

Uudet sivut on avattu!
Tervetuloa!!
Käykää ensimmäisenä lukemassa uusien sivujen blogista päivitys
(domain siirtyy uusille sivuille n. viikon kuluessa)
Ilmoitukset
Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.
Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:
✓ Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.
✓ Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).
✓ Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.
✓ Hahmo nimitetään tai eläköityy.
✓ Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.
✓ Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
✓ Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.
✓ Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.
✓ Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.
✓ Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.
✓ Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.
✓ Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.
Tänne eivät kuulu
✗ Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
✗ Kysymykset.
✗ Viestit, joille on oma vieraskirja.
✗ Hahmon tietojen muokkaus.
✗ Taitopisteiden ilmoitus.
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
- 22Sivu 14
Elandra
1. syyskuuta 2023 klo 5.24.00
Eloklaanin Hallavarjo kuoli kujakissa-Keijukaisen toimesta Keijukaisen tarinassa.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Lonkero
29. elokuuta 2023 klo 13.42.00
Eloklaanin Pöllöviilto on kuollut Kuolonklaanin Sähkötuhon tarinassa (29.8.2023) Sähkötuhon toimesta.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 05.09.2023
Elandra
29. elokuuta 2023 klo 9.56.00
Kuolonklaanin Jääviilto kohtasi eilisessä tarinassaan(28.8.) Eloklaanin Mutalammen Kuolonklaanin reviirillä. Jääviilto tappoi Mutalammen, eikä hänellä ole kuoleman jälkeistä elämää.
Hoidettu
- Elandra, 29.08.2023
Sirius
28. elokuuta 2023 klo 14.47.00
Sumutassusta on tullut soturi, Sumulaulu.
Hoidettu
- Elandra, 29.08.2023
Saaga
27. elokuuta 2023 klo 16.25.00
Sypressikuiske rampautui alkutaistelussa Kaamoskukan toimesta (21.8 asiasta unohdettu ilmoitaa)
Hoidettu
- Elandra, 29.08.2023
Elandra
26. elokuuta 2023 klo 10.30.00
Kuolonklaanin Sulkavirran tarinassa Aamupennusta tuli Aamutassu ja hänen mestarinsa on Turhamyrsky.
Hoidettu
- Elandra, 29.08.2023
EmppuOmppu
25. elokuuta 2023 klo 17.21.00
Kuolonklaanin Matopennusta on tullut Matotassu, ja hänen mestarinsa on Kuuraturkki.
Hoidettu
- Elandra, 29.08.2023
Aura
22. elokuuta 2023 klo 11.56.00
Kaamoskukan tarinassa 21.8. Kaamos sokeutti Viherkatseen.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 22.08.2023
Koivu
20. elokuuta 2023 klo 22.33.00
Hilehuurre on tervehtynyt ja päässyt pois parantajan pesältä useita päiviä ennen taistelua, tarinassa 20.8.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 22.08.2023
Elandra
20. elokuuta 2023 klo 20.29.00
Kujakissayhteisön Kharon löysi alkutaistelussa Hopeaputouksen yksin klaaninvanhimpien pesästä ja tappoi hänet. Hopeaputous siirtyi Pimeyden Metsään.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 22.08.2023
Elandra
20. elokuuta 2023 klo 13.11.00
Keijukainen haavoitti tarinassaan Eloklaanin Nokkospilveä niin, että tämän vasen takajalka haavoittui ja Nokkospilvi siirtyi pois taistelusta parantajan pesään, eikä osallistu enää taisteluun(elleivät jotkut murtaudu parantajan pesään sitä vartioivien kissojen ohitse.)
Taistelun jälkeen Nokkospilvi siirtyy parantajan pesälle parantelemaan jalkaansa.
Hoidettu
- Elandra, 20.08.2023
Auroora
18. elokuuta 2023 klo 19.07.00
Pimentovarjo tappoi Phemoturkin. Pehmoturkki pääsi Tähtiklaaniin.
Hoidettu
- Elandra, 20.08.2023
Sirius
17. elokuuta 2023 klo 14.33.00
Sumutassu ja Hillasielu Eloklaanista tappoivat Usvakatseen (Kuolonklaani)
Hoidettu
- Elandra, 20.08.2023
EmppuOmppu
15. elokuuta 2023 klo 13.16.00
Kuutamolaine (Eloklaani) tappoi tarinassaan leiriin hyökänneiden kissojen joukossa olleen Myrkkytassun (Kuolonklaani).
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Elandra
15. elokuuta 2023 klo 13.14.00
Keijukaisen tarinassa sodan alkutaistelu alkoi. Kujakissat ja 10 kuolonklaanilaista hyökkäsivät Eloklaanin leiriin kokoontumisyönä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Käärme
15. elokuuta 2023 klo 10.30.00
Riku kuoli.
Riku kuoli siihen, että hänet lopetettiin kun hänellä oli joku vakava tauti.
Kolli ei tosiaan kotikisuna jatka elämää misään tuonpuoleisen maailmassa.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Auroora
15. elokuuta 2023 klo 10.06.00
Yrttimyrtti on toipunut ja siirtyy pois parantajan pesältä soturin velvollisuuksiin.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Sirius
14. elokuuta 2023 klo 14.39.00
Latvaruusun ja Loiskevarjon pentu Pisarapentu on kuollut ja siirtyy Pimeyden Metsään (tapahtumasta ei kirjoitettu tarinaa)
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Sirius
9. elokuuta 2023 klo 15.03.00
Latvaruusu on synnyttänyt hänen ja Loiskevarjon pennut, joista Hunajapentu syntyi kuolleena. Neilikkapentu voi hyvin, Pisarapentu taas heikonlaisesti ja kuolee muutaman päivän päästä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Saaga
8. elokuuta 2023 klo 19.50.00
Leppätassu on nykyään Leppävarjo
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Saaga
8. elokuuta 2023 klo 18.42.00
Höyhenhalla on päässyt pois parantajan pesältä
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
EmppuOmppu
6. elokuuta 2023 klo 23.07.00
Omenahuuman tarinassa erakko-Kehrääjä on saapunut Eloklaaniin toistaiseksi vierailijana.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Käärme
6. elokuuta 2023 klo 15.16.00
Myrkkytassu pääsi pois parantajalta
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 17.08.2023
Sirius
2. elokuuta 2023 klo 10.34.00
Latvaruusu on siirtynyt pentutarhaan odottamaan hänen ja Loiskevarjon pentuja.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 23.30.00
Talvikkitakku palasi Eloklaaniin, asiasta ei ilmoitettu Mesitähdelle.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023