Mäyrätassun kertoma tarina oli ihmeellinen, itse asiassa en ollut kuullut montaa. Minulla ei ollut emoa tai isää kertomassa tarinoita. Kun sitä ajatteli se tuntui, surulliselta. Isäni oli kuollut ennen syntymääni, emoni oli kuollut synnytyksessä ja minulla ei ollut sisaruksia. Ei perhettä, mutta Mäyrätassu ja Lumikkotassu olivat minun perheeni. Ikuisesti.
"Sinun emosi oli varmasti ihana." Sanoin hiljaa ja kehräsin.
"Niin, hän oli." Hän vastasi ja hänen katseensa umentui hiukan surusta. Hänkin oli menettänyt oerheensä, niin kuin minäkin. Katselimme hiljaa tähtiä ja kuuta, toisiimme painautuneena. Minua alkoi hiukan väsyttää, mutta halusin valvoa yhdessä Mäyrätassun kanssa ja kertoa hänelle unelmistani.
"Kerron sinulle oman unelmani." Sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. Mäyrätassu höristi korviaan ja nyökkäsi.
"Minun unelmani on perustaa perhe, ha päästä soturiksi." Sanoin ja huokaisin. Mieleni teki lisätä sinun kanssani, mutta se oli hiukan liikaa pyydetty minulta.
"Sinulla on hyvät unelmat, jotka saavutat varmasti." Hän sanoi ja kehräsi. Kehräsimme toisiimme painautuneina. Muistin juuri että minun piti kysyä häneltä yksi juttu.
"Mennäänkö huomenna harjoittelemasn yhdessä?" Sanoin lempeästi ha hymyilin herttaisesti.
"Mennään vain!" Hän vastasi ja hymyili myös. Varissulka käveli paikalle, hän katseli meitä hämmentyneesti.
"Nyt nukkumaan, ettekö näe että on yö!" Hän sanoi hiukan vihaisesti ja pysähtyi. Kävelimme sisälle oppilaiden pesään, kuulin kun Varissulka käveli pois.
"En halua vielä nukkua." Sanoin ja kävin makuulle vuoteelleni. Mäyrätassukin kävi makuulleen omalle vuoteelleen, joka oli minun vieressäni.
"En minäkään." Hän vastasi ja katsoi minua lempeästi.
"Jutellaan jostakin ennen nukkumaan menoa!" Sanoin hiljentäen ääntäni, kun huomaan Lumikkotassun kääntävän kylkeä.

//240 sanaa
//Mäyrä? <3

“Mikä on unelmasi?” Orvokkitassu kysyi minulta ja katseli kuuta, joka loisti pimeällä taivaalla. “Päästä soturiksi ja perustaa rakastava perhe,” sanoin ja olisin halunnut lisätä sinun kanssani lauseeni perään mutten uskaltanut. Vain aika voisi näyttää olisiko meistä kumppanuksiksi toisillemme. Katselimme yhdessä taivaalle jolle alkoi pilkahdella tähtiä. “Jokainen tähti, joka syttyy taivaalle on yksi henki, joka syntyy ja jokainen katoava tähti on yksi kuolema,” kerroin Orvokkitassulle koska niin emoni oli minulle kertonut. Naaras painautui minuun kiinni ja kehräsi. “Emoni kertoi paljon tarinoita kun olin pentu,” kerroin kehräten. “Kerro yksi minulle,” Orvokkitassun korvat nousivat pystyyn. “Emoni kertoi kerran kissasta jolla oli kaikki valta koko maailmaan. Kissa oli valkoturkkinen. Kissan nimi oli niin pyhä ettei sitä saanut lausua. Kerran tämä kissa oli lentelemässä taivaalla sytyttämässä tähtiä kunnes se törmäsi toiseen hurjan mahtavaan kissaan. Tämä toinen kissa oli pikimusta. He alkoivat tapella maailman herruudesta ja koko maailma oli vaakalaudalla kunnes he tekivät sovinnon. Vastedes he säätelisivät yhdessä milloin oli auringonhuippu milloin kuunhuippu ja milloin lehtikato milloin viherlehti. Niinpä kissat löivät käpälänsä yhteen ja joka kuuhuippu pikimusta kissa kävi sytyttämässä tähdet ja kuun taivaalle ja kun taas auringon aika oli nousta valkoturkkinen kissa kävi nostamassa sen taivaalle,” kerroin tarinan Orvokkitassulle, joka henkäisi ihailusta. “Mahtava tarina,” hän sanoi. “Kiitos,” kehräsin hänelle.
// 208 sanaa
// Orvokki? <3

Herään kun Mäyrätassu koskettaa hännällään hellästi kuonoani. Katselin väsyneenä häntä.
"Iltaa." Hän sanoi ystävällisesti. Nyökäytin väsyneesti päätäni. Silloin tajusin etten ollut vielä edes laittanut oppilaiden pesään vuodettani.
"Voi ei! Unohdin vuoteen!" Sanoin hieman järkyttyneenä. "Voitko auttaa?".
"Totta kai!" Hän vastasi minulle. Nousin ylös Mäyrätassun sylistä. Kävelin hitaasti kaatuneelle kuuselle, joka sijaitsi leirissä. Revin sammaleita kynsilläni maahan, ja Mäyrätassu auttoi. Hän nosti sammalia selkääni, minulla oli sammalia selässä ja suussa. Ne maistuivat mullalle. Ei ollut hyvää! Kävelin sisään oppilaiden pesään ja syljin sammaleet suustani. Katselin ympärilleni, mistä löytyisi hyvä paikka?
"Mihin voisin laittaa sen?" Kysyin ja valikoin paikkoja. Onneksi oli paljon vapaata tilaa kun oli niin vähän oppilaita.
"Mene vaikka tuohon." Mäyrätassu sanoi ja osoitti hännällään paikkaa hänen ja Lumikkotassun vuoteen välissä.
"Tuohan on hyvä paikka!" Sanoin iloisesti, sain olla kahden parhaan ystäväni vieressä! Kokosin vuodettani hitaasti, se oli hiukan vaikeaa. Mäntyviiksi aina kokosi vuoteeni kun olin pentu, ja nyt piti koota itse! Hihkaisin kun sain vihdoin valmista. Asetuin pedille istumaan ja hymyilin Mäyrätassulle.
"Vihdoin!" Sanoin hiukan väsyneenä vuoteen kokoamisesta. Kävelin Mäyrätassun ohi pesän ulkopuolelle. Istahdin oppilaiden pesän lähistölle. Mäyrätassu käveli luokseni, ja istahti vierelleni. Taivas oli alkanut pimentyä, ja siellä näkyi muurama tähti ja kuu. Rakastin tähtitaivaita, ne olivat mielestäni niin kauniita! Katselin ihastuneena tähtitaivasta ja huokaisin. Kaikki elämässäni oli nyt täydellistä! Minulla oli kaksi parasta ystävää! En tiennyt oliko Lumikkotassun elämä mennyt pilalle, kun olin paljastanut hänelle rakastavani Mäyrätassua. Halusin sanoa sen kollille, mutta olin liian ujo. Se tuntui mahdottomalta! Kyllä aika salli varmasti! Katselin nyt Mäyrärassua hymyillen.
"Mikä on sinun unelmasi?" Kysyin ja katsoin ihastuksissani kuuta, joka mollotti taivaalla.

//261 sanaa
//Mäyrää?

Katselin Orvokkitassua, joka torkkui Mäyrätassun sylissä. Olin onnellinen ja tiedostin sen. Minua ei haitannut Mäyrätassun ja Orvokkitassun läheisyys koska tiesin, että kumpikaan ei aikonut jättää minua ystävittä. Sydäntäni lämmitti kun nuo kaksi olivat löytäneet toisensa. Huomasin Mäyrätassun katselevan minua sokea silmä auki. Silmä näytti kammottavalta se oli turvonnut ja hieman verillä. Käänsin katseeni kumppanuksista ja tassutin ulos piikkiherne tunnelista. Lähdin metsää kohti koska tunsin sen ikäänkuin turvapaikakseni. Tassutin hiljaa rasauttamatta keppiäkään saaliin toivossa. Haistelin ilmaa ja huomasin kottaraisen. Lähdin hiipimään sitä kohti ja tunsin oloni niin itsevarmaksi, että loikkasin liian aikaisin ja lintu pyrähti pakoon. “Hiirenpapanat!” huudahdin suutuksissani ja tiesin karkoittaneeni loputkin saaliseläimet läheltäni. Lähdin kävelemään kohti koillismetsää. Haistelin ilmaa saaliidenvaralta. Koillisessa oli pääosin kuusia ja mäntyjä. Rakastin saalistamista kuusien ja mäntyjen alla joten etsiskelin jotain riistaa sieltä. Avasin kitani ja maistelin ilmaa. Haistoin imelän hajun, johon sekoittui haaskan ja veren hajua. Kurkistin sinnepäin mistä haju lähti ja huomasin oranssiturkkisen olennon. Oletin sen olevan kettu ja koska haistoin ketun veren se oli haavoittunut. En päättänyt hyökätä vaan lähdin leiriin juoksu jalkaa. Kun vihdoin pääsin leiriin, olin tukehtua hapen puutteeseeni. Huohotin raskaasti mutten antanut sen häiritä vaan menin suoraan Punatähden puheille. En pyytänyt pääsyä sisään pesään vaan pelmahdin juuri, kun Henkäysvarjo oli lähtemässä. “No no, nuorikissa,” hän sanoi ja pujahti ohitseni. “Punatähti,” sanoin ja kolli katsahti minuun. “No?” hän kysyi ja kallisti päätään valmiina kuulemaan tarinani. “Olin saalistamassa koillismetsässä ja törmäsin kettuun se oli haavoittunut mutten alkanut tappelemaan vaan pujahdin pois,” kerroin ja huohotin edelleen hurjasti. “Kiitos ilmoituksesta,” kolli sanoi ja nyökkäsi pesän uloskäyntiä kohti. Tassutin nolona ulos pesästä ja menin oppilaiden pesään lepäämään ja tasaamaan hengitystäni.
// 268 sanaa

"Tottakai," sanoin iloisena siitä, että minulla oli sellainen ystävä joka oli valmis auttamaan. "En oikein sisäistä tätä vielä," sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsahdin Orvokkitassuun. "En kyllä minäkään," hän vastasi. "Tietääkö Lumikkotassu?" hän kysyi äkkiä. Kummastelin kysymystä hetken mutta vastasin sitten. "Tietää hän. Hän kävi sairasaukiolla ennen kuin haki sinut," kerroin naaraalle, joka näytti iloiselta mutta hieman etäiseltä. Kehräsin ja katselin kaunista naarasta. Millaista olisi olla hänen kumppaninsa? mietin uteliaana. "Haluatko tehdä jotain yhdessä?" kysyin ja heti kysyttyäni vatsani kurnahti ja muistutti minua siitä etten ollut syönyt kuin yhden vaivaisen hiiren tänään. "Minulla ainakik on nälkä," hän sanoi ja kehräsi. "Minullakin," sanoin. "Haenko meille jotain jaettavaksi?" Orvokkitassu kysyi ystävällisesti. Nyökkäsin vastaukseksi. Peräännyin lammelta hiukan ja kävin makuulle pienen pensaan luokse, kun Orvokkitassu lähti hakemaan syötävää. Pian hän tuli mukanaan kani. "Voimme jakaa tämän," hän sanoi ja työnsi kanin eteeni. Aloimme syödä hiljaisuuden vallitessa. Katselin naarasta ja kuinka hänen lapaluunsa työntyivät turkin lomasta, kun hän kyyristyi haukkaamaan kania. Saimme kanin syötyä hujauksessa koska olimme molemmat nälkäisiä. Ihmettelin hieman, että kuinka pienikokoinen Orvokkitassu minun rinnallani oli. Kun olimme nylkeneet kanista kaiken syötävän irti, pyysin Orvokkitassua lähemmäs hännälläni. Hän asteli lähelleni ja kävimme makuulle yhdessä vaihtamaan kieliä. Pesimme toisiamme tovin kunnes Orvokkitassu nukahti siihen syliini. Nostin katseeni ja huomasin Lumikkotassun katselevan meitä. Tunsin syyllisyyttä naaraan puolesta koska tiesin hänen olevan ihastunut minuun. Sinä iltana jona hän kertoi sen olin vielä hänen pauloissaan mutta sitten tapasin Orvokkitassun ja tiesin olevani rakastunut enkä enää muuttaisi mieltäni. Lumikkotassukin oli kaunis ja herttainen kissa mutta ei minun tyyppiäni sitä paitsi halusin pitää hänet ystävänä. Siirsin katseeni ja huomioni Orvokkitassuun, joka torkkui sylissäni.
// 268 sanaa
// Orvokki?

