Kirjoittaja: Elandra
Nimet: Viiltopentu, Viiltotassu, Viiltokaaos, Viiltotähti Sukupuoli: Kolli Klaani: Jokiklaani → Erakko → Kuolonklaani Usko: Pimeyden Metsä
Koulutetut oppilaat: Roihumyrsky, Tappotahto Entinen mestari: Helmiloiste/-tähti
Syntynyt: 24.3.2017
KP: 2434
Ulkonäkö: Viiltotähti on todella suurikokoinen kollikissa, joka omaa lihaksikkaan kehon. Soturi on voimakasrakenteinen ja painava kissa. Jo nuorena oppilaana Viiltotähti oli joidenkin sotureiden kokoinen. Hän omaa leveät lavat ja pitkät jalat. Kollin karva on paksua, mutta kuitenkin lyhyttä. Karva on väriltään tummanharmaata, mutta vasemman takajalan varpaat ovat väriltään vaaleanharmaat. Viiltotähti omaa suurehkon pään, mutta suureen kehoon verrattuna se ei vaikuta edes kovinkaan suurelta. Kollin korvat ovat keskikokoiset ja päistä tylpät. Viiltotähden nenä on väriltään vaaleanpunainen, ja hänen hampaansa ovat melko lyhyet ja tylpähköt, kun taas kynnet ovat erityisen pitkät ja terävät, väriltään vaaleanharmaat. Päällikkö omaa suuret tassut. Hänen häntänsä on lyhyehkö, ja karva siinä on yhtä lyhyttä kuin muuallakin kehossa. Soturin silmät ovat väriltään smaragdinvihreät, ja niissä on yleensä sama tyyni ja tunteeton ilme, joka edellisessä elämässään hänellä jo oli. Soturin silmät ovat suurehkot ja mantelinmuotoiset.
Viiltotähden kehossa on joitakin arpia, joista näkyvimmät ovat kasvoissa ja oikeassa kyljessä. Kollin vasemman silmän yli kulkee kaksi pystysuuntaan kulkevaa arpea, jotka eivät kuitenkaan ole vahingoittaneet silmää. Oikeassa kyljessä on kolme lähes pystysuoraan kulkevaa melko pitkää arpea. Viiltotähden vasen korva on repaleinen, koska Kuolonklaanin Kalmalilja puraisi siitä aikoinaan palan.
Luonne: Viiltotähti on luonteeltaan äkkipikainen, kylmä ja töykeä. Se ystävällisyys, joka hänestä oli jäljellä Kuolonklaaniin saapuessaan on kadonnut lähes täysin. Kolli harvoin jättää sanomatta sen, mitä hän ajattelee milloinkin. Soturi on kyyninen, eikä häntä hetkauta toisten kissojen kuolema, ellei kyseessä ole kollille erittäin tärkeä kissa, kuten kumppani, pentu tai ystävä. Hän usein nauttii etenkin vastustajansa kuolemisen katsomisesta, ja pyrkii tappamaan vihollisensa mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti osoittaakseen olevansa vahva ja voittamaton. Pennuista Viiltotähti välittää, mutta ainoastaan omista pennuistaan ja vain, jotta hänen sukunsa jatkuisi. Pennuille hän ei osoita kuitenkaan lempeyttä tai rakkautta, vaan kasvattaa heitä tiukan kurin avulla. Viiltotähti rakastuu hyvin vaikeasti, jos rakastuu ollenkaan. Kolli pitää rakkautta heikkoutena, koska taistellessaan hänen täytyy suojella rakkaitaan ja pitää heidät hengissä vaikka mikä olisi. Jos Viiltotähti kuitenkin rakastuu, hän ei pelkää näyttää sitä naaraalle, johon hän on rakastunut. Muulle maailmalle hän ei kuitenkaan sitä mielellään näytä, ennen kuin on saanut vastakaikua tunteilleen. Kun Viiltotähti saa kumppanin, on tämä hänelle kaikki kaikessa. Hän pyrkii auttamaan kumppaniaan kaikin mahdollisin keinoin ja kunnioittaa häntä enemmän kuin ketään. Tunteistaan kolli on erittäin huono puhumaan. Hän suuttuu joskus turhankin helposti, mutta se ilmenee usein vain murhaavalla katseella ja piikittelevillä sanoilla, harvemmin päälle käymisenä. Suuttumuksen hän yrittää pitää piilossa, jottei vihollinen saa hänestä otetta. Viiltotähti on erittäin kunnianhimoinen. Hän osaa kuitenkin pitää himonsa hiljaa sisällään. Soturi kuitenkin käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet saada kunniaa ja valtaa, oli tilanne mikä tahansa. Hän ei mielistele kissoja turhaan, ainoastaan valtaa havitellessaan voi niin mahdollisesti tehdä. Klaaninsa jäseniä kohtaan Viiltotähti on melko töykeä, etenkin kissoille, joita hän ei sen koommin tunne ja joista hän ei pidä. Vieraat kissat ovat kollin mielestä mielenkiintoisia. Muiden klaanien jäsenien läsnäollessa Viiltotähti on viileä, salaperäinen ja ylpeä. Yleensä hän pitää leukansa pystyssä ja ryhtinsä suorana ja yrittää antaa muille vaikutelman siitä, että kolli on vahva ja kunniallinen. Viiltotähti välittää perheestään paljon. Emoaan hän kuitenkin vihaa yli kaiken tuon valheiden vuoksi, mutta isänsä kanssa kolli on saanut asiat sovittua. Viiltotähti ei osaa rakastaa omia pentujaan entisen elämänsä menneisyyden vuoksi, mutta haluaa niille kuitenkin aina vain parasta. Päällikkö kasvattaakin pentunsa siksi tiukan kurin kera eikä turhaan näytä tunteitaan. Viiltotähden itseluottamus on erittäin korkea, eikä hän salli itseltään tai oppilaaltaan epäonnistumisia. Mestarina hän onkin erittäin ankara eikä jousta helpolla. Muihin hän ei kuitenkaan luota oikeastaan lainkaan. On vain muutamia kissoja, joihin Viiltotähti pystyy luottamaan, ja jos tämän luottamuksen kerran tuhoaa, on todennäköistä, että se ei koskaan palaudu entiselleen. Soturin luottamusta ei ole niinkään helppo saada. Soturi kokee pientä luottamuspulaa, jonka vuoksi luottamuksen saaminen voi vaatia joskus kuidenkin uurastusta. Viiltotähti on ehkä hieman vainoharhainen ja usein hän kehitteleee erilaisia salaliittoteorioita monistakin asioista, mutta mielenvikainen kolli ei ole. Viiltotähti on kuitenkin viisas ja viekas, eikä häntä niin helposti nenästä vedetäkään. Kolli ei kestä sitä, kun häntä aliarvioidaan tai halveksitaan. Kolli tahtoo näyttää kaikille, että hän ei ole kuka tahansa kissa, vaan että häntä tulee kunnioittaa ja joskus jopa pelätäkin. Viiltotähti uskoo Pimeyden Metsän olemassaoloon vankasti. Hän on sataprosenttisesti uskollinen Kuolonklaanille.
