Punertava turkkinen soturitar ei kyennyt katsomaan Varissulan suuntaan vastatessaan tälle: “Tietenkään en pidä tästä, mutta onko meillä muutakaan vaihtoehtoa?” Kysymys oli sinänsä turha - he molemmat tiesivät hyvin, että muitakin vaihtoehtoja olisi varmasti ollut, mutta Henkäysvarjo oli syystä tai toisesta päätynyt valitsemaan niistä kaikista äärimmäisimmän ja julmimman. Aaltosalama yritti olla ajattelematta liikaa edessä olevaa verilöylyä, sillä muuten hän olisi varmasti jänistänyt. Oli kuitenkin lohdullista tietää, ettei hän ollut yksin ajatustensa kanssa: myös Varissulka kuulosti pitävän tätä suunnitelmaa kyseenalaisena.
Partio saapui Lehtikuusilaaksoon liian nopeasti Aaltosalaman mielestä - hän ei ollut varma, oliko vielä valmis tähän. Edessä kulkeva Tuimakatse hidasti vauhtia ja nosti häntänsä merkiksi pysähtyä. Aaltosalama yritti nieleskellä ahdistustaan, kun kissat lähtivät liikkumaan hiipien eteenpäin, aivan kuin jonkin saaliseläimen hajun perässä. Pian näkökenttään tulivat nukkuvien kissojen hahmot, ja hetken päästä partiota johtava Tuimakatse antoi muille hännällään merkin hyökätä.
Kaaos oli valloillaan vain muutamassa sydämenlyönnissä: nuoret erakot heräsivät laikukkaan kollin varoitushuutoihin ja olivat nopeasti jalkeilla. Aaltosalama syöksyi ensimmäisen näkemänsä kissan kimppuun. Hän tunsi kynsiensä uppoavan nuoren kissan pehmeään nahkaan, ja verta pulpahti hänen tassuilleen. Vasta erakon valahdettua veltoksi, naaras katsoi tarkemmin juuri surmaamaansa kissaa. Pienen, harmaanruskean naaraspennun silmät tuijottivat tyhjinä ja elottomina eteenpäin ja tämän suu oli hieman raollaan. Aaltosalama ei ehtinyt käsitellä asiaa sillä hetkellä enempää, sillä hänen oli riennettävä auttamaan tovereitaan, joille suurikokoisimmat erakkonuoret antoivat jonkin verran vastusta.
Taistelun suunta näytti huonolta erakoiden kannalta: jäljellä oli enää pari kissaa, jotka panivat sisukkaasti hanttiin hyökkääjille. Aaltosalama tiesi, ettei edes sisu voinut enää pelastaa heitä tässä tilanteessa. Partiolla oli ylivoima niin määrässä kuin taidoissa mitattuna, ja oli enää vain ajan kysymys, milloin viimeisetkin nuoret väsyisivät ja kohtaisivat loppunsa kuolonklaanilaisten kynsissä.

//Varis, Narsissi, Tuima?

Henkäysvarjo oli herättänyt minut keskellä yötä ja käskenyt mukaansa. Ehdin hetken harkita koko liittolaisuutemme unohtamista, sillä silmäluomeni tuntuivat tavattoman raskailta ja sammalet niin pehmeiltä ja mukavilta - olisi ollut niin helppoa vain kääntää kylkeä ja jättää Henkäysvarjon käsky huomiotta. Lopulta kuitenkin pakotin itseni ylös syvään huokaisten.
Siristin silmiäni kun huomasin, että Henkäysvarjo oli pyytänyt luokseen myös Jääviillon. En kuitenkaan kauaa ehtinyt harmitella asiaa, sillä Henkäysvarjo meni suoraan asiaan heti kun olimme kuuloetäisyyden ulkopuolella sotureiden pesästä.
Varapäällikkö kertoi, että Punatähti oli poistunut pesästä. Oli vaikea uskoa, että hän olisi lähtenyt pelkälle kävelylle keskellä yötä. Henkäysvarjo esittikin huolensa siitä, että päällikkö saattaisi lähteä tapaamaan erakoita, joita parhaillaan oltiin surmaamassa. Siitä ei seuraisi mitään hyvää; saisimme kaikki heittää hyvästit Kuolonklaanille, jos Henkäysvarjon suunnitelma selviäisi. Harmaa kolli esittikin, että minun ja Jääviillon olisi varmistettava, ettei Punatähti pääsisi erakoiden luo.
"Ja mitenköhän meidän on häntä estettävä?" kysyin, vaikka aavistelin jo, mitä Henkäysvarjo vastaisi. Toivoin vain kovasti, että olisin väärässä, eikä varapäällikkö olisi aivan niin julma kuin kuvittelin. Jätin Jääviillon kommentit huomiotta, kun katsoin Henkäysvarjoa terävästi silmiin odottaen tämän vastausta.
"Jos hän tosiaan on menossa Lehtikuusilaaksoon, teidän on tapettava hänet."
Juuri noita sanoja olin pelännyt. Pudistin päätäni katsoen varapäällikköä epäuskoisesti: miten hän saattoi pettää Punatähden? Toisaalta selkäänpuukotus oli tapahtunut jo silloin, kun hän salasi päälliköltään suunnitelmansa - kenties vielä aikaisemmin. Enkä minä ollut yhtään sen parempi. Siltikään en voinut kuvitella tappavani Punatähteä: vaikka emme olleet kovin läheisiä, arvostin häntä suuresti. Hän oli ollut Kuolonklaanin päällikkö koko elämäni ajan ja johtanut klaanin monien vaikeiden aikojen läpi. Kaiken kukkuraksi hän oli ollut myös minun mestarini; sain kiittää häntä paljosta.
Henkäysvarjo ei kuitenkaan hyväksyisi kieltäytymistäni. Sitä paitsi, tämä olisi erinomainen tilaisuus todistaa hänelle uskollisuuteni.
"Kuulostaa loistavalta", Jääviilto tokaisi virnuillen. Vilkaisin soturia kylmästi; kenties voisin Punatähden lisäksi tappaa hänetkin. En ehtinyt vastaamaan punaruskean soturin kommenttiin, kun yhtäkkiä kuulimme jonkun lähestyvän. Yön pimeydessäkin tunnistin Kaamoskukan harmaansiniset silmät. Sydämeni alkoi pamppailla hiukan nopeammin; en todellakaan halunnut, että yksikään pennuistani sotkeutuisi Henkäysvarjon juoniin. Toivoin, ettei hän ollut kuullut mitään, mutta tietenkään mikään ei koskaan mennyt kuten halusin.
"Haluan mukaan", Kaamoskukka sanoi katse Henkäysvarjossa. Siristin silmiäni: nuorella soturilla ei selvästi ollut mitään itsesuojeluvaistoa. Jos hän olisi tiennyt, mikä hänelle oli parhaaksi, kolli olisi jo kiirehtinyt vähin äänin takaisin nukkumaan. Pudistin päätäni ja astuin lähemmäs Kaamoskukkaa.
"Ei missään nimessä", sihahdin katsoen häntä terävästi silmiin. "Sinä et sekaannu tähän."
"Hän on tainnut jo sekaantua", Jääviilto kommentoi virnistäen. Soturi oli oikeassa, mutta jätin hänet huomiotta ja katsoin anoen Henkäysvarjoa.
"Älä vain päästä häntä mukaan. Hän olisi muutenkin vain tiellä, minä ja Jääviilto selviämme kyllä kahdestaankin."

//Jää tai Kaamos?

Aikaisemmin päivällä leirissä käyneet erakot olivat laukaisseet tapahtumien sarjan, jota en olisi ikinä uskonut tapahtuvaksi. Kun Jääviilto oli käynyt hakemassa minut Henkäysvarjon johtamaan partioon, en ollut vielä osannut odottaa mitään tällaista. Meille partion jäsenille, jotka olimme puhdasverisiä kuolonklaanilaisia, oli ilmeisesti jokaiselle selvää, mitä Henkäysvarjo ajatteli erakoista. En silti ollut kuvitellut varapäällikön menevän näin pitkälle. Tiesin kuitenkin, että Kuolonklaanin olisi parempi olla hyväksymättä näitä erakoita. Lehtikato teki uhkaavasti tuloaan, ja tuskinpa näillä erakoilla olisi tarpeeksi taitoa olla hyödyksi klaanille. Saisimme vain lisää suita ruokittavaksi ilman vastapalveluksia. Erakoiden tappaminen kuulosti silti liian suurelta eleeltä. Toisaalta, jos olisimme vain häätäneet heidät, erakot olisivat luikkineet Mesitähden huomaan - en halunnut Eloklaanin saavan itselleen vahvistusta. Sen tähden päätin hyväksyä suunnitelman, vaikkei se mieleinen ollutkaan. Henkäysvarjosta tulisi kuitenkin tulevaisuudessa päällikköni, joten minulla ei ollut mitään syytä olla tottelematta hänen käskyjään. Annoin toiselle hiljaisen hyväksynnän samalla toisten ilmaistessa, etteivät pitäneet ajatuksesta tappaa erakot. Henkäysvarjo määräsikin minut partion johtoon.
Saavuttuamme takaisin leiriin sain vähän aikaa kerätä ajatuksiani ja valmistautua tulevaan. En pelännyt tappamista, mutta tuntui hurjalta ajatukselta riistää henkiä pelkästään Henkäysvarjon takia. Ei ollut näiden erakoiden syy, että he olivat juuri tällaiseen aikaan sattuneet haluamaan klaaniin, ja että Punatähti oli tapojensa mukaan hyväksymässä heitä joukkoomme. Vaikka kuinka yritin ajatella muuta, takaraivossani painoi ajatus turhaan tappamisesta. Olin kuitenkin varma, että Pimeyden Metsä ymmärtäisi. Minulla oli yhtä lailla velvollisuus totella varapäällikköä siinä missä päällikköäkin. Tämä ei ollut minun päätökseni vaan Henkäysvarjon. Se oli ainut ajatus, joka helpotti.
Liian nopeasti koitti aika poistua leiristä. Yöpartioon lähtijät olivat hyvin hiljaisia. Viitoin Sähkötuhon lähemmäksi, kunnes lähdin johdattamaan partiota piikkihernetunneliin. Leirin ulkopuolella minut valtasi erikoinen tunne - me todella tulisimme tekemään tämän. Suuntasin kohti Lehtikuusilaaksoa. Vaikka liikuimmekin hiljaisuudessa, yritin ottaa tukea aivan takanani kulkevalta Sähkötuholta. Vaaleanharmaaraidallinen kolli ei varmastikaan itse tajunnut sitä, mutta minä kestäisin tämän mikäli hänkin. Toki Henkäysvarjo oli hänen isänsä, mutta silti. Se sai mieleni vihdoin tyhjäksi ja huomasin olevani täysin valmis toimimaan.
Olimme saapuneet Lehtikuusilaaksoon. Hiljensin vauhtini ja nostin häntäni pystyyn pysähtymisen merkiksi. Partio noudatti täydessä hiljaisuudessa ohjeitani. Värisytin häntääni lähtien vaanimisasennossa eteenpäin. Ilmassa leijaili selvästi Kuolonklaanin ulkopuolisille kuuluva haju, ja erakot olivat lähettyvillä. Pian erotinkin jo ensimmäisen erakon. Laikukas kolli nukkui muista hieman erillään. Katseeni osui seuraavaksi neljään muuhun, jotka ilmeisesti hakivat toisistaan lämpöä. Siirryimme askel askeleelta lähemmäs ja aivan näinä hetkinä olisi aika hyökätä. Mieleni oli aivan tyhjä kaikesta, enkä edes osannut nähdä kuinka viattomina oppilasikäiset ja pentu nukkuivat. Oli aika toimia. Kiepautin häntäni merkiksi hyökätä. Syöksyin kohti erakoita ja hetkessä laikukas kolli oli tassuillaan yrittäen ulvoa muita hereille. Olin aikeissani iskeytyä valkeaan kolliin, kunnes eteeni ryntäsi suuri kokoinen naaras. Edessäni seisoi nyt kaksi kissaa. Sähkötuho oli kuitenkin salamannopeasti vierelläni ja yhdessä aloimme kiertää erakoita. En ollut varma mitä ympärilläni tapahtui, mutta hetkessä kuulin etäämmältä tuskaisen ulvaisun ja perään itkua ja huutoa. Suuri naaras kääntyi ulvaisun suuntaan ja käytin tilaisuuden hyväksi hyökäten tämän kimppuun. Laikukas kolli iski minuun kiinni puolustaen toveriaan, mutta Sähkötuho repi tämän irti saadakseen avuksi pian Varissulan ja Aaltosalaman. Takanani tapahtui jotain edessäni seisovan naaraan tuskaisesta katseesta päätellen ja tämä hyökkäsi kohti. Hän oli kuitenkin selvästi kokematon taistelija, ja tämä paljasti katseellaan mihin oli iskemässä. Väistin iskun sulavasti ja erakko törmäsi takanani odottavaan Varissulkaan. Varissulka näytti taitavalta taistelijalta, kun tämä puolustautui voimakasta naarasta vastaan. Meillä oli selkeä ylivoima ja tehtävä vaikutti helpolta. Sivusilmällä huomasin, kuinka muut partion jäsenet olivat jo lähes hoidelleet kaksi erakkoa. Nämä loput olivat sisukkaampia, mutta heiltä puuttui silti taito, jota meiltä löytyi enemmän kuin tarpeeksi.

