Kirjoittaja: Kuura
Nimet: Pentunimi: Tihkupentu Oppilasnimi: Tihkutassu Soturinimi: Tihkuturkki Päällikkönimi: Tihkuturkki→Tihkutähti Sukupuoli: Kolli Klaani: Varjoklaani Usko: Pimeyden Metsä
Syntynyt: Kuollut: 13.10.2018
Koulutetut oppilaat: Härmävirta, Rosmariiniputous Entinen mestari: Synkkäsielu
Kokemuspisteet: 379
Ulkonäkö:
Tihkuturkin turkki on paksua ja pohjaväriltään tummanharmaata. Ympäri kehoa täplittävät valkoiset pilkut. Kollin silmät ovat pyöreät ja väriltään sähkönsiniset. Tihkuturkki on ruumiinrakenteeltaan iso ja lihaksikas. Kollin polkuanturat ja nenä ovat vaaleanpunaiset. Hänen viiksensä ovat valkeat. Tihkuturkin korvat ovat normaalikokoiset. Hänen hampaansa ovat terävät ja valkeat. Häntä on normaalikokoinen ja turkki on siellä pörröistä. Kynnet ovat tummanharmaat ja pitkät. Kollin vatsa ja kaula ovat väriltään valkeat.
Luonne:
Tihkuturkki on erittäin kunnianhimoinen ja omahyväinen. Hänen mielestään muut eivät ole oikeastaan mitään, eikä välitä kestäkään, muutakuin itsestään. Ainut kenelle hän on uskollinen, on Varjoklaani. Hän uskoo Pimeyden metsään, eikä hän edes usko, että Tähtiklaani olisi olemassa. Tihkuturkki vihaa muita klaaneja, varsinkin Kuolonklaania. Kollin on todella vaikea rakastua, tai edes ihastua. Hän suuttuu helposti, eikä anna helposti anteeksi. Tihkuturkkin yksi vaihtoehto on myös kostaa. Tihkuturkki vihaa pentuja. Hän ei kunnioita ketään, ei edes päällikköään.
Taidot:
Tihkuturkki on erittäin hyvä taistelemaan, mutta saalistuksessa huono. Hän on hyvä piiloutuja. Vaaniminen ei häneltä onnistu.
Kumppani: Minttutähti (Varjoklaani)
Poika: Kettuaskel (Varjoklaani)
Tytär: Mäyräraita (Kuolonklaani)
Pojanpojat: Haukkaviima (Varjoklaani), Fasaanisyöksy (Varjoklaani)
Emo: Hämylilja (Tähtiklaani) Isä: Tuikesilmä (Tähtiklaani) Veljet: Sysipentu(Tähtiklaani) ja Häivetassu(Tähtiklaani) Siskot: Lähdetassu(Tähtiklaani) ja Härmävirta(Varjoklaani)
Menneisyys:
Tihkuturkki syntyi lehtikatona Hämyliljalle ja Tuikesilmälle Varjoklaaniin neljän pennun pentueeseen. Yksi sisaruksista kuoli jo syntyessään. Tihkuturkki oli jo pentuna kunnianhimoinen ja halusi olla aina se, joka oppii kävelemään nopeimmin, oppia syömään riistaa ensimmäisenä jne. Hän teki myös useinmiten kepposia ja muita tyhmyyksiä. Tihkuturkki karkasi myös usein pentuna pentutarhasta ja meni salaa parantajan pesään syömään kissanminttua. Kerran hän otti pesätoverinsa Minttusydämen, silloisen Minttupennun mukaan syömään kissanminttua ja he jäivät siitä myöhemmin kiinni. Silloiset parantajat; Hunajaviiksi ja Kaunokukka määräsivät heidän ensimmäisenä oppilaspäivänään mennä parantajien kanssa etsimään lisää kissanminttua. Tihkuturkki vihasi pentuajoista asti Minttusydämen pentuetoveria, Kuohuvirtaa ja halusi tälle aina pahaa. Kerran Tihkuturkki viilsi Kuohuvirran selkään syvän viillon ja vangitsi tämän karhunvatukkapensaaseen salaa, että karhunvatukkapensaan piikit viilsivät lisää haavoja hänen kehoonsa. Kuohuvirralle jäi pahan näköiset arvet, joita hän kantaa edelleen. Tuon teon jälkeen Minttusydän ja Kuohuvirta riitaantuivat, koska Minttusydän puollusti Tihkuturkkia. Naaras hakeutui yhä enemmän Tihkuturkin seuraan ja Tihkuturkki halusi riitaannuttaa Kuohuvirran ja Minttusydämen entisestään. Kuohuvirran ja Minttusydämen veli Viherloikka puollusti Kuohuvirtaa, joten hänkin alkoi vihaamaan Tihkuturkkia. Kun Tihkuturkki pääsi oppilaaksi, hän alkoi harjoittelemaan taistelua niin paljon, kuin mahdollista. Silloin kun hänen mestarinsa Synkkäsielu halusi hänen oppivan saalistusta, Tihkuturkki karkasi ja meni harjoittelemaan omatoimisesti taistelua. Tihkuturkki myös opetti Minttusydäntä taistelemaan ja he päättivät, että heistä kummastakin tulisi päälliköitä isompana. Ennen Tihkuturkin soturiksi pääsyä hän osallistui taisteluun kettua vastaan. Hän suoriutui siitä hyvin, joten Vaskitsatähti päätti nimittää hänet soturiksi. Pian kun Minttusydän oli päässyt soturiksi, hän kertoi Tihkuturkille rakastavansakin Sienikarvaa. Tihkuturkki otti siitä herneen nokkiinsa ja päätti saada Minttusydämen mustasukkaiseksi olemalla Ikituulen kanssa ja esittävänsä olemalla kiinnostunut Ikituulesta.
Toiveet: Päälliköksi.
Päällikön asema Edeltäjä: Loistetähti Seuraaja: Minttutähti
Kettupentu 22.4.2018
Lähdin tassuttamaan varovasti siän perään. Tunteeni olivat ristiriitaiset, Rosmariiniputouksen pelkotuoksusta päätellen, harjoittelu ei ollut sitä miltä se kuulostaisi.
"Isä?" naukaisin rohkeasti.
"Niin?" Tihkutähti naukaisi ja vilkaisi minuun päin. Siristin silmiäni ja kohensin ryhtiäni ylväästi.
"Minä en tule, eikä tule Mäyräpentukaan. Emo on kieltänyt ulos leiristä lähtemisen", naukaisin kimeää äntäni itsepäisesti madaltaen. Rosmariiniputous oli antanut ymmärtää, että isäni oli muutakin kuin pelkkä pelottava ulkonäkö, hän oli jotain mitä Varjoklaani pelkäsi, jotain mitä meiltä pennuilta haluttiin salata. Mutta tiesin, että minä ottaisin siitä selvää. Katsoin isääni tarkkaillen, hänen pupillinsa kapenivat pieniksi viiruiksi ja hän tuijotti minua raivon vallassa.
"Minä olen Varjoklaanin päällikkö, minä määrään säännöt", tummanharmaa kolli naukaisi kylmästi virnistäen.
"Mutta minä olen Varjoklaanin päällikön poika ja teen omat valintani", ilmoitin itsevrmasti ja käännyin takaisin leirin suuaukolle päin. Kuulin, kuinka Tihkutähti naurahti halveksuen kun lähdin loikkimaan pois päin. Vilkaisin ensin Rosmariiniputousta ja Mäyräpentua.
"Haluan pennuistani vahvoja sotureita, jotka pitävät heikot Varjoklaanilaaiset ruodussa", kolli naukaisi matalalla äänellään. *Heikot Varjoklaanilaiset?*
"Tähtiklaaniin uskovat", kolli täsmensi. Käännyin kohti Tihkutähteä ja katsoin tätä alistuneena.
"Mennään sitten", alistun lopulta ja luimisti korvani.
//Mäyrä? Rosma?
Rosmariiniputous 22.4.2018
Seurasin Kettupennun ja Tihkutähden sanaharkkaa hermostuneena, mutta sanoinkuvaamattoman ihailevana. Tuo punertavan ruskea kolli oli tuskin oppilasikäinen ja uskalsi jo nyt vastustaa isäänsä, jota vastaan minä en edes soturi-ikäisenäkään pystynyt sanomaan. Vaikka pystyin erottamaan heikon epävarmuuden nuoren pennun olemuksesta, pystyin vain ihailemaan ylpeänä hänen rohkeuttaan.
"Minä olen Varjoklaanin päällikkö, minä määrään säännöt", Tihkutähti ilmoitti jäätävällä äänensävyllä, joka olisi saanut minut murtumaan hermostuksen alla ja luovuttamaan. Mutta kun Kettupentu otti päättäväisesti askeleen eteenpäin ja kohotti kuononsa korkealle, en voinut olla henkäisemättä yllätyksestä.
"Mutta minä olen Varjoklaanin päällikön poika ja teen omat valintani", Kettupentu ilmoitti itsevarmasti ja käänsi sitten tylysti selkänsä isälleen. Tihkutähti avasi suunsa ja päästi kurkustaan halveksuvan naurun. Päällikön pilkkaava nauru sai Kettupennun pysähtymään ja heittävän nopean silmäyksen ensin siskoonsa, ja sitten minuun.
"Haluan pennuistani vahvoja sotureita", Tihkutähti jatkoi kylmästi ja piti lyhyen tauon, "jotka pitävät heikot varjoklaanilaiset ruodussa."
Sanat saivat selvästi Kettupennun hämmästyneisyyden kuplaan, koska kollin kulmat kohosivat ja silmissä välähti epävarmuus. Minä kuitenkin tajusin päällikön sanojen todellisen tarkoituksen kristallinkirkkaasti.
"Tähtiklaaniin uskovat."
Käänsin hitaasti, mutta silti raivokkaasti meripihkaisen katseeni Tihkutähteen, joka taas oli porannut sähkönsinisen tuijotuksensa minuun. Tuijotin häntä ilmeettömänä, mutta sisälläni kuohusi raivo siitä, kuinka tuo kissa halveksui minua. Eihän hän edes tiennyt totuutta uskomuksistani, mutta hän varmaankin oletti, että jokainen oikeudenmukainen ja ystävällinen kissa uskoi Tähtiklaaniin. Käänsin katseeni muualle, kun Kettupentu suostui tulemaan mukaan ja kolli lähti sisarensa ja isänsä rinnalla kävelemään metsäpolkua pitkin. Juoksin tietenkin kolmikon perään, mutta jäin suosiolla peremmälle.
"Rosmariiniputous!"
Pysähdyin äkkinäisesti, kun kuulin jostakin lähettyviltä jonkun kutsuvan minua. Hämmentyneistä ilmeistä päätellen Tihkutähti, Kettupentu tai Mäyräpentu eivät olleet kutsuneet minua nimeltäni. Olin jo aikeissa jatkaa matkaani aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun Luomavirta sukelsi esiin aluskasvillisuudesta suoraan eteeni. Kauniin naaraan lumenvalkea turkki oli mudan ja sammalrippeiden peitossa ja soturin kirkkaankeltaisissa säihkyi suru ja myötätunto. Tiesin heti, että jokin oli todella huonosti.
"Luomavirta? Mikä hätänä?" kysyin hämmentyneenä ystävältäni ja tarjosin tukea, johon hän nopeasti suostuikin. Kuulin hieman kauempaa Tihkutähden turhautuneen murahduksen ja sitten muutaman askeleen oton.
"Me menemme edeltä, tule harjoitusaukiolle mahdollisimman pian", tummanharmaa päällikkö jyrähti ja lähti sitten pentujensa kanssa jatkamaan matkaansa. Luomavirta varmisti vielä, että kolmikko oli kadonnut kuuloetäisyydeltä ja käänsi sitten kasvonsa kunnolla minua kohti.
"Kerro minulle mikä on hätänä? Ei hätää, olen tässä tukenasi", kuiskasin lumenvalkoiselle klaanitoverilleni. Hän kuitenkin ravisteli tarmokkasti päätään ja avasi sitten raskaan hengätyksen seurauksena suunsa:
"Se taitaa olla sinä, joka tulee tarvitsemaan tukea", Luomavirta huokaisi ja porasi sitten läpitunkevan katseensa suoraan silmiini, "Rosmariiniputous, Hikkoritassu on kuollut."
Vetäisin syvään henkeä ja suljin automaattisesti silmiäni. Maailma ympärilläni alkoi samassa silmänräpäyksessä pyörimään ympärilläni ja jouduin ottamaan pari haparoivaa askelta, jotta olisin pystynyt pitämään tasapainoni kunnossa. Luomavirta kiirehti tukemaan minua toisella kyljellään ja otin hänen avunsa tietenkin vastaan. Ei, ei tämä voisi tapahtua. Ei minun veljeni olisi voinut kuolla, ei nyt.
"Olen todella pahoillani tästä. Tiedän, että sinulla on muutenkin ollut vaikeaa isäsi lähdön takia enkä olisi todellakaan tahtonut kertoa tätä, mutta nyt on parempi kuin muutaman auringonnousun jälkeen", Luomavirta naukaisi tyynesti ja alkoi silittää päälakeani hellästi. Vedin keuhkoni täyteen ystäväni makeaa tuoksua ja kokosin sitten itseni.
"Miten hän kuoli?" kysyin tärisevällä äänellä ja pakottauduin irrottautumaan klaanitoverini lämpimästä turkista.
"Hikkoritassu jäi hirviön alle ja kuoli nopeasti, ilman tuskaa ja kuoleman rajalla hiipumista. Hän on nyt turvallisesti siirtynyt toiseen paikkaan", Luomavirta muistutti ja loi minulle lämpimän hymyn. Vastasin hänen hymyynsä heikolla, mutta toiveikkaalla hymyllä. Hän oli oikeassa. Oli Hikkoritassu Pimeyden metsässä tai ei, hän oli turvassa ja tulisin aina muistamaan hänet uskollisena ja rakkaana veljenäni.
"Kiitos kun kerroit. Minun pitää nyt lähteä sinne harjoitusaukiolle", totesin lopulta ja pyyhin etukäpälälläni pieniä kyyneleitä poskiltani. Luomavirta nyökäytti hitaasti päätään ja lähti sitten marssimaan leiriä kohti. Heilautin hänelle häntääni hyvästiksi ja suunnistin sitten harjoitusaukiota kohti.
Kun saavuin harjoitusaukiolle, Tihkutähden ja tuon pentujen katseet kohdistuivat minuun. Kettupennun ja Mäyräpennun kasvojen ilmeistä en saanut selvää, koska pystyin vain keskittymään päällikön myrkylliseen tuijotukseen.
"No, mitä asiaa Luomavirralla oli?" kolli kysyi hitaasti ja nuolaisi välinpitämättömästi käpäläänsä. Jäin hetkeksi epäröimään, pitäisikö minun kertoa äskeisen keskustelun aiheesta. Jos kertoisin veljeni kuolleen, Tihkutähti varmasti alkaisi ilkkua minulle. Ehkä jättäisin aiheen suosiolla kertomatta.
"Ei mitään tärkeää. Asiasta toiseen", lausahdin saavuttuani kolmikon luokse, "mistä aloitamme. Opetammeko heille vaikka hyökkäysasentoja? Tiedän kyllä, ettei se kovin kiinnostavaa ole, mutta pennut eivät saa opetella taistelua."
//Kettu? Mäyrä?
Kettupentu 24.4.2018
Astelin varovaisesti isäni perässä, Mäyräpennun rinnalla. Rosmariiniputous oli mennyt hiukan järkyttyneen ja surumieleisen Luomavirran kutsumana puhumaan jostakin tärkeästä, vaikka kuinka uteliaisuudelta korviani höristin, en kuullut enää mitään. Olimme liian kaukan, halusin syyn mistä tuo vakava äänensävy johtui, olisiko syy liittynyt jotenkin isään, joka oli osoittautunut kaikkea muuta kuin lempeäksi. Tunsin kuinka Mäyräpennun pehmeä ja paksu pentu karva hipoi omaani. Katselin miettiliäänä moni sävyistä harmaata pilvien peittämää taivasta.
"Nyt olemme perillä", isä naukui kumealla äänellään, ja teki äkki pysähdyksen. Pysähdyin melko sulavasti hieman kompuroiden ennen isään törmäystä ja niin teki Mäyräpentukin. Kolli kääntyi tuijottamaan meitä sähkönsinisillä silmillään, saman värisillä kuin omammekin. Olimme saapuneet sammaloituneelle aukiolle, jossa paikka paikoin oli vielä lunta. Saamal oli märkää joko viimeöisten sateiden jäljiltä tai sulaneen lumen takia. Nälkä kouraisi vatsaani, olin aivan hirveän nälissäni. Näin pienen pennun kuin minä pitäisi syödä monta kertaa päivässä, minä olin syönyt vain yhden. Pian läheisestä ryteiköstä kuului rapinaa ja luonnonvalkoinen naaras kissa astui aukiolle mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Rosmariiniputous peitti tunteensa hyvin.
"No, mitä asiaa Luomavirralla oli?" Tihkutähti naukaisi tassuaan nuolaisten. Vaalea naaras näytti hivenen vaivaantuneelta, mutta avasi kumminkin suunsa.
"Ei mitään tärkeää. Asiasta toiseen", naaras naukui viivytellen, "Mistä aloitamme. Opetammeko heille vaikka hyökkäysasentoja? Tiedän kyllä, ettei se kovin kiinnostavaa ole, mutta pennut eivät saa opetella taistelua." Tihkutähti mulkaisi varoittavasti Rosmariiniputousta.
"Se on kuitenkin heillä edessä, miksi ei siis aloittaa jo varhain?" isä naukaisi hampaansa hitaasti karseaan hymyyn paljastaen. Hivuttauduin Rosmariiniputouksen puoleen kun entistä suurempi nälkä kouraisi vatsaani ja oloni alkoi tuntua heikolta.
"Asiasta kolmanteen, tiedättekö kuinka usein pentujen pitäisi syödä?" naukaisin viitaten omaan nällkääni, veikkasin ettei Tihkutähti lämpenisi, mutta Rosmariiniputous voisi olla eri asia.
//Rosma? Mäyrä? Kirjottaminen hieman ruostees kun en oo hetkeen kirjotella joten laatu ei oo parasta mahollista, mutta ihan kelvollista :3
Rosmariiniputous 25.4.2018
Vilkaisin hämmentyneenä pientä punertavanruskeaa pentua, joka oli tarrautunut miltei kokonaan kiinni luonnonvalkoiseen kylkeeni. Meripihkaiset silmäni suurenivat entisestään epävarmuudesta, kunnes tajusin mitä Kettupentu oli yrittänyt vihjata minulle. Tihkutähtikin oli tajunnut poikansa vihjeen, mutta hän sen sijaan tuijotti turhautuneena pentuaan.
"Miksi sinä et sanonut leirissä että on nälkä?" päällikkö jyrähti ja otti uhkaavasti laajan askeleen pentuaan kohti. Kettupentu ei säpsähtänyt isänsä liikahduksesta, mutta hivuttautui hieman tiukemmin kiinni kylkeeni. Kiedoin vaistojeni nopeasta käskystä häntäni pienikokoisen pennun ympärille ja kohtasin päällikön raivostuneen katseen, joka oli nyt kohdistettu minuun.
"Ehkä hänelle tuli nälkä matkan aikana. Entäpä jos palaisimme leiriin? Ei hän jaksa tehdä mitään tyhjällä vatsalla", huomautin tyynesti päällikölle, joka näytti olevan valmis räjähtämään hetkenä minä hyvänsä.
"Taisteluharjoituksemme eivät ole vielä edes alkaneet. Kettupennun pitää vain kestää", Tihkutähti murahti ja nuolaisi sitten välinpitämättömästi etukäpäläänsä. En ollut edes varma olivatko Kettupentu ja Mäyräpentu yhtään tärkeitä tuolle tyrannille, mutta arvelin ettei vastaus ollut positiivinen.
"Minä en ainakaan tahdo, että parikuinen pentu yrittää taistella - mitä hänen ei ensinnäkään kuuluisi näin nuorena tehdä - nälkäisenä ja sen takia väsyneenä. Jos sinä et tahdo viedä heitä leiriin, minä voin käydä nappaamassa jotakin pientä syötävää", tarjouduin nopeasti. Tihkutähti heitti minuun tylyn silmäyksen, mutta taisi tajuta itsekin että hänelle oltiin tarjottu tapa saada Kettupentu tyytyväiseksi ilman, että hänen olisi tarvinnut itse tehdä mitään asian eteen. Tummanharmaa kolli murahti turhautuneesti ja heilautti sitten häntäänsä myöntäväksi vastaukseksi. Nyökäytin kiitollisena päätäni päällikölle ja väläytin sitten Kettupennulle lämpimän pennun, kunnes sukelsin aluskasvillisuuden sekaan.
Kun olin päässyt kauas kolmikosta, aloin haistella ilmaa riistan varalta. Vaikka hiirenkorvan lämmöt olivat hiljalleen alkaneet saapua metsään ja Varjoklaanin riistatilanne oli hitaasti lähtenyt kasvuun, oli klaanin reviirillä hyvin vähän riistaa. Sitten kuonooni osui tuore ja vahva hiiren haju. Laskeuduin vaistojen automaattisesta käskystä matalaksi ja paikansin hiiren niillä ruosteisilla jäljitystaidoilla, jotka minulle oltiin suotu.
*Nyt näytän Tihkutähdelle, että minusta todellakin on Varjoklaanin soturiksi*, totesin tyytyväisenä mielessäni ja jatkoin hiipimistä vahvaa hajua kohti. Pystyin jo erottamaan ruskeanharmaan saaliini hännän, joka viilsi raskaasti maata vasten. Olin jo ponnistamassa loikkaan, kun jokin kova raksahti vasemman etukäpäläni alla. Hiiren pieni pää nousi salamannopeasti pystyyn ja saaliseläin pinkaisi juoksuun.
*Tähtiklaanin tähden!* ärähdin mielessäni ja sukelsin nopeasti ulos aluskasvillisuudesta, kurottaen kynsiäni mahdollisimman pitkälle. Tähtiklaani onneksi oli puolellani, sillä kynteni upposivat samassa hiiren paksuun turkkiin ja kahlitsin saaliin etutassujeni väliin. Katkaisin pieneläimen niskat nopealla näykkäisyllä ja nostin saaliin sitten hampaideni väliin.
*Ei tämä mikään huikea saalis ole, mutta saa kelvata*, totesin itsekseni kulkiessani tiheän aluskasvillisuuden halki. En joutunut edes vaeltamaan kauan aikaa, kun saavuin jo samaiselle aukiolle, jolla Tihkutähti ja tuon pennut olivat. Saavuttuani Kettupentu ja Mäyräpentu käänsivät katseensa minuun ja heidän silmänsä kirkastuivat, kun hampaideni välissä roikkuva hiiri osui heidän näkökenttiin. Tihkutähti sen sijaan silmäili minua ja nappaamaani saalista arvostelevasti.
"Etkö muutakaan saanut?" hän kysyi jäätävällä, mutta silti hyvin tyynellä äänensävyllä. Kohtasin päällikköni tuijotuksen meripihkaisella katseellani ja jouduin kunnolla taistelemaan, jotten olisi alistunut entisen mestarini alla.
"Riista ei ole vielä uskaltautunut kunnolla ulos pesistään", ilmoitin viileästi saavuttuani pentujen luokse.
*Syynä tähän on varmaan se, että tällä reviirillä asustaa eräs tyranni, joka ei kunnioita ketään muuta kuin itseään*, lisäsin vielä mielessäni ennen kuin laskin hiiren Kettupennun ja Mäyräpennun eteen. Peräännyin itse hieman kauemmas ja väläytin kummillekin lämpimän hymyn.
"Voitte jakaa sen, minulla ei ole nälkä", ilmoitin ystävällisellä äänensävyllä, joka oli aivan erilainen kuin se kylmä äänensävy jolla puhuin Tihkutähdelle.
//Kettu? Mäyrä?
Kettupentu 27.4.2018
"Voitte jakaa sen, minulla ei ole nälkä", Rosmariiniputous naukaisi kauniisti helisevällä äänellään. Vilkaisin ensin luonnonvalkeaa naarasta ja sen jälkeen silmäilin maassa lojuvaa hiirtä. Hiiren korvat olivat sen päähän verrattuna suuret ja pyöreät, pieni pää, jonka rinnalla vartalo oli suuri ja pulskea. Eläimen turkki oli ruskeanharmaa, jossa siellä täällä sojotti pari valkeaa karvaa siellä täällä vahuuden merkiksi. Hiiren häntä oli pitkä, melkein koko muun hiiren pituinen ja nahkainen. En ollut koskaan syönyt mitään muuta kuin maitoa, tai teknisesti ottaen en ollut syönyt mitään. Juonut vain. Vilkaisin Mäyräpentua mietteliäänä, hän oli innostuneen näköinen ja läpsi hiirtä tassullaan. Katsoin hiukan inhoksuen pientä elotonta eläintä. Jos kaukaa katsoisi saattaisi luulla hiirtä kissan pennuksi. Työnsin kuononi lähemmäs ja näykkäisin, mutta suuni täyttyi ainoastaan hiiren turkin karvoista.
"Syöttekö te isot kissat karvoja?" naukaisin kielelläni kutitteevia karvoja syljeskellen. Taivas oli kerännyt tummia pilviä ja ilma tuntui oudon painostavalta. Pian nenälleni tipahti suuri vesipisara, pian toinen turkilleni, sitten kolmas ja pian sadepisarat alkoivat ropista valtavaa vauhtia.
"Nyt olisi paras lähteä, pennut vilustuvat pian", Rosmariiniputous naukaisi tärkeästi. Tihkutähti nyökkäsi ja kumartui luokseni.
"Haluan Rosmariinputouksen kantavan minut", naukaisin itsevrmasti ja käännyin luonnonvalkean naaraan puoleen. Naaras räpäytti silmiään hyväksyvästi. Pian lähdimme matkaan. Sade piiskasi vasten joukkoa johtavan Tihkutähden kasvoja, joka kantoi mustavalkeaa sisartani. Hytisin luita ja ytimiä myöten, mutta sinnittelin. Yritin olla tärisemättä, jottei Rosmariiniputous kiinnittäisi siihen huomiota.
Makasin emon lämpimän kyljen vieressä väsyneenä leipoen. Olin saanut vatsani täyteen lääminta maitoa ja emo nuoli turkkiani kuivaksi.
"Kiitos Rosmariiniputous, että toit Kettupennun ja Mäyräpennun turvallisesti takaisin. Kiitos tämän herran, pennut joutuivat ylipäätään ulos leiristä", emo naukaisi kiittäen, mutta samalla Tihkutähteä toruen. Silmäni painuivat vähitellen kiinni.
"Taitaa nousta oikein kunnon puhuri", kuulin tutun äänen päivän taphatumista. Kyyhkylennon.
"Enpä ole hetkeen nähnyt näin rajua sadetta", kuulin Okaliekin matalan nau'un, muistin kollin joka oli saattanut Minttusydämen emon parantajan pesälle. Aioin selvittää kuka tämä mysteerinen Hämylilja oli, mutta siihen tarvisin apua. Painauduin Minttusydäntä lähemmäs ja nostin etutassut kuononi päälle.
//Rosma? Mäyrä? Tai sit voin jatkaa Kyyhkyl..
Minttusydän 8.4.2018
Oli aamupäivä. Oloni oli raikas ja hyvin voiva, eikä tippaakaan väsynyt. Silti hento väristys lävisti vatsani kertatoisensa jälkeen. *Eihän pilaantuneen hiiren vaikutus pitäisi olla näin kauaa?* Kuitenkin ymmärsin minun tarvitsevan Liljahenkäystä, kävisin tämän luona myöhemmin päivällä. Tarkkailin taivasta syvänsinisellä katseellani ja näin kuinka pieni varpunen lensi leirin yli. Kuulin kuinka Tihkutähti loikkasi alas klaanikiveltä, jossa kolli oli hetki sitten imenyt aamuauringon aikasia säteitä harmaankirjavaan turkkiinsa. Kuulin hänen empivät askeleensa, jotka lähestyivät minua, mutta lopulta pystähtyivät. Käänsin katseeni Tihkutähden sähkönsinisiin silmiin, jotka olivat täysin ilmeettömät.
"Minttusydän", Tihkutähti naukaisi, ehkä hiukan anelevan oloisena. Siristin silmiäni.
"Heti kun olet kiltimpi", naukaisin topakasti ja aloin sukia turkkini tyynen rauhallisen. Kuulin tuhahduksen ja askelten loittonevan. E pitänyt vihoittelusta, mutta nyt minulla oli siihen oikeus. Kuulin uudet askeleet ja tunnistin minua lähestyvän siniharmaan kylmähenkäyksen. Kolli oli kokoontumisessa ollut sen nuoren kuolonklaanilais naaraan seurassa, joka oli lähettänyt minulle uhkauksen. Uhkaus ei ollut kovin pelottava, ehkä, mutta näin saman ilkeän virneen Kylmähenkäyksen kasvoilla. Kollin suussa oli jotakin yrttejä, kenties hän oli sairas, mutta kolli kuitenkin asteli luokseni rauhalisena.
"Ai hei Kylmähenkäys", naukaisin hiukan vastahakoisesti ja nostin katseeni kissan silmiin. Kollin ilme ei värähtänytkään.
"Minulla on hieman terveisiä", kolli mumisi ja laski lehdet eteeni.
"Keneltä?" kysyin. *VArmaankin parantajalta, ehkä hän on haistanut huonon oloni*
"Jääliljalta", kolli naukaisi mitäänsanomattomalla äänellä. Hämmennys valtasi minut tuijottaessani lehtiä ja pääni löi tyhjää. Pian huomasin pienen pyöreyden lehtien palasissa, haju oli raikas ja aisteja huumaava. Ei kissanminttua.. vaan minttua. Pian lehtien merkitys kolahti päähäni salaman lailla. Silmäni aukesivat ahdistuksisat suuriksi. Lehdet olivat symboli.
"Kylmähenkäy-", henkäisin järkyttyneenä hapuilin tukea jostakin.
//Kylmä?
Liljahenkäys 8.4.2018
(Tarinan alku jätetty pois)
Aukiolle päästyäni näin Rosmariinitassun seisovan Tihkutähden edessä pää painuksissa ja hännänpää maata viistäen. Päällikkö nuhteli parhaillaan oppilastaan siitä, ettei hän saanut poistua leiristä ilman tämän lupaa edes aamukävelylle.
"Ymmärrätkö sinä?" Tihkutähti mesosi.
"K-kyllä", naaras piipitti.
"Anteeksi, kun häiritsen, mutta Rosmariinitassu oli minun seurassani", sanoin väliin. Kaksikko katsahti minuun, ja se, miten Tihkutähti katsoi minua, sai karvani nousemaan pystyyn ja kynteni liukumaan ulos.
"Mitä sanoit?" hän sihahti.
"Rosmariinitassu oli minun kanssani ulkona. Pyysin häntä auttamaan minua yrttien keruussa", vastasin tyynesti.
"Ellet sattunut muistamaan, Rosmariinitassu on soturioppilas, eikä hänen tarvitse kykkiä sinun mukanasi etsimässä joitain rikkakasveja", Tihkutähti muistutti tylysti ja sivalsi ilmaa hännällään.
"Tiedän kyllä sen, mutta kai arvon päällikkö muistaa, että ilman näitä rikkakasveja sinä ja moni muukin olisi pulassa", mau'uin voimatta pidätellä kasvoilleni pyrkivää voitonriemuista virnettä. Tiesin, ettei Tihkutähti voinut tappaa minua, sillä muuten klaani olisi pulassa. Toki Varjoklaanilla oli vielä Sienikarva, mutta entäs sitten kun hän kuolisi?
Tihkutähti siirsi jäisen katseensa oppilaaseensa, joka katsoi minua kulmiaan kysyvästi kohottaen, mutta kun hän huomasi mestarinsa myrkyisen ilmeen, hän laski jälleen katseensa maahan ja siirteli tassujaan hermostuneena.
"Sinä", hän maukui Rosmariinitassulle, "haukkaa jotain nopeasti. Sen jälkeen aloitamme harjoitukset." Sitten hän kääntyi vielä minun puoleeni ja sihisi: "Me tulemme puhumaan tästä vielä, usko pois."
Tihkutähden mentyä tassutin Rosmariinitassun luokse, joka katsoi minua meripihkasilmät apposen ammollaan.
"Oletko kunnossa?" kysyin varovasti.
//Rosma?
Minttusydän 14.4.2018
Katsoin hämmentyneenä kuinka Liljahenkäys pyyhälsi ulos.
"Lilja-", aloitin, mutta lopetin samointein, ei hän kuulisi. Katsoin sydän särkyneenä Liljahenkäyksen perään, hänestä tuntui varmasti pahalta.
Vilkaisin varovasti Sienikarvaa, jonka kimppuun parantaja oppilas oli hypännyt ajatelematta. Hän näytti olevan kunnossa, nyökkäsin kunnioittavan hyvästi ja poistuin paikalta. Minun olisi tavattava Tihkutähti. Astuessani ulos pesästä näin jo kuinka harmaankirjava kolli istuskeli klaanikiven varjossa, silmät kapeina viiruina. Astelin tämän luokse ja tujotin suoraan tämän sähkönsinisiin silmiin.
"Vieläkö vihoittelet minulle?" Tihkutähti kysyi varovasti virnistäen. Loin tuiman silmäyksen kolliin.
"Kyllä, mutta minulla on ilmoitusluontoista asiaa", naukaisin terävästi. Tihkutähti kohotti kulmiaan.
"Karkotin Kylmähenkäyksen ja..", aloitin, mutta Tihkutähti keskeytti minut.