Taidot: Soturi on erittäin taitava taistelija, ja suuren kehonsa vuoksi hän on parempi puolustaja kuin hyökkääjä. Hyökkäyskin oikeastaan onnistuu joten kuten, mutta melko heikosti, joten se lasketaan hallitsemattomaksi taidoksi. Suuren kehon vuoksi kolli on myös huono hiipijä ja piiloutuja. Kiipeily ei ole myöskään Viiltokaaoksen alaa ja hän on siinä erityisen huono. Viiltotähti on nopea juoksija ja hän voi juosta pitkiä matkoja ennen hengästymistä. Viiltotähti on suorastaan surkea saalistaja ja sama koskee vaanimista. Soturin takajalat ovat voimakkaat, joka tarkoittaa sitä, että hän on erityisen hyvä hyppijä. Viiltotähti on huono uimari ja kalastaja. Kollilla on hyvät refleksit ja hyvin tarkat näkö- ja kuuloaistit.
Emo: Kirkasmarja(Jokiklaani) Isä: Syöksyviilto(Pimeyden Metsä) Isän isä: Tuhokatse(Kuolonklaani) Isän emo: Pihlajakynsi(Kuolonklaani) Isän emon isä: Viiltotähti(Pimeyden Metsä)Uud.synt. Viiltokaaoksena Isän emon emo: Sulkakukka(Pimeyden Metsä)uud synt. Sulkatähtenä Täti: Verikyynel(Kuolonklaani)
Ystävät: Tuhokatse(Kuolonklaani), Ahvenleuka(Kuolonklaani), Valhekuiske(Kuolonklaani) Tuttavat: Veri(Kuolonklaani), Kalmalilja(Kuolonklaani), Jäälilja(Kuolonklaani), Kostohenki(Kuolonklaani), Mutuviiksi(Kuolonklaani) Liittolaiset: Silkkisydän(Myrskyklaani) Entiset ystävät: Silakkasiipi(Kuolonklaani), Putousvirta(Jokiklaani)
Viholliset: Kirkasmarja(Jokiklaani), Kylmähenkäys(Pimeyden Metsä) + about kaikki metsäklaanilaiset
Viiltokaaoksen tappamia kissoja: Liitotähti(Tuuliklaani), Ruohoviiksi(Myrskyklaani), Riekkosulka(Myrskyklaani), Kylmähenkäys(Kuolonklaani), Raetähti(Kuolonklaani), Jalosydän(Myrskyklaani), Saniaistähti(Myrskyklaani, yksi henki), Tuhkatähti(Taivasklaani), Syöksyviilto(Kuolonklaani)
Menneisyys: Viiltotähti syntyi Jokiklaaniin hiirenkorvan aikana yhden pennun pentueeseen. Kolli syntyi emolleen parantaja Kirkasmarjalle, joka kuitenkin valehteli klaaninsa jäsenille pennun olevan erakkopentu, ja sen koko Jokiklaani uskoi, niin teki myös Viiltotähti. Kirkasmarja tahtoi antaa Viiltokaaokselle nimeksi Viiltopentu, koska pentu muistutti ulkonäöltään erityisen paljon Viiltotähteä ja samalla pentu muistutti Kirkasmarjaa virheestään kuolonklaanilaisen Syöksyviillon - Viiltokaaoksen isän - kanssa. Viiltopentu varttui Jokiklaanissa oppilaaksi ja sai mestarikseen Helmiloisteen. Koulutus ei ollut mitään ruusuilla tansimmista, sillä Viiltotassu onnistui hankkiutumaan kaiken aikaa vaaraan ja rikkomaan soturilakia. Eräänkin kerran hän lähti luvatta Kuolonlaanin omistamaan nelipuiden laaksoon, jossa Kuolonklaanin soturi Pikkuvarjo näki oppilaan. Naaras ei kyennyt sanomaan sanaakaan tai ylipäätään ottamaan oppilasta kiinni, koska tuo muistutti niin paljon naaraan isää, Viiltotähteä. Helmiloiste onnistui kuitenkin kouluttamaan oppilaasta soturin, joka ansaitsi nimen Viiltokaaos. Viiltokaaos onnistui kuin onnistuikin hankkimaan jo oppilaana itselleen ystävän, josta hän ei oikeastaan edes välittänyt. Silakkatassu, soturina Silakkasiipi, seurasi alistuneena Viiltokaaosta minne tahansa. Soturiksi päästyään Viiltokaaos karkasi Jokiklaanista yhdessä Silakkasiiven kanssa. Hetken he vaelsivat kahdestaan, kunnes löysivät kissaporukan Myrskyklaanin