"Oletko jo Mäyrätassun kumppani?" Lumikkotassu kysyi yllättävästi, hätkähdin kysymystä. Mitä ihmettä? "Anteeksi ei tarvitse vastata jos et halua." Hän sanoi pian. Katsoin häntä silmiin."Itse asiassa, ei olla vielä." Sanoin rauhallisesti kehräten. Tuntui oudolta kun hän kysyi tuollaisia, haluan kumppanin. Mutta vasta soturina. "Haluatko sinäkin kumppanin joskus?" Kysyin nuolaisijen välissä, aion pestä itseni perusteellisesti. Joten pesin hännästäni roskia. "Kyllä, joskus saan varmasti." Hän vastasi hiukan hämmentyneenä. Minusta Lumikkotassu oli kaunis, kyllä hän varmasti kumppanin saa. Minäkin olin jo melkein kumppani Mäyrätassun kanssa, eikä minua haittaa vaikka kollille tapahtuisi vaikka mitä. Olimme hiljaa hetkisen, halusin olla Mäyrätassun kanssa. Mutta kollia ei vieläkään näkynyt. Tunsin vatsassani vihlaisun, kuin joku olisi viiltänyt kynsillä. Ähkäisin tuskissani ja katsoin Lumikkotassua pelokkaasti, hän vavahti kun huomasi minun tuskan.
"Hae, Hehkuaskel." Vaikersin pienellä äänellä ja ryömin kohti parantajan pesää. Lumikkotassu auttoi minua parantajan pesälle. Minua alkoi oksettaa ja pidättelin oksennusta rohkeasti. Oksensin parantajan pesän lattialle, Hehkuaskel katsoi minua järkyttyneenä. Hän haki pikaisesti yrttejä ja syötti ne minulle. Nieleminen oksetti. Oksendin yrttien avulla vatsani tyhjäksi. Mikä minulla oli? "Et kai ole syönyt variksenruokaa?" Hehkuaskel naukaisi toruvasti. "En! Söin eilen myyrän ja äaken hiiren." Sanoin vasta lauseeksi huonovointisena ja kiihtyneenä. "No sitten syyllinen oli myyrä." Hän sanoi. "Mene lepäämään äläkä syö tänään mitään." Nyökkäsin ja Lumikkotassun saattelemana pääain oppilaiden pesään. Mäyrätassu nukkui paikallaan, mikäköhän hänellä oli? Käperryin pedilleni. Tunsin nälkää mutta en saanut syödä. Lumikkotassu istui vieressäni. "En halua nukkua, voin levätä näinkin." Sanoin ja otin mukavan asennon.

//239 sanaa
//Lumikko?

Kylmäliekki huomasi Roihutassun hiljentyneen hänen ottaessa esiin hiirenkorvan. Naaras naukui hiljaa mietteliäänä sen olevan ensimmäinen yksin. Kylmäliekkikin hiljentyi. Niin, toinen oli menettänyt perheensä hetki sitten. Kolli ajatteli, että hänen olisi hyvää jättää aihe tähän ja siirtyä toiseen. Osa kissoista oli hyvin herkkiä perheensä suhteen ja Roihutassukin oli nuori kissa. Miltäköhän tuntui menettää koko perheensä niin nuorena? Kylmäliekki oli sen suhteen onnekas kissa, että hänellä oli perhettä elossa ja he olivat hyvissä väleissä. Niin no, ei kollilla hyviä välejä aivan jokaiseen ollut. Jääviilto oli todellakin perheen musta kissa.
"Ni-niin, on tärkeää ruokkia klaani. En vain halua joutua ongelmiin Tuhkajuovan kaltaisen kissan kanssa", harmaa kolli selitti toiselle. Ei kolli Tuhkajuovaa varsinaisesti pelännyt, mutta Tuhkajuova oli arvostettu ja maineikas kissa. Kylmäliekki ei halunnut joutua huonoon valoon sen kaltaisen kissan kanssa.
"En ole siitä täysin varma, mutta joillain erakoilla tai kulkukissoilla on erikoisia ominaishajuja. Oli mikä oli, me emme lähde sen perään", Kylmäliekki päätti.
"Kaksi kissaa ei ole partio ja jos se olisi vihamielinen, me emme välttämättä mahtaisi sille mitään. Et arvaakaan millaisiin vaikeuksiin minä joutuisin, jos sinulle sattuisi jotain", soturi naukaisi ja rämpi lumihangessa mietteliään oloisena.

Kun kaksikko oli todennut, että lähimaillakaan ei ollut jäniksen hajujälkeä, Roihutassu ehdotti, että he saalistaisivat jotain muuta ja he sopivat tapaavansa tässä. Kolli nyökkäsi ja naaras alkoikin jäljittämään itse saalista. Kylmäliekki maisteli ilmaa ja sai pienen hetken jälkeen vainusta kiinni. Kylmäliekillä ei olut mikään paras hajuaisti, joten hänellä kesti aina tavallista pidempää saada vainusta kiinni. Kolli oli saanut hajujäljen rastaasta ja pienen etsinnän jälkeen rusehtava rastas osui hänen näkökenttäänsä. Lintu nokki jotain lumisesta maasta ja kolli laskeutui vaanimisasentoon. Hän lähestyi viatonta luontokappaletta hiljakseen ja piti häntänsä hiljaa paikoillaan. Kolli kuitenkin astui risun päälle, joka rusahti äänekkäästi ja Kylmäliekki kirosi kömpelöitä askeliaan. Harmaa kissa spurttasi kohti rastasta, joka revähti lentoon, mutta Kylmäliekki hypähti vahvoilla takajaloilla ja löi lintua tassullaan. Kylmäliekki upotti molempien tassujen kynnet rastaaseen ja löi sen maahan asti. Kylmäliekki laskeutui takaisin neljälle käpälälle ja antoi linnulle tappavan puraisun. Roihutassukin oli palannut heidän tapaamispaikalleen, johon Kylmäliekki jolkotteli saaliinsa kanssa.
"Oliko antoisa saalisreissu?" harmaaturkkinen kysyi pää kallellaan ja pohti hetken.
"Palataanko leiriin?" Kylmäliekki kysyi vielä epäselvällä äänellä, sillä rastas suussa oli vaikea puhua.

// Roihu?
// 355 sanaa

Tassutin ulos oppilaiden pesästä haukotellen raukeana. Venyttelin selkääni ja käpäliäni. Katselin aukiolle ja näin Lumikkotassun ja Orvokkitassun juttelemassa ja syömässä saaliitaan. Olisin todella kovasti halunnut mennä heidän seuraansa mutten uskaltanut, koska heillä näytti olevan niin mukavaa yhdessä. Yhtäkkiä tunsin viiltävän kivun vatsassani. Minua oksetti mutta yritin pidättää oksennusrefleksiä ja hoipertelin heikosti parantajan pesää kohti. Tunsin uuden kivun aalloon ja oksennuksen pidättäminen kävi vaikeammaksi. Sitten en voinut enää pidättää sitä vaan oksensin parantajan pesän viereen. Ulvaisin kivusta ja lyyhistyin maahan. Hehkuaskel, joka oli kuullut ulvahteluni saapui paikalle. Hänen silmänsä laajenivat. “Mäyrätassu?” hän laski tassunsa vatsalleni. Tärisin hiljaa peloissani. “Mahaan koskee,” sopersin ja oksensin taas. Hehkuaskel hieroi rintaani jotta saisin kaiken oksennuksen ulos kehostani. “Söitkö jotain sopimatonta?” parantaja kysyi huolestuneena. Mietiskelin hetken. Se eilinen myyrä! Nyökkäsin vastaukseksi, koska en pystynyt avaamaan suutani jotten oksentaisi taas. “Yritä saada kaikki sitten ulos,” Hehkuaskel sanoi helpottuneena ilmeisesti siitä etten ollut sairas. Oksensin vielä pari kertaa kunnes vatsassani ei ollut enää mitään oksennettavaa. “Noniin mitä oikein söit?” naaras tivasi. “Myyrän. Eilen se ei ollut edes pahan näköinen mutta maistui happamalta,” kerroin heikosti sopertaen. “Sinulla ei ole hätää,” naaras sanoi ja auttoi minut ylös. Hehkuaskel talutti minut sairasaukion edustalle ja jätti siihen istumaan hetkeksi. Pikimusta kissa toi pian minulle pieniä marjoja. “Syö nuo ja koita olla syömättä ennen aurikohuippua,” parantaja käski. Söin hieman kitkerät marjat ja kävelin jo hieman vakaammin takaisin oppilaiden pesään lepäämään. Käperryin makuusijalleni hieman tokkurassa äskeisistä tapahtumista.
// 233 sanaa

