

Eli erakot, kotikisut ja luopiot
Eloklaanilaisten tarinat
» Nettinimi-kohtaan kirjoitat oman nettinimesi, ja Hahmosi nimi-kohtaan hahmosi nykyisen nimen.
» Tarinat kirjoitetaan imperfektissä eli menneessä aikamuodossa. [ Kävelen eteenpäin → Kävelin eteenpäin ]
» Voit kirjoittaa tarinasi yksikön ensimmäisessä(minä-kertoja) tai kolmannessa(hän-kertoja) persoonassa. Voit kokeilla molempia, mutta älä vaihtele muotoa kokoajan. Eri hahmoilla voit kirjoittaa eri muodoissa.
» Tarinassa täytyy olla vähintään 150 sanaa tai siitä ei saa lainkaan kokemuspisteitä. [ 45 sanaa = 1kp ] Ilmoita sanamäärä aina tarinan loppuun! Sanamäärän saat helposti liittämällä tarinasi tänne. Älä laske sanamäärään mukaan //-merkkien perässä olevia tekstejä!
» Mikäli tahdot jonkun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun: //(hahmon nimi, jonka toivot jatkavan tarinaa).
» Voit käyttää tarinassasi muiden hahmoja, kunhan huomioit hahmojen luonteet. Et saa laittaa muiden/NPC-hahmoja kuolemaan, haavoittumaan tai esimerkiksi rikkomaan sääntöjä ilman kirjoittajan/ylläpidon lupaa.
» Tarinoiden kirjoittamisen opas
Vuodenaika: Hiirenkorvan loppu
Tarkemmat tiedot vuodenajasta löytyy Tarinat-sivulta tapahtumakalenterin alapuolelta!
Jos tarinasi ei näy heti sen lähettämisen jälkeen, älä lähetä sitä uudelleen, sillä silloin tarina tulee kaksi kertaa! Toisinaan tarinoiden näkymisessä voi kestää jonkin aikaa. Lähetä tarina uudelleen vain, jos ylläpito erikseen niin pyytää!
Etsi tiettyä tarinaa
Hakutoiminnon avulla voit etsiä tietyn hahmon ja pelaajan tarinoita tai tarinoita tietyltä päivämäärältä.
Käärmekulta
Käärmis
Sanamäärä:
210
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.666666666666667

31. elokuuta 2024 klo 9.23.51
Lähdin pentutarhalta. Halusin, että saisin Sypressikuiskeen tuleviin pentuihin suunilleen samanlaisen yhteyden kuin Sädesäihkeeseen. Halusin, että pennut tulisivat viettämään aikaa kanssani ja ystävystyisimme hyvin.
Tassutin kohti Korppisiipeä. Varapäällikkö istuskeli syömässä tuoresaalista itsekseen. Naarasta ei näyttänyt häiritsevän mikään.
“Hei Korppisiipi! Kuinka voit?” kysyin, kun asetuin hänen viereensä istumaan. Naaras käänsi katseensa minuun
“Hei vain Käärmekulta! Voin hyvin, kuinka sinä voit?” hän kysyi katsoen minuun hymyillen. Hymyilin takaisin.
“Voin hyvin, kiitos. Onko sinulla kiireitä, vai haluatko että jään tähän juttelemaan kanssasi?” kysyin kallistaen päätäni hieman sivulle. Naaras hymyili edelleen.
“Ei minulla ole mitään kiirettä. Voimme toki jutella tässä”, Korppisiipi naukaisi. Nyökkäsin ja yritin aloittaa keskustelun.
Tassutin ulos sotureiden pesästä ja suuntasin sitten Lehtomyrskyn luokse. Naaras nautti oravaa leirin laidalla Korpitassun kanssa. Kuitenkin oppilas tassutti pois juuri ennen kuin pääsin paikalle.
“Hei Lehtomyrsky! Haluaisitko lähteä taas saalistamaan yhdessä?” kysyin kilpikonnakuvioiselta naaraalta. Hän liikahti paikallaan hieman ja katsoi minua.
“Toki, mutta syön tämän oravan ensiksi”, hän naukaisi ja puraisi siitä palasen. Istahdin alas ja käärin häntäni tassujeni ympärille. Ryhdyin sukimaan turkkiani odotellessa, kun Lehtomyrsky söi saaliinsa nopeasti loppuun.
Kun kilpikonnakuvioinen naaras oli saanut oravansa syötyä, hän nousi seisaalleen ja katsoi minua.
“Oletko valmis?” kysyin ja hymyilin naaraalle. Hän nyökkäsi. Lähdin siis johdattamaan häntä ulos leiristä.
“Kuinka Haukkatassun koulutus on sujunut?” kysäisin yrittäen keksiä jotain puheenaiheeksi.
//Lehto?
Sypressikuiske
Saaga
Sanamäärä:
158
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.511111111111111
31. elokuuta 2024 klo 8.21.50
Jätin kumppaniaiheen pois Käärmekullan näyttäessä hieman vaivaantuneelta.
“Onko pentujen määrä syntyä jo pian?” ystäväni naukaisi. Vilkaisin vatsaani. Pennut olivat todellakin pyöristäneet sen aika valtavaksi. Olin todella innoissani, että saisin tavata heidät pian ja niin varmasti oli perheenikin.
“Niin. He saattavat syntyä minä hetkenä hyvänsä. Eikö olekin jännittävää?” intoilin.
“On, tosi jännittävää! Saanhan sitten tulla katsomaan heitä, kun he syntyvät?” naaras kysyi iloisesti. Nyökkäsin.
“Tietysti. Luulen, että sinun kannattaa kuitenkin nyt mennä. Soturintehtävät odottavat, eikö vain?” sanoin ja päästin Käärmekullan menemään. Hän nyökkäsi hyvästiksi ja lähti. Hymyilin kissan perään. Halusin, että Käärmekulta ja Sädesäihke sekä Syreenisumu ja tietysti tulevat pennut eläisivät sitä elämää, jonka menetin jalkani mukana. Jäin hetkeksi tuijottamaan pentutarhan uloskäyntiä mutta käänsin sitten katseeni käpäliini. Pahuksen takajalka teki minulle aina toisinaan niin huonon olon, että muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin vain koittaa nukkua. Laskin pääni ja suljin silmäni koittaen sivuuttaa kivun. Tottakai voisin pyytää parantajalta unikonsiemeniä mutta silloin he huolestuisivat ja sitä halusin suunnilleen vähiten juuri nyt.
Lehtomyrsky
Ampiainen
Sanamäärä:
222
KP-boosti käytössä
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.933333333333334
30. elokuuta 2024 klo 16.08.24
Makoilin makuualusillani ja ajattelin koko ajan sisälläki kasvavia pieniä elämän alkuja. Nuolaisin pari kertaa kylkeäni pitkin ja hitain kielenvedoin. Halusin vielä käydä käärmekullan kanssa saalistamassa ennen kuin kertoisin kuusihännälle ja muutaisin pentutarhaan. Nousin hitaasti seisomaan ja ähkäisin. Tassutin ulos pesästä ja näin korppisiiven.
"Hei, korppisiipi! Onko mitään partiota tai mitään minne minun pitäisi mennä?" kyssäisin varapäälikköltä.
"On, voisit mennä irvikidan rajapartioon missä on mukana myös piiskujalka ja syreenisumu, ota haukkatassu mukaan", korppisiipi maukuu. Nyökkään ja loikin haukkatassun luo nopeasti.
"Haukkatassu, mennään rajapartioon syreenisumun, piiskujalan ja irvikidan kanssa!" kehrään oppilaalleni. Oppilas kehräsi ja tassuti minun perässäni jo odotavien irvikidan ja piiskujalan luo.
"Hei! Täältä tullaan!" ulahdan ja jään hetkeksi seisoskelemaan ja odottamaan että syreenisumu tulisi myös.
"Anteeksi jos olen myöhässä!" naaras ulahti päästyään paikalle. Kohautin vain lapojani ja jätäydyin tahalleni partion loppuun syreenisumun kanssa -tosin syreenisumun kanssa sinne jääminen ei ollut ennalta suunniteltua. Huomasin kuinka soturi tarkkaili vatsaani ja säpsähdin pelokkaana siitä että tämä olisi tajunnut minun odotavan. Kipitin nopeasti oppilaani haukkatassun vierelle ja yritin unohtaa syreenisumun vilkuilun. Kökötin tiukasti oppilaani vierellä koko loppu partion ajan ja heti leiriin päästyämme annoin tälle vapaata. Sipsutin oitis tuoresaaliskasalle ja nostin sieltä siihen nähden että oli lehtikato pulskan varpusen ja tassutin parin hännänmittan päähän. Kävin oitis kiinni lintuun ja se tulikin kalutuksi loppuun ennen kuin ehdin edes kunnolla tajuta. Nousin nopeasti pystyyn, sipsutin soturien pesään nukkumaan.
Vienotassu
Ampiainen
Sanamäärä:
205
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.555555555555555
30. elokuuta 2024 klo 14.24.30
Istuskelin tylsistyneenä parantajien pesän edustalla. Leimisilmä oli antanut minulle vapaa-aikaa joten ajattelin että voisin ihan hyvin mennä juttustelemaan joidenkin kanssa mutta en tiennyt keiden, enkä myöskään tiennyt miten olisin sittemmin aloittanut sen keskustelun! Yllätäen huomasin haukkatassun. Sydämmeni pompahti mutta yritin hillitä sen. Kuitenkin yllätäen kuin jonkin käskemmänä kipitin leveä hymy kasvoillani haukkatassun luo.
"Ai hei, vienotassu! Haluaisitko jakaa tämän kottaraisen?" haukkatassu kehräsi. Nyökkäsin innokkaana ja kummaruin hymyssä suin soturioppilaan viereen syömään kottaraista. Lintu olikin nopeasti kallutu, tiesinhän että olin sille allerginen mutta mitä väliä? Sain syödä haukkatassun kanssa! Sitä paitsi en edes ollut koskaan kertonut kellekään että edes olin allerginen. Tunsin yllätäen vatsassani pienen kivun ja uikahdin.
"Onko jokin hätänä vienotassu?" haukkatassu kysyi huolestuneena. Nyökkytelin vaikka vatsaani koski koko ajan vienosti. Kompuroin nopeasti takaisin parantajien pesään ja uikahdin aina välillä kun koski aivan kunnolla. Miksi voi miksi suostuin syömään sen kottataisen!? Meillä oli niin vähän yrttejä että niitä ei ollut varaa haaskkata! Kompuroin silmät sameina sisään pesään ja menin niin nopeasti kuin mahdollista maakualusilleni. En edes kehdannut käyttää yrttejä minuun! Niitä oli niin vähän. Yllätäen huomasin leimusilmän tulevan lähemmäs hämmentyneen oloisena.
"Vienotassu oletko kunnossa?" mestarini kysyi huolestuneen oloisena.
"Koskee mahaan.. En kehtaa käyttää yrttejämme kun niitä on niin vähän!" uikahdan. Mahaan koski oikeasti aivan hirveästi.
//leimu mahdollisesti?
