Kirjoittaja: Lonely Warrior
Nimet: Pentunimi: Pujopentu Oppilasnimi: Pujotassu Soturinimi: Pujosulka
Sukupuoli: Naaras Klaani: Varjoklaani Luotu:
Koulutetut oppilaat: - Entinen mestari: Loimusilmä
Kokemuspisteet: 324
Ulkonäkö:
Pujosulka on hopeanharmaa naaras, jolla on pörröinen hännänpää. Hänen kasvonsa ovat kapeat ja korvat ovat pitkät. Naaraalla on tuuheat viikset, ja tummansiniset silmät. Pujosulan nenä on vaaleanpunainen. Hänen etutassujaan koristaa kiemuraiset raidat, ja hänen tassunsa ovat pöyhkeät. Hän on siro, ja pienikokoinen. Naaraan takajalat ovat halvaantuneet.
Luonne:
Pujosulka on luonteeltaan ystävällinen. Hän ottaa muut huomioon, ja on lempeä. Naaras tykkää katsella kasveja, taivasta ja eläimiä, vaikkei niissä mitään olisikaan. Hän haaveilee tosi usein asioista, jotka eivät varmaan ikinä toteudu. Hän uskoo tähtiklaaniin ja käyttää usein Tähtiklaaniin liittyviä lausahduksia. Hän ei perusta kostosta, eikä jätä ketään pulaan. Hän on erittäin uskollinen klaanilleen, eikä ikinä jättäisi sitä.
Taidot:
Hän ei ole kovin hyvä taistelemaan siron rakenteensa takia. Naaras on erittäin nopea juoksemaan ja hän osaa metsästää hyvin. Piiloutuminen ei ole naaraalla kovinkaan vahva laji, ja kiipeäminen ei luonnistu.
Kumppani: Tammikynsi (Tähtiklaani)
Pojat: Sirpalepentu (Tähtiklaani) ja Kaihopentu (Tähtiklaani)
Kasvattiperhe(jota luulee oikeaksi perheekseen): Emo: Loistetähti(Tähtiklaani) Isä: Risasiipi(Varjoklaani) Veljet: Sienikarva(Varjoklaani), Lehmustassu(Tähtiklaani) Siskot: Murattilehti(Varjoklaani), Lehtotassu(Tähtiklaani)
Muuta: Lempiriista on jänis. Siirtyi klaaninvanhimmaksi, koska takajalat halvaantuivat.
Toiveet: Ehkä joskus parantajaksi?
Theme song:
Pujosulka 6.12.2018
Rosmariiniputous ja Kettuaskel olivat saapuneet pesään hetki sitten. Tunsin oloni kovin väsyneeksi, joten käperryin vaivalloisesti pienelle kerälle makuualusteni päälle ja suljin silmäni silti yhä jääden kuuntelemaan etäistä keskustelua. Korvani nytkähtivät kun Vaskitsaviima aivasti kovaäänisesti ja sen jälkeen alkoi nuuhkuttaa hiljaa. Toivottavasti hän ei ollut vilustumassa. Hinauduin lähemmäs viereisellä makuusijalla olevaa Vaskitsaviimaa ja käperryin tämän lämpimään kylkeen.
"En halua, että vilustut", kuiskasin hiljaa ja suljin sitten silmäni uudelleen. Aloin taas kuulostella pesässä puhuvien kissojen ääniä. Meripihka puhui sodasta, josta olin kuullut monet kerrat sillä olihan minulle pesätoverinani klaanin vanhin kissa, jolla oli kuitenkin erittäin hyvä muisti. Olin kuullut hänen kertovan samoja tarinoitaaina uudestaan.
"Hänet tappoi Myrskyklaanin Leijonaloikka, mutta Leijonaloikka kuoli samassa sodassa Pisaratähden, silloisen Pisaraviillon kynsissä. Leijonaloikka oli tunnettu ja klaanien keskuudessa kunnioitettu soturi", kuulin Meripihkaraidan sanovan. Hän puhui siis sodasta. Olin kuullut hänen kertomuksensa kyseisestä kollista ja siitä mitä hän oli tehnyt, mutta vain kerran. Sota kiinnosti minua paljon, mutta en kehdannut vaivata Meripihkaraitaa kyselemällä. Tuhahdin väsyneesti ja hautasin kuononi tassujeni alle.
//162 sanaa
Kettuaskel 16.12.2018
"Pyytassu! Hukkatassu! Turvetassu! Pyytassu! Haukkatassu! Turvetassu!" onnittelin yhdessä koko muun Varjoklaanin kanssa klaanimme uusia oppilaita. Pyytassu oli saanut mestarikseen Kyyhkylennon kouluttaman Murattilehden, Turvetassu taas Tihkutähden kouluttaman Rosmariiniputouksen ja Hukkatassu Loistetähden kouluttaman Kyyhlkylennon. Olin valtavan ylpeä kumppanistani ja muistakin uusista mestareista. Hapuilin katseellani edes pientä vilahdusta luonnonvalkeasta turkista tai meripihkaisista silmistä, mutten löytänyt etsimääni. Rosmariiniputous oli luultavasti mennyt MInttutähden luokse puhumaan päällikön ja varapäällikön välisistä asioista. Katselin tyhjenevää aukiota tyynesti ja mietin seuraavaa aktiviteettia. Minä en ollut edes seuraavassa partiossa. Kohautin lapojani ja nousin seisomaan, tiesin tasan tarkkaan kelle menisin juttelemaan. Pujosulalle. Harmaa naaras, joka omasi halvaantuneet takajalat oli kaikkien klaanin pentujen tuntema tarinankertoja. Sen lisäksi Pujosulka oli erittäin muakava ja hänen ilmeestään näki kuinka hän rakasti pentuja ja pelkästäänkin heidän katselemienkin riitti naaraalle ajanvietoksi. Työnnyin sisään klaaninvanhimpien sammalesta valmistettuun pesään ja näin heti sisäänkäynniltä kuinka vain Pujosulka oli pesässä. Muut klaaninvanhimmat olivat luultavasti vielä aukiolla äsköisen kokoontumisen takia.
"Tervehdys Pujosulka, mitä sinä täällä yksin teet?" kysyin ja loin kohteliaan katseeni vanhempaan naaraaseen. Pujosulka räpäytti tummansinisiä silmiään ja hymähti vaisusti.
"Muut halusivat lähteä jaloittelemaan, enkä viitsinyt mennä hidasteeksi", naaras naurahti teennäisesti. Kurtistin kulmiani ja istahdin naaraan viereen lohduttavasti hymyillen.
"Hidasteeksi? Et sinä mikään hidaste ole ja vaikka sinä kuljetkin ehkä vähän hitaampaa olen varma, että he olisivat huomioineet sinut mielihyvin", naukaisin ja silitin naaraan selkää lohduttaen. Pujosulan silmät muuttuivat pyöreiksi kuin kuu ja niiden sininen osa oli miltei kokonaan näkymättömissä. Naaras alkoi haukkoahenkeään ja tunsin hätäännyksen kasvavavn sisälläni, mutta sitten naaras naukaisi jotain joka pysäytti paniikkini.
"Tammikynsi!" naaras naukui kyynelet silmistä valuen ja lähti raahautumaan eteenpäin, niin kuin takajalat eivät haittaisi yhtään. En oliut koskaan nähnyt naarasta noin onnellisena hän suorastaan sädehti. Käännyin ympäri ja näin kilpikonnakuvioisen kollin, jonka keltaiset silmät loisitivat hämärässä. Tämä siis oli naaraan puhuttu kumppani Tammikynsi. Hän vaikutti oikein kunnolliselta, vaikka mikä minä olin arvostelemaan minua vanhempia kissoja. Kollin keltainen katse kääntyi hetkeksi minuun ja nyökkäsin tervehdyksen.
"Teillä on varmasti paljon puhuttavaa, joten jätän teidät kahden", naukaisin kohteliaasti ja lähdin kohti pesän suuaukkoa.
"Kettuaskel, odota", kuulin Pujosulan onnentäyteisen äänen ja käännyin ympäri, "Kiitos rohkaisusta." Hymähdin ja loikin ulos pesästä. Melkein heti minua vastaan tuli Lehmustassu, jonka turkissa oli vieläkin häivähdys yrttien tuoksua.
"Hei Lehmustassu juuri sinua olinkin etsimässä. Ajattelin, että voisimme lähteä hiomaan metsästystaitojasi, sillä minulla on juuri nyt vapaata. Ja mikä sen parempaa puuhaa, sillä arviointisihan häämöttää aivan nurkalla", selitin iskien silmää naaraalle.
//Lehmus?
388 sanaa
Rosmariiniputous 4.10.2018
Juuri kun Varpusliito oli palaamassa luokseni muhkea hiiri hampaissaan roikkuen, kasvoilleni tipahti kylmä vesipisara. Kesti muutama silmänräpäys, kunnes kuonolleni tipahti toinen, kolmas ja neljäs pisara. En ehtinyt edes räpäyttää meripihkaisia silmiäni, kun vettä alkoi sataa aivan kaatamalla ja pian myrskyisä viima osui minun ja Varpusliidon kohdalle. Vetäisin tuuhean häntäni pienen vartaloni ympärille ja luimistin korvani suojaan nipistelevältä viimalta.
"Palataan leiriin ennen kuin vilustumme!" huusin Varpusliidolle myrskyn ylitse ja juoksin soturin perässä leirin uloskäyntitunneliin, jonne raskaat sadepisarat eivät onneksi osuneet. Jäimme hetkeksi huohottamaan sisäänkäyntitunneliin ja silmäilemään ulos metsään, joka oli joutunut rankkasateen uhriksi.
"Pian, kaikki leiriin!"
Minun ja Varpusliidon kasvot nousivat ylös, kun kuulimme lähistöltä rivakan käskyn. Sitten aivan tyhjästä uloskäyntiin työntyi Ikituulen johtama partio, johon kuuluivat Sarasydän, Luomavirta ja Kuutamotassu. Väistimme Varpusliidon kanssa nopeasti ja annoimme nelikon sukeltaa leiriaukiolle ensimmäisenä. Vetäisin syvään henkeä ja väsymykseni keskeltä sain virnistettyä parhaalle ystävälleni.
"Onneksi me emme olleet tuolla."
"Meidän pitää kuitenkin vielä ohittaa leiriaukio päästäksemme klaaninvanhimpien pesälle, joten meidän ei kannata jäädä tähän odottamaan ikuisesti", Varpusliito huomautti kuivasti ja lähti sitten empimättä marssimaan leiriaukiota kohti, joka joutui kestämään rankkasateen piiskaamista. Seurasin vaaleanharmaata kollia ja heitin nopean silmäyksen luonnonvalkoiseen turkkiini. Näytin aivan hirveältä, mutta onneksi Kettuaskel ei sattunut olemaan leiriaukiolla, koska en olisi tahtonut joutua kumppanini eteen tämän näköisenä.
"Mennään!" Varpusliito naukaisi ja pinkaisi juoksuun leiriaukion halki, suunnaten juoksunsa klaaninvanhimpien pesää kohti. Seurasin soturia korvat luimussa ja silmät miltein täysin kiinni, kunnes työnnyin märkien sammalverhojen läpi suoraan vanhusten pesään.
"Kas, tervehdys Varpusliito ja Rosmariiniputous! Ulkona onkin aivan hirveä ilma ja te jouduitte kastelemaan turkkinne", Pujosulka naukaisi hieman säälivästi minulle ja Varpusliidolle. Väläytin nopean hymyn kärsimykseni alta naaraalle ja aloin puhdistamaan tarmokkaasti turkkiani jotta saisin itseni edes hieman parempaan kuntoon. Tervehdin myös Meripihkaraitaa ja Vaskitsaviimaa nopealla pään nyökäytyksellä.
"No, miten teillä on mennyt? En ole jutellut teille toviin", Pujosulka totesi hymy huulillaan ja kääntyi ensin minun puoleeni, selvästikin odottaen kuulevansa ensimmäisenä minun vastaukseni. Kiristelin hieman hampaitani, koska olihan minulla tapahtunut paljonkin, sillä olin menettänyt viimeisen kuun aikana kummatkin sisareni ja kumppanini sisko - joka sattui vihaamaan minua - oli muuttanut petturi-isäni nykyiseen klaaniin. Mietin aluksi valehtelevani voinnistani, mutta päätin sitten pysyä rehellisenä. Pujosulka ansaitsisi kuulla totuuden ja luotin häneen paremmin kuin moneen soturitoveriini.
"Minulla ei ole mennyt kovin hyvin viimeisen kuun aikana. Korentolento kuoli jonkun aikaa sitten ja Utukyynel tuli juuri tätä myrskyä ennen ilmoittamaan minulle ja Minttusydämelle, että hän lähtisi Varjoklaanista. Jos se ei ollut tarpeeksi, hän heitti vielä meidän kasvoillemme aimo annoksen solvauksia ja lähti. Joten siinä on minun kuulumiseni", naukaisin kuivasti ja kasvoilleni nousi surullinen, mutta samalla vihainen ilme. Vaikka olin onnistunut rauhoittumaan tunnepurkauksestani metsässä, olin vieläkin valmis iskemään kynteni Utukyyneleen turkkiin.
"Mutta miten sinulla on mennyt, Varpusliito?" siirryin sulavasti asiasta toiseen, "minäkään en tiedä miten sinulla on mennyt."
//Varpunen? Pujo?
//445 sanaa
Lehmustassu 17.10.2018
Suuntasin oppilaiden pesää kohti mietteissäni. Millainen elämä meitä odottaisi nyt Varjoklaanissa, kun Tihkutähti oli kuollut? Ainakin tiesin, että olisimme matkalla kohti parempaa. Tunsin oloni jo hiukan väsyneeksi, joten kun pääsin pesälle, käperryin nukkumaan. En kuitenkaan saanut ihan heti unta, niin paljon oli päivän aikana tapahtunut. Jäin mietiskelemään kaikkea sattunutta. Kuitenkin lopulta väsymys voitti ja nukahdin kevyeen uneen.
Seuraavana päivänä heräsin melko varhain. Olin nukkunut jokseenkin kevyesti ja olin heräillyt useamman kerran. Oloni tuntui vieläkin uneliaalta. Istahdin pesän suuaukolle katselemaan leiriä. Tihkutähti oltiin jo haudattu. En voinut olla säälimättä Minttusydäntä, vaikka Tihkutähti olikin ollut ilkeä, hän oli silti ollut Minttusydämen kumppani. Leiri tuntui vielä kovin hiljaiselta. Ruohon päällä oli hiukan kuuraa, joka kylläkin sulaisi päivän mittaan. Haukottelin. Minulla ei ollut mitään tekemistä, joten päätin jatkaa uniani.
Olin nukahtanut vielä hetkeksi ja kun heräsin, aurinko oli jo korkeammalla. Venyttelin itseäni ja lähdin oppilaiden pesästä. Päätin lähteä tervehtimään klaaninvanhimpia heidän pesälleen. He olisivat luultavasti jo hereillä. Samalla voisin kysyä, tarvitsevatko he mitään. Pian olinkin jo perillä. Kuten olin arvellutkin, klaaninvanhimmat olivat jo hereillä.
"Päivää!" sanoin.
"Päivää, Lehmustassu!" Pujosulka sanoi. Muutkin klaaninvanhimmat tervehtivät minua.
"Tarvitsetteko mitään?" kysyin.
"Minulla taitaa olla muutama punkki." Meripihkaraita sanoi ja rapsutti niskaansa.
"Selvä, voin käydä hakemassa hiirensappea." vastasin ja lähdin kohti parantajien pesää. Pian olinkin jo perillä. Sienikarva näytti nukkuvan, mutta Liljahenkäys oli hereillä.
"Liljahenkäys? Tarvitsisin hiirensappea Meripihkaraidalle." sanoin.
"Selvä on, sitä on täällä." Liljahenkäys sanoi. Pian olinkin jo palaamassa klaaninvanhimpien luo mukanani hiirensappea. Menin Meripihkaraidan luo. Aloitin työn ja taputtelin sappea valkoisen naaraan turkille.
"Tervehdys kaikille." Hätkähdin ja huomasin, että mestarini Kettuaskel olikin ilmaantunut paikalle.
"Lehmustassu, tulin vain ilmoittamaan iltapäivän harjoituksista." hän jatkoi. Nyökkäsin hänelle. Pian Kettuaskel jatkoikin matkaansa. Jatkoin työtäni. Jonkin ajan päästä naukaisin Pujosulalle:
"Minttusydämestä tulee nyt siis uusi päällikkö. Mitä luulet, millainen päällikkö hänestä tulee? Ainakin parempi kuin Tihkutähti."
//Pujo? Autohittasin vähän Pujoa ja Liljaa. 294 sanaa.
Turvepentu 14.11.2018
“Mitäpä jos kävisitte kyselemässä heidän vointiaan ja siinä ohessa vaihtaisitte myös nopeat kuulumiset?” Liljahenkäys kuiskutti minun ja Pyypennun korviin. Parantajan lempeä tuoksu ympäröi minut ja hengitin sitä autuaana.
"Toki", nyökkäsin päättäväisesti. Vilkaisin Pyypentuun, joka nyökytteli itsekin hyväksyvästi. Rosmariiniputous ja tämän pentu Fasaanipentu olivat tulleet pesään myös ja nyt klaaninvanhimmat alkoivat piirittää minua ja kahta muuta pentua. Aloimme ensimmäisenä piirittämään Pujosulkaa, mutta sitten katseeni kiinnittyi Vaskitsaviimaan. Kollivanhus oli noussut seisomaan ja vilkuili minua, Pyypentua ja Fasaanipentua viikset väpättäen. Orkideapolku oli kertonut, että Vaskitsaviima oli ollut joskus päällikkö.
"Vaskitsaviima!" huudahdin ja kipitin vaaleanruskean kollin luo. Vaskitsaviima kosketti kuonollaan päälakeani.
"Etkös sinä olekin ollut joskus päällikkö?" kysyin ja kallistin päätäni.
"Olen", Vaskitsaviima nyökäytti suurta päätään.
"Miksi sitten olet täällä eikä sinulla ole päällikkönimeä?"
"Olin joskus Vaskitsatähti. Siirryin kuitenkin klaaninvamhimmaksi tultuani vanhaksi."
"Liljahenkäys pyysi kysymään vointia. Eli, kuinka voit?"
"Voin todella hyvin", Vaskitsaviima kehräsi. "Ei mitään huolta minusta!"
Sillä aikaa Pyypentu ja Fasaanipentu olivat kysyneet Meripihkaraidan vointia ja ilmeisesti hänkin voi hyvin.
"Kysytään Pujosulalta nyt", Pyypentu kuiskutti korvaani. "Jätimme hänet tarkoituksella viimeiseksi, jotta voisimme jutella hänen kanssaan!"
Naurahdin siskolleni ja siirryimme Pujosulan ympärille. Naaras vaikutti todella mukavalta ja innolla juttelisin hänen kanssaan.
"Pujosulka!" huudahdin ilmoille naaraan nimen ja syöksähdin painautumaan vanhuksen pehmeään hopeanharmaaseen turkkiin.
"Kuinka voit Pujosulka?" kysyimme Pyypennun ja Fasaanipennun kanssa.
"Hei pikkuiset, miten täällä sujuu?” Liljahenkäys kysyi pirteästi ja kyyristyi viereemme. Parantajaoppilas oli äsken jutellut jotain Rosmariiniputouksen kanssa, mutta nyt hän vaikutti olevan keskittyneenä meihin.
"Hyvin", vastasin Liljahenkäykselle ja väläytin suloisen hymyn.
//240 sanaa
//Pujo? Pyy? Fasaani? Lilja? Rosma?
Fasaanipentu 20.11.2018
"No, haluaisitteko te kuulla jonkinlaisia tarinoita, rakkaat pennut?" Pujosulka kysyi lempeästi ja räpytteli tummansinisiä silmiään ystävällisesti. Pyypentu vaikutti todella innostuneelta ja naaras odottikin uteliaan näköisenä uusia tarinoita hopeanharmaalta vanhukselta. Minua ei taas sen sijaan kiinnostanut Pujosulan seura enää, koska Haukkapentu, Loistepentu ja Turvepentu olivat häipyneet ja jättäneet minut kahdestaan pentutarhan vanhimman pennun kanssa. Haukkapentu ja Loistepentu oltiin viety pentutarhaan ja Turvepentu oli vain yksinkertaisesti kadonnut vanhusten pesästä.
"Kyllä, minä tahdon kuulla!" Pyypentu naukaisi innostuneena ja pomppi pehmeällä tantereella tasajalkaa. Minä taas kohotin kulmiani tylsistyneenä, halusin mennä tekemään jotain enkä vain jäädä loukkuun tähän haisevaan pesään. Laskeuduin mahdollisimman matalaksi ja kun Pujosulka alkoi kertoa tarinoita Pyypennulle, lähdin hiipimään vähin äänin pois pesästä. Yritin kokoajan pysytellä sellaisessa kulmassa Pujosulkaa katsoessa, että Pyypennun ruumis peittäisi minut. Se oli tietenkin todella haastavaa, koska olin tuota pienikokoista naarasta suurempi, vaikka hän olikin minua muutaman kuun verran vanhempi. Kun saavutin vanhusten pesän sammalverhot, käännyin ympäri ja sukelsin vaivihkaa leiriaukiolle. Minä olin onnistunut hiipimään pois pesästä.
Heti kun pääsin leiriaukiolle, lähdin marssimaan voimakkaan oloisena pentutarhaa kohti. Olin päässyt pois haisevasta vanhusten pesästä ja olin nyt vapaa, koska Haukkapentu ei ollut kiinnittynyt minuun. Joskus veljeni osasi olla tosi ärsyttävä ja minua tultaisiin varmasti syyttämään, jos hän joutuisi vaikeuksiin, koska minä olin vastuullinen isoveli. Vetäisin syvään henkeä ja jatkoin matkaani leiriaukion reunamia pitkin. Mutta kesken kaiken metsänvihreiden silmieni silmäkulmaan osui kaksi pientä hahmoa, jotka saivat katseeni kääntymään. Loistepentu ja Turvepentu istuskelivat tuoresaaliskasan edustalla ja juttelivat leppoisan oloisesti. Korvani heilahtivat hitaasti ja pysähdyin kokonaan, kun katseeni lukittautui kaksikkoon. En juuri nyt jaksanut Haukkapennun valitusta, joten voisin ihan yhtä hyvin mennä heidän seuraansa. Sitä paitsi, emo oli lähtenyt jonnekin Minttutähden kanssa ja isä istuskeli leirin reunamilla aivan omissa ajatuksissaan. Käännyin täten ympäri ja lähdin tallustelemaan pentuja kohti kuono korkealla ja ryhti suorana. Vaikka Turvepentu olikin minua vanhempi, olin miltein hänen kokoisensa enkä todellakaan alistuisi vanhemman pennun edessä.
"Hei Turvepentu ja Loistepentu", tervehdin kaksikkoa kohteliaasti ja asetuin istumaan heidän luokseen. Kaksikon kasvot kääntyivät minuun ja he nyökäyttivät päitään tervehdykseksi.
"Mitä te haluaisitte tehdä? Minä tulin juuri Pujosulan luota vanhusten pesästä, joten sinne me emme ainakaan mene", totesin turhautuneena ja jäin sitten odottamaan jommalta kummalta vastausta kysymykseeni. Metsänvihreä katseeni porautui Loistepentuun, kun hän avasi suunsa selvästikin aikeena sanoa jotain.
//Loiste? Turve?
//366 sanaa
Ikuisuuspentu 3.12.2018
Kierin pentutarhan sammalilla niin, että vaaleanruskeaan turkkiini tarttui roskia.
"Kanervakuu, minulla on niin tylsää, että voisin vaikka kuunnella tylsiä juttuja", mutisin Kanervakuulle, joka lepäsi sammaleilla.
"Kuule voisit, vaikka nukkua", kasvattiemoni ehdotti heilauttaen häntäänsä kohti vihertäviä sammalia.
"Ei huvita. Lähden etsimään tekemistä", huokaisin ja viipotin pois pentutarhasta.
Tassuttelin pitkin aukiota ja maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui häivähdys jotain pistävää ja lähdin jäljitysreissulle. Kadotin hajun jo alussa ja turhauduin.
"Arghh, pentuna on hirveän tylsää, haluaisin olla jo oppilas tai soturi" murahdin ääneen ja hyppäsin kohti ilmaa.
"Tulkaa tänne vain kaikki kotikisut. Varjoklaanin hurjimmalta soturilta saatte kuonoonne, jos tuutte lähemmäs!" murisin ja loikkasin kohti tuoresaaliskasaa. Nappasin sammakon ja aloin riepotella tuota viatonta luonnonkappaletta.
" Ikuisuuspentu! Mitä sinä tähtiklaanin nimeen luulet tekeväsi?" Kanervakuun murahdus kuului takanani. "Sammakko kuoli meidän vuoksi, että saisimme vatsamme täyteen", vaaleanruskea naaras jatkoi.
Katsahdin nolosti vaaleanruskeisiin käpäliini ja mutisin jotain.
Lähdin nolostuneena seikkailemaan pitkin leiriä. En nähnyt kovinkaan paljoa kissoja. Kaikkialla oli tyhjää ja tunsin oloni orvoksi, mutta sellainenhan olin. Hyödytön pikkuinen rääpäle.
"Jos sinulla kerran ei ole tekemistä voisithan mennä tervehtimään klaaninvanhimpia" säpsähdin ja tunsin Kanervakuun hännän lapallani. Sain naaraan ideasta uutta puhtia, joten päätin lähteä klaaninvanhimpien pesälle. Pingoin minkä vaaleanruskeista pienistä käpälistäni pääsin ja jarrutuksen tullen lensin taas rähmälleni.
"Itku", vinkaisin ennen pesään menoa.
" Sinä olet luultavasti Ikuisuuspentu", joku hopeanharmaa naaras puheli ystävällisesti astuttuani pesälle. "Olen Pujosulka", naaras jatkoin lempeästi.
"Jo-joo olen Ikuisuuspentu. Hauska tutustua Pujosulka. Olisiko sinulla jotain jännittävää tarinaa kerrottavana?" otin mukavaa asentoa hopeanharmaan naaran vierestä.
"Tottahan toki minulla on tarina. Voisin kertoa, vaikka Viiltotähdestä. Viiltotähti on Kuolonklaanin päällikkö ja se on uskomaton. Viiltotähti on todella voimakas ja mahtava kissa", naaras aloitti tarinan Viiltotähdestä.
"Vau, sellainen minäkin haluan olla. Pelätty ja mahtava, haluan valloittaa myös muut klaanit", kuuntelin kissaa ihmeissäni.
" Ei nyt sentään. Metsään ei mahdu toista Viiltotähteä, mutta kenties mahtava Ikuisuuspentu nousee suureksi soturiksi" Pujosulka naurahti huvittuneena innolleni.
"Toivottavasti minusta tulee metsän voimakkain kissa! Jatka tarinaa Viiltotähdestä", puhelin ystävällisenä ja kunnianhimoisena naaraalle, joka vaikutti todella mukavalta. Haistelin pesää ja heilauttelin ruskeaa häntääni laajasti.
//Pujosulka?
//325 sanaa
Rosmariiniputous 2.7.2018
Hymyni valahti silmänräpäyksessä olemattomaksi, kun Pujosulka siirtyi kysymään minulta miten päiväni oli mennyt. Olisin voinut hyvinkin kertoa vanhalle ystävälleni siitä, kuinka huonoon kuntoon päiväni oli nimitysten jälkeen kallistunut, mutten tahtonut tuoda negatiivisuutta kolmikon päivään, varsinkaan Lehmuspennun, joka vaikutti niin iloiselta ja positiiviselta tänään. Nostin sen takia nopeasti hymyn huulilleni ja nuolaisin mahdollisimman rennosti oikeaa etukäpälääni.
"Päiväni on mennyt erinomaisesti. Kettuaskel sai minut todella ylpeäksi arvioinnin aikana ja olenhan minä tietenkin tyytyväinen kun ensimmäinen oppilaani pääsi soturiksi. Sen jälkeen käväisin Liljahenkäyksen luona, mutta sitten päätinkin tulla tänne."