Roihutassu katsoi kollia hiljaa kun toinen kertoi hiirenkorvista "niin se on tosiaan ensimmäinen yksin...." naaras sanoi kun muisteli äitinsä sanoja jotka tuo oli silloin kertonut naaraan korvat menivät alas hetkeksi mutta nousivat takaisin ja toisen hymy palasi takaisin, kun kolli sanoi että ei kai toinen narraisi tämä ajatteli että toinen taitaa vitsailla. "Nyt on tärkeää saada leiriin ruokaa että selvitään talvesta vai kuinka Kylmäliekki," naaras virnuili ja kun kolli sanoi että kerran toisella oli lupa niin sitten kyllä kaksikko voisi lähteä. Roihutassu nyökkäsi toiselle ja kuunteli että outo haju voi olla erakko tai kulkukissa "ai että erakko tai kulkukissa kulkenut tästä selvä sitten jos kerran niin sanot," naaras seurasi toista kohti avointa nummi aluetta kaksikkoa aloitti etsimään töpöhännän tuoksua tuloksetta naaras mietti että jotain on kuitenkin pakko saada ei naaras tyhjin tassuin voinut leiriin mennä takaisin. "Ei se mitään Kylmäliekki vaikka ei päästä nappaamaan jänistä tänään ehkä joskus toiste on perempi tuuri, haluan saalistaan en halua palata leiriin tyhjin tassuin enkä aio luovuttaa ennen kuin saamme jotain saaliiksi." Roihutassu hymyili kollille itsevarmasti ja alkoi jäljittämään jos vaikka jotain löytäisi.

// 179 sanaa
// Kylmä?

“Ei hullumpaa,” vastasin naaraalle huohottaen itsekin häntääni heilauttaen. Kävelimme yhdessä leiriin. “Kamala nälkä,” murahdin ja kävin kiinni varpuseeni. Mahani murisi pitkän ja uuvuttavan harjoittelu session jälkeen. Söimme hiljaisina suurin ahnain haukuin. Syötyäni aloin pesemään käpäliäni perusteellisesti. Orvokkitassu ei ollut saanut omaa hiirtä vielä syötyä, kun katselin leiriä. Huomasin Höyhenpennun puuhailemassa omiaan pentutarhan edustalla ja muistin kuinka olimme itse leikkineet täsmälleen samassa paikassa saman ikäisinä ennen oppilaaksi nimitystämme. “Muistatko, kun olimme pentuja?” kysyin ystävältäni kehräten. “Muistan,” Orvokkitassu kehräsi, hän oli saanut hiirensä syötyä ja pesi myös käpäliään. Hymyilin vaikkei siihen ollut syytä muttei ollut myöskään syytä olla hymyilemättä. Mieltäni painoi vieläkin se mitä Huomenkyyhkyn kanssa oli tapahtunut mutta sysäsin sen pois mielestäni. “Oletko kunnossa?” Orvokkitassu kysyi nuolaisujensa välistä. Pudistin päätäni palatakseni nykyhetkeen menneiden asioiden sijasta. “Olen,” vastasin hieman ohi totuuden. “Oletko jo Mäyrätassun kumppani?” kysyin yllättävästi ja Orvokkitassu hieman hätkähti kysymystä. “Anteeksi ei tarvitse vastata jos et halua,” kiirehdin sanomaan, koska en halunnut olla liian tungetteleva.
// 155 sanaa
// Orvokki?

Katselin hymyillen Höyhenpennun perään, pentu meni takaisin pentutarhaan. Huokaisin onnellisena, hän oli kyllä suloinen. Käännyin ympäri ja käppäilin oppilaiden pesälle, Mäyrätassu oli kadonnut. Eikä Sähkötuhoakaan näkynyt leirissä. Kai he olivat menneet harjoittelemaan. Katseeni osui Varissulkaan, kolli käveli ryhdikkäästi luokseni.
"Tänään harjoitellaan taistelua, Lumikkotassu tulee myös Tuimakatseen kanssa." Hän sanoi ja osoitti Tuimakatsetta ja Lumikkotassua, jotka olivat jo uloskäynnillä. Kävelin Varissulan kanssa Lumikkotassun ja Tuimakatseen luo.
"Hei!" Sanoin onnellisesti ja tönäisin Lumikkotassua. Hän naurahti.
"Hei vaan!" Hän sanoi iloisesti. Kävelimme metsään, Tuimakatse ja Varussulka johtivat. Minä ja Lumikkotassu käveltiin perässä. Metsä oli lumoava, kun lunta oli joka puolella. Mestarimme johdattivat meidät aukiolle, kävelimme heidän luokseen.
"No niin, olemme perillä." Varissulka aloitti. "Harjoittelemme tänään taistelua, ja muistattehan pitää kynnet piilossa. Asettukaa vastakkain, ja kun sanon nyt saa aloittaa, saatte taistella." Nyökäytin päätäni ymmärtäväisesti, asetuin vastapäätä Lumikkotassua. Kiersimme hetken kehää.
"Nyt saatte aloittaa." Kuului Tuimakatseen terävä huuto. Syöksyin kohti Lumikkotassua, löin tassullani hänen kylkeä ja naaras horjahti. Lumikkotassu hyppäsi päälleni, kaaduin maahan ja kierähdin hänen vatsan alle. Taoin naaraan vatsaa takatassuillani ja hän väisti pian. Ennen kuin ehdin nousta ylös, hän sjöksyi uudestaan päälleni. Hän painoi etutassuillaan rintaani. Olin hävinnyt. Jatkoimme harjoittelua aurinkohuipun jälkeen, harjoittelimme kauan. Lopulta harjoitukset loppuivat, oli jo aika päästä leiriin ja syömään. Kävelimme metsässä, huohotin väsyneenä ja joka paikkaan sattui. Lumikkotassukin näytti väsyneeltä. Hymyilin hänelle ystävällisesti.
"Minkälaista oli?" Kysyin ja katsoin häntä korvat valppaasti pystyssä. Hän käänsi katseensa minuun.

//230 sanaa
//Lumikko?

Kylmäliekki nyökytteli rauhallisesti Roihutassun kertoessa omasta turkistaan ja miten siihen tarttuivat kaikki kurjat paakut.
"Onneksi hiirenkorva tulee nopeammin mitä arvaatkaan. Se onkin tosiaan sinun ensimmäisesi! Tulet pitämään siitä takuulla, en tiedä ketään kuka ei pitäisi viherlehdestä", harmaaturkkinen naukaisi iloisena ja räpäytti silmiään. Paitsi Jääviilto, Jääviilto kuului enemmän lehtikadolle. Yhtä hyinen, jäinen ja kylmä ilmestys. Selvä lehtikadon luoma kirous, josta Kylmäliekki joutui vain kärsiä. Naaras kertoi, että oli vasta aika tuore oppilas. Niin harmaaturkkinen oli muistellutkin, hän oli vain halunnut varmistaa toiselta.
"On vai? Ettet vain narraisi?" Kylmäliekki kysyi toiselta puoliksi vitsillä, puoliksi tosissaan. Mutta ei soturi tuntenut Tuhkajuovaa, joten hän ei väittänyt oppilaalle vastaan.
"Mutta kerta sinulla on lupa Tuhkajuovalta, niin kyllä me voimme lähteä", Kylmäliekki lopulta myöntyi ja näin kaksikko poistui leiristä kylmään pakkasilmaan. Harmaaturkkisen kollisoturin tentatessa nuorempaa kissaa Roihutassu naukui haistavansa hiiren, varpusen ja jotain pistävää. Kylmäliekki maisteli kummastuneena ilmaa, mutta ei ollut varma mikä tuo tuoksu oli.
"Luulen että erakko tai kulkukissa on vain kulkenut tästä. Ei siis syytä huoleen! " Kylmäliekki totesi lopulta ja jatkoi matkaansa kohti avointa, nummimaista aluetta. Sieltä löytyi usein jäniksiä ja se oli Kylmäliekin mielipaikka mitä juoksemiseen tuli. Kahden kissan ylle laskeutui hetkellinen hiljaisuus, kun molemmat keskittyivät saamaan hajujälkeä jäniksestä. Kollin lavat lysähtivät hieman, kun toivottua hajujälkeä ei löytänyt. He olivat jo hetken etsineet töpöhäntää - tuloksetta -.
"Pahoittelut, en ole varma pääsenkö näyttämään sinulle miten jäniksiä napataan", soturi naukaisi rauhallisella, mutta pahoittelevalla äänellä. Hän oli itsekin toivonut, että pääsisi kunnolla spurttailemaan jäniksen edessä ja voisi viedä klaanille syötävää.
"Tahdotko kuitenkin saalistaa vai haluatko jo palata leiriin?" Kylmäliekki kysyi ystävällisesti.

