top of page

Pelastajien suunnitelma & uusia päivityksiä

Meneillään ollut äänestys pelastajien suunnitelmaan liittyen on päättynyt. Pelaajat äänestivät suosikkivaihtoehdokseen suunnitelman numero 2, joka oli Elandran kehittelemä suunnitelma. Kiitos kaikille suunnitelman keksineille sekä äänestäneille!

Mikäli et ehtinyt lukea suunnitelmia, toteutuva suunnitelma kuuluu näin:


Henkäystähti määrää Eloklaanin leiriin yhden tai useamman uuden kuolonklaanilaisen vartijan(joko NPC tai jonkun halukkaan hahmo). Pelastajien suunnitelmana on päästä yhden uuden (tai vaikka vanhan) vartijan lähelle ja hänen avullaan saada tietoon panttivankien sijainti ja muita tärkeitä tietoja heihin liittyen.

Joku vartijoista liittoutuu pelastajien kanssa ja auttaa heitä suunnitelmien toteuttamisessa. Tämä kuolonklaanilainen ei kuitenkaan tahdo jäädä teoistaan kiinni klaanitovereilleen pelätessään telotetuksi tulemista, joten hän ei voi olla konkreettisesti eloklaanilaisten apuna. Kuolonklaanilainen kuitenkin paljastaa paikan, jossa panttivankeja pidetään ja sen, miten heitä vartioidaan. Lisäksi hän on avainasemassa silloin, kun pelastajat viimein toteuttavat tarkkaan harkitun suunnitelmansa.

Lopullisessa suunnitelmassa tärkeintä on oikea ajoitus ja tarkkaavaisuus. Panttivankien pelastaminen tapahtuu yöllä, koska tällöin reviireillä on kaikista hiljaisinta ja on pienempi todennäköisyys sille, että pelastajat törmäävät esimerkiksi partioihin. Pelastajien apurina toiminut kuolonklaanilainen vartija järjestää itsensä ja pelastajat kuuhuipun partioon. Jotta vartijaa ei voida syyttää eloklaanilaisten auttamisesta, eloklaanilaisten on oikeasti taisteltava kuolonklaanilaisen auttajansa kanssa(tämän omasta pyynnöstä), jotta kuolonklaanilainen voi myöhemmin kertoa eloklaanilaisten hyökänneen kesken partion hänen kimppuunsa. Vartijoiden ohi pääseminen on pelastajille vaikeampi juttu, mutta he ovat suunnitelleet toteutuksensa huolella. Tarkoituksena on välttää turhaa väkivaltaa ja taistelemista.

Suunnitelma hioutuu lopulta niin, että pelastajat päätyvät turvautumaan harhautukseen ja puhumiseen. Pelastajista kaksi tai kolme käy näyttäytymässä vankeja vartioiville kuolonklaanilaisille ja lähtee juoksemaan karkuun tarkoituksena, että ainakin kaksi kolmesta vartijasta lähtisi heidän peräänsä. Suunnitelma onnistuu juuri näin, mutta kolmas vartija jää vartiopaikalleen, koska sitä ei saa jättää vartioimatta. Tällöin loput pelastajat saapuvat jäljelle jääneen vartijan luokse ja ilmoittavat, etteivät he tahdo taistella, vaan aikovat vain pelastaa panttivangit. Riippuen vartiossa olevasta kissasta, heidän on joko taisteltava tai sitten kissa luovuttaa ja antaa pelastajien viedä panttivangit. Oli miten oli, saatuaan panttivangit vapaaksi, pelastajat lähtevät aikailematta takaisin Eloklaanin reviirille panttivankien kanssa. He tapaavat kuolonklaanilaisia harhauttaneet pelastajat ennalta sovitussa paikassa ja kiiruhtavat ennen auringonnousua takaisin Eloklaanin leiriin, jossa Mesitähti vaatii kuolonklaanilaisia poistumaan välittömästi heidän leiristään.


Koska Saaga veti hahmonsa Tähtimötaivaan pois pelastajan pestistä, hänen tilalleen viidenneksi pelastajaksi tulee Auran Lieskakajo.


Pelastajat-tapahtuman alkamisen ajankohdasta ilmoitellaan lähiaikoina.


Uusia päivityksiä

Kuten lupasimme, on alkuvuosi täynnä päivityksiä. Nämä päivitykset on tehty pelaajille luodun kyselyn vastausten perusteella, eli suurin osa kyselyyn vastanneista toivoi muutosta asioihin. Koska pyrimme Uudessa Alussa kuulemaan pelaajien mielipiteitä, olemme tehneet muutoksia seuraaviin asioihin:


Pentuhakemusten NPC-pennut

Jatkossa klaaneissa on rajoitus, miten monta NPC-hahmoa niihin voi luoda. Tämä rajoitus koskee niitä NPC-hahmoja, jotka eivät ole kenenkään pelaajan omistuksessa. Edelleen pelaajakohtainen rajoitus omia NPC-hahmoja koskien on 3 omaa NPC-hahmoa per klaani. Klaanittomilla tätä rajoitusta ei ole. Klaanikohtainen rajoitus tulee olemaan max 25 NPC-hahmoa, joilla ei ole omistajaa.