Olimme syömässä kania Nuppujuovan kanssa, aukion reunalla. Olin onneni kukkuloilla, olin vihdoin löytänyt sen kissan, josta tykkään! Eilinen kohtaus aukiolla, jolloin Nuppujuova oli syöksynyt kiinni kylkeeni, ja painoimme kuonomme yhteen, oli pinttynyt mieleeni. Pelkäsin, että joku näki. Oppilaalle ei ollut sopivaa, olla rakkaussuhteessa, jos koulutus on kesken, mutta Turhamyrsky oli sanonut, että olin jo melkein soturi, ehkä voisin jo olla rakkaussuhteessa. Nuppujuova tökkäsi kylkeäni, ja säpsähdin pois ajatuksistani. Otin uuden palan kanista ja pureskelin sen mehevää lihaa.
"Olit äsken niin ajatuksissasi, että lopetit syömisen ja tuijotit aukiota", Nuppujuova sanoi huvittuneena, ja hänen viiksen väpättivät. Hymähdin ja söin viimeisen palan kanista, katselin hymyillen Nuppujuovaa, naaras oli parasta mitä minulla oli koskaan ollut, ja hän oli tosi kaunis. Kiedoin häntäni Nuopujuovan häntään, mutta pidin häntämme maata vasten, ettei kukaan näkisi. En halunnut että kukaan saisi tietää suhteestamme, mutta tiesin, että aina oli joku, joka tiesi. Mieleni teki kertoa Nuppujuovalle, suhteestani Sypressitassun kanssa, mutta en uskaltanut, sillä hän oli Eloklaanin naaras. Minun oli pakko kertoa siitä jollekkin, sillä se painoi sydäntäni kuin kivi.
"Nuppujuova, lupaatko ettet kerro kellekkään jos kerron salaisuuden?" kuiskasin Nuppujuovan korvaan. "Rikoin sen takia Kuolonklaanin sääntöjä", lisäsin kuiskaten. Nuppujuova katsoi minua ihmeissään.
"Lupaan, mutta mitä sinä olet tehnyt?" naaras kysyi. Vedin syvään henkeä. Lähestyin Nuppujuovaa, että voisin kuiskata niin hiljaa, ettei kukaan varmasti kuule.
"Joskus monta kuuta sitten, minulla oli suhde vieraan klaanin naaraaseen. Tapailimme aina rajalla ja leikimme että meillä oli oma klaani, annathan anteeksi Nuppujuova?" selitin Nuppujuovalle, ja käänsin katseeni hämilläni tassuihin. Nyt se oli tehty, tuntui kuin sydämestäni olisi tippunut kivi.
"Totta kai annan anteeksi, siitä on jo niin kauankin", Nuppujuova vastasi tyynesti, ja kehräsi. Kurkustani pääsi pieni kehräys. Nuppujuova oli niin ihana! Hän antoi aina anteeksi.
"Nuppujuova, kun olen soturi, niin tahdotko olla silloin kumppanini?" kysyin naaraalta varovasti, ja nostelin tassujani jännittyneenä. Toivoin vain, että hän suostuisi. Hän oli elämäni rakkaus, ja en ikinä pettäisi häntä, en koskaan.

// Nuppunen? <3

Leiriin oli aiemmin päivällä saapunut joukko erakoita, jotka olivat ilmaisseet Punatähdelle halunsa liittyä Kuolonklaaniin. Tietenkään päälliköllä ei ollut selkärankaa torjua heitä, joten nyt viisi tunkeilijaa majaili reviirillämme Punatähden päätöstä odottaen. Henkäysvarjo oli ollut suunniltaan asiasta kuultuaan: en ollut koskaan nähnyt isääni niin vihaisena. Vaikka hän oli lopulta näyttänyt suostuvan Punatähden päätökseen, oli selvää, että varapäällikkö oli hyvin tyytymätön tilanteeseen.
Silti olin hiukan yllättynyt kun Aaltosalama ilmoitti minulle, että erakot tapettaisiin. Tiesin, miten isäni halveksui erakoita ja erakkosyntyisiä, mutta en ollut kuvitellut, että joutuisimme turvautumaan näin äärimmäisiin toimenpiteisiin. En myöskään voinut sanoa olevani tyytyväinen siihen, että minut oli valittu partioon, jolle tämä tehtävä oli annettu. En halunnut tappaa heitä - he olivat viattomia. Olin kuitenkin viimein ansainnut Henkäysvarjon luottamuksen ja arvostuksen, ja halusin käyttäytyä sen mukaisesti.
Peittelin tyytymättömyyttäni tilanteeseen parhaani mukaan, kun Tuimakatse johdatti partion ulos leiristä. Yö oli pimeä ja hiljainen, mikä teki tunnelmasta entistä raskaamman. Partio kulki äänettömästi eteenpäin ja epäilin, ettei hiljaisuus johtunut pelkästään tavoitteestamme yllättää erakot. En varmasti ollut ainoa, jota tilanne jännitti - tuskin kukaan kovin mielellään osallistuisi viattomien kissojen joukkosurmaan.
Hetken asiaa harkittuani kirin edelläni kulkevan Aaltosalaman kiinni. Minun oli puhuttava jollekkin jännitystäni lievittääkseni. Aaltosalama oli valitettavasti ainoa, jolle uskalsin edes harkita esittäväni huoleni asian suhteen.
"Tämä on hullua", kuiskasin soturille varoen, etteivät muut partiolaiset kuulisi. "En ymmärrä, miksi ne erakot olisi tapettava. En usko, että sinäkään pidät tästä. Ja jos pidätkin, älä vain sano sitä ääneen - en halua vihata sinua."

//Aalto? (myös Tuima tai Narsissi saa jatkaa :D)

Heräsin venytellen ja Hehkuaskel tuli heti luokseni.
"Tassusi on nyt täydessä kunnossa joten voit lähteä, mutta jos siihen alkaa kovin sattumaan tulet sitten saman tien käymään", parantaja sanoi. Nousin ylös ja tassutin ulos parantajanpesästä. Ihanan raikas ilma tulvi suuhuni ja sieraimiini. Ensimmäinen asia jonka tein oli hakea ruokaa. Otin tuoresaaliskasasta pienen ruipeloisen hiiren ja menin syömään sitä vakiopaikalleni. Hiiri maistui hieman nihkeältä ja kuivalta, eikä siinä ollut yhtään makua. Pakotin itseni ahmimaan hiiren ja nousin sitten ylös uuteen venytykseen. Tassutin ympäri leiriä ja ajattelin, että olisi varmaan hyvä idea mennä makuulle. Tunsin kylmän lehtisateen viiman. Lehtikato oli jo melkein täällä. Menin oppilaiden pesään ja istahdin makuualuseelleni. Loikkasin nopeasti siitä ylös, kun tunsin pienen piston tassuissani. Katsoin sammalia ihmeissäni ja kaivelin niitä hieman. Makuualuseni oli täynnä pikkukiviä! Otin pikkukivet sieltä pois ja viskoin ne pesästä ulos. Päätin leikkiä kuin äskeistä ei olisi koskaan tapahtunu. Katselin makuusammalet ainakin kaksi kertaa vielä läpi, kunnes viimein päätin mennä siihen makuulle.
*Onneksi en mennyt suoraan makuulle. Olisin varmaan saanut joka puolelle haavoja joiden paraneminen olisi kestänyt ainakin kuun!* ajattelin huojentuneena. Asetuin hyvään asentoon ja laitoin pääni tassujeni päälle ja häntäni kuononi päälle.

Avasin silmäni ja olin pentutarhassa. Katselin ympärilleni ihmeissäni.
*Mitä minä täällä teen?* mietin ja nousin ylös. Kuulin ääntä ja joku rynni luokseni.
"Oih sinä heräsitkin jo. Ja avasit silmäsikin!" Nostin katseeni ja näin utuisen kissan hahmon.
"Oih sinusta ja Kyypennusta tulee niin hyviä sotureita isona. Olen niin ylpeä teistä!" utuinen kissa naukui. Oletin tämän olevan naaras tämän äänestä päätellen.
"Kuka olet?" kysyin hieman ujosti ja hämmennyin ujouttani.
"Olen emosi höpsö!" tämä kertoi ja pakotin itseni näyttämään normaalilta. Kohta ainoa minulle selkeänä ja tuttuna näkyvä kissa tuli paikalle. Olin vähällä itkeä. Syöksyin kohti Kyypentua ja kaipaus nousi kuin isoksi pilveksi ylleni. Halasin naarasta ja iloitsin niin suuresti.
"Kyypentu!" huudahdin ja emoksi itsensä esitellyt kissa nosti minut naaraan päältä pois.
"Rauhoitu nyt. Käyttäydyt kuin et olisi koskaan edes tavannut siskoasi", tämä sanoi laskettuaan minut maahan.
*Jos hän vain tietäisi*, ajattelin
"Leikitäänkö jotain?" Kyypentu kysyi. Olin innosta soikeana. Oma rakas siskoni oli täällä kanssani ja sain olla hänen kanssaan ilman minkäänlaista estettä. En tulisi koskaan olemaan yhtä onnellinen kuin nyt. Nyökin rivakkaasti siskolleni vastaukseksi ja olin vähällä puhjeta riemusta.
"No mitä haluat leikkiä?" naaras kysyi. Halusin leikkiä taistelua tai hyökkäystä, mutta muistin, että naaras oli kuollut heikkouteen joten ajattelin, että olisi parempi leikkiä jotain rauhallista.
"Leikitäänkö piilosta?" kysyin. Naaras nyökkäsi hieman pettyneen näköisenä. Hän olisi selkeästi halunnut leikkiä jotain taisteluun liittyvää.
"Voidaan leikkiä klaanin valloitusta myöhemmin. Olen vielä väsynyt enkä halua kuluttaa kaikkea energiaani vielä", naaraan ilme kirkastui hieman. Lähdin tassuttamaan kohti pentutarhan suuta, kun tunsin hampaan niskanahassani. Minut nostettiin kauemmas suuaukosta. Kaitois vihaisesti utuista emoa.
"Juurihan te avasitte silmänne! Ette te vielä voi ulos mennä, jäätte isompien kissojen jalkoihin!" emo huusi hätääntyneen kuuloisena. Pyöräytin silmiäni ja käännyin Kyypennun puoleen.
"Pienempi alue, mutta ei mahda mitään", tokaisi ja hän nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"On ihan epäreilua, että kaikki muut pennut on saanut lähteä tutkimaan leiriä heti, kun he ovat avanneet silmänsä. Leiri kuulostaa niin isolta ja suuremmoiselta", Kyypentu sanoi ärtyneesti. Tuuppasin siskoani kylkeen. Hän vain hymähti. Kävelimme pentutarhan päähän ja käännyin katsomaan Kyypentua.
"Haluatko sinä etsiä vai etsinkö minä?" kysyin. Halusin miellyttää naarasta mahdollisimman paljon nyt, kun kerta pystyimme olla kahdestaan leikkimässä.
"Minä voin mennä piiloon ja sitten, kun olet löytänyt minut sinä menet piiloon", pieni naaras ehdotti hetken mietinnän jälkeen. Nyökkäsin myöntyväisenä ja menin makuulle.
"Laskeen kahteenkymmeneen ja tulen sitten", ilmoitin laitoin pääni lattiaa vasten ja tassut pääni päälle ja korvien peitoksi ja aloitin laskemisen:
"1 2 3 4…", laskin samalla miettien kaikkia mahdollisia piilopaikkoja mitä niin pienessä tilassa pystyi olla. "...17 18 19 20! Piilossa tai ei täältä tullaan!" huudahdin ja ponkaisin pystyyn. Katselin ympärilleni etsiskellen edes vilausta naaraan harmaasta turkista. En nähnyt merkkiäkään Kyypennusta, joten ajattelin lähteä seuraamaan tämän hajujälkeä. Kun yritin löytää naaraan hajun tajusin, että se peittyi lähes kokonaan muihin pentutarhan hajuihin. Onnistuin kyllä lopulta löytämään naaraan hajun, mutta sitä oli kaikkialla.
*Huomaa kyllä, että meitä ei ole päästetty pesästä juuri ulos*, ajattelin ja lähdin tutkimaan pentutarhan joka kolkkaa. Kohta huomasin pienen harmaan hännänpään siinä päässä pentutarhaa missä olin laskenut. Loikin sinne. Naaras oli mennyt nurkkaan piiloon.
*Aika fiksua*, myönsin mielessäni. En ollut edes katsonut sinnepäin, kun olin lähtenyt liikkeelle. Läpsäisin naaraan hännänpäätä.
"Löytyi!" Hihkaisin ja hän ponkaisi äkkiä pystyyn. Hän kiepsahti ympäri ja katsoi minua.
"Älä hiiviskele tuolla tavalla sain melkein sydänkohtauksen!" naaras kiljaisi. Aloin nauramaan, kunnes muistin taas, että naaras oli kuollut heikkouteen, jolloin säikäytyskin voisi ehkä saada tämän sydämen pysähtymään.
"Nyt minä lasken!" Kyypentu huusi innoissaan ja meni laskemaan. Lähdin äkkiä liikkeelle ja piilouduin pieneen koloon maassa, puoliksi meidän makuualustamme alla. Menin reikään ja kuuntelin miten naaras laski loppuun ja lähti sitten liikkeelle.