// Roihu
// 255 sanaa

Huomenkyyhky
Kirjoita tarinasi: Huomenkyyhky räpäytti silmiään Lumikkotassun paljastuessa hiljaisemmaksi kaveriksi. Naarasoppilas varmisti olihan hänen nimensä Huomenkyyhky, johon soturinaaras nyökytteli reippaasti päätään. Naaraan uteliaat silmät katselivat Lumikkotassun harmaata turkkia, jota koristivat valkeat laikut. Huomenkyyhkystä toisella oli erikoisen näköinen turkki. Huomenkyyhky vilkaisi Höyhenpentua, joka katseli uteliaan oloisena Lumikkotassua.
"Joo, olen Huomenkyyhky", naaras naukaisi ystävällisesti.
"Utelias pentu tuo Höyhenpentu, hänestä kasvaa taatusti kelpo soturi", valkokirjokilpikonnakuvioinen kissa totesi leppoisalla äänellä, kun Lumikkotassu ei virkonut mitään mistä voisi saada keskustelua aikaiseksi. Pian oppilas pahoitteli olevansa väsynyt ja menevänsä nukkumaan. Soturi mittaili toista huolestuneena katseellaan, oppilas vaikutti hieman ahdistuneelta ja jännittyneeltä.
"Onko kaikki hyvin, Lumikkotassu?" naaraskissa kysyi huolestuneella, emollisella äänellä. Lumikkotassu sopersi sitten kaiken olevan hymyn ja katseli hetken nolostuneena tassuihinsa. Huomenkyyhky väläytti toiselle vielä pienen hymyn, jonka jälkeen nolostuneen oloinen laikkuturkki poistui aukiolta oppilaiden pesään. Huomenkyyhky katsoi häntänsä sukimista ja värähteli lumihiutaleiden sataessa hänen turkkinsa päälle. Pienikokoinen naaras oli kiitollinen pörröisestä ja paksusta turkistaan, sillä se piti viimat ja tuiskut poissa iholta. Huomenkyyhky sai häntänsä lopulta suittua takaisin ja nousi takaisin koivilleen. Nuori soturi venytteli käpälänsä huolellisesti ja lähti sitten verkkaisin askelin kohti soturien lämmintä pesää. Pesään päästyään hän suuntasi suoraan omille, pehmeille sammalilleen ja lysähti tyytyväisenä vatsalleen. Pieni nälkä kaiversi hänen vatsaansa, mutta päivä oli vasta nuori ja Huomenkyyhkyä väsytti. Soturi haukotteli kovaäänisesti ja kääri häntänsä kehonsa ympärille. Huomenkyyhky sulki silmänsä ja aukion äänien siivittämänä hän nukahti syvään, rauhaisaan uneen.

// 223 sanaa

Roihutassu katsoi urosta joka sanoi että ei ollut ainua jolla oli sama ongelma, "joo paakut ovat ikäviä kun ne tarttuu turkkiin varsinkin se märkä lumi on pahin silloin tuntuu että olisi lumesta tehdyt tossut. Minulla ei ole niin anturoissa nuo lumipaakut vaan enemmänkin tuossa nilkkojen kohdalla enemmänkin mutta sitten kun märkää lunta niin sitten ne on jopa anturoissa," tumma naaras tokaisi ja sai viimein paakut irti tassuistaan kun naaras huomasi toisen hymyn niin naaras hymyili takasin toiselle. "en ole ollut vielä kovin kauan ollut oppilaana" toinen vastasi kollille kun toinen sanoi lepo niin naaras vain hymyili tuolle, kun toinen alkoi puhumaan tämän mestarista naaras vain hymyili tuolle tumma naaras nousi ylös ja katseli toisen ilmeitä "Tuhkajuova on antanut minulle luvan käydä leirin ulkopuolelle etsimässä ruokaa ja tarkistamassa rajoja, että olen ihan luvan saanut häneltä poistua leiristä." Roihutassu vain tokaisi ja kuunteli toista että toivottavasti toisen mestari ei sillä välin ilmesty paikalle etsimään naarasta "toivotaan." Yötassu tuli toisen perässä ulos ja veti keuhkot täyteen ilmaa naaras myös haistoi muutakin kuin pelkän raikkaan ilman kun toinen kysyi että haistoiko toinenkin jotain, "haistan hiiren ja varpusen, sekä jotain muutakin se tosin on aika pistävä mutta en tunnista sitä että mikä eläin se on." Yötassu ei pitänyt tuosta pistävästä hajusta vaikka tämä ei ollut hyvä saalistaja niin nenä oli toisella tarkka.

// 217 sanaa
//Kylmä?

Pennun innokkuus sai Sulkavirran hymyilemään. Oli hienoa, että Kuolonklaaniin oli syntynyt uusia pentuja. Pennuissa oli Kuolonklaanin tulevaisuus. Tulevaisuus, jota Sulkavirta ei tulisi näkemään.
"Sinusta tulee jonain päivänä varmasti erinomainen soturi Kuolonklaanille", Sulkavirta lausahti kohteliaasti. Hän koki olonsa haikeaksi tietäessään, ettei tulisi koskaan näkemään Höyhenpentua tai hänen veljeään sotureina. Sitä enemmän soturia harmitti tietäessään, ettei hän koskaan tulisi näkemään Sähkötuhon tai Sinilinnun pentuja, mikäli he koskaan niitä tulisivat saamaan.
"Oli kiva jutella kanssasi", Sulkavirta tokaisi ja käänsi katseensa Sähkötuhoon, joka oli juuri astellut sisään leiriin, "minun on nyt kuitenkin mentävä." Naaras nousi ylös pennun vastausta odottamatta ja ravasi kohti veljeään. Sulkavirta odotti, kun raidallinen kolli sanoi jotakin oppilaalleen. Mäyrätassu lähti omille teilleen, ja Sähkötuho nosti kysyvän katseen pentuetoveriinsa.
"Mentäisiinkö kävelylle?" Sulkavirta ehdotti ja oli jo liukenemassa kohti piikkihernetunnelia. Hän kääntyi veljensä puoleen. Sähkötuho epäröi, mutta hetken harkinnan jälkeen kolli nyökkäsi ja lähti sisarensa perään. Kaksikko ei puhunut mitään, ennen kuin he olivat poistuneet leiristä ja kulkeneet vähän matkaa eteenpäin. Sulkavirta oli vain lähtenyt kävelemään sattumanvaraisesti kohti Hehkulampea. Hän hidasti tahtiaan, jotta Sähkötuho pääsi hänen rinnalleen.
"Tattitassu ansaitsee aivan pian soturinimensä", raidallinen naaras totesi hiljaisella äänellä, nostaen kellertävän katseensa Sähkötuhoon. Kolli kohtasi naaraan katseen. Sulkavirta oli erottavinaan haikeutta veljeään katsoessaan. Molemmat tiesivät, mitä Tattitassun soturinimitysten jälkeen tapahtuisi.
"Oletko nyt aivan varma päätöksestäsi?" harmaa kolli kysyi ja käänsi katseensa eteenpäin. Sitä Sähkötuho oli kysynyt aina, kun kaksikko oli keskustellut salaisuudestaan.
"Olen. Minun on lähdettävä Kuolonklaanista, jos tahdon olla Ruskalinnun kanssa. Ja minä tahdon olla hänen kanssaan ja nähdä maailmaa! Tämä klaani on käynyt minulle ahtaaksi, tahdon tietää, mitä kaikkea reviirin ulkopuolella on", Sulkavirta naukui innostuen. Soturi käänsi riemastuneen katseensa taas Sähktuhoon, joka ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta.
"Niin sinä olet kertonut, joten kai minun on uskottava sinua. Kunhan vain lupaat pitää huolen itsestäsi ja palata, jos asiat eivät menekään kuten olet toivonut", juro kolli totesi. Tämän kasvoille levisi vakava ilme, joka sai lämpimän hymyn nousemaan Sulkavirran kasvoille.
"On suloista, kuinka huolehdit minusta. Mutta usko vain, kyllä minä pärjään. Enkä minä vielä hetkeen ole menossa minnekään", naaras virnisti.
Hetken ajan kaksikko oli aivan hiljaa. He kiristivät tahtiaan ohittaessaan Kivikukkulan. Sisarukset vilkaisivat toisiaan, ja kuin sanattomasta sopimuksesta, he lähtivät juoksemaan vauhdilla eteenpäin. Kumpikaan heistä ei tosiaankaan kuulunut klaanin nopeimpiin juoksijoihin, mutta toisiaan vastaan he olivat melko tasavertaisia. Kaksikko loikki hangessa eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin pystyivät.
Päästyään Hehkulammen rantaan, he pysähtyivät käpälät liukuen. Sulkavirta oli päässyt rantaan muutama sekunti ennen veljeään.
"Voitin!" soturi virnisti riemuissaan, raskaasti huohottaen. Naaras nosti leikkisän katseen veljeensä, joka tuttuun tapaansa oli yhtä vakavana kuin aina. Naaras oli erottavinaan kuitenkin pienen hymynkaltaisen käväisevän kollin kasvoilla, kun tuo kohtasi Sulkavirran katseen.
Kun kaksikko oli saanut hengityksensä tasattua, he istuutuivat jäätyneen lammen rantaan, katse kohti lampea. Kaikista eniten koko Kuolonklaanin reviiristä Sulkavirta rakasti Hehkulampea. Viherlehtisin hän olisi voinut viettää kaiken aikansa ihaillen lammen sinistä vettä ja uiden viileässä vedessä.
"Lähdettäisiinkö huomenna harjoituksiin yhdessä? Tattitassu ei ole kovinkaan etevä taistelija, joten Mäyrätassu voisi olla hänelle ihan hyvä vastus, vaikka heidän ikäeronsa onkin suuri", Sulkavirta ehdotti kääntämättä katsettaan pois lammen suunnasta. Hän kuuli veljensä hymähtävän vierellään.
"Mikä jottei", kolli tokaisi.