viereisen kaksijalkalan läheltä. Joukkoa johti Veri-niminen kolli, joka kerran haastoi Viiltokaaoksen taisteluun. Tuli tasapeli ja Viiltotähti sai Veren luottamuksen lähes täysin. Kollin suunnitelmissa oli porukan johtoon asettuminen. Veri ystävineen päätyi riitoihin Kuolonklaanin kanssa. Lopulta Veri päätti antautua ja liittyi Kuolonklaaniin tuon kumppanin Rapapoltteen kuoltua. Viiltokaaos tietenkin meni mukana, olihan Kuolonklaani aina vetänyt häntä mystisesti puoleensa. Kuolonklaanin jäseneksi tultuaan, Viiltokaaosta erehdyttiin usein luulemaan Kuolonklaanin perustajaksi, Viiltotähdeksi. Edes kolli ei itse tiennyt olevansa päällikön reinkarnaatio. Hän sai tietää hieman yli vuodenaika Kuolonklaaniin saapumisen jälkeen, että Jokiklaanin Kirkasmarja on hänen emonsa, ja että Kuolonklaanin soturi Syöksyviilto hänen isänsä. Kolli siis tietää olevansa sukua Viiltotähdelle. Tämän jälkeen kului aikaa, Viiltokaaos suunnitteli metsän valloittamista yhdessä Jokiklaanista Kuolonklaaniin saapuneen Ahvenleuan kanssa. Kaksikko vietti päivänsä yrittäen hankkia tukijoita Viiltokaaokselle. Eräässä kokoontumisessa Viiltokaaos menetti tajuntansa. Hän oli miltei vuorokauden tajuttomana parantajan pesässä, kunnes hän heräsi. Tajuttomuuden aikana Viiltokaaos oli elänyt uudelleen jokaisen hetkensä Viiltotähtenä. Herättyään hän kertoi Ahvenleualle tästä ja siitä, että oli Viiltotähti. Viiltotähti kertoi tämän myös entisen elämänsä luottosoturille Tuhokatseelle, jolloin myös Kalmalilja sattui kuulemaan salaisuuden. Viiltokaaos onnistui puhumaan Kalmaliljan puolelleen. Viiltokaaos koulutti Kuolonklaanissa oppilaan, Roihumyrskyn. Kun Pimeystähti vammautui, luopui hengistään ja siirtyi pentutarhalle kuningattareksi, oli Raepisaran aika nousta päälliköksi. Viiltokaaaos oli puhunut kollin ympäri nimeämään itsensä varapäälliköksi. Viiltokaaoksesta tuli Kuolonklaanin varapäällikkö ja Raepisarasta päällikkö Raetähti.
Raetähden ollessa päällikkö, Viiltokaaos punoi juoniaan tuon selän takana. Hän hankki itselleen liittolaisia ja lupasi heille kunniaa ja mainetta, jos he olisivat Viiltokaaoksen puolella tulevissa koitoksissa. Viiltokaaos onnistui puhumaan Varjoklaanin varapäällikkö Minttusydämen puolelleen. He sopivat, että Kuolonklaani antaa Varjoklaanille riistaa, ja sodan koittaessa Varjoklaani taistelee Kuolonklaanin rinnalla. Viiltokaaos sai itselleen tukijoita muista klaaneista. Myrskyklaanista Silkkisydämen, Jokiklaanista Haukihampaan ja Tuuliklaanista Hohdetassun sekä Mahtivarjon. Viiltokaaos kohtasi Varjoklaanin rajalla Kylmähenkäyksen sekä Varjoklaanin silloisen varapäällikön Rosmariiniputouksen taistelemassa keskenään. Kylmähenkäys kuului Kuolonklaaniin, eikä Viiltokaaos voinut antaa kollin tappaa tytärtään, sillä sopimus Minttutähden kanssa olisi saattanut raueta. Niinpä Viiltokaaos tappoi Kylmähenkäyksen viiltämällä tuon kurkun auki. Tästä vain pienen ajan kuluttua, Raetähti sai vihiä Viiltokaaoksen suunnitelmista. Leirin ulkopuolella heidän välilleen syttyi taistelu, joka päättyi Raetähden kuolemaan. Viiltokaaos haki henkensä Pimeyden Metsältä. Silloin hän muisti kaiken, mitä oli kuoltuaan suunnitellut Sulkatähden kanssa. Siitä alkoi kuolleiden ylösnousu.