Kyypentu etsiskeli minua tovin ja olin vähällä nukahtaa, kunnes tämä hyppäsi vierelleni viimeinkin innoissaan.
"Löysimpäs!" naaras kiljahti innoissaan. Lähdin kömpimään ulos piilosta.
"Eikö ollutkin hyvä piilo?" kysyin Kyypennulta.
"Pakkohan se on myöntää, että tuo oli ehkä kekseliäin piilo minkä voi keksiä", Kyypentu myönteli. Ravistelin kaikki päälleni tarttuneet sammalet pois ja menin sammalille istumaan ja pesemään itseäni.
"Pöö!" Kyypentu säikäytti minut ja säpsähdin hereille.
"Ei pölkky miksi herätit minut", sihahdin itsekseni ja katselin oppilaiden pesän kovaa maalattiaa. Nousin istumaan ja aloin pestä itseäni.

Istuin jännittyneenä siskoni Kirkaspennun vierellä, emo suki keskittyneesti Kirkaspennun turkkia. Tänään oli se päivä, jolloin minusta, ja Kirkaspennusta tulisi oppilaita. Olin peloissani, kuitenkin olisin huono oppilas, kun pelkään niin monia asioita. Ja Kuolonklaani varmasti vihaa minua, koska isäni on erakko. Olin hiukan vihainen emolle, mutta toisaalta, ilman häntä ja Sammakkoa en olisi olemassa. Kirkaspentu tökki kylkeäni, ja havahduin ajatuksistani säpsähdyksen kera.
"Miltä näytän?" Kirkaspentu kysyi, vihreät silmät pyöreinä jännityksestä. Kirkaspennun turkki oli sileä, ja siinä ei ollut yhtäkään roskaa. Nyökkäsin hymyillen.
"Näytät hyvältä", sanoin ja käänsin katseeni tassuihini. Emo siirtyi puoleeni, ja alkoi sukia turkkiani pitkin vedoin. Kirkaspentu katseli aukiota uteliaana. Vihdoin olin iloinen, nyt kun minusta tulee oppilas, Virtapentu ei voi käskyttää minua, ainakaan siihen asti kun hänestä tulee oppilas. Joskus toivon, että Virtapentu tai Kyyhkypentu eivät olisi koskaan syntyneet. Tiesin, että sellaisen toivominen oli väärin, mutta minusta tuntui siltä. Jännityin, kun näin, että Punatähti asteli kohti leorin aukiota. Nyt se tapahtuisi, minusta ja Kirkaspennusta tulisi näin kuuden kuun jälkeen oppilaita.
"Kaikki Kuolonklaanin kissat, kokoontukaa ympärilleni klaanikokoukseen!" Punatähden kutsuhuuto kaikui leirissä. Kirkaspentu pinkaisi äkkiä kissojoukkoon, joka kerääntyi Punatähden ympärille, emo ja minä kävelimme rauhallisesti Kirkaspennun luo. Punatähti odotti vielä hetken, että kaikki kissat olivat tulleet.
"Tänään olemme kokoontuneet nimittämään kaksi uutta oppilasta, Kirkaspentu ja Taivaspentu, astukaa eteen", Punatähti aloitti, ja käänsi katseensa meihin. Kirkaspentu hyppeli innoissaan Punatähden eteen, tulin hiukan ujommin päällikön eteen.
"Kirkaspentu ja Taivaspentu, olette eläneet Kuolonklaanissa kuusi kuuta, ja nyt on teidän aikanne päästä oppilaiksi, Kirkaspentu, olet nyt Kirkastassu, ja mestarisi on Kalmakuu. Taivaspentu, tästä lähtien olet Taivastassu, mestarinasi toimii Sähkötuho", Punatähti jatkoi. Taivastassu, tunsin suurta mielihyvää,olin vihdoin oppilas.
"Kokous on päättynyt", Punatähti sanoi, ja käveli tiehensä. Kissar hajaantuivat Taivastassun ympäriltä. Lumikkoviiksi, ja Orvokkisydän tulivat onnittelemaan meitä.
"Onnea!", Orvokkisydän kehräsi, naaraan vatsa oli pyöreänä pennuista.
"Onnea rakkaat pentuni!" Lumikkoviiksi kehräsi. Kävelin Sähkötuhon luo. Kolli oli tosi iso, ja jouduin katsomaan häntä ylöspäin. Hymyili. Hänelle varovasti.
"Lähdemme aamunkoitteessa reviirikierrokselle, lepää tämä päivä", Sähkötuho sanoi, ja tallusti matkoihinsa. Katselin hänen peräänsä silmät pyöreinä. Vihdoin olin oppilas.

Partio oli palannut leiriin, eikä Jääviilto voinut vieläkään hyväksyä sitä, ettei hän ollut päässyt mukaan itse yöpartioon. Kolli mulkoili vihaisesti niiden kissojen suuntaan, jotka Henkäysvarjo oli nimennyt partioon. Eikö raidallinen kolli luottanut uskollisimpaan liittolaiseensa edes sen vertaa, että olisi laittanut hänetkin tappamaan erakoita?! Jääviillon häntä piiskasi turhautuneena ilmaa. Ellei Henkäysvarjo olisi ollut niin tärkeässä asemassa, hän olisi antanut kollin kuulla kunniansa.
Henkäysvarjo oli ilmoittanut hoitavansa itse yövartion ja hän passitti Jääviillonkin nukkumaan. Soturia ei väsyttänyt lainkaan, mutta Henkäysvarjon tuima katse oli saanut kollin myöntymään hänen tahtoonsa. Jääviilto astui sisään sotureiden pesään, jossa oli jo mukavasti muitakin kuolonklaanilaissotureita. Punaturkkinen kissa asettui omalle vuoteelleen ja yritti nukkua. Uni ei kuitenkaan tullut helposti. Soturi makoili sammalvuoteellaan hyvän tovin, ennen kuin hän tajuamattaan vajosi uneen.

"Herätys", kuiskaus repi Jääviillon pois mukavasta unestaan, jossa soturi oli juuri alkamassa telottamaan Kuolonklaanin reviirille eksyneitä erakoita. Punaturkkinen kolli avasi tympääntyneenä jäänsiniset silmänsä ja kohtasi Henkäysvarjon katseen.
"Nouse ylös, mene odottamaan minua pesän ulkopuolelle", kolli komensi kuiskaten ja siirtyi toisen kissan, Pimentovarjon luokse.
Jääviiltoa väsytti niin, ettei hän olisi halunnut nousta ylös lämpimästä vuoteestaan ja siirtyä hyiselle pääaukiolle. Mutta Henkäysvarjo oli näyttänyt niin vakavalta, että jotakin isoa oli varmasti meneillään, eikä Jääviilto halunnut jäädä siitä paitsi. Olivatko erakot voittaneet kuolonklaanilaispartion? Jääviilto pohti mielessään. Hitaasti venytellen kolli kampesi itsensä pystyyn ja laahusti sitten muiden sotureiden ohitse ulos pesän lämmöstä.
Aukiolla ilma oli kylmää. Soturi pörhisteli turkkiaan inhoten. Hetken odottelun päätteeksi varapäällikkö kiiruhti ulos sotureiden pesästä Pimentovarjo kannoillaan. Raidallinen kolli johdatti Jääviillon ja toisen soturin kauemmas pesästä, jotta siellä makaavat soturit eivät kuulisi heidän keskusteluaan. Varapäällikön kasvoilla oli kireä ilme.
"Punatähti poistui juuri leiristä", raidallinen kolli lausahti. Jääviilto huomasi, miten tämän hännänpää vääntyili ja kolli vaikutti kaikin puolin hermostuneelta. Soturi siristi silmiään.
"Mihin hän oli menossa?" Jääviilto murahti.
"Kuulemma kävelylle. Te saatte luvan seurata häntä", Henkäysvarjo käskytti kylmällä äänellä, "hän ei saa päästä erakoiden luokse tai kaikki suunnitelmamme menevät pilalle."
"Ja mitenköhän meidän on häntä estettävä?" Pimentovarjo esitti kysymyksen.
"Sehän se vasta epäilyttävää olisikin, jos me menisimme ja estäisimme häntä menemästä Lehtikuusilaaksoon ja aamulla sattumalta erakot olisivat kuolleet", Jääviilto jatkoi murahtaen. Henkäysvarjo näytti mietteliäältä ja entistä hermostuneemmalta. Varapäällikön ilme muuttui entistä kireämmäksi, kun tämä silmäili edessään seisovia sotureita vakavana.
"Jos hän tosiaan on menossa Lehtikuusilaaksoon, teidän on tapettava hänet."
Jääviilto näki, kuinka Pimentovarjon kasvoille piirtyi epäuskoinen ilme, kuin uutinen olisi ollut aivan kauhea. Jääviilto sen sijaan ei voinut olla virnistämättä. Mikäli Punatähti aikoi tosiaan päästää klaaniin viisi tuntematonta erakkoa, hän ansaitsi tulla tapetuksi oman klaaninsa jäsenten toimesta.
"Kuulostaa loistavalta", Jääviilto virnuili. Samassa kolmikko kuuli lähistöltä askeleita ja kääntyivät nopeasti tulijan suuntaan. Jääviilto tunnisti kissan Kaamoskukaksi, hänen entiseksi oppilaakseen ja Pimentovarjon pojaksi. Vaikka soturi olikin löytänyt lopulta jonkunlaisen yhteisen sävelen tabbykuvioisen kollin kanssa, hän halveksui toista puoliverisyytensä vuoksi.

//Kaamos tai Pimento?
//KP-boosti

Tarkastelin arvioivasti Taivaspennun tuomaa sammalpalloa: se oli iso ja tiivis, itse asiassa melko täydellinen. Sitä ei tarvitsisi kuitenkaan paljastaa Taivaspennulle - enhän halunnut, että naaras alkaisi luulla liikoja itsestään ja omista kyvyistään. Hän tulisi aina olemaan meitä alempana.
"Saa luvan kelvata", tuhahdin naaraalle lopulta ja vieritin pallon Kyyhkypennulle, joka nappasi sen tassuihinsa. Sisareni naamalle levisi häijy virne, joka epäilemättä tarkoitti sitä, että hän oli juuri saanut uuden, loistokkaan idean.
"Taivaspentu, tule seisomaan väliimme ja yritä ottaa pallo meiltä, kun nakkelemme sitä", vaaleanharmaa naaras käskytti, ja Taivaspentu totteli mukisematta. Laikukas pentu asettui väliimme, ja hän piti katseensa maassa.
"Katso meitä silmiin, kun leikimme kanssasi!" komensin äkäisesti, ja Taivaspentu nosti pelokkaana katseensa minuun. Hymyilin hänelle halveksivasti - miten säälittävä pikku rääpäle.
Ryhdyimme nakkelemaan sammalpalloa Kyyhkypennun kanssa samalla, kun Taivaspentu yritti napata sen ilmalennon aikana. Räkätimme Kyyhkypennun kanssa sille, miten hölmöltä pieni naaras näytti huitoessaan epävarmasti pallon suuntaan tassuillaan.
Yhtäkkiä pesän suulta kuului ääniä, ja ulos lähteneet pennut palasivat takaisin pentutarhaan kuningattarien kanssa. Jätin sammalpallon siihen paikkaan ja viitoin Kyyhkypennun mukaani - emme kaivanneet enempää leikkikavereita.
"Leikitään taas pian, Taivaspentu", kehräsin ilkikurisesti vanhemmalle pennulle, ennen kuin loikin pentuetoverini kanssa takaisin Lehtituulen luo. Emo ei ollut juuri kiinnittänyt huomiota puuhasteluumme.
Asetuin mukavasti makuulle kuningattaren vatsaa vasten valmiina seuraavaan ateriaan ja vilkaisin vielä selkäni yli Taivaspennun suuntaan, joka oli hivuttautunut siskonsa Kirkaspennun seuraan. Vaikutti siltä, ettei naaras aikonut laverrella meistä pentuetoverilleen, mikä oli hyvä juttu - siis hänen kannaltaan. Taivaspennusta olisi meille varmasti jatkossakin hupia.

