. Myrskytaivas nyökäytti päätään ja avasi suutaan, täysin valmiina kysymään saisiko hän liittyä partioon. Hymähdin mahdollisimman ystävällisesti ja siirryin hieman taaksepäin, jättäen hieman tyhjää tilaa rinnalleni.

"Tule vain mukaamme. Klaanikissat käyvät rajapartiossa usein, joten sinun on hyvä oppia niistä", tokaisin. Myrskytaivas virnisti iloisena ja tassutteli rinnalleni. Sitten sukelsin partioni edellä piikkihernetunneliin.

"Minttutähti käski meidän kiertää Kuolonklaanin rajaa ja käydä katsomassa millainen riistatilanne Emonsuun lähettyvillä on", Kyyhkylento selitti kulkiessamme pimeän piikkihernetunnelin halki. Nyökäytin hajamielisenä päätäni, kun mieleeni rakentui kuva siskopuolestani Pakkastassusta ja rinnassani syttyi toivon liekki siitä, että voisin ehkä nähdä hänet. En ollut nähnyt Pakkastassua pitkään aikaan, viimeksi olin törmännyt naaraaseen kun hän oli ollut aivan vastanimitetty oppilas ja pian hän varmaankin ansaitsisi soturinimensä. Hymähdin ja sukelsin ulos tunnelista valoisaan metsään.

"Rosmariiniputous, millainen riistatilanne on tällä hetkellä? Onko Varjoklaanilla tarpeeksi riistaa?" Myrskytaivas kyseli kulkiessamme Kuolonklaanin raja-alueella. Ylitimme rajan ja jatkoimme matkaamme Emonsuuta kohti. Kuulin partion perällä kulkevan Fasaanisyöksyn tuhahtavan ärtyneenä.

"Miksi sinun pitäisi saada tietää tuollaista tietoa?" kellanpunainen kolli murahti ja vilkaisi Myrskytaivasta epäilevänä. Heitin tuiman katseen pojalleni saadakseni hänet pitämään kuononsa kiinni.

"Ellet ole tajunnut vielä, Myrskytaivas on Varjoklaanin jäsen nykyään ja koska hän on uusi jäsen, ei hänellä ole tietoa riistamäärästämme. Voit lopettaa sen epäilyn, että Myrskytaivas olisi jokin metsäklaanilaisten lähettämä vakooja", tokaisin pojalleni ja jatkoin sitten matkaani, pysyen tiukasti Myrskytaivaan rinnalla. Olin hiljalleen alkanut tykästyä setäpuoleeni ja uskoin päivä päivältä enemmän, että hän ei ollut isäni kaltainen petturi, vaan oli aidosti hyväsydäminen ja uskollinen kissa.

"Keitä täällä onkaan? Varjoklaanilaiset ystävämme, eikö niin?"

Niskakarvani nousivat nopeasti pystyyn, kun puiden takaa esiin astuivat Jäälilja ja Pakkastassu. Kohtasin siskopuoleni siristyneen jäänsinisen katseen, joka porautui heti ensimmäisenä minuun ja jäi silmäilemään minua hetkeksi. Vastasin minua huomattavasti nuoremman naaraan tuijotuksen pelottomana, kunnes Pakkastassun katse eksyi Myrskytaivaaseen. Jääliljakin oli tajunnut uuden kissan ja kun kuolonklaanilaiset pysähtyivät eteemme, likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras jäi silmäilemään Myrskytaivasta kiinnostuneen näköisenä.

"Ja kuka sinä olet?" Pakkastassu ennätti kysyä ennen Jääliljaa. Myrskytaivas vilkaisi varautunutta oppilasta rento virne kasvoillaan ja hymähti nopeasti.

"Sinäpä näytät epäilevältä minun suhteeni, mutta en voi sanoa olevani yllättynyt. Minun nimeni on Myrskytaivas ja olen Kylmähenkäyksen velipuoli", tummanharmaa kolli selitti. Jääliljan silmien katse tarkentui hieman ja tunsin ilman sähköistyvän ympärillämme. Astuin suojelevaisena Myrskytaivaan rinnalle ja kohotin uhmakkaasti kuonoani naaraalle, jota vihasin miltein yhtä paljon kuin Kylmähenkäystä.

"Myrskytaivas liittyi Varjoklaaniin muutama päivä sitten, mutta ikävä sinulle, Jäälilja, hän ei ole samanlainen säälittävä petturi kuin Kylmähenkäys", sylkäisin Jääliljalle viimeiset sanani. Jääliljan silmät siristyivät ja Pakkastassukin jäi tuijottamaan minua niin jäisesti, että hänen pelkkä katseensa olisi voinut tappaa minut.

"Tunsitko sinä Kylmähenkäyksen?" Myrskytaivas astui eteen ja jäi tuijottamaan Jääliljaa. Kiristin hampaitani, en olisi tahtonut tämän keskustelun johtaneen tähän. Mutta nyt kun Myrskytaivas oli aloittanut, minun täytyisi tästä jatkaa.

"Hänen nimensä on Jäälilja ja muistat varmaan mitä kerroin hänestä sinulle", murahdin Myrskytaivaalle, "hän on syy Kylmähenkäyksen petokseen ja karkotukseen, koska Jäälilja käski Kylmähenkäystä tappamaan jonkun varjoklaanilaisen. Ja tässä on Pakkastassu, Kylmähenkäyksen tytär ja minun siskopuoleni. Taisin mainita hänetkin sinulle."

"Ja kuka hänen emonsa on?" Myrskytaivas kysyi ja vilkaisi hitaasti Jääliljaa. Naaras tuijotti minua vaitonaisena, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan leväten.

"Jäälilja, tai ainakin niin minä olen olettanut. Kuka muukaan Pakkastassun emo olisi?" totesin ja vilkaisin Jääliljaa, odottaen saavani häneltä tylyn huomautuksen siitä, että tietenkin hän oli Pakkastassun emo. Lihaksikas naaras pysyi kuitenkin hiljaisena ja oli kääntänyt katseensa Pakkastassuun. Jäin odottamaan soturin vastausta mahdollisimman kärsivällisenä, vaikka aukion ylle laskeutunut hiljaisuus olikin piinaava.

//Jää?

//723 sanaa