"Ai mitä?" kolli naukaisi järkyttyneenä. Oli vain hyvä, että Kylmähenkäys oli lähtenyt.
"Ja niin odotan pentujasi", naukaisi leikkimielisen tunteettomasti. Kumppanini silmät rävähtivät auki häämentyneinä.
"S-sinäkö?" Tihkutähti takelteli. Pyöräytin silmiäni hilpeästi.
"Taidan mennä nyt takaisin vihoittelemaan sinulle", naukaisin ja lähdin loikkimaan pois, "Ainiin ja, minä muutan nyt hetkeksi pentutarhalle". Tunsin kuinka Tihkutähden katse porautui selkääni. Olisipa siinäkin kollille mietittävää.
Astelin sisälle pentutarhaan.
"Kanervakuu, mitä sanoisit jos tekisimme minulle vuoteen?" naukaisin iloisesti hymyillen.
Olin majaillut pentutarhassa jo hetken aikaa, vatsakipuni olivat jo alkaneet voimistua, joka meinasi sitä, että pennut syntyisivät lyhyellä aikavälillä. Makoilin vuoteellani pentutarhassa. Tihkutähti oli tullut kysymään vointiani, outoa kyllä, mutta totta. Kanervakuu oli lähtenyt kävelylle, sillä pentutarha oli juuri nyt tyhjillään pennuista. Pian suuri kipuaalto valtasi minut, suurempi kuin koskaan. Päästin pienen vaikerruksen.
"Minttusydän?" kuulin kumppanini kysyvän jostain kaukaisuudesta.
"Pennut... ne tulevat nyt!" rääkäisin ja kuulin askeleita. Tihkutähti oli rynnännyt parantajan luokse.
Sienikarva oli saapunut melkein heti kumppanini katoamisen jälkeen ja Tihkutähtikin oli palannut luokseni. Näin kuinka vierelleni nostettiin ensin tummanharmaa pieni kissanpentu.
"Saitte pojan, mutta pelkäämpä hänen olevan kuollut", kuulin Sienikarvan kuiskaavan. Sydän hypähti kurkkuuni. Suru valtasi minut. Pian toinen pentu oli nostettu vierelleni puhtaaksi nuoltuna. Punaruskeaturkkinen hieman edellistä pentua suurempi pentu. Onnekseni punaruskeaturkkinen kissanpentu kiemurteli etsien ravinnon lähdettä.
"Kolli", Sienikarva naukaisi tyynen rauhallisesti. Kolli tunnusteli vatsaani,
"Vielä yksi".
Katselin voipuneena kolmea vierelläni makaavaa myttyä, kahta liikkuvaa ja yhtä liikkumatonta. Punaruskea kolli, joka omasi turkkini värin kiemurteli onnellisesti vatsani vieressä, tämän rinnalla musta naaras, jonka selässä kulki valkea raita ja lopuksi liikkumaton pentu. Aivan Tihkutähden näköinen, tummanharmaa valkeilla pilkuilla. Suru kaihersi rintaani pienen kolli pennun puolesta.
"Voi tuota pientä", nyykäisin. Tihkutähti nuolaisi päätäni. Katsoin vielä kahta liikkuvaa pentua.
"Mitä olet ajatellut nimiksi?" Tihkutähti naukaisi varovasti.
"Mitä jos naaras olisi Mäyräpentu, hänen turkkinsa kuvioinnista tulee mieleen Mäyrä. Vahva ja peloton", hymyilin ja nuolaisin tummaa pentua. Tihkutähti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Kollista Kettupentu, punaruskea turkki", kolli naukui. Nyökkäsin.
"Sekä ovela", kuiskasin. Katsoin tummanhramaata kolli pentua.
"Lumikkopentu", henkäisin.
"Heikko", Tihkutähti naukaisi. Pudistelin päätäni.
"Lumikot ovat älykkäitä".
//Pennut?
Kettupentu 19.4.2018
"Miltä Varpusliidon idea kuulostaa? Mennäänkö?" Rosmariiniputous naukaisi lempeästi hymähtäen, mutta silti huomasin pienen varautumisen naaraan meripihkaisilla silmillä. Pian tunsin hennon tönäyksen kyljessäni kun sisareni tuli kovalla vauhdilla kuuntelemaan.
"Mennään mihin?" Mäyräpentu tökäsytti. Käänsin katseeni Mäyräpennun sähkönsinisiin silmiin, hänen silmänsä kuulemani mukaan muistuttivat omiani. En ollut nähnyt vielä todellista peilikuvaanni mistään, sillä leirin vesilammikot olivat aina olleet mutaisia, eikä niistä nähnyt mitään.
"Me mennään ehkä päällikön pesään! Jos siis emo ja isä antaa luvan", miukaisin nyökäten ja lähdin loikkimaan varmoin askelin kohti pesää. Askeleeni olivat jo hyvin paljon varmempia kuin aamulla pesästä poistuessani. Tunsin lämpimän hengityksen niskassani ja tunnistin Kyyhkylennon tuoksun. Naaras nappasi minua niskanahasta ja kuljetti takaisin Rosmariiniputouksen luokse.
"He ovat askeleiltaan jo hyvin nopeita, mutta pennut kulkaapas minusta se ei ole hyvä ajatus", naaras naukui sydäntäsärkevä ilme kasvoillaan.
"Miksei?" kysyin kulmiani kurtistaen, meiltä salattiin jotain, "Ei isä ole pelottava, hän vain näyttää siltä!" Kyyhkylento loi pahoittelevan katseen Rosmariiniputoukseen. Harmaaraidallisen naaraan häntä valahti surumielisesti alas ja hänen silmänsä alkoivat lasittua.
"Kuulkaapas, annan teille elämän ohjeen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ei ole kissoihin karvaan katsomista", Kyyhkylenno nauku kuulosti automaattiselta ja hänen silmillänsä väreili kauhun aallot.
"Hämylilja", naaras henkäisin ääni särkyen. Pian kuulin voimakkaat askeleet jotka juoksivat Kyyhkylennon luo, liekinvärinen kolli lehden vihrein silmin. Kolli kiersi isoemoni kasvojen eteen ja katsoi tämän silmiin.
"Pahoittelut tästä. Me poistumme nyt. Nähdään pian Kettupentu ja Mäyräpentu", kolli naukui ja lähti taluttamaan Kyyhkylentoa parantaja pesälle.
*Mikä hänelle tuli? Minun on selviettävä kuka on Hämylilja, tai kuka oli Hämylilja ja miksi se oli noin vaikeaa? Miten isä liittyi tähän? Siitä ottaisin selvää* Vilkaisin Rosmariiniputousta.
"No niin, mennään", naaras naukui ja lähti johdattamaan meitä pesään. Tihkutähti ja Minttusydän istuskelivat harakan ympärillä. Harakan vatsa oli auki ja sieltä pilkotti jotain punaista. Tihkutähti kyyrityi haukkaamaan lihaa.
"Hei emo, hei isä!" tervehdin hymyillen. Minttusydän nyökkäsi lämpimästi.
"Joko olette saaneet kierroksen tehtyä?" naaras naukui silkinpemeästi. Pudistin päätäni.
"Seuraava etappimme on päällikön pesä!" Mäyräpentu kiljaisi. Tihkutähti nosti päänsä ylväästi ylös, hänen leukaansa oli jäänyt pieni veritahra harakan lihasta. Selvä, isä näytti todella pelottavalta pitkine kynsineen ja viirusilmineen.
"Ai", Tihkutähti naukaisi häijysti hymyillen, hänen tunteeton katseensa kohtasi Rosmariiniputouksen ja tunsin kuinka naaraan turkki pörhistyi vierelläni.
"Kenen luvalla te sinne suuntaatte, kenties Rosmariiniputouksen?" isä naukui sivaltaen, jos sanat olisivat voineet koskettaa, nuo sanat olisivat jättäneet suuret viillot kaikkien meidän turkkeihimme. Tihkutähti räpäytti silmiään hitaasti vastausta odottaen. Päähäni pälkähti ajatus ja lähdin hiipparoimaan pesän reunaa pitkin Tihkutähden taakse, Minttusydän huomasi aikeeni, mutta jätti asian huomiotta paljastamatta minua. Pian olin isän takana ja nappasin tämän hännästä kiinni.
"Minun luvallani, älä ole ilkeä Rosmariiniputoukselle", naukaisin haastavasti ja upotin pienet kynnen pätkäni isäni harmaankirjavaan häntään.
"Oiekasti me tulimme kysymään sinulta lupaa", Mäyyräpentu pisti väliin ja loikkasi itsekin roikkumaan isässä. En uskonut isämme nauttivan tilanteesta.
"Hmm", kolli myhäili ja hänen turkkinsa siloittui. Käänsin katseeni Minttusydämeen.
"Kyyhkylennolle tuli jokin hätä, joku kissa vei hänet parantajalle", ilmoitin hiukan surullinen ilme kasvoillani. Minttuydän noui ylös.
"Kiitos, että kerroit", hän naukaisi lähti loikkimaan ulos pesästä," Palaan pian".
Nyökkäsin, emoni poistuttua käännyin isän puoleen. Irrotin kynteni hännästä ja kellahdin lämpimille sammalille.
"Mitä jos viemme pennut harjoittelemaan?" Tihkutähti naukaisi matalasti naurahtaen.
//Rosma? Mäyrä?
Rosmariiniputous 20.4.2018
Säpsähdin rajusti kuultuani Tihkutähden ehdotuksen ja saadessani vastaan vielä päällikön pentujenkin innostuneet kiljaisut. Käännyin ensin kauhistuneena vilkaisemaan vierelläni istuvaa kaksikkoa ja sitten raivostuneena heittämään nopean silmäyksen Tihkutähteen. Millainen idea tuokin nyt oli? Viedä muutaman kuun ikäiset pennut taisteluharjoituksiin? He olivat vasta oppineet pysymään kunnolla jaloillaan, Tähtiklaanin nimeen! Jäin tuijottamaan Tihkutähden sähkönsinisiä silmiä hurjistuneena ja tuo kohtasi minut viileästi, musertavan kylmä ilme kasvoillaan leväten.
"He ovat vasta muutamaan kuun ikäisiä ja harjoitukset aloitetaan vasta oppilasikäisenä", huomautin mahdollisimman rauhallisella äänensävyllä, vaikka käpäläni syyhysivät iskeä kyntensä tuon ylimielisen kissan kurkkuun.
"Mitä se sinua haittaa, vaikka he ovatkin vielä pentuikäisiä? Mitä aikaisemmin he aloittavat, sitä parempia sotureita heistä tulee. Haluan klaaniini erinomaisia sotureita", Tihkutähti ilmoitti tiukasti ja heitti minuun halveksivan silmäyksen. Kolli ei varmastikaan uskonut minun olevan tarpeeksi vahva soturi, mutta minäpä tulisin todistamaan hänelle, että minä olin aivan yhtä hyvä kuin jokainen muukin varjoklaanilaissoturi.
"Ymmärrän kyllä sen", aloitin aivan räjähtämisen rajalla, "mutta entä jos he haavoittuvat? Minunhan ei tosin edes tarvitse mukaan harjoitteluihin jos en tahdo."
"Kyllä sinun täytyy, koska olet pentujeni vahtija. Nyt lähdetään", Tihkutähti ilmoitti kylmästi ja työnsi sitten Kettupennun ja Mäyräpennun edellään leirin uloskäyntiä kohti. Jäin tuijottamaan päällikön perään raivostuneena siitä, että hän oli viemässä parikuisia pentuja taisteluharjoituksiin. En voinut kuitenkaan tehdä mitään muuta kuin sukeltaa kolmikon perässä piikkihernetunneliin.
//Kettu? Mäyrä?
Minttusydän 20.3.2018
Astahdin sisälle leiriin ja sieraimiini tulvahti toisen rajanaapurimme kitkerä tuoksu. * Mitä Myrskyklaani tekee täällä?* Röyhistin rintaani ja yritin näyttää mahdollisimman varapäällikkömaiselta. Haistoin vain neljän eri kissan tuoksun, joten kysessä ei voinut olla taistelupartio. Huomasin kuinka Tihkutähti seisoi karvat sojottaen ketun mitan päässä myrskyklaanin sotureista.
"Joku klaaninne jäsenistä varasti Myrskyklaanilta riistaa", valkea kolli naukaisi vaativana, pian tunnistin kollin Myrskyklaanin varapäälliköksi Mesiviiksesksi. Tassutin Tihkutähden rinnalle, turkkini hipoessa kollin turkkia, hänen lihaksensa rentoutuivat.
"Vaadimme, että korvaatte menettämämme hiiren meille. Muutoin emme vastaa seurauksista", myrskyklaanilainen jatkoi. Tarkastelin jokaista kissaa vuorotellen katseellani, ensimmäinen oli solakka vaaleanruskea naaras ja tämän takana seisoi leveälapainen sinertävänharmaa kolli. Aivan Mesiviiksen vierellä seisoi siniharmaa mustaraitainen naaras, jonka silmät säkenöivät oman klaaninsa puolustustahtoa. Tihkutähden lihakset väreilivät ihan kuin olisi halunnut loikata suoraan vihhollisklaanimme varapäällikön kimppuun ja raadella tämän.
"Mitä syytöksiä! Meillä on aivan tarpeeksi riistaa, emmekä tarvitse muiden saastaisia hiiriä!" Tihkutähti ulvaisi kumealla äänellään. Kohensin ryhtiäni halusin olla edustavan näköinen, en halunnut tämän päätyvän taisteluksi.
"Ette voi millään todistaa sitä, että me olisimme tehneet sen", klaaninpäällikkö sähähti raivoisasti.
"Et siis kiistä asiaa?" Mesiviiksi naukaisi kulmiaan kohottaen. Nyt oli minun vuoroni astua esille, mutta ennen sitä kuiskasin anelevasti Tihkutähden korvaan:
"Ota rauhallisesti, en halua meidän joutuvan taistelemaan. Ole kiltti". Tihkutähti loi minulle sähköisen katseen, mutta myöntyi. Tiesin, ettei hänen rauhansa kestäisi kauaa. Väläytin pienen hymyn ja käännyin takaisin Mesiviiksen puoleen.
"Klaanin puolestani puhuessani, kiistäisin koko asian ja niin haluaisinkin tehdä, mutta todisteitahan on ja en voi kiistää väitettänne. Ymmärrän vihanne, ja olemme pahoillamme rajaloukkaukses-", nau'uin tyynesti, mutta Tihkutähti näpäytti selkääni hännällänsä. Hänen kurkustaan kuului pientä ärinää.
"Annatko heidän tosiaan vain saada asiansa läpi ja otta hiiren meiltä, ilman mitään meille näytettäviä todisteita?" kolli ärisi. Huokaisin. Peruutin askeleen. Katsoin Tihkutähteä, halusin hänen ymmärtävä haluni päästä tästä tilanteesta, olimme herättäneet nyt jo liiallista huomiota.
"Olen sitä mieltä, että syytöksenne ovat turhia, ja käsken teitä pitämään huolta rajoistanne jos ette halua sinne tulevan ketään, mutta jotta tämä asia saataisiin ratkaistua pienen yhden hiiren avulla-", Tihkutähti naukaisi ja vilkaisi minuun merkitsevästi, "Otamme vastuun siitä mikä on jo todistettu meidän klaanimme tekosiksi, ehkä emme tiedä kuka tai mikä sen on tehnyt tai ehkä tiedämmekin, mutta ei se teille kuulu." Huokaisin helpotuksesta toivoisin tosiaan, että tämä ratkeaisi nyt.
"Ja palautamme hiiren, eikö vain?" naukaisin huomaamattomasti kysyen Tihkutähdeltä. Kolli katsoi minua viha silmissään loimuten ja siristi silmiään.
"Lehtikato on muutenkin pian ohi", kuiskasi jotta vain kumppanini kuuli sen. Tihkutähti nosti ylvään katseensa Myrskyklaanilaisiin.
"Pitäkää hiirenne, mutta vain tämän ja ainoan kerran ja häipykää", Tihkutähti naukaisi kylmästi ja paljasteli kynsiään.
"Meillä on niitä muutenkin ihan liikaa", kolli naukui ja pörhisti rintaansa ja nousi seisomaan.
//Mesi? Muut mskyklaanilaiset?
Mesiviiksi 20.3.2018
Katsoin tyytyväisenä Tihkutähteä, joka käänsi meille selkänsä ja asteli suurkiven edustalle. Varapäällikkö Minttusydän vilkaisi päällikkönsä perään, jonka jälkeen naaras kääntyi meidän puoleemme.
"Haen teille hiirenne", naaras vastasi kylmällä äänellä, asteli tuoresaaliskasalle, nappasi siitä hiiren ja palasi luoksemme sisäänkäynnin liepeille. Hän laski sen eteeni ja astui askeleen taaksepäin.
"Uskon, että osaatte omalle reviirillenne ilman saattajaa", naaras tokaisi ja istuutui alas.
"Kiitos, osaamme toki", vastasin tyynellä äänellä. Epäröimättä käänsin selkäni varjoklaanilaisnaaraalle ja suuntasin kohti leirin uloskäyntiä partio perässäni. Kannoin hiirtä hampaissani. Se oli laiha ja luiseva, mutta kyllä sillä vähintään yhden oppilaan ruokkisi. Kaikki riista oli tarpeen lehtikadon aikana, vaikka hiirenkorva tekikin jo tuloaan, vaikkakin hitaasti ja epävarmasti.
"Sehän meni hyvin, emmekä tarvinneet edes Saniaistähden apua", Tiaislaulu naukaisi tyytyväisenä ja kulki aivan perässäni jalanjälkiämme pitkin takaisin kohti Myrskyklaanin rajaa.
Saavuttuamme leiriin, aurinko oli ohittanut huippunsa. Vatsani kurni nälästä ja silmäluomeni tuntuivat painavan suunnattoman paljon. Kun laskin hiiren tuoresaaliskasaan ja jäin seisomaan siihen hetkeksi, kehoni horjui puolelta toiselle ja olin vähällä kaatua. Vilkaisin päällikön pesän suuntaan. Ketään ei ollut suurkiven liepeillä, enkä uskonut Saniaistähden nukkuvan enää tähän aikaan. En vaivautunut vilkaisemaan päällikön pesään vaan lähdin hoipertelamaan kohti sotureiden pesää. Askeleeni tuntuivat raskailta. Heittäydyin sammalvuoteelleni makaamaan ja asetuin hyvään asentoon. Työnsin pääni häntäni alle ja suljin silmäni. Mieleeni palasi Kortelampi viimeisine sanoineen. Kollin eloton keho ja hänen yrttien sekoitteisen ominaistuoksunsa peittävä uoleman tuoksu olivat tuoreina mielessäni. Oliko hän kunnossa? Tietenkin hän oli, Kortelampi pääsi Tähtiklaaniin. Nyt hän on siellä yhdessä emon, isän ja kaikkien Tähtiklaaniin matkanneiden sukulaistemme luona. Mutta entä Kirjosiipi? Naaras on aivan yksin tuolla jossain. Pääsikö hän Tähtiklaaniin, vai käännyttikö esi-isämme hänet pois luotaan kotikisujuuriensa vuoksi?
Ajatukseni harhailivat Kirjosiiven kirjavasta turkista hetkessä Helmitähden hopeanharmaaseen turkkiin. En saanut jokiklaanilaisnaaraan jäänsinisiä silmiä pois mielestäni. Mitä minun pitäisi tehdä Helmitähden suhteen? Tiesikö Kortelampi meistä? Tahtooko hän minun muuttavan Jokiklaaniin? Ajatusten saattelemana vajosin rauhattomaan painajaismaiseen uneen..
Minttusydän 21.3.2018
Katsoin poistuvia myrskyklaanilaisia. Olimme päästäneet heidät liian helpolla varoessamme tasitelua keskellä leiriä pentujen ja klaaninvanhimpien keskellä. Vaikka eihän Tihkutähti kunnioittanutkaan heikkoja. P''tin kuitenkin lähettää pienen partion varmistamaan, että Myrskyklaanin kissat olivat oikeasti takaisin omalla puolellansa rajaa. Hain katsellaani leirissä olevia sotureita. Halusin järjestää partiosta tasapianoisen, kissoja joissa oli voimaa ja heidän lisäkseen kissoja joilla olisi järkeä päässä. Halusin rauhan säilyvän. Minun oli lähetettävä muutama hyväsydäminen kissa heidän mukaansa. Kaikki kissat melkein olivat leirissä, Happotassua ja Kylmähenkäystä ja paria muuta kissaa lukuunottamatta.
"Naavakoi, Orkideapolku, Valkosydän ja Valvehenki. Lähtekää tarkistamaan, että Myrskyklaanilaiset ovat päässeet ilman apua puolelleen", kajautin kissoille. Kuulin takaani askelia ja pian tunsin kylmän kuonon kosketuksen turkillani. Käänsin pääni refleksin omaisesti saapujaan ja tunnistin naaraan yhdeksi Tihkutähden lempisoturiksi, Ikituuleksi.
"Tihkutähti haluaa nähdä sinut", naaras naukaisi silkinpehmeällä äänellänsä, jonka takana oli kuitenkin ilkeä säestys. Naaras ei ollut koskaan oikein välittänyt minusta.
"Niin kuin nyt", naaras hoputti, "Et halua, että hän suuttuu ethän? Tai no ethän sinä enään hänen vihaltaan välty, olisit nähnyt hänet kun hän pyysi minut hakemaan sinut". Naaras naurahti kolkosti jäähyväisensä ja poistui häntäänsä heilautellen. Kohautin lapojani, kai se oli mentävä. Karvani nousivat pystyyn jännityksestäni, vihasin Tihkutähden raivoa. Vedin henkeä pesän suulla ja astuin tyynen rauhallisena sisälle pesään. Kumppanini oli selin minuun. Juuri suuni avatessa hän käänsi päänsä salaman nopeasti minua kohden ja näin hänen sähkönsinisten silmiensä loimuavan vihan. Tuiotin pelottomasti syvälle sähkönsiniseen mereen. Harmaa kolli veti henkeä.
"Olen pettynyt sinuun", Tihkuttähti naukaisi pelottavan ystävällisesti hymyillen, se paljasti kuin paljastikin hänen jäätävän vihansa.
"Olisin odottanut sinulta enemmän". Henkäisin. Tiesin tasantarkkaan, että hän puhui tuosta äsköisestä. Ärtymys alkoi kasvaa sisälläni, Tihkutähden hienostelemattomat haukut alkoivat ottaa päähän.
"Minua ei kiinnosta sinun halveksivat kommenttisi", ärisin luimistaen korviani.
"Kerron vain totuuden Minttusydän hyvä, pinnasi taitaa olla aika kireällä", päällikkö naukaisi silkinpehmeästi. Hän ei ollut koskaan käyttäytynyt minulle näin.
"Pinnani katlesi jo ajat sitten. Katso mikä sinusta on tullut! Et kunnioita edes varapäällikköäsi, joka on vieläpä sinun kumppanisi", murisin matalasti, silmäni kiiluivat raivoisasti, "Sinua halveksittavampaa kissaa en ole koskaan tavannut!"
Lähdin kovaa vauhtia pinkoen pois ulos Tihkutähden pesältä ja kiisin leirin läpi kyyneleet silmäkulmistani valuen. Liljahenkäys asteli minua vastaan, mutta ohitin hänet vaistomaisesti, en halunnut pahottaa ystäväni mieltä olemalla itse surullinen. *Liljahenkäys kiltti, anna minun olla*
//Lilja?
Rosmariinitassu 29.3.2018
Tuijotin Varpustassua silmät ilosta säihkyen. Olin itsekin jo todella pitkään nähnyt hänet enemmän sisaruksena kuin ystävänä ja nyt hän oli tehnyt tehtäväni paljon helpommaksi kertomalla tämän. Nostin kasvoilleni loisteliaan hymyn ja sukelsin halaamaan pesätoveriani. Varpustassu meinasi kompastua omiin jalkoihinsa ja kaatua, mutta onnistui viime hetkellä pitämään tasapainonsa.
"Tietenkin saat! Minäkin olen ajatellut sinua enemmän veljenä kuin ystävänä", ilmoitin tyytyväisenä vaaleanharmaalle kollille. Hän väläytti nopean hymyn ja avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta Tihkutähden jäätävä ulvaisu keskeytti kollin lauseen ennen kuin se ehti alkaakaan. Käännyimme kummatkin vilkaisemaan lähestyvää päällikköä, jonka sähkönsiniset silmät liekehtivät raivosta. Nielaisin äänekkäästi ja asetuin mahdollisimman kauniisti istumaan, vaikka tiesin ettei se tulisi auttamaan tässä tilanteessa yhtään.
"Rosmariinitassu", Tihkutähti jyrähti, "mitä sinä olet tehnyt? Meidän piti lähteä taisteluharjoituksiin."
"Mutta sinä käskit minua tutustumaan muihin oppilaisiin", uikutin onnettomana. Varpuspentu ei pystynyt auttamaan minua lainkaan Tihkutähden musertavan katseen alla.
"Hiljaa! Sinun olisi pitänyt tulla ilmoittamaan minulle, kun olit tutustunut kissoihin. Et sinä todellakaan saa vain levätä kokoajan", Tihkutähti sähähti ja vilkaisi sitten Varpustassua. Kollioppilas vetäisi syvään henkeä ja avasi suunsa.
"Olin pyytämässä Rosmariinitassua mukaani hakemaan sammalia vanhuksille", hän kuiskasi varovaisesti. Tihkutähden tiukka katse sai hänet kuitenkin sulkemaan suunsa ja perääntymään muutaman hännänmitan päähän.
"Voit tehdä sen itsekin, mutta Rosmariinitassu lähtee minun kanssani taistelemaan", päällikkö ilmoitti päättäväisenä ja porasi sitten sähkönsinisen katseensa minuun. Minulla ei ollut valinnanvaraa, täytyisi vain suostua jokaiseen mestarini käskyyn.
"Kyllä, Tihkutähti", naukaisin alistuvasti ja lähdin suurikokoisen kollin perässä piikkihernetunnelia kohti. Matkan varrella huomasin sivusilmästäni parantajan pesän oviaukolla istuvan Liljahenkäyksen, jonka meripihkainen katse seurasi minua huolestuneena. Tiesin pelon säihkyvän silmissäni ja olin varma, että emoni näki sen, ja hän joutuisi elämään tämän asian kanssa. Tulisin vihaamaan ja pelkäämään Tihkutähteä koko elämäni, pystyin jo kuvittelemaan raa'at taisteluharjoitukset jotka odottivat minua. Mutten antaisi hänen tehdä minusta sydämetöntä ja raakaa kissaa, vaan seuraisin emoni käpälänjälkiä, vaikka se tarkoittaisikin päivittäistä pelkoa niin kauan kuin Tihkutähti olisi vallassa.
"Kylmähenkäys."
Tihkutähden lausuessa isäni nimen havahduin samassa emoni kauniiden silmien maailmasta ja kohdistin meripihkaisen tuijotukseni Tihkutähden rinnalle saapuneeseen kolliin. Isäni lihaksikkaat lavat kiiltelivät sinertävänharmaan turkin alta ja kylmänsinisien silmien tuijotus oli melkein yhtä jäätävä kuin päällikön. Aloin pelkäämään isääni päivä päivältä enemmän ja olin kuullut hänen joskus ylistäneen Pimeyden metsää, joten hän varmasti näkisi minutkin kapinallisena jos kuulisi minun liittyneen kapinallisten joukkoihin.
"Hyvää päivää, arvon Tihkutähti. Kas, Rosmariinitassu on siis lähtemässä kanssasi harjoituksiin. On se hyvä, että klaanimme oppilaat ovat aina valmiita lähtemään harjoituksiin", Kylmähenkäys virnisti jäätävästi minulle ja kohotti hitaasti kulmiaan, ilmiselvästi arvioiden minua. Tiesin isäni jättäneen sanan "tyttäreni" pois ärsyttääkseni minua. Nyrpistin tylysti kuonoani sinertävänharmaalle soturille ja vilkaisin Tihkutähteä sivusilmästä.
"Voisimmeko me jo lähteä? En haluaisi jättää näitä harjoitteluja pois", ilmoitin nopeasti. Tahtoisin vain päästä pois isäni luota, jos hän kohtelisi minua kuin ilmaa.
"Menkää vain. Hyvää päivänjatkoa, Tihkutähti", Kylmähenkäys lausahti kohteliaasti ja väläytti päällikölle kunnioittavan hymyn, mutta minua vilkaistessaan nosti huulilleen pilkkaavan irvistyksen. Vastasin samalla mitalla ja jäin katselemaan hetkeksi isäni perään.
Hän kaarsi kulkunsa parantajan pesää kohti ja pysähtyi sitten hetkeksi pesän edustalle. Ehdin vielä nähdä kuinka hän sukelsi pesään kunnes sukelsin mestarini perässä ulos leiristä.
"Noniin, aloitetaanpas. Aloitamme aivan perusasioista, muttemme tule hidastelemaan lainkaan, vaan sen sijaan tulemme olemaan tuplasti nopeampia kuin muut oppilaat. Tahdon sinusta Varjoklaanin arvoisen soturin", Tihkutähti ilmoitti jämäkästi saavuttuamme Kuolonklaanin rajamailla sijaitsevalle aukeamalle. Jouduin nyökäyttämään päätäni tummanharmaalle mestarilleni, vaikka sydämeni ulvoi tuskasta ja väsymyksestä jo nyt. Päällikkö oli minua melkein kolme kertaa suurempi ja lihaksikkaampi, olinhan oppilaaksi erittäin pienikokoinen.
"Millä me siis aloitamme?" inisin. Mestarini loi minuun ärtyneen katseen, joka sai minut laskemaan meripihkaisen katseeni mutaiseen maahan.
"Väistämisellä. Yritä tulla ohitseni, keinolla millä hyvänsä. Pidä kuitenkin kyntesi piilossa", Tihkutähti murahti ja asettui tukevaan asentoon jalat levälleen. Olisin tässä vaiheessa nielaissut erittäin äänekkäästi, mutta rutikuiva kurkkuni ei suostunut tottelemaan käskyjäni. Tyydyin täten vain nyökäyttämään heikosti päätäni ja asettumaan itsekin tukevaan asentoon, josta voisin lähteä ohittamaan suurikokoista mestariani. Vasta monen silmänräpäyksen kuluttua lähdin juoksemaan mestariani kohti odottamaani nopeammalla tahdilla. Tähtäsin meripihkaisen katseeni suoraan Tihkutähden sähkönsinisiin silmiin ja yritin olla värähtämättä tuon jäätävää ilmettä. Kun olin päässyt jo miltei kollin käpälänheilautuksen etäisyydelle, sukelsin äkkinäisesti vasemmalle ja maahan laskeuduttuani ponnistin sulavaan liukuun. Liukuni jäi kuitenkin onnettoman lyhyeksi, kun Tihkutähden voimakas käpälä iskeytyi hentoihin kasvoihini ja sai minut kierimään monen hännänmitan päähän.
"Typerä liike, liukuun lähteminen ei tälläisessä tapauksessa auta yhtään. Uudestaan, yritä jotakin uutta", Tihkutähti ilmoitti tiukasti kompuroidessani ylös. Hieroin varovaisesti poskea, jota mestarini oli rajusti läimäissyt. Poskesta ei vuotanut verta eikä siinä ollut naarmun naarmuakaan, mutta kyllä sitä silti jomotti. Ravistelin nopeasti suurimman tuskan päästäni ja ponnistin uuteen yritykseen aivan samalla tavalla. Kaarsin uudelleen vasemmalle, mutta maahan laskeuduttuani ponkaisin korkeaan loikkaan suoraan eteenpäin. Vaikka pääsinkin sulavasti takaisin mutaiselle maaperälle, Tihkutähti onnistui hipaisemaan neulanterävillä kynsillään valkeita vatsakarvojani.
"Hieman parempi, mutta hyppyä voisi saada vielä korkeammalle. Onnistuit siedettävällä tasolla", Tihkutähti murahti lyhyesti.
*Tiedät varsin hyvin että onnistuin hyvin, muttet vain tahdo myöntää sitä*, lisäsin turhautuneen mielessäni ja valmistauduin sitten ottamaan vastaan seuraavan liikkeen.
Kun lopulta sukelsin leirin piikkihernetunnelista aukiolle, jalkani tuntuivat samalla jääkylmiltä ja polttavan kuumilta. Jokaista lihastani särki ja luonnonvalkoiset karvani olivat aivan sekaisin. Tihkutähti oli todellakin venyttänyt minun rajojani ja kaiken sen jälkeen hän oli sanonut, että tein typeriä virheitä kokoajan ja jos en lopettaisi niiden tekemistä, minusta ei koskaan tulisi kunnollista soturia. Tulisin kuitenkin todistamaan mestarilleni, että minusta voisi tulla aivan yhtä hyvä soturi kuin kenestä tahansa klaanitoveristani.
Raahustin väsyneenä oppilaiden pesän edustalle ja rojahdin kyljelleni makaamaan. Tarvitsisin vain lepohetken klaanista, sisaruksistani, vanhemmistani, mestaristani, aivan kaikesta. Olin liian väsynyt. Suljin hitaasti silmäni ja laskin käpäläni kasvojeni viereen.
//Rosmalle seuraa??
Rosmariinitassu 5.4.2018
Kun saavuimme kokouksesta Varjoklaanin leiriin, käpäläni olivat aivan turtuneet matkasta. Vaikkei matka nelipuille edes ollut kovin pitkä, lihaksistoni määrä ei täysin riittänyt jotta olisin voinut kulkea koko matkan ilman hengästymistä.
"Rosmariinitassu!"