Henkiensä saannin jälkeen Sulkatähti ylösnousi kaikista ensimmäisenä. Viiltotähti ei rakastanut naarasta, joten oli tuota kohtaan kylmä ja tunteeton. He palasivat leiriin, ja matkalla Viiltotähti otti mukaansa ylösnousseen Raetähden, jolle hän kertoi kaiken suunnitelmistaan. Raetähti lupasi tukea Viiltotähteä sillä ehdolla, että tuo saa olla mukana sodan suunnittelussa. He kertoivat klaanille, että Viiltotähti oli kertonut Raetähdelle suunnitelmistaan ja kolli oli itse luopunut hengistään. Raetähdestä tuli taas Raepisara. Viiltotähti alkoi heti suunnittelemaan sodan aloitusta. Hän vieraili Varjoklaanissa ja kertoi Minttutähdelle tapahtuneesta. He päättivät julistaa sodan alkaneeksi kokoontumisessa. Kokoontumiseen tulivat käytännössä kaikki varjoklaaanilaiset ja kaikki kuolonklaanilaiset. Viiltotähti kertoi liittoutuneensa Varjoklaanin kanssa, ja että he toimivat yhteistyössä nimellä Viiltoklaani. Kolme muuta klaania ilmoittivat uudeksi nimekseen Metsäklaani, sillä he taistelivat metsän puolesta. Kokoontumisen päätyttyä Viiltotähti palasi kotiin. Seuraavat päivät hän suunnitteli Minttutähden, Rosmariiniputouksen ja Raepisaran kanssa hyökkäystä, joka avaisi sodan virallisesti. He päättivät hyökätä Myrskyklaaniin yöllä, sillä silloin he sitä vähiten odottivat. Hyökkäys päättyi siihen, kun Viiltotähti vei Saniaistähdeltä(Myrskyklaanin päälliköltä) yhden hengen. Hyökkäyksessä Viiltotähti tappoi myös Myrskyklaanin soturi Jalosydämen, joka kuoli uhrautuessaan erään myrskyklaanilaisoppilaan vuoksi. Hyökkäyksen jälkeen Viiltoklaanin jäsenet menivät leireihinsä parantelemaan haavojaan. Kun oli kulunut vain muutamia päiviä hyökkäyksestä Myrskyklaaniin, Viiltotähti kohtasi isänsä Syöksyviillon kanssa Kuolonklaanin reviirillä joukon tuntemattomia kissoja. Kissat paljastuivat pian Taivasklaanin matkalaisiksi, jotka olivat saapuneet metsään. Viiltotähti aloitti taistelun Syöksyviillon kanssa. Kaksi soturia taistelivat kuutta kissaa vastaan. Viiltotähti ja Syöksyviilto saivat hengiltä kaksi kissaa; päällikkö Tuhkatähden ja soturi Olkipuron. Taistelun päätteeksi Viiltotähti menetti ensimmäisen henkensä. Kun hän heräsi, taivasklaanilaiset olivat poissa. Syöksyviilto makasi maassa lähes elottomana. Kolli aneli Viiltotähteä tappamaan itsensä, sillä niin Viiltotähti voisi nähdä isänsä aina hengen menettäessään. Viiltotähti tappoi isänsä tuon toiveesta ja itki ensimmäistä kertaa aikoihin, vaikkakin vain yhden kyyneleen.
Muuta: Viiltotähti on uudelleensyntynyt Viiltotähti, joka oli Kuolonklaanin perustaja ja ensimmäinen päällikkö. Kolli tietää entisestä elämästään. Viiltotähti muistaa oikeastaan kaiken edellisestä elämästään. Myös hänen tunteensa ovat muuttuneet uudelleensyntymisen myötä, hän ei esimerkiksi tunne samanlaista rakkautta Sulkatähteä kohtaan kuin entisessä elämässään, mutta rakastaa naarasta siltikin, vaikka hieman eri tavalla. Edellisestä elämästä tähän elämään on siirtynyt tapa viiltää kynsillään ilmaa. Se on ikään kuin pakonomainen liike, joka toistuu usein, kesken keskustelun tai hiljaisuudessa. Viiltotähti ei itse kiinnitä asiaan huomiota, mutta saattaa viiltää ilmaa läheltä toisten viiksiä tarkoituksena hieman pelotella muita.
Toiveet: Viiltotähden suurin toive on valloittaa metsä ja kostaa kaikille siitä mitä hän on joutunut kokemaan elämiensä aikana.
Theme Song: Haloo Helsinki! - Halleluja
Varapäällikön asema Edeltäjä: Raepisara/-tähti Seuraaja: -
Päällikön asema Edeltäjä: Raetähti/-pisara Seuraaja:
Kalmalilja 09.04.2019
"Lähdetään", murahdin johtamalleni partiolle siirtäessäni maata pois peitettyäni sillä saaliini, orava ja kaksi hiirtä. Hiirenkorvan aika oli viimein koittanut, ja nyt riistaakin alkoi esiintyä tiuhempaan. Vielä oltiin kaukana viherlehdestä, mutta suunta oli oikea.
Pihlajakynsi astahti taakseni yhtä ylimielisen näköisenä kuin aina. Hänen lisäkseen mukanani olivat Mäyräraita ja Naakkalaulu. Nyt kaksikko asteli luoksemme kantaen kumpikin suussaan lintua tai paria. Nyökkäsin hyväksyvästi nuoremmille kissoille ja käännähdin ympäri ottaen suunnan kohti leiriä.
Leirissä kävin nopeasti nakkaamassa saaliini tuoresaaliskasan päälle. Siksi nopeasti, että olin nähnyt Viiltotähden istuvan leirissä, ja minulla oli hänelle asiaa. Tietenkin olisin halunnut tietää, mitä hänen ja Raepisaran välillä oli tapahtunut, mutta sitä en ollut vieläkään saanut selville. Olin jo alkanut ajatella, että en ehkä haluaisikaan; mitä jos jotain tosiaan olisi tapahtunut, ja joutuisin valitsemaan heidän välillään? En halunnut päätyä siihen tilanteeseen, sillä Viiltotähteä seuraamalla voisin saada ennen näkemätöntä valtaa. Raepisaraa taas rakastin.