Tiesin jättäväni kertomatta minun ja Utukyyneleen sanasodasta, mutta se ei ollut asia josta heidän täytyisi tietää. Nyt toivoin vain, ettei Utukyynel tulisi pentutarhaan härnäämään minua, koska jos niin tapahtuisi, aikoisin sanoa mitä ikinä tahtoisin, näkivät Lehmuspentu ja Pujosulka sen tai eivät. Vilkaisin nopeasti Kettuaskelta, joka oli kuunnellut tyyni ilme kasvoillaan sanojani. Kolli nyökäytti hitaasti päätään, kun sain selitykseni loppuun. Käännyin sitten kaksikon puoleen lempeä hymy kasvoillani ja heilautin rennosti häntääni.
"No, mitä tahtoisit tehdä, Lehmuspentu?" kysyin hopeanharmaaturkkiselta naaraalta. Lehmuspennussa oli potentiaalia rohkeaan ja uskolliseen soturin, sen pystyin näkemään erittäin kirkkaasti.
//Lehmus? Kettu? Pujo? Sori lyhkäne :D
Lehmuspentu 3.7.2018
Jäin katsomaan poispäin kulkevaa Rosmariiniputousta ja Kettuaskelta. He tuntuivat olevan hyvissä väleissä keskenään. Mestarin ja oppilaan suhde tuntui olevan jotain, joka ei häviä sittenkään kun oppilaasta oli tullut soturi. *Voi kumpa minunkin mestarini olisi yhtä mukava kuin mitä Rosmariiniputous! Itseasiassa olisi hienoa jos Rosmariiniputous olisi minun mestarini.* Vaikkakin salaa haaveilin myös parantajaoppilaana olemisesta. Muiden kissojen satuttaminen tuntui väärältä, joten olisi mukavampi korjata kuin rikkoa asioita. Vaikka eihän parantajaoppilaaksi pääsemiseen ole kuin pieni mahdollisuus. Katselin hiukan ympärilleni leirissä. Olin vähitellen alkanut oppia klaanin jäsenten nimiä. Kukakohan muu Rosmariiniputouksen lisäksi olisi hyvä mestari? Kyyhkylento ainakin vaikutti mukavalta, joten hän voisi olla hieno mestari, toisaalta Minttusydän oli myös mukava. Toisaalta kuitenkin varapäällikön mestariksi saaminen ei tuntunut kovin mahdolliselta. Oli kyllä monta muutakin, jotka vaikuttivat mukavilta, kuten Orkideapolku tai Valvehenki. Kaikkia kissoja en kylläkään tuntenut kovin hyvin, mutta luultavasti tuntisin heidät joskus paremmin. Jos Pujosulka olisi edelleen oppilas, toivoisin hänet mestarikseni. Mutta valitettavasti hänestä ei vamman takia ollut enää soturiksi. Havahduin kun Pujosulka kysyi minulta:
"Mitä haluaisit tehdä seuraavaksi?"
"Voimmeko käydä parantajien pesällä? Haluan käydä tervehtimässä Sienikarvaa ja Liljahenkäystä." vastasin hetken mietittyäni.
//Pujo? Lehmuksen ajatukset laukkaavat hillitöntä tahtia. :-D
Pujosulka 13.7.2018
"Voimmeko käydä parantajien pesällä? Haluan käydä tervehtimässä Sienikarvaa ja Liljahenkäystä", Lehmuspentu kysyi korviaan uteliaina heilauttaen. Tämän vihreät silmät kiiluivat innokkaina.
"Sopii", hymyilin ja lähdin hopeanharmaan naaraan perään. Etujalkojani olivat alkaneet kipuilla koko päivän kävelemisen - tai no minun tapauksessani raahautumisen - myötä. Päätin pyytää samalla jotakin rohdosta niihin parantaja kollilta. Näin kuinka pennun hopeanharmaa turkki katosi jo edelläni parantajan pesän syövereihin. Sukelsin tämän perään ja pimeys sokaisi minut. Myöhäinen ilta-aurinko ei paistanut pesään. Hetken silmiäni totuteltuani aloin hahmottaa hentoja värejä ja muotoja. Varjojen keskellä meihin päin kääntynyt vaaleanruskea kolli tuijotti meitä kysyvästi myrkynvihreillä silmillään.
"Lehmuspentu halusi tulla tervehtimään", kerroin istahdin vaivalloisesti parantajanpesän lattialle, "Mutta olihan minullakin asiaa." Sienikarva asteli lähemmäs ja kysyi:
"No?" Räpäytin sinisiä silmiäni ja vilkaisin Lehmuspentu joka kierteli parantajanpesässä innokkaasti nurkkia nuuhkien.
"Etutassuni ovat alkaneet vaivata koko päivän raahautumisen jälkeen, olisiko sinulla jotakin jota antaa niihin?" kysyin ääntäni hiljentäen, sillä en halunnut Lehmuspennun kuulevan, että joka päiväiset kävelyretkemme rasittivat minua fyysisesti. Sienikarva nyökkäsi ja työntyi yrttivarastoon. Hetken kaiveltuaan kolli saapui voikukan ja parin unikonsiemenen kanssa. Parantaja alkoi jauhaa päivänkakkaran lehtiä tahnaksi, jonka jälkeen levitti ne etutassuihini. Sen jälkeen hän ojensi minulle unikonsiemenet.
"Syö nämä. Sinun täytyy levätä ja vältä liiallista rasitusta parin päivän ajan", vaaleanruskea kolli ohjeisti vilkaisi luokseen kipittävää Lehmuspentua.
"Eikös nyt olisi aika mennä nukkumaan?" kysyin maanitellen pennulta.
//Lehmus?
Liljahenkäys 27.7.2018
Katsoin tytärtäni hellästi. Olin iloinen hänen puolestaan. Naaras oli löytänyt itselleen rakastavan kumppanin rinnalleen, enkä voinut olla tyytyväisempi, mutta silti tunsin huolta Rosmariiniputouksen puolesta. Vaikka Kettuaskel vaikuttikin mielestäni ihan järkevältä nuorelta kollilta, en voinut poissulkea mielestäni sitä tosi seikkaa, että hänen suonissaan virtasi Tihkutähden veri. Se ei välttämättä tarkoittanut sitä että tuosta tulisi samanlainen kuin isästään, mutta mahdollisuus oli aina olemassa, enkä tahtonut tyttäreni joutuvan kokemaan sitä samaista tuskaa, mikä oli piinannut minua Kylmähenkäyksen petettyä minut.
"Olen iloinen teidän puolestanne", sanoin ja väläytin Rosmariiniputoukselle hennon hymyn, "mutta ymmärrät kai, että joskus rakkaus voi sokaista ja tehdä haavoittuvaisemmaksi. En suosittele sinua liimautumaan kehenkään liikaa - etenkään näinä aikoina, kun Tihkutähti on vallassa ja suurin osa klaanista uskoo Pimeyden metsään." Räpäytin hitaasti silmiäni. "Kettuaskel vaikuttaa ihan tervejärkiseltä kollinalulta, enkä ala tuomitsemaan häntä hänen juuristaan, mutta toisinaan ne, jotka uskomme tuntevamme parhaiten, näyttävät meille oikean karvansa, eikä totuus ole välttämättä aina itseään miellyttävä." Käännyin takaisin klaaninvanhimpien suuntaan ja vedin syvään henkeä. "Seuraavaksi on vuorossa klaaninvanhimpien tarkastus", sanoin jo hieman iloisemmin ja lähdin harppomaan aukion poikki pesänsä edustalla loikoilevien klaaninvanhimpien luokse. Kuulin kuinka Rosmariiniputous tassutti kannoillani huolestuttavan vaitonaisena. En missään nimessä ollut tahtonut luokata naaraan tunteita. Halusin pitää hänet turvassa vaanivilta vaaroilta.
"Iltoja", tervehdin vanhimpia, jotka kääntyivät katsomaan minua häirityn näköisinä. Olin selvästikin saapunut paikalle kesken heidän keskustelutuokionsa.
"Iltaa", Pujosulka, halvaantuneiden takajalkojen vuoksi klaaninvanhimpiin siirtynyt naaras, naukaisi ystävällisesti.
"Miten voimme olla avuksi?" Meripihkaraita kysyi ja katsoi minua lempeästi hymyillen. Vaskitsaviima hänen vierellään katseli minua ja Rosmariiniputousta vuoron perään.
"Tulimme tarkastamaan vointinne", ilmoitin häntääni samalla huiskaisten.
"No, me voimme ihan hyvin", Pujosulka kehräsi ja vilkaisi pesätovereitaan, "mutta kiitos huolen pidostanne."
"Selvä", sanoin, "sanokaa jos mikään muuttuu. Nämä helteet ottavat koville." Sen jälkeen nyökkäsin kolmikolle hyvästeiksi ja lähdin tassuttamaan tuoresaaliskasan suuntaan. "Haetaan Tihkutähdelle ja Murattilehdelle hieman jotakin purtavaa", naukaisin Rosmariiniputoukselle ja käännyin katsomaan häneen päin.
//Rosma?
Rosmariiniputous 7.8.2018
Jos olet täysin varma", naukaisin hieman epävarmana ja kumarruin eteenpäin laskemaan nopean nuolaisun veljeni poskelle, "Tähtiklaani varjelkoon sinua, Varpusliito", kuiskasin niin hiljaisesti että ainoastaan veljeni pystyi kuulemaan sen ja nousin sitten tönkösti jaloilleni, jonka jälkeen lähdin pujottelemaan pesän sammalverhoja kohti. Silmäkulmastani huomasin, että Kettuaskel oli juttelemassa perheensä kanssa enkä viitsinyt mennä keskeyttämään heidän keskusteluaan, joten päätin vain lähteä pesästä kokonaan ja tulla tervehtimään kumppaniani jonakin toisena päivänä. Vetäisin syvään henkeä ja sukelsin ulos parantajan pesästä pimeälle ja tyhjälle leiriaukiolle. Oli suunnilleen keskiyö, joten en ihmetellyt leirin tyhjyyttä. Koska minulla ei ollut muutakaan syytä pysyä enää hereillä, päätin vain mennä soturien pesään ja mennä nukkumaan, sillä päivä oli ollut pitkä ja rankka. Toivottavasti huomenna en joutuisi uuteen taisteluun.
Kun heräsin aamulla nousevan auringon valoon, tunsin oloni jo paljon paremmaksi kun eilen illalla. Vaikka mieleni perukoilla oli vieläkin huoli kahdesta minulle tärkeimmästä kissasta, olin onnistunut ymmärtämään, että en voisi juuri nyt auttaa heitä mitenkään. Täten minun tulisi viettää tämä päivä muiden klaanitoverieni kanssa ja se kyllä onnistuisi. Siistin luonnonvalkoisen turkkini nopeasti - varoen tietenkin Varpusliidon asettamien seittien irtoamista - ja sukelsin sitten ulos soturien pesästä.
Ulkona vallitsi todella aurinkoinen ja lämmin sää, aivan kuin Tähtiklaani olisi tahtonut muistuttaa siitä, että he tulisivat aina suojelemaan minulle tärkeitä kissoja.
Siitä mieleeni osuikin eräs kissa, jota en ollut käynyt tervehtimässä moneen kuuhun; Pujosulka. En ollut tervehtinyt klaaninvanhinta sen jälkeen kun Kettuaskeleesta oli tullut soturi, mutta vasta nyt tajusin kuinka paljon ikävöin häntä. Kun olin ollut pentu, Pujosulka oli ollut kuin täti minulle, koska enhän minä pystynyt tapaamaan Kuolonklaanissa asuvia tätejäni, jotka Liljahenkäys oli joskus maininnut, Hiiripisara ja Valhekuiske siis. Pujosulkakin uskoi Tähtiklaaniin ja minulla oli tietenkin suurta kunnioitusta niitä kissoja kohtaan, jotka uskoivat Tähtiklaaniin. Hetken mietinnän jälkeen päätin suunnata kulkuni klaaninvanhimpien pesälle, voisin samalla tervehtiä Meripihkaraitaa ja Vaskitsaviimaa.
"Huomenta pesään!" tervehdin reippaasti, kun sukelsin klaaninvanhimpien pesään. Heti ensimmäisenä tunnistin Pujosulan hopeanharmaan hahmon, jonka tummansiniset silmät poraantuivat minuun. Kiirehdin naaraan luokse ja sukelsin halaamaan häntä.
"Hyvää huomenta, Rosmariiniputous. On kulunut jo pitkä tovi siitä kun juttelimme viimeksi", Pujosulka tokaisi ystävällisellä äänensävyllä ja hellitti otettaan sen verran, että pystyin astumaan pois naaraan halista, "no, miten sinulla on mennyt? Onko mitään suuria elämänmuutoksia meneillään?"
"Minulla on mennyt ihan hyvin", aloitin ja muistutin heti itseäni, että en mainitsisi Kylmähenkäyksen tapaamista rajalla ja Kettuaskeleen joutumista parantajan pesään, joten asettauduin istumaan niin, että Pujosulka ei näkisi haavojani peittäviä hämähäkin seittejä, "minusta ja Kettuaskeleesta on itseasiassa tullut kumppanit."
Pujosulan silmät kirkastuivat ja hänen kasvoilleen nousi onnitteleva hymy. "No sehän on upeaa, onnittelut teille! Mitenkäs pentujen laita, milloin niitä on tulossa?" Sen sanottuaan Pujosulka punastui hieman ja heitti nolostuneen vilkaisun etukäpäliinsä, "anteeksi, tuo kuulosti todela tökeröltä."
"Ei se mitään, eipä mahdollisista pennuista voi monella muullakaan tavalla udella", virnistin nopeasti, "ovathan ne pennut mietinnän alla, mutta en ole täysin varma milloin ne olisivat syntymässä. Uskon kyllä niiden syntyvän tarpeeksi pian, että sinä pääset auttamaan minua heidän hoitamisessaan."
"Voi kuinka ihanaa! Tahdon kyllä kuulla heti kun olet tiinenä, joten muista sitten kertoa minulle", Pujosulka muistutti lempeästi ja nuolaisi sitten etukäpäliään. Samoihin aikoihin Meripihkaraita ja Vaskitsaviima ilmestyivät pesän pimeydestä ja tervehtivät minua nopealla hännänheilautuksella.
"Tervehdys, Meripihkaraita ja Vaskitsaviima. Minun täytyy varmaan nyt lähteä, sillä ajattelin johtaa metsästyspartiota. Näkemisiin", huikkasin hyvästit klaaninvanhimmille ja pujottelin sitten ulos pesästä.
//Juu saa tarjoilla seuraa :D
Lehmuspentu 26.6.2018
Vilkaisin hiukan vaivautuneesti kahteen oppilaaseen, sillä oli hiukan hankala aloittaa keskustelua äskeisen jälkeen. En ollut koskaan nähnyt Pujosulkaa vihaisena, mutta toisaalta Susitassu oli kyllä käyttäytynyt aika epäkohteliaasti.
"Tuota... kuinka monta teitä oppilaita on tällä hetkellä?" kysyin hetken mietittyäni.
"Meitä on viisi, minun ja Susitassun lisäksi oppilaita ovat Savutassu, Mäyrätassu ja Kettutassu." Kuutamotassu vastasi. Nyökkäsin hänelle. Kuutamotassu vaikutti hiukan Susitassua mukavammalta. Seuraavaksi kysyin jo hiukan rohkeampana:
"Ketkä teidän mestarinne ovat? Millaista koulutusta saatte? Ovatko mestarinne ankaria?"
*Toivottavasti muut oppilaat ovat mukavia sitten kun minusta tulee oppilas. Ainakin toivon itselleni mukavaa mestaria. Oikeastaan kuka vain käy minulle mestariksi, kunhan se ei ole Tihkutähti.*
//Pujo, Kuutamo tai Susi?
Kettuaskel 29.6.2018
"Saapukoon jokainen klaanikiven luokse klaaninkokoukseen!" Minttusydän kuulutti itsevarmasti leiriä tarkkaillen. Hän varmasti huomasi nuo epäilevät katseet, mutta sivuutti ne hyvin. Aukiolle alkoi kerääntyä kissoja. Rosmariiniputous ohjasi minua samalla eturiviin, jotta minun olisi helpompi astua eteen.
"Kutsuin teidät koolle siksi, että klaanissamme on yksi oppilas joka olisi valmis soturiksi. Kettutassu tulehan tänne", punaruskeaturkkinen klaanin varapäällikkö kutsui. Astelin lähemmäs klaanikiveä. Klaanin joukosta kuului tyytymättömiä murahduksia ja kysymyksiä Tihkutähdestä.
"Minä sijaistan Tihkutähteä tämän klaaninkokouksen ajan, sillä hän on vielä toipumassa parantajan pesällä", varapäällikkö naukui tuimasti, kuin osoittaakseen sen, että hän oli silti edelleenkin klaanissa se, joka sai antaa käskyjä kaikille - paitsi Tihkutähdelle. Klaanin joukosta kuului tuhahduksia, mutta myös tyytyväistä mutinaa. Nostin katseeni ylös, siten että näin Minttusydämen rakastavaiset silmät, niissä hohti jonkinlainen inho tätä seremoniaa kohtaan. Eikö hän pitänyt minusta? Sillä olihan seremoniat aina pidetty näin. Lyhyesti ja ytimekkäästi.
"Olet osoittanut rohkeutesi ja taitosi arvioinnissa ja nyt tästä hetkestä lähtien sinut tunnettakoot Kettuaskelena", Minttusydän lausui sanansa juhlallisesti ja nyökkäsin ylväästi klaanikiven päältä. Hymy karehti kasvoilleni ja tuntui kuin olisin loistanut aurinkoakin kirkkaammin. Peruutin muiden soturien joukkoon.
"Kettuaskel! Kettuaskel!" kuulin kissajoukon - tai ainakin suurimman osan kissoista - hurraava nimeäni. Ylpeys melkein kaatoi minut kumoon. Pian Kyyhkylento kirmasi Okaliekki perässään luokseni ja nuolaisi lapaani.
"Onnea Kettuaskel!" Okaliekki ulvaisi ja räpäytti silmiään minulle onnellisesti.
"Kiitos, kummallekin", kiitin vino hymy kasvoillani. Nyt otin suunnan Rosmariiniputouksen luokse. Naaras ei olisi enää mestarini, joten minulla ei olisi tekosyytä oleskella hänen kanssaan. Olin antanut itselleni vähän lisää narua entisen mestarini suhteen. Voisin pitää Rosmariiniputouksen erossa kaikesta vaarallisesta, suojelisin häntä. Silti ajatus tuntui hieman pelottavalta, vaikka syvimmät tunteeni omasinkin Rosmariiniputousta kohtaan. Naaraan meripihkainen katse välkehti kauniisti ja pian tämä aloitti kauniin helisevällä äänellään - josta olin aina valtavasti pitänyt - onnittelunsa:
"Onnitteluni. Pääsit todellakin nukkumaan tämän yön soturien pesässä." Naurahdin keveästi ja pudistin päätäni. Rosmariiniputous puski lapaani ja sydämeni miltei huusi täyttä kurkkua onnellisuudesta.
"Tahtoisin toki kovasti, mutta muistathan vartion", hymyilin ja räpäytin silmiäni ystävällisesti. Ennen kuin Rosmariiniputous ehti sanoa sanaakaan niin kuulin kuinka Minttusydän vielä aloitti ilmoituksensa:
"Minulla olisi vielä eräs juttu, josta tahtoisin puhua. Nimittäin klaanimme reviirillä on nähty irtonainen koira. Valkosydän ja Naavakoi hääsivät sen ulos reviiriltämme ja toivomme ettei se palaa. Klaaninkokous on päättynyt." Minttusydän loikkasi alas kiveltä ja otti suunnan takaisin parantajan pesään mistä olikin saapunut. Käänsin katseeni Rosmariiniputoukseen.
"Minun pitäisi käydä isäni luona, tulethan mukaan?" kysyin varovasti ja otin jo pari askelta eteenpäin. Rosmariiniputouksen silmissä välähti jokin tunne mitä en osannut lukea.
"Joo tulen, minun muutenkin pitäisi käydä tapaamassa Liljahenkäystä pitkästä aikaa", naaras väläytti hymyn ja lähti rinnallani kohti Sienikarvan ja tämän oppilaan - ja myös Rosmariiniputouksen emon - pesää. Työnnyimme sisään kahden kiven muotoilemaan pesään.
"Tervehdys", tervehdin Tihkutähteä joka oli noussut istumaan nousemaan haavojaan. Ne näyttivät yllättävän pahoilta, mutta paranevilta kaikkien yrttiseoksiensa alta.
"Hei Kettuaskel", isä naukaisi kumealla äänellään, silmät ylpeinä loistaen.
Hetken juttutuokion jälkeen olin jo valmiina lähtemään ,mutta päätin käydä vielä ilmoittamassa Rosmariiniputoukselle joka oli pesässä puhumassa emonsa kanssa.
"Minä menen nyt", lausahdin nopeasti astellessani luonnonvalkean soturinaaraan luokse. Nuolaisin vielä nopeasti tämän päätä, vaikka tiesinkin minkälainen katastrofi siitä saattaisi seurata. Nyökkäsin vielä ja lähdin kevyttä ravia ravaten ulos. Ulos työntyessäni bongasin klaanin tuoreimman pennun Lehmuspennun, klaaninvanhin Pujosulka seurassaan. Lähdin loikkimaan heidän luokseen, mutta eteeni asteli emoni täti, Sirrisiipi.
"Onnea vielä, Kettuaskel", naaras hymyili ystävällisesti. Nyökkäsin kiitokseksi ja puskin tämän lapaa, sen jälkeen jatkoin matkaani.
"Hyvää päivää Pujosulka ja lehmuspentu", tervehdin naaraita, joiden luota olin juuri nähnyt kahden kolli oppilaan poistuvan. Pennun hopeanharmaa turkki jota täplittivät hiilenmustat pilkut, kiilsi auringon valossa terveenä. Käänsin sähkönsiniset silmäni naaraan vihreisiin ja toivoin, ettei huomattavat silmäni pelottaisi pentua.
"Saanhan liittyä seuraan?" kysäisin kohteliaasti. Pujosulka nyökkäsi.
//Lehmus? Pujo? Muutin muuten vähä tota Mintun osioo, ku Varjossa menot järjestettii sillei lyhyesti jos oikein muistan :D Toivottavasti on okei :3
Lehmuspentu 30.6.2018
Kyselin aikani erilaisia kysymyksiä, ja sain erilaisia vastauksia. Pidimme kuitenkin tauon kun kuuntelimme Kettutassun nimittämistä Kettuaskeleeksi. Olin iloinen hänen puolestaan, sillä tiesin, että hän hän oli soturinimen arvoinen kissa. Vaikea edes uskoa, että hänen isänsä oli Tihkutähti.
Lopulta Kuutamotassun ja Susitassun piti mennä, joten minä ja Pujosulka jäimme kahden oppilaiden pesälle. Katselin vielä tarkemmin oppilaiden pesää, kun kuulin jonkun kysyvän takanani:
"Päivää Pujosulka ja Lehmuspentu."
Käännyin ja näin takanani Kettuaskeleen. Katsoin hiukan hätkähtäen Kettuaskelta. Vaikka tiesinkin hänen olevan mukava, en voinut mitään epämukavalle tunteelle, joka minut valtasi, kun katsoin hänen silmiään. Hänen silmiensä sininen sävy muistutti ikävästi Tihkutähden silmistä. Onneksi hänessä ja Tihkutähdessä ei ollut muuta samaa kuin silmien väri.
"Saanhan liittyä seuraan?" punainen kollikissa jatkoi. Näin Pujosulan nyökkäävän.
"Onnittelut soturiksipääsystä." sanoin hiukan ujosti, mutta tovoin kuulostavani juhlalliselta.
"Onnittelut minunkin puolesta. Mikä sinut tänne toi?" Pujosulka sanoi.
//Kettu tai Pujo?
Rosmariiniputous 2.7.2018
Pysähdyin aivan leirin uloskäynnin edustalle ja sain samalla siskoni ja emoni pysähtymään. Kumpienkin katseet kääntyivät minuun, mutta Utukyynel näytti suorastaan ilahtuneelta. Hän varmaankin oletti, että olin saanut tarpeekseni hänen sanoistaan ja että ilmoittaisin jääväni leiriin. Siinä siskoni oli kerrankin oikeassa.
"Jos sinulla ei ole mitään järkevämpää sanottavaa minulle, jään hyvin mieluisesti leiriin. Et muutenkaan tahtoisi minua mukaan, vastasyntynyt pentukin voisi nähdä sen. Olen silti varma että emomme tulee nauttimaan ajastaan sinun kanssasi, kukapa ei haluaisi viettää aikaa muita pilkkaavan ja alentavan kissan kanssa? Näkemiin ja hyviä päivänjatkoja", sähähdin viimeiset sanat käärmeen lailla Utukyyneleelle ja käännyin sitten koppavasti ympäri, jättäen siskoni ja emoni kahdestaan piikkihernetunnelin oviaukolle. Olin hieman surullinen Liljahenkäyksen puolesta siitä, että hän oli joutunut näkemään tyttäriensä välisen sanasodan, mutta en olisi ystävällisillä sanoilla päässyt pois tuosta tilanteesta. En ymmärtänyt lainkaan sisartani, hänellä ei ollut lainkaan kunnioitusta ketään kohtaan. Ymmärsin kyllä, että hän voisi nähdä sisaruksiensa kunnioittamisen heikkoutena, mutta oppilaana hän ei ollut osoittanut pienintäkään kunnioitusta mestariaan, Valvehenkeä, kohtaan. Vaikka Tihkutähti olikin pelottanut minua, olin silti yrittänyt käyttäytyä kunnioittavasti ja nöyrästi hänen edessään, olihan hän minua vanhempi. Ja kyllä minä toivoisin saavani Utukyyneleeltä edes pientä kunnioitusta, olinhan minä häntä vanhempi.
*Tahdon päästä jonkun läheisen kissan seuraan*, päätin mielessäni. Varpusliito ja Luomavirta olivat partiossa ja Korentolento oli lepäämässä, joten suuntasin pentutarhalle päin, jonne olin nähnyt Kettuaskeleen menevän kun olin lähtenyt parantajan pesästä. Työnsin sammalverhot pois tieltä ja sukelsin pesään lämmin hymy kasvoillani.
"Hyvää päivää kaikille", tervehdin, kun saavuin pesään. Kettuaskel kääntyi ympäri nähdessään minut, Pujosulka ja Lehmuspentukin kohdistivat nopeasti katseensa minuun. Mieleni kirkastui heti kun näin Pujosulan, minulla oli ihania muistoja pentuajoiltani hänen kanssaan.
"Saanko liittyä seuraanne?" kiirehdin kysymään kohteliaasti, kun seisoin vielä sammalverhojen edustalla. Kun Pujosulka nyökäytti ystävällisesti päätään, tassuttelin muutamalla askeleella kolmikon luokse.
"Voi Lehmuspentu, oletpa sinä kasvanut", naukaisin päästyäni Kettuaskeleen rinnalle - tietenkin pidin hännänmitan välin kollista. Hopeanharmaa pilkukas naaras todellakin näytti paljon vanhemmalta, ei tulisi kestämään kauan kunnes hänestä tulisi oppilas.
"No, Pujosulka, kuinka paljon olet ehtinyt jo esitellä leiriä Lehmuspennulle?" kysyin lempeästi ja hymyilin taas, kun vilkaisin Lehmuspentua. Pennut olivat vain uskomattoman söpöjä!
//Kettu? Pujo? Lehmus?
Kettuaskel 2.7.2018
"Onnittelut minunkin puolesta. Mikä sinut tänne toi?" Pujosulka lausui kysymyksensä lämpimällä äänellään. En ollut juuri koskaan jutellut klaanimme yli nuoren klaaninvanhimman kanssa, joten olisi aika tehdä asialle jotakin. Hopeanharmaan naaraan tummansiniset silmät olivat kuin syvät uteliaat lammet, jotka olivat luonnottoman tyynet - kuin ei tuulisi ollenkaan. Katseeni väkisinkin kävi Pujosulan löysinä retkottavissa takatassuissa, mutta kohteliaana jätin asian sikseen.
