Kirjoittaja: Lonely Warrior
Nimet: Pentunimi: Pujopentu Oppilasnimi: Pujotassu Soturinimi: Pujosulka
Sukupuoli: Naaras Klaani: Varjoklaani Luotu:
Koulutetut oppilaat: - Entinen mestari: Loimusilmä
Kokemuspisteet: 324
Ulkonäkö:
Pujosulka on hopeanharmaa naaras, jolla on pörröinen hännänpää. Hänen kasvonsa ovat kapeat ja korvat ovat pitkät. Naaraalla on tuuheat viikset, ja tummansiniset silmät. Pujosulan nenä on vaaleanpunainen. Hänen etutassujaan koristaa kiemuraiset raidat, ja hänen tassunsa ovat pöyhkeät. Hän on siro, ja pienikokoinen. Naaraan takajalat ovat halvaantuneet.
Luonne:
Pujosulka on luonteeltaan ystävällinen. Hän ottaa muut huomioon, ja on lempeä. Naaras tykkää katsella kasveja, taivasta ja eläimiä, vaikkei niissä mitään olisikaan. Hän haaveilee tosi usein asioista, jotka eivät varmaan ikinä toteudu. Hän uskoo tähtiklaaniin ja käyttää usein Tähtiklaaniin liittyviä lausahduksia. Hän ei perusta kostosta, eikä jätä ketään pulaan. Hän on erittäin uskollinen klaanilleen, eikä ikinä jättäisi sitä.
Taidot:
Hän ei ole kovin hyvä taistelemaan siron rakenteensa takia. Naaras on erittäin nopea juoksemaan ja hän osaa metsästää hyvin. Piiloutuminen ei ole naaraalla kovinkaan vahva laji, ja kiipeäminen ei luonnistu.
Kumppani: Tammikynsi (Tähtiklaani)
Pojat: Sirpalepentu (Tähtiklaani) ja Kaihopentu (Tähtiklaani)
Kasvattiperhe(jota luulee oikeaksi perheekseen): Emo: Loistetähti(Tähtiklaani) Isä: Risasiipi(Varjoklaani) Veljet: Sienikarva(Varjoklaani), Lehmustassu(Tähtiklaani) Siskot: Murattilehti(Varjoklaani), Lehtotassu(Tähtiklaani)
Muuta: Lempiriista on jänis. Siirtyi klaaninvanhimmaksi, koska takajalat halvaantuivat.
Toiveet: Ehkä joskus parantajaksi?
Theme song:
Pujosulka 6.12.2018
Rosmariiniputous ja Kettuaskel olivat saapuneet pesään hetki sitten. Tunsin oloni kovin väsyneeksi, joten käperryin vaivalloisesti pienelle kerälle makuualusteni päälle ja suljin silmäni silti yhä jääden kuuntelemaan etäistä keskustelua. Korvani nytkähtivät kun Vaskitsaviima aivasti kovaäänisesti ja sen jälkeen alkoi nuuhkuttaa hiljaa. Toivottavasti hän ei ollut vilustumassa. Hinauduin lähemmäs viereisellä makuusijalla olevaa Vaskitsaviimaa ja käperryin tämän lämpimään kylkeen.
"En halua, että vilustut", kuiskasin hiljaa ja suljin sitten silmäni uudelleen. Aloin taas kuulostella pesässä puhuvien kissojen ääniä. Meripihka puhui sodasta, josta olin kuullut monet kerrat sillä olihan minulle pesätoverinani klaanin vanhin kissa, jolla oli kuitenkin erittäin hyvä muisti. Olin kuullut hänen kertovan samoja tarinoitaaina uudestaan.
"Hänet tappoi Myrskyklaanin Leijonaloikka, mutta Leijonaloikka kuoli samassa sodassa Pisaratähden, silloisen Pisaraviillon kynsissä. Leijonaloikka oli tunnettu ja klaanien keskuudessa kunnioitettu soturi", kuulin Meripihkaraidan sanovan. Hän puhui siis sodasta. Olin kuullut hänen kertomuksensa kyseisestä kollista ja siitä mitä hän oli tehnyt, mutta vain kerran. Sota kiinnosti minua paljon, mutta en kehdannut vaivata Meripihkaraitaa kyselemällä. Tuhahdin väsyneesti ja hautasin kuononi tassujeni alle.
//162 sanaa
Kettuaskel 16.12.2018
"Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Haukkatassu! Turvetassu!" onnittelin yhdessä koko muun Varjoklaanin kanssa klaanimme uusia oppilaita. Pyytassu oli saanut mestarikseen Kyyhkylennon kouluttaman Murattilehden, Turvetassu taas Tihkutähden kouluttaman Rosmariiniputouksen ja Hukkatassu Loistetähden kouluttaman Kyyhlkylennon. Olin valtavan ylpeä kumppanistani ja muistakin uusista mestareista. Hapuilin katseellani edes pientä vilahdusta luonnonvalkeasta turkista tai meripihkaisista silmistä, mutten löytänyt etsimääni. Rosmariiniputous oli luultavasti mennyt MInttutähden luokse puhumaan päällikön ja varapäällikön välisistä asioista. Katselin tyhjenevää aukiota tyynesti ja mietin seuraavaa aktiviteettia. Minä en ollut edes seuraavassa partiossa. Kohautin lapojani ja nousin seisomaan, tiesin tasan tarkkaan kelle menisin juttelemaan. Pujosulalle. Harmaa naaras, joka omasi halvaantuneet takajalat oli kaikkien klaanin pentujen tuntema tarinankertoja. Sen lisäksi Pujosulka oli erittäin muakava ja hänen ilmeestään näki kuinka hän rakasti pentuja ja pelkästäänkin heidän katselemienkin riitti naaraalle ajanvietoksi. Työnnyin sisään klaaninvanhimpien sammalesta valmistettuun pesään ja näin heti sisäänkäynniltä kuinka vain Pujosulka oli pesässä. Muut klaaninvanhimmat olivat luultavasti vielä aukiolla äsköisen kokoontumisen takia.
"Tervehdys Pujosulka, mitä sinä täällä yksin teet?" kysyin ja loin kohteliaan katseeni vanhempaan naaraaseen. Pujosulka räpäytti tummansinisiä silmiään ja hymähti vaisusti.
"Muut halusivat lähteä jaloittelemaan, enkä viitsinyt mennä hidasteeksi", naaras naurahti teennäisesti. Kurtistin kulmiani ja istahdin naaraan viereen lohduttavasti hymyillen.
"Hidasteeksi? Et sinä mikään hidaste ole ja vaikka sinä kuljetkin ehkä vähän hitaampaa olen varma, että he olisivat huomioineet sinut mielihyvin", naukaisin ja silitin naaraan selkää lohduttaen. Pujosulan silmät muuttuivat pyöreiksi kuin kuu ja niiden sininen osa oli miltei kokonaan näkymättömissä. Naaras alkoi haukkoahenkeään ja tunsin hätäännyksen kasvavavn sisälläni, mutta sitten naaras naukaisi jotain joka pysäytti paniikkini.
"Tammikynsi!" naaras naukui kyynelet silmistä valuen ja lähti raahautumaan eteenpäin, niin kuin takajalat eivät haittaisi yhtään. En oliut koskaan nähnyt naarasta noin onnellisena hän suorastaan sädehti. Käännyin ympäri ja näin kilpikonnakuvioisen kollin, jonka keltaiset silmät loisitivat hämärässä. Tämä siis oli naaraan puhuttu kumppani Tammikynsi. Hän vaikutti oikein kunnolliselta, vaikka mikä minä olin arvostelemaan minua vanhempia kissoja. Kollin keltainen katse kääntyi hetkeksi minuun ja nyökkäsin tervehdyksen.
"Teillä on varmasti paljon puhuttavaa, joten jätän teidät kahden", naukaisin kohteliaasti ja lähdin kohti pesän suuaukkoa.
"Kettuaskel, odota", kuulin Pujosulan onnentäyteisen äänen ja käännyin ympäri, "Kiitos rohkaisusta." Hymähdin ja loikin ulos pesästä. Melkein heti minua vastaan tuli Lehmustassu, jonka turkissa oli vieläkin häivähdys yrttien tuoksua.
"Hei Lehmustassu juuri sinua olinkin etsimässä. Ajattelin, että voisimme lähteä hiomaan metsästystaitojasi, sillä minulla on juuri nyt vapaata. Ja mikä sen parempaa puuhaa, sillä arviointisihan häämöttää aivan nurkalla", selitin iskien silmää naaraalle.
//Lehmus?
388 sanaa
Rosmariiniputous 4.10.2018
Juuri kun Varpusliito oli palaamassa luokseni muhkea hiiri hampaissaan roikkuen, kasvoilleni tipahti kylmä vesipisara. Kesti muutama silmänräpäys, kunnes kuonolleni tipahti toinen, kolmas ja neljäs pisara. En ehtinyt edes räpäyttää meripihkaisia silmiäni, kun vettä alkoi sataa aivan kaatamalla ja pian myrskyisä viima osui minun ja Varpusliidon kohdalle. Vetäisin tuuhean häntäni pienen vartaloni ympärille ja luimistin korvani suojaan nipistelevältä viimalta.
"Palataan leiriin ennen kuin vilustumme!" huusin Varpusliidolle myrskyn ylitse ja juoksin soturin perässä leirin uloskäyntitunneliin, jonne raskaat sadepisarat eivät onneksi osuneet. Jäimme hetkeksi huohottamaan sisäänkäyntitunneliin ja silmäilemään ulos metsään, joka oli joutunut rankkasateen uhriksi.
"Pian, kaikki leiriin!"
Minun ja Varpusliidon kasvot nousivat ylös, kun kuulimme lähistöltä rivakan käskyn. Sitten aivan tyhjästä uloskäyntiin työntyi Ikituulen johtama partio, johon kuuluivat Sarasydän, Luomavirta ja Kuutamotassu. Väistimme Varpusliidon kanssa nopeasti ja annoimme nelikon sukeltaa leiriaukiolle ensimmäisenä. Vetäisin syvään henkeä ja väsymykseni keskeltä sain virnistettyä parhaalle ystävälleni.
"Onneksi me emme olleet tuolla."
"Meidän pitää kuitenkin vielä ohittaa leiriaukio päästäksemme klaaninvanhimpien pesälle, joten meidän ei kannata jäädä tähän odottamaan ikuisesti", Varpusliito huomautti kuivasti ja lähti sitten empimättä marssimaan leiriaukiota kohti, joka joutui kestämään rankkasateen piiskaamista. Seurasin vaaleanharmaata kollia ja heitin nopean silmäyksen luonnonvalkoiseen turkkiini. Näytin aivan hirveältä, mutta onneksi Kettuaskel ei sattunut olemaan leiriaukiolla, koska en olisi tahtonut joutua kumppanini eteen tämän näköisenä.
"Mennään!" Varpusliito naukaisi ja pinkaisi juoksuun leiriaukion halki, suunnaten juoksunsa klaaninvanhimpien pesää kohti. Seurasin soturia korvat luimussa ja silmät miltein täysin kiinni, kunnes työnnyin märkien sammalverhojen läpi suoraan vanhusten pesään.
"Kas, tervehdys Varpusliito ja Rosmariiniputous! Ulkona onkin aivan hirveä ilma ja te jouduitte kastelemaan turkkinne", Pujosulka naukaisi hieman säälivästi minulle ja Varpusliidolle. Väläytin nopean hymyn kärsimykseni alta naaraalle ja aloin puhdistamaan tarmokkaasti turkkiani jotta saisin itseni edes hieman parempaan kuntoon. Tervehdin myös Meripihkaraitaa ja Vaskitsaviimaa nopealla pään nyökäytyksellä.
"No, miten teillä on mennyt? En ole jutellut teille toviin", Pujosulka totesi hymy huulillaan ja kääntyi ensin minun puoleeni, selvästikin odottaen kuulevansa ensimmäisenä minun vastaukseni. Kiristelin hieman hampaitani, koska olihan minulla tapahtunut paljonkin, sillä olin menettänyt viimeisen kuun aikana kummatkin sisareni ja kumppanini sisko - joka sattui vihaamaan minua - oli muuttanut petturi-isäni nykyiseen klaaniin. Mietin aluksi valehtelevani voinnistani, mutta päätin sitten pysyä rehellisenä. Pujosulka ansaitsisi kuulla totuuden ja luotin häneen paremmin kuin moneen soturitoveriini.
"Minulla ei ole mennyt kovin hyvin viimeisen kuun aikana. Korentolento kuoli jonkun aikaa sitten ja Utukyynel tuli juuri tätä myrskyä ennen ilmoittamaan minulle ja Minttusydämelle, että hän lähtisi Varjoklaanista. Jos se ei ollut tarpeeksi, hän heitti vielä meidän kasvoillemme aimo annoksen solvauksia ja lähti. Joten siinä on minun kuulumiseni", naukaisin kuivasti ja kasvoilleni nousi surullinen, mutta samalla vihainen ilme. Vaikka olin onnistunut rauhoittumaan tunnepurkauksestani metsässä, olin vieläkin valmis iskemään kynteni Utukyyneleen turkkiin.
"Mutta miten sinulla on mennyt, Varpusliito?" siirryin sulavasti asiasta toiseen, "minäkään en tiedä miten sinulla on mennyt."
//Varpunen? Pujo?
//445 sanaa
Lehmustassu 17.10.2018
Suuntasin oppilaiden pesää kohti mietteissäni. Millainen elämä meitä odottaisi nyt Varjoklaanissa, kun Tihkutähti oli kuollut? Ainakin tiesin, että olisimme matkalla kohti parempaa. Tunsin oloni jo hiukan väsyneeksi, joten kun pääsin pesälle, käperryin nukkumaan. En kuitenkaan saanut ihan heti unta, niin paljon oli päivän aikana tapahtunut. Jäin mietiskelemään kaikkea sattunutta. Kuitenkin lopulta väsymys voitti ja nukahdin kevyeen uneen.
Seuraavana päivänä heräsin melko varhain. Olin nukkunut jokseenkin kevyesti ja olin heräillyt useamman kerran. Oloni tuntui vieläkin uneliaalta. Istahdin pesän suuaukolle katselemaan leiriä. Tihkutähti oltiin jo haudattu. En voinut olla säälimättä Minttusydäntä, vaikka Tihkutähti olikin ollut ilkeä, hän oli silti ollut Minttusydämen kumppani. Leiri tuntui vielä kovin hiljaiselta. Ruohon päällä oli hiukan kuuraa, joka kylläkin sulaisi päivän mittaan. Haukottelin. Minulla ei ollut mitään tekemistä, joten päätin jatkaa uniani.
Olin nukahtanut vielä hetkeksi ja kun heräsin, aurinko oli jo korkeammalla. Venyttelin itseäni ja lähdin oppilaiden pesästä. Päätin lähteä tervehtimään klaaninvanhimpia heidän pesälleen. He olisivat luultavasti jo hereillä. Samalla voisin kysyä, tarvitsevatko he mitään. Pian olinkin jo perillä. Kuten olin arvellutkin, klaaninvanhimmat olivat jo hereillä.
"Päivää!" sanoin.
"Päivää, Lehmustassu!" Pujosulka sanoi. Muutkin klaaninvanhimmat tervehtivät minua.
"Tarvitsetteko mitään?" kysyin.
"Minulla taitaa olla muutama punkki." Meripihkaraita sanoi ja rapsutti niskaansa.
"Selvä, voin käydä hakemassa hiirensappea." vastasin ja lähdin kohti parantajien pesää. Pian olinkin jo perillä. Sienikarva näytti nukkuvan, mutta Liljahenkäys oli hereillä.
"Liljahenkäys? Tarvitsisin hiirensappea Meripihkaraidalle." sanoin.
"Selvä on, sitä on täällä." Liljahenkäys sanoi. Pian olinkin jo palaamassa klaaninvanhimpien luo mukanani hiirensappea. Menin Meripihkaraidan luo. Aloitin työn ja taputtelin sappea valkoisen naaraan turkille.
"Tervehdys kaikille." Hätkähdin ja huomasin, että mestarini Kettuaskel olikin ilmaantunut paikalle.
"Lehmustassu, tulin vain ilmoittamaan iltapäivän harjoituksista." hän jatkoi. Nyökkäsin hänelle. Pian Kettuaskel jatkoikin matkaansa. Jatkoin työtäni. Jonkin ajan päästä naukaisin Pujosulalle:
"Minttusydämestä tulee nyt siis uusi päällikkö. Mitä luulet, millainen päällikkö hänestä tulee? Ainakin parempi kuin Tihkutähti."
//Pujo? Autohittasin vähän Pujoa ja Liljaa. 294 sanaa.
Turvepentu 14.11.2018
“Mitäpä jos kävisitte kyselemässä heidän vointiaan ja siinä ohessa vaihtaisitte myös nopeat kuulumiset?” Liljahenkäys kuiskutti minun ja Pyypennun korviin. Parantajan lempeä tuoksu ympäröi minut ja hengitin sitä autuaana.
"Toki", nyökkäsin päättäväisesti. Vilkaisin Pyypentuun, joka nyökytteli itsekin hyväksyvästi. Rosmariiniputous ja tämän pentu Fasaanipentu olivat tulleet pesään myös ja nyt klaaninvanhimmat alkoivat piirittää minua ja kahta muuta pentua. Aloimme ensimmäisenä piirittämään Pujosulkaa, mutta sitten katseeni kiinnittyi Vaskitsaviimaan. Kollivanhus oli noussut seisomaan ja vilkuili minua, Pyypentua ja Fasaanipentua viikset väpättäen. Orkideapolku oli kertonut, että Vaskitsaviima oli ollut joskus päällikkö.
"Vaskitsaviima!" huudahdin ja kipitin vaaleanruskean kollin luo. Vaskitsaviima kosketti kuonollaan päälakeani.
"Etkös sinä olekin ollut joskus päällikkö?" kysyin ja kallistin päätäni.
"Olen", Vaskitsaviima nyökäytti suurta päätään.
"Miksi sitten olet täällä eikä sinulla ole päällikkönimeä?"
"Olin joskus Vaskitsatähti. Siirryin kuitenkin klaaninvamhimmaksi tultuani vanhaksi."
"Liljahenkäys pyysi kysymään vointia. Eli, kuinka voit?"
"Voin todella hyvin", Vaskitsaviima kehräsi. "Ei mitään huolta minusta!"
Sillä aikaa Pyypentu ja Fasaanipentu olivat kysyneet Meripihkaraidan vointia ja ilmeisesti hänkin voi hyvin.
"Kysytään Pujosulalta nyt", Pyypentu kuiskutti korvaani. "Jätimme hänet tarkoituksella viimeiseksi, jotta voisimme jutella hänen kanssaan!"
Naurahdin siskolleni ja siirryimme Pujosulan ympärille. Naaras vaikutti todella mukavalta ja innolla juttelisin hänen kanssaan.
"Pujosulka!" huudahdin ilmoille naaraan nimen ja syöksähdin painautumaan vanhuksen pehmeään hopeanharmaaseen turkkiin.
"Kuinka voit Pujosulka?" kysyimme Pyypennun ja Fasaanipennun kanssa.
"Hei pikkuiset, miten täällä sujuu?” Liljahenkäys kysyi pirteästi ja kyyristyi viereemme. Parantajaoppilas oli äsken jutellut jotain Rosmariiniputouksen kanssa, mutta nyt hän vaikutti olevan keskittyneenä meihin.
"Hyvin", vastasin Liljahenkäykselle ja väläytin suloisen hymyn.
//240 sanaa
//Pujo? Pyy? Fasaani? Lilja? Rosma?
Fasaanipentu 20.11.2018
"No, haluaisitteko te kuulla jonkinlaisia tarinoita, rakkaat pennut?" Pujosulka kysyi lempeästi ja räpytteli tummansinisiä silmiään ystävällisesti. Pyypentu vaikutti todella innostuneelta ja naaras odottikin uteliaan näköisenä uusia tarinoita hopeanharmaalta vanhukselta. Minua ei taas sen sijaan kiinnostanut Pujosulan seura enää, koska Haukkapentu, Loistepentu ja Turvepentu olivat häipyneet ja jättäneet minut kahdestaan pentutarhan vanhimman pennun kanssa. Haukkapentu ja Loistepentu oltiin viety pentutarhaan ja Turvepentu oli vain yksinkertaisesti kadonnut vanhusten pesästä.
"Kyllä, minä tahdon kuulla!" Pyypentu naukaisi innostuneena ja pomppi pehmeällä tantereella tasajalkaa. Minä taas kohotin kulmiani tylsistyneenä, halusin mennä tekemään jotain enkä vain jäädä loukkuun tähän haisevaan pesään. Laskeuduin mahdollisimman matalaksi ja kun Pujosulka alkoi kertoa tarinoita Pyypennulle, lähdin hiipimään vähin äänin pois pesästä. Yritin kokoajan pysytellä sellaisessa kulmassa Pujosulkaa katsoessa, että Pyypennun ruumis peittäisi minut. Se oli tietenkin todella haastavaa, koska olin tuota pienikokoista naarasta suurempi, vaikka hän olikin minua muutaman kuun verran vanhempi. Kun saavutin vanhusten pesän sammalverhot, käännyin ympäri ja sukelsin vaivihkaa leiriaukiolle. Minä olin onnistunut hiipimään pois pesästä.
Heti kun pääsin leiriaukiolle, lähdin marssimaan voimakkaan oloisena pentutarhaa kohti. Olin päässyt pois haisevasta vanhusten pesästä ja olin nyt vapaa, koska Haukkapentu ei ollut kiinnittynyt minuun. Joskus veljeni osasi olla tosi ärsyttävä ja minua tultaisiin varmasti syyttämään, jos hän joutuisi vaikeuksiin, koska minä olin vastuullinen isoveli. Vetäisin syvään henkeä ja jatkoin matkaani leiriaukion reunamia pitkin. Mutta kesken kaiken metsänvihreiden silmieni silmäkulmaan osui kaksi pientä hahmoa, jotka saivat katseeni kääntymään. Loistepentu ja Turvepentu istuskelivat tuoresaaliskasan edustalla ja juttelivat leppoisan oloisesti. Korvani heilahtivat hitaasti ja pysähdyin kokonaan, kun katseeni lukittautui kaksikkoon. En juuri nyt jaksanut Haukkapennun valitusta, joten voisin ihan yhtä hyvin mennä heidän seuraansa. Sitä paitsi, emo oli lähtenyt jonnekin Minttutähden kanssa ja isä istuskeli leirin reunamilla aivan omissa ajatuksissaan. Käännyin täten ympäri ja lähdin tallustelemaan pentuja kohti kuono korkealla ja ryhti suorana. Vaikka Turvepentu olikin minua vanhempi, olin miltein hänen kokoisensa enkä todellakaan alistuisi vanhemman pennun edessä.
"Hei Turvepentu ja Loistepentu", tervehdin kaksikkoa kohteliaasti ja asetuin istumaan heidän luokseen. Kaksikon kasvot kääntyivät minuun ja he nyökäyttivät päitään tervehdykseksi.
"Mitä te haluaisitte tehdä? Minä tulin juuri Pujosulan luota vanhusten pesästä, joten sinne me emme ainakaan mene", totesin turhautuneena ja jäin sitten odottamaan jommalta kummalta vastausta kysymykseeni. Metsänvihreä katseeni porautui Loistepentuun, kun hän avasi suunsa selvästikin aikeena sanoa jotain.
//Loiste? Turve?
//366 sanaa
Ikuisuuspentu 3.12.2018
Kierin pentutarhan sammalilla niin, että vaaleanruskeaan turkkiini tarttui roskia.
"Kanervakuu, minulla on niin tylsää, että voisin vaikka kuunnella tylsiä juttuja", mutisin Kanervakuulle, joka lepäsi sammaleilla.
"Kuule voisit, vaikka nukkua", kasvattiemoni ehdotti heilauttaen häntäänsä kohti vihertäviä sammalia.
"Ei huvita. Lähden etsimään tekemistä", huokaisin ja viipotin pois pentutarhasta.
Tassuttelin pitkin aukiota ja maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui häivähdys jotain pistävää ja lähdin jäljitysreissulle. Kadotin hajun jo alussa ja turhauduin.
"Arghh, pentuna on hirveän tylsää, haluaisin olla jo oppilas tai soturi" murahdin ääneen ja hyppäsin kohti ilmaa.
"Tulkaa tänne vain kaikki kotikisut. Varjoklaanin hurjimmalta soturilta saatte kuonoonne, jos tuutte lähemmäs!" murisin ja loikkasin kohti tuoresaaliskasaa. Nappasin sammakon ja aloin riepotella tuota viatonta luonnonkappaletta.
" Ikuisuuspentu! Mitä sinä tähtiklaanin nimeen luulet tekeväsi?" Kanervakuun murahdus kuului takanani. "Sammakko kuoli meidän vuoksi, että saisimme vatsamme täyteen", vaaleanruskea naaras jatkoi.
Katsahdin nolosti vaaleanruskeisiin käpäliini ja mutisin jotain.
Lähdin nolostuneena seikkailemaan pitkin leiriä. En nähnyt kovinkaan paljoa kissoja. Kaikkialla oli tyhjää ja tunsin oloni orvoksi, mutta sellainenhan olin. Hyödytön pikkuinen rääpäle.
"Jos sinulla kerran ei ole tekemistä voisithan mennä tervehtimään klaaninvanhimpia" säpsähdin ja tunsin Kanervakuun hännän lapallani. Sain naaraan ideasta uutta puhtia, joten päätin lähteä klaaninvanhimpien pesälle. Pingoin minkä vaaleanruskeista pienistä käpälistäni pääsin ja jarrutuksen tullen lensin taas rähmälleni.
"Itku", vinkaisin ennen pesään menoa.
" Sinä olet luultavasti Ikuisuuspentu", joku hopeanharmaa naaras puheli ystävällisesti astuttuani pesälle. "Olen Pujosulka", naaras jatkoin lempeästi.
"Jo-joo olen Ikuisuuspentu. Hauska tutustua Pujosulka. Olisiko sinulla jotain jännittävää tarinaa kerrottavana?" otin mukavaa asentoa hopeanharmaan naaran vierestä.
"Tottahan toki minulla on tarina. Voisin kertoa, vaikka Viiltotähdestä. Viiltotähti on Kuolonklaanin päällikkö ja se on uskomaton. Viiltotähti on todella voimakas ja mahtava kissa", naaras aloitti tarinan Viiltotähdestä.
"Vau, sellainen minäkin haluan olla. Pelätty ja mahtava, haluan valloittaa myös muut klaanit", kuuntelin kissaa ihmeissäni.
" Ei nyt sentään. Metsään ei mahdu toista Viiltotähteä, mutta kenties mahtava Ikuisuuspentu nousee suureksi soturiksi" Pujosulka naurahti huvittuneena innolleni.
"Toivottavasti minusta tulee metsän voimakkain kissa! Jatka tarinaa Viiltotähdestä", puhelin ystävällisenä ja kunnianhimoisena naaraalle, joka vaikutti todella mukavalta. Haistelin pesää ja heilauttelin ruskeaa häntääni laajasti.
//Pujosulka?
//325 sanaa
Rosmariiniputous 2.7.2018
Hymyni valahti silmänräpäyksessä olemattomaksi, kun Pujosulka siirtyi kysymään minulta miten päiväni oli mennyt. Olisin voinut hyvinkin kertoa vanhalle ystävälleni siitä, kuinka huonoon kuntoon päiväni oli nimitysten jälkeen kallistunut, mutten tahtonut tuoda negatiivisuutta kolmikon päivään, varsinkaan Lehmuspennun, joka vaikutti niin iloiselta ja positiiviselta tänään. Nostin sen takia nopeasti hymyn huulilleni ja nuolaisin mahdollisimman rennosti oikeaa etukäpälääni.
"Päiväni on mennyt erinomaisesti. Kettuaskel sai minut todella ylpeäksi arvioinnin aikana ja olenhan minä tietenkin tyytyväinen kun ensimmäinen oppilaani pääsi soturiksi. Sen jälkeen käväisin Liljahenkäyksen luona, mutta sitten päätinkin tulla tänne."
Tiesin jättäväni kertomatta minun ja Utukyyneleen sanasodasta, mutta se ei ollut asia josta heidän täytyisi tietää. Nyt toivoin vain, ettei Utukyynel tulisi pentutarhaan härnäämään minua, koska jos niin tapahtuisi, aikoisin sanoa mitä ikinä tahtoisin, näkivät Lehmuspentu ja Pujosulka sen tai eivät. Vilkaisin nopeasti Kettuaskelta, joka oli kuunnellut tyyni ilme kasvoillaan sanojani. Kolli nyökäytti hitaasti päätään, kun sain selitykseni loppuun. Käännyin sitten kaksikon puoleen lempeä hymy kasvoillani ja heilautin rennosti häntääni.
"No, mitä tahtoisit tehdä, Lehmuspentu?" kysyin hopeanharmaaturkkiselta naaraalta. Lehmuspennussa oli potentiaalia rohkeaan ja uskolliseen soturin, sen pystyin näkemään erittäin kirkkaasti.
//Lehmus? Kettu? Pujo? Sori lyhkäne :D
Lehmuspentu 3.7.2018
Jäin katsomaan poispäin kulkevaa Rosmariiniputousta ja Kettuaskelta. He tuntuivat olevan hyvissä väleissä keskenään. Mestarin ja oppilaan suhde tuntui olevan jotain, joka ei häviä sittenkään kun oppilaasta oli tullut soturi. *Voi kumpa minunkin mestarini olisi yhtä mukava kuin mitä Rosmariiniputous! Itseasiassa olisi hienoa jos Rosmariiniputous olisi minun mestarini.* Vaikkakin salaa haaveilin myös parantajaoppilaana olemisesta. Muiden kissojen satuttaminen tuntui väärältä, joten olisi mukavampi korjata kuin rikkoa asioita. Vaikka eihän parantajaoppilaaksi pääsemiseen ole kuin pieni mahdollisuus. Katselin hiukan ympärilleni leirissä. Olin vähitellen alkanut oppia klaanin jäsenten nimiä. Kukakohan muu Rosmariiniputouksen lisäksi olisi hyvä mestari? Kyyhkylento ainakin vaikutti mukavalta, joten hän voisi olla hieno mestari, toisaalta Minttusydän oli myös mukava. Toisaalta kuitenkin varapäällikön mestariksi saaminen ei tuntunut kovin mahdolliselta. Oli kyllä monta muutakin, jotka vaikuttivat mukavilta, kuten Orkideapolku tai Valvehenki. Kaikkia kissoja en kylläkään tuntenut kovin hyvin, mutta luultavasti tuntisin heidät joskus paremmin. Jos Pujosulka olisi edelleen oppilas, toivoisin hänet mestarikseni. Mutta valitettavasti hänestä ei vamman takia ollut enää soturiksi. Havahduin kun Pujosulka kysyi minulta:
"Mitä haluaisit tehdä seuraavaksi?"
"Voimmeko käydä parantajien pesällä? Haluan käydä tervehtimässä Sienikarvaa ja Liljahenkäystä." vastasin hetken mietittyäni.
//Pujo? Lehmuksen ajatukset laukkaavat hillitöntä tahtia. :-D
Pujosulka 13.7.2018
"Voimmeko käydä parantajien pesällä? Haluan käydä tervehtimässä Sienikarvaa ja Liljahenkäystä", Lehmuspentu kysyi korviaan uteliaina heilauttaen. Tämän vihreät silmät kiiluivat innokkaina.
"Sopii", hymyilin ja lähdin hopeanharmaan naaraan perään. Etujalkojani olivat alkaneet kipuilla koko päivän kävelemisen - tai no minun tapauksessani raahautumisen - myötä. Päätin pyytää samalla jotakin rohdosta niihin parantaja kollilta. Näin kuinka pennun hopeanharmaa turkki katosi jo edelläni parantajan pesän syövereihin. Sukelsin tämän perään ja pimeys sokaisi minut. Myöhäinen ilta-aurinko ei paistanut pesään. Hetken silmiäni totuteltuani aloin hahmottaa hentoja värejä ja muotoja. Varjojen keskellä meihin päin kääntynyt vaaleanruskea kolli tuijotti meitä kysyvästi myrkynvihreillä silmillään.
"Lehmuspentu halusi tulla tervehtimään", kerroin istahdin vaivalloisesti parantajanpesän lattialle, "Mutta olihan minullakin asiaa." Sienikarva asteli lähemmäs ja kysyi:
"No?" Räpäytin sinisiä silmiäni ja vilkaisin Lehmuspentu joka kierteli parantajanpesässä innokkaasti nurkkia nuuhkien.
"Etutassuni ovat alkaneet vaivata koko päivän raahautumisen jälkeen, olisiko sinulla jotakin jota antaa niihin?" kysyin ääntäni hiljentäen, sillä en halunnut Lehmuspennun kuulevan, että joka päiväiset kävelyretkemme rasittivat minua fyysisesti. Sienikarva nyökkäsi ja työntyi yrttivarastoon. Hetken kaiveltuaan kolli saapui voikukan ja parin unikonsiemenen kanssa. Parantaja alkoi jauhaa päivänkakkaran lehtiä tahnaksi, jonka jälkeen levitti ne etutassuihini. Sen jälkeen hän ojensi minulle unikonsiemenet.
"Syö nämä. Sinun täytyy levätä ja vältä liiallista rasitusta parin päivän ajan", vaaleanruskea kolli ohjeisti vilkaisi luokseen kipittävää Lehmuspentua.
"Eikös nyt olisi aika mennä nukkumaan?" kysyin maanitellen pennulta.
//Lehmus?
Liljahenkäys 27.7.2018
Katsoin tytärtäni hellästi. Olin iloinen hänen puolestaan. Naaras oli löytänyt itselleen rakastavan kumppanin rinnalleen, enkä voinut olla tyytyväisempi, mutta silti tunsin huolta Rosmariiniputouksen puolesta. Vaikka Kettuaskel vaikuttikin mielestäni ihan järkevältä nuorelta kollilta, en voinut poissulkea mielestäni sitä tosi seikkaa, että hänen suonissaan virtasi Tihkutähden veri. Se ei välttämättä tarkoittanut sitä että tuosta tulisi samanlainen kuin isästään, mutta mahdollisuus oli aina olemassa, enkä tahtonut tyttäreni joutuvan kokemaan sitä samaista tuskaa, mikä oli piinannut minua Kylmähenkäyksen petettyä minut.
"Olen iloinen teidän puolestanne", sanoin ja väläytin Rosmariiniputoukselle hennon hymyn, "mutta ymmärrät kai, että joskus rakkaus voi sokaista ja tehdä haavoittuvaisemmaksi. En suosittele sinua liimautumaan kehenkään liikaa - etenkään näinä aikoina, kun Tihkutähti on vallassa ja suurin osa klaanista uskoo Pimeyden metsään." Räpäytin hitaasti silmiäni. "Kettuaskel vaikuttaa ihan tervejärkiseltä kollinalulta, enkä ala tuomitsemaan häntä hänen juuristaan, mutta toisinaan ne, jotka uskomme tuntevamme parhaiten, näyttävät meille oikean karvansa, eikä totuus ole välttämättä aina itseään miellyttävä." Käännyin takaisin klaaninvanhimpien suuntaan ja vedin syvään henkeä. "Seuraavaksi on vuorossa klaaninvanhimpien tarkastus", sanoin jo hieman iloisemmin ja lähdin harppomaan aukion poikki pesänsä edustalla loikoilevien klaaninvanhimpien luokse. Kuulin kuinka Rosmariiniputous tassutti kannoillani huolestuttavan vaitonaisena. En missään nimessä ollut tahtonut luokata naaraan tunteita. Halusin pitää hänet turvassa vaanivilta vaaroilta.
"Iltoja", tervehdin vanhimpia, jotka kääntyivät katsomaan minua häirityn näköisinä. Olin selvästikin saapunut paikalle kesken heidän keskustelutuokionsa.
"Iltaa", Pujosulka, halvaantuneiden takajalkojen vuoksi klaaninvanhimpiin siirtynyt naaras, naukaisi ystävällisesti.
"Miten voimme olla avuksi?" Meripihkaraita kysyi ja katsoi minua lempeästi hymyillen. Vaskitsaviima hänen vierellään katseli minua ja Rosmariiniputousta vuoron perään.
"Tulimme tarkastamaan vointinne", ilmoitin häntääni samalla huiskaisten.
"No, me voimme ihan hyvin", Pujosulka kehräsi ja vilkaisi pesätovereitaan, "mutta kiitos huolen pidostanne."
"Selvä", sanoin, "sanokaa jos mikään muuttuu. Nämä helteet ottavat koville." Sen jälkeen nyökkäsin kolmikolle hyvästeiksi ja lähdin tassuttamaan tuoresaaliskasan suuntaan. "Haetaan Tihkutähdelle ja Murattilehdelle hieman jotakin purtavaa", naukaisin Rosmariiniputoukselle ja käännyin katsomaan häneen päin.
//Rosma?
Rosmariiniputous 7.8.2018
Jos olet täysin varma", naukaisin hieman epävarmana ja kumarruin eteenpäin laskemaan nopean nuolaisun veljeni poskelle, "Tähtiklaani varjelkoon sinua, Varpusliito", kuiskasin niin hiljaisesti että ainoastaan veljeni pystyi kuulemaan sen ja nousin sitten tönkösti jaloilleni, jonka jälkeen lähdin pujottelemaan pesän sammalverhoja kohti. Silmäkulmastani huomasin, että Kettuaskel oli juttelemassa perheensä kanssa enkä viitsinyt mennä keskeyttämään heidän keskusteluaan, joten päätin vain lähteä pesästä kokonaan ja tulla tervehtimään kumppaniani jonakin toisena päivänä. Vetäisin syvään henkeä ja sukelsin ulos parantajan pesästä pimeälle ja tyhjälle leiriaukiolle. Oli suunnilleen keskiyö, joten en ihmetellyt leirin tyhjyyttä. Koska minulla ei ollut muutakaan syytä pysyä enää hereillä, päätin vain mennä soturien pesään ja mennä nukkumaan, sillä päivä oli ollut pitkä ja rankka. Toivottavasti huomenna en joutuisi uuteen taisteluun.
Kun heräsin aamulla nousevan auringon valoon, tunsin oloni jo paljon paremmaksi kun eilen illalla. Vaikka mieleni perukoilla oli vieläkin huoli kahdesta minulle tärkeimmästä kissasta, olin onnistunut ymmärtämään, että en voisi juuri nyt auttaa heitä mitenkään. Täten minun tulisi viettää tämä päivä muiden klaanitoverieni kanssa ja se kyllä onnistuisi. Siistin luonnonvalkoisen turkkini nopeasti - varoen tietenkin Varpusliidon asettamien seittien irtoamista - ja sukelsin sitten ulos soturien pesästä.
Ulkona vallitsi todella aurinkoinen ja lämmin sää, aivan kuin Tähtiklaani olisi tahtonut muistuttaa siitä, että he tulisivat aina suojelemaan minulle tärkeitä kissoja.
Siitä mieleeni osuikin eräs kissa, jota en ollut käynyt tervehtimässä moneen kuuhun; Pujosulka. En ollut tervehtinyt klaaninvanhinta sen jälkeen kun Kettuaskeleesta oli tullut soturi, mutta vasta nyt tajusin kuinka paljon ikävöin häntä. Kun olin ollut pentu, Pujosulka oli ollut kuin täti minulle, koska enhän minä pystynyt tapaamaan Kuolonklaanissa asuvia tätejäni, jotka Liljahenkäys oli joskus maininnut, Hiiripisara ja Valhekuiske siis. Pujosulkakin uskoi Tähtiklaaniin ja minulla oli tietenkin suurta kunnioitusta niitä kissoja kohtaan, jotka uskoivat Tähtiklaaniin. Hetken mietinnän jälkeen päätin suunnata kulkuni klaaninvanhimpien pesälle, voisin samalla tervehtiä Meripihkaraitaa ja Vaskitsaviimaa.
"Huomenta pesään!" tervehdin reippaasti, kun sukelsin klaaninvanhimpien pesään. Heti ensimmäisenä tunnistin Pujosulan hopeanharmaan hahmon, jonka tummansiniset silmät poraantuivat minuun. Kiirehdin naaraan luokse ja sukelsin halaamaan häntä.
"Hyvää huomenta, Rosmariiniputous. On kulunut jo pitkä tovi siitä kun juttelimme viimeksi", Pujosulka tokaisi ystävällisellä äänensävyllä ja hellitti otettaan sen verran, että pystyin astumaan pois naaraan halista, "no, miten sinulla on mennyt? Onko mitään suuria elämänmuutoksia meneillään?"
"Minulla on mennyt ihan hyvin", aloitin ja muistutin heti itseäni, että en mainitsisi Kylmähenkäyksen tapaamista rajalla ja Kettuaskeleen joutumista parantajan pesään, joten asettauduin istumaan niin, että Pujosulka ei näkisi haavojani peittäviä hämähäkin seittejä, "minusta ja Kettuaskeleesta on itseasiassa tullut kumppanit."
Pujosulan silmät kirkastuivat ja hänen kasvoilleen nousi onnitteleva hymy. "No sehän on upeaa, onnittelut teille! Mitenkäs pentujen laita, milloin niitä on tulossa?" Sen sanottuaan Pujosulka punastui hieman ja heitti nolostuneen vilkaisun etukäpäliinsä, "anteeksi, tuo kuulosti todela tökeröltä."
"Ei se mitään, eipä mahdollisista pennuista voi monella muullakaan tavalla udella", virnistin nopeasti, "ovathan ne pennut mietinnän alla, mutta en ole täysin varma milloin ne olisivat syntymässä. Uskon kyllä niiden syntyvän tarpeeksi pian, että sinä pääset auttamaan minua heidän hoitamisessaan."
"Voi kuinka ihanaa! Tahdon kyllä kuulla heti kun olet tiinenä, joten muista sitten kertoa minulle", Pujosulka muistutti lempeästi ja nuolaisi sitten etukäpäliään. Samoihin aikoihin Meripihkaraita ja Vaskitsaviima ilmestyivät pesän pimeydestä ja tervehtivät minua nopealla hännänheilautuksella.
"Tervehdys, Meripihkaraita ja Vaskitsaviima. Minun täytyy varmaan nyt lähteä, sillä ajattelin johtaa metsästyspartiota. Näkemisiin", huikkasin hyvästit klaaninvanhimmille ja pujottelin sitten ulos pesästä.
//Juu saa tarjoilla seuraa :D
Lehmuspentu 26.6.2018
Vilkaisin hiukan vaivautuneesti kahteen oppilaaseen, sillä oli hiukan hankala aloittaa keskustelua äskeisen jälkeen. En ollut koskaan nähnyt Pujosulkaa vihaisena, mutta toisaalta Susitassu oli kyllä käyttäytynyt aika epäkohteliaasti.
"Tuota... kuinka monta teitä oppilaita on tällä hetkellä?" kysyin hetken mietittyäni.
"Meitä on viisi, minun ja Susitassun lisäksi oppilaita ovat Savutassu, Mäyrätassu ja Kettutassu." Kuutamotassu vastasi. Nyökkäsin hänelle. Kuutamotassu vaikutti hiukan Susitassua mukavammalta. Seuraavaksi kysyin jo hiukan rohkeampana:
"Ketkä teidän mestarinne ovat? Millaista koulutusta saatte? Ovatko mestarinne ankaria?"
*Toivottavasti muut oppilaat ovat mukavia sitten kun minusta tulee oppilas. Ainakin toivon itselleni mukavaa mestaria. Oikeastaan kuka vain käy minulle mestariksi, kunhan se ei ole Tihkutähti.*
//Pujo, Kuutamo tai Susi?
Kettuaskel 29.6.2018
"Saapukoon jokainen klaanikiven luokse klaaninkokoukseen!" Minttusydän kuulutti itsevarmasti leiriä tarkkaillen. Hän varmasti huomasi nuo epäilevät katseet, mutta sivuutti ne hyvin. Aukiolle alkoi kerääntyä kissoja. Rosmariiniputous ohjasi minua samalla eturiviin, jotta minun olisi helpompi astua eteen.
"Kutsuin teidät koolle siksi, että klaanissamme on yksi oppilas joka olisi valmis soturiksi. Kettutassu tulehan tänne", punaruskeaturkkinen klaanin varapäällikkö kutsui. Astelin lähemmäs klaanikiveä. Klaanin joukosta kuului tyytymättömiä murahduksia ja kysymyksiä Tihkutähdestä.
"Minä sijaistan Tihkutähteä tämän klaaninkokouksen ajan, sillä hän on vielä toipumassa parantajan pesällä", varapäällikkö naukui tuimasti, kuin osoittaakseen sen, että hän oli silti edelleenkin klaanissa se, joka sai antaa käskyjä kaikille - paitsi Tihkutähdelle. Klaanin joukosta kuului tuhahduksia, mutta myös tyytyväistä mutinaa. Nostin katseeni ylös, siten että näin Minttusydämen rakastavaiset silmät, niissä hohti jonkinlainen inho tätä seremoniaa kohtaan. Eikö hän pitänyt minusta? Sillä olihan seremoniat aina pidetty näin. Lyhyesti ja ytimekkäästi.
"Olet osoittanut rohkeutesi ja taitosi arvioinnissa ja nyt tästä hetkestä lähtien sinut tunnettakoot Kettuaskelena", Minttusydän lausui sanansa juhlallisesti ja nyökkäsin ylväästi klaanikiven päältä. Hymy karehti kasvoilleni ja tuntui kuin olisin loistanut aurinkoakin kirkkaammin. Peruutin muiden soturien joukkoon.
"Kettuaskel! Kettuaskel!" kuulin kissajoukon - tai ainakin suurimman osan kissoista - hurraava nimeäni. Ylpeys melkein kaatoi minut kumoon. Pian Kyyhkylento kirmasi Okaliekki perässään luokseni ja nuolaisi lapaani.
"Onnea Kettuaskel!" Okaliekki ulvaisi ja räpäytti silmiään minulle onnellisesti.
"Kiitos, kummallekin", kiitin vino hymy kasvoillani. Nyt otin suunnan Rosmariiniputouksen luokse. Naaras ei olisi enää mestarini, joten minulla ei olisi tekosyytä oleskella hänen kanssaan. Olin antanut itselleni vähän lisää narua entisen mestarini suhteen. Voisin pitää Rosmariiniputouksen erossa kaikesta vaarallisesta, suojelisin häntä. Silti ajatus tuntui hieman pelottavalta, vaikka syvimmät tunteeni omasinkin Rosmariiniputousta kohtaan. Naaraan meripihkainen katse välkehti kauniisti ja pian tämä aloitti kauniin helisevällä äänellään - josta olin aina valtavasti pitänyt - onnittelunsa:
"Onnitteluni. Pääsit todellakin nukkumaan tämän yön soturien pesässä." Naurahdin keveästi ja pudistin päätäni. Rosmariiniputous puski lapaani ja sydämeni miltei huusi täyttä kurkkua onnellisuudesta.
"Tahtoisin toki kovasti, mutta muistathan vartion", hymyilin ja räpäytin silmiäni ystävällisesti. Ennen kuin Rosmariiniputous ehti sanoa sanaakaan niin kuulin kuinka Minttusydän vielä aloitti ilmoituksensa:
"Minulla olisi vielä eräs juttu, josta tahtoisin puhua. Nimittäin klaanimme reviirillä on nähty irtonainen koira. Valkosydän ja Naavakoi hääsivät sen ulos reviiriltämme ja toivomme ettei se palaa. Klaaninkokous on päättynyt." Minttusydän loikkasi alas kiveltä ja otti suunnan takaisin parantajan pesään mistä olikin saapunut. Käänsin katseeni Rosmariiniputoukseen.
"Minun pitäisi käydä isäni luona, tulethan mukaan?" kysyin varovasti ja otin jo pari askelta eteenpäin. Rosmariiniputouksen silmissä välähti jokin tunne mitä en osannut lukea.
"Joo tulen, minun muutenkin pitäisi käydä tapaamassa Liljahenkäystä pitkästä aikaa", naaras väläytti hymyn ja lähti rinnallani kohti Sienikarvan ja tämän oppilaan - ja myös Rosmariiniputouksen emon - pesää. Työnnyimme sisään kahden kiven muotoilemaan pesään.
"Tervehdys", tervehdin Tihkutähteä joka oli noussut istumaan nousemaan haavojaan. Ne näyttivät yllättävän pahoilta, mutta paranevilta kaikkien yrttiseoksiensa alta.
"Hei Kettuaskel", isä naukaisi kumealla äänellään, silmät ylpeinä loistaen.
Hetken juttutuokion jälkeen olin jo valmiina lähtemään ,mutta päätin käydä vielä ilmoittamassa Rosmariiniputoukselle joka oli pesässä puhumassa emonsa kanssa.
"Minä menen nyt", lausahdin nopeasti astellessani luonnonvalkean soturinaaraan luokse. Nuolaisin vielä nopeasti tämän päätä, vaikka tiesinkin minkälainen katastrofi siitä saattaisi seurata. Nyökkäsin vielä ja lähdin kevyttä ravia ravaten ulos. Ulos työntyessäni bongasin klaanin tuoreimman pennun Lehmuspennun, klaaninvanhin Pujosulka seurassaan. Lähdin loikkimaan heidän luokseen, mutta eteeni asteli emoni täti, Sirrisiipi.
"Onnea vielä, Kettuaskel", naaras hymyili ystävällisesti. Nyökkäsin kiitokseksi ja puskin tämän lapaa, sen jälkeen jatkoin matkaani.
"Hyvää päivää Pujosulka ja lehmuspentu", tervehdin naaraita, joiden luota olin juuri nähnyt kahden kolli oppilaan poistuvan. Pennun hopeanharmaa turkki jota täplittivät hiilenmustat pilkut, kiilsi auringon valossa terveenä. Käänsin sähkönsiniset silmäni naaraan vihreisiin ja toivoin, ettei huomattavat silmäni pelottaisi pentua.
"Saanhan liittyä seuraan?" kysäisin kohteliaasti. Pujosulka nyökkäsi.
//Lehmus? Pujo? Muutin muuten vähä tota Mintun osioo, ku Varjossa menot järjestettii sillei lyhyesti jos oikein muistan :D Toivottavasti on okei :3
Lehmuspentu 30.6.2018
Kyselin aikani erilaisia kysymyksiä, ja sain erilaisia vastauksia. Pidimme kuitenkin tauon kun kuuntelimme Kettutassun nimittämistä Kettuaskeleeksi. Olin iloinen hänen puolestaan, sillä tiesin, että hän hän oli soturinimen arvoinen kissa. Vaikea edes uskoa, että hänen isänsä oli Tihkutähti.
Lopulta Kuutamotassun ja Susitassun piti mennä, joten minä ja Pujosulka jäimme kahden oppilaiden pesälle. Katselin vielä tarkemmin oppilaiden pesää, kun kuulin jonkun kysyvän takanani:
"Päivää Pujosulka ja Lehmuspentu."
Käännyin ja näin takanani Kettuaskeleen. Katsoin hiukan hätkähtäen Kettuaskelta. Vaikka tiesinkin hänen olevan mukava, en voinut mitään epämukavalle tunteelle, joka minut valtasi, kun katsoin hänen silmiään. Hänen silmiensä sininen sävy muistutti ikävästi Tihkutähden silmistä. Onneksi hänessä ja Tihkutähdessä ei ollut muuta samaa kuin silmien väri.
"Saanhan liittyä seuraan?" punainen kollikissa jatkoi. Näin Pujosulan nyökkäävän.
"Onnittelut soturiksipääsystä." sanoin hiukan ujosti, mutta tovoin kuulostavani juhlalliselta.
"Onnittelut minunkin puolesta. Mikä sinut tänne toi?" Pujosulka sanoi.
//Kettu tai Pujo?
Rosmariiniputous 2.7.2018
Pysähdyin aivan leirin uloskäynnin edustalle ja sain samalla siskoni ja emoni pysähtymään. Kumpienkin katseet kääntyivät minuun, mutta Utukyynel näytti suorastaan ilahtuneelta. Hän varmaankin oletti, että olin saanut tarpeekseni hänen sanoistaan ja että ilmoittaisin jääväni leiriin. Siinä siskoni oli kerrankin oikeassa.