Päivät vierivät, ja me kasvoimme ja voimistuimme Kyyhkypennun kanssa. Lumikkoviiksen pennut olivat jo niin isoja, että he varmasti saisivat ihan lähipäivinä oppilasnimensä. Harmi sinänsä, sillä emme voisi enää piinata Taivaspentua samaan tapaan kuin ennen. No, kaipa hänkin ansaitsi hermolomansa - me joka tapauksessa siirtyisimme jonkin ajan kuluttua hänen perässään oppilaiden pesään, jahka täyttäisimme kuusi kuuta.
Viime päivinä huomiomme oli ollut kuitenkin jossain aivan toisessa kuin Taivaspennussa: pentutarhalle oli saapunut jokin aika sitten uusi asukas, joka oli juuri sen ikäinen, että pystyi ottamaan hataria askelia suuntaan tai toiseen. Aluksi emme olleet pitäneet tätä Matopennuksi kutsuttua pentua minään, mutta Kyyhkypentu oli nähnyt hänessä potentiaalia, jonka minäkin vastikään olin ryhtynyt huomaamaan.
Matopentu oli orpo, käytännössä siis aivan yksin. Hän ei ollut mikään suupaltti, mutta vaikutti ikäisekseen melko voimakkaalta, vaikka kävelyharjoitukset olivatkin vielä vaiheessa. Varttuessaan hän voisi toimia käskyläisenämme, joka kurittaisi puolestamme Jäävillon kaltaisia hiirenaivoja. Niinpä olimme viettäneet hänen kanssaan paljon aikaa viime päivinä ja yrittäneet olla mahdollisimman mukavia hänelle, jotta välillemme syntyisi jonkinlainen side, jonka avulla saisimme hänet tekemään asioita puolestamme.
Tähän asti suunnitelma oli toiminut melko hyvin. Matopentu hakeutui jo itsenäisesti seuraamme heti herättyään, ja hän tuntui hyväksyneen meidät ystävikseen. Minun oli huomattavasti vaikeampaa leikkiä mukavaa kollin seurassa, mutta Kyyhkypennun tuen ansiosta onnistuin pitämään esitystä yllä. Kyyhkypentu sen sijaan tuli Matopennun kanssa oikein hyvin toimeen, ja Matopentu tuntui kiintyneen siskooni.
Valkoinen kolli nukkui parhaillaan vähän matkan päässä meistä. Makasin Kyyhkypennun vieressä, ja siskoni nuoli rivakasti korviani. Pidin hiukan poissaolevan katseeni Matopennussa, kun pohdin pääni sisällä tulevaa.
"Mitä mietit?" Kyyhkypentu kysyi kuin ajatukseni lukien. Siristin aavistuksen silmiäni.
"Sitä, miten kostamme Jääviillolle. Hän on päässyt tähän asti liian helpolla", murahdin ja käänsin katseeni sisareeni. "Janoan kostoa."
Kyyhkypentu keskeytti korvieni nuolemisen. "Tajuan kyllä, mutta mieti asiaa tältä kannalta: Jääviilto luulee varmasti meidän luovuttaneen jo, eikä osaa yhtään epäillä vastaiskuamme." Siskollani oli kieltämättä hyvä pointti, enkä keksinyt mitään vastaan väitettävää.
Huokaisin hiljaa ja nojasin rentoutuneempana naarasta vasten. Kyyhkypentu jatkoi sukimistani kaikessa rauhassa. "Voi Kyyhkypentu, mitä tekisinkään ilman sinua." Väläytin sisarelleni lämpimän hymyn, johon hän vastasi yhtä hyväntahtoisesti.

Henkäysvarjo oli laittanut Aaltosalaman oppilaineen yölliseen partioon, jonka tehtävä oli surmata klaaniin pyrkivät erakot. Partioon osallistuivat hänen ja Narsissitassun kahden lisäksi Tuimakatse, Kalmakuu, Sähkötuho, Latvaruusu sekä Varissulka. Kun he pääsisivät takaisin leiriin, partiosta olisi ilmoitettava vielä Latvaruusulle ja Varissulalle, joita ei oltu kutsuttu mukaan kokoontumiseen. Aaltosalama ymmärsi kyllä hyvin, miksi ei - se olisi taatusti herättänyt suurta epäilyä muissa, jos iso joukko kissoja olisi poistunut leiristä yhtä aikaa.
Matkalla leiriin Aaltosalama suunnitteli kertovansa yöllisestä partiosta Varissulalle. Hänen olisi ensin saatava kolli leirin ulkopuolelle, jotta he voisivat keskustella rauhassa.
Kissat sujahtivat yksitellen piikkihernetunnelin läpi aukiolle. Aaltosalama tuli viimeisten joukossa, ja ryhtyi saman tien etsimään katseellaan Varissulan tummanharmaata turkkia. Hän kävi etsimässä kollia soturien pesästä ja löysikin tämän sukimasta turkkiaan omalla paikallaan. Varissulka nousi ylös ja seurasi häntä ulos pesästä Aaltosalaman viittoessä tämän mukaansa.
"Mitä tämä nyt on?" kolli kysyi hiukan ilkikuriseen sävyyn ja virnisti. "Luulin, ettei meillä pitänyt olla tänään harjoituksia. Vai halusitko kenties viettää muuten vain aikaa kanssani?"
Aaltosalama sivuutti soturin kommentin ja kuulosteli ympäristoä siltä varalta, että lähistöllä sattui liikkumaan muita. Hän oli tuonut kollin syvemmälle metsään, suurten kivien lähelle. Varmistuttuaan siitä, että he olivat kaksin, hän meni suoraan asiaan: "Tänä yönä sinä ja minä sekä muutamat muut osallistumme yöpartioon, jonka tarkoitus on käydä tappamassa ne klaaniin pyrkivät erakot Lehtikuusilaaksossa." Aaltosalaman ilme oli vakava, ja hän tunsi sydämessään pienen piston, kun puhui erakoiden tappamisesta. He tekisivät tämän Kuolonklaanin puolesta, mutta se ei silti saanut tunnon taakkaa kevenemään.

Kerrottuaan Varissulalle partiosta Aaltosalama palasi takaisin leiriin odottamaan iltaa. Hän yritti nukkua, mutta uni ei ottanut tullakseen. Niinpä hän tyytyi vain makoilemaan paikallaan, kunnes ulkona oli tullut hämärää ja suurin osa kissoista oli siirtynyt soturien pesään levolle. Varjoissa hän näki muutaman kissan nousevan seisomaan ja hipsivän pesän suuaukkoa kohti - yöpartio.
Aaltosalama nousi myös ja seurasi heitä aukiolle. Vaikka kaikkien muiden silmissä he näyttivät varmastikin ihan tavalliselta rajapartiolta, joka oli menossa yölliselle kierrokselle, Aaltosalama silti pelkäsi, että joku aavistaisi heidän aikeensa ja paljastaisi ne Punatähdelle. Silloin heitä odottaisi varmasti jokin kamala rangaistus päällikön käskyn rikkomisesta, ja Aaltosalama saisi heittää menemään haaveensa oman sukunsa nimensä puhdistamisesta.
Varissulan hahmo ilmestyi Aaltosalaman näkökenttään, ja hän kääntyi katsomaan tummanharmaata soturia mitäänsanomattomasti. Myös Narsissitassu oli hiipinyt ulos oppilaiden pesästä ja suunnannut piikkihernetunnelin edustalle kerääntyneen partion luo.
Yöpartioon lähtijät olivat viimein koolla, ja Tuimakatse johti sen ulos leiristä yön pimeyteen.

//Tuima, Varis, Narsissi, muut?

Kaamostassu istuskeli aukiolla tyytyväisellä. Hän oli hyvin iloinen hetki sitten Toivetassun kanssa käydystä keskustelusta. Kolli oli niellyt hänen syöttinsä täysin. Kaamostassu uppoutui ajatuksiinsa Myrskytassun ja Pyräkkätassun keskustellessa keskenään. He eivät olleet toviin viettäneet aikaa koko sisarusporukalla, mutta kaikilla oli pitänyt kiirettä viimeisten oppilastehtäviensä kanssa. Etenkin Kaamostassu oli keskittynyt harjoituksiinsa täysillä ja halunnut hioa taistelutaitonsa huippuunsa.
"Kaamostassu, Kaamostassuu?" Myrskytassu huhuili ja töksäytti tummaturkkista kissaa suurella käpälällään. Kolli havahtui ja katsoi hölmistyneenä sisaruksiaan.
"Öh, mistä te siis keskustelitte, heh?" Kaamostassu naurahti ja kohensi asentoaan. Hän ei todellakaan ollut kuunnellut mistä kaksikko oli keskustellut, mutta kolli oletti ettei ollut jäänyt paitsi mistään erityisen tärkeästä. Pyräkkätassu vilkuili Kaamostassua edelleen hieman epäileväisenä, mutta tummaturkkinen vain hymyili veljelleen aurinkoisesti. Yök, tämänkaltainen hymyily oli kollioppilaasta todella oksettavaa puuhaa. Minkäs sille mahtoi, hänen oli pidettävä yllä uutta imagoaan.
"Me tässä vain pohdimme, että millainenkohan lehtikadosta on tulossa. Liskoton ainakin", Myrskytassu vastasi korkealle veljelleen, joka hymähti harmaaturkkiselle ja katsoi sitten Pyräkkätassua myötätuntoisesti.
"Pian se hiirenkorva liskoineen taas saapuu", Kaamostassu naukaisi ja yritti lohduttaa raidallista kollia katseellaan. Kaamostassu oli pistänyt merkille miten Pyräkkätassu oli muutaman kerran katsonut Hämärätassua. Voisikohan sitä käyttää aseena toista vastaan? Jos Kaamostassu oli oikeassa, Pyräkkätassu piti Hämärätassusta. Saattoi hän olla myös väärässäkin, mutta se pitäisi selvittää..
"Mutta Pyräkkätassu, kerrohan! Onko sinulla ja Hämärätassulla meneillään jotain?" Kaamostassu virnisti ja sai Myrskytassunkin räpäyttämään silmiään uteliaana.
"Mietiskelen tässä vain, kun kuulin Hämärätassun puhuvan sinusta aika mukavaan sävyyn partioidessa", Kaamostassu aloitti viattomaan sävyyn ja virnisti sitten toverillisesti Pyräkkätassulle, joka höristeli korviaan uteliaana.
"Aijaa, no. Mitä hän sitten sanoi?" Pyräkkätassu kysyi lopulta ja hänen hännänpäänsä heilahteli hermostuneesti.
"Hän kertoi, että sinun silmäsi olivat jääneet hänen mieleensä ja kertoi sinun olevan mukavaa seuraa. Kuulemma hän haluaisi viettää sinun kanssasi enemmän aikaa. Eikö ollutkin mukavasti sanottu? Hän vaikutti vähän punastelevankin, kun kysyin pidätkö sitten Pyräkkätassusta", Kaamostassu kertoi ja vinkkasi veljelleen hurmurimaisesti silmää. Pyräkkätassun olemus valpastui huomattavasti, kun raidallisen kollin korviin kiiri tieto Hämärätassun naukumista sanoistaan. Pyräkkätassu tuhahti ja yritti peitellä innostustaan, mutta viimeistään kollin levottomasti pyörivä hännänpää paljasti jotain.
"Noh, mitäs Hämärätassu siihen? Tarkoitan, että pitikö hän minusta?" oppilas kysyi epäluuloisena ja loi veljelleen katseen, joka kertoi, että heidän välillään oli edelleen kismaa. Kaamostassu hymähti Pyräkkätassulle. Toinen saisi esittää hankalaa, mutta kyllä kolli voittaisi vielä veljensä puolelleen.
"En ole asiantuntija näissä rakkausasioissa, mutta Hämärätassu taitaa olla ihastunut sinuun. Älä kuitenkaan kerro hänelle, että minä kerroin tämän sinulle. Hän ei ehkä pitäisi siitä, että juoruan hänen asioistaan", kollikissa naukaisi ja madalsi hieman ääntään. Pyräkkätassu ei ehtinyt vastata veljelleen, kun vanha Punatähti alkoi kutsumaan klaania koolleen. Tätä hetkeä Kaamostassu olikin jo odottanut. Vihdoin hänestä tulisi soturi ja kaikki polut olisivat hänelle avoimia. Hämärätassunkaan nimitykseen ei olisi kauaa ellei se jopa tapahtuisi tänään. Kollikissa sukaisi rintaansa, hänen turkissaan ei ollut paljoakaan suittavaa. Se oli yhtä siisti, kuten aina. Kollioppilas nyökkäsi sisaruksilleen ja antoi heidän astella edellään Punatähden luokse. Kaamostassu teki sen hampaitaan kiristellen ja pyöräytti silmiään, kun kukaan ei nähnyt. Hänen kuuluisi olla muiden edellä, ei Myrskytassun. Kolli kuitenkin pakotti kasvoilleen väkinäisen hymyn ja yritti suorastaan säteillä auringon lailla. Kaamostassu pujotteli aukiolle kerääntyneen kissajoukon läpi ja pysähtyi sisaruksiensa rinnalle.
"Nyt se on sitten menoa, onnea systeri ja veliseni", Kaamostassu supatti ja hymähti heille kannustavasti. Punatähti kohotti häntäänsä, jotta hänen ympärillään oleva kissajoukko hiljenisi seuraavien sanojen ajaksi.
"Olemme kokoontuneet tänään nimittämään kolme uutta soturia. Myrskytassu, Pyräkkätassu ja Kaamostassu, astukaa eteen. Tästä lähtien teidät tunnetaan Myrskymahtina, Pyräkkäpiruna ja Kaamoskukkana", päällikkö maukui rahisevalla äänellä. Punatähti antoi sitten muiden kissojen hurrata muutaman kerran tuoreiden sotureiden nimiään. Vaikka Kaamoskukaksi nimitetty kolli rakastikin saamaansa huomiotaan, ei tummaturkki kyennyt nauttimaan siitä juuri nyt. Hän mulkaisi Punatähteä vihaisesti ja hän olisi voinut nylkeä päällikön siihen paikkaan. Oliko hänet todella nimitetty Kaamoskukaksi? Kaamoskukka vilkaisi sisaruksiaan, jotka parveilivat heidän vanhempiensa ympärillä. Kaamoskukka hymähti nopeasti emolleen, joka oli sanomassa hänelle jotain. Kaamoskukka rymisteli kissajoukosta äkäisesti pois eikä edes Hämärätassun onnentoivotukset kiinnostaneet häntä. Tämän hän kyllä kostaisi, hän ei ikinä antaisi Punatähdelle anteeksi uutta nimeään. Kolli oli menettänyt Kaamoskukan viimeisetkin kunnioituksen rippeet. Kuinka toinen oli saattanut antaa hänelle näin kamalan nimen?! Kaamoskukka tuhahti itsekseen ja katsahti aukion kissoihin tyytymättömänä.