Istuin soturien pesän ulkopuolella rähjäistä turkkiani sukien. Kirottu kettu oli jättänyt jälkensä; mustia karvatuppoja putoili maahan ja pienet naarmut peittivät nahkaani sieltä täältä. Yksi kulki kipeästi silmäni päältä, mutta onneksi mikään naarmuista ei ollut kovin syvä. Silti pyysin Pimeyden Metsää järjestämään tuolle ketulle mahdollisimman kivuliaan kuoleman. Jos vielä tapaisin sen punaisen paholaisen, tekisin siitä silppua.
Olin kaiketi vihani sokeuttama, sillä en huomannut vierelleni saapunutta Tuhkajuovaa ennen kuin naaras päästi väsyneen huokauksen. Kohotin katseeni turmellusta turkistani nähdäkseni Tuhkajuovankin siistivän omaansa. Partiomme oli varmasti vienyt häneltäkin voimat. Sääkään ei ollut ollut armollinen takaisin kulkiessamme - lumipyry oli nimittäin päässyt yllättämään meidät. Kumpikaan meistä ei ollut tarpeeksi suuri astellakseen korkeassa hangessa hengästymättä, eikä vimmaisesti piiskaava tuuli ollut auttanut. Onneksi minun ei ollut määrä osallistua partioihin ennen seuraavaa auringon huippua. Ehkä Tuhkajuovakin saisi levätä.
"Toivon, että se sekopäinen kettu jää hirviön alle", tokaisin ja pyyhkäisin tassullani korvani yli. "Pirulainen raateli turkkini. Oletko sinä kunnossa?"

//Tuhka?
//150 sanaa

Säikähdin kun Lumikkotassu purskahti itkuun, olinko sanonut jotain väärin? Menin äkkiä hänen luokseen lohduttamaan, en halunnut rikkoa ystävyyttä.
"Ei ollut tarkoitusta aiheuttaa tälläistä." Sanoin lohduttavasti Lumikkotassulle, ja painoin pääni hänen lavoille. Lohduttelin Lumikkotassua hetken, ja hän rauhoittui ja piristyi.
"Otetaanko kisa?" Hän kysyi ja virnisti. Nyökkäsin innoissani. Pinkaisimme juoksuun, juoksimme alkumatkaa rinnatusten, mutta kirin edelle. Kiihdytin vauhtia jotta pysyisin edellä. Mutta Lumikkotassu saavutti ja juoksimme uudestaan rinnatusten. Saavuimme leiriin samaan aikaan.
"Tasapeli!" Sanoin Lumikkotassulle onnellisena ja hymyilin. Lumikkotassu lähti jonnekin, suuntasin pentutarhalle. Näin Mäntyviiksen suuntasin naaraan luo hymyillen.
"Hei." Sanoin hänelle iloisesti.
"Päivää!" Mäntyviiksi vastasi selkeästi yllättyneenä.
"Minusta tuntuu, että olisin vielä eilen makoillut vierelläsi." Sanoin onnellisesti.
"Niin minustakin." Mäntyviiksi sanoi kehräten. Mäntyviiksi oli minulle tärkeä, hän hoiti minua kun olin pentu.
"Mitä sinulle kuuluu?" Kysyin ja hymyilin lempeästi.
"Oikein hyvää." Hän vastasi hymyillen. Lumikkotassu tuli luokseni.
"Mäyrätassu tahtoo tavata sinut." Lumikkotassu sanoi ja osoitti hännällään oarantajan pesää. Nyökkäsin, ja lähdin kävelemään parantajan pesälle. Mäyrätassu istui vuoteellaan, ja katsoi minua kohti.
"Mäyrätassu! Oletko kunnossa?" Kysyin huolestuneesti ja astelin lähemmäs.
"Olen." Mäyrätassu sanoi ja kääntyi minua kohti. Säikähdin hiukan kun näin Mäyrätassun silmän, se oli turvonnut.
"Näytänkö hirveältä." Hän kysyi. "Et, et ollenkaan." Vastasin, tiesin että olin oikeassa. Mäyrätassu nousi ylös ja käveli ulos pesästä. Hän meni lammikon luo. Hän puhkaisi siihen reiän ja katsoi itseään. Mäyrätassu raotti toista silmäänsä ja sävähti. Kävelin hänen viereen ja istuuduin paikoilleni. Kosketin varovasti nenälläni kollin lapaa ja katsoin häntä lohduttavasti.
"Kyllä silmäsi paranee, vaikka et enää koskaan näkisi mitään." Sanoin hänelle lohduttavasti. Mäyrätassu nyökkäsi, hän varmasti ymmärsi mitä sanoin.
"Niin kai." Hän sanoi ja sulki silmänsä.
"Voidaan mennä joskus yhdessä harjoittelemaan, voidaan vaikka keksiä miten paikata toisen puolen sokeutta." Sanoin hänelle lohduttavasti ja kehräten onnellisempana. Odotin mitä Mäyrätassu vastaisi minulle.

//287 sanaa
//Mäyrä?

Vaanin kania hiljaisena. Hiivin sitä kohti hiljaa Sähkötuhon tuiman ja valvovan katseen alla. Pidin korviani pystyssä ja häntääni juuri maanpinnan yläpuolella. Astuin kepin päälle ja se rasahti poikki. Kani lähti karkuun mutta käytin hyödyksi pitkiä jalkojani ja harpoin sen perään kovalla vauhdilla. Otin vauhtia ensin juoksemalla kania kohti ja sitten hyppäsin pitkän loikan. Sain kanin kiinni mutta en saanut sitä tapettua. Se potkaisi silmääni takakäpälällään mutten hellittänyt vaan puraisin sen kurkkua. Se valahti veltoksi käpälissäni. Sitten tunsin kivun silmässäni. Pistävä kipu viilsi pitkin naamaani ja menetin tajuntani.

Avasin silmäni (terveen silmäni) ja huomasin jonkun olevan vinossa. Huomasin Hehkuaskeleen edessäni jauhamassa yrttejään. “Mahtavaa heräsit,” hän sanoi. “Laita silmäsi takaisin kiinni,” naaras ohjeisti ja suljin silmäni. Tunsin jotain levitettävän silmälleni. “Se pahuksen kani!” kuulin tutun äänen. “Kuulin mitä tapahtui, saanko tulla katsomaan häntä?” Lumikkotassu kysyi. Kehräsin kuullesani ystäväni äänen. “Saat,” parantaja myöntyi. Makasin makuusijalla silmät kiinni mutta haistoin Lumikkotassun lähestyvän. “Oletko hereillä?” Lumikkotassu kysyi naurahtaen. Mahdoin näyttää hassulta siinä maatessani joku kääre silmäni päällä. “Olen,” sanoin kehräten. “Missä Orvokkitassu on?” kysyin. Lumikkotassun häntä mätkähti maahan. “Auts! Hän on leirissä. Haluatko että haen hänet,” hän kysyi ystävällisesti. “Jos ehdit,” sanoin vaikka tiesin, että Lumikkotassu ehtisi vallanmainiosti. “Menen sitten,” naaras sanoi ehkä hieman harmissaan en osannut päätellä hänen äänen sävystään. “Noniin,” Hehkuaskel sanoi ja otti kääreen pois silmältäni. “Nyt sinä voit avata sen,” hän sanoi. Avasin silmäni mutta jotain oli hullusti. Rääkäisin tajutessani etten nähnyt toisella silmistäni mitään. “Sokeuduit… siis puoliksi,” hän sanoi hieman pettyneenä. “Enkö tule ikinä enää näkemään,” kysyin huolissani ja painauduin peloissani makuusijaani vasten. Tunne oli pelottava en näkisi jos toiselta puoleltani tulisi joku. “Mäyrätassu! Oletko kunnossa,” Orvokkitassu tuli sairasaukiolle yksin. “Olen,” sanoin vaikka tiesin Orvokkitassun tietävän, että valehtelin. Käännyin katsomaan naarasta ja hänen silmänsä levisivät suuriksi. “Näytänkö hirveältä,” kysyin. “Et. Et ollenkaan,” hän sanoi ja tiesin ettei hän voinut valehdella. Sydäntäni lämmitti ja tunsin vetoa kaunista naarasta kohtaan. Nousin ja tassutin ulos pesästä eikä kukaan yrittänyt estellä. Tassutin pienen lammikon luokse ja puhkaisin tassullani jään sen pinnalta. En uskaltanut ensin katsoa mutta kun sain rohkeutesi takaisin katsahdin veteen. Ulkonäköni oli ei ollut muuttunut. Silmäni oli turvoksissa ja tiesin sen menevän ohi mutta muuten näytin samalta. Avasin toisen silmänikin ja huomasin hieman verisen sumean silmämunan. Tärähdin hiukan ja tunsin kun Orvokkitassu tuli vierelleni.
// 375 sanaa
// Orvokki

"Minun piti sanoa öh." Orvokkitassu aloitti tökerösti, mutta jatkoi reippaammin. "Minun piti sanoa sinulle se että rakastan Mäyrätassua! Ajattelin kertoa sinulle koska olet paras ystäväni!" Hän sanoi minulle, punastuen ja kääntäen katseensa käpäliinsä. Sydämeni kiihdytti lyöntejään. Hän… Tunsin pettymyksen mutten antanut sen nousta kasvoilleni. Hain sanoja ja naurahdin. En antaisi tämän tulla ystävyytemme väliin en todellakaan! “Hienoa,” sanoin ja yritin näyttää innokkaalta mutta sen sijaan purskahdin itkuun. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. “Anteeksi,” sanoin ja yritin peittää tunteeni. Näin Orvokkitassun kasvosita kauhistuksen ja käänsin päätäni. “Anteeksi! Haluan olla ystäväsi tai paras ystäväsi,” sanoin ja uskoin Orvokkitassun tajuavan, että tarkoitin sitä ihan oikeasti. Tärisin. Orvokkitassu asteli lähemmäs ja painoi päänsä lavalleni lohdutukseksi. “Ei ollut tarkoitus aiheuttaa tälläistä,” hän sanoi. Sydäntäni lämmitti hänen reaktionsa. “Ei se haittaa,” sanoin ja kehräsin kyyneleideni välistä. “Jos hän on johonkuhun ihastunut se on sinä,” sanoin kehräten mutta itkin edelleen. Päätin sysätä tunteeni Mäyrätassua kohtaan sivuun. Meistä ei tulisi kumppaneita meidän suhteemme on enemmän kuin sisarella ja veljellä. “Olen niin pahoillani,” Orvokkitassu sanoi ja painoi otsansa otsaani vasten. Nyyhkäisin mutten pukahtanut mitään. “Olen pahoillani,” hän toisti. “Ei se mitään,” sanoin jo paljon reippaammin eikä itkemisestä jäänyt jälkeäkään kasvoilleni mutta parhaan ystäväni sanoista jäi kyllä sydämeeni pieni jälki. “Te sovitte hyvin yhteen,” sanoin ja jatkoin ennen kuin hän ehti vastata, “Kilpaa leirille?”. Hän nyökkäsi ja lähdimme juoksemaan kilpaa. Juoksimme enimmäkseen rinnatusten kunnes sain hieman etumatkaa. Kiihdytin mutta paras ystäväni kiihdytti myös ja pääsi edelleni. “Eikä!” huudahdin onnellisena. Ei sillä ole väliä ketä hän rakastaa mutta tästä eteenpäin Mäyrätassu on kielletty minulta. Ikuisesti. Sain toisen naaraan kiinni ja juoksimme taas rinnatusten kunnes olimme leirillä. “Tasapeli,” sanoin. “Ensi kerralla vien voiton!” Orvokkitassu sanoi kiusoittelevasti ja menimme sisään leiriin. Huohotin mutta olin onnellinen ja se oli kaikki mitä halusin. Olla vain onnellinen… Orvokkitassun kanssa.
// 295 sanaa
// Orvokki?