"Jos sinulla ei ole mitään järkevämpää sanottavaa minulle, jään hyvin mieluisesti leiriin. Et muutenkaan tahtoisi minua mukaan, vastasyntynyt pentukin voisi nähdä sen. Olen silti varma että emomme tulee nauttimaan ajastaan sinun kanssasi, kukapa ei haluaisi viettää aikaa muita pilkkaavan ja alentavan kissan kanssa? Näkemiin ja hyviä päivänjatkoja", sähähdin viimeiset sanat käärmeen lailla Utukyyneleelle ja käännyin sitten koppavasti ympäri, jättäen siskoni ja emoni kahdestaan piikkihernetunnelin oviaukolle. Olin hieman surullinen Liljahenkäyksen puolesta siitä, että hän oli joutunut näkemään tyttäriensä välisen sanasodan, mutta en olisi ystävällisillä sanoilla päässyt pois tuosta tilanteesta. En ymmärtänyt lainkaan sisartani, hänellä ei ollut lainkaan kunnioitusta ketään kohtaan. Ymmärsin kyllä, että hän voisi nähdä sisaruksiensa kunnioittamisen heikkoutena, mutta oppilaana hän ei ollut osoittanut pienintäkään kunnioitusta mestariaan, Valvehenkeä, kohtaan. Vaikka Tihkutähti olikin pelottanut minua, olin silti yrittänyt käyttäytyä kunnioittavasti ja nöyrästi hänen edessään, olihan hän minua vanhempi. Ja kyllä minä toivoisin saavani Utukyyneleeltä edes pientä kunnioitusta, olinhan minä häntä vanhempi.
*Tahdon päästä jonkun läheisen kissan seuraan*, päätin mielessäni. Varpusliito ja Luomavirta olivat partiossa ja Korentolento oli lepäämässä, joten suuntasin pentutarhalle päin, jonne olin nähnyt Kettuaskeleen menevän kun olin lähtenyt parantajan pesästä. Työnsin sammalverhot pois tieltä ja sukelsin pesään lämmin hymy kasvoillani.
"Hyvää päivää kaikille", tervehdin, kun saavuin pesään. Kettuaskel kääntyi ympäri nähdessään minut, Pujosulka ja Lehmuspentukin kohdistivat nopeasti katseensa minuun. Mieleni kirkastui heti kun näin Pujosulan, minulla oli ihania muistoja pentuajoiltani hänen kanssaan.
"Saanko liittyä seuraanne?" kiirehdin kysymään kohteliaasti, kun seisoin vielä sammalverhojen edustalla. Kun Pujosulka nyökäytti ystävällisesti päätään, tassuttelin muutamalla askeleella kolmikon luokse.
"Voi Lehmuspentu, oletpa sinä kasvanut", naukaisin päästyäni Kettuaskeleen rinnalle - tietenkin pidin hännänmitan välin kollista. Hopeanharmaa pilkukas naaras todellakin näytti paljon vanhemmalta, ei tulisi kestämään kauan kunnes hänestä tulisi oppilas.
"No, Pujosulka, kuinka paljon olet ehtinyt jo esitellä leiriä Lehmuspennulle?" kysyin lempeästi ja hymyilin taas, kun vilkaisin Lehmuspentua. Pennut olivat vain uskomattoman söpöjä!
//Kettu? Pujo? Lehmus?
Kettuaskel 2.7.2018
"Onnittelut minunkin puolesta. Mikä sinut tänne toi?" Pujosulka lausui kysymyksensä lämpimällä äänellään. En ollut juuri koskaan jutellut klaanimme yli nuoren klaaninvanhimman kanssa, joten olisi aika tehdä asialle jotakin. Hopeanharmaan naaraan tummansiniset silmät olivat kuin syvät uteliaat lammet, jotka olivat luonnottoman tyynet - kuin ei tuulisi ollenkaan. Katseeni väkisinkin kävi Pujosulan löysinä retkottavissa takatassuissa, mutta kohteliaana jätin asian sikseen.
"Sattuma kenties? Ja kiitos onnitteluista kummallekin", naukaisin väläyttäen vinon hymyn ensin Pujosulalle ja sen jälkeen Lehmuspennulle. Silmäni lopulta jäivätkin tekemään kierroksen Lehmuspennun turkissa, joka oli sekin hopeanharmaa, mutta muista sen erotti turkilla olevat hiilenmustat pilkut.
"Mitä te olette tehneet?" kysyin ja vilkaisin kumpaakin kissaan vuorollaan. Pujosulka kumartui Lehmuspennun viereen ja kysyi tältä hiljaisella äänellä:
"Tahtoisitko sinä kertoa?" Lehmuspentu nyökäytti päätänsä ja otti askeleen lähemmäs.
"Emme me ole ehtineet paljoakaan, koska aamusta asti haastattelimme oppilaita, jotta tiedän mitä minulla on edessä", pikku pentu sirkutti. Nyökkäsin.
Pian kuulin pentutarhaan astelevan uuden kissan, sillä tämän turkki rapisi vasten pentutarhan seinää. Haistoin ilmaa ja tunnistin oikein hyvin Rosmariiniputouksen. Näin tämän kauniit meripihka silmät mielessäni.
"Hyvää päivää kaikille", kuulin tervehdyksen takaani ja käännyin vaistomaisesti ympäri.
"Saanko liittyä seuraanne?" Rosmariiniputous kysyi, ja ennen kuin itse ehdin vastaamaan niin Pujosulka oli jo ehtinyt suoda luvan hänelle. Väläytin vinon hymyni omankin suostumukseni merkiksi. Rosmariiniputous istahti vähän matkan päähän minusta ja katsahti nuoreen Lehmuspentuun. Muistin oikein hyvin kun minä ja Mäyrätassukin olimme olleet pentuja. Lämpimät muistot täyttivät mieleni.
"Voi Lehmuspentu, oletpa sinä kasvanut", Rosmariiniputous päivitteli kauniilla äänellään. Lehmuspentu röyhisti rintaansa ylpeän näköisenä. Olihan minunkin pakko myöntää, että pentu oli kasvanut jo paljon suuremmaksi.
"No, Pujosulka, kuinka paljon olet ehtinyt jo esitellä leiriä Lehmuspennulle?" luonnonvalkea naaras naukui pennulle lempeästi hymyillen. Nähdessäni Rosmariiniputouksen hymyilevän, minulle tuli suuri tarve hymyillä itsekin.
"No eilen me kävimme suurin piirtein koko leirin läpi ja kuvittele Minttusydän antoi Lehmuspennun käydä Tihkutähden pesässäkin, minusta se olisi ollut järjettömän pelottavaa, mutta Lehmuspentu oli rohkea", Pujosulka kertoili ja näytti niin onnelliselta pennun seurassa.
"Miten sinun päiväsi on mennyt, Rosmariiniputous?" Pujosulka naukui ja nyökkäsi vierelläni olevaa luonnonvalkeaa naarasta kohti.
//Rosma? Pujo? Lehmus?
Lehmuspentu 15.6.2018
Pujosulan kertomus oli kyllä pelottava. En voinut olla miettimättä niitä kissaparkoja, jotka olivat paljastaneet uskonsa Tähtiklaaniin. Todella toivoin, että tilanne olisi jonain päivänä parempi. Samalla aloin pelkäämään Pujosulan ja muiden minulle läheisten kissojen puolesta. Tapahtuisiko Pujosulalle jonain päivänä samoin miten hänen emolleen? Entä minulle sitten?
*Meidän on vain pysyttävä vahvoina.*
Minua alkoi jo unettamaan, joten väsyneenä painauduin Pujosulkaa vasten. Siinä ollessani luulin hetken aikaa muistavani jotain emostani. Olin nimittäin ajan saatossa unohtanut kaiken mitä hänestä muistin, sillä olin ollut niin pieni, kun hän kuoli. Kanervakuu oli sen jälkeen alkanut huolehtimaan minusta, mutta vaikka hän olikin minulle mukava, hän oli jäänyt tietyllä tapaa etäiseksi. Sitä oli vaikea selittää, mutta luulisin sen liittyneen jotenkin siihen, että hän uskoi Pimeyden metsään. Vaikka Kanervakuu huolehtikin minusta, Pujosulka tuntui silti tietyllä tapaa enemmän emoltani.
Heräsin melko aikaisin aamulla. Olin nukkunut hyvin. Pujosulka ja Kanervakuu nukkuivat edelleen. Samassa muistin, että Pujosulka oli luvannut, että menisimme haastattelemaan oppilaita. Aloin tökkimään kuonollani Pujosulkaa hereille.
"Pujosulka? Pujosulka! Tänään mennään oppilaiden pesälle!"
//Pujo?
Pujosulka 19.6.2018
Hätkähdin Lehmuspennun kimakkaan naukuun. Nostin pääni ja avasin silmäni välittömästi unenpöppöröisenä tarkistaakseni tilanteen vakavuuden. Pian huomasin onnekseni Lehmuspennun miukuvan iloisena ja odottavaisena ympärilläni. Annoin toimivien lihasteni rentoutua ja räpäytin silmiäni pari kertaa päästäkseni todellisuuden tuntuun. Lehmuspentu loikki jo ympäriinsä innokkaana - nyt muistin miksi. Olin luvannut viedä naaraan oppilaiden luokse kyselemään kysymyksiä.
"Huomenta Lehmuspentu", hymyilin lempeästi ja venyttelin samalla. Pentu loikki luokseni ja naukaisi:
"Huomenta Pujosulka, mennäänkö jo?" Naurahdin keveästi. Rakastin pentuja niin suunnattomasti, mutta minkään muun pennun suloisuus ei vetänyt vertoja Lehmuspennulle.
"No eiköhän mennä", naukaisin ja lähdin hivuttautumaan Lehmuspennun perässä ulos pesästä. Naaras oli näiden päivien aikana saanut voimia askeliinsa ja siinä samalla nopeutta, en enää meinannut pysyä perässä.
"Odotahan vähän, sinulla on kaksi tassua enemmän kuin minulla", naurahdin leikkisästi. Lehmuspentu nyökkäsi aluksi vakavan näköisenä, mutta lopulta hänkin naurahti hymyillen.
"Jos onni on myötä pääsemme katsomaan oikeita harjoituksiakin", sanoin ja katsoin harmaankirjavan naaraan kirkkaisiin vihreisiin silmiin.
"Ihan tosi? Mutta minähän en saa poistua leiristä..", Lehmuspentu naukaisi pettyneenä.
"..yksin, mutta minun kanssani on eri asia ja vielä terveen soturin ja oppilaan", muistutin hymyileväisenä.
//Lehmus?
Lehmuspentu 22.6.2018
En voinut pidätellä innostusta. Puskin päälläni Pujosulan kylkeä ja kehräsin innoissani.
"Kenenköhän harjoituksia pääsemme seuraamaan. En kylläkään tunne muita oppilaita kuin Kettutassun ja Mäyrätassun." mau'uin hyväntuulisena, mutta vakavoiduin kun tajusin yhden jutun.
"Tihkutähti ei varmaankaan ilahdu, jos kuulee minun olleen leirin ulkopuolella, ei edes soturin, oppilaan ja klaaninvanhimman kanssa." sanoin hiukan mietteliäänä.
"Ei hänen ole mikään pakko kuulla siitä. Enkä sitä paitsi usko edes hänen suuttuvan niin paljoa pienestä vierailusta leirin ulkopuolella." Pujosulka vastasi leikkisästi. Piristyin hiukan ja aloin odottaa innolla tulevaa.
Pian olimmekin jo oppilaiden pesällä. Mäyrätassua tai Kettutassua ei näkynyt, he olivat kai harjoituksissa. Sen sijaan pesällä näkyi olevan kaksi muuta oppilasta.
"Päivää Kuutamotassu ja Susitassu." Pujosulka tervehti heitä, "Tässä on Lehmuspentu."
"Hei." maukaisin heille hiukan ujosti.
//Pujo, Susi, tai Kuutamo? Tuli vähän lyhykäinen.
Susitassu 25.6.2017
Palattuani saalistusharjoituksista Sarasydämen kanssa menin oppilaiden pesään lepäämään, mutta vain lyhyeksi aikaa. En saisi jättää liikaa arvokasta harjoitteluaikaa nukkumiseen. Pian myös Kuutamotassu tuli pesään. Hän oli ollut taisteluharjoituksissa. No, minua ei voisi vähempää kiinnostaa Kuutamotassun tekemiset kunhan tämä ei tehnyt mitään mikä auttaisi häntä nousemaan päälliköksi. Juuri kun olin nousemassa lähteäkseni takaisin harjoituksiin pesään tuli kaksi kissaa. Toinen oli Pujosulka ja toinen joku pentu jota en tuntenut. En ollut viettänyt aikaa juuri ollenkaan pentujen kanssa, koska se oli tylsää ajanhukkaa.
"Päivää Kuutamotassu ja Susitassu. Tässä on Lehmuspentu", Pujosulka naukaisi.
"Hei", pieni pentu naukaisi ujosti.
"Hei", Kuutamotassu tervehti.
"Hei vaan", sanoin. "Tulitteko muuten vaan häiritsemään meitä vai onko teillä jotain asiaa?" kysyin. En halunnut tuhlata aikaa tervehdyksiin. Jos Pujosulalla ja Lehmuspennulla oli jotain asiaa meille, he voisivat ihan hyvin kertoa sen nyt.
//Lehmus, Pujo, Kuutamo? Sori lyhyt
Pujosulka 25.6.2018
"Tulitteko muuten vaan häiritsemään meitä vai onko teillä jotain asiaa?" Susitassu kysyi. Siristin silmiäni vihaisesti Susitassulle, mielestäni oppilas oli vlinnut sanomansa sanat huonosti ja sai silmissäni uuden maineen. *Tällaisia oppilaista tulee kun Tihkutähti on vallassa.* Ajattelin vihaisesti, Varjoklaani oli parempi paikka ennen.
"Kai ymmärrät, että vanhempia kunnioitetaan, eikä kukaan omahyväinen hiirenaivo ole liian ylpeä olemaan kunnioittamatta", sähähdin raivoisasti ja siirryin hiukan eteen päin. Silmäni roihusivat sinistä tulta, joka oli osoitettu tälle huonotapaiselle oppilaalle.
"Jos en olisi ottanut sitä kyyn puremaa vastaan josta halvaannuin, voisi olla vaikka niin että se olisi purrut sinun vanhempaasi, mutta minä uhrauduin. Sen takia ansaitsen kunnioituksesti. Ja vielä pennuista, klaanien tulevaisuuksista. Ilman heitä Varjoklaani olisi jo kuihtunut aikoja sitten, vaikka kuinka pitäisit tuota kylmää muuria kasvojesi edessä, osoita edes vähän kunnioitusta niin muutkin tekevät", lopetin pitkäksi venyneen saarnani ja katsoin Susitassua paheksuvasti. Hännänpääni heilui koko hännän puolesta.
"Kuten olin sanomassa, Lehmuspentu olisi tässä ja haluaisi esittää kysymyksiä oppilaana olosta. Ja minä pidän siitä huolen, että hänelle puhutaan asiallisesti, joten Lehmuspentu kysy mitä haluasit kysyä", naukaisin lempeästi ja ystävällisen hymyn pennulle välittäen. Vilkaisin myös Kuutamotassua ja nyökkäsin tälle hyväksyvästi ja silmiäni lämpimästi räpäyttäen.
//Lehmus? Susi? Kuutamo? Pujolla vähä keitti yli :'3
Minttusydän 7.6.2018
Olin juuri noutanut Viiltokaaoksen lupaamat riistat leiriin ominani. En tiennyt oliko sopimuksen lukkoon lyöminen ollut fiksu asia, mutta liittolaisia minä tarvitsisin ja sitäkin enemmän ruokaa. Klaani näki nälkää vieläkin vaikka aurinko paistoi jo täydeltä taivaalta. Vilkaisin vieressäni olevaa Tihkutähteä.
"Pitäisikö meidän lisätä metsästyspartioita siten, että ne kulkevat tasaisesti ja usein? Jokaisen partion mukana luultavasti tulisi ainakin yksi vaivainen hiiri ja se helpottaisi jo paljon", ehdotin harmaankirjavalle päällikölle. Tihkutähden vihamielisen oloiset silmät näyttivät empiville.
"Mutta entäs rajapartiot, niihin jäisi vähemmän kissoja ja kissat väsyisivät loppuun partioidessaan kokoajan", kolli murahti hiukan tyytymättömästi. Korvani kävivät luimussa, mutta palasivat pian hyväntuulisesti ylös.
"Sen takia riistan lisääntyminen helpottaisi asiaa", vakuuttelin ja otin terävän katsekontaktin kumppaniini. En minäkään mikään pehmo ollut, kovan puoleni olin oppinut Tihkutähden ansiosta.
"No, sinä voit päättää partiosta. Myönnän suunnitelmasi ovat ihan kelvollisia", Tihkutähti myöntyi hieman huvittuneena. Hymähdin kollille. Näin kuinka säikähtäneen näköinen Pujosulka ja pieni Lehmuspentu lähestyivät vierellämme olevaa päällikön pesää. Puuta jonka juurakossa Tihkutähti nukkui.
"Tervehdys", tervehdin lähenevää kaksikkoa. Pujosulka nyökkäsi röyhistäen rintaansa rohkean näköisenä ja pitäen Lehmuspentua hiukan taaempana.
"Olin juuri esittelemässä leiriä Lehmuspennulle. Niin siis olemme vain ohikulkumatkalla", harmaa klaaninvanhin - vaikkei kuitenkaan ikänsä puolesta - vakuutteli.
"Ei, kyllähän te voitte lähemminkin katsoa, jos vain Lehmuspentu haluaa. Eikö niin Tihkutähti?" naukaisin tomerasti ja vilkaisin Tihkutähteä vaativasti. Ei vaivaisen pennun päästö pesään ollut niin vaikeaa.
"Selvä, mutta olkaa nopeita", Tihkutähti murahti silmät vihaisina säkenöiden.
//Lehmus? :D
Lehmuspentu 7.6.2018
En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että saisin nähdä päällikön pesän. Silmäilin Tihkutähteä varovasti. Olin nähnyt hänet aiemmin vain vilaukselta, mutta nyt jo osasin sanoa, etten pitänyt hänestä. Hän näytti jotenkin äksyltä ja miten sen nyt sanoisi... ilkeältä. Joka tapauksessa, saatoin nyt jo sanoa, että hän ei ollut kovin mukava.
Kurkistin varovasti sisälle päällikön pesään. Puunjuurakkoon tehty pesä näytti minusta aivan valtavalta. Aluksi en nähnyt mitään, niin hämärää siellä oli, mutta kun silmäni tottuivat hämärään, huomasin Tihkutähden makuusijan. *Mahtaa olla koleaa lehtikadon aikaan, hänhän nukkuu yksin.* ajattelin itsekseni.
"No niin, olette nähneet pesäni. Nyt voitte molemmat poistua!" Tihkutähti ärähti niin kovaa, että säikähdin ja piilouduin Pujosulan taakse. *Mutta minähän vain katsoin! Ei kai hän noin kärsimätön voi olla?* ajattelin itsekseni. *Enhän minä ollut tehnyt mitään väärää, vai olinko?*
Pujosulka 9.6.2017
Lähdin saattelemaan pientä Lehmuspentua pois päin päälliköstä ja tämän kumppanista.
"Tihkutähti on aina ollut itsekäs, älä huoli. Hänen käyttäytymisensä ei ollut sinun vikasi", lausahdin rohkaisevasti hymyillen ja pienesti pennun päätä puskien.
"Minäkin säikähdin ensimmäisellä kerralla, vaikka minä olen elänyt klaanissa kun hän varttui. He olivat jo pieninä erottamattomat, siis Tihkutähti ja Minttusydän. He ovat vahva kaksikko, toinen on järki ja toinen voima", naukaisin ja otin suunnan pienehköä luolaa kohti. Lehmuspennun harmaankirjava pää kääntyi katsomaan minua kysyvästi.
"Oppilaiden pesä, seuraava pesä minne muutat", hymyilin ja pysähdyin vähän matkan päähän pesästä. Lehmuspentu loikki vilkaisemaan ja pian katsahti minuun.
"Keitä siellä tällä hetkellä nukkuu?" pentu miukaisi hellyttävän suloisesti. Hymy karehti kasvoilleni.
"Kuutamotassu, Savutassu, Susitassu ja Minttusydämen ja Tihkutähden pennut, Kettutassu ja Mäyrätassu. He ovat mukavampia kuin isästään voisi päätellä", hiljensin loppua kohti ääntäni sillä mistäs minä tiesin, vaikka Tihkutähti olisi jossakin kuuntelemassa. Ilta oli jo alkanut hämärtää, sillä aurinko oli jo miltei maillaan. Oppilaatkin alkoivat kerääntyä pesään vaihtamaan kieliä päiväntapahtumista. Sellaista yhteishenkeä minäkin kaipasin. Kuulin kuinka joku jolkotteli takaamme ja vilkaistuani tunnistin tutun punaruskean kollin Kettutassuksi. Tökkäsin kuonollani Lehmuspentua ja osoitin huomaamattomasti lihaksikasta kolli oppilasta.
"Kettutassu", kuiskasin. Kollin komea ulkomuoto muistutti hiukan metsissä vilahtelevia kettuja. Eipä siis ihme mistä hän oli saanut nimensä - ja värinsä puolesta tietenkin.
"Sinun on varmaankin aika palata pentutarhalle, voidaan mennä huomenna haastattelemaan oppilaita jos haluat tietää mitä tulevaisuudelta on luvassa sinulle", nau'uin lempeästi. Päivän aikana Lehmuspennusta oli tullut minulle kuin tytär jota en ollut koskaan saanut.
"Voin tulla nukkumaan pentutarhaan täksi yöksi, vähän niinkuin yökylään".
//Lehmus?
Lehmuspentu 11.6.2018
Katsoin Pujosulkaa silmät riemusta sädehtien. Pujosulka nukkuisi pentutarhalla!
"Se olisi mahtavaa!" naukaisin iloisesti. Olin juuri harmitellut sitä, kuinka yksinäistä pentutarhalla oli, ja nyt Pujosulka tulisi sinne seuraksi. Lähdin kipittämään kohti pentutarhaa, ja Pujosulka seurasi perässä. Päivä oli kulunut yllättävän nopeasti, sillä aurinko oli jo laskemassa.
Meitä vastaan tuli kilpikonnakuvioinen naaras, jonka nimi oli ilmeisesti Rosmariiniputous. En ollut muistaakseni nähnyt häntä aiemmin, joten aivan yllätyin hänen pienestä koostaan. Toki, mitäpä minä olin siihen sanomaan, olinhan itsekin melko pieni. Kuitenkin, hän vaikutti melko mukavalta ja ystävälliseltä. Aloin samalla pohtimaan huomista päivää, jolloin tapaisin oppilaita. Tuskin malttaisin odottaa sitä päivää, jolloin minusta tulisi oppilas. Kenetköhän saisin mestariksi? Toivottavasti jonkun ystävällisen ja mukavan.
Palattuani pentutarhalle olin jo hirmu väsynyt, sillä päivä oli ollut pitkä. Kanervakuu istuskeli pesän suuaukolla, ja katseli laskevaa aurinkoa. Menin hänen luokseen ja kysyin:
"Kanervakuu, saako Pujosulka nukkua pentutarhalla tämän yön?"
"Kaipa se sopii, täällä on ihan hyvin tilaa." hän vastasi. Asetuin nukkumaan tavanomaiselle paikalleni.
"Pujosulka, voit nukkua tässä. Tällä makuupaikalla ei nuku kukaan." sanoin hänelle osoittaen tassullani sammalvuodetta vieressäni. Pujosulka asettui siihen nukkumaan. Lopulta Kanervakuukin tuli nukkumaan ja pian saatoin kuulla hänen hiljaisen tuhinansa. Minua ei kuitenkaan vielä nukuttanut, sillä oli yksi kysymys, joka vaivasi minua.
"Pujosulka?" maukaisin hiljaa.
"Niin?" hän kysyi hiljaisella äänellä.
"Miksi Tähtiklaaniin uskominen on kiellettyä?"
//Pujo?
Pujosulka 12.6.2018
Katsoin pentua hiukan jännittyneenä. Väsy oli karissut silmistäni pois, olin päättänyt, että nukahtaisin vasta Lehmuspennun jälkeen.
"Lupaathan sitten, ettei sinua pelota?" varmistin ja vilkaisin hämärtyvän pesän seinää kulmieni alta. Hämärässä näin vain kuinka Lehmuspentu tuli hieman lähemmäs ja nyökäytti päätään.
"Selvä, mutta ollaan hiljaa ettei herätetä Kanervakuuta. No aloitetaanpas, arvaat varmaankin että Tihkutähti on jotenkin osallisena tähän järjestelyyn?" kuiskasin salaperäisesti. Lehmuspennun huomiota herättävän vihreät silmät välkähtivät varmoina pimeässä. Naaras oli aivan vieressäni ja tämän viikset kutittelivat lapaani aina kun vedin henkeä sisääni ja kylkeni kohoilivat. Naaraan silmät muistuttivat minua kovin Kettutassun karmivista silmistä - niiden huomattavuuden takia - mutta toisin kuin Tihkutähden pojan, Lehmuspennun silmät olivat enemmän mietteliäät ja ystävälliset.
"Aikoinaan Tihkutähti, silloinen Tihkuturkki sai ennustuksen Pimeyden metsältä, joka huhujen mukaan käski hänen päästä klaanien päättäjien joukkoon hinnalla millä hyvänsä ja tuoda Pimeyden metsän klaanin keskuuteen. Kuten varmaan huomaatkin, hän onnistui ja käänsi klaaninsa uskon Pimyden metsään keräämiensä tukijoiden kanssa ja päätti, että Tähtiklaaniin uskovista oli päästävä eroon. Entiselle päälliköllemme Loistetähdelle - sekä emolleni - ei käynyt kovin hyvin", selitin hiljaa, vältin sanoja kuolema, murha ja kidutus, sillä pelkäsin pennun pelkäävän. Tiesin kuitenkin Lehmupennun ymmärtävän.
"Aina jos joku paljasti uskonsa Tähtiklaaniin, hän pääsi vaeltamaan itse niille maille. Tihkutähti lähetti sinne myös oman emonsa ja veljensä. Minä uskon vielä Tähtiklaanin voimaan, ja uskon, että Minttusydän ei ole läpeensä paha niinkuin kumppaninsa. Tähtiklaanin aika ei ole vielä ohi", lopetin ja nostin katseeni Lehmuspennun harmaankirjavaan hahmoon.
"Mutta nyt on myöhä ja tiedät mitä se tarkoittaa. Pitää mennä lataamaan akkujaan huomista varten, että jaksat", naukaisin lempeästi ja käperryin mitään sanomatta Lehmuspennun ympärille.
"Kauniita unia".
//Lehmus?
Pujosulka 1.5.2018
Katselin leiri aukiolla puuhailevia kissoja, he olivat niin iloisen näköisiä. Heidän jalkansa liikkuivat niin vaivattomasti. Heidän lihaksensa väreilivät kiiltävähkön turkin alla. Minä kun olin tälläinen kykenemätön. Vilkaisin takanani lojuvia takajalkojani, jotka olivat niin tunnottomat kun voivat olla. Silti tunsin onnea siitä mitä olin. Olin sentään selvinnyt sen käärmeen puremasta, Tammikynnen avulla. Silmäni kostuivat miettiessäni tuota rakastamaani kollia. Mieleeni vierähti ajatus kahdesta pojastani, Sirpalepennusta ja Kaihopennusta. Tiesin, että Tammikynsi pitäisi heistä huolta, samalla kun minä pitäisin täällä muista pennuista huolta. Pitäisin huolta siitä, että Tähtiklaaniin uskovat pennut saisivat elää rauhassa uskoen siihen mihin halusivat. Hymy karehti kasvoilleni. Lähdin etenemään kohti pentutarhaa, jossa Kanervakuu leikitti Kettupentua höyhenellä. Kollin sisar - Mäyräpentu - oli sairstunut siihen iljettävään tautiin mistä muut klaaninvanhimpien pesässä olijat juorusivat. Toivoin sydämeni pohjasta, että pieni pentu raasu selviäisi.
"Tervehdys Kanervakuu", naukaisin tutulle naaraalle. Olin käynyt lähiaikoina moneen otteseen pentutarhalla ja Kanervakuu oli osoittautunut erityisen mukavaksi kissaksi.
"Hei Pujosulka", Kettupentu vingahti kohteliaasti nyökäten. Väläytin kollille lempeän hymyn.
"Haluaisitko Pujosulan kertovan sinulle jonkun tarinan? Jos hän haluaisi?" Kanervakuu naukaisi ja vilkaisi minua kuin apua huutaen. Kettupentu oli sitä uteliasta sorttia, kyselisi kaikki mahdolliset kysymykset.
"Kerron totta kai", hymähdin.
//Jatkan ite Ketulla :D
Lehmuspentu 5.6.2018
Heräsin hätkähtäen. Olin kai nähnyt painajaista, josta en enää muistanut mitään. Ravistelin unenrippeet turkistani ja venyttelin itseäni. Pörröisestä turkista oli kyllä se hyöty, että öisinkään ei tullut kylmä. Yöt olivat silti yllättävän viileitä, vaikka päivät olivat jo lämpimiä näin viherlehden aikaan. *Varsinkin täällä pentutarhassa on hiukan koleaa, kun olen ainoa pentu.* pohdin hiukan harmissani. Toki pienikokoisuuteni takia yön viileys tuntui herkemmin. Katsoessani ympärilleni huomasin auringon olevan jo korkealla, mutta silti pentutarhan ainoa kuningatar Kanervakuu nukkui yhä. Itse olin jo sen verran virkeä, etten malttanut enää nukkua, joten maukaisin hänelle:
"Kanervakuu! Minä menen ulos!"
"Selvä, älä mene liian kauas." Kanervakuu maukaisi nostaen vaaleanruskeaa päätään unisena.
Hyppelehdin iloisena ulos ja suuntasin kohti klaaninvanhimpien pesää. Kaikki klaaninvanhimmat olivat jo hereillä. Vaskitsaviima pesi rauhallisena turkkiaan ja Pujosulka jutteli Meripihkaraidan kanssa.
"Huomenta." naukaisin klaaninvanhimmille "Pujosulka, kertoisitko jonkun tarinan?" kysyin hyväntuulisesti. Toivoin hänen kertovan taas Tähtiklaanista, koska pidin niistä tarinoista. Pidin kaikesta Tähtiklaaniin liittyvästä.
//Pujo? Jos ei keksi mitään tarinaa, niin se voi vastata vaan että joskus toiste tai jotain.
Pujosulka 5.6.2018
"Pujosulka, kertoisitko jonkun tarinan?" kuulin pienen Lehmuspennun miukaisevan. Väläytin säteilevän hymyn pennulle.
"Toki, mistä haluaisit kuulla tällä kertaa? Siitä miten päädyin tänne?" kysyin miettien mistä en ollut vielä kertonut. Ehkä tarinani olivat uuvuttavia joidenkin mielestä, mutta pennut niistä pitivät. Rakastin pentuja suunnattomasti ja olin harkinnut siirtymistä pentutarhalle lopullisesti, sillä soturiksi minusta ei enää olisi. Hopeanharmaa pentu mustin pilkuin nyökkäsi iloisesti myöntymisen merkiksi.
"Selvähän se. Tiesitkö, että takatassuni ovat kyy käärmeen tekosia?" kysyin ja katsoin Lehmuspentua lempeästi. Toivoin että kertomukseni ei ollut liian pelottava noin pienelle pennulle. Naaraspentu pudisti päätään. Jatkoin tarinaani ja pian olinkin saamassa jo sitä päätökseen.
"Mutta tähtiklaanin kiitos Tammikynsi oli paikalla ja vei minut Hunajaviiksen luokse ajoissa!" naukaisin ehkä liiankin lujaa. Pian kasvoilleni nousi varautunut ilme.
"Taisin sanoa tuon hieman liian lujaa", kuiskasin Lehmuspennulle vinkiksi, että väärästä uskostaan kannattaisi olla hiljaa. Naaras nyökkäsi.
"Mutta nyt Tammikynsi vaeltaa jo pentujeni kanssa Tähtiklaanin mailla ja paras ystäväni Hunajaviiksi löysi rakkauden Tuuliklaanista". Nuolaisin etutassuani ja vaihdoin asentoani rennomaksi. Vilkaisin vierelläni olevaa Meripihkaraitaa.
"Mentäisiinkö tutustumaan leiriin? Voit kysyä mitä tahansa samalla, minä vastaan parhaimpani mukaan", hymyilin esittäen kysymykseni pennulle.
//Lehmus? :D
Lehmuspentu 6.6.2018
Pujosulan tarina oli hyvin jännittävä, ja kuuntelin sitä innoissani. Tarinoiden kuuntelu oli minusta aina yhtä mukavaa, vaikka klaaninvanhimmilla olikin usein tapana kertoa niitä uudestaan ja uudestaan. Tätä tarinaa en kuitenkaan ollut vielä kuullut.
"Mutta Tähtiklaanin kiitos Tammikynsi oli paikalla ja vei minut Hunajaviiksen luokse ajoissa!" Pujosulka maukaisi tarinan päätteeksi. Jännityin hiukan, kun hän sanoi sen niin kovaa, sillä tiesin Varjoklaanissa liikkuvasta Tähtiklaanin vastaisuudesta. Pujosulkakin jännittyi hiukan ja kuiskasi sitten:
"Taisin sanoa tuon hieman liian lujaa."
Nyökkäsin hänelle osoittaakseni, että ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
"Mutta nyt Tammikynsi vaeltaa jo pentujeni kanssa Tähtiklaanin mailla ja paras ystäväni Hunajaviiksi löysi rakkauden Tuuliklaanista." klaaninvanhin sanoi vielä lopuksi. En voinut muuta kuin harmitella itsekseni klaanimme epäoikeudenmukaista tilannetta. Kuuntelin mielelläni tarinoita Tähtiklaanista, mutta Tähtiklaanista piti silti vaieta, jopa pentutarhalla. En nimittäin ollut koskaan kuullut Kanervakuun mainitsevan Tähtiklaania, enkä ollut uskaltanut kysyä siitä häneltä. Vaikka ymmärsin, että Tähtiklaanista vaiettiin, en aivan ymmärtänyt, että miksi siitä vaiettiin. Oliko Tihkutähti käskenyt niin? Oliko väärin puhua kuolleista esi-isistä? Maailmassa oli niin monimutkaisia asioita. Havahduin mietteistäni, kun Pujosulka kysyi minulta ystävällisesti:
"Mentäisiinkö tutustumaan leiriin? Voit kysyä mitä tahansa samalla, minä vastaan parhaimpani mukaan."
"Toki," vastasin innoissani, koska en juuri tuntenut leiriämme, sillä olin viettänyt suurimman osan ajstani pentutarhalla. Pujosulka oli aina yhtä mukava ja reilu, siksi pidinkin hänestä niin paljon.
Lähdimme kiertelemään leiriä. Pujosulka liikkui halvaantuneista takajaloistaan huolimatta yllättävän hyvin. Aurinko lämmitti mukavasti ja lämpö kerääntyi turkkini mustiin täpliin. Olin innoissani leirin tutkimisesta, koska tunsin entuudestaan lähinnä pentutarhan, klaaninvanhimpien pesä ja parantajan pesän. Olisikin jo korkea aika tutustua muuhun leiriin.
//Pujo?
Pujosulka 7.6.2018
Tähyilin taivaalle, jossa leijui vain pari pilven hattaraa siellä täällä. Taivaan sineys sai minut hyvälle tuulelle. Haarapääsky pariskunta lensi iloisesti kirmaten ja kauniisti visertäen leirin yli.
"Missä kaikkialla olet jo käynyt?" kysyin ystävällisesti nyökäten ja katseeni harmaankirjavaan naaraaseen luoden. Lehmuspentu näytti empivän hetken, mutta pian vastasi sitäkin varmempana.
"Pentutarhalla ja klaaninvanhimpien pesällä tietenkin ja parantajan pesällä myös", Lehmuspentu naukaisi varovaisen hymyn väläyttäen. Nyökkäsin ja vilkaisin suuren karhunvatukka puskan suuntaan. Sen alla minäkin olin aikoinani nukkunut.
"Näetkö tuon karhunvatukka puskan, sen alla nukkuvat soturit. Saat mennä vilkaisemaan jos tahdot", lausahdin keveästi ja annoin pennun taapertaa edellä. Lehmuspentu olikin jo pian kurkkimassa sisälle vasta kun olin ottamassa häntä kiinni. Tunsin itseni naaraan henkivartijaksi suuren ja pahan maailman keskellä - pahalla tarkoitin näitä saastaisia pimeyden metsään uskovia kissoja.
Saavuttuani pennun rinnalle kysyin kuiskaten:
"Näkyykö siellä ketään?" Lehmuspentu nyökäytti päätään ja antoi minulle tilaa kurkistaa. Kaksi harmaan erisävyistä möykkyä. Härmävirta ja Utukyynel jotka tuhisivat omissa maailmoissaan.
"Onko kysymyksiä?" kysyin ja siirryin hieman kauemmas uinuvien soturien pesästä.
"Jos ei niin otetaan suunta kohti päällikönpesää, jos jotakin tulee mieleen vastaan matkalla", hymähdin hiukan hermostuneena. Sinne sisälle en antaisi Lehmuspennun katsoa, sillä pelkäsin äkkipikaisen päällikkömme raivostuvan ja todella.
//Jatkan vielä ite Mintulla ja jätän siitä Lehmukselle jatkot :D
Utupentu 16.3.2017
Muiden säntäilyä oli ilo katsoa. Kuinka pienen pieni harmaa kivenkappale voisikaan aiheuttaa niin paljon harmia? Ajatella, mitä suurempi murikka aiheuttaisikaan. Kasvoilleni levisi virne. Nousin ylös sammalvuoteelta ja kävelin Hikkoripennun vierelle vältellen sammalissa olevaa kiveä.
"Kyllä hän kunnossa on", vakuutin Korentopennulle sievästi hymyilen. "Veljemme ei ole mikään hiirenaivo. Hän on Varjoklaanin soturi!"
Käännyin katsomaan rohkaisevasti Hikkoripennun suuntaan. Aivan kuin minä nyt oikeasti yrittäisin kohottaa veljeni mieltä. Ehkä hänen unissansa. Lopulta hellä ja rohkaiseva ilmeeni suli virneeksi.
"Etkö vain olekin? Olisi sääli kertoa isälle kuinka säikähdit pientä ja viatonta kivenmurikkaa", maukaisin todella säälivällä äänensävyllä. Lähdin astelemaan toiselle puolelle sammalpetiä. Jokainen askeleeni oli varautunut. Lopulta istahdin sammalvuoteelle ja heilautin tuhean häntäni tassujeni peitteeksi.
"Kuulkaa kaikki!" kuulutin kovempaan ääneen. Toivoin kerääväni mahdollisimman paljon huomiota, mutta sitä ei paljoa kertynyt pentutarhalla. Korkeintaan Kanervakuu kääntyi katsomaan minua. Veljeni poislukien.
"Hikkoripentu on loukannut itsensä. Hän kaipaa juuri nyt kaikki mahdolliset kissat säälimään häntä. Onhan hän kuitenkin vain yksi pentu muiden joukossa. Yhtä viaton kuin kuka tahansa. Katsokaa nyt tätä pientä pentua", käännyin silmät viirulla veljeäni kohtaan. "Ja muistakaa, että edessänne uikuttavasta pennusta pitäisi vielä joskus tulla tähän klaaniin soturi. Ajatelkaapa uudestaan!"
Lopulta Kanervakuu asteli luokseni ja nappasi minua niskakarvoista ylös.
"Älkää unohtako antaa sääliä Hikkoripennulle!" huusin kuningataren kantaessa minut pois Varjoklaanin pentutarhalta.
Lopulta Kanervakuu laski minut maahan klaanivanhinten pesän läheisyydessä.
"Toisia pentuja ei saa kiusata sanoin tai teoin! Tiedät sen varsin hyvin", kuningatar torui minua. Totta puhuen kaikki sanat menivät minulta ohitse. Tiesin tasantarkkaan mitä tekisin seuraavaksi. Se saisi kenet tahansa perumaan sanansa. Tunsin kuinka pieni kuononi alkoi väpättää. Käänsin katseeni alas tassuihini ja itkin muutaman kyyneleen.
"Anteeksi. Se kaikki alkoi Rosmariinipennusta. Hän sanoi minun laittaneen kiven sammaliin. En minä sellaista tekisi!" itkin Kanervakuun edessä. "Tahdoin vain näyttää sisaruksilleni, että minuakaan ei saa kiusata!"
"Ymmärrän kyllä, mutta hiirenaivoisempi jatkaa", kuningatar maukui äänensävyllä, josta ei voinut tulkita mitään. Naaras tuuppasi minua niin, että nostin kasvoni. Poskillani olevat karvat olivat märät ja silmät vetiset. Väräytin viiksiäni muutaman kerran ja niiskaisin.
"Uskotko Hikkoripennun antavan anteeksi?" kysyin viattomasi. Kanervakuu nyökkäsi hitaasti.
"Uskon, mutta nyt te kaksi tarvitsette etäisyyttä", kuningatar maukaisi lempeästi.
"En minä tehnyt sitä!" parahdin uudestaan. Tahdoin antaa mahdollisimman säälittävän ja pentumaisen kuvan itsestäni. Minun ei tarvinnut kuin esittää katuvaa. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että olin vain nauttinut Hikkoripennun kanssa tapahtuneesta tilanteesta.
"Hikkoripentu ja sinä tarvitsette omaa aikaa", Kanervakuu maukaisi rennosti. "Pyyhi kasvosi ja käy tervehtimässä klaanivanhimpia."
Niiskaisin vielä kerran, mutta pyyhin tassullani kasvojani. Käännyin ympäri ja tepastelin tahallani hitaasti ja epävarmasti klaanivanhinten pesälle. Pesän suulla käännyin vielä kerran Kanervakuun suuntaan.
"Oletko minulle vihainen? Vaikka en tehnyt mitään?" kysyin hiljaa, ujo katse tasuissani.
"Uskon, että kaikelle on hyvä selitys. Menehän nyt", Kanervakuu hoputti. Luovutin. Turha minun olisi vielä jatkaa esitystäni. Kävelin rennosti sisälle klaanivanhimpien pesään. Kanervakuun poistuttua näkyvistä aikoisin kyllä poistua pesältä samaa tietä kuin olin tullutkin.
// Pujo vaikka?
Pujosulka 17.3.2018
Raotin silmiäni, olin ottanut lyhyet nokoset, sillä en ollut keksinyt parempaakaan tekemistä. Kurotin unisena tassuillani eteen päin ja liutin kynnet ulos. Nousin istumaan ja hakuottelin makeasti. Meripihkaraita nukkui Kaunokukan vierellä ja Hohtotähti oli poistunut pesästä varmaankin syömään tai etsimään vaihtelua seurasta. Vaskitsaviima vilkaisi minuun nyökäten. Vanha päällikkö oli kokenut vanhuuden ikävyydet, hänen raihnainen olemuksensa oli kuitenkin piilossa hyvin hoidetun turkin takana.
"Nukuitko hyvin, Pujosulka?" kolli hymyili kohteliaasti. Nyökkäsin.
"Kiitos hyvin", naukaisin ja lähdin kulkeutumaan ulos päin pesästä. Juuri pesän suulla olessani pieni Utupentu ilmestyi eteeni.
"Hei, mit-", Utupentu naukaisi ja katsoi ylöspäin.
"Tervehdys, Utupentu. Minne matka?" kysyin ja katsoin naaraan silmiin pitäen katseeni tiukasti kohteessani. Hymyilin. Mitä ikinä tällä nuoreella naaraalla olisikin mielessä, niin jotenkin aavistin sen, ettei hän paljastaisi yhtikäs mitään.
//Utu?
Utupentu 17.3.2018
Katsoin Pujosulkaa tyynesti silmiin. Loihdin jopa kasvoilleni hyvin lämpimän ja pentumaisen hymyn. Yritin vaikuttaa siltä, että olin juuri tullut tervehtimään klaanivanhinta hyvillämielin.
"Ajattelin vain tulla tervehtimään teitä", heilautin häntääni iloisesti. Pujosulka ei näyttänyt kuitenkaan kovinkaan vakuuttuneelta tervehdykseni johdosta. Astelin suoraan takaisin sisälle klaanivanhinten pesälle. En voisi poistua siltä nyt heti Pujosulan tiukan katseen alle.
"Pentutarhalla oli liian äänekästä", puuskahdin. "Ajattelin, että täällä olisi hiukan hiljaisempaa."
Yritin parhaani mukaan peitellä sitä totuutta, että minut oli todellisuudessa pakotettu tulemaan tänne. Karnervakuu kun oli ärsyttävästi minut raahannut tänne rauhoittumaan. Minunko tässä tulisi rauhoittua? Katsoisi vain Hikkoripennun suuntaan, joka koko ajan sihisi ja sähisi vastalauseita. Veljeni ei osannut sitten ymmärtää vitsiä millään tasolla. Käännyin ympäri katsomaan Pujosulkaa viattomasti.
"Et sattuisi tietämään missä isäni on? Minulla olisi hänelle asiaa", kysyin pentumaiseen, asialliseen sävyyn astellessani takaisin klaanivanhimman eteen toiveikkaana.
"Etkö juuri sanonu tulleese tänne rauhallisempaan ilmapiiriin?" Pujosulka kysyi.
"Muutin mieltäni", hymyilin sievästi. Pujosulka näytti pyöräyttävän silmiänsä, mutta heilautti päätänsä leirin suuntaan.
"Taisin nähdä hänet soturien pesän edustalla", Pujosulka vastasi astellessa takaisin syvemmälle klaanivanhinten pesää. Nyökkäsin iloiset kiitokseni ja poistuin pesältä hyvin nopeaa vauhtia. Klaanivanhinten pesä haisi aina aivan hiirensapelta. Eikä se haju ollut todellakaan mieleeni. Juoksin nopeaa vauhtia kohti soturien pesää ja huomasin isäni Kylmähenkäyksen sen edustalla.
"Kylmähenkäys!" maukaisin ja pysähdyin aivan isäni eteen. "Hei!"
// Kylmä? Tönkkö...
Rosmariiniputous 16.4.2018
"Rosmariiniputous on saanut yksityisopetusta isältäni, niin kannattaa varoa. Hän on hyvä ihan varmasti", Kettupentu ilmoitti tiukasti Varpusliidolle, jolta hän vieläkin odotti jonkinlaista kumarrusta. Kettupennun ylimielistely siitä, että hänen vanhempansa olivat klaanin korkea-arvoisimmat kissat, sai turkkini heikosti värähtämään. Vaikka kollin sanat olivatkin olleet leikillä tarkoitetut, en voinut olla miettimättä millainen pennusta tulisi vanhempana jos hän jatkaisi tuolla tavalla ajattelua.
"Kyllä vain, olimme juuri kumartamassa kummatkin", ilmoitin mahdollisimman nöyrästi ja iskin nopeasti silmääni Varpusliidolle merkiksi kumartaa kaksikolle. Paras ystäväni otti vihjeen vastaan ja kumarsi kanssani Kettupennulle ja Mäyräpennulle, jotka silmäilivät meitä odottavaisesti. Kun olimme kumartaneet, virnistin lempeästi pennuille ja lähdin tassuttelemaan klaaninvanhimpien pesää kohti.
"Hei, me halutaan mennä ensimmäisenä!" Kettupentu kiljaisi innostuneena ja ryntäsi ohitseni Mäyräpentu rinnallaan. Sisarukset kipittivät muutamassa silmänräpäyksessä leiriaukion poikki ja katosivat sitten klaaninvanhimpien pesään. Päästin kurkustani pehmeän kehräyksen ja käännyin sitten vilkaisemaan vierelläni kulkeaa Varpusliitoa. Olin niin kiitollinen siitä, että minulla oli hänet parhaana ystäväni. En osannut edes kuvitella millaista elämäni olisi jos menettäisin hänet.
"He vaikuttavat mukavilta", vaaleanharmaa kolli totesi tyynesti ja kohtasi sitten meripihkaisen katseeni vihreillä silmillään. Kasvoilleni nousi lämmin hymy ja nyökäytin päätäni myöntymisen merkiksi.
"Toivottavasti saan toisen heistä oppilaakseni", lausahdin rennosti ja sukelsin sitten Varpusliidon perässä klaaninvanhimpien pesään.
Klaaninvanhimpien pesään oli yllätävän valoisa ja lämpimäkin ja Minttusydämen pennut olivat jo päässeet vauhtiin. He tekivät kuperkeikkoja pesän alustalla ja tuijottivat vähän väliä vanhuksia silmät suurina. Kun minä ja Varpusliito sukelsimme pesään, Pujosulka käänsi tummansinisen katseensa meihin ja nosti lämpimän hymyn kasvoilleen.
"Kas, Varpusliito ja Rosmariiniputous. Onnittelut soturinimistänne", hopeanharmaa naaras lausahti ja nyökäytti kunnioittavasti päätänsä. Nyökäytimme samaan aikaan päitämme kiitokseksi naaraalle ja asetuimme sitten istumaan hieman kauemmas maassa kierivistä pennuista.
"Jos pyydätte todella kiltisti heiltä, klaaninvanhimmat voisivat ehkä kertoa teille tarinoita suuresta sodasta", huomautin leikkisällä äänensävyllä ja heitin nopean vilkaisun Minttusydämen pentuihin.
//Kettu? Mäyrä? Varpunen?
Varpusliito 16.4.2018
"Toivottavasti saan toisen heistä oppilaakseni", Rosmariiniputous naukaisi kuin ohimennen ja astui klaaninvanhimpien pesään. Pysähdyin hetkeksi. En ollut edes ajatellut oppilasta, mutta nyt, kun siskoni oli maininnut siitä, ymmärsin haluavani oppilaan. Halusin opettaa pienestä pennusta voimakkaan ja rohkean soturin. Kasvattaisin oppilaistani oikeudenmukaisia ja urheita. En samanlaisia kuin Tihkutähti tai Kylmähenkäys. Rosmariiniputous näytti tänään hyväntuuliselta. Hän ei näyttänyt ajattelevan isäänsä enää. Olin siitä tyytyväinen, sillä en halunnut siskoni olevan surullinen. Astuin klaaninvanhimpien pesään.
"Kas, Varpusliito ja Rosmariiniputous. Onnittelut soturinimistänne", Pujosulka naukaisi meidät nähdessään. Nyökkäsin pienesti kiittääkseni onnitteluista. Huomasin Rosmariiniputouksen tekevän samoin. Pian naaras jo kääntyi pentuja kohti. Hän näytti saaneen idean.
"Jos pyydätte todella kiltisti heiltä, klaaninvanhimmat voisivat ehkä kertoa teille tarinoita suuresta sodasta", siskoni ehdotti.
"Joo! Kertokaa meille siitä sodasta", Kettupentu innostui. Kollipentu ei niinkään pyytänyt. Hän luuli olevansa muita parempi, koska oli Minttusydämen ja Tihkutähden pentu. Kun he olivat käskeneet meitä kumartamaan, olin ollut aikeissa sanoa noille kahdelle pennulle, että heidän kuuluisi kunnioittaa vanhempia kissoja. Pennut olivat suloisia ja hauskoja. Heitä piti vain vähän ojentaa välillä, jotta heistä kasvaisi kunnon kissoja. Kun pennut olivat kääntyneet klaaninvanhimpien puoleen, hymyilin Rosmariiniputoukselle. Siskoni oli keksinyt hyvän keinon pitää pennut hetken turvallisesti paikallaan. Katsahdin klaaninvanhimpia ja huomasin heidän hymyilevän huvittuneina. Pennut näyttivät odottavilta.
"Hyvä on. Sota alkoi, koska..." Meripihkaraita aloitti tarinan. Tarkkailin pentuja koko tarinan ajan. Pelkäsin, että tarina sodasta voisi pelottaa pentuja. Olivathan he vielä hyvin pieniä. Kettupentu ja Mäyräpentu vaikuttivat kuitenkin vain kiinnostuneilta ja hämmästyneiltä. Heidän oli varmaankin vaikea uskoa, että klaaninvanhimmatkin olivat joskus olleet nuoria, voimakkaita kissoja, jotka olivat palvelleet klaaniaan pitkän aikaa. Olin kuullut tarinan suuresta sodasta vain kerran, joten kuuntelin tarkkaan. Tunsin auringon lämmittävän jo enemmän kuin muutama auringonnousu sitten. Pehmeä auringonvalo valaisi klaaninvanhimpien rauhaisan pesän. Jopa Kettupentu ja Mäyräpentu hiljenivät kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita. Otin mukavamman asennon ja käänsin katseeni Rosmariiniputoukseen. Siskoni katseli pentuja tarkkaavaisena. Naaraan kauniit kasvot olivat lempeät ja tuon huulilla karehti hymy. Ajattelin, että Rosmariiniputouksesta tulisi hyvä emo. Hänen pennuistaan tulisi kauniita ja kilttejä, kunhan pentujen isä ei olisi Tihkutähden kaltainen hirviö. Toisaalta, pennuista tuli sellaisia kuin heistä kasvatti. Yksikään pentu ei ollut syntyessään paha. Kun tarina alkoi lähestyä loppuaan, havahduin mietteistäni.
"Mitä haluaisitte tehdä sauraavaksi?" kysyin pennuilta tarinan päätyttyä.
/Kettu? Mäyrä? Rosma?