//504 sanaa
//KP-BOOSTI

Tassuttelin aukiolla ja huomasin kissan johon en ollut aiemmin kiinnittänyt erityisesti huomiota. Valkokirjokilpikonna kuvioinen naaras käänsi kauniin päänsä minuun päin. Hänen kasvonsa olivat puoliksi kermanvärisen laikun ja puoliksi sinertävään taittavan laikun peitossa. "Lumikkotassu, hei! Sopiiko liittyä seuraasi vai haluatko olla yksin?" valkokirjokilpikonna kuvioinen naaras naukaisi, mutta ei jäänyt odottamaan vastaustani. Hän istahti vierelleni ja huokaisi. "Täällä on sitten kylmä! Tulin juuri saalistamasta, sain onneksi kaksi hiirtä. Pikkukaaos pikkuisineen arvostaa niitä varmasti. Mikä olisikaan parempaa, kuin lämmin saalis? Ei tule mieleen kovin montaa asiaa. Toki niitäkin on, esimerkiksi Kylmäliekki ja tuoreet sammalet. Ja lämmin pesäpaikka! Ja tietenkin muut kissat,” soturinaaras hölötti iloiseen sävyyn. Huomenkyyhky heilautti pörröisen häntänsä tassujensa suojaksi ja alkoi siistimään sitä. Hän suki häntäänsä pitkin vedoin ja selvitti tarkasti kaikki sinne kertyneet takut. “Hei,” sanoin naaraalle. “Sinä olet sitten Huomenkyyhky eikö?” kysyin, koska en ollut aivan varma naaraan nimestä. En ollut jutellut hänelle aiemmin. Vilkaisin aukiolle ja näin Höyhenpennun hyppelemässä pitkin leiriä. Huokaisin, taas se pikkuinen on hankkimassa hankaluuksia. Huomasin Höyhenpennun katselevan minuun mutta hän käänsi katseensa pois ja tassutti toisen kissan luokse. En ollut varma mikä toisen kissan nimi oli mutta arvelin hänen olevan Sulkavirta. “Joo olen Huomenkyyhky,” Huomenkyyhky sanoi kääntäen huomioni pennusta itseensä. “Kiva,” sanoin mutten keksinyt mitään sanottavaa. Minua jännitti ja ahdisti muille puhuminen hiukan vaikka ennen olin sosiaallinen. “Anteeksi mutta minua väsyttää menen nukkumaan,” valehtelin, koska minua ahdisti ja jännitti liikaa. “Joo mene vain,” naaras sanoi mutta jäi tuijottamaan minuun ja se tuntui kuin kissan silmät olisivat porautuneet sisälleni. Katsoin nolona tassuihini ja lähdin oppilaiden pesälle. En ollut nukkunut pitkään aikaan ja minua todella väsytti hieman joten ei kai se nyt niin hirveä vale ollut ollut. Menin sisään lämpimään oppilaiden pesään ja nukahdin nopeasti omalle pesälleni.
// 281 sanaa

Huomenkyyhky jolkotteli lumisessa maastossa pää alhaalla ja päästi muutamia aivastuksia askeleidensa aikana. Naaraan askel oli letkeä ja naaraasta tuntui, että hän pian kuolisi nälkään. Huomenkyyhky oli ollut koko aamupäivän saalistamassa ja saalistusretken tulos roikkui hänen suustaan. Kaksi mehevää hiirtä, niillä ruokkisi vaikka pentutarhan! Lämpimät hiiret olivat herättäneet valkokirjokilpikonnakuvioisen kissan ruokahalun, mutta naaras ei soturilakia rikkoisi. Sitä paitsi yksin syöminen olisi tylsää, kuka nyt sitä haluaisi tehdä? Huomenkyyhky mumisi helpotuksesta, kun leiri häämötti jo hänen näkökentässään. Naaras nosti vauhtinsa laukaksi ja rynnisti loppumatkan leiriin. Lumi vain pöllysi hänen käpäliensä alla ja Huomenkyyhky kohensi ryhtiään, jotta ei kompastuisi lyhyisiin käpäliinsä. Naaras hidasti vasta päästyään leiriin ja aukiolla olikin tapansa mukaisesti tohina päällä. Huomenkyyhky suuntasi suoraan pentutarhalle ja väläytti lempeän hymyn Pikkukaaokselle.
"Mitäs tänne kuuluu? Toin teille vähän syötävää, toivottavasti maistuu", Huomenkyyhky naukaisi ja väläytti tuoreelle kuningattarelle pirteän, kannustavan hymyn. Hän laski lämpimäisensä Pikkukaaoksen käpäliensä juureen ja katseli ympärilleen. Toinen pikkuisista taisi olla aukiolla, sillä häntä ei näkynyt missään. Naaras heilautti häntäänsä hyvästeiksi ja poistui sitten pentutarhalta yhtä nopeasti, kun oli sinne mennytkin. Pikkukaaos oli vaikuttanut aika väsyneeltä, joten Huomenkyyhky oli ajatellut etsiä jostain toisesta kissasta seuraa. Yksin tämä seurallinen kisu ei halunnut olla! Huomenkyyhky huomasi aukiolla Lumikkotassun, aivan yksin. Huomenkyyhky nosti häntänsä pystyyn ja suuntasi nuoren kissan luokse.
"Lumikkotassu, hei! Sopiiko liittyä seuraasi vai haluatko olla yksin?" Huomenkyyhky naukaisi, mutta ei jäänyt odottamaan toisen vastausta. Hän istahti harmaaturkkisen naaraan vierelle ja huokaisi.
"Täällä on sitten kylmä! Tulin juuri saalistamasta, sain onneksi kaksi hiirtä. Pikkukaaos pikkuisineen arvostaa niitä varmasti. Mikä olisikaan parempaa, kuin lämmin saalis? Ei tule mieleen kovin montaa asiaa. Toki niitäkin on, esimerkiksi Kylmäliekki ja tuoreet sammalet. Ja lämmin pesäpaikka! Ja tietenkin muut kissat", soturinaaras hölötti tapansa mukaisesti iloiseen sävyyn. Huomenkyyhky heilautti pörröisen häntänsä tassujensa suojaksi ja alkoi siistimään sitä. Hän suki häntäänsä pitkin vedoin ja selvitti tarkasti kaikki sinne kertyneet takut.