Narsissitassu: 4kp -

Tuhkajuova: 19kp -

Nuppujuova: 14kp -

Pimentovarjo: 16kp -

Kylmäliekki: 8kp -

Jääviilto: 15kp -

Taivaspentu: 5kp -

Aaltosalama: 7kp -

Untuvapentu: 14kp -

Hyppäsin esiin lehtikasasta Hahtuvapentu seuranani. "Ääh." henkäisin. Katajapentu hyppeli voitonriemuisena aukiolla. Katselin kollia hieman ärsyyntyneen ja iloisen sekoituksena. "Miten sinä löysit meidät? Minä luulin että menet jo kohti päällikön pesää?" Hahtuvapentu kysäisi. "Minäpäs olen paras, osaan vaikka mitä, te ette!" Katajapentu rallatti. 'Ärsyttävä kissa. Ei hän kaikkea osaa.' ajattelin turhautuneena. "Katajapentu. Muutkin ovat yhtä hyviä kuin sinä. Pyydäpäs siskoiltasi anteeksi." Mäntyviiksi komensi. Katsoin mustaa naarasta kiitollisena. Hän nyökkäsi päällään hyväksyvästi. "Ääh, no anteeksi." Katajapentu naukui. Minua pelotti hieman. Astuin muutaman askelen taaksepäin. Mäntyviiksi laski häntänsä lavoilleni. "N-nyt on s-sinun vuorosi." sanoin hermostuneena. "Joo." Katajapentu nyökkäsi. "Mäntyviiksikin menee." Musta naaras myöntyi hetken suostuttelun jälkeen. Juoksin Hahtuvapennun viereen aukion laidalle. Suljin silmäni tiukkaan. Aloin kokeilla kaikkia kynsiäni maahan. "Oletko valmis jo?" kysyin Hahtuvapennulta kuiskaten. "Olen." Hahtuvapentu vastasi. Avasin silmäni. Räpyttelin niitä hetken. Käännähdin taakseni. Näin muutamia kissoja, mutta Katajapennusta ja Mäntyviiksestä ei ollut hajuakaan. He olivat löytäneet hyvät piilot. "Hahtuvapentu, mihin ne voisivat mennä?" kysyin.
"Ehkä pentutarhaan? Tai ei, ehkä johonkin lehtikasaan?" Hahtuvapentu mietti. Lähdin aukion poikki. Missään ei näkynyt ketään. Kylmä ilma pörrötti karvojani. 'Hetkinen.' pysähdyin paikalleni hämmästyneenä. Näin vilahduksen lähellä päällikön pesää. Juoksin niin kovaa kuin pienistä tassuistani pääsin vilahdusta kohti. Huomasin sen olevankin vain höyhen. Pyöritin päätäni harmistuneena. Katsoin taakseni nähdäkseni, oliko Hahtuvapentu löytänyt jonkun. Valkoinen pentu seisoi mustan hännän juuressa.
"Untuvapentu, tule tänne! Mäntyviiksi löytyi!" Hahtuvapentu sanoi. Menin Hahtuvapennun luo. Olisiko Katajapentu lähellä? Huohotin hengästyneenä. Katajapennusta ei näkynyt jälkeäkään, mutta Mäntyviiksi seisoi edessäni. "Löysitte minut ." naaras kehräsi ja ravisteli lehtimultaa turkistaan. "Etsikää vielä Katajapentu." Syöksähdin eteenpäin. Olin näkevinäni kollin, mutta se paljastuikin oksaksi! "Toivottavasti hän ei taas tee jotain typerää." kuulin Mäntyviiksen mutisevan hiljaa. Mietin, mitä naaras tarkoitti sanoillaan. Oliko Katajapentu tehnyt jotain tyhmää? Miksen minä saanut tietää siitä? Tiesikö Höyhenhallakaan? Emon pitäisi tietää! Kiirehdin Hahtuvapennun kannoille. "Mäntyviiksi, entä jos Katajapentu on päällikön pesässä?" kysyin.
"Ei hän voi olla. Ei hän voi olla niin hiirenaivo. Todennäköisesti hän on jossain lähellä piilossa." Mäntyviiksi yritti selvästi uskotella itselleen. Nyökkäsin. En tiennyt, olisiko veli niin typerä että tekisi niin. Saattaisi olla, mutta en tiennyt. Mietin mihin vaikeuksiin hän joutuisi. "Katajapentu! Missä olet?" kysyin. Ei kuulunut vastausta. Hahtuvapentu kurkisti pentutarhaan. "Sielläkö?" kysyin odottavasti. Hahtuvapentu pudisti päätään. Huokasin ja jatkoin etsimistä. Äkkäsin keltaiset kiiluvat silmät oppilaiden pesän pimeydessä. "Mäntyviiksi! Tuolla on jotain!" kiljaisin. Loikkasin Mäntyviiksen viereen. "No mitä siellä nyt on?" Mäntyviiksi kysyi.
"Keltaiset silmät!" huudahdin.
"No, minäpäs menen katsomaan. Taidan tietää kuka se on." Mäntyviiksi naurahti salaperäisen näköisenä. Katsoin naarasta kummastuneena. Mäntyviiksi pujahti pesään. "Pois ja äkkiä, tämä on oppilaiden pesä! Et ole oppilas, minä tiedän sen, lyön vaikka hännästäni vetoa!" Mäntyviiksi älähti. Katajapentu ilmestyi pesän suuaukolle selvästi närkästyneenä. "Me löydettiin sinut." nau'uin.
"Ettekä olisi löytänyt ilman että olisit kertonut Mäntyviikselle, senkin pelkuri." Katajapentu murahti. "Olisit mennyt katsomaan itse."
"Hei! Tuo ei ole kivaa. Leiki sitten yksin, ei tuo ole hauskaa!" sanoin loukkaantuneena.
"Mitäs lähdit pelkuroimaan!" Katajapentu vastasi ilkeästi. Minua suretti. Katajapentu oli hirveä. Niin hirveä, etten osannut sanoa sitä. Toivoin joskus että se olisikin ollut Katajapentu, joka olisi jäänyt sinne metsään Jupiterin kanssa! Vaikka Salamanteri ja Katajapentu olivat kummatkin aika ärsyttäviä. Juoksin pentutarhaan. Näin kuinka Hahtuvapentu yritti huutaa perääni. Katajapentu loi minuun vihaisen katseen. Nakkasin hänelle häntääni. Menin sisään pentutarhaan. Itkin nyt oikeasti. Lysähdin vuoteelleni. Höyhenhalla tuli viereeni ja kietoi minut lähelleen. "Mitä nyt, Untuvapentu?" Höyhenhalla kysyi lempeästi. Katsoin emoani silmiin. Hän tuijotti minua silmät täynnä rakastusta. "Katajapentu kiusaa." nyyhkytin. "Hän haukkui minua pelkuriksi kun en uskaltanut mennä oppilaiden pesään." Höyhenhalla kietoi minut rintansa lähelle. "Älä kuuntele häntä. Katajapentu, hän on hieman hankala tilanteissa jossa hän häviää. Olet kuitenkin oikeassa, Katajapentu oli ilkeä." emo naukui. Katsoin häntä surullisena. Oli niin mukavaa, että emona oli Höyhenhalla. Hänellä oli aikaa pennuilleen. Jos olisin ilman sukua, niin Mäntyviiksi hoitaisi minua. 'Mieluummin Höyhenhalla kuin Mäntyviiksi. Höyhenhalla on paras!' ajattelin. Höyhenhalla kosketti kuonollaan omaani. Minusta tuntui jo paljon paremmalta.

Jääviilto kuunteli pöyristyneenä, kuinka vuorollaan Pimentovarjo ja sitten vielä Aaltosalamakin ilmaisivat, etteivät pitäneet ajatuksesta, että he joutuisivat tappamaan klaaniin pyrkivät erakot!
"Pyh, minun mielestäni heidän tappamisensa on ainoa hyvä ratkaisu. Kaikki erakot ja erakkotaustaiset saisi hävittää koko maailmasta!" Jääviilto sihahti, kun Aaltosalama oli saanut asiansa sanotuksi. Henkäysvarjo käänsi terävän katseensa punaruskeaan soturiin, mutta varapäällikkö ei vaivautunut kommentoimaan kollin toteamusta mitenkään.
"Tämä on ainoa vaihtoehtomme", raidallinen kolli lausui vakavailmeisenä.
"Niinhän minä juuri sanoin", Jääviilto huokaisi silmiään pyöräyttäen, "minä ainakin haluan siihen partioon mukaan." Kun Henkäysvarjo pudisti päätään, Jääviilto ei voinut uskoa silmiään!
"Sinä jäät leiriin siltä varalta, jos jokin meneekin pieleen. Leirissä on oltava taitavia taistelijoita siltä varalta, että jotain tapahtuu ja syntyy suurempi taistelu", varapäällikkö kertoi. Jääviilto oli pöyristynyt. Aikoiko Henkäysvarjo todella jättää hänet pois partiosta, ja jättää hänet leiriin vain kaiken varalta, jos jokin menisikin pieleen?!
"Et voi olla tosissasi!" Jääviilto murisi ja katsoi karvat pystyssä varapäällikköä, joka piti ilmeensä vakavana. Raidallinen kissa käänsi kylmän katseensa pois punaturkkisesta soturista ja silmäili hetken muita partion jäseniä.
"Yöpartioon osallistuvat Tuimakatseen johdolla Kalmakuu, Sähkötuho, Latvaruusu, Aaltosalama, Varissulka ja Narsissitassu. Kertokaa heille partiosta leiriin palattuanne, mutta älkää puhuko suunnitelmasta ennen kuin olette poistuneet leiristä. En halua ylimääräisten korvaparien kuulevan tästä ja pilaavan suunnitelmaa", Henkäysvarjon ääni oli mitä rauhallisin tämän puhuessa. Jos Jääviilto ei olisi tiennyt, hän ei olisi voinut uskoa varapäällikön suunnittelevan joukkomurhaa, niin rauhallinen hän oli.
"Oletko varma, ettet tahdo itse osallistua partioon myös?" Kalmakuu kysyi silmiään siristäen. Jääviilto tuhahti ja pyöritteli taas silmiään.
"Eiköhän Henkäysvarjo sanoisi, jos hän haluaisi osallistua", soturi ärähti ja väläytti valkoisia hampaitaan veljelleen. Kalmakuu vastasi kollin lausahdukseen kylmänviileällä katseella, ja kääntyi taas Henkäysvarjon puoleen.
"Minä jään leiriin. Luotan kyllä siihen, että saatte tapettua ne erakot ilman minuakin", kolli kertoi taas välittämättä Jääviillon tokaisusta. Kollia alkoi toden teolla ärsyttämään se, miten raidallinen kolli jätti hänet vaille huomiota tai tehtävää.
"Mitä kerromme Punatähdelle, kun partio on ohi ja erakot on tapettu?" Kalmakuu esitti uuden kysymyksen.
"No ette ainakaan totuutta", Jääviilto koki tarpeelliseksi todeta piikitellen samalla, kun mulkoili veljeään inhoten.