Syreenisumu
Ampiainen
Sanamäärä:
443
KP-boosti käytössä
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
9.844444444444445
30. elokuuta 2024 klo 13.20.48
Istuskelin katsomassa taivaalle, siellä oli paksuja pilviä jotka enteilivät lisää lunta. Nousin nopeasti seisomaan ja tassutin kohti tuoresaaliskasaa ja nostin sieltä pienen myyrän ja tassutin sivummalle syömään sen, huomasin yllätäen kuuhohteen yksikseen leirin reunalla. Tassutin myyrä suussani naaraan luokse.
"Hei, kuuhohde! haluaisitko mahdollisesti jakaa tämän myyrän yhdessä?" kehrään. Kuuhohde katseli minua hymyillen ja nyökkäsi iloisen oloisena. Pudotin myyrän suoraan kuuhohteen nenän eteen ja kummaruin naaraan vierelle syömään otusta, repäisin siitä suuren lihaisan palan ja aloin pureskella. Kun olin pureskellut siirsin katseeni kuuhohtesseen ja aikaisin suuni.
"Kuuhohde, haluaisin kysyä haluaisitko olla ystäväni!" kysyn kehräten innoissani ja kosketin naarasta hännän päälläni. Kuuhohde siirsi katseensa minuun ja sirristeli silmiään.
"Sopii hyvin", kuuhohde maukui ja siirsi mielenkiintonsa taas myyrän syömisseen. Siirsin myös mielenkiintoni takaisin myyrän mutta sen syötyäni minun piti kiiruhtaa rajapartioon. Kipitin nopeasti partiossa minun kanssa olevien piiskujalan, lehtomyrskyn oppilaansa haukkatassun kanssa sekä vielä irvikidan luokse.
"Hei! Anteeksi jos olen myöhässä!" pahoitelen nolostuneena. Jätäydyn partion loppuile lehtomyrskyn kanssa. Vilkuilin vähän epäilevänä naaraan vähän tavallista isompaa vatsaa, se oli kyllä miltei huomaamattomasti isompi mutta minulla oli tarkat silmät joilla olin huomannut asian. Odotiko hän pentuja vai oliko hän syönyt vähän ylimääräistä. En ollut varma kummasta oli kyse. Lehtomyrsky varmaan huomasi uteliaan katseensa sillä oli kipitänyt oitis eteenpäin oppilaansa vierelle. En kiinnittänyt naaraasseen oikeastaan yhtään huomiota loppupartion ajan mutta heti pääästyämme leiriin naaras näytti helppotuneelta.
"No niin haukkatassu, nyt saat ottaa vähän riista ja saat sitten vapaaikaa", naaras maukui ja sipsutti ennenkuin oppilaansa ehti liikauttaa korvaansakkaan tuoresaaliskasan luo.
"Hän antaa minulle liikaa vapaa-aikaa! Hän ei ole edes vienyt minua hetkeen saalistamaan tai taisteluharjoituksiin", haukkatassu mutisi matkalla tuoresaaliskasalle.
*no tuo alkaa vaikuttaa mahdotomalta arvata! Molemmat vaihtoehdot tuntuvat olevan oikeita.. Ehkä minun ei pitäisi vaivata asialla päätäni? Jos hän odottaa niin ei se minulle kuulu.. Ja jos hän syö ylimääräisiä niin ei hän varmaan edes huomaa koko asiaa!* ajattelen mielessäni ja käännyin soturien pesää kohden, tassutin hymyillen sitä kohden, mutta yllätäen kuulin takaani ääntä ja höristelin korviani mutten sitten kuullutkaan enään mitään.
*ei se varmaan mitään ollut*, ajattelin ja jatkoin matkaa. Kuitenkin yhtäkkiä tunsin kuinka jokin puski minua kylkeen ja horjahdin kyljelleni hämmilllään.
"Minä päihitin soturin vain hyppämäällä häntä päin! Nyt kaikki varmasti huomaavat kuinka mahtava saalistaja ja taistelija olen! Minusta pitäisi tehdä soturi nyt heti!" kuulin itsevarman ja ylpeilevän ääneen jonka tunnistin nopeasti loimupennuksi, klaanin tämän hetkiseksi ainoaiksi pennuksi! No kohta ei olekaan enään ole! Ponnistin nopeasti pystyyn kehräten ja ravistelin kollin hellästi selästäni.
"Niin päihitit mutta älä tee noin toiste, sopiiko?" kysyn. Loimupentu tuijotti minua ylimielisesti mutta kuitenkin nyökkäsi varmaan peläten että kerron jollekin? Miksi niin tekisin? Hän oli pentu ja hän oli vain leikkinyt. Käänsin katseeni pois päin isokkoisesta pennusta ja tassut nopeasti sisään soturien pesään lepäämään.
//joku :3
Käärmekulta
Käärmis
Sanamäärä:
171
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.8

26. elokuuta 2024 klo 13.56.15
Tuntui siltä kuin taitoni puhua olisi viety minulta, kun Sypressikuiske kysyi sitten oliko minulla joku tietty kissa, jota toivoin kumppanikseni, kun kysyin pennuista.
“Jaa no siis, eipä kait”, mutisin, kun sain viimein ääneni kuuluviin. “Tai siis en nyt oikein tiedä”, sanoin vielä ja liikuttelin etutassujani vaivaantuneena. Oliko minulla joku? Ehkä? Ehkä ei? En ollut enää varma. En täysin edes tiennyt miksi olin kysynyt. Johtuiko se siitä, mitä isäni oli sanonut? Olinko mahdollisesti pihkassa Sädesäihkeeseen?
Tuntui, että koko kehoni olisi jännittynyt, kun ajattelin asiaa. En osannut enää sanoa mitä tunsin entistä oppilastani kohtaan. Sypressikuiske katsoi minuun edelleen. Tuntui, että hänen katseensa poltti turkkiani. Kärvensi sen karva karvalta, kunnes mitään ei ollut enää jäljellä.
“Onko pentujen määrä syntyä jo pian?” vaihdoin puheenaihetta hieman. Ajattelin, että voisin johdatella naaraan ajatukset pois siitä ajatuksesta, että minulla oli tunteita jotakuta kohtaan. En täysin osannut vastata sellaisiin kysymyksiin enää. Vielä pari kuuta sitten olisin itsevarmasti sanonut, että minulla ei ollut vielä ketään, jota olisin kumppanikseni toivonut, mutta nyt en enää osannut sanoa mitä tunsin ja ketä kohtaan.
//Sype?
Sypressikuiske
Saaga
Sanamäärä:
179
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.977777777777778
26. elokuuta 2024 klo 13.37.34
Kuuntelin Käärmekullan sanoja ja katsoin häntä hetken. En pystynyt estämään kyyneliä.
“Kuule”, sanoin ja siirsin tassuni hänen tassulleen. Naaras katsoi minuun.
“Sinusta tulisi maailman paras emo. Tiedän sen”, naukaisin ja koitin parhaani olla itkemättä. Värähdin, kun ajattelin Käärmekultaa paikallani suuren vatsan kera. Olisin niin hänen tukenaan koko sen matkan, jos hän meinasi joskus hankkia pentuja. Naaraalla oli niin suuri sydän, että häneltä riittäisi rakkautta hyvinkin pienokaisille. Kaikkien kohdalla niin ei ollut. Oma isänikin oli sellainen. Hän ei halunnut olla minun kanssani tekemisissä ja vain katosi pois ennen syntymääni. Siirsin käpäläni nopeasti pois Käärmekullan omalta ja kietaisin häntääni tiukemmalle ympärilleni. Köhin selvittäen kurkkuani ja räpyttelin ilon ja onnen kyyneleet pois silmistäni. En vain pystynyt ajattelemaan Käärmekullalle pentuja kasvatettaviksi ilman itkemistä. Hän oli minulle niin tärkeä ja, jos hän saisi pentuja voisin ajatella ne melkein sukulaisinani, sillä Käärmekulta oli minulle kuin tytär. Sisuksissani kihelmöi tietää lisää siitä miksi Käärmekulta kyseli tälläistä minulta.
“Kultaseni, onko sinulla joku tietty kissa, jota ajattelet kun puhut pennuista. Niin kumppanimielessä tarkoitan”, kysyin ja katsoin soturia lempeän leikkisästi. Halusin tietää josko tällä oli jotain säätöä jonkun kanssa.
//Käärme?
Syreenisumu
Ampiainen
Sanamäärä:
797
KP-boosti käytössä
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
17.711111111111112
25. elokuuta 2024 klo 12.40.58
Istuskelin sammalvuoteellani sukimassa turkkiani.
*ehkä minun pitäisi mennä katsomaan sypressikuisketta? En ole niin paljoa kiireiltäni ehtinyt käydä katsomassa häntä*, ajattelin. Nousin päättäväisesti seisomaan ja tassutin ulos soturienpesästä, en menisi nyt juttelemaan emon kanssa juttelisin hänen kanssaan sitten myöhemmin! Tassutin soturipaljouden luokse, tiesin että korppisiipi oli juuri järjestämässä partioita! Toivoin että pääsisin raja -tai saalistuspartioon.
"Väärävarjo, mene saalistuspartioon ja ota Rastaskukka -tämän oppilas Ahmatassu. Ja Salviakatse sekä Syreenisumu", korppisiipi maukui. Hyvä! Pääsisin siis saalistamaan riistaa klaanille! Parasta! Nousin nopeasti seisomaan niinkuin muutkin luettelut kissat. Kipitin partion hännän huippuna sisäänkäynti tunnelia päin.
Päästyämme hyvän matkan päähän leiristä haistoin oravan.
"Orava", mauun. Väärävarjo ja muut pysähtyivät. Lähdin jäljittämään oravaa kunnes jo näinkin sen, se ollut nähnyt minua vielä. Asetauduin vaanimisasentoon ja aloin vaania otusta. Hyppäsin nopeasti oravan päälle ja purin siltä niskat nurin. Nostin katseeni ja näin partion olevan tulossa lähemmäs.
"Hyvä saalis", Rastaskukka maukui oppilaansa viereltä. Tunsin ylpeyttä itseeni.
Kaivoin hitaasti kuopan ja pudotin oravan siihen, voisimme nyt jatkaa saalistusta.
saavuimme takaisin aiemmin napaamani oravan luokse, olimme saaneet melko hyvät saalit! Olimme saaneet pari hiirtä ja yhden päästäisen sen naapaamani oravan lisäksi! Napasin nopeasti oravan pois kuopasta jotta voisimme jatkaa matkaa takaisin leiriin. Olimmekin nopeasti taas leirissä. Tassutin ylpeänä orava suussani tuoresaaliskasalle ja pudotin oravan saaliskasaan.
"Tuo orava on hyvä saalis!", kuulin ääneen takaani. Käänähdin ympäri ja näin edessäni kuutassun.
"Hei, kuutassu! Haluaisitko ehkä syödä kanssani?" mauun. Kuutassu katsahti minua hämillään mutta nyökkäsi. Napasin nopeasti tuoresaaliskasasta päästäisen ja tassutin kuutassun vierellä vähän kauemmas tuoresaaliskasasta. Pudotin päästäisen maahan ja napasin siitä palan. Pureskelin hetkisen ja nielaisin.