// Lumikko?
// 301 sanaa

Kylmäliekki katseli hiljaisena, kun Roihutassu putsasi tassuistaan lumipaakkuja. Kolli hymähti, tuo oli tuttu näky hänelle.
"Mukavaa, että jollain on sama ongelma kuin minulla. Tassukarvoihin tarttuu pahimmat lumipaakut, vai mitä? Sitten ne tuntuvat inhottavilta anturoissa", kolli naukaisi myötätuntoisella äänellä ja antoi harmaan. pitkän häntänsä heilahdella rennosti. Roihutassu kertoi hänelle kuuluvan hyvää ja naukaisi saalistaneensa itse siipirikkoisen harakan. Harmaaturkkinen kissa väläytti kannustavan hymyn nuorelle oppilaalle.
"Sietääkin olla ylpeä tuollaisesta saavutuksesta, onnea hienosta saaliista. Kauanko sinä olitkaan ollut oppilaana? Pahoittelut, en muista", kollikissa naukaisi ja viimeisessä lauseessa hänen äänensä oli hieman pahoitteleva. Kylmäliekki naurahti kun Roihutassu puhui hänelle hyvin kunnioittavasti. Hänen naurahduksensa ei kuitenkaan ollut lainkaan ivallinen, vaan hyväntahtoinen.
"Lepo vain Roihutassu, heh", kolli naukui ystävällisesti ja väräytti korvaansa naarasoppilaan kertoessa Tuhkajuovasta mestarina. Kylmäliekillä olikin ollut vanhemmasta naaraasta sellainen käsitys, että toinen oli tiukka ja vaativa, sekä otti mestariuden tosissaan. Kylmäliekki muisteli omaa mestariuttaan, se ei todella ollut päättynyt hyvin. Hänen oppilaansa oli ollut joku vakooja, ei kolli muistanut tarkkaan. Hän oli säikähtänyt kuoliaaksi!
"Tuollainen mestari on varmasti hyvä, Tuhkajuova on loistava soturi, joka ottaa tehtävänsä vakavissaan", soturi nyökytteli ja pudisteli päätään hennosti hymyillen.
"En minä, kunhan joku kutittaa nenääni. Ja no, mikäs siinä. Katsotaan löydämmekö me jäniksen. Heh, en minä ehkä niitä kilpajuoksussa voita, mutta olen minä elämäni aikana muutamia saalistanut sangen hyvällä menestyksellä. Katsotaan onko onni meidän puolellamme", Kylmäliekki naukaisi ja katseli aukiolla ympäriinsä. Hän ei kuitenkaan huomannut Tuhkajuovaa. Kylmäliekki nielaisi hieman epävarmasti, pahastuisikohan naarassoturi, jos hän veisi Roihutassun ulkoilemaan. Kollikissa vilkaisi nuorempaan, joka oli odottavaisen näköinen ja nousi sitten käpälilleen.
"Käydään nopeasti happihyppelyllä. Toivottavasti mestarisi ei ilmaannu sillä välin etsimään sinua", kolli naukaisi lopulta ja lähti hölkyttelemään rennosti naaraan edellä. Hän vilkuili välillä taaksensa varmistaakseen, että Roihutassu oli mukana. Hän ei todella halunnut hukata Tuhkajuovan oppilasta! Kylmäliekki hölkytteli leiristä rauhallisin, mutta matkaavoittavin askelin. Kylmäliekki katseli lumisia puita hiljaisena ja vetäisi syvään henkeä. Kolli antoi keuhkojensa täyttyä raikkaasta lehtikadon ilmasta ja pieni hymy kohosi hänen kasvoilleen.
"Roihutassu? Haistatko sinä täällä jotain?" soturi päätti kysyä ja tentata toista hieman hänen jäljitystaidoistaan. Kylmäliekki maisteli nenää ja hänen hajuaistiinsa osui varpusen lisäksi myös hiiri. Jäniksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan, harmillisesti.

// Roihu?
// 346 sajaa

Roihutassu
Kirjoita tarinasi: Roihutassu kuunteli ympäristöä hetken aikaa ja putsasi tassujensa pitkistä karvoista lumipaakkuja pois ja katsoi kollia joka hymyili mutta hymy katosi pois, naaras kuunteli että toiselle kuului hyvää "hyvä että kuuluu hyvää niin minullekin kuuluu hyvää. Minulla kuuluu hyvää onnistui saalistamaan suuren harakan, toki en olisi onnistunut jos se ei olisi ollut siipirikkoinen mutta kyllä pisti vastaan. nyt siitä saa onneksi ruokaa hetkeksi muille" naaras kertoi toiselle ja oli ylpeä että oli onnistunut saamaan ison saaliin koska toinen tiedettiin siitä että isojen lintujen paras saalistaja, "hyvä kuulla että sinulle saa tulla juttelemaan arvon Kylmäliekki" naaras nyökkäsi kunnioittavasti toiselle toinen oli nyt paljon rohkeampi kun sai uroksen myös puhumaan. "Hän tiukka mutta se ei minua yhtään haittaa häneltä oppii paljon asioita josta olen vain iloinen että sain hänet mestarikseni, vaikka hän tiukka niin kyllä ymmärrän täysin että hän ottaa soturin tehtävän tosissaan. Se saa minut vain haastamaan itseäni enemmän että minustakin tulee hyvä soturi Kuolonklaanille" kun kolli kertoi että kyllä toinen saisi noilla koivilla jäniksen kiinni saa, kun toinen aivasti "terveydeksi ethän vain ole tulossa kipeäksi se ei olisi yhtään hyvä nain talvella, tuota haluaisitko näyttää kuinka lujaa sitten oikein pääset, voisin ehkä pysyä perässäsi puita pitkin mutta muuten varmaan jäisin muuten jälkeesi ihan reilusti jos juokset lujempaa kuin jänis." Roihutassu ehdotti kollille ja toivoi että toinen ehkä suostuisi.
// 217 sanaa
// Kylmä?

"Oletko sinä ehtinyt jo tutustua moneen klaanitoveriisi?" Sulkavirta esitti vuorostaan kysymyksen minulle. “Oikeastaan vain oppilaihin,” sanoin ja muistin Aaltosalaman. “Myös Aaltosalamaan tietenkin,” lisäsin nopeasti ja hymyilin pirteästi. “Hauskaa,” naaras sanoi ystävällisesti. “En ole vielä ehtinyt tutustua Kylmäliekkiin mutta hän vaikuttaa hyvältä mestailta,” sanoin mutta se mitä jätin sanomatta jäi kaivertamaan sisälläni. Olisin halunnut lisätä, että haluasin kuitenkin Aaltosalaman oppilaaksi. “Hän varmasti olisi iloinen uudesta oppilaasta,” Sulkavirta pohti ja jatkoi: “Entä veljesi tiedätkö kenet hän haluaa?” Mietiskelin hetken. “En tiedä,” sanoin ja pudistin päätäni. Ehkä hänkin haluaa Aaltosalaman. Aaltosalama sopisi hänelle hyvin mutta naaras ja kolli eivät oikein tulleet toimeen ensitapaamisellaan, mietiskelin itsekseni. Istuimme harmaan naaraan kanssa hetken aikaa hiljaisina. Yritin miettiä miten avata uusi keskustelu mutten keksinyt hyvää tapaa. Vihdoin Sulkavirta avasi suunsa mutta sulki sen melkein heti miettien asiansa uudestaan. “Niin olin kysymässä, oletko innoissasi oppilaaksi pääsystä?” naaras kysyi ystävällisesti hieman hämmentyneenä ajatuksistaan mutta pudisti sitten päätään ja katsoi minuun. “Olen,” sanoin lyhyesti. “Haluan päästä soturiksi mahdollisimman äkkiä,” sanoin innoissani ilme kirkastuen.
// 163 sanaa
// Sulka