//Pimento, Tuima, Aalto tai Narsissi? (seuraava kirjottaja saa vapaasti kirjottaa nää leiriin ja alotella sitä yöpartiota)

Henkäysvarjon johtama partio kulki kohti Ukkospolkua. Mukana olivat Aaltosalaman lisäksi hänen oppilaansa Narsissitassu ja isänsä Kalmakuu, Jääviilto, Sähkötuho sekä Pimentovarjo ja Tuimakatse. Hän uskoi tietävänsä, miksi Jääviilto oli käynyt keräämässä heidät kaikki varapäällikön käskystä tähän partioon - asia koski varmastikin niitä erakoita, joiden Punatähti oli antanut asettua Lehtikuusilaaksoon siksi aikaa, että tämä oli tehnyt päätöksensä siitä, saivatko nämä jäädä klaaniin vai eivät. Punatähden tuntien vastaus tulisi varmasti olemaan erakoita puoltava.
Aaltosalama ei osannut sanoa, mitä mieltä oli näistä nuorista erakoista, jotka halusivat liittyä heidän klaaniinsa. Hänellä oli kaunaa ainoastaan Eloklaania ja sen kissoja kohtaan, joten erakot kuuluivat ainakin vielä toistaiseksi neutraalille alueelle. Toisaalta, jos asiaa ajatteli siltä kantilta, että Eloklaani koostui pääasiassa entisistä erakoista, nämä Kuolonklaanin reviirille asettuneet nuoret olivat kytevä uhka. Mikäli Kuolonklaani ei värväisi heitä, Mesitähti kyllä tekisi sen.
Henkäysvarjo pysäytti partion lähellä Ukkospolkua. Kaikki odottivat jännittyneinä, mitä kerrottavaa varapäälliköllä oli.
"Meidän on tapettava ne erakot ensi yönä. Jos päästämme ne Kuolonklaaniin, ne lisääntyvät ja koko klaani on pian pelkkä vitsi, kun puhdasverisiä on vain murto-osa. Aion järjestää partion, joka hoitaa erakoiden telottamisen ja keksii kanssani selityksen sille, miksi partion oli tapettava erakot." Raidallinen kolli puhui vakavalla äänellä, ja Aaltosalama tiesi, ettei tästä voisi enää perääntyä. "Jos jollakulla on jotakin sitä vastaan, sanokoot sen nyt."
"Emmekö voi vain häätää heitä reviiriltämme? Meillä ei ole mitään syytä tappaa heitä", Pimentovarjo tuhahti väliin. "He ovat vasta oppilasikäisiä, eivät he mahda mitään meille jos pakotamme heidät lähtemään."
Aaltosalama ymmärsi kyllä Pimentovarjon pointin: kyseessä oli sentään sekalainen porukka oppilasikäisiä kissoja, joilla oli häviävän pienet mahdollisuudet pärjätä tällaista eliittijoukkoa vastaan. Kyseessä olisi julma ja kunniaton teloitus ilman merkittävää vastarintaa.
"Tunnetko paljonkin myötätuntoa heitä kohtaan?" Henkäysvarjo kysyi mustaturkkiselta soturilta hetken kuluttua.
"En vain pidä turhasta verenvuodatuksesta", vanhempi naaras vastasi ilme vakavana. "Mutta jos koet, että tämä on oikea ratkaisu, olkoon niin."
"Minäkään en nauti tappamisesta, mutta jos meillä ei ole muuta vaihtoehtoa hävittää tätä uhkaa reviiriltämme, olen valmis myös surmaamaan heidät", Aaltosalama lausahti rauhallisesti, vaikka hänen sisällään myllersi ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita.

//Tuima, Narsissi, Jää ja Pimento?

"Ensimmäinen käskymme sinulle on etsiä meille koko pentutarhan hienoin sammalpallo", Virtapentu sanoi, kumartuen uhkaavan näköisenä yläpuolelleni. Toivoin, että tämä kaikki olisi vain ollut unta, eikä totta. "Onko ymmärretty?" Katsoin vuorotellen Virtapentua, ja Kyyhkypentua, jotka katsoivat minua odottavasti, ja samaan aikaan painostavasti. Nyökkäsin varovaisesti, pelkäsin, että teen väärin, Virtapentu oli vain niin pelottava!
"Ymmärrän Virtapentu", sanoin hiljaa ja katselin tassujani. "Sano selvemmin!" Virtapentu tiuskaisi. Hätkähdin ja katsoin tassujani, mieleni teki itkeä. "Ymmärrän Virtapentu!" sanoin kovemmalla äänellä. Virtapennun kasvoille levisi tyytyväinen hymy.
"Hae sitten meille se sammalpallo!" Kyyhkypentu käski. Nyökkäsin hiljaa, ja vilkaisin emoa, joka jutteli Orvokkisydämmen kanssa, naaras oli siirtynyt juuri puutarhaan. Pitäisikö minun mennä emon luo? Ettei minun tarvitse leikkiä tätä kamalaa leikkiä Virtapennun ja Kyyhkypennun kanssa. Ei, minun pitäisi leikkiä heidän kanssaan. En halua, että he alkavat piinaamaan minua, koska en halunnut leikkiä heidän kanssaan, he voisivat tehdä minulle kauheita asioita. Nousin seisomaan, ja korvani olivat kiinni takaraivossani, ja syy oli pelko.
"Etsin teille parhaimman sammalpallon", sanoin hiljaa, ja katselin pentutarhaa. Sisarukset nyökkäsivät tyytyväisen näköisinä, kun aloin etsimään sammalpalloa. Löysin pian ison ja tiiviin pallon, nostin sen suuhuni ja kannoin Virtapennun ja Kyyhkypennun luo. Tiputin sammalpallon Virtapennun jalkojen juureen, ja katsoin tassujani. Toivoin vain, ettei minun tarvitsisi leikkiä tätä leikkiä pitkään.
"Onko tämä hyvä?" kysyin hiljaa.

// Virta?

Henkäysvarjo oli reagoinut uutiseen erakoista juuri kuten olin uumoillutkin. Varapäällikkö oli vaikuttanut siltä, että olisi saattanut asettua Punatähteä vastaan; en ollut koskaan nähnyt Henkäysvarjoa niin vihaisena. Harmaa kolli oli ilmaissut eriävän mielipiteensä, mutta helpotuksekseni hän oli lopulta näyttänyt taipuvan päällikön tahtoon. Kun tarkkailin varapäällikköä katseellani, hänen kylmä ja uhmakas katseensa kertoi, ettei asia kuitenkaan jäisi tähän.
Pian huomasin Jääviillon astelevan luokseni ja mielialani laski pelkästään siitä ajatuksesta, että joutuisin sietämään soturin seuraa. Hän kertoi, että minut oli valittu Henkäysvarjon johtamaan partioon. Kun Jääviilto mainitsi jotain erakoiden tappamisesta, kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Olin kovasti toivonut, ettei tilanne yltyisi tähän. Ehkä Jääviilto vain liioitteli; hänen pahansuopa virneensä ei kuitenkaan luvannut mitään hyvää.
Partiossa oli mukana myös Kalmakuu, Sähkötuho, Aaltosalama, Tuimakatse ja Narsissitassu. Pistin merkille, että kaikki olivat puhdasverisiä kuolonklaanilaisia. Ilma tuntui sähköiseltä jännityksestä, kun kuljimme hiljaisuudessa Henkäysvarjon johdattamina kohti Ukkospolkua. Pian varapäällikkö pysähtyi ja kääntyi partion puoleen vakava ilme kasvoillaan ja alkoi esitellä suunnitelmaansa.
Jääviilto olikin ollut oikeassa: Henkäysvarjo tosiaan aikoi tappaa erakot. Hän järjestäisi partion, joka ensi yönä teloittaisi viisikon.
"Jos jollakulla on jotakin sitä vastaan, sanokoot sen nyt", harmaa soturi sanoi silmäillen kissoja vakavana. Epäröin hetken miettien, olisiko järkevää asettua Henkäysvarjoa vastaan. En kuitenkaan voinut olla hiljaa - tämä suunnitelma oli hullu ja tarpeeton.
"Emmekö voi vain häätää heitä reviiriltämme? Meillä ei ole mitään syytä tappaa heitä", tuhahdin katsoen varapäällikköä viileästi silmiin. "He ovat vasta oppilasikäisiä, eivät he mahda mitään meille jos pakotamme heidät lähtemään."
Henkäysvarjo kohtasi katseeni vakaasti. En osannut ollenkaan tulkita hänen ilmettään, mutta ainakaan hän ei näyttänyt myöntyväiseltä.
"Tunnetko paljonkin myötätuntoa heitä kohtaan?" hän kysyi hetken päästä. Siristin silmiäni kollinkuvatukselle; tietenkin tunsin, oli minullakin sydän. Ymmärsin kuitenkin, mitä varapäällikkö vihjasi. Minun oli selvästi tehtävä paljon töitä todistaakseni uskollisuuteni hänelle.
"En vain pidä turhasta verenvuodatuksesta", sanoin vakava ilme kasvoillani. "Mutta jos koet, että tämä on oikea ratkaisu, olkoon niin."

//Jää, Tuima, Aalto, Narsissi?

Jääviilto ei ollut uskoa korviaan, kun Punatähti oli ilmoittanut edes harkitsevansa erakoiden ottamista klaaniin! Ellei Henkäysvarjo olisi hoitanut puhumista, Jääviilto olisi sanonut päällikölle suorat sanat ja kertonut, miten hiirenaivoinen päällikkö oli. Noin vain Punatähti tylytti Henkäysvarjoa ja siirtyi omaan pesäänsä. Ettäs kehtasi!
Kun tilanne oli ohi ja kuolonklaanilaiset olivat siirtyneet takaisin omiin touhuihinsa, Jääviilto kiiruhti Henkäysvarjon luokse. Varapäällikkö oli asettunut kallionseinämän eteen ja silmäili mietteliäänä pääaukiota. Kun punaruskea soturi lähestyi, varapäällikkö käänsi katseensa tämän suuntaan.
"Et voi jättää asiaa sikseen, meidän on tehtävä jotakin", Jääviilto ärähti ja piiskasi hännällään vihaisena ilmaa, "ne erakot eivät saa liittyä Kuolonklaaniin!" Henkäysvarjo käänsi katseensa pois soturista, mutta nyökytteli hitaasti päätään.
"Pysy rauhallisena, Jääviilto. Minulla on kyllä suunnitelma, ja sinä saat auttaa minua siinä", raidallinen kolli tokaisi vilkaisemattakaan toisen suuntaan.
"No? Käynkö tappamassa ne erakot niiden nukkuessa?" Jääviilto myhäili virnuillen, mutta Henkäysvarjon ilme pysyi vakavana. Kolli pudisti päätään.
"Kerää partio kasaan, niin kerron kaikille yhtä aikaa. Meidän on tarkastettava eteläraja siltä varalta, että siellä on enemmänkin erakoita", Henkäysvarjo tokaisi ja tämän kasvoille piirtyi pieni virne, "partioon lähtevät meidän lisäksemme Kalmakuu, Sähkötuho, Pimentovarjo, Aaltosalama, Tuimakatse ja Narsissitassu."
Jääviilto ei pitänyt siitä, että Henkäysvarjo käskytti häntä, mutta punaturkkisella kollilla ei tainnut olla varaa kieltäytyä. Niinpä hän alkoi etsiä leiristä partioon lähteviä kissoja. Ensimmäisenä kolli näki Pimentovarjon, joka istuskeli yksin piikkihernemuurin liepeillä. Musta soturi ei näyttänyt ilahtuvan, kun Jääviilto lähestyi häntä ilkikurinen virne kasvoillaan.
"Onnittelut, pääset mukaan Henkäysvarjon johtamaan partioon. Me taidamme tappaa ne erakot", Jääviilto kuiskasi virnuillen, ennen kuin käänsi mustalle kissalle selkänsä ja lähti haalimaan kasaan muita partion jäseniä.

Viimein partio oli kasassa, ja Henkäysvarjo johdatti sen ulos leiristä. Vain muutama auringonsäde pilkisti enää puiden takaa, ja metsässä oli hämärää. Toisin kuin Jääviilto oli toivonut, varapäällikkö oikeasti suuntasi kohti etelää eikä Lehtikuusilaaksoa. Tunnelma partiossa oli melko kireä, eikä kukaan sanonut mitään. Kaikki varmasti tiesivät, että Henkäysvarjolla olisi jotakin painavaa sanottavaa.
Ukkospolun tuntumassa Henkäysvarjo pysäytti partion. He jäivät seisoskelemaan puiden kantojen keskelle ja odottamaan, että varapäällikkö kertoisi suunnitelmastaan.
"Meidän on tapettava ne erakot ensi yönä. Jos päästämme ne Kuolonklaaniin, ne lisääntyvät ja koko klaani on pian pelkkä vitsi, kun puhdasverisiä on vain murto-osa. Aion järjestää partion, joka hoitaa erakoiden telottamisen ja keksii kanssani selityksen sille, miksi partion oli tapettava erakot", raidallinen kolli naukui vakavalla äänellä, "jos jollakulla on jotakin sitä vastaan, sanokoot sen nyt."

//Pimento, Aalto, Tuima tai Narsissi?