Vaikka klaaneissa onkin jatkossa NPC-rajoitus, voidaan esimerkiksi alle oppilasikäisiä, "turhia" NPC-hahmoja tappaa vaikkei klaanikohtainen raja olisikaan täynnä.


Mikäli klaanissa on tilaa, pentuhakemukseen voi jatkossa luoda yhden tai kaksi NPC-pentua, jos pentueeseen kuuluu ainakin yksi liittynyt hahmo. Edelleenkään siis pelkkiä NPC-pentueita ei voi luoda, ellei kaikki pennut ole jonkun omia NPC-hahmoja(eli luotu oikeudella luoda NPC-hahmo). Pentujen vanhemmat saavat päättää pentujen nimet ja sukupuolet, mutta ulkonäkö ja luonne ovat täysin tekoälyn päätettävissä.

Toinen vanhempi voi halutessaan käyttää toiveen luodakseen pentueen, jossa on yksi NPC-pentu ilman liittynyttä pentua. Tämän voi tehdä vain, jos klaanissa on tilaa.

Jos klaanissa ei ole tilaa NPC-pennuille/se on tukossa, toinen vanhemmista voi käyttää oikeus luoda hahmo tukossa olevaan klaaniin-edun, jolla pentuhakemukseen voi luoda yhden NPC-pennun jos pentueessa on liittynyt pentu. Tällaisessa tilanteessa, kun klaanin NPC-hahmoraja/klaanin kissamäärä on täynnä, ei voi luoda millään keinolla kahden NPC-pennun pentueita tai pentueita, joissa on vain ei-kenenkään-NPC-pentu.


Näiden sääntöjen ja rajoitusten tarkoituksena on välttää “pentutehtailua”, eli sitä että pentueita luodaan vain tekemisen ilosta ja saadakseen kissoilleen mahdollisimman suuret sukupuut välittämättä siitä mitä pennuille tulee tapahtumaan. Tällainen toiminta lisää huomattavasti listoja tukkivien NPC-hahmojen määrää ja tuo lisätaakkaa peliin, kun hahmoja täytyy olla jatkuvasti karsimassa ja miettimässä, ketkä NPC-hahmoista “voidaan” tappaa.


Kokemuspiste-etujen antaminen

Koska Uuden Alun perimmäinen tarkoitus on olla tarinaroolipeli ja hahmojen on tarkoitus ansaita kokemuspisteensä tarinoita kirjoittamalla, olemme päättäneet rajoittaa kokemuspiste-etujen käyttöä hahmokohtaisesti.

Lähes 80% kyselyyn vastanneista pelaajista oli sitä mieltä, että etujen antamista olisi hyvä rajoittaa jotenkin, joten toiveenne on kuultu ja olemme luoneet rajoituksen kokemuspiste-etujen käyttöä koskien.

Jatkossa kullekin hahmolle voi antaa tämän elämän aikana korkeintaan 150KP kokemuspiste-eduilla. Jos jollekin hahmolle on aiemmin annettu tätä enemmän pisteitä, ei niitä tulla poistamaan, muttei pelaaja voi jatkossa enää antaa hahmolle kokemuspiste-etuja.


Soturina ansaittavat 100KP

Ennen kuin soturi voi saada pentuja, oppilaan tai johtaa partioita, hänen on kerättävä soturina/soturi-ikäisenä 100KP. Aiemmin nämä 100KP on voinut kerätä joko kokemuspiste-etuina tai tarinoista ansaituilla pisteillä.

Kyselyyn vastanneista yli puolet olivat sitä mieltä, että nykyistä systeemiä tulisi muuttaa jotenkin. Eniten kannatusta sai ehdotus, että nämä 100 kokemuspistettä tulisi jatkossa ansaita tarinoista tulleista kokemuspisteillä, eikä kokemuspiste-eduilla. Halutessaan pelaaja voi tietenkin ohittaa säännön antamalla hahmolleen ikälipukkeen, jolloin hänen ei tarvitse kerätä 100KP:ta soturi-ikäisenä, vaan hahmo voi ikälipukkeen käytön jälkeen alkaa saamaan oppilaita ja pentuja sekä johtamaan partioita.

Jatkossa siis niitä kokemuspiste-etuja, mitä hahmo saa soturina, ei tulla laskemaan näihin 100KP, jotka on kerättävä ennen oppilaan, pentujen yms. saamista.

Mikäli hahmo luodaan soturi-ikäiseksi, hänen on kerättävä 250KP ennen kuin voi saada pentuja, oppilaan tai johtaa partiota. Tällöin myös annetuista kokemuspiste-eduista tuo vaadittava pistemäärä nousee, sillä kun hahmolle voi jatkossa antaa max 150KP, tulee loput 100KP joka tapauksessa tarinoista.




Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Arvoasemista

Olemme tarkentaneet sääntöjä ja kriteereitä koskien arvoasemassa olevien hahmojen kirjoittajia. Arvoasemassa olevia hahmoja ovat päälliköt, varapäälliköt, parantajat, parantajaoppilaat sekä Kujakissay

Pelastajat-tapahtuma - Osio 3: Toiminnan aika!

On koittanut Pelastajat-tapahtuman viimeisen osion aika, jolloin pelastajat siirtyvät viimein sanoista tekoihin! Tämäkin osio tullaan suorittamaan edeltäjänsä tavoin pilkotuissa osissa eli tietyistä t

bottom of page