Kylmäliekki suki turkkiaan rauhallisin vedoin Kuolonklaanin leirissä. Hänen tassunsa olivat kastuneet hänen samoillessa lumihangessa ja kollin pitkiin, paksuihin tassukarvoihin oli tarttunut lumipaakkuja. Asiasta hieman ärtynyt Kylmäliekki nyppi lumipaakkuja varovaisesti. Kollin turkki oli muuten sileää ja kaukana pitkästä, mutta hänen tassukarvansa olivat venähtäneet pitkiksi ja takkuisiksi. Kylmäliekki värähti viileän ilman tunkeutuessa hänen turkkinsa sisään. Kollikissan turkki oli onneksi paksua ja piti enimmän viiman kaukana hänen turkistaan. Harmaaturkkinen kissa räpäytti silmiään uteliaana, kun hän huomasi veljensä Kalmakuun palaavan leiriin. Suurikokoinen kolli vaikutti olevan ajatuksissaan, kuten aina. Kylmäliekki hymähti veljelleen ja nousi ylös. Kolli kissa venytteli selkänsä nopeasti ja päästi hiljaisen mau'un venytellessään.
"Kalmakuu, odota!" Kylmäliekki maukaisi tyynellä ja ystävällisellä äänellään. Punaruskea kolli oli lähtenyt jo tassuttelemaan kauemmas Kylmäliekistä, harmaa kolli naurahti huvittuneena näylle. Toinen oli aina omissa ajatuksissaan, hupsu. Suuri kissa kääntyi harmaan puoleen pöllämystyneenä ja hymyili nähdessään Kylmäliekin.
"Anteeksi, Kylmäliekki. Minä en huomannut sinua, taisin olla hieman ajatuksissani", Kalmakuu pahoitteli nolostuneella äänellä, mutta hymyili sitten harmaaturkkiselle.
"Olitko pentutarhalle menossa? Onnea vielä, Höyhenpennusta ja Sielupennusta kasvaa taatusti hienoja sotureita. Ja onnea sinun ja Pikkukaaoksen jutulle. Juorut kertoivat, että virallistitte kumppanuutenne", Kylmäliekki onnitteli veljeään lempeästi ja pukkasi kollia. Kalmakuu hymyili soturin ystävällisille sanoille ja vilkaisi pentutarhalle.
"Kiitos, tule ihmeessä tervehtimään heitä jonain päivänä. Hyviä esikuvia ei voi olla pennuilla koskaan liikaa", Kalmakuu ehdotti pää kallellaan ja katseli tarkasti Höyhenpentua, joka oli aukiolla Sulkavirran kanssa.
"Pahoittelut, minun pitääkin tästä mennä. En ole vielä käynyt tervehtimässä Pikkukaaosta ja lupauduin iltapartioon. Lähdetään vaikka metsälle? Olisi kiva viettää sinun kanssasi enemmän aikaa, olemmehan me veljeksiä sentään", suurikokoinen kissa maukui ja räpäytti silmiään. Kylmäliekki värähti kuullessaan sanan veli. Veljeys toi hänelle mieleen Jääviillon. Kissan jolle hän ei uskaltanut sanoa ei.
"Se olisi mukavaa. Etsi minut tassuihisi, kun sinulla on aikaa?" harmaa soturi naukui pehmeällä äänensävyllä ja heilautti häntäänsä leppoisasti. Kalmakuu oli erilainen, sen Kylmäliekki yritti pitää mielessä.
"Näkyillään sitten! Ja muuten, onko sinulla ja Huomenkyyhkyllä jotain?" punaruskea soturi kysyi vielä ja pieni virne kohosi hänen kasvoilleen. Kylmäliekki lehahti kollin sanoista punaiseksi ja vältteli veljensä katsetta.
"Pyh! Nähdään taas Kalmakuu", harmaaturkkinen kissa naukui naurahdellen ja istahti sille paikalleen. Hän jatkoi turkkinsa sukimista, aloittaen tällä kertaa pitkästä hännästään. Kauaa Kylmäliekki ei ehtinyt istua yksin. Hän kuuli nuoren naaraan tervehdyksen ja nostaessaan katseensa maasta, hänen keltaiset silmänsä kohtasivat Roihutassun. Kylmäliekki muisteli naaraskissan olevan Tuhkajuovan suojatti, oppilas.
"Minulle kuuluu hyvää, kiitos kysymästä. Mitä sinulle kuuluu, Roihutassu? Millaista oppilaana on ollut?" Kylmäliekki kysyi leppoisalla äänellä nuoremman kissan kuulumisia. Hymy kohosi harmaan soturin kasvoille, kun naarasoppilas naukaisi Kylmäliekin vaikuttaneen helposti lähestyttävältä kissalta. "Mukava kuulla, että sinä olet saanut minusta sellaisen vaikutelman. Minulle saa tulla aina juttelemaan, jos on jotain mielen päällä tai kaipailee vain juttuseuraa", kolli naukaisi pehmeällä ja rohkaisevalla äänensävyllä. Oppilas vaikutti hänestä aika ujolta ja varovaiselta. Kun Kylmäliekki mietti tarkemmin, naaraasta tuli mieleen kolli oppilaana ja nuorena kissana.
"Onko Tuhkajuova ollut tiukka mestari?" harmaa uteli varovaisesti ja heilautti häntänsä tassujensa suojaksi.
"Ja heh, kyllä se taitaa pitää paikkansa. Kyllä näillä koivilla jäniksiä saa kiinni", Kylmäliekki naurahti ja lisäsi mielessään, että niillä pääsi myös Jääviiltoa tarvittaessa karkuun. Jääviilto oli tosin siunattu myös nopeudella ja karkuun pääseminen oli Kylmäliekinkin jaloilla harvinaisen vaikeaa. Kolli aivasti ja ravisteli päätään. Olikohan hän todella allerginen Jääviillolle? Se ei kyllä yllättäisi häntä.

// Roihu?
// 523 sanaa

Roihutassu Loikoili puussa rauhassa ja katseli muiden kissojen tekemisiä kunnes päätti hypätä alas ja katsoi ympärilleen, naaras mietti että hän haluaisi saada enemmän kiinni tästä leiristä joten päätti etsiä jonkun jonka kanssa alkaa rupattelemaan. Nyt kuitenkin naaras päätti mennä tutustumaan sotureihin joista usea oli liikkeellä, eikä mikään ihme ruokaa piti saada vähän väliä laumalle se on täysin ymmärrettävää. Roihutassu käveli rauhallisin askelin ja tervehti jokaista vastaan tulijaa naaras myös mietti että kenen kanssa hän voisi oikein alkaa puhumaan, kunnes naaraan meripihkan värisiin silmiin osui kolli joka oli savunharmaan värinen keltaisilla silmillä. Roihutassu tuli toisen luokse "hei mitä kuuluu Kylmäliekki." Roihutassu tunsi kaikki soturit nimiltä koska oli opetellut ne ulkoa mutta muuta hän ei tiennyt sotureista paljon, "ajattelin jos seura kelpaa sinulle toki jos ei niin voin mennä myös pois. Siksi tulin puhumaan sinulle koska vaikutit sellaiselta jolle on helppo puhua. Olen siis Roihutassu" naaras esitteli itsensä ja hymyili pienesti tämä istui vähän kauemmaksi toisesta että tuo kolli ei saisi ikävää kuvaa toisesta. "olen kuullut että olet nopea jaloistasi pitääkö se paikansa?" Roihutassu yritti varovaisesti avata keskustelua.

//176 sanaa

Sulkavirta oli istuskellut kaikessa rauhassa leirin pääaukiolla, kun hänen luokseen oli tepastellut valkoturkkinen pentu. Harmaanruskea soturi tunnisti pienokaisen nopeasti Kalmakuun ja Pikkukaaoksen yllätyspennuksi. Pentu veljineen oli syntynyt aivan yllättäen, eikä edes Pikkukaaos ollut tiennyt odottavansa pentuja. Höyhenpentu kertoi mestaritoiveistaan soturin kysyttyä niitä. Pentu esitti myös kysymyksiä soturille, joihin tämä vastaili mielellään.
"Kuka oli sinun mestarisi?" Höyhenpentu kysyi ja tapitti itseään huomattavasti isokokoisempaa kissaa siniharmailla silmillään.
"Mestarini oli Varjokarva", naaras kertoi ja käänsi katseensa pois pennusta, yrittäen löytää mustan soturin leirin pääaukiolta, jossa hän oli nähnyt kollin aiemmin. Pienikokoinen soturi istui yksin piikkihernetunnelin lähistöllä ja näykki tuoresaalistaan keskittyneesti.
"Hän on tuo musta kolli tuolla piikkihernetunnelin luona", raidallinen naaras kertoi ja viittoi katseellaan vanhan soturin suuntaan. Höyhenpennun katse liukui Sulkavirrasta Varjokarvaan.
"Millainen mestari Varjokarva oli?" pentu esitti uuden kysymyksen.
"Ei hassumpi, mutta välillä hän oli turhan ankara ja tiukka sääntöjen suhteen, mutta niin kai puolet kuolonklaanilaisista ovat", Sulkavirta irvisti muistellessaan omia oppilasaikojaan, "mutta soturina Varjokarva on yksi Kuolonklaanin parhaimmistoa. En haluaisi kohdata häntä taistelussa. Pieni koko saattaa hämätä, mutta hän on pelottavan taitava taistelija."
Soturi oli muutamat kerrat nähnyt Varjokarvan taistelevan tosissaan, ja se oli vakuuttanut hänet täysin. Varjokarva oli ehdottomasti yksi Kuolonklaanin parhaimpia taistelijoita.
"Oletko sinä ehtinyt jo tutustua moneen klaanitoveriisi?" Sulkavirta esitti vuorostaan kysymyksen pienokaiselle.