"Kuutassu, olenko oikeassa että sinusta tulee kohta soturi? Olet ollut jo kauan oppilas ja uskon että sinusta tulisi hyvä oppilas", mauun lempeästi. Kuutassu nyökkäsi hymyillen ja kehräsi.
"Kiitos! Odotan innolla soturiksi pääsemistä!" kuutassu kehräsi ja haukkasi palan päästäisestä.
"Kuutassu! Tule tänne!" kuulin yllätäen kuutassun mestarin kutsuvan oppilastaan.
"Anteeksi, syreenisumu mutta minun pitää mennä!" naaras kehräsi ja lähti kipitämään kohti mestariaan.
"Heippa, kuutassu! Nähdään myöhemmin!" kehrään ja nousen seisomaan. Päästäinen oli jo kaluttu. Katsahdin nopeasti tuoresaaliskasaa ja sitten pentutarhaa. Halusin viedä sypressikuiskeelle jotain syötävää, hänellä oli varmasti nälkä. Tassutan kohti tuoresaaliskasaa ja nostin sen päältä napamaani oravan emo tykkäisi siitä aivan varmasti! Tassutin orava suussani kohti pentutarhaa ja tunkeuduin sen kanssa sisälle. Huomasin että käärmekultakin oli emon luona.
"Hei, sypressikuiske! Ajattelin että sinulla olisi nälkä joten ajattelin tuoda tämän sinulle! Napasin sen itse!" kehrään ylpeänä. Sypressikuiske katsahti oravaa sen näköisenä että hänellä ei ollut nälkä.
"Kiitos syreenisumu, se on oikein hieno saalis!" emo kehräsi. Röyhistin rintaani ylpeänä.
"Kiitos emo! Jätän sen sinulle syöttäväksi! Jaat sen varmaan käärmekullan kanssa!" kehrään ja tassutan ulos pesästä. Kipitin ylpeänä soturien pesälle, olin tehnyt paljon joten nyt ansaitsin unta. Tassutin sisään pesään omille maakualusilleni, käperyin hymyillen ja nukahdin.
Heräsin kirkkaassa auringon valossa. Nousin unisena pystyyn ja tassutin ulos pesästä, huomasin yllätäen kuutassun innoissaan tähtimötaivaan viereltä. Tassutin nopeasti naaraan luo.
"Hei, mitä nyt kuutassu? Mikä nii innostuttaa?" kysyn hymyillen naaraalta.
"Minulla on arviointi! Saattaan päästä jo tänään soturiksi!" kuutassu kehrää.
"Onnea sitten", kehrään ja katselen kuinka naaras kipitää mestarinsa perässä metsään. Hymähdin ja tassutin pois päin sisäänkäynti tunnelista, olisin leirissä silloin kun naaras nimittettään! Lupaan sen. Huomasin yllätäen vienotassun joka istuskeli haukkatassun vierellä.
"Hei, vienotassu!" kehrään ystävälleni. Parantajaoppilas käänsi katseensa minuun.
"Hei, syreenisumu", naaras vastasi ujosti. Haukkatassu siirsi katseensa minuun uteliaana.
"Hei, syreenisumu!" tämä kehräsi.
"Tuota.. Minä haluaisin olla nyt kaksin haukkatassun kanssa", vienotassu maukuu anteeksipyytävällä äänellä. Kohautin lapojani ja jätin kaksikkon rauhaan. Istuuduin loppujen lopuksi vain leirin reunalle. Aika mateli kamalan hitaasti mutta viimenikin kuutassu ja tähtimötaivas tassutivat sisään - Kuutassulla oli suussaan kaksi hiirtä ja kottarainen, naaraan ilmeestä päättelen hän oli niillä päässyt läpi. Tähtimötaivas lähti kohti Mesitähden pesää ilmeisesti kertomaan miten oppilaalla oli mennyt. Kuutassu huomasi minut ja tassuti minun luokkseni innokaan näköisenä.
"Syreenisumi, minä pääsin läpi! Nyt minusta tulee soturi!" naaras kehrää.
"Onnea", kehrään. Huomasin yllättäen kuinka mesitähti tassuti ulos pesästään.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne litteäkivelle klaanikokoukseen!" mesitähti ulvahti. Klaani alkoi kokoontua uteliaana tietämään mitä nyt oli tapahtumassa. Kun olimme kaikki kokoontuneet litteäkivelle ja kuutassu nousut sen päälle ylpeän näköisenä.
"Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kuutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" mesitähti maukui katsoen kiinteästi Kuutassua. Odotin innolla kuutassun vastausta vaikka tiesinkin jo mitä naaras vastaisi. Miksi hän ei vastaisi niin?
"Lupaan", Kuutassu vastasi. Mikäköhän naaraan nimeksi tulisi? Hän varmaan itsekin miettii sitä kovasti.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Kuutassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuuhohtenaa. Tähtiklaani kunnioittaa tottelevaisuuttasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi", Mesitähti julisiti. Kuuhohde? Onpa kaunis nimi.
"Kuuhohde! kuuhohde! Kuuhohde!" klaani huusi naaraan uutta nimeä. Tassutin nopeasti tuoreen soturin luo.
"Kuuhohde on hieno nimi", kehrään. Kuuhohde katseli minua hymyillen.
"Minä menen nyt kuitenkin, heippa kuuhohde nähdään myöhemmin", kehrään ja jätän naaraan yksin.
//joku saa tulla seuraks :D
Kortetuike
EmppuOmppu
Sanamäärä:
167
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.7111111111111112
25. elokuuta 2024 klo 9.50.53
Mesitähti vaikutti tuntevan löytämämme kotikisun. Kissan nimeksi paljastuii Puh, ja ilmeisesti kolli oli ollut vieraana Eloklaanissa joskus aiemminkin, koska tämä tunnisti myös Mesitähden. Puh pääsisi pian tapaamaan muitakin vanhoja tuttuja leirissämme, sillä kotikisuparka oli niin kylmissään, ettei tämä olisi varmastikaan selvinnyt takaisin kaksijalkalaan tuossa kunnossa.
Niinpä me lähdimme tekemään melko hitaanpuoleista matkaa kotia kohti uuden toverimme kanssa tallomaamme polkua pitkin. Polulla mahtui juuri ja juuri kulkemaan kaksi kissaa rinnatusten, joten teimme niin, että minä kuljin ensin edellä ja näytin tietä, kun Mesitähti tuli perässä Puh lapaansa vasten nojaten. Kotikisun askellus oli kankeaa, ja tämän ylimääräiset kaksijaloilta saadut turkit eivät ainakaan tehneet kollin liikkumisesta yhtään sen helpompaa.
Pakkanen oli alkanut kiristyä iltahämärän kurkotellessa kynsiään nummen ylle. Metsä häämötti jonkin matkan päässä edessäpäin. Toivoin meidän ehtivän sinne ennen pimeää. En kuitenkaan halunnut uuvuttaa jo valmiiksi väsynyttä vierastamme liikaa, joten hidastin tahtiani ja kurkistin selkäni yli isääni ja Puhiin.
“Haluatteko pitää pienen tauon?” kysäisin kaksikolta. “Tai vaihtaa paikkoja?” Viimeisen kysymyksen osoitin Mesitähdelle, joka oli tähän asti antanut Puhin nojata itseensä.
//Mesi ja Puh?
Käärmekulta
Käärmis
Sanamäärä:
214
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.7555555555555555

24. elokuuta 2024 klo 17.28.26
Sypressikuiske oli mielissään siitä, että olin tullut käymään. Asia sai minut iloiseksi. Oli mukava tietää, että seurani kelpasi hänelle. Myöskin hiiri kelpasi Sypressikuiskeelle. Hän söi sitä mielissään ja vaikutti iloiselta. Asia lämmitti sydäntäni.
Juttelimme leppoisasti keskenämme. Sypressikuise päätyi kysymään miten Sädesäihkeellä meni. Kolli ei ollut kuulemma käynyt hetkeen.
“Sen mukaan mitä minä olen kerennyt kuulemaan hänellä on mennyt hyvin”, vastasin hymyillen. Sypressikuiskekin hymyili.
“Se on mukava kuulla”, hän naukui ja makoili rennosti sammalilla. Hänen vatsansa oli pennuista jo pyöristynyt ja hän näytti pääasiassa hyvävointiselta.
“Sypressikuiske, voinko kertoa sinulle jotain?” kysyin varovasti. Naaras hymyili ja nyökkäsi.
“Näin isäni. Tai siis hän tapasi minut unessani. Tiedän, että se ei ollut tavallista unta; hän kertoi sen itsekin. Juttelimme siis niitä näitä, mutta hän kertoi minulle lopuksi, että jokin vaanisi minua. Hän sanoi, että se ei ollut vielä lähellä tai, että se ei päihittäisi minua, koska olen vahva, mutta en tiedä, asia häiritsee minua”, nau'uin alakuloisesti. Sypressikuiske sipaisi hännällään kylkeäni.
“Älä turhaan murehdi sitä, Käärmekulta. Jos isäsikin sanoi, että pärjäät, silloin sinä pärjäät. Sinulla ei ole mitään hätää”, naaras naukui lempeästi. Huokaisin hiljaa.
“Kiitos, tämä auttoi hieman”, naukaisin. “Mutta minulla olisi myös yksi kysymys.”
“Mikä se on?” kuningatar kysyi.
“Mitä mieltä olet, olisinko minä hyvä emo? Tai siis jos saisin pentuja, uskoisitko minun osaavan hoitaa niitä?” kysyin varovaisesti.
//Sype?
Sypressikuiske
Saaga
Sanamäärä:
175
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.888888888888889
24. elokuuta 2024 klo 14.31.56
Aika kului taas todella nopeasti niinkuin aikaisempien pentueitteni kanssa oli käynyt. Vatsani oli jo niin suuri ja minulla oli niin epämukava olo, että harvoin edes poistuin pesästä. Pennut syntyisivät minä tahansa hetkenä. Jalkani oli kipeytynyt entistä enemmän mutta tiesin, että se saataisiin kuntoon tavalla tai toisella. Käärmekulta oli tullut taas luokseni ja tuonut saalistakin mukanaan. Silmäilin lehtikadon aikaa ajatellen epätavallisen pulskaa hiirtä mutta koitin pitää hampaani erossa siitä vielä ihan hetken.
“Kiitos joka tapauksessa, kun tulit. Eihän minulla olekkaan muuta tekemistä kuin odotella täällä”, naurahdin. Käärmekulta hymyili.
“Pennut ovat kuitekin tärkeitä klaanille”, hän huomautti ja katsahti suurta vatsaani. Nyökkäsin.
“Jaammeko siis hiiresi?” kysyin ja katsahdin hiirtä ja sitten Käärmekultaa.
“Syö sinä se vain”, hän sanoi ja nyökkäsi hymyillen. Kävin tassuiksi hiireen ja haukkasin siitä makoisan palan.
“Niin hyvää”, sanoin ja suljin silmäni hetkeksi. Käärmekulta naurahti.
“Varmasti”, naaras kehräsi.