"Sattuma kenties? Ja kiitos onnitteluista kummallekin", naukaisin väläyttäen vinon hymyn ensin Pujosulalle ja sen jälkeen Lehmuspennulle. Silmäni lopulta jäivätkin tekemään kierroksen Lehmuspennun turkissa, joka oli sekin hopeanharmaa, mutta muista sen erotti turkilla olevat hiilenmustat pilkut.
"Mitä te olette tehneet?" kysyin ja vilkaisin kumpaakin kissaan vuorollaan. Pujosulka kumartui Lehmuspennun viereen ja kysyi tältä hiljaisella äänellä:
"Tahtoisitko sinä kertoa?" Lehmuspentu nyökäytti päätänsä ja otti askeleen lähemmäs.
"Emme me ole ehtineet paljoakaan, koska aamusta asti haastattelimme oppilaita, jotta tiedän mitä minulla on edessä", pikku pentu sirkutti. Nyökkäsin.
Pian kuulin pentutarhaan astelevan uuden kissan, sillä tämän turkki rapisi vasten pentutarhan seinää. Haistoin ilmaa ja tunnistin oikein hyvin Rosmariiniputouksen. Näin tämän kauniit meripihka silmät mielessäni.
"Hyvää päivää kaikille", kuulin tervehdyksen takaani ja käännyin vaistomaisesti ympäri.
"Saanko liittyä seuraanne?" Rosmariiniputous kysyi, ja ennen kuin itse ehdin vastaamaan niin Pujosulka oli jo ehtinyt suoda luvan hänelle. Väläytin vinon hymyni omankin suostumukseni merkiksi. Rosmariiniputous istahti vähän matkan päähän minusta ja katsahti nuoreen Lehmuspentuun. Muistin oikein hyvin kun minä ja Mäyrätassukin olimme olleet pentuja. Lämpimät muistot täyttivät mieleni.
"Voi Lehmuspentu, oletpa sinä kasvanut", Rosmariiniputous päivitteli kauniilla äänellään. Lehmuspentu röyhisti rintaansa ylpeän näköisenä. Olihan minunkin pakko myöntää, että pentu oli kasvanut jo paljon suuremmaksi.
"No, Pujosulka, kuinka paljon olet ehtinyt jo esitellä leiriä Lehmuspennulle?" luonnonvalkea naaras naukui pennulle lempeästi hymyillen. Nähdessäni Rosmariiniputouksen hymyilevän, minulle tuli suuri tarve hymyillä itsekin.
"No eilen me kävimme suurin piirtein koko leirin läpi ja kuvittele Minttusydän antoi Lehmuspennun käydä Tihkutähden pesässäkin, minusta se olisi ollut järjettömän pelottavaa, mutta Lehmuspentu oli rohkea", Pujosulka kertoili ja näytti niin onnelliselta pennun seurassa.
"Miten sinun päiväsi on mennyt, Rosmariiniputous?" Pujosulka naukui ja nyökkäsi vierelläni olevaa luonnonvalkeaa naarasta kohti.
//Rosma? Pujo? Lehmus?
Lehmuspentu 15.6.2018
Pujosulan kertomus oli kyllä pelottava. En voinut olla miettimättä niitä kissaparkoja, jotka olivat paljastaneet uskonsa Tähtiklaaniin. Todella toivoin, että tilanne olisi jonain päivänä parempi. Samalla aloin pelkäämään Pujosulan ja muiden minulle läheisten kissojen puolesta. Tapahtuisiko Pujosulalle jonain päivänä samoin miten hänen emolleen? Entä minulle sitten?
*Meidän on vain pysyttävä vahvoina.*
Minua alkoi jo unettamaan, joten väsyneenä painauduin Pujosulkaa vasten. Siinä ollessani luulin hetken aikaa muistavani jotain emostani. Olin nimittäin ajan saatossa unohtanut kaiken mitä hänestä muistin, sillä olin ollut niin pieni, kun hän kuoli. Kanervakuu oli sen jälkeen alkanut huolehtimaan minusta, mutta vaikka hän olikin minulle mukava, hän oli jäänyt tietyllä tapaa etäiseksi. Sitä oli vaikea selittää, mutta luulisin sen liittyneen jotenkin siihen, että hän uskoi Pimeyden metsään. Vaikka Kanervakuu huolehtikin minusta, Pujosulka tuntui silti tietyllä tapaa enemmän emoltani.
Heräsin melko aikaisin aamulla. Olin nukkunut hyvin. Pujosulka ja Kanervakuu nukkuivat edelleen. Samassa muistin, että Pujosulka oli luvannut, että menisimme haastattelemaan oppilaita. Aloin tökkimään kuonollani Pujosulkaa hereille.
"Pujosulka? Pujosulka! Tänään mennään oppilaiden pesälle!"
//Pujo?
Pujosulka 19.6.2018
Hätkähdin Lehmuspennun kimakkaan naukuun. Nostin pääni ja avasin silmäni välittömästi unenpöppöröisenä tarkistaakseni tilanteen vakavuuden. Pian huomasin onnekseni Lehmuspennun miukuvan iloisena ja odottavaisena ympärilläni. Annoin toimivien lihasteni rentoutua ja räpäytin silmiäni pari kertaa päästäkseni todellisuuden tuntuun. Lehmuspentu loikki jo ympäriinsä innokkaana - nyt muistin miksi. Olin luvannut viedä naaraan oppilaiden luokse kyselemään kysymyksiä.
"Huomenta Lehmuspentu", hymyilin lempeästi ja venyttelin samalla. Pentu loikki luokseni ja naukaisi:
"Huomenta Pujosulka, mennäänkö jo?" Naurahdin keveästi. Rakastin pentuja niin suunnattomasti, mutta minkään muun pennun suloisuus ei vetänyt vertoja Lehmuspennulle.
"No eiköhän mennä", naukaisin ja lähdin hivuttautumaan Lehmuspennun perässä ulos pesästä. Naaras oli näiden päivien aikana saanut voimia askeliinsa ja siinä samalla nopeutta, en enää meinannut pysyä perässä.
"Odotahan vähän, sinulla on kaksi tassua enemmän kuin minulla", naurahdin leikkisästi. Lehmuspentu nyökkäsi aluksi vakavan näköisenä, mutta lopulta hänkin naurahti hymyillen.
"Jos onni on myötä pääsemme katsomaan oikeita harjoituksiakin", sanoin ja katsoin harmaankirjavan naaraan kirkkaisiin vihreisiin silmiin.
"Ihan tosi? Mutta minähän en saa poistua leiristä..", Lehmuspentu naukaisi pettyneenä.
"..yksin, mutta minun kanssani on eri asia ja vielä terveen soturin ja oppilaan", muistutin hymyileväisenä.
//Lehmus?
Lehmuspentu 22.6.2018
En voinut pidätellä innostusta. Puskin päälläni Pujosulan kylkeä ja kehräsin innoissani.
"Kenenköhän harjoituksia pääsemme seuraamaan. En kylläkään tunne muita oppilaita kuin Kettutassun ja Mäyrätassun." mau'uin hyväntuulisena, mutta vakavoiduin kun tajusin yhden jutun.
"Tihkutähti ei varmaankaan ilahdu, jos kuulee minun olleen leirin ulkopuolella, ei edes soturin, oppilaan ja klaaninvanhimman kanssa." sanoin hiukan mietteliäänä.
"Ei hänen ole mikään pakko kuulla siitä. Enkä sitä paitsi usko edes hänen suuttuvan niin paljoa pienestä vierailusta leirin ulkopuolella." Pujosulka vastasi leikkisästi. Piristyin hiukan ja aloin odottaa innolla tulevaa.
Pian olimmekin jo oppilaiden pesällä. Mäyrätassua tai Kettutassua ei näkynyt, he olivat kai harjoituksissa. Sen sijaan pesällä näkyi olevan kaksi muuta oppilasta.
"Päivää Kuutamotassu ja Susitassu." Pujosulka tervehti heitä, "Tässä on Lehmuspentu."
"Hei." maukaisin heille hiukan ujosti.
//Pujo, Susi, tai Kuutamo? Tuli vähän lyhykäinen.
Susitassu 25.6.2017
Palattuani saalistusharjoituksista Sarasydämen kanssa menin oppilaiden pesään lepäämään, mutta vain lyhyeksi aikaa. En saisi jättää liikaa arvokasta harjoitteluaikaa nukkumiseen. Pian myös Kuutamotassu tuli pesään. Hän oli ollut taisteluharjoituksissa. No, minua ei voisi vähempää kiinnostaa Kuutamotassun tekemiset kunhan tämä ei tehnyt mitään mikä auttaisi häntä nousemaan päälliköksi. Juuri kun olin nousemassa lähteäkseni takaisin harjoituksiin pesään tuli kaksi kissaa. Toinen oli Pujosulka ja toinen joku pentu jota en tuntenut. En ollut viettänyt aikaa juuri ollenkaan pentujen kanssa, koska se oli tylsää ajanhukkaa.
"Päivää Kuutamotassu ja Susitassu. Tässä on Lehmuspentu", Pujosulka naukaisi.
"Hei", pieni pentu naukaisi ujosti.
"Hei", Kuutamotassu tervehti.
"Hei vaan", sanoin. "Tulitteko muuten vaan häiritsemään meitä vai onko teillä jotain asiaa?" kysyin. En halunnut tuhlata aikaa tervehdyksiin. Jos Pujosulalla ja Lehmuspennulla oli jotain asiaa meille, he voisivat ihan hyvin kertoa sen nyt.
//Lehmus, Pujo, Kuutamo? Sori lyhyt
Pujosulka 25.6.2018
"Tulitteko muuten vaan häiritsemään meitä vai onko teillä jotain asiaa?" Susitassu kysyi. Siristin silmiäni vihaisesti Susitassulle, mielestäni oppilas oli vlinnut sanomansa sanat huonosti ja sai silmissäni uuden maineen. *Tällaisia oppilaista tulee kun Tihkutähti on vallassa.* Ajattelin vihaisesti, Varjoklaani oli parempi paikka ennen.
"Kai ymmärrät, että vanhempia kunnioitetaan, eikä kukaan omahyväinen hiirenaivo ole liian ylpeä olemaan kunnioittamatta", sähähdin raivoisasti ja siirryin hiukan eteen päin. Silmäni roihusivat sinistä tulta, joka oli osoitettu tälle huonotapaiselle oppilaalle.
"Jos en olisi ottanut sitä kyyn puremaa vastaan josta halvaannuin, voisi olla vaikka niin että se olisi purrut sinun vanhempaasi, mutta minä uhrauduin. Sen takia ansaitsen kunnioituksesti. Ja vielä pennuista, klaanien tulevaisuuksista. Ilman heitä Varjoklaani olisi jo kuihtunut aikoja sitten, vaikka kuinka pitäisit tuota kylmää muuria kasvojesi edessä, osoita edes vähän kunnioitusta niin muutkin tekevät", lopetin pitkäksi venyneen saarnani ja katsoin Susitassua paheksuvasti. Hännänpääni heilui koko hännän puolesta.
"Kuten olin sanomassa, Lehmuspentu olisi tässä ja haluaisi esittää kysymyksiä oppilaana olosta. Ja minä pidän siitä huolen, että hänelle puhutaan asiallisesti, joten Lehmuspentu kysy mitä haluasit kysyä", naukaisin lempeästi ja ystävällisen hymyn pennulle välittäen. Vilkaisin myös Kuutamotassua ja nyökkäsin tälle hyväksyvästi ja silmiäni lämpimästi räpäyttäen.
//Lehmus? Susi? Kuutamo? Pujolla vähä keitti yli :'3
Minttusydän 7.6.2018
Olin juuri noutanut Viiltokaaoksen lupaamat riistat leiriin ominani. En tiennyt oliko sopimuksen lukkoon lyöminen ollut fiksu asia, mutta liittolaisia minä tarvitsisin ja sitäkin enemmän ruokaa. Klaani näki nälkää vieläkin vaikka aurinko paistoi jo täydeltä taivaalta. Vilkaisin vieressäni olevaa Tihkutähteä.
"Pitäisikö meidän lisätä metsästyspartioita siten, että ne kulkevat tasaisesti ja usein? Jokaisen partion mukana luultavasti tulisi ainakin yksi vaivainen hiiri ja se helpottaisi jo paljon", ehdotin harmaankirjavalle päällikölle. Tihkutähden vihamielisen oloiset silmät näyttivät empiville.
"Mutta entäs rajapartiot, niihin jäisi vähemmän kissoja ja kissat väsyisivät loppuun partioidessaan kokoajan", kolli murahti hiukan tyytymättömästi. Korvani kävivät luimussa, mutta palasivat pian hyväntuulisesti ylös.
"Sen takia riistan lisääntyminen helpottaisi asiaa", vakuuttelin ja otin terävän katsekontaktin kumppaniini. En minäkään mikään pehmo ollut, kovan puoleni olin oppinut Tihkutähden ansiosta.
"No, sinä voit päättää partiosta. Myönnän suunnitelmasi ovat ihan kelvollisia", Tihkutähti myöntyi hieman huvittuneena. Hymähdin kollille. Näin kuinka säikähtäneen näköinen Pujosulka ja pieni Lehmuspentu lähestyivät vierellämme olevaa päällikön pesää. Puuta jonka juurakossa Tihkutähti nukkui.
"Tervehdys", tervehdin lähenevää kaksikkoa. Pujosulka nyökkäsi röyhistäen rintaansa rohkean näköisenä ja pitäen Lehmuspentua hiukan taaempana.
"Olin juuri esittelemässä leiriä Lehmuspennulle. Niin siis olemme vain ohikulkumatkalla", harmaa klaaninvanhin - vaikkei kuitenkaan ikänsä puolesta - vakuutteli.
"Ei, kyllähän te voitte lähemminkin katsoa, jos vain Lehmuspentu haluaa. Eikö niin Tihkutähti?" naukaisin tomerasti ja vilkaisin Tihkutähteä vaativasti. Ei vaivaisen pennun päästö pesään ollut niin vaikeaa.
"Selvä, mutta olkaa nopeita", Tihkutähti murahti silmät vihaisina säkenöiden.
//Lehmus? :D
Lehmuspentu 7.6.2018
En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että saisin nähdä päällikön pesän. Silmäilin Tihkutähteä varovasti. Olin nähnyt hänet aiemmin vain vilaukselta, mutta nyt jo osasin sanoa, etten pitänyt hänestä. Hän näytti jotenkin äksyltä ja miten sen nyt sanoisi... ilkeältä. Joka tapauksessa, saatoin nyt jo sanoa, että hän ei ollut kovin mukava.
Kurkistin varovasti sisälle päällikön pesään. Puunjuurakkoon tehty pesä näytti minusta aivan valtavalta. Aluksi en nähnyt mitään, niin hämärää siellä oli, mutta kun silmäni tottuivat hämärään, huomasin Tihkutähden makuusijan. *Mahtaa olla koleaa lehtikadon aikaan, hänhän nukkuu yksin.* ajattelin itsekseni.
"No niin, olette nähneet pesäni. Nyt voitte molemmat poistua!" Tihkutähti ärähti niin kovaa, että säikähdin ja piilouduin Pujosulan taakse. *Mutta minähän vain katsoin! Ei kai hän noin kärsimätön voi olla?* ajattelin itsekseni. *Enhän minä ollut tehnyt mitään väärää, vai olinko?*
Pujosulka 9.6.2017
Lähdin saattelemaan pientä Lehmuspentua pois päin päälliköstä ja tämän kumppanista.
"Tihkutähti on aina ollut itsekäs, älä huoli. Hänen käyttäytymisensä ei ollut sinun vikasi", lausahdin rohkaisevasti hymyillen ja pienesti pennun päätä puskien.
"Minäkin säikähdin ensimmäisellä kerralla, vaikka minä olen elänyt klaanissa kun hän varttui. He olivat jo pieninä erottamattomat, siis Tihkutähti ja Minttusydän. He ovat vahva kaksikko, toinen on järki ja toinen voima", naukaisin ja otin suunnan pienehköä luolaa kohti. Lehmuspennun harmaankirjava pää kääntyi katsomaan minua kysyvästi.
"Oppilaiden pesä, seuraava pesä minne muutat", hymyilin ja pysähdyin vähän matkan päähän pesästä. Lehmuspentu loikki vilkaisemaan ja pian katsahti minuun.
"Keitä siellä tällä hetkellä nukkuu?" pentu miukaisi hellyttävän suloisesti. Hymy karehti kasvoilleni.
"Kuutamotassu, Savutassu, Susitassu ja Minttusydämen ja Tihkutähden pennut, Kettutassu ja Mäyrätassu. He ovat mukavampia kuin isästään voisi päätellä", hiljensin loppua kohti ääntäni sillä mistäs minä tiesin, vaikka Tihkutähti olisi jossakin kuuntelemassa. Ilta oli jo alkanut hämärtää, sillä aurinko oli jo miltei maillaan. Oppilaatkin alkoivat kerääntyä pesään vaihtamaan kieliä päiväntapahtumista. Sellaista yhteishenkeä minäkin kaipasin. Kuulin kuinka joku jolkotteli takaamme ja vilkaistuani tunnistin tutun punaruskean kollin Kettutassuksi. Tökkäsin kuonollani Lehmuspentua ja osoitin huomaamattomasti lihaksikasta kolli oppilasta.
"Kettutassu", kuiskasin. Kollin komea ulkomuoto muistutti hiukan metsissä vilahtelevia kettuja. Eipä siis ihme mistä hän oli saanut nimensä - ja värinsä puolesta tietenkin.
"Sinun on varmaankin aika palata pentutarhalle, voidaan mennä huomenna haastattelemaan oppilaita jos haluat tietää mitä tulevaisuudelta on luvassa sinulle", nau'uin lempeästi. Päivän aikana Lehmuspennusta oli tullut minulle kuin tytär jota en ollut koskaan saanut.
"Voin tulla nukkumaan pentutarhaan täksi yöksi, vähän niinkuin yökylään".
//Lehmus?
Lehmuspentu 11.6.2018
Katsoin Pujosulkaa silmät riemusta sädehtien. Pujosulka nukkuisi pentutarhalla!
"Se olisi mahtavaa!" naukaisin iloisesti. Olin juuri harmitellut sitä, kuinka yksinäistä pentutarhalla oli, ja nyt Pujosulka tulisi sinne seuraksi. Lähdin kipittämään kohti pentutarhaa, ja Pujosulka seurasi perässä. Päivä oli kulunut yllättävän nopeasti, sillä aurinko oli jo laskemassa.
Meitä vastaan tuli kilpikonnakuvioinen naaras, jonka nimi oli ilmeisesti Rosmariiniputous. En ollut muistaakseni nähnyt häntä aiemmin, joten aivan yllätyin hänen pienestä koostaan. Toki, mitäpä minä olin siihen sanomaan, olinhan itsekin melko pieni. Kuitenkin, hän vaikutti melko mukavalta ja ystävälliseltä. Aloin samalla pohtimaan huomista päivää, jolloin tapaisin oppilaita. Tuskin malttaisin odottaa sitä päivää, jolloin minusta tulisi oppilas. Kenetköhän saisin mestariksi? Toivottavasti jonkun ystävällisen ja mukavan.
Palattuani pentutarhalle olin jo hirmu väsynyt, sillä päivä oli ollut pitkä. Kanervakuu istuskeli pesän suuaukolla, ja katseli laskevaa aurinkoa. Menin hänen luokseen ja kysyin:
"Kanervakuu, saako Pujosulka nukkua pentutarhalla tämän yön?"
"Kaipa se sopii, täällä on ihan hyvin tilaa." hän vastasi. Asetuin nukkumaan tavanomaiselle paikalleni.
"Pujosulka, voit nukkua tässä. Tällä makuupaikalla ei nuku kukaan." sanoin hänelle osoittaen tassullani sammalvuodetta vieressäni. Pujosulka asettui siihen nukkumaan. Lopulta Kanervakuukin tuli nukkumaan ja pian saatoin kuulla hänen hiljaisen tuhinansa. Minua ei kuitenkaan vielä nukuttanut, sillä oli yksi kysymys, joka vaivasi minua.
"Pujosulka?" maukaisin hiljaa.
"Niin?" hän kysyi hiljaisella äänellä.
"Miksi Tähtiklaaniin uskominen on kiellettyä?"
//Pujo?
Pujosulka 12.6.2018
Katsoin pentua hiukan jännittyneenä. Väsy oli karissut silmistäni pois, olin päättänyt, että nukahtaisin vasta Lehmuspennun jälkeen.
"Lupaathan sitten, ettei sinua pelota?" varmistin ja vilkaisin hämärtyvän pesän seinää kulmieni alta. Hämärässä näin vain kuinka Lehmuspentu tuli hieman lähemmäs ja nyökäytti päätään.
"Selvä, mutta ollaan hiljaa ettei herätetä Kanervakuuta. No aloitetaanpas, arvaat varmaankin että Tihkutähti on jotenkin osallisena tähän järjestelyyn?" kuiskasin salaperäisesti. Lehmuspennun huomiota herättävän vihreät silmät välkähtivät varmoina pimeässä. Naaras oli aivan vieressäni ja tämän viikset kutittelivat lapaani aina kun vedin henkeä sisääni ja kylkeni kohoilivat. Naaraan silmät muistuttivat minua kovin Kettutassun karmivista silmistä - niiden huomattavuuden takia - mutta toisin kuin Tihkutähden pojan, Lehmuspennun silmät olivat enemmän mietteliäät ja ystävälliset.
"Aikoinaan Tihkutähti, silloinen Tihkuturkki sai ennustuksen Pimeyden metsältä, joka huhujen mukaan käski hänen päästä klaanien päättäjien joukkoon hinnalla millä hyvänsä ja tuoda Pimeyden metsän klaanin keskuuteen. Kuten varmaan huomaatkin, hän onnistui ja käänsi klaaninsa uskon Pimyden metsään keräämiensä tukijoiden kanssa ja päätti, että Tähtiklaaniin uskovista oli päästävä eroon. Entiselle päälliköllemme Loistetähdelle - sekä emolleni - ei käynyt kovin hyvin", selitin hiljaa, vältin sanoja kuolema, murha ja kidutus, sillä pelkäsin pennun pelkäävän. Tiesin kuitenkin Lehmupennun ymmärtävän.
"Aina jos joku paljasti uskonsa Tähtiklaaniin, hän pääsi vaeltamaan itse niille maille. Tihkutähti lähetti sinne myös oman emonsa ja veljensä. Minä uskon vielä Tähtiklaanin voimaan, ja uskon, että Minttusydän ei ole läpeensä paha niinkuin kumppaninsa. Tähtiklaanin aika ei ole vielä ohi", lopetin ja nostin katseeni Lehmuspennun harmaankirjavaan hahmoon.
"Mutta nyt on myöhä ja tiedät mitä se tarkoittaa. Pitää mennä lataamaan akkujaan huomista varten, että jaksat", naukaisin lempeästi ja käperryin mitään sanomatta Lehmuspennun ympärille.
"Kauniita unia".
//Lehmus?
Pujosulka 1.5.2018
Katselin leiri aukiolla puuhailevia kissoja, he olivat niin iloisen näköisiä. Heidän jalkansa liikkuivat niin vaivattomasti. Heidän lihaksensa väreilivät kiiltävähkön turkin alla. Minä kun olin tälläinen kykenemätön. Vilkaisin takanani lojuvia takajalkojani, jotka olivat niin tunnottomat kun voivat olla. Silti tunsin onnea siitä mitä olin. Olin sentään selvinnyt sen käärmeen puremasta, Tammikynnen avulla. Silmäni kostuivat miettiessäni tuota rakastamaani kollia. Mieleeni vierähti ajatus kahdesta pojastani, Sirpalepennusta ja Kaihopennusta. Tiesin, että Tammikynsi pitäisi heistä huolta, samalla kun minä pitäisin täällä muista pennuista huolta. Pitäisin huolta siitä, että Tähtiklaaniin uskovat pennut saisivat elää rauhassa uskoen siihen mihin halusivat. Hymy karehti kasvoilleni. Lähdin etenemään kohti pentutarhaa, jossa Kanervakuu leikitti Kettupentua höyhenellä. Kollin sisar - Mäyräpentu - oli sairstunut siihen iljettävään tautiin mistä muut klaaninvanhimpien pesässä olijat juorusivat. Toivoin sydämeni pohjasta, että pieni pentu raasu selviäisi.
"Tervehdys Kanervakuu", naukaisin tutulle naaraalle. Olin käynyt lähiaikoina moneen otteseen pentutarhalla ja Kanervakuu oli osoittautunut erityisen mukavaksi kissaksi.
"Hei Pujosulka", Kettupentu vingahti kohteliaasti nyökäten. Väläytin kollille lempeän hymyn.
"Haluaisitko Pujosulan kertovan sinulle jonkun tarinan? Jos hän haluaisi?" Kanervakuu naukaisi ja vilkaisi minua kuin apua huutaen. Kettupentu oli sitä uteliasta sorttia, kyselisi kaikki mahdolliset kysymykset.
"Kerron totta kai", hymähdin.
//Jatkan ite Ketulla :D
Lehmuspentu 5.6.2018
Heräsin hätkähtäen. Olin kai nähnyt painajaista, josta en enää muistanut mitään. Ravistelin unenrippeet turkistani ja venyttelin itseäni. Pörröisestä turkista oli kyllä se hyöty, että öisinkään ei tullut kylmä. Yöt olivat silti yllättävän viileitä, vaikka päivät olivat jo lämpimiä näin viherlehden aikaan. *Varsinkin täällä pentutarhassa on hiukan koleaa, kun olen ainoa pentu.* pohdin hiukan harmissani. Toki pienikokoisuuteni takia yön viileys tuntui herkemmin. Katsoessani ympärilleni huomasin auringon olevan jo korkealla, mutta silti pentutarhan ainoa kuningatar Kanervakuu nukkui yhä. Itse olin jo sen verran virkeä, etten malttanut enää nukkua, joten maukaisin hänelle:
"Kanervakuu! Minä menen ulos!"
"Selvä, älä mene liian kauas." Kanervakuu maukaisi nostaen vaaleanruskeaa päätään unisena.
Hyppelehdin iloisena ulos ja suuntasin kohti klaaninvanhimpien pesää. Kaikki klaaninvanhimmat olivat jo hereillä. Vaskitsaviima pesi rauhallisena turkkiaan ja Pujosulka jutteli Meripihkaraidan kanssa.
"Huomenta." naukaisin klaaninvanhimmille "Pujosulka, kertoisitko jonkun tarinan?" kysyin hyväntuulisesti. Toivoin hänen kertovan taas Tähtiklaanista, koska pidin niistä tarinoista. Pidin kaikesta Tähtiklaaniin liittyvästä.
//Pujo? Jos ei keksi mitään tarinaa, niin se voi vastata vaan että joskus toiste tai jotain.
Pujosulka 5.6.2018
"Pujosulka, kertoisitko jonkun tarinan?" kuulin pienen Lehmuspennun miukaisevan. Väläytin säteilevän hymyn pennulle.
"Toki, mistä haluaisit kuulla tällä kertaa? Siitä miten päädyin tänne?" kysyin miettien mistä en ollut vielä kertonut. Ehkä tarinani olivat uuvuttavia joidenkin mielestä, mutta pennut niistä pitivät. Rakastin pentuja suunnattomasti ja olin harkinnut siirtymistä pentutarhalle lopullisesti, sillä soturiksi minusta ei enää olisi. Hopeanharmaa pentu mustin pilkuin nyökkäsi iloisesti myöntymisen merkiksi.
"Selvähän se. Tiesitkö, että takatassuni ovat kyy käärmeen tekosia?" kysyin ja katsoin Lehmuspentua lempeästi. Toivoin että kertomukseni ei ollut liian pelottava noin pienelle pennulle. Naaraspentu pudisti päätään. Jatkoin tarinaani ja pian olinkin saamassa jo sitä päätökseen.