Kohotin väsyneet kasvoni maasta, kun tuttuakin tutumpi ääni huusi minua nimeltäni. Varpustassun vaaleanharmaa hahmo seisoi oppilaiden pesän edustalla ja tuijotti minua iloisena. Hänet nähtyään kasvoilleni nousi automaattisesti säteilevä hymy. Olin jo pinkaisemassa juoksuun pesätoveriani kohti, kun Tihkutähden murahdus kajahti takaani. Nielaisin äänekkäästi ja käännyin kookasta mestariani kohti. Tummanharmaan kollin sähkönsininen katse porautui minuun ja tunsin sulavani hänen polttavan katseensa alla.
"Onko sinulla hänelle jotakin asiaa?" Tihkutähti jyrähti jäätävästi ja otti yhden ainoan askeleen eteenpäin, mikä sai jo minut miltei säikähtämään karvoistani irti. Onnistuin kuitenkin pitämään tyynen ilmeen kasvoillani, kun vastasin:
"Ei ollut. Halusin vain mennä tervehtimään häntä ja kertomaan, mitä kokouksessa tapahtui."
"Ei kokouksessa mitään tarpeeksi merkittävää tapahtunut, joten syysi ei ole tarpeeksi hyvä. Lähdemme harjoituksiin", Tihkutähti ilmoitti tiukasti ja kääntyi vastaustani odottamatta ympäri. Loikin kookkaan mestarini rinnalle ja kohdistin meripihkaisen katseeni tuohon.
"Harjoituksiin, nytkö? Mutta on yö!" huudahdin ja sain vastaukseksi päälliköltä antaran silmäyksen. Vaikenin silmänräpäyksessä ja varmistin vaivaantuneena, ettei kukaan ollut todistamassa nolostumistani Varpustassua lukuunottamatta. Onneksi kaikki kokouksessa olleet olivat jo hajaantuneet.
"Aivan niin. Tulemme pitämään yöharjoituksia, koska taisteluita voi tapahtua pimeälläkin ja silloin sinulla ei ole varaa harhailla hämärässä. Nyt lähdetään!" Tihkutähti murahti ja lähti johtamaan minua ulos leiristä. Heitin vielä onnettoman silmäyksen oppilaiden pesäm edustalla seisovaan Varpustassuun, jonka jälkeen sukelsin mestarini perässä piikkihernetunneliin.
Olimme ehtineet kulkea ties kuinka pitkälle Varjoklaanin reviirillä, kunnes Tihkutähti lopulta hidasti rivakkaan harppomisensa. Tummanharmaa päällikkö nuuhki aluksi sumuista ilmaa ja tarpoi sitten mutaista maata. Hetken kuluttua hän päästi kurkustaan matalan murahduksen ja naulitsi sitten sähkönsinisen tuijotuksensa minuun.
"Noniin, olemme tarpeeksi tasaisessa maastossa eikä meillä ole koko yötä aikaa, joten aloitetaan heti. Pystytkö näkemään minua?"
Jouduin siristelemään silmiäni pimeässä, jotta olisin erottanut tarkemmin mestarini lihaksikkaat vartalonpiirteet. Tihkutähti sulautui täydellisesti mutaiseen maahan, jota peitti vain ohut lumikerros. Hän pääsisi helposti yllättämään minut, kun taas minun luonnonvalkea karvoitukseni erottuisi ketunmittojen päästä.
"Jotenkuten", mutisin ja tunnustelin mutaista maata allani. Varjoklaanin reviiri oli ällöttänyt minua nuorempana, se ällötti minua nyt, ja se tulisi ällöttämään minua koko loppuelämäni ajan.
"Sitten näet minut tarpeeksi hyvin", Tihkutähti murahti ja asettui sitten istumaan muutaman hännänmitan päähän minusta, "sinun osaltasi pimeässä taisteleminen on hieman vaikeampaa lämpiminä aikoina, koska luonnonvalkoinen kissa erottuu vehreästä aluskasvillisuudesta kirkkaasti, kun taas lehtikadolla maastoudut täydellisesti lumeen. Sinun pitää tämän takia jättää maastoutuminen ja vihollisen yllättäminen sikseen ja vain luottaa taitoihisi."
Nyökäytin päätäni ja seurasin epäilevänä, kuinka Tihkutähti nousi ja otti pahanenteisesti pari askelta lähemmäs. Päällikkö verrytteli lihaksikkaita jalkojaan ja naulitsi sitten katseensa uudelleen minuun.
"Nyt taistellaan. Hyökkää kimppuuni, kuvittele minun olevan vihollisesi. Sinun täytyy tappaa minut, koska olen vihollisklaanin jäsen", hän sähähti ja suoristi tummanharmaan häntänsä. Vetäisin ahdistuneena syvään henkeä ja kompuroin jaloilleni, jonka jälkeen jöin vain tuijottamaan Tihkutähteä. Minun ei tarvitsisi kuvitella mitään, koska todellakin tahdoin tappaa hänet. Tihkutähti oli vaara, este, Tihkutähti oli se asia joka pidätteli Tähtiklaaniin uskovia varjoklaanilaisia jatkuvassa pelossa ja ahdingossa. Hän oli murhannut omia klaanitovereitaan. Kun tuijotin siinä Tihkutähteä, raivoni alkoi hiljalleen vahvistua ja luonnonvalkeat karvani alkoivat pörhistymään. Viha sisälläni kupli ja kohta se porisisi ulos minusta.
"Juuri noin. Kerää kaikki raivosi, kaikki voimasi, ja iske minua", mestarini sähähti ja paljasti vitivalkean hammasrivistönsä. Se riitti minulle. Päästin suustani raivoisan ulvaisun ja sukelsin suoraan mestariani kohti. Päällikkö tietenkin oli arvioinut liikkeeni ja lähti itse sulavaan liukuun alitseni. Heilautin hätäisesti kynsiäni mestarini selkäkarvoja kohti, mutta maahan laskeuduttuani kynsiini oli tarttunut vain ohut karvatukko.
"Taistele!" Tihkutähti sähähti ja iskeytyi samassa raskaasti selkääni. Päästin yllättyneen puuskahduksen suustani ja aloin haparoimaan mestarini paksua turkkia. Vähän väliä kynteni onnistuivat irrottamaan karvoja, mutta ne myös viiltelivät ilmaa lukuisia kertoja.
*Tämä ei toimi! Pitää yrittää jotain muuta!* ulvaisin mielessäni ja päätin kierähtää vatsalleni, jonka jälkeen yrittäisin litistää vastustajani. Iskeydyin kaikella painollani Tihkutähden päälle, mutten saanut vastaukseksi minkäänlaista ääntä, joka olisi kertonut mestarini kokeneen pientäkään kipua. Yht'äkkiä kollin käpälät tarttuivat vatsakarvoihini ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, hän oli jo kierähtänyt ympäri ja kahlinnut minut alleen tiukkaan otteeseen. Yritin vielä rimpuilla vapaaksi, mutta yritykseni eivät tuottaneet tulosta. Lopulta Tihkutähti loikkasi kauemmas ja antoi minun haukata happea taas. Hämärässä pystyin vain erottamaan tummanharmaan hahmon sumeasti.
"Surkea ajattelutapa. Olen sinua kaksi kertaa suurempi, joten sinun ei pitäisi edes harkita minun litistämistäni, koska et tule onnistumaan siinä. No, yritetään uudelleen. Ja nyt yritä keksiä edes jollain tasolla järkevä liike!"
Kun sukelsin vihdoin piikkihernetunnelista leiriin, jalkani olivat aivan turtana ja kasvoni olivat vääntyneet onnettomaan irvistykseen. Ilmeeni muuttui kuitenkin hetkessä väsyneestä hämmentyneeksi, kun Kylmähenkäyksen varjoisa hahmo osui silmäkulmaani. Juoksin hetkessä piikkihernetunnelille suuntaavan kollin luo ja astuin suoraan hänen eteensä. Soturi oli ollut varmaankin niin omissa ajatuksissaan, että tuo säpsähti ja porasi jäätävän katseensa minuun. Isäni kasvoilla käväisi tyly ilme.
"Mitä haluat?" hän murahti.
"Tietää minne sinä olet menossa", ilmoitin mahdollisimman ärsyttävällä äänensävyllä. Kylmähenkäys pyöräytti silmiään ja marssi jääräpäisesti suoraan ohitseni. Jäin närkästyneenä tuijottamaan isäni perään.
"Minne sinä olet menossa?" toistin kysymykseni. Kylmähenkäys heitti minuun tylyn silmäyksen saavuttuaan leirin uloskäynnille.
"Ei kuulu sinulle", hän sähähti ja katosi sitten pimeään tunneliin. Nyrpistin nenääni soturille ja lähdin sitten suoraa päätä nukkumaan.
//Joku tarjoamaan seuraavana aamuna Rosmalle seuraa?
Minttusydän 13.2.2018
Naurahdin hiljaa. Tihkutähti rykäisi ja osoitti katseensa jonnekkin minun ohitseni.
"Oppilaallasi taitaa olla asiaa", kumppanini naukaisi. Vilkaisin sinne mihin näin päällikön katseen osuvan ja huomasin Kuutamotassun.
"Nähdään myöhemmin", Tihkutähti naukaisi ja kietaisi häntänsä tassujensa ympärille. Nyökkäsin ja räpäytin silmiäni. Tassutin oppilaani luokse.
"Huomenta Kuutamotassu", hymyilin ystävällisesti.
"Huomenta", kolli vastasi, "Mitä teemme tänään?" Oppilaan silmät säteilivät innostuksesta.
"Ajattelin, että voisimme harjoitella taistelua tänään", selitin. Kuutamotassu nyökkäsi.
"Pidätkö siitä?" kysyin pikaisesti samalla kuin heilautin häntääni matkaan lähtemisen merkiksi.
"Siis taistelemisesta?" lisäsin vielä ennen kun kolli ehti vastata.
Minttusydän 24.2.2018
Istahdin Tihkutähden vierelle.
"No, miltäs valta maistuu?" kysyin virnistäen. Olin toki hyvin ylpeä Tihkutähdestä, mutta hän oli pässyyt asemaansa väärin keinoin. Hämyliljan olisi kuulunut olla seuraava päällikkö. Muistin vain Kyyhkylennon järkyttyneet kasvot kun Hämylilja tapettiin hänen silmiensä edessä. Siitäkään en ollut ylpeä.
"Paremmalta, kun uskoinkaan", Tihkutähti hymähti ilkeästi. Hän oli itsekin hyvin ylpeä teoistaan, aivan kaikista teoistaan.
"Tahtoisitko lähteä kävelylle?" kysyin kollin itsevarmoihin silmiin katsoen.
"Et taida luovuttaa vaikka kieltäytyisinkin", kolli naukui, se oli toteamus.
"En niin", naukaisin ja loikkasin jo seisaalleni. Viitoin Tihkutähteä mukaan.
"Oletko varma, että leiri on vielä kasassa kun palaamme?" kumppanini naurahti. Pudistan päätäni.
"Valitettavasti, en", naukaisin leikkimielisen vakavasti ja pyyhälsin ulos leiristä.
Tassuttelin pienin askelin Tihkutähden rinnalla. Luonto oli kaunis.
"Miksi valitsit juuri minut varapäälliköksesi?" kysyin yhtäkkiä. Räpyttelin silmiäni kirkaudessa, jonka valkea lumi kantoi silmiini.
"Mieti nyt, eikö Minttutähti kuulostaisikin hyvälle?" kolli naukui ja tönäsi vähän.
"Ja nimenikö takia minut vain vali-", lauseeni katkesi metsästä kuuluvaan ketun ulvahdukseen, joka kantautui aivan läheltä. Vilkaisimme Tihkutähden kanssa toisiamme.
"Kettu", kolli sihahti hiljaa. Turkkini pörhistyi vaistomaisesti.
"Pystymmeköhämme ajamaan sen kaksistaamme pois?" kuiskasin äristen. Ketun läsnäolo toi sähköisyyttä ilmaan.
"Pyh, tietenkin pystymme, päällikkö ja varapäällikkö", Tihkutähti tuhahti ärtyneenä. MiIstahdin Tihkutähden vierelle.
"No, miltäs valta maistuu?" kysyin virnistäen. Olin toki hyvin ylpeä Tihkutähdestä, mutta hän oli pässyyt asemaansa väärin keinoin. Hämyliljan olisi kuulunut olla seuraava päällikkö. Muistin vain Kyyhkylennon järkyttyneet kasvot kun Hämylilja tapettiin hänen silmiensä edessä. Siitäkään en ollut ylpeä.
"Paremmalta, kun uskoinkaan", Tihkutähti hymähti ilkeästi. Hän oli itsekin hyvin ylpeä teoistaan, aivan kaikista teoistaan.
"Tahtoisitko lähteä kävelylle?" kysyin kollin itsevarmoihin silmiin katsoen.
"Et taida luovuttaa vaikka kieltäytyisinkin", kolli naukui, se oli toteamus.
"En niin", naukaisin ja loikkasin jo seisaalleni. Viitoin Tihkutähteä mukaan.
"Oletko varma, että leiri on vielä kasassa kun palaamme?" kumppanini naurahti. Pudistan päätäni.
"Valitettavasti, en", naukaisin leikkimielisen vakavasti ja pyyhälsin ulos leiristä.
Tassuttelin pienin askelin Tihkutähden rinnalla. Luonto oli kaunis.
"Miksi valitsit juuri minut varapäälliköksesi?" kysyin yhtäkkiä. Räpyttelin silmiäni kirkaudessa, jonka valkea lumi kantoi silmiini.
"Mieti nyt, eikö Minttutähti kuulostaisikin hyvälle?" kolli naukui ja tönäsi vähän.
"Ja nimenikö takia minut vain vali-", lauseeni katkesi metsästä kuuluvaan ketun ulvahdukseen, joka kantautui aivan läheltä. Vilkaisimme Tihkutähden kanssa toisiamme.
"Kettu", kolli sihahti hiljaa. Turkkini pörhistyi vaistomaisesti.
"Pystymmeköhämme ajamaan sen kaksistaamme pois?" kuiskasin äristen. Ketun läsnäolo toi sähköisyyttä ilmaan. Mielestäni Tihkutähti yliarvioi meitä. Olimme kuin kaksi tavallista soturia joista toisella oli yhdeksän henkeä. Mielestäni olisimme tarvinneet apua. Kolli lähti hiipimään lähemmäs. Pian hän näkikin ketun ja hyppäsi suoraan taistelun janoisena otukseen kiinni. Hän halusi vain taistella. Loikkasin kahakkaan mukaan, mutta silti kokoajan tavoittelin huolestuneena Tihkutähden katsekontaktia.
"Minä lähden hakemaan apua", rääkäisin. Kolli sähähti vastavääitteeksi.
"Häviämme muuten!" murahdin. Tihkutähden silmiin syttyi liekki.
"Minä en häviä koskaan", hän murahti. Hän näytti pärjäävän hyvin ilman minuakin, lähtisin hakemaan apua. Juuri silloin kettu nosti suuren tassunsa ja paiskasi Tihkutähden maahan. Rääkäisin kauhusta, se kuului varmasti leiriin saakka. Tihkutähden ruumis makasi elottomana maassa ja kettu lähti kohti minua. Unohdin jo hetkeksi, että kollilla oli yhdeksän henkeä. Toivoisin, että joku partio kuulisi meidät, se oli ainoa toivomme. Loikkasin ketun kimppuun sähisten.
//Joku?
Kyyhkylento 26.2.2018
Tassuttelin nuutuneena partion perällä. Minua painoi vieläkin Hämyliljan ja Kuohuvirran kuolema. Tuntui kuin minut olisi revitty kahtia. Huokaisin, mutta valpastin iteseni. Vanhoja ei kannata murehtia, ja hehän ovat nyt onnellisesti Tähtiklaanissa. Hämylilja, Tuikesilmä, Lähdetassu ja Häivetassu. Havahduin hieman kauempaa kuulemastani rääkäisystä. Kissan rääkäisystä. VIlkaisin ensin Naavakoihin ja sitten Risasiipeen.
"Mikä tuo oli?" Naavakoi naukaisi ja höristi korviaan uteliaana.
"Se oli kissa!" Risasiipi murahti matalasti ja pörhisti turkkiaan.
"Mennään apuun", naukaisin ja lähdin pinkomaan kohti paikkaa. Erotin takanani kuuluvat askeleet. Pian tulimme pienelle ukiolle. Jäin tuijottamaan tilannetta silmät selälläni. Tihkutähti makaamassa ruohikossa, Minttusydän taistelemassa kettua vastaan.
"Kyyhkylento, Naavakoi, Risasiipi!" Minttusydän henkäisi huojentuneen a samalla kun väisteli ketun iskuja. Loikkasin Minttusydämen rinnalle.
"Mene katsomaan miten Tihkutähti voi, minä taistelen sen aikaa", naukaisin ja vilkaisin haavoittuneeseen päälikköömme. Minttusydän pudisti päätään.
"Muistathan, hänellä on yhdeksän henkeä", MInttusydän naukaisi. Kettu murahti Risasiiven loikatessa sen selkään. Eläin alkoi vinkua peloissaan.
"Risasiipi, Naavakoi. Se pelkää jo nyt, häätäkää se rajan yli jonneekkin muualle. Varo päästämästä sitä muiden klaanien reviirille", Minttusydän ohjeisti ja loikkasi Tihkutähden luokse, tassuttelin hänen viereensä. Tyttäreni nuolaisi kuppaninsa otsaa lempeästi.
"Me viemme sinut leiriin", hän naukaisi ja vilkaisi minuun.
Olimme saapuneet leiriin. Naavakoi ja Risasiipi olivat saanet ketun ajettua haaskalaan päin. Minttusydän oli nyt Tihkutähden kanssa parantajan pesällä. Tutkiskelin leiriä katseellani. Se ei ollut enään täynnä hyvää, vain täynnä pahaa. Olin varmastikkin Okaliekin kanssa ainoa kuka uskoi vielä Tähtiklaaniin. Tihkutähti oli hirveä johtaja, mutta myöskin voimakas johtaja. Okaliekki tassutteli luokseni.
"Miten Minttusydän pärjää?" kumppanini kysyi.
"Hyvin", hymähdin.
Varpuspentu 14.3.2018
Kyllästyin muiden pentujen kinasteluun ja lähdin pentutarhasta. Minua ei ennen ollut kiinnostanut päällikön pesä, mutta nyt, kun Liljahenkäys oli sanonut, että sinne ei saanut mennä, siitä oli tullut kiinnostava. Lähdin tassuttamaan kohti vanhaa puuta. En ollut varma puun nimestä, mutta se oli vanha ja suuri.
*Onkohan tuon puun nimi taimi? Ei ole. Tarmi? Se on varmaankin tarmi*, päättelin. Olin melko varma, että puun nimi oli tarmi. Epäröin tarmen edessä. Uteliaisuus kuitenkin voitti pelon. Pesin kasvoni ennen pesään menoa. Olinhan sentään menossa päällikön pesään. Astuin sisään ja huomasin pesän olevan tyhjä. Tunsin pettymystä ja helpotusta. Pettymystä, koska olin odottanut klaanini päällikön tapaamista. En ollut koskaan puhunut Tihkutähdelle. Olin kyllä nähnyt hänet monta kertaa. Viimeisin kerta oli ollut Happotassun nimitysmenoissa. Päällikköni näytti vahvalta, mutta julmalta. Siksi tunsin helpotusta. En ollut varma, toivoinko kollin koskaan puhuvan minulle. Minua alkoi pelottaa. En halunnutkaan tavata päällikköäni. Päätin lähteä pesästä. Käännähdin pesän sisäänkäyntiä kohti ja näin edessäni suuren, tummanharmaan kollin, jonka turkissa oli valkoisia pilkkuja. Tihkutähti oli suurempi kuin muistin. Sähkönsiniset silmät katsoivat minua vihaisesti. Silmissä näkyi vihaa ja inhoa. Päällikkö irvisti minulle ja näin terävät, puhtaanvalkoiset hampaat
"Pentu", hän totesi kylmästi.
"Anteeksi", vikisin. Sen enempää en saanut suustani.
"Häivy pesästäni äläkä tule tänne enää. Ymmärsitkö?" kolli sihahti.
"Ymmärsin", miu'uin ja poistuin pesästä. Jalkani tärisivät ja korvani olivat painuneet päätä vasten. Olin suututtanut päällikköni. Lykkäisikö hän oppilasmenojani vai karkottaisiko hän minut. Mitä jos hän... tekisi jotain vielä pahempaa? Kylmät väreet kulkivat selkäpiisäni. Minun ei olisi pitänyt mennä Tihkutähden pesään. Olisi vain pitänyt uskoa Liljahenkäystä.
(tarinan loppu jätetty pois)
Sienikarva 19.3.2018
Palasin leiriä kohti uupuneena myrkynvihreä katse maassa. Yrttienkeruuretki oli ollut jälleen kerran turha, Kuolonklaanin rajalla ei ollut ainuttakaan yrttiä, josta olisi ollut jotakin apua Varjoklaanille. Yrttivarastot hupenivat päivä päivältä, kun klaanimme häikäilemättömät Pimeyden Metsän lähettiläät eivät suostuneet harjoittelemaan sievästi, vaan aina jotakuta täytyi paikkailla. Taivas oli pilvinen ja ilma lauha. Tunsin pienen tuulenvireen takertuvan turkkiini ja jatkavan taas matkaa eteenpäin kohti Kuolonklaanin reviiriä. Käpäläni uppoutuivat pehmeään hankeen astellessani eteenpäin. En vaivautunut etsimään polkua leiriin, sillä siinä olisi kulunut vain aikaa aivan turhaan. Pärjäsin hyvin hangessakin. Joissain kohdin hangen alta tunkeutui esiin pieniä, ohuita ja kitukasvuisia koivuja, jotka eivät siitä enää paljoakaan korkeammaksi tulisi kasvamaan. Kuulin variksen raakkuvan jossain etäämmällä, ilmeisesti Haaskalan mailla.
Leiriä lähestyessäni kitalakeeni leijaili vieraan klaanin haju. Hetken ajan ilmaa maistellessani tunnistin sen Myrskyklaanin hajuksi. Hangella oli jäljet, jotka olivat aivan tuoreet. Astelin jälkiä pitkin matkaa kohti leiriä, joka ei kestänyt kauaa. Kun leiri häämötti jo edessäni, huomasin sen liepeillä neljä kissaa, joista kaksi olivat siniharmaita, yksi valkea ja neljäs vaaleanruskea. Valkea kolli kääntyi minun suuntaani kuullessaan lähestyvät askeleet. Tunnistin soturin hetkessä Myrsyklaanin varapäällikkö Mesiviikseksi. Kolli suoristi selkänsä ja saapuessani paikalle hän nyökkäsi kohteliaasti. Muu partio toisti eleen.
Mesiviiksen ja koko partion ilmeet olivat vakavat, jonka vuoksi päättelin jonkun varjoklaanilaisen tehneen jotain soturilain vastaista. Tai sitten he olivat vain suututtaneet Myrskyklaanin jollain muulla tavoin. Siitä huolimatta saatoin huomata olevani huojentunut myrskyklaanilaisten läsnäolosta. He olivat oikeudenmukaisia ja ystävällisiä, toisin kuin Varjoklaanin valtaväestö.
"Mikä tuo teidät Varjoklaanin reviirille?" kysyin säröilevällä äänellä varapäälliköltä. Pieni kehoni oli alkanut värisemään, kenties jännityksestä. En ollut kovinkaan montaa kertaa päässyt juttelemaan muiden klaanien jäsenille, eikä sosiaalisuus muutenkaan ollut lainkaan alaani. Usein olin antanut Liljahenkäyksen hoitaa puhumisen, jos olimme olleet kahdestaan Varjoklaania edustamassa.
"Varjoklaani on varastanut Myrskyklaanilta riistaa. Löysimme tuoreen hajujäljen ukkospolun laitamilta ja lisäksi verta, joka kuului mitä ilmeisemmin hiirelle. Verivana kulki ukkospolulle", kertoi myrskyklaanilaiskolli tasaisella äänellä. Nyökkäsin hitaasti. En epäillyt myrskyklaanilaisen sanaa lainkaan, sillä ei tämä ensimmäinen kerta ollut, kun lähikuina joku oli rikkonut soturilakia jollain tavoin.
"Tulkaa perässäni, saatan teidät leiriin", naukaisin vaimealla äänellä ja laahustin partion edellä sisään Varjoklaanin leiriin. Pääaukiolla useampi silmäpäri kääntyi murhaavine katseineen minua ja myrskyklaanilaisia kohti.
"Mitä teette Varjoklaanin leirissä?" Tihkutähti asteli pesältään vieraidemme luokse jättäen minut sen suuremmitta huomioitta. Olin tottunut siihen, joten astuin vain sivuun ja seurasin tilannetta hetken ajan sivusta.
"Joku klaaninne jäsenistä varasti Myrskyklaanilta riistaa", Mesiviiksi ilmoitti kylmänviileästi päällikölle. Minttusydän asteli kumppaninsa rinnalle uteliaana, olihan hän kuitenkin varapäällikkö. Ennen kuin kukaan kerkesi sanoa mitään, Mesiviiksi jatkoi tyynellä äänellä:
"Vaadimme, että korvaatte menettämämme hiiren meille. Muutoin emme vastaa seurauksista." Koin nyt parhaaksi poistua paikaltta omaan pesääni. Astelin nopeasti pois aukiolta parantajan pesään, sillä en tahtonut osallistua keskusteluun lainkaan.
//Minttu, Tiaine tai Säde? Voit Lon päättää kui Tihku asian ottaa, jätä jatkot sit vaik Medel tai noille myrskyklaanilaisille :D
Tihkutähti 31.12.2017
"Ilmoitan sinulle myöhemmin, mitä olen päättänyt", maukaisin ja viittilöin Liljahenkäykselle hännälläni, luvaksi poistua. Katselin, kuinka parantajaoppilas tassutteli kohti parantajan pesää. Lähtisin hakemaan henkiäni mahdollisimman pian, enkä ottaisi ketään kissaa mukaani. Tarvitsisin vain voimistavia yrttejä, että jaksaisin mennä hakemaan henkiäni.
*Vaikka kyllä pärjäisin niitä ilmankin*, ajattelin. Hetken mielijohteesta lähdin tassuttelemaan kohti parantajan pesää. Minttusydän makasi parantajan pesän nurkassa ja tummanharmaa parantajaoppilas, Liljahenkäys syötti tälle jotain voimakkaantuoksuista kasvia. Kasvi oli tutun tuoksuinen, aivan niinkuin olisin haistanut sitä joskus.
"Mikä Minttusydämellä on?" murahdin ja vilkuilin Minttusydäntä ja Liljahenkäystä vuorotellen.
"Ei se sinulle kuulu", Minttusydän murahti. En osannut päätellä mitään Liljahenkäyksen ilmeestä mitään. Naaras katseli tassujaan hieman poissaolevasti.
"Päätin, että lähden hakemaan henkiäni nyt. Lähden yksin", maukaisin. Liljahenkäys siirsi katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Annan sinulle jotain voimistavia yrttejä", parantajaoppilas maukaisi ja tassutteli yrttivarastoon. Käänsin katseeni Minttusydämeen, joka oli kääntynyt selkä minuun päin. Tunsin kaipuuta naarasta kohtaan, mutta silti minua ärsytti tämä. Käänsin katseeni takaisin Liljahenkäykseen, joka toi yrttivarastostaan minulle jotain yrttejä. Naaras tiputti yrtit eteeni. Yrit tuoksuivat kitkerille, mutta nuolaisin ne silti suuhuni ja nielin ne.
"Lähden niin pian kuin voin", murahdin ja poistuin pesästä. Minun pitäisi käskeä jonkun Pimeyden metsään uskovivista sotureista vartioimaan, ettei kukaan lähtisi karkuun. Katseeni osui heti Murattilehteen, joka ruokaili sotureiden pesän edustalla. Jolkotin hänen luokseen.
"Pitäisitkö Tähtiklaaniin uskovia silmällä sillä välin, kun käyn hakemassa henkeni?" kysyin. Murattilehti nielaisi riistan palansa ja nyökkäsi.
"Teen kuin käsket", tämä maukaisi. Nyökkäsin ja jolkotin Klaanikiven luo ja hyppäsin sitten tämän päälle.
"Lähden hakemaan nyt yhdeksää henkeäni", ilmoitin vähäsanaisena ja loikkasin alas. Varjoklaanilaiset katsoivat minua ehkä hieman huolestuneena, mutta osa kissoista taisi olla iloisiakin. Lähdin jolkottamaan kohti leirin uloskäyntiä, tuntien monien kissojen katseet selässäni. Jolkotin koko matkan, kohti pienempää ukkospolkua, jonka takana olisivat korkokivet. Männyt vilisivät silmissäni, kun etesin kohti ukkospolkua. Ukkospolku oli onneksi sen verran hiljainen, että sen ylitti nopeasti. Kohta maa alkoi nousta ylöspäin ja näin ylempänä korkokivet, jotka kohosivat kohti taivasta. Taisin nähdä jo emonsuun, josta mentäisiin kuukivelle. Nälkä alkoi jo kurista vatsassani, mutta en malttanut pysähtyä saalistamaan. Aurinko alkoi jo pian laskea ja alkoi tulla viileämpää. Olin jo kavunnut melkein emonsuulle, mutta joutuisin sitten vielä odottamaan, että aurinko laskisi kokonaan. Pian olin jo emonsuulla, mutta aurinko ei ollut vielä laskenut. Voisin saalistaa, mutta nyt en vain jaksanut, enkä malttanutkaan. Saalistaisin vasta sitten, kun tulisin Kuukiveltä Tihkutähtenä. Aika kului hitaasti ja pian aurinko oli jo laskenut kokonaan. Sitten pujahdin emonsuun sisälle. Kamala pimeys ympäröi minut ja mitä eteen päin menin, sitä kylmempi tuli. Hytisin melkein jo kylmästä, mutta en halunnut näyttää sitä, vaikka kukaan nyt tuskin katsoisi. Tuntui siltä, kuin kaksi seinää ympärilläni rutistaisivat minut kuoliaaksi, kunnes tunsin pääseväni aukiolle. Haistin jostain ylhäältä kanervien tuoksun. Tiesin, että olisin nyt Kuukiven luolassa. Odottelin kärsimättömänä, että pian kuunvalo osuisi kiveen. Pian sokaiseva kirkkaus valaisi luolan. Räpyttelin silmiäni, että pystyisin erottamaan kiven edessäni. Kivi oli uskomattoman kirkas! Tassuttelin innoissani Kuukiven viereen ja pistin nenäni siihen. Sitten vaivuin pimeyteen.
Avasin silmäni ja tajusin olevani erittäin synkässä metsässä. Taivas oli lähes musta, enkä nähnyt siellä tähtiä, enkä kuuta. Olin nyt Pimeyden metsässä! Katselin ympärilleni. Missä kaikki kissat olivat? Enkö saisikaan yhdeksää henkeäni? Kynteni painuivat automaattisesti maahan. Kohta kuitenkin haistoin kissoja ja katselin ympärilleni. En kuitenkaan nähnyt ketään. Pian kuitenkin Pimeyden metsän kissoja käveli määrätietoisesti eteeni. Kissat levittäytyivät hajanaisesti ja aivan kuin piirittäisivät minut. Sitten ruskea mustaraidallinen kolli astui eteen. En ollut nähnyt ikinä tuota kissaa. Vaikka en yleensä alistunut kellekkään, kumarsin silti hieman kissalle.
"Tervetuloa Pimeyden Metsän maille, Tihkuturkki. Oletko valmis saamaan sinun yheksän henkeäsi ja tulemaan päälliköksi?" kissa sanoi. Kollin ääni oli kylmä ja jopa jäätävä.
"Olen", mau'uin ja yritin olla rauhallinen.
"Olen Varjoklaanin entinen päällikkö, Tuhotähti. Tällä hengellä annan sinulle kunnianhimoa. Käytä sitä tehdessäsi valintoja", raidallinen kolli maukui ja sitten tunsin kunnianhimon pistelevän selässäni. Sitten raidallinen kolli siirtyi taaemmas, kun tummanharmaa kolli astui eteen. Tunnistin kissan Pisaratähdeksi.
"Tällä hengellä annan sinulle uskollisuutta. Käytä sitä silloin, kun teet valintoja klaanisi eteen." Minut valtasi suuri uskollisuuden tunne. Sitten Pisaratähti meni taakse ja musta kolli asteli eteeni. Tajusin tämän olevan Piikkihäntä.
"Tällä hengellä annan sinulle kivunsietokykyä. Käytä sitä silloin, kun taistelet vihollisiasi vastaan", Piikkihäntä maukui ja tunsin kamalan kivun sisälläni. Piikkihäntä meni taakse ja hopeanharmaa naaras asteli eteeni. En ollut nähnyt tätäkään kissaa aiemmin.
"Olen Kuolonklaanin entinen soturi Sinivirta. Annan tällä hengellä sinulle rakkautta. Klaanitoverisi on sinulle kuin perhe", naaras maukui. Tunsin rakkauden virtaavan sisälläni. Hopeanharmaa naaras asteli taakse ja sitten valkea nuori kolli asteli eteeni. Kolli näytti oppilaalta tai ainakin sen ikäiseltä.
"Minä olen Kuolonklaanin entinen oppilas Kuuratassu. Tällä hengellä annan sinulle päättäväisyyttä." Päättäväisyyden aalto hyökyi ylitseni. Kuuratassu meni taakse ja sitten musta naaras asteli eteen.