Varpuspentu 12.3.2017
Lähdin pentutarhasta kolme pentua kannoillani. Päätin esitellä tärkeimmät paikat ensin.
"Tässä on oppilaiden pesä. Minä muutan sinne aivan pian, mutta älkää huoliko. Kyllä tekin sinne joskus vielä pääsette", lohdutin luolaa katsellen. Huomasin silmänurkastani, että Hikkoripentu oli jäänyt jälkeen. Kollin jalat olivat vielä niin huterat, ettei se ollut ihme. Aurinko lämmitti turkkiani. Taivaalla ei näkynyt pilviä ja lumi kimalteli ympärilläni. Lumihanki kesti painomme hyvin, joten karvamme eivät olleet erityisen lumiset. Odotin jo oppilaaksi pääsyä. Halusin päästä ulos leiristä. Nähdä metsän ja metsästää. Olin päättänyt tulla parhaaksi saalistajaksi koko metsässä. Taisteluharjoituksia en odottanut. Olin niin pieni joihinkin sotureihin verrattuna. Olin iloinen, että Kylmähenkäyksellä oli jo oppilas, koska hän oli valtava. Kylmät väreet kulkivat lävitseni kollia ajatellessani.
"Seuraavaksi vien teidät klaaninvanhimpien pesälle", päätin. Pujosulka varmasti pitäisi Rosmariinipennusta, Hikkoripennusta ja siitä pennusta, jonka nimeä en muistanut kuulleeni. Varmasti se pieni pentu, joka nukkui pentutarhassa olisi myös mukava. Olin tyytyväinen muistaessani Hikkoripennun ja Rosmariinipennun nimet. Ne olivat niin vaikeita nimiä. Enhän edes tiennyt, mitä ne tarkoittivat. Oliko Rosmariini jokin eläin? Mielestäni se kuulosti joltakin ketuntapaiselta petoeläimeltä. Hikkori kuulosti joltain heinältä. Varpuspentu oli paljon helpompi nimi. Sitä kukaan ei voisi unohtaa.
Astuessani klaaninvanhimpien pesään, huomasin Liljahenkäyksen, joka seisoi Vaskitsaviiman vieressä. Muut pennut tulivat pesään perässäni. Kuulin tömähdyksen, kun kaksi pentua törmäsi toisiinsa. Katsahdin taakseni. En ollut aivan varma olisinko saanut tuoda nuoremmat pennut pois pentutarhasta. Toisaalta pennut olivat avanneet silmänsä ja kävelleet itse.
"Hei emo! Mitä sinä täällä teet?" Rosmariinipentu miukui iloisesti ja kallisti päätään. Hämmennyin täysin. En ollut ajatellut nuoren parantajan olevan näiden pentujen emo, mutta kävihän se järkeen. Liljahenkäys olisi varmasti vihainen, kun olin tuonut hänen pentunsa ulos pentutarhasta. Kurkkuuni nousi pala.
"Samaa voisin kysyä teiltä. Eikö teidän pitäisi olla pentutarhassa Kanervakuun luona? Entä missä Utupentu on?" Liljahenkäys kysyi silmäillen meitä huolestuneena.
"Utupentu nukkuu", Rosmariinipentu tiedotti emolleen.
"Oletko sinä minun emoni?" kollipentu, jonka nimeä en tiennyt kysyi.
"Olen, Korentopentu. Minä olen sinun emosi ja Kylmähenkäys on isäsi", Liljahenkäys selitti. Korentopentu maisteli nimeään ja näytti tulevan siihen tulokseen, että nimi kelpasi.
"Voimmeko jäädä klaaninvanhimpien pesään hetkeksi?" kysyin nielaistuani kurkkuun nousseeni palan. Liljahenkäys empi. Naaraan silmissä oli huolta. Pujosulka nousi istumaan.
"Minä kyllä pidän heitä silmällä, jos annat heidän jäädä", Pujosulka lupasi Liljahenkäykselle. Väläytin Pujosulalle kiitollisen katseen. Ehkä hän saisi Liljahenkäyksen suostumaan.
"Ole kiltti", Rosmariinipentu aneli.
"Hyvä on, mutta menette täältä suoraan pentutarhaan, kun olette valmiita lähtemään klaaninvanhimpien pesästä", Liljahenkäys huokaisi ja kumartui katsomaan Vaskitsaviiman takajalkaa.
"Kiitos, Pujosulka", kiitin naarasta. Hänen ansiostaan saisimme olla klaaninvanhimpien pesässä ja kuunnella heidän tarinoitaan.
"Olkaapa hyvät. Haluaisitko esitellä uudet ystäväsi, Varpuspentu?" Pujosulka kysyi ja virnisti. Pujosulan tummansiniset silmät olivat täynnä intoa ja uteliaisuutta.
"Onko täällä uusia pentuja?" Kaunokukka ihasteli.
"On! Minä toin heidät tänne", ilmoitin ja röyhistin rintaani. Olin ylpeä itsestäni, koska olin tuonut muut pennut turvallisesti klaaninvanhimpien pesälle. Pujosulka tukahdutti kehräyksen.
"Saisinko nyt kuulla uusien pentujen nimet?" Pujosulka hymyili.
//Muut pennut? Pujo?
Rosmariinipentu 12.3.2017
"Saisinko nyt kuulla uusien pentujen nimet?" Pujosulaksi esittäytynyt naaras kysyi ja nosti kasvoilleen herttaisen hymyn. Olin jo nyt tykästynyt tuohon naaraaseen, hän oli niin ystävällinen minulle ja muillekin pennuille. Hän näyttikin todella mukavalta, kaunis hopeanharmaa turkki näytti niin pehmeältä ja lämpimältä, tummansiniset silmät loistivat eloisina. Otin epäröimättä niin suuren askeleen eteenpäin, että meinasin kompastua pehmeille sammalalustoille.
"Minun nimeni on Rosmariinipentu ja minun emoni on Liljahenkäys!" ilmoitin kristallinkirkkaalla äänellä niin kovaa, että uskoin jokaisen pesässä olevan kissan kuulleen. Kuulin takaani pienen naurahduksen ja kun käännyin vilkaisemaan, huomasin emoni hymyilevän huvittuneena. En ymmärtänyt mikä oli ollut niin hauskaa edes, olin vain sanonut oman nimeni ja emoni nimen.
"Ja tässä ovat Hikkoripentu ja Korentopentu", osoitin kahta veljeäni kirkas hymy kasvoillani, "mutta Utupentu jäi pentutarhaan nukkumaan. Hän ei varmaankan halunnut tulla mukaan suureen seikkailuumme. Varpuspentu näytti meille jo oppilaiden pesänkin."
"Mitä?"
Tunsin korvieni painautuvan kasvojani kohtiin, kun Liljahenkäys hämmentynyt ääni kajahti takanani. Käännyin nolostuneena kohtaamaan emoni ja Varpuspennun kasvot, jotka olivat aivan yhtä nolostuneet kuin minunkin kasvoni. Olin vahingossa paljastanut, että olimme käyneet vilkaisemassa oppilaidenkin pesää.
"Ette olisi saaneet edes käydä täälläkään ilman Kanervakuuta! Kuka teitä sitten ohjeisti oppilaiden pesässä?" Liljahenkäys kysyi ällistyneenä, mutta naaraan katse laskeutui hitaasti Varpuspentuun. Emoni oli hyvä arvailemaan.
"Minä. Mutta emme me käyneet pesän sisällä, kerroin vain heille että minä tulisin muuttaman sinne pian", Varpuspentu mutisi nolostuneena kohdatessaan Liljahenkäyksen meripihkaiset silmät. Tuntui surulliselta ajatella, että pian ystävä, jonka olin heti silmieni avaamisen jälkeen saanut, muuttaisi oppilaiden pesään. Tosin, minä ja sisarukseni tulisimme nousemaan oppilaiksi hyvin pian Varpuspennun jälkeen.
"Hyvä on, kiitos siitä ettet vienyt ystäviäsi ainakaan toistaiseksi oppilaiden pesään. Olisitte saattaneet häiritä oppilaita, jotka sattuisivat olemaan päiväunilla. Oppilaana oleminen on niin rankkaa, että tulette harjoituksien jälkeen kompastumaan omiin käpäliinne väsymyksen jäljiltä", Liljahenkäys selitti, kun olin nostanut kasvoilleni hämmentyneen ilmeen. En ollut todellakaan olettanut oppilaiden nukkuvan.
"Onko isällämme oppilas? Onko hän hyvä mestari?" kysyin innoissani. Mieleeni palasi kuva valtavasta sinertävänharmaasta kollista, joka olisi varmasti pystynyt tallaamaan minut kuoliaaksi yhdellä käpälällään. Isäni oli kyllä näyttänyt todella urhealta ja ystävälliseltä kissalta, joten pelottava ulkonäkö oli varmaankin jonkinlaista hämäystä.
"Kylmähenkäys sai juuri muutama auringonnousu sitten ensimmäisen oppilaansa, Happotassun. Isänne on varmasti erinomainen mestari", Liljahenkäys vakuutti lämmin hymy kasvoillaan ja jatkoi sitten vanhusten tarkastamista. En voinut olla huomaamatta, kuinka emon hymy hyytyi hitaasti. Hän oli varmaankin todella väsynyt.
"Onko emomme hyvä soturi?" kysyin kääntyen samalla Pujosulan puoleen, "onko hän jo kouluttanut monta oppilasta? Tuleeko hänestä klaanin johtajaa?"
// Pujo?
Pujosulka 12.3.2017
"Onko emomme hyvä soturi?" pieni Rosmariinipentu naukui kääntyen minun puoleeni uteliaasti hymyillen, "Onko hän jo kouluttanut monta oppilasta? Tuleeko hänestä klaanin johtajaa?" Naurahdin sydämmellisesti ja loin lämpimän silmäyksen klaanimme parantajan tyttäreen.
"Voi kultapieni, emosi on parantajaoppilas. Hän hoitaa klaanin haavoittuneita ja sairaita, eikä hänestä sen takia voi tulla klaanimme johtajaa, mutta isäsi Kylmähenkäys on vahva ja vaikutusvaltainen kolli. Uskon hänen ajan myötä nousevan klaanimme johtoon", naukaisin mahdollisimman yksinkertaisesti selittäen, tiesin että pennuille olisi liian vaikeaa ymmärtää selityksiäni monen mutkan kautta.
"Onko hän vielä oppilas?" Rosmariinipentu kummasteli ja vilkaisi emoaan ja mittaili tätä päästä hännänpäähän.
"Ei hän näytä kovin pieneltä.. nukkuuko hän oppilaiden pesässä? Nukummeko hänen kanssaan kun meistä tulee oppilaita?" Rosmariini ihmetteli ja hänen silmänsä olivat täynnä hämmennystä ja kysymyksiä. Pudistin päätäni hymyillen. Pennuilla oli hyvä mielikuvitus, ja he olivat niin vilpittömiä ja suorasanaisia.
"Liljahenkäys nukkuu parantajan pesässä yhdessä Sienikarvan kanssa. Parantaja koulituksen saaneet ovat hieman pidempään oppilaina kun normaalit oppilaat, sillä opittavaa on paljon enemmän ja parantajan on tarvittaessa osattava hoitaa klaanin jokaista kissaa yksin, kun tass sotureita on monta ja he puolustavat heikompiaan", selitin ja heilautin ainoaa kohtaa alaruumiistani, joka liikkui, hännän päätäni. Rosmariinipennun pupillit laajenivat. Hymyilin lempeästi. *Voi kun minullakin olisi pentuja.* Huokaisin rakkauden osoituksena kaikkia klaanin pentuja kohtaan, olin tehnyt päätökseni. Aloittaisin uuden elämäni Varjoklaanin ikikuningattarena.
//Rosma? :D
Rosmariinipentu 13.3.2018
Kuuntelin Pujosulan sanoja silmät suurina ja yritin imeä mieleeni jokaikisen sanan, joka sattui pääsemään ulos hopeanharmaan naaraan suusta. Emoni Liljahenkäys oli klaanin parantajaoppilas, hän hoiti vahingoittuneita kissoja ja nukkui Sienikarvan kanssa parantajan pesässä. Hänestä ei voisi tulla johtajaa.
"Kuka se Sienikarva sitten on?" kysyin hämmentyneenä ja käännyin Liljahenkäyksen puoleen, odottaen hänen pystyvän vastaavaan kysymykseeni tarkemmin kuin Pujosulka. Liljahenkäys kääntyi vilkaisemaan minua ja pesätovereitani lämmin hymy kasvoillaan.
"Sienikarva on mestarini, klaanin nykyinen parantaja. Kun hän eläköityy tai muuten vain antaa paikkansa minulle, minusta tulee silloin klaanin parantaja ja saan jossakin vaiheessa oman parantajaoppilaani", hän selitti ja kääntyi sitten takaisin Meripihkaraidan takkuisen turkin hoitamiseen.
"Minusta tulee vanhempana rohkea soturi ja jonakin päivänä olen Varjoklaanin johtaja!" ilmoitin kirkkaalla äänellä ja kohotin kuononi korkealle. Minusta todellakin tulisi Varjoklaanin seuraava johtaja ja tulisin johtamaan kotiklaaniani hyvin, paremmin kuin kukaan muu on ikinä johtanut.
"On hyvä, että on unelmia joita jahdata", Pujosulka kehräsi ja nuolaisi etutassuaan, "isäsi Kylmähenkäys pyrkii varapäälliköksi ja siitä päälliköksi."
"Pyrkiikö? Hän varmasti valitsisi minut varapäällikökseen", totesin tyytyväisenä ja virnistelin iloisena. Mitäköhän tarkalleen ottaen varapäällikön pitäisi tehdä.
"Noniin, pienokaiset. Oletteko te valmiit palaamaan pentutarhaan?" Liljahenkäys lausahti saatuaan jokaisen vanhuksen tarkastettua läpi. Kun tummanharmaa naaras kääntyi pentuja kohti, jokainen heistä, mukaan lukien minä, juoksi Pujosulan luokse suojaan parantajaoppilaalta.
"Ei vielä!" kiljaisin ja painauduin Pujosulan pehmeää kylkeä vasten. En halunnut todellakaan palata kylmään ja synkkään pentutarhaan, joka kaiken lisäksi haisi aivan hirveälle. Täällä taas oli lämmintä ja mukavaa.
"Voisitko esitellä meille joitakin muita paikkoja? Kiltti, emo?" anoin Liljahenkäykseltä ja irtauduin hieman Pujosulan pehmeästä turkista. Emon olisi pakko esitellä meille hieman leiriä, sillä pitihän meidän tutustua edes jotenkin leiriin, jottemme oppilaina olisi kokoajan eksyksissä.
// Lilja? Pujo? Pennut?
Rosmariinipentu 15.3.2017
Tunsin kovan iskun kyljessäni, mikä sai minut ponkaisemaan kauemmas ja räväyttämään silmäni ammolleen. Varpuspentu uikutti viereiselläni sammalpedillä ja hapoi maata pienillä käpälillään. Kollipennun silmät olivat tiukasti painettu kiinni ja tuon neulanterävät kynnet hipoivat makuualustani reunaa. Kohotin kulmiani hämmentyneenä ja kurottauduin lähemmäs mahdollisimman varovaisesti.
"Ei! Älä kuole, minä tarvitsen sinua, Pujosulka! Pujosulka, herää!" Varpuspentu ulvoi hieman sekalaisesti, mutta tarpeeksi selvästi että sain selvää hänen sanoistaan. Kolli näki varmasti painajaista, joka liittyi Pujosulkaan. En halunnut pesätoverini unien jatkuvan, joten tökkäisin häntä vahvasti kylkeen.
"Herää itse, hiirenaivo", murahdin ja tökkäisin Varpuspentua uudelleen, hieman lujemmin. Yritys onnistui ja kolli säpsähti hereille. Pennun vaaleanharmaa turkki oli hiestä märkä ja vihreät silmät olivat laajentuneet suuriksi kiekoiksi.
"Mitä tapahtui?" kysyin heti kun Varpuspentu oli tajunnut heränneensä. Kolli ravisteli turkkiaan rajusti ja vilkaisi minuun silmät suurina. Pystyin erottamaan kauhun ja hämmästyksen, jotka taistelivat pennun silmissä.
"Näin painajaista. Tihkutähti karkotti minut klaanista, koska kävin häiritsemässä häntä käymällä päällikön pesässä. Sitten Pujosulka kuoli", Varpuspentu selitti ja kietoi häntänsä suojelevasti käpäliensä ympärille. Tunsin myötätuntoa kollia kohtaan, mutta olin samalla erittäin kiitollinen siitä etten ollut nähnyt vielä yhtäkään painajaista. Kyllä ne silti tulisivat saapumaan elämääni.
"Mennään syömään jotakin. Minulla on ainakin tosi iso nälkä!" ilmoitin nopeasti ja lähdin hetkeäkään epäröimättä kompuroimaan pentutarhan sammalverhoja kohti. Mahani suorastaan ulvoi nälästä enkä pystyisi tekemään mitään ellen saisi edes jotakin ruokaa tyhjään vatsaani.
"Tuletko sinä mukaan?" kysyin kääntyessäni vilkaisemaan Varpuspentua, odottaen lähtisikö tuo mukaan vai ei.
// Varpunen?
Pujosulka 5.1.2018
Tammikynsi hölkytti pulu suussaan klaanin vanhimpien pesään. Meripihkaraita nosti uteliaasti uneliasta päätään. Tammikynsi tiputti pulun vanhuksien keskellä ja tassutti luokseni.
"Miten sinä pärjäät?" hän naukui. Katsoin Tammikynttä ja muistin oppilasaikamme, ne lukemattomat kerrat kun olimme tehneet jotain yhdessä.
"Hyvin", hymyilin. Minulla oli kova ikävä parasta ystävääni Hunjaviikseä, ehkä jonain päivänä tapaisin hänet vielä.
"Mentäsiinkö ulos pesästä? Täällä on vähän tunkkaista", kysyin vilkaisten pesän sisäänkäynnistä ulos.
"Joo, minustakin täällä on tunkkaista", Tammikynsi kuiskasi, jottei muut pesän asikkaat kuulisi. Lähdimme kulkemaan ulos, raikas lehtikadon tuuli hyväili turkkiani. Hengitin syvään.
"No, miten sinulla menee?" nau'uin ystävällisesti.
//Tammi? Sori tönkkö en keksiny mitään mistä kirjottaa xd
Pujosulka 8.3.2018
Pieni Varpuspentu oli juuri poistunut klaaninvanhimpien pesästä. Hän oli ollut täynnä onnea ja innokkuutta. Juuri kuten pentujen pitikin. Omat pentuni olivat kuolleet jo vähän aika sitten, mutta tiesin niiden olevan turvassa Tammikynnen luona. Työnnyin ulos pesästä ja näin Varpuspennun nappaavan lumihiutaleita. Kasvoni vääntyivät väkisinkin hymyyn. Pennut olivat niin vilpittömiä. Varpuspentu loikkasi, mutta horjahti maahan palatessaan.
"Piditkö Kaunokukan tarinasta?" naukaisin lempeästi hymyillen. Varpuspentu käänsi suuret silmänsä minuun. Pennut olivat ihania, olin jopa joskus harkinnut olevani se joka hoitaisi pieniä orpopentuja, mutten ollut halunnut jättää pesätivereitani. Varsinkaan Maripihkaraitaa tai Kaunokukkaa. Rakastin uusia ystäviäni. Palasin taas todellisuuteen odottamaan kissanpennun vastausta.
//Varpus? Vai taipuuko ihan vaa Varpunen? cx
Varpuspentu 8.3.2018
Päästäisen piilotettuani lähdin taas ulos pentutarhasta. Ilma oli alkanut taas jäähtyä ja valkoiset lumihiutaleet leijailivat hitaasti lumiseen maahan. Innostuin taas nappaamaan hiutaleita ilmasta. Nappasin yhden, toisen ja kolmannen lumihiutaleen. Hyppäsin ja nappasin neljännen lumihiutaleen. Maahan pudotessani horjahdin ja kaaduin.
"Piditkö Kaunokukan tarinasta?" lempeä ääni takaani kysyi. Tunnistin äänen. Puhuja oli Pujosulka. Käännyin katsomaan naaraan tummansinisiin silmiin. Pujosulka oli mukava, mutta hänellä ei ollut jännittäviä tarinoita kerrottavanaan. Kaunokukan tarinoihin verrattuna Pujosulan tarinat olivat arkisia ja tylsiä. Naaraalle oli helppo puhua.
"Pidin! Aion tulla tänne vielä soturinakin ja tuoda pentuni mukanani. Sitten vanhana tulen asumaan tänne teidän kanssanne ja Kaunokukka voi kertoa minulle tarinoita auringonnoususta kuunnousuun", nau´uin itsevarmasti. Pujosulan hopeanharmailla kasvoilla käväisi suru. Arvelin, että naaras ei halunnut enää puhua asiasta joten vaihdoin aihetta.
"Menen etsimään Kanervakuun, mutta tulen myöhemmin takaisin", naukaisin ja tassuttelin pentutarhalle. Huomasin, että vatsani kurni, joten nostin sammalia, joiden alle olin piilottanut päästäisenpuolikkaani, mutta päästäisenpuolikas oli poissa. Viha kiehahti sisälläni ja nälkä kalvoi mahaani. Syöksyin ulos pentutarhasta.
"Kanervakuu! Kanervakuu!" huutelin juostessani ympäri leiriä.
"Mitä nyt, Varpuspentu?" Kanervakuu kysyi turhautuneena tullessaan tarpeidentekopaikalta.
"Joku on syönyt minun osani päästäisestä", ilmoitin ääni vihasta täristen.
"Veikö joku sen hampaistasi? Minä käskin syödä sen heti", naaras töksäytti.
"Minä säästin sitä, jotta voisin syödä myöhemminkin", selitin jo hieman rauhoittuneena.
"Se ei muuta asiaa. Minä käskin sinun tehdä jotain, mutta et totellut. Tottelemattomasta kissasta ei voi tulla soturia", Kanervakuu totesi.
"Saanko hakea tuoresaaliskasasta ruokaa?" kysyin pettyneenä. Olin luullut, että naaras selvittäisi syyllisen ja antaisi minulle toisen päästäisen. Naaraan viiksikään ei värähtänyt hänen katsoessaan minuun tiukasti.
"Et. Tämä olkoon rangaistus tottelemattomuudestasi", Kanervakuu päätti ja käveli pois. Jotkut klaanitovereistani olivat pysähtyneet tuijottamaan tilannetta hiljaisina. Luomatassu liikahti minua kohti, mutta päätti kuitenkin mennä takaisin oppilaiden pesään. Kaikki palasivat takaisin tavallisiin töihinsä. Laahustin klaaninvanhimpien pesälle, koska kaipasin piristystä. Halusin kertoa kaiken Pujosulalle.
"Pujosulka?", kysyin päästessäni pesälle. Katselin ympärille ja mietin päästäisvarasta. Saisin varkaan kiinni. Tämän varkaan takiahan minä saisin kärsiä nälkää koko loppupäivän. Kohtasin Pujosulan siniset silmät.
//Pujo? Jos joku haluu ni voi ilmottautuu päästäisvarkaaksi.
Pujosulka 9.3.2018
Pieni Varpuspentu loikki alakuloisena paikalle. Katsoin pikku kissanpentua huolissani.
"Mikä on?" kysyin varovasti ja käänsin lemoeän katseeni yhteen klaanin tuoreimmista jäsenistä.
"No kun minä piilotin sellaisen päästäisen palasen-" Varpuspennun lauseen keskeytti pieni rasahdus joka kuului pesän suulta. Luomatassu loikki kaksi laihaa hiirtä suussaan Meripihkaraidan ja Kaunokukan piirin keskelle.
"Jatka", hymyilin.
"Niin ajattelin syödän sen nyöhemmin, mutta kun palasin joku oli vienyt sen", Varpuspentu selitti. Katsoin vilpitöntä pentua sydämmelisesti.
"Mutta mikset vain pyydä ruokaa Kanervakuulta vai eikö hän anna?" kysyin varovasti. Varpusoentu pudisti päätään.
"Se oli joku opetus tai jotain..", pentu inahti.
"No minä annan luvan syödä minun osani ruoasta ja samalla kerron sinulle tarinan, miten minä rampauduin".
//Varpunen??
Varpuspentu 10.3.2018
Katsoin Pujosulkaa silmät selällään.
*Miksi hän on niin kiltti? Eihän hänelläkään ole kovin paljon ruokaa*, ajattelin. Yritin päättää ottaisinko ruokaa Pujosulalta vai en.
"Kiitos, Pujosulka! En voi kuitenkaan ottaa kaikkea ruokaasi. Jaetaan se", päätin nopeasti. Pujosulka nyökkäsi. Hän antoi minulle pienen palasen hiirtä ja repäisi itselleen samanlaisen palasen. Naaras hymyili minulle lempeästi ja nielaisi oman osansa hiirestä. Poimin oman osani suuhuni ja puraisin. Se maistui ihanalta. Nielaisin ja vatsaani levisi lämpö.
"Kerro tarinasi", pyysin ja toivoin, että se olisi kiinnostava.
"Nyt kerron syyn sille, miksi olen klaaninvanhimpien pesässä", Pujosulka aloitti. Mielenkiintoni heräsi. Tätä tarinaa en ollut kuullutkaan. Höristin korviani, jotta kuulisin jokaisen sanan. Pujosulka huomasi sen ja hymyili. Hän oli selvästi toivonut, että saisi minut kiinnostumaan tarinastaan. Katsoin häntä odottavasti ja naaras aloitti tarinansa.
"Ja niin minä rampauduin", Pujosulka päätti tarinansa.
"Hyvä tarina, Pujosulka! Yksi parhaimmistasi", totesin. Hymyilin klaaninvanhemmille pirteästi ja haukottelin.
"Taitaisi olla aika mennä lepäämään", Pujosulka huomautti ja tuuppasi minua kohti uloskäyntiä. Lähdin kohti pentutarhaan ja odotin jo pääsyä Kanervakuun kylkeen. Astuin pentutarhaan ja järkytyin pahanpäiväisesti. Minun makuualusellani makasi pieni valkoinen karvamytty. Se nukkui sikeästi minun paikallani. Silmäni laajenivat ja karvani pörhistyivät.
*Miksi pentutarhassa on toinen pentu?* pohdin, kun uusi järkytyksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Kanervakuun makuualusella tuhisi kolme muuta pentua. Yhdellä pennuista oli harmaanruskea turkki. Toisella tummanharmaa. Tummanharmaa pentu oli jo melkein minun kokoiseni, mutta Kanervakuuhan oli sanonut minua pienikokoiseksi, joten se ei ollut suurikaan järkytys. Kolmas Kanervakuun makuualusella makaava pentu oli sinertävänharmaa. Pienen pennun turkissa oli myös pitkä, tummanharmaa juova, joka jatkui häntään asti. Siirsin katseeni takaisin valkoiseen karvamyttyyn. Huokaisin ja työnsin hänet Kanervakuun vuoteelle. Se ei ollut helppoa, koska olin itse niin pienikokoinen. Tuuppasin kerran hieman kovempaa saadakseni pennun pois paikaltani. Sen seurauksena pentu kierähti päin muita pentuja. Pentutarhan täytti pentujen vikinä ja vinkuna.
//Joku pennuista?
Narsissiviiksi 25.11.2017
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", Pujosulka naukaisi ja katsoi jalkoihinsa. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Näin Lehtikadon tullessa klaanissa olisi kaikkien paljon helpompaa. Olin ihan hiljaa. Pujosulan silmistä alkoi valua kyyneleitä. Varmaan jokin surullinen muisto.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", Pujosulka itki. Hän huokaisi ja raapi pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", vastasin ymmärtäväisesti.
"Anteeksi, minä vain olen menettänyt kaiken", naaras niiskaisi.
"Niin minäkin. Olen menettänyt emoni ja parhaan ystäväni", huokaisin tarpeettoman surullisesti. Minun oli edes Pujosulan takia pysyttävä vahvana. Astuin ulos pesästä juuri ajoissa nähdäkseni Sienikarvan menevän parantajanpesälle.
"Sienikarva parka. On varmaan tuskallista tietää että oma emo jättää tämän maailman pian", kuiskasin hiljaa. Ja se saa minut ajattelemaan omaa emoani, lisäsin hiljaa mielessäni.
//Pujo?
Pujosulka 25.11.2017
Purskahdin itkuun.
"Hän on minun emoni myös", kuiskasin särkyneellä äänellä. *Minun pitäisi tavata hänet vielä ennen, kuin olisi liian myöhäistä.*
Narsissiviiksi näytti olevan hämillään.
"Ai.. anteeksi, että otin sen puheeksi. En tiennyt", naaras selitti anteeksipyytävästi. Hymähdin hieman.
"Ei se mitään. Et voinut tietää", kuiskasin. Vedin syvään henkeä.
"Jos sallit, voinko poistua? Minun pitäisi tavata emoani", naukaisin ja niiskaisn ja yritin ravistella kyyneleitä pois. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisenä. Lähdin raahaamaan itseäni kohti päällikön pesää. Valmistauduin kohtaamaan Tihkuturkin, hurjan johtajamme. Astelin päällikön pesän eteen. Pesää vahti Ikituuli ja Murattilehti.
"Missä Tihkuturkki on?" naukaisin tyynesti.
"Ulkona Minttusydämen kanssa, miten niin?" Ikituuli murahti. Siristin silmiäni.
"Vaadin tavata emoni", sanoin ja katsoin vihaisena Murattilehteä.
"Mene vain, mutta turha yrittää mitään!Murattilehti murahti. Olin pettynyt sisareeni. Raahauduin sisälle Hämyiseen pesään. Loustetähti huohotti pesän nurkassa raskaasti. Hänen silmänsä hohtivat hinmeänä ja hänen palonsa oli poissa. Kyynel vierähti poskelleni.
"Pujosulka", emoni kuiskasi ääni rahisten. Ilon ja surun sekainen runne valtasi minut.
"Emo!" kehräsin ja nuolaisin tuon poskea. Nyt vasta huomasin emoni valkeankirjavassa turkissa olevat haavat. Kyyneleet valuivat sammalille.
"Tämä on hirveää!" itkin.
"Voi Pujosulka...", emoni kähisi. Nuolin emoni haavoja.
"Sinun ei tarvitse surra puolestani.. minulle käy mitä kohtalo on minulle määrännyt", Loistetähti naukui ja väänsi suunsa kärvsivään hymyyn.
"Muistatko kun söit pentuna mädäntynyttä oravaa ja sait mahan puruja?" emoni naukui ja onnen kyynel vierähti tuon poskelle. Nyökkäsin itku kurussa.
"Tämä on väärin.. minä rakastan sinua ihan hirveästi!" nau'uin surkeana.
"Minäkin sinua, ja Sienikarvaa. Pian olen jo Lehtotassun ja Lehmustassun luona", naaras naukui ja nuolasi poskeani.
"Älä puhu tuollaisia, minä teen asialle vielä jotain!" naukaisin itsevarmasti.
"Voi pieni tyttäreni..", Loistetähti naukui. Katsoin naarasta vielä rakastavasti ja raahauduin ulos.
"Murattilehti! Miten voit tehdä meille näin!" karjaisin ja läimäisin naarasta etutassullani kasvoihin. Murattilehti murahti ja nappasi minua niskasta ja heitti minut päin päällikön pesän vieressä olevaa kiveä. Jokin naksahti selässäni. Tiesin, että jokin meni rikki. Vaivuin pimeyteen.
//Joku? Voisko joku viedä Pujon parantajalle?
Haavekukka 26.11.2017
Loikoilin erittäin masentuneena leirissä. Loistetähti oli vangittu ja Tihkuturkista oli tullut Varjoklaanin Pimeyden Metsää kannattava johtaja. Huokaisin syvään. Olin päättänyt jäädä klaaniin siitäkin huolimatta, että valta oli Tihkuturkilla. Se oli ollut vaikea päätös. Olisin voinut vain kuolla, kuten olin jo kerran yrittänyt tehdä hukuttautumalla. Mutta enhän mitenkään voinut tapatuttaa itseäni tällaisessa tilanteessa. Enkä voinut paetakkaan, se olisi melkein sama. Annoin katseeni vaeltaa leirissä. Katselin, kun Varjoklaanin parantaja Sienikarva kävi tapaamassa Loistetähteä, emoaan. Huokaisin syvään ja seurailin pilvien liikkeitä taivaalla. Katsoin, kun Tihkuturkki ja Minttusydän lähtivät kävelylle. Yksi melko suuri pilvi lipui vähän leirin vierestä. Muutama epämääräinen haituva leijaili korkeuksissa. Näin, kun Pujosulka raahautui tapaamaan Loistetähteä. Pian Pujosulka ilmaantui pesästä ja läimäisi Murattilehteä kasvoihin. Murattilehti paiskasi Pujosulan päin pesän vieressä olevaa kiveä. Nousin ja kiiruhdin nopeasti Pujosulan luo aukion toiselle laidalle.
"Pujosulka!" kutsuin naarasta nimeltä ja töykin huolestuneena Pujosulkaa käpälälläni. Kun hän ei noussut, tartuin Pujosulkaa niskasta ja lähdin viemään naarasta kohti parantajan pesää.
*Pelastit kerran henkeni, vaikka olinkin yrittänyt hukuttautua aivan itse. Tämä voi olla vaikka vastapalveluksena siitä. Toivon vain, että tämä vastapalvelus auttaa*, ajattelin hiukan hermostuneena astuessani sisään parantajan pesään. Laskin Pujosulan yhdelle sammalvuoteelle.
"Sienikarva!" kutsuin parantajaa huolestuneella äänellä.
//Pujo? Sieni?
Pujosulka 26.11.2017
Raotin silmiäni, muttakaikki oli sumeaa. Sujin ne uudestaan. Tunsin vatavaa kipua selässäni. Muistin sen hetken, kun Murattilehti paiskasi minut päin kiveä. Avasin silmäni uudestaan ja erotin sumeita hahmoja. Tunnistin Sienikarvan ja Haavekukan tuoksut.
"Hän herää!" kuulin Haavekukan nau'un. Yritin kääntää kylkeäni, mutt selkääni sattui liikaa. Kaikki alkoi selventyä. Sienikarva oli laittanut yrttejä kuononi eteen. Nielaisin karvaanmakuiset lehdet nopeasti ja laitoin pääni takaisin sammaliin. Päässäni jyskytti. Toivoin tosiaan, että Tihkuturkki ei kuulisi tästä. Suljin silmäni ja nukahdin uudestaan.
Heräsin seuraavan kerran vasta myöhään illalla. En tuntenut kipua enään niin paljoa.
Tammikynsi 28.11.2017
Lepäilin rauhassa leirin aukiolla ja siistin tassujani hiiren verestä, mikä oli ne ateriointini aikana tuhrinut. Katselin ympärilleni ja huomasin jälleen, kuinka hiljaiselta leiri näytti ja kaikkialla löyhkäsi pelko. En tiennyt, olinko tullut jo nyt katumapäälle, kun taistelin Tihkuturkin puolella muita klaanilaisia vastaan. Hänestä oli tullut joka tapauksessa melkekn ärsyttävän ylimielinen, varsinkin kun tuo piti itseään jonakin päällikkönä. Saatoin tietenkin olla vain kateellinen Tihkuturkin saamasta vallasta - kuinka pitkään sitä sitten kestääkin. Säpsähdin hieman kuullessani takaani meteliä, joka tarkemmin tuli aivan päällikön pesän läheltä. *Yrittääköhän Loistetähti paeta?* Ajattelin, mutta tajusin heti, ettei kyseessä ollut hän. Sen sijaan Murattilehti viskasi hampaissaan roikkuneen Pujosulan vasten kiveä. Silmät viirussa syöksyin soturin kimppuun, ehtimättä kuitenkaan vahingoittaa tuota ennen kuin joku repi minut hänestä irti.
"Seuraavalla kerralla et selviä hengissä", sihisin hampaideni välistä ja katsoin vierestä, kun Haavekukka vei yhä rakastamani naaraan parantajan luo.
Myöhemmin tapahtumasta uskaltauduin viimein parantaajan pesälle katsomaan, kuinka Pujosulka oiken voi. Halusin myös pyytää anteeksi kaikkea, mitä olinnaiheuttanut, mutta naaras tuskin voisi enää luottaa minuun. Sydäntäni puristi ajatus, ettei hän haluaisikaan enää koskaan nähdä minua. Siinä tapauksessa ei elämä olisi enää minkään arvoista.
Pujosulka 21.11.2017
Kaikki oli kaaoksena. En edes käsityänyt mitä oli tapahtunut. Tammikynsi oli pettänyt minut ja hyväksynyt Pimeyden metsän vallan ja taistellut jopa heidän puolellaan. Nyt en enään nähnyt häivähdystäkään siitä kollista jonka tapasin oppilaana. Makasin klaaninvanhimpien pesässä oelonsekaisin tuntein kuten Meripihkaraitakin. Vanha naaras oli pelista kankea, muttei tunnustanut sitä itselleenkään. Naaras yritti pitää pieteää ilmapiiriä pystysaä kertomalla tarinoita nuoruudestaan.
".. ja silloin oli melkein yhtä paha tappelu, muttei se kyllä näin päätynyt. En ole kuunaan nähnyt tälläistä", naaras voivotteli. Nuolaisin pesätoverini takajalkaa lempeästi.
"Meitä kaikkia pelottaa, mutta meidän pitää vain pitää huolta läheisistämme, eikä anneta pelolle valtaa", nau'uin Meripihkaraidalle. Vilkaisin merkitsevästi Hohtotähteä. Naaras nukkui sikeästi. Nuökkäsin lempeästi.
"Menen haukkaamaan happea", kuiskasin sillä en halunnut herättää uinuvaa vanhusta. Leirissä vallitsi karmea kaaos. Näin kuinka Narsissiviiksi katseli päälliköpesän edustalle syntynyttä kiistaa. Naaraasta muistin hänen ja Orkideapolun emon. Hunajaviiksen. Parhaan ystäväni, ikävöin häntä suuresti. Lähdin raahautumaan kohti Narsissiviikseä.
"Tervehdys", naukaisin laimeasti, mutta väänsin pienen hymyn.
//Narsissi? :3
Narsissiviiksi 21.11.2017
Minua suoraan sanottuna ärsytti Tihkuturkin käytös, mutta jos tahdoin pysyä klaanissa, minun oli vain kestettävä se. Vilkaisin sinne missä vanhukset yleensä olivat. Pujosulka lähti tulemaan minua kohti. Naaras ei ollut vanha, mutta hän oli siirtynyt klaaninvanhimpiin halvaantuneiden takajalkojen takia jo aikaisessa vaiheessa. Ja oli vielä yksi juttu. Pujosulka oli Hunajaviiksen ystävä. Vatsani muljahti. Emoni ei ollut itse kerennyt kertoa ystävästään vaan olin myöhemmin oppilasaikoinani kuullut Pujosulasta, kuten monesta muustakin asiasta. Minä nostin hiukan surullisena katseeni Pujosulkaan.
"Tervehdys", Pujosulka naukaisi laimeasti. Hän hymyili minulle. Minusta hymy näytti väkisin väännetyltä, mutta kenties Pujosulan hymy näytti aina sellaiselta. En minä voinut tietää. En ollut nähnyt Pujosulan kauheasti viimeaikoina hymyilevän. En minäkään ollut kaujeasti hymyillyt. Hunajaviiksi. Miksi yhden kissan menetys aiheutti niin paljon surua niin monelle? Vain yksi kissa oli saanut minut todella iloiseksi ja se oli Kuutamosielu. Mutta nyt hänkin oli joutunut lähtemään. Tihkuturkin takia. Miksi kaikkien rakastamieni kissojen täytyi lähteä? Sitä suurempi syy jäädä klaaniin. Koska jos olisin jollekulle tärkeä niin en aiheuttaisi turhaa surua.
"Hei vain Pujosulka", vastasin teeskennellyn pirteästi.
"Mitä kuuluu? Tai siis...Tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta kuitenkin", takeltelin sanoissani.
//Pujo?
Pujosulka 22.11.2017
Hymähdin. Vilkaisin klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naurahdin.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" nau'uin hiljaa. Pieni raikas tuuli pörrötti turkkiani. Olisin niin kovin halunnut ulos leiristä, ulos tästä kaaoksesta. Kaipasin tuolla metsässä juoksemista ja kaikkea sitä rauhaa mitä ennen oli ollut.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", hymyilin ystävällisesti. Narsissiviiksi nyökkäsi, mutten tiennyt tarkoittikko naaras kumpaa vaihtoehdoista.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", sanoin ja vilkuilin samalla ympärilleni ettei murhanhimoinen johtajamme kuulisi.
//Narsissi? Sori vähä töksähtävä xd
Narsissiviiksi 22.11.2017
Pujosulka hymähti. Hän vilkaisi klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naaras naurahti.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" Pujosulka naukui hiljaa. Pieni tuulenvire kulki välistämme ja pörrötti Pujosulan turkkia. Naaras näytti hetken aikaa toiveikkaalta, ihan kuin hän olisi toivonut että se yksi tuulenvire puhaltaisi kaiken tapahtuneen pois. Niin minäkin olisin toivonut. Mutta se ei koskaan tapahtuisi.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", Pujosulka hymyili ystävällisesti. Nyökkäsin hiljaa. Menisin kyllä mielummin klaaninvanhimpien pesälle.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", naaras sanoi kaipaavasti ja vilkuili ympärilleen.
"Niin minustakin, mutta ketään ei päästetä ulos. Mikä on minusta ihan hiirenaivoista", tokaisin jä tömistelin klaaninvanhimpien pesällä. Pujosulka tuli perässä, mutta hitaammin.
"Olla nyt vankina omassa leirissään...", jupisin hiljaa. Tihkuturkki otti minua päähän, mutta se oli hain kestettävä.
"Ajattelitko jäädä klaaniin?" kysyin yllättäen Pujosulalta. Itse aikoisin jäädä. Minä en haluaisi lähteä kuten kaikki muut.
//Pujo?
Pujosulka 22.11.2017
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", naukaisin ja katsoin jalkoihini. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisesti. Lehtikato oli muutenkin alkamassa, ei tälläinen halvaantunut kissa pitkälle pötkisi.
*Varsinkaan kun Tammikynsi hylkäsi minut. * Kyyneleet kihosivat silmiini ja itku kutkutteli kurkussa. Yritin niellä suruni pois, mutten vain osannut. Yritin keksiä nopeasti jotain puhuttavaa.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", nau'uin ja itku vaati tulla ulos. Minulla ei ollut enää ketään, ei ketään ketä rakastaa, rakkaat pentunikin olivat kuolleet. Rakastin Tammikynttä, mutten tuennyt mitä tehdä, kun hän valitsi Pimeyden metsän. Huokaisin.
Katsoin Narsissiviistä. Raavin etu tassuillani pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", naaras naukui. Näkyikö se noin hyvin.
"Anteeksi, minä vain iken menettänyt kaiken", niiskaisin.
//Narsissi?
Pujosulka 27.7.2017
Katsoin kauhistuneena kuinka Haavekukka loikkasi veteen ja päästi happensa ulos. Tiesin mitä tuolle kävisi, jos tuo ei osaisi uida, mitä minä tekisin halvaantuneilla takajaloilla. Sitten kuulin äänen nimitys seremoniastani.
"Pujotassu lupaathan sinä palvella klaaniasi jopa hengelläsi?" Käänsin katseeni lampeen. Minun. Olisi. Pelastettava. Haavekukka.
Loikkasin veteen joten kuten ja yritin pitää itseni pinnalla. Vedessä roikkuvat takajalkani tuntuivat painavilta ja vwtivät minua kohti pohjaa. Näin Haavekukan vähän matkan päässä ja sukelsin syvemmälle, sillä hinnalla etten pääsisi ylös. Nappasin Haavekukan niskasta kiinni, mutta samaan aikaan kylmä lampivesi valui suuhuni. Tunsin kuinka lampiveden kylmyys värisytti vartaloani. Yritin raahata naaraan märkää ruumista kohti pintaa, mutta takajaökani estivät sen. Sitten sain idean. Nostin Haavekukan pinakke kuonon tönäisyllä, sillä naaras oli vedessä huomattavasti kevyempi. Työnsin hänet vedestä käsin pinnalle ja jäin kiemurtelemaan pohjaan. *Anteeksi Tammikynsi* Pian huomasin tutun turkin välähdyksen vedessä. Sen jälkeen näin sumeat meripihkan väriset silmät. *Tammikynsi?* Suljin silmäni väsyneenä ja onnellisena. *Tammikynsi on täällä* Kolli nappasi niskanahastani kiinni ja pyristeli kohti pintaa. Menetin tajuntani.
Raotin silmiäni. Makasin rannalla. Kaikki oli sumeaa, mutta huomasin vieressäni makaavan Haavekukan ja toisella puolella märän Tammikynnen.
"Tammikynsi", kuiskasin.
"Sinä pelastit minut", kehräsin ja yritin nousta. Yskin vettä kuivalle maalle.
"Mitä sinä siellä vedessä teit?" kumppanini kysyi huolissaan.
"Pelastin Haavekukan, hän yritti hukuttautua. Toivottavasti hän selviää", naukaisin vakavasti ja katsoin rannalla lepäävää Haavekukkaa.
"Hän kaipaa Hiiliturkkia".
//Tammi? Haave? Toivottavasti en hitannu liikaa.
Tammikynsi 27.7.2017
Katsoin kumppaniani huolehtivalla katseella, jossa oli mukana myös toruvaa sävyä. Olin tietenkin ylpeä, että hän oli lähtenyt pelastamaan Haavekukkaa vedestä, jonne hän oli vapaaehtoisesti hypännyt, mutta naaras oli vaarantanut oman henkensä. Halvaantuneet takajalat eivät ainakaan helpottaisi uimista. Pujosulka oli nyt kuitenkin turvassa - ja elossa kuivalla maalla, mutta Haavekukan tilasta en tiennyt.
"Tähtiklaanin kiitos, olin paikalla ja onnistuin pelastamaan sinut. Lupaa minulle kuitenkin, ettet tee ikinä enää mitään noin hiirenaivoista", naukaisin ja puskan naaraan päätä hellästi. Yritin tasata hengitystäni, joka kävi vieläkin ylikierroksilla sukeltelun jäljiltä.
"Lupaan", kumppanini lupasi ja hymyili pienesti. Etsin katseellani Haavekukkaa, joka pitäisi viedä pian parantajan luo, mikäli hän olisi vielä hengissään. Vähän matkan päästä paikasta, jossa minä ja Pujosulka olimme, huomasin ruskean turkin, jota kohti lähdin varoen kävekemään. Kumppanini seurasi perässä hieman vaivalloisemmin.
//Pujo? Haave?
Pujosulka 1.8.2017
Tammikynsi astui Haavekukan vierelle ja katsoi kuinka tämä hengitti tasaiseen tahtiin. Muistin kuinka olin ennen halvaantumistani luullut, että Tammikynsi rakasti Haavekukkaa ja olin kateudusta vihreä. Vilkaisin Tammikynnen meripihkaisiin silmiin ja tämä vilkaisi takaisin, käänsinme katseemme takaisin loukkaantuneeseen soturii .
"Hänet tätyy viedä pikimmiten parantajan luokse", naukaisin huolissani. Tammikynsi nyökkäsi räpäyttäen silmiään hitaasti. Tunsin kuinka huoli valtasi minut.
"Jos hänelle kävisi jotain se olisi minun vikani. Olisinko pelastanut hänet liian myöhään?" naukaisin itselleni. Tammikynsi kuuli sanani ja naukaisi:
"Otathan huomioon, että hän on nytkin elossa", Tammikynsi kehräsi ja nappasi tämän niskanahan leukojensa väliin. Aurinko paistoi turkeillemme kuivattaen ne pörröisiksi.
"Näytän varmaan hirveältä karvapallolta", naukaisin hilpeästi yrittäen keventää tunnelmaa.
//Tammi?
Tammikynsi 4.8.2017
Oli helpottavaa tietää, että Haavekukka oli hengissä, mutta olin ollut todella huolissani myös kumppanini puolesta. Naaras vaikutti kuitenkin olevan aivan kunnossa. Naurahdin pienesti ja sipaisin tuon hopeanharmaata turkkia hännälläni.
"Niin näytätkin! Olet koko klaanin suloisin karvapallero", kehräsin ja paransin otettani Haavekukasta. Odotin vain hetkeä, jolloin ruskea naaras virkoaisi, sillä oli pelottavaa ajatella tuon olevan tajuttoman ja kenties vakavammin vaurioitunut, kuin osasimme arvella.
"Meidän on paras pitää kiirettä, jotta saamme hänet nopeasti Sienikarvan hoitoon", naukaisin ja kiristin tahtiani huolehtien kuitenkin, että Pujosulka pysyisi mukana. Viherlehden lämmin tuuli pörrötti turkkejamme, jotka olivat lähestulkoon jo kuivuneet. Soinen maastokin oli ollut tavallista hieman kuivempi, mutta se teki liikkumisesta vain helpompaa. Pian olimme saapuneet jo leirin edustalle ja astuin Pujosulan perässä sisäänkäyntiin. Leirin sisäpuolella olleita kissoja alkoi kerääntyä hieman heidän huomattuaan Haavekukan tilan. Laskin ruskean soturin hetkeksi maahan ja annoin leukojeni levätä.
"Mitä on tapahtunut?" kuulin jonkun kysyvän.
"Pelastimme Haavekukan vedestä, mutta meidän on saatava hänet pian parantajalle", vastasin ja tartuin uudelleen naaraan niskanahkaan, lähtien viemään tuota parantajalle.
//Pujo? Joku? Sori vähän tönkkö
Pujosulka 15.8.2017
Käskien Tammikynnen mennä edellä, kiskon itseni kohti parantajan pesää. Halvaantuneet takajalkani muistuttivat minua aina Hunajaviiksestä. Tuo nyori naaras oli yrittänyt keksiä yrtti seoksen, joka olisi palauttanut jalkani takaisin. *Mitenköhän hänellä menee Tuuliklaanissa?* Astuin sisään yrttientuoksuiseen pesään ja mieleeni tulvahti muistoja Hunajaviiksen kanssa. Kuinka olimme kikattaneet ja viettäneet aikaa yhdessä.
Katsoin kuinka Sienikarva alkoi tutkia Haavekukan ruumista nenänkärjellään.
"Hän yritti t-tappaa itsensä, niinkö sinä sanoit?" Sienikarva naukui rakastamalleni kollille. Hymyilin katsoen tämän turkkia. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. Siitä asti kun emostani oli tullut päällikkö emme olleet ehtineet viettää aikaa yhdessä, sillä päällikön virka vei hänen kaiken aikansa.
"Kyllä hän varmaan tästä toipuu", naukaisin nostaakseni ilmapiiriä. Yammikynsi räpäytti hyväksyvästi. Sienikarva tunnusteli naaraan rintaa vakava ilme kasvoillaan.
"Onko hänen keuhkoissaan vettä?" naukaisin hiljaa. Sienikarva pudistipäätänsä ja lähti kohti yrttien lajiteltua riviä. Tuo mutisi itsekseen jotain hakiessaan yrttejä. Vilkaisimme Tammikynnen kanssa toisiimme.
"Voi kun osaisin auttaa", huokaisin.
//Tammi? Sieni? Haave?
Pujosulka 21.6.2017
Raotin silmiäni. Oli ilta. Vilkaisin vierelläni oleviin kolmeen kissaan, mutta hekin nukkuivat. Hohtotähti vähän väliä rapsutti korvaansa tassullaan. Nousin hitaasti ylös ja lähdin etenemään ulos pesästä. Haistoin Viherlehden lämmintä ilmaa. Pian huomasin kuinka Viherloikka istui yksinään syömässä hiirtä.
Lähdin tämän luokse.
"Hei", tervehdin kollia. Tämä nosti katseensa.
"Tervehdys", tämä vastasi ja ojensi minulle hiiren riistakasasta.
Katsoin hiirtä silmät suurena.
"Voi kiitos, olinkin nälissäni", kehräsin ja haukkasin palasen tuoreesta hiiretsä.
"Miten sinulla on mennyt?" naukaisin nielaistessani ruokani.
"Hyvin", tämä hymähti.
"Tiedätkös mitä? Kasvosi näyttävät ihan emosi kasvoille", hymyilin iloisesti. Viherloikka katseli minua kuin miettien.
//Viher? Sori mini xc
Viherloikka 21.6.2017
Nostin katseeni Pujosulkaan. En oikein tiennyt miten ottaisin sen. Lopulta naukaisin:
"Ai... no kiva." Väläytin hieman vaivaantuneen hymyn klaanivanhimmalle. *Mitä sinä teet!?* ajattelin mielessäni outoa käytöstäni. Pian huokaisin hieman ja katsoin ystävällisesti hymyillen Pujosulkaa.