Kuten olin arvellut, Punatähti oli luvannut harkita erakoiden ottamista klaaniin. Henkäysvarjo oli varmasti jo palannut leiriin ja kuullut muilta kuolonklaanilaisilta päällikön päätöksestä. Olin varma, että varapäällikkö oli raivoissaan.
En luottanut lainkaan näihin viiteen, täysin tuntematomaan nuoreen kissaan, mutta Punatähti oli päättänyt jättää heidät keskenään Lehtikuusilaaksoon. Vaikka se tuntui haastavalta, minun oli kuitenkin luotettava siihen, että kokenut päällikkö tiesi mitä oli tekemässä. Punatähti ei koskaan ollut tehnyt huonoja päätöksiä, hän oli viisain kissa kenet tunsin.
"Kiitos paljon. Me jäämme odottamaan vastaustasi", Taaviksi esittäytynyt kissa naukui kiitollisena ja laski päänsä alas kunnioituksen merkkinä. Punatähden katse oli varsin ilmeetön, kun tämä nyökäytti päätään ottaen kiitokset vastaan.
"Voitte saalistaa reviirillämme, kunhan ette tapa saalista turhaan vaan syötte kaiken mitä saatte kiinni", punaturkkinen päällikkö lupasi vakavailmeisenä. Erakot nyökyttelivät kiitollisina päitään. Sitten Punatähti vilkaisi minua ja Pimentovarjoa ja käänsi taas katseensa erakoihin.
"Meidän on aika palata takaisin leiriin. Palataan asiaan taas huomenna", päällikkö lupasi ja kääntyi lähteäkseen. Erakot kiittivät vielä kerran päällikköämme, ennen kuin lähdimme Pimentovarjon kanssa hänen perässään takaisin kohti leiriä.

Leirissä tunnelma oli kireä. Aurinko oli jo laskemassa ja metsä alkoi hämärtää. Henkäysvarjo seisoi piikkihernetunnelin edustalla ja kohtasi Punatähden vakava ilme kasvoillaan.
"Jätitkö sinä erakot vahtimatta meidän reviirillemme?" varapäällikkö kysyi ärähtäen. Vaikka Henkäysvarjo ilmaisi sanoillaan ettei pitänyt Punatähden tavasta toimia, varapäällikön katse oli kunnioittava, kun tämä katsoi päällikköä silmiin. Punatähti reagoi kollin kysymykseen rauhallisesti.
"Kyllä jätin. Minä en usko, että heistä on meille mitään harmia. Lupasin harkita yön yli asiaa ja päättää huomenna, otammeko viisikon Kuolonklaanin jäseniksi. Minä uskon, että päästän heidät klaaniin, sillä Kuolonklaani kaipaa vahvistusta", punaruskea päällikkö sanoi. Henkäysvarjo pudisteli pettyneenä päätään. Kolli näytti siltä, että hän olisi halunnut sanoa jotakin todella rumaa, mutta pakotti itsensä pysymään hiljaa. Kun raidallinen soturi oli vetänyt syvään henkeä, hän kohtasi taas Punatähden katseen:
"Minun mielestäni ei ole hyvä idea päästää enempää erakoita klaaniin." Siirryin askeleen sivuummas, jotta näkisin paremmin päällikön ilmeen. Se oli vakava ja hyvin vaikeasti tulkittava.
"Minä olen Kuolonklaanin päällikkö, ja tämä on minun päätökseni. Sinun tehtäväsi on noudattaa minun käskyjäni, ethän unohda sitä, Henkäysvarjo?" päällikkö kysyi rauhallisella äänellä. Huomasin, miten vaikeaa Henkäysvarjon oli hillitä itseään. Kaipa hän kuitenkin kunnioitti päällikköään niin paljon, että raidallinen soturi joutui myöntymään.
"En unohda. Olet oikeassa", kolli huokaisi selvästi pettyneenä ja laski päänsä hetkeksi alas.
"Hyvä. Minä siirryn nyt lepäämään. Toivon, että huomenna myös sinä näet hyvät puolet tässä asiassa, Henkäysvarjo", päällikkö lausahti ja käänsi selkänsä Henkäysvarjolle. Punaturkkinen kolli suuntasi kohti tuoresaaliskasaa, nappasi sieltä saaliin ja tassutteli kaatuneen kuusen ohi putouksen takana sijaitsevalle pesälleen. Punatähti kulki ylväästi hyvässä ryhdissä ja häntä pystyssä. En voinut muuta kuin ihailla häntä. Vilkaisin vierelläni seisovaa Pimentovarjoa. Tämän ilme oli vakava. Pimentovarjokin varmasti tiesi, että tästä saattaisi koitua jotain todella pahaa. Henkäysvarjo ei sanonut mitään, vaan siirtyi itsekseen tuhahdellen kauemmas meistä. Kun varapäällikkö oli lähtenyt, käänsin vihreät silmäni taas Pimentovarjoon.
"On ollut väsyttävä päivä. Minä taidan siirtyä nukkumaan, jotta jaksan herätä aikaisin aamulla", tokaisin ja vastausta odottamatta lähdin kulkemaan kohti sotureiden pesää. Halusin aamulla olla virkeänä, jos Henkäysvarjo keksisikin jotakin hullua. Hän ei varmasti katsoisi hyvällä, jos erakot asettuisivat oikeasti leiriimme asumaan ja saisivat kutsua itseään kuolonklaanilaisiksi.

Harmaaturkkinen kollikissa närppi laihaa ja ruipeloa hiirtä vaiteliaana. Kollin silmät olivat uneliaat, hän ei ollut saanut nukutuksi kovinkaan hyvin ja hän oli myös käynyt partiossa. Kylmäliekki ummisti kellertävän vihreät silmänsä uneliaana ja antoi sateen ropista hiljakseen turkkiinsa. Sateet olivat vähentyneet ja lyhentyneet huomattavasti, mutta niitä esiintyi edelleen; tosin harvakseltaan. Sadepäivät tekivät valmiiksi rauhallisesta kollista suorastaan tahmean rauhallisen ja uneliaan. Siispä kollikissa meinasi nukahtaa pystyyn, kerta hänellä oli taustalla vielä huonosti nukuttu yökin. Kylmäliekki hätkähti muutaman sekunnin välein takaisin tähän maailmaan ja ravisteli päätään. Hän repi hiiren sitkeästä lihasta itselleen pienen palasen ja pureskeli sitä verkkaisesti. Yöllinen partio oli todella jättänyt häneen jälkensä. Kylmäliekki huokaisi hiljaa ja haukotteli kita ammollaan. Kolli heilautti pitkän häntänsä suojakseen ja räpäytti silmiään. Aluksi hän ei edes tajunnut, että joku puhui hänelle. Kylmäliekki ei vastannut huudahdukseen, mutta vasta nostaessaan katseensa hiirestään, tajusi kollikissa Myrskytassun liittyneen hänen seuraansa.
"Huhuu, maa kutsuu Kylmäliekkiä! Mitä sinä täällä aukiolla nuokut?" harmaakissa ihmetteli ja pukkasi vanhempaa soturikollia.
"Öh, anteeksi. Pyräkkätassuko se oli? Mitä sinä sanoitkaan?" Kylmäliekki maukaisi pahoittelevalla äänensävyllä ja välläytti toiselle sovittelevan hymyn. Tällä päällä hän ei meinannut muistaa edes klaanitovereidensa nimiä! Oliko naaras kuitenkaan ollut Pyräkkätassu? Pimentovarjon tytär toinen ainakin oli, siitä hän oli varma; ainakin osittain.
"Myrskytassu ilmoittautuu palvelukseesi auttamaan sinua! Tälläisiä onnenpäiviä ei kuule kovin usein satu kissojen kohdalle, joten kannattaa kiittää Pimeyden metsää - tai suoraan minua -, tästä ainutlaatuisesta tarjouksesta! Olen pistänyt merkille kuinka Jääviilto kohtelee sinua etkä voi antaa sen jatkua!" Myrskytassu maukui rintaansa röyhistäen ja sai Kylmäliekin katselemaan vaisusti tassujaan. Hän oli ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja kaiken lisäksi hän oli muistanut Myrskytassun nimenkin väärin. Kuinka noloa! Kollista tuntui, että hän voisi hautautua maanrakoon ja jäädä sinne loppuiäkseen.
"Kuinka sinä sitten, öh. Ajattelit auttaa minua? Ja ota toki tuosta", Kylmäliekki kysyi varovaisesti ja kallisti ujosti päätään. Hän työnsi ruipelon hiiren Myrskytassun käpäliin. Oli harmaaturkki ainakin utelias kuulemaan mitä Myrskytassulla oli mielessä. Ainakin naaraskissa oli kovin innokas auttamaan häntä. Ei siitä varmaankaan olisi haittaakaan, jos hän kuuntelisi naaraan ehdotukset ja kiittäisi sitten kohteliaasta. Jääviilto ei varmaankaan arvostanut hänen toimintaa kovinkaan, sillä eihän punaturkin toiminnassa mitään vikaa ikinä koskaan ollut.

// Myrsky?

Taavi-niminen kissa esitti asiansa Punatähdelle samalla kun seurasin tilannetta vierestä. Katsoin päällikköä epäillen silmät siristettyinä. Toivoin kovasti, ettei kolli suostuisi ottamaan tulokkaita klaaniimme, sillä se olisi kaikkien kannalta kehnoin vaihtoehto. Pelkäsin, ettei Henkäysvarjo noin vain sulattaisi viittä uutta erakkotaustaista klaanissamme. Uusien jäsenten hyväksyminen klaaniin ei muutenkaan ollut hyvä idea; lehtikato lähestyi, emmekä tarvinneet yhtään enempää suita ruokittavaksi. Kaiken kukkuraksi kissat olivat nuoria, ja heidät pitäisi kouluttaa saalistamaan ja taistelemaan. Meillä ei yksinkertaisesti ollut varaa tällaiseen hyväntekeväisyyteen.
Aavistelin kuitenkin, että Punatähti olisi liian hyväsydäminen hylätäkseen erakkojoukkoa oman onnensa nojaan. Päällikkö ei ainakaan heti tyrmännyt Taavin ehdotusta, mikä ei ollut hyvä merkki. Punatähti silmäili kaksikkoa mietteliäästi selvästi harkiten asiaa. Hän oli pitkään hiljaa, kunnes näytti tulleen päätökseensä.
"Minun on vielä mietittävä asiaa. Ymmärrätte varmasti, etten noin vain voi hyväksyä uusia jäseniä klaaniimme", punaruskea kolli selitti kahdelle tulokkaalle. Uskalsin hiukan rentoutua; vielä olisi mahdollista kääntää päällikön pää.
"Palataan asiaan huomenna. Voitte majoittautua reviirillemme siksi aikaa."
Punatähti kääntyi minun ja Tuhkajuovan puoleen ja puhui hiukan hiljaisemmalla äänellä.
"Viedään heidät Lehtikuusilaaksoon", päällikkö sanoi. "Mietin asiaa yön yli. Luulen kuitenkin, että tälle joukolle löytyy klaanistamme sija."
Olisin halunnut kysyä Punatähdeltä, oliko hän nyt aivan varma asiasta, mutta en mieluiten rikkoisi Kuolonklaanin lakeja. Oli vain toivottava, että päällikkö tulisi järkiinsä - tai vaihtoehtoisesti Henkäysvarjo.
Lähdimme matkaan leiristä Punatähden johdolla. Minä ja Tuhkajuova pysyttelimme Inton ja Taavin takana varmistaen, etteivät he karkaisi. Vaikutti kuitenkin siltä, että heidän vahtimisensa oli turhaa; kaksikko ei ollut millään tavalla osoittanut harkitsevansakaan päällikön käskyjen vastustamista. Heidän tottelevaisuutensa kieli siitä, että he olivat hyvin halukkaita liittymään klaaniin. Jos tilanne klaanissa olisi ollut helpompi, olisin kannattanut heidän liittymistään - noin motivoituneista kissoista voisi kasvaa uskollisia ja taitavia sotureita.
Haimme matkan varrelta kolme muuta tulokasta mukaamme ja suuntasimme Lehtikuusilaaksoon. Tahtimme hiukan hidastui, sillä joukkion pentuikäinen jäsen ei aivan pysynyt nopeiden askeltemme perässä. Seurasin katseellani, miten eräs suurikokoinen naaras tuuppasi pelokasta pentua lempeästi eteenpäin. Vaikka toivoin, että Punatähti ei suostuisi ottamaan näitä kissoja klaanin jäseniksi, tunsin myötätuntoa heitä kohtaan. He olivat kulkeneet pitkän matkan, ja halusivat vain löytää turvallisen kodin itselleen. Näin nuorten kissojen olisi vaikeaa selviytyä yksinään - he tarvitsivat kipeästi ympärilleen kokeneempia ja vanhempia kissoja, jotka voisivat opettaa ja ohjeistaa heitä elämässä.
Saavuimme Lehtikuusilaaksoon. Punatähti johdatti meitä vielä hiukan syvemmälle kuusien keskelle, kunnes pysähtyi ja katsoi kissajoukkoa ystävällinen ilme kasvoillaan.
"Voitte jäädä tänne seuraavaksi yöksi. Kerron päätöksestäni huomenna."

//Tuhka tai Into?

