

Uudet sivut on avattu!
Tervetuloa!!
Käykää ensimmäisenä lukemassa uusien sivujen blogista päivitys
(domain siirtyy uusille sivuille n. viikon kuluessa)
Ilmoitukset
Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.
Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:
✓ Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.
✓ Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).
✓ Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.
✓ Hahmo nimitetään tai eläköityy.
✓ Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.
✓ Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
✓ Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.
✓ Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.
✓ Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.
✓ Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.
✓ Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.
✓ Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.
Tänne eivät kuulu
✗ Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.
✗ Kysymykset.
✗ Viestit, joille on oma vieraskirja.
✗ Hahmon tietojen muokkaus.
✗ Taitopisteiden ilmoitus.
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
- 22Sivu 16
Aura
27. heinäkuuta 2023 klo 9.52.00
Huomenkyyhky synnytti neljä tervettä pentua Mesitähden toimiessa kätilönä. Pennut syntyivät seuraavassa järjestyksessä; Savupentu, Kettupentu, Räntäpentu ja Susipentu.
Hoidettu
- Elanddra, 31.07.2023
Saaga
26. heinäkuuta 2023 klo 21.36.00
Tähtimötassun tarinassa (25.7) Mutatassu sai soturinimensä ja on nykyään Mutalampi.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
EmppuOmppu
26. heinäkuuta 2023 klo 15.06.00
Rubiini joutui antamaan ystävälleen Pähkinälle armokuoleman, sillä naaras oli kuolettavasti sairas ja suurissa kivuissa. Pähkinällä ei ole kuoleman jälkeistä elämää.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Elandra
26. heinäkuuta 2023 klo 13.42.00
Eloklaanin Malvatassu sai tarinassaan toisen rangaistuksen aiemmasta rajan ylityksestä. Rangaistuksena hänen on siivottava pesiä neljän päivän ajan.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Aura
25. heinäkuuta 2023 klo 20.02.00
Kujetassu ja Malvatassu jäivät kiinni leirin ulkopuolella liikkumisesta. Tästä rangaistukseksi he joutuvat hoitamaan klaaninvanhimpia ja kuningattaria pentuineen puolen kuun ajan.
Hoidettu
- Elandra, 31.07.2023
Saaga
25. heinäkuuta 2023 klo 18.07.00
Erakko Salamanteri on oppilas-ikäinen
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
25. heinäkuuta 2023 klo 17.54.00
Kuolonklaanin Sulkavirta synnytti tarinassaan ennenaikaisesti neljä pentua, joista kaikki paitsi Lokkipentu syntyivät kuolleena. Haikarapentu, Sieppopentu ja Peippopentu matkasivat Pimeyden Metsään.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Ruska
25. heinäkuuta 2023 klo 11.25.00
Orvokkisydän on karannut Kuolonklaanista, ja ryhtynyt erakoksi
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Aura
25. heinäkuuta 2023 klo 5.36.00
Hämärätassu on saanut soturinimensä ja hänet on nimitetty Hämärähallaksi.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Aura
25. heinäkuuta 2023 klo 4.15.00
Huomenkyyhky on siirtynyt kuningattareksi.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Saaga
25. heinäkuuta 2023 klo 1.35.00
Höyhenhalla on päässyt pentutarhalta, kun Hahtuvatassu, Katajatassu ja Untuvatassu on nimitetty oppilaiksi ja heidän mestareinaan tomivat Pikkukaaos, Pikiturkki ja Lehtituuli.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Auroora
25. heinäkuuta 2023 klo 1.00.00
Kuolonklaanin Yrttitassu nyrjäytti nilkkansa harjoituksissa ja siirtyi parantajan pesään toipumaan.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Saaga
24. heinäkuuta 2023 klo 22.58.00
Sypressikuiskeen tarinassa Sypressikuiske on synnyttänyt pentunsa Vadelmapennun ja Loistepennun.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Auroora
24. heinäkuuta 2023 klo 18.47.00
Varissulan tarinassa Henkäystähti teloitti Mäyräkynnen klaanin edessä, kun tämä arvosteli uusia sääntöjä sekä Henkäystähden kykyjä toimia Kuolonklaanin päällikkönä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Auroora
24. heinäkuuta 2023 klo 14.23.00
Kuolonklaanin Yrttitassulla kirjoitettu harjoituksista mestarin kanssa 24.7.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
23. heinäkuuta 2023 klo 12.33.00
Kujakissayhteisön Keijukainen, Päivänsäde ja Sulkavirta kävivät yöllä Kuolonklaanin leirissä Henkäystähden juttusilla ja he liittoutuivat tuhotakseen yhdessä Eloklaanin.
Sulkavirta siirtyy täten Kuolonklaanin pentutarhalle odottamaan pentujensa syntymää.
Kujakissayhteisö majoittuu Kuolonklaanin reviirin ulkopuolelle itään.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
22. heinäkuuta 2023 klo 10.42.00
Kujakissayhteisön Keijukaisen tarinassa yhteisö saapui Kuolonklaanin eteläpuolelle palaneen kaksijalanpesän luokse. Kujakissat pysyttelevät poissa klaanien reviirien luota ja Toivetassu on parhaillaan yhteisön luona.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Aura
21. heinäkuuta 2023 klo 22.30.00
Talvikkitakun 25.6. tarinassa naaras jäi kaksijalanpesään loukkuun ja hänet napattiin kotikisuksi.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
21. heinäkuuta 2023 klo 13.36.00
Eloklaanin Pohjaharha on vilustunut ja joutunut parantajan pesälle.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
EmppuOmppu
20. heinäkuuta 2023 klo 14.45.00
Päivänsäde ja Kharon huijasivat Ruskalinnun menemään koirankopille uskotellen tälle, että Kharon oli sen sisällä ja pulassa. Lopulta koira tappoi Ruskalinnun, ja muille kaksikko kertoi kollin eksyneen saalistamaan liian lähelle kaksijalkojen pesiä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Koivu
19. heinäkuuta 2023 klo 21.02.00
Hilehuurre on vilustunut ja siirtynyt parantajan pesään toipilaaksi.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
19. heinäkuuta 2023 klo 13.41.00
Kuolonklaanin Jääviilto on päässyt pois parantajan pesältä ja palannut soturin tehtäviin.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Elandra
19. heinäkuuta 2023 klo 12.28.00
Partiossa Eloklaanin Pohjaharha putosi jokeen Hilehuurteen pelleilyn takia heidän ylittäessään Puunrunkosiltaa. Hilehuurre pelasti Pohjaharhan hukkumiselta. Mesitähti antoi Hilehuurteelle rangaistuksen, eikä tämä saa osallistua partioihin kolmeen päivään, vaan hänen tulee auttaa parantajia yrttien keräämisessä.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Aura
19. heinäkuuta 2023 klo 0.07.00
Kaamoskukka ja Hämärätassu ryhtyivät kumppaneiksi. Tieto ei ole vielä julkista.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023
Pyry
18. heinäkuuta 2023 klo 22.05.00
Eloklaanin Sadetassulla on kirjoitettu saalistusharjoituksista tarinassa 19.6.
Hoidettu.
- EmppuOmppu, 25.07.2023