"Mitäs klaanivanhimpien pesään kuuluu?" Kysyin ja haukkasin pienen palan hiirestäni. Hiiren hieman kuivan lihan maku levisi suuhuni. *Onpas kuiva hiiri!* ajattelin nieleskellessäni kuivaa lihaa.
"Klaanivanhimpien pesään kuuluu hyvää. Entäs sinulle? Joko odotat oppilaan saantia?" Pujosulka kysäisi ja otti suupalan hänelle antamastani hiirestä.
"Minullekkin kuuluu hyvää. Oppilaan saantia? Enpä nyt tiedä... enkö ole vielä liian kokematon?" Naukaisin vaatimattomaan äänen sävyyn. Enhän ollut ollut edes kauaa soturi! Totta kai olisi mahtava kokemus kouluttaa klaanille uusi soturi! Pentujahan oli tällä hetkellä pentutarhassa enää kaksi sillä Liljapennusta oli tullut parantajaoppilas Liljatassu. Olisikohan minulla mahdollisuus päästä Luomapennun tai Koskipennun mestariksi? Hätkähdin todellisuuteen Pujosulan naukaistessa:
//Pujo? Sori tämmönen tönkkö xD
Kyyhkylento 28.6.2017
"Tahtoisin nähdä hänet taas", Haavekukka naukui. Puskin naaraan päätä. Pian kuulin rapinaa puskasta, hopeanharmaa naaras asteli esille, tai no laahautui.
"Hei Pujosulka", kehräsin ja osoitin naaraalle paikkaa istua. Naaras istuutui. Yö oli saapunut. *Kuunhuipun partio! Minun piti johtaa Kuunhuipun partiota!*
"Minun täytyy nyt mennä, olin unohtanut partion kokonaan", naukaisin hätääntyneenä. Pujosulka nyökkäsi.
"Minä jään tänne Haavekukan seuraksi, tulemme kohta leiriin", naaras selitti. Nyökkäsin ja lähdin pinkomaan kohti leiriä. Suuaukolla minua tuli vastaan Okaliekki, Mietesielu ja Tuomitassu.
"Antteksi, että olen myöhässä olin uppoutunut ajatuksiini niin etten huomannut ajan kulua", naukaisin anteeksipyytävästi. Okaliekki nyökkäsi hymyillen.
"No sentään ehdit", tämä naukui. Asetuin partion kärkeen ja oidin huolen siitä, että vauhti ei olisi liian nopea eikä liian hidas, ettei kukaan kissa jäisi jälkeen tai kompastuisi toisten tassuihin. Katselin öistä kuun värittämää metsää lumoutuneena. Linnut eivät enää laulaneet. Pian saavuimme Kuoloklaanin rajalle. Haistoin voimakkaan Kuolonklaanin tuoksun siitä oli kulkenut partio. Jolkotin rajaa pitkin ja pysähdyin välillä jättämään hajumerkkini. Pian olimme jo loppusuoralla. Näin edessäni jo häämöttävän leirin suu-aukon. Astelin sisään ja bäin edessäni hiljaisen leirin. Näin vain Minttusydämen ja Sirrisiiven aukiolla. Okaliekki kirmasi rinnalleni.
"Mennäänkö tervehtimään Minttusydäntä?" tämä kysyi. Nyökkäsin rakstavaisesti kumppanilleni. Astelimme tyttäremme luokse.
Hei Minttusydän!" nau'uin heiluttaen häntääni iloisesti.
"Hei emo", Minttusydän hymyili.
"Mitä Minttusydän?" Okaliekki naukui tyttärellemme.koossa. Minttusydän pyski ensin päätäni ja vielä isänsäkin päätä.
"Mites Tihkuturkki? Miten teillä menee?" nau'uin, sillä halusin tietää mitä tyhmyyksiä nyt se kolli oli tehnyt. Huomasin Minttusydämen aristelevan hieman.
"Hyvin", Minttusydän selitti.
"Tähtiklaani polkujanne valaiskoot", Okaliekki kehräsi.
"Oletko jo tavannut tätisi?" nau'uin ja viitoin Sirrisiipeen. Tyttäreni nyökkäsi ja lähti kohti sisartani. Kävelimme Okaliekin kanssa kiven päälle istumaan ja pianoin pääni tämän lapaa vasten.
"Voi, että minä rakastan sinua", kehräsin. Okaliekki puski päätäni.
"Minäkin sinua", tämä naukui. Pian lähdimme yhtä matkaa soturienpesälle. Pian olnkin jo käpertyneenä Okaliekin vieressä ja suljin silmäni väsyneenä.
"Hyvää yötä", kolli naukui.
"Hyvää yötä".
//Joku?
Pujosulka 13.7.2017
Raotin silmiäni. Makasin aurinko läikässä klaaninvanhimpien pesän edustalla. *Minusta tuntuu kuin olisin joku vanhus! Minun täytyy tehdä jotain klaanini hyväksi* Nousin varovasti ja lähdin etenemään kohti soturien pesää. Haravoin katseellani pesän nurkkia myöten, mutten nähnyt jälkjeäkään etsimästäni kissasta. Tammikynnestä.
"Pöö", tuttu ääni naukui takaani ja kaatoi minut kumoon. Käänsin leikkisän katseeni taakseni hiipineeseen kissaan.
"Mitä sinä etsit?" kolli maukui ja istahti m
aahan kietoen häntänsä tassujen ympärille. Tönäisin kollia hellästi kylkeen ja katsoin tätä lempeästi.
"Sinua", kehräsin. Rakastamani kolli katsoi minua hymyillen. Puskin tämän päätä.
"Minusta on tuntunut lähiaikoina hieman hyödyttömältä", nau'uin kääntäen katseeni Tammikynnen silmiin. Ne säteilivät iloista energiaa.
"Et sinä ole hyödytön", tämä naukui ja tönäisi minua uudestaan.
"Hei mitä jos mentäisiin partioon?" kolli ehdotti. Hymähdin.
"Jäisin jälkeen", naukaisin hieman alakuloisesti.
"Mutta ihan vain kaksistaan?" Tammikynsi selitti ja nousi seisomaan jo valmiina lähtöön. Hymyilin kollille myöntävän vastauksen. *Voi, että hän osaa olla ihana* Kehräys kantautui kurkustani.
//Tammi?
Haavekukka 19.7.2017
Kyyhkylento katosi pian näkyvistä mäntyjen lomaan ja jäin Pujosulan seuraan. Katsoin apeana lammen pintaan. Tuijotin vedessä heijastuvaa kuvajaistani. Ajatukseni eivät irronnet Hiiliturkista. Näin mielessäni Hiiliturkin odottamassa tunnelissa. Hän näytti iloiselta ja muistin tuntemani ilon ja onnen. Miten nopeasti se kaikki olikaan ehtinyt särkyä? Kuulin Pujosulan sanovan jotain, mutta vain huokaisin. Tuijotin lammen pintaa kuitenkaan näkemättä sitä, sillä mieleni harhaili muistoissa. En kyennyt päästämään irti, en vain voinut. En voinut unohtaa. Silloin näin keinon vapautua. Mittasin lampea katseellani. Se riitti. Nousin seisomaan varmempana. Ratkaisu oli edessäni, enkä epäröinyt. Pujosulka sanoi jotain, mutten kuullut mitä. Hiiliturkki oli kuollut ja ratkaisu oli edessäni. Minunkin olisi kuoltava. Jännitin lihakseni ja vedin henkeä vielä kerran. Sitten minä loikkasin suoraan veteen. Tunsin kylmän veden turkissani kun vajosin pohjaa kohti.
//Pujo?
Hunajaviiksi 28.4.2017
Räpäytin silmiäni, en ollut oikein varma, selviäisikö Sirpalepentu taudista. Kuitenkin tällä hetkellä hän oli voinut ihan kohtuullisen hyvin.
"Hänen tilansa on vakaa, vointi ihan hyvä. En osaa kumminkaan vielä sanoa, kuinka nopeasti hän paranee." *Jos paranee.* Päätin kuitenkin jättää pelkoni sanomatta, sillä se olisi tarpeettomasti huolestuttanut Pujosulan. Naaras oli nyt onnellinen, sillä hän olipystynyt heilauttamaan häntäänsä. Se oli hyvä merkki, halvaantuminen voisi parantua. Lähdimme kulkemaan takaisin leiriin.
Heräsin aamulla parantajan pesästä. Aurinko pisti silmiini ja siristelin niitä, ennen kuin totuin valoon. Edellisenä päivänä olin palannut parantajan tehtäviin, vaikka en ollut ollut kuin pari päivää pentutarhalla. Nousin ylös ja venyttelin. Tiesin, mitä tekisin heti seuraavaksi. Minun olisi saatava nähdä Naaliturkki, halusin kovasti tietää, miten Ruokopentu voi. Varmasti Naaliturkkikin halusi tietää tyttäristään, jotka olivat nyt Kanervakuun hoidettavina. Juoksin ulos pesästä. Sienikarva nukkui vielä, enkä rohjennut herättää häntä. Suuntasin tieni tuttuun paikaan Tuuliklaanin ja Varjoklaanin rajalle, tunnelin luo.
Saavuin paikalle auringon ollessa huipussaan. Livahdin nopeasti tunneliin ja sitä kautta Tuuliklaanin puolelle. Naaliturkki ei välttämättä tulisi, mutta aioin päättäväisesti odottaa tässä tunnelin suulla hänen tuloaan.
//Naali?
Hunajaviiksi 3.5.2017
Astelin takaisin kohti leiriä. Olin päättänyt kertoa kaiken klaanille. Sienikarva oli oikeassa, vaikka olikin joutunut vielä suostuttelemaan minua. Tunsin itseni typeräksi, kun oma oppilaani joutui maanittelemaan minua tekemään oikein. Kolli ravasi perässäni hiljaisuuden vallitessa. Nyt kun kertoisin klaanille, muuttaisin Tuuliklaaniin. Siellä minulla olisi Naaliturkki ja poikani, sekä uusi alku. Se kuulosti hyvältä. Mielialani kuitenkin laski, kun mietin, mitä kaikkea jättäisin taakseni. Parantajan tehtäväni, yhteyden Tähtiklaaniin, kaiken tutun ja turvallisen. Tyttäreni, Pujosulan... Pentuni kyllä pärjäisivät ilman minua, ehkä jopa paremmin. En olisi klaanissa mustaamassa heisän mainettaan. Pujosulasta eroaminen harmitti enemmän. Hän oli paras ystäväni, ja minäkin hänen. Naaras oli jo menettänyt toisen pentunsa, ja saattaisi menettää toisenkin. Hänellä oli kumminkin vielä kumppaninsa. *Hän ansaitsee paremman ystävän.* En vain yksinkertaisesti voisi jäädä klaaaniin, missä minut nähtäisiin petturina. Kukaan ei varmaan enää luottaisi minuun. Enkä tiennyt, halusiko Pujosulka enää olla edes ystäväni.
Ennen leiriä hiljensin tahtiani ja jättäydyin Sienikarvan rinnalle. Tiesin, ettei oppilas oikein luottanut itseensä, mutta häntä parempaa parantajaa sai hakea.
"Sinusta tulee mahtava parantaja, sellainen, josta Varjoklaani saa olla ylpeä. Minä olen jo, vaikket ehkä uskokaan."
Sen sanottuani astelin leiriin. Riensin heti päällikön pesälle kertomaan asiani.
"Vaskitsatähti? Minulla on tärkeää asiaa", naukaisin suuaukolla. Kuulin sisältä kehotuksen tulla sisään ja astuin istumaan vaaleanruskeaa kollia vastapäätä.
"Kerrohan asiasi", hän kehotti hymyillen. En voinut olla ajattelematta, ettei hän ehkä koskaan enää hymyilisi minulle. Varmaankin kolli vihaisi minua tämän jälkeen.
"Sinäkin olet varmaan miettinyt pentujeni isää", naukaisin. Olin päättänyt olla itkemättä, mitä hyötyä siitä olisi kenellekään? Vaikka tunsinkin oloni surullisemmaksi kuin koskaan, päätin pitää kaikki tunteeni sisälläni. Vaskitsatähti katsoi minua epäileväisesti naukaisten sitten: "Olen, mutta hänhän on toki joku tästä klaanista. Vai onko, Hunajaviiksi?"
"Ei ole. Pentujen isä ja kumppanini on Tuuliklaanista", kerroin ja hätkähdin Vaskitsatähden silmien leimahdusta, joissa erottui hämmennys ja suuttumus, mutta päätin saada asian äkkiä pois alta, joten jatkoin: "Olen tapaillut häntä monen kuun ajan rajalla. Tapasin hänet ollessani oppilas, kun eksyin Tuuliklaanin reviirille. Tiedän, että olet pettynyt minuun, niin kuin kaikki muutkin. Siksi muutan Tuuliklaaniin."
Vaskitsatähti näytti nyt hämmästyneeltä kohottaessaan kulmiaan.
"Tiedät kyllä itsekin, ettet voi enää olla parantaja tämän jälkeen. Rikoit soturilakia, ja todella olenkin pettynyt sinuun, vaikka hiukan epäilinkin tätä. Mutta en minä sinua täältä häädä, saat yhä asua Varjoklaanissa soturina, kunhan saat hiukan koulutusta", päällikkö naukaisi tiukasti, mutta erotin hänen äänessään hiukan myötätuntoa. Vaikka kuinka olin yrittänyt pitää lupaukseni olla itkemättä, tunsin tunteiden ottavan minusta vallan. Kyynel vierähti silmästäni ja painoin pääni.
"Olen jo tehnyt päätökseni. En voi enää elää tässä klaanissa, täällä ei ole minulle enää tulevaisuutta", naukaisin hiljaa täristen. "Olen häpeäksi Varjoklaanille."
"Nyt ryvet itsesäälissä, Hunajaviiksi", vaaleanruskea kolli naukui ja kosketti hännällään lapaani. "Varjoklaani ei häpeä sinua. Minä en häpeä sinua, olit erinomainen parantaja ja hyvä ystävä. Jos lähdet, sinua jäädään ikävöimään. Mutta muista, että vaikka teitkin väärin, teit sen rakkauden takia. Se ei tee sinusta huonompaa kissaa.
"Näen, että en varmaankaan saa käännettyä enää päätäni. Tule, meidän pitää kertoa klaanille", Vaskitsatähti naukaisi. Enää hänen äänensä ei ollut kireä tai pettynyt, se oli vain myötätuntoinen ja jollain tapaa isällinen. Hän oli astumassa ulos, kun rykäisin vielä puhuakseni.
"Olet viisas ja suuri päällikkö, Vaskitsatähti. Jään ikävöimään sinua", naukaisin hymyillen tuttua, lämmintä hymyäni. "Olkoon Tähtiklaani mukanasi kaikessa, antakoon se sinulle pitkän ja terveen elämän."
Vaskitsatähti nyökkäsi hänkin hymyillen.
"Olkoon Tähtiklaani kanssasi, minne menetkin, Hunajaviiksi."
Ulkona päällikkö loikkasi Suurkivelle ja kutsui klaanin koolle. Hän kertoisi klaanille minusta ja kumppanistani Tuuliklaanissa. Istuuduin suurkiven juurelle ja katselin klaanin kissoja. Orkideatassu ja Narsissitassu astuivat ulos oppilaiden pesästä, ja rakkaus, ylpeys ja suru valtasi mieleni. Heistä tulisi taitavia sotureita. He muistuttivat minua ulkonäöltään, vain silmät olivat Naaliturkin. Samoin kuin Ruokotassu muistutti Naaliturkkia valkealla turkillaan ja mustilla tassuillaan, vaikkakin hän oli perinyt minun silmäni. *Miksi ikinä rakastuin Naaaliturkkiin?* Sydäntäni revittiin kappaleiksi, kun tajusin, etten voisi enää seurata tyttärieni kasvua. He eläisivät vihollisklaanissa.
"Minulla on teille ikävää kerrottavaa", Vaskitsatähti aloitti ja silmäili klaanitovereitaan, "Hunajaviiksi on tunnustanut tapailleensa Tuuliklaanin kissaa, joka on hänen pentujensa isä."
Kissojen joukossa kuohahti hiukan. Huomasin Kanervakuun nyökyttelevän tietäväisesti Hämyliljalle. Jotkut kissat katselivat toisiaan hämmentyneinä, toiset eivät näyttäneet yllättyneen, heitä oli kuitenkin vähemmän.
"Hunajaviiksi on päättänyt muuttaa Tuuliklaaniin. Jäämme kaipaamaan häntä, ja muistamme hänet aina taidokkaana parantajana ja uskollisena ystävänä."
Vaskitsatähti loikkasi kiveltä alas ja asteli luokseni.
"Onnea matkaan", hän naukaisi hiljaa ja silitti hännällään selkääni. Sitten kolli asteli pois. Tyttäreni juoksivat luokseni surullisina.
"Olen niin pahoillani, etten kertonut teille isästänne! Olen niin pahoillani kaikesta!" Tunsin kyyneleiden taas vuotavan poskilleni ja hengitin viimeisen kerran pentujeni tuoksua. "Isänne on Naaliturkki Tuuliklaanista", kerroin huokaisten. Nuolaisin hellästi kummankin päälakea. Hautasin hetkeksi kuononi naaraiden turkkeihin. Näin sitten Pujosulan, joka kulki luokseni vuelä hiukan vaivalloisesti.
"Anna anteeksi Pujosulka! Olet aivan liian hyvä ystävä", maukaisin ja painoin hetkeksi pääni ystäväni kylkeä vasten.
//Orkidea? Narsissi? Pujo?
Pujosulka 3.5.2017
Katsoin ystävääni itkuisilla silmilläni.
"Sinun ei tarvitse pyydellä minulta anteeksi. Jos se tekee sinut onnelliseksi niin olen tukenasi ja voimmehan tavata kokoontumisissa", naukaisin ja yritin löytää hymyni. Puskin ystäväni lapaa, ei parhaan ystäväni lapaa, joka oli toistaiseksi ainut ystäväni.
"Voi, että minä tulen kaipaamaan sinua", niiskaisin. Muistan kuinka Hunajaviiksi yritti kehitellä seosta jolla parantaa jalkani. Huokaisin rakastavaisesti.
"Niin minunkin sinua", tämä naukaisi.
"Tähtiklaani polkujasi varjelkoot!" ulvaisin ja katsoin Hunajaviiksen silmiin kaihoisasti.
"Muistathan minut vielä Tuuliklaanissa?" naukaisin arasti.
"Totta kai", Hunajaviiksi hymyili.
Sirpalepentu 4.5.2017
Haukottelin iloisesti. Sairauteni oli parantunut pari päivää sitten ja nyt olin täysissä voimissani. Katselin kuinka Luomapentu ja Koskipentu leikkivät toistensa kanssa. Huomasin kuinka Koskipentu säikähti sisään astelevaa Kyyhkylentoa ja loikkivat nurkan taakse piiloon. Kyyhkylennon kadottua Koskipentu ja Luomapentu vaappuivat pois piilostaan.
"Kanervakuu? Saammehan me mennä ulos?" Koskipentu naukaisi. Kanervakuu nyökkäsi.
"Mutta vain sillä ehdolla, että tulen mukaan", kuningatar lisäsi.
Kissat lähtivät tassuttelemaan ulos ja lähdin heidän peräänsä.
"Minäkin tulen!" kiljaisin. Kavervakuu kääntyi katsomaan minuun ja nyökkäsi. Istahdin pentutarhan nurkalle. Koskipentu ja Luomapentu riehuivat innokkaina. Kuulin suhinaa. Pian puskasta luikerteli paha enteisen näköinen otus. Käärme, se oli käärme. Tumma matelija hivuttautui lähemmäs ja lähemmäksi Luomapentua.
"Luomapentu varo!" kiljaisin ja loikkasin naaraan eteen. Tiesin, että tämä oli vaarallista, mutta tein sen klaanin hyväksi. Käärme tarrautui suoraan niskaani kiinni. Kuulin Kanervakuun kauhistuneen rääkäisyn.
"Hä-hän pelasti henkeni!" Luomapentu huudahti. Huohotin hiljaa. Pian näkisin Kaihopennun, tiesin sen. Huomasin kuinka emoni ja isäni saapuivat paikalle. Näin enää sumean valon.
"Sirpalepentu ei!" Pujosulka naukui.
"Minää lupaan pitää huolen Kaihopennusta", naukaisin.
"Hyvästi emo, ja isä", nau'uin heiveröisesti ja tuuli vei minut mukanaan Tähtiklaanin maille.
//Rip Sirpale...
Tammikynsi 7.5.2017
Istuin hiljaa kuolleen poikani, Sirpalepennun, vierellä ja katsoin tuon elotonta ruumista.
"Mistä minua rangaistaan?" huokaisin melkein äänettömästi ja käänsin katseeni Pujosulkaan, joka oli tullut vierelleni.
"Hän vaeltaa nyt Tähtiklaanissa", tuo naukaisi lohduttavasti ja nuolaisi poskeani. Suljin silmäni hetkeksi ja käännyin kokonaan naaraan puoleen.
"Mutta mitä jos tämä olikin Tähtiklaanin tahto? Mutta miksi se haluaisi tappaa pennut?", kysyin surullisena. Kumppanini kohautti lapojaan.
"Sitä ei voi koskaan tietää", hän vastasi ja katsoi Sirpalepentua. Menetin molemmat pentuni ja kerran melkein Pujosulan, hirviökin oli kerran tappaa minut, mutta miksi niin paljon pahaa tapahtui.
"Ethän sinä koskaan jätä minua?" kuiskasin kumppanini korvaan.
//Pujo? Sori mini
Pujosulka 12.4.2017
Nyyhkytin pentujeni vieressä.
"At saa kuolla! Et voi jättää minua!" itkin. Pian huomasin Tammikynnen vierelläni. Katsoin tätä järkyttyneesti.
"Si, Sirpalepaentu. Hänkin on sairas!" kuiskasin.
"Voin halea Hunajaviiksen", Tammikynsi naukaisi järkyttyneenä. Nyökkäsin. Vaalea parantaja oli juuri palannut kokoontumisesta.
"Olet minulle tärkeä", kuiskasin pienen pennun korvaan.
Pian Tammikynsi tuli pian takaisin Hunajaviiksi mukanaan.
"Mikä hänellä on?" Hunajaviiksi naukaisi.
"Hän oksensi verta", kuiskasin. Huomasin kuinka järkytynyt olin. Tammikynsi laski häntänsä lavoilleni ja lähdimme ulos pesästä, jotta tauti ei tarttuisi. Nuolaisin kumppanini päätä rakastavasti.
//Tammi?
Hunajaviiksi 21.4.2017
Räpyttelin silmiäni aamun valoisuudessa. Naaliturkki makoili vierelläni ja kaikki kolme pentua kylkeäni vasten. Kumppanini näytti väsyneeltä, olikohan hän edes nukkunut?
"Valvoitko koko yön?" kysyin ihmeissäni. Naaliturkki nyökkäsi hetken kuluttua hiukan vastahakoisesti. Huokaisin ja kosketin hänen kylkeään kuonollani.
"Ei sinun olisi tarvinnut, olisimme voineet vahtia vuorotellen. Jos tänne siis löytäisi kukaan."
Laskin vielä hetkeksi pääni kaksijalkojen aineelle. Tunsin pentujen tasaisen tuhinan turkillani. *Meidän pitää lähteä, olen ollut epäilyttävän kauan poissa leiristä.* Naaliturkki nousi seisomaan ja tein samoin. Valkoinen kolli nosti itsensä näköisen pennun ilmaan. Kahmaisin kummankin tyttären niskanahat suuhuni.
"Sinun on pidettävä hänestä huolta. Ja itsestäsi", mumisin suu täynnä pentujen pehmoista karvaa. "Tiedän kyllä, että pidät."
Kosnetin vielä nopeasti, myös surullisesti Ruokopennun päälakea.
"Pidä sinäkin", Naaliturkki naukui, kohotin ymmärtämättä kulmiani, ja hän jatkoi "huolta itsestäsi."
Hymyilin lämpimästi.
"Hei sitten, nähdään taas. Onnea matkaan, Ruokopentu", naukaisin ja käännyin. Kuulin vielä Naaliturkin äänen vastaavan, varmaan vain hyvästit. Nyökkäsin vielä ja lähdin sitten taivaltamaan kohti Varjoklaanin leiriä.
Makasin pentutarhalla sammalien päällä. Olisin täällä päivän tai pari imettämässä pentujani, sitten palaisin parantajan tehtäviin. Toki hoidin niitä nytkin, jos apuani tarvitsi. Kanervakuu jutteli hiljaa Hämyliljalle, välillä naaras loi epäileväisiä silmäyksiä suuntaani. Hämylilja ei juuri näyttänyt kiinnostuneen, onneksi. Mitä vähemmän oli kissoja, jotka puhuivat minsuta pahaa, sen parempi. En tiennyt, mitä Kanervakuu sanoi, mutta tiesin, että hän arveli pentujen isän olevan toisesta klaanista. *Niin kauan, kun hän ei voi todistaa mitään, kaikki on hyvin.* Nuolaisin hellästi pentujeni päälakia. Kaksi tytärtäni olivat kauniita, ja mokemmat muistuttivat niin suuresti minua. En malttanut odottaa heidän silmiensä avausta, olisiko heille periytynyt minun vihreät silmäni? Kuulin Pujosulan ja Sirpalepennun astuvan sisään. Olin tullut, kun he olivat olleet muualla, ja nyt Pujosulka katsoi hiukan hämmästyneenä pentuihini.
"Onnea", hän naukui yllättävän iloisesti, ottaen huomioon, että naaraan toinen pentu oli vasta kuollut. Kiitin hymyillen parasta ystävääni.
"He syntyivät hakiessani yrttejä, en jaksanut kantaa heitä leiriin, joten jäin yöksi sinne."
Kanervakuu kohotti päätään.
"Ihmettelen yhä, miksei pentujen isä voi hoitaa sellaista."
En jaksanut välittää tuosta naaraasta, joskus totuus paljastuisi, mutta silloin kertoisin sen itse.
//Pujo? Pennutki voi jatkaa jos haluu
Pujosulka 25.4.2017
Katsoin Hunajaviistä, parasta ystävääni ja tämän pentuja. Huomasin kuinka edelleen tunsin katkeruutta siitä että naaras oli päässyt parantajaksi, enkä minä.
"Sinua ei ole näkynytkään pitkään aikaan", hymähdin. Toinen pennuistani, Kaihopentu oli kuollut pari auringon nousua sitten ja Sirpalepentu oli sairastunut samaan tautiin joten tulin yksin pentutarhalle. Asetuin makaamaan varovasti.
"No miten sinulla on mennyt pentujen kanssa", naukaisin nuoremmalle naaraalle. Tämä kohautti lapojaan.
"Hyvin kai", tämä hymähti. Katsoin hänen pieniin pentuihinsa, hän oli varmasti niistä ylpeä. Mietin pentujeni kohtaloa.
"Toivon, että Sirpalepentu selviää", kuiskasin. Pian hummasin tutun, rakkaan kumppanini astelevan pentutarhalle. Tämä istahti viereeni. Asetuin Hunajaviiksen korvan viereen ja kuiskasin:
"Kuka mahtaa olla pentujen onnelinen isä? Jos saan kysyä".
Nousin takaisin istumaan.
//Hunaja? Tammi?
Hunajaviiksi 25.4.2017
Katsoin hiukan säikähtäneenä Pujosulkaa, joka oli esittänyt pelkäämäni kysymyksen. Palautin kasvoni kuitenkin peruslukemille, sillä joku, esimerkiksi Kanervakuu, saattoi katsella. En tiennyt, pitäisikö minun kertoa Pujosulalle, vai pitää Naaliturkki salassa. Häneen kuitenkin luotin täysin, Pujosulka oli oaras ystäväni. Muutenkin suhteen salassa pitäminen soti luontoani vastaan, olisi helpottavaa kertoa edes jollekin kissalle. Nousin ylös sammalilta.
"Hämylilja, Kanervakuu.. pitäisittekö heitä silmällä hetken?" kysyin ja nyökkäsin Narsissipentua ja Orkideapentua kohti. Kuningattaret nyökkäilivät myömtyvästi ja lähdin ulos.
"Tule, en halua kertoa sitä täällä, kun muut kuulevat", naukaisin pikaisesti ja juoksin Pujosulan edellä. Naaraan takajalat olivat halvaantuneet, joten hän liikkui hitaammin. Pian pysähdyin ja istuuduin kiertäen häntäni siististi viereeni. Huokaisin syvään.
"Sinun on luvattava, ettet kerro tästä kellekään", maukaisin ääni väristen. Pujosulka kohotti yllättyneenä kulmiaan.
"En kerro", naaras naukui. Käänsin katseeni Pujosulan ohi. Mietin hetken, olisiko sittenkään järkevää kertoa edes Pujosulalle, mutta olin tehnyt päätökseni.
"Pentujen isä ei ole tästä klaanista", huokaisin ja painoin pääni korvat luimistettuina. "Hän on kumppanini Tuuliklaanista. Olemme tapailleet rajalla jo pitkään, nyt sain hänen pentunsa."
En tiennyt yhtään, miten Pujosulka reagoisi. Katsoin häntä alentuen ja odottaen naaraan seuraavia sanoja.
"Minä rakastan häntä yli kaiken muun, sinun on ymmärrettävä se", kuiskasin hiljaa.
//Pujo? Sori Tammi ku vein sun naaraan pois
Pujosulka 28.4.2017
Katsoin ystävääni ymmärtäväisenä.
"Nyt ymmärrän mikset ole puhunut siitä", hymyilin.
"Lupaathan ettet kerro kellekkään?" Hunajaviiksi varmisti.
"Älä huoli, voit luottaa minuun", naukaisin ja heilautin häntääni. Heilautin häntääni?
"Katso Hunajaviiksi! Häntäni liikkuu!" nau'uin silmät loistaen.
Hunajaviiksi katsoi hymyillen.
"Pian pystyt jo kävelemään!" tämä naukaisi. En muistanut mille hännän liikuttaminen tuntui.
"En olisi uskonut, että voisit heiluttaa vielä häntääni", naukaisin onnellisena.
"Mennäänkö takaisin leiriin, minun pitäisi palata pentujeni luo", tämä naukaisi. Nyökkäsin ja silloin muistin sairaan Sirpalepennun.
"Mitenhän Sirpalepentu voi?" naukaisin. Päätin että lähtisin katsomaan tätä.
//Hunaja?
Kaihopentu 30.3.2017
"Tule, Sirpalekukka, olet niin vanha ja raihnainen, liikut kamalan hitaasti!" naukaisin veljelleni virnistäen. Minun nimeni oli Kaihopilvi. Itse en kyllä haluaisi sitä soturinimekseni, mutta oli se paremman kuuloinen kuin Sirpalekukka. Juoksin Vihertähden ja Sirpalekukan edellä pentutarhaan ja jarrutin kun Kyyhkylento sattui eteeni. Käännähdin ympäri ja katselin tovereitani.
"Oletteko loukkaantuneet?" naukaisin terävästi ja nuuhkaisin kumpaakin. "Meidän on löydettävä teille yrttejä!"
Pujosulka kohotti epäileväisesti päätään.
"Yrttejä? Ette kyllä ala syömään mitään yrttejä", emoni naukaisi terävästi. Huiskaisin pienellä hännälläni. Mutta kai me voisimme etsiä niitä? Se oli tärkeää leikillemme!
"Tulkaa, mennään etsimään yrttejä", kuiskasin Vihertähdelle ja Sirpalekukalle, jotka olivat tulleet luokseni. "Olet haavoittunut Vihertähti, sinut pitää parantaa. Ja sinulla on kirppuja", lisäsin veljelleni, joka irvisti.
"Mistä lähtisimme etsimään?" kysyin ystäviltäni.
//Sirpale, Viher?
Kaihopentu 2.4.2017
Yskähdin heikosti herätessäni. Raotin silmiäni, mutta suljin ne saman tien. Oloni oli suoraan sanottuna kamala, hengitys tuntui vaikealta ja yskin vähän väliä. Outo kipu kulki ylitseni ja käperyyin tiiviimmälle kippuralle. Tunsin taas kipua ja vingahdin tuskissani.
"Emo", inahdin heiveröisesti. Pujosulka käänsi heti katseensa minuun. Naaraan silmät olivat huolesta ammollaan. Yskin taas, nyt jo kovemmin, ja haukoin henkeä.
"Mennään parantajan luo", emoni naukaisi hätääntyneesti ja nosti minut niskastani ylös. Oloni oli... eloton. En jaksanut tehdä mitään, tunsin vain kipua. Yskähdin taas käheästi, mutta tällä kertaa suustani tuli myös verta, joka värjäsi Pujosulan rinnan punaiseksi. Emoni kulki vaivalloisesti halvaantuneiden jalkojensa takia, mutta yritti kiihdyttää vauhtiaan. Viimein olimme päässeet parantajan pesälle. Avasin hiukan silmiäni, ja näin Kaamostassun ja Vaskitsatähden. Päällikkö katsoi huolissaan minuun. Pujosulka laski minut sammalille ja hukutti korvani hätäisiin nuolaisuihin. Kuulin Hunajaviiksen äänen, mutta se tuntui kaukaiselta ja merkityksettömältä. Yskäisin taas ja tummanpunaista nestettä valui maahan. Kellertävän punainen naaraskissa nuuhkaisi minua ja huokaisi syvään.
"Hänellä on sama tauti kun Kaamostassulla, ja niin pahassa vaiheessa, ettei siitä parannu", Hunajaviiksi naukaisi pahoillaan. Kuulin isäni äänen parantajan pesällä, mutta en enää erottanut sanoja. Silmäni sumenivat ja kaikki ympärilläni oli vain merkityksetöntä sekamelskaa. Sirpalepentu katsoi minuun kauhuissaan. Suru vihlaisi sydäntäni, kun näin veljeni. Perheeni oli ympärilläni.
"Älkää huoliko", nau'uin hiljaa. "Kyllä minä pärjään. Tähtiklaanissa. Älkää jääkö miettimään minua, olen onnellinen siellä."
Näin sumeasti, miten Pujosulan poskelle valahti kyynel, ja tunsin veljeni kuonon turkillani. Viimeinen kipuaalto kulki ylitseni ja suustani pulpahti verta. Sitten kaikki oli vain mustaa, mutta niin kovin rauhallista ja kivutonta.
//Rip Kaiho
Pujosulka 3.4.2017
Kyhjötin itkien pentuni vieressä.
"Kaihopentu kulta, hyvää matkaa", kuiskasin kollin korvaan ja annoin kyynelten valua poskilleni. Näin kuinka kollin suusta vuosi pienesti verta. Katsoin kumppaniini joka oli kieputtanut häntänsä Sirpalepennun ympärille. Sirpalepentu oli kauhuissaan. Tumma kolli tärisi kauhuissaan. Tammikynsi yritti rauhoitella häntä.
"Miten emme huomanneet aikaisemmin? Olemmeko olleet niin huonoja vanhempia?" itkin. Käänsin katseeni takaisin kuolleeseen pentuuni.
"Voi sinua kultapieni", huokaisin. Sirpalepentu asteli viereeni.
"Emo minua pelottaa", tämä nyyhkytti. Katsoin pentuani myötätuntoisesti ja kiersin häntäni tämän ympärille.
"Kaikki on hyvin", sopersin.
//Tammi?
Tammikynsi 4.4.2017
Katsoin kumppanini surullisin silmin. Pieni pentumme oli juuri kuollut outoon tautiin, eikä Hunajaviiksi oppilaineen voinut tehdä mitään. Vaimea raivo myllersi sisälläni. Nojauduin lohduttavasti vierelläni istuvaan naaraaseen ja nuolaisin tuon poskea.
"Tuskin kukaan olisi voinut asialle mitään", naukaisin ja kurotuin nuolaisemaan kuollutta Kaihopentua. Pennun ruumiista oli alkanut kadota lämpö. Huomasin Pujosulan poskelle vierivän kyyneleen, enkä pystynyt enää pidättämään omiaan.
"Minä tuota... käyn ilmoittamassa Vaskitsatähdelle", naukaisin tyynesti ja astuin ulos tarhasta. Kävelin päällikön pesälle ja tunsin jalkojeni tärisevän vieläkin surusta. Vaskitsatähti oli pesässä yksin ja taisi yllättyä tulostani.
"Hei Tammikynsi. Kuinka voin auttaa", hän naukaisi ja viittoi minut istumaan. Suoristin ryhtiäni ja otin mahdollisimman neutraalin ilmeen kasvoilleni.
"Tulin kertomaan, että Kaihopentu kuoli vähän aikaa sitten tuntemattomaan sairauteen", tokaisin ja huokaisin syvään. Päällikön kasvot muuttuivat surullisemmaksi.
"Jo toinen nuori kissa menehtynyt", hän tuhahti ja katsoi tassujaan.
"Otan osaa",
Nyökkäsin pienesti ja käännähdin ympäri poistuakseni. Astuin ulos ja lähdin takaisin Pujosulan ja Sirpalepennun luokse. Pentutarhassa vallitsi hiljaisuus. Istuin takaisin kumppanini vierelle.
"Pärjäätkö?" kysyin pienesti.
//Pujo? Sirpale?
Sirpalepentu 6.4.2017
Katselin veljeni kylmää ruumista. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
"Kyllä me pärjäämme", kuulin emoni niiskauttavan isälleni, joka lähti partioon. *Rakas veljeni. Miksi sinulle piti käydä näin?* Kyyneleet valuivat silmiini ja pian minut valtasi hirveä yskänpuuska. Tunsin kuinka yskiminen ei meinannut lakata. Pian tunsin kuinka jotain valui suustani. Verta.
"Sirpalepentu!" emoni kiljaisi. Yskä hellitti hieman ja tunsin oloni voipuneeksi. Emoni kyyneleet virtasivat alas tämän silmistä.
"Tähtiklaani? Oletko hylännyt minut? Et voi viedä kaikkia pentujani!" emoni itki.
"Hunajaviiksi! Tule tänne!" emoni vaikeroi. Painauduin emoni turkkiin kiinni.
"Minua pelottaa", nyyhkytin.
"Kaikki hyvin, paranet pian. Tulen katsomaan sinua joka päivä", emoni lohdutti. Pian kaikki alkoi kieppua ympäriinsä ja pian kaikki pimeni.
Raotin silmiäni. Makasin vehreällä aukiolla. Täällä touksui tutn kissan tuoksu. Veljeni. Näin tutun hahmon juoksevan minua kohti.
"Kaihopentu!" kiljaisin ja juoksin veljeäni vastaan onnellisesti pomppien.
//Kaiho? Sirpale van pyörty ainaki näin aluks...
Pujosulka 14.3.2017
Kehräsin.
"Voi kiitos Kaihopentu kulta. Sinäkin olet tosi komea", naukaisin nuolaistessani nuoren kolli pennun päätä. Katselin kuinka Kaihopennun silmät sädehtivät.
"Sinulla on isäsi silmät", kehräsin. Kaihopentu hoiperteli pentutarhaan valuneen vesi lätäkön luokse ja katsoi lammikkoon.
"Näytänkö minä tältä?" Kaihopentu henkäisi röyhistäen rintaansa. Nyökkäsin onnellisena. Pian kuulin inahduksen viereltäni ja pian näin mustaharmaan kilpikonnakuvioisen kissan raottelemassa silmiään.
"Tervehdys Sirpalepentu", nau'uin iloisesti. Tumma kolli katsoi minua hämmentyneenä ja vilkuili ynpärilleen. Hän lähti hoipertelemaan kohti Kaihopentua.
"Kuka sinä olet?" tämä miukaisi veljelleen. Katselin kahta kolli penrua huvittuneena.
//Kaiho? Tammi?
Hunajaviiksi 17.3.2017
Heräsin parantajan pesästä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Kaunokukka nukkui vielä, enkä rohjennut herättää häntä. *Vielä yksi auringonnousu*, tuumin venytellessäni. Silloin tapaisin taas Naaliturkin. Taisin todella rakastaa häntä, kun näin paljon odotin tapaamistamme. Aloin sukimaan kellertävää oranssia turkkiani. Kukaan ei ollut toistaiseksi huomannut mitään. Eikä huomaisikaan, siitä pidin huolen. Jos joku saisi tietää tapaamisistamme, kärsisimme molemmat.
Nousin ylös ja kuljin ulos oarantajan pesästä. Aurinko nousi yhä aikaisemmin, ja päivät olivat pitempiä. Huokaisin syvään ja haistelin viherlehden tuoksuja. Vielä ei ollut alkanut kasvamaan uusia kasveja, mutta lunta oli jo paljon sulanut. Mitä tekisin nyt? Yrttejä oli tarpeeksi, niitä ei tarvinnut hakea lisää. Katsahdin pentutarhalle. Muistin, että kun Kaunokukka lopettaisi parantajan hommat, saisin ehkä oppilaan. Ehkä jollain pennuista oli taipumusta yrtteihin? Päätin mennä käymään pentutarhalla. Samalla voisin myös tarkistaa Pujosulan voinnin. Ystäväni oli synntyksen jälkeen ollut aika rasittunut, ja hänen vointiaan olisi hyvä tarkkailla. Nappasin parantajan pesästä purasruohoa Pujosulalle ja kävelin pentutarhan maidon tuoksuun.
"Hei, Pujosulka! Tässä olisi purasruohoa, tulin tarkastamaan vointisi", naukaisin ja ojensin lehdet kuningattarelle. Se auttaisi tuottamaan maitoa, mikä oli tärkeää pentujen kanssa. Istahdin katselemaan ympärilleni. Pennut olivat suloisia.
//Joku ptarhalta?
Kaihopentu 24.3.2017
"Ikävä kyllä pienet pennut eivät kuulu soturien pesään", Mietesielu murahti kantaessaan minua takaisin pentutarhaan. Yritin pyristellä vapaaksi soturin otteesta, mutta hän piti minua tiukasti niskanahastani.
"Mutta pentutarhassa on kamalan tylsää!" marisin tyytymättömästi. Kuulin Mietesielun hymähtävän.
"Nauti pentuajoistasi, moni soturikin kaipaa niitä", kermanvalkea kolli tuumi. *Mitä kaivattavaa tässä muka on?*
"Miksi?" maukaisin ihmetellen.
"Pentuna sinulla ei ole velvollisuuksia, saat tehdä vapaasti mitä haluat."
Pudistin tarmokkaasti päätäni.
"Ei pentuna saa mennä metsästämään. Tai tehdä mitään muutakaan kivaa!"
Mietesielu laski minut maahan pentutarhan suulle.
"No, usko minua, sinun kannattaa nauttia luppoajastasi pentuna kun vielä voit. Ja aivan varmasti keksit jotain tekemistä muiden kanssa", kolli sanoi ja lähti pois. Huokaisin ja astelin pentutarhaan. Pujosulka oli kaiketi vasta herännyt, sillä naaras makoili edelleen sammalillaan ja katsoi huolestuneena ympärilleen. Sitten hänen silmänsä osuivat minuun ja niissä ollut huoli vaihtui helpotukseksi.
"Siinähän sinä olet", emoni naukaisi. "Et saa noin vain lähteä pesästä, minä huolestuin!"
Menin häpeissäni emoni luo ja asetuin Sirpalepennun viereen.
"Anteeksi", maukaisin hiljaa. Tökkäsin Sirpalepentua kylkeen pienesti. Pujosulka kuitenkin työnsi minut hellästi kuonollaan sivummalle.
"Annahan veljesi nukkua", emoni naukaisi ja nuolaisi päälakeani.
"Mutta minulla on kamalan tylsää!" vingahdin.
//Pujo tai Sirpale?
Kaihopentu 29.3.2017
Istahdin hillitysti Viherpennun eteen.
"Pian koittaa suuri taistelu!" kiljaisin kovaan ääneen. Pujosulka katsahti minuun tuimasti.
"Pidähän hiukan pienempää ääntä, Kaihopentu."
"Sitä ei voida välttää, se on tuleva syttymään klaanien välille, halusitte sitä tai ette!" naukaisin välittämättä emostani. Käännyin sitten veljeni puoleen. "Sirpale- ööö - ", maukaisin ja katsahdin ympärilleni yrittäen keksiä Sirpalepennulle sopivaa soturinimeä. "Sirpalekukka, mitä tuumaat?"
Veljeni katsoi minuun tuhahtaen.
"Sirpalekukka kuulostaa ihan naaraalta! Olen kolli!" Sirpalepentu vingahti.
"No, emme tarvitse klaaninvanhimpien mielipidettä", maukaisin pikaisesti ja käännyin taas Viherpennun - siis Vihertähden - puoleen.
"Vihertähti, johda joukkosi Nelipuille, taistelu koittaa auringonnousun aikaan!" ulvoin ja säntäsin Pujosulan selälle. "Täällä on Nelipuut! Tulkaa!"
//Viher? Sirpale? Pujo?
Viherpentu 30.3.2017
Katsoin Kaihopentua epäröiden. Oliko tuo järkevin paikka nelipuille? Samassa kuulin Pujosulan äänen:
"Etsisittekö hieman paremman paikan nelipuillenne?" Kaihopentu marisi jotain emolleen ja lähti tassuttamaan ulos pentutarhasta. Seurasin hänen perässään aukiolle.
"Voisiko tuo kivi olla nelipuut?" Ehdotin muille osoittaen hännälläni erästä kiveä.
"Joo!" Kaihopentu huudahti. Istahdin kiven viereen ja Sirpale pentu - siis Sirpalekukka - istahti hieman taemmas. Parantajani kiipesi innoissaan kivelle. Minun täytyisi huutaa hänet sieltä alas mutta mikä hänen nimensä oli? Mietin hetken kunnes huusin:
"Kaihopilvi! Alas sieltä!" Kaihopilvi katsahti minuun ja laskeutui alas kiveltä. Hän tepasteli viereeni istumaan.
"Mitä odotamme?" Sirpalekukka kysyi.
"Vihollisia" naukaisin kuivasti. Huomasin pinen lehden edessäni ja ulvaisin:
"Hyökkäykseen!" Juoksin kohti lehteä kunnes yhtäkkiä tajusin erään asian.
"Taistelenko yksin? Eiväthän klaanivanhimmat ja parantajat taistele", Kaihopilvi ja Sirpalekukka nyökkäsivät. Huokaisin ja hyökkäsin yksin lehden kimppuun.
"Apua!" Kaihopilvi ja Sirpalekukka huusivat kun esittivät pakenevansa myrskyklaanin joukkoja. Juoksin puolustamaan heitä ja jätin lehden sikseen.
"Perääntykää!" Huusin ystävilleni ja juoksin heidän perässään takaisin pentutarhaan.
//Sirpale? Kaiho?
Pujosulka 13.3.2017
Istuin klaaninvanhimpien pesässä. Hohtotähti ja Meripihkaraita nukkuivat sikeästi. Olin ollut koko aamun huonovointinen. Lähdin vaeltamaan kohti soturien pesää.
Arvasin löytäväni Tammikynnen sieltä.
"Hei Tammikynsi", huudahdin iloisesti. Kilpikonnakuvioinen kolli kääntyi minuun iloisena.
"Tervehdys", Tammikynsi hymyili. Minun oli ollut tosi yksinäistä ilman Tammikynttä. Ryömin Tammikynnen luokse puskemaan tätä.
"Minulla on ollut ikävä sinua", purahdin. Tammikynsi puski poskeani. Tunsin kuinka huono oloni alkoi taas.
Lyhistyin kakomaan.
"Pujosulka? Mikä sinulla on?" Tammikynsi naukui hätääntyneenä. Pudistin päätäni.
"Ei mikään", naukaisin. Huomasin kuinka aloin huohottamaan.
"Ihan oikeasti, sinulla on jokin hätä", Tammikynsi naukui.
"Haen parantajan", kilpikonnakuvioinen kolli lisäsi pinkaistessaan juoksuun. Hengitykseni vain kiihtyi.
Pakokauhu valtasi minut. Tammikynsi juoksi luokseni ja puski päätäni.
"Hunajaviiksi ja Kaunokukka ovat tulossa", tämä kuiskasi.
Yritin nousta seisomaan, mutta olin voimaton.
"Täältä tullaan!" kuulin vanhan parantaja naaraan ulvaisun.
Tämä tassutteli luokseni.
"Viedään hänet pentutarhalle", hän naukui tiukasti ja tuki minua kyljestä. Hoipertelin Tammikynnen ja Kaunokukan välissä pentutarhalle.
"Kaikki ulos pentutarhasta" , Kaunokukka naukaisi. Pennut ja kuningattaret kipittivät ulos ja kaaduin sammalille. Hengitykseni rahisi.
"Mikä hänellä on?" Tammikynsi kysyi hiljaa.
"Pennut syntyvät", Kaunokukka naukaisi hieman huolestuneena, "kuun etu ajassa", tämä lisäsi.
Haukoin henkeäni.
Synnytykseni oli alkanut jo hieman auringon huipun jälkeen, mutta pennut eivät olleet vieläkään syntyneet. Ilta aurinko alkoi hämärtää. Olin aivan poikki.
"Tammikynsi", kuiskasin.
"No", tämä naukaisi lempeästi.
"Minä rakastan sinua", kehräsin viimeisillä voimillani.
"Niin minäkin sinua", Tammikynsi kehräsi.
"Missä emoni on?" naukaisin heikosti. Tammikynsi katseli ympärilleen ja naukaisi:
"En tiedä". Huokaisin vaivalloisesti. Pian valtava kipu viilsi vatsaani. Ähkäisin. Kaunokukka , joka istui vierelläni ja katsahti minuun. Kipu viilsi vatsaani uudestaan ja huomasin kuinka tumma karvainen kasa valui sammalille.
"Ne syntyvät", henkäisin. Pian vatsaani viilsi uusi kipu ja pian toinen ruskea möykky liukui sammalille. Hengitykseni tasaantui.
"Se on ohi, mutta hän on aivan liian väsynyt", Kaunokukka henkäisi. Suljin silmäni ja annoin unen tulla.
//Tammi? Pennut?
Tammikynsi 13.3.2017
Katsoin silmänsä sulkenutta Pujosulkaa, joka hengitti pienesti.
"Ei...Ei kai hän...", nielaisin kuuluvasti ja katsoin parantajaa. Naaras tutki Hunajaviiksen kanssa vasta poikinutta Pujosulkaa ja pieniä pentuja - Meidän pentujamme. Kurottauduin kuonollani lähemmäs noita pieniä nyyttejä ja kuulin niiden pienet inahdukset. En ollut Pujosulan lisäksi nähnyt mitään niin ihanaa. Siinä ne nyt makasivat. Meidän pennut. Ylpeys suorastaan paistoi kasvoiltani mutta huoli Pujosulasta oli suuri. Synnytys oli ollut hänelle kovin raskas, enkä tiennyt selviääkö hän. Takajalkojen halvaantuminen oli varmasti tehnyt kaikesta raskaampaa. Viimein Kaunokukka kääntyi puoleeni.
"Uskon, että hän selviää mutta synnytys oli hänelle hyvin rankkaa. Antaa hänen nukkua nyt", parantaja naukaisi rauhoittavasti ja lähti pesästä Hunajaviiksen kanssa. Asetuin makuulle Pujosulan ja pentujen väliin pienesti kehräten. Nuolaisin kumppanini poskea pehmeästi ja aloin sitten sukia pentuja.
"Älkää huoliko. Emonne on varmasti tuota pikaa kunnossa", kehräsin pennuille, jotka lepäsivät emonsa vierellä. Päivä oli tuntunut kamalan pitkältä ja ulos katsoessani, huomasin olevan jo kuun huippu.
"Päätämme nimenne heti kun emonne herää", naukaisin pennuille ja laskin pääni tassujeni väliin, jääden odottamaan Pujosulan heräämistä.
//Pujo? Pennut?
Pujosulka 14.3.2017
Raotin silmiäni hieman. Kirkas valo sattui silmiini. Sokaistuin hetkellisesti, mutta pian huomasin tutun kilpikonnakuvioisen kollin vierelläni. *Tammikynsi!*
Nousin varovasti ylös ja nuolaisin vierelläni olevan kollin naamaa. Tämä hätkähti pois omista ajatuksistaan ja katsoi minuun iloisena.
"Voi Tammikynsi", naukaisin hiljaa. Pian katsahdin vierelläni maakaaviin kahteen pentuun.
"Ne ovat niin kauniita", huokaisin onnelisesti. Tämä nyökkäsi.
Oli alkanut sataa. Vesi virtasi maassa.
"Mitkä olisivat hyvät nimet?" naukaisin huterasti nojaten Tammikynteen.
"Mitä sanoisit Kaihopentu tuolle rusehtavalle", Tammikynsi naukui. Nyökkäsin katsoen Tammikynnen meripihkan värisiin silmiin.
"Entäs Sirpalepentu tuolle toiselle?" hymyilin.
Tammikynsi nyökkäsi. Tummempi pennuista alkoi liikahdella ja pian toinenkin pennuista alkoi inistä. Nuolaisin kumpaakin kollia päähän lempeästi.
//Perhe?
