

Uudet sivut on avattu!
Tervetuloa!!
Käykää ensimmäisenä lukemassa uusien sivujen blogista päivitys
(domain siirtyy uusille sivuille n. viikon kuluessa)
Ilmoitukset
Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.
Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:
✓ Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.
✓ Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).
✓ Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.
✓ Hahmo nimitetään tai eläköityy.
✓ Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.
✓ Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
✓ Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.
✓ Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.
✓ Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.
✓ Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.
✓ Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.
✓ Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.
Tänne eivät kuulu
✗ Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
✗ Kysymykset.
✗ Viestit, joille on oma vieraskirja.
✗ Hahmon tietojen muokkaus.
✗ Taitopisteiden ilmoitus.
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
- 22Sivu 10
Käärmis
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
12. maaliskuuta 2024 klo 20.36.00
Kuolonklaanin Hiljaisuuspentu nimitettiin hänen tarinassaan 12.3 hänen nimekseen tuli Hiljaisuustassu ja hänen mestarinaan toimii Lehtituuli
Hoidettu
- EmppuOmppu, 14.03.2024
Saaga
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
7. maaliskuuta 2024 klo 21.21.00
Rosmariinitassun tarinassa Rosmariinitassu ja Kamomillatassu saivat oppilasnimensä ja heidän mestarinsa ovat Sulkavirta ja Kylmäiekki.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 12.03.2024
Käärmis
Kuolonklaani
Harjoitukset
5. maaliskuuta 2024 klo 14.20.00
Kuolonklaanin Lepakkotassulla oli hänen ensimmäiset harjoitukset tarinassaan 2.3
Hoidettu
- EmppuOmppu, 12.03.2024
Ampiainen
Eloklaani
Syntymä/Pentutarhalle siirtyminen
28. helmikuuta 2024 klo 18.52.00
Lehtomyrsky siirtyi pentutarhalle ja synnytti kaksi pentua: varpupennun ja korpipennun.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 12.03.2024
Käärmis
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
21. helmikuuta 2024 klo 19.22.00
Kuolonklaanin Lepakkopentu nimitettiin oppilaaksi tarinassaan. (21.2)
Hoidettu
- EmppuOmppu, 24.02.2024
EmppuOmppu
Kujakissayhteisö
Kuolema/Hengenmenetys
18. helmikuuta 2024 klo 13.17.00
- Rubiinin tarinassa entinen kotikisu Safiiri eksyi Kujakissayhteisön reviirille, ja tämä vietiin partion toimesta Yhteisön pesälle. Myöhemmin pesällä Safiiri ja Silver ottivat yhteen, minkä seurauksena Rubiini menetti hetkellisesti järkensä ja tappoi kohtauksensa kourissa Safiirin. Päivänsäde saapui paikalle estämään Rubiinin hyökkäyksen Silverin kimppuun, ja lopulta järkiin tullessaan Rubiini aneli Päivänsädettä tappamaan itsensä. Päivänsäde tappoi Rubiinin (ei kuoleman jälkeistä elämää).
- Kotikisu Byron on kuollut jokin aika sitten sairauden heikentämänä (tapahtuneesta ei kirjoitettu tarinaa).
Hoidettu
- EmppuOmppu, 24.02.2024
Saaga
Kuolonklaani
Kuolema/Hengenmenetys
7. helmikuuta 2024 klo 15.36.00
Rosmariinipennun tarinassa Höyhenhalla teloitettiin klaanin edessä ja haudattiin. Hän matkasi Pimeyden Metsään.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 24.02.2024
Pyry
Eloklaani
Sääntörikkomus
6. helmikuuta 2024 klo 17.55.00
Eloklaanin Sadeturkki on rikkonut sääntöjä (arvosteli Kuolonklaanin Lokkimielen toimintaa) ja saa rangaistuksen.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 24.02.2024
Koivu
Eloklaani
Sääntörikkomus
6. helmikuuta 2024 klo 12.18.00
Kuolonklaanin Lokkimieli on antanut Eloklaanin Varjoliekille rangaistuksen siivota leirin kaikki pesät.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 24.02.2024
Elandra
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
2. helmikuuta 2024 klo 13.32.00
Kuolonklaanin Lampitassu, Lammikkotassu ja Lätäkkötassu ansaitsivat soturinimensä. Tästä lähtien heidät tunnetaan Lampiväreenä, Lammikkoloikkana ja Lätäkkölempenä.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Käärmis
Klaaniton
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
1. helmikuuta 2024 klo 17.23.00
Kotikisu Laku on tullut soturi-ikäiseksi.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Aura
Kuolonklaani
Harjoitukset
1. helmikuuta 2024 klo 16.19.00
Susitassulla kirjoitettu saalistusharjoituksista 31.1.!
