top of page

Ilmoitukset

Ilmoituksiin ilmoitetaan tarinoiden tärkeistä tapahtumista. Alapuolella on lueteltuna kaikki asiat, joista ilmoituksiin on ilmoitettava. Jotta hahmosi siirretään esimerkiksi oppilaasta soturiksi, siitä on ilmoitettava ilmoituksiin. Kaikki päivitykset tapahtuvat ilmoitusten mukaan, eli jos ilmoitusta tarinan tapahtumista ei laiteta, oppilasta ei muisteta välttämättä siirtää klaanin sivulla soturiksi.

Ilmoita tänne, jos tarinassasi tapahtuu seuraavia:

Joku kuolee/päällikkö menettää hengen. Kuolleen kuolinsyy sekä mahdollinen kuoleman jälkeinen elämä.

 Pentuja syntyy(ilmoita pentujen määrä, nimet sekä kuka synnytti).

 Soturi siirtyy pentutarhalle odottamaan pentujen syntymää.

 Hahmo nimitetään tai eläköityy.

 Oppilas harjoittelee ensimmäistä kertaa mestarin kanssa.

 Klaanin reviiriltä löydetään petoeläin, klaanin ulkopuolinen kissa tai kaksijalka.
 Hahmo rikkoo sääntöjä/saa rangaistuksen.

 Hahmo joutuu parantajan pesälle tai pääsee pois parantajan pesältä.

 Hahmo lähtee klaanista, vaihtaa klaania, liittyy klaaniin tai ryhtyy kotikisuksi/erakoksi.

 Muita merkittäviä asioita, jotka koskevat koko klaania.

 Klaanin ulkopuolisten ikääntymiset.

 Klaanin ulkopuolinen kohtaa petoeläimen.

Tänne eivät kuulu

Kumppanuusilmoitukset, ne ilmoitetaan vieraskirjaan hahmon suku&suhteet -osioon.

Kysymykset.

 Viestit, joille on oma vieraskirja.

 Hahmon tietojen muokkaus.

 Taitopisteiden ilmoitus.

Etsi tiettyä tarinaa

Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.

  • 22
    Sivu 7

EmppuOmppu

Kuolonklaani
Parantajan pesälle joutuminen/pois pääseminen

22. elokuuta 2024 klo 22.21.15

Virtaviima on päässyt pois parantajan pesältä jo hyvän aikaa sitten.

Hoidettu
- EmppuOmppu, 27.08.2024

Auroora

Klaaniton
Muu asia

22. elokuuta 2024 klo 12.29.19

Erakko Kalla on tällä hetkellä vierailemassa Eloklaanissa.

Hoidettu
- EmppuOmppu, 27.08.2024

Elandra

Klaaniton
Muu asia

18. elokuuta 2024 klo 11.55.42

Kotikisu Lola on muuttanut Kujakissayhteisön kaksijalkalasta klaanien läheiseen kaksijalkalaan uuden kaksijalkapariskuntansa luokse.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

Saaga

Eloklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

16. elokuuta 2024 klo 17.06.11

Sädetassusta on tullut soturi, Sädesäihke.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

Auroora

Kuolonklaani
Kuolema/Hengenmenetys

15. elokuuta 2024 klo 20.31.03

Kuuraturkki on kuollut viheryskään. Hän pääsi Pimeyden Metsään.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

Käärmis

Klaaniton
Muu asia

13. elokuuta 2024 klo 14.19.21

Armas on ryhtynyt erakoksi lähtien etsimään ystäväänsä Ronttia. Kolli vaeltelee vähän siellä sun täällä kysellen vastaantulijoilta Rontista.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

Automaattinen

Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

12. elokuuta 2024 klo 12.07.06

Lainepentu → Lainetassu // Mestari: Henkäystähti
Säröpentu → Särötassu // Mestari: Lampiväre
Tuiskupentu → Tuiskutassu // Mestari: Lätäkkölempi

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

EmppuOmppu

Kuolonklaani
Kuolema/Hengenmenetys

10. elokuuta 2024 klo 11.09.54

Henkäystähti menetti hengen taistelussa reviirille eksynyttä mäyrää vastaan. Partio ajoi eläimen pois reviiriltä yhteenoton jälkeen.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

EmppuOmppu

Kujakissayhteisö
Muu asia

9. elokuuta 2024 klo 15.22.35

07.08. Päivänsäde ja Härmä lähtivät etsimään kauempaa kaksijalkalan ulkopuolelta lepänkuorta ja viipyvät matkalla jonkin aikaa. Sillä aikaa Arpi on vastuussa partioiden järjestämisestä ja yleisen kurin pitämisestä.

