top of page

Helleaalto iskee klaaneihin

  • EmppuOmppu
  • 4.7.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Vuodenaikaa on päivitetty sen verran, että viherlehti on edennyt sen kuumimpaan vaiheeseen. Lämpötilat ovat lähes päivittäin hellerajan tuntumassa tai sen yli, ja tukahduttava kuumuus alkaa vaikuttaa erityisesti klaanien elämään. Metsästys- ja rajapartiot pyritään järjestämään varhaisin aamusta tai yöaikaan, ja keski- ja iltapäivällä ulkona liikkumista yritetään välttää.


Metsäpalot

Kuivunut maasto on äärimmäisen syttymisherkkää, ja pieniä paloja syttyy eri puolilla klaanien reviirejä. Paloista syntyvästä savusta aiheutuu hengitysvaikeuksia ja ärsytystä hengitysteissä. Lisäksi paloalueilla liikkuu poikkeuksellisen paljon kaksijalkoja sammuttamassa liekkejä. Päälliköt ovat varoittaneet kissoja menemästä liian lähelle sammuttajia.


Riistan vähentyminen

Ääriolosuhteet ovat vaikuttaneet myös huomattavasti tuoresaaliin määrään klaanien mailla. Riistaa löytyy kehnonlaisesti ja sitä pyritään säännöstelemään. Nälkä, jano ja kuumuus ovat tällä hetkellä kissojen isoin uhka metsäpalojen ja kaksijalkojen ohella.


Helleaalto-tapahtuma kestää noin 04.-25.07. asti.

 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Erotusuhka 24.08.-24.09.2025!

Viime erotusuhasta on kulunut vähintäänkin yli vuosi (jaiks), joten sellaisen järjestäminen taitaa olla jo paikallaan. Erotusuhkaan ovat...

 
 
 
Kesän tapahtumat ohi & muuta asiaa

Hyvää alkanutta elokuuta kaikille!  Helleaalto-tapahtuma on tullut päätökseen ja kissojen kärsimysten ajat ovat viimein ohi! Ainakin...

 
 
 

1 kommentti

Arvostelun tähtimäärä: 0/5
Ei vielä arvioita

Lisää arvio
Vieras
13.7.
Arvostelun tähtimäärä: 5/5

hyvä postaus

Tykkää
  • Instagram
kplogomini.png
Seurachat

Seurachattiin voit ilmoittaa, mikäli joku hahmoistasi on vailla kirjoitusseuraa. Kyseinen chat on tarkoitettu vain seuranhakuilmoituksille, ei siis keskustelua seurachatissa!

Voit laittaa chattiin seuranhakuilmoituksen esimerkiksi tähän tapaan: Koiviiksi etsii Kuolonklaanista kirjoitusseuraa. Kuka tahansa kuolonklaanilainen käy seuraksi.

Joku muu pelaaja voi sitten tarjota hahmostaan hahmollesi seuraa. Seurachatissa voi lyhyesti sopia, mitä hahmot tekevät(esim. partio, riita, keskustelu asiasta x tms.) mikäli ette ehdi ole aikaa normaalissa chatissa.

Voit kaupitella seurachatissa myös hahmojesi pentuja!

Pidemmät keskustelut ja tarkemmat sopimiset chattiin.

bottom of page