"Mutta tähtiklaanin kiitos Tammikynsi oli paikalla ja vei minut Hunajaviiksen luokse ajoissa!" naukaisin ehkä liiankin lujaa. Pian kasvoilleni nousi varautunut ilme.
"Taisin sanoa tuon hieman liian lujaa", kuiskasin Lehmuspennulle vinkiksi, että väärästä uskostaan kannattaisi olla hiljaa. Naaras nyökkäsi.
"Mutta nyt Tammikynsi vaeltaa jo pentujeni kanssa Tähtiklaanin mailla ja paras ystäväni Hunajaviiksi löysi rakkauden Tuuliklaanista". Nuolaisin etutassuani ja vaihdoin asentoani rennomaksi. Vilkaisin vierelläni olevaa Meripihkaraitaa.
"Mentäisiinkö tutustumaan leiriin? Voit kysyä mitä tahansa samalla, minä vastaan parhaimpani mukaan", hymyilin esittäen kysymykseni pennulle.
//Lehmus? :D
Lehmuspentu 6.6.2018
Pujosulan tarina oli hyvin jännittävä, ja kuuntelin sitä innoissani. Tarinoiden kuuntelu oli minusta aina yhtä mukavaa, vaikka klaaninvanhimmilla olikin usein tapana kertoa niitä uudestaan ja uudestaan. Tätä tarinaa en kuitenkaan ollut vielä kuullut.
"Mutta Tähtiklaanin kiitos Tammikynsi oli paikalla ja vei minut Hunajaviiksen luokse ajoissa!" Pujosulka maukaisi tarinan päätteeksi. Jännityin hiukan, kun hän sanoi sen niin kovaa, sillä tiesin Varjoklaanissa liikkuvasta Tähtiklaanin vastaisuudesta. Pujosulkakin jännittyi hiukan ja kuiskasi sitten:
"Taisin sanoa tuon hieman liian lujaa."
Nyökkäsin hänelle osoittaakseni, että ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
"Mutta nyt Tammikynsi vaeltaa jo pentujeni kanssa Tähtiklaanin mailla ja paras ystäväni Hunajaviiksi löysi rakkauden Tuuliklaanista." klaaninvanhin sanoi vielä lopuksi. En voinut muuta kuin harmitella itsekseni klaanimme epäoikeudenmukaista tilannetta. Kuuntelin mielelläni tarinoita Tähtiklaanista, mutta Tähtiklaanista piti silti vaieta, jopa pentutarhalla. En nimittäin ollut koskaan kuullut Kanervakuun mainitsevan Tähtiklaania, enkä ollut uskaltanut kysyä siitä häneltä. Vaikka ymmärsin, että Tähtiklaanista vaiettiin, en aivan ymmärtänyt, että miksi siitä vaiettiin. Oliko Tihkutähti käskenyt niin? Oliko väärin puhua kuolleista esi-isistä? Maailmassa oli niin monimutkaisia asioita. Havahduin mietteistäni, kun Pujosulka kysyi minulta ystävällisesti:
"Mentäisiinkö tutustumaan leiriin? Voit kysyä mitä tahansa samalla, minä vastaan parhaimpani mukaan."
"Toki," vastasin innoissani, koska en juuri tuntenut leiriämme, sillä olin viettänyt suurimman osan ajstani pentutarhalla. Pujosulka oli aina yhtä mukava ja reilu, siksi pidinkin hänestä niin paljon.
Lähdimme kiertelemään leiriä. Pujosulka liikkui halvaantuneista takajaloistaan huolimatta yllättävän hyvin. Aurinko lämmitti mukavasti ja lämpö kerääntyi turkkini mustiin täpliin. Olin innoissani leirin tutkimisesta, koska tunsin entuudestaan lähinnä pentutarhan, klaaninvanhimpien pesä ja parantajan pesän. Olisikin jo korkea aika tutustua muuhun leiriin.
//Pujo?
Pujosulka 7.6.2018
Tähyilin taivaalle, jossa leijui vain pari pilven hattaraa siellä täällä. Taivaan sineys sai minut hyvälle tuulelle. Haarapääsky pariskunta lensi iloisesti kirmaten ja kauniisti visertäen leirin yli.
"Missä kaikkialla olet jo käynyt?" kysyin ystävällisesti nyökäten ja katseeni harmaankirjavaan naaraaseen luoden. Lehmuspentu näytti empivän hetken, mutta pian vastasi sitäkin varmempana.
"Pentutarhalla ja klaaninvanhimpien pesällä tietenkin ja parantajan pesällä myös", Lehmuspentu naukaisi varovaisen hymyn väläyttäen. Nyökkäsin ja vilkaisin suuren karhunvatukka puskan suuntaan. Sen alla minäkin olin aikoinani nukkunut.
"Näetkö tuon karhunvatukka puskan, sen alla nukkuvat soturit. Saat mennä vilkaisemaan jos tahdot", lausahdin keveästi ja annoin pennun taapertaa edellä. Lehmuspentu olikin jo pian kurkkimassa sisälle vasta kun olin ottamassa häntä kiinni. Tunsin itseni naaraan henkivartijaksi suuren ja pahan maailman keskellä - pahalla tarkoitin näitä saastaisia pimeyden metsään uskovia kissoja.
Saavuttuani pennun rinnalle kysyin kuiskaten:
"Näkyykö siellä ketään?" Lehmuspentu nyökäytti päätään ja antoi minulle tilaa kurkistaa. Kaksi harmaan erisävyistä möykkyä. Härmävirta ja Utukyynel jotka tuhisivat omissa maailmoissaan.
"Onko kysymyksiä?" kysyin ja siirryin hieman kauemmas uinuvien soturien pesästä.
"Jos ei niin otetaan suunta kohti päällikönpesää, jos jotakin tulee mieleen vastaan matkalla", hymähdin hiukan hermostuneena. Sinne sisälle en antaisi Lehmuspennun katsoa, sillä pelkäsin äkkipikaisen päällikkömme raivostuvan ja todella.
//Jatkan vielä ite Mintulla ja jätän siitä Lehmukselle jatkot :D
Utupentu 16.3.2017
Muiden säntäilyä oli ilo katsoa. Kuinka pienen pieni harmaa kivenkappale voisikaan aiheuttaa niin paljon harmia? Ajatella, mitä suurempi murikka aiheuttaisikaan. Kasvoilleni levisi virne. Nousin ylös sammalvuoteelta ja kävelin Hikkoripennun vierelle vältellen sammalissa olevaa kiveä.
"Kyllä hän kunnossa on", vakuutin Korentopennulle sievästi hymyilen. "Veljemme ei ole mikään hiirenaivo. Hän on Varjoklaanin soturi!"
Käännyin katsomaan rohkaisevasti Hikkoripennun suuntaan. Aivan kuin minä nyt oikeasti yrittäisin kohottaa veljeni mieltä. Ehkä hänen unissansa. Lopulta hellä ja rohkaiseva ilmeeni suli virneeksi.
"Etkö vain olekin? Olisi sääli kertoa isälle kuinka säikähdit pientä ja viatonta kivenmurikkaa", maukaisin todella säälivällä äänensävyllä. Lähdin astelemaan toiselle puolelle sammalpetiä. Jokainen askeleeni oli varautunut. Lopulta istahdin sammalvuoteelle ja heilautin tuhean häntäni tassujeni peitteeksi.
"Kuulkaa kaikki!" kuulutin kovempaan ääneen. Toivoin kerääväni mahdollisimman paljon huomiota, mutta sitä ei paljoa kertynyt pentutarhalla. Korkeintaan Kanervakuu kääntyi katsomaan minua. Veljeni poislukien.
"Hikkoripentu on loukannut itsensä. Hän kaipaa juuri nyt kaikki mahdolliset kissat säälimään häntä. Onhan hän kuitenkin vain yksi pentu muiden joukossa. Yhtä viaton kuin kuka tahansa. Katsokaa nyt tätä pientä pentua", käännyin silmät viirulla veljeäni kohtaan. "Ja muistakaa, että edessänne uikuttavasta pennusta pitäisi vielä joskus tulla tähän klaaniin soturi. Ajatelkaapa uudestaan!"
Lopulta Kanervakuu asteli luokseni ja nappasi minua niskakarvoista ylös.
"Älkää unohtako antaa sääliä Hikkoripennulle!" huusin kuningataren kantaessa minut pois Varjoklaanin pentutarhalta.
Lopulta Kanervakuu laski minut maahan klaanivanhinten pesän läheisyydessä.
"Toisia pentuja ei saa kiusata sanoin tai teoin! Tiedät sen varsin hyvin", kuningatar torui minua. Totta puhuen kaikki sanat menivät minulta ohitse. Tiesin tasantarkkaan mitä tekisin seuraavaksi. Se saisi kenet tahansa perumaan sanansa. Tunsin kuinka pieni kuononi alkoi väpättää. Käänsin katseeni alas tassuihini ja itkin muutaman kyyneleen.
"Anteeksi. Se kaikki alkoi Rosmariinipennusta. Hän sanoi minun laittaneen kiven sammaliin. En minä sellaista tekisi!" itkin Kanervakuun edessä. "Tahdoin vain näyttää sisaruksilleni, että minuakaan ei saa kiusata!"
"Ymmärrän kyllä, mutta hiirenaivoisempi jatkaa", kuningatar maukui äänensävyllä, josta ei voinut tulkita mitään. Naaras tuuppasi minua niin, että nostin kasvoni. Poskillani olevat karvat olivat märät ja silmät vetiset. Väräytin viiksiäni muutaman kerran ja niiskaisin.
"Uskotko Hikkoripennun antavan anteeksi?" kysyin viattomasi. Kanervakuu nyökkäsi hitaasti.
"Uskon, mutta nyt te kaksi tarvitsette etäisyyttä", kuningatar maukaisi lempeästi.
"En minä tehnyt sitä!" parahdin uudestaan. Tahdoin antaa mahdollisimman säälittävän ja pentumaisen kuvan itsestäni. Minun ei tarvinnut kuin esittää katuvaa. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että olin vain nauttinut Hikkoripennun kanssa tapahtuneesta tilanteesta.
"Hikkoripentu ja sinä tarvitsette omaa aikaa", Kanervakuu maukaisi rennosti. "Pyyhi kasvosi ja käy tervehtimässä klaanivanhimpia."
Niiskaisin vielä kerran, mutta pyyhin tassullani kasvojani. Käännyin ympäri ja tepastelin tahallani hitaasti ja epävarmasti klaanivanhinten pesälle. Pesän suulla käännyin vielä kerran Kanervakuun suuntaan.
"Oletko minulle vihainen? Vaikka en tehnyt mitään?" kysyin hiljaa, ujo katse tasuissani.
"Uskon, että kaikelle on hyvä selitys. Menehän nyt", Kanervakuu hoputti. Luovutin. Turha minun olisi vielä jatkaa esitystäni. Kävelin rennosti sisälle klaanivanhimpien pesään. Kanervakuun poistuttua näkyvistä aikoisin kyllä poistua pesältä samaa tietä kuin olin tullutkin.
// Pujo vaikka?
Pujosulka 17.3.2018
Raotin silmiäni, olin ottanut lyhyet nokoset, sillä en ollut keksinyt parempaakaan tekemistä. Kurotin unisena tassuillani eteen päin ja liutin kynnet ulos. Nousin istumaan ja hakuottelin makeasti. Meripihkaraita nukkui Kaunokukan vierellä ja Hohtotähti oli poistunut pesästä varmaankin syömään tai etsimään vaihtelua seurasta. Vaskitsaviima vilkaisi minuun nyökäten. Vanha päällikkö oli kokenut vanhuuden ikävyydet, hänen raihnainen olemuksensa oli kuitenkin piilossa hyvin hoidetun turkin takana.
"Nukuitko hyvin, Pujosulka?" kolli hymyili kohteliaasti. Nyökkäsin.
"Kiitos hyvin", naukaisin ja lähdin kulkeutumaan ulos päin pesästä. Juuri pesän suulla olessani pieni Utupentu ilmestyi eteeni.
"Hei, mit-", Utupentu naukaisi ja katsoi ylöspäin.
"Tervehdys, Utupentu. Minne matka?" kysyin ja katsoin naaraan silmiin pitäen katseeni tiukasti kohteessani. Hymyilin. Mitä ikinä tällä nuoreella naaraalla olisikin mielessä, niin jotenkin aavistin sen, ettei hän paljastaisi yhtikäs mitään.
//Utu?
Utupentu 17.3.2018
Katsoin Pujosulkaa tyynesti silmiin. Loihdin jopa kasvoilleni hyvin lämpimän ja pentumaisen hymyn. Yritin vaikuttaa siltä, että olin juuri tullut tervehtimään klaanivanhinta hyvillämielin.
"Ajattelin vain tulla tervehtimään teitä", heilautin häntääni iloisesti. Pujosulka ei näyttänyt kuitenkaan kovinkaan vakuuttuneelta tervehdykseni johdosta. Astelin suoraan takaisin sisälle klaanivanhinten pesälle. En voisi poistua siltä nyt heti Pujosulan tiukan katseen alle.
"Pentutarhalla oli liian äänekästä", puuskahdin. "Ajattelin, että täällä olisi hiukan hiljaisempaa."
Yritin parhaani mukaan peitellä sitä totuutta, että minut oli todellisuudessa pakotettu tulemaan tänne. Karnervakuu kun oli ärsyttävästi minut raahannut tänne rauhoittumaan. Minunko tässä tulisi rauhoittua? Katsoisi vain Hikkoripennun suuntaan, joka koko ajan sihisi ja sähisi vastalauseita. Veljeni ei osannut sitten ymmärtää vitsiä millään tasolla. Käännyin ympäri katsomaan Pujosulkaa viattomasti.
"Et sattuisi tietämään missä isäni on? Minulla olisi hänelle asiaa", kysyin pentumaiseen, asialliseen sävyyn astellessani takaisin klaanivanhimman eteen toiveikkaana.
"Etkö juuri sanonu tulleese tänne rauhallisempaan ilmapiiriin?" Pujosulka kysyi.
"Muutin mieltäni", hymyilin sievästi. Pujosulka näytti pyöräyttävän silmiänsä, mutta heilautti päätänsä leirin suuntaan.
"Taisin nähdä hänet soturien pesän edustalla", Pujosulka vastasi astellessa takaisin syvemmälle klaanivanhinten pesää. Nyökkäsin iloiset kiitokseni ja poistuin pesältä hyvin nopeaa vauhtia. Klaanivanhinten pesä haisi aina aivan hiirensapelta. Eikä se haju ollut todellakaan mieleeni. Juoksin nopeaa vauhtia kohti soturien pesää ja huomasin isäni Kylmähenkäyksen sen edustalla.
"Kylmähenkäys!" maukaisin ja pysähdyin aivan isäni eteen. "Hei!"
// Kylmä? Tönkkö...
Rosmariiniputous 16.4.2018
"Rosmariiniputous on saanut yksityisopetusta isältäni, niin kannattaa varoa. Hän on hyvä ihan varmasti", Kettupentu ilmoitti tiukasti Varpusliidolle, jolta hän vieläkin odotti jonkinlaista kumarrusta. Kettupennun ylimielistely siitä, että hänen vanhempansa olivat klaanin korkea-arvoisimmat kissat, sai turkkini heikosti värähtämään. Vaikka kollin sanat olivatkin olleet leikillä tarkoitetut, en voinut olla miettimättä millainen pennusta tulisi vanhempana jos hän jatkaisi tuolla tavalla ajattelua.
"Kyllä vain, olimme juuri kumartamassa kummatkin", ilmoitin mahdollisimman nöyrästi ja iskin nopeasti silmääni Varpusliidolle merkiksi kumartaa kaksikolle. Paras ystäväni otti vihjeen vastaan ja kumarsi kanssani Kettupennulle ja Mäyräpennulle, jotka silmäilivät meitä odottavaisesti. Kun olimme kumartaneet, virnistin lempeästi pennuille ja lähdin tassuttelemaan klaaninvanhimpien pesää kohti.
"Hei, me halutaan mennä ensimmäisenä!" Kettupentu kiljaisi innostuneena ja ryntäsi ohitseni Mäyräpentu rinnallaan. Sisarukset kipittivät muutamassa silmänräpäyksessä leiriaukion poikki ja katosivat sitten klaaninvanhimpien pesään. Päästin kurkustani pehmeän kehräyksen ja käännyin sitten vilkaisemaan vierelläni kulkeaa Varpusliitoa. Olin niin kiitollinen siitä, että minulla oli hänet parhaana ystäväni. En osannut edes kuvitella millaista elämäni olisi jos menettäisin hänet.
"He vaikuttavat mukavilta", vaaleanharmaa kolli totesi tyynesti ja kohtasi sitten meripihkaisen katseeni vihreillä silmillään. Kasvoilleni nousi lämmin hymy ja nyökäytin päätäni myöntymisen merkiksi.
"Toivottavasti saan toisen heistä oppilaakseni", lausahdin rennosti ja sukelsin sitten Varpusliidon perässä klaaninvanhimpien pesään.
Klaaninvanhimpien pesään oli yllätävän valoisa ja lämpimäkin ja Minttusydämen pennut olivat jo päässeet vauhtiin. He tekivät kuperkeikkoja pesän alustalla ja tuijottivat vähän väliä vanhuksia silmät suurina. Kun minä ja Varpusliito sukelsimme pesään, Pujosulka käänsi tummansinisen katseensa meihin ja nosti lämpimän hymyn kasvoilleen.
"Kas, Varpusliito ja Rosmariiniputous. Onnittelut soturinimistänne", hopeanharmaa naaras lausahti ja nyökäytti kunnioittavasti päätänsä. Nyökäytimme samaan aikaan päitämme kiitokseksi naaraalle ja asetuimme sitten istumaan hieman kauemmas maassa kierivistä pennuista.
"Jos pyydätte todella kiltisti heiltä, klaaninvanhimmat voisivat ehkä kertoa teille tarinoita suuresta sodasta", huomautin leikkisällä äänensävyllä ja heitin nopean vilkaisun Minttusydämen pentuihin.
//Kettu? Mäyrä? Varpunen?
Varpusliito 16.4.2018
"Toivottavasti saan toisen heistä oppilaakseni", Rosmariiniputous naukaisi kuin ohimennen ja astui klaaninvanhimpien pesään. Pysähdyin hetkeksi. En ollut edes ajatellut oppilasta, mutta nyt, kun siskoni oli maininnut siitä, ymmärsin haluavani oppilaan. Halusin opettaa pienestä pennusta voimakkaan ja rohkean soturin. Kasvattaisin oppilaistani oikeudenmukaisia ja urheita. En samanlaisia kuin Tihkutähti tai Kylmähenkäys. Rosmariiniputous näytti tänään hyväntuuliselta. Hän ei näyttänyt ajattelevan isäänsä enää. Olin siitä tyytyväinen, sillä en halunnut siskoni olevan surullinen. Astuin klaaninvanhimpien pesään.
"Kas, Varpusliito ja Rosmariiniputous. Onnittelut soturinimistänne", Pujosulka naukaisi meidät nähdessään. Nyökkäsin pienesti kiittääkseni onnitteluista. Huomasin Rosmariiniputouksen tekevän samoin. Pian naaras jo kääntyi pentuja kohti. Hän näytti saaneen idean.
"Jos pyydätte todella kiltisti heiltä, klaaninvanhimmat voisivat ehkä kertoa teille tarinoita suuresta sodasta", siskoni ehdotti.
"Joo! Kertokaa meille siitä sodasta", Kettupentu innostui. Kollipentu ei niinkään pyytänyt. Hän luuli olevansa muita parempi, koska oli Minttusydämen ja Tihkutähden pentu. Kun he olivat käskeneet meitä kumartamaan, olin ollut aikeissa sanoa noille kahdelle pennulle, että heidän kuuluisi kunnioittaa vanhempia kissoja. Pennut olivat suloisia ja hauskoja. Heitä piti vain vähän ojentaa välillä, jotta heistä kasvaisi kunnon kissoja. Kun pennut olivat kääntyneet klaaninvanhimpien puoleen, hymyilin Rosmariiniputoukselle. Siskoni oli keksinyt hyvän keinon pitää pennut hetken turvallisesti paikallaan. Katsahdin klaaninvanhimpia ja huomasin heidän hymyilevän huvittuneina. Pennut näyttivät odottavilta.
"Hyvä on. Sota alkoi, koska..." Meripihkaraita aloitti tarinan. Tarkkailin pentuja koko tarinan ajan. Pelkäsin, että tarina sodasta voisi pelottaa pentuja. Olivathan he vielä hyvin pieniä. Kettupentu ja Mäyräpentu vaikuttivat kuitenkin vain kiinnostuneilta ja hämmästyneiltä. Heidän oli varmaankin vaikea uskoa, että klaaninvanhimmatkin olivat joskus olleet nuoria, voimakkaita kissoja, jotka olivat palvelleet klaaniaan pitkän aikaa. Olin kuullut tarinan suuresta sodasta vain kerran, joten kuuntelin tarkkaan. Tunsin auringon lämmittävän jo enemmän kuin muutama auringonnousu sitten. Pehmeä auringonvalo valaisi klaaninvanhimpien rauhaisan pesän. Jopa Kettupentu ja Mäyräpentu hiljenivät kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita. Otin mukavamman asennon ja käänsin katseeni Rosmariiniputoukseen. Siskoni katseli pentuja tarkkaavaisena. Naaraan kauniit kasvot olivat lempeät ja tuon huulilla karehti hymy. Ajattelin, että Rosmariiniputouksesta tulisi hyvä emo. Hänen pennuistaan tulisi kauniita ja kilttejä, kunhan pentujen isä ei olisi Tihkutähden kaltainen hirviö. Toisaalta, pennuista tuli sellaisia kuin heistä kasvatti. Yksikään pentu ei ollut syntyessään paha. Kun tarina alkoi lähestyä loppuaan, havahduin mietteistäni.
"Mitä haluaisitte tehdä sauraavaksi?" kysyin pennuilta tarinan päätyttyä.
/Kettu? Mäyrä? Rosma?
Varpuspentu 12.3.2017
Lähdin pentutarhasta kolme pentua kannoillani. Päätin esitellä tärkeimmät paikat ensin.
"Tässä on oppilaiden pesä. Minä muutan sinne aivan pian, mutta älkää huoliko. Kyllä tekin sinne joskus vielä pääsette", lohdutin luolaa katsellen. Huomasin silmänurkastani, että Hikkoripentu oli jäänyt jälkeen. Kollin jalat olivat vielä niin huterat, ettei se ollut ihme. Aurinko lämmitti turkkiani. Taivaalla ei näkynyt pilviä ja lumi kimalteli ympärilläni. Lumihanki kesti painomme hyvin, joten karvamme eivät olleet erityisen lumiset. Odotin jo oppilaaksi pääsyä. Halusin päästä ulos leiristä. Nähdä metsän ja metsästää. Olin päättänyt tulla parhaaksi saalistajaksi koko metsässä. Taisteluharjoituksia en odottanut. Olin niin pieni joihinkin sotureihin verrattuna. Olin iloinen, että Kylmähenkäyksellä oli jo oppilas, koska hän oli valtava. Kylmät väreet kulkivat lävitseni kollia ajatellessani.
"Seuraavaksi vien teidät klaaninvanhimpien pesälle", päätin. Pujosulka varmasti pitäisi Rosmariinipennusta, Hikkoripennusta ja siitä pennusta, jonka nimeä en muistanut kuulleeni. Varmasti se pieni pentu, joka nukkui pentutarhassa olisi myös mukava. Olin tyytyväinen muistaessani Hikkoripennun ja Rosmariinipennun nimet. Ne olivat niin vaikeita nimiä. Enhän edes tiennyt, mitä ne tarkoittivat. Oliko Rosmariini jokin eläin? Mielestäni se kuulosti joltakin ketuntapaiselta petoeläimeltä. Hikkori kuulosti joltain heinältä. Varpuspentu oli paljon helpompi nimi. Sitä kukaan ei voisi unohtaa.
Astuessani klaaninvanhimpien pesään, huomasin Liljahenkäyksen, joka seisoi Vaskitsaviiman vieressä. Muut pennut tulivat pesään perässäni. Kuulin tömähdyksen, kun kaksi pentua törmäsi toisiinsa. Katsahdin taakseni. En ollut aivan varma olisinko saanut tuoda nuoremmat pennut pois pentutarhasta. Toisaalta pennut olivat avanneet silmänsä ja kävelleet itse.
"Hei emo! Mitä sinä täällä teet?" Rosmariinipentu miukui iloisesti ja kallisti päätään. Hämmennyin täysin. En ollut ajatellut nuoren parantajan olevan näiden pentujen emo, mutta kävihän se järkeen. Liljahenkäys olisi varmasti vihainen, kun olin tuonut hänen pentunsa ulos pentutarhasta. Kurkkuuni nousi pala.
"Samaa voisin kysyä teiltä. Eikö teidän pitäisi olla pentutarhassa Kanervakuun luona? Entä missä Utupentu on?" Liljahenkäys kysyi silmäillen meitä huolestuneena.
"Utupentu nukkuu", Rosmariinipentu tiedotti emolleen.
"Oletko sinä minun emoni?" kollipentu, jonka nimeä en tiennyt kysyi.
"Olen, Korentopentu. Minä olen sinun emosi ja Kylmähenkäys on isäsi", Liljahenkäys selitti. Korentopentu maisteli nimeään ja näytti tulevan siihen tulokseen, että nimi kelpasi.
"Voimmeko jäädä klaaninvanhimpien pesään hetkeksi?" kysyin nielaistuani kurkkuun nousseeni palan. Liljahenkäys empi. Naaraan silmissä oli huolta. Pujosulka nousi istumaan.
"Minä kyllä pidän heitä silmällä, jos annat heidän jäädä", Pujosulka lupasi Liljahenkäykselle. Väläytin Pujosulalle kiitollisen katseen. Ehkä hän saisi Liljahenkäyksen suostumaan.
"Ole kiltti", Rosmariinipentu aneli.
"Hyvä on, mutta menette täältä suoraan pentutarhaan, kun olette valmiita lähtemään klaaninvanhimpien pesästä", Liljahenkäys huokaisi ja kumartui katsomaan Vaskitsaviiman takajalkaa.
"Kiitos, Pujosulka", kiitin naarasta. Hänen ansiostaan saisimme olla klaaninvanhimpien pesässä ja kuunnella heidän tarinoitaan.
"Olkaapa hyvät. Haluaisitko esitellä uudet ystäväsi, Varpuspentu?" Pujosulka kysyi ja virnisti. Pujosulan tummansiniset silmät olivat täynnä intoa ja uteliaisuutta.
"Onko täällä uusia pentuja?" Kaunokukka ihasteli.
"On! Minä toin heidät tänne", ilmoitin ja röyhistin rintaani. Olin ylpeä itsestäni, koska olin tuonut muut pennut turvallisesti klaaninvanhimpien pesälle. Pujosulka tukahdutti kehräyksen.
"Saisinko nyt kuulla uusien pentujen nimet?" Pujosulka hymyili.
//Muut pennut? Pujo?
Rosmariinipentu 12.3.2017
"Saisinko nyt kuulla uusien pentujen nimet?" Pujosulaksi esittäytynyt naaras kysyi ja nosti kasvoilleen herttaisen hymyn. Olin jo nyt tykästynyt tuohon naaraaseen, hän oli niin ystävällinen minulle ja muillekin pennuille. Hän näyttikin todella mukavalta, kaunis hopeanharmaa turkki näytti niin pehmeältä ja lämpimältä, tummansiniset silmät loistivat eloisina. Otin epäröimättä niin suuren askeleen eteenpäin, että meinasin kompastua pehmeille sammalalustoille.