Istuuduin kookkaan harmaan kissan viereen kivikasvoisena kuten yleensäkin.
"Onko mitään uutta tietoa Jokiklaaniin hyökkäyksestä?" kysyin vilkaisten päällikköä. Toivoin pääseväni mukaan, ja tietysti oletin sitä, olinhan klaanin kokeneimpia sotureita. En pitänyt Jokiklaanista. He olivat heikkoja, mutta silti uskalsivat olla ylpeitä, vaikkei heillä ollut siihen mitään syytä.
//Viilto?
Viiltotähti 11.04.2019
Käänsin viileän katseeni Kalmaliljaan. Soturi istui vierelläni ja odotti vastaustani kysymykseen Jokiklaanin hyökkäyksestä.
“Ei mitään merkittävää. Hyökkäys siirtyi myöhemmälle, muusta en tiedä. Liittolaimem ilmoittaa saadessaan enemmän tietoa”, vastasin murahtaen ja annoin kynsieni viiltää ilmaa.
“Mutta me olemme valmiita. Pimeyden Metsä seisoo takanamme ja auttaa meitä selviämään. Mutta minulla on sinulle tärkeä tehtävä, josta et voi kieltäytyä”, nau'uin ja kohtasin nyt soturin katseen. Kalmalilja kallisti päätään ja siristi silmiään. Hän yritti tulkita ilmeetöntä ilmettäni.
“Kerro lisää”, kokenut naaras kehotti ja heilautti häntäänsä. Kohensin asentoani ja käänsin katseeni naaraasta leirin pääaukiolle. Kissat risteilivät leirissä sinne tänne harkitusti ja suorittivat jokapäiväisiä toimiaan.
“Olet kai huomannut, että ylösnousseet ovat kasvattaneet Metsäklaanin kokoa runsaasti. Asian täytyy muuttua. Jos kohtaamme heidät kaikki sodassa, joudumme alakynteen. Tehtäväsi on teurastaa mahdollisimman moni metsäklaanilainen, mahdollisimman raa'alla tavalla ja lähettää selvä viesti: Me olemme voittajia”, naukaisin viestin ylpeällä äänellä, mutta muuten ääneni oli tasainen ja rauhallinen. Tunsin Kalmaliljan katseen minussa.
“He kulkevat näinä päivinä joukoissa”, naaras huomautti kärkkäästi.
“Tiedän. Siksi otatkin Pisaraviillon ja Verikyyneleen mukaasi. He auttavat sinua, Pisaraviilto voimallaan ja Verikyynel nopeudellaan”, murahdin. Kalmalilja nyökkäili.
“Kauanko aikaa tehtävän suorittamiseen on? Milloin aloitan?” kokenut soturi kysyi. Käänsin katseeni häneen ja huomasin ylpeän ilmeen. Hän taisi olla tyytyväinen siihen, että olin valinnut juuri hänet tehtävän johtoon.
“Aloitat heti ja jatkat niin kauan kuin suinkin voimme. Ympäri vuorokauden, saatte pitää kolme virallista taukoa leirissämme, jotka ovat nukkumista ja syömistä varten. Muita sääntöjä ei ole, mutta pidä korvasi ja silmäsi auki ja ilmoita minulle välittömästi kaikki mahdollisestikin tärkeät tiedot”, naukaisin vakavalla äänellä ja odotin Kalmalilja vastausta.
//Kalma? Jos se suostuu tähä ni voijaa vaik sopii et keit saa tappaa xdd
Mesiviiksi 22.04.2019
Muiden klaanien hyökkääjät olivat juuri saapuneet Jokiklaanin leiriin. Kaikki kärvistelivät pääaukiolla hermostuneina katsellen vuorotellen toisiaan ja korkealla paistavaa aurinkoa, joka ohittaisi pian huippunsa. Kurkitähti varmisti jokaisen halutun olevan paikalla, jonka jälkeen hän kajautti ilmoille huudon lähtömarssin merkiksi. Kuljin Helmiloisteen vierellä eteenpäin ulos turvallisesta leiristä. Kiersin katseellani hyökkääjiä. Minua jännitti ja vatsassani tuntui perhosia. Olin varma siitä, että paluumatka ei olisi tällainen. Kissoja kuolee, niin käy aina. Hyökkäyksestä ei voi koskaan selvitä ilman vammoja. Minua pelotti. En pelännyt itseni, vaan Helmiloisteen puolesta. Naaras väläytti minulle lämpimän katseen.
"Se menee hyvin", hän vakuutti. Kurkitähti oli muiden päälliköiden kanssa tehnyt tarkat suunnitelmat siitä, miten sota etenisi. Me hyökkäämme pienissä joukoissa miltei tyhjään Kuolonklaanin leiriin ja poistumme ennen kuin partiot palaavat. Teemme mahdollisimman paljon vahinkoa, mutta pentuihin, klaaninvanhimpiin tai parantajiin ei saa koskea. Se tehtiin selväksi useaan otteeseen. Me emme ole kuin viiltoklaanilaiset, me välitämme jokaisen kissan hengestä. Sotureiden tappamista he eivät kieltäneet, jota en toisaalta edes ihmetellyt. Sodan voittaminen vaati kuolemia sekä omalta että vihollisten puolelta.
