

Uudet sivut on avattu!
Tervetuloa!!
Käykää ensimmäisenä lukemassa uusien sivujen blogista päivitys
(domain siirtyy uusille sivuille n. viikon kuluessa)
Ilmoitukset
Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.
Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:
✓ Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.
✓ Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).
✓ Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.
✓ Hahmo nimitetään tai eläköityy.
✓ Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.
✓ Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
✓ Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.
✓ Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.
✓ Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.
✓ Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.
✓ Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.
✓ Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.
Tänne eivät kuulu
✗ Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
✗ Kysymykset.
✗ Viestit, joille on oma vieraskirja.
✗ Hahmon tietojen muokkaus.
✗ Taitopisteiden ilmoitus.
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
- 22Sivu 13
Ampiainen
1. lokakuuta 2023 klo 15.09.00
"Lehtotassulla kirjoitettu harjoituksista 8.9"
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 11.10.2023
Aura
30. syyskuuta 2023 klo 23.59.00
Kaamoskukka tappoi Salamataivaan ja naaras siirtyi Tähtiklaaniin.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 11.10.2023
Elandra
30. syyskuuta 2023 klo 13.06.00
Eloklaanin Malvaruusu on jättänyt Eloklaanin taakseen ja lähtenyt klaanista ja yrittää liittyä Kujakissayhteisöön. Hän on toistaiseksi Kujakissayhteisön metsäreviirillä Yhteisön partion kanssa.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 11.10.2023
Elandra
30. syyskuuta 2023 klo 12.18.00
Kuolonklaanin Lampipennusta, Lammikkopennusta ja Lätäkköpennusta on tullut oppilaita. Heidän mestarinsa ovat Jääviilto, Tuimakatse ja Virtaviima.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 11.10.2023
EmppuOmppu
27. syyskuuta 2023 klo 10.51.00
Omenahuuman tarinassa Mesitähden määräämät etsintäjoukot, joiden tehtävänä on etsiä yrttejä ja taistelutaitoisia kissoja avuksi, lähtivät matkaan. Yrttien etsintäpartiota johtaa Salviakatse, ja hänen partioonsa kuuluvat Pohjaharha ja Hilehuurre. Ensimmäiseen kissojen etsintäpartioon kuuluvat Omenahuuman johdolla Laventelitaivas ja Sumulaulu, ja toista partiota johtaa Väärävarjo, mukanaan Talvikkitakku ja Tähtimötaivas. Salviakatseen ja Väärävarjon partiot suuntaavat läheiseen kaksijalkalaan, kun taas Omenahuuman partio lähtee kohti etelää jokea pitkin.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 11.10.2023
EmppuOmppu
24. syyskuuta 2023 klo 18.24.00
Kujakissayhteisön Päivänsäde on synnyttänyt kolme pentua (Lyran, Cosmoksen ja Fornaxin).
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Elandra
24. syyskuuta 2023 klo 15.01.00
Eloklaanin Pohjaharhan tarinassa hän tappoi Sinilinnun rajakahakassa.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Elandra
24. syyskuuta 2023 klo 14.30.00
Kujakissayhteisön Päivänsäde ja Kharon kohtasivat ketun heidän metsäreviirillään. Kharon onnistui tappamaan jo valmiiksi huonokuntoisen ketun.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Sirius
22. syyskuuta 2023 klo 14.53.00
Katajatassu vaihtoi nimeään, eli hänen nimensä on nyt Black. Nimen hänelle ehdotti Salamanteri
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
EmppuOmppu
21. syyskuuta 2023 klo 14.29.00
Kuolonklaanin Virtatassusta, Kyyhkytassusta ja Matotassusta on tullut sotureita: Virtaviima, Kyyhkypyrähdys ja Matotaisto.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Sirius
20. syyskuuta 2023 klo 14.23.00
Kuusamakuiske ja Huurrehuiske löysivät ketun Eloklaanin väliaikaiselta reviiriltä Kuusamakuiskeen tarinassa. Kettu tapettiin. Tarina kirjoitettu 20.9.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Koivu
19. syyskuuta 2023 klo 11.24.00
Lokkipentu on nimitetty oppilaaksi, Lokkitassuksi.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Sirius
18. syyskuuta 2023 klo 14.34.00
Katajatassu on lähtenyt luopioksi Kuolonklaanista ja elää nyt klaanien lähellä.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Koivu
17. syyskuuta 2023 klo 21.01.00
Eloklaanin Sadetassu on joutunut parantajalle Varjotassun tarinassa 16.9. vakavien taisteluvammojen johdosta.
Hoidettu
- Elandra, 25.09.2023
Saaga
13. syyskuuta 2023 klo 15.35.00
Tähtimötassu on päässyt parantajan pesältä.
Malvatassu ja Tähtimötassu on nimitetty sotureiksi ja he ovat nykyään Malvaruusu ja Tähtimötaivas.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
EmppuOmppu
12. syyskuuta 2023 klo 17.54.00
Viherkatse on päässyt pois parantajien tarkkailusta ja siirtynyt klaaninvanhimpiin sokeutensa vuoksi.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
EmppuOmppu
10. syyskuuta 2023 klo 17.02.00
Kuolonklaanin Ruusutuike on kuollut Eloklaanin Hiilihampaan toimesta rajalla syntyneessä kahakassa.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
Saaga
10. syyskuuta 2023 klo 15.42.00
Salamanterin tarinassa Erakko Salamanteri eksyi Kuolonklaanin reviirille ja Höyhenhalla hääti hänet pois.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
Auroora
7. syyskuuta 2023 klo 23.13.00
Kuolonklaanin Pimentovarjo ja Kuuraturkki ovat nyt kumppaneita.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
Elandra
7. syyskuuta 2023 klo 5.10.00
Kujakissojen Roskasta, Hyökyaallosta, Hennosta ja Mesiläisestä on tullut soturi-ikäisiä.
Hoidettu
- Elandra, 15.09.2023
Saaga
4. syyskuuta 2023 klo 20.24.00
Sypressikuiskeen tarinassa tapahtuneet asiat järjestyksessä:
Sypressikuiske on päässyt parantajan pesältä.
Kirsikkakuono on kuollut vanhuuteen ja päässyt Tähtiklaaniin.
Sypressikuiske on siirtynyt pentutarhalle ja synnyttänyt Oravapennun ja Syreenipennun, joista molemmat ovat terveitä
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Saaga
3. syyskuuta 2023 klo 9.57.00
Erakot Toive ja Orvokki kulkevat yhdessä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Sirius
1. syyskuuta 2023 klo 15.52.00
Loiskevarjo (Kuolonklaani) tappoi Utusielun (Eloklaani)
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Ruska
1. syyskuuta 2023 klo 13.51.00
Orvokkisydän on muuttanut nimensä Orvokiksi (Orvokki). Hän ja Toive ovat nyt Eloklaanin reviirillä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Saaga
1. syyskuuta 2023 klo 8.49.00
Tähtimötassun tarinassa (25.8) Mutalampi kävi hänen kimppuunsa. Karjuvirne pelasti Tähtimötassun ja hääsi Mutalammen pois Eloklaanin reviiriltä Kieroarven kanssa. Tähtimötassu haavoittui vakavasti ja on parantajan pesässä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023