Tammikynsi 14.3.2017
"Täydellisiä nimiä", henkäisin ja nuolaisin pentujen turkkeja. *Millainen pehmo minusta on oikein tullut* naurahdin itsekseni ja aloin sukia turkkiani puhtaaksi. Pentujen ininä kantautui korviini ja pian tunsinkin jo pienten karvamytyn vierelläni.
"Nehän ovat jo aika virkeitä", naukaisin ja otin pennun hampaisiini. Pikkuinen pentu vikisi tyytymättömästi ja yritti päästä hellästä otteestani.
"Näistä tulee kyllä klaanin parhaimmat soturit. Ovat nyt jo näin tarmokkaita", naurahdin ja laskin sätkivän pennun maahan. Hiirenkorvan aurinko paistoi pesän katossa olevista raoista ja lämmitti kirjavaa turkkiani. Sirpalepentu ja Kaihopentu olivat käpertyneen Pujosulan vatsan vierelle juomaan. Käänsin katseeni kumppanini puoleen varovasti hymyillen.
"Kuinka muuten voit?" kysyin ja nuolaisin hänen korvansa taustaa kielelläni.
"Ihan hyvin. Voin nyt paremmin kuin synnytyksen jälkeen", hän vastasi hymyillen.
"Haen meille vähän syötävää", nousin paikaltani ja lähdin ulos pentutarhasta. Tuoresaaliskasa oli täydempi, kuin koskaan lehtikadon aikana mutta sitä ei silti ollut haaskattavaksi. Otin mukaani kaksi hiirtä, joista toinen olisi Pujosulalle. Olin juuri astumassa takaisin pentutarhaan, kun kuulin tutun parantajan äänen.
"Tammikynsi, kuinka Pujosulka ja pennut jaksavat?" Kaunokukka kysyi ja juoksi luokseni.
"Hyvin kai", vastasin lapojani kohauttaen. Parantaja ojensi minulle suussaan olleen yrtin.
"Anna tämä Pujosulalle. Se auttaa maidon tulemiseen", hän naukaisi ja palasi pesälleen. Käännyin ympäri ja astuin takaisin pesään.
//Pujo? Pennut?
Kaihopentu 16.3.2017
Heräsin karvamytyn viereltä. Tunsin jonkin lämmön turkillani, ja olisin halunnut nähdä, mistä se tuli. Venyttelin jäseniäni, ja vierelläni oleva toinen, pienempi karvamytty inahti tyytymättömästi.
Halusin nähdä, missä olin, ja mitä nämä mystiset karvakasat olivat. Ja mistä tuo valo tuli! Tunsin nuolaisun päälaellani ja säpsähdin hieman. Nousin istumaan etutassujeni varaan. Nyt avaisin ne. Raotin silmiäni ihan vähän, mutta suljin ne heti, kun kirkasta valoa osui niihin. Avasin ne kuitenkin pian uudestaan. Räpyttelin hetken hämmentyneenä silmiäni. Katselin ympärilleni. Olin jossain vihreässä, täällä tuoksui maito. Näin jonkin kolon, josta varmaan pääsisi ulos. Lähdin innoissani ryömimään sitä kohti, mutta joku pysäytti minut ja nosti takaisin karvamytyn luo. Katsahdin karvamyttyyn. Hän oli valtava! Katsoin omaa kehoani, ja tuumasin, että hän näytti aika samalta kuin minä. Mutta hänen turkkinsa ei ollut tällainen hiekanvärinen, vaan hopeanharmaa. Hänen tummansiniset silmänsä loistivat ylpeydestä.
"Kaihopentu, olet avannut silmäsi!" kissa naukaisi. Nyökkäsin vähän.
"Kuka sinä olet?" piipitin. Kuulin taas outoa hyrinää kantautuvan kissasta.
"Olen emosi, Pujosulka. Tässä on veljesi, Sirpalepentu", emoni naukui. Katsahdin Sirpalepentuun. Hän nukkui vielä. Katsoin suurin silmin Pujosulkaa.
"Olet kaunis", naukaisin.
//Pujo tai Sirpale? Tammi?
Pujosulka 16.2.2017
Puskin vielä kumppanini päätä ja ryömin kohti parantajanpesää.
"Tervehdys", nau'uin.
"Hei Pujosulka, mikä sinut tänne tuo?", Kaunokukka naukui.
"Ajattelin tulla vaan kysymään jotain yrttiä mahakipuun, sillä mahaani on sattunut tosi paljon tänään", nau'uin parantajalle.
"Eikä ihmekkään, että mahasi on kipeä", naaras katsoi minuun. *Kuinka niin?*
"Näkeehän sen, että odotat pentuja!" Kunokukka katsoi minuun. *Pentuja!?* Tunsin järkythksen sisässäni, mutta pian se vaihtui onnellisuuteen. *Tammikynnen pentuja!*
Nyökkäsin parantajalle ja lähdin kulkemaan paikkaa, jossa näin Tammikynnen viimeksi. *Mihin hän on mennyt?* Kiersin ympäri leiriä, mutta pian löysinkin hänet leikittämästä Kyyhkylennon pentuja. *Loistelintukin on täällä!* Katsoin kuinka emoni jutteli Kyyhkylennon ja Hämyliljan kanssa.
"Tammikynsi", naukaisin äänivärähdellen onnesta.
"No?" hän kääntyi minuun uteliaan näköisenä.
"Odotan sinun pentujasi", kuiskasin tämän korvaan.
// Tammi?
Tammikynsi 16.2.2017
"Odotan sinun pentujasi", Pujosulka kuiskasi pehmeästi korvaani. Peruutin äkkinäisesti askeleen taaksepäin ja jäin katsomaan kumppaniani epäilevästi.
"Mi-minun pentujani?" kysyin varmistaakseni, saaden vastaukseksi itsevarman nyökkäyksen.
"Juurikin sinun pentujasi. Kävin juuri Hunajatassun luona ja hän kertoi niin", Pujosulka naukaisi. Tunsin oloni hieman epävarmaksi, mutta en halunnut huolestuttaa häntä. *Minusta tulee nyt isä* henkäisin pääni sisällä. Kuvitelmat omasta perheestä alkoivat tutua jo pian ihanilta.
"Tiedätkös, sinusta tulee maailman parhain emo ja me saamme klaanin kauneimmat pennut", kehräsin ja palasin Pujosulan vierelle.
"Milloin pennut muuten syntyvät? Entä muutatko piankin pentutarhaan?" kysyin.
//Pujo?
Pujosulka 27.2.2017
"Pennut eivät synny vielä vähään aikaan", nau'uin kumppanilleni rakastavasti. Puskin tämän päätä.
"Muistan kun olimme oppilaita, ja tapasin sinut ensikertaa", kehräsin vieressäni istuvalle kollille. Kolli nyökkäsi. Syvennyin muistoihini.
"Herätys", kiljuin. Tammitassu raotti silmiään ja katsoi minuun.
"Tuletko metsästämään minun ja Loimusilmän kanssa?" anelin kolille. Takajalkani toimivat vielä silloin. Mietin kaihoisasti kuinka juoksimme ympäriinsä ja leikimme. Havahduin todellisuuteen ja kyyneleet valuivat silmiini. *En voisi enää koskaan juosta!* Ravistin kyyneleet silmiltäni ja yritin näyttää iloiselta, mutta tiesin, että en voisi peittää suruani Tammikynneltä. Hautasin kuononi tämän turkkiin ja annoin kyynelten valua. Niiskaisin kerran ja nostin pääni pois kumppanini turkista.
"Melkein unohdin, minun piti käydä Kaunokukan luona", lähdin kiiruhtamaan kohti parantajan pesää. Nykyään olin jo nopea näin ilman toimivia takajalkojanikin. Ryömin sisään yrtintuoksuiseen pesään ja näin Kaunokukan ja Hunajatassun, jotka hääräilivät yrttien keskellä.
"Niin tuota, teillä oli asiaa", naukaisin ja katsahdin parhaaseen ystävääni ja tämän mestariin.
"Pujosulka, tämä on vähän surullisempaa", Kaunokukka naukui vakavasti. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni.
"Sinun pentusi eivät välttämättä synny terveenä, sillä muistathan onnettomuutesi? Käärmeen myrkky vaikuttaa edelleen tassuissasi ja olet heikko niistä, joten synnytys on sinulle riski", Kaunokukka tuijotti silmiini vakavana. Kyyneleet kohosivat silmiini.
"Hunajatassu hakisitko Tammikynnen?" naukaisin itkun partaalla.
//Tammi? Hunaja?
Tammikynsi 1.3.2017
Istuskelin sotureiden pesän edustalla ja odottelin Pujosulan tulevan takaisin parantajan pesältä. Katselin miettivästi tuota pesää ja mietin, mitä siellä tapahtui ja olihan kumppanini varmasti kunnossa. Huomasin Hunajaviiksen tulevan ulos pesän suuaukosta ja lähdin kävelemän häntä kohti hieman jännittyneenä. *Toivottavasti kaikki on hyvin* huokaisin pääni sisällä ja odotin, mitä parantajaoppilas sanoisi.
"Tammikynsi, tulisitko käymään pesällä", hän sanoi hieman epäröiden.
"Mitä nyt? Mitä oikein on tapahtunut? Onhan Pujosulka ja pennut kunnossa?" hätäännyin. Hunajaviiksi ei sanonut mitään vaan kääntyi ympäri ja lähti kulkemaan takaisin pesälle. Astuin sisälle parantajan pesään ja nielaisin nähdessäni Pujosulan surulliset silmät. Istuin hänen vierelleen ja aloin sukia kielelläni hänen korvantaustaa.
"Mitä oikein on tapahtunut?" kysyin häneltä. Pujosulka avasi hitaasti suunsa vastatakseen.
//Pujo?
Pujosulka 3.3.2017
Makasin Meripihkaraidan vieressä kuuntelemassa Hohtotähden tarinaa tmän päällikkö ajoista. Ammutassu ja Nailikkapentu olivat tulleet kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita ja minusta tuntui jotenkin tyhjältä, koska minulla ei ollut mitään kerrottavaa.
"Ja niin siinä sitten kävi", Hohtotähti lopetti.
"Olipa jännä tarina!" Neilikkapentu naukaisi innoissaan.
"Mitä sinun tassuillesi kävi?" Neilikkapentu kysyi kääntäen päätänsä vilpittömästi.
"No tuota... tämä on ehkä vähän liian pelottava tarina pennulle", kehräsin katsoen uteliasta luonnonvalkeaa pentua.
"Ei minua pelota!" Neilikkapentu selitti.
"No minä ja kumppanini Tammikynsi", naukaisin. Mainitessani kumppanini nimen muistin aamullisen jolloin olinme olleet parantajan pesällä. Huoli kaiversi sisälläni. *Mitä jos pennut eivät olekaan terveitä?*
"Niin olimme syömässä riistakasan vieressä", jatkoin sysäten surulliset ajatukset syrjään.
"Ja yhtäkkiä käärme hyökkäsi kiinni minuun. Onneksi Tähtiklaani oli silloin puolellani", naukaisin hieman surkeana.
Muistin kuinka olin juossut ja ollut onnellinen.
"Mistä te sitten haluaisitte kuulla?" Hohtotähti kysäisi ylättäen.
//Neilikka? Aamu?
Hunajatassu 13.2.2017
"Minäkö? Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa sinua", naurahdin. "En ole ikinä tappanut edes koppakuoriaista!"
Pujosulka nauroi.
"Nyt on sitten korkea aika oppia!"
Naaras haisteli ilmaa. Katsoin mallia ja haistelin itsekin, ja pian huomasin jonkun eläimen tuoksun.
"Öö... onko tuo hiiri?" kysyin epäröiden. Pujosulka käännähti minuun päin hymyillen.
"On."
Pujosulka katosi pusikkoon. Jäljitin itse jotain lintua, sillä maassa näkyi linnulle kuuluvia jalanjälkiä. *Tai sitten hiirelle*, tuumin.
Yritin hiipiä mahdollisimman hiljaa, mutta hangen pinnan rikkoutuessa allani kuului pientä ääntä. Muutenkin liikkeeni olivat kömpelöitä. Seurasin hajua jonnekin pensaaseen ja näin pienen linnun, jota en tunnistanut. *Tuo kelpaa.*
Jännitin lihakseni ja hyppäsin linnun luo. Se kuitenkin lähti lentoon ja mätkähdin lumikinokseen. Pääni upposi syvään lumeen ja takajalkani törröttivät hangesta ilmassa. Yritin kammeta itseäni pystyyn, mutta se ei oikein onnistunut. Kuulin pian takaani tuttua naurua, kun Pujosulka saapui takaisin.
//Pujo? cx
Pujosulka 13.2.2017
Olin napannut vanhan hiiren. *En minä nyt aivan turha ole* Mietin iloisena. Lähdin ryömimään kohti Hunjatassun hajua. Astuin aukiolle jossa naaras vaani pientä varpusta. Liu'uin puskan taakse piiloon ja vakoilin ystävääni. Naaras ei ollut huomannut minua ja keskittyi saalistamiseen. Hunajatassu hyppäsi linnun kimppuun, mutta lintu väistöi juuri ennen kuin Hunajatassun tassut koskivat sitä. Naaras kaatui lumihankeen naama edellä. Purskahdin nauruun ja näin kuinka naaras käänsi katseensa minuun päin.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus nauraa", yritin pidättää nauruani, mutta suustani pääsi silti pieniä tirskahduksia.
"Mitä jos lähdettäisiin leiriin?" nau'uin naaraalle.
//Hunaja?
Hunajatassu 14.2.2017
"Mitä jos lähdettäisiin leiriin?" Pujosulka kysyi. Nyökkäsin naaraalle.
"Lähdetään vain, Kaunokukka saattaa taas tarvita minua", tuumin. Lähdimme kulkemaan leiriin. Kuljin hieman Pujosulan edellä ja odotin häntä. Naaras oli sopeutunut hyvin ikävään tilanteeseensa, niin hyvin, että pystyi saalistamaankin. Ihalin sitä, miten hän ei antanut halvaantuneiden jalkojensa häiritä häntä. Silti minua harmitti, kun emme Kaunokukan kanssa olleet osanneet auttaa häntä
"Olisinpa osannut auttaa", maukaisin hiljaa. Pujosulka katsahti minuun hämmentyneenä.
"Kaunokukkakaan ei tiennyt parannuskeinoa", Pujosulka sanoi.
"Haluaisin löytää parannuskeinon. Ja niin löydänkin", maukaisin naaraalle. "Jonain päivänä."
Tiesin, että Pujosulan jalat saattaisivat parantua itsestäänkin, tai niin Kaunokukka oli minulle kertonut. Mutta ehkäpä jotkut yrtit voisivat auttaa.
Saavuimme leiriin ja saatoin Pujosulan klaaninvanhimpien pesään.
"Olet hyvä ystävä", sanoin naaraalle hymyillen.
//Pujo?
Pujosulka 14.2.2017
"Niin sinäkin", kehräsin. Hunajatassu katsoi minua lämpimästi silmiin ja lähti tassuttamaan kohti parantajanpesää. *Minä menen Tammikynnen luokse!* Lähdin hitaasti ryämimään ulos klaaninvanhimpien pesstä ja näin kuinka Tammikynsi oli juttelemassa Loistelinnun kanssa.
"Hei Tammikynsi!" huusin kumppanilleni ka kiristin tahtia. Pian saavuinkin jo kumppanini ja emoni luokse.
"Tervehdys Pujosulka", emoni naukui Tammikynnen vierestä.
Nyökkäsin tervehdykseksi ja käännyin katsomaan Tammikynttä.
"Minulla on ollut hirveä ikävä sinua tuolla klaaninvanhimpien pesässä", naukaisin. Katsoin kollin liekehtiviin silmiin hurmaantuneena ja huokaisin onnellisena.
//Tammi?
Tammikynsi 15.2.2017
Pujosulka katsoi minua kauniilla silmillään ja tunsin, kuinka lämpö alkoi virrata sisälläni. *Olin todella kaivannut häntä sotureiden pesään* Painauduin lähemmäs Pujosulkaa ja nuolin tämän korvantaustaa.
"Minullakin on ollut sinua hirveä ikävä", vastasin onnellisesti kehräten.
"Olet tainnut saada uuden ystävän, vai?" jatkoin. Naaras nyökkäsi iloisesti.
"Hunajatassu on hyvää seuraa ja uskon, että hänestä tulee loistava parantaja", Pujosulka kehräsi. En muista, milloin olin nähnyt hänet viimeksi niin onnellisena. Katsoin soturia kuin lumoutuneena.
"Ovatko jalkasi jo paremmat?" kysyin huolehtivasti. Pujosulka nyökkäsi.
"Ne eivät kuitenkaan toimi vieläkään kunnolla"
*Takatassujen halvaantuminen oli hänelle varmasti vaikea paikka* mietin pääni sisällä.
//Pujo? :3
Pujosulka 11.2.2017
"Herätys! Kokoontuminen on tänään!", kuulin tutun äänen naukuvan. Nostin päätäni hieman ja näin Tammikynnen edessäni. Olin muuttanut pari auringonnousua sitten klaaninvanhimpienpesään tassu vammani takia. Puskin kumppanini päätä. Vaskitsatähti oli sanonut, että minä ja Tammikynsi pääsisimme kokoontumiseen. Näin kuinka Meripihkaraita vaihtoi kieliä Hohtotähden kanssa. *He ovat mukavia pesätovereita*
Nousin hitaasti seisomaan, tai no jos sitä seisomiseksi voisi kutsua.
"Huomenta", naukaisin kilpikonnakuvioiselle kumppanilleni.
"Huomenta", hän kehräsi. Aloin kehräämään. Liikuin hieman nopeammin kuin ennen, sillä olin oppinut jo liikkumaan hyvin. Näin, kuinka Hämyliljan pienet pennut telmivät ulkosalla. Kyyhkylento oli poikinut auringonnousu sitten joten pentutarhassa olisi paljon hulinaa. Varjoklaanista tulee entistä vahvempi uusien pentujen myötä.
"Mentäisiinkö syömään?", vierelläni tassuttava Tammikynsi kysyi. Nyökkäsin, vatsani olikin jo alkanut kurnia. Saavuimme riistakasalle. Nostin kasasta hiiren ja Tammikynsi varpusen.
"Hyvää", naukaisin haukatessani palan lihavasta hiirestä. *Hiirenkorva on tulossa!* Haistoin kaikki raikkaat tuoksut, jotka olivat sekoittautuneet vehreään juuri sulaneeseen maan tuoksuun. Hengitin raitista ilmaa.
"Kaikki kokoontumiseen lähtevät kissat tänne!" Vaskitsatähti naukui kutsuvasti. Lähdin kulkemaan kohti Vaskitsatähteä.
"Sinähän liikut jo hyvin!", Hämylilja naukui istuessaan oppilaansa Lehtotassun vieressä. Nyökkäsin tummalle kuningattarelle. Lähdimme kulkemaan kohti nelipuita. Aina kun meinasin jäädä jälkeen joku jäi odottamaan minua. Päällikkömme johdatti meitä kohti suurta neljää tammea. Näin kuinka suuret puut kohosivat korkealle taivaalle. Jokiklaani saapui samaan aikaan kokoontumis paikalle ja näin kuinka Jokiklaanilaiset solahtivat muiden kissojen sekaan. Hämylilja tassutti harmaan naaraan luo. *Kuka hän oli?* Kuljin Hämyliljan ja tämän jokiklaanilaisen luokse.
"Tervehdys, kuka sinä olet? Saanko liittyä seuraan?", nau'uin jokiklaanilais naaraalle ja hymyilin tälle. Tunsin kuinka joidenkin kissojen katseet porautuivat minun tassuihini. *Eikö he ennen loukkaantunutta kissaa ole nähnyt?*
//Joku?
Hunajatassu 12.2.2017
Istahdin heti parantajan pesällä yrttien ääreen. Kaunokukka tuli hieman perässäni ja istahti viereeni. Sanaakaan sanomatta aloimme käydä läpi yrttivarastoja. Tiesin, ettei Kaunokukka ollut minulle vihainen, mutta hän pysyi hiljaa. *Entä jos hän on sittenkin suuttunut minulle?*
"Oletko... pettynyt minuun?" kysyi varovaisesti. Kaunokukka nosti katseensa vakaasti.
"En. Olen ylpeä sinusta, sillä myönsit tehneesi väärin, ja sinulla oli jalot tarkoitukset", Kaunokukka maukui lohduttavasti kuin emo, jonka huolenpidosta olin jäänyt paitsi.
"Sinun on parasta unohtaa asia nyt. Ei tee hyvää pyöritellä samoja asioita mielessä itsekseen."
Nyökkäsin hiljaa. Yrttejä oli kaikkia, eikä tarvinnut siis lähteä hakemaan lisää kasveja.
"Noh, mitä laittaisit matkarohtoon, Hunajatassu? Sen tulee antaa voimia ja pitää nälkä ja väsymys poissa", Kaunokukka maukui hetken päästä.
Mietin kuumeisesti.
"Hmm... kamomillaa ja luppiota, päivänkakkaraa.. sekä myös ratamoa", vastasin. "Eikö katajanmarjojakin voisi laittaa? Ne antavat myös voimia."
Kaunokukka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä. Muistatko, mitä rangaistukseesi kuului?"
"Klaaninvanhimmat! Minun pitää hoitaa heitä", naukaisin muistettuani. Juoksin ulos pesästä ja hain tuoresaaliskasasta kaksi hiirtä ja rastaan.
Klaaninvanhimpien pesässä asui tällä hetkellä kolme kissaa. Meripihkaraita, Hohtotähti ja Pujosulka. Pujosulka oli muuttanut klaaninvanhimpien pesään äskettäin. Minua harmitti naaraan puolesta, sillä hän ei pystyisi elämään soturin lailla. *Ellei hän parannu*, lisäsin mielessäni.
Saavuin sisälle pesään Meripihkaraita ja Pujosulka olivat hereillä, ja äsken nukkunut Hohtotähtikin nosti päätään.
"Olkaa hyvät", maukaisin. Kissat katsoivat minuun hieman kummissaan.
"Mistäs nyt tuulee? Eikö tämä ole soturioppilaiden hommaa?" Hohtotähti kysyi poistaessani punkkia hänen lavastaan.
"Onhan se, mutta se on minun rangaistukseni... tapailin erästä Kuolonklaanin kissaa, opetin hänelle Tähtiklaanista", selitin nopeasti, sillä en halunnut puhua siitä. Siirryin Pujosulan luo.
"Onko sinulla punkkeja?" kysyin. Pujosulka hymyili.
"Ei, ja osaanhan minä ne itsekkin poistaa, kiitos kumminkin."
"No, miten olet sopeutunut tähän?" kysyin aika tyhmästi.
//Pujo?
Pujosulka 12.2.2017
"No, miten olet sopeutunut tähän?" Hunajatassu naukui.
"Hyvin, tai ainakin uskoisin niin", hymyilin nuorelle naaraalle.
"Ainakin pesätoverini ovat hyvää seuraa", kuiskasin huvittuneena oppilaan korvaan. Hunajatassu naurahti.
"Mitäs te siellä kuiskitte, kertokaa meillekin", Meripihkaraita naukui takaani. Katsoin Hunajatassua vihjaavasti.
"Ei me mistään erikoisesta, me vaan jutellaan siitä, että...", lauseeni keskeytyi, sillä en keksinyt mitään mitä sanoa. Purskahdin nauruun. Hunajatassukin yhtyi nauruun.
"Voisitteko olla hiljempaa, jotkut haluavat nukkua!" Hohtotähti tiuskaisi. Hunajatassu lähti takaisin parantajanpesälle. *Hän on mukava* Hyvästelin oppilaan pikaisella hymyilyllä ja naukaisin:
"Kun olet hoitanut asiasi, tulethan takaisin?" nau'uin oppilaalle. Olin tuntenut hieman yksinäisyyttä, sen jälkeen kun oli muuttanut vanhustenpesään, sillä siellä ei ollut ikäistäni seuraa.
"Joo joo!" Hunajatassu naukui. Kehräsin innoissani.
//Hunaja?
Hunajatassu 12.2.2017
Lähdin klaaninvanhimpien pesästä juteltuani Pujosulan kanssa. Naaras oli mukava. Minulla ei juurikaan ystäviä ollut, joten oli hauskaa keskustella tuolla tavalla toisen kissan kanssa. Saavuin parantajan pesälle. Kaunokukka seisoskeli pesän keskellä pureksien jotain seosta.
"Mitä tuo on?", kysyin uteliaana. Kaunokukka katsahti minuun ja sylkäisi samalla aikaansaannoksensa muratinlehdelle.
"Kokeilin tehdä lääkettä viheryskään", parantaja selitti. "En ole varma toimiiko se, mutta se onkin vasta kehitysvaiheessa."
Hymyilin naaraalle. Pujosulka oli pyytänyt minua tulemaan takaisin klaaninvanhimpien pesään, ja odotin innolla pääseväni hänen luokseen takaisin.
"Tarvitsit kai apuani?" kysäisin Kaunokukalta.
"Kyllä. Käytin viimeiset kissanmintun lehdet tuohon. Haetaan sitä äkkiä lisää, sitä on ihan leirin lähellä. Sitten olet vapaa tekemään mitä haluat."
Lampsimme ulos leiristä Tummasielu mukanamme. Kissanminttu löytyi äkkiä. Sitä oli vain vähän lumipeitteen alla. Pureksimme pari vartta ja palasimme takaisin leiriin. Juoksin suoraan klaaninvanhimpien pesään.
"Hei taas, Pujosulka!" tervehdin naarasta iloisesti. Pujosulka kehräsi iloisesti.
"Hei Hunajatassu", hän maukui. Hohtotähti käänsi kylkeä ja mutisi jotain nuorista ja rauhanhäiritsijöistä. Meripihkaraita nukkui myös. Tajusin, että Pujosulalla oli varmasti välillä aika yksinäistä ja tylsää. Muut kissat pesässä olivat vanhoja, ja minusta tuntui, että he nukkuivat suuren osan päivästä.
"Haluaisitko tulla kanssani jaloittelemaan? Voitaisiin tehdä jotain ulkona", kysäisin Pujosulalta.
//Pujo? :)
Pujosulka 13.2.2017
"Haluaisitko kanssani jaloittelemaan? Voitaisiin tehdä jotain ulkona", Hunjatassu katsahti minuun.
"Vielä kysytkin!" naukaisin innostuneena. Lähdin liukumaan hieman vaivalloisesti, mutta silti yllättävän nopeasti.
"Sinähän liikut jo hyvin!" Hunajatassu kehaisi.
"Mitä jos mentäisiin palaneelle vuorivaahteralle?" naukaisin vieressäni kävelevälle oppilaalle.
"Mennään vaan", hän vastasi. Näin kuinka linnut lentelivät ympäriinsä ja kuulin niiden viserrykset.
"Pian on hiirenkorva", huokaisin lumoutuneena. Pian palanut vuorivaahteta näkyikin jo.
"Osaatko metsästää?" nau'uin Hunajatassulle. Hän kohautti lapojaan.
"Jos et osaa, niin hyvä, koska keksin tosi hyvän leikin. Kumpikaan meistähän ei osaa saalistaa, tai no osasin joskus, mutta siis kuitenkin niin kumpi saa enemmän riistaa?" naukaisin hilpeästi, tiesin että saattaisin hävitä terveelle kissalle, mutta voihan sitä yrittää.
//Hunaja? :3
Loistelintu 7.2.2017
Heräsin huohottaen parantajan pesässä. En tiennyt kauanko olin maannut siinä, tai sitä, miten olin ylipäätään joutunut tänne. Nousin vaivalloisesti istumaan. Sumeasti erotin Kaunokukan tutun hahmon kyyristyneenä yrttinipun ylle. Päästin tukahtuneen ulahduksen lysähtäessäni takaisin sammaleille. Parantajanaaras käännähti ympäri ja kiiruhti luokseni huolestuneena.
"Loistelintu, oletko kunnossa?" hän kysyi. Nyökkäsin aavistuksen verran.
"Mitä on tapahtunut?" kähisin.
"Jouduitte susien hyökkäyksen kohteeksi", Kaunokukka selitti. Suljin silmäni hetkeksi ja kysyin sitten:
"Loukkaantuiko kukaan?"
"Jäkälätassu liittyi Tähtiklaanin riveihin ja Vaskitsatähti menetti yhden hengistään." Avasin silmäni raskaan huokaisun saattelemana.
"Taistelit urheasti, Jäkälätassu", kuiskasin niin hiljaa, ettei Kaunokukka kuullut sitä, "nyt voit levätä rauhassa, me aiomme kostaa kuolemasi."
"Kauanko olen maannut tässä?" mau'uin siirtäen katseeni vieressäni seisovaan parantajaan.
"Noin kaksi päivää", hän vastasi. Tuijotin häntä hämmästyneenä.
"Miten ihmeessä olen voinut laiskotella tällaisella hetkellä?" puuskahdin ja pomppasin jaloilleni kivusta välittämättä.
"Minne sinä oikein menet?" Kaunokukka hämmästeli. Vilkaisin tuota lapani yli, mutten vastannut mitään, vaan nilkutin ulos pesästä. Kirkas valo sokaisi minut hetkellisesti. Silmieni tottuessa valoon aloin hahmottaa aukiolle kokoontuneita kissoja. Vaskitsatähti seisoi Suurkiven päällä jakamassa partiota. Hiippailin kiven juurelle vaivihkaa ja istahdin kuuntelemaan. En viitsinyt keskeyttää häntä.
Päällikön lopetettua kiiruhdin hänen luokseen.
"Vaskitsatähti", nau'uin saadakseni hänen huomionsa. Vaskitsatähti kääntyi katsomaan minua. Hän näytti samaan aikaan yllättyneeltä ja ilahtuneelta.
"Loistelintu, Tähtiklaanin kiitos, olet hengissä!" hän hyrisi.
"En minä niin vähällä luovuta", napautin, "mutta minä voin jatkaa partioiden jakoa tästä eteenpäin."
"Jos niin haluat", hän murahti ja poistui sitten pesäänsä. Katselin kuinka hän katosi hännänpäätä myöten pesään, ja käännyin sitten ympäri. Etsin tyttäriäni ja kumppaniani katseellani, mutta en meinannut löytää heistä ketään. Lopulta huomasin Pujosulan, joka istuskeli Tammitassun kanssa.
"Hei, Tammitassu ja Pujosulka!" tervehdin. Kaksikko siirsi katseensa minuun.
//Pujo tai Tammi? Ja Loiste ei siis tiedä, että Tammesta on tullut soturi.
Pujosulka 7.2.2017
Katsoin emoani hieman hölmistyneenä.
"Hän on nyt Tammikynsi", nau'uin ylpeänä. Valkoinen naaras nyökkäsi.
Puskin emoni päätä. Emoni katseli hassussa asennossa olevia jalkojani.
"Olen halvaantunut takatassuistani", nau'uin emolleni hieman surullisella äänellä.
"Mutta nyt lähdemme jaloittelemaan Pujosulan kanssa", Tammikynsi naukui noustessaan seisomaan. Lähdin raahaamaan itseäni hitaasti eteenpäin. Loistelintu katsoi minua hämmästyneenä, mutta ei sanonut mitään. Hinasin itseäni Tammikynnen perässä.
"Mikä hänellä on?" Häivepentu kiljaisi. Kuulin kuinka Hämylilja vastasi jotain pennullensa. Yritin liikuttaa jalkojani terveyden merkiksi, mutta ei.
"Minne menemme?" kysyin kumppaniltani.
"Näet sitten", hän hymyili.
"Olemme pian perillä", Tammikynsi naukaisi. Liikuin eteenpäin hieman hengästyneenä.
"Perillä", Tammikynsi naukaisi tönätessään minua eteenpäin. Näin kauniin aukion, josta lumi oli jo vähän sulanut. Aurinko paistoi kauniisti puiden välistä.
"Nyt ei ole vielä aika, mutta pian on", Tammikynsi kuiskasi. En ymmärtänyt mitä Tammikynsi tarkoitti kun sanoi "aika".
Pian ymmärsin mitä hän tarkoitti, aurinko alkoi laskea hiljalleen ja valaisi kaiken todella kauniiksi. Nostin takajalkani hampaillani istuma-asentoon ja nojauduin Tammikynteen.
"Voi Tammikynsi", huokaisin kumppanilleni.
//Tammi?
Tammikynsi 7.2.2017
Istuin Pujosulan vierellä, katsellen laskevan auringon värjäämää taivasta. Tunsin hänen lämpönsä kyljessäni ja makean tuoksun nenässäni. Istuimme hiljaa paikoillamme viimeisiin auringonsäteisiin asti, kunnes taivas alkoi hiljalleen pimentyä.
"Meidän on varmaan parasta lähteä takaisin leirille", naukaisin Pujosulalle ja autoin hänet ylös hangesta.
"Pärjääthän nyt aivan varmasti?" varmistin. Naaras nyökkäsi päättäväisesti ja lähti kulkemaan päättäväisesti vierelläni. Auringon lämpö oli haihtunut ilmasta ja pakkanen nipisteli tassujani, mutta silti oloni oli lämmin.
"Huomenna pääset takaisin sotureiden pesään, jos vain jaksat", hymyilin onnellisena ja loin katseeni Pujosulkaan.
"Aivan varmasti jaksan", hän naurahti ja vastasi katseeseeni.
"Minulle tekee varmasti hyvää nukkua jossain muualla, kuin parantajan pesässä",
Kävelimme leirin suuaukosta sisälle ja suuntasimme tuoresaaliskasalle. Riistaa ei ollut huikeita määriä, joten päätin tyytyä pieneen päästäiseen. Otin saaliin hampaisiini ja lähdin sen kanssa seuraamaan Pujosulkaa parantajan pesälle. Kävin syömään sitä omalle pedilleni hänen viereensä.
Nielaisin viimeisen palan ateriastani ja aloin sukia kumppanini turkkia.
"Hyvää yötä, Tammikynsi", hän naukaisi ja ja laski päänsä tassujensa väliin.
"Kauniita unia", vastasin hiljaa ja nukahdin.
//Pujo?
Pujosulka 7.2.2017
Hengitin raskaasti. Näin painajaista. Istuin keskellä pimeää tyhjyyttä. Takajalkani toimivat. Allani ei ollut mitään, mutta silti jotenkin pysyin ilmassa. Tunsin kuinka ahdistus kaivoi sisintäni. Hengitykseni nopeutui. Tuntui kuin happi olisi loppunut ilmasta. Yhtäkkiä tipuin, suoraan mustaan pimeyteen. Yhtäkkiä avasin silmäni istuin keskellä metsää. *Huh tämähän on Varjoklaanin reviiriä* Nousi ylös ja lähdin kävelemään kohti leiriä. *Jalkani toimivat* Juoksin ilosta kiljuen leiriin.
"Tammikynsi jalkani toimivat taas!" kiljaisin. Katsoin ympärilleni. Näin kuinka myrtyneet kissat tuijottivat minua ihmeissään.
"Oletko iloinen kun klaanisi on tuhoutunut?", verinen Vaskitsatähti naukui. Tunsin surun pistoksen. *Mitä oli tapahtunut?*
"Mu...mutta jalkajni toimivat taas", yritin piristää tunnelmaa.
"Nehän ovat aina toimineet, mitä sinä höpötät!" emoni naukui ärtyneesti. Nyt vasta huomasin, että verisen kissa jokon keskellä makasi lukemattomia kuolleita kissoja.
"Mitä on tapahtunut?" hätäännyin. Vaskitsatähti luimisti korviaan.
"Sudet. Kaikki olette nyt vapaita kissoja", hän sanoi ja lähti tassuttamaan pois. *Klaani on tuhoutunut!* Pian olin yksin, keskellä kuolleitten kissojen ruumiita.
"Pujosulka petit luottamukseni", kumppanini asteli luokseni. Kyyneleet valuivat silmiini.
Räpyttelin silmiäni kirkkaassa auringon valossa. Näin Tammikynnen maakaavan vieressäni. *Huh se oli unta* Painoin pääni takaisin Tammikynnen selän päälle ja nukahdin uudestaan.
//Tammi? Toi eka siis oli unta c::
Tammikynsi 8.2.2017
Heräsin parantajan pesästä vasta vähän ennen auringonhuippua. Haukottelin makeasti ja käänsin katseeni Pujosulkaan, jonka pää lepäsi selälläni. Hänkin oli tainnut herätä juuri.
"Huomenta Tammikynsi", hän naukaisi hymyillen.
"Huomenta", vastasin ja kurkotin nuolaisemaan hänen päälakeaan.
"Oletko valmis muuttamaan takaisin sotureiden pesälle", kysyin, saaden vastaukseksi itsevarman nyökkäyksen.
"Uskon, että Kaunokukka on samaa mieltä", Pujosulka vastasi ja nousi istumaan, turkkiaan ravistellen. Nousin itsekin ylös ja venyttelin jalkojani, kunnes lähdin kulkemaan Pujosulan vierellä sotureiden pesää kohti.
Pesässä oleskelevat kissat kiinnittivät huomionsa häneen, ja rohkaisevia lauseita alkoi sadella heidän suistaa. Kuljimme pesän läpi petiemme luokse ja istuimme alas.
//Pujo?
Pujosulka 6.2.2017
//Unta
Hypin perhosen perässä korkein loikin. Kahmaisin sen käpäliini ja päästin takaisin lentoon. Olin onnellinen, melkein onnellinenTammikynsi ei ollut täällä.
Juoksin ja hypin niityllä iloisena.
//Hereillä
Räpyttelin silmiäni unisena. Nostin pääni ja katsoin eteeni. Olin yksin yrtin tuoksuisessa parantajanpesässä. Yritin nousta, mutta takatassuni eivät kantaneet. En voinut hallita niitä. *Mikä minulla on?* Tunsin valtavaa kipua tassuissani, mutta silti raahasin itseäni kohti soturienpesää. Kyyneleet kohosivat silmiini, ei surusta vaan kivusta. Tassuihini sattui hurjasti. Raahauduin väkisin eteenpäin ja eteenpäin. Vain tahdon voima liikutti minua. Pian näin kilpikonnakuvioisen kollin sukimassa itseään.
"Tammikynsi", nyyhkytin kumppanilleni ja lösähdin maahan uupuneena.
//Tammi?
Hunajatassu 6.2.2017
Pujosulka nukkui parantajan pesässä. Käärme oli purrut häntä, ja hänen tilansa oli ollut huono. Nyt naaras oli kuitenkin hieman toipunut. Hänen takajalkansa olivat kuitenki vielä myrkyn lamaannuttamat. En tiennyt, paranisivatko ne ennalleen, mutta toivoin, että ne parantuisivat. Pujosulan kumppani Tammikynsi istui naaraan vieressä nuollen tämän päätä.
"Hänen pitää nyt levätä kunnolla, mutta kyllä hän tokenee", naukaisin huolestuneelle kollille. Saatoin Tammikynne pois parantajan pesästä. Hain samalla matkalla minulle ja Kaunokukalle tuoresaalista. Kaunokukka oli syventynyt tutkimaan Pujosulan takajalkoja. Naaras kohotyi päätään suuntaani, kun saavuin.
"Hyvä kun tulit", parantaja sanoi. "Käydään äkkiä hakemassa yhtä yrttiä. Sitä kasvaa leirin ulkopuolella, kaipaan sinua vukseni. Pujosulka pärjää kyllä täällä."
Seurasin Kaunokukkaa ulos leiristä. Aivan leirin ulkopuolella kasvoi jotain tummanvihreää kasvia, joskin ne olivat hieman kitukasvuisia.
"Otetaan tästä pari tällaista, ja sitten mennään", Kaunokukka sanoi. Nyökkäsin ja järsin pari vartta poikki. Menimme takaisin leiriin. Astuin parantajan pesään. Etsin katseellani Pujosulkaa, mutta naarasta ei näkynyt missään.
"Pujosulka?" huhulin. Tiesin heti, mihin naaras oli mennyt. Juoksin sotureiden pesälle. Pujosulka makasi Tammikynnen vieressä. Hän oli raahautunut pesään, joka oli ollut ilmeisen kivuliasta.
"Pujosulka! Sinun kuuluu levätä, tai tilasi huononee", sanoin naaraalle, joka kääntyi katsomaan minua.
"Tule takaisin parantajan pesään, jotta voimme tarkkailla sinua", maukaisin hänelle. Käännyin Tammikynnen puoleen.
"Hän tarvitsee sinua. Enemmän kuin koskaan."
Kolli nyökkäsi.
//Pujo? Tammi?
Tammikynsi 6.2.2017
Kuljin Hunajatassun kanssa parantajan pesälle ja autoin häntä kantamaan Pujosulkaa.
"Tammikynsi, sopiiko jos tekisimme sinulle parantajien pesään oman pedin Pujosulan viereen. Pystyisit auttamaan ja tietenkin tukemaan häntä tarvittaessa", Hunajatassu maukui.
"Tietenkin se käy minulle, jos se siis sopii sinulle Pujosulka", siirsin katseeni häneen päin ja odotin vastausta.
"Kyllä se sopii", naaras hymyili. Laskin hänet pesässä omalle pedilleen ja aloin hakea tarvikkeita omaan petiini.
"Onko sinulla nyt kaikki hyvin?" kysyin huolehtivasti. *Toivottavasti en hössötä liikaa* toivoin mielessäni.
"Tammikynsi, mitä jos en kävele enää koskaan?" hän kysyi yllättäen.
"Älä sinä sitä pelkää. Rakastan sinua aina ja sinulla on aina paikka klaanissa, vaikka et kävelisikään. Sitä paitsi, Kaunokukka ja Hunajatassu tekevät kyllä parhaansa", lohdutin ja nuolin rohkaisevasti hänen turkkiaan.
Oli jo myöhä, joten käperryin kerälle Pujosulan lähelle ja aloin nukkua.
//Pujo?
Pujosulka 6.2.2017
Heräsin aamun kajastukseen. Makasin parantajanpesässä ja Tammikynsi nukkui vierelläni. Nuolaisin tämän korvan taustaa.
*Minulla ei olisi kiire mihinkään* Huokaisin rentoutuneena ja laskin pääni Tammikynnen selän päälle. *Hän on maailman ihanin kumppani* mietin. *Toivottavasti jalkani paranevat pian* Katsoin ympärilleni. Näin kuinka Kaunokukka hääräili ympäriinsä ja Hunajatassu nukkui. Näin myös emoni Loistelinnun, hän makasi edelleen siinä mihin olimme hänet kaksi auringonnousua sitten jättäneet. Pian hän liikahti. Hän raotti silmiään ja näin hänen tummansiniset silmänsä.
"Kaunokukka katso!" kuiskasin ja osoitin hännälläni emooni päin. Kaunokukka kipitti heräilevän Loistelinnun luo.
"Onko kaikki hyvin?" Kaunokukka naukui. Loistelintu nyökkäsi hieman huterasti.
Raahasin itseni hieman emoani lähemmäs.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" Loistelintu naukui huolestuneena. Vasta nyt tajusin, että emoni ei tiennyt vielä käärmeestä.
"No tuota käärme puri minua ja nyt en voi enä liikuttaa takajalkojani", nau'uin hieman harmissani. Tammikynsikin oli herännyt. Puskin tämän päätä.
//Tammi? Loiste?
Tammikynsi 7.2.2017
Raotin hitaasti silmiäni ja vilkuilin ympärilleni.*Unohdin, että olin parantajan pesässä*. Tunsin istuvan Pujosulan lämmön vierelläni ja nousin puskemaan hänen päätään. Huomasin hänen vierellään olevan Loistelinnun, joka oli viimein herännyt.
"Ai, sinä heräsit", naukaisin yllättyneenä ja tervehdin entistä mestariani.
"Toivottavasti voitte molemmat paremmin", jatkoin. Kaunokukka tuli oppilaansa kanssa luoksemme.
"Hyvä, te olettekin kaikki nyt hereillä. Loistelintu, haavasi ovat parantuneet jo hyvin, mutta pidän sinut täällä vielä siihen saakka, että olet kunnolla voimissasi", Loistelintu nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja Kaunokukka kääntyi Pujosulan puoleen.
"Valitettavasti, sinun tilasi on huonompi. Jäät hyvinkin eloon, mutta saatat ehkä joutua opettelemaan takajalkojesi käytön kokonaan uudestaan, istumisesta lähtien, jos ne paranevat. On myös mahdollista, että myrkyn vaikutus katoaa ja palaat nopeasti normaaliin", parantaja sanoi vakavammin. Näin häivähdyksen epävarmuutta kumppanini silmissä.
"Oli miten oli, kaikki muuttuu vielä hyväksi", rohkaisin ja nuolin hänen poskeaan.
//Pujo?
Tammikynsi 5.2.2017
*Miksi kaikki tapahtui juuri nyt, kun kaikki oli menossa niin hyvin?* ajattelin murtuneena rakastamani kumppanin vierellä.
"Sinä et saa kuolla nyt! Kuuletko?" koitin herättää häntä, mutta aivan turhaan. Hän ei herännyt.
"Minun täytyy hakea Kaunokukka ja Hunajatassu", sanoin ääneen. Pujosulan ympärille oli alkanut kerääntyä huolestuneita kissoja.
Juoksin täyttä päätä parantajien pesälle ja huusin parantajaa oppilaineen heti suuaukolta.
"Kaunokukka! Hunajatassu! Pujosulka on saanut käärmeen pureman ja tarvitsee äkkiä apua!" huusin. Parantajaoppilas ilmestyi salamana eteeni, samalla kun kutsui mestariaan.
"Milloin se tapahtui? Millainen käärme? Onko Pujosulka vielä tajuissaan?" hän kyseli ja auttoi mestariaan kantamaan yrttejä.
"Ihan äskettäin. Käärme oli vaalea, mutta en muista millainen. Pelkään, että Pujosulka ei välttämättä selviä", suorastaan tärisin pelosta. Oli kamalaa, kun en voinut tehdä mitään ja auttaa Pujosulkaa. Juoksin parantajan edellä sotureiden pesälle ja häädin muutamia kissoja sivummalle. Kaunokukka asettui tajuttoman naaraan vierelle ja alkoi tutkia häntä tarkoin.
Lopulta hän nousi ja kääntyi puoleeni.
"Koitin imeä haavasta myrkkyä ja annoimme tarvittavia yrttejä. Hänet pitää viedä välittömästi parantajien pesälle", hän sanoi ja lähti oppilaansa kanssa viemään Pujosulkaa pesälleen. Jäin surullisena katsomaan heidän peräänsä.
//Pujo?
Pujosulka 6.2.2017
Räväytin silmäni auki. En ollut enää leirissä. *Mikä tämä paikka on?*
"Tervehdys", jostain tassutyeleva tähtikissa maukui. Poankin tunnistin hänet Kuutähdeksi.
"Olenko kuollut?" nau'uin surullisena.
"Et, mutta sekin mahdollosuus on olemassa", hän naukui rauhallisesti. *Haluan Tammikynnen luo!* Juoksin ja juoksin eteenpäin, mutta en päässyt pois. Pian vastaani tassutti toinen tähti kissa. Häntä en tunnistanut.
"Hei Pujosulka minä olen Varjoklaanin entinen päällikkö Tammitähti", hän naukui. Tunsin lämpimiä väreitä kulkevan selässäni kuullessani Tammi alkuisen sanan.
"Katso tuonne", Tammitähti naukui. Katsoin hänen osoittamaan suuntaansa, näin reijän. Tassutin kurkistamaan sinne ja näin nuoren kilpikonnakuvioisen kollin. *Tammikynsi!*
"Hän näyttää niin onnettomalta", nau'uin surullisena.
"Mutta nyt sinun on aika mennä", Tammitähti maukui. Kaikki pimeni.
Avasin silmäni ja yskäisin hennosti.
"Kaunokukka! Pujosulka heräsi!" kuulin Hunajatassun naukaisun. Räpyttelin silmiäni hetken.
"Tammikynsi, missä olet?" kuiskasin.
"Me haemme hänet", Kaunokukka naukaisi. Kuulin kuinka hän juoksi Tammikynnen luokse.
//Tammi?
Tammikynsi 6.2.2017
"Tammikynsi! Tammikynsi!" kuulin Kaunokukan huutavan sotureiden pesän suuaukolta. *Pujosulalle on varmasti tapahtunut jotakin* ajattelin kauhuissani ja valmistauduin ottamaan uutiset vastaan.
"Tammikynsi, sinun pitää tulla pesälleni juuri nyt. Tämä koskee Pujosulkaa", hän jatkoi. Painoin pääni alas *Pahin on siis tapahtunut* tunsin riipaisevaa kipua rinnassani.
"Selvä on. Haluan kuitenkin hyvästellä hänet yksin", naukaisin suruissani ja laahustin parantajan perässä tämän pesälle. Kaunokukka katsahti minuun kummallisesti, mutta ei sanonut mitään. Vedin henkeä ja astuin sisälle pesään. Katsoin surullisena Pujosulkaa, jonka yllätyksekseni huomasin liikkuvan.
"Pujosulka, sinä elät!" huusin innoissani ja tulin hänen vierelleen.
"Niin taidan elää", hän sanoi hennolla äänellä. Nuolaisin lempeästi hänen poskeaan ja jäin istumaan pedin vierelle.
//Pujo? Ja Tammi luuli tossa alussa että se olis kuollu c:
Pujosulka 6.2.2017
Kumppanini nuoli poskeani. Huokaisin onnellisena.
"Minä rakastan sinua ikuisesti", kuiskasin nuorelle kollille. Puskin tämän päätä.
"Oletko jo parantunut kokonaan?" Tammikynsi naukui. Pudistin päätäni.
"En pysty liikuttamaan takatassujani vieläkään", nau'uin katsoen takatassuihini. Tammikynsi nyökkäsi.
"Hän joutuu yöpymään täällä vielä vähän aikaa", Kaunokukka naukui. Tammikynsi oli kadonnut jonnekin, mutta pian hän saapui takaisin hiiri suussaan.
"Tämä on sinulle", Tammikynsi naukui. Kehräsin.
"Minua väsyttää", nau'uin kumppanilleni. Hän nyökkäsi.
"Kauniita unia", Tammikynsi naukui. Suljin silmäni ja kehräsin kollille. Hän nuoli päätäni. Pian mieleeni palasi emoni joka ei ollut vieläkään herännyt. Pian nukahdin sikeään uneen.
//Tammi?
Pujosulka 6.2.2017
"Kauniita unia" naukaisin lempeästi, ja jäin vielä hetkeksi nuolemaan hänen päätään. Kun hän oli nukahtanut, käännyin Kaunokukan puoleen.
"Toipuuhan hän nyt sitten aivan varmasti?" kysyin huolestuneena.
"Uskon niin, vaikka myrkky vaikuttaakin vielä. Hän tarvitsee nyt paljon lepoa", parantaja rauhoitteli. Loin katseeni nukkuvaan Pujosulkaan
"Kiitos, ettet jättänyt minua", naukaisin hiljaa.
"Kannattaa antaa hänen levätä nyt kunnolla, että hän pääsee nopeasti takaisi soturin askareisiin", Hunajatassu kehotti ja lähti kulkemaan vierelläni ulos pesästä.
"Kiitos vielä, että pelastitte hänet", kiitin parantajaoppilsta.
"Eipä mitään. Pääasia että hän toipuu nyt kunnolla", Hunajatassu maukaisi. Minun pitää tulla tapaamaan Pujosulkaa taas pian.
//Pujo? Hunaja?
Pujosulka 5.2.2017
Raahasin emoani kohti leiriä. *Mitä hänelle on käynyt* Perässämme kulki pieni verivana, sillä olimme saaneet paljon haavoja susilta.
Vatsakarvani roikkuivat verisinä.
"Jaksatko varmasti kantaa häntä?" Okaliekki kysyi. Nyökkäsin itsevarmasti.
Olimme leirissä, olin raahannut emoni parantajanpesään. Nyt istuin hänen vieressään.
"Paraneeko hän?" nau'uin huolissani.
"Hän on vain tajuton, mutta hänen tilansa voi huonontua", Kaunokukka naukaisi omissa ajatuksissaan. Nyökkäsin. Juoksin Tammitassun luo, suru velloi sisälläni.
"Emoni on loukkaantunut", nau'uin kumppanilleni. Hän katsoi minua myötätuntoisesti.
"Loukkaantuiko kukaan muu?" Tammitassu naukui.
Nyökkäsin, kerroin Tammitassulle Jäkälätassun kuolemasta ja siitä kuinka Kaunokukka oli kertonut päällikkömme menettäneen yhden hengen.
//Tammi?
Tammitassu 5.2.2017
Silmäni laajenivat hetkellisesti, kun Pujosulka kertoi suden hyökkäyksestä.
"Olen kovin pahoillani... Uskon kuitenkin, että emosi toipuu. Hän on vahva soturi" lohdutin ja nuolaisin rohkaiselasti hänen korvaansa.
"Kiitos, Tammitassu" Pujosulka kehräsi.