Varissulan piikittelevä vastaus ärsytti Jääviiltoa. Kolli tyrmäsi heti kaiken, mitä punaruskea kolli oli hetki sitten kertonut.
"Kuulin siitä Punatähdeltä itseltään", kolli ärähti, "ei hän itse edes tajunnut sitä, mutta hän kertoi käyneensä Eloklaanin leirissä, jossa viheryskä parhaillaan jylläsi. Sinun ei pitäisi aliarvioida vihollisiasi noin. Ellet muista, Eloklaanissa on myös entisiä kuolonklaanilaisia, jotka satavarmasti osaavat punoa näinkin yksinkertaisen juonen."
"Se voi siltikin olla vain pelkkää sattumaa, eiväthän he tietääkseni pyytäneet Punatähteä luokseen", Varissulka kuittasi lapojaan kohauttaen. Jääviilto murahti ja piiskasi hännällään ärsyyntyneenä ilmaa. Oliko kissa oikeasti niin sinisilmäinen, ettei hän ymmärtänyt, miten katala Eloklaani pohjimmiltaan oli?
"Eivät tietenkään pyytäneet, sehän olisi ollut silkkaa tyhmyyttä ja he olisivat jääneet kiinni! Sen sijaan Mesitähti usutti soturinsa Kuuluolaan, jotta Punatähdellä olisi syy mennä heidän leiriinsä. Ei uskoisi, että sinä olet varapäällikön poika, kun et edes tällaista ymmärrä", Jääviilto tiuskaisi suuttuneena. Tummanharmaa kolli ei ehtinyt vastata mitään, kun kaksikon perässä kulkeva Tuhopoltto liittyi keskusteluun:
"En ihmettelisi yhtään, jos Eloklaani keksisi noin vinoutuneen suunnitelman! Esittävät aina muka niin kilttejä, että sen on pakko olla hämäystä."
Jääviilto nyökytteli päätään tyytyväisenä siitä, että edes joku tuntui uskovan häntä. Kolli mulkaisi Varissulkaa näreissään ja huomasi samalla, kuinka myös partion johdossa oleva Kuuraturkki kuunteli heidän puheitaan.
"Minä en luota eloklaanilaisiin tai heidän hyvyyteensä tippaakaan. Sanokaa minun sanoneen, että jossain vaiheessa heidän naamionsa putoavat ja saamme tietää, millaisia he oikeasti ovat. Silloin saattaa jo olla liian myöhäistä tosin", Jääviilto tokaisi määrätietoisesti. Hän oli täysin varma omista mielipiteistään, perustuivathan ne selkeisiin faktoihin. Kolli oli vain loksauttanut palat yhteen ja kenties ainoana kissana tiesi, millaisia juonittelijoita eloklaanilaiset todellisuudessa olivat.
Partio laskeutui Lehtikuusilaaksoon, edelleen Eloklaanista ja Jääviillon teorioista puhuen. Kuuraturkki ei osallistunut keskusteluun lainkaan, mutta Tuhopoltto sen sijaan oli aktiivinen osallistuja keskustelussa. Kermanvärinen kolli tuntui olevan Jääviillon kanssa samalla aaltopituudella.
Jääviilto hetkeksi käänsi päänsä eteenpäin.
"Minun mielestäni-", Tuhopoltto aloitti lauseen, mutta sen keskeyttivät nopeasti lähestyvät askeleet. Jääviilto ja Varissulka käännähtivät tismalleen yhtä aikaa ympäri, vain nähdäkseen, kuinka punaturkkinen eläin syöksähti Tuhopolton kimppuun. Rähjäinen kettu tarttui kermanvärisen soturin kaulasta kiinni ja alkoi ravistella päätään hullun lailla. Tuhopoltto ei voinut tehdä mitään, kun häntä huomattavasti kookkaampi eläin kannatteli soturia ilmassa ja riuhtoi päätään miten sattuu.
Jääviilto syöksyi kohti punaturkkista eläintä, joka oli täysillä keskittynyt Tuhopolttoon. Kolli oli kuulevinaan napsahduksen. Hän arveli sen kuuluneen Tuhopolton katkenneesta niskasta, muttei Jääviilto välittänyt. Hän pudottautui ketun jo valmiiksi haavoittuneeseen selkään ja upotti kyntensä sen turkkiin.

//Varis?
// 385 sanaa

Kävelin rauhallisesti Lumikkotassun luo.
"Tulisitko kävelylle kanssani?" Kysyin ystävällisesti ja onnellisesti. Olin tällä hetkellä hyvin onnellinen. Ajattelin kertoa kävelyllä että rajastan Mäyrätassua. Kävelimme rauhallisesti ulos leiristä. Ulkona metsässä tuntui ihana hiljaisuus. Leirin hälinä jäi taakse ja edessäpäin oli suuri hiljaisuus. Tiesin että mestarimme olivat lähistöllä. Pyysin heiltä luvan yksityiseen kävelyyn, ja he lupasivat pysyä kauempana. Mutta silti näköetäisyydellä. Huokaisin, hiljaisuus tuntui ihanalta! Tuuli tuiversi turkkiin ihanasti, ja tassuissa tuntui kylmä lumi.
"Mitä asiaa sinulla oli?" Lumikkotassu kysyi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Noh." Aloitin kehräten, ja lähdin juoksemaan lujaa. Ei kai pikkuinen hippaleikki haittaa? Halusin vain tuntea oloni villiksi ja vapaaksi. Ja pentumaiseksi, olimmehan molemmat aika pentumaisia, vielä! Pujottelin puiden välistä ja naurahdin aika ajoin. Lumikkotassu tuli lujaa oerääni loikkien.
"Olet kuin kauris!" Sanoin nauren kiusoittelevasti ja kiihdytin vauhtia. Aloin hengästymään ja Lumikkotassu asaavutyi minua pitkien loikkien avulla. Ei iheme että kauriitkin selviää, kun on noin nopeita. En ehtinyt siinä mitään tehdä kun tunnen valtavan voiman kyljessäni. Lumikkotassu onnistui saamaan minut kiinni ja kaaduin maahan.
"Oletko kunnossa?" Lumikkotassu kysyi huolestuneesti ja katsoi minua huolissaan.
"Olen olen." Vakuuttelin hänelle rauhoittavasti ja nousin ylös. Lumikkotassukin istuutui ja katsoi minua.
"Mitä asiaa sinulla oli?" Hän kysyi ystävällisesti. Hymyilin ja hiukan punastuin, yritin saada ajatukseni muodostettua sanoiksi.
"Minun piti sanoa öh." Aloitin tökerösti, mutta jatkan reippaammin. "Minun piti sanoa sinulle se että rakastan Mäyrätassua! Ajattelin kertoa sinulle koska olet paras ystäväni!" Sanoin Lumikkotassulle, punastuin ja käänsin katseeni tassuihini. Toivottavasti hän ei ota tätä raskaasti, olen huomannut kuinka läheisiä Mäyrätassu ja Lumikkotassu ovat. Toivottavasti en sanomallani rikkonut ystävyyttämme. Ainoat toiveeni tällä hetkellä oli se että Lumikkotassu ei rikkoisi ystävyyttämme ja Mäyrätassu rakastaisi minua.

//268 sanaa :)
//Lumikko?

Yritin kaataa Mäyrätassun syöksymällä hänen käpäliinsä. Tuimakatse tassutti luokse. “Mäyrätassu seiso siinä vielä hetki,” hän sanoi ja kääntyi minuun päin. “Jos tähtäät oikeaan tassuun yritä hämätä häntä katselemalla joko silmiin tai vasempaan tassuun mutta kokeile uudestaan ja yritä yllättää hänet,” mestarini sanoi ja laski häntänsä selälleni rohkaisuksi. Katsoin Mäyrätassua tiiviisti silmiin ja hyökkäsin. Syöksyin kollin käpäliä kohti mutta muutinkin suuntaa takakäpäliin. Kolli retkahti maahan hyökkäykseni voimasta. Nostin katseeni ystävästäni ja katsoin Tuimakatsetta tuomion toivossa. Tuimakatse vain nyökkäsi mutta tiesin sen tarkoittavan, että tein liikkeen oikein. “Hyvä,” Mäyrätassu kömpi ylös vaivalloisen näköisesti. “Oletko kunnossa?” kysyin häneltä. Mäyrätassu nyökkäsi ja nosti katseensa käpälistään minuun. Räpyttelin silmiäni. Mäyrätassu on niin komea, vahva ja mukava. Ehkä mukava minulle…

Hiivin hiljaa hiirtä kohden toivoen, että Mäyrätassu oli edelleen takanani. Hyppäsin hiiren kimppuun ja tapoin sen. Nostin oman saaliini. Mäyrätassu tuli luokseni juuri napattu orava suussaan. Hän kosketti hännällään turkkiani. Lähdimme kävelemään leirille. Leirille päästyämme menimme syömään saaliitamme oppilaiden pesän luokse. “Taisin saada haavan,” Mäyrätassu sanoi ja näytti verta vuotavaa käpälääsä minulle. Säikähdin hieman ja painauduin taaksepäin. “Sinun täytyy näyttää tuo Hehkuaskeleelle,” huolehdin heti silmät suurina ja pelokkaina. “Älä huolestu haava se vain on,” kolli sanoi ja lähti parantajalle joten päätin seurata häntä. Kävelimme parantajan pesälle ja sairasaukiolle. “Hehkuaskel, Mäyrätassu loukkasi itsensä,” huhuilin parantajaa. Parantaja tuli luoksemme varjoista ja nosti Mäyrätassun käpälän tutkittavakseen. “Siinä on vain haava. Uskon, että pärjäät ilman hoitoakin, jos siihen alkaa sattua tai se tykyttää tule takaisin,” Hehkuaskel sanoi mutta laittoi siihen hieman hämähäkin seittiä. “Kiitos,” Mäyrätassu sanoi. Kun Hehkuaskel oli saanut haavan paikattua Mäyrätassu lähti ensin ulos ja seurasin perästä. Kävelimme rinnakkain ja mieleni teki niin kovasti koskettaa hänen nenäänsä omallani. Ajattelin, että se saattaisi olla hänestä tunkeilevaa joten en tehnyt sitä. Sen sijaan painauduin hänen turkkiinsa. Olin häntä vain alle kuun nuorempi mutta silti melkein puolet pienempi, mikä hämmästytti minua. Nostin häntäni hänen selälleen ja kehräsin. Hän ei kehrännyt muttei ravistanut häntääni pois. Törmäsimme Orvokkitassuun. “Päivää Mäyrätassu ja Lumikkotassu. Olin tänään harjoittelemassa metsästystä ja sain ensimmäisen riistani!" hän sanoi ylpeänä näyttäen hiirtään. “Vau! Minä ja Mäyrätassu olimme myös saalistamaassa ja minä sain hiiren ja Mäyrätassu nappasi oravan!” sanoin ylpeänä sekä itsestäni että ystävistäni. “Onnea,” Mäyrätassu sanoi Orvokkitassulle ystävälliseen mutta hieman kylmään sävyyn. Tiesin kollin olevan hieman tyly kissoille joita hän ei tuntenut. “Anteeksi hänen puolestaan,” sanoin hiljaa Orvokkitassulle niin ettei kolli kuullut. “Ei se mitään,” Orvokkitassu sanoi minulle. “Olimme juuri menossa hetkeksi nokosille, joten jatkamme matkaa nähdään myöhemmin,” Mäyrätassu oli selvästi kuullut mitä olin sanonut Orvokkitassulle joten tämän hän sanoi ystävälliseen ja ylpeään sävyynsä. Nyökkäsin ystävälleni ja kävelin kollin kanssa (tosin nyt en koskettanut häntä turkillani) oppilaiden pesälle. Pujahdimme sisään ja menin makuusijalleni. Hytisin kylmästä joten Mäyrätassu kömpi makuusijalleni lämmittämään minua. Painauduin kolliin kiinni ja hän nuoli minun korviani lempeästi. Tunsin oloni todella mukavaksi ja siihen nukahdin.