Matka tuntui pidemmältä kuin koskaan. Kuuntelin välillä Kirkasmarjan pentujen jutustelua. He olivat vasta oppilaita, mutta innokkaita osallistumaan sotaan. Seittitassu halusi puolustaa klaaniaan, ja Vatukkatassu ilmeisesti todistaa veljelleen jotain tai sitten hän oikeasti halusi kokeilla taistelutaitojaan Viiltoklaania vastaan. Kirkasmarja oli vastahakoinen ottamaan pentunsa mukaan, mutta myöntyi lopulta pentujen ilmoittaessa, että jos he eivät pääse joukkoihin, he tulevat luvatta.
Ylitimme Kuolonklaanin rajan. Kurkitähti jakoi meidät tässä kohtaa viiteen joukkoon. Yhdessä oli aina neljä tai viisi kissaa. Minä sain olla Helmiloisteen kanssa. Meidän joukossamme olivat myös Seittitassu, Vatukkatassu ja Kirkasmarja. Meidän oli määrä odottaa muiden hyökkäystä ja varmistaa, että kuolonklaanilaisista mahdollisimman harva pääsisi hakemaan partioita hätiin. Helmiloiste oli määrätty Kirkasmarjan suojelijaksi. En ihmetellyt sitä, sillä kumppanini oli erinomainen taistelija.
Kurkitähti kajautti hyökkäyskäskyn ilmoille. Ensimmäinen joukkue syöksyi sisäänkäynnistä sisään. Sitten leirin ylle laskeutui kuolemanhiljaisuus. Taistelun ääniä ei kuulunut. Kukaan ei sanonut mitään.
"Mitä tapahtuu?" Seittitassu kuiskasi, mutta Kirkasmarja vaiensi poikansa hännän heilautuksella. Parantaja katsoi jännittyneenä eteenpäin. Kului hetki, toinen ja kolmas, jonka jälkeen toinen hyökkäysryhmä sai tarpeekseen.
"Hyökätään kaikki kerralla!" Tuuliklaanin Toivekuiske huudahti. Hänen käskystään ryhmät lähtivät hyökkäämään kohti leiriä. Syöksyin erään myrskyklaanilaisen perässä piikkihernemuurin lävitse leirin pääaukiolle. Helmiloiste jäi jälkeeni Kirkasmarjan kanssa. Oppilaat sen sijaan seurasivat minua pysytellen kannoillani. Leirissä minua odotti näky, jota en osannut odottaa. Leiri oli pullollaan kuolonklaanilaisia ja varjoklaanilaisia. Hetken ajan kaikki olivat taas hiljaa, mutta sitten Kurkitähti sai tarpeekseen hiljaisuudesta ja syöksyi kohti Viiltotähteä. Tumma kolli oli ilmeisesti jutellut aiemmin päälliköllemme. Arpinen päällikkö väisti helposti päällikkömme liikkeet ja iski kynsillään tuota kohti. Kurkitähti väisteli liikkeet. Sitten keskityin omaan suoritukseeni. Valikoin vastustajakseni lähimmän viiltoklaanilaisen. Kävimme armottomaan taisteluun keskenämme.
//Saa jatkaa xdd Anteeks tönkkö
Viiltotähti 14.05.2019
Viiltoklaanilaiset vangitsivat leiriin syöksyneet jokiklaanilaiset leiriin ja peittivät kehoillaan poistumisreitit. Hyökkäys oli alkanut ja jatkui yhä. Kurkitähti oli irrottautunut kimpustani ja siirtynyt nyt Rosmariiniputouksen kimppuun. Varjoklaanilaisnaaras kamppaili tasaväkisesti Jokiklaanin päällikköä vastaan. Huomasin vihollisten karttavan minua ja vihreää katsettani. Kuin he olisivat pelänneet. Ei, he pelkäsivät ja aivan syystä. Tunsin olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan, vahvempi kuin milloinkaan. Huomasin Kalmaliljan kamppailevan Jokiklaanin Mesiviiksen kanssa. Kolli oli aiemmin ollut Myrskyklaanin varapäällikkö, mutta jostain syystä hän oli luopunut asemastaan ja liittynyt Jokiklaaniin. Kaksikko näytti pärjäävän mainiosti keskenään, Kalmaliljalla ei ollut hätää. Siispä siirryin aukiolta etäämmälle. Kuljin kyyryssä piikkihernepensaiden varjoissa ja suuntasin kohti uloskäyntiä. Juuri ennen kuin saavutin uloskäyntiä vartioivan Yövarjon, katseeni pysähtyi tummaan kolliin. Solakka jokiklaanilaisoppilas taisteli ruskean raidallisen oppilaan rinnalla Mäyräraitaa vastaan. Entinen varjoklaanilainen väisteli vuorotellen oppilaiden liikkeitä taitavasti. Kolmikko lähestyi uloskäyntiä niin, että Mäyräraita oli minuun selin. Saatoin erottaa harmaan kollikissan smaragdinvihreät silmät, joista paistoi luottamus itseensä ja taistelutoveriinsa. Kun kaksikko sai soturin kaatumaan maahan, nuori kolli päästi voitokkaan huudahduksen, mutta sitä seuraava vakava ilme kertoi, että oppilas tiesi taistelun yhä jatkuvan. Hän naukaisi jotain naaraskissalle ja sattui kuin sattuikin ohittamaan katseellaan Mäyräraidan sekä lähelläni seisovan Yövarjon. Kolli katsoi minua suoraan silmiini. Vilunväreet raatelivat selkäpiitäni. Aivan kuin olisin katsonut nuorempaa itseäni suoraan silmiin. Kollin katse sai minut unohtamaan taistelun, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Niin varomattomasti minä seisoin siinä. Pian Mäyräraita kuitenkin pääsi ylös ja syöksyi kollin kimppuun. Katsekontaktimme rikkoutui silmänräpäyksessä.