"Minun nimeni on Rosmariinipentu ja minun emoni on Liljahenkäys!" ilmoitin kristallinkirkkaalla äänellä niin kovaa, että uskoin jokaisen pesässä olevan kissan kuulleen. Kuulin takaani pienen naurahduksen ja kun käännyin vilkaisemaan, huomasin emoni hymyilevän huvittuneena. En ymmärtänyt mikä oli ollut niin hauskaa edes, olin vain sanonut oman nimeni ja emoni nimen.
"Ja tässä ovat Hikkoripentu ja Korentopentu", osoitin kahta veljeäni kirkas hymy kasvoillani, "mutta Utupentu jäi pentutarhaan nukkumaan. Hän ei varmaankan halunnut tulla mukaan suureen seikkailuumme. Varpuspentu näytti meille jo oppilaiden pesänkin."
"Mitä?"
Tunsin korvieni painautuvan kasvojani kohtiin, kun Liljahenkäys hämmentynyt ääni kajahti takanani. Käännyin nolostuneena kohtaamaan emoni ja Varpuspennun kasvot, jotka olivat aivan yhtä nolostuneet kuin minunkin kasvoni. Olin vahingossa paljastanut, että olimme käyneet vilkaisemassa oppilaidenkin pesää.
"Ette olisi saaneet edes käydä täälläkään ilman Kanervakuuta! Kuka teitä sitten ohjeisti oppilaiden pesässä?" Liljahenkäys kysyi ällistyneenä, mutta naaraan katse laskeutui hitaasti Varpuspentuun. Emoni oli hyvä arvailemaan.
"Minä. Mutta emme me käyneet pesän sisällä, kerroin vain heille että minä tulisin muuttaman sinne pian", Varpuspentu mutisi nolostuneena kohdatessaan Liljahenkäyksen meripihkaiset silmät. Tuntui surulliselta ajatella, että pian ystävä, jonka olin heti silmieni avaamisen jälkeen saanut, muuttaisi oppilaiden pesään. Tosin, minä ja sisarukseni tulisimme nousemaan oppilaiksi hyvin pian Varpuspennun jälkeen.
"Hyvä on, kiitos siitä ettet vienyt ystäviäsi ainakaan toistaiseksi oppilaiden pesään. Olisitte saattaneet häiritä oppilaita, jotka sattuisivat olemaan päiväunilla. Oppilaana oleminen on niin rankkaa, että tulette harjoituksien jälkeen kompastumaan omiin käpäliinne väsymyksen jäljiltä", Liljahenkäys selitti, kun olin nostanut kasvoilleni hämmentyneen ilmeen. En ollut todellakaan olettanut oppilaiden nukkuvan.
"Onko isällämme oppilas? Onko hän hyvä mestari?" kysyin innoissani. Mieleeni palasi kuva valtavasta sinertävänharmaasta kollista, joka olisi varmasti pystynyt tallaamaan minut kuoliaaksi yhdellä käpälällään. Isäni oli kyllä näyttänyt todella urhealta ja ystävälliseltä kissalta, joten pelottava ulkonäkö oli varmaankin jonkinlaista hämäystä.
"Kylmähenkäys sai juuri muutama auringonnousu sitten ensimmäisen oppilaansa, Happotassun. Isänne on varmasti erinomainen mestari", Liljahenkäys vakuutti lämmin hymy kasvoillaan ja jatkoi sitten vanhusten tarkastamista. En voinut olla huomaamatta, kuinka emon hymy hyytyi hitaasti. Hän oli varmaankin todella väsynyt.
"Onko emomme hyvä soturi?" kysyin kääntyen samalla Pujosulan puoleen, "onko hän jo kouluttanut monta oppilasta? Tuleeko hänestä klaanin johtajaa?"
// Pujo?
Pujosulka 12.3.2017
"Onko emomme hyvä soturi?" pieni Rosmariinipentu naukui kääntyen minun puoleeni uteliaasti hymyillen, "Onko hän jo kouluttanut monta oppilasta? Tuleeko hänestä klaanin johtajaa?" Naurahdin sydämmellisesti ja loin lämpimän silmäyksen klaanimme parantajan tyttäreen.
"Voi kultapieni, emosi on parantajaoppilas. Hän hoitaa klaanin haavoittuneita ja sairaita, eikä hänestä sen takia voi tulla klaanimme johtajaa, mutta isäsi Kylmähenkäys on vahva ja vaikutusvaltainen kolli. Uskon hänen ajan myötä nousevan klaanimme johtoon", naukaisin mahdollisimman yksinkertaisesti selittäen, tiesin että pennuille olisi liian vaikeaa ymmärtää selityksiäni monen mutkan kautta.
"Onko hän vielä oppilas?" Rosmariinipentu kummasteli ja vilkaisi emoaan ja mittaili tätä päästä hännänpäähän.
"Ei hän näytä kovin pieneltä.. nukkuuko hän oppilaiden pesässä? Nukummeko hänen kanssaan kun meistä tulee oppilaita?" Rosmariini ihmetteli ja hänen silmänsä olivat täynnä hämmennystä ja kysymyksiä. Pudistin päätäni hymyillen. Pennuilla oli hyvä mielikuvitus, ja he olivat niin vilpittömiä ja suorasanaisia.
"Liljahenkäys nukkuu parantajan pesässä yhdessä Sienikarvan kanssa. Parantaja koulituksen saaneet ovat hieman pidempään oppilaina kun normaalit oppilaat, sillä opittavaa on paljon enemmän ja parantajan on tarvittaessa osattava hoitaa klaanin jokaista kissaa yksin, kun tass sotureita on monta ja he puolustavat heikompiaan", selitin ja heilautin ainoaa kohtaa alaruumiistani, joka liikkui, hännän päätäni. Rosmariinipennun pupillit laajenivat. Hymyilin lempeästi. *Voi kun minullakin olisi pentuja.* Huokaisin rakkauden osoituksena kaikkia klaanin pentuja kohtaan, olin tehnyt päätökseni. Aloittaisin uuden elämäni Varjoklaanin ikikuningattarena.
//Rosma? :D
Rosmariinipentu 13.3.2018
Kuuntelin Pujosulan sanoja silmät suurina ja yritin imeä mieleeni jokaikisen sanan, joka sattui pääsemään ulos hopeanharmaan naaraan suusta. Emoni Liljahenkäys oli klaanin parantajaoppilas, hän hoiti vahingoittuneita kissoja ja nukkui Sienikarvan kanssa parantajan pesässä. Hänestä ei voisi tulla johtajaa.
"Kuka se Sienikarva sitten on?" kysyin hämmentyneenä ja käännyin Liljahenkäyksen puoleen, odottaen hänen pystyvän vastaavaan kysymykseeni tarkemmin kuin Pujosulka. Liljahenkäys kääntyi vilkaisemaan minua ja pesätovereitani lämmin hymy kasvoillaan.
"Sienikarva on mestarini, klaanin nykyinen parantaja. Kun hän eläköityy tai muuten vain antaa paikkansa minulle, minusta tulee silloin klaanin parantaja ja saan jossakin vaiheessa oman parantajaoppilaani", hän selitti ja kääntyi sitten takaisin Meripihkaraidan takkuisen turkin hoitamiseen.
"Minusta tulee vanhempana rohkea soturi ja jonakin päivänä olen Varjoklaanin johtaja!" ilmoitin kirkkaalla äänellä ja kohotin kuononi korkealle. Minusta todellakin tulisi Varjoklaanin seuraava johtaja ja tulisin johtamaan kotiklaaniani hyvin, paremmin kuin kukaan muu on ikinä johtanut.
"On hyvä, että on unelmia joita jahdata", Pujosulka kehräsi ja nuolaisi etutassuaan, "isäsi Kylmähenkäys pyrkii varapäälliköksi ja siitä päälliköksi."
"Pyrkiikö? Hän varmasti valitsisi minut varapäällikökseen", totesin tyytyväisenä ja virnistelin iloisena. Mitäköhän tarkalleen ottaen varapäällikön pitäisi tehdä.
"Noniin, pienokaiset. Oletteko te valmiit palaamaan pentutarhaan?" Liljahenkäys lausahti saatuaan jokaisen vanhuksen tarkastettua läpi. Kun tummanharmaa naaras kääntyi pentuja kohti, jokainen heistä, mukaan lukien minä, juoksi Pujosulan luokse suojaan parantajaoppilaalta.
"Ei vielä!" kiljaisin ja painauduin Pujosulan pehmeää kylkeä vasten. En halunnut todellakaan palata kylmään ja synkkään pentutarhaan, joka kaiken lisäksi haisi aivan hirveälle. Täällä taas oli lämmintä ja mukavaa.
"Voisitko esitellä meille joitakin muita paikkoja? Kiltti, emo?" anoin Liljahenkäykseltä ja irtauduin hieman Pujosulan pehmeästä turkista. Emon olisi pakko esitellä meille hieman leiriä, sillä pitihän meidän tutustua edes jotenkin leiriin, jottemme oppilaina olisi kokoajan eksyksissä.
// Lilja? Pujo? Pennut?
Rosmariinipentu 15.3.2017
Tunsin kovan iskun kyljessäni, mikä sai minut ponkaisemaan kauemmas ja räväyttämään silmäni ammolleen. Varpuspentu uikutti viereiselläni sammalpedillä ja hapoi maata pienillä käpälillään. Kollipennun silmät olivat tiukasti painettu kiinni ja tuon neulanterävät kynnet hipoivat makuualustani reunaa. Kohotin kulmiani hämmentyneenä ja kurottauduin lähemmäs mahdollisimman varovaisesti.
"Ei! Älä kuole, minä tarvitsen sinua, Pujosulka! Pujosulka, herää!" Varpuspentu ulvoi hieman sekalaisesti, mutta tarpeeksi selvästi että sain selvää hänen sanoistaan. Kolli näki varmasti painajaista, joka liittyi Pujosulkaan. En halunnut pesätoverini unien jatkuvan, joten tökkäisin häntä vahvasti kylkeen.
"Herää itse, hiirenaivo", murahdin ja tökkäisin Varpuspentua uudelleen, hieman lujemmin. Yritys onnistui ja kolli säpsähti hereille. Pennun vaaleanharmaa turkki oli hiestä märkä ja vihreät silmät olivat laajentuneet suuriksi kiekoiksi.
"Mitä tapahtui?" kysyin heti kun Varpuspentu oli tajunnut heränneensä. Kolli ravisteli turkkiaan rajusti ja vilkaisi minuun silmät suurina. Pystyin erottamaan kauhun ja hämmästyksen, jotka taistelivat pennun silmissä.
"Näin painajaista. Tihkutähti karkotti minut klaanista, koska kävin häiritsemässä häntä käymällä päällikön pesässä. Sitten Pujosulka kuoli", Varpuspentu selitti ja kietoi häntänsä suojelevasti käpäliensä ympärille. Tunsin myötätuntoa kollia kohtaan, mutta olin samalla erittäin kiitollinen siitä etten ollut nähnyt vielä yhtäkään painajaista. Kyllä ne silti tulisivat saapumaan elämääni.
"Mennään syömään jotakin. Minulla on ainakin tosi iso nälkä!" ilmoitin nopeasti ja lähdin hetkeäkään epäröimättä kompuroimaan pentutarhan sammalverhoja kohti. Mahani suorastaan ulvoi nälästä enkä pystyisi tekemään mitään ellen saisi edes jotakin ruokaa tyhjään vatsaani.
"Tuletko sinä mukaan?" kysyin kääntyessäni vilkaisemaan Varpuspentua, odottaen lähtisikö tuo mukaan vai ei.
// Varpunen?
Pujosulka 5.1.2018
Tammikynsi hölkytti pulu suussaan klaanin vanhimpien pesään. Meripihkaraita nosti uteliaasti uneliasta päätään. Tammikynsi tiputti pulun vanhuksien keskellä ja tassutti luokseni.
"Miten sinä pärjäät?" hän naukui. Katsoin Tammikynttä ja muistin oppilasaikamme, ne lukemattomat kerrat kun olimme tehneet jotain yhdessä.
"Hyvin", hymyilin. Minulla oli kova ikävä parasta ystävääni Hunjaviikseä, ehkä jonain päivänä tapaisin hänet vielä.
"Mentäsiinkö ulos pesästä? Täällä on vähän tunkkaista", kysyin vilkaisten pesän sisäänkäynnistä ulos.
"Joo, minustakin täällä on tunkkaista", Tammikynsi kuiskasi, jottei muut pesän asikkaat kuulisi. Lähdimme kulkemaan ulos, raikas lehtikadon tuuli hyväili turkkiani. Hengitin syvään.
"No, miten sinulla menee?" nau'uin ystävällisesti.
//Tammi? Sori tönkkö en keksiny mitään mistä kirjottaa xd
Pujosulka 8.3.2018
Pieni Varpuspentu oli juuri poistunut klaaninvanhimpien pesästä. Hän oli ollut täynnä onnea ja innokkuutta. Juuri kuten pentujen pitikin. Omat pentuni olivat kuolleet jo vähän aika sitten, mutta tiesin niiden olevan turvassa Tammikynnen luona. Työnnyin ulos pesästä ja näin Varpuspennun nappaavan lumihiutaleita. Kasvoni vääntyivät väkisinkin hymyyn. Pennut olivat niin vilpittömiä. Varpuspentu loikkasi, mutta horjahti maahan palatessaan.
"Piditkö Kaunokukan tarinasta?" naukaisin lempeästi hymyillen. Varpuspentu käänsi suuret silmänsä minuun. Pennut olivat ihania, olin jopa joskus harkinnut olevani se joka hoitaisi pieniä orpopentuja, mutten ollut halunnut jättää pesätivereitani. Varsinkaan Maripihkaraitaa tai Kaunokukkaa. Rakastin uusia ystäviäni. Palasin taas todellisuuteen odottamaan kissanpennun vastausta.
//Varpus? Vai taipuuko ihan vaa Varpunen? cx
Varpuspentu 8.3.2018
Päästäisen piilotettuani lähdin taas ulos pentutarhasta. Ilma oli alkanut taas jäähtyä ja valkoiset lumihiutaleet leijailivat hitaasti lumiseen maahan. Innostuin taas nappaamaan hiutaleita ilmasta. Nappasin yhden, toisen ja kolmannen lumihiutaleen. Hyppäsin ja nappasin neljännen lumihiutaleen. Maahan pudotessani horjahdin ja kaaduin.
"Piditkö Kaunokukan tarinasta?" lempeä ääni takaani kysyi. Tunnistin äänen. Puhuja oli Pujosulka. Käännyin katsomaan naaraan tummansinisiin silmiin. Pujosulka oli mukava, mutta hänellä ei ollut jännittäviä tarinoita kerrottavanaan. Kaunokukan tarinoihin verrattuna Pujosulan tarinat olivat arkisia ja tylsiä. Naaraalle oli helppo puhua.
"Pidin! Aion tulla tänne vielä soturinakin ja tuoda pentuni mukanani. Sitten vanhana tulen asumaan tänne teidän kanssanne ja Kaunokukka voi kertoa minulle tarinoita auringonnoususta kuunnousuun", nau´uin itsevarmasti. Pujosulan hopeanharmailla kasvoilla käväisi suru. Arvelin, että naaras ei halunnut enää puhua asiasta joten vaihdoin aihetta.
"Menen etsimään Kanervakuun, mutta tulen myöhemmin takaisin", naukaisin ja tassuttelin pentutarhalle. Huomasin, että vatsani kurni, joten nostin sammalia, joiden alle olin piilottanut päästäisenpuolikkaani, mutta päästäisenpuolikas oli poissa. Viha kiehahti sisälläni ja nälkä kalvoi mahaani. Syöksyin ulos pentutarhasta.
"Kanervakuu! Kanervakuu!" huutelin juostessani ympäri leiriä.
"Mitä nyt, Varpuspentu?" Kanervakuu kysyi turhautuneena tullessaan tarpeidentekopaikalta.
"Joku on syönyt minun osani päästäisestä", ilmoitin ääni vihasta täristen.
"Veikö joku sen hampaistasi? Minä käskin syödä sen heti", naaras töksäytti.
"Minä säästin sitä, jotta voisin syödä myöhemminkin", selitin jo hieman rauhoittuneena.
"Se ei muuta asiaa. Minä käskin sinun tehdä jotain, mutta et totellut. Tottelemattomasta kissasta ei voi tulla soturia", Kanervakuu totesi.
"Saanko hakea tuoresaaliskasasta ruokaa?" kysyin pettyneenä. Olin luullut, että naaras selvittäisi syyllisen ja antaisi minulle toisen päästäisen. Naaraan viiksikään ei värähtänyt hänen katsoessaan minuun tiukasti.
"Et. Tämä olkoon rangaistus tottelemattomuudestasi", Kanervakuu päätti ja käveli pois. Jotkut klaanitovereistani olivat pysähtyneet tuijottamaan tilannetta hiljaisina. Luomatassu liikahti minua kohti, mutta päätti kuitenkin mennä takaisin oppilaiden pesään. Kaikki palasivat takaisin tavallisiin töihinsä. Laahustin klaaninvanhimpien pesälle, koska kaipasin piristystä. Halusin kertoa kaiken Pujosulalle.
"Pujosulka?", kysyin päästessäni pesälle. Katselin ympärille ja mietin päästäisvarasta. Saisin varkaan kiinni. Tämän varkaan takiahan minä saisin kärsiä nälkää koko loppupäivän. Kohtasin Pujosulan siniset silmät.
//Pujo? Jos joku haluu ni voi ilmottautuu päästäisvarkaaksi.
Pujosulka 9.3.2018
Pieni Varpuspentu loikki alakuloisena paikalle. Katsoin pikku kissanpentua huolissani.
"Mikä on?" kysyin varovasti ja käänsin lemoeän katseeni yhteen klaanin tuoreimmista jäsenistä.
"No kun minä piilotin sellaisen päästäisen palasen-" Varpuspennun lauseen keskeytti pieni rasahdus joka kuului pesän suulta. Luomatassu loikki kaksi laihaa hiirtä suussaan Meripihkaraidan ja Kaunokukan piirin keskelle.
"Jatka", hymyilin.
"Niin ajattelin syödän sen nyöhemmin, mutta kun palasin joku oli vienyt sen", Varpuspentu selitti. Katsoin vilpitöntä pentua sydämmelisesti.
"Mutta mikset vain pyydä ruokaa Kanervakuulta vai eikö hän anna?" kysyin varovasti. Varpusoentu pudisti päätään.
"Se oli joku opetus tai jotain..", pentu inahti.
"No minä annan luvan syödä minun osani ruoasta ja samalla kerron sinulle tarinan, miten minä rampauduin".
//Varpunen??
Varpuspentu 10.3.2018
Katsoin Pujosulkaa silmät selällään.
*Miksi hän on niin kiltti? Eihän hänelläkään ole kovin paljon ruokaa*, ajattelin. Yritin päättää ottaisinko ruokaa Pujosulalta vai en.
"Kiitos, Pujosulka! En voi kuitenkaan ottaa kaikkea ruokaasi. Jaetaan se", päätin nopeasti. Pujosulka nyökkäsi. Hän antoi minulle pienen palasen hiirtä ja repäisi itselleen samanlaisen palasen. Naaras hymyili minulle lempeästi ja nielaisi oman osansa hiirestä. Poimin oman osani suuhuni ja puraisin. Se maistui ihanalta. Nielaisin ja vatsaani levisi lämpö.
"Kerro tarinasi", pyysin ja toivoin, että se olisi kiinnostava.
"Nyt kerron syyn sille, miksi olen klaaninvanhimpien pesässä", Pujosulka aloitti. Mielenkiintoni heräsi. Tätä tarinaa en ollut kuullutkaan. Höristin korviani, jotta kuulisin jokaisen sanan. Pujosulka huomasi sen ja hymyili. Hän oli selvästi toivonut, että saisi minut kiinnostumaan tarinastaan. Katsoin häntä odottavasti ja naaras aloitti tarinansa.
"Ja niin minä rampauduin", Pujosulka päätti tarinansa.
"Hyvä tarina, Pujosulka! Yksi parhaimmistasi", totesin. Hymyilin klaaninvanhemmille pirteästi ja haukottelin.
"Taitaisi olla aika mennä lepäämään", Pujosulka huomautti ja tuuppasi minua kohti uloskäyntiä. Lähdin kohti pentutarhaan ja odotin jo pääsyä Kanervakuun kylkeen. Astuin pentutarhaan ja järkytyin pahanpäiväisesti. Minun makuualusellani makasi pieni valkoinen karvamytty. Se nukkui sikeästi minun paikallani. Silmäni laajenivat ja karvani pörhistyivät.
*Miksi pentutarhassa on toinen pentu?* pohdin, kun uusi järkytyksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Kanervakuun makuualusella tuhisi kolme muuta pentua. Yhdellä pennuista oli harmaanruskea turkki. Toisella tummanharmaa. Tummanharmaa pentu oli jo melkein minun kokoiseni, mutta Kanervakuuhan oli sanonut minua pienikokoiseksi, joten se ei ollut suurikaan järkytys. Kolmas Kanervakuun makuualusella makaava pentu oli sinertävänharmaa. Pienen pennun turkissa oli myös pitkä, tummanharmaa juova, joka jatkui häntään asti. Siirsin katseeni takaisin valkoiseen karvamyttyyn. Huokaisin ja työnsin hänet Kanervakuun vuoteelle. Se ei ollut helppoa, koska olin itse niin pienikokoinen. Tuuppasin kerran hieman kovempaa saadakseni pennun pois paikaltani. Sen seurauksena pentu kierähti päin muita pentuja. Pentutarhan täytti pentujen vikinä ja vinkuna.
//Joku pennuista?
Narsissiviiksi 25.11.2017
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", Pujosulka naukaisi ja katsoi jalkoihinsa. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Näin Lehtikadon tullessa klaanissa olisi kaikkien paljon helpompaa. Olin ihan hiljaa. Pujosulan silmistä alkoi valua kyyneleitä. Varmaan jokin surullinen muisto.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", Pujosulka itki. Hän huokaisi ja raapi pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", vastasin ymmärtäväisesti.
"Anteeksi, minä vain olen menettänyt kaiken", naaras niiskaisi.
"Niin minäkin. Olen menettänyt emoni ja parhaan ystäväni", huokaisin tarpeettoman surullisesti. Minun oli edes Pujosulan takia pysyttävä vahvana. Astuin ulos pesästä juuri ajoissa nähdäkseni Sienikarvan menevän parantajanpesälle.
"Sienikarva parka. On varmaan tuskallista tietää että oma emo jättää tämän maailman pian", kuiskasin hiljaa. Ja se saa minut ajattelemaan omaa emoani, lisäsin hiljaa mielessäni.
//Pujo?
Pujosulka 25.11.2017
Purskahdin itkuun.
"Hän on minun emoni myös", kuiskasin särkyneellä äänellä. *Minun pitäisi tavata hänet vielä ennen, kuin olisi liian myöhäistä.*
Narsissiviiksi näytti olevan hämillään.
"Ai.. anteeksi, että otin sen puheeksi. En tiennyt", naaras selitti anteeksipyytävästi. Hymähdin hieman.
"Ei se mitään. Et voinut tietää", kuiskasin. Vedin syvään henkeä.
"Jos sallit, voinko poistua? Minun pitäisi tavata emoani", naukaisin ja niiskaisn ja yritin ravistella kyyneleitä pois. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisenä. Lähdin raahaamaan itseäni kohti päällikön pesää. Valmistauduin kohtaamaan Tihkuturkin, hurjan johtajamme. Astelin päällikön pesän eteen. Pesää vahti Ikituuli ja Murattilehti.
"Missä Tihkuturkki on?" naukaisin tyynesti.
"Ulkona Minttusydämen kanssa, miten niin?" Ikituuli murahti. Siristin silmiäni.
"Vaadin tavata emoni", sanoin ja katsoin vihaisena Murattilehteä.
"Mene vain, mutta turha yrittää mitään!Murattilehti murahti. Olin pettynyt sisareeni. Raahauduin sisälle Hämyiseen pesään. Loustetähti huohotti pesän nurkassa raskaasti. Hänen silmänsä hohtivat hinmeänä ja hänen palonsa oli poissa. Kyynel vierähti poskelleni.
"Pujosulka", emoni kuiskasi ääni rahisten. Ilon ja surun sekainen runne valtasi minut.
"Emo!" kehräsin ja nuolaisin tuon poskea. Nyt vasta huomasin emoni valkeankirjavassa turkissa olevat haavat. Kyyneleet valuivat sammalille.
"Tämä on hirveää!" itkin.
"Voi Pujosulka...", emoni kähisi. Nuolin emoni haavoja.
"Sinun ei tarvitse surra puolestani.. minulle käy mitä kohtalo on minulle määrännyt", Loistetähti naukui ja väänsi suunsa kärvsivään hymyyn.
"Muistatko kun söit pentuna mädäntynyttä oravaa ja sait mahan puruja?" emoni naukui ja onnen kyynel vierähti tuon poskelle. Nyökkäsin itku kurussa.
"Tämä on väärin.. minä rakastan sinua ihan hirveästi!" nau'uin surkeana.
"Minäkin sinua, ja Sienikarvaa. Pian olen jo Lehtotassun ja Lehmustassun luona", naaras naukui ja nuolasi poskeani.
"Älä puhu tuollaisia, minä teen asialle vielä jotain!" naukaisin itsevarmasti.
"Voi pieni tyttäreni..", Loistetähti naukui. Katsoin naarasta vielä rakastavasti ja raahauduin ulos.
"Murattilehti! Miten voit tehdä meille näin!" karjaisin ja läimäisin naarasta etutassullani kasvoihin. Murattilehti murahti ja nappasi minua niskasta ja heitti minut päin päällikön pesän vieressä olevaa kiveä. Jokin naksahti selässäni. Tiesin, että jokin meni rikki. Vaivuin pimeyteen.
//Joku? Voisko joku viedä Pujon parantajalle?
Haavekukka 26.11.2017
Loikoilin erittäin masentuneena leirissä. Loistetähti oli vangittu ja Tihkuturkista oli tullut Varjoklaanin Pimeyden Metsää kannattava johtaja. Huokaisin syvään. Olin päättänyt jäädä klaaniin siitäkin huolimatta, että valta oli Tihkuturkilla. Se oli ollut vaikea päätös. Olisin voinut vain kuolla, kuten olin jo kerran yrittänyt tehdä hukuttautumalla. Mutta enhän mitenkään voinut tapatuttaa itseäni tällaisessa tilanteessa. Enkä voinut paetakkaan, se olisi melkein sama. Annoin katseeni vaeltaa leirissä. Katselin, kun Varjoklaanin parantaja Sienikarva kävi tapaamassa Loistetähteä, emoaan. Huokaisin syvään ja seurailin pilvien liikkeitä taivaalla. Katsoin, kun Tihkuturkki ja Minttusydän lähtivät kävelylle. Yksi melko suuri pilvi lipui vähän leirin vierestä. Muutama epämääräinen haituva leijaili korkeuksissa. Näin, kun Pujosulka raahautui tapaamaan Loistetähteä. Pian Pujosulka ilmaantui pesästä ja läimäisi Murattilehteä kasvoihin. Murattilehti paiskasi Pujosulan päin pesän vieressä olevaa kiveä. Nousin ja kiiruhdin nopeasti Pujosulan luo aukion toiselle laidalle.
"Pujosulka!" kutsuin naarasta nimeltä ja töykin huolestuneena Pujosulkaa käpälälläni. Kun hän ei noussut, tartuin Pujosulkaa niskasta ja lähdin viemään naarasta kohti parantajan pesää.
*Pelastit kerran henkeni, vaikka olinkin yrittänyt hukuttautua aivan itse. Tämä voi olla vaikka vastapalveluksena siitä. Toivon vain, että tämä vastapalvelus auttaa*, ajattelin hiukan hermostuneena astuessani sisään parantajan pesään. Laskin Pujosulan yhdelle sammalvuoteelle.
"Sienikarva!" kutsuin parantajaa huolestuneella äänellä.
//Pujo? Sieni?
Pujosulka 26.11.2017
Raotin silmiäni, muttakaikki oli sumeaa. Sujin ne uudestaan. Tunsin vatavaa kipua selässäni. Muistin sen hetken, kun Murattilehti paiskasi minut päin kiveä. Avasin silmäni uudestaan ja erotin sumeita hahmoja. Tunnistin Sienikarvan ja Haavekukan tuoksut.