*Unessa*
Juoksin pitkin metsää Mäyrätassu rinnallani. Kiisimme lujaa tuntemattomilla mailla. Tunsin oloni villiksi ja vapaaksi. “Rakastatko minua todella?” Mäyrätassu kysyi. En vastannut vaan harpoin isoja askeleita kollin vierellä. “No?” hän sanoi vaativasti mutta lempeästi. “En tiedä,” sanoin ja katsahdin kolliin. Hänen ilmeensä ei kertonut mitään mutta tiesin hetken olevan unta. Tämä ei voisi olla totta hän ei tykkää minusta… sillä lailla.

Heräsin huomatakseni, että Mäyrätassu oli hävinnyt viereltäni. Hänen hajunsa oli tuore joten hän oli lähtenyt vasta vähän aikaa sitten ja hänen pesässään ei ollut hänen hajuuaan joten hän oli nukkunut minun vierelläni. Tunsin hieman syyllisyyttä mutten välittänyt tunteesta vaan ravistin sen pois turkistani. Venyttelin jäykkiä lihaksiani ja tassutin ulos. Orvokkitassu tuli luokseni. Heilautin häntääni hänelle tervehdykseksi ja värähdin lehtikadon kylmästä ilmasta. “Mennäänkö kävelylle?” Orvokkitassu kysyi. “Mennään vain,” sanoin ja haukottelin. Lähdimme kävelylle metsään. “Rakastan metsää. Aina kun olen täällä tunnen oloni… turvalliseksi,” kerroin ja kehräsin samalla. Tuntui hyvältä olla taas naaraan seurassa. Kävelimme hiljaisuudessa mutta ei sellaisessa, joka tuntuisi epämukavalta. Tuntuu kuin minulla olisi perhe… Orvokkitassu on melkein kuin sisareni ja Mäyrätassu… kumppanini… Ei ehkä vielä mutta joskus. Kävelimme ja kävelimme puhumatta vieläkään mitään. “No oliko sinulla jotain asiaakin?” kysyin kiusoittelevasti. Orvokkitassu puhkesi kehräämään. “Noh,” hän sanoi ja otti käpälät alleen. Hän juoksi ja lähdin hänen peräänsä. Saavutin naarasta pitkillä loikillani mutta hän oli silti johdossa. Tuuli tuiversi turkkissamme. Olin onnellinen. “Ota kiinni jos saat!” Orvokkitassu huudahti ja kaarsi puiden ohitse pienelle nummisuikaleelle. Päätin saada hänet kiinni joten otin voimakkaampia ja isompia harppauksia joka kerralla. “Kyllähän saankin!” huusin ja tein ison loikan. Osuin Orvokkitassun kylkeen ja sain hänet kaadettua. Nauroimme maassa maaten ja huohottaen. “Sattuiko?” kysyin huolestuneena. “Olen olen,” Orvokkitassu kehräsi huohottaen.
//733 sanaa
//Orvokki?

Katselin hiukan kateellisena kun Mäyrätassu auttoi sukimaan Lumikkotassua. Oliko tuo rakkautta vai auttamista? Sitä oli vaikea tulkita, mutta tiesin olevani korviin asti rakastunut Mäyrätassuun. Lumikkotassu näytti haluavan olla koko ajan kollin lähellä, ja se oli hiukan ärsyttävää. Olimme hyviä ystäviä pennuista asti, enkä halua rikkoa välejämme. Hän oli ainoa ystäväni täällä. Mäyrätassu oli ihastus, mutta en ollut vielä puhunut hänelle. Täytyy kerätä rohkeuteni ja puhua hänelle tänään. Huomasin Mäyrätassun katsovan minua. Säikähdin ja käänsin katseeni muualle, toivottavasti hän ei huomannut. Huomasin heidän mestareiden tulevan, he menivät harjoittelemasn! Yhdessä! Ja minä joudun aivan varmasti metsästystä harjoittelemaan! Tuntui epäreilulta, mutta kyllä minäkin pääsen ja vielä Lumikkotassun tai Mäyrätassun kanssa! Kuulin käpälän askelia, käänsin päätäni ja näin Varissulan kävelevän luokseni.
"Mennään metsästys harjoituksiin Orvokkitassu." Varissulka sanoi ja käveli kohti leirin uloskäyntiä. Kävelin hänen peräänsä. Tunsin hiemam yloeyttä, ensimmäiset harjoitukset! Kävelimme eteenpäin, näin kun Lumikkotassu harjoitteli taistelua Mäyrätassua vastaan. He olivat taitavia. Huokaisin, tykkäsiköhän Mäyrätassu minusta? Ei varmaan, mutta minun piti kertoa tunteeni hänelle, joskus. Tai aika pian kun Lumikkotassu oli hänessä kokoajan vain kiinni. Saavuimme metsäaukiolle. Taidamme harjoitella täällä.
"Vaanimis asennossa painaudu melkein maata vasten ja pidä häntää ylhäällä, ettei saalis huomaa ääntäsi. Kokeileppa hiipiä tuossa asennossa." Varissulka sanoi ohjeita ja nyökkäsi minulle, että voin suorittaa.
Tein työtä käskettyä, otin asennon ja Varissulka tuli korjaamaan asentoani. Kokeilin hiipiä mutta lumi narisui tassujeni alla kova äänisesti.
"Ei noin! Näin!" Varissulka sanoi ja otti saman asennon.
Tajusin itsekin mitä tein väärin ja otin asennon uudestaan, hiivin eteenpäin melko äänettömästi ja Varissulka näytti ylpeältä.
"Kokeileppa napata tuo oksa, kuvittele että se on saalis." Varissulka ohjeisti ja osoitti hännällään oksaa joka lojui lähelläni. Kiinnitin katseeni oksaan. Hiivin äänettömästi sitä kohti. Jännitin lihakseni ja hyppäsin oksan päälle.
"Hyvä, osaat jo hyvin!" Varissulka naukaisi ylpeänä.
Tein saman muutaman kerran ja katsoin ylpeänä mestariani.
"Hyvä! Nyt on hyvä aika kokeilla elävään saaliiseen. Etsi haju ja nappaa se!." Varissulka sanoi selkeästi ja antoi minun mennä. Haistelin ilmaa tarkkaavaisesti kun käveli. Haistoin hieman hiirtä ja kävelin hajua kohti. Pieni hiiri söi jotain hangella, menin vasnimis asentoon ja hiiven lähemmäs. Ponnistin ja hyppäsin, mutta en osunut hiireen ja se juoksi pois. Katselin hieman suruissani sen perään.
"Ei se haittaa, en minäkään saanut ensimmäistä kiinni" Varissulka sanoi lohduttavasti. "Voit mennä etsimään uuden". Nyökkäsin ja piristyin. Haistelin ilmaa jälleen. En haistanut mitään. Kävelin eteenpäin ja löysin heikon hajun, ja se kuului hiirelle. Kävelin hajua kohti ja näin hiiren vipeltävän hangella. Menin vaanimis asentoon ja tähtäsin hiireen. Hiivin lähemmäs, hyppäsin. Ja sain sen ensimmäisen saaliini! Kävelin hiiri hampaidsani ylpeänä mestarini luo.
"Hienoa Orvokkitassu!" Kolli sanoi ylpeänä.
Kävelimme leiriä kohti, ja olin ylpeä hiirestä. Saavuimme leiriin ja näin Mäyrätassun tulevan parantajan pesästä. Lumikkotassu juoksi hänen luokseen ja painautui kylkeen ja alkoi kehrätä! Suuni loksahti auki järkytyksestä, ja hiiri putosi maahan. Oliko Lumikkotassu hänessä jo noin kiinni? Nostin hiiren ja vein tuore saalis kasaan. Olin jo hiukan vihainen Lumikkotassulle, mutta jos näyttäisin vihani, Mäyrätassu ei enää ainakaan haluaisi minua. Pyyhkin vihan pois ja rauhoituin. Jos vain olen ystävällinen Lumikkotassu ja Mäyrätassua kohtaan, tämä saattaa onnistua. Kävelin rennosti kehräävien kissojen luokse ja istuuduin heidän eteen.
"Päivää Mäyrätassu ja Lumikkotasu. Olin tänään harjoittelemassa metsästystä ja sain ensimmäisen riistani!" Sanoin heille ystävällisesti ja hiukan ylpeästi.

//524 sanaa
//Mäyrä? Lumikko?

Istuskelin oppilaidenpesän ulkopuolella odottamassa Sähkötuhoa ja heiluttelin häntääni. Lumikkotassu oli juuri saanut pesänsä valmiiksi ja tuli oppilaidenesästä turkki täynnä sammalhippusia. Kehräsin huvittuneena, kun hän tuli luokseni. “Hei sammalkissa, haluatko apua turkkisi siistimisessä?” kysyin ja naurahdin. “Kiitos,” hän sanoi ja aivasti. Aloin nuolla sammalta Lumikkotassun turkista. Lumikkotassu nuoli käpäliään ja minä hänen muuta turkkiaan. Naaras tuntui rentoutuvan kieleni vedoista. Näin Orvokkitassun katselevan meitä mutta kääntyvän pois nopeasti, kun huomasi katseeni osuvan häneen. “Oletko ollut jo taistelu harjoituksissa?” Lumikkotassu kysyi minulta ja pudistin päätäni nopeasti etten joutuisi keskeyttäään sukimista. Kun olin saanut pahimmat sammalet naaraan turkista, istuuduin hänen viereensä ja nuolaisin vielä hänen korvistaan sammalet. “Valmista tuli,” sanoin ja kehräsin. Yllätyksekseni Lumikkotassu painautui turkkiani vasten kehräten. “Pyydetäänkö mestareiltamme, että pääsemme yhdessä ensimmäisiin taistelu harjoituksiin?” naaras kehräsi, joka lämmitti mieltäni. “Tottakai,” sanoin ja nostin pääni etsiäkseni katseellani Sähkötuhoa ja Tuimakatsetta. He olivat tulossa meitä kohden. Irtauduin Lumikkotassusta hieman häpeissäni ja nousin pystyyn. “Tulkaahan on ensimmäisten harjoitustenne aika,” Sähkötuho sanoi ja lähti johdattamaan meitä Lehtikuusilaaksoa kohti. “Pidämme harjoitukset Lehtikuusilaaksossa, koska siellä on tilaa,” Tuimakatse sanoi. Minä ja Lumikkotassu tulimme mestareidemme perässä. Tulimme Lehtikuusilaaksolle nopeasti, koska olimme juosseet melkein koko matkan. “Noniin! Aloitetaan,” Sähkötuho sanoi.