"Minun nimeni on Lumikkohäntä. Tällä hengellä annan sinulle voimaa", Lumikkohäntä maukui. Voiman tunne tuntui vahvistavan minua. Lumikkohäntä tassutteli muiden kissojen taakse ja tummanharmaa kolli asteli eteeni. Kolli muistutti aika paljon Pisaratähteä.
"Olen Kuolonklaanin entinen soturi Kaaosmieli. Tällä hengellä annan sinulle kärsivällisyyttä. Käytä sitä hyvin", kolli maukui ja tuntui siltä, kuin malttamattomuus olisi hiipunut. Kaaosmieli asteli taakse ja pienikokoinen musta naaras asteli eteen.
"Minä olen Vaaratassu, Kuolonklaanin entinen oppilas. Annan sinulle tällä hengellä harkintakykyä. Käytä sitä tehdessäsi harkintoja", oppilas maukui ja meni taakse. Sitten viimeisen hengen tuli antamaan hopeanharmaa naaras, joka muistutti hieman Sinivirtaa.
"Minä olen Puroputous, Kuolonklaanin entinen soturi. Annan tällä hengellä sinulle rohkeutta. Käytä sitä silloin, kun teet rohkeita valintoja", hän maukui. Sitten raidallinen kolli, Tuhotähti astui uudelleen eteen,
"Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Tihkutähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä, ja Pimeyden metsä nimittää sinut Varjoklaanin suojelijaksi."
Minttusydän 31.12.2017
Avasin silmäni ja haukottelin makeasti. Oli auringonaskun hetki. Oloni oli paratunut huomattavasti kissanminttujen ansiosta. Voisin palata soturintehtäviin jo pian, toivottavasti. Liljahenkäys asteli parin haalistuneen vihreän lehden kanssa luokseni. Pudistin päätäni.
"Älä tuhlaa lehtiäsi minuun, voin jo paljon paremmin", nau'uin terävästi.
"Olet sairas", Liljahenkäys naukui ja tipautti lehdet eteeni. Söin lehdet nopeasti.
"En vietä enään hetkeäkään tässä pesässä", naukaisin viiksiäni heilauttaen.
"En suostu tällaiseen järjestelyyn, olet sairas ja se voi pahentua", naaras naukui viisaan kuuloisesti.
"En, jää", murahdin. Liljahenkäys huokaisi turhautuneena.
"Tule sitten näyttämään itseäsi joka päivä, mutta muista, en suostunut tähän", Liljahenkäys naukui. Nyökkäsin ja kiiruhdin ulos pesästä. Leirin sisäänkäynti tunneli kahisi, metsästyspartio oli varmasti palaamassa. Erehdyin, sisään asteli kumppanini ja klaanin vahva johtaja.
"Tihkuturkki!" kehräsin ja ryntäsin kohti kollia.
"Tihkutähti, nykyään", kolli naukui painottaen tähti sanaa.
"Olen niin ylpeä!" kehräsin silmät lämmöstä säteillen.
//Tihku?
Minttusydän 11.1.2017
Avasin silmäni sydän hakaten. Olin nähnyt aivan karmeaa unta. Tasasin kiihtyeen hengitykseni ja nousin istumaan. Petini oli sotkuinen kierimiseni takia. *Korjaan tuon aamulla.* Ajattelin itsekseni. Vilkaisin ulos pesästä ja näin kuunsirpin taivaalla. Leiriä valaisi tähtien valo. Hengitin raukeasti kylmää yöilmaa. Puhaltaessani ilman ulos, jätin taivaalle leijailemaan pientä huurua. Tunsin kuinka kylmä kietoi minut sisäänsä. Pörhistin turkkini. Kuunteli ympäriltäni kuuluvaa kissojen tuhinaa. Näin kuinka leirin varjoissa erottui pientä liikettä ja pian huomasin Kylmätassun pörheän turkin. Tämä tassutteli parantajan pesälle. Hymähdin itsekseni. Oli pimeää, mutta oloni oli kotoisa. Nousin seisomaan ja astelin varovaisesti nukkuvien kissojen ylitse. Häntäni sipaisi Okaliekin kuonoa. Liekinvärinen kolli aivasti. *Ei, ei ja ei. Älä herää!* Isäni raotti metsänvihreitä silmiään.
"Mitä nyt Minttusydän? Onko sattunut jotain?" Okaliekki kysyi huolestuneena. Pudistin päätäni lempeästi hymyillen.
"Se oli vahinko, voit nukkua rauhaisin mielin", kuiskasin. Okaliekki nyökkäsi ja käpertyi uudestaan kerälle ja sulki silmänsä. Vilkaisin kollin vieressä nukkuvaa emoani. He näyttivät nukkuessaankin rakastuneilta. *Olisipa minun ja Tihkutähdenkin suhde joskus tuollainen* Huokaisin ja käänsin katseeni päällikön pesälle. Lähdin tassuttelemaan kohti sitä. Niistä kohdista missä ei ollut lunta, näkyi leirin hiekkaista pohjaa. Astuessani lumettomaan kohtaan, tunsin kuinka hiekanmuruset työntyivät polkuanturoitteni väliin. Jatkoin matkaani hiljaisesti askeltaen ja saapuessani päällikön pesälle, kurkistin sisään. Tihkutähti oli unessa. Kehräsin katsoessani tuota harmaata kollia. Poistuin pesän suulta äänettömästi. Minua ei väsyttänyt enään yhtään. Otin suunnan kohti leirissä olevaa kiveä. Saapuessani sen luokse laskin ensin vasemman etutassuni sen kiviselle ja sileälle pinnalle. Kiipesin istumaan kiven päälle ja ryhdyin katselemaan taivasta. *Missäköhän Viherloikka on nyt?* Kehräsin ajatellessani veljeni rakkaita kasvoja. Tunsin oloni levottomaksi kivellä istuessani, sillä tiesin, että minun oli nukuttava, mutta en saisi nukuttua soturien pesässä. Laskeuduin kiveltä ja astelin Tihkutähden pesän suulle. Astuin hiljaa sisään. Kierähdin kerälle kiinni Tihkutähden selkään ja suljin silmäni.
"Minä rakastan sinua", kuiskasin.
//Tihku? :3
Minttusydän 20.1.2017
Avasin silmäni. Jokin liikahti vierelläni, pian tunnistin Tihkutähden tuoksun. Kehräsin. Haukottelin ja nousin hitaasti ylös. Vilkaisin Tihkutähteä, kollikin oli hereillä. Tämä nousi istumaan ja alkoi peseytymään.
"Huomenta", kehäsin. Tihkutähti nyökkäsi. Lähdin tassuttamaan ulos pesästä hieman uneliaana. Turkkini sojotti ympäriinsä, joten päätin pysähtyä suoristamaan sen. Kurkotin selkääni ja nuolin pystyssä olevat karvat sileiksi ja siisteiksi. Nousin ylös ja jatkoin matkaani kohti riistakasaa. Nähdessäni sen, huomasin kuinka matala se oli. Jonkun olisi lähdettävä saalistamaan, Tihkutähti pitäisi siitä huolen. Päätin viedä pulskan hiiren ja riutuneen vaarpusen klaaninvanhimpien pesään. Tuoresaaliskasan pohjalle jäi enään pieni varpunen. Tassutellessani mieleeni putkahti ajatus, kenet Tihkutähti valitsisi varapäällikökseen. Ehkä Ikituulen? Ajatellessani asiaa sisälläni pyörähti outo tunne, jota en ollut tuntenut ennen, vallanhimo. Halusin itse varapäälliköksi. Luonteeni oli muuttumassa ja lujaa. Ravistin päätäni, se oli Tihkutähden valinta. Pian saavuin pesälle, ja tipautin riistaeläimet vanhusten keskelle. Pujosulka nukkui, nuori naaras oli saanut kyyn piston kuita sitten ja halvaantunut.
"Kiitos Minttusydän", Meripihkaraita rääkkyi. Nyökkäsin ja räpäytin silmiäni.
"Olkaapa hyvät", kehräsin, pidin vanhuksista. He olivat sopivan leppoisaa seuraa. Astuessani ulos pesästä näin kuinka Tihkutähtii jakeli partioita.
"Minttusydän! Määrään sinut Ikituulen partioon", Tihkutähti naukaisi. Nyökkäsin. Käänsin katseeni juuri lähtevään partioon, joka sisälsi Ikituulen, Naavakoin ja Luomatassun. Ravasin heidän luokseen heidän astuessa ulos leiristä.
"Metsästys- vai rajapartio?" kysyi partion johtajalta. Ikituuli antoi minulle terävän katseen.
"Metsästyspartio", tuo naukaisi ja lähti johdattamaan meitä metsään. *Metsästämään! Vihdoin* Tuoresaaliskasa oli todella täytön tarpeessa ja suoraan sanoen pidin metsästämisestä. Ravasin reippaasti Naavakoin perässä. Luomatassu nelisti rinnallani. Tämän veli, Koskitassu oli menehtynyt sairauteen, joten tämän mieltä varmasti painoi asia.
"Miten olet jaksanut?" kysyin leppoisasti pitäen katseeni tiiviisti partion kärjessä.
"Hyvin, entä sinä?" Luomatassu naukui.
"Hyvin", naukaisin. Olin hieman vähäsanainen, sillä minua vieläkin painoi aamuinen tunne vatsassani. En minä halunnut olla kunnianhimoinen, vaikka sydämeni kuuluikin Pimeyden metsälle.
"Jakaudutaan kahteen joukkoon. Minttusydän ja Naavakoi tuonne ja minä ja Lumotassu tuonne", Ikituuli naukui ja huitoi hännällänsä eri suuntiin. Annoin naaraalle kylmän silmäyksen, en tiennyt miksi tein sen, mutta taisin olla muuttumassa. Jakaudui me kahteen osaan. Vähän matkaa käveltyämme haistoin fasaanin.
"Fasaani", Naavakoi täydensi ajatukseni. Nyökkäsin mitäänsanomattomalla ilmeellä. Naavakoi pudottautui vaanimis asentoon, tein samoin ja lähdimme kohti fasaanin herkullista tuoksua. Pian eteemme ilmestyi höyhen.
"Se on kulkenut tästä", murahdin, "Kierretään sen kummallekkin puolelle ja saarretaan se". Naavakoi nyökkäsi terävästi ja lähti lähestymään lintua toisesta suunnasta. Pian olimmekin jo tarpeeksi lähellä lintu. Heilautin korvaani äänettömäksi merkiksi. Loikkasimme yhtä aikaa tietämättömän fasaanin kimppuun. Se alkoi rimpuilla, mutta pian se lyyhistyi maahan.
"Saimme hyvän saaliin", Naavakoi nsaukaisi ja nosti linnun hampaisiinsa.
Olimme palanneet leiriin vähän aika sitten. Lumotassu ja Ikituulu olivat saanet jäniksen ja varpusen, ja minäkin olin napannut vielä paluu matalla hiiren. Olimme saaneet ruhtinaallisesti saalista. Nyt olin tassuttelemassa kohti parantajan pesää fasaani suussani. Astuin sisään pesään ja näin Liljahenkäyksen. Olin nähnyt Kylmätassun poistuvan pesästä hetki sitten.
"Hei vain Minttusydän, miten olet voinut", Liljahenkäys naukaisi. Nyökkäsin kohteliaasti tevehdykseksi.
"Hyvin, toin tämän sinulle ja Sienikarvalle", naukaisin ja tipautin fasaanin nuoren parantaja naaraan eteen.
"Miten sinulla menee?" kysyin ja tavoittelin katseellani naaraan silmiä. Olin nähnyt hänen ja Kylmätassun viettävän paljon aikaa. Oli mukavaa, että oli niin läheisiä ystäviä.
//Lilja?
Minttusydän 12.2.2018
Avasin silmäni varovasti. Yllättävän kirkas valo sokaisi minut, oliko soturien pesästä lähtenyt katto irti? Pian hätkähdin todellisuuteen, makasin leirin reunamilla lumettomalla kostealla maalla. Turkkini oli jäätynyt pystyyn. Naurahdin itsekseni ja nousin seisomaan, aamupartiot olisi järjestettävä.
Loikin suurkiven juurelle, missä Tihkutähti suki turkkiiaan. Hän vilkaisi minuun ja hänen suunsa kääntyi virneeseen.
"Huomenta. Näytät aika kylmältä tänään", kolli naurahti. Näin kuinka tämän sähkönsiniset silmät olivat riemusta kirkkaat.
"Heh, olipa hauskaa", naukaisin tuohtuneesti, mutten silti voinut lopettaa hymyilyä. Tihkutähti oli iloa silmilleni.
"Nyt saanen järjestää aamupartion?" kysyin ja heilautin jäykkää häntääni.
"Ilomielin", TIhkutähti naukaisi hilpeän oloisena, "Toivottavasti en ole ainoa joka huomaa jään turkissasi". Siristin silmiäni leikkisästi.
"Palaan pian ja usko pois, silloin sinäkin päädyt lumeen". Ravasin leirin keskustaan jonne oli kokoontunut kissoja.
"Valkosydän. Lähde sinä johtamaan rajapartiota Myrskyklaanin rajalle ja ota mukaasi Valvehenki Sirrisiipi ja Orkideapolku", ohjeistin nopeasti ja käännyin Risasiiven puoleen.
"Ota sinä mukaasi metsästämään Murattilehti ja Naavakoi", naukaisin nopeasti. Kuulin myönteisen vastauksen ja partiot alkoivat koota itseään. Räpäytin silmiäni tyytyväisenä. *Voi Kuohuvirta, miksi sinulle piti käydä näin?* Muistin vieläkin sen hetken kun rakkaan siskoni ruumis oli asetettu leirin keskelle. Huokaisin raskaasti. Kyyhkylentokin oli menettänyt parhaan ystävänsä Hämyliljan ja sen lisäksi häntä suretti myös Kuohuvirran kohtalo. Hän oli vaipunut jonkin laiseen transsin, jossa hän oli vain yksin surujensa kanssa. Okaliekki yritti kaikin voimin lohduttaa kumppaniaan, mutta turhaan. Kyyhkylento yritti aina vain näyttää onnelliselta, muttei kukaan uskonut häntä.
Velvollisuuteni oli nyt hoidettu. Nyt saisin hieman vapaaikaa Tihkutähden kanssa ja hieman myöhemmin menisin tapaamaan emoani. Ravasin kohti paikkaa missä olin juuri äskön kumppanini nähnyt. Loikin hänen luokseen.
//Joku?
Minttusydän 29.12.2017
Viime päivien aikana minut oli valannut kylmä henkäys. Ystävällisyyden liekit eivät palaneet enään niin suurena sisälläni kuin aiemmin mutten silti ryhtyisi murhaajaksi. Toimisin kuitenkin aina soturilain mukaan. Terästin korvani kuullessani Tihkuturkin huudon:
"Loistetähti on nyt kuollut!" Jokin liikahti sisälläni. Uskoinhan minä silti Tähtiklaaniin, ehkä luulin vaan että minusta oli tullut kylmempi.
"Ei!" hekäisin. Juoksin Tihkuturkin luokse.
"Sinäkö..?" vaikeroin. Tihkuturkki käänsi ylpeän katseensa minuun ja nyökkäsi terävästi.
"Mutta soturilaki!" kuiskasin. Tihkuturkki siristi silmiään ja käänsi päänsä pois.
Olin jotenkin ymmärtänyt vallankaappauksen, mutta entisen päällikön tappaminen, ja vielä moneen kertaan?
//Tihku?
Tihkuturkki 29.12.2017
"Mutta soturilaki!" Minttusydän kuiskasi. Siristin silmiäni ja käänsin pääni pois.
"Minä olen nyt päällikkö! Minä määrään mitä klaanissani tehdään! Soturilaki ei estä sitä!" murisin ja käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen. En osannut päätellä mitään Minttusydämen tummansinisistä silmistä. Paljastin hampaani ja käännyin sitten kannoiltani ja loikkasin pois Klaanikiveltä. Varjoklaanilaiset olivat kerääntyneet Klaanikiven ympärille, toiset katsoivat hieman huolestuneesti ympärilleen ja toiset katsoivat innoissaan minua. Käänsin katseeni Murattilehteen, Ikituuleen ja Koskitassuun, jotka istuivat rauhallisesti sotureiden pesän edustalla.
"Menkää te rajapartioon. Kiertäkää Tuuliklaanin raja, sillä mistä sitä tietää mitä ne kaninaivot saavat päähänsä", murahdin. Alamaiseni nyökkäsivät ja alkoivat valmistautumaan partioon. Katselin leiriä. Leirissä vallitsi edelleen kamala sekasorto, mutta Tähtiklaaniin uskovat kissat uskaltautuivat jo tulemaan esiin piiloistaan. Vain aika kertoisi, mitä tekisin niille. Mutta leiriä olisi hieman pakko kunnostaa, koska muuten siitä ei tulisi mitään. Mutta en tiennyt, mistä aloittaisi. Mietesielu ja Naavakoi istuivat tuoresaaliskasan lähellä. Kasassa ei kylläkään ollut yhtään riistaa.
"Tuokaa Loistetähden ruumis pesästäni", käskytin heitä.
//Joku? Minttu?
Liljahenkäys 29.12.2017
Katsoin Tihkuturkkiin mitäänsanomaton-ilme kasvoillani. Olin varma, ettei Loistetähden kuolema ollut tapahtunut omasta puolestaan, vaan erään nimeltä mainitsemattoman kollin toimesta.
Osa klaanikissoista vilkuili uuteen päällikköönsä pelokkaina, mutta suurin osa oli kuitenkin innoissaan kollin valtaan noususta. Minä en kuulunut kumpaankaan - istuin vain ilmeettömänä pesäni edustalla katse suunnatuna tuohon pirulliseen, tummanharmaaseen kissaan, joka oli juuri tappanut sijaisemoni. Jos nyt ryntäisin Tihkuturkin kimppuun, paljastuisin kaikille Pimeyden metsän kannattajille. Olisin epäilemättä alakynnessä niin suurta joukkoa vastaan.
*Nauti voitostasi niin kauan kuin vain voit*, ajattelin salakavala hymy kasvoilleni leviten, *tätä riemua ei kestä kauaa.*
Sienikarva oli palannut pesään kuultuaan Tihkuturkin ilmoituksen. Tämä oli kieltämättä ollut hänelle kova kolaus, olihan Loistetähti ollut paitsi klaanin päällikkö, myös hänen emonsa. Kuulemani mukaan parantajakolli oli menettänyt veljensä tämän ollessa vasta oppilas, enkä voinut olla tuntematta myötätuntoa häntä kohtaan.
Parin soturin raahatessa edesmenneen päällikön ruumista ulos pesästä, Tihkuturkki istuskeli tyytyväisen näköisenä Suurkiven juurella. Hän katseli klaaniaan vallanhimo silmissään kiiluen.
*Tuo kolli syöksyy vielä turmioon*, uumoilin tassutellessani hänen luokseen. Kollin sähkönsinisten silmien katse suuntautui minuun. Hän mittaili minua katseellaan kuin yrittäen etsiä murtumisen merkkejä.
"No, oletko nyt tyytyväinen?" kysyin tyynellä, vakaalla äänellä, jossa oli kevyt, jäinen sävy. "Hallitset nyt koko klaania", murahdin katsahtaen riemuitseviin varjoklaanilaisiin, jotka mitä ilmeisemmin olivat Tihkuturkin kannattajia. Loistetähden puolella olleet kissat olivat vetäytyneet takaisin pesiinsä, kuten varmaan minäkin olisin tehnyt, ellen olisi vannonut uskollisuutta klaanin uudelle päällikölle, joka oli juuri murhannut sijaisemoni. Lupaus oli lupaus, enkä minä pettäisi sitä.
Mutta rauha olisi palaava klaaniin vielä ennemmin tai myöhemmin, ja minä pitäisin siitä huolen.
"Aiotko hakea yhdeksän henkeäsi?" nau'uin Tihkuturkille aavistuksen verran epäileväisen kuuloisena, sillä en ollut varma, olisiko kollin mahdollista saada henkiään, jos tuo ei uskonut Tähtiklaaniin.
//Tihku? Minttu? Aika sekava. ^^'
Minttusydän 30.12.2017
Katsoi kiivasmielisenä Tihkuturkin ja Liljahenkäyksen keskustelua. Mistä Tihkuturkki edes saisi yhdeksän kuuluista henkeään, Tähtiklaanilta ei ainakaan. Ehkä Pimeyden Metsältä, niinkuin ennustuksen? Ajatus synnytti suuren kysymysmerkin. Tihkuturkki huokaisi ja katsoi silmät loimuten Liljahenkäykseen.
"Jos todella olet menossa edes yrittämään henkiesi saantia, mitä luultavammin otat parantajasi mukaan?" Liljahenkäys naukui. Pörhistin häntääni.
"Ja minut", naukaisin tasaisesti. Tihkuturkki vilkaisi minuun.
"Sinähän olet vain Tähtiklaaniin uskova ketunmieli!" tuo murahti.
"Ja kumppanisi!" naukaisin ja marssin pois tuimana. En halunnut kuulla sanaakaan enään tuosta typerästä hiirenaivosta. Minulle oli ihan sama saisiko hän henkiä vai ei, mutta minulle riitti. Tasasin pinnallista hengistystäni ja pian huomasin kuinka paha olo minulla oli. Olin viime öinä yskinyt turhankin paljon. Valtava yskänpusska alkoi kouristella minua, en saanut henkeä. Aina yhtä yskähdystä seurasi toinen ja sitä kolmas.
"Sinun kannattaisi käydä Sienikarvan puheilla", kuulin Okaliekin nau'un. Nyökkäsin ja lähdin astelemaan kohti parantajan pesää. Kuonoani kuumotti. Muistin pian Sienikarvan lähteneen kuolleen emonsa luokse. Astuin sisään pesään ja istahdin pesän kovalle lattialle. Liljahenkäys varmasti saapuisi oian kunhan saisi asiansa Tihkuturkin kanssa hoidettua.
//Joku? Mintulla on siis valkoyskä xc
Liljahenkäys 31.12.2017
Tihkuturkki katsoi minuun mietteliäänä, mutta saatoin huomata hänen silmistään heijastuvan vallanhimon, joka kertoi, että yhdeksän hengen saaminen olisi enemmän kuin vain kollin mieleen. Henkien saamisen jälkeen ei olisi paluuta menneeseen, vaan Tihkuturkista tulisi Tihkutähti ja hän olisi koko klaanin kiistaton hallitsija.
"Ilmoitan sinulle myöhemmin, mitä olen päättänyt", hän sanoi jonkun ajan kuluttua ja viittoi sitten hännällään minulle merkiksi poistua.
"Hyvä on", murahdin yrittäen hillitä itseäni hyökkäämästä tuon kimppuun ja käänsin sitten selkäni hänelle ja palasin takaisin minun ja Sienikarvan pesälle.
Pesässä minua odotti tuttu, punaruskea naaras, Minttusydän. Naaraan nenästä valui kirkasta limaa ja hän näytti muutenkin melko pahoin voivalta.
Tassuttelin varovasti hänen luoksensa tarkastelemaan löytäisinko mitään muita oireita, jotka vahvistaisivat epäilykseni, mikä soturinaarasta vaivasi.
Kosketin nenälläni Minttusydämen toista polkuanturaa; se oli kuuma, joka viittasi siihen, että hänellä oli selvästikin kuumetta. Katsahdin naaraan vetistäviin, tummansinisiin silmiin.
"Sinulla on valkoyskä. Lievempi kuin viheryskä, mutta se voi helposti äityä viheryskäksi, jos sitä ei hoideta kunnolla", annoin lopullisen tuomioni. Minttusydän näytti säikähtävän.
"Voiko siihen kuolla?" hän kysyi. Nyökytin pienesti päätäni ja vastasin:
"Voi kyllä, jos et saa oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan, mutta se on hyvin epätoden näköistä näillä tuloksilla. Valkoyskäsi on vasta puhkeamaisillaan, joten sitä on vielä helppo hoitaa." Naaras laski katseensa alas tassuihinsa. Astelin pesän perällä sijaitsevalle vuodeosastolle, jossa kaikki sairaat tai loukkaantuneet nukkuivat.
"Tule tänne, sinun täytyy nyt levätä", nau'uin Minttusydämelle lempeästi hymyillen. Pöyhin erästä sammalpetiä mukavemmaksi hänelle, johon tuo sitten asettui makuulleen.
"Haen sinulle vähän kissanminttua. Pysy siinä", sanoin hänelle ja kiiruhdin yrttivarastolle.
Etsin hajun perusteella mihin Sienikarva olisi voinut panna kissanminttunsa, sillä ne olivat liian arvokkaita pentujen tuhlattaviksi, jos sellaisia joskus sattuisi eksymään pesälle.
Lopulta huomasin katsoa yrttivaraston perällä olevan kiven alta. Kissanminttua oli melko paljon jäljellä, sillä sitä ei oltu tarvittu viimeaikoina juuri ollenkaan. Varastomme olivat kuitenkin rajalliset, enkä voinut ryhtyä tuhlailemaan yrttejä mieleni mukaan, joten päätin napata mukaani vain muutaman lehden. Kiikutin ne Minttusydämelle, joka makasi vuoteellaan voipuneena.
Laskin kissanmintun hänen eteensä ja kehotin pureskelemaan ne huolella ja vasta sitten nielaisemaan. Naaras teki työtä käskettyä ja ryhtyi jauhamaan lehtiä muussiksi.
Sillä välin minä hain ulkoa vähän puhdasta lunta, josta toipilas voisi tarpeen tullen lipoa vettä kurkkunsa kostukkeeksi.
Istahdin hänen viereensä odottamaan oliko kissanmintulla minkäänlaisia vaikutuksia Minttusydämeen. Hyvällä tuurilla kuume laskisi, mutta kissanminttua pitäisi syöttää vielä vähän aikaa, jotta tauti olisi varmasti ajettu matkoihinsa.
"Mikä olo?" kysyin Minttusydämeltä jonkun ajan kuluttua siitä, kun hän oli niellyt yrttimössön alas kurkustaan.
//Minttu? Joku?
Tihkuturkki 23.11.2017
"Lähdetäänkö nyt? Tiedän, että on aikaista, mutten tiedä kauanko meillä menee", Minttusydän naukaisi hymähtäen.
"Käy", naukaisin ja nousin seisomaan. Aurinko oli juuri laskenut, kun lähdimme kulkemaan kohti leirin uloskäyntiä. Uloskäynnillä olivat vartioimassa juuri Mietesielu ja Sarasydän. Vartijat nyökkäsivät meille, kun pujahdimme ulos leiristä. Kuu oli alkanut jo nousemaan ja se valaisi aavemaisesti metsää. Kuljin hieman Minttusydämen edellä, mutta käännyin sitten hänen puoleensa. Punaruskea naaras katsoi minua hieman hymyillen. En pystynyt päättelemään mitään Minttusydämen ilmeestä.
"Mitä aiot tehdä kissoille, jotka uskovat Tähtiklaaniin ja jotka piiloittelevat leirissä?" hän kysyi. Katsoin hetken Minttusydäntä silmiin. Pelkäsin hieman, että hän järkyttyisi, sillä hän välitti perheestään.
"Heidän pitää ennen pitkää alentua minulle, tai jos ei alennu, niin luultavasti tapan ne", murahdin. En pystynyt päättelemään edelleenkään mitään naaraan ilmeestä.
//Minttu? Sori, tuli tosi tönkköö tekstii xcc
Kuohuvirta 23.11.2017
”Minäkin haluan olla sinun seurassasi, niin paljon kuin mahdollista. Mutta ensin, mitä aiot tehdä siis klaanisi kanssa? Et voi jäädä tänne ikuisuuksiksi.” Ruokoturkin sanat saivat niskavillani pystyyn. Tiesin kuitenkin, että minun oli palattava leiriin.
"Taidan pian palata leiriin, ennen kuin joku tajuaa seurata hajujälkiäni tänne. Tavataanko joku toinen päivä?" kysyin ja nousin seisomaan. Ruokoturkki näytti miettivältä.
"Sopisiko vaikka ylihuomenna?" kolli maukui. Nyökkäsin.
"Kuuhuipun aikaan? Mutta minulla saattaa sitten kestää, koska en ole edes varma pääsenkö huomaamatta tänne", mau'uin.
"Selvä", Ruokoturkki maukui. Katsoin Ruokoturkin lehdenvihreitä silmiä. Kuinka rakastinkaan tuota kissaa niin paljon! Hyvästelin hänet puskemalla hänen kaulaansa.
"Nähdään sitten", kehräsin ja lähdin peruuttamaan tunnelista. Ruokoturkki nyökkäsi.
"Nähdään!" kolli maukui. Hän jäi katsomaan, kun lähdin pois tunnelista ja lähdin juoksemaan kohti leiriä. Haistelin ilmaa, ettei kukaan Tihkuturkin vartijoita huomaisi vahingossakaan minua. Kun olin melkein leirissä, haistin tuoreen Varjoklaanin tuoksun. Ja tiesin heti kenelle ne kuuluivat; Tihkuturkille ja Minttusydämelle. Pudottauduin nopeasti parin pähkinäpensaan taakse ja vain toivoin, ettei kumpikaan näkisi minua. Tai ainakaan haistaisi. Pystyin jo kuulemaan heidän äänensä. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovempaa, kun kuulin Tihkuturkin lauseen:
"Haistatko sinäkin tuon?" Olin niin paniikissa, että jäin paikoilleni. Kuulin jo Tihkuturkin kävelevän pähkinäpensaalle päin. Sain kuitenkin ajatukseni selvitettyä ja lähdin juoksemaan täysiä pois ja toivoin vain, ettei uusi Varjoklaanin päällikkö nähnyt. Juostuani hetken matkaa varmistin, ettei kukaan seurannut minua. Ei tainnut seurata.
//Ruoko? Minttu?
Minttusydän 24.11.2017
Katsoin, hieman kauhistuneena Tihkuturkkia.
"Tappaisitko tosiaan heidät jos he eivät alennu?" naukaisin hiljaa. Tihkuturkki käänsi jäisen katseensa minuun ja hänen katseestaaan, että hän oli tosissaan. Kuuli pusikosta rapinaa ja myös Tihkuturkki valpastui.
"Haistatko sinäkin tuon?" kolli naukui ja nuuhkaisi ilmaa uudelleen. Nyökkäsin. Sävähdin kun huomasin, kenen tuo tuoksu oli. Kuohuvirran. Tihkuturkki käänsi katseensa minuun.
"Mitä HÄN tekee täällä?" kolli murisi. Tiesin vallan hyvin, että emme saisi poistua leiristä. Katsoin Kuohuvirran juoksemis suuntaan huolestuneena. *Toivottvasti hänelle ei käy mitään.*
"Meidän pitäisi puhua", naukaisin jääräpäisesti kollin silmiin tuijottaen.
"Mitä?" kolli naukui hermostuneena. Huokaisin ja paransin ryhtiäni.
"Minä taistelin Pimeyden metsän puolella vain siksi, koska sinä halusit. Uskon Tähtiklaaniin", kuiskasin ja olin valmiina siihen, että kolli hyökkäisi. Hänen pupillinsa kapenivat tämän ymmärtäessä, mitä sanoin.
"Ja jos et rakasta minua tällaisena kuin olen, niin et ole tarpeeksi hyvä minulle", sanoin itsepäisesti.
//Tihku? :D
Tihkuturkki 25.11.2017
"Minä taistelin Pimeyden metsän puolella vain siksi, koska sinä halusit. Uskon Tähtiklaaniin", Minttusydän kuiskasi.
"Ja jos et rakasta minua tällaisena kuin olen, niin et ole tarpeeksi hyvä minulle." Katsoin Minttusydäntä vihan leiskuien silmissäni. Petturi! Mutta en jostain syystä sanonut sitä ääneen. Katsoin mitään sanomatta Minttusydäntä suoraan silmiin. Naaras näytti hieman levottomalta. Joskus en edes ymmärtänyt, miten rakastin tuota kissaa niin paljon.
"Ei sitten", naukaisin kylmästi ja käänsin katseeni pois punaruskeasta naaraasta. Olin niin vihainen! Ja todellakin järkyttynyt, vaikka en edes myöntänyt sitä itselleni. Tunsin sydämeni hakkaavan entistä kovempaa. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen. Viha leiskui sisälläni entistä enemmän. Lihakseni jännittyivät ja samalla silmänräpäyksellä loikkasin Minttusydämen kimppuun. En osannut hallita vihaani. En ollut ikinä osannut. Minttusydän rimpuili nopeasti altani. Vilkaisin häntä silmiin, jonka jälkeen paljastin kynteni. Ei. En pystyisi siihen. En voisi vahingoittaa häntä. Lähdin hitaasti perääntymään, jonka jälkeen lähdin juoksemaan pois päin hänestä. Vihani leiskui entistä kovempaa, kuin ennen. Juoksin kohti leiriä ja metsä vain vilisi silmissäni kun lähestyin leiriä. Kun olin leirin sisäänkäynnillä vartioi Sarasydän ja Mietesielu. Vartijat nyökkäsivät minulle, kun kävelin arvokkaasti leiriin. Varjoklaanin leiri oli edelleen levoton ja suurin osa kissoista eivät edes nukkuneet, koska he pelkäsivät.
//Minttu? Tosi tönkkö lopetus, mutta pitää mennä xd
Tihkuturkki 29.12.2017
Katsoin tummansinisilmäistä naarasta silmiin. Loistetähden silmät olivat sumeat, mutta erotin hänen silmistään vihaa. Olin pitänyt päällikköä liian kauan hengissä. Aivan liian kauan. Tänään tulisi hänen loppunsa. Pistin kynteni esille ja mittailin entistä päällikköä katseellani. Naaras makasi päällikön pesän nurkassa, suuren veriläntin alla. Oli ihme, ettei tämä olisi jo vuotanut kuiviin. Sitä enempää ajattelematta syöksyin Loistetähden niskaan ja purin tätä tappopuremalla. Loistetähti ähkäisi heikosti ja tunsin sitten tämän jähmettyneen paikoilleen.