Hoidettu
- Elandra, 19.08.2024

Saaga

Kuolonklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

5. elokuuta 2024 klo 22.37.17

Rosmariinitassun tarinassa (4.8.) Kalmakuu on siirtynyt klaaninvanhimpien pesään.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Käärmis

Kuolonklaani
Parantajan pesälle joutuminen/pois pääseminen

4. elokuuta 2024 klo 20.31.01

Lepakkohuuto on joutunut parantajan pesälle saatuaan haavoja etutassuunsa faasaanilta ollessaan saalistuspartiossa.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Pyry

-
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

4. elokuuta 2024 klo 17.48.45

Sadeturkki on siirtynyt pentutarhalta takaisin soturienpesään -ja elämään. Ropinapennusta ja Kastepennusta on tullut soturioppilaita.

Asiasta on jo ilmoitettu ilmoituksiin

Käärmis

Klaaniton
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

4. elokuuta 2024 klo 14.52.42

Rontti on tullut oppilasikäiseksi

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Käärmis

Klaaniton
Muu asia

4. elokuuta 2024 klo 14.52.05

Kotikisu Rontti on ryhtynyt erakoksi ja asustaa yksin kaksijalkojen hylkäämän ladon maastossa tuntemattomalla alueella

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Koivu

Eloklaani
Parantajan pesälle joutuminen/pois pääseminen

4. elokuuta 2024 klo 14.51.12

Varjoliekki on joutunut parantajan pesälle kettutaistelun jälkeen vasemmassa takajalassa olevan pienen luumurtuman vuoksi.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Saaga

Eloklaani
Syntymä/Pentutarhalle siirtyminen

3. elokuuta 2024 klo 12.51.58

Sypressikuiske odottaa Aurinkoroihun pentuja ja täten siirtyy pentutarhalle odottamaan niiden syntymää.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Automaattinen

Kujakissayhteisö
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

2. elokuuta 2024 klo 9.02.09

Riemu on nyt oppilasikäinen.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Automaattinen

Eloklaani
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

2. elokuuta 2024 klo 9.00.46

Ropinapentu → Ropinatassu // Mestari: Aurinkoroihu
Kastepentu → Kastetassu // Mestari: Kuutamolaine

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Ampiainen

Kuolonklaani
Parantajan pesälle joutuminen/pois pääseminen

31. heinäkuuta 2024 klo 16.23.18

Tuiskupentu on päässyt pois parantajan pesältä.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Automaattinen

Klaaniton
Nimitys/Ikääntyminen/Eläköityminen/Klaaniin liittyminen

31. heinäkuuta 2024 klo 11.34.22

Kotikisut Lola ja Mila ovat nyt oppilasikäisiä.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Ampiainen

Kuolonklaani
Harjoitukset

26. heinäkuuta 2024 klo 16.09.56

Kamomillatassulla kirjoitettu saalistusharjoituksista. (25.7)

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

EmppuOmppu

Eloklaani
Sääntörikkomus

17. heinäkuuta 2024 klo 18.18.31

Kortetuike suorittaa vahingollisesta rajanylityksestä (20.06.) seurannutta rangaistusta neljännesosakuun ajan, jolloin hänen on siivottava kaikki pesät ja kertailtava sääntöjä Kuolonklaanin Henkäystähden määräyksestä.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Saaga

Kuolonklaani
Harjoitukset

16. heinäkuuta 2024 klo 21.38.31

Rosmariinitassulla kirjoitettu saalistusharjoituksista.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

Saaga

Kuolonklaani
Klaanin reviirillä esiintyy vieras kissa, kaksijalka tai petoeläin

15. heinäkuuta 2024 klo 21.44.11

Lehtikuusilaaksossa havaittu koira ja kaksijalka Rosmariinitassun toimesta. Asiasta ilmoitettu Henkäystähdelle.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

EmppuOmppu

Kuolonklaani
Parantajan pesälle joutuminen/pois pääseminen

14. heinäkuuta 2024 klo 10.32.16

Pyräkkäpiru on päässyt pois parantajan pesältä.

Hoidettu
- Elandra, 07.08.2024

  • Instagram
kplogomini.png
Seurachat

Seurachattiin voit ilmoittaa, mikäli joku hahmoistasi on vailla kirjoitusseuraa. Kyseinen chat on tarkoitettu vain seuranhakuilmoituksille, ei siis keskustelua seurachatissa!

Voit laittaa chattiin seuranhakuilmoituksen esimerkiksi tähän tapaan: Koiviiksi etsii Kuolonklaanista kirjoitusseuraa. Kuka tahansa kuolonklaanilainen käy seuraksi.

Joku muu pelaaja voi sitten tarjota hahmostaan hahmollesi seuraa. Seurachatissa voi lyhyesti sopia, mitä hahmot tekevät(esim. partio, riita, keskustelu asiasta x tms.) mikäli ette ehdi ole aikaa normaalissa chatissa.

Voit kaupitella seurachatissa myös hahmojesi pentuja!

Pidemmät keskustelut ja tarkemmat sopimiset chattiin.

bottom of page