“Miten Sädetas- eikun -säihkeellä on mennyt? Hän ei ole hetkeen käynyt täällä”, kysyin syötyäni suuni tyhjäksi. Otin sitten uuden puraisun hiirtä ja kuuntelin mitä Käärmekulta vastaisi pojastani. Hän oli ollut tälle hyvä mestari ja he varmaan pysyisivät läheisinä nyt sotureinakin.
//Käärme?
Korjasin hahmon nimen. (oli aiemmin Sädetassu)
Käärmekulta
Käärmis
Sanamäärä:
1915
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
42.55555555555556
24. elokuuta 2024 klo 12.26.13
Sädetassu oli nimitetty vasta muutama auringonnousu sitten. Nykyään hän oli siis Sädesäihke. Olin hänestä niin kamalan ylpeä! Tuntui siltä, että olisin itse ollut hänen emonsa mestarin ja ystävän sijaan. Tuntui siltä, että minä olin ollut kasvattamassa häntä ja edistämässä hänen elämäänsä, mutta tietysti suurin kunnia kuului Sypressikuiskeelle. Muistinkin, että en ollut vähään aikaan jutellut naaraan kanssa. Hän oli muuttanut pentutarhalle odottamaan taas uutta pentuetta. Tuntui hieman höpsöltä, että hän odotti taas pentuja. Halusin olla mukana niidenkin pentujen elämässä mielelläni. Halusin nähdä heidän kasvuaan ja ajatella Sädesäihkettä. Miten hän olikaan joskus ollut niin pieni ja heiveröinen.
Pudistelin päätäni ja pakenin ulos ajatuksistani. Kylmä tuuli alkoi pörröttää turkkiani istuessani leirin laidalla hiiren tähteet tassujeni juuressa. Tuntui siltä, että Sädesäihkeen pentu ajasta oli niin kauan ja niin vähän aikaa. Tuntui siltä, että hän oli kasvanut niin hurjan nopeasti.
Venyttelin ja nousin seisomaan. Ehkä minun tulisi käydä tervehtimässä Sypressikuisketta vielä pian. En kuitenkaan halunnut nyt. Ilta oli hämärtymässä ja hän tarvitsisi lepoa. En halunnut häiritä häntä silloin. Kuitenkin halusin käydä myöhemmin piipahtamassa. Olisi mukavaa jutella ja vain olla naaraan kanssa pitkästä aikaa.
Työnnyin sisään sotureiden pesään ja huomasin suurimman osan sotureista jo oleskelevan siellä. Nyökkäsin heille tervehdykseksi ja tassuttelin omalle paikalleni.
“Hei Käärmekulta! Onko pyyntionni ollut sinulla myötä?” Sadeturkki kysyi, kun asettuin makuulle.
“Hei vaan Sadeturkki! Pyytionni on ollut kyllä myötä. Vaikka onkin lehtikato olen onnistunut nappaamaan lähes joka kerta jotain!” naukaisin hymyillen. Katselin muita keskenään juttelevia sotureita ja hymy levisi kasvoillani entistäkin suuremmaksi. Elämä oli kyllä kaunista, vaikka joskus tulikin vastoinkäymisiä.
Laskin pääni tassujeni päälle. Ajatukseni oli kuitenkin nukkua. Toki myös muiden kanssa juttelu olisi houkutellut kovasti. Kuitenkin suljin silmäni ja yritin nukahtaa.
Lähes kerkesin jo nukahtaa, kun joku askelsi läheiselle makuualuselle ja tuttu haju lehahti ympärilleni. Pääni ponnahti heti pystyyn. Tuntui siltä, että olisin ollut täysin punainen, kun katsoin Sädesäihkettä, joka oli saapunut pesään. Hän jutteli omilla sammalillaan muille sotureille leppoisasti. Sydämeni pamppaili. Hänen makuusijansa oli aivan omani lähellä ja nyt houkutus jäädä valveille juttelemaan oli entistäkin suurempi.
Päästin pienen huokauksen ja laskin pääni yrittäen esittää, etten ollut edes huomannut kollin tuloa, mutta tuntui että hänen katseensa olisi korventanut turkkiani. En tiennyt katsoiko hän oikeasti, mutta siltä se tuntui. Tarvitsin lepoa ja tiesin sen hyvin, mutta jotenkin kollin läheisyys sai kaiken muuttumaan. Tunsin oloni jotenkin levottomaksi, kun hän jutteli muiden kanssa ja minä vain keskityin nukkumiseen.
Lopulta sitten nostin päätäni taas mieli täynnä kaikkea mahdollista. Kun vain katsoin Sädesäihkettä henkeni tuntui salpautuvan kummasti. Jotenkin asiat olivat muuttuuneet välillämme. Emme olleet enää soturi ja pentu ystävykset tai mestari ja oppilas. Olimme molemmat sotureita. Hän oli soturi, minä olin soturi, olimme molemmat sotureita yhdessä. Ei sen olisi pitänyt muuttaa mitään, mutta jotenkin kaikki tuntui niin eriltä.
“Hei Sädesäihke! Miten ensi päiväsi soturina ovat sujuneet?” kysyin kollilta lopulta kääntyen hänen puoleensa. Huomasin, että hän oli kuin olikin katsonut minua ja käänsi nopeasti katseensa hetkeksi toisaalle ennen, kun viimein vastasi hieman vaivaantuneena.
“Hei! Luulin, että nukuit, ei ollut tarkoitus tuijottaa. Ja minulla on mennyt mainiosti, kiitos kysymästä. Toki soturin tehtävät ovat kyllä rankempia kuin oppilaan, mutta minulla on ollut mukavaa”, kolli vastasi hymyillen minulle varovasti. Hymyilin. En edes hymyillyt kollin vastaukselle. Hymyilin vain siksi, että katsoin kollia, että olin hänen lähellään, että saatoin haistaa hänen tuoksunsa ympärilläni, että sain kuulla hänen äänensä, että sain tietää hänellä menevän hyvin. Koko kollin olemus sai minut hymyilemään, enkä voinut estää sitä.
“Sepä on mukava kuulla! On hienoa, että elämäsi sujuu hyvin. Olen sinusta niin äärettömän ylpeä. En osaa edes selittää sitä, se vain on niin kummallista. Tunnen niin suurta ylpeyden tunnetta, että se tuntuu epätodelta. Ehkä se on normaalia, kun kerta olit oppilaani ja niin hyvä ystäväni”, totesin ja huokaisin hiljaa itsekseni. Oliko se muka oikeasti sitä? Oliko se vain mestarin ja ystävän ylpeyttä toista kissaa kohtaan vai oliko siinä myös jotain muuta?
Aloin uppoutua toden teolla ajatuksiini, kun yhtäkkiä Sädesäihke tökkäsi minua hellästi käpälällään ja katsoi minuun hieman huolestuneesti.
“Onko kaikki hyvin? Onko- olenko tehnyt jotain?” hän kysyi huolestuneella ja pahoittelevalla äänellä. Katsoin kolliin hymyillen lempeästi.
“Et ole tehnyt mitään. Ajatukseni ovat vain hieman kummassa tilassa, älä huoli”, vastasin ja laskin etutassuni hänen etutassunsa päälle, jonka hän oli jo vetänyt hieman lähemmäs itseään. Sädesäihke katsoi minua hiljaa suoraan silmiin. Tunsin jääneeni hänen katseensa vangiksi. Tuntui siltä, että en saattaisi kääntää katsettani lainkaan. Se tuntui samaan aikaan ahdistavalta ja niin hyvältä.
Käänsin lopulta katseeni pois hieman vaivaantuneena. Minun oli tarkoitus nukkua eikä vain pälpätellä siinä koko iltaa! Olisin huomenna rättiväsynyt, jos en menisi nyt nukkumaan.
“Minun pitäisi mennä nyt nukkumaan. Hyvää yötä Sädesäihke, jutellaan taas aamulla”, naukaisin ja painoin pääni.
“Hyvää yötä Käärmekulta”, kolli sanoi hiljaa ja kääntyi taas katsomaan toisaalle. En enää keskittynyt häneen. Painoin vain pääni ja suljin silmäni vaipuen viimein uneen.
//Unietu käytetty, jotta Käärmekulta saattoi tavata isänsä unessaan//
Heräsin joltain itselleni tuntemattomalta paikalta. Tiesin heti, että tämä oli unta. Miten muuten olisin päätynyt sinne?
“Onko täällä joku? Miksi olen täällä?” huutelin kaukaisuuteen hämmentyneenä. Hetkeen mitään ei kuulunut, mutta sitten tunsin kosketuksen kyljessäni. Ympärilleni leijaili tuttu haju, jota en ollut haistanut ikuisuuteen. Silmäni vettyivät ja käänsin hitaasti päätäni. Näin edessäni isäni.
“Kääpäkorppi!” huudahdin ja loikkasin isäni päälle. Hänen naurunsa raikui ympärilläni tuntemattomalla aukiolla. Isäni katse oli täynnä rakkautta ja onnea. Hän katsoi minuun niin iloisena. En voinut uskoa, että näin hänet taas!
“Mutta, tämä on unta… emme oikeasti tapaa”, sanoin hiljaa tajutessani asian. Pettymys kulki lävitseni. Isäni kuitenkin nousi pystyyn ja huomasin hänen turkillaan kimaltelevat tähdet.
“Ei, ei, kultaseni! Rakas pikkupalloni, minä asetin meille tapaamisen. Olet tähtiklaanin mailla tapaamassa minua. Halusin taas jutella kanssasi. Olen niin suunnattoman ylpeä sinusta. Halusin kertoa sinulle, miten paljon ylpeyttä olet herättänyt minussa. Sinusta on tullut aivan upea kissa ja koulutit Sädesäihkeen mainiosti”, Kääpäkorppi naukui. Pupillini suurenivat, kun isäni mainitsi entisen oppilaani.
“Sinäkö tiedät Sädesäihkeen?” kysyin hitaasti enkä irrottanut katsettani isästäni. Hän nyökkäsi ja hänen viiksensä värisivät.
“Tietysti tiedän. Olen seurannut teitä molempia. Hän on kelpo kissa. Älä siis jätä tätä mahdollisuutta välistä. Tiedän, mitä tunnet häntä kohtaan. Se on niin selkeää. Minulla oli niitä samoja tunteita sinun emoasi kohtaan. Valitettavasti hän sitten muuttui. Hänen olemuksensa ei ollut enää se sama. Hän ei ollut enää se kissa johon olin rakastunut. Sinun täytyy käyttää tilaisuutesi. Myös sinun täytyy huomata jos mikään muuttuu huonompaan suuntaan. Sinun täytyy aina muistaa mikä on hänessä hyvää, jos se katoaa hän ei ole enää se oikea sinulle”, Kääpäkorppi naukui ja kosketti kuonoani omallaan. “En haluaisi koskaan, että kokisit sen saman tuskan kuin minä”, hän naukui hiljaa korvaani ja peruutti kauemmas.
“Tarkoitatko, että minusta ja Sädesäihkeestä pitäisi tulla… kumppanukset?” kysyin hitaasti. Isäni hymyili ja hänen viiksensä värisivät huvittuneesti.
“Jos haluat. Voittehan te myös ystävinä pysyä, jos et kumppania halua, mutta minusta teistä tulisi mitä ihanin pari”, Kääpäkorppi naukui ja istahti alas käärien häntänsä tassujensa ympärille. Nyökkäsin hitaasti ja hieman hämmentyneenä. Oliko se rakkautta? Siksikö minusta tuntui niin kummalta aina Sädesäihkeen kanssa nykyään?