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Koivu
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
31. tammikuuta 2024 klo 23.38.00
Kuolonklaanin Lokkitassu on nimitetty soturiksi ja tunnetaan nykyisin Lokkimielenä.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Elandra
Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
31. tammikuuta 2024 klo 16.24.00
Kuolonklaanin Untuvatassu on ollut oppilaana puoli vuotta, joten hänestä on nyt tullut soturi nimeltä Untuvasiipi.
Erakko Black on myös ollut oppilasikäisenä puoli vuotta, joten hänestä tulee soturi-ikäinen.
Myös Eloklaanin Nopsatassu on iältään soturi-ikäinen, mutta jatkaa oppilaana niin kauan, että on valmis soturiksi.
Muru-kotikisu on ollut oppilasikäinen puolen vuoden ajan, joten hänestäkin tulee täten soturi-ikäinen.
Kaikkien näiden hahmojen kirjoittajilla on aikaa ilmoittaa soturi-ikäisyydestä tulleet 5 taitopistettä 21.02.2024 asti. Mikäli taitopisteitä ei siihen mennessä ole ilmoitettu, ylläpito lisää ne hahmon sanallisten taitojen mukaan.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Käärmis
Eloklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
31. tammikuuta 2024 klo 16.21.00
Käärmetassu sai soturinimensä tarinassaan 30.1 ja hänen nimensä on nykyään Käärmekulta
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Saaga
Eloklaani
Syntymä/Pentutarhalle siirtyminen
30. tammikuuta 2024 klo 18.35.00
Sypressikuiske on siirtynyt pentutarhalle ja synnyttänyt yhden ainoan pennun Sädepennun.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Elandra
Eloklaani
Sääntörikkomus
30. tammikuuta 2024 klo 14.20.00
Jääviillon tarinassa Eloklaanin Vihatassu sai rangaistuksen yritettyään ensin syödä ennen kuolonklaanilaisia ja sitten väittämällä Jääviillolle ja Virtaviimalle vastaan. Vihatassun rangaistus on päivä eristämistä Jääviillon seurassa.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Auroora
Kuolonklaani
Virhe
25. tammikuuta 2024 klo 12.22.00
Kuolonklaanin Varissulka ja Aaltosalama ovat nyt kumppaneita.
Kumppanuusilmoitukset ilmoitetaan nykyään vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
- EmppuOmppu, 03.02.2024
EmppuOmppu
Eloklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
25. tammikuuta 2024 klo 11.06.00
Eloklaanin Piiskustassusta on tullut soturi, Piiskujalka, Hiilihampaan tarinassa.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Auroora
Kuolonklaani
Harjoitukset
21. tammikuuta 2024 klo 13.34.00
Kirjoitin harjoituksista Kuolonklaanin Salamatassulla 21.1.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Saaga
Eloklaani
Harjoitukset
18. tammikuuta 2024 klo 9.38.00
Nopsatassulla kirjoitettu (saalistus)harjoituksista 3.1
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Ampiainen
Eloklaani
Sääntörikkomus
17. tammikuuta 2024 klo 19.44.00
Lehtomyrsky sai rangaistuksen puhutaan tähtiklaanista; hän sai rangaistukseksi siivota pesiä ja ei saa poistua leiristä kahteen päivään.
Hoidettu
- EmppuOmppu, 03.02.2024
Ampiainen
Kujakissayhteisö
Kuolema/Hengenmenetys
14. tammikuuta 2024 klo 19.48.00
Iltarusko on kuollut punayskään.
Hoidettu
- Elandra, 15.01.2024
Elandra
Klaaniton
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
14. tammikuuta 2024 klo 11.28.00
Kotikisu-Kalle on ollut kuusi kuukautta oppilasikäisenä, joten hänestä tulee nyt soturi-ikäinen.
Hoidettu
- Elandra, 15.01.2024
Käärmis
Kujakissayhteisö
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen
13. tammikuuta 2024 klo 11.40.00
Kujakissayhteisön Ruusunen on tullut soturi-ikäiseksi
Hoidettu
- Elandra, 15.01.2024