"Mutta entä nuo omat haavasi? Sinun pitäisi näyttää niitä Kaunokukalle" naukaisin huolestuneesti ja osoitin suden aiheuttamia haavoja.
"Selvä on" hän vastasi ja kääntyi takaisin parantajien pesälle.
"Tulen katsomaan sinua ihan pian" lupasin. Pujosulka hymyili ja jatkoi matkaansa.
"Hän ja Loistelintu toipuvat aivan varmasti" ajattelin ääneen huokaisten ja lähdin oppilaiden pesälle. *Ehkä on parempi, jos annan hänen levätä hetken* suljin silmäni ja nukahdin hetkeksi.
//Unta
Kävelin aurinkoista, mutta lumista aukiota pitkin. Aurinko lämmitti turkkiani. Yhtäkkiä pensaikosta kuului outoa rahinaa ja sen suojista loikkasi kaksi pentua.
Heräsin auringonlaskun aikaan. Venyttelin pedilläni, kunnes muistin Pujosulan loukkaantumisen. Juoksin äkkiä parantajan pesälle.
//Pujo?
Pujosulka 5.2.2017
Istuin parantajanpesässä. Tunsin kuinka tylsää minulla oli. Haavoihini kolotti. Katsoin tassujani, huomasin kuinka vahingoittuneilta ne näyttivät. Katsoin emoni makuusijalle. Hän ei ollut vieläkään herännyt.
"Pujosulka!" kuulin Tammitassun huutavan ja juoksevan kohti parantajanpesää. Tassutin kollia vastaan. Juoksin puskemaan hänen päätänsä.
"Minut nimitetään soturiksi!" hän naukui innoissaan. Tunsin kuinka rakkaus paloi sisälläni tätä kollia kohtaan.
"Ihanaa nyt voimme nukkua samassa pesässä!" nau'uin rakastamalleni kissalle.
"Muistathan, että joudun valvonaan tämän yön", Tammitassu naukui muistuttavasti. Vasta nyt muistin kuinka oppilaan joka nimitettiin soturiksi pitäisi valvoa koko yö vartioimassa leiriä kun muut nukkuivat. Nyökkäsin.
"Sinähän olet ihan pöllähtöneen näköinen!" murahdin lempeästi. Nuolin kollin turkkia.
"Et voi näyttää tuolta kun sinusta viimein nimitetään soturi, höpsö!" nau'uin kumppanilleni ja nuolin hänen poskeaan. Tammitassu kehräsi.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevät klaaninkokoukseen!" kuulin Vaskitsatähden huutavan. Viitoin hännälläni Tammitassun seuraamaan. Tallustimme aukiolle minne muu klaani oli jo kerääntymässä.
"Tammitassu..." Vaskitsatähti aloitti.
//Tammi?
Tammitassu/kynsi 5.2.2017
Istuin jännittyneenä Vaskitsatähden vieressä, koko klaanin edessä.
"Minä Vaskitsatähti, Varjoklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensä tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääksen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Tämmitassu lupaatko soudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?" päällikkö kysyi arvokkaasti ja katsoi suoraan silmiini.
"Lupaan", vastasin henkäisten ja siirsin katseeni Pujosulkaan, joka hymyili ylpeänä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tammitassu tästä lähtien sinut tunnetaan nimillä Tammikynsi. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", Vaskitsatähti julisti ja klaani huusi uutta nimeäni.
"Tammikynsi! Tammikynsi!" Loikkasin maahan, Pujosulan viereen ja puskin lempeästi hänen kylkeään.
"Saamme viimein olla taas yhdessä. Voin auttaa petisi valmistuksessa", hän kehräsi tyytyväisenä. Minun oli kuitenkin jäätävä koko yöksi vahtiin.
Istuin leirin aukiolla, kun muut kissat olivat menneet jo nukkumaan. *Tästä tulee vielä pitkä yö* totesin mielessäni ja jäin odottamaan aamun sarastusta.
Venyttelin kohmeisia jäseniäni. Koko yön kestänyt vartiointi oli alkanut väsyttää ja silmäni tuskin pysyivät enää auki. Viimein Vaskitsatähti astui ulos pesästään ja päästi minut vartiosta. Rynnistin suoraan sotureiden pesälle katsomaan, oliko Pujosulka jo hereillä.
//Pujo?
Pujosulka 5.2.2017
Istuin soturienpesän edustalla sukimassa turkkiani. Nousin seisaalleni ja lähdin tassuttamaan kohti riista kasaa. Tassuni olivat kipeät.
"Pujosulka!" huomasin Tammikynnen porhaltavan luokseni.
"Tervehdys", nau'uin kollille ja puskin tämän päätä. Nostin kasasta ruhjoutuneen näköisen hiiren. Tammikynsi nosti kasasta juuri tapetun myyrän. Kuulin rapinaa takaani, mutta en nähnyt ketään. *Mikä tuo on?*
"Pujosulka varo!" Tammikynsi rääkäisi. Tunsin kivun selässäni. *Mikä se oli?* Käänsin pääni ja näin viljan värisen matelijan puremassa selkääni.
"Käärme!" rääkäisin. Tammikynsi katsoi minuun kauhuissani. Tiesin kui ka myrkyllisiä käärmeet ovat.
Tunsin kuinka jalkani muutuivat löysiksi, enkä voinut liikuttaa niitä.
"Tammikynsi", kuiskasin kumppanilleni.
"Pujosulka, odota haen Kaunokukan!" Tammikynsi kiirehti. En enää voinut liikkua. Kaikki oli sumeaa. Mitä tapahtuisi?
"Pujosulka sinnittele!" kuulin Tammikynnen rääkäisyn. Kaikki oli harmaata ja sumeaa, silmäni alkoivat painua kiinni. Kipu oli silmitön. Haukoin henkeäni.
"Minä kuolen", nau'uin rakastamalleni kissalle. Tammikynsi katsoi minuun. Katsoin Tammikynnen kauniisiin silmiin.
"Hyvästi", nau'uin rakkaalleni.
"Pujosulka ei! Et saa", Tammikynsi naukui myrtyneenä. Silmäni sulkeutuivat ja kaikki pimeni. Tipuin ja tipuin ja tipuin vaan.
//Tammi?
Pujosulka 2.2.2017
Tunsin Tammitassun anovan katseen porautuvan sisimpääni.
*Hänellä on niin kauniit silmät.Ei hän rakastaa toista!* Luimistin korviani.
"Mitä jos en halua?!" tiuskaisin . Tunsin oloni petetyksi. Yritin lähteä tassuttamaan pois mutta Tammitassu pysäytti minut.
Käänsin pääni kohti Tammitassua ja tunsin kuinka raivo ja suru purkautui yhtäaikaa: " Minä tiedän mitä sinun ja Haavetassun välillä on! Ja niin tiedät itsekin, näin teidät yöllä siellä metsässä!" rääkäisin, tunsin kuinka sanat suorastaan pursusivat suustani.
"Turha pyydellä anteeksi!" naukaisin raivoissani. Käänsin selkäni Tammitassulle ja istahdin maahaan. Suru sai minusta pian vallan.
"Sinä petit minut", nyyhkytin kolille jota rakastin. Käänsin päätäni ja katsoin Tammitassuun, näin hänen silmissään hämmästystä. Käänsin katseeni tassuihini.
"Pujosulka", Tammitassu naukui hämmentyneenä.
"Älä sano minulle mitään!" tunsin kuinka kyyneleet valuivat silmiini. *En halua kuulla edes enää hänen nimeänsä!*
"Pujosulka kuuntele", kolli naukaisi lempeästi.
Käänsin pääni kohti Tammitassua ja kyyneleet valuivat maahan, olin surun murtama. Näin hänen komean kilpikonnakuvioisen turkkinsa ja silmänsä jotka katselivat minua.
"Pujosulka...".
//Tammi? c:
Tammitassu 2.2.2017
Tuntui kamalalta katsoa rakastamani naaraan kyynelten täyttäminen silmiin. *Uskoiko hän todella, että rakastaisin Haavetassua*
"Pujosulka, en minä rakasta Haavetassua, vaan sinua. Kyllä sinä sen tiedät. Olet tärkeintä minulle koko maailmassa" katsoin vakavasti hänen kauniisiin silmiin ja viitoin hänet syrjemmälle.
"Ei sinun tarvitse enää valehdella. Olen kuullut tarpeeksi" Pujosulka nyyhkytti.
"Sinun täytyy uskoa minua. Totta puhuen, minä vakoilin Haavettassua. En tiedä mitä hän teki keskellä yötä ulkona ja lähdin seuraamaan häntä" vakuuttelin.
"Onko tuo todella totta? Mistä tiedän, että voin luottaa sinuun?" Pujosulka kysyi epäilevästi.
"Sinun täytyy. Tiedät paremmin kuin hyvin, että rakastan sinua" sanat saivat minut kehräämään. Katsoin kaunista kissaa, joka nosti katseensa minuun ja paljasti varovaisen hymyn.
"Minäkin rakastan sinua, ja luotan sanaasi" hänen silmistään alkoi viimein paistaa onnellisuus.
"Tuota... Vaikka oletkin nyt jo soturi ja näemme liiankin harvoin, niin... Haluaisitko ehkä olla kumppanini?" kysyin epävävarmasti, mutta hullun lailla rakastuneesti.
//Pujo? :3
Pujosulka 2.2.2017
Katsoin Tammitassua yllättyneesti ja rakastavasti. Tassutin hänen luokseen ja puskin hänen päätänsä.
"Totta kai", kehräsin.
"Minua nolottaa hirveästi, että en luottanut sinuun", katsahdin tassuihini nolostuneena.
"Ei se mitään", Tammitassu hymähti. Nuolaisin tämän korvaa. *Miksi olin niin tyhmä, että epäilin häntä?* Tunsin kuinka onnen kyyneleet purskahtivat silmistäni. *Olisimme kumppaneita! Ikuisesti!* Kehräys purkautui ulos, katsoin Tammitassun onnellisiin silmiin ja nau'uin:
"Anteeksi, että huusin sinulle",
Katsoin Tammitassua anteeksi anoen.
"Rakastan sinua, enkä ketään muuta", nuori kolli naukaisi.
"Minkäkin sinua", kehräsin valtavaan ääneen. Huomasin kuinka Hämylilja tassutti ohitsemme meitä katsoen. Puskin kumppanini päätä.
//Tammi?
Pujosulka 4.2.2017
Istahdin ksnnolle myyrä hampaissani. *Ihanaa pian olisi hiirenkorva!* Haistelin lämpimiä tuulahduksia, aurinko alkaisi laskea pian. Kuuliin kiihtyneitä askelia.
"Susia!" Okaliekin hätääntynyt huuto kantautui leiriin. Näin kuinka lirkin värinen kolli juoksi kauhuissaan leiriin. *Missä emoni on?* Tunsin pakokauhun valtaavan minut.
"Jos kerran varapäällikkö ja päällikkö ovat taistelemassa kuka määrää?" kuulin Lehtotassun naukaisun.
"Okaliekki määrää sinä, ketkä tulevat apuun?" Kyyhkylento naukaisi. Okaliekki katsoi ympärilleen.
"Tuikesilmä, Pujosulka, Ikituuli ja Loimusilmä!" hän naukaisi ja tassutti kohti uloskäyntiä. Juoksin puskemaan Tammitassua hyvästeiksi.
"Mitä jos et palaa?" Hän kysyi.
"Palaan, luoaan sen", nau'uin varmasti rakastamalleni kissalle. Juoksin muun partion luo ja lähdimme matkaan.
*Miksi sudet piinaavat meitä?* Juoksimme paikalle. Näin hengästyneen Loistelinnun tappelemassa suurta sutta vastaan. Loikkasin suurikokoisen suden kimppuun emoni avuksi, purin sen kurkkuun. Pidin otteeni vaikka susi pyristeli. Kiljuin sillä pelkäsin, pelkäsin kuollakseni.
//Loiste? c:
Loistelintu 4.2.2017
Kyyristelin pensaikon suojissa vahtien Vaskitsatähden ja Jäkälätassun ruumiita. Päällikkö oli luultavasti menettänyt vain yhden hengistään, mutta Jäkälätassu oli siirtynyt mitä ilmeisimmin Tähtiklaaniin. Suru ja pelko raastoivat sisintäni, mutten voinut antaa tunteille valtaa, sillä se koituisi meidän kaikkien kohtaloksi.
Säpsähdin kuullessani rasahduksen. Raotin leukojani maistellakseni ilmaa. Susi. Hiivin varovasti ulos ja kurkistin pensaikon taakse. Suuri susiuros oli kumartunut kuolleen lajitoverinsa ylle. Se nuoli toverinsa veristä turkkia kaihoisasti. Hetken ajan tunsin myötätuntoa tuota suurta olentoa kohtaan, mutta myötätunto vaihtui sokeaksi raivoksi muistaessani kuinka juuri tuo maassa makaava susi oli tappanut nuoren oppilaan. Tiesin, että olisi sulaa hulluutta hyökätä suden kimppuun yksin, mutta en voinut mitään muuta. Minun olisi suojeltava Vaskitsatähteä.
Liu'utin kynteni hitaasti esiin ja astelin näkyville. Susi murahti ja nosti päätään. Sen meripihkanväristen silmien katse porautui syvälle sisimpääni. Siinä samassa se paljasti kellertävät torahampaansa. Susi valmistautui taistelemaan! Kyyristyin ja jännitin lihakseni, kohotin toisen etukäpäläni valmiiksi iskuun. Rähähtäen susi syöksyi kimppuuni. Väistin sen iskun täpärästi, mutta harmikseni liukastuin ja kellahdin selälleni lumeen. Susi loikkasi ylitseni ja kääntyi ympäri kohtaamaan minut. Se syöksyi epäröimättä kimppuuni. Ummistin silmäni ja toivoin, että se kaikki olisi nopeasti ohi.
Siinä samassa ilmaan kajahti taisteluhuuto. Avasin silmäni hätkähtäen. Susi päästi hölmistyneen ulahduksen, kun joku tai jokin tarttui hampaillaan kiinni sen kurkusta. Se oli Pujosulka! Raskaasti puuskuttaen yritin nousta jaloilleni, mutta raajani eivät tuntuneet jaksavan kantaa painoani.
*Ketunläjät! Minun on päästävä hänen avukseen!* Huulta purren kampesin itseni seisomaan. Hoiperrellen ravasin tyttäreni avuksi.
"Minä tulen, Pujosulka!" ulvaisin kuullessani naaraan pelon kiljaisut. Suoraan silmieni edessä susi paiskasi Pujosulan maahan ja kohotti valtavan käpälänsä iskeäkseen nuoren naaraan kuoliaaksi.
Juuri kun susi oli iskemässä Pujosulkaa, syöksyin sen väliin ja otin iskun vastaan. Kaaduin iskun voimasta maahan. Silmissäni alkoi sumeta ja maailma ympärilläni tuntui pyörivän.
Sumeasti saatoin nähdä kuinka partio ajoi suden matkoihinsa. Sen jälkeen kaikki pimeni.
//Pujo? Loiste on siis tajuttomana kaksi päivää, ei sen vakavampaa. c:
Tammitassu 1.2.2017
Katsoin haikesti Pujosulan perään, kun tämää lähti ja käänntyin sitten takaisin Hunajatassun puoleen.
"Anteeksi. Olin vähän töykeä" sanoin nolona ja katsoin parantajaoppilasta silmiin.
"Ei se mitään. Kuinka muuten haavasi voivat? Kaunokukka sanoi, että minun pitäisi tarkistaa onko ne jo tarpeeksi parantuneita" hän hymyili. Käänsin hänelle kylkeä, jolla haavat olivat.
"Ne eivät ole olleet enään kipeät, mutta en ole varma, pitääkö niiden näyttää tuolta" nau'uin.
"Ne ovat ihan normaalit, eli ei mitään hätää. Tähän tosin saattaa jäädä aika ikävä arpi" Hunajatassu totesi ja käännyin taas normaalisti. *Tämä onkin ensimmäinen arpeni* ajattelin.
"Miten muuten päätit ryhtyä parantajaoppilaaksi?" Kysyin yllättäen.
"Emoni kuoli viheryskän, kun olin pieni. Olisin halunnut auttaa häntä, mutta en osannut. Parantajakaan ei pystynyt tekemään mitään" hän kertoi surullisella äänellä.
"Olen pahoillani" huokaisin. Hunajatassu hymyili ja alkoi nuolla turkkiaan.
"Haluaisitko muuten syödä jotain?" Kysyin.
Pujosulka 1.2.2017
Tassutin muun partion mukana kohti Myrskyklaanin rajaa. Partioon kuului Okaliekki, Risasiipi ja Lehtotassu. Haistoin sen kuinka lähestyimme rajaa.
"Myrskyklaanin partio kulki tästä askettäin. Niin myös susikin", Okaliekki naukui hivenen varautuneena. Tunsin kuinka turkkini pörhistyi muistellessani susitaistelua.
"Onko niitä enemmänkin kuin yksi?" nau'uin karvat pörhössä.
Okaliekki nyökkäsi. Tunsin kuinka pakokauhu valtasi minut. Lehtotassu näytti aivan rauhalliselta joten tunsin kuinka rauha palasi sisääni.
Olimme kiertäneet rajat rivakkaa tahtia ja olimme palaamassa leiriin. Tunsin kuinka kaipaus pisti minuun ikävästi. *Minulla on jo tosi kova ikävä Tammitassua* Juoksin tunnelista sisälle ja kayselin ympärilleni. *Missä Tammitassu on?* En nähnyt rakastamaani kissaa missään, nelisti oppilaidenpesälle. *Tyhjä!* Etsin leirin ympäri, mutta ei en löytänyt Tammitassua. Kipitin parantajanpesän luo. Näin kuinka Hunajatassu ja Tammitassu juttelivat keskenään.
"Täällä sinä olit etsin sinua joka paikasta!" kiljahdin innoissani.
"Ajattelimme tulla sisälle, sillä ulkona alkoi olla kylmä", nuori kilpikonnakuvioinen kolli selitti. Istahdin oppilaiden viereen.
//Hunaja? Tammi?
Hunajatassu 1.2.2017
Pujosulka istui luoksemme tultuaan partiosta.
"Törmäsittekö mihinkään erikoiseen?" kysyin naaraalta. Pujosulka nosti päätään.
"Emme muuta, kuin susien tuoksua", hän vastasi. En ollut ikinä nähnyt sutta, mutta olin kuullut, että ne näyttivät melkein kuin suurilta koirilta.
"Minkälaisia sudet ovat?" kysyin, ja tunsin itseni tyhmäksi.
"Ne ovat suuria petoja, ne elävät laumoissa", Pujosulka vastasi. "Kuin suuria koiria."
Minua pelotti, kun ajattelin, että sellaisia elukoita eli reviirillämme. Tammitassu taisi nähdä pelkoni.
"Eivät ne tänne tule", hän sanoi.
"Eivätpä kai", vastasin vaisusti. "Minkälaista on olla soturina?" kysyin Pujosulalta.
//Pujo? Tammi?
Pujosulka 2.2.2017
Raotin silmiäni ei ollut vielä aamu. Ajattelin mennä Tammitassun luokse, mutta hän ei ollut oppilaiden pesässä. Kipitin ulos leiristä. *Olisiko Tammitassu ulkona?* Juoksin ympäeiinsä kunnes haistoin Tammitassun tuoksun. Seurasin tuoksua innoissani. Pysähdyin, näin kuinka Haavetassu ja Tammitassu juttelivat keskenään. *Miksi Tammitassu on täällä? Ei kai Tammitassu vain tapaile häntä salaa? Eikö hän rakastakkaan minua?* Juoksin loukkaantuneena takaisin kohti leiriä. Kyyneleet valuivat silmiini ja juoksin vain. Astuin sisään leiriin.
//Aamulla
Nousin ylös ja tassutin ulos soturienpesästä.
"Tervehdys Pujosulka!" Tammitassu naukaisi ja juoksi minua kohti. Käänsin pääni vain ero suuntaan ja painoin korvat luimuun. Tunsin kuinka Tammitassu katsoi minua loukkaantuneena.
//Tammi? Pujo käsitti vaa väärin ja sit se on loukkaantunu c:
Tammitassu 2.2.2017
"Selvä, ei sitten puhuta" tiuskaisin surullisena ja juoksin takaisin oppilaiden pesälle. *Miksi ihmeessä hän oli vihainen? En kai sanonut mitään ilkeää? Eikö hän enää välitä minusta* mielessäni oli tuhansia kysymyksiä, joihin en saanut vastausta. Käperryin tiukaksi keräksi pedilleni ja murjotin.
En kuitenkaan malttanut olla paikoillani kovin pitkään, vaan kömmin ylös ja hiivin ulos leirin suuaukosta. Aurinko ei paistanut ja päivä oli muutenkin harmaa. Talsin pää riipuksissa ympäri reviiriä, yrttäen selvitellä ajatuksiani.
"Mitä jos hän loukkaantui siitä, että en ole käynyt tapaamassa häntä?" ajattelin ääneen.
"Tai entä jos hän luulee, että olen rakastunut Hunajatassuun?" pudistelin päätäni jatkoin matkaani.
Palasin leiriin vasta, kun ilta alkoi hämärtää. Tallustin surullisena sisään ja huomasin Pujosulan, joka huomasi minut ja lähti juosten sotureiden pesää kohti. *Nyt minä puhun hänelle* Juoksin soturin kiinni ja pysäytin hänet.
"Kiltti, kerro minulle mikä sinun on?" katsoin anoen hänen silmiin.
//Pujo?
Pujotassu 31.1.2017
Olin toipunut täysin siitä mitä susi minulle teki, tai no minulla tietysti on vielä arpia. Tassutin Tammitassun luokse.
"Terveihdys", puskin kollin päätä.
Hän vain kehräsi vastaukseksi.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevät klaaninkokoukseen!" Vaskitsatähti naukui. Juoksin aukiolle. *Mitä nyt ilmoitettaisiin?*
"Nyt on aika tehdä kahdesta oppilaasta, jotka kohtasivat suden rohkeasti, sotureita. Pujotassu ja Murattitassu tulkaa tänne", Päällikkö naukui. *Mutta entäs Lehtotassu?* Tassutin päällikön eteen.
"Minä Vaskitsatähti Varjoklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Pujotassu lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?" hän naukui juhlallisena.
"Lupaan", naukaisin äänivärähdellen.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi, Pujotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pujosulkana", Vaskitsatähti julisti.
"Sitten Murattitassu...", hän selitti.
//Muratti?
Murattilehti 31.1.2017
"Minä Vaskitsatähti Varjoklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensä tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääksen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Murattitassu lupaatko soudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?" Vaskitsatähti maukui.
"Lupaan", sanoin tyynellä äänellä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Murattitassu tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Murattilehti", Vaskitsatähti julisti. Klaanitoverit alkoivat kutsua meitä uusilla nimillämme.
"Pujosulka! Murattilehti!" Vilkaisin Pujosulkaa, jonka tummansiniset silmät säkenöivät ilosta. Sitten katseeni osui Lehtotassuun. Miksei hänestä tehty soturia? Ajatukseni keskeytyivät, kun klaanitoverit tulivat onnuttelemaan kasvotusten.
//joku? :3
Pujosulka 31.1.2017
Tassutimme klaanitoveriemme lävitse emomme luokse. Juoksimme puskemaan emomme päätä, mutta hänen vieressään istuva Lehtotassu näytti surulliselta.
"Sinunkin vuorosi tulee pian", Loistelintu naukui. Pian huomasin kuinka Tammitassu ja nelisti luokseni.
"Onnea Pujosulka!" hän kehräsi.
Tajusin, että emme nukkuisi enää sanassa pesässä. *Joudun vartioimaan koko yön leiriä Mrattilehden kanssa.
Ilta alkoi hämärtää. Pian menisimme paikoillemme istumaan ja vahtimaan.
"Hyvää yötä Tammitassu", huikkasin kollille. Asettauduin istumaan Murattilehden viereen.
//Muratti?
Pujosulka 31.1.2017
Istuskelin vartiossa hiljaa. Kuulin koko klaanin tuhinan. Vilkaisin sivulleni, näin kuinka Murattilehti tarkkaili valppaana ympäristöä. Katsoin taivaalle. Näin hopeahännän ja tähdet. *Katselisiko Kuutähti meitä?* Vilkaisin Vaskitsatähden pesän suuntaan, kolli oli mennyt pesäänsä nukkumaan. Kuulin linnun vaimean varoitushuudon. Tassuuni alkoi kivistää. Katsoin tassuuni ja huomasin vanhan arpeni jonka olin saanut vähän aika sitten susitaistelussa. Aurinko ei nousisi vielä pitkään aikaan. Huokaisin itsekseni.
Kissojen tuhina hiljeni vähitellen, pian Vaskitsatähti tassutti luoksemme ja nyökkäsi: "Vahtivuoronne päättyy nyt."
Huokaisin helpottuneena ja talsimme yhtä matkaa soturienpesälle.
//Joku?
Pujosulka 1.2.2017
Tassutin ulos soturienpesästä. Olin herännyt hetki sitten ja nyt nälkä kurni mahassani. Nappasin kasasta rastaan ja kipitin Tammitassun luo, joka istui Hunajatassun kanssa oppilaidenpesän edustalla juoksin kollin ja nuolaisin tämän poskea.
"Et tiedäkkään kuinka yksinäistä soturienpesässä on ilman sinua!" hihkaisin rakastamalleni kissalle. Tammitassu nuolaisi korvaani.
"No tuota... mille tuntuu olla parantaja oppilas, minäkin olisin joskus halunnut", nau'uin naaraalle joka ihmetteli edelleen nopeaa ilmestymistäni.
"Öh...se on tosi kivaa", hän naukui häntä vipattaen.
Nyökkäsin. Katsoin kilpikonnakuvioista kollia onnellisesti.
"Miksen minä voi olla mestarisi?" nau'uin nuollen rivakasti Tammitassun korvaa.
"Minun pitää nyt mennä rajapartioon", nau'uin surullisena. Tammitassu nyökkäsi.
//Tammi?
Murattitassu 30.1.2017
"Murattitassu, herää!" kuulin tutun äänen, joka kuului Pujotassulle. Avasin nopeasti silmäni. Edessäni istui hopeanharmaa Pujotassu.
"Loimusilmä pyysi sinua tänään saalistamaan kanssamme. Tuletko?" sisareni kysyi. Haukottelin.
"Voin minä tulla. Mutta tuleeko Kyyhkylentokin?" kysyin. Pujotassu pudisti päätään.
"Kyllä häneltä voi kysyä", hän vastasi ja pesi tassuaan. Nousin ylös venytellen.
"Lähdetäänkö me heti?" kysyin sukiessani turkkiani. Pujotassu nyökkäsi.
"Loimusilmä odottaa uloskäyntitunnelilla", tuo maukui ja pujahti ulos pesästä. Suin itseni loppuun ja menin hänen peräänsä. Aurinko paistoi heikosti aukiolle. Klaanitoverit olivat valmistautumassa partioihin. Seurasin Pujotassua, joka tallusteli Loimusilmän luokse. Vaaleanruskea kolli odotti uloskäyntitunnelilla.
"Voiko Kyyhkylentokin tulla?" Pujotassu kysyi mestariltaan. Hänen mestarinsa pudisti päätään.
"Hän lähti Loistelinnun kanssa johonkin", kolli sanoi viileästi katsoen minua. Nyökkäsin. Kävelimme karhunvatukkatunnelista metsään. Eilen oli satanut pietä tihkusadetta ja maa oli vähän liukas. Vilkaisin Loimusilmää, jota ei liukkaus haitannut.
"Minne me menemme saalistamaan?" kuulin Pujotassun kysyvän. Pienempi siskoni tassutteli takanani. Loimusilmä pysähtyi ja käänsi taivaansiniset silmänsä oppilastaan päin.
"Ajattelin, että menemme vuorivaahteralle. Siellä on kuulemma enemmän saalista, kuin muualla", kolli maukui ja jatkoi kävelyä. Pujotassu nyökkäsi ja tassutteli viereeni. Kylmä tuuli pörrötti pitkää turkkiani ja teki oloni epämukavaksi. Ei kestänyt kauaakaan, kun näin palaneen vuorivaahteran mustat oksat. Siihen oli kauan sitten iskenyt salama. Yhtäkkiä Loimusilmä pysähtyi.
"Murattitassu, sinä voit saalistaa tässä. Minä ja Pujotassu menemme vuorivaahteran toiselle puolelle", soturi maukui. Nyökkäsin. Jäin odottamaan, että Pujotassu ja Loimusilmä olivat päässeet kauemmas. Sitten aloin maistelemaan ilmaa. Haistin oravan. Tuon haju tuli vasemmalta, missä päin ukkospolku oli. Pudottauduin vaanimisasentoon ja aloin jäljittämään tätä. Kävelin sulavasti kohti paria mäntyä, mistä haju tuli. Oravan haju oli tässä kohtaa tuoreempaa, joten ajattelin sen olevan toisen männyn takana. Kävelin äänettömästi lähemmäs mäntyä. Piilouduin pienen puskan juureen ja kiinnitin katseeni harmaaseen oravaan, joka kaivoi talvivarastojaan. Kun olin hyvän matkan päässä oravasta, jännitin lihakseni ja hyppäsin tuon päälle. Orava kiljui, mutta jotenkin tuo pääsi vapaaksi. Tuo lähti juoksemaan kohti ukkospolkua. Juoksin tämän perään. Ihmettelin, miksei orava kiivennyt puuhun. Se juoksi kohti ukkospolkua. Pystyin jo erottamaan mustan läntin edessäni ja haistamaan tuon katkun. Juoksin niin nopeaa, kuin pystyin, että saisin tuon kiinni. Olimme ihan ukkospolun vieressä. Olin hyppäämäisillään oravan päälle, mutta tuo suunnistikin kohti ukkospolkua. Pysähdyin siihen paikkaan ja katsoin kuinka hirviö syöksyi harmaan jyrsijän päälle ja otti tuon hengiltä. Sydämeni pomppasi nopeaa. Katselin harmaata jyrsijää, joka makasi kuolleena ukkospolulla. Vaikka tuo oli riistaa, en silti sallinut, että se makasi ukkospolulla. Kävelin ihan ukkospolun viereen ja katsoin, ettei hirviöitä tullut. Sitten juoksin äkkiä oravan luo ja otin sen suuhuni. Kuulin jo hirviön kaukaista jyrinää. Juoksin äkkiä orava suussani takaisin Varjoklaanin reviirille. Laskin kuolleen oravan maahan. Ihan vieressäni hirviö jyristi ohi. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun ajattelin, että olin hetki sitten vielä siinä ja olisin voinut jäädä hirviön alle. Vilkaisin oravaa. Voisin ehkä haudata sen johonkin.. Katselin ympärilleni. Näin pienen kuusen alla maata, joten menin sen luo ja aloin kaivamaan sitä. Tiesin, että tapoin aikaa, mutta en sallinut oravan jäädä ukkospolun viereen. Kun kuoppa oli riittävän suuri, kannoin oravan siihen ja hautasin sen. Olikohan oravillakin Tähtiklaani? En jäänyt miettimään sitä, vaan aloin maistelemaan ilmaa. Mieleni teki hiirtä, lempi riistaani. Koitin erottaa hiirtä metsän tuoksuista. En erottanut hiirtä, sen sijaan myyrän. Aloin jäljittämään tätä. Oikeastaan minun ei tarvinnut jäljittää, vaan näin sen parin lumikinoksen takana. Kiristin lihakseni ja hyppäsin tuon päälle. Myyrä oli ehkä puolikuollut, koska sain sen heti kiinni, eikä se vaikeroinut millään tavalla. Yhtäkkiä erotin kaukana Loimusilmän ja Pujotassun, jotka tulivat minua kohti. Otin myyrän suuhuni ja juoksin heidän luokseen.
//Pujo?
Pujotassu 30.1.2017
Tassutin Loimusilmän vieressä kohti Murattitassua. Kannoin suussani suurta oravaa. Juoksin sisareni luo. Hän kantoi suussaan lihavaa myyrää.
Lähdimme tassuttelemaan kolmisteen kohti leiriä.
"Miten koulutuksesi menee?" Loimusilmä kysyi sisareltani.
"Hyvin kai", Murattitassu naukaisi ja kohautti lapojaan. Astelimme sisään leiriin.
"Viedäänkö tuo oravasi vanhuksille?" Murattitassu naukui. Nyökkäsin kantaen oravaa. Astelimme klaaninvanhimpien pesään. Hohtotähti oli pesemässä itseään ja Meripihkaraita selitti Hohtotähdelle jotain.
"Toimme ruokaa!" mumisin orava suussani. Tipautin oravan Meripihkaraidan eteen ja tunsin kuinka leukani olivat kipeät.
"Kiitos", vanhukset maukuivat yhteen ääneen.
Aurinko oli laskemassa, mutta sen lämpö lämmitti turkkiani. Istuin Tammitassun vieressä, hänen haavansa näyttivät vieläkin pahoille.
"Ovatko nuo kipeät?" nau'uin myötätuntoisesti.
"Ei", Tammitassu naukaisi rohkeasti, mutta hänen ilmeensä näytti jotain muuta. Kuulin hätääntyneitä askeleita.
"Hälytys!" kuulin emoni hätääntyneen äänen. Missä Kyyhkylento oli? Vaskitsatähti juoksi hengästyneen naaraan luokse.
"Meidän reviirillämme on jotain uusia eläimiä! Ne ovat kuin koiria, mutta suurempia ja vihaisempia!" Loistelintu selitti. Pian Kyyhkylentoasteli leiriin. Katsoin Tammitassuun peloissani.
"Minua pelottaa", nau'uin nojaten Tammitassuun.
//Tammi? Loiste? Joku?
Kyyhkylento 30.1.2017
Astelin leiriin, voimani olivat palanneet ja minusta tuntui kuin voisin juosta reviirimme ympäri.
"Onko tuo totta Kyyhkylento", Vaskitsatähti kysyi tiukasti. Nyökkäsin kunioittavasti päällikölle. Vaskitsatähti näytti hieman huolestuneelta.
"Onkohan niitä eläimiä muidenkin klaanien reviireillä? Järjestän hyökkäyspartion", hän naukaisi. Katsahdin ympärilleni, näin kuinka huolestuneille kaikki näyttivät.
"Minun mukaani lähtee Kyyhkylento, Murattitassu ja Pujotassu", naukui Vaskitsatähti. Huomasin kuinka pelokkaalta Pujotassu näytti. Keräännyimme päällikön luokse.
"Loistelintu, sinä olet vastuussa sillä aikaa", Vaskitsatähti naukui varapäällikölleen. Loistelintu nyökkäsi johtajalleen. Lähdimme nelistämään rivakasti kohti paikkaa jossa olimme nähneet harmaat eläimet. Haistoin eläimien laimean hajun, johon sekoittui hieman tuoreempi haju. Kuolleen riistan haju.
"Ne ovat olleet täällä hetki sitten ja tappaneet riistaamme!" kuiskasin partiolle. Pian kuulimme askelia.
"Kaikki puuhun!" Vaskitsatähti rääkäisi. Hyppäsin läheiseen puuhun valtavalla loikalla. Näin kuinka yksi koiramainen otus asteli aukiolle, se haisteli palanutta vuorivaahteraa.
"Kun annan merkin käykää kimppuun", päällikkö kuiskasi. Harmaa otus tallusteli edestakaisin.
"Nyt!" Vaskitsatähti rääkäisi, hyppäsin koiraeläimen selkään ja purin sen harmaan ruskeaa turkkia. Tunsin kuinka vahva ja lihaksikas eläin oli. Se murisi kuin koira. Näin kuinka Pujotassu roikkui eläimen kurkussa. Naaras kiljui, sillä eläin heilutti päätänsä hirveällä vauhdilla. Veri lensi ympäriinsä. Pian nuorinaaras lensi palanutta vuorivaahteraa päin, näin kuinka hän joutui tajuttomuuden tilaan. Tipuin eläimen selästä. Tunsin kuinka keuhkoni tyhjentyivät. Pian nostin pääni ja ryntäsin takaisin taisteluun, kuulin kuinka eläin puuskutti tuskissaan. Hyppäsin kiinni sen häntää, purin niin lujaa kuin leuoistani lähti, eläin ulvaisi kivusta ja tarrautui kiinni niskaani. Tunsin kipuaallon kulkevan lävitseni.
"Mrour!" joku mourusi, käänsin päätäni hieman ja näin Vaskitsatähden joka juoksi kiinni eläimen kurkkuun. *Tuo eläin on susi!* Muistin vihdoin eläimen nimen. Susi tiputti minut maahan ja nappasi Vaskitsatähden hampaisiinsa. Murattitassu juoksi kiinni suden etutassuun. Kuulin rääkäisyn. Vaskitsatähti makasi maassa vääntelehtivänä kasana. *Hän menettää hengen!* Hyökkäsin suden kurkkuun, kuulin kuinka se vinkui ja kaatui maahan. Murattitassu juoksi pitelemään sutta aloillaan ja hengen menettänyt Vaskitsatähti tallusti hitaasti apuun, mutta vain Pujotassu makasi kiven juurella verta vuotaen. Pian susi ei enää pyristellyt ja sen katse lasittui. *Voitimme suden!* Murattitassu hoiperteli Pujotassun luokse.
"Hänet täytyy viedä parantajalle!" hän kiljaisi.
//Muratti?
Murattitassu 30.1.2017
Katsoin huolestuneena Pujotassua. Tuo vuosi verta.
"Vien hänet heti leiriin", Kyyhkylento maukui. Hän otti nuoren kissan niskanahasta kiinni ja alkoi tallustelemaan kohti leiriä. Minä varmistin, että Vaskitsatähti pysyi mukana. Hänen kaulastaan vuosi edelleen verta ja hänenkin pitäisi mennä parantajien luo. Matka leiriin tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes vihdoin pujahdimme aukiolle.
"Voititteko koiran?"
"Mitä se iso koira teki teille?!" Klaanitoverit esittivät mieltä ärsyttäviä kysymyksiä. Pysyin vain hiljaa. Näin, kuinka Kaunokukka ja Hunajatassu pujahtivat pesästään.
"Hunajatassu, hae hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä", Kaunokukka käski ja alkoi tarkastelemaan Pujotassun ja Vaskitsatähden haavoja. Vilkaisin jalassani olevaa haavaa. Se ei enää vuotanut, mutta se oli syvä ja kivulias. Siihen jäisi varmasti arpi. Olin syventynyt niin ajatuksiini, etten huomannut Hunajatassua, joka oli tullut viereeni.
"Syö nämä. Sitten jalkasi ei ole enää niin kivulias", parantajaoppilas maukui ja ojensi minulle pari unikonsiementä.
"Kiitos", mau'uin ja nuolaisin siemenet suuhuni. Vilkaisin Pujotassua. Kaunokukka oli laittanut tämän haavoihin hämähäkinseittiä ja ojensi nyt hänellekin unikonsiemeniä. Kyyhkylento istui tämän vieressä. Tassuttelin heidän luokseen.
//Pujo? Kyyhky?
Tammitassu 30.1.2017
"Ei, ei, ei, ei, ei" voihkin juostessani parantajan pesälle, jonne Pujotassu oltiin
viety. Syöksyin pesän suuaukosta sisään ja raivasin tieni muiden kissojen ohi
rakastamani kissan luokse ja istuin hänen viereensä. Nuolin Pujotassun poskea ja katsoin kauhistuneena hänen kaulassa olevia ruhjeita.
"Selviääkö hän varmasti?" käänsin katseeni paikalla häärivään Hunajatassuun.
"Kaunokukka tietää paremmin. Hän on menettänyt verta, mutta uskon hänen selviävän" parantajaoppilaan sanat rauhoittivat minut hetkellisesti, mutta
pelkäsin silti pahinta.
"Sinun täytyy parantua. Et voi jättää minua" voihkin Pujotassun pedin vieressä.
"Hänen täytyy nyt levätä ja parempi jos sinäkin menet, että nuo omasi paranevat" parantajien pesään palannut Kaunokukka maukui ja saattoi minut ulos pesästä. Laahustin oppilaiden pesälle ja lysähdin heti omalle
makuupaikalleni.
//Unta//
Avasin silmäni ja huomasin olevani ukkospolun varrella. Yhtäkkiä pensaista alkoi kuulua avunhuutoja ja pensaasta hyppäsi esiin valtava susi, joka roikotti hampaissaan Pujotassun velttoa ruumista. Yritin hyökätä sen kimppuun, mutta yhtäkkiä hirviö hyökkäsi kimppuuni, enkä pystynyt enää liikkumaan.
Hätkähdin hereille ja tunsin kuinka sydän hakkasi rinnassani hullun lailla.
*Se olikin vain pelkkää unta* huokaisin helpotuksissani, mutta minun oli aivan pakko käydä varmistamassa, että Pujotassu olisi kunnossa. Kävelin parantajan pesään ja huomasin hereillä olevan Pujotassun.
//Pujo?
Tammitassu 27.1.2017
*Miksi hän meidät kuuhuipunpartioon haluaa* mutisin palatessani oppilaiden pesälle Pujotassun vierellä.
"Luuletko, että hän tietää?" kysyin varoen Pujotassulta.
"Uskon niin. Hän ei ole tyhmä" hopeanharmaa naaras vastasi.
"Totta. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan pyysi meidät partioon" totesin.
"Hän on kuitenkin emoni, enkä usko häntä haittaavan. Haluaisin kuitenkin olla rehellinen" Pujotassu maukui.
"Uskon, että kaikki on hyvin. Mehän pääsemme myös partioon"
Astelimme pesälle ja jäimme odottelemaan kuun nousua.
"Tammitassu, herää. Me lähdemme nyt" Pujotassu maukui ja tökki minua kuonollaan. Olin kai nukahtanut odotellessani. Kömmin jaloilleni ja lähdin seuraamaan Pujotassua. *Se on menoa nyt*
//Pujo?
Pujotassu 27.1.2017
Tunsin kuinka jännitys purkautui ulos pienenä tärinänä. En ollut koskaan ollut kuunhuipun partiossa. Katsahdin vierelläni tepastelevaan kolliin, kurkustani kantautui pieni kehräys. Haistoin Myrskyklaanin tuoreita tuoksuja.
"Tästä on kulkenut Myrkyklaanin partio hetki sitten", naukaisin itsevarmasti. Tassutin emoni luo, puskin hänen lapaansa.
"Olet minulle silti rakas, vaikka olenkin viettänyt paljon aikaa Tammitassun kanssa", kehräsin emolleni. Emoni nuolaisi korvantaustaani. Katsoin emoani silmiin, hänen silmänsä olivat lempeät.
Pian olimme kiertäneet rajat ja olimme palaamassa leiriin. Leirissä näin kuinka Vaskitsatähti katseli saapumistamme. Juoksin oppilaiden pesälle. Käperryin pedilleni. *Minun pitäisi tehdä eräs asia heti auringon noustua* Suljin silmäni ja vaivuin uneen.
Nostin pääni varovasti ylös. Tammitassu oli nukkunut tämän yön omassa pedissään. Nousin istumaan ja aloin sukimaan turkkiani. Murattitassu makasi pedissään.
"Herätys!" tökkäsin siskoani varovasti.
"Mitä nyt?" hän vastasi väsyneesti.
"Mennään leikkimään pentujen kanssa", nau'uin.
"Ja senkö takia herätit minut?" Murattitassu naukaisi. Nyökksin.
"Lehtotassu! Tule sinäkin!" nau'uin tummanruskealle naaraalle joka suki turkkiaan. Hän nyökkäsi innoissaan.
"Sen jälkeen voisimme putsata punkit vanhuksista! On kiva olla avuksi", nau'uin siskoilleni.
"Punkit?! No jos kerran haluat", Lehtotassu naukaisi.
"Haluan vaan päästä jo soturiksi, niin ollaan mahdollisimman ahkeria", kiljaisin niin kuin pentuaikoina.
"Mennään sitten!" Murattitassu naukaisi.
Lähdimme juoksemaan kohti pentutarhaa innostuneesti kiljahdellen.
"Minnekäs ryntäätte tuota vauhtia?" Vaskitsaviima kysäisi kannon päältä.
"Auttamaan pentujen hoidossa ja putsaamaan vanhusten punkit", naukaisin innoissani. Vaskitsatähti katsoi meitä yhtäaikaa yllättyneenä ja hilpeänä.
*On niin kivaa olla siskojen kanssa!*
Astuimme pentutarhaan, haistoin tutun maidoN tuoksun. Näin Kanervakuun, Mistelipennun, Kuurapennun ja yhden uuden kasvon Hämyliljan.
"Hei Hämylilja!"
//Hämy? Muratti? Lehto?
Hämylilja 27.1.2017
"Tervehdys Pujotassu. Tulitteko katsomaan pentuja?" maukaisin hyväntuulisesti. Olin siirtynyt hetki sitten pentutarhaan. Oppilaat nyökyttivät päitään. Kuurapentu ja Mistelipentu olivat härnänneet minua koko päivän, olinhan minä mäyrä.
"Uusia mäyriä!" Mistelipentu huudahti ja hyppäsi Lehtotassun päälle. Lehtotassu katsoi "anovasti" Mistelipentua.
"Mistelitähti, voinko liittyä klaaniinne?" Lehtotassu maukui.
"Ja me?" Murattitassu kysyi osoittaen hännällään Pujotassua.
"Hyvä on. Teidät tunnetaan nyt nimillä Lehtomäyrä, Murattimäyrä ja Pujomäyrä", Mistelitähti julisti. Kuurapentu, joka istui Mistelipennun vieressä, purskahti nauruun. Mistelipentukaan ei voinut olla nauramatta.
"Lehtomäyrä! Murattimäyrä! Pujomäyrä!" aloin onnittelemaan heidän "uusia" nimiään. Kanervakuukin yhtyi onnitteluun ja pian Kuurapentukin onnitteli. Yhtäkkiä tunsin, kuinka pentuni potkaisivat vatsaani. Olin jo tottunut siihen, mutta silti se ei tuntunut minun mielestäni mukavalta.
"Pujotassu, Murattitassu ja Lehtotassu! Tuletteko minun ja Jäkälätassun kanssa saalistamaan?!" kuulin tutun äänen, joka kuului kumppanilleni Tuikesilmälleni. Sisarukset vilkaisivat toisiaan.
"Mennänkö?" Lehtotassu kysyi. Pujotassu ja Murattitassu nyökyttivät päitään.
"Hei sitten", Pujotassu maukui pujahtaen sisaruksiensa kanssa ulos pentutarhasta.
"Hei, hei", mau'uin vaihtaen asentoa. Makuuasentoni tuntui epämukavalta pullealla vatsalla.
"Haenko sinulle syötävää?" kuulin Kanervakuun äänen. Käänsin pääni tuon meripihkanvärisiin silmiin.
"Hae vain. Kiitos", mau'uin. Kanervakuu nyökkäsi ja nousi ylös. Hän pujahti aukiolle. Kuurapentu ja Mistelipentu katsoivat hetken minua.
"Koska pentusi syntyvät? Me halutaan lisää leikkikavereita Mäyräklaaniin!" Kuurapentu huudahti. Kurkustani kohosi hilpeää kehräystä.
"Sitten kun he haluavat tulla maailmaan. Ihan varmasti saatte sitten joskus leikkiä", mau'uin hyväntuulisesti. Pentutarhassa oli mukavaa, mutta kaipasin silti soturintehtäviin. Kuulin, kuinka Kanervakuu palasi pentutarhaan kantaen pulskaa vesimyyrään. Vesi nousi kielelleni katsoessani tuota. Kanervakuu laski vesimyyrän eteeni.
"Kiitos", mau'uin ja haukkasin vesimyyrästä palan. Niin herkullista riistaa en ollut syönyt aikoihin!
"Saadaanko mekin jotain?" kuulin Mistelipennun kimeän pentuäänen. Kanervakuu huokaisi.
"Juurihan te söitte", kuningatar maukui. Mistelipentu oli sanomaisillaan jotain, mutta antoi asian olla. Olin saanut jo vesimyyräni syötyä. Nuolin kylläisenä huuliani. Sitten kuulin pentutarhan sisäänkäynnillä askelia ja näin Kyyhkylennon, joka tuli luokseni.
//Kyyhky? :3
Pujotassu 28.1.2017
Tassutin ulos klaaninvanhimpien pesästä, huomasin kuinka kissat tulvivat jonkun ympärillä. Juoksin kissojen luo.
"Mitä on tapahtunut?" nau'uin hädissäni.
"Etkö ole kuullut mitä Tammitassulle on tapahtunut?" Ikituuli naukaisi hämmentyneenä. Pelko kuohahti sisälläni. Änkeydyin soturien ja oppilaiden ohi Tammitassun luo. Näin kuinka ruhjoutunut hän oli. Nuolaisin hänen lapaansa säälivästi ja työnsin hänet pois soturien keskeltä.
"Mennään jonnekin sivummalle", nau'uin rakastamalleni kissalle. Tammitassu lähti kipittämään kohti tarpeiden teko paikkaa. *Menikö hän tarpeillensa*
"Tuletko?" kolli kuiskasi. Nyökkäsin. Juoksin tarpeidenteko paikalle.
"Mitä sinulle on käynyt", nau'uin huolissani ja katsoin Tammitassun itsevarmoihin silmiin.
//Tammi?
Tammitassu 29.1.2017
Pujotassu katseli huolestuneen näköisenä ruhjeitani, jotka näyttivät kieltämättä pahoilta.
"Äh, ei siinä mitään vakavaa käynyt. Olin ukkospolulla ja haistoin Kuolonklaanin kissan, jota jäin jäljittämään. En ihan muista mitä sitten tapahtui, mutta heräsin keskeltä ukkospolkua tässä kunnossa" minun oli kuitenkin vaikea uskotella itselleni, että olin karvanmitan päässä Tähtiklaanista.
"Ai ei vakavaa! Lupaa minulle, että et enää ikinä tee mitään noin hiirenaivoista" Pujotassu katsoi minuun vakavana. Aloin ymmärtää, kuinka paljon huolta olin aiheuttanut hänelle.
"Anna anteeksi" mau'uin hiljaa.
"Olin vain huolissani. Tulehan nyt, niin mennään hakemaan pehmeää sammalta pedillesi" Pujotassu kosketti poskeani kuonollaan ja lähti kulkemaan edelläni.
Kannoimme uutta sammalta oppilaiden pesälle ja laskimme ne petini päälle. Katsahdin Pujotassun sinisiin silmiin.
//Pujo?
Tammitassu 26.1.2017
"Tammitassu herää. Me lähdemme Loimusilmän ja Loistelinnun kanssa ihan oikeaan partioon" Pujotassu maukui ja tökki minua hereille.
"Tähän aikaan? Aurinkokaan ei ole vielä edes noussut" haukottelin väsyneenä ja pesin kasvojani pedin vieressä.
"Juuri nyt. Tulehan nyt sieltä karvapallo" Pujotassu naukui leikkisästi.
"Kuka tässä on karvapallo" naurahdin ja juoksin hänen perässään aukiolle, mestareiden luokse.
"Huomenta oppilaat!" Loistelintu tervehti pirteänä, Loimusilmä vierellään.
"Tehän näytätte virkeiltä" vaaleanruskea soturi sanoi vuorollaan. Lähdimme Pujotassun kanssa seuraamaan sotureita ulos leiristä, pimeään aamuun.
Kuljimme vähän matkaa, kunnes Loistelintu pysäytti meidät.
"Haistelkaa tarkasti ilmaa ja kertokaa, mitä haistatte" hän määräsi.
Kohotin kuonoani ja haistelin tarkasti tuulen tuomia tuoksuja.
"Täällä lähettyvillä on hiiri ja ukkospolun lähettyvillä on liikkunut kissoja, mutta siitä on jo hetki" selostin.
"Minä haistan eilisen partion ja vanhan myyränpesän" Pujotassu nuuhki tarkasti ilmaa.
"Oikein hyvä" Loistelintu kehui kumpaakin.
"Emmekö me voisi metsästää?" kysyin mestariltani.
"Ei nyt. Olemme virallisessa partiossa, emmekä me metsästä" hän vastasi.
Palasimme viimein takaisin leirille ja aloin heti nuolla särkeviä jalkojani. Oli aurinkohuipun hetki, mutta olin nyt jo väsynyt.
"Haetaanko jotain tuoresaaliskasalta, ennen kuin lähdemme taas?" Pujotassu ehdotti.
"Kuulostaa hyvältä. Vatsani kurnii jo." mau'uin vastaukseni. Valitsin liskon ja aloin syödä sitä Pujotassun vieressä. Lisko oli sitkeää, enkä juuri perustanut siitä. Kun olimme syöneet, nousin istumaan ja katsoin Pujotassua.
"Tiedäthän sinä, kuinka tärkeä sinä olet minulle?"
//Pujo? :3
Pujotassu 27.1.2017
Katsoin Tammitassua ymmyrkäisenä.