“Selvä”, naukaisin hiljaa. Katsoin taas isääni ja tuntui, että kyyneleet alkoivat valua kasvoilleni. Hänem ilmeensä muuttui huolestuneeksi ja hän tepasteli luokseni pehmein askelin. Hänen askeleensa jättivät maahan pieniä tähtien täyttämiä läisköjä, jotka sitten katosivat.
“Käärmekulta, mikä on? Onko kaikki hyvin?” isäni kysyi saapueassaan taas eteeni. Hänen ilmeensä oli kovin huolestunut, joka sai minut itkemään entistäkin kovemmin.
“Olen niin pahoillani! Olen niin kamalan pahoillani! En halunnut, että kuolet! Ei ollut tarkoitus! Se on minun syytäni! Minun takiani elämäsi jäi niin kamalan lyhyeksi”, nyyhkytin. Kääpäkorpin silmät olivat ihmetyksestä ammollaan.
“Käärmekulta, et sinä minua tappanut. Mistä sinä oikein höpötät?” hän kysyi lempeästi.
“Kun, minun takiani emo lähti ja sinä sitten lähdit etsimään häntä ja… ja-” Kääpäkorppi keskeytti nyyhkytykseni heilauttamalla häntäänsä.
“Ei se ollut sinun vikasi. Olen niin iloinen, että synnyit enkä ole koskaan syyttänyt sinua. Jos jonkun muun vika se olisi ollut, niin emosi. Mutta vika oli kuitenkin minun. Jos olisin ollut järkevä, en olisi edes lähtenyt. Ei ollut järkevä idea, että jätin ainoan pentuni yksin leiriin ilman emoaan tai isäänsä. Se oli silkkaa typeryyttä. Syy on siis minun. Äläkä enää koskaan syytä itseäsi siitä”, kolli naukui lempeästi ja kääri häntänsä ympärilleni ja painautui hellästi minua vasten. Hänen tuoksunsa levisi ympärilleni ja rauhoitti minua hieman.
“Anteeksi. Ajattelin vain aina, että se kaikki johtui minusta. On vain vaikeaa ajatella toisin. On vain helppoa syyttää jotakuta, etenkin itseäni”, nau'uin hiljaa. Kääpäkorppi nuoli päälakeani hellästi.
“Älä suotta anteeksi pyydä. Mutta minulla oli myös sinulle tärkeää sanottavaa. Kaikkialla voi piillä vaara, mutta aina vaarantunne ei ole tosi. Kuitenkin nyt jokin tai ennemminkin joku vaanii sinua varjoissa. Se ei ole vielä lähelläsi, mutta kuiden mittaa alkaa lähestyä. Se ei pidä sinusta, mutta älä huoli vielä, se on heikko ja vielä kaukana. Se ei pääse voittamaan”, isäni naukui ja hänen äänensä muuttui vakavaksi. Katsoin häneen hämmästyneenä.
“Mitä tarkoitat?” kysyin ääni hieman värähtäen. Isäni kuitenkin vain pudisteli päätään.
“Sinun tulee selvittää se itse, mutta älä huoli, tiedän, että selviät siitä. Olet vahva kissa ja se ei tule voittamaan sinua”, hän naukaisi. Isäni hahmo alkoi kadota. Karvani nousivat pystyyn.
“Ei! Jää vielä hetkeksi!” huusin, mutta isäni vain hyvästeli minut hiljaa ja katosi. Sydämeni oli räjähtämäisillään ja niin oikeastaan myös mieleni. Tuntui siltä, että koko kehoni oli halvaantunut ja lyyhistyin siihen maahan. Se alkoi kadota ja tiesin, että olin heräämässä. Tuska ei kuitenkaan ollut katoamassa. Se seurasi minua, tiesin sen.
Nostin päätäni ja kylmät kyyneleet valuivat poskilleni. Karvani olivat pörrössa ja katselin maata puoli halvaantuneena. Isäni varoitus, hänen kanssaan vietetty aika, keskustelu Sädesäihkeestä, kaikki mitä unessani oli tapahtunut tuntui säteilevän sisälläni tuskan aaltoina.
Sotureiden pesä oli jo lähes tyhjillään. Olin nukkunut paljon kauemmin kuin oli ollut tarkoitus. Lähes kaikki muut olivat siis jo jalkeilla.
Nousin ylös tassut täristen. Mieleni tuntui olevan niin sekaisin. Ajattelin, että pieni jaloittelu kuite kin auttaisi. Se saisi ehkä huonot ja kummat ajatukset katoamaan. Tassuttelin siis leiriaukiolle ja lähdin kiertämään sitä ympäri.
Viileä ilma ja tassuttelu alkoi helpottaa oloani. Tuntui jo paljon paremmalta, kun aikaisemmin. Päästin huokaisun. Olin helpottunut. Oloni oli ho parempi, mutta edelleen pieni ahdistus painoi rintaani.
En kerennyt kuitenkaan liian kauaa ajatella enää huonoja asioita, kun Lehtomyrsky ilmestyi luokseni minua iloisesti tervehtien. Kehräsin iloisesti. Oli mukavaa taas jutella vanhan ystävän kanssa. Tervehdin siis takaisin ja hän kysyi halusinko lähteä hänen kanssaan metsälle. Tietysti suostuin, mutta kysyin ensiksi Haukkatassusta. Naaras totesi, että oli antanut oppilaalleen vapaata. Ymmärsin sen hyvin. Oppilaidenkin oli hyvä pitää välillä lepopäivä. Liika rasitus ei olisi kellekään hyväksi.
Jo hetken päästä aloitettuamme yritimme napata yhdessä oravaa. Se kuitenkin huomasi Lehtomyrskyn ja karkasi. Yritin saada sen vielä kiinni, mutta orava loikki liian nopeasti karkuun. Naaras tuli luokseni syyttäen itseään katsoin ystävääni myötätuntoisesti.
“Käärmekulta, haluan kertoa sinulle kuitenkin jotain ennen kuin jatkamme saalistusta”, hän naukaisi ja katsoi minuun.
“Kerro toki”, naukaisin hymyillen varovasti. Lehtomyrsky veti henkeä kuin olisi valmistautunut henkisesti vastaamaan kysymykseen.
“Minä… minä”, hän takerteli, “minä odotan- niin kovasti Sypressikuiskeen pentujen syntymää!” hän naukui lopelta. Naurahdin ja puhkesin kehräykseen.
“Niin minäkin. Heistä tulee varmasti aivan ihania pienokaisia”, naukaisin. “No niin, jatketaampas saalistusta”, totesin ja lähdin etsimään saalista.
Jonkin aikaa saalistettuamme olimme saaneet jo pari saaliseläintä kiinni. Tassutin Lehtomyrskyn luokse, joka näytti hieman väsyneeltä.
“On varmaan parempi palata jo takaisin leiriin”, totesin. Ystäväni nyökkäsi. Hymyilin lempeästi ja menin hänen vierelleen varmistamaan, että sai kaikki kantamuksensa mukaansa. Siinä hänellä ei näyttänyt olevan niinkään ongelmaa. Pian hän sai kaiken mukaansa ja lähdimme vieri vieressä tallustelemaan kohti leiriä.
Leirissä hyvästelin ystäväni nopeasti ja lähdin kohti pentutarhaa. Halusin jutella Sypressikuiskeelle. Ahdistuksen tunne oli alkanut puskea taas takaisin ja minusta tuntui, että naaras oli aina osannut rauhoittaa minua. Kannoin mukanani hiirtä jonka olin napannut. Ajattelin, että antaisin sen hänelle.
“Sypressikuiske?” huhuilin hiiren takaa saapuessani sisään.
“Täällä näin”, kuului naaraan ääni. Hymyilin veltosti ja istahdin hänen luoksensa laskien hiiren samalla maahan.
“Hei! Pitkästä aikaa. Tuntuu hieman itsekkäältä, etten ole tullut käymään luonasi”, tunnustin samalla, kun tökkäsin hiirtä lähemmäs. “Toin syötävää.”
//Sype?
Lehtomyrsky
Ampiainen
Sanamäärä:
921
KP-boosti käytössä
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
20.466666666666665
24. elokuuta 2024 klo 10.29.21
Venytelin ja tunsin oudon painavan tunteen. Katsahdin hämilläni vatsaani ja tajusin että se oli vähäk isokoisempi kuin se oli aiemmin ollut. Odotinko pentuja vai olinko lihonnut tajuamattani? En usko että olin lihonut. Enkä osannut edes ajatella että odotaisin! Minulla oli oppilas.. En voisi opettaa häntä samalla kun hoidin pentuja ja asustelin pentutarhassa. Päätin kysyä asiaa myöhemmin parantajilta sillä olin eilen luvannut oppetavani oppilaalleni tänään taisteluliikeitä, opetaisin naaralle ne ja sitten voisin hätäillä kaikessa rauhassa sitä että odotanko pentuja vaiko en.
Tassutin ulos pesästä ja huomasin miltei heti oppilaani haukkatassun aterioimassa parantajaoppilaan vienotassun kanssa. Jäykistyin, naaras saattaisi huomata helposti että odotin pentuja! Tai ehkä ei.. Eihän se edes ollut varmaa ja jos se oli edes totta niin sentään se olisi niin alussa että sitä olisi miltei mahdotonta huomata. Tassutin lähemmäs naaraita hymyillen.
"Haukkatassu, nyt olisi aika mennä taisteluharjoituksiin. Haukkatassu nosti häntänsä hilpeästi pystyyn.
"Jee!" naaras hihkui innokkaasti. "Heippa, vienotassu! Nähdään myöhemmin!" naaras lisäsi vienotassulle. Vienotassu nyökkäsi pienesti ja vilkaisi minua. Oliko hän huomannut että odotin? Eihän hän voinut. En uskonut että odotin.. Mutta toivoin sitä! Tassutin kuitenkin lopujen lopuksi ulos leiristä ja varmistin että haukkatassu tulisi perässä. Tassutin hitaasti kohti harjoitteluun sopivaa pientä aukiota. Päästyäni sinne aloin oitis miettiä mitä voisin opettaa haukkatassulle, jotain ei raskasta mieluiten.
"Harjoitellaan puolustusliikeitä, minä näytän esimerkkiä, valmistaudu hyökkäyseen", mauun ja kiinnitän katseeni naarasoppilaan vasempaan etukäpälään huomaisin kuinka naaras asetui enemmän vasemmalle puolustaakseen sitä puolta, hyökkäsin äkkiarvaamatta naaraan oikealta puolelta ja läimmäisin pehmeästi naarasta korvaan. Kun laskeuduin maahan niin käännyin oitis oppilaaseeni päin.
"Näin sinun pitäisi toimia", selitän lempeästi. "Yritä sitä nyt minuun" lisään. Haukkatassu kiinniti katseensa oikealle puolelleni mutta kun aloin puolustuskannalle niin naaras teki juuri niinkuin olin oppetanut. Jouduin yllätäen epätasapainoon ja lössähdin maahan vatsalleni.
