Rosmariiniputous

Kettuaskel 14.1.2018

"Sattuisiko teillä olla nyt aikaa tutustuttaa minua klaaninne tapoihin tai vaikka kissoihin? Tahdon pystyä sopeutumaan klaanikissan elämään mahdollisimman hyvin ja osoittaa, että olen hyvä kissa", Myrskytaivas naukui vilpittömän oloisena. Näin kuinka Rosmariiniputouksen meripihkaiset silmät kääntyivät minuun ikään kuin arvioiden olemustani. Huokaisin itsekseni ja nostin epäluuloisen katseeni pois Myrskytaivaasta.

"Eipä minulla taida olla mitään erikoista, autan mielelläni Rosmariiniputousta", nau'uin ja painotin kumppanini nimeä, jotta kolli ymmärtäisi etten ollut tässä hänen takiaan. Perimmäinen ajatukseni oli Rosmariiniputouksen suojeleminen. Mitä jos Kylmähenkäyksen ja Myrskytaivaan isä olikin ollut samanlainen mielipuoli ja nyt lähettänyt tämän uuden kissan Rosmariiniputouksen kimppuun.

"No niin selvä, se on sitten sovittu. Ehdottaisin, että emme lähde enää tänään kiertämään rajoja, sillä ilta alkaa jo hämärtyä", luonnonvalkea kumppanini naukui mietteliäänä, mutta samaan aikaan kovin kauniina laskevan auringon kultaisissa säteissä. Nyökkäsin vaitonaisena.

"Entä jos kävisimme näin aluksi leirin läpi?" kolli heitti rennosti. En pitänyt Myrskytaivaasta. Hän sai inhon väreet kulkemaan ihollani. Olin täysin varma, että kolli ei ollut tullut klaaniimme rehellisin elkein. Hänessä oli jotain mätää, aivan varmasti oli. En pitänyt hänen asenteestaan. Hän oli olevinaan niin ystävällinen ja jalomielinen, mutta eihän sellaista voinut odottaa Kylmähenkäyksen velipuolelta.

"Sopii minulle. Aloitetaan, vaikka soturienpesästä jossa sinäkin yövyt seuraavana yönä", Rosmariiniputous ohjeisti ja lähti hännällään viittoen kohti karhunvatukkapensaikkoa. Minulle tuli hieman kiire loikkia Rosmariiniputouksen rinnalle, mutta ehdin kuitenkin. En jättäisi häntä hetkeksikään kahden tämän ketunmielisen kissan seuraan. Se mitä Kylmähenkäys oli yrittänyt oli anteeksiantamatonta ja sen takia epäilykset vaivasivat mieltäni.

"Tuon vatukkapensaan alla nukkuvat soturit. Siellä on muutama peti tyhjänä, joten sinun ei tarvitse huolehtia oman makuualusesi rakentamisesta", varapäällikkö kertoi Myrskytaivaalle, jonka silmät loistivat kiinnostuneina. Sähkönsiniset silmäni siristyivät huomaamattani.

"Vaikka sinähän olet tietenkin mestari petien rakentaja. Eivätkö erakot rakennakin omat pesänsä?" naukaisin synkästi ja varoittavan katseen tummanharmaaseen kolliin väläyttäen. Tunsin Rosmariiniputouksen tuijotuksen turkillani. Myrskytaivas ei väittänyt piikittelevästä sävystäni vaan katsahti minuun vain mitäänsanomattomin tummanvihrein silmin.

"Rakentavat tietenkin", kolli naukaisi ja kääntyi taas Rosmariiniputouksen puoleen, joka puolestansa oli ottanutkin jo suunnan kohti pentutarhaa, jonka suuaukko oli piilossa piikkihernepensaikossa.

"Tässä on pentutarha. Nimestä voit varmaankin päätellä, että siellä pennut asustavat, heidän lisäkseen siellä ovat myös kuningattaret. He pitävät huolta pennuistaan", kuulin selitettävän. *Minne sinulla ei ole mitään asiaa.* Lisäsin ajatuksissani vielä Rosmariiniputouksen lauseen loppuun. Kun olin kääntymässä kohti seuraavaa kohdetta kuulin Rosmariiniputouksen hiljaisen sihahduksen:

"Mikä sinua vaivaa?"