Olin lähes pomppia ulos turkistani. Ihastukseni, ystäväni, ja kaiken lisäksi nyt koko maailman ihanin kissa, oli juuri sanonut tykkäävänsä minusta! Olin pyörtyä keskelle aukiota. Teki mieli loikkia koko leirin ympäri. Kipeä silmä tuntui nyt vähäiseltä. "O-oikeastiko?" kysyin hämmästyneenä ja samaan aikaan ihastuneena. "Kyllä." Pyörretassu vastasi. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa mutta en välittänyt. "Minulla kai on aika kertoa sinulle eräs asia." kuiskasin salaperäisesti. Pyörretassu tuli lähemmäs kuuntelemaan. Kolli oli minua isompi, joten hädin tuskin ylsin hänen korvaansa. "Oletko ihmetellyt, miksi olin sinun ja Toivetassun kanssa niin paljon?" kysäisin.
"Joskus vähän." Pyörretassu vastasi. "No, saat kuulla vastauksen siihen miksi olin! Syy siihen oli se että.." aloitin hieman jännittyneenä. Pystyisinkö kertoa hänelle sen, että rakastin häntä jo hänen pentuajoiltaan asti? "Syy oli, että pidin sinusta jo silloin. Tunsin vain pientä rakkautta ensimmäisenä, mutta tajusin että minulla oli joitain suurempiakin tunteita. Kun sinusta tuli oppilas, rakkaus vain nousi. En uskaltanut kertoa koska.." vilkuilin ympärilleni hetkellisesti,"mutta nyt uskallan. Pyörretassu, minäkin rakastan sinua. Ja kumppaniasiasta puheenollen, suostun ehdottomasti jos vain haluat." nau'uin rakastavasti. Hetken aikaa tuli hiljaista. Pyörretassu tuijotti minua silmiin. Mietin, mitä hän oli mahtanut ajatella tarinastani. Oliko se hänen mielestään kummallinen? Vai valehtelinko minä hänen mielestään? Taaskaan en tiennyt. Hetken päästä, löysin itseni syöksymässä Pyörretassun viereen. Kosketin Pyörretassun kuonoa omallani. Kuulin kaukaa mustarastaan laulun. 'Unelmani kävivät toteen. En koskaan saa parempaa päivää kuin tämä.' ajattelin. 'Paitsi silloin kun pentumme syntyvät..tai ehkä eivät.' Irrottauduin Pyörretassusta. Katsoin taivaalle. "Oho, alkaa tulla jo pimeä." nau'uin. "Moikka, Pyörretassu. Nähdään huomenna!" sanoin lempeästi ja loin kolliin vielä viimeisen rakastavan silmäyksen. Pyörretassu vastasi värisyttämällä viiksiään söpösti. Huiskautin häntääni vielä viimeisen kerran. Pujahdin parantajan pesään. "Hei, Hehkuaskel." sanoin ajatuksissani. Naaras loi minuun hämmästyneen katseen. Arvelin että hän ihmetteli sitä, että olin oudon ajatuksissani, vaikka yleensä kiinnitin huomiota kaikkeen. "Hei Nuppujuova. Miten menee?" Hehkuaskel tiedusteli.
"Hyvin. Tai no vielä paremmin." vastasin unelmoiden.
"No mitä on käynyt? Luulisin että olisit surullinen kun silmäsi meni umpeen?" Hehkuaskel kysyi.
"E-ei mitään. Vain...eräs aika mukava juttu." vastasin. Hyväksi onneksi Hehkuaskel jätti minut rauhaan. En nyt jaksanut kertoa hänelle, tai ylipäätänsä kenellekään tästä asiasta. Toivoin että siitä tulisi vain minun ja Pyörretassun välinen. Menin vuoteelleni. Ajattelin Pyörretassua. Oli ollut niin ihanaa olla siinä, kuonot yhteen painettuina. Mietin, mitä kävisi jos joku saisi tietää siitä. Siitä tulisi varmasti isokin juoru. En varsinaisesti ollut klaanin suosituimpia kissoja, vaikka yrtinhakuryhmässä joskus olinkin. Ja mitäköhän Pyörretassun perhe tästä ajatteli? Hänellä sentään oli sukua, minun sukuni taas oli ihan sumussa. Lysähdin vuoteelleni tassut epämääräisessä kasassa. "Hehkuaskel, milloin saisin palata soturintehtäviini?" kysyin.
"Siitä minun pitikin ottaa puheeksi. Ajattelin, että jos silmäsi ei ole enää kovin kipeä, voisit siirtyä sinne jo tämän yön, ja seuraavan päivän jälkeen. Joudut kyllä nukkumaan seuraavankin yön täällä." Hehkuaskel selitti. Nyökkäsin kiivaasti. Pian jo pääsisin täältä! Minun täytyisi kertoa Pyörretassulle huomenna. Kolli varmasti ilahtuisi. Kävin nukkumaan.

Katselin unessa itseäni. Se oli outoa. Seurasin samaa tapahtumaa, kun olin ollut Pyörretassun kanssa aukiolla. Katsoin kuinka silmäni tulvivat rakkautta. Minun teki mieli mennä taas tilanteeseen mukaan. Tuijotin tilannetta hetken, sitten se sumeni pois. Yhtäkkiä kuului pauhua. Näin itseni pesässä. Pentutarhassa. Olin synnyttämässä pentuja, ja yhtäkkiä välähti salama. Pennut syntyivät, ja sitten olin rauhassa. 'Mitä yrität minulle näyttää? Mitä tapahtuu?' ajattelin. 'Kuinka minulle käy?'

Heräsin unesta. Kömmin pystyyn. "Päivä on jo pitkällä." Loiskevarjo huomautti takaani. "Miten niin? Olenko muka nukkunut kauankin?" kysyin. "Et tietenkään. On vasta aamu." kolli nauroi. Pyörittelin silmiäni. "Hehkuaskel, saanko mennä ulos?" kysyin. "Kaikin mokomin. En minä sinua voi estääkään." Hehkuaskel kehräsi. "Samalla ota jotain riistaa." Minun ei tehnyt mieli syödä, mutta päätin alistua hänen tahtoonsa. Tämän kerran. Kävelin ulos pesästä. Näin tuoresaaliskasalla Pyörretassun. Kuten tavallista, olin taas pyörtyä. Hoipertelin hädin tuskin hänen luokseen. "Moi!" Pyörretassu tervehti. "Hei!" sanoin iloisesti. "Otatko riistaa?" Pyörretassu kysyi.
"Joo. Jos siitä ei ole vaivaa. Hehkuaskel käski minun ottaa riistaa." nau'uin. Pyörretassu nyökkäsi. Nojauduin lähemmäs häntä. Pyörretassu nosti kasasta kanin. "Käykö tämä?" hän kysyi.
"Käy." hymyilin. Aloimme syömään kania yhdessä.

"Pyrski<3"

Pimentovarjo oli tehnyt päätöksen, joka oli kaikista vaihtoehdoista eniten myös minun mieleeni. Kolme muuta erakkoa oli ajettu pois reviiriltä, kun lähdimme saattelemaan kahta kohti leiriä. Korviani poltteli inhottavasti, sillä tiesin, ettei Henkäysvarjo tulisi pitämään siitä, että veisimme tuntemattomat erakot leiriin.
Punatähti oli niin hyväsydäminen, että hän tuskin kieltäisi reilusti alle soturi-ikäisiä erakoita liittymästä Kuolonklaaniin. En syyttänyt päällikköä kultaisesta sydämestään, vaan ihailin sitä suuresti. Hän ei luottanut keneenkään sokeasti, mutta päällikkö oli aina antanut kissoille mahdollisuuden todistaa olevansa Kuolonklaanin luottamuksen arvoisia.
Pimentovarjo kulki kahden kissan edellä ja minä olin ottanut paikan heidän perästään. Silmäilin herkeämättä edelläni kulkevia kollikissoja. Toinen heistä oli väriltään tummanruskea ja toisen valkeaa turkkia koristivat suuret, mustat laikut. Laikukas kissa vaikutti luonteeltaan paljon kypsemmältä mitä toinen. Hän oli kertonut nimensä olevan Taavi, ja kissan huudahduksen perusteella ruskea kolli oli nimeltään Into. Jälkimmäisen kissan nimi sopi erinomaisesti tämän epämääräisen innostuneeseen luonteeseensa.
Matka leiriin tuntui kestävän ikuisuuden. Pyörittelin päässäni lukuisia vaihtoehtoja, mitä erakoiden viemisestä leiriin voisi seurata. Jos Punatähti hyväksyisi erakot osaksi Kuolonklaania, Henkäysvarjo ei tulisi pitämään siitä. Puhtaiden ja "epäpuhtaiden" kuolonklaanilaisten välille voisi syntyä riitoja, jotka pahimmillaan saattaisivat äityä taisteluiksi ja klaanin jakautumiseen. Jos Punatähti ajaisi erakot tiehensä, heistä voisi koitua myöhemmin ongelmia Kuolonklaanille. Jotkut kissat pystyivät kantamaan kaunaa koko elämänsäkin ajan.

Leiri häämötti viimein edessäni. Emme olleet Pimentovarjon kanssa puhuneet matkan aikana mitään, mutta kaksi välissämme kulkevaa kissaa olivat supisseet jotakin keskenään. Musta naarassoturi asteli rennoin askelin sisään leiriin. Kun saavuin viimeisenä leirin pääaukiolle, vilkaisin Pimentovarjoa. Naaras oli taitava peittelemään tunteitaan, mutta hänen kasvoillaan oleva vakava ilme oli hieman kireä. Epäilemättä myös musta kissa oli jännittynyt, sillä erakoiden tuominen leiriin ei ilahduttaisi Henkäysvarjoa.
"Odottakaa tässä", soturi käski kahta muuta kissaa ja lähti itse painelemaan kohti kaatuneen kuusen takana sijaitsevaa vesiputousta ja päällikön pesää. Kuolonklaanin leirin pääaukiolla oleskelevat kissat olivat kääntäneet katseensa meidän suuntaamme. Onnekseni Henkäysvarjo ei ollut pääaukiolla, sillä en olisi halunnut kohdata raidallista kollia juuri nyt. Kului hetki, ja Pimentovarjo talsi takaisin kuusen takaa Punatähti vierellään. Punaturkkisen päällikön ilme oli vakava, kun tämä kohtasi tuntemattomat kissat.
"Minä olen Kuolonklaanin päällikkö, Punatähti. Pimentovarjo kertoi, että halusitte tavata minut", punaruskea kolli naukaisi rohisevalla äänellä ja silmäili arvioiden tulokkaita, "mitä asianne koskee?"

//Into?

Narsissitassu ei ymmärtänyt, miksi juuri hänet oli määrätty metsästyspartioon, johon hänen mestarinsa ei ollut lähdössä. Aaltosalama oli yrittänyt parhaansa mukaan saada oppilaansa nappaamaan edes myyrän, mutta toistaiseksi tulokset olivat olemattomat. Ehkä soturi oli viimein luovuttanut ja päättänyt antaa hänet jonkun muun ongelmaksi, minkä takia vaaleanoranssi kolli laahusti nyt Varissulan perässä kohti Eloklaanin rajaa. Narsissitassu havahtui soturin esittämiin kysymyksiin, joista hän oli erottanut vain Aaltosalaman nimen ja jotakin koulutuksesta.
"Hän osaa olla vaativa, mutta taidan olla sitäkin vaativampi oppilas. Siksi hän varmaan jäi leiriin ja laittoi minut sinun vastuullesi", oppilas naurahti kuivasti omalle vitsilleen ja kiri Varissulan rinnalle, joka harppoi nopeaa tahtia eteenpäin. Vanhempi kolli vilkaisi häneen kysyvästi.
"Mitä, heitteletkö häntä kivillä vai?"tuo kysyi hieman huvittuneella äänellä. Narsissitassu virnisti ja pudisti päätään.
"Aaltosalama on selvästi osaava saalistaja, mutta jostain syystä hän ei onnistu välittämään juuri sitä taitoa minulle", oppilas selitti, saaden samalla idean, jota ei voinut olla esittämättä toiselle.
"Hän on hyvä mestari, joten älä ymmärrä tätä väärin, mutta ehkä ongelma on hänen opetustavassaan. En varmaankaan ymmärrä hänen neuvojaan, mutta ehkä joku toinen osaisi opettaa niin, että minäkin tajuaisin", Narsissitassu yritti selkeästi vihjata toivovansa Varissulan opettavan häntä, olettaen tuon olevan otettu ehdotuksesta. Soturi näytti kuitenkin epäröivän pitkään, ennen kuin avasi viimein suunsa.

//Varis?

Untuvapentu: 8kp -

Pimentovarjo: 9kp -

Virtapentu: 51kp! - Pisteet oppilaaksi kasassa!

Jääviilto: 8kp -

Katajapentu: 5kp -

Myrkkytassu: 21kp! -

Nuppujuova: 23kp! -

Pyörretassu: 6kp -

Tuhkajuova: 8kp -

Orvokkisydän: 6kp -