"Tuo oli hyvä", mauun ja kömmin pystyyn.
"Moniin menään takaisin leiriin", mauun. Halusin jo tietää odotinko pentuja vaiko en. Haukkatassu näytti närkästyneeltä mutta nyökkäsi joten lähdimme takaisin leiriin. Yllätäen alkoi sataa lunta ja se vasta minua harmitinkin, emme tarvineet enään yhtään lisää lunta! Murahdin närkästyneenä ja tassutin leiriä kohden suutuneena lumelle. Pääsimme onneksi nopeasti leiriin.
"Haukkatassu, vaihtaisitko pentutarhasta maakualuset? Saisit sen jälkeen vapaaikaa", mauun. Haukkatassu nyökkäsi mielissään ja kipiti pentutarhaan. Hymähdin ja tassutin ylväästi parantajien pesälle, tunkeuduin turkki lumessa sisään. Ravistelin nopeasti lumet turkistani.
"Hei, leimusilmä? Haluaisin varmistaa erään asian", mauun. Vienotassu tuijotti hetken minua mutta siirsi katseensa kuitenkin takaisin yrtteihin.
"Niin?" leimusilmä kysyi.
"Haluaisin varmistaa odotanko pentuja", mauun. Leimusilmä nyökkäsi ja alkoi ilmeisesti tutkia minua tai sitten hän teki jotain muuta.
"Onnea, sinä todellakin odotat pentuja, mutta sinun ei tarvitse kuitenkaan vielä siirtyä pois tehtävistäsi sillä se on vielä niin alkuvaiheessa", kolli maukui. Sydämeni hypähti ilosta. Minä ja kuusihäntä saamme uuden pentueen! Ehkä yllätäisin hänet myöhemmin! Uskon että tämä haluaisi olla että siiryn oitis pentutarhaan mutta halusin vielä jonkin aikaa hoitaa vielä soturintehtäviä.. Haluaisin viettää aikaa käärmekullan kanssa! Voisin viettää todella paljon aikaa sitten sypressikuiskeen kanssa kun olisin pentutarhassa mutta halusin viettää enemmän aikaa käärmekullan kanssa en näet ollut hetkeen ollut naaraan kanssa tekemisissä. Ikävä kyllä kuusihännällä varmaan olisi joka tapauksessa kiireitä Naavatassun kanssa! Ja minulla on vielä haukkatassun kanssa, mutta nyt aijon viettää aikaa käärmekullan kanssa! Kiitän ja käännyn pois päin parantajasta. Lähden etsiskelemään käärmekultaa mutta löysin kuitenkin sypressikuiskeen istuskelemassa pentutarhan edustalta joten päätin kertoa jo pentutarhaan siirtyneelle odotavalle ystävälleni.
"Hei, Sypressikuiske!" kehrään. Sypressikuiske huomasi minut yllättäen ja nosti häntänsä mielissään ylös.
"Hei lehtomyrsky!" naaras vastasi hymyillen. Siirtelin hetkisen tassujani lumessa kunnes siirsin katseeni taas ystävääni hymyillen.
"Odotan kuusihännän pentuja", mauun ylpeänä. Sypressikuiskeen katse kirkkastui ilosta.
"Mutta älä kerro hänelle! Haluan yllätää hänet vähän myöhemmin ja haluan olla vielä vähän aikaa soturintehtävien pariissa!" pyydän silmät suurina ja anovina. Sypressikuiske hymyili ja nyökkäsi.
"Kiitos, ajattelin mennä käärmekullan luo", mauun ja lähden silmät loistaen etsimään ystävääni. Vilkuilin ympärilleni kunnes lopulta huomasin käärmekullan tassutavan ulos soturien pesästä.
"Hei, käärmekulta! Haluasitko ehkä metsästää yhdessä? Emme ole hetkeen olleet oikein tekemisissä joten ajattelin että se olisi kivaa! Ihan kahden vain? Sopiiko?" mauun innokaasti. Käärmekulta pysähtyi nopeasti ja käänsi katseensa minuun.
"Sopii kyllä, mutta entä haukkatassu?" naaras kysyi.
"Annoin hänelle vaapata! Menään nyt kuitenkin metsästämään! Voidaan jutella enemmän sitten metsällä", kehrään. Käärmekulta nyökkäsi ja tassutimme yhdessä ulos leiristä. Kun olimme hyvän matkan päässä leiristä niin pysähdyin kuin edessäni olisi ollut jokin este. Nostin kuononi pystyyn ja aloin haistella ilmaa riistan varalta. Huomasin pari laimeaa riistan hajujälkeä, hiiri, päästäinen ja myyrä. Kuitenkin ne olivat niin laimeitta että ei edes kannattanut yrittää seurata hajujälkeä. Haistoin kuitenkin jotain tuoreempa, haistoin oravan! Se oli voinnyt tästä vasta äskettäin.
Asetauduin vaanimisasentoon ja näytin hännälläni merkin käärmekullalle tehdä samoin. Hiivin eteenpäin kunnes jo näinkin oravan joka taisi etsiä ruokaa. Pysähdyin nopeasti.
"Käärmekulta, mene tuonne jotta voimme piiritää sen", kuiskaan ja odotan kuinka naaras hiipi sinne minne olin käskennyt. Hiivin toiselle puolelle aukiotta jotta orava juoksisi käärmekultaa päin, jos se huomasi minut ennen kuin olisin tarpeeksi lähellä. Hiivin hitaasti lähemmäs oravaa kunnes tunsin kuin jokin olisi potaksut minua, päästin pienen inahduksen mutta se silti riitti säikäyttämään oravan. Onneksi se juoksi niinkuin olin suunnitellut kohti käärmekultaa. Katsahdin vain juuri ja juuri huomatavasti suurentunnutta vatsaani.. Oliko pentuni potkaisut minua? Ei varmaankaan. Siirsin nopeasti katseeni kohti käärmekultaa jota kohti orava oli juossut mutta kuitenkin näinkin oravan hännän katoavan juuri käärmekullan vieressä olevan puun oksistoon. Näin siitä aina välillä pienen vilauksen mutta tiesin että olimme menetäneet sen.
"Hiirenpapanat!" ärähdin ja nousin seisomaan. Tassutin kohti käärmekultaa harmissani.
"Menetimme tuon oravan mutta kyllä me toivottavasti löydämme jotain muutakin! Yritetään nyt uudestaan", mauun. Oli minun syytäni muutenkin että olimme menettäneet sen oravan! Katsahdin vatsaani. Ei.. Ei se ei ole teidän syyttäne pennut! Se on yksin minun syytäni.
"Käärmekulta, haluan kertoa sinulle kuitenkin jotain ennen kuin jatkamme saalistusta", mauun.
//käärme? :)
Korpitassu
Käärmis
Sanamäärä:
446
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
9.911111111111111
24. elokuuta 2024 klo 8.40.43
Makasin leirissä hiljaa ja muistelin kokoontumista. Siellä oli ollut todella paljon kissoja! Olin päätynyt juttelemaan jokusen kanssa, mutta en kamalan monen.
Pieni huokaus pakeni suustani, kun kierähdin sammalillani ja nousin ylös. Ulkona oli pimeää. Kaikki oppilaat olivat nukkumassa lähekkäin pitäen toisensa lämpiminä. Minä sen sijaan en saanut unta, kun oli niin paljon ajateltavaa.
Ärtymys kupli sisältäni, kun katsoin siihen kohtaan, jossa Sädesäihkeen nukkumapaikka oli ollut. Kolli oli saanut soturinimensä, eikä ollut edes tullut juttelemaan kanssani sen jälkeen! Muistin kuinka pettymys ja viha oli purkautunut sisälläni ja oli tuntunut siltä, että koko klaani oli ollut liian pieni ja ahdas paikka minun olla.
Ärähdin ja suljin silmäni. Miksi edes välitin asiasta? Sädesäihke oli muutenkin kamala pikkupentu! Hän vain roikkui siinä ärsyttävässä Käärmekullassa! Naaras vei minun huomioni, enkä saattanut sietää sitä. Käärmekulta tuntui olevan aina niiden kissojen luona, joiden kanssa itse halusin olla. Tai sitten hän vain saapui paikalle ja vei kaiken huomion itseensä. Se oli kamalaa! Minäkin tarvitsin huomiota, ja kipeästi!
Hiippailin ulos pesästä. Ehkä pieni jaloittelu saisi unen tulemaan. Kuitenkin kylmä lumi polkuanturoissa tuntui vaan virkistävän ja saavan koko kehon kireäksi. Miksi kaikki universumissa oli minua vastaan?
Tepastelin eteenpäin. Minun täytyisi saada soturinimeni pian! Ja sitten kumppani! Näyttäisin kaikille sillä, että olin mitä parhain kissa, kun löysin itselleni niin nopeasti kumppanin. Se tarkoittaisi, että kaikki ihailivat minua, ja Käärmekulta ei ollut mitään minuun verrattuna! Naaras ei ollut vieläkään löytänyt itselleen edes kumppania. Hän oli ollut soturi jo… ikuisuuden! Miten hölmöä. Se vain todisti, että kukaan ei pitänyt hänestä.
Tassutin nyt takaisi kohti oppilaiden pesää. Olin onnistunut purkaa jo hieman ajatuksiani. Ehkä nyt saattaisin rauhoittua nukkumaan? Ei, en saattanut.
Pyörin sammalillani kuin villiintynyt mäyrä. Ajattelin kumppanivaihtoehtoja. Ehkä saisin lopulta Sädesäihkeen puolelleni? Hän voisi olla hyvä vaihtoehto. Tai ehkä Naavatassu, kun hänestä tulisi soturi? En kyllä tosin tuntenut savunharmaata kollia niin hyvin, että olisin saattanut sanoa olisiko kumppanuus hänen kanssaan hyvä vai huono idea. Ehkä Ahmatassu olisi sopiva? Pitäisikö hän minusta? En tuntenut tätäkään oppilasta niin hyvin, että tietäisin, mutta hän voisi olla potenttiaalinen vaihtoehto.
Huokaisin ja yritin käpertyä paikalleni ja mennä nukkumaan, mutta sen sijaan päädyin taas kierimään pedilläni. Huokaisin. Ei siitä tulisi mitään. En tulisi koko yönä nukkumaan.
Asetuin taas paikalleni ja tuijotin seinää. Yritin tyhjentää mieleni ja tuntui siltä, että aivoni vain tuottivat lisää ajatuksia aina, kun puskin yhden pois. Olisiko nukkumisessa edes lopulta ideaa? Kuitenkin sitä ajatellessani haukottelin. Silmäni painautuivat itsestään kiinni ja nukahdin.
Herätessäni tunsin kylmän viiman ylläni. Katselin lähes tyhjää oppilaiden pesää. Tuntui kuin jokin olisi ollut siitä vierelläni. Jokin kylmä ja kolkko. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt mitään erikoista. Taisin vain ajatella kaiken.
Astelin ulos pesästä. Lähdin etsimään seuraavaksi Talvikkitakkua. Hän sentään oli mestarini ja ajattelin, että olisi mukavaa mennä taas harjoittelemaan.