"En pidä hänestä", naukaisin ja ennen kuin kuiskimalla käyty keskustelu eskaloitui kovaäänisemmäksi ehti Myrskytaivas kysymään väliin yhden kysymyksen.

"Keitä he ovat?" kollin matala ääni naukui ja kun käännyin katsomaan kehen päin Myrskytaivaan katse oli kääntynyt näin kuinka harmaaraidallinen naaras istui kellanpunaisen korvattoman kollin luona.

"Minun isovanhempani Kyyhkylento ja Okaliekki", naukaisin varoittavasti. Pakonomainen puolustusvaisto sukulaisiani kohtaan oli noussut pintaan, jokin sisälläni huusi *Minun*. Lopun kierroksen aikana pysyin enimmäkseen hiljaa ja kuuntelin kuinka Rosmariiniputous kertoili sodasta ja sen aiheuttamista tilanteista klaanien välillä. Yritin pysyä mahdollisimman lähellä kaksikkoa.

"Eli siis Varjoklaani ja Kuolonklaani ovat yhdessä Viiltoklaani?" Myrskytaivas varmisti, "Ja Metsäklaanin muodostaa Myrskyklaani, Tuuliklaani ja .."

"Ja Jokiklaani", Rosmariiniputous lisäsi. Tummanharmaa kolli nyökkäsi. Katsahdin taivaalle, joka alkoi hiljalleen pimentyä. Astuin mukaan keskustelutuokioon ja kiinnitin katseeni tummanvihreisiin silmiin.

"Mielestäni meidän pitäisi kertoa hänelle soturilaista. Hän ei ole varmaan erakko elämässä juurikaan tottunut sääntöihin, mutta täällä niitä noudatetaan melko tarkasti", katsoin kollia kulmieni alta synkeästi.

"Kiitos vaan, mutta kyllä minä sääntöjä osaan noudattaa kunhan ne vain ensiksi kerrotaan", Myrskytaivas naukaisi pinnaansa minuun menettämättä ja hymähti Rosmariiniputoukselle. Käytökseni oli lapsellista ja aivan typerää.

"Mielestäni yksi tärkeimmistä säännöistä on, ettei saa tappaa, ellei se ole välttämätöntä itsepuolustuksen kannalta", naukaisin ja hieman kevensin aluksi erittäin painavaa äänensävyäni, "Ja se, että päällikön sana on laki." Kun olin tiedostanut typerän käytökseni oli se vaihtanut käytökseni vaihtanut tasoa. Käyttäydyin nyt paljon siivommin, sillä en halunnut näyttää lapselliselta. Olin ailahtelevainen persoona, enkä voinut sille mitään.

"Toivon tosiaan, että käyttäydyt hyvin. Se ei nimittäin ole niin helppoa miltä se näyttää", naukaisin siltikin vielä etäisesti, mutta silti pieni anteeksipyytävä pilke silmäkulmassani. Viittasin tietenkin lauseessa itseeni. En saisi tuomita kissoja suvun mukaan - en vain voisi. Silloin tuomitsisin Rosmariiniputoustakin Kylmähenkäyksen teoista. Tuomitsisin myös itseni murhaajaksi isäni maineen takia, mutta sitähän olikin. Murhaaja.

//Rosma?

652 sanaa

Rosmariiniputous 15.1.2019

"Toivon tosiaan, että käyttäydyt hyvin. Se ei nimittäin ole niin helppoa miltä se näyttää", Kettuaskel tokaisi Myrskytaivaalle tavalla, joka sai kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin. Heitin nopean silmäyksen kumppaniini merkiksi pitää kuononsa kiinni, tällöin hän ei voisi päästää suustaan mitään mikä voisi vahingossakaan loukata Myrskytaivasta. Köhäisin kurkkuani mahdollisimman rennosti ja lähdin sitten johdattamaan uutta soturia oppilaiden pesää kohti. Kettuaskel pysytteli tiukasti rinnallani, mutta tajusi pitää kuononsa kiinni.

"Tämä luola on oppilaiden pesä ja kuten soturienkin pesässä, oppilaat nukkuvat sammalpedeillä. Klaanissa on tällä hetkellä neljä oppilasta, koska poikani pääsivät saapumistasi edeltävänä päivänä sotureiksi. Kun pentu pääsee oppilaaksi, hän saa mestarin joka kouluttaa hänet soturiksi ja opettaa taistelu- ja saalistustaidot sekä muut tärkeät taidot", selostin ja annoin Myrskytaivaan vilkaista pesään. Kun tummanharmaa kolli oli sen tehnyt, hän peruutti taaksepäin ja nyökäytti päätään osoittaakseen kuulleensa selitykseni.