Huitaisin Lumikkotassua nenälle kynnet piilossa. Hän syöksyi kylkeäni kohti ja yritti kaataa minut kumoon juuri oppimalla tavallaan. Horjahdin ja Lumikkotassu työnsi vielä kovempaa samalla, kun yritin päästä kiinni häneen. Kaaduin mutta en antanut Lumikkotassun tulla päälleni vaan kierähdin sivuun ja nousin nopeasti käpälilleni. Hyppäsin Lumikkotassun etutassuja päin ja yritin kaataa hänet mutta ennen kuin ehdin osua hän hyppäsi ilmaan ja laskeutui niskaani. Lysähdin maahan ja Lumikkotassu köpmi päältäni. “Hyvin meni,” Tuimakatse kehui oppilastaan. “Nopeus ei ole vahvuutesi joten yritä käyttää voimaasi ja isokokoisuuttasi eduksesi,” Sähkötuho sanoi minulle ja nyökkäsin. “Harjoitukset riittää tältä päivältä. Menkää saalistamaan ja koittakaa napata jotain ennen kuin tulette leiriin,” Tuimakatse sanoi ja aikuiset kollit katosivat puiden väliin. Katsahdin Lumikkotassuun, joka oli lähdössä etsimään saalista. “Mennään,” naaras huikkasi nenä maassa saaliiden hajujen varalta. “Näytät ihan koiralta,” naurahdin ja lähdin seuraamaan häntä kita auki. Pian löysimme oravan hajua. “Nappaa sinä,” Lumikkotassu sanoi osoittaen lihavaa oravaa. Painauduin matalaksi ja tarkistin tuulen suunnan. Hiivin hiljaa oravaa kohden. Annoin hännälläni merkin Lumikkotassulle, joka ajaisi sen käpäliini. Lumikkotassu rynnisti oravaa kohden toiselta puolelta ja orava pinkaisi juoksuun törmäten suoraan käpäliini. Puraisin oravan kaulaa ja nostin saaliini ylpeänä. “Se oli taitavaa,” Lumikkotassu kehräsi iloisesti. Nyökkäsin ylpeänä saalis suussani. “Menen itse etsimään jotain. Tuletko sinäkin?” naaras kysyi. Olin niin ajatuksissani etten kuullut mutta lähdin silti hänen peräänsä, kun hän lähti hiipimään. Haistoin hiiren ja laskin oravani maahan. “Hiiri,” kuiskasin mutta liian myöhään Lumikkotassu oli jo huomannut sen ja hiipinyt sen perään. Hän hyökkäsi hiiren kimppuun ja tappoi sen nopeasti. Nostin oravan takaisin suuhuni ja katselin kun Lumikkotassu otti oman saaliinsa. Tassutin naaraan luokse ja sipaisin hännälläni hänen pehmoista turkkiaan. Naaras näytti niin kauniilta puiden alla metsässä johon hän ilmiselvästi kuului. Lumikkotassu räpäytti silmiään viehkeästi ja lähti perääni. Tassutimme metsän poikki kohti leiriä. Pian olimme leirillä ja pujottauduimme piikkihernetunnelista sisään. Laskettuamme saaliimme tuoresaaliiden kasaan katsahdimme toisiimme. “Syödään jotain,” Lumikkotassu sanoi ja nappasi itselleen hiiren kasasta. Se oli paljon laihempi ja pienempi kuin hänen nappaamansa mutta hän ei mukissut. Poimin itselleni myös hiiren ja kehotin hännälläni Lumikkotassua eteenpäin. Kävelimme oppilaidenpesän luokse ja istuuduimme syömään. Söimme hiljaisuudessa mutta se ei ollut kiusallista. Minusta tuntui aina niin hyvältä Lumikkotassun luona. Söin hiireni nopeasti ja jäin katselemaan Lumikkotassua, kun hän söi omaansa hitaammin ja nautiskellen joka puraisusta. Kun naaraskissa oli syönyt, hän rupesi pesemään itseään. Nuolaisin nopeasti tassuani ja pyyhkäisin korviani, kun olin tehnyt sen laskin käpäläni maahan ja koukistin kynsiäni. Niiden välistä alkoi pulputa verta. “Taisin saada haavan,” sanoin ja näytin verta vuotavaa käpälääni Lumikkotassulle. Hän selvästi kauhistui. “Sinun täytyy näyttää tuo Hehkuaskeleelle,” hän huolehti heti. Sydäntäni lämmitti naaraan huolehtivaisuus. Käpäläni vuosi vieläkin verta joten päätin lähteä parantajalle. Lumikkotassu tepsutti perästäni. Kävelimme parantajanpesälle ja sairasaukiolle. “Hehkuaskel, Mäyrätassu loukkasi itsensä,” Lumikkotassu huhuili parantajaa. Parantaja tuli luoksemme varjoista ja nosti käpäläni tutkittavakseen. “Siinä on vain haava. Uskon, että pärjäät ilman hoitoakin, jos siihen alkaa sattua tai se tykyttää tule takaisin,” Hehkuaskel sanoi mutta laittoi siihen hieman hämähäkin seittiä. “Kiitos,” sanoin ja poistuin pesästä, kun naaras oli saanut työnsä valmiiksi. Lumikkotassu tuli rinnalleni. Sitä minä kai toivoinkin, jonkun naaraan rinnalleni, jonkun naaraan jota rakastaa, rakastaa koko sydämestäni.
//700 sanaa
//Jatkan Lumikolla

Suuntasin katseeni tiukasti eteenpäin Jääviillon kiriessä kulkemaan rinnallani. Toivoni siitä, ettei soturi avaisi suutaan, sai kadota nopeasti.
"Oletko kuullut, että Eloklaani sairastutti tarkoituksellisesti Punatähden viheryskään, jotta tauti leviäisi klaanissamme ja heikentäisi meitä?" Jääviilto kysyi vilkaisten suuntaani. Kurtistin kulmiani. *Mitä ihmettä.* En ollut varma, oliko kolli tosissaan vai yrittikö vain saada minusta reaktiota irti noin provosoivalla kysymyksellä. En ollut itse miettinyt viheryskän alkuperää sen kummemmin. Olin kuullut, että Eloklaani oli ensin joutunut sen uhriksi, minkä jälkeen tauti oli saapunut Kuolonklaaniin. Ei kuitenkaan ollut mitään syytä olettaa, että tauti oli ensinnäkään levinnyt Eloklaanista, saati sitten heidän tahallaan levittämänä. Viheryskä oli pelätty sairaus, josta Kuolonklaani kärsi joka lehtikato ja oli kuulemani mukaan kärsinyt jo ennen Eloklaanin syntyä.
"En. Ihmettelen kyllä, mistä sinä olet moista kuullut", vastasin piikikkäästi. "Todennäköisesti viheryskä olisi saapunut klaaniimme joka tapauksessa. Luuletko, että eloklaanilaisilla riittäisi oveluutta tuollaiseen?"
Eloklaani oli silmissäni aina vaikuttanut klaanilta, jolle rauha oli tärkeää. En uskonut, että klaani tahallaan haluaisi sorkkia ampiaispesää. Välimme olivat muutenkin jo tarpeeksi kireät. Silti olin kiinnostunut kuulemaan lisää Jääviillon teoriasta. Hän ei vaikuttanut olevan kovinkaan tyhmä, joten jotain perää hänen väitteellään oli oltava.

//Jää?
//181 sanaa

Tuintui ihan kuin aivan äsken Orvokkitassu ja minä olimme leikkimässä pentuina. Nyt minäkin pääsen oppilaaksi! “Lumikkopentu tästä lähtien olet Lumikkotassu ja mestarisi on Tuimakatse,” Punatähti sanoi aukion keskellä edessäni. Olin räjähtää ylpeydestä ja innosta. Pääsemme harjoittelemaan yhdessä Orvokkitassun ja hänen mestarinsa Varissulan kanssa. “Lumikkotassu!” Orvokkitassu huudahti innokkaasti. Kehräsin mutta mielialani laski hieman, kun huomasin kissojen hälvenevän aukiolta. Tuimakatse asteli luokseni. Orvokkitassu heilautti häntäänsä. “Mene oitis Tuimakatseen luo,” hän hoputti ja jäi katselemaan kun astelin ujona suuren kollin luo. “Hei,” sanoin hiljaa ja kaduin sitä heti, koska minua alkoi pelottamaan, että tein huonon ensivaikutelman. Siirtelin tassujani ujona, kun kolli mittaili minua päästä hännänpäähän asti. “Olet kai ihan kelvollinen mutta tuon ujouden ja hiljaisuuden voisi kitkeä ja valjastaa vaikka taistelutaitoihin,” hän sanoi. Kauhistuin, koska en halunnut muuttaa itseäni. “En ole ujo enkä hiljainen,” sanoin ja nostin pääni pystyyn urheana. “Tuon halusinkin kuulla,” Tuimakatseen silmät välähtivät ylpeydestä. “Lähdetäänpäs sitten katsomaan reviiriä,” hän sanoi. Nyökkäsin ja lähdin kollin perään. Ensimmäistä kertaa astelin itse piikkiherne tunnelista ulos. Jalkani tärisivät innosta ja onnesta. Toivoin, että Orvokkitassukin olisi ollut mukana. Näin Mäyrätassun mestarinsa Sähkötuhon kanssa. Kollit olivat juuri tulossa metsältä. Tervehdin Mäyrätassua hännän heilautuksella ja jatkoimme matkaa eri suuntiin. Päästyämme lammelle jonka arvelin olevan Hehkulampi pysähdyimme. “Tässä on Hehkulampi raja kulkee tuolla toisella puolella. Jatketaa,” hän naukui. Jatkoimme matkaa. Kävelimme parin männyn luokse ja siitä ukkospolulle. “Tässä on ukkospolku. Se on hyvin vaarallinen eikä meidän yleensä tarvitse ylittää sitä,” hän kertoi ja ajatukseni alkoivat harhailla. Kurkottelin koskettamaan mustaakiveä, josta ukkospolku oli tehty. “Odotetaan het-” hänen lauseensa katkesi, kun hänen oli pakko työntää minua kauemmas ukkospolulta. Hirviö vilahti ohitseni ja sydämeni läpätti lujaa. “Olisit voinut jäädä alle niinkuin tuo,” Tuimakatse sanoi hieman hermostuneena osoittaen kania, joka lojui maassa omituisessa asennossa. Värähdin hiljaa. “Uteliaisuus ei ole huono asia mutta se voi johtaa huonoihin asioihin,” mestarini sanoi ja värisin edelleen kauhistuneena. “Jatketaa,” kolli sanoi kömpelösti eikä osannut lohduttaa minua. Jatkoimme matkaa rajoja pitkin kunnes pääsimme laaksoon. “Tämä tässä on Lehtikuusilaakso,” Tuimakatse sanoi kuin ohi mennen ja jatkoimme matkaa metsään. Tassutimme hiljaisina metsän halki ja leirille päin. Minulla ja Tuimakatseella on joitakin yhteneväisyyksiä: kummallakaan ei ole perhettä ja kummatkin haluavat olla suuria sotureita. Tietenkin toinen on jo, lisäsin syyllisyyden tuntoisena. Pian olimmekin jo leirillä ja pujahdimme sisään tunnelista josta olimme lähteneet. “Nyt voit mennä tekemään makuusijan oppilaiden pesään,” Tuimakatse sanoi. Tein työtä käskettyä ja lähdin valitsemaan pesääni.
//386 sanaa

Makasin pentutarhassa, minulka oli hyvin tylsää. Milloin pääsen oppilaaksi? Pohdin asioita. Olin jo ainakin kuusikuuta vanha, milloin Punatähti oikein ajatteli nimetä minut? Nousin ylös, ja kävelin ulos pentutarhasta. Katselin ympärilleni, kaikki tekivät omia päivä askareitaan. Päätin leikkiä jotain, katsoin leirin seinää. Ahaa! Voisin harjoitella kiipeilyä tuita seinää vasten. Kävelin seinämän luo ja mittailin sitä katseellani. hyppäsin ja yritin kiivetä, mutta tipuin maahan. Auts! Se sattui, ravistelin päätäni, miksi tein noin tyhmiä asioita? Päätin rakentaa seuraavaksi lumikissan! Rakensin sen nopeasti ja etsin kiviä. Olin aika tyytyväinen tulokseen. Käänsin katseeni ja näin Mäyrätassun, hän oli kyllä komea. Pääsen varmasti ihan näillä hetkillä oppilasksi, ajattelin. Näin Punatähden kävelevän leirin keskustaan.
"Kaikki tänne klaanikokoukseen!" Punatähti ulvaisi kovaan ääneen. Kissat kokoontuvat Punatähden ympärille, kävelin kissojen joukkoon. Nimittikö Punatähti nyt minut!
"Orvokkipennusta tulee tänään oppilas. Hänen oppilas nimensä on Orvokkitassu ja mestarina toimii Varissulka." Punatähti ilmoitti kissoille.
"Orvokkitassu! Orvokkitassu" kissat hurrasivat uutta nimeäni, olin pakahtua ylpeydestä! Tätä hetkeä olin toivonut koko elämäni. Punatähti lähti ja kissat hajaantuivat tekemään omia asioita. Näin Varissulan, kävelin kollin luokse.
"Hei, olet mestarini" sanoin Varissulalle ja hymyilin hänelle.