*Neljäs henki menetetty, kolme jäljellä*, ajattelin murhanhimoisena. Loistetähti pysyi hetken velttona, kunnes tämä heräsi taas eloon. Hyppäsin taas kerran Loistetähden selän päälle. Entinen päällikkö yritti jaloillaan puolustautua, mutta oli jo liian heikko. Pian onneton sätkyttely loppui ja iskin kynteni suoraan tämän niskaan, entisten puremajälkien kohdalle. Loistetähti ei enää edes vaikeroinut. Hän muuttui taas kerran veltoksi. Odotin taas hetken aikaa, mutta entinen päällikkö ei herännytkään henkiin niin nopeasti. Odotin kärsimättömänä tehden kynsillä maahan viiltojälkiä. Pian tunsin Loistetähden hieman liikahtavan. Viilsin nopeasti kynsilläni tämän kaulaa ja verta roiskahti tassulleni. Loistetähti sätki edelleen hieman, mutta jähmettyi sitten taas veltoksi. Enää yksi henki jäljellä! Kesti taas hetken, ennen kuin Loistetähti taas heräsi henkiin. Nuolaisin nopeasti huuliani ja purin sitten tämän kaulaa. Viimeinen henki! Loistetähti makasi hetken verilänttinsä päällä ja valahti sitten veltoksi. Eikä enää heräisi henkiin. Olin nyt vihdoin Varjoklaanin päällikkö! Nuolaisin veritahrat tassuistani ja pujahdin sitten ulos pesästä. Hypähdin Klaanikiven päälle ja ulvaisin:
"Loistetähti on nyt kuollut!"
Minttusydän 22.11.2017
Katsoin Tihkuturkkia itsevarmasti. Pian kolli käänsi katseensa minuun sellaine pilke silmäkulmassa, että tiesin hänen suunnittelevan jotain.
"Saanko luvan pyytää sinua mukaan kierrokselle, jossa tarkistan ovatko kaikki tyytyväisiä", kolli virnisti ilkeästi. Tiesin, ettei hän halunnut kissojen parasta, hän halusi vain valtaa.
"Selvä, mutta älä luulekkaan, että olisin myöntynyt jo ajatuksillesi", nau'uin vähemmän vihamielisesti, ehkä jopa lempeästi. Tihkuturkki lähti tassuttelemaan, eteetn päin ja pian työntyikin klaaninvanhimpien pesään. Huomasin kuina Meripihkaraita kavahti peloissaan, kun Tihkuturkki astui sisään. Hän tepasteli ylimielisen näköisenä pesän kerran läpi ja mulkaisi pari kertaa vanhuksia.
"Vanhuksista ei ole mitään hyötyä", kolli murahti, mutta vilkaisi minuun, katsoen tekisikö hän minuun vaikutuksen.
"Mutta tuo ei ole totta, klaanin...", Tihkuturkki laski häntänsä suulleni ja mulkaisi minua, jotta ymmärtäisin pysyä hiljaa. Pyöräytin silmiäni ja murahdin matalasti kollille.
"Sitten menemme katsomaan oppilaita, klaanin tulevia sotureita", kolli myhäili ja johti kierrostamme eteenpäin. Minäkin jotenkin aloin nauttia tästä vallankahvasta, mutten minä paha ollut. Minä vain nautin siitä, että kissat pelkäsivät Tihkuturkkia. Ja se näkyi minusta ulos päin. Tunsin suurta nautintoa kuulla kuinka kissat puhuivat suuresta johtajastamme, ja sellaiseksi minäkin halusin. Kohotin ryhtiäni ja kiristin kävelytahtiani.
Pian olimme käyneet kaiken läpi, paitsi päällikön pesän.
"Suotko minulle vallan käydä katsomassa Loistetähteä? Tai pitäisikö häntä kutsua Loistelinnuksi? Sinähän johdat nykyään", naukaisin lempeästi. Mutta en tarkoittanut, että hyväksyin tätä, mutta olihan se mukavaa olla voimakas.
//Tihku? :33 Minttu alkaa päästä Tihkun vallan makuun cx
Tihkuturkki 22.11.2017
"Suotko minulle vallan käydä katsomassa Loistetähteä? Tai pitäisikö häntä kutsua Loistelinnuksi? Sinähän johdat nykyään", Minttusydän maukui lempeästi.
"Minulle on aivan sama, miksi sinä häntä kutsut", tuhahdin. "Ja tämän kerran, mutta minä tulen mukaasi." En voinut olla kieltämättä. Osasisin silti aistia, että Minttusydän taisi nauttiakin vallasta. Minttusydän nyökkäsi ja käänsi katseensa Ikituuleen ja Murattilehteen, jotka edelleen vartiovat pesän suuta.
"Päästäkää hänet sisään. Mutta minä menen hänen mukaansa", murahdin vartioille ja he nyökkäsivät. Naaraat poistuivat tieltämme ja pääsimme pujahtamaan pesään. Kuulin Loistetähden heikon hengityksen pesässä, vaikka en edes vielä nähnyt häntä. Astelin ylväästi entisen päällikön eteen ja kuulin Minttusydämen olevan takanani. Loistetähti makasi pesän nurkalla ja tarkasteli minua tummansinisillä silmillään.
"Tähtiklaani sinut kirotkoon!" Loistetähti kähisi. Nuolaisin ärsyyntyneenä huuliani.
"Tähtiklaania ei ole olemassa. Tai ainakin se on hylännyt teidät! Tähtiklaani ei ole tehnyt mitään hyväksenne ja antoi Pimeyden metsän voittaa!" sihisin vihaisena. Kynteni raahautuivat väkisinkin ulos. Minttusydän taisi hätkähtää takanani.
"Saanko puhua hänen kanssaan yksin, ennen kuin teet mitään peruuttamatonta?" hän kuiskasi. Käänsin katseeni punaruskeaan naaraaseen. Hänen katseensa oli anova, enkä olisi voinut kieltääkään.
"Hyvä on", murahdin. Aikoisin silti viedä häneltä seuraavaksi neljännenkin hengen. Peruutin pesästä ulos ja jäin odottamaan.
//Minttu? Enkai hitannu liikaa xc
Minttusydän 22.11.2017
Hymähdin Tihkuturkille. Istahdin Loistetähden viereen. Hän makasi pesän nurkassa riutuneen näköisenä. Näin kuivuneen veren hänen valkeankirjavalla turkillaan. Osa naaraan haavoista olivat yhä tuoreita, ja niistä valui punaisia noroja pesän pohjalle. Vanhat sammalet näyttivät rähjäisiltä ja siltä, ettei niitä ollut vaihdettu pitkään aikaan. Kuulin naaraan pinnallisen hengityksen, joka rohisi niin, että olisi voinut uskoa äänen tulevan hiekkaisesta polusta. Silmäilin naaraan olemusta ja huomasin kyljestä törröttävät kylkiluut. Hän oli nällissään. Kyyneleet kihosivat silmiini katsoessani tätä rähjäistä naarasta, minusta tuntui pahalta, mutten sitä Tihkuturkille voinut näyttää. Naaraan tummansiniset silmät näyttivät värittömiltä ja vaisuilta.
"Halusin vain kertoa, että...", kuiskasin, mutta Loistetähti alkoi mutista jotain jotten saisi suun vuoroa. Sain selvää vain sanoista "..senkin saastat...Tähtiklaani... kosto... on varma..".
"Halusin vain sanoa, että.. en minä usko Pimeyden metsään, ja minusta tämä oli väärin. Mutten voi sanoa sitä Tihkuturkille pelkään menettäväni hänet", nau'uin hiljaisesti. Loistetähti nuolaisi tassuaan huterasti.
"Vain sinä voit päättää mitä tahdot, ja jos Tihkuturkki ei hyväksy sitä..", naaras naukui, mutta alkoi yskimään. Astelin päällikköni luokse ja nuolaisin tuon päälakea kaksi kertaa.
"Minä. Uskon. Tähtiklaaniin. Ja sen voimaan ja jos hän ei hyväksy sitä... hän ei ansaitse minua", sanoin ja nyökkäsin päällikölle.
"Kiitos", nau'uin. Naaras nyökkäsi ja astuin ulos pesästä vartijoitten ohi. Tihkuturkki odotti minua pesän ulkopuolella ja käänsi sähköisen katseensa minuun.
"No?" kolli naukui. Siristin silmiäni.
"Naaraiden asioita", nau'uin ja tönäisin Tihkuturkkia.
//Tihku? :D
Tihkuturkki 22.11.2017
"Naaraiden asioita", Minttusydän maukui ja tönäisi minua. Tönäisin hieman takaisin ja Minttusydän hymähti hieman. Aurinko oli alkanut jo laskemaan ja edelleen kissoja piileksi pensaiden alla tai oli muualla piilossa. Olin järjestänyt partioita, jotka etsivät Varjoklaanin reviiriltä kissoja, jotka olivat karanneet leiristään. Mietin, mitä tekisin, jos kissat vielä Loistetähden kuolemankin jälkeen piileksisi pensaissa. Tähtiklaaniin uskovat saisivat kyllä alistua Pimeyden metsän vallan alle ja tietysti minun. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen, joka näytti miettivältä.
"Mentäisiinkö ennen kuuhuippua kävelylle?" kysyin. Halusin puhua asiat Minttusydämen kanssa perinpohjaisesti, sillä emme olleet puhuneet paljoa sen jälkeen, kun Minttusydän oli palannut klaaniin.
"Kai se käy", Minttusydän vastasi. Nyökkäsin ja katselin ympärilleni. Näin Koskitassun ja Luomatassun ruokailemassa oppilaiden pesän edustalla. He olivat ainoat oppilaat, jotka olivat uskaltautuneet tulla esiin pesistään. Mutta he olivatkin Pimeyden metsän puolella. Olin niin vaipunut ajatuksiini, etten huomannut, että Minttusydän oli sanonut jotain.
"Voisitko toistaa?" murahdin hieman hyväntuulisesti. Olin niin onnellinen, että unelmani olivat toteutuneet. Kaikki pelkäsivät minua.
"Niin, että syödäänkö mekin jotain?" Minttusydän kehräsi ja räpäytti kauniita, sinisiä silmiään. Nyökkäsin. Metsästyspartioita ei ollut koko päivänä, mutta ainut isompi riista oli tuoresaaliskasan pohjalla oleva orava. Arvelin, että Loistetähti olisi ottanut pienimmän riistan, mutta koska minä olin nyt päällikkö, sain päättää mitä otan. Eli otin sen isoimman mahdollisen, kyyhkysen. Jakaisin sen Minttusydämen kanssa. Raahasin kyyhkysen sotureiden pesän edustalla olevalle kannolle ja aloimme ruokailemaan.
"Alatko jo lämmetä siihen, että saat käyttää paljon valtaa?" kysyin Minttusydämeltä naurahtaen.
//Minttu? Sori teksti taitaa olla vähä tönkköö xc
Minttusydän 22.11.2017
Virnistin kollille.
"Enhän minä mitään valtaa saa käyttää, sinähän se vallankahvassa olet", hymähdin ja haukkasin palan kyyhkysestä. Kylmä tuuli lävisti leirin. Pörhistin turkkiani.
"Pitäisiköhän pesiä vuorata sammalella, lehtikato on tulossa", nau'uin ja nostin katseeni Tihkuturkin sähkönsinisiin silmiin. Kolli nyökkäsi ja myhäili jotain. En tiennyt oliko se myöntävä vai kieltävä vastaus.
"Tihkutähti? Miltäs kuullostaa?" kolli tuumi samalla kun pureskeli Kyyhkysen palastaan. Kehräsin hiljaa.
"Komealta", hymyilin ja nousin seisomaan, jotta ylettäisin nuolaisemaan Tihkuturkin pörhistyneitä otsakarvoja.
"Senkin karvaturri", kehräsin ja istahdin takaisin kyyhkysen viereen. Pian aurinko olisi maissa ja lähtisimme Tihkuturkin kanssa ulos. En ollut käynyt leirin ulkopuolella sen jälkeen kun olin palannut retkeltäni.
"Lähdetäänkö nyt? Tiedän, että on aikaista, mutten tiedä kauanko meillä menee", naukaisin hymähtäen.
//Tihku?
Sienikarva 20.11.2017
Sydämeni takoi, kun istuin parantajan pesän perällä ja katselin omia etukäpäliäni. Elämäni ensimmäinen taistelu, jossa osallisena oli enemmän kuin kaksi kissaa. Loukkaantuneilta ei voitu säästyä ja tein tietenkin kaikkeni auttaakseni jokaista loukkaantunutta. Tihkuturkki oli pettänyt klaaninsa. Hän oli klaanipetturi, joka oli voittanut päällikkömme, minun emoni. Nyt minun oma emoni makasi avuttomana omassa pesässään ja häntä vartioi kaiken aikaa julmat Pimeyden Metsän soturit. Pimeyden Metsä oli mennyt oman klaanin edelle, se kertoi heidän viisaudestaan. Mutta minä olin luvannut palvella klaaniani ja auttaa jokaista, joka apuani tarvitsee. Vaikka mitä tapahtuisi, olin luvannut pysyä klaanini rinnalla loppuun saakka. Olin umpikujassa. En ollut nähnyt Liljatassua hetkeen. Oppilaani oli suojellut Pimeyden Metsän sotureita, mutta en osannut sanoa, kummalla puolella hän oli. Minä en halunnut valita puolia, se tuntui liian väärältä. En voinut kääntää selkääni osalle Varjoklaania vain siksi, että he uskoivat Pimeyden Metsään tai Tähtiklaaniin. Mutta ne olivat toistensa viholliset. Pimeyden Metsä oli julmien kissojen paikka, pitäisikö minun pelastaa ne, jotka ovat täällä vain siksi, että he ovat vuodattaneet viattomien verta? Hyvä Tähtiklaani, auta minua ja kerro, mitä minun täytyy tehdä.
Entä jos Tihkuturkki tappaisi emoni? Voisinko koskaan antaa sitä hänelle anteeksi? Voisinko toimia hänen rinnallaan Varjoklaanin parantajana ja tehdä kuten hän tahtoo? Minua pelotti, pelko oli ottamassa vallan heikosta kehostani. Tähtiklaani oli hiljaa. Oliko Tähtiklaani hylännyt minut ja Varjoklaanin? Oliko se merkki siitä, että minun täytyisi unohtaa Tähtiklaani ja keskittyä pysymään uskollisena klaanilleni ja sen jäsenille? Ravistin päätäni.
Ajatukseni olivat sumuiset. Yksi asia oli kuitenkin selvää: en tahtonut menettää emoani. En voisi antaa hänen lähteä pois tästä maailmasta ilman, että kävisin viimeisen kerran hänen luonaan. Keräsin kaiken rohkeuteni ja nousin ylös. Menisin tapaamaan emoani. Olin Varjoklaanin parantaja ja minulla oli oikeus nähdä klaanini päällikkö, oma emoni. Kävelin ulos parantajan pesästä. Pääaukion tunnelma oli kireä. Vain muutama kissa puhui, ja sekin kuulosti vain tiuskimiselta. Muutama kissa seurasi katseellaan kulkuani. Erotin joitakin tuttuja katseita jostain leirin seinämien varjoista. Yksi heistä oli oma isäni, Risasiipi. Kolli istui selkä suorana varjossa ja katsoi minua. Hänen katseensa sai minut tuntemaan oloni voimakkaammaksi.
Saavuin päällikön pesän sisäänkäynnille, jossa minua vastassa olivat pilkukas Ikituuli ja raidakas Murattilehti. He estivät heti pääsyni pesään ja katsoivat minua murhaavasti silmillään. Meinasin jänistää, mutta kun vilkaisin taakseni ja huomasin isäni katseen, rohkeus vain kumpusi sisältäni.
"Minä tulin tapaamaan Loistetähteä", naukaisin yllättävän kovaäänisesti. Oma ääneni lähes säikäytti minutkin, mutta pakotin itseni pysymään vahvana ja selkä suorana. Pääaukion kissat käänsivät katseensa hetkeksi minuun, mutta osa jatkoi pian tehtäviään.
"Tihkuturkki kielsi päästämättä ketään hänen luokseen", Murattilehti vastasi armotta.
"Hän on minun emoni ja minä olen tämän klaanin parantaja. Teidän on päästettävä minut emoni luokse tai saatatte löytää hiirensappea seuraavasta ateriastanne!" sihahdin kaksikolle niin, että karvani nousivat pystyyn ja kynteni liukuivat esiin. Oma vihani pelotti minua itseänikin, mutta se ei hetkauttanut pesää vartioivia sotureita.
"Murattilehti, hae Tihkuturkki. Minä pärjään kyllä yksin tässä", Ikituuli naukui ja antoi toverilleen merkin poistua. Hän asettui keskelle sisäänkäyntiä ja katsoi minua kylmällä katseellaan.
//Tihku?
Tihkuturkki 21.11.2017
"Usklasit tehdä jotain unelmiesi eteen, mutta teit silti vääryyttä, mutta silti minä palavasti rakastan sinua", Minttusydän kuiskasi.
"Myönnä pois Minttusydän, että haluat itsekin valtaa. Voimme yhdessä hallita koko Varjoklaania", katsoin rakastamaani kissaa silmiin. En osannut päätellä mitään Minttusydämen katseesta.
"Halusin valtaa, mutta en tällä tavalla..", Minttusydän kuiskasi ja katsoi minua silmiin kauniilla, tummansinisillä silmillään.
"Älä ole niin lapsellinen, Minttusydän", murahdin. Minttusydän oli avaamassa suutan, mutta kuulin askelia takanani. Vilkaisin taakseni ja näin tummanruskean naaraan, Murattilehden.
"Eikö sinun pitänyt olla vartioimassa?" tuhahdin, mutta nousin silti ylös seisomaan. Murattilehti näytti hieman anteeksipyytäväiseltä ja avasi sitten suunsa:
"Sienikarva pyysi päästä Loistetähden luo", naaras maukui.
*Se parantaja!* Mieleeni ei ollut tullut mieleen, mitä aiokoisin tehdä parantajille. Luultavasti samalla tavalla, kuin normaaleillekin sotureille, jotka uskoivat Tähtiklaaniin.
"Päästetäänkö hänet sisään?" Murattilehti kysyi hieman arasti.
"Anna minä jututan häntä", murahdin ja lähdin tepastelemaan kohti päällikön pesää Murattilehti kannoillani. Tunsin Minttusydämen tummansinisen katseen nahassani, mutta en viitsinyt katsoa häntä.
*Oma on päätöksensä*, ajattelin ärsyyntyneenä. Päällikön pesän edustalla seisoivat Ikituuli, sekä hänen edessään vaaleanruskean kollin, Sienikarvan.
"Miksi edes haluat mennä katsomaan Loistetähteä?" sihahdin. Mieleeni juolahti, että hän saattaisi antaa entiselle päällikölle jotain voimistavia yrttejä. Tosin hänellä ei ollut niitä mukanaan. Katsoin silti parantajaa epäilevästi.
//Sieni? Minttu?
Minttusydän 21.11.2017
"Tämä alkaa mennä jo aika halveksuttavaksi!" murahdin.
"Parantaja ei pääse edes enää klaaninpäällikkönsä luo!?", sihahdin. Tihkuturkki hätkähti ja kääntyi viha palaen tuon silmissä.
"Minä, olen nyt klaaninpäällikkö. Minä, määrään mitä tehdään ja minä, voin vaikka halutessani karkottaa sinut!" kolli ärjäisi ja kääntyi takaisin Sienikarvan puoleen. Katsoin harmaata kollia tiukasti selkään, mutta tiesin, etten voisi enää mitään. *Tuo kolli oli päätöksensä tehnyt.* Minä tiesin, mitä oli tulossa, Loistetähden kuolema. Henkäisin tiätäen että tämän klaanin väkivaltaisuus puoli oli vasta tulossa, mutta silti olin uskollinen Tihkuturkille. Katselin muten parantaja kolli puhutteli reippaasti Tihkuturkkia.
"Tämä on ihan järjetöntä", kuiskasin itsekseni.
//Tihku? Sieni?
Sienikarva 21.11.2017
Katsoin Tihkuturkkia suoraan soturin sähkönsinisiin silmiin. Kolli oli kysynyt minulta kysymyksen, johon tiesin vastauksen. En kuitenkaan ollut kerennyt sitä kertoa, kun Minttusydän oli ilmoittanut, ettei parantaja saisi tavata päällikköään. Siihen Tihkuturkki oli todennut olevansa Varjoklaanin päällikkö, joka oli saanut entisen erakon hiljaiseksi. Nyt Tihkuturkki katsoi minua. Hänen leukansa oli nostettu ylös ja katse oli mitään sanomaton. Hetkeksi unohdin jo vastaukseni, mutta säpsähdin ja nau'uin:
"Älä ajattele minua nyt Varjoklaanin parantajana." Se oli hieman tökerö vastaus, sillä soturi kallisti kysyvästi päätään.
"Minä minä sitten sinua ajattelisin?" kolli tuhahti. Hän ei joko tiennyt tai muistanut, että olin Loistetähden poika, kuten Murattilehtikin oli. En ymmärtänyt, kuinka naaraasta oli parin kuun sisällä tullut niin kylmä, että hän oli valmis antamaan oman emonsa kuolla ja ei antanut minun nähdä häntä.
"Pentuna, joka tahtoo nähdä emonsa. Loistetähti on minulle kaikki kaikessa. Hän on kasvattanut minut, sinun täytyy antaa minun nähdä hänet", nau'uin epätoivoisesti edessäni seisovalle kollille. Tihkuturkki siristi hieman silmiään, mutta pysyi vaiti. Odotin jännittyneenä kollin vastausta.
//Tihku? Muistin vasta äske et Muratti on Sienen sisko(koska se o jostai syystä merkattu veljeks XDD) jonka takia en maininnu sitä edellisessä tarinassa xdd
Tihkuturkki 21.11.2017
"Pentuna, joka tahtoo nähdä emonsa. Loistetähti on minulle kaikki kaikessa. Hän on kasvattanut minut, sinun täytyy antaa minun nähdä hänet", Sienikarva maukui ja jäi odottamaan vastaustani. Räpäytin silmiäni mitäänsanomattomana. En ollut ikinä välittänyt Hämyliljasta niin, että tietäisin miltä Sienikarvasta tuntui. Mutta väliäkö sillä? Mutta periaatteessa minulla ei ollut mitään hyvää syytä kieltää Sienikarvan näkevän emoaan.
"Mene sitten. Mutta kertasi on sitten viimeinen, kannattaa sitten hyvästellä hänet, sillä voin luvata, ettei hän elä kauaa", mau'uin nuoleskellen huuliani. En osannut päätellä mitään Sienikarvan ilmeestä, mutta hän nyökkäsi. Ikituuli ja Murattilehti päästivät Sienikarvan sisälle päällikön pesään.
"Pitäkää sitten huoli, ettei Loistetähti pääse vapaaksi", murahdin vartioille ja käänsin katseeni Minttusydämeen. Punaruskea naaras istui edessäni ja katsoi minua suoraan silmiin. Rakastin tuota kissaa, minua ärsytti pakostikin hänen estelynsä.
*Hän on täysi sammankonaivo, jos kieltää haluavansa valtaa*, ajattelin. Olisin halunnut mennä vaikka Minttusydämen kanssa kävelylle ja selvittää koko asia. Mutta en tiennyt, luotinko kaikkiin vartioihin. Mielessäni kävi kuitenkin, että jos menisin Minttusydämen kanssa illemmalla kävelylle. En miettinyt sitä sen enempää, kun huomasin sotureiden pesän kätköissä tutun hahmon ja tunnistin hänet Hämyliljaksi. En ollut miettinyt, mitä tekisin entiselle varapäällikölle. Tiesin, että emoni ei haluaisi vaihtaa uskoaan. Eikä todellakaan alentua minulle. Samassa musta naaras katosi sotureiden pesän pensaiden suojiin. Katsastelin nyt Varjoklaanin leiriä. Suurin osa kissoista piileksi pesien suojissa ja aistin leirin ilmapiirissä jännityksen. Siellä täällä oli verilänttejä taistelusta. Nautin siitä näkymästä. Vihdoin olin saanut jotain aikaiseksi. Käänsin katseeni takaisin Minttusydämeen.
//Minttu?
Kyyhkylento 16.7.2017
Istuin soturienpesän edessä odottaen että Naavakoi saapuisi minun ja Härmätassun luokse. Lähtisimme partioon. Työnsin pääni sisälle oesään ja näin kuinka Naavakoi tuhisi sammalilla.
"Herärys! Sinun piti lähteä sinne partioon", murahdin ystävällisesti.
"Joo joo", kolli tuhahti ja kierähti toiselle kyljelleen. Tlnäisin tätä hellästi ja naukaisin:
"Me menemme sitten jo Härmätassun kanssa". Lähdin ravaamaan Härmätassu oerässäni ulos leiristä. Naavakoi juoksi hengästyneenä vierellemme.
Olimme juuri palanneet leiriin. Olimme kiertäneet Mtrskyklaanin ja Kuolonklaanin rajan. Näin kuinka paras ystäväni jutteli vanhemman tyttärensä kanssa aukiolla. Sitten muistin Minttusydämen, jota ei ollut näkynyt lähiaikoina leirissä. *Ehkä hänellä on murheita?* Näin aukiolla harmahtavan kollin. Tämä käänsi sähkönsiniset silmänsä minuun. Astelin tämän luokse. En pitänyt tästä kissasta, mutta tahdoin antaa hänelle mahdollisuuden.
"Hei Tihkuturkki, oletko nähnyt Minttusydäntä lähiaikoina?" naukaisin ystävällisesti.
//Tihku?
Tihkuturkki 16.7.2017
"Hei Tihkuturkki, oletko nähnyt Minttusydäntä lähiaikoina?" Kyyhkylento naukui rasittavan ystävällisesti. En ollut oikeastaan itsekään nähnyt Minttusydäntä moneen päivään ja aloin jo huolestumaan.
"En ole nähnyt häntä moneen päivään", murahdin. Aistin hieman Kyyhkylennosta levottomuutta. Eikö Kyyhkylentokaan ollut nähnyt Minttusydäntä? Tunsin sydämeni hakkaavan nyt kovempaa. Mitä jos Minttusydämelle oli käynyt jotain? Oliko kenties jokin petoeläin murhannut tämän? Mahdollisuuksia oli monia ja lopetin heti niiden ajattelemisen. Siirsin katseeni käpäliini. En viitsinyt kohdata Kyyhkylennon meripihkaista katsetta. Mitä jos hän luulisi, että minä olen tehnyt Minttusydämelle jotain?
"Missä hän voisi olla?" Kyyhkylento kysyi ja erotin hänen äänestään huolestuneen sävyn. Siirsin katseeni takaisin Kyyhkylennon silmiin.
"En tiedä. Olen itsekin huolestunut", mau'uin hiljaa.
//Kyyhky? Sry tönkkö xc
Tihkuturkki 9.8.2017
Olin alkanut huolestumaan entistä enemmän Minttusydämestä. Häntä ei ollut näkynyt nyt moneen päivään. Ehkä hän olikin jo kuollut... Olin nyt surullisin, kuin koskaan. Tai nyt pystyin myöntämään jopa itselleni, että olin surullinen. Uskoin jonkun petoeläimen murhanneen Minttusydämen. Minä kyllä etsisin sen ketunläjän käpäliini ja murhaisin sen! Istuin nyt sotureiden pesän edustalla. Tajusin, että minun pitäisi mennä Härmätassun kanssa harjoittelemaan, olin unohtanut oppilaani täysin. Minun pitäisi sitä paitsi osoittaa Loistetähdelle, että kouluttaisin Härmätassusta loisto soturin. Ehkä pääsisinkin sitten joskus varapäälliköksi.. Nousin seisomaan ja etsin katseellani Härmätassua. Olikohan oppilas vielä nukkumassa? Toivoin, että ei olisi, sillä oli jo aurinkohuippu. Onneksi äkkäsinkin oppilaani Klaanikiven lähellä. Jolkotin hänen luokseen.
"Mennään harjoittelemaan tänään saalistusta", murahdin. Vaikka koin saalistuksen tarpeettomaksi, se olisi silti pakko opettaa Härmätassulle.
//Härmä? Sry tönkkö :c
Tihkuturkki 20.11.2017
Se oli tapahtunut. Unelmani olivat toteutuneet. Varjoklaanin leirissä oli vallinnut koko päivän täysi kaaos. Minun aiheuttamani. Olin niin ylpeä itsestäni. Olin voittanut Tähtiklaanin Pimeyden metsän joukollani. Loistetähteä ei oltu vielä tapettu, heikko päällikkö oli vankina pesässään. Loistetähteä vartioi juuri Ikituuli, sekä Murattilehti. Istuskelin juuri keskiaukiolla katsellen aikaansaanostani. Tähtiklaanin puolella olevat kissat olivat leirin sisällä, sillä ulos niitä ei päästetty. Olin silti varma, että useammat Tähtiklaanin kannattajat olivat jo paenneet. Vilkaisin ympärilleni ja katseeni osui päällikön pesään. Tiesin mitä nyt tekisin. Lähdin tassuttelemaan kohti päällikön pesää, jonka uloskäynnin kohdalla Ikituuli ja Muraattilehti vartioivat.
"Käyn jututtamassa hieman Loistetähteä", sanoin nuoleskellen huuliani. Vartijat nyökkäsivät ja päästivät minut sisääni.
"Mitä nyt haluat?" kuulin Loistetähden sihahtavan. Varjoklaanin entinen päällikkö oli menettänyt tämän päiväisessä taistelussa jo yhden hengen, sekä oli haavoittunut melko pahasti. Katsoin silmät kiiluen vaaleaa naarasta. Loistetähti makasi makuualusellaan ja katsoi minua murhaavasti. Vedin kynteni ulos ja nuolaisin huuliani. Samalla silmänräpäyksellä jännitin lihakseni ja loikkasin Loistetähden niskaan. Naaras kamppaili viimeisillä voimillaan, mutta oli jo niin heikko, ettei pystynyt kunnolla. Viilsin entistä päällikköä niskaan ja tämä ulvaisi. Horjahdin Loistetähden niskasta ja sillä välin hän ehti viiltää minua selkään. Tunsin kuinka veri pulpahti selkääni, mutta en antanut sen haitata. Loikkasin uudestaan tämän selkään ja purin kaikilla voimillani tätä niskaan. Loistetähti ulvahti ja välähti sitten veltoksi maahan. Entisellä päälliköllä oli enää neljä henkeä, jotka varmasti kuluttaisin lähipäivinä. Annoin silti tämän kärsiä mahdollisimman kauan. Nuolaisin tassuani ja lähdin sitten ulos pesästä. Huomasin Minttusydämen yksikseen sotureiden pesän edustalla. Naaras oli palannut muutama päivä sitten takaisin Varjoklaaniin. Tarkastelin hetken tätä katseellani. Samalla silmänräpäyksellä tajusin katseemme kohtaavan. Tunsin itseni hieman vaivaantuneeksi, mutta pakotin silti itseni menemään Minttusydämen luo.
//Minttu?
Minttusydän 20.11.2017
Katsoin Tihkuturkin silmiin. Viha roihusi sisimmässäni. Lähdin astelemaan eteenpäin kohti kollia, jota palavasti rakastin, mutta samaan aikaan vihasin.
"Tihkuturkki", nau'uin kylmästi. Kolli heilautti häntäänsä.
"Minttusydän", harmaa kolli naukui. En keskittynyt muuhun kuin Tihkuturkin katseeseen.
"Sinä teit tämän, ja tiedän sen ja tiedän mitä muutakin olet tehnyt", nau'uin ja loikkasin kollin päälle. Tuo retkahti löysäksi tahallaan.
"Sinä teet kaiken mitä soturilaki kieltää, minä vihaan sinua!" karjaisin kimeällä äänelläni. Hengitykseni salpautui ja aloin täristä.
"Si- sinä...", murisin.
"Mitä minä?" Tihkuturkki naukui häijyn ilkeästi ja potkaisi minut pois.
"Vaikka takoisin järkeä päähäsi, niin sinä et vaan ymmärrä", murisin. Katsoin tuota itse varmaa kollia ihaillen.
"Usklasit tehdä jotain unelmiesi eteen, mutta teit silti vääryyttä, mutta silti minä palavasti rakastan sinua", kuiskasin kollille.
//Tihku?
Liljatassu 5.7.2017
Katsoin Tihkuturkkiin kylmästi. Hänen takiaan Kuutamosielu, peräti yksi klaanin mukavimmista kissoista, oli tarkoitettu. Hänen takiaan Kuutamosielu joutui nykyään asustamaan tuolla jossain kylmässä - ihan yksinään.
”No, oletko nyt tyytyväinen?” sihahdin hampaitteni takaa. Tihkuturkki heilautti välinpitämättömänä häntäänsä.
”Tyytyväinen mihin?” hän lirkutti ikään kuin ei olisi ikinä tehnyt mitään väärää. Hänen omahyväinen virneensä kuitenkin riitti kertomaan, ettei Tihkuturkki pelannut ihan reilua peliä.
”Tiedät kyllä”, murisin ja kuopaisi maata tuohtuneena, yrittäen samalla hillitä itseäni syöksymästä tuon saastaisen, kirpunpureman kollin kimppuun.
”Ai, tiedän vain?” Tihkuturkki naljaili. Väläytin tuolle kulmahampaitani, ja naukaisin sitten pakottautuen pitämään ääneni tasaisena:
”Näytät olevan nyt joutilaana, joten saat luvan auttaa minua yrttien keruussa.”