"Minä en varmaankaan pysty saamaan oppilasta koeajalla, eikö niin?" Myrskytaivas kysyi. Nyökäytin päätäni ja sukaisin kihartuneet luonnonvalkeat rintakarvani suoriksi.

"Jos sinua kiinnostaa saada oppilas, voin kertoa Minttutähdelle kiinnostuksestasi ja hän voisi antaa sinulle oppilaan kunhan koeaikasi on päättynyt", ehdotin. Myrskytaivas hymyili ilahtuneena ja lähti jo jatkamaan matkaansa soturien pesää kohti. Kettuaskel jäi kanssani hieman kauemmas entisestä erakosta.

"Yritä vaikuttaa edes hieman ystävällisemmältä. Näytät niin turhautuneelta että en ihmettelisi jos Myrskytaivas uskoisi sinun vihaavan häntä", sihahdin Kettuaskeleelle, "en minäkään ole vielä varma voinko luottaa häneen, mutta yritän toivottaa hänet tervetulleeksi ja toivon sinunkin yrittävän."

Tiesin olevani hieman tyly Kettuaskeleelle, olisin itsekin aivan yhtä epäilevä Myrskytaivaan seurassa jos en olisi klaanin varapäällikkö ja saanut tehtäväksi esitellä klaanikissan elämää hänelle hymy huulilla.

"Hei, Fasaanisyöksy, eikö niin? Sinähän olet Rosmariiniputouksen poika", Myrskytaivas naukui parhaillaan kellanpunaiselle pojalleni, joka seisoi soturien pesän edustalla. Fasaanisyöksy silmäili setäpuoltani kylmästi ja yritti selvästi pidätellä halveksuvan kommentin heittoa. Marssin nopeasti kaksikon luo ja venytin lämpimän hymyn kasvoilleni.

"Kas, te tapasittekin jo", tokaisin hampaitani yhteen kiristellen. Fasaanisyöksyn olisi parasta pitää suunsa puhtaana ellei hän halunnut saada kunnon korvapuustia.

"Mukava tavata, Myrskytaivas", Fasaanisyöksy tervehti kireän oloisena ja yritti nostaa jonkinlaista hymyä kasvoilleen, " saisinko udella mitä sukua olet emolleni? Olenhan minä hänen poikansa, joten minulla on mielestäni oikeus saada tietää."

Vilkaisin poikaani tuimasti, hän oli lähtenyt vaaralliselle polulle. Onneksi Myrskytaivas ei välittänyt Fasaanisyöksyn tylystä äänensävystä, vaan hän selitti elämäniloinen virne kasvoillaan loistaen:

"Rosmariiniputouksen isä Kylmähenkäys on minun velipuoleni. Hänen isänsä lähti Varjoklaanista Kylmähenkäyksen synnyttyä ja päästyään tarpeeksi kauas metsästä minä synnyin maailmaan."

"Eli sinä olet emoni setäpuoli?" Fasaanisyöksy kysyi. Myrskytaivas nyökäytti päätään ja vilkaisi minuun kuin kysyäkseen ilman sanoja, tiesikö Fasaanisyöksy Kylmähenkäyksen teoista. Nyökäytin päätäni ja Myrskytaivas räpäytti hitaasti tummanvihreitä silmiään.

"Missä Haukkaviima on? Hän taisi olla toinen poikasi?" kolli varmisti. Nyökkäsin myöntäväksi vastaukseksi.

"Haukkaviima lähti partioon lyhyt hetki sitten. Minun pitää nyt lähteä, lupasin lähteä saalistuspartioon Luomavirran ja Sarasydämen kanssa", Fasaanisyöksy ilmoitti ja lähti luotamme, jättäen hyvästit kokonaan sanomatta. Vetäisin syvään henkeä, Myrskytaivaan saapuminen Varjoklaaniin oli ollut iso asia minulle ja perheelleni eikä hänen seuraansa tottuminen tulisi tapahtumaan nopeasti, mutta täytyisi vain olla kärsivällinen.