Kuutamolaine
EmppuOmppu
Sanamäärä:
163
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.6222222222222222
23. elokuuta 2024 klo 6.42.58
Kuutamolaine paineli tassuillaan lunta tiiviimmäksi allaan ja yritti olla välittämättä kylmän tunteesta, joka levisi hänen jalkojaan pitkin muualle kehoon. Tämä lehtikato oli tavallista kylmempi, ja se kyllä näkyi ja tuntui.
Onneksi sentään jokainen sai päivittäin syödäkseen eikä kenenkään tarvinnut mennä tyhjällä vatsalla nukkumaan, vaikka riistan väheneminen näkyi selvästi kissojen laihtuneissa ulkomuodoissa. Kuutamolaine huomasi itsekin olevansa tavallista nälkäisempi päivän aikana, mikä luultavasti johtui kehon jatkuvasta energiankulutuksesta ruumiinlämmön ylläpitämiseksi.
Hengitys nousi huuruna ilmaan, kun Kuutamolaine huokaisi hiljaa ja kohotti katseensa kirkkaalle, pilvettömälle taivaalle. Se oli hyvin vaaleansininen, ja jostain puiden takaa siivilöityi kellertävää auringonvaloa.
“Anteeksi, en kai häiritse?” Vieras naukui sai hänet kääntämään kuononsa siroon, mustaan naaraskissaan. Kissa oli tullut erään partion mukana leiriin ja oli ilmeisesti vieraana. Kuutamolaine pudisti pikaisesti päätään, ja muukalainen jatkoi esittelemällä itsensä ja kertomalla asiansa. Erakolla oli ilmeisesti kysymyksiä klaanielämään liittyen, mikäli hän tulkitsi naarasta oikein.
“Hauska tavata, Kalla! Minä olen Kuutamolaine”, hän esittäytyi ystävällisesti ja nyökäytti vähän päätään Kallalle. “Jos sinulla on kysyttävää tavoistamme tai muusta sellaisesta, vastaan mielelläni.”
//Kalla?
Leimusilmä
EmppuOmppu
Sanamäärä:
319
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
7.088888888888889
21. elokuuta 2024 klo 19.13.58
Leimusilmä tunsi sydämensä hypähtävän riemusta, kun hän silmät avatessaan näki pitkästä aikaa tutun maiseman. Hän katseli ympärilleen tähtihohtoisella niityllä ja väkisinkin liikuttui näkemästään. Viimeksi hän oli päässyt käymään täällä ennen sodan alkua, mistä oli jo monen monta kuuta.
“Leimusilmä.” Mustavalkoisen parantajan pää käännähti äkkiä lempeän nau’un suuntaan. Hän tunsi polttavan kuumien kyynelten nousevan silmiinsä puhujan nähdessään.
“Liljatuuli”, hänen onnistui kähistä samalla kun hän kiiruhti entistä mestariaan vastaan.
Liljatuuli näytti vahvalta ja terveeltä, eikä hänessä ollut merkkejään nälkiintymisestä tai ruhjeista, kuten silloin, kun he olivat vielä olleet vankeina Kuolonklaanin reviirillä. Ainoa iso muutos hänen ulkonäössään oli se, että hänen turkkinsa loisti tähtien valoa. Sen näkeminen samaan aikaan lohdutti ja suretti Leimusilmää.
“Olen niin hirveän pahoillani, että sinulle kävi niin kamalasti… Jos olisin tiennyt, mihin he veivät sinua, en olisi ikinä antanut sen tapahtua.” Hän painoi päänsä alas murheissaan ja pudisteli sitä hiljaa. “Jos vain -...”
Liljatuuli kosketti hännällään hänen lapaansa hellästi. “Jossittelu ei muuta menneitä. Kumpikaan teistä ei olisi pystynyt muuttamaan kohtalon kulkua.” Leimusilmä näki edesmenneen parantajan katsetta surua ja kaipuuta, mutta myös toiveikkuutta. “Tärkeintä on, että te olette elossa ja jatkatte sitä, minkä puolesta minä annoin elämäni. Eloklaani on saanut sinusta loistavan parantajan, ja olen varma, että koulutat oppilaastasi vähintään veroisesi.”
Vasta silloin hän muisti Vienotassun, joka oli tullut hänen mukanaan Kuuluolalle. Hän hätkähti ja rupesi vilkuilemaan ympärilleen naarasta etsien, kun huomasi tämän tassuttavan heitä kohti vihreät silmät uteliaasti tuikkien.
“Hei, kuka sinä olet?” Vienotassu kysyi Liljatuulelta päästyään heidän luokseen. Oppilaan nenä värisi vähän, kun tämä tutkaili tähtikissaa katseellaan.
“Minä olen Liljatuuli, Eloklaanin parantaja ennen Leimusilmää”, Liljatuuli esittäytyi ystävällisesti ja nyökäytti päätään nuoremmalle kissalle. “Sinä taidatkin olla Vienotassu, eikö vain? Leimusilmä on tehnyt hyvän valinnan.”
Leimusilmä katsoi vuorotellen entistä mestariaan ja oppilastaan. Hänen suupielensä nykivät ylöspäin, ja hänelle tuli lämmin, levollinen olo. Aivan kuin asiat olisivat viimein loksahtaneet takaisin paikoilleen kauan kestäneen sekasorron jälkeen.
Edessään hän näki yhtä aikaa menneisyytensä ja tulevaisuutensa, ja pitkästä aikaa häntä ei pelottanut katsoa eteenpäin.
//Vieno saa jatkaa vielä halutessaan :)
Vienotassu
Ampiainen
Sanamäärä:
167
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.7111111111111112
20. elokuuta 2024 klo 16.45.57
Pudistelen päätäni, Leimusilmä hymyili minulle lempeästi tämä nyökkäsi ja johdatti minut luolan pimeyteen. Värisytin viiksiäni hennosti joka hetki kunnes astuin valoon ja näen edessäni lammen ja jäykistyin silkasta innostuksesta ja lumoutuneena.
"Piitäkö meidän uida tuossa vai mitä me teemme?" utelen mestariltani.
"Emme me siinä ui", leimusilmä naurahti. Sirristelin silmiäni hölmistyneenä.
"Mitä me sitten teemme? Miten me pääsemme tähtiklaanin!" utelin. Nämä kysymykset olivat tulleet mieleeni vasta lammen nähtyäni.. Minun olisi pitänyt kysyä ne jo aijemmin ennen kuin tulimme sisään luolaan! Olin hiirenaivo!
"Annaskun näytän esimerkkiä", kolli kehotti. Tassutin hitaasti lampea kohden edelleen närkästyneenä itselleni, asetaudun maakulle ja painoin kuononi veteen ja lipaisin pari pisaraa vettä aivan kuten leimusilmä oli juuri tehnyt ennenkuin oli nukahtanut. Nukahdin melko nopeasti.
Heräsin yllätäen kauniilta nummelta ja katselin ympärilleni hämilläni olin ilmeisesti tähtiklaanissa. Toljotin hetkisen ympärilleni hämilläni kunnes näin edessäni leimusilmän joka keskusteli jonkun naaraskissan kanssa. Pitikö minunkin puhua kissan kanssa? Tassutin uteliaana mestarini ja naaraskissan luo.
"Hei, kuka sinä olet?" kysyn kissalta ja toivon että minun ei pitäisi olla jossain aivan muualla.
//leimu? Tönkkö ja huono :(
Arviointi
Elandra
Sanamäärä:
150
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.3333333333333335
18. elokuuta 2024 klo 17.37.51
AMPIAINEN
Vienotassu: 12kp -
AURA
Lieskakajo: 4kp -
ELANDRA
Mesitähti: 24kp! -
Haavemuisto: 5kp -
Karjuvirne: 8kp -
= 37KP
EMPPUOMPPU
Kortetuike: 18kp -
Hiilihammas: 7kp -
Leimusilmä: 7kp -
= 32KP
SAAGA
Tähtimötaivas: 7kp -
Varputassu: 9kp -
Nopsaliekki: 5kp -
Sädesäihke: 9kp -
Perhotassu: 4kp -
= 34KP
Karjuvirne
Elandra
Sanamäärä:
166
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.688888888888889

18. elokuuta 2024 klo 17.18.13
Metsässä kaikki vaikutti aivan tavalliselta, missään ei näkynyt, kuulunut tai haissut mitään normaalista poikkeavaa. Uskaltauduin siis rentoutumaan hieman ja nauttimaan Tähtimötaivaan seurasta. Oli ilo nähdä, miten hyvin mustavalkea naaraskissa oli toipunut kuumetaudistaan. Huomaamattani kasvoilleni piirtyi hento hymyn kaltainen virnistys, kun katseeni seilasi metsiköstä vierelläni kulkevaan naarassoturiin. Hankeen tehty polku oli melko kapea, joten kulkiessamme turkkimme hipoivat tasaisin väliajoin toisiaan. Tähtimötaivaan läsnäolo sai edes pieneksi hetkeksi minut unohtamaan kaiken synkkyyden, joka varjosti elämääni. Juuri nyt en pelännyt lainkaan tulevaisuutta tai sitä, että jäisin ypöyksin Eloklaaniin. Virne kasvoillani oli muuttunut lämpimäksi hymyksi, kun katseeni oli nauliintunut rinnallani kulkevaan soturiin. Juuri sillä hetkellä Tähtimötaivas vilkaisi minuun päin. Hänen korvansa painuivat hämmennyksestä aavistuksen verran luimuun ja naaras hidasti tahtiaan.
"Onko sinulla kaikki hyvin? Näytät hieman oudolta", naaras ilmoitti jokseenkin epäröiden. En vaivautunut peittelemään hymyäni ja iloani.
"On, kaikki on paremmin kuin pitkään aikaan", vastasin rauhallisella äänellä ja nyökyttelin päätäni, "et arvaakaan, kuinka paljon olen kaivannut seuraasi. Heh, taidan olla hieman erakkoluonne, sillä ei minulla ole täällä muita ystäviä kuin sinä."
//Tähtimö?
Tähtimötaivas
Saaga
Sanamäärä:
154
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.422222222222222

18. elokuuta 2024 klo 12.49.41
Nyökkäsin ja seurasin Karjuvirnettä. Hän johdatti minut ulos leiristä. Hymyilin pienesti kävellessäni hänen rinnallaan.
“Oih, aina niin ihana lehtikato on täällä ja luntakin päätti tulla oikein urakalla”, nau’uin katsellen ympärilleni valkoisessa metsässä. Oli pilvinen sää mutta lumi valaisi metsää auringonkin edestä, se kimalteli kauniisti ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan kuinka hile lumen pinnalla kimalteli meidän kävellessämme.
“Niinpä”, Karjuvirne totesi ja katseli polkua edessämme, minkä tietysti ymmärsin, koska jos vain tarkkaili lunta saattoi helposti kompastua johonkin. Ilma oli raittiimpaa metsässä kuin leirissä ja nautin siitä täysin siemauksin - ja syvin henkäyksin.
“Tähtimötaivas, kaikki hyvin?” Karjuvirne varmisti.
“Joo, ilma vain tuntuu niin raikkaalta verrattuna leiriin ja varsinkin parantajien pesään”, sanoin tuhahtaen. En ymmärtänyt miten parantajat kestivät yrttiensä hajua kaikki yöt ja päivät.
