Uuden Alun mini summer bucket list 2025
- EmppuOmppu
- 1.6.
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 1.7.
Kesäkuu on juuri alkanut, ja osa onkin jo päässyt kirmailemaan kesälaitumille vapaina koulun tai työn huolista ja murheista! Kuten useampana aiempanakin vuotena, roolipelissämme on ollut perinteenä järjestää kesäkuukausien ajaksi jotakin pientä puuhaa kaikille halukkaille pelaajille. Tänä vuonna tapahtuman toteutuminen oli pitkään suuri kysymysmerkki, mutta sellainen päätettiin lopulta järjestää, tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa!
Toisin kuin yleensä, tapahtuma löytyy tänä vuonna tästä blogipostauksesta. Alas on listattu helpohkoja tehtäviä kesäkuun ja heinäkuun ajalle. Kunkin kuun tehtäviä on aikaa suorittaa vain kyseisenä kuukautena. Mikäli pelaaja onnistuneesti suorittaa kuukauden tehtävät, saa hän valita palkinnon alempana luetelluista eduista. Lisäksi, jos pelaaja on tehnyt molempien kuukausien tehtävät, ansaitsee hän etujen lisäksi Pelaaja-sivulleen (jotka muuten kaipaavat jonkin verran päivityksiä, pahoittelut siitä) Mini Summer Bucket List 2025 -arvonimen.
Suoritetut tehtävät ilmoitetaan kuukauden lopuksi Formsiin yhdellä kertaa (huom. eli siis kesäkuussa ja heinäkuussa kerran).
Palkinnot
Kesäkuu
SuperKP-boosti
NPC-siirto
Unietu
Heinäkuu
Perhepakkaus
Ylimääräinen taitopiste
Avain
Kesäkuun tehtävät
kirjoita 5 tarinaa
keksi kesäinen runo, joka sisältää sanat kesäilta, kukkaketo ja suvi vapaavalintaisessa järjestyksessä
kirjoita tarina, jossa on vähintään 1000 sanaa
kirjoita tarina, jossa hahmosi tekee jotakin seuraavista kesäisistä aktiviteeteista: ottaa aurinkoa, ui, poimii kukkia
kerro lempi- tai inhokkiasioistasi kesässä muutamalla lauseella
Heinäkuun tehtävät
kirjoita 7 tarinaa
piirrä kesäinen kuva, jossa on jonkun toisen pelaajan hahmo (voit lähettää kuvan Uuden Alun discord-serverille, sähköpostiin tai laittaa sen chätissä kuvaksesi)
nimeä viisi Uuden Alun hahmoa, joiden nimet tuovat mieleesi kesän syystä tai toisesta (voit halutessasi perustella lyhyesti vastaustasi)
kirjoita tarina, jossa on väh. 1500 sanaa
kerro tähän mennessä suosikkimuistosi tämän kesän ajalta
Pidemmittä jorinoitta oikein mukavaa ja lämmintä kesää kaikille, toivottavasti tämä poikkeuksellisen lyhyellä aikataululla kasaan raavittu tehtävälista voi tarjota tekemistä tylsiin hetkiin!
Kesän paras tapahtuma!!! Koivu/5
Professional 5/5.