"Haluaisitko syödä jotain? Tuoresaaliskasaasta voisi löytyä jotain ruokaa, olet varmasti aivan nääntynyt matkasi jälkeen. Enkä ota vastaan kieltävää vastausta", virnistin Myrskytaivaalle. Kolli hymähti kiitollisena ja kumarsi minulle kunnioituksen osoituksena.

"Kiitos niin paljon, Rosmariiniputous. Ystävällisyytesi saa minut tuntemaan oloni hieman enemmän hyväksytyksi. Pimeyden metsä siu-"

"Ei, Pimeyden metsä on ilkeiden kissojen paikka. Me uskomme Tähtiklaaniin, jonne kaikki siihen uskovat kiltit kissat menevät", kiirehdin korjaamaan ja hymyilin lämpimästi, "Tähtiklaani siunatkoon polkuasi."

"Tähtiklaani siunatkoon polkuasi, Rosmariiniputous", Myrskytaivas lausui juhlallisesti ja lähti sitten tassuttelemaan tuoresaaliskasaa kohti. Kun kolli oli päässyt pois kuuloetäisyydeltä, käännyin Kettuaskelta kohti.

"Pyydän, älä ole niin tyly Myrskytaivaalle. Se huomautuksesi, kuinka erakot rakentavat omat pesänsä, varmasti loukkasi häntä vaikkei hän näyttänyt sitä meille. Kettuaskel, kyllä minä ymmärrän epäilysi, onhan hän Kylmähenkäyksen velipuoli enkä minäkään ole varma siitä, onko Myrskytaivas oikeasti se sama ystävällinen kissa joka hän esittää olevansa. Tahdon kuitenkin, että hän tuntee olonsa hyväksytyksi perheestään ja erakkojuuristaan riippumatta", selitin. Kettuaskel nyökytteli päätään heikosti vähän väliä.

"Äläkä huolehdi minusta, jokin sisälläni uskoo vahvasti ettei Myrskytaivas ole samanlainen kuin Kylmähenkäys. Kunhan minulla on sinut, Kettuaskel", kuiskasin ja kumarruin koskettamaan kumppanini nenänpäätä kuonollani, "kaikki on hyvin. Minä rakastan sinua."

Seisoin siinä lyhyen hetken, vain hengittäen sisääni Kettuaskeleen turvallista tuoksua. En ikinä tahtoisi menettää kumppaniani, tahdoin suojella häntä viimeiseen hengenvetooni asti ja niin minä tulisin myös tekemään.

"Miten Vinhatassun kanssa on mennyt muuten?" kysyin Kettuaskeleelta hänen uudesta oppilastaan jonka hän oli saanut vain muutama auringonnousu sitten.

//Kettu?

//707 sanaa

Rosmariiniputous 22.1.2019

Olin juuri saamassa vastauksen Kettuaskeleelta liittyen hänen uuden oppilaansa koulutukseen, mutta sitten nimeni kajahti leirin toiselta puolelta ja jouduin kääntämään meripihkaisen katseeni kyseiseen suuntaan. Kyyhkylento, Fasaanisyöksy ja Hukkatassu silmäilivät minua odottavasti eikä minulla kestänyt kauan tajuta, että kyseessä olisi rajapartio. Heitin pahoittelevan ilmeen Kettuaskeleelle ja nuolaisin hänen poskeaan nopeasti.

"Minun täytyy mennä partioon. Nähdään myöhemmin, Kettuaskel", naukaisin punertavanruskealle kumppanilleni ja marssin sitten aukion poikki partiolaisten luokse. Kyyhkylento siirtyi ystävällinen hymy kasvoillaan sivuun ja antoi minun siirtyä johtoon. Nyökäytin nopeasti päätäni Fasaanisyöksylle ja Hukkatassulle, jonka jälkeen lähdin johdattamaan partiota ulos leiristä.

"Rosmariiniputous! Minne te olette lähdössä?" Säpsähdin kuullessani jonkun huutavan nimeäni, mutta onnistuin tunnistamaan tuon äänen omistavan kissan ennen kuin ehdin edes kääntyä häntä kohti. Myrskytaivas silmäili minua ja rinnallani seisovaa partiota hämillään. Tunsin vierelläni olevan Fasaanisyöksyn lihaksien kiristyvän ja omatkin lihakseni kiristyivät, mutta tosin minä en vihastunut Myrskytaivaan saapumisesta paikalle, vaan poikani tylystä ilmeestä joka kohdistui entiseen erakkoon.