"Viiltotähti?" Yövarjon naukaisu sai minut havahtumaan. Taistelun äänet palasivat korviini kun käänsin katseeni soturiin. Murahdin vastaukseksi ja työnnyin piikkihernetunneliin töykeästi soturin ohitse. Tunnelin toisessa päässä kohtasin Valhekuiskeen ja Pihlajakynnen. Olin laittanut kumppanini ulkopuolelle siksi, että hän oli viimeisimmillään tiine, mutta halusi väkisin osallistua taisteluun edes muodollisuuksien vuoksi. Naaraat katsoivat minua kysyvästi.
"Oletteko nähneet Kirkasmarjaa?" kysyin vakavalla äänellä muistaen taas alkuperäisen suunnitelmani: Täytyi kostaa Syöksyviillon puolesta. Kirkasmarjan oli kuoltava.
"Tuolla", Pihlajakynsi viittoi hännällään. Nyökkäsin ja lähdin kiittämättä eteenpäin. Tumma naaras oli minuun selin. Helmiloiste sen sijaan huomasi minun lähestyvän. Entinen päällikkö asettui parantajansa eteen ja katsoi minua uhkaavasti.
"Älä tule lähemmäksi", soturi sihahti ja paljasti kyntensä. Pysähdyin ja viilsin kynsilläni ilmaa. Helmiloiste katsoi minua arvioiden tyyntä ilmettäni. Katseeni liukui naaraan ohitse Kirkasmarjaan, joka oli kohdistanut vaaleat silmänsä minuun.
"Mitä sinä tahdot?" Helmiloiste kysyi, kun hiljaisuus jatkui. Vain taistelun äänet kantautuivat korviimme piikkihernemuurien toiselta puolelta.
"Hän tietää", vastasin kylmänviileästi katsoen yhä Kirkasmarjaa. Naaraan ilme oli vakava, ehkä hieman surumielinen. Kukaan ei sanonut hetkeen mitään. Helmiloiste ei kääntänyt katsettaan parantajaan, sillä tiesi sen antavan minulle mahdollisuuden hyökätä.
"Jos väistyt, saat pitää henkesi", lupasin entiselle päällikölle, joka oli luopunut hengistään joitakin kuita sitten. Helmiloiste ei vastannut, hän vain seisoi paikoillaan ja mietti kai seuraavaa liikettään. Ennen kuin hän ehti tehdä mitään, Kirkasmarja astui soturin vierelle. Heidän turkkinsa koskettivat toisiaan.
"Älä uhraa henkeäsi minun vuokseni. Minä ansaitsen tämän", naaras naukaisi katsoen toveriaan silmiin. Nyt Helmiloiste uskalsi kääntää katseensa minusta. Hän katsoi parantajaa ymmärtämättä, miksi naaras halusi antaa itsensä ilman taistelua.
"Minun täytyy kohdata menneisyyteni hirviöt. Viiltotähti on minun poikani, minä tein hänestä hirviön, eikä sitä edes Tähtiklaani voi minulle antaa anteeksi. Olen surkea emo", naaraan ääni säröili, kun hän puhui. Vakuuttavaa, ajattelin. Helmiloiste astui sivuun. Hän ei sanonut mitään. Entinen mestarini kohtasi jälleen katseeni. Virnistin tyytyväisenä ja harpoin Kirkasmarjan luokse. Naaras katsoi minua suoraan silmiini.
"Tapa minut vain, jos se tuo rauhan sielullesi, mutta jätä metsä rauhaan", parantaja naukui tasaisella äänellä ja nosti leukaansa ylös. Tuhahdin. Nostin käpäläni ylös valmiina iskemään ilmaa, mutta hetken mielijohteesta iskin käpäläni naaraan mustille kasvoille. Kirkasmarja ulvaisi kivusta, kun veri roiskahti nurmelle ja hänen turkilleen. Naaras kaatui maahan ja menetti iskun voimasta tajuntansa. Nostin katseeni vielä kerran Helmiloisteeseen, joka seisoi etäämmällä. Naaras ei hyökännyt kimppuuni, josta yllätyin. Sen sijaan hän syöksyi piikkihernemuurin lävitse leiriin. Tartuin hampaillani Kirkasmarjaan ja lähdin raahaamaan häntä piikkihernetunnelille.
"Seis!" ulvaisin raahatessani yhä tajuttoman Kirkasmarjan leirin pääaukiolle. Kissat väistivät minua antaen tilaa, kun astelin leirin keskelle. Pudotin naaraan maahan ja painoin kynteni tuon kaulalle.
"Emo!" nuoren kollin ulvaisu kantautui korviini takaani.
"Ole hiljaa hiirenaivo!" naaraan tiukka sihahdus sai kollin vaikenemaan. Kohtasin jälleen nuoren kollioppilaan vihreän katseen. Ei voinut olla.. Hän oli Kirkasmarjan poika. Viha sisälläni kasvoi yhä vain. Kirkasmarja oli kasvattanut pennun mitä ilmeisemmin erinomaisesti, mutta miksi hän ei tehnyt samaa minulle? Katkeruus ei sopinut minulle, mutta en voinut sille mitään. Kynteni painautuivat yhä vain syvemmälle tajuttoman parantajan kaulaan. Kirkasmarja avasi silmänsä ja yritti vetää syvään henkeään, mutta kynnet hänen kaulallaan estivät sen. Taistelu oli tauonnut. Kissat katsoivat minua.