//177 sanaa
//Varis?

Lumikkopentu: 48kp! - Voit nyt nimittää itsesi oppilaaksi. Saat mestariksesi Tuimakatseen.

Jääviilto: 6kp -

Aaltosalama: 14kp -

Huomenkyyhky: 23kp! -

Orvokkipentu: 13kp - Voit nyt nimittää itsesi oppilaaksi. Saat mestariksesi Varissulan.

Mäyrätassu: 8kp -

Nukuin sikeästi, mutta heräsin melkein heti, ei huvittanut nukkua. Nousin uneliiana istumaan, Lumikkopentu nukkui yhä pedillään sikeästi. Hymyilin ja nousin seisomaan, kävelin vatukkaverholle ja katselin haikaillen aukiolle. Tänään Kuolonklaaniin oli liittynyt Mäyrätassu, hän oli aika komea, eikun siis ei mitään. En halunnut kenenkään tietävän että olin ihastunut oppilaaseen, vaikka näin hänet ensi kerran hetki sitten. Hän vain oli… ihana. Mutta eihän pennut voi ihastua? Eihän? Ravistelin nuo tyhmät ajatukset pois päästäni ja tiirailin yhä aukiolle. Minua kiinnosti mitä Punatähti tekee, mutta en nähnyt kollia missään. Huokaisin ja katsoin riustakasaa, voisin käydä hakemassa jotain riistaa itselleni. Kävelin riistakasan luo ja nappasin pienen hiiren, eihän minulla edes ollut kova nälkä. Jolkotin takaisin pentutarhalle ja söin hiiren nopeasti, oli jo alkanut hämärtyä enkä halunnut vielä mennä nukkumaan. Toivottavasti ehdin vielä tänään leikkiä Lumikkopennun kanssa, ja nähdä Mäyrätassun, ei kun siis ei mitään. Hei, kohta pääsen oppilaiden pesään nukkumaan ja toivottavasti voin laittaa petini lähelle Mäyrätassua. Miksi? Lopeta nuo ajatukset Orvokkipentu! Lopeta! Hoin itselleni mielessäni, ei auttanut, vaikka kuinka yritän ajattelin vain Mäyrätassua. Huomasin pientä liikettä eräällä vuoteella, Lumikkopentu! Käännyin ympäri ja suuntasin naaraan vuoteelle. Hän vain käänsi kylkeä, höh. Tökin Lumikkopentua ja lopulta tämä ärähti ja nousi istumaan, hän näytti väsyneeltä.
"Leikitäänkö?" Kysyin ja hymyilin hänelle herttaisesti.

//204 sanaa
//Lumikko?

Katselin, kun Punatähti ja se kolli tulivat pesästä Henkäysvarjo perässään. “Kissat! Haluan kertoa klaanimme uudesta jäsenestä,” Punatähti huusi kovalla äänellä. Kissat kokoontuivat aukion keskelle ja minä tungin muiden välistä eteen, jotta näkisin kollin lähempää. Kissa katseli meitä ja hänen katseensa osui minuun. Hymyilin, ja hän katseli minua tutkivasti. Yritin näyttää mahdollisimman isolta ja vaikuttavalta. Kolli näytti urhealta, itsevarmalta ja ihailtavan jäätävältä. Kissa ikäänkuin huokui itsevarmuutta ympärilleen. Haluaisin olla kuten hän, aivan varma itsestäni ja kuitenkin sen verran kiltin näköinen etteikö minua voisi lähestyä. Unohduin katselemaan häntä. “Mäyrä on esittänyt toiveen päästä Kuolonklaanin jäseneksi ja olen hyväksynyt tämän,” Kuolonklaanin päällikkö sanoi ylväänä ja itsevarmana sellaisena kissana jollainen haluaisin olla. “Tästä lähtien häntä kutsutaan Mäyrätassuksi ja hänen mestarinaan toimii Sähkötuho, koska Aaltosalama on nyt soturi joten Sähkötuho kelpaa sinulle hyvin,” Punatähti sanoi ja poistui aukiolta. Minä jäin Mäyrätassun ja Sähkötuhon kanssa painanteeseen, kun muut kissat lähtivät omiin puuhiinsa. “Hei, Mäyrätassu,” sanoin tuttavallisesti. Mäyrätassu… Mäyrätassu sopii hänelle… Tuleekohan hänestä Mäyräturkki? mietin uteliaana. “Hei, Lumikkopentu,” kolli toisti kömpelösti. Se huvitti minua joten kehräsin ja huomasin hänen ilmeestään, että se oli ollut hänenkin mielestään hauskaa. Nyökkäsin kunnioittavasti uudelle oppilaalle, koska hänen uusi mestarinsa Sähkötuho oli aikeissa avata suunsa. “Aloitetaan,” hän sanoi oppilaalleen ja nyökkäsin Sähkötuhollekkin kunniottavasti mutta jäykemmin kuin Mäyrätassulle. Lähdin tepsuttamaan kauemmas. “Tuo tuossa on pentutarha, siellä nukkuvat pennut, heidän emonsa ja klaaninvanhimmat. Tuolla on parantajanpesä ja tuolla on sotureiden- ja tässä oppilaidenpesät. Lähdemme ensin keräämään sammalia uutta pesääsi varten sitten saat tutustua muihin kissoihin ja leiriimme,” ehdin kuulla, kun kolli kertoi oppilaalleen. Menin sisään pentutarhaan huomasin Orvokkipennun ja yllätin hänet takaapäin hyökkäämällä. Syöksyin hänen selkäänsä. “Arvaa kuka palasi parantajalta!” kiljahdin kehräten. Orvokkipentu tappeli vastaan kehräten myös. Syöksyin Orvokkipennun vatsan alle ja nostin häntä selälläni ylemmäs. Naaras takoi selkääni käpälillään vahvasti mutta kuitenkin hellästi ettei satuttaisi minua. Kehräsin vieläkin iloisempana ystävästäni. Puraisin Orvokkipennun lapaa niin etten satuttanut häntä. Orvokkipentu kuitenkin kiljahti ja tarttui käpälillään selkääni. Yritin riuhtoa itseni irti hänestä mutta tajusin paremman keinon ja vedin toiselta pennulta jalat alta. Hyppäsin Orvokkipennun päälle ja rääkäisin voittoni merkiksi. Orvokkipentu ei kuitenkaan hellittänyt allani vaan hyödynsi tilanteen ja liukui altani. “Et voittanutkaan!” hän huudahti. “Tasapeli,” sanoin huohottaen mutta kehräten. “En malta odottaa, että saamme harjoitella yhdessä!” hänen ystävänsä kehräsi. “En minäkään,” sanoin onnellisena. Hymyilin ja kävin pitkäkseni omalle makuusijalleeni. Orvokkipentu kävi makuulle omaansa kehräten edelleen. Painoin silmäni kiinni ja nukahdin nopeasti, koska olin todella uupunut.

Istahdin Punatähden pesään josta Kylmäliekki ja Huomenkyyhky livahtivat pois. Pian pesään ilmestyi uusi kissa. “Tässä on Henkäysvarjo,” Punatähti kertoi jatkaen pikaisesti, “Soturini löysivät sinut meidän reviiriltämme. Emme hyväksy erakkoja reviirillemme.” Heilautin häntääni vaivautuneena. “Anteeksi, en tiennyt reviireistä vielä silloin, kun löysin tänne,” sanoin ja vaihdoin asentoa Henkäysvarjon halveksivan katseen alla. “Selvä. Mutta minun on pyydettävä sinua poistumaan välittömästi leiristämme ja reviiriltämme,” Punatähti jatkoi itsevarmasti. “Haluaisin itseasiassa liittyä klaaniinne,” sanoi vähän epävarmemmin. “Missä emosi tai isäsi sitten on?” hän kysyi hämmästyneenä kysymyksestäni, mikä lisäsi itsevarmuuttani hiukan. “Isäni katosi ennen syntymääni ja emoni… hän hylkäsi minut ja sisareni,” sanoin hiukan surullisena perheeni kohtalosta. “Missä sisaresi on nyt?” Punatähti jatkoi kyselemistä, mikä ei haitannut minua. “Hän on kuollut,” sanoin sen enempiä selittelemättä. “Ymmärrän. Miksi haluaisit liittyä juuri Kuolonklaaniin?” Punatähti kysyi ystävälliseen mutta hieman pikaiseen sävyyn. “Haluisin vain elää jossain tietyssä paikassa ja emoni kertoi klaaneista minulle ja sisarelleni ennen kuin lähti,” kerroin. “Jos liittyisit sinun pitäisi noudattaa klaanimme sääntöjä ja hylätä erakkoelämäsi taaksesi,” hän sanoi tiukasti. Nyökkäsin empimättä ja innoissani mutta peitin jokaisen tunteeni paitsi kunnioituksen ja itsevarmuuden. “Tule sitten klaanin eteen niin teemme sinusta kuolonklaanin oppilaan,” kolli sanoi ja lähti pesästä. Seurasin häntä hiljaisena ja pidin tunteeni edelleen piilossa. “Kissat! Haluan kertoa klaanimme uudesta jäsenestä,” Punatähti huusi kovalla äänellä. Kissat kokoontuivat ympärillemme aukion keskelle. Katsoin kissoja hieman yllättyneenä heidän määrästään mutta valkeanharmaa turkki pisti silmääni erityisenä. Lumikkopentu hymyili minulle katsellen minua hieman ylöspäin. Pentu ei ollut edes hirveän paljon nuorempi kuin itse olin. “Mäyrä on esittänyt toiveen päästä Kuolonklaanin jäseneksi ja olen hyväksynyt tämän,” Kuolonklaanin päällikkö sanoi ylväänä ja itsevarmana sellaisena kissana jollainen haluaisin olla. “Tästä lähtien häntä kutsutaan Mäyrätassuksi ja hänen mestarinaan toimii Sähkötuho, koska Aaltosalama on nyt soturi joten Sähkötuho kelpaa sinulle hyvin,” Punatähti sanoi ja poistui aukiolta jättäen minut ja mestarini katselemaan toisiamme. Muut kissat lähtivät omiin askareihinsa paitsi Lumikkopentu. “Hei, Mäyrätassu,” pentu sanoi ystävälliseen sävyyn. “Hei, Lumikkopentu,” sanoi takaisin tökerösti, mikä selvästi huvitti naarasta. Pentu kehräsi ja nyökkäsi kunniottavasti minulle. “Aloitetaan,” Sähkötuho sanoi minulle arvokkaasti. Lumikkopentu nyökkäsi taas ja tepsutti yhteen pesistä. “Tuo tuossa on pentutarha, siellä nukkuvat pennut, heidän emonsa ja klaaninvanhimmat. Tuolla on parantajanpesä ja tuolla on sotureiden- ja tässä oppilaidenpesät. Lähdemme ensin keräämään sammalia uutta pesääsi varten sitten saat tutustua muihin kissoihin ja leiriimme,” kolli kertoi.
//373 sanaa