Soturi kurtisti kulmiaan ja viuhtoi edestakaisin hännällään. Hän ei näyttänyt järin ilahtuvan ehdotuksestani, ja oli ilmeisesti aikeissa kieltäytyä, mutta jokin sai muuttamaan hänen mielensä.
”Toki”, hän virnisti ovelasti, ”autan mielelläni.”
Jokin kollin olemuksessa sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Hän hautoi selvästi jotakin.
Saavuimme lähelle ukkospolkua. Löysin sen lähettyviltä muutaman päivänkakkaran, jotka poimin mukaani.
Tassuttelin alikulkutunnelin luo ja tutkistelin, joskos sieltä löytyisi joitain yrttejä. Kun totesin, ettei siellä kasvanut mitään, ja käännyin ympäri lähteäkseni, huomasin Tihkuturkin tukkineen ulospääsyn.
”Mitä sinä oikein teet?” kivahdin ja yritin työntyä jykevän kollin ohitse, mutta hän ei päästänyt minua menemään.
”Minulla on sinulle tarjous”, Tihkuturkki naukaisi salakavalasti hymyillen. Siristin epäileväisenä silmiäni.
”Minkälainen tarjous?” kysyin hieman haastavaan sävyyn.
//Tihku? Sori, jos hittasin liikaa.
Tihkuturkki 6.7.2017
Olin mennyt Liljatassun kanssa keräämään yrttejä. Vaikka vihasin parantajien tehtäviä, -ja parantajia, nyt minulla olisi hyvä tilaisuus käännyttää Liljatassu Pimeyden Metsän puolelle. Huomasin Liljatassun pujahtavan tunneliin etsimään näköjään jotain yrttejä. Tiesin nyt tilaisuuteni tulleen. Tukin tunnelin, ettei Liljatassu pääsisi pois tunnelista, paitsi tietysti toiselta puolen tunnelia, mikä johti Tuuliklaanin reviirille.
”Mitä sinä oikein teet?” Liljatassu kivahti ja yritti päästä ohitseni.
”Minulla on sinulle tarjous”, hymyilin salakavalasti.
”Minkälainen tarjous?” Liljatassu kysyi haastavaan sävyyn. Nuolaisin huuliani.
"Sellainen, että sinun pitäisi alkaa uskomaan Pimeyden Metsään ja jättää Tähtiklaani taaksesi. Kuka oikeasti uskoo siihen satuun? Jos alat uskomaan Pimeyden Metsään, saat ikuisen onnen", aloitin. En saanut parantajaoppilaan ilmeestä mitään selvää, mutta toivoin hänen suostuvan. Liljatassusta tulisi seuraava parantaja ja olisi hyvä, että Varjoklaanin parantaja uskoisi Pimeyden Metsään.
//Lilja? xd
Liljatassu 6.7.2017
Makasin omalla sammalvuoteellani silmät tiukasti kiinni. Tihkuturkki oli antanut minulle miettimisaikaa kuuhuipun hetkeen asti. Meidän oli määrä tavata alikulkutunnelilla.
*Enhän minä voi ruveta uskomaan Pimeyden Metsään! Tähtiklaanin tähden, minähän olen tuleva Varjoklaanin parantaja!* ajattelin huulta purren. *Mutta toisaalta, jos en suostu hänen ehdotukseensa, minun tarinani Varjoklaanin parantajaoppilaana tulisi jäämään lyhyeksi, enkä koskaan pääsisi parantajaksi.*
Silloin sain idean: voisin uskotella Tihkuturkille, että suostuisin hänen tarjoukseensa, mutta en oikeasti alkaisi uskoa Pimeyden Metsään. Tällöin hän jättäisi minut rauhaan ja saisin pitää paikkani parantajaoppilaana.
Mutta minun piti vain saada Tihkuturkki uskomaan pieni, viaton valheeni. Muutoin pelini olisi pelattu, ennen kuin se ehtisi alkaakaan.
Saapui kuuhuipun hetki. Olin jo valmiina odottamassa tunnelin luona, kuunnellen jokaista rasahdusta ja kahinaa sydän kiivaasti pamppaillen. Vihdoin ja viimein Tihkuturkki saapui. Hän katsoi minuun odottavasti, ei edes tervehtinyt.
”Minä... minä suostun tarjoukseesi”, kuiskasin kylmänrauhallisella äänellä. Tihkuturkin kasvoille levisi tyytyväinen virne. Hyvä, hän ei ollut epäillyt mitään. Mutta jos totta puhuttiin, olin ottanut suuren riskin.
//Tihku?
Tihkuturkki 7.7.2017
”Minä... minä suostun tarjoukseesi”, Liljatassu kuiskasi hiljaa. Tyytyväinen virne levisi kasvoilleni.
"Niin sitä pitää", virnistin. Liljatassu lähti tassuttelemaan jo kohti leiriä, joten jolkotin hänen peräänsä. Olin jo onnistunut käännyttämään Minttusydämen ja Liljatassun. Se oli vähän, mutta päätin edetä hiljaalleen. Mietin jo seuraavaa uhria. Pennut olisivat ehkä helpoin ja käytännöllisin ratkaisu, sillä pennut uskoisivat mitä vaan, mitä heille kerrottiin. Mutta sitten he varmasti kertoisivat Kanervakuulle. Paitsi jos käännyttäisin samalla Kanervakuun? Koko matka oli mennyt miettimiseen ja pian pujahdimme jo piikkipensastunnelista leiriin. Seurasin katseellani, kun Liljatassu jolkotti parantajien pesään, jonka jälkeen tassuttelin rauhassa sotureiden pesään. Huomasin Minttusydämen pesän nurkassa, joten pujottelin hänen viereensä nukkumaan. Uni tuli melko nopeasti.
Heräsin aamulla liikehdintään. Avasin silmäni ja näin Hämyliljan, joka oli menossa järjestelemään partioita. Hänen perässään tassuttelivat Tummasielu ja Valkosydän. Tunsin mustasukkaisuutta Hämyliljaa kohtaan; miksei Loistetähti nimennyt minua varapäällikökseen? Yritin saada uudestaan unen päästä kiinni, mutta uni ei tullut. Minttusydän, joka nukkui vieressäni hengitti tasaisesti ja tuhisi unissaan. Hän ei varmasti heräisi vielä pitkään aikaan. Nousin seisomaan ja ravistelin paksun turkkini. Pujottelin sitten klaanitoverien välistä aukiolle. Aurinko oli nousemassa ja leiri maa oli ihan aamunkasteessa. Tassuni kastuivat melkeinpä heti. Siirsin katseeni partioita jakavaan Hämyliljaan. Okaliekki, Kyyhkylento ja Murattilehtikin olivat saapuneet ulos.
"Aamupartioon menevät Tummasielu, Valkosydän ja Murattilehti", Hämylilja maukui ja käänsi katseensa minuun.
"Tihkuturkki, Härmätassu ja Kuohuvirta menevät aurinkohuipun partioon." Kuohuvirta?! En todellakaan haluaisi mennä tämän kanssa partioon! Nyökkäsin, mutta katsoin Hämyliljaa ärtyneenä. Varapäällikkö ei kuitenkaan huomannut, vaan jatkoi partioiden jakamista.
"Mekin haluamme mennä partioon!" kuulin takanani kimeän pennun äänen. Katsoin taakseni ja näin Koskipennun ja Luomapennun. He vilistivät Hämyliljan luokse. Hämylilja katsoi heitä kuitenkin lempeästi.
"Teidän pitää valitettavasti odottaa vielä kaksi kuuta, ennen kuin voitte tulla partioon", hän maukui.
"Kaikki aina sanoo noin!" Koskipentu huudahti. "Tule Luomapentu, mennään leikkimään partiota." Luomapentu nyökkäsi ja jolkotti veljensä perään. Tiesin tilaisuuteni tulleen. Jolkotin pentujen perään. Luomapentu ja Koskipentu katsoivat minua hieman ihmeissään.
"Miksi seurasit meitä?" Luomapentu rohkeni kysyä.
"Minulla on teille asiaa. Pääsette ihan varmasti nopeammin oppilaiksi, jos suostutte tarjoukseeni", mau'uin kylmänrauhallisesti ja vilkaisin ympärilleni. Pentujen silmät alkoivat loistaa.
"Mikä se sellainen tarjous on?" Koskipentu kysyi uteliaana.
"Niin? Mikä se on?" Luomapentu jatkoi. Katsoin vielä ympärilleni, ettei kukaan nähnyt. Olimme onneksi pentutarhan takana, ettei kukaan varmastikaan kuulisi, paitsi Kanervakuu. Mutta se nyt ei haittaisi, yrittäisin kääntää hänetkin.
"No, jos haluatte saada kuuluisuutta kaikkien klaanien keskuudessa, pääsisitte nopeammin oppilaiksi ja teistä tulisi viisaampia, teidän pitää heti lopettaa Tähtiklaaniin uskominen. Se on vain pikkupentujen satu. Sen sijaan, jos alatte uskomaan Pimeyden Metsään, teillä olisi ikuinen onni", mau'uin. Luomapentu ja Koskipentu katsoivat minua hieman ihmeissään.
"No, jos sinä sanot niin. Sitä paitsi haluan päästä nopeammin oppilaaksi", Koskipentu maukui.
"Niin minäkin", Luomapentu sanoi hiljaa.
"Täydellistä! Teidän pitää vain olla ihan hiljaa tästä, muuten teille tapahtuu ikäviä ja ette pääsekään niin nopeasti oppilaiksi", mau'uin. Koskipentu ja Luomapentu nyökkäsivät.
"Jatketaan leikkimistä", Koskipentu maukui ja pennut jatkoivat leikkiään.
*Erinomaista*, ajattelin iloisena ja tassutin takaisin leiriaukiolle. Vilkaisin taivaalle. Aurinko oli kohta jo huipussa, joten minun pitäisi mennä kohta partioon. Suuntasin kohti oppilaiden pesää, herättääkseni Härmätassun.
//Härmä?
Härmätassu 9.7.2017
Näin juuri jotakin omituista unta, jossa esiintyi siivekkäitä kissoja, kun untani alkoi häiritä valtava tassu, joka tuli taivaasta ja tökkäisi minut nurin. Pian tajuntaani kuitenkin levisi ajatus, että joku yritti oikeasti saada minut hereille, joten unikupla poksahti rikki ja avasin silmäni.
Näin vierelläni Tihkuturkin, joka oli ilmeisesti tökkinyt minua hereille.
"No niin, heräsithän sinä viimein. Meidän pitää lähteä partioon ihan kohta", mestarini naukaisi ja poistui oppilaiden pesästä sanottuaan asiansa.
Nyökkäsin hajamielisesti hänen peräänsä, vaikka hän ei sitä nähnytkään, ja nousin istumaan. Ravistelin turkkiani hiukan ja astelin sitten ulos. Ulkona oli nätti sää, aurinko paistoi ja linnut lauloivat jossakin. Istuuduin hetkeksi alas ja suin turkkini siistiksi. Tihkuturkki oli mennyt sotureiden pesälle, josta hän haki mukaamme Kuohuvirran. Mestarini vilkaisi minun suuntaani ja huitaisi hännällään merkiksi seurata kaksikkoa. Nousin seisomaan ja ravasin leirin halki kahden soturin perään. Tihkuturkki johdatti partion ulos leiristä ja suuntasi kohti Myrskyklaanin rajaa, josta meidän piti aloittaa partioiminen.
Olin vieläkin hiukan tokkurassa, ja yritin selvittää päätäni samalla, kun keskityin pysymään tassuillani. Pian aistini terävöityivät normaaleiksi ja saatoin seurata sotureita vakain askelin, väsymykseni oli pois pyyhitty.
//Tihku? Kuohu?
Tihkuturkki 4.7.2017
"Päästä irti! Et saavuta tällä mitään!" Kuutamosielu sähähti. Katsoin luopioita murhaavasti.
"Eikö tämänkin matkan tarkoitus ollut viedä minut pois Varjoklaanin reviiriltä!" naaras jatkoi. Sihahdin, mutta päästin silti Liljatassusta irti. Kiinnostukseni heräsi häntä kohtaan. Jos kerran hän oli Pisaratähden tytär, hänet olisi varmasti helppo käännyttää Pimeyden Metsän puolelle. Päästin Liljatassun irti ja jolkotin Kuutamosielun luo. Hänet pitäisi viedä nopeasti pois, ettei Loistetähti alkaisi ihmetellä, mikä kestää.
"Jatketaan matkaa", murahdin Kuutamosielulle. Kuulin Liljatassun askelten äänen takanani.
"Minä tulen mukaan", parantajaoppilas ilmoitti. Tuhahdin ärsyyntyneenä, mutta annoin olla. Jatkoimme matkaa, kohti kaksijalkalaa, johon minun oli määrä jättää Kuutamosielu. Loppumatka olimme hiljaa, kunnes kaksijalkalan pesät alkoivat näkyä. Kiristimme tahtiamme juoksuksi ja kohta olimme ihan kaksijalkalan rajalla.
"Näkemiin", "hyvästelin" Kuutamosielun ilkeällä äänensävyllä.
//Kuutamo? Lilja?
Kuutamosielu 4.7.2017
Tihkuturkin ilkeä äänensävy herätti tiettyä halveksuntaan häntä kohtaan. Vaikka en minä koskaan kollia ollut kunnioittanutkaan. Nyt kuitenkin vielä vähemmän. Nyrpistin nenääni kohti Tihkuturkkia. Liljatassu seurasi hieman kauempana tapahtumia. Parantajaoppilas luultavasti luuli Tihkuturkin loikkaavan vielä minunkin kimppuuni.
"Tihkuturkki", maukaisin matalasti, "vaihtaisitko kanssani pari sanaa. Ihan vain 'hyvästiksi'?"
Tihkuturkki katsoi minua harkiten, mutta nyökkäsi ja asteli lähemmäs. Myös Liljatassu lähestyi minua ja Tihkuturkkia. Astelin lähemmäs Liljatassua hymyilen.
"Odota sinä tässä. Tämä asia on minun ja Tihkuturkin välinen asia", maukaisin tyynesti. Liljatassu katsoi minua pettyneenä.
"En voi jättää sinua yksin tuon kissan seuraan!" parantajaoppilas parkaisi. Sipaisin kevyesti hännälläni oppilaan lapaa.
"En ole yksin. Sinähän olet siinä. Pyydän vain, että et salakuuntelisi keskusteluamme", maukaisin ystävällisesti. Liljatassu nyökkäsi vastahakoisesti ja asteli kaurmmas.
"Tihkuturkki, meitä ei kuuntele enää kukaan. Voitko nyt kertoa, miksi oli niin ollennaista saada minut pois klaanista?" maukaisin tyynesti.
// Tihku?
Tihkuturkki 4.7.2017
"Tihkuturkki, meitä ei kuuntele enää kukaan. Voitko nyt kertoa, miksi oli niin ollennaista saada minut pois klaanista?" Kuutamosielu naukaisi tyynesti. Katsoin hetken Kuutamosielua sanomatta mitään. En haluaisi ainakaan kertoa sille luopiolle unestani, hän menisi tietysti kantelemaan heti Loistetähdelle.
"Varjoklaanin on tarkoitus uskoa Pimeyden Metsään", murahdin vain lyhyesti. "Näin ei olisi tapahtunut, jos olisit vain kiltisti vaihtanut uskoasi." En saanut selvää Kuutamosielun ilmeestä, mutta annoin olla. Tunsin voitonriemun kukkivan sisälläni, kun Kuutamosielu lähtisi. Varjoklaanista lähtisi siis jo yksi kissa, joka ei suostunut uskomaan Pimeyden Metsään. Mutta tiesin, etten voisi tehdä tätä kaikille kissoille, jotka eivät halunneet vaihtaa uskoaan. Minun pitäisi keksiä muille jotain muuta.
//Kuutamo? xd
Kuutamosielu 4.7.2017
Katsoin tyynesti Tihkuturkkia. Hän oli siis tosissansa tämän Pimeyden metsään uskomisen kanssa. Katsahdin hetkeksi taivaalle. En uskonut tähtien ja taivaankappaleiden tuolla puolella olevan mitään muuta kuin Tähtiklaani. Pimeyden metsä ei millään voisi olla tuolla ylhäällä.
*Kaipa kissoilla on oikeus uskoa siihen, mihin itse haluaa*, pohdin itsekseni.
"Mutta entäpä Karpalovarjo? Miksi hyökkäsit juuri hänen kimppuunsa?" kysyin jopa lievästi huvittuneena.
"Vai oliko hänkin kieltäytynyt uskomasta Pimeyden metsään?" kysyin. Tihkuturkki vain naurahti kolkosti.
"Sattuman varainen uhri. Ja jos et pian lopeta tuota valitusta, sinä olet seuraava", Tihkuturkkia murahti. Pyöräytin silmiäni ja käännyin ympäri.
"Hyvä on. Mikäli tahdot pelata varallista peliä", maukaisin ja loikin kauemmas entisen klaanini luota, kohti kaksijalkalaa, sillä siitä taitaisi tulla uusi kotini.
// Tihku? Lilja? Joku? Ja tästä lähin kirjotan erakoihin.
Tihkuturkki 5.7.2017
"Hyvä on. Mikäli tahdot pelata varallista peliä", Kuutamosielu maukui ja lähti loikkimaan kohti kaksijalkalaa. Katsoin hetken naaraan perään, kunnes käännyin pois päin kaksijalkalasta.
*Ensimmäinen Tähtiklaanin uskova karkotettu*, ajattelin hyvilläni. Kenet käännyttäisin seuraavaksi? Mieleeni palautui heti Liljatassu, joka oli väittänyt olevansa Pisaratähden tytär. Jos se oli totta, parantajaoppilaan saisi varmasti helposti käännytettyä Pimeyden Metsän puolelle. Mutta juttelu sen "agentin" kanssa ei huvittanut. Vilkaisin ympärilleni, mihin Liljatassu oli mennyt. Samassa tummanharmaa naaras loikki pois pusikosta, missä oli ollut, ettei olisi kuullut minun ja Kuutamosielun välisiä keskusteluja. En saanut naaraan ilmeestä selvää.
//Lilja?
Tihkuturkki 3.7.2017
"Olet hirviö! Tapoit oman klaanin kissan!" Kuutamosielu huusi raivoissaan. En välittänyt, vaan lähdin pois päin Karpalovarjosta. Lähdin juoksemaan kohti lähintä suota, että voisin peseytyä turkin tahrimasta verestä. Aikoisin kertoa Loistetähdelle, että Kuutamosielu oli murhannut Karpalovarjon. Se olisi riski, mutta se olisi ainut vaihtoehto nyt. Pian olin läheisen suossa ja pesin tassuni ja turkkini perusteellisesti. Löyhkäsin vielä hieman suolta, mutta tuskin Loistetähti välittäisi. Kun olin valmis, lähdin juoksemaan kohti leiriä. Kohta pujahdin piikkipensastunnelista leiriaukiolle ja jolkotin heti päällikön pesän suulle.
"Loistetähti?" kysyin hengästyneenä.
"Tule sisään", kuulin pesästä päällikön äänen, joten pujahdin sisälle. Erotin vaalean kissan varjon pesän nurkassa, peseytymässä.
"Tihkuturkki, oliko sinulla jotain asiaa?" Loistetähti kysyi. Päällikön tummansiniset silmät kiiluivat pimeässä. Esitin hieman dramaattisen näköistä.
"Kuutamosielu murhasi Karpalovarjon!" huudahdin "kauhuissani". Loistetähden silmät laajenivat järkytyksestä.
"Missä? Miten?" päällikkö kyseli. Huokaisin äänettömästi ja avasin sitten suuni:
"Kuutamosielu vain hyökkäsi Karpalovarjon päälle ja murhasi tämän armottomasti!" Loistetähti nousi heti seisomaan.
"Tule, niin mennään jututtamaan häntä", päällikön ääni oli kireä. Nyökkäsin ja pujahdimme aukiolle. Emme välittäneet klaanitoverien kysymyksistä, vaan juoksimme suoraa päätä sinne, missä murhasin Karpalovarjon. Pian näin hopeanharmaan naaraan ja tummanruskean kollin, kuolleena.
"Kuutamosielu!" Loistetähti rääkäisi. Kuutamosielu nousi seisomaan.
"Loistetähti, minulla on kerrottavaa", naaras selitti, mutta huomasin Loistetähden katsovan häntä pettyneen näköisenä.
"Loistetähti", Kuutamosielu jatkoi. Loistetähti katsoi kuitenkin Kuutamosielua pettyneesti.
"Sinä tapoit Karpalovarjon, joten et jätä muuta vaihtoehtoa...", Loistetähti maukui. Katsoin Kuutamosielua vahingoniloisesti. Mutta samassa hän avasi suunsa:
"Mitä!? Se oli Tihkuturkki!" Loistetähti katsoi Kuutamosielua epäilevästi, mutta käänsi katseensa sitten minuun. Luulin jo, että peli oli menetetty, mutta päätin silti jatkaa valehtelua.
"En ollut. Miksi minä murhaisin oman klaanin kissan, tiedät kyllä, kuinka uskollinen olen Varjoklaanille", sanoin rauhallisesti.
//Kuutamo?
Kuutamosielu 3.7.2017
Katsoin raivostuneena Tihkuturkin suuntaan. Hän oli niin tekopyhä kissa, että sanat eivät riittäneet edes kuvailemaan sitä. Käännyin pikaisesti Karpalovarjon suuntaan, mutta Loistetähden murahdus esti minua.
"Älä koske häneen! Olet tehnyt jo tarpeeksi!" päällikkö sähähti. Hänen äänessään ei ollut enää mitään säälivää. Paljastin hampaani irvistykseen Tihkuturkkia kohden.
"Katso Karpalovarjon kynsiä!" maukaisin tympääntyneenä Loistetähden suuntaan. Olin näkeviäni Tihkuturkin hätkähtävän, mutta se oli hyvin ohimenevä hetki. Loistetähti katsoi empien Tihkuturkin suuntaan.
"Älä mene, se voi olla ansa. Kuka tietää, jos hän vainna suunnittelee hyökkäystä sinua vastaan?" Tihkuturkki maukaisi Loistetähdelle.
"Tukehtuisit karvapalloon", mumisin itsekseni katse Tihkuturkissa. Naaras jäi seisomaan paikoilleen ja katsoi Karpalovarjoa.
"Luuletko, että olisin niin tyhmä, että tappaisin oman klaanitoverini ja sen jälkeen yrittäisin tappaa päällikön?" kysyin hiukan tympääntyneenä ja käännyin katsomaan taas Loistetähteä.
"Olet vasta saanut henkesi", lisäsin nopeasti.
"Olet tuore päällikkö. Älä anan ulkokuoren hämätä!" maukaisin toivottomana ja katsoin karpalovarjoa.
"Sinä!" Loistetäht söhähti. "Älä neuvo minua, kuinka olla päällikkö!"
Vaikenin oiin ja painoin päätäni alas. Tässä se tulisi... Loistetähti aikoisi tappaa minua Tihkuturkin takia. Hän oli murhannut Karpalovarjon ja syyntti siitä minua.
"Katsoisit nyt vain hänen kynsiään. Niissä on karvoja", maukaisin hiljaa. Hetken ajan Loistetähti näytti leppyvän. Naaras käveli lähemmäs Karpalovarjoa ja Tihkuturkki hätkähti.
"Loistehti! Se voi olla...", kollia loitti, mutta Loistetähti nosti häntänsä ja vaiensi Tihkuturkin. Loistetähti tutkaili pitkään Karpalovarjon kynsiä, joissa oli harmaita karvatuppoja.
"Katso nyt! Karva on tummanharmaata!" maukaisin voitokkaasti ja siirsin katseeni kohti Tihkuturkkia, joka näytti ärtyvän yhä enemmän.
"Tihkuturkki murhasi Karpalovarjon!" maukaisin kovempaan ääneen ja katsoin Loistetähteä. Päällikön kasvot siirtyivät kohti Tihkuturkkia ja sitten minua.
"Mutta", Loistetähti aloitti. Mielialani laski heti. Tästä ei voisi seurata mitään hyvää. Päällikkö ei luonut enää katsettakaan kohti Tihkuturkkia vaan keskittyi kokonaan minuun.
Pienen tauon jälkeen Loistetähti jatkoi: "Tihkuturkilla ei ole yhtäkään haavaa turkissan. Kun taas sinulla on harmaan raitasi kohdalla haava."
Otin muutaman huopuvan askeleen taaksepäin. Kävin läpi äsköisitapahtämia ja muistin Tihkutirkin viiltänee minua kylkeen.
"Mutta sen teki Tihkuturkki! Ei Karpalovarjo!" maukaisin hädissäni.
"Todisteet puhuvat sinua vastaan. Tihkuturkissa ei ole merkkiäkään käydystä taistelusta ja sinulla niitä on montakin. Esimerkkeinä toimikoon punaiset tassusi ja haavasi", Loistetähti huomautti. Vasta nyt muistin, että seisoin niin lähellä Karpalovarjoa, että tassuni olivat punertuneet
"Mutta Tihkuturkki kävi puhdistamassa itsensä suolla! Hän haisee ihan suolta!" puolustauduin.
"Olin metsästämässä suolla sammakoita", Tihkuturkki murahti tyynesti.
"Murhasit oman klaanisi kissan ja kehtaat vielä valehdella, että se olin minä. Kuinka alas oletkaan Kuutamosielu vajonnut."
Käänsin katseeni raivoissani pois Tihkuturkista.
"Valitettavast, minun on häädettävä sinut klaanista", Loistetähti maukaisi pettyneenä.
"En koskaan uskonut sinun tekevän tälläistä, mutta en voi muuta. Poistu Varjoklaani mailta, tai kohtaa seuraukset. Et kuulu enää tähän klaaniin."
Olisin voinut kaatua maahan. Oli, kuin joku olisi juuri raadellut sydämeni. Ja se joku oli Tihkuturkki. Hänen takiaan minut häädetään klaanista!
"Mutta olen syytön!" parkkaisin, mutta Loistetähti ei enää kuunnellut minua.
"Tihkuturkki, saata tämä luopio Varjoklaanin rajalle ja pidä huoli, että hän ei palaa", Loistetähti maukaisi ja kääntyi ympäri kohti leiriä. Tyytyväinen hymy paisto Tihkuturkin kasvoilla.
"Totta kai, Loistetähti", tuo maukaisi kuuliaisesti. Käännyin vastahakoisin mielin ympäri ja loin viimeisen katseeni kohti Karpalovarjoa.
"Toivottavasti voit kertoa Tähtiklaanissa, kuinka sinulle oikeasti kävi", kuiskasin hiljaa.
// Tihku?
Liljatassu 3.7.2017
”Mutta olen syytön!” Kuutamosielun huuto kaikui leirissä. Loistetähti seisoi nuoren soturin edessä niskakarvat pystyssä ja suu vihaiseen irveen mutristuneena.
”Tihkuturkki, saata tämä luopio Varjoklaanin rajalle ja pidä huoli, että hän ei palaa”, päällikkö murisi hampaittensa takaa ja käänsi sitten selkänsä entiselle soturilleen. Tihkuturkin kasvoilta paistoi tyytyväisyys.
”Totta kai, Loistetähti”, hän naukaisi ja tassutti Kuutamosielun luo leveästi virnistellen. Naaras loi vielä viimeisen, murheellisen katseen Karpalovarjoon, joka makasi maassa suu avautuneena äänettömään avunhuutoon.
Tuijotin Loistetähteä järkyttyneenä. Kuinka hän oli saattanut karkottaa Kuutamosielun omasta kodistaan? Karvathan olivat selvästi olleet Tihkuturkin!
Päällikköön vihaisesti mulkaisten raivasin tieni muiden kissojen ohitse leirin uloskäynnille, josta Kuutamosielu ja Tihkuturkki olivat kadonneet hetki sitten ulos.
”Liljatassu, minne sinä oikein olet menossa?” Sienikarvan huudahdus kajahti hälinän ylitse, mutta en pysähtynyt vastaamaan. Minun olisi löydettävä Kuutamosielu ja Tihkuturkki ennen kuin olisi liian myöhäistä.
Saavuin Varjoklaanin ja Kuolonklaanin rajan lähettyville. Huomasin Tihkuturkin ja Kuutamosielun kauempana rajalla. Suuri tummanharmaa kolli oli kumartunut pienemmän naaraan ylle ja sähisi solvauksia tuolle.
”Tihkuturkki, lopeta heti paikalla!” ulvaisin ja harpoin paikalle häntä pystyssä ja turkki pörhöllään. ”Anna hänen olla!”
Tihkuturkki kääntyi katsomaan minua. ”Mitä sinä täällä teet?” hän sähisi ja huitaisi kynsillään kasvojani kohden. Peräännyin muutaman askelen, mutta en irrottanut meripihka katsettani hänestä.
”Sinunhan piti vain saattaa hänet rajalle!” tiuskaisin vastaukseksi. Kolli näytti hätkähtävän.
”Tämä ei kuulu millään lailla sinulle!” hän ärähti. Työnsin kynteni esiin ja kyyristyin valmiina hyökkäämään Tihkuturkin kimppuun.
”Voi, kyllä kuuluu, jos sinä aiot satuttaa Kuutamosielua!” murisin, ja lisäsin sitten pisteliääseen sävyyn: ”Minä nimittäin tiedän sinun pikku salaisuutesi Karpalovarjosta!”
//Tihku? Kuutamo?
Tihkuturkki 3.7.2017
"Minä nimittäin tiedän pikku salaisuutesi Karpalovarjosta!" Liljatassu lisäsi. Syvältä kurkustani kohosi murinaa.
"Jos kerrot siitä jollekin, saat kyllä katua!" murisin. Liljatassu ei hätkähtänytkään. Että vihasin parantajia! Luulivat aina olevansa kaikkia ylempänä! Paljastin kynteni. Kuutamosielu, joka oli takanani, ei ollut puhunut mitään.
"Jos hyökkäät kimppuuni, ihan varoituksena, olen Pisaratähden tytär", Liljatassu yhtäkkiä maukui. Katsoin naarasta hölmistyneenä. Mitä tämä sitten teki Varjoklaanissa?! Sihahdin naaraalle. Halusin hyökätä parantajaoppilaan kimppuun, mutta toisaalta halusin olla Loistetähden luottamuksen arvoinen. Nyt minua ei kuitenkaan se kiinnostanut, joten kiristin lihakseni ja loikkasin Liljatassun kimppuun.
//Lilja? Kuutamo? Sori tönkkö xd
Kuutamosielu 4.7.2017
Säpsähdin paikoillani, kun Tihkuturkki loikkasi yhräkkiä Liljatassun kimppuun. Se oli hyvinkin nopea näky. En ehtinyt sanoa mitään, kunnes Tihkuturkki oli jo painanut Liljatassun maata vasten.
"Ja minua ei mikään parantajaoppilaan rääpäle määräile!" kolli sihisi vasten Liljatassun kasvoja. En ollut varma mitä tekisin. En ollut hyvä taistelija. Minulla ei ollut voimaa luideni ympärillä. Kuinka voisinkaan puolustaa Liljatassua juuri nyt? Päästin korvia huumaavan rääkäisyn, jolloin Tihkuturkin huomio kääntyi minuun.
"Kynnet irti Liljatassusta! Hän on vasta oppilas-ikäinen!" sihahdin. Tihkuturkki katsoi minua murhaavasti.
"Päästä irti! Et saavuta tällä mitään!" sähähdin uudestaan.
// Tihku? Lilja?
Kuutamosielu 2.7.2017
Katsoin mahdollisimman tyynenä Tihkuturkkia. Kolli näytti olevan tosissansa sanojensa myötä. En ollut aivan varma, miksi häntä kiinnosti mihin uskoin. Vaihtoehtoja oli edes ollut kovinkaan montaa. Pyöräytin silmiäni ja lähdin tassuttelemaan kohti liiä. Tihkuturkki seurasi minua selvästi vastahakoisin mielin.
"Miksi sinä sen tahdot tietää?" kysyin tyynesti ja jatkoin kävelyäni. Pian Tihkuturkki kuitenkin loikkasi eteeni ja esti tieni.
"Aivan. Päätät siis leikkiä hankalaa?" Tihkuturkki murahti. "Vastaa kysymykseeni!"
Katsoin pentumaisesti Tihkuturkkia.
"Vastaan kuitenkin sinun mieleesi väärin ja silppuat minut, joten miksi et tekisi sitä vain suoraan?" kysyin herttaisella äänensävylläni. Vastaukseni selvästi ärsytti Tihkuturkkia, joka vain siristi silmiäni.
"Mutta uskon Tähtiklaaniin."
// Tihku?
Tihkuturkki 2.7.2017
Mutta uskon Tähtiklaaniin." Katsoin Kuutamosielu siristellen silmiäni.
"Oli niin vaikeaa!" murahdin. Kuutamosielu pyöräytti sinisiä silmiään.
"No, päästät siis minut menemään", naaras maukui "herttaisella" äänensävyllään. Kuutamosielu oli jo lähtenyt astelemaan leiriä kohti.
"En suinkaan", huudahdin ja jolkotin Kuutamosielun eteen. Vilkaisin nopeasti ympärilleni, ettei kukaan muu olisi lähistöllä. Olisi minullakin selittämistä, jos joku saisi tietää, että olisin yrittänyt käännyttää Kuutamosielun uskoa Pimeyden Metsään.
"Miksi uskot siihen satuun? Tähtiklaania ei ole olemassa, sillä selvä. Tosin, voisit uskoa Pimeyden Metsään, niin olisit paljon onnellisempi, kuin siihen satuun uskominen", sanoin suoraan. Jäin odottamaan Kuutamosielun reaktioita.