"Hän herää!" kuulin Haavekukan nau'un. Yritin kääntää kylkeäni, mutt selkääni sattui liikaa. Kaikki alkoi selventyä. Sienikarva oli laittanut yrttejä kuononi eteen. Nielaisin karvaanmakuiset lehdet nopeasti ja laitoin pääni takaisin sammaliin. Päässäni jyskytti. Toivoin tosiaan, että Tihkuturkki ei kuulisi tästä. Suljin silmäni ja nukahdin uudestaan.
Heräsin seuraavan kerran vasta myöhään illalla. En tuntenut kipua enään niin paljoa.
Tammikynsi 28.11.2017
Lepäilin rauhassa leirin aukiolla ja siistin tassujani hiiren verestä, mikä oli ne ateriointini aikana tuhrinut. Katselin ympärilleni ja huomasin jälleen, kuinka hiljaiselta leiri näytti ja kaikkialla löyhkäsi pelko. En tiennyt, olinko tullut jo nyt katumapäälle, kun taistelin Tihkuturkin puolella muita klaanilaisia vastaan. Hänestä oli tullut joka tapauksessa melkekn ärsyttävän ylimielinen, varsinkin kun tuo piti itseään jonakin päällikkönä. Saatoin tietenkin olla vain kateellinen Tihkuturkin saamasta vallasta - kuinka pitkään sitä sitten kestääkin. Säpsähdin hieman kuullessani takaani meteliä, joka tarkemmin tuli aivan päällikön pesän läheltä. *Yrittääköhän Loistetähti paeta?* Ajattelin, mutta tajusin heti, ettei kyseessä ollut hän. Sen sijaan Murattilehti viskasi hampaissaan roikkuneen Pujosulan vasten kiveä. Silmät viirussa syöksyin soturin kimppuun, ehtimättä kuitenkaan vahingoittaa tuota ennen kuin joku repi minut hänestä irti.
"Seuraavalla kerralla et selviä hengissä", sihisin hampaideni välistä ja katsoin vierestä, kun Haavekukka vei yhä rakastamani naaraan parantajan luo.
Myöhemmin tapahtumasta uskaltauduin viimein parantaajan pesälle katsomaan, kuinka Pujosulka oiken voi. Halusin myös pyytää anteeksi kaikkea, mitä olinnaiheuttanut, mutta naaras tuskin voisi enää luottaa minuun. Sydäntäni puristi ajatus, ettei hän haluaisikaan enää koskaan nähdä minua. Siinä tapauksessa ei elämä olisi enää minkään arvoista.
Pujosulka 21.11.2017
Kaikki oli kaaoksena. En edes käsityänyt mitä oli tapahtunut. Tammikynsi oli pettänyt minut ja hyväksynyt Pimeyden metsän vallan ja taistellut jopa heidän puolellaan. Nyt en enään nähnyt häivähdystäkään siitä kollista jonka tapasin oppilaana. Makasin klaaninvanhimpien pesässä oelonsekaisin tuntein kuten Meripihkaraitakin. Vanha naaras oli pelista kankea, muttei tunnustanut sitä itselleenkään. Naaras yritti pitää pieteää ilmapiiriä pystysaä kertomalla tarinoita nuoruudestaan.
".. ja silloin oli melkein yhtä paha tappelu, muttei se kyllä näin päätynyt. En ole kuunaan nähnyt tälläistä", naaras voivotteli. Nuolaisin pesätoverini takajalkaa lempeästi.
"Meitä kaikkia pelottaa, mutta meidän pitää vain pitää huolta läheisistämme, eikä anneta pelolle valtaa", nau'uin Meripihkaraidalle. Vilkaisin merkitsevästi Hohtotähteä. Naaras nukkui sikeästi. Nuökkäsin lempeästi.
"Menen haukkaamaan happea", kuiskasin sillä en halunnut herättää uinuvaa vanhusta. Leirissä vallitsi karmea kaaos. Näin kuinka Narsissiviiksi katseli päälliköpesän edustalle syntynyttä kiistaa. Naaraasta muistin hänen ja Orkideapolun emon. Hunajaviiksen. Parhaan ystäväni, ikävöin häntä suuresti. Lähdin raahautumaan kohti Narsissiviikseä.
"Tervehdys", naukaisin laimeasti, mutta väänsin pienen hymyn.
//Narsissi? :3
Narsissiviiksi 21.11.2017
Minua suoraan sanottuna ärsytti Tihkuturkin käytös, mutta jos tahdoin pysyä klaanissa, minun oli vain kestettävä se. Vilkaisin sinne missä vanhukset yleensä olivat. Pujosulka lähti tulemaan minua kohti. Naaras ei ollut vanha, mutta hän oli siirtynyt klaaninvanhimpiin halvaantuneiden takajalkojen takia jo aikaisessa vaiheessa. Ja oli vielä yksi juttu. Pujosulka oli Hunajaviiksen ystävä. Vatsani muljahti. Emoni ei ollut itse kerennyt kertoa ystävästään vaan olin myöhemmin oppilasaikoinani kuullut Pujosulasta, kuten monesta muustakin asiasta. Minä nostin hiukan surullisena katseeni Pujosulkaan.
"Tervehdys", Pujosulka naukaisi laimeasti. Hän hymyili minulle. Minusta hymy näytti väkisin väännetyltä, mutta kenties Pujosulan hymy näytti aina sellaiselta. En minä voinut tietää. En ollut nähnyt Pujosulan kauheasti viimeaikoina hymyilevän. En minäkään ollut kaujeasti hymyillyt. Hunajaviiksi. Miksi yhden kissan menetys aiheutti niin paljon surua niin monelle? Vain yksi kissa oli saanut minut todella iloiseksi ja se oli Kuutamosielu. Mutta nyt hänkin oli joutunut lähtemään. Tihkuturkin takia. Miksi kaikkien rakastamieni kissojen täytyi lähteä? Sitä suurempi syy jäädä klaaniin. Koska jos olisin jollekulle tärkeä niin en aiheuttaisi turhaa surua.
"Hei vain Pujosulka", vastasin teeskennellyn pirteästi.
"Mitä kuuluu? Tai siis...Tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta kuitenkin", takeltelin sanoissani.
//Pujo?
Pujosulka 22.11.2017
Hymähdin. Vilkaisin klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naurahdin.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" nau'uin hiljaa. Pieni raikas tuuli pörrötti turkkiani. Olisin niin kovin halunnut ulos leiristä, ulos tästä kaaoksesta. Kaipasin tuolla metsässä juoksemista ja kaikkea sitä rauhaa mitä ennen oli ollut.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", hymyilin ystävällisesti. Narsissiviiksi nyökkäsi, mutten tiennyt tarkoittikko naaras kumpaa vaihtoehdoista.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", sanoin ja vilkuilin samalla ympärilleni ettei murhanhimoinen johtajamme kuulisi.
//Narsissi? Sori vähä töksähtävä xd
Narsissiviiksi 22.11.2017
Pujosulka hymähti. Hän vilkaisi klaaninvanhimpien pesälle.
"Hyvin, jos ei oteta huomioon Varjoklaanin tilannetta", naaras naurahti.
"Mitä jos mentäisiin tuonne klaaninvanhimpien pesälle? Siellä olisis vähä rauhallisempaa?" Pujosulka naukui hiljaa. Pieni tuulenvire kulki välistämme ja pörrötti Pujosulan turkkia. Naaras näytti hetken aikaa toiveikkaalta, ihan kuin hän olisi toivonut että se yksi tuulenvire puhaltaisi kaiken tapahtuneen pois. Niin minäkin olisin toivonut. Mutta se ei koskaan tapahtuisi.
"Niin no, voimmehan me täälläkin olla jos niin tahdot", Pujosulka hymyili ystävällisesti. Nyökkäsin hiljaa. Menisin kyllä mielummin klaaninvanhimpien pesälle.
"Voi kuin olisi mukava mennä ulos", naaras sanoi kaipaavasti ja vilkuili ympärilleen.
"Niin minustakin, mutta ketään ei päästetä ulos. Mikä on minusta ihan hiirenaivoista", tokaisin jä tömistelin klaaninvanhimpien pesällä. Pujosulka tuli perässä, mutta hitaammin.
"Olla nyt vankina omassa leirissään...", jupisin hiljaa. Tihkuturkki otti minua päähän, mutta se oli hain kestettävä.
"Ajattelitko jäädä klaaniin?" kysyin yllättäen Pujosulalta. Itse aikoisin jäädä. Minä en haluaisi lähteä kuten kaikki muut.
//Pujo?
Pujosulka 22.11.2017
"Minäkin jään, en selviäisi yksin näitten kanssa", naukaisin ja katsoin jalkoihini. Narsissiviiksi nyökkäsi ymmärtäväisesti. Lehtikato oli muutenkin alkamassa, ei tälläinen halvaantunut kissa pitkälle pötkisi.
*Varsinkaan kun Tammikynsi hylkäsi minut. * Kyyneleet kihosivat silmiini ja itku kutkutteli kurkussa. Yritin niellä suruni pois, mutten vain osannut. Yritin keksiä nopeasti jotain puhuttavaa.
"Tiesitkö, että mi-minulla on ollut pentujaki-kin", nau'uin ja itku vaati tulla ulos. Minulla ei ollut enää ketään, ei ketään ketä rakastaa, rakkaat pentunikin olivat kuolleet. Rakastin Tammikynttä, mutten tuennyt mitä tehdä, kun hän valitsi Pimeyden metsän. Huokaisin.
Katsoin Narsissiviistä. Raavin etu tassuillani pesän pohjaa.
"Kaikilla on oikeus itkeä, varsinkin tässä tilanteessa. Ei sinun tarvitse peitellä suruasi", naaras naukui. Näkyikö se noin hyvin.
"Anteeksi, minä vain iken menettänyt kaiken", niiskaisin.
//Narsissi?
Pujosulka 27.7.2017
Katsoin kauhistuneena kuinka Haavekukka loikkasi veteen ja päästi happensa ulos. Tiesin mitä tuolle kävisi, jos tuo ei osaisi uida, mitä minä tekisin halvaantuneilla takajaloilla. Sitten kuulin äänen nimitys seremoniastani.
"Pujotassu lupaathan sinä palvella klaaniasi jopa hengelläsi?" Käänsin katseeni lampeen. Minun. Olisi. Pelastettava. Haavekukka.
Loikkasin veteen joten kuten ja yritin pitää itseni pinnalla. Vedessä roikkuvat takajalkani tuntuivat painavilta ja vwtivät minua kohti pohjaa. Näin Haavekukan vähän matkan päässä ja sukelsin syvemmälle, sillä hinnalla etten pääsisi ylös. Nappasin Haavekukan niskasta kiinni, mutta samaan aikaan kylmä lampivesi valui suuhuni. Tunsin kuinka lampiveden kylmyys värisytti vartaloani. Yritin raahata naaraan märkää ruumista kohti pintaa, mutta takajaökani estivät sen. Sitten sain idean. Nostin Haavekukan pinakke kuonon tönäisyllä, sillä naaras oli vedessä huomattavasti kevyempi. Työnsin hänet vedestä käsin pinnalle ja jäin kiemurtelemaan pohjaan. *Anteeksi Tammikynsi* Pian huomasin tutun turkin välähdyksen vedessä. Sen jälkeen näin sumeat meripihkan väriset silmät. *Tammikynsi?* Suljin silmäni väsyneenä ja onnellisena. *Tammikynsi on täällä* Kolli nappasi niskanahastani kiinni ja pyristeli kohti pintaa. Menetin tajuntani.
Raotin silmiäni. Makasin rannalla. Kaikki oli sumeaa, mutta huomasin vieressäni makaavan Haavekukan ja toisella puolella märän Tammikynnen.
"Tammikynsi", kuiskasin.
"Sinä pelastit minut", kehräsin ja yritin nousta. Yskin vettä kuivalle maalle.
"Mitä sinä siellä vedessä teit?" kumppanini kysyi huolissaan.
"Pelastin Haavekukan, hän yritti hukuttautua. Toivottavasti hän selviää", naukaisin vakavasti ja katsoin rannalla lepäävää Haavekukkaa.
"Hän kaipaa Hiiliturkkia".
//Tammi? Haave? Toivottavasti en hitannu liikaa.
Tammikynsi 27.7.2017
Katsoin kumppaniani huolehtivalla katseella, jossa oli mukana myös toruvaa sävyä. Olin tietenkin ylpeä, että hän oli lähtenyt pelastamaan Haavekukkaa vedestä, jonne hän oli vapaaehtoisesti hypännyt, mutta naaras oli vaarantanut oman henkensä. Halvaantuneet takajalat eivät ainakaan helpottaisi uimista. Pujosulka oli nyt kuitenkin turvassa - ja elossa kuivalla maalla, mutta Haavekukan tilasta en tiennyt.
"Tähtiklaanin kiitos, olin paikalla ja onnistuin pelastamaan sinut. Lupaa minulle kuitenkin, ettet tee ikinä enää mitään noin hiirenaivoista", naukaisin ja puskan naaraan päätä hellästi. Yritin tasata hengitystäni, joka kävi vieläkin ylikierroksilla sukeltelun jäljiltä.
"Lupaan", kumppanini lupasi ja hymyili pienesti. Etsin katseellani Haavekukkaa, joka pitäisi viedä pian parantajan luo, mikäli hän olisi vielä hengissään. Vähän matkan päästä paikasta, jossa minä ja Pujosulka olimme, huomasin ruskean turkin, jota kohti lähdin varoen kävekemään. Kumppanini seurasi perässä hieman vaivalloisemmin.
//Pujo? Haave?
Pujosulka 1.8.2017
Tammikynsi astui Haavekukan vierelle ja katsoi kuinka tämä hengitti tasaiseen tahtiin. Muistin kuinka olin ennen halvaantumistani luullut, että Tammikynsi rakasti Haavekukkaa ja olin kateudusta vihreä. Vilkaisin Tammikynnen meripihkaisiin silmiin ja tämä vilkaisi takaisin, käänsinme katseemme takaisin loukkaantuneeseen soturii .
"Hänet tätyy viedä pikimmiten parantajan luokse", naukaisin huolissani. Tammikynsi nyökkäsi räpäyttäen silmiään hitaasti. Tunsin kuinka huoli valtasi minut.
"Jos hänelle kävisi jotain se olisi minun vikani. Olisinko pelastanut hänet liian myöhään?" naukaisin itselleni. Tammikynsi kuuli sanani ja naukaisi:
"Otathan huomioon, että hän on nytkin elossa", Tammikynsi kehräsi ja nappasi tämän niskanahan leukojensa väliin. Aurinko paistoi turkeillemme kuivattaen ne pörröisiksi.
"Näytän varmaan hirveältä karvapallolta", naukaisin hilpeästi yrittäen keventää tunnelmaa.
//Tammi?
Tammikynsi 4.8.2017
Oli helpottavaa tietää, että Haavekukka oli hengissä, mutta olin ollut todella huolissani myös kumppanini puolesta. Naaras vaikutti kuitenkin olevan aivan kunnossa. Naurahdin pienesti ja sipaisin tuon hopeanharmaata turkkia hännälläni.
"Niin näytätkin! Olet koko klaanin suloisin karvapallero", kehräsin ja paransin otettani Haavekukasta. Odotin vain hetkeä, jolloin ruskea naaras virkoaisi, sillä oli pelottavaa ajatella tuon olevan tajuttoman ja kenties vakavammin vaurioitunut, kuin osasimme arvella.
"Meidän on paras pitää kiirettä, jotta saamme hänet nopeasti Sienikarvan hoitoon", naukaisin ja kiristin tahtiani huolehtien kuitenkin, että Pujosulka pysyisi mukana. Viherlehden lämmin tuuli pörrötti turkkejamme, jotka olivat lähestulkoon jo kuivuneet. Soinen maastokin oli ollut tavallista hieman kuivempi, mutta se teki liikkumisesta vain helpompaa. Pian olimme saapuneet jo leirin edustalle ja astuin Pujosulan perässä sisäänkäyntiin. Leirin sisäpuolella olleita kissoja alkoi kerääntyä hieman heidän huomattuaan Haavekukan tilan. Laskin ruskean soturin hetkeksi maahan ja annoin leukojeni levätä.
"Mitä on tapahtunut?" kuulin jonkun kysyvän.
"Pelastimme Haavekukan vedestä, mutta meidän on saatava hänet pian parantajalle", vastasin ja tartuin uudelleen naaraan niskanahkaan, lähtien viemään tuota parantajalle.
//Pujo? Joku? Sori vähän tönkkö
Pujosulka 15.8.2017
Käskien Tammikynnen mennä edellä, kiskon itseni kohti parantajan pesää. Halvaantuneet takajalkani muistuttivat minua aina Hunajaviiksestä. Tuo nyori naaras oli yrittänyt keksiä yrtti seoksen, joka olisi palauttanut jalkani takaisin. *Mitenköhän hänellä menee Tuuliklaanissa?* Astuin sisään yrttientuoksuiseen pesään ja mieleeni tulvahti muistoja Hunajaviiksen kanssa. Kuinka olimme kikattaneet ja viettäneet aikaa yhdessä.
Katsoin kuinka Sienikarva alkoi tutkia Haavekukan ruumista nenänkärjellään.
"Hän yritti t-tappaa itsensä, niinkö sinä sanoit?" Sienikarva naukui rakastamalleni kollille. Hymyilin katsoen tämän turkkia. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. Siitä asti kun emostani oli tullut päällikkö emme olleet ehtineet viettää aikaa yhdessä, sillä päällikön virka vei hänen kaiken aikansa.
"Kyllä hän varmaan tästä toipuu", naukaisin nostaakseni ilmapiiriä. Yammikynsi räpäytti hyväksyvästi. Sienikarva tunnusteli naaraan rintaa vakava ilme kasvoillaan.
"Onko hänen keuhkoissaan vettä?" naukaisin hiljaa. Sienikarva pudistipäätänsä ja lähti kohti yrttien lajiteltua riviä. Tuo mutisi itsekseen jotain hakiessaan yrttejä. Vilkaisimme Tammikynnen kanssa toisiimme.
"Voi kun osaisin auttaa", huokaisin.
//Tammi? Sieni? Haave?
Pujosulka 21.6.2017
Raotin silmiäni. Oli ilta. Vilkaisin vierelläni oleviin kolmeen kissaan, mutta hekin nukkuivat. Hohtotähti vähän väliä rapsutti korvaansa tassullaan. Nousin hitaasti ylös ja lähdin etenemään ulos pesästä. Haistoin Viherlehden lämmintä ilmaa. Pian huomasin kuinka Viherloikka istui yksinään syömässä hiirtä.
Lähdin tämän luokse.
"Hei", tervehdin kollia. Tämä nosti katseensa.
"Tervehdys", tämä vastasi ja ojensi minulle hiiren riistakasasta.
Katsoin hiirtä silmät suurena.
"Voi kiitos, olinkin nälissäni", kehräsin ja haukkasin palasen tuoreesta hiiretsä.
"Miten sinulla on mennyt?" naukaisin nielaistessani ruokani.
"Hyvin", tämä hymähti.
"Tiedätkös mitä? Kasvosi näyttävät ihan emosi kasvoille", hymyilin iloisesti. Viherloikka katseli minua kuin miettien.
//Viher? Sori mini xc
Viherloikka 21.6.2017
Nostin katseeni Pujosulkaan. En oikein tiennyt miten ottaisin sen. Lopulta naukaisin:
"Ai... no kiva." Väläytin hieman vaivaantuneen hymyn klaanivanhimmalle. *Mitä sinä teet!?* ajattelin mielessäni outoa käytöstäni. Pian huokaisin hieman ja katsoin ystävällisesti hymyillen Pujosulkaa.
"Mitäs klaanivanhimpien pesään kuuluu?" Kysyin ja haukkasin pienen palan hiirestäni. Hiiren hieman kuivan lihan maku levisi suuhuni. *Onpas kuiva hiiri!* ajattelin nieleskellessäni kuivaa lihaa.
"Klaanivanhimpien pesään kuuluu hyvää. Entäs sinulle? Joko odotat oppilaan saantia?" Pujosulka kysäisi ja otti suupalan hänelle antamastani hiirestä.
"Minullekkin kuuluu hyvää. Oppilaan saantia? Enpä nyt tiedä... enkö ole vielä liian kokematon?" Naukaisin vaatimattomaan äänen sävyyn. Enhän ollut ollut edes kauaa soturi! Totta kai olisi mahtava kokemus kouluttaa klaanille uusi soturi! Pentujahan oli tällä hetkellä pentutarhassa enää kaksi sillä Liljapennusta oli tullut parantajaoppilas Liljatassu. Olisikohan minulla mahdollisuus päästä Luomapennun tai Koskipennun mestariksi? Hätkähdin todellisuuteen Pujosulan naukaistessa:
//Pujo? Sori tämmönen tönkkö xD
Kyyhkylento 28.6.2017
"Tahtoisin nähdä hänet taas", Haavekukka naukui. Puskin naaraan päätä. Pian kuulin rapinaa puskasta, hopeanharmaa naaras asteli esille, tai no laahautui.
"Hei Pujosulka", kehräsin ja osoitin naaraalle paikkaa istua. Naaras istuutui. Yö oli saapunut. *Kuunhuipun partio! Minun piti johtaa Kuunhuipun partiota!*
"Minun täytyy nyt mennä, olin unohtanut partion kokonaan", naukaisin hätääntyneenä. Pujosulka nyökkäsi.
"Minä jään tänne Haavekukan seuraksi, tulemme kohta leiriin", naaras selitti. Nyökkäsin ja lähdin pinkomaan kohti leiriä. Suuaukolla minua tuli vastaan Okaliekki, Mietesielu ja Tuomitassu.
"Antteksi, että olen myöhässä olin uppoutunut ajatuksiini niin etten huomannut ajan kulua", naukaisin anteeksipyytävästi. Okaliekki nyökkäsi hymyillen.
"No sentään ehdit", tämä naukui. Asetuin partion kärkeen ja oidin huolen siitä, että vauhti ei olisi liian nopea eikä liian hidas, ettei kukaan kissa jäisi jälkeen tai kompastuisi toisten tassuihin. Katselin öistä kuun värittämää metsää lumoutuneena. Linnut eivät enää laulaneet. Pian saavuimme Kuoloklaanin rajalle. Haistoin voimakkaan Kuolonklaanin tuoksun siitä oli kulkenut partio. Jolkotin rajaa pitkin ja pysähdyin välillä jättämään hajumerkkini. Pian olimme jo loppusuoralla. Näin edessäni jo häämöttävän leirin suu-aukon. Astelin sisään ja bäin edessäni hiljaisen leirin. Näin vain Minttusydämen ja Sirrisiiven aukiolla. Okaliekki kirmasi rinnalleni.
"Mennäänkö tervehtimään Minttusydäntä?" tämä kysyi. Nyökkäsin rakstavaisesti kumppanilleni. Astelimme tyttäremme luokse.
Hei Minttusydän!" nau'uin heiluttaen häntääni iloisesti.
"Hei emo", Minttusydän hymyili.
"Mitä Minttusydän?" Okaliekki naukui tyttärellemme.koossa. Minttusydän pyski ensin päätäni ja vielä isänsäkin päätä.
"Mites Tihkuturkki? Miten teillä menee?" nau'uin, sillä halusin tietää mitä tyhmyyksiä nyt se kolli oli tehnyt. Huomasin Minttusydämen aristelevan hieman.
"Hyvin", Minttusydän selitti.
"Tähtiklaani polkujanne valaiskoot", Okaliekki kehräsi.
"Oletko jo tavannut tätisi?" nau'uin ja viitoin Sirrisiipeen. Tyttäreni nyökkäsi ja lähti kohti sisartani. Kävelimme Okaliekin kanssa kiven päälle istumaan ja pianoin pääni tämän lapaa vasten.
"Voi, että minä rakastan sinua", kehräsin. Okaliekki puski päätäni.
"Minäkin sinua", tämä naukui. Pian lähdimme yhtä matkaa soturienpesälle. Pian olnkin jo käpertyneenä Okaliekin vieressä ja suljin silmäni väsyneenä.
"Hyvää yötä", kolli naukui.
"Hyvää yötä".
//Joku?
Pujosulka 13.7.2017
Raotin silmiäni. Makasin aurinko läikässä klaaninvanhimpien pesän edustalla. *Minusta tuntuu kuin olisin joku vanhus! Minun täytyy tehdä jotain klaanini hyväksi* Nousin varovasti ja lähdin etenemään kohti soturien pesää. Haravoin katseellani pesän nurkkia myöten, mutten nähnyt jälkjeäkään etsimästäni kissasta. Tammikynnestä.
"Pöö", tuttu ääni naukui takaani ja kaatoi minut kumoon. Käänsin leikkisän katseeni taakseni hiipineeseen kissaan.
"Mitä sinä etsit?" kolli maukui ja istahti m
aahan kietoen häntänsä tassujen ympärille. Tönäisin kollia hellästi kylkeen ja katsoin tätä lempeästi.
"Sinua", kehräsin. Rakastamani kolli katsoi minua hymyillen. Puskin tämän päätä.
"Minusta on tuntunut lähiaikoina hieman hyödyttömältä", nau'uin kääntäen katseeni Tammikynnen silmiin. Ne säteilivät iloista energiaa.
"Et sinä ole hyödytön", tämä naukui ja tönäisi minua uudestaan.
"Hei mitä jos mentäisiin partioon?" kolli ehdotti. Hymähdin.
"Jäisin jälkeen", naukaisin hieman alakuloisesti.
"Mutta ihan vain kaksistaan?" Tammikynsi selitti ja nousi seisomaan jo valmiina lähtöön. Hymyilin kollille myöntävän vastauksen. *Voi, että hän osaa olla ihana* Kehräys kantautui kurkustani.
//Tammi?
Haavekukka 19.7.2017
Kyyhkylento katosi pian näkyvistä mäntyjen lomaan ja jäin Pujosulan seuraan. Katsoin apeana lammen pintaan. Tuijotin vedessä heijastuvaa kuvajaistani. Ajatukseni eivät irronnet Hiiliturkista. Näin mielessäni Hiiliturkin odottamassa tunnelissa. Hän näytti iloiselta ja muistin tuntemani ilon ja onnen. Miten nopeasti se kaikki olikaan ehtinyt särkyä? Kuulin Pujosulan sanovan jotain, mutta vain huokaisin. Tuijotin lammen pintaa kuitenkaan näkemättä sitä, sillä mieleni harhaili muistoissa. En kyennyt päästämään irti, en vain voinut. En voinut unohtaa. Silloin näin keinon vapautua. Mittasin lampea katseellani. Se riitti. Nousin seisomaan varmempana. Ratkaisu oli edessäni, enkä epäröinyt. Pujosulka sanoi jotain, mutten kuullut mitä. Hiiliturkki oli kuollut ja ratkaisu oli edessäni. Minunkin olisi kuoltava. Jännitin lihakseni ja vedin henkeä vielä kerran. Sitten minä loikkasin suoraan veteen. Tunsin kylmän veden turkissani kun vajosin pohjaa kohti.
//Pujo?
Hunajaviiksi 28.4.2017
Räpäytin silmiäni, en ollut oikein varma, selviäisikö Sirpalepentu taudista. Kuitenkin tällä hetkellä hän oli voinut ihan kohtuullisen hyvin.
"Hänen tilansa on vakaa, vointi ihan hyvä. En osaa kumminkaan vielä sanoa, kuinka nopeasti hän paranee." *Jos paranee.* Päätin kuitenkin jättää pelkoni sanomatta, sillä se olisi tarpeettomasti huolestuttanut Pujosulan. Naaras oli nyt onnellinen, sillä hän olipystynyt heilauttamaan häntäänsä. Se oli hyvä merkki, halvaantuminen voisi parantua. Lähdimme kulkemaan takaisin leiriin.