"Olemme lähdessä rajapartioon, eli tarkistamme Kuolonklaanin rajan ja riistatilanteen heidän reviirillään. Muistat varmaan kun kerroin sinulle, että sodan aikana saimme kulkea heidän reviirillään Emonsuun alueella?" varmistin. Myrskytaivas nyökäytti päätään ja avasi suutaan, täysin valmiina kysymään saisiko hän liittyä partioon. Hymähdin mahdollisimman ystävällisesti ja siirryin hieman taaksepäin, jättäen hieman tyhjää tilaa rinnalleni.

"Tule vain mukaamme. Klaanikissat käyvät rajapartiossa usein, joten sinun on hyvä oppia niistä", tokaisin. Myrskytaivas virnisti iloisena ja tassutteli rinnalleni. Sitten sukelsin partioni edellä piikkihernetunneliin.

"Minttutähti käski meidän kiertää Kuolonklaanin rajaa ja käydä katsomassa millainen riistatilanne Emonsuun lähettyvillä on", Kyyhkylento selitti kulkiessamme pimeän piikkihernetunnelin halki. Nyökäytin hajamielisenä päätäni, kun mieleeni rakentui kuva siskopuolestani Pakkastassusta ja rinnassani syttyi toivon liekki siitä, että voisin ehkä nähdä hänet. En ollut nähnyt Pakkastassua pitkään aikaan, viimeksi olin törmännyt naaraaseen kun hän oli ollut aivan vastanimitetty oppilas ja pian hän varmaankin ansaitsisi soturinimensä. Hymähdin ja sukelsin ulos tunnelista valoisaan metsään.

"Rosmariiniputous, millainen riistatilanne on tällä hetkellä? Onko Varjoklaanilla tarpeeksi riistaa?" Myrskytaivas kyseli kulkiessamme Kuolonklaanin raja-alueella. Ylitimme rajan ja jatkoimme matkaamme Emonsuuta kohti. Kuulin partion perällä kulkevan Fasaanisyöksyn tuhahtavan ärtyneenä.

"Miksi sinun pitäisi saada tietää tuollaista tietoa?" kellanpunainen kolli murahti ja vilkaisi Myrskytaivasta epäilevänä. Heitin tuiman katseen pojalleni saadakseni hänet pitämään kuononsa kiinni.

"Ellet ole tajunnut vielä, Myrskytaivas on Varjoklaanin jäsen nykyään ja koska hän on uusi jäsen, ei hänellä ole tietoa riistamäärästämme. Voit lopettaa sen epäilyn, että Myrskytaivas olisi jokin metsäklaanilaisten lähettämä vakooja", tokaisin pojalleni ja jatkoin sitten matkaani, pysyen tiukasti Myrskytaivaan rinnalla. Olin hiljalleen alkanut tykästyä setäpuoleeni ja uskoin päivä päivältä enemmän, että hän ei ollut isäni kaltainen petturi, vaan oli aidosti hyväsydäminen ja uskollinen kissa.

"Keitä täällä onkaan? Varjoklaanilaiset ystävämme, eikö niin?"

Niskakarvani nousivat nopeasti pystyyn, kun puiden takaa esiin astuivat Jäälilja ja Pakkastassu. Kohtasin siskopuoleni siristyneen jäänsinisen katseen, joka porautui heti ensimmäisenä minuun ja jäi silmäilemään minua hetkeksi. Vastasin minua huomattavasti nuoremman naaraan tuijotuksen pelottomana, kunnes Pakkastassun katse eksyi Myrskytaivaaseen. Jääliljakin oli tajunnut uuden kissan ja kun kuolonklaanilaiset pysähtyivät eteemme, likaisenvalkoisen ja tummanharmaan kirjava naaras jäi silmäilemään Myrskytaivasta kiinnostuneen näköisenä.

"Ja kuka sinä olet?" Pakkastassu ennätti kysyä ennen Jääliljaa. Myrskytaivas vilkaisi varautunutta oppilasta rento virne kasvoillaan ja hymähti nopeasti.