Minulla oli tylsää, Lumikkopentu oli joutunut parantajalle kun hän loukkasi itsensä. Huomasin kepin jonka naaras pentu oli laittanut. Haluaisin kovasti kokeilla tasapainottelua, mutta Mäntyviiksi kielsi etten loukkaisi itseäni. Voisin leikkiä Maustepennun kanssa, mutta hän oli hiukan pelottava. Näin mustan pennun pentutarhan sisäpuolella, kävelin hänen luokse.
"Hei, tahtoisitko leikkiä kanssani?" kysyin ujosti ja katselin käpäliini.
Maustepentu katseli minua hämmentyneenä.
"Joo! Voidaan! Jos leikitään kamppailua!" Maustepentu hihkaisi ja hyppäsi päälleni.
Minut oli painettu maata vasten, koitin päästä pois pennun alta, mutta en onnistunut. Löin hiljaa takarassuillani Maustepennun vatsaa, joka leikki haavoittuvansa ja horjahti taaksepäin. Löin hiljaa tassullani Maustepennun päätä. Hän löi minua rakaisin rintaan. Leikki tapoelimme kunnes minun oli myönnettävä tappioni.
"Okei, sinä voitit" sanoin ja Maustepentu päästi minut otteestaan.
Hyvästelin hänet hännän heilautuksella ja kävelin ulos. Näin Hehkuaskeleen touhuamassa pesässään ja Routatassun poistumasta sieltä. Hän oli varmaan auttanut Hehkuaskelta. Näin silmäkulmastani taas sen kepin, jos nyt tämän kerran. Ei Mäntyviiksi huomaa! Kävelin kepin luo ja vilkuilin ympärilleni, laitoin varovasti toisen tassuni kepin päälle. Se kesti painoani, sitten laitoin toisen tassun. Lopulta seisoin kepin päällä ja kävelin varovasti eteenpäin. Kävelin neljä askelta ja kun koitin viidettä, kaaduin. Horjahdin kepin päältä maahan ja löin itseni lumeen. Se ei sattunut yhtään, onneksi! Nousin ylös ja ravistelin lunta turkistani, en kokeile toista kertaa, sen voin sanoa. Täytyy keksiä jotain muuta, parempaa tekemistä. Katselin ympärilleni, ei mitään kiinnostavaa. Niskasni tippui lunta, ei kai taas se kirottu lintu!? Katsoin vihaisena ylös, ja siellä se oli LINTU! Katselin sitä vohaisesti ja kävelin pois päin, se katseli minua. Säikähdin kauheasti, juoksin äkkiä takaisin oesään. Sitten kun olen oppilas, niin lintu saa kyytiä! Ihan varmasti! Käoerryin Mäntyviiksen viereen, hänen lämpönsä tuntui ihanalta. Otin mukavamman asennon ja tiirailin vatukkaverhon läpi aukiota. Näin oppilaita ja sotureita. Jotkut poistuivat leiristä ja jotkut harjoittelivat aukiolla, en malta odottaa että pääsen oppilaaksi. Niin pääsen kostamaan sille hiirenaivoiselle linnulle! Ja sen jälkeen minusta tulee soturi, ja ehkä löydän kumppanin ja saan pentuja. Se on unelmani, enkä toivo mitään muuta. Toivon itselleni vain hyvän elämän ja rakastavan perheen, muuta en tarvitsekkaan tässä maailmassa. Ajattelin itsekseni ja lopulta nukahdin.

//341 sanaa

*Unessa*
Juoksin pitkin mäntymetsää Kuolonklaanin reviirillä. Pysähdyin liukuen korkean puun vierelle. Haistoin hiiren jossain lähellä. Sivuutin riistan tuoksun, koska haistoin kissan. Jonkun vieraan kissan. Huiskaisin häntääni ja kiipesin puuhun. Yritin paikallistaa toista kissaa ja hyppelin puusta toiseen. Löysin vieraan kissan jonka rähjäinen turkki ja isokokoisuus sai minut ajattelemaan. Onkohan hän erakko? mietin. Kissa vaani hiirtä harmaamusta turkki väreillen. Vieras kolli hyppäsi oravan kimppuun ja tappoi sen. Se oli meidän riistaamme! värähdin närkästyksestä. Tiesin etten saisi edes olla ulkona mutta se ei nyt haitannut. Tassuni lipsahti oksalta ja vinkaisin mutta sain onneksi tasapainoni takaisin. Kissa säikähti ääntäni ja hyppäsi pystyyn. Lumi kissan alla narahti. Painauduin oksaa vasten toivoen ettei vieras kolli huomaisi minua. Oksa jolla makasin oli liukas jäästä ja lumesta. Kissa nosti valkoista päätään korvat pystyssä valppaana uhkaavien vaarojen varalta. Kissan pään keskellä meni musta raita. Nousin oksalla pystyyn ja lipsahdin oksalta tippuen hankeen.

Heräsin hätkähtäen turkki aivan lumessa. Se kissa unessani… Se kissa, joka näytti aivan mäyrältä. Pudistin päätäni. Ei, mieti jotain muuta se oli pelkkä uni, mietin mutta ajatukseni hyppivät kokoajan mäyränturkkiseen kissaan. Tassutin ulos pentutarhasta jäkäläverhon läpi ja ravistin turkkiani lumesta jota siihen oli pakkautunut kuin kovaksi kuoreksi. Venyttelin jalkojani ja haukottelin. Auringonvalo häikäisi silmiäni ja kylmä lumi pisteli polkuanturoideni alla. Nostelin jalkojani etteivät ne jäätyisi maahan kiinni. Katselin hetken leirin menoja siinä pentutarhan edessä. Kissat kiirehtivät aamun askareissaan ja tuskin edes huomasivat minua, kun aloin pesemään lunta turkistani. Se vieras kissa palasi uudelleen mieleeni vaikken halunnut ajatella häntä. Mitäköhän hän tekee juuri nyt? Mietin hiljaa ja nostin katseeni taivaalle. Minulle oli muodostunut outo tunne siitä kissasta. Vilkaisin leirin sisäänkäynnille, koska kuulin sieltä rapinaa. Yhtäkkiä sieltä tuliva esiin Huomenkyyhky, Kylmäliekki ja se mäyräkuvionen kissa! Hämmästyin ja katsoin kollia silmiin ja hetken ajan hän katsoi takaisin kunnes vilkaisi Kylmäliekkiin, joka sanoi kissalle jotain. Kissat tassuttivat päällikön pesälle ja näin Punatähden kutsuvan heidät sisään pesäänsä. Onpa kummallinen sattuma, mietin ja katselin tiiviisti, kun vieras kolli ja Kylmäliekki menivät pesään Huomenkyyhkyn perässä. Tuleekohan hän asumaan klaaniin vai onkohan hän hankaluuksissa? mietin ja katselin päällikönpesälle ajatuksissani.

//335 sanaa

Huomenkyyhky nukkui Kylmäliekin vieressä, Hehkulammen kupeessa olevan puun kolossa. Hän oli löytänyt kolosen sattumalta ja vuorannut sen sammalilla, sekä sulilla. Nyt se oli tarpeeksi pehmeä ja mukava satunnaisiin päiväunihetkiin. Punatähti ei todennäköisesti katsoisi hyvällä, jos hän ottaisi tavaksi nukkua siellä useammin. Kylmäliekki kuorsasi ja tuhisi hiljaa, mutta Huomenkyyhky oli hätkähtänyt hereille. Naaras katsoi harmaaturkkista ystäväänsä hento, uninen hymy huulillaan. Huomenkyyhky haukotteli kita ammollaan ja laski päänsä kollikissan lavoille.
"Kylmäliekki, herätys", valkokirjokilpikonnakuvioinen naaras herätteli toista hellästi. Naaras suki harmaata turkkia ja piti silmiään puoliksi kiinni. Häntäkin väsytti edelleen, sillä Huomenkyyhky oli nukkunut viime yön huonosti. Se olikin syy hänen päiväunilleen. Kylmäliekille naaras oli halunnut vain näyttää pesänsä, mutta oli jättäytynyt mielellään hänen seurakseen. Huomenkyyhkyn sydän lepatteli, kun hän ajatteli kollia. Kylmäliekki oli hyvä kissa, sitä mieltä hän oli. Huomenkyyhky töytäisi toista kuonollaan, mutta kolli vain käänsi kylkeään ja jatkoi tuhinaansa. Naaras hihitti lempeäti ja nousi varovaisesti ylös. Antaa toisen nukkua, naaras voisi metsästää itse sillä välin. Tai loikkia vaikka lumikasoissa ja etsiä lintuparvia. Huomenkyyhky asteli Kylmäliekin turkin seasta varsin varovaisesti pesän suuaukolle ja katsoi alas. Pesä oli puunkolossa ja matkaa alas oli hieman. Korkeat paikat pelottivat naarasta hieman, mutta tämä oli hyvää vaihtelua. Naaas lähti pudottautumaan alas puusta varovaisesti. Runko oli liukas ja hänellä oli täysi työ pysyä siinä kiinni. Kun Huomenkyyhky pääsi tarpeeksi lähelle maanpintaa, hän pudottautui alas puusta lyhkäisille koivilleen. Kuolonklaanilainen soturi hymähti tyytyväisenä ja räpäytti silmiään. Kylmä ja routainen maa tuntui inhottavalta varpaiden välissä. Sen vuoksi hän hypähteli muutaman kerran ja antoi auringon lämmittää hänen turkkiaan. Ilma oli kirpakka ja viileä. Aurinko oli valaissut kirkkaan taivaan ja kaikki oli hyvin valkoista hänen mielestään. Valkokirjokilpikonnakuvioinen kissa aivasti valon kirkkaudesta johtuen ja pyyhkäisi käpälällään kuonoaan. Huomenkyyhkyn päässä alkoi raksuttamaan, kun naaras alkoi miettimään mitä ihmettä hän puuhastelisi odotellessaan ystävänsä heräilyä. Hiirenpapanat, olisi pitänyt vain kiskoa Kylmäliekki hereille! Vaikka sitten hännästä kiskoen. Miten kolli edes pääsisi alas puusta? Toisella oli ollut täysi työ päästä ylös asti, Kylmäliekki oli nimittäin umpimaisen surkea kiipeilijä. Naaras vain pelkäsi korkeita paikkoja, harmaaturkkinen kolli ei vain osannut kiipeillä. Huomenkyyhky katseli valkeaa maisemaa innostuen ja alkoi miettimään mitä kaikkea nämä puut olivat nähneet. Huomenkyyhky vilkaisi Hehkulammen suuntaan, se oli jäätynyt aika päiviä sitten. Lyhyt naaras lähti tassuttelemaan kohti lampea ja lumi narskui hänen käpäliensä alla. Hänellä oli laiska olo, tänään hän ei takuulla tekisi yhtään mitään järkevää! Sanoisivat Punatähti ja Henkäysvarjo aivan mitä tahansa, kissat saisivat pitää välillä laiskoja päiviä. Huomenkyyhky asteli varovaisesti jäälle, sillä oli kuullut sen kestävän kissojen painon. Ja hänhän oli vain yksi kissa, joten se kestäisi naaraan painon kuin vettä vain. Valkokirjokilpikonnakuvioinen naaras katseli peilikuvansa hentoa heijastusta jään pinnalta ja hymyili. Huomenkyyhkyllä meni oikeastaan aika kivasti. Hän vietti usein aikaa Kylmäliekin kanssa ja oikeastaan, hän tunsi omaavansa pieniä tunteita kollia kohtaan. Soturi ei kuitenkaan halunnut sanoa mitään, sillä oli aika varma, että ne olivat vain yksipuoleisia. Huomenkyyhkyn suusta pääsi pieni huokaus ja hän jatkoi tassutteluaan. Jää tuntui inhottavan kylmältä ja terävältä, hänen tassunsa eivät olleet tottuneet tälläiseen.