//Kuutamo? :'D
Kuutamosielu 2.7.2017
Ilmeeni ei värähtänytkään Tihkuturkin sanoista. Ilmeisesti kolli oli luopunut uskostaan Tähtiklaanin suhteen. Omasta mielestänseioli kyllä hyvinkin surumielistä.
"Valitettavasti ikuiseen pimeyteen uskominen ei tee minusta onnellista", maukaisin tyynesti Tihkuturkilta.
"Ehkä voisit kysyä Minttusydäntä puolellesi?"
Väistin tyynesti Tihkuturkin lihasmassan viertämällä kollin ja suuntaamalla takaisin leiriin yhä vain nopeammin askelin. Todellisuudessa tämä keskustelu Tihkuturkin kanssa ahdisti minua aikalailla. Oli pelottavaa, kuinka kolli yhtäkkiä oli alkanut pilkkaamaan Tähtiklaania.
*Yrittääkö hän käännyttää minua Pimeyden metsän puolelle? Miksi?* ajattelin hämilläni. Turkin kynnen hipaisuja lavassani ja käännyin sähisten katsomaan sivaltajaani.
"Mistä hyvästä tuo oli?" murahdin.
// Tihku? Toimittavasti ei ollu liikaa hittiä cx
Tihkuturkki 3.7.2017
"Mistä hyvästä tuo oli?" Kuutamosielu murahti. Virnistin naaraalle.
"Kannattaa alkaa uskomaan Pimeyden Metsään, tai käy huonosti", sihahdin. Kuutamosielu katsoi minua ihmeissään.
"Kaikki saavat uskoa siihen, mihin haluaa", naaras murahti. Sihahdin. Laitoin kynteni esille ja meinasin viiltää Kuutamosielun lapaan haavan, mutta sitten kuulin takaa äänen ja hätkähdin hieman:
"Tihkuturkki, mitä sinä teet?!" kuulin äänen ja tunnistin tämän Karpalovarjoksi. Käänsin katseeni tummanruskeaan kolliin, joka jolkotti luoksemme. Karpalovarjo näytti hämmentyneeltä. Kuutamosielu oli avaamassa suutaan, mutta keskeytin hänet katsomalla tätä tiukasti silmiin. Käänsin katseeni takaisin Karpalovarjoon. Mietin hetken, mitä tekisin, kunnes tajusin, mitä tehdä. Kiristin lihakseni ja loikkasin varoittamatta Karpalovarjon kimppuun.
//Kuutamo?
Kuutamosielu 3.7.2017
Katsoin järkyttyneenä, kuinka Tihkuturkki loikkasi Karpalovarjon suuntaan. Kolli rääkäisi ja yritti taistella selvästi itseään isompaa kollia vastaan.
"Tihkuturkki mitä teet?! Lopeta!" huusin hädissäni. Tihkuturkki kuitenkin jatkoi tappelemista hullu ilme kasvoillani. Pian kuulin kuitenkin Karpalovarjon viimeisen henkäyksen, kunnes hän valahti aivan veltoksi. Katsoin järkyttyneenä kollia, jonka silmät olivat hetki sitten roihunneet pelastuksen tunteesta. Nyt se olivat lasittuneen näköiset ja tuijottivat eteenpäin. Pieni kyynel vierähti poskeltani.
"Olet hirviö! Tapoit oman klaanin kissan!" huusin järkyttyneenä Tihkuturkille, mutta hän ei näyttänyt välittävän. Kolli siirtyi vain kauemmas Karpalovarjosta ja juoksi pois. Astelin itkuisen näköisenä toisen soturin vierelle. Maa ol värjääntynytpunaiseksi ja värjäsi samalla myös hopeanharmaat tassuni. En välittänyt tahmeasta aineesta, joka oli juuri tahrinut tassuni. Nostin toisen tassuni Karpalovarjon kyljelle, jotta tuntisin hänen sydämentä sykkeen. Se ei kuitenkaan tuntunut missään. En onnistunut enää itkemään, vaikka olinkin surullinen.
"Miksi Tihkuturkki teki tämän?" maukaisin ääneen ajatellen. Huokaisin syvään ja katsoin Karpalovarjoa.
*Hän oli niin nuori...*, ajattelin murheissani. Olin aivan liikaa ajatuksissani kuullakseni lähestyvien kissojen askeleet.
"Kuutamosielu!" kuulin Loistetähden järkyttyneen maukaisun. Käännyin hädissäni katsomaan Loistetähteä. Voisin kertoa hänelle mitä tapahtui!
"Loistetöhti, minulla on kerrottavaa...", aloitin, mutta Loistetähden pettynyt katse est minua jatkamasta. Huomasin Tihkuturkin astelevan Loistetähden takaa. Kollin tassut ja turkki olivat täysin puhtaat, paitsi hän löyhkäsi kovasti suolta.
"Loistetähti", maukaisin hiljaa. Päällikkö ei siltikään näyttänyt tyytyväiseltä.
"Sinä tapoit Karpalovarjon, joten et jätä muuta vaihtoehtoa...", Loistetähti maukui pettyneenä.
"Mitä!? Se oli Tihkuturkki!" rääkäisin.
// Tihku?
Tihkuturkki 28.6.2017
Katsoin, että naaras oli lähtenyt omalle reviirilleen, jonka jälkeen lähdin juoksemaan kohti Varjoklaanin leiriä. Kuulin kauempaa käen kukkuilua ja puiden havinaa. Vaikka minun teki hieman mieli saalistaa, minulla oli niin väsy, etten jaksanut. Kohta pujahdin piikkipensastunnelista leiriin. Mietesielu ja Tummasielu olivat vartioimassa ja katsoivat minua hieman kysyvästi.
"Kävin vain kävelyllä, kun en saanut unta", murahdin ja klaanitoverit nyökkäsivät. Kuljin kohti sotureiden pesää. Olin niin väsynynt, että käperryin vaan omalle makuualuselleni, katsomatta, missä Minttusydän oli. Uni tuli heti.
Heräsin aamulla sotureiden pesässä liikehdintään. Mutta Tummasielu ja Mietesielu vain menivät nukkumaan. Saisin nukkua vielä vähän, ennen kuin lähtisin Härmätassun kanssa harjoittelemaan. Toivoin, että Minttusydänkin tulisi, sekä hänen oppilaansa Tuomitassu. Haukottelin ja venyttelin jäseniäni. Vaikka olisin voinut vielä nukkua, ei nukuttanut laisinkaan. Nousin seisomaan ja suin turkkini perusteellisesti. En ollut yöllä ottanut huomioon, että Tummasielu ja Mietesielu olisivat voineet haistaa kuolonklaanilaisen hajun turkistani, mutta eivät he näköjään huomanneet. Minun pitäisi silti tänään mennä pyörimään johonkin voimakashajuiseen, sillä muuten joku taitaisi haistaa. Huomasin Minttusydämen parin ketunmitan päässä minusta. Punaruskea naaras nukkui vielä. Samassa muistin saamani unen. Minun pitäisi alottaa kissojen uskon käännyttäminen pian..
//Minttu? :3
Minttusydän 29.6.2017
Raotin silmiäni. Kaikki kirkas ympäröi minua, mutta pian kaikki selveni. Näin enää pari kissaa nukkumassa. Tihkuturkki istuskeli auringonpaisteessa sukimassa itseään viereisellä makuualusella.
"Huomenta", nau'uin kollille lempeästi. Tämä hätkähti ja käänsi kasvonsa minuun päin.
"Ai huomenta Minttusydän", tämä kehräsi. Nousin venyttelemään ja sitten asetuin taas uudestaan makaamaan. Olin jutellut Sirrisiiven kanssa myöhään yöhön. Meillä oli ollut todella paljon puhuttavaa keskenämme.
"Anteeksi vielä siitä hässäkästä, jonka minä aloitin sanoin vaan jotain suutuksissani ja...", yritin selittää, mutta Tihkuturkki keskeytti.
"Ei se mitään, unohdetaan se asia", Tihkuturkko naukaisi tuimasti, sillä tämä ei varmastikkaan halunnut puhua siitä.
"Anteeksi", nau'uin alakuloisesti. *Tähtiklaani, teen tämän vain Tihkuturkin takia* Tihkuturkki puski päätäni. Tunsin kuinka lämpö nousi ympärilläni. Vilkaisin onko ketään enään pesässä, muttei ollut.
"Miten suunnitelmasi etenee?" kuiskasin katsoen kollin sähkönsinisiin silmiin.
//Tihki?
Tihkuturkki 29.6.2017
"Miten suunnitelmasi etenee?" Minttusydän katsoi minua sähkönsinisiin silmiini. Huokaisin äänettömästi, hieman turhaantuneena. En ollut vielä kääntänyt kenenkään muun uskoa, kuin Minttusydämen ja Ikituuli uskoi jo valmiiksi Pimeyden Metsään.
"Ei kovinkaan hyvin. En ole vielä käännyttänyt ketään muita, kuin sinut Pimeyden Metsään", selitin hiljaa.
"Entä Ikituuli?" Minttusydän sanoi hieman halveksivaan sävyyn, mutta uskoin, että hän ajatteli vain Ikituulesta halveksivasti.
"Hän uskoo jo valmiiksi Pimeyden Metsään", selitin. Minttusydän nyökkäsi. Ajattelin, että kaikista helpoiten saisi ensin käännettyä oppilaat, sekä pennut. Ja voisihan aina kiristää..
"Ajattelin, että aloittaisin joistakin pennuista ja oppilaista", kuiskasin ääneen.
//Minttu?
Tihkuturkki 1.7.2017
Oli kulunut muutama päivä siitä, kun olin jutellut Minttusydämen kanssa. Halusin jo alkaa käännyttämään kissoja, mutta en ollut keksinyt vielä, miten. Tassuttelin ympäri Varjoklaain reviiriä ja mietin. Kaikista helpointa olisi varmasti tehdä ensin tukijoukot niistä, jotka uskoivat jo Pimeyden Metsään. Mutta en vielä toisaalta tiennyt, ketkä uskoivat Pimeyden Metsään ja ketkä Tähtiklaaniin. Ehkä aloittaisinkin ujoista kissoista, sillä ne usein tottelivat, mitä käsketään. Mieleeni tuli heti Kuohuvirta. Häntä voisin käskyttää niin paljon, kuin vain mieli tahtoo. Ei hän uskoisi edes kertoa Vaskitsatähdelle, saati emolleen Kyyhkylennolle. Se oli jo nähty. Huomasin jo olevani lähellä ukkospolkua ja kuulin sen korvia huumaavan mölyn. Näin edessäni mustan läntin ja siellä juoksevat eri väriset hirviöt. Tuhahdin ja tallustin hieman eteenpäin. Huomasin puron, joka tuli Myrskyklaanin reviiriltä. Join hieman vettä ja jatkoin sitten matkaani. Samassa näin edessäni siron, hopeanharmaan naaraan. Tunnistin kissan Kuutamosieluksi. Naaras oli ainakin minun mielestäni ollut hieman ujo ja alistuvainen. Hänet olisi helppo käännyttää, vaikka uhkaamalla. Jolkotin Kuutamosielun luokse. Naaras katsoi minua kysyvästi jäänsinisillä silmillään. Mietin, miten aloittaisin, kunnes avasin suuni:
"Mihin sinä uskot?" sain sanottua, koska muuta en vain nopeasti pystynyt keksimään. Kuutamosielu varmasti ajatteli, että olen joku sammakonaivo, kun ilmestyn vaan tyhjästä ja kysyin tuon kysymyksen. Mutta sille nyt ei vaan voinut mitään.
//Kuutamo? :'D
Kuutamosielu 1.7.2017
Kuulin lähistöllä askeleita, jotka tulivat minua kohden. Käänsin siniset silmäni kohti tulijaa. Huomasin harmaan kollin lähestyvän minua. Tihkuturkin väritys otti aina silmiin. Harmaassa turkissa oli nimittäin valkeita pisteitä. Kollin sähkösiniset silmät olivat hyvin vangitsevat.
"Mihin sinä uskot?" Tihkuturkki maukaisi kovaan ääneen kun pääsi luokseni. Katsoin tuota kummissani.
*Että mitä?* ajattelin närkästyneenä. Katsahdin nopeasti taivaalle pyöräyttäen silmiäni.
"Uskon siihen, etä tuolla asenteella et taida saada sitä vastausta, jota haet takaa", vastasin hyvinkin herttaisella, mutta rasittavalla äänensävyllä. Kohtaaminen Myrskyklaanin kissan kanssa oli saanut aistini valppaammiksi. Oli sanomattakin selvää, että Tihkuturkilla ei ollut juuri nyt hyvät mielessään. Kohotin kulmiani epäilevästi ja nostin katseeni taivaalle uudestaan. Katsoin ohimeneviä pilviä enkö vaivautunut edes vilkaisemaankaan Tihkuturkkia.
"Uskon siihen, että jokainen saa uuden mahdollisuuden tehdessään jotakin väärää", maukaisin. Katseeni laskeutui nyt uhkaavasti Tihkuturkkiin. "Ja samaa sanon sinulle. Olt tekemässä virheen, mitä ikinä aiotkaan tehdä."
// Tihku?
Tihkuturkki 2.7.2017
Murahdin kyllästyneenä.
"Älä nyt siinä viisastele. Kyllä minä itse tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin!" murahdin. Kuutamosielu pyöritteli silmiään.
*Onko se noin vaikeaa kertoa oman uskonsa!?* ajattelin kärsimättömänä. Katsoin Kuutamosielun sinisiin silmiin ja odotin vastausta. Naaras kuitenkin seisoi hievahtamatta. Kurkustani alkoi nousemaan syvää murinaa. Minun olisi tehnyt vain mieli vain silputa koko kissa! Astuin hieman lähemmäs Kuutamosielua. Naaras kuitenkin vain katsoi minua rauhallisesti.
"Onko se noin vaikeaa kertoa oman uskonsa?!" murisin uhkaavana.
//Kuutamo? :'D
Minttusydän 27.6.2017
Katsoin Tihkuturkkia hyväksyvästi.
"Teen tämän vain sinun takiasi", kehräsin. Kolli vilkuili valppaana taivaalle.
"Onko sinulla jotain suunnitelmia täksi päiväksi vielä kun näytät tuolle?" naukaisin kysyvästi. Tihkuturkki tuijotti tassuihinsa.
"Voit sinä minulle kertoa, voit luottaa minuun", naukaisin lempeästi. Tihkuturkki katsoi minuun sähkönsinisillä silmillään.
"Menen tapaamaan erästä Kuolonklaanilaista rajalle", tämä naukui jäätävästi. Katsoin hieman hämmentyneenä kollia.
"Miksi ihmeessä?" naukaisin vakavasti.
"Hänellä oli minulle tarjous ya ajattelin mennä kuuntelemaan sen", tämä naukui. Nyökkäsin.
"Mene vain", nau'uin. Tihkuturkki nyökkäsi ja hyvästeli minut nopeasti ja lähti. Liittyisikö tämä jotenkin siihen ennustukseen?
//Tihku? Sori tönkköö
Tihkuturkki 27.6.2017
Hyvästelin Minttusydämen ja lähdin ulos leiristä. Aurinko oli juuri laskenut ja oli hieman pimeämpää, kuin äsken. Metsä vilisi silmissäni, kun suuntasin kohti Kuolonklaanin rajaa. Mietin edelleen, mikä oli kuolonklaanilaisnaaraan tarjous. En vaan saanut päähäni mitään. Pian olin samassa paikassa, missä minä ja se naaras taistelimme. Jäisin siihen odottamaan kuuhuippuun asti ja toivoisin vain, ettei kukaan yöpartio menisi ohi. Vilkaisin taivaalle vähää väliä ja kohta pilvet olivatkin peittäneet kuun. Huokaisin turhaantuneena. Samassa kuulin rajan toiselta puolen rapinaa, joten piilouduin saman pensaan taakse, missä minä ja Härmätassu olimme olleet. Yritin pysyä tuulen alapuolella, ettei kissa huomaisi minua, koska en voinut olla varma oliko se sama kuolonklaanilaisnaaras, vai jokin toinen kissa. Katselin hieman lehtien välistä ja huomasin kokonaisen partion menevän ohi. En tunnistanut keitään kissoista. Lopetin jopa hengittämisen, ettei vihollispartio huomaisi. Kohta partio oli mennyt ohi. Pysyttelin pensaassa tovin, kunnes kuulin taas askeleiden ääniä. Painauduin taas maata vasten, mutta sitten huomasinkin valkoisen ja tummanharmaan kirjavan naaraan. Nousin varovasti seisomaan ja tassuttelin eteen pensaan suojista.
"Mikä oli tarjouksesi?" murahdin naaraalle.
//Jää? :D
Jäätassu 27.6.2017
Naaras oli hieman hiljainen. Pian huomasin kuinka aurinko alkoi vajota mailleen. Muistin tapaamisen. En edes tiennyt tulisiko kolli.
"Öh tuota minun pitää mennä", änkytin Juovatassulle. Naaras vilkaisi minua kummissaan, mutta lopulta nyökkäsi. Pinkaisin metsään, kolli olisi varmasti jo siellä. Pian saavuin paikalle jossa olimme taistelleet. Partio oli juuri mennyt siitä ohi. Toivottavasti he eivät olisi huomanneet kollia. Pian puskasta astui esiin harmaana hohtava kolli.
"Mikä oli tarjouksesi?" kolli murahti. Pyöräytin silmiäni.
"Etkö edes esittele itseäsi?" tuhahdin. Kolli mulkaisi minua.
"Selvä selvä, mutta dinun pitää luvata ettet kerro kellekkään tästä yhtään mitään vaikket suostuisi", murahdin. Kolli huokaisi ja nyökkäsi.
"Suunnittelen Tuuliklaanin tuhoamista klaanini vahvuuden merkiksi, tarvitsen kissoja siihen ja samalla Varjoklaaniakin alettaisiin arvostaa", kuiskasin.
"Ja?" kolli naukui uteliaana.
"En kerro enempää ellet suostu mukaan, vastapalveluksena klaaniasi aletaan pelkäämään ja sinua aletaan arvostaa", kehräsin mielihyvästä kertoessani suunnitelmaani.
//Tihku?
Tihkuturkki 27.6.2017
Katsoin tyrmistyneenä naarasta. Ja minäkö tottelisin tuota oppilasta?! Vastapalvelus silti kiinnosti minua, vaikka en tuohon naaraaseen paljon luottanutkaan. Ja muutenkin toiseen klaaniin hyökkääminen kiinnosti minua. Huokaisin äänettömästi ja käänsin katseeni kuolonklaanilaisnaaraan jäänsinisiin silmiin. En tiennyt, kieltäytyisnkö, vai suostuisinko. Mitä mieltä Minttusydän olisi? Mitä mieltä klaanitoverit olisivat, kun saavat tietää, että olisin ollut osallisena Tuuliklaaniin hyökkäykseen? Mitä Vaskitsatähti ajattelisi? Kunnianhimo taisi silti voittaa, joten päädyin ehkä suostumaan. Ehkä.
"No?" kuolonklaanilaisnaaras tivasi. "En halua istua tässä koko yötä." Minun piti nyt miettiä nopeasti.
"Olen mukana."
//Jää? :D
Jäätassu 28.6.2017
Katsoin tyytyväisenä kollia.
"Teit hyvä valinnan", kehräsin.
"Ja? Etkö kerro lisää suunnitelmasta?" kolli hätäili. Heilautin häntääni ja nyökkäsin.
"Tuhoaminen alkaa rajapartioista. Emme tarvi aluksi montaa kissaa, sillä Tuuliklaanin partioissa ei ole paljoa kissoja, mutta lopuksi Tuuliklaani tekee varmasti vastaiskun", nau'uin. Kolli nyökkäsin.
"Yritä löytää vapaaehtoisia mukaamme ilman, että paljastat suunnitelman", kuiskasin.
"Puhutaan lisää seuraavassa kokoontumisessa", selitin kollille.
Liljatassu 26.6.2017
Kostotassu oli käskenyt minua piiloutumaan kuullessaan murinaa ja sähinää muutaman kymmenen ketunmitan päässä, ja sekös minua oli suututtanut ihan hirveästi. Minä en ollut enää mikään pieni vikisevä pentu, jota piti oikein tuuppimalla tuuppia oikeaan suuntaan; kyllä minä osasin pitää huolen siitä, ettei minun ja veljeni yhteinen salaisuus tulisi paljastumaan. Ja sitä paitsi, mitä se haittasikin, jos meidät nähtiin yhdessä rajalla? Olisimmehan me keksineet siihen jonkun tekosyyn, emmekö vain? Mutta ei, minut passittaa jonnekin puskaan piiloon, jottemme vain missään nimessä paljastuisi. Olisi itse änkeytynyt jonnekin piiloon ja antanut minun mennä tiedustelemaan; olinhan sentään Varjoklaanin parantajaoppilas, eikä parantajaoppilaiden kimppuun saanut käydä - sehän melkeinpä kiellettiin soturilaissa! Riippuen tietenkin siitä, että kyseiset kissat edes noudattivat soturilakia...
Tassuttelin hissukseen ääniä kohti. Erotin Kostotassun hajun lisäksi myös Tihkuturkin ja hänen oppilaansa Härmätassun tuoksut. Tihkuturkki ei ollut koskaan kuulunut suosikkeihini Varjoklaanin kissoista, mutta klaanitoveri hän siltikin oli, enkä voinut tämän tähden laiminlyödä häntä, jos hän tai Härmätassu olisi pulassa.
Hiivin lähimmän pensaan luo ja kyyristyin sen taakse niin, että näin edessäni avautuvalle aukiolle. Tihkuturkki seisoi vastatusten jonkun kuolonklaanilaisnaaraan kanssa, joka oli ilmeisestikin suuresta koostaan huolimatta oppilas. Siinä samassa tunnistin naaraan Icyksi, kissaksi, jota olin pitänyt enemmän isosiskonani kuin Hiiritassua ollessani vielä Kuolonklaanissa.
*Mitä hän täällä tekee?* ajattelin hämilläni ja yritin hiipiä lähemmäs kuullakseni, mistä he oikein puhuivat.
Sitten, aivan yllättäen, Tihkuturkki päästi korviahuumaavan ärjäisyn ja loikkasi sähisten entisen klaanitoverini kimppuun. Katsoin kauhuissani kuinka rutkasti vahvempi kollisoturi painoi Icyn maata vasten. Juuri kun olin aikeissa mennä auttamaan, Icy pääsi onnekseen irti Tihkuturkin otteesta ja vetäytyi muristen kauemmas. Tihkuturkki valmistautui jo uuteen hyökkäykseen, mutta silloin minä astuin esiin. Murina ja ärinä vaimeni hetkeksi. Kaikki kääntyivät katsomaan minua yllättyneen näköisinä.
”Liljatassu?” Tihkuturkki urahti epäuskoisen kuuloisena, ihan kuin hän ei olisi voinut käsittää sitä, että minä olin juuri astellut esiin pensaan takaa ja keskeyttänyt heidän taistelunsa.
Tunsin Kostotassun murhaavan katseen turkissani, mutta en antanut sen häiritä vaan korotin ääntäni niin, että kaikki varmasti kuulivat, mitä minulla oli sanottavanani:
”Olen pahoillani, että tulin ja keskeytin teidän rähinöitsijöiden pienen yhteenoton, mutta valitettavasti en voi suvaita tällaista käytöstä, etenkään kun taistelu näytetään käyvän Varjoklaanin maalla.”
Tihkuturkki avasi suunsa sanoakseen vastaan, mutta vaiensin hänet tuimalla katsauksella, joka kertoi, ettei minun kanssani ollut leikkimistä. Kaiketi olin perinyt senkin taidon isältäni, Pisaratähdeltä?
”Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä täällä oikein tapahtuu?” kysyin kylmän kohteliaaseen sävyyn, joka sai muut vilkuilemaan toisiaan, ikään kuin eivät olisi meinanneet uskoa, että joku pieni parantajaoppilaan rääpäle komentelisi heitä tuohon sävyyn.
//Muut? Toivottavasti en hitannut liikaa, ja muutenkin aika tönkköä tekstiä.
Jäätassu 27.6.2017
Vilkaisin sivulle ja näin sen saman naaraan joka oli ollut pentutarhassa ensimmäisenä päivänäni.
"Mitä sinä täällä teet?" nau'uin hilpeästi painottaen sinä sanaa, sillä viimekerralla kun olimme tavanneet hänellä ei ollut vielä nimeä.
"On minulla nimikin", tämä naukui ja esitti asiansa tomerasti. Nyökkäsin hymyilllen iloisesti kun taas pian vilkaisin harmaan kirjavaan Varjoklaanilais kolliin. Sitten katseeni kääntyi Kostotassuun. *Mutta mitä Kostotassu täällä teki?* Vilkaisin Kostotassu hyvilläni. Juuri häntä olinkin kaivannut. Väläytin kollille viekkaan hymyn.
"Vaadin sinua poistumaan Varjoklaanin alueelta", rajalle saapunut naaras naukui. Heilautin häntääni turhautuneena.
"Onko pakko olla aina noin virallinen?" murahdin kyllästyneenä ja katsoin vielä Varjoklaanilaiseen, joka mulkoili minua. Silitin tämän lapaa hännälläni ja kuiskasin:
"Ei tarvi olla noin yrmeä". Vilkutin vielä Kostotassulle ja tämän sisarelle ja lähdin loikkimaan takaisin kohti Kuoloklaanin maita. Juoksin kohti leiriä. Pian näin edessäni tutun muotoisen mötin. Sade hakkasi turkkiani. Pian tunnistin kissan.
"Pisaratähti?" nau'uin kysyvästi.
//Pisara?
Tihkuturkki 27.6.2017
"Ei tarvi olla noin yrmeä", valkoisen kirjava naaras kuiskasi ja kiinnitti vielä katseensa Liljatassuun ja Kostotassuun. Sitten hän lähti. Käänsin katseeni Liljatassuun. Mistä se kuolonklaanilaisnaaras tunsi hänet? Katsoin parantajaoppilasta hieman epäilevällä katseella ja viittilöin sitten Härmätassun luokseni.
"Lähdetään takaisin leiriin", mau'uin ja lähdin löntystelemään leiriä kohti. Härmätassu juoksi viereeni. Mietin edelleen sen kuolonklaanisnaaraan tarjousta:
"Jos teet minulle palveluksen, voin tehdä sinulle palveluksen." Mitäköhän hän tarkoitti? Miksi jakelisin Kuolonklaanin kissalle palveluksia?!
"Jos suostut niin tule kuunhuipun aikaan rajalle niin kerron enemmän." Menisinkö minä kuuhuipun aikana rajalle? Jokin siinä kiehtoi, mutta tavallaan en haluaisi kuitenkaan antaa kuolonklaanilaiselle yhtäkään palvelusta. Ehkä vain menisin rajalle ja lähtisin, jos en haluaisikaan antaa palvelusta? Sitten muistin ennustuksen, jonka sain Pimeyden Metsältä. Minun pitäisi ehkä jo käännyttää joitakin kissoja Pimeyden Metsän puolelle. Tiesin, jo mistä aloittaisin. Minttusydämestä. Kertoisin hänelle myös siitä unesta, että hän vakuuttuisi. Kohta olimme jo leirissä Härmätassun kanssa. Käskin oppilastani viemään klaaninvanhimmille syötävää ja hakemaan sitten itsekin jotain. Näin punaruskean Minttusydämen parantajan pesän edustalla, joten jolkotin hänen luokseen. Päätin, etten kertoisi sen kuolonklaanilaisnaaraan "tarjouksesta".
"Tervehdys", kehräsin. Ääneni ei ollut ikinä kenenkään muun seurassa niin lempeä, ei edes silloin Ikituulen seurassa. Minttusydän kehräsi. Hän piti loukkaantunutta jalkaansa hieman irralla muista.
"Minulla on sinulle yhtä asiaa. Mutta emme voi puhua siitä tässä, nimittäin kukaan muu ei saa kuulla", kuiskasin ja vilkuilin ympärilleni. Minttusydän katsoi minua kysyvästi.
"No, mihin me menemme?" hän kysyi ja nousi hieman vaivalloisesti seisomaan loukkaantuneen jalkansa takia. Mietin. Missä kukaan ei kuulisi, mistä puhuisimme? Jos menisimme jonnekin leirin ulkopuolelle, kukaan ei varmasti kuulisi. Mutta Minttusydän tuskin pääsi niin kauas. Yksi vaihtoehto olisi mennä tarpeidentekopaikalle, mutta sielläkin saattaisi olla jotain klaanitovereita. Tai sitten menisimme vain leirin reunaan..
"Tuskin kukaan kuulee, jos menemme esimerkiksi päällikön pesän taakse. Pitää vain varmistaa, ettei Vaskitsatähti ole pesässään", mau'uin. Minttusydän nyökkäsi. Katseeni harhaili ympäri leiriä, kunnes erotin Vaskitsatähden juttelemassa kokeneimpien sotureiden seurassa.
"Vaskitsatähti ei ole pesässään. Mennään siis hänen pesänsä taakse", käskin ja lähdin jo tassuttelemaan päällikön pesää kohti. Odotin hieman Minttusydäntä, joka ei jalkansa vuoksi päässyt niin nopeasti. Kohta olimme päällikön pesän takana. Vilkaisin vielä ympärilleni, ettei kukaan varmasti kuulisi.
"Mikä oli asiasi?" Minttusydän kysyi hieman kehräten. Huokaisin. Yritin muotoilla lauseita mielessäni, mutta siitä ei tullut mitään. Minun pitäisi sanoa vain suoraan.
"Tuota.. Näin pari päivää sitten unen.. Olin kuin öisessä metsässä, mutta taivas oli pikimusta, enkä nähnyt edes tähtiä, tai kuuta. Mistään ei kuulunut riistan rapinaa, eli metsässä tuskin oli edes riistaa. Sitten valtavan kokoinen musta kolli asteli jostain eteeni ja lausui näin: "Hyvä on hallinnut metsää jo liian kauan, sinun on kunnia päättää se. Pimeyden Metsä on valinnut sinut klaanisi tulevaksi johtajaksi. Kerää itsellesi tukijoukot ja kitke Tähtiklaani pois klaanistasi. Jos onnistut tässä, klaanisi löytää tien ikuiseen onneen, sinusta tulee kuuluisa ja kaikki kumartavat sinua. Jos epäonnistut, sukusi ja jokainen josta välität ovat tuomittuja tuhoon." Voiko tuo olla ennustus?" sain sanottua.
//Minttu? :D
Minttusydän 27.6.2017
Nyökkäsin.
"Mutta kyllähän se voi unikin vain olla", naukaisin hieman epävarmasti.
"Meidän on paras tehtävä niinkui he käskevät, muuten menetämme kaiken", naukaisin katsoen vakavana Tihkuturkin silmiin. Huomasin Tihkuturkin silmissä mietteliäisyyttä.
"Mutta jos epäonnistun?" tämä naukui. Puskin Tihkuturkin päätä.
"Kaikki järjestyy", vakuutin. Tihkuturkki nyökkäsi.
"Muistathan, että aina tuen sinua? Ja jos ennustus käskee keräämään joukkoja, minä tulen mukaasi", naukaisin lempeästi.
Tihkuturkki nyökkäsi.
"Mutta emme voi kertoa kellekkän", Tihkutukki naukui. Nyökkäsin.
"Mitä sinun pitäisi tehdä?" nau'uin huolissani.
//Tihku? Sori tönkkö
Tihkuturkki 27.6.2017
Katsoin miettelijäänä Minttusydämen tummansinisiä silmiä. Tunsin kunnianhimon sykkivän sisälläni.
"Sinun pitäisi uskoa Pimeyden Metsään", mau'uin ja nuolaisin huuliani. "Minäkin uskon." Minttusydän katsoi minua hieman hämmentyneenä. Hän huokaisi hiljaa.
"No jos kerran sinäkin", Minttusydän huokaisi. Tunsin olevani hieman helpottuneempi. Olin iloinen, että Minttusydän hyväksyi tilanteeni. Puskin Minttusydämen päätä hellästi ja kehräsin hieman. Sitten muistin sen kuolonklaanilaisnaaraan. Vilkaisin taivaalle. Aurinko oli laskemassa. Lähtisin vähän ennen kuuhuippua Kuolonklaanin rajalle. Mitäköhän sillä naaraalla oli mielessä?
//Minttu?
Minttusydän 26.6.2017
Lähdin tassuttamaan Tihkuturkin vierellä kohti harjoittelu paikkaa. Taimitassu ja Härmätassu tassuttelivat edellämme. Katselin ympärilläni olevaa luontoa onnellisena, vaikka kyljessäni olevaan haavan sattuikin.
Olin saanut Sieikarvalta luvan mennä harjoittelemaan, sillä tassussani oleva murtuma oli luutunut melkein kokonaan. Pian saavuimme palaneelle vuorivaahteralle.
"Harjoittelemme täällä", Tihkuturkki ilmoitti edessämme kulkeville oppilaille.
Taimitassu nyökkäsi.
"Tänään harjoitellaan taistelua", Tihkuturkki naukui ja ohjasi oppilaita paikoilleen.
"Näyttäkää ensin mitä osaatte", nau'uin viittoen oppilaille. Oppilaat asettuivat vastakkain jännittyneinä.
//Tihku? Taimi? Härmä?
