

Uudet sivut on avattu!
Tervetuloa!!
Käykää ensimmäisenä lukemassa uusien sivujen blogista päivitys
(domain siirtyy uusille sivuille n. viikon kuluessa)
Ilmoitukset
Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.
Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:
✓ Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.
✓ Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).
✓ Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.
✓ Hahmo nimitetään tai eläköityy.
✓ Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.
✓ Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
✓ Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.
✓ Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.
✓ Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.
✓ Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.
✓ Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.
✓ Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.
Tänne eivät kuulu
✗ Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
✗ Kysymykset.
✗ Viestit, joille on oma vieraskirja.
✗ Hahmon tietojen muokkaus.
✗ Taitopisteiden ilmoitus.
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
- 22Sivu 15
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 15.59.00
Kujetassun tarinassa Lieskakajo siirtyi parantajanpesälle toipilaaksi.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 15.45.00
Talvikkitakku ja Maustetassu kohtasivat ketun tuntemattomalla alueella.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 15.15.00
Kylmäliekin tarinassa hänen oppilaansa Yrttitassu sai soturinimen ja häntä kutsutaan tästä eteenpäin Yrttimyrtiksi.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 15.03.00
Hallavarjon tarinassa Vadelmapentu menehtyi nukkuessaan ja matkasi Tähtiklaanin maille.
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Saaga
31. heinäkuuta 2023 klo 14.28.19
Aiemman ilmoituksen lisäksi Höyhenhalla sai arven kuonoonsa
Saaga
31. heinäkuuta 2023 klo 14.27.00
Höyhenhallan tarinassa tapahtunutta:
- Kylmäliekin johtama partio kohtaa ketun lehtikuusilaakson läheisyydessä ja Höyhenhalla haavoittuu vakavasti taistellessaan sitä vastaan (29.7)
- Höyhenhalla joutuu parantajan pesälle parantelemaan syvää haavaa kyjessään, joka tuli kettutaistelusta (30.7)
Hoidettu
- Elandra, 02.08.2023
Elandra
31. heinäkuuta 2023 klo 10.20.00
Eloklaanin Pohjaharha on toipunut ja päässyt pois parantajan pesältä.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 5.49.00
Hämärähalla on tervehtynyt, päässyt parantajanpesältä ja palannut soturitehtäviensä pariin.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 5.41.00
Lieskakajo toi Puhin Eloklaaniin parantajalle löydettyään toisen Kuolonklaanin reviiriltä haavoittuneena.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 4.40.00
Jääviilto tappoi Huomenkyyhkyn ja naaras matkasi Pimeyden Metsään.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 3.12.00
Kujetassu joutui parantajanpesälle nyrjähtäneen tassun takia.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 2.37.00
Kaamoskukan tarinassa Puh eksyi Kuolonklaanin reviirille. Kaamoskukka yritti tappaa kotikisun, mutta Lieskakajo eksyi paikalle ja teki rajarikkeen pelastaessaan Puhin. Kaamoskukka hääti Lieskakajon ja Puhin Eloklaanin omalle reviirilleen.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 1.45.00
Talvikkitakku pääsi kaksijaloilta karkuun ja palasi erakoksi.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
31. heinäkuuta 2023 klo 0.49.00
Puh kohtasi koiran kaksijalkalan lähellä.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Elandra
30. heinäkuuta 2023 klo 18.03.00
Eloklaanin Malvatassulla on kirjoitettu (taistelu)harjoituksista.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Elandra
30. heinäkuuta 2023 klo 14.04.00
Kuolonklaanin Tuhkajuova on synnyttänyt Lampipennun, Lammikkopennun ja Lätäkköpennun.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
EmppuOmppu
30. heinäkuuta 2023 klo 11.15.00
- Kuolonklaanin Virtatassulla kirjoitettu harjoituksista mestarin kanssa 28.07.
- Eloklaanin Korppisiipi on synnyttänyt kolme pentua: Sarastuspentu, Kajastuspentu ja Pimennyspentu. Kajastuspentu ja Pimennyspentu syntyivät kuolleina ja siirtyivät Tähtiklaaniin.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
30. heinäkuuta 2023 klo 8.37.00
Kujetassulla kirjoitettu harjoituksista mestarinsa kanssa.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
30. heinäkuuta 2023 klo 3.55.00
Kimalaistoive on poikinut kollipennun ja pieni pentu on nimetty Piiskupennuksi.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Saaga
29. heinäkuuta 2023 klo 16.53.00
Tähtimötassu harjoitteli saalistamista Karjuvirneen kanssa.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
29. heinäkuuta 2023 klo 16.09.00
Loistepentu siirtyi Hallavarjon tarinassa Tähtiklaaniin ollessaan liian heiveröinen tähän maailmaan.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
29. heinäkuuta 2023 klo 3.04.00
Hämärähalla on joutunut parantajanpesälle voimakkaan yskän ja aivastelun takia.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Auroora
28. heinäkuuta 2023 klo 14.29.00
Pimentovarjon jalka on parantunut tarpeeksi, jotta hän voi siirtyä pois parantajan pesältä takaisin velvollisuuksiensa pariin.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Elandra
28. heinäkuuta 2023 klo 11.34.00
Tuhkajuova on siirtynyt pentutarhalle odottamaan Henkäystähden pentujen syntymistä.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
EmppuOmppu
27. heinäkuuta 2023 klo 10.16.00
- Eloklaanin Pöllötassusta on tullut soturi, Pöllöviilto.
- Eloklaanin Korppisiipi on siirtynyt pentutarhalle odottamaan Hiilihampaan pentuja.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023