"Huomenkyyhky? Mitä sinä täällä teet, aivan yksin?" kuului lempeä ja ehkä hieman ihmettelevä naukaisu. Naukuja oli Ruusutuike, yksi Huomenkyyhkyn ystävättäristä. Naaraskissa käännähti ympäri ja hymyili. Ruusutuike katseli Huomenkyyhkyä lempeällä katseella ja nuorempi naaras lähti astelemaan kohti rantaa, missä savunharmaa kissa seisoskeli.
"Ai hei, Ruusutuike! Mitä sinulle kuuluu? Minä vain tapan aikaani täällä seisoskellessa. Kylmäliekki nimittäin nukkuu ja tassuni sanoivat, ettemme saalista tänään", soturi naurahti huvittuneena ja pukkasi vanhempaa kissaa tervehdykseksi. Ruusutuike kallisti päätään ja taputti hännällään paikkaa vieressään. Huomenkyyhky istahti vaaleanpunaisen nenän omaavan kissan viereen ja katseli kirkasta, täysin pilvetöntä taivasta mietteliäänä. Naaras ei oikeastaan miettinyt paljoa mitään, sillä hänellä ei ollut mielensä päällä oikeastaan mitään.
"Huomenkyyhky, kuulitko sinä?" Ruusutuike havahdutti nuoremman olemattomista ajatuksistaan ja hänen kasvoilleen levisi huvittunut hymy.
"Kysyin, että haluaisitkohan sinä oppilaan? Luuletko että Punatähti antaisi sinulle sellaisen? Onhan meillä Maustepentu, Lumikkopentu ja Orvokkipentu kasvamassa", soturinaaras toisti sanansa ja virnisti. Toisen kysymys sai Huomenkyyhkyn miettimään hetkeksi, mutta puheliaana kissana hiljaisuus ei kestänyt kovinkaan kauaa, sillä olihan hän tottunut jutustelemaan.
"Kyllä minä haluaisin oppilaan. En vain ole varma luottaako Punatähti minuun tarpeeksi", valkokirjokilpikonnakissa pohdiskeli hieman. Hän ei ollut luottokissoja, sillä hänen luonteensa sopisi enemmän Eloklaanin riveihin.
"Minä toivon kuitenkin, että saisin! Päivisin olisi enemmän tekemistä ja ei tulisi tylsiä hetkiä, kun voisi keskittyä oppilaan koulutukseen. Sen lisäksi voisin vaikuttaa kissan arvoihin. Olisi mahtavaa, jos sinulla ja minulla olisi samaan aikaan oppilaat. Tai minulla ja Kylmäliekillä. Voih, se olisi upeaa!" Huomenkyyhky haaveili ja hänen kasvoilleen levisi leveä, toiveikas hymy. Ruusutuike hymyili hieman ja rapsutti kylkeään.
"Minun pitäisi näyttää sinulle joskus pesäni. Löysin sen hetki sitten, se on aivan tässä lähellä. Tuolla, katso!" kuolonklaanilainen hihkaisi ja osoitti tuttua puuta ystävälleen.
"Aivan, niin. Mihinkäs minä jäinkään? Ainiin! Sisustin sen todella pehmeäksi ja mukavaksi. En pidä korkeista paikoista, mutta ehkä minä nyt opin pitämään, heh. Se on vain niin pelottavaa, jos ajattelee putoamista. Byrrrh, se tekisi kipeää. Minä olen vienyt sinne kaikenlaisia aarteita. Siellä on tällä hetkellä kaksi keppiä ja yksi kivi, mutta kyllä minust vielä keräilijä tulee!" Huomenkyyhky höpötteli Ruusutuikkeelle, joka kuunteli kärsivällisesti kilpikonnakuvioisen hölötyksiä.
"Se olisi oikein mukavaa, jos näyttäisit sen jonain päivänä. Mutta nyt minun kyllä pitää mennä! Lupasin mennä partioimaan", savunharmaa naarassoturi maukui ja pukkasi Huomenkyyhkyä toverillisesti.
"Nähdään taas Ruusutuike! Minäpäs lähden herättelemään Kylmäliekkiä", kirjoturkkinen naukaisi toiselle hyväntuulisesti ja lähti loikkimaan lyhkäsillä koivillaan kohti tuttua pesäpuuta. Hän antoi lumen pöllytä käpäliensä alla ja nautti pienestä sprintistä. Huomenkyyhky katsoi suoraan ylöspäin korkeuksiin ja viikset väpättäen naurahti. Nukkuikohan kolli edelleen? Mokoma laiskuri!
"Ohoi, laiskuri! Tule alas. Meidän on palattava leiriin tai olemme Kuolonklaanin seuraava lounas", Huomenkyyhky huudahti ja antoi häntänsä heilahdella. Huomenkyyhky koputteli puunrunkoa tassullaan ja mietti miten saisi Kylmäliekin alas. Pian tuttu naama pilkisti pesäkolosta ja naarasta alkoi naurattamaan. Kylmäliekin naamakarvat olivat pörrössä ja kolli näytti todella hassulta. "Heräsithän sinä!" kissa kikatti suureen ääneen ja jäi katsomaan, kun harmaaturkkinen jäi empimään. Kylmäliekki lähti hivuttautumaan alas. Lopulta, pienen säädön jälkeen kolli pääsi alas ja ravisteli pörröistä päätään uneliaana.
"Mokoma naaras", kolli tuhahti huvittuneena. Huomenkyyhky hihitti hiljaisella äänellä ja näpäytti kollikissaa hännällään.
"Alahan joutua jo, Punatähti repii meidät kappaleiksi, kun emme palaa riistojen kanssa. Mutta laiskottelupäivät, ne tekevät aina välillä terää", Huomenkyyhky naukaisi autuaalla äänellä ja venytteli koipiaan autuaasti. Uneliaisuus paistoi Kylmäliekin muminasta, sillä kolli olisi halunnut jatkaa unia lämpimässä eikä palata kylmään ilmaan.

// 1017 sanaa
// Saa lyöttäytyä Huomenen seuraan, sen voi hitata leiriin

Huiskin häntääni kärsimättömänä. Täällä on hirveän tylsää! ajattelin. Istuin siinä pentutarhan edessä miettien mitä voisin tehdä. Huomasin paksun kepin maassa ja ryntäsin sen luokse. Käänsin sen ympäri ja asettelin lumeen niin, että se pysyi paikallaan. Asetin etutassuni sen päälle kokeillen pysyisikö se paikallaan jos sen päälle astuisi. Se ei kellahtanut kumoon vaikka asetin molemmat etutassut sen päälle. Kun olin päättänyt uskaltaa, astuin kokonaan sen päälle. Pysyin juuri ja juuri tasapainossa ja huiskin häntääni vimmatusti. Mäntyviiksi tuli paikalle ja nappasi hännästäni kiinni käpälällään. “Pidä se paikallaan ja tasapainoile sen avulla,” hän sanoi. Tein niinkuin hän käski ja se tuntui paljon helpommalta. Uskalsin kävellä pari askelta eteenpäin mutta kaaduin kesken neljännen askelen. Mäntyviiksi naurahti ja tuuppasi minut ylös. “Menen nyt mutta jatka harjoittelua,” Mäntyviiksi rohkaisi ja tassutti pois. Jäin taas yksin mutta enää minulla ei ollut niin tylsää. Tasapainoilin kepillä kolmella käpälällä. Kulutin aikaa hypähtelemällä kepin yli ja sen päälle. Niiskaisin ylimielisesti, kun en onnistunutkaan hyppäämään kepin ylitse vaan tuiskahdin nenälleni lumeen. Sitten sain hyvän ajatuksen. Harjoittelisin vaanimista kepin päällä kuin vaanisin puussa. Kyyristyin kepin päälle ja hiivin sirosti sen päällä edestakaisin. Kun sain tarpeekseni harjoittelusta, päätin harjoittaa hajuaistiani ja hiiviskelin ympäri leiriä nenä maassa. Haistelin maata ja haistoin Keltapilkkeen, Liekkimyrskyn ja Pikiturkin tuoksut. Haistoin myös muut Kuolonklaanin kissat leirissä. Tiputassun hajukin oli siellä mutta laimeana. Painoin pääni kunnioittavasti muistaessani parantajaoppilaan, joka kuoli pari auringonnousua sitten viheryskään jota olin itsekin sairastanut mutta paranin siitä todella nopeasti. Ravistin päätäni ja päätin olla ajattelematta surullisia asioita. Hyppäsin ilmaan ja kuvittelin repiväni viholliselta korvat irti. Rojahdin maahan suurella voimalla ja pölläytin lunta kaikkialle ympärilleni. Takakäpälääni iski suuri kipu ja vinkaisin äänekkäästi. Yritin nousta maasta mutta käpäläni pettivät ja vaivuin pimeyteen.

“Oletko hereillä?” kuulin Hehkuaskeleen sanovan. “Olen, mutta mitä tapahtui?” sanoin hiljaa miettien miten päädyin parantajanpesään. Viimeksi muistan vain kuinka takakäpälässäni tykytti kipu nyt se tuntui… tuntui oudolta. “Takaäpäläsi on pois paikoiltaan, mutta älä huoli saamme sen kuntoon tuossa tuokiossa. Pidätkö häntä paikallaan?” Hehkuaskel sanoi jollekin kissalle, joka otti minusta tukevan otteen. Yritin rimpuilla irti mutta kissan käpälät estivät sen. Avatessani silmiäni hieman huomasin sen olevan Routatassu. “Tämä saattaa tuntua pahalta pikkuinen,” Hehkuaskel sanoi ja tarttui takatassuuni jossa tykytti edelleen se sama kipu, joka ei tuntunut lähtevän mihinkään. Yhtäkkiä Hehkuaskel veti käpälääni kovaa ja vinkaisin kivusta. “Tuntuuko nyt paremmalta?” hän kysyi ystävällisesti ja nyökkäsi oppilaalle merkiksi lähteä. Nyökkäsin vastaukseksi, mutta juuri kun olin avaamassa suuni parantaja keskeytti minut. “Routatassu huomasi sinut, kun pyörryit ja hän toi sinut tänne,” Hehkuaskel kertoi keskittyneenä yrtteihinsä. “Pääset kyllä leikkimään taas mutta vaadin, että et rasita jalkaasi hirveästi ennen ensi auringonhuippua,” hän jatkoi, kun katsoin häntä kysyvästi. Tyydyin siihen vastaukseen joten painoin pääni käpälilleni ja katselin kun hän lajitteli yrttejään. “Pitääkö minun syödä jotain noista?” kysyin ja yökkäsin ajatuksesta. “Ei, ei tarvitse,” Hehkuaskel sanoi kehräten huvittuneena. “Hyvä,” kehräsin itsekin. Kellahdin selälleni. “Onko tylsää?” Hehkuaskel kysyi katsoen vihdoin minuun eikä yrtteihinsä. Nyökkäsin ja käännyin takaisin vatsalleni.
//475 sanaa