“Minne me olemme menossa?” kysyin kiihdyttäen tahtiani polun leventyessä. Pian kävelimme samaa rauhallista tahtia vierekkäin.
“En tiedä”, vanhempi soturi vastasi. Turkkiani kuumotteli. Kahdestaan Karjuvirneen kanssa metsässä ilman määränpäätä? Kelpasi minulle! Hiljenin hetkeksi taas omiin ajatuksiini.
//Karju?
Perhotassu
Saaga
Sanamäärä:
185
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.111111111111111
18. elokuuta 2024 klo 12.17.39
Olin monta kertaa melkein hylätä piiloni mutta päätin kuitenkin yrittää pysyä paikallaan niin kauan kuin vain mitenkään jaksaisin vaikka paikalla oleminen ei ollutkaan vahvuuksiani. Liikahdin vähän nähdessäni Hiilihampaan pensaani alla. Koitin nimittäin piiloutua paremmin mutta yritys koitui kohtalokseni ja mestarini löysi minut. Kolli kehui minua kehräten hilpeästi.
“Kiitos paljon!” naukaisin. Olin saanut odotella jo niin kauan, että jalkani tuntuivat jäykiltä ja mielellään tassutin pois pensaan alta. Hiilihampaan kehut pyörivät mielessäni ja olin hyvin iloinen, että olin vakuuttanut mestarini edes jotenkin taidoillani.
“Pidin tästä harjoituksesta tosi paljon!” intoilin ja loikin pari kertaa ympäriinsä saadakseni hieman lämpöä kehooni paikallaan kököttämisen jälkeen. Hiilihammas katsoi minua huvittuneena.
“Mitä me nyt teemme?” kysyin innoissani. Halusin tehdä jotain yhtä jännää kuin äsken.
“Voisimme nyt kokeilla sitä mitä ihan aluksi kerroin, eli pystytkö tekemään yllätyshyökkäyksen kimppuuni. Jos jaksat, siis”, mestari kertoi. Nyökyttelin. Kyllä minä jaksaisin.
“Kyllä jaksan. Voisin vaikka juosta koko reviirin ympäri monta kertaa!” sanoin ja loikkelin taas pari kertaa ympäri yhden puun. Helauttelin häntääni innoissaan hitaasti edes takaisin.
“Eli voitko antaa tarkemmat ohjeet?” kysyin hieman ujosti. En oikein tiennyt mitä tehdä mutta kai se oli se syy miksi olin oppilas.
//Hiili?
Varputassu
Saaga
Sanamäärä:
217
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.822222222222222

18. elokuuta 2024 klo 8.50.48
Palasin partiosta takaisin leiriin. Sädesäihke oli nimitetty eilen ja olinkin silloin onnitellut häntä mutta haluaisin löytää kollin vielä. Äkkäsinkin hänet aukiolta aika nopeasti mutta hän jutteli Nopsaliekin kanssa. Heillä näytti olevan ihan hauskaa joten painoin pääni ja menin muualle. En kehtaisi häiritä uutta soturia varsinkaan, kun hän oli toisen soturin seurassa. Näin aukion laidalla Kimalaistoiveen yksikseen. Naaras oli hoitanut joskus minua ja Korpitassua, - silloista Korpipentua - kun Lehtomyrsky oli ollut muualla tai lepäämässä. Halusin kovasti mennä juttelemaan hänelle mutta en uskaltanut lähestyä ikikuningatarta. Kimalaistoive kuintenkin huomasi katseeni ja väläytti minulle hymyn ja pienen nyökkäyksen. Oletin sen tarkoittavan, että voisin mennä hänen luokseen. Tassutin varovaisesti lähemmäs ja koitin näyttää mahdollisimman rauhalliselta vaikka minua jännitti ja sydämeni tuntui hakkaavan yhtä kovaa kuin se voisi keskellä taistelua tehdä. En ymmärtänyt miksi minua jännitti näin paljon. Kissahan oli klaanitoverini. Ihan kuin hän muuttuisi pian painajaisteni ilkeäkasvoiseksi Kimalaistoiveeksi ja kävisi kimppuuni. Epäröin vielä hetken mutta otin sitten pari askelta lisää ja nyt olin jo niin lähellä etten voisi perääntyä. Jäin seisomaan Kimalaistoiveen eteen ihastelemaan tassujani ja maata.
“Hei”, nau’uin tärisevällä äänellä. Häpesin itseäni. En ollut yleensä näin ujo. Miksi ihmeessä ajattelin, että minun painajaiseni olivat totta? Ne olivat vain unia ei Kimalaistoive minun kimppuuni kävisi.
“Mietin, että haluaisitko jutella tai… syödä yhdessä?” nau’uin katkaisten lauseen kahtia vilkaistakseni ikikuningatarta ja jatkoin taas katsoen tassujani.
Karjuvirne
Elandra
Sanamäärä:
161
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
3.577777777777778

18. elokuuta 2024 klo 8.32.34
"No, mikäs siinä sitten", tokaisin virnistäen ja lapojani kohauttaen samalla kun käänsin katseeni kohti pilvistä taivasta ennen kuin jatkoin, "mutta jos yksin ajattelit hoitaa rajat, on sinulla aika paljon tekemistä niiden kanssa."
Huomasin sivusilmälläni, kuinka Tähtimötaivaan katse kääntyi minun suuntaani. Hän käänsi sen kuitenkin vaivihkaa pois, alkaen katsella kanssani taivasta.
"Heh heh", naaras vastasi mukamas nauraen. Vilkaisin ystävääni hyväntuulisesti virnistäen.
"Kielsikö Leimusilmä sinulta myös kävelyretket?" esitin kysymyksen mustavalkealle naaraskissalle, joka käänsi taas katseensa minuun. Katsoimme hetken ajan toisiamme silmiin, ennen kuin nuorempi soturi laski katseensa maahan.
"Hän sanoi, etten saisi osallistua partioihin", naaras kertoi.
"Eli kävelyretkiä ei ole kielletty", nau'uin ja nousin jo ylös ennen kuin olin kysynyt edes naarasta mukanani ulos. Tähtimötaivas vilkaisi minua kysyvä ilme kasvoillaan. Ennen kuin hän ehti edes avata suutaan sanoakseen jotain, olin jo aloittanut puhumisen:
"Olet mädäntynyt leirissä jo niin pitkään, että minä vien sinut nyt ulos. Jos viivyt leirissä pidempään, et pian enää edes muista, miten metsässä liikutaan. Vai onko sinulla jotain parempaa tekemistä?"
//Tähtimö?
Haavemuisto / Kharon
Elandra
Sanamäärä:
210
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.666666666666667

18. elokuuta 2024 klo 8.21.43
"Älä koske minuun!" Kharon rääkäisi ja alkoi räpiköidä vanhemman soturin tarttuessa tätä niskanahasta kiinni. Maattuaan pesässä toimeettomana ties miten pitkään, Kharon oli menettänyt merkittävän määrän voimastaan. Hän ei kyennyt estämään Lieskakajoa, kun tämä repi itseään aavistuksen verran suurempaa soturia pois parantajan pesästä. Kharon alkoi huutaa ystävälleen hävyttömyyksiä, vaatien tätä irrottamaan otteensa. Hetken kuluttua Lieskakajo pysähtyi ja irrotti otteensa Kharonin niskanahasta.
"Mitä täällä tapahtuu?" naaraskissan ääni kuului Lieskakajon takaa. Kharon kampesi itsensä äkkiä huterille jaloilleen ja kääntyi hurjistuneena Lieskakajon puoleen.
"Olemme vain menossa ulos, Haavemuiston on kohdattava todellisuus", Lieskakajo vastasi heidän luokseen saapuneelle Korppisiivelle. Kharon ravisteli päätään ja perääntyi kauemmas.
"Jos sinä vielä kosket minuun, minä en anna sinulle ikinä anteeksi! Olin oikeassa, olin koko ajan oikeassa! Sinä olet paha, olet ilkeä, kiero valehtelija!" Kharon parkaisi karvat pystyssä ja selkä kaarella. Valkoturkkinen soturi koki, ettei voisi enää luottaa punaturkkiseen ystäväänsä. Miksi Lieskakajo oli valehdellut Liljatuulen kuolleen? Kollihan oli itse päästään sekaisin! Ei Kharon sentään enää harhoja nähnyt, Liljatuuli oli käynyt juttelemassa hänen kanssaan monet kerrat.
"Isä? Lieskakajo? Mitä tämä tarkoittaa? Onko kaikki hyvin?" hämmentynyt Rauhalaulu asteli varovaisin askelin Kharonin, Lieskakajon ja Korppisiiven luokse. Kharon pudisteli päätään.
"Ei. Kaikki ei ole hyvin. Minä varoitan sinua, Lieskakajo", valkoturkkinen kolli käänsi katseensa entiseen ystäväänsä, "jos sinä et nyt katoa silmistäni, en ota vastuuta seurauksista."
//Lieska?
Mesitähti
Elandra
Sanamäärä:
188
KP-boosti käytössä
Tarinan KP:t
(Ei pyöristetty, mahdollista KP-boostia ei laskettu)
4.177777777777778

17. elokuuta 2024 klo 9.45.07
Kun lumeen juuttunut möykky alkoi puhua, tunnistin sen kissaksi. Kissan ääni kuulosti tutulta, mutten saanut päähäni, mistä kissa oli tuttu. Kortetuike oli alkanut pohtia, miten saisimme muukalaisen vapaaksi lumen vankeudesta.
"Se voisi toimia", naukaisin pojalleni päätäni nyökytellen. Siirryin lumeen juuttuneen kissan toiselle puolelle ja aloin kaivaa lunta tämän viereltä, ja Kortetuike teki samoin toisella puolella. Kissa oli selvästi kylmissään, sillä hän tärisi kovasti meidän yrittäessään irrottaa häntä.
"Koeta nostella vähän tassujasi", ohjeistin jumittunutta kissaa, kun olin saanut kuovittua mielestäni riittävästi lunta käpälilläni. Kissa yritti, mutta mitään ei tapahtunut.
"Ei se onnistu", hän kertoi ja pudisteli päätään. Vilkaisin Kortetuiketta, jonka kasvoille oli piirtynyt mietteliäs ilme.
"Yritetään vielä", nau'uin, joten ryhdyimme oitis toimeen. Minunkin alkoi tulla kylmä, kun seisoin hangessa. Lumi oli kovaa, joten sen kaivaminen alkoi hiljalleen sattua. En kuitenkaan voisi lopettaa, sillä ei tätä kissaraasua voinut tähänkään jättää. Kissa yritti taas liikahtaa, jolloin hän sai käpälänsä vapaaksi.
"Hei, se toimii!" Kortetuike hihkaisi. Kissa pääsi irti lumesta, ja ohjasimme hänet polulle, jolta olimme saapuneet. Kun katselin naamiokuvioista kissaa, sain viimeinkin päähäni kuka hän oli. Tämä kotikisu oli ollut leirissämme aiemminkin.
"Hei, sinähän olet Puh, eikö niin?" varmistin ystävällisesti hymyillen.
//Puh?