Heräsin aamulla parantajan pesästä. Aurinko pisti silmiini ja siristelin niitä, ennen kuin totuin valoon. Edellisenä päivänä olin palannut parantajan tehtäviin, vaikka en ollut ollut kuin pari päivää pentutarhalla. Nousin ylös ja venyttelin. Tiesin, mitä tekisin heti seuraavaksi. Minun olisi saatava nähdä Naaliturkki, halusin kovasti tietää, miten Ruokopentu voi. Varmasti Naaliturkkikin halusi tietää tyttäristään, jotka olivat nyt Kanervakuun hoidettavina. Juoksin ulos pesästä. Sienikarva nukkui vielä, enkä rohjennut herättää häntä. Suuntasin tieni tuttuun paikaan Tuuliklaanin ja Varjoklaanin rajalle, tunnelin luo.
Saavuin paikalle auringon ollessa huipussaan. Livahdin nopeasti tunneliin ja sitä kautta Tuuliklaanin puolelle. Naaliturkki ei välttämättä tulisi, mutta aioin päättäväisesti odottaa tässä tunnelin suulla hänen tuloaan.
//Naali?
Hunajaviiksi 3.5.2017
Astelin takaisin kohti leiriä. Olin päättänyt kertoa kaiken klaanille. Sienikarva oli oikeassa, vaikka olikin joutunut vielä suostuttelemaan minua. Tunsin itseni typeräksi, kun oma oppilaani joutui maanittelemaan minua tekemään oikein. Kolli ravasi perässäni hiljaisuuden vallitessa. Nyt kun kertoisin klaanille, muuttaisin Tuuliklaaniin. Siellä minulla olisi Naaliturkki ja poikani, sekä uusi alku. Se kuulosti hyvältä. Mielialani kuitenkin laski, kun mietin, mitä kaikkea jättäisin taakseni. Parantajan tehtäväni, yhteyden Tähtiklaaniin, kaiken tutun ja turvallisen. Tyttäreni, Pujosulan... Pentuni kyllä pärjäisivät ilman minua, ehkä jopa paremmin. En olisi klaanissa mustaamassa heisän mainettaan. Pujosulasta eroaminen harmitti enemmän. Hän oli paras ystäväni, ja minäkin hänen. Naaras oli jo menettänyt toisen pentunsa, ja saattaisi menettää toisenkin. Hänellä oli kumminkin vielä kumppaninsa. *Hän ansaitsee paremman ystävän.* En vain yksinkertaisesti voisi jäädä klaaaniin, missä minut nähtäisiin petturina. Kukaan ei varmaan enää luottaisi minuun. Enkä tiennyt, halusiko Pujosulka enää olla edes ystäväni.
Ennen leiriä hiljensin tahtiani ja jättäydyin Sienikarvan rinnalle. Tiesin, ettei oppilas oikein luottanut itseensä, mutta häntä parempaa parantajaa sai hakea.
"Sinusta tulee mahtava parantaja, sellainen, josta Varjoklaani saa olla ylpeä. Minä olen jo, vaikket ehkä uskokaan."
Sen sanottuani astelin leiriin. Riensin heti päällikön pesälle kertomaan asiani.
"Vaskitsatähti? Minulla on tärkeää asiaa", naukaisin suuaukolla. Kuulin sisältä kehotuksen tulla sisään ja astuin istumaan vaaleanruskeaa kollia vastapäätä.
"Kerrohan asiasi", hän kehotti hymyillen. En voinut olla ajattelematta, ettei hän ehkä koskaan enää hymyilisi minulle. Varmaankin kolli vihaisi minua tämän jälkeen.
"Sinäkin olet varmaan miettinyt pentujeni isää", naukaisin. Olin päättänyt olla itkemättä, mitä hyötyä siitä olisi kenellekään? Vaikka tunsinkin oloni surullisemmaksi kuin koskaan, päätin pitää kaikki tunteeni sisälläni. Vaskitsatähti katsoi minua epäileväisesti naukaisten sitten: "Olen, mutta hänhän on toki joku tästä klaanista. Vai onko, Hunajaviiksi?"
"Ei ole. Pentujen isä ja kumppanini on Tuuliklaanista", kerroin ja hätkähdin Vaskitsatähden silmien leimahdusta, joissa erottui hämmennys ja suuttumus, mutta päätin saada asian äkkiä pois alta, joten jatkoin: "Olen tapaillut häntä monen kuun ajan rajalla. Tapasin hänet ollessani oppilas, kun eksyin Tuuliklaanin reviirille. Tiedän, että olet pettynyt minuun, niin kuin kaikki muutkin. Siksi muutan Tuuliklaaniin."
Vaskitsatähti näytti nyt hämmästyneeltä kohottaessaan kulmiaan.
"Tiedät kyllä itsekin, ettet voi enää olla parantaja tämän jälkeen. Rikoit soturilakia, ja todella olenkin pettynyt sinuun, vaikka hiukan epäilinkin tätä. Mutta en minä sinua täältä häädä, saat yhä asua Varjoklaanissa soturina, kunhan saat hiukan koulutusta", päällikkö naukaisi tiukasti, mutta erotin hänen äänessään hiukan myötätuntoa. Vaikka kuinka olin yrittänyt pitää lupaukseni olla itkemättä, tunsin tunteiden ottavan minusta vallan. Kyynel vierähti silmästäni ja painoin pääni.
"Olen jo tehnyt päätökseni. En voi enää elää tässä klaanissa, täällä ei ole minulle enää tulevaisuutta", naukaisin hiljaa täristen. "Olen häpeäksi Varjoklaanille."
"Nyt ryvet itsesäälissä, Hunajaviiksi", vaaleanruskea kolli naukui ja kosketti hännällään lapaani. "Varjoklaani ei häpeä sinua. Minä en häpeä sinua, olit erinomainen parantaja ja hyvä ystävä. Jos lähdet, sinua jäädään ikävöimään. Mutta muista, että vaikka teitkin väärin, teit sen rakkauden takia. Se ei tee sinusta huonompaa kissaa.
"Näen, että en varmaankaan saa käännettyä enää päätäni. Tule, meidän pitää kertoa klaanille", Vaskitsatähti naukaisi. Enää hänen äänensä ei ollut kireä tai pettynyt, se oli vain myötätuntoinen ja jollain tapaa isällinen. Hän oli astumassa ulos, kun rykäisin vielä puhuakseni.
"Olet viisas ja suuri päällikkö, Vaskitsatähti. Jään ikävöimään sinua", naukaisin hymyillen tuttua, lämmintä hymyäni. "Olkoon Tähtiklaani mukanasi kaikessa, antakoon se sinulle pitkän ja terveen elämän."
Vaskitsatähti nyökkäsi hänkin hymyillen.
"Olkoon Tähtiklaani kanssasi, minne menetkin, Hunajaviiksi."
Ulkona päällikkö loikkasi Suurkivelle ja kutsui klaanin koolle. Hän kertoisi klaanille minusta ja kumppanistani Tuuliklaanissa. Istuuduin suurkiven juurelle ja katselin klaanin kissoja. Orkideatassu ja Narsissitassu astuivat ulos oppilaiden pesästä, ja rakkaus, ylpeys ja suru valtasi mieleni. Heistä tulisi taitavia sotureita. He muistuttivat minua ulkonäöltään, vain silmät olivat Naaliturkin. Samoin kuin Ruokotassu muistutti Naaliturkkia valkealla turkillaan ja mustilla tassuillaan, vaikkakin hän oli perinyt minun silmäni. *Miksi ikinä rakastuin Naaaliturkkiin?* Sydäntäni revittiin kappaleiksi, kun tajusin, etten voisi enää seurata tyttärieni kasvua. He eläisivät vihollisklaanissa.
"Minulla on teille ikävää kerrottavaa", Vaskitsatähti aloitti ja silmäili klaanitovereitaan, "Hunajaviiksi on tunnustanut tapailleensa Tuuliklaanin kissaa, joka on hänen pentujensa isä."
Kissojen joukossa kuohahti hiukan. Huomasin Kanervakuun nyökyttelevän tietäväisesti Hämyliljalle. Jotkut kissat katselivat toisiaan hämmentyneinä, toiset eivät näyttäneet yllättyneen, heitä oli kuitenkin vähemmän.
"Hunajaviiksi on päättänyt muuttaa Tuuliklaaniin. Jäämme kaipaamaan häntä, ja muistamme hänet aina taidokkaana parantajana ja uskollisena ystävänä."
Vaskitsatähti loikkasi kiveltä alas ja asteli luokseni.
"Onnea matkaan", hän naukaisi hiljaa ja silitti hännällään selkääni. Sitten kolli asteli pois. Tyttäreni juoksivat luokseni surullisina.
"Olen niin pahoillani, etten kertonut teille isästänne! Olen niin pahoillani kaikesta!" Tunsin kyyneleiden taas vuotavan poskilleni ja hengitin viimeisen kerran pentujeni tuoksua. "Isänne on Naaliturkki Tuuliklaanista", kerroin huokaisten. Nuolaisin hellästi kummankin päälakea. Hautasin hetkeksi kuononi naaraiden turkkeihin. Näin sitten Pujosulan, joka kulki luokseni vuelä hiukan vaivalloisesti.
"Anna anteeksi Pujosulka! Olet aivan liian hyvä ystävä", maukaisin ja painoin hetkeksi pääni ystäväni kylkeä vasten.
//Orkidea? Narsissi? Pujo?
Pujosulka 3.5.2017
Katsoin ystävääni itkuisilla silmilläni.
"Sinun ei tarvitse pyydellä minulta anteeksi. Jos se tekee sinut onnelliseksi niin olen tukenasi ja voimmehan tavata kokoontumisissa", naukaisin ja yritin löytää hymyni. Puskin ystäväni lapaa, ei parhaan ystäväni lapaa, joka oli toistaiseksi ainut ystäväni.
"Voi, että minä tulen kaipaamaan sinua", niiskaisin. Muistan kuinka Hunajaviiksi yritti kehitellä seosta jolla parantaa jalkani. Huokaisin rakastavaisesti.
"Niin minunkin sinua", tämä naukaisi.
"Tähtiklaani polkujasi varjelkoot!" ulvaisin ja katsoin Hunajaviiksen silmiin kaihoisasti.
"Muistathan minut vielä Tuuliklaanissa?" naukaisin arasti.
"Totta kai", Hunajaviiksi hymyili.
Sirpalepentu 4.5.2017
Haukottelin iloisesti. Sairauteni oli parantunut pari päivää sitten ja nyt olin täysissä voimissani. Katselin kuinka Luomapentu ja Koskipentu leikkivät toistensa kanssa. Huomasin kuinka Koskipentu säikähti sisään astelevaa Kyyhkylentoa ja loikkivat nurkan taakse piiloon. Kyyhkylennon kadottua Koskipentu ja Luomapentu vaappuivat pois piilostaan.
"Kanervakuu? Saammehan me mennä ulos?" Koskipentu naukaisi. Kanervakuu nyökkäsi.
"Mutta vain sillä ehdolla, että tulen mukaan", kuningatar lisäsi.
Kissat lähtivät tassuttelemaan ulos ja lähdin heidän peräänsä.
"Minäkin tulen!" kiljaisin. Kavervakuu kääntyi katsomaan minuun ja nyökkäsi. Istahdin pentutarhan nurkalle. Koskipentu ja Luomapentu riehuivat innokkaina. Kuulin suhinaa. Pian puskasta luikerteli paha enteisen näköinen otus. Käärme, se oli käärme. Tumma matelija hivuttautui lähemmäs ja lähemmäksi Luomapentua.
"Luomapentu varo!" kiljaisin ja loikkasin naaraan eteen. Tiesin, että tämä oli vaarallista, mutta tein sen klaanin hyväksi. Käärme tarrautui suoraan niskaani kiinni. Kuulin Kanervakuun kauhistuneen rääkäisyn.
"Hä-hän pelasti henkeni!" Luomapentu huudahti. Huohotin hiljaa. Pian näkisin Kaihopennun, tiesin sen. Huomasin kuinka emoni ja isäni saapuivat paikalle. Näin enää sumean valon.
"Sirpalepentu ei!" Pujosulka naukui.
"Minää lupaan pitää huolen Kaihopennusta", naukaisin.
"Hyvästi emo, ja isä", nau'uin heiveröisesti ja tuuli vei minut mukanaan Tähtiklaanin maille.
//Rip Sirpale...
Tammikynsi 7.5.2017
Istuin hiljaa kuolleen poikani, Sirpalepennun, vierellä ja katsoin tuon elotonta ruumista.
"Mistä minua rangaistaan?" huokaisin melkein äänettömästi ja käänsin katseeni Pujosulkaan, joka oli tullut vierelleni.
"Hän vaeltaa nyt Tähtiklaanissa", tuo naukaisi lohduttavasti ja nuolaisi poskeani. Suljin silmäni hetkeksi ja käännyin kokonaan naaraan puoleen.
"Mutta mitä jos tämä olikin Tähtiklaanin tahto? Mutta miksi se haluaisi tappaa pennut?", kysyin surullisena. Kumppanini kohautti lapojaan.
"Sitä ei voi koskaan tietää", hän vastasi ja katsoi Sirpalepentua. Menetin molemmat pentuni ja kerran melkein Pujosulan, hirviökin oli kerran tappaa minut, mutta miksi niin paljon pahaa tapahtui.
"Ethän sinä koskaan jätä minua?" kuiskasin kumppanini korvaan.
//Pujo? Sori mini
Pujosulka 12.4.2017
Nyyhkytin pentujeni vieressä.
"At saa kuolla! Et voi jättää minua!" itkin. Pian huomasin Tammikynnen vierelläni. Katsoin tätä järkyttyneesti.
"Si, Sirpalepaentu. Hänkin on sairas!" kuiskasin.
"Voin halea Hunajaviiksen", Tammikynsi naukaisi järkyttyneenä. Nyökkäsin. Vaalea parantaja oli juuri palannut kokoontumisesta.
"Olet minulle tärkeä", kuiskasin pienen pennun korvaan.
Pian Tammikynsi tuli pian takaisin Hunajaviiksi mukanaan.
"Mikä hänellä on?" Hunajaviiksi naukaisi.
"Hän oksensi verta", kuiskasin. Huomasin kuinka järkytynyt olin. Tammikynsi laski häntänsä lavoilleni ja lähdimme ulos pesästä, jotta tauti ei tarttuisi. Nuolaisin kumppanini päätä rakastavasti.
//Tammi?
Hunajaviiksi 21.4.2017
Räpyttelin silmiäni aamun valoisuudessa. Naaliturkki makoili vierelläni ja kaikki kolme pentua kylkeäni vasten. Kumppanini näytti väsyneeltä, olikohan hän edes nukkunut?
"Valvoitko koko yön?" kysyin ihmeissäni. Naaliturkki nyökkäsi hetken kuluttua hiukan vastahakoisesti. Huokaisin ja kosketin hänen kylkeään kuonollani.
"Ei sinun olisi tarvinnut, olisimme voineet vahtia vuorotellen. Jos tänne siis löytäisi kukaan."
Laskin vielä hetkeksi pääni kaksijalkojen aineelle. Tunsin pentujen tasaisen tuhinan turkillani. *Meidän pitää lähteä, olen ollut epäilyttävän kauan poissa leiristä.* Naaliturkki nousi seisomaan ja tein samoin. Valkoinen kolli nosti itsensä näköisen pennun ilmaan. Kahmaisin kummankin tyttären niskanahat suuhuni.
"Sinun on pidettävä hänestä huolta. Ja itsestäsi", mumisin suu täynnä pentujen pehmoista karvaa. "Tiedän kyllä, että pidät."
Kosnetin vielä nopeasti, myös surullisesti Ruokopennun päälakea.
"Pidä sinäkin", Naaliturkki naukui, kohotin ymmärtämättä kulmiani, ja hän jatkoi "huolta itsestäsi."
Hymyilin lämpimästi.
"Hei sitten, nähdään taas. Onnea matkaan, Ruokopentu", naukaisin ja käännyin. Kuulin vielä Naaliturkin äänen vastaavan, varmaan vain hyvästit. Nyökkäsin vielä ja lähdin sitten taivaltamaan kohti Varjoklaanin leiriä.
Makasin pentutarhalla sammalien päällä. Olisin täällä päivän tai pari imettämässä pentujani, sitten palaisin parantajan tehtäviin. Toki hoidin niitä nytkin, jos apuani tarvitsi. Kanervakuu jutteli hiljaa Hämyliljalle, välillä naaras loi epäileväisiä silmäyksiä suuntaani. Hämylilja ei juuri näyttänyt kiinnostuneen, onneksi. Mitä vähemmän oli kissoja, jotka puhuivat minsuta pahaa, sen parempi. En tiennyt, mitä Kanervakuu sanoi, mutta tiesin, että hän arveli pentujen isän olevan toisesta klaanista. *Niin kauan, kun hän ei voi todistaa mitään, kaikki on hyvin.* Nuolaisin hellästi pentujeni päälakia. Kaksi tytärtäni olivat kauniita, ja mokemmat muistuttivat niin suuresti minua. En malttanut odottaa heidän silmiensä avausta, olisiko heille periytynyt minun vihreät silmäni? Kuulin Pujosulan ja Sirpalepennun astuvan sisään. Olin tullut, kun he olivat olleet muualla, ja nyt Pujosulka katsoi hiukan hämmästyneenä pentuihini.
"Onnea", hän naukui yllättävän iloisesti, ottaen huomioon, että naaraan toinen pentu oli vasta kuollut. Kiitin hymyillen parasta ystävääni.
"He syntyivät hakiessani yrttejä, en jaksanut kantaa heitä leiriin, joten jäin yöksi sinne."
Kanervakuu kohotti päätään.
"Ihmettelen yhä, miksei pentujen isä voi hoitaa sellaista."
En jaksanut välittää tuosta naaraasta, joskus totuus paljastuisi, mutta silloin kertoisin sen itse.
//Pujo? Pennutki voi jatkaa jos haluu
Pujosulka 25.4.2017
Katsoin Hunajaviistä, parasta ystävääni ja tämän pentuja. Huomasin kuinka edelleen tunsin katkeruutta siitä että naaras oli päässyt parantajaksi, enkä minä.
"Sinua ei ole näkynytkään pitkään aikaan", hymähdin. Toinen pennuistani, Kaihopentu oli kuollut pari auringon nousua sitten ja Sirpalepentu oli sairastunut samaan tautiin joten tulin yksin pentutarhalle. Asetuin makaamaan varovasti.
"No miten sinulla on mennyt pentujen kanssa", naukaisin nuoremmalle naaraalle. Tämä kohautti lapojaan.
"Hyvin kai", tämä hymähti. Katsoin hänen pieniin pentuihinsa, hän oli varmasti niistä ylpeä. Mietin pentujeni kohtaloa.
"Toivon, että Sirpalepentu selviää", kuiskasin. Pian hummasin tutun, rakkaan kumppanini astelevan pentutarhalle. Tämä istahti viereeni. Asetuin Hunajaviiksen korvan viereen ja kuiskasin:
"Kuka mahtaa olla pentujen onnelinen isä? Jos saan kysyä".
Nousin takaisin istumaan.
//Hunaja? Tammi?
Hunajaviiksi 25.4.2017
Katsoin hiukan säikähtäneenä Pujosulkaa, joka oli esittänyt pelkäämäni kysymyksen. Palautin kasvoni kuitenkin peruslukemille, sillä joku, esimerkiksi Kanervakuu, saattoi katsella. En tiennyt, pitäisikö minun kertoa Pujosulalle, vai pitää Naaliturkki salassa. Häneen kuitenkin luotin täysin, Pujosulka oli oaras ystäväni. Muutenkin suhteen salassa pitäminen soti luontoani vastaan, olisi helpottavaa kertoa edes jollekin kissalle. Nousin ylös sammalilta.
"Hämylilja, Kanervakuu.. pitäisittekö heitä silmällä hetken?" kysyin ja nyökkäsin Narsissipentua ja Orkideapentua kohti. Kuningattaret nyökkäilivät myömtyvästi ja lähdin ulos.
"Tule, en halua kertoa sitä täällä, kun muut kuulevat", naukaisin pikaisesti ja juoksin Pujosulan edellä. Naaraan takajalat olivat halvaantuneet, joten hän liikkui hitaammin. Pian pysähdyin ja istuuduin kiertäen häntäni siististi viereeni. Huokaisin syvään.
"Sinun on luvattava, ettet kerro tästä kellekään", maukaisin ääni väristen. Pujosulka kohotti yllättyneenä kulmiaan.
"En kerro", naaras naukui. Käänsin katseeni Pujosulan ohi. Mietin hetken, olisiko sittenkään järkevää kertoa edes Pujosulalle, mutta olin tehnyt päätökseni.
"Pentujen isä ei ole tästä klaanista", huokaisin ja painoin pääni korvat luimistettuina. "Hän on kumppanini Tuuliklaanista. Olemme tapailleet rajalla jo pitkään, nyt sain hänen pentunsa."
En tiennyt yhtään, miten Pujosulka reagoisi. Katsoin häntä alentuen ja odottaen naaraan seuraavia sanoja.
"Minä rakastan häntä yli kaiken muun, sinun on ymmärrettävä se", kuiskasin hiljaa.
//Pujo? Sori Tammi ku vein sun naaraan pois
Pujosulka 28.4.2017
Katsoin ystävääni ymmärtäväisenä.
"Nyt ymmärrän mikset ole puhunut siitä", hymyilin.
"Lupaathan ettet kerro kellekkään?" Hunajaviiksi varmisti.
"Älä huoli, voit luottaa minuun", naukaisin ja heilautin häntääni. Heilautin häntääni?
"Katso Hunajaviiksi! Häntäni liikkuu!" nau'uin silmät loistaen.
Hunajaviiksi katsoi hymyillen.
"Pian pystyt jo kävelemään!" tämä naukaisi. En muistanut mille hännän liikuttaminen tuntui.
"En olisi uskonut, että voisit heiluttaa vielä häntääni", naukaisin onnellisena.
"Mennäänkö takaisin leiriin, minun pitäisi palata pentujeni luo", tämä naukaisi. Nyökkäsin ja silloin muistin sairaan Sirpalepennun.
"Mitenhän Sirpalepentu voi?" naukaisin. Päätin että lähtisin katsomaan tätä.
//Hunaja?
Kaihopentu 30.3.2017
"Tule, Sirpalekukka, olet niin vanha ja raihnainen, liikut kamalan hitaasti!" naukaisin veljelleni virnistäen. Minun nimeni oli Kaihopilvi. Itse en kyllä haluaisi sitä soturinimekseni, mutta oli se paremman kuuloinen kuin Sirpalekukka. Juoksin Vihertähden ja Sirpalekukan edellä pentutarhaan ja jarrutin kun Kyyhkylento sattui eteeni. Käännähdin ympäri ja katselin tovereitani.
"Oletteko loukkaantuneet?" naukaisin terävästi ja nuuhkaisin kumpaakin. "Meidän on löydettävä teille yrttejä!"
Pujosulka kohotti epäileväisesti päätään.
"Yrttejä? Ette kyllä ala syömään mitään yrttejä", emoni naukaisi terävästi. Huiskaisin pienellä hännälläni. Mutta kai me voisimme etsiä niitä? Se oli tärkeää leikillemme!
"Tulkaa, mennään etsimään yrttejä", kuiskasin Vihertähdelle ja Sirpalekukalle, jotka olivat tulleet luokseni. "Olet haavoittunut Vihertähti, sinut pitää parantaa. Ja sinulla on kirppuja", lisäsin veljelleni, joka irvisti.
"Mistä lähtisimme etsimään?" kysyin ystäviltäni.
//Sirpale, Viher?
Kaihopentu 2.4.2017
Yskähdin heikosti herätessäni. Raotin silmiäni, mutta suljin ne saman tien. Oloni oli suoraan sanottuna kamala, hengitys tuntui vaikealta ja yskin vähän väliä. Outo kipu kulki ylitseni ja käperyyin tiiviimmälle kippuralle. Tunsin taas kipua ja vingahdin tuskissani.
"Emo", inahdin heiveröisesti. Pujosulka käänsi heti katseensa minuun. Naaraan silmät olivat huolesta ammollaan. Yskin taas, nyt jo kovemmin, ja haukoin henkeä.
"Mennään parantajan luo", emoni naukaisi hätääntyneesti ja nosti minut niskastani ylös. Oloni oli... eloton. En jaksanut tehdä mitään, tunsin vain kipua. Yskähdin taas käheästi, mutta tällä kertaa suustani tuli myös verta, joka värjäsi Pujosulan rinnan punaiseksi. Emoni kulki vaivalloisesti halvaantuneiden jalkojensa takia, mutta yritti kiihdyttää vauhtiaan. Viimein olimme päässeet parantajan pesälle. Avasin hiukan silmiäni, ja näin Kaamostassun ja Vaskitsatähden. Päällikkö katsoi huolissaan minuun. Pujosulka laski minut sammalille ja hukutti korvani hätäisiin nuolaisuihin. Kuulin Hunajaviiksen äänen, mutta se tuntui kaukaiselta ja merkityksettömältä. Yskäisin taas ja tummanpunaista nestettä valui maahan. Kellertävän punainen naaraskissa nuuhkaisi minua ja huokaisi syvään.
"Hänellä on sama tauti kun Kaamostassulla, ja niin pahassa vaiheessa, ettei siitä parannu", Hunajaviiksi naukaisi pahoillaan. Kuulin isäni äänen parantajan pesällä, mutta en enää erottanut sanoja. Silmäni sumenivat ja kaikki ympärilläni oli vain merkityksetöntä sekamelskaa. Sirpalepentu katsoi minuun kauhuissaan. Suru vihlaisi sydäntäni, kun näin veljeni. Perheeni oli ympärilläni.
"Älkää huoliko", nau'uin hiljaa. "Kyllä minä pärjään. Tähtiklaanissa. Älkää jääkö miettimään minua, olen onnellinen siellä."
Näin sumeasti, miten Pujosulan poskelle valahti kyynel, ja tunsin veljeni kuonon turkillani. Viimeinen kipuaalto kulki ylitseni ja suustani pulpahti verta. Sitten kaikki oli vain mustaa, mutta niin kovin rauhallista ja kivutonta.
//Rip Kaiho
Pujosulka 3.4.2017
Kyhjötin itkien pentuni vieressä.
"Kaihopentu kulta, hyvää matkaa", kuiskasin kollin korvaan ja annoin kyynelten valua poskilleni. Näin kuinka kollin suusta vuosi pienesti verta. Katsoin kumppaniini joka oli kieputtanut häntänsä Sirpalepennun ympärille. Sirpalepentu oli kauhuissaan. Tumma kolli tärisi kauhuissaan. Tammikynsi yritti rauhoitella häntä.
"Miten emme huomanneet aikaisemmin? Olemmeko olleet niin huonoja vanhempia?" itkin. Käänsin katseeni takaisin kuolleeseen pentuuni.
"Voi sinua kultapieni", huokaisin. Sirpalepentu asteli viereeni.
"Emo minua pelottaa", tämä nyyhkytti. Katsoin pentuani myötätuntoisesti ja kiersin häntäni tämän ympärille.
"Kaikki on hyvin", sopersin.
//Tammi?
Tammikynsi 4.4.2017
Katsoin kumppanini surullisin silmin. Pieni pentumme oli juuri kuollut outoon tautiin, eikä Hunajaviiksi oppilaineen voinut tehdä mitään. Vaimea raivo myllersi sisälläni. Nojauduin lohduttavasti vierelläni istuvaan naaraaseen ja nuolaisin tuon poskea.
"Tuskin kukaan olisi voinut asialle mitään", naukaisin ja kurotuin nuolaisemaan kuollutta Kaihopentua. Pennun ruumiista oli alkanut kadota lämpö. Huomasin Pujosulan poskelle vierivän kyyneleen, enkä pystynyt enää pidättämään omiaan.
"Minä tuota... käyn ilmoittamassa Vaskitsatähdelle", naukaisin tyynesti ja astuin ulos tarhasta. Kävelin päällikön pesälle ja tunsin jalkojeni tärisevän vieläkin surusta. Vaskitsatähti oli pesässä yksin ja taisi yllättyä tulostani.