"Sinäpä näytät epäilevältä minun suhteeni, mutta en voi sanoa olevani yllättynyt. Minun nimeni on Myrskytaivas ja olen Kylmähenkäyksen velipuoli", tummanharmaa kolli selitti. Jääliljan silmien katse tarkentui hieman ja tunsin ilman sähköistyvän ympärillämme. Astuin suojelevaisena Myrskytaivaan rinnalle ja kohotin uhmakkaasti kuonoani naaraalle, jota vihasin miltein yhtä paljon kuin Kylmähenkäystä.

"Myrskytaivas liittyi Varjoklaaniin muutama päivä sitten, mutta ikävä sinulle, Jäälilja, hän ei ole samanlainen säälittävä petturi kuin Kylmähenkäys", sylkäisin Jääliljalle viimeiset sanani. Jääliljan silmät siristyivät ja Pakkastassukin jäi tuijottamaan minua niin jäisesti, että hänen pelkkä katseensa olisi voinut tappaa minut.

"Tunsitko sinä Kylmähenkäyksen?" Myrskytaivas astui eteen ja jäi tuijottamaan Jääliljaa. Kiristin hampaitani, en olisi tahtonut tämän keskustelun johtaneen tähän. Mutta nyt kun Myrskytaivas oli aloittanut, minun täytyisi tästä jatkaa.

"Hänen nimensä on Jäälilja ja muistat varmaan mitä kerroin hänestä sinulle", murahdin Myrskytaivaalle, "hän on syy Kylmähenkäyksen petokseen ja karkotukseen, koska Jäälilja käski Kylmähenkäystä tappamaan jonkun varjoklaanilaisen. Ja tässä on Pakkastassu, Kylmähenkäyksen tytär ja minun siskopuoleni. Taisin mainita hänetkin sinulle."

"Ja kuka hänen emonsa on?" Myrskytaivas kysyi ja vilkaisi hitaasti Jääliljaa. Naaras tuijotti minua vaitonaisena, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan leväten.

"Jäälilja, tai ainakin niin minä olen olettanut. Kuka muukaan Pakkastassun emo olisi?" totesin ja vilkaisin Jääliljaa, odottaen saavani häneltä tylyn huomautuksen siitä, että tietenkin hän oli Pakkastassun emo. Lihaksikas naaras pysyi kuitenkin hiljaisena ja oli kääntänyt katseensa Pakkastassuun. Jäin odottamaan soturin vastausta mahdollisimman kärsivällisenä, vaikka aukion ylle laskeutunut hiljaisuus olikin piinaava.

//Jää?

//723 sanaa

Kettuaskel 30.3.2018

Suoristin etutassuni pitkään ja makeaan venytykseen. Aamun kalvakka valo säteili kauniisti mäntyjen lomasta. En muistanut, koska viimeksi olin tuntenut itseni näin levolliseksi, vaikka partiossa kävelinkin. Metsän sekava tilanne ja stressinhallinta olivat imeneet kaikki mehut viime aikoina ja olin tuntenut itseni hyvin uupuneeksi ja turhautuneeksi. Nyt kuitenkin valo alkoi paistaa paksujen savupilvien läpi ja energia ja hyvä olo oli alkanut virrata minuun. Ehkä se johtui tästä kaikesta luonnon suomasta valosta ja hiirenkorvasta. Syysmasennus ei nimittäin ollut uusi sana minulle. Vilkaisin vierelläni tepastelevaan Ikuisuustassuun, jonka vaaleanruskea turkki kiilsi terveenä. Entinen oppilaani Vinhatassu - nykyään Vinhavarjo - saattoi olla myös osasyyllinen pahaan tuuleen, sillä olin ajatuksissani kutsunut naarasta negatiivisuuden ruumiillistumaksi kaiken tästä pursuavan pahansuovan energian takia. Ikuisuustassu oli aivan toista maata. Hän vaikutti ystävälliseltä kissalta, jolla oli sydän paikallaan. Tämä oli kuitenkin vasta naaraan toinen päivä oppilaana enkä tuntenut häntä vielä kovin hyvin, mutta jos merkit pitivät paikkaansa hänestä kasvaisi ylpeyden aihe Varjoklaanille.