Tihkuturkki 26.6.2017
"Muistakaa pitää kynnet piilossa", murahdin oppilaille. En halunnut kerätä enempää ikävyyksiä, minulla ja Hämyliljalla oli muutenkin huonot välit. Tuomitassu ja Härmätassu kiertelivät hetken toisiaan, kunnes Härmätassu loikkasi Tuomitassun päälle. Tuomitassu oli kuitenkin varautunut ja kierähti selälleen niin, että Härmätassun oli pakko irrottaa otteensa. Laitoin merkille, että Härmätassu ei perääntynyt, joten Tuomitassun olisi helppo hyökätä tämän päälle. Mutta kolli ei näköjään huomannut sitä, joten hän perääntyi hieman ja oli valmiina, jos Härmätassu hyökkäisi hänen päällensä. Härmätassu oli loikkaamassa Tuomitassun kimppuun ja huomasin tämän tähtäävän hänen niskaansa.
"Eiköhän siinä ollut jo tarpeeksi", mau'uin ja oppilaat käänsivät katseensa minuun. Minttusydän asteli viereeni.
"Muistakaa, että teidän pitää olla hieman nopeampia ja perääntyä heti, jos päästätte vahingossa otteenne. Muuten vihollinen voi hyökätä päällenne nopeasti", naaras ohjeisti. Nyökkäsin ja avasin suuni:
"Ja muistakaa, että ette katso mihin tähtäätte iskunne. Muuten vastustajan on helppo torjua iskunne", murahdin.
"Jospa harjoittelisimme nyt ensin takapotkua, sillä se on ehkä kaikista yksinkertaisin liike", Minttusydän maukui. Naaras käänsi katseensa minuun, joten tajusin jatkaa:
"Takapotkulla voitte yllätää vastustajanne, joka on takananne. Ottakaa vastustajan etäisyys tarkasti huomioon ja potkaiskaa vastustajaanne takajaloillanne, siirtäen painonne etutassuihin. Tällä tavalla", selitin ja potkaisin takanani olevaa mäntyä. Oppilaat katsoivat mielenkiintoisina, mitä piti tehdä ja nyökkäsivät sitten.
"Voidaanko jo kokeilla?" Härmätassu kysyi. Nyökkäsin.
//Härmä? Tuomi? Minttu?
Tihkuturkki 26.6.2017
Olimme joutuneet lopettaa taisteluharjoituksemme, kun Minttusydämen jalka oli alkanut reistailemaan. Tuomitassu ja Minttusydän olivat palanneet leiriin, joten minä ja Härmätassu olimme alkaneet kiertämään rajoja. Olimme nyt Kuolonklaanin rajan tuntumassa. Haistelin ilmaa ja erotin ilmassa tuoreen kuolonklaanilaisen tuoksun.
"Alas", käskin Härmätassua. Oppilaani totteli ja pudottautui alas. Tein samoiten, mutta allani oli risu ja tämä räsähti katki. Näin Kuolonklaanin puolella valkean, tummanharmaan kirjavan naaraan. Vaikka naaras oli suurikokoinen, tuo vaikutti jotenkin oppilaalta. Naaras höristi korviaan, kun kuuli risun räksähdyksen.
"Kuka siellä?" naaras murisi matalasti. "Jos et paljasta itseäsi revin sinut kappaleiksi." Naaras katsoi kohti puskaa, missä piileksimme. Nousin seisomaan. Että vihasin kuolonklaanilaisia!
"Sanoi mestariltaan eksynyt oppilas", murisin. Härmätassukin nousi seisomaan. Naaras katsoi minua uhmakkaasti jäänsinisillä silmillään.
//Jää? :'D
Jäälilja 26.6.2017
Katsoin harmaankirjavaa kollia halveksuen.
"Hyvä sinun on sanoa senkin klaaninvanhin", nau'uin tylysti. Olin hiomannut ei auttaisi muu kuin oehmittää tätä kissaa vielä. Tämän vierellä oleva naaras näytti hyvin nuorelta joten hänet oli varmasti vasta nimitetty oppilaaksi.
"Pelottaako sinua noin paljon oppilas, kun et uskalla tapella muuten kuin naukumalla", naukaisin yrittäen saada itseni vaikuttamaan mahdollsimman Kuolonklaanilaiselta.. Kolli mulkaisi minua uhkaavasti. Huomasin kuinka tämä oli rentoutunut, sillä ei uskonut minun käyvän tämän kimppuun. Käänsin katseeni nipeasti sivulle päin ja pian kolli ja nuorempi naaras käänsivät katseensa nopeasti samaan suuntaan. Loikkasin harmaankirjavaa kollia päin jotta tämä kaatuisi ja pian tämä tömähtikin maahan hölmistyneenä. Olin jo soturin kokoinen. Painoin tassuni kollin vatsan päälle. Huomasin kuinka kolli viittoi nyoren naaraan kimppuuni. Oppilas oli hieman pentua suurempi joten tunsin kuinka hän roikkui minussa pienillä kynsillään. Tämä nykäisi minua rajusti ja melkein kaaduin.
"En aio satuttaa sinua", kehräsin turhautuneena.
"Mitä teidän hiirenaivojen päässä oikein liikkuu?" kolli murisi.
"Ehkä minulla on sinulle tarjous", naukaisin salaperäisesti.
"Ei minua kiinnosta!" kolli murisi.
"Kerron silti. Jos teet minulle palveluksen, voin tehdä sinulle palveluksen", naukaisin ja nostin tassuni pois kollin vatsan päältä ja tämä kaatoi minut kumoon. Nyt oppilas ja soturi katsoivat minua halveksuen.
"No mitä sanot? Jos suostut niin tule kuunhuipun aikaan rajalle niin kerron enemmän", naukaisin.
//Tihku?
Tihkuturkki 26.6.2017
"Jos teet minulle palveluksen, voin tehdä sinulle palveluksen", naaras murahti. Sihahdin ja rimpuilin itseni irti. Olin avaamassa suutani, kunnes kuulin vieraan kollin äänen:
"Taas hankaluuksissa toisen klaanin kissojen kanssa, vai?" Käänsin katseeni nopeasti mustaan kolliin, joka asteli eteen pusikosta.
"Ja mistä ikinä onkaan kyse, jos jollekkin käy tässä hommassa huonosti, minä olen mukana hommassa!" Käänsin katseeni takaisin valkean ja tummanharmaan kirjavaan naaraaseen.
"Luuletko, että antaisin sinulle palveluksen?!" sihahdin naaraalle. Vaikka oppilas oli suurikokoinen, hän ei ollut lähelläkään minun kokoani, sillä olin normaalia soturia suurikokoisempi. Hyökkä
sin naaraan päälle ja painoin hänet maahan. Naaras sai kuitenkin nopeasti rimpuiltua irti otteestani.
//Lilja? :D
Tihkuturkki 24.6.2017
Makasin sotureiden pesässä omalla makuualusellani. Mietin, minne Minttusydän meni ja palaisko hän takaisin. Olin silti niin väsynyt, etten pystynyt ajattelemaan sitä yhtään enempää. Samalla sekunnilla vajosin pimeyteen. Kun olin nukkunut hetken, tajusin herääväni johonkin ja avasin silmäni. Hätkähdin hieman, kun tajusin olevani todella synkässä metsässä; taivas oli musta, enkä nähnyt kuuta enkä tähtiä. En kuullut lintujen lauluja, tai edes saaliiden rapinaa pensaista. Vaikka paikka oli hieman tavallista pelottavampi, se oli jotenkin kiehtova. Miksi edes olin täällä? Oliko tämä vain uni? Se ei tuntunut unelta, sillä aivan kuin olisin hereillä. Katselin vielä hetken ympärilleni siinä mystisessä paikassa, kunnes kuulin kissan tassujen tallustelua ja käänsin katseeni äänen suuntaan. Hätkähdin hieman, kun valtava ja musta kolli pujahti esiin pensaiden takaa. Kollin silmät olivat ruskeat ja tämän häntä näytti olevan terävä, vaikka se tuskin oikeasti oli. Katsoin kollia hieman varustautuneena; hyökkäisikö kolli kimppuuni? Kolli pysyi kuitenkin kylmänrauhallisena. Yllättäen tämä kuitenkin avasi suunsa:
"Hyvä on hallinnut metsää jo liian kauan, sinun on kunnia päättää se. Pimeyden Metsä on valinnut sinut klaanisi tulevaksi johtajaksi. Kerää itsellesi tukijoukot ja kitke Tähtiklaani pois klaanistasi. Jos onnistut tässä, klaanisi löytää tien ikuiseen onneen, sinusta tulee kuuluisa ja kaikki kumartavat sinua. Jos epäonnistut, sukusi ja jokainen josta välität ovat tuomittuja tuhoon." Katsoin hetken kollia hölmistyneenä. Mitä tämä tarkoitti?
"Mitä sinä tarkoitat?" kysyin jostain syystä hieman kunnioittavalla äänensävyllä. Kolli oli kuitenkin jo kadonnut ja olin jäänyt yksin tuohon mysteeriseen metsään. Samassa vajosin pimeyteen.
Tihkuturkki 24.6.2017
Heräsin sotureiden pesässä aamunkoittoon mennessä. Muistin heti unen, minkä olin viimeyönä nähnyt. Korvissani kaukui edelleen sen mustan kissan lausuma puhe:
"Hyvä on hallinnut metsää jo liian kauan, sinun on kunnia päättää se. Pimeyden Metsä on valinnut sinut klaanisi tulevaksi johtajaksi. Kerää itsellesi tukijoukot ja kitke Tähtiklaani pois klaanistasi. Jos onnistut tässä, klaanisi löytää tien ikuiseen onneen, sinusta tulee kuuluisa ja kaikki kumartavat sinua. Jos epäonnistut, sukusi ja jokainen josta välität ovat tuomittuja tuhoon." Pimeyden Metsä on valinnut sinut klaanisi tulevaksi johtajaksi? Kerää itsellesi tukijoukot ja kitke Tähtiklaani pois klaanistasi? Oliko tuo jokin ennustus? Kun mietin asiaa tarkkaan, ennustus olisi saattanut tulla Pimeyden Metsältä, koska miten muuten se olisi valinnut minut klaanini tulevaksi johtajaksi? Tunsin pienen ilon kuplinnan sisälläni. Oliko Pimeyden Metsä oikeasti antanut minulle tehtävän? Mietin vielä hetken ennustusta. Tarkoittiko ennustus myös sitä, että joutuisin luopua Tähtiklaaniin uskosta? No, se ei minua haittaisi, sillä en ollut ikinä kovinkaan välittänyt Tähtiklaanista, saati uskonut siihen. Ja ehkä olin joskus vähän salaa kadehtinut kuolonklaanilaisia.. Mutta mitä "kitke Tähtiklaani pois klaanistasi" tarkoitti? Mieleeni juolahti heti ajatus, että se tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi saada kaikki Varjoklaanista uskomaan Pimeyden Metsään ja jättää Tähtiklaani muualle. Se tuntui jotenkin mahdottomalta, mutta lause "jos onnistut tässä, sinusta tulee kuuluisa ja kaikki kumartavat sinua" antoi minulle voimia siihen. Mutta en alkaisi heti uskottelemaan kaikille, että heidän pitäisi uskoa Pimeyden Metsään, vaan keräisin itselleni tukijoukot, niin kuin se musta kissa oli sanonutkin. Tiesin heti, mistä aloittaisin, Ikituulesta. Mutta jostain syystä en vain luottanut naaraaseen, kysyisin silti vain, mihin tämä uskoo. Mieleeni palautui heti kuva Minttusydämestä. Avasin nopeasti silmäni ja nousin seisomaan. Minttusydäntä ei näkynyt sotureiden pesässä. Tunsin olevani hieman huolestunut Minttusydämestä. Mutta kaipa hän oli mennyt johonkin aamupartioon. Tai ainakin toivoin niin.. Katseeni kiinnittyi vieressäni nukkuvaan Ikituuleen, joka nosti päänsä minua kohti, kun heräsi samantien.
"Huomenta", Ikituuli venytteli jalkojaan ja nousi sitten ylös. Hymähdin vain vastaukseksi. Mietin, miten yhtäkkiä kysyisin, mihin hän uskoo.
"Tuota.. Minulla on sinulle yksi kysymys", mau'uin. Ikituuli näytti hieman ihmettelevän, mutta nyökkäsi sitten. Ikituuli istahti eteeni. Makuualusemme olivat sotureiden pesän nurkassa, joten tuskin kukaan muu kuulisi mistä puhuimme.
"Kerro pois", Ikituuli maukui ja nuolaisi tassujaan. Huokaisin äänettömästi ja käänsin katseeni Ikituulen jäänsinisiin silmiin.
"Mihin sinä oikein uskot? Vai uskotko sinä yhtään mihinkään?" kysyin vain suoraan, koska en yksinkertaisesti jaksanut takellella. Ikituuli katsoi minua hölmistyneenä ja huokaisi sitten hiljaa. Hän ei vastannutkaan mitään, vaan jäi tuijottamaan minua jäänsinisillä silmillään.
"No?" tivasin. Luulin, ettei Ikituuli vastaisi, mutta samassa hän avasi suunsa:
"Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä, mutta.. Minä uskon Pimeyden Metsään", Ikituulen silmiin oli tullut jotain uutta kiiltoa, hänen sanoessaan sen. Nyökkäsin. En halunnut Ikituulen kysyvän samaa kysymystä minulta, koska en itsekään oikein tiennyt. Lähdin siis vain nopeasti ulos sotureiden pesästä. Vilkaisin nopeasti taakseni tarkistaakseni, lähtikö Ikituuli perääni. En vain nauttinut sen naaraan seurasta ja kohta tajusinkin haluavani Minttusydämen takaisin.
*Ei Tihkuturkki! Minttusydän petti sinua!* jokin sanoi sisälläni. Istahdin tuoresaaliskasan viereen ja huokasin äänettömästi. Vaikka Minttusydän petti minua, rakastin silti häntä yhä. Ja niin kuin Ikituulikiin oli sanonut, Minttusydän varmasti välitti minusta edelleen. Tunsin suurta kaipuuta. Olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni huolestunut jostain toisesta kissasta, Minttusydämestä. Naaras ei ollut palannut yöllä takaisin leiriin. Tiesin heti mitä tehdä; menisin etsimään Minttusydämen ja hän saisi antaa minulle anteeksi. Siis minä saisin antaa anteeksi hänelle.. Nousin seisomaan ja lähdin määrätietoisesti kulkemaan kohti piikkipensastunnelia. Pujahdin sieltä metsään ja juoksin samaan paikkaan, missä olin illalla nähnyt hänet viimeksi. Erotin edelleen Minttusydämen tuoksun ja lähdin jäljittämään sitä. Jolkotin Minttusydämen tuoksun perässä Myrskyklaanin rajalle asti, kunnes haistin naaraan tuoksun tuoreempana.
"Minttusydän!" huusin naaraan nimeä. Ei kuulunut vastausta, ainoastaan taivaalta vastaava kaiku. Tallustin hieman eteen päin ja katselin ympärilleni. Samassa katseeni osui parin männyn lähellä seisovaan punaruskeaan naaraaseen. Helpotus valtasi minut ja juoksin naaraan luo.
"Anna anteeksi Minttusydän! Olin todella sammakonaivo, anteeksi etten myöntänyt sitä!" huudahdin Minttusydämelle.
//Minttu? :D
Härmätassu 25.6.2017
"Okei, taisimmekin harjoitella jo aika pitkäänkin", naukaisin, kun Koskipentu ei enää jaksanut harjoitella.
Hänen sisarensa Luomapentu saapui juuri luoksemme.
"Opetitko sinä Koskipennulle taistelua?" hän intoili.
"Opetin minä vähän", mau'uin.
"Opetatko minullekin?" Luomapentu kysyi ja kallisti päätään kysyvästi samalla, kun Koskipentu tasasi hengitystään hänen vierellään.
"En nyt, mutta ehkäpä Koskipentu näyttää sinulle myöhemmin tuon liikkeen mitä harjoittelimme", sanoin.
"Höh", Luomapentu sanoi ja sukaisi ohimennen valkoista turkkiaan.
"Joku toinen päivä sitten", sanoin ja kaapaisin sammalpallon jämät kasaan tyrkäten ne sitten sivuun, pois muiden tieltä.
"Pääsisimmepä mekin jo oppilaiksi", Luomapentu naukaisi ja vilkaisi veljeään.
"Niinpä", tämä naukaisi ja pyyhki turkkiaan, joka oli harjoituksissa mennyt sekaisin.
"Tehän pääsettekin ihan kohta", naukaisin, sillä oli totta että kaksikko täyttäisi pian kuusi kuuta.
"Toivottavasti saan jonkun hyvän mestarin", Luomapentu naukaisi.
"Varmasti saat, eihän klaanissa ole kuin hyviä mastareita", sanoin virnistäen.
Luomapentu hymähti ja vilkaisi sitten pentutarhalle.
"Kohta on ruoka-aika, täytyy varmaan palata tuonne", hän naukaisi Koskipennulle.
"Joo", tämä huokaisi.
"Minä taidan mennä etsimään Tihkuturkkia, jospa hän veisi minut harjoittelemaan", sanoin.
"Heippa, Härmätassu", pennut sanoivat ja lähtivät yhtä matkaa kohti pentutarhaa.
Minä yritin tähyillä Tihkuturkkia, ja hän saapuikin juuri Ikituulen kanssa leiriin.
//Tihku..?
Minttusydän 25.6.2017
Tunsin kuinka onnen liekki paloi sidälläni kuullessani Tihkuturkin sanat. Mutta ei, en voisi päästää häntä helpolla. Mulkaisin Tihkuturkkia halveksuvasti.
"Luuletko, että piittaan sinusta enää pätkän vertaa?!" murahdin.
"Sinä jouduit tosissasi miettimään kumpaa rakstat!" naukaisin raivoissani, mutta sisälläni tubsin kuitenkin tekeväni väärin. En voinut olla rakastamatta Tihkuturkkia.
"Sinulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia", murisin ja loikkasin sinisilmäisen kollin kimppuun. Kolli sähähti ja kamppaili minua vastaan. Kaadoin kollin maaahan ja näin tämän sähkönsinisten silmien säkenöivät. Työnsin kynteni esille. *Mitä minä oikein teen?*
Painoin kynteni Tihkuturkin nahkaan. Tältä tuntuisi jos pelleilisi minun, Minttusydämen kanssa! Tihkuturkki sähähti ja heitii minut maahan. Tunsin kuinka murtunut jalkani kolahti maahan. Ähkäisin ja loikkasin kollin kimppuun. Vuosin verta. En välittänyt. En ollut vihainen. Rakastin Tihkuturkkia. Kierin Tihkuturkin kanssa maahan raapien toisiamme. En satuttanut häntä vihastani, sillä oikeasti tein tämän kaiken vain rakkaudesta. Pian irrotin otteeni Tihkuturkista. Katsoin tämän silmiin onnellisesti.
"Minä rakastan sinua", henkäisin.
//Tihku?
Tihkuturkki 25.6.2017
"Minä rakastan sinua", Minttusydän henkäisi ja katsoi sähkönsinisiä silmiäni. Tunsin olevani niin onnellinen, kuin olin koskaan ollut.
"Minäkin sinua", kuiskasin punaruskealle naaraalle. Olimme hetken siinä hiljaa ja katsoimme vain toisiamme silmiin. Halusin olla vain siinä, rakastamani kissan lähellä. En välittänyt siitä, mitä Ikituuli tuumaisi, hän ei ollut mitään. Muistin sitten uneni, jonka olin nähnyt viimeyönä. Mietin, kertoisinko unesta Minttusydämelle, kunnes päätin olla vielä kertomatta.
"Et voi edes ymmärtää, kuinka onnellinen olen", naukaisin. Sitten muistin, että minun pitäisi mennä Härmätassun kanssa harjoittelemaan, joten nousin sitten seisomaan ravistellen turkkiani.
"Minun pitää mennä opettamaan tänään Härmätassua taistelemaan", mau'uin. Minttusydän nousi myös seisomaan.
"Jos minäkin tulisin, ottaisin Tuomitassun mukaan?" hän ehdotti.
"Sopii." Halusin olla vain mahdollisimman paljon Minttusydämen seurassa. Lähdimme tassuttelemaan kohti leiriä. Kuljimme ihan vierekkäin ja tunsin olevani niin onnellinen, kuin vain voi olla. Pujahdimme piikkipensastunnelista leiriin. Näin Ikituulen ruokailemassa sotureiden pesän vieressä ja katseemme kohtasivat. Katsoin naarasta vain halveksivasti ja äkkäsin Härmätassun oppilaiden pesän edustalla. Oppilaani jolkotti luokseni.
"Mennäänkö me tänään harjoittelemaan taisteluliikkeitä?" Härmätassu kysyi.
"Joo. Minttusydän ja Tuomitassu tulevat mukaan", selitin.
//Härmä tai Minttu? Sori tönkkö lopetus, mutta piti mennä :cc
Tihkuturkki 22.6.2017
"Koulutan sinusta klaanien parhaimman soturin", lupasin Härmätassulle, kun onnittelijat lähtivät omiin puuhiinsa. Olin niin onnellinen, että olin saanut oppilaan, mutta en halunnuut näyttää innostumistani. Härmätassu nyökkäsi.
"Tänään tutustumme Varjoklaanin reviiriin. Oletko ikinä käynyt leirin ulkopuolella?" kysyin sisareltani. En ollut ikinä jutellut oikein Härmätassun kanssa, mutta miksi olisin: hän oli pentu. Aikoisin osoittaa koko klaanille, että kouluttaisin Härmätassusta kunnon soturin.
"Empä oikeastaan", Härmätassu naukaisi.
"Lähdemmekö heti?" Nyökkäsin oppilaalleni ja viittilöin hännälläni piikkitunnelia kohti. Härmätassu jolkotti viereeni. Pujahdimme tunnelista ulos. Päivä oli aurinkoinen ja kuulin lintujen iloista viserrystä ja mäntyjen havinaa. Huomasin Härmätassun innostuneen ilmeen.
"Onko tämä kaikki Varjoklaanin reviiriä?" oppilaani kuiskasi.
"Kaikki, mitä nyt näät. Koko metsä ei ole Varjoklaanin, vaikka niin haluaisimmekin", tokaisin. Härmätassu nyökkäsi.
//Härmä? :D Sori tönkkö lopetus xc
Tihkuturkki 22.6.2017
Olimme Härmätassun kanssa kiertäneet jo kaksijalkalan rajan, vuorivaahteran ja Myrskyklaaniin ja Tuuliklaanin rajat. Härmätassu oli nopea oppimaan. Kuljimme nyt kohti Kuolonklaanin rajaa. Haistoin jo niiden ketunläjien inhottavan löyhkän.
"Haistatko mitään?" kysyin vierelläni kulkevalta Härmätassulta. Oppilaani maisteli ilmaa ja nyrpisti sitten hieman nenäänsä.
"Haistan. Mikä tuo haju on?" Härmätassu kysyi ja napitti minua kirkkaanvihreillä silmillään.
"Se on Kuolonklaanin ominaishaju. Kohta olemme Kuolonklaanin rajalla. Sen klaanin rajalla kannattaa olla hieman varuillaan, sillä kuolonklaanilaiset saattavat vaikka hyökätä päälle", sanoin puoliksi huumorilla. No, eihän kuolonklaanilaisista aina tiedä.. Härmätassu nyökkäsi hieman hymyillen. Pian pääsimme Kuolonklaanin rajalle. Kuolonklaanin partio oli juuri mennyt siitä, koska niiden löyhkä oli tuore. Jatkoimme Härmätassun kanssa kohti haaskalaa. Kun olimme kävelleet hetken matkaa, vesipisara tipahti kuonolleni. Vilkaisin nopeasti taivasta ja huomasin pilvien leijailevan auringon eteen. Pilvet olivat harmaita ja kohta alkoi satamaan melkeinpä kaatamalla.
"Kiristetään tahtiamme juoksuksi, jos haluat vielä nähdä haaskalan", murahdin. Härmätassu nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun. Juoksin hänen peräänsä. Haaskalasta tulleiden tautien määrä oli alkanut onneksi vähentyä, joten ajattelin, että pystyisin näyttämään Härmätassulle haaskalan, mutta tietysti kauempaa. Mitä sanoisin Hämyliljalle, jos Härmätassu sairastuisi johonkin tautiin? Pian erotin haaskalan edessämme, joten pysähdyin.
"Älä mene lähemmäs. Haaskalasta voi tarttua jokin tauti, joten pysymme kauempana", selitin. Härmätassu pysähtyi ja nyökkäsi.
"Hirveä löyhkä! Lähdetään jo pois", märkä oppilaani maukui. Nyökkäsin, kunnes katseeni osui johonkin haaskalan läheisyydessä. Siristin hieman silmiäni ja näin siellä jonkinlaisen pesän ja mielenkíintoni heräsi. Sade laantui vähän, joten voin erottaa sen sisällä punaruskean kissan. Tiesin heti, kuka siellä oli ja kiukku leimahti sisälläni. Härmätassu oli jo lähtenyt leiriä kohti ja pysähtyi, kun huomasi, etten tullut.
"Tuletko sinä?" oppilaani kysyi.
"Joo", murisin ja jolkotin Härmätassun perään. Mitä ihmettä Minttusydän teki siellä?! Tunsin ehkä pienen kaipuun sydämessäni, kun lähdin pois päin hänestä. Huokaisin äänettömästi. Minttusydän petti minut!
*Onhan minulla Ikituuli..*, ajattelin. Kohta pujahdimme piikkitunnelista leiriin.
"Mitä minun pitää nyt tehdä?" Härmätassu kysyi minulta.
"Vie klaaninvanhuksille syötävää. Sitten voit ottaa itsekin jotain", murahdin ja käännyin pois päin oppilaastani. Huomasin sotureiden pesän edustalla Ikituulen, joten jolkotin hänen luoksensa. Ikituuli kehräsi, kun istahdin hänen viereensä. Olimme vain hiljaa ja Ikituuli puski hieman lapaani.
"En olisi ikinä ajatellut hankkivani kumppania..", Ikituuli maukui hiljaa. Katsoin hänen jäänsinisiin silmiinsä. Pitikö hän minua kumppaninaan? Jostain syystä en ollut yhtään halunnut niin. Mutta ihan hyvä vaan, sillä Minttusydän saisi kadehtia..
//Jatkan ite Hämyllä.
Tihkuturkki 23.6.2017
Suin turkkiani sotureiden pesän edustalla ja katselin klaanitovereiden touhuja. Oli ilta ja useimmat olivat valmistumassa yöpuulle. Hämyliljan partio; johon osallistuivat Risasiipi, Murattilehti ja Viherloikka. Minua ei jostain syystä väsyttänyt, joten ajattelin meneväni ulos saalistamaan. Vaikka vihasinkin sitä, oli se edes jotain tekemistä ja voisin olla edes jotenkin hyödyksi Varjoklaanille. Suin turkkini nopeasti loppuun ja nousin sitten seisomaan. Yötaivas oli pilvinen, eikä näkynyt melkeinpä yhtäkään tähteä. Lähdin tallustelemaan kohti piikkipensastunnelia ja pujahdin sieltä ulos. Kuulin edessäni Hämyliljan partion tassuttelua ja kohta sekin katosi kaukaisuuteen. Metsä oli hiljainen, edes linnutkaan eivät laulaneet. Kuuntelin hieman ja kuulin ehkä hieman pöllön huhuilua. Lähdin tassuttelemaan kohti vuorivaahteraa ja ajattelin siellä olevan jotain saalista. Mielessäni pyöri lähes koko ajan Minttusydän; ehkä jotenkin toivoin, että hän olisi tullut sieltä haaskalan läheisyydestä takaisin leiriin. Mutta en ollut nähnyt koko naarasta sen jälkeen. Sisimmässäni välitin edelleen Minttusydämestä, mutta en vain halunnut myöntää sitä. Kun olin melko lähellä vuorivaahteraa, aloin maistelemaan ilmaa. Erotin ehkä valjun sammakon hajun ja aloin jäljittämään sitä. Pian huomasin läheisyydessä pienen lammikon ja huomasin siellä uiskentelevan sammakon. Pudottauduin nopeasti vaanimisasentoon ja hiivin lähemmäs matelijaa. Kun olin mielestäni tarpeeksi lähellä sammakkoa, loikkasin sen päälle ja puraisin sen nopeasti kuoliaaksi.
*Helppo saalis*, ajattelin omahyväisenä ja piilotin maan alle, ettei kukaan muu saaliseläin ottaisi sitä. Maistelin uudestaan ilmaa ja erotin heti tuoreen oravan tuoksun. Tuoksu tuli läheltä vuorivaahteran runkoa, joten uskoin oravan olevan puussa. Siellä se olisi mahdoton saalis. Lähdin silti hiipimään lähemmäs vuorivaahteraa ja onnekseni orava olikin nakertamassa jotain pähkinää vaahteran juurella. Mutta orava olisi silti melko vaikea saalis, koska se saattaisi kiivetä nopeasti puuhun, ennen kuin kerkeisin edes koskea siihen. Hiivin äänettömästi lähemmäs ja kiinnitin katseeni oravaan. Jyrsijä juoksi hieman kauemmas vaahterasta ja alkoi kuopimaan maata pienillä käpälillään. Nyt tiesin tilaisuuteni tulleen, joten kiristin lihakseni ja loikkasin nopeasti oravan päälle. Mutta en saanut kunnon otetta siitä, joten orava pääsi karkuun ja kiipesi nopeasti vuorivaahteraan. Miksei Tähtiklaani edes antanut minun saada pientä tyhmää oravaa?!
*Kiitos vain, Tähtiklaani*, ajattelin puoleksi ääneen ja kuovin maata ärsyyntyneenä. Turha olla edes kiitollinen Tähtiklaanille, että sain sen olemattoman sammakon! Etsin nopeasti sammakkoni maasta ja lähdin juoksemaan kohti leiriä. Leirissä tiputin sammakon tuoresaaliskasaan ja pujahdin sitten sotureiden pesään. Huomasin Ikituulen nukkuvan pesän nurkassa ja huomasin sen vieressä makuualustan. En tiennyt oliko Ikituuli laittanut sen minua varten, mutta menin silti siihen ja käperryin kerälle. Uni tuli melkeinpä heti.
Minttusydän 23.6.2017
Katsoin kuinka Hämylilja saapui pienen häkkyräni luokse.
"Mitä sinä täällä teet?" tämä naukui. Vilkaisin Hämyliljaa.
"Tahdon olla yksin!" murahdin, sillä muistin kuinka Tihkuturkki oli vain jättänyt minut tänne.
"Et voi jäädä tänne", Hämylilja naukui. Huokaisin ja nousin seisomaan vastentahtoisesti.
Lähdin laahustamaan leiriin päin.
Saavuin leiriin ja näin Tihkuturkin kerällä soturienpesässä. Ikituuli oli painautunut tätä vasten. Tunsin kuinka viha ja suru sekoittuivat sisälläni. Työnsin kynteni ulos ja puristin maata. Jätin leirin maahan kynteni jäljet ja lähdin astelemaan kohti soturienpesää.
Hiivin Ikituulen vierelle ja kuiskasin:
"Teidän rakkaus tarinanne päättyy tähän". Tökkäsin Ikituulta kynnet esillä.
"Hei!" Ikituuli rääkäisi ja käänsi leimuavat silmänsä minuun.
"Anteeksi, mutta tuletko kanssani kävelylle?" naukaisin teatraalisesti. Naaras nyökkäsi ja nuolaisi kohtaa johon olin tökännyt tätä. Lähdimme rinnakkain ulos leiristä ja pian savuimme aukiolle. Asetuin paluureitin eteen. Ikituuli katsoi minuun kummastuneena.
"Sinun ei olisi pitänyt sotkeutua minun asioihini", murahdin ja työnsin kynteni esille. Silmäni loimusivat katsoessani tuota hiirenaivoista naarasta.
"Sinä veit hänet ja jos et lopeta hänen kanssaan olemista en vastaa teoistani!" murisin. Kuulin räsähdyksen takaani.
"Minttusydän mitä sinä teet!?" kuulin tutun kollin rääkäisyn.
//Tihku?
Tihkuturkki 23.6.2017
"Minttusydän mitä sinä teet!?" rääkäisin edessäni oleville naaraille. Minttusydän käänsi päättäväisen katseensa minuun. Olin nähnyt melkeimpä kaiken; Minttusydän näköjään halusi antaa opetuksen Ikituulelle.
"En mitään", Minttusydän sihahti ja lähti juoksemaan pois päin. Tunsin suuren vihan leimuavan sisälläni.
"Mene vain karkuun! Minulle on ihan sama, vaikka et palaisi!" huusin raivostuneena. En kuitenkaan uskonut, että Minttusydän kuulisi. Käännyin Ikituulen puoleen.
"Tekikö hän sinulle mitään?" murahdin. Ikituuli pudisti päätään.
"En olisi antanutkaan", hän sihahti. Lähdimme mitään sanomattomina takaisin leiriä kohti. Halusin niin kertoa tästä tapauksesta Vaskitsatähdelle, mutta en jostain syystä pystyisi. Ikituuli saisi itse kertoa, jos halusi.
"Miksi hän käyttäytyi noin?" Ikituuli yhtäkkiä maukui. "Hän näköjään pitää edelleen sinusta." Käänsin katseeni Ikituulen jäänsinisiin silmiin. Tunsin ehkä pienen helpotuksen sydämessäni.
"Mitä väliä. Minä vihaan Minttusydäntä. Hänen on turha edes yrittää", mau'uin, mutten ollut varma puhuinko totta. Ikituuli hymähti ja pujahti piikkipensastunnelista leiriin. Pujahdin hänen peräänsä. Mietin minne Minttusydän meni ja jotenkin toivoin, ettei hän olisi kuullut, mitä olin hänelle juuri huutanut.
//Minttu? xd