"Hei Tammikynsi. Kuinka voin auttaa", hän naukaisi ja viittoi minut istumaan. Suoristin ryhtiäni ja otin mahdollisimman neutraalin ilmeen kasvoilleni.
"Tulin kertomaan, että Kaihopentu kuoli vähän aikaa sitten tuntemattomaan sairauteen", tokaisin ja huokaisin syvään. Päällikön kasvot muuttuivat surullisemmaksi.
"Jo toinen nuori kissa menehtynyt", hän tuhahti ja katsoi tassujaan.
"Otan osaa",
Nyökkäsin pienesti ja käännähdin ympäri poistuakseni. Astuin ulos ja lähdin takaisin Pujosulan ja Sirpalepennun luokse. Pentutarhassa vallitsi hiljaisuus. Istuin takaisin kumppanini vierelle.
"Pärjäätkö?" kysyin pienesti.
//Pujo? Sirpale?
Sirpalepentu 6.4.2017
Katselin veljeni kylmää ruumista. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
"Kyllä me pärjäämme", kuulin emoni niiskauttavan isälleni, joka lähti partioon. *Rakas veljeni. Miksi sinulle piti käydä näin?* Kyyneleet valuivat silmiini ja pian minut valtasi hirveä yskänpuuska. Tunsin kuinka yskiminen ei meinannut lakata. Pian tunsin kuinka jotain valui suustani. Verta.
"Sirpalepentu!" emoni kiljaisi. Yskä hellitti hieman ja tunsin oloni voipuneeksi. Emoni kyyneleet virtasivat alas tämän silmistä.
"Tähtiklaani? Oletko hylännyt minut? Et voi viedä kaikkia pentujani!" emoni itki.
"Hunajaviiksi! Tule tänne!" emoni vaikeroi. Painauduin emoni turkkiin kiinni.
"Minua pelottaa", nyyhkytin.
"Kaikki hyvin, paranet pian. Tulen katsomaan sinua joka päivä", emoni lohdutti. Pian kaikki alkoi kieppua ympäriinsä ja pian kaikki pimeni.
Raotin silmiäni. Makasin vehreällä aukiolla. Täällä touksui tutn kissan tuoksu. Veljeni. Näin tutun hahmon juoksevan minua kohti.
"Kaihopentu!" kiljaisin ja juoksin veljeäni vastaan onnellisesti pomppien.
//Kaiho? Sirpale van pyörty ainaki näin aluks...
Pujosulka 14.3.2017
Kehräsin.
"Voi kiitos Kaihopentu kulta. Sinäkin olet tosi komea", naukaisin nuolaistessani nuoren kolli pennun päätä. Katselin kuinka Kaihopennun silmät sädehtivät.
"Sinulla on isäsi silmät", kehräsin. Kaihopentu hoiperteli pentutarhaan valuneen vesi lätäkön luokse ja katsoi lammikkoon.
"Näytänkö minä tältä?" Kaihopentu henkäisi röyhistäen rintaansa. Nyökkäsin onnellisena. Pian kuulin inahduksen viereltäni ja pian näin mustaharmaan kilpikonnakuvioisen kissan raottelemassa silmiään.
"Tervehdys Sirpalepentu", nau'uin iloisesti. Tumma kolli katsoi minua hämmentyneenä ja vilkuili ynpärilleen. Hän lähti hoipertelemaan kohti Kaihopentua.
"Kuka sinä olet?" tämä miukaisi veljelleen. Katselin kahta kolli penrua huvittuneena.
//Kaiho? Tammi?
Hunajaviiksi 17.3.2017
Heräsin parantajan pesästä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Kaunokukka nukkui vielä, enkä rohjennut herättää häntä. *Vielä yksi auringonnousu*, tuumin venytellessäni. Silloin tapaisin taas Naaliturkin. Taisin todella rakastaa häntä, kun näin paljon odotin tapaamistamme. Aloin sukimaan kellertävää oranssia turkkiani. Kukaan ei ollut toistaiseksi huomannut mitään. Eikä huomaisikaan, siitä pidin huolen. Jos joku saisi tietää tapaamisistamme, kärsisimme molemmat.
Nousin ylös ja kuljin ulos oarantajan pesästä. Aurinko nousi yhä aikaisemmin, ja päivät olivat pitempiä. Huokaisin syvään ja haistelin viherlehden tuoksuja. Vielä ei ollut alkanut kasvamaan uusia kasveja, mutta lunta oli jo paljon sulanut. Mitä tekisin nyt? Yrttejä oli tarpeeksi, niitä ei tarvinnut hakea lisää. Katsahdin pentutarhalle. Muistin, että kun Kaunokukka lopettaisi parantajan hommat, saisin ehkä oppilaan. Ehkä jollain pennuista oli taipumusta yrtteihin? Päätin mennä käymään pentutarhalla. Samalla voisin myös tarkistaa Pujosulan voinnin. Ystäväni oli synntyksen jälkeen ollut aika rasittunut, ja hänen vointiaan olisi hyvä tarkkailla. Nappasin parantajan pesästä purasruohoa Pujosulalle ja kävelin pentutarhan maidon tuoksuun.
"Hei, Pujosulka! Tässä olisi purasruohoa, tulin tarkastamaan vointisi", naukaisin ja ojensin lehdet kuningattarelle. Se auttaisi tuottamaan maitoa, mikä oli tärkeää pentujen kanssa. Istahdin katselemaan ympärilleni. Pennut olivat suloisia.
//Joku ptarhalta?
Kaihopentu 24.3.2017
"Ikävä kyllä pienet pennut eivät kuulu soturien pesään", Mietesielu murahti kantaessaan minua takaisin pentutarhaan. Yritin pyristellä vapaaksi soturin otteesta, mutta hän piti minua tiukasti niskanahastani.
"Mutta pentutarhassa on kamalan tylsää!" marisin tyytymättömästi. Kuulin Mietesielun hymähtävän.
"Nauti pentuajoistasi, moni soturikin kaipaa niitä", kermanvalkea kolli tuumi. *Mitä kaivattavaa tässä muka on?*
"Miksi?" maukaisin ihmetellen.
"Pentuna sinulla ei ole velvollisuuksia, saat tehdä vapaasti mitä haluat."
Pudistin tarmokkaasti päätäni.
"Ei pentuna saa mennä metsästämään. Tai tehdä mitään muutakaan kivaa!"
Mietesielu laski minut maahan pentutarhan suulle.
"No, usko minua, sinun kannattaa nauttia luppoajastasi pentuna kun vielä voit. Ja aivan varmasti keksit jotain tekemistä muiden kanssa", kolli sanoi ja lähti pois. Huokaisin ja astelin pentutarhaan. Pujosulka oli kaiketi vasta herännyt, sillä naaras makoili edelleen sammalillaan ja katsoi huolestuneena ympärilleen. Sitten hänen silmänsä osuivat minuun ja niissä ollut huoli vaihtui helpotukseksi.
"Siinähän sinä olet", emoni naukaisi. "Et saa noin vain lähteä pesästä, minä huolestuin!"
Menin häpeissäni emoni luo ja asetuin Sirpalepennun viereen.
"Anteeksi", maukaisin hiljaa. Tökkäsin Sirpalepentua kylkeen pienesti. Pujosulka kuitenkin työnsi minut hellästi kuonollaan sivummalle.
"Annahan veljesi nukkua", emoni naukaisi ja nuolaisi päälakeani.
"Mutta minulla on kamalan tylsää!" vingahdin.
//Pujo tai Sirpale?
Kaihopentu 29.3.2017
Istahdin hillitysti Viherpennun eteen.
"Pian koittaa suuri taistelu!" kiljaisin kovaan ääneen. Pujosulka katsahti minuun tuimasti.
"Pidähän hiukan pienempää ääntä, Kaihopentu."
"Sitä ei voida välttää, se on tuleva syttymään klaanien välille, halusitte sitä tai ette!" naukaisin välittämättä emostani. Käännyin sitten veljeni puoleen. "Sirpale- ööö - ", maukaisin ja katsahdin ympärilleni yrittäen keksiä Sirpalepennulle sopivaa soturinimeä. "Sirpalekukka, mitä tuumaat?"
Veljeni katsoi minuun tuhahtaen.
"Sirpalekukka kuulostaa ihan naaraalta! Olen kolli!" Sirpalepentu vingahti.
"No, emme tarvitse klaaninvanhimpien mielipidettä", maukaisin pikaisesti ja käännyin taas Viherpennun - siis Vihertähden - puoleen.
"Vihertähti, johda joukkosi Nelipuille, taistelu koittaa auringonnousun aikaan!" ulvoin ja säntäsin Pujosulan selälle. "Täällä on Nelipuut! Tulkaa!"
//Viher? Sirpale? Pujo?
Viherpentu 30.3.2017
Katsoin Kaihopentua epäröiden. Oliko tuo järkevin paikka nelipuille? Samassa kuulin Pujosulan äänen:
"Etsisittekö hieman paremman paikan nelipuillenne?" Kaihopentu marisi jotain emolleen ja lähti tassuttamaan ulos pentutarhasta. Seurasin hänen perässään aukiolle.
"Voisiko tuo kivi olla nelipuut?" Ehdotin muille osoittaen hännälläni erästä kiveä.
"Joo!" Kaihopentu huudahti. Istahdin kiven viereen ja Sirpale pentu - siis Sirpalekukka - istahti hieman taemmas. Parantajani kiipesi innoissaan kivelle. Minun täytyisi huutaa hänet sieltä alas mutta mikä hänen nimensä oli? Mietin hetken kunnes huusin:
"Kaihopilvi! Alas sieltä!" Kaihopilvi katsahti minuun ja laskeutui alas kiveltä. Hän tepasteli viereeni istumaan.
"Mitä odotamme?" Sirpalekukka kysyi.
"Vihollisia" naukaisin kuivasti. Huomasin pinen lehden edessäni ja ulvaisin:
"Hyökkäykseen!" Juoksin kohti lehteä kunnes yhtäkkiä tajusin erään asian.
"Taistelenko yksin? Eiväthän klaanivanhimmat ja parantajat taistele", Kaihopilvi ja Sirpalekukka nyökkäsivät. Huokaisin ja hyökkäsin yksin lehden kimppuun.
"Apua!" Kaihopilvi ja Sirpalekukka huusivat kun esittivät pakenevansa myrskyklaanin joukkoja. Juoksin puolustamaan heitä ja jätin lehden sikseen.
"Perääntykää!" Huusin ystävilleni ja juoksin heidän perässään takaisin pentutarhaan.
//Sirpale? Kaiho?
Pujosulka 13.3.2017
Istuin klaaninvanhimpien pesässä. Hohtotähti ja Meripihkaraita nukkuivat sikeästi. Olin ollut koko aamun huonovointinen. Lähdin vaeltamaan kohti soturien pesää.
Arvasin löytäväni Tammikynnen sieltä.
"Hei Tammikynsi", huudahdin iloisesti. Kilpikonnakuvioinen kolli kääntyi minuun iloisena.
"Tervehdys", Tammikynsi hymyili. Minun oli ollut tosi yksinäistä ilman Tammikynttä. Ryömin Tammikynnen luokse puskemaan tätä.
"Minulla on ollut ikävä sinua", purahdin. Tammikynsi puski poskeani. Tunsin kuinka huono oloni alkoi taas.
Lyhistyin kakomaan.
"Pujosulka? Mikä sinulla on?" Tammikynsi naukui hätääntyneenä. Pudistin päätäni.
"Ei mikään", naukaisin. Huomasin kuinka aloin huohottamaan.
"Ihan oikeasti, sinulla on jokin hätä", Tammikynsi naukui.
"Haen parantajan", kilpikonnakuvioinen kolli lisäsi pinkaistessaan juoksuun. Hengitykseni vain kiihtyi.
Pakokauhu valtasi minut. Tammikynsi juoksi luokseni ja puski päätäni.
"Hunajaviiksi ja Kaunokukka ovat tulossa", tämä kuiskasi.
Yritin nousta seisomaan, mutta olin voimaton.
"Täältä tullaan!" kuulin vanhan parantaja naaraan ulvaisun.
Tämä tassutteli luokseni.
"Viedään hänet pentutarhalle", hän naukui tiukasti ja tuki minua kyljestä. Hoipertelin Tammikynnen ja Kaunokukan välissä pentutarhalle.
"Kaikki ulos pentutarhasta" , Kaunokukka naukaisi. Pennut ja kuningattaret kipittivät ulos ja kaaduin sammalille. Hengitykseni rahisi.
"Mikä hänellä on?" Tammikynsi kysyi hiljaa.
"Pennut syntyvät", Kaunokukka naukaisi hieman huolestuneena, "kuun etu ajassa", tämä lisäsi.
Haukoin henkeäni.
Synnytykseni oli alkanut jo hieman auringon huipun jälkeen, mutta pennut eivät olleet vieläkään syntyneet. Ilta aurinko alkoi hämärtää. Olin aivan poikki.
"Tammikynsi", kuiskasin.
"No", tämä naukaisi lempeästi.
"Minä rakastan sinua", kehräsin viimeisillä voimillani.
"Niin minäkin sinua", Tammikynsi kehräsi.
"Missä emoni on?" naukaisin heikosti. Tammikynsi katseli ympärilleen ja naukaisi:
"En tiedä". Huokaisin vaivalloisesti. Pian valtava kipu viilsi vatsaani. Ähkäisin. Kaunokukka , joka istui vierelläni ja katsahti minuun. Kipu viilsi vatsaani uudestaan ja huomasin kuinka tumma karvainen kasa valui sammalille.
"Ne syntyvät", henkäisin. Pian vatsaani viilsi uusi kipu ja pian toinen ruskea möykky liukui sammalille. Hengitykseni tasaantui.
"Se on ohi, mutta hän on aivan liian väsynyt", Kaunokukka henkäisi. Suljin silmäni ja annoin unen tulla.
//Tammi? Pennut?
Tammikynsi 13.3.2017
Katsoin silmänsä sulkenutta Pujosulkaa, joka hengitti pienesti.
"Ei...Ei kai hän...", nielaisin kuuluvasti ja katsoin parantajaa. Naaras tutki Hunajaviiksen kanssa vasta poikinutta Pujosulkaa ja pieniä pentuja - Meidän pentujamme. Kurottauduin kuonollani lähemmäs noita pieniä nyyttejä ja kuulin niiden pienet inahdukset. En ollut Pujosulan lisäksi nähnyt mitään niin ihanaa. Siinä ne nyt makasivat. Meidän pennut. Ylpeys suorastaan paistoi kasvoiltani mutta huoli Pujosulasta oli suuri. Synnytys oli ollut hänelle kovin raskas, enkä tiennyt selviääkö hän. Takajalkojen halvaantuminen oli varmasti tehnyt kaikesta raskaampaa. Viimein Kaunokukka kääntyi puoleeni.
"Uskon, että hän selviää mutta synnytys oli hänelle hyvin rankkaa. Antaa hänen nukkua nyt", parantaja naukaisi rauhoittavasti ja lähti pesästä Hunajaviiksen kanssa. Asetuin makuulle Pujosulan ja pentujen väliin pienesti kehräten. Nuolaisin kumppanini poskea pehmeästi ja aloin sitten sukia pentuja.
"Älkää huoliko. Emonne on varmasti tuota pikaa kunnossa", kehräsin pennuille, jotka lepäsivät emonsa vierellä. Päivä oli tuntunut kamalan pitkältä ja ulos katsoessani, huomasin olevan jo kuun huippu.
"Päätämme nimenne heti kun emonne herää", naukaisin pennuille ja laskin pääni tassujeni väliin, jääden odottamaan Pujosulan heräämistä.
//Pujo? Pennut?
Pujosulka 14.3.2017
Raotin silmiäni hieman. Kirkas valo sattui silmiini. Sokaistuin hetkellisesti, mutta pian huomasin tutun kilpikonnakuvioisen kollin vierelläni. *Tammikynsi!*
Nousin varovasti ylös ja nuolaisin vierelläni olevan kollin naamaa. Tämä hätkähti pois omista ajatuksistaan ja katsoi minuun iloisena.
"Voi Tammikynsi", naukaisin hiljaa. Pian katsahdin vierelläni maakaaviin kahteen pentuun.
"Ne ovat niin kauniita", huokaisin onnelisesti. Tämä nyökkäsi.
Oli alkanut sataa. Vesi virtasi maassa.
"Mitkä olisivat hyvät nimet?" naukaisin huterasti nojaten Tammikynteen.
"Mitä sanoisit Kaihopentu tuolle rusehtavalle", Tammikynsi naukui. Nyökkäsin katsoen Tammikynnen meripihkan värisiin silmiin.
"Entäs Sirpalepentu tuolle toiselle?" hymyilin.
Tammikynsi nyökkäsi. Tummempi pennuista alkoi liikahdella ja pian toinenkin pennuista alkoi inistä. Nuolaisin kumpaakin kollia päähän lempeästi.
//Perhe?
Tammikynsi 14.3.2017
"Täydellisiä nimiä", henkäisin ja nuolaisin pentujen turkkeja. *Millainen pehmo minusta on oikein tullut* naurahdin itsekseni ja aloin sukia turkkiani puhtaaksi. Pentujen ininä kantautui korviini ja pian tunsinkin jo pienten karvamytyn vierelläni.
"Nehän ovat jo aika virkeitä", naukaisin ja otin pennun hampaisiini. Pikkuinen pentu vikisi tyytymättömästi ja yritti päästä hellästä otteestani.
"Näistä tulee kyllä klaanin parhaimmat soturit. Ovat nyt jo näin tarmokkaita", naurahdin ja laskin sätkivän pennun maahan. Hiirenkorvan aurinko paistoi pesän katossa olevista raoista ja lämmitti kirjavaa turkkiani. Sirpalepentu ja Kaihopentu olivat käpertyneen Pujosulan vatsan vierelle juomaan. Käänsin katseeni kumppanini puoleen varovasti hymyillen.
"Kuinka muuten voit?" kysyin ja nuolaisin hänen korvansa taustaa kielelläni.
"Ihan hyvin. Voin nyt paremmin kuin synnytyksen jälkeen", hän vastasi hymyillen.
"Haen meille vähän syötävää", nousin paikaltani ja lähdin ulos pentutarhasta. Tuoresaaliskasa oli täydempi, kuin koskaan lehtikadon aikana mutta sitä ei silti ollut haaskattavaksi. Otin mukaani kaksi hiirtä, joista toinen olisi Pujosulalle. Olin juuri astumassa takaisin pentutarhaan, kun kuulin tutun parantajan äänen.
"Tammikynsi, kuinka Pujosulka ja pennut jaksavat?" Kaunokukka kysyi ja juoksi luokseni.
"Hyvin kai", vastasin lapojani kohauttaen. Parantaja ojensi minulle suussaan olleen yrtin.
"Anna tämä Pujosulalle. Se auttaa maidon tulemiseen", hän naukaisi ja palasi pesälleen. Käännyin ympäri ja astuin takaisin pesään.
//Pujo? Pennut?
Kaihopentu 16.3.2017
Heräsin karvamytyn viereltä. Tunsin jonkin lämmön turkillani, ja olisin halunnut nähdä, mistä se tuli. Venyttelin jäseniäni, ja vierelläni oleva toinen, pienempi karvamytty inahti tyytymättömästi.
Halusin nähdä, missä olin, ja mitä nämä mystiset karvakasat olivat. Ja mistä tuo valo tuli! Tunsin nuolaisun päälaellani ja säpsähdin hieman. Nousin istumaan etutassujeni varaan. Nyt avaisin ne. Raotin silmiäni ihan vähän, mutta suljin ne heti, kun kirkasta valoa osui niihin. Avasin ne kuitenkin pian uudestaan. Räpyttelin hetken hämmentyneenä silmiäni. Katselin ympärilleni. Olin jossain vihreässä, täällä tuoksui maito. Näin jonkin kolon, josta varmaan pääsisi ulos. Lähdin innoissani ryömimään sitä kohti, mutta joku pysäytti minut ja nosti takaisin karvamytyn luo. Katsahdin karvamyttyyn. Hän oli valtava! Katsoin omaa kehoani, ja tuumasin, että hän näytti aika samalta kuin minä. Mutta hänen turkkinsa ei ollut tällainen hiekanvärinen, vaan hopeanharmaa. Hänen tummansiniset silmänsä loistivat ylpeydestä.
"Kaihopentu, olet avannut silmäsi!" kissa naukaisi. Nyökkäsin vähän.
"Kuka sinä olet?" piipitin. Kuulin taas outoa hyrinää kantautuvan kissasta.
"Olen emosi, Pujosulka. Tässä on veljesi, Sirpalepentu", emoni naukui. Katsahdin Sirpalepentuun. Hän nukkui vielä. Katsoin suurin silmin Pujosulkaa.
"Olet kaunis", naukaisin.
//Pujo tai Sirpale? Tammi?
Pujosulka 16.2.2017
Puskin vielä kumppanini päätä ja ryömin kohti parantajanpesää.
"Tervehdys", nau'uin.
"Hei Pujosulka, mikä sinut tänne tuo?", Kaunokukka naukui.
"Ajattelin tulla vaan kysymään jotain yrttiä mahakipuun, sillä mahaani on sattunut tosi paljon tänään", nau'uin parantajalle.
"Eikä ihmekkään, että mahasi on kipeä", naaras katsoi minuun. *Kuinka niin?*
"Näkeehän sen, että odotat pentuja!" Kunokukka katsoi minuun. *Pentuja!?* Tunsin järkythksen sisässäni, mutta pian se vaihtui onnellisuuteen. *Tammikynnen pentuja!*
Nyökkäsin parantajalle ja lähdin kulkemaan paikkaa, jossa näin Tammikynnen viimeksi. *Mihin hän on mennyt?* Kiersin ympäri leiriä, mutta pian löysinkin hänet leikittämästä Kyyhkylennon pentuja. *Loistelintukin on täällä!* Katsoin kuinka emoni jutteli Kyyhkylennon ja Hämyliljan kanssa.
"Tammikynsi", naukaisin äänivärähdellen onnesta.
"No?" hän kääntyi minuun uteliaan näköisenä.
"Odotan sinun pentujasi", kuiskasin tämän korvaan.
// Tammi?
Tammikynsi 16.2.2017
"Odotan sinun pentujasi", Pujosulka kuiskasi pehmeästi korvaani. Peruutin äkkinäisesti askeleen taaksepäin ja jäin katsomaan kumppaniani epäilevästi.
"Mi-minun pentujani?" kysyin varmistaakseni, saaden vastaukseksi itsevarman nyökkäyksen.
"Juurikin sinun pentujasi. Kävin juuri Hunajatassun luona ja hän kertoi niin", Pujosulka naukaisi. Tunsin oloni hieman epävarmaksi, mutta en halunnut huolestuttaa häntä. *Minusta tulee nyt isä* henkäisin pääni sisällä. Kuvitelmat omasta perheestä alkoivat tutua jo pian ihanilta.
"Tiedätkös, sinusta tulee maailman parhain emo ja me saamme klaanin kauneimmat pennut", kehräsin ja palasin Pujosulan vierelle.
"Milloin pennut muuten syntyvät? Entä muutatko piankin pentutarhaan?" kysyin.
//Pujo?
Pujosulka 27.2.2017
"Pennut eivät synny vielä vähään aikaan", nau'uin kumppanilleni rakastavasti. Puskin tämän päätä.
"Muistan kun olimme oppilaita, ja tapasin sinut ensikertaa", kehräsin vieressäni istuvalle kollille. Kolli nyökkäsi. Syvennyin muistoihini.
"Herätys", kiljuin. Tammitassu raotti silmiään ja katsoi minuun.
"Tuletko metsästämään minun ja Loimusilmän kanssa?" anelin kolille. Takajalkani toimivat vielä silloin. Mietin kaihoisasti kuinka juoksimme ympäriinsä ja leikimme. Havahduin todellisuuteen ja kyyneleet valuivat silmiini. *En voisi enää koskaan juosta!* Ravistin kyyneleet silmiltäni ja yritin näyttää iloiselta, mutta tiesin, että en voisi peittää suruani Tammikynneltä. Hautasin kuononi tämän turkkiin ja annoin kyynelten valua. Niiskaisin kerran ja nostin pääni pois kumppanini turkista.
"Melkein unohdin, minun piti käydä Kaunokukan luona", lähdin kiiruhtamaan kohti parantajan pesää. Nykyään olin jo nopea näin ilman toimivia takajalkojanikin. Ryömin sisään yrtintuoksuiseen pesään ja näin Kaunokukan ja Hunajatassun, jotka hääräilivät yrttien keskellä.
"Niin tuota, teillä oli asiaa", naukaisin ja katsahdin parhaaseen ystävääni ja tämän mestariin.
"Pujosulka, tämä on vähän surullisempaa", Kaunokukka naukui vakavasti. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni.
"Sinun pentusi eivät välttämättä synny terveenä, sillä muistathan onnettomuutesi? Käärmeen myrkky vaikuttaa edelleen tassuissasi ja olet heikko niistä, joten synnytys on sinulle riski", Kaunokukka tuijotti silmiini vakavana. Kyyneleet kohosivat silmiini.
"Hunajatassu hakisitko Tammikynnen?" naukaisin itkun partaalla.
//Tammi? Hunaja?
Tammikynsi 1.3.2017
Istuskelin sotureiden pesän edustalla ja odottelin Pujosulan tulevan takaisin parantajan pesältä. Katselin miettivästi tuota pesää ja mietin, mitä siellä tapahtui ja olihan kumppanini varmasti kunnossa. Huomasin Hunajaviiksen tulevan ulos pesän suuaukosta ja lähdin kävelemän häntä kohti hieman jännittyneenä. *Toivottavasti kaikki on hyvin* huokaisin pääni sisällä ja odotin, mitä parantajaoppilas sanoisi.
"Tammikynsi, tulisitko käymään pesällä", hän sanoi hieman epäröiden.
"Mitä nyt? Mitä oikein on tapahtunut? Onhan Pujosulka ja pennut kunnossa?" hätäännyin. Hunajaviiksi ei sanonut mitään vaan kääntyi ympäri ja lähti kulkemaan takaisin pesälle. Astuin sisälle parantajan pesään ja nielaisin nähdessäni Pujosulan surulliset silmät. Istuin hänen vierelleen ja aloin sukia kielelläni hänen korvantaustaa.
"Mitä oikein on tapahtunut?" kysyin häneltä. Pujosulka avasi hitaasti suunsa vastatakseen.
//Pujo?
Pujosulka 3.3.2017
Makasin Meripihkaraidan vieressä kuuntelemassa Hohtotähden tarinaa tmän päällikkö ajoista. Ammutassu ja Nailikkapentu olivat tulleet kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita ja minusta tuntui jotenkin tyhjältä, koska minulla ei ollut mitään kerrottavaa.
"Ja niin siinä sitten kävi", Hohtotähti lopetti.
"Olipa jännä tarina!" Neilikkapentu naukaisi innoissaan.
"Mitä sinun tassuillesi kävi?" Neilikkapentu kysyi kääntäen päätänsä vilpittömästi.
"No tuota... tämä on ehkä vähän liian pelottava tarina pennulle", kehräsin katsoen uteliasta luonnonvalkeaa pentua.
"Ei minua pelota!" Neilikkapentu selitti.
"No minä ja kumppanini Tammikynsi", naukaisin. Mainitessani kumppanini nimen muistin aamullisen jolloin olinme olleet parantajan pesällä. Huoli kaiversi sisälläni. *Mitä jos pennut eivät olekaan terveitä?*
"Niin olimme syömässä riistakasan vieressä", jatkoin sysäten surulliset ajatukset syrjään.
"Ja yhtäkkiä käärme hyökkäsi kiinni minuun. Onneksi Tähtiklaani oli silloin puolellani", naukaisin hieman surkeana.
Muistin kuinka olin juossut ja ollut onnellinen.
"Mistä te sitten haluaisitte kuulla?" Hohtotähti kysäisi ylättäen.
//Neilikka? Aamu?