//Höyhen?
// 205 sanaa

Tassuttelin sisään pentutarhaan ja kosketin nenälläni Pikkukaaoksen kylkeä ja emo nosti päänsä. “Mitäs nyt?” kuningatar kysyi unisena haukotellen. “Menen ulos,” sanoin ja ilmoitin itsestäni. “Mene vain,” emo kehotti ja työnsi minua kauemmas. Nyökkäsin ja tassutin ulos jäkäläverhon läpi. Näin harmaamustan kissan aukiolla istuskelemassa. Hänen nimensä taisi olla Sulkavirta en ollut ihan varma. Päätin kuitenkin mennä juttelemaan hänelle, koska olin nähnyt sisareni Aaltosalaman usein hänen seurassaan. Kävelin hänen luokseen. “Hei, oliko nimesi Sulkavirta?” tervehdin ja kysyin tavalliseen ehkä hieman kiinnostuneeseen sävyyn mutten antanut naaraan odottaa minusta mitään. “Tervehdys, kyllä olen Sulkavirta,” naaras sanoi uteliaana silmät kirkastuen. “Hei vain, olen Höyhenpentu,” sanoi ja lisäsin mielessäni, kohta olenkin -tassu! Mietin hyvää tapaa avata keskustelu tämän kiinnostavan naaraan kanssa. “Kenet haluaisit mestariksesi, kun pääset oppilaaksi?” naaras kysyi ennen kuin ehdin edes suunnitella sen enempää. “Kylmäliekin hän vaikuttaa hyvältä kissalta tai Aaltosalaman hän on puolisiskoni,” kerroin ylpeänä ja hehkuen intoa uudesta tuttavuudesta. “Saatat ehkä jopa saada jommankumman,” Sulkavirta sanoi mietteliäänä. “Se olisi ihan mahtavaa,” sanoin iloisesti hyrähtäen. “Etkö sinä olekin Tattitassun mestari?” kysyin ja muistelin mitä olin puhunut punaruskean kollin kanssa. “Olen,” Sulkavirta myönsi. “Tattitassu on puoliveljesi eikös?” hän kysyi. “Joo on hän,” sanoin ja nyökkäsin miettien ensitapaamistani kollin kanssa. Olin silloin ollut hirveän töykeä pitäisi ehkä käydä juttelemassa hänelle jossain vaiheessa. “Kuka oli sinun mestarisi?” kysyin, koska en halunnut naaraskissan tuntevan, että hän oli ainoa kiinnostunut.
// 222 sanaa
// Sulka?

Olin juuri kaivamassa tunneliani hieman isommaksi jotta mahtuisin sinne paremmin, kun Orvokkitassu tuli luokseni. "Hei!" Orvokkitassu mahdollisimman lempeästi, etten säikähtäisi. Peruutin ulos kolostani ja nostin katseeni kauniiseen oppilaaseen.
"Hei," sanoin hiukan ujosti, koska minua oli alkanut jännittämään uusia kissoja tavatessa. En halunnut saada huonoa mainetta muiden kissojen keskuudessa, koska halusin olla suuri ja kunnioitettu soturi. Naaras oppilas hymyili minulle herttaisesti. "Olet tosi suloinen, tiesitkö sitä?" naaras sanoi herttaisen lempeästi. Kallistin päätäni ihmeissäni naaraan hyväntahtoisuudesta. Naaraan turkki oli hyvin suittu ja hän oli kaunis. Miksiköhän hän kehui minua näin? "Olenko?" kysyin ihmeissäni ja varmistin samalla, että naaras ei vain pilaillut kustannuksellani. "Olet, todella olet tosi suloinen." hän sanoi lempeästi ja pörrötti päälakeani pehmoisella tassullaan. Ilmeeni kirkastui ja huomasin Orvokkitassun huomanneen sen. Ihmettelin miten pienet kehutkin voivat ilahduttaa sitä, joka ne saa ja sitä, joka ne antaa. Hymyilin naaraalle ystävällisesti.
"Oliko Mäyrätassu sinulle ilkeä?" Orvokkitassu kysyi lopulta lempeästi ja vilkuili oliko hän jo herännyt. “Ehkä hieman töykeä,” sanoin miettien miltä minusta oli tuntunut, kun kolli oli ollut ollut niin tiukka. “Ei ei pahasti,” sanoin äkkiä, kun huomasin Orvokkitassun ilmeen muuttuvan. Hän huiskaisi häntäänsä. “Älä välitä hänestä,” naaras sanoi ja hänen katseensa kujeksi etäisesti ympäri leiriä. “Hieno tunneli,” naaras sanoi äkkiä ilme taas kirkkaana, kuin Hehkulammen vesi viherlehtisin. “Kiitos,” sanoin ja kehräsin ensimmäistä kertaa jollekulle muulle kuin perheen jäsenelleni. Kehräys kumpusi syvältä rinnastani. “Se menee tuon puunrungon toiselle puolen ja siellä on myös pieni kammio,” esittelin tunneliani vaikkei Orvokkitassu olisi mahtunut katsomaan. “Hienoa, kaivoitko sen aivan itse?” naaras kysyi ja huomasin hänen katseessaan oikean ylpeyden ja tunsin yhteyttä mustavalkoturkkiseen kissaan edessäni. “Joo kaivoin sen itse,” sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. “Vau!” naaras hymyili taas. “Minä menen nyt pentutarhaan,” sanoin ja ajattelin olisiko emo huolissaan minusta, kun hän ei ollut ollut hereillä, kun lähdin. Naaras oppilas nyökkäsi ja käännyin pentutarhaa kohti ja tassutin sisään jäkäläverhosta.
// 300 sanaa

Palasimme väsyneinä partiosta, minun mielessäni oli vain yksi asia, haluan nukkumaan. Heilautin häntääni mestarilleni ja suuntasin oppilaiden pesää kohti, Mäyrätassu tuli perässäni. Kävelin sisälle ja rojahdin väsyneenä vuoteelleni. Vihdoin pääseen nukkumaan. Mäyrätassu nuolaisi poskeani ja kävi itsekkin nukkumaan. Pian nukahdimme, väsyneinä. Herään aamulla kun Mäyrätassu puhuu. Raotin hiukan silmiäni. Näin Höyhenpennun. Hän näytti olevan hiukan peloissaan kun Mäyrätassu puhui hänelle. Kun Höyhenpentu lähti nousin istumaan. Nypin sammalia turkistani ja hännästäni. Mäyrätassu jatkoi nukkumista, en herätä häntä turhaan. Suin turkkini ennen kuin poistuin pesästä. En halunnut näyttää huonolta muiden edessä. Suin turkkini loppuun ja nousin seisomaan. Ravistelin itseäni, yritin saada uneliaisuuden valumaan pois. Kävelin ulos, istahdin oppilaiden pesän edustalle. Höyhenpentu kaivoi pentutarhalla kuoppaa. Voi niitä pentuja, ajattelin ja naurahdin. Olikohan Mäyrätassu ollut pikkuiselle ilkeä? Selvitän sen heti. Kävelin kaivavan karvamytyn viereen.
"Hei!" Sanoin mahdollisimman lempeästi, ettei pentu säikähdä. Höyhenpentu peruutti ulos kolosta ja nosti kataeensa minuun.
"Hei." Hän sanoi hiukan ujosti. Minusta naaraspentu oli suloinen ja herttainen, hymyilin hänelle lempeästi.
"Olet tosi suloinen, tiesitkö sitä?" Sanoin lempeäati ja hymyilin. Höyhenpentu kallisti päätään, en tiennyt mitä pennun päässä liikkui.
"Olenko?" Hän sanoi varmistaakseen että puhuinko totta.
"Olet, todella olet tosi suloinen." Sanoin lempeästi ja pörrötin pennun päälakea. Höyhenpennun ilme kirkastui, hän ei varmaan uskonut olevansa suloinen, joten se piristi häntä. Ja se mitä puhuin, oli täyttä totta.
"Oliko Mäyrätassu sinulle ilkeä?" Kysyin lopulta lempeästi ja vilkuilin oliko hän jo herännyt.