*Luulin Tammitassun pitävän minua vain tavallisena oppilaana* Kiusallinen hiljaisuus jatkui pitkään. Katselin ympärilleni. Tassutin Tammitassun viereen ja puskin hänen päätänsä. Huokaisin onnellisena.
"Sinäkin merkitset minulle tosi paljon", kehräsin onnellisena. Tunsin kuinka Tammitassun kehräys kantautui korviini.
*Tällekkö rakkaus tuntuu?*
"Minä...minä rakastan sinua", kuiskasin hiljaa kollin korvaa.
Tammitassu katsoi minuun hämmästyneenä, tunsin kuinka kylmät väreet kulkivat lävitseni. Huomasin kuinka Loistelintu katseli meitä. En välittänyt siitä, rakastaisin Tammitassua aina.
//Tammi?
Tammitassu 27.1.2017
Katsoin Pujotassun kauniisiin silmiin kehräten ja kumarruin häntä kohti.
"Pujotassu, niin minäkin rakastan sinua" kuiskasin hänen korvaansa ja tunsin hänen rentoutuvan. Puskin häntä lempeästi lavalle ja kehräys täytti pesän.
Loistelintu oli tullut oppilaiden pesän suuaukolle ja huomasin hänen katselevan meitä, mutta en jaksanut enää välittää.
Nojasin Pujotassun turkkia vasten ja kuuntelin tämän kehräystä.
"Tammitassu, tulisitko tänne?" Loistelintu kutsui minua ulkoa.
"Käyn katsomassa mitä hänellä on sanottavaa" nau'uin Pujotassulle. Hän nyökkäsi ja lähdin ulos pesästä. Seurasin mestariani ulos leiristä.
Tassuttelin takaisin oppilaiden pesälle, jossa Pujotassu odotteli petinsä vierellä.
"No, mitä hän sanoi?" hän uteli.
"Loistelintu haluaa tavata meidät" huokaisin.
//Pujo tai Loiste?
Pujotassu 27.1.2017
Lähdimme tassuttamaan Loistelinnun luokse. Tunsin kuinka jännityksen aallot kulkivat lävitseni. Loistelintu katseli meitä hieman kiusallisesti. Ajantajuni katosi kävellessäni Tammitassun kanssa. Oliko kulunut kuita vai sydämenlyöntejä? Olisin tahtonut juosta metsään Tammitassun kanssa ja olla vain kahden. Minua jännitti mitä emoni sanoisi, olin valehdellut hänelle viimeksi, että minulla ja Tammitassulla ei ole mitään. Pian istahdimme vaalean naaraan eteen. Loistelintu katseli meitä hetken ja oli avaamassa suutaan, mutta sulkikin sen heti. *Hän tahtoo sanoa jotain* Katsoin epäileväisesti Tammitassuun.
//Tammi? Loiste?
Loistelintu 27.1.2017
Katsahdin vierelleni saapuneeseen Hämyliljaan, joka odotti Tuikesilmän pentuja.
"Seura kelpaa aina", vastasin hymyillen ystävällisesti. Siirryin hieman antaen odottavalle naaraalle tilaa. Hämylilja vilkaisi minua kiitollisena ja asettui sitten makuulleen vierelleni.
"No, miltä tuntuu, tuleva emo?" kehräsin hilpeästi. Hämylilja nielaisi ensimmäisen palasen tuoresaalistaan ja vastasi sitten:
"Hyvältä. En malta odottaa pentujen syntymistä!"
"He ovat varmasti kauniita. Klaani tarvitsee vahvoja pentuja näin lehtikadon aikaan. He ovat klaanimme tulevaisuus. Ilman nuoria kissoja koko klaani hajoaisi kasaan alta aikayksikön", nau'uin. Hämylilja katsoi minua ilkikurinen pilke silmissään.
"Puheidesi perusteella kuulostat jo vanhukselta", hän hyrisi huvittuneena. Napautin hänen kylkeään hännänpäälläni.
"Ja pyh!" tuhahdin mukamas loukkaantuneena. Hämylilja naurahti pienesti.
Jonkun aikaa juteltuamme huomasin Tuikesilmän saapuvan leiriin. Vieressäni maannut kuningatar oli toivottanut minulle mukavaa päivän jatkoa ja hölkyttänyt sitten kumppaninsa luo.
Nousin jaloilleni ja venyttelin vuorotellen puutuneita jäseniäni.
Olin pyytänyt Tammitassua ja Pujotassua tulemaan juttusilleni aiemmin tänään. Nyt he pujahtivat ulos oppilaiden pesästä, vilkuilivat ympärilleen ja lähtivät sitten kulkemaan minua kohti jännittyneinä.
"Kiitos kun tulitte", sanoin katsellen heitä. Oppilaat nyökkäsivät pikaiset tervehdyksensä.
Mietin hetken mitä sanoisin, kunnes aloitin:
"Tahdon, että lähdette kuuhuipunpartioon minun ja Ikituulen kanssa."
Pujotassu ja Tammitassu näyttivät hämmästyneiltä.
"Kuuhuipunpartioon?" oppilaani toisti epäuskoisena.
"Niin. Onko siinä jokin ongelma?" kysyin rauhallisesti. Tammitassu pudisti päätään.
"Ei ole", hän mutisi hiljaa.
Katsoin heitä huvittuneena. Oppilaiden välillä oli selvästi jotakin.
//Pujo tai Tammi?
Pujotassu 26.1.2017
Nyökkäsin Tammitassulle lempeästi.
Hän tassutti viereeni ja asettui makaamaan.
"Hyvää yötä", nau'uin hiljaa.
"Hyvää yötä", kuulin kollin vastaavan. Tunsin lämmön palaavan turkilleni. Suljin silmäni, kuulin kuinka Tammitassu hengitti tasaisesti, hän varmasti nukkui. Pian hengitykseni tasaantui.
Räväytin silmäni auki. Haistoin tutun tuoksun. Pian näin Tammitassun. Olimme vehreällä niityllä.
"Mikä tämä paikka on?" kysyin kollilta hieman peloissani. Tammitassu katsoi minuun lämpimästi.
"Ei ole hätää", hän naukaisi pehmeällä äänellä. Pian ymmärsin tämän olevan unta. Katsoin nuoreen kolliin ihailevasti. Puskin tämän lapaa.
Nostin päätäni hieman. Haistoin Tammitassun tuoksun ja huomasin soturienpesän risuseinän edessäni.
Näin kilpikonnakuvioisen kollin tuijottavan minua.
"Olet aikamoinen unikeko", kolli naukaisi hilpeästi. Tuhahdin leikilläni. Tönäisin Tammitassua hieman leikkisästi.
"Hei!" kolli tönäisi takaisin. Tönäisin vielä kerran hieman lujempaa, tällä kertaa kilpikonnakuvioinen kolli kaatui selälleen.
"Sinun ei olisi kannattanut tehdä tuota!" Tammitassu naukaisi leikkisästi ja ponnisti valtavaan loikkaan. Pian kierimme maassa. Huomasin kuinka vahva Tammitassu oli. Kolli teki pienen iskun ja kaaduin selälleni maahan, ja Tammitassu kierähti päälleni en voinut liikkua. Katsoin kollin kauniisiin silmiin.
"Voitin!" Tammitassu naukaisi. Tönäisin Tammitassun mahaa takatassuillani niin, että hän kierähti kumoon.
"Etpäs voittanutkaan!" nau'uin hilpeästi.
//Tammi?
Tammitassu 26.1.2017
Pujotassu kierähti vuorostaan päälleni ja nenämme hipoivat toisiaan. Pajutassun silmistä paistoi into.
"Hyvä on. Hyvä on, sinä voitit" naukaisin ja naaras päästi minut pystyyn.
"Mutta turha odottaa armoa seuraavalla kerralla" naurahdin perään ja sipaisin hänen kuonoaan hännälläni.
"Tammitassu, näitkö sinäkin sen saman unen, kuin minä?" Pujotassu kysyi takaani. Pysähdyin ja käännyin takaisin hänen puoleensa.
"Jos tarkoitat sitä niittyä, niin kyllä" vastasin hänelle.
"En vain ymmärrä miten olimme samassa unessa" hän jatkoi. Kohautin lapojani ja astuin hänen luokseen.
"Minäkään en ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta ehkä se kertoi jostain" nau'uin rohkaisevasti ja puskin häntä hellästi.
"Tammitassu!" Loistelintu huusi aukiolta.
"Minun täytyy varmaan mennä. Nähdään illalla pesällä" hyvästelin Pujotassun ja lähdin Loistelinnun perään.
"Harjoittelemme tänään puollustautumista" hän maukui. Kävelimme harjoittelupaikalle, kunnes Loistelintu pysähtyi ja käännähti.
"Teistä on tullut läheisiä" hän totesi.
"Mmm" mutisin ja jatkoimme matkaa.
Loistelintu opetti minulle, kuinka puollustautua, jos vihollinen on päässyt kaatamaan minut. Lopussa mestarini näytti myös, kuinka saisin pidettyä kynteni paremmin aisoissa. Olin päättänyt tänään kuunnella jokaisen ohjeen ja olla sooloilematta.
Harjoitusten jälkeen palasin väsyneenä leiriin. Huomasin Pujotassunkin palanneen Loimusilmän kanssa ja menin heti hänen luo.
//Pujo?
Pujotassu 26.1.2017
Huomasin kuinka Tammitassu tassutti luokseni väsyneen oloisena.
"Luulin etten pääse koskaan takaisin", Tammitassu naukui vitsailevasti.
"Minunkin harjoitukset olivat rankat", huokaisin.
"Syötäisiinkö jotain?" kysäisin Tammitassulta. Hän nyökkäsi nälissään. Astelimme riistakasalle. Tunsin kuinka vesi herahti kielelleni, kaikki saaliit tuoksuivat tuoreille. Nostin kasasta pienen peipposen ja Tammitassu otti pulskan hiiren. Kahmaisin palasen peipposta suuhuni ja tunsin lämpimän tunteen valtaavan minut.
"Mmm, tosi hyvää", nau'uin vesi kielellä. Söin loput peipposestani ja istahdin odottamaan, että Tammitassu olisi valmis. Katselin kuinka suuri kolli söi hiirtänsä. *Minulla on onnellinen olo Tammitassun kanssa*
"Odota tulen pian", nau'uin. Tammitassu nyökkäsi kärsivällisesti. Tassutin kohti Loistelintua joka istui kannolla.
"Hei", naukaisin emolleni.
Naaras nyökkäsi tervehdykseksi.
"Miltä tuntuu olla varapäällikkö?" katsoin emoani suurin silmin.
"Minulle tulee ihan pentuaikasi mieleen kun katsot minua noin", Loistelintu naurahti.
"No onhan se mukavaa olla klaaninpäällikön tukena. Mutta haluaisin kysyä jotain", vaalea naaras naukui.
"No?" kysyin ymmyrkäisenä.
Teistä Tammitassun kanssa on tullut tosi lähesiä, niin tuota noin...", Loistelintu katsoi minuun merkitsevästi.
"Ollaan vaan ihan kavereita", nau'uin hieman valehdellen. *Tietysti minulla oli tunteita Tammitassua kohtaan. Nuolaisin emoni korvaa ja kiiruhdin Tammitassun luo. Hän oli jo saanut syötyä. Lähdimme tassuttamaan kohti oppilaidenpesää.
//Tammi?
Tammitassu 26.1.2017
"Mitä Loistelintu sanoi?" kysyin Pujotassun palatessa takaisin luokseni. Hän epäröi hetken.
"Äh, ei mitään tärkeää. Hän vain haluaa, että keskityn kunnolla harjoitteluun" Pujotassu vastasi.
"Ymmärrän" huokaisin syvään. Pidin Pujotassusta todella, mutta en halunnut vaarantaa hänen soturiksi pääsyään.
"Älä sinä murehdi. Hän vain hössöttää, ja sitä paitsi sinusta on vain hyötyä" naaras naukaisi ja kosketti pehmeällä kuonollaan poskeani. *Olen kyllä klaanin onnellisin kissa* ajattelin mielessäni kehräten.
Astuin Pujotassun perässä oppilaiden pesään.
"Pistätkö pahaksesi, jos olen tämänkin yön vieressäsi" kysyin lempeästi.
"Tule vain. Hyvää yötä" hän nyökkäsi. Nuolaisin hänen poskea ja vastasin.
"Nuku hyvin"
//Pujo?
Pujotassu 26.1.2017
Tunsin Tammitassun ruumiin virelläni, olin antanut hänen nukkua vieressäni tänä yönäkin. Kuulin kuinka tasainen tuhina täytti pesän. En saanut nukuttua. Tunsin kuinka eräs asia kaiversi minua.
*Miten niin onko minulla ja Tammitassulla jotain? Näkyykö se päällepäin? Ihan sama, tahdon vaan nukkua* Aloin kehrämään hiljaa tunsin kuinka Tammitassun keho liikkui, hän näki varmasti jotain unta. Huomasin kuinka Tammitassusta alkoi kuulua pientä kehräystä. Tökkäsin Tammitassua varmistaakseni, että tämä nukkui.
"Merkitset minulle tosi paljon", kuiskasin hiljaa nukkuvalle oppilaalle. Painoin silmäni kiinni, ja vaivuin syvään uneen.
Pujotassu 26.1.2017
Tassuttelimme kohti harjoitus paikkaa. Tänään harjoittelisimme hännän kiskontaa. Tunsin kuinka aurinko porotti turkilleni, pian olisi hiirenkorva. Katsahdin Tammitassuun, joka tassutti hieman minua edempänä. *Kuvitella, että hän ei ollut klaanisyntyinen, hän on silti mainio oppilas ja hyvä taistelemaan uskoisin* Pian olimme harjoitus paikalla.
"Voimme näyttää mallia", Loimusilmä naukaisi. Pian hän näytti hienon hännän kiskonnan.
"Vau opettelemmeko tuon?" nau'uin innoissani. Loimusilmä nyökkäsi.
"Mutta aluksi voitte lämmitellä siten, että otatte pienen harjoitus tappelun", Loistelintu naukaisi. Nyökkäsin, ja vedin kynnet sisään. Katsoin Tammitassun ilosta loimuaviin silmiin.
//Tammi?
Tammitassu 26.1.2017
Jännitin takajalkani ja valmistauduin loikkaamaan Pujotassua kohti. Olin raapinut puita, jotta kynteni olisivat lyhyemmät. Loikkasin ilmaan, mutta Pujotassu väisti ketterästi ja yllätti minut takaapäin iskullaan. Horjahdin hieman, mutta pidin tasapainoni. Katsoin Pujotassun tummansinisiin silmiin, joissa oli leikkisä pilke. Heilautin häntääni ja nousin kahdelle tassulle, käyttäen etutassujen iskua.
Pujotassu kaatoi minut melkein maahan, mutta kieräytin hänet mukanani hankeen ja jatkoimme kierimistä. Lopulta törmäsimme pieneen kuuseen ja irrotimme otteemme.
"Hyvin taisteltu, Pujotassu" kehaisin häntä hengästyneenä.
"Olit sinäkin hyvä" Pujotassu hymyili ja näpäytti hännällään kuonoani.
"Oiken hyvä. Nyt voimmekin alkaa oikeisiin harjoituksiin" Loimusilmä sanoi.
//Pujo?
Pujotassu 26.1.2017
Istahdin maahan hengästyneenä, tunsin kuinka sydämmeni pamppaili kiivaasti harjoituksien takia. Olimme juuri palanneet leiriin. Tunsin kuinka käpäläni kimoilivat kuumina, työnsin tassuni lumi hankeen ja tunsin kun kylmyys imeytyi tassuihini. Huomasin Tammitassun kärsivän ilmeen, hänenkin tassuihin taisi sattua.
"Kokeile sinäkin se auttaa", nau'uin näyttäen lumihankea tassullani. Tammitassu työnsi oman tassunsa lumihankeen ja näin hänen helpottuvan ilmeen.
"Kiitos", hän huokaisi. Kohautin lapojani. Katsoin kolliin tunsin kun lämmin tunne valtasi minut, mikä se oli?
"Mennäänkö syömään?" Tammitassu naukui. Huomasin kuinka mahani kurni, en ollut syönyt mitään eilisen jälkeen.
"Mennään vaan", nau'uin nälkäisenä.
//Tammi?
Loistelintu 26.1.2017
Heräsin varhain aamulla. Olin suunnitellut puolet yöstä tämän päivän partioita.
Verkkaisesti nousin istumaan. Katselin hetken ympärilleni, kunnes aloin sukia turkkiani pitkin, napakoin vedoin.
Neljännesosakuu sitten Vaahteratähti oli nimittänyt uuden oppilaan; Tammitassun. Tammitassu oli minun oppilaani. Olin kaivannut yhteisiä harjoitushetkiä Kyyhkylennon kanssa, mutta nyt saisin pitää niitä Tammitassun kanssa. Kouluttaisin hänestä kunnollisen soturin.
Nostin päätäni ja siirsin katseeni pesästä poistuvaan Loimusilmään, Pujotassun mestariin. Nousin ripeästi jaloilleni ja kiiruhdin tuon perään.
"Loimusilmä!" puuskutin. Loimusilmä pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua.
"Niin?"
"Mitä sanoisit, jos pitäisimme tänään yhteiset taisteluharjoitukset? Pujotassu ja Tammitassu oppisivat varmasti paljon kaikenlaisia kikkoja toisiltaan", ehdotin.
"Mikäs siinä. Lähdemmekö heti?" hän kysyi.
"Jos se vain on mahdollista. Järjestän ensin vain partiot", nau'uin hyväntuulisena. Loimusilmä nyökkäsi ja tassutteli sitten oppilaiden pesälle herättääkseen Pujotassun ja Tammitassun.
Minä sen sijaan hölkytin Suurkiven luo ja loikkasin sen päälle valmiina ilmoittamaan päivän partiot. Ulvaisin kokoontumiskutsun ilmoille ja jäin odottamaan, että kissat saapuisivat pääaukiolle kuuntelemaan partioiden jakoa.
Kun kaikki olivat suurinpiirtein koolla, avasin suuni valmiina puhumaan:
"On aika jakaa päivän partiot. Aamupartioon - joka siis lähtee heti kokouksen päätyttyä matkaan - lähtevät Tuikesilmä, Okaliekki ja Valkosydän. Johtoon Tuikesilmä. Aurinkohuipunpartioon lähtevät Tummasielu, Lehtotassu ja Ikituuli. Johtoon Tummasielu." Jatkoin samaa rataa, kunnes olin lopulta jakanut kaikki päivän partiot.
Loimusilmä tassutteli minua vastaan, kun hyppäsin ketterästi alas kiveltä. Nyökkäsin tuolle tervehdykseksi.
"Pujotassu ja Tammitassu odottavat meitä leirin sisäänkäynnillä. Tuletko?" vanhempi soturi ilmoitti.
"Selvä. Mennään heti. Ei anneta heidän odottaa kauempaa, tai muuten me saamme opettaa jääkalikoita oppilaiden sijaan", kehräsin hilpeästi ja jolkutin hänen perässään sisäänkäyntitunnelin luo.
Tammitassu ja Pujotassu istuivat vierekkäin, hiljaa toisilleen jutellen.
"Tervehdys. Oletteko valmiita?" kysyin hymyillen.
//Pujo tai Tammi?
Tammitassu 26.1.2017
Kävelin Pujotassun rinnalla tuoresaaliskasalle, joka oli onneksi kasvanut päivän aikana. Otin itselleni hiiren ja Pujotassu valikoi lihavan päästäisen, jonka jälkeen kävelimme oppilaiden pesälle syömään. Asetuin makuulle Pujotassun viereen, petiemme lähettyville ja haukkasin palan hiirestäni. Tunsin nenässäni Pujotassun makean tuoksun ja tuoresaaliin sekoituksen. Ilma alkoi olla jo viileämpi, ja auringon viimeiset säteet erottuivat pesän katon läpi, lämmittäen turkkejamme vielä hetken. Tunsin lämmön hehkuvan koko kehossani ja katsoin Pujotassun sinisiin silmiin hymyillen. En muistanut, milloin olin koskaan ollut näin onnellinen. Nielaisin viimeisen palan hiirestä ja aloin sukia turkkiani pitkin vedoin.
Aurinko oli laskenut ja leirissä alkoi olla hyvin kylmä. Pörhistin turkkiani ja yritin pitää itseäni lämpimänä.
"Täällä alkaa olla hyvin kylmä. Sopisiko jos nukun vieressäsi?" Kysyin Pujotassulta.
//Pujo?
Tammitassu 25.1.2017
Löysimme viimein Loimusilmän kivikon juurelta, lisko suussaan. Soturi käveli luoksemme tyytyväinen ilme kasvoillaan. "Hyvää työtä Pujotassu ja Tammitassu. Klaani saa tänään hyvin syödäkseen" Loimusilmä kehaisi. Vilkaisimme hilpeinä toisiamme Pujotassun kanssa ja seurasimme häntä takaisin klaaniin saaliit suussamme. Ilma oli muuttunut jo viileäksi ja minun piti vielä harjoitella Loistelinnun kanssa.
Astuin Pujotassun perässä leiriin ja veimme saaliit tuoresaaliskasalle, ottaen mukaamme rastaat. Laskeuduin Pujotassun vireen syömään ja haukkasin palan sitkeästä linnusta.
"Kiitos vielä Pujotassu. Olisi ollut noloa palata tyhjin käsin leiriin" kiitin vieressäni syövää oppilasta.
//Pujo
Pujotassu 25.1.2017
Kohautin lapojani kolille.
"Eipä mitään", hymyilin Tammitassulle, joka istui syömässä omaa rastastaan. Haukkasin palasen omastani. Olin onnellinen, minulla on hyvä ystävä ihana perhe ja hiirenkorva tulee. Ilta alkoi hämärtää, huomasin kuinka auringon lämpö karkasi turkistani. Katsoin kollia ihailevasti, hänen kilpikonna kuvioinen turkkinsa tuntui roihuavan laskevan auringonvalossa. Puskin ystävääni hieman ja naukaisin:
"Hyvää yötä"
Lähdin tassuttamaan oppilaiden pesälle. Tammitassu haukkasi viimeiset palaset rastaastaan ja lähti perääni oppilaiden pesälle.
//Tammi?
Tammitassu 25.1.2017
Nielaisin rastaan ja lähdin seuraamaan Pujotassua oppilaiden pesälle, auringonlaskun valossa, jonka säteet ulottuivat leiriin. Astuin hiljaa pesän suuaukosta sisälle, jonne Pujotassu oli jo ehtinyt.
Kävelin Pujotassun luokse, joka oli varmaan jo alkamassa nukkumaan.
"En tiedä tiedätkö jo, mutta en ole klaanisyntyinen" sanoin hiljaa. Pujotassu nosti päänsä tassujensa vierestä ja nyökkäsi aavistuksen.
"Emoni oli siis erakko, joka asui missä milloinkin" huokaisin syvään ja jatkoin.
"En muista paljoa, mutta yhtenä päivänä hän sanoi hakevansa ruokaa ja käski minun odottaa ja minähän odotin. Hän ei kuitenkaan palannut ja seuraava muistikuvani oli täällä klaanissa" laskin katseeni tassuihini.
"Olen kovin pahoillani Tammitassu" Pujotassu sanoi myötätuntoisesti. Onneksi pystyin luottamaan häneen.
"Puhutaan lisää toiste, mutta nyt on levättävä" puskin Pujotassun päätä ja kehräsin. Menin petilleni ja nukahdin heti.
//Pujo?
Pujotassu 26.1.2017
Tunsin kuinka aamun varhaiset sarastukset lämmittivät turkkiani mukavasti. Avasin silmäni hitaasti ja näin Tammitassun pienen hahmon.
"Herätys", kuiskasin ystävälleni hiljaa.
Hän nosti päätänsä ja katsoi minuun kysyvästi.
"Onko jo aamu?" hän naukui hämmentyneenä. Nyökkäsin ja tunsin kuinka kehräys kaikui kurkustani. Tammitassu nousi istumaan ja nuolaisi lapaansa pari kertaa.
"Meidän täytyy vaihtaa makuu aluset pentutarhaan", nau'uin tylsistyneenä. Tammitassu huokaisi kyllästyneenä, mutta nyökkäsi. Lähdimme tassuttamaan kohti pentutarhaa. Astuimme kapeaan käytävään.
//Tammi?
Tammitassu 26.1.2017
Kuurapentu ja Mistelipentu telmivät pentutarhan lattialla pienten sammalpallojen kanssa.
"Minä olen Varjoklaanin päällikkö ja sinä olet Tuuliklaanin soturi" Kuurapentu maukui.
"Eii! Minäkin haluan olla päällikkö" Mistelipentu valitti. Pentujen huomio kiinnittyi kuitenkin meihin, kun astuimme sisälle tarhaan.
"Leikkikää vain. Tulimme siivoamaan makuualusenne" Pujotassu sanoi lempeällä äänellään pennuille. Nyökkäsin ja lähdin keräämään vanhoja sammalia peteiltä.
"Eivätkö he olekkin ihania pentuja" Pujotassu sanoi huokaisten. Kohautin lapojani.
"Jaa. Kuurapennussa on kyllä ainesta" vastasin.
Kun urakka oli valmis lähdimme aukiolle, jossa vastassamme oli Loimusilmä ja Loistelintu.
"Hei!" Loimusilmä tervehti ja istui eteemme.
"Lähdemme harjoittelemaan tänään neljästään" Loistelintu jatkoi.
Katsoimme Pujotassun kanssa toisiamme ja nyökkäsimme mestareillemme. Seurasimme heitä ulos leiristä.
//Pujo?
Loistelintu 23.1.2017
Makasin soturien pesässä pää etukäpälien varassa leväten. Olin ollut jo neljännesosakuun varapäällikkönä, ja tuntui silti, että partioiden jakamiset sun muut varapäälliköntehtävät eivät tuntuneet onnistuvan. Vaskitsatähti oli vakuutellut minulle että kunhan pääsisin rytmiin, kaikki alkaisi sujua kuin itsestään.
Minulla oli hyvin yksinäistä, sillä Risasiipi oli kuluttanut paljon aikaa metsästämiseen sun muuhun tärkeään, jotta klaani pysyisi vahvana rankan lehtikadon ajan. Olin ylpeä hänestä.
Onnekseni Vaskitsatähdellä oli vielä kaikki yhdeksän henkeä jäljellä, joten minulla oli rutkasti aikaa totutella varapäällikönasemaan.
Suljin silmäni hetkeksi kunnes taas avasin ne. Minunkin olisi tehtävä jotakin klaanin hyväksi. En voinut vain maata ja antaa muiden raataa puolestani.
Sen enempää asiaa makustelematta nousin ja tassuttelin verkkaisesti ulos pesästä. Aukiolla oli hiljaista. Vain muutama kissa oleskeli pääaukiolla, joko tuoresaalista syöden tai kieliä vaihtaen.
Huomasin Pujotassun parantajan pesän edustalla. Jolkutin hänen luokseen.
"Hei, Pujotassu!" tervehdin tytärtäni iloisesti kehräten.
"Hei", hopeanharmaa naaras vastasi hymyillen. Kurkotin koskettamaan neniä hänen kanssaan.
"Miten harjoituksesi Loimusilmän kanssa ovat edenneet?" kysyin.
"Hyvin", Pujotassu kohautti lapojaan. Vilkaisin kirkkaalle taivaalle.
"Haluaisitko lähteä metsälle kanssani?" nau'uin hetken kuluttua.
//Pujo?
Pujotassu 24.1.2017
"Joo!" tunsin innostuksen valtaavan minut, pääsisin ulos emoni kanssa.
Lähdimme tassuttamaan kohti palanutta vuorivaahteraa, siellä olisi kuulemman enemmän riistaa kuin muualla. Huomasin kuinka kaksi oravaa nakertelivat käpujä puun juurella.
"Haluatko sinä kokeilla?" Loistelintu kuiskasi. Pudistin päätäni, ei minusta olisi metsästäjäksi. Loistelintu kyyristyi hassun näköiseen asentoon ja lähti hiipimään kohti toista oravaa. Hän jännitti lihaksensa ja loikkasi valtavan hypyn kohti talviturkillista oravaa. Hän kahmaisi sen käpäliinsä ja pitisitä paikoillaan kun puraisi siistin pureman.
*En oppisi tuota ikinä!* Katsahdin valkeaan naaraaseen joka katsoi minuun pyytävästi. *Hän varmasti haluaa, että yritän ottaa toisen oravan kiinni* Huomasin kuinka pieni otus oli siirtynyt puun toiselle puolelle. Kyyristyin samanlaiseen asentoon kuin Loistelintu.
"Pidä häntä ilmassa!" hän kuiskasi. Pian huomasinkin kuinka häntäni laahasi maata, nostin sen ylös ja lähdin hiipimään kohti oravaa, tunsin tassuni alla jotain pitkää ja kovaa pian rasahti.
"Hiirenpapanat!" kirosin. Olin astunut kepin päälle ja nyt, orava oli poissa!
"Ole tarkkaavaisempi esnsi kerralla", Loistelintu naukui myötätuntoisesti. Nyökkäsin.
"Mitä jos mentäisiin leiriin?" nau'uin hieman ajatuksissani. Näin Loistelinnun nyökkäävän hän varmastikin huomasi väsymykseni.
//Loiste?
AIKAHYPPY
Pujotassu 25.1.2017
"Herätys", nau'uin ja istahdin Tammitassun nukkuvan hahmon viereen. Kolli avasi silmänsä hitaasti, ja katsahti minuun.
"Mitä nyt?" hän naukui.
"Haluaisitko tulla metsälle minun ja Loimusilmän kanssa?" kysyin innoissani.
"Olisi kivaa jos tulisit", miukaisin pyytävästi. Hän kohautti lapojaan.
"Tiesitkö muutes, että mestarisi on emoni?" kysyin kollilta hänen perässään tassuttaen. Hän nyökkäsi ja istahti maahan. Haistelin ilmaa, Loimusilmä oli istumassa pienen ja lihavan sammakon äärellä.
"Niin siitä metsästyksestä? Tuletko?" miukaisin pyytävästi. Katsoin kollin silmiin, hänen silmänsä näyttivät miettiviltä.
"Tule nyt", nau'uin pyytävästi.
//Tammi?
Tammitassu 25.1.2017
Pujotassu katsoi minua kysyvästi silmiin, ennen kuin viimein vastasin.
"Olkoon menneeksi" myönnyin.
"Hyvä. Loimusilmä odottaakin jo aukiolla" Pujotassu vastasi tyytyväisenä. Kävelin hänen perässään ulos pesästä, Loimusilmän luokse.
"Sinäkin näköjään pääsit Tammitassu. Kerroin jo Loistellinnulle, että tulet harjoittelemaan tänään vähän myöhemmin" vaaleanruskea kolli sanoi.
Minä ja Pujotassu kävelimme vierekkäin hänen perässään ulos leiristä.
"Onko siis totta, että Loistelintu on emosi?" kysyin häneltä yhtäkkiä.
"On se, ja hän on loistava emo" Pujotassu vastasi ylpeänä.
"Sinulla kävi sitten tuuri" sanoin hiljaa.
"Ai kuinka niin?" hän kysyi uteliaasti, mutta en vastannut, vaan käänsin pääni pois.
Viimein Loimusilmä pysähtyi ja kääntyi meitä kohti.
"No niin. Metsästämme tänään täällä ja muistakaa että ette syö saalistanne, sillä viemme ne klaaniin muille kissoille" Pujotassun mestari määräsi ja hajaannuimme erilleen.
*Hiirenpapanat* kirosin mielessäni, päästettyäni jälleen uuden rastaan pakoon. Mietin kuinka paljon Pujotassu oli jo ehtinyt napata, sillä olihan hän hyvä saalistaja. Vedin kynteni esille, kuultuani pensaikon takaa rapinaa ja hiippailin lähemmäs, kuunnellen yhä pensaikon takaa kuuluvaa rahinaa.
Valmistauduin hyppyyn ja laskin mielessäni, jonka jälkeen hyppäsin pensaan ylitse. Laskeuduin maahan ja huomasin hypänneeni suoraan Pujotassun nenän eteen.
//Pujo.
Pujotassu 25.1.2017
Vaanin jotain rahisevaa, se tuli minua kohti. Pian jokin hyppäsi puskasta kuonoani eteen.
"Shh!" sähisin säikähdyksestä ja tunsin, kuinka turkkini pörhistyi.
"Pujotassu?" Tammitassu naukaisi hämmentyneenä. Tunsin,että turkkini laskeuti ja nuolaisin pari kertaa lapaani nolona.
"Oletko saanut jotain?" Tammitassu naukui. Nyökkäsin.
"Sain äskön lihavan oravan", nau'uin ylpeänä. Katsahdin Tammitassun harmistuneisiin silmiin, häntä varmasti harmitti kun ei ollut saanut riistaa. Väräytin korvaani pysähtymisen merkiksi. Haistoin hiiren. Kyyristyin ja hiivin kohti sitä nappasin hiiren tassuihini ja puraisin siistin tappopireman. Nostin hiiren hännästä ilmaan ja ojensin Tammitassulle.
"Voit sanoa että sait sen", nau'uin lempeästi. Aloin kaivamaan hitaasti lunta, pian nostin lihavan pörhöhäntäisen oravan pois lumesta.
"Mennään etsimään Loimusilmä", kolli naukaisi. Nyökkäsin hyväksyvästi.
//Tammi?
Pujotassu 20.1.2017
Katsahdin mestariini, yritin näyttää mahdollisimman innostuneelle.
*Voisin käyttää tämän ajan vaikka yrttien etsimiseen* Olin hieman harmistunut sillä Kuutähti ei ollut nimittänyt minua parantajaoppilaaksi.
*Ehkä Kaunokukka ei ollut kertonut hänelle, mutta tuskinpa minua parantajaksi otettaisiin* Olimme pian palaneella vuorivaahteralla.
"Tänään opettelemme takapotkua", Hallaruusu naukui iloisena. Nyökkäsin.
"Näin voit karistaa vihollisen takaa päin", Hallaruusu näytti hienon potkun.
Pian yritin samaa vyppäsin potkuun, menetin tasapainoni ja kaaduin suoraan vatukka pensaaseen.
"Auts!" hyppäsin tassuilleni. Ravistin turkistani vatukan piikit ja yritin uudestaan. Potku meni taas ihan kuin jollain mäyrällä. Jäykistin jalkani vielä yhteen hyppyyn. Lensin päin palanutta vuorivaahteraa. Tunsin kuinka ilma karkasi keuhkoistani.
Avasin silmäni, näin kirkkauden. Huomasin kuinka Hallaruusu tuijjotti minua huolestuneen näköisenä. Minua kolotti joka paikkaan.
"Sattuiko sinuun?" hän katsahti korvaani. Tunsin kuinka korvaani painunut piikki kuumotti sitä.
"Ei pahasti", nau'uin.
"Mitä jos käytäisiin silti parantajalla?" Hallaruusu lähti taluttamaan minua kohti leiriä.
*Pääsisin käymään Kaunokukan luona!* Katsahdin naaraaseen, hän näytti hieman pettyneeltä. *Hän on varmasti surullinen kun hänen oppilaansa teloi itsensä heti ensimmäisenä päivänä*
"Kuule ei se ollut sinun vikasi,että minuun sattui", kuiskasin.
Hän katsoi minuun hämmästyneenä.
//Halla?
Pujotassu 21.1.2017
"Hei Kaunokukka!" nau'uin naaraalle. Hän katsoi minuun huolestuneena.
"Mitä nyt?" kysyin turkki pörhössä. Hänen silmänsä oli huolesta ja surusta sumeat.
"Kuutähti ei ole hakenut yrttejänsä pesän edustalta", hän naukui huolissaan.
Nyökkäsin. Päällikkö oli sairastunut hiljattain vakavaan viheryskään.
"Selviääkö hän?" kysyin huolissani.
Kaunokukka kohautti lapojaan.
Hän lähti tassuttamaan kohti päällikön pesää.
"Miten voit?" hän huusi pesän läpi.
Vastausta ei kuulunut. Tunsin kuinka pelko alkoi kaivertaa sisälläni.
*Ei tämä minulle kuulu! En ole parantaja oppilas* Tassutin syövän Hallaruusun luo.
"Kuutähti on kuollut!" Kaunokukan rääkäisy kaikui ympäri leiriä.
//Joku?
Pujotassu 23.1.2017
Auringon nousu sitten Kyyhkylento oli sairastunut viheryskään. Tuntui pahalta sillä hän ja Hämylilja olivat aina leikkineet minun kanssani.
"Tule mennään", Loimusilmä naukui. Lähdimme Loimusilmän, Lehtotassun, Murattitassun ja Hämyliljan kanssa harjoittelemaan palaneelle vuirivaahteralle. Tassutin Murattitassun vieressä.
Huomasin kuinka ruskean naaraan silmistä paistoi suru.
"Murehditko mestariasi", kysyin pdentuetoveriltani.
Hän kohautti lapojaan. Pian olimme palaneella vuorivaahteralla.
"Tänään harjoitellaan takapotkua", kuulin Loimusilmän naukuvan. Muistan miten viime takapotku harjoituksissa oli käynyt. Ja Loimusimä muisti sen varmasti myös. Hän näytti mahtavan takapotkun. *En minä noin osaisi!*
//Hämy? Muratti?
AIKAHYPPY
Hämylilja 23.1.2017
Olin erittäin helpottunut, että Kyyhkylennon viheryskä oli muuttunut valkoyskäksi.
"Toivottavasti pääset jo kohta soturintehtäviin!" huudahdin. Kyyhkylento nyökkäsi. Pian joku potkaisi mahaani.
"Auh!" parkaisin. Kuulin, kuinka Kyyhkylento kehräsi huvittuneena.
"Pentusi ne siellä sinua potkivat", paras ystäväni mauku hilpeästi. Vilkaisin mahaani. Luulin oikeasti, että jokin muu potkaisi minua. Mikä sammakonaivo olin!? Vaihdoin vähän asentoa.
"Voinko tuoda sinulle jotain syötävää?" kysyin. Kyyhkylento nyökkäsi. Lähdin tassuttelemaan kohti tuoresaaliskasaa. Valikoin sieltä pulskan hiiren ja vein sen Kyyhkylennolle. Tämän ruokahalu oli jo näköjään palannut ennalleen.
"Kiitos", Kyyhkylento maukui suu täynnä ruokaa. Kehräsin huvittuneena. Olin iloinen, koska tämä ei ollut enää niin sairas. Puskin nopeasti ystäväni lapaa.
"Hämylilja, sinun kannattaa jo mennä, ettet vain sairastu viheryskään", Kaunokukka kehotti takanani. Käänsin katseeni takaisin Kyyhkylentoon.
"Hei sitten", mau'uin ja tassuttelin aukiolle. Näin Pujotassun joka leikki Mistelipennun ja Kuurapennun kanssa pentutarhan edustalla. Tassutin heidän luokseen.
//Pujo?
Pujotassu 23.1.2017
"Hämylilja!" nau'kaisin juosten naaraan luo. Huomasin kuinka naaras näytti jo pyöreälle. Klaani voi hyvin kun tulee pentuja. *Haluan niin parantajaksi! Haluan nähdä kun Hämylilja poikii!*
"Hei Hämylilja, pennut varmaan syntyvät pian", nau'uin naaraalle. Hän nyökkäsi hieman jännittyneenä. Lähdin tassuttamaan parantajanpesälle.
"Miten Kyyhkylento voi?" nau'uin.
"Hyvin hän alkoi juuri nukkumaan", hän kuiskasi. Nyökkäsin.
"Käyt täällä aika usein, eikö sinun pitäisi harjoitella Loimusilmän kanssa?" hän naukaisi epävarmana. Katsahdin tassuihini nolostuneena.
"No tuota... minä aina sanon Loimusilmälle, että minun tassuuni sattuu, koska... haluan tulla mielummin tänne! Minä viihdyn täällä!", miukaisin innoissani.
"No sanopas mikä yrtti tämä on?" naukui Kaunokukka ojentaen pyöreälehtistä yrttiä.
"Se on kissanminttu ja sitä käytetään viheryskään, ja sinä varmaan annat sitä Kyyhkylennolle, koska viheryskä voi iskeä uudestaan häneen", nau'uin tietäväisesti.
"Miten tiesit sen?" naukui Kaunokukka ihmeissään.
"No tuota, tiesin vain", katsahdin Kaunokukkaan.
//joku?
Polttotähti 19.1.2017
//Jatkoo Purolle\\
"Minä kokoan partion, viemme heidät nyt", naukaisin.
"Lehtiturkki, Huurulilja, Hiilitassu, ilmoittautukaa minulle!" jokainen huutamani kissa ilmestyi aukiolle.
"Tule", kuiskasin Purohännälle. Tassuttelimme aukiolle.
"Lähdemme viemään Varjoklaanilaisia takaisin kotiinsa, nyt", naukaisin. Käännyin ympäri ja heilautin häntääni. Tassuttelin parantajanpesälle. Vanhempi kissa pystyi kävellä, mutta varmuuden vuoksi halusin kantaa pienemmän kissan.
"Ei hätää, pian pääsette kotiin, lähdetään", naukaisin. Otin pienemmän niskasta hellästi kiinni ja lähdin kantamaan tuota. Käskin pienemmän rinnalleni kävelemään. Lähdimme leiristä. Suuntasin kohti nelipuita. Vanhempi kissa alkoi huomattavasti väsyä. Hän alkoi jäädä jälkeen mutta pysytteli sinnikkäästi rinnallani. Hidastin vähän vauhtiani. Pentu alkoi tuntua aina vain painavammalta. Niskani alkoi kipeytyä. En kuitenkaan aikonut luovuttaa, kohtelisin tätä pentua kuin omaani. Hidastin vielä vähän vauhtiani kävelevän nuoren kissan jaksamisen takia.
"Jaksatko sinä?" Purohännän ääni kysyi takaani. Pysähdyin. Ojensin pennun Purohännälle.
"Pidä häntä hellästi", naukaisin. Purohäntä nyökkäsi.
"Missä emo, tahdon emon luo", pentu vikisi.
"Olet ihan pian emosi luona", naukaisin lempeästi ja nuolaisin tuon päälakea lempeästi. Käännyin sitten ympäri.
"Jatketaan", naukaisin. Lähdin liikkeelle. Vanhempi kissa uupui uupumistaan. Huomasin jo yhden tammista häämöttävän. Pienempi kissa vierelläni näytti huomaavan saman. Tuon ilme kirkastui ja häneen tunti tulevan uutta energiaa.
//Muut?
Murattitassu 20.1.2017
Kävelin edelleen vähän väsyneenä Polttotähden vieressä. Pujopentu oli hänen selkänsä päällä ja takanamme käveli Purohäntä. En pitänyt Purohännästä, koska hän nimitteli meitä pennuiksi. Olinhan minä jo oppilas! Olimme nyt nelipuiden kohdalla, ihan puhujankiven vieressä. Edessämme avautui Varjoklaanin reviiri. Kuulin Purohännän tuhahtavan. En kuitenkaan piitannut siitä,- pääsisimme kohta kotiin. Nyt olimme ihan Varjoklaanin rajalla.
"He ovat menneet täältä, Myrskyklaanin reviirille!" kuulin tutun äänen, joka kuului emolleni.
"Emo!" huudahdin ja säntäsin Varjoklaanin reviirille. Näin sivusilmällä, kuinka Polttotähti auttoi Pujopennun alas ja tämäkin säntäsi perääni. Olimme nyt Varjoklaanin reviirillä. Haistoin nyt kotoisat ja mukavat tuoksut, mitä Varjoklaanin mailla leijaili. Pysähdyin ja Pujopentu tuli viereeni.
"Emo! Me täällä!" Pujopentu huudahti. Vaikka hän oli ollut todella väsynyt ja melkein paleltunut, hän sai uutta elinvoimaa tästä. Samassa lumi alkoi narskua vasemmalta ja sieltä tuli esiin Loistelintu, Kyyhkylento, Risasiipi ja Okaliekki. Loistelintu näytti helpottuneelta. Hän ryntäsi luoksemme.
"Onneksi olette kunnossa!" hän huudahti ja nuolaisi minun ja Pujopennun päitä. En tiennyt, mitä sanoisin myrskyklaanilaisista. Pujopentu ehti silti ensin.
"Myrskyklaanilaiset auttoivat, me melkein palelluimme", siskoni maukui. Loistelintu katsoi hetken mietteliäänä.
"Pääasia, että olette nyt turvassa", emomme maukui.
"Lähdetäänkö me jo kotiin?" kysyin.
//Loiste? Pujo? Risa? Kyyhky?
Pujopentu 20.1.2017
"Emo!" juoksin lujaa emon luokse aloin puskemaan emoni pehmeää turkkia. Haistoin emoni lämpimän tuoksu.
"Lähdetäänkö me jo kotiin?" Murattitassu kysyi emolta. Hän nyökkäsi.
"Anteeksi, että he tunkeituivat reviirillenne", Kyyhkylento naukaisi.
Polttotähti nyökkäsi. Lähdimme tassuttamaan kohti Varjoklaania.
"Mitä ajattelitte kun karkasitte?!" Loistelintu naukui hieman vihaisesti.
"Emme me karanneet, halusimme vain tuoda sinulle hienoja kasveja ja riistaa...", nau'uin vaisusti. Loistelintu katsoi meitä hueman lempeämmin.
"Tässä", ojensin pientä rietunutta kasvia emolleni. Loistelintu puski minua ja sen jälkeen Mutattitassua.
Hän nosti kasvin suuhunsa, ja piti siitä tiukasti kiinni koko matkan.
"Anteeksi", nau'uin hiljaa.
//Loiste? Muratti? Risa? Joku?
Pujopentu 20.1.2017
Katsahdin emooni joka suki turkkiani. Oli mennyt noin puolikuuta siitä kun, Murattitassu ja minä olimme karanneet.
*Miksi emo siistii minua?* Näin kuinka Hallaruusukin siisti itseään.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaaninkokoukseen!" Kuutähri naukui. Katsahdin ylös yllättyneenä. *Onko tänään, jokin erikoinen päivä?*
"Pujopentu", Kuutähti päästi kutsuvan äänen. Tassutin eteen.
"Pujopentu, olet täyttänyt kuusikuuta ja nyt on sinun vuorosi tulla oppilaaksi", Kuutähti selitti. Katsoin päällikköä silmät selälläni.
"Lupaatko kunioittaa soturiesi-isiämme ja palvella klaaniasi niin hyvin oppilaana kuin pystyt?" Hän kysyi.
"Lupaan", tunsinääneni värisevän innosta.
"Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle oppilas nimesi, tästä lähtien tunnemme sinut Pujotassuna! Ja mestarinasi toimikoon Hallaruusu", hän naukui. Tunsin onnellisuuden. Koskrtin kuonoja mestarini kanssa.
"Pujotassu!" klaani hurrasi. Juoksin emoni luo, hän katseli minua ylpeänä.
"Onnea rakas Pujotassu!" hän naukaisi, puskin emoni turkkia.
"Rakastan sinua aina!" nau'uin emolleni onnellisena.
//Loiste? Halla? Joku?
Hallaruusu 20.1.2017
Tassutin uuden oppilaani luo.
"Haluatko aloittaa heti kiertämällä rajat?" kysyin.
Pujotassu kääntyi minua kohti.
"Mennään!" hän naukaisi lumoissaan.
Väläytin hymyn Pujotassun vieressä olevalle Loistelinnulle.
Olimme lähteneet oppilaani kanssa leiristä. Saavuimme Myrskyklaanin rajalle.
"Tässä on Myrskyklaanin raja. Muistat varmaankin?" Katsoin oppilaaseeni ja väläytin tuolle merkitsevän katseen. Pujotassu nyökkäsi.
Saavuimme leiriin. Olimme kiertäneet rajat ja nuori oppilaani näytti väsyneeltä.
"Mene nyt nukkumaan", ehdotin.
"Sitten voimme huomenna harjoitella taistelua", jatkoin hieman harmistuneen näköiselle oppilaalle. Sitten tuon ilme kirkastui.
"Selvä, Hallaruusu", hän naukaisi ja lähti tiehensä.
Katselin aukiolla olevia kissoja. Katseeni kohdistui Mietesieluun. Kävelin tuon luokse.
"Hei, Mietesielu", naukaisin.
"Hei, Hallaruusu", hän vastasi.
Juttelimme vähän niitä näitä, kunnes lähdin nukkumaan.
Aamulla heräsin, ja suin nopeasti turkkini. Astuin ulos sotureiden pesästä ja huomasin Pujotassun aukiolla.
"Lähdetään harjoittelemaan", naukaisin päästessäni oppilaani luo.
//Pujo? :)
Pujopentu 19.1.2017
Makasin voipuneena lumihangessa. Välillä kaikki pimeni äkillisesti, en tiennyt missä olin. Yhtäkkiä makasin pentutarhan edessä. Näin kuinka emoni loikki luokseni. Hän kietoitui ympärilleni. Oloni oli lämmin, avasin silmän minua rrahattiin jonnekkin lumihangessa. Oloni oli lämmin vaikka makasin lumi
Hangessa.
"Emo sinäkö siinä?" hourailin puoli tajuttomana. Tunsin kuinka minua alettiin raahaamaan entistä nopeammin.
Kaikki pimeni taas.
"Heräsin niityllä siellä oli kaunista, näin Kaunokukan hyppimässä niityllä, mutta hän oli pentu. Hän lähti juoksemaan luokseni.
"Kuka olet?" hän kysyi ja hänen kaulassansa kilisi pieni kivi.
"Kaunokukka sinäkö se olet?" kysyin.
Avasin silmäni makasin keskellä tuntematonta leiriä, ja kaikki pimeni.
//Muratti? Hiili? Joku myrskyklaanilainen?
Purohäntä 19.1.2017
Etsin Hiilitassua oppilaiden pesästä, tarpeidenteko paikalta ja koko leiristä.
*Missä se oppilas on?* ajattelin ärtyneesti. Menin ulos käynnille ja etsin Hiilitassun tuoksua. Pian haistoin kollin, oppilaani.
"Hiilitassu!" karjaisin. Olin vihainen, ensimmäisiä kertojani. En halunnut että ensimmäisestä oppilaastani tulisi kunnollista soturia. Huokaisin ja lähdin Hiilitassun hajun perään. Näin pian kaksi pientä pentua ja Hiilitassun.
"Mitä täällä tapahtuu?" kysyin lempeästi ja katselin kahta pentua.
"Pujopentu ja Murattipentu karkasivat ja ovat nyt eksyksissä", Hiilitassu naukaisi. Huokaisin.
"Viedään heidät Myrskyklaanin leiriin, en varmasti astu tassullanikaan Varjoklaanin reviirille", sanoin. Vilkaisin Hiilitassua. Jaksaisimmeko kantaa pennut leiriin asti?
"Hiilitassu, muista tänä: aina autetaan pentuja vaikka olisivatkin toisesta klaanista. Isompi pentu pitäisi saada selkääni mutta pienempää voin kantaa sussani", naukaisin. Hiilitassu nyökkäsi. Nappasin isonman pennun niskanahasta kiinni ja heilautin hänet selkääni.
"Tue, tue", naukaisin ja Hiilitassu asetti pennun kunnolla.
"Hyvä", naukaisin. Hiilitassu tuijotti keltaisin silmin pienempää pentua.
"Selviääkö hän?" tuo kysyi.
"En ole varma", huokaisin. Otin pienemmän pennun niskanajasta kiinni ja aloin kantaa tuota. Pennut tuntuivat todella raskailta ja epätoivoisesti koitin kävellä reippaasti kohti leiriä. Puuskin hikisenä. Vaivalloisesti pääsin viimein leiriin.
"Kuiskevirta, apua", karjuin ja laskin pennut maahan.
//Joku?
Hiilitassu 19.1.2017
Katselin kahta Varjoklaanilaista kissaa.
"Kuiskevirta, apua!" mestarini huusi parantajaa.
Kuiskevirta tuli salamana paikalle. Hän katseli Pujopentua, ja kyyristyi tuon ylle.
"Hän on hyvin kylmissään. Vien hänet pesääni", Kuiskevirta naukaisi ja kantoi pientä nyyttiä parantajan pesälle.
Huomasin Murattitassun korvien nytkähtelevän. Oppilas oli selvästikin hermostunut keskellä vierasta leiriä. Muitakin Myrskyklaanilaisia saapui katselemaan kummissaan nuorta oppilasta. Murattitassu kääntyi minua kohti.
"Mitä me nyt teemme?" hän kysyi, ja hänen äänensä oli hädin tuskin kuuluvaa kuiskausta.
"En tiedä. Odotetaan nyt ainakin, millaisia uutisia Kuiskevirta tuo Pujopennusta.
//Muratti? Pujo?
Pujopentu 19.1.2017
Huomasin roikkuvani niskasta. Haistoi lämpimän hajun, se oli kissa siitä olin varma. Se oli suurempi kuin Murattitassu.
"Emo oletko se sinä?" nau'uin voimillani.