"Päästä hänet", Kurkitähti naukui voimakkaalla äänellä. Virnistin.
"Parantaja lienee teille tärkeä? Vain yksi kissa voi pelastaa hänen henkensä", naukaisin tasaisella äänellä kääntäen katseeni takaisin nuoreen kolliin. Hän seisoi naarasoppilaan vierellä kauhusta kankeana. Oppilaan tumma turkki oli sekaisin ja siellä täällä oli verta tihkuvia haavoja. Kirkasmarja huomasi minun katsovan hänen poikaansa.
"Jos sinä annat henkesi, emosi selviää", naukaisin virne yhä kasvoillani. Kolli vilkaisi raidallista naarasta ahdistuneen oloisena. Naaras oli naulinnut kuitenkin katseensa minuun, eikä huomannut veljeni apua pyytävää katsetta.
"Mieti nyt: Klaani ei tarvitse yhtä oppilasta, mutta entä jos se menettää parantajansa? Jokiklaani tarvitsee Kirkasmarjaa kotiin palattuaan, mutta entä sinua? Sinun kuolemasi ei vaikuttaisi mihinkään. Voisit kuolla pelastajana", nau'uin kannustaen kollia tulemaan luokseni. Hänen kehonsa tärisi, kun kissa otti askeleen minua kohti.
"Lupaatko, että säilytät emoni hengen minun kuoltuani?" kolli kysyi varovasti.
"Lupaan", vastasin katsoen kollia tasainen ilme kasvoillani.
"Seittitassu, älä!" Kirkasmarja parkaisi, mutta ääni tukahtui painaessani kynsiäni yhä voimakkaammin naaraan kaulalle.
"Anteeksi emo, sinun henkesi on arvokkaampi kuin minun", Seittitassu naukaisi ja asteli luokseni. Hän kohtasi katseeni peloissaan. Virnistin ja viitoin Yövarjon luokseni. Soturi otti paikkani Kirkasmarjan yllä. Kolli valmistautui kuolettavaan iskuun minun nostaessa käpäläni ylös. Viilsin kynsilläni oppilaan kasvoja, mutta tappavan iskun sijasta kynteni viilsivät kolme sievää, pystysuoraa viiltohaavaa kollin vasemman silmän ylle. Seittitassu lyyhistyi maahan ja alkoi parkua kivusta. Raivon vallassa iskin hampaani kissan vasempaan korvaan ja annoin leukojeni purra hampaat yhteen niin kovaa kuin suinkin sain. Tunsin kuinka korva irtosi kantajastaan. Sylkäisin sen maahan ja siirryin toiseen korvaan, joka koki saman kohtalon.
"Ei! Lopeta!" Kirkasmarjan epätoivoinen huuto kantautui korviini takaa. Seittitassu makasi maassa itkien. Kolli oli heikko, aivan kuten arvelinkin. Vilkaisin Yövarjoa, joka ymmärsi katseestani merkin. Kolli päästi otteensa kuin vahingossa naaraasta, joka pinkaisi juoksuun kohti minua. Väistin hyökkäyksen nopeasti ja upotin hampaani parantajan kaulaan vauhdista.
"Emo!" Seittitassu parkaisi, mutta olin jo purrut hampaani yhteen. Kirkasmarjan keho alkoi kouristella, kun verta tulvi kaulassa olevasta haavasta. Pudotin naaraan kuolevan kehon jalkoihini ja katsoin sitä kylmä, ilmeetön ilme kasvoillani. Mutta en tuntenut tyytyväisyyttä. Katsoin vain, kuinka elo mustan naaraan kehosta hiipui. Kun kouristukset hellittivät ja kuolema alkoi ottaa valtaa naaraan kehosta, hän käänsi vielä vaaleanvihreän katseensa minuun. Kyynel vierähti kissan poskelta, kun hänen suunsa muodosti sanan "anteeksi." Sitten se vain päättyi. Kirkasmarja valahti elottomaksi ja hänen katseensa lasittui. Hengitys pysähtyi ikuiseksi ajaksi. Toisin sanoen hän kuoli. Seittitassu ryntäsi emonsa elottoman ruumiin luokse. Kehoni oli jähmettynyt paikoilleen. En voinut tehdä mitään. Tuijotin vain elotonta parantajaa. Nytkö piti olla onnellinen?
Hetken kuluttua onnistuin nostamaan katseeni pois naaraan elottomasta kehosta. Kurkitähti katsoi minua raivoissaan.
"Poistukaa reviiriltäni, heti", murahdin tasaisella äänellä. Jokiklaanin päällikkö ei esittänyt vastaväitteitä, vaan laski häntänsä lohduttavasti emonsa menettäneen kollin lavalle. Seittitassu nosti vielä katseensa minuun. Kohtasin sen.
"Sinä tapoit minun emoni! Ymmärrätkö mitä sinä teit?! Hirviö!" kolli raivosi minkä itkun seasta pystyi.
"Sinun emosi sattui synnyttämään tämän hirviön. Eikö se tee hänestäkin aivan yhtä pahan? Se tarkoittaa, että myös sinä olet hirviö, veli-kulta", nau'uin kylmällä äänellä ja käänsin selkäni hämillään maahan jäävälle kollille. Suuntasin omaan pesääni. Miksi tämä olo jatkui, vaikka sain kostoni?