top of page

Kuutamolaine

Keskikokoinen, mustavalkoinen naaras, jolla on jäänsiniset silmät. Hännästä on jäljellä pelkkä töpö. Luonteeltaan rauhallinen ja kärsivällinen; usein hyvin sarkastinen. Uskoo syvästi Tähtiklaaniin.

Nimet

Kuutamopentu, Kuutamotassu, Kuutamolaine

​

Klaani

Eloklaani

​

Sukupuoli

Naaras

​

Mestari

Utusielu

​

Koulutetut oppilaat

Pöllöviilto

Kirjoittaja

EmppuOmppu​

​

Syntynyt

30.12.2022

​

Kokemuspisteet

466

Viimeisin arvioitu tarina: 11.12.2023

​

Kirjoitetut tarinat

36

Ulkonäkö

Ulkonäkönsä puolesta Kuutamolaine on tullut enemmän emoonsa kuin isäänsä: hänen turkkinsa on pohjaväriltään valkoinen, ja siinä on suuria mustan karvan peittämiä alueita. Muun muassa naaraan korvat, silmien ympärykset ja kuono ovat mustat. Kuonon ympärillä on vähän valkoista karvoitusta, samoin sen yläpuolella silmien välissä. Silmien välissä valkoinen väri ylettää otsaan asti, mutta siihen sekoittuu satunnaisesti pieniä mustia läiskiä. Keskivartalossa hänellä on pari suurta laikkua, jotka peittävät ison osan valkoisesta. Myös hänen häntänsä on väritykseltään kokonaan musta. Näiden piirteiden lisäksi hänellä on vielä rinnassaan, kaulassaan ja tassuissaan mustia läiskiä sattumanvaraisesti. Niiden koko ja muoto vaihtelee, ja erityisen tiheästi näitä läiskiä on naaraan tassuissa, joiden varpaat ovat melkein kokonaan mustat. Kuutamolaine on perinyt isänsä jäänsiniset silmät. Niissä on useimmiten hillitty ja kylmän rauhallinen katse, vaikka todellisuudessa naaraan luonne on melkein päinvastainen. Hänellä on keskikokoiset, kolmionmuotoiset korvat sekä pitkät, valkoiset viikset. Nenä on väriltään musta, ja se uppoaa hyvin saman väriseen kuonoon.

Naaras on keskikokoinen ja ruumiinrakenteeltaan varsin jäntevä. Hänellä on leveät ja vahvat lavat sekä voimakkaat takajalat, joiden avulla hän pystyy ponnistamaan huimiin korkeuksiin. Soturilla oli ennen pitkä ja tuuhea häntä, mutta hän menetti siitä ison osan taistelussa koiraa vastaan, joten häntä on nykyisin pelkkä töpö. Kuutamolaineen turkki on keskipitkää ja pehmoista, eikä se likaannu helposti.

Luonne

Yleisesti ottaen Kuutamolaine on rauhallinen ja kärsivällinen kissa, joka ajattelee ennen kuin toimii. Hänellä on omat, vahvat mielipiteet, eikä hän ujostele jakaa niitä muiden kanssa. Naaras kunnioittaa toisten ajatuksia, vaikka saattaisikin olla tietyissä asioissa eri mieltä, ja pyrkii tekemään kompromisseja. Kuitenkin hänen kunnioituksensa on ansaittava, eikä hän esimerkiksi siedä rehvastelijoita tai muitakaan itseään täynnä olevia rontteja.

Monet eivät pidä Kuutamolaineesta hänen toisinaan liiallisen sarkastisuutensa ja omalaatuisen huumorinsa vuoksi. Sosiaaliset tilanteet eivät olekaan hänelle mitenkään erityisen helppoja. Hän on hyvin puhelias, mutta ei siitäkään huolimatta tunnu osaavan löytää oikeita sanoja kestävien suhteiden luomiseksi. Toisinaan naaras tunteekin itsensä yksinäiseksi ja väärinymmärretyksi. Jos kuitenkaan naaraan luotaantyöntävä luonne ja pessimistinen asenne eivät haittaa mahdollista ystäväehdokasta, Kuutomalaineesta saa erittäin lojaalin ja ymmärtäväisen ystävän. Kuutamolaine on hyvin hengellinen kissa. Hänen uskonsa Tähtiklaaniin on vahva, ja hän kuuntelee mielellään kertomuksia tähdissä vaeltavista esi-isistään. Naaras suhtautuu avarakatseisesti muihin uskontoihin ja elämänkatsomuksiin, eikä tuputa omaa uskoaan muille, elleivät nämä sitten itse sitä pyydä. Usko Tähtiklaaniin onkin hänelle varsin henkilökohtainen asia.