"En ole emosi olen Myrskyklaanin Kuiskevirta", hän naukui.
Yritin pitää silmiäni auki, mutta välillä kaikki silti pimeni.
Pian olin lumihangessa istumassa, näin kauniin tummantuskean naaraan ja mustan kollin.
"No niin Kukka näytähän mitä osaat", naaras naukui lempeästi heittäen sammalpallon luokseni.
*Keitä nuo olivat?*
Heitin sammalpallon takaisin emolleni.
"Kukka varo!" naaras kiljaisi. Hän nosti minut niskasta ja lähti juosten pakoon.
"Muista Kukka, minä, emosi olen aina turvanasi. *Emoni?! Loistelintu on emoni ja olen Pujopentu!*
Raotin silmäni en ollut enää lumessa olin jossain lämpimässä. Katsoin ylöspäin näin outoja kissoja en tunnistanut heitä.
"Kaikki on hyvin", yksi naukui.
"Missä emo missä Murattitassu?" inisin.
"Murattitassu on aivan vieressäsi", hän naukaisi. Huomasin sisareni makaavan vieressäni turkki lumessa.
//Muratti? Joku myrskyklaanilainen?
Hiilitassu 19.1.2017
Seisoin Murattitassun vierellä. Katselin pientä Pujopentua, joka avasi hiljalleen silmänsä ja vingahti:
"Missä emo missä Murattitassu?"
"Murattitassu on aivan vieressäsi."
Pujopentu käänsi hieman päätään. Ne näyttivät pelokkailta.
Nyökkäsin Varjoklaanilaisille ja astelin ulos. Etsin katseellani Purohäntää. Mestarini oli tulossa luokseni.
"Nyt menemme harjoittelemaan metsästystä", hän päätti.
Olimme käyneet metsällä, ja olimme saaneet kiinni kaksi hiirtä. Laskin oman hiireni tuoresaaliskasaan.
"Ehdimmekö vielä harjoitella taistelua?" kysyin pikaisesti.
"Emme valitettavasti. Mutta viepäs nyt juotavaa Pujopennulla", Purohäntä vastasi ja antoi minulle sammaltukon, joka valui hieman vettä. Nyökkäsin, ja otin sammaltukon hampaisiini. Vein sen parantajan pesälle. Siellä oli hiljaista, lukuun ottamatta pientä tuhinaa Murattitassun levätessä.
Pujottelin hänen ohitseen, ja annoin veden Pujopennulle.
"Kiitos", hän miukui.
"Ei mitään", vastasin poissaolevasti.
Päässäni pyöri vain Haavetassu. Päätin taas jonakin päivänä tavata hänet.
Menin oppilaiden pesälle ja käperryin omalle vuoteelleni. Olisi annettava unen tulla. Pian nukahdin.
Purohäntä 19.1.2017
"Mikäs teillä on vointi?" kysyin katsahtaen varjoklaanilaisiin pikku pentuihin. Pyöräytin silmiäni kun kumpikaan ei vastannut. Huokaisin.
"Nyt pitää miettiä kuka teidät vie takaisin", sanoin pohtivalla äänellä katsoen kahta kissaa.
"Minä en ainakaan teitä Varjoklaaniin vie", tuhahdin.
"Mutta kenties Polttotähti lähettää partioon viemään teidät takaisin", mutisin. En pitänyt Varjoklaanista. Jos sai valita menikö mieluummin sanomaan 'hei' Jokiklaanin kissalle vai Varjoklaanin kissalle, niin Jokiklaanin kissalle. Pudistin päätäni. Eihän tuossa ole mitään järkeä! Kyllähän minä heidät voisin viedä, mutten yksin. Huokaisin. Miksi elämä on tälläistä? Olisivat mokomat pysyneet omalla reviirillään ja olleet kunnolla! Onko varjoklaanilaisilla yhtäön järkeä päässä. Katselin kahta karvamöykkyä edessäni.
"Haen päällikön tänne", naukaisin. Menin etsimään Polttotähden ja tulin hänen kanssaan takaisin parantajan pesälle.
"Mitä teemme heille?" kysyin erittäin huolestuneella ja kysyvällä äänellä.
//Poltto? Muratti? Pujo? Ja Puro kutsuu niitä sit pennuiks xDD
Murattitassu 18.1.2017
Mietin. En kyllä osannut kunnolla reviiriä, mutta toisaalta.. Kyllähän minä tiesin, missä suunnassa ukkospolku ja sen tunneli olivat.
"Mennään. Saalistetaan jotain Loistelinnulle?" kysyin.
"Vaikka", Pujopentu maukui. Mietin hetken. Mistä pääsisimme leiri ulkopuolelle, ilman, että kukaan huomaisi?
"Mennäänkö tarpeidenteko paikan kautta?" kysyin. Pujopentu näytti epäilevältä.
"Ai jätösten keskeltä?" sisareni maukui. Nyökkäsin. Mitään muuta vaihoehtoa ei ollut.
"Se on ainut tie", mau'uin. Pujopentu huokaisi.
"Selvä sitten. Lähdetäänkö heti?" kysyin. Pujopentu nyökkäsi. Pujahdimme ulos oppilaiden pesästä. Suuntasimme kohti tarpeidenteko paikkaa. Kukaan klaanitovereista ei kuitenkaan huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa. Pujahdimme tarpeidenteko paikalle. Pujopentu nyrpisti nenäänsä, pujotellessaan jätösten yli. Pian olimme karhunvatukkatiheikössä ja yritimme mennä sen läpi. Sain jotenkin siihen pienen reiän, mistä pääsi ulos. Pujopentu tuli perässä. Olimme nyt metsässä. Lunta satoi hiljalleen.
"Vau!" Pujopentu hihkaisi. "Missäpäin on ukkospolku?" Maistelin ilmaa. Ukkospolun katku haisi vasemmalla puolellamme.
"Vasemmalla", selitin. Lähdimme tarpomaan lumessa kohti ukkospolkua. Maistelin aina välillä ilmaa, ettei kukaan näkisi meitä. Tuntui kuluvan ikuisuus, kunnes ukkospolku alkoi haista voimakkaammin. Näin Pujopennun nyrpistävän nenäänsä. Mutta ukkospolun katkun alta tuoksui jotain muutakin.. Tuoksu oli tuttu. Varjoklaanin kissoja!
"Mene alas!" tiuskaisin Pujopennulle ja hän totteli. Menin itsekin alas. Kukaan ei saisi nähdä meitä nyt. Pujahdimme parin lumikinoksen taakse. Haju tuli edestämme ja kohta kuului askelia. Haistin kaksi kissaa, ei siis partio ollut kyseessä. Kurkistin vähän lumikinoksen takaa. Näin Hämyliljan ja Tuikesilmän. He olivat menossa nähtävästi leiriin. Kun he olivat menneet ohi, jatkoimme matkaa. Tunsin, kuinka Pujopentu alkoi väsyä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Kohta ukkospolun musta maaläntti näkyi edessämme.
"Tuolla on ukkospolku", selitin. Pujopentu katseli ihmeissään näkymää. Hirviöitä meni edestakaisin.
"Jatketaan eteenpäin. Ukkospolun ali menee tunneli, jonka toisessa päässä on vielä vähän Varjoklaanin reviiriä", selitin. Pujopennun niskakarvat menivät vähän pystyyn. Kohta olimme ukkospolun vieressä. Suuntasimme tunnelille. Tunnelissa oli kosteaa ja ilma oli tunkkaista. Säikähdin, kun hirviö meni yli.
*Ei hätää. Eivät ne tänne tule*, ajattelin. Pian olimme ukkospolun toisella puolella.
//Pujo? Ne vaik harhautuis Myrskyklaanin reviirille? :D
Pujopentu 19.1.2017
Taivalsimme lumessa. Turkkini oli jäässä.
"En jaksa enää!" nau'uin voipuneena.
"Jaksa vielä hetki", Murattitassu naukui.
Nyökkäsin. Yritin ponnistella ruskean naaraan perässä, mutta pienet jalkani eivät jaksaneet.
Lyyhistyin maahan. Aloin nyyhkyttämään.
"Haluan takaisin emon luo", miu'uin väsyneenä.
"Sinun täytyy jaksaa", Murattitassu naukui kannustavasti. Yritin nousta, mutta jalkani eivät kantaneet.
"Mene sinä hakemaan apua! Minä kyllä pärjään sen aikaa!" tärisin kylmästä. Murattitassu nyökkäsi. Aurinko alkoi laskea ja alkoi tulla pimeä, aloin täristä entistä enemmän. *Toivottavasti Murattitassu on nopea ja löytää leiriin!* Lumi alkoi hiljalleen tippua turkilleni. Aloin nyyhkyttämään surullisena.
//Muratti?
Hiilitassu 19.1.2017
Olin pää painuksissa oppilaiden pesässä. Istuin omalla vuoteellani odottamassa Purohännän paluuta. Minua pelotti. Entä jos minut karkotettaisi klaanista. Tai entäpä jos minut tapettaisi!? No ei nyt sentään.. Polttotähti ei ollut julma. Pääsisin tilanteesta luultavasti pienellä rangaistuksella. Purin hammasta. Päässäni kieppui kaikki:
Miksi Haavetassu halusi tavata minut? Miksi minä menin? Mikä oli estänyt minua repimästä häneltä silmiä päästä?
Nyt kun ajattelin kaikkea tuota ja Haavetassua, minut ja hänet sitoi yhteen yksi side.. voisiko mitenkään olla.. että olisin ihastunut tuohon Varjoklaanilaiseen. Tai että hän olisi ihastunut minuun?
Pudistelin päätäni. Jos Polttotähti kysyisi pidinkö hänestä, en missään tapauksessa kertoisi edes hänelle, mitä tunsin Haavetassua kohtaan. Pian Purohäntä tuli sisälle.
"Nyt saat luvan tulla mukaani päällikön puheille."
Astelimme yhdessä päällikön pesälle.
"Hiilitassu?" Polttotähti naukui.
Astuin sisälle reippaasti.
"Olit viime yönä nelipuilla jonkun Varjoklaanilaisen kanssa. Mitä te teitte?" hän tiukkasi.
"Emme mitään. Tai siis.. hän pyysi minua.. ja minä menin.. ja sitten hän tuli.. ja oli iloinen kun pääsin käymään ja.. sitten Okratassu tuli ja..", vilkaisin välissä Purohäntää ja nielaisin, kun huomasin, että tuo tiesi että jätin yhden asian kertomatta.
"No.. annan rangaistuksen myöhemmin. Nyt sinulla on aikaa. Ja mieluusti älä kuluta sitä tapailemassa sitä Varjoklaanin naarasta.
*Ja sinähän et minua estä!* Nyökkäsin hitaasti, ja peruutin ulos pesästä.
Vilkaisin taakseni. Purohäntä oli jättäytynyt juttelemaan Polttotähden kanssa. Luikahdin ulos sisäänkäynti tunnelista. Kuljin hetken matkaa eteenpäin nelipuille, kunnes haistoin Varjoklaanin hajua.
*Ei kai se pöhkö Varjoklaanilainen ole tänne tullut!* pelästyin.
Karvani nousivat pystyyn, ja tarkastelin aukiolla. Pian huomasin pientä liikettä pensaissa. Hurjistuin. Pian pienikokoinen kissa- arvelin tuon olevan pentu- astui esiin. Kun kissa huomasi minut, hän huudahti säikähtäneenä. Silloin pensaasta tuli toinenkin kissa esille. Hänkin näytti säikähtäneeltä.
"Keitä te olette?" kysyin hampaat irvessä.
"Me olemme Murattitassu ja Pujopentu", toinen-suurempi-vastasi.
"Miksi olette Myrskyklaanin reviirillä!"
//Pujo tai Muratti?
Tai sit jos Haave haluu jatkaa nii Hiili voi vaik tulla myöhemmin nelipuille tapaamaan sitä. :)
Murattitassu 19.1.2017
Katsoin säikähtäneenä Myrskyklaanin kissaa. Tummanharmaa kolli katsoi keltaisilla silmillään vihaisesti meitä.
"Tuota.. Eksyimme", mau'uin. Pujopentu, joka oli vieressäni tärisi varmasti jostain muustakin, kuin kylmästä.
"Miksi Varjoklaani päästäisi pentuja leirinsä ulkopuolelle?" tummanharmaa kolli katsoi meitä. Huokaisin. Voisinko kertoa vihollissoturille jotain karkaamisesta? Hänhän voisi kannella koko Varjoklaanille! Mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.
"Me karattiin. Ja sitten eksyttiin. Ei ollut tarkoitus tulla reviirillenne", mau'uin ja katselin käpäliäni. Myrskyklaanilainen huokaisi ärsyyntyneesti.
"Mistä sitä tietää", kolli murahti. Tajusin, että Pujopentu oli jo niin kylmissään, että ei jaksanut enää pysyä pystyssä. Hän lyhähti maahan. Aloin nuolemaan pentuetoveriani. Hän ei saisi paleltua! Käänsin katseeni myrskyklaanilaiseen.
"Me emme löydä takaisin leiriin ja Pujopentu paleltuu!" huudahdin. Lysähdin Pujopennun viereen ja yritin lämmittää pentua.
//Hiili? Se vois vaikka viedä ne Myrskyn leiriin tai jtn.
Hiilitassu 19.1.2017
//Jatkoa Muratille ja Pujolle//
Raahasin yhdessä Murattitassun kanssa Pujopentua kohti Myrskyklaanin leiriä. En muuten toisi heitä tänne, mutta tiesin, että Pujopentu olisi saatava lämpimäksi.
Saavuimme leiriin, ja näin Pujopennun avaavan silmänsä. Olratassu tuli paikalle.
"Onko hän pentu?" Okratassu kysyi huolissaan. Nyökkäsin, ja Okratassu kääntyi Murattitassun puoleen.
"Hän on varmaan oppilas?" veljeni arveli.
"Niin."
Huokaisin. Etsin katseellani mestariani. Kun ketään ei näkynyt, ja Okratassu oli lähtenyt, kuiskasin Murattitassulle:
" Mitä Haavetassulle kuuluu?"
Murattitassun näytti aluksi hämmentyneeltä kysymyksestäni, mutta älysi sitten.
"Luulisin että hyvää", hän vastasi. Hän katseli minua arvioivasti.
Pian Purohäntä rasitti paikalle.
//Puro, Muratti? Ja toivotaan, ettei kirjoteta ristiin xD
Pujopentu 16.1.2017
"Emo! Emo! Miksei minusta tullut oppilasta?" kysyin hätääntyneenä.
Turkkini oli pörhössä kylmästä. Murattipennusta ja Lehtopennusta tehtiin äskön oppilaita.
"Varmaan siksi kun olin tuhma ja söin hometta, eikö niin emo?" Nau'uin huolissani. Loistelintu katsahti minuun jotenkin säälivästi, mutta pian se vaihtui lempeään hymyyn.
"Ei se sen takia, vaan olet vielä liian nuori", hän selitti.
"Okei", totesin. Lähdin tassuttamaan Kaunokukan luokse. Hän katsahti minuun.
"Mitä nyt? Sattuiko sinuun?" Kaunokukka kysyi huolissaan.
"Haluan olla parantaja!" nau'uin itsevarmasti.
"Oikeasti? Se on suuri velvollisuus", Kaunokukka naukui kuin ei olisi uskonut korviaan. Nyökkäsin.
"Kuulin Meripihkaraidalta, että olit vienyt hänelle hämähäkinseittiä hänen haavaansa", hän naukui.
"Nii-in", nyökkäsin ylpeästi.
Juoksin emoni luo.
"Haluan parantajaksi!" nau'uin ylpeästi.
//Loiste?
Loistelintu 16.1.2017
"Haluan parantajaksi!" Tuijotin Pujopentua hämmästyneenä.
"Parantajaksi?" toistin epäuskoisena. Nuori naaras nyökkäsi ylpeänä.
"Nii-in. Silloin voin olla hyödyksi koko klaanille!" hän maukui rintaansa röyhistäen. Kumarruin nuolaisemaan Pujopennun päälakea.
"Sinä olet jo nyt hyödyksi klaanille", sanoin. Pujopentu katsoi minua hölmistyneenä.
"Kuinka niin?"
"Ymmärrät sen vielä joskus", hymyilin.
"Joo, niin ymmärrän", hän virnisti. Hipaisin hänen korvaansa kuonollani.
"Minun on nyt mentävä. Tulen katsomaan sinua joka päivä", sanoin hiljaa. Pujopentu tapitti minua silmät suurina.
"Minne sinä menet?" hän vikisi.
"Minun on aika palata soturin tehtäviin", selitin.
"Eikä ole! Sinun on jäätävä minun luokseni!" Pujopentu huudahti ja painautui jalkaani vasten.
"Voi Pujopentu... Kanervakuu pitää sinusta kyllä yhtä hyvää huolta kuin minä", nau'uin myötätuntoisesti. Pujopentu päästi hiljaisen nyyhkytyksen. Nostin hänet niskanahasta ilmaan ja kiikutin pentutarhalle. Laskin hänet hellästi maahan.
"Lupaan tuoda sinulle koko metsän suurimman oravan", lupasin. Pujopentu katseli hetken käpäliään, kunnes siirsi katseensa minuun.
"Sellaisen, jossa ei ole matoja ja hometta?" pentu inisi.
"Kyllä; ei matoja saati hometta", naurahdin ja tassuttelin pesän suulle. Vilkaisin vielä viimeisen kerran taakseni, ennen kuin pujahdin ulos pesästä.
//Pujo?
Pujopentu 17.1.2017
Istuin pentutarhan vieressä, katselin kuinka lumen alta pilkotti jotain vehreää. Siirsin hiukan lunta sen päältä, huomasin pienen ratamon tai ainakin luulen, että se oli ratamo. Huomasin kuinka Hämylilja oli tassuttanut Kyyhkylennon luokse. He katselivat minua huvittuneeuna. Juoksin heidän luokseen ratamot suussa.
"Minä haluan parantaajaksi!" hän ilmoitti. Hämylilja käänsi katseensa Kyyhkylentoon ja sitten minuun.
"Sepä hienoa!" Kyyhkylento naukaisi.
"Kanervakuu! Leikitään parantajanpesää!" juoksin pentutarhalle.
"Minä olen parantaja ja minun nimeni on Pujokukka!" nau'uin.
"Ai jai minua sattui tassuun!" Kuurapentu leikki.
"Tuuleeko siitä verta?"kysyin innoissani. Kuurapentu nyökkäsi. Lähdin tassuttamaan soturienpesälle, nousin takajaloilleni ja kurkotin hämähäkinseittiin.
Pian tassussani oli paljon seittiä. Ja aloin kietoa sitä Kuurapennun tassuun.
"Kiitos hoidosta Pujokukka!" Kuurapentu naukaisi leikkiessään lopulla hämähäkinseitillä. Näin kuinka emo tassutti suuren oravan kanssa luokseni. Se oli suurempi kuin minä!
"Onko tuo koko orvara minulle?" kysyin hämmentyneenä.
Loistelintu 17.1.2017
"Kyllä. Koko orvara on sinulle", vastasin huvittuneena. "Mutta olisi tietenkin reilua, että jakaisit osan siitä Mistelipennulle ja Kuurapennulle." Pujopentu katsahti pesätovereihinsa innostuneena.
"Joo! Jaetaan orvara kolmestaan!" hän hihkaisi. Istahdin maahan kietaisten samalla häntäni etukäpälieni ympärille. Katselin kuinka Pujopentu, Mistelipentu ja Kuurapentu raahasivat oravan syrjempään, ja alkoivat repiä siitä palasia itselleen, kukin vuorollaan.
"Sinä se et sitten malta pysyä erossa täältä." Siirsin katseeni sammaleilla makaavaan Kanervakuuhun, joka katseli minua ilkikurinen pilke silmissään.
"Totta", hymyilin. "En minä voi hylätä Pujopentua. Hänhän on melkein kuin oma tyttäreni." Kanervakuu nyökkäsi.
"Ymmärrän", kuningatar maukui myötätuntoinen katse silmissään. "Mistelipentukin on kuin oma tyttäreni."
Katselin hetken saalistajia leikkiviä pentuja, kunnes nousin ylös ja tassuttelin pesän suulle.
"Minun on nyt mentävä", sanoin hiljaa, ja pujahdin ulos pesästä. Astelin valoisalle aukiolle. Vaskitsaviima jakoi parhaillaan päivän partioita. Loikin ketterästi kissajoukon lähelle, kuullakseni olinko lähdössä johonkin partioon.
"...ja kuuhuipun partioon lähtevät Loistelintu, Kyyhkylento ja Murattitassu! Johtoon Loistelintu!" Vaskitsaviima ilmoitti kuuluvalla äänellä. Hätkähdin kuullessa oman nimeni.
*Kuuhuipun partioon siis... ja mukaan Kyyhkylento ja Murattitassu*, pistin muistiin.
Huomasin Kyyhkylennon, joka oli lähdössä ulos leiristä oppilaansa Murattitassun kanssa. Loikin heidän luokseen.
"Hei", tervehdin. "Me lähdemme tänä yönä kuuhuipun partioon, joten levätkää hyvin ennen lähtöä."
//Kyyhky tai Muratti?
Pujopentu 18.1.2017
Kipitin ulos pentutarhasta pienin askelin. Olin menossa oppilaiden pesälle.
"Murattutassu? Lehtotassu?" kuiskasin.
Näin pienen pään nousevan ylös.
"No? Minä olen caan täällä Lehtotassu meni saalistamaan", naaras naukaisi.
Katsahdin tassuihini.
"Haluaisin mennä seikkailemaan ja en oikein tunne reviiriä niin voitko tulla mukaan?" katsoin Murattitassua anovasti.
Hän silmänsä tuijottivat minua.
"Ja voitaisiin viedä emolle kukkasia, eikä kukaan huomaisi, ja olenhan saman ikäinen kun sinä minunkin pitäisi olla oppilas!" nau'uin. Naaras katsoi minuun miettivästi.
"Syödään ensin ja sitten jatketaan juttelua", hän naukui. Näin kuinka naaras nosti kasasta pienen vihreän otuksen.
"Mikä tuo on?" kysyin tuijottaen otusta.
"Se on sammakko", hän naukaisi. Katselin sammakkoa, mahtoiko olla hyvää?
"Niin siitä retkestä...", siirtelin tassujani lumipohjassa.
"Minäkään en osaa kunnolla reviiriämme", hän miukui miettivästi.
"Mennäänkö? Tuodaan emolle tuliaisia", katsoin innostunutta pentue toveriani.
//Muratti? Jos se suostuu nii voiko nää eksyä ja harhautua muiden reviirille? c:
Murattipentu 15.1.2017
Hypähdin riemuissani. Olisi ensimmäinen kerta, kun pääsisin leirin ulkopuolelle. Vieressäni oleva Lehtopentukin näytti iloiselta. Vilkaisin taakseni. Pienin Pujopentu istui sirosti Loistelinnun vierellä. Mistelipentu ja Kuurapentu istuskelivat isänsä Loimusilmän vieressä. Myös Risasiipi, isäni tulisi meitä vahtimaan. Tämä istui rauhallisesti Loistelinnun vierellä.
"Mennäänkö me jo?!" kuulin Mistelipennun huudahtavan. Kuurapentukin näytti kärsimättömältä.
"Mennään vaan. Mutta muistakaa, teidän on toteltava meitä", Kanervakuu maukui. Lähdimme tallustelemaan kohti leirin uloskäyntitunnelia. Kävelin ihan Lehtopennun vierellä. Risasiipi ohitti meidät ja meni ihan jonon kärkeen. Pian olimme leirin ulkopuolella. Katselin metsää ihmeissäni. Männyt olivat niin suuria! Lunta oli paksulti ja sitä satoi naamalleni. Ravistin päätäni. Loistelintu katsoi minua huvituneena. Kuurapentu ja Mistelipentu tarpoivat lumessa, kohti lähintä mäntyä.
"Minä aion saalistaa ison myyrän!" Kuurapentu päätti. Hänen valkea turkkinsa näytti valkeammalta, koska siihen oli satanut jo aika paljon lunta. Mistelipentu seurasi veljeään. Käänsin katseeni Lehtopentuun.
"Mitä tehtäisiin?" kysyin siskoltani. Lehtopentu kohautti lapojaan. Pujopentu tassutteli luoksemme.
"Saalistetaanko mekin?" sisaremme kysyi.
"Joo!" minä ja Lehtopentu huudahdimme yhteen ääneen. Tarvoimme lumessa Kuurapennun ja Mistelipennun luo.
"Voidaanko mekin saalistaa?" Lehtopentu kysyi. Kuurapentu ja Mistelipentu vilkaisivat toisiaan.
"Ettekö ole vielä liian pieniä siihen?" Kuurapentu leuhki. Vilkaisin siskojani.
"Olette tekin. Olette vielä pentuja", mau'uin ja katsoin Kuurapentua.
"Olemmekin vanhempia", Kuurapentu sanoi.
"Antakaa Lehtopennun, Pujopennun ja Murattipennunkin saalistaa", Kanervakuu puuttui keskusteluun. Hän istui Loistelinnun kanssa vierekkäin parin männyn välissä.
"Selvä", Kuurapentu murahti.
//Pennut? Loiste? Risa?
Pujopentu 15.1.2017
Tassutin metsässä sisarieni kanssa. Me saimme saalistaa. Haistoin makean ja lihaisan tuoksun. *Se haisee samalle kun se kuollut kissa, ei kun orvara vai mikä se oli* Tuoksu voimistui. Näin pienen oravan poikasen, joka keskittyi käpyyn. Astelin hiljaa, mutta kömpelösti. Astuin varmaan kolmen tikun päälle, mutta orava ei liikahtanut. Tassutin sen luo. Se näytti samalle kuin kasassa. *Se oli kuollut!* Otin kuolleen eläimen ja raahasin sen Loistelinnun luo.
"Löysin kuolleen Orvaran!" nau'uin hiljaa. Haukkasin palasen ruskeasta eläimestä. Näin kuinka jotain valkoista pilkisti esiin sen sisältä.
"Emo mitä tuo on?" kysyin innoissani.
"Voi Tähtiklaani sentään! Tuohan on hometta!" Kanervakuu naukaisi hätääntyneenä. Loistelintu katsahti minuun huolissaan.
//Loiste?
Loistelintu 15.1.2017
"Ei se mitään hometta ole! Sillähän on matoja!" huudahdin kauhistuneena. Pujopentu tapitti minua pää hieman kallellaan.
"Hometta? Matoja?" pentu toisteli ihmeissään. Yritin pidätellä kylmää pakokauhua, joka oli vähällä ottaa vallan mielessäni.
"Kanervakuu, käske pentujen pysyä kaukana tuosta raadosta. Ja jos he eivät tottele, niin vie heidät takaisin pentutarhaan. Minä Pujopennun Kaunokukan tarkastettavaksi", supatin Kanervakuun korvaan, nappasin Pujopentua niskanahasta ja lähdin tarpomaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Risasiipi näki meidät ja lähti loikkimaan meitä kohti.
"Hei! Minne te menette?" hän kysyi.
"Isä! Minä söin hometta ja matoja!" Pujopentu vinkaisi innoissaan. Kumppanini kurtisti kulmiaan.
"Hometta ja matoja? Mitä ihmettä tuo tarkoittaa, Loistelintu?" hän maukui.
"Me menemme käymään Kaunokukan luona", murahdin Risasiivelle Pujopentu edelleen hampaissani roikkuen. "Kanervakuu selittää tarkemmin!" Risasiiven huolestuneesta katseesta välittämättä jatkoin matkaani kohti sisäänkäyntiä. Pujahdin sisään tunnelliin ja ravasin aukiolle. Laskin Pujopennun käpälieni juuren.
"Kaunokukka! Kaunokukka!" kutsuin parantajanaarasta hätääntyneenä. Kaunokukan pää pilkisti esiin parantajien pesän suuaukosta.
"Mikä hätänä, Loistelintu?" naaras haukotteli.
"Pujopentu! Hän söi mädäntynyttä oravaa, jonka löysi hangesta, leirin ulkopuolelta", selitin nopeasti. "Pyydän, auta häntä!" Yhtäkkiä Pujopentu lyyhistyi maahan. Kyyristyin hänen viereensä huolestuneena.
"Pujopentu? Oletko kunnossa?" nau'uin. Naaras avasi suunsa vastatakseen, mutta puheen sijaan hän oksensi. Tuijotin pentua järkyttyneenä.
"Pujopentu!" ulvaisin kauhistuneena. Nostin päätäni käskeäkseni Kaunokukkaa tekemään jotakin, mutta hän oli jo lähtenyt hakemaan yrttejä pesästään. Nappasin pennun jälleen hampaisiini ja kiiruhdin parantajien pesälle.
"Laske hänet tuonne!" Kaunokukka käski viittoen hännällään sammalpedille, joka oli aseteltu pesän nurkkaan. Tein työtä käskettyä ja laskin nuoren pennun sammaleille. Nuolin hänen korviaan.
"Väisty!" Kaunokukka murahti yrttitukko suussaan. Katselin kuinka hän kumartui pahoinvoivan pennun vierelle ja alkoi painella hänen vatsaansa.
//Pujo?
Pujopentu 15.1.2017
"Ei saa sattuu!" rääkäisin. Kaunokukka paineli mahaani, rupesin rimpuilemaan. Parantaja naaras painoi tassunsa keskelle mahaani pitääkseen minut paikalla.
Nyyhkytin pienellä pentu äänelläni. Avasin silmäni ja näin kuinka Kaunokukan silmät olivat huolesta soikeat. Tunsin, kuinka jotain alkoi nousta mahastani, pian suustani putosi suuri oksennuspallo. Aloin nyyhkyttämään. Kipu yltyi mahassani.
"Tämä menee kohta ohi", Kaunokukka rauhoitteli. Rääkäisin kun kipu lävisti minut.
"Annan hänelle siankärsämöä, niin syöty ruoka tulee ulos", Kaunokukka selitti. Naaras työnsi suuhuni kaksi vihreää lehteä. Pian lehtien jälkeen oksensin kaksi pientä lätäkköä. Hoipertelin voimattomana emoni luokse ja käperryin hänen viereensä. Tunsin kuinka vatsassani vellasi. Pidin pientä ininää.
"Ilmoita jos häntä alkaa vielä oksettaa", kuulin Kaunokukan naukuvan. Puskin emoni turkkia hiljaa ja silmäni alkoivat painua kiinni. Tunsin kuinka voimaton oloni oli. Kuulin vain heikon hengitykseni.
"Emo... olet rakas", yskäisin. Pian nukahdin.
//Loiste?
Loistelintu 15.1.2017
"Niin sinäkin minulle, Pujopentu-kulta", kehräsin hukuttaen pienen pennun lempeisiin nuolaisuihin. Hetken kuluttua nuori naaras oli jo unessa. Katsahdin Kaunokukkaan kiitollisena.
"Kiitos. Minä vien hänet pentutarhaan nukkumaan", sanoin hiljaa. Varoen herättämästä Pujopentua, nostin tuon hellästi hampaisiini ja lähdin tassuttamaan kohti pentutarhaa.
Oli kulunut jo kuu siitä, kun Pujopentu oli syönyt mädäntynyttä oravaa. Naaras oli ottanut opikseen, eikä enää koskenutkaan mihinkään tuoresaaliiseen, ellei sitä oltu vasta napattu. Suin parhaillaan Murattipennun turkkia. Pentu vääntelehti otteessani.
"Lopeta, emo! Osaan kyllä itsekin siistiä turkkini!" naaras kivahti. Nuolaisin hänen korvaansa vielä kerran, kunnes päästin hänet menemään.
"Kas noin, kaikki on nyt tiptop", hymähdin tyytyväisenä. Kuutähti oli aiemmin aamulla käynyt ilmoittamassa minulle, että Murattipennusta ja Lehtopennusta tehtäisiin oppilaita aurinkohuipun aikoihin, ja minä saisin siirtyä takaisin sotureihin. Paluu arkeen teki kuitenkin kipeää, sillä minun piti jättää Pujopentu aivan yksin - tai no, ei nyt aivan yksin. Olihan hänellä leikkiseuraa pentutarhassa; Kuurapentu ja Mistelipentu, sekä Kuurapennun emo, Kanervakuu.
"Alkaa olla aika." Hätkähdin kuullessani Risasiiven naukaisun pesän suulta. Katsahdin kumppaniini vieno hymy huulillani.
"Niin." Nousin vaivalloisesti seisomaan, nuolaisin pari kertaa rintaani ja tassuttelin aukiolle Murattipentu ja Lehtopentu perässäni. Pujopentu jäi pentutarhaan muiden pentujen kanssa. Istahdin kovaksi tallotulle lumelle ja jäin odottamaan Kuutähden kokoontumiskutsua.
//Muratti tai Lehto? :)
Pujopentu 13.1.2017
Raotin silmiäni. Kirkas valo paistoi silmiini. Oli aamu! Olipa kaunista. Olin avannut silmäni yöllä kun muut olivat menneet kokoontumiseen. Nousin hitaasti tassuilleni.
"Pujopentu heräsi!" Murattipentu huudahti. Huomasin kuinka isoja sisareni olivat.
"Miksi olette noin isoja?" kysyin silmät pyöreinä. Pennut kohauttivat lapojaan. Tassutin emon luokse.
"... ja sitten kuulemma Kuutähti oli kertonut uusista sotureista", Loistelintu selitti pennuille.
"Mikä on kokoontuminen?" kysyin emolta silmät kiiltäen.
//Loiste?
Loistelintu 13.12.017
"Mikä on kokoontuminen?" Katsahdin vierelleni saapuneeseen Pujopentuun, joka tapitti minua silmät ammollaan. Kumarruin hipaisemaan hänen korvaansa kuonollani.
"Aina täydenkuun aikaan kaikki viisi klaania kokoontuvat Nelipuille", selitin hymyillen. Pentu näytti edelleen hämmentyneeltä.
"Miksi he kokoontuvat? Mikseivät he vain voi pysyä kotonaan?" Pujopentu uteli.
"Jaa-ah, kaipa meidän soturiesi-isämme halusivat jokaisen klaanin kokoontuvan yhteen ja vaihtamaan kuulumisia täydenkuun aikaan vallitsevassa rauhassa", vastasin hetken mietittyäni. Pujopentu nyökkäsi aavistuksen verran ja lysähti sitten takamukselleen. Muut pennut olivat menneet jatkamaan omia leikkejään. Vain Pujopentu oli jäänyt luokseni.
"Haluaisitko mennä leikkimään muiden pentujen kanssa?" kysyin. Pentu pudisti päätään.
"Olisin vain heidän tiellään", hän vastasi surullisesti. Nostin hänet niskanahasta jaloilleen.
"Mennään sitten yhdessä", nau'uin lempeästi ja lähdin johdattamaan nuorta naarasta kohti muita pentuja.
//Pujo?
Murattipentu 13.1.2017
Loistelintu ja Pujopentu kävelivät luoksemme. Pieni Pujopentu katsoi ujosti minua ja Lehtopentua tummansinisillä silmillään.
"Voisiko Pujopentu tulla leikkimään kanssanne?" emomme kysyi. Loistelintu katsoi lempeästi minua ja Lehtopentua. Lehtopentu nyökkäsi.
"Mutta kuka sinä olisit?" kysyin ja katsoin pientä sisartamme.
"Minä olen päällikkö", Lehtopentu lisäsi.
"Ja minä soturi", mau'uin. Pujopentu katseli meitä miettivänä.
"Parantaja?" siskomme piipitti. Vilkaisin Lehtopentua.
"Kyllä se käy", mau'uin. Pujopennun kasvoille tuli iloinen hymy.
"Ai, jai, jalkaani puri kettu!" huudahdin. "Pujope.. Pujotuuli, tule auttamaan!" jatkoin. Pujotuuli tassutteli luokseni ja tutki jalkaani, jota kettu ei ollut oikeasti purrut.
"Mitä parantajat käyttävät haavoihin?" Pujotuuli yhtäkkiä kysyi. Tämä oli kääntänyt katseensa Loistelintuun.
"Hämähäkinseittiä", emo vastasi.
"Haen onkalostani hämähäkinseittiä. Odota tässä", Pujotuuli piipitti ja kävi "Pujotuulen pesässä". Hän oikeasti kävi vain pentutarhassa ja tuli sieltä pieni sammalpallo suussaan.
"Tässä on hämähäkinseittiä", pikkupentu maukui ja asetti sammalpallon jalkani päälle.
"Se helpotti", mau'uin. "Lähden nyt saalistamaan", jatkoin. Pujotuuli katsoi minua sinisillä silmillään.
"Et lähde! Sinun pitää lepuuttaa jalkaasi!" naaras maukui. Samassa Lehtotähti saapui paikalle.
"Sama kettu puri etutassuani. Voitko laittaa siihenkin hämähäkinseittiä", "päällikkö" kysyi.
"Ilman muuta", Pujotuuli maukui ja haki toisen sammalpallon pentutarhasta. Leikimme vielä hetken, kunnes Loistelintu sanoi, että nyt olisi pentujen nukkumaanmenoaika.
//Perhe?
Pujopentu 15.1.2017
Kiehnäsin emoni vaaleassa turkissa. Sen tuoksu oli tuttu ja lämmin. Oloni oli lämmin ja turvallinen. Kehräys alkoi voimistua, tunsin kuinka kehoni tärisi koska kehräsin niin lujaa. Lämmin tunne valtasi minut. Olin onnellinen.
"Emo, tulen kohta takaisin haluan käydä ulkona pentutarhasta!" naukaisin innoissani.
"Ole sitten varovainen!" Loistelintu naukaisi huolehtivasti. Nyökkäsin pienesti. Lähdin tassuttamaan kömpelösti. Pian olin suurella aukiolla. *Vau leiri on näin hieno!* Tassutin suureen puskaan.
"Hei! Älä kävele päältäni!" liekin värinen kolli huudahti.
"A-anteeksi!" nau'uin.
"Ai olitkin yksi niistä pennuista! Ei se mitään sitten", kolli naukaisi. Juoksin pienin kömpelöin askelin kohti hyvän tuoksuista pesää.
"Hei Pujopentu! Olen Kaunokukka parantaja", naaras naukui lempeästi.
"Minäkin haluan olla parantaja!" hihkaisin.
"Onpas kauniita kasveja!" henkäisin.
Kaunokukka katseli minua ihmeissään.
"Voinko tulla tänne aina kun haluan?" katselin Kaunokukkaa toiveikkaasti. Hän nyökkäsi hämmästyneenä. Tassutin ulos. Näin kuinka Risasiipi tipautti suuren eläimen kasaan, jolla oli iso pörheä häntä. Juoksin nostamaan sen kasasta. Se oli suurempi kuin minä! *Se näyttää vähän kissalta!* Juoksin pentutarhalle eläintä suussani raahaten.
"Emo! Emo?" nau'uin.
"Onko jokin hätä?!" hän kysyi huolestuneena.
"Kasassa jossa oli paljon kuolleita eläimiä oli tämä kuollut kissa!" naukaisin näyttäen suurta punaruskea turkkista pörrö häntäistä eläintä.
Loistelintukatsahti minuun huvittunut pilke silmäkulmassaan.
//Loiste?
Loistelintu 15.1.2017
Katsoin Pujopennun tuomaa oravaa huvittuneena.
"Ei, tämä ei ole kissa, vaan orava. Ja se kasa, jossa oli paljon kuolleita eläimiä, on tuoresaaliskasa", selitin viikset väpättäen. Nuori naaras lysähti takamukselleen.
"Liian paljon muistettavaa!" nuori naaras voihkaisi lopen uupuneena. Kumarruin koskettamaan hänen päälakeaan kuonollani.
"Höpsö. Ei sinun tarvitse muistaa sitä kaikkea - ainakaan vielä", naurahdin. Pujopentu tapitti minua silmät suurina.
"Ei vai?" hän henkäisi. Pudistin päätäni hymyillen.
"Ei", kehräsin hilpeästi. Ilosta kiljahtaen pentu kierähti selälleen vatsani vierelle. Katsahdin pesän suuaukolle. Ulkona oli hyvä sää. Olimme ajatelleet Kanervakuun kanssa käyttää pentuja leirin ulkopuolella. Tarvitsimme kuitenkin mukaan soturin jos toisenkin, sillä pentujen vahtimisessa oli kova työ. Ja eihän sitä tiennyt, jos vaikka ulkona vaanikin kettu tai joku muu petoeläin. Katsahdin Kanervakuuhun, joka nieleskeli parhaillaan viimeisiä palasia rastaasta, jonka Loimusilmä oli tuonut hänelle.
"Kanervakuu, viedäänkö pennut päiväunien jälkeen ulos?" kysyin. Vanhempi kuningatar räpäytti silmiään mietteliään näköisenä.
"Sopiihan se. Kysynkö Loimusilmää mukaan?" naaras ehdotti. Nyökkäsin aavistuksen verran.
"Kysy pois", vastasin, "minäkin ajattelin kutsua Risasiiven mukan." Kanervakuu vilkaisi vierellään nukkuvia pentuja. Murattipentu ja Lehtopentu nukkuivat sikeästi Kuurapennun ja Mistelipennun vieressä. He olivat väsyneet rajusta sotaretkestä, jota he olivat koko aamun leikkineet. Katsahdin vierelläni makaavaan Pujopentuun. Tuhinasta päätellen naaras oli sikeässä unessa. Nousin varovasti seisomaan ja hiippailin pentutarhan suulle. Kanervakuu katsoi minua ihmeissään, muttei sanonut mitään.
"Vahtisitko Pujopentua? Minä käyn kysymässä Risasiipeä ja Loimusilmää mukaan", sihahdin hiljaa. Kuningatar nyökkäsi vaitonaisena. Nopeasti pujahdin ulos pesästä. Annoin viileän ilmavirran pörröttää turkkiani. Suljin silmäni ja jäin kuuntelemaan leirin tuttuja ääniä. Räväytin silmäni auki kuullessani Risasiiven äänen läheltäni. Katsahdin soturien pesän suuntaan. Suuri, tummanruskea kolli jutteli parhaillaan Tummasielun kanssa, joka oli aiemmin vastustanut Risasiiven muuttoa Varjoklaaniin. Samassa minut valtasi kamala ikävä. Halusin jo päästä partioimaan! Vedin syvään henkeä ja tassuttelin kumppanini ja entisen mestarini luo.
"Hei", tervehdin päästyäni lähemmäs. Tummasielu nyökkäsi, muttei sanonut mitään. "Minulla on asiaa Risasiivelle." Tummasielu murahti jotakin vastaukseksi ja tassutti sitten Valkosydämen luo, joka aterioi parhaillaan leirin sisäänkäynnin lähistöllä. Risasiipi katsahti minuun.
"Sanoit, että sinulla on jotakin asiaa minulle?" hän maukui kulmiaan kohottaen.
"Kyllä. Ajattelimme Kanervakuun kanssa viedä pennut tutustumaan leirin ulkopuolelle, joten tarvitsemme pari soturia tarkkailemaan, ettei mikään petoeläin pääse lähellekään meitä", kerroin. Risasiipi nyökkäsi.
"Asia selvä. Minä voin ainakin tulla, mutta kuinka kauas aiotte mennä?" hän kysyi hieman hermostuneeseen sävyyn. Puskin kumppaniani myötätuntoinen katse silmissäni.
"Olemme ihan leirin vieressä - emme mene sen kauemmas", vakuuttelin. Soturi huokaisi helpottuneena.
"Hyvä."
"Missä Loimusilmä on?"
"Pesässä. Kuinka niin?"
"Kanervakuu halusit myös hänet matkaan", vastasin. Risasiipi vilkaisi pesän suunnalle, ja naukaisi sitten:
"Pyydän häntä tulemaan mukaan. Mihin aikaan meidän tulee olla leirin ulkopuolella?"
"Aurinkohuipun aikoihin", hymyilin. Kosketin vielä kerran neniä kumppanini kanssa ennen kuin tassuttelin takaisin pentutarhalle. Ujuttauduin sisään lämpöä huokuvaan pesään.
"Hyrr...", ravistelin turkkiani kuin karistaakseni kylmän pois. "Olipa siellä kylmä." Asetuin makaamaan omalle vuotelleeni, jonka päällä Pujopentu nukkui yhä. Nuolaisin muutaman kerran kylmiä polkuanturoitani ja laskin sitten pääni pehmeille sammaleille. Hiljalleen vaivuin rauhalliseen uneen.
"Emo! Emo, herää!"
Raotin silmiäni unenpöpperöisenä.
*Ohhoh, taisin nukahtaa*, ajattelin haukotellen.
Kampesin itseni istumaan ja hieraisin silmiäni etukäpälälläni.
"Kanervakuu kertoi, että lähdemme tutkimaan leirin ulkopuolta!" Murattipentu vinkaisi. Hymyilin.
"Niin lähdemme, mutta vain, jos osaatte käyttäytyä kunnolla", nau'uin.
"Osataan me!" pennut kiljahtivat yhteen ääneen. Vilkaisin Kanevakuuta huvittuneena.
"No, eiköhän sitten mennä", kehräsin.
//Pennut?
Pujopentu 9.1.2017
Makasin lähellä suurta ja lämmintä möykkyä. Tiesin möykyn olevan paljon minua suurempi. Kierähdin selälleni ja haistoin lämpimän ja maidontuoksuisen hajun. Tunsin, kuinka pehmeä möykky erkaantui minusta ja sen tuoksu hälveni. *Mihin se meni?* Yritin kieriä takaisin lämpimän möykyn viereen, mutta möykky oli poissa. Kierin ja kierin, mutta en millään päässyt lämpöön. Pian kuulin kuinka painavat askeleet lähestyivät minua hitaasti. Haistoin lämmön tulevan kohti, ja sen mukana oli toinen hieman kylmempi möykky ja paljon piemempi, joka ei tuoksunut yhtään samalle kuin suurempi.
"Mitä sinä kieriskelet Pujopentu? Varo ettet herätä Murattipentua tai Lehtopentua", kaunis ääni kuiskasi. Nimeni oli siis Pujopentu, ja kuka tuo kaunis ääni sitten oli. Tunsin kuinka möykky tai miksi sitä kutsuttiinkaan asettui makuulle. Hänen edessään oli hieman karhea turkkisempi eläin joka tuntui kylmältä ja sen häntä oli karvaton. Millehän se näytti? Kuulin kuinka pienet äänet kiljuivat jossain kaukana.
"Kyyhkymäyrä toi meille saalista!"
En enää välittänyt äänistä, vaan ryömin lähemmäs ja lähemmäs möykkyä tunsin, kuinka vatsani alkoi murahdella. Aloin inistä nälissäni.
//Joku?
Pujopentu 10.1.2017
Inisin hiljaa. Olin nälkäinen. Kuulin kuinka möykky jutteli jollekin.
"No onko kivaa nyt kun olet emo?" jokin kysyi möykyltä, joka ilmeisesti oli emoni. Ryömin kohti maidon tuoksua ja pian aloin juomaan. Lämmin maku valtasi minut. Olin onnellinen minulla oli emo ja siskoja. Aloin ryömiä hitaasti kohti valoisanpaa päätä, ainakin se näytti valoisammalta silmäluomieni läpi kuin toinen suunta.
"Hei kuka sinä olet?" joku kysyi takanani. Käänsin pääni, vaikken nähnytkään mitään.
"En tiedä", naukaisi hieman surullisena. Lähdin jatkamaan matkaani kohti valoa. Pian joku tarttui minua niskasta. Se oli emoni.
"Emo?" inahdin. Kuulin kuinka emo kuiskasi jotain jollekin.
"No?" Hän naukui hieman hämmentyneenä.
"Mikä nimeni on?" kuiskasi.
//Loiste?
Murattipentu 10.1.2017
Leikin Lehtopennun kanssa pentutarhassa.
"Minä olen päällikkö, etkä sinä!" sihahdin.
"Ei, vaan minä!" Lehtopentu maukui.
"Eikun minä!" huudahdin.
"Älkää herättäkö Pujopentua!" kuulin Loistelinnun äänen takanani. Vilkaisin taakseni ja näin Pujopennun, joka imi Loistelinnun nisitä maitoa.
"Ei sitten leikitä", Lehtopentu huokaisi. Nyökkäsin nopeasti, enkä jaksanut välittää. Voisin ehkä nukkua.. Tai sitten voisin..
"Emo! Voinko hakea tuoresaaliskasasta syötävää?" mau'uin, ennen kuin ajattelin koko asiaa. Katsoin Loistelintua. Loistelintu huokaisi.
"Kai voit, mutta ota Lehtopentu mukaasi. Et syö kokonaista riistaa yksin", emoni maukui. Nyökkäsin ja viittilöin hännälläni, että Lehtopentu seuraisi. Lehtopentu näytti iloiselta. Pujahdimme ulos pentutarhasta ja suuntasimme tuoresaaliskasalle. Tuoresaaliskasassa näytti olevan hiiri, orava ja sellaisiakin riistoja, joita en vielä tiennyt.
"Otetaanko tuo?" Lehtopentu kysyi ja osoitti hännällään mustaa ja ehkä vähän pulskaa eläintä.
"Otetaan vain. Mutta mikä se on?" mau'uin. Lehtopentu pudisti päätään.
"Se on myyrä. Maistakaa, se on hyvää", kuulin vähän herkän äänen. Nostin päätäni ja näin vanhan naaraskissan.
"Kuka olet?" kysyin ja näin sivusilmällä, kuinka Lehtopentu nosti myyrän tuoresaaliskasasta.
"Olen Meripihkaraita. Olet näköjään Murattipentu ja sinä olet Lehtopentu, eikö vain?" naaras kysyi. Nyökkäsin. Käännyin myyrän ja Lehtopennun puoleen. Siskoni otti ison haukun myyrästä. Sitten minäkin otin suupalan. Myyrä maistui todella hyvältä! Petyin, kun sain saaliini nopeaa syötyä. Väsy painoi jo silmäluomiani.
"Menen jo nukkumaan", ilmoitin ja juoksin pentutarhaan. Menin Loistelinnun viereen ja nukahdin.
//Loiste? Lehto? Pujo? Risa?
Loistelintu 11.1.2017
Makoilin sammaleilla. Pennut olivat menneet ulos hakemaan tuoresaalista. Olin ojentanut etukäpälät suoriksi.
*Ai että, niin ihana hiljaisuus!* ajattelin hyvilläni. Kanervakuun pennut, Mistelipentu ja Pujopentu nukkuivat, joten leikit jatkuisivat vasta myöhemmin tänään. Katsahdin vieressäni tuhisevaan Pujopentuun. Nuori pentu oli kutsunut minua emokseen. Aiemmin naaras oli kysynyt omaa nimeään. Miten raaskisin kertoa totuuden niin pienelle pennulle, jolla ei ollut vanhempia? Murattipennulla ja Lehtopennulla sentään oli minut ja Risasiivet, mutta Pujopennulla ei ollut sitten ketään. Hipaisin Pujopennun korvaa kuonollani.
*Sinä olet nyt minun, pikkuiseni.*
"Emo! Emo, minua väsyttää!" Murattipentu kipitti sisään. Hän loikki vierelleni ja käpertyi nukkumaan vatsaani vasten.
"Missä Lehtopentu on?" kysyin kulmiani kurtistaen. Murattipentu oli kuitenkin jo vaipunut syvään uneen. Samassa kuulin rapinaa pesän suulta. Katsahdin suuaukolle korvat valppaasti pystyssä. Meripihkaraidan pää pilkisti esiin aukosta.
"Huhuu? Onkos Loistelintu täällä?" vanhus kähisi.
"On. Täällä", nau'uin saadakseni naaraan huomion. Meripihkaraita käänsi päätään.
"Lehtopentu jäi tuonne ulos yksin, joten päätinpä saatella pennun emonsa luo", hän hymyili ja näin, kuinka Lehtopentu luikahti hänen etukäpäliensä välistä pesään.
"Kiitos!" pentu vingahti ja kipitti luokseni. Katsahdin vanhempaan naaraaseen kiitollisena.
"Kiitos, Meripihkaraita", kiitin. Vanhus vain nyökkäsi ja peruutti ulos pesästä.
Siirsin katseeni vatsani vieressä kiemurteleviin pentuihin.
//Pennut?
Pujopentu 11.1.2017
Kierähdin kyljelleni. Avasin silmäni.*Avasin silmäni?!* Katsahdin tutulle tuoksuvaan kissaan, emoni, hän näytti tosi kauniilta. Nousin tassuilleni, ja tassutin emon luokse.
"Emo?" inisin hiljaa. Emoni nosti päätä ja avasi silmänsä, hänen silmänsä olivat tummansiniset.
"Mitä?" Hän kysyi.
"Avasin silmäni!"huudahti.
Loistelintu katseli minua ylpeänä.
"Joko muut avasivat silmänsä?" Kysyin hiljaa.
Loistelintu nyökkäsi. Katsoin ympärilleni ihastellellen.
"Odotahan kun näät päivän valon", hän naukaisi.
//Loiste?