"Kettuaskel, vauhtia tassuihin!" kuulin parhaan ystäväni turhautuneen nau'un kaukaa edestäpäin, "Oletko taas sukeltanut omiin ajatuksiisi vai hukuitko tällä kertaa?" Pyöräytin silmiäni sarkastiselle kommentille peittääkseni nolostuksen, jonka olin aiheuttanut itse itselleni. *No niin Kettuaskel. Sinun oli tarkoitus esitellä uudelle oppilaalle reviiriä, eikä - Valvehengen sanojen mukaan hukkua - ajatuksiini* Ravistin päätäni ja otin muun partion kiinni. Huomasin kuinka Ikuisuustassu vilkaisi minua keltaisilla silmillään. En voinut välttyä näkemästä pientä tuomitsevaa pilkettä naaraan silmäkulmassa.

Vedin henkeä ja vilkaisin ympärilleni. Nenääni kantautui ukkospolun kitkerä katku, enkä voinut olla nyrpistämättä nenääni.

"Lähestymme ukkospolkua, sen tunnistaa parhaiten hajusta ja kovasta mekkalasta, jota hirviöt pitävät kun kulkevat sen kovalla pinnalla. Vaikka nyt onkin hiljaista, saattaa hirviön räminä alkaa yhtäkkiä korvia huumaavan kovaa, ne ovat arvaamattomia otuksia", selitin pienikokoiselle naaraalle, jonka rakenne muistutti vielä todella vähän pentua, mutta silti sai pennun loikkimaan mieleeni. Olin kovin penturakas kissa ja haaveilin salaa Rosmariiniputouksen tietämättä toisesta pentueesta.

"Minkä näköisiä nämä hirviöt ovat? Tunnistaako ne helposti kun näkee sellaisen?" Ikuisuustassu kysyi ja yritti tähyillä puiden raosta ukkospolulle.

"Tunnistat, aivan varmasti tunnistat. Ne ovat yhtä suuria kuin pienimmät puut ja niiden kiiltävät pinnat ovat mitä kummallisimman värisiä. Niillä on kirkkaat silmät ja ne valaisevat ukkospolun edessään ja niiden tassut ovat suuret ja vahvat ja liiskaavaat mahtavimmankin kissan yhtä nopeasti kuin me kepin", selitin vakavasti. Ikuisuustassun silmät pyöristyivät kun hän vilkaisi nyt näkyviin tullutta tummanharmaata kivistä tietä.

"No niin jatketaan matkaa", Valvehenki naukui ja lähti johtamaan partiota eteenpäin.

Olimme palanneet hetki sitten Varjoklaanin leiriin, joka alkoi hiljalleen täyttyä kissoista, jotka olivat heränneet melko lämpimistä pesistään. Silmäni katsahtivat kuitenkin miltei heti Rosmariiniputouksen kauniiseen olemukseen. Erkaannuin muusta partiosta ja nelistin rennosti luonnonvalkean naaraan luokse, joka hymyili minulle.

"Huomenta", naukaisin reippaasti ja asetuin istumaan kumppanini vierelle, "Onkos mitä tänään suunnitelmissa?" Naaraan katse kääntyi sähkönsinisiin silmiini.

"Varmaan partioimista ja sellaista - niin kuin aina", meripihkasilmäinen kissa naukui minulle. Kuulin takavasemmalta kuuluvan hiljaisen älähdyksen, jonka pian huomasin olevan Myrskytaivas - klaanin uusin kissa. Ja hänen sukuaan unohtamatta, Kylmähenkäyksen velipuoli. Tummanharmaa kolli nuoli kiivaasti tassuaan. Pian hän huomasi meidät tummanvihreät silmät välkähtäen. Olemukseni sävähti sitä hieman, sillä en voinut olla ajattelematta kollin veljeä.

"Ai hei Rosmariiniputous ja Kettuaskel!" kolli tervehti iloisesti ja samalla edeten meidän luokse, "Astuin terävän piikin päälle. Katsokaa kuinka syvälle se meni." Kolli tarjosi etukäpäläänsä näytille ja näin erittäin syvälle uponneen piikin. Kasvoni vääntyi irvistykseen, tuo mahtoi tehdä kipeää.

"Kannattaisi käydä näyttämässä sitä Liljahenkäykselle, häneltä varmasti löytyy jotain", Rosmariiniputous ohjeisti. Myrskytaivas nyökkäsi.

"Saanpahan samalla tutustua emoosi", kolli hymähti ja kääntyi sitten nilkuttaman kohti parantajan pesää. Melkein heti kollin lähdettyä avasin suuni ja kysyin:

"Voisimmeko tehdä jotain yhdessä - siis ennen niitä varapäällikön tehtäviä?"

//Rosma?

569 sanaa