//228
//Höyhen?

Nostin pääni unisena. Olin pentutarhassa johon olin nukahtanut edellis iltana. Haukottelin ja kömmin ylös pesästä, jossa minä veljeni ja emoni nukuimme. Venyttelin lihaksiani. Tunsin kuinka tuore energia oli vallannut minut. Ravistelin turkkiani ja haukottelin taas raukeana. Kiipesin pois pesästä ja tassutin ulos pentutarhasta jäkäläverhon läpi. Ulkona oli lämpimämpi kuin eilen mutta ei todellakaan lämmin. Ravistelin turkkiani ja ojentelin jäseniäni. Tuntui hurjalta kuinka olin yhtäkkiä kasvanut niin paljon vaikka olinkin aika pienikokoinen ikäisekseni. Tunsin itseni kömpelöksi ja liian iso tassuiseksi muuhun vartalooni nähden. Astelin hieman eteenpäin ja katsahdin ympäri leiriä nopesti etsien ystävääni. Lumikkotassu oli varmasti nukkumassa. Ajattelin koska oli kuitenkin aika aikainen aamu. Päätin tassutella oppilaiden pesälle. Emmin hiukan sen edessä mutta menin sitten sisään itsevarmana. Varoin etten astuisi Mäyrätassun hännälle ja puikahdin Orvokkitassun ohi Lumikkotassun pesän luokse. Pesä oli kylmä eikä siinä ollut nukuttu hetkeen. Ohitin taas Orvokkitassun ja hypähdin hieman sivulle etten olisi saanut kuonoon Mäyrätassulta. “Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi huvittuneena mutta tiukkana. “Öh olin vain etsimässä Lumikkotassua, oletko nähnyt häntä?” sanoin niin yllättyneenä. “En mutta et saisi olla täällä anna meidän nukkua!” Mäyrätassu lähestulkoon murisi. Nyökkäsin peloissani ja puikahdin ulos pesästä. Tassuttelin katsomaan oliko tunnelini täyttynyt taas lumesta mutta onnekseni sain huomata, että tunnelin suu oli hieman kapeampi mutta aloin töihin ja kaavin lumet pois ja pujahdin sisään kyyryssä. Pujahdin kammiooni ja sain huomata ettei se ollut muuttunut mutta en mahtunut sinne enää niin hyvin. Olinhan kaivanut tunnelin aikoja sitten.
// 235 sanaa

Roihutassu siitä oli muutama päivä kun naaras oli mestarinsa kanssa harjoitellut paljon ja toinen oli kovasti harjoitellutkin että ei pettyisi itseensä naaras keskusteli muidenkin kissojen kanssa, tummahko naaras on aina halunnut päästä pitkälle niin kuin tämän vanhemmat tämä oli silloin tehnyt pienen muisto merkin vanhemmilleen joka oli leirin lähellä ja oli nyt tullut käymään siellä. Roihutassu istui maahan ja laski tassun haudan päälle ja hetken aikaa siinä oli kunnes lähti, naaras oli myös opetellut kulkemaan paljon hiljaisemmin mitä oli kuunnellut mestariaan että koko ajan piti olla tarkkana alueella. Roihutassu liikkui rauhallisesti rajan sisällä ja tyritti samalla etsiä saalista jonka voisi viedä samalla leiriin takaisin. Onneksi tumma naaras oli pyytänyt luvan poistua leiristä mestariltaan että pääsisi saalistamaan ja verryttelemään itseään, pakkanen ei ollut tälle naaralle mitään ongelma kun tämän turkki piti hyvin kylmän pois Roihutassulla oli enemmänkin lämmin ja tämä kulki helposti lumessa vaikka välillä oli joitain upottavia kohtia lumessa.

Roihutassu pysähtyi kun kuuli jonkun äänen lähistöllä naaras laskeutui niin alas kuin pystyi ja vaani hiljaa naaraan katse skannasi ympäristöä ja huomasi harakan maassa näytti siltä että se oli loukannut siipensä. Silloin Roihutassu syöksyi tuon aikuisen harakan kimppuun ja iski kynsillään tuota ja iski hampaat tuon kurkkuun kiinni ja lukitsi ne tiukasti, naaras tarttui kynsillä lintuun kiinni, että ei varmasti pääsisi karkuun vaikka toinen oli vähän huono metsästämään mutta siipirikkoinen harakka oli oiva saalis, lintu rimpuili minkä pystyi ja höyhenet pöllysivät lopulta harakka lopetti liikkeen. Roihutassu päästi irti ja katsoi lintua lähtien raahaamaan sitä leiriä kohti, naaras tiesi että lintu painoi joten sen vieminen oli haaste lumessa naaraan piti välillä pysähtyä kunnes jatkoi matkaansa kohti leiriä. Roihutassu pääsi lähelle leiriä ja raahasi linnun leiriin päästi siitä lopulta irti ja hengitti syvään kunnes vei sen muiden ruokien luokse, Roihutassu oli ylpeä että oli saanut tuon linnun kiinni vaikka se oli pistänyt hanttiin naaraalle siitä olisi ainakin jollekin hyvät ruuat naaras käveli takaisin ulos ottaen risun ja peittäen raahaus jäljen risulla heiluttaen sitä kunnes oli sen tehnyt niin tuli takaisin toista kautta leiriin Roihutassu meni putsaamaan itseään sulista jotka olivat tarttuneen naaraaseen siinä tappelussa.

// 341 sanaa

Tassutin ulos pentutarhasta. Jäätävä talvi ilma tuiversi turkkiini lumihiutaleita. Värisin hieman mutta päätin lähteä liikkeelle jotten jäätyisi kokonaan. Minusta ei saisi tulla jääkissaa varsinkaan nyt kun oppilaaksi pääsemiseni oli niin lähellä. Hypähtelin hieman. Tassutin katsomaan edellis aurinkohuipun aikaan tekemääni tunnelia. Se oli lähes täyttynyt yöllä sataneesta lumesta. Rupesin kaivamaan tietäni sisään tunneliin. Päätin tehdä sinne haarauman josta pääsisi pieneen kammioon johon voisi mennä piiloon. Kaivoin ikuisuuksia kestävän ajan ja vihdoin pääsin puun rungon toiselle puolen. Huohotin rankasta kaivamisesta ja tassuni tuntuivat helliltä. Vielä se kammio. Tuiskahdin tunneliin ja aloin kaivertaa lumesta uutta tunnelia puunrungon alla. Kun sain tunnelin tulevaan kammiooni valmiiksi, väsähdin ja kömmin ylös hienosta tunnelistani. Toivoen ettei tekeleeni sortuisi kokeilin lunta siinä kohtaa mihin olin suunnitellut kammioni tulevan. Mahduin tunneleihin melkein suorana mutta kammioon halusin mahtua kokonaan suoraksi joten aloin kaivamaan sitä alemmas kunnes kohtasin kovan jäisen maan. Sitten aloin suurentamaan kammiotani joka oli nyt vain ohut mutta korkea. Mahduin seisomaan kunnolla ja olin hyvin ylpeä siitä. Mietin, että mitä tekisin jos kammioni tai tunnelini sortuisivat ja tulin tulokseen etten oikeastaan pystyisi muuta kuin yrittää päästä pois mahdollisimman nopeasti joten suurennettuani kammiota käpälät aivan hellinä tein pienen pako reitin josta pääsisi maan pinnalle nopeasti mutta vaivattomasti. Tein sen aika jyrkäksi joten ylhäältä voisi myös liukua alas mutten halunnut kokeilla sitä. Kammioni oli aika korkea siihen nähden, että olin tehnyt sen itse mutta leveyttä sille en ollut ehtinyt tehdä koska olin liian poikki jatkaakseni. Kömmin ylös maasta ja ulos tekemästäni pikapako reitistä. Päästyäni maanpinnalle huohotin ja käperryin lumeen pieneksi palloksi tasaamaan hengitystäni.
// 253 sanaa

Mäyrätassu: 57kp! -

Sulkavirta: 7kp -

Orvokkitassu: 51kp! -

Lumikkotassu: 40kp! -

Pimentovarjo: 5kp -

Sielupentu: 36kp! -

Aaltosalama: 22kp! -

Höyhenpentu: 19kp -

Varissulka: 5kp -

Tuhkajuova: 12kp -

Jääviilto: 13kp -