Taidot

Kuutamolaineen vahvuudet painottuvat nopeuteen ja kiipeilyyn. Vahvat jalat antavat potkua juoksemiseen sekä mahdollistavat kiipeämisen korkealle lyhyessä ajassa. Erityisesti hänen vahvat takajalkansa tekevät kiipeämisestä nopeaa ja helppoa, sillä yleensä naaras loikkaa runkoon kiinni niin korkealla kuin pystyy ja aloittaa varsinaisen kiipeämisen vasta sen jälkeen. 

Soturittaren taistelu- ja saalistustaidoissa ei ole juuri kehumista, ja hän tiedostaa sen itsekin. Hän kuitenkin haluaisi tulla paremmaksi saalistuksessa, joten hän yrittää aina parhaansa. Taistelussa Kuutamolaine jäisi auttamatta toiseksi: hänellä on voimakkaat lavat ja muutenkin voimaa kehossaan, mutta hän ei osaa hyödyntää sitä taistelutilanteessa muuten kuin ehkä juuri ja juuri työntämällä vastustajan kauemmaksi itsestään saadakseen enemmän aikaa paeta. 

Teoriassa Kuutamolaineella on eväät toimia hyvänä johtajana - käytännössä se kuitenkin jää melko heikoksi esitykseksi, sillä naaras ei nauti alkuunkaan johtajana toimimisesta vaan seuraa itse mieluummin muita. Mestarina hän toimii kuitenkin mielellään ja osaakin hommansa ihan kohtalaisesti.

Naaraan uintitaidot ovat hyvin heikot.

​

Hyökkäys: 

Puolustus:

​

Voima

Ketteryys

​

Jäljitys: 

Vaaniminen: 

★ ✰ ✰ ✰ ✰

★ ✰ ✰ ✰ ✰

​

★ ★ ✰ ✰ ✰

★ ★ ✰ ✰ ✰

​

★ ✰ ✰ ✰ ✰

★ ★ ✰ ✰ ✰

Nopeus: 

Kestävyys:

Kiipeily:

​

Uiminen

Johtaminen:

Mestaruus:

★ ★ ★ ✰ ✰

★ ★ ★ ✰ ✰

★ ★ ★ ★ âœ°

​

★ ✰ ✰ ✰ ✰

★ ★ ✰ ✰ ✰

★ ★ ★ ✰ ✰

Yhteensä 25 taitopistettä

Menneisyys ja suku&suhteet

​ Kuutamolaine syntyi Eloklaaniin Korppisiivelle ja Hiilihampaalle kolmanteen pentueen ainoana pentuna.

Suku

Emo: Korppisiipi (Eloklaani)

Isä: Hiilihammas (Eloklaani)

​

Siskot: Lainepentu (Tähtiklaani), Kimalaistoive (Eloklaani), Sarastuspentu (Eloklaani), Pimennyspentu (Tähtiklaani)

Veljet: Tyrskytiikeri (luopio), Mehiläislento (Eloklaani), Ampiaispisto (Eloklaani), Kajastuspentu (Tähtiklaani)

 

Isän emo: Nokilintu (Eloklaani)

Isän isä: Hiilloskatse (Eloklaani)

​

​

Suhteet

Kissa, jota pitää ärsyttävänä mutta jonka kanssa viettää paljon aikaa (ja johon on salaa ihastunut): Talvikkitakku (Eloklaani)

​

Tapetut kissat: Myrkkytassu (Kuolonklaanni/Pimeyden Metsä)

Muut tiedot

Muuta

★ Kuutamolaineella on outo yhteys veljeensä Tyrskytiikeriin, joka elää karkotettuna kujakissayhteisössä kaukana klaaneista. Hän näkee kollista unia ja juttelee tämän kanssa, mutta ei oikeastaan tiedä, kuka tämä on.

★ Kuutamolaine ei voi sietää päästäisiä ja inhoaa niiden makua.

​

Toiveet

​

​

Theme Song

â€‹× Lana Del Ray - Say Yes To Heaven 
× The Neighbourhood - Reflections 

Maine

"Kuutamotassulla ja minulla on outo unien välinen yhteys. Tiedän hänen olevan Eloklaanista, ja jokin hänessä muistuttaa minua edesmenneestä pentuetoveristani, Lainepennusta. Minulla on omat epäilykseni sen suhteen, ketkä hänen vanhempansa ovat, mutta juuri nyt sillä ei ole väliä. On mukava, kun on joku ystävä, jolle voin puhua mieltäni painavista asioista, vaikka ystävyytemme tällä hetkellä perustuukin valheeseen, jota itse pidän yllä." - Tyrskytiikeri

​

"Olen iloinen, että pääsin viimeinkin tutustumaan Kuutamolaineeseen paremmin! Hän on mukavaa seuraa ja oikein kelpo sisko ja soturi. Harmi, etten ole tutustunut häneen aiemmin." - Ampiaispisto
 

​

Maineita annettu

Talvikkitakku

Tyrskytiikeri(/Tiikeri)

bottom of page